Page 1

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry Fackorganisation för konst- och kultursektorn rf

2/2011


T ä s s ä

Puheenjohtajalta . ........................................................................

3

Luovasta taloudesta luovaan kasvuun . ........................................ Merja Isotalo

4

Agentit maailmanvalloitukseen . ................................................... Raisa Niemi

8

n u m e r o s s a

Kunnallinen kulttuuritoimi – muistojako vain? . ............................. 10 Merja Isotalo Meren lähettiläs . ......................................................................... 12 Kirsikka Rantalainen Vihaisia lintuja ja virtuaalisia musiikkiesityksiä ............................. 14 Jari Muikku Kuva: Hannele Fors, Ekkerø - sarjasta Minun mereni - Havet i mig

Osapuolista puoli-osattomiksi . .................................................... 15 Ilkka Levä Helmiä rotille . ............................................................................. 16 Sanna Posti Sjöman Eurooppalaista kirjallisuusyhteistyötä . ......................................... 18 Panu Hämeenaho Vuorovaikutusten lähteillä ............................................................ 20 Raisa Niemi Puu saa innostumaan kerta toisensa jälkeen . .............................. 22 Eine Kaikkonen Tekijänoikeudet kuuluvat myös lastenkulttuuriin . .......................... 26 Aija Amee Taiteen tason mittari on kysyntä ja sitä suomalaisella taiteella on . ................................................ 28 Esa Alanne

Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konst- och kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p. 040 5111 200, 0201 235 393 email: kirsi.herala@taku.fi. Petri Katajarinne, Anne Mari Rautiainen, Merja Isotalo, Raisa Niemi, Kirsikka Rantalainen ja Riina Virkkunen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittava toimituskunnan kanssa. Lehden kuvituksessa käytetty Ingram-kuvakirjaston kuvia. Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN 1457-7003 Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa.

2 TAKU

Osaanko tahtoa ja olla tahtomatta? .............................................. 29 Anne Mari Rautiainen Damaskos lumoaa ilman kulttuurisokkia ...................................... 30 Päivi Arvonen Kolea talo . .................................................................................. 32 Panu Hämeenaho Levyhylly .................................................................................... 33 Mari Lankinen Jäsensivut .................................................................................. 34


Puheenjohtajalta

Lottoamiseen verrattavaa toimintaa Jos poliitikkojen puheita oli uskominen eduskuntavaalien alla, niin meille taiteen ja kulttuurin ammattilaisille koittaa kissanpäivät tulevaisuudessa. Helsingin Sanomat kysyi (HS 5.4.) eduskuntaryhmien johdolta, mitkä ovat juuri valitun eduskunnan tärkeimmät kulttuuripoliittiset kysymykset. Lähes kaikki puolueet haluavat tulevaisuudessa parantaa ja turvata luovan alan toimintaedellytyksiä: taiteilijoiden sosiaali- ja eläketurvaa, tekijänoikeuksia ja lisätä taito- ja taideaineita. Mikä tärkeintä, myös luovien alojen työntekijöiden, itsensä työllistäjien ja yrittäjien toimeentuloa halutaan yksimielisesti kohentaa. Tavoitteethan ovat kuin suoraan TAKUn strategiasta. Poikkeuksena oli ainoastaan perussuomalaisten entisestä Neuvostoliitosta tai Natsi-Saksasta kopioitu kulttuuripoliittinen ohjelma, jonka jätän omaan arvoonsa.   Tätä kirjoittaessani eduskuntavaalit ovat vielä käymättä, eikä tiedetä millainen eduskunta ja hallitus Suomeen valitaan. Edellinen oikeistohallitus sai kieltämättä paljon hyvää kulttuurin saralla aikaiseksi. Se kasvatti mm. kulttuurin julkista rahoitusta sekä nosti kulttuurialat näkyvästi hallitusohjelmaan ja erilaisiin toimenpideohjelmiin. Ja mikä parasta - toteutti myös noita tavoitteita. Tahtotila on siis olemassa ja suunta on hyvä, mutta vielä on paljon tekemättä.   TAKUn tehtävänä on aktiivisesti vaikuttaa siihen, että edellä mainittuja asioita viedään eteenpäin ja että päättäjät myös ne toteuttavat. Meidän tulee olla hereillä ja kerätä herkeämättömästi erilaisia signaaleja siitä mihin suuntaan kulttuuriala on muuttumassa ja mitkä tekijät vaikuttavat tähän muutokseen. Meidän tulee osaltamme pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon tuomalla esiin asiantuntemustamme ja mielipiteitämme. Tämä edellyttää sitä, että TAKUn visio ja strategia ovat kunnossa.   Huhtikuun alussa oli TAKUn vuosikokousseminaarin aiheena "Kulttuurin ja taiteen tulevaisuus". Tämä seminaari erinomaisine alustuksineen ja workshopeineen toi arvokasta tietoa tulevan strategian suunnitteluun. Ditte Winqvist Suomen Kuntaliitosta muistutti siitä, että kulttuuri on noussut asiakirjoista ja selonteoista uusiin toimintaympäristöihin, kuten sosiaalisektorille. Tämä edellyttää meiltä taide- ja kulttuurialan ammattilaisilta aivan uudenlaista osaamista. Myös koulutukselle.   Monet raportit kertovat luovien alojen olevan voimakkaassa muutoksessa, jossa työantajien tarpeet ja työntekijöiden osaaminen ja valmiudet eivät aina kohtaa. Työntekijältä vaaditaan yhä enemmän, vanha työkokemus ei välttämättä ole enää ajantasaista tai usein etsitään moniosaajia. Myös työnteon muodot ovat muutoksessa. Yritykset eivät lisääntyvässä määrin palkkaa uutta työvoimaa, vaan käyttävät työvoimana freelancereita tai alihankintamuotoista työvoimaa. Itsensä työllistäminen

Kuva: Johannes Wiehn

onkin yhä useamman ammattilaisen arkea; itsensä työllistävällä on usein yrittäjän velvollisuudet ilman yrittäjyyteen liittyviä etuja ja oman substanssiosaamisen lisäksi on tunnettava myös yrittäjyyteen liittyviä asioita. Työpaikan saaminen työpaikkahakemuksia lähettämällä alkaa olla lottoamiseen verrattavaa toimintaa. Yhä useammin työntekijät palkataan verkostojen kautta. Tämä koskee myös usein julkiseen hakuunkin laitettavia työpaikkoja. Vaaditaan uudenlaisia työnhaku- ja itsensä työllistämisosaamista.   Näihin haasteisiin TAKU jäsentensä edunvalvojana ja etujen ajajana vastaa aktiivisesti. Vaikuttaminen on hidasta ja tulokset näkyvät usein vasta vuosien kuluttua. Uskon kuitenkin, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Tulevaisuutta voidaan myös tehdä, ei pelkästään ajelehtia muutoksen virrassa ja toivoa parasta. Petri Katajarinne

TAKU 3


Kuva: Laura Malmivaara

Merja Isotalo Luova talous on sisällöntuotantoa, kulttuuriteollisuutta, yrittäjyyttä. Käsitteiden sekamelskassa joku eksyy, toi-

Taiteilijana Suomessa

nen löytää hyvinkin paikkansa. Taiteen

Ammattitaiteilijoiden toimeentulosta vain 50 % tulee taiteen tekemisestä, kun vastaava luku esimerkiksi Tanskassa on 70 %.   – Tähän pitäisi päästä Suomessakin, mutta työurien pirstaleisuus vie aikaa, byrokratia lisääntyy jatkuvasti ja se merkitsee varsinaisen työajan vähenemistä, toteaa Tarja Cronberg.   Arvonlisäverovapaan taiteen myynnin raja on meillä 8 500 euroa, mutta se pitäisi nostaa 15 000 euroon. Valtiovarainministeriön vero-osasto on torjunut ehdotuksen vedoten EU:n alv-direktiiviin ja siihen, että muutos tarkoittaisi kaikkien asiaan liittyvien EU-sopimusten uusimista. Cronberg kuitenkin kertoo selvittäneensä esimerkiksi Tanskan mallia, jossa taideesineiden ensimyynti on arvonlisäverovapaata 40 000 euroon saakka, sitten prosentti on viisi.   –Tanskassa arvostetaan taidetta ja taiteilijoita, huomauttaa Cronberg.   Hän kertoo esimerkin myös Saksas-

itseisarvoa pidetään itsestään selvänä, mutta samaan hengenvetoon puhutaan kulttuuritaloudesta, soveltavasta taiteesta, taidelähtöisistä menetelmistä ja luovan alan yrityksistä. Missä ovat taiteilijat, luovuuden ammattilaiset? Kahden tieteenalan tohtori, aiempi työministeri Tarja Cronberg on etsinyt vastausta raportissaan Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo.

4 TAKU

Luovasta taloudesta luovaan kasvuun

ta. Siellä on ollut vuodesta 1983 lähtien sosiaaliturvarahasto vapaille taiteilijoille ja toimittajille. Varoista puolet tulee valtiolta ja toisen puolen jakavat taiteen hyödyntäjät ja taiteilijat itse.

Taiteilija työttömänä Yhdenvertaisuuden periaate tulee vastaan taiteilijoiden työttömyysturvaa pohdittaessa. Taiteellista työtä on voitava tehdä myös työttömänä ja luovuuspotentiaali pitää saada käyttöön. Työllistymisrahaa kokeiltiin 1990-luvulla ja laki antaa siihen mahdollisuuden. Tarja Cronbergin mukaan työ- ja elinkeinoministeriön työllisyysosasto kuitenkin vastustaa sitä vedoten juuri yhdenvertaisuuteen eikä halua antaa erityisasemaa taiteilijoille.   – Työllisyysraha olisi apurahan luonteinen eikä se maksaisi valtiolle sen enempää kuin nykyinen työttömyyskorvaus, mainitsee Cronberg. Taiteilijan on voitava tehdä työtään pitkäjänteisesti luodakseen uraa ja voidakseen osallistua menestyksellisesti


kansainväliseen yhteistyöhön. Se on mahdollista Ruotsissa, jossa on 10-15 vuoden apurahoja.   – Valtiovarainministeriön vero-osastolla ei ole hyvää tahtoa taiteilijoita kohtaan, napauttaa Tarja Cronberg.

Taiteilija eläkkeellä Taidemaalariliiton eläkeselvityksen mukaan taiteilijoiden työeläkkeet ovat 20-30 % suomalaisten keskimääräisistä eläkkeistä. Verottajan näkökulmasta taiteilija on pakkoyrittäjä, joka näin joutuu maksamaan yrittäjän eläkemaksuja, jotka ovat huomattavasti kalliimpia kuin Melan (Maatalousyrittäjien eläkelaitos), joka maatalousyrittäjien lisäksi vakuuttaa myös tieteen ja taiteen apurahansaajat. Cronbergin mukaan olisi parempi, että taiteilijoita verrattaisiin apurahansaajiin ja kaikki ei-työsuhteiset tulot kartuttaisivat eläkettä Melan järjestelmän mukaan.   Taiteilijoita työnnetään helposti työsuhteesta vapaiksi taiteilijoiksi, jotka joutuvat huolehtimaan itse omasta sosiaaliturvastaan. SAK:ssa vastustetaan ei-työsuhteisten siirtymistä Melan piiriin, koska pelätään, että sitten lähtevät muutkin valumaan samalle vapaan tekijän uralle, vaikka taiteilijoilla voisi Melan kautta olla edes kohtuulliset eläke-edut.   Valtionhallinnon virkamiehet vastustavat muutosta vedoten siihen, että taiteilijoiden ja yrittäjien pitää olla yhdenvertaisia.   – Yhtä hyvin taiteilijat voisivat vertautua maatalousyrittäjiin. Taide on alkutuotantoa luovassa taloudessa, muistuttaa Cronberg.

Lisää taideyleisöä Cronberg kertoo hyvän esimerkin jälleen Tanskasta. Muutama vuosi sitten Tanskassa annettiin yhteisöille ja yrityksille verohelpotuksia taidehankinnoista. Se merkitsi kulttuuriviennin lisääntymistä, vaikka vaikuttaakin hitaasti.   – Tarvitaan suuri asennemuutos, jos Suomeen halutaan luovaa taloutta. Se ei maksa muuta kuin veroporkkanoita, toteaa selvityksen tekijä.   Puolisot ovat tällä hetkellä taiteilijoiden suurin subventiolähde, joka mahdollistaa pitkäjänteisen työskentelyn. Vain pitkäjänteisellä työllä tulee kulttuuriviennistäkin mahdollista, sitä ei voi edistää pelkillä hankkeilla.

Taiteesta hyvinvointia – Taiteella on itseisarvo eikä siitä voi tehdä pelkkää hyötyjuttua, Cronberg sanoo. Taiteen tekeminen ja taidelähtöisten menetelmien käyttö eivät ole kuitenkaan vastakkain, vaan niiden pitäisi elää rinnakkain.

Rap o r tin e s it y k s e t Esitys 1 Luovan talouden käsitettä laajennetaan kattamaan koko luovan kasvun alue. Taide nähdään luovan kasvun peruspilarina, sen perustutkimuksena. Salliva ja kokeileva ilmapiiri on luovan kasvun edellytys. Taiteella on tässä ratkaiseva merkitys. Taiteilijoiden ja taiteilijajärjestöjen tulee itse olla keskustelussa aloitteellisia ja aktiivisia, ei vain torjua muiden esityksiä. Esitys 2 Työlainsäädännössä määritellään uusi ryhmä: itsensä työllistävät. Samalla uudistetaan sosiaaliturvaa ja verotusta niin, että itsensä työllistävät ovat tasa-arvoisia palkkatyötä tekevien kanssa. Heitä ei tule rinnastaa yrittäjiin. Esitys 3 Taidepolitiikan tavoitteeksi asetetaan, että vuonna 2020 taiteilijat voivat rahoittaa toimeentulonsa taiteella nykyisen 50 prosentin asemasta keskimäärin 70-prosenttisesti. Tähän päästään lisäämällä apurahojen määrää, nostamalla arvonlisäverovapaan taiteesta saadun tulon määrää ja muuttamalla vapaiden taiteilijoiden työttömyysturva työllisyysapurahaksi. Taideyleisön määrää lisätään muuttamalla yhteisöjen taideostot verovapaaksi. Esitys 4 Apurahojen määrää lisätään niin, että apurahamediaani nousee 6 000 euroon. Erityisesti palautetaan pitkäaikaiset apurahat ja lisätään näyttelykorvausapurahoja, jotka tällä hetkellä laahaavat jäljessä. Esitys 5 Arvonlisäverovapaan, taiteeseen liittyvän myyntitulon ylärajaa nostetaan 8 500 eurosta 15 000 euroon. Tämä vaikuttaa suoraan kaikkein pienituloisimpien taiteilijoiden, mm. kuvataiteilijoiden ja valokuvataiteilijoiden, toimeentuloon. Esitys 6 Taiteilijan työttömyysturva korvataan työllisyysapurahalla, jonka avulla taiteilija voi tehdä työtä myös töiden välillä. Työllisyysapurahan tarkoitus on parantaa työllistymisen edellytyksiä. Korvaus on ensivaiheessa työmarkkinatuen suuruinen ja sitä anotaan starttirahan tapaan. Työ- ja elinkeinotoimistot hallinnoivat työllisyysapurahojen myöntämistä. Selvitetään edellytykset taiteilijapalkkaan, jossa valtio korvaa taiteilijalle sen, että taiteilija asettaa työvoimansa luovan talouden käyttöön myös töiden välillä. Esitys 7 Verotukseen ja sosiaaliturvaan kehitetään taiteen tekemisen näkökulmasta toimivat tasausjärjestelmät. Toteutetaan urheilijoiden saamaa oikeutta vastaava oikeus siirtää tuloja verovapaasti tekijän tilille. Sosiaaliturvassa kehitetään taiteilijoille järjestelmä, jossa viimeisen vuoden tulojen sijaan otetaan huomioon kolmen viimeisen vuoden tulot. Esitys 8 Taiteilijoiden eläkejärjestelmää yksinkertaistetaan ja ammattitaiteilijoiden eläketurva keskitetään Maatalousyrittäjien eläkelaitokseen (Mela). Valtio korvaa tästä aiheutuvat hallintokulut. Selvitetään mahdollisuutta tulevaisuudessa toteuttaa Saksan mallin mukainen taiteilijoiden sosiaaliturvavakuutus, jossa taiteen hyödyntäjät myös osallistuvat kustannuksiin. Esitys 9 Valtion ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrää lisätään suhteessa 1990-luvun alun tasolle eli noin sataan vuodessa. Esitys 10 Yritysten ja yhteisöjen taideostoille säädetään verovapaus, joka vastaa taiteen sponsoroinnissa toteutettavaa verovapautta. Esitys 11 Julkisen rakentamisen prosenttiperiaatteen toteutumista valvotaan tehokkaammin. Suosituksen noudattamisesta palkitaan verohelpotuksin.

