Page 1

Pirstoutuva mediamaisema luo kuplia s. 12

Sanoja kulttuurista ja taiteesta: Raportti, visio ja todellisuus s. 28

#gamergate Puhutaan peleist채 s. 34


Puheenjohtajalta .......................................................................... 3

T ä s s ä

n u m e r o s s a

Kuntakiertueelle mallikas aloitus Oulussa ..................................... 4 Maaria Rousu Kulttuuria talon täydeltä ............................................................... 6 Maaria Rousu Ovi auki kaikille! .......................................................................... 8 Merja Isotalo Vapaaehtoistoiminta ­kulttuurin käyttämätön voimavara ................ 10 Kaisa Kutilainen Pirstoututva mediamaisema luo kuplia ......................................... 12 Raisa Niemi Tyhmentääkö Internet meidät? ..................................................... 14 Petri Pietiläinen Tekstien tuntijoille on tilausta jatkossakin .................................... 15 Ville Hämäläinen

Kansikuvan suunnittelu Mika Launis

Sitoutumista ja tekemistä maailmanmusiikki soi tiukassakin tilanteessa ............................... 16 Petri Pietiläinen Ainutlaatuinen musiikkikirjasto ..................................................... 20 Petri Pietiläinen Kämmenelle mahtuva .................................................................. 21 Laura Lähteenmäki Murroksessa ............................................................................... 22 Suvi Hartikainen Elokuvaa suuremmat festivaalit .................................................... 24 Raisa Niemi Sanoja kulttuurista ja taiteesta - raportti, visio ja todellisuus ........ 28 Petri Pietiläinen

Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konst- och kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p. 040 5111 200 email: kirsi.herala@taku.fi. Mari Lankinen, Petri Pietiläinen, Merja Isotalo, Raisa Niemi ja Riina Virkkunen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittava toimituskunnan kanssa. Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on lehden kuvituksessa käytetty Ingram-kuvakirjaston kuvia. Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN 1457-7003 ISSN 2243-030X Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa.

2 TAKU

Suomi nousuun säätiörahoituksella? ............................................ 30 Raisa Niemi Perhe on paras? .......................................................................... 31 Elena Gorschkow-Salonranta Mitä, missä, milloin? Jyväskylässä se selvitetään ........................ 32 Sakarias Sokka Kansainvälisten alaisten johtaminen ............................................. 33 Mikko Valkonen #gamergate .............................................................................. 34 Merja Isotalo Kolea elämä ................................................................................ 36 Panu Hämeenaho Miltä kulttuuriammattilaisen arki näyttää? ..................................... 37 Jaana Luttinen Jäsensivut


P uh e e n j ohta j a l ta Tasa-arvokysymykset ovat ovat nouseet voimakkaasti esiin tänä syksynä. YK:n He for She -kampanjan julkistaminen saavutti huomattavan maailmanlaajuisen näkyvyyden näyttelijä Emma Watsonin terävän ja selkeäsanaisen puheenvuoron ansiosta. Epätasa-arvo on globaali ongelma, mutta se yhdistetään helposti ennen kaikkea kolmansiin maihin. “Yksikään maa ei voi sanoa, että sen rajojen sisällä miehillä ja naisilla olisi yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet”, totesi kampanjan suomalainen kummi Tarja Halonen Hesarissa yhdessä Elina Multasen kanssa. Eläkeratkaisun valmistelun yhteydessä puhuttiin paljon sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Loppuvuoden aikana yhdenvertaisuuskysymyksiä käsitellään myös eduskunnassa. Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista tulee täysistunnon käsittelyyn ja saa toivottavasti kansanedustajien enemmistön kannatuksen. Sukupuolten, sukupolvien ja eri ihmisryhmien välisessä tasa-arvossa on sarkaa kynnettäväksi. Työelämää tarkasteltaessa räikeimpinä epäkohtina ovat edelleen palkkaerot ja työelämään sijoittuminen. Akavan tutkimuksen mukaan korkeasti koulutettujen naisten keskiansiot ovat noin kahdeksankymmentä prosenttia miesten keskiansioista. Miehet toimivat esimies- ja johtotehtävissä huomattavasti naisia useammin, vaikka enemmistö korkeasti koulutetuista palkansaajista on naisia. Tilanne on sama myös naisvaltaisilla aloilla. Miehistä yli neljäsosalle maksettiin tulospalkkiota. Naisten vastaava prosentti oli yksitoista. Perusteeton palkkaero, suoremmin sanottuna sukupuoleen perustuva palkkasyrjintä, on viidestä neljääntoista prosenttiin palkasta. Ja laitonta. SAK:n lokakuussa julkaisema, vuoden 2014 työoloja kuvaava tutkimus vahvistaa käsitystä osittain hyvin vahvasti sukupuolittuneesta työelämästä. Naiset työskentelevät miehiä useammin määräaikaisissa työsuhteissa ja tekevät useammin osa-aikatyötä, jossa palkka jää pienemmäksi. He tekevät näin myös miehiä useammin vasten tahtoaan. Miehistä neljännes tekee yötyötä, naisilla vastaava osuus on vain noin joka kymmenes. Tämä kasvattaa miehillä yötyöstä aiheutuvia riskejä. Ylitöitä miehet tekevät eniten rahakorvausta vastaan, naisilla yleisintä on korvaus vapaana. Sukupuolten sijoittuminen eri ammatteihin selittäää tuloeroista kuitenkin vain noin 30–50 prosenttia.

jan sukupuolen olevan merkityksetön. Tästä huolimatta lausunnon antaa useimmiten mies. Myytti siitä, että tasa-arvo olisi jo toteutunut, on yksi suurimmista esteistä sen toteutumiselle. Oikeudenmukaisen kohtelun edistäminen ja palkkaerojen tasoittaminen ovat ammattiyhdistysliikkeen tärkeimpien tehtävien joukossa jatkossakin. Tasa-arvoa pitää luoda yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja antaa moninaisuudelle enemmän tilaa. Sekä työnantajien että työntekijöiden kannalta keskeisiin ratkaistaviin asioihin kuuluu muun muassa vanhempainvapaajärjestelmän uudistaminen. Pätkä- ja märäaikaistyötä koskeva lainsäädäntö sekä sosiaaliturva kaipaavat kipeästi tekoja. Ikäsyrjintä on saatava kuriin. Hallitus sopi yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa vuonna 2006 samapalkkaisuusohjelmasta, jonka tavoite on kaventaa miesten ja naisten palkkaeroa viidellä prosenttilla ensi vuoteen mennessä. Tavoite ei tule toteutumaan. Kahdeksassa vuodesa palkkaero on kaventunut kahdestakymmenestä vain seitsemääntoista prosenttiin. Nykyisin olemasaolevaa palkkaeroa on selitetty pitkälti sijoittumisella eri aloille ja asematasoille, sekä koulutusvalinnoilla ja epätasaisesti kohdentuvilla työsuhdeeduilla. Kysymys on kuitenkin ennen kaikkea työelämän arvoista. Ammatillisesta arvostuksesta. Sukupuolittuneista mielikuvista, joita ammatteihin ja ammattialoihin liitetään. Sisällöllisistä ja arvostuksellisista koulutuksellisista kysymyksistä. Myöskään miesten vähäisempi osallistuminen lasten kasvatukseen ja hoivatehtäviin ei johdu sukupuolesta. Tällöinkin puhutaan rakenteista ja asenteista. Viime kuussa Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella joutui selittelemään ja korjaamaan lausuntoaan, jossa hän nosti jalustalle naiset, jotka eivät pyydä palkankorotuksia. Näin ei tule jatkossa enää käydä, edes ajatuksellisesti. Hyvä, syrjimätön työelämä kuuluu kaikille. Mari Lankinen

Meitä arvioidaan jatkuvasti sukupuolemme kautta tilanteissa, joissa sillä ei pitäisi olla minäkäänlaista merkitystä. Sukupuoleen liitetään ennakko-odotuksia ja asenteita, osin tiedostamatta. Ne vaikuttavat arkielämämme lisäksi mitä suurimmassa määrin työelämäämme. Esimerkiksi median arvostama asiantuntijuus näyttää yhdistyvän selkeästi miessukupuoleen. Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen laitoksen tutkimuksen mukaan median käyttämistä asiantuntijoista yli 70 prosenttia on miehiä. Laskutuspalvelu Ukko.fi:n keräämän aineiston perusteella freelancer-työtä tekevien naisten ja miesten välinen palkkaero on hälyttävä. Naisen euro on 64 senttiä. Tämä siltikin, että käyttäjät voivat itse hinnoitella omat työnsä. Toimittajat puolestaan sanoivat asiantuntiKuva: Markku Ojala TAKU 3


Kuntakiertueelle mallikas aloitus Oulussa Maaria Rousu

TAKU:n yhdessä Kuntaliiton ja Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa järjestämä Kuntakiertue käynnistyi Oulusta 28.10. Kulttuuripalvelut kaiken ytimessä -seminaari kokosi kulttuuritalo Valveelle kuntien kulttuuritoimijoita. Seminaari sai kiitosta niin osallistujilta kuin järjestäjiltäkin. Ajankohtaiset asiantuntijapuheenvuorot koettiin tärkeiksi, mutta erityisesti kiitettiin mahdollisuudesta tavata toisia toimijoita. Yhteisten keskustelujen merkitys on kuntien muuttuvassa kulttuurikentässä valtava, mitä korosti myös Kuntaliiton erityisasiantuntija Ditte Winqvist. Hän mainitsi kentän ajankohtaisten kuulumisten olevan aina tervetulleita. Yksi Kuntakiertueen tavoitteista on juuri viedä valtakunnallisille toimijoille päivitettyä tietoa alueiden paikallistason tilanteista, ja ryhmäkeskusteluihin painottuneen iltapäivän antiin palataankin päätösseminaarissa. Myös kiertueen ajatus vahvistaa alueellisten toimijoiden verkostoja ja verkottaa heitä yhteisiin hankkeisiin nousi vahvasti esiin, samoin alueen erityispiirteet ja -haasteet.

4 TAKU

Oulun alueella hankerahoituksilla on merkittävä rooli, ja erilaiset kehittämisohjelmat herättivät kiinnostusta. Paikallisista haasteista korostuivat luonnollisesti palvelujen – erityisesti lastenkulttuuripalvelujen – saatavuus ja saavutettavuus.

Tilaisuuden vetänyt Wiitaunionin Jorma Rihto kiitti seminaariosallistujia siitä, ettei kuntien kurjistuvalle taloudelle annettu keskusteluissa liikaa tilaa. Erilaisia rahoituksia käsiteltiin hyvässä hengessä, ja sen kysymyksiin sai näkökulmia mm. Suomen Kulttuurirahaston VeliMarkus Tapion puheenvuorosta. Tapio pohdiskeli julkisen ja yksityisen kulttuurirahoituksen tulevaisuuden työnjakoa ja nosti esiin mahdollisuuden kuntien kulttuuritoiminnan yhtiöittämisestä. Tällainen budjetin läpinäkyvyys voisi hänen nähdäkseen houkutella rahoittajia nykyistä paremmin.


Muutoksia ja haasteita Muuttuvassa maailmassa vanhoja käytäntöjä on osattava ja uskallettava myös uusia, minkä vuoksi tiedon ja osaamisen on oltava ajantasaista. Kunnan kulttuuritoimen ja kuntahallinnon muutokset nousivat esiin etenkin Winqvistin ja OKM:n kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharjun puheenvuoroissa. – Juuri tiedon välittymisessä ja päivittymisessä tällaiset tilaisuudet ovat tärkeitä, ja ne kehittävät myös asiantuntijuutta, Jorma Rihto sanoi. Samalla hän kannusti kunnan kulttuuritoimia menemään rohkeammin mukaan hallinnon toimintaan ja esimerkiksi rakenne- ja strategiahankkeisiin.

Iltapäivän osuudessa korostuivat mm. hanketoiminnan haasteet. Tällaisina pidettiin etenkin koordinoijien ja välittäjätahojen puuttumista. – Meillä on hyviä tekijöitä ja hyviä hankeohjelmia, mutta puuttuu välittäjäporras: käytäntö siitä, miten hankeajatukset saadaan vietyä rahoittajataholle, Taiteen edistämiskeskuksen Ulla Lassila kuvaili. Tapio huomasi, että ongelmaksi koettiin myös eri hankkeiden lyhytjänteisyys, ja hän mainitsi, että niissä tulisikin pyrkiä jatkuvuuteen ja pysyvien toimintamallien luomiseen.

Vertaistuki ja verkostot Toimijoiden yhteen saattaminen koettiin monissa kommenteissa merkittäväksi myös koko toimialan yhteistyön vahvistumisen kannalta. – Jo pelkkä kollegoiden tapaaminen on tärkeää, sillä nykytyöelämässä se ei ole enää itsestäänselvyys, Ulla Lassila huomautti. Samoilla linjoilla on Rihto, jonka mukaan kuntien ja järjestöjen kulttuurityöntekijöille ei useinkaan ole saatavilla kaivattua vertaistukea. Rihton mukaan vertaistuen puute ja tarve liittyvät yleisemminkin kunnallisen kulttuurisektorin tilanteeseen, ja hän näkee esimerkiksi alan maakunnallisen yhteistyön kaipaavan kunnollista koordinointia.

Onnistuneen seminaarin päätteeksi Rihto pohtikin, olisiko tässä malli alueellisille kulttuuritoimen neuvottelupäiville. Veli-Markus Tapio huomautti vielä yhteisten tilaisuuksien mahdollisuuksista myös omassa työssä hyviksi havaittujen toimintamallien levittämisessä. Samasta asiasta muistutti Valveen johtava kulttuurituottaja Katri Tenetz, joka mainitsi valtakunnallisen lastenkulttuurikeskusten verkoston käyttävän tällaisesta positiivisesta ideoiden varastamisesta termiä parastaminen. Oulun jälkeen Kuntakiertueen seminaari pistäytyi Turussa ja jatkaa ensi vuoden alussa matkaansa Kuopioon, Vaasaan ja Tampereelle. Kierros päättyy Helsinkiin, jossa palataan yhteenvetona myös alueseminaareista koottuun tietoon ja niissä esiin nousseisiin kysymyksiin. Helsingin loppupaneeli on osa kulttuurialan eduskuntavaalitapahtumaa.

TAKU 5


Valve tarjoaa tiloja ja tekemistä niin eri taiteenalojen harrastajille kuin ammattilaisillekin.

Te k s t i : M a a r i a R o u s u Kuvat: Heidi Risto

Kulttuuria talon täydeltä Valve on kulttuuritalo Oulun ytimessä. Se on osa kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluita ja alueen kulttuuritoiminnan keskus. Valve profiloituu usein nimenomaan lasten- ja nuortenkulttuurikentän toimijaksi, ja totta onkin, että siellä tehdään paitsi paikallisesti myös valtakunnallisesti merkittävää lastenkulttuurityötä. Sen osalta keskiössä on etenkin taidekasvatuksen, erityisesti sanataide- ja elokuvakasvatuksen edistäminen. Valve on kuitenkin myös monien kulttuuritoimijoiden ja tapahtumatuottajien koti: sinne on valikoitu-

6 TAKU

nut joukko mm. elokuvan, teatterin, tanssin ja valokuvan ammattilaisia. Olennainen osa Valveen toimintaa on tukea näiden toimijoiden työtä. – Tuomme kaupungin henkilökuntaa, tiloja ja laitteita heidän käyttöönsä ja pyrimme muutenkin tarjoamaan toiminnalle mahdollisimman hyvät edellytykset, kulttuuritalon johtaja Arja Huotari kertoo. – Näin toimijat voivat keskittyä olennaiseen: taiteen ja kulttuurin tekemiseen.

Tekoja ja toimintaa – yhdessä Saman katon alla yhteistyö myös toimijoiden kesken on tiivistä. Jo-

kainen tuo tullessaan omat resurssinsa ja oman osaamisensa. Yhteiset tilat synnyttävät yhteisiä ideariihiä, ja tarvittaessa osaava ja ymmärtävä apu löytyy lähempää kuin yksin puurtaessa. Parhaimmillaan tekeminen jalostuu ja toiminnat laajenevat luontevasti uusiin suuntiin. Yhteisiä tulee myös yhteistyöverkostoista. Näin kaikkien talossa toimivien ulottuvilla on tavallista laajempi kattaus kansallisia ja kansainvälisiä kontakteja. – Kun kaikki tämä yhdistyy, syntyy tila ja tilanne, jossa jokaisen mahdollisuudet ovat sekä paremmat että monipuolisemmat, Huotari kuvaa.


– Se on yhteinen etu ja palvelee tärkeimpiä tavoitteitamme eli laadukkaiden ja monipuolisten kulttuurisisältöjen kehittämistä ja toteuttamista.

Valve vastaa paljosta Valveen lasten- ja nuortenkulttuurityön myötä kulttuuripalvelut nivoutuu nykyään perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen. Tämä mahdollistaa yhteistyökumppaneidenkin tuottamien sisältöjen viemisen esimerkiksi kouluihin ja päiväkoteihin. Etenkin tässä haasteeksi muodostuu Oulun maantieteellinen laajuus: – Lähialueiden koulut ovat talon asiakkaita, mutta meidän tulee edelleen kehittää menetelmiä ja muotoja, jotka vievät taiteen ja kulttuurin sinne, missä lapset ovat, Huotari sanoo. Omat haasteensa tuo myös taloustilanne ja sen aiheuttamat säästötavoitteet. Talossa kuitenkin luotetaan toimintaedellytysten säilymiseen. – Niin Valveen kuin talossa toimivienkin tulorahoitus on monipuolista. Olemme itse toimineet jo niin pitkään nettobudjetilla, että uskomme jatkossakin pystyvämme paikkaamaan kaupungin leikkauksia, Huotari sanoo.

Kulttuuritalo Valve www.kulttuurivalve.fi Toiminut vuodesta 1991, omistaja Oulun kaupunki Talossa toimii kulttuurin aluekeskuksia kuten Pohjoinen valokuvakeskus, Oulun Elokuvakeskus ja Pohjoisen tanssin aluekeskuksen toimintaa koordinoiva JoJo – Oulun Tanssin Keskus Valve on lastenkulttuurikeskusten verkosto Taikalampun jäsen ja tekee yhteistyötä kaupungin kulttuuripalvelujen sopimuskumppaneiden kanssa Vuosi 2013: Kokonaiskävijämäärä 333 569 Festivaaleja 10 Teatteri- ja tanssiteatteriesityksiä 241 Elokuvanäytöksiä 570 Konsertteja 37 Näyttelyitä 42 Taikalamppu-toiminnan käyntikertoja 63 851

– Ja niin kauan, kuin tämä innokas yhteisö ja sen yhteistyö säilyy, kaikki on hyvin. Lumotut sanat -sanataidefestivaali on yksi talossa vuosittain järjestettävistä festareista. Kuva vuoden 2013 palkitusta Saareen-näyttelystä.

TAKU 7


Ovi auki kaikille! Saatavuus, saavutettavuus

tavuudelle on Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelmassakin (Taiku-ohjelma 2010-2014) todettu jokaisen ihmisen perusoikeus voida osallistua kulttuuritoimintaan ja nauttia taiteesta. Lähtökohta on se, että jokainen voi käyttää haluamiaan taide- ja kulttuuripalveluita ja tuntea olevansa haluttu ja tervetullut mukaan.

