Page 1

4/2010 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry Fackorganisation för konst- och kultursektorn rf


T ä s s ä

n u m e r o s s a

4/2010 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry Fackorganisation för konst- och kultursektorn rf

Kannen kuva: Mikko Myöhänen, "Blocks Full of Nothing", 2007, 77x77 cm, akryyli ja glitter kankaalle

Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konstoch kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p. 040 5111 200, 0201 235 393 email: kirsi.herala@taku.fi. Petri Katajarinne, Anne Mari Rautiainen, Merja Isotalo, Kirsi Rantalainen ja Laura Piirainen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittava toimituskunnan kanssa. Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN 1457-7003 Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa.

2 TAKU

Puheenjohtajalta . .....................................................................

3

Vuoden verran valokeilassa ...................................................... Johanna Yrjölä

4

Muuttuva kulttuurimme . ........................................................... Raisa Niemi

6

Asunnottomien silmin . ............................................................ Miia Vähähyyppä

8

Avoimia työpaikkoja ................................................................. Ismo-Pekka Heikinheimo

11

Myrskyssä tapahtuu ja räpätessä roiskuu ................................. Merja Isotalo

12

Kulttuuri piirtyy nuoren tytön iholle ........................................... Anne Mari Rautiainen

16

Minun sosiaalinen mediaelämäni ............................................. Matti Isotalo

17

Ugrifestivaali vaeltaa Uralille ..................................................... Juha Iso-Aho

18

New Yorkin tositv-koulu ............................................................ Sanna Posti Sjöman

20

Yksityiset yritykset, julkiset yritykset – yhteiskunnalliset yritykset . .................................................... Katri Halonen

22.

Levyhylly .................................................................................

23

Työnohjaaja auttaa selviämään paineista . ................................. Henni Laitinen

24

Kolea elämä ............................................................................. Panu Hämeenaho

26

Leikki on lapsen työtä – ja työ aikuisen leikkiä . ......................... Ronja-Ilona Junkkari

26

Nunnalupaus . .......................................................................... Sirpa Kärkkäinen

29

Geokätköily avaa uusia mahdollisuuksia lähimatkailulle ............. Anne Mettälä

30

Yhdistyslaki muuttui ................................................................. TJS Opintokeskus

32

Järjestösihteerin palsta . ........................................................... Laura Piirainen

33

Jäsensivut ...............................................................................

37


Puheenjohtajalta

Monikulttuurisuus näkyy useinmiten meille kulttuurialan ammattilaisille työmme kohteina: maahanmuuttajina tai kansainvälisinä hankkeina. Tosiasia kuitenkin on, että aika harva meistä työskentelee monikulttuurisessa työyhteisössä tai kohtaa sitä arjessaan. Tämä huolimatta kaikista lukemattomista monikulttuurisuushankkeista, kansainvälisyysstrategioista ja poliittisista juhlapuheista.   Esimerkiksi maahanmuuttajat, jotka ovat taide- tai kulttuurialojen ammattilaisia, työllistyvät alalle heikosti. Heitä ei näe myöskään kovinkaan usein apurahatilastoissa muiden taiteen- ja kulttuurintekijöiden joukossa. Monilla muilla aloilla monikulttuuriset työyhteisöt ovat arkipäivää aina kaupan ja palveluiden sektorilta rakennusteollisuuteen. Kulttuuri- ja taidealan historiallinen kehitys ja institutionaaliset rakenteet estävät mielestäni monikulttuurisen vuorovaikutuksen syntymisen ja ilmentymisen. Monikulttuurisuus irrotetaan meillä mielellään omiksi erillisiksi saarekkeikseen kuten kansainvälisiksi kulttuurikeskuksiksi tai etnofestivaaleiksi. Tätä erillään pitämistä tukevat myös tiedotusvälineet aina Yleisradiosta lähtien.   Kokeeko taide- ja kulttuuriala olevansa suomalaisuuden linnakkeen puolustaja? Mielestäni tämä ylenpalttinen suojelu pikemminkin taannuttaa rikasta kulttuuriamme kuin ylläpitää sitä. Vieras koetaan usein pelottavana ja uhkana omalle kulttuurille. Meillä on tapana vedota siihen, että olemme väkimäärältämme hyvin pieni ja haavoittuvainen kulttuuri. Tosiasiassa suomalainen kulttuuri on jo kielensä puolesta vahvempi kuin moni muu. Mielestäni suomalaista kulttuuria ei tarvitse puolustaa muilta kuin suomalaisen kulttuurin ahdaskatseisilta puolustajilta.   Mikään kulttuuri ei elä tyhjiössä. Suomi ei ole koskaan ollut monokulttuuri, vaan olemme imeneet vaikutteita kaikista ilmansuunnista ja sulattaneet sen omaksi omalaatuiseksi keitokseksi, jota kutsutaan suomalaiseksi kulttuuriksi. Se on ollut usein luovuutemme moottori. Eivät Sibeliuksen sinfoniatkaan eroa muusta klassisen musiikin kentästä kuin siinä, että säveltäjänero yhdisti länsimaiseen sävellystraditioon suomalaisuuden erityispiirteitä niin luonnosta kuin täällä asuvista ihmisistä.   Monikulttuurisuus on kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Se on ennakkoluulottomuutta, halua oppia uutta, uusia näkökulmia. Se rikastuttaa elämää ja auttaa ymmärtämään erilaisuutta – myös itseämme. Erilaisten kulttuurien kohdatessa syntyy aina jotain uutta. Avarakatseista ja lähimmäisenrakasta loppuvuotta, Petri Katajarinne

Kuva: Johannes Wiehn

TAKU 3


Johanna Yrjölä

Vuoden verran valokeilassa

sa valmiita emännöimään kulttuurin suurjuhlaa?

Turussa voidaan hyvin

Reilut 60 astetta pohjoista leveyttä ja 22 astetta itäistä pituutta. Koordinaatit johdattavat Suomen vanhimpaan ja kulttuuris-historiallisesti varsin merkittävään kaupunkiin. Ensi vuonna tulijoista ei ole puutetta. Mitä kulttuuripääkaupunkivuosi pitää sisällään, ja ollaanko Turus-

Suvi Innilä, ohjelmajohtaja Kuva: Jussi Vierimaa

4 TAKU

T

urun kulttuuripääkaupunkivuosi käynnistyy kolmipäiväisillä avajaisilla 14.−16. tammikuuta. Vuoden aikana Aurajoen rannoilla ja lähiseuduilla nähdään noin 150 hankkeesta koostuva ohjelma, eli tuhansia yksittäisiä kulttuuritapahtumia.   ”Valmistelut ovat erittäin hyvällä mallilla. Ohjelma on melkein valmis, ja nyt rakennamme vauhdilla avajaisviikonloppua”, sanoo Suvi Innilä, Turku 2011 -säätiön ohjelmajohtaja.   Tammikuussa Turussa roihuaa. Ohjelmatarjonta on ammentanut vaikutteita muun muassa kaupungin historiasta, joka on kymmenien tulipalojen sävyttämä. Avajaisissa esitettävä, pyrotekniikkaakin sisältävä Walk the Plank -ulkoilmanumero on yksi esimerkki tulevasta.   VR:n vanhassa konepajassa Logomossa avautuu Tuli on irti! -niminen näyttely, jossa kävijä voi kokeilla omia sammutustaitojaan. Tammikuussa Turussa nähdään myös maailman ensimmäinen hevimusikaali. Logomon lavalle nouseva Infernal Musical kertoo Turun palosta vuonna 1827.

Kaikki ohjelmanumerot yhteen niputtava teema on ”Kulttuuri tekee hyvää”.   ”Meillä on ensi vuonna erinomainen mahdollisuus tutkia, mikä merkitys taiteella ja kulttuurilla on ihmisten hyvinvoinnille. Tavoitteena on, että ajatus taiteesta hyvinvoinnin edistäjänä jää elämään kulttuurivuoden jälkeenkin ja leviää myös muualle Suomeen ja Eurooppaan”, Innilä sanoo.   Taide-elämysten terveysvaikutuksiin uskotaan myös Turun sosiaali- ja terveystoimessa. Kunnalliset lääkärit määräävät ensi vuonna potilailleen ”kulttuurireseptejä”. Käytännössä reseptit ovat lippuja vuoden varrella järjestettäviin kulttuuririentoihin.   Turun valinta kulttuuripääkaupungiksi ei liene sattumaa. Ovathan suomalainen kansallistunne ja suomenkielinen kirjallisuuskin syntyneet aikoinaan juuri Turun romantiikan myötä. Aurajoen ympäristö soveltuu erinomaisesti monenkirjavien tapahtuminen miljööksi, ja Turun saaristo on ainutlaatuinen koko maailman mittakaavassa.

Kuva: Seilo Ristimäki/ Iloinen Liftari Oy

  ”Kulttuurillisesti Turusta erityisen tekee se, että porvarillinen valtakulttuuri ja vahva undergroundvastakulttuuri ovat aina kulkeneet kaupungissa käsi kädessä. Niiden vuoropuhelu on hyvin tärkeä osa Turkua”, Innilä kertoo.   Historiankirjojen mukaan Turusta muodostui undergroundin keskus jo 1960-luvulla, jolloin vastakulttuuriliike saapui Suomeen. Underground imi aineksia muun muassa hippiliikkeestä, itämaisista uskonnoista ja taiteen avantgarde-virtauksista. Tavoitteena lähes kaksi miljoonaa kävijää Pian käynnistyvä juhlavuosi on kuin lottovoitto Turun kaupungille. Kulttuuripääkaupunkiohjelma on EU:n merkittävin kulttuurialoite ja sillä on suuri kansainvälinen suosio ja painoarvo.   Aiemmissa kulttuurikaupungeissa turistien määrä on kasvanut noin viidellätoista prosentilla. Turku 2011


Pimeyden voi jo aistia Vuodenvaihteeseen on vielä joitakin päiviä, mutta osa kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumista on jo pyörähtänyt käyntiin. Yksi varaslähdön kulttuurivuoteen ottaneista hankkeista on lokakuussa ensi-iltansa saanut Pimeyden 876 sävyä.    Tiedettä ja taidetta yhdistävä Pimeyden 876 sävyä painottuu nimensä mukaisesti pimeyden aistimiseen. Lähes kahdestakymmenestä pienemmästä kokonaisuudesta koostuvan hankkeen keskeisenä ajatuksena on keskittyminen kokemukseen, ei kokemuksen katseluun.    ”Ideana on, että ohjelma haastaa yleisön heittäytymään ja osallistumaan tapahtumiin. Ihmiset joutuvat tutkailemaan omaa suhdettaan pimeyteen, ja miettimään, mitä pimeys merkitsee juuri minulle”, täsmentää Heli Lempa, hankesihteeri Turun kulttuuriasiainkeskuksen kansliasta.    Hanke syntyi vuonna 2006 paikallisten taiteilijoiden ideoimana. Suurimpaan osaan tapahtumia on vapaa pääsy, jotta mahdollisimman moni voisi niihin osallistua. Maksuttomia ovat esimerkiksi lokakuun alussa Turun keskustaan avatut Pimeyden kodat. Valoa ympäristöönsä luovissa kodissa voi pistäytyä vaikka lämmittelemässä tai rauhoittumassa.    ”Kiinnostava poiminta on myös marraskuussa käynnistynyt Pilkkopimeää-niminen tapahtumasarja, joka järjestetään täysin pimennetyissä tiloissa”, Lempa sanoo. Kun näkökyky on rajattu pois, ihmiset pääsevät käyttämään muita aistejaan ja eläytymään näkövammaisten maailmaan. Esimerkiksi Pilkkopimeässä Galleriassa taideteoksia saa koskettaa, kuunnella, haistaa, ja ehkä maistaakin.    Kevään koittaessa Pimeyden 876 sävyä jää tauolle ja palaa ohjelmistoon taas syksyllä 2011. ”Kaikki tapahtumat ajoittuvat luonnollisesti pimeään aikaan, ja hanke viettää huhti−heinäkuussa hiljaiseloa. Otimme varaslähdön kulttuurivuoteen ja avasimme tapahtumat jo tänä syksynä, jotta ihmiset voisivat nauttia pimeydestä pidempään”, Lempa sanoo.    Nauttia pimeydestä? Harva suomalainen tuskin suhtautuu pimeään näin myönteisesti. Sitä Lempa taitaa juuri tarkoittaakin.    ”Pimeää vuodenaikaa ei tarvitsisi automaattisesti ajatella ikävänä asiana. Pimeässä tapahtuu kaikkea hienoa ja innostavaa. Sen tuloa voi myös odottaa.”    Pimeyden 876 sävyä -hanketta koordinoi Turun kulttuuriasiainkeskuksen kanslia. Toteutuksesta vastaavat kuvataiteilijat Sanna Syvänen, Paula Väinämö ja Reino Koivula, Turun Anikistit ry, Työryhmä Helminen & Suominen, Turun Kesäteatteri, Kammio ry, Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos sekä Turun kulttuuriasiainkeskuksen kanslia, Kaupunginkirjasto ja Museokeskus. Lisätietoja: www.pimeys.fi

-ohjelmaa seuraamaan odotetaan liki kahta miljoonaa kävijää.   Virallisesti Turussa tavoitellaan kansainvälistymisen ja hyvinvoinnin lisäämistä ja kulttuurituotannon kasvua. Kansanomaisemmin ilmaistuna tämä tarkoittaa mainetta, matkailijoita ja mammonaa.   ”Kulttuuripääkaupunkivuosi on kuin tilannekatsaus, millainen kaupunki Turku on tällä hetkellä suhteessa muuhun Eurooppaan, ja millaiseksi se voi tulevaisuudessa kehittyä”, Innilä sanoo.   Vaikka tapahtumat aikanaan taukoavat, säilyy kulttuurivuoden perintö Turussa toivottavasti vielä pitkään ensi vuoden jälkeenkin.

Tiesitkö tämän?

Þ

l Euroopan unionin kulttuurineuvosto nimitti Turun ja Tallinnan Euroopan vuoden 2011 kulttuuripääkaupungeiksi marraskuussa 2007. l Kulttuuripääkaupungin toteutuksesta vastaa Turku 2011 -säätiö. Toimeksiantonsa säätiö on saanut Turun kaupungilta. l Kolme neljäsosaa kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmasta on rakennettu avoimen hankehaun pohjalta. Säätiö vastaanotti kaikkiaan yli 1000 hankehakemusta. l Usea hanke on suunniteltu ja toteutettu monikansallisin voimin. Kaukaisimmat taiteilijavieraat tulevat Japanista ja Australiasta. l Englantilaisten taiteilijoiden avajaisiin suunnitteleman Walk the Plank -ulkoilmanumeron tekemiseen osallistuu noin kaksi tuhatta turkulaista. lähde: www.turku2011.

TAKU 5


Muuttuva kulttuurimme Kuvat: Helsingin kaupungin kuvapankki

Raisa Niemi

Suomessa on aina tasapainoiltu erilaisten kulttuurillisten virtausten välillä. Muiden Pohjoismaiden tapaan Suomi on länsieurooppalainen maa, mutta muista poiketen se rajoittuu idässä itäeurooppalaiseen kulttuuriin. Vaikutteita on otettu kieleen ja tapoihin välillä idästä ja välillä lännestä. Venäjältä on haettu vapaa-aika (vasta, pirtu, putka) ja Ruotsista puolestaan arki (tiskata, hattu, posti). Tosin vuonna 2006 vielä yli puolet maahanmuuttajista saapui Euroopan unionin alueelta, noin 17 prosenttia tuli Aasiasta ja seitsemän prosenttia Afrikasta. Kulttuurivaikutteita tulee nykyään ympäri maailman, niin että voidaan sanoa monikulttuurisuuden olevan Suomessa jo arkipäivää.

J

ohanna Maula ja Tino Singh ovat kansainvälisiä suomalaisia. Intiassa syntynyt Singh muutti vanhempineen kuusivuotiaana Suomeen. Jakomäen koulussa hän oli ainoa ei-eurooppalainen oppilas. ”Pärjäsin, koska osasin tanssia” hän uskoo. Tanssitaitonsa avulla hän pääsi 1980-luvulla Svenska Teaternin lavalle supersuosittuun Hype-musikaaliin, voitti showtanssin maailmanmestaruuden sekä pestattiin televisioon Passi ja hammasharja -ohjelmaan. Nykyisin Singh toimii projektijohtajana mainostoimistossa nimeltä Detail Agency, jota hän on myös ollut perustamassa.   Maahanmuuttoon liittyviä asioita näköalapaikalta seurannut kulttuurikeskus Caisan johtaja Johanna Maula on matkustanut työkseen. Isän työkomennus vei jo lapsena Nigeriaan. Heti opiskelujen jälkeen hän pääsi mukaan kehitysyhteistyö- ja tutkimusprojekteihin Tansaniaan ja siitä reissaaminen on jatkunut. Kotipaikkoja ovat olleet mm. Sveitsi, Benin, Ranska, Italia, Etiopia, Belgia, Tunisia... Edelliset tehtävät ovat poikineet aina uusia, entistä mielenkiintoisempia kutsuja. Suomessa hän on käynyt välillä kääntymässä - esimerkiksi synnyttämässä lapsen ja kirjoittamassa äitiyslomalla myös väitöskirjan. Kansainvälisen kulttuurikeskus Caisan johtajana Maula on 6 TAKU

viihtynyt tavallista pitempään, yli kahdeksan vuotta. Tosin tämänkin rupeaman katkaisi muutama vuosi sitten komennus Afrikan kehityspankin johtavana sosioekonomistina ja viime keväänä Afrikan ministerien alaisen vesiohjelman tasa-arvosuunnitelman laatijana.   Molemmilla on näkemystä ja vertailukohtia maailmalta. Onko Suomi monikulttuurisuuden takapajula? Onko suomalainen kulttuurielämä muuttunut? Mitä pitäisi tehdä? Ilmapiiri Tino Singh on yksi Facebookissa olevan "Minun Suomeni on kansainvälinen" -ryhmän perustajista. Ryhmä syntyi keväällä 2010 vastineeksi suomalaisen politiikan maahanmuuttovastaiselle ilmapiirille ja varsinkin ”maassa maan tavalla” -puheille. Singhin mukaan olisi korrektia sanoa pikemminkin ”maassa maan lailla”, sillä lait velvoittavat ja ovat samat kaikille, mutta tapoja voidaan opetella ja muuttaa. Muutamassa kuukaudessa Minun Suomeni -sivusto on saanut yli kolmekymmentäviisituhatta tykkäjää. (http://www.facebook.com/ pages/Minun-Suomeni-on-kansainvalinen-My-Finland-is-International/132518013460812#!/group. php?gid=117774018248482) Facebook -ryhmästä on kehittynyt Kansainvälinen Suomi -yhdistys, joka järjestää erilaisia seminaareja, stand up -iltoja, sekä ottaa kantaa aiheeseen liittyviin kysymyksiin.   Monikulttuurisuutta mieluummin Singh puhuisi kulttuurienvälisyydestä. Johanna Maula on Singhin kanssa samoilla linjoilla. Monikulttuurisuus helposti mielletään yksittäisten linnakkeiden erillisiksi toiminnoiksi. Kulttuurienvälisyydessä toiminta risteää ja lomittuu. Maula uskoo, että varsinaista rasistista ideologiaa on Suomessa vähemmän kuin julkisuudesta voisi päätellä. Perussuomalaistenkaan nousua hän ei suoraan laittaisi pelkästään maahanmuuttovastaisuuden piikkiin, vaan näkee siinä enemminkin vanhaa vennamolaista ”rötösherrat kiinni” ilmapiiriä ja pettymystä pitkään vallassa olleisiin puolueisiin. Maulan mukaan varsinkin pääkaupunkiseudulla on jo paljon kokemuksia kansainvälisestä yhteistyöstä. Suomessa on kasvamassa uusi sukupolvi, joka on entistä avoimempi uusille vaikutteille. Kieli Vieraiden asioiden pelko leimaa ihmistä. Mitä tutumpia vieraat kulttuurit ovat, sitä vähemmän ne herättävät


ennakkoluuloja. Muutosta tapahtuu myös parisuhteiden myötä. Vuonna 2007 Suomessa solmituista uusista avioliitoista viidesosassa puolisot kuuluivat eri etnisiin ryhmiin, Helsingissä peräti 27 %. Perinteiset eurooppalaiset nimet joutuvat samalla väistymään. Mohammed oli vuonna 2009 suosituin poikavauvalle annettu nimi Iso-Britanniassa. Listan kärjessä 14 vuotta keikkunut Jack putosi vasta kolmannelle sijalle. Samaisena vuonna Suomessa Mohammed erilaisine muunnoksineen oli suositumpi nimi kuin Jari ja Kari yhteensä.   Ongelmitta kansainvälistyminen ja kulttuurin monipuolistuminen ei suju. Kielitaito on edellytys sopeutumiselle, vaikka Suomessa monilla työpaikoilla ja arjessa pärjää englannilla. Singhin mukaan ihminen antaa kuvan matalasta älykkyydestä, jos ei osaa maan kieltä. Kielen kautta tapahtuu muutos objektista henkilöksi. Johanna Maulalla on neljä työkieltä, ja lisäksi hän puhuu jonkin verran neljää muuta ja lukee vielä muutamia muita kieliä. Kielitaito voi olla avuksi yllättävissäkin yhteyksissä. Etelä-Afrikasta Suomeen muuttanut perhe sopeutui Suomeen hyvin, sillä afrikaans  muistuttaa ruotsia niin paljon, että he pystyivät lukemaan Hufvudstadsbladetia, Johanna Maulaa sujuva ruotsi yhdistettynä lukiosaksaan on auttanut niin Hollannissa kuin Etelä-Afrikassakin. Koulutus: Taloudellisen tulevaisuuden vuoksi Suomessa on kehitettävä kilpailukykyä, ja kilpailukyky vaatii  Singhin mukaan kulttuuriälyä. Kulttuuriäyä voi kehittää tarkkailemalla ensin itseään, käyttäytymistään, arvojaan, asenteitaan ja omaa kulttuuriaan, sitten myös tarkkailemalla ja oppimalla vieraista kulttuureista tulevia. Sitten opittua tietoa käytetään  aktiivisesti treenaamalla niiden pohjalta vuorovaikutustaitoja.   Suomeen tulevat tarvitsevat kie-

len opetuksen ohella monenlaista muutakin tukea ja apua kotoutumiseen, mutta myös kantaväestöä täytyy opastaa. Caisassa on järjestetty jo 13 vuoden ajan järjestetty poliisin aloitteesta kulttuurientuntemuskursseja poliiseille, jossa eri kulttuuritaustaiset ihmiset kertovat poliiseille omasta kulttuuristaan. Reseptejäkin on vaihdettu. Myös päiväkodeille ja kouluille tarjotaan monimuotoisia taide- ja kulttuurityöpajoja. Kotoutuminen: Kotoutumisessa Singh erottaa neljä vaihetta. Aluksi tulee lomaefekti: kaikki on ihanaa, kiinnostavaa, jännittävää ja paremmin kuin lähtömaassa. Kuherruskuukautta seuraa shokki, kun törmätään vieraisiin tapoihin ja sääntöihin. Kieli ei luista ja ruokakin on pahaa. Sokin jälkeen saattaa tulla epätoivo ja masennus. Uuteen ympäristöön on vaikeaa sopeutua, halu palata takaisin on vahva. Vähitellen päästään uuteen alkuun. Itsensä näkee pikkuhiljaa osana uutta kulttuuria, aletaan rakentaa uudenlaista identiteettiä ja paluu vanhaan tuntuu vieraalta. Tino Singh kertoo itse hävenneensä aluksi omaa taustaansa, sillä mediassa nostettiin Intiasta esille vain katastrofit, köyhyys ja nälänhätä.  Vuorovaikutus: Caisan tavoitteena on tukea monimuotoisen kaupungin kehittymistä edistämällä vuorovaikutusta, tukemalla etnisten vähemmistöjen omaehtoista kulttuurin harjoittamista ja antamalla tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta ja erilaisista kulttuureista - muistakin kuin katastrofeista. Tässä on onnistuttu ilmeisen hyvin. Caisalle myönnettiin vuonna 2008 Tiedonjulkistamispalkinto monipuolisen tiedon tuottamisesta maahanmuuttajille ja maahanmuuttajista. Perusteluissa todettiin, että kulttuurikeskus Caisa on erinomainen esimerkki maahanmuuttajien kyvystä

toimia aktiivisina tiedontuottajina, silloin kun heille tarjotaan siihen perusedellytykset. Erityisen merkittäväksi tiedon kanavaksi on muodostunut Caisan ja yhteistyötahojen perustama, mutta nykyään jo omana yksikkönään Caisan tiloissa toimiva, maahanmuuttajien Infopankki, joka tarjoaa 15 kielellä perustietoa maahanmuuttajille yhteiskunnan toiminnasta ja mahdollisuuksista Suomessa. Suomeen muuttajilla on kykyä ja halua toimia aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä. ”Ei kukaan halua olla aina vaan maahanmuuttaja”, Maula toteaa. Toisaalta heikko vähemmistöjen kulttuurien tuntemus voi vaikeuttaa monien eri viranomaisten toimintaa, esimerkiksi kouluissa ja sosiaalitoimessa, ja johtaa pahimmillaan siihen, etteivät asiakkaat ja viranomaiset ymmärrä toistensa näkemyksiä ja luota toisiinsa. Toiminta: Neljäntoista toimintavuoden aikana Caisan toiminta on laajentunut niin, etteivät seinät enää jousta. Talo järjestää jopa 700 tapahtumaa vuosittain, ja tunnetuimmat Caisan tapahtumat kuten kiinalainen uusivuosi ja Ourvision – laulukilpailu, joka on suunnattu erityisesti Suomen ulkopuolelta kotoisin oleville henkilöille joudutaan pitämään muualla. Aktiivisuus ja halu kulttuuritoimintaan lisääntyy koko ajan. Esimerkiksi Maula nostaa afgaanit, joilla oli aluksi yksi yhdistys, joka järjesti tilaisuuksiaan Caisan tiloissa. Sittemmin yhdistyksiä perustettiin toinenkin, ja nykyään yhdistyksiä toimii jo viisi, eikä yksikään niistä enää mahdu Caisa tiloihin suurten jäsenmäärien takia. Lisätietoja: www.caisa.fi www.infopankki.fi www.minunsuomeni.fi  TAKU 7


Te k s t i : M i i a V ä h ä h y y p p ä V a l o k u v a t : U l l a M . H o i k k a l a

Asunnottomien silmin Lokakuussa Kiasman Takaikkuna täyttyi helsinkiläisten asunnottomien ottamista valokuvista. Hiljaisuus rikkoutuu -näyttelyn tekijöitä ohjannut valokuvauksen pedagogi Liisa Söderlund kertoo, miten asunnottomat saivat äänensä kuuluviin, ihan eduskuntatalon edessä. ”Sanoin heille, että meillä on rahoitus ja paikka. Me tehdään näyttely Kiasmaan.”   Valokuvaaja Liisa Söderlund tapasi Hiljaisuus rikkoutuu -näyttelyn kuvaajat ensimmäistä kertaa viime

8 TAKU

maaliskuussa. Tapahtumapaikka oli kodittomien yökahvila Kalkkers Helsingin Sörnäisissä. Samaisen yökahvilan pitäjä, Vailla vakinaista asuntoa ry (VVA), otti jo syksyllä 2009 yhteyttä Liisa Söderlundiin ja pyysi tätä ohjaajaksi projektiin. Oli suunnitteilla kodittomuutta kuvaava näyttely.   Söderlund suostui. Hän oli aiemminkin kuvannut asunnottomia oman kiinnostuksensa vuoksi, mutta tämä oli jotain suurempaa. Lopulta näyttelyn tekemisestä tuli osa Söderlundin väitöskirjatyötä, joka käsittelee valokuvausta yhteisöllisten projektien välineenä.   Kuluva vuosi on Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymi-

sen torjunnan teemavuosi, jonka tehtävä on ehkäistä köyhyyttä ja syrjäytymistä ja edistää sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Teemavuosi on Euroopan unionin organisoima, ja Suomessa teemaksi on valittu osallisuus ja yhteenkuuluvuus.   Jo alussa työryhmään kuuluneet tiesivät, että he haluavat nostaa asunnottomien kanssa toteutettavassa projektissa esiin juuri osallisuuden. Päätettiin, että näyttely on asunnottomien itse kuvaama. VVA etsi projektiin osallistuvat entiset tai nykyiset kodittomat, koska sillä oli siihen tarvittavat kontaktit ja kokemus. Söderlundin tehtävä oli kehittää ja suunnitella tapa, jolla näyttely käy-


la viikolla tavattiin, ladattiin kuvat tietokoneelle ja katsottiin, miltä näyttää.” tännössä toteutetaan. Yhdessä hänen kanssaan kuvaajia ohjasi myös valokuvataiteilija Arto Timonen.   Kuvaajia projektiin tuli yhdeksän, joilta jokaiselta haluttiin näyttelyyn kolmesta viiteen kuvaa. He kuvaisivat sitä, mitä asunnottomuus heille tarkoittaa. Näkökulman jokainen saisi kuitenkin valita itse.   Jo parin päivän kuluttua ensimmäisestä tapaamisesta Söderlund sai projektin käyntiin. Hän tapasi kuvaajista kaksi, Meile Pentikäisen ja Sergei Sadejeffin, heidän kotonaan Sällikodissa, joka on VVA:n tuettu asumisyhteisö Helsingin Kalliossa, Linnanmäen huvipuiston kupeessa.    ”Siellä annoin heille kameran ja näytin, miten se toimii. Seuraaval-

Aika- ja rahapulmia Pentikäiselle ja Sadejeffille oli alusta asti selvää, että he kuvaavat omaa asunnottomuuttaan paikkojen kautta. He halusivat näyttää kuvissaan sen ympäristön, missä he ovat eläneet: asuneet, yöpyneet, peseytyneet.   Projektin aikana kaikki ei kuitenkaan sujunut yhtä jouhevasti. Jotkut kuvaajat tarvitsivat apua osatakseen kaapata filmille sen tunteen, mitä he halusivat kuvata. Osa tarvitsi apua inspiraation löytämisessä. Osalle aikataulut ja sovitut tapaamiset olivat vaikeita.   ”Kun menin sovittuun tapaamiseen, siellä ei ollutkaan ketään. Jos tiesin missä he liikkuvat, menin etsi-

mään. Joskus löysin ja joskus en.”   Toisinaan jo pelkkää yhteistä aikaa oli vaikea löytää. Molemmilla osapuolilla oli omat menonsa.   ”Luulin ensin, että asunnottomilla ei ole mitään tekemistä ja heille käy milloin vaan, mutta se ei ihan pidä paikkaansa. Esimerkiksi leipäjono on keskiviikkoisin ja perjantaisin, silloin mennään sinne eikä sovita tapaamisia valokuvaajan kanssa.”   Liisa Söderlund meni mukaan myös osalle kuvauskeikoista. Osalla kuvaajista ei ollut paikkaa, missä säilyttää kameraa, joten kuvaamaan mentäessä Söderlund pakkasi kameran mukaan ja lähti kuvaajan matkaan.   Rahoituksen saaminen projektille oli yllättävän haastavaa, varsinkin kun se istui täysin Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisyn teemavuoteen. Lisäksi näyttelyn tekeminen tuki opetus- ja kulttuuriministeriön alkuvuonna julkaisemaa toimintaohjelmaa, jonka

Liisa Söderlund esittelee Rasmus Blomqvistille Hiljaisuus rikkoutuu -valokuvanäyttelyä. TAKU 9


F aktaa : tavoitteena on hyvinvoinnin edistäminen kulttuurin ja taiteen keinoin sekä osallisuuden lisääminen.   Ainut apuraha tuli materiaalikustannuksiin Valtion valokuvataidetoimikunnalta. Työn Söderlund ja Timonen tekivät vapaaehtoispohjalta.   ”Tässä tämä kuitenkin on, Kiasmassa, eduskuntataloa vastapäätä.” Taistelua oikeuksien puolesta ”Oli laitettava itsensä likoon. Hermoja kiristellen, soitellen ja kiroillen. Onko ihmisellä mitään arvoa ilman maallista mammonaa. Me kumosimme väitteen, ettei alkoholistista olisi mihinkään.” Näin puhuvat elokuussa asunnon saaneet Meile Pentikäinen ja Sergei Sadejeff oman kuvasarjansa aloitusteoksessa. Heille asunto järjestyi kovalla työllä, mutta kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Liisa Söderlund toivoo, että valokuvausprojekti auttaisi muitakin samassa tilanteessa olevia.   ”Tämä näyttely on esimerkki siitä, että nämä ihmiset haluavat vaikuttaa omaan asemaansa. Aika paljon ajatellaan, että asunnottomat ovat juopporenttuja, toivottomia tapauksia. Se ei ole ihan näin.”   Myös kuvaajat itse näkivät projektissa mahdollisuuden vaikuttaa asunnottomien tilanteeseen, laajemminkin. Heidän vahva yhteishenkensä teki vaikutuksen Söderlundiin.   ”Heille annettiin mahdollisuus puhua kuviensa kautta. Heidän suuri toiveensa oli, että jos saataisiin vaikutettua kaikkien kadulla asuvien tilanteeseen, jos saataisiin päättäjät heräämään.” Valokuvaus lähentää ”Jokaisella on oikeus oveen, johon muiden täytyy koputtaa” -Arvid von Martens (lainaus näyttelyn vieraskirjassa 16.10.2010).   Hienointa näyttelyn tekemisessä oli Liisa Söderlundin mielestä se, miten asunnottomat kuvaajat ottivat hänet vastaan. Hän koputti oveen ja he avasivat.   ”Parasta ja palkitsevinta olivat he. Se miten he lähtivät tähän mukaan, yhteys mikä syntyi meidän välillemme, luottamus ja avoimuus jota he osoittivat. Kun katsottiin kuvia ja he kertoivat elämästään. Kemiat toimivat.” 10 T A K U

l Suomessa on asunnottomana noin 8000 yksineläjää ja 300 perhettä. l Tyypillisesti asunnottomaksi joudutaan avioeron, mielenterveys- tai päihdeongelmien vuoksi. l Yli puolet asunnottomista asuu tilapäisesti tuttavien luona. Viitisen prosenttia asuu kadulla. l Lähes puolet yksinelävistä asunnottomista on pitkäaikaisasunnottomia. Asunnottomuus muuttuu pitkäaikaiseksi, jos se kestää tai uhkaa kestää yli vuoden, tai jos sitä esiintyy toistuvasti. Tällaisissa tapauksissa pelk kä tavallisen asunnon järjestäminen ei riitä, vaan henkilö tarvitsee tukea asumisessaan. l Maahanmuuttajien osuus asunnottomista näyttää kasvavan, mutta tiedoissa on puutteita. Kaikki kunnat eivät selvitä maahanmuuttajien määrää asunnottomista. l Viidesosa asunnottomista on naisia. (Lähde: ARA Selvitys 5/2010)

Tasavallan presidentti Tarja Halonen lähetti kukkatervehdyksensä näyttelyn avajaisiin.

