Page 1

Oman elämän ymmärrys kasvaa kirjoittamalla s. 12

Nainen kuin TAKU-lehti s. 14

Särestö

Huutokauppa

s. 19

s. 24


Puheenjohtajalta .......................................................................... 3

T ä s s ä

n u m e r o s s a

”Teen aina kuvia kuin tekisin jotakin uutta, silti kaikki näyttää omalta tyyliltä ja on tunnistettavissa.”........................................... 4 Merja Isotalo Tieto lisääntyy, ymmärrystä ei ole sen enempää kuin ennenkään ......................... 8 Raisa Niemi Kulttuurin parissa nuori saa olla oma itsensä ............................... 10 Veera Hirvonen Oman elämän ymmärrys kasvaa kirjoittamalla.............................. 12 Anne Mari Rautiainen Nainen kuin TAKU-lehti ................................................................ 14 Raisa Niemi Kerro meille, miten sinä päädyit kulttuurialalle .............................. 16 Jaana Luttinen

Kansikuvan suunnittelu Mika Launis "TAKU-kuvittaja"

Sosiokulttuurista sillanrakentamista ............................................. 18 Päivi Ruutiainen Huutokauppa ............................................................................... 19 Elena Gorschkow-Salonranta Kirjailijan havaintoja ..................................................................... 20 Laura Lähteenmäki Työelämäpuu kantaa hedelmää ................................................... 21 Helena Lonkila, Leena Penttinen ja Hanna Pirinen Kulttuurimatkailun ohjelmista ja hankkeista verkostoitumiseen ...... 22 Merja Isotalo Särestö – sinisessä hämärässä punainen, keltainen, vihreä .......... 24 Merja Isotalo

Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konst- och kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p. 040 5111 200 email: kirsi.herala@taku.fi. Mari Lankinen, Anne Mari Rautiainen, Merja Isotalo, Raisa Niemi ja Riina Virkkunen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittava toimituskunnan kanssa. Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on lehden kuvituksessa käytetty Ingram-kuvakirjaston kuvia. Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN 1457-7003 ISSN 2243-030X Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa.

2 TAKU

“Troops to College”: Veterans in American Higher Education ........ 28 Päivi Hoikkala Kolea elämä ................................................................................ 32 Panu Hämeenaho Takulaiset työelämässä ................................................................ 33 Hanna-Mari Savolainen Lähikuvassa Helsinki Photography Biennial .................................. 34 LAura Dufva Laatuelokuvien festivaali tuo Oscar-ehdokkaita valkokankaalle ...... 36 Raisa Niemi Jäsensivut ................................................................................. 38


P uh e e n j ohta j a l ta Maan hallituksen koolle kutsuma finanssipoliittinen asiantuntijaryhmä jätti selontekonsa talouspoliittisesta tilanteesta ja sen tasapainottamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Raportissa ehdotettiin rakenneuudistuksia, jaksotettua sopeuttamista sekä sitoutumista kestävyysvajeen korjaamiseen. Viimeaikoina esitetyt ratkaisuehdotukset julkisen talouden oikeille raiteille saattamiseksi ovat painottuneet lausujasta riippuen hieman erilailla. Kaikille arvioille on ollut kuitenkin yhteistä näkemys, jonka mukaan menoja on joko leikattava tai verotusta kiristettävä jatkuvan velkaantumisen estämiseksi. Keskustelu julkisen sektorin sekä kunta- ja palvelurakenteiden uudistamisen ympärillä jatkuu edelleen. Nyt valmisteilla oleva rakennemuutos tulee koskemaan kaikkia kuntia ja kaikkea kunnallista toimintaa. Vaikutukset tulevat ulottumaan siis myös kulttuuripalveluihin, joiden tuottajana kunta on keskeinen toimija. Minkälaisia ovat ne yleiset asenteet, jotka määrittävät käytävää keskustelua kulttuuripalveluiden tarpeellisuudesta? Nähdäänkö kulttuuri riittävässä määrin yksilön ja yhteisön hyvinvoinnin edistäjänä? Kuinka ammattimaisesti tuotettujen palveluiden alueellinen kattavuus ja saavutettavuus tulevat tulevaisuudessa toteutumaan? Onnistutaanko kulttuuripalveluiden kuluttamista laajentamaan entisestään osallisuuteen ja osallistumiseen? Kuuluuko kulttuuri kunnallisiin peruspalveluihin ja missä laajuudessa? Tämän TAKU-lehden yksi kantava teema on sivistys. Aihe, josta on kirjoitettu lukuisia teoksia ja joka on keskusteluttanut vuosisatoja. Yhden lukemani näkemyksen mukaan ihmisen sanotaan tarvitsevan humanistista sivistystä itsensä ymmärtämiseen ja luonnontieteellistä sivistystä maailman ymmärtämiseen. Toisen määritelmän mukaan yleissivistystä ovat tiedot ja taidot, jotka kuuluvat jokaiselle kansalaiselle; jokaisen tulisi olla sivistynyt pystyäkseen osallistumaan yhteisten asioiden hoitoon. Tämän näkemyksen mukaisesti yleissivistävän kasvatuksen perusajatus on, ettei mitään inhimillisen tiedon aluetta saisi tietoisesti jättää kasvatuksessa huomiotta. Meille sivistykselliset oikeudet sekä oikeus kieleen ja kulttuuriin ovat myös perusoikeuksia, jotka on turvattu Suomen perustuslaissa.

sen tavoitteena on saada taide ja kulttuuri nykyistä tasavertaisemmin alle 18-vuotiaiden lasten ulottuville, omaksuttavaksi ja osallistuttavaksi. Ehdotus sisältää myös tavoitteen, että taiteen ja kulttuurin saavutettavuus kirjattaisiin lasten ja nuorten perusoikeudeksi. Lapsissa on tulevaisuus. Tätä lehteä varten Kanjonin koulun ala-aste ekaluokkalaisilta kysyttiin, mitä sivistys tarkoittaa. Vastausten laaja-alaisuus heijastelee aihetta ylipäätään tarkastelevan kirjallisuuden näkemysten moninaisuutta ja erilaisia lähestymistapoja. Seitsenvuotiaiden mukaan sivistys on vähän niin kuin presidentti, eläinten ruokaa tai sipsit. Toisaalta he näkevät, että aikuiset tulevat paremmiksi. Myös toisten kanssa toimeen tuleminen mainittiin vastauksissa. Sivistyneen ihmisen he määrittelivät kiltiksi, iloiseksi ja tavalliseksi – hyväksi ihmiseksi. Maailma muuttuu, kuinka meidän tulisi sitten nähdä yleissivistys nykyaikana? Pitäisikö esimerkiksi sotahistorian lisäksi osata koodauksen perusteet tai populaarikulttuurin eri osa-alueet ja alalajit? Pitäisikö klassikoiden tuntemisen rinnalla seurata blogikirjoittelua ja hallita sosiaalisen median käyttäytymissäännöt? Kun ekaluokkalaisilta kysyttiin sivistyksestä, yleishuomio luokassa oli: "Miksi ne meiltä kyselee? Eikö ne ite tiiä?" Ei, mielestäni tämä ei ole mikään läpihuutojuttu. Säästöpaineet ovat kovat, voi olla houkuttavaa nähdä esimerkiksi kulttuuri menoeränä ja unohtaa sen hyvinvointia lisäävät tai taloudelliset positiiviset vaikutukset. Siksi nyt pitää käydä yhteistä keskustelua kulttuurin, koulutuksen ja sivistyksen merkityksestä, niiden tärkeydestä monin eri tavoin. Että ne tulevaisuudessakin kuuluisivat kaikille. Mari Lankinen

Suomen Kuntaliiton sivistyspoliittisen ohjelman visiossa vuodelle 2020 kulttuuri näkyy ja kuuluu kaikenikäisten kuntalaisten jokapäiväisessä elämässä. Visiossa kulttuurilla on merkitystä yhteiskunnan eri aloilla. Sen mukaan julkinen sektori luo edellytyksiä kulttuuripalveluille, jotta kulttuuriset oikeudet toteutuvat. Samansuuntaisesti asian näkee nyt helmikuussa julkaistu ehdotus lastenkulttuuripoliittiseksi ohjelmaksi. Opetus- ja kulttuuriministeriössä laaditun ehdotuk-

Kuva: Markku Ojala

TAKU 3


Te k s t i j a Mika Launiksen kuva Merja Isotalo

Klovni, Näyttelijäliitto 1999

T

änä päivänä kuvittaja ja graafinen suunnittelija Mika Launiksen kuvista tunnetuimmat taitavat olla suomenkielisten Harry Pottereiden kansikuvat. Muut kuvitukset eivät ole tuoneet pieniä tyttöjä koputtelemaan työhuoneen näyteikkunan taakse pyytämään nimikirjoituksia.

Harakka Myydyimpien suomalaisten lastenkirjojen joukkoon kuuluu Harakka - suomalaisia lastenloruja, joka oli Lasten kirjakerhossa kuukauden kirjana vuonna 1993. Painos oli 30 000 ja kaikki ovat löytäneet tiensä lukijoiden luo. Myös kirjan kuvituksen originaalit on lähes kokonaan myyty. Kirjan muitakaan aineistoja ei ole enää jäljellä, sillä painoaineisto on tuhoutunut, samoin Mika Launiksen tekemän taiton asemointifilmit. Kirjasta ei voi ottaa uusintapainosta.

Tyttö joka muuttui kultaiseksi koskeloksi Mika Launis muistelee ensimmäisen kuvituksensa vaiheita, miten WSOY piti tätä saamelaiseen kansansatuun perustuvaa kirjaa liian kalliina. Norjan puolella Kautokeinossa Samuli Aikio lopulta hankki kirjalle oslolaisen kustantajan. Kirja sai tukea Pohjola-Nordenilta ja tarkoitus oli saada se levitykseen kaikkiin Pohjoismaihin. Lopulta Annukka ja Samuli Aikion kirjoittama kirja Tyttö joka muuttui kultaiseksi koskeloksi julkaistiin yhdeksällä kielellä, myös viidellä eri saamenkielellä. WSOY osti suomenkielisen laitoksen ja on ottanut kirjasta 3. painoksen vuonna 2010. Mika Launis myi koko kuvituksen originaalityöt norjalaiselle kustantamolle, joka lupasi pitää kuvien hallinnan itsellään. Sittemmin koko kustantamo katosi. Tänäkään päivänä Launiksella ei ole tietoa, missä alkuperäiset kuvat ovat. Kuvitus oli Launiksen Taideteollisen korkeakoulun lopputyö, hän valmis-

4 TAKU

Antti Puuhaara ja Odysseia

 Antti Puuhaara-kansi, Tammi 1996 tui vuonna 1981. Kirjan kansikuvaa Suomen Posti olisi halunnut Europa –merkkisarjaan 1998. Kun originaali oli kadonnut, Launis teki kannen uudestaan. Posti julkaisi kuitenkin sarjansa suoraan kirjan sivuilta kuvattuna. Omat taidot olivat Launiksen mukaan parin vuosikymmenen aikana parantuneet, mutta kuvan alkuperäinen sommitelma oli niin tarkka, ettei sitä voinut mitenkään muuttaa.

