Issuu on Google+

4/ 2012

TAIDE- JA KULTTUURIALAN AMMATTIJÄRJESTÖ TAKU ry. FACKORGANISATION FÖR KONST- OCH KULTURSEKTORN TAKU


Puheenjohtajalta .......................................................................... 3

T ä s s ä

n u m e r o s s a

Keskustakirjastosta suunnitellaan täyden palvelun kulttuuritaloa........................................................ 4 Raisa Niemi Miten on käynyt kirjan sähköisen vallankumouksen pyörteissä?.... 7 Maaret Tiensuu Musiikkikirjastot tarjoavat kulttuurielämyksiä ja moniulotteisia palveluita............................................................ 8 Veera Hirvonen Sellon kirjastossa saa puhua........................................................ 9 Saara Räty Lukutaito telkusta ........................................................................ 10 Lari Kotilainen Viva Viiva..................................................................................... 11 Anne-Maj Aunula

Kannen kuva: Jaakko Vasko

Pysyvä Taiten tuottoa –keskus Joensuuhun 2013......................... 14 Elli Oinonen-Edén Kuulto-hankkeissa tapahtuu.......................................................... 16 Anne Mari Rautiainen Miten taidemaailma on reagoinut markkinaperusteiseen tai uusliberalistiseen käänteeseen kulttuuri- ja yhteiskuntapolitiikassa?................................................................ 19 Erkki Sevänen Silmät jäävät seinille – taidetta Suomen Pankissa.......................... 20 Merja Isotalo Miriam Bryant.............................................................................. 22 Sanna Posti Sjöman Kolea Elämä ................................................................................ 24 Panu Hämeenaho

Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konst- och kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p. 040 5111 200 email: kirsi.herala@taku.fi. Petri Katajarinne, Anne Mari Rautiainen, Merja Isotalo, Raisa Niemi, Kirsikka Heimonen ja Riina Virkkunen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittava toimituskunnan kanssa. Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on lehden kuvituksessa käytetty Ingram-kuvakirjaston kuvia. Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN 1457-7003 ISSN 2243-030X Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa.

Postia Brooklynista....................................................................... 26 Sanna Posti Sjöman Shibuya Daigaku.......................................................................... 28 Raisa Niemi Kontulassa opitaan Japanin malliin............................................... 29 Raisa Niemi Mitäs peliä sitä oikein pelataan?................................................... 30 Susanna Snellman ja Sanna Ristaniemi Mistä on toimivat verkostot tehty.................................................. 32 Katri Halonen Tuottaja on hyvä tyyppi ja rautainen ammattilainen........................ 33 Anna Möttölä NordMatch – 15 000 kiloa lasinsiruja ja epäonnistumisen voima................................................................ 38 Raisa Niemi Uratarina – Suvi Kallio.................................................................. 40 Raisa Niemi Jäsensivut .................................................................................. 42

2 TAKU


P uh e e n j o hta j alta

On jäähyväisten aika, ja aika katsoa taaksepäin. Aloitin TAKUn puheenjohtajana suurin piirtein kaksi ja puoli vuotta sitten. Kuten kaikessa haasteellisessa ja hauskassa tehtävässä, aika rientää siivillä ja tuntuu siltä, että vastahan minä aloitin. Paljon on kuitenkin tapahtunut. TAKU on kasvanut tänä aika jäsenistöltään Akavan Erityisalojen toiseksi suurimmaksi järjestöksi: meitä on nyt reilusti yli kolmetuhatta taiteen ja kulttuurin ammattilaista ja ammattilaiseksi opiskelijaa. TAKU on myös kasvattanut painoarvoaan muutenkin kuin jäsenmäärällään. Olemme olleet näkyvästi esillä erilaisissa tapahtumissa ja verkostoissa sekä aktiivisina toimijoina edunvalvonnan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kentillä. Tästä yhtenä esimerkkinä on TAKUn keskeinen rooli AKAVAn kulttuuripoliittisen ohjelman laatimisessa. Tapahtumista voisin mainita viimeisimmät eli osallistumisemme Talllinnassa pidettyyn NordMatch –tapahtumaan sekä TAKUn marraskuussa järjestämä Mi(n)kä ihmeen tuottaja –tapahtuma Helsingissä. Olemme olleet aktiivinen toimija erilaisissa hankkeissa jäsenillemme tärkeillä toimialoilla. Erityisesti olemme edistäneet taiteen ja kulttuurin soveltavaa käyttöä hyvinvointi- ja terveyssektoreilla. Jatkossa edunvalvontatyö muuttuu yhä haasteellisemmaksi työn tekemisen monimuotoistumisen myötä. Pitkien työurien tai vakinaisten virkojen sijaan pätkätyöt sekä erilaiset itsensä työllistämisen muodot alkavat olla arkipäivää yhä useammalle jäsenellemme. Myös raja palkkatyön ja yrittäjyyden välillä tulee entistä enemmän hämärtymään. Myös toimintaympäristömme muuttuu. Juuri eduskunnassa hyväksytty Taiteen edistämiskeskusta koskeva laki sekä esimerkiksi kuntauudistukset tulevat vaikuttamaan paljon edunvalvontatyöhön. Tähän kaikkeen työhön tarvitsemme jäsentemme aktiivista osallistumista. Tarvitsemme jatkuvasti tietoa siitä mitä työmarkkinoilla ja yleisemminkin mitä kulttuurialalla tapahtuu ja millaisia muutoksia on käynnissä ja tulossa. Tulemme jatkossakin tekemään erilaisia edunvalvontaa kehittäviä kyselyitä jäsenillemme. Näiden kyselyiden vastaamisen lisäksi kannattaa olla myös suoraan yhteydessä erilaisissa edunvalvonnallisissa tai jäsenpalveluja koskevissa asioissa luottamus- tai toimihenkilöihin. Vain tällä tavalla voimme kehittää TAKUsta entistäkin paremmin jäseniään palvelevan ammattijärjestön. Lopuksi haluan kiittää kaikkia takulaisia luottamuksesta ja tuesta puheenjohtaja-aikanani. Kiitos myös järjestön hallitukselle aktiivisesta toiminnasta edunvalvontatyössä. Erityinen kiitos kuuluu toimihenkilöillemme toiminnanjohtaja Kirsi Heralalle ja järjestö- ja kehitysvastaavallemme Riina Virkkuselle sekä muille työntekijöillemme. Toivotan uudelle hallitukselle ja muille luottamushenkilöille sekä etenkin seuraajalleni, puheenjohtaja Mari Lankiselle työniloa edunvalvontayössä.

Kuva: Johannes Wiehn

Petri Katajarinne puheenjohtaja

TAKU 3


Raisa Niemi Kuvat: Aino Niemi

Kun Audrey Hepburnin roolihahmo Holly Golightly ahdistuu elokuvassa Aamiainen Tiffanylla, hän menee Tiffany & Co. -koruliikkeeseen. Golightlyn mielestä siellä ei voi tapahtua mitään pahaa. Monelle kirjastot merkitsevät samanlaista turvapaikkaa. Ihmiset kokoontuvat niihin sivistyksen äärelle ja keskustelukin on hillittyä. Vai onko? Helsingin kirjastoista on tullut monitoimipajoja, joissa askarrellaan, kuunnellaan esitelmiä, lainataan työvälineitä, opetellaan sukan kutomista tai koodausta. Kohtaamispaikalla Lasipalatsissa ei kirjoja edes juurikaan ole.

Keskustakirjastosta suunnitellaan täyden palvelun kulttuuritaloa

- kaikki Helsingin nykyiset kirjastot mahtuisivat musiikkitaloon

4 TAKU


Porakone kirjastosta Kirjastoissa on jo pitkään ollut tarjolla kirjojen ohella erilaisia tapahtumia, esimerkiksi kirjailijatapaamisia ja teemailtoja. Kirjastoista on myös tullut yhä enemmän tavaralainaamoja. Mutta mitä tekemistä porakoneilla ja kävelysauvoilla on kirjastoissa? ”Asiakkaat ovat toivoneet lainaamismahdollisuutta mitä erilaisimmille asioille, mutta jokin raja tavaroiden välittämisessäkin pitäisi olla”, myöntää Kohtaamispaikan esimies, suunnittelija Kirsi Salminen. Suomessa on yhä enemmän yhden hengen talouksia, eikä kaikilla ole mahdollisuutta hankkia jokaista vempainta itselleen, eikä se olisi taloudellisesti tai ekologisesti järkevääkään. Kouluilla tai työväenopistoilla ei puolestaan ole samanlaista lainausjärjestelmää käytössään. Helsingin kaupungin liikuntavirasto ideoi kävelysauvalainauksen ja vastaa myös kustannuksista, mutta koska virastollakaan ei ole organisaatiota järjestämään lainausta, he kääntyivät kirjaston puoleen. ”Kirjastojen henkilökunnassa on tavaroista kahta koulukuntaa”, Salminen myöntää ja jää pohtimaan kirjaston sopivuutta tavaralainaamiseen. ”Voisiko ajatella että se porakone tulee ikään kuin nikkarointioppaan liitteenä?”

Tapahtumia ja nettiopastusta tiedontarpeeseen Helsingin kaupungin kirjastotoimen johtaja Marja Berndtsonin mukaan kirjastojen tehtävänä on alusta alkaen ollut ihmisten saattaminen tiedon lähteille, eikä tämä ole muuttunut. Tieto ei tosin löydy enää pelkästään kirjoista, vaan tarvitaan uudenlaisia palveluita. Kohtaamispaikka perustettiin kuusi vuotta sitten tietotekniikan murroksessa ja se on tarjonnut asiakkaille mm. opastusta tietotekniikasta ja kursseja sähköisistä palveluista. ”Nämä palvelut ja niiden tarve eivät ole poistuneet vuosien mittaan, mutta nyt asiakkailla on omat läppärit mukana”, mainitsee Salminen. Myös työn tekemisen luonne on muuttunut. Nykyään työskennellään ryhmissä, verkostoidutaan, testaillaan ideoita yhdessä. Toimistot ovat hävinneet. ”Kohtaamispaikan kaupunkitoimisto Urban Office on uskomattoman suosittu”, Salminen kertoo. ”Pienyrittäjät, tietotyöläiset ja eri alojen freelancerit tarvitsevat jatkuvasti tilaa omaehtoiseen työskentelyyn. Tässä kirjasto voi palvella asiakkaita.” Urban Officesta tiloja voi varata veloituksetta. Kohtaamispaikalta löytyy myös

kattava valikoima erilaisia laitteita ja tietoteknisiä ohjelmia, joiden käyttöön saa henkilökohtaista opastusta. ”Kirjastojen tehtävä on tyydyttää asiakkaiden tiedon tarpeita. Myös tapahtumat ovat tiedon tarpeen tyydyttämistä”, Salminen jatkaa. Lasipalatsissa järjestetään iltoja esimerkiksi rekrytoinnista ja yrittäjyydestä. Helsingin Postitalossa sijaitsevassa Kirjasto 10:ssä ääneen pääsevät puolestaan kansalaisjärjestöt ja eri kulttuurialan toimijat. Peräti 80% Kymppikirjaston tapahtumista järjestävät asiakkaat, esimerkiksi erilaiset yhdistykset. Tapahtumapaikkana kirjasto 10 on naapuriaan Kohtaamispaikkaa suositumpi, sillä sen kävijämäärät peittoavat Lasipalatsin 350-400 päivittäistä vierailijaa. Vuonna 2004 avattu musiikin erikoiskirjasto Kirjasto 10 onkin yksi maamme vilkkaimmista kirjastoista. ”Luulimme aluksi, että kävijämäärät tulevat olemaan melko pienet, mutta meillä käy nykyisin jopa 2000 asiakasta päivittäin” sanoo Kirjasto 10:n

Lasipalatsin Kohtaamispaikka ja Kirjasto 10 sijaitsevat keskellä Helsinkiä, Mannerheimintien molemmin puolin.

TAKU 5


sen ja Jokisen mukaan kyllä. Helsingissä on vahvoja kaupunginosia, joissa asukkaat puolustavat hanakasti palveluitaan. Rapistumaan päässeitä kirjastoja kunnostetaan muun muassa Kontulassa ja uusia alueellisia kirjastoja on suunnitteilla esimerkiksi Maunulaan ja Jätkäsaareen. Asiakkaat ovat toivoneet isoja monitoimitiloja. Haagassa esimerkiksi on kaksi pientä kirjastoa, jotka yhdistämällä saataisiin suurempi, toimivampi ja monipuolisempi tila. You´ve come a long way, baby

Kirjasto 10 on yksi Suomen vilkkaimmista kirjastoista, kertoo toimistoesimies Tia Jokinen.

Kohtaamispaikan suunnittelija Kirsi Salmisen mukaan Lasipalatsissa testataan millaisia palveluja Helsingin keskustassa tulevaisuudessa toivotaan.

toimistoesimies Tia Jokinen. Ja uusia asiakkaita tulee koko ajan. Kymppikirjastosta voi lainata myös sarjakuvia ja asiakkaiden toivomuksesta sinne on tuotu hyllyt myös pokkareille ja best sellereille. ”Kymppihän on logistisesti mainio”, Jokinen selittää. ”Asiakkaat tilaavat kirjansa vaikkapa Kauniaisten kirjastosta noudettavaksi meiltä, joten he voivat kätevästi napata ne mukaan työmatkalla”. Tämän mahdollistaa pääkaupunkiseudun kirjastojen yhteinen järjestelmä HelMet, jossa mukana ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kirjastot. Kirjasto 10:n aukioloajat ovat myös hyvin asiakasystävällisiä. ”Olemme avoinna ”aina”, arki-iltoina jopa kymmeneen ja myös viikonloppuisin”, Jokinen sanoo.

Kaupunki on kuullut asukkaitaan koko suunnitteluprosessin ajan. ”Unelmien kirjasto” -tapahtumiin on kutsuttu ihmisiä pohtimaan, millaisia tulevaisuuden kirjastojen pitäisi olla. Keskustakirjastolle on myös avattu omat nettisivut osoitteessa keskustakirjasto.fi, jonne on koottu aiheen ympärille järjestettyjä tapahtumia, ihmisten toiveita ja kuvia tulevaisuuden kirjastosta.

Jatkuvat kirjamessut Töölönlahdella Itsenäisyyden juhlavuonna 2017 helsinkiläisille ja koko juhlivalle Suomelle on luvattu uudenuutukainen kulttuuritalo, Keskustakirjasto. Helsingin kaupunki on julkistanut avoimen kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun kirjastorakennuksen suunnittelusta. Tavoitteena on elävä ja toiminnoiltaan monipuolinen kohtaamispaikka. Talolle on varattu tontti Töölönlahden alueelta Kiasman ja Sanomatalon kupeesta. Poliittinen päätöksenteko on vielä kesken, mutta ainakin kirjastolaisten keskuudessa usko uuden talon toteutumiseen on vahva. 6 TAKU

Keskustakirjastosta tulee täyden palvelun talo. ”Sekä Lasipalatsissa että Postitalossa testataan koko ajan sitä, millaisia palveluja Helsingin keskustassa toivotaan tulevaisuudessa kirjastolta” kertoo Kirsi Salminen. ”Mutta kirjoilla tulee olemaan hyvin vahva asema Keskustakirjastossa” hän vakuuttaa. ”Töölönlahdella on jo edustettuna kuvataide ja musiikki, mukaan tarvitaan myös kirjallisuuden talo”, Tia Jokinen jatkaa. Keskustakirjastosta tulee kuin ainaiset kirjamessut, jossa kymmenet tuhannet ihmiset kokoontuvat kirjallisuuden äärelle. Suomessa on kehuttu ja toimiva kirjastoverkko, mutta tilanpuute on suuri, myös pääkaupungissa. ”Lähikirjastot ovat tosi pieniä” Salminen sanoo. ”Itse asiassa kaikki Helsingin kirjastot mahtuisivat Musiikkitaloon.” Säilyvätkö aluekirjastot, jos resurssit kohdistetaan uuteen taloon? Salmi-

”Ennen kirjastonhoitajat lähes ajattelivatkin asiakkaan puolesta”, Kirsi Salminen nauraa. ”Kirjaviisas henkilökunta istui tiskin takana, ja sieltä jaettiin neuvoja ja vahdittiin käyttäytymistä.” Nykytilanne on toinen. Henkilökunta ja asiakkaat oppivat yhdessä. Asiakkaat jopa tuottavat itse omat kirjansa. Salminen kertoo esimerkin Lasipalatsista, jossa asiakas kirjoitti Kohtaamispaikan koneilla tekstin, käsitteli siihen kuvat sekä taittoi käsikirjoituksen. Kirja painettiin alakerran Kirja kerrallaan -painossa, ja julkistamistilaisuus pidettiin Kohtaamispaikalla. Kirjallisuuden tekeminen on muuttunut, mutta niin on kirjastojen roolikin. Kirjastoilla on edelleen opetuksellinen ja sivistyksellinen tavoite, mutta lisäksi ne ovat alustoja kansalaisten omalle aktiivisuudelle ja tarjoavat tiloja heidän käyttöönsä. Kirjastoilla on myös vahva yhteiskunnallisen tasa-arvon edistämisen velvoite; asiakkaille tarjotaan maksuttomia palveluja, kuten lehtiä ja vapaa pääsy tietokantoihin. Monikulttuurisuus on tuonut omat haasteensa ja toimintamuotonsa kuten suomenkielen ja kulttuurin opetuksen. Maahanmuuttajapalvelu tarjoaa oppikirjoja ja tietoa erilaisista koulutusohjelmista, Kielikahvila on toiminut jo vuosia. Siellä keskustellaan kirjastonhoitajien opastuksella erilaisista Suomeen ja suomalaisuuteen liittyvistä asioista. Kirjojen lainausmäärät eivät ole laskeneet, päinvastoin Helsingin kaupunginkirjaston kirjastokortin käyttäjäluvut olivat viime vuonna nousussa kaikissa ikäluokissa. Kirjastokortin saa ja palveluiden piiriin pääsee vaikka ei olisi Suomen kansalainen. ”Kirjasto on käytetyin ja kustannustehokkain kulttuuripalvelu” Salminen ja Jokinen muistuttavat.


Miten on käynyt

kirjan

?

sähköisen vallankumouksen pyörteissä Maaret Tiensuu

Sähköiset lukulaitteet ovat rynnistäneet suomalaisiin koteihin, mutta kirjastosta kerrotaan, että painettujen kirjojen lainausmäärät ovat pysyneet vakaana.

H

elsingin kaupunginkirjaston kirjastotoimenjohtaja Maija Berndtson sanoo, että kirjojen lainaus on pysynyt yli kuudessa miljoonassa kappaleessa 80-luvun lopulta asti. Tiettyjä nousuja ja laskuja on ollut nähtävissä, mutta ne ovat liittyneet ennen kaikkea audiovisuaaliseen aineistoon, kuten musiikkiin. Kirja on pitänyt pintansa koko ajan.   E-kirjan suosio on nostanut kirjastoissa varovasti päätään, mutta toistaiseksi vain prosentti kirjaston käyttäjistä on ottanut sähköisen kirjan käyttöön. E-kirjan suosio on kuitenkin nousussa: lainausmäärät ovat tuplaantuneet vuosittain. Kirjaston e-informaatikko Marja Hjelt muistuttaa, että e-kirja ei haasta painettua

kirjaa suosiossa vielä pitkään aikaan, sillä kokoelmien rakentamiseen menee vuosikymmeniä. Painettujen kirjojen kokoelma kattaa tällä hetkellä 1,6 miljoonaa kirjaa, kun sähkökirjoja on noin 2300.   E-kirjojen lukijoista noin 35 prosenttia käyttää mobiililaitetta, joista Applen laitteet ovat suosituimmat. Niillä e-kirjansa lukee noin 70 prosenttia, Samsungin laitteella noin 12 prosenttia. Liikemiehet nouseva käyttäjäkunta Vuoden 2011 tilastot kertovat, että parikymppiset naiset ovat innokkaimpia kirjaston käyttäjiä. Samana vuonna 38 prosenttia helsinkiläisistä käytti kirjastokorttiaan, eli noin 60 prosenttia alueen asukkaista ei käytä kirjaston palveluja.   E-kirjojen myötä kirjasto on kuitenkin saanut uuden käyttäjäryhmän: liikemiehet. Marja Hjelt kertoo, että kirjastoon on tullut toivomuksia business-aiheisista e-äänikirjoista. Toivoja kertoi, ettei ehdi lukea kirjoja, mutta kuuntelisi niitä mielellään automatkoilla. Business-kirjat ovatkin olleet niin suosittuja, että niitä on tilattu kirjastoon lisää.   Business-kirjallisuus jää kuitenkin suosiossa jälkeen, sillä koti-

mainen painettu kaunokirjallisuus on eniten lainaajien makuun. Lokakuussa 2012 julkaistun tilaston top kolmosessa juhlivat Sofi Oksanen, Riikka Pulkkinen sekä Leena Lehtolainen. Oksanen on saanut uutuudellaan aikaan jopa kaikkien aikojen varausennätyksen.   Suosituimpia e-kirjoja on Hjeltin mukaan vaikea nimetä, sillä suosioon vaikuttaa kokoelman sisältö. Lisäksi e-kirjaston lainausmääriin vaikuttavat erilaiset käyttäjälisenssit. Lainatuimmat e-kirjat ovat Lonely Planet -matkaoppaita, koska niissä on rajoittamaton yhtäaikaisten käyttäjien lisenssi.   Miltä sitten näyttää painetun kirjan tulevaisuus kirjastosta katsoen? Kirjastotoimen apulaisjohtaja Anna-Maria Soininvaara uskoo, että kirjoja painetaan vielä kahdenkymmenenkin vuoden kuluttua ja ehkä jopa laadukkaampina painoksina, mutta osa nykyisistä paperikirjoista on varmasti korvautunut e-kirjoilla. Kirjoittaja on Haaga-Helian journalismin koulutusohjelman opiskelija.

