Page 1


Sirkku Peltola - Anneli Kanto - Heikki Salo - Eeva Kontu

Musikaali perustuu Anneli Kannon romaaniin Veriruusut sekä lukuisiin muihin naiskaartiaihetta sivuaviin historian lähteisiin. Käsikirjoitus ja ohjaus SIRKKU

Teiskosta, tulee nähneeksi paljon

PELTOLA

Sävellys EEVA

KONTU Laulujen sanat HEIKKI SALO Musiikin sovitus MIKKO RENFORS, EEVA KONTU , JOONAS MIKKILÄ Musiikkituotanto MIKKO RENFORS Kapellimestari JOONAS MIKKILÄ Koreografia MARJO KUUSELA Lavastussuunnittelu HANNU LINDHOLM Valo-ja videosuunnittelu EERO AUVINEN Äänisuunnittelu KALLE NYTORP Pukusuunnittelu MARJAANA MUTANEN Kampausten ja maskien suunnittelu

PIA KÄHKÖNEN

Ohjaajan ja kapellimestarin assistentti

NIINA ALITALO

Koreografin assistentti TIMO

HENKILÖT: PETRA AHOLA LEMPI Kahdeksantoistavuotias piikatyttö

SAARI

Tuottaja ARJA

AHRENS Apulaistuottaja ELISE RICHT Yhteistyössä Tanssiteatteri Tsuumi ja Pirkanmaan Musiikkiopisto, Nuorisokuoro Sympaatti Orkesterin tuotanto yhteistyössä Eeva Kontu Oy

EMMI KAISLAKARI RAUHA Seitsemäntoistavuotias

työläistyttö, asuu huonetta Amurissa / Pakeneva nainen

ERIIKKA VÄLIAHDE MARTTA Kahdeksantoistavuotias, ison talon tytär, asuu huonetta Amurissa

MARKETTA TIKKANEN (Näty) SIGRID Viisitoistavuotias, arka ja

kokematon tyttö Armonkalliosta / Pakeneva nainen

PETRA KARJALAINEN HILMA Naiskaartin komentaja / Pakeneva nainen

HEIDI KIVIHARJU LYDIA Kaksikymmentävuotias, asuu Amurissa miehensä perheen kanssa (Lyyti) / Pakeneva nainen


KRISTIINA HAKOVIRTA SELMA Kahden aikuisen pojan äiti, asuu Amurissa / Pakeneva nainen / Rouva Keskustorilla

SUVI-SINI PELTOLA OLKA Ale-pojan äiti Tammelasta / Eeva / Alma

JARI LEPPÄNEN OSKARI Villen ja Väinön isä, kivityömies /

Kauppias / Valkoinen sotilas / Pakeneva mies / Matruusi

SASKA PULKKINEN VILLE Seitsemäntoistavuotias, kivityömies,

Rauhan sulhanen, Selman ja Oskarin poika / Valkoinen sotilas / Pakeneva mies / Matruusi

KAISA HELA JUUHANNA Työläisnainen / Pakeneva

JARI AHOLA VÄINÖ Kaksikymmentävuotias, kivityömies,

NIINA ALITALO RAKEL Työläistyttö / Pakeneva nainen

MIKA HONKANEN VIKSTRÖM Tehtaanjohtaja / Punakaartilainen

nainen

Lydian mies, Villen veli / Valkoinen sotilas / Pakeneva mies / Matruusi

Viljo / Pakeva mies / Matruusi

KAROLIINA VANNE EMMI Työläisnainen / Pakeneva nainen SALLA KORJA-PALONIEMI / REETTA-KAISA ILES

(Tanssiteatteri Tsuumi) KERTTU Työläistyttö / Pakeneva nainen

HANNA KORHONEN / REETTA-KAISA ILES (Tanssiteatteri Tsuumi) TERTTU Työläistyttö / Pakeneva nainen

MIIA SELIN ALIINA Sigridin äiti / Rouva Vikström /

SAMULI MUJE ISÄNTÄ Lempin isäntä Teiskosta /

Punakaartilainen Valto / Pakeneva mies

JYRKI MÄNTTÄRI KALLE Nelikymppinen, naisarmeijan

kouluttaja ja johtaja / Työnjohtaja tehtaassa / Valkoinen sotilas / Pakeneva mies / Matruusi

ANTTI LANG HYRSKY Kaksikymmentäviisivuotias,

Pakeneva nainen

punaisten päällystöä, näyttelijä, jonkin verran opiskellut, häilyvä, silmälasit, ei onnea mutta yritystä naismaailmassa / Lapsi

OLA TUOMINEN FRANS Sigridin isä

JUHA-MATTI KOSKELA VENNU Kaksikymmentäviisivuotias, punaisten päällystöä, sivistynyt, sotilaallinen, Martan sulhanen / Pakeneva mies / Matruusi


Kuoro: RONJA

SAMPO KEROLA (Tanssiteatteri Tsuumi) GRIGORI Venäläinen matruusi / Punakaartilainen / Pakeneva mies

TIMO SAARI MIES Tammelan kellarissa / Punakaartilainen / Pakeneva mies / Matruusi

JOONAS LUOMALA (Tanssiteatteri Tsuumi) Punakaartilainen / Lapsi / Matruusi / Pakeneva mies

ANTTI NIEMINEN Punakaartilainen / Valkoinen sotilas / Pakeneva mies / Matruusi

KONSTA REUTER Punakaartilainen / Lapsi / Matruusi / Pakeneva mies / Valkoinen sotilas

ALATALO / MILENA ALBANESE / ADA GRUNDSTRÖM / EMMA HEINONEN / SAIMA HIRVONEN / SIRU HUHTALA / HELMI HUOVIALA / KLAUDIA JOKELA / AILI KLEMOLA / ALINA LAHDENSIVU / ROOSA LAAKSO / AINO LAINE / ANNIKA LAMPINEN / ELINA LAMPINEN / PIHLA LINDROOS / AINO LINTULA / TILHI LEHTINEN / JOSEPHINE LENICK / MATILDA MALKAMÄKI / MILJA MAUNU / IINA MÄKINEN / SILMU MÄNTYLÄ / NETTA NEVA / IIRIS NIEMINEN / SAGA NURMENNIEMI / SOFIA NURMENNIEMI / IIDA PASULA / REETTA PASULA / MARJATTA PAULASTO / LINNEA PÄIVÄRINTA / OONA PÄTÄRI / KAISA RANTAMÄKI / VARPU RAUHAMÄKI / VILMA RAUTIAINEN / SENLA RINNE / SUVI RITONIEMI / SILJA SALMELA / REETTA SALO / MAIJU SAUKKOSAARI / LIINA SAVISAARI / STELLA SIRKKUNEN / VILMA TURKULAINEN / NOORA URTTI / VIIVI VANAMO / SARIANNA WALDÉN / AMANDA WALLENDAHL / VERA PUTILA, kuoronjohtaja EMMI KLEEMOLA Kiitos

