Page 1


Puheenjohtajalta .......................................................................... 3

T ä s s ä

n u m e r o s s a

Yleisön kehittämisestä yhteistyöhön ............................................ 4 Johanna Lindstedt Taiteen tekeminen lähtee kommunikaatiohalusta ja toisen ihmisen kohtaamisen halusta ......................................... 7 Johanna Lindstedt Tiedetori: Kulttuuripolitiikan tutkimus vakiintuu – mutta sen tutkimuskohde pysyy................................................ 9 Sakarias Sokka Luo – Edistä – Vie ....................................................................... 10 Merja Isotalo Koneen säätiö etsii Kolumbusta ................................................... 12 Raisa Niemi Tasan käyvät perheen lahjat ......................................................... 14 Laura Lähteenmäki

Kansikuvan suunnitellut Outi Heiskasen työn ’Sisäpiiri’ pohjalta Tiina Jaanu /Hoop

Kolea elämä ................................................................................ 15 Panu Hämeenaho Kuvituksia maailmalla ................................................................. 16 Heli Halme Nuorten maahanmuuttajien digitaalinen matka maailman ympäri ............................................ 19 Karoliina Leisti New Yorkin Graffittimekka ............................................................ 21 Sanna Posti Sjöman Peliteollisuusmessiaat ................................................................. 24 Matti Isotalo Suomi teemamaana Frankfurtin kirjamessuilla 2014 ..................... 26 Silja Hakulinen

Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konst- och kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p. 040 5111 200 email: kirsi.herala@taku.fi. Mari Lankinen, Anne Mari Rautiainen, Merja Isotalo, Raisa Niemi ja Riina Virkkunen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittava toimituskunnan kanssa. Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on lehden kuvituksessa käytetty Ingram-kuvakirjaston kuvia. Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN 1457-7003 ISSN 2243-030X Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa.

2 TAKU

Hatunnosto kääntäjille ................................................................. 28 Lari Kotilainen Vastavalmistuneiden työttömyyden kasvu pysäytettävä ............... 29 Jaana Parkkola, Akava Projekteja Pilvestä ....................................................................... 30 Tuomas Korkalainen Forssan Mykkäelokuvafestivaalit ................................................. 32 Merja Isotalo Luostarimatkalla Venäjällä- Novgorodista Pskoviin ....................... 33 Merja Isotalo ”KUTU YAMK kannattaa!” ........................................................... 36 Leena Björkvist Jäsensivut


P u h e e n j o h tajalta Kesälomalta töihin paluu herättää minussa nykyisin saman tunteen kuin uuden penaalin ja kynien ostaminen joskus muinoin kouluaikoina. Syksyisin maailma näyttäytyy täynnä mahdollisuuksia olevalta: voi aloittaa kieliopinnot kansalaisopistossa, syventää ammatillista osaamista, ryhtyä kohottamaan kuntoa jonkun ihan uuden urheilulajin parissa tai tehdä henkilökohtaisen kulttuurikasvatussuunnitelman, jossa perehtyy itselle vieraammaksi jääneeseen taidelajiin. Täytyy vain tehdä helpohkoja yksilötason valintoja. Syksy on myös yhteisesti tärkeiden päätösten valmistelun aikaa, jolloin keskustellaan sellaisista asioista kuin rakennepoliittiset ohjelmat, työllisyys- ja kasvusopimukset, budjetit tai toimintasuunnitelmat. Kuitenkin juuri tänä syksynä päättämättömyys on noussut puheenvuoroissa esiin. Hampaattomuudesta on syytetty työmarkkinajärjestöjä, maan hallitusta, eduskuntaa ja eurooppalaista päätöksentekoa, ja sen lamaannuttavasta vaikutuksesta on maalailtu tuhoon vievää tietä.

Kiertyykö oma ajatuskehäni päätöksenteosta lopulta ajatukseen jonkinlaisesta molemminpuolisesta luottamuksesta? Siihen, että olemme perusasioista riittävän yksimielisiä ja näkemykset siitä, mitä tavoittelemme perustuvat riittävän laajaan kannanmuodostukseen? Onko käytössämme mahdollisimman paljon suoraa tietoa, kokemusta, asiantuntemusta ja ideoita omalta jäsenistöltämme? Kuuluuko sinun äänesi? Tällä pohdinnalla toivotan kaikki lämpimästi tervetulleeksi Takun syysvuosikokoukseen Turkuun. Tule kuulemaan, keskustelemaan ja päättämään tulevista linjauksista! Mari Lankinen

Pysähdyin pitkäksi toviksi miettimään vallitsevaa päätöksentekokulttuuria. Onko se nopeasti havaittuihin epäkohtiin reagoivaa, itseään hyvin arvioivaa ja perustuvatko valinnat riittävän kattavasti asiantuntemukseen? Onko toiminnan yhtenä jarruna pelko päätösten peruttamattomuudesta? Kerran menetetty on ainiaaksi menetetty, jos uudet tavoiteltavat hyödyt eivät täytä odotuksia? Leimaako jokaista tehtyä päätöstä lopullisuus siksi, että uuden tekeminen on niin vaikeaa ja suunnan muutos vie todennäköisesti piinallisen pitkään? Ja entäpä sitten ne rohkeat kokeilut ja uudet toimintamallit? Luulen, että voisin luetella aika yleisestikin havaittuja megatrendejä ja hiljaisia signaaleja pitkän listan vain huomatakseni niihin kätkeytyvän paradoksaalisuuden. Muutossyklien nopeus ja vaikkapa ansaintalogiikan trendien vaikeasti ennustettavuus ajallisesti tai sisällöllisesti tuntuu kiihtyvän. Asiat ovat tietysti useimmiten jälkikäteen nähtävissä selkeästi piirtyvinä kehityskulkuina, mutta valinnat tehdään nyt. Näillä tiedoin ja käytettävissä olevin keinoin.

Kuva: Markku Ojala

TAKU 3


Yleisön kehittämisestä yhteistyöhön Kehittääkö yleisöä? Eikö se ole arroganttia? Eikö jokaisella ole oikeus pitää oma makunsa? Eikö pikemminkin pitäisi kehittää taidetta ja taidelaitoksia ja osallistaa yleisöä? Audiences Norway -järjestön johtaja ja musiikkitalolla elokuun lopulla pidetyn konferenssin emäntä Ingrid E. Handeland johdatteli noin 250-päisen kansainvälisen joukon pohtimaan taideorganisaatioiden tämän hetken polttavinta kysymystä: yhteyttä yleisöönsä.

B

ergenissä kotiaan pitävä Audiences Norway järjesti konferenssin yhdessä tämänkertaisen isäntäkaupungin Helsingin ja sen kulttuurikeskuksen sekä Kulttuuria kaikille -järjestön, Helsingin juhlaviikkojen ja Musiikkitalon osallistavan KUULE! -ohjelman kanssa yhteistyössä. Bergenissä oli aloitettu kaksi vuotta sitten, Tukholmassa jatkettu viime vuonna ja nyt oli vuorossa Helsinki ja teemana Engaging new audiences - bridging gaps, removing obstacles, creating opportunities. Kukin kokoontuminen tuotti seuraavalle vuodelle yleisötyölle tai yleisön kanssa tehtävälle yhteistyölle strategiset tavoitteet, jotka osallistujat parhaassa tapauksessa vievät työpaikalleen ja oman työyhteisönsä tiedoksi. Tukholman strategiset terveiset vuodelle 2013 painottivat pitkän tähtäimen suunnittelua, osallistavan työn määrittelyä omassa työyhteisössä ja itse kulttuuritilojen muuttamista ti-

4 TAKU

Johanna Lindstedt Kuvat: Alejandro Lorenzo

Vas. Audiences Norwayn johtaja Ingrid E. Handeland, Stoan vs. johtaja Tuula YrjöKoskinen Helsingin kulttuurikeskuksesta ja selin Reykjavikin kaupungin kulttuuri- ja matkailujohtaja Svanhildur Konradsdottír, joka kutsui joukon jatkamaan keskusteluja ensi vuonna Islantiin Yleisötyössä ojennetaan avaimia, joiden kautta kokemus voi avautua mahdollisimman moniulotteiseksi, sanoo Helsingin juhlaviikkojen johtaja Erik Söderblom.

loiksi, joilla on merkitystä ja sosiaalista arvoa kävijöille. Nyt Helsingin Musiikkitalolta lähdettiin taas evästysten kanssa, jotka kaikki toivat haastetta erityisesti johtavissa tehtävissä oleville. Ykköseksi nousi ”Koko työyhteisön sitouttaminen yleisötyöhön”. Se että sama tavoite oli kirjattu jo Bergenin konferenssissa, kertoo, että tehtävä ei ole ihan helppo. Lähes samaa asiaa talouden näkökulmasta viestii toiseksi tullut käytännön ohje: Älä odota lisärahoitusta, vaan tee yleisötyöstä osa budjettia! Ja kolmanneksi kehotettiin liittoutumaan yleisön kanssa! Todettiin, että näillä mennään Reykjavikiin, jonne kaupungin kulttuuri- ja matkailujohtaja Svanhildur Kondradsdottír kutsui ”yleisötyöläiset” jatkokeskusteluun vuonna 2014. Musiikkitalolla haettiin vastausta siihen, miten osallistaa ja tavoittaa uusia yleisöjä, rakentaa siltoja, pois-


taa esteitä ja luoda mahdollisuuksia. Pohdittiin taiteen ja sen yleisön kohtaamisen tapoja ja kysyttiin kuinka luodaan suhde yleisön ja instituution välille. Lopulta tultiin ydinkysymykseen itse taide- ja kulttuurilaitosten uudistumisen välttämättömyydestä. Tuo aika on ohi kun sanottiin: Tulkaa katsomaan minua! Taidelaitokset tarvitsevat nyt muutosta. Ensimmäisenä päivänä heti aamusta, kun olimme orientoituneet lisää kuulemalla konferenssia tukeneen Pohjoismaisen kulttuuripisteen johtajan Per Voetmanin ja vs. Stoan johtajan Tuula Yrjö-Koskisen puheenvuorot, saimme sympaattisen esimerkin rohkaisevasta ja osallistavasta musiikkikasvatuksesta. Jon Deak, New Yorkin filharmonikkojen säveltäjäpedagogiguru esitteli sympaattisesti työtään nuorten säveltäjien kanssa. Sibelius-Akatemian opiskelijat soittivat Kaapo Ijäksen johdolla KUULE, minä sävellän -ohjelmassa syntyneitä amerikkalaisten lasten sävellyksiä. Jon Deak kiinnostui aikanaan siitä, mitä olisi lasten oma musiikki. On tavallista, että sävelletään lapsille, mutta mitä syntyisi, jos lähtisimme liikkeelle lapsista tai lasten kanssa? Sitä kukaan ei tiennyt. Kun Jon Deak antautui etsimään, hän sai uskomattomia tuloksia mm. Koreassa ja Venezuelassa, mutta parasta on kuitenkin ollut tämä pitkä ja hedelmällinen yhteistyö täällä Helsingissä.

  Sävellystyön ohjaamisessa ovat aina mukana alan parhaat ammattilaiset niin säveltäjät kuin muusikotkin, jotka mm. opastavat sormituksisa ja instrumentoinnissa. Suomessa lapset saivat inspiraatiota tutustuimalla mm. Jukka Tiensuun sävellykseen. Kun konferenssin ammattilaisyleisö oli näin ammattimaisesti herkistetty vastaanottavaiseksi, päällemme vyöryikin varsinainen runsauden sarvi niin pohdintaa kuin käytännön kokemustakin. Hyvien konferenssijärjestelyjen ansiosta Taku-lehden lukijakin voi tutustua ohjelmaan elävästi kokonaisuutena suoraan Musiikkitalon pienestä salista käymällä sivuilla www.artsandaudiences.com. Chris Torch Intercult Swedenistä johdatteli meidät intensiivisessä otteessaan tunnistamaan työmme haasteet. Miten kulttuuri ja taide vastaa ympäristönmuutoksiin, islamofobiaan, maahanmuuttoon, vähentyneeseen demokraattiseen osallistumiseen ja globalisaatioon?   – Jos yleisö ei ole meidän kanssamme, me olemme vaarassa! Ennen oltiin lavallakin yhdessä ja samassa ympyrässä. Nyt ollaan puoliympyrässä. Voidaanko ympyrä rakentaa uudelleen kulttuurilla ja taiteella, harjoittaa demokratiaa osallistavilla toimilla myös taiteessa?

Koulutusta toimintaan yleisön kanssa tarvitaan Projektiesittelyissä oli heti alkuun vapauttavaa kuulla paitsi menestystarinoita myös yleisötyössä koetuista vaikeuksista ja esteistä, joita Hilde Ostergaard Tanskan Nikolaj Kunsthallista rohkeasti toi esiin. Ongelmaksi voi esimerkiksi nousta se, että näyttelykuraattorilla ei ole tarvittavaa koulutusta yleisön kanssa tehtävään laajaan hankkeeseen. Taidemuseon kuraattorit eivät tavallisesti ole koulutettuja yleisötyöhön. Koulutusasiaan kiinnitettiin seminaarissa muuten aika vähän huomiota. Esille tuli myös, että yleisötyöhön ei instituutioissa usein ole varattu tarpeeksi aikaa eikä siihen sitouteta työyhteisöä heti hankkeen alussa. Yleisötyöhanke tehdään liian usein irrallisena projektina.

Antamisen rituaali tekee jokaisesta voimakkaan Yleisö voi olla monikielinen, kaikenikäinen ja se voi olla itse toteuttamassa ohjelmaa. Siitä yhtenä esimerkkinä kuultiin norjalaisen Ole Hamren kertomus Fargespill -projektista, jonka puitteissa on luotu monikulttuurisia esityksiä yhdessä emigrantti- tai pakolaistaustaisten lasten ja nuorten kanssa. Esitykset sisältävät tanssia ja musiikkia näiden maiden kulttuureista. – Fargesspill on taideprojekti, ei sosiaalinen projekti. Lähtökohdat ovat puhtaasti taiteelliset. Emme tee tätä auttaaksemme ketään. Teemme tätä näiden lasten ja nuorten kanssa, koska kukaan muu ei osaisi tehdä tätä. Me hyvin koulutetut taiteen kuluttajat tarvitsemme näiden ihmisten tarinaa, vaikka he eivät aina tiedä, että heitä tarvitaan. Syvästi subjektiivinen tarina muuttuu näin yhteiseksi. Kun kerrot ihmisille, että he ovat resurssi, heistä tulee resurssi! – Tärkeä asia on, että tilanteessa on mahdollisuus antaa. Fargespill perustuu vanhaan ja koettuun rituaaliin lahjojen antamisesta ja lahjojen saamisesta. Antamisen teko tekee jokaisesta voimakkaan. Ja kun tunnemme itsemme voimakkaaksi voimme antaa edelleen itsestämme laulun ja soiton kautta. Jon Deak New Yorkin filharmonikoista kuuntelee kouluttamiensa amerikkalaisten lasten teosten herkkää tulkintaa, jonka tarjoilevat Sibelius-Akatemian opiskelijat Kaapo Ijäksen johdolla. TAKU 5


Ole Hamre kehotti myös hankkimaan vaikeuksia:   – Jos sinulla ei ole yleisöyhteistyössä ongelmia, tee niitä! Mitä vaikeampaa sen parempi! Erilaisuuden kohtaaminen on paras tapa oppia! Erilaisuus on voimaa.

Yhteinen yleisötyönäkökulma kaikilla lipunmyyjästä lavastajaan Monissa eri yhteyksissä tuli esille kuinka välttämätöntä on, että työyhteisössä ollaan tietoisia yleisön kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Kaikki alkaa oikeastaan hyvästä johtajuudesta. Koko henkilökunta on saatava tietoiseksi yhteisestä näkökulmasta ja lipunmyyjästä ja lavastajasta alkaen osallistumaan yleisötyöhön. – Kaikki työntekijät ovat teatterimme lähettiläitä. Tutkimme koko organisaation jokaisen työntekijän kohdalta sen, miten yleisö koskettaa kunkin työtä.   Ratkaisu prioriteeteista on meillä. Olemmeko relevantteja siinä ympäristössä, jossa toimimme? Kuka kaipaa meitä, jos meitä ei ole? Malmön kaupunginteatterin johtaja Jesper Larsson kysyi.

Projektityön vaikutusten arviointi ongelmallista Tutkimustyön tarpeellisuutta yleisötyösektorilla korosti Kathrine Winkelhorn, tutkija Malmön yliopistosta, jonka julkaisu Publik i perspektiv on yksi alan tärkeitä perusteoksia. Johtajien paneelin keskustelun aihe Yleisön kehittäminen vaiko taiteen kehittäminen? on yksi kirjankin teemoista, jota Kathrine Winkelhorn nyt avasi kysymällä, ovatko instituutiot merkityksellisiä murroksessa olevassa yhteiskunnassamme, jolle on ominaista liikkuvuus ja vauhti. -Ihmiset eivät ole juurtuneita samoin kuin ennen ja elävät naapureista erillään. Olemmeko elävöittämässä yhteiskuntaa? Antavatko kulttuuri-instituutiot yleisölle mahdollisuuden nähdä tämä aika taiteen prisman läpi? Tutkimuksen näkökulmasta hän toi esiin huolen siitä, että vaikka kulttuurin projektityötä esim. Ruotsissa tehdään runsaasti, on sen pitkäkestoisen vaikutusten mittaaminen ongelmallista. Uusien yleisösuhteiden rakentamisessa tarvittaisiin nimenomaan pitkäkestoista toimintaa, jonka vaikutusten seuraaminenkin on helpompaa. 6 TAKU

Konferenssin antia kuunnellessa saatiin seurata ajatusten kulkua myös visuaalisesti, kun taiteilija Anna Lena Schiller purki teemoja ja ajatuksia seinäpiirroksiin.

Yleisöyhteistyön haasteita Suomessa Tuula Yrjö-Koskinen oli kokeneena yleisötyön tekijänä aktiviisessa roolissa paikallisessa työryhmässä, ohjelmatoimikunnassa ja Helsingin kulttuurikeskuksen edustajana. Hän oli iloinen suomalaisten projektiesittelyjen hyvästä edustuksesta seminaarissa. Haasteita Suomessa tehtävässä yleisöyhteistyössä hän näki erityisesti vielä moninaisuuden kohtaamisessa. Kehittämiskohde on myös yleisön osallistaminen itse tekemiseen, johon voisimme hakea kokemusta muualta.   – Tarjolla pitäisi olla eri syvyisiä ja erilaisia tapoja osallistua ja kokea. Helsingin kulttuurikeskuksessa panostetaan nyt erityisesti sektorit ylittävään yhteistyöhön. Myös Itä-Helsingin yläkoululaisille suunnatussa ITU-hankkeessa yhteistyöajatusta pyritään konkreettisesti toteuttamaan. Siinä haetaan pysyvää toimintamallia alueen kulttuuritoimijoille ja nuorille, joita innostetaan taiteen tekemiseen omien ideoiden pohjalta.Teemana on monikielisyys, jota lähestytään musiikin ja kuvataiteen keinoin. Yhteistyökumppaneita on kattavasti peruskoulusta, taideoppilaitoksista ja Suomen Säveltäjistä alkaen. Tiimivetäjien koulutuksesta huolehtii Sibelius-Akatemian Luomus-koulutus Elina Stirkkisen ja Riitta Tikkasen luotettavin voimin. Tuottaja Katja Thompson kertoo, että rahoituskin on kahdeksi vuodeksi kunnossa kiitos Koneen sääti-

ön Monikielisyys ja taide -rahaston. Mitä opimme tästä? Huomiota rekrytointiin! Lisää kitkaa keskusteluun! – Henkilökunnan rekrytointiin pitäisi kulttuuriorganisaatioissa kiinnittää nyt huomiota ja diversiteettiin siinä, pohdiskeli Lea Halttunen OKM:sta kuunneltuaan tiiviisti seminaarin antia kahden päivän ajan. Samaa painotti myös Niels Righold (Danish Centre for Arts and Interculture) loppuyhteenvedossaan. -Minkälaisia ihmisiä haluatte organisaatioonne? Kyseenalaistavia alaisia ei pidä pelätä. Meidän täytyy löytää tie muutokseen. Hän halusi myös, kuten niin moni muukin, heittää roskakoppaan käsitteen ”Yleisön kehittäminen”, koska kyse on yleisön ja taidetoimijoiden välisestä suhteesta, sen luomisesta ja kehittämisestä. Hän vaati myös selkeämmin artikuloitua dialogia vasemman ja oikean aivolohkon toimijoiden välille, selkeätä argumentoivaa keskustelua kulttuuritoimijoiden ja poliitikkojen, ekonomistien ja lakimiesten välille. - Lisää kitkaa myös näihin seminaareihin! Tarvitsemme näitä kokoontumisia, mutta voisimme olla enemmän eri mieltä ja artikuloida sen selvemmin. Ja ohjelmaan voimme sisällyttää vielä haastavampia puheenvuoroja. Meidän on päästävä eteenpäin tässä työssä!


