Page 1


SISÄLLYS

Pääkirjoitus

3

Laihdutetaan välillä kotejamme, ei vain kukkaroamme

4

Paahtoleivän merkitys

7

Pohjoista koodia

14

Kun kaapin ovi narahtaa, kansa parahtaa

17

Täältä tullaan Thaimaa!

19

Taistelkaa hyvät ihmiset ja sanokaa muutokselle EI!

24

Tavoitteena puhtaampi lopputulos

26

Takaisin lastentarhaan

30

Muutos

32

Ruskotunturi – laskijan päiväuni vai painajainen?

37

Jos meillä huomista ei ois

41

Muutos – mitä se on?

48

Päätoimittaja Eeva Nikkola Toimitus Sonja Arstio Johanna Haakana Anniina Hautala Sara Holma Maria Huttu-Hiltunen Marjo Keskitalo Jenni Kynkäänniemi Johannes Lomma Eeva-Kaisa Niemelä Krista Ojala Johanna Salminen Jussi Tervo Pääkirjoitus Johanna Salminen

Jussi Tervo

Kansi Marjo Keskitalo Eeva-Kaisa Niemelä Taitto Sonja Arstio Maria Huttu-Hiltunen Johannes Lomma Krista Ojala Oikoluku Johanna Haakana Anniina Hautala Sara Holma Jenni Kynkäänniemi


Pääkirjoitus

KOHTI MUUTOKSIA

Aina

alkuvuodesta

yksi

sana

on

kaikkien

huulilla:

muutos.

Tehdään

uudenvuodenlupauksia, vietetään tipatonta tammikuuta ja aloitetaan kuntokuureja – enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Myös vuoden 2014 ensimmäinen Täppälehti pureutuu tähän ajankohtaiseen ikuisuuskysymykseen muutoksesta.

Suunnitelmallinen suhtautuminen todellisuuteen, siis muutoksen ennakointi ja odottaminen, lienee syvälle lajimme DNA:han kirjoitettu ominaisuus. Meillä isopäisillä apinoilla on luontainen kyky ennakoida ja myös vaikuttaa tuleviin tapahtumiin. Pyrimme muuttamaan epämieluisia olosuhteita paremmiksi, toivomme hyvien asioiden pysyvän muuttumattomina ja pelkäämme hallitsematonta muutosta ympäristössämme. Aina asiat eivät kuitenkaan mene suunnitellusti, ja elämä tarjoilee meille yllättäviä käänteitä.

Seuraavilla

sivuilla

on

lähestytty

muutosta

sekä

henkilökohtaisella

että

yleisemmälläkin tasolla, faktan ja fiktion keinoin. Kuten tulet huomaamaan, muutos voi koskettaa ympäristöä ja yhteiskuntaa, yhteisöä ja yksilöä, asenteita ja terveyttä, arkea ja vapaa-aikaa sekä itse muutoksen käsitettäkin. Uusien näkökulmien kautta on mahdollista muuttaa niin vanhaa ja tuttua, kuin uutta ja pelottavaakin.

Olit sitten muutosta avosylin odottava optimisti tai muutosvastarintaliikkeen asemasodan veteraani, kutsumme sinut tarkastelemaan muutoksia kanssamme. Kenties näiden sivujen myötä myös jotain sinussa muuttuu.

Jussi Tervo & Johanna Salminen


LAIHDUTETAAN VÄLILLÄ KOTIAMME, EI VAIN KUKKAROAMME

Ihmiset eivät enää kroolaa omassa ihrassaan vaan haalimassaan tavarameressä. Ensimmäisen maailman ongelmaksi on muodostunut hysteerinen tavaran haaliminen, minkä seurauksena kapitalismi kukoistaa ja tavalliset pulliaiset täyttävät kotinsa sellaisella krääsällä, että heikompaa hirvittää. Milloin tavarasta tuli uusi läski? Milloin ih-

Maapallon kestokyvylle tämä uusi ostotauti

miset vaihtoivat ylettömän mussuttamisen

on sangen tuhoisaa. Ostomaniaan on tultava

tolkuttomaan tuhlaamiseen?

muutos. Olisi keksittävä jotakin, mihin ihmiset voisivat haudata harminsa niin, ettei hei-

Aikaisemmin saattoi lehdistä lukea asiantunti-

dän heti perään tarvitsisi alkaa murehtia Poh-

joiden tarinoita siitä, miten ihmiset ahtoivat

joisnavan sulamista. Ja ostaa jotakin lisää,

itsensä täyteen lohturuokaa kokiessaan itsensä

jotta sekin huoli hiukan hälvenisi.

yksinäisiksi, kaivatessaan piristystä puuduttavaan arkeensa, epäonnistuessaan jossakin tai

Perin säästäväisenä tyttönä voisin kyllä pal-

murehtiessaan lapsuuden traumojaan. Mitä

jastaa, miten itse olen vapautunut mammonan

tahansa, mihin auttoi makean mättäminen

kiroista tukehtumatta turhakkeisiin, joita sillä

ääntä kohti. Mutta nyt, asiat ovatkin toisin:

olisin voinut investoida. Nyt emme suinkaan

Lihavuus on paheista suurin, yhteiskuntaam-

puhu ostamisesta, sillä päivän sana on lahjoit-

me eivät lihavat enää mahdu. Ihmiset ovatkin

taminen.

alkaneet

kanavoida

pahan/hyvän

Kun minä olin lapsi, keräsin muiden nipsujen

/keskinkertaisen olonsa ostamiseen. Masenta-

mukana karhurahoja kauppojen ritilämattojen

va olotila, epäonnistunut työpäivä, nimipäivä

alta. Pennejä säästimme johonkin tärkeään.

– mikä tahansa kelpaa syyksi ostelulle. Tai, ei

Mutta sitä tärkeää ei tainnut koskaan tulla.

se oikeastaan tarvitse edes mitään syytä; ostaa

Kyllästyin laskeskelemaan karhurahoja, lei-

voi ihan muuten vain.

jonarahoja, kuuttirahoja ja kymmenpennisiä, 4


joita pursuili kukkarontäydeltä. Kiipesin par-

käyttööni. Jos lahjoittaminen ei tuo helpotusta

vekkeelle ja tein robinhoodit. Naapuritalojen

mielenhallintaasi ja vain ostaminen auttaa

lapset säntäilivät kuin päättömät kanat koli-

alakuloon, niin pohdi hetki seuraavaa: Olen

koiden perässä. Minä, kolikkokuningatar,

oppinut, että elämä on paljon mielekkäämpää,

puhaltelin saippuakuplia parvekkeelta. Se,

kun tarpeitaan ei aina voi tyydyttää saman

joka sai kiinni saippuakuplan, sai palkakseen

tien. Jos jotakin armaan insinöörini ajattelusta

rahasateen. Ja nopeimpien jaloissa kaiken

on minuunkin tarttunut, niin ainakin se, että

maailman nilkkulotat nokkivat talteen kar-

pitkitetty tarpeen tyydytys on avain onneen.

kuun kieriviä kymmenpennisiä, joita kukaan

Sinä siis, joka aioit tämän lehden luettuasi

muu ei markkojen metsästykseltään huolinut.

suunnata nettikauppojen aleapajille saalista-

Onnistuin siinä, mitä en toista kertaa aio yrit-

maan uusia tarpeita tyydytettäväksi – unohda

tää. Pääsin eroon koko omaisuudestani viides-

jo koko juttu. Hetken pohdittuasi sitä, voisiko

sätoista minuutissa – palkaksi sain hyvän mie-

puoleen hintaan tarjolla olevat nupukkinah-

len. Jota ei tosin kestänyt kauaa, sillä kun äiti

kanilkkurit heilauttaa elämäsi aivan uusiin

kuuli lentoon lähteneistä kolikoistani, sain

sfääreihin, tulet kenties muistamaan, että olet

pikaisen peruskoulutuksen siitä, mitä kaikkea

saattanut juoksennella samoja ajatuspolkuja

olisin rahoillani voinut hankkia.

joskus aikaisemminkin. Ne vaate- ja romuröykkiöt, joita uuden, uljaan elämän toivossa olet kotiisi klikkaillut, taitavatkin olla suurin este onneesi. Eikä niistä eroon pääseminen olekaan aivan pikku juttu. Tunnen naisen, joka sairastaa ostotautia. Hänellä kaiken lisäksi riittää kyllä pelimerkkejä tuhlattavaksi. Naisen kaapit pursuilevat arabiaa, aarikkaa, iittalaa, marimekkoa, finlaysonia, luhtaa ja niin edelleen. Kaikkea kolmin, jopa viisin kappalein. Seurauksena on, että hänen lapsistaan on kasvanut perfektionisteja, jotka inhoavat sotkua ja seilaavaa roinaa. Hä-

Myöhemmin olen kyllä oivaltanut sen, mitä

nen miehensä yrittää hallita kaaosta imuroi-

äiti saarnallaan tarkoitti. Nykyisin rahaakaan

malla usein sen pienen palasen parkettia, joka

on harvemmin jaettavaksi asti. Aikuisiällä

tavaramerestä vielä pilkistää. Koti on kuin

olenkin saanut paljon uusia neuvoja rahan-

matkamuistomyymälä, josta edellisten seson5


kien jäänteitä ei ole hävitetty uusien tieltä.

huojahtelevat rekit pursuilevat vihollisiksi

Nainen itse? Hän säälii miestään ja lapsiaan,

muuttuneita ostoksia, joiden varsinainen tar-

mutta rakastaa liikaa romujaan.

koitus oli tuoda elämään uutta sisältöä kulloisenkin tarpeen mukaan. Jospa viimeistään hamsterin hautajaisissa turhuuksien haalimisen mielettömyys kirkastuisi meistä itse kullekin. Ja muistopuheessa joku tulisi keksineeksi uuden väylän, johon hukut-

Hukkuvien viimeiseksi oljenkorreksi osoittau-

taa surumme hölläämättä kukkaron nyörejä ja

tuu tarmokas ystävä. Eräänä päivänä tuo mai-

tuhoamatta elinympäristöämme.

nittu ystävä rientää naisen kotiin ja aloittaa raivaamiseen. Kirppispöytä toisensa perään

Mutta ensin täytyy, totta kai, tyhjentää toverin

täyttyy naisen varastojen aarteilla. Yhden

kuolinpesä…

kappaleen kutakin esinettä nainen saa pitää

Anniina Hautala

itsellään. Raivaustyö kestää useita viikkoja, vaatii valtavan määrän pyykinpesua, silittä-

Kirjoittaja on suomen kielen opiskelija

mistä, hinnoittelua, kirpputorilla ravaamista,

ja kauppiaiden kauhu, joka hyödyntää

eivätkä kaikki tavarat edes mene kaupaksi.

vaihto- ja palautusoikeuttaan usein ja

Nekin pitää sijoittaa jonnekin. Viikoittaiset

ansiokkaasti, sillä jokainen palautettu

pienet ostokset ovat kasaantuneet keoiksi ym-

ostos on voitto sodassa kulutushysteriaa

päri kotia, jonka tyhjentäminen kestää ja kes-

vastaan.

tää. Epäilen, että ostamisen nautinto jää melko laihaksi, kun tavarasta pitäisi alkaa hankkiutua eroon. Ostamisen ilo on lyhyt ilo. Kun tavara on kiikutettu kotiin ja esitelty ensimmäiselle ystävälle, siitä katoaa uutuudenviehätys. Tarvitaan uusi löytö, aarre, jota ihastella. Ja mitä enemmän tarpeettomia tavaroita omistaa, sitä vähemmän uusi pisara meressä tuo nautintoa. Lopulta hamsteri huomaa päätyneensä keskelle itse aiheuttamaansa painajaista, jossa liitoksistaan natisevat kaapit ja romahtamaisillaan 6


Paahtoleivän merkitys

silmien alle ja vähän poskipäillekin muistut-

Sonja Arstio

karhut kuolivat paraikaa sukupuuttoon. Tosi-

taakseen Vaahteraa siitä, että Kiinassa panda-

asiassa Vaahteraa ei sellainen kiinnostanut, mutta jos hän keksi pienimmänkään syyn olla

Voiko aamu olla kaunis, jos ensimmäisenä

pesemättä meikkejään, hän hyväksyi sen mu-

herätessään haistaa paahtoleivän? Se riippuu

kisematta.

useista asioista, kuten siitä, onko vatsataudissa tai vaikkapa raskaana kärsien aamupahoin-

Paahtoleipä tuoksui hänen nenäänsä. Ei yhtä

voinnista. Paahtoleivän tuoksu ei varmasti

voimakkaasti kuin äsken, pikemminkin erään-

miellytä kaikkia - tietyt ihmiset eivät voi sie-

laisena muistona. Ehkäpä hän oli nähnyt lei-

tää leipää tai viljaa yleensäkään. Ylimalkaan

västä unta, mikä ei sinänsä yllättänyt, sillä

on vaikeaa löytää jokin asia, josta jokainen

hänen unissaan tapahtui aina hyvin outoja ja

maailman ihminen pitäisi. Mutta joku taas ei

harvinaisia asioita maailmanrauhaan liittyen.

voi nousta sängystä, ellei tiedä saavansa aa-

Joskus hän näki myös painajaisunia siitä, ettei

miaista siltä seisomalta. Tietyt ihmiset eivät

ollut enää suomalaisia Nokia-puhelimia tai

nauti ollenkaan aamupalaa ja napostelevat

siitä, että hyvää kansaa alettiin pakottaa savut-

sitten päivät pitkät sohvan nurkissa tai työpai-

tomaksi tiettyyn sekuntiin mennessä. Maail-

kan taukohuoneissa. Se seikka kuitenkin, että

manrauhaunista hän piti eniten. Sellaisista

haistaa paahtoleivän tuoksun, mutta on varma

joissa kukaan ei hengitä niskaan. Kun hänen

siitä, ettei kyseistä tuotetta todellakaan pitäisi

mielensä sivusikin ajatusta pikkuhiljaa nouse-

olla lähimaastossakaan omassa asunnossaan,

vista alkoholi- ja tupakkaveroista, alkoi hänen

on melko häiritsevää.

selkäpiitään karmia huomattavasti. Onneksi ne olivat vain painajaisia.

Vaahtera avasi silmänsä. Ei sillä tavalla kauniin raukeasti, kuten elokuvissa tehdään, eikä

”Tiedätkö mitä, mussu?” Vaahtera huusi olo-

kyllä sillä tavalla pirteän yllättäen, kuten

huoneeseen, sillä kuuli poikaystävänsä katso-

meikki- tai urheilumainoksissa tehdään, mutta

van televisiota. ”Minä keksin itselleni sloga-

sillä tavalla hyvin vaivalloisesti. Silmät olivat

nin.” Hetken oli hiljaista, kunnes joku laski

täynnä rähmää ja kuivia nurkkia kuin lohkei-

kahvikupin pöydälle. Vaahteran mussuhan se.

levassa pesusienessä, paitsi vielä vähän vä-

”Mihin hittoon sinä slogania tarvitset?”

hemmän kellertävät ne olivat. Kellertävyys

”No siihen, kun minä lopultakin haen edus-

olisi ollut merkki vakavasta maksavauriosta,

kuntaan”, Vaahtera jatkoi pöyristyneenä siitä,

tai niin ainakin väitetään. Yön tai pari vanhat

ettei hänen ukkonsa tiennyt hänen aikeitaan.

meikit olivat levinneet Vaahteran 7


”Sinähän vihaat politiikkaa”, ääni vastasi.

sanoi jollekin toiselle, kuinka eräs oli sairas-

”Niinpä!” Vaahtera vastasi ja lyllersi ylös

tunut aivosyöpään ja haistanut monen vuoden

sängystä. Se kävi kerta kerralta raskaammak-

ajan jatkuvasti pelkkiä palaneita höyheniä.

si. Eräänä päivänä hänen pitäisi jäädä tähän

”Onko meillä paahtoleipää?” Vaahtera kysyi.

makaamaan. Sitten hän lihoisi hirvittävästi, ja

”Ei sitten tukipäivän, koska minä ostin sen

lopulta joukko naisia pesisi päivät pitkät hä-

pelin, johon lainasit rahaa.”

nen ihrakerrostensa välejä. ”Mutta etkö sinä

”Niin minä vähän muistelinkin”, Vaahtera

halua tietää sitä slogania jo?”

sanoi oikeastaan vain itselleen ja meni peilin

”No mikä se on?”

eteen tekemään ilmeitä. Joskus hän oli kuul-

”Äänestä Vaahtera eduskuntaan. Valitse maa-

lut, että aivoperäisissä häiriöissä toinen puoli

ilma, jossa kukaan ei hengitä niskaasi.”

naamasta valahti aivan veltoksi. Irvistykset

”Hieno homma”, mies naurahti. Vaahtera

olivat kuitenkin aivan liian hirveitä ollakseen

nappasi rievun lattialta, ujutti sen ylleen, eikä

velttoja, joten ehkä Vaahteralla oli vielä use-

ollut varma, oliko pukenut paidan vai ha-

ampi vuosi elinaikaa.

meen. Ei sillä niin paljoa väliä ollutkaan, sillä

”Minä olin ajatellut lähteä kuntosalille”, ukko

pian täällä varmasti olisi valtion virkamies

ilmoitti olohuoneesta ja hän selvästi jo oli

kertomassa, mitä piti valita päälleen. Siihen

noussut sohvankurimuksesta. Vaahtera ko-

saakka Vaahtera puki itsensä vaikka potkupu-

hautti peilikuvalle olkiaan ja hymyili vielä

kuun, jotka näyttivät nykyään muutenkin ole-

kerran nätisti. Sitten hän hylkäsi oman kuva-

van muodissa, etenkin aikuisilla. Olikohan

jaisensa ja asteli olohuoneeseen juuri sillä

kyseessä psykologinen regressio, joka syntyi

hetkellä, kun mies käveli ovesta ulos.

yhteiskunnan jatkuvan ja lisääntyvän holhoaVaahtera asui yksin, mutta poikaystävä oli

misen jälkituotteena? Kohta kaikki muut pait-

majoittanut itsensä enemmän tai vähemmän

si valtaa pitelevät tahot ovat lasten tasolla ja

omalla luvallaan naisen sänkyyn ja sohvalle.

lasten tasolla on tässä nykyisessä tilanteessa

Eivät he kovin kauaa olleet tunteneet, mutta

ehdottomasti kaikkein helpointa ja hellintä

mitäpä nykypäivänä tuntemisella väliä sillä

ollakin.

tavalla oli, kunhan tunsi jotakin farkkukanVaahtera huokaisi onnellisena ja mietti, mis-

kaan läpi ja lävitse.

sähän myydään kaikkein halvimpia tutteja, Vaahtera meni paahtoleivän tuoksun johdat-

ennen kuin ne loppuisivat kaupoista.

tamana keittiöön ja jäi seisomaan ovensuuhun Paahtoleivän tuoksu leijui vieläkin. Vaahtera

miettien, oliko hänen keittiönsä ollut aina näin

muisti aina, kuinka eräässä elokuvassa joku

sotkuinen vai oliko tilanne muodostunut vasta 8


miehen ilmestymisen jälkeen. Menköön vaik-

hengissä, olivathan peilille tehdyt irvistykset

ka maailman ääriin, sillä sinne Vaahteralla

sen todistaneet, uskaltautui Vaahtera nouse-

itsellään ei ollut mitään asiaa. Vaikka mies oli

maan sohvalta. Hän nosti hieman pikkupöksy-

kaunis ja joskus ihanan levoton, ei Vaahtera

jään ylemmäs, hautautui syvemmälle pusak-

tiennyt, johtiko tämä sattumakohtaaminen

kaansa, tai mikä vaatekappale se nyt sitten

alttarille vai ei kerrassaan mihinkään, kuten

olikin, ja painoi silmänsä oven silmää vasten.

useat asiat nykypolitiikassa.