TAKU 7


Musiikkikirjastot tarjoavat kulttuurielämyksiä ja moniulotteisia palveluita Veera Hir vonen

Tampereen pääkirjastossa Metsossa järjestettävät akustiset illat ovat uudistaneet kirjastojen musiikkitarjontaa uudella tavalla. Koska äänitelainaus on laskussa, on musiikkia tarjottava uudella ja mahdollisimman monipuolisella tavalla. Musiikkitapahtumat ja livemusiikki on yksi näistä uusista tavoista. Kirjastosta on muutamien viime vuosien aikana tullut tärkeä tapahtumapaikka. Esimerkiksi Tampereen pääkirjastossa Metsossa on voinut salsata, kuunnella livemusiikkia ja osallistua yhteislaulutilaisuuteen. Vuonna 2011 Tampereen kaupunginkirjastossa järjestettiin noin 500 erilaista tapahtumaa. Tampereen pääkirjaston musiikkiosaston johtajan Jarkko Rikkilän mukaan on jo aika päästä eroon stereotypiasta, jonka mukaan kirjastoissa ei saa olla meteliä. ”Missä vaiheessa kirjastoista itse asiassa tuli hiljaisia? Ajatus kirjastoista kansalaisten yhteisenä palveluna, kohtaamispaikkana ja tilana ei ole tämän ajan keksintö”, Rikkilä sanoo. Rikkilän mukaan kirjastopalveluiden syvin teema on jossain vaiheessa unohdettu ja on siirrytty hiljaisuusajatteluun. Toiminnallisempaan suuntaan siirtynyt kirjastotoiminta on positiivista kehitystä. ”Kirjastoissa tarvitaan edelleen hiljaisia tiloja, ja uusien kirjastojen suunnittelussa ne on otettu myös hyvin huomioon”, Rikkilä sanoo. ”Se, että joka paikassa olisi hirveän hiljaista on melko mahdotonta totetuttaa, jos ajatellaan esimerkiksi lasten ja nuorten osastoja. Tietysti aina täytyy ottaa huomioon kirjastojen muut asiakkaat.” Tampereen kaupunginkirjaston tapahtumakoordinaattori Anna Szalayn mukaan tapahtumajärjestelyssä yritetään parhaan mukaan seurata aikaa ja olla ajan hermolla sekä ta8 TAKU

pahtumien luonteiden että paikan suhteen. ”Metson tapahtumia järjestetään nykyään enemmän keskellä kirjastoa, vaikka edelleen esimerkiksi lasten- ja nuorten osastoilla tai musiikkiosastoilla on tapahtumia. Tällä tavalla levittäydytään enemmän asiakkaiden pariin”, Szalay sanoo. Rikkilän mukaan kirjastopalveluiden piiriin on saatu uusia asiakasryhmiä tapahtumien kautta. Nuoret on edelleen kuitenkin haastava kohderyhmä, vaikkakin muusikko Ville Leinosen akustisella keikalla Metsossa oli Rikkilän mukaan ollut hämmästyttävän paljon nuoria. ”Nuorille koitamme kovasti suunnata tapahtumia, esimerkiksi pelitapahtumia. Lapsiperheitä ja ihmisiä keski-ikäisistä ylöspäin saavutamme hyvin”, Szalay toteaa. Elämyksiä ja kulttuuritietämystä akustisesti Jarkko Rikkilä muistuttaa, että kirjastojen musiikkiosastoista on tullut erittäin monitahoisia. Äänitelainaus on laskussa, mutta se on vain yksi osa musiikkikirjastokentän muutosta. Tampereen kaupunginkirjastosta löytyy äänitteiden lisäksi noin 40 000 nuottia, kirjoja, videotallenteita sekä äänitedigitointimahdollisuuksia, jonka avulla esimerkiksi lp-levyjä voidaan muuntaa digitaaliseen muotoon. ”Internetin kehitys on tietysti johtanut siihen, että ihmiset kuuntelevat yhä enemmän musiikkia netistä. Täytyy kuitenkin muistaa, mikä se kokonaiskuva on. Meillä on laaja tarjonta musiikkitapahtumia, joita on kehitetty viime vuoden aikana. Esimerkiksi akustiset illat ovat olleet suosittuja”, Rikkilä kertoo. Metsossa järjestettävissä akustisissa illoissa vieraana on yksi artisti ja illan aikana asiakkaat voivat lainata sekä tämän artistin tuotantoa että artistin itse valitsemaa aineistoa. Illan aikana keskustellaan artistin kanssa musiikista, jonka jälkeen artisti vetää pienimuotoisen keikan. Koko tapahtuma videoidaan YouTubeen. Rikkilän mukaan tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka moni-

puolista kirjastojen musiikkitarjonta on. ”Tällä tavoin voimme tarjota ihmisille elämyksiä ja laajennettua kulttuuritietämystä. Artistin valitsemaa aineistoa voi myös lainata myöhemmin, jolloin yhteys tähän tapahtumaan säilyy.” Nautintoa maanatai-illassa Maanantai-iltana 12. marraskuuta Metson musiikkiosastolla vieraili laulaja-lauluntekijä Janne Laurila. Laurila on esiintynyt muun muassa Office Building -nimisen bändin riveissä. Viime aikoina hän on tehnyt soolouraa, toinen sooloalbumi ilmestyy vuonna 2013. Laurila oli vetänyt paikalle hyvin väkeä: ikähaarukka oli kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Laurila kertoi omista musiikkimieltymyksistään ja esitteli itsevalitsemaansa aineistoa, johon kuului muun muassa Dave Lindholm, Sonic Youth ja oma bändi Office Building. Itse akustinen keikka kesti noin puoli tuntia. Musiikki sopi hienosti kirjastomiljööseen ja erityisesti musiikkiosastolle. Ihmisiä tuli ja meni: osa jäi hetkeksi seuraamaan keikkaa, osa selaili levyhyllyjä musiikin tahtiin hytkyen. Yleisön joukossa istunut vanha rouva sulki silmänsä ja silmin nähden nautti musiikista. Eräs toinen katsoja löi kiivaasti tahtia jaloillaan koko keikan ajan. Lopuksi Laurilan valitsemalle aineistohyllylle ryntäsi ihmisiä ruuhkaksi asti. Rikkilän mukaan suuri muutos tulee olemaan verkkoaineistojen oikeanlainen hyödyntäminen tulevaisuudessa. Tällä hetkellä käytössä on verkkoaineistoa, jonka potentiaalia ei vielä täysin tunneta. ”Fyysisen kokoelman lisäksi meidän täytyy pystyä tuomaan esille verkkopalveluitamme sekä lanseeraamaan uudenlaisia palveluita”, Rikkilä sanoo. ”Kirjasto on tila, jossa ihmisillä on oikeus tuottaa itse, tehdä itse ja päästä vaikuttamaan yhteiskuntaan, ja sitä kautta käyttää kirjastopalveluita. Kirjastolla on tulevaisuudessakin tärkeä rooli kansalaisyhteiskunnan rakentajana”, Rikkilä uskoo. Kirjoittaja on Haaga-Helian journalismin koulutusohjelman opiskelija.


Sellon kirjastossa saa puhua Saara Räty

Satutunnit ja kirjailijavieraat kuuluvat kirjojen lainaamisen lisäksi perinteisesti kirjastojen toimintaan. Tarjontaan kuuluu nykyisin paljon muutakin, ja se on usein sosiaalista toimintaa. Marraskuun aikana Tampereen kirjastoissa vietetään pelipäivää ja tutustutaan esimerkiksi tableteihin ja lukulaitteisiin. Turun pääkirjastossa vietetään Kaamosyötä, jolloin ohjelmassa on muun muassa musiikkia ja tanssia. Sellon kirjastossa Espoossa vietetään miestenviikkoa ja Loy krathong –festivaalia, eli thaimaalaista valon juhlaa. Sellon kirjasto on samanaikaisesti tapahtumakirjasto ja klassinen kirjasto. Kirjaston suuret tilat mahdollistavat sen, että yläkerta on hiljaisempaa aluetta, ja alakerrassa järjestetään tapahtumia. Sellon kirjaston palvelupäällikkö Hilkka Ranttilan mukaan nuoret ovat kuin kotonaan kirjastossa, jossa tapahtuu. Osa asiakkaista joutuu kuitenkin mukautumaan muutokseen. ”Joka kerta, kun lavalla tapahtuu, toiset älähtävät”, Ranttila toteaa ja kertoo, että noin puolet suomalaisista eivät käy ollenkaan kirjastossa. Kirjastossa on kuitenkin suurimman osan aukioloajasta hiljaista, Ranttila kertoo. Ja tapahtumien aikana Ranttila tarjoaa korvalappuja niitä kaipaaville. Mainostaa saa vaan ei myydä Sellon kirjastossa tapahtuu paljon. Tapahtumien organisoinnista vastaava Ranttila totea, että millekään tapahtumalle ei ole vielä sanottu ei.”Politiikka on tervetullut, uskonto on tervetullut… Poliittinen päätös on, että mainostaa saa, muttei myydä”, Ranttila kertoo. Hän toteaa, ettei kirjasto voisi itse tuottaa niin laajaa kirjoa tapahtumia, kuin heillä on nyt tarjolla. Ranttila toivookin, että kirjasto voisi toimia kulttuuritalona, johon ihmiset tulevat tekemään. ”Kunhan ajasta sovitaan!” Palaute tapahtumista on hyväksyvää ja on usein yllättänyt Ranttilan.

Aulassa oli eräänä vuonna miekkailijoita ja Ranttila pelkäsi, että se on liian hurjaa paikalla olleille lapsille. Lapset seurasivatkin innoissaan näytöstä. Kolme kertaa järjestetyn katutanssitapahtuman, Lepuski Jamin, palaute on myös ollut positiivista. Aikuisten mielestä on ollut hienoa, että nuoret ovat järjestäneet tapahtuman kirjastossa, ja että Sellon kirjasto on tarjonnut nuorille paikan. ”Osa on ihmetellyt, että miksi musiikkia pitää soittaa niin kovaa. Niin ihmettelen minäkin, mutta ymmärrän, että se vain on niin.” Kilpailu on hyvästä Pääkaupunkiseudun kirjastot tekevät osittain yhteistyötä. Esimerkiksi kirjailijaesittely saattaa kiertää useassakin kirjastossa. Kiertävätkin tapahtumat ovat aina ainutlaatuisia, sillä asiakaskunta vaikuttaa ohjelman tyyliin. Yhteistyöstä huolimatta kirjastojen välillä on myös kilpailua. - Kun Entresse tekee jotain, niin meidänkin täytyy saada jotain vastaavaa, Ranttila nauraa. Hän tähdentää kuitenkin, että hyvää halutaan jakaa, mutta myös ottaa kilpailusta se hyvä, mikä siitä syntyy. Pois tiskin takaa Ranttila uskoo, että hajuton ja mauton yhteiskunnallinen toimija ei säily hengissä. Sellon kirjastossa seuraava askel on tulla pois tiskin takaa. Rahaliikenteen hoitaminen onkin melkein ainoa asia, joka pitää tiskin takana, Ranttila itse istuu usein kirjaston aulassa työskentelemässä. Kannettavan tietokoneen kannessa lukee isolla ”Kysy?”. ”Teksti antaa suomalaiselle luvan kysyä. Jos ei ole kysyttävää, osa tulee kysymään, että mitä voisi kysyä. Ihmiset haluavat jutella”, Ranttila toteaa. Tapahtumissa ihmiset herkästi keskustelevat vieraidenkin kanssa. Ranttila pohtiikin, onko suomalainen keskustelukulttuuri muuttumassa. Hän kertoo ainakin itse muuttuneensa. ”Ennen hädin tuskin sanoin aamulla terve, kun juuri iltavuorossa oli nähnyt. En harrastanut small talkia.” Nykyisin Ranttila pyrkii luomaan tilanteita, joissa myös henkilökunta pääsee puhumaan toisilleen. USA:n vaalitulosta hän ei katsonut itse – hän halusi kysellä ja kuulla sen asiakkailta. Kirjoittaja on Haaga-Helian journalismin koulutusohjelman opiskelija.

Sukkapajassa kudotaan ja

keskustellaan Kello kymmenen jälkeen keskiviikkona Sellon kirjaston Sukkapajaan alkaa kerääntyä neulojia. Sukkapaja on kokoontunut kuukauden verran viikoittain. Sitä ennen käsityöpaja kokoontui kirjastoon kerran kuukaudessa. Pajaan saapuu kahden työntekijän lisäksi kolme neulojaa. Kahden tunnin aikana sukat vuoroin etenevät ja vuoroin lepäävät sylissä, kun keskustelu rönsyilee joulukoristeiden tekemisestä kirjaston lukupiiriin ja lastenlapsiin. ”Sukkapaja toteuttaa hyvin ideaa kirjastosta olohuoneena”, toteaa Sellon kirjaston työntekijä Marja Sollo-Kauppinen. Hänet hälytettiin sairastapauksen vuoksi mukaan pajaan. Sollo-Kauppinen ei ole juurikaan neulonut, mutta tarttuu kuitenkin puikkoihin ja kysyy välillä neuvoa Entressen kirjastosta paikalle sijaisohjaajaksi saapuneelta Tiina Rysäseltä. Rysänen on käsityötieteen maisteri, ja auttaa muitakin osallistujia keskustelun lomassa. Kirjat osana Sukkapajassa Sukkapajan kävijämäärä vaihtelee. Paikalla olijat kehuvat sitä, että aina saa apua: kävijöillä on erilaisia taitoja, ja aina joku osaa auttaa – ohjaaja tai osallistuja. Sohvaryhmän keskellä olevalla pöydällä on myös erilaisia käsityökirjoja ja –lehtiä. ”On kiva, kun on aineistoa, ja on päässyt selailemaan ihan uusiakin kirjoja”, kehuu Anneli Sepäntalo. Pajassa esillä olleita kirjoja voi lainata tai varata. Pajalaiset käyttävätkin kirjastoa erityisesti kirjojen lainaamiseen. ”En ole osannut kaivata muuta, kuin kirjojen lainaamista”, toteaa Reetta-Liisa Vähäsarja. Hänen mielestään on kuitenkin loistavaa, että tarjolla on muutakin toimintaa, kuin vain kirjoihin liittyvää. Liisa Vinberg, joka on jäänyt eläkkeelle Sellon kirjastosta, kertoo käyvänsä paljon HelMet-kirjastojen tapahtumissa. Hän toteaa, että Sukkapaja kuvastaa hyvin Sellon kirjastoa: idea toteutettiin heti sen synnyttyä. Alun perin käsityökerho syntyi Sellon kirjaston työntekijöiden innosta tehdä käsitöitä. Pelkkien käsitöiden takia naiset eivät kuitenkaan kokoonnu keskiviikkoisin kirjastoon. Tärkeintä on keskustelu. TAKU 9


SUOMEA RAKKAUDELLA Lari Kotilainen on suomen kielen opettaja ja tutkija. Larin blogi Suomensuojelija löytyy osoitteesta www.suomensuojelija.fi

Lari Kotilainen

Lukutaito telkusta Keskimmäinen lapseni ei ole lukumiehiä. Siinä, missä hänen sisaruksensa ovat oppineet kirjoitetun suomen kielen hienouksia ahmimalla kirjoja pienestä pitäen, tämä herra on lukenut lähinnä Akkaria ja television tekstityksiä.

Kuva: Saša Tkalčan

10 T A K U

O

nneksi näihin kahteen on voinut luottaa. Akun Ankan kieli on varsinaista kielikuvien ja monipuolisen sanaston ilotulitusta. Helsingin yliopiston suomen kielen väki on jopa valinnut Akkarin kielen vuosikymmen sitten vuoden kielihelmeksi.   Eikä ohjelmatekstityksissäkään juuri ole valittamista ollut. Ylipäänsä on hienoa, että meillä tekstitetään vieraskielisiä ohjelmia päällepuhumisen sijasta. Tämän tavan on sanottu parantaneen niin suomalaisten lukutaitoa kuin vieraitten kielten ääntämistä.   Nyt toinen näistä lukuinnottoman lapsukaisen lukutaidon kulmakivistä kuitenkin horjuu. Säästetään hinnalla millä hyvänsä -mentaliteetti on löytänyt tiensä televisiotekstitysten maailmaan, kuten lehdistä on saanut lukea. Hintoja poljetaan, tekstittäjiä ulkoistetaan, aikatauluja kiristetään, laatu kärsii.   Uutissirkus-parodiasivustolla ehdotettiin jopa, että kiistan keskiössä kellottava MTV3 voisi siirtää tekstittämisen katsojille. Katsojat voisivat lähettää käännökset Twitter-viesteinä kuvan alalaitaan samalla, kun ohjelmia lähetetään. Verkkokeskusteluissa vastaavia älynväläyksiä on esitetty jopa ihan tosissaan: ”Kuka tahansahan osaa kääntää!”   Jokainen kieltä vähän osaava ei kuitenkaan osaa kääntää. Kääntäminen kun ei ole vain sanojen ja rakenteiden automaattista vaihtamista alkukielisestä käännettävälle kielelle. Jos ette usko, niin kokeilkaapa kääntää vaikkapa suosikkirunonne Googlen automaattikääntäjällä. Kääntämiseen tarvitaan laajaa kielen- ja ennen kaikkea kulttuurintuntemusta.   Varoittavia esimerkkejä huonoista käännöksistä on nähnyt jokainen, joka on katsonut itä- tai etelänaapurista ostetun piraattielokuvan. Omiin

suosikkeihini kuuluu Tähtien sota -elokuvien toivotus “may the force be with you”. Totunnaisesti muotoon ”olkoon Voima kanssanne” käännetty tervehdys on piraattiversioissa väännetty ainakin muotoihin ”voimat teidän mukaan”, ”jaa voimia sulle” ja ”jaa, voimia sulle”.   Huteja sattuu tietenkin ammattilaisillekin, jos käännöstä ei ehdi tehdä rauhassa. Ylen uutisissa käännettiin taannoin aforismi ”I heard the Big Bang echo in your heartbeat” muotoon “kuulin suuren pamauksen kaiun sinun sydämenlyönneissäsi”. Kiireisessä uutiskäännöksessä oli jäänyt huomaamatta, että ”the Big Bang” ei ole mikä tahansa pikku pamaus vaan itse alkuräjähdys. Lattealta kuulostaneeseen suomenkieliseen aforismiin tulee kummasti potkua, kun käännösvirhe korjataan: ”kuulin sydämenlyönneissäsi alkuräjähdyksen kaiun”.   Me kielitaitoiset voimme naureskella näille virheille ja huolimattomuuksille. Mutta poikani kaltaiset lapset joutuvat ottamaan sen, minkä saavat. Kirjakielen oppiminen on lapsille ja nuorille monien ammattien kannalta välttämätöntä. Hyvät mallit ovat kuitenkin vähenemässä. Televisiotekstityksetkin uhkaavat muuttua huonoiksi vaikutteiksi. 


Viivalla on eroja. Viiva kertoo dynamiikasta, kauneudesta ja rumuudesta. Pelkistettynä se palvelee kokonaisuutta. Viivasta tunnistaa piirtäjän.

Anne-Maj Aunula yvän pilapiirroksen perustana on hyvä piirros, johon piirtäjä on pelkistänyt uutisvirran fakta- ja mielipideaineiston kirkkaaksi, välittömästi ymmärrettäväksi kuvaksi. Kuvan on avauduttava lukijalle noin kymmenessä sekunnissa. Sirpalekulttuurissa tämä on piirtäjän suuri haaste.