ANNIKA JUNNO TYTÄR VIKSTRÖM

Viisitoistavuotias / Lapsi / Pakeneva tyttö / Työläistyttö

VÄINÖ MUJE / AKUSTI MÄNTTÄRI ALEKSANTERI (ALE) ,Viisivuotias Olkan poika Punakaartilaisia, miehiä:

HANNU AHOLA, TINO AHOLA, OSMO NIEMINEN, MARKKU TURUNEN, KARI LAHTINEN, JANNE SAARELAINEN, OLLI SALO, TUOMAS OITTINEN, ESA HEIKKINEN

PEKKA KETTUNEN, ILONA HEINONEN, PETRI KRYZYWACKI, HENRI LYYSAARI TEKNINEN TOTEUTUS Tekninen päällikkö MIKA LEHTINEN Näyttämömestari HANNU AHOLA Apulaisnäyttämömestari OSMO NIEMINEN Järjestäjä MARKKU TURUNEN Kuiskaaja-järjestäjä MARJA LAITALA Erikoistehostemestari ESA HEIKKINEN Valo-operaattori EERO AUVINEN / VILLE FINNILÄ Saliääni KALLE NYTORP / JARKKO TUOHIMAA

JOONAS MIKKILÄ/ VILLE MYLLYKOSKI (kosketinsoittimet ja kapellimestari), MIKKO RENFORS/ Taistelukohtauksien äänimaisemat PAAVO MALMBERG (kosketinsoittimet, RIKU VARTIAINEN, MIKKO RENFORS, perkussiot ja ohjelmointi), SAKU MATTILA/ KALLE NYTORP JAAKKO LUOMA (kitara), TEEMU BROMAN Äänimies RAULI ROININEN / (basso), JANI AUVINEN (rummut), LOTTA LAAKSONEN/EEVA OKSALA (viulu) ja ARI KÄKILEHTO / PETRI KUHA RIKU VARTIAINEN/HANNA KILPINEN (sello) Teatteriteknikot MATTI KANERVO, MARKKU SAARI Orkesteri:


Seuraajat SUSAN

KETONEN, TUOMAS LEPIKKÖ, CARLOS PORTILLA Näyttämömiehet TINO

AHOLA, KARI LAHTINEN, JANNE SAARELAINEN, OLLI SALO, TUOMAS OITTINEN Tarpeistonhoitaja JOHANNA HARJUNPÄÄ Pukija/pukuhuoltaja TEIJA HYRKÄS, KATRI INNANMAA Lapsiavustajan hoitaja ILMARI KOLLANUS Kampaukset ja maskeeraus TTT:n kampaamo SARI RAUTION johdolla, teosvastaava

PIA KÄHKÖNEN, TIINA RYYNÄNEN, HEIDI SAARINEN Pukujen valmistus TTT:n puvusto EILA JOUTTUNPÄÄN johdolla

TAIJA-LEENA AUTIO, SATU ERIKSSON, PÄIVI HATANPÄÄ, INESSA TAPALA, HELI TAPPER Matruusien takit OSK. TYÖHUONE HENGARI

Lavasteiden valmistus TTT:n lavastamo AATU RANTASEN johdolla KARI KOKKONEN,

KARI KOSKIRANTA, VIIVI KETTUNEN, TONI PALANDER, MARIANNE RAUTIAINEN, RAINO SAASTAMOINEN, KARI TOIVONEN, SEIJA VUORINEN, JANNE LAHDENSALO Tarpeisto valmistus VIRPI ANTILA, HANNA MATTILA Käsiohjelman toimitus SARI ANDERSSON Valokuvat ja graafinen suunnittelu

KARI SUNNARI

Kantaesitys 25.1.2018 Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä Kesto 2:55 sisältää väliajan Suosittelemme yli 12-vuotiaille Tekijänoikeuksia valvoo Agency North Esityksessä käytetään valo- ja ääniefektejä.


OHJAAJAN SANA ”Kun aloin kirjoittaa musikaaliamme noin neljä vuotta sitten, kirjasin ylös työtäni motivoivan ajatuksen: Historian tutkiminen, tunteminen ja tulkitseminen auttavat ihmistä irti itsekeskeisestä maailmankuvasta, jonka keskiössä vain minän hyvinvointi on elämisen arvo ja tekojen oikeutus. Historian tuntemuksen kautta ymmärrys outoa, muita ja uutta kohtaan vaistämättä lisääntyy ja syventyy. Historiamme traagisimmatkin tapahtumat on tärkeää muistaa, jotta näkisimme tapahtumien toistumisen ennusmerkit omassa ajassamme. Jotta ulottaisimme ajatuksemme tulevaisuuteen. Nyt, tänään, voin tarkastella teostamme tämän ajatuksen läpi. Itselleni tämä vuosien työ on konkretisoinut ajatuksen siitä, miten lyhyt aika on sata vuotta, miten hitaasti ihminen muuttuu. Työryhmämme ikähaarukka on 7-vuotiaasta 71-vuotiaaseen. Tämä on myös omalla tavallaan antanut kerroksellisen lähtökohdan suhteessa aikaan. On teatterityön rikkaus saada tehdä työtä intensiivisesti monen ikäisen ihmisen kanssa ja todeta sen yhteyden ytimessä myös ajan merkillinen olevaisuus. Se ei pysähdy. Olen valtavan ylpeä tästä monitaitoiseesta tekijäjoukostamme, joka itseään säästelemättä antautuu laulamaan tarinaa kaupunkiamme ravistelleesta ajanjaksosta, sen ihmisistä, jotka uskoivat parempaan huomiseen.”