  Yhteys ihmisten välillä onkin syy, miksi valokuvauksesta on tullut Söderlundin ammatti.   ”Valokuvauksen tai yleensä taiteen kautta voi kohdata toisen ihmisen. Tietyllä tavalla kamera on lupalappu ja tekosyy lähestyä toista ihmistä. Kameran kanssa olen voinut vain mennä ihmisten luo ja kysyä, että voinko ottaa susta kuvan, kerro mulle sun elämäntarina.”   Valokuvaamalla voi Söderlundin mukaan myös käsitellä vaikeita asioita, luontevasti ilman pakkoa. Ei tarvitse istua pöytään ”että nyt keskustellaan meidän välisistä suhteista”, vaan voi vain alkaa tehdä yhdessä, ja suhteet voivat alkaa kehittyä luonnostaan.   Viime vuonna Söderlund järjesti yhdessä kuvataiteilija Maija Kainulaisen kanssa taidetapahtuman sijaisperheille, jonka idea oli lähentää perhettä, jossa lapset eivät ole sukua vanhemmilleen. Söderlund teki per-

heille luontopolun Nuuksioon, missä tehtiin erilaisia valokuvaustehtäviä rasteilla.   ”Jokainen perheenjäsen otti vuorollaan koko perheestä kuvan jalustalla ja itselaukaisimella. Jokainen asetti oman perheensä: ’Mä haluun sut tuohon ja tuohon’, painoi nappia ja juoksi itse sinne kuvaan. Aikuiset tekivät niin kuin lapsi halusi ja toisinpäin, he olivat tasavertaisia.”   Väitöskirjatyössään Söderlund tutkii valokuvausta yhteisöllisten projektien välineenä. Väitökseen tulee kuulumaan vielä ainakin toinen, asunnottomien kanssa tehtyä näyttelyä isompi valokuvausprojekti. Sen sisällöstä Söderlund on kuitenkin vielä vaitonainen.   Suurin osa Kiasmaan tehdyssä projektissa kuvanneista on halukkaita jatkamaan valokuvasta.   ”Varmasti jotain yhteistyötä tulee. Minun haasteeni on nyt miettiä, millä tavalla tätä voisi jatkaa.”


Kolumnisarja läänintaiteilijoista

Ismo-Pekka Heikinheimo Kolumnin kirjoittaja toimi viisi vuotta Keski-Suomen taidetoimikunnan tanssitaiteen läänintaiteilijana

Avoimia työpaikkoja: Homoseksuaalisen kirkkotaiteen läänintaiteilijan määräaikainen työsuhde ajalle 9.6. - 6.9. seuraaviksi kolmeksi vuodeksi SeksiSuomen taidetoimikunnassa.

Hakijalta edellytetään hyvää ulkonäköä, kuten pallopyllyä, sikspäkkiä ja vähintään 18cm pensseliä. Hänen on käyttäydyttävä heteronormatiivisen miehekkäästi ja kunnioitettava patriarkaalista yhdyskuntarakennetta. Kaikki tämä on esiteltävä haastattelutilanteessa, jotta voidaan varmistua tulevan läänintaiteilijan mediaseksikkyydestä ja hyvästä imusta kenttätöissä. Hakijan on osattava ilmaista sulavan sujuvasti niin suullisesti, kirjallisesti kuin kehonkielellisesti molempia pakkokieliä, englantia ja mieluusti yhtä vähemmistökieltä, jotta monikulttuurisuushankkeet ja muut näennäisen tarpeelliset EU-projektit mahdollistuisivat. Hakija tulee toimimaan alansa näköalapaikalla, joten hänen on omattava erittäin laaja näkökenttä edustamastaan taiteenalasta, oltava loputtoman verkottunut, mutta ei silti liian sotkeutunut seitteihinsä. Hän on yhteistyöhenkinen oman identiteettinsä menettämisen ja henkensäkin uhalla.

Sosiaalisesti hakija on ulospäin suuntautunut empaattinen kuuntelija, rauhallinen, emotionaalisesti pidättyväinen ja kaikkia miellyttävä sekä helposti lähestyttävä. Hän omaa hyvän huumorintajun ja osaa nauraa etenkin itselleen. Hän on tietysti innostava ja innovatiivinen, osaa tehdä oikeanlaiset interventiot ja inventaariot.

Hakijalta odotetaan taiteenalansa substanssiosaamisen lisäksi laskentatoimen, kaupallisen alan (erityisesti mainonta ja markkinointi), viestinnän, projektinjohtamisen, kokoustekniikan ja lobbauksen korkeakouluopintoja. Etsimämme on mieluimmin kansainvälistä uraa tehnyt tohtori kuin rivimaisteri.

Hakijalta vaaditaan graafisen suunnittelun osaamista, web-ympäristöjen hallintaa, sosiaalisen median taituruutta sekä tietokoneohjelmien nokkelaa hyödyntämistä sekä pc- että mäk-maailmoissa. Videokonferenssien vetäminen ja multimedian värikkään loistelias käyttö on hänelle enemmän kuin tuttua. Palkkaa tullaan maksamaan, kuten tavallista taidealalla, niin vähän kuin kiemurrellen on mahdollista. Ylityötunteja ei korvata. Onnistumislisiä ei makseta, vaikka tekisit työsi kuinka täydellisesti. Optioita eikä bonuksia jaeta, kultaista kädenpuristusta on turha kuvitella. Etenemismahdollisuuksia ei ole, sillä vastassa on takuuvarmasti vaaleanpunainen katto.

T A K U 11


Merja Isotalo

Myrskyssä tapahtuu ja Räpätessä roiskuu – henkilökohtaisia tunnustuksia "Meillä on unelma Suomesta, jossa ihmisillä ei ole kiire ja lapset saavat olla lapsia, meillä on unelma Suomesta, jossa kukaan ei pelkää sanoa mielipidettään ja jossa jokainen tuntee olonsa rakastetuksi."

K

uuntelen, kuinka monta kymmentä nuorta yhdessä lausuu painokkaasti mielipiteensä, kertoo unelmastaan. Itken.   "Ei hyvä heilu, Vieläkin elossa, Vapaa, Sossutantat, Kasetti, Mä tapan kaikki, Taitolaji."   Kuuntelen räppiä. Kappaleiden nimet viestivät, mutta kuulenko. Näen, miten Fatibumba, Ape Kynyttäjä ja Ghost rohkeasti ja ylpeästi ottavat vastaan suosionosoitukset levynsä julkistuksessa. Itken.

Palavereissa, paanalla, pellolla Tätä ennen olen istunut ja tämän jälkeen istun palavereissa, kokouksissa, seminaareissa, koulutuksissa, konferensseissa. Niissä puhuvat aikuiset lapsista, nuorista, vanhoista, vammaisista, kolhituista ja kolhijista. Me haemme välineitä parantamiseen, hyvinvoinnin rakentamiseen, hyvään elämään kaikille.   Me olemme monen alan ammattilaisia, me haemme apua ja tukea toisiltamme ja verkostoista. Meillä on tietoa ja kokemusta, toiset ovat tehneet tutkimusta ja toiset käytännön työtä ihmisten kanssa laitoksissa, organisaatioissa, yrityksissä, jotkut molempia.   Taide, kulttuuri, terveys ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä tavalla, johon Teknologia-Suomessa ei ole vielä totuttu. Taloudellisen hyvinvoinnin ja kansainvälisen kilpailukyvyn tavoittelussa ei alkuun sopinut puhua kulttuurista tai taiteesta. Sitten saimme luovan talouden osaksi keskustelua ja luovista aloista tulikin äkkiä merkittävä kilpailutekijä.

12 T A K U

  Viestit paanalta olivat kuitenkin edelleen masentavia; työuupumusta entistä enemmän, masennuksesta eniten sairauslomia, lasten huostaanotot lisääntyneet. Onko meillä unelma Suomesta, jossa ihmisillä ei ole kiire?   Maatalous-Suomessa tehtiin paljon töitä yhdessä, lapset, vanhemmat, isovanhemmat, sedät ja tädit ja vielä naapurit ja kyläläisetkin olivat mukana, kun mentiin pellavatalkoisiin tai perunannostoon. Laulettiin työlauluja ja työn päätteeksi pidettiin talkootanssit. Työ oli ruumiillisesti raskasta, kaikkien oli osallistuttava, ajat olivat välillä ankeat. Jotakin yhdessä tekemisestä ja rauhassa toimimisesta voisi tuosta maailmasta kuitenkin oppia ja ottaa käyttöön. Ja ne laulut työn lomassa.

Ihan pihalla Tässä maailmassa ristiriitoja riittää. Oikein tekemisen ja väärin tekemisen rajat tuntuvat koko ajan olevan entistä vaikeampia hahmottaa ja määritellä. Tietoa on tarjolla kaikille kaikkialla koko ajan, mutta mikä on tarpeellista ja mikä turhaa. Halu tehdä parempaa maailmaa on kova, mutta mikä on se parempi maailma, millä sitä mitataan.   Kulttuurin, taiteen, terveyden ja hyvinvoinnin yhteys tuntuu kulttuurialan sekatyöläisestä selvältä. Entäs jos olenkin lässyttävä ja paapova täti, joka ei ymmärrä, mitä kurja elämä on. Entä jos olenkin pikkusormi pystyssä hienosteleva sivistyssaarnaaja, joka ei tiedä, mitä tarkoittaa ankea lapsuus. Entä jos olenkin pää pilvissä huiteleva kaikille kaikkea kivaa touhuava kulttuurihörhö, joka on nähnyt väkivaltaa vain elokuvissa.   Tuntuu, että olen usein ihan pihalla. Mitä enemmän tiedän, sitä enemmän ihmettelen. Olen mukana Terveyttä kulttuurista -verkostossa, jonka jäsenet, sosiaali-, terveys-, kulttuuri- ja taidealan ammattilaiset, ovat koonneet ja välittäneet tietoa aktiivisesti kohta 20 vuotta. Tutkimusten

ja hankkeiden tuloksiin tässä maassa uskotaan, mutta ne muuttuvat hyvin hyvin hitaasti todeksi, käytännöiksi, arjeksi.   Ehkä sama hitaus koski aikanaan teknologiankin kehitystä. Yritän vertailla. Radiopuhelimia käytettiin toisessa maailmansodassa, autoradiopuhelimet otettiin käyttöön Ruotsissa 1960-luvulla. Ensimmäinen kädessä pidettävä puhelin valmistui 1973, ensimmäinen matkapuhelinverkko avattiin Japanissa 1979 ja NMT-verkko Pohjoismaissa kaksi vuotta myöhemmin. Matkapuhelimia oli 1990-luvun puolivälissä 77 %:lla suomalaisista talouksista, nyt matkapuhelinliittymiä on Suomessa enemmän kuin asukkaita.   Ajatusleikkejä ja rinnastuksia on hauska tehdä. Googlella saa joskus mietityttäviä tuloksia esimerkiksi niin, että laittaa hakuun sanan Suomi ja liittää siihen vuorotellen sanat teknologia, kilpailukyky, kansainvälisyys, kulttuuri, taide, terveys ja hyvinvointi. Vastaukset marraskuun puolivälin osalta löytyvät tämän jutun lopusta.   Mistä me puhumme? Mitä me arvostamme? Mitä me teemme? Millainen on tulevaisuutemme? Miten maailma muuttuu? Isoäitini eli melkein koko 1900-luvun, vuodesta 1903 vuoteen 1991. Millainen on sen lapsen vanhuus, joka syntyy tänään? Hän on 88-vuotias vuonna 2098.   Kulttuurihistorioitsijana ja tulevaisuuden tutkimuksen seuraamisen satunnaisena harrastajana nämä asiat mietityttävät. Omassa elämässä riittää ristiriitaa paremman maailman rakentamisen ja oman mukavuudenhalun välillä. Toisaalta maailmalta tulevat uutiset masentavat, kannattaako sitä yrittää mitään, kaikki tuhoutuu ja tuhotaan joka tapauksessa. Sitten taas toisaalta uutiset saavat tuohtumaan ja huutamaan: periksihän ei anneta!   Sitten muistan Verkatehtaan aulan valon ja elokuvateatteri Maximin hämärän. Kyyneleet tunkivat väki-


sin silmistä, kun kuuntelin Myrskyn nuorten unelmaa ja katselin Laitostuneiden poikia vastaanottamassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen myöntämää tunnustuspalkintoa.

Myrskyn silmässä Suomen Kulttuurirahaston Myrskyhankkeen tulevaisuusryhmä on työstänyt vision: "Nuorten elämänilo on vankistunut ja henkinen ja fyysinen hyvinvointi on parantunut vuoteen 2020 mennessä merkittävästi. Apuna on ollut taiteen tekeminen. Nuoret näkyvät yhteiskunnassa särmikkäänä ja hersyvänä ideoita tuottavana voimana. Syrjässä olevien ajatukset ja toimet ovat voimaantuneet mukaan yhteisen elämän rakentamiseen."

Työryhmän raportti julkaistiin viime lokakuussa Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen eJulkaisuna 6/2010 ja Nuorisotutkimusverkoston verkkojulkaisuna 35. Tulevaisuusverstaissa työskennelleeseen ryhmään kuului viranomaisia, päättäjiä, talouselämän vaikuttajia ja nuorten parissa työskenteleviä sekä tietysti nuoria. Raportin laati dosentti Katriina Siivonen työryhmän kanssa. Vision toteutumiseksi koottiin seuraavat toiminta-ajatukset: 1. Aikuiset antavat nuorille aikaansa. 2. Nuoret ja aikuiset tekevät taidetta toisiaan inspiroiden. 3. Nuoret toimivat eri taiteen aloja yhdistävissä monitaiteisissa ympäristöissä. 4. Aikuiset ohjaavat taiteen tekemistä nuorten ehdoilla. 5. Nuoret vaikuttavat taiteen te kemisen mahdollisuuksiinsa ja saavat siihen apua. 6. Syrjässä olevat nuorten toiveet pääsevät esille taiteen avulla. 7. Nuoret saavat innostavaa ja laa dukasta taideopetusta perusope tuksessa ja muissa oppilaitoksissa. Myrsky on siis Suomen Kulttuurirahaston valtakunnallinen suurhanke (2008-2011), jonka lähtökohtana

on ollut taiteellisen toiminnan voimaannuttava vaikutus nuorten elämään. Eri puolille Suomea on jaettu rahaa lähes viisi miljoonaa euroa yli 70 hankkeeseen, joissa on ollut mukana yli 10 000 noin 13-17-vuotiasta nuorta. Rahoitusta on tullut myös yrityksiltä, esimerkiksi Huhtamäki Oyj:n osuus on 700 000 euroa.   Numeroiden takaa löytyvät kaikki kulttuurin ja taiteen tekemisen muodot. Työskentely on ollut yhteisöllistä ja sitä on tehty ammattitaiteilijoiden ohjauksessa, mutta sisältö on tullut nuorilta itseltään.   Myrsky-hankkeen on todettu tuottaneen hyviä tuloksia. Taiteen tekeminen on vaikuttanut myönteisesti nuorten elämään, mikä tuli hyvin selväksi Myrsky-festivaalin kutsuvierastilaisuudessakin viime elokuussa. Rohkeus, ilo ja yhteisyys valtasivat Hämeenlinnan Verkatehtaan tilat 700 nuoren voimalla.   Tuleeko taiteesta osa nuorten arkea? Kulttuurirahastolla on menossa nyt paitsi seuranta, myös aktiivinen etsintä, jotta löytyisi hyväksi osoittautuneelle toimintamallille jatko. Noiden 700 nuoren kanssa iltapäivää viettäneenä totisesti toivon, että heille annetaan edelleen mahdollisuus taiteen tekemiseen ja sen kautta autetaan jatkamaan oman elämänsä hallintaa ja että se mahdollisuus olisi kaikilla.

