JOULUKUU 2006
17
T H E B A LT I C G U I D E
henkilö
Laulu on tekniikkalaji TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT JAAK KADARIK
Oopperalaulaja Jaakko Ryhänen opettaa Tallinnassa tuleville tähdille oikeaa laulutekniikkaa.
J
aakko Ryhänen toimii neljättä vuotta Viron Musiikkiakatemian lauluosaston johtajana ja opettajana. ”Virosta löytyy hyviä ääniä, mikä on opettajalle motivoivaa. Professorina pääsen valitsemaan oppilaani, joten materiaali on parhaasta päästä”, sanoo äänifriikiksi tunnustautuva Ryhänen. Tällä hetkellä hänellä on Virossa 10 oppilasta, joista muutama vasta-alkajia, mutta suurin osa jo Estonian ja Vanemuisen solisteja. Esimerkiksi Estonian Tuhkimooopperan ensi-illassa oli lavalla kolme Ryhäsen oppilasta. ”Ja kaikki lauloivat erinomaisesti”, kehuu opettaja suojattejaan. Lisäksi sopraano Pille Lill tekee Ryhäsen johdolla tohtorin tutkintoa.
Pitkä tie ammattiin Musiikkiakatemiassa on tarkoitus tehdä nuorista lahjakkuuksista ammattilaisia. Käytännössä se tarkoittaa laulutekniikan hiomista tuhansien toistojen kautta. ”Ihmisen ääni on kuin mikä tahansa instrumentti, sitä pitää osata soittaa. Se on myös äärimmäisen herkkä instrumentti, johon vaikuttavat monet tekijät. Ammattilaulajan pitää pystyä kuitenkin antamaan yleisölle aina se huippusuoritus, oli sitten millainen päivä tahansa. Siinä kysytään
muun muassa Matti Vihtonen, Tauno Kaivola ja Kim Borg. Itse hän on opettanut 90luvulta alkaen muun muassa Sibelius-Akatemiassa. ”Yksi vanhoista oppilaistani debytoi tällä kaudella Metropolitanissa”, Ryhänen mainitsee viitaten Tommi Hakalaan. Myös monet muut suomalaiset oopperalaulajat ovat käyneet Ryhäsen tunneilla. Opettajana hän painottaa teknistä osaamista: ”On erittäin tärkeää, että nuorena oppii oikean tekniikan, sillä myöhemmin opittuja virheitä on vaikea korjata. Maailmalla on paljon esimerkkejä laulajista, jotka pilaavat äänensä laulamalla ”väärin” ja omalle äänelle sopimattomia rooleja. Sitten kun tekniikka on kunnossa voi esiintymisistä todella nauttia, kun ei tarvitse huolehtia äänen toimivuudesta.” Oopperan eri kielien, italian, ranskan, saksan ja venäjän, hallitseminen edellyttää jatkuvaa harjoittelua. Kaikki ne vaativat omat niksinsä, sillä ääntämisen täytyy laulaessakin mennä oikein. Äidinkieli on kaikilla laulajilla lihaksissa luonnostaan, mutta muihin kieliin siirryttäessä pitää aina harjoitella kielivalmentajan johdolla aksentteja ja erikoisäänteitä. ”Kyllä minunkin oli vaikea löytää kropasta kuusi erilaista venäläistää s:ää”, Ryhänen muistelee. Virossa Ryhänen opettaa jaksoittain aina muutaman päivän
Laulan niin kauan kun nautin siitä. Käytännössä se tarkoittaa niin kauan kun ääni pysyy kunnossa. Sitten kun oma laulu-ura on aika lopettaa, jatkan opetustyötä.” nimen omaan tekniikkaa. Ääni on lahja, mutta ammattilaiseksi tullaan vain kovan työn kautta. Voisi sanoa, että 10 prosenttia on lahjoista kiinni, loput 90 ahkeruudesta. Tietenkin molempia tarvitaan ja lisäksi vähän musiikillista intelligenssiä.” Ryhänen vertaa laulamista urheiluun: ”Esimerkiksi pikajuoksussa yleisö näkee 10 sekunnin suorituksen. Urheilijan on täytynyt treenata sitä varten vuosia menestyäkseen eikä kaikista tule nopeimpia, vaikka kuinka harjoittelisi.” Hyvä ”valmentaja” on aloittelevalle laulajalle suureksi avuksi. Ryhänen sanookin, ettei hänestäkään olisi tullut ammattilaista ilman hyviä opettajia. Ryhästä uralla eteenpäin ovat avittaneet
putkeen. Välillä päivät venyvät pitkiksi, mutta hän ei valita: ”Lahjakkaiden oppilaiden kanssa on aina mukava työskennellä. Vaikka töitä tulee tehtyä usein 12 tuntia melkein tauotta, virtaa riittää. Lisäksi opettamisessa on se hyvä puoli, että samalla oma ääni pysyy kunnossa, enkä käytännössä muuta harjoittelua tarvitsekaan.”