TAITEEN TEKEMINEN LÄHTEE KOMMUNIKAATIOSTA JA TOISEN IHMISEN KOHTAAMISEN HALUSTA

Johanna Lindstedt haastatteli Helsingin juhlaviikkojen johtajaa Erik Söderblomia, joka on aktiivinen yleisötyömies. Hän on osallistunut Audiences Norway -järjestön yhteistyössä monien toimijoiden kanssa järjestämiin konferensseihin Bergenissä, Tukholmassa ja nyt elokuun lopulla Helsingin musiikkitalolla. Lasipalatsin toimistossa istui maanantaina 2.9.2013 väsynyt, mutta hyväntuulinen mies. Takana oli eilen päättynyt ”yleisön ja kaupunkilaisen oma juhla, johon taiteilijat kutsutaan mukaan.” JOHANNA LINDSTEDT: Tuo ei ole ihan tavallinen festivaalikonsepti. Avaisitko asiaa? ERIK SÖDERBLOM: Yleisöyhteys on hirveän tärkeä. Ilman yleisöä koko touhu on ihan turhaa. Tietenkään ei voi ajatella, että mitäköhän yleisö nyt haluaa. Taiteen tekemisen prosessi menee toisentyyppisesti, vaistonvaraisesti, ei laskelmoida mistä yleisö tykkää ja mistä ei tykkää. Toisaalta tässähän tehtävässäni minulla on nyt tuottajannäkökulma eikä taiteilijan ja roolini on olla mukana kaikenlaisen taiteen mahdollistamisessa, enkä ole omaa elämän projektiani tekemässä. Mutta ehkä uskallan puhua tämän asian tärkeydestä siksi, että itse olen taiteilija. ”VAPAUTTA EI OLE ILMAN VAPAUDEN RAJOITETTA” JOHANNA: Audience Development or Arts Development? kysyitte paneelissa. Uskalsit väittää, että vapaata taidetta ei ole olemassa! ERIK: Juu, nykyään elää vielä romanttinen käsitys siitä, että taiteella on joku itseisarvo. En usko, että vapaata taidetta on. Tai sitten ollaan jossain ulkoavaruudessa, jossa siihen ei vaikuta mikään eikä se itse vaikuta mihinkään. Taide riippuu olosuhteista, jotka ovat. Taide tutkii vapauden käsitettä sitä kautta, että se itse ei ole vapaa. Se tutkii vapautta tilanteessa, jossa ulkoista vapautta ei ole. Meillähän menevät vapauden käsitteet sekaisin. Kuvitellaan

että vapaus olisi sama kuin valinnan vapaus tai joku vapaa-aika. Mutta eihän se niin ole. Vapaus on sen hakemista, että osaa olla myöskin tiukassa paikassa. Se on vapautta.   Sanotaan nyt vaikka Bach. Fuugissaan hän tutkii vapautta. Hän järjestää niinkuin mahdollisimman vaikeat oltavat. Uskonnollisen järjestelmän sisällä fuugilla on joku yhteys uskonnolliseen tematiikkaan. Askeesia! Fuugan säveltämisen säännöstö on mahdollisimman tiukka, ja jos sen sisällä voi saada aikaan vapaan virtauksen, niin kuin Bach pystyy, niin se on vapautta. Silloin tietää vapaudesta jotakin.    Samoin 1900-luvun alussa tapahtui hyvin mielenkiintoisia käänteitä, kun romanttisen taiteen vapaus oli johtanut tilanteeseen, jonka virtauksissa lähes kaikki oli mahdollista! Pystyit moduloimaan mistä tahansa sävellajista mihin tahansa, sävellajin horisontti tai painovoima oli hämärtynyt ja siinä tilanteessa oli mahdotonta jatkaa. Niinpä Schönberg kääntyi 12-säveljärjestelmään ja päätti sitten syödä vain näkkileipää, koska se kaikenlainen pullamössö alkoi ällöttää. 12-säveljärjestelmä vaikeuttaa ja ohjaa, ja jos sen sisällä pystyy tekemään jotain uutta, niin se on vapautta. Vapautta ei ole ilman vapauden rajoitetta. JOHANNA: Miten olet saanut kaikkien näiden konkreettisten vapauden rajoitusten keskellä tämän ideasi osallisuudesta Helsingin juhlaviikoilla toimimaan?

ERIK: Festivaali on merkittävä yhteiskunnallisen integraation väline kaupungissa. On bileet, joihin kaikki ovat tervetulleita ! Pyritään yhdessä osaavan henkilökunnan kanssa luomaan tunne siitä, että yhteiset juhlat paranevat, mitä enemmän erilaisia ihmisiä on mukana. Mutta työ yleisön kanssa ei lopu koskaan. Jos totta puhutaan, niin vaikka helsinkiläisistä nyt yli 200000 otti osaa festivaaliin, on edelleen aivan turhan suuri joukko niitä, jotka eivät edes tienneet, että juhlaviikot on käynnissä. Kun olemme tällaisia kulttuuripullukoita, niin me emme ymmärrä sitä. Yhteiskunnassa, jossa äänestyprosentti laskee, olisi tärkeää, jos voitaisiin kokea, että on jokin yhteinen asia. JOHANNA: Arts and Audiences -konferenssissa kuulimme ja näimme, kuinka Helsingin tokaluokkalaiset tulivat taideretkelle Musiikkitalolle Kinokonsertti Fantasiaan Helsingin Kaupunginorkesterin Walt Disney-tapahtumaan ja sen jälkeen Kiasmaan Taikasana-työpajaan. Projekti oli iso panostus Helsingin peruskoulujen kulttuurisuunnitelman sisältöihin! ERIK: Kyllä. Ja tämä oli jo toinen kerta. Alkuperäinen ajatus oli, että helsinkiläisten lasten koulu alkaisi aina jollain karnevaalilla ja loppuisi aikanaan penkkareihin, mutta pragmaattisista syistä taideretki siirtyi kakkosluokkalaisille. Tuo mielestäni kaunis metafora ei siinä siis ihan täydellisenä toteutunut! Mutta TAKU 7


hyvä näin. Ryhmäytyminen on kakkosilla jo tapahtunut ja järjestelyt ovat yksinkertaisempia. On mahtavaa, että lapsen taideretken kautta tavoitetaan samalla kuusi aikuista, vanhemmat ja kahdet isovanhemmat parhaimmillaan. Saadaan näin kosketus lapsiin, jotka eivät ehkä koskaan aikaisemmin ole käyneet Helsingin keskustassa ja myös perheet parhaassa tapauksessa saadaan kiinnostumaan tästä lapsille koulun kautta tarjotusta ohjelmasta.    Ongelmana on Helsingissä ollut, että koululaisille suunnattuun yleisötyöhön osallistuvat usein vain ne samat koulut ja ne samat aktiiviset opettajat. Opetusviraston paimenkirje oli nyt aika painava kutsu tai kehote, ja toimi hyvin. Jatketaan, jos resurssit riittävät. Monen tuhannen koululaisen matkalippukustannus ei ole ihan pikkujuttu!!!!! ”OLEMME HEIMOELÄIMIÄ !” JOHANNA: Suomessa on tietääkseni kaupunkeja ja kuntia, joiden liikennelaitokset ovat tulleet mukaan projektiin ilman laskutuksia tai ainakin helpottavin käytännöin järjestelyin. Samalla liikennelaitoskin on ollut mukana osallistamassa lapsia oman paikkakunnan kulttuurielämään. ERIK: Hyvä, jos yhteiskunnassa kokonaisvaltaisesti nähdään tärkeänä, että taide voi olla avainasemassa kulttuurikompetenssin kehittämisessä. Yleisötyön tarpeellisuus liittyy yhteiskunnan muutokseen ja koululaitoksen kriisiin. Ennenhän yleisötyötä tehtiin perheissä. Kulttuurikompetenssi siirtyi lapsille, kun vanhemmat hoitivat taidekasvatuksen, musiikkikasvatuksen, keskustelutaitokasvatuksen ym., ja ylipäätään kasvatuksen kautta. Nykyisessa murroksessa vanhemmilla ei ole enää nuoren näkökulmasta ole jaettavanaan mitään edes vähäisessä määrin käyttökelpoista tietoa, ja sen kautta arvovaltaa, niinkuin edellisillä sukupolvilla aikanaan ilmeisesti vielä oli.    Sama pätee nyt myös kouluun. Kulttuurikompetenssin siirtäminen seuraaville sukupolville voisikin olla nyt taiteen tehtävä. Kulttuurikompetenssi tuli ennen kodeista ja koulusta ja nyt ne ovat menettäneet otteensa. Kulttuuri ja taide yhteiskunnassa liittyy menneisiin ja pitkään muistoon! Se joka pystyy näkemään taaksepäin, näkee myös uskottavasti eteenpäin! Mitä pidemmälle näet taaksepäin, sitä paremmin pystyt näkemään eteenpäin! 8 TAKU

   Olemme heimoeläimiä! Ennen heimo tai ryhmä haki oman ryhmän vainajilta tietoa, jotta voisi pärjätä paremmin tilanteessa jossa olosuhteet vaihtuvat. Nykytilanteessa on paljon uusia, uudenlaisia heimoja, ja heimo muodostuu niistä, jotka uskovat samaan asiaan. Ja tämä menee kaikkien ikäryhmien läpi. Osallisuutta ja osallistumista on kovin erilaista. Tunteeko jutun omakseen, siitä on kyse. Yleisö keskiössä ja tuottaja hyväksyy, että yleisö voi olla aktiivista vaikka ei näpertelisikään mitään ulkoisesti yhteistä. On erilaisia osallistumisen tapoja. Lasten tapa kokea on hurjan kineettinen ja liittyy tuntoaistiin ja vanhemmat taas istuvat penkissä. Yleisötyössä ojennetaan avaimia, joiden kautta kokemus voi avautua mahdollisimman moniulotteiseksi. ”TAIDE ANTAA TILAA JA OIKEUTUKSEN KOKEA, MISSÄ KUNNOSSA SIELU ON” JOHANNA: Joudut argumentoimaan työsi ja taiteen puolesta ja näyttää, että olisit porukkasi kanssa onnistunutkin siinä, kun Jäänmurtaja Urho, armeija ja ilmalaivatkin lähtevät liikkeelle1 ERIK: Tilastokeskushan on tässä avainasemassa. Kulttuurin kerrannaisvaikutukset pitäisi saada tutkimuksen kautta tuotettuna esitettyä poliitikoille selkeässä muodossa. Hyvinvointi-indeksi pitäisi saada mukaan argumentointiin, vaikka hyvinvoinnin vaikutusten mittaaminen onkin hankalaa.    Koko tässä työssä ajatellaan helposti kahtiajakautuneesti. Työntekijät ja työ jaetaan keinotekoisesti markkinointiosastoon ja yleisötyöosastoon Minä en näe mitään eroa markkinoinnin ja yleisötyön välillä. Jako perustuu siihen, että yleisötyöntekijät käyvät tietyntyyppistä opintoputkea ja markkinoijat toista putkea, mutta päämäärät eivät juurikaan eroa toisistaan. Kummankin työssä tavoitteena on, että saadaan osallistujat kokemaan tapahtuma omakseen, ja keinot ovat monet.   Hyvinvointi-indeksistä puheen ollen taide ottaa kuitenkin tosissaan sen, että ihmisellä on sielu, sisäinen hahmo ja oman itsensä kuunteleminen on terveellistä. Uskonto (ei välttämättä kirkko), uskominen ja rituaalit ovat samasta syystä yhtä terveellisiä kuin kulttuurikin. Ne hoitavat. Voit oivaltaa jotain psykiatrilla, mutta saman voit oivaltaa taulun edessä! Ylipäätään kun kuuntelee si-

säistä ääntään niin se vahvistaa itseä korjaavia prosesseja, haava umpeutuu. Keho korjaa haavat ja sama koskee sielua. Taide antaa tilaa ja oikeutuksen kokea, missä kunnossa sielu on. Tämä on ihan yksityisfilofiaa, mutta en tiedä, miten se tutkimalla ja tieteen avulla voisi muuttua joiksikin määreiksi. °TAIDE ON YHTEISKUNNAN KEHITYSOSASTO” JOHANNA: .. mutta käytännössä? ERIK: Kyllähän se on niin, että tarpeeksi hullut ja rohkeat ideat toteutuvat paremmin kuin pienet ja pelokkaat! Hei, me mennään kuuhun! Mutta totta on myös se, että usein demokratia johtaa tilanteeseen, jossa kukaan ei uskalla tehdä selkeitä strategisia ratkaisuja. Olemassa olevat resurssit emulgoidaan moneen osaan niin, ettei sillä saa muuta kuin puuhastelua aikaiseksi. Ja toisaalta juustohöylätyyppinen tasapäistäminen johtaa usein siihen, että suuret ideat höylätään pois jo alkuvaiheessa.    Mutta kyllä ihmisillä nyt tuntuu olevan aito halu muuttumiseen. Esimerkiksi ravintolapäivä tai siivouspäivä kertoo siitä, että osataan taas leikkiä! Aina hoetaan, että ollaan pahassa kriisissä ja yhteiskunta joutuu aina sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin. Tässä muutoksessa taide voi auttaa meitä esittämään tulevaisuuden hypoteeseja. Taide on yhteiskunnan kehitysosasto. Taiteen tehtävä on tuottaa prototyyppejä, tulevaisuuden arvomalleja, joista taiteen vastaanottamisen ja yhteiskunnallisen sisäistämisen prosessissa, johon osallistuvat yleisö, kriitikot ja julkisuus, valikoituvat sopivimmat ja toimivimmat. JOHANNA: Mitä odotat seuraavalta pohjoismaiselta yleisötyöhön paneutuvalta konferenssilta Islannissa? ERIK: Best practises - hyvät käytännöt jakoon! Pohjoismainen konteksti on luonteva ja kulttuuris-taloudellinen yhteiskunta on niissä samantyyppinen. Asiat ovat näin siirrettävissä maasta toiseen suhteellisen helposti. Konferensseissa nyt tulee aina pallottelua siitä, mistä viimeksi keskusteltiin ja mistä nyt pitäisi keskustella. Joskus voisi kokeilla uutta formaattia! Viimevuotisessa Lapinlahden KOULU-hankkeessa kuka tahansa sai ilmoittautua opettamaan porukalle jotain asiaa, josta intohimoisesti piti tai jota harrasti. Se toimi hyvin ja oli tuhansia kuulijoita.


Kulttuuripolitiikan tutkimus vakiintuu – mutta sen tutkimuskohde pysyy liikkeessä Sakarias Sokka

Kulttuuripolitiikan tutkimuksen kotimainen konferenssi järjestettiin toukokuussa Helsingissä ja pohjoismainen konferenssi elokuussa Kööpenhaminassa. Ajankohtaisimmat tutkimuskeskustelut liittyvät yhtäältä tutkimusalan monialaiseen luonteeseen ja toisaalta institutionalisoidun kulttuuripolitiikan kykyyn tunnistaa toimintaympäristön muutoksia. Toukokuisten kulttuuripolitiikan tutkimuksen päivien teemana Helsingin yliopiston Metsätalolla oli kulttuuripolitiikan tutkimuksen tila ja laajuus Suomessa. Kyseessä oli ensimmäinen tapahtuma, jonka alan tutkijoiden vuonna 2012 perustama kulttuuripolitiikan tutkimuksen seura organisoi. Tieteen sisäiset keskustelut ovat myös humanistisilla, taiteellisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla yhä kansainvälisempiä. Silti juuri kotimaisten päivien järjestäminen istuu napakasti uuden ja perustaltaan monialaisen tutkimusseuran toimintaan, sillä kulttuuripolitiikkaan keskittyviltä tutkimuskeskusteluilta on puuttunut kotimainen foorumi. Kotimaisen kanssakäymisen arvo tulisikin tunnustaa ja muistaa edelleen, vaikka ministeriö jatkuvasti ohjaa tutkijoita yhä kansainvälisempiin keskusteluympäristöihin.   Kulttuuripolitiikan tutkimus on perustaltaan monialaista. Juuri siksi tieteenaloittaisissa konferensseissa kulttuuripolitiikkaan keskittyvät keskustelut helposti hukkuvat eri alojen perinteisempien tutkimusaiheiden

alle. Sekä uuden tieteellisen seuran että kotimaisen konferenssin kautta kulttuuripolitiikka pysynee aiempaa paremmin esillä eri tieteenalojen joukossa. Tavoitteena on näin myös lisätä kulttuuripolitiikan tutkimuksen tuntemusta konkreettisissa tiede- ja kulttuuripoliittisissa yhteyksissä.   Keväällä järjestetty konferenssi oli ensimmäinen sitten Jyväskylän yliopiston kulttuuripolitiikan yksikön vuonna 2004 järjestämien kotimaisten tutkimuspäivien. Tutkimusseura järjestää konferenssin jälleen ensi keväänä, joten enää ei tarvitse odottaa miltei kymmentä vuotta seuraavaa kertaa. Tänä vuonna tapahtuma houkutteli Helsinkiin lähes sata osallistujaa eri yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Keskustelut liikkuivat kulttuuripolitiikan tutkimuksen politiikkakäsityksestä kansallisuusja vähemmistökysymyksiin, kolmannen sektorin rooliin, kulttuurin talouteen, kulttuuripalveluihin, taiteilijoiden asemaan, osallistumista koskeviin kysymyksiin ja kulttuurin arvoihin.

