Page 1

LEGIO OSTIENSIS RY:N AINEJÄRJESTÖLEHTI 3/13


3 1

/ 3

LEGIO OSTIENSIS RY:N AINEJÄRJESTÖLEHTI – ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEILIJÖIDEN OPISKELIJAJULKAISU Päätoimittaja, taitto Oskari Korhonen Kirjoittajat tässä lehdessä Niina Kukkonen, Antti Kurronen, Anjuska Kyllönen, Jari-Pekka Räty, Mari Kokko, Oskari Korhonen Yhteystiedot Kotisivut: www.legio.fi Sähköposti: manipulus@legio.fi, hallitus@legio.fi Postiosoite: Legio Ostiensis ry Oikeustieteet Itä-Suomen yliopisto PL 111 80101 JOENSUU 3. vuosikerta, 3. numero

Lehden logo: Kalle Kaskinen

2

Manipulus 3/13


Pä ä

kir

jo

itu

s

RYHTILIIKE ELÄMÄNI VALO on minua reilusti yli päänmitan lyhyempi, mutta istun silti ruokapöydässä huomattavasti matalammalla kuin hän. Kirjaston lukusalissa kirjan sivua voisi kääntää nenällä pyyhkäisemällä. Kun vielä iltasella nököttää sosiaalisessa mediassa olkapäät korvissa, on syytä huolestua moraalisen selkärankansa lisäksi myös siitä ihan oikeasta rangasta. Minkä nuorena vääntää, sen vanhana taittaa.

ON RYHTILIIKKEEN aika. Haastan itseni ja kaikki muutkin tarkkailemaan, millaisissa solmuissa sitä päivänsä viettää. Huonomuistinen kun olen, tuskin muistan lupaustani enää huomenna, joten kun seuraavan kerran näette minut pyyhkimässä pöydänpintaa turpajouhillani, karjaiskaa kovaan ääneen: RYHTIÄ! Oskari

KUN ASIAA istahtaa miettimään, ei istuminenkaan oikeastaan assosioidu lepäämiseen, vaan päätösten tekoon ja työskentelyyn. Käräjiäkin istutaan tuomioistuimissa. On istuva presidentti (sana ”presidentti” tulee muuten latinan verbistä praesidēre, eli ”johtaa”, tarkemmin ottaen ”istua pöydän edessä”) istuva hallitus, istuva eduskunta, pääsitte varmaan kärryille. VANHEMMALLA IÄLLÄ työasentoonsa ei välttämättä tule kiinnitettyä huomiota ennen kuin on liian myöhäistä. Selän kunnosta kannattaisi huolehtia jo opiskeluaikoina. Laitokselta kun tupataan valmistua aloille, joissa suurin osa työviikosta kuluu joko yksin tai erilaisissa palavereissa, neuvotteluissa, tilaisuuksissa ja kokouksissa istuen.

Manipulus 3/13

3


R E UM

N Ä S

S Ä T

A S OS

3 Pääkirjoitus 7 Uutiset 8

Kolumni: Terveiset Kontturin toimistosta

9

Kolumni: Poistu taajamasta

10

Fuksihaastattelu: Tästä se lähtee

12

Genomi – esine vai oikeussubjekti?

14 Myötä- ja vastoinkäymisissä – Tutustuminen Legion yhteis työkumppani Nordeaan 17

Ikkunat auki Eurooppaan

18

Jälkilöylyissä Anna Nousiainen

21

Vuosijuhlat pähkinänkuoressa

22

Vuosijuhlavastaavan terveiset

24 Tervetuloa Joensuuhun – kuvamontaasi fuksien alkutaipaleesta 26

Kaverille ei jätetä, eli Fuksiaiset 2013

30 Sikanurkkaus 31 Puolella korvalla

4

Manipulus 3/13


Säädösmuutosten seurantapalvelu pitää kirjan aina ajan tasalla

Saat Lakikirjan 40 %:n opiskelija-alennuksella - kysy lisää asiakaspalvelusta!

LAKIKIRJA 2014 YKSITYIS-, RIKOS- JA PROSESSIOIKEUS

Tilaukset ja lisätiedot www.edita.fi/lakikirja • asiakaspalvelu.publishing@edita.fi • p. 020 450 05


ALUMNIPANEELI 20.11. Oikeustieteiden laitos järjestää yhdessä Legio Ostiensis ry:n kanssa alumnipaneelin ke 20.11.2013 klo 14–16 salissa AG100.

Lisätietoja joko FB-eventin kautta tai osoitteesta manipulus@legio.fi. 6

Manipulus 3/13

Vieraana on laitokselta valmistuneita opiskelijoita, jotka kertovat omasta työurastaan ja opintopolustaan. Tilaisuudessa keskustellaan muun muassa lakialan työmarkkinoista, työnantajien odotuksista, opintosuunnittelusta ja opintojen kehittämisestä. Tervetuloa!


UUTISET

Lähetä uutisvinkki osoitteeseen manipulus@legio.fi

Yhdistyskentällä kuhisee

Opintotukikoris goes hankijalkapallo

Syksyllä on perustettu kolme uutta yhdistystä laitoksella opiskeleville.

Legion ja läntisen teologian opiskelijoiden Fides ry:n yhteistyössä järjestämä, tiedekuntarajat ylittänyt Opintotukikoris luo nahkansa talvea ajatellen ja on 4.12.2013 Opintotukihankijalkapallo! Mukaan mahtuu kymmenen Itä-Suomen yliopiston tai Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijoista koostuvaa joukkuetta (osallistumismaksu 10 euroa per joukkue), josta kerrallaan kentällä on viisi pelaajaa ja maalivahti. Voittajien lisäksi turnauksessa palkitaan parhaiten tsempanneet ja pukeutuneet. Ilmoittaudu joukkueinesi turnaukseen 29.11. mennessä.

Legio Ostiensis ry on saanut rinnalleen kolme uutta yhdistystä: laitokselta valmistuneille tarkoitetun alumniyhdistys Kollegion, kansainvälisen oikeustieteen opiskelijoiden ELSA Joensuun sekä oikeustieteen ylioppilaiden perustaman Judican. Kollegio ry kokoaa yhteen valmistuneet ja (toivottavasti) jo työelämäänkin asti siirtyneet, Itä-Suomen (ja entisestä Joensuun) yliopistosta valmistuneet oikeustieteilijät. Kollegion ensimmäinen puheenjohtaja on viime vuonna ”vuoden ansioituneeksi legiolaiseksi” valittu Tommi Majanen.

The European Law Students’ Association – ELSA Joensuu ry on osa kansainvälistä ELSA International -verkostoa. Suomen kattoyhdistys, ELSA Finland, koordinoi Turun, Helsingin, Rovaniemen ja nyt myös Joensuun paikallisyhdistysten toimintaa; yhdistykset järjestävät muun muassa opintomatkoja sekä kotimaassa että ulkomailla ja tarjoavat mahdollisuuden hakea vain verkoston jäsenille tarkoitettuja STEP-harjoittelupaikkoja. ELSA Joensuun jäseniksi voivat liittyä sekä HTM- että OTM-opiskelijat. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Oskari Korhonen. Yhdistyksistä tuorein, oikeustieteen ylioppilaille perustetun Judican puheenjohtajaksi valittiin yhdistyksen perustamiskokouksessa Paula Lehmusjärvi. Yhdistyksen kautta sen jäsenet voivat kuulua opiskelijajäseninä myös Lakimiesliittoon.