TAKU 5


Yhteinen kokemus on tärkeä, kun käytetään taidelähtöisiä menetelmiä, ei niinkään taide sinänsä. Syntyy yhteishenkeä, joka auttaa työpaikkakiusaamisessa, kiireessä ja yksinjäämisen tunteessa työyhteisössä. Kulttuuriseteli ei ole työhyvinvoinnin parantamisessa Cronbergin mielestä yhtä tärkeä kuin taiteen kokeminen yhteisöllisenä, minkä myös työnantaja ymmärtää.   Vanhainkodeissa, päiväkodeissa ja muissa laitoksissa saadaan taiteesta ja sen tekemisestä ei niinkään yhteisöllisyyttä, vaan virikkeellisyyttä. Cronberg toteaa, että jos tähän toimintaan laitetaan rahaa, niin toisesta päästä eli sosiaali- ja terveydenhuollosta säästetään.   Taiteilijoille hyöty tulee siitä, että taiteen arvostus kasvaa. Kutsumustaiteilijan myytti, jonka mukaan taiteilijat juovat nekin rahat, mitä tulevat eikä tarvitse tehdä mitään, muuttuu. Ihmiset näkevät taiteen merkityksen, kun ovat taiteen ja taidelähtöisten menetelmien kanssa itse tekemisissä.

Hallitusohjelmaan Tarja Cronbergin mukaan yleistavoite on saada luovan talouden edellytykset Suomessa samalle tasolle kuin muissa Pohjoismaissa. Se tarkoittaa taiteilijoiden toimeentulon parantamista, apurahojen lisäystä ja taideyleisön määrän kasvattamista. Nämä asiat tulisi ottaa seuraavan hallituksen ohjelmaan.   Taiteilijakentässä on paljon tehtävää. Yhdenvertaisuuden periaatetta ja monia muita tilanteen parantamiseen liittyviä asioita tulee miettiä niin sosiaali- ja terveysministeriössä kuin työ- ja valtiovarainministeriöissäkin.   Selvityksen tekeminen on ollut kuitenkin mukava ja kiinnostava työ.   – Jos luova talous otetaan vakavasti, on oltava ammattitaiteilijoita eikä heitä voi olla liikaa. Ei tuoteta työttömiä, vaan kohdistetaan toimia niin, että he löytävät työpaikan, sanoo Cronberg. Selvitystyön tuloksena hän itsekin ajatteli, että pitäisikö ostaa taidetta... Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo. Selvittäjä Tarja Cronbergin raportti Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:6.

6 TAKU

Kirsi Herala

RAHAT SEKÄ HENKI -seminaari Kaakkois-Suomen Taidelinkki yhdessä Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan kanssa järjesti seminaarin taiteilijoiden työllistymisestä ja toimeentulosta 9. huhtikuuta. Seminaari oli otsikoitu tyhjentävästi Rahat sekä henki. Tilaisuuden järjestelyistä ja suunnittelusta vastasi Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan kuvataiteen läänintaiteilija Sirpa Hynninen

Ohjelman aluksi taiteilijoiden toimeentuloa pohtinut selvitysmies tohtori Tarja Cronberg alusti aiheesta Luova kasvu ja taiteilijoiden toimeentulo? Sen jälkeen seminaarissa pohdittiin eri alojen yhteistyön merkitystä, managerointia sekä yrittämisen ongelmia kuvataiteilijoiden näkökulmasta. Miten seminaari mielestäsi onnistui, Sirpa Hynninen?   – Seminaari onnistui mielestäni erittäin hyvin ja tunnelma oli kaikelleen tosi mukava. Koko seminaari oli keskusteleva ja siellä esitettiin hyviä kysymyksiä. Tilaisuuteen osallistui yli 60 henkilöä, ja he totesivatkin seminaarin kuluessa, että nyt ollaan aidosti asian ytimessä. Saamani palaute on ollut pelkästään positiivista.   Tarja Cronbergin alustuksen jälkeen kuvanveistäjä Pertti Kukkonen kertoi oman tarinansa siitä, miten verkostot ovat vieneet häntä ammatissaan eteenpäin. Kyseessä oli onnistumisesta kertova, onnellinen tarina. Kukkonen on työllistynyt paljolti julkisten tilaustöiden kautta. Hänellä on vankka tuntemus teollisuudesta ja käytännön ymmärrys sen toimintamuodoista. Kukkonen on uskaltanut rohkeasti tarttua toimeen, missä taiteilijalta edellytetään erilaisia osaamisen tasoja ja jossa on ymmärrettävä sekä teollisuuden että rakentamisen maailmaa. Pertti Kukkonen on käyttä-

nyt materiaaleinaan puuta ja pronssia mutta nyt yhä enemmän betonia, jonka esteettisiä ominaisuuksia hän on kehittänyt yhteistyössä alan asiantuntijoiden kanssa ja tehnyt useita alaan liittyviä keksintöjä. Hän on myös toteuttanut useita, jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa aloitettuja taideteoksia yhteistyössä arkkitehtien kanssa.   Projektipäällikkö Kira Sjöberg kertoi Suomen Taiteilijaseuran vuonna 2010 käynnistämästä managerointihankkeesta, joka on rahoitettu nuorisotyöttömyyden torjuntaan tarkoitetuista varoista. Kohderyhmänä ovat alle 35-vuotiaat kuvataiteilijat. Hankkeen tavoitteena on auttaa nuoria kuvataiteilijoita pääsemään urallaan alkuun sekä kehittämään ansaintalogiikkaansa. Manageroinnin pyrkimyksenä on kehittää kuvataiteilijan ammatissa toimimiseen liittyvien tukitoimenpiteiden tuntemusta ja taitoja sekä kehittää ammattitaiteilijan tieto- ja taitopankki. Kolmiosaisen hankkeen pääasiallisena tiedotustapana ovat luennot ja niiden yhteydessä tarjotut managerointiklinikat. Myös 40 kuvataiteilijaa saa henkilökohtaista managerointia, joka rakentuu 3kk managerointisuhteesta. Tarkoituksena on mahdollistaa erilaisen ammattitaidon kehitys, itse menetelmä on riippumaton taiteilijan työskentelytavasta.   Taidegraafikko Pekka Hannula toi käytännön esimerkkejä seminaariväen pohdittavaksi kuvataitelijan ja yrittäjän arjesta. Hannula totesi ensimmäiseksi alan valtavasta ja nopeasta kasvusta. Hän totesi, että jo 70-luvulla hänen isänsä oli ollut Suomen Taiteilijaseuran jäsen. Silloin Taiteilijaseurassa oli ollut jäseniä runsas 400, nyt jo noin 3000. Tämä suhdeluku kertoi hänestä hyvin alan ammattilaisten määrän kasvusta. Pekka Hannula kertoi omassa alustuksessaan siitä, että taiteilijan tuotanto on aina rajallista, koska taideteoksia ei voi valmistaa tehdasmaisesti. Vuoden aikana on mahdollisuus valmistaa vain tietty määrä teoksia. Se vaikuttaa tietysti yrityksen tulonmuodostukseen, joten yritystoiminnasta ei ole helppoa tehdä kannattavaa toimintaa. Hannulan esityksessä hä-


nen urallaan on ollut kipupisteitä, solmuja ja mahdollisuuksia. Hannula toimii ammatinharjoittajana, joka tarkoittaa hänen mukaansa toimeentuloa ja venymistä, ei yritystoiminnan kasvua. Toiminta on myös herkästi haavoittuvaa, kun itse hoitaa kaiken. Usein myös rahoitus on ongelmallista. Hannula on toiminut aina työssään asiakaslähtöisesti, mutta hänen mielestään jokaisen taiteilijan on itse punnittava, lähteekö tekemään työtään asiakkaan ehdoilla. Hannula tekee tilaustyöt asiakaslähtöisesti yhteistyössä tilaajan kanssa. Tämä toiminta tuo leivän pöytään, mutta jättää tilaa vapaan taiteen tekemiselle. Hannula käyttää asiakaslähtöisestä, tilaajan tarpeista lähtevästä taiteen tekemisestä nimitystä partnerismi. Hän kuvaa prosessin kulkua siten, että yhdessä asiakkaan kanssa tehdään ideointityötä ja kehittelyä, kun taas luova prosessi toteutetaan kaikessa rauhassa omalla työhuoneella työn vaatimassa aikataulussa.   Sirpa Hynninen totesi, että seminaarin tulokset toivat esiin sen, että kuvataitelijoiden toimeentulon ongelmat ovat syvällä rakenteissa. Kaikki kehittäminen lähtee Sirpa Hynnisen mielestä arvostuksesta. Parannusta saadakseen olisi yhteiskunnassa hyväksyttävä luova työ työksi. Sirpa Hynninen korostikin tulevan hallituksen hallitusohjelman merkitystä. Olisi hienoa, että nyt kun taiteilijoiden toimeentulo-ongelmat on laajasti tunnistettu, ne saataisiin ratkaistavaksi osana hallitusohjelmaa. Nyt on vain pidettävä asiasta ääntä ja nostettava ongelmat voimakkaasti keskusteluun.

Raportti luettavissa: www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2011/Luova_kasvu_ja_taiteilijan_toimeentulo.html?lang=fi TAKU 7


Te k s t i : R a i s a N i e m i

Kuvat: Marit Hohtokari

Agentit

avuksi maailmanvalloitukseen

V

uonna 2009 aloitti toimintansa Euroopan Sosiaalirahaston tukemana Sillanrakentajat -hanke, jonka tavoitteena on helpottaa luovan alan osaajien markkinoille pääsyä esimerkiksi kouluttamalla agentteja. Sillanrakentajat on ollut menestys. Sen hakemukseen kirjattiin mm. tavoite perustaa toimintakauden aikana kymmenisen luovan alan agentuuria Suomeen. Ensimmäisen toimintavuoden aikana uusia yrityksiä syntyi 13. Toinen tavoite oli kevääseen 2011 mennessä perustaa luovan alan agenteille oma yhdistys edistämään luovan talouden manageri- ja agenttitoimintaa. Luovan alan agenttien yhdistys Agma ry starttasi jo syksyllä 2009.

Taiteilijoiden menestyksen esteenä on usein oman osaamisen myynnin ja markkinoinnin vaikeus. Maailmalla on jo pitkään toiminut varsinkin elokuva- ja musiikkialalla erilaisia manageritoimistoja ja agentuureja. Suomessa ala on uusi, varsinkin kulttuuripuolella. Ammattimaisen myynnin tarve luovalla alalla tosin on tiedostettu jo pitkään. Luovan alan osaajat voisivat tällöin keskittyä taiteelliseen toimintaansa ja jättää markkinoinin ja myynnin agentilleen - agenteista hyötyisivät niin taiteen tekijät kuin asiakkaatkin.

8 TAKU

Makea luova ala Nainen näiden saavutusten takana on Marit Hohtokari. Hohtokari teki pitkään taustatyötä agenttitoiminnan käynnistämiseen, oli vaikuttamassa luovan alan huomioimiseen hallitusohjelmassa, TEM:in ja OKM:n luovien alojen strategioihin sekä käynnisti Sillanrakentajat. Nykyään Agman pääsihteerinä toimiva Hohtokari on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran luovalla alalla. Hohtokarin setä oli legendaarinen kuvaaja ja elokuvamies Felix Forsman. Jo viisivuotiaana Marit tutustui setänsä ohjaamaan Kimara-karamellien mainosfilmin tekemiseen ja sai säkillisen, josta sai syödä joka päivä yhden makeisen. ”Silloin jo ajattelin että kylläpä luovalla alalla on makeeta” Hohtokari nauraa.   Nuorena Hohtokari oli intohimoinen kaitafilmiharrastaja. Elokuva-ala vei myöhemmin Hohtokarin ammattiinkin, ensin Suomen Filmikamariin järjestösihteeriksi ja myöhemmin oman yrityksensä kautta SATU ry:n toiminnanjohtajaksi, sekä käsikirjoittajaksi, ohjaajaksi, tuottajaksi ja myöhemmin kouluttajaksi. Hohtokarin uralla on aina kulkenut vahvasti mukana uusien palvelujen kehittäminen, tapahtumien tuottaminen, lukuisat luottamustehtävät sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen. ”Olen hyvä löytämään oikeat ihmiset oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan” Hohtokari toteaa. ”Osaan puhaltaa hengen tekijöihin”.

Substanssiosaamista ja suuret korvat Mitä hyvältä agentilta vaaditaan? Hohtokarin lista on pitkä: vankka substanssiosaaminen, tiukkuus, kyky lukea heikkojakin signaaleja ja löytää uudet markkinat, pitkäjänteisyys, sinnikkyys, hyvät myyntitaidot. Mutta tärkeitä on kuitenkin suuri sydän ja läsnäolo. ”Agentin tulee toimia kaikilla aisteilla. On oltava suurikorvainen, isonenäinen ja suurisilmäinen ”.   Mitä agentti sitten tekee? Agentit tarjoavat omaa osaamistaan sekä päämiehille että asiakkaille. He toimivat siltana taiteilijan ja maksavan asiakkaan välillä. Nykytanssin agentti Satu Tujunen haluaa erottaa toisistaan tuotantopalvelun, manageripalvelun sekä agenttipalvelun, joka tanssin alalla tarkoittaa tanssijoiden myyntiä markkinoiden pienuuden vuoksi lähes yksinomaan ulkomaille. Tujusen agenttitoimiston Kulttuuriosuuskunta Aarre on syntynyt kymmenen vuoden työn tuloksena. Tujunen on kiertänyt ahkerasti ulkomaisilla messuilla ja festivaaleilla ja seuraa edelleen tanssijoidensa mukana esiintymismatkoille. Tujuselle on kertynyt jopa 3000 nimen osoitteisto, jonka avulla hän osaa tarjota oikeita tanssijoita oikeille asiakkaille. Laajat verkostot, uteliaisuus ja jatkuva kiertäminen asiakastapaamisissa ovatkin agentin toiminalle elintärkeitä.   Jari Kostiainen on Tujusen tapaan yksi Agman jäsenagentuureista. Hänen yrityksensä Screening Agency myy ja markkinoi av-alan ammattilaisia. ”Tämä on vielä nuori toimiala, ja alalla on paljon ennakkoluuloja. ” Kostiainen toteaa. ”Toiveena on, että viiden vuoden päästä kaikilla kuvaajilla, ohjaajilla ja näyttelijöillä olisi oma agentti.” Päämiehiä vielä suhteellisen harvalukuiselle agenttiverkostolle olisi tulossa enemmän kuin agentit voivat ottaa vastaan. Varsinkin kuvataiteen alalle ja kirjailijoille kaivattaisiin kipeästi lisää agentteja myymään ja markkinoimaan suomalaista osaamista. Vastuuta ei voi jättää yksin galleristien ja kustantamoiden harteille. Kuvasuunnitteluja agentuuritoimisto Keksiä vetävän Natalia Baerin eräs päämies määritteli suhteensa agenttiinsa näin: ”Kukaan ei ymmärrä minua niin hyvin kuin agenttini. Hän tietää, kuinka minulla tehdään rahaa”. Näytönpaikkana Pietari Sillanrakentajien hakemukseen oli kirjattu myös pienen myyntitapahtuman järjestäminen Pietarissa. Pie-


nestä paisui suuri ja helmikuussa 2011 Pietarin Suomi-asemalla osaamistaan esitteli 72 näytteilleasettajaa tanssijoista ja koreografeista muotoilijoihin, muusikoista matkailupalveluihin. Puolet näytteilleasettajista tuli Agman agenttien kautta, puolet omatoimisina. ”Venäläiset ihastelivat ja ihmettelivät sitä, miten monipuolisesti Suomessa ymmärretään luovat alat ja miten osaamme yhdistää liiketoiminnan ja kulttuurin” Hohtokari huomauttaa. ”Venäjällä business ja kulttuuri ovat erillään” Tapahtuma herätti laajaa huomiota; avajaisia seurasi viisi tv-kanavaa, kaksi radioasemaa haastatteli suomalaisia agentteja ja taiteilijoita. Virallisen mediaseurannan mukaan tapahtumasta kirjoitettiin jopa 90 juttua. Näkyvyys takasi myös hyvän myyntituloksen. Toukokuuhun 2011 mennessä Suomi-aseman tapahtuma on poikinut näytteilleasettajille jo kymmenen sopimusta, 80 jatkokeskustelukontaktia sekä lisäksi erilaisia yhteistyöehdotuksia ja projektiaihioita.   Näyttäviä ulostuloja on luvassa jatkossakin. Agma suunnittelee järjestävänsä Suomi-aseman tyyppisiä tapahtumia aika ajoin kotimaassa ja parin vuoden välein ulkomailla, seu-

raavaksi kenties Saksassa tai Englannissa. ”Venäjän jälkeen mikä tahansa kohde on helppo”, Hohtokari huokaa. Venäläisten kielitaidon puute yllätti, myös toimintakulttuuri oli vieras. ”Nuorempi sukupolvi ei ole enää venäläinen, mutta tavoiltaan ei vielä eurooppalainenkaan” Hohtokari sanoo. ”Tosin nuoret olivat kyllä hyvin kiinnostuneita, miten voi vaikuttaa esimerkiksi ekologisuuteen” hän huomauttaa.