H

Piirtäjän välttämättömiä ominaisuuksia ovat poikkeuksellisen hyvä piirustustaito, erinomainen ideointikyky, kohtuullisen vankka yhteiskunnallinen tietämys ja tuntemus sekä ripaus älykkyyttä. Hyvän viivan takana on valtava määrä harjoittelua, piirtämistä ja oivaltamista. Piirtäjän lahjoja on kehitettävä koko ajan. Elävä ja taipuisa viiva syntyy ”hyvän silmän” ja käden taitojen yhdistelmänä. Viiva edellyttää myös oikeita piirustusvälineitä, jotta jälki on leveätä tai kapeata.

l Parhailla piirtäjillä, kuten Kari Suomalaisella, on kontrapunktin taju. Hyvänä esimerkkinä toimii Karin Helsingin Sanomissa 1979 julkaistu pilapiirros ”Moraalinen närkästys”.

T A K U 11


l Kerberoksen näkemys siitä, miten ”Päätetyö ahdistaa lääkäreitä. Oisko siinä virus?”. Piirros on Etelä-Suomen Sanomista syksyltä 2012.

– Uusien ratkaisujen painaminen lihasmuistiin on tuhansien toistojen takana. Hahmojen ja poliittisten ”näyttämökuvien” synnyttäminen vaatii elävää mielikuvitusta ja loputonta luonnostelua, huomauttaa Etelä-Suomen Sanomien ja Satakunnan Kansan poliittinen pilapiirtäjä Kerberos alias Kalevi Laalo. Hänen pilapiirroksensa tavoittaa noin 300 000 lukijaa levikkitietojen mukaan. Kerberoksen mukaan hyvä pilapiirtäjä on myös karikatyristi. Piirros kulminoituu pelkistettyihin ja toiminnallisiin ominaisuuksiin. – Viiva ei saa varastaa showta, vaan sen on palveltava kokonaisuutta. Tehoa kontrapunktista Pilapiirroksen teho syntyy piirtäjän ja lukijan välisestä yhteisestä sopimuksesta. Sopimus siitä, että tiettyjä asioita liioitellaan.

12 T A K U

– Pilapiirroksessa tehdään yhdessä jäynää. Lukija palkitaan huumorilla ja vahingonilonkin höystämällä mielihyvällä. Kari Suomalaisen koulukunnan piirtäjät sivaltavat terävästi miekalla, mikä tehoaa paremmin kuin nuijanisku, kuvaa Kerberos.

lainen), Terho (Terho Ovaska) ja Karlsson (Henrik Karlsson), Vasa Bladetin piirtäjä Leif Sjöström, IltaSanomien piirtäjä H. Paakkanen (Heikki Paakkanen), Kalevan piirtäjä Jari (Jari Elsilä) sekä Kerberos (toim.huom. Kerberos tunnetaan myös Kalsena).

Parhailla piirtäjillä on musiikista tuttu, harvinainen kontrapunktin taju. Kuvataiteessa se tarkoittaa Kerberoksen mukaan sitä, että taiteilija kykenee sovittamaan kaksi näennäisesti toisistaan riippumatonta asia- ja tapahtumakokonaisuutta yhteen. Koko kupletin juoni selviää kertaheitolla.

Pilapiirroksissa kuvataan osuvasti työtaakan alla riutuneita lääkäreitä, 1980- ja 2000-luvun lääkärilakkoja sekä lakon ratkaisuja, nykypäivään liittyviä tietokoneiden aiheuttamia ongelmia jne.

Lääkäriliiton pilapiirrokset Suomen Lääkäriliitto on ostanut lääkäriaiheisia pilapiirroksia aina 70-luvulta asti. Edustettuina ovat mm. Helsingin Sanomien piirtäjistä nimimerkit Kari (Kari Suoma-

Kynän käyttö, viivan erilainen jälki ja aiheen esitystapa erottuvat selvästi piirtäjästä toiseen. Piirrokset ovat aikansa lapsia.


Taidegraafikko ja taidemaalari Simo Suoniemen ajatuksia suomalaisista sarjakuvista: Pekka Puupää Suomalaisen sarjakuvan isä, Ola Fågelberg, piirsi ja kirjoitti sarjakuvaa yksin. Myöhemmin hänen kisällinään oli Asmo Alho (Kieku ja Kaiku). Fågelberg avusti kuvittajana useampaa työväenlehteä ennen kansalaissotaa. Vuonna 1917 hän aloitti Jalmari Finnen kanssa Ankkanen-sarjakuvan Suomen Kuvalehdessä. Ennakkoluuloton piirre Fågelbergin sarjakuvissa oli, että Pekka Puupää vieraili hänen muissakin sarjakuvissaan.   Fågelberg toimi Elannon mainospäällikkönä ennen sotia. Hän piirsi Pekka Puupäätä jopa sotaaikana ja aina 1950-luvulle asti. Fågelberg signeerasi kaikki työnsä kutsumanimellään Fogeli. Merkittävää hänen sarjakuvissaan on

ilmeikkyys. Fågelbergin perikunta myi myöhemmin T.J. Särkälle sarjan elokuvaoikeudet. Kieku ja Kaiku Tämän sarjakuvan muistavat varmaan kaikki 70-luvulla syntyneet lukutaitoiset ihmiset. Alkuperäinen kirjoittaja oli Mika Waltari. Sarjakuvassa ei ollut puhekuplia, mutta erityisesti arvostan Waltarin monitavuisia loppusointuja. Kuvitus oli Asmo Alhon, jonka kuolemaan loppui sarjakuva. Alho sepitteli myös sarjaan tarinoita. Piirrostyylissä huomataan Fågelbergin merkitys oppi-isänä. Muumit Tove Janssonin kaikkien tuntemat hahmot. Tove aloitti muumien julkaisun sotien aikana. Itse muistan lapsuudesta heti sodan jälkeen julkaistun ”Muumipeikko ja Pyrstötähti”. Janssonin omissa piirroksissa muumit esiintyivät laihempina ja ilmeikkäämpinä kuin nykylasten tuntemissa japanilaisversioissa. Muumit kulkivat Toven mukana koko hänen loppuelä-

mänsä kaiken muun tuotannon ohessa. Tove oli kuitenkin taidemaalari. Hän maalasi mm. Teuvan kirkon alttaritaulun. Mämmilä Tarmo Koiviston kirjoittama ja piirtämä sarjakuva. Mämmilä on sivumuotoinen sarjakuva Melehdestä, joka voidaan sijoittaa maantieteellisesti Oriveden Sukkavartaan kaupunginosaan. Sarjassa on upeasti paikallisten asukkaiden kielenä Hämeen murre, lukuun ottamatta uutta nuorisoa. Mämmilän tarinaa seurataan kronologisesti parinkymmenen vuoden ajan. Fingerpori Tuntematon viikinkien perustama rannikkokaupunki. Mieleen kulkeutuu entinen Itä-Saksan maailma. Pertti Jarlan sarjakuva ilmestyy Helsingin Sanomissa kolmen ruudun strippeinä. Fingerporissa tehoaa erityisesti tekstin nokkeluus ja piirrosten vapaa viiva.

l Karlsson pohtii ”Hippokrateen valetta”. Piirros on ilmestynyt Helsingin Sanomissa 2011.

T A K U 13


Työhyvinvointia kulttuurista ja taiteesta

Pysyvä Taiten tuottoa -keskus Joensuuhun 2013 Viisi vuotta kehitystyötä Joensuussa Tasan viisi vuotta sitten, marraskuun puolivälissä 2007, päivättiin silloisen Joensuun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa Työhyvinvointia kulttuurista -projektisuunnitelma, joka johti ESR-rahoitteisen hankkeen käynnistymiseen vuoden 2009 alusta. Parhaillaan toteutettava jatkohanke, Taiten tuottoa, päättyy kesällä 2013. Nykyinen toteuttaja on Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate.

H

ankkeen koulutukset ovat tarjonneet lisäosaamista kulttuurin ja taiteen soveltavaan käyttöön työyhteisöjen hyvinvoinnin ja toiminnan tukemisessa noin 250 kulttuuri- ja taidealan toimijalle ja työyhteisöjen edustajalle. Toimintamallien kokeilemiseksi ja kehittämiseksi toteutetaan yhdeksän pilottia, joista kuusi julkisen ja kolme yksityisen sektorin työyhteisöis-

sä. Kulttuuri- ja taideinterventioiden vaikuttavuutta on mitattu yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa sekä hankkeen omilla kyselyillä ja saatu kannustavia tuloksia.   Kehitystyö tähtää viime kädessä yhteiskunnan kahden eri sektorin, työelämän sekä kulttuuri- ja taidealan, hedelmällisen, uutta luovan, ennakkoluulottoman ja molempia osapuolia hyödyttävän yhteistyön syntymiseen ja vakiintumiseen. Nuori mies, joka ei päässyt teatterikouluun . . . Olisikohan ensimmäinen hanke koskaan käynnistynyt, ellei eräs nuori mies olisi aikanaan epäonnistunut teatterikoulun pääsykokeissa ja päätynyt DI:ksi ja toimitusjohtajaksi. Unelma ei unohtunut: voisiko teatteri jollakin tavoin olla osa yritysjohtajan työtä. Ja sitten kaupungin kulttuurisihteerin puheille. Yrityksen väkeä jo ennestään tunteneen kulttuurisihteerin olikin helppo vakuuttua aidosta yhteistyöhalusta.

Elli Oinonen-Edén Projektipäällikkö Ta i t e n t u o t t o a - h a n k e

Hän sattui olemaan hyvissä väleissä myös täydennyskoulutuskeskuksen toimijoiden kanssa oltuaan siellä töissä aikaisemmin. Niin syntyi sattumien, sinnikkään valmistelutyön sekä kolmen oivaltavan kumppanin, yrityksen, kulttuurisihteerin ja yliopiston, yhteistyön ja PohjoisKarjalan ELY-keskuksen myöntämän rahoituksen tuloksena Työhyvinvointia kulttuurista -hanke. Tuottoa kaikille – tilaus ja tavoitteet Taiten tuottoa -hankkeen kehittämistyön yleisenä tavoitteena on lisätä kulttuuri- ja taidealan toimijoiden työllistymismahdollisuuksia ja toisaalta tukea työyhteisöjen hyvinvointia ja toimintaa. Molempien kohderyhmien tilanteen parantamiselle on olemassa ajankohtainen yhteiskunnallinen tilaus. Luovien alojen toimeentulokysymykset ovat pysyvä puheenaihe ja kehittämiskohde. Valtion taloutta haastavat erityisesti huoltosuhteen synkät kehitysnäkymät, jotka luovat paineita jatkaa työuria. Jotta työssä jaksetaan pidempään, on myös työhyvinvointiin kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Vanhojen toimintatapojen rinnalle tarvitaan välttämättä uusi keinoja ja menetelmiä. Useiden hankkeiden lisäksi myös valtio on viime vuosina ryhtynyt toimenpiteisiin uudenlaisten toimintamallien aikaansaamiseksi

Tämä perustus kyllä pitää... Joensuun pääkirjasto, Kukkulan heimo -paperimassaveisto. Kuva Noora Heikkinen

14 T A K U


Kehkeytymässä voimaeläin, toistaiseksi tunnistamaton? Joensuun pääkirjasto, Kukkulan heimo -paperimassaveistos. Kuva Noora Heikkinen

kulttuurin ja taiteen sekä toisaalta työhyvinvoinnin ja muiden hyvinvoinnin osa-alueiden tavoitteellisen yhteistyön ja yhteisymmärryksen edistämiseksi. Parhaillaan jalkautettavana on valtion politiikkaohjelman tuloksena syntynyt, VT Assi Liikasen laatima Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimenpideohjelma 2010-2014 (Taiku), jossa yhtenä kolmesta osiosta on työhyvinvointi. Pysyvä Taiten tuottoa -keskus Joensuuhun Taiten tuottoa -hankkeen konkreettisena tavoitteena on perustaa Joensuuhun pysyvä Taiten tuottoa -keskus, joka aloittaa toimintansa hankkeen jälkeen elokuussa 2013. Keskus välittäjä-, markkinointi- ja neuvontaorganisaationa tarjoaa ammattitaiteilijoiden sekä muiden ammattimaisten kulttuuri- ja taidealan toimijoiden työhyvinvointia tukevia palveluja yksityisen ja julkisen sektorin työyhteisöille. Toimintaa kehitetään taloudellisen pohjan vahvistamiseksi niin, että ’samalta luukulta’ ovat saatavissa kulttuuri- ja taidepalvelut myös muille asiakasryhmille. Taiten tuottoa -keskusta hallinnoi hankkeen jälkeen Esittävän taiteen tila ry. Keskuksen konkreettinen sijoituspaikka on yhdistyksen ylläpitämä kulttuuritila Pakkahuone. Edellisen hankkeen tuloksena syntynyt taitentuottoa.fi-sivusto siirtyy Taiten tuottoa -keskuksen yhteyteen. Hyviä käytäntöjä on soveltuvin osin haettu erityisesti Ruotsin TILLT-organisaatiosta.

Riemua ja itsensä voittamista. Eipä lipsahtanut silmään... Joensuun pääkirjasto, Kukkulan heimo -paperimassaveistos. Kuva Noora Heikkinen

TTL: Miten kulttuuri ja taide vaikutti työhyvinvointiin

Toteutetut ja käynnissä olevat työyhteisöpilotit (kesto 4-6 pv):

Työterveyslaitos on mitannut kulttuuri- ja taideinterventioiden vaikutuksia viidessä joensuulaisessa pilotissa käyttäen Parempi työyhteisö -kyselyä, jota hanke täydensi omilla kysymyksillään. Käytettävissä ovat yhteenvetotiedot kolmesta ensimmäisestä pilotista. Alkumittauksissa työyhteisöjen yhteiset työhyvinvointia kuvaavat tunnusluvut olivat alle Suomen keskiarvon. Loppumittauksessa tunnusluvut olivat kohonneet Suomen keskiarvon yläpuolelle. Työyhteisöjen jäsenistä 87 % arvioi hankkeen toimenpiteiden hyödyttäneen työyhteisöä jossakin määrin tai melko/erittäin paljon ja 77 % näki hankkeen tuoneen muutoksia työyhteisön arkeen. Merkittäviä parannuksia tapahtui mm. työyhteisön yhteisöllisyydessä, luottamuksessa ja luovuudessa. Myös suhtautuminen esimiesten ja johdon toimintaan muuttui hankkeen myötä myönteisemmäksi.

2010 Joensuun kaupunki/Enon kirjasto (5 osallistujaa) - Elämänvirta, lausunta, laulu, sanataide, esitys vanhusten palvelutalossa - taiteilijat Anu-Riikka Vilhunen, Mikko Lauronen

Sanalliset arviot osoittavat, että enemmistö pilotteihin osallistuneista koki kulttuuri- ja taideprojektien vaikuttaneen työyhteisössä positiivisesti. Arvioissa todettiin muun muassa työyhteisön piristyneen ja ilmapiirin parantuneen sekä yhteistyön ja yhteishengen tiivistyneen. (Laaksonen, Anna & Koskensalmi, Saija: Kulttuuri ja taide työyhteisöjen tukena – mitä vaikutuksia? TTL 2010, Helsinki).

Lisätietoa: www.aducate.fi/taitentuottoa

Joensuun kaupunki/Lyseon peruskoulu (40 osallistujaa) - Murha à la Carte, draama-, ruoka- ja roolipeli tapahtuma omalle työyhteisölle - taiteilijat Hannele Martikainen, Soili Koistinen ja Jari Parkman MTM Connections Oy (16 osallistujaa) - lyhytelokuva Mediahyppy - taiteilijat Ari Matikainen ja Ismo Apell 2012 Joensuun kaupunki/pääkirjaston hallinto-osasto ja esimiehet (11 osallistujaa) - paperimassaveistos Kukkulan heimo, esillä kirjastossa - taiteilija Antti Raatikainen Joensuun kaupunki/Pohjois-Karjalan museo (10 osallistujaa) - Luonnonystävät-ympäristötaideprojekti (lumiveistoksia, postikortteja ym.) - taiteilija Miia Rosenius Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Honkalampi-keskus/Asumisyksiköt Ankkuri ja Etappi (21 osallistujaa) - lyhytelokuva Tää on tärkeetä työtä tää… Eikä siitä sen enempää!!. - taiteilija Tero Sarkkinen Arcusys Oy (8 osallistujaa) - lyhytelokuva - taiteilijat Maria Sarkkinen ja Sami Jumppanen Lieksan kaupunki/Sosiaalivirasto (20 osallistujaa) - valokuva - taiteilija Henna Middeke T A K U 15


Kuulto-hankkeissa tapahtuu Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke on edennyt toimintakokeiluihin. Lähes 200 hakijan joukosta Kuulto-rahoitukseen valittiin 22 toimintakokeilua. Näistä esittelemme kolme.

Anne Mari Rautiainen

Posiolla tarinat lähtivät elämään Oman kunnan tarinoita oli Posiolla tuotteistettu jo matkailun tarpeisiin, miksei siis myös kulttuuriin? Tarinoiden kerääminen, esittäminen ja esitysten seuraaminen ovat saaneet kuntalaiset innostumaan kulttuurista aivan uudella tavalla.

Kerrottakoon taustaksi, että Posio on panostanut kulttuuriin vain 3–4 euroa asukasta kohden vuodessa. Kirjastokulttuurijohtaja Eija-Liisa Kasesniemen työpanoksesta laskennallisesti viisi prosenttia menee kulttuurille. – Se tarkoittaa 22 minuuttia päivässä. Kunnassa on siis ollut todellinen tarve lisätä kulttuuripalveluja.   Suunnitelma Kuulto-hankkeeksi nousi tarpeesta, mutta toteutukseen

tarvittiin myös onnekkaita sattumia. Tarinallisuus näyttäytyy muun muassa tarinapolkuina ja -piireinä, mutta keskeisintä on ollut Sirniön kylällä pidettyjen Seppäpäivien jatkon turvaaminen.   Kasesniemi kertoo ensimmäisestä sattumasta:   – Osallistuin Nuorisoseurantalolla järjestysmieskurssille. Tauolla kyläläisten tarinoita kuunnellessa talo alkoi elää, ja kehkeytyi ajatus esityksestä. Yhessä tehty

Posion asukkaiden tarinoita päätettiin muokata musikaaliksi seppäkylään. Laulujen kirjoittajaksi värvättiin posiolainen Reino Hämeenniemi, ja säveltäjäkin löytyi onnekkaasti aivan läheltä: määräaikaisena kirjastovirkailijana toi-

mi musiikin ammattilainen Virva Jakkula.   Niin innostuneita ja luottavaisia posiolaiset olivat, että ”MiekkaJussin jäläkeläiset” -kylämusikaalin teko polkaistiin käyntiin kansalaisopiston kanssa jo ennen rahoituspäätöstä.   – Kuulto-rahoituksella palkattiin sitten ammattitaiteilijat ohjaamaan harrastajia.   Oman kylän tarinat innostivat mukaan aivan uusia kulttuurinharrastajia.   – Kulttuuriammattilaisten ja harrastajien yhteistyö sujui kympin arvoisesti. Ensi-ilta oli elokuussa, ja kaikki meni nappiin, julkisuuttakin olemme saaneet yllin kyllin, kertoo Kasesniemi tyytyväisenä.   Syksyn esitysten jälkeen tarinat ovat jatkaneet elämäänsä, mukaan on tullut uusia alueita, henkilöitä ja ideoita. On ollut ajankohtaisiin asioihin tarttuvia laulutilaisuuksia, kylillä on kiertänyt valokuvanäyttely ja kehitteillä on ainakin runopiiri ja lasten taidetyöpajoja.   – Ensi kesänä musikaali esitetään Posion lisäksi ainakin Taivalkoskella, mahdollisesti myös Ranualla.   Kuntalaisia osallistumaan innostaneen hankkeen keskellä Kasesniemi muistuttaa asian kääntöpuolesta:   – Näytetäänkö me nyt kunnalle, että kun kulttuuritoimi ajetaan ahtaalle, syntyykin jotain aivan uutta? Hän itsekin kertoo tehneensä muiden miekkajussilaisten tavoin talkoilla paljon, virka-aikana kun on pidettävä kirjastoa auki.   – Kunpa kunnassa nähtäisiin yhdessä tekemisen voima ja kulttuurin merkitys hyvinvoinnin osana. Miekka-Jussin jäläkeläiset lavalla. Kuva: Olli Moisio.