- tuttuja sanoja kulttuurialan ammattilaisille, mutta mitä kaikkea ne tarkoittavat? Saavutettavuutta voidaan tarkastella monesta näkökulmasta ja usein samalla puhutaan myös esteettömyydestä, moninaisuudesta ja monikulttuurisuudesta. Jos haluaa syventyä näihin asioihin tarkemmin, tarjolla on apua Kulttuuria kaikille -palvelusta. l Periaatteista pilottiin Kulttuuria kaikille -palvelu tarjoaa tietoa, koulutusta, yhteistyötä, selvityksiä ja kartoituksia, verkostoja ja sähköpostilistan tiedottamiseen. Palvelun verkkosivuilta löytyy myös oppaita ja tietopaketteja, tutkimuksia ja raportteja, tarkistuslistoja ja saavutettavuussymboleita suomeksi, på svenska, in English - lisäksi tarjolla ovat selkosuomi, viittomakieli, Finlandssvenska teckenspråk ja International sign. Opetus- ja kulttuuriministeriön Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus -työryhmä julkisti raporttinsa tämän vuoden huhtikuussa. Siinä saavutettavuutta käsitellään viestinnän saavutettavuutena, taloudellisena, sosiaalisena ja alueellisena saavutettavuutena, rakennetun ympäristön saavutettavuutena, saavutettavuutena eri aistien avulla ja myös ymmärtämisen tukemisena. Raportti sisältää lukuisia toimenpideehdotuksia, jotka koskevat kaikkia alan toimijoita julkisista palveluntarjoajista ja julkisesta hallinnosta yksityisiin palveluntuottajiin. Yhtenä keskeisenä toimenpiteenä esitetään taloudellisesti heikommassa asemassa olevien henkilöiden saaminen paremmin taide- ja kulttuuripalvelujen piiriin. Välineeksi ehdotetaan kulttuuripassia. 8 TAKU

Merja Isotalo

Kulttuuripassi-hankkeen hankejohtaja Aura Linnapuomi. Kuva Merja Isotalo

Toimintamallin eli kulttuuripassin toimivuutta Suomessa työryhmä ehdottaa kokeiltavaksi yhdellä paikkakunnalla. Valituksi tuli Espoon kaupunki. Käytännön toteuttajaksi valittiin luontevasti Kulttuuria kaikille -palvelu. Tilausta ja tahtoa asialle on. Tampereen runopäivien avajaisissa marraskuun alussa kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen korosti puheessaan sitä, että kulttuurin tarjontaa, saatavuutta ja saavutettavuutta on lisättävä. Hän perusteli näkemystään mm. tutkimusten antamalla tiedolla siitä, että kulttuuri antaa onnellisuuden kokemuksia ja elämälle mielekkyyden tuntua sekä vaikuttaa myönteisesti terveyteen ja pidentää jopa elinikää.

l Pienituloisille maksutta Kulttuuria kaikille -palvelu käynnisti syyskuussa 2014 Kulttuuripassin pilotointihankkeen, jonka tavoitteena on luoda uusia yhteistyömuotoja kulttuuri- ja sosiaalialan toimijoiden välille ja sitä kautta saada uusia ihmisiä kulttuuritarjonnan piiriin. Osa taide- ja kulttuuripalveluista olisi maksuttomia tai niihin pääsisi mukaan pienellä rahalla. Perusteluna näiden palveluiden saa-

Euroopan maista löytyy erilaisia malleja ja esimerkkejä. Article 27 käynnistyi jo vuonna 1999 teatterintekijöiden toimesta Brysselissä. Silloin jaettiin 900 pääsylippua ja verkostossa oli 50 sosiaalipuolen ja 21 kulttuuripuolen organisaatiota. Vuonna 2013 lippuja jaettiin 36 000 kpl ja verkostossa oli mukana 153 sosiaali- ja 168 kulttuuriorganisaatiota. Rita Paqvalenin Ny Tid -lehteen haastattelema Laurence Adam korostaa kulttuuriin ja taiteeseen osallistumista perusoikeutena, mihin nimi Article 27 viittaa, mutta pitää myös tärkeänä antaa ihmisille välineitä kriittisyyteen ja itsensä ilmaisemiseen.

l Kokemuksia ja tavoitteita Kulttuuria kaikille -palvelu järjesti lokakuun alussa työpajan, jossa lähes 40 kulttuuri- ja sosiaalialan ammattilaista pohti kulttuuripassin mahdollisuuksia yleensä ja tietysti erityisesti pilottikaupungissa Espoossa. Täysin uudesta asiasta ei ole kysymys Suomessakaan. Toiminnanjohtaja Rita Paqvalen totesi avauksessaan, että museopuolella kulttuuripasseja on ollut tarjolla jo kymmenisen vuotta, lähinnä koululaisille. Hankejohtaja Aura Linnapuomi muistutti, että meillä on yli 600 000 pienituloista Suomessa. Taloudelliset esteet on saatava minimiin, koska kulttuuri on perusoikeus. Kulttuuripalvelujen vaikutukset käyttäjille ovat olleet jo paljon esillä, mutta kulttuuripassi on mahdollisuus myös kulttuuritoimijoille uusina avauksina, yleisöinä ja yhteistyökumppanuuksina. Aura Linnapuomin mukaan maksuttomuuden ei tule olla ainoa motiivi osallistumiseen, vaan on tiedettävä, mikä innostaa ja millaista opetusta ja koulutusta tarvitaan. Kulttuuri-


Kulttuuripassi-hankkeen ensimmäinen työpaja lokakuussa 2014 Kaapelitehtaalla Helsingissä. Kuva Outi Salonlahti

passi on tarkoitus sijoittaa olemassa oleviin rakenteisiin ja sen vuoksi keväällä 2015 kutsutaan koolle valtakunnallinen seminaari.

l Keskustelua työpajalla Saatesanat työpajoihin olivat selkeät: visioita ja utopioita - ei realismia! Eikä realismista sitten tarvinnutkaan huolehtia, vaikka aika hyvin työpajojen keskustelut toiveikkaassa todellisuudessa pysyivät. Rajauksista ja kontrollista keskustelussa tuotiin esille se, että niiden asettaminen helposti tuo mukanaan byrokratiaa ja toivottiin, että kulttuuripassin hankintaan liittyisi mahdollisimman vähän papereiden täyttämistä ja valvontaa. Pienituloisuuden määrittely ei myöskään saisi olla pelkästään euroista, vaan enemmänkin elämäntilanteesta kiinni. Osa työpajalaisista oli valmis asettamaan euromääräisen rajan, osa taas piti tarveharkintaa tärkeämpänä. Keskustelua käytiinkin siitä, kuka harkinnan tekee, viranomainen vai asiakas. Rajauksiin liittyi myös keskustelu siitä, kenelle kulttuuripassi kuuluu. Loppujen lopuksi lista oli hyvin pitkä: lapsille, nuorille, perheille, syr-

jässä oleville, työttömille, velkaantuneille, asunnottomille, eronneille, yksinhuoltajille, vammaisille, eläkeläisille, yksin asuville, sairaille, kuntoutujille, omaishoitajille, maahanmuuttajille, pakolaisille, paperittomille, kulttuurikavereille.

laisuuksien tarjoaminen ei riitä. Monen mahdollisen kulttuuripassilaisen kohdalla kysymys on myös tietämättömyydestä ja rohkeuden puutteesta. Tarvitaan opastusta ja tukea tuomaan uskallusta lähteä liikkeelle ja mukaan eikä pelotella pukukoodeilla.

Todettiin myös, että kulttuuripassi (kulttuurikortti tai kulttuuriseteli) ei saa olla leimaava. Kulttuuripassi-nimitys on toistaiseksi työnimi, mutta on siinä mielessä hyvä, että useimmat liittävät kulttuuripassin koulujen kaikkia tasapuolisesti koskevaan toimintaan tai sitten esimerkiksi matkailun yhteydessä tarjottaviin kulttuuripasseihin. Käytössä on myös kulttuurireseptejä ja hyvinvointilippuja. Sopivaa mallia etsitään.

Tiedotus kaiken kaikkiaan todettiin tärkeäksi. Sitä voisivat hoitaa mm. järjestöt, Kela, yhteispalvelupisteet, palvelevat puhelimet, sosiaalitoimi ja seurakuntien diakoniatyö. Myös kielikysymys otettiin esille. Tiedottaminen on toteutettava sellaisella kielellä, että asiakas ymmärtää, mistä on kysymys. Kääntäjiksi ehdotettiin esimerkiksi Docventuresin tyyppejä.

Hinnoista puhuttiin myös. Kaiken ei tarvitse olla ilmaista, mutta mahdollisen maksun on oltava tarpeeksi alhainen. Erilaisia ehdotuksia tuli myös siitä, miten lippu hankitaan. Sen voisi saada suoraan esimerkiksi teatterin kassalta tai sen voisi saada sosiaalitoimistosta tai jonkin järjestön kautta tai esimerkiksi jokin yritys voisi lahjoittaa pääsylippuja. Esille tuli myös se, että pelkkä lippujen jakaminen ja osallistumisti-

l Työ jatkuu Monta muutakin asiaa otettiin erittäin vilkkaasti keskustelleissa työpajoissa ja koko tilaisuudessa. Työ jatkuu syksyn ajan edelleen työpajoissa. Hanke päättyy vuoden 2015 lopussa. Kulttuuria kaikille -palvelu toivoo saavansa tiedot niistä kulttuuri- ja sosiaalialan organisaatioista, jotka olisivat kiinnostuneita Kulttuuripassi-hankkeesta. Samoin tietysti kiinnostaa, jos vastaavaa toimintaa on toteutettu tai meneillään missä tahansa päin Suomea.

Yhteyttä voi ottaa hankejohtaja Aura Linnapuomiin, Kulttuuria kaikille -palvelu, aura.linnapuomi@cultureforall.fi ja puhelinnumero on 040 931 0576. Tietoa löytyy saavutettavuudesta ja moninaisuudesta Kulttuuria kaikille -palvelun sivuilta: www.kulttuuriakaikille.fi tai www.kulturforalla.fi tai www cultureforall.fi.

TAKU 9


Te k s t i : K a i s a K u t i l a i n e n

Kuvat: Mika Ruusunen

Vapaaehtoistoiminta

- kulttuurin käyttämätön voimavara?

Kaisa Kutilainen

Suomalaiset ovat aktiivisia vapaaehtoistoiminnassa ihan tutkimustenkin mukaan. Vapaaehtoistyötä tehdään paljon urheilun parissa, mutta myös kulttuurin parissa on vapaaehtoistyön mahdollisuuksia, varsinkin liittyen erilaisiin tapahtumiin ja festivaaleihin. Viime vuosina ovat kuitenkin yleistyneet kulttuurikaverit ja -luotsit.

H

tarvitsevansa. Toiminnasta on kerrottu erityisesti ikäihmisille, mutta mitään rajoitteita asiakkuudelle ei aseteta, paitsi että asiakkaan tulisi olla täysi-ikäinen helsinkiläinen.

inhimillisiin kohtaamisiin. Kulttuurikaveritoiminta voi lieventää sekä vapaaehtoisen että asiakkaan yksinäisyyttä ja samalla lisätä hyvinvointia kulttuurielämysten kautta.

Kulttuurikaverit ovat vapaaehtoisia, joiden kanssa voi lähteä erilaisiin kulttuuritapahtumiin, jos yksin lähteminen tuntuu tylsältä tai vaikealta. Helsingissä kulttuurikaverin voi tilata kuka tahansa, joka kaverin kokee

Toiminnan ideana on edistää kulttuurin saavutettavuutta, tuoda kulttuurikohteisiin uusia asiakkaita ja madaltaa kulttuuriin osallistumisen kynnystä. Samalla tarjotaan vapaaehtoisille mielekästä tekemistä kulttuurin parissa sekä mahdollisuuksia

Kulttuurikaverit ovat kaupungin kouluttamia vapaaehtoisia, jotka toimivat kulttuurikohteiden tarjontaan perehtyneinä vertaisohjaajina. Helsingissä asiakas pääsee kulttuurikaverin kanssa ilmaiseksi tai kohtalaisella 5 € hinnalla erilaisiin esi-

elsingissä kulttuurikaveritoiminta käynnistettiin keväällä 2013. Hanketta toteuttavat yhteistyössä Helsingin kulttuurikeskus, sosiaalija terveysvirasto ja Lähiöprojekti.

10 T A K U


kylässä kulttuuriluotsien kanssa on voinut päästä kulttuurin pariin jo vuodesta 2006. Tällä hetkellä kulttuurikavereita tai -luotseja on yli 10 paikkakunnalla eri puolilla maata, syksyllä 2014 toimintaa käynnistelevät mm. Kokkola ja Espoo. Aloitin työni kulttuurikavereiden eli vapaaehtoisten toiminnan koordinoinnissa elokuussa 2014. Helsingissä kulttuurikavereita on jo 80 eli koordinoitavaa riittää. Tehtäviini kuuluvat mm. kulttuurikaverien ohjaus, neuvonta ja tuki sekä koulutusten ja vertaistukitapaamisten järjestäminen. Iso osa työnkuvasta on viestintää – sisäistä ja ulkoista tiedottamista ja toiminnan esittelyä. Lisäksi rakennan Helsingin kulttuurikaveriyhteistyöverkostoa ja kehitän toimintamallia eteenpäin.

työss

ää

kul a T

ne n i a

Haasteitakin riittää. Toiminta on vielä kehitysvaiheessa ja erityisesti pohdimme palvelun saavutettavuutta ja niitä kynnyksiä, joita potentiaalisilla asiakkailla on kulttuurin pariin lähtemisessä. Vapaaehtoisia ja toimintaan sitoutuneita kulttuurikohteita on ollut helppo löytää, paljon vaikeampaa on saada asiakkaat liikkeelle. Helsingin toiminta käynnistyi alussa melko suppeana, mutta matkan varrella on löydetty monia eri tapoja, joilla vapaaehtoiset voisivat olla mukana edistämässä kulttuurin saavutettavuutta. Erityisen tärkeäksi Helsingissä on osoittautunut sosiaali- ja terveysviraston mukana olo, sillä se tuo sekä asiakasosaamista että suoria asiakaskontakteja. tyksiin, näyttelyihin ja tapahtumiin. Kulttuurikaverille sisäänpääsy on aina maksuton. Toimintaan on lähtenytkin innolla mukaan jo 14 erilaista kulttuuritoimijaa kuten Radion sinfoniaorkesteri, Ateneum, Teatterimuseo, Zodiak – uuden tanssin keskus, Helsingin kaupunginmuseo ja kulttuurikeskuksen aluetalot Malmitalo, Kanneltalo, Stoa ja Vuotalo. Helsinki ei ollut ensimmäisenä keksimässä tätä toimintamallia. Jyväs-

Työni tärkein tavoite on kulttuurikaveritoiminnan Helsingin mallin vakiinnuttaminen. Toistaiseksi Helsingissä toimitaan projektilähtöisesti, mutta tavoitteena on, että kulttuurikaverista saataisiin pysyvä toimintamalli, joka laajenisi kattamaan monimuotoisesti kulttuurin vapaaehtoistyötä. Uskon, että vapaaehtoistyölle on monipuolisia mahdollisuuksia kulttuurin kentällä ja kulttuurikaveri- ja -luotsitoiminta on sille vasta alkua. T A K U 11

n


Raisa Niemi

A

iemmin jaettiin kollektiivisesti kokemuksia niin televisio-ohjelmista, uutisista kuin musiikistakin. Nykyään median käyttö on pirstaloitunutta. ”Ajatellaanpa vaikka tavallista median käyttäjää, aika suuren osan tiedosta hän hankkii jo muualta kuin lukemalla tai tilaamalla mediatalon tuotteita. Suurin osa informaatiosta haetaan verkosta googlaamalla tai luetaan suosittelujen kautta Facebookista tai Twitteristä” sanoo Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen.   Sometek -sivuston perustaja, kouluttaja ja bloggari Ilkka Olanderin mielestä sosiaalisen median paras anti liittyy verkostoihin, jotka eivät ole hierarkkisia vaan monenkeskisiä ja perustuvat jakamiseen. ”Maailma on täynnä fiksuja ihmisiä, joista perinteinen media ei kirjoita, mutta joiden ajatusten ääreen Twitter voi viedä. Oikein käytettynä Twitter on tehokkaimpia keinoja oppia uusia asioita ja tutustua samoista asioista kiinnostuneisiin ihmisiin ”, hän kirjoittaa Sometekin sivuilla artikkelissaan ”Median murros massamediasta kohti yksilöllisiä mediareittejä”.   Internet toimii kuin kirjasto ennen, se johdattaa tiedon lähteille. Tietoa on saatavilla valtavasti ja maailman parhaat lehdet ovat ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan luettavissa netistä. Kuka tahansa voi perustaa blogin tai alkaa linkata juttuja omilla Facebook -sivuillaan. Tämä on demokraattista ja hyvä. Vai onko?   ”Ennen radiota ja lehdistön voimakasta esiinmarssia huhupuheet muodostivat merkittävän osan tiedonvälityksestä. Sosiaalinen media on tuonut huhut takaisin,” väittää

12 T A K U

Kuinkahan moni muu ikäiseni keski-ikäinen vanhempi on huokaillut sitä, että nuoriso ei lue? Tai, kyllähän nuoret lukevat, mutta eri medioita ja eri tavalla kuin ennen. Päivän lehti levitettynä aamupalapöytään erottaa sukupolvet toisistaan. Osmo Soininvaara HS -raadin vastauksessaan kysymykseen "Parantaako median murros tiedonvälityksen laatua?".   Soininvaaran mukaan ihmisten välinen tiedollinen eriarvoisuus kasvaa, kun asiajournalismin tilalle voi halutessaan valita silkkaa roskaa ja jotkut myös valitsevat. Samoilla linjoilla on myös Väliverronen. Hän puhuu sosiaalisesta kuplasta. ”Sosiaalisen median kautta tulee valmiiksi suodattunutta tietoa, jota kommentoidaan pienessä sosiaalisessa piirissä, joka tavallaan vahvistaa ennakkokäsityksiä maailmasta eikä haasta ajattelemaan toisella tavalla”, Väliverronen huomauttaa, mutta muistuttaa myös, että ihmiset ovat aina hakeneet omat mediakanavansa, jota seuraavat. ”Median valinnalla vahvistetaan omaa maailmankuvaa. Ihmiset saavat eri medioita seuraamalla hyvinkin erilaista tietoa”, sanoo Väliverronen viitaten tabloidilehtiin, mutta toteaa samalla, että Suomessa esimerkiksi iltapäivälehdet ovat kuitenkin lähellä muuta journalismia.

