Page 1


Puheenjohtajalta .......................................................................... 3

T ä s s ä

n u m e r o s s a

Haipakkaa on ollut ....................................................................... 4 Merja Isotalo Taiteen kokemuksen mysteeriä ratkomassa.................................. 6 Sakarias Sokka Taiteesta toiseen ......................................................................... 7 Laura Lähteenmäki Muusikot valtaavat museot .......................................................... 8 Raisa Niemi Kohtaamisia kirjamessuilla .......................................................... 10 Anne Mari Rautiainen

Kansikuvan suunnitellut Outi Heiskasen työn ’Kuulolla’ pohjalta Tiina Jaanu /Hoop

Kekkosen kauniit kädet ja muita Linnan aarteita Ateneumissa ....... 12 Raisa Niemi Luovuus sai siivet – tai peräsimen ............................................... 14 Ulla Hoikkala Forssan museo suljettu 2013 – erään projektin tarina .................. 16 Merja Isotalo Kunta komensi toimijat yhteen – The Manchester Way ................ 19 Raisa Niemi Kuvittajan identiteettiä etsimässä ................................................. 20 Heli Halme Ei vaikea, ei edes eksoottinen ...................................................... 24 Lari Kotilainen Kolea elämä ................................................................................ 25 Panu Hämeenaho Frans Huhta-Karlsson .................................................................. 26 Sanna Posti Sjöman

Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konst- och kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p. 040 5111 200 email: kirsi.herala@taku.fi. Mari Lankinen, Anne Mari Rautiainen, Merja Isotalo, Raisa Niemi, Kirsikka Heimonen ja Riina Virkkunen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittava toimituskunnan kanssa. Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on lehden kuvituksessa käytetty Ingram-kuvakirjaston kuvia. Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN 1457-7003 ISSN 2243-030X Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa.

2 TAKU

Tarinoita pohjanlahden tältä puolen .............................................. 28 Sanna Posti Sjöman Alueellisten taidetoimikuntien kesämenovinkit .............................. 30 Jäsensivut


P uh e e n j o hta j a l ta Kevät on saapunut! Pitkän ja pimeän talven jälkeen valon määrän lisääntyminen on järisyttävä kokemus, joka vuosi yhtä suuri ihme. Katson paistavaa aurinkoa mielelläni, vaikka se olisi sitten kokoushuoneen ikkunasta, sillä lämpöasteiden lisääntyminenhän tarkoittaa myös vääjäämättömästi kevätkokousten kulta-aikaa. Takun kevätkokouksessa pureuduttiin kuvien käytön oikeuksiin ja velvoitteisiin. Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeuskysymyksistä keskusteltaessa sain hyvän muistutuksen siitä, mikä merkitys tiedon päivittämisellä, syventämisellä ja uuden hankinnalla onkaan. Kuinka käytän kuvamateriaalia oikein esimerkiksi PowerPoint-esityksessäni? Millaisia lupia tarvitsen ja mistä niitä saan? Mihin lupa pitää hakea? Kohtaamme näitä osaamista ja juridiikan hallintaa vaativia asioita jatkuvasti, ja arjen usein yksinkertaisilta tuntuvat askareet osoittautuvatkin helposti ajantasaista tietoa edellyttäviksi toimiksi. Tuossa kokouksessa käydyn yleisen keskustelun perusteella näyttäisi olevan tilausta esimerkiksi erilaisiin tekijänoikeudellisiin asioihin keskittyvälle lisäkoulutukselle, jota nyt suunnittelemmekin järjestävämme lähitulevaisuudessa.

lisuuden, luottamuksellisen ilmapiirin ja toimivan tiedonkulun vaikutusta siihen, millaisina työolosuhteet koetaan. Suuria yllätyksiä en kyselyn tuloksista osannut lukea. Kaikki tutkitut tekijät koettiin tärkeiksi, mutta hyvä johtaminen ja esimiestyö näyttäytyvät tämänkin tutkimuksen valossa keskeisenä tekijänä luotaessa hyvinvointia työpaikoilla. Liikuttavan yksimielisesti tästä asiasta oltiin samaa mieltä, olipa työnantajana yritys, järjestö, kunta, valtio tai yliopisto. Yllättävänä en pitänyt sitäkään, että kannustava palkkaus nousi hieman muita harvemmin keskeiseksi tekijäksi. Sen sijaan pysähdyin miettimään seuraavaa: tutkimuksen mukaan toiveet ja todellisuus eivät kohtaa työpaikoilla. Minulle tämä tarkoittaa aivan suoraan sitä, että meillä on vielä paljon tehtävää. Mari Lankinen

Huiskat, serpentiini ja tippaleivät – kevääseen kuuluu tietysti myös karnevalistinen ilottelu. Enemmän kuin edellä mainittua, on vappu minulle suomalaisen työn päivä, ja se johdattaa väistämättä ajatukseni tuohon ajankäyttöämme monella tavalla suuresti määrittävään tekijään, työhön. Olen lukenut massoittain artikkeleita työstä. Hämmästyin hieman kuinka paljon palstatilaa aihe on viimeaikoina saanut: näyttää nimittäin siltä, että juuri nyt työ puhuttaa ja paljon, on sitten kysymys sen saatavuudesta, määrästä tai laadusta. Vaikka ammattiyhdistysliikkeen yhtenä keskeisenä tehtävänä on nähty keskusteleminen riittävästä palkankorotustasosta ostovoiman turvaamiseksi, on sen rinnalla käyty puhe työelämän pelisäännöistä kiihtynyt. Asiaa sen kummemmin kyseenalaistamatta voinee sanoa, että työn tekemisen muotojen moninaistumisen myötä on vielä paljon ratkaisemattomia kysymyksiä liittyen esimerkiksi työaikaan, matka-aikaan, etätöihin ja vaikkapa osa-aikatyöhön. Käynnissä olevassa keskustelussa nousevat myös yhä useammin esiin työn laadulliset tekijät. Akavan Erityisalojen kevätliittokokouksessa julkaistiin työhyvinvointia selvittänyt jäsenkysely, jossa kartoitettiin muun muassa hyvän johtamisen, kannustavan palkkauksen, omaan työhön vaikuttamisen mahdol-

Kuva: Markku Ojala

TAKU 3


Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki nimitti Minna Sirnön vuoden alusta Taiteen edistämiskeskuksen, Taiken, ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi. Nimitystä mainittiin poliittiseksi, mutta Minna Sirnötä ammattilaiseksi. Yllätyksiä ja kokemusta Muutaman kuukauden kiivaan työrupeaman kokemuksen Minna Sirnö tiivistää sanoihin ”haipakkaa on ollut”. Työn sisältö ei tullut yllätyksenä, vaikka paljon uutta opittavaakin on riittänyt. Suurin yllätys oli, että taiteen valtiollisen organisaation uudistus kompastuu kankeuteen työvälinepuolella ja esimerkiksi sähköpostin saaminen puhelimeen vei kuukauden.   Taiteen edistämiskeskuksen toiminnanjohtajan työ on vaikuttamista, mikä on Sirnölle tullut tutuksi teatteripuolelta Temessä (Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto), kansanedustajana eduskunnassa ja toiminnanjohtajana Sunklossa (Suomen näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat ry). Nimityksensä poliittisuuden osalta hän kertoo yllättyneensä siitä tunteesta, että on kuin olisi osana jotakin salaliittoa, jonka tavoite on tuhota koko suomalainen kulttuurielämä. Taidekentältä on tullut kuitenkin hyvin paljon kannustusta ja Taikessa on tukena asiantunteva, hyvä henkilökunta.   Työhuoneessaan Vuorikadulla Taiken uusissa tiloissa Minna Sirnö toteaa, että koko aiempi ura oli kuin tähtäys tähän työhön. Hän on opiskellut poikkihuilua ja klassista laulua, mutta kieltää olevansa taiteilija. Sen sijaan hänellä on laveasti ymmärtämystä taiteisiin ja taiteilijuuteen ja holistinen näkökulma asioiden tekemiseen ja tietämiseen.   – Kaikki tekemiseni perustuu siihen näkemykseen, että kulttuuri ja taide on ihmisten perusoikeus ja kuuluu ihmisten arkeen, sanoo Minna Sirnö. Uudet rakenteet ja taiteen edistäminen Minna Sirnön mukaan Taikessa on ensin laitettava koneisto ja perustoiminnot kuntoon, varsinkin apurahojen osalta. Roolit ovat muuttuneet nyt taidetoimikunnissa. Alueelliset taidetoimikunnat muuttuivat uudistuksessa viraston aluepisteiksi.

4 TAKU

Merja Isotalo

Haipakkaa on ollut   – Omaa virastolinjaa yhtenäistetään , jotta pystytään entistä tarkemmin takaamaan se, että taiteilijoita kohdellaan tasa-arvoisesti eri alueilla, virkamiehet eivät puutu yksittäisten taiteilijoiden apurahoihin, siihen ei ole tarvetta, vaan vertaisarviointi jatkuu edelleen, toteaa Minna Sirnö.   Apuraharakenne vaikuttaa taiteen sisältöön, se mitä tuetaan ja paljonko tuetaan esimerkiksi riskiä. Minna Sirnön mielestä pitäisi löytyä pitempiä apurahajaksoja taiteilijoille, tai perustulo tai muu ratkaisu. On myös mietittävä vaikuttavuutta. On pohdittava eri tapoja, miten vaikutetaan, mihin keskitytään taiteen tukemisessa, mitä aineellinen tuki on, millaisia apurahoja ja avustuksia tai kehittämishankkeita. Tavoitteet ovat Sirnölle selvät: taiteilijoille työllistyminen ja ihmisille saatavuus ja saavutettavuus.   Toinen Taiken tärkeä tehtävä on toimia vähän uudemmalla ja laajemmalla tavalla taiteen edistäjänä ja asiantuntijana niin ministeriöiden ja valtion laitosten kuin esimerkiksi Kuntaliiton suuntaan. Sirnö korostaa kuntien merkitystä tärkeinä taide- ja kulttuurialan työllistäjinä. Kunnissa tehtävä työ on edellytys kulttuuristen perusoikeuksien saatavuudelle ja kulttuurin saavutettavuudelle. Taiken aluepisteet eivät ole eivätkä tule olemaan kuntien kulttuuritoimistoja. Kulttuuripalvelut kunnissa Ensi syksynä julkaistaan Kaisu Rensujeffin tutkimus taiteen asemasta Suomessa vuonna 2010. Mietittävää antaa tieto siitä, että ammattitaiteilijoita 58 % asuu ja vaikuttaa Uudellamaalla, 40 % muualla Suomessa ja 2 % ulkomailla.   – Toteutuuko kulttuurin ja taiteen saatavuus ja saavutettavuus vain Helsingissä, kysyy Sirnö.   Kulttuuripalvelujen tarjonta väheni monissa kunnissa vuosien 20032007 valtionosuusleikkausten johdosta. Siihen vaikutti myös se, että kulttuurin valtionosuus laitettiin samaan laariin kuntien muiden rahojen

kanssa eikä se aina palautunut kulttuuri- ja taidepalveluihin.   – Nyt on saatava kuntien päättäjien tietoisuuteen, että sivistykselliset oikeudet ovat kansalaisille yhtä tärkeät kuin terveydelliset ja taloudelliset oikeudetkin, sanoo Minna Sirnö napakasti. Oma tehtävä ja Suomen taidekenttä Omaksi tehtäväkseen Minna Sirnö määrittelee, että hänen tulee ajatella laajempia kokonaisuuksia ja toimia asiallisen tiedon lobbarina. Hänellä ei ole paineita Taiken edeltäjästä taiteen keskustoimikunnasta. Taiteilijajärjestön toiminnanjohtajana hänen tehtävänsä oli saada ihmiset tietoisiksi ajan trendeistä ja tehdä taiteen hyväksyttävyyden eteen töitä.   Sirnö on ollut viemässä asioita sivistyslautakunnassa kehysriiheen eikä vain puoltamassa apurahoja, vaan esittämässä laajempaa näkökulmaa.   – Elän toivossa, että taideprosessi kukoistaa, kun esimerkiksi 25 taide- ja kulttuuritahoa oli viime vuona yhteistyössä esittämässä omaa näkemystään. Se toimii, tekee Taike mitä tahansa, uskoo Sirnö.   Suomen taidekentän vahvuus ja heikkous on yhtenäisyys, sanoo Minna Sirnö. Taiteilijat ovat pieni ryhmä yhteiskunnassa, mutta kuitenkin on tärkeää taiteilijan sosiaaliturvan ratkaiseminen, mikä on myös taiteilijoiden ja taiteilijajärjestöjen tehtävä.   Taiteen tekemistä usein mystifioidaan, työ tai teos nähdään valmiina ja tässä eikä lopputuloksen näkijä ajattele valmistumisen prosessia. Tunnettu myytti on myös se, että nälkä luo taidetta ja kutsumus riittää toimeentuloksi. Näiden myyttien vuoksi lasten ja aikuisten on itse nähtävä ja koettava, miten taide syntyy.   Omakohtainen kokemus liittyy Minna Sirnölle teatteriin. Hän oli innokas teatterissa kävijä jo 3-vuotiaana, aikanaan meni sitten tiedottajaksi Tampereen Työväen Teatteriin. Siellä hän tutustui koko prosessiin näy-


Kuva: Jarmo Lintunen

telmän valitsemisesta ensi-iltaan.   – Pahin este taiteeseen panostamisessa on tietämättömyys ja asenteet. Rahaakin on vähän, mutta ei aina ole kysymys siitäkään. Esimerkiksi Taiteen edistämiskeskukselle tulee 0,06 prosenttia valtion budjettivaroista. Asenteet ja taide Sanotaan, että Suomi on taidevihamielinen maa, mutta ihmiset kuitenkin pitävät oman ajan taiteesta. Vihamielisyyttä taidetta kohtaan lietsotaan populismilla. Se on yllättävää, koska Suomi on kansakunta, jonka itsetunto on rakentunut taiteeseen.   Sirnö pahoittelee, että nykytaide nähdään elitistisenä peikkona, vaikka jokainen aikakausi tarvitsee oman tulkkinsa ja meillä on tämän ajan minnacantheja ja gallenkalleloita. Nykytaiteilijat antavat vastauksia ja tekevät kysymyksiä niin kuin taiteilijat ovat aina tavanneet tehdä.   Korkeaa ja matalaa pohtiessaan Sirnö muistuttaa, että Mozart on nyt korkeakulttuuria, vaikka oli silloin omana aikanaan viihdettä, populaarikulttuuria.   – Ei ole niin kovaa tarvetta erotella niitä, sanoo Minna Sirnö.   Tallinnassa Kumun näyttelyihin tutustuessaan Sirnö näki paljon sellaista, mikä toisti vanhaa, vaikka Virossa on paljon muitakin taiteilijoita.   – Menetän kiinnostukseni sellaiseen, jos on uutta ja erilaista, perinteitä rikkovaa, se kiinnostaa, toteaa Sirnö.   Taiteen kokijana Sirnön ikimuistoisimmat hetket ovat olleet niitä, että onkin tullut paha olo, ei hyvä olo. Hän ei halua pelkkiä saippuoita, koska silloin ei edes tarvita kotimaisia tekijöitä. Suomestakin tarvitaan laadukasta taidetta kansainvälisille areenoille, ja meillä onkin iso joukko taiteilijoita, jotka peilaavat tätä päivää ja herättävät kyselemään.   – Mille muulle elämänalueelle esitetään vaatimus pysähtyä 200 vuoden taakse? Mitä olisi esimerkiksi silloin lääketiede tänään? kysyy Minna Sirnö.