  Suomessakin työsarkaa riittää. Agmalla onkin kunnianhimoisena tavoitteena paitsi saada jäsenikseen kaikki Suomessa toimivat agenttiyritykset, myös saada Suomeen tutkintoon johtava luovan alan agenttien koulutus. Hohtokarin mukaan kyseeseen tulisi tällöin ennen kaikkea aikuisille suunnattu täydennyskoulutus. ”Hyvin nuoresta ei tule hyvää agenttia. Agentilla tulee olla kokemusta. Hänen on oltava uskottava sekä päämiehelle että asiakkaalle.”

TAKU 9


"Kunnan tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa." Harvinaisen yksiselitteinen lause lakitekstissä ja kovin tuttu kaikille meille, jotka ovat olleet tätä lakia toteuttamas-

Kunnallinen kulttuuritoiminta

Merja Isotalo

- muistoko vain?

sa käytännön kulttuurityössä. Laki kunnallisesta kulttuuritoiminnasta on ollut voimassa 30 vuotta. Tasavuosijuhlia ei juuri ole pidetty. Miten on päädytty siihen, että kulttuurin kulutuksen alueelliset erot ovat Suomessa EU:n suurimmat?

Muistoista  Taustalla olivat pitkät ja monenlaiset prosessit ennen kuin kulttuuritoimintalaki tuli voimaan vuonna 1981. Työväen- ja kansalaisopistoille alettiin myöntää valtion tukea heti Suomen itsenäistymisen jälkeen, kansankirjastot saivat oman lakinsa jo vuonna 1928, musiikkioppilaitokset vuonna 1969, nuorisotoiminta vuonna 1972 ja liikuntatoiminta vuonna 1979. Kuntiin oli perustettu 1950-luvulla kotiseutulautakuntia, musiikkilautakuntia ja muita kulttuuria edistäviä toimielimiä.   Arvo Salon johtaman kulttuuritoimintakomitean vuonna 1974 valmistuneen mietinnön ehdotuksia kokeiltiin Keski-Suomen kulttuuritoimintakokeilussa 1975-1978. Siitä saadut tulokset olivat pohjana kulttuuritoimintalain laadinnassa.   Odotukset olivat kovat ja toiveet korkealla kulttuurin ja taiteen ammattilaisten, harrastajien ja yleisön keskuudessa. Kulttuurilautakuntia ja kulttuurivirkoja perustettiin luottaen siihen, että valtionapu auttaa kustannusten kattamisessa.   Kunnissa maksettiin kulttuurin kulut ja odotettiin valtionosuutta, joissakin kunnissa niin pitkään, ettei sitä koskaan ehditty saada siihen pienemmissä kaupungeissa ja kunnissa ainoaan kulttuuritoimen virkaan ennen tulevia suuria muutok-

10 T A K U

sia. Tuli lama ja uusi rahoituslaki, jossa kulttuurimarkka ei enää ollut korvamerkitty. Valoa kulttuurille  Valtion tuki taidelaitoksille oli harkinnanvaraista siihen asti, kunnes saatiin teatteri-, orkesteri- ja museolait vuonna 1992. Henkilötyövuosiin perustuva tuki vaikutti monessa kunnassa kuitenkin niin, että aluksi omaa osuutta supistettiin, kunnes rahan reaaliarvon alentuminen pakotti lisäämään kunnan osuutta laitosten toiminnan ylläpitämiseksi.   Lisähenkilötyövuosia valtio alkoi myöntää kulttuurilaitoksille 2000-luvulla ja vuonna 2005 hyväksytyn opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain myötä tilanne parani ja vakiintui. Valtionosuudet kasvoivat noin 50 miljoonaa euroa eli lähes 80 % muutamassa vuodessa.   Taiteen perusopetus sai oman lakinsa ja sen mukaisen valtionosuusjärjestelmänsä vuonna 1998. Se ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että jokaisella suomalaislapsella olisi ollut sen jälkeen mahdollisuus valita itseään kiinnostava taideharrastus ja päästä taiteen perusopetukseen. Kaupungeissa ja isommissa kunnissa valikoima saattoi kattaa musiikin, kuvataiteen ja käsityön, mutta esimerkiksi sanataide oli harvinaisempaa.   Kirjastotoiminnan kohdalla merkittävä parannus oli valtionosuuksien siirto Veikkauksen rahoista valtion budjettiin. Samalla se toi valoa myös kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoiminnalle, joille nyt jäi suurempi osuus Veikkauksen tuloista. Muutoksista  Entinen kulttuuriministeri Kalevi Kivistö ja Jyväskylän yliopiston kulttuuripolitiikan professori Anita Kangas ovat tehneet

opetus- ja kulttuuriministeriölle selvityksen Kuntien kulttuuritoiminnan tuki- ja kehittämispolitiikka. Siinä käsitellään varsinaisen kulttuuritoimen ja taiteen perusopetuksen lisäksi myös nuoriso- ja liikuntatointa, kirjastoja sekä taide- ja kulttuurilaitoksia.   Kivistö ja Kangas ovat tarkastelleet kuntien kulttuuritoiminnan tuki- ja kehittämispolitiikkaa lainsäädännön, kulttuuripalveluiden saatavuuden, saavutettavuuden sekä kulttuuripalveluiden tuotantoedellytysten näkökulmista. Kuten tunnettua, nykyiseen kuntien kulttuuritoimen tuki- ja kehittämispolitiikkaan vaikuttavat monet asiat: kuntarakenteen muutos, PARAS-hanke ja aluehallinnossa tapahtuneet uudistukset.   Kulttuuritoiminnan tuki- ja kehittämispolitiikka kertoo itse asiassa laajemminkin suomalaisesta tämän päivän politiikasta. Kunnallisen itsehallinnon korostaminen on vaikuttanut myös siihen, että kunnat ovat erilaistuneet. Kaikilla kunnilla ei ole edelleenkään suuria talousongelmia ja palvelut toimivat hyvin, kun taas joissakin kunnissa tilanne muistuttaa epätoivoista viivytystaistelua konkurssin edellä.   Suuremmat yksikkökoot tuntuvat olevan valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Niitä perustellaan aina taloudellisuudella, mutta monet tutkimukset ovat osoittaneet, että näin ei suinkaan aina ole. Samaa toimintamallia tarjotaan ratkaisuksi hyvin erilaisiin palveluihin ja toimintoihin, vaikka niiden toimintaedellytykset ja tavoitteet poikkeaisivat paljonkin toisistaan.   Kivistön ja Kankaan mukaan yleisesti ottaen kulttuuri- ja vapaa-aikalainsäädännön tavoitteet on kuitenkin saavutettu. He toteavat, että lait tulivat voimaan viime hetkellä, ennen 1990-luvun alun lamaa, valtion-


osuusuudistusta ja uusien julkisen hallinnon johtamistyylien muutosta, jotka johtivat hallintorakenteitten voimakkaaseen muutokseen. Kulttuuri pimeässä  Selvityksen hätkähdyttävimpiä tuloksia on se, että kulttuurin kulutuksen alueelliset erot ovat Suomessa Euroopan unionin suurimmat. Tilastokeskuksen vapaa-aika- ja ajankäyttötutkimusten mukaan 17 % suomalaisista ei käytä mitään kulttuuripalveluita. Syyksi mainitaan mm. se, ettei niitä edes ole lähellä saatavissa.   Kivistön ja Kankaan selvityksen julkistamisen jälkeen monet maakuntalehdet kirjoittivatkin nimenomaan tästä tuloksesta selvitykseen sisältyvien ehdotusten lisäksi. Meillä on kuntia, joissa ainoat kulttuuripalvelut ovat kirjasto ja kansalaisopisto. Niiden toiminnan turvaaminen on kyllä suomalaisen sivistyksen ja henkisen hyvinvoinnin kannalta ehdottoman välttämätöntä.   Valtio on luopunut normi- ja resurssiohjauksesta. Moni kunnan budjettitaistelussa nääntynyt kulttuuriviranhaltija on siitä harmissaan, vaikka toisaalta työkenttää on voinut vapaammin valita ja laajentaa. Ongelmana on se, että kulttuuripalvelut eivät edelleenkään kuulu peruspalveluihin. Tätä on yritetty korjata sillä, että uusimmassa peruspalveluohjelmassa vuosille 2011-2014 kulttuuripalvelut suositellaan sisällytettäviksi peruspalvelubudjettiin, mutta suositus on vain suositus. Päivän tilanteesta  Kivistön ja Kankaan selvityksen mukaan kulttuuripalveluiden kysyntä on lisääntynyt voimakkaasti. Osittain sen katsotaan johtuneen kulttuurihallinnon yhteyksistä muihin hallintokuntiin, kuten koulupuolelle, sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä elinkeinotoimeen perinteisempien muiden vapaa-ajan hallintokuntien lisäksi.   Selvityksen tekijöiden mukaan ongelma on kuitenkin se, että liian paljon jää riippumaan eri sektoreilla työskentelevien henkilökohtaisista suhteista, motivaatiosta ja resursseista. He näkevät kunnan kulttuurihallinnon kulttuurin vahvana tuotantotalona ja asioiden kokoonjuoksijana.   Selvityksestä löytyy taulukko, jossa Kivistö ja Kangas ovat jakaneet

ja ristiintaulukoineet kulttuuritoimen järjestämistavat kolmeen: kunnan oma toiminta, kolmas sektori ja yritykset sekä samoin tehtäväalueet kolmeen: ammattitaide ja -kulttuuri, harrastustoiminta ja kulttuuripalveluiden käyttö (kulttuuridemokratia). He viittaavat myös tilaaja-tuottaja -malliin, joka voi toimia markkinapohjaisesti eli tuottajat kilpailutetaan tai sopimuspohjaisesti eli tehdään sopimus tuottajan kanssa tietyksi ajaksi. Haasteita näiden sovittamisessa riittää.   Haasteisiin kuuluu palveluiden ulkoistamisessa myös kysymys palvelun tuottajan ammattitaitovaatimuksista, kun kulttuurin ja taiteen kentällä toimii aktiivisesti sekä ammattilaisia että harrastajia. Toisaalta taas järjestöille on ongelmallista rahoituksen epävarmuus, mutta lisäksi järjestöväen ikääntyminen ja toimijoiden vähyys.   Erilaisissa strategioissa kulttuuritoiminnan kehittämiselle on asetettu runsaasti hyviä tavoitteita, mutta kuten hyvin tiedämme, käytännön politiikassa ne eivät toteudu ja muutu konkretiaksi. Mitä vähemmän kunnissa on luottamuselimiä, sitä vähemmän kulttuurin edistämiselle ollaan suopeita. Kulttuurilautakunnat ovat monessa kunnassa muisto vain. Loistavaan tulevaisuuteen  Kivistö ja Kangas ovat tiivistäneet näkemyksensä kymmeneen ydintehtävään. Ensinnäkin kuntien asukkaiden tasa-arvoisten mahdollisuuksien tukemiseen tarvitaan yleisen kulttuuritoimen vahvistamista ja valtionosuuden lisäämistä. Selvittäjät esittävät, että kulttuuritoimen valtionosuus tulisi saattaa samalle tasolle liikuntatoimen valtionosuuden kanssa eli asukaskohtainen yksikköhinta 3,50 eurosta 12 euroon.   Kunnallisten kulttuuripalvelujen lisäksi selvittäjät ottavat esiin myös luovan talouden. Heidän mukaansa luovia aloja tulisi vahvistaa parantamalla taiteilijoiden toimeentuloa ja työskentelyolosuhteita sekä luovien alojen yritysten toimintaedellytyksiä.   Kivistö ja Kangas uskovat, että yhteistyön avulla taide- ja kulttuurilaitokset voivat vastata niille tuleviin haasteisiin. Yhteistyön vah-

vistamiseen he kannustavat myös aluehallinnossa, alueellisten taidetoimikuntien toiminnassa, taiteen perusopetuksessa sekä kolmannen sektorin, yritysten ja kuntien välillä. Ydintehtäviin kuuluu myös kansalaisten osallisuuden, osallistamisen ja osallistumisen edistäminen.   Kivistö ja Kangas pitävät ydintehtävänä myös kulttuurin strategiatyön kehittämistä niin, että se perustuu kunnan erityisolosuhteisiin ja he korostavat myös seurannan merkitystä. Viimeisenä ydintehtävänä on tilastoinnin ja tiedontuotannon kehittäminen sekä kulttuuritoimen ja taiteen perusopetuksen ottaminen peruspalvelujen saatavuuden arvioinnin piiriin.   Selvitys antaa paljon ajattelemisen aihetta jokaiselle kunnallisen kulttuuritoimen työntekijälle, palveluntuottajalle ja myös kulttuuripalvelujen käyttäjälle. Tehtäväksi jää meille kaikille hyvien tavoitteiden toteuttaminen alkaen seuraavan hallituksen ohjelmasta ja 3,50 euron muuttamisesta 12 euroksi - ettei kunnallinen kulttuuritoimi jää vain muistoksi.

Kuntien kulttuuritoiminnan tuki- ja kehittämispolitiikka Selvittäjät Ministeri Kalevi Kivistö ja Professori Anita Kangas, Jyväskylän yliopisto Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2011:12. 49 s. Julkaistu 07.03.2011 www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/ Julkaisut/2011/liitteet/tr12.pdf?lang=fi

T A K U 11


Meren imu on voimakas ja vaikea vastustaa, sen on todennut valokuvaaja Hannele Fors. TAKU:n lehden tämänvuotiset kansikuvat ovat peräisin hänen kamerastaan ja niiden kautta pääsemme tutustumaan meren rannalla syntyneiden ja kasvaneiden sielunmaisemaan.