16 T A K U


Kulttuuriluotaamisessa koottiin aineistoa perheiden kokemuksista monin tavoin. Elokuun workshopissa työntekijät tuottivat samoin menetelmin oman kulttuuripuunsa. Kuva: Tapio Tuomela

Forssassa

kuunnellaan kuntalaisia uudella tavalla

Onko kunnan työntekijä pyytänyt sinulta mielipidettäsi hyvästä elämästä tai valokuvaa kotisi sydämestä? Miltä kuulostaisi suunnitella oman perheen identiteettipuu tai jäsentää arjen kulkemisia kartalle? Forssassa kuntalaisia on kuunneltu aivan uudella tavalla: kulttuuriluotaamisella etsittiin uusia työtapoja ja toimintamalleja Kehräämön perhelauantaiden sisällön kehittämiseksi. Luotaaminen on osa Kulttuuria yhteisvoimin -hanketta. Hankkeen tavoitteena on kokeilla yhteistyötä kulttuuriyhdistysten kanssa, kertoo kirjastotoimenjohtaja Maarit Järveläinen-Kannisto:   – Mitä he osaavat, mitä ovat valmiit tuomaan ja miten heidän panostaan voidaan korvata?   Sen lisäksi hankkeeseen etsittiin avointa ja suoraa palautteen keräämisen tapaa. Kulttuuriluotaaminen osoittautui sellaiseksi. Metodi löytyi vähän vahingossa informaatiotutkimusta opiskelevan Noora Oluikpen kautta, mutta osoittautui kokeilemisen arvoiseksi. Kesätyönään Noora suunnitteli ja toteutti luotauksen.

Perheitä rekrytoitiin Lounais-Hämeen alueelta – tavoitteena oli 30 perhettä, niitä saatiin 27, joista 24 oli mukana loppuun saakka.   Maarit Järveläinen kertoo perheille lähetetystä luotauspaketista ja saa kuulijansakin innostumaan. Mukana oli merkityksellisten paikkojen ja poistumisreittien merkitsemistä kartalle; valokuvaamista annetuista aiheista; teemapuun kokoamista; eri kuukausien merkittävien tapahtumien miettimistä; päivä- ja leikekirjan pitämistä. Lapset ja nuoret oli huomioitu erikseen: pienimmille esimerkiksi ”erittäin tärkeiden huomioiden raportointialusta” ja nuorille ”erilainen sukupuu”, jonka sai koota vaikkapa nettiystävistä. Tulokset innostavat uuteen kokeiluun

  Luotaaminen voi olla uusi, haastava tapa kuntalaisten kuulemiselle:   – Kuntalaisia kuunnellaan aidosti, heillä on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa. Vaativinta on saadun tiedon siirtäminen päätöksentekoon ja strategioihin.   Forssassa materiaalista koottu ideapaketti on perhelauantaiden suunnittelun virikkeenä.   Aineistosta Järveläinen nostaa tässä vaiheessa kaksi asiaa: – Luonto on äärimmäisen tärkeä. Sen lisäksi koti: hiljaisuus, kiireettömyys, kotona olo, turvallisuus, yhteisöllisyys.   Seuraavaksi Forssassa on vireillä kirjaston senioripalveluiden kehittäminen. Järveläinen tietää siitä jo nyt yhden asian:   – Kulttuuriluotaaminen on mukana palveluiden ideoinnissa.

Luotauspakettien anti on helppo uskoa antoisaksi:   – Hyvin henkilökohtaista, erityslaatuista, merkityksellistä, kuvailee Järveläinen.   Myös perheiden palaute oli positiivista. Varsinkin karttatehtävästä oli oltu ”täpinöissään”: oman arjen jäsentäminen kartalle tuntui mielekkäältä ja merkitykselliseltä. Mukavaa oli myös perheiden myönteinen hämmennys:   – Julkissektori lähestyi henkilökohtaisesti ja empaattisesti. T A K U 17


Kontiolahden kulttuurikulkurit Ihmiset ja kulttuuri kohtaavat Pohjois-Karjalassa, kun kulttuurikulkurit tekevät taidetta kuntalaisten kanssa. Kulkureiksi on palkattu kaksi taiteilijaa ja yksi muusikko, kuntalaisten kohtaamisissa musiikin ja kuvan ohella mukana on tarvittaessa myös liike – monenlaiset aistiärsykkeet ovat tarpeellisia kaikille, erityisen tärkeitä ne ovat vanhuksille. Kulttuurikulkureiden työ alkoi viime kesänä vanhusten palveluasunnoista. Joka viikko kohdattiin sekä vanhuksia että henkilökuntaa. Säännöllinen kohtaaminen on tärkeää, kertoo kulttuurikulkuri Päivi Karhu-Sormunen:   – Jopa muistisairaat tunnistavat meissä jotain tuttua.   Henkilökunta otettiin mielellään mukaan: lisäkäsiä tarvittiin, jotta kaikille asukkaille saataisiin vähän iloa ja vaihtelua arkeen. Karhu-Sormusella on aiempaakin kokemusta taidetuokioista hoitoyhteisöissä, sa-

18 T A K U

moin kulkureista Laura Melkisellä ja sijaiskulkurilla Anja Turusella sekä muusikko Kimmo Romppasella. Kulttuurituokiokokeilut vanhusten kanssa laittoivat miettimään, mitä kivaa kulttuurilla voidaankaan saada hoitotyöhön.   Idea tarjoiltiin kunnan kulttuuriohjaajalle Kristiina Isakssonille, joka vei hankkeen Kuultoon.   Yksi asia tuntuu nyt selvältä:   – Kulttuuri tuo lisäarvoa hoitotyöhön.   Henkilökunnalle on tarjottu myös omia taidetuokioita.   – Tarvittaessa useampaan kertaan, että kaikki vuorotyöläisetkin ovat päässeet mukaan. Ideoita jaetaan puolin ja toisin. Myönteinen meininki tarttuu Päivi Karhu-Sormunen kiittelee kulkureiden yhteistyötä. Tekemisen lisäksi kun tarvitaan myös ideointia ja organisointia.   – Ideoitahan taiteilijoilla riittää, mutta ideat jalostuvat teoiksi, kun niitä voi jakaa.   Hän pitää kolmen taiteilijan yhteistoimintaa myös oman työhy-

vinvoinnin kannalta tärkeänä. Hoitoyhteisötkin hyötyvät toiminnasta enemmän, kun tekeminen on mielekästä kaikille. Kenelläkään taiteilijoista ei ole kokopäivätyötä, 80-prosenttinen työaika kuitenkin.   – Meillä on hyvä henki. Kun kohtaamme ihmisiä, viemme positiivisen meiningin mennessämme, sitä ei tarvitse ryhtyä enää paikan päällä luomaan.   Tänä syksynä vanhuksia kohdataan joka toinen viikko. Joka toinen suunnataan puolestaan kylille, siellä teemana on Kontiolahden tarinallisen maiseman kerääminen ja sen taidemuotoon saattaminen kyläläisten kanssa. Rahoitusta kulttuurikulkureille on toukokuun loppuun. Jatkoakin on vireillä:   – Että ainakin yksi taiteilija palkattaisiin jatkossa. Tietysti toivoisin, että useampi.

Kokemuslaatikko, jossa syntynyt kuvio kertoo, mikä tunnelma tai haave tekijällään on sillä hetkellä. Samantapaisia kokemuksia saamme kun katselemme taivaan pilvistä hahmoja. Kuva: Laura Melkinen


Miten taidemaailma on reagoinut markkinaperustaiseen tai uusliberalistiseen käänteeseen kulttuuri- ja yhteiskuntapolitiikassa? Erkki Sevänen Suomen Akatemia teki vuonna 2010 päätöksen rahoittaa vuosiksi 2011– 2014 tutkimusprojektia, jossa tarkastellaan taidemaailman suhtautumista yhteiskunnassa meneillään olevaan markkinaperustaiseen kauteen. Projektissa työskentelee viisi tutkijaa maamme eri yliopistoista, ja sen johtajana toimii tämän artikkelin kirjoittaja.   Projektin taustalla on yhteiskunta- ja kulttuuripolitiikassa 1980- ja 1990-luvuilla tapahtunut käänne. Sen myötä läntisissä maissa siirryttiin laajan hyvinvointivaltion kaudesta kohti markkinaperustaista kilpailuyhteiskuntaa. Samalla kansallisten yhteiskuntien välille ja yläpuolelle on muodostunut uudenlainen maailmanjärjestys, jonka ytimenä on globaali markkinakapitalismi ja sitä ylläpitävät instituutiot.   Ideologisen pohjan uudelle kaudelle on tarjonnut uusliberalismi. Se on viime vuosikymmenet toiminut hallitsevana yhteiskuntapoliittisena ajatustapana, jota on sovellettu käytäntöön eri puolilla maailmaa. Sen mukaan useimmat niistä hyödykkeistä ja palveluista, jotka olivat aiemmin julkisen sektorin tuottamia, voidaan tuottaa parhaiten vapaassa kilpailussa liikeyritysten kesken. Uusliberalistisessa yhteiskuntamallissa liikeyritykset, eikä julkinen sektori, ovat vastuussa tavaroiden ja palvelujen tuottamisesta yhteiskunnassa. Tässä mallissa koko yhteiskunta toimii siten paljolti samalla tavalla kuin kaupalliset yritykset markkinataloudessa. Julkista vai yksityistä? Läntisissä maissa julkisia laitoksia onkin yksityistetty ja jäljelle jääneiden julkisten laitosten toimintatavat on saatettu lähemmäs liikeyritysten toimintatapoja. Edellistä muutosta voi nimittää markkinallistumiseksi ja jälkimmäistä managerialismiksi. Tämänsuuntaisia muutoksia on tapahtunut myös kulttuurin alueella, jos kohta läntisten maiden välillä on tässä suhteessa merkittäviä eroja. Laajinta markkinallistumiskehitys ja managerialismi lienee Iso-Britannian ja Yhdysvaltain kaltaisissa angloamerikkalaisissa maissa, varsinkin

Yhdysvalloissa, jossa taide-elämä on perinteisesti perustunut ensi sijassa liikeyritysten antamien sponsoritulojen, yksityisten lahjoitusten ja pääsylipputulojen varaan. Samoin monissa entisissä sosialistimaissa julkinen sektori on paljolti vetäytynyt pois taide-elämän ylläpitämisestä. Näiden maiden vastakohtana ovat Ranska ja Pohjoismaat, joissa julkinen sektori on yhä merkittävä taideelämän rahoittaja. Suomalainen taidemaailma vertailussa Edellä kuvatun taustoituksen puitteissa projekti keskittyy Suomen tilanteeseen, mutta se tarkastelee suomalaista taidemaailmaa vertailevasti, suhteessa muiden maiden taidemaailmoihin. Lisäksi projektiin kuuluu tutkimushankkeita, joissa analysoidaan kansainvälisten tai globaalien taidemaailmojen kehityspiirteitä viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana.   Projektin tutkimuksissa käsitellään taidemaailmaa sekä kulttuuripolitiikkaa ja yhteiskuntapolitiikkaa ja niiden seurannaisvaikutuksia. “Kulttuuripolitiikka” ei tässä viittaa pelkästään tiettyyn opetusministeriön alaiseen hallinnonalaan, sillä monet muutkin ratkaisut ja toiminnot voivat olla taidemaailman kannalta merkittäviä. Sellainen on muun muassa maamme yliopistolaitoksessa tapahtunut kehitys eli yliopistojen muuttaminen liikeyrityksiä muistuttaviksi laitoksiksi. Tutkimustoiminnalta vaaditaan välitöntä taloudellista ja yhteiskunnallista hyödyllisyyttä, mikä on heikentänyt perinteisen humanistisen kulttuurin asemaa nyky-yhteiskunnassa.   Yliopistolaitoksen piirissä konkreettisimmin taidemaailmaa koskettaa Aalto-yliopiston perustaminen. Se lähentää muotoilua ja muuta visuaalista kulttuuria koskevaa koulutusta ja tutkimusta liike-elämään ja teknologiaan ja linjaa samalla tietyiltä osin suomalaisen taide-elämän kehitystä. Sama koskee uuden Taideyliopiston perustamista; on mahdollista, että tämä Sibelius-Akatemiasta, Teatterikorkeakoulusta ja Kuvataideakatemiasta muodostettu yliopisto pystyy aiempaa paremmin puolustamaan tiettyjen taidelajien itsenäisyyttä ja niiden omaa etua talouden

Tiedetorilla ja politiikan alueilta tulevia hyödyntämispaineita vastaan.   Taidemaailman käsitettä koskee sama huomautus kuin kulttuuripolitiikan käsitettä. Projekti ei tarkastele suomalaista taidemaailmaa vain taidehallinnon näkökulmasta, vaan myös taiteen kentältä käsin. Tällöin taidemaailmaan kuuluu runsaasti sellaisia ilmiöitä, jotka jäävät taidehallinnon näkökulmaan pitäytyvässä tarkastelussa marginaaliseen asemaan tai kokonaan vaille huomiota. Tähän mennessä Tähän mennessä projektin jäsenet ovat julkaisseet artikkeleja ja pitäneet esitelmiä kotimaisissa ja kansainvälisissä kongresseissa. Samoin projekti on järjestänyt Itä-Suomen yliopistossa kaksi kansainvälistä kongressia, joissa puhumassa kävivät muun muassa Alain Quemin Ranskasta sekä Vera Zolberg ja Fredric Jameson Yhdysvalloista.   Projektin piirissä valmistuneista tutkimuksista toistaiseksi laajin on Kalle Lampelan väitöstutkimus Taiteilijoita tarvitaan ihan toisenlaisiin hommiin. Tutkimus kuvataiteilijoiden asenteista ja taiteen yhteiskuntakriittisistä mahdollisuuksista, joka tarkastettiin Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa lokakuussa 2012. Se analysoi suomalaisten kuvataiteilijoiden suhtautumista taiteen tuotteistamispaineisiin. Tällä hetkellä Jussi Ojajärvi ja Erkki Sevänen toimittavat (yhdessä Liisa Steinbyn kanssa) artikkelikokoelmaa kirjallisesta kulttuurista nykyisessä markkinakapitalismissa, Anne Logrén, Simo Häyrynen ja Erkki Sevänen toimittavat kirjaa nykyisestä suomalaisesta taidemaailmasta sekä Victoria D. Alexander, Simo Häyrynen ja Erkki Sevänen valmistelevat englanninkielistä kirjaa taidemaailmojen viimeaikaisesta kehityksestä läntisissä maissa. Parin vuoden sisällä Anne Logrén saa myös valmiiksi nykyistä kulttuurista julkisuutta ja taidekritiikkiä koskevan väitöstutkimuksensa. Erkki Sevänen FT, YTT Kirjallisuuden, erityisesti kirjallisuussosiologian professori, Itä-Suomen yliopisto Estetiikan dosentti, Helsingin yliopisto T A K U 19


Taiteen kerääjiä ja kokoelmia 2 Merja Isotalo

Silmät jäävät seinille - taidetta Suomen Pankissa

20 T A K U

Rakennus on vaikuttava arvopaikallaan Säätytaloa vastapäätä. Sen edustaa hallitsee korkealla jalustalla J.V.Snellmanin patsas. Arkkitehtuurilla ja kuvanveistolla luodaan mielikuvia, myös pankkitoiminnassa. Pankki ja taide eivät kuitenkaan monenkaan mielessä heti yhdisty, vaikka monella pienemmälläkin pankilla on oma taidekokoelmansa.


erkki liikanen Hiukan historiaa Suomen Pankki on maailman neljänneksi vanhin keskuspankki. Venäjän keisari Aleksanteri I määräsi vuonna 1811, että Suomen rahaolojen uudelleen järjestämiseksi Turkuun oli perustettava Waihetus- Laina- ja Depositioni-Contori. Se siirrettiin kahdeksan vuotta myöhemmin Helsinkiin ja vuosisadan loppupuolella Suomen markan myötä siitä tuli maamme keskuspankki. Pankin nykyinen päärakennus on historiallinen myös siksi, että sen rakentamiseksi järjestettiin Suomen ensimmäinen kansainvälinen arkkitehtikilpailu vuonna 1876. Kilpailun voitti saksalainen arkkitehti Ludwig Bohnstedt ja rakennus valmistui vuonna 1883. Kuvanveistäjä Emil Wikströmin pronssipatsas J.V.Snellmanista paljastettiin toukokuussa 1923 suurin juhlallisuuksin ja pankin edusta nimettiin Snellmaninaukioksi. Taidetta pankkitiloihin Taideteoksi alettiin hankkia Suomen Pankkiin tilojen viihtyisyyden lisäämiseksi sekä keskuspankissa että aluekonttoreissa. Kokoelmaa kerättiin aluksi vähitellen, mutta 1970-luvulta lähtien taidetta ryhdyttiin hankkimaan järjestelmällisemmin ja sitä varten perustettiin taidetoimikunta vuonna 1979. Asiantuntijana toimi pitkään Ateneumin intendentti Olli Valkonen. Suomen Pankin taidekokoelmaan kuuluu noin 1200 teosta. Kokoelmasta saa hyvän kuvan pankin viimevuotisten 200-vuotisjuhlien kunniaksi toteutetulla virtuaalikierroksella. Kierroksella pääsee tutustumaan päärakennuksen tiloihin, mutta myös keskuspankin toimintaan. Heti sisään tullessa pääportaikossa jäävät silmät seinille. Juho Rissanen esitti itse, että portaikkoon sopisivat lasimaalaukset ja ehdotti niille erilaisia aiheita. Ensivilkaisulla lasimaalauksista tulee mieleen kirkko, mutta sisällöt näissä 1933 toteutetuissa töissä ovat toiset: Silakkamarkkinat, Tukinuitto ja Elonleikkuu.

Lasimaalausten rinnalla ovat Lennart Segerstrålen Finlandia-freskot, jotka Risto Ryti tilasi ja jotka paljastettiin sodan aikana 1943. Suomi herää ja Suomi rakentaa -freskoilla taiteilija halusi alunperin esittää talouskehitystä, mutta päätyi kuvaamaan sodan aiheuttamaa siirtolaisuutta ja jälleenrakennusta. Pääjohtajan puheilla Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ottaa vierailijan vastaan Kuparikantasalissa. Taas jäävät silmät seinille. Tilaa hallitsee kaksi taidekokoelman merkkiteosta: Dora Jungin koko valtavan seinän peittävä tekstiilitaideteos Kuparikanta vuodelta 1962 ja kokoelman ehkä tunnetuin teos Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykki vuodelta 1889. Taidetta on ollut Suomen Pankin tiloissa jo pitkään, mutta ensimmäisen kerran se oli yleisölle auki juhlavuonna 2011. Kysymys tietysti kuuluu, miksi. – Kun olin 2004 Brysselissä, tutustuin Ranskassa vietettävään kansallisen omaisuuden päivään, jota pidin erittäin kiinnostavana. Aikanaan sitten esitin, että myös Suomen Pankin kokoelmia voisi esitellä laajemmalle yleisölle, kertoo Erkki Liikanen. Liikasen mukaan vähitellen pankin väki kypsyi ajatukselle, turvajärjestelyt käytiin läpi ja nimenomaan pankin oma väki opiskeli oppaiksi, mikä oli tärkeä asia monessakin mielessä. Ulkopuoliset eivät olisi samalla tavalla sitoutuneet opastuksiin ja perehtyminen talossa oleviin taideteoksiin lisäsi myös työssä viihtymistä. Näyttelyn yhteydessä syntyikin henkilöstön oma taidekerho. Suomen Pankki järjestää erilaisia pankin toiminnasta kertovia tilaisuuksia ja vierailijat toivovat yleensä mukaan myös taidekierrosta. Suhtautuminen on ollut myönteisempää ja pankin kuvaa on pehmentänyt se, että opastuksen hoitavat talon omat ihmiset. Juhlavuoden näyttelykierroksille jonotettiin, tilaisuus oli harvinainen ja tiedettiin, että tarjolla oli nähtäväksi monia suomalaisen taiteen merk-

kiteoksia. Yhteensä näyttelyn näki noin 12 000 kävijää, heitä tuli Oulusta ja Pohjois-Karjalasta asti. Moni oli tutustunut virtuaalinäyttelyyn jo etukäteen. Pääjohtaja Liikanen toteaa, että toiveita kierroksista on esitetty edelleenkin. Suunnitelmissa on, että niitä voitaisiin järjestää kolmen vuoden välein ja seuraavat olisivat vuonna 2014. Käyntien järjestäminen vaatii aikaa ja myös henkilökunnan yhteistyötä asiantuntijoiden, kuten kuraattorin, palveluiden lisäksi. Näyttelytoiminta pitäisi oikeastaan Liikasen mukaan siirtää muualle, mutta niin ei voida kuitenkaan tehdä, koska myös itse rakennus on merkittävä osa sitä. Taidekokoelma pankkitoiminnassa Pääjohtaja Erkki Liikanen valottaa hieman kokoelman taustoja. Sodan jälkeen ostettiin esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykki, sitten 1960-luvulta alkaen pääasiassa aikalaisten töitä. Hän samalla muistuttaa, että taiteen kerääminen ei ole pankin päätoimiala. Nykyiseen Suomen Pankin taidetoimikuntaan kuuluu asiantuntijana Markku Valkonen talon oman väen lisäksi. Taideteosten hankkimisen periaatteena on, että uusia töitä ostetaan toimivilta aikalaistaiteilijoilta, yhteensä noin puolisen tusinaa vuosittain. – Teokset on luetteloitu ja on tehty myös restaurointisuunnitelma, Erkki Liikanen kertoo. Esimerkiksi Gallen-Kallelan Aino-triptyykki on kiertänyt useissa näyttelyissä mm. Hollannissa ja Irlannissa ja sen vuoksi on tarvittu iso konservointi. Omasta kiinnostuksestaan Erkki Liikanen sanoo, että hänelle näyttelykierrokset ja taidekokoelma ovat vain ”ihan työasia”. Hän toteaa kuitenkin, että taiteella on monta ulottuvuutta, se tekee instituutiosta sivistysinstituution ja parantaa työympäristöä. Liikanen antaa myös vinkin seuraavalle kokoelmien esittelijälle ja toteaa, että kaikki syyt ovat tekosyitä, jos Fortum ei avaa taidekokoelmaansa laajemmalle yleisölle.