Sirkku Peltola, käsikirjoittaja ja ohjaaja Tampereen Työväen Teatterissa ohjaajana työskentelevä Sirkku Peltola on yksi Suomen eniten esitetyistä näytelmäkirjailijoista ja menestyksekkäimmistä ohjaajista. Hän on saanut lukuisia kotimaisia näytelmäpalkintoja ja teatterit ympäri Suomen esittävät ahkerasti hänen tuotantoaan. Peltolan näytelmiä on esitetty paljon myös ulkomailla. Sirkku Peltola voitti vuonna 2005 kaksi merkittävintä suomalaista alan palkintoa: Olavi Veistäjän palkinnon ja Suomi-palkinnon. Hänen TTT:n Suuren näyttämön musikaaliohjauksiaan ovat Suruttomat (2004), Patukkaooppera (2007) ja Anna Liisa (2011). Hän on käsikirjoittanut ja ohjannut suositun Suomen hevonen trilogian, johon kuului neljä osaa: Suomen hevonen, Yksiöön en Äitee ota, Lämminveriset ja Hevosten keinu. Peltolan teoksia on käännetty yli 15 kielelle.


INTO JA KAUHU Aloitan tätä tekstiä Tytöt 1918 musikaalin lukuharjoituksissa. Tämä treeni on perinteisesti teatterissa ensimmäinen, se jossa valmis teksti luetaan läpi ja siitä keskustellaan koko työryhmän kesken. Tällä kertaa pitkän pöydän ympärille on kokoontunut n. 40 näyttelijää, tanssijaa ja avustajaa. Jokainen lukee oman roolinsa ääneen, kukin vuorosanojensa mukaan. Laulut ja underscore musiikki kuunnellaan demoversioina tietsikalta. Lavastaja esittelee lavastuksen pienoismallin. Ulommassa ringissä istuvat tuottajat, puvustajat, järjestäjät, ääni- ja valomiehet, kampaajat, kuiskaajat jne. Tämä produktio on iso Tampereen Työväen Teatterinkin mittakaavassa. Kun mukaan lasketaan myös esityksessä lavalle nouseva tyttökuoro, on musikaalilla n. 150 tekijää. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Sirkku Peltola johtaa harjoituksia, säveltäjä Eeva Kontu, koreografi Marjo Kuusela, lavastaja Hannu Lindholm ja allekirjoittanut, teoksen laululyyrikko, kerromme kukin tuotoksistamme ja suunnitelmistamme ensi-illan varalle. On lokakuun loppu vuonna 2017. Edessä odottavat työntäyteiset kolme kuukautta, ensi-ilta koittaa 25.1.2018, kolme päivää ennen tammisunnuntain satavuotispäivää. Silloin kerromme teatterin lavalla yleisölle tulkintamme Tampereen naiskaartin kohtaloista sisällissodan aikana. Kyse on selkkauksen ratkaisutaistelusta, Pohjoismaiden suurimmasta kaupunkisodasta, Tampereen valtauksesta. Kyse on 13-20 vuotiaista tytöistä ase kädessä. Esitämme tarinamme näytellen, tanssien ja laulaen. Vaikka teksti on valmis harjoiteltavaksi, hiottavaa löytyy vielä. Mietin Sadan vuoden päästä laulun lyriikkaa. Se kertoo Tampereesta tänä päivänä. Kumitan kertosäkeistön viimeisen säkeen ja kirjoitan tilalle: ”Viha loppuu sydän kerrallaan.” Onko näin? Tuntuu että tässä produktiossa kysymyksiä riittää. Ja ihan varmasti riittää myös vastauksia. Niitä on paljon ja monenlaisia. Palaan nyt tähän esseetekstiin viikko myöhemmin. Teatterilla tapahtuu neljässä paikassa. Tanssiharjoituksia, kohtausharjoituksia, lauluharjoituksia, näitä kaikkia yhtä aikaa. Sirkku Peltolalta kysytään kuulemma seitsemäätoista asiaa minuutissa, ja kaikkiin pitää löytyä vastaus. Teatterilla hän on terävänä, mutta kotona kaatuu uupuneena sohvan nurkkaan. Ja jaksaa taas seuraavana päivänä.

Näitä harjoituksia ennen on tapahtunut jo paljon. Anneli Kanto julkaisi romaaninsa Veriruusut, johon tämä musikaali pääosin perustuu, vuonna 2008. Samana vuonna Sirkku sai idean siitä, mitä aikoo kymmenen vuoden kuluttua tehdä, ja alkoi kerätä materiaalia, jota hän on sittemmin yhdistellyt Kannon romaanin tarinaan. Pari vuotta nykyhetkestä taaksepäin istuimme kolmistaan pöydän ääreen, Sirkku, Eeva ja meikäläinen. Pian palavereihin tulivat mukaan Hannu ja Marjo. Kukin meistä on tehnyt omaa tutkimustyötään. Lyriikoiden kirjoittamisen aloitin puolisentoista vuotta sitten, samalla päätin lukea kaikki sisällissotaa käsittelevät tutkimukset ja romaanit jotka käsiini saan. Niitä lukiessa ajattelen välillä itseäni isoisäni tilalle Lapualle suojeluskuntaan. Mieheksi, joka lähti sodan puhjettua rintamalle, mutta palasi parin viikon päästä sairaana takaisin kotiin. Musikaali on monen tekijän summa ja tulos. Mietteitä eivät aiheuta pelkästään eri ilmaisumuotojen yhteensovittaminen, niiden synteesin luominen, vaan myös eri tekijäihmisten taustat, ideat ja halut. Siellä missä kipinä, siellä savua ja tulta. Kun ottaa huomioon musikaalimme aiheen, Suomen sisällissodan, sen maatumattomat traumat ja jännitteet, kattilassamme kiehuu melkoinen ja innostava soppa. Tämä näkyy meissä kaikissa. Totuus ei ole punainen eikä valkoinen, vaan inhimillinen ja siitä syystä enimmäkseen kipeä, kirjoitti Väinö Linna sisällissodasta. Näitä kipuja me nykyihmiset tunnumme vieläkin kantavan. Siellä täällä tauoilla ja harjoituksissa joku meistä työryhmän jäsenistä puhkeaa puhumaan omista juuristaan ja suhteestaan sotaan. Taustamme ovat hyvin erilaisia. Yhteistä kaikille on, että riippumatta suvun ja kotipaikan valkoisuudesta tai punaisuudesta, vuoden 1918 tapahtumista ja historiasta on tasaisesti vaiettu. Enemmän vaiettu kuin puhuttu. Marraskuun päivät kuluvat. Itse käyn harjoituksissa silloin tällöin. Minun osuuteni on pääosin tehty. Viilailen ja etsin vielä uusia näkökulmia. Olen valmiudessa muutoksiin ja tarkennuksiin kun tarve tulee. Ikään kuin päivystän. Nautin seurata TTT:n ensemblen työskentelyä. Löytyykö mistään päin Suomea näin hienoa teatteriporukkaa?