Merkkivalikoima laajenee Legio on täydentänyt haalarimerkkivalikoimaansa hassunhauskoilla ”Julkipanijat”- sekä ”Laillinen pesänjakaja” -merkeillä. Tähän mennessä niitä on myyty lähinnä teologeille. Syksyn Fuksiaiset (vilkaise sivu 26) saivat myös oman haalarimerkkinsä, jota on yhä myytävänä niille, jotka eivät merkkiä

tapahtumasta vielä saaneet. Haalarimerkkejä myydään useimmissa Legion tapahtumissa ja esimerkiksi järjestöpäivillä, joissa Legio on edustettuna. Merkit maksavat kolme euroa kappale.

Manipulus 3/13

7


ni um Ko l

TERVEISET KONTTURIN TOIMISTOSTA

SAIN KUNNIAN laatia toimistomme puolesta artikkelin lehteenne. Tässä artikkelissa en tule pohtimaan ajankohtaisia, alaamme koskettavia aiheita, vaan tulen kertomaan työstäni harjoittelijana Asianajotoimisto Kontturi & Co Oy:n palveluksessa. OLEN NIINA, 24-vuotias oikeustieteiden opiskelija Joensuusta. Valmistun hallintotieteiden maisteriksi tulevana jouluna. Lisäksi aloitin oikeustieteiden maisterin opinnot syyskuussa Itä-Suomen yliopistossa. Tällä hetkellä suoritan hallintotieteiden maisterin tutkintoon sisällytettävää harjoittelua asianajotoimisto Kontturi & Co Oy:ssä. Ajatus harjoittelun suorittamisesta lähti liikkeelle viime vuoden loppupuolella, kun hain yliopiston harjoittelutukea, joka myös myönnettiin. Vuoden vaihteen jälkeen aloin aktiivisesti etsiä harjoittelupaikkaa laittamalla hakemuksia yksityiselle sekä julkiselle puolelle. Helmikuussa sain puhelun Kontturin toimistolta, josko voisin tulla haastatteluun. Kyseisen haastattelun yhteydessä sovimme, että aloitan kolmen kuukauden mittaisen harjoitteluni syyskuun alussa.

että tulen oppimaan tämän harjoittelun aikana paljon. Jokapäiväisiin rutiineihin kuuluu toki kahvinkeittoa, kaupassa ja postissa käynti ja muiden juoksevien asioiden hoitoa. Tuuraan joka päivä vähintään kahden tunnin ajan sihteereitämme, jolloin pääsen tutustumaan heidän työhönsä. Näin puolentoista kuukauden kokemuksella voisin melkeinpä sanoa, että sihteerit ovat toimistomme sydän, koska lähes jokainen toimeksianto kulkee jossain vaiheessa heidän kauttaan. Heidän työtään seuraamalla ja tekemällä olen oppinut paljon asianajotoimiston käytännön ”pyörittämisestä”. Juristiemme toimeksiantojen määräpäivien seuraaminen, istuntojen päivämäärien sopiminen, toimeksiantojen valmistelu, puhelimeen ja sähköposteihin vastaaminen ja paljon muuta. Tässä vain pieni maininta siitä, mitä olen sihteereiden kanssa saanut tehdä. KAIKEN KAIKKIAAN olen jo tähän mennessä kokenut paljon. Olen päässyt muun muassa luonnostelemaan haastehakemuksia, valmistelemaan perukirjoja, tekemään käännös- ja selvitystöitä, lisäksi pääsen työstämään ja kehittämään erästä isompaa projektia. Oikeudellista osaamista vaativassa tehtävissä olen aina tarvittaessa saanut apua toimistomme juristeilta. Viestini teille, arvon opiskelutoverit, on siis se, että asianajotoimisto on erinomainen harjoittelupaikka oman osaamisen kehittämiseen. Eri oikeudenalat, alati vaihtuvat tapauskuvaukset sekä tiivis työtahti tarjoavat haasteita, joihin tarttumalla koulussa opitut asiat hioutuvat vähitellen osaamiseksi.

ENNEN KONTTURILLA alkavaa harjoittelujaksoa minulla oli vain jonkin verran alan työkokemusta, joten odotin kovasti, että pääsen oppimaan uutta. Koin, että tässä vaiheessa opintoja on tärkeää päästä soveltamaan konkreettisesti koulussa opittua. Tällä hetkellä olen harjoitteluni puolivälissä ja täytyy sanoa, että olen todella päässyt näkemään, tekemään ja oppimaan! Ensimmäisenä päivänä minua olivat vastassa toimistomme sihteerit Tarja ja Jonna. Esittäytymisten ja paikkoihin tutustumisen jälkeen oli ehtinyt vierähtää vajaa tunti, kun sain ensimmäisen tehtäväni – haastehakemusluonnoksen laatimisen. Kaksi mapillista aineistoa, nopea pohjustus ja töihin. Olin iloinen, että tehtävänkuvaani sisältyi muutakin kuin kahvinkeittoa ja kopiointia. Ensimmäisten viikkojen aikana opin tuntemaan työntekijöitämme yhä paremmin, samoin työympäristö tuli yhä tutummaksi. Niina Kukkonen ENSIMMÄISESTÄ PÄIVÄSTÄ lähtien oli selvää,

8

Manipulus 3/13


POISTU TAAJAMASTA

Ko l

um

ni

SYKSY ON saapunut Joensuuhun. Sen voi todeta nostaessaan katseen ylös tenttikirjallisuudesta. Muutamia tunnusmerkkejä mainitakseni: aamut alkavat hämärtyä, katuvaloja pidetään päällä, sateet vuorottelevat kesästä jäänteeksi unohtuneen auringonpaisteen kanssa ja lehtipuut hylkäävät havisevat lehtensä. Lätäköitä märällä asfaltilla ja kaikkialla vaeltelee kellastuneita lehtiä. Tunnusmerkistö näyttäisi täyttyvän.

tavista vaihtoehdoista, joilla voi yhdistää liikuntaharrastuksia, vapaa-aikaa ja opiskellun jäsentelyä. Kellastuneiden lehtien tanssiessa tuulessa on pikkusateestakin huolimatta virkistävää vaikkapa ottaa muutama juoksuaskel, istahtaa retkinuotiolle tai hiimailla ympäri maakuntaa geokätköjen perässä. Pohjois-Karjala näyttää kauneimmat puolensa luonnon keskellä, legitimoiden kokemuksien kautta ympäristösääntelyn tarvetta ja sen tavoitteita.

SIVUHUOMIONA TÄYTYNEE todeta, että Joensuuhun on taas valunut ulkopaikkakuntalaisia opiskelijoita. Allekirjoittanut nousi kesää haikeasti muistellen äidin lihapatojen ääreltä ja suuntasi kohti opiskelija-asuntoaan syyskuun alussa. Siihen aikaan liikekannalla oli jokunen muukin. Tähän tunnusmerkistöön kuului selvästikin kalustehankinnat ”Ingvarin valinnasta” josta ainakin Savon syvämmessä näytti kulkevan melko tasainen muuttokuormien virta pitkin maanteitä.

POISTUESSAAN TAAJAMASTA huomaa pian myös stressinhallinnallisia etuja kiireettömästä ympäristöstä – eikä seuraavana aamuna koske päähän kuten eräästä perin tavallisesta itsensä palkitsemisen keinosta usein johtuu. Luonnossa kannattaa liikkua vielä ennen sen hautautumista lumen alle. Metsästä on syksyn mittaan voinut tarttua mukaan kausiflunssan helpotukseen erinomaisia marjoja taikka opiskelijan ruokapöytään luksuksena sieniä niistä pitäville.

