1 minute read

Vertaillen kehittäminen systemaattista Ohjaamotyön kehittämistä tukemassa

“Rehellisen ilmapiirin, jotta tuodaan esiin myös ongelmakohdat.”

“Tarvitaan asiasta kiinnostuneita vertailukelpoisia Ohjaamoja prosessiin.”

Advertisement

Työmuodon konkreettisena hyötynä osallistujat kokivat sen, että he saivat vahvistusta sille, että ainakin osa omista toimintatavoista on hyviä ja toimivia.

“Näkökulmia omalle työyhteisölle vietäväksi ja edelleen kehitettäväksi.”

Vertaillen kehittämisen koettiin toimivan toimintaa kehittävän vuoropuhelun lähtökohtana ja että kokemustenvaihto rikastuttaa kaikkia vertaillen kehittämisessä mukana olevia. Erityisen tärkeäksi koettiin se, että kaikilla ohjaamotoimijoiden esimiehillä tulisi olla yhteinen visio ja halu antaa työpanosta vision toteuttamiseksi.

Osallistujista osa totesi, että ennakkoon tehty valmistautuminen oli tärkeä osa vertaillen kehittämisen prosessia. Toisaalta osan mielestä vertaillen kehittämisen käynnin valmistelutyöt veivät ehkä liiankin paljon aikaa. Etäyhteydellä toteutettu vertaillen kehittämisen käynti oli toimiva, mutta osallistujat toivoivat myös paikan päällä, kasvokkain tapahtuvaa tilaisuutta. Osallistujat kokivat, että ensimmäisen tapaamisen jälkeen käsiteltyjä aiheita tulisi vielä työstää eteenpäin omissa Ohjaamoissa, jotta kehittäminen jatkuisi ja etenisi systemaattisesti pitkällä aikavälillä.

“Vertaillen kehittäminen lähtisi etenemään vielä puheen tasolta eteenpäin”

“Molemmat Ohjaamot sitoutuvat prosessiin enemmän kuin yhdeksi kerraksi”

Sisällöllisesti olisi hyvä edetä syvemmälle tasolle ja vertailun avulla tarkastella esimerkiksi oman ohjaamon rakenteita ja toimintaympäristöä tarkemmin, sillä toisen kaupungin käytänteitä ei voi suoraan kopioida toiselle alueelle.

Vertaillen kehittämisen suunnittelu- ja valmistelutyöhön kannattaa osallistujien mielestä sitouttaa isompi ryhmä. Varsinainen vertaillen kehittämisen käynti puolestaan kannattaisi toteuttaa pienemmällä ryhmällä. Yhtenä mahdollisuutena voisi osallistujien mielestä olla myös kolmen ohjaamon vertaillen kehittäminen.

“Rohkeasti vain Ohjaamot keskenään vaihtamaan tietojaan.”

Vertaillen kehittäminen työmuotona

Vertaillen kehittäminen tuo parhaimmillaan kehittämistyöhön uusia kehitysideoita ja tavoitteita. Se auttaa tunnistamaan oman toiminnan kehityskohteita ja -mahdollisuuksia. Tärkeää vertaiskehittämiselle on löytää osallistuvien Ohjaamojen yhteiset kehityskohteet, jotta molemmat osapuolet voivat löytää vertaisuudesta ratkaisumalleja ja tuloksia vietäväksi omaan toimintaan. Toiminnan vertaiskehittäminen vaatii kuitenkin myös strategista, pitkäjänteistä yhteistä työtä, jotta vertaillen kehittämisen hyödyt voidaan nähdä kehittämistyön eri vaiheissa. Mukana olisi, sidosryhmien sitouttamisen näkökulmasta, hyvä olla myös toimijoita eri tehtävistä ja organisaatioista, mukaan lukien Ohjaamo-työntekijöiden taustaorganisaatioiden johto ja esihenkilöt.

Kiitos Ohjaamo Pori ja Ohjaamo Olkkari, Mikkeli! Osaamisen jakaminen rakentavassa luottamuksellisessa ilmapiirissä olivat elementtejä, jotka mahdollistavat onnistuneen vertaisvierailun.

This article is from: