Page 1

s. 4

Kulttuuritoimien näköaloja Itä-Suomesta s. 20

s. 6

Leivästä tuli sirkushuvia s. 18

Chaplin, Charlie Chaplin s. 20


Puheenjohtajalta .......................................................................... 3

T ä s s ä

n u m e r o s s a

Uutta uskallusta – musiikkipedagogien laajentuvat ammattikuvat .......................... 4 Suvi Hartikainen Seniorikonsertit vievät musiikkia ikäihmiselle .............................. 5 Lauri Oino Kaksi teatteria: Kulttuuritoimien näköaloja Itä-Suomesta .............. 6 Petri Pietiläinen Maalarisiskojen välisestä ystävyydestä ....................................... 8 Raisa Niemi Juhliminen on välttämätöntä ....................................................... 10 Laura Lähteenmäki Työelämä kovenee – onko esimiehilläkin oikeus kohtuullistaa työtään ....................... 11 Antti Kasvio

Kansikuvan suunnittelu Mika Launis

Kielletyt kirjat ja Singapore .......................................................... 12 Petri Pietiläinen Hiljaisuus, kuvataan ................................................................... 13 Suvi Behm Terve taiteilija! -verkkosivusto on avattu! ..................................... 14 Merja Isotalo Yrittäjyyden pelko ....................................................................... 17 Elena Gorschkow-Salonranta Leivästä tuli sirkushuvia ............................................................. 18 Raisa Niemi Chaplin, Charlie Chaplin .............................................................. 20 Merja Isotalo

Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konst- och kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p. 040 5111 200 email: kirsi.herala@taku.fi. Mari Lankinen, Petri Pietiläinen, Merja Isotalo, Raisa Niemi ja Riina Virkkunen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittava toimituskunnan kanssa. Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on lehden kuvituksessa käytetty Ingram-kuvakirjaston kuvia. Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN 1457-7003 ISSN 2243-030X Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa.

2 TAKU

Kolea elämä ............................................................................... 23 Panu Hämeenaho Transilvanian entinen Hollywood vaalii rakkautta elokuvaan ......... 24 Katri Leppisaari Nautitaan tähtitaivaan alla ........................................................... 26 Reetta Sahlman Kulttuuri, kehitys ja kestävyys ..................................................... 27 Sakarias Sokka The heart of the humanity ........................................................... 28 Mia Hovi Jäsensivut .................................................................................. 30


P uh e e n johtajalta

Luvassa on jälleen kerran tiukka neuvottelusyksy, kun nykyisten ja tulevien työikäisten elämään keskeisesti vaikuttavia ratkaisuja tehdään. Kolmikantaisia eläkeneuvotteluita on käyty tämä vuosi ja tänään saavutettu alustava sopu siitä, kuinka eliniän odote vaikuttaa eläkeiän nousuun vuoden 2025 jälkeen, on selkeä edistysaskel lähes umpikujaan ajautuneissa neuvotteluissa. Ongelmakohtina hiertävät edelleen karttumat, eläkejärjestelmän rahoitus ja keskustelun keskiöön takaisin viimevaiheessa nostetut työelämän laatukysymykset. Kuinka neuvotteluissa käy, on vielä arvailujen varassa.

markkinakeskusjärjestöjen rajat ylittävä yhteistyö kulttuurialalla on jatkuvaa, toimivaa ja tähtää yhteisesti tunnistettujen ongelmien ratkaisemiseen.

Samaan aikaan taloustilannetta kuvatessa on siirrytty käyttämään termiä krooninen lama, väittämä Ay-liikkeen liiallisesta vallasta ei ole vain yksittäinen heitto, väistämättömät YT-neuvottelut riepovat kulttuurilaitoksia ja neuvotteluasema varsinkin sopimuksettomilla aloilla on heikentynyt selkeästi aiemmasta. Työmarkkinatilanne on huono ja voimattomuuden tunne on kasvanut.

Joillekin nuo nimitäin edelleen tuntuvat silti sopivan erinomaisen hyvin. Eri ihmisille, työyhteisöille tai työtehtäville ei yksinkertaisesti ole yhtä mallia. Totuuksia on yhden sijasta useampia, yhtä aikaa.

Puhe tuottaa hyvin vahvasti todellisuutta. Sillä on väliä kuinka asioista keskustelemme tai niitä nimeämme. Yhtälailla olemassa olevaa todellisuutta ovat Seniorikonsertit, kaupunkistrategioiden kulttuurikirjaukset ja taiteen voima - kielletyt kirjat, laulut tai runot puhuvat tästä omaa kieltään. Myös sillä on siis väliä kuinka ja minkälaisin argumentein julkisessa keskustelussa puhutaan ammattiyhdistysliikkeen merkityksestä sekä päämääristä. Lähtöolettama palkansaajan heikommasta neuvotteluasemasta on uutisointia seuratessa ajankohtainen.

Luen suurella mielenkiinnolla kaiken eteen tulevan työstä. Väitteitä tai uusia tutkimuksia nousee esiin tiheään tahtiin. Viimeisimpinä on tuomittu avokonttorit ja multitaskaaminen on todettu haitalliseksi. Etätyöstä puhuttaessa on ryhdytty nostamaan myös lähityön hyviä puolia, joita ovat suoran vuorovaikutuksen ja työyhteisön merkitys hyvinvoinnille. Vallalla olevat käsitykset hyvästä vaihtelevat yllättävänkin nopeasti.

Tämän moniäänisyyden tulee kuulua hyvin selkeänä työmarkkinakeskustelussa kun haetaan uusia ratkaisuja sekä arvioidaan olemassa olevien toimivuutta. Meidän tehtävämme on myös saada vuorovaikutus kentän kanssa toimimaan niin hyvin, että väitteet tahmeudesta voidaan kuitata aiheettomina. Loppuviimein joukkovoimassa on kyse siitä, että se tukee mahdollisimman hyvin yksittäisen jäsenen edunvalvontaa. Mari Lankinen

Ja kuinka me sitten ammattijärjestönä etenemme tämän kaiken keskellä? Järjestelmällisesti, askel kerrallaan. Olemme olleet mukana työstämässä konkreettisia ehdotuksia työlainsäädännön kehittämiseksi ja itsensätyöllistäjien aseman parantamiseksi Työ- ja elinkeinoministeriön alaiselle Trendi-ryhmälle. Ne jätettiin käsittelyyn juuri. Kesällä KVTES:in palkkahinnoitteluliitteeseen saatu asematasokirjaus on pieni esimerkki kollektiiviedunvalvonnan tärkeydestä. Työ-

Kuva: Markku Ojala

TAKU 3


Suvi Har tikainen projektituottaja

Uutta uskallusta - musiikkipedagogien laajentuvat ammattikuvat Ilmassa on säpinää: helmat hulmuavat, soittimia viritetään ja iloinen nauru raikaa mielenterveysyhteisö Havurastissa Vantaalla. Alkamassa on Musiikki elämään -hankkeen tapahtuma, jossa esiintyjinä ovat Havurastin ikäihmisasiakkaat sekä Metropolia Ammattikorkeakoulun varhaisiän musiikkikasvatuksen ja taiteen soveltavan käytön opiskelijat.

H

avurasti on avoin päiväkeskus, jonka toiminta on suunnattu yksinäisyydestä, mielenterveysongelmista tai sosiaalisen toimintakyvyn heikkenemisestä kärsiville vanhuksille. Näihin samoihin teemoihin on paneutunut myös Metropolian toteuttama Musiikki elämään -hanke. Hankkeessa on kehitetty kolmatta sektoria tuottamaan osallistavan musiikkitoiminnan palveluita, uudistettu ammattikorkeakoulujen musiikkipedagogiikan opintoja ja tavoiteltu musiikkipedagogien laajempia ammattikuvia. ”Me olemme Musiikki elämään -hankkeessa katsoneet osallistavan musiikkitoiminnan olevan osallistujalähtöinen ja aktiiviseen taidetoimintaan perustuva vuorovaikutuk4 TAKU

sellinen tilanne. Käytännössä tämä on hankkeessa tarkoittanut erilaisia työpajoja ja konsertteja, joissa ihmiset pystyvät kohtaamaan musiikin parissa, kuuntelemaan toisiaan ja toimimaan yhdessä”, kertoo Musiikki elämään -hankkeen tuottajatiedottaja Sonja Munter-Mäkeläinen Metropoliasta. Munter-Mäkeläisen mukaan osallistavan musiikkitoiminnan tavoitteita ja hyötyjä voidaan katsoa useammasta eri näkökulmasta: ”Osallistavassa musiikkitoiminnassa on kohdattavien ryhmien näkökulmasta eli esimerkiksi ikäihmisten, maahanmuuttajien tai vaikka syrjäytymisuhan alla olevien nuorten kannalta tavoitteina osallistuminen, taiteellinen toiminta sekä merkitykselliset kokemukset ja niiden jakaminen.” ”Yhteiskunnan näkökulmasta kyse on puolestaan monesti rahasta. Opetusministeriö on mm. laskenut, että jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa. Jos ennaltaehkäiseville toimilla, kuten osallistavalla musiikkitoiminnalla pystymme pitämään nuoret kiinni aktiivisessa elämässä tai vanhukset hyvinvoivina ja toimintakykyisinä kotonaan kalliin laitoshoidon sijaan, voimme säästää huomattavia summia”, Munter-Mäkeläinen jatkaa.

Metropolia Ammattikorkeakoulussa taas erityiskiinnostus on kohdistunut musiikkipedagogien ja muusikkojen työllistymiseen. “Me koemme, että musiikkipedagogien ammattikuva on murroksessa. Perinteisestä kahdenvälisestä opetuksesta ollaan laajentamassa taiteen soveltavan käytön pariin ja ryhmien kanssa toimimiseen. Tällainen uusi musiikillinen ammattikuva asettaa meidät kouluttajana haasteen eteen. Miten voimme tarjota opiskelijoillemme sellaista opetusta, joka auttaa heitä työllistymään ja tuomaan taitonsa yhteiskunnan käyttöön?”, pohtii Metropolian musiikin osaamisaluepäällikkö Jere Laukkanen. Mutta rahasta ja musiikkipedagogisista haasteista takaisin Havurastiin. Konsertti on pidetty, kahvit juotu ja rollaattoriparkki alkaa vähitellen tyhjentyä. ”Parhaita hetkiä työssäni ovat nämä, kuunnella vanhusten ihmettelyä omasta uskalluksestaan ja opiskelijoiden intoa uusista kokemuksista”, Sonja MunterMäkeläinen toteaa.


infoa: Musiikki elämään (2011–2014) on ESR-rahoitteinen hanke, joka edistää taiteen käyttöä sosiaalisen hyvinvoinnin välineenä. Hankkeessa kehitetään kolmannen sektorin yhdistyksien ja järjestöjen valmiuksia tuottaa osallistavan musiikkitoiminnan palveluita. Lisäksi mukana olevat ammattikorkeakoulut kouluttavat opiskelijoitaan osallistavan musiikkitoiminnan ammattilaisiksi. Musiikki elämään -hankkeen toteuttavat Metropolia, Oamk, LAMK, Centria ja Konserttikeskus sekä Vantaan ja Kokkolan kaupungit. Näillä alueilla musiikin opiskelijat tekevät osallistavia konsertteja ja työpajoja ammattilaisten ohjauksessa. Osatoteutusten sisältö rakentuu alueellisten painotusten, vahvuuksien ja tarpeiden mukaan.

Seniorikonsertit vievät musiikkia ikäihmisille Lauri Oino Seniorikonser tit-hankkeen tuottaja

K

oululaiskonserteilla on Suomessa kuten muuallakin Skandinaviassa pitkät perinteet, hiotut toimintamallit ja vakituinen valtiontuki, vaikka resursseja toki saisi olla enemmänkin. Samankaltaista järjestelyä on pitkään ja eri suunnilla mietitty myös nykyisin hajanaiseen vanhainkotikonserttitoimintaan. Tutkimustietoa taiteen hyvinvointija jopa terveysvaikutuksista tulee jatkuvasti lisää, joten taiteen ammattilaisten osaamiselle olisi hoitosektorilla kysyntää. Erilaisia hankkeita on ollut, ja niistä on saatu monenlaista arvokasta käytännön kokemusta, mutta keskeiseksi ongelmaksi on osoittautunut jatkuvuuden turvaavan pysyvän valtiontuen puute. Kuntien ja kuntayhtymien tarkoitukseen käytettävissä olevat rahat ovat tunnetusti niukat. Seniorikonserteilla on rahoituksen lisäksi muutenkin omanlaisensa haasteet. Kuulijoiden psyykkinen ja fyysinen kunto vaihtelevat, laitosten päiväohjelmat ja tilat asettavat paljon kouluja tiukemmat rajat, yhä suurempi osa kohderyhmästä ei löydykään laitoksista, vaan koto-

aan tuetun palveluasumisen piiristä, laitoksissa esiintymässä käyvien vapaaehtoisten harrastajamuusikoiden toimintaa ei pitäisi ammattimaisella tarjonnalla lannistaa, vaan tukea... Kaustisella toimivan Kansanmusiikki-instituutin vetämä Seniorikonsertit-hanke pyrkii luomaan vanhainkotikonsertteihin sopivaa konserttituotantomallia. Tavoitteena on – rahoituskysymyksiin liittyvien kestävien ratkaisujen löytämisen lisäksi – seniorikonserttien valtakunnallinen koordinaatio niin, että palvelujen tilaajille on tarjolla selkeä ja yksinkertainen systeemi, johon kuuluvat koululaiskonsertteja järjestävän Konserttikeskuksen esikuvan mukaisesti ammattimaisuus ja luotettavuus joka tasolla, selkeät palvelukuvaukset ja -paketit sekä hinnat ja kustannustehokas kiertuetoiminta. Toiminnan koordinoijaksi on jo perustettu Seniorikonsertit-yhdistys ja tueksi asiantuntijaryhmä, ja hanke on alkanut pilotilla Keski-Pohjanmaalla. Tekemistä riittää, mutta visio tuhannesta seniorikonsertista ympäri Suomen jonain tulevana vuonna kannustaa eteenpäin!

TAKU 5


Petri Pietiläisen pohdintaa

Tiukassa taloustilanteessa kaupungit säästävät. Säästöt kohdistuvat myös kulttuurimäärärahoihin. Joissakin kaupungeissa poliitikot väläyttelevät julkisuudessa aloitteita kulttuurilaitosten lakkauttamista tarpeettomana, kalliina, elitistisenä ja ei-lakisääteisenä palveluna. Miten asia koetaan kahdessa keskisuuressa kaupungissa kuten Kuopio ja Lappeenranta? Molemmissa on tehty suuret investoinnit kulttuurin infrastruktuuriin eli teattereihin.