Mitä tarvitaan? Me voisimme oppia paljon lapsilta, sanoo Sirnö ja kertoo 2-vuotiaasta lapsenlapsesta, joka ampaisi nollasta sataan vauhdilla keittiöön diskoamaan melkein travoltana klassisen musiikin tahdissa.   Meilläkin pitäisi olla taiteen ystäviä valtionvarainministeriössä. Ranskassa otetaan presidenttiä myöten kantaa kulttuuriasioihin. Suomessa jokainen ministeri joutuu ottamaan kantaa sosiaalikysymyksiin. Taiken rinnalle tarvitaan liittolaisia: taiteilijajärjestöt, viranomaisverkosto, sosiaalisektorin toimijat.   Tiedotusvälineissä pitäisi kulttuurin päästä pois hautajaisilmoitusten vierestä. Kulttuurikritiikki ja taidejournalismi ovat erinomaisia taidekasvatukseen, opastukseen ja myös taiteen tekijöille tärkeitä. Minna Sirnöllä onkin tarkoitus tavata kulttuuritoimitusten väkeä, käydä keskustelu taiteilijajärjestöjen kanssa kahdesti vuodessa sekä olla yhteydessä säätiöiden ja muiden rahoittajien kanssa. Tavoitteena on selvittää entistä enemmän apurahojen hakemiseen liittyvää arkea, ettei niiden hakemisesta tulisi taiteilijan pääammatti. Kuningasajatuksena Sirnö pitää yhden luukun periaatteen toteuttamista neuvonnassa.   Kaiken kaikkiaan Minna Canth -fani Minna Sirnön mielestä taiteelle ja kulttuurille tarvitaan yhteiskunnassa vahvempi asema. Se on tärkeää etenkin lapsille ja nuorille. Saatavuus ja saavutettavuus pitäisi toteuttaa ja poistaa räikeitä eroja kaupunkien ja alueittenkin sisällä. On mietittävä, miten palvelut rahoitetaan, pitäisikö peruskoulussa olla oma raha näihin toimintoihin.   Päiväkotiin on tullut taidetta ja kokijuuden ja tekijyyden kokemuksia – ja myös udmurtialaisia mummoja. Esimerkiksi Lempo soikoon -festivaali on ilon ja osallisuuden tuottamista, jota toivoisin kaikille lapsille Suomessa, sanoo Taiken toiminnanjohtaja Minna Sirnö, mutta paljon on kiinni asenteista ja paljon tietenkin myös rahasta.

TAKU 5


Taiteen kokemuksen mysteeriä ratkomassa Sakarias Sokka

Amerikkalainen runoilija E. E. Cummings totesi aikanaan, että taide on mysteeri, joka pohjaa ihmisyyden mittaamattomuuteen. Tohtori Pia Tikka Aalto -yliopiston elokuvataiteen laitokselta ei niele väitettä purematta. Hän ja NeuroCine -tutkijaryhmä paneutuvat ennakkoluulottomasti inhimillisen taidekokemuksen kuvaamiseen. Tikka selvittää osana laajempaa Aalto-yliopiston AivoAalto -tutkimushanketta yksilöiden aivotoimintaa ja heidän kokemuksiaan elokuvaa katsottaessa. Elokuva mahdollistaa aivotutkimukselle uusia keinoja aivojen stimulointiin, sillä sen kautta koetilanne kyetään tuomaan lähelle todellisuutta ja inhimillistä elämää. Elokuva toimii ”naturalistisena stimuluksena”, johon sisältyy omat haasteensa perinteisen aivotutkimuksen näkökulmasta: kyse ei ole vain aivojen toimintaa kuvantamalla saatavan datan analysoinnista, vaan myös itse elokuvan sisällöstä. Tikka ryhmineen on elokuvan ja aivotutkimuksen yhdistäjänä maailmankin mittakaavassa harvinaisuus. Samantapaista tutkimusta tehdään vain muutamissa maailman huippuyliopistoissa. Konkreettisesti neurocinematiikassa on kyse aivokuvantamismetodien käytöstä elokuvan katsomisen prosessin havainnoimiseksi. Aiempien tutkimusten havaintoja yksilöiden aivotoimintojen samankaltaisuudesta on kyetty näin syventämään.

6 TAKU

Yhdessä Aalto-yliopiston neurotutkijoiden kanssa Tikka on todentanut elokuvaklippejä näyttämällä, kuinka tietyt aivoalueet käsittelevät sosiaalisen kanssakäymisen tilanteita ja täsmentänyt käsitystä siitä, mitkä aivojen osat aktivoituvat eri henkilöillä toisiaan vastaavasti elokuvaa katsottaessa. Hänen oletuksensa on, että elokuvia katsoessaan ihmisten käyttävät samoja aivoalueita, jotka liittyvät jokapäiväiseen suunnitelmallisuuteen, persoonaan ja ylipäänsä elämysten merkityksellisyyden rakentamiseen.

Tiedetorilla Mutta ennen kuin aivotutkimuksen saralla päästään tutkimaan subjektiivisuuden kokemusta, on syytä selvittää, missä määrin ihmiset ovat samanlaisia. Tässä elokuvan ja aivotutkimuksen yhdistämisellä on vielä annettavaa: – Toisin kuin elokuvasta saatetaan olettaa, se on laboratorio-olosuhteissa loistava väline, sillä se virittää eri koehenkilöt mainiosti samaan tilanteeseen.

Tikka painottaa, että tutkimuksen monialaisuus vaatii monien lähestymistapojen yhteispeliä tutkittavien ilmiöiden ymmärtämiseksi. Pelkästään aivosignaalia tulkitsemalla se ei onnistu. Tällainen tutkimus avaa näkymiä myös teoreettiselle ja filosofiselle tutkimukselle. Kun tarkastellaan kuinka luontainen ymmärrys inhimillisestä maailmassa olemisesta näkyy itse elokuvan rakenteissa, asetelmaan voidaan liittää luontevasti vaikkapa emootioita, tietoisuutta ja kognitiivisia mielenmalleja käsitteleviä teoretisointeja. Asettamalla aivosignaalit näin osaksi suurempaa kokonaisuutta tavoitellaan sen ymmärtämistä, miten ihmisaivot käsittelevät kompleksisia sosioemotionaalisia tilanteita. Itsekin elokuvantekijänä Tikka kokee, että neurocinematiikka tarjoaa käyttökelpoista uutta tietoa myös taiteentutkimukselle – ja vastavuoroisesti tarvitsee myös humanistista näkökulmaa. – Mitä lähemmäksi kompleksista ihmiselämää tullaan, sitä tärkeämmäksi humanistit ja psykologit tulevat. Tikan mielestä kiinnostavaa ei ole vain biologisten samankaltaisuuksien selittäminen, vaan se, millä tavalla ihmiset ovat erilaisia.

Kuva: Tarja Vänskä-Kauhanen.


Kirjailijan havaintoja

Laura Lähteenmäki

Kuva: Liisa Takala

Talvilomalla kiersimme pääkaupungin taidemuseoita siihen malliin, että tytär pyysi, ettei vähään aikaan käytäisi enää Tennispalatsissa. Miten niin, ihmettelin. Siellähän oli kaunis Tulilintu ja lumineito -näyttely, ja vuosi sitten näimme Leikin lumon, josta miehen kanssa bongailimme vanhoja lelujamme innokkaina. Kiittämätöntä, mulkoilin lasta. Sitten kun on jotakin lapsille suunnattua, se ei kelpaakaan.   Mikä sitten olisi kivempaa, kysyin, mutta lapsi ei yllätyksekseni toivonut, ettemme koluaisi museoita ylipäätään, vaan muisteli Mäntän kuvataideviikkoja. Siellä on kuulemma aina hauskaa, koska siellä on tehtäviä: taideteoksista etsitään yksityiskohtia passiin, jonka lipunmyyjä tarkistaa. Palkinnoksi saa taidepostikortin. Muistin jouluisen Ateneum-reissumme, jolloin tutustuimme symbolistien 52 sieluun. Lapsi kiiruhti tehtävästä varmana lipunmyyntiin kysymään sellaista, mutta tehtävää ei ollutkaan. Lipunmyyjä tarjosi ystävällisesti esitettä ja kehotti etsimään näyttelystä esitteeseen valitut kuvat. Sama idea toimi taidekorteillakin: ostimme kortteja ja etsimme näyttelystä samat työt.   En ole varma, pitääkö nuoremmat sukupolvet houkutella tehtävin tai-

Taiteesta toiseen teen pariin vai vaativatko vain jotkut enemmän toiminnallisuutta kuin toiset. Totuus kuitenkin on se, että moniin näyttelyihin mennään perheellä; aikuiset joutuvat ja usein haluavatkin ottaa lapset mukaan. Olen varma, että lapsivieraat arvostaisivat vaatimattomampiakin tehtäviä, taidepasseja tai vaikkapa taideteosten valokuvaamista vanhoilla digikameroilla – paitsi että saakos museoissa valokuvata?   Jos museokäynneillä voisi osallistua enemmän, katsojat saisivat nauttia tekijän roolistakin. Olisiko se pahasta ja katoaisiko silloin jotakin siitä hartaudesta, joilla katsomme esille pantuja töitä?   Mietin myös vaihtoehtoja vaikkapa lasten syntymäpäiville. Moni perhe varaisi mielellään joskus taidemuseosynttärit, muusikon bänditreenit tai kirjailijan dekkari-illan, jos sellaisia vain olisi tarjolla hoplopsynttäreiden rinnalla.   Maailmalla puhutaan pelillistämisestä (engl. gamelization), mistä meidänkin perheen museo- ja synttäritoiveissa on kyse. Kirjasta peli, taiteesta tehtävä, taideteos henkiin! Vielä muutama vuosi sitten nikottelin ajatukselle oman leipälajini kanssa: Kyllä vain kirjan pitää pärjätä kirjana, omilla arvoillaan ja tarjo-

amallaan elämyksellä. Ei kaikkea tarvitse pelata ja räiskyttää, johan siinä kärsii kokijan mielikuvitus ja tekijän intentio. Nyt vedän sanojani takaisin kaipaamalla museoihin tehtäviä, synttärivalikoimaan mielikuvituksellisuutta – ja kyllä, niin se vain minäkin yritin tehdä uutuuskirjastani videotraileria.   Talvilomalla päädyimme jälleen Ateneumiin ja tällä kertaa mahtavaan työpajaan, jossa saimme kokeilla nestemäistä tussia ja minä kopioida Chagallia. Silti se oli tyttären työ, jota ohjaaja ihasteli ja valokuvasi – tytär kun ei ollut kopioinut sitä mistään vaan ihan omasta päästään veteli ja piilotteli symboleitaan sinne tänne, sillan alle, ikkunaverhon taakse, omenapuun oksanhankaan. ** Kirjoittaja on kahden lapsen äiti, nuortenkirjailija ja kustannuspäällikkö.

TAKU 7


Muusikot valtaavat museot

David Bowie kyselee uusimalla levyllään ”Where are we now?” Vastaus ainakin Bowien itsensä kohdalla on: huomion keskipisteessä. Levy sai ylistävän arvion ja maaliskuun lopulla Victoria & Albert museossa avautui pitkälti loppuunmyyty näyttely ”Davie Bowie is”. Myös Abba -yhtye tekee paluun: museossa.

Raisa Niemi

D

avid Bowie – popmaailman kameleontti ja muoti-ikoni on pitkän hiljaiselon jälkeen taas huipulla. ”The Next day” albumi on yksi kevään myydyimmistä. Lisäksi mies on pääsyyt museoon. Eikä mihinkä tahansa vitriiniin, vaan arvostettuun sisustusesineiden museona tunnettuun Victoria & Albert museoon. ”Bowie on suunnannäyttäjä, ei ainoastaan musiikissa, vaan kaikessa rock teatterista digitalisiin tallenteisiin” perustelee V&A:n kuraattori Victoria Broackes yleensä hillityn ja hienostuneen museon yllättävää näyttelyvalintaa. Näyttelystä tuli jo ennen avautumistaan Victoria & Albert museon nopeimmin myyvä näyttely. Samaan aikaan Tukholmassa valmistaudutaan Abba the Museumin toukokuisiin avajaisiin. Jo ensimmäisenä vuonna sinne odotetaan useita satoja tuhansia kävijöitä. Lontoossa ilmestyvä Evening Standard -leh-

ti listaa jo nyt Swedish Music Hall of Famen osaksi avautuvan museon ”Pakko nähdä Tukholmassa” -listansa ykköseksi. Kyse on ehkä kuitenkin enemmän viihdekeskuksesta kuin perinteisestä museosta. Vai kuinka monessa museossa pääsee tanssimaan ja laulamaan hologrammihahmojen kanssa?

Mitä museoille on tapahtunut? Mikä on nostanut muusikot levyltä seinille? Määräävätkö suurten sukupolvien kulutustottumukset jo museoidenkin näyttelyitä? Museokenttä on murroksessa, mutta muusikoiden suhteen suuntaus ei ole uusi. Graceland avattiin yleisölle viisi vuotta Elviksen kuoleman jälkeen vuonna 1982. Elviksen nimissä löytyy useita kymmeniä muitakin museoita ympäri maailman. Olemassa on esimerkiksi Elvis Museum, Elvis Presley Museum sekä The Elvis is Alive Museum. Ramones -museokin

avattiin jo 1990 – eikä suinkaan New Yorkiin vaan Berliiniin. Samana vuonna avattiin myös Liverpoolin Albert Docksissa The Beatles Story -museo, joka kuljettaa katsojaa huoneesta, vuosikymmenestä ja tyylisuunnasta toiseen. Beatlesin tarina on saanut rinnalleen kulttuurihistoriallista ulottuvuutta. Liikkeelle lähdetään toisen maailmansodan raunioista ja päädytään nykyaikaan. Opastetauluissa ja vitriineissä on esillä yleisemminkin ajan esineistöä ja historiaa. Kulttuurihistoriasta on kyse Tukholmassakin. ”Ruotsalainen popmusiikki on tärkeä osa kulttuuriperintöämme”, sanoo Abba -museon toiminnanjohtaja Mattias Hansson. ”Ja Abba on yksi tunnetuimmista brändeistämme. On velvollisuutemme tarjota heille pysyvät tilat”, hän jatkaa. ”Bowie yhdistää surrealismin, saksalaisen ekspressionismin ja julmuuden teatterin, ja luo tästä kaikesta jotain uutta”, Victoria & Albertin kuraattori Broackes puolestaan huomauttaa. Kyse ei siis olekaan pelkästään musiikista. Muusikoiden kautta peilataan yleisemminkin ajankuvaa, kulttuurihistoriaa, muotiakin. Bowie oli aikoinaan vahva muoti-ikoni – kuten myös beatlepojat aikoinaan. Abba jopa poseerasi Lois-farkkujen mainoksissa. Konsepti tuntuu toimivan. Näyttelyt keräävät huomiota ja katsojia. Abba museon liput käyvät kaupaksi huikeaa vauhtia. Lontoon Metro lehti kirjoitti David Bowie is – näyttelystä minne mennä palstallaan: ”Kerjää, varasta tai lainaa lippu.” Kuka ehtii Suomessa ensin? Eppu Normaali -museo Ylöjärven vetonaulaksi? HIM -galleria Helsinkiin houkuttamaan japanilaisturisteja? Kari Peitsamon massiivisen tuotannon esittely Nokialle?

Lavalla 1979. Kuva: Anders Hansen©Premium Rockshot 8 TAKU


Raitapuku Aladdin Sane kiertueelta 1973. Puvun suunnittelija Kansai Yamamoto. Valokuva Masayoshi Sukita Š The David Bowie Archieve 2012.

TAKU 9


Teksti: Anne Mari Rautiainen Kuvat: Turun Kirjamessut / Arto Takala

Kohtaamisia kirjamessuilla

Jenni Haukio pestattiin reilu vuosi sitten Turun Kirjamessujen ohjelmapäälliköksi. Runoilijan ja viestintäpäällikön taidot ovat tehtävässä tarpeen: messujen kävijä odottaa kiinnostavaa sisältöä ja hyvää tunnelmaa.

T

urun Kirjamessut ovat Suomen vanhimmat, viime syksynä vietettiin 20-vuotisjuhlaa. Jenni Haukio oli tuolloin tuottamassa messuja ensimmäistä kertaa, monivuotinen ohjelmapäällikkö Kari J. Kettula puolestaan viimeistä kertaa. Messut saavuttivat kaikkien aikojen yleisömenestyksen. Uusien kävijöiden ohella messuilla on vakioasiakkaansa:

10 T A K U

  – Onneksemme meillä on paljon uskollisia, vuodesta toiseen palaavia kävijöitä, todellisia kirjan ystäviä ja kirjallisuuden suurkuluttajia.   Vaikka kävijämäärä ilahdutti, vakuuttaa Haukio messujen tavoitteiden määrittyvän sisältöjen kautta.   – Teemme niin laadukasta, mielenkiintoista ja moniulotteista messutapahtumaa kuin mahdollista.   Yhteistyö Kettulan kanssa oli inspiroivaa ja opettavaista:   – Tärkein oppi liittyi messusuunnittelun vuosikalenterin hahmottamiseen sekä kirjallisten verkostojen ja yhteistyön merkityksen oivaltamiseen.   Kirjallisuus- ja kulttuurialan järjestöjen kanssa tehtävää yhteistyötä Haukio pitää yhtenä Turun Kirjamessujen vahvuutena.   – Se on tuonut sisältöihin ammatillista syvyyttä ja laventanut messujen merkitystä.