Meren lähettiläs H

annele Fors on syntynyt ja asunut koko ikänsä meren äärellä. Kaupungit ja maat ovat vuosien saatossa vaihtuneet, mutta meri on pysynyt. Lyhyinä sisämaassa vietettyinä ajanjaksoinakin se on kuohunut jossain taustalla, ei koskaan kovin kaukana. Meri on pään sisällä ja sukujuurissa, eikä siitä pääse eroon. Miksi haluaisikaan?   – Meren rannalla syntyneet ja kasvaneet ihmiset ovat koko ikänsä kiinni meressä. Eivät he ole kotonaan missään muualla kuin meren rannalla, Hannele Fors pohtii. Terveisiä Varanginvuonolta Onkin perin luontevaa, että Hannele Fors valokuvaajana käsittelee töissään pääosin merta. Niin on myös

12 T A K U

Te k s t i : K i r s i k k a R a n t a l a i n e n Kuvat: Hannele Fors

näyttelykokonaisuudessa Havet i mig - Minun mereni, joka on viime syyskuusta asti kiertänyt eri kaupunkeja. Suuri osa näyttelyn kuvista on peräisin Varanginvuonolta PohjoisNorjasta, missä kemiläislähtöinen Hannele asui kymmenen vuotta ennen nykyiseen kotikaupunkiinsa Ouluun muuttamista. Varanginvuonolla on otettu myös TAKU:n lehden tämän vuoden kahden ensimmäisen numeron kansikuvat.   – Lehden kansikuvia ovat olleet tekemässä eri alojen taiteilijat, mutta valokuvataiteilijaa ei aikaisemmin ole kansikuvittajana käytetty. Suostuin mielelläni, kun minua siihen pyydettiin. Valitsin kansikuviin kuvia, jotka muodostavat jatkumon. Koska tilaa on rajallisesti, pyrin nostamaan esiin joitakin teemoja. Vuo-

den ensimmäisessä kansikuvassa olen pohtinut sitä, kuinka eri tavoin maisemaa voidaan katsoa, Hannele kertoo.   Hän kuvailee kuinka edellisen lehden kannessa ollut kuva on syntynyt. Kuva on otettu jyrkänteen yläreunalta alas, kohti lintujen näköalakiveä. Takana aukeaa aava ulappa ja kiven pintaan ovat sillä seisahtaneet jättäneet oman valkoisen puumerkkinsä. Niiden määrästä päätellen kivi on ollut linturikkaan Varanginvuonon siivekkäiden suuressa suosiossa.   – Kun minä menen näköalapaikalle, katselen kauas horisonttiin ja hiljennyn, mietiskelen asioita. Linnut taas asettuvat katsomaan merelle nähdäkseen kalojen liikkeet pinnan alla, Hannele havainnollistaa eroja maiseman katselussa.


Tämän lehden kansikuvalla Hannele haluaa puolestaan nostaa esiin ihmisen oman kokemuksen merestä. ”Aaltojen pauhu, harmaa valo ja kylmä sade tuovat mieleesi muistoja onnellisesta lapsuudestasi. Merisiilit, meritähdet, kuningasravut ja muut meren eliöt veivät sinut silloin jännityksen, seikkailun ja mysteerin maailmaan. Voit yhä nähdä itsesi keräämässä lokinmunia jyrkillä kallioilla meren pauhatessa alapuolellasi,” kerrotaan kuvasta Hannelen ja hänen miehensä kirjailija Mats Forsin tekemässä kirjassa, joka toimii myös Havet i mig - Minun mereni -näyttelyn näyttelyluettelona. Valokuvaus verenperintönä Valokuvaus on ollut Hannele Forsin elämässä lähes yhtä syvälle juurtunut tekijä kuin meri. Hänen isänsä harrasti innokkaasti valokuvausta ja pimiö löytyi kotoa pienestä komerosta. Hannele oli viiden vanha, kun tapahtui jotain merkittävää, joka ohjasi lopulta hänen uravalintaansa.   – Isä oli ollut koko yön pimiössä tekemässä mustavalkoisia valokuvia. Kun aamulla heräsin, koko lattia oli täynnä erikokoisia kuvia meistä lapsista. Ne olivat siinä kuivumassa kehityksen jäljiltä. Muistan, kuinka kuljin kuvien keskellä ja haltioiduin niistä täysin. Olin aivan lumoutunut ja minusta kuvat olivat ihmeellisiä, Hannele piirtää elävästi esiin hetken vuosien takaa.

on vaikea sanoa, mikä olisi arvokkaampi toista.   – Toisinaan hienointa on kuvan ottohetki, toisinaan kuvan tekohetki. Toisinaan taas palautteen saaminen yleisöltä, Hannele pohtii. Horisontin kaipuu Oulun läänin valokuvauksen läänintaiteilijanakin työskennellyt Hannele Fors kertoo valokuvaamisen olleen enemmän tai vähemmän aktiivista 1990-luvun alkupuolelta asti. Alussa kuvia tuli vain otettua sen enemmän miettimättä syitä kuvauskohteiden valikoitumiseen. Kuvaamiseen ajoi sisäinen pakko. Jossain vaiheessa Hannele päätyi kuitenkin pohtimaan sitä, miksi juuri tietyt kuvat ovat tärkeitä.   – Meren imu, sukujuuret ja kokemus merestä ovat olleet niitä asioita, joita olen halunnut töilläni välit-

tää. Olen ilmeisesti onnistunut siinä hyvin, sillä olen saanut paljon positiivista palautetta ihmisiltä, jotka myös kokevat meren samoin kuin minä ja ovat saaneet kuvistani jotain. Meri-ihmisille kauas näkeminen ja horisontti ovat tärkeitä. Sisämaassa kasvaneet saavat varmasti saman kokemuksen esimerkiksi metsän keskellä, Hannele pohtii. Hannele Forsin Havet i mig - Minun mereni -näyttely oli tammikuussa 2011 esillä myös sisämaassa, Pudasjärvellä. Siellä Hannelea lähestyi näyttelyn avajaisissa henkilö, joka kertoi syntyneensä meren rannalla mutta asuneensa parikymmentä vuotta sisämaassa.   – Hän kertoi, että meren puuttuessa hän menee suon reunalle ja saa sieltä saman elämyksen. Siellä horisontti on tarpeeksi laaja.

Meren imu, sukujuuret ja kokemus merestä ovat olleet niitä asioita, joita olen halunnut töilläni välittää.

Neljätoistavuotiaana Hannele hankki ensimmäisen oman kameran, joka oli pieni pokkari. Pari vuotta myöhemmin se vaihtui järjestelmäkameraksi. Nykyään Hannele kuvaa sekä filmikameralla että digikameralla.   – Kaikki omat tärkeät kuvat kuvaan edelleen Hasselbladin 6x6 -rullafilmikameralla. Leipätyöt otan kuitenkin digikameralla. Valokuvaus on siinä mielessä välinekeskeistä, että oma työväline pitää tuntea aika hyvin. Tärkeää valokuvaajalle on kuitenkin myös jatkuva uteliaisuus, kiinnostuneisuus. Se, että huomaa ja näkee asioita. Koska kyse on visuaalisesta viestinnästä, pitäisi jotenkin osata välittää se oma viesti katsojille, Hannele toteaa.   Kun kysyn, mitkä ovat olleet hienoimpia hetkiä valokuvaajan uralla, Hannele muuttuu mietteliääksi ja vaikenee toviksi. Vastausta on vaikea löytää, sillä pitkän uran varrelle mahtuu niin paljon hienoja hetkiä ja

T A K U 13


Digitaalisuus laajentaa luovuuden käsitettä ja ansainnan mahdollisuuksia

a i s i a h Vi ja virtuaalisia musiikkielamyksiÄ a j u t lin Jari Muikku

eknologian kehitys on tuonut mukanaan täysin uudenlaisia sisältö- ja palvelutuotannon alueita, joissa luovuus kohdistuu yhtä lailla itse sisältöön kuin sen välittämiseenkin. Suomalaisesta näkökulmasta tarkasteltuna uusi tekniikka voi osoittautua myös hyväksi keinoksi ylittää viennin esteiksi usein muodostuvat maantieteelliset sekä kieli- ja kulttuurirajat. Peliteollisuus ja musiikkiin liittyvät verkkopalvelut ovat hyviä esimerkkejä uusista suuntauksista.

muistuttaa perinteistä elokuvatuotantoa. Hitti ei ole yhtiön ensimmäinen, sillä heidän aiemmat Max Payne -pelinsä ovat jo löytäneet tiensä Hollywood-elokuvatuotannoiksi.   Täysin toisenlaista pelien osaaluetta edustaa Rovio-yhtiön Angry Birds, joka on valloittanut maailmaa yksinkertaisella koukuttavuudellaan. Lanseerausvaiheen jälkeen yhtiö on tuottanut perinteisten oheistuotteiden lisäksi myös animaatioita, ja jatkossa on luvassa muitakin disney-henkisiä oheisliiketoiminnan aluevaltauksia.   Sekä Alan Wake että Angry Birds ovat hyviä esimerkkejä tuotteista, joissa yhdistyy merkittävä määrä luovuutta vaativia tuotantovaiheita tuotteen lanseeraamiseen, markkinointiin ja liiketoimintamalleihin liittyvään kekseliäisyyteen. Tietokone- ja mobiilipelit ovat myös alue, jossa kuluttajille ei esimerkiksi elokuvien tavoin ole oleellista se, mistä päin maailmaa pelit tulevat. Edellä mainitut yhtiöt ovat myös osanneet kiertää kieli- ja kulttuurialueisiin liittyvät sudenkuopat matkallaan kansainväliseen maineeseen.

u Suomalaisen peliteollisuuden hitit

u Verkkopalvelut musiikkibisneksen pelastusrengas?

Suomalainen peliteollisuus on noussut viime aikoina maailmanmaineeseen erityisesti kahden hyvin erilaisen pelin voimin. Remedy-yhtiön psykologista trilleriä lähenevä Alan Wake on saanut kansainvälisiä kunniamainintoja kategoriassa, joka

Suomalaista musiikkielämää on totuttu suitsuttamaan maailmalla ainutlaatuisena esimerkkinä siitä, kuinka pieni kansakunta voi tuottaa väkilukuunsa nähden paljon kansainvälisen tason tähtiä kaikille musiikin osa-alueille. Suomi on

Tietotekniikan ja -verkkojen kehitys ja digitaalisuus ovat muuttaneet perusteellisella tavalla erilaisten sisältöjen tuotantoa sekä valmiiden tuotteiden ja palvelujen jakelua ja myyntiä. Yksinkertaisimmillaan tietotekniikka antaa uusia apuvälineitä vaikkapa säveltäjälle nuotinkirjoitukseen tai teollisessa muotoilussa designerin ideoiden kolmiulotteiseen mallintamiseen. Joissain tapauksissa uudet apuvälineet ovat muuttaneet perinteisiä luovan työn prosessejakin.

T

14 T A K U

kuitenkin tällä hetkellä muun maailman tavoin hankalassa tilanteessa, sillä musiikin tallenne- ja elävän musiikin markkinoiden supistuessa digitaalinen verkkokauppakaan ei ole ainakaan toistaiseksi tarjonnut pelastusrengasta auringonlaskun bisnekselle.   Näin ollen ei ole yllättävää, että uudenlainen luovuuden purkaus on kohdistunut Suomessa viime aikoina itse musiikin sijasta siihen liittyviin verkkopalveluihin. Tietokonepelien tavoin näissä sisällöllinen luovuus yhdistyy liiketoiminnalliseen innovointiin. Osa palveluista on suunnattu kuluttajille ja osa alan toimijoiden väliseen toimintaan.   Kansainväliset markkinat ovat jo noteeranneet muun muassa uusien kykyjen esiintuomiseen keskittyneen Hitlantispalvelun, keikkamyynnin apuvälineeksi suunnitellun GigsWiz-palvelun, fanien ja artistien välisen suoran kommunikoinnin mahdollistavan Mobile Backstage -palvelun, mobiilia jukebox-palvelua tarjoavan PlayMySong-sovelluksen sekä musiikin luomiseen suunnitellut SongHi-pelin ja Geisha Music -palvelun.   Yhteistä näille uusille yrityksille on uudenlaisten oivallusten tuottaminen perinteisille musiikkimarkkinoille. Sisältöjä voidaan tarjota niiden kautta kuluttajille uusilla tavoilla, ja osa palveluista mahdollistaa uudenlaisia kulttuuriteollisuuden ansaintamalleja. u Evoluutio, ei revoluutio Vaikka digitaalisuus valtaakin markkinoita elämämme eri alueilla, kysymys ei ole kertakaikkisesta vallankumouksesta. Tulemme elämään vielä pitkään tilanteessa, jossa perinteiset ja digitaaliset kanavat toimivat rinnakkain niin luovassa työssä kuin sen hedelmien jakelussa ja kulutuksessa.   Luovan työn tekijöille ja tuottajille uusi teknologia tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia niin tuotteen ja palvelun ideoinnissa kuin toteutuksessakin. Luovuutta tarvitaan yhä useammin myös ansaintamallien miettimisessä. Digitaalisuus tarjoaa luovalle työlle entistä kokonaisvaltaisemmat puitteet. Kirjoittaja työskentelee Digital Media Finlandin konsulttina.


Osapuolista puoli-osattomiksi Tutkijat ja työmarkkinatoimijat kirjasivat mietteitä työmarkkinoiden ja sosiaalisen turvallisuuden järjestämisestä, kun tulopoliittinen sopiminen on jäänyt taakse.

S

uomalainen työmarkkinatutkimus lavensi keskusteluavaruuttaan viime syksynä, kun kirjamarkkinoille tuli Anu Suorannan ja Anu-Hanna Anttilan toimittamana Osuuskunta Vastapainon julkaisema antologia Yksin sovittu: osapuolet, luottamus ja työmarkkinalogiikka. Kirjan tekijöinä on sekä ay-väkeä että tutkijoita.   Käytäntöä ja teoriaa yhdistävä kirja voi tuottaa siihen tutustuville ay-ihmisille refleksiivisempää otetta työelämän käynnissä olevaan muutokseen ja saattaa antaa uusia avaimia vaikuttamiseen. Se nostaa keskusteluun asioita, jotka joudutaan monesti konkreettisessa sopimustoiminnassa sivuuttamaan mutta joihin joko sopimuksia tehtäessä tai käytännön ay-toiminnassa otetaan pragmaattisina valintoina aina jollain tasolla kantaa. Työntekijät ja -antajat mielikuvaa moninaisempia

Ilkka Levä FT, dosentti, Suomen ja Pohjoismaiden historia, Helsingin yliopisto

tömyydet pakottavat sopeutumaan. Tämä korostaa yksilötasolla yrittäjyyden eetosta. Kilpailukyky-yhteisö vain työllisille Miten akateemisen ammattiyhdistystoiminnan sitten tulisi suhtautua yrittäjyyseetoksen korostumiseen? Kettunen kuvaa tilannetta, jossa ayjärjestäytyminen voi pohjata riskitietoisuuden kasvulle, ja järjestön roolina on riskinhallintatehtävä eli turvallisuuspalvelujen hankkiminen jäsenille veroluonteisen jäsenmaksun avulla. Ongelmana on, miten järjestöjen voimalle tuottaa näitä palveluita käy, sillä voimahan perustuu siihen, että järjestö kykenee sitomaan jäsenensä kollektiiviseen toimintaan.     Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori kysyy, mitkä ovat kollektiivisen toiminnan mahdollisuudet muun muassa Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Sixten Korkmanin esittämässä

tilanteessa, jossa työrauhasta sovittaisiin liittotasolla ja palkankorotuksista paikallisesti. Onko tämä edes mahdollista, jos työn tekeminen muuttuu liikesuhteeksi ja työntekijästä tulee itsensä työllistäjä?   Ongelmallisinta nykyisessä kansallisessa kilpailukyky-yhteisöpuheessa on sen määritteleminen, keitä tuohon yhteisöön kuuluu. Tietotyön lisääntyessä tunnetaitojen merkitys korostuu, kuten Santamäki-Vuori toteaa. Tämä saattaa johtaa muodollisen pätevyyden jäämiseen osin toisarvoiseksi ja pärstäkertoimen nousemiseen ensisijaiseksi tekijäksi uutta työntekijää palkattaessa. Työttömäksi jääneet ovat entisiä työsuhteen osapuolia, jotka ovat vaarassa muuttua puoli-osattomiksi. Miksi näiden työelämästä syrjäytyvien tulisi kannatella ”yhteiseksi” todettua kilpailukyky-yhteisöä, vaikka heille ei ole työttöminä sijaa tuossa yhteisössä? Teos tarjoaa aineksia tähän pohdintaan, ja siksi sitä voi suositella akavalaiseenkin lukemistoon.