Kaksi teatteria:

Kulttuuritoimien näköaloja Itä-Suomesta

T

aiteesta ja kulttuurista puhutaan usein tekemisenä. Välillä keskustelua käydään tekemisen ja seinien välillä. Kulttuurin tekemisen infrastruktuuri on vuosikymmeniä kilpaillut muun muassa liikunnan kanssa siitä, mihin kunnat investoivat. Vaikka kulttuurin ja liikunnan vastakkainasettelu näyttää vähentyneen, niin kulttuuriin päätyvät satsaukset saavat aikaan väkevää keskustelua. Nyt kulttuurimäärärahoja verrataan lakkautettaviin terveyskeskuksiin tai kyläkouluihin. Kaiken keskellä monet kaupungit investoivat edelleen kulttuuriin. Tiukassa taloustilanteessa korostuu pitkäjänteinen kulttuuristrategia ja uudet luovat avaukset. Kuntapäättäjät ja julkisuus näyttävät silti keskittyvän usein pelkkiin talouslukuihin. Monien kaupunkien kulttuuritoimissa puhutaan paljon kustannustehokkuudesta ja tuotoista.

Teatteri kulttuurikeskustelun keskiössä Vaikka oopperan saamat tukirahat herättävät kenties intohimoisinta keskustelua kulttuurin elitismistä ja rahoista, niin ooppera ei ole laajasti Suomessa rahoitettu taidemuoto vaan teatteri. Lähes jokaisessa suuremmassa kaupungissa on kuntien ja valtion tukema teatteri. Teatterin saama tuki on viimeaikoina noussut keskusteluun yhtä voimallisesti kuin teattereiden rooli kaupungeissa. 6 TAKU

  Kuntien ja valtion tiukan taloustilanteen keskelle avautuu Kuopiossa syksyllä 2014 uusi remontoitu teatterirakennus. Vastaavasti Lappeenrannassa rakennetaan keskustelun keskellä kokonaan uutta teatteria suuren kauppakeskuksen yhteyteen. Viimeisimmissä uutisoinneissa rakentamiskustannuksia leikataan pienen näyttämön verran. Näin kustannukset pysyisivät suunnitellusti 21 miljoonassa eurossa. Ensimmäisiä esityksiä teatterissa luvataan vuosien 2015–2016 vaihteessa. Lappeenrannassa muun muassa keskustan kansanedustajaehdokas Markku

Heikkilä on nostanut esiin sen, että kaupunginteatterin rakentaminen pitäisi keskeyttää ja kaikki teatteriin varatut miljoonat käyttää koulurakennusten homekorjauksiin.   Lappeenrannan kulttuuritoimenjohtaja Päivi-Linnea Pötry mainitsee, että teatterin ympärillä on käyty julkisuudessa ja erityisesti tekstiviestipalstoilla keskustelua teatterin rakentamisen pysäyttämisestä ja teatteriin käytettävien rahojen suuntaamisesta hyödyllisempään kuten koulujen homeremontteihin.   – Yksittäiset heitot ovat laimentuneet. Kenties on ymmärretty, että


rakentamisen kohdalla juna meni jo, Pötry sanoo. Monissa muissakin kaupungeissa tehdään parhaillaan teatteriremonttia tai -suunnitelmia. Kaupunginteatterit näyttävän olevan koko maassa tiukan tarkastelun kohteena. Julkisuudessa puhutaan niin sanotusta teattereiden pudotuspelistä, jossa muutaman seuraavan vuoden aikana kaupunkien laitosteattereita joutuisi suorastaan lakkautuslistalle. Yleisradio uutisoi kesällä 2014 eri kaupunkien teattereille maksamia avustuksia suhteessa teatterissakävijöihin. Keskustelua käydään talouden ehdoilla. Miten tämä näkyy kuntien kulttuuritoimien tulevaisuuden visioissa?

Kuopio – strategia auttaa tiukassa taloustilanteessa Kaupungit järjestävät nykyään kulttuuritoimensa hyvin eri lailla. Monissa kaupungeissa kuten Kuopiossa kulttuuriasiat kuuluvat hyvinvoinnin edistämisen palvelualueelle. Tähän kuuluvat omatoimisen hyvinvoinnin palvelut kuten muun museo- ja liikuntapalvelut, ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palvelut kuten kansalaistoiminta ja kansalaisopisto sekä taide- ja tapahtumapalvelu kuten kaupunginteatteri ja -orkesteri.   – Kokonaisuus on hyvä asia, koska se on poistanut muun muassa liikunnan ja kulttuurin vastakkainasettelun. Samalla vähäisiä resursseja on voitu laittaa yhteen. Ajattelutavassa korostuvat asukas ja asiakkaan näkökulma. Taiteen ja huippu-urheilun tukeminen ei ole kaiken taustalla vaan ihmisten palveleminen, palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas toteaa. Kuopiossa on tehty pitkäjänteisiä kulttuuristrategioita. Näiden avulla on mietitty kulttuuripanostusten painopisteitä. Lapset, nuoret, ikäihmiset ja syrjäytymisvaarassa olevat painottuvat tämän hetken toiminnassa. Vuonna 2015 kulttuuriin on tarkoitus käyttää saman verran rahaa kuin vuonna 2013. Tämä tarkoittaa tiukkaa aikaa ja mahdollisesti myös leikkauksia.   – Pakolliset juoksevat menot kuten palkat ja tilakustannukset nousevat koko ajan, mikä on pois varsinaisesta toiminnasta. Tilanne on tiukka mutta ei katastrofaalinen. Pitkäjänteinen toimintasuunnittelu on tilanteessa silti haastavaa, Vähäkangas myöntää.   Valtion poukkoilevat päätökset

ovat kuntien kannalta harmillisia. Valtio nosti esimerkiksi muutamia vuosia sitten kulttuurilaitosten saamia valtionosuuksia. Samalla valtion puolelta vaadittiin, että kunnat nostaisivat omia osuuksiaan samassa suhteessa. Nyt tiukassa taloustilanteessa valtio on lähtenyt leikkaamaan omaa osuuttaan, mutta vaatii samalla, että kunnat kompensoisivat valtion leikkauksia.   – Valtiolta odottaisi enemmän linjakkuutta. Maailma kuitenkin muuttuu ja meidän on muututtava sen mukana, Vähäkangas sanoo.   Tiukassa tilanteessa Vähäkangas muistuttaa, että kulttuuristrategiassa on pyritty jo vuodesta 2005 alkaen määrittelemään ne kohteet, jotka halutaan pitää korkeatasoisina, ja ne asiakasryhmät, joiden palvelut halutaan turvata. Strategiaa pitää viedä eteenpäin säästötilanteessakin. Kuopion teatteri on yksi näistä kohteista. Satsaus uuteen teatteriin on linjassa tämän tavoitteen kanssa. Uusi teatteri pysyi noin 28 miljoonan budjetissaan.   – Vuonna 2004 tehtiin taidemuseossa remontti. Tämä herätti elitismikeskustelun. Otimme tästä opiksemme ja vaikka keskustelua nousi myös teatterin kohdalla, niin kaupungissa on vahva tahto siitä, että tämänkokoisessa kaupungissa pitää olla hyvä teatteri, Vähäkangas kertoo.

Lappeenranta – kokonaan uusi teatteri keskellä kiistoja Lappeenrannassa ei lähdetty remontoimaan vanhaa teatterirakennusta vaan päätettiin rakentaa uusi ja ainutlaatuinen teatteri osaksi kauppakeskus Ison-Kristiinan laajennusta. Uutta toimintamallia kehuttiin laajasti luovaksi avaukseksi, missä teatteri menisi keskelle ihmisvirtoja. Vuonna 2011 tehtiin teatterin rakentamispäätös 21 miljoonan euron kustannusarviolla. Kesällä 2014 Lappeenrannan kaupunginhallitus päätti, ettei teatterin pientä näyttämöä rakenneta valmiiksi. Päätös tehtiin sen takia, että teatterin rakentamiskustannukset olivat nousseet noin 22,5 miljoonaan euroon. Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva yritti ehdottaa nousseiden rakennuskustannusten hyväksymistä, jotta teatterista tulisi niin toimiva kuin aikoinaan suunniteltiin. Kaupunginhallitus käveli kaupunginjohtajan esityksen ylitse. Nyt ”säästöteatteriksi” kutsuttu teatteri herättää silti lehtien palstoilla ja sosiaalisessa mediassa kovaa keskustelua.

  Kansanedustajaehdokas Markku Heikkilä on aktiivinen teatterista käytävässä keskustelussa. Hän epäilee yleisönosastokirjoituksessaan Etelä-Saimaassa, että teatterin lopullinen hinta nousee lähemmäs 30 miljoonaa euroa. Heikkilän mielestä teatterin rakentaminen pitäisi keskeyttää ja ”teatterimiljoonat” käyttää koulujen ja päiväkotien homeremontteihin. Näyttää siltä, että perinteinen liikunnan ja kulttuurin vastakkainasettelu on Lappeenrannassa kääntynyt kulttuurin ja lasten terveyden asettamiseksi vastakkain. Heikkilä nostaa teatterin ja lasten terveyden arvovalintakysymykseksi kaupungin päättäjille.   – Kulttuurin ja terveyden vastakkainasettelu on turhaa. Pyrimme samaan päämäärään, kulttuuritoimenjohtaja Pötry selittää.   Lappeenrannassakin kaupunki on säästölinjalla. Täällä kulttuuritoimi on vielä oma erillinen tulosyksikkönsä, johon kuuluvat yleisen kulttuuritoimen lisäksi kirjastot, museot, orkesteri ja teatteri. Kaupungilla on meneillään koko valtuustokauden kestävä säästöohjelma, jonka puitteissa kaikki hallintokunnat säästävät. Pötry pitää pitkää koko valtuustokauden mittaista ohjelmaa hyvänä, koska se mahdollistaa pitkäjänteistä suunnittelua.   – Valtuustokauden jälkeen sitten katsotaan, mitä viivan alle on jäänyt. Meille pitkäjänteisyys on parempi, koska voimme sen puitteissa itse päättää, että jonakin vuonna käytämme enemmän rahaa ja toisena vuonna säästämme ylityksen verran. Jonakin vuonna saamamme säästöt voimme lukea budjetissamme seuraavalle vuodelle eduksi.   Lappeenrannan kulttuuritoimessa on päätetty, että toimialaan kohdistuvat säästöt toteutetaan eri yksiköissä samalla tasolla suhteutettuna budjettiosuuksiin. Kaikki virkamiesten pohtimat säästökeinot eivät ole kuitenkaan läpäisseet poliittista seulaa lautakunnassa.   – Lautakunta ei esimerkiksi hyväksynyt esittämiäni sivukirjastojen lakkauttamisia vaan päätti, että kirjastopalveluissa ei lähipalveluja karsita. Kirjastolla säilyi silti säästövelvoite, joka piti löytää muualta. Museopalveluissa sen sijaan päätettiin luopua kuntaliitosten mukanaan tuomista pitäjänmuseoista sen takia, että jäljelle jäävissä museoissa pystyttäisiin ylipäänsä järjestämään näyttelyitä. Lakkautettavia museoita on pyritty saamaan muun muassa kyläyhdistysten ylläpitämiksi, Pötry kertoo. TAKU 7


Te k s t i : R a i s a N i e m i

Maalarisiskojen välisestä ystävyydestä – Sirpa Kähkösen Helene S avasi uusitun Kuopion kaupunginteatterin pienen näyttämön näytäntökauden

”Leijonanharjan keltaiset matot, näkymä Valkeisenlammelle. Niin kaunis ja elegantti”, kehuu kirjailija Sirpa Kähkönen remontoitua Kuopion kaupunginteatteria. Eikä teatteria ole ainoastaan kunnostettu, se on saanut kokonaan uuden näyttämön, jonka avajaisesityksenä nähtiin Kähkösen varta vasten Kuopioon kirjoittama Helene S.

K

uopiolaistaustaiselle Kähköselle tilaustyö on selvästi mieluinen. ”Jo silloin kun kirjoitin Vihan ja rakkauden liekit -romaania vuonna 2010, siihen sisältyi pieni tarina taiteilija Helene Schjerfbeckistä”, Kähkönen kertoo. Dramaturgi Ritva Holmbergin ja ohjaaja Lasse Lindemanin kanssa oli ollut silloin keskusteluja, saisiko kirjan Schjerfbeck -osuudesta laajennettua näytelmän. Kun Kuopion kaupunginteatterin pienen näyttämön avajaisnäytelmän ohjaajaksi valittiin Lindeman, päätös oli helppo. Helene S -näytelmä syntyi Kähkösen mukaan lyhyessä ajassa ja voimalla. ”Ritva sanoi, että näkee, että sitä ei ole rakennettu dramaturgisen kaavion mukaan, vaan se on syntynyt orgaanisesti”, Kähkönen kertoo. Näytelmän valmistumisen ja ensi-illan iloon luo varjon Ritva Holmbergin kuolema viime kesänä. ”Vielä tosi vakavasti sairaana hän antoi minulle viimeiset kommenttinsa. On surullista, että Ritvaa ei enää ole eikä hän voi tulla katsomaan meidän lopputulostamme”, Kähkönen suree.

Väkeviä, vanhenevia naisia ja kaunis poika Helene S on harvinaista herkkua suomalaisessa teatterissa. Näytelmä tarjoaa kaksi väkevää roolia van8 TAKU

Kuva: Maija Voutilainen

hemmille naisille. Helenen lisäksi tarinassa on mukana hänen hyvä ystävänsä Helena Westermarck, joka oli naisasianainen, kirjailija ja maalari. ”Ystävyyssuhde oli kutoutunut jo silloin kun Schjerfbeck oli vähän yli 10 -vuotias ja meni taideyhdistyksen piirustuskouluun. Westermarck oli siellä teinityttönä ja tunnisti heti toisen lahjakkuuden”, Kähkönen selvittää näytelmän tapahtumien taustoja. Siitä syntyi pitkäaikainen naistenvälinen ystävyys, ”maalarisiskous”, niin kuin taiteilijat itse luonnehtivat suhdettaan. Ystävyyttä koetellaan, kun mukaan tulee nuori mies, näyttelijä Matti Kiianlinna, joka Kähkösen kuvailun mukaan oli sukkahousuisten prinssiroolien esittäjä. Nuori komea mies, josta Schjerfbeck itse sanoi: ”liikkuu sulavasti kuin käärme ja kaunis katsella”. Kähkösen mukaan Schjerfbeckille muodostui syvä kiinnostus tähän nuorukaiseen. ”Näytelmässä nousee hyvin vahvasti esiin minkä tahansa ystäväpiirin dramatiikka, minkä tahansa pitkään jatkuneen ystävyyden huolet. Mitä tehdä, kun uusi ihminen tulee ystäväpiiriin? Voinko pitää näin paljon noin nuoresta ihmisestä? Kestääkö ystäväni tätä tunteiden mylläkkää?”, hän pohtii.