Hyvä tunnelma on tärkeää Korkeatasoinen ohjelmisto ei yksin riitä kävijöiden houkuttelemiseen.   – Moni kävijä palaa yhä uudelleen hyvän tunnelman takia. Kirjamessuilla on välitön ja kodikas ilmapiiri, joka mahdollistaa ennakoimattomia kohtaamisia kävijöiden ja kirjailijoiden välillä.   Ensi syksynä kohtauspaikkoina voivat olla esimerkiksi Somero tai Yhdysvallat – vuoden 2013 kirjamessujen teemat.   Viime syksyn uutuutena Haukio toi messuille Kuisti-lavan, jossa on esillä vanhaa kirjallisuutta sekä menneen ajan ilmiöitä uudessa ajassa tulkittuna. Sen tunnelma syntyy nostalgian ja uutuudenviehätyksen sekoittumisesta.   – Idea Kuistiin syntyi sen oivaltamisesta, kuinka paljon meillä Suomessa onkaan sellaista kirjallisuut-


Kuvaajatieto: Arto Takala/Turun Messukeskus Oy:n kuva-arkisto

ta, jota luettaisiin ja rakastettaisiin, jos sen äärelle vain löydettäisiin. On olemassa vuosikymmenien kerrostuma ajatonta ja elinvoimaista kirjallisuutta, joka odottaa löytäjäänsä kirjastoissa, antikvariaateissa, vinteillä ja varastoissa. Tätä kerrostumaa ja siitä kumpuavia tarinoita Kuistilla tutkitaan. Kirjoittaminen on jakamista Haukio on julkaissut kolme runokokoelmaa, mutta kirjoittamista hän ei miellä ammatikseen.   – Elämäntilanteet työssä ja yksityiselämässä pitkälti sanelevat kirjoittamiselle jäävän ajan. Toivottavasti tulevan kevään ja kesän aikana tarjoutuu enemmän mahdollisuuksia kirjoittamiselle.   Kirjoittaminen on hänelle ensisijaisesti vuorovaikutusta:   – Lähtökohtani on jakaminen: ajatusten, tunteiden, kokemusten, näkökulmien ja näkyjen. Jos lukija löytää runoistani itsensä tai jopa käyttää niitä omien tunteidensa ilmaisemisessa, koen runoilijana onnistuneeni.   – Kysymyksessä on vaikeasti selitettävä vetovoima. Kirja ei vain kerro tarinaa, jossa lukija jää passiiviseksi sivustaseuraajaksi, vaan jokin teoksessa kutsuu yhä uudelleen sen äärelle, hakemaan vastakaikua tai vastaväitettä jollekin itse koetulle.   Haukion esikoisrunokokoelma julkaistiin Runo-Kaarina kilpailun voittajana vuonna 1999.   – Oman kokoelman julkaisu oli monessakin mielessä haaveiden täyttymys.   Vuosien saatossa kilpailuun on osallistunut satoja esikoisrunokokoelmia, joita kenties ei olisi ilman sitä syntynyt. Nyt Haukio toimii kilpailun suojelijana ja pitää sitä edelleen merkittävänä runouden ja runoilijoiden kasvattajana.   – Runo-Kaarina mahdollistaa uusia runoilijuuksia ja edistää osaltaan suomalaisen runouden säilymistä elinvoimaisena, säkenöivänä ja moniäänisenä.   Tämän vuoden kilpailun voittaja julkistetaan Turun Kirjamessuilla lokakuussa 2013.

T A K U 11


Presidenttipatsaat rivissä, Kekkonen päätään pitempänä muita Kuva: Valtion taidemuseo, Kuvataiteen keskusarkisto / Hannu Pakarinen

Kekkosen kauniit kädet ja muita Linnan aarteita esillä Ateneumissa

P

Raisa Niemi

residentinlinnassa alkoi peruskorjaus itsenäisyyspäivän jälkeen 2012. Henkilökunta mietti, minne sijoittaa linnan mittava taidekokoelma remontin ajaksi. Kaksi kertaa järjestetty avoimien ovien päivä keräsi niin huikean suosion että pääteltiin, että yleisöllä riittäisi kiinnostusta näkemään laajemminkin linnan aarteita. Presidentin kanslia ehdotti Ateneumille yhteistyötä, ja tarjoukseen tartuttiin innolla. ”Ateneumilla on 633 teosta, jotka on sijoitettu eri lähetystöihin, edustustoihin ja myös presidentinlinnaan”, kertoo Ateneumin taidemuseon johtaja Maija Tanninen-Mattila. Linnan valikoimista Ateneumiin valittu näyttely – Linnan aarteet - juhlistaa myös omalta osin taidemuseon 12 T A K U

”Kukapa meistä ei olisi joskus istunut mietteissään rannalla...” aloittaa tasavallan presidentti Sauli Niinistö opastuksensa Pekka Halosen ”Poika rannalla” (1891) teoksesta. Niinistön ohella myös muut presidentit sekä heidän puolisonsa ovat valinneet presidentinlinnan valikoimista omat suosikkitaulunsa Ateneumin uuteen näyttelyyn ja kertovat teoksista ääninauhoilla. Tämän arvovaltaisemmassa seurassa ei näyttelyyn voisikaan tutustua.

125-vuotisjuhlavuotta. Näytteille on päässyt valtaosa Presidentinlinnan maalauksista ja esille on saatu myös linnaan hankitut presidenttien rintaveistokset sekä maalaukset heidän puolisoistaan. Hallitsijaseurue on Ateneumissa ensimmäistä kertaa koolla samassa tilassa. Linnassa maalaukset ja veistokset on sijoitettu eri puolille taloa. ”Presidentti Kekkosen rintakuva on ainoa, jossa näkyvät myös kädet, sillä kuvanveistäjä Kalervo Kallion mielestä Kekkosella oli niin kauniit kädet”, kertoo Ateneumin intendentti Sointu Fritze patsasrivistöstä päätä korkeammalle muita nousevasta Kekkos-patsaasta. Tellervo Koiviston suosikki: Aukusti Uotila: Kukkaistyttö (1885). Ateneumin taidemuseo. Kuva: Valtion taidemuseo, Kuvataiteen keskusarkisto / Hannu Aaltonen.


Näyttelyyn on tuotu myös esineistöä linnasta; kattokruunuja, astiastoja, huonekalujakin. Museonjohtaja Tanninen- Mattila miettiikin, onko Linnan aarteet taidenäyttely vai kulttuurihistoriallinen näyttely. Näyttelyn yhdessä Fritzen kanssa kuratoineen projektipäällikkö Erkki Anttosen mukaan kyse on ehdottomasti taidenäyttelystä. ”Esillä on korkeatasoista ja arvokasta taidetta. Linnasta tuotu esineistö on vain viitekehykseksenä taideteoksille”, hän toteaa. Esineistöllä, varsinkin kattokruunuilla on luotu samaan aikaan sekä arvokasta että kotoista tunnelmaa näyttelysaleihin. Linnan aarteet -näyttelyyn on koottu maalauksia sekä keisarillisesta kokoelmasta että linnaan talletetuista Ateneumin teoksista. Työ on tehty huolella ja valikoiden. Taiteilijat ovat kaikki yhtä lukuun ottamatta suomalaisia. Mukana on suomalaisille rakkaita kuvataiteen mestareita kuten Pekka Halonen, Akseli Gallen-Kallela ja Albert Edelfelt. Aikansa nykytaiteilijoita. Hjalmar Musterhjelmilta mukaan on päässyt teos ”Ensilumi”. Taustaksi teokselle mukana on myös piirros, jossa keisari ja keisarinna ”shoppaavat” ko. taulua Ritarihuoneen näyttelystä. ”Keisarillinen kokoelma eroaa tasavallan ajan valikoimasta”, Anttonen sanoo. Keisarilliselta ajalta on paljon merenkulkuun ja sotaan liittyviä maalauksia. ”Maisemakuvaus ja arvokkuus korostuvat tasavallan aikana”, Anttonen toteaa. Maisemakuvan on valinnut tasavallan presidentin puoliso rouva Jenni Haukiokin omaksi suosikikseen. Hän kertoo omassa ääniopastuksessaan lämpimästi ja kuvaillen Akseli Gallen-Kallelan teoksesta Talvimaisema (1900). Löydätkö taulusta Haukion mainitseman linnun?

Jenni Haukion suosikki: Akseli Gallen-Kallela: Talvimaisema (1900). Ateneumin taidemuseo. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Valtion taidemuseo, Kuvataiteen keskusarkisto / Pirje Mykkänen.

T A K U 13


Luovuus sai siivet - tai peräsimen Ulla Hoikkala

Minna Canth © Creative Commons Courtesy of Norwegian

Luovuus on nyt muotia, mutta mihin vedetään sen raja? Perinteiseen ajatteluun perustuva luovuus on taiteen eri muotoja. Uudenlainen ajattelu tuo luovuuden myös tieteisiin ja liiketoimintaan. Norjalainen Norwegian-lentoyhtiö lentää Norjan väreissä, mutta liputtaa rohkeasti pohjoismaisen sankaruuden puolesta.

V

uodesta 2002 toiminut Norwegian iski kotimaassaan pitkään vallinneeseen lentämisen monopoliin. Siksi oli luontevaa, että se lähti etsimään sankareikseen norjalaisia henkilöitä, jotka ovat siirtäneet rajoja, haastanneet vallitsevia käsityksiä ja olosuhteita sekä inspiroineet muita. Tällaisia henkilöitä olivat alkuvaiheessa sankareiksi nimetyt Henrik Ibsen, Roald Amundsen ja Thor Heyerdahl.   Yhtiön koneiden peräsimiin on maalattu kansallissankereita - aluksi norjalaisia, mutta toiminnan laajetessa alettiin hakea sankareita myös muista pohjoismaista. Nyttemmin mukana on jo yli 50 alansa ja aikakautensa sankaria - miehiä ja naisia.   Valintakriteereitä kuvaa hyvin esimerkiksi Selma Lagerlöfin ni14 T A K U

meäminen sankariksi. Ensimmäinen Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut nainen, ensimmäinen nainen Ruotsin akatemiassa - monella tavalla rajojen murtaja.

Suomalaisia sankareita Suomesta mukaan on kelpuutettu toistaiseksi kaksi sankaria - Minna Canth ja Johan Ludvig Runeberg suomalaisille tuttuja, mutta miten juuri he ovat valikoituneet mukaan.   – Suomalainen Minna Canth kuuluu Selma Lagerlöfin kanssa samaan kategoriaan - hän on kirjailija, journalistivaikuttaja, naisasianainen, eurooppalainen, yhteiskunnan arvojen haastaja. Ehdottomasti sankaruutensa arvoinen henkilö, kertoo mediayhdyshenkilö Jukka Aarnio Norwegianista.   Norwegian toteuttaa sankaruutta myös matkustamossa. Esimerkiksi Runeberginpäivänä 5.2. koneissa tarjotaan matkustajille Runebergin torttuja.   Aarnio toteaa, että ehdotuksia sankareiksi tulee lukuisilta eri tahoilta - muun muassa tunnettujen henkilöiden sukulaisilta. Norwegian järjestää myös kilpailuja, joissa yksityiset henkilöt voivat ehdottaa suosikkisankariaan. Hiljattain Norjassa pidettiin tällainen kilpailu ja kannanottoja tuli ympäri maailman.

  Kun puhutaan historiallisista henkilöistä, ikä ei ole ainoa kriteeri valintaprosessissa.   – Pikemminkin halutaan katsoa sitä, mitä henkilö on saanut aikaan ja miten hän on osaltaan haastanut yhteiskuntaa positiiviseen suuntaan, toteaa Jukka Aarnio.   Voimakkaasti kansainvälistyvä yhtiö voi tulevaisuudessa liputtaa myös muiden kuin pohjoismaalaisten sankareiden värejä. Päätöstä siitä, voivatko sankarit tulla Pohjoismaiden ulkopuolelta ei kuitenkaan ole vielä tehty.   Pohjoismainen sankaruus elää siis monessa muodossa Norwegianin peräsimissä.

Vanha ilmiö Lentokoneisiin maalatut henkilökuvat eivät sinänsä ole mikään uusi ilmiö. Jo toisen maailmansodan aikana esimerkiksi sotilaskoneisiin maalattiin lentäjien mieltä kohottavia kuvia - muun muassa kauniita naisia ja sarjakuvahahmoja.   Monasti taiteilijoina toimivat lentäjät, joiden joukossa oli taitavia piirtäjiä ja maalareita. He taiteilivat kuvat puhdetöinään koneiden kylkiin. Esimerkiksi vuonna 1941 amerikkalainen elokuvanäyttelijä Jane Russell ikuistettiin maskotiksi lentäjänkoulutuskoneen kylkeen Stocktonissa, Kaliforniassa.


Kotimainen Finnair ei ole vielä henkilökuvia maalannut koneidensa kylkiin tai peräsimeen, joskin henkilöiden mukaan on nimetty koneita jo 1960-luvulla. Finnairin ensimmäinen DC-8 -suihkukone nimettiin juoksija Paavo Nurmen mukaan.   Rohkeampaan kuosiin Finnair siirtyi vuonna 2010, kun yhteistyö Marimekon kanssa alkoi ja Maija Isolan suunnittelema Unikko siirtyi Airbus A-340-matkustajakoneen kylkiin.   Yhteistyötä voidaan siis laveerata rohkeasti ja luovasti yli yritysten ja valtakunnan rajojen. Tällaista yhteistyötä on toteutettu mainonnassa jo parikymmentä vuotta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa vaikkapa torakantorjuja Dr. Roach mainostaa yhteisessä mainoksessa silkkilakanoita myyvän Linens' n Things kanssa. Tai Duracell-pupu vaappuu ruokapöydässä istuvan perheen keskelle ruokamainoksessa.

Vain taivas on kattona luovuuden hyödyntämisessä.

Merja Isotalo

Terveyttä kulttuurista -verkoston tueksi kannatusyhdistys Pitkään pohdinnassa ollut Terveyttä kulttuurista kannatusyhdistys perustettiin tiistaina 23.4.2013 Suomen Mielenterveysseuran tiloissa Helsingissä. Kannatusyhdistyksen tarkoituksena on kulttuuri- ja taidelähtöisten menetelmien käytön tukeminen kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä ja turvaamisessa. Yhdistys toteuttaa tarkoitustaan tukemalla henkisesti ja taloudellisesti Terveyttä kulttuurista -verkoston toimintaa sekä edistämällä kulttuuri- ja taidelähtöisten menetelmien tutkimusta, hanketoimintaa ja käyttöä. Yhdistyksessä voi olla sekä henkilö- että yhteisöjäseniä, kuten järjestöjä, yhdistyksiä, yrityksiä, oppilaitoksia, kuntia ja kuntayhtymiä, seurakuntia ja muita organisaatioita. Yhdistys on oikeustoimikelpoinen toimija, joka voi hakea tukia, avustuksia, apurahoja sekä hankkia resursseja ja rahoitusta hankkeilla, tapahtumilla ja muilla yhdistystoimintaan sopivilla tavoilla. Kannatusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Suomen Mielenterveysseuran järjestöjohtaja Sinikka Kaakkuriniemi. Johtokunnan jäseniksi valittiin Ulla-Maija Alanen Helsingistä, Timo Martola Turengista, Eeva Mäkinen Kuopiosta ja Anja Syrjä Espoosta. Sihteerinä toimii Merja Isotalo, verkoston koordinaattori. Terveyttä kulttuurista kannatusyhdistyksellä ja Terveyttä kulttuurista -verkostolla on kummallakin oma tehtävänsä ja toimintatapansa. Verkosto toimii kulttuuri- ja taidealan sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten yhteisenä foorumina. Jäsenyys perustuu henkilökohtaiseen kiinnostukseen. Kokoontumisten ja tiedottamisen tavoitteena on jakaa tietoa ja kokemuksia, mahdollistaa jäsenten yhteisiä hankkeita ja muuta kumppanuutta ja vertaistukea. Tavoitteena on viedä yhteistä asiaamme kaikin tavoin eteenpäin eri alueilla ja eri toiminnan tasoilla.