Tiedetorilla ”muuttuvassa kulttuurimaisemassa” (Kulturpolitik i et forandret kulturlandskab). Sillä järjestäjät tarkoittivat esimerkiksi erilaisten tiedonvälityksen kanavien yhä perustavampaa vaikutusta ihmisten elämänpiireihin, kulttuurituotteiden tekijyyden hämärtymistä, uudentyyppisen taiteilijuuden kehitystä ja uusien taidemuotojen syntyä – sekä tietysti kaiken tämän vaikutuksia kulttuuripolitiikassa, erilaisten kulttuuri- ja taidelaitosten toiminnassa ja näin ollen myös kulttuuripolitiikan tutkimuksen kohteissa. Konferenssin avaustilaisuuden paneelissa toimintaympäristön muutokset tiivistyivät kysymyksiin, jotka ovat relevantteja jokaiselle kulttuurialalla työskentelevälle: kuinka perinteinen kulttuuripolitiikka ja uudet kulttuurin muodot kohtaavat toisensa ja mitä niin kulttuurityöläisten kuin kulttuuripoliitikkojenkin tulisi tietää – ja mielellään myös ymmärtää – kyetäkseen vastaamaan ajankohtaisiin haasteisiin?

Pohjoismainen kanssakäyminen on vakiintunut Pohjoismaisella tasolla kulttuuripolitiikan tutkimuksen konferenssit ovat vakiintuneet joka toisena vuonna järjestettäviksi kokoontumisiksi. Nordic Conference on Cultural Policy Research (NCCPR) järjestetään vuorovuosina maailmanlaajuisesti tutkijoita houkuttelevan kansainvälisen konferenssin (ICCPR) kanssa. Molemmat tapahtumat on järjestetty myös Suomessa: pohjoismainen konferenssi organisoitiin Jyväskylässä vuonna 2009 ja kansainvälinen konferenssi samoin Jyväskylässä vuonna 2010.   Tänä vuonna NCCPR -konferenssi järjestettiin elokuisessa Kööpenhaminassa. Kyseessä oli järjestyksessään kuudes pohjoismaisten tutkijoiden tapaaminen. Päivien teema keskittyi kulttuuripolitiikkaan

Kuva: Tarja Vänskä-Kauhanen.

Kulttuuripolitiikan tutkimuksen seuran sivut: http://www.kulttuuripolitiikantutkimus.fi/ Pohjoismaisen konferenssin sivut: http://www.nccpr2013.dk/ TAKU 9


Merja Isotalo

Luo - Edistä - Vie

Kuva: Tuomas Hellman

Kulttuuripolitiikka Akavassa Luovien alojen yrittäjyyden edistäminen on myös Akavan tavoitteena. Vai onko? Akavan viime keväänä hyväksytyssä elinkeinopoliittisessa ohjelmassa ei mainita sanoja luovat alat tai luovuus. EU-vaalitavoitteisiin on päässyt sana luovuus yhdessä osaamisen ja innovaation kanssa ja eduskuntavaaleihin 2011 tehdyn hallitusohjelman tavoitteissa luovat alat ja luovuus on mainittu elinkeinopolitiikan kohdalla. Koulutus- ja työllisyyspolitiikan ohjelmasta sekä veropoliittisesta ohjelmasta luova ala löytyy myös, mutta ei Suomen työn linja 2019 ohjelmasta.

10 T A K U

Akavalla on kuitenkin kulttuuripoliittinen ohjelma. Se puuttuu muiden keskusjärjestöjen poliittisten ohjelmien listalta eivätkä luovat alat ja luovuus ole päässeet myöskään SAK:n ja STTK:n elinkeinopoliittisiin tai koulutuspoliittisiin ohjelmiin. Akavan mukaan kulttuurin ja luovuuden vahvistaminen on suomalaisen yhteiskunnan kehittämistä. Sen vuoksi kulttuuripoliittisessa ohjelmassa tuodaan esille tavoitteita ja näkemyksiä kulttuurin ja luovien alojen merkityksestä, tulevaisuudesta ja kehittämistarpeista. Luovuus kuuluu joka tapauksessa monien akavalaisten alojen toimintaan ja onkin tarpeen, että keskusjärjestöllä on kulttuuripoliittinen ohjelma, jota voidaan käyttää edunvalvonnassa sekä vaikuttamisessa että kehittämisessä. Kulttuuripoliittisen ohjelman seurantaryhmän puheenjohtajana on TAKUn entinen puheenjohtaja Susanna Tommila. Ohjelman laatiminen sai alkunsa nimenomaan TAKUn ehdotuksesta ja sen toteutu-

miseen järjestömme on osallistunut kaikissa vaiheissa erittäin aktiivisesti. TAKU on luonteva jäsenjärjestö kaikille luovan alan ammattilaisille, myös yrittäjille.

Luovan alan vientiä: arkkitehtuuri Akavan kulttuuripoliittisen ohjelman tavoitteita on esitelty ja käsitelty jo kolmessa ohjelman seurantaryhmän seminaarissa, kuten Susanna Tommila totesi avatessaan Luo - Edistä - Vie -seminaarin Yhdysvaltain suurlähetystön innovaatiokeskuksessa elokuun lopulla. Tällä kertaa seurantaryhmän kumppanina oli Suomen arkkitehtiliitto SAFA suurlähetystön lisäksi. Seminaarin painopisteenä oli arkkitehtuuri ja luovan alan vienti. Suomen Arkkitehtuurimuseon johtaja Juulia Kauste taustoitti aihetta ja kertoi museon olevan aktiivinen kumppani kansainvälisessä yhteistyössä osallistumalla esimerkiksi palkitsemisiin ja kongressien järjestämiseen. Maailmalla tunnetaan hyvin monia suomalaisia arkkitehteja ja suomalaiset ovat menestyneet myös viime vuosien kansainvälisissä arkkitehtuurikilpailuissa.


Yleisiin kilpailuihin osallistuminen on haastavaa, kutsukilpailuihin pääseminen taas edellyttää jo hyvää tunnettuutta, mutta menestyminen kilpailuissa on tie kansainvälistymiseen. Suomen Arkkitehtitoimistojen liiton lakimies Kalle Kärkkäinen muistutti, että riskejäkin on. Kilpailu voi näyttää oikealta, mutta suunnittelija on valittu jo etukäteen. Tai järjestäjällä ei ole aikomustakaan tehdä voittajan tai kenenkään osallistujan kanssa sopimusta, vaan tarkoitus on vain varastaa parhaat ideat. Tilaaja voi myös järjestää ”työpajoja” arkkitehdeille ja varastaa ideat sitä kautta. Kärkkäinen kertoi myös, että pelkkä kilpailun voittaminen ei riitä, vaan sen jälkeen on edessä paljon työtä paikallisten kumppaneiden ja virkamiesten kanssa ennen kuin varsinainen sopimus tehdään ja rakentaminen käynnistyy. On haettava paikallinen toimija avuksi, on arvioitava luotettavuutta, selvitettävä valuutat, verot ja vakuutukset. Tähän tarvittaisiin arkkitehdeille nykyistä enemmän käytännönläheistä vientiapua ja -tukea, samalla tavalla kuin monille muillekin luovien alojen ammattilaisille.

Tukea yrittämiseen Helsingissä ja muualla Yritysasiamies Taina Seitsara Helsingin kaupungin Talous- ja suunnittelukeskuksesta totesi omassa puheenvuorossaan, että esimerkiksi juuri arkkitehteja ei ole käynyt heillä esittäytymässä. Helsingin kaupungilla on kuitenkin monia ohjelmia ja hankkeita, joiden tavoitteena on yritysten viennin edistäminen. Elinvoimainen Metropoli 2025 -strategia sisältää maininnan myös luovista aloista. Seitsara kertoi esimerkiksi Innovatiiviset kaupungit eli INKA-ohjelmista, joita toteutetaan viidessä kaupungissa, Oulussa, Joensuussa, Vaasassa, Jyväskylässä ja Tampereella, teemoina mm. tulevaisuuden terveys, biotalous ja älykäs kaupunki. Tosin kaikissa näissäkään ei suunnittelussa ollut mukana luovien alojen edustajia. Hankkeita on ollut ja on edelleen monenlaisia. Seitsara luetteli mm. seuraavia: Sillanrakentajat - luovan alan agenteille ja managereille (päättynyt), Tapahtumatuotannon johtajaosaamisen kehittämishanke JOHDE (2010–2013, päättymässä), Kolmas Tie - uudenlainen palvelumalli yrittäjyyteen ja työllisyyteen (2011-2014) sekä Luova Suomi. Hän

tiedotti myös uudesta Pasilan Studiot -projektista, joka on luovan alan keskuksen kehittämishanke. Loft Helsinki@PasilanStudiot käynnistyy vuodenvaihteessa.

Ja käytännön esimerkki Kuopiolaisen Fantasiarakenteen toimitusjohtaja Jere Ruotsalainen vakuutti, että tarina on kaiken ydin. Hekin lähtevät liikkeelle tarinasta rakentaessaan elämyksellisiä tiloja ja maailmoja. Vuonna 2000 perustetussa yrityksessä on 10 henkilöä töissä ja liikevaihto on 1,5 miljoonaa euroa. Prosessi etenee niin, että tarinasta siirrytään teemaan, teeman mukaan rakentuu visuaalinen ilme ja draaman kaaren mukaan edetään. Mielikuvitusta on käytettävä, muovisuutta vältettävä ja aitouteen pyrittävä, vaikka sen määrittäminen onkin hankalaa. Fantasiarakenne on mm. rakentanut joulupukille paikalliskonttoreita kauppakeskuksiin ja jos ei satu pukki olemaan paikalla, niin hänet näkee monitorista. Fantasiarakenne on ollut mukana toteuttamassa Luontokeskus Haltiaa Nuuksioon ja lasten kaivosta Outokumpuun, mutta vienyt myös esimerkiksi joulupukin Kiinaan. Yhteistä on se, että tavoitteena on ollut aina monimuotoinen ja moniaistinen tunnelma ja toiminta. Älypuhelimia hyödynnetään ennen, aikana ja jälkeen, mutta tekniikka ei ole lähtökohta, vaan tarina.

Aluksi ja lopuksi Seminaarin aluksi suurlähettiläs Bruce J. Oreck esitteli uuden, vielä viimeisteltävänä olevan innovaatiokeskuksen syntyhistoriaa ja tar-

koitusta amerikkalaisen rennosti ja innostavasti. Vain ulkoseinät ovat jäljellä vuonna 1914 rakennetusta talosta, joka oli 1960-luvulle saakka yliopiston käytössä. ”This was junk”, sanoi suurlähettiläs. Hän totesi myös, että USAlla on miljoona rakennusta maailmalla ja kun hän esitti hallitukselleen innovaatiokeskuksen rakentamista, vastaus oli usein kuultu - ei ole rahaa. Yhdysvaltain Suomen suurlähetystön innovaatiokeskus on ensimmäinen laatuaan. Suurlähettiläs Oreck totesi, että se on Suomessa, koska täällä on mahdollisuus ajatella muutakin kuin katastrofeja, Suomi toimii hyvin eikä lähetystön tarvitse kantaa huolta väestön koulutuksesta tai puhtaasta vedestä. Näin on mahdollisuus ajatella tulevaisuutta. Suurlähettilään mukaan taiteilijat lukevat tulevaisuutta ja poliitikot tekevät päätöksiä ympäristössä, jonka taiteilijat ovat luoneet. Hän kohdisti sanansa painavasti läsnä oleville: ”Teillä on suuri vastuu.” Lopuksi oli tilaisuus seurustella ja verkostoitua innovaatiokeskuksen aurinkoisilla ylimmän kerroksen terasseilla ja ihailla Helsingin merinäkymiä. Yhteistyömahdollisuuksien idut jäivät hautumaan eikä kukaan epäillyt, etteikö arkkitehtuurin ja muiden luovien alojen vienti olisi Suomelle edelleen erinomainen mahdollisuus, yhteistyössä eri tahojen kanssa.

Merja Isotalo on kulttuurialan yrittäjä/Tmi Kulttuuripajasto, tieto- ja näytelmäkirjailija, Akavan Erityisalojen ammatinharjoittajien toimikunnan puheenjohtaja sekä Akavan ammatinharjoittajien ja yrittäjien työryhmän varapuheenjohtaja.

Linkkejä: http://www.yrityshelsinki.fi/fi/opas-yrittajyyteen - mm. 64-sivuinen opas yrittäjyyteen, yrityksen perustamisesta kasvuyritykseen http://www.siba.fi/web/taydennyskoulutus/hankkeet/johde-2010-2013/esittely http://pienyrityskeskus.aalto.fi/fi/eu-projektit/kansalliset/kolmas_tie/ http://www.luovasuomi.fi/ - mm. ajankohtaiset seminaarit ja koulutustilaisuudet http://yle.fi/yleisradio/ajankohtaista/pasilan-studiot-ylen-hanke-tuo-helsinkiin -luovan-alan-keskuksen http://skabasaitti.worspress.com/ - resursseja kääntämiseen, taustojen selvittämiseen jne. T A K U 11


Raisa Niemi

Koneen säätiö etsii Kolumbusta Microsoft osti Nokian puhelimet, paperiteollisuus yskii, mutta yksi kotimainen yhtiö tekee tulosta vuodesta toiseen. Hissejä ja liukuportaita valmistavan Kone Oyj:n voittokulku maailmalla valuu myös taiteen ja kulttuurin hyödyksi, sillä apurahoja jakavan Koneen säätiön omaisuus on Kone Oyj:n osakkeissa.

”S

äätiö perustettiin jo 1950-luvulla, mutta silloin toiminta oli hyvin pienimuotoista”, kertoo Koneen Säätiön asiamies ja hallituksen puheenjohtaja Hanna Nurminen. Säätiö tuki tieteellisiä tutkimuksia ja julkaisuja sekä myönsi pieniä apurahoja. 1980-luvulta lähtien Kone Oyj:n liiketoiminnan kasvaessa myös säätiön toiminta kasvoi ja ammattimaistui. ”Kahdeksankymmentäluvulla apurahoja jaettiin yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden tutkimukseen. 1990-luvulla mukaan tuli myös ympäristöntutkimus”, kertoo Nurminen. Kun varallisuuden tuotto kasvoi edelleen, oli säätiössä pakko alkaa miettiä, mihin suuntaan toimintaa laajennettaisiin. ”Yksi syy kulttuurin ja taiteen puolelle laajentamiseen oli se, että väitöskirjojen rahoitustarve väheni, kun niitä ryhdyttiin tekemään tohtorikouluissa ja lisäksi useat säätiöt rahoittivat juuri väitöskirjatyötä”, kertoo Nurminen. Vapautuneella rahalla lähdettiin tukemaan määrätietoisemmin taidetta ja kulttuuria. Samalla perustettiin myös Saaren kartano. L´art pour l´art ”Varsinkin julkisella sektorilla on nykyisin usein tapana perustella taiteen tukemista taiteen ulkopuolisin syin”, sanoo Hanna Nurminen, ja mainitsee esimerkiksi alueen elinvoiman lisäämisen tai taiteen soveltavan käytön.   ”Sitä tärkeämpänä me pidämme sitä, että rahoittamme taidetta taiteen vuoksi”, hän linjaa. Koneen Säätiö toimii kuin Espanjan hallitsijapari Ferdinand ja Isabella. He tukivat avokätisesti Kolumbusta, tietämättä sen tarkemmin, mitä löytöretkeilijä matkoillaan löytäisi - vai löytäisikö mitään. ”Määrittelemme vuosittain painopisteet, mutta periaatteessa etsimme vähän riskaa-

12 T A K U

beleja projekteja, josta ei olla ihan varmoja, mikä on se lopputulos” Nurminen kertoo. Hankkeet voivat olla taiteiden välisiä tai edustaa marginaalisia aloja, jotka ovat vasta tulossa esiin. ”Tosin, jos on tarpeeksi marginaalinen, ei aina halua rahaa tai ei edes tiedä meistä” hän nauraa. ”Mutta on hauskaa etsiä niitä vähän oudompia.” Subjektiivisia valintoja Koneen Säätiön avustuksista päättävät asiantuntijat, joista yleensä vain yksi lukee kunkin hakemuksen. ”Päätös on tällöin toki aina subjektiivinen”, Nurminen myöntää, ”mutta näin vältetään kompromissit.” Jos kyseessä on monitaiteellinen tai tieteen ja taiteen välinen hanke, hakemuksen saattaa lukea useampikin arvioija. Eri vuosina käytetään eri asiantuntijoita, näin saadaan vaihtelua valintoihin. Arvostelijoiden nimet pidetään visusti salassa - vähän kuin Michelin-tähtiä jakavat ravintola-arvostelijat. Nurminen perustelee käytäntöä sillä, että Suomi on niin pieni maa, että voisi olla vaikeaa saada asiantuntijoita, jos he joutuisivat selittämään valintojaan julkisuudessa. ”Samalla he voivat olla rohkeampia ratkaisuissaan”, hän toteaa. Taiteilijat tekevät mitä lupaavat Taide-elämässä kuulee silloin tällöin vinoilua taiteen ammattilaishakijoista. Hanna Nurminen näkee tehokkaan hakemisen osana tutkijan tai taiteilijan ammattitaitoa. Koneen Säätiö jopa neuvoo hakijoita, kuinka tehdä hakemuksesta mahdollisimman pätevä. ”Meillä on hyvät ohjeet nettisivuillamme, mutta nyt hakijoiden on mahdollista hakeutua myös henkilökohtaiseen neuvontaan”, Nurminen kertoo. Kyse on myös tasa-arvosta ja saavutettavuudesta. Näin palvellaan esimerkiksi maahanmuuttajataustaisia sekä muita hakijoita, joiden on vaikeaa

kieli- ja kulttuurierojen tai muiden syiden vuoksi selvitä hakemuskaavakerumbasta. ”Emme harrasta valvontaa, vaan pikemminkin fasilitointia”, toteaa Nurminen myönnettyjen apurahojen seurantapolitiikasta. Raportti toki täytyy tehdä, mutta asiamiehiltä saa siihenkin apua. He myös kiertävät tutustumassa hankkeisiin - ei kytätäkseen virheitä, vaan ollakseen avuksi. ”Hirveän harvoin on käynyt niin, että rahat olisi käytetty jotenkin väärin. Kyllä taiteilijat yleensä tekevät sen mitä lupaavat”, sanoo Hanna Nurminen. Koneen Säätiö tukee tiedettä ja kulttuuria jopa 15 miljoonalla eurolla vuosittain, kertoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Hanna Nurminen. Kuva Pia Bartsch.


Yhteisötaiteilija Pia Bartsch seireenien ympäröimänä. Kuva Stefan Crämer.

Idyllinen Saaren kartano tarjoaa residenssitoimintaa taiteilijoille ja tutkijoille. Kuva Pirre Naukkarinen.