Rohkeat taiteilijanaiset maailmalla Sirpa Kähkönen tunnustautuu paitsi Schjerfbeckin taiteen, myös koko 1880-luvun sukupolven taiteilijanaisten ihailijaksi. Jos halusi tehdä työtä taiteilijana, oppia, kehittyä ja saada arvostusta, oli lähdettävä maailmalle. ”1880-luvun tytöt ovat kyllä olleet hirveän paljon rohkeampaa porukkaa kuin ne, jotka lähti interreilille 1980-luvulla”, hän puuskahtaa. Kähkösen mukaan emme edes pysty kuvittelemaan, miltä tuntui tehdä töitä kylmissä ateljeissa, syödä jossain nurkkabaareissa, mennä taiteilijajuhliin, joissa miehet olivat ”roiseja”, oppia sukupuolten välinen toveruus. Kähkönen puhuu myös taiteilijuuden likaisesta, fyysisestä puolesta: kädet sotkeutuvat maaliin ja tärpättiin, täytyy vasaroida kehyksiä, pingottaa kankaita. ”Olihan se erilaista, kuin niillä naisilla, jotka koruompelivat ja soittivat pianoa”, Kähkönen toteaa. ”Eikä siitä ollut paluuta. Itsenäisen elämän jälkeen ei enää ollut ihan kuranttia tavaraa esimerkiksi avioliittomarkkinoilla”, hän huomauttaa. Helene Scherfbeckin kohdalla Kähkösen ihailua lisää vielä se, että hänellä oli lonkkavamma, joka paheni koko ajan. Silti se ei estänyt matkustelua. ”Kävin viime kesänä tyttäre-


Kuva: Sami Tirkkonen

ni kanssa Bretagnessa Pont Avenin kallioilla, jossa hän maalasi. Kyllä ne on olleet vaativia paikkoja”, Kähkönen sanoo.

Jännittävä syksy Sirpa Kähkösellä on menossa jännittävä syksy. Kuopion näytelmän

"Sirpa Kähkösen Helene -draama on kuin maalaus", kirjoitti Savon Sanomat arvostelussaan 7.9.2014. Myös Sami Tirkkosen valokuva kirjailija Kähkösestä huokuu maalausten henkeä.

lisäksi häneltä ilmestyi juuri uusi kirja, 1920-luvun Neuvostoliittoon sijoittuva Graniittimies. Lisäksi hän täyttää 50 vuotta. ”Jokseenkin kamalaa”, hän huomauttaa, ”mutta tavallaan myös hirveän hauskaa.

Jotain on selvästi ohi, mutta jotain uutta alkamassa.” Kähkönen tykkäsi lapsena kiipeillä kallioilla. ”Jospa aloittaisi jotain sellaista uudestaan”, hän miettii. Tempaisisi välillä, ettei luutuisi. TAKU 9


Kuva Toni Neffling

Kirjailijan havaintoja Laura Lähteenmäki

Juhliminen on välttämätöntä Ensin juhlat tuntuvat hyvältä ajatukselta, sitten ne alkavat pelottaa, lopulta niistä on kauhuissaan. Tarjoilut jännittävät ja ihmisten viihtyminen. Tekisi jo mieli soittaa vieraille, että hei, juhlat onkin peruttu. Lastenjuhlat ovat helppoja: pöytään kelpaavat yksinkertaiset herkut, leikit ja pelit ovat samoja vuodesta toiseen, vieraat osallistuvat niihin innokkaina ja tutustuvat toisiinsa. Voi, kun vieläkin voisi juhlia lapsen lailla, unohtaa turhat paineet ja jättäytyä juhlan vietäväksi. Tänä kesänä juhlan aihe lankesi eteen kuin itsestään ja juhliminen oli yhtäkkiä kuin lastenleikkiä. Satavuotiasta Toveahan me juhlimme elokuun yhdeksäntenä niin kuin puoli Suomea. Tällä kertaa en hermoillut tarjoiluista vaan jännitin, miten vieraat heittäytyisivät juhlaan, ottaisivat kutsun ikään kuin pyyntönä leikkiin. Kukin sai tehtäväksi etsiä parhaat Tove Jansson -tekstinsä ja muistonsa ja tulla paikalle vaapukkamehu kassissaan. Kesästä tuli tehtävänannon myötä Tove-kesä. Upposin Muumeihin ja Toven muihin kirjoihin, vaelsin lapsuuteeni ja vanhempieni lukemiin kirjoihin. Hullaannuin kaikesta Janssoniin liittyvästä, rakastuin todella, kunnes loppukesästä olin jo niin ähky, etten käynyt enää katsomassa (toista kertaa) loistavaa

10 T A K U

näyttelyä vaan käännyin Ateneumin ovelta pois. Vaikka innostukseni lähti vähän käpälästä – suunnittelin jo väitöskirjaakin Toven tuotannosta – oli kirjailijan juhliminen yhdeksän naisen voimin ihana muisto. Elokuun ilta oli lempeä, lyhdyt tuikkivat puissa, jokaisella oli käsilaukussaan mieluisin Toven kirja. Kaikki olivat tehneet kesätehtävänsä, ottaneet vastaan kutsun leikkiin. Teimme yhdessä Mikä muumihahmo olet -testin, ja vanhoista ystävistä paljastui uusia asioita, uusista ystävistä vanhoja. Totesimme yhdestä suusta, että lapsemme ovat kasvaneet erilaiseen Muumi-maailmaan japanilaisten sarjojen ja kirkkaiden pahvikirjojen myötä. He tunnistavat Muumien sivuhahmotkin, heitä pelottavat vain Mörkö ja Noita. Me neljänkympin ohittaneet tunnustimme pelänneemme aikoinaan Muumeja tai sitten pidimme niitä vain outoina. Yhteistä meille oli myös se, että Muumit tassuttelivat elämäämme vasta aikuisiällä. Mutta sitten olimme kyllä ihastuneita. Lapsemme mököttivät meille: Miksi äidit pitävät muumijuhlat eivätkä lapset pääse mukaan? Muumithan on lasten juttu! Ensin heidän ärtymyksensä pisti meitä kuin Myyn puikkomainen nenä, mutta sitten vakuutimme toisillemme, miten vält-

tämätöntä oli, että saimme rauhassa muistella kaukaisia koulunpihojamme, joilla seisoimme yksinäisinä kuin Nyytit, tai kuinka pahalta Muumimammasta tuntui se Muumipapan kohtuuton komentelu. Ennen Tove-juhlia olemme juhlineet Fredrika Runebergin syntymäpäivää, ja nyt selailen täällä jo kirjallisuushistorioita löytääkseni seuraavan suurnaisen vuosipäivän, jolloin voimme polkaista juhlat pystyyn, lukea tekstejä, siemailla punssia tai vaapukkamehua ja tapailla selkäpiitä hiipivän vanhan laulun, kuten Höstvisan, sanoja. Tässä vaiheessahan juhlat on aina hyvä ajatus… Lastenjuhlissa ongitaan ja leikitään; tarjoilu on sivuosassa, tärkeily pannassa. Myös minä opin ehkä vähän jälkijunassa, että aikuistenkin juhlissa voi tehdä jotakin. Voi valita teeman tai pyytää muita lukemaan kirjan. He eivät vaikuta siitä pahastuvan. Juhliminen saa raapustamaan Tove-muistiinpanoja kesäyön hämärässä tai keskustelemaan kiihtyvin äänenpainoin miehen kanssa siitä, mitä se muumien eksistentialismi oikein olikaan, ja juuri siksi se on niin välttämätöntä ja erityisen suositeltavaa. *** Kirjoittaja on kahden lapsen äiti, nuortenkirjailija ja kustannuspäällikkö.


Antti Kasvio

Työelämä kovenee

- onko esimiehilläkin oikeus kohtuullistaa työtään?

Vaikeina taloudellisina aikoina esimiehet joutuvat vastaamaan siitä, että heidän yksikkönsä saavuttaa vaaditut tulokset. Samalla asiakkaiden on tultava palvelluiksi. Hyvän ilmapiirin ylläpitäminen ei ole helppoa varsinkaan silloin, kun organisaatiot vähentävät henkilökuntaansa ja alaiset ovat YTneuvottelujen kohteena. Tällaisten ristipaineiden keskellä esimiehet kasvattavat herkästi omia työponnistelujaan. Uhkaksi nousee kohtuuden rajojen ylittäminen ja ajautuminen kuormitustilanteeseen, jossa ei enää nauti työstään eikä ehkä hallitse aina käyttäytymistäänkään riittävästi.

  Esimiestyön paineista puhutaan nykyisin paljon, mutta millaisina asiat todellisuudessa hahmottuvat?   Tietoa löytyy kyselytutkimuksesta, joka on suoritettu osana Tekesin tukemaa dialogisen johtamisen tutkimusohjelmaa<http://www.dinno.fi>. Itse vastaan Työterveyslaitoksella työn kohtuullistamista käsittelevästä osatutkimuksesta.   Aineisto on koottu tutkimusohjelmaan osallistuneiden organisaatioiden keskuudessa, ja se painottuu julkisiin hyvinvointipalveluihin ja kolmanteen sektoriin. Vajaasta tuhannesta vastaajasta esimiehiä on runsas sata.   Noin neljä viidennestä esimiehistä koki työnsä merkitykselliseksi ja tärkeäksi ja 55 prosenttia saattoi toteuttaa itseään työssään. Vain runsas neljännes arvioi työyhteisönsä virallisten arvojen toteutuvan jokapäiväisessä työssä ja 16 prosenttia arvioi työnsä tavoitteet sopivasti mitoitetuiksi annettuihin resursseihin nähden. Ainoastaan yksi esimies sanoi kokevansa työssä alikuormitusta. Alle yhdeksän prosenttia esimiehistä arvioi voivansa vaikuttaa työnsä määrään ja sen aiheuttamiin paineisiinsa ja vajaat 16 prosenttia työtahtiinsa.   Myönteisten vastausten prosenttiosuuksien pieneneminen kertoo työhönsä sitoutuneista ja sitä arvostavista esimiehistä, jotka kuitenkin joutuvat työskentelemään paineen alla ja jotka näkevät, miten vaikea on saada asiat hoitumaan käytännössä siten kuin virallisten arvojen mukaan pitäisi.   Yksilöt voivat valita, haluavatko he pysyä mukana oravanpyörässä vai kohtuullistaa työtään esimerkiksi vähentämällä työnsä määrää tai luopumalla esimiesasemasta. Viime aikoinahan on keskusteltu, ja myös väitelty paljon niin kutsutusta downshiftaamisesta. Kyselyssämme kaikista vastaajista 13 prosenttia (esimiehistä kymmenen prosenttia) ilmoitti jo kohtuullistaneensa työtään. Kahdeksan prosenttia (esimiehistä kolme prosenttia) ilmoitti harkitsevansa downshiftaamista, 51 prosenttia (esimiehistä 59 prosenttia) kertoi asian kiinnostavan periaatteessa ja 26 prosenttia (esimie-

histä 28 prosenttia) katsoi, ettei asia koske heitä.   Kiristyvistä suorituspaineista huolimatta läheskään kaikki suomalaiset eivät siis ole oikopäätä lähdössä downshiftaamaan, vaikka kyse on jonkinasteisesta muoti-ilmiöstä. Tämä on ymmärrettävää, sillä nykyajan työelämässä pudotuksia tulee monille tahtomattakin. Ja kun kaikkialla puhutaan tarpeesta lisätä tehdyn työn määrää, työnsä vähentäjä voi kokea itsensä pinnariksi.   Tutkimuksessamme perehdyttiin lähemmin työn kohtuullistamisratkaisuihin, ja niistä saatuihin kokemuksiin kahdessa suuressa organisaatiossa. Aineistojen valossa kävi selkeästi ilmi, että erilaiset työhön liittyvien yksilöllisten järjestelyjen tarpeet, joihin liittyi myös ajoittainen tai pysyvämpi työmäärän vähentäminen, ovat nykyajan työelämässä selvästi lisääntyneet. Sellaisia toteuttaneet olivat valtaosin varsin tyytyväisiä muuttuneeseen tilanteeseensa. Työyhteisötkin saivat monesti uutta virettä, vaikka järjestelyt aiheuttivat paljon lisätyötä esimiehille.   Kehittämällä toimintakulttuureja oikeaan suuntaan ja sovittamalla eri osapuolten tarpeet mielekkäällä tavalla yhteen - mihin tarvitaan dialogista johtamista - on mahdollista edetä vaihtelevampaan ja monimuotoisempaan työelämään, josta hyötyvät niin kansalaiset, organisaatiot kuin koko yhteiskuntakin. Voidaan luoda työkaluja, joiden avulla esimiehet selviävät tarvittavista järjestelyistä paljon nykyistä helpommin. Antti Kasvio työskentelee Työterveyslaitoksella vanhempana tutkijana erityisalueena työelämän yhteiskuntatieteellinen tutkimus. Hän on julkaissut tänä vuonna kirjan Kestävä työ ja hyvä elämä (Gaudeamus<http://www.akava. fi/akavalainen/mielipiteet/luettua/ nelja_nakokulmaa_kestavaan_tyohon_ja_hyvaan_elamaan>). Hän on myös kirjoittanut Susanna Lundellin kanssa työn kohtuullistamista käsittelevän kirjan, joka on tarkoitus saada ulos TTL:n julkaisuna vuoden 2014 lopulla.

T A K U 11


Petri Pietiläinen

Singaporen kaupunkivaltion kirjastopuhdistukset hätkähdyttivät keväällä. Kirjastoista vastuussa oleva National Library Board (NLB) päätti poistaa ja tuhota kolme lastenkirjaa kaikista julkisista kirjastoista. Sensuuri aiheutti maailmanlaajuista keskustelua.

N

ämä kirjastoista poistetut ja hävitettäväksi keväällä 2014 määrätyt lastenkirjat olivat NLB:n mukaan singaporelaisia perhearvoja halventavia ja homoseksuaalisuutta ylistäviä. Singapore on muslimivaltio, ja homoseksuaalisuus on laissa kielletty.   Kolme poistettavaksi määrättyä kirjaa olivat Justin Richardsonin ja Peter Parnellin lastenkuvakirja And Tango Makes Three (2005), joka kertoo kahdesta yhdessä munaa hautovasta urospingviinistä. Jean Davies Okimoton ja Elaine M. Aokin 4–8-vuotiaille lukijoille suunnattu adoptiotarina The White Swan Express (2002), jossa yksi Kiinaan adoptiomatkalle lähtevistä perheistä koostuu kahdesta äidistä, toinen yksin elävästä äidistä ja kolmas monikulttuurisesta pariskunnasta. Kolmas tuhottavaksi määrätty kirja oli Robie H. Harriksen kuvakirja Who’s In My Family (2012), missä monikulttuurinen perhe menee eläintarhaan ja keskustelua käydään myös siitä, miten erilaisia perheet voivat nykymaailmassa olla. Kirjassa käsitellään myös kahden miehen avioliittoa.   Kaksi vanhempaa kirjaa olivat olleet kirjastoissa jo vuosia ilman mitään kohua. NLB:n mukaan niistä oli

12 T A K U

Kielletyt kirjat ja Singapore tullut koko ajan valituksia vanhemmilta. Lopulta NLB päätti toimia. Nämä kolme kirjaa eivät ole ainoita NLB:n kieltämiä lastenkirjoja Singaporessa mutta nyt päätös aiheutti valtaisan keskustelun sensuurista.

Aktivismia yli rajojen Kirjojen poistaminen sai aikaan kansanliikkeen kirjailijoiden ja kulttuuriväen keskuudessa. Hyvin pian yli 100 kirjailijaa Singaporesta ja ympäri maailmaa oli allekirjoittanut vetoomuksen päätöksen perumisesta. Singaporessa järjestettiin tilaisuuksia päätöstä vastaan. Perheet menivät kirjastoon ja lukivat kirjoja siellä julkisesti ääneen lapsilleen.   Useat arvovaltaiset kirjailijat irtaantuivat yhteistyöstä NLB:n kanssa, eivätkä esiintyneet Singapore Writers Festival-tilaisuuksissa tai

muissa NLB:n järjestämissä tilaisuuksissa. Jotkut arvovaltaiset hahmot kuten T. Sasitharan, Romen Bose and Robin Hemley ilmoittivat kesällä vastalauseeksi jättäytyvänsä pois Singaporen kirjallisuuspalkintoraadista.   Monet aktivistit kuten singaporelainen runoilija Alvin Pang käyttivät Facebookin mahdollisuuksia keskustelun laajentamiseksi. He muistuttivat, että esimerkiksi Hong Kongissa on ollut vastaavia yrityksiä joidenkin lastenkirjojen kieltämiseksi. Hong Kongin kirjastoviranomaiset eivät ole myöntyneet julkisen painostuksen edessä vaan ovat vedonneet UNESCON yleisten kirjastojen julistukseen. Siinä kirjastoja vaaditaan olemaan laajaalaisia kasvatuksen, kulttuurin ja tiedon lähteitä.


Tällä palstalla kirjallisuuden opiskelijoiden ainejärjestöt kertovat ajatuksiaan muun muassa koulutuspolitiikasta, työllistymisestä ja alan ajankohtaisista ilmiöistä.

Hiljaisuus, kuvataan!

  Lopulta Singaporen kulttuuriasioista vastaava ministeri Yaakob Ibrahim ilmoitti heinäkuussa, että kaksi kirjoista siirretäänkin vain aikuistenosastolle. Harriksen kuvakirja Who’s In My Family ei saanut armoa vaan se päätyi tuhottavaksi.

Kiellettyjen kirjojen viikko Singaporen erikoisten tapausten keskellä pitää muistaa, että Yhdysvalloissa vietettiin 21.–27.9. vuosittaista maanlaajuista The Banned Books week -tapahtumaa. Merkittävät kirjallisuus- ja sananvapausjärjestöt haluavat viikolla muistuttaa ihmisten oikeudesta lukea vapaasti kirjoja. Viikon aikana muistutetaan, että monet kansalaiset yrittävät edelleen aktiivisesti saada moraalittomina pitämiään kirjoja poistetuiksi julkisista kirjastoista.   Kiinnostavaa onkin, että Richardsonin ja Parnellin And Three Makes Tango -kirja on ollut julkaisunsa jälkeen Yhdysvalloissa monena vuonna eniten kiellettäväksi vaadittu kirja. Tämän tiedon saa American Library Association-sivuilta. Järjestö ylläpitää listaa kiellettäväksi vaadituista kirjoista.

Istun kyyryssä hengityssuojain kasvoilla ja puristan lehtiötä. Tuijotan intensiivisesti monitorin näyttöä, josta seuraan saman kohtauksen läpikäyntiä yhä uudestaan. Kohtausta valaisevia valoja lukuun ottamatta on pilkkopimeää. Olen tehtaassa maan alla. Meitä on monta kymmentä siellä. Ulkona on heinäkuun helteet, mutta minä palelen villapaidassani.    Tämä voisi olla omituinen uni, mutta se ei ole mitään mielikuvituksen tuotetta vaan minun kesätyöni Maailma X -nimisen elokuvan avustajana. Kaikki alkoi alkuvuodesta, kun poikaystäväni saapui suuren kukkakimpun kanssa Norjan Trondheimissa järjestetyiltä Minimalen elokuvafestivaaleilta. Hän ja Circus Uusi Maailman ohjaaja Seija Hakkarainen olivat voittaneet elokuvaideakilpailun toisen rahapalkinnon.    Kuten sanotaan, siitä se sitten lähti. Kun Maailma X alkoi syntyä, se herätti kuhinaa ja kiinnostusta. Elokuva kuvattiin toimintansa lopettaneen Kankaan paperitehtaan tyhjyyttään kaikuvissa dystooppisissa maisemissa. Monet opiskelukaverini olivat avustajia. Olen herännyt ajatukseen, että Corpuksessa alkaa olla oma elokuvatiimi. Harvalla löytyy varsinaista alan koulutusta, mutta uteliaalla mielellä pääsee pitkälle.    Syvällisempi kiinnostukseni elokuvaan syntyi pari vuotta sitten, kun kävin Jyväskylän yliopistossa järjestettäviä elokuvakursseja. Elokuvahistoriasta ja -teoriasta kiinnostus levisi käytäntöön. Pohdin miten elokuvia tehdään, miten elokuvalla kerrotaan tarinoita ja mitä minulla voisi olla annettavaa elokuvaan. Muutamaa onnekasta kohtaamista ja hullun idean möläyttämistä myöhemmin tein Oskar Revon, mainitsemani kukkakimpun kanniskelijan, kanssa lyhytelokuvan nimeltä Hiutale. Suomen käsityön museo palkitsi Hiutaleen käsityöaiheisessa lyhytelokuvakilpailussa.    Elokuvasta, olin sitten kameran edessä, takana tai yleisönä, on tullut rakas harrastus. Rentoudun yhä katsoen komedioita ja kieltäydyn pitämästä Cry-Babya parodiana (se on vaan niin ihana!). Voisi luulla, että katsomisesta menee mieli, kun pohtii, miten joku kohtaus on kuvattu tai elokuvan seuraamisen sijaan bongailee klaffivirheitä. Minusta kuitenkin tuntuu kuin olisin saanut uudet silmälasit, jotka paljastavat enemmän. Olen oppinut erilaisia elokuvan katsomistapoja ja se on lisännyt arvostustani elokuvaan viihteenä ja taiteena.    Oskarin ja minun toinen lyhytelokuva Myrskyn kesyttäjä sai ensiiltansa Jyväskylän Kirjailijatalolla järjestetyillä Puutarhataide-festivaaleilla. Mitä seuraavaksi, en vielä tiedä. Suosittelen lämpimästi välillä möläyttelemään aivan hulluja ideoita ilmoille, niin ehkä joku oikea ihminen tarttuu ajatukseen ja auttaa viemään sitä eteenpäin.si järkevintä ottaa puhelin käteen ja alkaa twiitata. Kirjoittaja Suvi Behm on Taidehistorian pääaineopiskelija, kirjallisuuden ja museologian sivuaineopiskelija Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden, museologian, taidehistorian ja taidekasvatuksen ainejärjestön Corpus ry:n puheenjohtaja

T A K U 13


Terve taiteilija! -verkkosivusto on avattu!

Ja se löytyy osoitteesta: http://www.forumartis.fi/tervetaiteilija/

Merja Isotalo

P

äätähti julkistamistilaisuudessa oli itse sivusto Helsingin Vuorikadulla Kotuksen kokous- ja seminaaritilassa. Paljon on puhuttu, tehty ja kirjoitettu taiteen, kulttuurin, terveyden ja hyvinvoinnin yhteyksistä viimeisten kohta kymmenen vuoden aikana. Taiteentekijöiden hyvinvointia on selvitetty vähemmän, mutta sitäkin on sentään useissa yhteyksissä ainakin sivuttu. Nyt tilanne on parempi ja ainakin tietoa ja vertaistukea on jatkossa luvassa enemmän.

Taiteilijan työ Ironista kyllä, Terve taiteilija! -sivuston julkistamistilaisuudessa taiteilijan työtä esitteli ja esitti kirjailija Jarkko Tontti sairastuneen kollegansa tilalla. Hän totesi, että taiteilijoiden sairastamisesta ei puhuta riittävästi, varsinkaan sairauslomakorvauksesta. Sitten tutustuimme taiteilijan työhön ja työn tuloksiin, kun Jarkko Tontti luki meille runojaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön tervehdyksen toi valtiosihteeri Kari Anttila, joka puhui laajasti taiteilijan työstä yleensä ja erityisesti valtiovallan näkökulmasta. Taiteilijan työtä käsittelevän raportin mukaan tyypillinen taiteilijan työ on epätyypillistä ja selvityksessä löydettiin 134 erityyppistä yhdistelmää. Anttila esitti kysymyksen, onko taiteilijan työlle leimallista vapaus ja autonomia vai onko kysymys pätkätyöstä ja heitteillejätöstä. Tätä ja muita kysymyksiä opetusministeriön ja Forum Artisin edustajat pohtivat yhdessä viime keväänä, ja silloin nousi esille julkisten resurssien uudelleen suuntaaminen ja mm. taiteilijan työn yksinäisyys. Taiteilijan on kuitenkin itse huolehdittava työehtojensa asettami14 T A K U

sesta, kysymys on itsekurista. Anttilan mukaan tästä syystä Terve taiteilija! -palvelulle onkin suuri tilaus. Hän totesi myös, ettei taiteilijan tarvitse osata kaikkea itse, vaan pitää verkottua ja keskittyä sitten omaan osaamiseensa. OKM:llä on neljä pilaria vuoteen 2020 suuntautuvassa strategiassaan. Kulttuurista perustaa tulisi vahvistaa, mutta kehyssäästöt ovat edessä. Anttilan mukaan pitäisi ymmärtää paremmin työllisyyden ja politiikan retoriikkaa, jotta kulttuuri- ja taidepolitiikkakin etenisi. Hän mainitsi, ettei puolueilla ole kulttuuripoliittisia ohjelmia, mutta ainakin vihreiltä, vasemmistoliitolta, ruotsalaiselta kansanpuolueelta, kristillisdemokraateilta ja perussuomalaisilta se löytyy. Ohjelma näyttää puuttuvan kokoomukselta, sosiaalidemokraateilta ja keskustalta. Valtiosihteeri Anttila listasi joitakin ajankohtaisia asioita: tekijänoikeuskysymyksissä hyvitysmaksuissa ollaan etenemässä, lainauskorvaukset ovat vaatimattomia verrattuna muihin Pohjoismaihin, Ornamon näyttelykorvausjärjestelmää on pilotoitu, Kulttuuripassi on osoittautunut hyväksi, taiteilijoiden eläkeasia ei ole edennyt kuten monen ministeriön väliset hankkeet eivät yleensäkään etene nopeasti, taiteilijan asema yrittäjänä on ongelmallinen, vos-järjestelmä ja vapaan kentät työllistyminen mietityttävät ja erilaisia taloudellisia mittareita on selvitettävä, koska sillä kielellä on päättäjien kanssa puhuttava, esimerkkeinä hän mainitsi Museoliiton selvityksen museoiden ja Pirkanmaan selvityksen tapahtumien merkityksestä. Lopuksi Anttila kehotti miettimään, miten näitä merkityksiä siirretään investointiajatteluun. Suomessa investoidaan opintoihin paljon ja taiteilijat ovat keskimääräistä koulutetumpia.

He ovat myös keskimääräistä tyytyväisempiä työhönsä – onko kysymys vapaudesta ja autonomiasta vai mistä?

Taiteilijan tueksi Pia Hounin viesti oli: "Vaikuttakaa!" Työterveyslaitoksen tutkija, teatteritaiteen tohtori Pia Houni on ollut taiteilijoiden työn ja hyvinvoinnin tutkimuksen keskeinen tekijä ja toteuttaja. Hänen ja toisen Työterveyslaitoksen tutkijan Heli Ansion toimittama Taiteilijan työ. Taiteilijan hyvinvointi taidetyön muutoksessa -julkaisu ilmestyi vuonna 2013, minkä jälkeen siitä on myös otettu toinen tarkistettu painos. Taiteilijan työ -hankkeella ja -julkaisulla on saatu tietoa käytäntöön sovellettavaksi. Taiteilijat ja taiteilijajärjestöt lähtivät mukaan aktiivisesti, olihan kysymys siitä, miten voidaan vaikuttaa taiteilijoiden hyvinvoinnin lisäämiseen ja työmahdollisuuksien kasvamiseen. Tämän prosessin jatkona syntyi Terve taiteilija! -sivusto, joka haastaa edelleen myös taiteilijat mukaan. Sivusto on tarkoitettu eläväksi alustaksi keskustelulle. Forum Artis otti jatkohaasteen vastaan, mikä sopikin sille hyvin eri taiteilijajärjestöjen kattojärjestönä. Forum Artisin puheenjohtaja Ilkka Niemeläinen totesi, että verkkosivut ovat sopiva väline keskustelulle, vaikka jokaisella on omanlaisensa tarpeet ja vastakkainasettelukaan ei ole vierasta. Lisäksi hän muistutti siitä, että taiteilija voi olla fyysisestikin sairas, sillä taiteen tekeminen kuluttaa.

Taiteilijoiden verkkosivusto Terve taiteilija! -verkkosivuston esitteli Työterveyslaitoksen tutkija Sari Käpykangas, yksi sivuston toteuttajista. Hän toivoi avoimen keskustelun lisääntymistä blogikirjoitusten ja kommentoinnin kautta. Johanna Venho pitää blogilistaa, jolle voi ilmoittautua ja Anne Tamminen päivittää sivuja. Sivustolla on myös avoin keskustelupalsta, jolle yhteisesti toivottiin monensuuntaista mielipiteenvaihtoa ja verkottumista. Sivuston toinen päätarkoitus on taiteilijoiden vertaistuen lisääminen tiedonjakamisen lisäksi. Sitä varten on Artnetwork, josta voi löytää uusia toimintatapoja vuorovaikutteisesti. Sivustoa kehitetään edelleen käyttäjien esittämään suuntaan. Lokakuussa on oma suunnittelutilaisuutensa Arttalk. Kirsi Leinola ja Esa Kylmälä ovat yhteyshenkilöt.


Terve Taiteilija! -sivuston taustaryhm채 vasemmalta oikealle: Ilkka Niemel채inen, Heli Ansio, Pia Houni, Sari K채pykangas, Anne Tamminen ja Johanna Venho.

T A K U 15


Ilkka Niemeläisen sävellysperformanssi.