Jane Russell - LIFE arkistot. Image by © Bettmann/CORBIS

Jokainen voi valita haluamansa ja itselleen sopivimman tavan olla mukana: voi olla jäsenenä vain verkostossa kuten nytkin, sen lisäksi tai sen sijaan voi liittyä kannatusyhdistykseen, voi olla mukana vain Facebook-ryhmässä tai olla mukana kaikissa kolmessa, verkostossa, verkossa ja yhdistyksessä. Verkostossa on tällä hetkellä 251 jäsentä ja suljetussa Facebook-ryhmässä 260 jäsentä, osittain samoja, mutta paljon myös eri henkilöitä. Kannatusyhdistyksen jäsenyydestä ovat olleet jo kiinnostuneita yksittäisten henkilöiden lisäksi myös muutamat järjestöt ja yhdistykset sekä koulutusorganisaatiot.

Little Gem - LIFE arkistot Amerikkalainen merijalkaväen sotilas Randall Sprenger viimeistelee Pin up -maskottia B-29 -koneen kylkeen.

Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä: Merja Isotalo, isotalo@sci.fi tai 050 3363 253

T A K U 15


Forssa Keskuskoulun 8. luokan kuviksen valinnaisryhmä piti valokuvaustuntinsa museolla. Kivimäki häämöttää takana. Kuva Tanja Härmä, Forssan museo.

Merja Isotalo

Forssan museo ja tekstiilimuseo Tyyki on suljettu vuonna 2013 uudistustöiden takia. Töiden etenemistä voit seurata Facebookissa ja Vorssammuseo 3.0-blogissa. Museo avautuu uudelleen loppuvuonna 2013, Tekstiilimuseo Tyyki kesällä 2014. Näin todetaan osoitteessa www.forssanmuseo.fi.

16 T A K U

Forssan museo suljettu 2013 - erään projektin tarina

Museoyhdistykseltä kaupungille samaan aikaan kun minä aloitin täällä. Ensi työkseni aloin hankkia rahoitusta museon uudistumiselle.

Innovointia museossa

Kati Kivimäki tuli Forssaan Lönnströmin taidemuseon museonjohtajan paikalta. Kivimäki kertoo tulleensa juuri sellaiseen saumaan, että nyt oli tehtävä jotakin. Hän oli taidemuseoympäristössä tutustunut yhteisötaiteeseen. Taiteilijavierasohjelma Raumarsin ulkomaiset taiteilijavieraat tuottivat yhteisötaideprojekteja ja operoivat asioilla, jotka liittyivät identiteettiin ja perinteeseen. Näkökulma lähestyi etnografiaa.

Forssan museot saivat uuden johtajan kolme vuotta sitten ja nyt sekä Forssan museo että Tekstiilimuseo Tyyki ovat kiinni. Kuinkas tässä näin kävi, museonjohtaja Kati Kivimäki?   – Forssan museoiden näyttelyt uudistuvat. Forssan museot siirtyivät Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja

Forssan museot sijaitsevat keskellä vilkasta Kehräämöaluetta. Museotoiminta kuuluu kaupungille, mutta kokoelmat omistaa edelleen Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys. Uudistamishankkeen ideointia helpotti se, että uusi museonjohtaja on aina ollut museossa

töissä, rahoitusrakenne on tuttu, samoin osallistuvuuden perusidea ja löytyivät myös hyvät ihmiset. Heille saatiin tehtävänkuvat, jotka selkeästi tukevat hankkeen tavoitetta.   – Museon täytyy avautua kaikille, mutta aikaisemmin siihen ei ollut resursseja, toteaa Kati Kivimäki. Tukea ja yhteistyötä Museonjohtaja Kati Kivimäki kiittää kaupunkiorganisaatiota hankkeen mahdollistamisesta. Sivistystoimenjohtaja Jarmo Pynnönen on antanut vapaat kädet ja se on ollut osoitus siitä, että suunta on ollut oikea. Kaiken kaikkiaankin on tullut kiitosta ja johtamisilmapiiri on hyvä. Museot ovat osa Wahren-keskusta, johon kuuluvat kaupunginkirjasto, kuvataidekoulu, musiikkiopisto, Wahren-opisto (kansalaisopisto) ja Forssan museo, jotka kaikki sijaitsevat Kehräämöalueella. Nuoriso- ja


liikuntapalveluiden kanssa tehdään jatkuvaa yhteistyötä. Wahren-keskus ja kollegiaalinen tuki ovat tärkeitä, mutta toisaalta keskus on vain hallinnollinen organisaatio ja yksiköt kovin eri mitallisia. Wahren-keskus ja Wahrenopisto sekoittuvat usein ja ongelmia aiheuttaa keskuksen visuaalinen ilme, joka vaatii selittämistä. Keskuksen kehittäminen on vielä vähän kesken, toteaa Kati Kivimäki. Forssa osallistui Jyväskylän yliopiston vetämään Kuulto-hankkeeseen (kuntien kulttuuritoiminnan kehittäminen) erityisen Kulttuuriluotainmenetelmän kautta. Projektissa työskennellyt Noora Oluikpe kokosi ihmisten mielipiteitä, jotka sitten huomioitiin toiminnan suunnittelussa. Kuulto-hankkeen tavoitteena onkin lisätä ihmisten ja kulttuurin kohtaamisia ja parantaa kulttuuripalveluiden saatavuutta.   - Kulttuuriluotain -menetelmä on saanut positiivista huomiota ja ilmassa olevista asioista on valittu sopivia tukemaan museonkin asiaa, kertoo Kati Kivimäki. Forssan museo on mukana myös

kansainvälisessä Re 3 – Remember, Revivge, Reuse -projektissa, jolle on haettu tukea EU:n Elinikäisen oppimisen Grundtvig- ohjelmasta. Re3 -projektissa on keskeistä tekstiiliperintö, aktiivinen kansalaisuus ja sukupolvien välinen oppiminen. Mukana ovat Portugali, Saksa, Latvia, Viro ja Puola Suomen lisäksi. Puola liittyy Forssaan sitäkin kautta, että Forssan perustajan ja patruunan Axel Wilhelm Wahrenin vaimo Emilie Klebek oli puolalainen. Kansainvälisyydellä on pitkät perinteet Forssassa. Yhteistyötä tehdään myös kotimaassa. Forssan museon E-kuva-pohjaiseen kokoelmajärjestelmään ovat aikeissa liittyä myös Varkauden museo ja Valkeakosken Visavuoren museosäätiö. Piipun juurella -konsortio tuo esiin pienten teollisuuskaupunkien museotietoa yleisölle avoimen asiakasliittymän kautta. Vorssammuseo 3.0 projektina… Vorssammuseo 3.0 -projekti alkoi marraskuussa 2011. Tavoitteena on tämän EAKR-rahoitteisen projektin aikana uudistaa museon perusnäyttely ja asiakaspalvelutilat vastaamaan

nykyajan vaatimuksia sekä uudistaa myös museon asiakaspalvelukäytännöt ja museopedagoginen ohjelma. Projektipäällikkönä toimi Sanna Kattelus vuoden 2012 loppuun saakka ja nyt vastuu projektin toteutumisesta on museonjohtaja Kati Kivimäellä. Projektitutkijana toimii Kristiina Huttunen. Entinen Lounais-Hämeen museo muuttuu talonpoikaishistoriaa esittelevästä museosta teollisesta historiasta kertovaksi Forssan museoksi. Uuden perusnäyttelyn tavoitteena on kertoa Forssan tekstiiliteollisuusyhdyskunnan synnystä ja kehityksestä 1800-luvulta nykyaikaan. Projektin vaiheita voi seurata Vorssammuseo 3.0.-blogista. Uuden näyttelyarkkitehtuurin kilpailuttamiseen panostettiin ja tuloksena saatiin kokemusta, luovuutta ja laatua, kuten Kati Kivimäki tyytyväisenä sanoo. Tarjouskilpailun voitti Taina Väisäsen TAKT-arkkitehtitoimisto. Museorakennusten saneeraus on oma projektinsa, johon kolmannes rahoituksesta tulee opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Perusnäyttelyn

Wahren-keskuksen pikkujoulujen ohjelmana oli esinemysteereitä museon kokoelmista. Kivimäki esittelee mikättimen, taustalla kirjaston Maarit Järveläinen-Kannisto (vas), Vesihelmen Totti Munck ja Jukka Nummelin Wahren-opistosta. Kuva Tanja Härmä, Forssan museo. T A K U 17


rahoituksesta 60 % saadaan Hämeen liiton kautta EAKR-avustuksena. Parhaillaan on menossa näyttelykalusteiden ja tekniikan kilpailutukset. Uuteen näyttelyyn tulee kosketusnäyttöjä ja ääniä. ... ja käytäntönä Sanna Kattelus ja Kristiina Huttunen käynnistivät kokeilutoiminnan jo projektin alkuvaiheessa sekä museossa että sen ulkopuolella. Esimerkiksi 7-luokkalaisille järjestettiin omat opastuskierrokset Kehräämöalueella otsikolla Rimppa soi!. Samalla otsikolla julkaistu kirja esittelee Forssan Kehräämöalueen rakennukset ja keskeiset henkilöt ja kertoo, miten lankaa tehtiin. Asiakaskyselyiden avulla eri tapahtumissa kerättiin mielipiteitä ja signaaleja. Jalkauduttiin myös kouluihin kyselemään ajatuksia ja toiveita, koska kouluista ei juuri oltu käyty museoissa. Mitään varsinaisesti uutta ei juuri tullut, opettajilta lähinnä toivomus valmiista materiaaleista. Keskustelujen käyminen opettajien ja varhaiskasvattajien kanssa kuuluu projektin toteuttamistapoihin. Lapsille suunnattu Pimeä museo oli supersuosittu. Kolme päivää pimeässä meni tavallisesta poikkeavan työn merkeissä lapsia odotellen ja heille tarinoita kertoillen. Kati Kivimäki korostaa osallistuvuuden merkitystä ja haluaa museoon toimintoja, jotka sitovat ihmiset lopputulokseen. Sisällöt suunnitellaan viime vuoden kokeilujen pohjalta, uutena tulee kolme opetusmateriaalikokonaisuutta ja optioita tulevaisuutta varten. Koululaisille

halutaan tarjota useampi käynti ja joka kerralle erilaisia asioita. Toisenlaista näkökulmaa avasi Forssan seudulla pari vuotta asunut argentiinalainen museopedagogi, joka löysi uusia tapoja käyttää vanhaakin näyttelyä. Painopisteen siirtyessä talonpoikaiskulttuurista tekstiiliteollisuusyhteisön tarinaan tukena ja tietolähteinä ovat myös Yhtiön entiset tekstiilisuunnittelijat Ulla Nummikoski ja Outi Silfvenius, jotka ovat toteuttaneet Forssassa useita näyttelyitä Forssa-Yhtiön, sittemmin Oy Forssa-Finlayson Ab:n historiasta. Tekstiilimuseo Tyyki muuttuu enemmänkin toimintakeskussuuntaan, jota suunniteltiin Forssaan jo 1980-luvulla. Kati Kivimäen toive on, että valimon salissa saataisiin koneet myös käyntiin. Forssalaiset ja Forssan museo Kaupungissa asuu vielä entisiä pumpulienkeleitä ja muita Yhtiöstä eläkkeelle siirtyneitä ammattilaisia. Tyyki-museon kehittäminen onkin tarkoitus käynnistää yhteisöllisenä vapaaehtoisprojektina ja tätä toimintatapaa museonjohtaja haluaa jatkaa osana tekstiilimuseon toimintaa. Forssan museoissa ei tulevaisuudessa keskitytä vaihtuviin näyttelyihin, vaan perustyö tehdään pysyvän näyttelyn rakentamiseksi siten, että älykkäästi ja kustannustehokkaasti saadaan kokoelmat esiin, esineitä tietysti suojellen. Tietokantaan avataan asiakasliittymä, jolloin kiinnostuneet voivat digitaalisesti tutustua kokoelmiin. Noin 7000 esinettä ja 18000 kuvaa on jo digitoitu, ja työ-

tä vie eteenpäin museoamanuenssi Asta Suominen. Forssan museot ovat siis kiinni Ronttismäen tehtaalaismuseon kesäaukioloa lukuun ottamatta ja kuitenkin Forssan museo on selvästi avautunut forssalaisille. Siitä osoituksena on viime vuoden kävijämäärän kasvu 42 % edelliseen vuoteen verrattuna. Kasvu selittyy sillä, että käytettävissä on aiempaan verrattuna ollut tuplaresurssi. Kävijämäärän kasvuun on vaikuttanut kuitenkin myös avoin suunnittelu, blogi, jossa joka viikko kerrotaan jotakin ja lisääntyneet odotukset, mitä museosta oikein on tulossa. Kiinnostus on ollut vilkasta. Myös museokentältä on pyydetty kertomaan projektin vaiheista ja toteuttamisesta.   – Ensin sanoin uusille ehdotuksille ja aloitteille aina kiitos kyllä, jotain voimme tehdä, mutta nykyään tulee jo ei-juttua, ettei porukat halkea, nauraa Kati Kivimäki. Palaute on kaiken kaikkiaan ollut pelkästään positiivista, mitä nyt on kyselty, että mitä ihmettä te teette siellä museossa, kun museo on kiinni. Päättäjille on annettu vakuutus ja todettu, että on turha tehdä mitään hanketta, jos museolla ei ole käyttäjiä – kylmä museo ei toimi, kuten museonjohtaja sanoo. Toiminnan myötä kävijämäärä lisääntyy. Forssan museo on myös Facebookissa. Museonjohtaja Kati Kivimäki haluaa, että Forssan museon perustajan ja kotiseututyön suuren vaikuttajan Esko Aaltosen perintö tulee näkyväksi. Vapaaehtoistyötä hän pitää välttämättömänä, koska pelkillä kaupungin resursseilla ei saada aikaan sitä, mitä halutaan. Tarkoitus ei ole korvata ammattityötä, vaan vapaaehtoistyö on asiakastyötä, joka samalla hyödyntää museota ja yhteisen historiamme esilletuomista. Eläkeläiset ovat erityinen mahdollisuus. Museouudistuksen jälkeen on haasteena toiminnan laadukas jatkaminen. Kolmen museon kokonaisuudessa on vakinaisesti vain kaksi henkilöä töissä. Sillä ei pärjätä, jos tekstiilimuseokin aiotaan muutosvuoden jälkeen avata. Museolehtori ja vapaaehtoistyön koordinaattori veisivät museota haluttuun suuntaan. Mistä löytää siihen rahoitus - tässäpä haastetta museonjohtajalle!