Mika Launis opittiin tuntemaan nopeasti suurten pastellitöiden tekijänä. Kultainen koskelo oli tehty pääasiallisesti peiteväreillä. Antti Puuhaaran kuvituksessa Launis palasi selvärajaisten väripintojen peiteväritekniikkaan. Kuvat olivat aikaisempaa pienempiä kooltaan ja peiteväritekniikka hiukan pastelliliituihin nähden hitaampaa. – Työ oli hauskaa ja vapauttavaa, uudella ja tuoreella tavalla toteutettua, toteaa Launis tästä Antti Puuhaara -kirjasta. Tekstin kirjaan on kirjoittanut Jukka Virtanen samannimisen satumusikaalin pohjalta, jonka käsikirjoitus oli myös hänen. Sen kantaesitys oli Tampereella marraskuussa 1995.


Mika Launis:

Teen aina kuvia kuin tekisin jotakin uutta, silti kaikki näyttää omalta tyyliltä ja on tunnistettavissa.

� TAKU 5


Vuonna 1997 Mika Launis sai Rudolf Koivu -palkinnon Antti Puuhaara -kirjan kuvituksesta. Aikaisemmin, vuonna 1992, Launikselle oli myönnetty Suomalainen kuvakirjapalkinto Ritva Toivolan Apinakuninkaan juhlat -kirjan kuvituksesta. Historian ja tarujen hahmot ovat innoittaneet Mika Launista useamman kerran. Hän on kuvittanut myös Arto Kivimäen kirjoittaman Odysseia lapsille -kirjan omalla tunnistettavalla tyylillään – jälleen pastelliliiduilla. Tutut kuva-aiheet ja niiden tuottamat mielikuvat saivat tässä uuden, tuoreen tulkinnan.

Harry Potter ja Suomen sota Harry Potter tuli Launiksen eteen ilman mitään ennakkomainetta. Kirjaa pidettiin liian laajana. Sille anottiin jopa pienilevikkisen käännöskirjallisuuden tukea. Alkuperäiset englantilaiset kannet sopivat huonosti suomalaisen kustantajan tarpeisiin, niinpä Tammi pyysi Launista kansikuvittajaksi. Mika Launis piti tehtävää mieluisana, koska teksti oli vetävää ja kirjasta luvattiin seitsenosaista sarjaa. Tuntui tärkeältä panostaa siihen alusta asti riittävästi. Kolmannen osan jälkeen kohistiin jo poikkeuksellisesta myyntimenestyksestä. Amerikkalainen elokuvayhtiö

Napoleonin vika, HS-kirjat 2009 Kantarellipäinen taikuri, Kansainvälisen lastenpäivän juliste, IBBY 2000 valmisteli sarjasta elokuvaa ja halusi samalla yhtenäistää kautta linjan eri maissa julkaistuja Potter-kansia. Hyvinkin erilaiset ja erityyliset kannet lopulta säilyttivät kuvien osalta totutun asunsa, mutta Yhdysvalloissa luotu, elokuvassakin käytetty Potterlogo piti saada kaikkiin kirjoihin. Käytännössä se edellytti myös Launiksen ensimmäisten osien kansissa muutoksia. Antti Puuharan peiteväritekniikka muuttui kansissa renessanssimaiseksi. Töiden koko pieneni entisestään, siitä huolimatta vaivannäkö vain kasvoi. Launis halusi kuviin paljon sisältöä ja paljon humoristisia tai sisältöön viittaavia yksityiskohtia. Suurten pintojen pastelliliidut eivät sopineet tällaiseen kuvitukseen lainkaan, Launis kertoo. 6 TAKU

– Rahan valta on aika merkillistä, Mika Launis pohtii. Minua on moitittu tummista sävyistä ja jonkinlaisesta rumuuden ihannoinnista, joka yleensä sopii huonosti yhteen markkinoinnin tavoitteiden kanssa. Potterin kuvituksessa tein kaikki entistäkin synkemmin ja tummemmilla sävyillä. Silti myyntiin ja painosmääriin liittyvä kohu tuntui vain vahvistavan sellaista ajatusta, että pienet lapset – etenkin pienet tytöt – pitävät juuri tällaisesta kuvituksesta. – Nämä kannet eivät kovinkaan olennaisesti poikkea muista tekemistäni töistä. Vaativina ja haasteellisina pidin myöhemmin tekemiäni kuvituksia Ilkka Malmbergin Suomen sotaa käsittelevään artikkelisarjaan Helsingin Sanomissa. Tunsin itseni tuossa kuvituksessa paljon va-


paammaksi ja koin ilmaisevani paljon enemmän, arvelee Mika Launis.

Kuvan teoria On hieman hämmentävää, kuinka huonosti kuvaa yleensä luetaan, miettii Mika Launis katsellessaan työhuoneensa seinillä ja työkoneensa ruudulla olevia kuvia. Kuvilla on oma kielensä, joka poikkeaa kirjoitetusta: painokentät kertovat omaansa, viivat omaansa, muodot ja värit omaansa. Sommittelun sisällä liikkuu juoni, joka poikkeaa siitä mitä ymmärretään kerronnan juonella. Launis on pohtinut kuvan teoriaa muutenkin. Hän on osallistunut lasten- ja kuvakirjatutkijoiden keskusteluun kuvan ja teksti, taiteen ja teorian eroihin. Kuvituksen tutkimuksessa on ollut pääosassa tekijöiden henkilöhistoria ja kokemusmaailma – itse kuvan tutkimukseen on kiinnitetty vähemmän huomiota. Tove Janssonin kohdalla kuvat tuntuvat jäävän sivuosaan, tärkeänä nähdään hänen lapsuudenkodistaan saamansa kokemukset, joista hän kertoo. Launiksen mukaan kuvia on vaikea järkeillä, vaikka tietoa ja oivallusta niissä tarvitaan. Järkeily on hidasta ja tylsää, intuitio on nopeata ja tuottaa yllättäviä tuloksia. Intuitiossa yhdistyvät tunteet, tieto, kokemus, ja käsitys siitä mitkä ovat omat kädentaidot. Intuitiivisesti voi myös koetella mahdollisuuksien rajoja, arvelee Launis. Näennäisestä sattumanvaraisuudesta huolimatta lopputuloksella on poikkeuksetta oma vankka järjestyksensä.

Kuvittajan uran monet vaiheet Mika Launis pitää uraansa hieman poukkoilevana – mutta ainakin vaihtelevana. Kansainvälistä nostetta tuli jo 1980-luvulla, kun hän sai Bratislavassa kunniamaininnan kuvitustyöstään. Hyvin alkanut kuvittajanura notkahti lähes alkuunsa. – Jäin ehkä jumiin siksi että vaatimustaso nousi liian korkealle, eivätkä tekniset taidot vastaa sitä, tuumii Launis. Yhteen kuvaan saattoi kulua toista viikkoa, eikä tulos sittenkään kelvannut. Tuohon vaiheeseen liittyi edellä kuvattu Harakan kuvitus, kertoo Launis. Lorut kirjaan olin koonnut itse. Olin valmistellut kirjaa vuosikausia,

enkä tahtonut saada tulosta. Lopulta kustantaja kyllästyi ja päätti tehdä kirjasta kuukauden kirjan aivan omien aikataulujensa mukaan. Kuvitukselle ja kirjan taitolle jäi aikaa kolme viikkoa. Keskeneräistä työtä ei siinä ajassa voinut tehdä, siksi kaikki piti aloittaa puhtaalta pöydältä uudestaan. – Tuossa hötäkässä taisivat murtua kaikki mahdolliset kipsit. Olin turhautunut siihen, että en saanut tulosta, en ollut myöskään enää mikään nuori – markkinoille nousi joukko uusia hienoja kuvittajia. Jouduin pohtimaan nopeasti mitä hyvää olisi nopeassa tekemisessä: tuoreus, hehkuvat värit ja elävä viiva... Tein lopulta kuvituksen sellaisella vauhdilla, etten viivaakaan kerennyt vetämään kahteen kertaan, kertoo Launis nauraen. Tuon jälkeen, 90-luvun alusta alkaen, on Launiksen kehitys kuvittajana ollut nopeaa. Työhön on kuulunut paljon kansikuvituksia, monipuolista graafista suunnittelua ja lehtikuvitustyötä. Launis on asettanut tavoitteekseen ainakin yhden kuvakirjan vuodessa. Oman toimintansa merkkitapauksena Launis pitää kansainvälisen lastenkirjapäivän julistetta, joka julkaistiin Bolognan kirjamessuilla H. C. Andersenin syntymäpäivänä huhtikuussa vuonna 2000. IBBY eli International Board on Books for Young People on kansainvälinen järjestö, jonka tavoitteena on lasten- ja nuortenkirjallisuuden ja lukutaidon edistäminen eri maissa. Suomenkin vastaava neuvosto on toiminut jo vuodesta 1957. Muitakin erikoisuuksia Launiksen kuvittajan uralta löytyy. Hän on kuvittanut mm. Erkki K. Kalelan kirjoittaman ja hänen kuolinpesästään löytyneen lapsille tarkoitetun tieteissadun Kuusen siementen lähtö. Maahengen julkaisema kirja haluttiin myöhemmin võrunkielisenä kuvakirjana. Uusi julkaisija Võruinstituutti oli kiinnostunut kirjasta, koska sen oma tunnus oli juuri kuusi. Prinsessa ja onneton peikko on arabiankielinen lastenkirja, jonka aihe on vakava, sillä se kertoo hyväksikäytöstä. Se on julkaistu juuri EteläAfrikassa ja nyt se haluttaisiin saada myös berberiksi. Nuo käännökset ovat lähinnä lahjoituksia, mutta aihe niissä on tärkeä. Maria Vuorion kirja Orava ja pääskynen on käännetty

puolestaan japaniksi ja siinä on Launiksen kuvitus.