Pyysit minua sitten kirjoittamaan säkeitä viisitoistavuotiaiden punakaartilaisten tyttöjen laulettavaksi Tampereelle 1918, sanon Sirkulle. Ja minä olen kuusikymppinen mies, elän vuotta 2017 ja olen kotoisin Lapuan Muilun kylältä. Sirkku muistuttaa, että teemme teatteriesitystä. Luen ja luen. Radikaalisiivet saivat vallan kummallakin puolella. Siitä koitos sai alkunsa. Äärioikeistolaiset vastaan bolshevikit. Niistä se lähti. Ja sitten tavalliset pulliaiset siinä äkseeraamassa. Kuka aatteesta, kuka puutteesta, kuka rahasta tai sosiaalisen paineen takia. Kuka asemansa puolesta. Kuka innosta luoda uusi Suomi ja koko maailma siinä samassa. Kuka puolustamassa vanhaa järjestystä. Unelmia, huolta, iloa, katkeruutta. Näistä äkseeraajista löytyy kyllä tarinoita. He ovat mielenkiintoisia, koska he ovat rivihenkilöitä ja huonoja sotilaita. Niitä, jotka tekevät virheitä ja erehtyvät. Niitä, jotka ajautuvat ja joutuvat, eivät välttämättä oikein tiedä mitä haluavat. Näitä on meidän tyttöporukkamme myös. Maalta työn perässä tulleet likat, entiset piiat, sittemmin pumpulienkelit. Pumpulienkeleistä tuli susinarttuja. Sillä tavalla näitä kaartilaistyttöjä kutsuttiin myöhemmin. Se oli seksismissään valkoisten propagandaa ja toisaalta valtaapitäville hyödyllistä kategoriointia. Kun naiset perustivat kaartinsa, hiukset leikattiin lyhyeksi, päähän pantiin lätsä ja jalkaan housut. Ei kovin naisellista. Jos ei siinä haettukaan mieshahmoa, niin sotilasta. Anonyymia sukupuoletonta tottelijaa. Ja sotilaiksi tytöt itsensä mielsivät. Eikö se ole paradoksaalista? Ensin tytöt antoivat pois osan ihmisyyttään ryhtymällä sotilaiksi, ja hävittyään sodan heiltä vietiin loputkin nimittämällä heidät susinartuiksi. Olennoiksi, joiden eliminoimista vaati moni muukin kuin Ilmari Kianto. Ja juuri siitä syystä, että he olivat ottaneet aseet käteensä. Tänään hion tekstiäni Kun jumala jätti Tampereen. Sen sisältö viittaa tositapahtumaan. Syyskuussa 1917 Tampereella Aleksanterin kirkon tornista putosi risti puiston hiekkatielle. Se nostettiin takaisin vasta vuonna 1920. Tekstissäni jumala pakenee Tampereelta ja potkaisee jalallaan kirkon ristin irti. Luoja puikahtaa ulos historian mahtiovesta, jonka unohtaa kiireessä raolleen. Ihmiset näkevät oven raosta vahingossa tulevaisuuteen. Ohi meidänkin. Mitä he näkevät? Siitä kerron kertosäkeistössä. Yritän etsiä asioita, joista sekä työläiset että porvarit uneksivat.

Ei se ollut pelkästään leipää eikä rikkauksia, koska toisilla sitä jo oli. Eikä se ollut itsenäisyys, koska se oli jo saavutettu. Funtsaan Ranskan vallankumouksen ihanteita. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Tulisiko siitä jotain tarpeeksi unen kaltaista? Viimeisessä säkeistössä tulet peittävät Tampereen ja ihmiset painavat päänsä alas. Ero unelman ja todellisuuden välillä on liian musertava. Siihen laulu loppuu. Haluan lopettaa sen samoihin säkeisiin kuin Viita 1949 näytelmän Liian lähellä maata laulun. Istun TTT:n katsomossa. Stagella naiskaartilaiset valmistautuvat numeroon Housut on ase. Marjo Kuusela komentaa lavalla tanssijoita, Eeva Kontu ohjeistaa kapellimestari Joonas Mikkilää ja totta, tuntuu että Sirkulta kysytään seitsemäätoista asiaa yhtä aikaa. Tätä kestää kymmenisen minuuttia. Hetken hiljaisuuden jälkeen numero pyörähtää käyntiin. Ihmeellistä. Näyttelijät, koreografia, laulu ja musiikki loksahtelevat yhteen. Mikään ei ole vielä valmista, mutta kokonaisuus hahmottuu jo. Kahviossa kuhisevat Sympaatti-kuoron tytöt. Sirkku kertoo loppukohtauksesta. Tytöt kuuntelevat ohjaajaa vaitonaisina. Kysymykset tehdään vakavalla naamalla, mutta aistin sen takana pakahduttavaa intoa. Jotain suurta on tulossa. Kuvittelen kuorolaiset Tampereen Raatihuoneen kamareihin, kun heidän palavuuteensa on sekoittunut jo ärtymys ja nälkä. Itkua, epätoivoa ja unettomuutta. Kun ulkoa kajauttaa miesääni, että tykkien piiput on suunnattu ikkunoita kohti. Kohta jyrähtää, jos ette heitä aseitanne ja antaudu ulos. Kun tyttöjen silmissä välähtää yhtä aikaa into ja kauhu. Heikki Salon artikkelilyhennelmä Kukku Melkaan ja Olli Löytyn toimittamasta teoksesta Toistemme viholliset? Kirjallisuus kohtaa sisällissodan (Vastapaino, 2018). Heikki Salo on muusikko, lauluntekijä ja kirjailija. Hän on kirjoittanut useita näytelmiä näytelmiä, joista viimeisin Viita 1949 Tampereen Työväen Teatterille (2016). Salo on julkaissut pitkälti yli kolmekymmentä levyä. Tämän lisäksi hän on kirjoittanut sanoituksia omien produktioidensa lisäksi myös kymmenille suomalaisille eturivin muusikoille ja säveltäjille.