Tammikuussa Taideteollinen korkeakoulu, Forssan museo ja kirjasto järjestivät Open Knowledge –työpajan lähiseudun kirjastoille, museoille ja arkistoille. Kuvassa keskellä K. Kivimäki, oikealla Noora Oluikpe. Kuva Tanja Härmä, Forssan museo. 18 T A K U


Kunta komensi toimijat yhteen

The Manchester Way Te k s t i : R a i s a N i e m i K u v a t : M a r k e t i n g M a n c h e s t e r

Pohjoisen Englannin talouden vahva veturi Manchester on tehnyt kunnallisessa päätöksenteossaan sen, mistä moni muu vain haikailee. The Manchester Way - manselaisessa tiessä luotiin rohkea visio siitä, miltä alue tulee näyttämään ja kuinka tavoitteisiin päästään: hallinnolliset ja alueelliset rajat ylittävällä yhteistyöllä. Manchester oli aikoinaan teollisen vallankumouksen keskiössä ja sitä kutsuttiin Englannin ensimmäiseksi moderniksi kaupungiksi. Perinteisen teollisuustuotannon vähenemisen myötä Manchesterin alue alkoi kärsiä työttömyydestä ja muuttotappiosta, mutta sen avoimuus tulevaisuutta kohtaan ja usean toimijan välinen yhteistyö käänsi kaupungin suunnan. Pääpaino ihmisissä Kuinka tämä onnistui? Mansesterilaisilla oli visio: luoda kaupunki, jonka asukkaat ovat taitavia, motivoituneita ja luovia. Kaupunki, jonka väestö luo menestystä ja hyötyy myös itse kaupungin menestyksestä. Tämä vaati ennakkoluulotonta yhteistyötä. Jo vuonna 2002 luotiin pohja strategialle joka sai nimekseen Manchester Partnership. Se on eräänlainen kunnallinen yhteistyösopimus, joka koskee niin julkisia palveluja kuin yksityisiä ja vapaaehtoisiakin toimijoita.    Useista muista strategioista poiketen pääpaino Manchester Partnershipissa on yksilötasolla. Avainsanoja ovat vahva yhteenkuuluvai-

suuden tunne, osallistaminen sekä hyvinvointi. Koulutukseen ja työpaikkoihin on satsattu, asuinalueista pyritty tekemään houkuttelevia ottamalla asukkaat mukaan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Yksilöiden omanarvontuntoa, itsekunnioitusta ja ylpeyttä omasta alueestaan on pyritty tukemaan monin keinoin.    Kulttuuripuolelle tehtiin oma sopimuksensa, Cultural Partnership. Sen alle on koottu tärkeimmät kulttuuri-instituutiot, mutta myös muut alan toimijat. Kaupunki ja kulttuurilaitokset tekevät yhteistyötä kulttuuripolitiikan linjauksissa ja ohjelmistojen suunnittelussa. Kouluissa panostetaan luovan alan opetukseen, mutta kehitetään samalla luovia menetelmiä myös muussa opetuksessa. Kulttuuritoimijoilla on yhteinen mainonta- ja markkinointikoneistonsa, tapahtumajärjestäjillä yhteinen toimielin. Yhteistyöllä ja tiedonkulun varmistamisella pyritään karsimaan päällekkäisyydet ja maksimoimaan osaaminen.   Manchunian Agreement puolestaan solmitaan paikallistason toimijoiden kuten esimerkiksi asukasyhdistysten, järjestöjen ja erilaisten kansalaisliikkeiden sekä Manchester Partnershipin toimijoiden välille. ”Kaikki mukaan” -toiminta tähtää siihen, että Manchesteristä tulee houkutteleva paikka asua ja työskennellä. Yrityksiä houkutellaan investoimaan alueelle ja tapahtumilla luodaan Manchesterista matkailijoita kiinnostava kohde. Manchester onkin nykyään Britannian toiseksi suurin kaupunki, ja monien mielestä jo kaupan, taiteen, koulutuksen ja median keskus. Vahva kilpailija Lontoolle. T A K U 19


Ossi Heikkinen: F.K. Truben leivonnaispakkaukseen tehty kuvitus, 2008

Kuvittajan identiteettiä etsimässä

Heli Halme

Elämme kuvatulvassa. Kuvituksia on kaikkialla: tuotepakkauksissa, mainoksissa, astioissa, kirjankansissa ja lehdissä. Usein tekijät ovat kuitenkin suurelle yleisölle tuntemattomia.

Ossi Heikkinen: Scott Phillipsin Jäätävää satoa -dekkariin tehty kansi, Arktinen banaani 2009

Ossi Hiekkala kuvittaa elintar-

kuvituksen lajit ovat luonteeltaan lähempänä teollista suunnittelua, toiset kuvataidetta.    Kuvittajat ovat koulutukseltaan useimmiten graafisia suunnittelijoita tai taidekasvattajia, mutta joukkoon mahtuu myös kuvataiteilijoita.    Jotkut ovat hakeneet oppinsa ulkomailta. Muun muassa Ruotsissa ja Englannissa on erikoistuneita alan oppilaitoksia, joissa voi erikoistua opiskelemaan kirjakuvitusta tai mainoskuvitusta. Suomessa vahvan kuvittajaidentiteetin syntymistä on vaikeuttanut kuvitusalan oppilaitosten puute.    Hiekkala on tiivistää asian loistavasti. ”Minulle kuvittaja on hieno ammattinimike, jolla on pitkä ja

Salla Savolainen: Milla ja pohjaton pyykkikori, Hannu ja Salla Savolainen, Wsoy 2007

kunniakas historia. Olen aina vähän ihmetellyt joidenkin tarvetta korostaa olevansa jotain enemmän kuin vain kuvittajia.”    Savolaisen mielestä taiteen ja kuvitustaiteen raja kulkee siinä, kuinka paljon tekijällä on työhönsä vapautta.    ”Taiteilija on enemmän oman tiensä kulkija. Kuvittajan työhön vaikuttavat monet tahot, kuten kirjailija, kustantaja ja kohderyhmä.” Toisaalta kuvitusalan sisällä toiset osa-alueet ovat vapaampia, esimerkiksi lastenkirjoissa tekijällä on

viketeollisuudelle, mainostoimistoille ja kirjankustantajille yksityiskohtaisella ja realistisella tyylillä. Hanna Ruusulampi on kuvittaja-graafikko, joka tekee yrityksille ja tapahtumille graafista suunnittelua ja kuvitusta. Ruusulammen erikoisalaa ovat kuosikuvitukset. Salla Savolainen on tunnettu lastenkirjakuvittaja, joka aloitti uransa kuvittamalla oppikirjasarjoja.

Taidetta, suunnittelua vai kuvitusta? Kuvituksen asema taiteen ja muotoilun kentässä on häilyvä. Toiset 20 T A K U

Salla Savolainen: Hurraa Helsinki, ikioma kaupunki, Karo Hämäläinen, Tammi 2011


enemmän vapautta kuin oppikirjakuvitusten laatijalla. Kuvitus voidaan lukea käyttötaiteeksi. Kuvakirjan kuvitukset ovat usein itseilmaisullisesti vahvoja. Pakkausja tuotekuvituksetkaan eivät syntyisi ilman luovuutta. Hiekkalan mukaan kuvittaja saa pakkauskuvituksia varten tarkat ohjeet, mutta sommittelun rakentamiseen jätetään vapautta. Mainoskuvittaja on suorittavan portaan työntekijä, joka toteuttaa annetun toimeksiannon. Hiekkalan mielestä kuvittajan panosta myös suunnittelussa kannattaisi hyödyntää useammin.

Salla Savolainen: Tyttö, joka muisti kaiken, kirj. Kim Fupz Aakeson,Tammi 2009

Hanna Ruusulampi: Polly & Me:n käsinkirjottuun Peace of Cake -mallistoon. 2011 (Pakistan)

   ”Mitä enemmän halutaan hyödyntää kuvittajan koko osaamista, sitä parempi lopputuloksesta tulee”, Hiekkala toteaa. Ruusulampi kehuu myös asiakkaita, jotka ovat valjastaneet kuvittajan koko osaamisen käyttöön. ”Suunnittelin joku aika sitten eräälle kanta-asiakkaalleni graafisen materiaalin lisäksi toimistotapetit ja hupparibrodeeraukset.”

Kuvittajan suurimmat haasteet Koko kuvitusala on elänyt viime vuosikymmeninä teknistä vallankumousta. Osa kuvittajista on käsityöläisiä, osa toteuttaa kuvituksensa alusta loppuun digitaalisesti. Tietokone kuuluu useimpien kuvittajien

työvälineisiin vähintäänkin viimeistelyvaiheessa.    Paitsi työvälineet, myös kuvituksen alustat ovat muuttumassa. Yhä useammin kuvitus on digitaalisessa muodossa, tietokoneen, puhelimen tai tabletin ruudulla. Kirjojen kohtalo mietityttää. ”Suomalaiset kustantamot tekevät vielä pääasiassa painettua kirjaa, mutta tilanne tulee varmaan muuttumaan. Ainakaan itse en osaa arvata, miten se mahdollisesti vaikuttaa työhöni”, Savolainen miettii.    Kuvituksen kaupallinen kysyntä on noussut viime vuosina. Ala on kansainvälistynyt, kun kuvittajia on napattu kansainvälisten agenttien listoille. Ruusulampi pääsi taas toteuttamaan kansainvälisen digipainon avulla tekstiilikuvituksia laukkuihin, joiden tarkoituksena on tukea pakistanilaisten naisten työllisyyttä. Agentuurit eivät välttämättä avaa kilpailuilla kansainvälisillä markkinoilla portteja kuvitustaivaaseen, mutta luovat lisää ansaintamahdollisuuksia luovassa työssä, joka on riippuvainen markkinoista ja suhdanteista.    ”Suurimmat haasteet ovat oman osaamisen markkinointi ja erottuminen kaiken kuvatulvan keskeltä”, Hiekkala toteaa. Teknisen kehityksen ohella kuvitusalaa koskettavat kustannustoiminnan muutokset. Viime vuosina työt kustannusalalla ovat vähenty-

neet. Isoja kustantamoja on mennyt yhteen, työntekijöitä on vähennetty ja painosmääriä on pienennetty. Sillä on merkitystä kuvittajallekin.    ”Tuntuu, että markkinointiin ja myyntiin pitäisi kirjantekijän panostaa nykyään enemmän.” Savolainen pohtii.    Suomessa lähes kaikki lastenkirjakuvittajat ovat apurahataiteilijan asemassa. Kirjakuvittajien palkkiot ovat jääneet viime vuosituhannen tasolle, vaikka kansainvälisesti vertailtuna suomalainen lastenkirjakuvitus on rikasta ja omaleimaista. Tukevina kulmakivinä ovat tekijöiden saamat hanke- ja vuosiapurahat.    Kuvittajille ongelmia aiheuttavat suurten mediayritysten yksipuoliset yhteistyösopimukset.    ”Ne nakertavat freelancereiden toimeentuloa ja ajavat lahjakkaita tekijöitä alalta”, Hiekkala arvioi.

Salla Savolainen: Sinisen kärpäsen sirkus, kirj. Reetta Niemelä, Otava 2010

Kirjoittaja on Kuvittajat ry:n toiminnanjohtaja. Kuvittajat ry on kuvittajien ammatillinen ja aatteellinen järjestö, johon kuuluu yli 300 suomalaista ammattikuvittajaa. T A K U 21


Missä olet kotimainen sähkökuvakirja? n Kotimainen sähkökuvakirjakustannus on lapsenkengissään. Suuret kustantamot tukeutuvat yhä perinteiseen paperikirjaan. Uusia kotimaisia lastenkirjoja on julkaisut Suomen kustannusyhdistyksen tilastojen mukaan viime vuosina kahdesta kolmeen sataan. Sähköisinä niistä on julkaistu kokeiluluontoisesti vähäisessä määrin. Suomalaiset kuluttajat luottavatkin elektronisessa lastenkuva-aineistossa Appstoren kirja- ja pelitarjontaan, suomenkielisten sähkökuvakirjojen jäädessä marginaaliseksi ilmiöksi.

22 T A K U

Kustantamojen ryntäystä markkinoille odotellessa yksittäiset kuvittajat ovat ryhtyneet toteuttamaan omia sähkökirjahankkeita. Erilaiset melko helppokäyttöiset ilmaisohjelmat, joita mm. Apple tarjoaa, tarjoavat yksityisellekin tekijälle mahdollisuuden päästä sähkökirjamarkkinoille. Vaarana on tosin hukkuminen Appstoren kansainväliseen kuvakirjatulvaan. Tekijän on hankalaa saada riittävästi tuloja työstään, koska yhden sähkökirjakappaleen myyntihinta on häviävän pieni. Ainoa tapa menestyä tuolla alustalla on onnistua nostamaan teos kiinnostavaksi ilmiöksi sosiaalisessa mediassa, jolloin tuotteen myyntivolyymi kasvaa riittävästi. Kuvakirjantekijä joutuu pohtimaan kuinka paljon tuotteen julkaisuun on valmis sijoittamaan, esimerkiksi haluaako liittää kirjaan animaatiota tai englanninkielistä kertojaääntä. Monesti sähköiset kuvakirjat toimivat täysin visuaalisten elementtien avulla, kirjallinen osuus saattaa olla supistunut kertojaääneksi. Ne muistuttavakin usein juuri animaatiota tai

pelejä. Kentällä tuntuu olevan jonkinlainen itsestään selvä olettamus, että kirjoja lukevat lapset ja heidän vanhempansa haluavat sähkökuvakirjaan pelin ja animaation ominaisuuksia. Suomessa sähkökuvakirjan pioneeriksi voidaan sanoa kuvittaja Jukka Lemmettyä. Lemmetyllä on vuosikymmeniä pitkä ura lasten- ja oppikirjakuvittajana. Hän on viime vuosina julkaissut useita kirjoja Appstoressa. Hänen I-kirjansa Isän poika oli pienimuotoinen kaupallinen menestys. Lemmetyn kirjat ovat sisältäneet animaatiota ja kertojaääntä. Seuraavaksi hän aikoo julkaista Amazonin Kindlelle perinteisen kuvakirjan. Jäämme odottamaan innolla milloin toiset suomalaiset kuvittajat seuraavat Lemmetyn jalanjälkiä.

Ossi Hiekkala: Nations -lautapelin kansikuvitus, Lautapelit.fi (ilmestyy syksyllä 2013)


Suomi on pelikuvituksen menestysmaa

Kuvitettu design

n Visuaalisuus on voittaja nykyisillä sähköisillä alustoilla. Kuvittaja voi toimia nykyisin muuallakin kuin perinteisessä printtimediassa. Suomessa on syntynyt viime vuosina useita pelien menestystarinoita. Ensin tuli Sulakkeen Habbo hotel, sitten Rovion Angry birds ja viimeisimpänä maailmanlaajuiseksi menestystarinaksi on noussut Supercell. Nämä yritykset lienevät vain kotimaisen peliteollisuuden jäävuoren huippu. Suomesta löytyy teknistä innovaatiota ja valtiokin on satsannut erilaisin tuin luovan alan yrityshankkeisiin. Merkittävää on myös, että Suomessa on kuvailmaisultaan omaleimainen tyyli. Tämä on auttaa erottautumaan kansainvälisillä markkinoilla. Pieniä peliyrityksiä on Suomessa yhä enemmän. Peliteollisuus työllistää muun muassa koodareita, graafikkoja ja hahmosuunnittelijoita. Myös kuvittajat löytävät enenevässä määrin päivätöitä peliyrityksissä. Kuvittajia tarvitaan visualisoimaan peleihin hahmoja, jotka vetoavat yleisöön. Pelihahmoille rakennetaan persoona, johon kuuluu muun muassa hahmon liikekielen, pukeutumisen ja ilmeiden luominen. Yhä useampi kuvittaja tekee freelancerina töitä peliteollisuuden oheistuotteiden parissa, joita ovat esimerkiksi sähköiset kuvakirjat. Peli- ja hahmokuvitus on erikoisala, jossa kuvittaja tarvitsee monenlaista osaamista ja vahvaa näkemystä. Pelit toteutetaan tiimityönä, joka on kuvittajille usein uusi toimintatapa. Perinteinen kuvittajan työ on taas varsin itsenäistä ja jopa yksinäistä. Pelialalle päätyy enemmän nuorempia kuvittajia, joille pelimaailman ilmiöt ovat tuttuja ja joiden digitaalinen osaaminen on vahvaa. Peliala työllistäisi vielä huomattavasti enemmän tekijöitä. Alan koulutus alkoi vuonna 2005, mutta edelleenkin alalla vallitsee työvoimapula. Tällä hetkellä eritasoista ja eri osa-alueisiin keskittyvää pelialan koulutusta annetaan jo kymmenessä oppilaitoksessa.