”Sinulla on kauniit silmät, mutta en näe kuka olet”, Vaahtera sanoi oven katseelle, jotta se

Paahtoleipää ei löytynyt mistään. Sitä ei kerta

näyttäisi, kuka sen takana odotti. Ovi ei kui-

kaikkiaan ollut. Tilillä helisi Vaahteran muis-

tenkaan halunnut paljastaa salaisuuttaan ja

tin mukaan metallinen verottajan nauru, eikä

ovisilmä sumeni, joten Vaahteran piti painaa

se automaatilla ollut kiva ääni kuultavaksi,

kahva alas ja toivoa, että tulossa oli hyviä

joten leipää ei myöskään pystynyt lähteä ha-

uutisia. Oven takana ei seisonut Vaahteran

kemaan kaupasta. Siksipä Vaahtera keskittyi

mies, kuten hän oli aluksi uskotellut itselleen.

vain kuvittelemaan paahtoleivän makua ja

Siellä sen sijaan seisoi miehen paras ystävä,

päätyi sohvalle makaamaan pelkkä teekuppi

eräs vaaleahiuksinen olento, jonka silmät oli-

kädessään, vaikka vesi ei ollutkaan kiehuvaa

vat samanlaiset kuin peuralla ajovaloissa.

eikä tee vihreää eikä mustaa.

”Onko Jukka kotona?” mies lausui kuin rukouksen - ei ehkä Vaahteralle, mutta johonkin.

Vaahteran jalka retkotti sohvan kaiteen ylitse

Vaahtera tarttui tähän rukoukseen kaikesta

niin, että villasukka meinasi lipua koko ajan

huolimatta ja pudisti päätään.

lattian rajaan. Ehkäpä sitä veti jalasta sellai-

”Se lähti juuri salille”, nainen totesi ja avasi

nen näkymätön tonttu, joka varasti aina va-

oven siten, että vieraan aivot ymmärsivät, että

semman jalan sukkia. Vaahtera kohotti hie-

keho sai tulla peremmälle. Vaahtera huomasi

man katsettaan ja totesi, että lipuva kangas

heti, että Petri oli hyvin hermostunut ja hämil-

olikin oikean jalan sukka, joten näkymättö-

lään. Ihmiset yleensäkin olivat nykyään, mut-

mästä tontusta ei ollut siis varmasti kyse.

ta nyt oli jotakin erityistä. Outoa kyllä, Petri Ovikellon soidessa Vaahtera säikähti siinä

vastasi juuri siten, miten Vaahtera ei uskonut

määrin, että hän näki hautansa jo hetken ajan

tämän vastaavan. ”Hyvä”, mies huokaisi hen-

jossakin

gästyneenä. ”Hyvä, hyvä.”

sumun

saartamalla

kirkkohau-

tuumaalla, vaikka hän ei Jumalaan uskonut-

”Haluatko sinä teetä?” Vaahtera kysyi, vaikka

kaan, ja kuinka sen haudan multaa lenteli

oli tainnut juuri käyttää viimeisen pussin. Hän

suuntaan jos toiseenkin vain vainajan säikäh-

tunsi outoa säteilyä miehen kehosta: sellaista,

dyksen vuoksi. Mutta koska Vaahtera oli vielä

mitä havaitsee yleensä Tallinnan laivalla 9


pikkutunneilla tai sitten ensimmäisten pari-

laan. Seuraava lause saattoi muuttaa paljon tai

tanssien aikana. Tai silloin kun tietokoneen

hyvin vähän.

näytölle

Sitten Petri puhui paljon lyhyen ajan sisään,

avautuu itsestään aikuisille tarkoitettu sivusto.

katkonaisesti ja hengittäen sillä tavalla kum-

”Mitä sinä haluat?” Vaahtera kysyi, vaikka

masti, aivan kuin ei olisi tiennyt, pitikö ihmi-

ihmiset harvoin haluavat vastata suoriin ky-

sen hengittää nenän vai suun kautta vai mo-

symyksiin. Petri nosti katseensa, mutta vain

lemmista yhtä aikaa. Vaahtera, koska piti it-

hetkeksi, aivan kuin vielä ei olisi ollut oikea

seään vahvana ihmisenä, oli hiljaa koko ajan

hetki katsoa oven avaajaa silmiin. Petrin nah-

vaikka monet asiat tuntuivat hänestä ikävältä

katakki narisi ja se tuntui kutkuttavalta Vaah-

rinta-alassa ja hitusen niskan seutuvillakin.

teran leukaluiden alla, missä on paikka, joka

Se, että Petri oli niin kiihdyksissään, että hä-

reagoi ensimmäisenä erityisen suolaisiin tai

neltä lensi vähän sylkeä Vaahteran käsivarrel-

makeisiin makuihin. Viilto poskiluissa tar-

le, ei tuntunut sillä tavalla pahalta, mutta aika

koittaa jotakin erityistä. Sellaisen viillon hän

epämukavalta ja sitä kohtaa rupesi heti kutit-

myös nyt tunsi.

tamaan. Vaahtera ei olisi tähän aamuun halunnut kuulla muuta kuin ikkunansa alta lä-

”Vaahtera”, Petri huokaisi. Oman nimensä voi

hestyvän leipäkauppiaan huudon ja syödä

kuulla niin kovin monella tavalla. Se kuulos-

tältä ostettua paahtoleipää, sillä sen kirotun

taa eriltä oman äitinsä suusta, silloin siinä on

tuoksu ei ollut vieläkään haihtunut Vaahteran

voimaa ja käskynmakua, mutta hellyyttä ja

sieraimista. Se oli hieman palanut haju. Paah-

huolenpitoa. Se kuulostaa aivan tietyltä, kun

toleipä oli parasta juuri silloin, kun yksi tai

rakastelee jonkun oikein tärkeän tai ei niin

kaksi pientä kohtaa olivat tumman ruskeita ja

tärkeän kanssa ja kun ylempi kuiskaa nimen

aivan pikkuruista vaille karrelle palaneita.

alemman korvanlehteä vasten. Oma nimi ei

Sama teoria sopi makkaran paistamiseen.

tunnu miltään tiettyjen ihmisten suusta, kuten opettajien tai ilkeiden naapureiden, vaikka

”Niin”, Petri lopulta huokaisi ja veti henkeä

sanoissa onkin hieman pelottavuuden tuntua.

hermostuneesti. ”Eli?”

On kuitenkin tiettyjä hetkiä, kun oman nimen-

Vaahtera tajusi menettäneensä puolet miehen

sä kuullessaan menee aivan täysin kananlihal-

puheista sen vuoksi, että oli miettinyt palanut-

le, sellaiselle lämpimälle värinälle, joka voi

ta makkaraa. Se tosin sopi hänelle, sillä mie-

sekunnin murto-osassa muuttua jääkylmäksi

hellä ei ollut ollut paljoakaan sellaista sanot-

kohmeeksi iholle. Siksi Vaahtera ei välttämät-

tavaa, joka olisi Vaahteraa miellyttänyt. En-

tä halunnut tietää, mitä Petri oli sanomaisil-

simmäiseksi hänen piti heittää Petri ulos talosta ja alkaa pakkaamaan Jukan tavaroita. 10


Nyt se ukko sai lähteä. ”Niin tuota”, Vaahtera

tai tästä samasta asiasta, kuitenkin siitä, kuin-

totesi hieman kuivakiskoisesti, sillä hänellä

ka jokin ihmistä riivaava ajatuksenkuvatus

oli mielessään herkullisia, mutta ehkä petolli-

muuttaa ja täyttää ja puskee kaikkea muuta

sia ajatuksia. Ne olivat kuin omenapiirakka

samalla ulos aivoista. Nyt piti siis miettiä aja-

nälkäänäkevän edessä - sellaisen näkevän,

tuksen ohi, piti ajatella ajattelematta ja se jos

joka ei nähnyt kuitenkaan piiraasta nousevaa

jokin oli kovin vaikeaa.

höyryä, eikä siksi ymmärtänyt, että ruokkimiVaahtera pisti musiikkia soimaan taustalle.

sen sijaan piiras vain polttaisi koskijaansa. ”No?” Petri kysyi uudelleen. ”Ei ole paljoa

Petri oli tainnut jo lähteä, sillä Vaahtera ei

aikaa!”

kuullut enää mitään. Paahtoleipä tuoksui edel-

”Selvä”, Vaahtera sitten vastasi, kun ei pa-

leen hänen nenäänsä ja se alkoi olla häiritsevää. Mitä se oikein tarkoitti? Miksi hänen piti

rempaakaan keksinyt ja oli henkisesti uppoa-

juuri tänä päivänä haistaa paahtoleipä, se ki-

massa

rottu viljatuote, jonka ravintoarvot olivat hei-

suohon. ”Haluan kuitenkin olla yksin.”

kot ja suosio maailmanlaajuinen. Sen päälle Vaahtera siirtyi niine hyvineen takaisin ma-

saattoi laittaa pelkkää voita, mutta myös juus-

kuhuoneen puolelle ja päätti olla huomaamat-

toa ja hilloa, USA:ssa Nutellaa. Vaahteralla

ta, milloin Petri poistuisi paikalta. Mies kyllä

oli voita, muttei juustoa, eikä kyllä hilloakaan,

lähtisi. Vaahteralla oli kuitenkin vain muuta-

mutta Suomessa ei ollut tapana laittaa suklaa-

ma katoava hetki aikaa pakata Jukka ulos

päällysteitä voileipiin. Leipää hänellä ei kui-

elämästään, sitten päättää mihin hän karkaisi

tenkaan ollut. Miksi?

miettimään näitä uusia tietojaan. Vaahtera heräsi, kun Jukka kolisteli sisälle. Joskus tuntuu hyvältä pukeutua mahdolli-

Ukko rupesi heti valittamaan siitä, kuinka

simman moneen vaatekappaleeseen yhtä ai-

hänen mielestään salilla kävi nykyään enää

kaa, joten Vaahtera veti ylleen kaiken lattialta

vain sellaisia ihmisiä, jotka vain tukkivat lait-

löytämänsä ja kapaloi itsensä turvallisemmal-

teet, eivätkä tehneet niissä mitään. Vaahtera

le maaperälle. Nyt täytyi vain yrittää keksiä,

kuuli pahoja sanoja läskeistä ja ikälopuista.

miten tästä tilanteesta selvitään. Uskaltaminen

Hänen sanavarastossaan ei sellaisia sanoja

oli aina niin vaikeaa.

ollut. Siinä samassa paahtoleivän tuoksu lakkasi.

Vaahtera tosiasiassa tiesi tarkalleen, mitä hänen piti tehdä. Epävarmuus on vain ovela ja

Siinä se. Ei sillä ollut mitään väliä, mitä Petri

katala, kun se asettuu taloksi ja niinhän Ta-

oli sanonut. Tai itse asiassa, Vaahtera korjasi

bermannkin taisi joskus sanoa jostakin muusta 11


omalle mielelleen, sillä ei ollut mitään väliä,

sillä kyttyrät sisälsivät rasvaa eivätkä vettä.

se oli nyt kaiken kattava merkitys. Tai se

Petri oli ollut mainio syy ymmärtää se, että

merkitys ei ollut se, että Petri oli suu vaahdos-

Vaahteralla itselläänkin oli hätä, jota hän oli

sa selitellyt, kuinka hän oli edellisenä iltana

pidätellyt hyvin kauan, sillä joku oli tukkinut

pitänyt juhlat omassa kodissaan ja kuinka

helpotusreitin. Tuskan ja turtumuksen täytyi

joku oli sullonut hänen vessanpönttöönsä pa-

loppua. Ja sen Vaahtera kertoi myös Jukalle.

ketilliset terveyssiteitä tai se, että Petrin piti

Miesraukka näytti siltä, kuin olisi yrittänyt

nyt päästä jonnekin paskalle. Vaahtera ei vä-

nielaista kokonaisen melonin ja aivastaa yhtä

littänyt siitä, eivätkä Petrin puheet olleet saa-

aikaa. Se oli huvittavaa. Vaahtera tunki avai-

neet häntä pois tolaltaan. Se oli kaikki se tila,

men miehen nyrkkiin ja suuteli sitä sinetiksi.

joka muodostui Vaahteran ja Petrin välille ja

”Minä lähden nyt Pariisiin tai minne vapaat

heihin itseensä, kaikkialle maailmaan. Vaah-

ihmiset nykyään lähtevätkin. Se taitaa olla

teran mielessä sillä hetkellä loksahti jokin

pikemminkin Sveitsi. Hyvästi.”

paikalleen tai pois, mutta hyvältä se tuntui niissä mittakaavoissa, että paha oli saatava

Vaahtera heilautti kättään ja käveli siltä sei-

elämästä sillä sekunnilla ulos. Jukka oli yksi

somalta keittiöön. Hän kahmaisi paahtimen

osa sitä pahaa, sillä mies ei merkinnyt mitään

vasempaan kainaloonsa ja hyppelehti rappu-

hänelle, vaikka oli varmasti jollekin muulle

käytävään. Olihan se kaikki hyvin outoa, sillä

ihmiselle mittaamattoman arvokas. Vaahteran

tänä aamuna vielä Vaahtera oli halunnut jakaa

piti nyt miettiä omaa elämäänsä ja sitä, mitä

eduskuntavaalisloganinsa tämän miehen kans-

hän siltä halusi. Ja hän halusi paahtoleipää.

sa, joka nyt tuntui hänelle täysin vieraalta. Ajat muuttuvat.

”Kuulepas nyt Jukkaseni!” Vaahtera totesi topakasti ja ojensi avaimensa hikeä valuvalle

Ensimmäistä kertaa Vaahteran oli pakko

miehelle. ”Jos sinä et häivy minun elämästäni,

mennä tien varteen ja heilauttaa kättään, huu-

minä häivyn minun elämästäni. Niin yksin-

taa lujalla äänellä TAKSI, mutta ei sellainen

kertaista se on. Saat pitää tämän kämpän jos

käynyt päinsä näin pienessä kaupungissa.

tahdot. Minä soitan vuokraisännälle asioista.

Vaahtera huusi kyllä minkä jaksoi, niin että

Saat pitää kaikki tavarani, kaikki paitsi lei-

tien toisella puolella olevasta kerrostalosta

vänpaahtimen. Se on minun!”

joku näytti hänelle keskisormea parvekkeelta. Lisäksi hänen talonsa ensimmäisessä kerrok-

Petri oli ollut viimeinen niitti nitojan käsili-

sessa asuva sotaveteraani helisytti lasia ja

hassa, viimeinen pisara kamelin selässä, joka-

huusi sivuikkunan kautta, olivatko pommiko-

katkesi, tai tarkemmin viimeinen rasvapallo, 12


neet tulossa. Vaahtera ei vastannut, mutta

riemuissaan. Vettä etsitään aina ensimmäise-

lakaisi miehen portaikon ennen lähtöään.

nä, niin oli opetettu myös koulussa, jos joutuisi selviytymistilanteeseen. Tämä oli nyt se

Koska taksi ei tullut kutsusta, eikä Vaahteralla

surullisen kuuluisa hengissä selviytymisen

ollut sellaiseen oikeasti edes varaa, piti hänen

tilanne, mutta urbaani sellainen.

mennä linja-autopysäkille, missä näki aina ihmeellisiä ihmisiä. Hän kyllä itse näytti mel-

Leivänpaahdin kainalossaan Vaahtera suunta-

ko tärähtäneeltä kannellessaan leivänpaahdin-

si vaistonvaraisesti kohti lähintä merenrantaa.

ta mukanaan, mutta eihän sitä tiennyt, jos

Ehkäpä hänen pitäisi seurata lokkeja. Ensin

joku muukin olisi oikeasti halunnut tehdä

hänen pitäisi kuitenkin ostaa jokin eväs, jota

niin, muttei vain uskaltanut.

lokit havittelisivat. Yhtä hyvin hän kyllä pystyi katsomaan oikean suunnan älypuhelimes-

Pysäkillä seisoi yksi ainoa keskeltä isompi

ta. Niin hän sitten tekikin.

mies sähkösavuketta poltellen. Vaahteralle tuli outo deja vu -ilmiö, joka osaltaan hiveli

Lopulta Vaahtera hymyili puistonpenkillä

hänen sieluaan, mutta yhtäältä repi sitä pala-

merelle päin ja kuvitteli taivaanrantaan tuuli-

siksi.

myllyjen kokoisia merihevosia. Hän taputti

”Tiedätkö mitä!” Vaahtera ärähti miehelle,

leivänpaahdinta vierellään. Tämä oli hänen

joka katsoi häntä hämillään. ”Minusta tuntuu,

hetkensä.

ettet sinä oikein tiedä mitä haluat!” Pysäkki ei sekään ollut siis oikea paikka olla, sillä se tuntui liian kehämäiseltä. Ihan kuin hän olisi päätynyt uudelleen samaan kahletilanteeseen, josta hän oli juuri pakenemassa, mikäli hän nousisi linja-autoon yhtä aikaa tuon pullean miehen kanssa. Ihmiselle, joka ei tiedä mitä tehdä, on merenranta aina oikea suunta. Ihminen hakeutuu poikkeuksetta veden äärelle, mikäli on peloissaan tai epävarma tai vaikka olisikin voitonvarma ja

13


Kirja-arvostelu

Romaanin päähenkilö Hautamaa, jonka suulla tarinaa kerrotaan, on kuitenkin tarinan keskiö.