Tiedä -kokonaisuus sisältää taiteilijoiden työhön ja hyvinvointiin liittyviä artikkeleita, kirjallisuutta, suoria linkkejä, raportteja ja opinnäytteitä. Taide toimii -kokonaisuus puolestaan pitää sisällään hankkeita, sekä menneitä että menossa olevia. Sivustolla on myös Löydä taiteilija -osio, joka luetteloi olemassa olevat foorumit ja listat työn löytämiseksi taiteilijoille. Voi hyvin -osiosta löytyvät työturvallisuuteen, työsuojeluun sekä työterveyshuoltoon liittyvät neuvot ja ohjeet kirjallisuusviitteineen.

Taiteilijoita, tutkijoita, verkostoitumista Julkistamistilaisuus päättyi säveltäjä Ilkka Niemeläisen performanssiesitykseen, jota ennen hän kertoi jo pitkään pohtineensa osallistavan taiteen merkitystä ja kasvua varsinkin teknologian kautta, joka antoi kenelle tahansa mahdollisuuden esimerkiksi soittaa ja säveltää vain elehtimällä laitteiden edessä. Hänen mukaansa tietotekniikalla on hyvä yhdistää eri taidemuotoja. "Tää ei ole vaikeata eikä se satu", sanoi Niemeläinen ja aloitti sävellysperformanssin. Esityksen jälkeen alkoi verkostoituminen, joka toivon mukaan synnyttää yhteistyötä taiteilijoiden terveyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi ja lisäämiseksi.

www.forumartis.fi/tervetaiteilija/ TERVETULOA Terve taiteilija! Nämä sivut on tarkoitettu taiteilijoille, alan tutkijoille ja muille taidekentän toimijoille. Sivustolle on kerätty tietoja taiteilijan työtä käsittelevistä raporteista ja tutkimuksista. Tietopankin lisäksi sivuilla käydään keskustelua, etsiydytään vertaistuen äärelle, verkostoidutaan ja kehitellään hankkeita. Voit liikkua sivustolla normaalin internetsivuston tapaan klikkaamalla kuvakkeita ja palaamalla jälleen takaisin päävalikkoon. Tässä päänäkymässä on viisi ikonia, joista pääset liikkeelle. BLOGI = vaihtuvat kirjoittajat nostavat esille ajankohtaisia ilmiöitä. Voit lyhyesti kommentoida blogeja. ARTNETWORK = itsenäinen ja vuorovaikutteinen verkosto kaikille taide- ja kulttuurialan toimijoille, josta voit etsiä neuvontaa, vertaistukea tai mentoria. TIEDÄ = sivulta avautuu tietopankki, johon päivitetään tutkittua tietoa taiteilijan työstä. TAIDE TOIMII = sivulta pääset tutustumaan taide- ja kulttuurialan hankkeisiin, voit löytää tietoa taiteen soveltavista menetelmistä tai taiteilijan omalle hankkeellesi. VOI HYVIN = sivulta löytyy tietoa työturvallisuudesta, kirjallisuusvinkkejä sekä neuvoja ja ohjeita hyvinvointiin. Tämän Terve taiteilija nettisivun sisällön ovat tehneet Heli Ansio, Pia Houni, Sari Käpykangas, Ilkka Niemeläinen, Anne Tamminen ja Johanna Venho. Sivun ulkoasusta vastaa Arco Logo Design. Sivuja ylläpitää Forum Artis ry. Päivityksestä vastaa Anne Tamminen. Sivua ovat tukeneet Työterveyslaitos, Työsuojelurahasto, Forum Artis ry ja Taiteen edistämiskeskus.

16 T A K U


Kolumni: Elena Gorschkow-Salonranta

YRITTÄJYYDEN PELKO

17.11.2014 Helsinkiin Lasipalatsin Bio Rexiin!

Olen aina ajatellut, että kaikkea muuta voisin periaatteessa tehdä työkseni, paitsi ryhtyä yrittäjäksi. Epävarmuutta, ei työaikoja, ei lomia, ei taloudellista tukea hädän hetkellä. ”Yrittämistä.” Jo suomen kielen termi kertoo siitä että kovasti yritetään mutta mitään ei tule. En usko poikkeavani kovin monesta muusta ajatuksissani. Keskivertosuomalainen nauttii turvaverkoista ja palkkatyön tuomista eduista. Samaan aikaan kuitenkin ollaan kovin kateellisia niille, joiden yrittäminen tuottaa paljon materiaalista hyvää. Sen ajatellaan aina olevan jotenkin joltain toiselta pois. Akateemisessa maailmassa ja luovilla aloilla yrittäjyys on, jos mahdollista, vielä kummeksutumpaa. Sehän tekee kutsumuksesta ja ylevistä tavoitteista jotenkin rahvaanomaista ja likaista, jos niistä yritetään saada taloudellista voittoa. Tämä näkyy myös siinä, että opintojen aikana yrittäjyydestä ei juuri puhuta ja jos puhutaan, siihen ei tosiasiallisesti kannusteta. Harmi sinänsä, sillä tulevaisuudessa oman osaamisensa myyminen tulee varmasti näyttelemään suurempaa roolia työn tekemisen tavoissa ja työelämässä. Jo nyt puhutaan ”pakkoyrittäjyydestä”, jolloin osaajan on tarjottava palvelujaan toiminimellä tai freelancerina. Siinä ei huhujen mukaan pyöri suuria rahoja vaan ainoastaan suuria riskejä. Voisimmeko kenties muuttaa ajatteluamme? En tarkoita, että kenenkään pitäisi ryhtyä yrittäjäksi vasten tahtoaan vaan sitä, että näkisimme myös yrittämisen mahdollisuudet: kasvua, haastamista, vapautta, intohimoa. Taloudellista turvaa, mielettömiä onnistumisen elämyksiä. Uusia asioita, elämäntapoja, ihmisyhteisöä. On samalla muistettava, että nykyinen palk-

Tervetuloa Tuottajapäivään

katyökään ei enää ole aina niin turvattua kuin ehkä mitä mielikuva siitä on. Osaamista voi myös yhdistää: miksi esimerkiksi taiteilijan pitäisi omata kaupallista hoksnokkaa tai ymmärrystä kirjanpidosta? Tai kielitieteilijän osata myydä käännöstaitojaan? Suunnittelijan ideoitaan? Maailma on täynnä kaupallisen alan asiantuntijoita, jotka osaavat ja haluavat myydä, mutta eivät osaa luoda riittävän hyvää liikeideaa. Ja niin laivat lipuvat toistensa ohitse yössä, puurtaen intohimottomassa palkkatyössään vaikka yhteinen seikkailukin olisi mahdollinen. Nämä asiat tulisi nostaa keskusteluun myös ammattiyhdistysliikkeessä: kuinka tukea jäsenistöä yrittäjyydessä, myös pakkoyrittäjyydessä. Liittojen yrittäjä- ja ammatinharjoittajatoimikunnat voisivat keksiä aktiivisemmin erilaisia, uusia toimintamalleja. Olisiko liitoilla esimerkiksi mahdollisuutta yrittäjän työttömyyskassan lisäksi luoda verkostoja ja ideointitreffejä, joissa eri alojen jäsenet voisivat kohdata toisiaan ja pohtia yhteistyön mahdollisuuksia yritystoiminnassa? Voitaisiinko yhteiskunnalliseen keskusteluun saada esiin pienyrittäjien tukiverkostot ja kuinka niitä voisi kehittää, jotta yhä useammalle tulisi rohkeutta hyppyyn? Sillä hyppy on juuri se, mitä niin kansantalous kuin yksilönkin talous tarvitsevat Suomessa pidemmällä aikavälillä.

Kolumnisti keskustelee säännöllisesti talousasioista Ylen Aamu-tv:n Jälkipörssi-ohjelmassa.

Kolmatta kertaa järjestettävän Tuottajapäivän ohjelma on monimuotoinen ja houkuttelee paikalle sekä ammattituottajia, alan opiskelijoita että muita tuottajuudesta, taiteesta ja kulttuurista kiinnostuneita ympäri Suomen. Tuottajapäivä tarjoaa lumoavia tarinoita, tiukkaa faktaa, verkostoja, kontakteja sekä vinkkejä että ideoita tuleviin haasteisiin. Tämän vuoden tapahtumassa käsitellään teemaa kansainvälisyys erilaisista näkökulmista. Alan tuleville tekijöille on tehty oma ohjelmaosio aamupäivään. Tuottajapäivä on tänä vuonna maksullinen, jotta voimme varmistaa tapahtuman korkean tason. Tarjoamme TAKUn jäsenille maksuttoman osallistumisen tapahtumaan sekä mahdollisuuden osallistua ohjelman lisäksi CV-neuvontaan tapahtumapäivänä (paikkoja rajoitetusti). Pääset myös vaikuttamaan päivän kulkuun: Tuottajapäivän sivuilla voit käydä ehdottamassa puhujaa tai kertoa oman suosikkisi Vuoden Tuottaja ja Vuoden Tuotanto –palkinnon saajaksi. Ohjelma – ilmoittautuminen – hinnat www.tuottajapaiva.fi Tapahtuman järjestää Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry yhteistyössä Lasipalatsin Mediakeskus Oy:n kanssa. FB Twitter

T A K U 17


Te k s t i j a k u v a t : R a i s a N i e m i

L eivästä tuli

sirkushuvia

n

Ruokaohjeet ja ravintola-arvostelut ovat nykyään lehtien vakiopalstoja. Pisimmälle arvostelut on vienyt Michelin, ranskalainen rengasfirma, joka alkoi julkaista matkaoppaita vuonna 1900. Oppaan saivat aluksi kaikki, jotka ostivat auton. Ensimmäiset oppaat sisälsivät tietoa missä auton voi tankata, miten rengas tai ajovalo vaihdetaan sekä missä voi syödä hyvin. Vähitellen ravintola-arvostelut valtasivat yhä enemmän tilaa, ja 1930-luvulta lähtien Michelin aloitti ravintoloiden tähtiluokituksen. Nykyään ravintoloitsijat ottavat Michelin-tähdet vakavasti, sillä tähden lisäys tai sen poistaminen voi merkitä rahassa mitattuna miljoonia euroja. Tähtiluokituksen laskeminen on johtanut keittiömestarin itsemurhaankin. Kilpailu on raakaa. Erottautumiseen tarvitaan yhä enemmän taituruutta ja kekseliäisyyttä. Yksi hullunkurisimmista on Heston Blumenthal, brittiläisen keittiön ”Pelle Peloton”, molekyyligastronomi, joka kyseenalaistaa perinteisen keittotaidon ja

18 T A K U

yhdistää tieteen ja laboratoriokokeet ruuanlaittoon. Blumenthalin lukuisten ravintoloiden lippulaiva on Lontoosta puolen tunnin junamatkan päässä Berkshiren Brayssa sijaitseva The Fat Duck, kolmen Michelin tähden ravintola.

sä. Olimme mieheni kanssa varautuneet h-hetkeen kolmella tietokoneella. 15 minuutin intensiivisen session jälkeen hihkuimme riemusta. Olimme onnistuneet saamaan pöydän elokuun 26. päivä lounasaikaan klo 13.00.

Ravintolassa on vain 42 asiakaspaikka – vähemmän kuin työntekijöitä. Sekä lounastajille että illallisvieraille tarjotaan sama 14 ruokalajin menu. Tämä ei tunnu karsivan ruokailijoita. Varauskalenteri aukeaa tasan kaksi kuukautta ennen haluttua päivämäärää. Täytyy olla nopea ja onnekas, jos haluaa pöydän. The Guardian lehden haastattelussa Blumenthal kertoi, että The Fat Duck ravintolaan tulee parhaimmillaan 30 000 pöytävaraussoittoa päiväs-

Innostusta saduista ja historiasta Blumenthal on tehnyt ruuanlaitosta paitsi tiedettä, myös satua. Hyvissä ajoin ennen varauspäivää ravintola lähetti tervetulomeilin; linkin kymmenminuuttiseen satuanimaatioon. Hengästyttävä värien ja liikkeen pyöritys oli kuitenkin vain kalpea ennakko siitä, mitä itse ruokailu sisälsi.

Liisa ihmemaassa -sadusta tuttu Herttakuningatar pääsi ruokalistalle muutaman millin paksuisena vadelmapiirakkana.


Heston Blumenthal on tunnettu siitä, että hän hyödyntää resepteissään ja TV-ohjelmissaan brittiläistä historiaa ja kirjallisuuden traditioita. Hänen tavoitteenaan on luoda ruokailusta moniaistillinen kokemus. Sadut ja lapsuuden muistot olivatkin vahvasti läsnä läpi aterian. Alkuun tuodussa kyselykortissa asiakkaita pyydettiin jakamaan omia lapsuuden ruokamuistojaan. Suomalaiset tilliliha ja vispipuuro jäivät tällä kertaa kirjaamatta The Fat Duckin tutkimusaineistoon. Menu sisälsi toistakymmentä pientä annosta, lisänä keittiön tervehdys, henkäyksenohut punajuuripitsimacaroni piparjuuricréme täytteellä. Ihana! Alkudrinkin sai valita kolmesta vaihtoehdosta; gin/tonic, vodka/lime/vihreätee tai greippi/tequila. Juomaa ei tietenkään tarjoiltu lasista vaan sulassa typessä pyöräytettynä valkuaisvaahtopallona. Ulkoa kylmä ja sisältä pehmeä.

Tuoksuja, ääniä ja retkiä Omaperäisimmillään Blumenthal oli ruokalajeissa, jotka tarjosivat iloa

kaikille aisteille. Sound of the Sea -annokseen kuului simpukan sisältä ulosvedettävät kuulokkeet, joista sai kuunnella meren kohinaa, samalla kun maisteli hiekkarannalle pärskähtänyttä merenvaahtoa. Kaikki annoksessa oli syötävää, myös hiekka. Metsäretkelle lähdettiin puolestaan annoksessa jossa ensin kielelle asetettiin pieni filmipalanen, joka sulaessaan levitti suuhun savuisen multaista aromia samalla kun sammalmättäälle kaadettu hiilihappojääusva levitti pöytään syksyisen metsän tuoksuja. Sitten vasta päästiin maistelemaan ruokia; viiriäistä, tryffelileipäsiä, kananmaksamoussea. Yksi ruuista oli Blumenthalin kuuluisimpia annoksia, etanapuuro. Tarkoituksellisen puistattavasta nimestään huolimatta hienostunut ja herkullinen. Aterian huimimpia annoksia oli Liisa Ihmemaassa sadusta ideoitu Hullun hatuntekijän teekutsut. Kultaiset, tikittävät ”taskukellot” liotettiin kuumaan veteen, josta syntyi herkullinen vasikanliemi, joka kaadettiin teekuppiin sienimoussen päälle. Liemen lisänä nautittiin hattutarjottimelta pikkuruisia kolmioleipiä. Jälkiruuissa leikiteltiin väreillä, lämpötiloilla ja esille panolla. Hot&Iced Tea oli sananmukaisesti lasillinen teetä, jota siemaistessa toinen puoli ylähuulesta kohtasi jääteen, toinen lämpimän. Kuinka se tehtiin, en tiedä. Skotlannin kartalta sai irrottaa viidestä eri viskistä tehtyjä wine gum -karamelleja. Paperisesta karkkipussista löytyi puolestaan muun

... vatsa oli täynnä, mutta mieli vielä täydempi ihmetyksestä ja hämmästelystä ... muassa omenapiirakan makuinen toffeekarkki, jonka käärepaperikin oli syötävää. The Fat Duck on hyvä esimerkki äärimmilleen viedystä yksityiskohtien tarkkuudesta, jossa ruuan tarkoitus ei ole vain täyttää ja tuottaa makuelämyksiä, vaan tarjota hemmottelua kaikille aistille. Neljän ja puolen tunnin lounaan jälkeen vatsa oli täynnä, mutta mieli vielä täydempi ihmetyksestä ja hämmästelystä. Kyse ei ollut ruokailusta, vaan kokonaisvaltaisesta, kokemuksellisesta elämyksestä. Ruoka on ravintoa, mutta nykyään paljon muutakin; vapaa-ajan viettoa, sosiaalisuutta, mediaa ja sirkushuveja. Ruoka- ja viljelypiirit kasvattavat suosiotaan, ravintolapäivät houkuttelevat yhä suurempia joukkoja kotiravintoloitsijaksi. Maailmalla kiertää ruokahifistelijöitä, jotka säästävät kaikessa muussa, mutta ovat valmiita laittamaan huomattavia summia ravintolaelämyksiin. Tästä ilmiöstä on tehty elokuva, Foodies, joka nähtiin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin kolmatta kertaa järjestetyllä haute cuisine -sarjassa. Ruoka on vallannut elokuvankin.

