TEATTERIOHJAAJAN
O S A 1 P U H E E N V U O R O T
PUHEENVUORO
Toinen rakenteiden muutosta koskevaa keskustelua estävä pelko on ajatus siitä, että todella ollaan vanhojen unelmien raunioilla. Että tässä talouden ehdoilla pyörivässä maailmanajassa ei koskaan rakennettaisi vos-teatteriverkoston kaltaista, kaikille kansalaisille suunnattua, voittoa tavoittelematonta taideinstituutiota. Kesäkuussa 2014 uuden kulttuuriministeri Piia Viitasen pyöreän pöydän keskustelussa todettiin että elämme aikaa, jossa taidetta tuetaan enää siksi, koska ”niin on ollut tapana tehdä ja onhan se mukava asia”. Uhkakuvana on, että näiden taidetta muodon vuoksi tukevien politiikkojen jälkeen tuleva seuraava poliitikkojen sukupolvi ei enää tule muistamaan, miksi taidetta on ollut tapana tukea. Miksi taiteen pitäisi olla kaikkien etuoikeus eikä harvojen ansaittu nautinto? Eikö hyvä taide myy itse itsensä? Mitä mitattavaa hyötyä taiteesta, kuten teatterista, oikeastaan on? Tällaiset kysymykset kertovat aikamme kykenemättömyydestä tunnistaa taiteen merkitystä ja arvoa. Ne kertovat ylimaterialistisesta ajan hengestä, joka näkee arvottomana paitsi kulttuurin, taiteen ja yleissivistyksen, myös ”tuottamattomat ihmiset” ja ”tuottamattoman luonnon”. Näin ollen teatterin, tanssin, runouden, kuvataiteen, vanhukset, syrjäytyneet nuoret, vetelehtivät maahanmuuttajat, luonnontilaiset alueet, alkuperäiskansat, sairaseläkeläiset ja kaupunginkirjastot voisi kaikki vapauttaa samaan reservaattiin, jossa emme olisi taakaksi yhteiskuntamme tuottaville tahoille. Jos jättää ironian sikseen, on selvää että tällainen ajan henki aiheuttaa ihmisissä putoamisen pelkoa ja tyhjän päälle joutumisen kauhua. Pelko ei koskaan ole toiminut keskustelua parantavana tekijänä. Teatteritaiteen valtiolta ja kunnilta saamasta tuesta merkittävä osa menee vos-teatteriverkoston ylläpitoon. Pelko on, että jos tämän verkoston rakenteisiin kosketaan vallitsevassa kulttuuri- ilmapiirissä, siitä jonkinlaisen väistämättömänä seurauksena on että teatteriin suunnatut rahat (lue: työpaikat) häviävät eivätkä enää koskaan palaa. Tämä on tietysti teoriassa mahdollista, mutta siinä tapauksessa teatteriin jyvitetyt rahat tulisivat häviämään joka tapauksessa – tämä korkeintaan jouduttaisi alasajoa hieman. Itse ajattelen, että ammattiteatteriverkostomme on upea perintö, jonka puolustamiseen ja kehittämiseen olen sitoutunut. Teatteri-
SAANA
LAVASTE
24