POHJOISTA KOODIA

Hän on jäyhä pohjoispohjalainen mies, jonka maailmankuva on kaikkea muuta kuin kaunis. Sisäsyntyinen itseviha ja itsetuhoisuus ajavat miestä kohti umpikujaa, ja kun yhtälöön lisätään vielä juoppohulluus, saadaan tulokseksi ihmisraunio. Hautamaa on ahdistunut jo kiertueelle lähtiessään, sillä tietää sen olevan taas yhtä helvettiä ja huoli kotiin jääneestä, viimeisillään raskaana olevasta vaimosta on valtava. Vaimo tuntuu olevan Hautamaan pako todellisuudesta eli jatkuvasta kännäämisestä, krapuloista, samojen naamojen tuijottamisesta ja odottamisesta. Tai sitten vaimo on juurikin se ainoa todellisuus, ja kiertue-elämä yhtä päättymätöntä helvettiä, joka katkeaa aina puhelinkeskustelun ajaksi. Koko matkan ajan Hautamaan ajatukset täyttää vaimo ja syntymätön lapsi, minkä koin aika hellyttäväksi.

Sami Lopakan Marras on kertomus ahdistuk-

Kaikesta synkkyydestä ja ahdistuksesta huo-

sesta ja hauraan mielen murtumisesta, mutta

limatta voi siis aina välillä huomata, ettei

myös ystävyydestä ja suomalaisen miehen

Hautamaa ole ehkä aivan täysin menetetty

matkasta kohti isyyttä ja velvollisuuksia. Juo-

tapaus. Vaikka ajatus isäksi tulemisesta pelot-

ni koostuu oululaisen bändin Euroopan-

taa Hautamaata järkyttävän paljon, hän ei

kiertueesta, jonka aikana liikutaan mielenter-

yritä pakoilla vastuutaan. On myös selvää,

veyden rajojen väärälläkin puolen samalla

mikä on miehelle tärkein asia elämässä.

kun joukko yhtyeenä riutuu vereslihalle ja

Ja yhtäkkiä, kuin tyhjästä, hämmentävän syvä onnentunne. Ne liikkeet, ne maagiset liikkeet, jotka olivat aaltoilleet naiseni vatsalla. Ne olivat polttaneet jälkiä tajuntaan. Vaikka minulta vietäisiin kaikki, vaikka maailma pysähtyisi ja lakkaisi olemasta, nuo aallot

leveää lopulta käsiin. Kuningas alkoholi on koko kiertueen ajan täysvaltainen, ellei jopa diktaattorin asemassa oleva jäsen, eikä eeppisiin mittasuhteisiin kasvava ryyppääminen helpota tulehtuneeksi muuttuvaa ilmapiiriä.

14


Keikkakaupunkien kuvaukset ja varsinkin

olisivat minun. Hetkeksi maailma pysähtyi.

niiden historian pohdinta nousevat hivenen häiritsevinä esiin tekstistä. Ne ovat toki osoi-

Marraksen ehdottomiin ansioihin kuuluu

tus kirjoittansa sivistyksestä, mutta tarinan

huumori, joka on tietysti pikimustaa. Väittäi-

sisällön kannalta turhia ja jopa vaivaannutta-

sin röyhkeästi, että sen ymmärtämiseen tarvi-

via kaikessa mahtipontisuudessaan. Musiikki

taan pohjoissuomalaisen luonne ja ironinen

on onneksi jätetty vain tarinan viitekehyksek-

asenne elämään. Esimerkiksi itsemurhaa hau-

si, sillä tarkempi jauhaminen olisi tehnyt teks-

dotaan nimittäin usein, mutta yleensä kuiten-

tin paikoitellen puuduttavaksi ja syönyt poh-

kin vähän vähemmän vakavasti – tai sitten

jaa itse asialta. Tärkeäksi teemaksi nimesin jo

allekirjoittaneen(kin) huumorintaju on pahasti

aikaisemmin ystävyyden, mikä kirjan lopus-

vinksallaan. Eniten pieleen menevät keikatkin naurattavat

tragikoomisuudellaan.

sakin on tallella, vaikka bändi on jo vainaa.

Naurun

Hautamaa kantaa selkeästi huolta bändikave-

jälkeen tosin myös ällöttää, kun oksennus

reistaan ja toimii olkapäänä aina tarvittaessa.

lentää ja esiinnytään paskat housuissa. Inho-

Vaikka Korpisuo aiheuttaakin alkoholismil-

realismi jyllää. Juoppohulluuden hiljalleen

laan peruttuja keikkoja ja mielipahaa, kaveria

nostattamat hallusinaatiot eivät myöskään ole

ei jätetä. Hautamaan ja Korpisuon ja myös

miellyttävää luettavaa, mutta niin vaikuttavas-

Hautamaan ja Raunion ystävyys on syvää ja

ti kuvattuja, että toivon hartaasti niiden olevan

muutoksien allakin vankkaa, vaikkakin vaka-

pelkkää kirjailijan mielikuvitusta. Teksti kul-

vat asiat käsitelläänkin luolamiesmäisen lyhy-

kee kaiken aikaa selkeänä ja tarinaa sujuvasti

esti ja vähäsanaisesti. Omaksi teemakseen

eteenpäin vievänä osoittaen kirjoittajansa kiel-

kirjassa voisikin nostaa ehkä myös pohjois-

tämättömän lahjakkuuden. Paikka paikoin

suomalaisen miehen sanojen vähyyden, ”poh-

Lopakka paljastaa ässiä hihastaan syvällisem-

joisen koodin”, mitä Hautamaakin alleviivaa

pinä pohdiskeluina ja jopa runolliseksi muut-

tarinaa kertoessaan monta kertaa. Hyvä esi-

tuvana kielenä, mutta Lopakan ehdoton valtti

merkki tästä on Hautamaan ja Korpisuon sy-

on kielen yksinkertaisuus, jopa rujous paikka

väluotaava keskustelu:

paikoin. Päähenkilöt puhuvat tietysti oulua, mikä korostaa entisestään kielen lakonisuutta.

– Jätkästä tullee hyvä isä, Korpisuo sanoi. – No, helvetti.. En osannut sanoa muuta. Olin otettu.

Sentencedin lyyrikoita tarkkaillut ei muuten voi olla huomaamatta yhteyttä kirjan tekstin ja tosielämän yhtyeen sanoituksissa, vaikka eri kielillä operoidaankin.

15


Lopakka, joka on edesmenneen Sentencedin kitaristi-sanoittaja ja nykyisen Kypck-yhtyeen kitaristi, on myöntänyt romaaninsa ammentavan omista kiertuekokemuksista. Vaikka kirjassa ei yhtyeen nimeä mainita kertaakaan ja hahmoillakin on fiktiiviset nimet, on mahdotonta olla huomaamatta selviä yhteyksiä ja viittauksia Sentencediin: esimerkiksi yhtyeen jäsenet muistuttavat ulkonäöllisesti kovastikin reaalimaailman esikuviaan. Helsingin Sanomien (8.1.2014) haastattelussa Lopakka toteaakin: "Halusin ehdottomasti vapauden kirjoittaa fiktiota, mutta kyllähän kirjassa totta on varmaan enemmän kuin kukaan terve ihminen haluaisi myöntää." Copyright Vesa Ranta

Suosittelisinkin lämpimästi kirjaa lukemistoon lisättäväksi kaikille, joita kiinnostaa totuus bändi- ja kiertue-elämän ”glamourista”

Teos: Marras

sekä Sentenced-faneille, jotka ovat mieltyneet

Kirjailija: Sami Lopakka

Lopakkaan jo laulujen tekstittäjänä. Lopakka on nyt avannut pelin hyvällä road-romaanilla,

Kustantaja: Like

seuraavaksi toivoisin saavani lukea muunlais-

Ilmestymisvuosi: 2014

takin tekstiä. Ehdottomasti jään kuitenkin odottamaan seuraavaa romaania – rahkeita siihen löytyy!

Arvosana: ***

Johanna Haakana

16


Kun kaapin ovi narahtaa, kansa parahtaa Eppu Niemelä

Aika ajoin homoseksuaalisuudesta keskustellaan tavallista vilkkaammin, jolloin määritellään samalla sitä, missä ja miten homous saa yhteiskunnassamme näkyä. Usein homojen asema nousee yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön juuri silloin, kun kansallistunteemme kannalta tapahtuu jotain merkittävää. Vuotta 2014 voisi ajatella suomalaisen suvaitsevaisuuden virstanpylvääksi: ensimmäistä kertaa maamme historian aikana Suomea edustava, olympiatason miesurheilija on tullut ulos kaapista. Kiitos siis ahkeran uutisoinnin, nyt me kaikki tiedämme, että uimari Ari-Pekka Liukkonen on homo. Kansallistunteen ja homoseksuaalisuuden väliset jännitteet ovat nyt henkilöityneet Liukkoseen, joka edustaa Suomen joukkuetta sekä tulevissa EM-kisoissa että kesäolympialaisissa. Kovin korkea ei ollut se uutiskynnys, jonka yli Liukkosen piti kavuta kaapista tullessaan. Liekö olemassa yhtään suomalaislehteä, jossa ei olisi tästä homouden ja ammattilaisurheilun yhdistävästä megaluokan tapahtumasta uutisoitu? Kahvipöytien ääressä lyötiin taivastellen kättä polveen myös edellisten presidentinvaalien aikaan. Kukaan ei varmasti voinut välttyä kuulemasta, että toisella ehdokkaista olikin – miten sen nyt sanoisi korrektisti – poikaystävä. Sekä uutisointi että sosiaalinen media loivat vahvan vaikutelman siitä, että äänestäjän suhtautuminen homoseksuaalisuuteen oli luettavissa suoraan äänestyskäyttäytymisestä: Jos äänesti Haavistoa, se oli selkeä kannanotto homojen oikeuksien puolesta. Jos taas ei äänestänyt Haavistoa, se johtui siitä, ettei halunnut homoa presidentiksi. Jotkut olisivat ehkä halunneet äänestää Haavistoa, mutta eivät uskoneet, että muualla maailmassa oltaisiin valmiita kokoustamaan suomalaisen homopresidentin kanssa samassa pöydässä. Ja perinteiset linnanjuhlat, mitä niistä nyt sitten tulisi, jos siellä Pekka ja Antonio kättelisivät sotaveteraaneja vastaanottoseremoniassa? Kansallinen kuohunta ehdokkaiden tyttö- ja poikakaveriasioista peitti masentavan usein alleen kaikin puolin fiksujen ja menestyneiden ehdokkaiden poliittiset ansiot ja toi samalla mieleeni esipuberteettiaikaisia muistojani. Silloin kun oli erityisen kiinnostavaa spekuloida, kuka nyt siis seukkaa ja kenen kaa. 17


Liukkosen ulostulon myötä sosiaalisessa mediassa on levinnyt Facebook-keskustelu, jossa käsitellään hyvin ironiseen sävyyn homoseksuaalisuuden epäsopivuutta urheilumaailmaan. Keskustelun otsikko ”Miksi urheilijuus on yhä tabu homomaailmassa?” paljastaa ironisen innoituksen lähteen: käsitteet on kiepsautettu toistensa paikalle, jolloin homous onkin normaalia ja urheilu normaalista poikkeavaa. Yksi miettii huolestuneena, tuleeko lapsistakin urheilijoita jos vanhemmat ovat, toinen miettii, onko oikein myöntää urheileville pariskunnille adoptio-oikeutta. Eräs kirjoittajista kertoo kyllä hyväksyvänsä urheilevat ihmiset, jos he vain ymmärtävät pysyä pois hänen näkökentästään neljän seinän sisällä, salilla tai kotonaan. Useissa kommenteissa ollaan (muka) tuohtuneita siitä, kun ”urheilusaatio jyllää tässä ylisuvaitsevaisessa yhteiskunnassa”. Isänmaallisina instituutioina presidenttiys ja maajoukkuetason kilpaurheilu muodostavat konservatiivisuuden linnakkeen, jonka puolustusta ei suvaitsevaisuus ole vielä täysin onnistunut murtamaan. Varsinkin miesten homoseksuaalisuus tuntuu olevan jotenkin hankala asia urheilupiireissä, kun taas lesboihin on yleisesti ottaen suhtauduttu suvaitsevaisemmin. Harvemmin mediassa tehdään numeroa siitä, että joku naisurheilija on tunnustanut olevansa lesbo. Myöskään sisustussuunnittelijan paljastuminen homoksi ei yleensä aiheuta kohua samalla tavalla kuin kaapista tuleminen pyhässä urheilumaailmassa. Homoseksuaalisuus ei siis ole ainoastaan sukupuolittunut, vaan myös ammattikuntakohtainen tabu. Suvaitsemattomuuden suosta meillä pinnisteltiin toden teoin ylöspäin 80-luvun alussa. Silloin päätettiin, että vaikka Maijan mahtava peräsin ja pulleat purjeet eivät houkuttele Mattia veneilemään, ei Matti silti ole mieleltään tai ruumiiltaan sairas. Siitä lähtien homoseksuaalisuus on ollut yhä vähemmän yhteiskunnan ja yhä enemmän ihmisen oma asia. Niin kuin haukiputaalainen Jukka Takalo laulaa, ”se on aivan sama hetero vai homo, jokainen on sydämensä pomo”. Sanat kiteyttävät kauniisti ihmisen seksuaalisuuden perimmäisen olemuksen: on sydämen oma asia, kuka saa sen sykkimään aivan erityisellä tavalla. Kenenkään ei kuuluisi piileskellä kalpeana kaapissaan, vaan päinvastoin marssia rinta rottingilla ulos päivänvaloon. Jospa uusien ulostulojen myötä kaapinoven kynnys kävisi yhä matalammaksi muille homoille, kun taas uutiskynnys puolestaan kasvaisi runsaudenpulan vuoksi. Tämä on myös Ari-Pekka Liukkosen vaatimaton haave: ”Tulevaisuudessa toivoisin, ettei huippu-urheilijoiden tai muiden ihmisten homoseksuaalisuus ole enää mikään uutinen.” Mutta niin kauan, kun yksittäisen ihmisen seksuaalinen suuntautuminen herättää otsikoita, voimme vain todeta, etteivät kaikki vieläkään saa olla sydämensä pomoja.

18


Täältä tullaan Thaimaa! Jarin matka kohti huippukuntoa on alkanut

Jari Läsänsmööffenin (nimi muutettu) arkeen kuuluvat päihteet ja uhkapelit. Yleisesti paheina pidetyt viihdykkeet ovat Jarille rakkaita ajanvietteitä, joista hän ei halua hevillä luopua. Silti hänen on nyt tuoreen urheiluharrastuksensa myötä päivitettävä elämänsä uuteen kuosiin. ”Olet vanha läski, etkä osaa tanssia” Jari, 28, on paljon kokenut nuori mies, jonka elämänpolku on satunnaisten sattumusten saattelemana kiertänyt joskus hieman synkempienkin sivukujien puolelle. Hersyvän huumorin oivallisena taitajana Jari on kuitenkin suuri henkinen voittaja, jota hänen lähipiirinsä on varauksetta valmis kutsumaan hyväksi kaveriksi ja hienoksi mieheksi. Joku voisi väittää, että Jari on myös peliriippuvainen alkoholisti. Omien sanojensa mukaan hän tosin vain harrastaa kaljanjuontia. "Ihmisellä voi olla monenlaisia harrastuksia. Mie juon kaljaa ja pelaan, koska se on mukavaa", Jari kertoo. Noin vuosi sitten Jari oli Thaimaassa lomailemassa. Elämänsä parhaaksi kokemuksekseen kuvaamaansa reissua tahdittivat päihteet, prostituoidut ja eräs thaimaalainen nuori nainen, joka varasti Jarin sydämen. "Olet vanha läski etkä osaa tanssia", kuvasi tämä ihastus silloin leikillisesti Jarin ominaisuuksia. Hiekkarannoilla pullistelevat lihaskimput olivatkin vieneet lähes kaikki maksuttomat naiset Jarin nokan alta, mitä arvonsa tuntevan suomalaismiehen oli huomattavan vaikea sulattaa. Könttipettereiksi ristityt naarasvarkaat ansaitsivat silloin osakseen Jarin pyyteettömän halveksunnan, joka osaltaan on auttanut häntä paraikaa meneillään olevassa elämänmuutoksessa. Uuteen Thaimaan-matkaan on nimittäin aikaa vajaat kolme kuukautta, ja sitä ennen Jari on päättänyt kaivaa näkyviin sisällään uinuvan urheilijaurhon.