T A K U 19


Merja Isotalo

Chaplin,

Charlie Chaplin

Moni Forssan Mykkäelokuvafestivaalien vierailija totesi, että Charles Charlie Chaplin oli se, joka heidät festivaaleille toi. Paljon muutakin kiinnostavaa oli viikon mittaisella festivaalilla tarjota, mutta päätähti oli 100 vuotta sitten elokuvauransa aloittanut kulkuri.

Naurattaa ja itkettää Charles Chaplinin elokuvia sanotaan yleensä komedioiksi, mutta niissä on aina enemmän ja vähemmän myös paljon surumielisyyttä ja ankeaa arkea. Siihen arkeen hän oli tutustunut jo lapsuudessaan ja nuoruudessaan vaatimattomissa oloissa synnyinkaupungissaan Lontoossa. Esiintymiskokemusta Chaplin oli 20 T A K U

saanut runsaasti Fred Karnon vaudevilleseurueessa. Seurueen kiertue Amerikassa 1910-luvulla olikin ratkaiseva Chaplinin uran kannalta. Tunnettu elokuvantekijä Mark Sennett näki nuoren näyttelijän kyvyt ja palkkasi hänet omiin elokuviinsa. Ura lähti heti vauhdilla liikkeelle. Ensimmäinen elokuva oli Making a Living eli Charlie reportterina vuoden 1914 alussa ja seuraavassa Auto

Races at Venice, Cal. nähtiin ensimmäisen kerran kulkurin hahmo. Nämä eivät jääneet vuoden ainoiksi, vaan vielä saman vuoden aikana Chaplin esiintyi Keystone-yhtiön noin 30 elokuvassa. Kulkurista tuli kuuluisa ja sen esittäjästä rikas muutamassa vuodessa. Aluksi Pikku Kulkuri oli tyypiltään varsinainen kiusankappale, ja vasta myöhemmin se muuttui nykyään pa-


remmin tunnetuksi hyväntahtoiseksi ja surumieliseksi hahmoksi. Charles Chaplin oli taitava näyttelijä ja lisäksi varsinainen akrobaatti, mikä tuli hyvin esille Forssan Mykkäelokuvafestivaaleilla esitetyssä elokuvassa Tillie´s Punctured Romance (1914). Tässä elokuvassa Kulkuri on vielä häikäilemätön onnenonkija, mutta omat haikeat hetkensä ovat nekin mukana. Elokuva oli viimeinen, jossa Chaplin ei itse ollut ohjaamassa tai käsikirjoittamassa.

A Woman of Paris Nainen Pariisista (1923) on ollut aikanaan selvä muutos Chaplinin uralla. Vielä ensimmäisessä omassa pitkässä elokuvassaan Chaplinin pojassa (1921) hän oli itse toisessa

pääosassa, vaikka myös käsikirjoitti, ohjasi ja tuotti sen. Nyt hän siirtyi pois näyttämöltä muihin tehtäviin, joita sitten olikin koko joukko: Ohjaaja Charles Chaplin, Käsikirjoittaja Charles Chaplin, Tuottaja Charles Chaplin, Säveltäjä Charles Chaplin. Kuvauksesta sentään vastasi hänen luottokuvaajansa Roland Totheroh, joka itse asiassa kuvasi kaikki hänen elokuvansa vuosina 1915-1947. Leikkaajana oli Monta Bell, useimmiten Chaplin kuitenkin leikkasi elokuvansa itse tai oli siinäkin vaiheessa aktiivisesti mukana. Nainen Pariisista -elokuvaa pidetään Chaplinin ainoa virallisena draamana ja se oli selkeästi hänelle rajojen kokeilemista. Mykkäelokuva-asiantuntija Kari Glödstaf kertoi ennen elokuvan alkua sen vastaanotosta aikanaan.

Yleisö ei lämmennyt, mutta kriitikot ylistivät sitä varauksetta. Chaplin otti kuitenkin elokuvansa pois markkinoilta 50 vuodeksi, sävelsi siihen sitten uuden musiikin ja muutti hieman muutenkin ennen kuin päästi sen uudelleen elokuvateattereihin. Pääosaa esittää Edna Purviance. Chaplin teki roolin juuri hänelle nostaakseen tämän takaisin parrasvaloihin, mutta elokuvasta tuli Purviancen viimeinen. Tosin Chaplin maksoi hänelle palkkaa aina 1950-luvun puoliväliin asti. Poikkeuksellisesti elokuvalla ei ollut Forssan Elävien Kuvien Teatterissa säestystä, koska haluttiin kuulla Chaplinin itsensä säveltämä musiikki sellaisena kuin se oli hänen uudistettuaan elokuvaansa.

T A K U 21


City Lights Forssan Mykkäelokuvafestivaalien eli Mykkisten huipennus oli Chaplinin City Lights, Kaupungin valot (1931). Muista esityksistä poiketen se esitettiin kaupungin suurimmassa salissa Feeniksissä. Muualle ei olisi mahtunutkaan 700 hengen yleisö eikä 50 hengen Sibelius-Akatemian filmiorkesteri. Esitys alkoi reilun vartin myöhässä, koska forssalaiset tulivat vasta viime hetkellä paikalle paikalliseen tapaan. Mykkisten vakituinen asiantuntija Kari Glödstaf esitteli jälleen elokuvan. Chaplin oli kokeillut äänielokuvan tekoa, mutta ei oikein ollut vakuuttunut sen merkityksestä. Hän aloitti kuitenkin Kaupunginvalojen valmistelun, mikä kesti kolme vuotta, sen sijaan kuvaukset hoituivat puolessa vuodessa. Juuri elokuvan valmistelun aikoihin Chaplinin henkilökohtainen elämä ja muu toiminta veivät aikaa elokuvatyöltä, mikä osalta venytti aikataulua. Chaplin teki elokuvansa omalla rahallaan ja oli elokuviensa suhteen perfektionisti. Kaupunginvalojen kohtaus, jossa kulkuri ja tyttö tapaavat, otettiin 300 kertaa ennen kuin se kelpasi ohjaajalle. Hän mietti myös yli vuoden, miten miljonääriä esitetään sokealle tytölle, kunnes keksi auton oven kiinni lyömisen. Kaupunginvalot tuli esityskuntoon siinä vaiheessa, kun äänielokuva oli jo lyönyt läpi. Monet uskoivat, ettei mykkäelokuva voisi enää menestyä, mutta toisin kävi. Elokuva menestyi hyvin. Se oli myös Chaplinin itsensä suosikkielokuva. Tunnelma puolipimeässä urheiluhallissa oli liikuttunut ja harras. Sibelius-Akatemian filmiorkesteri soitti upeasti Heikki Elon johdolla, Chaplinin tarkka ja herkkä Kaupunginvalot sai arvoisensa säestyksen. Komedian lisäksi Chaplin teki myös draamaa oman aikansa Amerikassa, jossa talouskurjuus kasvoi ja eriarvoisuus oli suurta. Myös maailman-

sodat vaikuttivat hänen työhönsä. Myöhempi ura oli nousua ja laskua. Nykyaika (1936) ja Diktaattori (1940) ovat kiistatta elokuvahistorian merkkiteoksia, sen sijaan viimeinen Chaplinin elokuvista Hongkongin kreivitär (1967) ei enää ole kaikkien mielestä millään tavoin suurelokuva. Charles Chaplin kuoli kymmenen vuotta viimeisimmän elokuvansa jälkeen kotonaan Sveitsissä. Hänen arkistonsa on luovutettu Bolognassa sijaitsevalle elokuva-arkisto Cineteca di Bolognalle ja hänen elokuviensa tekijänoikeudet omistaa Roy Export Company Establishment, joka toimii Chaplinin lasten perustaman Association Chaplinin alaisuudessa. Elokuvien levitysoikeus on ranskalaisella MK2-yhtiölle, joka on 2000-luvulla vastannut Chaplinin pitkien elokuvien DVD-versioiden tuottamisesta.

Elävien Kuvien Teatteri Forssa on erikoinen elokuvateatteripaikkakunta, asukkaita on reilu 17 000, mutta elokuvateattereita on kaksi eikä kumpikaan kuulu mihinkään ketjuun. Sen sijaan nähtävänä on monia Suomen ensi-iltojakin. Toinen näistä teattereista on Mykkisten päänäyttämö. Aikaisemmin osa elokuvista tuli keloina, mutta nyt useimmat ovat jo digitaalisia eikä kelojen vaihdon tuomaa vanhanaikaista tunnelmaa enää synny. Elokuvateatteri sinänsä on restauroitu entiseen asuunsa, se on vanhin toimiva elokuvateatteri Suomessa. Mykkisten perustaja ja festivaalijohtaja Ville Koivisto oli tyytyväinen 15. kerran järjestettyyn festivaaliin. Ja niin oli yleisökin. Teemana oli Chaplinin kulkurin 100-vuotisjuhla, mutta ohjelmassa oli paljon muutakin alkaen lasten ja koululaisten näytöksistä. Mukana oli myös suomalaisia Erkki Karun mykkäelokuvia. Ylimääräisiä tuoleja oli varalta noin 70 paikan Elävien Kuvien Teatterissa ja niitä myös tarvittiin. Se festivaalijohtajaa huoletti jatkonkin kannalta, ettei minkäänlaisia avustuksia tullut mistään, hake-

22 T A K U

muksista huolimatta. Osa säestävistä muusikoista tulee sitten lähes ilmaiseksi, kuitenkin muusikoita oli yhteensä noin 80 ja säestettyjä elokuvia kymmenen. Talkootyöläiset ovat välttämättömiä myös tämän kulttuuritapahtuman toteuttamiseksi. Mykkäelokuvafestivaaleja on Suomessa kaksi, joista Forssan tapahtuma on huomattavasti vanhempi. Toinen festivaali Loud Silents Festival järjestettiin Tampereella tänä vuonna toisen kerran. Sen profiili on hieman erilainen erityisesti musiikin osalta. Tarjolla on sekä avantgardea että erikoisia säestysratkaisuja. Ainakin yksi mykkäelokuva on mukana myös muiden elokuvafestivaalien ohjelmistossa, kuten Sodankylän elokuvajuhlilla. Forssan Elävien Kuvien Teatterissa on tänäkin syksynä vaikuttava ohjelmisto, varsinkin kun tarjolla on myös oopperaa ja konsertteja, mm. Carmen, Peter Grimes, Lemmenjuomaa ja Fidelio.

Lisää tietoa: Peter von Bagh: Chaplin. 2013. 495 s. Kari Glödstaf: Kirjoituksia mykkäelokuvista. 2011. 220 s. Kulttuurivihkot 3/2013. Teemana Mykkäelokuva. s. 18-43. http://www.forssasilentmovie.com/


Panu H채meenaho

T A K U 23


Katri Leppisaari

Transilvanian sydämessä Cluj-Napocassa sijaitsi 1900-luvun alussa nykyisen Romanian merkittävin elokuvatuotantokeskittymä. Vuorten reunustamassa ”Transilvanian Hollywoodissa” valmistui vuosien 1914–1916 välisenä aikana jopa 62 elokuvaa. Vaikka elokuvateollisuus on sittemmin siirtynyt muualle, on rakkaus elokuvaan jäänyt laaksokaupunkiin, jossa on vuodesta 2001 järjestetty Romanian suurinta elokuvafestivaalia Transilvania International Film Festival, lyhyemmin TIFF. Festivaalia järjestää Romanian Film Promotion yhteistyössä Association for Film and Urban Culturen kanssa.