SYKSY JA varsinkin ne tuoreet opiskelijat. Fuksi- Antti Kurronen viikolla vastaanotettu suunnaton määrä erilaista informaatiota talon tavoista ja vakiintuneista käytännöistä. Kaupunkisuunnistuksia, baarikierroksia ja niin edelleen. Tosiasiallista Maan Tapaa. Vanhat opiskelijat. Rutinoituneet, kivenkovat ja sammaloituneet tervaskannot. Määrätietoiset askeleet Auroran käytävillä. Pikavisiittejä kirjaston hyllyjen välissä. OPISKELU ON vaativaa työtä. Ensimmäisen vuoden opiskelijoita hemmotellaan muun muassa valtiosääntöoikeuden ja yleishallinto-oikeuden kursseilla. Alusta alkaen tulee selväksi ainakin se, ettei luettujen sivujen määrää tule yrittää minimoida ja lukemista näin ollen riittää useammaksi illaksi. Oppimista voi helpottaa antamalla itselleen aikaa myös asioiden jäsentelyyn – kokonaiskuvan luomiseen. RAITIS ULKOILMA on yksi niistä helposti ovesta ulos kävelemällä saavutet-

Manipulus 3/13

9


TÄSTÄ SE LÄHTEE Tuore oikeustieteen ylioppilas on kiitollinen fuksiriennoista, vaikka ei samaa tahtia ympäri vuoden jaksaisikaan. Oskari Korhonen Oikeustieteiden opiskelu oli kiinnostanut Kouvolasta kotoisin olevaa Karoliina Simolaa jo vuosia, mutta lopullinen päätös uravalinnasta syntyi vasta abivuonna. – Lopullisesti päätin hakemisesta ehkä viime syksynä. Olin miettinyt myös kauppista, joten punnitsin näiden kahden välillä, ylioppilaaksi viime keväänä kirjoittanut Simola kertoo. Simola kirjoitti yhteiskuntaopin ja historian, mutta ei tietoisesti rakentanut lukio-opintojaan oikeustieteitä ajatellen. Turkuun ja Helsinkiin hän ei hakenut jo etukäteen tiukaksi tiedetyn sisäänpääsyseulan vuoksi ja Rovaniemelle olisi ollut yksinkertaisesti niin pitkä matka.

10

Manipulus 3/13

– Ajattelin hakea tänne, kun tämä on niin hyvällä sijainnilla, hän sanoo. Junalla Kouvolasta selviää Joensuuhun noin kolmessa tunnissa.

VIIME KEVÄT meni pitkälti pääsykoetunnelmissa. Kirjoja oli neljä ja niissä yhteensä noin seitsemänsataa sivua, hieman enemmän kuin lukion kursseilla tavallisesti. – Olihan se ihan uutta tietoa ja aika puuduttavaa lukea, mutta samalla mielenkiintoista, hän sanoo. Asuntokaupan virhevastuuta käsittelevä teos oli Simolan mielestä neljästä pääsykoekirjasta kiintoisinta luettavaa. Tuore ylioppilas osallistui etävalmennuskurssille, josta saadut välikokeiden tulokset eivät olleet aluksi kovin rohkaisevia. – Kun ekoja kokeita tuli takaisin ja sieltä sai vain muutamia pisteitä, niin tuntui, että olenkohan ottanut liian ison palan itselleni, Simola muistelee. Simola pärjäsi kuitenkin kokeessa opiskelupaikan arvoisesti. Ainoastaan oikeushistoriaa käsitellyt tehtävä, jossa piti asettaa klassikkoteoksia aikajärjestykseen, toi heikommin pisteitä. Simola oletti myös, että kokeessa olisi tullut hallita koealueeseen kuuluneet lait vieläkin tarkemmin.

STRESSAAVIN RUTISTUS on nyt takana, mutta työ jatkuu jälleen kesän jälkeen. Urahaaveista on vielä turha puhua, mutta tulevan talven kursseista rikos- ja prosessioikeuden perusteet kiinnostaisi eniten. Haastattelun aikaan fuksiviikon touhut ovat juuri takana ja pian pitäisi kiirehtiä jälleen valtiosääntöoikeuden luennoille. – Opiskelu alkoi aika äkkiä, pääsee heti lukemaan, hän kertoo. Lukurutiinia on ehtinyt kehittyä sen verran, että Simola voi sanoa pystyvänsä keskittymään parhaiten kotona. Viiden kilometrin päässä Noljakassa sijaitsevalta asunnolta on kuitenkin vaivauduttava kirjastolle, jos tenttikirjoista ei ole enää lainakappaleita jäljellä. JOENSUU EI ollut Simolalle ennestään tuttu, sillä hän kävi kaupungissa ensimmäistä kertaa vasta pääsykokeissa. Kaupunkina Joensuu on kuitenkin suurin piirtein saman kokoinen kuin kotikaupunki Kouvola. Ystäviäkin on löytynyt mukavasti vanhempien opiskelijoiden järjestämistä riennoista. Simola kiittelee fuksiviikon runsasta tapahtumatarjontaa, johon kuului juhlimisen lisäksi myös esimerkiksi keilailua ja yleistä hengailua. – Jos sillä tavalla jatkuisi koko ajan, niin ei sitä enää jaksaisi, hän tosin naurahtaa.


” Olin miettinyt myös kauppista, joten punnitsin näiden kahden välillä. –Karoliina Simola

Manipulus 3/13

11


GENOMI – ESINE VAI OIKEUSSUBJEKTI? Tulevaisuudessa vaihdannan kohteena olevan genomitiedon asemaa tulisi selkiyttää.

tinen määrittely tapahtuu käytännössä oikeuden syvätason (Tuori 2003) ehdoilla. Genomitason tietoa voidaan hyödyntää monin tavoin. Yksilötasolla voidaan tunnistaa rikospaikalla olleet tai saada tietoa henkilön sairastumisriskistä elämäntapamuutoksen perusteeksi. Genomin emäsjärjestyksestä voidaan käydä kauppaa kuten mistä tahansa esineestä. Vastineena rahoille saadaan salassa pidettävää arkaluontoista tietoa. Genomitason tiedolla on täten sekä esineen että oikeussubjektin ominaisuuksia, kun taas eliöt voivat olla joko vaihdannan kohteina tai osapuolina (Kuva 1). Genomitason tiedon hyödyntäminen yleistyy nopeasti lääketieteessä ja tiedon käytöllä on yhteyksiä useisiin oikeudenaloihin (Kyllönen 2013). Anjuska Kyllönen Pelisääntöjen luomiseksi genomitaJokaisella meistä on tuntematon his- son tiedon asemaa tulisi selkiyttää toria geenien ja ympäristön välisestä esimerkiksi kansallisin tai euroopvuorovaikutuksesta. Solutason histo- paoikeudellisin säännöksin. ria ei kuitenkaan ole vain meidän yksinoikeutemme. Evoluutio on tehnyt eliöistä serkkuja: ihmisen, seeprakalan ja lituruohon geenien säätelyn johdolla tuotetut elämän avainmolekyylit kiertävät solussa loputonta ESINEOIKEUS kehää, jota ympäristötekijät voivat muuttaa joko väliaikaisesti tai pysyvästi. Nykyteknologian ansiosta pian jokainen ihminen voi tuntea oman yksilöllisen historiansa, mikä nostaa esiin uusia oikeudellisia kysymyksiä (Kyllönen 2013). On jopa ehdotettu, GENOMITASON että genomitieto siirrettäisiin kolmanteen kategoriaan esineiden ja oiTIETO keussubjektien välille (Walin 2007). Genomitason tiedon oikeusteoreet-