Haaveissa siintää muhkeita muskeleita kantava linjakas torso, jonka kruununjalokivenä odottaa aurinkorasvasta kiiltävä seksikäs six pack. ”Kyllä mulle kuitenki riittää aluksi, kun pääsen edes vähän 19


parempaan kuntoon.”, hän sanoo maltillisesti. Miehen lähtöasetelmia voi kuvata vähintään vaatimattomiksi, mutta Rocky-elokuvista inspiroituva oman elämänsä sankari on vakuuttunut menestyksestään. Jarin viikko-ohjelmaan kuuluu kolme lihaskuntoharjoitusta ja kaksi aerobista harjoitusta. Myös ruokavalio on laitettu vähän tarkempaan syyniin, mutta kokkaamisesta nauttivalle Jarille ei laatuaterian valmistus ole ennenkään ollut ongelma. Projekti alkoi vuoden vaihteessa, jolloin minulla oli kunnia ohjata tulevaa fitness-petoa hänen ensimmäisessä treenissään.

Kovat jätkät ei lämmittele! Jari kurvaa Fordillaan Heinäpään urheilutalon eteen ja marssii vauhdikkaasti vihreä treenikassi olallaan sisälle. Kassalla hän vaatii alkoholistialennusta. Sitä kuitenkaan saamatta hän suorii edelleen intoa uhkuen miesten pukuhuoneeseen. Ränsistyneet verkkarinsa hän kiskoo särmästi kainaloiden läheisyyteen ja puristaa hellästi mahaansa kuin työmaataan tutkiva puutarhuri. "Pitäis varmaan ostaa uuet treenihousut, näissä on vetoketjutki rikki. No, aivan sama. Tästä se lähtee! Mie olen Rocky ja sie olet Apollo Creed", hän virnuilee lapsekkaan velmuun tyyliinsä. Aika on koittanut. Jarin ensimmäinen treeni, ensimmäinen konkreettinen askel kohti timmimpää huomista on käsillä. Salilla on ruuhkaa, kun painojen kolina ja vahva hien haju toivottavat ensikertalaisemme tervetulleeksi voimaharjoittelun ihmeelliseen maailmaan. Päivän treenissä keskitytään ylävartalon vahvistamiseen. Jari laskeutuu itsevarmasti penkkipunnerrustelineeseen ja lohkaisee: "Kovat jätkät ei lämmittele!" Vasta-alkajien voimatasot eivät yleensä päätä huimaa, eikä Jarikaan ole poikkeus tähän sääntöön. 40 kiloa liikahtaa hämmentyneen puhinan säestyksellä neljän toiston verran eli painoa on liikaa. Kuormaa vähennetään 20 kiloon, jolloin hänen onnistuu tehdä vaadittu kahdentoista toiston sarja. Harjoitus koostuu kahdeksasta eri ylävartalon liikkeestä. Kokeneet punttaajat tarkkaavat sivusilmällä painonnostotangon venkoillessa Jarin tottumattomassa otteessa. Vaikka suoritustekniikka on aluksi hieman hakusessa, saadaan suurimmat perusvirheet korjattua nopeasti ja homma alkaa kulkea. Treenin edetessä elämän mittainen urheilemattomuus nostaa ilkkuen päätään, kun pystypunnerruksessa pitää kehiin kaivaa talon pienimmät, yhden kilon painoiset puntit. Huuleen hajonnut nuuskamälli valuu pitkin poskia Jarin pinnistellessä käsiään kohti kattoa. Silmät kiinni puristettuna, naama tomaatin punaisena ja koko keho villisti tä20


risten Jari pumppaa painoja sitkeästi ylös alas. Tiukan sarjan päätteeksi on pakko levähtää. "Mie tarvin oikoreittejä!", hän hihkaisee hengästyneenä ja mallaa sormillaan steroidipiikkiä kyynärvarteensa. Maksimivoima ei ehkä ole hänen vahvuutensa, mutta kokeneena metsästäjänä ja kalamiehenä Jari on varsin oivallinen pitkän matkan menijä. ”Armeijassakin muistan, ko lähettiin marssille, niin kovat punttijätkät lähti hirveää kyytiä alussa, mutta sippasivat kaikki tunnissa. Kun koko päivä oltiin reput selässä kävelty, niin mie olin illan tullen poka kärjessä, eikä tuntunu missään!”, hän huomauttaa. Sen, minkä Jari voimassa häviää, hän korvaa tinkimättömällä asenteella, jonka turvin Yläroppahelvetti-nimeä kantava harjoitus alkaa pikkuhiljaa kääntyä voiton puolelle. Rääkki päättyy maukkaaseen vatsalihasjumppaan, jonka tuoksinnassa maitohappoihin hukkuva Jari alkaa ladella tappouhkauksia: ”Sie olet hullu! Sie tapat minut. Tosin, jos mie selviän tästä, niin mie tapan sinut! Kuristan sinut, ko olet sammunu sohvalle”, hän avautuu suunnitelmastaan hapen haukkomisen lomassa. Jari taistelee urheasti väsymystä vastaan, kunnes viimein puolentoistatunnin rehkimisen päätteeksi makaa onnellisena omassa hikilammikossaan. Kaikkensa antaneena hän näyttää aivan vesiämpärissä uitetulta villasukalta. ”Kiitos”, hän sanoo ja hatarasti hoiperrellen raahautuu takaisin pukuhuoneeseen. Seuraavana päivänä Jari tunnelmoi puhelimessa: ”Mie olen aivan paskana. En meinannu saaha takkia päälle aamulla, ko oli paikat niin kipeät!” Bisseä, pilveä ja uhkapelejä Lapissa pienellä paikkakunnalla mieheksi varttunut Jari käy vakituisesti töissä, hoitaa laskunsa ajallaan ja huolehtii vuokranmaksun aina kuukauden etukäteen. Kaljaa Jari alkoi juoda 18-vuotiaana. "Sillä tiellä ollaan edelleen", hän sanoo tyytyväisenä. Huippuvuosinaan Jarilla oli päivittäin tapana nauttia mäyräkoirallinen taskulämmintä aina töistä päästyään. Mallaspirtelön lisäksi on nassuun iän myötä livahtanut myös useampi kourallinen silokkeja, ekstaasia ja satunnaisesti joitain muita ryynejä. Viimeisen parin vuoden villityksenä ollut pilven poltto piristää edelleen Jarin arkea. ”Poltan pilveä, koska se on mahtavaa ja rentouttavaa. Se poistaa stressin, auttaa krapulaan ja paskat leffat on parempia ko on hiisannu”, hän ylistää ja jatkaa. ”Ruoka maistuu silloin paremmalta, asioita pystyy ajattelemaan uuelta kantilta ja tottakai pajauttaminen kuuluu yhteen Fifan pelaamisen kanssa.” Vannoutuneen jalkapallon seuraajan mukaan X-boxilla pelattava Fifa 2014 ja kannabis kulkevat siis käsi kädessä.

21


Kirkkaita Jari ei juo enää juuri ollenkaan, koska niistä tulee ärrimurri. Kaljan kittaaminenkin on nykyään hienosti handlingissa: ”18 olutta olen nyt kuukauen sisällä juonu, että ei mulla oikeasti mithään ongelmaa ole. Mikäpä siinä, jos on rahaa ostaa bisseä. Hyväähän se on, turvottaa vain vähän.” Myös uhkapelit ovat hänen sydäntään lähellä: ”Uhkapelaaminen on hauskaa sekä kallista ajanvietettä, enkä mie sitä pois jätä. Kyllä se kohta napsahtaa iso voitto. Tässä oli vastikään 40 000 euroa vain yhen maalin päässä!” Kun, eli jos, Jari voittaa joskus tulevaisuudessa suuria summia, hän aikoo käyttää voittorahansa pelaamalla lisää uhkapelejä. ”Tietenki, jos on tärkeämpiä rahareikiä ja ei ole varaa, niin en pelaa”, hän sanoo vakuuttavan realistinen ilme kasvoillaan. I choose to drink Jarin päihdepitoiseen menneisyyteen on mahtunut monenmoisia kommelluksia. ”Tekevälle sattuu” pitää siis paikkansa myös tässä tapauksessa. Eräs putkareissu on erityisesti jäänyt Jarin mieleen. Kerran hän tukevasti humaltuneena varasti, tai omien sanojensa mukaan lainasi, auton. Rikosta tehdessään Jari tunnollisena kansalaisena kuitenkin järkeili, että asiasta on hyvä ilmoittaa poliisille. Juuri muuta hän ei tapahtuneesta muista, kuin että virkavallan löydettyä paikalle hän puhalsi rapeat kaksi promillea ja päätyi putkaan. Summa summarum: henkilövahingoilta säästyttiin ja legendaa syntyi. Sattuipa kerran niinkin, että erään lauantai-illan ratoksi Jarin psyyke sanoi sekakäytön sulopyörteissä soronoo, ja herra itse päätyi voimallisen spurtin päätteeksi hyppäämään erään keskustan toimistotalon näyteikkunasta läpi. Kun Jari oli viimein ambulanssissa tullut tajuihinsa, panssarilasin auki repimä polvi oli ollut psykedeelipäissään hyvin mielenkiintoista tutkittavaa. Sinänsä mielenkiintoisia olivat myös tapausta seuranneet oikeustoimet ja sakkojen odottelu. "Kyllä mie heikolla hetkellä sovitin sananmukaisesti jo haulikkoa suuhun ko niin masensi", yleensä huumoria heittävä Jari kertoo vakavana. Hurjimman rokkenrollin uskoisi jo olevan takanapäin, kun nykyään oluen korkkaamisen sijaan Jari säntää töiden jälkeen lenkille tai salille: ”Ei sitä enää muuta ehi töitten jälkeen, ko ruuan tehä. Vähän siinä häätyy levähtää ja sitte lähenki jo treenaamaan. Illalla uni tulee aikasin.” Valmistautumi22


nen tulevaan reissuun on edistynyt hyvin, ja vaikka jonain viikonloppuna on hieman lipsahtanut, ei hän anna moisen masentaa. ”Alkuperäinen suunnitelma oli olla juomatta reissuun asti, mutta kuten Denzel Washington huusi Flight-leffassa: I choose to drink! ”En mie varhmaan ikinä jätä päihteitä lopullisesti. Ehkä sitte ko on vaimo ja lapsia”, hän aprikoi. Ja näin se homma etenee Rikkinäiset lahkeensa South Park -sukkiin tungettuna hän marssii ulos pukuhuoneesta. Mieli on jo keskitetty illan jumppaan. Hänen katseensa ei hairahdu edes vilkaisemaan sisäreisilaitteissa hikoilevia salikissoja, kun hän uudet sisäpelikenkänsä kiiltäen pyörittelee olkapäitään tyyliin, joka on ainakin tulkittavissa alkulämmittelyksi. Pystypunnerruksen painot ovat kohonneet yhdestä kilosta seitsemään, kun Jari rutiinimaisesti tekee jo tutuksi käynyttä harjoitustaan kuntosalin peilin edessä. Viimeiset viikot hän on treenannut itsenäisesti ilman opastusta, ja kehitys on ollut huimaa. ”Sovitin tänään yhtä paitaa, joka on mahtunu mulle päälle viimeksi lukiossa yheksän vuotta sitten. Menin siihen nyt aivan kevyesti!”, hän kertoo innoissaan.

Muutos on silmin havaittava. Kaikissa liikkeissä sarjapainot ovat nousseet 5-15 kilolla, ja lenkkipolulla viisi kilometriä on alkanut Jarista tuntua aivan liian lyhyeltä matkalta. Käsivarsiin tarttunut lihaskudos näyttää jo lupaavia pullistelun merkkejä, eikä alussa täyttä tuskaa ollut vatsalihastreenikään ole polkenut paikoillaan. Vatsarutistuksia, jalkojen nostoja ja vartalon kiertoja kertyy nyt jokaisen lihaskuntoharjoituksen päätteeksi noin kolmesataa toistoa. Kaikesta voi päätellä, että suunta on oikea ja tahti on vakaa. Lähitulevaisuudessa odottaa kauan kaivattu Thaimaan-reissu. Loman aikana Jarin on tarkoitus tehdä ainakin jotain ylläpitävää treeniä, jotta Suomeen palaisi rappiolle repsahtaneen ihrapallon sijasta suhteellisen solakkana säilynyt nuorukainen. Thaimaasta Jari odottaa eniten iloisia ihmisiä ja reggae-baarin leppoisaa tunnelmaa. Riippumatossa nautiskelemisen lisäksi Jari on valmistautunut myös runsaaseen vastakkaisen sukupuolen huomioon, sillä onhan hän jo toukokuuhun mennessä vähintään elämänsä parhaassa kunnossa. "Enää ei könttipetterit hypi silmille!", hän julistaa. 23


Taistelkaa hyvät ihmiset ja sanokaa muutokselle EI!

Ihmisten aivot on jumpattu ylikuntoon terveyspropagandalla. Reilu kuukausi sitten koko kansan korville kajautettiin uutinen, jonka mukaan suomalaisten lihominen olisi muka pysähtynyt. Taustalla on, kuten kaikissa turhaketutkimuksissa, vain kiero suunnitelma ja salaliitto. Lyön burgerista vetoa, että tekaistulla tutkimustuloksella pyrittiin hillitsemään vain ihmisten jouluruokahimoja, etteivät ne raukat ahmisi itseään taas sairaalakuntoon. Eihän tuo muutenkaan ole mikään uutinen. Se on jotakin, jos olemme päässeet tilastojen kärkeen esimerkiksi itsemurhissa tai kouluammuskeluissa.

epäkohdista valittamiseen. Minä ostan kaupasta mitä satun haluamaan ja mieleen juolahtaa enkä sen koomin märehdi valintojani: piut paut kaloreille ja ravintoarvoille.

Kyllä minä mieleni pahoitin, kun naapurin Mirkku yritti tyrkyttää ohjeita terveellisempään elämään. Jatkuvasti pitäisi olla liikkeellä. Jos pysähtyy hetkeksi, niin varoitellaan kuoleman kolkuttelevan kohta ovea. Kaikki teineistä koti-isukkeihin ja vanhuksiin ovat nykyään niin epämiellyttävän tietoisia ruokien ravintoarvoista ja kunnonkohottamisesta. Terveysintoilijoille ei riitä oman elämänsä järjestäminen uuteen uskoon, vaan he yrittävät käännyttää muitakin heikkotahtoisia puolellensa. Vähähiilihydraattista, kasvispitoista ja puhdasta - näköjään jokaisen sisältä voi paljastua oman elämänsä ravitsemusterapeutti Anette Parsa. Minun päätäni he eivät kuitenkaan käännä, saati kovalla työllä hankittuja liikakilojani vie!

Vallitseva trendi on myös suosia kasviperäistä luonnonmukaisesti tuotettua ravintoa. Ihmiset syövät mitä lie ruohoja ja ituja niin kuin lehmät laitumella konsanaan. Tuntuu, että ihmisrodun kehitys on pysähtynyt ja menossa taaksepäin: kohta kävelemme jälleen nuijat olalla tai pahimmassa tapauksessa kiepumme puissa. Niin, ja siitä proteiinistahan ne jaksavat jauhaa. Aivan kuin Kolumbus olisi löytänyt Amerikan uudelleen - niin paljon se puhuttaa. Kasvattaa muka lihasta ja pitää nälän kurissa. Kananmuna sitä ja rahka tätä. Koskaan en ole maistanut enkä varmasti maista. Kaikkeen ne ovatkin hurahtaneet. Kyllä minä pahoitin mieleni, kun naapurin Mirkku kertoi aloittaneensa kuntosaliharrastuksen. Kehuskeli, että voimaa on tullut kauheasti lisää, läski hävinnyt kuin tuhka tuuleen ja väsymys kaikonnut. En usko millään liikunnan piristävän, koska väsyn pelkästä liikunnan ajattelemisesta. Kuntosalitreenaaminen on tänä päivänä ajankohtainen puheenaihe: lähes joka toinen nostelee painoja tai heiluttelee kuulia. Varsinkin pariskunnat ovat kehuskelleet löytäneensä uuden yhteisen harrastuksen voimailusta. Mihin unohtui vanha hyvä sauvakävely? Ennen parisuhdetta hoidettiin

Nykyään suositaan puhdasta, itse tehtyä kotiruokaa. Mielestäni teollisesti valmistettua murkinaa boikotoidaan aivan syyttä. Eihän maulla ole niin väliä, kunhan ruoan valmistaa salaman nopeasti ja hullun halvalla. Paljon lisäaineita vaan sekaan ja badam - elintarvikkeet säilyvät pian kaapeissa pitempään kuin fossiilit maaperässä. Muutenkin syömisen miettimiseen käytetään liikaa vaivaa; kuluttaisivat ajan johonkin oleellisempaan, vaikka

24


sauvakävelylenkeillä samanlaisissa verryttelyasuissa. Se vasta olikin elämää. Nykyään ähistään ja puhistaan hikisissä jumppasaleissa. Ja muuten, kyllä trikoo on riskillä ruma.

Jos kysytään, että mihin tämä maailma on menossa, niin selvästi suunta on huonompaan. Väittävät, että henkinen hyvinvointi paranee, kun fyysinen puoli on kunnossa. Varoitan kuitenkin suomalaisten innokkuuden ja iloisuuden kostautuvan, jos unohdamme hetkeksikään, kuinka yhteiskunnallisesti vaikeita aikoja elämme. Elintapamuutokset ovat pidentäneet ihmisten elinikää vaivaiset 20 vuotta viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana. Joko nyt uskotte, ettei muutos voi johtaa koskaan mihinkään hyvään?

Kauneusihanteetkin ovat muuttuneet kummallisiksi. Pullea vartalo oli muotia viimeksi barokin ajalla, ja nyt langanlaihakin on potkaistu trendien alttarilta pois. Roolimalleiksi eivät kelpaa enää sirot Barbie-nuket, vaan nekin on usutettu kuntosalille nostamaan rautaa. Onhan muutenkin luonnotonta, että naiset ovat yhtä voimakkaita kuin miehet, vai lieneekö se edes mahdollista. Terveys ajaa kaiken edelle: naisetkin unohtavat kodinhoidon ja läheisten paapomisen. Naisen paikkahan on kotona eikä kuntosalilla.