Eeva Kontu, säveltäjä ”Olen 36-vuotias, alunperin maalaistyttö enkä ole elänyt poliittisen, julistavan musiikin kulta-aikaa. Musiikkiin täytyi etsiä omannäköiseni tyylilajillinen ratkaisu. Sen jälkeen kun se löytyi, perusasetelman kanssa työskentely oli luontevaa. Tarina itsessään on kuin luotu musikaaliksi. Oli selvää, että laulujen tuli syntyä ydinsisällöstä ja juonesta. Tyttöjen rakkaustarinoista, naiseksi kasvamisesta, äitinä olemisesta, tyttöjen välisestä ystävyydestä, naiseuden voimasta. Musiikki on nykyajan musiikkia. Laulun hetki käynnistää ihan oman musikaalisurrealisminsa, jossa me olemme aikakausista ja tyylilajeista vapaita. Se mikä erottaa tämän muista on musikaaleista, joissa olen ollut mukana, on että me yhdistämme saumattomasti äänisuunnittelua, livesoittoa ja livelaulua, koneita sekä kovalevyltä tulevaa materiaalia. Musiikkiteatteri on voimakkaimmillaan paljon vaikuttavampi kuin mikään muu taiteen laji.” Tytöt 1918 on teatterimusiikissa ansioituneen Eeva Kontun (s. 1981) ensimmäinen laajamittainen musikaalisävellys. Hänen ensimmäinen teatterisävellystyönsä oli Sirkku Peltolan ohjaama ja Heikki Salon käsikirjoittama näytelmä Viita 1949 (Tampereen Työväen Teatteri, 2016). Hän sävelsi musiikin myös TTT:ssä nähtyyn Särkynyt malja -musiikkinäytelmään (2008). Marjo Kuusela, koreografi ”Suvussani on sekä isän että äidin puolella oltu sisällissodassa punaisten puolella. Tehdessäni v. 1974 tanssiesitystä Väki ilman valtaa, kyselin meidän mummolta, äitini tädiltä, oliko hän mukana. Hän vastasi: ”No, se oli kapina-aikaa. Ei sitä kannata muistella.” Vasta 2000-luvulla kuulin hänen olleen mukana Turun housukaartissa. Sirkku Peltola on pystynyt saamaan upeasti esiin ihmisten elämän yksittäisten tapahtumien yhdistymisen suuriin poliittisiin mullistuksiin. Minä olen koreografina tarinankertoja. En tee liikemuotoa tai filosofiaa. Koreografia syntyy tarinan kautta. Teatterikoreografia on minulle lajina ominaista. Se on teatterin osa-alue, joka laajentaa tarinan kerronnan mahdollisuuksia. Se voi pidentää aikaa, keskeyttää ajan, mennä ihmisen pään sisään, tiivistää joukon tunnelmat. Tytöt 1918 –musikaalissa tanssi syntyy musiikin lisäksi näyttelijöistä ja tanssijoista. He tekevät liikettä, joka pohjautuu sekä heidän rooliinsa että heihin itseensä.” Marjo Kuusela (s. 1946) on koreografi, tanssija ja akateemikko. Hän on Tanssiteatteri Raatikon perustajajäseniä ja palkittu useilla palkinnoilla. Anneli Kanto, kirjailija Tytöt 1918 perustuu Kanton romaaniin Veriruusut (2008) ja arkistolähteisiin. Veriruusut kertoo Valkeakosken ja Tampereen naiskaarteista. Kanto on tutkinut sisällisotaa myös valkoisten näkökulmasta. Vuonna 2017 ilmestyi kirja Lahtarit, joka kertoo ilmajokelaisista pojista valkoisten sotaretkellä Vaasasta Viipuriin. Kanto on myös käsikirjoittanut useita näytelmiä ja television dokumenttidraamoja. Hänet on palkittu useilla palkinnoilla. Ennen kirjailijan uraansa Kanto työskenteli toimittajana.


PETRA AHOLA , ERIIKKA VÄLIAHDE, LAURA HÄNNINEN, JARI AHOLA JA JYRKI MÄNTTÄRI


TAIDE JA MUISTAMISEN VÄLTTÄMÄTTÖMYYS Elämä on sekä kaunista että julmaa ja kohtuutonta. Sisällissota 1918 jätti jälkeensä paitsi surun myös syyllisyyden ja häpeän, toisin sanoen tunteita ja asenteita menetyksestä ja menetyksen uhasta, sekä julman muistutuksen siitä, miten epätäydellinen ja erehtyväinen jokainen ihminen on. Kuitenkin kaikki sodan kokeneet jatkoivat elämäänsä kukin parhaaksi katsomallaan tavalla. Osa heistä kertoi kokemuksistaan, osa taas vaikeni eikä koskaan puhunut sodasta. Kaikki sodasta ja väkivallasta toipuvat yhteiskunnat joutuvat kohtaamaan kysymyksen, miten omaan menneisyyteen tulee suhtautua. Miten luoda positiivista identiteettiä väkivaltaisen menneen pohjalle? Mitä kertoa lapsille, keitä me olemme, mihin me kuulumme ja millainen ihmiskäsitys meillä on? Sodan raakuus ja väkivalta kuuluvat järkyttäviin ja kipeisiin muistoihin, ja juuri niitä ihminen usein muokkaa ja pyrkii aktiivisesti unohtamaan. Ihmisen mieli pyrkii sijoittamaan hyvän ja pahan eri kohteisiin voidakseen kokea maailman edes jotakuinkin ymmärrettävänä. Tietoisuudesta pois häädetty menneisyys murtautuu kuitenkin esiin yllättävissä yhteyksissä. Tervehtyäkseen ihmisen tulisikin myöhemmin rakentaa tuntemuksiaan vastaava kielellinen kertomus tapahtuneesta sitä mukaa kun käsitys tilanteesta tarkentuu. Vasta yhteisesti työstettynä menneisyys muuttuu menneisyydeksi. Taide mahdollistaa ymmärryksen ihmisenä olemisen perustasta ja itsen tunnistamisesta osana muuttuvaa historiaa. Inhimillinen elämä toteutuu vuoropuheluna. Taide voi tavoittaa pahuuden pahanlaatuisuuden ja hyvyyden hyvänlaatuisuuden ilmiöitä uskomattomalla tarkkuudella.