Hidas - hidas - nopea nopea - hidas Kauppalehden toimittaja Heikki Haapavaara matkasi valokuvaaja Jarmo Vehkakosken kanssa venäläisen jäänmurtajan mukana koillisväylää pitkin 30 vuorokautta. Hän kirjoitti matkastaan lehteen kolmen artikkelin sarjan ja oli ehdolla Bonnierin Suuren journalistipalkinnon saajaksi. Vain harvalla mediatalolla on kuitenkaan enää varaa pitää palkkalistoillaan tutkivia, hitaan journalismin toimittajia. ”Kyllä ihmisiä kiinnostaa tarinamuotoon kirjoitetut

jutut, joissa on tietoa, ja tunne mukana. Kyse on siitä, miten mediatalot pystyvät rahoittamaan sellaista journalismia, joka ei ole niin halpaa tehdä. Mutta varmasti sille on kysyntää”, uskoo Esa Väliverronen.   Mediatalot ovat olleet suuren murroksen alla, perinteisiä portinvartijoita ei tarvita, printti ei tuota, netin ansaintalogiikkaa vasta kehitellään. Väliverrosen mukaan suomalaisten lehtien siirtyminen digiaikaan on sujunut turhan hitaasti ja vaivalloisesti. Sanoman entinen toimitusjohtaja Jaakko Rauramo pelkäsi verkkolehtien määrän romahdusta Suomen Kuvalehden haastelussa kesällä 2013: ”En voi millään uskoa, että Suomessa on tulevaisuudessa 27 hyvin kannattavaa sähköistä sanomalehteä. Mielestäni niitä voi olla yksi tai kaksi.”   Monet tekijät uskovat toisin. ”Digiliiketoiminnan osuus liikevaihdostamme on 33 prosenttia ja kasvu on kaksinumeroista. Vuonna 2020 digiliiketoiminnan osuus on yli 50 prosenttia”, arvioi Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne Uusi Suomi -nettilehdessä. Costumelehden päätoimittaja Sanna Sierilä kertoi puolestaan YLE uutisille, että lehti pärjää kaupallisesti hyvin myös verkossa. ”Toiminta siellä on todella kannattavaa. Nettisaitti pärjää tosi hyvin. Osin se johtuu siitä, että meillä on siellä todella hyvät, isot blogit. Päätimme jo alussa, että haluamme nettisaitille ensisijaisesti kävijöitä, ja se tuottaa taloudellista hyötyä”, kertoi Sierilä Jonni Aromaan haastattelussa.   Medialukutapojen muuttuessa myös toimittajan rooli on muuttunut. Yleisesti puhutaan kuratoivasta toimittajasta, jolla tarkoitetaan sitä, että


Esa Väliverronen. Kuva: Ritva Leino

tärkeä tehtävä todellisuuden tulkkina. Päivittäisestä tietotulvasta suodatetaan olennainen ja kiinnostavin. Ja ehkä vielä tärkeämpää ristiriitaisen tiedon tulkinta ja tarkistaminen”, hän sanoo.   Nykyajassa löytyy edelleen tapahtumia ja ilmiöitä jotka läpäisevät lähes kaikki tiedotusvälineet. Suuret tragediat, urheilutapahtumat tai viihdetapahtumat näkyvät lähes kaikissa medioissa ja niitä puidaan myös sosiaalisessa mediassa. olemassa olevaa sisältöä kerätään eri lähteistä ja käsitellään jalostettuna eteenpäin lähetettäväksi. Väliverronen suhtautuu sanaan varoen. ”Kuraattori oli pari vuotta sitten muotitermi. Nyt siitä ei enää juuri puhuta. Yleisön tai median käyttäjien osallistuminen on silti edelleen pinnalla. Joukkoistaminen, jossa otetaan yleisö mukaan etsimään uutisvinkkejä tai hankkimaan ja jalostamaan tietoa, on tärkeää. Mutta tietysti joku voi sanoa kriittisesti että kyse on ulkoistamisesta, siirretään toimituksen tehtäviä ulospäin eikä makseta siitä”, hän sanoo.

Tiedonvälitys on eri asia kuin media Termejä media, tiedotusvälineet ja journalismi käytetään keskusteluissa sekavasti, päällekkäin ja sekaisin. Helsingin Sanomien kolumnisti Tommi Uschanov kirjoitti Luotatko mediaan vai tiedotusvälineisiin? -kolumnissaan että kun tiedotusvälineisiin luotti vähintään 54 prosenttia vastaajista, mediaan luotti vain 27 prosenttia. Väliverrosen mukaan vanhemmille ikäpolville media tarkoittaa ennen muuta joukkoviestintää ja journalismia, nuoremmille taas sosiaalista mediaa tai vaikkapa pelejä. ”Jos parikymppisiltä kysyy mielipidettä mediasta, he tuskin ensimmäiseksi ajattelevat

Hesaria tai Yleä”, Väliverronen toteaa. Viimeisten 10–15 vuoden aikana mediamaisema on muuttunut perin pohjin. Eniten sitä ovat muovanneet Väliverrosen mukaan Googlen ja Facebookin kaltaiset yritykset, joita monet eivät edes pidä mediayrityksinä. Nehän eivät tuota sisältöä – varsinkaan journalismia – vaan jotain ihan muuta. ”Tiedotusvälineet taas ovat tietty instituutio, joka on perinteisesti vastannut ammattimaisen journalismin tuottamisesta.” Väilverronen sanoo.   Polarisaatio ja vastakkainasettelu korostuu Väliverrosen mukaan sosiaalisessa mediassa. Muodostetaan samanmielisten yhteisöjä, jossa kuohutetaan asioita. Professori Esa Väliverronen on lähdössä vierailevaksi tutkijaksi New Yorkiin tutkimaan median murrosta. ”Amerikassa polarisaatio on vahvaa, on liberaalit ja konservatiivit tai demokraatit ja republikaanit”, hän sanoo. Myös uutismedia on siellä jakaantunut. Kun kansalaisilta siellä kysytään, niin luottamus uutismediaan on hirveän alhaalla, juuri siksi että mediamaisema on polarisoitunut niin vahvasti. Luotetaan vain oman leirin uutisiin. Suomessa ei näin vielä ole, mutta Väliverrosen mukaan siihen suuntaan kyllä mennään kun sosiaalisesta mediasta tulee yhä tärkeämpi uutisten jakelukanava.   Tarjonta vaatii suodattajansa. ”Uskon, että journalismilla on edelleen

Tulevaisuuden toimittaja? Toimittajien työnkuva on muuttunut nopeasti. Ammatillista koulutusta on vaikea suunnitella, kun ei tiedetä, mihin suuntaan tekniikka kehittyy. ”Koulutus ei tietenkään tänä päivänä takaa kovinkaan paljon, jos se on koskaan taannutkaan toimittajien kohdalla”, Väliverronen pohtii. Hänen mukaansa tulevaisuuden toimittajilta vaaditaan kuitenkin lähtökohtaisesti samoja ominaisuuksia kuin nykyäänkin: uteliaisuutta ja kiinnostusta omaan aikaansa, yhteiskuntaan ja sen ilmiöihin. ”Tekniikoita pystyy kyllä omaksumaan työssä ja työn ohessa”, hän sanoo.   Väliverronen korostaa faktojen tarkistamista. Mediaan liittyy paljon maksettua tietoa, huijausta, ja poliittisista tai kaupallisista syistä vääristeltyä tietoa. ”Sellainen menee herkästi läpi mediassa, ja varsinkin sosiaalisessa mediassa suositusten kautta. Niiden tarkistaminen on tärkeä osa journalismia tällä hetkellä. Samaten datajournalismi, isojen tietokantojen käyttö. Se voi olla jatkossa yksi tärkeä journalismin perustaito. Täytyy osata koodata, jotta pystyy käyttämään olemassa olevaa dataa.” (Tämä juttu on koottu yhdistelemällä sosiaalisesta mediasta löydettyjä artikkeleita Esa Väliverrosen haastatteluun) T A K U 13


Petri Pietiläinen

Tyhmentääkö

Internet meidät?

Nicholas Carrin muutaman vuoden takaisin teos

The Shallows. What the Intrnet Is Doing to Our Brains

(W. W. Norton & Company, 2010, kirja löytyy myös suomeksi) räväytti jonkin verran Internetuskovaisten silmiä auki. Hänen mielestään digitaalinen maailma, erityisesti Internet, tekee meistä tavallaan tyhmempiä, koska ajattelu loppuu, ihmiset eivät enää jaksa lukea pitkiä tekstejä ja Internet muuttaa meidät kaikki silmäilijöiksi. Monet hyökkäsivät Carrin kimppuun ja iskivät häntä päähän paljon myönteisemmän kuvan kehityksestä antavilla teoksilla kuten John Palfreyn ja Urs Gasserin kirjalla

Born Digital: Understanding the First Generation of Digital Natives

(Basic Books, 2010). Mutta mitä Carr oikeastaan sanoi?

Ajatteluun pitää oppia Carr muistutti, että ajattelu ei ole ihmiselle luontaista puuhaa, ja nyt puhutaan ajattelusta, pitkäjänteisestä, pitkäkestoisesta, analyyttisestä ja argumentatiivisesta pohtimisesta aivan loppuun saakka. Ihminen on tehty koko ajan havainnoimaan ympäristöä aisteillaan. Asiat menevät meille ensin hetkeksi päähän, lyhytkestoiseen muistiin pörhäytettäväksi. Tässä vaiheessa monet pulpauttavat “ajattelunsa” twiiteiksi tai facetteluksi ja väittävät ajattelevansa. Carrin ja monen muun mukaan tämä on vasta alku. Tiedon, tunteen tai ajatuksen ensiraakileen pitäisi mennä niin sanottuun syväkestoiseen muistiin, missä se sitten muhisi nukkuessamme, palaisi täytettäväksi lyhytkestoiseen muistiin, törmäisi muihin muistissa oleviin asioihin, muuttuisi ja menisi joskus hyvin syvälle mieleemme. Näin huomaamatta sitä leipoisimme ja kenties, vain kenties, sen prosessin jälkeen tulisi perusteltu,analysoitu ajatus, jota voisi puolustaa ja josta voisi keskustella.

Aivojen oikosulkutilasta pysyvä Digitaalinen Internet/hyperteksti -aikakautemme estää koko prosessin. Internet ja muu jatkuva digitaalinen pommitus saattaa pitkäkestoi-

14 T A K U

sen aivotoiminnan epäjärjestyksen tilaan. Tätä prosessia Carr penkoi ja yritti tukeutua muun muassa aivotutkimukseen. Hän järkyttyi, koska Internetin ja muun digitaalisen muutoksen mukanaantuomia asioita ei oikeastaan ole tutkittu muuta kuin siitä näkökulmasta, että miten Internet-sivusta tuotetaan mahdollisimman virikkeellinen mahdollisia mainostajia varten. Internet-sivustot on rakennettu niin, että me havaitsemme siinä paljolti huomaamattamme koko ajan mielettömästi asioita. Sivut ovat täynnä ärsykkeitä, jotka tukkivat ajatteluprosessit. Aivomme ovat jatkuvassa häiriötilassa. Ja nyt olemme siis tilanteessa, missä opetusja kulttuuriministeriömme aikoo viedä opetusmateriaalit digitaalisiksi pilvipalveluiksi, joissa opiskelijat käyvät omilla tableteillaan ja kannettavilla koneillaan. Siis näinkö tehdään tilanteessa, missä näitä digitalisoitumisen muutoksia ja vaikutuksia ei ole kunnolla edes tutkittu. Valitettavaa sanoa totuus, mutta näin on. Tosin olen kuullut, että parhaillaan on käynnissä tutkimus digitaalisen oppimisympäristön vaikutuksista oppimiseen, mutta se taitaa valmistua tulla muutoksen kannalta liian myöhään. Eräs brittikolumnisti lyttäsi Carrin väitteet, että ei hän ainakaan Intenetissä hypertekstejä tai Internetsivuja selaillessaan tunnista ongelmia, mistä Carr puhui. Totta tosiaan ei tunnista, koska Carrin ja sitä kautta monien aivoja tutkivien neurolingvistien näkemys onkin juuri se, että aivot häiriintyvät huomaamattamme. Kun niitä pommitetaan koko ajan lisääntyvällä visuaalisella materiaalilla ja mahdollisten klikkausten mahdollisuuksilla, me emme edes huomaa, että aivomme ovat koko ajan ikään kuin oikosulussa. Päähän kyllä menee kamaa, mutta se tulee nopeasti prosessoimatta ulos, koska ajattelun mahdollisuudelle ei jää aikaa. - No, onkos tämä nyt sitten huonoa? Opetus- ja kulttuuriministeriön tulevaisuusvision lukenut voisi ihmetellä. Visiossa kehutaan Born Digital-kirjan hengessä innostuneesti lapsia ja nuoria, noita ensimmäisiä diginatiiveja. Ja samalla voivotellaan perustaitojen rapautumista.

Mikä siis avuksi? Kysehän on vain tulevaisuudenvisiosta: Haluammeko maailman, jossa twiitti on tärkeämpi kuin pohdiskelu tai perusteellinen kirjoitus, vai haluammeko kehittää ajattelua? Nicholas Carrille ja monelle muulle vastaus on lukeminen, lukeminen ja lukeminen. Sekä kaunoettä tietokirjallisuuden lukeminen muodostaa esimerkin pitkäkestoisesta ajatteluprosessista. Kirjassa mennään todelliseen tai kuviteltuun tarinaan, jota seurataan, sitä pohditaan, punnitaan, vihastutaan, ihastutaan ja niin edespäin. Prosessi on täydellinen esimerkki ajattelusta. Luonnollisesti itse olen sitä mieltä, että tätä kannattaisi yrittää, mutta lukekaahan Carrin teos, ja tuhat muuta, sitten keskustellaan. Ainakin Facebookissa!


Tällä palstalla kirjallisuuden opiskelijoiden ainejärjestöt kertovat ajatuksiaan muun muassa koulutuspolitiikasta, työllistymisestä ja alan ajankohtaisista ilmiöistä.

Tekstien tuntijoille on tilausta jatkossakin Vaeltelen loputtomien kirjapöytien keskellä Helsingin kirjamessuilla. Jossakin juontaja toteaa viimeisen messupäivän lähestyessä loppuaan, että tälläkin pikku lavalla on vieraillut sata kirjailijaa messuviikonlopun aikana. Poistumme katkeamattomana virtana kohti Pasilan asemaa, kaikilla molemmissa käsissä kassit täynnä kirjoja.    Kirjamessuilla kotimainen kaunokirjallisuus, käännöskirjallisuus ja tietokirjallisuus näyttäisi kukoistavan. Messuille tullaan ostamaan kirjahyllyihin uusia asukkaita, mutta myös pällistelemään kirjailijahahmoja, mystisiä luojajumalia romaanitaiteen takana.   Entä miten on kirjallisuudentutkimuksen laita? Jos on kirjoja, kaiketi on myös niitä, jotka tutkivat.   Korkeakoulut ovat kovassa muutoksessa. Monet muutokset, esimerkiksi rahoituksen uudistus, koettelevat eniten humanistisia aloja. Kaavaillut tiukennukset alan vaihtamiseen ja toisen opiskelupaikan hakemiseen näkyivät jo viime keväänä. Kirjallisuustieteeseen oli hakijoita samaan tapaan kuin aiemmin, mutta pääsykokeisiin osallistui vain murto-osa. Uudet hakijat eivät uskalla ottaa paikkaa vastaan, vaan viettävät mieluummin välivuoden ja hakevat ykköskohteeseensa uudelleen ensi kerralla.   Minulle kirjallisuustiede oli alun perin hyvä varasuunnitelma. Pyrin lukion jälkeen tuloksetta opiskelemaan journalistiikkaa, mutta pääsin sisään kirjallisuustieteeseen. Tämä ala vei mennessään. Löysin samalla tavalla ajattelevia ja samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Taide ja kirjallisuus ovat kenties hienoimpia tutkimuskohteita: inhimillisen taidon näytteitä, yhteiskunnallisia suhteita ja sivistystä.   Monen opiskelupaikan sopivuuden itselle huomaa vasta kokeilemalla. En tiedä, olisinko tulevassa hakujärjestelmässä itsekään uskaltanut ottaa opiskelupaikkaa kirjallisuustieteessä vastaan.   Nykymaailmassa luetaan enemmän ja monipuolisempia tekstejä kuin koskaan. Kertomus elää renessanssiaan niin romaanin kuin lehtien sivuilla, Facebook-päivityksissä ja vaaliohjelmissa.   Kun kirjamessuilla 2014 julkaistaan uutuusromaani, kommentoi se tietoisesti ja tietämättään aina aiempaa traditiota. Tekstienvälisyydessä on kyse sen huomaamisesta, miten tekstit kommunikoivat keskenään ja miten tarinat, maailmat ja hyvät ideat kiertävät. Tekstienvälisyys on varmasti yksi merkittävimpiä kysymyksiä myös tulevaisuudessa, sillä se linkittyy vahvasti tekijyyden ja alkuperäisyyden ongelmiin.   Muuttuvassa maailmassa tekstit eivät katoa mihinkään. Kirjallisuustiede kasvattaa monenlaisten tekstien asiantuntijoita. Samalla on syytä tuntea tekstien historia. Se tuo kaukonäköisyyttä, jolle olisi tilausta myös julkisessa keskustelussa tai korkeakoulujen tulevaisuudesta päätettäessä. Ville Hämäläinen Teema ry:n puheenjohtaja

T A K U 15


Turkkilais-suomalainen Nefes-yhtye hyödynsi vuonna 2012 keskuksen äänitysstudiota Kehribar-Meripihka -levyllään. Kuva Can Ersen Firat.

Petri Pietiläinen

Sitoutumista ja tekemistä

– maailmanmusiikki soi tiukassakin tilanteessa Maailman musiikin keskus -musiikki-instituutti tekee perustyötään musiikin edistämiseksi Suomessa hankalassa tilanteessa. Vaikka koko kulttuurikenttää ravistelevat säästöt huolestuttavat, niin oma työ koetaan niin tärkeäksi, ettei työhön tulemista koskaan harmitella. Vuosittainen Etnosoi! -festivaali näkyy eniten julkisuudessa, mutta kirjasto ja lasten kanssa tehtävä työ koetaan yhtä tärkeiksi.

– Tiukilla ollaan kuten muu kulttuurikenttä ja koko Suomi. Nyt odotellaan ensi vuoden valtionavustuspäätöstä. Tässä työssä pitää olla realisti. Itse olin valtion säveltaidetoimikunnassa jäsenenä ja aina halusin kertoa suoraan ja vakavasti kentälle, missä mennään, toiminnanjohtaja Jaana-Maria Jukkara sanoo ja hymyilee silti. Valtion tuki taiteelle ja kulttuurille kiertää vuosisyklissä. Taide- ja kulttuurikentällä harmitellaan rahoitusjänteen lyhyyttä. Valtiolta, kunnilta ja miksei säätiöiltäkin toivottaisiin rahoituksessa pidempiä kolmen tai viiden vuoden kehyssopimuksia. Pitkäjänteinen suunniteltu toiminta vaatisi pitkäjänteistä rahoitusta.

Vuoden 2013 Etnosoi! -festivaalilla vieraili New Nordic Native Tour -yhtye. Kuvassa solisteista jammailevat Nadin Al Khalidi (Ruotsi/Irak) (vas.) ja Mizgin (Tanska/Kurdistan). Kuva Jorma Airola.