12

Manipulus 3/13

” Solutason historia ei kuitenkaan ole vain meidän yksinoikeutemme. Kuva 1. Genomitason tieto sovitettuna vallitsevaan oikeusjärjestelmään. A. Genomitason tieto on vaihdannan kohde, joka säilyttää ihmisten kohdalla omistajansa oikeuden tietosuojaan. B. Muut eliöt kuin ihmiset voivat olla laillisen vaihdannan kohteita. C. Ihmiset voivat oikeussubjekteina tehdä velvoiteoikeudellisia sopimuksia, jotka koskevat muita eliöitä tai genomitason tietoa. Kirjoittaja on opiskellut ihmisgenetiikkaa Helsingin yliopistossa ja oikeustieteitä Itä-Suomen yliopistossa. Lähteet: Kyllönen, Anjuska: Jokamiehen genomioikeudet ja julkisen vallan käyttö. Manipulus 2/2013 Walin, Laura: Ihmisalkion oikeudellinen asema Suomen oikeusjärjestyksessä. Lakimies 4/2007, s. 546–572. Tuori, Kaarlo: Oikeusjärjestys ja oikeudelliset käytännöt, 2003

IHMISET ELIÖT


Manipulus 3/13

13


MYÖTÄ- JA VASTOINKÄYMISISSÄ Nordealla tuetaan asiakkaita niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Oskari Korhonen RAHA-ASIOISSAAN EI pitäisi jäädä passiiviseksi, vaikka taloustermit saisivatkin hengen salpautumaan. Joensuun Nordean palvelukonttorin johtaja, Anita Turunen-Paaso, kannustaa juuri omilleen muuttaneita opiskelijoita kääntymään pankin puoleen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa sen jälkeen, kun opinnot on aloitettu. Ensimmäisessä tapaamisessa asiakaspalvelijan kanssa selvitetään oman talouden tila ja keskustellaan vaihtoehdoista. – Hyvin paljon riippuu tietysti siitä, että mikä oma tietotaso on raha-asioiden hoitamisessa, hän kertoo. Joku haluaa sijoittaa ylimääräiset varansa vaikkapa rahastoihin, toinen taas

14

Manipulus 3/13

pohtii, riittävätkö rahat kuun loppuun. – Aina kannattaa lähteä siitä, että säästää rahaa ainakin jonkun verran, vaikka vain 50 euroa kuukaudessa niin sanotusti pahan päivän... tai oikeastaan hyvän päivän varalle, Turunen-Paaso sanoo. NORDEA TARJOAA nuorille räätälöityjä Check-in -asiakkuuksia, jossa on valmiina lähes kaikki, mitä opiskelija oman talouden pyörittämiseen tarvitsee: esimerkiksi Visa Electron tai Debit, verkkopankkitunnukset, Master Card Silver kahdeksi vuodeksi maksutta ja asunto- ja opintolainat ilman järjestelypalkkiota. – Meillä puhutaan tällaisista checkkareista, eli juuri 18–29 -vuotiaista nuorista, jotka vasta aloittelevat omaa elä-

mää, Turunen-Paaso kertoo. NUORENA ON asunto säästettävä, niin kuin sananlaskussakin sanotaan. ASP-laina (lyhenne sanasta asuntosäästöpalkkio) on valtion luoma järjestelmä nuorten ensiasunnon hankkimisen helpottamiseksi. ASP-tilille kerrytetään pesämunaa asuntolainaan vähintään kahdeksan vuosineljänneksen, eli kahden vuoden ajan. – Kun olet säästänyt vähintään 10 prosenttia asunnon hinnasta, saat valtiolta edullisempaa lainaa asuntoon, Turunen-Paaso sanoo. Valtio maksaa siis osan lainan korosta ja toimii takaajana. – Vanhemmille vinkkinä, että jos he haluavat auttaa lapsiaan, he voivat avata lapsilleen ASP-tilin ja laittaa rahaa sitten sinne, hän vinkkaa. VAIKKA ELÄMÄNTILANNE muutuisikin ja oman asunnon hankkiminen jäisi vain haaveeksi, on ASP-tilille säästäminen itsessään myös pankille osoitus vastuullisesta pankkikäyttäytymisestä, joka voi vaikuttaa myönteiseti myöhemmin pankin kanssa asioidessa: on nimittäin pankin etu ja velvollisuus tuntea asiakkaansa. Etu siksi, että se pystyy arvioimaan, kuinka asiakas todennäköisesti huolehtii esimerkiksi lainansa takaisinmaksusta. Velvollisuus tunteminen on taas yksiselitteisesti sen vuoksi, että esimerkiksi maksulaitoslain 39 §:n mukaan ”maksulaitoksen on tunnettava asiakkaansa”. Pankeilla on myös oltava riittävät riskienhallintajärjestelmät, joilla ne voivat arvioida asiakkaista toiminnalleen aiheutuvia riskejä. – Meidän täytyy myös tuntea asiakas, sillä nykyään asioidaan


paljon verkon kautta, Turunen-Paa” Ei saa jättää siihen so sanoo. Palvelukonttorin johtaja ei nimittäen vaiheeseen, että alkaa koe, että yksistään verkon kautta tulla perinnästä kirjeitä. asiointi takaisi hyvän suhteen. Varsinkin tärkeämmissä raha-asioissa, –Anita Turunen-Paaso kuten lainoissa, kontakti on tärkeää. – Tällöin meillä on käytössä ihan henkilökohtaiset pankkineuvojat, Turunen-Paaso vakuuttaa. Siinä vaiheessa kun esimerkikjolloin ei tarvitse aina ihan alusta lähteä kertomaan asioita, hän kertoo. si asuntolaina on otettu, on pankin puolelta todennäköisesti tarjottu KUVITELLAAN, ETTÄ pari- niin sanottua lainaturvavakuutusta. kymppinen hallinto-oikeuden Jos sen ehdot täyttyvät esimerkiksi pääaineopiskelija hakisi pankista pitkäaikaisen sairauden vuoksi, voi asuntolainaa ASP-tilille tarpeeksi huokaista helpotuksesta, sillä laimaksaa säästettyään. Tarkoitus olisi valmis- naturvavakuutus tua viimeistään viiden vuoden sisällä lainaa pois. Lainastaan ja sitä seuraavan viiden vuoden kes- voi myös makkiansioikseen opiskelija arvioisi va- saa pelkkiä rovaisesti noin 2 400 euroa nettona k o r k o j a tietyn kuukaudessa. Turunen-Paaso laskee pankkisalaisuudeksi jäävällä tietokoneohjelmalla, että asuntolainan koroksi pamahtaisi 1,4 prosenttia. Paljon riippuu puhtaasti maksukyvystä: palkalla on voitava maksaa korot myös kiristyneessä taloustilanteessa. Työttömän olisi siis jo huomattavasti hankalampi saada lainaa ja 1500 euron tuloillakin korko kipuaisi lähemmäs toista prosenttia. Lainalle annettavat vakuudet ja asiakkaan aikaisempi pankkikäyttäytyminen vaikuttavat myös korkoon. – Luottotietohäiriöt eivät välttämättä tarkoita sitä, ettei saa rahoitusta, mutta se on taas yksi merkki siitä, ettei raha-asioita ole hoidettu kunnolla, Turunen-Paaso toteaa. SELVÄ, LAINA on nyt saatu, mutta voiko se kaatua niskaan, mikäli valmistuttuaan huomaa kouluttautuneensa työttömäksi tai sairastuneensa niin, että työnteko ei luonnistukaan? – Tänä päivänä pankit ovat siinä mielessä joustavia, että yritämme auttaa sen huononkin tilanteen yli,

NUORILLA TALOUS kaatuu yleensä velkaantumiseen rahapelien ja pikavippien vuoksi. Ongelmat on hyvä tunnustaa ennen kuin ne kasaantuvat. – Kannattaa tulla hyvissä ajoin keskustelemaan pankkiin, ei saa jättää siihen vaiheeseen, että alkaa tulla perinnästä kirjeitä, Turunen-Paaso varoittaa. Pankki voi pelastaa velkakierteeseen joutuneen asiakkansa siten, että asiakas ottaa pankista vippejä edullisemman lainan, jolla maksaa tähtitieteellisillä koroilla otetut velkansa

ajan, jos kehnon rahatilanteen arvioidaan jäävän vain väliaikaiseksi.

p ois. Ketään ei kannata jättää tyhjän päälle. – Tietysti siinä vaiheessa pankkitäti pitää tiukan puhuttelun, Turunen-Paaso sanoo.