Käytännön esimerkkinä edellisestä voisi pitää arjen työmarkkinapuheen läpäisevää puhetta ”työmarkkinaosapuolista”, johon sisältyy yleensä oletus osapuolen ykseydestä. Professori Pauli Kettunen toteaa tämän kuitenkin olevan lumetta, joka kätkee osapuolten moninaisuuden, niiden sisäisesti erilaiset rakentumisen tavat ja niiden välillä vallitsevan epäsymmetrisyyden.   Epäsymmetrisyys nousee esiin myös Kettusen kuvatessa kahta nykyisen kilpailukykypuheen vaatimusten tuotetta. Pohjoismaiseen työmarkkinaosapuolipuheeseen liittyvä ajatus työntekijästä yksilöllisen työsuhteen heikompana osapuolena on hämärtynyt, ja samaan aikaan työnantajaintressien luonne rajattuina erityisetuina on poistumassa. Kettusen mukaan EK:n nykyisistä linjauksista löytää vaivatta ajatuksen talouden universaalista intressistä, jota EK edustaa, sekä ajatuksen siitä, että julkisen vallan edustajat, työntekijät ja poliitikot edustavat yksipuolisia ja partikulaarisia intressejä. Talouden toimintaympäristön eli globalisaation asettamat välttämätT A K U 15


SANNA POSTI SJÖMAN

Valokuvat: Luna Park

THE UNDERBELLY PROJECT:

HELMIA ROTILLE

Revok ja Cease

YKSI MAAILMAN SUURIMMISTA KATUTAIDENÄYTTELYISTÄ ON ALKANUT NEW YORKISSA. YLI SATA TAITEILIJAA MAAILMAN ERI KOLKISTA ON KORISTANUT NÄYTTELYALUEEN – SATA VUOTTA VANHAN METROPYSÄKIN JOSSAIN NEW YORKIN ALAMAAILMASSA – TAITEELLAAN. MUTTA YKSIKÄÄN TEOKSISTA EI OLE MYYTÄVÄNÄ JA NÄYTTELYYN TUTUSTUMINEN VOI JOHTAA SUORAAN KALTEREIDEN TAAKSE.

16 T A K U

amuruuhka on hellittämässä ja Brooklynin G-junan ympärillä vallitsee hiljaisuus. Iäkäs nainen astuu ulos 99-centin liikkeestä ja astelee vaivaisesti portaita alas New Yorkin metrosysteemiin. Hän ohittaa tietämättään sisäänkäynnin yhteen maailman suurimmista katutaidenäyttelyistä (jalkapallokentän kokoinen), joka huhujen mukaan piileksii jossain maan alla. The Underbelly Projectin valmistelu kesti lähes kaksi vuotta ja järjestelijät, jotka piilevät nimien Workhorse ja Pac takana saivat käyttää kaiken luovuutensa idean toteuttamiseen. Oleskelu näyttelyn keskipisteenä toimivan liki sata vuotta vanhan metropysäkin lähettyvillä (joka toimii näyttelyn keskipisteenä) on laitonta ja pysäkille on vaikea päästä. Sieltä puuttuvat sekä sähkö että lämpö, roskia ja rottia sieltä taas löytyy yltä kyllin. Ja murtautuminen yhteen kaupungin tärkeimmistä

A


Elbowtoe ja Boxi

infrastruktuureista on ankaralla syytös- ja sakkouhalla kielletty. Vähintään kaksikymmentä uteliasta taiteen ystävää on jo pidätetty paikan päältä tai sen lähistöltä. Tästä huolimatta onnistuivat järjestäjät houkuttelemaan riveihinsä 103 taitelijaa lähes kaikilta maailman kolkilta. Säännöt olivat tiukat: Taiteilijat joutuivat kustantamaan matkansa itse ja maalausaikaa oli korkeintaan neljä tuntia. Taiteilijoiden joukosta, jotka hyväksyivät tämän spartaanisen ateljeen (seinät ovat vielä kaiken lisäksi kosteita ja ainoana valonlähteenä oli öljylamput) löytyy muun muassa Ron English, jonka teoksista maksetaan satoja tuhansia euroja. Myös katutaiteen mainospoikaa, Banksya, pyydettiin projektiin mukaan, mutta hän kieltäytyi sanoin: ”Great project, love it, but I can’t risk going in.” ksi harvoista näyttelyn nähneistä on valokuvaaja Luna Park, jolla on suosittu katutaideblogi. Hän kertoo puhelimen välityksellä, että voitettuaan kiinnijäämispelkonsa ja totuttuaan olemaan pimeässä, oli näky paikalla erittäin miellyttävä – Paikka oli uskomattoman likainen, mutta tavallaan myös uskomattoman

Y

puhdas. Ja täysin maaginen. Ainoa valonlähteeni oli taskulamppu ja pystyin valokuvaamaan vain kaksi teosta kerrallaan. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Underbellyn oli tarkoitus jäädä Kiinan terrakotta-armeijan tavoin salaiseksi siihen saakka, kunnes se joskus löydettäisiin vahingossa. Mutta projektin kuluessa aikansa järjestelijät tulivat New York Times-lehden mukaan siihen lopputulokseen, että

se on aivan liian kallisarvoinen hiljennettäväksi ja että paikalle pääsemisen vaikeus tulee takaamaan sen ”sakraalisen” tunnelman. Ja onhan pelkästään siinä ajatuksessa, että sadat modernit taideteokset näkyvät ainoastaan kaupungin miljoonille lihaville rotille jotain hyvin... sakraalista.

www.theunderbellyproject.com Trustocorp Nickwalker

T A K U 17


Eurooppalaista kirjallisuusyhteistyötä Urs Mannhart saapuu Keski-Suomen Kirjailijatalolle. Hän on juuri ollut pilkillä ensimmäistä kertaa elämässään. – Teillä on isoja järviä täällä, hän nauraa.

Panu Hämenaho

S

veitsiläinen Mannhart viettää Kirjailijatalolla kuukauden HALMA-verkoston stipendillä. Mannhart on kirjailija, ja työstää Jyväskylässä kolmatta romaaniaan.   – Siihen tulee muutamia lukuja jotka sijoittuvat Suomeen. Kuulin stipendistä ja vaikka sitä ei voikaan suoraan hakea, tein kaikkeni että saisin sen ja onnistuin, ja nimenomaan talvella. On ollut hienoa nähdä vuodenajan vaihtuvan, Mannhart kehuu.   Hän on lähdössä kotiin vajan viikon päästä. Sitä ennen Kirjailijatalolla on HALMA -vaihtoon kuuluva luenta, jossa yleisö pääsee tapaamaan vierailijan ja kuulemaan hänen tekstejään sekä alkukielellä että hänen vierailunsa aikana tehtyinä käännöksinä. Hyppyjä yli kansallisrajojen HALMA on eurooppalainen kirjallisten keskusten verkosto jonka pääpaikka on Berliinissä. Verkostoon kuuluu tällä hetkellä 26 keskusta 21:ssä Euroopan maassa. Järjestön kotisivujen mukaan HALMA hyppii taitavasti yhteistyötä vaikeuttavien kansallisten rajojen yli.   Verkosto toimii muun muassa siten, että mukana olevista instituutioista lähetetään vuosittain kahden kuukauden stipendiaatteja toisiin maihin.   Mannhart on neljäs kirjailijavieras Jyväskylässä. Muut ovat tulleet Sveitsistä, Irlannista ja Walesista. Verkostoituminen tuottaa myös muuta yhteistyötä kuin varsinaisia HALMA -projekteja. Verkostossa saatu maine on esimerkiksi tuonut Jyväskylään muita kansainvälisiä vieraita.   HALMAn toiminta ei muutenkaan rajoitu kirjailijaresidenssitoimintaan. Monenlaisten projektien tavoitteena on kansalliset rajat ylit-

18 T A K U

tävä monipuolinen kulttuurinvaihto. HALMA haluaa edistää aidosti eurooppalaista kirjallisuutta. HALMA saapuu Jyväskylään – Kuulin verkostosta ensimmäistä kertaa aivan vuoden 2008 alussa, kertoo Keski-Suomen Kirjailijat ry:n puheenjohtaja Katariina Vuorinen. 2005 perustettu HALMA oli laajentumassa ja etsi toimintaansa sopivia yhteistyökumppaneita myös Suomessa.   – HALMAn pääsihteeri Laura Seifert ja rahastonhoitaja Ulrich Janetzky tulivat käymään Jyväskylässä, Vuorinen muistelee. Paikalla olivat myös Risto Niemi-Pynttäri ja Panu Hämeenaho Keski-Suomen Kirjailijoiden johtokunnasta.   – Esittelimme taloa, kerroimme toiminnastamme ja kierrätimme vieraita Jyväskylässä. Oli tammikuu ja räntää tuli vaakatasossa, Vuorinen nauraa.   – Ilmeisesti kokemus oli myönteisen omintakeinen, koska HALMA halusi yhteistyöhön meidän kanssamme. Yhdistyksemme ja sen pyörittämä Kirjailijatalo liittyivät verkostoon.

Yhteistyö kehittyy ja saa uusia muotoja. – Työtä tehdään koko ajan, Vuorinen kertoo. Hän on parhaillaan HALMAn kokouksessa Brysselissä ja on samalla matkalla edustanut Kirjailijataloa HALMAn merkeissä Leipzigin kirjamessuilla   – Stipendiohjelmahan pyörii hyvin, ja nyt on käynnissä muitakin projekteja verkoston sisällä. Meille HALMA on avannut aivan uusia ikkunoita kansainväliseen yhteistyöhön. Se on luonut inspiroivia kohtaamisia ja kontakteja, tapahtumia ja resursseja. Keski-Suomi ja talomme ovat osa Eurooppaa, ja olemme ylpeitä siitä, Vuorinen sanoo.   – Verkoston tapaamisissa tutustumme yhteen tai kahteen verkoston kirjalliseen keskukseen, vaihdamme kokemuksia ja suunnittelemme tulevaa toimintaa. Kahdenkeskeiset keskustelut jäsenorganisaatioiden välillä ovat myös tärkeitä, niissä syntyy tuoreita ideoita ja sitä myötä taas lisää kirjailijoiden ja kääntäjien liikkuvuutta maasta toiseen. Suunnitteilla on esimerkiksi käännösohjelmia pienten kielten välillä, jou-


kossa vaikkapa iiri, valkovenäjä ja suomi, sekä hankkeita kansalaisjärjestöjen kanssa, Vuorinen kertoo. Verkostoituminen maksaa Myös johtokunnan jäsen Vesa Lahti korostaa, että verkostossa luodaan kontakteja sekä henkilökohtaisella että yhdistyksen tasolla. Keskisuomalaiset ovat osallistuneet HALMAn kokouksiin muun muassa Puolassa, Saksassa, Sloveniassa, Latviassa, Romaniassa ja Belgiassa.   – Yhteistyö on auttanut yhdistystä saamaan uudenlaisia apurahoja, Lahti kertoo. Rahoitus toimintaan hankitaankin pääasiassa tätä kautta. Keski-Suomen Kirjailijat ovat saaneet tukea HALMA -toimintaan Taiteen keskusrahastolta, KeskiSuomen Kulttuurirahastolta ja Keski-Suomen taidetoimikunnalta.   Vaihdossa olevan kirjailijan stipendin maksaa se maa, josta kirjailija on kotoisin. Suomalaisen kirjallisuuden tuntemusta maailmalla edistävän organisaation FILIn rahoituksella on käynyt Katja Kettu Saksassa ja Sloveniassa. Maritta Lintunen on taas käynyt EU- rahoituksella HALMA -vaihdossa Unkarissa ja Belgiassa. Työrauhaa ja elämyksiä Maritta Lintunen viihtyi molemmissa paikoissa erinomaisesti ja sai matkoilla valmiiksi juuri ilmestyneen kirjansa Mozartin hiukset.   – Unkari oli helppo valinta, koska sieltä lähetettiin kutsu. Balatonfüredin kirjailija- ja kääntäjäkeskus oli mahtava paikka huhtikuussa. Kevät pitkällä, maisemat uskomattomat ja työrauha sekä työskentelyolosuhteet mitä mainioimmat. Brysseliin lähdin marraskuuksi, se tuntui sopivan erilaiselta kohteelta, ja halusin mennä suurkaupunkiin pimeänä vuodenaikana, Lintunen kertoo.

  – Unkarissa tutustuin muutamaan budapestilaiseen kollegaan, joihin pidän vieläkin yhteyttä. Se on arvokas asia. Brysselissä työskentelin yksin asuen, joten kontakteja kollegoihin ei syntynyt samalla tavoin. Sen sijaan Bryssel tuli tutuksi. Kohtaamisen merkitys HALMA-verkoston toiminta on monipuolista ja hankkeet vaihtelevat suurista yhteistyöprojekteista pieniin paikallishankkeisiin. Esimerkiksi Leipzigissa esiteltiin mittavaa Euroopan Kulttuurisäätiön tukemaa Letters to Milosz -projektia, jonka puitteissa järjestetään keskusteluja ja tapahtumia ympäri Eurooppaa. Jyväskylässä meneillään on paikallisempi yhteistyöprojekti.   – Kesällä 2010 vieraanamme oli pohjoisirlantilainen näytelmäkirjailija Abbie Spallen, Vesa Lahti kertoo.   – Luentaillassamme paikallinen teatteriryhmä Teatterikone esitti käännöksiä lukudraamana. Spallenin Pumpgirl-näytelmän suomenkielisen kantaesityksen ensi-ilta on Jyväskylän kaupunginteatterissa ensi keväänä. Sen esittää Teatterikone, kertoo Lahti, joka teki itse näytelmän käännöksen. Rahoitus käännöstyöhön ja näytelmän oikeuksiin saatiin Taiteen keskustoimikunnalta ja Irlannin kirjallisuuden edistämisrahastolta.   Tällaisia projekteja on tarkoitus tehdä lisää. Suuren mittakaavan kansainvälinen yhteistyö tuottaa pieniä hetkiä, joissa oikeat ihmiset kohtaavat oikeaan aikaan, ja siitä syntyy uutta.