16 T A K U


Kunnallisessa päätöksenteossa aikajänne voi olla vielä lyhyempi. Paikallisen festivaalin järjestäjätaho voi saada pahimmillaan tiedon tukipäätöksestä 2–3 kuukautta ennen tapahtumaa. Tämä voi tuhota hyvänkin tapahtuman kuten Imatralla kävi valtakunnallisen näkyvyyden saaneelle Ugri-juhlalle. – Vaikka tavallaan tiedämme, että rahat valtiolta tulevat, niin poliittisen vaikuttamisen mahdollisuus ja sitä kautta suuretkin muutokset rahojen kohdentamisessa ovat aina mahdollisia. Absurdia, että joka ainoa vuosi pitää huolestua.

Sponsorirahan vaikeus ja kulttuuririntama Poliitikot ja yksityiset kansalaiset väläyttelevät julkisuudessa välillä sitä, että taiteen ja kulttuurin kentän toimijoiden pitäisi rahoittaa yhä enemmän ja monipuolisemmin toimintaansa muulla kuin julkisella rahoituksella. Toiminnanjohtaja Jukkara hymähtää hieman tälle keskustelulle. Hän on tehnyt työtään vuodesta 1996 ja tietää provokatoristen heittojen ja todellisuuden välisen ristiriidan. Taide- ja kulttuurialan rahoituksista tehdyt selvitykset tukevat hänen näkemyksiään. – Sponsorirahan kerääminen kvartaalitaloudessa on satunnaista. Jos yritysjohtaja sattuu tykkäämään jostain, se voi olla jazzia tai jalkapal-

- Perustettu vuonna 1979 (vuoteen 1991 nimenä Työväenmusiikki-instituutti). Sijaitsee Helsingissä. - Yksi Suomen musiikki-instituuteista. Tehtävänä koota, tallentaa ja jakaa tietoa maailman musiikkikulttuureista. - Ylläpitää kirjastoa, jossa laaja etnomusikologinen, maa ilman musiikkikulttuureja sekä populaarikulttuuria käsi televä kokoelma. - Järjestää yksittäisten konserttien lisäksi vuosittaisen Etnosoi! -festivaalin Helsingissä. - Tarjoaa koulutusta ja työpajatoimintaa valtakunnalli sesti lapsille ja aikuisille. Mukana lukuisissa projekteissa, joissa esitellään lapsille ja nuorille erilaisia musiikki tyylejä maailmalta. - Kehitysyhteistyötoimintaa, tutkimusta, neuvontapalveluja sekä tuottaa äänitteitä, kirjoja ja nuottijulkaisuja. - Instituutin suurin taloudellinen tukija on opetus- ja kulttuuriministeriö.

loa, tai ihan muuta, oman kaupungin kesätapahtuma tai valtakunnallinen festivaali, sitten rahaa voi saada, mutta sekin voi olla vain yhden vuoden verran. Tätä tilannetta ei hevillä muuteta. Rahoitustilannetta pitäisi hänen mielestään yhdessä muuttaa. Hän ei halua, että taide- ja kulttuuri muuttuu hivuttaen yhdysvaltalaisen mallin mukaiseksi. Siellä nojaudutaan yksityiseen hyväntekeväisyyteen. Yritysten sitoutuminen taiteen ja kulttuurin tueksi on aina epävarmaa ja välillä hetkellistä – Jos ei ole tietoa tulevaisuudesta, kaikki on epävarmaa. Koko taiteen ja kulttuurin kentällä vallitsee nyt

sama epävarmuus. Nyt pitäisi yhdessä tehdä työtä, eikä valitella omassa nurkassa. Instituutissa on panostettu pitkään verkostoitumiseen. He haluavat ja aikovat yhdessä muiden toimijoiden kanssa herättää vakavaa keskustelua siitä, miksi juuri yrityselämän pitäisi tukea taidetta ja kulttuuria. – Varmaan työtaustastani johtuen ymmärrän liike-elämän edustajia. Tarvitaan porkkana, että he ymmärtäisivät, miten tärkeätä on liittää yrityksen imagoon kulttuurin ja taiteen tukeminen. Nyt tätä ajatellaan hyväntekeväisyytenä. Taide ja kulttuuri pitää saada näkymään yrityskuvassa. Tämä positiivisuus pitää nostaa tärkeäksi.

Lasten Etnosoi! järjestetään isänpäivänä. Vuonna 2013 senegalilaisen Pape Sarrin (taustalla sinisessä vaatteessa) johtama Pape ja Kasumai -yhtye johdatti yleisöä tanssiin ja lauluun. Gambilainen Bintou Korhonen (vas.) näytti lapsille tanssiliikkeitä. Kuva Jorma Airola.

T A K U 17


Musiikki kaikille yhteistä Maailman musiikin keskus järjestää tapahtumien lisäksi erilaista koulutusta. Instituutti ylläpitää ja markkinoi sivuiltaan löytyvää artistikatalogia. Siinä esitellään Suomessa toimivia maailman eri musiikkikulttuureista innoitusta saaneita esiintyjiä. Koko toiminnan tarkoituksena on laajasti musiikin kautta edistää ihmisten välistä ymmärrystä yli rajojen. Jukkaralle musiikki ylittää maailman konfliktirajat ja muodostaa myönteisen pohjan kaikkien ihmisten kanssakäymiselle. Tämän takia keskuksessa panostetaan esimerkiksi jo vuosikymmeniä jatkuneisiin musikaalisiin päiväkotihetkiin. – Musisointi yhdistää ihmiset kaikkialla maailmassa. Musiikki on meille kaikille yhteistä. Varhaiskasvatuksessa rakennetut myönteiset kokemukset ja muistot vähentävät ennakkoluuloja aikuisuuteen tultaessa. Maailmanmusiikki on yläkäsite kansanmusiikille kaikkialta, myös Suomesta. Instituutin tehtäviin kuluu huomioida myös suomalaiset vähemmistömusiikit.

Etnosoi! soinut vuodesta 1988 Instituutin vuosittainen suuri voimanponnistus on Helsingissä marraskuun alussa järjestettävä Etnosoi!. Festivaali heijastelee hyvin koko keskuksen toimintaa. Se pitää sisällään tuntemattomampia esiintyjiä maailman eri kolkista, joskus oman rahoituksen lisäämiseksi myös tunnetumpia nimiä, lapsille suunnattuja konsertteja ja oheistapahtumia kuten näyttelyitä. – Festivaalilla on sivistävä arvo. Samalla se on tiedotuksellinen tapahtuma, esitellään katoavia musiikkiperinteitä joista ihmiset eivät tiedä mitään. Kaikki musiikkityylit ovat meille yhtä tärkeitä. Tuntematon tekijä voi olla kuulijalle mahtava elämys. Silti tämä festivaali on pienelle toimijalle ääliömäisen haastava ja kallis. Pitää siis aina päästä vähintään kohtuullisiin lipunmyyntituloihin. Välillä on tapahtunut niin, että esiintyjä käy ensimmäisen kerran Suomessa juuri Etnosoi! -festivaalissa

18 T A K U

ja myöhemmin hänestä tulee monien tapahtumien vetonaula. Tapahtuma järjestetään tietoisesti marraskuun synkän arjen keskellä. Tapahtumalle on muotoutunut uskollinen kävijäkunta, joka tulee kuuntelemaan kaikkea musiikkia. – Pitkämatkalaisia ei kauheasti käy. Väillä huomaa, että joku esiintyjä kolahtaa tiettyyn porukkaan ja sitten tullaan häntä kuuntelemaan ulkomailta asti. Tässä on oppinut riskin ja panostuksen välisen tasapainon hakemisen. Etnosoi! järjestetään myös Tampereella ja vuonna 2013 toimintaa oli projektirahoituksella Inarissa asti. Instituutti on valtakunnallinen ja kansainvälinen. – Tampereen järjestelyistä vastaa siellä toimiva kulttuuriosuuskunta Uulu. Pienen organisaation pitää

verkostoitua. Yhteistoiminta Uulun kanssa niin festivaalin kuin koulutustoiminnan saralla tekee toiminnastamme vankemmin valtakunnallista. Etnosoi! kuuluu osaltaan Jukkaran työnkuvaan. Siihen pitää saada joka vuosi myös ulkopuolista työvoimaa. Vaikka Etnosoi! on näkyvä osa keskuksen työtä, niin Jukkaralle instituutin perustehtävä on silti tärkeintä. Tiukan paikan tullen keskuksen toiminta ajaisi festivaalin toiminnan ohitse. – Tässä työssä palaute on kannustavaa. Me tuomme oppimisen tiellä olevalle yleisölle ja lapsille koettavaksi jotain uutta ja mielenkiintoista. Musiikin valtavirta on helppoa ja turvallista. Monet haluavat kuunnella sitä, mutta meidän tehtävänämme on tuoda muutakin.

! I O S O N T E

-yhtyeen Arnold onna 2013 Pole Pole Vu n. de tey ola. yh e lill vä maan. Kuva Jorma Air Musiikki luo ihmisten vanhemmatkin soitta ten las i ost inn k.) (oi Chiwalala


Bintou Korhosen r채v채kk채 tanssi veti lapset mukaan tanssiin! Taustalla rummuttivat senegalilaiset Pape Sarri (vas.) ja Ismaila Sane. Kuva Jorma Airola.

T A K U 19


Toiminnanjohtaja Jaana-Maria Jukkara ja kirjastonhoitaja Heikki Niemelä ovat ylpeitä Maailman musiikin keskuksen kirjaston monipuolisuudesta. Kuva Julia Palmu.

Ainutlaatuinen musiikkikirjasto Maailman musiikin keskus ylläpitää mittavaa käsikirjastoa, jonka toiminnasta vastaa kirjastonhoitaja Heikki Niemelä. Kirjastossa on noin 10 000 erimuodoissa olevia äänitteitä, nuotteja, videoita ja kirjoja. Lisäksi keskukseen tulee 30 musiikkilehteä eri puolilta maailmaa.

Nuotteja kirjaston kokoelmissa on muutamia satoja. Kansanmusiikki on kulkeutunut kuulonvaraisesti oppimalla eikä nuottien kautta kuten

20 T A K U

klassinen musiikki. Tämän lisäksi keskuksen arkistosta löytyy ainutlaatuisia suoraan kentällä tehtyjä nauhoituksia kansanmusiikista. Kirjasto karttuu koko ajan muun muassa sillä tavalla, että maailmanmusiikkiin erikoistuneet levy-yhtiöt ja omakustantajat lähettävät julkaisemaansa materiaalia.    – Lähtökohtamme on täysin eri kuin yleisissä kirjastoissa. Täältä ei paljon löydy näkyvästi kaupallisille markkinoille tulevaa materiaalia, jota saa kaikkialta muualta, kirjastonhoitaja Heikki Niemelä kertoo.    Ainutlaatuisen erikoiskirjaston tärkeys korostuu nykytilanteessa, jossa yleisiin kirjastoihin ei tilata erikoisempaa musiikkia vaan pääasiassa suosittua valtavirtamusiikkia. Kun kirjastot joutuvat panostamaan populaarimusiikkiin, maailmanmusiikkia ei enää hankita. Musiikkikirjastojen hyllyistä poistetaan tilanpuutteen vuoksi harvinaisemmat musiikkisuunnat.

   Maailman musiikin keskus tekee kirjastojen poistomyynneistä hankintoja omaan kirjastoonsa ja on saanut Kallion kirjastosta lahjoituksia kokoelmiinsa. Joskus yksityiset ihmiset lahjoittavat kokoelmiin kirjastoon taltioitaviksi.    – Kirjastot poistavat aineistoja lainauskertojen perusteella. On hienoa, että esimerkiksi Kallion kirjasto on lahjoittanut verovaroilla hankittua materiaalia meille. Jokainen voi tulla meille. Näin erikoisemmasta musiikista kiinnostuneet voivat tutustua siihen täällä, vaikka emme lainaakaan sitä ulos, Niemelä valaisee.    Kirjasto on kaikille avoin keskuksen aukioloaikoina. Vaikka tutkijat ja muusikot ovat keskeinen kävijäryhmä, niin Niemelän mukaan heidän palvelujaan hyödyntävät myös tavalliset ihmiset, jotka viitsivät hakea jotain erilaista ja tietävät kirjaston ainutlaatuisuudesta tai ylipäänsä olemassaolosta.


Kuva Toni Neffling

Kirjailijan havaintoja Laura Lähteenmäki

Kämmenelle mahtuva Lokakuun alussa puhutti Kanadan yleisradion nettiartikkeli kuvataiteilija Lana Newstromista, 27, joka oli myynyt taidettaan miljoonien dollarien edestä. Jutun pihvi ei kuitenkaan ollut huikeat myyntitulot vaan se, että hänen taiteensa oli näkymätöntä. Niin, näkymätöntä.   Ja kohun toinen pihvi oli se, että suuret joukot ihmisiä uskoivat, että taideteokset ovat olemassa, vaikka niitä ei näykään. Taiteilija vetosi ihmisten mielikuvitukseen, jota tietenkin aina tarvitaan taiteen vastaanotossa, ja Newstromin agentti puolestaan kehui taiteilijan kuvailevan teoksensa niin hienosti, että ne ovat jokaisen dollarinsa arvoiset.   Käydessäni jälleen kirja-alan suurimmilla messuilla Frankfurtissa mietin näkymättömästä taiteesta noussutta kohua. Ristiin rastiin valtavissa messuhalleissa vaeltaessani tuli usein mieleen, että kirjamessuillakin myytävä taide on hyvin näkymätöntä.   Frankfurtin messuilla ei myydä kirjoja asiakkaille perinteisessä mielessä – asiakas antaa myyjälle rahan ja saa ostamansa kirjan paperikassissa – vaan näillä messuilla myydään kirjojen käännösoikeuksia. Kustantajat ja agentit tapaavat puolen tunnin esittelyissä, joissa tulevaisuuden tärkeimmät ja sydäntä lähkähdyttävimmät – very touching, promising ja evocative – romaanit myydään ulkomaille. Ne myydään jopa ennen kuin ne on edes kirjoitettu. Agentit lupaavat, että vuoden päästä kirjasta on saatavilla ensimmäinen draft ja kahden vuoden päästä oikoluettu proof. Kirja ostetaan siis kuvailun perusteella! Myyty kolmeenkymmeneen maahan!

  Eikö tämäkin ole näkymättömän taiteen kauppaamista?   En siis ihan ymmärrä, miksi Newstromin näkymättömästä taiteesta syntyi niin iso kohu. Kaikki taidehan on oikeastaan näkymätöntä. Mielikuvani ja vaikutelmani esimerkiksi kuulemastani musiikista ovat näkymättömiä. Ääni ei näy ilmassa, se on korvissani, päässäni, muistoissani. Jos yritän kuvailla sitä toiselle ihmiselle, vetoan Platonin tapaan ideamaailmaan, jossa meillä on yhteisiä havaintoja ja tietoa kuvaamastani kohteesta. Täydennän tuttuja elementtejä omilla kokemuksillani ja tunteillani, mielipiteilläni ja arvottamisellani. Se kaikki on näkymätöntä.   Samoin ovat näkemämme teatteriesitykset tai lukemamme kirjat. Siitä huolimatta että käsilaukun pohjalla rypistyy näytelmän ohjelmalehtinen tai että työnnämme lukemamme kirjat hyllyyn, jäljellä ovat kuitenkin ”vain” idea koetusta, muistomme, hajanaiset mielleyhtymät, jotkin energiat kokemushetken tunnelmasta, vähitellen haipuvat, usein sanoiksi pukemattomat tunteet…   Kulttuurin tuotteistaminen on kai konkreettisimmillaan silloin, kun taideteos saa muodon, jota voidaan myydä eteenpäin jonakin käsin kosketeltavana. Taiteilijat kulkevat kohti tuotteistamista, osa sitä haluten, osa kammoten. Aina kun taide puetaan sanoiksi tai sille annetaan näkyvä muoto, se on kuitenkin todempi – ja keisarilla on jälleen vaatteet yllään. Sillä hirvittävämpää tuskin on, jos taiteilijan työ jää sillä tapaa näkymättömäksi, että sitä ei nähdä, huomata, arvioida, osteta, liitetä osaksi kaanonia.

Aina matkoilta ostan taidemuseon kaupasta jääkaappimagneetin taideteoksesta, joka on ilahduttanut minua. Magneetit ovat minusta yksinkertaisesti ihania. Niitä on jääkaappimme ovessa jo kymmeniä. Viime vuosina olen valinnut tyttäriä puhuttelevia kuvia, ja niinpä lapsiaiheiset ja kirkasväriset magneetit liukuvat ovessa alaspäin, missä pienet sormet järjestelevät niitä ja leikkivät niillä. Sen lisäksi, että myhäilen lasten oppivan tunnistamaan kuin varkain kuvataiteen merkkiteoksia, rakastan itse näitä matkalaukun sivutaskussa kotiin kulkeutuvia halpoja matkamuistoja. Minusta on ne ovat tärkeitä siksi, että ne eivät ole näkymättömiä vaan muistuttavat hienosta kokemuksesta kaukaisessa taidemuseossa sellaisenakin hetkenä, kun en itse teosta millään muistaisi. Milloin vain voin poimia magneetin kämmenelleni, yhtä lailla kuin ilahdun huomatessani kirjahyllyssä sattumalta lempikirjani selän tai jonkin ikonisen levynkannen, joka muistuttaa tunnetilasta ja siitä hetkestä, jolloin kukin taidekokemus valtasi mieleni, sieluni, ajatukseni vahvimmillaan, elävimmillään ja kyllä, näkyvimmillään. Laura Lähteenmäki on jyväskyläläinen kirjailija ja kustannuspäällikkö. ps. Lana Newstromin näkymättömästä taiteesta raportoi The Guardian 30.9.2014 (http://www.theguardian.com/ artanddesign/jonathanjonesblog/2014/sep/30/invisible-arthoax-lana-newstrom-cbc) T A K U 21


Metropolian kulttuurin tutkintopäällikkö Markus Utrio.