Manipulus 3/13

15


Check-in asiakkaana saat aidosti edullista opintolainaa – ilman järjestelypalkkiota.

Soita 0200 3000 (pvm/mpm) ma–pe 8–20 tai kysy konttoristamme. Teemme sen mahdolliseksi

Siltakatu 10 Joensuu nordea.fi

16

Manipulus 3/13

Nordea Pankki Suomi Oyj

Edullinen opintolaina helpompaa opiskeluaikaa varten


IKKUNAT AUKI EUROOPPAAN

Eurooppanuorissa saa olla myös kriittinen. Jari-Pekka Räty On sangen onnekasta olla legiolainen, sillä silloin saa tietoonsa vaikka mitä yhdistyksiä. Yksi varsinkin eurooppaoikeuden ja kieltenopiskelijoiden kiinnostusta herättänyt, mutta myös muita oikeustieteilijöitä riveihinsä kerännyt, on Eurooppanuoret. Joensuun Eurooppanuoret ovat eurooppatietoisuutta ja EU-tuntemusta levittävä yhdistys. Keinot tähän mullistavaan levittämiseen ovat mm. järjestön järjestämät matkat EU:n alueella ja erilaiset tapahtumat, joissa harjoitetaan eurooppalaista tapakulttuuria ja tiedotusta, kuten Eurooppaaminainen ja Eurooppaterassit. On myös koti-Suomea eri näkökulmasta va-

lottavia tapahtumia, esimerkiksi Pyhäselän kauniilla laineilla toteutettu Eurooppanuoret tuuliajolla -purjehdus. Vuoden kohokohta on elokuussa pidettävä monipäiväinen Linnaseminaari. JOENSUUN EUROOPPANUORET ovat poliittisesti sitoutumaton järjestö ja tätä sitoutumattomuutta on varsinkin Joensuussa korostettu. Eurooppanuorissa saa olla, ja jotkin jäsenistä ovatkin, EU-kriittisiä. EU:n epäkohdista puhutaan, sillä unioni ei ole täydellinen järjestelmä vaan sitä voi kehittää ja parantaa. Kaikenlaiset mielipiteet sallitaan ja asioista käydään kiintoisia keskusteluita. Eurooppanuorten kansallisissa tapahtumissa pääsee kuulemaan kokeneita ja taitavia puhujia aina kansaedustajista ja kaupunginjohtajista erilaisiin omien alojensa merkittäviin asiantuntijoihin. On päivänselvää, että

tämä sekä kehittää omia näkemyksiä EU:sta että lisää tietoa ja ymmärrystä EU:n eri osa-alueista. Eurooppanuorten keinot eurooppatiedotukseen ovat siis monet ja moninaiset. Neljä kertaa vuodessa järjestettävissä

” Unioni ei ole täydellinen järjestelmä, vaan sitä voi aina parantaa. Alueiden komiteoissa voi vaihtaa kokemuksia eri yliopistojen aktiivien kanssa ja tutustua muihin Eurooppanuorten paikallisyhdistyksien aktiiveihin. Eurooppanuoret järjestää matkoja muutenkin pitkin Suomea aina muihin EU-maihin asti. Jäsenille niihin osallistuminen on helppoa ja edullista.

Manipulus 3/13

17


JÄLKILÖYLYISSÄ a n n A n e n i a i s u No Juttusarjassa yhytetään jo valmistuneita legiolaisia, tiedustellaan kuulumisia ja muistellaan menneitä.

Mari Kokko 1. Milloin valmistuit Itä-Suomen yliopistosta oikeustieteiden laitokselta? – Syksyllä 2011. 2. Mistä aiheesta kirjoitit pro gradu -tutkielmasi? – ”Omaishoidontuen myöntämisedellytykset ja -menettely. Nykytila ja tulevaisuudennäkymät.” Piti luntata tutkintotodistuksesta, en muistanut otsikkoa ulkoa. 3. Mitä teet työksesi? – Toimin Suur-Savon Osuuspankissa Pieksämäen konttorilla lakiassistentin tehtävissä.

siantojen vastaanottamista. Lisäksi päivään kuuluu – asioiden kiireellisyydestä riippuen – valmistelua, muiden työntekijöiden opastamista lainopillisissa asioissa ja soittopyyntöihin vastaamista. Omaa työskentelyä pystyy aikatauluttamaan hyvin, joten kiireisyys on osittain myös itsestä kiinni. Osuuspankilla tehdään muun muassa testamentteja, perunkirjoituksia, perinnönjakoja, avioero-osituksia, kauppakirjoja, lahjakirjoja ja edunvalvontavaltuutuksia, joten työtehtävät ovat vaihtelevia.

” Omaa työskentelyä pystyy aikatauluttamaan hyvin, joten kiireisyys on osittain myös itsestä kiinni.

4. Kuinka koet pää- ja sivuainevalintojesi vaikuttaneen työllistymiseesi? – Pääaineenani luin hallinto-oikeutta. Tähän työpaikkaan työllistyessäni siitä –Anna Nousiainen ei ole ollut suoranaista hyötyä. Sivuaineenani luin siviilioikeuden aineopinnot, joista on ollut todella paljon 6. Mitä vinkkejä antaisit nykyisille hyötyä. Käytännössä teen siviilioikeu- opiskelijoille? dellisiin asioihin liittyviä työtehtäviä. – Monipuolisuus kannattaa aina sekä opiskellessa että muutenkin elämässä. 5. Millainen on tyypillinen työpäiväsi? Työelämään hakeutuessa ei kannata ta– Tyypilliseen työpäivään kuuluu kertua vain pääaineen tuomiin mahdolyleensä asiakaskohtaamisia ja toimek- lisuuksiin. Tällä koulutuksella voi työl-

18

Manipulus 3/13


listyä niin moneen paikkaan. Ei kannata masentua, vaikka sitä unelmien työpaikkaa ei heti löydy. On helpompi täyttää isot saappaat, kun on saanut vähän työkokemusta. Jos kuitenkin joutuu itseään suurempien haasteiden eteen, niin ei hätää, kyllä tämä koulutus antaa valmiudet vastausten löytämiseen, vaikka asiat aluksi tuntuisivat vaikeilta. Opiskelijaelämästä pitää nauttia täysillä, sillä se on kuitenkin melko lyhyt aika elämässä. Meillä on ihan mahtava ainejärjestö, joten olkaa rohkeasti mukana toiminnassa ja kehittäkää sitä edelleen eteenpäin. Kannattaa verkostoitua ja tutustua ihmisiin, koska suosituksia ja työtarjouk-

sia voi tulla yllättäviltä tahoilta. 7. Vapaa sana. – Omasta opiskelijaelämästäni minulla on pääosin hyviä muistoja (liekö aika kullannut nämä muistot) ja ainejärjestön kautta olen saanut valtavan määrän hyviä ystäviä. Legion toiminnasta kertoo omalta osaltaan jotakin myös se, että ”wanhan liiton legiolaiset” haluavat edelleen osallistua ainejärjestön tapahtumiin ja pitää yhteyttä kohtalotovereihinsa. AIVAN MAHTAVAA! Tulkaahan uudetkin Legiolaiset rohkeasti juttelemaan, jos tuolla maailmalla tavataan. Miten se haalarivala menikään: ”Minä olen Legio ja meitä on monta!”