Jenni ”terveyskäännyttäjä ja salihirmu” Kynkäänniemi

25


Tavoitteena puhtaampi lopputulos commons.wikipedia.org: Teemu Vehkaoja

Maija Huttu-Hiltunen

Kun Jäälin Heikkisentien asukkaille ilmoitettiin uuden viemärin rakentamishankkeesta, herätti asia risteäviä mielipiteitä. Osa oli hankkeesta enemmän kuin innoissaan, osa mietti sen taloudellista vaikutusta ja joillekin syntyi kauhukuvia kaivinkoneesta möyhimässä kesällä valmistuneen puutarhan istutuksia. Kaikille kuitenkin yhteistä oli toivo muutoksesta sen hetkiseen tilanteeseen. Toivo siitä, että Jäälinjärvi saataisiin puhtaaksi ihmisten synnyttämistä jätteistä ja niiden aiheuttamasta rehevöitymisestä. 6.2.2014 Oulun Vesi järjesti Jäälissä yleisen keskustelutilaisuuden Heikkisentien asukkaille sekä muille asiasta kiinnostuneille. Tilaisuuden tarkoituksena oli kertoa Oulun haja-asutusalueiden viemäröintihankkeen tilanteesta ja suunnitelmista sekä kartoittaa asiakkaiden liittymishalukkuutta. Uudessa järjestelmässä on kyse runkoviemäristä paineviemäriratkaisulla, ja sen perimmäinen tarkoitus on eliminoida täysin Jäälinjärveen joutuva jätevesi, jonka ravinteet edistävät järven rehevöitymistä. Jäteveden lisäksi ravinteita päätyy vesistöön myös kasvilannoitteiden muodossa. Rannan luontainen, suojaava kasvillisuusvyöhyke on tonteilta poistettu, ja tilalle on istutettu nurmikkoa, josta pihan lannoitteet huuhtoutuvat helposti järveen. Jäälinjärvi on Jäälinojan ohella tärkein Kalimenjokeen laskevista vesistöistä, joten rehevöitymisen vaikutus ulottuu hyvin laajalle seudulle. Jäälin asukkaat ovat kantaneet kortensa kekoon valuma-

26


alueen kunnostamisessa talkootöin rakentamalla patoja, pintavalutuskenttiä ja laskeutusaltaita sekä osallistumalla hoitokalastukseen. Tällä hetkellä järven tila on kuitenkin vielä niin huono, että uimaan ei sinne kesäisin uskaltauduta. ”Viime kesänä, kun käytin koiraani viilentymässä järvessä, niin en meinannut saada sen likaveden värjäämää turkkia puhtaaksi”, eräs keskusteluun osallistunut manasi. Pakon sanelemaa vai ei? Keskustelutilaisuudessa kävi vilkas kuhina ja kysymyksiä herätti eritoten kustannukset sekä liittymispakko. Tilaisuutta johtanut Oulun Vesi painotti, että he eivät velvoita ketään liittymään uuteen viemäriverkostoon, mutta Oulun seudun ympäristötoimi voi sen tehdä. Jos ympäristötoimi, jonka tehtävä on valvomalla turvata terveellinen ja monimuotoinen elinympäristö, toteaa, että kiinteistön jätevedenpuhdistusjärjestelmä ei noudata jätelain säännöksiä, ei asiakkaalla ole liittymisen suhteen vaihtoehtoja. Siitäkös häly nousi. Penttiä pyörrytti ajatus luopua viisi vuotta sitten hankitusta kalliista umpisäiliöstä, ja Ritvaa raivostutti mielikuva kaivinkoneesta sotkemassa puutarhan pelargoniat ja yksitellen asetellut pihakivet. Oulun Vesi lievensi asukkaiden kauhukuvia toteamalla, että jos pihoja on vastikään kunnostettu tai kiinteistön nykyisen puhdistusjärjestelmän toimivuus voidaan osoittaa, pakkoa liittymiselle ei ainakaan heti olla asettamassa. Asiat katsotaan tapauskohtaisesti. Taustalla lakimuutos Oulun kaupungin monikuntaliitoksen myötä kuntien vesihuoltolaitokset yhdistyivät ja kaikille asetettiin samanlaiset pelisäännöt. Taustalla on eduskunnan lakimuutos haja-asutusalueiden viemäröinnistä, Haja-asutuksen jätevesiasetus (209/2011), jonka edellytyksenä on, että jos kiinteistöt eivät ole liitetty yhteiseen viemäriverkostoon, niin jätevedet on käsiteltävä siten, että niistä ei aiheudu ympäristölle haittaa. Tällä hetkellä Heikkisentien asukkailla on käytössään umpisäiliöitä, joita säiliöauto käy ajoittain tyhjentämässä, sekä kiinteistökohtaisia jätevedenpuhdistusjärjestelmiä, joissa laitteisto puhdistaa jäteveden ja tämän jälkeen valuttaa sen järveen. Ajatus nykyisissä järjestelmissä on hyvä, mutta niiden eettisyydestä ja toimivuudesta ei ole sataprosenttista varmuutta. Viemäröinnillä ravinteiden 27


pääsy järveen estyy kokonaan, mutta muiden menetelmien käytössä on mahdollisuus, että osa ravinteista pääsee valumaan vesistöön.

Vertailujen tuloksena paineviemäri paras vaihtoehto Viemäriverkostoja voidaan rakentaa erilaisin menetelmin, ja harvakseen asutetulle Heikkisentielle paras vaihtoehto on ehdottomasti paineviemäri niin kustannusten kuin olosuhteidenkin takia. Heikkisentiellä on paljon rantaan laskevia alueita, joiden takia esimerkiksi painovoimaisesti kulkeva viettoviemäri ei olisi järkevä vaihtoehto. Paineviemärissä taas jätevesi kerätään putkia pitkin kiinteistön piha-alueelle kaivettuun pumppaamoon, josta se jatkaa matkaansa tässä tapauksessa yhteisviemäriä pitkin Kuusamontien varrella sijaitsevaan pääviemärilinjaan ja sieltä aina jätevedenpuhdistamolle asti. Pumppaamot ovat lähes tyystin huoltovapaita, helppokäyttöisiä ja edullisia. Yhden pumppaamon vuosittainen sähkönkulutus on korkeintaan kymmenen euroa, parhaassa tapauksessa vain neljä. Kiinteistönomistajalle koituvat kustannukset koostuvat siis lähinnä Oulun Veden perimistä perus- ja käyttömaksuista sekä voimassa olevan taksan mukaisesta kertaluontoisesta liittymismaksusta. Jos naapureiden välimatkat eivät ole kovin suuret, on kahden tai kolmen kiinteistön mahdollista hankkia yhteinen pumppaamo, jolloin kustannukset pienenisivät näkyvästi. Vesienhoitoyhdistys viemäröintihankkeen vauhdittajana Aluksi Uuden Oulun yhdistyneet vesienhuoltolaitokset eivät olleet valmiita laittamaan tikkua ristiin haja-asutusalueiden viemäröintihankkeen hyväksi. Vesihuoltolaitoksellahan ei ole pakkoa rakennuttaa viemäriverkostoa toimialueensa ulkopuolelle, ja koska Heikkisentie ei ole kaavoitettua aluetta, ei se toimialueen piiriin kuulu. Keväällä 2011 perustetun Kiimingin-Jäälin vesienhoitoyhdistyksen aktiivinen rooli Jäälinjärven puhdistustoiminnassa sai kuitenkin aikaan sen, että Oulun Vesi halusi mahdollistaa tien asukkaille toimivan viemäröinnin ja laittoi hankkeen lopulta viime syksynä pystyyn. Oulu seudun haja-asutusalueiden viemäröintiohjelmaan sisällytetyt kuusitoista aluetta on pisteytetty tärkeysjärjestykseen

ja

Jäälin

Heikkisentie on toisella sijalla. 28


Projekti on Oulun Veden mukaan hyvässä vauhdissa: alustava suunnitelma on valmistunut ja maaliskuun loppuun mennessä saadaan tieto siitä, onko liittyjiä tarpeeksi. Tässä tapauksessa Heikkisentien noin viidestäkymmenestä asukkaasta seitsemänkymmenen prosentin on tehtävä liittymissopimus tai hankkeen etenemiselle seuraavaan vaiheeseen eli urakkakilpailutukseen ei ole edellytyksiä. Kunhan kaikki palapelin palaset vain loksahtavat paikoilleen, Heikkisentien viemärijärjestelmän pitäisi olla toimintavalmis lokakuussa 2014. Ohjelman ripeän aikataulutuksen takana on kahden vuoden päästä loppuvat valtion vesihuoltoavustukset, jotka ovat noin kymmenestä kahteenkymmeneen prosenttia kustannuksista kiinteistöä kohden. Ilman avustuksia kiinteistönomistajille koituvat kulut nousisivat huomattavasti. Keskustelussa näytti syttyvän vihreä valo. Kaikki aseet käyttöön Alkujärkytyksen laannuttua ja suhtautumisen muututtua myönteisemmäksi esille nousi kysymys Jäälinjärven tämänhetkisestä tilasta. Kiimingin-Jäälin vesienhoitoyhdistys on teettänyt tasaisin väliajoin mittauksia järven ravinnepitoisuuden määrittämiseksi. Tulokset ovat huolestuttavia. Jäälinjärven suuret kiintoainepitoisuudet ja limalevän esiintyminen ovat merkki rehevöitymisestä, eikä järvenpohjan ravinteita pöyhivien särkien vähentämisyritys tai talkootyöt ole vielä yksinään saaneet suurta muutosta aikaan, edistäneet kylläkin. Kaikki aseet järven pelastamiseksi on otettava käyttöön, ja seuraava tavoite on estää ihmisistä lähtöisin olevan jätteen pääsy vesistöön – täysin. Ratkaisu ongelmaan on lipumassa kohti paineviemäriä.

29


TAKAISIN LASTENTARHAAN Lapsena vihasin tarhaa. Siellä kaikkien ihmisenalkujen odotettiin leikkivän kiltisti samoja tylsiä leikkejä, ikinä ei saanut tehdä mitään kivaa, ja kaiken lisäksi tarhatädit kertoivat närkästyneenä, mikä oli tuhmaa ja mikä sopivaa käytöstä.

Kun ihmistä holhotaan kuin viisivuotiasta, se ärsyttää viisivuotiaana; vielä enemmän se ärsyttää kuitenkin 25-vuotiaana.

Oletin aikuisuuden tuovan mukanaan tasapuolisesti vastuuta ja vapautta. Ilmeisesti olen kuitenkin vastuuttomalla käytökselläni osoittanut, etten ole vapauksieni arvoinen, sillä nyt valtiovalta haluaa ottaa minut holhoukseensa. Päättävät elimet, etunenässä EU, sisäasiainministeri Päivi Räsänen ja peruspalveluministeri Susanna Huovinen, haluavat jälleen kieltää minulta kaiken kivan.

Lähimmäisenrakkautta ja äidillistä huolta pursuava Päivi Räsänen on viime aikoina halunnut kieltää muun muassa pikavipit, jengiliivit, ravintoloiden alkoholialennukset, alkoholimainonnan, kerjäämisen, seksin ostamisen ja homoliitot kirkon työntekijöiltä. Räsänen fanittaa julkisesti maailmanhistorian suurinta sosialistia ja yllätysvauvaa Jeesus Nasaretilaista. Mutta toisin kuin idolinsa, Räsänen haluaa muuttaa viinin vedeksi ja piilottaa senkin ihmisten silmistä.

Susanna Huovinen hortoilee Räsäsen vanavedessä ja ponnistelee rajoittaakseen baarien aukioloaikoja sekä siirtääkseen keskikaljan ruokakaupoista yksinoikeudella valtion viinamonopoli Alkon valikoimiin. Rakas liittovaltiomme Euroopan unioni on taas muiden maalaisjärkeä raiskaavien direktiiviensä ohella päättänyt kieltää mentolisavukkeet, joten vuodesta 2022 eteenpäin makeannälkäiset sauhuttelijat joutuvat ostamaan Mynthoninsa ja tupakkansa erikseen.

Maailmalla asennemuutos etenee sallivampaan suuntaan, etenkin päihteiden suhteen. Rockmusiikin, populaarikulttuurin ja ylipäätään kaiken taiteellisen inspiraation kulmakivi, kannabis, on laillista yhä laajemmilla alueilla. Suomessa taas päiviräsästen ja susannahuovisten visio muutoksesta ohjaa meitä kansakuntana kohti myyttistä Mikä30


Mikä-Maata, jossa ikuiseen nuoruuteen ja päätäntävallaltaan alaikäisyyteen kirotun Peter Pan -sukupolven kuvitellaan kaipaavan kaikkitietävää ja holhoavaa äitihahmoa elämänvalintojensa tienviitaksi.

Yhteiskuntien ja asenteiden muutos on toki väistämätöntä, mutta meillä äänioikeutetuilla aikuisilla tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa tämän muutoksen suuntaan. Olemme pahasti eksyksissä, kun yksilön valinnoista tehdään poliittisia keppihevosia kansanedustajien kalastellessa helppoja ääniä.

Mielivaltaisesti asioita paheksumalla näyttää pääsevän politiikassa pitkälle, ja usein näitä näkökulmia perustellaan vain taloudellisilla hyödyillä tai menetyksillä. Ottamatta kantaa alkoholilainsäädännön muutoksien aiheuttamiin panimo- ja ravintola-alan talousongelmiin haluaisin tarkastella asiaa ideologisesta lähtökohdasta.

Minulle yksilönvapaus on tärkein kuviteltavissa oleva arvo. Tämän vapauden tulisi olla suurin mahdollinen, niin kauan kun se ei rajoita muiden vastaavaa vapautta. Aikuisen ihmisen tulisi saada itse päättää, miten elämäänsä elää. Jos haluan vapaaajallani vetää pääni sekaisin vaikkapa antikristillisillä asenteilla, ei valtiolla tulisi olla asiaan nokan koputtamista.

On kummallista ajatella, että Arkadianmäellä istuvat keski-ikäiset naiset tietäisivät minua itseäni paremmin, miten minun tulisi elämääni elää. Minulla on jo huolehtiva äiti omasta takaa, ja pääsin tarhatädeistä eroon kuusivuotiaana. En tarvitse elämääni enää uusia holhoajia, kiitos kuitenkin tarjouksesta.

Leikki-ikäisen vastalauseena tarhatätien kielloille oli itsekseen murjottaminen ja Aladdin-äänikirjaan uppoutuminen. Nykyään lähden mieluummin kaljalle. Niin kauan kun se on mahdollista.

Jussi Tervo Kirjoittaja on tarhansa käynyt suuri oluen ja yksilönvapauksien ystävä. 31


Seison siinä kaksi metriä ihmisestä, joka tui-

MUUTOS

jottaa ikkunasta ulos selkä minuun päin, äkkiä Marjo Keskitalo

uutena, kaukaisena. Ja minä tajuan, ettei minulla ole enää suuntaa, ei missä olla. Katson ****

selkää, joka ei käänny, ja tunnen olevani liian kevyt. Olen huojuva, pohjaton. Seison leivät

Minä olen 28 vuotta, ja nämä minun sanani

jaloissani, en tiedä enkä löydä. Minun kom-

alkavat eräänä maaliskuisena lauantaina, kun

passini, minä sanon selälle, ja vajoan maton

seison keskellä olohuonettamme, kaksi voi-

tummaan mereen. Ja ne äänet, jotka minusta

leipää kädessäni lautasella, ja sinä suuntaat

tulevat, ovat outoja, vieraita. Ne vihlovat il-

meille sanoista viimeisesi: "Ei rakkaus ole

maa ja repivät taulutkin seiniltä.

tässä". Ja kaikki syntyy siitä, kun jokin toinen asia loppuu. Ei mikään sellainen, joka kerran pysähtyy, voi enää paikalleen jäätyään kasvaa uusiin mittoihin. Että joskus pitää katkaista,

Silloin kun sinä aluksi saavut, en minä ole

niin sinä toteat. Päästää irti. Minä olen 28, on

vielä osannut enkä halunnut kaivata sellaisia

maaliskuu, ja niin minä sitten siinä, olohuo-

asioita. Niitä, mitkä tekevät elämästä yhteisen.

neen tammisen antiikkipöydän äärellä, kädet

Kuuntelen muiden pariskuntien me-alkuisia

sivuillani, tulen katkaistuksi. Ja minä unohdan

lauseita ja julistan takaisin sotilaallisesti:

leivät, unohdan riidat, unohdan puoliväliin

"Minä", ja juon viskini alas röyhkeästi kerta-

jääneen kertomukseni kauppareissulta.

heitolla. Juon niin, että kirvelee. Mutta sinulla on uskomattoman suora ryhti, lattioista nari-

Samassa minua alkaa naurattaa. Kuinka no-

seva ullakkoasunto ja miehen kätesi, joka

peaa voi yksi lause mukamas muuttaa kaiken,

pitää kiinni öisin olkapääni kulmasta, varovas-

sillä tässähän me olemme; on tämä kaikki

ti kuin sinussa olisi sellainen pala pelkoakin,

tässä, ja mitä tämä on, jos ei rakkaus. Mitä

mikä ei päällepäin näy. Ja niin minä alan kai-

muka.

vata, haluta. Me ostamme asuntoon vuo-

Mutta sinä olet seinä, jolle huudan puolihu-

desohvan, maalaamme keittiön harmaaksi

vittuneita lauseitani saamatta vastausta, ja

kuin syysilma ja usvapilvet lokakuussa, ja kun

minä tajuan sen mitä näen. Että me olemme

muut puhuvat iltaisin nahkatuoliensa ääressä

ruori, jota ei voi kääntää yksin: se ei taivu, ei

me, me, minäkin hymyilen ja sanon: "Niin

ohjaudu. Eikä minua yhtäkkiä enää naurata.

mekin". Ja se alkaa tuntua siltä, kuin olisi pe32


rillä; kuin olisi yhtäkkiä kaikki, mitä voi ihmi-

Pakkahuoneen risteyksessä, kannan juures-

sellä olla. Minä sammutan valot öisin ja kä-

taan vettynyttä pahvilaatikkoa sisälle asun-

velen sänkyyn ja silloin sinä käännyt, rahiset

toon, joka kaikuu kiukustani. Ja kateus on se

lakanoissa, eikä minun tarvitse etsiä. On tämä.

ontto, teräväkulmainen tunne sisälläni, kun

Elämä ja se, miten tulemme olemaan.

mietin Annaa, rajaan neliöitäni reunoista esineillä ja jätän keskelle sen, mikä on tyhjää.