T A K U 21


MIRIAM BRYANT Teksti: Sanna Posti Sjöman Kuva: Tony Sjöman

SYNTYNYT: 1991 ASUU: UTBYSSÄ, GÖTEBORGISSA PERHE: ÄITI, ISÄ JA KOLME SISARUSTA AKTUELLI: DEBYTTILEVYLLÄÄN, JOKA JULKAISTAAN VUODEN VAIHTEESSA.

www.miriambryantmusic.com

22 T A K U

GÖTEBORGILAISESTA MIRIAM BRYANTISTA ENNUSTETAAN RUOTSIN SEURAAVAA SUURTA MUSIIKKITÄHTEÄ. LAULAJATAR ON VAIN 21-VUOTIAS, MUTTA HÄNEN VAHVAA, DRAMAATTISTA JA SIELULLISTA ÄÄNTÄÄN VERRATAAN JO INDIEPOPIN SUURIMPIIN TÄHTIIN. TAKU VIERAILI GÖTEBORGISSA JUTUTTAMASSA MIRIAMIA.

M

iriam Bryant erottuu helposti Göteborgin juna-aseman maanantai-aamun matkustajamassasta. Pitkät tummat hiukset raamittavat hänen sinisenturkoosin turkisliivinsä ja kasvot joita korostavat korkeat poskiluut ja säihkyvän siniset silmät. Tilaamme kahvia ja Miriam istuutuu hengästyneenä kahvilan ulkopuolella olevalle penkille.   – Mulla oli sellainen pirullinen aamu, tiiäksä, hän sanoo. Olen menossa Tukholmaan ja unohdin meikkipussinkin kotiin.   Miriam Bryant on matkalla Tukholmaan bändiharjoituksiin ja sieltä Saksaan keikkailemaan lämppärinä Sunrise Avenuebändille.   – On kova kiire, mutta olen ihan fiiliksissä, hän sanoo silmät kimaltaen. Menneet viikot ovat olleet laulajalle kiireisiä. Hän on kiirehtinyt ELLE-lehden kuvauksista televisio-ohjelmien kuvauksiin ja hän on antanut lukemattomia haastatteluita ruotsiksi, englanniksi ja suomeksi   – Mikä hei sen suomalaisen musalehden nimi on… Niin, Suosikki! Ne laittoivat minulle meiliä ja oli ihmeissään kun vas-

tasinkin niille suomeksi. Äiti tarkasti vielä vastaukseni ennen kuin laitoin ne menemään, laulaja naurahtaa.   Tarkistusrundi oli tuskin välttämätön. Miriamin viisitoistavuotias pikkuveli ilmestyy juna-asemalle Miriamin meikkipussi kainalossa ja sisarukset puhuvat sujuvasti suomea keskenään.   – Voi kiitos, mä annan sulle sitten satasen, jooko, Miriam tokaisee veljellensä helpottuneesti. Miriam Bryantin äiti on kotoisin Iisalmesta ja hän tapasi Miriamin isän muutettuaan Göteborgiin. Perhe asettui Utbyn kaupunginosaan.   – Äiti on temperamenttinen ja todella ihana henkilö. Hän on mielestäni tyypillisesti suomalainen siinä mielessä, että hän on hyvin tarkka perheestämme ja hän on kasvattajana aika ankara, hard love you know. Meillä on aina ollut läheinen yhteys sekä Suomen- että Englannin sukuumme ja tunnen itseni enemmän suomalaisenglantilaiseksi kuin ruotsalaiseksi, vaikka täällä viihdynkin.   Miriam kertoo, että hänen kotonaan puhuttiin sekä englantia, että suomea.   – Äiti on opettaja ja hän ei vastannut meille lainkaan jos emme puhuneet hänelle suomea. Isän kanssa puhuimme aina englantia.   Miriam Bryant kuvailee debyyttisinkkuaan ”Finders Keepers” sopivaksi ensinäytöksi tulevan albumin soundista. Bryantin vahvaa ääntä verrataan usein artisteihin kuten Adele ja esikoissinkku, joka kirjoitettiin vasta vuosi sitten, kolahti suuryhtiö EMIin niin kovasti, että Bryant sai heti levytyssopimuksen.   – Kirjoitimme Finders Keepersbiisin viime vuoden marraskuussa ystäväni Victor Rådströmin kanssa. Se oli meidän ensimmäinen yhdessä kirjoitettu biisi. Aika hurjaa sinänsä. En tiennyt lainkaan miten musiikkia kirjoitetaan. Victorilla oli musikaalinen kouluprojekti johon hän tarvitsi laulajaa ja sanoittajaa. Yhteistyömme lähti todella hienosti käyntiin ja kirjoitamme kaikki biisit yhdessä.


MILLOIN ALOIT LAULAA? Olen aina laulanut, olin suomalaisessa kirkkokuorossa laulamassa jo viisivuotiaana ja olen siitä lähtien laulanut muodossa tai toisessa.   Miriam Bryantin debyyttialbumi ilmestyy vuodenvaihteessa. Laulaja kertoo, että levyn biisit ovat täysin valmiit ja odottavat julkistamista.   – Keskustelemme tällä hetkellä laulujen järjestyksestä ja yritämme keksiä albumille nimen. Finders Keepers on mielestäni ikään kuin keskibiisi joka kuvailee hyvin koko levyn fiiliksen. Levyllä on biisejä jotka vetävät indie-suuntaan, toiset biisit ovat taas puhtaita popbiisejä. Minulle ei ole tärkeätä ohjata musiikkiani johonkin tiettyyn suuntaan, uskon että biisini sopivat yhtä hyvin mainstream-radioon kuin indie-yleisölle. MITEN KUVAILISIT PERSOONALLISUUTTASI? Turhaudun hyvin helposti. Minulla oli aika turbulentti tie musiikkiin ja kirjoittamiseen. Olen kokenut sekä yhtä, että toista ja uskon, että kokemukseni vaikuttavat sekä persoonallisuuteeni, että musiikkiini. ELI VANHA KLISEE JONKA MUKAAN ARTISTI EI VOI KIRJOITTAA RAKKAUSBIISIÄ SILLOIN KUN HÄN ON ONNELLISESTI RAKASTUNUT SOPII SINUUN? Kyllä! Kun olen onnellinen ja rakastunut en pysty kirjoittamaan lainkaan, silloinhan kaikesta tulisi vain sellaista ”minä rakastan sinua, lalalaata”. Silloin on parempi vaikka lukea Twilight-kirjoja tai tehdä jotain muuta. Luominen on minulle terapeuttista. OLET SYNTYNYT VUONNA 1991 JA KIRJOITIT ENSIMMÄISEN BIISISI VASTA VUOSI SITTEN, MUTTA SINUN ÄÄNESI JA OLEMUKSESI TUNTUU PALJON KYPSEMMÄLTÄ. MINKÄ IKÄISEKSI TUNNET ITSESI? Joskus tunnen itseni viisivuotiaaksi, toisinaan satavuotiaaksi. Tämä kaikki taitaa kytkeytyä siihen, että elämä on joskus koetellut minua. Uskon, että jokaisessa ihmisessä piilee pimeitä huoneita, mutta minulla on ehkä kovempi tarve kuin muilla kertoa omistani.

T A K U 23


24 T A K U


Panu H채meenaho

T A K U 25


SANNA POSTI SJÖMAN

Postia Brooklynistä Eletään elokuuta 2011. Tuuli piiskaa puun oksia ikkunaa vasten. Oksat eivät ole koskaan aikaisemmin yltäneet paloportaan kaiteen yli. Olemme täyttäneet kylpyammeemme vedellä, vaihtaneet patterit taskulamppuun ja ostaneet kynttilöitä. Keittiön hyllyillä änkeilee mauttomia raviolisäilykkeitä. Juna – joka tavallisesti kolisee lakkaamatonta kolinaansa ikkunan ulkopuolella – on vaiti. Pormestari Bloombergin vakava radionsähköinen ääni vahvistaa dystooppista tunnelmaa: ”Irene iskee nyt. Pitäkää radio päällä ja älkää soittako turhaan hätänumeroon. God bless!”   Odotamme hiljaa, jännittyneinä. Pohdimme ja epäröimme: Olisiko ikkunat kumminkin pitänyt teipata? Meneekö rikki? Lentääkö lasi?   Irene tuli ja Irene meni. Vessan ikkunaan vääntyi lommo ja pari puuta kaatui pihalla. Kävelimme aamulla Williamsburg-sillan yli Manhattanille. Tuuli oli laantunut. Kaupunki lepäsi levollisesti kauniissa siluetissaan. Olen Ruotsissa tervehtimässä perhettäni kun kuulen Sandystä. Bloomberg puhuu, maailma kuuntelee: ”Todella vakava. Luultavasti New Yorkin kautta historian vakavin myrsky. Junat seis. Teipatkaa ikkunat. Älkää soittako hätänumeroon. God bless!”   Näen silmissäni kuinka laatikkomainen ilmastointilaite joka könöttää keittiön ikkunassani liitää tuulessa. Näen kuinka ikkunat rikkoutuvat säpäleiksi. Kuinka vesi tulvii kaduilla. Näen pakenevan rottien valtavan parven kun kaupungin viemärisysteemi täyttyy Atlantin suolaisella vedellä.   Hoksaan, että olen nähnyt kaiken tämän aikaisemmin. Kuten luultavasti sinäkin. Kun mielikuvitukseni kaipaa katastrofille kulissia, on New York tuhokaupunkien kaupunki. Sen on vuosien mittaan tuhonnut virus (I am legend, 2007) ja East Riveristä noussut japanilainen jättilisko (Godzilla, 1998). Sitä ovat ruhjoneet kummitukset (Ghostbusters, 1989), tekoälylliset robotit (Artificial intelligence, 2001) ja meteoriitit (Armageddon, 1998).

  Avaruusolennot eivät ole myöskään jättäneet kaupunkia rauhaan (Independence day, 1996) ja Manhattanin katuja ovat rasittaneet sekä jääkausi (The day after tomorrow, 2004) että hyökyaallot (Deep impact, 1998).   Jo 30-luvulla kaupunkia ruhjoi jättiapina joka käytti Empire State Buildingrakennusta tikapuina (King Kong, 1933). Sandy tuli ja meni. Ilmastointilaite könöttää kiltisti ikkunassa ja nettikin toimii. Moni muu on menettänyt paljon. Osa on menettänyt kaiken, kotinsa, henkensä. Jääkaappini ovessa irvistelee Le Corbusierin sitaatti jonka kerran revin lehdestä:

”New York is a beautiful catastrophe” Erika Spring

26 T A K U


Yayoi Kusma

TAIDE:

TELKKARI:

YAYOI KUSAMA

THE WALKING DEAD

Törmäsin japanilaisen nykytaiteilija Yayoi Kusaman taiteeseen ensimmäisen kerran MOMA Museum of Modern Art -museon näyttelyssä 1998 ja nyt taiteilija palaa New Yorkiin, Whitney Museum of American Art -museoon. Kusama tunnetaan ehkä parhaiten pilkkujen sekä värien lähes neuroottisesta käytöstä maalauksissaan, mutta myös ja muusta kiehtovasta nykytaiteestaan, veistoksista, elokuvista ja installaatioistaan.   Kusama, joka on kärsinyt lapsuudestaan saakka psykoottisista oireista ja joka asuu Japanissa psykiatrisessa hoitokodissa, asui New Yorkissa vuosina 1957 – 1973 ja oli suuri inspiraatio muun muassa Andy Warholille. Kusama teki hiljattain yhteistyötä muotitalo Louis Vuittonin kanssa, joka lanseerasi malliston ”Infinitely Kusama”.   Jos et pääse katsomaan näyttelyä ja et tahdo maksaa satoja euroja Kusama/LV-huivista, vinkkaan Kusaman upeasta yhteistyöstä Penguin Classic-kustantamon kanssa. Kusama on kuvittanut Lewis Carrollin ”Liisa ihmemaassa”-klassikon, joka irtoaa Adlibris-kaupasta parillakymmenellä eurolla. www.yayoi-kusama.jp

Sanna vinkkaa: MUSIIKKI:

ERIKA SPRING - EP Au Revoir Simone-bändistä tunnettu Erika Springin debyytti-ep julkaistiin elokuussa ja vaikka hänen soolosoundinsa paikoin muistuttaa Au Revoir Simonen soundia, erottuu levy artistin aikaisemmasta musiikkituotannosta hiukan synkemmällä ja uneliaammalla soundillaan. Biisit ovat rumpukoneilla säestetyt, laulu muuttuu välillä kuiskauksiin ja biisit kuten levyn hitti ”6 More Weeks” vie ajatukset Charlotte Gainsbourgin ja Bat for Lashesin musiikkimaille. Kuuntele Spotifylla tai Soundcloudilla. facebook.com/erikaspringmusic

Syksy tietää monen draamasarjan paluuta ruutuun ja lokakuussa alkaa yhdysvaltalaisen zombiesarjan ”The Walking Dead” kolmas tuotantokausi. Sarjasta – joka kertoo pienestä ryhmästä selviytyjiä jotka yrittävät pysyä hengissä zombien valtaamassa apokalyptisesta maailmassa – on tullut suuri hitti sekä Yhdysvalloissa, että lukuisissa muissa maissa. Tapasin sarjan luojan, Robert Kirkmanin New Yorkin Comic Con -messuilla ja hän kertoi, että zombiet ovat sarjassa pelkkiä sivuhenkilöitä ja että kertomuksen ytimessä ovat selviytyjät.   – Sehän on tarinan keskeisin osa, ja jännittävin! Minne he menevät? Miten he pysyvät hengissä? Miten he löytävät ruokaa? Miten he kohtelevat toisiaan?   The Walking Dead -sarjan ensimmäinen ja toinen tuotantokausi löytyy DVD:llä ja sarjaan perustuvat sarjakuva-albumit ovat myös julkaistu suomeksi. Suomessa sarja näkyy Fox-kanavalla. www.foxtv.fi

T A K U 27


NÄIN MUUALLA

Raisa Niemi Kuvat: Jani Suonperä Japanissa hierarkia jyrää. Jos olet siivooja tai muu suorittavan tason tekijä, olet työpaikallasi alinta kastia. Työpaikkademokratia on vieras käsite. Opiskelu on maksullista ja kallista, parhaiden koulujen pääsykokeisiin valmistaudutaan vuosia. Jos epäonnistut, kunniasi on mennyt. Shibuya Daigaku eli Shibuya University Network Tokiossa murtaa näitä myyttejä.

S

hibuya on tunnettu maailman vilkkaimmasta risteyksestä, jossa yksillä valoilla risteyksen ylittää jopa 1000 ihmistä. Shibuya on myös nuorisokulttuurin sekä uudenlaisten kauppojen ja liiketoiminnan syntysija. Shibuya Daigakun nettisivujen mukaan se on ”energinen, nuorten ihmisten kaupunginosa”. Siksi onkin luontevaa, että myös uusi japanilainen oppimistapa, jonka juuret ovat paikallisuudessa, syntyi Shibuyassa. Ei kampusta, ei maksuja, ei arvojärjestystä Shibuya Univeristy Network on vapaamuotoinen oppimisen verkosto, eräänlainen kansalaisten yliopisto. Kursseja järjestetään mitä moninaisimmista aiheista origamista käsityöpajoihin, masennuksesta selviämisestä kaupunkikävelyyn. Hierarkia kupsahtaa nurin, kun yhden kurssin opettaja voikin seuraavalla tunnilla olla oppilas. Koulutus on osallistujille ilmaista, opettajat saavat muodollisen 5000 ¥ eli n. 50 e korvauksen. Koulutus on viety ulos luokkahuo-

28 T A K U

Shibuya Daigaku

neista asukkaiden pariin tavarataloihin, temppeleihin, mutta myös yliopiston tiloissa voidaan järjestää tunteja.

Kansalaisten yliopistoa yritettiin laittaa pystyyn jo vuonna 2004 Shibuyan paikallishallinnon omana projektina, mutta se jumiutui virkamieskoneiston rattaisiin. Seuraavana vuonna siitä tehtiin kansalaisvetoinen hanke, ja toiminta pyörähti heti isolla volyymilla käyntiin. Vuonna 2006 Shibuya Daigaku rekisteröitiin voittoa tavoittelemattomaksi yritykseksi ja perustamiskokouksessa oli läsnä 1500 asukasta. Nykyään koulutuksessa on rekisteröityneitä opiskelijoita lähes 16 000, ja koulun meililistalla on vajaa 22 000 vastaanottajaa. Idean isä on Yasuaki Sakyo, joka toimii Shibuya Daigakussa ”rehtorina”. Rehtorin lisäksi hanke työllistää kolme osa-aikaista suunnittelijaa, jotka etsivät koulutuksiin opettajat ja vastaavat käytännön järjestelyistä. Opetuspäivä on aina kuukauden kolmas lauantai, mutta on myös kursseja, joita pidetään useamminkin, kuten esimerkiksi erittäin suositun kuoron harjoituksia. Musiikinopetus Japanissa on kallista, Shibuya Daigakun kuoro on luonnollisesti osallistujille ilmainen. Siksipä se onkin kasvanut jo mahtikuoroksi, joka esiintyy paikallisissa tapahtumissa, esimerkiksi Ebisu Garden Palace -kauppakeskuksen valoteoksen avajaisissa, jossa yli 100 hengen kuoro kajautti ”Oodin ilolle”. Kuorolaiset ovat myös päässet matkustamaan - Eurooppaa myöten

Rakkaudesta Shibuyaan

Syksyyn 2012 mennessä Shibuyassa on pidetty yli kahdeksansataa kurssia, joissa opettajina ollut 742 opettajaa. Erilaisia opetuspaikkoja eli ”luokkahuoneita” on ollut jopa 250. Miten tämä kaikki on toteutettu ja rahoitettu? Noin puolet toiminnasta saadaan katettua julkisella rahoituksella. Se puuttuva puoli tulee paikallisilta yrityksiltä. Japanissa yritykset tuntuvat kantavan sosiaalisen vastuunsa ympäristöstä ja ihmisistä ihan toisella tavoin kuin Suomessa. Shibuya Daigakun yksi tavoitteista on levittää sosiaalista hyvinvointia esimerkiksi etsimällä vammaisille urheilupaikkoja. Kioton kollegaopisto järjesti siivoustempauksen, jossa torvisoittokunnan tahdittamana sadat ihmiset jalkautuivat kaduille keräämään (olemattomia) roskia. Paikallinen yritys tarjosi siivousvälineet. Toisaalta kurssitarjonnassa huomioidaan myös yritysten intressit. Esimerkiksi katastrofeilta suojautumiskurssin järjesti paikallinen turva-alan välineitä tarjoava liike. Samalla hoitui markkinointi.   Kansalaisyliopiston yksi tavoitteista kuuluukin:

   Design events to establish a relationship with the local community and commercial facilities and feel the love in the city where citizens live in.


Raisa Niemi

Kontulassa opitaan Japanin malliin Yhteisöllisyyden voima Opetus ja koulu ovat olleet viime aikoina otsikoissa monesta eri syystä. Pisa-tulokset luovat maailmalla positiivista kuvaa suomalaisesta koulujärjestelmästä, mutta samaan aikaan kouluampumiset ja kiusaamistapaukset luovat koulujen ylle surullisen, jopa vaarallisen varjon. Niin kauan kuin oppimisessa puhutaan velvollisuudesta, asiaan tuntuu liittyvän paljon intohimoja. Vapaaehtoinen opiskelu esimerkiksi työväen- ja kansalaisopistoissa on sen sijaan ollut aina Suomessa suosittua ja innostunutta.