Vuoden 1918 moraalisten painolastien purkamiseen tarvitaan avointa dialogia. Siihen tarvitaan muistamisen kaikki ulottuvuudet, muistitiedon ja kokemuksen, tieteen ja taiteen kaikki käytettävissä olevat keinot. Kun mennyt todellisuus on kadonnut, jäljelle jää muistaminen ja menneestä kertominen. Vuoden 1918 näkyviä kipujälkiä ilmentävät tällä hetkellä sodan muistomerkit ja hautapaikat, joita on yli 400 paikkakunnalla, kaunokirjallisuus, sodasta on julkaistu yli 200 teosta, taideteokset, elokuvat, teatteriesitykset, laulut ja musiikki sekä sotaa käsittelevät muistitietokokoelmat, joita tuhannet silminnäkijät ja aikalaiset kertoivat arkistoille, muut säilyneet arkistodokumentit, museoesineet ja valokuvat sekä laaja tutkimus- ja tietokirjallisuus. Sosiaalihistoriallisen käänteen ansiosta tutkimus ja taide ovat viime aikoina kiinnittäneet huomionsa tavallisten ihmisten kohtaloihin. On huomattu, että heidän kokemuksensa ja tulkintansa avaavat uudenlaisia merkityksiä menneeseen ja tähän päivään. Vuonna 1918 naiset osallistuivat miesten rinnalla lähes kaikkiin tehtäviin. Naisten aseisiin tarttuminen ei saanut Punaisen Suomen hallintoelinten eikä sotilasjohdon varauksetonta hyväksyntää. Kuitenkin kaikkiaan 2600 punaista naista kantoi asetta ja sodan loppuvaiheessa maalis-huhtikuussa riveihin liittyi nuoria tyttöjä mm. Tampereella, Turussa, Viipurissa, Lahdessa, Hyvinkäällä ja Helsingissä.

Dosentti Ulla-Maija Peltola

Kirjallisuus: Tuomas Hoppu, Sisällissodan naiskaartit. Suomalaisnaiset aseissa 2017; Tiina Lintunen, Punaisten naisten tiet 2017; Ulla-Maija Peltonen, Muistin paikat. Vuoden 1918 Sisällissodan muistamisesta ja unohtamisesta 2003; Pirkko Siltala, Taakkasiirtymä. Trauman siirto yli sukupovien 2016


TAMPEREEN NAISKAARTILAISET Vuonna 1918 Tampere oli noin 44 000 asukkaan kaupunki ja naisten kaupunki: Asukkaista kolmasosa oli tehdastyöläisiä, ja heistä yli puolet oli naisia. Tekstiiliteollisuuden ohella toinen naisvaltainen ala oli kenkäteollisuus. Tampereella perustettiin työläisnaisten aloitteesta maaliskuussa 1918 kolme naiskaartia. Sen jäsenet olivat pääosin nuoria naimattomia naisia, joista nuorimmat vasta teini-ikäisiä.

Naiskaartilaisten kohtalot Kaikkiaan sodassa aseisiin tarttui 2600 naista, joista muutama taisteli valkoisten puolella. Naiskomppanioita syntyi vain punakaartien yhteyteen. Naiskaarteja oli sodan aikana noin 30 eri puolilla Suomea. Suurimmat niistä Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

Pispalan naiskaarti Perustettu: Maaliskuun puolivälissä Vahvuus: 45-50 naista Päällikkö: Emma Oksala, 18-v., torpantytär Plutoonan päälliköt: Aino Ritoniemi, 18-v. Kasarmi: Tahmelan työväentalo (?) Pakoreitti/taistelut: Naiset toimivat vahtipalveluksessa Pispalassa sekä pienessä määrässä taistelutehtäviä Epilän rintamalla. Osa naisista vangittiin Tampereen antauduttua 6.4.

Tuomittu 1 100 valtionrikosoikeudessa

42,8%

Jäänyt tuomitsematta

1 100

42,8%

Teloitettu

270

10,5%

Kaatunut

60

2,3 %

Paennut Venäjälle

25

0,9%

Kuoli vankileirillä

15

0,6 %

Kuoli vahingonlaukauksesta

2

0,1%

Lähetetty Venäjälle

1

0,0%

Yhteensä

2 573

Tampereen naiskaartin 1. komppania Perustettu: 7.3.1918 Vahvuus: Kaikkiaan 166 naista Päällikkö: Hilma Andersson, 24-v., tehdastyöläinen Plutoonan päälliköt: Hilja Asp, 18-v., tehdastyöläinen; Verna Järvinen, 21-v., tehdastyöläinen; Ida Hellsten, 20-v., tehdastyöläinen; Hanna Kivinen, 18-v., tehdastyöläinen, Elsa Lehtonen, 18-v., tehdastyöläinen Kasarmi: Raittiusyhdistys Taiston talo eli Tampereen Työväentalo (?) Pakoreitti/taistelut: Komppania oli Tampereella ensin vahdissa ja osallistui sitten kaupungista käytyyn taisteluun sekä toimi myös miliisitehtävissä. Tampereen naiskaartin 2. komppania Perustettu: 30.3.1918 Vahvuus: Kaikkiaan 112 naista Päällikkö: Kalle Kataja Plutoonan päälliköt: Sylvi Virtanen, 19-v, palvelija Kasarmi: Pohjoismaiden Osake-Pankin talo Pakoreitti/taistelut: Osallistui Tampereen taisteluun Tampereen naiskaarti muistetaan etenkin sinnikkäästä Raatihuoneen puolustamisesta 5.4. Rakennukseen oli vetäytynyt pakolaisia, miliisejä ja haavoittuneita. 30-40 naiskaartilaista piti taloa hallussaan valkoisten hyökkäystä vastaan niin pitkään kunnes valkoiset toivat tykin nykyisen Ilves-hotellin kohdalle ja uhkasivat tuhota koko rakennuksen, elleivät puolustajat antaudu.