Laulajan täytyy kestää yksinäisyyttä Kansainvälisen oopperalaulajan ura on monille unelmien ammatti, mutta on siinäkin varjopuolensa. Ryhänen muistelee Martti Talvelan sanoneen aikoinaan eräälle lupaavalle nuorelle solistille: ”Tulet tekemään suuren karriäärin, jos kestät yksinäisyyttä.” Hän tietää, mitä Talvela tarkoitti. Kun
mennään tekemään oopperaa ulkomaille, esimerkiksi Amerikkaan, on se aina kahden-kolmen kuukauden keikka. ”Yleensä reilun kuukauden mittainen harjoitusjakso menee nopeasti, sillä silloin töitä tehdään joka päivä. Esityskaudella vapaaaikaa jää sitten liikaakin. Välipäivinä tekemistä pitää keksiä vaikka väkisin, muuten hotellielämään pitkästyy. Jos työmaa sattuu olemaan toisella mantereella, ei ole mahdollista lentää kotiinkaan vapaapäivinä”, kuvailee Ryhänen oopperatähden arkea. Joskus matkustaminen tuntuu hullulta: ”Esimerkiksi Beethovenin 9:nen sinfonian esityksiin lennetään joskus maailman ääriin laulamaan viisi minuuttia.” Koti-ikäväkin voi välillä yllättää: ”Sen minkä olen kotiin soitellessa puhelinlaskuissa maksanut, olen säästänyt moninkertaisesti terapiakuluissa”, Ryhänen virnuilee melkein tosissaan. Silti hän kannustaa nuoria lähtemään maailmalle: ”Esimerkiksi Virossa tai Suomessa kilpailu on kovaa ja työtilaisuuksia rajallisesti. Esimerkiksi Saksassa oopperataloja on melkein joka kaupungissa ja siellä nuorenkin solistin on mahdollista päästä tekemään monipuolisesti juuri itselleen sopivia isompiakin rooleja, joita ei kotimaisissa taloissa olisi tarjolla pitkiin aikoihin.
Onneakin tarvitaan Ryhäsen kansainvälinen läpimurto oli sattumusten seurausta. Kansallisooppera vieraili New Yorkissa Metropolitanissa ja ohjelmassa oli Punainen viiva sekä Viimeiset kiusaukset, jossa Martti Talvelan piti laulaa Paavon rooli. Talvela kuitenkin sairastui ja tilalle otettiin kotimaassa roolia useita kertoja esittänyt Ryhänen. ”Talvela oli tuohon aikaan Metropolitanissa jumalan maineessa ja jouduin siis jumalan sijaiseksi. Kun onnistuin ja arvostelut olivat positiivisia, avautui paljon uusia mahdollisuuksia”, kertoo Ryhänen uransa merkittävämmästä käänteestä. Pikahälytyksellä tulevat tuurauskeikat eivät yleensä ole laulajan unelmia, mutta tuolla kertaa teos oli Ryhäselle niin tuttu, ettei ongelmia ollut. Sittemmin Ryhänen on saanut esiintyä maailman tunnetuimmilla oopperaestradeilla. Hän ei kuitenkaan tee asiasta suurta numeroa: ”Näyttämö on aina näyttämö. Tie-
Ihmisen ääni on kuin mikä tahansa instrumentti, sitä pitää osata soittaa.”
näin ja näin siinä kohdassa, kun taustalla soi tämmöinen melodia. Piti korjata, ettei se missään taustalla soi vaan se on juuri se juttu. Tehtiin kohtausta, jossa Sarastro laulaa In diesen hailigen Hallen”, Ryhänen muistelee Heiskasen ensimmäistä oopperaohjausta. Solisteille modernit ohjaukset teettävät lisää töitä sillä harjoitusajat ovat venyneet eikä enää riitä, että osaa laulaa roolin läpikotaisin. Ryhänen näkee, että kehityssuunta jatkuu: ”Vaikka oopperassa ohjaus on valmiiksi kirjoitettu musiikkiin, on seisovien esitysten aika ohi.”