Suvi Har tikainen projektituottaja

M rroksessa

Musiikin ammattikorkeakouluopetus on käynyt viime vuosina läpi suuria muutoksia

P

erinteinen mestari-kisällimusiikinopetus on kiivasta tahtia muuntautumassa kohti laaja-alaisempaa musiikkiammattilaisuutta. Metropolia Ammattikorkeakouluun otettiin syksyllä 2014 ensimmäistä kertaa sisään opiskelijoita taustoiltaan genrevapaaseen musiikin koulutukseen. Opinnoissaan opiskelijat soittavat ja opiskelevat yhdessä riippumatta siitä, ovatko heidän aiemmat opintonsa klassisen vai pop&jazz-musiikin puolelta. Polku tähän pisteeseen on ollut pitkä: Alkusykäyksenä toimi Helsingin kansankonservatorion perustaminen vuonna 1922. Kansankonservatoriosta syntyneen Helsingin konservatorion ja vuonna 1972 perustetun Pop & Jazz Konservatorion ammattiopinnot yhdistettiin suuressa fuusiossa 1990-luvulla Helsingin Ammattikorkeakouluun, jonka jatkajana Metropolia Ammattikorkeakoulu nykyään toimii. Organisatorisia vaiheita on siis ollut monia, mutta niistä huolimatta musiikin genret ovat tarkkarajaisesti pysytelleet omissa lokeroissaan. "Konservatorioperinteessä oppilaitokset valmistivat opiskelijoitaan hyvin spesifeihin ammatteihin, oli erikseen mm. teorianopettajalinja ja kuoronjohtajalinja", kertoo Metropolian kulttuurin tutkintopäällikkö

22 T A K U

Markus Utrio. "Reaalimaailma ympärillämme on kuitenkin muuttunut, eikä työelämällä ole enää tilausta noin yksityiskohtaisiin osaamisiin. Valmistuneen musiikkipedagogin työ on täynnä tilkkutäkkiä ja pätkätöitä, joten meidän tulee antaa opiskelijoillemme valmiudet menestyä tässä toimintaympäristössä." Ensimmäinen vaihe muutoksessa nähtiin vuonna 2012. Tuolloin Metropolian musiikinkoulutusta tarkasteli ensimmäistä kertaa ulkopuolinen linjaustyöryhmä, joka koostui työelämän edustajista. Työryhmä esitti Metropolian klassisen musiikin koulutuksen keskittämistä musiikkipedagogien koulutukseen lakkauttamalla muusikon pääaine. Näin tapahtuikin, mutta tämän jälkeen Metropolian johto - työelämää kuulematta - ehdotti klassisen musiikin lakkauttamista kokonaan ja myös pop/jazz-musiikin koulutusohjelman pedagogilinjan lakkautusta. "Ja tästähän se hälinä syntyi", Markus Utrio muistelee. "Linjaus herätti paljon keskustelua mediassa ja alamme ammattikentässä. Tämä johti musiikinkoulutuksen uudelleen arviointiin sekä työelämän että nuorten musiikkimaailman näkökulmasta. Todettiin, ettei erilaisten musiikkigenrejen siilouttaminen ole enää ajankohtaista ja päätettiin, että

nyt on hetki luoda aivan uudenlaista tapaa opettaa musiikkia ammattikorkeakoulutasolla." "Taustalla meillä on tässä idea jokaisen potentiaalin mahdollistamisesta, ei laiteta nuorille valmiita siiloja vaan annetaan heille tilaa. Riskihän tämä toki oli, mutta iloksemme saimme huomata, että hakijamäärät pysyivät hyvinä ja hakijoissa oli huomattavasti ihmisiä, joilla on takanaan opintoja tai harrastusta sekä klassisen että pop&jazz-musiikin puolelta".

Ovet ja ikkunat auki Samalla kun musiikinkoulutusta myllerrettiin organisatorisesti, käynnissä on ollut myös pedagoginen muutos. Kärjistäen musiikinopetuksessa on kautta aikojen ollut tavoitteena, että oppilas omaksuu ne tiedot ja taidot, jotka opettajalla on. Nykyään opettaja tietojen ja taitojen lähteenä ei ole enää mahdollinen, vaan opettajuus on enemmänkin oppimistapahtuman fasilitointia. "Meillä Metropoliassa tämä on tarkoittanut ovien ja ikkunoiden avaamista ympäröivälle yhteiskunnalle", tutkintopäällikkö Utrio toteaa. "Kaiken lähtökohtana on opiskelijoiden eli tulevien ammattilaisten korkea


Palkintosadetta

TUOTTAJA PÄIVÄ ssä 17.11.2014 LASIPALATSI

TAKU-Tuotantopalkinto 2014 HELSINKI PRIDE 2014

taiteellinen taso, mutta haluamme myös tarjota opiskelijoillemme kokemuksia erilaisista toimintaympäristöistä ja opetustilanteista. Opetusharjoittelua voi nykyään tehdä mm. peruskouluissa ja päiväkodeissa tai oppimisprojekteja vanhusten palvelutalossa." "Nykyään tärkeää on myös tiivis, vuorovaikutuksellinen kumppanuus työelämän kanssa. Tätä tehdään erilaisilla hankkeilla, yhteistyöprojekteilla ja mm. tuolla äsken mainitulla uudenlaisella opetusharjoittelulla. Työelämän edustajat ovat meillä myös mukana aina kun uudistamme opetussuunnitelmaamme."

Uusia vaatimuksia Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikinkoulutuksen muutosten taustalla on pohjimmiltaan työelämän uudistuminen. Musiikkipedagogin polku on enää harvoin vakinainen, yhden instrumentin opettamiseen keskittyvä virka musiikkioppilaitoksessa, vaan työ on sirpaleina erilaissa opetus-, ohjausja esiintymistilaisuuksissa. "Kuten sanoin, nyt ja tulevaisuudessa kaiken lähtökohta on korkea taiteellinen taso, mutta musiikillisten taitojen tulee olla monipuolisempia. Tulevilla ammattilaisilla tulee lisäksi olla valmius toimia moniammatillisessa yhteistyössä ja rohkeutta hyödyntää omaa ammattitaitoaan monipuolisesti mm. yrittäjyyden keinoin", tiivistää Markus Utrio. "Meidän opetusalan ammattilaisten tehtävä ei ole valmentaa opiskelijoita toistamaan nykyistä, vaan luomaan uutta. Valmistaa opiskelijoita niihin ammatteihin, joita ei vielä ole."

- Helsinki Pride -tapahtuma on teemaltaan ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti tärkeä. Se tuo positiivisella tavalla esiin erilaisia tasaarvokysymyksiä ja käsittelee ihmisoikeusasioita suorapuheisesti positiivisten kokemusten kautta. Tapahtuman sisältöön kuuluu paljon taide- ja kulttuuritapahtumia, joiden avulla on helpompi tarttua hankaliinkin teemoihin, toteaa Susanna Tommila valintaperusteissaan. Helsinki Pride jatkaa vuonna 1975 syntynyttä Seta ry:n vuosijuhlien ja vapautuspäivien perinnettä. Vuodesta 2006 lähtien se on järjestetty vuosittain.   Vaikka suurimman huomion saakin lauantaisin järjestettävä Pride-kulkue, on itse tapahtuma viikon mittainen ja se sisältää useita yksittäisiä tapahtumia ja tuotantoja. Helsinki Pride-tapahtumaa järjestetään yhteistyössä lukuisten vapaaehtoisten toimijoiden kanssa.

TAKU-Tuottajapalkinto 2014 KATRI TENETZ

- Katri Tenetz ansaitsee Vuoden tuottaja –palkinnon tuloksellisesta työstään lastenkulttuurin parissa sekä yleisestä kulttuurityöstä Oulun alueella. Hän omaa laajat yhteistyöverkostot ja osaa hyödyntää niitä työssään, Susanna Tommila painottaa valintaperusteissaan. Kulttuurityön tekeminen on haasteellista tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa. On pyrittävä pysyviin prosesseihin, jotka luovat jatkuvuutta ja tuovat turvallisuutta ja pysyvyyttä myös heikommassa taloudellisessa tilanteessa. Kunnallinen kulttuurityö ja lasten kulttuuritoiminnan mahdollistaminen on tärkeää, pitkäjänteistä puurtamista, jonka tuloksista osa näkyy vasta vuosikymmenten jälkeen.

Palkitut opinnäytetyöt

Tuottajapäivässä palkittiin myös vuoden 2014 parhaat kulttuurituotannon opinnäytetyöt.   Kulttuurituottajia kouluttavat oppilaitokset (AMK, YAMK) esittivät palkittavaksi kolmea ehdokasta AMK-sarjaan ja kahta YAMK-sarjaan. Lopulliset palkittavat valitsi TAKU ry:n työelämäraati, jonka puheenjohtajana toimi TAKU ry:n puheenjohtaja Mari Lankinen.   Valintaperusteissa painottui työn tulosten sovellettavuus alalle, kulttuurialan liiketoiminnallinen kehittäminen sekä kulttuuripalvelujen kehittäminen hallintorajat ylittävään ja käyttäjälähtöisempään suuntaan.

Palkinnot saivat

YAMK : Hanna-Maria Lehtonen (Metropolia AMK), Nuoret osallisiksi kunnan nuoriso- ja kulttuuripalveluiden suunnitteluun poikkihallinnollisella yhteistyöllä. Case Operaatio Pulssi! AMK: Virpi Väisänen (HUMAK), Taide- ja kulttuuriohjelmien tuotteistaminen pienyrittäjälle Israelissa. Palkituille luovutettiin tilaisuudessa kunniakirjat ja rahapalkinnot. Opinnäytetyöt esitellään vuoden 2015 aikana TAKU-lehdessä.

Oikaisu TAKU-lehteen 3/2014 oli pujahtanut virhe. Lehdessä artikkelin "Uutta uskallusta- musiikkipedagogien laajentuvat ammattikuvat" kirjoittajaksi oli mainittu Ville Niutanen. Artikkeli oli kuitenkin Suvi Hartikaisen kirjoittama. Toimitus pahoittelee virhettä. T A K U 23


iemi Raisa N rkiaa Te k s t i : a & Ana t t u a k k a R Kuvat:

lean ole kuo a k in u s i e ”Elokuva arkiaa autta & An k k a R , ” a s mas n john taiteelline li a a v ti s fe a elokuv Päin a sanoo. ” rv e n a L a k taja Pek nen taiteenla li a a it v n o e n vastoin, s mänvuotise tä a ta is d to ji.” Samaa s: ohstivaalin tulo fe a v u k lo e R&A avia tosta, maks ii k i s rä e k jelmisto ieraat smäärä ja v ty ä n n e li o inkatsojia vaalin toim ti s fe A & R viihtyivät. nookin Norberg sa ra a S ja ta h nanjo vin.” i helvetin hy n e M ” : n a suora

24 T A K U

YHÄ HARVEMPI ELOKUVA päätyy teatterilevitykseen. Norbergin mukaan festivaalien arvo kasvaa, koska vaihtoehtoisien elokuvien osuus kaupallisissa leffateattereissa on laskenut koko ajan. Elokuvissa käynti ei ole merkittävästi vähentynyt, mutta elokuvatarjonta on keskittynyt menestyselokuviin. Festivaalien rooli uuden elokuvan esittäjänä onkin tämän suuntauksen myötä kasva-

nut huomattavaksi. ”Meidän kautta testataan elokuvien menevyyttä”, Lanerva huomauttaa, ja kertoo että tänäkin vuonna useita elokuvia otettiin kaupalliseen levitykseen, koska ne saivat niin hyvän vastaanoton festivaaleilla. Esimerkiksi Rakkautta & Anarkiaa festivaaleilla on sen 27 toimintavuoden aikana esitetty tuhansia elokuvia, jotka eivät ole tulleet elokuvateatterilevitykseen, tai jotka ovat saaneet ennakkoesityksensä festi-

Elokuvaa suurem

mat


vaaleilla ennen kaupalliseen levitykseen päätymistään. ”1990-luvulla lopulla keskimääräinen Art house -elokuvan kävijämäärä oli noin 10 000. Jos siihen nykyään pääsee, saa olla tosi tyytyväinen”, Lanerva huomauttaa. Kilpailu on kovaa. Sara Norbergin mukaan aikaisemmin elokuvien kierto oli hitaampaa. Elokuvat saivat olla ohjelmistossa jopa 15 viikkoa keräämässä katsojia. ”Nykyään jos parissa viikossa ei tuota tarpeeksi, niin putoaa jo tosi huonoille esitysajoille ja paikoille”, hän huomauttaa.

festivaalit

ELOKUVIEN DIGITOINNIN myös marginaalielokuvat pääsevät paremmin esiin, sillä elokuvien esittäminen on kustannustehokkaampaa. Toisin kävi. Saleihin valitaan helposti myyviä elokuvia pitemmän herättelyn vaativien elokuvien sijaan. Monia teattereita on myös kuollut, kun elokuvissa siirryttiin digiaikaan. ”Ei ole mahdollista jollekin perheyritykselle sijoittaa 100 000 euroa digilaitteisiin, jos muutenkin eletään toimeentulon rajoilla”, Lanerva huomauttaa. Elokuvafestivaaleilla elokuva on luonnollisesti pääosassa, mutta Norbergin mukaan pelkästään elokuvien varaan ei festivaalia voi rakentaa.

R&A -festivaaliin on sen alusta alkaen kuuluneet taiteilijavierailut. Suuret nimet ovat aina kiinnostaneet, kuten festivaaleilla nähdyt Tilda Swinton, John Woo, Philip Ridley tai Baz Luhrman, mutta tuntemattomat tekijät eivät ole aiempina vuosina vetäneet yleisöä, pikemminkin päinvastoin. ”Ennen jengi kysyi, missä näytöksessä on vieraita, koska ei haluttu mennään siihen näytökseen aikataulun vuoksi”, Lanerva toteaa. NYKYÄÄN YLEISÖ VAATII TAPAHTUMALLISUUTTA ja katsojat osaavat esittää hyvinkin tarkkoja kysymyksiä elokuvan aiheesta tai ohjaajan kotimaasta.”Tiedostetaan, että ollaan festareilla, eikä tulla mihin tahansa elokuvanäytökseen” Norberg

R&A:n ulkoilm aelo katsojia Katajan kuvien Allas Pop Up -ilmai snäytökset kerä okalle. (Kuva: sivät sadoittain Pauli Haanpää )

T A K U 25


Sara Norberg yhdessä Helsingin kulttuurijohtaja Stuba Nikulan kanssa The Finnish Film Affairin avajaistilaisuudessa. (Kuva: Marko Oja)

sanoo. Tänä vuonna vierailijoita tuli ennätysmäärä. ”Olemme muuttaneet myös tiedotusta ja markkinointi sen mukaan, missä näytöksissä pääsee keskustelemaan tekijöiden kanssa”, Norberg kertoo. Elämyksellisyyttä lisää sekin, että Rakkautta & Anarkiaa festivaaleille on tullut myös ulkoilmaelokuvia sekä ruokaa ja elokuvaa yhdistävä Haute Cuisine -sarja. Elokuvien katsomistavat ovat muuttuneet. ”Kun aloitimme 1990-luvulla, suurta osaa elokuvista ei voinut nähdä missään muualla kuin festareilla”, Pekka Lanerva huomauttaa. Nykyään voi ladata melkein minkä tahansa elokuvan netistä tai tilata DVD:llä. Lanervan mukaan elokuvafestivaalien toimijat ovat siinä mielessä vanhoillisia, sillä he puolustavat teatterissa katsomista. Festivaaleilla katsomiskokemus on lisäksi erilainen kuin tavallisessa elokuvakäynnissä; siihen liittyy sosiaalisuus, tunnelma ja ainutkertaisuus. ELOKUVAFESTIVAALIEN MERKITYS yleisön kasvattajana on merkittävä. Pekka Lanerva mainitsee, että Tukholman elokuvafestivaaleilla on näytetty paljon amerikkalaisia independent-elokuvia. Nämä elokuvat keräävät nykyään suuria katsojamääriä Ruotsissa festivaalin ulkopuolellakin. Sama ilmiö on havaittu Suomessa japanilaisen studio Ghiblin elokuvissa. ”R&A on näyttänyt paljon Ghiblin leffoja ja Cinema Mondo tuo niitä maahan. Kun verrataan miten ne elokuvat menevät muissa Pohjoismaissa, Suomi on tuplaten edellä muista. Se johtuu sii-

26 T A K U

R&A:n taiteellinen johtaja Pekka Lanerva. (Kuva: Lauri Hassi)

tä, että täällä ihmiset ovat tottuneet katsomaan japanilaista animaatiota”, Lanerva toteaa. ”Fanikanta on rakennettu festareilla”, Norberg lisää. Yhteistyö eri elokuva-alan toimijoiden kanssa sujuu Lanervan ja Norbergin mukaan hyvin. ”Teatterit ovat tyytyväisiä, koska me otetaan festivaalin ajaksi kaikki mahdolliset salit käyttöön” Norberg kertoo. ”Monet levittäjät lanseeraavat omat Art house tai laatuelokuvaansa festivaalilla, eli hekin hyötyvät. Ja teatterissa käynti aktivoituu muutenkin. R&A on sellainen potkaisija, että teatterit täyttyy”, Norberg mainitsee. Elokuvien esitysoikeudet ovat kalliita ja festivaalien budjetista iso osa menee esitysoikeusmaksuihin. ”Festivaaleista on tullut levityskanavia, bisnestä leffojen myyjille”, Norberg sanoo. ”Monia elokuvia ei myydä pieniin maihin kuin ainoastaan festivaaleille”, Norberg kertoo. Levittäjä tietää, että festivaalilla elokuva kerää sen yleisön, minkä sen on laskettukin saavan. Samalla festivaalin arvo nousee, koska elokuvaa ei ole muualla nähtävissä. ELOKUVAFESTIVAALIT SAAVAT TUKEA monesta lähteestä. R&A tekee yhteystyötä muun muassa suurlähetystöjen kanssa. Tämän vuoden ranskalaisen elokuvan sarja French Touch Selection keräsi yli seitsemäntuhatta katsojaa. Siihen ei suurlähetystö yksin pystyisi. EU:n laajenemiskomissio puolestaan on tukenut mahdollisten tulevien jäsenmaiden alueen elokuvaa. Elokuvien

valinnoilla otetaan kantaa. Festivaalijohtaja Pekka Lanerva huomauttaa, että valinnat tehdään aina elokuva edellä. ”Ei meillä tänä vuonna olisi ollut esimerkiksi Syyrian elokuvia esillä, jos ne eivät olisi olleet niin hyviä.”


Bio Rex h a l u ta a n s ä i ly t t ä ä e l ok u v a k ä y t ö ss ä Lasipalatsissa sijaitseva elokuvateatteri Bio Rex avasi ovensa yleisölle lähes 80 vuotta sitten vuonna 1936. Helsingin keskustan funkkispalatsin suojissa on siitä lähtien juhlittu kotimaisia ensi-iltoja ja nautittu ulkomaisesta elokuva-annista. Bio Rex on tällä hetkellä ainoa elokuvateatteri Suomessa, jossa voi näyttää elokuvaa kaikissa muodoissa: 70mm, 35 mm tai digitaalisena.    Lasipalatsin aukion alle ja osin Lasipalatsiin rakennettavan Amos Andersonin uuden museohankkeen myötä elokuvatoimijoilla on noussut huoli elokuvateatteri Bio Rexin tulevaisuudesta. Historiallinen teatteri halutaan säilyttää elokuvakäytössä.    Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin avajais- ja päättäjäiselokuvat esitetään perinteisesti aina Bio Rexissä. ”Ei meidän yleisö halua mennä katsomaan pääelokuvia Tennispalatsiin tai Kinopalatsiin”, R&A:n taiteellinen johtaja Pekka Lanerva huomauttaa. ”Bio Rex tekee elokuvakäynnistä tapahtuman.”    R&A:n toimitusjohtaja Sara Norberg on samoilla linjoilla. ”Bio Rex soveltuu hyvin myös kutsuvierasnäytöksiin”, hän humauttaa. ”Bio Rex on meidän sydän!” Jimmys Hall elokuvan tähti Andrew Scott oli yksi R&A:n tämän vuoden odotetuimmista vieraista. Scott tunnetaan erityisesti Uusi Sherlock -sarjan Jim Moriartyn roolista. (Kuva: Pirita Sarma).