Postimerkkejä ja Leijonia Suomen ensimmäisen europostimerkin on piirtänyt Mika Launis. Kutsukilpailu järjestettiin vuonna 1999 ja hänen kolme ehdotustaan veivät kaikki kolme palkintosijaa. Postimerkki julkistettiin vuonna 2001. Tuon ensimmäisen yhden euron merkin jälkeen Launis on suunnitellut leijonamerkistä lukuisia muunnelmia. Leijonaheraldiikan pariin Launis joutui taittaessaan ulkoministeriölle eräitä kausijulkaisuja. Virkamieskunnassa yleisemminkin keskusteltiin heraldisen tunnuksen palauttamisesta valtionhallinnon ilmeeseen. Keskustelun seurauksena Launis suunnitteli tälläkin hetkellä käytössä olevan ulkoministeriön leijonan. Näiden heraldisten tunnusten rinnalla Launis on tehnyt lähes päivittäin työtä ulkoministeriön Eurooppa-tiedotuksen ilmeen luomiseksi erilaisissa julkaisuissa. Ensimmäiset kuvituksensa Mika Launis teki jo 1960-luvun lopulla Teinilehteen. Hän toimi aikanaan aktiivisesti myös Rauhanpuolustajissa. Hänen Picasson innoittamana suunnittelemansa kyyhkytunnus on levinnyt kansainvälisestikin yhdeksi tunnetuimmista rauhantunnuksista.

Kuvittajat ry ja valtion toimikunnat Mika Launis on Kuvittajat ry:n perustajia ja hän toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana 2002–2004 ja myös toiminnanjohtajana 2005. Yhdistykseen kuuluu nykyään noin 310 ammattikuvittajaa. Se jakaa myös palkintoja: Kieku on elämäntyöpalkinto, Kaiku jaetaan nuorelle kuvittajalle merkittävästä läpilyönnistä ja Kukko on oppikirjakuvituspalkinto. Kunkin palkinnon suuruus on ollut 5000 euroa. Vuosina 2010–2013 Launis toimi valtion muotoilutoimikunnan varapuheenjohtajana ja on nyt uuden Taiteen edistämiskeskuksen media-, sarjakuva- ja kuvitustaiteen toimikunnan jäsen. Hän on vaikuttanut oman alansa kehittämiseen paitsi omien töidensä, myös erilaisten luottamustehtävien kautta.

TAKU 7


Raisa Niemi

Tieto lisääntyy, ymmärrystä ei ole sen enempää kuin ennenkään - haastateltavana OKM:n kansliapäällikkö Anita Lehikoinen Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoisen pääaine yliopistossa oli englantilainen filologia, mutta sivuaineet hän valitsi valtiotieteellisen tiedekunnan tarjonnasta. Tuskailtuaan tulevaisuuttaan hänen opintoohjaajansa lohdutti: ”Voihan olla, että päädyt työpaikkaan, joita on vain yksi”. Näin kävi. OKM:n kansliapäällikkönä Lehikoisella on harvinainen näköalapaikka suomalaiseen elämään. Hänen ministeriönsä pohtii jokaista suomalaista jossain elämänvaiheessa koskettavia asioita kuten koulutusta, kasvatusta sekä taide- ja kult-

8 TAKU

Kuva: Opetus- ja kulttuuriministeriö


tuurielämää. ”Ministeriön tavoite on käyttää olemassa olevia resursseja parhaalla mahdollisella tavalla yhteiseksi hyväksi.” hän kuvailee kunnianhimoista pyrkimystä. ”Miten viedä kansakuntana asioita eteenpäin niin, että kaikilla olisi hyvä olla?” hän miettii. Koulutus, kasvatus ja kulttuuri. Kolme kovaa k:ta, joiden varassa lepää sivistyksemme pohja. Aihealueita, joista kaikilla meillä on oma näkemyksemme ja mielipiteemme.

Immanuel Kantin mukaan sivistysprosessi on ihmisyyden idean todellistumista, joka tuottaa homo barabaruksesta homo humanuksen, villistä ihmisen. Ihminen voi tulla ihmiseksi vain kasvatuksen avulla. ”Sivistys ei ole vain tietoa, vaikka tiedosta saakin eväitä itsensä kehittämiseen ja sivistämiseen” Lehikoinen myötäilee Kantia ja toteaa, että vaikka tietoa on koko ajan saatavilla, ymmärrys ei ole lisääntynyt. Koulun tehtävänä on kasvattaa ymmärrystä.

Sivistys on sitä, että pitää huolta ihmisistä ja kantaa vastuuta

Kansliapäällikkö Lehikoisen mukaan julkinen keskustelu on vinoutunut, jos puhutaan vain taidoista ja tiedoista, tai jos käydään koulutuksellista vääntöä humanistis- yhteiskuntatieteiden ja matemaattisluonnontieteiden välillä. Vaikka nykyaika vaatii lukuisia uusia tietoja ja taitoja, jotka pitää hallita, jotta voi toimia täysivaltaisena yhteiskunnan jäsenenä, koodaaminen ei kuitenkaan ole Lehikoisen mukaan se ainoa, mihin pitää panostaa ja mitä pitää osata. ”Sivistynyt ihminen ei ole vain muodollisesti oppinut”, hän sanoo. ”Tietosisällöt muuttuvat koko ajan. Se mitä nyt mielletään yleissivistykseen liittyväksi on kohta on jo passé, vanhakantaista ajattelua ja ainakin vanhentunutta tietosisältöä” hän toteaa.

Kulttuurielämässä keskustelu roihahtaa kiivaaksi aika ajoin, viimeksi Guggenheimin ympärillä.   Alkuvuoden keskustelun keskiössä onkin nyt ollut kasvatus, ja ennen kaikkea lukiouudistus. Lukiokoulutuksen valtakunnallisia tavoitteita ja lukion tuntijakoa pohtineen työryhmän esityksissä valinnaisuutta lisättäisiin jopa niin, että kaikki muut aineet, paitsi ne jotka ovat lukiolain piirissä, tulisivat oppilaille valinnaisiksi. Ehdotukset tyrmättiin monella rintamalla. Opettajat ilmaisivat huolensa siitä, että oppilaat jäisivät näin omalle mukavuusalueelleen ja jättäisivät pois yleissivistävät aineet. Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki otti asian esille PohjoisSuomen Opettajapäivillä. Arhinmäen mukaan on täysin käsittämätön ajatus, että lukiossa ei tarvitsisi opiskella esimerkiksi historiaa ja yhteiskuntaoppia. Lukion olennaisena tehtävänä on hänen mukaansa tukea nuorten kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi. Kansliapäällikkö Lehikoinen on ministerin kanssa samoilla linjoilla, mutta asettelee sanansa varovammin. ”Lukiouudistus sellaisenaan kuin työryhmä ehdotti, ei ole ihan täydellinen”, hän muotoilee. Hänen mielestään historian ja yhteiskunnan tunteminen on välttämätöntä. ”Koulun pitää kasvattaa aktiivisia kansalaisia, jotka osaavat toimia”, Lehikoinen toteaa, mutta haluaa samalla laventaa sivistyskeskustelun yksittäisiä tietoja laveammalle areenalle. Lehikoisen mielestä kyse on tietojen ja taitojen ohella myös asenteista ja arvoista, sekä myös siitä, kuinka kohtelee muita ihmisiä. ”Sivistyksen ydin on pysyvää, ei yksittäisiin oppiaineisiin sidottua, se kuuluu ihmisyyteen” Lehikoinen toteaa.

Vastuullista koulutuspolitiikkaa Kulttuuriala seuraa tarkasti paitsi perusopetusta myös oman alansa koulutuksia, suunniteltuja säästöjä ja leikattavia aloituspaikkoja. Huoli tunnetaan myös ministeriössä. ”Julkiset varat eivät riitä. Sosiaali- ja terveyspuolen menot kasvavat vääjäämättä väestön ikärakenteen muuttumisen vuoksi. Ikääntyneiden osuus väestöstä kasvaa, ja on tärkeätä turvata kaikille ikäryhmille arvokas elämä.” Lehikoinen summaa. Kaikkialla mietitään, miten varoja tulisi suunnata. Lehikoinen haluaisi, että koulutuksen puolella ensin mietittäisiin uusiksi rakenteita, rakennusten käyttöasteita ja vaikkapa laitteistoja, ennen kuin lähdetään leikkaamaan sisällöistä. ”Nyt raha pilkkoutuu pieniin puroihin, mutta voisiko koulutusta tarkastella isommin?” Lehikoinen kysyy ja luettelee muina säätökeinoina esimerkiksi aiemmin hankitun osaamisen hyväksilukemisen, ryhmäkokojen kasvattamisen ja e-oppimisen. ”Emmehän edes vielä tiedä, millaisia opetuksen

ja oppimisen muotoja tulevaisuudessa tulee olemaan” hän toteaa. Lehikoinen huomauttaa, että myös työelämän vaatimukset heijastuvat koulutukseen, tosin eivät siinä määrin kuin moni kuvittelee. Kulttuurialan aloituspaikkoja lisättiin viime vuosikymmenien aikana merkittävästi, kun ennakoitiin, että luovat alat olisivat seuraava suuri työllistäjä. Kasvua toki syntyikin, mutta ei ennakoitua määrää. Nyt joudutaan supistamaan. ”Varsinkin tanssi ja kuvataide on työllistymisen suhteen suurissa vaikeuksissa” Lehikoinen huomauttaa. ”Ministeriön pitää kantaa yhteiskuntavastuu siitä, mitä tarjotaan ja millaisia odotuksia luodaan nuorille tulevaisuuden suhteen” hän perustelee leikkauksia. Luoviin aloihin uskotaan silti yhä. Ikääntymisen ympärillä Lehikoinen näkee tulevaisuudessa paljonkin luovien alojen soveltavaa käyttöä. Toinen tulevaisuuden ala on hänen mukaansa CleanTech. Myös paljon puhuttanut peliala on huomioitu ministeriössäkin. ”Vaikka euromäärät sillä alalla ovatkin melkoisen suuria, ala ei vielä merkittäviä määriä Suomessa työllistä” Lehikoinen sanoo.

Mitä nuoret ajattelevat? Ministeriössä ollaan kiinnostuneita siitä, mitä nuoret ajattelevat. Siellä mietitään myös, kuinka tavoittaa nuoret. ”Monilla nuorilla on omat globaalit yhteisönsä, he eivät välttämättä käytäkään vanhoja kanavia”, Anita Lehikoinen sanoo. Lehikoista kiinnostaa vaikuttamisen ja yhteisöllisyyden uudet muodot. Hän toivoo, että uudenlaisen kulttuurin muotoja ei lähdetä liikaa säätelemään, jotta mahdollistetaan uuden syntyminen. Omaehtoisen kaupunkikulttuurin innostuneisuutta Lehikoinen toivoisi kouluihinkin. ”Itse olin kouluaikana innoissani jo siitä, että sain oppia”, hän naurahtaa. Nykyään koulun kanssa kilpailee nuorison huomiosta moni muukin asia. ”Ehkä muutosta on myös arvoissa ja asenteissa”, hän sanoo, ja miettii, puuttuuko meiltä itsensä alttiiksi laittamisen kulttuuri. ”Toisaalta, mitä me tiedämme siitä, millainen maailma on 40 vuoden päästä?” hän kysyy. ”Ehkäpä kohta palataankin sivistyksen itsearvoisuuden korostamisen aikaan” Lehikoinen miettii. Uusvalistuneisuuden aikaan.