T A K U 13


Rap-artistit perheSOS-messuilla. Kuva: Harvialan koulukoti.

Räpin roiskeessa Kädessäni on cd, jonka kannessa monistettu poika kuin varjo kulkee tietä pitkin kohti taloa, jonka ovesta tulee valo. Kulkua seuraa valvontakameroiden parvi. Olen nähnyt ensi-illassa Antti Kosken vaikuttavan "Salatut räppärit" dokumenttielokuvan, joka kertoo siitä, miten Laitostuneet-cd syntyi. Ja mitä muuta tapahtui.   Keskusteluun perustuvaa tunneilmaisua, taideterapiaa, musiikkiterapiaa - ei Harvialan koulukodin yläkouluikäisille oppilaille, lastensuojelun vakiasiakkaille, sijoitetuille pojille. Mozart voi karkottaa nuoret ostoskeskuksesta ja saada lehmät lypsämään paremmin, mutta Harvialan pojat kuuntelevat räppiä ja hyvä niin.   Vielä parempi, että Harvialan henkilökunnasta löytyi väkeä, joka ymmärsi, miten kannattaa toimia. Kuten psykiatrinen sairaanhoitaja Olli Vartiainen kuvaa, Harvialassa haluttiin tarjota rap- ja hiphop-kulttuuria seuraaville nuorille mahdollisuus musiikin ja tekstien tuottamiseen ammattilaisten ohjauksessa ja samalla mahdollisuus ahdistavienkin

14 T A K U

tuntemusten käsittelyyn nuorille itselleen uskottavalla ja vertaisryhmän hyväksymällä tavalla.   Vetäjäksi kutsuttiin Karri Miettinen, Paleface. Hänen mukaansa musiikin maailmassa kaikille tunteille voidaan löytää ääni, sana tai rytmi. Rapin keinoin se voidaan purkaa hyväksyttävällä ja turvallisella tavalla ilman väkivaltaa tai päihteitä.   Työpariksi Miettiselle tuli vähän myöhemmin Seppo Lampela, Steen1. Hänkin puhuu vihan purkamisesta ja hallinnasta rap-musiikin kautta. Näiden noin 16-vuotiaiden poikien tekstejä ei missään vaiheessa sensuroitu ja Lampela korostaa sitä, että näennäisen väkivaltaisia ja provokatiivisia tekstejä ei pidä tulkita kirjaimellisesti, vaan ne ovat lyriikkaa siinä missä muutkin sanoitukset.   Karri Miettistä ja Seppo Lampelaa yhdistää rap-musiikin lisäksi toinenkin asia: he ovat molemmat koulutettuja ja kokeneita nuorisotyöntekijöitä ja ovat toimineet aiemmin vastaavanlaisissa tehtävissä. Lähtökohdat onnistuneelle hankkeelle olivat hyvät.

Räp-artisti ja projekti Steen1, Seppo Lampela on rap-artisti, musiikintuottaja, juontaja, kirjailija, nuorisotyöntekijä ja poliitikko. Hänellä on tehnyt musiikkia 1990-luvun alusta saakka, ensimmäinen levy Salaliittoteoria ilmestyi vuonna 1994, sitten tulivat mm. Varasta pomolta, Valkoinen jänis, Runoja kontrollihuoneesta ja viimeisimpinä Paskasheriffin paluu sekä ensi vuonna tulee ulos Bensaahan ne pojat tuli hakemaan yhdessä Jussi Lammen kanssa. Romaani Hullu klovni julkaistiin vuonna 2008. Nuoriso- ja taideohjaajan työt ovat Lampelalle tuttuja. Hän sanookin, että räppärit ovat yleensä ammatiltaan joko nuorisotyöntekijöitä tai ravintolakokkeja. Harvialan projektiin hänen oli sikäli helppo lähteä mukaan, koska hän oli vieraillut vähän vastaavassa pienemmässä projektissa Naulakallion koululla ja työskennellyt Nuorten Mediakeskus Hattutehtaalla ja Laakavuoren nuorisotalolla nuoriso-ohjaajana.   – Räpissä saa välittömän onnistumisen kokemuksen, kaksi riviä ja riffi ja virheetkin saattavat kuulua omaan tyyliin. Kokemuksen tulee


Steen1, Seppo Lampela. Kuva Jani Laukkanen

olla välitön silloin, kun tehdään juttuja näiden junnujen kanssa, Seppo Lampela toteaa.   – Musiikissa varsinkin räpissä tekeminen on helpottunut, kun ei välttämättä tarvita soittotaitoa, vaan voi käyttää digitaalisia sävellystyökaluja. Joka päivä oppii uuden jutun, sanoo Lampela. Hän toteaa, että räppi on siinä erilaista kuin muu musiikki, että suu on rytmisoitin ja sanataiteilija tekee rytmin. Sama tausta voi toimia hyvin viidessä eri biisissä.   Lampelan mukaan uskottavimmat sanoitukset tulevat juuri koulukodeista.   – Taiteen pitää herättää tunteita, silloin se on taidetta, muu on taideteollisuutta, jatkaa Lampela ja puhuu myös musiikin eheyttävästä vaikutuksesta.   Harvialan projekti alkoi syksyllä 2009 ja se on toiminut alusta lähtien yhteistyössä päärahoittajana toimineen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n tutkijoiden kanssa. Aktiivisimmin siinä on toiminut 4-5 Harvialan junnua, kuten Lampela heitä nimittää, mutta kaikilla on ollut oman halunsa mukaan tilaisuus osallistua.

  Harvialan projektista tuli hyvä. Lampelan mielestä pilotista pitää tulla pysyvää toimintaa ja se on myös Harvialassa tavoitteena. Hän toimiikin tällä hetkellä koulukodin musiikinopettajana. Koko porukalla on seuraavana tavoitteena rap-musikaalin työstäminen, jossa Steen1 vastaa käsikirjoituksesta. Mukana on myös lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX ja Hämeenlinnan kaupunginteatteri.   Kaksi pääosassa olleista pojista on jo siirtynyt ammattikouluun. Projekti jatkuu kuitenkin niin, että kolmas heistä opastaa uusia räppääjiä. Ensin voi kokeilla itse, mutta koko ajan on paikalla joku, joka tietää sanoittamisesta. - Näin junnuille kasvaa itseluottamusta ja he oppivat ottamaan vastuuta, toteaa Lampela.

Tutkija ja projektit Myrskyä ja Räpätessä roiskuu -projektia yhdistää se, että kumpaakin on seurattu tutkimuksellisesti ja tutkijana on väitöskirjaansa valmisteleva THL:n tutkija Päivi Känkänen. Hän on osallistunut Teatteri ILMI Ön Myrsky-hankkeeseen yhdessä Helsingin yliopiston tutkijan Anna Rai-

nion kanssa video- ja valokuvaamalla nuorten työskentelyä ja olemalla aktiivisesti mukana toiminnassa.   Heidän tutkimuksensa tavoitteena on ollut selvittää, millainen resurssi taide voisi nuorille olla. Känkänen ja Rainio ovat todenneet, että taide auttaa pääsemään kiinni vaikeisiin asioihin ja sen kautta voi päästä niihin käsiksi ikään kuin sivummalta, mikä on helpompaa.   Taiteen kautta – oli se sitten teatteria tai rap-musiikkia – esimerkiksi huostaan otetut lapset saavat oman äänensä kuuluviin. Se antaa lapsille ja nuorille myönteisen, hallitun ja onnistumisen tunteen tuovan tavan kohdata asioita ja tuoda niitä myös esille aikuisten kohdattaviksi.   Tärkeää on, että aikuiset, laitosten henkilökunta tai tutkijat osaavat pitää itsensä sopivasti sivussa niin, että lapset ja nuoret pääsevät itse toteuttamaan ajatuksiaan ja ilmaisuaan. Työntekijöiden rooli on tietysti merkittävä ja taidelähtöisten menetelmien saaminen osaksi arjen työtä voisi tuoda myös heille iloa ja rohkeutta toimia toisin kuin ennen. Innostus oli nähtävissä esimerkiksi Harvialan projektin vastaavissa levyn ja elokuvan ensi-illassa.

Valossa ja hämärässä Kaksi tilaisuutta, toinen valoa tulvivassa Verkatehtaan korkeassa aulassa, toinen elokuvateatteri Maximin hämärässä. Valossa vilahtavat myös tummat sävyt, elämisen vaikeat hetket. Hämärässä taas pilkahtaa lämmin valo kerran toisensa jälkeen. Liikutun vieläkin nuorten äänistä ja rohkeasta esiintymisestä, itsensä rehellisestä ja vilpittömästä esille tuomisesta.   Kaiken kaaoksen keskellä, synkkien uutisten ja tilastojen tulvassa pitäisi meillä jokaisella olla mahdollisuus tulla kuulluksi ja tilaisuus kuunnella. Uskon taiteen voimaan, oman kulttuurin merkityksellisyyteen. Olenko siis sentimentaalinen hölmö? Ihan sama, ei haittaa. Niin kauan kuin me tunnemme jotakin, mitään ei ole lopullisesti menetetty. Työ jatkuu. Satunnaista Google-tilastointia: Suomi ja teknologia 810 000 Suomi ja kilpailukyky 135 000 Suomi ja kansainvälisyys 104 000 Suomi ja kulttuuri 1 480 000 Suomi ja taide 1 110 000 Suomi ja terveys 1 430 000 Suomi ja hyvinvointi 860 000

T A K U 15


Te k s t i : A n n e M a r i R a u t i a i n e n K u v a : K a t j a L ö s ö n e n

. All rights reserved.

lle o h i n ö t y t n e r ri piirtyy nuo ykistää

are a.s 1997-2007 Copyright © FotoW

Kulttuu Anja

– Ensin oli päähenkilön ääni, niin kuin melkein aina. Nuori tyttö alkoi puhua – porista – päässäni. Sitten aloin ottaa selvää, kuka hän on. Anja Snellman kertoo luottavansa intuitioon kirjojensa synnyssä. Päässä porisevaa henkilöä on ruvettava tutkimaan. Tällä kertaa tuosta porisijasta syntyi Anis, teini-ikäinen maahanmuuttaja, muslimiperheen jäsen, joka etsii paikkaansa kahden kulttuurin välissä. Veljille ja siskoille islamin ja isän viitoittamat roolit ovat selvät. Anis haluaa kokeilla muitakin mahdollisuuksia.   Hänen rinnalleen syntyi toinenkin ääni: Zahra, Aniksen ikäinen suomalainen, joka kulkee päinvastaiseen 16 T A K U

ttelee ja m

malat puhu ju e k e rv a P in n a Snellm

suuntaan. Koettu vapaus ei ole johtanut hyvään, hän etsii islamista elämälle rajoja ja mielelle rauhaa.   On kaksi tyttöä, molemmat vilpittömiä omassa maailmankuvassaan ja molemmilla halu pyristellä ulos siitä kulttuurisesta kontekstista, jossa on kasvanut. Parvekejumalat rakentuu tälle dualismille.   – Koen dualismin koko elämässäni, ja se siirtyy myös teoksiini.   Aniksella ja Zahralla oli omat työvuoronsa:   – Kirjoitin toista aamulla, toista illalla, ja lopulta nämä kääntyivät päinvastoin. Aamu-Anis muuttui ilta-Anikseksi. ”Anis F. Muumin halusi kävellä uimarannan poikki punaiset bikinit

päällä mereen. Hallahallahalla. Se oli niin kiellettyä ja kauhistuttavaa, että sen kuvitteleminen nauratti joka kerta.” Kirjan kirjoittamista Snellman kuvaa matkaksi, se voi olla tutkimusmatka, löytöretki, harharetkikin. Koskaan ei kirjaa aloittaessa tiedä, mihin päätyy. Yksi on kuitenkin kahden viimeisen teoksen kohdalla ollut selvää: halu kuvata yhteiskunnan ristiriitoja ja vaatimuksia nimenomaan murrosikäisen tytön kautta.   – Piirrän tarinani nuoren tyttölapsen ihoon. Tytöt ovat mielestäni ne, joissa ajan muutos ja haasteet nimenomaan näkyvät.   Aiheen ajankohtaisuus on osin sattumaa. Päässä porisevasta äänestä ei vielä voi tietää, onko siitä kirjaksi


asti. Parvekejumalien testaamiseen meni poikkeuksellisen kauan:   – Kirjoitin tarinan yhdeksään kertaan, aikaa kului runsaat kolme vuotta.   Eikä monikulttuurisuuskaan ollut heti alusta alkaen selvää:   – En tiennyt, että Anis on somali. Se tuli vasta ajan mittaan.   Somalian kieltä ja kulttuuria Snellman opiskeli omatoimisesti. Kirjan saaman julkisuuden jälkeen hän on ilokseen huomannut, että esimerkiksi Suomi-Somalia-seura ja Helsingin Työväenopisto järjestävät somalian intensiivikurssin ja luentosarjan somalien historiasta ja kulttuurista Helsingissä. Näinkin voi kirjailija ja hänen teoksensa vaikuttaa ajassa.   Parvekejumalat on herättänyt toki paljon laajempaakin yhteiskunnallista keskustelua. Onko se kirjailijan tehtävä: tuoda keskusteluun keskustelemattomia asioita?   – Kyllä. Minulle tämä tehtävä on tärkeä sanataiteen, kielen kauneuden ja sen luomisen ohella.   Romaanissa väkivallan uhka leijuu koko ajan kaiken vilpittömyyden yllä. Aniksen ja Zahran tarinoiden risteäminen ja ratkaisujen vaihtoehdottomuus mykistää lukijan.   – Moni lukija kommentoi, että kirjoissani on aina väkivallan uhkaa. En itse huomaa sitä kirjoittaessani. Ehkä tässä on taustalla sekin, että olen syntynyt ja kasvanut Kalliossa. Siellä tuo uhka oli aina olemassa, kaduilla ja kodeissa. ”On tuulia, jotka kannattelevat putoavaa” Mutta Parvekejumalat on myös runollinen teos. Kielen vivahteet, rytmi ja tunnelma antoivat rankasta aiheesta huolimatta tilan hengittää ja kokea. Tunteisiin samaistuminen on mahdollista nimenomaan vivahteikkaan kielen kautta.   – Tässä dekkarin ja viihtymyksien ajassa korostan mieluusti olevani sanataiteilija ja muistutan, että kirjallisuus on yhdeltä osaltaan sanataidetta. Haluan kirjoittaa voimakasta proosaa, ja se tarkoittaa myös kielellisesti voimakasta.   Yksi viehättävä esimerkki tästä ovat henkilöiden maustenimet: Anis, Fenkoli, Kaneli, Manteli, Vanilja.   – Ne liittyivät tapaan, jolla Anis katselee, tuntee, tunnustelee maailmaa. Nuo tuoksut muistuttavat häntä myös hänen juuristaan, Afrikan tuulista jotka kuljettavat tuoksuja kauas.   Aina pohjoiseen Suomeen asti.