"Jani Suonperä esittelee Tee-se-itse -kulttuurin festivaalilla, Wärk-festissä tehtyä yhteisötaideteosta "R.I.P. VHS"

Osaatko tehdä ranskalaisen letin? Syntyykö käsissäsi kätevästi linnunpönttö? Taidatko kuvankäsittelyn tietokoneella? Helsingin itäisessä kaupunginosassa Kontulassa on jo puolentoista vuoden ajan opetettu ja opittu yhdessä erilaisia taitoja. Mekans -kansalaisakatemiassa kuka tahansa näppäräsorminen tai tietoviisas voi opettaa muita. ”Lasipalatsin Mediakeskuksen toimitusjohtaja Marianna Kajantie teki syksyllä 2009 työmatkan Japanin Jokohamahaan ja kuuli siellä tokiolaisesta kansalaisyliopistosta, jossa paikalliset asukkaat opettivat toisilleen mitä erilaisimpia taitoja”, kertoo Mekans -hankkeen vetäjä Jani Suonperä toiminnan taustoista. Ideaan tartuttiin ja Mekans -kansalaisakatemian toiminta käynnistettiin Kontupisteessä keväällä 2011.

Suomessa on pitkä perinne koulujärjestelmän ulkopuolisesta sivistystyöstä ja kattava työväen- ja kansalaisopistoverkosto. Työväenopistotoiminta alkoi jo vuonna 1899 Tampereella. Lukutaidottomuus ja muut puutteet sivistyksestä sekä näistä syntynyt epätasa-arvoisuus olivat osa laajaa työväenkysymystä. Kaupungeista alkanut opistotoiminta levisi vähitellen maaseudulle, ja pian joka kunnassa oli oma opistonsa. Lakiin vapaasta sivistystyöstä kirjattiin elinikäisen oppimisen periaate. Lain tarkoituksena on ”tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista kehittymistä ja kykyä toimia yhteisöissä sekä edistää kansanvaltaisuuden, tasa-arvon ja moniarvoisuuden toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa.” ”Mekans -toiminnassa kyse on juuri yhteisöllisyydestä”, Suonperä selvittää. Suomi on täynnä kiinnostavia ihmisiä ja piileviä kykyjä. Mekansverkosto kokoaa yhteen lahjakkaat opettajat ja oppimishaluiset asukkaat. Oppimisen ja opettamisen tieltä on karsittu esteet. ”Opettajilta ei vaadita muodollista pätevyyttä” Suonperä sanoo. ”Kuka tahansa, jolla on tietoa ja taitoa, voi ryhtyä opettajaksi”. Myös opetuspaikat ovat epämuodollisia ja vaihtelevat kursseittain. Opetuksia on järjestetty mm. urheiluhallissa, kirjastoissa ja puutyöverstaassa. Myös omaan kotiin on mahdollista kutsua. Opetuksesta ei makseta palkkaa ja osallistuminen on ilmaista.

Tähän mennessä suosituimpia kursseja ovat olleet bluessoittimien rakentamiskurssit, sukututkimusluennot ja käsityöryhmät. Lasipalatsi Design Marketsin yhteydessä elokuussa Tärähtäneet Ämmät järjestivät Lasipalatsin aukiolla työpajan, jossa osallistujilla oli mahdollisuus painaa tekstiileihin rakkaudentunnustuksia itselle. I just love my _____! -työpajassa juhlittiin yksilön erilaisuutta, kehojen ”epätäydellisyyksiä” ja itsensä hyväksyntää. Pajaan osallistui muutaman tunnin aikana yli 60 ihmistä. Koko toiminta kansalaisten omiin käsiin Mekans-hankkeen ansiot on tunnustettu. Se sai Innovaatiorahastolta tukea toiminnan kehittämiseen ja levittämiseen. Tuen turvin Mekans on kiihdyttänyt toimintaansa Kontulan ohella muissakin kaupunginosissa ja luonut Helsinkiin eräänlaisen oppimisen verkoston. Idea kansalaisten omaehtoisesta taitojen jakamisesta on levinnyt muuallekin. Demos Helsinki ja Helsingin juhlaviikot järjestivät elokuussa 2012 Lapinlahden sairaalassa tapahtuman Koulu – Toisilta oppimisen festivaali, jossa kahden päivän ajan parisen sataa ihmistä osallistui kursseille Nietzschen relativisimista laulutunteihin, uintitekniikasta uskottavaan argumentointiin. Keravan taidemuseossa puolestaan ideoitiin Olisinpa oppinut tämän koulussa –yhteisötaideteos, jonka toteuttivat Maija Hirvanen, Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen. Mekansista poiketen Juhlaviikkojen kurssit olivat maksullisia, Keravalla kurssit sisältyivät museon pääsylipun hintaan. ”Mekans toiminta jatkuu tulevaisuudessakin maksuttomana”, Suonperä lupaa. Joulukuun alussa toiminta ottaa uuden askeleen kohti avointa toimintaa, kun hankkeelle avautuvat uudet nettisivut, jossa ihmiset voivat omin päin perustaa oppimisryhmiä sekä esittää ideoita haluamistaan kursseista. Joulukuussa kehityshankkeen kautta järjestetään myös seminaaripäivä, jossa elinikäisen oppimisen parissa toimivat eri tahot kootaan yhteen pohtimaan epämuodollisen oppimisen verkostojen tulevaisuutta Helsingissä. ”Tarkoitus on vähitellen tehdä meidän taustaihmisten toiminta tarpeettomaksi niin, että Mekans olisi todellinen kansalaisten oma oppimisverkosto.” Suonperä sanoo.

www.mekans.fi

T A K U 29


Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Susanna Snellman k u l t t u u r i t u o t t a j a YA M K

Sanna Ristaniemi teatteri-ilmaisun ohjaaja

Voisiko tulevaisuudessa työpaikka olla kuin iso leikkipaikka tai jättimäinen teemapuisto? Voiko erilaisia toimintatapoja tuottaa ja ideoida leikkien ja pelaillen? Muotoaan vielä etsivää termiä “gamification”, eli “pelillistäminen” tuodaan esille monissa yhteyksissä. Pelillistämisen avulla pyritään yksinkertaistamaan vaikeat kysymykset mielekkäiksi, helposti käsiteltäviksi kokonaisuuksiksi.   Pelaaminen on sovituissa rajoissa leikkimistä ja ihmisten kohtaamista. Se antaa positiivisen ja vapaan ympäristön ideoida ja rikkoa omia rajojaan. Pelaamisen ajan olet yksi joukkueen jäsen, panoksesi yhteiseen peliin on tärkeää ja pelin tuoman leikkimielisen tilanteen on helppo antaa viedä mukanaan kuvitteellisiin ympäristöihin.   Pelillisyyden avulla saa toteutustavan näennäisen kepeyden ansiosta monenlaisia ihmisryhmiä pohtimaan ja ratkomaan vaikeitakin asioita. Pelinkehittäjiä ja -fasilitoijia tarvitaan tueksi, kun pelillisyyttä tuodaan mukaan eri toimintaympäristöihin. Pelillisyys rantautumassa arkeen? Lukuisia asioita halutaan pelillistää, mutta mitä sillä tarkoitetaan? Voinko pelillistää yhteisöni toiminnan helposti, nopeasti ja yksinkertaisesti? Mistä erotan pelillistämisen ja leikillistämisen rajat?   Pelillisyyden hyödyntämistä tapahtuu jo nyt osana opetusta, terapiaa, innovointia, ideointia, kasvatus- ja kehittämistyötä. Pelillisyyden myötävaikuttajia ovat teknologian kehitys, innovaatiotoiminta, kaupun30 T A K U

kikulttuurin murrostila, yhteisöllisyyden nousu ja sosiaalinen media. Esimerkiksi oppilaitosympäristössä sisällöt muuttuvat pelillisyyden ansiosta kiinnostavaksi. Yrityksissä ja yhteisöissä voi pelillisyyden avulla ratkaista asioita tehokkaasti ja hauskasti. Pelillisyys osana yhteisöjen toimintaa Pelin säännöt luovat turvallisen “leikkikentän” vaikeallekin aiheelle. Sääntöjen mukaan toimiminen on tuttua, vaikka säännöt olisivatkin uudet. Pelin käyttämistä organisaatiossa puoltaa myös se, että peliaika voi olla ennalta määrätty ja hyvinkin kompakti.   Pelimenetelmän käyttäminen osana työhyvinvointipäivää tai opetusta on helpommin lähestyttävä kuin esimerkiksi osallistava teatterimenetelmä. Esiintymiskammo on todellisuutta monille aikuisille, pelikammoa ei juurikaan ilmene.   Joskus ratkaisut yhteisöjen toiminnan kiperiin tilanteisiin saattavat löytyä uudenlaisen menetelmän avulla, jollainen peli monelle organisaatiolle on. Lähes kaikesta voi tehdä pelin, mikä tekee siitä käyttökelpoisen ja monipuolisen menetelmän. Pelit ovat määriteltävissä tarpeen mukaan erikokoisille ryhmille, joille asetetaan yhteinen päämäärä. Pelissä luontainen kilpailuasetelma saa meidät yrittämään parastamme, ylittämään itsemme. Myös ryhmätyön merkitys korostuu ja menetelmän rakenne auttaa kehittymään siinä. Lyhyt pelisessio voi olla erittäin antoisa organisaation kehittämisen kannalta. Pelit voivat auttaa erilaisia oppijoita kiinnostumaan opetuksesta enemmän ja sisäistämään oppimaansa paremmin. Kun kokemus on omakohtainen, se jättää varmemman ja henkilökohtaisemman muistijäljen sekä kasvattaa niin sanottua hiljaista tietoa. Hiljaisella tiedolla tarkoitetaan kokemuksellista ja intuitiivista tieto-taitoa, joka on meissä jo

valmiina ja se nostetaan käsitteenä monesti älyn ja tunteen rinnalle. (Koskenniemi 2007, 34.) Myös ryhmäyttäminen on mahdollista pelillistämällä prosessi, joka “pakottaa” hyvässä mielessä yhteistoiminnallisuuteen ja tavoitteiden asettamiseen. Vyyhtipeli, fasilitoitu hyötypeli Metropolia ammattikorkeakoulun kulttuurin ja luovan alan Vyyhtihankkeessa on kehitetty vuoden 2012 lautapeli, joka tukee yhteisöjen ongelmanratkaisua ja yhteistoiminnallisuuden lisäämistä. Peliä pelataan fasilitoidusti joukkuepelinä. Vyyhtipeli oli osa Susanna Snellmanin kulttuurituottaja YAMK lopputyötä ja sen jatkokehitteleminen on tehty Vyyhti-hankkeessa Snellmanin ja Sanna Ristaniemen yhteistyönä. Alusta asti tavoitteena oli tuottaa toimiva kokonaisuus, jonka pelimekaniikka toimii ja pelaaminen on eteenpäin vievää, tuloksellista ja hauskaa. Kehittämisessä koepelaamisella ja sääntöjen testaamisella oli iso roolinsa. Haluttiin luoda helposti käyttöönotettava, konkreettinen väline yhteistoiminnallisuuden synnyttämiseen.   Peli suunniteltiin alun perin kaupunginosatoimijoiden käyttöön. Pelin suunnittelemisessa huomioitiin tehokas pelitilanteen hyödyntäminen, aidon yhteistoiminnallisuuden synnyttämisen mahdollisuuden tarjoaminen, törmäyttäminen, nopeus ja tulosten hyödynnettävyys.   Jatkokehittelyn yhteydessä huomattiin, että peli toimii kaupunkikulttuurin yhteistoiminnallisuuden pelin lisäksi myös nopeana yhteisöjen ongelmanratkaisumenetelmänä ja on muokattavissa monien eri kohderyhmien käyttöön. Vyyhtipeli pohjaa nopeaan ongelmanratkaisumalliin, jota kutsutaan Jumi!:ksi. Kyseessä on pelaavan yhteisön sisältä nostettu ongelma, johon pureudutaan leikkimielisesti, mutta pelitilanteen ollessa kyseessä, myös tosissaan kilpaillen.


Pelillisyyttä käsittelevä asiantuntija-artikkeli on toteutettu Metropolia Ammattikorkeakoulun kulttuurin ja luovan alan viestinnän koulutusohjelman Vyyhti - verkostot, yrittäjyysosaaminen ja yhteistoiminnallisuus luovilla aloilla -hankkeessa. Vyyhti edistää yhteistoiminnallisuuden lisäksi luovan alan opiskelijoiden yrittäjyysosaamista, yhdistysten yrittäjämäistä työskentelyotetta ja yrittäjien verkostoitumistaitoja. Hanke päättyy vuoden 2013 lopussa.

  Jumien ratkaisu on varsinaisia tuloksia tuottava elementti. Prosessiin kuuluu, että ennen pelitapahtumaa fasilitaattori työstää pelaavan ryhmän kanssa kysymyksiä, jotka pureutuvat yhteisön omiin kysymyksiin ja ongelmakohtiin. Näin peli on joka kerta uniikki ja kohdennettu.   Vyyhtipeliä pelataan joukkueissa ja pelissä edetään heittäen isoja muovinoppia. Joukkueet kulkevat pelimatolla siirtäen itse tekemäänsä pelimerkkiä kohti tavoitettaan. Riittävän yksinkertainen ja visuaalisesti toimiva toteutus mahdollistaa pelin muokkaamisen lähes loputtomiin.   Tulokset ovat olleet rohkaisevia ja Vyyhtipelin kehitystyö jatkuu.

i nsas puhujakaart aloissa piilee hä- Ru a sa oj vis al luo a kö ikk nä Va   an asi al es Ry sä kaan vielä paljon av toiseLu ova Su om i go ss ä: nen arvionsa mu isuuksia, myös Kaksipäiväisen tapahtuman li ke ik M i as oll staan ahd ole startt pu ism iin täm utt yn ä paneud ov uu - hyöd nlisäys ja na päivän aan atk Ka sv u lö yt yy lu rha Pa n. tee yy rajoitteita löytyy. ”Arvo ka ns ain vä lis n ku i, iks ais ut alh t vel vä pal desta tai jalostusaste jää luovien alojen tuotteet vepal ja n ide pie tte tuo iin om jen utt a lop ajaa, yrit- luovien alo ämään eivät voi kasva pit sty ipy täj ät hit eiv Yli sata luovien alojen osa ke jat en tta jot tuo a, tijaa ja ra- lujen ovat nellä kielialueell ellä kansainvätäjää, kehittäjää, asiantun noikeuksia itsellään. Lu ijä tek i hto kannattaisi selvit vai ata ma olla väliinputoajia en ös hoittajaa eri puolilta my t iva sessa vaiheessa. vo t ala sja verko sä, listymistä jo varhai vinkkejä siitä, tös käy n tie ent rum ajatuksia, jakoi ideoita nst usi ahtuma jakoi uo rit alo lla eri rahoit iikoita tun- Rysä-tap toi tui Mi kk eli n Na isv ellei niiden ansaintalog mii maailmalla toi kä mi 16.-17.10. uma oli osa   Kaksipäiväinen tapaht htisen en- nisteta.” uKa rsi Ki s vo neu ain   Kaksipäiväisen tiivista asi lä-Savossa -hanvän aluksi   Kulttuuri nis- Luova Suomi Ete mi uri lttu ku ja ssimmäisen seminaaripäi lä-Savon etu op mietteitä. nisharju ketta, jota rahoittavat Ete iaalikuultiin mm. rahoittajien monen teriön taideyksiköstä muistutti, että sos n pa roo -keskus ja Eu i Im luovat alat eivät Ely in Teollisuusneuvos Sakar mm aie an ska ko onna 2010 an paino- rahasto. TEMistä muistutti, että vu ole olleet hallitusohjelm minis-   Päivi Kapiainen-Heiskasen artik0 00 20 oli siä tyk yri luovien alojen etus- ja kulttuuri saan luettaodosti noin pisteinä. Op teitä ovat luovuuden, kelit ovat kokonaisuudes ja niiden liikevaihto mu skus.aalto. pis no ske pai rity uotteesta. teriön vissa http://pieny 3-5 prosenttia bruttokansat i muut moninaisuuden ja osallisuuden edisew/2012/vi sta tai oh nk kk fi/fi/info/aja hal tsi pai n tää ste edi Luova talous läpäisee kai tä saat lisätietoja: täminen, joita ön, 10-18. Rysä-päivis nn ädä nsä lai ös my toimialat. n ma iston kauppakorkeakoutää luovi- litusohjel in. Myös Aalto-yliop no kei in tipäälmu   ”Muut voivat hyödyn ja n vio sar Pienyrityskeskus projek assa liike- talou toja on tulossa, lun kaija. uo en alojen osaamista om sti: usm oit spo rah an, lm sia uu Vil vielä telikkö Kaija a. lm hje –o a pp roo toiminnassaan. Meillä on Eu a villman(at)aalto.fi ntekijöille kuten Luov kemistä, että päätökse ta vis luo va muodostuu laajempi ku .” ista alo T A K U 31


Mistä on toimivat verkostot tehty? Katri Halonen Metropolia Ammattikorkeakoulu

Tänä vuonna ENCATCin vuosikonferenssin teemana oli ”Networked Culture” -verkostoitunut kulttuuri. Asiantuntijatapaamista tähditti Dr. Karen Stephenson, joka onnistui innostamaan kuulijansa miettimään verkostojen ydintä. Yksi tapa kartoittaa ihmisverkostojen kiemuroita on ollut yksilöiden sijoittaminen osaksi verkostoa. Vetelemällä viivoja henkilöstä toiseen on kuvattu sitä, mihin verkostoihin yksilö kuuluu. Tätä kautta on visualisoitunut usein jonkinlaisia verkoston keskushenkilöitä: niitä, joilla oletetaan olevan suurta valtaa verkoston säilymisen ja kehittymisen kannalta. Heistä säteilee suunnaton määrä yhteysviivoja joka suuntaan. Stephenson kyseenalaistaa tämän perinteisen näkemyksen verkostojen laajuuden tärkeydestä.

32 T A K U

Y

ksinkertainen malli verkostosta voisi syntyä toisinaan mutkikkaankin kolmiodraaman perusrakenteesta: nainen, mies ja anoppi. Kuvitellaanpa, että heidän välillään vallitsisi syvä yhteisymmärrys. Eräänä päivänä kuitenkin naisen ja miehen välille tulee jonkinlainen konflikti. Tämä muuttaa koko harmonisena triangelina soineen verkoston rakennetta. Naisen ja miehen suhteen kriisiytyessä myös naisen ja anopin välit tiukkenevat. Kuulostaako tutulta? Verkostojen suhteet voivat rakentua siis todellisille kontakteille, tai joskus muiden kontaktien kautta heijastuvalle jännitteille. Johtopäätöksenä Stephenson ehdottaa, että kontaktien määrä ei ole verkoston toiminnan kannalta keskeisin tekijä. Määrän sijaan keskeistä on kontaktien laatu ja vahvuus: viimekädessä siis se, miten yksilö käyttää kontaktejaan. Suorien suhteiden ohella yksilöiden välisiin suhteisiin vaikuttavat epäsuorat suhteet. Verkostoissa keskeiseksi muodostuu vaikuttavuuden kannalta avainhenkilöt, joita ei voi mitata verkostojen laajuuden perusteella. Kiinnostava kysymys on, millaista toimintaa nämä avainhenkilöt harjoittavat saavuttaakseen ja ylläpitääkseen asemaansa? Toisaalta myös, miten näitä avainhenkilöitä voidaan metodisesti paikantaa tutkimusmielessä? Nämä kysymykset jäivät odottamaan vastausta, joita löytynee Stephensonin vaikuttavan julkaisulistalta avulla. Sinänsähän asia on aika vanha: verkostoissa ei ratkaise niiden laajuus vaan niiden syvyys. Sidosaineita pohtiessa palaudutaan viimekädessä usein luottamukseen – jonkinlaiseen kokemusperäiseen tunnetilaan joka syntyy vähitellen. Olen osallistunut ENCATCin toimintaan vuodesta 1998 alkana. ENCATC täytti tänä vuonna 20 vuotta ja on siinä mielessä osoittanut elinvoimansa kulttuurialan välittäjäportaan koulutusta järjestävien organisaatioiden yhdis-

täjänä. Jäseniä on jo yli 100 kaikkiaan 39:sta eri maasta. Nopeasta laajenemisesta huolimatta ENCATCissa vallitseva ilmapiiri tuntuu luottamukselliselta. Kollegan kanssa on helppo aloittaa jutustelu, molemmat kun käyttävät valveillaoloajastaan huomattavan osan samantyyppisten haasteiden äärellä. Yksi verkoston keskeinen funktio on tiedon jakaminen. Metropolian opiskelija Henna Räsänen ja lehtori Leena Björkqvist jakoivat ENCATC tunnelmia ”live-raporttina” osana Metropolian Reititin -hanketta.* Reititin on Metropolian kulttuurialan hanke, jossa työelämä ja opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat saatetaan vaivattomaan vuoropuheluun toistensa kanssa. Kansainvälisissä konferensseissa on vaikea välttää peilaamatta asetelmaa me (=suomalainen kulttuurituotannon alan koulutus) ja muut. Ainakin omasta näkökulmastani katsottuna, suomalaisella koulutuksella on vahva kytkös työelämään ja kulttuurikentän kehittämistyöhön. Lisäksi on onnistuttu hyödyntämään erilaisia EU-pohjaisia rahoitusohjelmia varsin monipuolisesti. Kaikki hyviä syitä pitää lippua pystyttä. Islantilainen kollegamme ilmaisi asian tiiviisti: ”Melkein mihin vain käy Islannissa perustelu: näin ne tekee Suomessakin. Ja sehän on vakuuttava perustelu, etenkin kuin islantilaiset eivät paljoakaan tiedä suomalaisten puuhista.”