Saaren kartanossa käydään Kaivolla Koneen Säätiö osti Turun pohjoispuolella Mynämäellä sijaitsevan Saaren kartanon päärakennuksen ja sitä ympäröivän puistoalueen rakennuksineen syksyllä 2006. Kartanosta tehtiin taiteilijaresidenssi sekä kotimaisille että ulkomaalaisille taiteilijoille ja tutkijoille. ”Kartano on eräänlainen Koneen Säätiön lippulaiva. Se näkyvin osa säätiön toimintaa, vaikka apurahojen jakaminen on taloudellisesti huomattavasti suurempi panostus taiteeseen ja tutkimukseen”, kertoo Saaren kartanon toiminnasta vastaava Hanna Nurminen. Kesän ajan kartanon valtaavat taiteilijatyöryhmät. Syyskuusta huhtikuuhun kartano on varattu yksittäisille tutkijoille ja taiteilijoille, jotka

voivat hakea työskentelemään sinne kahden kuukauden residenssijaksoihin. Kartanoon mahtuu kerralla yhdeksän taiteilijaa. ”Kaikki tulevat toki tekemään tänne omaa taiteellista työtään, mutta taiteilijat kyllä löytävät aika nopeasti myös toisensa”, kertoo Nurminen.   Kartanossa taiteilijoiden välistä vuorovaikutusta kutsutaan Kaivotoiminnaksi On sinällään arvokasta jakaa omia ajatuksiaan, kohdata toisia, ylittää tieteen ja taiteen rajoja, mutta residensseissä on syntynyt myös ihan uusia hankkeita. Lontoolainen performanssitaiteilija Oreet Ashrey tapasi Saaren kartanossa talvella 2012 suomalaisen säveltäjän Timo-Juhani Kyllösen. Tästä alkoi kahden taiteilijan yhteistyö. Kyllönen sävelsi musiikin Ashreyn elokuvaan ”Party for Freedom”, joka on

jo nähty jopa live-musiikin säestyksellä Lontoossa. Helsingissä Party for Freedom nähdään lokakuussa galleria Hippolytessa.   Saaren kartanossa toimii myös yhteisötaiteilija, jonka tarkoitus on luoda siltaa paikallisen yhteisön ja kartanon välille. Tällä hetkellä yhteisötaiteilijana toimii Pia Bartsch,   Koneen säätiö on sijoittanut myös kartanon historian tutkimiseen. Kahdeksan asiantuntijaa syventyi Saaren kartanon vaiheisiin. ja tutkimusten tuloksena julkaistiin syksyllä 2008 teos ”Saaren kartano Mynämäellä”. Kartanomiljöön vaiheita voidaan asiakirjojen avulla seurata aina 1200-luvulle asti, jolloin se oli Turun piispan omaisuutta. Kartanon historiaan liittyvät mm. maineikkaat Fleming-, Aminoff- ja Ehrensvärd-suvut. T A K U 13


Kirjailijan havaintoja

Laura Lähteenmäki

Kuva: Liisa Takala

Lapsuudenkodissani kannustettiin harrastamaan taidetta. Hurjimmassa vaiheessa minulla saattoi olla harrastus per päivä ja parhaimpina pari. Vanhempani antoivat meidän harrastaa niin paljon kuin sielu sieti, kunhan kuljimme harrastuksiimme itse.   Yhdessä asiassa kuitenkin oli rajoja: taiteenaloissa. Siskolle oli varattu tanssi ja teatteri, veljelle musiikki, minulle loput. Silloin tällöin olemme harmitelleet asiaa ja miettineet, miksi emme uhmanneet karsinoitamme. Tasan eivät kai käyneet lasten lahjat.   Musiikkia me kuitenkin harrastimme kaikki. Äidistä se oli tärkeää, ja niinpä minutkin vietiin kolmevuotiaana Suzuki-tunneille, missä istuin vuoden verran flyygelin alla. Ravasin vuosia soittotunneilla, teoriassa ja kuorossa, mutta kun kuulin aikuisten kehuvan veljeä, lopetin heti.   Vanhemmat ohjailevat paljon lastensa harrastusvalintoja. Pienten lasten kohdalla vanhemmat tietenkin tekevät kaikki harrastuspäätökset – vauvauinnista muskariin, satujumpasta soittotunnille. Mutta ehkä pikkulapsivaiheen jälkeen perheissä voisi pysähtyä miettimään, miksi meidän perhe harrastaa sitä mitä harrastaa.

14 T A K U

Tasan käyvät perheen lahjat   Vaikka yritän olla ohjailematta lasten harrastuksia, saan vähän väliä itseni kiinni sanomasta, miten kuopus on fyysinen tai esikoinen taiteilijasielu. Tällaisilla lipsahduksilla ohjaan heidän käsityksiään heistä itsestään harrastajina, osaajina ja ihmisinä.   Lapset oppivat vanhemmiltaan kaiken: ruokailutottumukset, liikennekäyttäytymisen, liikkumisen tavan ja määrän sekä myös taiteen harrastamisen. Sitä mitä kotona arvostetaan, sitä lapsikin arvostaa. Yhtä lailla lapsi ymmärtää pienestäkin vihjeestä, jos hän ei ole muka taitava jossakin tai ettei naapurin pojan harrastus jostakin syystä sovi itselle.   Haluaisin, että meillä harrastettaisiin sekä taideaineita että liikuntaa. Mutta esikoisen valittua kolme eri taideharrastusta iltoja ei jää enää liikunnalle. Mitä tehdä? Pitäisikö lapsi patistella telinevoimisteluun arjen ruuhkautumisen uhalla vai täytyisikö itse kaahata jumppaan esimerkin vuoksi?   Toisessa perheessä lapset harrastavat vain liikuntaa, koska sitä perheen vanhemmatkin harrastavat ja harrastivat jo lapsina. Ja kolmannessa perheessä lapsi treenaa niin hulluna, että kaksikymmentä treenituntia viikossa on minimi. Huh huh!

Lapsuudenkodissani soi. Toiselta puolta kantautui klarinetti, toiselta poikkihuilu. Niinpä haluaisin, että meilläkin soisi, mutta ei vain soi. Yhdeksänvuotias ei osaa soittaa pianoa, tuskin hän tuntee kaikkia nuottejakaan. En syytä häntä vaan itseäni. Koska itse koin lapsena musiikin harrastamisen ahdistavana, skippasin lapsen kohdalla muskarin enkä etsinyt hänelle sittemmin soitonopettajaa.   Perheen vaikutus on suuri, vanhempien kokemukset, esimerkit ja kommentit vaikuttavat. Niiden perusteella lapsi luo käsitystään siitä, mitä hän osaa ja mitä perheessä pidetään tärkeänä.   Kun esikoista haastateltiin sanataideharrastuksesta radioon, hän jännitti kamalasti, mutta sai kerrottua, miksi harrastaa kirjoittamista: ”No kun mun äiti ja isä on alalla ja opettaja on meidän tuttu.” Minä katsoin miestäni ja hän minua, ja tiesimme tarkkaan, mitä toinen ajatteli. ** Kirjoittaja on kahden lapsen äiti, nuortenkirjailija ja kustannuspäällikkö.


Panu H채meenaho

T A K U 15


Kuvituksia maailmalla

Kuvalla ei ole kansallisia rajoja. Julia Vuori kertoo kansainvälisistä suhteistaan.

Heli Halme

K

uvalla ei ole kansallisia rajoja. Kuvituksen käyttöä rajoittaa toisinaan kulttuurisidonnaisuus. Esimerkiksi kuvakirjojen   markkinoinnissa täytyy huomioida maan tavat ja kulttuuriset erityispiirteet. Suomalainen ruumiillinen estottomuus näkyy kuvakirjoissamme, joten alastomina kirmailevat pikkulapset täytyy sensuroida kuvakirjoista useimmiten jo Keski-Euroopassa.   Tove Jansson on tunnetuin suomalainen kuvittaja maailmalla. Nykyään suomalaista kuvitusta näkee maailmalla monissa muissakin yhteyksissä kuin vain käännetyissä lastenkuvakirjoissa. Laura Laine on valloittanut muotikuvituksillaan merkittävimpiä kansainvälisiä muotilehtiä, Lotta Nieminen kuvittaa tärkeimpiä amerikkalaisia sanoma- ja aikakauslehtiä ja Klaus Haapaniemen kuvitukset ovat tulleet tutuksi maailma kansainvälisen ornamentti- ja retrobuumin myötä.    Monet muutkin vähemmän julkisuudessa esiintyneet kuvittajat toteuttavat kuvituksia kansainvälisiin julkaisuihin. Useat kuvittajat ovat pyrkineet itsenäisesti kansainvälisen kuvitusagentuurin listoille. Kuitenkin kansainvälisen agentuurin listoille päätyminen on harvoin mikään kultakaivos. Kansainvälisillä markkinoilla kilpailu on kovaa.

16 T A K U

Suru valkoisessa sadetakissa. Julia Vuori


Julia Vuori on kuvakirjantekijä, jonka kuvitetut Sika-kirjat ovat menestyneet varsin hyvin Japanissa. Lisäksi Sika-kirjoja on käännetty myös kiinaksi ja koreaksi.

Fanikuvituskulttuuria ja Sika-puuteripaperia Lehti- ja mainoskuvituksessa saralla on vaikea nimetä maata, jossa suomalainen tyyli uppoaisi aivan erityisesti, mutta kirjankuvituksessa löytyy maa, jossa suomalaiset kuvittajat ovat herättäneet kiinnostusta jo vuosikymmeniä.    Julia Vuori uskoo, että syynä menestykseemme Japanissa on muotokielemme puhuttelevuus: suomalainen luonto ja materiaalit puhuttelevat japanilaisia.    Vuori päätyi Japaniin kansainvälisten kuvitusnäyttelyiden kautta, ensimmäinen suuri yksityisnäyttely hänellä oli Kiotossa 2008. Aiemmin Vuori oli osallistunut yhteisteisnäyttelyihin sekä vuonna 1997 hän oli pitänyt pienen kuvitusnäyttelyn isänsä Pekka Vuoren laajan jouluaiheisen katselmuksen yhteydessä Sendaissa. Pekka Vuori on yksi merkittävimmistä tahoista, joka on kuvituksillaan luonut käsityksen Suomesta ”sinä ainoana oikeana” joulumaana. 2011 avattiin Julia Vuoren ja tunnetun japanilaisen kuvittajan Yuka Shimadan yhteisnäyttely Tokiossa. Näyttely kiersi Japanissa kahden vuoden ajan. Shimada onkin eräs avainhenkilö Vuoren tunnetuksi tulemisessa Japanissa. Hän esitteli Julian albumin kustantajalleen ja nyt koko Sika-tuotanto on käännetty japaniksi.    Japanissa näyttelyt ovat usein tavarataloissa ja niiden ympärille luodaan valtavasti oheistuotteita. Julia Vuoren kuvituksia on esiintynyt sadoista tuotteissa aina pahvisista pop-up -puuteripaperipakkauksista ja matkapuhelinten kuorista aina metallisiin keksilaatikoihin. Vuoren toiveissa olisi saada markkinoille myös Sika-hajuvesi.    Vuori on saanut maistaa myös japanilaista fanikulttuuria. Ihailijat tuovat lahjoja ja tahtovat kuvata itsensä taiteilijan kanssa. Suomessa Vuoren kuvitettujen teosten pääkohderyhminä voisi ajatella olevan lapset ja nuoret. Japanissa kohderyhmiksi on mainittu lasten ja nuorten ohella taas aikuiset naiset.

keltainen pingviini. Julia Vuori

Agentti ja kuvittaja Kuvitusagentuurit toimivat väliportaana kuvittajan ja tilaajan välillä. Parhaimmillaan yhteistyöllä voidaan saavuttaa se, että kuvittaja voi keskittyä siihen mihin parhaiten osaa eli kuvittamiseen myyntityön ja sopimusneuvotteluiden jäädessä alan ammattilaiselle eli kuvitusagentille. Agentuurien tyypillisimpiä asiakkaita ovat mainostoimistot, suuret yritykset ja mediatalot. Tyypilliset tilaajat ovat sen verran suuria tahoja, että neuvottelut on usein vaivattomampi käydä kahden yrityksen välillä. Moni kuvittaja toivoisi pääsevänsä agentuurin listoille. Omien töiden markkinointi ei välttämättä ole helppoa luovan alan tekijälle. Mutta taitavakaan tekijä ei välttämättä pääse agentin listoille, jos tekijä ei jostain syystä sovi agentuurin yrityskuvaan.

Suomessa on tällä hetkellä kaksi kuvitusagentuuria. Kotimaisten agentuurien yritysprofiili on hieman toisistaan poikkeava. Osana agentuurin profiloitumista on, että se valitsee yrityskuvaansa sopivat kuvittajat. Kuvitusagentuurit ovat yrityksiä joiden tavoitteena on tuottaa voittoa, mutta kuitenkin Napa illustration -agentuurilla on ollut myös merkittäviä kulttuurihankkeita osana markkinointistrategiaansa. Nykyaikana luovan alan yritysten täytyy tehdä luovia markkinointiratkaisuja kaupallisen toiminnan ja kulttuuritoiminnan rajapinnassa. Helsingin WDC-vuonna he esimerkiksi toteuttivat Keltainen kaupunki -hankkeen, joka sisälsi kuvitetun teoksen lisäksi laajan näyttely- ja tapahtumasarjan. Kansainvälisesti agenttitoiminnalla on jo melko pitkät perinteet. Kiinnostavat kuvittajat päätyvät myös kansainvälisten agenttien listoille. Kilpailu kansainvälisesti saattaa olla varsin kovaa ja kansainvälinen agentti ei takaa välttämättä merkittävissä määrin uusia työtehtäviä. Kotimaassa alalle saattaisi vielä hyT A K U 17


vinkin mahtua muita ammattilaistoimijoita. Näin on ainakin tekijöiden näkökulmasta.

Kuvittaja myy kertajulkaisuoikeuksia Kuvittajat myyvät kuvien julkaisuoikeuksia. Julkaisuoikeuksien myynti riippuu tilaajan tarpeista, mutta tyypillisesti myydään edelleen kertajulkaisuoikeuksia, koska laajemmilla käyttöoikeuksilla on tietenkin korkeampi hinta. Useimpien asiakkaiden ei kannata yleensä maksaa kovin laajoista käyttöoikeuksista vaan miettiä käyttö omien tarpeidensa mukaan. Viime vuosina ovat mediatalojen huonot sopimukset ovat olleet tapetilla. Kuvittajien ansainta on kiristynyt, koska monet tahot olettavat nykyään sopivansa kertajulkaisuoikeuksien hinnalla kaikki kaupalliset oikeudet. Edes kaikkien oikeuksien luovuttaminen ei sisällä automaattisesti kuitenkaan teosten muunteluoikeutta tai edelleenluovutusoikeutta. Joskus vaaditaan sopimusehdotuksissa myös näitä oikeuksia, jopa siten, että juridinen vastuu mahdollisista seurauksista jätetään tekijälle. Moni tekijä on tällaisen sopimuksen eteensä saadessaan ollut valmis vaihtamaan alaa. Tekijällä on usein vaativa työ saada asiakas ymmärtämään miksi hän ei myy ”kahta leipää yhden hinnalla”. Yksittäinen tekijä saattaa olla tiukan paikan edessä neuvotellessaan oikeuksistaan suuren konsernin kanssa.

Kustannusalalla kuvitusten kertajulkaisukorvaukset ovat varsin pieniä. Tästä seuraa, että kuvittajien oman ansaintansa takia oltava entistä tarkempi oikeuksistaan. Kirjankuvittajat ovat nykyään palkkioiden suuruuden takia apurahataiteilijoiden asemassa. Uudet mediat mm. sähkökirjat ovat huomaamatta kiristämässä tekijänoikeuksia. Usein sähkökirjojen oikeudet vaaditaan samalla, kun ostetaan kertajulkaisuoikeuksia. Sähkökirjassa ongelmana on tietysti rajaton käyttö, jos sopimuksessa ei ole määritelty käytön rajoituksia. Ihan kaikkia oikeuksia tekijä ei voi kuitenkaan myydä. Taloudelliset oikeudet ovat myytävissä, mutta tekijän moraaliset oikeudet, kuten oikeus tekijän nimen mainintaan teoksen yhteydessä, eivät ole myytävissä. Tekijänoikeudet säilyvät tekijällä 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen, jolloin tekijänoikeuksia hallinnoi useimmiten tekijän perikunta.

Kuka kouluttaisi kuvittajia? Suomessa ei ole kuvitusalan oppilaitoksia. Suomalaiset ammattilaiskuvittajat ovat usein koulutukseltaan graafisia suunnittelijoita tai taidekasvattajia. Joukossa on myös kuvataiteilijoita sekä itseoppineita tekijöitä. Jotkut tekijät ovat hakeneet oppinsa kuvitusoppilaitoksista ulkomailta. Muun muassa Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa on eri kuvituksen osa-alueille erikoistuneita oppilaitoksia: esimerkiksi kirjankuvitukseen tai kaupallisempaan kuvitukseen painottuneita kouluja.

” 18 T A K U

Graafisen suunnittelijan koulutuksesta on monelle tekijälle huomattavaa hyötyä ammatissa, jos kuvittaja voi itse toteuttaa työn taiton. Kuitenkin monet kovat kuvitusammattilaiset jättävät taittotyön toisille ammattilaisille keskittyen itse vahvimpaan ammatilliseen osaamiseen eli kuvittamisen. Graafisen alan opinnoissa kuvitus on usein vain sivuroolissa. Monessa oppilaitoksessa on mahdollista saada kuvitusopintoja vain muutaman kurssin verran. Kuvittajaksi päätyminen edellyttääkin omaa kiinnostusta ja harrastuneisuutta. Kuvitus on viime vuosina noussut suosioon ja visuaalisen alan opiskelijat ovat jälleen kiinnostuneita kuvituksesta. Useimmat kuvittajaksi aikovat haalivat kuvitustyötä jo opiskeluaikoina. Verkostojen luominen onkin välttämätöntä ammattiin aikoville. Kuvitusalan koulutuksen kehittäminen kehittäisi myös kotimaista kuvitustaidetta sekä muuta ammatillista osaamista, kuten markkinointi- ja neuvottelutaitoja. Monesti tekijä urautuu tiettyyn tekniikoihin tai toimintamalleihin siksi, että taustatiedot ovat puutteelliset ja koska uusien tekniikoiden omaksuminen vie kallista työaikaa. Opiskeluaika on kokeiluaikaa ja itsensä löytämistä. Nämä lähtökohdat huomioiden mikään ihme, että tässä maassa hyviksi kuvittajiksi kypsytään melko usein vasta lähempänä keski-ikää.

kateellinen sika ja lelut. Julia Vuori


Nuorten maahanmuuttajien digitaalinen matka maailman ympäri Karoliina Leisti

Suomeen muualta muuttaneet nuoret katselevat kuvia vihreästä merestä, dyyneistä, valoa siivilöivästä metsästä, miljoonakaupungeista ja vuoristokylistä. Sanoja liittyen maisemiin muistellaan yhdessä. Joku muistaa sanan kallio, toinen sanan taivas. Kun maisemakuvat loppuvat, on nuorten aika miettiä omaa maisemaansa. Uusia ja tuttuja suomalaisia sanoja liittyen maisemiin on kertynyt enemmän: hiekka, aalto, pilvi, pelto, kerrostalo. Nuorten omat maisemat voivat olla mitä vain, mutta useimmissa maalauksissa kuvataan vuoristokyliä, metsää tai peltoja riippuen siitä, mistä nuori on muuttanut Suomeen.

Zahra Nazari, Masume Hossaini ja Nasima Hossaini kukitettiin keväällä kulttuurikeskus Vuotalon ensinäytöksessä. Nuoret olivat ylpeitä digitarinoistaan. 19 T A K U

Masumen valopiirroksissa on sydämiä ja tarinassa haaveillaan maailman ihanimmasta kaupungista Pariisista.