Manipulus 3/13

19


Tervetuloa LEGIO OSTIENSIS RY:n 16. vuosijuhliin 23.11.2013 Juhlat järjestetään Joensuun Teatteriravintolassa (Rantakatu 20). Ilmoittautuminen 1.10. – 27.10. osoitteessa www.legio.fi/vuosijuhlat. Illalliskortin hinta 65 €/henkilö.

20

Manipulus 3/13

Lisätietoja Mari Kokolta 0400 794 326 / vuosijuhlat@legio.fi


VUOSIJUHLAT PÄHKINÄNKUORESSA Marraskuussa on aika juhlia 16-vuotiasta Legiota vuosijuhlien merkeissä.

vuoksi kannata jättää väliin. Jos puvun ostaminen tai vuokraaminen tuntuu liian tyyriiltä, varsinkin ladyjen kannattaa kysellä, olisiko vanhemmilla opiskelutovereilla ylimääräisiä iltapukuja kaapissaan. Monelta naispuoleiselta legiolaiselMari Kokko ta löytyy useampi iltapuku, joita he varmasti mielellään lainaavat häVuosijuhlat ovat Legion loisteliain dässä oleville tovereilleen. tapahtuma ja ehdottomasti koko Kultaiset käytössäännöt vuoden toiminnan kohokohta. Vuosijuhlilla nautitaan loistavas- ja juhlan eteneminen ta tunnelmasta, hyvästä ruuasta ja Vieraiden saapuessa juhlaan Lejuomasta sekä innostavista puheis- gion puheenjohtajisto toivottaa heita opiskelutovereiden kera. Ja mikä dät tervetulleeksi. Kättelyn jälkeen parasta: vuosijuhlilla saa pukeutua vieraat ohjataan pöytiin oikeille parhaimpiinsa, joten paikalta löy- paikoille. Plaseeraus kannattaa tartyy kauneimmat ladyt ja komeim- kistaa jo ennen saliin saapumista mat herrat. eteisaulan plaseerauskartasta. Kalvaljeeri auttaa daaminsa pöytään Pukeutuminen ja hakeutuu vasta tämän jälkeen Vuosijuhliin valmistautuminen al- omalle paikalleen. Herrojen tulee kaa etiketin mukaisen vaatetuksen myös auttaa pöytäseurueen daahankkimisella. Vuosijuhlilla naiset meja heidän poistuessaan pöydästä pukeutuvat ns. suureen iltapukuun, sekä kohteliaasti nousta seisomaan joka tarkoittaa täyspitkää juhlavasta kun daami osoittaa nousemisen materiaalista valmistettua, pienillä merkkejä. hihoilla tai olkaimilla varustettua Illallispöydässä istumapaikat on tai olkaimetonta pukua. Kaikkein osoitettu nimikorteilla, joiden litärkeintä naisten puvussa on sen säksi pöydistä löytyvät myös laulupituus: lyhyet minimekot saavat vihkot. Pöydästä ei ole kohteliasta suosiolla jäädä kotiin, sillä puvun nousta kuin taukojen aikana. Jos tulee ehdottomasti olla pitkä ja olet kuitenkin pakottavasta tarpeesnilkat peittävä. Miehet pukeutuvat ta joutunut poistumaan pöydästä, frakkiin tai tummaan pukuun, joka tilaan ei palata takaisin puheen tai tarkoittaa tummanharmaata, tum- ohjelman aikana. Puheiden aikana mansinistä tai mustaa pukua. Liitu- ei myöskään syödä eikä juoda, ellei raitaa ei vuosijuhlissa sallita. puheen pitäjä ehdota maljaa. Koska Legion vuosijuhlan kuiJuhlassamme on pöytiintarjoilu. tenkin opiskelijajuhla, pienet lipsu- Näin ollen kukaan ei joudu jonotmiset pukukoodista sallitaan. Näin tamaan ruokaansa vaan saa nauttia ollen vuosijuhlia ei pukukoodin hemmottelusta. Pöytäseurueessa on

kohteliasta odottaa, että kaikki ovat saaneet ateriansa ennen ruokailun aloittamista. Lämpimän ruuan voi kuitenkin aloittaa kun ympärilläsi olevat pöytäseurueen jäsenet ovat saaneet annoksensa. Pöytiintarjoilu mahdollistaa aiemmista vuosista poiketen laulamisen myös pääruuan aikana. Juhlan etenemisestä vastaa seremoniamestari, joka esittelee illan kulkua, kuuluttaa puhujat sekä ohjaa juhlamenoja. Seremoniamestarin ohjeita tulee noudattaa, ja näin taataan paras mahdollinen juhlakokemus jokaiselle juhlavieraalle. Ennen vuosijuhliin saapumista kannattaakin lukea läpi etiketti vuosijuhlien nettisivuilta www.legio.fi/ vuosijuhlat. Sieltä löydät tarkemmat ohjeet niin pukeutumiseen kuin arvokkaaseen pöytäkäytökseen. Lisäksi herrasmiesten on syytä opetella Neidolle –laulun sanat (löytyvät myös nettisivuilta), jotta sen sävelet kajahtavat ilmoille daamien arvoisella tavalla. Tanssiaiset ja illan päättyminen Virallinen ohjelma huipentuu pienimuotoisiin tanssiaisiin. Herrat tanssivat ainakin yhden tanssin oman avecinsa kanssa, joten valssin askeleita on hyvä kerrata ennen vuosijuhlia, mutta etiketin mukaisesti herrojen on kohteliasta tanssittaa myös pöytäseurueen muita naisia. Tanssien aikaan kravattia voi kuitenkin jo hieman löysätä. Ilta jatkuu bändin tahdissa aina aamuyölle saakka. Hurjimmat legiolaiset jatkavat juhlintaa seuraavan päivän sillikseen saakka!

Manipulus 3/13

21


VUOSIJUHLAVASTAAVAN TERVEHDYS

” Joka vuosi on mukava tuoda juhliin jotain uutta, kuitenkin vanhoja akateemisia perinteitä kunnioittaen.