Minun sosiaalinen mediaelämäni Matti Isotalo

S

osiaalisen median kyllästämässä elämässä ollaan tultu mielenkiintoiseen pisteeseen. Siinä pisteessä joko ulkopuolinen taho tai kokija itse tivaa, onko tämä nyt oikeaa elämää ollenkaan? Että eikö olisi nyt vaan parempi, että vetäisi kalossit jalkaan ja kahlaisi syysloskassa kahvilaan lämmittelemään kaveriporukalla? Eihän tietokoneen ääressä voi syntyä kuin keinotekoisia suhteita. Eihän?    Kiistämätön tosiasia lienee, että tietokoneen ja etenkin pelkän tekstimuotoisen keskustelun kautta monet kasvokkain keskustelun hienovaraisuudet jäävät pois. Ilmeet ja eleet sekä äänenpainot loistavat poissaolollaan, kun ruudulle tuupataan kasa merkkejä ja symboleita. Sarkasmin ja ironian kaltaiset taiteenlajit ovat hätää kärsimässä etenkin uusien tuttavuuksien välisessä kommunikaatiossa. Monia lausahduksia joutuukin pehmentämään hymiöllä tai parilla. Näiden asioiden varjolla luulisikin, että tietokone tarjoaa vain kömpelön tavan keskustella etäisyyksien päässä.    Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Korporaalisen presenssin poissaolo nimittäin poistaa lyyriset estot kasvokkain tapaamista jännittäviltä. Monet ujot sielut puhkeavat kukkaan voidessaan kommunikeerata nimimerkin ja suttuisen pikkuvalokuvan takaa. Heille netti tarjoaa ennen kokemattoman kanavan itseilmaisulle. Heille se ”normaali kanssakäyminen” on se kömpelömpi vaihtoehto.    Sosiaalisen median kuten Facebookin, nettikeskusteluiden ja foorumien luomia ihmissuhteita en uskalla mennä arvioimaan laadullisesti. Enkä usko, että kovin moni muukaan on moiseen kykeneväinen. Kasvotusten usein tapaavien henkilöiden suhde voi jäädä pinnalliseksi, vaikka toisen naamavärkkiä saakin tuijottaa hajuraon päässä ihan reaaliajassa. Keskusteluiden taso jää helposti päivän uutisten ja ilmiöiden kevyeen kommentointiin ilman mitään mahdollisuutta saada sen suurempaa yhteyttä keskustelukumppaniinsa. Nettipuolella höttöä on varmasti yhtä lailla, mutta tietynlainen anonyymiys ja ulkoisten osatekijöiden poissaolo helpottavat itse asiaan syventymistä.    Itse olen tutustunut ihmisiin sekä koneen sisä- että ulkopuolelle. Mukavien henkilöiden kanssa olen jatkanut monia juttuja sosiaalisen median kautta. Mutta samoin alunperin netissä tapaamiani henkilöitä olen tavannut myös ”oikeassa elämässä” jälkeenpäin. Ehkä paras esimerkki oli jo erinäisiä vuosia sitten toteutunut pitkäaikaisen nettipeliporukkamme tapaaminen Lontoossa. Euroopan eri kolkista kokoonnuimme pitkäksi viikonlopuksi aikaa viettämään, ja kokoontumispaikaksi sovittiin ison metropysäkin läheinen pieni pubi, kuinkas muuten. Lyhyen esittelykierroksen jälkeen oli häkellyttävää todeta, että tämä tuntemattomien naamojen kavalkadi tuntui välittömästi kuin vanhalta kaveriporukalta. Tähän asti vain netissä tavanneet jatkoivat keskusteluitaan kuin olisivat käyneet koulua yhdessä. Nyt olemmekin tavanneet jo neljä kertaa eri maissa samoissa merkeissä.    Uskon, että Internetin mahdollistaman sosiaalisen median kautta luodut ihmissuhteet voivat olla – niin falskilta kuin se kuulostaakin – laadullisesti yhtä hyviä kuin normaalin kanssakäymisen kautta luodut. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että omalla kohdallani asiaan liittyy kenties syvällä ihmisluonnossa piilevä tarve tavata ihmisiä ilman bittiavaruuden kuilua. Sosiaalinen media toimii näin jatkeena oikealle elämälle. Ja päinvastoin.

T A K U 17


Ugri-

festivaali vaeltaa Uralille

Udmurtialaisen Ekton Korka -yhtyeen j채seni채 Pihakihuissa Karjalaisella kotitalolla. Kuva Eeva Tiainen 18 T A K U


Puhti-duo eli Anne-Mari Kivimäki (harmonikka) ja Reetta-Kaisa Iles kaikalla Vuoksen Kalastuspuistossa. Artistien hätyyttelemäksi joutuu pahaa aavistamatta Ugrijuhlan monivuotinen koreografi Markku Ryynänen. Kuva Eeva Tiainen

Juha Iso-Aho aluekoordinaattori Humanistinen ammattikorkeakoulu Lappeenrannan kampus

Imatralainen Ugrijuhla-festivaali on vuodesta 2000 saakka pitänyt suomalaisten kielisukulaisten eli suomalais-ugrilaisten kansojen lippuja korkealla. Tapahtumaa ovat järjestäneet yhdessä Humanistisen ammattikorkeakoulun Lappeenrannan kampus ja Saimaan Nuorisoseurat ry. Ensi vuoden lokakuussa Ugrijuhlan puuhahenkilöt pakkaavat laukkunsa ja suuntaavat Udmurtiaan. Ugrijuhlassa Imatralla on sen yhdentoista toimintavuoden aikana vieraillut useita kymmeniä esiintyjäryhmiä Udmurtian, Komin, Mordvan, Marin ja Karjalan tasavalloista sekä Setumaalta ja Liivinmaalta. Suomesta ovat olleet mukana uuden kansanmusiikin ja kansanmusiikkipohjaisen rockin nimistä muun muassa J. Karjalaisen Paratiisin Pojat, Pauli Hanhiniemen Hehkumo, Korpiklaani, Puhti, Suden aika, Sanna KurkiSuonio ja Sari Kaasinen.   Musiikin lisäksi mukana on ollut vahvasti tanssi eikä teatteriakaan ole unohdettu. Tapahtuman kuutena ensimmäisenä vuotena nämä kaikki yhdistyivät udmurtialaisen Ekton Korka -ryhmän kanssa yhdessä toteutetussa jatkuvajuonisessa Pihakihut-produktiossa. Pihakihuissa kuljetettiin vuosien 2000-2005 aikana tarinaa toisistaan vieraantuneiden kansojen kohtaamisesta häiden ja lasten syntymien kautta aikuiseksi kasvamiseen ja jäähyväisiin.   Pihakihuissa yleisö sai paitsi seurata esitystä, myös maistella udmurtialais-karjalaisia herkkuja ja osallistua tanssiin sekä muuhun yhteiseen ilonpitoon. Vuoksen rannassa, Karjalainen kotitalo –ulkomuseon pihapiirissä oli elokuisina iltoina tiivis tunnelma elävän tulen loimutessa ja sirmakan tai kubyzin soidessa.

  Ugrijuhlan kautta on levinnyt ainutlaatuisen elämyksellisellä tavalla tietoa Venäjällä asuvista, eri tavoin uhanalaisista noin 2,5 miljoonasta kielisukulaisestamme ja heidän kulttuurisesta aarteistostaan. Kansankulttuuri, joka meillä on jo ammoin siirtynyt arkistotavaraksi, on edelleen osa elävää todellisuutta vaikkapa Marinmaan ja Udmurtian kylissä. Moni suomalainen esiintyjä kokikin festivaalilla melkoisia ahaaelämyksiä saadessaan mahdollisuuden kontakteihin yhtä aikaa niin tutunoloisiin, mutta samalla kuitenkin eksoottisiin kollegoihinsa.   Ugrijuhla on toiminut myös aitona kansainvälisenä oppimisympäristönä Humakin kulttuurituottajaopiskelijoille, joiden panos tapahtuman toteuttamisessa on ollut olennaisen tärkeä. Tapahtuman pienehkö koko ja kevyt organisaatio on taannut sen, että myös tuottajaopiskelijoiden tehtäviin on sisältynyt isoja kokonaisuuksia pelkkien avustavien tehtävien sijaan.   Mutta aikansa kutakin. Jo vuosia Ugrijuhlan järjestäjät olivat kypsytelleet ajatusta isomman esiintyjä-

ryhmän vastavierailusta Udmurtiaan, jonne tapahtuman suhteet olivat alusta alkaen olleet kaikkein tiiveimmät. Toukokuussa 2009 vietettyjen Ugrijuhlan 10-vuotisjuhlien jälkimainingeissa päätettiin organisoida kesälle 2010 pieni tunnustelujoukko ja lähteä juhannuksen viettoon Udmurtiaan.   Vierailun tuomisina olivat paitsi mukana seuranneet koko heinä-elokuun suomalaisia vaivanneet helteet, myös Udmurtian tasavallan Kansallisuuksien ministeriön ja Saimaan Nuoriseurojen välillä tehty alustava sopimus yhteistyöstä Udmurtiassa lokakuussa 2011 järjestettävää tapahtumaa koskien. Neuvottelut ja suunnittelutyöt jatkuvat tammikuussa 2011 Saaristomeren aalloilla Folklandia-risteilyn yhteydessä.   Suomessa järjestettävä Ugrijuhla on ainakin toistaiseksi, ehkä pysyvästikin, luovalla tauolla ja tekijät keskittyvät tässä vaiheessa vierailufestivaalin järjestämiseen EteläUralin maisemissa. Mutta sinnehän pääsee junalla, eikä kestä kuin pari päivää!

Kuvassa (vas.) Salla Seppä, Markku Ryynänen, Juha Iso-Aho (istumassa) ja Ondi Purkey. Kuva Eeva Tiainen T A K U 19


TEKSTI: SANNA POSTI SJÖMAN

NEW YORKIN TOSITV-KOULU Alentavaa, tyhmentävää, roskakulttuuria. Tositelevisiosarjat luokitellaan yleisesti ottaen viihdekulttuurin viemäriliejuksi, mutta katsojaluvut kertovat aivan jotakin muuta. Ja jono New Yorkin tositelevisiokouluun kasvaa yhä pitemmäksi. Robert Galinskystä voi melkein havaita, että hänellä on tausta motivaatiopuhujana. New York Reality TV School -koulun perustajan äänensävy vaatii huomiota. Galinsky perusti koulun 2008 ja hän on ehtinyt valmentaa jo lähes viisi sataa tositelevisiosarjoihin pyrkivää kurs-

silaista viihdemuodon haasteista ja mahdollisuuksista. Kurssi perustuu keskusteluihin ja harjoituksiin, joiden tarkoituksena on maksimoida osallistujien mahdollisuudet tulla valituksi tositelevisiosarjaan.   – Opetamme osallistujia arvostamaan omaa elämäntarinaansa, li-

säämme heidän itsevarmuuttaan ja opetamme heitä käyttäytymään mahdollisimman rehellisesti. Täältä lähtiessä kurssilaiset osaavat kertoa kokemuksistaan ja ongelmistaan sekä osoittamaan mielipiteitään selkeämmin.

y d a e r m ”I’

20 T A K U


” e n i h s to Käytännön harjoitukset perustuvat tanssiin, keskusteluihin sekä silmiinkatsomisharjoituksiin. Koulun kotisivulla löytyvissä videopätkissä kurssilaiset tanssivat silmät suljettuina. He huutavat, tuijottavat toisiaan ja vaativat huomioita. Galinsky ravaa huoneen halki ja osoittaa, ohjaa ja antaa vinkkejä. Osallistujat saavat myös tehdä koekuvauksen oikean tositelevisiotuottajan edessä ja kurssin päätyttyä heille annetaan diplomit ja onnea-matkaan-taputus selkään. Ja sen he tarvitsevatkin. Tositelevisiosarjojen kovan suosion puitteissa yhä useampi on havainnut, että alalla on uramahdollisuuksia. Sarjoihin hakee tuhansia, usein kymmeniä tuhansia, henkilöitä ja kilpa on kovaa. Vain murto-osa Galinskyn oppilaista on päässyt telkkariin saakka, sarjoihin kuten Tyra Banks -show (talkshow) ja Millionaire Matchmaker (jossa osallistujat deittailevat miljonäärejä). Eräs Galinskyn kurssin käynyt mies haki Survivor-sarjaan (Yhdysvaltojen versio Selviytyjät-sarjasta) neljätoista kertaa pääsemättä edes haastatteluun.

  – Hän tuli kurssilleni Oklahomasta parantaakseen mahdollisuuksia ennen viidettätoista hakukertaa. Toivon, että hän onnistuu paremmin nyt, Galinsky sanoo. Maailman ensimmäinen moderni tositelevisiosarja ”The Real World” sai ensi-iltansa MTV-kanavalla vuonna 1992. Sarjan tarkoituksena oli antaa katsojien seurata aivan tavallisia henkilöitä, jotka asuivat saman katon alla. Ja vuosien mittaan tositelevisiosarjat ovat muuttuneet yhä hurjemmiksi. Nykyään sarjoissa kilpaillaan laihduttamisessa, deittailussa ja alastonmalliksi pyrkimisessä. Sarjassa ”The Monastery” osallistujat elelivät luostarissa munkkielämää ja sarjassa ”He’s a Lady” alfaurokset kilpailivat kuka omii naisen roolin parhaiten. Ja jokaisen joka tahtoo jäädä parrasvaloihin myös sarjan päätyttyä, tulee erottua joukosta. – Täydellinen osallistuja on henkilö joka on halukas luopumaan täysin omasta persoonastaan ja paljastamaan maailmalle todellisen itsensä, Galinsky toteaa.

  – Autamme osallistujia pääsemään syvemmälle itseensä. Itse Galinsky seuraa muun muassa Jersey Shore -sarjaa, joka (kuten moni muukin suosittu sarja) koostuu kolmesta pääaineesta: nuorista huomionhaluisista henkilöistä, viinasta ja seksistä. Galinskyn mukaan tämäntyyppisten sarjojen suuri suosio johtuu siitä, että viihdekuluttajat ovat väsyneitä ”kyyniseen ja kontrolloituun” televisioviihteeseen ja janoavat sen sijasta viihdettä joka on ”välitöntä”, ”halveksivaa” ja ”täysin kontrolloimatonta”. Galinskyn koulun seuraava kurssi on jo täysi. Yhä uudet itseluottamukset vaativat vahvistusta, uudet tähdet kiillottamista. ”I’m ready to shine” on hakulomakkeiden yleisin motto. Galinsky saa näillä näkymin jäädä Manhattanin saarelle. Ainakin vielä viikoksi. Lisätietoa koulusta: www.newyorkrealitytvschool.com

T A K U 21


Merja Isotalo

Yksityiset yritykset, julkiset yritykset – yhteiskunnalliset yritykset? Ongelmia on joka taholla, kun taloudellinen tilanne heittelehtii. Kunnat tuskailevat verotulojen ja palvelutarpeiden epätasapainossa, yritykset järjestävät yt-neuvotteluja ja kansalaiset yrittävät selvitä arjessaan. Kolmas sektori tarjoaa kaikille apua, jota kaivataan ohjelmissa ja strategioissa vielä lisää, niin kuin uusia yrityksiäkin. Yhteiskunnallisen yrittäjyyden toimintamalli Kuten voi arvata, otsikko on ministeriökieltä, tällä kertaa se on työ- ja elinkeinoministeriön asettaman työryhmän tehtäväksi annon nimi. Ensi tammikuun loppuun mennessä pitäisi selvittää, miten yhteiskunnallinen yritys toimisi Suomessa. Malli on haettu briteiltä.   Arvioidaan, että meillä on noin 12 000 yritystä, joista suurin osa toimii kolmannella sektorilla ja jotka täydentävät julkista palvelutarjontaa. Niissä voitto sijoitetaan kokonaisuudessaan takaisin yritykseen tai omistajan harjoittamaan yhteiskunnalliseen toimintaan eikä jaeta sijoittajille.   Ongelmaksi ministeriössä on nähty se, että liiketoimintaosaaminen on vaihtelevaa, mikä vaikeuttaa yritysten kasvua, julkista hankintamenettelyä, tilaajan toimintaa ja henkilöstön kehittämistä. Yhteiskunnallisten yritysten kasvumahdollisuudet nähdään kuitenkin suurina. Akavan kannanotto Akavassa ymmärretään kyllä, että kolmas sektori voisi osaltaan ratkaista palvelutarjonnan haasteita.

22 T A K U

Yhteiskunnallisten yritysten toimintamallia käsiteltiin Akavan elinkeinopoliittisessa toimikunnassa EPOssa marraskuun puolivälissä ja silloin hyväksyttiin EPOn julkisen sektorin jaoston kannanotto.   Kannanoton mukaan ongelmaksi voi tulla se, että kilpailu vääristyy, kun yhteiskunnallinen yritys voi myydä palveluita omakustannushintaan, mikä yksityiselle yritykselle on mahdotonta.   Akavassa ei myöskään kannateta ajatusta, että kunnat siirtävät palvelunsa itse omistamiinsa yhteiskunnallisiin yrityksiin. Käytännössä se merkitsisi sitä, että entisistä kunnan työntekijöistä tulisi yrittäjiä, joilla ei kuitenkaan olisi mahdollisuutta yrittäjän voittoihin, kun sen sijaan kaikki riskit kaatuisivat päälle. Järjestystä sekavuuteen Sen sijaan Akavassa toivotaan, että parannusta tulisi kolmannen sektorin liiketoimintaosaamiseen. Samalla tarvittaisiin selkeä jako julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välille. Nythän tilanne on kilpailun ja hankintamenettelyn kannalta huono, kun samaan tarjouskilpailuun voi vastata julkisen sektorin yritys, yksityinen yritys ja kolmannen sektorin yritys, joita kaikkia koskevat eri lait ja joiden toimintaperiaatteet ja -mahdollisuudet ovat hyvin erilaiset.   Akavan EPOn kanta on, ettei tarvita vielä neljättä yritysmallia eikä uusia julkisia tukimuotoja. Meillä jo on nk. sosiaaliset yritykset, joiden työntekijöistä vähintään 30 prosentin pitää olla vajaakuntoisia tai vajaakuntoisia sekä pitkäaikaistyöttömiä ja ne saavat tehtäviensä hoitamiseen erityistukea.