Urs Mannhart kirjalijatalolla, kuva Riikka Palander

Lisätietoa: HALMA -verkosto: www.halma-network.eu/en.html Keski-suomen Kirjailijat ry: www.kirjailijatalo.net

T A K U 19


Vuorovaikutusten lähteillä Raisa Niemi

- korutaiteilija Janne Hirvonen

Ulkomaalaisorkesteri: Metalli on Hirvoselle työvälineiden kautta kaikkien tutuin materiaali, vaikka koruja on syntynyt myös mm. turpeesta ja sokerista. Kuva Janne Hirvonen. 20 T A K U


Montako henkilökohtaista suhdetta ihmisillä on esineisiin, kysyy korutaiteilija Janne Hirvonen. Useille ihmisille muodostuu kiinteä suhde omaan käynnykkään; sen on oltava aina mukana ja mielellään vieläpä näkyvillä pöydällä. Myös korut koetaan henkilökohtaisiksi. Koru voi olla teollista sarjatuotantoa, kuten esimerkiksi Kalevalakoru, mutta omistajalleen se on ”minun koruni”. maailmasta, mutta Hirvosen mukaan ulospäin viestittävyys on itseasiassa toissijaista.   Useimmiten esineet ovat toiminalle alistettuja välineitä, mutta koruissa Hirvosen mukaan käytettävyys ei ole edes olennaista. ”Esineen tulee olla ergonomisesti riittävä, esteettisesti vakuuttava ja taloudellisesti kannattava valmistaa,” Hirvonen sanoo, ”mutta se ei riitä.” Käytettävyyden taakse esineisiin kätkeytyy laaja kulttuuristen arvojen kirjo. Hirvosen mukaan muotoilijan eräs keskeisin tehtävä on esineen ja ihmisen vuorovaikutuksen tutkiminen osana inhimillistä kulttuurista toimintaa. ”Merkitykset ovat työkaluja taiteilijalle” hän tiivistää. Korutaiteessa on kyse uniikeista taideteoksista. Korut eivät silti ole pienoisveistoksia, vaikka työkaluissa onkin yhtymäkohtia. ”Lähestyminen on erilaista. Veistotaide on aina yleistä, tarkoitettu koko maailmalle. Korun tila on ihmiskeho ja suhde ihmiskehoon lopulta määrittelee sen”, Hirvonen sanoo. Lähtökohtana korulle on olla fyysisesti lähellä. Korun tulee olla otettavissa, mutta ei välttämättä kannettavissa. Päälle puettuna koru on sekä lähetin että vastaanotin. Se kertoo kantajansa arvo-

Mummo ja matonkuteet Hirvonen erottelee toisistaan teollisen muotoilun, taideteollisuuden ja taidekäsityöt. Korut asettuvat teollisen muotoilun ja käyttöesineen rajapinnalle. Käytettävyyden rinnalla kulkee merkitysmaailma, tarttumapinta, johon voi liittää muistoja. Janne Hirvonen ottaa esimerkiksi Fiskarsin sakset, joihin hän itse liittää lämpimän kevätpäivän, mummon ja matonkuteet. Hän toivoo itse pystyvänsä luomaan korutai-

teessa jotain yhtä merkittävää kuin Fiskarsin sakset. Muotoilijakoulutuksen saaneena hän kokee olevansa kuvataiteen traditioista vapaa. Taidemaailman rajoja hän ylittää myös materiaalien käyttäjänä. Hirvonen ei halua pitäytyä yhdessä materiaalissa, vaikkakin metalli on työvälineiden kautta kaikkien tutuin. Korutaideteoksiksia on syntynyt esimerkiksi turpeesta, sokerista ja kaarnasta. Taiteensa perusviestin hän haluaa olevan sellainen, ettei katsojan tarvitse miettiä pitäisiköhän tätä ymmärtää. Taideteosten nimet saattavat olla esimerkiksi lehtien lööppejä. ”Kaikissa teoissani yritän tehdä maailmasta paremman paikan, tekemisellä kommentoin asioita.” hän totetaa.

Arvonsäilyttäjistä arjen muotoiluun Korut ovat perinteisesti olleet vaurauden merkkejä ja arvonsäilyttäjiä. Edelleenkin korutaide kukoistaa parhaiten maissa jossa on kuningashuone ja rojalistinen perinne, kuten Hollanissa ja Tanskassa. Korutaide on maailmalla iso taiteenala; Hollanissa on viisi korutaiteeseen erikoistunutta galleriaa. Euroopassa tarjotaan korkeakoulutasoista koulutusta korutaiteilijoille, Yhdysvalloista löytyy professuurejakin. Suomessa tarjonta on pienempää eikä korutaiteilijana elätä itseään. Etelä-Karjalan ammattiopistossa voi opiskella korukivi- ja jalometallialaa. Taideteollisen korkeakoulun tarjonnasta löytyy muutamia korualaa sivuavia kursseja, joista muotoilun osaston jalometallistudiota Hirvonen itse vetää. ”On nastaa tehdä nuorten, vitaalisten ihmisten kanssa arkipäivää” hän sanoo. ”Jos olisin vain omassa työpajassani, ajautuisin tekemään jotain kummaa.”   Viimeksi helmi-maaliskuussa galleria Johanissa nähtiin Janne Hirvosen korutaidetta ’(im)materia – muistin muotoja’ -näyttelyssä. Hirvonen kokee ilmaisutaiteen tekemisen ja näyttelytoiminnan itselleen läheiseksi. "Korutaiteen puolella yritän saada aikaiseksi joka toinen vuosi isomman näyttelyn" Hirvonen sanoo. "Ajankäytöllisesti näyttelyt tosin ovat ongelma, sillä ne vievät liikaa aikaa muulta."

Weddinganiversary: Hirvosen taide on kommentoivaa. Hän haluaa taiteensa perusviestin olevan sellainen, ettei katsojan tarvitse miettiä, mitenkähän tätä pitäisi ymmärtää. Kuva Janne Hirvonen T A K U 21


Eine Kakkonen

K

ylätalo Palttinan asukaspuistossa Kauklahdessa julkistettiin maaliskuussa tinttamareski-tyyppinen pihaveistos, jossa lapset voivat leikkiä roolileikkejä. Lasten kanssa

yhdessä suunniteltu ja toteutettu teos vahvistaa lasten oman identiteetin lisäksi myös paikallista identiteettiä ja tukee yhteisöllisyyttä. Lapset oppivat arvostamaan samalla omaa lähiympäristöään, mikä vähentää omalta osaltaan ympäristöön kohdistuvaa ilkivaltaa. Leikkisermi-hanke on osa Muotoile!maa – osallistavaa muotoilua Espoossa -projektia, joka on keväällä Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutista valmistuvan Riepposen opinnäytetyö.

Muotoiluopiskelija

Niko Riepponen sai kunnialla päätökseen muotoiluprojektin lasten kanssa Espoossa lapsille. Puutavarat tulevat Espoossa kaupungin omista metsistä ja puistoista. Isoista rungoista tehdään veistoksia, joita Niko on ehtinyt veistää jo lähemmäs sata.

Kuva Eine Kaikkonen.

Puusta pitkälle Niko on veistänyt pienestä pitäen ja on ammatiltaan puuseppä. Työharjoittelun hän suoritti Espoon kaupungille, ja siirtyi sinne luontevasti vakituiseen työhön opiskelun jälkeen. Kaupungin puusepät tekevät mm. puiston penkkejä. Suurin osa työtä on kuitenkin leikkivälineiden valmistusta puistoihin

Parin työntäyteisen vuoden jälkeen opinnot jatkuivat Lahdessa - Aluksi opiskelin pari vuotta sekä koru- että esinemuotoilua. Sen jälkeen edessä oli erikoistuminen ja valitsin esinemuotoilun. Paljon erilaisia materiaaleja on tullut käytyä läpi: puu, metalli, lasi ja keramiikka. On tullut suunniteltua kaikenlaista käyttöliittymistä ihan uniikkikoruihin. Kirjo on ollut todella laaja. Suunnittelutöitä tehdään etupäässä tietokoneohjelmilla, mutta Nikon juttu on edelleen kynä ja lehtiö. Mä olen aina tykännyt paperista ja kynistä. Muotoile!maa - osallistuvaa muotoilua Espoossa Viime syksynä alkoi opinnäytetyön aiheen pohdiskelu. Yleisen taloustilanteenkin takia Niko halusi pitää kiinni omasta vakituisesta työpaikastaan, ja näin alkoi kirkastua idea

22 T A K U

opintojen ymppäämisestä omaan työhön.   1970-luvulla, kun Espoon kaupunki aloitteli omien leikkivälineiden valmistamista ja leikkipuistojen rakentamista, olivat espoolaiset lähemmin mukana toiminnassa. Kaupunki on kasvanut hurjasti muun metropolialueen mukana, ja työ on etääntynyt espoolaisista. Nikon tavoitteena onkin ollut saattaa espoolaiset takaisin oman kaupunkinsa rakentamisen pariin.   Lähellä työpaikkaa oli ympäristösuunnitteluun erikoistunut päiväkoti, jonne Niko oli tehnyt pihalle lammasveistoksia. Osa henkilökunnasta oli tullut tutuiksi sen myötä, ja lähestyminen kävi helposti. Projekti osui heille kuin nenä päähän, he pääsivät samalla suunnittelemaan omaa lähiympäristöään. Työpajaa suunniteltiin yhdessä kasvattajien ja lastentarhanopettajien kanssa.   Yhtenä kauniina päivänä Niko huomasi olevansa päiväkodissa 28 esikoululaisen kanssa aloittamassa projektia. Lapset olivat tosi innoissaan. Kaksituntinen joka toinen päivä, tekemistä, suunnittelua ja improvisointia. Toiveet olivat koko ajan lapsien. Niko antoi raamit minkä sisällä tehtiin, ja lapset tekivät.   – Suurin haaste oli saada lapsista "ulos" jotain puhdasta, joka pystyt-


Kuva Eine Kaikkonen.

"Suurimpana juttuna ei ole kuitenkaan itse tuotos, vaan yhdessä toimiminen ja yhteistyötaidot." täisiin toteuttamaan ilman, että mun tarttis hirveesti puuttua itse suunnitteluun, Niko kertoo innostuneena.   Suunnitelmista tehtiin päiväkodissa 1:1 pahvimallit ja toimivuutta testattiin lasten kanssa. Haastetta piisasikin teoksen pitämisessä "lapsennäköisenä", ja samalla sen tuottamisessa turvalliseen muotoon.   Projektin aikana lapset pääsivät myös näkemään konkreettisesti puusepän pajan, ja tutustumaan puusepän työhön.   Lapset saivat maalata myös valmistuneen teoksen paraatipuolen. Maalaus hoidettiin peiteväreillä ja viimeisteltiin venelakalla. Lapset kyselivätkin hämmästyneinä: "Tuleeko tää tosiaankin puistoon?". Lasten kanssa suunnitellut monet asiat kun tahtovat jäädä sinne suunnitteluasteelle.

  Projekti on saanut hyvää palautetta niin lastentarhan opettajilta, kuin mukana olleiden lasten vanhemmiltakin. Teos on uudenlaisen toteutustapansa myötä herättänyt myös turvallisuuskeskustelua, ja se onkin tarkastettu useiden tahojen puolesta. Tavoitteena Muotoilutyöpajan konseptointi Espooseen Ideaa tullaan monistamaan ja tarkoituksena on sen tuotteistaminen Espoon kaupungille muotoilutyöpajaksi, jossa valmistetaan teos. Tilaaja voi olla päiväkoti, koulu tai vaikkapa palvelutalo.   – Suurimpana juttuna ei ole kuitenkaan ole itse tuotos, vaan yhdessä toimiminen ja yhteistyötaidot, Niko valaisee ideaa.   Projektista saatiin arvokasta tietoa ja sen kautta pystytään laskemaan mm. kustannukset samantyyppiselle hankkeelle. Nikon lähiesimiehet vievät ideaa eteenpäin. He ovat ymmärtäneet sen mahdollisuudet ja potentiaalin.

Puun kanssa yhtä matkaa Niko on saanut kasvatuksen, jossa puita on kunnioitettu. On opetettu halaamaan puita ja hakemaan niistä energiat kohdalleen. Hänelle puu on monimuotoinen ja –puolinen materiaali, ja ihmisen voimille sopivasti työstettävä. Joskus Niko haaveilee että voisi saada oman pajan elinpiiriinsä, omaan metsään.   – Haluaisin että minulla olisi taabeli, josta voisi vaan ottaa ison rungon ja alkaa veistää, eikä tarttis tehdä muuta. Puu on niin mieletön luonnonmateriaali, siitä innostuu aina vaan uudelleen ja uudelleen. Puu on mun materiaali ihan loppuun asti, oli sitten kyse kuvanveistosta tai muotoilusta.

Puu saa Nikon innostumaan kerta toisensa jälkeen

T A K U 23


24 T A K U


T A K U 25


Lasten ja nuorten näkökulmia esiin tuova valokuvafestivaali Vähäx valottaa näkee jälleen päivänvalon toukokuussa. Osana festivaalia on Nimeä ei saa julkistaa – tekijyyden ulottuvuuksia -seminaari. Seminaarissa paneudutaan muun muassa lapsen oikeuksiin taiteen tekijänä.

Aija Amee

Tekijänoikeudet kuuluvat myös lastenkulttuuriin

Mikä Vähäx valottaa? Vähäx valottaa on Porin lastenkulttuurikeskus – Satakunnan lastenkulttuuriverkoston järjestämä lasten ja nuorten valokuvafestivaali. Se on maailman ainoa lasten ja nuorten ottamien valokuvien esittelyyn keskittynyt festivaali. Seuraavan kerran tapahtuma järjestetään 13.5.–12.6.2011. Lasten ja nuorten ottamista valokuvista koottuja valokuvanäyttelyitä tulee esille kaikkiaan yli neljäkymmentä. Ne näkyvät ympäri kaupunkia epätavallisissakin paikoissa: bussipysäkeillä, näyteikkunoissa, kauppakeskuksissa.

Festivaalin taiteellinen johtaja ja Porin lastenkulttuurikeskuksen toiminnanjohtaja Päivi Setälä näkee aiheen tärkeäksi.   ”Kulttuurissa tuntuu yleisesti olevan vallalla käsitys, että kaikki voidaan kopioida.” Kuka on tekijä? ”Vaikka lapsilähtöisyyttä korostetaan nykyään paljon, se ei välttämättä näy lapsille suunnatussa toiminnassa. Esimerkiksi valokuvauksen suhteen lapsilla pitäisi olla samanlaiset oikeudet kuviinsa kuin aikuisilla”, Setälä sanoo.   Seminaarissa pohditaan myös lapsen ja taiteilija-ohjaajan välistä prosessia. Kuka on tekijä, kun taiteilija ohjaa lasta?   ”Lapsen ohjaaminen siten, ettei vaikuta liikaa hänen tekemiseensä, on haastavaa tasapainoilua. Taiteilija voi helposti saada lapset tekemään ohjaajan itsensä tyylisiä teoksia sen sijaan että lapsen oma näkemys pääsisi esiin.” ”Lasta ei voi huijata” Mitä lapsilähtöisyys sitten tarkoittaa?   ”Minulla se merkitsee toimintaa, joka on lapsen ikätason mukaista ja lapsen omasta elämästä lähtevää. Aiheen täytyy olla lasta kiinnostava”, Setälä pohtii. ”Pitää olla valmis kuuntelemaan sitä, millaisessa maailmassa lapsi liikkuu.”   Päivi Setälä palkittiin viime vuonna työstään Taiteen keskustoimikunnan myöntämällä lastenkulttuurin valtionpalkinnolla. Vaikka lasten kulttuuritarjonta on viime vuosina kasvanut huimasti, Setälä löytää vielä parannettavaa. ”Edelleen törmää ajatukseen siitä, ettei lasten kanssa toimiminen vaadi mitään – kuka tahansa pystyy siihen. Klisee siitä, ettei lapsia voi hämätä, pitää kuitenkin paikkansa. Lapset näkevät helposti, onko aikuinen oikeasti kiinnostunut heistä.”

Nimeä ei saa julkistaa -seminaari 19.5.

Ilmoittautumiset 6.5. mennessä osoitteessa www.sakulaku.fi/fotofestival

26 T A K U

”Festivaalin tausta-ajatuksena on antaa näkyvyyttä lasten ja nuorten omille näkökulmille. Vaikka nykymaailma pursuaa kuvia, lasten ja nuorten ottamat valokuvat eivät pääse usein esille”, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Päivi Setälä. Toinen ajatus festivaalin takana oli saada kaivattua valtakunnallista yhteistyötä. Näyttelyitä onkin tuotettu kautta maan valokuvakeskuksissa, Taikalamppu-lastenkulttuurikeskuksissa sekä lasten ja nuorten kuvataidekouluissa. Mukana on ollut satoja lapsia ja nuoria, joista nuorimmat päiväkoti-ikäisiä. Kolmen vuoden välein järjestettävä festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Festivaali koostuu valokuvanäyttelyistä, työpajoista ja seminaareista. Lisätietoa Vähäx valottaa -festivaalista: www.sakulaku.fi/fotofestival


Jäsenvakuutus antaa hyvän perusturvan vapaa-ajalle Kesälomat lähestyvät ja lomamatka tai oma kesämökki on monella jo mielessä. Tulevia reissuja suunnitellessa on hyvä muistaa, että Akavan Erityisalat on ottanut jäsenilleen hyvän vakuutusturvan matka- ja tapaturmavahinkojen varalta.

matkustavat alle 20-vuotiaat lapset sisältyvät vakuutukseen, eli heille ei silloin tarvita omaa vakuutusta. Korostaisin kuitenkin, että puolisoa vakuutus ei koske, muistuttaa Laaksonen. – On myös hyvä muistaa, etteivät matkatavarat sisälly vakuutukseen.