T A K U 27


a j o i s i v , i t t r o rap todellisuus

: ista ja ta it ee sta S a n o ja ku lttuur

Kulttuurin ja taiteen alalla työskentelevät ovat tottuneet siihen, että vuosittain ilmestyy julkisten tahojen tuottamia kulttuurin ja taiteen merkitystä ylistäviä tutkimuksia ja raportteja. Tulevaisuuden visiokatsauskin tuli tänä vuonna. Tilastojen todellisuus kertoo silti, että kulttuuritoimialojen työllisyys on heikentynyt noin 10 prosenttia vuosien 2010–2013 välisenä aikana. Aluehallintovirasto arvioi peruspalveluja Pohjois-Suomen aluehallintoviraston kohtalaisen tuore julkaisu (14/2014) kartoittaa aluehallintovirastojen keskeisiä arvioita toimialansa peruspalvelujen tilasta vuonna 2013. Arviointikohteina olivat tasaarvoinen, hyvinvoiva ja turvallinen yhteiskunta. Miltä siis näyttivät hyvinvointiprosessit vuonna 2013? Liikuntapaikat olivat sijoittuneet hyvin suhteessa väestön sijaintiin. Liikuntasaleista ja -halleista oli eniten kysyntää. Parannettavaa löytyi liikuntapaikkojen esteettömyyspuolessa. Kuntien toivotaan panostavan edelleen liikuntapaikkoihin ja tehostavan niiden käyttöä. Arkiliikkuminen nostetaan erityisesti tavoitteeksi. Kuntarakenteen muutoksen pelätään vaikuttavan ihmisten liikuntamahdollisuuksiin. Kaikkinensa aluehallintokeskuksen arviointi näyttää hyvin myönteiseltä. Kun arviointi siirtyy kuntien kulttuuripalvelujen tuottamiseen ja kuntien ja niiden ulkopuolisten kulttuuripal28 T A K U

velujen tuottajien väliseen yhteistyöhön, tilanne muuttuu huomattavasti sekavammaksi. Kunnissa kulttuuripalvelujen järjestetään niin monin eri tavoin, että niiden vertaaminen toisiinsa on vaikeata. Tiedon puute ja tietojen vertaamisen hankaluus muun muassa käytettyjen rahamäärien ja henkilöresurssien kannalta todetaan arviossa lähes mahdottomaksi. Analyysissa huomautetaan sitä, että esimerkiksi ikäihmisten kulttuuripalvelut ovat keskittyneet lähes kokonaan taajamiin. Palvelujen saatavuudessa on myös suuria eroja eri puolilla maata. Tämä nähdään ongelmalliseksi tasa-arvoisuuden kannalta. Selvityksen toimenpide-ehdotukset näyttävät kulttuurin kannalta myönteisiltä: Kuntien pitää saada riittävät taloudelliset resurssit palvelujen tuottamiseen. Lisäksi vertailukelpoisen tiedon saaminen pitäisi tulevaisuudessa tehdä mahdolliseksi. Jokaista 10 000 kuntalaista kohden suositellaan yhtä päätoimista yleisen kulttuuritoimen työntekijää. Ongelma lienee sanassa ”suositellaan”. Nämähän eivät kulttuuripuolella ole kääntyneet aina todellisuudeksi. Edelleen selvityksessä halutaan vahvistaa kulttuuripalveluja parantamalla yhteistyötä, lisäämällä tietoa ja integroimalla kulttuuripalvelut osaksi kuntien hyvinvointikertomusta ja strategista suunnittelua. Kulttuuripalvelujen analyysistä jää sekava kuva verrattuna liikuntatoimen analyysiin. Selvityksessä sanotaan kuitenkin suoraan se, että kulttuurilla on yhä suurempi merkitys kuntalaisten hyvinvointipalveluissa. Kulttuuripalveluille annetaan suuri yhteiskunnallinen merkitys. Onko tämä sitten hyvä vai ei, niin arviossa

Petri Pietiläinen

kulttuurilla ja taiteella ei ole pelkästään itseisarvoa vaan selvästi välineellinenkin arvo. Paineita kulttuuripalvelujen suhteen on. Kiinnostavaa on se, että liikuntatoimen kohdalla arviossa ei ole kysytty sitä, kuinka suuri osa vastaajista vähentäisi tulevaisuudessa sen kustannuksista. Kulttuuritoimen lähitulevaisuutta koskevassa arviossa nostetaan esiin nämä seikat: vastaajista 34 prosenttia vähentäisi opetus- ja sivistystoimesta ja 24 prosenttia kulttuuripalveluista.

Visio tulevaisuuteen Opetus- ja kulttuuriministeriön tulevaisuuskatsaus 2014 (julkaisuja 2014:18) painottaa osaamisen ja luovuuden yhteyttä hyvinvointiin. Erityisesti koulutusjärjestelmä ja suomalainen tiede katsotaan uuden nousun keskeisiksi tekijöiksi. Huomattavaa on, että kulttuuri sen sijaan tuo arvoa. Visiossa ollaan hyvin huolissaan nuorten oppimistuloksista. Perustaitojen hallinnassa nähdään raju pudotus. Tämä halutaan pysäyttää. Erityiseksi keinoksi nähdään siirtyminen digitaalisuuteen: e-oppiminen, pilvipalveluiden kehittäminen sekä tieto- ja viestintäteknologioiden hallinta nähdään ratkaisuna. Fyysisen kunnon merkitystä korostetaan. Tutkinnoissa halutaan keskittyä oppimisvalmiuksien eli käytännössä teknologisen kyvykkyyden saavuttamiseen. Oppimisen sisällöistä ei puhuta. Lisäksi kiinnittää huomiota se, että ammatillisen koulutuksen resurssien riittävyyden kohdalla korostetaan rahoituspohjan laajentamista. Tällä tarkoitetaan koulutusvientiä, koulutuksen myyntiä ja laajempaa yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaisi yritysten tulemista jo


ammatilliseen peruskoulutukseen mukaan nykyistäkin vahvemmin. Vastaavalla tavalla korkeakoulutuksessa nähdään yhteys innovatiivisten yritysten ja huipputieteen välillä. Tarkemmin tätä huippua ei määritellä. Visiossa puhutaan kuitenkin koko ajan yrityksistä. Korkeakoulutusta halutaan myös teemallisesti profiloida, mitä se sitten tarkoittaakaan. Perustutkimuksesta ei ole visiossa sanaakaan. Myös korkeakoulutuksen rahoituspohjaa aiotaan monipuolistaa. Tämä tarkoittaa koulutusvientiä ja lukukausimaksuja erityisesti vieraskielisissä koulutusohjelmissa. Syyskuun lopussa Suomen hallitus ilmoittikin ehdottavansa lukukausimaksuja EU/ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille. Kulttuuri nähdään silti kaiken arvokkaan perustana. Tosin kulttuurivisiossa korostuu kansallisten digitaalisten markkinoiden luominen. Näin taas Suomi voisi hyödyntää laajemmin digitaalisia markkinoita koko EU-alueella. Kulttuurivisio kääntyy kulttuurin markkinavisioksi. Kaikessa näkyy kaksiteräinen miekka: Ensin puhutaan toimialan edellytysten vahvistamisesta, sitten heti perään todetaan, että näin taiteen ja kulttuurin hyvinvointi- ja talousvaikutuksia voitaisiin paremmin hyödyntää. Taiteilijoiden kannalta myönteistä visiossa on se, miten vahvasti siinä vaaditaan taiteilijoiden sosioekonomisen aseman kohentamista Pohjoismaisemmalle tasolle. Erityisesti kuvataiteilijoiden asemaan halutaan painokkaasti parannusta. Keinoja siihen ei esitetä muuta kuin ”tukimuotoja on tarpeen kehittää”. Kirjailijoiden kannalta sen sijaan hyvää on käytännöllinen ja selkeä vaatimus lainauskorvausjärjestelmän tason nostamisesta muiden

Pohjoismaiden tasolle. Tietokirjailijoiden kannalta erityisen hyvää on se, että visiossa vaaditaan kirjastoapurahajärjestelmän määrärahojen korottamista. Näin tietokirjailijat ja kääntäjät saisivat niistä osansa. Nyt rahoista 90 prosenttia menee kaunokirjallisuudelle ja 10 prosenttia muille. Monissa kohdissa korostuu taiteilijoiden muuttuminen yhä enemmän yrittäjiksi. Kulttuurilaitosten kannalta visiossa on huolestuttavaa se, että niiden ja vapaan kentän suhdetta halutaan muuttaa. Tämä tapahtuisi valtioosuusjärjestelmän muuttamista laskentaperustaisesti kannustavaksi. Vision mukaan pitää selvittää myös se, miten kuntarajoja ylittäviä kulttuuripalveluja muutettaisiin seudullisiksi. Kulttuurista ei puhuta visiossa peruspalveluna, mutta liikuntapalveluista sen sijaan kylläkin. Kenties sana on vain unohtunut kulttuuripalvelujen kohdalta. Lapsille halutaan taata mahdollisuus vähintään yhteen maksuttomaan kulttuuri-, liikunta tms. harrastukseen. Visio on lasten kannalta kovin vaatimaton.

Tyly todellisuus, aina töissä Tilastokeskuksen (http://www. tilastokeskus.fi/til/klt/2013/01/ klt_2013_01_2014-09-29_tie_001_ fi.html) 29.9.2014 julkaisema kulttuuritoimialojen työllisyyskatsaus on vision jälkeen karua luettavaa. Toimialan työllisyys heikkeni vuosina 2010–2013 noin kymmenen prosenttia. Tämä tarkoittaa noin 12 000 henkilöä. Huonot taloudelliset ajat iskivät erityisesti mainontaan (vähennystä yli 25 prosenttia) ja niin sanottujen muiden kulttuuritoimialojen henki-

löstöön (vähennystä yli 27 prosenttia). Kulttuuriperinnön vaaliminen ja levittäminen väheni merkittävästi: Kirjastojen, arkistojen museoiden sekä näyttelyjen ja historiallisten paikkojen ja rakennusten suojelun toimialoilla työllisyys heikkeni lähes 17 prosenttia. Täällä romahdus oli nopea: vuodessa (2012–2013) katosi yli 3 000 työpaikkaa. Tässä näkyy kuntien taloudellisen ahdingon vaikutus. Kustantamisessa vähennystä tuli noin 15 prosenttia. Valonpilkahdukseksi voisi ajatella sitä, että työllisyys kasvoi nimikkeessä kulttuuri- ja viihdetoiminta. Sen työllisyys parani lähes 30 prosenttia. Vuonna 2013 tämän nimikkeen alla työskenteli yli 20 000 henkilöä. Työllisyyden paraneminen voisi johtua pelkästään määrittelystä: Tässä tutkimuksessa työlliseksi määriteltiin henkilö, joka oli tutkimusviikolla tehnyt ansiotyötä vähintään tunnin rahapalkkaa tai luontaisetua vastaan tai voittoa saadakseen, tai oli ollut tilapäisesti poissa työstä. He voivat olla palkansaajia, yrittäjiä tai samassa kotitaloudessa asuvan perheenjäsenen yrityksessä palkatta työskenteleviä. Työvoimatutkimus on haastatteluun perustuva otostutkimus, jonka virhemarginaaliksi sanotaan neljä prosenttia. Tästäkin huolimatta suunta näyttää pahalta. Tilastokeskuksen työllisyystutkimusta toivoisi kehitettävän siihen suuntaan, että määrittely erottelisi vakituisemmassa ”työssä” olevat satunnaista keikkaa tekevistä työllisistä. Suurin osa taiteentekijöistä ja eri kulttuurialojen freelancereistä on aina työssä Tilastokeskuksen määritelmien mukaan.

T A K U 29


Raisa Niemi

Suomi nousuun säätiörahoituksella? Säätiöt kantavat huolta suomalaisen yhteiskunnan nykytilasta.

Y

leisen taloudellisen matalapaineen vallitessa myös kulttuurille osoitetut määrärahat ovat laskeneet. Valtion taiteelle ja kulttuurille jakamia rahoja tullaan leikkaamaan kolmen seuraavan vuoden aikana niin, että vuonna 2017 käytössä on 15 miljoonaa euroa vähemmän kuin tänä vuonna (HS 13.4. 2014). Budjettisäästöjen lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö varautuu siihen, että veikkausvoittovaroja tulee edunsaajien käyttöön ensi vuonna kymmenen miljoonaa euroa vähemmän kuin tänä vuonna. Uusia rahoituslähteitä totisesti tarvitaan. Koneen säätiö on ottanut itselleen hurjan tavoitteen. Säätiön uuden hakukokonaisuuden - Jakautuuko Suomi? - tarkoituksena on auttaa koko suomalaista yhteiskuntaa ymmärtämään eriarvoistumista. Säätiö haluaa linjauksensa mukaisesti olla sysäämässä alkuun hankkeita, jotka tekevät eriarvoistumiseen liittyvää tutkimusta, paljastavat mekanismeja ja vaikutusyhteyksiä tulojen, työelämän ja koulutuksen välillä. Rahoitus on suunnattu erityisesti tutkijoiden ja journalistien yhteishankkeille, mutta ”työssä on suotavaa käyttää luovasti journalismin lisäksi myös erilaisia taiteen muotoja, esimerkiksi elokuvaa, mediataidetta ja yhteisötaidetta” hakutiedotteessa sanotaan. Suomen Kulttuurirahastoa mietityttää suomalaisen yhteiskunnan tila, eriarvoistuminen ja väestön ikääntyminen. ”Kulttuurirahasto on niistä vähintään yhtä huolestunut kuin muutkin”, sanoo SKR:n viestintäpäällikkö Annakaisa Tavast sähköpostihaastattelussa. Kulttuurirahastolla avautui tänä syksynä uusi hakukokonaisuus, Taidetta hoitolaitoksiin. ”Tämän toiminnan tarkoitus ei kuitenkaan ole puuttua perus-

30 T A K U

ongelmiin, vaan tuoda esimerkiksi laitoksessa elävän ihmisen elämään taidesisältöä”, Tavast linjaa. ”Meillä on ollut paljon hankkeita, jotka suuntautuvat lapsiin ja nuoriin – tästä tukimuodosta pääsevät vanhuksetkin osallisiksi” hän tarkentaa. Avustuskentälle on ilmestynyt myös uusi toimija: Tiina ja Antti Herlinin säätiöstä voi tänä vuonna voi hakea ensimmäistä kertaa avustusta kulttuurin, tieteen ja koulutuksen hankkeisiin. Säätiön tarkoituksena on tiedotteen mukaan ”yhteiskunnallisen hyvinvoinnin, kulttuurin, ympäristön ja tieteen sekä niihin liittyvän tutkimuksen ja opetuksen tukeminen ja edistäminen”.

Hankkeita ja hyviä käytäntöjä Taiteen soveltavasta käytöstä puhutaan silloin, kun taidetta käytetään muilla kuin taidealoilla ja tekemistä eivät määrää pelkästään taiteelliset tavoitteet, vaan myös esimerkiksi syrjäytymisen ehkäiseminen tai hyvinvoinnin edistäminen. Soveltava taide ja kulttuuritoimijoiden laitosyhteistyö ovat jo vakiintuneet osaksi suomalaista taide-elämää. Määräaikaisella hankerahoituksella on tässä ollut suuri ansio. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella on päättymässä viisivuotinen Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -ohjelmakausi vuoden 2014 lopulla. Ohjelman tavoitteena on ollut taata jokaiselle tasa-arvoinen mahdollisuus itse tehdä taidetta ja osallistua kulttuuritoimintaan sekä pyrkiä edistämään niin poliittisella, hallinnollisella kuin rakenteidenkin tasolla siihen, että kulttuurin vaikutukset hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi tunnustetaan. Osaattorissa koulutettiin taiteilijoita toimimaan sosiaalisektorilla ja samalla hoitolaitosten henkilökuntaa ottamaan vastaan kulttuuripalveluita. Voimaa taiteesta haki malleja taiteen soveltamisesta hyvinvointialalle. Molemmat onnistuivat tavoit-

teissaan, mutta hankkeissa on yksi ongelma. Ne päättyvät. Onneksi Suomessa tehdään myös pitkäjännitteisempää työtä kulttuurisen hyvinvoinnin alalla. Vuonna 1992 perustettiin Terveyttä kulttuurista -verkosto, jonka tehtävänä on kerätä ja jakaa tietoa kulttuurin ja taiteen mahdollisuuksista terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Terveyttä kulttuurista on ammattimaistanut toimintansa perustamalla kannatusyhdistyksen verkostonsa tueksi. Kannatusyhdistys pystyy konkreettisemmin edistämään ja tukemaan erilaisia hyvinvointia ja kulttuuria yhdistäviä hankkeita toimimalla esimerkiksi hakijana säätiöiden tarjoamissa apurahoissa ja avustuksissa. Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö on toiminut neljä vuotta vieden esityksiä sinne, mistä voi olla vaikeaa päästä kulttuuripalveluiden pariin kuten esimerkiksi vankiloihin, vanhusten hoivakoteihin ja vastaanottokeskuksiin. Yksi sen tavoitteesta on myös osallistua taiteen kautta yhteiskunnalliseen keskusteluun. Helsingin kulttuurikeskuksella ja sosiaali- ja terveysvirastolla on ollut samoin jo neljän vuoden ajan ollut yhteinen suunnittelija, jonka tehtävänä on edistää kulttuurisen vanhustyön hankkeita. Säätiöiden valveutunut linja herättää myös huolen. Kun ministeriö leikkaa taiteen- ja kulttuurin määrärahoja ja säätiöt paikkaavat avustuksillaan yhteiskunnallisia ongelmia, kuka tukee taidetta taiteen vuoksi?


Kolumni: Elena Gorschkow-Salonranta

PERHE ON PARAS? Englannissa valtiot ja säätiöt yhteistyössä: Esimerkit pysyvästä toiminnasta ovat innostavia ja toimivia. Mutta silti ne ovat vain yksittäistapauksia. Britanniassa valtio ja säätiö ovat ryhtyneet tekemään yhteistyötä kulttuurisen vanhustyön rahoituksessa. Vuonna 2013 Baring Foundation ja Iso-Britannian Arts Council lanseerasivat yhteisen rahoituksen, joka on tarkoitettu ikäihmisten ja erityisesti vanhuspalveluyksiköiden taidetoiminnan vahvistamiseksi. Avustuksen kokonaissuuruus on miljoona puntaa. Iso-Britanniassa yksityisellä sektorilla on muutenkin tärkeä rooli taiteellisen toiminnan tukijana. Yksi maan kulttuurisen vanhustyön keskeisimmistä rahoittajista on The Baring Foundation, joka on toiminut taiteen ja vapaaehtoistoiminnan tukijana vuodesta 1969. Säätiö keskittyy toiminnassaan ajamaan esimerkiksi lasten, ikäihmisten ja maahanmuuttajien oikeuksia. Taidetoiminnan ja vapaaehtoistyön tukeminen tapahtuu avustusten kautta sekä edistämällä tutkimusta ja alan yleistä keskustelua.