Kohtalo

Lukumäärä Osuus

Naiskaartilaiset sisällissodassa ja rangaistustoimissa Naisvankeja arvioidaan olleen 5000. Punaisina vangittuja naisia syytettiin osallisuudesta aviomiestensä tekoihin punakaartissa, toimimisesta punaisessa hallinnossa, huoltotehtävissä tai kaartin sanitäärinä. Yleisin tuomio oli kansalaisluottamuksen menettäminen viideksi vuodeksi. Teloitettujen lukumäärä vaihtelee lähteistä riippuen. Marjo Liukkonen on tutkinut Hennalan vankileirillä tapahtunutta joukkoteloitusta, jossa 218 naista ammuttiin ilman eri tuomiota. Nuorimmat heistä olivat vasta 14-vuotiaita. Tutkijan mukaan tapahtuman syinä oli rotuhygienia ja punaisten naisten demonisointi. Kirjailija Ilmari Kianto kirjoittaa Keskisuomalaisessa: ”Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa ovat punakaartilaiset petoja, monet heidän naisistaan susinarttuja. Naarassusi synnyttää penikoita, joista on ikuinen vastus. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistelevat.” Punaisten naisten siveellisyyttä kyseenalaistettiin. Heitä kutsuttiin muun muassa ”ryssän morsiamiksi”. Epäluulo punaisia naisia kohtaan kesti pitkään vielä sodan jälkeen. Punainen tausta vaikeutti muun muassa työn saantia. Monet naiset vaikenivatkin osallisuudestaan sotaan kokonaan. Punalesket eivät saaneet eläkettä vaan he joutuivat köyhäinavun piiriin.


SISÄLLISOTA RATKAISTIIN TAMPEREEN TAISTELUSSA Sisällissodan taustat Taustalla olivat mullistukset Euroopassa, kuten I maailmansota, Saksan laajentumispolitiikka ja Venäjän vallankumous. Suomessa taas Suomen suuriruhtinaskunnan itsenäistymisjulistusta 6. joulukuuta 1917 seurannut järjestäytymättömyys sekä torppareiden ja työläisten huono yhteiskunnallinen asema.

antautumistarjoukset vaikka punaisten hallituksen johtaja Kaarlo Manner niitä puolsikin.


Senaattia puolustava suojeluskunta ja kapinoiva punakaarti vastakkain

Kaupunkisota käytiin kortteli korttelilta. Kaupunkilaiset suojautuivat tulelta kivikirkkoihin, Tampereen tuomiokirkkoon ja Aleksanterin kirkkoon. Osa kaupunginosista, kuten Kyttälä ja Tammela, tuhoutuivat täysin.

Suojeluskunta julistettiin Suomen senaatin armeijaksi 25. tammikuuta 1918, johtajanaan kenraaliluutnantti Carl Gustaf Emil Mannerheim. Se sai tukea Saksan keisarikunnalta ja myöhemmin ruotsalaisilta vapaaehtoisilta. Tavoitteena oli ajaa venäläiset pois Suomesta. Punakaarti perustettiin 1905 suurlakon ajaksi valvomaan järjestystä. Syksyllä 1917 toiminta käynnistettiin uudestaan ja Suomen kansanvaltuuskunnan armeijana toiminut Suomen Punainen Kaarti perustettiin tammikuussa 1918. Perustava kokous oli Tampereen Työväentalolla. Tukea punakaarti sai Neuvosto-Venäjälta. Tavoitteena oli rakentaa sosialistinen Suomi. Molempien osapuolten sotilaallinen vahvuus oli noin 80 000 sotilasta. Punaiset hallitsivat EteläSuomea pääkaupunkinaan Helsinki ja johtajanaan Kullervo Manner. Valkoiset hallitsivat Keski- ja Pohjois-Suomea Vaasassa toimivan Svinhufvudin senaatin johdolla. Aluksi punaiset hallitsivat sotatoimia, mutta sodan toisessa vaiheessa 15. maaliskuuta alkaen aina sodan loppuun asti 15. toukokuuta aloite siirtyi Suomen valkoiselle armeijalle.

Pohjoismaiden suurin kaupunkitaistelu käytiin Tampereella Teollisuuskaupunki Tampere oli punaisille merkittävä huoltokeskus ja rintamatukikohta. Maaliskuussa 1918 valkoiset joukot alkoivat Mannerheimin määräyksestä kiristää otettaan kaupungin ympärillä. Punaiset tekivät vastarintaa. Kaupungin punaisten päällystö torjui kahteen kertaan, 25. ja 26. maaliskuuta, annetut

Sisällissodan ratkaiseva taistelu ja Pohjoismaiden suurin kaupunkitaistelus käytiin Tampereella 6. huhtikuuta. Yhteenottoon osallistui noin 30 000 taistelijaa.

Verisin yksittäinen taistelu Kalevankankaan hautausmaan taistelu ns. verisenä kiirastorstaina 28. maaliskuuta. Valkoisen armeijan yksiköt kärsivät yli 50 prosentin taistelutappiot, kaatuneita oli 200. Punaisia kaatuneita oli noin 100. Viimeiset Raatihuonetta puolustaneet punaiset antautuivat iltapäivällä 5. huhtikuuta, kun taloa uhattiin ampua tykillä lähietäisyydeltä. Valkoiset valtasivat keskikaupungin ja jäljellä olleet punaiset vetäytyivät läntisiin esikaupunkeihin Pyynikille ja Pispalaan. Osa heistä pakeni useassa ryhmässä ulos saarretusta kaupungista Pyhäjärven ja Näsijärven jäitä pitkin ja liittyivät punaisten rintaman puolelle. Valkoiset valmistautuvat hyökkäykseen aamusta 6. huhtikuuta. Viimeinen taistelu jäi käymättä, kun punaisten lähetystö saapui neuvottelemaan antautumisehdoista. Valkoinen lippu kohosi Pyynikin näkötorniin kello 8.30 aamulla. Antautuneet punaiset vangittiin. Kauppatorille (Keskustorille) kertyi noin 11 000 vankia. Johtajiksi osoitetut ja venäläiset ammuttiin. Muut siirrettiin vankileireille, pääosin Kalevankankaalle sijoitettuun vankileiriin. Kaikkiaan valkoisia kaatui Tampereen taisteluissa 700–900. Punakaartit menettivät 1000–1500 taistelijaa. Pääosin tykistötulessa menehtyneitä siviiliuhreja oli 71. Valkoisten saama voitto vaikutti punaisten taisteluintoon. Moni lähti pakomatkalle kohti Neuvosto-Venäjää. Viimeiset sisällisodan taistelut käytiin toukokuussa ja 16.5. Helsingissä järjestettiin valkoisten voitonparaati.