TIFF

- festivaali kokoaa vuosittain Romanian toiseksi suurimpaan kaupunkiin persoonallisen valikoiman kansainvälistä uutta elokuvaa. Kesäkuun 2014 alussa Clujissa nähtiin yhteensä 217 elokuvaa 55 eri maasta. Kaupungin näkyvimmälle paikalle, keskusaukio Piata Uniriille oli pystytetty festivaalin suurin valkokangas. Ulkoilmanäytöksissä nähtiin muun muassa avajaiselokuva, Oscar-ehdokkaanakin huomioitu, Stephen Friersin ohjaama Philomena. Festivaalin päätti näyttävästi 2000-päiselle yleisölle esitetty Richard Linklaterin kasvutarina Boyhood. Festivaalin ylpeyksiin kuuluvat vuosien 1816–1829 välillä rakennetussa evankelis-luterilaisessa kirkossa järjestettävät livemusiikin säestämät näytökset. Tänä vuonna esitysvuorossa oli F.W. Murnaun klassikko Faust. Festivaaliohjelmassa omalla esityssarjalla oli huomioitu muun muassa tsekkiläinen elokuvahistoria, irlantilainen nyky24 T A K U

Transilvanian entinen Hollywood vaalii rakkautta elokuvaan Transilvania

international film festival 2014, Cluj-Napoca, Romania 30.5 – 8.6.2014

elokuva ja uusi saksalainen elokuva. Ohjelmaan kuului myös perinteinen unkarilaisen elokuvan päivä. Tänä vuonna muistettiin tammikuussa menehtynyttä Miklós Jancsóa esittämällä vuonna 1972 Cannesissa palkittu Még kér a nép (Punainen psalmi). Muilla kansainvälisillä festivaaleilla menestyneiden elokuvien Supernova-sarjassa esitettiin muun muassa Berliinin elokuvajuhlien kultaisen karhun voittanut Dia Yinan Bai ri yan huo (Black Coal, Thin Ice), Ritesh Batran ympäri maailmaa ihastuttanut Dabba (The Lunchbox) sekä Roman Polanskin uusin ohjaus La Vénus à la fourrure (Venus in Fur). Samassa sarjassa nähtiin myös festivaalivieraaksi kutsutun Pirjo Honkasalon ohjaama, Pirkko Saision romaaniin perustuva Betoniyö. Suomalaisen elokuvan näytös on aina tapaus Clujissa, jonka BabesBolyain yliopistossa on opetettu suomen kieltä aina 1800-luvun lopulta. Tälläkin kertaa yleisössä oli runsaasti elokuvakulttuuristamme kiinnostuneita suomen kielen opiskelijoita. Katsaus festivaalin historiaan paljastaa, että suomalainen elokuva ei kuitenkaan ole festivaalin vakiovieras: vuonna 2013 festivaaliohjelmistossa ei ollut mukana ainuttakaan maamme edustajaa. Vuonna 2012 festivaaleilla nähtiin Mika Kaurismäen

Veljekset ja Timo Vuorensolan Iron Sky. Vuonna 2010 puolestaan festivaaleilla nähtiin Klaus Härön Postia pappi Jaakobille ja Mika Kaurismäen Haarautuvan rakkauden talo. Uusille elokuvantekijöille suunnatussa kilpasarjassa nähtiin 12 elokuvaa. Parhaan elokuvan Transilvania-palkinnon tuomaristo myönsi espanjalaisohjaaja Sodrigo Sorogoyen öisestä kohtaamisesta ja sen seurauksista kertovalle elokuvalle Stockholm, joka oli tänä syksynä mukana myös Espoo cinén ohjelmistossa. Parhaasta ohjauksesta puolestaan palkittiin puolalaisen Tomasz Wasilewskin ohjaama kahden nuoren miehen rakkaustarinan kuvittanut Plynace wiezowce (Floating skycrapers). Suomessa elokuva ehti vierailla niin ikään Espoo cinéssä syksyllä 2013. Sarjan erikoisuuksiin kuului muun muassa iranilaisohjaaja Shahram Mokrin yhdellä otolla kuvattu kauhukertomus Mahi va gorbeh (Fish & Cat), jonka spiraalimaiseen kerrontaan ohjaaja myönsi saaneensa vaikutteita Gus Van Santin Elephantista. Festivaalin mainosjulisteissa komeilivat tänä vuonna kaksi Transilvanian historian mahtimiestä: romanilaisen turismin kärkihahmon, Draculan, esikuva seivästäjä Vlad Tepes sekä unkarilainen valloittaja-


kuningas Matthias Corvinus. 3D-lasein sonnustautunut Tepes osoittaa, kuinka festivaalijärjestäjät osaavat tunnistaa Romaniaan kohdistuvat stereotyypit ja nauraa niille. Draculan keksittyä historiaa enemmän Romaniasta ja sen kansasta kertovat maassa tehdyt elokuvat. Paikallinen elokuva onkin festivaalin kiinnostavinta antia. Maassa tehdään pienellä budjetilla taiteellisesti korkeatasoista elokuvaa. Minimalistiseen ilmaisuun luottavan Romanian uuden aallon elokuva on viimeisen kymmenen vuoden aikana menestynyt myös kansainvälisillä festivaaleilla. Suomeen levitykseen ovat lähivuosina romanialaisen nykyelokuvan tunnetuimman tekijän Cristian Mungiun palkitut 4 luni, 3 saptamâni si 2 zile (4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää) ja Dupa dealuri (Yli vuorten). Muutoin romanialaisen elokuvan näkyvyys meillä pohjolassa on festivaaliohjelmistojen varassa. Romanialaiseen lyhytelokuvaan keskittyneet näytökset ovat vahvistaneet suosiotaan vuosi vuodelta. Tänä vuonna lyhytelokuville oli ensimmäistä kertaa mahdutettu lisänäytökset. Daniel Sandun sympaattinen Cai Putere (Horsepower) edustaa romanialaista itseironista huumoria parhaimmillaan. Arkisessa tarinassa koetellaan naapurien välistä sopua, kun äijäporukka raahaa moottoripyörää kerrostalon ylimpään kerrokseen. Parhaan lyhytelokuvan palkinto myönnettiin Iulia Ruginan rakkauden ja kuoleman liitosta kertovalle Sa mori de dracoste ranitalle (Dying from A Wound of Love).

palkinto myönnettiin Corneliu Poromboiun Al doilea joc (The Second Game) -elokuvalle. TIFF on kulttuurivaltti Cluj-Napocalle, joka on mukana kisaamassa vuoden 2021 eurooppalaisen kulttuuripääkaupungin tittelistä. Festivaalitunnelmaa varjosti kuitenkin Romanian elokuva-aktiivien huoli maan elokuvalevityksen tulevaisuudesta. Kommunistisen diktatuurin kaatumisen (1989) jälkeen Romaniassa on suljettu jopa 400 pientä elokuvateatteria. Yksitysomistettujen multipleksien kapeuttamaa elokuvatarjontaa pelkäävät elokuvan ystävät ovat käynnistäneet Save the Big Screen -hankkeen, jonka tavoitteena on nykyaikaistaa pienten teattereiden tekniikkaa, parantaa art house -elokuvan näkyvyyttä ja sekä vauhdittaa romanialaisen elokuvan vientiä. Osa hanketta oli TIFF:n ohjelmistossa nähty Cinéma mon amour -sarja, jossa nähtiin samanniminen pienten elokuvateattereiden lohduttomasta nykytilasta kertova dokumenttielokuva. Osana Save the Big Screen -hanketta kootaan rahaa paikallisen elokuvavaraston pelastamiseksi. Tällä hetkellä näky elokuvavarastolla on lohduton: kasoittain suljetuista elokuvateattereista siivottua filmiä on hylätty ränsistyneeseen betonirakennukseen, jossa on käyty niin nukkumassa, juhlimassa kuin tarpeillakin. Clujin elokuvaharrastajien haaveena on siivota vanha filmivarasto ja kunnostaa se koko perheen kulttuurikohteeksi, jonne perustettaisiin Transilvanian elokuvamenneisyyteen keskittynyt museo.

TIFF:n romanialaiseen elokuvaan keskittyneen päivän helmi oli Tudor Cristian Jurgiun esikoiselokuva Câinele japonez (Japanese dog). Elokuva kertoo hienovaraisesti tunnelmoivan tarinan tulvatuhojen jäljiltä toipuvassa pikkukylässä elävästä leskimiehestä, jonka poika saapuu japanilaisen vaimonsa ja pienen poikansa kanssa vierailulle kotikylään. Jurgiun elokuva on sittemmin valittu Romanian vuoden 2015 ulkomaisen elokuvan Oscar-ehdokkaaksi. Vanhan konkarin Nae Caranfilin Closer to the Moon puolestaan edusti tuotannollisesti mahtipontisempaa romanialaista nykyelokuvaa. Englanniksi näytelty kansainvälinen tuotanto on tositapahtumiin perustuva kertomus propagandaelokuvan näyttelijöiksi päätyvistä pankkiryöstöön syyllistyneistä kommunistiaktiiveista. Parhaan romanialaisen elokuvan T A K U 25


Reetta Sahlman

Nautitaan tähtitaivaan alla Berliinissä rakastetaan elokuvia. Kaupungissa järjestetään ympäri vuoden erilaisia elokuvafestivaaleja, mukaan lukien muun muassa maailmankuulu ja julkisuuden henkilöitä paikalle houkutteleva Berlinale ja pienemmän budjetin Queer Film Festival, jonka elokuvat käsittelevät enimmäkseen seksuaalivähemmistöihin liittyviä aiheita. Elokuviin pääsee luonnollisesti myös festivaalien ulkopuolellakin. Perinteisten teattereiden lisäksi Berliinissä on kesäisin hyvin suosittua katsoa elokuvansa ulkona, sään niin salliessa. Monet paikalliset kerääntyvätkin viettämään iltaa popcornien 26 T A K U

kera kaupungin lukuisiin ulkoilmaelokuvateattereihin.   Friedrichshainin kaupunginosassa sijaitsevassa puistossa, Volksparkissa elokuvia katsellaan nurmikolla tai pöydän ääressä. Vieraat voivat tuoda mukaan omat eväät.   Samalla alueella sijaitsee Inseliksi nimetty ulkoilmateatteri, joka pyörittää filmejä maanantaisin, torstaisin ja sunnuntaisin. Elokuvaelämyksiä yhdistetään toisinaan Cassiopeia -yökerhon kesäpuutarhassa järjestettäviin konsertteihin ja bileisiin. Paikan päältä saa lainaksi huovan viileän sään yllättäessä.   Berliinin vanhin open air –teatteri löytyy Kreuzbergista, Mariannenplatzin läheltä. Paikka on auki joka päivä. Elokuvatarjonta vaihtelee klassikoista uutuuksiin ja taide-elokuvista suuren yleisön suosikkeihin. Elokuvat esitetään alku-

peräiskielellä, saksankielisillä teksteillä.   Kreuzbergin kaupunginosan vieressä sijaitsevassa Neuköllnissä ulkoilmateatteri on pystytetty Hasenheiden puistoon. Kultti- ja hittielokuvia voi katsella penkiltään huonon kelin sattuessa myös sateenvarjon alta, jotka elokuvateatteri lupaa tarjota vierailleen. Paikan päältä saa myös ostaa juotavaa ja pientä purtavaa.   Yksi suurimmista ulkoilmateattereista on Weddingin kaupunginosassa sijaitseva Freiluftkino Rehberge, joka mahduttaa jopa 1500 ihmistä kerralla. Elokuvia näytetään keskiviikosta sunnuntaihin. Genret vaihtelevat piirretyistä saksalaisiin elokuviin ja suurempiin Hollywood -tuotantoihin.   Mitten Weinbergsparkin elokuvateatteri taas löytyy ruusutarhan keskeltä. Kävijöille on varattu penkkejä ja tuoleja, joten kokemukseen voi helposti yhdistää piknikin. Elokuvien lisäksi paikalla järjestetään muutakin ohjelmaa. Vanhanaikainen puutarha on yhdistetty moderniin ympäristöön. Erityisen tunnelmallinen paikka on iltavalaistuksessa. Elokuvia näytetään kesätiistaisin säävarauksella. Lipulle ei ole määrätty hintaa, vaan kävijää kehotetaan jättämään järjestäjille lahjoitus, jonka suuruuden voi päättää omantuntonsa ja varallisuutensa perusteella.   Yhden erikoisimmista elokuvakokemuksista tarjoaa Nomaden Kino, josta kieliä osaavat saattavat pystyä päättelemään, että katselupaikka vaihtuu jatkuvasti. Elokuvia näytetään ympäri Berliiniä 35 mm:n filmiltä eli ns. kinofilmiltä ja luonnollisesti siihen sopivan teknologian avulla. Elokuvia on katseltu muun muassa tyhjässä uima-altaassa, niityllä, paikallisessa yökerhossa ja hylätyssä tehtaassa. Katselupaikan löytääkseen joutuu siis tekemään hieman taustatyötä, mutta maksaa vaivan: kokemus on ainoa laatuaan.   Berliinin ulkosuomalainen Kalle tutustui elokuvien katseluun raittiissa ilmassa ensimmäistä kertaa viime kesänä käydessään ulkona uuden tuttavuuden kanssa, kun treffikumppani ehdotti elokuvan katselua Kreuzbergin ulkoilmateatterissa. Kalle totesi paikan viihtyisäksi ja varsin sopivaksi ensimmäiselle tapaamiselle. Ennen elokuvan alkua oli hyvin aikaa jutustella ja tutustua sekä nauttia lasi viiniä. Miljöö sai romanttisen säväyksen ympärillä kiertelevästä ukkosmyrskystä ja pariskunta välttyi kastumasta, koska paikka elokuvan katseluun löytyi puun alta. Kenelle Berliinin suomalainen suosittelisi kokemusta? ”Ihmisille, jotka pitävät elokuvista ja ulkoilmasta”, hän virnistää. ”Ideana ei ole vain elokuvan katsominen teatterissa, joka takaa laadukkaan äänen ja kuvan, vaan nauttia kesästä ja elokuvakokemuksesta luonnon äänien kera.”


Te k s t i : S a k a r i a s S o k k a

Kulttuuri, kehitys ja kestävyys Kansainvälinen kulttuuripolitiikan konferenssi ICCPR (International Conference on Cultural Policy Research) järjestetään joka toinen vuosi. Tänä vuonna konferenssi pidettiin Saksassa Hildesheimissa 9.-12.9. Järjestelyistä vastasi Hildesheimin yliopistossa toimiva kulttuuripolitiikan yksikkö.

mä kehityspotentiaali keskeisimpiä syitä kulttuuripolitiikan synnylle eri maissa. Ajan kuluessa tämä yhteys on paikka paikoin vain jäänyt rajattuihin teemoihin keskittyvien toimintojen varjoon. ICCPR2014 konferenssissa Hildesheimissa yhteys tuotiin esiin monella tasolla, olipa kyse sitten taidekasvatuksesta, kansainvälisistä suhteista tai taide- ja kulttuurisisältöihin osallistumisesta.

– Kulttuuripolitiikka voi olla yhteiskuntapolitiikkaa ja sen tutkimus Saksassa käsittelee mm. kulttuurin demokratisointia, taiteilijoiden sosiaalista ja taloudellista asemaa sekä taiteen ja koulutuksen välisiä suhteita, totesi professori Wolfgang Scheinder konferenssin avaussanoissaan.

Isäntäorganisaation kulttuurin ja kehityksen välisiä suhteita koskevat yhteydet ja painotukset tulivat selvästi esiin Pohjois-Afrikasta ja arabimaista tulleen suurehkon delegaation myötä. Arvokasta oppia myös suomalaisille tarjoaa se, kuinka kulttuurin ja kulttuuripolitiikan merkitys korostuu siellä, missä kulttuurisisältöjä tukeva infrastruktuuri on lähes olematonta ja kulttuurikeskusteluihin osallistuvalla kansalaisyhteiskunnalla kovin vähän tilaa.

Saksalaisten tutkimusaiheet ovat teemoiltaan varsin samoja kuin Suomessakin. Tuttuja teemoja ovat myös kulttuuri-infrastruktuuri ja kulttuurihallinto tutkimuksen kohteina. Lisäksi saksalaisten painottaman kansalaisyhteiskunnan merkitys kulttuuripolitiikan tutkimuksessa on olennaista myös Suomessa. Saksalaisille leimallista on sen sijaan paikallisen monitasoisen poliittisen järjestelmän tutkiminen, jossa kunnat ja liittovaltiot vastaavat kulttuuripolitiikasta.