Vuosijuhlavastaavan pesti tuli minulle tänä vuonna hieman yllätyksenä. Viime vuoden puheenjohtajan pestistä eläköityneenä ja hallitusvastuun muille luovuttaneena ajattelin, että tänä vuonna osallistun vuosijuhliin vieraana. Alkuperäisen vuosijuhlavastaava Helin muuttaessa Rovaniemelle, puheenjohtajamme Ilari kuitenkin pyysi minua vastaanottamaan vuosijuhlavastaavan pestin. Iloisesti yllättyneenä kunniasta aloitinkin vuosijuhlien suunnittelun heti heinäkuussa nimityksen saatuani. Nämä Legion vuosijuhlat ovat jo neljännet, joita olen mukana järjestämässä. Kokemusta juhlien järjestelyistä onkin kertynyt mukavasti. Ideoita on vuosien mittaan haettu muiden ainejärjestöjen ja ylioppilaskunnan vuosijuhlista, ja tarkoitus onkin, että niistä muutamat pääsevät osaksi myös Legion vuosijuhlia. Joka vuosi on mukava tuoda juhliin jotain uutta, kuitenkin vanhoja akateemisia perinteitä kunnioittaen. Toivottavasti tämän vuoden uudet kujeet ovat Teille mieleen, ja tekevät juhlistanne ikimuistoiset! Nyt juhlien ollessa reilun kuukauden päässä, kiireisin aika juhlien suunnittelussa on vasta edessä. Vaikka juhlia on suunniteltu jo keväästä lähtien, vuosijuhlavastaavan kiireet kasaantuvat parille viimeiselle viikolle ennen juhlia. Täytyy muun muassa muistaa tilata ruusut, tehdä plaseeraus ja neuvotella seremoniamestarin kanssa. Kaikki tämä tehdään siksi, että Teillä juhliin osallistuvilla olisi loistelias juhlailta. Valmistelujen jälkeen, itse juhlissa, onkin hyvä unohtaa järjestelystressi ja nauttia työn hedelmistä sekä juhlien ainutlaatuisesta tunnelmasta. Kaikesta kiireestä huolimatta, vuosijuhlia on aina yhtä antoisaa järjestää. Toivottavasti Te nautitte juhlista yhtä paljon kuin minä niiden järjestelyistä! Kiitokset jo etukäteen kaikille juhlien järjestelyissä mukana olleille. Olette olleet korvaamaton apu. Lopputulos nähdään lauantaina 23.11 Teatteriravintolassa, kun kohotamme maljan 16-vuotiaalle Legiolle! Vuosijuhlia innolla odottaen, Mari

22

Manipulus 3/13


Manipulus 3/13

23


TERVET JOENSU

Uusien fuk k채ynnistyi merkeiss채 k kiltisti hup

Kuvat: Liisa Keskinen

24

Manipulus 3/13


TULOA UUHUN

ksien taival i rennoissa keilaillen ja psutellen...

s e n n u ...k a m m o h n a h i i t h l채 . a t s e s lapa Manipulus 3/13

25


Kuvat: Oskari Korhonen

KAVERILLE

ELI FUKSIA

On your marks, 26

Manipulus 3/13

suit up


E EI JÄTETÄ

AISET 2013

p

and

GO

! Manipulus 3/13

27


Ja tänne päädyttiin:

Lisää osoitteessa legio.fi

28

Manipulus 3/13


Pro gradu -tutkielman tekijöitä (Veropalvelut) Kasva kanssamme asiantuntijaksi – mahdollisuuksia ja elämänkokemuksia

Tarjoamme verotuksesta kiinnostuneille opiskelijoille tilaisuuden tuettuun Pro gradu -tutkielman tekemiseen Deloittella. Suomen Deloitte tarjoaa veropalveluita päivittäisestä juoksevien asioiden konsultoinnista aina globaalin konsernin kokonaisvaltaiseen verosuunnitteluun ja veroasioiden hallinnointiin. Palveluitamme ovat kansainvälinen ja kotimainen yritysverotus, siirtohinnoittelu, yrityskauppojen verosuunnittelu, arvonlisäverotus ja muu välillinen verotus, henkilöverotus ja ennakkoperintä, ulkomaankomennusten vero- ja sosiaaliturvakonsultointi, sukupolvenvaihdokseen liittyvät veroasiat ja yritysjuridiikka. Toivomme, että opiskelet esimerkiksi kauppa-, oikeus- tai hallintotieteitä. Arvostamme näyttöjä huippusuorituksista ja tavoitteiden saavuttamisesta. Odotamme sinulta vastuuntuntoisuutta ja analyyttista otetta. Olet oma-aloitteinen ja omaksut nopeasti uusia asioita. Työn tekemisen ajaksi tarjoamme käyttöösi asiantuntijoidemme osaamisen ja tuen, nimetyn ohjaajan, työtilat toimistostamme, kirjaston ja tietokoneen sekä erikseen sovittavan korvauksen. Pääset näkemään aitiopaikalta millaista verotyö Deloittella käytännössä on sekä verkostoitumaan asiantuntijoidemme kanssa mahdollista tulevaa harjoittelujaksoa tai työpaikkaa silmällä pitäen. Deloittella saat ainutlaatuisen näköalapaikan merkittävien organisaatioiden toiminnan kehittämiseen. Käytössäsi ovat kansainvälisen verkoston työkalut ja tuki sekä monipuoliset mahdollisuudet oman ammattitaidon ja osaamisen kehittämiseen. Lisätietoa tehtävästä antaa Tobias Lohikko puh. 020 755 5490, tobias.lohikko@deloitte.fi tai rekry@deloitte.fi. Jätä hakemuksesi osoitteessa www.deloitte.fi (Rekrytointi > Deloitte on Campus > Opinnäytetyöt), jonka jälkeen otamme sinuun yhteyttä. Liitä mukaan opintorekisteriotteesi, alustava tutkimussuunnitelmasi, hakemuskirjeesi ja ansioluettelosi. Lisää tietoa yrityksestämme saat internetistä www.deloitte.fi.

© 2013 Deloitte & Touche Oy, Group of Companies

Manipulus 3/13

29


SUURI EDARIVAALIEXTRA

TÄLLÄ KERTAA päätimme paneutua ajankohtaiseen, vaikkakin juuri ohi lipsahtaneeseen aiheeseen – ISYY:n edustajistovaaleihin. Nurisemme silti. Kuten meillä Sikanurkkauksessa on tapana, tämäkin artikkeli pohjautuu huhupuheisiin, pintapuoliseen tietoon, laiskaan taustatyöhön ja yleiseen ilkeyteen.

EDUSTAJISTOVAALEISSA ON pähkinänkuoressa (ja hieman kyynisesti) kyse siitä, että noin 30 poliittisesti aktiivista opiskelijaa haluavat pseudo-vallankäytön ytimeen – edustajistoon. Tämä yliopiston opiskelijoiden kokonaismäärään suhteutettuna huomattavan pieni joukko kerää tahoillaan nimiä ja naamoja vaalilistoille päästäkseen kiistelemään siitä, tulisiko jäsenmaksua nostaa eurolla vai ei. Listoille painostetaan mukaan – poliittisesta kannasta riippumatta – kavereita, kaverin kavereita ja tutun tuttuja, jotka voisivat saada kavereitaan äänestämään itseään. ”LISTA PITÄÄ saada täyteen! Ei edustajistopaikan tarvitse kiinnostaa. Me tarvitaan ne 10 ääntä!” EDUSTAJISTOSSA ON kivaa leikkiä politiikkaa ryhmäkurineen ja kokouksineen. Se tarjoaa poliittisille broilereille tunnettavuuden ja näppärän CV-merkinnän lisäksi suotuisan ympäristön nokitella ja pippelimiekkailla hallitus-oppositio –asetelmista, aivan kuten eduskunnassa. Sitoutumattomille ehdokkaille tilanne on ikävä, sillä emme epäile hetkeäkään, etteivätkö valtakunnan politiikan käänteet vaikuttaisi edustajiston toimintaan. Vaaleissa on tosin mukana myös muita kuin poliittisia ryhmiä, kuten ainejärjestöjen asettamia ehdokkaita. Tästä poliittiset toimijat eivät kuitenkaan tykkää yhtään, sillä politiikka on edunvalvontaa tärkeämpää. MISTÄ SIELLÄ edustajistossa edes päätetään? Vaalien yhteydessä on tapana keskustella teemoista, joita ehdokkaat nostavat esille. Keskustelun tarkoituksena on herättää mielenkiintoa vaaleja kohtaan ja siten lisätä nykyisin hävyttömän matalaa äänestysaktiivisuutta. Harmittavasti suuria opiskelijamassoja kiinnostavia vaaliteemoja (ja siten keskustelua) ei opintotuen indeksiin sitomisen jälkeen enää ole. Sekin oli jossain aivan eri vaaleissa. Vaikeinta onkin löytää eroja eri ryhmien ja ehdokkaiden välillä. Liikunta, kulttuuri ja kerhot ovat kivoja, kaikkea pitäisi saada enemmän, mutta jäsenmaksua pitäisi samaan aikaan laskea. Välillä joku libertaari väläyttää ylioppilaskunnan pakkojäsenyyden ongelmallisuutta, jolloin kolme ihmistä kommentoi asiaan välinpitämättömästi. Ylioppilaskunnan asioista riiteleminen ei aina kiinnosta edes ”edaattoreita”, sillä paljon kinastellaan myös teemoista, joilla ei ole yhtään mitään tekemistä ylioppilaskunnan kanssa. Eräässäkin vaaliväittelyssä kysyttiin ehdokkaiden kantaa kannabiksen laillistamiseen, sillä päihdepolitiikka kuuluu ylioppilaskunnan ydintoimintaan.