Me elämme yhdessä neljä vuotta, enkä minä

Kylmä humina keittiön kodinkoneista ja talvi-

myöhemmin edes huomaa, kuinka sinä alat

päivän valo laminaatin tasaisella pinnalla.

aamuisin pukea vaatteesi yhä nopeammin,

Tamminen antiikkipöytä nojaamassa tietä-

lähdet, viivyttelet kotiintuloasi; alat odotella,

mättömänä ja raskaana eteisen naulakossa.

että sanasi löytävät rohkeuden sanoa. Sillä

Neljän vuoden takainen minäni hymyilemässä

minä makaan lakanoissa, vaaleissa ja tiheissä,

vieläkin typerästi mielessäni, kun asetan Ara-

silmät kiinni, ja nukun.

biani siististi pölyttömälle hyllylle. Kaapin takaseinäkin huutaa mitänytmitänyt. Mitä nyt, kun ei mitään ole. Asunto on valkoinen, kumiseva kuori ympä-

Kun kaksi viikkoa on kulunut sen maaliskuisen

rilläni. Ja Anna soittaa uudestaan, soittaa

lauantain jälkeen, minä olen muuttamassa

kolmannenkin kerran, enkä minä vastaa.

uuteen asuntoon, jonka löydän Kalevan sunnuntain lehdestä. Kaksikymmentäkolme ne-

****

liötä, hymyilevä vanha vuokraisäntä ja vaatekaappi, jonka ovet eivät tahdo pysyä kiinni.

Moona ei ymmärrä mitään. Eikö se käsitä,

Seison muuttokuormani kanssa ulkona, kun

että haluan pois. Siinä se seisoo tyhjänä kuin

Anna soittaa ja sanoo sanat: "Meille tulee

kala, ei vuoroin hengitä ja sitten hengittää,

vauva". Enkä minä voi silloin itselleni mitään,

äänekkäästi, imaisten happea sisäänsä kuin

vaan halkean itkuun. Itken kadulle, lumeen,

hukkuva. Seinät täyttyvät äänistä, kasvavat

tyhjään rappukäytävään. En onnesta enkä

tiheäksi kuin tämä olisi kaikki lukittua tilaa.

ilosta. En siitä, että ystäväni saa viimein sen,

Enkä minä jaksa enää. Tätä asuntoa, tätä ih-

mitä on haaveissaan vatsansa kohdalla silit-

mistä. Kun kävelen tästä, kierrän tammipöy-

tänyt, katsonut peilistä ja kuvitellut. Ei, minä

dän, astun ulos ja huuto tarttuu verhoihin,

itken omasta puhtaasta, itsekkäästä vihastani.

vaalea ranskanleipä on muruina jalkapohjas-

Siitä, että minä olen tässä, Mäkelininkadun ja

sani ja minä ajattelen, ettei tämä enää koske 33


minua. Ei mikään koske. Rajaan koko kivun

mennä takaisin, katsoa ja nähdä sitä, mitä

suoraviivaisesti päättymään iholleni, siihen

tässä oikein edes oli. Mitä tässä silloin oli.

uloimpaan kerrokseen, siitä se kimmotkoon

Miksen minä sitä muista. Nielen alas kurkusta

poispäin, poispois.

koko tumman olon ja savun, pidätän sen siellä ja odotan, että se katoaa. Ja odotan kauan:

Ja kipu jää porraskäytävään, vastaantulevan

kuukausia. Eikä se

naisen poimuileviin silmäkulmiin, Anttilan

hautaudu pohjaan. Se seisoo kurkussani; kel-

punaisiin

luu pinnalla ja painaa.

valokirjaimiin,

automaattioviin.

mene minnekään. Ei se

Kaikkialle paitsi minuun. Jalkani ovat raskasta kiveä, kun astun liukuportaisiin, otan kaitees-

Kunnes on maaliskuu, ja Moona tuo kaupasta

ta kiinni ja suljen hetkeksi silmät. Levyosasto

Lambin rakkausaiheista wc-paperia. Se on

on ihmisistä tyhjä, ja siellä minä seison. Puoli

täynnä hempeitä sanoja ja lauseita; vaalean-

tuntia, tunnin, puolitoista. Luen kannet hi-

punaisia ja vaaleansinisiä koukeroita valkoi-

taasti ja katson jokaisen hinnan. Myyjä kysyy:

sella pehmopinnalla, enkä minä vielä heti

"Voinko minä jotenkin auttaa", ja minä vas-

tiedä, että se saa minussa kaiken täyteen.

taan vain leuallani ei ja olen sanoista tyhjä.

Tämä pieni, yksi asia. Asetan uuden rullan telineeseen, Moona höpöttää keittiössä, ja minua tuijottavat paperissa sanat "Onko rak-

Se alkaa elokuussa, kun huomaan, etten enää

kaus niin vanha kuin mummi?" Ja yhtäkkiä

halua koskea. Moona on vieras, sätkivä esine

tuntuu niin lapselliselta, naurettavalta, pel-

sängyssä, kun se kaatuu siihen, hakee lämpöä

kältä pilalta kaikki. Otan arkin, lause katkeaa

ja polkee lakanaa kylmillä varpaillaan. Käteni

keskeltä ja jättää jäljelle pelkän ilmassa leiju-

kuin teennäinen poseeraus asetettuna auto-

van "Onko rakkaus". Eikä pistettä, ei kysy-

maattisesti siihen reidelle, ja voi luoja, että

mysmerkkiä, mitään. Pelkkä, että onko se. Ja

minä sitten vihaan itseäni. Ei, en Moonaa, en,

silloin ne sanat vain tulevat jostain, ne nou-

vaan itseäni. Kun tässä me olemme, eikä se

sevat ylös ja räjähtävät suuhuni: Ei. Ei ole. Ei

ole minulle mitään, ei, vaikka kuinka yritän.

täällä, ei tässä, ei minussa. Enää. Ei. Enkä mi-

Vittusaatanaa minä huudan, ja niin huutavat

nä voi sille mitään. Moona tuo kohta kinkku-

sisälmykseni, vatsalaukkuni ja rintakehäkin,

leipiä olohuoneeseen ja sitten minä sanon

kun istun taloyhtiön portailla, vedän savua

sen, ja se lentää ulos, osuu ja keventää minut.

keuhkoihin ja yritän. En minä tee enää mitään

Ei paina. Moona heittää leivät lattialle, se

muuta näinä päivinä kuin yritä. Mennä ylös,

huutaa, kaatuu maahan; ja minä käännyn, en 34


nosta leipiä, en Moonaakaan. Katson pihalle

pistän vastaan. Itselleen Anna kuvittelee ral-

ja pakotan itseni ajattelemaan autoja, roska-

likuskin tai lääkärin ja kesälomat: me kaikki

katoksia, maisemaa. Viime vuonna tähän

yhdessä heidän Espanjan huvilallaan, saman-

aikaan oli enemmän lunta, minä mietin. Ehkä

ikäiset lapsemme rakentamassa hiekkalinnoja

jopa kymmeniä senttejä.

ja vallihautoja aurinkohatut päässään. Niiden pienet pulleat posket.

Talot ulkona kuin saaria valkoisilla laineilla. Pelkkää leikkiä tietenkin, mutta Anna sanoo, Sitten lähden.

että kuitenkin tulee käymään hyvin, rallikuskilla tai ilman. Totta kai, sillä kaikkihan on ****

selvää. Anna on sillä lailla jo aikuisen oloinen siinä, kun hän puhuu. Vaaleat hiukset otsal-

Anna täyttää seitsemäntoista vuotta vain

laan hän avaa taas pullon ja kulauttaa. Klonk,

neljä päivää ennen minua. Hänen vanhem-

osuu kaakeliin. Ja se on totta: ei meillä ole

pansa ovat Rukalla ja me istumme saunan

mikään hätä. Kaikki tulee, on edessä, järjes-

lattialla, lauteiden alla polvet koukussa ja

täytyy vain odottamaan, kunnes me saa-

poltamme mentolitupakkaa, yhdessä illassa

vumme siihen. Anna on siinä vieressä, ihana

koko askillisen. Viinipullon pohja kalahtaa

ja kaunis. Minun. Takkahuoneen stereoista

liian kovaa kylmää kaakelilattiaa vasten joka

soi Annan äidin Abba-levy, kun me piilotam-

kerta, kun laskemme sen maahan. Annalla on

me poltettujen savukkeiden filtterit saunan-

minun paitani, hän polttaa savukettaan

pesään puiden alle, vähän sanomalehteä

suunsa oikealla sivulla ja minulla on sukissa

päälle, maitopurkkikin. Ja pian Agnetha laulaa

ampiaisen kuvia. Mustalla pohjalla ne lente-

seinän takaa Super Trouperia ja Anna aloittaa

levät, leijuvat saunan hämärässä. Heilutan ja

mukana, vetää kädellä kaaria ympärilleen ja

surisutan, kovempaa ja kovempaa. Anna

täyttää saunan heiluvilla varjoilla. Minäkin

nauraa, kunnes vatsaan sattuu.

liityn ja sitten koko huone kaikuu. Agnetha jää taustalle, ei kuulu enää ollenkaan, kun me

Ja sitten me alamme kuvitella meille elämää:

huudamme:

minulle miehen, pitkän. Tummat, kaarevat

but I won't feel blue

hiukset ja vähän pisamia kesäisin. Joku sel-

like I always do

lainen suomenruotsalainen nimi, ehkä Tom

'cause somewhere in the crowd there's you.

tai Jontte. "Hyi ei, ei varmasti Jontte", minä 35


Ja siinä minulla on Anna, elämä, tulevaisuus.

peittelemään innostustaan. Ja hetken kuvit-

Pisamainen pitkä Tom, ja Espanja. Me juom-

telen koko elämän siihen: pienen ihmisen

me pullon tyhjäksi ja nousemme.

pitämään tukea pöydän reunasta, piirtämään siinä lapsenkaltaisia kuvioitaan paperin pin-

****

nalle, ympyröitä, kirahveja, ufonoloisia ihmisiä. Isot päät ja kädet pelkät viivat sivuilla.

Olemme seurustelleet vuoden, ja kierrämme

Meidät istumaan siinä. Puu pysyy, ei rypisty.

nyt tämän vanhantavarankaupan jo kenties

Me vanhenemme. Ja Moona menee, etsii

kolmatta kertaa tälle kuulle. Myyjä tunnistaa

myyjän, tinkaa hintaa, ei anna periksi. Kohta

heti, toivottaa päivää, kääntyy kahvikuppinsa

se tulee takaisin voitonriemuisena, nostaa jo

kanssa poispäin ja asettaa ryppyisen Kalevan

pöytää ja hoputtaa. On ihan villinä. Ja minä

kookkaana, levitettynä kasana eteensä kas-

mietin: että minä sitä rakastan.

sapöydälleen. Pitää löytää olohuoneen pöytä ja Moona tietää tarkalleen, liikaakin jo, mil-

Kannamme pöytää Saaristonkatua pitkin, ja

lainen. Se käy liikkeessä kärsimättömänä,

nauramme aina, kun joku katsoo. Rappu kai-

piirtää paperille malleja ja suunnittelee.

kuu, kun me

"Löytyy kyllä, sen täytyy". Moona on sellai-

pöytä nousee vaakana kohti kerroksia. Ja kun

nen. Se sisustaa kotia, vaihtaa kukkiin multia

se lopulta rävähtää keskelle olohuonettamme,

ja leipoo sunnuntaisin porkkanasämpylöitä. Ja

on kaikki kuin viimeisintä myöten siinä; kaikki

minä opin siitä kaiken, ihon ja ilmeetkin. Enkä

on siinä. Ja Moona tulee lähelle, nojaa. Lepää

siltikään tarpeeksi.

paidassani kuin satamassa, ja tuoksuu. Em-

tulemme porras portaalta;

mekä me muutu miksikään. Jään ovenpieleen selaamaan vanhoja sano-

****

malehtiä, ja Moona katoaa salamana liikkeen perälle. Sitten kun tulen ja löydän sen, se säteilee, sivelee liikkeeseen ilmestyneen tammipöydän pintaa sormillaan ja näyttää onnelliselta, haaveilevalta. Pitkät hiukset harottavat suuren villahuivin sisältä sähköisinä ja sotkuisina. Minä kävelen viereen, taputan pöytää kuin tanakkaa hevosta reisiluulle ja sanon: "Tässähän tämä". Moona nyökkää, ei pysty 36


Ruskotunturi – laskijan päiväuni vai painajainen?

Johanna Salminen

Talvisin mäenlasku on mainiota puuhaa. Sitä mieltä on ainakin noin 1,2 miljoonaa suomalaista, jotka kertovat harrastavansa laskettelua. Innokkaat laskettelijat pääsevät kurvailemaan, hyppimään ja pyllähtelemään yli seitsemässäkymmenessä hiihtokeskuksessa ympäri Suomen. Hiihtokeskusten joukosta voidaan nostaa kymmenen selvästi muita suurempaa toimijaa, mutta viime vuosien aikana myös pienet kaupunkikeskukset ovat kasvattaneet suosiotaan.

Suomen parhaaksi hiihtokeskukseksi 2013 valitun Rukan iskulauseena oli pari vuotta sitten ytimekäs Jokaisella on oikeus hiihtää enemmän. Onko tämä totta? Onko elitististä leimaa kantaneesta lajista tullut koko kansalle kuuluva harrastusmuoto? Saako halpahallikamoissa pikkurinteissä puuskuttava kertoa harrastavansa laskettelua, vai kuuluuko lajiin olennaisesti uusimmat varusteet ja lentoliput Alpeille? “Kaikkeen turhuuteen sitä löytyykin rahaa. Suoraan sanottuna paskakasan päälle lumetettu onneton näppylä” nimimerkki Ei hävetä sanoa

37


Joulukuussa 2013 Suomen hiihtokeskusten joukkoon liittyi uusi jäsen, kun Ouluun avattiin Ruskotunturi. Mahtipontisesta nimestään huolimatta kyseessä ei ole oikea tunturi. Oikeastaan koko nyppylä on rakennettu jätevuoren päälle, paikalla kun ennen on toiminut kaatopaikka. Mistä oikeastaan on kyse? Eikö täydellisiin mäenlaskupuuhiin kuulu kauniit maisemat, pitkät rinteet ja vaihtelevat rinneprofiilit? Laskettelua on totuttu pitämään hieman yläluokkaisena harrastuksena. Pienet kaupunkikeskukset ovat kuitenkin tuoneet lajin myös niiden ulottuville, joilla ei ole varaa matkustaa Lappiin tai ulkomaille. Millaisesta muutoksesta oikein on kyse?

Jos haluaisin laskea Suomen pisimpiä rinteitä, valintani olisi Ylläs. Oulusta Ylläkselle on kuitenkin matkaa 355 kilometriä, joten matka vaatii jo hieman enemmän panostusta. Kun Lappiin lähdetään, auto pakataan täyteen ja mökkivaraus tehdään jo hyvissä ajoin. Tänään valintani on kuitenkin Ruskotunturi, jonne matkaa keskustasta on vain muutama kilometri. Ennakkovalmisteluja ei siis tarvita, eikä kuskin vuoroista tapella. Jos laskeminen ei maistu, kotiin pääsee hetkessä. Kätevää! “Kyllähän tuo nyppylän valjastaminen mietitytti, kunnes muistin, että laskemisen kulttuurihan on muuttunut ;) Noi parkithan on SE juttu ja liikuntakultuurisena tekona tämä on samaa tasoa, kuin minkä tahansa kylän ensimmäinen skeittiparkki.”

nimimerkki Sjt

Helmikuisena sunnuntaipäivänä Ruskotunturissa on hieman ruuhkaa. Lauha keli on houkutellut laskijoita saapumaan paikalle sankoin joukoin. Pari kuukautta toiminnassa ollut hiihtokeskus koostuu kolmesta rinteestä, joista yksi on vielä toistaiseksi lumenpuutteen vuoksi suljettuna. Lisäksi perheen pienimmille on oma lastenrinne naruhisseineen. Isommat rinteet jakaa kahtia hissilinja, jossa nousemiseen voi valita joko helpon sompahissin tai hieman nopeamman ankkurihissin. Ruskon keskipisteessä, hissien ala-aseman ja huoltorakennuksen edessä seisoessani minulla on mahdollisuus nähdä lähes jokainen rinteessä oleva laskettelija.

Paikalla on tasaisesti sekä lumilaudalla että suksilla laskevia asiakkaita. Kirkkaisiin väreihin pukeutuneen laskijakansan keski-ikä on melko matala: tarroilla kypäränsä tuunanneet pikkupojat ovat selvä enemmistö Ruskotunturin hissijonossa. Molemmat pitkät rinteet ovat täynnä hyppyreitä, reilejä ja pressejä. On melko selvää, että tänne ei ole tultu laskemaan leikkaavaa käännöstä. Laskijat tahtovat hyppiä, liukua ja pyöriä. Siihen Rusko tarjoaa loistavat puitteet. Laskuseuralaiseni, kolmikymppinen aktiivilaskija kiteyttää tunnelman: “Tekemisen meininki. Täällä ei hengailla, tämä on kunnon urheilupaikka”. 38


Hissinousu Ruskossa kestää noin kolme minuuttia, alas pääsee vielä vauhdikkaammin. Ilman jonoja tämä mahdollistaa aika monta laskua yhteen tuntiin. Suomalaisten menestystä lumilautailussa ja freestylehiihdossa on usein selitetty sillä, että matalat mäet mahdollistavat laskupäivän tehokkuuden äärimmilleen. Jos temppuja haluaa tosissaan hioa, gondolihissinousu on liian pitkä aika. Parkkilaskemiseen keskittyvät laskijat eivät erityisemmin haikaile Alpeille, sillä sielläkin he todennäköisesti laskisivat vain yhtä rinnettä. Aktiiviharrastaja antaa Ruskotunturille myös kiitosta siitä, että haastavasta kelistä ja ihmismäärästä huolimatta rinteet ovat hyvässä kunnossa.