Jäsenmaksuun sisältyvästä matkavakuutuksesta korvataan vapaa-ajan matkan aikana alkaneen sairauden tai tapaturman hoitokuluja ilman ylärajaa ja omavastuuta. Matka voi olla kotimaassa tai ulkomaille ja se voi kestää enintään 45 vuorokautta. Jos matka keskeytyy tai peruuntuu ja tästä aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia, myös niistä voi hakea korvausta.   Vakuutuksesta korvataan tarvittaessa myös Ifin hyväksymä kotiinkuljetus Suomeen. Kotimaan matkan tulee ulottua yli 50 kilometrin päähän kotipaikkakunnalta. Vakuutus ei kuitenkaan ole voimassa omalla kesämökillä.   – Perheellisten on hyvä pitää mielessä, että myös vakuutetun mukana

Turvaa myös tapaturmien varalle Akavan Erityisalat on ottanut jäsenilleen turvaa myös vapaa-ajan tapaturmien varalle. Vakuutus on voimassa vapaa-ajalla kaikkialla maailmassa, myös omalla kesämökillä. Vakuutuksesta korvataan tapaturman aiheuttamia hoitokuluja ilman omavastuuta 2 641 euroon asti tapaturmaa kohti. Vakuutukseen kuuluu turva myös tapaturman aiheuttaman pysyvän haitan varalta, joka on enintään 11 013 euroa tapaturmaa kohti. Korvausten haku nopeasti netissä Jos vahinko sattuu, voi sopivan hoitopaikan valita itse. Ulkomailla käy-

tössä on Ifin sopimuslääkäriverkosto, jonka tiedot löytyvät osoitteesta if.fi. Akavan Erityisalojen jäsenkorttia näyttämällä sopimuslääkärin kulut saa suoralaskutukseen, eli matkakassaa ei tarvitse käyttää lääkärilaskuun.   On tärkeää hakea Kela-korvaus ennen kuin hakee korvausta vakuutuksesta. Kaikki alkuperäiset kuitit pitää säilyttää, mutta niitä ei korvausta haettaessa tarvitse toimittaa Ifiin, vaan If pyytää ne myöhemmin tarvittaessa.   Korvauksen haku käy kätevimmin If Kansion kautta tai nettilomakkeella osoitteessa if.fi/akavanerityisalat. Korvauspalvelua saa myös puhelimitse numerosta 010 19 18 18 (ma– pe 9–18)

Kysy lisätietoja vakuutuksista ja myös muista jäseneduistasi Ifin asiakaspalvelusta 010 19 19 19 (arkisin 8–20), käy lähimmässä Ifissä tai tutustu etuihisi netissä www.if.fi/akavanerityisalat.

T A K U 27


Esa Alanne

S

uomalainen kulttuuri kansainvälistyy huimaa vauhtia ja jokainen kansainvälinen askel on tärkeä. Suomalainen kulttuuri ja taide ovat korkeatasoisia ja ansaitsevat paikkansa kansainvälisessä kovassa kärjessä. Kärkeä ei pidä pelätä, vaan siellä on pysyttävä ylpeänä omasta tekemisestään.    Suomen Tanskan kulttuuri-instituutti perustettiin 20 vuotta sitten samassa aallossa muiden Suomi-instituuttien kanssa. Kööpenhaminassa toimiva kulttuuri-instituutti on instituuttiverkostomme pienin. Sillä ei ole omaa galleria- tai esitystilaa vaan se tekee kaikki projektinsa yhteistyössä paikallisten tanskalaisten ja suomalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Instituutti on osa tanskalaista kulttuurikenttää ja toimii monilla eri kulttuurin aloilla tuottajan näkökulmasta. Instituutin projektien rahoitus tulee suurelta osin juuri yhteistyökumppaneilta, jotka jakavat lähes poikkeuksetta taiteellisen sekä taloudellisen vastuun yhteisistä hankkeista.    Korkeatasoisilla projekteilla ja järkevällä taloudella instituutti on saanut aikaan hyviä tuloksia myös kulttuurin markkinoinnissa. Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuurivientistrategian yhtenä päätavoitteena määritellään ansaintalo-

28 T A K U

Taiteen tason mittari on kysyntä ja sitä suomalaisella taiteella on giikka, jota instituutti toteuttaa kaikessa tekemisessään. Jokaisen projektin on tuotettava, jos tuottoa ei voi määritellä rahassa tuloksen kautta, on se voitava perustella uusilla laajentuneilla verkostoilla, jotka tuottavat taas uusia mahdollisuuksia suomalaisille taiteilijoille ja muusikoille tanskalaisilla tai kansainvälisillä markkinoilla.    Suomen Tanskan kulttuuri-instituutin suurimmat menestystarinat ovat toteutuneet suomalaisen nykydraaman, rockmusiikin sekä kuvataiteen kulttuurivientiprojektien kautta. Suomalainen nykydraama on toiminut loistavasti tanskalaisessa teatterikontekstissa jo kolmen näytelmän saatua ensi-iltansa Tanskassa. Rock-musiikki taas tähyää laajemmille markkinoille, instituutin keskittyessä pohjoismaiseen showcase-festivaaliin Århusissa. Tulokset ovat olleet loistavia ja auttaneet lukuisia suomalaisia bändejä eteenpäin urallaan.    Tanskalaiset kuvataidemarkkinat ovat kehittyneet viime vuosina kansallisista sisäänpäin lämpiävistä markkinoista, ulospäin avautuneisiin kansainvälisille kentille siirtyneille markkinoille. Kööpenhaminasta on tullut pohjoismaisen kuvataiteen markkinakeskus. Eurooppalaiset

taiteen keräilijät tulevat kyllä Kööpenhaminaan, mutta harvakseltaan lähtevät eteenpäin Tukholmaan tai Helsinkiin. Kööpenhaminassa on noin kymmenen yksityistä galleriaa, jotka toimivat laajalla kansainvälisellä profiililla. Tanskan valtio on myös mukana gallerioiden kansainvälistymisprosessissa avustamalla parhaimpia gallerioita kansainvälisten taidemessuvierailujen kustannuksissa.    Instituutti on tehnyt monivuotista yhteistyötä sekä yksityisten gallerioiden, että museoiden ja taidehallien kanssa. Tulokset ovat olleet loistavia ja yksittäiset taiteilijat ovat saaneet aikaiseksi huomattavaa myyntiä kansallisilla markkinoilla sekä kansainvälisillä taidemessuilla tanskalaisten gallerioiden mukana. Tällä hetkellä tanskalainen galleristi on kahdeksalla suomalaisella kuvataiteilijalla, joita instituutti on ollut tukemassa kontaktien luomisessa.    Suomalaista kulttuuria on helppo viedä, koska sillä on kysyntää. Instituutti toimii hienossa ympäristössä hyvien yhteistyökumppaneiden kanssa, ja me olemme ylpeitä siitä! Esa Alanne työskentelee johtajana Suomen Tanskan kulttuuri-instituutissa.


Osaanko tahtoa - ja olla tahtomatta? Maaliskuisena torstaina se iski, ahdistus. Talvilomaviikon aikana tulleet oppimistehtävät odottavat palautteita ja uusia tehtäviä tuli päivittäin, luvatut aikarajat lähestyivät uhkaavasti. Oli yhden verkkokurssin päättämisviikko ja toisen alku, molempien opiskelijat vaativat oman aikansa. Miksi ihmeessä lupasin pitää ensi viikolla henkilöstökoulutuksen verkkokirjoittamisesta? Sähköpostissa kysellään alkavasta hausta, ja kirjamessujen ohjelmaakin pitäisi valmistella. Kehityskeskustelussa täytyy muistaa puhua töiden kasautumisesta, sitä varten tosin pitäisi ehtiä täyttää arviointilomake viimeistään huomenna.

lisuutta. Eikö ihan oikeasti?   Rajander-Juusti lähestyy aihetta Hakalaa maltillisemmin. Hän keskustelee sujuvasti tuoreiden työelämätutkimusten kanssa ja löytää niistä kiinnostavia kysymyksiä. Teemmekö esimerkiksi pitkiä päiviä siksi, että työ on niin kiinnostavaa vai siksi, että pitkillä päivillä on kova status? Määritteleekö kiire tarpeellisuutemme?   Itseäni miellytti esimerkiksi koherenssin käsite: ymmärrettävyys, hallittavuus ja mielekkyys. Työn mielekkyys katoaa, kun ennakoimattomuus ja kyvyttömyys vaikuttaa muutoksiin lisääntyvät. Koherenssin katoaminen on kovin tuttua.   Hidastamisen tärkeyttä ja mahdollisuuksia pohtivat molemmat kirjoittajat. Hakala ehdottaa ”turmarajaa”. Jokaisella on tärkeitä ja vähemmän tärkeitä työtehtäviä - joissakin asioissa voi laadusta tinkiä ja toteuttaa minimirajaa. Itseäni viehättää enemmän Rajander-Juustin ehdotus tarttua asioihin yksi kerrallaan, mutta tehdä se silloin ”koko sydämellä”. Ottaa itse

aika haltuun eikä antaa pirstaleisen ajan hallita.   Työn ja vapaa-ajan erottaminen on tärkeää, mutta ehkä vielä tärkeämpää on kokemus työn ja elämän tasapainosta – kokemus hyvästä elämästä. Tähänkin Rajander-Juusti tarjoaa hyvän tutkimusteesin: osata, tahtoa ja osata olla tahtomatta.   Maaliskuun selätin. Tällä kertaa osasin tahtoa. Ilmoitin, ettei työaikani riitä kaikkien tehtävien kunnolla tekemiseen. Tunne asioiden hallitsemisesta voi olla pienestä kiinni: jo pelkkä lupaus avusta antoi ison helpotuksen tunteen. Lupauksen toteutuminen mahdollisuuden panna parastaan. Juha T. Hakala: Pakattu aika. Kiireen imusta hallittuun hidasteluun. 2010. Hakala on kasvatustieteen tohtori ja isä. Ritva Rajander-Juusti: Kohtuus kaikessa. Enemmän elämää vähemmällä. 2010. Rajander-Juusti on tutkimusalan yrittäjä ja äiti. Hän pitää myös blogia vapaaehtoisesta vaatimattomuudesta: http://kohtuudenpuolesta.wordpress. com/

Anne Mari Rautiainen

T

uttua? Kiire ei synny työajan vähyydestä, vaan töiden luonteesta, sanoo Ritva Rajander-Juusti. Töiden peräkkäisyys on korvautunut töiden sisäkkäisyydellä ja päällekkäisyydellä. Jatkuva ”maitohapoilla ajaminen” ei tuota ainakaan hyvää arkea.   Tietotyön ongelmat kiertyvät tekemisen ja työajan epämääräisyyteen, sanoo puolestaan Juha T. Hakala. Ei kovin uutta, mutta Hakala esittää myös tuoreita näkökulmia. Esimerkiksi tämän tunnistan hyvin: on pelottavaa, ettei työssä enää pysty panemaan parastaan. Omasta työstään hän arvioi olevansa koulutettu noin kolmeen prosenttiin...   Hakala käyttää värikkäitä esimerkkejä. Perusteesinä on väärään suuntaan kulkeminen. Olemme hyväksyneet sen luullen, ettei meillä ole muuta mahdol-

T A K U 29


Kuva: Päivi Arvonen

Damaskos lumoaa ilman kulttuurishokkia Päivi Arvonen

Damaskoksen vanhassa kaupungissa sijaitsevan Suomen Lähi-idän instituutin majoitustilat ovat avoinna tutkijoiden ja opiskelijoiden lisäksi myös esimerkiksi kirjailijoille. Suihkulähteen solina, appelsiinipuun tuoksu, rukouskutsujen kakofonia ja maailman vanhimman yhtäjaksoisesti asutun kaupungin historiallinen tunnelma vauhdittavat luovaa työtä. Riikka Juvonen, Maria Syvälä ja Sami Hilvo ihastuivat Damaskoksen inspiroivaan ilmapiiriin.

”D

amaskos oli minulle todella iloinen yllätys. Ihmiset ovat viehättäviä eivätkä lainkaan tunkeilevia. Damaskoslaiset tuntuivat myös rehellisiltä tai ainakaan ei tullut tunnetta, että koko ajan yritetään huiputtaa”, kuvataiteilija ja kirjailija Riikka Juvonen kertoo.   Lähi-idässä paljon matkustanut ja vuosia asunut Juvonen oli Suomen Kirjailijaliiton ensimmäinen apurahan saaja Suomen Lähi-idän instituuttiin, jossa hän oli marraskuussa 2009. Juvonen suosittelee lämpimästi 30 T A K U

kollegoilleen työskentelyjaksoa instituutin omistamassa kauniisti restauroidussa Zeitunan talossa.   ”Taitelijan työ on usein yksinäistä, ja yhteisöllisyys tuo virkistävää vaihtelua. Suomessa ei vielä paljoa tiedetä Syyriasta eikä Lähi-idän kirjallisista piireistä ja nykykulttuurista. Jokaiselle on hyötyä oppia tuntemaan ja ymmärtämään Lähi-itää.” Juvosta viehättää Damaskoksessa erityisesti kaupungin kerroksellisuus; kahdeksan tuhannen vuoden asuttu historia on edelleen nähtävissä.   ”Damaskos on loistava esimerkki siitä, miten paljon kristityillä ja muslimeilla on yhteistä. Yhteiset juuret näkyvät erityisesti Umayyadin moskeijassa, jossa muslimit rukoilevat Johannes Kastajan pään pyhäinjäännöksen ympärillä.” Juvonen majoittuu Zeitunan taloon toisen kerran toukokuun lopussa, jolloin hän vetää idän ja lännen kuvaja tarinatulkinnan eroja pohtivan ja tarinan kuvitukseen keskittyvän kuvitustyöpajan suomalaisille ja syyrialaisille maalaustaiteen, graafisen suunnittelun ja taidekasvatuksen opiskelijoille. Damaskoksen vanhasta kaupungista Juvonen kerää materiaalia myös tuleviin töihinsä.   ”Minulla on työn alla Mariamyyttiin liittyvä projekti. Kristillisyys on vahvasti läsnä Damaskoksen vanhassa kaupungissa. Suren vain sen muurien puuttumista. Ilman muureja vanha kaupunki on kuin kilpikonna ilman kilpeä.” Kirjoitusvire löytyi helposti Kirjailija Maria Syvälä vietti valokuvaajapuolisonsa Lauri Dammertin kanssa Zeitunan talossa viime vuoden lopulla reilun kuukauden Kirjailijaliiton residenssivieraana.