  Veroetuja ei myöskään pitäisi mahdollisille yhteiskunnallisille yrityksille myöntää, koska sekin vääristää kilpailua. Ei tarvita myöskään mitään erillistä yhteiskunnallisten yritysten brändiä, joka pitäisi anoa. Yrityksen yhteiskunnallisuus selviää hankintatilanteissa ilmankin, kun ilmoitetaan, että pääomistajana toimii kansalaisjärjestö, yhdistys tai säätiö. Kevyempi hankintamenettely Akavan EPO pitää mahdollisena kevyemmän hankintamenettelyn luomista. Nythän tilanne on ollut se, että hankintalaki kaikkine tulkintoineen sekä kunnissa että yrityksissä on johtanut sekaviin tilanteisiin. Pienet yritykset ja kolmas sektori saisivat toimintaansa helpotusta ja tukea jo sillä, että raskasta hankintajärjestelmää kevennettäisiin.   Oma näkemykseni on, että hankintamenettelyn toteutumista pitäisi seurata tarkemmin, ottaa oppia hyvistä käytännöistä ja tarjota koulutusta sekä julkisen sektorin hankkijoille eli tilaajille että kaikille tarjouksia antaville yrityksille.   On turha luoda uusia järjestelmiä, kun pitäisi korjata vanhoja niiltä osin kuin niissä on ongelmia. Välillä näyttää siltä, että Suomessa paikataan ehjää keksimällä kokonaan uusia rakenteita ja toimintatapoja, kun ei löydy helppoa tapaa uusia menetelmiä siellä, missä todella on ongelmia. Lue myös Ari Tolvasen blogi aiheesta Yhteiskunnalliset yritykset rantautuvat www.taku.fi/kulttuurin kahinaa.


Lapsuuden koti Levy: Muksut: Viisumi keväästä syksyyn (1967) Biisi: Liisankadulla

maan omaa elämää. Erityispisteet siitä, että kappaleessa kiivetään harjulle katselemaan kaupungin valoja. Itse istuin usein kotikaupunkini Harjulla tekemässä samaa. Melko varman muistikuvan mukaan noihin valojenkatselutilanteisiin liittyi asiaankuuluvaa, epävarmaa pussailua.

n Muistoihin lapsuudenkodista liittyy monia levyjä ja kappaleita – ihan oikeaa lastenmusiikkiakin – mutta tähän valintaan liittyy tarina. Isäni oli vuosia kaiholla muistellut levyä, jota oli nuoruusvuosinaan kuunnellut varsin usein Kuopion pääkirjaston musiikkiosastolla. Levyä ei sen pienen painosmäärän takia ollut kuitenkaan löytynyt yli kahteen vuosikymmeneen mistään divarista. Sattumalta kävi ilmi, että levy kuului Jyväskylän kaupunginkirjaston musiikkiosaston ei-lainattavaan kokoelmaan. Pitkällisen väsytystaistelun ja kirjallisen pyynnön(!) jälkeen musiikkiosaston hoitaja lupasi levyn pikalainaan yhden yön yli ja isäni sai äänitettyä sen kasetille.   Tarinaan liittyy myös jollain kesälomamatkalla toteutunut pyhiinvaellus pääkallopaikalle Kruununhakaan. Hautaustoimisto, johon laulussa ruumisarkkuliikkeenä viitataan, toimii edelleen Liisankatu 25:ssä. Myöhemmmin Muksujen tuotanto julkaistiin myös CD-muodossa.   Lienee sanomatta selvää, että tähän kaikkeen liittyvä hienous on auennut minulle vasta myöhempinä aikoina.

Aikuistuminen Levy: Foo Fighters: In Your Honor (2005) Biisi: koko CD 2

Ensirakkaus Levy: Tehosekoitin: Varoittava esimerkki (1998) Biisi: Syksy saapuu – vanha suola janottaa

n Tämä lokakuussa julkaistu levy on pyörähtänyt ilmestymisensä jälkeen läpi useamman kerran päivässä ja näyttää olevan myös Spotify-tilini soitetuin kappale. Hieno artisti, hieno levy, hieno biisi.

LEVY

Tällä palstalla vaihtuvat kirjoittajat paljastavat elämänsä ja levyhyllynsä salaisuuksia ennalta määrättyihin teemoihin liittyen. Tällä kertaa levysalaisuuksiaan paljastaa kulttuurituottaja Ville Niutanen.

HY

LLY

n Aikuistumisen hankalan käsitteen (ja ehkä sen edelleen eräänlaisessa vaiheessa olemisen) vuoksi valitsin levyn, joka on pysytellyt soitossa useamman vuoden ajan. Kesällä 2005 Siviilipalvelukseni oli päättymässä ja olin aloittamassa syksyllä kulttuurituotannon opinnot. Tuohon aikaan kuului tämän levyn lisäksi monien elämän realiteettien kohtaamista ja jonkinlaisen, ehkä hiukan hukassa olleen suunnan löytymistä.   Tähän levyyn liittyy olennaisesti se, että se kuunnellaan läpi kokonaan.

Nyt Levy: Jo Stance: Jo Stance (2010) Biisi: No More Tears

n Biisi, joka jostain syystä kolisi ilmestyessään ja kolisee yhä. Kappaleen lyriikat onnistuivat (tuon ajan minän mielestä) mystisesti kuvaa-

T A K U 23


Henni Laitinen

Työnohjaaja auttaa selviämään paineista Erityisesti taide- ja kulttuurialalla olevilla olisi tarvetta työnohjaukselle, uskoo hiljattain työnohjaajaksi valmistunut Kaisa Koskinen. Rva K. A. Koskisen tilitoimistoa 14 vuotta pitänyt Kaisa Koskinen päätti kouluttautua työnohjaajaksi huomattuaan, ettei voinut auttaa asiakkaitaan näiden kaikissa ongelmissa. Iso osa Koskisen asiakkaista on taiteilijoita ja yksityisyrittäjiä, jotka kärsivät työssään paljon muistakin kuin raha-asioihin liittyvistä paineista, kuten uupumuksesta tai työpaikan huonosta hengestä.   Työnohjausta on perinteisesti käytetty teologisella sekä sosiaali- ja terveysaloilla. Koskisen mielestä on kuitenkin tärkeää, että sitä alettaisiin suosia myös yksityisellä sektorilla. Useissa yrityksissä työnohjausta käytetään kyllä korkeimmassa johdossa, mutta Koskisen mielestä fiksu johtaja veisi prosessin läpi koko työyhteisön. Jatkuva muutoksen tarve aiheuttaa paineita Koskinen uskoo, että työongelmien ja -uupumuksen takana on nopeasti muuttuva maailma ja sen asettamat odotukset. Hän huomauttaa, että teknologia kehittyy ihmistä nopeammin, minkä vuoksi työntekijöiden on jaksettava sopeutua ja uudistua jatkuvasti.   – Tämä on mennyt tällaiseksi keisarin uudet vaatteet -ilmiöksi. Sen sijaan, että voisi näyttää osaamistaan, joutuukin peittelemään asioita, joita ei osaa, Koskinen sanoo.   Työnohjauksen avulla Koskinen pyrkii auttamaan nopean muutoksen kourissa kärsiviä. Hänen työnsä perimmäinen tarkoitus on

24 T A K U

auttaa ihmisiä löytämään ongelmansa ja ratkaisut niihin. Valmiita vastauksia ei Koskisella ole, vaan hänen taitojensa avulla asiakkaat löytävät ne itsestään.   Keskustelu on iso osa työnohjausta, mutta Koskinen käyttää mielellään myös erilaisia toiminnallisia työtapoja. Niiden avulla asian ydin löytyy usein nopeasti, jolloin ratkaisujakin voi alkaa etsiä heti. Työntekijä voi esimerkiksi hahmottaa oman paikkansa organisaatiossa nopeammin piirtämällä kuin keskustelemalla. Ryhmäohjaus auttaa löytämään uusia näkökulmia Koskisen mielestä hyviä ratkaisuja omaan työhön voi löytää myös yllättäviltä tahoilta. Hän pitää hyvänä metodina ryhmäohjausta. Antoisinta on, jos työnohjaukseen osallistuu ryhmä eri alojen osaajia, jotka eivät työskentele samassa paikassa. Mitä erilaisemmilta aloilta työntekijät ovat, sen parempi.   – Samassa ryhmässä voisi olla vaikka logistiikkakeskuksen työntekijä, kaupanmyyjä, pankinjohtaja ja taiteilija, Koskinen suunnittelee.   Ryhmässä keskustellaan jokaisen omista kokemuksista ja eri työtilanteista selviytymisestä, joista voi saada apua sitten omaan ongelmaan. Aivan pienistäkin yksityiskohdista voi löytää täysin uuden näkökulman, ja ryhmän vertaistietous karttuu.   Työnohjaus on vuoden, puolentoista vuoden mittainen prosessi. Alussa määritellään tavoitteet, joiden saavuttamista tarkastellaan ohjauksen puolivälissä. Lopussa vielä arvioidaan tulokset. Jokainen prosessi on luonnollisesti yksilöllinen, mutta jos se kestää yli kaksi vuotta, kannattaa Koskisen mielestä alkaa harkita jo työnohjaajan vaihtoa, sillä kehitystä tuskin enää tapahtuu. Väkisinkään ei voi ketään ohjata, vaan ohjattavan täytyy uskoa, että siitä todella on hyötyä.


Taiteilijan on osattava uusiutua Taiteilijan työssä suurimpia ongelmia ovat Koskisen mielestä kiire ja rahanpuute. Työnohjaukselle olisi todella tarvetta, mutta harvalla alan ihmisellä tai järjestöllä on siihen varaa. Työssään Koskinen näkeekin erityisesti rahapuolen ja ihmettelee, kuinka usein kovin pienellä rahamäärällä tehdään niin korkealaatuista taidetta. Myös alan kova kilpailu aiheuttaa valtavasti paineita. Koko ajan pitäisi uusiutua ja kaivaa itsestään uusia puolia. – Taiteella ja kulttuurilla on todella suuri merkitys ihmisten elämään. Työnohjauksella moni taiteilija voisi saada itsestään irti vielä enemmän, Koskinen uskoo.

Lähde: Suomen työnohjaajat ry

Valokuva: Leena Saarela

Työnohjaus - Työnohjaus on koulutetun ohjaajan avulla tapahtuvaa oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä. - Työnohjauksen tavoitteena on saada ohjat tava näkemään itsensä ja työnsä entistä tarkemmin, mikä auttaa työssä jaksamista ja terveenä pysymistä. - Työnohjaus ei kuitenkaan ole terapiaa tai työhön perehdytystä. - Sopivaa työnohjaajaa voi etsiä vaikkapa osoitteen www.suomentyonohjaajat.fi/ tyonohjaus/miten.php kautta.

TAKUn jäsenille on tarjottu mahdollisuus kahteen ASLAK-kuntoutukseen. Kuntoutus on järjestetty Mikkelissä Anttolanhovin luonnonkauniissa maisemissa. Anttolanhovin kuntoutustoiminta keskittyy työikäisen väestön työhyvinvoinnin parantamiseen. Kuntoutuksen tavoitteena on luoda oppimisprosessin avulla edellytyksiä kuntoutujan työkyvyn säilymiselle ja pitkäaikaiselle paranemiselle. Mikäli haluat mukaan, seuraa sähköistä tiedotustamme. Alustava päätös uudesta kurssista vuodelle 2011 on saatu. Tämän vuoden kuntoutujat kuvassa vasemmalta ylhäältä Sanna Savolainen (kouluttaja), Liisa Söderlund, Auni Myöhänen, Arja Saastamoinen, Risto Ojanen, Olga Horila, Seija Mantere, Johanna Forsius ja Eeva Ojalehto (kouluttaja). Alhaalla vasemmalta työnantajien edustajat Arja Laitinen, Leena Saarela, Mikko Härö ja Eero Pulkkinen.

T A K U 25


Panu H채meenaho

26 T A K U


Leikki on lapsen työtä – ja työ aikuisen leikkiä? Työ on suomalaisille pyhä asia Ronja-Ilona Junkkari

Viime vuonna vietettiin EU:n luovuuden ja innovoinnin teemavuotta. Opetus- ja kulttuuriministeriö laati hiljattain tulevaisuuskatsauksen ”Osaava ja luova Suomi”. Luovuuden ja innovatiivisuuden tavoittelu on taide- ja kulttuurialoilla tuttu juttu. Nuoreksi trendiksi se on kuitenkin saavuttanut laajemmalti jo lähes myyttisen sävyn. Innovaatiot tuntuvat monista salaperäiseltä nerojen yksinomaisuudelta, vaikka joka ikinen ihminen on lapsena luova. Mihin tuo taito oikein katoaa vuosien myötä?

Haemme

Innovaatiot ovat pienen, Kiina-ilmiön vallassa kouristelevan Suomen elinehto, kun kotimainen tuotanto muuttaa muotoaan. Työympäristöjen on reagoitava nopeisiin käänteisiin ja kyettävä uudistumaan. Vaadittuja ihanteita ei kuitenkaan läheskään aina saavuteta. Pahimmillaan nopeasti muuttuvat olot aiheuttavat yksilön kuormittumista johon nivoutuvat usein monenlaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat. Yhtäkkiä jokaisen kansalaisen pitäisi omata erinomaiset itsensä johtamisen taidot, vaikkei sellaisia missään ole opetettu. Suurempien kansojen perässä tallaajina meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus oppia toisten virheistä.

Olemme tunnettuja uutteruudestamme ja hyvä niin – mitenpä muutenkaan näin rankoissa oloissa olisi pärjätty. Kansanperinteestämme löytyy paljon työhön liittyviä elämänohjeita: ”Ahkeruus kovankin onnen voittaa” ja ”Työ tekijäänsä kiittää”. Yllättävän monet sananlaskut ovat kuitenkin raatamista arvostelevia. ”Ei terve ruumis työtä kaipaa” ja ”Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä” Entäs sanonta ”Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”? Ja siitä kun olisi luovuudessa kyse, rohkeudesta unelmoida ääneen ja kurkotella yhdessä taivaisiin. Sitähän lapset tekevät ja heille kaikki on mahdollista. Ikävät asiat unohtuvat mielikuvitusmatkalla ja tylsännäköinen paperi on hetkessä täynnä värejä ja elämää. Kuka kum-

ONIOSAAJAA

LUOVAN TYÖN M

aloitteinen ja nä joustava, omasi en se uk el lv pa Tervetuloa itsevarma ahjakkuus. Olethan nl no on lu n to lo uu ennakkol öksiä. Taidat pelkää suuria päät kä et n, ne yi yk ök ty ja yhteis tisyyden. den ja rohkean kriit poliittisen korrektiu orittanut s asepalveluksen su Olet 20–30-vuotia aat rautaisen etroseksuaali, om m a av itt io nn ku perinteitä työkokemusta hintään 10 vuotta vä ja n se uk m ke elämänko en nepotismi ja a termit solidaarin uj tt tu at ov lle nu alalta. Si näinen yrittäjä grafia. Olet synnyn no or lip aa si so a iv regenero maathan ideointitiimissä. O en is m ih 60 ia im to ja osaat rgalaktista ia etkä pelkää inte er av -k ok bo ce fa yli 3000 verkostoitumista. kaikki rajat äsi mahdollisuuden äm el lle nu si e m Tarjoam emättömään miseen ja ennennäk ty is äl nv ai ns ka n ylittävää olet valmis een, jonka myötä is em en et n ee is ill mihin ammat ohtamaan kaiken, un ja n ää lk se si eä puukottamaan its tä et ole edes kovasi. Tästä työs us t llu te vi ku n ne olet en oida! uskaltanut unelm

T A K U 27


ma on keksinyt, ettei aikuinen saisi leikkiä? Täällä istutaan selkä suorana ja hiljaa kuin kirkonpenkissä, oli sitten kyse työpaikan palaverista tai lempibändin konsertista! Onko työn arvo sen tuottavuudessa? Osaavat aikuisetkin olla kekseliäitä. Vapaaehtoinen urakointi ja erilaisten mielikuvituksekkaiden tapahtumien järjestämisinto lisääntyy lamaaikoina. Ainutlaatuinen ajankohtainen ilmiö ovat palveluvaihtoringit. Ne käyttävät ”paikallisrahaa”, jonka luonne on palauttanut rahan käsitteen alkujuurilleen. Kyseessä on mielikuvitusvaluutta, jota lasketaan pisteinä ja jolla on vain välinearvo. Kaikki työ on keskenään samanarvoista ja vaihtokauppaa on rajoitettu vain niin, että kukaan ei voi pelkästään joko antaa tai ottaa vastaan. Muuten jokainen voi tarjota juuri sellaisia palveluksia joita haluaa, sen verran kuin haluaa.   Palkkatyöltä ei uskalleta vaatia paljoa. Rahan eteen voi tehdä myös epätyydyttäviä asioita ja kestää huonojakin ilmapiirejä. ”Sehän on vain työtä”, vapaa-aika ja harrastukset ovat asia erikseen. Miksi leikin ja työn pitäisi olla toisistaan irrallisia asioita? Miksei työtä voisi ajatella puuhasteluna, mukavana ja osin leikkisänä askareena? Ei kukaan voi olla luova, jos ei uskalla vaihtaa joskus perspektiiviä, sekä miettiä myös, mikä on työn arvo itselle ja muille.   Työskennellessäni taannoin kesäapulaisena eräässä viestintäalan pikkufirmassa sain kantapään kautta todeta, että pelkkä idealismi ei riitä. Jotta kunnianhimoisilla tavoitteilla olisi mitään mahdollisuutta toteutua, vaatii luovuuden tukeminen johtoportaalta organisointikykyä, kommunikointitaitoja, vallan järkevää jakamista ja ennen kaikkea valmiuksia pitää yllä ihmisten välistä luottamusta. Johtajan mukaan 40 % työajasta oli pyhitettävä luovalle laiskottelulle (3M:llä, yhdellä maailman menestyneimmistä monialayrityksistä, vastaava luku on 15%) ja hän uskoi yrityksensä olevan todellinen luovan työn edelläkävijä. Olin aluksi haltioissani esimieheni ihanteista, mutta ihastus muuttui sääliksi ymmärrettyäni, kuinka liemessä hän oli oman illuusionsa kanssa. Yrittäjä pakoili ulosottomiestä, palkkoja ei kuulunut, eikä kukaan tarkalleen ymmärtänyt omaa työnkuvaansa, saati koko puljun tarkoitusta.