Hanna Ruusulampi: Digitaalisesti painettuja puhelimenkuoria, oma projekti. 2012

n Designmarkkinat hakevat uusia tapoja myydä tuotteita. Usein käytetty keino on kuvittaa tuote uudelleen. Nimekkäät kotimaiset yritykset, kuten Marimekko, Arabia tai Finlayson lanseeraavat vuosittain nimekkäiden kuvittajien ja suunnittelijoiden luomia toinen toistaan upeampia tuotekuvituksia. Monet kuvittajat ovat innostuneet viime vuosina tuotekuvituksista ja etenkin tekstiilikuosisuunnittelusta. Eri luovat alat hakevat inspiraatiota ja kontaktipintaa toisiinsa, mikä on tämän päivän ilmiö. Kuvitustaiteilijat ovat usein innovatiivisia kokeilijoita ja nykyinen tekniikka ja yhteiskunta mahdollistavat nämä kokeilut. Pienet verkkokaupat ja kivijalkaliikkeet tarjoavat herkullisia kuvitettuja

tuotteita. Suomalaisia kuvittajia toimii alalla runsaita, eräs tunnetuimpia alalla toimivia yhteisöjä lienee Kauniste, joka on erikoistunut tuottamaan kuvittajien, graafikkojen ja taiteilijoiden suunnitelmia tekstiilikuoseja. Ahkerasti ideoitaan tuotteistanut tekijä on kuvittaja Sanna Pelliccioni, joka on tuotteistanut Bombo-tuoteperheensä kuvitetuista kodintekstiileistä paperitarvikkeisiin ja muotoiltuihin käyttöesineisiin. Aloitteleva kuvittaja voi kokeilla tuotekuvittamista erilaisten verkossa olevien palveluiden avulla. Kansainväliset verkkokaupoissa voi kokeilla omaa menestystään ilman suuria taloudellisia riskejä esimerkiksi digitaalisesti painettujen t-paitojen ja tekstiilien avulla. Monet kansainväliset digipainot tuottavat myös pieniä eriä kankaita tai vaikkapa iPadin kuoria, joiden avulla kuvittaja pääsee kokeilemaan siipiään kuosisuunnittelun parissa. Hanna Ruusulampi: Käsinmaalattu polkupyöräkypärä, oma projekti. Uni Posca -tussit ja akrylilakka. 2012

T A K U 23


SUOMEA RAKKAUDELLA Lari Kotilainen on suomen kielen opettaja ja tutkija. Larin blogi Suomensuojelija löytyy osoitteesta www.suomensuojelija.fi

Lari Kotilainen

Ei vaikea, ei edes eksoottinen E

Me suomalaiset vaalimme kahta mielikuvaa kielestämme. Eksoottisuutta ja vaikeutta.

Kuva: Saša Tkalčan

24 T A K U

ksoottiseksi kielen tekee erilaisuus. Suuri osa tuntemistamme muista kielistä on sukua keskenään, joten niissä on yhtä ja toista samanlaista. Ne kielet taas, jotka eivät kuulu indoeurooppalaiseen kieliryhmään, ovat muuten vain suuria ja mahtavia. Siis nämä kiinat ja arabiat.    Vaikeutta taas ei tarvitse juuri perustella. Riittää kun sanoo kaksi sanaa: ”viisitoista sijamuotoa”. Lisäksi voi vielä muistuttaa, että meillä päin on tavattu keksiä omakielisiä sanoja uusille ilmiöille, kun muut ovat tyytyneet helpommin opittaviin lainasanoihin. Englannin computer on saksalaiselle das computer ja venäläisille компьютер. Me taas puhumme tietokoneista.   Viime aikoina eksoottisuutta on kuitenkin alettu kyseenalaistaa. Etunenässä ovat olleet maailman kieliä vertailevat tutkijat. Sellaiset kuin ruotsalainen Östen Dahl. Hänen mukaansa entistä useampiin kieliin pohjautuvat tiedot maailman kielistä osoittavat monet suomen kielen erikoisina pidetyt piirteet melko tavanomaisiksi.   Annan pari esimerkkiä, jotka löytyvät internetistä World atlas of language structures -tietokannasta: Suomen kielestä esimerkiksi puuttuvat kieliopilliset suvut eli sellaiset pikkusanat kuin ruotsin en ja ett. Tietokannan mukaan niitä ei kuitenkaan ole edes puolissa maailman kielistä. Meillä ei myöskään ole määräistä artikkelia, mutta ei ole monella muullakaan. Kanssamme samaan joukkoon kuuluu 40 prosenttia maailman kielistä.   Verbin futuurimuodon puutekaan ei erottele meitä marginaaliin vaan

enemmistöön, tosin niukkaan sellaiseen. Edes sukupuolineutraali hän-sana ei tee meistä eksoottisia, sillä jopa kaksi kolmasosaa maailman kielistä on kanssamme samoilla linjoilla.   Lisäksi tarkempi vertailu osoittaa, että suomen kieli on monien ominaisuuksien osalta yllättävän samanlainen kuin indoeurooppalaiset kielet. Kielihistoriaamme se ei tietenkään muuta eli viro, unkari ynnä muut ovat yhä sukukieliämme. Olemme kuitenkin ottaneet vaikutteita naapureiltamme, esimerkiksi ruotsista ja venäjästä. Asiaa voisi ehkä verrata ihmisten kasvamiseen: geenit vaikuttavat meihin, mutta kyllä kasvuympäristökin.   Eksoottisuuden kanssa samaan roskakoppaan uhkaa lentää myös ajatus suomen kielen vaikeudesta. Maailma on muuttunut, Suomen rajat auenneet ja kieltämme opettelemaan on ryhtynyt yhä laajempi joukko ihmisiä. Nyt näiden oppijoiden kokemuksia on päästy myös tutkimaan. Mitä paljastuu?   Kiinnostava on esimerkiksi aivan tuore väitöskirja ”Oppijoiden suomi”, jossa tutkija Seija Korhonen selvittää kielikurssitason suomen kielen taidon saavuttaneiden opiskelijoiden kokemuksia. Tutkimuksessa tulee esiin monenlaista kiinnostavaa, mutta lopputulos on yksiselitteinen: suomen kieli ei ole ”kovinkaan vaikea kieli”. Ne jotka selviävät alkujärkytyksestä, eivät erityisesti korosta kielen vaikeutta.   Ehkä meidän on siis aika muuttaa mielikuvia. Kielemme onkin modernin eurooppalainen ja mukavan haastava opittava.


Panu H채meenaho

T A K U 25


n Göteborgilainen ruotsinsuomalainen Frans Huhta-Karlsson ei ole koskaan tuntenut itseään sataprosenttisesti ruotsalaiseksi. Hänen suomalaiselle äidilleen kuulunut unohduksiin vaipunut matkalaukku, joka sisälsi päiväkirjoja ja valokuvia, toisi ehkä selityksen. Haudan takaa kantautuvat äidin sanat houkuttelivat dokumenttifilmaajan Suomen Lappiin ja hänen kadonneen perimänsä etsintä voitti Tempo Festivaalien Pitch -palkinnon.

Kuulostaa Hollywood-elokuvan johdannolta, mutta joskus totuus on tarua ihmeellisempi. Tämä tapahtui kolme vuotta sitten Göteborgissa, kun Frans Huhta-Karlssonin isoveli löysi unohtuneen matkalaukun, joka oli kuulunut veljesten äidille, Marja Huhdalle. Matkalaukku oli täpötäynnä päiväkirjoja, valokuvia, artikkeleita ja muistiinpanovihkoja, katkelmia elämästä, joka jäi liian lyhyeksi ja jonka päättyminen jätti jälkeensä kaksi äiditöntä nuorta poikaa.   – Luettuani hänen päiväkirjansa alkoivat ajatukset siitä, kuka hän oli risteillä päässäni. Tunsin hänet vain pikkupoikana ja juuri sen pohtiminen, kuka hän oli, mistä hän tuli ja mikä oli Pohjois-Suomi, ovat jo pitkään askarruttaneet minua. Frans Huhta-Karlsson kertoo, ettei hän koskaan ole tuntenut itseään

täysin ruotsalaiseksi, että äidin perimä ja toinen maa ovat olleet aina jossakin.   – En ole koskaan kyennyt ilmaisemaan tätä tunnetta sanoin, se on ollut aina läsnä, vaikka en ole pystynyt konkretisoimaan sitä täysin… tosiasiaa, että olen puoleksi suomalainen. Ja paljolti tätä filmini käsitteleekin.   Frans puhuu dokumenttielokuvastaan, jota hän alkoi työstää reilut kaksi vuotta sitten yhdessä Oskar Sjödinin ja Jonas Söderqvistin kanssa Marionettfilm-kollektiivissa ja joka voitti hiljattain Tempo festivaalien Pitch –palkinnon.   Filmihanke vei Fransin äidin kotiseudulle, Tervolan kylään Pohjois-Suomessa. Osaamatta sanakaan suomea hän matkusti kylään filmikameroineen. Hän löysi sukulaisia ja talon, jossa hänen äitinsä varttui ja joka myytiin huutokaupalla, kun

Sanna Posti Sjöman

FRANS HUHTA-KARL

SSON

Kuva: Ariel Gonzalez

FRANS HUHTA-KARLSSON SYNTYNYT: 1982 ASUU: Göteborgissa PERHE: Avopuoliso Elin AMMATTI: Dokumenttifilmaaj a, valokuvaaja ja toimittaja SVT:n ohjelmassa Uppdrag Granskning TEMPOFESTIVAALIEN PITCH -PALKINNON AGENDA Esittää dokumentaarifilmin idea sekä suullisesti että 3-minuuttisena trailerina. Pal kintosumma on 75 000 kruunua.

26 T A K U


Huhdan perhe muutti Ruotsiin 50-luvun alussa.   – Tätini kertoi, että koko irtaimisto myytiin huutokaupassa. Se pidettiin pihalla ja hän raivostui, kun hänen suksensa myytiin, Frans nauraa.   – Hän ei käsittänyt, miksi hänen vanhempansa eivät kertoneet, mihin oltiin menossa ja mitä tapahtuisi. He myivät kaiken ja muuttivat, se oli totaalinen irtiotto. Huhdan perheellä oli ennestään side Ruotsiin. Fransin äidinisä oli 17-vuotiaana jatkosodan aikaan rintamalla, kun taas hänen nuorempi veljensä lähetettiin sotalapsena Ruotsiin.   – Pohjois-Suomi oli raunioina sodan jälkeen, vallitsi köyhyys ja isoisää, jolla oli nuoremman veljensä vuoksi luonnollinen yhteys Ruotsiin, houkutteli ajatus muutosta Ruotsiin.   Isoisä ja isoäiti Huhta sekä perheen kolme tytärtä muuttivat Suomen Lapista Itä-Götanmaan tasangolle, Motalan lähettyville, jossa Fransin isoisä alkoi työskennellä maatalon renkinä. Fransin äiti Mar-

ja muutti myöhemmin Göteborgiin, jossa hän tapasi Fransin isän.   – Äiti työskenteli aluksi apuhoitajana Sahlgrenskassa, mutta kouluttautui myöhemmin puupiirräntään ja taidekäsityöhön ja hankki elantonsa veistonopettajana.   Frans oli kymmenvuotias, kun Marja riisti henkensä. Menetys toi mukanaan tyhjyyden, etäisyyden suomalaiseen identiteettiin.   – Tässä filmissä tehdään matka Suomen halki, tutkin siinä katkosta sekä Suomeen että mutsiin. Millainen maa Suomi on? Onko olemassa jotain tyypillistä suomalaista? Ja miten alkuperä vaikuttaa ihmiseen? Tähän katkokseen olen rakentanut suomalaisen identiteettini, enkä ole varma onko se todellinen. Ruotsissa tiedämme tavattoman vähän Suomesta ja sen historiasta ja kuitenkin täällä on hurjan paljon ruotsinsuomalaisia, jotka ovat olleet luomassa Ruotsin hyvinvointia, hän sanoo. Minusta he eivät näy tarpeeksi ruotsalaisessa historiankirjoituksessa, hän sanoo. Frans, joka työskentelee leipätyökseen valokuvaajana ja toimittajana

Göteborgissa (tällä hetkellä SVT:n ohjelmassa Uppdrag Granskning) jatkaa etsimistään välittömästi Tempo festivaalien jälkeen. Hän filmaa Karjalassa ja aloittaa kuvaukset Svir-joen varrelta, joka oli hänen isoisänsä sodanaikainen taistelupaikka.   – Isoisä kertoi tosi hirvittäviä tarinoita vanhoilla päivillään. Istuimme saunan lauteilla ja nuorena tarinat tuntuivat minusta jännittäviltä, mutta samalla tuntui aivan uskomattomalta että ne olivat niin lähellä, että minun isoisäni istuu tuossa vieressäni kertomassa sotakokemuksistaan.   Frans kertoo, että suhde Suomeen on vahvistunut elokuvan tekemisen myötä, muttei hän ole vieläkään ratkaissut arvoitusta suomalaisuuteen.   – Minulle isoisä oli perisuomalainen. Hän rakasti saunaansa. Hän oli kirvesmies ja hän rakensi monia taloja Motalan seutuville ja ensimmäiseksi tulevaan taloon rakennettiin aina sauna. Ja nimenomaan saunassa hän oli oma, persoonallinen itsensä. Suomalaisiin liitetään monia ennakkoluuloja ja minä olen niiden leimaama. Lähden tälle matkalle aika naiivin asentein, löytämään totuuksia, mutta etsiminen sinällään on tärkeintä.

T A K U 27


TA R I N O I TA P OH J A N L AHDE N T Ä LT Ä P UOL E N Olen yksi lähes seitsemästä sadasta tuhannesta kansalaisesta, joilla on suomalaiset juuret tämän päivän Ruotsissa – käytännöllisesti katsoen tämä merkitsee sitä, että joka neljästoista ruotsalainen on myös osittain suomalainen. Jos media heijastaisi yhteiskunnan väestörakennetta, joka neljästoista aamulehden, iltalehden, viikkolehden ja aikakauslehden artikkelin – dokumentti-elokuvat, radio- ja televisiojutut mukaan lukien – käsittelisi Suomea tai suomalaisia. Tämä on minulle ruotsinsuomalaisena täysin utopistinen ajatus. Mutta viime vuosien aikana on tapahtunut jotain kaunista. Enää ei olekaan yhtä häpeällistä kuin ennen olla suomalainen. Suomen kieli ei kuulostakaan enää yhtä rumalta ja sana "finnjävel" kaikuu yhä harvemmin koulun pihoilla.   Pilkkakuva suomea puhuvasta juoposta viinapullo toisessa, puukko toisessa kädessä, alkaa pikku hiljaa murentua. Uusien sukupolvien myötä seuraa uusi itseluottamuksen henki. Kulttuuri on saanut meidät puhumaan, millaista on olla suomalainen tämän päivän Ruotsissa, keskustelemaan kielestä, juurettomuudesta ja identiteetin etsinnästä. Suomenkieliset sukunimet ovat alkaneet siirtyä tehtaiden lattioilta kulttuurisivuille ja musiikkilistoille. Tämän päivän Ruotsin suosituimmat artistit ovat nimeltään: Hyvönen, Järvinen ja Krunegård.   Ruotsinsuomalaisen näyttelijä Tanja Lorentzonin identiteettiä käsittelevä "Mormors svarta ögon"-teatteriesitys sai viime vuonna sekä kriitikot, että Dramaten-teatterin yleisön polvilleen. Tänä keväänä ruotsinsuomalaista identiteettiä kuvaileva "Laulu koti-ikävästä"-elokuva hurmasi, paitsi suuren ruotsalaisen leffayleisön, myös Göteborgin filmifestarin tuomariston joka palkitsi elokuvan arvostetulla Nordic Dragon Award-palkinnolla. Det är äntligen inne att vara finne! Sanna Posti Sjöman

28 T A K U

Karkkipussi LAULUJA KOTI-IKÄVÄSTÄ / INGEN RIKTIG FINNE Mika Ronkaisen roadmovie/musiikkidokumenttielokuva sai ensi-iltansa Göteborgin filmifestareilla ja palkittiin Dragon Award Best Nordic Documentary-palkinnolla. Elokuva kuvailee muusikko Kai Latvalehton matkaa isänsä Taunon kanssa joka alkaa Oulusta ja päättyy Göteborgiin, jossa Latvalehdon perhe asui 70-luvulla. Musiikki on oleellinen osa elokuvaa, jossa esiintyvät mm. Anna Järvinen, Darya ja kuutamo-orkesteri, sekä Markus Fagervall. facebook.com/laulujakotiikavasta

RUOTSINSUOMALAISTA RETROTANGOA: DARYA & KUUTAMOORKESTERI Ruotsalaiset eivät tanssi tangoa kovinkaan usein, mutta kun Darya esiintyy kuutamo-orkesterinsa kanssa, on parketilla kova vilinä. Orkesterin retrofiilis, kaiho ja täysin omalaatuinen tangotyyli on kouluttanut ruotsalaisia suomalaisesta tangosta jo monen vuoden ajan. Orkesteri, jolla on kotilavansa Södra Teaterissa Tukholmassa pyytää usein vierassolisteja lavalle ja Markus Krunegård, Anna Järvinen sekä Frida Hyvönen ovat tulkinneet tangoevergreenejä orkesterin tahtiin. facebook.com/darya.manskensorkestern www.tempsperdu.com

RUOTSINSUOMALAISTA RADIOTETATTERIA: TANJA LORENTZON "MORMORS SVARTA ÖGON" Monologi “Mormors svarta ögon” – jonka on kirjoittanut ja jonka esittää – Tanja Lorentzon oli suuri menestys kun se esitettiin Tukholman Dramaten-teatterissa. Monologi kertoo kolmen naisen – Tanjan, hänen äitinsä ja isoäitinsä – elämäntarinat. Kertomus alkaa Suomesta vuonna 1939 ja päättyy ruotsinsuomalaiseen betonilähiöön. Tanja Lorentzonin koskettavasta monologista tehtiin radioteatteriesitys, jonka voi kuunnella täysin ilmaiseksi Ruotsin radio SR:n kotisivuilta. Monologi on pääosin ruotsiksi, mutta siinä puhutaan myös suomea. www.sr.se/radioteatern ja etsi hakusanalla Tanja Lorentzon


Aikuiskoulutustukea saa yhä useampi Te k s t i : J a a n a P a r k k o l a , A k a v a

Aikuiskoulutustuen saajien määrä on kasvanut viime vuosina kovaa vauhtia. Tutkintoaan viimeistelevä Suvi Eriksson saa tukea opintovapaansa ajaksi.

mahdollisuuden itsensä kehittämiseen, uuden oppimiseen tai jopa uranvaihtoon, Eriksson lisää.   Akavan koulutuspoliittinen asiantuntija Ida Mielityinen on samaa mieltä.

