1. Johdanto Jengi käsitteenä on epämääräinen ja ylilatautunut. Jokainen kasvattaja tietää kuitenkin, että jengi voi olla uhka kasvattajan omille pyrkimyksille. Jengi on pahan metafora, jota vastaan kasvattajalla on asettaa hyvä harrastus, hobby. Lapsiaan hyviin harrastuksiin kuljettavien vanhempien näkökulmasta tilanne näyttäytyy mustavalkoisena; vaihtoehtona on joko hyvä harrastus tai katujengi. Miten käy, jos lapsi ei jaksa, putoaa ryhmästä, tai vanhempien rahat ja aika loppuvat? Tässä asetelmassa jengi tuo mukanaan huumeita, rikollisuutta ja alistumista jengin raudankoville säännöille. Uhkakuvaa vai todellisuutta? Toisaalta, eikö uhkakuvakin ole todellisuutta? Nuorten ryhmäkäyttäytymistä, alakulttuurista sitoutumista ja jengiytymistä voidaan tutkia monin eri tavoin. Suosittuja - ja voisi sanoa tutkijoiden arvossapitämiä tutkimusmenetelmiä ovat olleet erilaiset kvalitatiiviset ja etnografiset menetelmät. Tutkijan kykyä liikkua erilaisten nuorisoryhmien parissa pidetään yhtenä tärkeimmistä ammatillisista ominaisuuksista. Hänen "katu-uskottavuutensa" mittana on kerätyn aineiston eksoottisuus. Mitä vaikeammasta paikasta aineisto on kerätty, sitä parempi. Tässä artikkelissa tarkastelen nuorten jengiytymistä analysoimalla keräämääni tuomioistuinaineistoa. Tuomioistuinaineistot ovat vähän käytettyjä sosiologisessa nuorisotutkimuksessa, mutta sitäkin tavanomaisempia kriminologisessa tutkimuksessa.
2. Tutkimuksen aineisto Artikkelini perustuu 1737:ään tuomioistuimen päätökseen vuosilta 1990 - 95 koskien 15 - 17 ikäisiä rikoksentekijöitä Tampereella. Keskimääräinen 15-vuotiaiden ikäluokan koko Tampereella tarkasteltavana ajanjaksona vaihtelee välillä 1800 1900. Tarkasteluajanjakson alussa 1990 alioikeudessa tuomittujen 15 - 17vuotiaiden henkilöiden määrä oli 315, joista 58 oli tyttöjä. Vuoden 1995 vuositilaston mukaan 15 - 17 vuotiaiden tuomittujen määrä oli laskenut 153 henkilöön, joista 20 oli tyttöjä (Pellinen 1990 - 1996, Tampereen kaupungin tilastollinen vuosikirja 1988 - 89, 1990 - 91, 1992 - 93). Vuoden 1995 tasolla laskettuna tuomittujen määrä suhteessa kohorttiin on noin 2,7 % ikäluokasta on tuolloin saanut itseään koskevan käräjäoikeuden päätöksen (vuonna 1990 n. 5,5 % ikäluokasta). Päätöksenä voi olla myös tuomitsematta jättäminen. Seuraavat huomiot koskevat tämän "2,7 prosentin liikkeen" muodostumista, heidän muodostamiaan ryhmiä, ryhmien sisäisiä suhteita ja ryhmien välisiä suhteita. Aineistona on Tampereen käräjäoikeudessa nuoria rikoksentekijöitä (15 - 17 vuotiaat) koskevat päätökset vuosilta 1990 - 1995. Kyseessä on tapaustutkimus yhdeltä suomalaiselta paikkakunnalta. Tutkimuksessa analysoin kaikkia kyseisellä ajanjaksolla tehtyjä päätöksiä, joita on tarkasteluajanjaksolta kaikkiaan 1736. Aineisto on kerätty alioikeuden sosiaalityöntekijän päiväkirjoista ja koodattu tilastollisesti käsiteltävään muotoon. Teemani kannalta päiväkirja-aineistot ovat tavallisia virallisia tilastoja paremmat sikäli, että niistä voi identifoida oikeudessa tuomittujen ryhmien koot. Aineisto kattaa kuluvan vuosikymmenen ensimmäisen puoliskon, mikä perustuu käytännöllisiin seikkoihin. Vanhempaa materiaalia ei ole käytössä ja uudempaa aineistoa ei ole vielä työstetty. Aikaväliltä 1990 - 95 kerätyssä aineistoissa voi olettaa näkyvän jotain lama-ajan seurauksia, joka lisää aineiston kiinnostavuutta.
104