TAKU 9


a s s i r a p n i r u u t a l l Kult o a a s i nuor sä

n e s t i a

om

Veera Hir vonen

Kaikilla alle 29-vuotiailla on lain mukaan oikeus kulttuuriharrastukseen. Kulttuuri aktivoi nuoria ja antaa heille elämyksiä, ja sillä on myös tärkeä tehtävä nuorisotyön parissa.

Nuorten kulttuurisivistyksen taso on parempi kuin koskaan. Tätä mieltä on ainakin Nuori Kulttuuri -säätiön toiminnanjohtaja Panu Mäenpää. Hänen mukaansa nykyaikana tietoa on saatavilla enemmän ja helpommin kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten. – Samanlaista mahdollisuutta nähdä ja kokea asioita ei ollut ennen samalla tavalla kuin tänä päivänä, Mäenpää sanoo. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että kaikilla nuorilla ei ole yhtä hyvät mahdollisuudet kulttuurin tekemiseen kuin sen kokemiseen. Mäenpään mukaan kulttuurin harrastamisessa on usein ongelmana taloudellinen puoli, eli se joutuuko kulttuuriharrastuksesta maksamaan. – Nuori Kulttuuri -säätiö pyrkii huolehtimaan siitä, ettei kulttuurin harrastaminen jää koskaan kiinni taloudellisesta puolesta. Myös Espoon kaupungin kulttuurijohtaja Susanna Tommila sanoo kulttuurin kuuluvan kaikille, ei vain niille, joilla siihen on mahdollisuus esimerkiksi rahan puolesta. – Kulttuuri kuuluu kaikille ikäryhmille kaikkialla, Tommila sanoo. Vaikka mahdollisuudet kulttuurin tekemiseen eivät aina kaikilla ole hyvät, Mäenpään mukaan se, onko nuori kulttuurin tekijä vai kokija, on yhdentekevää.

10 T A K U

– Taide antaa aina, huolimatta siitä oletko tekemässä vai kokemassa sitä. Kokemus on aina subjektiivinen. Taide antaa mahdollisuuden olla hetken arjen yläpuolella. Espoon kaupungin kulttuurijohtaja Susanna Tommila sanoo, että kulttuurilla on nuoriin aktivoiva vaikutus. Taiteesta syntyvä kokemus voi Tommilan mukaan olla kokonaisvaltaisempi kuin esimerkiksi urheilusuoritus. – Kulttuurin kautta nuoret pääsevät osallistumaan ja tutustumaan erilaiseen toimintaan, ja näiden elämysten kautta elämään tulee sisältöä, Tommila sanoo. – Kulttuurilla on lisäksi vaikutus nuoren identiteettiin. Kulttuuri ja taide myös mahdollistavat esimerkiksi vaikeiden asioiden käsittelyn, Tommila sanoo. Cheek myi syksyllä 2013 kaksi stadionkeikkaa loppuun, ja tammikuussa 2014 Helsingin kadut täyttivät One Direction -fanit, jotka marssivat saadakseen bändin keikalle Suomeen. Selvää on, että jos brittipoppoo joskus Suomeen saapuu, loppuvat keikkaliput alta aikayksikön. Onko keikoilla käynti se nuorten juttu? – Keikoilla ja konserteissa käynti on varmasti suosituin, mutta myös helpoin kulttuuriharrastuksen muoto, Mäenpää sanoo. – Keikalle mennessä nuoren ei tarvitse jännittää sitä, miten tulee

käyttäytyä tai pukeutua, toisin kuin esimerkiksi teatteriin tai oopperaan mennessä. Mäenpään mukaan instituutioista pitäisi riisua niiden pelottavuus. Esimerkiksi Iso-Britanniassa teatterin katsomoissa myydään juomaa ja karkkia. Myös Broadwaylla katsomoon saa ottaa aulasta ostettuja naposteltavia ja juomia. Mäenpään mukaan on hyvä, että korkeakulttuurin parissa järjestetään erilaisia ryhmä- ja luokkaretkiä, joiden avulla nuoret pääsevät tutustumaan eri kulttuurimuotoihin. Tommila ymmärtää, että yhteiskunta ja aikuisten maailma ovat aiheuttaneet käsityksen tietynlaisesta käyttäytymismallista, mutta hän toivoo nuorten ymmärtävän, että tärkeintä on olla vain oma itsensä. – Oopperassa ei tarvitse tietää tai osata, riittää, että käyttäytyy kuten vaikka bussissa ja antautuu taiteen vietäväksi, Tommila sanoo. Kun informaatiota tulvii joka puolelta, on mahdotonta tietää kaikesta kaikkea. Jos hallitset oopperan, voi esimerkiksi rap-musiikki ja -kulttuuri jäädä paitsioon. Mäenpään mielestä kaikkea ei tarvitse hallita täysin, mutta kaikesta pitäisi tietää jotain. – Voi tietenkin keskittyä hiomaan omia kiinnostuksen kohteita, mutta ihmisten pitäisi olla kulttuurikielitietoisia, niin ettei ole ummikko missään kulttuurilajissa, Mäenpää sanoo. – En minäkään kuuntele death metallia, mutta osaan tunnistaa sen! Tommilan mukaan kaikesta ei tarvitse tietää kaikkea, vaan tärkeintä on olla avoin ja utelias eri kulttuurimuotoja kohtaan. Mäenpää kertoo, että Nuori Kulttuuri -säätiön järjestämissä tapahtumissa nuorille pyritään esittelemään uusia kulttuurimuotoja. Esimerkiksi tanssitapahtumassa järjestetään teatteri- ja kuvataidetyöpajoja. Näin nuoren oma kulttuuriosaaminen laajenee. Nuori Kulttuuri -säätiön vision mukaan vuoteen 2020 mennessä kulttuuri on kiinteä osa nuorisotyötä. Tommila toivoo, että visio


Sivistynyt ihminen on toteutuu ja mieluummin se voisi toteutua jo aikaisemminkin. – Se tietysti vaatii yhteistyötä eri sektorien välillä, ja tätä yhteistyötä onkin ollut jo esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Myös Mäenpää korostaa yhteistyön tärkeyttä, jotta taidekasvatus ja kulttuurinen nuorisotyö saadaan nostettua asemaan, jossa sitä ei pidetä taidehörhöilynä, vaan erinomaisena työmuotona. – Kulttuurisen nuorisotyön avulla kasvatamme laaja-alaisen sivistyksen omaavia aktiivisia kansalaisia, joilla on myös sivutuotteena erinomainen taidetaito. Strategiamme toteutumiseen tarvitsemme sekä alan ammattilaisten että ulkopuolisten vahvan sitoutumisen, ja siihen me säätiönä pyrimme, Mäenpää sanoo.

FA K TA B O K S I : Nuori Kulttuuri -säätiö tunnettiin vuosina 1970-2000 nimellä Nuorison taidetapahtuma. Säätiönä Nuori Kulttuuri on toiminut vasta vuodesta 2012 lähtien. Nuori Kulttuuri -säätiö on yksi Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisotyön kehittämis- ja palvelukeskuksista. Jokaisella alle 29-vuotialla on lain mukaisesti oikeus kulttuuriharrastukseen, ja tätä oikeutta Nuori Kulttuuri -säätiö pyrkii edistämään.

ekaluokkalaisten mielestä:

-

kiltti, iloinen tavallinen hyvä ihminen aikuiset tulee paremmiksi tulee toimeen toisten kaa

Sibelius-lukion 2. luokan oppilaiden mielestä: – Sivistys on tietoa, mutta myös tapoja, taitoja. Elämäntapa voi olla sivistykseen pyrkivä, vaikka koulutusta ei olisikaan. – Stereotypia sivistyneestä korkeakulttuurin expertistä on vanhentunut. Sivistystä on olla tietoinen ympäröivästä maailmasta. Esimerkiksi teknologian hallitseminen tai koulussa pärjääminen ovat osa sivistystä. – Sivistys on viisautta ja yleistietoisuutta se auttaa ihmisiä toimimaan yhdessä yhteiskunnassa sitä opetetaan koulussa kirjoittamalla ja laskemalla ja kanssakäymisen avulla on hieno ja tärkeä asia, jota me suomalaiset pidämme usein itsestäänselvyytenä. – Sivistys on yleistietoa maailmasta. Sivistys liittyy sekä menneeseen, että tulevaan. Sivistys kuuluu kaikille ja sivistys onkin jotakin hyödyllistä, opettavaa.

T A K U 11


Anne Mari Rautiainen

Oman elämän ymmärrys kasvaa kirjoittamalla Lukeminen ja kirjoittaminen piirtävät kulttuuritoimittaja Suvi Aholan elämälle vahvat ääriviivat. Niistä juttelimme Sanomatalossa aamukahvin äärellä.

S

uvi Ahola ei tarvitse paljon aikaa lukemisen ja kirjoittamisen merkitysten miettimiseen.   – Lukeminen antaa ajattelun ainesta, mutta ajatukset syntyvät kirjoittamalla.   Helsingin Sanomien kulttuuritoimittajan elämä kiertyy näiden ympärille. Kriitikon työn ohella kirjalliseen maratoniin kuuluu useita omia teoksia. Viimeisin kilometripylväs on viime keväänä valmistunut väitöstutkimus, aiheenaan lukupiirit Suomessa. Eikö lukemiseen joskus kyllästy?   – Aina ei jaksaisi lukea työksi, mutta aina jaksaa lukea, hän vakuuttaa.

Projektista toiseen Ahola myöntää, että kaiken tekeminen on vaatinut sovittelua sekä kotona että töissä. Hän ihmettelee itsekin, miten kymmenen vuotta sitten kävi töissä ja kirjoitti kirjoja, vaikka kotona oli kolme lasta, joista yksi erityishoitoa vaativa.   – Ruuhkavuodet ovat tosiasia. Mi12 T A K U

ten sitä kaiken keskellä vaan tekee ja etsii aikaa, löytääkin.   Aholalle tuntuu olevan luontaista, että elämässä on jotain meneillään. Jotain, jota täytyy suunnitella – jotain, josta huolehtia. Yleensä seuraava projekti syntyy edellisen loppuvaiheessa.   Myös työnantaja on tukenut omia projekteja antamalla vapaata.   – Aina olen saanut tehdä, mitä olen halunnut.   Kirjojen ja väitöstutkimuksen jälkeen on pakko kysyä: mitä nyt on meneillään?   – Nyt on aika keskittyä työhön, hän sanoo painokkaasti.