Elämme äärimmilleen vietyä yksilöllisyyden aikakautta, jonka on paradoksaalisesti mahdollistanut vahva, kollektiiviseen ja demokraattiseen tahtotilaan perustuva hyvinvointivaltio. Suomeksi sanottuna: elämme poikkeuksellista aikaa maailman historiassa. Koska kaikille saatavilla olevia julkisia palveluita, tulonsiirtoja ja vaikkapa kolmikantaa pidetään itsestään selvyytenä, me voimme omassa elämässämme keskittyä kehittämään itseämme ja elintasoamme. Tähänhän muun muassa kuluttaminen hyvin pitkälle perustuu: perustarpeiden lisäksi meille luodaan mielikuvia ja trendejä sellaisista tarpeista, jotka liittyvät itsensä ilmaisemiseen ja hemmotteluun. Ikävä puoli tässä taas on se, että ihmiset tuntuvat yksilöllisyydessään unohtavan, että tämä kaikki on saavutettu - ja myös ylläpidetty yhteisöllisen tahdon, kompromissien, kautta. Me helposti kuvittelemme asioiden ollessa hyvin, että olemme täysin oman onnemme seppiä ja ansaitsemme kaiken sen hyvän, mikä eteen tulee. Elämän iloista kannattaa toki nauttiakin, sehän on selvä. Mutta kukaan ei tosiasiallisesti matkusta yksin tässä veneessä. Taloustaantuma ja rakennemuutokset ovatkin osoittaneet, että yhteisön ongelmat osuvat myös yksilöihin. Yhteistoimintaneuvottelut ovat niin yleisiä alasta riippumatta, että lähestymme irtisanomisissa lamavuosia. Korkeasti koulutettujen työttömyys on huipussaan: tänä päivänä korkeampi koulutus ei takaa työpaikkaa tai suotuisaa palkkakehitystä. Ammattiliitot tekevät edunvalvonnan ohessa kaikkensa, ihan kaikkensa, saadakseen jäseniään tilaisuuksiin ja uusia jäseniä mukaan toimintaan. Jäsenmäärä on neuvottelupöydissä se lihas, jolla työnantajan kättä väännetään haluttuun suuntaan. Silti erityi-

sesti korkeasti koulutettujen osalta järjestäytymisaste voisi olla huomattavasti suurempikin. Samoin erinomaisissa tilaisuuksissa salit ammottavat tyhjyyttään, vaikka sisältö olisi juuri sellaista, josta kuiskitaan kahvihuoneiden takaosissa työpaikoilla, hieman pelokkaina. Miksi? Miksi olemme unohtaneet, että tämä on oma yhteisönsä, jossa meilläkin voisi olla roolimme? Työ on kuitenkin valta-osalle suomalaisista se mihin käytämme paljon aikaa elämästämme sekä sen mekanismeissa järjestäytyminen on selkeä ja laillinen osa. Onhan se totta, että itse kullakin on aikaa rajallisesti ja vapaa-aikana pitää ehtiä harrastamaan myös kivoiksi miellettyjä asioita. Kaiken yhteisöllisyyden ei kuitenkaan tarvitse olla kivaa, tästä lienee parhaimpana esimerkkinä perhe: konflikteja tulee väistämättä, arki voi olla todella puuduttavaa ja tylsää, mutta olemme riippuvuussuhteessa perheemme jäseniin erilaisin sitein ja ongelmien ilmestyessä eteen vedämme kuitenkin yhteisen rintaman. Tätä on myös ammatillinen yhteisöllisyys parhaimmillaan. Peräänkuulutamme yhteisöllisyyttä puheiden tasolla, mutta toteutamme sitä käytännössä hyvin vähän. Ehkä nyt olisi hyvä aika unohtaa kollektiivisuuden möröt historiasta ja pohtia uutta, modernia tapaa kohdata toisemme – edes siinä määrin että siitä olisi hyötyä itsellemme. Ja siitä monesti on, yllättävilläkin tavoilla.

Kolumnisti keskustelee säännöllisesti talousasioista Ylen Aamu-tv:n Jälkipörssi-ohjelmassa.

T A K U 31


Te k s t i : S a k a r i a s S o k k a

Mitä, missä, milloin?

Jyväskylässä se selvitetään. Attribuointi, konossööri (Connoisseur) ja provenienssitutkimus ovat tuttuja termejä taidehistorioitsijoille ja museoihmisille. Vieraampia voivat olla hyperspektri, PIXE (Particle induced X-ray emission), FTIR (Infrared spectrometry), tai RAMAN -mikrospektrometri. Jyväskylän yliopiston monialaisessa RECENART -hankkeessa (Research Centre for Art) nämä ja monet muut nykyaikaisen materiaalitekniikan mahdollistamat menetelmät on saatettu yhteen taidehistorian ja museologian perinteisten metodien kanssa. RECENART tutkii taiteen ja arkeologisten esineiden alkuperää ja ajoittaa niitä. Hanke on ainutlaatuinen Pohjoismaissa ja sen yhteen kutomien tutkimusmenetelmien kirjo harvinainen laajemmassakin mittakaavassa.

Kuvassa RECENART -projektipäällikkö Tiina Koivulahti ja hankeryhmään kuuluva fysiikan lehtori Timo Sajavaara. Kuvaaja Petteri Kivimäki.

TEKES RAHOITTAA TAIDEHISTORIAA RECENART -hanke toimii ainakin tämän vuoden loppuun TEKES:n rahoituksella. Myös ensi vuoden kattava jatkorahoitus on hyvin mahdollinen; sen jälkeen toimintamallin on tarkoitus kantaa omin voimin. Tekniikan edistämissäätiön yliopistoille kohdentama rahoitus liitetään usein kaupallisiin ja teknisiin tieteisiin, mutta RECENART -projektissa naruja vedellään taidehistorian laitokselta hankkeen johtajan Hanna Pirisen ja projektipäällikkö Tiina Koivulahden johdolla. Hankkeen jo saavuttamien tulosten valossa TEKES on tehnyt mainion päätöksen: hanke on hyvä esimerkki siitä, miten humanistinen näkökulma avaa aivan uudenlaisia näkökulmia myös teknologisten menetelmien hyödyntämiseen. Projektipäällikkö Tiina Koivulahden mukaan RECENART -hanke sai alkunsa kesällä 2013. Tuolloin 32 T A K U

Kuopion taidemuseon kokoelmiin kuuluvan, ranskalaiselle impressionistille Edouard Manet’lle attribuoidun ”Nuoren tytön muotokuvan” alkuperää selvitettiin monialaisena pilottihankkeena. Tutkimusryhmä koostui Jyväskylän yliopiston taidehistorioitsijoista, fysiikan laitoksen hiukkastutkijoista ja kemisteistä, konservointiyrittäjästä sekä Valtion taidemuseon materiaalitutkimuslaboratorion edustajasta. Ryhmän jäsenissä pilotti herätti innostusta ja osoitti tässäkin mielessä monialaisen yhteistyön mahdollisuudet. Esimerkiksi fysiikan laitoksella sinne tuotu taideteos herätti myös hankkeen ulkopuolisissa tutkijoissa myönteistä kuhinaa. Taide liikuttaa fyysikkojakin, Koivulahti toteaa. TEKES:n rahoituksen turvin kaupallistettaviksi kelpaavia tuloksia on syntynyt nopeasti. Nykyinen hankeryhmä hyödyntää IT tiedekunnan

hyperspektrikameraa, jonka myötä artefaktien tutkimukseen on saatu aivan uudenlainen ulottuvuus. Kameralla voidaan tutkia laajaa spektriä silmälle näkymättömiä aallonpituuksia ja saada erilaisista pinnoista esiin näkymättömiin kadonneita tekstejä ja nähdä uudella tavalla maalausten pinnan alle. Kamera toimii mainiosti myös vanhojen kirjojen tutkimuksessa. Myös hiukkastutkimuksen puolella käytettävissä on hankkeessa mukana olevien tutkijoiden kehittämiä edistyneitä menetelmiä: Saamme selville arkeologisten esineiden koostumuksen kajoamatta lainkaan esineeseen – emme tarvitse näytettä, vaan analyysi tehdään millään tavalla vaurioittamatta objektia, Koivulahti kertoo hankeryhmän osaamista kiitellen. Tällä tavalla on muun muassa tutkittu vanha kiinalainen malja . Materiaalitutkimuksen ja taidehistorian menetelmät yhdistämällä selvitimme esineen aitouden, ajoi-


tuksen ja jopa maljan polttamiseen käytetyn uunin sijainnin, Koivulahti mainitsee.

Mikko Valkonen

47 MILJARDIN TAIDEMARKKINASTA OSA LOHKEAA MYÖS ALKUPERÄSELVITYKSILLE

Kansainvälisten alaisten johtaminen

Monialaisen hankkeen myönteisiä mahdollisuuksia osoittaa myös hankkeen kuluessa täysin uutena innovaationa syntynyt nanoteknologiaan perustuva uniikki ” merkintätuote”, jota ei voi väärentää. Sillä voidaan merkitä silmälle näkymättömällä tavalla ja materiaalia vahingoittamatta mitä tahansa materiaalia. Rajoja ylittävälle hankkeelle sopivasti kukaan ei ennen hanketta osannut odottaa tuotetta, vaan se syntyi hankeryhmän yhteistyön seurauksena. ”Merkintätuotteella” on potentiaalisia markkinoita liki loputtomasti erilaisilla toimialoilla, toteaa projektipäällikkö Koivulahti. Myös taiteen alkuperätutkimuksessa ja ajoittamisessa kaupallisuus ja markkinat ovat lähellä, vaikka taidetta ei aina Suomessa näin osata sijoittaa. Näiltä osin hankkeen tavoitteet liittyvät kansainväliseen taidekauppaan, jonka vuosivolyymi on noin 47 miljardia euroa (vuoden 2013 tilaston mukaan). Yksittäisten kauppojen arvo lasketaan helposti kymmenissä tai sadoissa tuhansissa, jopa miljoonissa. Vaikka monilla suurilla museoilla on tutkimustoimintaa ja edistynyttä välineistöäkin, niiden toiminta keskittyy paljolti omien kokoelmien tutkimukseen. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että museoiden ulkopuolisilla tahoilla on vain rajoitetusti saatavilla edistyneitä analyysivälineitä ja alan ammattilaisten asiantuntemusta. Esimerkiksi Keski-Euroopassa on alalla toimivia yrityksiä, mutta ne tarjoavat kapeampaa analyysikeinojen valikoimaa kuin tässä hankkeessa, jota on alusta alkaen rakennettu hyvin tarvelähtöisesti. Tarvelähtöisyyteen liittyvät myös muut kuin suoraan kaupallistumiseen liittyvät tavoitteemme, tutkimuksen ja koulutuksen kehittäminen, Koivulahti linjaa.

Hankkeen nettisivut: www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/recenart

yleislääketieteen erikoislääkäri, ylilääkäri, Töölön terveysasema, Helsingin kaupunki

Terveydenhuoltoon on kuluneina vuosikymmeninä palkattu yhä enemmän ulkomailla tutkintonsa suorittaneita ammattilaisia. Työn johtaminen yhteisössä, jossa saman ammattiryhmän edustajien tausta on kovin erilainen, on selvästi vaativampaa kuin homogeenisen ryhmän.

E

sitän kirjoituksessani sudenkuoppia, joihin kannattaa varautua. Niiden toteutuminen on sitä epätodennäköisempää, mitä tutumpi suomalainen yhteiskunta ja kulttuuri työntekijälle ovat. Lisäksi yksilölliset erot voivat olla suuria myös suomalaisten kuin muidenkin kohdalla. Vaikka ammattitutkinto on sama, tutkintoon vaadittu opiskelu, tiedot sekä taidot voivat olla eritasoiset ja profiililtaan poikkeavat. Tämä kannattaa huomata jo uutta työntekijää rekrytoitaessa. Perehdytyksen tulee olla hyvin yksilöllistä ja pitkäkestoista. Työntekijän vahvuudet ja kehittämisalueet tulisi selvittää viimeistään koeaikana. Koeaikaa kannattaa käyttää kaikkien rekrytointien kohdalla. Työnhakijan itsestään ja taidoistaan haastattelussa ja dokumenttien pohjalta antama kuva saattaa olla hyvinkin toisenlainen, kuin käytännön vaatimukset edellyttävät. Lisäksi suositukset saattavat olla väritettyjä. Itse työn organisoinnissa on huomioitava tulijan kotimaan ja Suomen mahdolliset kulttuurierot. Johtajakeskeisestä, autoritaarisesta johtamiskulttuurista tulevaa pitää opastaa demokraattiseen työkulttuuriin, jossa työntekijät ja alaiset otetaan huomioon työtehtäviä suunniteltaessa ja toteutettaessa. Pahimmillaan työntekijä tarvitsee jatkuvaa ohjausta tai hän odottaa käskyttämistä jokaiseen erilliseen tehtävän suorittamiseen. Vaihtoehtoisesti henkilö saattaa ryhtyä

johtamaan muiden tehtäviä omalla tavallaan, mikä voi helposti aiheuttaa kummastusta tai närääkin työyhteisössä. Osavastuun ottaminen työn sujumisesta saattaa olla kateissa, mikäli työntekijän odottaa, että johtaja vastaa kaikesta. Henkilösuhteissa saattaa esiintyä ongelmia, joita toisenlaisesta kulttuurista tulevan on vaikea ymmärtää. Miehille vaikeinta näyttää olevan naisen hyvä asema työpaikalla. Ammattiasemansa vuoksi naisilla on omat työtehtävänsä eivätkä he ole komenneltavissa tekemään muita asioita. Joillekin miehille naispuolinen esimies saattaa olla vaikea pala. Toisaalta, suomalaisessa johtamiskulttuurissa myöskään naisella ei alaisena ole etuoikeuksia, mikä voi tulla yllätyksenä joillekin tähän tottuneelle. Tulijalla on kulttuurisidonnainen käsityksensä ihmisten tasa-arvosta, mikä saattaa heijastua ikävällä tavalla asiakastyöhön. Tässä tilanteessa ammatillisuuden merkitystä on korostettava, jotta työntekijä pystyy hoitamaan tehtävänsä asianmukaisesti. Esimerkiksi suhtautuminen joihinkin kansallisuuksiin tai elämäntapoihin voi saada suomalaisittain räikeitä ylilyöntejä, joita työntekijä ei ymmärrä. Ongelma saattaa esiintyä niin työyhteisön sisällä työntekijöiden keskinäisenä kuin suhteessa asiakkaisiin. Oman ongelmansa mutta myös etunsa tuo eri kansallisuuksista ja uskontokunnista tulevien lomien ja vapaaajan tarve. Kaikki eivät välttämättä halua olla lomalla juuri joulun aikaan tai pääsiäisenä, vaan noudattaa oman kulttuurinsa ja lähtömaansa juhlakalenteria, jolloin heillä on mahdollisuus tavata lomalla sukulaisiaan ja ystäviään. Jotkut taas haluavat perjantaisin työskennellä lyhyemmän päivän, mutta sunnuntaityö ei ole ongelma. Tärkeintä kuitenkin on, että kaikkien työ- ja loma-ajat suunnitellaan hyvissä ajoin etukäteen niin, että työt saadaan sujumaan juohevasti. Lähde: AKAVA/AKAverkko

T A K U 33


#gamergate Merja Isotalo

Puhutaan peleistä "Ainoa tapa rakentaa positiivista pelikulttuuria on keskustella pelaamisesta!" Näin aloittaa Kansallinen audiovisuaalinen instituutti tiedotteensa. Puhutaan tietysti digitaalisista peleistä, ei shakista, bridgestä tai Afrikan Tähdestä. Tietokonepelit herättävät intohimoja tai niitä herätetään tarkoituksellisesti.

Intohimot karkaavat käsistä Kuohu ja kohu käyvät Yhdysvalloissa #gamergate -ilmiön vuoksi. Suuryhtiöt vetävät mainoksiaan pelisivuilta ja pelialalla toimivat naiset joutuvat muuttamaan kodeistaan tappouhkausten vuoksi. 34 T A K U

Kun samaan aikaan Suomessa julkaistaan merkittävimpien veronmaksajien listoja, huipulla loistavat suomalaiset pelialan yritykset ja niiden perustajat, joista on tullut merkittäviä yhteisöveron maksajia. Valtiovalta tukee pelialaa entistä määrätietoisemmin ja se on lukuisten strategioiden, ohjelmien ja puheiden ytimessä. Teknologian ja

innovaatioiden kehittämiskeskus TEKES auttaa nykyisin myös erityisesti aloittelevia peliyrityksiä. Vuodesta 2012 lähtien tukea on annettu Skene - Games Refueled -ohjelman kautta, jonka tavoitteena on rahoittaa pelialaa 30-35 miljoonalla eurolla vuoden 2015 loppuun mennessä. Digitaalisia pelejä pelaavat kaikki tai ainakin valtaosa suomalaisista. Lapset ja nuoret aikuiset ovat aktiivisia pelaajia sukupuoleen katsomatta, mutta ikähaitari on laajentunut kaiken aikaa. Pelaajatkin vanhenevat. Pelaamisesta on tullut joillekin myös ongelma, niin kuin sarkastisesti sanoen kaikesta muustakin mukavasta ja viihdyttävästä. Minäkin pelaan, joka päivä.

#gamergate Ihmisiä ja asioita asetetaan vastakkain. Verkon välityksellä se käy nopeammin kuin kirjekyyhkyjä käyttämällä ja joskus jutut todella karkaavat käsistä. Kukaan ei enää tarkista, mistä itse asiassa alunperin oli kysymys ja juttu paisuu maail-


e

maa, tässä tapauksessa verkossa elävää maailmaa, kuohuttavaksi vastakkainasetteluksi. Kysyttäessä pelialan asiantuntijalta mistä on kysymys, hän huokaa ja toteaa, että oikeastaan #gamergate liittyy peleihin enää etäisesti. Alunperin pari pelaajien identiteetistä kirjoitettua tarkoituksellisen provosoivaa artikkelia sai pelaajat hyökkäämään. Artikkelien provosointi kiteytyy mm. lausahdukseen "Gamers are dead." Asia sai ilkeän käänteen ja nostatti vihaa yleisesti pelimediaa vastaan. Kysymys oli myös erään "valopääääliön" syytöksestä ex-tyttöystäväänsä kohtaan, joka oli tehnyt pelin, jossa ei ammuskeltu, pelattu jalkapalloa, suolistettu lohikäärmeitä tai lennetty avaruusaluksilla. Tässä tekstipohjaisessa pelissä yritetään asettua masentuneen ihmisen asemaan ja ohjastaa häntä maailmassa, joka on kovin arkinen. Nuoren naisen suunnittelema peli oli toisenlainen, siitä kirjoitettiin pienemmillä pelisivustoilla ja sille myönnettiin pelialan taiteellisia palkintoja. Nuoret pelaajamiehet eivät pitäneet sitä oikeana pelinä ja ihmettelivät sosiaalisia ongelmia käsittelevän pelin saamaa huomiota vääränä eivätkä halunneet sitä pelifanien suosimaan pelikauppaan. Sitten alkoivat syytökset siitä, että pelin suunnittelija oli pettänyt poikaystäväänsä toimittajien kanssa saadakseen pelilleen huomiota ja ex-poikaystävä alkoi ruotia blogissaan entisen tyttöystävänsä seksielämää. Uhkailut muuttuivat hyvin konkreettisiksi. Pelisuunnittelijan puolustajat heräsivät, mikä sai pelaajayhteisön entistä raivokkaammaksi. Uhkailut kohdistuivat nyt myös puolustajiin, aiheesta kirjoittaviin toimittajiin ja sivustoihin. Nämä Social Justice Warriors eli sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturit viestittivät aiheesta myös peliyrityksille, jotta nämä ottaisivat mainoksensa pois tietyiltä sivuilta. "Kohussa on pohjimmiltaan kyse laajasta, pelaamiseen liittyvästä kulttuurin muutoksesta." Näin toteaa Jutta Sarhimaa Nyt-liitteen artikkelissaan verkossa 15.10.2014. Artikkelissa haastateltu Tampereen yliopiston pelitutkimuksen professori Frans Mäyrä kuvailee näiden "kovan linjan" pelaajien epäilyksiä

seuraavasti: "Naispelinkehittäjät ja lehdistö juonivat viedäkseen heidän pelikulttuurinsa pois ja korvatakseen sen feministisellä pelienkehityksellä. Feministiset pelintutkijat ovat tukemassa tätä väärää kehityssuuntaa." Mäyrän mukaan kyse on pienestä, äänekkäästä vähemmistöstä, joka kärjistää keskustelun vastakkainasetteluiksi ja purkaa turhautumistaan internetin ja median välityksellä. Myös pelialan asiantuntija toteaa, että alkuperäinen ajatus pelaajien identiteettiin liittyvistä asioista hautautui naisvihamielisyyteen ja epämääräiseen hyökkäys-puolustussekoiluun.