*Raportti on luettavissa osoitteessa https://wiki.metropolia.fi/display/digimedia/ENCATC+12+-+14.09.


Anna Möttölä Kuvat: Aino Niemi

Tuottaja on hyvä tyyppi - ja rautainen ammattilainen TAKU ry:n ensimmäiset tuottajapalkinnot pokkasivat Joensuun Popmuusikot ry:n Markku Pyykkönen sekä turkulainen ILMIÖ-festivaali.

Mi(n)kä ihmeen tuottaja? -seminaari kokosi 5.11. Helsingin Lasipalatsin Bio Rexiin lähes 300 kulttuurialan ammattilaista T A K U 33


Mi(n)kä ihmeen tuottaja? -seminaari kokosi 5.11. Helsingin Lasipalatsin Bio Rexiin lähes 300 kulttuurialan ammattilaista. Seminaariohjelman lisäksi päästiin nostamaan onnittelumaljoja, kun tapahtumassa jaettiin TAKU ry:n ensimmäiset tuottajapalkinnot. Vuoden tuottajana palkittiin Joensuun Popmuusikot ry:n toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen. Tuotantopalkinto puolestaan myönnettiin turkulaiselle Ilmiö-festivaalille. Ehdokkaita palkintojen saajiksi kerättiin kentältä avoimella haulla ja ehdotuksia tuli lukuisia ympäri maata. Lopullisen valinnan teki suomalaisen musiikkielämän pitkäaikainen vaikuttaja, legendaarisen Tavastia-klubin toimitusjohtaja Juhani Merimaa. Palkintodiktaattori oli katsellut erityisen tarkalla silmällä pääkaupunkiseudun ulkopuolisia seutuja. ”Kulttuuria tehdään muuallakin kuin Helsingissä, usein haastavammissa oloissa ja niukemmin varoin. Maa on täynnä hienoa kulttuuria”, Merimaa muistutti puheessaan. Parhaana tuottajana palkittu Markku Pyykkönen on vasta kolmekymppinen, mutta kuuluu jo Suomen eturivin tekijöihin. Pyykkösen luotsaama Joensuun Popmuusikot ry järjestää rakastettua Ilosaarirock-festivaalia.

Juhani Merimaa toivoo TAKU:n palkinnoista traditiota, joka kannustaa alalla entistä parempiin suorituksiin. ”Ideoissa vain taivas on rajana, rahat yleensä kaivetaan jostain esiin kulttuurielämässä pitkään toiminut konkari rohkaisee tuottajia.

Perusteluissaan Merimaa ylisti Pyykkösen olevan loistava esimerkki siitä, mitä näkemyksellä, osaamisella ja tahdolla voidaan saada aikaan. Lisäksi Merimaa kiitti koko yhdistystä positiivisesta ketjureaktiosta, jonka onnistunut tapahtuma on synnyttänyt: Ilosaarirockin vanavedessä Joensuun alueelle on noussut useita muita tapahtumia ja hankkeita, joista monessa Joensuun Popmuusikot ry:llä on ollut keskeinen osuus. Tuottajapalkitut ryhmäkuvassa: keskellä Ilmiö-festivaalin tuottaja Tuomas Sara, oikealla Joensuun Popmuusikot ry:n Markku Pyykkönen. Palkintopystin toteutti Jukka Nevalainen kouvolalaiselta entisöintiverstas Vernestä.

34 T A K U

Tuottaja on hyvä tyyppi - ja rautainen ammattilainen

Taattua laatua, uutta ja innostavaa


Pyykkönen on toiminut yhdistyksen toiminnanjohtajana vuodesta 2007. Ilosaarirockin parissa hän on työskennellyt jo 1990-luvun lopulta lähtien. ”Aloitin siivousvastaavana”, kertoi palkinnostaan otettu Pyykkönen hymyillen. Ilosaarirockin onnistumisen salaisuudeksi hän nimeää kaksi merkittävää seikkaa: tunnelma ja asiakaslähtöisyys. ”Festivaalilla on suuri organisaatio, tapahtumassa on mukana lähes 2000 vapaaehtoista, mutta fiilis on maanläheinen ja meiltä saa hyvää palvelua.” Laadun takaa Pyykkösen mukaan se, että tekijät tekevät festivaalia kuin itselleen. Vuoden kulttuurituotannoksi nimeämäänsä Ilmiö-festivaalia Merimaa kehuu uusista ideoista ja intohimoisesta tekemisestä. ”Mitä elinvoimaisempi kulttuuri, sitä paremmin voiva kansa”, toteaa hän perusteluissaan. ”Uudet onnistuneet tapahtumat virkistävät ja innostavat elämäämme. Samalla ne haastavat vanhat instituutiot välttämättömään uudistumiseen. Turku on usein ollut ikkuna uuteen ja varsinkin nyt, kun uusi tapahtuma on ollut ilmiö alusta saakka.” Palkinnon vastaanotti yhdessä työryhmänsä kanssa tuottaja Tuomas Sara. Tämä vuosi oli Turun Uittamossa järjestettävälle Ilmiölle neljäs ja Sara on ollut mukana alusta saakka. Tapahtuma on saavuttanut lyhyessä ajassa suuren suosion ja tuottaja näkikin tulevaisuuden valoisana. ”Yleisömäärää ei pyritä enää kasvattamaan. Sen sijaan taiteellista tasoa pyritään entisestään nostamaan, mikä tarkoittaa myös taloudellisen tason nostoa”, kertoo Sara.

ta kantoi Kirsi Lajunen. Aihevalinta nousi jäsenistön tarpeesta: kulttuurija tapahtumatuottajat ovat nousseet TAKU ry:n suurimmaksi jäsenryhmäksi, mutta heidän näkyvyytensä on vielä pientä. Profiilin nostolle ja verkostoitumismahdollisuuksien luomiselle oli siis selvä tilaus. Bio Rexin komea funkkissali täyttyi heti aamusta. Seminaarin mainiona moderaattorina toiminut Antti Huntus alusti päivän agendan: löytää uusia, hyviä ajatuksia ja yhteistä ajattelua. Aamupäivällä kuultiin kulttuurikentän rakenteista ja tapahtumakentän verrattain suurista toimijoista, kun yleisön eteen nousivat suunnittelija Anna Vesén Hämeen taidetoimikunnasta, Flow Festivalin toimitusjohtaja Suvi Kallio, Helsingin Musiikkitalon toimitusjohtaja Katja Leppäkoski sekä Marimekon kansainvälisten tapahtumien tuottaja Laura Sinisalo. Vesén valotti opetus- ja kulttuuriministeriön alaisen Taiteen keskustoimikunnan (vuoden alusta Taiteen edistämiskeskus) työkenttää ja korosti läänintaiteilijoiden keskeistä asemaa alueellisessa taidetyössä. Itsekin läänintaiteilijana toiminut Vesén kuvaili näitä tuottajien ja taiteilijoiden yhdistelmiksi, joiden asiakkaita ovat alueen taiteilijat. Läänintaiteilijat tuottavat tapahtumia, kehittävät verkostoja, neuvovat ja sparraavat tuotantoja sekä tekijöitä ja ovat usein varsinaisia hankkeiden asiantuntijoita.

Vesén kuitenkin kysyi, onko tuottajien osaamista taiteilijoiden työskentelyedellytysten eteen osattu taidehallinnossa riittävästi hyödyntää? Vesén myös haastoi tuottajia ryhtymään muuhunkin kuin yksittäisten tapahtumien tuottamiseen, tulemaan osaksi rakenteita ja edistämään taiteen tuotteistamista. Suvi Kallion luotsaama helsinkiläisfestivaali Flow Festival on saavuttanut huikean suosion verrattain lyhyessä ajassa. Tapahtuman lähtökohtana on Kallion mukaan kokonaiselämys. Kuten Ilosaarirockia, myös Flowta tehdään itselle ja ystäville – omakohtaisuuden Kallio näkikin Flown menestyksen lähtökohtana. Festivaalin budjetti on kasvanut miljoonaluokkaan, mutta esimerkiksi näkyvyyden suhteen avainasemassa ovat Kallion mukaan hyvät mediakumppanuudet. Flow Festivalin tuloista yli 70% saadaan nykyisin lipunmyynnistä ja julkisen tuen osuus tapahtuman budjetista on vain 1,5%. Julkinen tuki on kuitenkin edelleen tärkeä. Kaupallisuuden ja julkisen tuen ongelmallista suhdetta pohtinut Kallio esitti, että kaupunki tai valtio voisi mieltää hyvän tapahtuman tukemisen sijoituksena. Tapahtumatuottamisen ytimessä on Kallion mielestä yhteistyö, ja yhteistyökyky on hyvän tuottajan avainominaisuus. Verkostoituminen ja vaikuttaminen ulottuu myös oman tapahtuman ulkopuolelle – Suvilahden alueen pioneerina Flow Festival

Media huomioi palkinnot laajalti heti tuoreeltaan. Tilaisuudessa palkittiin myös paras ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Palkinnon sai Susan Forsblom työstään ”Helsingin kaupunginosien brändääminen, case Kruununhaka”. Palkinnon luovutti TAKU ry:n hallituksen puheenjohtaja Petri Katajarinne. Seminaarissa etsittiin tuottajuuden punaista lankaa Tuottajapalkinnot kruunasivat mielenkiintoisen päivän, jossa kuultiin puheenvuoroja niin taidehallinnosta, sosiaalisesta mediasta kuin isommista ja pienemmistä tapahtumista. Mi(n)kä ihmeen tuottaja? -seminaarin puuhanaisina toimivat TAKU ry:n toiminnanjohtaja Kirsi Herala ja Lasipalatsin Mediakeskus Oy:n Raisa Niemi, tuottajan vastuu-

"Moderaattori Antti Huntus kyseli Musiikkitalon tuoreelta toimitusjohtajalta Katja Leppäkoskelta uuden kulttuuritalon toiminnasta." T A K U 35


Niin sanottua 360-ajattelua toimintaympäristön suhteen korosti myös Helsingin Musiikkitalo Oy:n toimitusjohtaja Katja Leppäkoski. ”Kaikki vaikuttaa kaikkeen”, Leppäkoski totesi esityksessään. Pori Jazz -festivaalien toimitusjohtajan tehtävistä Musiikkitaloon tänä vuonna siirtynyt Leppäkoski kertoi olleensa positiivisesti yllättynyt, kuinka samanlaista uusi työ on kuin festivaalilla. Verkostojen löytäminen on tärkeää, työskennelläänpä Musiikkitalon kaltaisessa pysyvässä kulttuuritalossa tai lyhytkestoisempien tapahtumien parissa, hän painotti.

Aamupäivän osuuden lopuksi tempauduttiin värien ja kuvioiden maailmaan, kun Marimekon kansainvälisten tapahtumien tuottaja, Global Marketing Project Manager Laura Sinisalo kertoi designtalon muotitapahtumista. Marimekko kansainvälistyy parhaillaan kovaa vauhtia ja tähän liittyen yrityksessä järjestetään vuosittain useita erilaisia tapahtumia erilaisille markkinoille ja kohderyhmille, muotinäytöksistä myymälöiden avajaisiin ja näyttelyihin. Tapahtumat ovat yritykselle sijoitus brändin tunnettavuuden kasvattamiseen.   Luovana talona Marimekolle on Sinisalon mukaan tärkeää tehdä tapahtumissaan kaikki mahdollisimman pitkälle itse. Vision langat pidetään tiukasti omissa käsissä silloinkin, kun toimitaan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. ”Usean tapahtuman samanaikainen suunnittelu ja toteutus sekä työn liikkuvuus eri mannerten välillä haastaa positiivisesti päivittäistä tekemistä”, kertoi Sinisalo. Tuottajana Sinisalolle tärkeintä onnistumisessa on itse prosessi ja siinä mukana olevat ihmiset. Hulluutta, yhteisöllisyyttä ja uskallusta

Laura Sinisalo Marimekosta esitteli Bio Rexin kankaalta mm. Marimekon Shanghain People’s Parkissa taas lokakuussa 2012 järjestämää muotinäytöstä, jossa esiintyi tanssija-koreografi Jin Xingin tanssiryhmä.

Kulttuurin kumppanuuksia pohtinut Leppäkoski totesi, että kulttuuritoimijoiden on tulevaisuudessa mietittävä yhä enemmän muita rahoituslähteitä kuin julkisia tukia. Yritysyhteistyön hän totesi olevan hyvin haastavaa ja duunimäärän hyötyyn nähden suorastaan kohtuuton – mutta hyödyllistä ja tärkeää, jo verkostoitumisenkin kannalta. Kilpailun kasvaessa tapahtumien sisällöt nousevat yhä tärkeämpään asemaan, Leppäkoski muistutti. 36 T A K U

Seminaarin iltapäivä alkoi tarinalla hullusta harrastuksesta, josta tuli maailmanlaajuinen ilmiö: tapaus Iron Sky. Kuusta maahan palaavista natseista kertova tieteiskomedia on saanut ensi-iltansa jo noin 30 maassa. Elokuvan omintakeista tuotantotapaa esitteli tarinan alkuperäisidean isä Jarmo Puskala. ”Iron Sky ei olisi ikinä valmistunut ilman yleisöään”, hän painotti. Tuotannon avainsana oli joukkoistaminen. Fanit otettiin mukaan elokuvan tekoon alusta pitäen luomalla heitä varten erityinen internetsivu Wreckamovie. Sivusto on nyt myös muiden elokuvantekijöiden käytössä. Puskala kuvaili Iron Skyn tuotantomallia hyväntahtoiseksi diktatuuriksi – tekijätiimi veti päälinjat ja faneilta pyydettiin vastauksia tiettyihin kysymyksiin tai suorittamaan tiettyjä tehtäviä. Yleisö oli myös merkittävä rahoittaja: joukkorahoituksella ja -sijoituksilla kasaan saatiin yhteensä 700 000€ eli melkein 10% elokuvan budjetista. Puskala muistutti, että tällaiseen ryhtyessä

on syytä olla erittäin tarkkana lakipykälien kanssa. Joukkoistaminen toimi samalla elokuvan markkinointina. Iron Sky onkin myös tarina sosiaalisen median voimasta. Facebook ja muut ns. some-sovellukset ovat nykyisin olennainen osa tapahtumista tiedottamista – ja enenevässä määrin myös niiden tuottamista. Puskalan jälkeen lavalle nousikin kaupunkiaktivisti Olli Sirén, joka kuuluu muun muassa ilmiöksi nousseen Ravintolapäivän perustajiin. Facebookin onnistuneeseen valjastamiseen kulttuurituotantoon Sirén antoi kolme keskeistä neuvoa. Idean tulee ensinnäkin olla sellainen, josta ihmiset välittävät ja joka saa heidät jakamaan siitä tietoa – kilpailu huomiosta on sosiaalisessa mediassa valtavaa. Toiseksi kannattaa olla hyvällä tavalla röyhkeä: tehdä jotain, mitä ei ole ennen tehty tai tehdä se uudella tavalla. Spontaaniuden tunne on tärkeä. Kolmanneksi on muistettava, että Facebookissa tuottamisessa ei ole kyse vain edullisesta viestintäkeinosta, vaan tekemisen organisoinnista. Ravintolapäivän menestyksessä keskeisellä sijalla on ollut yleisö, joka suunnittelee, mainostaa ja tekee itse. Some-prosessin Sirén tiivisti seuraavasti: avainhenkilöiden innostaminen, idean kirkastaminen ja kiteyttäminen sekä kätilöiminen. Iron Skyn tapaan tietyt asiat kannattaa some-pohjaisissakin tapahtumissa pitää yhdinryhmällä – myös yleisön osallistumista helpottaa, että heille on määritelty rajat, joissa liikkua. Sosiaalisessa mediassa käydään kilpailua eri sovellusten välillä, mutta Facebook tulee Sirénin mukaan säilyttämään johtavan asemansa ainakin seuraavat kaksi vuotta. Jatkossa some tulee Sirénin mielestä vaikuttamaan tapahtuma- ja kulttuurituotantoon jatkossa yhä enemmän, kun se tulee osaksi tuotantoja alusta alkaen. Käyttötavoissa on kuitenkin asteeroja. ”Ennen somea käytettiin vain tiedotukseen ja viestintään. Vähän parempi on se, että kysellään ja keskustellaan yleisön kanssa. Parhaassa tapauksessa yleisö tulee jo suunnitelmavaiheeseen mukaan”, Sirén sanoo. ”Internetavusteinen sosiaalisuus tulee osaksi kaikkea, mutta tämä ei tarkoita täyttä avoimuutta”, hän kuitenkin painottaa ja muistuttaa, että Facebook antaa mahdollisuuden luoda myös rajattuja yleisöjä.

Tuottaja on hyvä tyyppi - ja rautainen ammattilainen

on sitoutunut muutosten keskellä olevan alueen kehittämiseen ja säilyttämiseen kulttuurin ja tapahtumien käytössä.


Näkökulmaa tuottamisen ja taiteilijuuden yhdistelmään tarjosi Eppu Normaali -yhtyeen rumpali ja tuotantotalo Akun Tehtaan johtaja Aku Syrjä. Monikymmenvuotisella urallaan Syrjä on nähnyt kulttuuriyrittämisen muutoksen parempaan. Ala on saavuttanut yhteiskunnallisen hyväksynnän ja viranomaisten kanssa toimiminen on helpottunut. Hyvän tuottajan keskeisiä ominaisuuksia ovat Syrjän mielestä avoi-

muus ja yleissivistys. Tuottajan osaamista on myös nähdä, mikä on projektissa oman työn kannalta järkevää. Lisäksi konkari painotti, ettei epäonnistumisia tule pelätä. ”Jos ei joskus ole epäonnistunut, ei ole yrittänyt tarpeeksi”, siteerasi Syrjä Frank Zappaa. Seminaariohjelma päättyi Puolangan pessimismipäivien Maija Saviniemen puheenvuoroon, joka sai salin useamman kerran kaikumaan

naurusta. Itsensä nakkihaaviksi ja harrastelijapessimistiksi määritellyt Saviniemi on ollut mukana järjestämässä Puolangan jokakesäistä pessimismipäivää sen alusta eli vuodesta 2007 alkaen. Pessimismipäivät (1.1.-31.12., päätapahtuma heinäkuussa) ovat syntyneet ja jalostuneet niukkuuden aikoina. Kainuulaisessa Puolangan kunnassa leikattiin 2000-luvulla ankarasti kulttuuribudjettia ja kulttuurivastaavana sekä kirjastonjohtajana Saviniemi on seurannut kehitystä läheltä. ”Pessimismipäivien tavoitteena on hiukan kohentaa yleistä tappiomielialaa. Kun kurjuudella oikein revitellään, se alkaa naurattaa”, hän totesi. ”Rima on laitettava niin alas, että kaikki sen yli on plussaa.” Tuottajalle pessimismihuumori on varsin antoisaa: ”Soisin kaikille tapahtumatuottajille sen tunteen, että voi sanoa kaikki pelot ääneen ja kaikki luulevat sitä markkinoinniksi”, nauratti Puskala yleisöään. Tavoitteena vuosittainen tapahtuma

Juha Iso-Aho Humanistisesta ammattikorkeakoulusta ja Lappeenrannan kaupungin kulttuurisihteeri Jorma Kallio pitivät olivat varsin tyytyväisiä seminaariin.