Toimittajan Alppipolku Puhumme elämästä, sen rakentumisesta tarinaksi. Toinen vaihtoehto on nähdä elämä episodeina, ja sellaisena se näyttäytyykin yksittäisen projektin suunnasta. Taaksepäin katsottuna episodit näyttävät kuitenkin ehjiltä, elämästä muodostuu tarina.   – Suuri osa elämästä kiertyy tarinoiden ympärille. Ihminen alkaa imitoida tarinoita, valikoida sisältöjä.   Esimerkki löytyy Aholalle läheiseltä Montgomeryltä, Emilian Alppipolulta:   – Saavuttaminen on kirjallisuuden ytimessä. Ehkä elämä ei tunnu oikealta, jos siinä ei ole tiettyä nousujohteisuutta. Olkoon se sitten vaikka eheä elämä. Omaelämäkerrallisen kirjoittami-

sen perusta on juuri tässä: ymmärtää omaa elämää.   – Kirjoittamalla ulos jäsentää ja alkaa muistaa asioita, joita ei muuten muistaisi. Uusien oivallusten syntyminen on terapeuttista.   Viittaan hänen teostensa omaelämäkerrallisuuteen. Ahola melkein keskeyttää:   – Kaikki, mitä olen kirjoittanut, on elämäkerrallista. Toimittajan työkin, jos ei kaihda henkilökohtaisuutta. Tiedän, että lähelle tuleminen aiheuttaa myös inhoreaktioita, mutta se on minun tapani pyrkiä totuuteen. Itsensä häivyttäminen ei ainakaan ole totta.   Hän kertoo esimerkin päiväkirjan kirjoittamisesta. Nuorena aloitettu tapa päättyi, kun hän aloitti toimittajan työt:   – Huomasin, että pystyn kirjoittamaan samat asiat kirjallisuuskritiikkiin. Projisoin kirjoihin asioita, joita olen kulloinkin kokenut.

Eriytyvät yleisöt Ahola on ollut kirjallisuuskriitikkona kolmisenkymmentä vuotta. Hänen ansiostaan Helsingin Sanomien kritiikkeihin ovat päässeet kanonisoidun kirjallisuuden ohella paljon luetut kansansuosikit.   – Kritiikin kehittäminen ei ole ollut kovin tietoista, ei minulla ole mitään ohjelmaa. Mutta huomasin kyllä, että on kirjallisuuden lajeja, joita luetaan ja toisaalta lajeja, joita arvostetaan ja kanonisoidaan.


Suomen suurin päivälehti on antanut tilaa, ei ole ohjaillut eikä kieltänyt. Kritiikillä on edelleen vahva asema. Kirjavalintojen pohjana sitä arvostivat myös Aholan väitöstutkimukseen osallistuneet lukupiiriläiset. Helsingin Sanomat ja sen kulttuuriosasto joutuvat etsimään paikkaansa median murroksessa. Internet on lisännyt keskustelua, myös kulttuurista. Samalla yleisöt ovat eriytyneet.   – Eri yleisöjen tavoittaminen ja eri välineiden miettiminen on aika hajottavaa ja kuluttavaakin. Toinen puoli sitä on uuden oppiminen: ihminen on aika taipuisa, kun on innostunut ilmapiiri.   Uudenlaisia kokeiluja on tulossa. Lukijoita halutaan osaksi kulttuuriosaston toimintaa:   – Enää ei voi tarjota asioita kaikille. Olemme suunnitelleet esimerkiksi yleisön ottamista mukaan kokemaan taidetta yhdessä kriitikon ja taiteilijan kanssa.

Kirjallisia kutsuja

naisten harrastus, ja vähän karrikoiden voisi sanoa, että ne ovat eläkkeellä olevien opettajien harrastus. Tutkimuksen jälkeen hän käy itse kahdessa lukupiirissä. Tapanilan kirjastossa kokoonnutaan kerran kuussa, kirjat valitaan kirjaston johtajan kanssa. Toisen, sisällöltään intensiivisemmän lukupiirin naiset tapaavat toistensa kodeissa.   – Sijansa on myös ruualla ja juomalla.   Kutsuiksi Ahola nimittää myös syntymäpaikkakuntansa Sippolan kirjallisuustapahtuman nykymuotoa. Suuritöisestä Itämeren alueen kirjailijoiden kohtaamisesta on kuljettu kohti kirjallista iltapäivää. Pienimuotoinen tilaisuus on osa Vonteenin valssi -nimistä poikkitaiteellista tapahtumaa. Ahola korostaa tällaisten tapahtumien paikallista merkitystä:   – Tupa on ollut täynnä. Se on vähän kuin järjestäisi päivälliset. Vähän isompi joukko ja ohjelmaakin, mutta yhtä kodikasta.

Ahola tunnetaan hyvän ruuan ystävänä. Monissa hänen teksteissään kirjallinen maailma yhdistyy luontevasti ruokaan. Eipä ihme, että hänen väitöstutkimuksensa aiheeksi valikoituivat suomalaiset lukupiirit, joissa kirjallisuuden lukemiseen liittyy lähes aina syöminen ja juominen. Aihe kypsyi omien lehtijuttujen ja ystävien kannustuksen myötä. Lopullinen sysäys liittyy osaksi omaa elämäntarinaa:   – Avioeron myötä elämä muuttui, tarvitsin siihen jotain muuta. Aiheeni hyväksyttiin jo samana kesänä.   Tutkimuksessaan Ahola avaa suomalaisten lukupiirien historiaa 1700-luvulta nykypäivään ja analysoi kaikkiaan 149 lukupiirin toimintaa.   – Historia on aivan ällistyttävää, mutta kiinnostavaa on myös se, että edelleen lukupiirit ovat itsekasvatuksen muoto. Lukupiireissä luetaan haastavaa kirjallisuutta, erilaista kuin itsekseen.   Vaikka materiaali oli kohtalaisen pieni, se tarjosi monta yllätystä. Niistä suurimpana Ahola pitää sosioekonomista tasoa:   – Lukupiirit ovat ennen kaikkea T A K U 13


Nainen kuin TAKU-lehti

Raisa Niemi

Opettaja, tutkija, kolumnisti, toimittaja, kirjailija... TAKU-lehden pitkäaikainen toimituskunnan jäsen Anne Mari Rautiainen on yhtä monipuolinen kuin artikkelit, joita hän on kirjoittanut jo yli 10 vuoden ajan TAKU-lehteen. Nyt hän kuitenkin luopuu tehtävästään. Miksi? ”Lehden tekeminen on ollut tosi hauskaa. Siinä on ollut yhteisöllisyys vahvasti läsnä, prosessi on tosi kivaa”, Rautiainen kehuu, mutta toteaa samalla, että nyt on aika keskittyä uusiin juttuihin. Yksi niistä on väitöskirja, jossa Rautiainen tutkii kirjoittamisen opiskelijoiden käsityksiä oppimispäiväkirjoista. Oppimispäiväkirjoihin kirjataan havaintoja omasta edistymisestä. ”Aina kurssin päätyttyä reflektoidaan omaa kirjoittamista ja oppimista”, Rautiainen valottaa oppimispäiväkirjojen luonnetta. ”Niihin kirjataan, mikä toimi tai mitä olisi voinut tehdä toisin. Olen kannustanut opiskelijoita tekemään jotain mutta kuin perinteisen kerronnallisen raportin, kirjoittamaan esimerkiksi kirjeen, tai piirtämään sarjakuvan”, Rautiainen kertoo.

14 T A K U

Anne Mari Rautiainen Aihevalinta kumpuaa Rautiaisen työstä. Hän opettaa kirjoittamista Jyväskylän yliopistossa, avoimen yliopiston puolella. ”Muualla Jyväskylän yliopistossa ei luovaa kirjoittamista voikaan opiskella” Rautiainen kertoo selvästi ylpeänä oppiaineestaan. Kurssit ovat hyvin suosittuja. Haku on kaksi kertaa vuodessa, kerralla sisään pääsee 50–60 opiskelijaa.

Elämä ja oma tahto vienyt moneen suuntaan Anne Mari Rautiaisen oma tausta on kirjallisuustieteessä ja kulttuurihistoriassa. Yliopiston opetustyössä vaadittavat opettajaopinnot on nekin suoritettu. Tie yliopiston opiskelijasta Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston kirjoittajalinjan opettajaksi ei kuitenkaan ole ollut suoraviivainen. Rautiainen aloitti työuransa kulttuurisihteerinä Kankaanpäässä – samalla hän liittyi TAKU:un. ”TAKU:ssa oli silloin varmaan alle 200 jäsentä”, Rautiainen nauraa.

joittajana ja toimittajana hän on puolestaan toiminut mm. kolumnistina Keskisuomalainen -lehdessä sekä historiikkien kirjoittajana. Erityisen mieluisina töinään Rautiainen mainitsee paikallishistoriat. ”Ne olivat sellaista arjen historian tallentamista”, Rautiainen sanoo. ”Historian valtavirtoja pääsi tarkastelemaan kylä- tai tehdasyhteisön kautta.” Kun Rautiainen listaa töitään ja toimintaansa, sivullista alkaa hengästyttää. Jämsänkosken työväenopistossa hän on ollut laittamassa alulle sanataiteen perusopetusta. Rautiainen oli myös perustamassa KeskiSuomen sanataideyhdistystä, Ra-

”Elämä, mutta myös oma tahto on vienyt aina uuteen suuntaan”

Rautaisen työhistoriaa määrittävät erilaiset opetus- ja kirjoitustyöt. Opettajana hän on toiminut yliopiston lisäksi työväenopistoissa. Kir-

pinaa, ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana. Aktiivisuus on kannattanut ja kantanut eteenpäin. ”Elämä, mutta myös oma tahto on vienyt aina uuteen suuntaan”, hän kertoo. Rapinassa hän esimerkiksi tutustui Nora Ekströmiin, joka pyysi Rautiaista sijaisekseen Jyväskylän yliopistoon. Samalla tiellä Rautiai-


nen on edelleen. Määräaikaisuuksia on riittänyt ketjussa vuodesta 2006 lähtien. Nykyiseen toimenkuvaan kuuluu myös verkko-opetus. Osallistujia kursseille on ympäri maailman, Uutta-Seelantia myöten.