M

aiseman valmistuttua kysytään kysymyksiä: Missä olet maisemassa? Kerro mitä näet? Miltä maisemassa tuoksuu? Oletko yksin vain ystävien kanssa? Kysymysten pohjalta nuoret kirjoittavat omat tarinansa maisemasta. Tarinat kertovat esimerkiksi siitä, kuinka nuori afgaaninainen suunnittelee lastensairaalaa lapsilähtöisesti tai miten rakkaan kanssa kohdataan Lontoossa maailmanpyörässä. Maailmanpiiri – maahanmuuttajien digitarinat -työpajoissa nuoret maalaavat omat maisemansa ja kirjoittavat tarinat maisemien pohjalta. Tarinat äänitetään ja lisäksi nuoret valomaalaavat maisemaan liittyen oman animaationsa ja piirtävät kahdellatoista kuvalla mustavalkoisen piirrosanimaation. Nämä kaikki eri tarinanteon vaiheet yhdistetään editoimalla ja niistä syntyy nuoren digitarina. Yhden tarinan kesto on noin puoli minuuttia. Kun Maailmanpiirin kaikki digitarinat ovat valmiita, on nuorten tarinoita yhteensä noin tunti. T A K U 19


Maailmanpiiri osana lapsija nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa Nuorten digitarinat eli Maailmanpiirin toiminnan rahoittaa opetusja kulttuuriministeriö. Toiminnalla toteutetaan käytännössä lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa 2012–2015. Mediakasvatuskeskus Metkan hallinnoiman hankkeen avulla nuoret vahvistavat taitojaan mediaosaamisessa, oppivat mediakriittisyyttä, keskinäistä yhteistyötä ja hyödyntävät toisilta oppimisen taitoa. Työpajamallin on suunnitellut Maailmanpiirin ohjaaja Karoliina Leisti, ja malli perustuu vuosien yhteistyöhön maahanmuuttajanuorten kanssa.   Vaikka digitarinan tekemiseen tarvitaan paljon työtä, on työpajan oltava tarpeeksi tiivis, jotta sen pystyy toteuttamaan neljän tapaamiskerran aikana. Omassa digitarinassa pitää olla myös hieman haastetta, jotta se valmistuttuaan antaa onnistumisen tunteen sekä itseluottamusta ja voimaa tekijöille. Työpajan ohjaaja vastaa siitä, että nuoret saavat tarinansa valmiiksi, vaikka esteenä olisi yhteisen kielen puuttuminen ja aikataulun tiukkuus. Työpajoja järjestetään Helsingissä, Tampereella, Turussa, Kotkassa ja Vantaalla ja Espoossa. Osallistuvia nuoria on muuttanut Suomeen hyvin eri puolilta maailmaa, noin kolmestakymmenestä eri maasta, muun muassa Afganistanista, Kongosta, Iranista, Espanjasta, Meksikosta, Kosovosta ja Itävallasta. Osallistujat osaavat vaihdellen suomea, ja jotta työpaja tukisi myös kielen oppimista, tehdään tarinat pääasiassa suomeksi.   Kevääseen 2013 mennessä 66 nuorta ovat saaneet digitarinansa valmiiksi, ja noin kaksikymmentä osallistuu vielä syksyn aikana työpajoihin. Kevään digitarinoiden ensiesitys järjestettiin yhteistyössä Stoan ja Vuotalon kulttuurikeskusten kanssa. Vuotalo tarjosi myös työpajatilan yhdelle Maailmanpiiri-ryhmälle. Nuoret ylpeitä omista tarinoistaan Vuotalolla pidettyyn työpajaan osallistui afganistanilaisia nuoria ja he näkivät tarinansa ensimmäistä kertaa valmiina kevään ensinäytöksessä. Oman tarinan näkeminen yhdessä yleisön kanssa tuntui hyvältä.   – Olen ylpeä, että sain tarinan valmiiksi, Nasima Hossaini kertoo. Hänen tarinansa tapahtuu Afganistanin pyhällä alueella, jonne ainoas20 T A K U

taan miehet saavat mennä. Tarinassa kertoja miettii maisemaa, kuuntelee lintujen laulua ja on onnellinen.   Zahra Nazarin mielestä digitarinan tekeminen oli hauskaa. Hänen tarinassaan seikkaillaan Lontoossa kihlatun kanssa maailmanpyörän pyöriessä heidän vierellään. Nasima Hossaini kertoo kuinka hänelle on ollut koulussa hyötyä digitarinatyöpajasta sekä aikaisemmin tehdyistä animaatiopajoista. Hän on voinut neuvoa toisia miten hahmoja liikutetaan ja tiennyt miten kuvataan.   – Koulussa on ollut hyötyä, kun olen osannut käyttää kameraa hyvin, Nasima sanoo.   Tyttöjen kanssa samaan työpajaan osallistunut Masume Hossaini miettii myös miltä tuntui nähdä oma digitarina valmiina. Vaikka Masumea nolotti kuulla oma äänensä, hän oli tyytyväinen omaan digitarinaansa. Masume kertoo tarinassaan kuinka hän retkeilee Pariisissa, maailman ihanimmassa kaupungissa, jonne hän haaveilee isona muuttavansa.   Kaikki kolme Afganistanista Suomeen muuttanutta tyttöä suunnittelevat myös uutta elokuvallista projektia, jonka he tekevät omille äideilleen. Elokuvassa Nasima kuvaa, Zahra puvustaa ja Masume näyttelee. Heidän lisäkseen elokuvan tekemiseen osallistuu neljä muuta afgaaninuorta.   – Tarina kertoo afgaaninaisesta, joka muuttaa Suomeen, Zahra kertoo.   – Ja minkälaisia vaikeuksia hän ja hänen lapsenlapsensa kohtaavat suomalaisessa yhteiskunnassa, Nasima täydentää.   Noin kymmenenminuuttisen elokuvan on tarkoitus valmistua kevään 2014 aikana.   – Lyhytleffa halutaan tehdä kunnolla, Nasima pohtii.   Lyhytelokuvaprojektia rahoittaa EU:n nuorisotoimintaohjelma Youth in Action, jota koordinoi kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO.   Maailmanpiirin työpajat pyörivät vielä vuoden 2013 loppuun saakka. Sen jälkeen materiaalista ja menetelmistä on tarkoitus työstää oppimateriaalia maahanmuuttajien kanssa työskenteleville ja muillekin.   Sekä afgaaninuorten että muiden Maailmanpiiriin osallistuneiden nuorten digitarinat ovat katsottavissa Mediakasvatuskeskus Metkan nettisivuilla osoitteessa www.mediametka.fi/maailmanpiiri.

Mediakasvatuskeskus Metka ry

on valtakunnallinen mediakasvatukseen erikoistunut järjestö, joka on pedagogisesti suuntautunut. Metka tekee lasten ja nuorten kanssa elokuvatyöpajoja ja muun liikkuvan kuvan pajoja. Aikuisille Metka tarjoaa mediakasvatukseen liittyvää koulutusta. Työtä tehdään sekä lasten ja nuorten kanssa että opettajien, kirjastoalanja nuorisoalan toimijoiden kanssa.   Metka löytyy netistä osoitteesta: www.mediametka.fi

Nasima Hossainin omakuva valolla väritettynä ja pitkällä valotusajalla kuvattuna.

Opetus- ja kulttuuriministeriön lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma:

http://www.minedu.fi/OPM/Nuoriso/nuorisopolitiikka/Kehittxmisohjelma_2012-2015/

EU:n nuorisotoimintaohjelma Youth in Action

Euroopan unionin Youth in Action -ohjelmasta myönnetään kolme kertaa vuodessa tukea eurooppalaisille nuorisoalan hankkeille. Ohjelma on suunnattu 13–30-vuotiaille nuorille, kaiken ikäisille nuorten parissa toimiville sekä yleishyödyllisille organisaatioille. Ohjelman yleisiin tavoitteisiin kuuluu muun muassa edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta, kehittää nuorten yhteisvastuullisuutta ja edistää suvaitsevuutta sekä myötävaikuttaa nuorten toimintaa tukevien järjestelmien laadun kehittämiseen.   Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO toimii Youth in Action -ohjelman kansallisena toimistona Suomessa. http://www.cimo.fi/youth-in-action


NEW YORKIN Teksti: Sanna Posti Sjöman

Valokuvat: Tony Sjöman

New Yorkissa sijaitseva 5Pointz on ehkä maailman suurin galleria. Vanhan tehdasrakennuksen seinät ovat esitelleet tuhansien graffitimaalajien ja katutaiteilijoiden taidetta jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Mutta nyt graffitin mekka elää viimeisiä hetkiään.

N

ew Yorkin Long Island City tervehtii tulijoita taiteella. Kolisevan metrojunan ikkunasta näen majesteettisen 5Pointzin, satoine maalauksineen. Kun lähestyn tätä – lähes 20 tuhatta neliötä – suurta tehdasrakennusta, ilma alkaa tuoksua maalille.   Tänä aurinkoisena lauantaina paikalla on sekä paikallisia, että kansainvälisiä maalaajia. 5Pointz saa niin Bronxilaista, kuin japanilaista ja italialaista taidetta seinilleen. 5Pointzin nimi viittaa New Yorkin viiteen kuntaan (Manhattan, The Bronx, Brooklyn, Queens ja Staten Island) ja alueelle maalattiin ensimmäiset teokset vuonna 1993. Projektin laittoi alulle ”Phun Phactory”- nimellä Pat DiLillo, joka oli saanut tehtäväksi järjestää laittomalle katutaiteelle lailliset seinät, ”vandalisoinnin” vähentämiseksi. T A K U 21


Seinät ovat houkutelleet luoksensa graffitin ja katutaiteen huippuosaajia kaikista maan kolkista ja alue on monen nykiläisen maalaajan ja ”crewin” (kuten Cope2, Part ja TATS cru) kotikenttä.   Vaikka 5Pointz kantaa vahvaa katutaiteen kulttuuriperinnettä, se on ollut kiistanalainen. Tehdasrakennuksessa on ollut (nykin hintoihin nähden) hyvin edullisia taiteilijastudioita ja asuntoja, mutta rakennus on huonon ylläpidon seurauksesta heikossa kunnossa. Vuonna 2009 korusuunnittelija Nicole Gagne loukkaantui pahasti lahossa portaikossa, seurauksena se, että kaikki rakennuksessa olevat artistit joutuivat muuttamaan. 5Pointzia on siitä huolimatta pyöritetty kuin taidegalleriaa. Kuraattorina toimii taiteilija ”Meres”, joka ohjaa graffarit rakennuksen seinille. Meres on viime vuosien aikana yrittänyt saada kaupungin nimittämään uhanalaisen alueen

museoksi. Hankkeen ympärille on rakennettu 5Pointz Collective-niminen organisaatio Mereksen johdolla. Hänen mielestään rakennuksen purkaminen olisi kaupungin taidehistorialle suuri menetys: ”5Pointzin purkamista voisi verrata MOMA-museon tai Guggenheimin purkamiseen” hän kertoo organisaation kotisivuilla. Rakennuksen omistaja, David Wolkoff ei ole samaa mieltä. Wolkoffin ehdotus alueen uudelleenrakentamisesta hyväksyttiin hiljattain kaupunginsuunnittelun lautakunnassa ja Wolkoff tulee todennäköisesti purkamaan 5Pointizin vuoden loppuun mennessä, jonka jälkeen arvokkaalle tontille rakennetaan noin tuhat uutta luksusasuntoa. Alueella on suunnitteella mielenosoituksia Mereksen johdolla. Nettisivuilla hän kannustaa muistamaan, että ”5Pointz ei ole pelkkä rakennus jossa on graffitia, se on koko maailman graffititaiteilijoiden mekka”.

www.5ptz.com 22 T A K U


SYY S T E RKUT B R OO KLYNI S TA! Kävelen rosoisella Bushwickin teollisuusalueella. Vain kymmenen vuotta sitten näitä katuja pitkin täytyi kulkea varovasti, mutta alue on kokenut viime vuosien aikana taiteellisen renessanssin. Tehdasrakennusten tiiliseiniä peittää tätä nykyä korkealaatuinen graffiti ja katutaide. Tämä ulkoilmagalleria, nimeltä Bushwick Collective on aina auki eikä keneltäkään vaadita sisäänpääsymaksua. Bushwick collective-projektin saattoi alulle Joseph Ficalora. Hänen isänsä, Ignazio Ficalora tapettiin tällä samalla alueella vuonna 1991 ja Joseph halusi vaihtaa katuihin liittyneet surulliset muistot positiiviseen taiteeseen. Bushwick Collective sai alkunsa hänen perheensä omistamasta GCM Steel-rakennuksesta. Joseph (joka ei ole itse koskaan harrastanut taidetta) otti yhteyttä graffitimaalaajiin ja pyysi heitä maalaamaan rakennuksen seinät. New Yorkin maalausseinien puutteen tiimoilta kiinnostusta riitti. Maalauksen valmistuttua yhä useampi Bushwickin yritys tahtoi seinilleen taidetta ja Josephista tuli yhtäkkiä New Yorkin – ehkä kiinnostavimman katutaideprojektin – kuraattori. Pysähdyn lounaalle Starr-streetin kulmaan. Meksikolainen Tortilleria Mexicana Los Hermanos-ravintola on ollut alueella vuosikymmenien ajan. Autotalliin rakennetussa ja hyvin vaatimattomasti kalustetussa ravintolassa on pitkä hipstereiden jono. Henkilökunta ei puhu englantia ja tilaus kirjoitetaan pienelle lappuselle. Istuudun ikkunapöytään odottamaan tacoja. Ravintolan vastapäinen, noin viisikymmentä metriä pitkä tiiliseinä on ruotsalaisen graffititaiteilijan käsittelyssä.   – Nice graffiti, yes? kysyy ravintolaneiti tuodessaan tacolautastani.   Nyökkään vastaukseksi ja käyn – elämäni ehkä maukkaampien – tacojen kimppuun.   Ulkoilmagalleriasta on vielä puolet näkemättä ja taide luo nälkää. Sanna Posti Sjöman

Karkkipussi SANNAN KATUTAIDEVINKIT ULKOILMAGALLERIAT:

THE BUSHWICK COLLECTIVE The Bushwick Collective-alueella on tällä hetkellä lähes sata maalausta. Taidealue laajenee päivä päivältä ja Bushwickin seiniä koristelee monen graffiti- ja katutaiteen huippunimen teokset. facebook.com/TheBushwickCollective WELLING COURT MURAL PROJECT Taideprojekti Welling Court mural project sai alkunsa 2009 kun kunta pyysi Ad Hoc Art- yhdistyksen suorittamaan harmaalle alueelle taiteellinen kasvonkohotus. Ad Hoc kutsui riveihinsä katutaiteen suurnimiä, jotka vuorostaan loivat viikon aikana Welling Courtin seinille yli viisikymmentä teosta. Projektista tuli niin suuri menestys, että se ollaan uusittu toistamiseen. adhocart.com GRAFFITI- JA KATUTAIDEBLOGIT: SPRAYBEAST Spraybeast tuo päivittäin esille graffitia ja katutaidetta kaikista maailman kolkista. Blogi perustuu paljolti korkealaatuisiin valokuviin. spraybeast.com

GRAFFUTURISM Graffuturism nostaa esille futuristisen, abstraktin, geometrisen ja progressiivisen graffitin ja katutaiteen. Blogi sisältää valokuvia, reportaaseja sekä taitelijahaastatteluita. graffuturism.com

EKOSYSTEM Ekosystem kuuluu katutaideblogien dinosaurusten riveihin. Sivusto on ollut toiminnassa 1999-vuodesta lähtien ja sisältää kuvien lisäksi myös taiteilijahaastatteluita. ekosystem.org T A K U 23


Kuvassa pelit Angry Birds (Rovio), Clash of the Clans (Supercell), Hayday (Supercell) ja Trials Evolution (RedLynx).

Matti Isotalo

Otetaanpa heti tylsät numerot esille ja pois alta. Peliteollisuus on valtava bisnes Suomelle esimerkiksi elokuvateollisuuteen verrattuna. Aivan viimeaikaista tilastointia en löytänyt, mutta esimerkiksi Aku Alasen Tieto&trendit 3/2008 selvitys ”There’s no business like…” laskee suomalaisen elokuvateollisuuden liikevaihdoksi 149 miljoonaa euroa vuonna 2006. Summa on pääsääntöisesti hieman nousujohteinen, joten näin 2010-luvulla se lienee jossain 200 miljoonan paikkeilla. 24 T A K U

Peliteollisuusmessiaat

P

eliteollisuus taas teki TEKESin mukaan vuonna 2012 noin 250 miljoonan liikevaihdon, eikä siinä ole mukana meidän uutta jättiläistämme. Sen räjähdysmäinen nousu on mennyt Rovion vihaisten lintujen ohi heittämällä nousten liikevaihdoltaan Forbesin arvion mukaan 2013 nohevaan 550 miljoonaan. Siis yksin.   Meillä on siis yritys, joka tekee yli kaksinkertaista liikevaihtoa koko suomalaiseen elokuvateollisuuteen verrattuna. Luvut saattavat jonkun

verran heilahdella tarkemmassa tarkastelussa, mutta mittaluokka lienee selkeä. Peliteollisuus on valtavan merkittävä tekijä suomalaiselle vientiteollisuudelle. Ja se on vasta lähdössä kunnolla liikkeelle.   Pelipuolella eletään tällä hetkellä monien muiden liiketoiminta-alojen tavoin turbulenttia aikaa. Tilanteet ja tarpeet muuttuvat nopeammin ja voimakkaammin kuin kukaan oikeastaan haluaisi. Viisi vuotta sitten uusinta huutoa oleva laitteisto on lähes antiikkia. Muutaman vuoden maailman katolla tuuletellut peli-


high scores tyyppi voi olla aikansa elänyt. Siksi onkin äärimmäisen tärkeää, että pelialalle päätyvät kykenevät uudistumaan ja päivittämään sekä itseään että osaamistaan säännöllisesti. Paikalleen jämähdys ei pelasta edes Nokian kokoista yritystä, kuten tänä syksynä on saatu havaita.   Yritysten koko on myös poikkeuksellisen pieni, kun otetaan huomioon liikevaihto. Supercell kuuluu Suomen suurimpiin pelialan yrityksiin, mutta sillä on vain noin 140 työntekijää. Pelialasta ei siis ole suoraan vanhan piipputeollisuuden korvaajaksi, sillä osaajia on vähän, yksiköt pieniä ja fragmentoituneita. Pikkufirmoilla selkeänä tekemisen esteenä on se, että kovasti kilpailluilla markkinoilla sen monta muuta peliä rahoittavan hitin aikaansaaminen on koko ajan vaikeampaa. Tämä taas pakottaa monet tekemään sivuhommina ohjelmointia, nettisivuja, palvelutuotantoa sun muuta samal-

la, kun sitä pääpointtia eli peliä yritetään pakertaa valmiiksi. Rahaa kun ei tule ennen kuin koko homma on valmis ja markkinoilla, ja silloinkin tuotto saattaa jäädä minimaaliseksi. Suomessa tilannetta voisi parantaa mahdollisimman vähällä byrokratialla toimiva läpinäkyvä rahoituskanava hieman TEKESin tapaan, joka kuitenkin painottuisi nimenomaan sisällöntuotantoon eikä teknologiaan.   Peliala voi kaikista sen kasvukivuista huolimatta nousta todella tärkeäksi osaksi vientiteollisuutta sekä taloudellisesti että imagollisesti. Sen lisäksi, että peliteollisuus on osaamis- eikä raaka-aineintensiivistä, sillä on maine modernina ja mediaseksikkäänä alana (mikä lienee todellisuutta vain median eikä asiaan oikeasti tutustuneiden silmissä). Korkeasti koulutettuun Suomeen se sopisi kuin nenä naamaan, kunhan koulutuksen osa-alueet ja suuntauk-

set saataisiin kasaan mahdollisimman nopeasti. Pelialan koulutusta on jo olemassa, muttei lähellekään tarvetta vastaavaa määrää.   Ala voisi olla vieläkin suurempaa, mikäli meiltä löytyisi nyt heti muutaman tuhannen osaajan piilotettu reservi kasvuyrityksiä paisuttamaan ja uusia perustamaan. Se kuitenkin edellyttää panostuksia niin koulutukseen, rahoitukseen kuin markkinointiinkin. Ilman osaajia ei synny pelejä. Ilman rahoitusta moni jää tekemään perusinsinöörin tai websuunnittelijan hommia. Ilman markkinointia hyväkään peli ei päädy tarpeeksi monen tutkalle, että siitä saaduilla voitoilla voisi pyörittää yritystä ja maksaa palkkaa. Etenkin viimeksi mainittu on perisuomalainen ongelma, joka kiteytyy hyvin virheelliseen lauseeseen ”kyllä hyvä tuote itsensä myy”.   Pelialan kohdalla taivasta olisi helppo aloittaa maalaamaan ja visioimaan mitä ruusuisimpia tulevaisuudennäkymiä kohti sekä tekijöille että koko Suomelle. Miten ala pelastaa Suomen tuhansilla työpaikoillaan ja valtavilla voittomarginaaleillaan? Tai kuinka Roviosta tehdään viennin keihäänkärki, jonka vanavedessä maailma muistaa taas Suomen olevan olemassa ja teknologiakukkulan huipulla? Käytännössä visiot pitää kuitenkin runtata realiteeteiksi tinkimällä palkasta, tekemällä pitkää päivää, jaksamalla yrittää lukuisten epäonnistumisien jälkeen ja niin edelleen, ihan niin kuin monessa muussakin luovan alan työpaikassa. Etenkin yrityksiä pyörittäviltä vaaditaan pitkää pinnaa, sillä harva pomppaa myriadien pelien valtamerestä pinnalle ensimmäisellä yrittämällä. Esimerkiksi mediassa pitkään paistatellut Rovio teki 33 peliä ennen pankin räjäyttänyttä Angry Birds -sarjaansa. Menestys ei siis tullut yhdessä yössä eikä sattumalta, vaan pitkällisen työn ja osaamisen kasvamisen tuloksena. Uusien rovioiden ja supercellien luominen on kyllä mahdollista, mutta ei väkisin vaan luomalla mahdollisuuksia kaikille alan vakavasti ottaville halukkaille.