Aktiivinen eläkeläinen tenkin on mukava olla mukana produktioissa, joissa koko tiimi on huipputasoa. Suurten talojen etu on se, että heillä on varaa etsiä jokaiseen rooliin juuri sopiva solisti.” Ryhäsen fakille sopivia rooleja on paljon. Maailmalla hän on esiintynyt isossa roolissa muun muassa Lentävässä hollantilaisessa, Taikahuilussa, Boris Godunovissa, Sevillan parturissa ja monissa Verdin oopperoissa. ”Dalandin roolissa (Lentävä hollantilainen) olen ollut 18:ssa eri produktiossa ja Sarastrona 17 kertaa”, kertoo yli 50 roolia uransa aikana opetellut Ryhänen ja jatkaa: ”Enää en ehkä aio uusia rooleja opetella, vanhojenkin muistamisessa riittää töitä. Nuorempana roolin saattoi oppia melkein huomaamatta, mutta vanhemmiten uusien oppiminen on tullut hankalammaksi.”
Oopperasta tullut teatteria Viime vuosina ooppera on muuttunut musiikkiteatterin suuntaan. Osasyyllisiä ovat alalle puheteatterin puolelta tulleet ohjaajat, jotka eivät välttämättä tee ohjauksiaan musiikin pohjalta. ”Kari Heiskanen sanoi kerran Taikahuilun harjoituksissa, että teet
Tammikuussa Tallinnassa √ Jaakko Ryhästä ja hänen oppilaitaan voi kuulla 10.1. 2007 Estonian konserttisalissa järjestettävässä konsertissa. Ryhäsen lisäksi tuolloin laulavat Margarete Fisher, Pille Lill, Helen Lokuta, Mati Turi, Roland Liiv, Rene Soom ja Priit Volmer. Säestyksestä huolehtivat pianistit Piia Paemurru ja Seppo Hovi, joka myös juontaa tilaisuuden. √ Konsertti on osa Tallinnan Talvifestivaalia ja sen tuotolla tuetaan vammaisten lasten päiväkeskuksen toimintaa. Esitys alkaa kello 19.00.
Ryhänen jäi eläkkeelle Kansallisoopperasta jo viisi vuotta sitten, ”kun työvuodet tulivat täyteen”. Silti hän nousee lavalle noin satana iltana vuodessa ja opettaa Tallinnassa, Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa sekä SibeliusAkatemiassa keskimäärin yhteensä 10 päivää kuukaudessa. Tahti on ”eläkeläiselle” kova, mutta jostakin hän on kuitenkin tinkinyt: ”Nuorempana esiintymisiä oli käytännössä yhtä paljon, mutta silloin oopperan osuus oli 70 prosenttia, nyt teen enemmän konsertteja ja oopperaa on noin 30 prosenttia.” Ensi keväänä Ryhänen on mukana Tampereella Aidassa. ”Tilanne on minulle ideaalinen, kun voin käydä töissä kotoa kuten kuka tahansa virkamies”, tuumii nykyään Tampereella asuva Ryhänen. Matkatöitäkin riittää, sillä opetustöiden lisäksi hän on kesällä mukana Savonlinnan oopperajuhlien Macbethissa ja Nilsiän Viimeisissä kiusauksissa. Konserttikiertue Seppo Hovin kansaa jatkuu ja kalenterissa on muita alustavia varauksia vuosiksi eteen päin. Seppo Hovin kanssa Ryhänen on konsertoinut jo vuodesta 1985 lähtien. ”Se on ollut hyvää vaihtelua, ihan eri juttu kuin ooppera ja klassisen konsertit. Lavalla on miehet, piano ja haitari ja ohjelmisto on kevyempää tavaraa.” Ryhänen ei aio jäädä kotisohvalle jatkossakaan: ”Laulan niin kauan kun nautin siitä. Käytännössä se tarkoittaa niin kauan kun ääni pysyy kunnossa. Sitten kun oma laulu-ura on aika lopettaa, jatkan opetustyötä. Tämä on siinä mielessä käsityöammatti, että tässäkin ”kisällit” oppivat ”mestareilta” ja siirtävät sitten aikanaan oman tietonsa jälleen eteenpäin.” ■