Mahtavaa kun lapsilla on tuollaiset "amerikan senssit" kodin vieressä, itse pystyi lapsena samasta vain haaveilla” nimimerkki Kuokkajussi

Myös lapsiperheille Rusko sopii hyvin. Tänä sunnuntaina paikalla on useita perheitä, jotka ovat tulleet yhdessä ulkoilemaan. Paikalla on isä, joka opettaa lastaan lumilautailun saloihin. Muutama äiti päivystää rinnekahvilan edessä tähyillen jälkikasvunsa sinkoilua pitkin rinteitä. Laskukaverini ei koe, että laskettelulla olisi enää kovin elitistinen leima. “Kyllähän alppihiihto on yksi kalleimmista lajeista, joka vaatii vanhemmilta paljon rahallista panostusta. Mutta peruslaskettelu, eihän se ole edes kovin kallista nykyään. Ruskon kaltaisten paikkojen avulla lajia on helppo lähestyä”.

Rinteen yläosassa maisemat ovat melko karut: metsän lisäksi näkökenttään osuu tehtaiden piippuja ja nykyisen kaatopaikan päällä pyörivä lokkilauma. “Melko tasaista on”, laskukaveri toteaa. Ei siis ole itsestäänselvyys, että katselemme näitä maisemia monot jalassa. Hiihtokeskuksen perustaminen tasamaalle vaatii luovuutta, ehkä jopa hieman hulluutta.

Hiihtokeskuksen sijainti on herättänyt vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa, ja erilaisten kaatopaikan hajuun viittaavien nimivariaatioiden keksiminen onkin ollut keskustelupalstojen hassuttelijoiden suosikkiaihe. Sitä ei voi kieltää, etteikö Ruskossa hieman haisisi. Imelä haju ei suoranaisesti tuo mieleen kaatopaikkaa, vaan lähinnä pyöröpaaliin pakatun heinän. “Kuvittele, että olet tallilla tai navetassa”, laskukaveri neuvoo. Haju ei ole sietämätön, eikä vaikuta olennaisesti laskupäivän onnistumiseen. Ajan kuluessa siihen tottuu.

Millasnen tuollon toinoi afterskii..? nimimerkki Deeku

Suomen hiihtokeskusyhdistyksen hiihto- ja laskettelututkimus vuodelta 2011 kertoo, että hiihtokeskusten tarjoamista oheispalveluista käytetyimpiä ovat rinneravintolat. Tämä on ymmärrettävää, 39


sillä laskupäivien venyessä pitkiksi yllättää varmasti nälkä ja jano. Näyttävä After ski -kulttuuri kuuluu myös olennaisesti lasketteluun. Jos mäkeä ei huvita laskea, voi patsastella rinneravintoloissa ja bongailla julkkiksia.

Ruskotunturin työmaahenkisestä parakkikahvilasta saa kahvia ja pullaa, jopa lihapiirakoita ja kaljaa. Kuoharitilausta katsottaisiin varmasti kieroon. Ruuhkapäivänä pöydässä on edellisten asiakkaiden jäljiltä sokerimuruja ja naapuripöydän pikkupoika nauraa niin lujaa, että nenästä tulee limsaa. Mutta jos mäenlasku on pääasia, ei kai pahvikupista tarjoiltua kaakaota kummempaa edes tarvita?

Parhaan kommentin kuulin Ruskotunturin juurella kun pari lapsien vanhempaa jutteli "Tätä on niin odotettu. Loppuu se tietokoneella istuminen kun saavat jotain tekemistä." Jopex, Kaleva

Puolitoistatuntia Ruskossa riittää tällä kertaa. Ruskotunturi on voittanut puolelleen jo lapsiperheet ja parkkijyrät, mutta korkeiden vuorien nimeen vannovien puuterikettujen ei välttämättä kannata Oulun oman hiihtokeskuksen kausikorttiin sijoittaa. Telluilla on helpompi tyylitellä pitemmissä rinteissä, mutta toki se onnistuu Ruskossakin. Tekniikkaa voi hioa aurinkoisena kevätpäivänä lähimäessä, kun asenne on kohdillaan. Pienen mäen etuja voi hyödyntää vaikka opetuskäytössä, ja kaveri on helpompi houkutella mukaan, kun mäki sijaitsee lähellä. “Henkilökunta on mahtavaa porukkaa: kaikki jeesaa, jos on jotain kysyttävää” laskukaverini kehuu. “Sama se on joka paikassa, jossa on paljon lajin harrastajia: aina autetaan toista”. Ruskotunturissa tuskin tarvitsee pyytää apua offarireittien löytämiseen, mutta kaikkeen muuhun saa varmasti vastauksen. Myös kehitysehdotuksia otetaan mielellään vastaan.

Jos Suomessa olisi oma kuningasperhe, sen täydelliset jäsenet tuskin kruisailisivat pitkin Ruskotunturin keltaisia rinteitä. Ei myöskään kannata odottaa paikalle niitä julkkiksia, jotka patsastelevat Rukan tai Levin talvikauden avajaisissa. Mutta kuka heitä Ruskoon kaipaisikaan? Viikonloppuisin pitkälle rinteeseen asti kiemurtelevat jonot kertovat, että Oulun oma tunturi on jo löytänyt asiakaskuntansa. Heille tärkeintä on, että hissi pyörii ja hyppy kulkee.

Lihavoidut lainaukset ovat lukijoiden kommentteja Kalevan internetsivuilla julkaistuun uutiseen “Lautailijat iloitsevat Ruskotunturista – katso kuvia”! 15.12.2013 40


Jos meillä huomista ei ois

Krista Ojala

naisen maailma. Kaiken jälkeen on pitänyt rakentaa itsensä ja elämänsä uusiksi pe-

Keskelle vuoden 2011 marraskuista kuu-

rustuksista lähtien, ja jokaisessa perustus-

rapuumaisemaa ja lapsiperheen puuha-

kivessä on lukenut kaksi sanaa: kohti va-

kasta arkea lankesi suuri varjo: kaiken

loa.

alleen sulkeva pimeän huppu, jonka sisälle mahtui vain pelko sekä suunnaton epä-

Hiukan ennen Oulunsalon Riutunkaria, lautta-

varmuus tulevasta. Hetkessä niin kirkas

ja kalastussatamaa, Hailuodontieltä vasem-

päivä muuttui epäuskoiseksi matkaksi su-

malle poikkeaa pieni kuja halki peltoaukean.

muun, jossa ei näkynyt valmista polkua –

Kujan varren keltaisessa talossa asuu Me-

vain tienviitta, jossa luki suurin kirjaimin

ri-Tuulia Myllykoski, 31, puolisonsa Paulin

syöpä. Matka oli kuitenkin kuljettava. Yk-

sekä lastensa Paavon, 9, Ruskan, 7, Pihlan, 6

sin. Matkan aikana muuttui Meri-Tuulia,

ja Usvan, 4, kanssa. Ulkohäkissä kaksi met-

mutta sen aikana muuttui myös nuoren

sästyskoiraa havahtuu haukkumaan vieraan 41


saapuneen pihaan. Ulkorakennuksesta kan-

aina olemaan osa Meri-Tuulian minäkuvaa.

tautuu tarmokkaita ääniä kanojen selvitellessä

Samalla tavalla kuin synnynnäinen huu-

jokapäiväistä

Talon

li-suulakihalkiokin, joka lapsena ja nuorena

rouvan intohimot, kasvimaa, marjapensaat ja

vaati pitkälle toistakymmentä korjausleikka-

kukkapenkit, lepäävät ohuen lumipeitteen alla

usta Helsingissä asti. Ihminen on kokemus-

odottaen uutta kevättä.

tensa summa. Aika on armollinen kumppani,

nokkimisjärjestystään.

ja tänään painajaisunen alkamisesta on kuluKauniin, perusteellisesti remontoidun kodin

nut aikaa juuri sen verran, että Meri-Tuulia

tuvassa on valkoiseksi rapattu suuri leivinuuni,

pystyy sitä turvallisesti muistelemaan omassa

jossa kuivat halot ovat juuri syttyneet ja tulen

kodissaan.

iloinen

rätinä

kantautuu

porstuaan

asti.

Isommat lapset ovat vielä koulussa ja esikou-

Jos toinen täältä otettaisiin pois

lussa, työ veturinkuljettajana on vienyt Paulin valtion rautateille. Keittiössä pöydän ääressä

Eräänä marraskuun alun arkisena iltana, kun

kokoaa palapeliä Usva-kuopus. Ikkunan ver-

Meri-Tuulia oli saanut lapset yöunille, pessyt

hokankaassa lentävät värikkäät linnut ja lyh-

kasvonsa ja levitti kosteusvoidetta kasvojensa

dyssä palaa keltainen kynttilä, eikä mikään

ja kaulansa iholle, hänen sormensa osuivat

kerro enää siitä suuresta painajaisunesta, jon-

kaulalla huomattavan isona ja epätavallisen-

ka keskelle Meri-Tuulia joutui hiukan yli kak-

tuntoisena pullottavaan pattiin. Hän pyysi

si vuotta aiemmin – muutamia kuukausia en-

miestäänkin kokeilemaan pattia. Siinä se oli ja

nen 30-vuotispäiväänsä. Voisi kuvitella, että

pysyi, vaikka sitä miten tunnusteli useamman

vakavan sairastumisen jälkeen arki ei enää

päivän. Aktiivisesti liikkuva, kovakuntoinen

koskaan palaa entisiin uomiinsa, Meri-Tuulia

nainen, joka harrasti juoksua, rullaluistelua ja

naurahtaa, että kyllä se vain palaa, vaikkakin

kuntosalilla käymistä, ei voinut uskoa, että

muuttuneena. Eikä kaikki ole vieläkään

kivuton patti olisi mitään vaarallista. Syöpä ei

ohi. ”Edelleen kilpirauhasarvoni seilaavat ja

voi tulla näin nuorelle. Hierojatutkintoon joh-

hakevat kultaista keskitietään. Siitä seuraa

tava koulutuskin oli juuri loppusuorallaan,

omat oireensa: palelua, väsymystä, ihon kui-

näyttökokeet edessä. Viikon päästä hän kui-

vumista. Koen silti kaikesta huolimatta oleva-

tenkin soitti lääkärille, siitä viikon kuluttua

ni terve!”

pääsi vastaanotolle. Alkoi – lupaa kysymättä – tapahtumien vyöry, jota jokin suurempi voima

Niin peruuttamattoman voimakkain koke-

tuntui vievän eteenpäin ja Meri-Tuulia kulki

muksin ja tuntein kilpirauhassyöpä kuitenkin

mukana kuin sivustaseuraajana tapahtumien

sisintä myllersi, että se jossain muodossa tulee

vellovassa keskipisteessä. 42


maa: ”Minulla oli sen puolesta turvallinen Vastaanotolla lääkäri tunnusteli kaulan aluetta

olo.” Kuolema ja eloon jääminen kuitenkin

ja kirjoitti saman tien kiireellisen lähetteen

pohdituttivat, ja hän sanoo pitäneensä mo-

Oulun yliopistosairaalaan kaulan ultraäänitut-

lempia vaihtoehtoja yhtä realistisina, vaikka

kimukseen. Kahden viikon kuluttua Me-

sairauteen, joka myöhemmin tarkentui papil-

ri-Tuulia meni tutkimukseen, jossa kaulan

laariseksi kilpirauhassyöväksi, menehtyneiden

alue ultrattiin kauttaaltaan. Suurimmasta kas-

osuus on nykyään vain noin 5 %:n luokkaa.

vaimesta otettiin ohutneulanäyte. Tulosten

Suurin pelko liittyikin henkisen puolen ro-

odottaminen vei toiset kaksi viikkoa. Joulu

mahtamiseen.

teki tuloaan. Kaiken keskellä pienet lapset, joista vanhin oli vasta ekaluokkalainen, odot-

Puoliso sai työstään viikon sairauslomaa,

tivat huolettomina joulua. Lapsille kas-

mutta sen jälkeen arki jatkui. Työ oli miehelle

vaimesta puhuttiin pattina ja heille kerrottiin

eräänlaista terapiaa ja asia, joka piti hänet

aina, mihin tutkimukseen äiti oli seuraavaksi

todellisuudessa kiinni. Ulkopuolisille miehen

menossa. Arkea pyrittiin lasten vuoksi jatka-

ei ollut helppo puhua tunteistaan, mutta kes-

maan mahdollisimman muuttumattomana ja

kenään lähes kahdeksan vuotta yhdessä ollut

normaalina. ”Odottaminen oli luultavasti ko-

pari puhui paljon. Kaiken keskellä parisuh-

ko sairausjakson rankinta aikaa”, Meri-Tuulia

teestakin kuoriutui pois kaikki turha ja epä-

sanoo hiljaa, sillä ”alkushokki oli vielä täysin

olennainen: näki suoraan ja vain ihmiseen.

päällä ja epätietoisuus sairauden kuvasta heitteli ilmaan loputtomia kysymyksiä. Ihan valtavan raskaita päiviä ja viikkoja.”

Sitten saapui kaiken alleen musertava diagnoosi: kilpirauhassyöpä. ”Ensitunnelmat olivat suunnaton voimattomuus, järkytys ja suru. Minusta tuntui silloin, ettei olisi millään ollut voimavaroja vastaanottaa niin raskasta taak-

Jos heräisi en uuteen aamuun

kaa. Suru liittyi lähinnä perheen jaksamiseen sekä lasten tulevaisuuteen. En tiennyt, miten

Edessä oli leikkaus, joka järjestyi pikaisella

jatkaisimme siitä eteenpäin. Katkeruutta en

aikataululla jo kolmen viikon päähän kuin

kuitenkaan tuntenut.” Ajatus kuolemasta tuli

taivaan lahjana ilmaantuneen peruutuspaikan

liki nuorta ihmistä, vaikka Meri-Tuulia sanoo,

ansiosta. Se oli viimeinen vapaa leikkausaika

ettei ole koskaan osannut pelätä kuole43


koko sille vuodelle OYS:ssa. Oli jouluviikko.

kuin hoito voitiin toteuttaa. Elimistö kävi jat-

Joulukoristeet olivat ihmeellisesti löytäneet

kuvalla säästöliekillä. Oireista rajuimpia oli-

jostakin kaunistamaan kotia, ja punaiset pape-

vat ympärivuorokautinen väsymys sekä palelu,

ritontut juoksivat lastenhuoneen ikkunoissa

turvotus, ihon kuivuminen ja hiustenläh-

huolettomin askelin. Lahjahankinnat oli tule-

tö. ”Radiojodihoidon ajan, kolme vuorokautta,

vaa leikkausta silmällä pitäen tehty jo hyvissä

olin eristyksissä sairaalan lyijyhuoneessa, ja

ajoin. Lapsille haluttiin laittaa joulua olosuh-

senkin jälkeen eristys perheestäni ja muista

teista huolimatta. Meri-Tuulian ajatukset oli-

ihmisistä jatkui viikon. Olin sen viikon kesä-

vat kuitenkin tiukasti tulevassa.

mökillä Pudasjärvellä. Varoaika jatkui vielä kymmenen vuorokautta siten, etten saanut

”Menin leikkaukseen luottavaisin mielin. Toki

olla metriä lähempänä ketään, koska minussa

jännitin, mitä leikkauksessa löydettäisiin ja

vaikuttava radiojodi oli vaarallista terveen

olisiko syöpä levinnyt.” Itse toimenpidettä

ihmisen – ja etenkin lapsen – kilpirauhaselle.”

jopa suuria luunsiirtoleikkauksiakin läpikäy-

Nuorin, vasta 2-vuotias, ja muutkin lapset

nyt nainen ei osannut pelätä. Leikkaus sujui

olisivat luonnollisesti kovasti kaivanneet äidin

hyvin ja suunnitellusti. Vaikka hämmennys ja

syliä.

epävarmuus edelleen velloivat myrskyn lailla mielenpohjukassa, helpotus siitä, että kasvain

Siirtynyt oon eteenpäin

oli poistettu, oli suuri. Molemmat kilpirauhaset oli jouduttu poistamaan. ”Leikkausta seu-

Yhteiskunta tarjosi pyyteettömän avun: seu-

ranneena päivänä lääkärin epäilyt suurentu-

rakunnan diakoniatyö oman tukensa, ja kun-

neista kaulan alueen imusolmukkeista toivat

nan lastenneuvolan kautta perheeseen järjestyi

uuden pelon pintaan. Ohutneulanäytteiden

perhetyöntekijä kolmeksi kuukaudeksi, jotta

jälkeen niistä ei kuitenkaan löytynyt mitään

Meri-Tuulia sai toipua. ”Ystävien merkitystä

syöpään viittaavaa. Syöpä ei ollut levinnyt”,

mitenkään väheksymättä. Meitä muistettiin

Meri-Tuulia kertaa joulukuun 2011 tapahtu-

paljon sekä käytännössä että ajatuksin!”

mia vieläkin helpotus äänessään.