play Matti Isotalo ei ole tutkija tai taloustieteilijä, vaan pelialaa niin Suomessa kuin ulkomailla pitkään seurannut yrittäjä, pelikriitikko ja pelaaja. T A K U 25


Suomi teemamaana Frankfurtin kirjamessuilla 2014 Silja Hakulinen

Frankfurtin kirjamessut voi Suomesta käsin kuulostaa etäiseltä tapahtumalta, jonka merkitystä yksittäiselle maalle on vaikea hahmottaa. Monelle lähin vertailukohta ovat ehkä Helsingin kirjamessut, jotka kyllä ovatkin poikkeuksellisen vilkkaat lukijamessut. Frankfurtin kirjamessujen luonne on kuitenkin aivan toinen. Ne ovat ammattilaismessut: viisipäiväiset messut ovat keskiviikosta perjantaihin auki vain ammattilaisille, perjantai-illasta sunnuntaihin ne muuttuvat koko perheen tapahtumaksi.

Mitä messuilla tapahtuu?

K

Logomme suunnittelijatiimi poseeraa logon edessä viime vuoden messuilla. Anssi Kokkonen, Jinhee Kim ja Tommi Leskinen. Kuva Tarja Petrell

ävijämäärä ammattilaispäivinä on noin 170 000 henkeä ja viikonloppunakin yli 100 000 kävijää. Pelkästään yleisömäärän kannalta messut ovat valtava tapahtuma – eivätkä siis vain Saksassa, sillä kyseessä on maailman suurin ja merkittävin kirja-alan tapahtuma. Näyttelytilaa on 170 000 neliötä ja eri messuhallien välillä on bussikuljetus. Kuva: Frankfurtin kirjamessut

26 T A K U

Helsingin kirjamessuista Frankfurtin messut poikkeavat erityisesti siinä, että siellä ei myydä kirjoja. Ammattilaispäivinä oikeudet – niin käännös- kuin enenevässä määrin oheistuotteidenkin oikeudet – vaihtavat omistajaa. Viikonloppuna yleisö tulee kuulemaan kirjailijoita, osallistumaan seminaareihin ja lapsiperheille tarkoitettuihin tapahtumiin.   Saksan kirjakauppaliitto omistaa messut, joten kirjat ostetaan paikallisista kirjakaupoista, jotka osallistuvat omalla panoksellaan messuihin: ikkunasomistuksia, messutarjouksia ja muita tempauksia on luonnollises-

ti kaupungin kaikissa kirjakaupoissa ja muuallakin Saksassa.   Vuodesta toiseen – tarkalleen ottaen Frankfurtin messut on perustettu vuonna 1949 – messujen konsepti on sama. Se, millä tapahtumaan saadaan vaihtelua, on vuosittain vaihtuva teemamaa. Se on ollut mukana jo 1980-luvulta saakka. Juuri teemamaa omalla strategiallaan tuo tapahtumaan vaihtelua, oman ilmeensä, kirjailijansa ja kirjallisuutensa.

Suomen valmistautuminen Suomi – tarkalleen ottaen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura – allekirjoitti sopimuksen teemamaasta-


Kuva: Frankfurtin kirjamessut

tuksesta jo vuonna 2009 Frankfurtin kirjamessujen kanssa. Hanketta koordinoi SKS:n osasto FILI – Finnish Literature Exchange , joka on Suomen kirjallisuuden asiantuntijaja vientiorganisaatio. Kyseessä on Suomessa siis nimenomaan kansalaisyhteiskuntahanke, jota valtio toki tukee mittavalla panoksella.

  Matka vuoteen 2014 on pitkä, mutta pieni maa on tarvinnut koko tämän ajan valmistautumiseen. Laadukas ja kiinnostava kirjallisuuskenttä ei riitä, vaan pienen kielialueen kohdalla haasteena ovat kirjallisuutemme käännökset. Juuri kääntäjät ovat ratkaisevassa asemassa saattamassa kirjallisuuttamme maailmalle.   FILI on systemaattisesti kouluttanut uusia kääntäjiä alalle, järjestänyt kursseja ja erillisiä seminaareja esimerkiksi samaa suomalaista kirjaa eri maissa kääntäville kääntäjille. Kesän 2012 kohokohta oli Kääntäjän sana – Översättarens ord -konferenssi, johon kokoontui n. 120 Suomen kirjallisuuden kääntäjää ympäri maailman.   Saksaksi on perinteisesti käännetty paljon suomalaista kirjallisuutta. Se on vuodesta toiseen kolmen kärjessä maamme kirjallisuuden kohdekielissä. Frankfurt-hankkeeseen valmistautuessa olemme saaneet huomata, että kiinnostus on lisääntynyt entisestään: liki jokainen saksalainen kustantamo haluaa ohjelmaansa jonkun suomalaisen käännöksen. Paitsi että Saksan kirjamarkkinat kuuluvat maailman suurimpiin, ne toimivat myös ponnahduslautana muille kielialueille.   Pienelle maalle Frankfurtin messujen teemamaastatus on ainutlaatuinen tilaisuus, jollaista tuskin omalle kohdallemme tulee toiste. Islanti oli messujen teemamaana vuonna 2011. Seurasimme Islannin hanketta silmä kovana ja olemme saaneet pohjoisilta kollegoiltamme paljon hyviä neuvoja heidän omiin kokemuksiinsa perustuen.

Finnland. Cool. Suomen slogan teemamaana on Finnland. Cool. Adjektiivina ”cool” tarkoittaa viileän lisäksi mageeta, miksei myös hienostunutta ja katuuskottavaakin. Suomi haluaa esittäytyä raikkaana, iloisena, helposti lähestyttävänä ja mutkattomana.   Tavoitteemme on, että teemamaavuosi nostaa maamme kirjallisuuden ja oppimisratkaisujen viennin uudelle tasolle Saksassa, Euroopassa ja monissa muissa maissa. Suomen kirjallisuuden viime vuosien menestykset osoittavat, että pieneltäkin kielialueelta voi nousta kansainvälisiä menestyjiä. Myös suomalainen koulutus- ja oppimateriaaliosaaminen on kansainvälisesti tunnustettua ja Frankfurt 2014 -hanke antaa mahdollisuuden esitellä tätä osaamista keskitetysti ja laajasti. Korkea lukutaito, maailman huippua olevat PISA-tulokset ja lukemisen kulttuuri ovat seikkoja, jotka kiinnostavat ulkomailla.   Tänä vuonna messut järjestetään 9.–13.10.2013. Messusunnuntaina järjestetään nk. ”kapulanvaihtotilaisuus”, jossa Suomi ottaa teemamaastatuksen vastaan tämänvuotiselta teemamaalta Brasilialta. Tällöin valokeilat kohdistuvat meihin ja Suomen vuosi alkaa. Varsinainen kirjallisuusohjelmamme Saksassa käynnistyy Leipzigin messuista maaliskuussa 2014 ja ohjelma rakennetaan tiiviissä yhteistyössä saksalaisten kustantajien, festivaalien ja kirjallisuustahojen kanssa.

Kuva: Frankfurtin kirjamessut

T A K U 27


SUOMEA RAKKAUDELLA Lari Kotilainen on suomen kielen opettaja ja tutkija. Larin blogi Suomensuojelija löytyy osoitteesta www.suomensuojelija.fi

Lari Kotilainen

Hatunnosto kääntäjille N

Olen sivuammatiltani lastenmuusikko. Aloitin leikki-ikäisten tenavien laulattamisen ja hypyttämisen yli viisitoista vuotta sitten, ja siitä asti olen kulkenut pitkin Suomea ”jytäjyrsijänä”.

Kuva: Saša Tkalčan

28 T A K U

oin neljä vuotta sitten minulle tehtiin tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Haluaisinko, että laulujamme käännettäisiin uudelle kielelle, venäjäksi? Halusin totta kai.   Käännökset veivät minut mukanaan keikkailemaan Venäjällä. Siellä olen saanut huomata kielen voiman. Kyllä, kyllä, musiikki on toki universaalia. Sen avulla saa lapset taputtamaan ja vaikka riehumaan. Mutta jos haluaa todella saada heidät mukaansa matkalle, saada heihin kosketuksen, on puhuttava heidän kieltään. Ja silloin tarvitaan avuksi hyvä kääntäjä.   Lastenmuusikko ei ole yksin riippuvainen kääntäjistä. Esimerkiksi runot, novellit ja romaanit jäisivät vain yksittäisten kielialueiden iloksi ilman heitä. Kukaan ei lue kirjoja kielillä, joita ei osaa.   Sofi Oksanen ei räväyttelisi mielipiteitään kirjailijahaastatteluissa ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa ilman kääntäjiä. Puhdistus on käännetty 29 kielelle. Arto Paasilinna ei olisi keskieurooppalaisten palvoma satiirikko ilman kääntäjiä. Jäniksen vuosi on käännetty 26 kielelle.   Käännösluvut tarkoittavat, että kymmenet Puhdistukseen tai Jäniksen vuoteen hurahtaneet ihmiset ovat olleet valmiita käyttämään kuukausia ajastaan välittääkseen kirjailijan ajatukset omalle kielelleen. Heidän ansiostaan esimerkiksi kiinan-, sloveenin-, bulgarian- ja koreankieliset voivat tutustua suomalaiseen kirjallisuuteen.   Kokonaisen kirjan kääntäminen on valtava urakka, sillä työ ei ole mekaanista kirjailijan lauseiden siirtämistä uuteen kieleen. Yksinkertai-

sen esimerkin tarjoaa usein jo pelkkä kirjan nimi.   Otetaan vaikkapa Rimmisen Pussikaljaromaani. Pussikalja on suomalaiseen kulttuuriin ankkuroitunut käsite, joka pitää sisällään muutakin kuin pussissa olevan oluen. Se tuo mukanaan mielikuvia puistoista, ystävistä ja lämpimistä kesäpäivistä. Siksi sana pitää kääntääkin muuten kuin kirjaimellisesti.   Näin on myös tehty. Esimerkiksi ruotsintaja Camilla Frostell on antanut romaanille nimen Öl, vänskap och tärningsspel. Hollanninkielinen nimi on Lieven Ameelin käsissä muuttunut muotoon Drinkebroersroman. Kirjaimellisesti Juomaveliromaani, paremmin ehkä Juomariromaani. Venäjällä kirja tunnetaan Anna Sidorovan kääntämänä kaksitulkintaisessa muodossa Roman s pivom. Romaani oluen kanssa. Tai romanssi oluen kanssa.   Jokainen Rimmisen mainion kirjan lukenut voi itse arvioida, kuinka hyvin käännetyt nimet vastaavat kirjan henkeä. Selvä on kuitenkin, ettei tällaisiin ratkaisuihin Googlen kääntökoneen avulla päästä. Kääntäminen on pikkutarkkaa puuhaa, todellista aivojen käsityötä.   Moni on kuitenkin ollut valmis tehtävään. Yllä esittämäni käännöstiedot ovat peräisin internetistä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran uudistetusta Suomen kirjallisuuden käännökset -tietokannasta.   Tietokanta on hengästyttävä osoitus kääntäjien urakasta. Tietokannassa on tiedot yli 7 500 suomalaisen kirjallisuuden käännöksestä.


Jaana Parkkola, Akava

Vastavalmistuneiden työttömyyden kasvu pysäytettävä Nuorisotakuun toimet on räätälöitävä korkeasti koulutettujen tarpeisiin Vastavalmistuneiden korkeasti koulutettujen työttömyys kasvaa hälyttävällä vauhdilla. Huhtikuussa kasvua vuoden takaisesta tilanteesta oli 35 prosenttia. Vuoden alussa voimaan tulleesta nuorisotakuusta ei ole ollut apua korkeasti koulutetuille. – Nuorisotakuun piiriin kuuluvista 25–29-vuotiaista noin 60 prosentilla on korkeakoulututkinto, mutta heidän tilanteensa on jäänyt liian vähäiselle huomiolle. Edistysaskelia on toki otettu, mutta työllistämistoimista puuttuvat yhä korkeasti koulutetuille räätälöidyt palvelut, sanoo Akavan asiantuntija Miika Sahamies.   Hän pitää erityisen huolestuttavana ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyyttä, joka on lisääntynyt vuodessa 45 prosentilla.   – On sanomattakin selvää, etteivät peruskoulun päättäneen 16-vuotiaan nuoren ja yliopistosta valmistuneen 29-vuotiaan aikuisen uraohjauspalvelut voi olla samanlaisia.   Nuorisotakuu lupaa jokaiselle alle 25-vuotiaalle sekä alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Tästä huolimatta nuorisotakuun palveluvalikoimasta ei löydy riittävästi työkaluja nuorten korkeasti koulutettujen työllistämiseksi.   Akavan asiantuntijan Ida Mielityisen mukaan yksi olennaisimmista epäkohdista ovat TE-toimistojen heikot palvelut korkeasti koulutetuille.   – TE-toimistoissa korkeasti koulutettujen työmarkkinoita ja erilaisia työllistymismahdollisuuksia tunnetaan huonosti. Lisäksi korkeasti koulutetuille räätälöityjä työvoimapalveluja on vähennetty, esimerkiksi Helsingistä Kluuvin palvelupiste lakkautettiin, Mielityinen huomauttaa.

Opinto- ja uraohjaukseen resursseja Työttömyys kohtelee eri aloja kovin eri tavoin.   – Työttömyyden korkea taso tietyillä koulutusaloilla suhdanteista riippumatta kertoo siitä, että koulutusmääriä tulee näillä aloilla maltillisesti vähentää ja huolehtia sisäänotettujen mahdollisimman laadukkaasta koulutuksesta ja ohjauksesta.   Korkeakouluilla pitäisi Mielityisen mielestä olla enemmän vastuuta kasvateistaan. Opiskelijoiden siirtyminen työelämään helpottuisi huomattavasti, jos korkeakoulut ja TE-toimistot tekisivät tiiviimpää yhteistyötä.   – Opinto- ja uraohjauksen pitäisi limittyä toisiinsa läpi opintojen. Ammatti-identiteetin kehittyminen on hidas prosessi ja sitä tulee tukea tavoitteellisesti opintojen ensimetreistä asti. Korkeakouluopintojen tavoite on aina päästä työmarkkinoille hyödyntämään tietoja, taitoja ja sivistystä.   Sen sijaan erityisesti opintojen loppupuolella ura- ja rekrypalveluiden sekä työvoimatoimiston palveluiden pitäisi Mielityisen mukaan linkittyä saumattomasti toisiinsa.   – Uran alkuvaihe ja työmarkkinoille kiinnittyminen on kriittinen kohta koko työuran kannalta. Vastavalmistuneiden työttömyyteen on tarttuva kaikin mahdollisin keinoin erityisesti nyt, kun työvoiman kokonaiskysyntä laskee, Mielityinen sanoo.

Koulutuksen tarjottava työllistymisen eväät Vastavalmistuneiden työllisyyteen voidaan Mielityisen mukaan vaikuttaa kustannustehokkaasti ja nopeasti kehittämällä opintoja, opetusta ja opiskeluympäristöjä.   – Korkeakoulutuksen on reagoitava voimakkaammin siihen kehitykseen, että tulevaisuudessa suuri osa korkeasti koulutettujen työpaikoista syntyy pieniin ja keskisuuriin yrityk-

siin. Vastavalmistuneet tarvitsevat työllistyäkseen erilaisia valmiuksia kuin kaksikymmentä vuotta sitten.   Mielityisen mielestä suomalaisopiskelijat kiinnittyvät työmarkkinoille hyvin jo opiskeluaikana pitkälti omaehtoisen työssäkäynnin ansiosta.   – Tosin tätä halutaan hiukan suitsia, jotta opiskelijat keskittyisivät enemmän opiskeluun ja opintoajat lyhentyisivät. Lyhyemmät opiskeluajat eivät saa kuitenkaan johtaa siihen, että vastavalmistuneiden työllisyys heikkenee. Silloin joudumme ojasta allikkoon. Opintoja ja koulutusta kehittämällä voidaan ratkaista tätä yhtälöä. Kehitystyöhön tarvitaan kuitenkin enemmän resursseja ja sitä on arvostettava enemmän korkeakouluissa.

Yrittäjävalmiuksia korkeakoulun penkiltä Yhä useampi tarvitsee työllistyäkseen yrittäjämäistä asennetta tai muita yrittäjävalmiuksia. Tämä on otettava huomioon korkeakouluopintojen sisällössä.   Mielityinen ei sysäisi vastuuta yleisten työelämävalmiuksien, työelämätietouden ja yrittäjyystaitojen lisäämisestä erillisille kursseille.   – Jok’ikisellä kurssilla on oltava omat tavoitteensa ja menetelmänsä. Jokaiseen korkeakoulututkintoon on lisäksi kuuluttava hyvin ohjattu, tavoitteellinen ja laadukas työelämäjakso.   Korkeakouluissa on jo nyt Mielityisen mukaan lukuisia hyviä käytänteitä, asenteita ja osaamista näiden valmiuksien edistämiseksi.   – Tällaisia ovat esimerkiksi projektipohjaiset opetussuunnitelmat, työelämän toimijoiden haastattelut, työelämässä olevien vierailut, tavoitteelliset ja monipuolista ryhmätyöskentelyt, sosiaalisen median käytännöt sekä yritysten tai muiden alojen opiskelijoiden kanssa yhteistyössä toteutetut kurssit.