Rankaisutoimet ja vankileirit Sota vaati noin 36 640 uhria, joista varsinaisissa taisteluissa kuoli 9 403. Muulla tavoin, kuten ampumisissa ja teloituksissa, kuolleiden määrä oli 9 720. Tähän lukuun lasketaan myös vankileireillä teloitetut. Punaisten puolella menehtyi 27 038 ja valkoisten puolella 5 179 henkilöä. Noin 80 000 punaista, joukossa venäläisiä sotilaita, kuljetettiin vankileireille. Mukana oli myös 1 500 lasta, joista 20 teloitettiin. Sodan aikana tuomiot annettiin kenttäoikeudessa ja sodan päätyttyä erikseen perustetuissa tuomioistuimissa. Päälliköiden tuomiot olivat ankarimpia, heitä syytettiin maan- tai valtionpetoksesta. Rivimiehet saivat lieviä vankeusrangaistuksia. Tuomioista osa oli etenkin sodan aikana varsin mielivaltaisia ja perustuivat muun muassa ilmiantoihin.

Vankeja kuoli leireillä 13 446. Teloitusten lisäksi vankien kuolemaksi koitui nälkä, sairaudet, kulkutaudit ja raaka kohtelu. Kaikkiaan sisällisodasta kerrotut luvut vaihtelevat lähteistä riippuen. Tässä viitataan Surmansa saaneiden nimiluettelossa mainittuihin lukuihin (katso lähdeluettelo). Vankileirit lakkautettiin virallisesti 15. syyskuuta 1918 ja leirit siirtyivät siviiliviranomaisen eli vankeinhoitolaitoksen alaisuuteen. Noin 40 000 vangin tuomiot muutettiin ehdolliseksi ja vangit vapautettiin. Kahdeksan leiriä jatkoi pakkotyölaitoksena ja muut leirit suljettiin. Vuonna 1921 kansalaisuus palautettiin 40 000 entiselle punavangille. Viimeiset punavangit, kaikkiaan 50, Väinö Tannerin sosialistihallitus armahti vuonna 1927 ja Kalevi Sorsan hallitus maksoi korvauksia 11 600 vielä elossa olevalle punavangille vuonna 1973.


TYTÖT 1918 Musiikkinumerot 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) 20) 21) 22)

Prologi – Naiset Halpoja likkoja: Lempi – Lempi ja naiset Halpoja likkoja: Sigrid – Sigrid, Lempi ja Rauha Halpoja likkoja – Naiset Halpoja likkoja: naisten ääni – Instrumentaali Kumoon – Ensemble Kumoon-repriisi – Hyrsky, Vennu ja ensemble Lumen paino – Väinö, Ville, Oskari ja ensemble Matruusien tanssi – Instrumentaali Housut – Naiset Housut-repriisi – Naiset Punalikan kihlat – Kalle ja naiset On Tampereen tyttösen sieviä – Lempi, Sigrid ja ensemble Sankarihautajaiset – Hyrsky, Vennu ja naiset Milavidan valot – Oskari, Selma, Ville, Rauha, Väinö ja Lydia Suvihäät – Rauha ja ensemble Pakolaiset – Instrumentaali Minkä irti saa – Juuhanna ja naiset Rauhan häät – Instrumentaali Minkä irti saa-repriisi – Hilma ja naiset Kun jumala jätti Tampereen – Martta, Sigrid ja ensemble Sadan vuoden päästä – Tytöt 2018 ja ensemble

Musikaalissa käytetään myös lyhyitä pätkiä sävellyksistä Etude D-duuri op. 76 (J. Sibelius) sekä Venäläinen surumarssi (trad.). Sävellykset Eeva Kontu, sanat Heikki Salo


Lähteitä Hoppu, Tuomas. 2017. Sisällisodan naiskaartit. Suomalaisnaiset aseissa 1918; Koskela, Hannu, 2018, Henkeen ja vereen, Apu, 4.1.2018; Lindholm, Sture. 2017. Vankileirihelvetti Dragsvik - Tammisaaren joukkokuolema 1918; Lintunen, Tiina. 2015. Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet. Akateeminen väitöskirja; Lumme, Hanna. 1.4.2016. Tutkimus: Hennalan vankileirillä tapettiin mielivaltaisesti yli 200 naista – nuorimmat 14-vuotiaita, https://yle.fi/uutiset/3-8775599; Manninen, Olli. Pala Suomen historiaa, http://www.palasuomenhistoriaa. net/; Manninen, Ulla. 12.3.2014. Suomessa ei kaihdettu lasten teloituksia sisällisodan aikana, YLE, https://yle.fi/uutiset/3-7130301; Pekkalainen, Tuulikki & Rustanius, Seppo. 2007. Punavankileirit. Suomalainen murhenäytelmä; Pispalan punanen kaarti, http://www.pispala.fi/historia/ punainenpispala/; Pye, Minna. 5.5.2016. Punaisten ja valkoisten perintöä vaalitaan yhä – Suomalaiset lähettivät yli 400 muistoa vuoden 1918 sisällissodasta, https://yle.fi/uutiset/3-8831374; Raevuori, Antero. 10.6.2017. Verinen koston kesä 1918 – Vankileirillä kuoli 12 000 punavankia. Seura, https://seura.fi/asiat/historia/verinen-koston-kesa-1918-vankileirilla-kuoli12-000-punavankia/; Sota 1918 livenä, Helsingin Sanomat, Kuukausiliite, https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005521600.html; Suomen sisällissodan syyt, tapahtumat ja seuraukset, www.peda.net; Suomen sisällisota 1918, http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaki/tyovaenliikkeen-kirjasto/ suomen-sisallissota-1918/; Suomi 80. Itsenäistymisen vuodet. Tampereen Yliopiston verkkojulkaisu, http://www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/art11. htm; Surmansa saaneiden nimiluetteloita. Kaatuneet vuoden 1919 sodassa, http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/results; Tröschkes, Rita. Punaiset älkööt hakeko työpaikkaa, Yle, https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/01/10/punaiset-alkoot-hakeko-tyopaikkaa; Wikipedia


Tytöt 1918 -käsiohjelma  

Kantaesitys 25.1.2018 Suuri näyttämö

Tytöt 1918 -käsiohjelma  

Kantaesitys 25.1.2018 Suuri näyttämö