30

Manipulus 3/13


MUUTAMAN VUODEN välein on silti kiva pukea numerolaput rintaan ja olla yhtäkkiä kavereiden kanssa eri mieltä asioista, joista ylioppilaskunnan rivijäsen ei ole välttämättä koskaan kuullutkaan. Ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa olisikin hyvä tuoda tunnetuksi huomattavasti nykyistä enemmän. Tämän läpinäkyvyysongelman ratkaistakseen Ryhmä Oikeat on vaaliohjelmassaan vaatinut Uljas-ylioppilaslehden siirtämistä verkkoon. Sikanurkkauksen toimituksen mielestä tämä ei ainakaan lisäisi lehden lukemista ja opiskelijoiden yleistä tietämystä ylioppilaskunnasta. Vai voiko kukaan väittää lukeneensa Wiikko-Ärsykettä? LOPUKSI SIKANURKKAUKSEN raati arvioi muutamia näissä vaaleissa käytettyjä vaalisloganeita ja kampanjatekstejä. Yleisesti ottaen vaalimainokset ovat mielestämme todella sekavia ja ihan hirveän näköisiä. Eräässäkin vaalijulisteessa on nähtävissä Wordin punaisella värillä alleviivaamat kirjoitusvirheet. 1. ”Suomalainen yliopisto, suomalaiset opiskelijat. Oikeaa edunvalvontaa, ei kasvisruokapäiviä.” Tällä ehdokkaalla oli Facebookin kansikuvana panssarivaunun kuva. Ei muuta lisättävää. 2. ”Rakkaudesta edunvalvontaan” Rakkaus-sanan käyttäminen tällaisessa asiayhteydessä viestii hieman sopimattomasta suhteesta byrokratiaan ja rakenteisiin. 3. ”Opiskele sellaisena kuin olet” Mitä v****a?! 4. ”Erittäin hyvä, ellei täydellinen” Jos on pakko valita vaalisloganiksi jokin biisi, niin kannattaako oikeasti valita Mascaran ja Aarne Tenkasen raivostuttava renkutus? Ellei se sitten kuvaa ehdokasta. 5. ”Rohkeasti ajasta ja paikasta riippumatonta opiskelua. Tarpeettomat esteet on aika purkaa” Rohkea on sana, jota käytetään aivan liikaa sekä politiikassa että Seiska-lehdessä. Muutenkin tämä slogan on aivan käsittämätöntä jargonia. 6. ”Kuolema kuittaa opintovelat” Huomiota herättävyydestä plussaa, mutta toisaalta kuulostaa itsemurhakehotukselta. 7. ”Ei!” And no to you, sir.

Manipulus 3/13

31


PUOLELLA KORVALLA ”Hallinnosta leikataan koko ajan – että se siitä tulevaisuuden alasta!” ”Eläkkeet eivät ole pelkästään meno: vanhukset ostavat ruokaa, bensaa ja saippuaa.” ” Samalla tavalla minunkin pitää tehdä tilitys siitä, että olenko kavaltanut omaisuutta. En tunnusta.”

Palstalla keräillään anonyymeja, asiayhteydestään irrotettuja lausahduksia sieltä luentosalin etuosasta. Lähetä omat helmesi osoitteeseen manipulus@legio.fi.

– Ingressi on lyhyt, enintään kah- Kolumnit ja pakinat: den lauseen mittainen johdatus jutun sisältöön. – Kolumni koostuu otsikosta ja leipätekstistä. Kappaleiden edes– Aloita sitaatit pitkällä ajatusvii- sä voi halutessaan käyttää lyhyitä, Hieno homma, paljon kiitoksia! valla. Puhujaan viitataan yleensä yhden tai kahden sanan väliotPidä mielessä pari pientä ohjesukunimellä. Ajasta ja paikasta sikko-iskuja tyyliin: ”TENTnuoraa: riippumattomat haastattelut voi TIAHDISTUSTA.” kirjoittaa preesensissä, mutta esiEnnen kuin aloitat: merkiksi juhlissa pidetyt puheet Huh, valmista tuli: imperfektissä, ellei kyseesä ole – Älä turhaan jäykistele, mutta muutenkin tapahtumakuvailu. – Jos aikaa on, anna tekstin leväpidä jutut kuitenkin siisteinä ja Sitaatin jälkeinen lause alkaa tä yön yli – aamusella sitä lukee asiallisina. omalta riviltään, jotta kirjoittajan aivan uusin silmin. ja siteerattavan ajatukset eivät – Pyri ottamaan valokuvia tapah- mene sekaisin. – Oikolue aina oma tekstisi itse tumista ja laita niistä aina useamtai luetuta se kaverilla ennen pi tarjolle. Kolumneihin voit liit- – Kirjoita kuvatekstit valmiiksi. kuin lähetät sen julkaistavaksi. tää halutessasi kokovartalokuvan Hyvä kuvateksti kertoo muutaHyvän lehtimiestavan mukaisesti tai kasvokuvan itsestäsi. Lähetä kin kuin kuvan sisällön. kannattaa myös antaa haastateltai linkitä kuvat JPEG-muodossa. tavalle mahdollisuus tarkistaa, Uutiset: mitä on tullut sanottua. Artikkelit: – Lyhyemmissä uutisissa on – Lähetä juttusi osoitteeseen ma– Artikkelissa on otsikko, ingres- otsikko, leipäteksti ja tarpeen nipulus@legio.fi tekstikenttään si, leipäteksti ja tarpeen vaatiessa vaatiessa kuvateksti. Käytä kapkopioituna, sillä liitetiedostot kuvateksti. Käytä kappalevälejä. palevälejä. ovat aina vähän kinkkisiä.

”Voi jehna! Taidanpa kirjoittaa jutun Manipulukseen!”

32

Manipulus 3/13

Manipulus 3/13  

Manipulus on Legio Ostiensis ry:n neljästi vuodessa julkaisema verkkolehti. Se on paitsi legiolaisten oma ainejärjestölehti, myös kaikkien J...