T A K U 29


Projekteja pilvestä Kukahan tämänkin tekisi? Sama kysymys puhuttaa erilaisissa työyhteisöissä pienistä järjestöistä suuryrityksiin. Moni projekti roikkuu mukana kehityspäivien ja tiimipalaverien agendoilla, mutta ratkaiseva ensiaskel jää ottamatta. Samaan aikaan ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden tulisi olla työelämälähtöisiä. Näin ei kuitenkaan valitettavan usein ole.

T

arvetta kehittää työelämän ja ammattikorkeakoulujen vuoropuhelua on korostettu useaan otteeseen. Uutta keinoa tämän päämäärän täyttämiseksi on pilotoitu kulttuurialalla, jossa työnkuvat ja organisaatiot ovat monenkirjavia. Reititin - opinnoista työelämään -hankkeen tarkoituksena on ollut parantaa työelämän mahdollisuuksia tarjota projekteja osaksi opintoja. Nelivuotisen hankkeen kolme tasa-arvoista kohderyhmää ovat opiskelijat, opettajat ja työelämän edustajat. Eri toimijat on tuotu yhteen sosiaalisen median ja pilvipalveluiden avulla. ”Teknologia mahdollistaa monen eri tahon yhtäaikaisen työskentelyn”, taustoittaa PROksi-alustan kehittäjä Markku Tähtinen Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Digitaalisen viestinnän lehtori Mari Silver on ryhmänsä kanssa tarttunut useisiin aihepankista löytyneisiin projekteihin. ”Opiskelijamme ovat pääsääntöisesti

30 T A K U

diginaativeja ja heidän kokemuksensa ja osaamisensa ovat työelämässä erityisen haluttu lisäresurssi.” Yleinen ja helposti annettava aihe opiskelijaprojektille tai kokonaiselle opinnäytetyölle on verkkosivuihin liittyvä toteutus. Ammattikorkeakoulujen koulutustarjontaa tutkimalla käy kuitenkin ilmi, että mahdollisuudet ovat lähes rajattomat - myös kulttuurialalla. Opinnäytetyö on opiskelijalle koko tutkinnon suurin ponnistus ja osaamisen näyte, josta voi olla isokin apu järjestölle tai yritykselle. Erityisesti kulttuurin ja luovan alan töissä näkyy myös opiskelijan harrastuneisuus ja jo vuosien ajan kasvanut asiantuntijuus. Ei ole harvinaista, että hyvin tehdyn työelämälähtöisen opinnäytteen jälkeen on opiskelija saanut töitä samasta yrityksestä. Verkossa helposti löydettävistä opinnäytteistä

ja sen ympärille rakentuvasta keskustelusta halutaan tehdä uudenlainen valtti rekrytointiin. Kulttuurin ja luovan alan opiskelijat ovat toimineet uudenlaisen, avoimen työskentelytavan pilottivaiheessa ja mitä erilaisimpiin työelämän toimeksiantoihin on tartuttu. Yleisötutkimus, sisustussuunnittelu ja esittelyvideo ovat esimerkkejä projektiehdotuksista, joita on jätetty PROksin aihepankkiin. Monissa organisaatioissa ei välttämättä löydy omasta takaa tarvittavaa spesifiä osaamista. Lisäksi nuorten osaajien tuomat raikkaat ideat otetaan monessa paikassa riemulla vastaan. "PROksi-alustan kautta löysimme nuoret opiskelijat

Tu o m a s K o r k a l a i n e n


suunnittelemaan uuden sisustuksen toimistoomme", kertoo Nuorten Akatemian toiminnanjohtaja Heikki Vuojakoski. Järjestö on yksi lukuisista PROksin aihepankin käyttäjistä. ”PROksi on uudenlainen tapa oppia”, kertoo Tähtinen. Alusta yhdistelee suosittuja pilvipalveluja, kuten Google Drive ja Dropbox. Projektia tai siitä muodostuvaa opinnäytetyötä lähdetään alusta asti työstämään julkisessa verkkoympäristössä. Avoimuus hirvittää aluksi, mutta sen ansiosta ei projektin työstäminen ja kommentointi jää vain opiskelijan ja ohjaavan opettajan väliseksi sähköpostin vaihdoksi. Ideaalitapauksessa projektin tilaajasta tulee yksi opiskelijoiden ohjaajista tai mentori. ”Alusta on toteutettu kokonaan hankerahalla, joten ammattikorkeakoulu ei ole tekemässä voittoa palvelun avulla”, korostaa Tähtinen. Rahallisen hyödyn sijaan Metropoliassa toivotaan, että työelämän edustajat osallistuisivat yhä enemmän koulutuksen sisällön kehittämiseen. Koska merkittävä osa tulevaisuuden työvoimasta valmistuu ammattikorkeakouluista, on myös työelämäkumppaneiden intressissä kehittää opetuksen sisältöjä. Korkeakoulut pyrkivät aktiivisesti luomaan yhteyttä työelämän suuntaan. PROksista kaavaillaan uudenlaista monisuuntaisen oppimisen kanavaa, jossa eri toimijat kohtaavat.

EU:n Kulttuuri-ohjelma päättyy - Luova Eurooppa -ohjelma alkaa tammikuussa 2014 Vuoden 2013 lopussa päättyvä Kulttuuri-ohjelma on tukenut viimeisen 7 vuoden aikana yli 120 suomalaisväritteistä hanketta noin 45 miljoonalla eurolla. Vähintään kolmen maan välisissä yhteistyöhankkeissa on toteutettu esimerkiksi kiertonäyttelyitä, yhteistuotantoja, työpajoja sekä tiedonja kokemusten vaihtoa alan ammattilaisten kesken. Ohjelma on tukenut kulttuurialan yhteistyöhankkeiden ohella myös mm. kaunokirjallisuuden kääntämistä sekä eurooppalaisia kulttuurifestivaaleja. Hankkeissa on ollut mukana ja niitä on vetänyt myös iso joukko suomalaisia kulttuurialan toimijoita. Vuonna 2014 käynnistyvä Luova Eurooppa -ohjelma yhdistää EU:n nykyiset kulttuuri- ja av-alan ohjelmat yhden katto-ohjelman alle. Yhteisen ohjelman tavoitteena on alan kilpailukyvyn vahvistaminen sekä osaamisen ja uusien toimintamallien kehittäminen. Nykyiset Kulttuuri- ja Media -ohjelmat säilyvät kuitenkin edelleen omina alaohjelminaan. Ohjelman tarkkoja suuntaviivoja määritellään vielä, mutta loppusyksystä tiedetään jo enemmän ohjelman sisällöstä, budjetista ja aikataulusta. Tavoitteena on, että uuden ohjelman ensimmäiset haut julkaistaisiin vielä vuoden 2013 puolella. Varmaa on se, että kulttuurin alaohjelmasta voi jatkossakin hakea tukea eurooppalaisille usean maan välisille yhteistyöhankkeille. Ohjelman painotuksissa on kuitenkin muutoksia aiempaan verrattuna. Kulttuurin alaohjelmassa korostetaan rajat ylittävän liikkuvuuden ohella mm. yleisötyötä ja uusien yleisöjen tavoittamista, osaamisen kehittämistä sekä digitaalisten mahdollisuuksien hyödyntämistä. CIMOn Kulttuurin yhteyspiste tiedottaa ohjelmasta ja neuvoo suomalaisia kulttuurialan hakijoita. CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Riikka Koivula puh. 0295 338 509 ja Aarne Toivonen puh. 0295 338 540 ccp@cimo.fi www.cimo.fi/kulttuuri-ohjelma Luova Eurooppa -ohjelma Euroopan komission sivuilla http://ec.europa.eu/culture/creative-europe/

Kaikki ideat, isot ja pienet, alasta riippumatta ovat tervetulleita. Tutustu palvelun ja jätä oma ehdotuksesi projektisi osoitteessa: proksi.metropolia.fi T A K U 31


TAPAHTUMIA SUOMESSA

Forssan

Vuosi 2013 Tämän vuoden Forssan Mykkäelokuvafestivaalit ovat onnellisesti ohi. Ajankohta on vakiintunut elo-syyskuun vaihteeseen ja esittämispaikaksi Elävienkuvien Teatteri Loimijoen rannalla. Teemaksi oli valittu ”mykän ajan jumalaiset naiset”, kuten festivaalipäällikkö Ville Koivisto asian määrittelee.   Tarjolla oli hieno kokoelma mykkäfilmin suuria naisnäyttelijöitä: Mary Pickford, Gloria Swanson, Pola Negri, Asta Nielsen, Louise Brooks, Karin Molander, Tove Tellback, sekä harvinaisempi tähti Kii-

32 T A K U

Merja Isotalo

Ensin oli Elävienkuvien Teatteri, teltta ja työväentalon sali, ilmassa oli pikkukaupungissa sekä innostusta että ihmetystä. Vanhin Suomessa maaseudulle rakennettu elokuvateatteri oli lopultakin uudelleen alkuperäisessä tehtävässään ja valmiina ottamaan vastaan mykän elokuvan ystävät.

nasta Ruan Lingyu. Samalla tavalla aikansa tunnetuimpia ja mykkäelokuvan historian keskeisiä tekijöitä olivat myös nähtyjen filmien ohjaajat, kuten Ernst Lubitsch, Maurice Tourneur, Mauritz Stiller, Wancang Bu ja G.W. Pabst.   Näiden XIV mykkäelokuvafestivaalien kiintoisimpia katsottavia olivat kiinalaiset elokuvat, joissa pääosaa esittää näyttelijä Ruan Lingyu. Elokuva Tao Hua Qi Xue ji eli The Peach Girl on vuodelta 1931 ja elokuva Shen Nu eli The Goddess vuodelta 1934. Ruan Lingyun oma elämä ei ollut helppoa, yksityiselämän murheet ja julkisuuden paineet ajoivat hänet itsemurhaan jo 24-vuotiaana.


Mykkäelokuvafestivaaleilla saa yhdellä lipulla tavallaan kaksi kulttuuritapahtumaa: elokuvaesityksen ja konsertin. Kaikissa elokuvissa on elävä musiikki osana kokonaisuutta ja joka vuosi saa ihmetellä, miten muusikot pystyvät tuottamaan samanaikaisesti täysipainoisesti musiikkia ja olemaan mukana elokuvan tapahtumissa. Monet muusikoista tulevat joka vuosi uudelleen. Heihin kuuluvat mm. Hillel Tokazier, Kari Mäkirannan orkesteri, Trio Mutual ja Heikki Elo orkestereineen, jossa soi muiden soittimien lisäksi myös koto. Suomalaisen mykkäelokuvan perusteoksen Anna-Liisan (1922) esityksessä kuultiin tänä vuonna Mikko-Ville Luolajan-Mikkolaa, Eero Ojasta ja Teemu Hauta-Ahoa.   Ennen varsinaisia festivaalipäiviä esitettiin Elävienkuvien teatterissa elokuvia The Artist (Michel Hazanavicius 2011) ja Juha (Aki Kaurismäki 1999), jotka molemmat sopivat erittäin hyvin koko tapahtuman avauselokuviksi.   Tunnelma oli taas jännittyneen leppoisa. Elokuvat herättivät meissä katsojissa monenlaisia mietteitä ja tunteita. Pieni elokuvateatteri oli täynnä lähes jokaisessa näytöksessä ja telttakin on mutta ei enää elokuva-areenana, vaan lipunmyyntikojuna, festivaalipaitakauppana ja virvokepaikkana. Teatterin lisäksi myös muut joenrannan talot kertovat vanhasta Vorssasta ja ovat osa tunnelmaa.

Vuodet 2001-2012 Kuluneiden vuosien aikana Forssan Mykkäelokuvafestivaaleilla on eri teemojen alla esitetty yhteensä 155 mykkäelokuvaa tai lyhytelokuvien koostetta. Monet niistä ovat tuttuja klassikoita, mutta yhtä lailla on katsottu varsin harvinaisia ja tuntemattomampia elokuvia.   Ohjelmassa on eri vuosina ollut myös esityksiä esimerkiksi päiväkotilapsille ja koululaisille. Koska ensin mainituista eivät kaikki vielä osaa lukea, on elokuvien välitekstit simultaanitulkattu. Se saattaa joskus olla haasteellista, kun esimerkiksi Chaplinin pojan herkimmissä kohdissa tulkkaaja tahtoo unohtua vain katsomaan elokuvaa.   Vuosien kuluessa on kuultu myös monia kiinnostavia mykkäelokuvan suomalaisten ja kansainvälisten asiantuntijoiden luentoja. Oma erikoisuutensa ovat olleet erillisenä ohjelmana suomalaiset sota-ajan propagandafilmit. Niitä aikanaan

tehtiin nimenomaan Forssassa, joten on ollut luontevaa niitä myös esittää festivaalien yhteydessä.   Alusta saakka festivaalipäällikkönä on toiminut elokuvia ja televisiosarjoja käsikirjoittanut ja ohjannut forssalainen Ville Koivisto. Tapahtuman käynnistäminen ja toteuttaminen vaatii saman kuin niin monet muutkin suomalaiset kulttuuritapahtumat: innostuneen, innostavan ja osaavan vetäjän sekä ne monet talkoolaiset, jotka tuovat mukaan omat erilaiset osaamisensa. Tekniikan kehittyminen on helpottanut elokuvakoneen käyttäjän työtä, vaikka toisaalta jotkut yleisöstä ovat kaivanneetkin niitä kelojen vaihtotaukoja.

Elävienkuvien Teatteri 1906-2013 Maaseudun ensimmäisen elävien kuvien teatterin perustivat Forssaan vuonna 1906 forssalaiset taidemaalari Albert Lindfors ja kartanonomistaja Carl Meyer. Heidän toimestaan se toimi aina vuoteen 1921, jolloin se muutettiin Forssan Kinoksi ja sillä nimellä se toimi vuoteen 1927 saakka. Tuolta ajalta ei kuitenkaan tiedetä, kuka teatterin omisti. Seuraava omistaja Aleks Anttila Uudestakaarlepyystä nimesi teatterin Elokuvateatteri Suomeksi, mutta lopetti toiminnan jo seuraavana vuonna.   Elokuvateatterin saliin mahtui tuolloin noin 200 katsojaa, kun käytäväpaikatkin otettiin käyttöön. Salissa oli 3 x 4 metrin kokoinen valkokangas ja pitkät lautapenkit. Salin perällä sijaitsi projektio- eli aparaattihuone. Koska paikkakunnalla ei ollut tarjolla sähköä elokuvateatteriin, hankittiin sinne tasavirtageneraattori, joka kuitenkin muutaman kuukauden käytön jälkeen korvattiin Voima-merkkisellä lokomobiilihöyrykoneella. Höyrykoneen metelin johdosta elokuvateatteri ristittiin kansanomaisesti ”pirunmyllyksi”.   Elokuvateatterin lautaseinästä löytyi ensimmäisestä näytöksestä mainio dokumentti. Sen oli raapustanut vasta 12-vuotias koneenkäyttäjä Väinö Vallenius: ”Toiminta alkoi vuonna 1906 elokuvalla Ylioppilaan kosto”.   Vuoden 1944 Kinolehti kirjoitti Forssan Elävienkuvien Teatterin alkuvaikeuksista: ”Milloin keskeytyi näytös sen vuoksi, että rotta juoksi remmin väliin kuten yleisö sanoi, eli todellisuudessa moottorin kaasuttaja kronasi. Milloin taas kaarilampun sammuessa liian pitkän hiilivälin vuoksi myös valoitussulakkeet

paloivat äkillisen jännitteennousun vuoksi.”   Vuoden 1930 jälkeen seuraavat elokuvat näytettiin Forssan Elävienkuvien Teatterissa vuonna 2001. Välivuosina teatterirakennuksessa toimi mm. kauppa, valokuvaamo ja lelukauppa. Kylmillään rakennus oli 1990-luvun lopulla ja huolestutti monia paikallisen kulttuuriperinnön ystäviä. Rakennus siirtyi onneksi Forssan kaupungin omistukseen, ja kaupunki antoi Forssa Eläväksi ja kauniiksi -yhdistykselle vuonna 1999 luvan sen korjaamiseen. Yhdistys sai tukea eri tahoilta, mm. paikallisilta yrityksiltä, Museovirastolta ja Suomen Elokuvasäätiöltä. Talkootunteja tehtiin paljon.   Teatterisali restauroitiin alkuperäiseen malliin, ja sekä ulko- että sisäseinästä jätettiin pieni osa restauroimatta yleisön nähtäväksi. Ensimmäiset penkit olivat hyvin yksinkertaiset eivätkä nykyistuimiin tottuneiden katsojien mielestä kovin mukavat. Penkkipaikat myytiin yrityksille ja muille kiinnostuneille ja sitäkin kautta saatiin kunnostukseen rahaa.   Vuonna 2007 teatterin hoito siirtyi Forssa Eläväksi ja kauniiksi -yhdistykseltä vasta perustetulle Forssan mykkäelokuvayhdistykselle, joka sittemmin toteutti teatterin digitalisoinnin. Teatteriin tulee myös uudet mukavat istuimet, koska siellä esitetään mykkäelokuvafestivaalien lisäksi uuttakin elokuvatuotantoa. Salia voi myös vuokrata juhliin ja muihin tilaisuuksiin.

Forssa edelläkävijänä Forssan historiasta löytyy paljon edelläkävijöitä, joista paras esimerkki on patruuna Axel Wilhelm Wahren. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta hänen syntymästään ja varmasti juhlavuoden aikana nousee esille hänen ratkaiseva merkityksensä yhden aikanaan Suomen tärkeimmän teollisen keskuksen perustajana.   Forssan Mykkäelokuvafestivaalit on myös edelläkävijä, maailmanlaajuisestikin. Tunnetuimpiin ja vanhimpiin kuuluvat Italian Pordenoden (1981 alkaen) ja San Fransiscon (1992 alkaen) festivaalit. Niiden lisäksi on muitakin tunnettuja mykkäelokuvatapahtumia, mutta ne ovat nuorempia kuin Forssan tapahtuma.