Filosofian maisterin opintojaan viimeistelevä Suvi Eriksson sai sattumalta tietää, että hän voi hakea aikuiskoulutustukea opintovapaansa ajalle.   – Tiesin tuen olemassaolosta, mutta olin luullut, etten täyttäisi sen saamisehtoja. Niinpä olikin iloinen yllätys, kun kävi ilmi, että tukihan on tarkoitettu minun kaltaiselleni opiskelijalle, Eriksson kertoo.   Suomen ylioppilaskuntien liiton koulutuspoliittisena sihteerinä työskentelevä Eriksson on huhti–toukokuun opintovapaalla suorittaakseen tutkintonsa loppuun ja saa nyt siltä ajalta aikuiskoulutustukea.   – Tuen saaminen ei omalla kohdallani ratkaissut opintovapaalle jäämistä, koska olin tehnyt päätöksen siitä jo aiemmin, mutta toki sillä on myönteinen vaikutus. Monelle opintovapaa ei kuitenkaan olisi mahdollista ilman koulutustukea, Eriksson huomauttaa.   Erikssonin työnantaja suhtautui opintovapaaseen erittäin myönteisesti. Työjärjestelyt sujuivat hyvin, ja hänen tilalleen palkattiin sijainen vapaan ajaksi.   – Sijaisen saaminen oli itselleni tärkeää, koska en halunnut, että työni kasautuisivat työkavereideni harteille.   Aikuiskoulutustuen hakeminen oli Erikssonin mielestä helppoa.   – Tarvittavat tiedot löytyivät helposti Koulutusrahaston verkkosivuilta ja tuen hakeminen oli selkeää. Monesti tukiasioiden selvittäminen on työn ja tuskan takana, joten siihen nähden asiat sujuivat mutkattomasti, Eriksson kiittelee.

– Aikuiskoulutustuki on tärkeä kannustin esimerkiksi kesken jääneen tutkinnon loppuunsaattajille, mutta se on ensisijaisesti tarkoitettu tutkinnon jälkeisen osaamisen kehittämiseen, Mielityinen sanoo.   Mielityinen muistuttaa, että opintovapaa ja sen perusteella myönnettävä aikuiskoulutustuki on tarkoitettu omaehtoiseen opiskeluun, eikä niiden tarvitse hyödyttää nykyistä työnantajaa.   – Työntekijällä on tietyin ehdoin subjektiivinen oikeus jäädä opintovapaalle.

Osaamisen kehittämistä omien tarpeiden mukaan Eriksson pitää aikuiskoulutustukea toimivana kannustimena esimerkiksi suorittaa kesken jäänyt tutkinto loppuun.   – Mutta erityisesti pidempään työelämässä olleille se antaa hyvän

Akavalaisille tärkeä tukimuoto Aikuiskoulutustuen maksaa Koulutusrahasto, joka on työmarkkinaosapuolten hallinnoima rahasto. Koulutusrahaston tilastojen mukaan

vuonna 2012 aikuiskoulutustukea maksettiin 13 500 henkilölle.   – Tuen saajien määrä on ollut selvässä kasvussa sen jälkeen, kun aikuiskoulutustuen tasoa nostettiin vuoden 2010 alussa. Esimerkiksi vuonna 2012 tuen saajien määrä kasvoi 21 prosenttia edellisestä vuodesta, Mielityinen kertoo.   Vuonna 2012 aikuiskoulutustuen saajista 37 prosenttia opiskeli yliopistossa ja 32 prosenttia ammattikorkeakoulussa.   – Muun muassa näiden mittareiden valossa kyse on akavalaisittain tärkeästä tukimuodosta, Mielityinen huomauttaa.   Akavan tavoitteena on parantaa sovitellun tuen ehtoja eli tehdä kannattavammaksi tilannetta, jossa aikuisopiskelija saa samanaikaisesti sekä aikuiskoulutustukea että palkkaa.   – Monen akavalaisen on vaikea lähteä töistä täysipäiväiseksi opiskelijaksi, joten haluamme kehittää aikuiskoulutustukea siihen suuntaan, että se tukisi myös työn ja opiskelun yhdistämistä, Mielityinen sanoo.

Kuka voi saada aikuiskoulutustukea? Koulutusrahasto myöntää aikuiskoulutustukea omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuvalle aikuisopiskelijalle, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä ja joka • on ollut työelämässä yhteensä vähintään kahdeksan vuotta, • on ollut nykyisen työnantajan palveluksessa tai toiminut yrittäjänä vähintään vuoden ennen tuettavan opiskelun alkua, • jää palkattomalle opintovapaalle yhtäjaksoisesti vähintään kahdeksi kuukaudeksi tai opiskelee lyhyemmillä opintojaksoilla tai osa-aikaisesti yhteensä vähintään 43 päivän ajan ja • ei saa opiskeluun muuta tukea. Aikuiskoulutustuen kaikkien saamisehtojen tulee täyttyä, jotta tukea voidaan maksaa. Tukea myönnetään tutkintoon johtavaan opiskeluun sekä ammatilliseen lisä- ja täydennyskoulutukseen julkisen viranomaisen alaisessa oppilaitoksessa. Oppilaitoksen tulee toimia Suomessa. Tukea maksetaan yhteensä enintään 18 kuukauden ajalta. Tuen määrä vastaa ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan määrää ilman korotusosia.

Lisätietoa: www.koulutusrahasto.fi T A K U 29


Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu 

Kaakkois-Suomi 

HAILUOTO TEATTERIFESTIVAALI 2013

Harrastajateatteria katsastetaan Kuusamossa!

KOTKA INTERNATIONAL VIDEO AND ELECTRONIC ARTS FESTIVAL 2013

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun harrastajateatterikatselmus Kuusamossa 30.8. - 1.9.2013   Iloinen harrastajateatterilaisten kohtaaminen on tiedossa tulevana syksynä Kuusamossa! Tarjolla on teatteriesityksiä, -koulutusta, keskusteluja sekä mukavaa yhdessäoloa. Katselmuksen keskiössä ovat Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan harrastajateattereiden kuluvan vuoden tuotannot, joista viisi on esiraadin toimesta valittu katselmukseen arvioitavaksi. Koulutusta neljässä eri työpajassa antavat näyttämötaiteen ammattilaiset ja koulutuspaketti huipentuu Oulun kaupunginteatterin johtajan, näyttelijä Mikko Koukin ammattiuraa käsittelevään seminaariin.   Lisäksi luvassa on vauhdikasta oheisohjelmaa musiikin ja stand up –esitysten merkeissä. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun harrastajateatterikatselmus järjestetään nyt viidennen kerran. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Kuusamon Näyttämö ry, Taiteen edistämiskeskus Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun toimipiste, Kajaanin kaupunginteatteri/Oulun läänin alueteatteri sekä Kuusamon kaupunki. Yhteistyökumppanina ja tilajärjestäjänä toimii Kuusamo Hotelli. Taustatukea on saatu mm. Suomen Harrastajateatteriliitolta.

Avajaisfestivaali 31.5.–1.6.2013 avaa Kotkan taidekesän   Kotkassa järjestetään ensimmäistä kertaa kansainvälinen video- ja elektronisen taiteen festivaali, joka tuo videoinstallaatioita, ääni-installaatioita, elektronisia veistoksia ja videotaidetta kesäksi Kotkan Satamakadulle. Seitsemän eurooppalaisen mediataiteilijan näyttelyt avataan samanaikaisesti kolmessa galleriassa lauantaina 1.6.2013. Kotkaan teoksensa tuovat seuraavat taiteilijat: Daan Brinkmans, Hollanti; Wineke Gartz, Hollanti; Pasi Granqvist, Suomi; Sagi Groner, Israel; Saana Inari, Saksa / Suomi; Marius D. Kettler, Saksa; Outi Sunila, Suomi.   Kaikki kesän 2013 näyttelyt ovat maksuttomia. Näyttelyt järjestetään kolmessa paikassa: Galleria Uusikuva (1.6.–21.7.2013), Kotkan valokuvakeskus (1.–20.6.2013) ja Merikeskus Vellamo (1.–20.6.2013)   Viikonlopun 31.5.–2.6.2013 avajaisfestivaalilla nähdään myös kansainvälistä ja kotimaista videotaidetta valkokankaalla neljässä näytöksessä Kotkan Kinopalatsissa.   Komean ohjelmiston festivaalille ovat koonneet mm. Hollannin mediataiteen instituutti (Amsterdam) ja MUU ry. (Helsinki). Myös festivaalitaiteilijoiden töitä nähdään valkokankaalla kuin myös pietarilaisten videotaiteilijoiden teoksia. Tarjolla paljon muutakin mieltäräjäyttävää ohjelmaa.

Hailuoto Teatterifestivaali järjestetään seitsemännen kerran 26. - 28.7.2013. Viikonlopun mittainen festivaali pitää sisällään festivaalin kotiteattereiden, Juha Hurmeen Suomen kiinalaisen teatterin ja Matti Rasin Keittiötyöryhmän uutuusensi-illat ja ison joukon vierailuesityksiä. Odotetuimpana vieraana Kristian Smedsin luotsaama Smeds Ensemble, joka tuo festivaalille kolme esitystä, joista kahden ”work in progress” –tyyppisen esityksen lopullinen muoto rakentuu vasta Hailuodon omaleimaisessa ympäristössä. Edellisvuosien tapaan festivaalin tärkeään antiin kuuluvat myös kuvataidenäyttely, seminaari, iltamat ja elokuvayö. Festivaali starttaa 22.7 viikon mittaisella harjoitusleirillä, jonne saapuu näyttelijöitä, talkoolaisia ja festivaalin tukijoukkoja ympäri Suomea.  Juha Hurmeen, Matti Rasin ja Jouni Rissasen johtama festivaali satsaa tänä vuonna erityisesti vahvojen naistaiteilijoiden tilausteoksiin. Festivaalin haasteen ovat ottaneet vastaan mm. runoilija Heli Slunga, näyttelijä Laura Rämä, kuvataiteilija Paula Ollikainen ja muusikko/laulaja Petra Poutanen - Hurme. Seminaarivieraina luennoivat Terra Potatis; katsaus Algoth Untolan ihmeelliseen elämään (Hurme, Känkänen), kulttuurin- ja historiantutkija Jaana Kouri ja muusikko Antero Mentu. Festivaalin kirkkaimpiin helmiin kuuluvat myös aidot ja hikiset Urheiluiltamat, joita väliajan jälkeen ryhdittää tanssiorkesteri Kurikan Ryhti.   Festivaalin keskeisinä järjestäjinä toimivat TAIKE, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun toimipiste ja Festivaaliyhdistys Luovontunkki ry. Taustatukea saadaan Hailuodon kunnalta ja paikallisilta asukkailta. Taloudellista tukea festivaali on saanut mm. Opetusministeriöltä. Lisätiedot: www. hailuototeatterifestivaali.com

HAILUOTO 30 T A K U

Lisätiedot: Näyttämötaiteen läänintaiteilija Jouni Rissanen jouni.rissanen@minedu.fi Kuusamon Näyttämö, Tiina Koskela-Janhunen kuusamon.nayttamo@gmail.com

Lisätiedot: www.kiveaf.fi

KUUSAMO KOTKA KOUVOLA


Häme  Jättömaa 2013 Kouvolassa

Nuorisoteatteriprojekti Lahti

Jättömaa on nähdäksemme kenties jännittävin poikkitaiteellinen festivaali Suomessa, jonka syntyprosessi kuvaa ihmisten rakkautta taiteeseen ja Kouvolaan. Kaakkois-Suomen taidetoimikunta on ymmärtänyt festivaalin arvon ja tukenut sitä useampana vuonna.  Jättömaa – festivaali on kansainvälinen ja poikkitaiteellinen kulttuurifestivaali kaiken ikäisille ja kokoisille. Sen monipuolinen ohjelmisto koostuu musiikki-, teatteri-, mediataide-, performanssi- ja tanssiesityksistä sekä kuvataideteoksista. Pääsymaksuton tapahtuma järjestetään tänä vuonna neljännen kerran Kouvolan Kasarminmäellä 20.–21.7. lumenkaatopaikan läheisyydessä. Jättömaa tuo esille uusia tekijöitä ja ilmiöitä. Yhteisöllistä tapahtumaa on kuvailtu mm. ”Kymenlaakson epätäydellisimmäksi kulttuurihelmeksi”. Sitä ei voi selittää, se täytyy kokea!

Musiikkinäytelmä, työnimeltään Matkustan ympäri maailmaa, Lahti   Lahden kaupungin kulttuurikeskus palkkaa pitkän ja kulttuurimyönteisen perinteen mukaisesti kesätöihin nuoria kulttuurintekijöitä muusikoiksi, näyttelijöiksi, tuottamaan yms. Läänintaiteilija Jarmo Julkunen on osallistunut projektin musiikin miettimiseen sekä sopinut Sampsa Ertamon kanssa musiikin sovittamisesta. Läänintaiteilija Päivi Haanpää on pyytänyt neljää kirjailijaa kirjoittamaan tekstiä näytelmään. Ohjaaja Tero Koponen työstää teksteistä ja tutuista lastenlauluista draamallisen kokonaisuuden.   Nuoret harjoittelevat teosta kesäkuun alun, ja ensi-ilta on juhannuksen jälkeen, lisäksi produktio vierailee mm. Hauhon musiikkijuhlilla.   Yhteistyössä Lahden kaupungin kulttuurikeskus ja Taike/ Kaakkois-Suomen ja Hämeen toimipiste.