Seminaariosuuden jälkeen tunnelma palkintotilaisuudessa oli innostunut. Juha Iso-Aho Humanistisesta ammattikorkeakoulusta ja Lappeenrannan kaupungin kulttuurisihteeri Jorma Kallio olivat varsin tyytyväisiä seminaariin. ”On kauhean tärkeää, että kulttuurituottajat luovat tällaista näkyvyyttä ja nostavat profiiliaan”, Kallio pohti. ”Vuosittaiselle tapahtumalle on tarvetta”, totesi Iso-Aho. Vastaavanlaisia tapahtumia tullaankin järjestämään myös jatkossa, vahvisti Taku ry:n Kirsi Herala. Metropolia-ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon koulutuspäällikkö Katri Halonen pohti myöhemmin seminaarin antia koulutuksen näkökulmasta: ”Keskustelut, joita puheenvuoroissa nostettiin esille ovat monella tavalla tuttuja. Tuntuu, että koulutus on oikeilla jäljillä tunnistaessaan hyvin samankaltaisia asioita yhteiskunnassa.”

Päivän sisältöä kiittelivät muun muassa nuoret tuottajat Kristiina Kulhelm, Sini Kaartinen, Emilia Wahlberg ja Mirka Rättyä. Yritystä perustamassa olevan Kulhelmin mielestä oli kiinnostavaa kuulla erilaisia tuotanto- ja tuottajatarinoita. Humanistisessa ammattikorkeakoulussa opintojensa loppusuoralla oleva Kaartinen puolestaan kehui tilaisuuteen järjestettyä Akavan Erityisalojen cv-klinikkaa.

”Meni loistavasti!”, tiivisti seminaaripäivän tuottaja Kirsi Lajunen. Ja ne päivän avainsanat? Yhteistyö, verkostot, ammattitaito ja intohimo omaan tekemiseen. Tästä on hyvä jatkaa.

T A K U 37


Tallinnan raatihuoneen torin laidalla sijaitsee Õpetajate Maja, opettajien talo, jonka historia ulottuu vuoteen 1333. Talo tarjosi viehättävät puitteet ja inspiroivan ympäristön, kun Produforum järjesti siellä lokakuussa jo toisen NordMatch -tapahtuman vahvistamaan Pohjoismaiden ja Baltian maiden kulttuurillista yhteistyötä. Samalla tapaaminen tarjosi kulttuurialan tuottajille ja ideanikkareille mahdollisuuden verkostoitua keskenään sekä kehitellä yhdessä uusia hankkeita.

Raatihuoneen laidalla sijaitseva Opettajien talo tarjosi upeat puitteet NordMatch -seminaarille. Kuva: Raisa Niemi

Raisa Niemi

NordMatch – 15 000 kiloa lasinsiruja ja epäonnistumisen voima

P

roduforum on ruotsinkielinen kulttuurialan verkosto, joka pyrkii monin keinoin mahdollistamaan luovan alan toimintaa ja edesauttamaan yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Tallinnan kaksipäiväinen sessio ainakin oli täynnä säpinää ja kohtaamisia. Seminaarin ohjelma koostui mm. pienryhmätyöskentelystä, vierailuista ja koulutuksista. Seminaaria luotsasi eteenpäin eleettömän sarkastisesti Karl Martin Sinijärv, Virossa tunnettu runoilija, journalisti, ruokakriitikko ja yhteiskunnallinen keskustelija. Opettajien talolla kuultiin myös useita puheenvuoroja kulttuurin eri laidoilta ja näkökulmista. Göteborgista saapui esimerkiksi suosittu luennoitsija Pia Areblad, jonka teemana oli: ”En epäonnistunut. Opin 1000 keinoa, miten asioita ei kannata tehdä.” Areblad vetää Göteborgin TILLT -organisaatioita, jonka päämääränä on saattaa taiteilijoita sisään esimerkiksi sosiaalisektorille

38 T A K U

ja liike-elämään. ”Taiteen tehtävä on muuttaa perspektiiviämme ja opettaa meitä katsomaan asioita uudesta näkökulmasta,” Areblad kiteytti sanomansa. Rennonhauska Jan Fredrik GrØndal Henriksen Norjasta vangitsi yleisön mielenkiinnon heti ensimmäisellä lauseellaan: ”Istuin kahdesti vankilassa ennen kuin täytin kahdeksantoista”. Puheen pointti ei kuitenkaan ollut sosiaalisektorin ja kulttuurin yhdistämisessä vaan pohdiskelussa, mitä tehdä 15 000 kilolle lasinsiruja. Ne päätyivät Henriksenin haltuun Oslon pommiattentaatin jälkeen heinäkuussa 2011. Jan Fredrikin ja nuorten kehittämä Fenix-hanke aikoo teettää lasinsiruista koruja ja käyttää korujen myynnin tuottaman rahan draamatyöhön nuorten parissa. Henriksenin mukaan draama on paras tapa tuhota ennakkoluuloja ja työskennellä integroinnin puolesta. Auki on vielä, miten ja kenen kanssa korut tehdään. Tähän Henriksen kyseli seminaarilaistenkin apua ja

ideoita. ”Yksikin väärä lause julkisuudessa voi tuhota koko projektin” hän valotti norjalaisille edelleen arkaa ja kipeää aihetta. Kansalaisrahoituksesta kertoi puolestaan islantilainen Karolina säätiön projektipäällikkö Ingi Rafin Sigurdsson – entinen pankkiiri. Konkurssin kokeneessa maassa rahoituslähteet ovat lähes tyrehtyneet. Säätiö hakeekin nyt tukea luoville aloille Suomessa hyvin kiistellyllä ja osin kielletylläkin kansalaisrahoituksella. Yksi Karolina säätiön suurista innoittajista on Sigurdssonin mukaan ollut Iron Sky-elokuva, ja etenkin sen yhteisöllinen tuotantomalli.


Uusia hankkeita alulle Advisory ring -metodilla Puheenvuorojen lisäksi osallistujilla oli mahdollisuus saada opastusta ja tukea omille ideoilleen. Seikkailija, tutkimusmatkailija ja kouluttaja Pata Degerman on kehittänyt nk. Advisory ring-metodin. Metodissa on kyse sparrauksesta, ryhmän voimien yhdistämisestä yksilön ideoiden kehittämiseen. Alun perin Degermannin tavoitteena oli näin löytää uusia rahoitusmahdollisuuksia ja kehittämisideoita omille retkilleen, mutta metodi taipuu toki muuhunkin. NordMatchin pienryhmissä osallistujilla oli muutama minuutti aikaa esitellä oma hankkeensa. Sen jälkeen muut heittelivät omia kommenttejaan, kehitysideoita ja kysymyksiä. Aihetta väänneltiin, käänneltiin ja jalostettiin yhdessä. Kustakin ryhmästä valittiin myös yksi ehdotus esiteltäväksi rahoitusalan ammattilaisista koostuvalle paneelille. Panelistit antoivat paitsi palautetta ja kannustusta hankeideoille, myös konkreettisia ohjeita, kuinka edetä rahoituksen kanssa. ”Soita minulle!” oli erään panelistin kommentti yhteen projektiin. Sali taputti. Taas syntyi yksi projekti. NordMatch seminaarin järjesti Produforum yhteistyössä mm. TAKUn kanssa. Kuvassa Produforumin projektipäällikkö Anki Hellberg-Sågfors. Kuva: © pro-

Norjalaisen Jan Fredrik GrØndal Henriksenin hallussa on 15 000 kiloa lasinsiruja viime vuoden Oslon pommiräjähdyksen peruina. Kuva: © produforum

duforum

Panelistit antoivat neuvoja seminaarilaisten hankeideoille. Puheenvuorossa Marianna Kajantie Helsingistä. Kuva: © produforum

Konkurssi pakotti islantilaiset miettimään kulttuurillekin erilaisia rahoitusmalleja. Igni Rafn Sigurdsson kertoi kansalaisrahoituksesta. Kuva: © produforum

T A K U 39


URATARINOITA

Raisa Niemi

Kuva: Laura Riihelä

Kun peruskoulutuksen hankkii Suomesta ja lisäkoulutuksen hakee tuotantoalan mekasta Lontoosta, löytyy eväitä jopa kansainvälisesti arvostetun festivaalin tuottamiseen. Flow Festivalin toimitusjohtaja Suvi Kallio miettii uraansa.

T

uottajan ura ei ollut lapsuuden tai nuoruuden haaveeni, sillä sellaista ammattia en osannut kuvitella itse, eivätkä opettajani tai lähipiirini myöskään osanneet suositella. Olin nuorena kiinnostunut humanistisista ja taideaineista, urheilin ja olin sosiaalisesti aktiivinen. Lukion jälkeen opiskelin kansanopistossa kulttuurilinjalla, avoimessa yliopistossa kulttuurihistoriaa ja tein mainoselokuvayhtiöissä kuvausjärjestäjän töitä. Yhteishakuoppaasta pongasin Humakin Kult-

40 T A K U


tuurituotannon linjan ja innostuin hakemaan. Aloitin opiskelut Kauniaisten Humakissa ensimmäisellä Kulttuurituottajan vuosikurssilla 1997. Siitä se sitten lähti. Tuottajuutta voi ja täytyykin opiskella Ensimmäisenä vuosikurssina olimme monessa koekaniineja ja koulutusohjelma haki muotoaan. Silloin Kauniaisten Humakin vahvuus oli kulttuurin sisältöjen opetuksessa. Jälkikäteen ajateltuna olisin kaivannut vahvempaa talouden ja taloushallinnon opetusta. Antoisia olivat puolestaan useimmiten vierailevat luennoitsijat, sekä työelämävisiitit ja työharjoittelut.  Ennen Humakin opintoja minulla oli hyvin suppea kuva tuottajan työstä. Olen havainnut myöhemmin, että tuottajan ammatti ylipäätään on niin kovin monipuolinen ja vaativa, että siihen on haastavaa saada yleispätevää kattavaa koulutusta yhdestä opinahjosta, tarvitaan kokemusta työelämästä, samoin jatko-opintoja. Mutta tuottajuutta kuitenkin voi ja täytyykin opiskella. Ammattikorkeasta on mahdollista saada hyvä pohja josta ponnistaa eteenpäin ja erikoistua haluamalleen urapolulle työn ja jatko-opintojen kautta. Alalle on mahdollista tulla myös toisenlaista opintopolkua, ei välttämättä tarvita juuri tuottajan koulutusta. Korkeakouluopinnot näen kuitenkin tärkeiksi varsinkin jos tavoitteena on päästä vastuullisiin työtehtäviin. Lopulta ratkaisevinta on henkilön luontainen soveltuvuus alalle, sekä tietenkin itse työ tärkeimpänä opettajana - esimerkkien ja virheiden kautta oppii. Lisäoppia Lontoosta Toive jatko-opintoihin oli mielessä heti Humakin jälkeen. Sain kuitenkin mukavasti alan töitä, ja hyvä niin, sillä työkokemuksen kautta kiteytyi oikeastaan se, mitä halusin lähteä opinnoista hakemaan. Opiskeluaikana tein erilaisia työharjoittelujaksoja mm. kuvataide- ja teatterikentällä. Projektitöissä olen työskennellyt festivaaleilla tuotantoassistenttina ja festivaalikoordinaattorina (Helsingin juhlaviikot,

DocPoint, Lahden Kansainvälinen Urkuviikko). Olin mukana Lasipalatsin Mediakeskuksen koordinoimassa EU hankkeessa tuottajana noin vuoden verran, josta siirryin nykytanssiryhmä Tero Saarinen Companyyn tuottajaksi lähes kolmeksi vuodeksi. Tero Saarinen Companysta lähdin maisteriopintoihin Lontooseen. Hyvämaineisen Lontoon City Universityn Arts Management -maisteriohjelmasta sain tarvittavaa oppia etenkin taloudesta ja markkinoinnista. Lontoo oli täydellinen paikka opiskella taidejohtamista, sillä kaupungissa on alamme huipputason osaaminen. Siellä arvostetaan kulttuurialaa ja alan ammattilaisia, ja lisäksi kaupungissa näkee käytännössä koko ajan loistavia esimerkkejä onnistuneista taide- ja kulttuurihankkeista. Se inspiroi ja antaa itsevarmuutta valtavasti. Lontoosta palattuani syksyllä 2007 olen keskittynyt oman Flow Festivalimme kehittämiseen. Ala on kokenut suuria muutoksia viimeisen kymmenen vuoden aikana jona olen ollut alalla. Parasta tässä työssä on mielenkiintoiset inspiroivat sisällöt ja ihmiset, joiden parissa ja kanssa saa työskennellä, sekä monipuoliset työtehtävät, itsensä haastaminen ja jatkuva oppiminen. Vaikeinta on riittämättömyys - aikataulujen yhteensovittaminen työn ja perhe-elämän kanssa. Silti haluan olla mukana tekemässä Flow'sta kansainvälisesti tunnettua laatufestivaalia.

Metsä ihmisen arjessa Ihminen ja metsä – kohtaamisia arjen historiassa pohtii suomalaisten metsäsuhdetta. Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen suojissa syntyneessä teoksessa tarkastellaan metsää arjen näkökulmasta. Lähestymistapa on kokemushistoriallinen: kuinka ihminen on eri aikakausina ja erilaisissa tilanteissa kokenut metsän, millaiseksi hän on sen mielessään jäsentänyt ja miten elänyt sen kanssa. n Yhteiskuntatieteiden tohtori Jaana Luttinen käsittelee metsäluonnon hahmottamista ja haltuunottoa keskiajan lopulta 1800-luvun puoliväliin. Hän ei tarkastele suomalaisten luontosuhdetta ainoastaan perinteisten metsäelinkeinojen kautta, vaan näkökulmaa vaihdetaan lapsista aikuisiin, miehistä naisiin, rahvaasta säätyläisiin tai vaikkapa kansanparantajasta sahapatruunaan ja marjanpoimijasta taiteilijaan. Filosofian maisteri Erkki Laitinen kuvaa aikaa 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun puoliväliin. Suomi muuttui voimakkaasti. Luontoistaloudessa elänyt yhteiskunta teollistui ja kaupungistui. Huomattavin metsänkäyttöön vaikuttanut tekijä oli metsäteollisuuden läpimurto. Filosofian tohtori Janne Haikari kertoo, kuinka jälleenrakennusvuodet ja 1960-luvulla kiihtynyt yhteiskunnan rakennemuutos vaikuttivat suuresti metsänkäyttötapoihin. Elintason nousu ja metsätalouden kehitys korostivat metsän taloudellisia merkityksiä. Yhä laajemmat kansanjoukot etsivät metsästä myös virkistystä ja koskematonta luontoa. Syntyi pohja arvoristiriidalle, joka alkoi näkyä erilaisina ympäristökonflikteina. Heikki Roiko-Jokela (toim.) Ihminen ja metsä – kohtaamisia arjen historiassa Metsäkustannus, 2012

T A K U 41


J Ä S E N S I V U T

Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erko

TYÖTTÖMYYSKASSA

Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki

INFOA

Toimisto on avoinna 9.00-15.00 Palvelunumero (09) 7206 4343 faksi (09) 272 1212

Päivitä jäsentietosi Ovatko jäsentietosi muuttuneet? Ilmoitathan näistä muutoksista meille:

Puhelinpalveluaika on maanantaista torstaihin klo 12.00-15.00 Sähköposti:erityiskoulutettujen.tk(at)erko.fi Kassan henkilökunta pyrkii vastaamaan sähköpostikyselyihin kolmen arkipäivän kuluessa. Info-puhelin: Info-puhelimesta 0600 944 94 etuuden hakija saa tiedon viimeisimmästä maksupäivästä 24 tuntia vuorokaudessa. Puhelun hinta on pvm + 0,37 euroa minuutissa.

Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa AYT Ratavartijankatu 2 B, 00520 HELSINKI maksuton palvelunumero 0800 9 0888 ma-to klo 9-16, pe klo 9-13 puhelin 09 2535 3100 sposti asiakaspalvelu@ayt.fi

l osoitteen- ja nimenmuutos l työnantajatiedot l valmistumispäivä l sähköpostiosoitteen muutos l äitiys-, isyys- tai hoitovapaa l apurahatyöskentely l työttömyys, lomautus tai vuorotteluvapaa l siirtyminen ammatinharjoittajaksi/ yrittäjäksi Tiedot on helpointa ilmoittaa sähköisesti jäsensivuilla: www.akavanerityisalat. fi -> Jäsenkirjautuminen tai taku@taku.fi Viitenumerot hukassa? Tilaa uudet jäsensivujen kautta www.akavanerityisalat.fi -> Jäsenkirjautuminen

Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki Puh. 0201 235 340 Puhelinaika: ma klo 10–15, ti – pe 9–15 Fax (09) 147 242 S-postit: etunimi.sukunimi@akavanerityisalat.fi

Jäsensihteerit: Honni, Jaana Jäsenrekisteri

puh. 0201 235 344

Kosonen, Katja puh. 0201 235 346 Jäsenrekisteri, jäsenmaksut Luokkamäki, Mary Jäsenmaksut

puh. 0201 235 348

Asiamiehet: Ahola, Arja puh. 0201 235 359 tai 040 730 7081 Tutkimustoiminta, palkkatilastot Juntunen, Kalevi puh. 0201 235 351 tai 040 582 2780 Valtiosektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta Koivunen, Riina Opiskelija- ja urapalvelut puh. 0201 235 342 tai 0400 324 180 Korpisaari, Jaakko puh. 0201 235 363 tai 040 777 9422 Kuntasektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta

42 T A K U

Sahla-Juvankoski, Satu puh. 0201 235 366 tai 0400 726 878 Koulutus- ja aluetoiminta

Lakimiehet: Eskola, Kari Työmarkkinalakimies puh. 0201 235 367 tai 040 590 5693 Yksityissektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta, yhteiskunnallinen edunvalvonta Hälikkä, Minna Asiamies, lakimies puh. 0201 235 352 tai 040 352 2177 Yksityissektorin edunvalvonta, taustaryhmäja yritysyhdistystoiminta YTN:ssä Ikonen, Harri Lakimies puh. 0201 235 354 tai 040 722 4368 Kunta-, valtio- ja yliopistosektorin virkaja työsuhdeneuvonta Kullanmäki, Tarja Lakimies puh. 0201 235 353 tai 040 837 7984 kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virkaja työsuhdeneuvonta Leppänen, Juho-Heikki Lakimies puh. 0201 235 365 tai 040 582 5052 Yksityissektorin työsuhdeneuvonta Torvela, Tuire Lakimies puh. 0201 235 356 tai 0400 871 381 Yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta, ammatinharjoittajia ja yrittäjiä koskevat tehtävät sekä perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta


TAKUN HALLITUKSEN JÄSENTEN Y H T E Y S T I E D O T 2 012 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry l Snellmaninkatu 19-21 E 15, 00170 Helsinki l puh. 0440 664 800 l s-posti taku@taku.fi

Hallituksen puheenjohtaja Petri Katajarinne Snellmaninkatu 19-21 E 15 00170  Helsinki gsm 040 164 6665 petri.katajarinne@taku.fi Hallituksen varapj. Veera Lampi opiskelija Helsingin yliopisto gsm 0400 861199 veera.lampi@vihreat.fi Hallituksen jäsenet Varsinaiset jäsenet Arja Laitinen aluepäällikkö Taiteen keskustoimikunta Puh. 09 1607 7067 gsm 0400 798 718 arja.laitinen@minedu.fi Matti Karhos kulttuuriasiainpäällikkö gsm 050 387 8792 matti.karhos@lahti.fi

Elise Pedersen koordinaattori gsm 050 553 8673 elise.pedersen@tampere.fi Juha Isotalo Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) koulutuspoliittinen sihteeri gsm 050 531 8414 juha@oranssi.org Piia Jaatinen lastenohjaaja gsm 044 309 9752 piia.jaatinen@gmail.com Mari Lankinen tuottaja, Jyväskylän Kesä Puh. 014 624 384 gsm 050 5363 231 mari.lankinen@jkl.fi Kirsi Lajunen koordinaattori gsm 0400 516 554 kirsi.lajunen@taku.fi

Varajäsenet Ville Niutanen tuottaja gsm 040 123 9866 ville.niutanen@pp.inet.fi Merja Isotalo yrittäjä Tmi Kulttuuripajasto gsm 050 336 3253 isotalo@sci.fi Salla Heikkinen opiskelija Tampereen yliopisto / teatteritiede gsm. 040 5270 542 Salla.AM.Heikkinen@uta.fi Toiminnanjohtaja Kirsi Herala gsm 040 511 1200 kirsi.herala@taku.fi Järjestö- ja kehitysvastaava Riina Virkkunen gsm 0440 664 800 riina.virkkunen@taku.fi

T A K U 43


22.-27.1.2013

Liput festivaalille myynniss채 3.12. alkaen osoitteessa www.docpoint.info/lippukauppa 44 T A K U


TAKU lehti 4/2012