T A K U 33


Merja Isotalo

Luostarimatkalla Venäjällä - Novgorodista Pskoviin Matkalla Matkanjohtajamme Lisa on syntynyt Kazakstanissa, naimisissa Suomessa ja tekee väitöskirjaa ikoneista Jyväskylän yliopistoon. Kuulostaa siltä, että hän tietää ikoneista kaiken. Lisa osaa paljon muutakin, myös sen miten pitkä ajo läpi tasaisen maiseman saadaan kulumaan mukavasti tarinoiden, kertoen, laulaen.   Lisalla on mukana muutakin kuin tarinat. Hän nostaa esiin kasseja, joissa on kankaita, nauhoja, lankoja ja alkaa kertoa sielunukesta, vanhasta karjalais-venäläisestä perinteestä. Sen mukaan äiti tekee ensimmäisen nuken raskaana ollessaan syntymättömälle lapselleen omista ja lapsen

34 T A K U

isän vanhoista vaatteista. Hän ei käytä neulaa, koska se voisi vahingoittaa lapsen sielua. Nuken esiliina on tärkeä, se suojelee lasta. Nukke seuraa lapsen mukana elämän eri vaiheissa aikuisuuteen ja vanhuuteen. Lopulta se laitetaan mukaan arkkuun.   Nukkeja tekevät myös yli 10-vuotiaat tytöt, usein yhdessä ja osoittaakseen osaamistaan ja naiseksi kasvamistaan. Nuken tekemisessä käytetään punaista lankaa, koska punainen väri suojelee. Nukelle tehdään isot rinnat hedelmällisyyden merkiksi. Kasvoja nukelle ei laiteta, koska silmän kautta pahat voimat voivat päästä sieluun.   Meistä kahdestatoista matkalaisesta muutamat alkavat penkoa kan-


kaita ja nauhoja ja seurata tarkkaavaisesti Lisan ohjeita. Nukentekijät asettuvat pikkubussin takaosaan. Laulamme yhdessä.   Metsät ja laajat peltoaukeat vilahtavat ohi, sitten olemme Pietarin iltapäiväruuhkassa, rekkoja, kuorma-autoja, jokunen Ladakin vielä jonossa. Ikkunasta näkyvät valtavat tornitalotyömaat ja saman aikaan monet hylätyt harmaatiiliset kerrostalot.   Pietari ohitetaan. Matka jatkuu, pakolliset pysähtymiset kuljettajan taukojen vuoksi ovat virkistäviä myös matkustajille. Henkilöautot ohittelevat hurjalla vauhdilla. Novgorodissa Vanha kaupunki toivottaa matkustavaiset tervetulleiksi. Hotellimme on ykkösluokkaa, keskustassa vastapäätä Novgorodin Kremliä, puisto vain välissä. Palvelu sujuu hyvin ja hymyillen englanniksi. Illallinen on venäläisen runsas ja hyvä, juomme vain vettä eikä kukaan tilaa viiniä eikä vodkaa.   Hämärtyvässä illassa lähdemme yhdessä toisen matkalaisen, uuden tuttavuuden kanssa Kremliin. Puistossa seisoo Lenin korkealla jalustalla. Kremlin keskellä on vuonna 1862 pystytetty Venäjän tuhatvuotisjuhlan muistomerkkipatsas, johon on muotoiltu Novgorodin ja Venäjän koko historia. Pyhän Sofian kirkon kupolit toistavat auringonlaskun värejä. On hiljaista ja rauhallista, matkailijoita ja kaupungin asukkaita kulkee puistomaisen muurien ympäröimän alueen käytävillä. Ortodoksinen kirkko ja uskonto ovat läsnä.   Aamulla lähdetään kierrokselle historiaan. Nestorin kronikan mukaan Novgorod oli olemassa jo vuonna 859. Se sijaitsi viikinkien idäntien ja Volgan risteyksessä, mikä loi hyvät edellytykset kaupankäynnille. Paikalle tuli myös käsityöläisiä ja seutukunta vaurastui.   Kaupunki oli Novgorodin tasavallan pääkaupunki vuosina 11361478. Novgorodin historiassa on merkittäviä menestyksen kausia ja suurten tuhojen aikoja. Ruotsalaiset joukot miehittivät kaupunkia seitsemän vuoden ajan 1600-luvun alussa, miehityksen jälkeen asukasluku alkoi taas nopeasti kasvaa ja elämä asettui entiseen malliin. Saksalaisten miehitys toisen maailmansodan aikaan hävitti jälleen kaupungin, mutta Neuvostoliiton aikana Novgorodista kehittyi kuitenkin merkittävä teollisuuskaupunki

Kävelemme historiassa, ympärillä näkyvät kaupungin monet vaiheet, tuhot ja jälleenrakentamiset. Kirkoissa kuulemme tarinoita ihmeitä tekevistä ikoneista ja pyhimyksistä ja heidän reliikeistään, kirkkojen moninaisista käyttötarkoituksista neuvostovallan aikana ja uskovaisten ahkerasta vapaaehtoistyöstä, jotta kirkot saataisiin takaisin entiseen loistoonsa. Jokaisessa kirkossa näkyvät mummot, jotka siivoavat lattioita ja korjailevat pois puoliksi palaneita tuohuksia. Ikonostaaseja ihailevat ja ihmettelevät turistit, jotka näyttävät enimmäkseen olevan eurooppalaisia. Monenikäiset paikalliset asukkaat tulevat kirkkoon, tekevät ristinmerkin, suutelevat ikoneita, rukoilevat ja sytyttävät pyhimyksille tuohuksia.   Novgorodissa on kymmeniä kirkkoja, runsaasti merkittäviä historiallisia kohteita, mutta se on myös moderni yli 200 000 asukkaan kaupunki. Keskustan kaupunkikuva voisi olla mistä tahansa Euroopasta, älypuhelimet ovat yhtä ahkerassa käytössä kuin muuallakin, vaatteet tulevat samoilta ylikansallisilta muotijäteiltä kuin muuallakin. Kir-

T A K U 35


kon sipulikupolia korkeammalle nousevat puhelinmastot.   Varlaam Hutinin nunnaluostariin kutsuvat luostarialueen pääportin tornissa soivat kirkonkellot. Piha on upea kukkatarha ja ryhmän puutarhurit jäävät muista jälkeen ihastelemaan ja kuvaamaan ruusuja, liljoja ja moniaita perennoja. Puutarhaa hoitavat mummot peittävät kasvonsa kuvaajilta niin kuin lähes kaikki luostareiden papit, munkit ja nunnat. Niin kuin kirkotkin luostarit ovat saaneet kunnostuksensa yksittäisten ortodoksien lahjoituksina, kolikoina keräyslippaisiin ja useina huomattavina testamenttilahjoituksina.   Ennen kuin siirrymme portista luostarin pihalle, naiset peittävät päänsä liinalla riippumatta omasta uskontokunnastaan. Kenelläkään meistä ei ole shortseja tai avonaisia toppeja, vaikka aurinko helottaa kuumasti heinäkuiselta taivaalta. Luostarikirkossa hiljennymme kuuntelemaan oppaan kertomuksia ikoneista, jotka ovat uskonnollisen merkityksensä lisäksi todellisia taideaarteita.   Kilvoittelijamunkin erakkomaja on pienellä mäellä, jonka hän itse rakensi kantamalla maata uutterasti lapiolla. Mäen juurella kulkee polku, joka on kuljettu paljon. Nuori perhe kulkee mäen ympäri monta kertaa saadakseen tulevaisuudelleen siunauksen. Pihkovassa Luostarimatkamme toinen kohde on Pskov, Pihkova. Matka Novgorodista ei ole pitkä, mutta sitäkin kuoppaisempi. Pikkubussin vauhti on pahimmalla osuudella 20 km/t. Aika kuluu kuitenkin mukavasti, teen sielunukkea ja laulan muiden mukana.   Petserin luostari on hyvä esimerkki kauniisti korjatusta, venäläisen värikkäästä luostarista. Ikoneita on rakennusten ulkoseinillä, kirkkotilojen sisäseinät ovat lattiasta kattoon niiden peittämiä ja kallioon hakatuissa munkkien kammioissa niitä on myös, suuria ja pieniä, maalauksina ja painokuvina. Yhteen kilvoittelukammioon eli keljaan pääsemme sisälle, siellä on täydellinen hiljaisuus ja kylmä hellepäivänäkin. Nuori munkki Andrei johdattaa meitä luostarialueella paikasta toiseen. Mieleen jäävät Jumalanäidin aina niin surulliset silmät.   Palaamme kaupungin vilinään, katsomme nähtävyyksiä, varomme vauhdilla ajavia autoja. Palaamme hotelliin, joka on sijoitettu kauppiaskortteliin, vanhoihin kauppiastaloihin ja ravintola entiseen varastorakennukseen. Kokonaisuus on viehättävä, päärakennuksessa vietetään venäläistä hääjuhlaa, iltapuvut ja korkeat korot sopivat ylellisiin tiloihin hyvin.   Korttelin toisella puolella on kolmikerroksinen vanha kivitalo, josta kuuluvat elämisen äänet. Seinät ovat rapistuneet, portaan vieressä kasvavat ohdakkeet, parveke on putoamaisillaan. Venäjä on monenlainen.

36 T A K U


”Kutu YAMK

kannattaa!”

Mikä vaikutus Kulttuurituotannon ylemmällä AMK-tutkinnolla on tuottajien työtilanteeseen?

Faktaa

Kulttuurituotanto, ylempi (AMK) Tutkinnon nimi: Kulttuurituottaja (ylempi AMK), Master of Culture and Arts Tutkinnon laajuus ja kesto: 60 op / 1 vuotta Koulutuspaikka: Helsinki Opetusmuoto: Monimuoto-opetus Aloituspaikkoja: 20 Syksyn yhteishaku: 16.9.-1.10.2013 Yhteistyössä: Humanistinen Ammattikorkeakoulu HUMAK ja Metropolia Ammattikorkeakoulu Opinnot alkaat Kulttuurituotannon ylempi AMK-tutkinto eli tuttavallisesti Kutu YAMK on antanut tuottajille uutta osaamista ja avannut ovia kehittämistehtäviin. Kulttuurituottajille tämä Master-tason tutkinto on ollut tarjolla vuodesta 2009. Suomessa suoritetaan vuosittain yli 1500 ylempää AMK-tutkintoa, joista 20 on kulttuurituottajia. Määrä ei ole suuri, mutta koulutus on lisännyt huomattavasti osaamista alalla.

Tämä artikkeli perustuu keväällä 2012 valmistuneiden kulttuurituottajille (YAMK) tehtyyn kyselyyn. Tarkoituksena oli kuulostella, miten opintojen merkitys koetaan reilun vuoden jälkeen valmistumisesta. Päällimmäiseksi vastanneille nousi tietoisuus omasta erikoisosaamisesta ja mahdollisuus lähteä tavoittelemaan haastavampia työtehtäviä. Kouluttajien näkökulmasta opiskelijoita yhdistää kulttuurialalle tyypillinen vahva sisäinen motivaatio, eikä kukaan vaikuttanut tekevän tutkintoa vain sen antaman statuksen vuoksi. Tutkinnon tavoitteena on kouluttaa sellaisia alan asiantuntijoita, joilla on kyky kehittää omaa toimintaansa osana laajempaa kokonaisuutta. Eräs kulttuurituottaja YAMK kuvaa omaa tilannettaan näin: ”Siirryin yksittäisten tapahtumien järjestäjästä laajempien kokonaisuuksien tekijäksi. AMK-opinnot ja työkokemus toivat vahvan osaamisen tuotantoprosessien hallinnassa ja YAMK- tutkinnon myötä linkityin koko kulttuurikenttään. Nyt istun kaupungin strategiapalavereissa ja olen mukana vaikuttamassa tulevaisuuden tapahtumiin.”

Siirtymisen ammattilaisesta asiantuntijaksi kiteytyy hyvin myös tässä vastauksessa: ”Kulttuurituottajuus alkaa olla jo jonkun verran tunnettu asia, jonka myötä kentällä ymmärretään työmme sisältöjä. Ylempi tutkinto tuo sille selkeästi lisää asiantuntijuuspainoarvoa, jolla taas pääsee mukaan kehittämistehtäviin ja vaikuttamaan omaan työhön, kulttuurin kenttään ja edelleen ammattikunnan arvostukseen ja koko alan rakenteisiin.” Nouseeko palkka YAMK-tutkinnon myötä? - esimieheni ehdotti ja sainkin palkankorotuksen - esimieheni mietti, miten voidaan jatkaa toimenkuvani kehittämistä haluamaani suuntaan - sain uuden työtarjouksen, johon myös tartuin. Neuvottelutilanteeni oli hyvä ja sain sovittua asiat haluamallani tavalla. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Näin kuitenkin kävi ja kyseinen henkilö ei ollut ainoa, joka uuden työn palkkausta sopiessaan kokee olevansa aikaisempaa vahvemmassa asemassa. TAKU:n vähimmäispalkkasuositukset mai-

Leena Björkqvist Kulttuurituotannon lehtori Metropolian Ammattikorkeakoulu

nittiin hyväksi tueksi palkkaneuvotteluille. Moni arveleekin tutkinnon merkityksen korostuvan aina näissä uusissa käänteissä: työpaikan tai toimenkuvan muutoksissa. Verkostosta vahvistusta ammatti-identiteetille Opiskelukaverit ovat tietenkin opin tojen suola. 20 henkilön ryhmä on sopivan kokoinen ja siinä ehtii tutustua hyvin toisiinsa. Yhteiset pohdinnat ja vertaisarvioinnit auttavat jäsentämään omaa osaamista suhteessa muiden osaamiseen ja yhteiskunnan tarpeisiin. ”Ai niin ja kaiken tuon lisäksi tietysti parasta on ollut meidän ihana verkosto! Kaikki mahtavat uudet kollegat niin opiskelijat ja opettajat. Se on iso osa ammatti-identiteettiä!” Kulttuurituotannon YAMK-tutkinto on tiukka vuosi, jonka aikana oma työ muuttuu oppimisympäristöksi ja vapaa-aika täyttyy strategisesta johtajuudesta, palvelujen tuotteistamisesta ja oman kehittämishankeen tekemisestä. Kysely todistaa, että aika kultaa muistot ja auttaa näkemään työn ohessa tehtyjen intensiivisen opintojen merkityksen. Ryhmä kannattelee ja valmistumisprosentti on lähes 100%. ”Kutu yamk kannattaa. Voin suositella!” toteaa Anna Vesén, joka on vt. palvelujohtajana / kulttuurituottajana Riihimäen kaupungin kulttuurija vapaa-aikakeskuksessa.

T A K U 37


J Ä S E N S I V U T

Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erko Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki

TYÖTTÖMYYSKASSA

Toimisto on avoinna 9.00-15.00 Palvelunumero (09) 7206 4343 faksi (09) 272 1212 Puhelinpalveluaika on maanantaista torstaihin klo 12.00-15.00 Sähköposti:erityiskoulutettujen.tk(at)erko.fi Kassan henkilökunta pyrkii vastaamaan sähköpostikyselyihin kolmen arkipäivän kuluessa. Info-puhelin: Info-puhelimesta 0600 944 94 etuuden hakija saa tiedon viimeisimmästä maksupäivästä 24 tuntia vuorokaudessa. Puhelun hinta on pvm + 0,37 euroa minuutissa.

Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa AYT Ratavartijankatu 2 B, 00520 HELSINKI maksuton palvelunumero 0800 9 0888 ma-to klo 9-16, pe klo 9-13 puhelin 09 2535 3100 sposti asiakaspalvelu@ayt.fi

INFOA Päivitä jäsentietosi Ovatko jäsentietosi muuttuneet? Ilmoitathan näistä muutoksista meille: l osoitteen- ja nimenmuutos l työnantajatiedot l valmistumispäivä l sähköpostiosoitteen muutos l äitiys-, isyys- tai hoitovapaa l apurahatyöskentely l työttömyys, lomautus tai vuorotteluvapaa l siirtyminen ammatinharjoittajaksi/ yrittäjäksi Tiedot on helpointa ilmoittaa sähköisesti jäsensivuilla: www.akavanerityisalat. fi -> Jäsenkirjautuminen tai taku@taku.fi Viitenumerot hukassa? Tilaa uudet jäsensivujen kautta www.akavanerityisalat.fi -> Jäsenkirjautuminen

Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki Puh. 0201 235 340 fax (09) 147 242 Puhelinaika: klo 9 – 15 S-postit: jasenpalvelut@akavanerityisalat.fi l Jäsensihteerit Puh. 0201 235 370 Puhelinaika: klo 9 – 14 jasenpalvelut@akavanerityisalat.fi

Lakimiesten palvelujen puhelinaika klo 9 – 14 l Yksityis- ja järjestösektorin työsuhdeneuvonta Eskola, Kari, työmarkkinalakimies Yksityissektorin sekä yliopisto- ja amk-sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta sekä työsuhdeneuvonta (ti-ke). Yhteiskunnallinen edunvalvonta. Puhelin 0201 235 367, 040 590 5693 Leppänen Juho-Heikki, lakimies Yksityissektorin työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 365, 040 582 5052 Torvela, Tuire, lakimies Yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta Ammatinharjoittajia ja yrittäjiä koskevat tehtävät Perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta Puhelin 0201 235 356, 0400 871 381 l Kuntasektorin työsuhdeneuvonta Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354, 040 722 4368 Kullanmäki Tarja, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353, 040 837 7984 l Valtiosektorin työsuhdeneuvonta Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354, 040 722 4368 Kullanmäki Tarja, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353, 040 837 7984 l Korkeakoulusektorin työsuhdeneuvonta Eskola Kari, työmarkkinalakimies Yksityissektorin sekä yliopisto- ja amk-sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta sekä työsuhdeneuvonta (ti-ke) Yhteiskunnallinen edunvalvonta Puhelin 0201 235 367, 040 590 5693 Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354, 040 722 4368 Kullanmäki Tarja, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353, 040 837 7984 l Kirkon sektorin työsuhdeneuvonta Juntunen Kalevi, asiamies Valtio- ja seurakuntasektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta Puhelin 0201 235 351, 040 582 2780


TAKUN HALLITUKSEN JÄSENTEN Y H T E Y S T I E D O T 2 012 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry l Snellmaninkatu 19-21 E 15, 00170 Helsinki l puh. 0440 664 800 l s-posti taku@taku.fi

Hallituksen puheenjohtaja Mari Lankinen Tuottaja Jyväskylän kesä Snellmaninkatu 19-21 E 15 00170 Helsinki gsm 050 5363 231 mari.lankinen@taku.fi Hallituksen varapUHEENJOHTAJA Ville Niutanen Tuottaja gsm 040 841 2066 ville.niutanen@pp.inet.fi Hallituksen jäsenet Varsinaiset jäsenet Juha Isotalo Koulutuspoliittinen sihteeri Aalto-yliopiston ylioppilaskunta puh. 050 531 8414 juha@oranssi.org Matti Karhos Kulttuuriasiainpäällikkö Lahden kaupungin kulttuurikeskus puh. 050 387 8792 matti.karhos@lahti.fi

Petri Katajarinne Hautomopäällikkö Luovien alojen yrityshautomo Creve gsm 040 164 6665 petri.katajarinne@taku.fi

Varajäsenet Elise Pedersen Johtava koordinaattori Tampereen kaupunki puh. 050 553 8673 elise.pedersen@tampere.fi

Arja Laitinen Aluepäällikkö Taiteen Edistämiskeskus puh. (09) 1607 7067 gsm 0400 798 718 arja.laitinen@minedu.fi

Pauli Rautiainen Julkisoikeuden yliopisto-opettaja Tampereen yliopisto pauli.rautiainen@uta.fi

Kirsi Lajunen tuottaja gsm 050 340 7176 kirsi.lajunen@taku.fi Veera Lampi Toiminnanohjaaja Etelän-SYLI ry gsm 0400 861 199 veera.lampi@helsinki.fi Anna Vesén Kulttuurituottaja Riihimäen kaupunki gsm 040 822 6660 anna.vesen@riihimaki.fi

Riikka Wallin Kulttuurituottaja ammatinharjoittaja riikka.wallin@gmail.com Opiskelija-asioiden asiantuntija Susanna Koskimaa Kirjallisuuden opiskelija Tampereen yliopisto susanna.koskimaa@uta.fi Toiminnanjohtaja Kirsi Herala gsm 040 511 1200 kirsi.herala@taku.fi Järjestö- ja kehitysvastaava Riina Virkkunen gsm 0440 664 800 riina.virkkunen@taku.fi


18

3

TAKU-lehti 3/2013  

TAKU-lehti 3/2013

TAKU-lehti 3/2013  

TAKU-lehti 3/2013

Advertisement