Page 33

IKKUNA MAAILMAAN

33

Hebronin basaarissa työskentelevä Saad loihtii hiekkaan kauniita kuvioita.

Piikkilanka ympäröi palestiinalaisen Cordoban koulun Hebronin H2-alueella

Sotilasvoimien läsnäolo ja ihmisoikeusrikkomukset varjostavat palestiinalaisten elämää Länsirannalla. Arkeen kuuluu kuitenkin myös kissavideoita, kahvilassa istumista ystävän kanssa ja omasta yrityksestä haaveilua. Asun Hebronissa, Länsirannan suurimmassa kaupungissa. Jaan kolean asunnon viiden ihmisoikeustarkkailijan kesken. Aikaisin aamulla kolumbialainen tiimiläinen keittää kahvit ja minä nappaan mukaan kameran, muistiinpanovälineet, puhelimen ja passin. Kadulla erotun muista ihmisistä, koska käytän metsästysliiviä muistuttavaa suojaa ja en peitä hiuksia huivilla. Sekä palestiinalaiset naiset, että naimisissa olevat israelilaiset siirtokuntalaisnaiset käyttävät huivia, vaikka sitovatkin sen eri tavalla. Julkisessa tilassa jotkut tuijottavat minua, mutta toiset toivottavat tervetulleeksi: ”Ahlan wa sahlan!” Syön banaanin kävellessäni kohti tarkastusasemaa. Tarkkailen tunnin ajan, että palestiinalaiset lapset ja opettajat läpäisevät israelilaisten sotilaiden aseman ja aloittavat koulupäivän. Vietän Palestii-

nassa kolme kuukautta. Päivänä, jolloin saavuin Hebroniin, oli koulun edustan asemalla ammuttu palestiinalaisteini. Hän oli yrittänyt haavoittaa sotilasta.

Vapaaehtoisena ihmisoikeuksien puolesta Hebronissa ei ole paljon ulkomaalaisia. Täällä asuu noin 280 000 palestiinalaista, 500 israelilaista siirtokuntalaista ja 1 500 sotilasta. Täällä ei ole kristillistä yhteisöä, kuten Betlehemissä ja Jerusalemissa. Lonely Planet -matkaoppaan mukaan Hebron on Länsirannan vaikea kaupunki. Hebron jaettiin kahtia vuonna 1997. H1-aluetta hallinnoi palestiinalaishallinto ja H2-aluetta Israelin sotilasvoimat.

Erikoiseen ratkaisuun päädyttiin siksi, koska israelilaisia siirtokuntia on perustettu keskelle Hebronia. Kansainvälisen oikeuden mukaan siirtokunnat ovat laittomia, mutta Israelin lainsäädäntö sallii niiden perustamisen ja myöntää tukea niiden asukkaille. Sotilaiden tehtävä on hallinnoida H2-aluetta, ja vanhaa kaupunkia ympäröivätkin sotilaiden ylläpitämät tarkastusasemat.

”Suomalaisena minun on vaikeaa ottaa vastaan tuntemattomien vilpittömiä vieraanvaraisuuden eleitä.”

Globalisti 2/2016 - teemana liikakalastus  

Kalastus on tärkeä elinkeino ja kala merkittävä proteiinin lähde etenkin monissa kehitysmaissa. Liikakalastus uhkaa kuitenkin tyhjentää maai...

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you