Kulttuuri tukee kehitystä Hildesheimissa sijaitsee UNESCO:n oppituoli, joka keskittyy kulttuuripolitiikkaan ja taiteisiin kehityksen keinoina. Oppituolin tiimoilta tehdään paljon yhteistyötä Afrikan suuntaan. Tämä heijastui osittain myös konferenssin ohjelmaan ja osallistujapohjaan. Pohjimmiltaan kulttuuripolitiikan ja kehityksen yhteys selittää paljon koko kulttuuripolitiikan oikeutuksesta, onhan kulttuurin sisältä-

Marokkolainen aktivisti Basma El Husseiny kertoi puheessaan, kuinka termi ”kulttuuripolitiikka” on nykyään laajalti käytössä arabimaissa, vaikka niillä ei käytännössä ole tällä hetkellä virallista kulttuuripolitiikkaa ja aihepiirin tutkijatkin ovat harvassa. El Hussein oli mukana vuonna 2009 tekemässä arabimaiden kulttuuripolitiikan tilaa koskevaa kartoitusta. Vuonna 2010 hän oli järjestämässä alueellista kulttuuripolitiikan konferenssia Beirutissa, ja osallistui pienten taiteilijaryhmien ja tutkijoiden kannustamiseen kulttuuripolitiikan parantamiseksi. Tämän ei odotettu olevan helppoa, mutta silti kannattavan ja johtavan muutamissa vuosissa positiivisiin tuloksiin. Vuonna 2011 kaikki kuitenkin muuttui arabimaissa levinneiden kansannousujen myötä.

nen kanssakäyminen kokemusten ja ideoiden välittämiseksi, El Hussein totesi. Pohjimmainen tavoite on kulttuuri-ilmaisun mahdollisuuksien parantamisessa, kulttuurisektorin toimijoiden tukemisessa ja kulttuurin kehityksen mahdollistavien rakenteiden vahvistamisessa.

Osallistuminen kiinnostaa Kulttuurin yhteys paitsi kehitykseen (development), myös kestävyyteen (sustainability) tuotiin esiin monissa esityksissä. Useat tutkijat peräsivät lisää empiirisiä tutkimuksia, joiden kautta saataisiin syvällisempi käsitys siitä, ketkä todella osallistuvat olemassa olevien käytäntöjen tuottamiin sisältöihin ja millaisia pitkäkestoisia vaikutuksia kulttuuriin osallistumisella on. Osallistumiseen liittyy tietysti myös valta. Tiukimmissa tulkinnoissa todettiin, että pitäisi lakata kysymästä kuinka kulttuuria käytetään ja keskittyä sen sijaan siihen, kuinka yhteisöt ovat kyenneet ylläpitämään kulttuurisisältöjä huolimatta siitä, että monet laitokset ja kulttuuria tukevat elimet ovat unohtaneet heidät, kuten skotlantilainen David Stevenson totesi. Kyse on lopulta siitä, millaisin keinoin ja kuinka avoimelta pohjalta kulttuurille annetaan tilaa koko yhteiskunnan kehityksessä.

Konferenssin nettisivut: http://iccpr2014.de/

Toivoa ei silti ole menetetty: olemme perustaneet vuonna 2011 arabialaisen kulttuuripolitiikan ryhmän (Arab Cultural Policy Group), jonka tavoitteena on mahdollistaa eri maiden kansallisten ryhmien väliT A K U 27


28 T A K U


Mia Hovi

The heart of the humanity

H

ow far do you have to travel to be out of your comfort zone? How many people do you have to meet to realize that in the end we are all the same? And does there really exist an intersection point in life? Like a cliff where we see our possibilities, a place where we are tempted to jump with the wings of curiosity, at the same time knowing that after the jump we won’t be the same anymore? Do we have enough courage to trust the unknown? Well, we are all different. We use our wings in different places in different ways. Some people want to see the stunning sunsets next to the Oceans, some explore the wilderness to see the rugged nature at its best, some spread out their wings to the cities, some to the fields of the countryside. I found my cliff from Bolivia, from the mountain tops of the Andes. I am a young Finnish woman doing my master´s degree in Intercultural Encounters at the University of Helsinki. In September 2013 I traveled for the second time to colorful Bolivia where native groups are vivid and the old cultural heritage remains a strong part of the everyday life. For me this journey meant the opportunity to collect material for my master´s thesis but at the same time it was a jump to the unknown. Research about violence against little children in a small Aymara village where people speak their own Aymara language wasn’t really customary act to do. The Aymaras are one of the native groups of Bolivia. To conduct my research I moved for three weeks to live among the villagers in the mountains about 4500m above the sea level. Before settling down I needed to ask the elders of the village for a final approval for my stay. After the permission from the chief I was welcomed among the other villagers as well. Three weeks is a short time for fieldwork especially when the topic is this sensitive. During my stay I interviewed the locals and taught children in the school. My educational background in Early Childhood Education and as a

kindergarten teacher it was natural choice to work with the local children. My previous education was also one of the reasons why I took children as the topic of my research. For the villagers it was very important that my work was concrete. Hands-on work was a smooth way to build connections with the villagers. For the school project I was helping to build a little prop house and in the local dining room I helped with the dishes same time learning about the local foods. In the village the air was thin and chilly and when I took a deep breath I could smell the change. I understood that it is not possible to dive deep into a totally different culture and come back to the surface as it never happened. Life in the village was simple and the customs and beliefs were different in comparison to the city life in La Paz where life was more modern and hectic. The weather changed fast and the work was done according to the rising of the sun, clouds and winds. Faith of spirits played a big role in peoples’ lives. In the dinner table people often discussed how they heard spirits moving in their yard, knocking their door or elbow. During the time of my fieldwork the Aymaras had one of their biggest annual celebrations – the day of the Saints (Día de los muertos). For Aymaras this meant four days of celebration with music and sacrifices to their ancestors. The atmosphere in the village was exited but also timid at the same time. In the middle of these new customs I was happy to see how the bridges of friendship were built through mutual interest. In the village I shared the room with my interpreter, who is my age. Me and my interpreter had many things in common, we are both university students, neither one of us has a family of our own yet, and we are both wondering what future will store for us. During the three weeks we became good friends and shared the life together. We were both amazed how life goes. Who would have thought 26 years ago that we would meet. And there we were sharing same thoughts of life. How beautifully time and people can be woven together.

Bolivia has taught me a lot during the five months I have been able to live there. Bolivian culture is stunning with plenty of colors. As the colors are various so are the meanings and reasons behind human actions. In the Finland society works according to an unbending social system. In Bolivia, however life is more flexible and there is always the possibility for plan b. Bolivia has opened my eyes for different colors. I have seen so much love and caring but also violence and hopelessness. In the middle of these contrary aspects of life I have been thinking, what keeps us going? Is there really a treasure at the end of the rainbow, a goal which reminds us to look forward although it might feel like we are standing in the ruins of our lives. Instead of answering I only have a wary wish that life could hold on to us in the times of anguish. Maybe the risings winds should be seen as new opportunities, as chances for something better. And here I am wondering again, do we have courage to spread our wings for life in all its colors? During my journey I understood that spreading your wings is not only easy, but also quite scary. On the mountain top you can’t really know if the landing is going to succeed. My landing to the village was successful. Now, thinking back and evaluating all that I have experienced, I find that the beauty in jumping to the unknown lies in the fact that you can’t really know. It means you have to give life a chance to show you something totally new and, in return, life gives you possibilities to learn things you would have never even thought of. It is fascinating to think that if people were puzzles, could there be one piece which has the same shape in each and every one of us - the heart of the humanity. T A K U 29


JÄSENSIVUT Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erko Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki Toimisto on avoinna 9.00-15.00 Palvelunumero (09) 7206 4343 faksi (09) 272 1212

TYÖTTÖMYYSKASSA

Puhelinpalveluaika on maanantaista torstaihin klo 12.00-15.00 Sähköposti:erityiskoulutettujen.tk@erko.fi Kassan henkilökunta pyrkii vastaamaan sähköpostikyselyihin seitsemän päivän sisällä viestin saapumisesta kassaan. Info-puhelin: Info-puhelimesta 0600 944 94 etuuden hakija saa tiedon viimeisimmästä maksupäivästä 24 tuntia vuorokaudessa. Puhelun hinta on pvm + 0,37 euroa minuutissa.

Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa AYT Ratavartijankatu 2 B, 00520 HELSINKI maksuton palvelunumero 0800 9 0888 ma-to klo 9-16, pe klo 9-13 puhelin 09 2535 3100 sposti asiakaspalvelu@ayt.fi

INFOA Päivitä jäsentietosi

Ovatko jäsentietosi muuttuneet? Ilmoitathan näistä muutoksista meille: l osoitteen- ja nimenmuutos l työnantajatiedot l valmistumispäivä l sähköpostiosoitteen muutos l äitiys-, isyys- tai hoitovapaa l apurahatyöskentely l työttömyys, lomautus tai vuorotteluvapaa l siirtyminen ammatinharjoittajaksi/ yrittäjäksi Tiedot on helpointa ilmoittaa sähköisesti jäsensivuilla: www.akavanerityisalat. fi -> Jäsenkirjautuminen tai taku@taku.fi Viitenumerot hukassa? Tilaa uudet jäsensivujen kautta www.akavanerityisalat.fi -> Jäsenkirjautuminen

Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki Puh. 0201 235 340 fax (09) 147 242

Sähköposti: etunimi.sukunimi@akavanerityisalat.fi Julkisen sektorin työsuhdeneuvonta puh. 0201 235 380
 Yksityisen sektorin työsuhdeneuvonta puh. 0201 235 350 Puhelun hinta 0201-numeroihin: kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min l Jäsensihteerit Puh. 0201 235 370 Puhelinaika: klo 9 – 14 jasenpalvelut@akavanerityisalat.fi l Lakimiesten palvelujen puhelinaika klo 9 – 14

l Yksityis- ja järjestösektorin työsuhdeneuvonta Eskola, Kari, työmarkkinalakimies Yksityissektorin sekä yliopisto- ja amk-sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta sekä työsuhdeneuvonta (ti-ke). Yhteiskunnallinen edunvalvonta. Puhelin 0201 235 367, 040 590 5693 Leppänen Juho-Heikki, lakimies Yksityissektorin työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 365, 040 582 5052 Haapasalo Toni, lakimies Yksityissektorin työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 365 Torvela, Tuire, lakimies Yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta Ammatinharjoittajia ja yrittäjiä koskevat tehtävät Perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta Puhelin 0201 235 356 l Kuntasektorin työsuhdeneuvonta Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354 Zibellini Anna, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353 l Valtiosektorin työsuhdeneuvonta Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354 Zibellini Anna, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353 l Korkeakoulusektorin työsuhdeneuvonta Eskola Kari, työmarkkinalakimies Yksityissektorin sekä yliopisto- ja amk-sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta sekä työsuhdeneuvonta (ti-ke) Yhteiskunnallinen edunvalvonta Puhelin 0201 235 367, 040 590 5693 Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354 Zibellini Anna, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353 l Kirkon sektorin työsuhdeneuvonta Juntunen Kalevi, asiamies Valtio- ja seurakuntasektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta Puhelin 0201 235 351


TAKUN HALLITUKSEN JÄSENTEN Y H T E Y S T I E D O T 2 014 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry l Snellmaninkatu 19-21 E 15, 00170 Helsinki l puh. 0440 664 800 l s-posti taku@taku.fi

Hallituksen puheenjohtaja Mari Lankinen Tuottaja Jyväskylän kesä Snellmaninkatu 19-21 E 15 00170 Helsinki 050 5363 231 mari.lankinen@taku.fi Hallituksen varapUHEENJOHTAJA Ville Niutanen Tuottaja 040 841 2066 ville.niutanen@pp.inet.fi Hallituksen jäsenet Varsinaiset jäsenet Juha Isotalo Koulutuspoliittinen asiantuntija Turun yliopiston ylioppilaskunta 050 531 8414 tyy-koposihteeri@utu.fi Matti Karhos Kulttuuriasiainpäällikkö Lahden kaupungin kulttuurikeskus 050 387 8792 matti.karhos@lahti.fi

Petri Katajarinne Hautomopäällikkö Luovien alojen yrityshautomo Creve 040 164 6665 petri.katajarinne@taku.fi

Varajäsenet Elise Pedersen Johtava koordinaattori Tampereen kaupunki 050 553 8673 elise.pedersen@tampere.fi

Arja Laitinen Aluepäällikkö Taiteen Edistämiskeskus 0295 330 709 arja.laitinen@minedu.fi

Pauli Rautiainen Julkisoikeuden yliopisto-opettaja Tampereen yliopisto pauli.rautiainen@uta.fi

Kirsi Lajunen Koordinaattori, Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma 0400 516 554 kirsi.lajunen@thl.fi Anna-Maria Leogrande Projektisuunnittelija Työelämäosallisuuden hyvät käytännöt Euroopassa -hanke, THL 040 757 8696 anna-maria.leogrande@helsinki.fi Anna Vesén Kulttuurituottaja Riihimäen kaupunki 040 822 6660 anna.vesen@riihimaki.fi

Riikka Wallin Kulttuurituottaja ammatinharjoittaja riikka.wallin@gmail.com Opiskelija-asioiden asiantuntija Susanna Koskimaa Kirjallisuuden opiskelija Tampereen yliopisto susanna.koskimaa@uta.fi Toiminnanjohtaja Kirsi Herala 040 511 1200 kirsi.herala@taku.fi Järjestö- ja kehitysvastaava Riina Virkkunen 0440 664 800 riina.virkkunen@taku.fi Opiskelija-asiamies Vilja Byström puh. 040 561 8967 vilja.bystrom@taku.fi


KIRJALLINEN ILTA

ILMOITTA UDU MUK AAN

Akavan Erityisalojen jäsenille

Tiistaina 18. marraskuuta klo 17.00 — 20.00, Korkeavuorenkatu 37, 00130 Helsinki Yhteistyössä Tammen ja WSOY:n kanssa

© Jeppe Tuomainen

© Veikko Somerpuro

ILLAN HUIPPUKIRJAILIJAVIERAAT OVAT: Tove Jansson elämäkerran kirjoittaja Tuula Karjalainen sekä Sukupuu -romaanin kirjoittaja Kati Tervo

Kati Tervo

Tuula Karjalainen

SUKUPUU

TOVE JANSSON Tee työtä ja rakasta

Sinulla on myös mahdollisuus ostaa Tammen ja WSOY:n uutuuskirjoja YSTÄVÄHINTAAN. Jäsenenä voit ottaa mukaasi yhden ystävän. Ilmoittautuminen alkaa 1. lokakuuta osoitteessa www.akavanerityisalat.fi/kirja Huom. Paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittautuminen päättyy 12.11.2014

Tarjolla pientä syötävää ja juotavaa. LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

32 T A K U

TAKU-lehti 3/2014  

Taide- ja kulttuurialan järjestölehti

TAKU-lehti 3/2014  

Taide- ja kulttuurialan järjestölehti

Advertisement