”Luovuus on nenien, ei korvien välissä” Lehden sisältö aina vähän yllätys TAKU-lehden aktiivitoimittajana Rautiainen on ollut siis jo yli kymmenen vuotta. Siihenkin toimeen naisen vei hänen oma aktiivisuutensa. Hän ehdotti lehteen artikkelia jämsäläisestä ympäristötaideyhdistys Joki ry:stä, kirjoitti ja kuvitti jutun. Hänet pestattiin saman tien toimituskuntaan ja siitä lähtien TAKU-lehden lukijat ovat päässeet nauttimaan Anne Mari Rautiaisen jutuista lähes joka lehdessä. ”Erityisesti mieleen on jäänyt silloisen kulttuuriministeri Stefan Wallinin haastattelu” Rautiainen kertoo. Ministeri suostui vain sähköpostihaastatteluun, ja vastauksista kävi ilmi, että ne oli koottu monesta eri lähteestä. ”Luultavasti niitä oli kirjoittanut usea avustaja, kirjasintyypitkin vaihtelivat”, Rautiainen toteaa. Hän teki paljon töitä, jotta sai muotoiltua sujuvan ja toimivan jutun, mutta ministeriölle muutokset eivät kelvanneetkaan. Rautiainen vastasi napakasti, että lehti voi kyllä julkaista ministeriön lähettämät vastaukset sellaisenaankin. Lopulta juttu kelpasi. Rautiainen hämmästelee muutenkin päättäjien tyytymistä sähköpostihaastatteluihin, viimeisimpänä Jenni Haukio, jonka vastauksia Rautiainen kuitenkin kehuu harkituiksi ja hyviksi. ”Paremmin oman viestin saa aina läpi kasvotusten”, hän väittää. Omien juttujen ohella Rautiainen on myös koonnut ja koordinoinut TAKU-lehden vakiopalstoja. Rautiainen arvostaa lehden avoimuutta antaa tilaa myös toimituskunnan ulkopuolisille kirjoittajille. ”Kivana sarjana jäivät mieleen esimerkiksi läänintaiteilijoiden kolumnit”, Rautiainen sanoo. ”Ne olivat hyvin kirjoitettuja ja lisäsivät lehden monipuolisuutta”, hän toteaa. Rautainen huomaa lehden muuttuneen TAKU:n jäsenkunnan muutosten myötä. Lehti on nykyään ulkoisesti värikkäämpi ja sisällöltään

moniulotteisempi kuin hänen aloittaessaan. ”Onhan TAKU:n jäsenkuntaakin tullut uusia ammattikuntia, ja myös opiskelijoita jäseneksi. Se näkyy myös lehdessä.” Rautainen sanoo. Muutos on huomioitu myös kentällä. Rautiainen kertoo saaneensa palautetta, että varsinkin ammattiyhdistyskentällä TAKU-lehti on positiivinen poikkeus järjestölehdissä. Myös lehden tunnettuus on noussut ja aikakauslehtiliiton jäsenyys nostanut lehden arvostusta. TAKU-lehden tekemisessä on kuitenkin säilynyt Rautiaisen mukaan yhdessätekemisen rento tyyli ja pakoton ote. ”Luovuus on nenien, ei korvien välissä”, Rautiainen sanoo ja puolustaa toimituskunnan yhteisiä tapaamisia ja vapaata ideointia. ”Tekeminen vie lehteä aina johonkin suuntaan, ei välttämättä kuitenkaan sinne minne suunniteltiin. Välillä tulee vähän yllätyksenä, että tällainen lehti tästä tulikin tällä kertaa”, Rautiainen nauraa. ”Tällainen tekeminen mahdollistaa uusien ideoiden synnyn. Ja kivaa että tulee juttutarjouksia kentältä. Niinhän minäkin tulin mukaan toimituskuntaan”, hän toteaa. Lehden tekeminen on ollut Rautiaiselle myös ammattitaitoa ylläpitävää toimintaa. Samalla lehden kautta tulee seurattua, mitä kulttuurissa tapahtuu. ”Kiinnostavia ovat erityisesti ne jutut, joissa esitellään eri alojen ammattilaisia, kirjoittajia, tuottajia, graafikoita yms. Heistä huokuu innostus tekemiseen, ja into ja ilo välittyvät lukijallekin. TAKU:ssa on paljon tekemisen vimmaa”, Rautiainen kehuu. Media-alan myllerrys ei ainakaan vielä ole ajamassa TAKU-lehteä vain verkkolehdeksi. Tämä miellyttää myös Rautiaista. ”En kyllä paperilehdestä luopuisi!” hän huudahtaa. Paperilehti tarjoaa kansikuvapaikan taiteilijalle, ja paperilehdessä valokuvat ja kuvitukset pääsevät muutenkin näkyvämmin esiin. ”iPad ja muut älysovellukset latistavat taiton ja tekevät kaikista jutuista samanmuotoisia”, hän huomauttaa. Rautiainen uskoo muutenkin TAKU-lehden tulevaisuuteen. ”Lehden viehätys on siinä, että siinä ei ole liian tiukkaa konseptia, taittopohjaa, tai muotoa”, hän sanoo. ”Lehti eläköön sen mukana mitä kulttuurissa tapahtuu. Antaa sen mennä siihen suuntaan kuin se menee.”

. KU ry U TÖ TA K ÄRJES KTORN TA ATTIJ SE N AMM H KULTUR LA IA C R O LTTUU R KONSTU K - JA ON FÖ TAIDE NISATI ORGA FACK

Sivistynyt ihminen on Sibelius-lukion 2. luokan oppilaiden mielestä: – Sivistys on sitä, että ymmärtää mitä maailmalla tapahtuu. On myös sivistystä, jota saa lukemalla kirjoja tai käymällä lukiota. Kuitenkin ihminen voi olla sivistynyt, vaikka ei osaisikaan lukea, jos hän saa tietonsa kuuntelemalla muita sivistyneitä ihmisiä ja ihan vain yleistä keskustelua. T A K U 15


Jaana Luttinen

Kerro meille, miten sinä päädyit kulttuurialalle "Tarvitaan kipeästi jäsenten keskinäisten yhteyksien lisäämistä ja ajankohtaisen tiedon välittämistä. Kulttuuri-lehti kangastelkoon mielessä etäisenä unelmana". Näin kirjoitti Suomen Kulttuurisihteerit ry:n puheenjohtaja Riitta Hurme yhdistyksen ensimmäisessä jäsenlehdessä syksyllä 1984, siis aikana ennen internetiä ja somea. Hurmeen mukaan seminaarit eivät riittäneet maantieteellisesti hajanaisen ammattikunnan oman tietoisuuden, yhteenkuuluvuuden ja yhteistyön kehittämiseen. Jäsenten koulutustaustan erilaisuuden vuoksi ei ollut yhteistä ammatillista pohjaa.   TAKU-lehden edeltäjää, mustavalkoista monistetta, kyhättiin eri puolilla Suomea iltaisin ja viikonloppuisin. Hallituksen jäsenistä kukin vuorollaan kokosi kirjepostina lähetetyt jutut ja hakkasi niistä kirjoituskoneellaan yhtenäisen kokonaisuuden. Ulkoasu viimeisteltiin askarrellen: leikaten ja liimaten sekä tussilla ja viivaimella tehosteita ja kehyksiä vedellen, kukin omalla tyylillään.   Kun Suomen Kulttuurisihteerit ry:n jäsentiedote vaikutti nimenä tylsältä, ristivät pohjoisimmat jäsenet lehtisen omin päin uudelleen. Kemin kaupungin kulttuurisihteerin Heikki Porkolan nimi-idea SuKuSi korosti hajallaan ympäri maata työskennelleiden kulttuurisihteereiden ammatillista yhteisöllisyyttä.   Riitta Hurmeen unelma kulttuurilehdestä toteutui vähitellen. Tänä 16 T A K U

TAKU-lehden edeltäjänä voidaan pitää Suomen Kulttuurisihteerit ry:n SuKuSi-jäsentiedotetta. Alkuaikoina lehden toimittaminen kiersi alueelta toiselle. Kemiläinen sarjakuvataiteilija Keijo Ahlqvist kuvitti Pohjois-Suomen teemanumeron kannen vuonna 1986. Aihe on edelleen ajankohtainen: kenellä on vastuu kulttuurikasvatuksesta? (Toimihenkilöarkisto/TAKU:n arkisto.)

syksynä TAKU-lehti täyttää oikeastaan 30 vuotta. Samana aikana TAKU:n jäsenkunta on moninkertaistunut pienestä kulttuurisihteereiden suvusta reilusti yli kolmentuhannen taide- ja kulttuuriammattilaisen heimoksi, ehkä monen mielestä liki omaksi ihmislajikseen.

Tarinat ammattikunnan historiasta Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö on herännyt tallentamaan historiaansa. Ensi vuonna juhlitaan TAKU:n 40-vuotistaivalta. Silloin ilmestyy myös historia- ja juhlakirja, jossa jäsennetään taide- ja kulttuurialan ominaislaatua sekä keskeisiä kulttuurityön ja edunvalvonnan muutoksia 1970-luvulta nykypäiviin.   Olen viime syksystä alkaen penkonut TAKU:n arkistoa ja selaillut

jäsenlehtiä. Niistä ei jää epätietoiseksi, mitkä asiat ovat milloinkin keskusteluttaneet. On kannanottoja ja julkilausumia, lobbausta ja ministerivierailuja, jäsenkartoituksia ja kirpakoita kolumneja sekä innostuneita kuvauksia uusista alan virtauksista. TAKU:n tarina kytkeytyy vahvasti suomalaisen kulttuuripolitiikan kulloisiinkin suuntauksiin sekä kulttuurialan koulutuksen ja työelämän muutoksiin.   Tietoisuus ja tarinat oman ammattikunnan historiasta liittyvät olennaisesti vahvaan ammatti-identiteettiin. Ikiaikaisten nuotiotarinoiden lumosta olen saanut etuoikeutetusti nauttia haastatellessani monia takulaisia, niin konkareita kuin vasta alalle tulleitakin. Uratarinat ovat kiehtovia: kaikkine persoonallisuuksineen ja sattumuksineen ainutlaatuisia, mutta samalla kertaa ajalleen niin tyypillisiä.

Sattumaa vai taiteen paloa? TAKU:n historia on palauttanut mieleeni myös oman ammatillisen menneisyyteni. En aivan ennättänyt kokea kunnallisen kulttuurityön pioneerivaihetta, mutta jatkuvan kulttuuripalvelujen kasvun ideologian 1980-luvun loppupuolella kylläkin. TAKU:n jäsenenä olen pysynyt, vaikka työni ovat noista ajoista monesti vaihtuneet.   TAKU on muuntautunut jäsentensä mukana. Alueellinen hajanaisuus ei ehkä ole enää samanlainen ongelma kuin muutama vuosikymmen sitten, mutta taide- ja kulttuuriala on ammattinimikkeiltään, työnantajataustoiltaan ja työsuhteiltaan harvinaisen monenkirjava porukka. Nykyisin takulaisten ammatillinen yhteisöllisyys rakentuu ehkä lopulta vain taiteen ja kulttuurin edistämisen kautta – vai mitä mieltä sinä olet?   TAKU innostaa jäseniään osallistumaan yhteisen historian kokoamiseen. Muistelu ei edellytä pitkää


kokemusta alalta. Juuri nyt minua kiinnostaisi tietää, miten sinä päädyit kulttuurialalle. Oliko kyse pelkästä sattumasta, peräti intohimosta vai johdonmukaisesta kouluttautumisesta? Vastasiko yliopistossa, kansanopistossa tai ammattikorkeakoulussa saamasi koulutus työelämän tarpeisiin? Millaista kulttuurityön opetus oli? Yllättikö työelämä vai tunsitko heti olevasi valmis asiantuntija? Astuitko edeltäjäsi saappaisiin vai olitko kulttuurialan pioneeri omassa työyhteisössäsi? Kirjoittaja on ollut TAKU:n jäsen 25 vuotta. Hän on kulttuuripolitiikasta väitellyt yhteiskuntatieteiden tohtori ja taloushistoriasta väitöskirjaansa parhaillaan viimeistelevä filosofian maisteri Iisalmesta. TAKU:n historia- ja juhlakirjan on määrä valmistua syksyksi 2015.