Lisätietoja: www.wastelandfest.net

Kontufolk 26.-27. 7.2013 Luvassa musiikkia kuten: 22-Pistepirkko, Nemesis, Suomen Tulli, Hermanni Turkki, Esa Niiva Band, Ville Leinonen, Otto V. ja PEKKO KÄPPI. Kontufolk järjestetään entisen Konnunsuon vankilan alueella Konnunsuon juhlatalolla. Kontufolk tarjoaa erilaisen ja jännittävän katsauksen suomalaiseen musiikkiin. Luvassa on edellisvuosien tapaan musiikin ohella ympäristötaidetta, hyvää ruokaa ja lapsiperheille omaa ohjelmaa. Ympäristötaiteen teemana on Toinen todellisuus, ja Kontufolk tarjoaa erilaisena festivaalina sitä jo pelkästään sillä, ettei se nimekkäistä esiintyjistä huolimatta halua kasvattaa tapahtuman kokoa vaan tarjoaa laatua. Lisätiedot: www.kontufolk.net

KONNUNSUO

Lisätiedot: Läänintaiteilija Jarmo Julkunen (02 9533 0893) Kulttuuriasiainpäällikkö Matti Karhos (050 387 8792)

HAUHO Hauhon musiikkijuhlat 2.-6.7. Hauhon musiikkijuhlat järjestetään jo 12. kerran. Musiikkijuhlat tarjoavat korkeatasoisia ja kiinnostavia esityksiä ainutlaatuisessa ympäristössä. Konserteissa kuullaan musiikkia 1600-luvulta aina nykypäivään, koska musiikkijuhlilla improvisoidaankin.   Hahkialan Kartanon lisäksi kamarimusiikki soi Hauhon, Hattulan, Rengon sekä Vanajan kirkoissa. Lisätiedot: www.hauhofestival.fi

LAHTI

Lasten taidefestivaali Hippalot 2013 25.-28.7.2013 Hämeenlinnan Verkatehtaalla Festivaalin järjestäjien mukaan ensi kesänä laitetaan kattilat tulille ja ruoalla saa leikkiä, koska Hippaloiden teemana on ruoka. Mitä kaikkea teema pitää sisällään? Se selviää toukokuussa, kun ohjelmisto julkistetaan.   Tänä vuonna Hippaloiden kummina ja ruokataiteellisena neuvonantajana toimii kokki Teresa Välimäki.   Hippalot on perinteinen ja lapsia kunnioittava festivaali, joka ei luota yleisömenestyksen takaajana kunkin vuoden tähtiesiintyjään, vaan keskittyy tarjoamaan laadukasta kulttuuria, taidetta ja erityisesti osallistumista lapsille ja lapsenmielisille. Lisätiedot: www.hippalot.net T A K U 31


Keski-Suomi 

Varsinais-Suomi 

Satakunta 

Jyväskylän Kesä

Seikkisrock

Keski-Suomen merkittävin kulttuurifestivaali, joka esittelee tapahtumassaan eri taiteen lajeja. Tänä vuonna ohjelma tarjoaa monipuolisen kattauksen klassisen- ja populaarimusiikin konsertteja, performanssia, tanssia, teatteria ja yleisölle ilmaista katuohjelmaa. Kansanvälisen ohjelmiston lisäksi nähdään myös nuorten taiteentekijöiden esityksiä.

Universumin paras lasten rockfestivaali järjestetään koulujen päättäjäisviikonlopun jälkeen Turun Seikkailupuistossa Kupittaalla 8.-9.6. Ohjelmistossa on sekä rockia lapsille että lapsien esittämänä.

Kerttu Horilan taidenäyttely

Lisätiedot: www.jyvaskylankesa.fi

New Performance Turku –festivaali

Musiikin Aika –festivaali Viitasaarella on Suomen ainoa vuosittain järjestettävä aina yhtä yllätyksellinen nykymusiikkiin keskittyvä Musiikin Aika –festivaali. Lisätiedot: www.musiikinaika.org

Naamat-festivaali Muuramessa järjestetään taas itseään vaihtoehtoiseksi rockfestivaaliksi kutsuva Naamat-festivaali, jonka ohjelmistopolitiikka ei noudattele listameininkejä. Festivaaleille myydään vain noin 800 lippua, jotka myydään loppuun hetkessä. Lisätiedot: www.naamat.info

UudenPolvenMuseon taidenäyttely ja MUU MAA -kesänäyttely Vanhassa rouheassa tehdastilassa Säynätsalossa UudenPolvenMuseon taidenäyttely (http://uudenpolvenmuseo.net) ja Taidelaitos Haihatuksen puhutteleva kesänäyttely MUU MAA Joutsassa. Näyttelyyn osallistuu 21 taiteilijaa ympäri Suomea ja muuta maailmaa. Luvassa on nykytaidetta monin eri tavoin toteutettuna. Lisätiedot: www.haihatus.net/76

32 T A K U

Lisätiedot: www.seikkisrock.net

Turussa järjestetään 13.-16.6. kolmannen kerran uutta kotimaista ja kansainvälistä performanssitaidetta esittelevä huipputapahtuma. Ohjelmistossa on mm. brittiläinen Joshua Sofaerin ja kanadalaisen Julie Andree T.:n esityksiä.

Rauman taidemuseossa kesällä 2013. Taidemuseo kunnioittaa oman kaupungin merkkitaiteilijan työuraa retrospektiivisellä näyttelyllä. Horila tunnetaan nykyisin erityisesti luonnollisenkokoisista keraamisista ihmisveistoksista. Lisätiedot: www.raumantaidemuseo.fi

RAUMA Pori Folk

Lisätiedot: www.newperformance.fi

Tapahtumakaupunkina tunnetussa Porissa järjestetään 16.-18.8. ympäri kaupunkia levittäytyvä kaupunkifestivaali. Luvassa on elämyksiä kansankulttuurin parissa: musiikkia, tanssia, kädentaitoa ja paljon muuta.

Oheistaidekoti

Lisätiedot: www.pori.fi/kulttuuri/porifolk.html

Outi Heiskanen palasi viime kesänä lapsuusmaisemiinsa Vehmaalle, ja avasi vanhaan kotitaloonsa taidekeskuksen Oheistaidekoti. Kesän ohjelmistossa on mm. Turun taidegraafikkojen kesänäyttely ja erilaisia yhteisöllisiä taidepajoja. Lisätiedot: www.oheis.fi

Karmarock Harjavallassa järjestetään heinäkuun viimeisenä lauantaina – 27.7.2013 - yksi maan omaleimaisimmista musiikkifestivaaleista. Tapahtuman perusti yli kaksikymmentä vuotta sitten Rockyhtye Maj Karman kauniit kuvat. Lisätiedot: www.karmarock.com

JYVÄSKYLÄ

VIITASAARI

PORI

MUURAME

TURKU

SÄYNÄTSALO

VEHMAA HARJAVALTA


Uusimaa  Skidit festarit Skidit festarit on lapsiperheille suunnattu lastenkulttuurin toimintoja esittelevä kaupunkifestivaali. Tapahtuma järjestetään 7.7. 2013 neljättä kertaa Helsingissä Kallion kulttuuripihalla ja Kuvataideakatemian edustalla ja sen ympäristössä. Festivaali on maksuton ja sen sisältö on suunnattu alle 12-vuotiaille. Tapahtuma koostuu työpajoista, teatteri- ja musiikkiesityksistä, elokuvanäytöksistä ja ruokatarjoiluista. Tavoitteena on tarjota merkityksellisiä sisältöjä, kiireetöntä aikaa yhdessä, kokemuksia, monikulttuurisuutta, suvaitsevaisuutta ja kohtaamisia taiteilijoiden ja taiteen parissa. Lisätiedot: www.skiditfestarit.fi

HELSINKI

Taiteen edistämiskeskuksen Taidekontti Taidekontti on Taiteen edistämiskeskuksen ja Uudenmaan läänintaiteilijoiden viiden viikon mittainen yhteisprojekti Lasipalatsin aukiolla 13.5.-16.6.2013. Tapahtuma esittelee läänintaiteilijoidemme Solja Järvenpään, Mari Savion ja Outi Korhosen osaamista ja taiteenaloja sekä tärkeimpiä yhteistyökumppaneita värikkäiden tapahtumien kautta. Tapahtumat tarjoavat maksuttomia osallistumismahdollisuuksia sekä lapsille että aikuisille sarjakuvataiteen, muotoilukasvatuksen ja monikulttuurisuuden osalta. Tapahtuma on loistava tilaisuus tutustua tarkemmin Taiteen edistämiskeskuksen alueelliseen taiteen edistämistyöhön ja ennen kaikkea läänintaiteilijoihimme ja heidän työhönsä. Tämä on koettava! Lisätiedot: www.taike.fi

HANKO Hangö Teaterträff 2013 Hangö Teaterträff –Hangon teatteritreffit 6-9. kesäkuuta 2013. Suomen suurin ruotsinkielinen teatterifestivaali järjestetään nyt 22. kerran Hangossa. Festivaaleille osallistuu noin 300 näyttelijää, ohjaaja, lavastajaa ja muita teatterialan ammattilaista eri puolilta Pohjoismaita. Tänä kesänä tulkitaan muun muassa Dea Loherin ja Rolan Schimmelpfenningen tekstejä, joista valmistetaan näyttämöllisiä kohtauksia 3-5 ohjaajan ja 15-20 näyttelijän voimin. Näyttelijät keskustelevat teksteistä ja tuottavat esityksen vuorokauden aikana. Festivaalitapahtuman lipunmyynnin odotetaan nousevan ainakin 2500 kappaleeseen. Lisätiedot: www.hangoteatertraff.org

Pohjois-Karjala  Popkatu –festivaali Joensuun oma kaupunkifestivaali 9.13.7. Ilosaarirockin alla. Hyvän tuulinen matalan kynnyksen tapahtuma Joensuun keskustassa; torilla, puistoissa ja klubeilla. Paras hetki vuodesta tulla Joensuuhun, kaupunki elää ja hymyilee. Monenlaisen musiikin lisäksi Popkadulla mm. jo perinteeksi muodostunut Alanko katutähdeksi -kilpailu sekä diabolon ja jojon SM-kisat. Lisätiedot: www.popkatu.fi

JOENSUU

MÖHKÖ Möhkön ruukki Historiaa ja kulttuuria Ilomantsin itäisimmässä kylässä Möhkössä. Kesäteatteria, ruukin historialliselle alueelle levittäytyvä ympäristötaidenäyttely Möhkönvirta ja pysyvissä näyttelyissä rautaruukin, talvi- ja jatkosodan sekä metsä- ja uittotyön historiaa. Viereisen Petkeljärven kansallispuiston retkeilymahdollisuudet täydentävät kulttuurimatkan. Lisätiedot: www.mohkonruukki.fi www.mohko.net

Koli – Ympäristötaidefestivaali Uusi tapahtumien sarja Kolin kansallispuistossa ja kylällä 5.5. – 30.10. välisenä aikana. Ohjelmassa mm. kansainvälinen ympäristötaidenäyttely Kaskikalleria, valokuva- ja dokumenttinäyttely suomalaisesta ympäristötaiteesta Luontokeskus Ukossa, taiteilijatapaamisia ja ohjelmallisia taideretkiä. Koli- Ympäristötaidefestivaali luo kohtaamisia ja synnyttää jälkiä. Lisätiedot: www.koliartfestival.fi

KOLI T A K U 33


J Ä S E N S I V U T

Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erko Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki

TYÖTTÖMYYSKASSA

Toimisto on avoinna 9.00-15.00 Palvelunumero (09) 7206 4343 faksi (09) 272 1212 Puhelinpalveluaika on maanantaista torstaihin klo 12.00-15.00 Sähköposti:erityiskoulutettujen.tk(at)erko.fi Kassan henkilökunta pyrkii vastaamaan sähköpostikyselyihin kolmen arkipäivän kuluessa. Info-puhelin: Info-puhelimesta 0600 944 94 etuuden hakija saa tiedon viimeisimmästä maksupäivästä 24 tuntia vuorokaudessa. Puhelun hinta on pvm + 0,37 euroa minuutissa.

Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa AYT Ratavartijankatu 2 B, 00520 HELSINKI maksuton palvelunumero 0800 9 0888 ma-to klo 9-16, pe klo 9-13 puhelin 09 2535 3100 sposti asiakaspalvelu@ayt.fi

INFOA Päivitä jäsentietosi Ovatko jäsentietosi muuttuneet? Ilmoitathan näistä muutoksista meille:

Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki Puh. 0201 235 340 fax (09) 147 242 Puhelinaika: ma klo 10 – 15, ti-pe 9–15 S-postit: jasenpalvelut@akavanerityisalat.fi l Jäsensihteerit Puh. 0201 235 370 Puhelinaika: ma klo 10 – 15, ti-to 9 – 15, pe 9 – 14 jasenpalvelut@akavanerityisalat.fi l Yksityis- ja järjestösektorin työsuhdeneuvonta Eskola, Kari, työmarkkinalakimies Yksityissektorin sekä yliopisto- ja amk-sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta sekä työsuhdeneuvonta (ti-ke). Yhteiskunnallinen edunvalvonta. Puhelin 0201 235 367, 040 590 5693 Leppänen Juho-Heikki, lakimies Yksityissektorin työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 365, 040 582 5052 Torvela, Tuire, lakimies Yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta Ammatinharjoittajia ja yrittäjiä koskevat tehtävät Perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta Puhelin 0201 235 356, 0400 871 381 l Kuntasektorin työsuhdeneuvonta Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354, 040 722 4368 Kullanmäki Tarja, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353, 040 837 7984

l osoitteen- ja nimenmuutos l työnantajatiedot l valmistumispäivä l sähköpostiosoitteen muutos l äitiys-, isyys- tai hoitovapaa l apurahatyöskentely l työttömyys, lomautus tai vuorotteluvapaa l siirtyminen ammatinharjoittajaksi/ yrittäjäksi

l Valtiosektorin työsuhdeneuvonta Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354, 040 722 4368 Kullanmäki Tarja, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353, 040 837 7984

Tiedot on helpointa ilmoittaa sähköisesti jäsensivuilla: www.akavanerityisalat. fi -> Jäsenkirjautuminen tai taku@taku.fi

l Korkeakoulusektorin työsuhdeneuvonta Eskola Kari, työmarkkinalakimies Yksityissektorin sekä yliopisto- ja amk-sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta sekä työsuhdeneuvonta (ti-ke) Yhteiskunnallinen edunvalvonta Puhelin 0201 235 367, 040 590 5693 Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354, 040 722 4368 Kullanmäki Tarja, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353, 040 837 7984

Viitenumerot hukassa? Tilaa uudet jäsensivujen kautta www.akavanerityisalat.fi -> Jäsenkirjautuminen

l Kirkon sektorin työsuhdeneuvonta Juntunen Kalevi, asiamies Valtio- ja seurakuntasektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta Puhelin 0201 235 351, 040 582 2780

34 T A K U

l Ura- ja palkkaneuvonta Koivunen Riina, asiamies Puhelin 0201 235 342, 0400 324 180


TAKUN HALLITUKSEN JÄSENTEN Y H T E Y S T I E D O T 2 012 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry l Snellmaninkatu 19-21 E 15, 00170 Helsinki l puh. 0440 664 800 l s-posti taku@taku.fi

Hallituksen puheenjohtaja Mari Lankinen Tuottaja Jyväskylän kesä Snellmaninkatu 19-21 E 15 00170 Helsinki gsm 050 5363 231 mari.lankinen@taku.fi Hallituksen varapUHEENJOHTAJA Ville Niutanen Tuottaja gsm 040 841 2066 ville.niutanen@pp.inet.fi Hallituksen jäsenet Varsinaiset jäsenet Juha Isotalo Koulutuspoliittinen sihteeri Aalto-yliopiston ylioppilaskunta puh. 050 531 8414 juha@oranssi.org Matti Karhos Kulttuuriasiainpäällikkö Lahden kaupungin kulttuurikeskus puh. 050 387 8792 matti.karhos@lahti.fi

Petri Katajarinne Hautomopäällikkö Luovien alojen yrityshautomo Creve gsm 040 164 6665 petri.katajarinne@taku.fi

Varajäsenet Elise Pedersen Johtava koordinaattori Tampereen kaupunki puh. 050 553 8673 elise.pedersen@tampere.fi

Arja Laitinen Aluepäällikkö Taiteen Edistämiskeskus puh. (09) 1607 7067 gsm 0400 798 718 arja.laitinen@minedu.fi

Pauli Rautiainen Julkisoikeuden yliopisto-opettaja Tampereen yliopisto

Kirsi Lajunen tuottaja gsm 050 340 7176 kirsi.lajunen@taku.fi Veera Lampi Toiminnanohjaaja Etelän-SYLI ry gsm 0400 861 199 veera.lampi@helsinki.fi Anna Vesén Suunnittelija Taiteen Edistämiskeskus anna.vesen@minedu.fi

Riikka Wallin Kulttuurituottaja ammatinharjoittaja riikka.wallin@gmail.com Opiskelija-asioiden asiantuntija Susanna Koskimaa Kirjallisuuden opiskelija Tampereen yliopisto Toiminnanjohtaja Kirsi Herala gsm 040 511 1200 kirsi.herala@taku.fi Järjestö- ja kehitysvastaava Riina Virkkunen gsm 0440 664 800 riina.virkkunen@taku.fi

T A K U 35


TAKU-lehti 2/2013  

TAKU-lehti 2/2013

TAKU-lehti 2/2013  

TAKU-lehti 2/2013

Advertisement