Pelipäivässä on lähdetty liikkeelle opetuspeleistä, mikä pelialan asiantuntijan mielestä on harmillista. Hänen mukaan olisi parempi, että vanhemmat puhuisivat lastensa kanssa juuri niistä peleistä, joita lapset pelaavat. Pelin ei aina tarvitse olla opetuksellinen, että siitä olisi hyötyä. Myös rentoutuminen on hyödyllistä. Kello lähenee puolta yötä. Nyt siirryn pelaamaan, kierroksen Dynastyä ja kierroksen Zuma Deluxea, lopuksi yksi Vapaakenttä, siis pasianssia.

Suomessa pelataan asiallisesti Suomessa suhtaudutaan pelaamiseen keskimäärin asiallisemmin kuin Yhdysvalloissa, ainakin jos tarkastellaan edellä mainittu #gamergate -tapausta, vaikka ylilyöntejä tapahtuu myös täällä. Mutta mikä on lauantain 15.11.2014 Kansallinen pelipäivä? Kansallinen audiovisuaalinen instituutti viestitti tiedotteessaan mm. näin: "Pelipäivän suojelijana on tänä vuonna huippusuositun Minecraft pelin opetuskäyttöön tarkoitetun MinecraftEdun kehittäjä, suomalainen TeacherGaming LLC. TeacherGaming järjestää Kansallisen pelipäivän viikolla kymmenen koodaustyöpajaa ja on mukana järjestämässä kaikille avointa webinaaria, joissa MinecraftEdua käytetään innostamaan lapsia ja aikuisia koodaamisesta! Pelit ovat suunnaton ja suurelta osin hyödyntämätön voimavara uusien ilmiöiden ja tunteiden kokemiseen, sekä uusien taitojen opettelemiseen." Pelipäivän ideana on saada aikaan keskustelua digitaalisesta pelaamisesta. Taustalla on tiedotteen mukaan mm. se, että "keskustelu peleistä ja käytöksestä peleissä tai niihin liittyvissä verkkoympäristöissä ei ole ollut pelaajien vanhemmille luontevaa. Viime vuonna tehdyn selvityksen mukaan lähes neljännes (23%) vanhemmista ei koskaan keskustele lapsensa kanssa pelaamisesta. Miesvaltaisissa pelaajayhteisöissä muodostuneet asenteet näkyvät nyt äänekkään vähemmistön tekeminä tappo-, pommi- ja raiskausuhkauksina aikuisilta pelaajilta, joiden ei ole tähän asti tarvinnut kyseenalaistaa omia ennakkoluulojaan."

Lisätietoja Kansallinen pelipäivä www.pelipaiva.fi Pelikasvattajien verkosto www.pelikasvatus.fi TeacherGaming LLC http://teachergaming.com/ Jaana Sahramaa: Raiskaus- ja tappouhkaukset ajavat pelialan naisia kodeistaan – tästä skandaalissa on kyse (15.10.2014) http://nyt.fi/a1305884430502

Matti Isotalo, pelialan asiantuntija, GameReactorin pelikriitikko ja Tampereen yliopiston Internet and Game Studies -maisteriohjelman jatko-opiskelija

T A K U 35


Panu H채meenaho

36 T A K U


Jaana Luttinen TA K U : n historiankirjoittaja

Va l o k u v i a ö s t ä k u l t t u u r i t ya n t a l l e n n e t ai s t o r i a a n TA K U : n h

K

Miltä kulttuuriam mattilaisen arki näyttää?

uvassa nuori nainen katsoo kameraan. Hän on Kiuruveden kunnan kulttuurisihteeri joulukuussa 1987 työhuoneessaan eli minä 27 vuotta sitten. Työkaverini näppäämässä kuvassa mikään ei kerro siitä, että olen kulttuurialan ammattilainen. Päinvastoin, työhuoneeni vaikuttaa minkä tahansa pikkubyrokraatin toimistolta asiakastuoleineen kaikkineen. Etsimme TAKU:n toimistossa kiivaasti hyviä kuvia kulttuurityön arjesta ja sen muutoksista viime vuosikymmeninä. Vaikka monet jäsenistön edustamista ammattialoista ovat verrattain nuoria, nimenomaan meidän oman työmme ominaislaadusta havainnollisesti kertovia kuvia ei näyttäisi olevan ainakaan liian runsaasti tallennettuna.

Päädyin selaamaan jopa omia vanhoja lehtileikekansioitani ja albumeitani. Kulttuurisihteeriajoiltani on kertynyt paljon lehtijuttuja, joissa on kuvia minusta avajaispuheita ja tiedotustilaisuuksia pitämässä, esittelemässä vierailevia taiteilijoita, istumassa lasten keskellä taidekasvatustempauksissa, tutkimassa kotiseutumuseon esineistöä tai vaikka jututtamassa ikäihmisiä vanhusten viikolla. Aika useassa kuvassa istun vain kulttuuritoimistossani pöydän takana jotain kommenttia antamassa. Ei yhtään kuvaa siitä, kun kulttuurisihteeri pesee voisia kirnuja kirnuamiskilpailun jälkeen tai kärsivänä raahaa raskasta koripallotelinettä voimistelusalista varastoon – peittämästä näkyvyyttä tulevalle juhlalavalle. Kuva herättää tunteita ja muistoja. Katselen nuorta minääni toisaalta kaihoisasti, toisaalta lempeän huvittuneesti. Huomaan paljon

muuttuneen, jo pelkästään työskentelyvälineiden. Tuolloin kulttuuritoimistossa ei ollut tietokoneita, kännyköistä ja älypuhelimista puhumattakaan. Mustan sähkökirjoituskoneen vieressä on lankapuhelin. Seinälle on teipattu tulevan vuoden kalenteri. Kynä ja paperi olivat tärkeimmät suunnitteluvälineet. Kuvan ulkopuolelle jäävät mappirivistöt täyttivät pienestä työhuoneesta yhden seinän kokonaan. Helsingin Sanomien legendaarinen toimittaja Mattiesko Hytönen luonnehti aikoinaan kulttuurisihteereitä ”vaisuksi porukaksi”, joka mieluummin yhteisissä tapaamisissaan briljeerasi kokoustekniikalla kuin särki viinilaseja illan viimeisinä tunteina. Kaiken kaikkiaan kulttuurisihteerien julkisuuskuva näyttää olleen kautta ammatin olemassaolon yllättävän huono. Baskeria ja salkkua on ollut vaikea kantaa yhtä aikaa. Nykyisin TAKU:n jäsenistö koostuu monenkirjavasta kulttuuriammattilaisten joukosta, josta määrällisesti suurimpina erottuvat tuottajat, koordinaattorit, hanketyöntekijät sekä viestintä- ja taidekasvatusalan ammattilaiset. Heillä ei ole taakkanaan byrokraatin leimaa, mutta onko heidänkään sen helpompaa kuvata oman ammattitaitonsa erityislaatua tai työnsä merkitystä? Vanhat valokuvat maatalous- ja tehdastöistä tekevät ymmärrettäväksi ruumiillisen työn laadun ja raskauden. Maataloustyön muutos konkretisoituu vertaamalla vaikka kuvia heinätöistä ennen ja nyt. Lääkärin ja hoitajan työn muutos näkyy hoitovälineiden erilaisuudesta. Myös opettajan työympäristö on 2000-luvulla

aivan toisenlainen kuin vaikkapa kansakoulujen aikaan. Tapetinvärinen kulttuurisihteeri työpöytänsä takana ei kerro lainkaan siitä, mikä on kulttuurityön ydin. Millaiset valokuvat kertovat parhaiten kulttuurityön arjen muutoksesta? Miten kuvata kulttuurityön monipuolisuutta ja vaativuutta niin, että se kolahtaa ulkopuolisenkin tajuntaan? Miten hahmottaa kulttuurityön aikaansaannoksia eri aikoina? Nämä kysymykset ovat perustavanlaatuisia myös ammatillisen edunvalvonnan kannalta. TAKU:n 40-vuotishistorian yhtenä päätarkoituksena on kertoa kulttuurityön ominaislaadusta ja muutoksista 1970-luvulta nykypäiviin. TAKU:n juhlakirjassa kerron näistä asioista kirjoittamalla. Toivon, että tekstin rinnalle löytyisi myös havainnollistavia valokuvia meidän kulttuurialan ammattilaisten monenkirjavasta työelämästä ja sen arjesta. Yksi hyvä kuva voisi korvata hyvinkin tuhat sanaa, varsinkin ytimekkään kuvatekstin avulla.

Huom! Onko sinulla tallessa kuvia,

jotka mielestäsi kertovat jotain olennaista kulttuurityöstä? Jos kenkälaatikoistasi tai sähköisistä albumeistasi sattuisi löytymään juhlakirjaan soveltuvia kulttuurityön tai järjestötoiminnan kuvia, niitä voi lähettää toiminnanjohtaja Kirsi Heralan sähköpostiin (kirsi.herala@taku.fi). Kuvatiedot (kuvaaja, aihe, kuvan henkilöt, ajankohta ja paikka) ovat tärkeitä, kuten myös varmuus kuvan käyttöoikeudesta. T A K U 37


JÄSENSIVUT Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erko Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki Toimisto on avoinna 9.00-15.00 Palvelunumero (09) 7206 4343 faksi (09) 272 1212

TYÖTTÖMYYSKASSA

Puhelinpalveluaika on maanantaista torstaihin klo 12.00-15.00 Sähköposti:erityiskoulutettujen.tk@erko.fi Kassan henkilökunta pyrkii vastaamaan sähköpostikyselyihin seitsemän päivän sisällä viestin saapumisesta kassaan. Info-puhelin: Info-puhelimesta 0600 944 94 etuuden hakija saa tiedon viimeisimmästä maksupäivästä 24 tuntia vuorokaudessa. Puhelun hinta on pvm + 0,37 euroa minuutissa.

Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa AYT Ratavartijankatu 2 B, 00520 HELSINKI maksuton palvelunumero 0800 9 0888 ma-to klo 9-16, pe klo 9-13 puhelin 09 2535 3100 sposti asiakaspalvelu@ayt.fi

INFOA Päivitä jäsentietosi

Ovatko jäsentietosi muuttuneet? Ilmoitathan näistä muutoksista meille: l osoitteen- ja nimenmuutos l työnantajatiedot l valmistumispäivä l sähköpostiosoitteen muutos l äitiys-, isyys- tai hoitovapaa l apurahatyöskentely l työttömyys, lomautus tai vuorotteluvapaa l siirtyminen ammatinharjoittajaksi/ yrittäjäksi Tiedot on helpointa ilmoittaa sähköisesti jäsensivuilla: www.akavanerityisalat. fi -> Jäsenkirjautuminen tai taku@taku.fi Viitenumerot hukassa? Tilaa uudet jäsensivujen kautta www.akavanerityisalat.fi -> Jäsenkirjautuminen

38 T A K U

Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki Puh. 0201 235 340 fax (09) 147 242

Sähköposti: etunimi.sukunimi@akavanerityisalat.fi Julkisen sektorin työsuhdeneuvonta puh. 0201 235 380
 Yksityisen sektorin työsuhdeneuvonta puh. 0201 235 350 Puhelun hinta 0201-numeroihin: kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min l Jäsensihteerit Puh. 0201 235 370 Puhelinaika: klo 9 – 14 jasenpalvelut@akavanerityisalat.fi l Lakimiesten palvelujen puhelinaika klo 9 – 14

l Yksityis- ja järjestösektorin työsuhdeneuvonta Eskola, Kari, työmarkkinalakimies Yksityissektorin sekä yliopisto- ja amk-sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta sekä työsuhdeneuvonta (ti-ke). Yhteiskunnallinen edunvalvonta. Puhelin 0201 235 367, 040 590 5693 Leppänen Juho-Heikki, lakimies Yksityissektorin työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 365, 040 582 5052 Haapasalo Toni, lakimies Yksityissektorin työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 365 Torvela, Tuire, lakimies Yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta Ammatinharjoittajia ja yrittäjiä koskevat tehtävät Perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta Puhelin 0201 235 356 l Kuntasektorin työsuhdeneuvonta Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354 Zibellini Anna, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353 l Valtiosektorin työsuhdeneuvonta Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354 Zibellini Anna, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353 l Korkeakoulusektorin työsuhdeneuvonta Eskola Kari, työmarkkinalakimies Yksityissektorin sekä yliopisto- ja amk-sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta sekä työsuhdeneuvonta (ti-ke) Yhteiskunnallinen edunvalvonta Puhelin 0201 235 367, 040 590 5693 Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354 Zibellini Anna, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353 l Kirkon sektorin työsuhdeneuvonta Juntunen Kalevi, asiamies Valtio- ja seurakuntasektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta Puhelin 0201 235 351


TAKUN HALLITUKSEN JÄSENTEN Y H T E Y S T I E D O T 2014 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry l Snellmaninkatu 19-21 E 15, 00170 Helsinki l puh. 0440 664 800 l s-posti taku@taku.fi

Hallituksen puheenjohtaja Mari Lankinen Tuottaja Jyväskylän kesä Snellmaninkatu 19-21 E 15 00170 Helsinki 050 5363 231 mari.lankinen@taku.fi Hallituksen varapUHEENJOHTAJA Ville Niutanen Tuottaja 040 841 2066 ville.niutanen@pp.inet.fi Hallituksen jäsenet Varsinaiset jäsenet Juha Isotalo Koulutuspoliittinen asiantuntija Turun yliopiston ylioppilaskunta 050 531 8414 tyy-koposihteeri@utu.fi Matti Karhos Kulttuuriasiainpäällikkö Lahden kaupungin kulttuurikeskus 050 387 8792 matti.karhos@lahti.fi

Petri Katajarinne Hautomopäällikkö Luovien alojen yrityshautomo Creve 040 164 6665 petri.katajarinne@taku.fi

Varajäsenet Elise Pedersen Johtava koordinaattori Tampereen kaupunki 050 553 8673 elise.pedersen@tampere.fi

Arja Laitinen Aluepäällikkö Taiteen Edistämiskeskus 0295 330 709 arja.laitinen@minedu.fi

Pauli Rautiainen Julkisoikeuden yliopisto-opettaja Tampereen yliopisto pauli.rautiainen@uta.fi

Kirsi Lajunen Koordinaattori, Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma 0400 516 554 kirsi.lajunen@thl.fi Anna-Maria Leogrande Projektisuunnittelija Työelämäosallisuuden hyvät käytännöt Euroopassa -hanke, THL 040 757 8696 anna-maria.leogrande@helsinki.fi Anna Vesén Kulttuurituottaja Riihimäen kaupunki 040 822 6660 anna.vesen@riihimaki.fi

Riikka Wallin Kulttuurituottaja ammatinharjoittaja riikka.wallin@gmail.com Opiskelija-asioiden asiantuntija Susanna Koskimaa Kirjallisuuden opiskelija Tampereen yliopisto susanna.koskimaa@uta.fi Toiminnanjohtaja Kirsi Herala 040 511 1200 kirsi.herala@taku.fi Järjestö- ja kehitysvastaava Riina Virkkunen 0440 664 800 riina.virkkunen@taku.fi Opiskelija-asiamies Vilja Byström puh. 040 561 8967 vilja.bystrom@taku.fi

T A K U 39


Kulttuuripalvelut – kaiken ytimessä

T

aide- ja kulttuurialan ammattijärjestö järjestää yhteistyössä Kuntaliiton sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa Kuntakiertueen kunnallisille kulttuuritoimijoille syksyllä 2014 – keväällä 2015 eri paikkakunnilla Suomessa. Syyskauden ensimmäiset tilaisuudet järjestettiin Oulussa ja Turussa. Keväällä kiertue jatkaa matkaansa Kuopioon, Vaasaan ja Tampereelle. Päätapahtuma pidetään Helsingissä osana kulttuurialan eduskuntavaalitapahtumaa ja siihen tilaisuuteen kerätään keskustelun pohjaksi eri alueilla esiin nousseita kysymyksiä ja haasteita. Kuntakiertueen ohjelma rakentuu monipuolisesti ja vastavuoroisesti. Tilaisuudet ovat kestoltaan työpäivän mittaisia. Puhujat ja teemat on rakennettu alueiden lähtökohdista, jonka vuoksi ne voivat osittain vaihdella. Keskeisenä tavoitteena on saada uusinta tietoa alueiden paikallistason tilanteista valtakunnallisille toimijoille ja verkottaa alueen toimijoita yhteisiin hankkeisiin ja kehittämiseen. Alueilla nostetaan keskusteluun ajankohtaisia aiheita kulttuurista, esitellään erilaisia rahoitusmahdollisuuksia sekä mahdollistetaan kulttuuritoimijoiden keskinäistä alueellista verkostoitumista kuten myös koko toimialan yhteistyön vahvistamista. Osallistujien ajatuksia herätteleviä teemoja ovat perinteisestä ajattelusta tulevaisuuden trendeihin, hallintokuntien rajoja ylittävä toiminta, palveluiden käyttäjien näkökulma, vuoropuhelua strategisten ohjelmien kehittämiseksi kulttuurin näkökulmasta, kulttuurin mitattavuuden indikaattoreja, ja paljon muuta. Paikallista ja alueellista tietoa kerätään eri metodein ja tilaisuuden loppupaneeli pidetään niiden yhteenvetona. Tilaisuuksissa ovat mukana järjestäjien lisäksi rakennerahasto, Taiteen edistämiskeskus, alueelliset Ely-keskukset, AVIt Suomen Kulttuurirahasto sekä kohdekaupunkien poliittisia päättäjiä.

Ilmoittautumiset ja ohjelmat: www.taku.fi/kuntakiertue. Lisätiedot:

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry

Kuntaliitto

Erityisasiantuntija Ditte Winqvist Kirsi Herala puh. 050 465 8712 puh. 040 511 1200 ditte.winqvist@kuntaliitto.fi kirsi.herala@taku.fi Riina Virkkunen puh. 044 066 4800 riina.virkkunen@taku.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirsi Kaunisharju puh. 029 533 0144 kirsi.kaunisharju@minedu.fi Heli Talvitie puh. 02 9533 0307 heli.talvitie@minedu.fi

Taku-lehti 4/2014  

Taku-lehti 4/2014

Taku-lehti 4/2014  

Taku-lehti 4/2014

Advertisement