28 T A K U

Luovuus on rohkeutta opetella ajattelemaan itse Luovuus on sitä, että osaa ja uskaltaa käyttää aivojaan toisin kuin suurin osa ihmisistä. Se on sitä, että näkee laajemmin, kykenee yhdistelemään kokonaisuuksia ja kehittelemään niiden pohjalta tuoreita ideoita. Sitä on myös rentoutumisen ja unelmoinnin taito sekä hauskanpito. Luovuus on tahallista poistumista tavanomaisilta poluilta, sääntöjen rikkomista, riskien ottoa, harhaan astumistakin - ja virheistä oppimista. Luovuus on jatkuvaa kasvua. Se ei siis suinkaan ole mitään naiivia haihattelua. Opetetaanko kouluissamme näitä asioita? Peruskouluopetuksen haaste olisi yhdistää luova ajattelu ja looginen, analyyttinen taitavuus – opettaa tulevat aikuiset tasapainottamaan itse aivojensa työskentelyä. Tämä vaatisi kohtalaisen suuria uudistuksia ja ponnisteluja, mutta tulokset olisivat hedelmälliset.   Läänintaiteilija Jaana Räsänen pohti kolumnissaan ”Herää luovuus” TAKU-lehdessä 3/2009 peruskoulun vastuuta luovuuden vaalimisessa. Aivotutkija Matti Bergströmin mukaan luovuus on peittyvä ominaisuus, josta 4-vuotiaalla on käytössään 90 % ja 40-vuotiaalla enää 20–25 %. Jos tavallisella aikuisella on käytössään enää vain murto-osa luovuudestaan, eikö älykkäästi toimivan ”innovaatioyhteiskunnan” olisi parempien

tulosten aikaansaamiseksi käännettävä koko opetussuunnitelma täysin päälaelleen? Eikö opetukseen pitäisi sisällyttää lapsen vanhetessa yhä enemmän luovia oppimismenetelmiä sekä taito- ja taideaineita niiden vähentämisen sijaan? Luovuuttaan optimaalisesti käyttävien ihmisten tiedonjano saa heidät kyllä oppimaan kaiken tarpeellisen ja muu maailma pitää huolen heidän ”järkevöittämisestään”.   Perinteinen kouluopiskelu ei johda aiheen sisäistämiseen, ainoastaan lyhytkestoiseen päntättyjen asioiden ulkoa muistamiseen. Eikö olisi jo korkein aika tehdä asialle jotain? Miksi rakennemuutoksia tehdään vain säästösyistä, taloudellisen pakon edessä? Yhdistetään ja keskitetään, kuormitetaan ja jätetään heitteille! Mihin hävisi hyvinvointivaltion mantra ennaltaehkäisy? Kun hädissämme ulvomme yhä uusien innovatiivisten ratkaisujen toivossa kuin susilauma kuuta, on myös uskallettava ottaa konkreettisia askelia kohti yhteiskunnallisia visioitamme, eikä vain istua kammioissamme tihrustamassa kaukoputken läpi eilisen taivaan tähtiä. Kirjoittaja on mediaviestintään kouluttautunut sanataiteen opiskelija, joka on opiskellut ja työskennellyt eri aloilla Suomessa sekä yhteensä kolme vuotta Keski-Euroopassa.

Vuorovaikutus ihmisten ja kulttuurien kesken edistää luovuutta. Vuorovaikutus ihmisten ja kulttuurien kesken estää luovuutta. Molemmat totuudet kannattaa pitää mielessä.


SMIRGELI nunnalupaus Mieheni maksoi sähkölaskun. Hän maksoi myös vesilaskun, tvluvan ja päivähoitomaksut. Totta puhuen, hän maksoi ihan kaikki. Hän käy myös kaupassa, säännöllisesti, joka perjantai ja tekee ruokaostokset. Tällaista se on, kun on ottanut puolisokseen naisen, jonka nunnalupaus on rikottu. Kerrotaan, että ennen muinoin Pohjanmaalla naisilla oli tapana ottaa tansseihin mukaan oma pankkikirjansa. Tämä varotoimenpide suoritettiin siltä varalta, ettei tanssiin hakijalle kävisi niin hullusti, että veisi valssin pyörteisiin ”tyhjän tytön”, mitään toimittamattoman piikarukkasen, jolle ei ole perintöä tulossa eikä luvassa. Seurustelukin solahti sitten sujuvasti heti oikeisiin uomiinsa, kun kukin tiesi, mitä on odotettavissa. Sekavina nykyaikoina tällaisia selkeitä signaaleja on vaikea löytää. Myönnän, että minunkin kohdallani viestittely on ollut varsin ristiriitaista. Toisaalta minulla on tarjottavana kielitaitoa ja kauneustajua. Toisaalta taas olen pennitön tyhjäntoimittaja; hyödyttömän henkevyyden perään haihattelija. Tällainen luonnonluoma sopii siis mainiosti Taiteen palvelijaksi. Köyhyyteen kuin itsestään tuomittuna ei ole vaikeus eikä mikään sitoutua koko sielullaan Taiteen morsiameksi. ”Pro Arte” lausuin minäkin nuoruuden hehku otsallani, valmiina kyntämään milloin mitäkin mutapeltoa, pyyteettömästi ja palkkiotta. Mutta kuten tunnettua, nunnilla on kirouksensa. Katolinen kirkko ratkoi ongelmia menneisyydessä varsin mutkattomasti; luostareista syntyneet lehtolapset saattoivat päätyä Paavin hoviin arvostettuihin luottotehtäviin. Nykyisin, kun kaiken pitää olla niin läpinäkyvää, ettei lopulta enää mitään nää, nunnien seksuaalisuuskin kuohuttaa toisella tapaa. Osa on julistautunut lesboiksi, osa elää avoimesti parisuhteessa vapautuksen teologin kanssa. Täällä Pohjolassa, jossa Martin Lutherin vaikutus on ollut vuosisataista, me tiedämme kyllä, että on parempi naida kuin

pIPANOITA PÄTKÄTYÖLÄISEN päiväkirjaSTA. lue lisää & KOMMENTOI: HTTP:///WWW.SMIRGELI.FI

palaa. Siitä huolimatta Taiteen luostarilaitos pitää pintansa. Taiteen palvelijattaren on parempi yhä edelleen sitoutua köyhyyteen ja naimattomuuteen. Maallista hyvää ei sovi tavoitella. Taiteen palvelijalle riittää itse Taide ja sen hurmioittava vaikutus koko elämään. Moni nunnasisarista toteaakin, että valinta on jokaisen itse tehtävä. Voi elää niin kuin tavis, pähkäillä luottokorttilaskujen ja matkavarausten ristiaallokossa tai omistautua Taiteelle ja luopua muusta. Libero arbitrio ja libido luovat kuitenkin yllättäviä yhdistelmiä.Taiteen luostarilaitoksen uskonsisaret ovat yllättävän usein yksinhuoltajia. Kaltaisiani kaksinhuoltajia riepoo taas jatkuva riittämättömyyden tunne, joka varmaan ennen pitkää johtaakin luonnolliseen lopputulokseen eli yksinhuoltajuuteen. Epävakaat maallikot kun eivät näet jaksa kauaa kannatella toisen uskoa näkymättömään leipään. Voisiko nunnalupauksen siis peruuttaa? Olisiko Taiteemme luostarilaitoksella kenties syytä uudistua? Voisiko ajatella, että naisen omistautuminen ilmaisun tarpeelle olisi vain osa hänen tarpeistaan, yhtä luonnollinen osa kuin vesilasillisen juominen janoisena? Harva olettaa, että lasi kraanavettä muokkaa hänestä olentoparan, joka omistautuu Ikuisen Janon Ajatukselle; nesteytyneen naisihmisen, joka ei kykene nälkäänsä tyydyttämään, ilman että kokisi tekevänsä jotakin hävettävää ja jöröä. Miksi siis itseilmaisun autuuden tulisi kattaa kaikki muut inhimilliset tarpeet? Näin 2000-luvulla tämä ajatus tuntuu arvelluttavan radikaalilta. Pitänee vain toivoa, että uskollisimmat vierailijani vaihtaisivat paikkaa. Epäonnen sijasta menestys voisi asettua taloksi, vaikkapa vain vähäksi aikaa, niin että puolisoni saisi hengähtää. Ja minä saisin maksaa iloisena laskuja!

Opas nuorelle naistaiteilijalle. Faktaa: Naimattomuutta pidettiin ennen naistaiteilijalle soveliaimpana ratkaisuna. Edelleenkin naistaiteilijoista elää naimattomina ja perheettöminä suurempi osa kuin miestaiteilijoista. (Karhunen, Paula, 1993: A portrait of a woman as an artist: Some research results concerning the career paths of female artists. Taiteen keskustoimikunta. Helsinki.) Vinkki nuorelle naistaiteilijalle:: Hanki haaremi. Kohtele puolisoitasi tasapuolisesti ja rakastavasti. Anna heidän hoitaa lapsesi. Hanki perintö. Pestaudu yksinäisen vanhuksen hoitajaksi. Saat ainakin asua ilmaiseksi. T A K U 29


Geokätköily avaa uusia mahdollisuuksia lähimatkailulle Anne Mettälä toiminnanjohtaja Po h j o i s - Ky m e n K a s v u r y

Geokätköily on kaikenikäisille sopiva ulkoiluharrastus, jossa etsitään maastoon tai kaupunkeihin piilotettuja kätköjä joko kartan, gpslaitteen tai kännykän avulla. Parasta on, että kukin voi harrastaa lajia omalla tavallaan. Itse lukeudun joukkoon, joka mieluummin kiertää upeissa luonto- ja kulttuurikohteissa. Sellaiset paikat siis kiinnostavat, missä on jotain muutakin näkemisen ja kokemisen arvoista kuin pelkkä muovipurkki kivenkolossa. Jotkut käyttävät harrastuksesta nimitystä aarteenetsintä. Sellaisille henkilöille tärkeintä on itse kätkön etsintä ja varsinkin sen löytäminen.    Harrastuksen etiketin mukaan geokätköilyä ei saa käyttää kaupallisiin eikä ideologisiin tarkoituksiin. Se antaa kuitenkin vapaat kädet tuoda esiin esimerkiksi paikallisia kulttuurikohteita ja paikallishistoriaan liittyviä kohteita. Esimerkiksi Iitissä sijaitsevat Lyöttilän linnoitukset.   (GC2FP40) avaa kansantajuisesti ensimmäisen maailmansodan tapahtumia paikallisten ihmisten silmin nähtynä. Tällainen aikaan ja paikkaan sidottu kertomus on kaikkien luettavissa kätkökuvauksessa. Maailmanhistoria saa aivan uudenlaisia merkityksiä, kun itse kiertää Lyöttilän maalinnoituksessa multikätköä etsimässä. Kylätaloille näkyvyyttä Pohjois-Kymen Kasvun kylätalosarja esittelee pohjoiskymenlaaksolaisen Leader-toimintaryhmän rahoittamia kylätaloja. Näin saadaan myönteistä näkyvyyttä maaseudulle. Maine rakentuu todelliseen tekemiseen eikä rahalla tehtäviin imagokampanjoihin.   Elimäen Vilppulan Nuorisoseuran seurantalo (GC2JBB) ja Selänpään Asemayhdistyksen rautatieasema (GC2D92N) ovat saaneet jo runsaasti kiittävää palautetta kätköilijöiltä. 30 T A K U

Kokouksen lomassa liikuntatuokio geokätköillen.

Kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten entisöinti kiinnostaa myös sellaisia, jotka eivät vielä ole ennättäneet käydä paikan päällä omin silmin todistamassa peruskorjausten etenemistä.   Internetissä Elimäen Vilppulan Nuorisoseuran kätkösivustolla on ollut puolen vuoden aikana 438 yksittäistä kävijää kymmenestä eri maasta. Yksittäisiä käyntejä sivustolla on ollut noin 900. Kätkön on käynyt paikan päällä katsastamassa 91 henkilöä.   Paikallista kulttuuritoimintaa esitellään esimerkiksi Haminan Seudun Tanssijat ry:n mysteerikätköllä (GC1Y3P2). Kätkökuvauksessa kuvataan 25 vuotta täyttäneen yhdistyksen toimintaa sekä harrastuksen rantautumista Suomeen. Lähimatkailua parhaimmillaan Lisää näkyvyyttä saadaan laittamalla liikkeelle oma reissaajia (travel bug ja geokolikko). Pohjois-Kymen Kasvun joulupukkikolikko on matkannut Suomen länsirannikon kautta Hollantiin. Internetistä voi seurata reissaajien ja kolikoiden reittiä ympäri maailmaa.   Lukuisat paikalliset luonto- ja

kulttuurikohteet ovat saaneet oman kätkönsä. Muovipurkkeja on piilotettu esimerkiksi maisemakohteisiin sekä muistomerkkien, kirkkojen ja muiden paikallisten nähtävyyksien läheisyyteen.   Matkailullinen elementti tulee geokätköilyyn itsestään. Kyse ei ole pelkästä internetissä surffailusta: kätköt käydään paikan päällä katsastamassa ja kirjoittamassa oma kätköilynimimerkki lokikirjaan. Vasta sen jälkeen merkitään kätkö löydetyksi internetissä kätkön sivustolla. Muutama matkailu- ja ohjelmapalveluyrittäjä on jo lisännyt geokätköilyn palveluvalikoimaansa. Ryhmille saadaan näppärästi koottua erilaisia reittejä lähiseudun kaupungeista ja maaseudulta. Kohteet saadaan valittua kunkin matkailijaryhmän omien mieltymysten mukaan.   Geokätköily yhdistää satelliittipaikannuksen, tietotekniikan, internetin, liikuntaharrastuksen ja lähimatkailun. Harrastukseen koukkuun jäänyt ei voi muuta kuin todeta: maailma näyttä erilaiselta geokätköilijän silmin.


Selänpään rautatieasema

Mitä on geokätköily?

Kätkö on yleensä muovirasia, jossa on lokikirja, kätkötiedote, kyniä, teroitin ja mahdollisesti reissaajia.

Yläkuva: Iitin Pyrinnön TB, laitettiin matkaan, kun urheiluseura täytti 100 vuotta. Alakuva: Lyöttilän linnoitus, korsu.

Geokätköily on hauska koko perheelle sopiva ulkoiluharrastus. Geokätköilyssä etsitään GPS-satelliittipaikannuksen avulla mielenkiintoisiin paikkoihin piilotettuja kätköjä. Kätköjä on piilotettu kymmeniä tuhansia ympäri maailmaa ja Suomestakin löytyy yli 16 000. Kätköjä sijaitsee niin kaupungissa kuin retkeilyalueilla, normaaleita tienvarsi- ja maastokätköjä unohtamatta. Olet todennäköisesti tietämättäsi kulkenut päivittäin monen kätkön ohitse!    Kätköilijöitä on Suomessa lähes 10 000. Joka päivä tulee uusia harrastajia kymmenittäin lisää. Geokätköilyä voi harrastaa jokainen. Geokätköily on monipuolista: voit etsiä kätköjä yksin tai ystävien kanssa, jokainen kätkö on omanlaisensa ja voit piilottaa myös itse uusia kätköjä.    Geokätköilijä piilottaa kätkön eli rasian, jossa on lokikirja, kätkötiedote, kynä ja mahdollisesti jotain mukavaa vaihtotavaraa. Hän määrittää piilon sijainnin satelliittipaikantimella ja julkaisee internetissä kätkön koordinaatit sekä muita vihjeitä. Geokätköjen kuvaukset ovat geokätköilyn kansainvälisellä sivulla http://www.geocaching.com. Muut harrastajat voivat sitten etsiä kätkön. Geokätköily on monipuolinen harrastus Jokainen löytää geokätköilystä itseään kiinnostavia puolia ja sitä voi harrastaa omalla tavallaan. Extreme-urheilijalle sopivat haastavat kalliokiipeily- tai sukelluskätköt, pulmatehtävien ystävä viihtyy mysteerien parissa ja erähenkinen voi etsiä kätköjä tiettömien taipaleiden päästä. Harrastuksen aloittamiseen et tarvitse edes GPS-laitetta, sillä monet geokätköt on mahdollista löytää pelkän kartan avulla. Jos kännykässäsi on GPS, niin sinulla on jo kaikki tarpeellinen valmiina.

