Aino Kallas - Tiina Puumalainen
Villin kaunis balladi kesyttömän sydämen vaikeista valinnoista
O
n kylä jossa kaikki tuntevat toisensa ja metsä jossa voi tapahtua mitä tahansa. Metsän kutsu on vahva, ja metsävahdin nuori vaimo, ahkera ja kiltti Aalo liittyy salaa susien joukkoon. Päivisin hän häärii tunnollisena emäntänä, öisin tanssii vapaana Metsän Hengen kanssa. Kaksoiselämä vie veronsa ja salaisuus paljastuu. Kostonhimo tekee mukavista naapureista verenhimoisia petoja.
Kantaesitys 1.10.2011 Vanhalla päänäyttämöllä Aino Kallas eli tarinaa kirjoittaessaan itse sydämiä särkevässä kolmiodraamassa, mutta sitäkin syvällisemmin tekstin symboliikassa näkyy elämänmittainen ristiriita perheenäidin velvollisuuksien ja kutsumusammatin vaatimusten paineissa. Nämä kokemukset purkautuivat riipaisevan kauniisti balladimuotoiseen kertomukseen Aalon vaikeista valinnosta. - Aalon rooli on hieno kasvukertomus, jonka tulkkina meillä nähdään sekä Miia Selin että tanssija Sirpa Suutari-Jääskö. Jukka Haapalainen on se demoninen voima, jon-
ka tanssiinkutsua Aalo ei voi vastustaa. Tanssi oli luonnollinen valinta viettien, alitajunnan ja intohimon kieleksi. Sen vastapainona on kylän väen yhteenkuuluvuus hyvässä ja pahassa, sekä valtaapitävien laki, oikeus ja järki, kuvailee näytelmän sovittaja ja ohjaaja Tiina Puumalainen. - Kallas sijoitti tarinan myyttiseen historiaan. Silti hän kertoo omasta ajastaan, modernismin ja vallankumousten 20-luvusta: pienen ihmisen kapinasta ja voittajien vallasta, siitä kenen hyväksymä totuus kirjataan historiaan, kenen jää kertomatta. Tuomitseminen on help-
poa, rakastaminen ja varsinkin toisen ymmärtäminen vaikeaa. Eikä kukaan silti selviä yksin. Tämä kaikki on ajankohtaista ja olennaista edelleen. Myös työn ja perheen välillä tasapainotteleva ihminen on juuri nyt tunnistettava meille kaikille. Eivätkä kolmiodraamatkaan ole maailmasta kadonneet. Siksi itse tarinaa ei tarvitse modernisoida. Päinvastoin, Kallaksen hurjankauniista symboliikasta syntyy aivan oma aikakautensa, tanssiva intohimodraama vallasta ja väkivallasta, ihmissusien ja myyttien maailma.
Rooleissa Miia Selin (Aalo), Toni Harjajärvi (Priidik), Eriikka Väliahde, Petra Saaristo, Kristiina Hakovirta, Matti Pussinen-Eloranta, Jari Leppänen, Samuli Muje, Vesa Kietäväinen, JuhaMatti Koskela, Matti Pussinen, Jaana Oravisto, Vierailijoina tanssivat Sirpa Suutari-Jääsko ja Jukka Haapalainen, jotka yhdessä Osku Heiskasen kanssa vastaavat myös koreografiasta. Perustuu Aino Kallaksen romaaniin Sudenmorsian: Hiidenmaalainen tarina, Näyttämösovitus ja ohjaus Tiina Puumalainen Lavastus Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Tellervo Helminen Valosuunnittelu Timo Alhanen Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa Koreografia Jukka Haapalainen, Sirpa Suutari-Jääskö ja Osku Heiskanen
ELOKUU
(August: Osage County)
”…henkeäsalpaavan hyytävää ja törkeän hauskaa katsottavaa.” – Jussi Suvanto, Aamulehti
MIKA MYLLYAHON
KAAOS “Parasta tässä kaikin puolin onnistuneessa näytelmässä on se, mitä kontrollin pettämisestä seuraa: ei lopulta hetkellistä kaaosta kamalampaa. Miten vapauttava ajatus kilteille tytöille” – Tuulia Rautio, Aamulehti/Valo
“Puhdistava teatterikokemus. Jälleen kerran.” – Päivi Kuokkanen, Ylöjärven Uutiset
Viimeiset esitykset!
Vauhdikas komedia kolmesta ruuhkavuosiensa läpi sinnittelevästä naisesta on sekä hulvattoman absurdi että tunnistettava. Kaaos on Mika Myllyahon trilogian ensimmäisen osan Paniikin sisarteos. Rooleissa Kaisa Mattila, Eriikka Väliahde ja Petra Saaristo, Ohjaus Aleksis Meaney, Lavastus Tiina Hauta-aho, Pukusuunnittelu Tellervo Helminen, Valosuunnittelu Juha Haapasalo, Äänisuunnittelu Niklas Vainio. Kesto noin 2 tuntia. Ensi-ilta oli 26.1.2011. Vanha päänäyttämö
!
Rooleissa Antti Seppä (vierailija), Tuire Salenius, Soili Markkanen, Harri Rantanen, Janne Kallioniemi, Tanjalotta Räikkä (vierailija), Auvo Vihro, Emmi Kaislakari (NÄTY), Teija Auvinen, Miia Selin, Jyrki Mänttäri, Suvi-Sini Peltola, Jaakko Väisänen (vierailija), Käsikirjoitus TracyLetts, Suomennos Lauri Sipari, Ohjaus ja sovitus Milko Lehto, Lavastus Hannu Lindholm, Pukusuunnittelu Tellervo Helminen, Valosuunnittelu Esko Suhonen, Äänisuunnittelu Timo J. Mäkinen, Kesto noin 2:55 (sisältää yhden tauon ja yhden väliajan). Ensi-ilta oli 12.10.2010. Suosittelemme yli 13-vuotiaille. Vanha päänäyttämö
Tiina Lymin esikoisnäytelmä palasi ohjelmistoon yleisön pyynnöstä - rooleissa nyt myös Lymi Tiina Lymin kirjanakin ilmestynyt esikoisnäytelmä kertoo tyhjyydestä, jota ei edes rakkaus täytä. ”Jumaleisson mikä esitys. Ihan huippu, aivan pro.” – katsoja ”Lymin oivaltava ja välillä tikahduttavakin toipumistarina avaa hyvin eroprosessin käänteitä.” - Virpi Peura, Kauneus & Terveys Rooleissa Jarkko Pajunen (Vesa), Kaisa Mattila, Eriikka Väliahde, Heidi Kiviharju, Janne Kallioniemi, Tiina Lymi, Auvo Vihro ja Samuli Muje, Käsikirjoitus ja ohjaus Tiina Lymi, Koreografia Aleksi Seppänen, Lavastus ja pukusuunnittelu Teppo Järvinen, Valosuunnittelu Timo J. Mäkinen, Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa. Kesto noin 2:40. Kantaesitys oli 8.10.2009. Vanha päänäyttämö
9
uusi_ok_ttt_1_2011_esite3.indd 9
3.3.2011 18.01