Leikkauksen jälkeen suoritettiin kehonkuvaus, ns. isotooppikuvaukset. Ensimmäisiä toipu-

Kuukauden

kuluttua

Me-

misviikkoja rytmittivät lääkäri- ja verikoeajat,

ri-Tuulia sai radiojodihoidon, jonka tehtävänä

joihin Meri-Tuulia kertoo kulkeneensa robot-

on tuhota mahdolliset viimeisetkin syöpäku-

timaisesti. Kalenteriin merkityt käynnit toivat

dokset. Ajanjakso ennen hoitoa oli rankka,

kuitenkin sisältöä monin tavoin pysähtynee-

koska

kilpi-

seen elämään ja pyörittivät vääjäämättä päi-

rauhashormonin annettiin laskea nolliin ennen

vien ja viikkojen ratasta kohti kevättä. ”Aja-

elimistön

leikkauksesta

tuottaman

oman

44


tukseni olivat todella sekavat, enkä pystynyt

mutta sen jälkeen kyyneleet saivat tulla kuin

oikein hahmottamaan elämää päivääkään

vesimassa padon auettua. Tuskin kukaan ar-

eteenpäin. Elin todellakin hetken kerrallaan,

vasi, että nurmella itki nainen, joka vain kah-

koska ei minulla ollut muuta kuin se hetki.”

deksaa kuukautta aiemmin oli saanut syöpädiagnoosin. Nainen, joka eli ja hengitti kupeet

Meri-Tuulia oli koko toipumisen ajan fyysi-

paukkuen.

sesti hyvässä kunnossa. Lääkäreiden mukaan hyvällä pohjakunnolla olikin iso merkitys

Samana vuonna Meri-Tuuliaa pyydettiin lä-

toipumisprosessissa. Henkinen puoli oli ko-

heiselle koululle kahvakuulaohjaajaksi. Elo-

villa. ”Ensimmäiseen vuosikontrolliin asti

kuussa 2013 hän osallistui Virpiniemessä rul-

tuntui kuin harteillani olisi riippunut raskas

laluistelumaratonin SM-kilpailuihin ja sai

lyijypuku. Kontrollissa kuulin, ettei syöpää

naisten

ollut enää missään ja sain ensimmäiset ter-

SM-pronssia. Myös ulkomaille suuntautuneet

veen paperit. Koen kulkeneeni ensimmäisen

lomareissut ovat olleet kohokohtia – omia,

vuoden sinnillä eteenpäin. Olin ajattelematta,

pieniä toteutuneita unelmia – tiellä tervehty-

kovetin itseni.” Toisena toipumisvuotena Me-

miseen.

sauvarullaluistelusarjassa

ri-Tuulia sanoo huomanneensa väsymyksen, joka kaikesta selviytymisestä seurasi. Masennus ei kuitenkaan missään välin kaapannut mieltä syövereihinsä.

Sairauden alkumetreillä Meri-Tuulia suoritti loppuun hierojakoulunsa. ”Toipumisaikana pidin vointini mukaan pääkoppaa kasassa

Mä siinä mietin vaan tätä ihmiselämää

liikunnan avulla. Koin ja koen edelleen olevani kroppani kanssa hyvä kaveri, ja aika,

Meri-Tuulia nousee lisäämään uuniin metrisiä

minkä sille uhraan, ei ole hukkaan heitettyä.

koivuhalkoja, antaa Usvalle mehulasin ja is-

En kuitenkaan asettanut itselleni sen suurem-

tuu sitten takaisin sohvalle levollisin kasvoin.

pia tavoitteita varsinkaan ensimmäisenä sai-

Tuli tanssii uunin rautaluukun takana kuin

rastumisen jälkeisenä vuonna.” Elokuussa 2012

Meri-Tuulia

juoksi

elämän vertauskuvana. Myös levollisen ole-

puolimaratonin

muksen alla kuplii päivittäin ilo elämästä,

Kempeleessä. Juoksu oli täyttä terapiaa ja

joka sai jatkua. Meri-Tuulia kertoo, ettei syö-

itseä vastaan juoksemista. Maaliin asti urhea

pä muuttunut yhtään sen kauniimmaksi asiak-

juoksijatar onnistui hillitsemään tunteensa, 45


si oman kokemuksen kautta. ”Kyllä syöpä oli

hyvää poikineita asioita pitäisi nimetä, niitä

ja on juuri niin musertava ja lamauttava sai-

ehdottomasti ovat läheisiltä saatu rakkaus ja

raus kuin etukäteisajatukseni siitä olivat olleet.

välittäminen sekä sen asian ymmärtäminen,

Syöpä jo sanana tyhjentää kaiken edessä ole-

että jo elämä itsessään on lahja.

van: ravistelee sisintä myöten ja riisuu ihmisen kaikesta paljaaksi ja alastomaksi. Ihminen

Kaksi vuotta sairastumisensa jälkeen Me-

tuntee olevansa pieni ja aivan yksin pimeässä

ri-Tuulia kertoo olevansa armollisempi itse-

maailmassa. Elämän aikajanan kulkee ajatuk-

ään kohtaan. Hän on oppinut myös tervettä

sen tasolla läpi kehdosta omiin hautajaisiin.”

itsekkyyttä. Jokainen päivä näyttäytyy uutena

Vaikka kilpirauhassyövällä onkin syövistä

mahdollisuutena, jokainen päivä on rakasta-

paras ennuste, tieto siitä ei juurikaan helpota

mista sekä unelmien ja tavoitteiden toteutta-

oloa sillä hetkellä, kun asia osuu omalle koh-

mista varten. ”Toivottavasti olen myös avara-

dalle: prosessi on kuitenkin käytävä läpi. Ku-

katseisempi ja edes vähän seestyneempi.”

kaan muu ei voi sitä sairastuneen puolesta

Tulevaisuudeltaan nyt kotiäitinä oleva ja sa-

tehdä. ”Kilpirauhassyöpädiagnoosin saaneelle

tunnaisesti hierontatöitä tekevä nainen kertoo

sanoisin kuitenkin tällä kokemuksella, että

odottavansa paljon onnekkaita ja tapauksek-

selviät kaikesta! Onkin ollut terapeuttista

kaita vuosia. Hän sanoo toivovansa asioiden

saada olla tukena tällaisille ihmisille.”

järjestyvän niin, että hän pääsisi tekemään itselleen mieluisaa työtä, mahdollisesti lii-

Meri-Tuulia kertoo hiljattain puhuneensa

kunnan parissa. ”Aiemmin koin jonkinlaisia

miehensä kanssa syövän aiheuttamista muu-

paineita siitä, että olen kotiäiti, kun voisin olla

toksista itsessään. Hän sanoo itse näkevänsä

muutakin, mutta en enää hätäile, jos asiat ei-

muutoksen vain vaivoin. ”Pauli tokaisi heti,

vät näyttäisi heti etenevän haluamaani suun-

että ainakaan sama ihminen et enää ole! Tiedä

taan. Minulla on tässäkin elämäntilanteessa

sitten, sanoiko hyvällä vai pahalla, kun mai-

aivan hyvä olla.”

nitsi senkin, etten enää stressaa oikein mistään”, nainen naurahtaa, mutta vakavoituu

Lääkärikontrollit jatkuvat edelleen vuoden

kohta ja katselee hetken vaiti tulen loimotus-

välein, verikokeet neljän kuukauden välein.

ta: ”Sen olen oppinut, että millään muulla

Vuosikontrolleja riittää kaikkiaan kymmenen

täällä ei lopulta ole merkitystä kuin kaikkein

vuotta sairastumisesta. Meri-Tuulian sinihar-

rakkaimmilla ihmisillä. Omalla perheellä,

maat silmät katsovat avoimesti ja pelottomasti

vanhemmilla ja sisaruksilla, kaikkein lähei-

valoisan tuvan ikkunoista kauas metsänrajaan

simmillä ympärilläni. Ei millään muulla.”

avautuvaa talvista peltomaisemaa. ”Tulevai-

Meri-Tuulia sanoo, että jos syövästä jotain

suutta en pelkää. Päinvastoin: odotan mielen46


kiinnolla, mitä aika tuo ja mitä elämällä on vielä antaa. Kaikki on aina mahdollista, mutta ei elämää voi elää, jos pelkää joka hetki. Se on aivan hukkaan heitettyä energiaa, jonka käytän mieluummin elämiseen.”

Kuin muistutuksena siitä käy ulko-ovi ja loputkin lapset pelmahtavat punaposkisina ja äänekkäinä eteiseen. Reput ja lumiset kengät kolisevat lattialle ja jokaisella on äidille samanaikaisesti paljon asiaa. Elämä. Se on läsnä juuri tässä ja nyt: lasten äänissä, lumisissa toppahaalareissa ja leivinuunin lämpimässä kyljessä.

47


Muutos – mitä se on?

Muutoksessa on aina vastavoimia. Mitä rohkeammin muutut, sitä enemmän uhkaat kaikkea sitä, minkä varassa ennen olit. Tommy Hellsten

Kaikki ihmiset kohtaavat elämässään muutoksia. Pienten ja isojen asioiden muuttuminen saattaa ihmisen hylkäämään totuttuja tapoja ja hyväksymään uusia. Muutos voi olla sohvan paikan vaihtaminen olohuoneessa tai läheisen ihmisen menettäminen. Se voi olla henkilön itsensä tietoisesti tekemä suunnanvaihto tai yhtäkkisesti kenenkään tahtomatta tapahtuva iso elämänmuutos. Samaa kaikissa on se, että jotain muuttuu. Muutos voi olla jokin käsitteellinen seikka, kuten päätös positiivisesta asenteesta, tai käytännön muutos, kuten uuden koulun aloittaminen.

Muutos kuuluu ihmisen elämään luonnollisesti myös kehitystehtävien näkökulmasta. Ajatellaan, että ihmisillä on kaikissa ikävaiheissaan tiettyjä kehitystehtäviä, joiden täyttäminen tuo ihmisille onnellisuutta ja valmistaa kohti uusia elämäntilanteita. Kehitystehtävien näkökulmasta ihminen elää ikään kuin jatkuvassa muutoksessa. Kiinnostuin muutoksista ja kehitystehtävistä siinä määrin, että päätin

kartoittaa

hieman

eri-

ikäisten ihmisten käsityksiä siitä, mitä heille tulee mieleen sanasta muutos. Useimmat ihmiset näkivät muutoksen pohjimmiltaan positiivisena seikkana, vaikka taustalla piileekin ihmisen luonnollinen pyrkimys pitäytyä tutussa ja turvallisessa. Muutosvastarinnan käsite nostettiin hieman huvittuneena esille muutamissa kommenteissa. Niin, muutokset ovat tietenkin negatiivisia, sillä ennenhän oli kaikki paremmin.

48


Nuoruus on murrosvaihetta Nuoruudessa ihminen luo uutta minäkuvaansa henkisten ja fyysisten muutosten myötä. Nuori myös muodostaa ihmissuhteita oman kotinsa ulkopuolelta ja irtautuu vanhemmistaan. Nuoruuteen kuuluu usein seurustelukuvioita ja valmistautumista tulevaan yhteiseloon toisen ihmisen kanssa. 18-vuotias lukiolainen nainen kertoo, että hän näkee muutoksen positiivisena seikkana. Muutoksesta hänelle tulee päällimmäisenä mieleen täysi-ikäisyyden saavuttaminen, sillä hän on juuri täyttänyt 18 vuotta. Hän pitää 18 vuoden ikää käsitteellisenä rajapyykkinä lapsesta aikuiseksi.

Kohti aikuisuuden haasteita Kehitystehtävien mukaan varhaisaikuisuudessa (18–30-vuotiaana) ihminen oppii ottamaan vastuuta ja opettelee elämään yhdessä mahdollisen elämänkumppaninsa kanssa. Varhaisaikuisuuteen kuuluu myös usein opiskelu, perheen perustaminen ja työelämään siirtyminen. Opiskelija ja 22-vuotias äiti sanoo, että muutos on hänen mielestään yhtä kuin uuden alku. Hänen mielestään muutosta voi olla kahdenlaista, sekä positiivista että negatiivista. Hän itse hieman kaavoihin kangistuneena tunnustaa, että muutokset aiheuttavat hänelle usein pelkoa. Samalla hän kuitenkin toteaa huomanneensa omasta elämästään, että muutos on osa elämää ja sitä vastaan on turha kamppailla. Muutos vaatii ihmiseltä uskallusta ja rohkeutta heittäytyä siihen mukaan. Nainen sanoo, että suuret elämänmuutokset on hyvä oppia omaksumaan osana elämää. Nainen, 22, haluaisi pystyä näkemään muutokset aina positiivisina, vaikka tiedostaakin uusien asioiden herättävän aluksi helposti negatiivisia tuntemuksia. Hän toivoisi pystyvänsä kohtaamaan avoimin mielin työelämän uudistukset ja muutokset myös tulevassa sairaanhoitajan työssään. Mies, 23, sanoo, että muutos on hyvä herättäjä. Se tuo monesti mukanaan epävarmuutta, pelkoa ja hallinnan tunteen menetystä. Hänen mukaansa muutokset voivat lannistaa, mutta myös johtaa asioiden ja toimintamallien muuttamiseen ja epävarmuuden voittamiseen. Mies uskoo, että epävarmuus, pelot ja elämän hallitsemattomuus ovat tärkeitä asioita elämässä omalla karkealla tavallaan. Hän uskoo, että edellä mainittujen asioiden voittaminen ja uusien toimintamallien etsiminen johtavat elämässä eteenpäin, ja hän näkeekin muutokset loppujen lopuksi mahdollisuuksina. Hänen mielestään muutos muutoksen vuoksi ei ole kuitenkaan tavoittelemisen arvoista.

49


24-vuotias mies kertoo muutoksen olevan jossain määrin suunnan vaihtoa tai asioiden päivittämistä. Vasta muutoksen jälkeen voi sanoa, mitä se todellisuudessa tarkoittaa. Asioita voi jonkin verran ennustaa, muttei tietää täysin ennen niiden kokemista. Mies uskoo, että muutos on kehityksen keskeinen elementti. Nainen, 30, haluaa nähdä suuretkin elämänmuutokset mahdollisuuksina. Aluksi isoihin muutoksiin voi olla vaikea suhtautua, mutta tapahtumien merkitys avautuu usein ”vasta vähän myöhemmin”. Vaikeissa elämäntilanteissa pienet arkipäivän rutiinit luovat ihmisen kaipaamaa turvallisuuden tunnetta, kun taas pienet muutokset on helpompi hyväksyä elämän peruspilareiden ollessa kunnossa. Naisen mielestä muutos on hyppy tuntemattomaan: lopputulos jää aina arvoitukseksi.

Myöhäisaikuisuudessa mietitään menneitä ja suunnitellaan tulevaa Myöhäisaikuisuudessa (30–60-vuotiaana) ihminen usein kasvattaa lapsiaan, saavuttaa ja ylläpitää ammatillista tyytyväisyyttään ja sopeutuu iän tuomiin fysiologisiin muutoksiin. Tässä iässä ihminen saattaa myös hankkia parisuhteen ja hakeutua miellyttäviin vapaa-ajan harrastuksiin. 42-vuotias mies uskoo, että muutos on mahdollisuus. Vastikään omasta tahdostaan työpaikkaansa vaihtanut mies kokee muutokset pohjimmiltaan positiivisina, varsinkin jos niihin kokee voivansa vaikuttaa itse. Muutos vaatii jonkin nykyisen muuttamista toisenlaiseksi ja samalla luopumista turvallisesta ja hyvästä. Mies sanoo, että kun muutoksen halu tulee riittävän kovaksi, ihminen on valmis sulkemaan takanaan ovia, jotta voi yrittää avata uusia. Joskus muutos voi kuitenkin tulla täysin yllättäen, ja se voi myös olla negatiivinen. Silloin tilanteen hyväksyminen vie usein aikaa. Mies toteaa, että olipa muutos itse aiheutettu tai ei, on ihmisellä hyvä olla jotain tuttua ja turvallista, kuten henkistä pääomaa ja hyviä ihmissuhteita, jotka auttavat haasteellisessa elämäntilanteessa. Naiselle, 51, tulee muutoksesta ensimmäisenä mieleen positiivinen ”draivi”, askel kohti parempaa. Hän uskoo, että ihmisen viitekehys sanelee pitkälti sen, miten hän suhtautuu muutokseen. Jos ihmisellä on taustallaan rankkoja käsittelemättömiä elämänvaiheita, voi olla vaikeaa suhtautua uusiin muutoksiin. Naisen mielestä muutokseen sisältyy aina turvattomuuden tunne, sillä rutiinit vaihtuvat. 55-vuotias nainen kertoo, että muutos on ollut tähänastisessa elämässä aina positiivinen asia. Naimisiinmeno, työpaikan vaihdokset, avantouinnin aloitus, painonpudotus ja ruokailutottumusten muutos ovat vaikuttaneet miellyttävästi hänen elämäänsä. Jopa miehen sairastuminen ja tämän jää-

50


minen eläkkeelle ovat olleet positiivisia muutoksia. Nainen uskoo, että juuri muutosten kautta säilyy mielenkiinto elämään.

Muutos on mahdollisuus Saamieni kommenttien perusteella eri-ikäiset ihmiset näkevät muutoksen pääosin positiivisena asiana elämässään. Vaikuttaa siltä, että jotkin muutokset sysäävät ihmisen ensin epämukavuusalueelle, mutta onneksi ihmiset ovat myös hyvin sopeutuvaisia. Muutokseen ei kuitenkaan tarvitse liittyä aina epämukavuuden tunnetta, sillä ihmiset kokevat myös alusta alkaen miellyttäviltä tuntuvia elämäntapahtumia. Tällaisia iloisia yllätyksiä voivat olla vaikkapa koulu- tai työpaikan saaminen, lapsen syntyminen tai parisuhteen aloittaminen. Muutosten positiivisuutta lisää se, jos kokee voivansa vaikuttaa elämässään tapahtuviin asioihin. Yhteen asiaan voimme ainakin vaikuttaa, nimittäin omaan asennoitumiseemme. Muutoksia on siis turha säikkyä, sillä ne kuuluvat normaaliin elämään. Ilman muutoksia ei ole myöskään kehitystä. Antiikin filosofi Herakleitoksen mukaan muutoksen maailmassa yksi asia on muuttumaton: taukoamaton muuttuminen. Tähän on helppo yhtyä.

Sara Holma 51


Täppä1 2014  
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you