Lähteet: www.geocaching.com l www.geocache.fi l www.geokatkot.fi T A K U 31


Marika Ojala TJS Opintokeskus

Yhdistyslaki muuttui Maallikkotilintarkastajista toiminnantarkastajia, etäosallistuminen mahdolliseksi

U

usi yhdistyslaki astui voimaan syyskuun alussa. Sen myötä maallikkotilintarkastus muuttui toiminnantarkastukseksi ja jäsenet saavat mahdollisuuden osallistua etänä yhdistyksen päätöksentekoon. Etäosallistumisen tarjoamisesta päättää kuitenkin viime kädessä yhdistys itse. Lisäksi lakiin kirjattiin selvyyden vuoksi auki mahdollisuus tehdä yksimielinen päätös ilman yhdistyksen kokousta (17§) ja hallituksen vastuu huolehtia hallinnon, varainhoidon ja kirjanpidon järjestämisestä (35§). Mikä muuttui tarkastuksessa? Uusi toiminnantarkastus vastaa aiempaa maallikkotilintarkastusta. Nyt tehdyllä lakimuutoksella tehtiin kuitenkin kahden seikan kohdalla selvä ero aiempaan. Toiminnantarkastajalta ei edellytetä laskentatoimen ja tilintarkastuksen opintoja, kokemusta tai tilintarkastustutkintoa. Tilintarkastaja tarkoittaakin vastedes pelkästään auktorisoitua KTH tai HTM-tarkastajaa. Toiminnantarkastukseen ei myöskään sovelleta kansainvälisiä standardeja, joita vaaditaan tilintarkastuslaissa. Toiminnantarkastukseen ja tilintarkastukseen vaadittavia rajaehtoja muutettiin huomattavasti uuden lain myötä. Yhdistys voi valita itselleen toiminnantarkastajan, jos vain yksi ehto seuraavista täyttyy: · taseen loppusumma on yli 100 000 euroa (aiemmin 340 000 euroa) · liikevaihto tai vastaava tuotto on yli 200 000 euroa (aiemmin 680 000 euroa) Yhdistyksen liikevaihtoon ei lueta yhdistyksen saamia yleisavustuksia. · palveluksessa on keskimäärin enemmän kuin kolme henkilöä (aiemmin yli 10 henkilöä).   Toiminnantarkastus tehdään ensisijassa jäsenten tiedontarpeita varten. Toiminnantarkastus on laillisuustarkastusta, ei toiminnan tarkoituksenmukaisuuden tarkastusta tai arviointia. Lakisääteinen toiminnantarkastus jättää kuitenkin yhdistyksille varaa itse määritellä, mitä

32 T A K U

toiminnantarkastuksessa erityisesti tarkastellaan. Määrittely helpottaa sekä hallituksen että toiminnantarkastajan työtä. Jos yhdistys haluaa, voidaan lisäksi valita henkilö, mieluiten joku yhdistyksen jäsen, arvioimaan toiminnan tarkoituksenmukaisuutta. Toiminnantarkastus säännöissä ja tarkastuksen voimaantulo Yhdistyksen ei tarvitse muuttaa sääntöjään, vaikka siirtyy käyttämään toiminnantarkastajaa. Säännöissä mainittu tilintarkastaja tulkitaan uuden lain mukaiseksi toiminnantarkastajaksi. Kun sääntöjä seuraavan kerran muutetaan, tehdään sääntöihin asianmukaiset korjaukset termien tilintarkastaja ja toiminnantarkastaja osalta. Jos ennen 1.9.2010 yhdistyksen sääntöihin on otettu määräys kahdesta tilintarkastajasta, yhdistyksen kokous voi sääntöjä muuttamatta valita · kaksi toiminnantarkastajaa · kaksi KHT- tai HTM-tilintarkastajaa · yhden toiminnantarkastajan ja yhden KHT- tai HTM -tilintarkastajan.   Uusia säännöksiä sovelletaan 31.8.2010 jälkeen alkavan tilikauden talouden ja hallinnon tarkastamiseen. Jos yhdistyksen tilikausi on esimerkiksi kalenterivuosi, uusia vaatimuksia sovelletaan tilikauteen 2011. Kun vuoden 2011 tarkastajia valitaan, on huomattava, että pöytäkirjaan kirjataan jo uusilla termeillä ketä valitaan, toiminnantarkastaja vai tilintarkastaja. Etäosallistuminen kokouksiin ja jäsenäänestyksiin Etäosallistuminen mahdollistaa jäsenten osallistumisen yhdistyksen päätöksentekoon paikasta riippumatta. Etäosallistuminen voi tapahtua ennen kokousta (ennakko-osallistuminen) tai kokouksen aikana (reaaliaikainen osallistuminen) tietoliikenneyhteyden, muun teknisen

apuvälineen ja/tai postin avulla, jos yhdistyksen säännöissä niin määrätään. Etäosallistuminen vaatii siis sääntömuutoksen. Yhdistys itse päättää tarjoaako etäosallistumisen mahdollisuutta.   Etäosallistuminen koskee yhdistyksen kokousta, valtuutettujen kokousta, jäsenäänestystä sekä liittoäänestystä. Etäosallistumisella ei kuitenkaan voi korvata fyysistä kokousta, vaan etäosallistuminen on vaihtoehtoinen tapa osallistua.   Etäosallistuminen on mahdollista hyvin monella tapaa. Sähköiset kokousalustat sisältävät videokuva- ja ääniyhteyden, chatin, puheenvuoropyynnöt, äänestykset ja dokumenttien jakamisen. Niiden sijasta voi yhdistää esimerkiksi puhelimen ja dokumentin jakamisen. Vaikeuksia käyttöönotossa saattaa tuottaa teknisen osaamisen puute, niin välineiden tarjoajilla kuin osallistujillakin. Myös hinta saattaa joissain tapauksissa olla este. Yksimielinen päätös ilman kokousta Yhdistyslakiin lisättiin selvyyden vuoksi myös säännös jäsenten yksimielisestä päätöksestä. Se tarkoittaa, että kaikkien yhdistyksen jäsenten suostumuksella yhdistyksen kokoukselle kuuluva päätös voidaan tehdä ilman muodollista kokousta. Päätös tulee olla kirjallinen, päivätty ja asianomaisten allekirjoittama. Vaikka hyväksyntä olisikin aluksi hankittu esimerkiksi sähköpostitse, tulee pöytäkirja kierrättää jäsenillä vielä allekirjoitettavana.   Käytännössä tätä voivat hyödyntää pienet yhdistykset. Jos yksikin jäsen kieltäytyy yksinkertaistetusta päätöksenteosta, asia on käsiteltävä kokouksessa. Lisätietoa: toiminnantarkastuksesta: www.tjs-opintokeskus.fi/aineistot/ toiminnantarkastus etäosallistumisesta: www.tjs-opintokeskus.fi/aineistot/ etaosallistuminen


Järjestösihteerin palsta

UUSIA JÄSENETUJA! Ammattiliiton jäsenenä olet toivottavasti tietoinen lakimiespalveluista, koulutuksista ja työttömyysturvasta, johon jäsenyytesi ja maksetut jäsenmaksusi oikeuttavat. Matkavakuutusta olet ehkä joskus hyödyntänyt ja onhan jäsenlehdetkin kiva saada. Mutta tiedätkö mitä kaikkea muuta voit jäsenkortilla saada? Jäsenedut.fi -verkkopalvelu Osa akavalaisista liitoista on perustanut uuden www.jasenedut.fi -verkkosivuston, jonne kootaan jatkuvasti uusia, monipuolisia ja myös alueellisia etuja. TAKUn ja Akavan Erityisalat ry:n jäsenenä olet oikeutettu näihin kaikkiin! Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, sivustolla on myös erilaisia vaihtuvia etuja ja niitä riittää elämän jokaiselle osa-alueelle, autohuollosta lomaetuihin ja vaatealennuksista talopaketteihin. Mukana on vaihtuvia ja kausittaisia etuja, osasta etu on pysyvä esimerkiksi 10% alennus ja osa kausieduista lähentelee puolta hintaa. Itse testasin alueellisen perinteisiin puuleluihin painottuneen liikkeen ja hienosti toimi järjestelmä, alennus loppusummasta tuli heti vain jäsenkorttia vilauttamalla. Joten ainakin näin joulun alla tämä on rahanarvoinen vinkki!

TAKUn omia etuja – leffaan heti tammikuussa! Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestön jäsenenä olet tulevanakin vuonna oikeutettu omiin, vain TAKUlaisten omiin jäsenetuihin. Edelliskevään tapaan ensimmäisenä omana jäsenetuna toimii helsinkiläinen DocPoint dokumenttielokuvafestivaali. 10. DocPoint -Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään Helsingin keskustan elokuvateattereissa 25.–30.1.2011. Elämyksellisten dokumenttielokuvien lisäksi ohjelmistoon kuuluu ohjaajatapaamisia, seminaareja, luentoja,  festariklubeja, mykkäelokuvakonsertti ja muuta oheisohjelmaa. Ohjelmisto julkaistaan kokonaisuudessaan vuodenvaihteessa festivaalin kotisivulla www.docpoint.info. Festivaalin sarjakortit ovat myynnissä TAKUn jäsenille alennettuun hintaan: 5 lipun sarjakortti 29 e ja 8 lipun sarjakortti 43 e (norm. 31/47 e). Alennus on voimassa Bio Rexin myyntipisteessä festivaalin lipunmyynnin aikana 14.30.1.2011. Alennuksen saa jäsenkorttia esittämällä. Lue lisää www.taku.fi .

Järjestösihteerin kiitos Järjestösihteerin palsta jää nyt tauolle ja myös järjestösihteerin työtehtävä päättyy TAKUssa vuoden vaihteessa. Haluankin tässä vaiheessa kiittää omasta puolestani teitä kaikkia takulaisia kuluneista vuosista ja mielenkiintoisista keskusteluista. TAKU palvelee jäseniään edelleen hyvin, muistakaa käyttää jäsenoikeuksianne, apua työelämän ongelmiin saa aina! Rauhallista Joulua ja Onnea uuteen vuoteen 2011 kaikille! Laura Piirainen

Tiedon vaihtuvista jäseneduista saat kätevästi joko RSS-syötteenä tai omalta FB sivultaan, eli koko ajan ei tarvitse itse vahtia mitä uusia etuja tai alennuksia voit saada. Nämä myös kootaan verkkopalvelun etusivulle, joten yhdellä vilkaisullakin kiireinen huomaa uutuudet. Roppakaupalla syitä pitää jäsenkortti tallessa ja mukana.

T A K U 33


J Ä S E N S I V U T

INTERNET Erityiskoulutettujen työttömyyskassa

TYÖTTÖMYYSKASSA

Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki Puh. (09) 7206 4343 Fax (09) 272 1212 Puhelinajat: MA - PE klo 12.00 - 15.00

www.akavanerityisalat.fi/tyottomyysturva Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa AYT Ratavartijankatu 2 C, 00520 Helsinki Puh. 0800-9-0888 tai (09) 4763 7660 S-posti: asiakaspalvelu@ayt.fi

JÄSENTIETOJEN PÄIVITYS HELPOSTI NETISSÄ JÄSENKANAVALLA www.akavanerityisalat.fi

Sisään jäsenkanavalle ja sähköiseen asiointiin pääset klikkaamalla sivun oikeassa yläkulmassa näkyvää SÄHKÖINEN ASIOINTI JÄSENILLE -painiketta. Käyttäjätunnuksena kanavalle toimii henkilökohtainen jäsennumero, joka löytyy jäsenkortista. Ensimmäisellä kirjautumiskerralla salasanana toimii oma syntymäaika (ppkkvv). Lomakkeisiin pääset JÄSENYYS -valikon kautta. Pääset sivuille myös TAKUn sivujen kautta www.taku.fi

Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki Puh. 0201 235 340 Puhelinaika: ma klo 10–15, ti – pe 9–15 Fax (09) 147 242 S-postit: etunimi.sukunimi@akavanerityisalat.fi Jäsensihteerit: Jäsenrekisteri: Jaana Honni

0201 235 344

Jäsenrekisteri, jäsenmaksut: Katja Kosonen 0201 235 346 Jäsenmaksut: Mary Luokkamäki

0201 235 348 040 582 2215

Asiamiehet: Ahola Arja puh. 0201 235 359 tai 040 730 7081 Tutkimustoiminta, palkkatilastot Juntunen Kalevi puh. 0201 235 351 tai 040 582 2780 Valtiosektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta Korpisaari Jaakko puh. 0201 235 363 tai 040 777 9422 Kuntasektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta Sipilä,Riikka Työmarkkina-asiamies puh. 0201 235 336 tai 040 587 2732 Yksityissektorin edunvalvonta, taustaryhmä- ja yritysyhdistystoiminta YTN:ssä, yhteiskunnallinen vaikuttaminen 34 T A K U

Lakimiehet: Eskola Kari, lakimies puh. 0201 235 367 Yksityissektorin edunvalvonta sekä yksityisja valtiosektorin työsuhdeneuvonta Ikonen Harri, lakimies puh. 0201 235 354 tai 040 722 4368 Kunta- ja valtiosektorin palvelussuhdeneuvonta Leppänen Maarit, lakimies puh. 0201 235 353 tai 040 837 7984 Julkisen sektorin työ- ja virkasuhdeneuvonta Torvela Tuire, lakimies puh. 0201 235 356 tai 0400 871 381 Yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta, ammatinharjoittajien edunvalvonta sekä perheja perintöoikeudelliset asiat Viitala Linda, lakimies puh. 0201 235 352 tai 040 352 2177 Yksityissektorin työsuhdeneuvonta


TAKUN HALLITUKSEN JÄSENTEN Y H T E Y S T I E D O T 2 010 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry l Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki l puh. 0201 235 393 l s-posti taku@kaapeli.fi

Toiminnanjohtaja

Kirsi Herala gsm 040 511 1200 Puh. 0201 235 393 kirsi.herala@taku.fi

Järjestösihteeri

Laura Piirainen gsm 0440 664 800 laura.piirainen@taku.fi

Hallituksen puheenjohtaja

Petri Katajarinne Maistraatinportti 4 A, 6 krs 00240 Helsinki gsm 040 164 6665 petri.katajarinne@taku.fi

Hallituksen varapj.

Kirsi Lajunen tuottaja gsm 050 340 7176 kirsi.lajunen@taku.fi

Hallituksen jäsenet

Varsinaiset jäsenet Arja Laitinen Aluepäällikkö Taiteen keskustoimikunta Puh. (09) 1607 7067 gsm 0400 798 718 arja.laitinen@minedu.fi

Matti Karhos Pääsihteeri, Sysmän Suvisoitto Tattimetsäntie 56, 19700 Sysmä gsm 040 836 6647 matti.karhos@sysmansuvisoitto.com

Elise Pedersen Koordinaattori Katajikonkatu 1 A 2 33820 Tampere gsm 050 553 8673 elise.pedersen@tampere.fi

Juha Isotalo Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) koulutuspoliittinen sihteeri gsm 050 531 8414 juha@oranssi.org

Piia Jaatinen lastenohjaaja Jokisivuntie 7, 38300 Kiikka gsm 044 309 9752 piia.jaatinen@gmail.com

Mari Lankinen Tuottaja, Jyväskylän Kesä Puh. (014) 624 384 gsm 050 5363 231 mari.lankinen@jkl.fi

Veera Lampi Toiminnanjohtaja / Opiskelija Uudenmaan Vihreät / Helsingin yliopisto, humanistinen tdk gsm 0400 861199 veera.lampi@helsinki.fi

Varajäsenet

Ville Niutanen Opiskelija HUMAK / Kulttuurituotanto Puh. 040 841 2066 ville.niutanen@pp.inet.fi

Merja Isotalo Yrittäjä Tmi Kulttuuripajasto Rantapuisto 25, Forssa gsm 050 336 3253 isotalo@sci.fi

Salla Heikkinen opiskelija Tampereen yliopisto / teatteritiede gsm. 040 5270 542 Salla.AM.Heikkinen@uta.fi

T A K U 35


36 T A K U

TAKU 4/2010  

TAKU 4/2010

TAKU 4/2010  

TAKU 4/2010

Advertisement