  ”Minulle Syyria oli ensimmäinen kosketus arabikulttuuriin. Olin varma, että kulttuurisokki iskee, mutta olin väärässä. Damaskos yllätti, aivan kuin olisin ollut kaupungissa aikaisemminkin. On mahtavaa saada asua yksityistalossa vanhan kaupungin sydämessä, jolloin saa enemmän ja toisenlaisia kokemuksia kuin tavallisena turistina”, Maria Syvälä sanoo. Syvälää askarrutti kirjoitusrytmin löytäminen vieraan kulttuurin keskellä.   ”Minulla on kotona omat rutiinit kirjoittamiseen. Moni on sanonut, että instituutti on hyvä paikka kirjoittaa ja olen samaa mieltä.” Syvälä ehti tutustua myös Damaskoksen satumaiseen vanhaan kaupunkiin sekä kristinuskon historian merkittäviin maisemiin.   ”Olen kristitty ja olen opiskellut teologiaa ja siksi Damaskos kiehtoi. Täällä pääsee konkreettisesti Paavalin jalanjäljille Damaskoksen tiellä.” Vanha kaupunki viehätti ”Ihmiset ovat ystävällisiä ja luottavaisia. Missä muussa miljoonakaupungissa voisi sopia tuntemattoman myyjän kanssa tulevansa maksamaan juustopiiraan seuraavana päivänä, kun on unohtanut ottaa rahaa mukaansa.” Damaskoksessa Syvälä kirjoitti käsikirjoitusta romaaniin, joka kertoo lähtemisestä, viitteellisesti myös konkreettisesta lähtemisestä toiseen kulttuuriin.   ”Mietin aihetta vuoden, ja täällä tyypit, tyyli, äänet ja teemat tulivat kuin tarjottimella.”   Damaskos inspiroi Syvälää myös kirjoittamaan loppuun häneltä tila-


Kuva: Päivi Arvonen

tun TV-käsikirjoituksen, jonka tuotannon edistymisestä hän nyt odottaa uutisia.

nistin takaisin hajuaistini perusteella kohti tuttujen mausteiden ja kahvin tuoksua.”

Tuttuutta vierauden kokemuksen sijaan

Zeitunan talo

”Halusin lähteä etsimään vierauden kokemusta maahan, jonka kieltä en ymmärrä ja jonka kulttuuria en tunne. Näin Kirjailijalehdessä artikkelin Damaskoksesta”, kertoo esikoiskirjailija Sami Hilvo. Kuva: Lauri Dammert

Hilvo ei löytänyt etsimäänsä, koska Damaskos tuntuikin tutulta ja helposti lähestyttävältä.   ”Damaskoksen elämän rytmiin ja muotoon on helppo solahtaa sisään”, Hilvo kuvailee Zeitunan talon sisäpihalla ja kiiruhtaa kattoterassille nauttimaan lempihetkestään eli auringonlaskun rukouskutsusta.   ”Rukouskutsujen kakofonia on kiehtovaa, minareetit resonoivat, aurinko on juuri laskenut ja ilta viilenee nopeasti - kunpa sen hetken saisin mukaani kotiin Suomeen.” Hilvo kirjoitti Damaskoksessa 1000-luvun Kiotoon sijoittuvaa romaania, mutta vanhan kaupungin aistikkuus ja elämänrunsaus synnyttivät myös kokonaan uuden tekstin. Kirjoittamista rytmittivät kävelyretket vanhan kaupungin kujille.   ”Olen yrittänyt eksyttää itseäni vanhan kaupungin vilinään, siitä on tullut jo ihan harrastus. Eilen onnistuin hyvin ja lopulta suun-

Suomen Lähi-idän instituutti sijaitsee Damaskoksen vanhassa kaupungissa kristittyjen kaupunginosassa lähellä Raamatussakin mainitun Suoran kadun itäporttia Bab Sharqia. Damaskoksen instituutti hankki 1700 - 1800 -lukujen taitteessa rakennetun Zeitunan talon vuonna 2005. Talo restauroitiin perinteitä kunnioittaen. Zeitunan talo on sisäpihatalotyypin damaskoslainen arabiversio. Roomalaiset atriumtalot ja eräät Kaukoidän talotyypit edustavat samaa perinnettä. Talon sydän on sisäpiha, jonka keskellä on suihkulähde. Pihoilla on aina ollut Damaskoksen kaltaisessa ilmastossa keskeinen rooli, koska elämä keskittyy ulkotiloihin lähes ympäri vuoden. Damaskoslaisten sisäpihatalojen elämä siirtyi vuodenaikojen mukaan sopiviin huoneisiin; vuoden eri vaiheissa asuttiin aurinkoisimmissa lämpimimmissä tai varjoisimmissa viileämmissä huoneissa. Zeitunan talossa on viisi vierashuonetta, joita vuokrataan tutkijoiden ja opiskelijoiden lisäksi myös muille kiinnostuneille. Suomen Lähi-idän instituutti harjoittaa Lähi-idän kielten ja kulttuurien tutkimusta sekä järjestää alan opetusta. Instituutin tavoitteena on edistää yhteistyötä Suomen ja Lähi-idän maiden korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten välillä.

Kuva: Päivi Arvonen

Suomen Lähi-idän instituutti verkossa: www.damascus.fi

Kuva: Päivi Arvonen

T A K U 31


Panu H채meenaho

32 T A K U


Lapsuuden koti

Levy: ABBA: Arrival (1976) Biisi: Money, Money, Money Tiedän kuunnelleeni ihan perinteisiä lastenlauluja ja mieleeni nousee niistä paljon hajanaisia mielikuvia. Pakko on kuitenkin myöntää: ensimmäinen oikea musiikillinen rakkauteni oli Abba.   Muistan vieläkin hyvin elävästi kolhiutuneen kasettikotelon, kansilehden helikopterikuvan ja sen pienen kasettisoittimen, jolla kuuntelin suurella antaumuksella tätä B-puolen avausraitaa. Vähän vastentahtoisestikin on myönnettävä, että tässä mielikuvassa seikkailevat myös hyppynaru-mikrofoni ja hillitön ”englanniksi” laulamisen riemu. Tietysti kappale on pitänyt kuunnella aina uudelleen ja uudelleen, ja ehkä siksi kasetin muut kappaleet (poikkeuksena Dancing Queen) jäivät aika pienelle huomiolle.   Toinen mahdollinen vastaus kysymykseen olisi kenties voinut olla Tom Jonesin It’s not unusual. Myös tätä muistan lapsena fanittaneeni voimallisesti. Ja jos Abba oli tehty laulettavaksi, niin Tomppaa oli ihan ilmiselvästi tarkoitus tanssia!

Ensirakkaus Levy: Biisi:

Max Bruch: Viulukonsertto nro 1 g-molli, op 26 koko teos

Hmm, jos tästä nyt jotain voi päätellä niin ehkä sen, että suhteeni konserttimusiikkiin on läheinen, ja lapsuudessa aloitetut viuluopinnot ovat ohjanneet jossakin määrin kuuntelutottumuksia…   Aika ja paikka jääköön hieman hämärän peittoon, mutta tässä on suuria tunteita, kuohuntaa, vellontaa ja romanttista maalailua – kaikkea sellaista suureen ensirakkauteen liityvää! Asiaan kuuluu kai myös se, että jälkikäteen on tullut tarkasteltua itseään ja tätä musiikillista valintaa, ja koettua sekä pientä noloutta että jonkintyyppistä ymmärtävää heltymystä. Ehkä juuri siksi, että muistan tuskallisen hyvin kaiken sen asiaan kuuluvan kamalan pateettisuuden.. Saa kyllä hymyn huulille ja huokailemaan, että voi sitä nuoruutta!

Aikuistuminen

Levy: Sting: …Nothing Like the Sun Biisi: mahdoton valita Vaikka nuoruusvuosina tuli kahlattua Prince, Guns n’ Roses, Lenny Kravitz ja lukemattoman monta muuta musiikillista vaikuttajaa, niin on pakko valita Sting.   Koko levy kolahti ja kesti ahkerassa kuuntelussa vuosikausia. Paljon hienoja biisejä, joista löytyi eri aikoihin erilaisia ulottuvuuksia. Sopraanosaksofonisoolot tekivät lähtemättömän vaikutuksen, samoin Chilen diktatuurista kertova They Dance Alone. Ja löytyyhän levyltä myös Hendrix-klassikko Little Wing.   Vasta myöhemmin minulle paljastui levyyn liittyviä lisähienouksia kuten se, että kappaleessa Sister Moon huomion kiinnittänyt kohta: ”My misstress’ eyes are nothing like the sun” oli Shakespearen sonetista poimittu. Tai että levyllä todellakin soittivat niin Gil Evans, Eric Clapton, Mark Knopfler kuin Police-kitaristi Andy Summers.   Löytää tiensä kuunteluun yhä ajoittain.

LEVY

Tällä palstalla vaihtuvat kirjoittajat paljastavat elämänsä ja levyhyllynsä salaisuuksia ennalta määrättyihin teemoihin liittyen. Tällä kertaa levysalaisuuksiaan paljastaa Jyväskylän Kesän tuottaja Mari Lankinen.

HY

LLY

Nyt

Levy: Manu Chao: La Radiolina Biisi: fiiliksen mukaan Vaikein valittava näistä kaikista kun Spotify on mullistanut kuuntelun ja johtanut lukuisille sivupolkujen sivupoluille. Niinpä tämä onkin vain yksi vaihtoehto vastaukseksi…   Hulvaton sekoitus skata, punkia, salsaa ja kielien sekamelskaa. Jotenkin ihan järjetön levy. Varsinkin kun kierrättää materiaalia levyn sisällä ja tietysti artistin aiemmilta levyiltä. Tähän liityy ehkä myös hieman kielellistä viehätystä. Ja kuka tekee levyn, jolla on 21 kappaletta?   Manu Chao on ajankohtainen, saapuuhan hän kesällä ensimäistä kertaa Suomeen. Siitä kai tämän kuunteleminen saikin tällä erää alkunsa…

T A K U 33


J Ä S E N S I V U T

Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erko Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki

INTERNET

TYÖTTÖMYYSKASSA

Toimisto on avoinna 9.00-15.00 Palvelunumero (09) 7206 4343 faksi (09) 272 1212

JÄSENTIETOJEN PÄIVITYS HELPOSTI NETISSÄ JÄSENKANAVALLA

Puhelinpalveluaika on maanantaista torstaihin klo 12.00-15.00 Sähköposti:erityiskoulutettujen.tk(at)erko.fi Kassan henkilökunta pyrkii vastaamaan sähköpostikyselyihin kolmen arkipäivän kuluessa. Info-puhelin: Info-puhelimesta 0600 944 94 etuuden hakija saa tiedon viimeisimmästä maksupäivästä 24 tuntia vuorokaudessa. Puhelun hinta on pvm + 0,37 euroa minuutissa.

Sisään jäsenkanavalle ja sähköiseen asiointiin pääset klikkaamalla sivun oikeassa yläkulmassa näkyvää SÄHKÖINEN ASIOINTI JÄSENILLE -painiketta. Käyttäjätunnuksena kanavalle toimii henkilökohtainen jäsennumero, joka löytyy jäsenkortista. Ensimmäisellä kirjautumiskerralla salasanana toimii oma syntymäaika (ppkkvv). Lomakkeisiin pääset JÄSENYYS -valikon kautta.

Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa AYT

Pääset sivuille myös TAKUn sivujen kautta www.taku.fi

www.akavanerityisalat.fi

Ratavartijankatu 2 C, 00520 Helsinki Puh. 0800-9-0888 tai (09) 4763 7660 S-posti: asiakaspalvelu@ayt.fi

Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki Puh. 0201 235 340 Puhelinaika: ma klo 10–15, ti – pe 9–15 Fax (09) 147 242 S-postit: etunimi.sukunimi@akavanerityisalat.fi Jäsensihteerit: Jäsenrekisteri: Jaana Honni

0201 235 344

Jäsenrekisteri, jäsenmaksut: Katja Kosonen 0201 235 346 Jäsenmaksut: Mary Luokkamäki

0201 235 348 040 582 2215

Asiamiehet: Ahola Arja puh. 0201 235 359 tai 040 730 7081 Tutkimustoiminta, palkkatilastot Juntunen Kalevi puh. 0201 235 351 tai 040 582 2780 Valtiosektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta Korpisaari Jaakko puh. 0201 235 363 tai 040 777 9422 Kuntasektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta

34 T A K U

Sipilä,Riikka, työmarkkina-asiamies puh. 0201 235 336 tai 040 587 2732 Yksityissektorin edunvalvonta, taustaryhmä- ja yritysyhdistystoiminta YTN:ssä

Lakimiehet: Eskola, Kari, Edunvalvonnan päällikkö, lakimies puh. 0201 235 367 tai 040 590 5693 Liiton edunvalvonnan yhteensovittaminen, yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta Hälikkä, Minna, lakimies puh. 0201 235 352 tai 040 352 2177 Yksityissektorin työsuhdeneuvonta Ikonen, Harri, lakimies puh. 0201 235 354 tai 040 722 4368 Kunta-, valtio- ja yliopistosektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Leppänen, Maarit, lakimies puh. 0201 235 353 tai 040 837 7984 Kunta-, valtio- ja yliopistosektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Torvela Tuire, lakimies puh. 0201 235 356 tai 0400 871 381 Yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta, ammatinharjoittajia ja yrittäjiä koskevat tehtävät sekä perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta


TAKUN HALLITUKSEN JÄSENTEN Y H T E Y S T I E D O T 2 010 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry l Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki l puh. 0201 235 393 l s-posti taku@kaapeli.fi

Hallituksen puheenjohtaja Petri Katajarinne Maistraatinportti 4 A, 6 krs 00240 Helsinki gsm 040 164 6665 petri.katajarinne@taku.fi Hallituksen varapj. Kirsi Lajunen tuottaja gsm 050 340 7176 kirsi.lajunen@taku.fi Hallituksen jäsenet Varsinaiset jäsenet Arja Laitinen Aluepäällikkö Taiteen keskustoimikunt Puh. (09) 1607 7067 gsm 0400 798 718 arja.laitinen@minedu.fi Matti Karhos Pääsihteeri, Sysmän Suvisoitto Tattimetsäntie 56, 19700 Sysmä gsm 040 836 6647 matti.karhos@sysmansuvisoitto.com

Elise Pedersen Koordinaattori Katajikonkatu 1 A 2 33820 Tampere gsm 050 553 8673 elise.pedersen@tampere.fi Juha Isotalo Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) koulutuspoliittinen sihteeri gsm 050 531 8414 juha@oranssi.org Piia Jaatinen lastenohjaaja Jokisivuntie 7, 38300 Kiikka gsm 044 309 9752 piia.jaatinen@gmail.com Mari Lankinen Tuottaja, Jyväskylän Kesä Puh. (014) 624 384 gsm 050 5363 231 mari.lankinen@jkl.fi Veera Lampi Toiminnanjohtaja / Opiskelija Uudenmaan Vihreät / Helsingin yliopisto, humanistinen tdk gsm 0400 861199 veera.lampi@helsinki.fi

Varajäsenet Ville Niutanen Tuottaja gsm 040 123 9866 ville.niutanen@pp.inet.fi Merja Isotalo Yrittäjä Tmi Kulttuuripajasto Rantapuisto 25, Forssa gsm 050 336 3253 isotalo@sci.fi Salla Heikkinen opiskelija Tampereen yliopisto / teatteritiede gsm. 040 5270 542 Salla.AM.Heikkinen@uta.fi

Toiminnanjohtaja Kirsi Herala gsm 040 511 1200 kirsi.herala@taku.fi Järjestö- ja kehitysvastaava Riina Virkkunen gsm 0440 664 800 Puh. 0201 235 393 riina.virkkunen@taku.fi

T A K U 35


Mikä minusta tulee isona

– oman osaamisen rajoja rikkomassa Lauantai 7.5.2011 klo 9.30–15 Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, Helsinki Tule ulos Inspiraatiopäivään oman laatikkosi ulkopuolelle. Mikä ohjaa työuraasi ja mistä voimavarat oman osaamisen uudistamiseen? Mitä sanovat aivotutkija, kasvatustieteilijä ja alansa parhaaksi työpaikaksi palkittu yritys? Haasta itsesi ajattelemaan uudella tavalla ja riko rajasi! Tilaisuus on jäsenille maksuton ja sisältää sekä aamukahvin että lounaan. Lisätietoja ja ilmoittautumiset viimeistään 2.5. sähköisen asioinnin kautta. www.akavanerityisalat.fi

36 T A K U

TAKU lehti 2/2011  

TAKU lehti 2/2011

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you