Muistitietoa hyödynnetään TAKU:n historiateoksessa, ja aineisto tallennetaan juhlavuoden jälkeen Toimihenkilöarkistoon. Kirjoitusten tyyli ja pituus ovat vapaita, (sarja)kuvat ja runotkin oivallisia! Kirjoitukset voit lähettää Takun toimistoon (kirsi.herala@taku.fi tai Snellmaninkatu 19-21 E 15, 00170 Helsinki) tai suoraan minulle (jaana.luttinen@meili.fi). Muista mainita historiateoksen kirjoittajalle nimesi ja syntymäaikasi – ja nimimerkkisi, jos et halua esiintyä kirjassa omalla nimelläsi.

Sivistynyt ihminen on Sibelius-lukion 2. luokan oppilaiden mielestä: – Sivistys on monipuolista tietämistä. Sitä että ymmärtää esimerkiksi erilaisia kulttuureja, toisten mielipiteitä ja maailmankäsityksiä.

Kutsu

k

KMaisteriohjelma ulttuuripolitiiKan Kevään 2014 haku

Kulttuuripolitiikan maisteriohjelma kouluttaa opiskelijoita kulttuurialojen asiantuntija-, kehittämis- ja johtotehtäviin kansallisiin ja kansainvälisiin organisaatioihin. Valmistuneet maisterit työskentelevät kulttuurihallinnon eri tasoilla, opetus- ja tutkimustehtävissä korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa, tiedotusvälineissä, kulttuuri- ja taidealan laitoksissa, yhdistyksissä ja yrityksissä. Kulttuuripolitiikan maisteriohjelma on yhteiskuntatieteellisesti painottunut syventävien opintojen kokonaisuus (vähintään 120 op). Tutkinto antaa valmiudet soveltaa tieteellistä tietoa ja menetelmiä kulttuurin ja kulttuuripolitiikan yhteiskunnallisten merkitysten ja muutosten arvioinnissa. Ohjelmassa tarkastellaan kulttuuri- ja taidepolitiikan malleja ja käytäntöjä, osallistumista, monikulttuurisuutta ja kansalaisuutta, taiteen ja teknologian välistä suhdetta sekä kulttuurin taloutta, hallintaa ja poliittisuutta. Ohjelma on tarkoitettu kandidaatin tutkinnon (180 op) tai vastaavan opintomäärän suorittaneille, joiden opintoihin sisältyy yhteiskuntatieteellisiä aineita. Maisteriohjelmaan otetaan enintään 10 opiskelijaa. Haku ohjelmaan tapahtuu Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan sähköisellä hakulomakkeella. Täytä sähköinen hakulomake 1. 4. 2014 mennessä ja lähetä hakemus myös tulostettuna, liitteinä virallisesti oikeaksi todistetut jäljennökset aikaisemmista tutkintotodistuksista ja opinnoista sekä motivaatiokirje 8. 4. 2014 mennessä. Virallisesti oikeaksi todistettu kopio on nimismiehen/julkisen notaarin tai oppilaitoksen allekirjoittama jäljennös. Myöhässä tulleita hakemuksia ja puutteellisia hakemuksia ei huomioida! Tulostettu hakemus ja liitteet toimitetaan osoitteeseen: Kirjaamo, PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto. Laita kuoreen merkintä “kulttuuripolitiikan maisteriohjelma 2014”. Hakuaika päättyy 1. 4. 2014 klo 16.15 (sähköinen hakemus on oltava täytettynä). Hakemuksen ja liitteiden on oltava tiedekunnassa viimeistään viikon kuluessa hakuajan päättymisestä (8. 4. 2014 klo 16.15). Hakulomake ja lisätietoja: https://www.jyu.fi/ytk/opiskelijavalinta/sahkohakulomakkeet/maisterihaku-kup Lisätietoja: Professori Anita Kangas, anita.kangas@jyu.fi (puh. 050 345 4045) Yliopistonlehtori (ma.) Sakarias Sokka, sakarias.sokka@jyu.fi (puh. 040 503 3267)

T A K U 17


Tamperelaiset Tarja Järvinen ja Minna Eloranta ovat kaksi kulttuurialan rautaista ammattilaista. Molemmat valmistuivat kulttuurituottaja (YAMK)-koulutuksesta joulun alla. Tarjan ja Minnan yhteinen ura on pitkä: he ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2005 lähtien ikääntyneille suunnattujen kulttuuripalvelujen kehittäjinä. Tarja hoitaa tuottamista ja hallinnointia ja Minna taiteellista puolta. Koulutuksen kehittämistehtävä oli jo ennen opintoja selvä: monivuotisen yhteistyön hedelmät piti saada toisenlaiseen kuosiin. Tarja ja Minna halusivat työhönsä tutkimuksellista syvyyttä ja saada toimintamallinsa kulttuuri-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten hyödynnettäväksi. Mikä ihmeen luova kuntoutus? Luova kuntoutus kuvaa palvelua, jossa luovat menetelmät ovat osa ikääntyneiden kuntoutusta.   Taidelähtöisten menetelmien termistö on hajanaista ja samantyyppisestä toiminnasta voidaan käyttää erilaisia käsitteitä, kuten viriketoiminta, luova toiminta, virikekuntoutus, psykososiaalinen kuntoutus, taidelähtöiset menetelmät, soveltava taide.

18 T A K U

Päivi Ruutiainen

Sosiokulttuurista sillanrakentamista kulttuurituottaja (YAMK)-koulutuksessa Tarjan ja Minnan opinnäytetyön tavoitteena oli saada luova kuntoutus osaksi kaupungin rakenteita, siten että se on mukana tilaaja-tuottajasopimuksessa. Tämä tapahtui. Tarja ja Minna mallinsivat tuottamisen rakenteen, jonka avulla kaikenkuntoisille ikäihmisille voidaan tuottaa mielekkäitä kulttuuripalveluja monialaisena ja poikkihallinnollisena yhteistyönä. Kolme näkökulmaa olivat tärkeitä heidän kehittämiselleen: kustannustehokkuus, laatu ja asiakaslähtöisyys. – Luova kuntoutus on jäänyt näkymättömäksi, koska palvelua ei tarjota kaikille, siksi sitä ei ole samalla tavalla tiedotettu ja markkinoitu kuten tavallisia kulttuuripalveluja, toteaa Tarja. Siksi seuraava vaihe onkin se, että heidän tekemästään työstä tiedotetaan sidosryhmiä valtakunnallisesti. Jo opinnäyteprosessin aikana he pää-

sivät esittelemään tekemäänsä työtä myös kansainväliselle foorumille: hyviä kulttuuritoiminnan käytäntöjä esittelevässä seminaarissa Les Rencontres. Tarja ja Minna saivat opinnoista paljon eväitä omaan ammattitaitoonsa ja ammatilliseen identiteettinsä, mutta myös työhön. Tarja Järvinen valmistui jouluksi 2012 Humanistisesta ammattikorkeakoulusta kulttuurituottajaksi (amk) ja jo tammikuussa 2013 hän oli uudessa koulutuksessa. Tarja on ollut töissä Tampereen kaupungin kulttuuritoimessa koordinaattorina 1990-luvun lopusta. Minna Eloranta on koulutukseltaan kuvataiteilija (amk) ja hänen toimintansa on painottunut taidelähtöisten sisältöjen räätälöimiseen erityisryhmille. Minna opettaa tämän lisäksi luovia menetelmiä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille Tampereen ammattikorkeakoulussa.


Molempien asiantuntijaosaaminen lisääntyi erilaisin tavoin, he saivat lisää itseluottamusta ja varmuutta ja myös uudenlaisia asiantuntijatehtäviä. Molempien mielestä varsinkin palvelumuotoilun kautta he saivat järeitä työkaluja luovan kuntoutuksen mallintamiseen. Palvelumuotoilu toi mukaan vahvasti myös asiakasnäkökulman ja nyt kehittämisen painopistealueena on asiakkaiden tarpeiden vielä parempi huomioiminen.

Opiskelu kannattaa aina! Minnan ja Tarjan opiskelupolku on ollut ihannetapaus, koska he ovat päässeet yhdessä kehittämään omaa työtään ja jatkavat samaa kehittämistä edelleen – hieman toisenlaisista näkökulmista. Yhteisöllisiä kehittämismenetelmiä käyttämällä he saivat kokoon tarvitsemaansa aineistoa, jota työstettiin edelleen eri ryhmien kanssa. Joskus unohtui lähiopetuksessa se, että ollaan koulunpenkillä, naurahtaa Tarja. Tuli sellainen olo, että ollaan ammattilaisten kanssa ratkomassa erilaisia ongelmia. Opinnäyteprosessi saumaton yhteistyö näkyi sitenkin, että opinnäytteestä ei kumpikaan pysty enää sanomaan, mikä on kummankin tekstiä.

Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Metropolia ammattikorkeakoulun kulttuurituottaja (YAMK)-koulutus kestää vuoden ja sen laajuus on 60 opintopistettä. Seuraava haku on syksyllä 2014 ja koulutus alkaa tammikuussa. Jouluna valmistuneiden opinnäyteaiheet käsittelivät erilaisia tuottajuuden alueita: lasten ja nuorten kanssa tehtävää työtä ja sen kehittämistä, teattereiden johtajuutta, Espoon kulttuurineuvolatoimintaa ja hyvinvointipalveluiden tarjontaa. Opinnäytetyöt ovat luettavissa ammattikorkeakoulujen opinnäytetietokannassa

Kolumni: Elena Gorschkow-Salonranta

HUUTOKAUPPA Suomalaista hyvinvointivaltiota rukataan ankaralla kädellä. Puhutaan kestävyysvajeesta, rakenteellisista uudistuksista, kuntauudistuksista. Selkokielellä puhumme siitä, että meidän tulee leikata reilusti menoja, jotta kykenemme kustantamaan julkisia palveluja yhteisin varoin myös tulevaisuudessa. Olemme sen keskustelun ytimessä, mikä mielletään välttämättömäksi julkiseksi palveluksi ja mikä ei. Siksi ei ole lainkaan yllättävää, että viime vuonna julkiseen keskusteluun nousi ikään kuin vastakkain Guggenheimin mahdollinen museo Helsinkiin ja Lastenklinikan korjaus – monen mielestä jälkimmäinen olisi tullut hoitaa ensisijaisesti verorahoilla, mutta nyt sitä pyritään kattamaan yksityisten rahalahjoituksilla. En ota kantaa tässä kolumnissa kumpaankaan asiaan. Kyseinen vastakkainasettelu kuitenkin kertoo ehkä jotain siitä, mitä on odotettavissa tulevina vuosina julkisen talouden tiukentuessa: suuremmat kulttuuri-investoinnit tullaan kyseenalaistamaan koska ”vanhusten vaipat, päiväkodit ja kaikki köyhät”. Samalla voidaan odottaa, että Lastenklinikan jälkeen myös muita julkisia palveluita voidaan ruveta hoitamaan yksityisillä rahoituksilla, koska ennakkotapaus on jo olemassa. Usein sanotaan, että budjetti on tärkein poliittinen ohjelmapaperi. On ihan sama, mitä kauniita suunnitelmia näkyy muissa papereissa ja julistuksissa, jos sille ei ole varattu omaa momenttiaan budjettiin. Eri kunnissa kulttuuri usein mainitaan vetovoimatekijänä ja sen väitetään ehkäisevän muun muassa terveysongelmia ja syrjäytymistä. Jyväskylän yliopiston Kuultohankkeen (¬kuntien kulttuuritoiminnan kehityshanke) lähtökohta budjettien osalta on kuitenkin karu: Suomessa alueelliset erot kulttuuritoiminnan rahoituksessa ovat valtavia, EU:n suurimpia. Yhteensä

Kuva: Heikki Tuuli

– Taiteilijuus nähdään usein vain yksilön itseilmaisuna, mutta kulttuurituottajan työssä korostuu muu erityisosaaminen, kuten yhteistyö ja luova projektinhallinta. Tutkinto lisää ammatillista uskottavuuttani kehittäjänä, Minna iloitsee.

2,4 miljoonaa suomalaista asuu kunnissa, jotka käyttävät enintään 15 euroa per asukas ”yleiseen kulttuuritoimeen”, mukaan lukien kirjastot. Loput kunnat käyttävät noin 16-70 euroa. Vaikuttaa siltä, että säästötalkoissa kulttuurista leikkaaminen ei toisi paljoakaan lisää kunnan kassaan. Mutta entä jos kunnassa loppuu rahat päiväkodeilta? Vanhuksilta? Köyhiltä? Kunnilla on paljon lakisääteisiä velvoitteita, joista kulttuuri tuntuu usein helpolta tavalta leikata. Kuinka perustella kulttuurin tarve? Miten antaa lukuja sen hyödyllisyydestä? Miten argumentoidaan? On mahdollista ja jopa todennäköistä, että eri palveluja ei tulla asettelemaan ihan näin dramaattisesti vastakkain. Mutta on myös melko varmaa, että kuluja tullaan leikkaamaan tasapuolisesti joka puolelta. Yhteiset talkoot muuttuvat helposti huutokaupaksi ja silloin on hyvä olla tarjota näkemyksiä sekä faktaa myös kulttuuripalveluista ja niiden arvosta. Eikä sellaiseksi oikein riitä ”minusta tuntuu siltä”argumentointi, vaan tulee voida vakuuttaa myös päättäjät, jotka tulevat niin sanottujen kulttuuripiirien ulkopuolelta ja joiden paineet tehdä päätöksiä ovat varsin kovat. Jos ja kun huutokauppa julkisesti tuotetuista palveluista kovenee, on hyvä olla valmiina.

Kolumnisti keskustelee säännöllisesti talousasioista Ylen Aamu-tv:n Jälkipörssi-ohjelmassa.

www.theseus.fi

T A K U 19


Kuva Toni Neffling

Kirjailijan havaintoja Laura Lähteenmäki

Päivänvaloon KAHDENTOISTA VUODEN unelmani toteutui, kun aikuistenromaanini näki päivänvalon kuukausi sitten. Aloitin kirjan kirjoittamisen keväällä 2001 Toulousessa, Ranskassa, ja viimein se valmistui sukutarinoineen ja murhineen. Mutta. Yhtäkkiä vuosikausien unelma olikin painajainen. Se, mikä oli kauan ollut yksityistä ja omaa, oli hetkessä julkista ja arvioitavana. Eikä se julkisuus aina ole kivaa. Aikakauslehtiä kiinnostaa ihminen kirjan takana, ei välttämättä itse kirja. Olisiko kirjailijalla jokin trauma, jota se voisi tilittää? Ja kun sellainen löytyi, valvottiin avautumista hikisessä sängyssä, heittelehdittiin kyljeltä toiselle aamuyön pitkinä tunteina. Nuortenkirjailijaa hämmästyttää aikuistenkirjailijan huomiointi ja julkisuuden määrä. Kirjasta tehdään traileri ja ennakkolukukappale. Blogit kirjoittavat kirjasta ennen kuin kirja on kaupoissa. Myös lähipiiri suhtautuu toisin, ihailevammin ja hämillään. Itsekin sorrun pitämään aikuistenkirjaa erilaisena, vaikka muistan hyvin, miten kivaa oli nuortenkirjailijana hääriä, eikä ketään (aikuista) kiinnostanut. – Nuoret ovat kirjat kyllä huomioineet, mutta heidän palautteensa tulee pitkällä viiveellä, koska he eivät saa kirjoja verekseltään käsiinsä vaan lainaavat vuoden parin päästä kirjastosta.

20 T A K U

Netin myötä kirjailijan yhteys lukijaan on muuttunut. Keskellä yötäkin voi googlata kirjansa nimen ja katsoa, mitä siitä on sanottu lehdissä ja kirjablogeissa. Onneksi blogit ovat kirjoittaneet kirjasta myönteisesti, mutta minua järkyttää, miten kaikki on vain parin klikkauksen päässä. Pikkuinen ystäväni, uskollinen työparini, läppäri, syöksee silmille varoittamatta hyviä tietoja ja pahoja tietoja, enkä millään voi hallita sitä. KAIKKI NÄKEVÄT kirjan eri tavoin, jokainen lukee kirjan omien silmälasiensa läpi. Kun aikoinaan rakensimme taloa, tuttavat kannustivat, että nyt saatte sellaisen talon kuin haluatte. Ei saatu, vaikka melkein. Jos takan laittoi tiettyyn paikkaan, muutti piippu yläkerran huonejärjestystä, ja rakennusvalvonta puuttui portaiden nousuun, katon väriin ja verhoilulaudan leveyteen. Aidan korkeus oli säädetty jo ennen tontin ostoa. Sama juttu se on kirjan kanssa. Vaikka sitä päkistää toistakymmentä vuotta, siitä ei tule sellaista kuin haluaa. Ei vain onnistu sanomaan sitä, mikä on tärkeää niin kirkkaasti ja täsmällisesti kuin yrittää. Materiaalivalinnat ovat olleet ehkä alun alkaen väärät, laudat kierot ja portaat liian korkeat. Hermot menevät monta kertaa. Kun kirja viimein lähti painoon, varoitin kymmenvuotiasta tytärtä ikinä ryhtymästä kirjailijaksi – niin jän-

nittävää ja raskasta työ on. Neljättä vuotta sanataidetta harrastava lapsi ei viisveisasi neuvoistani ja päinvastoin opasti: ”Kirjoita seuraavaksi rakkaudesta, jos toi tappaminen ei oo sun juttu.” Kirjailija-kolumnisti Roope Lipasti kirjoittaa kevään Halkaisukirvesmiehessään, että uusi vauva laittaa vanhalle vauvalle luun kurkkuun. Että siksi perheisiin tehdään uusia lapsia, jotta perheen kuopus ei ala kukkoilla. Pidän tavattomasti tästä vauvasta, joka heiluttaa luuta ja tunkee sen poikittain toisen vauvan suuhun. Itse odottelen jo malttamattomana uutta kirjavauvaa, joka rökittäisi vanhan ja saisi suuntaamaan katseen eteenpäin, päivänvaloon ja vaikka sitten siihen romantiikkaan. Se kun kuulostaa näin kevättä odotellessa yllättävän hyvältä. ** Kirjoittaja on kahden lapsen äiti, nuortenkirjailija ja kustannuspäällikkö.


Helena Lonkila, Leena Penttinen ja Hanna Pirinen

Työelämäpuu kantaa hedelmää rohkeutta ja asennetta Taikun työelämäkurssilta Opiskelijoiden työelämäpuut nousevat oman osaamisen tunnistamisesta, versovat erilaisten haasteiden koulimasta elämästä ja antavat realistisen suunnan maisterivaiheessa olevien opiskelijoiden opinto- ja urapolulle. Jyväskylän yliopiston taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksessa (TAIKU) järjestettiin syyslukukaudella 2013 Osaaminen ja työelämätietous -kurssi, jossa kysyttiin millaisia toiveita, kysymyksiä ja valmiuksia valmistuva filosofian maisteri työuraa suunnitellessaan ja työelämään siirtyessään tarvitsee. Kurssi toteutettiin yhteistyössä Yliopistosta työelämään ESR-projektin ja TAKU ry:n kanssa. Projektissa on kehitetty pedagogisia ratkaisuja, joilla työelämän ja työurien muutoksissa myös korkeakoulutuksessa edistetään valmistuvien maistereiden työllistymisvalmiuksia ja omaa urasuunnittelua.   On tärkeätä, että jo opintojen aikana tietoisesti jäsennetään opittua osaamisen ja työelämätaitojen näkökulmasta, pohditaan itselle mielekkäitä työllistymisnäkymiä ja pyritään tavoitteellisesti vahvistamaan omannäköistä asiantuntijuutta, projektipäällikkö Leena Penttinen toteaa.

Taikun kurssilla toimittiin projektissa kehitettyjen toimintamallien mukaan syventyen erityisesti taide- ja museoalan erityisosaamiseen ja sisältöihin. Kurssin suunnittelussa ja toteutuksessa olivat mukana myös Riina Virkkunen Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry: stä, Anna-Mari Rovamo Jyväskylän yliopiston työelämäpalveluista sekä Taikun opettajat Helena Lonkila ja Hanna Pirinen. Opettajien näkökulmasta jaettu ja monialainen opettajuus muodosti hedelmällisen ja rikkaan maaperän kurssilaisten sekä opettajien kasvulle. Nykyisin jokainen opiskelija tekee henkilökohtaisen opintosuunnitelman, josta hän keskustelee opintoohjaajansa kanssa. Työelämätietous-kurssi täydentää mainiosti oman osaamisen reflektointia, sanoo opinto-ohjausta hoitava Hanna Pirinen ja lisää: Mielestäni tällainen vertaisryhmässä jaettu oppimiskokemus on parhaimmillaan opiskelijaa voimauttava ja hänen omia valintojaan selkiyttävä mahdollisuus. Kurssi toteutettiin yhteistoiminnallisesti, ja työskentelyssä korostettiin jokaisen omaa osaamista, vuorovaikutteisuutta, yhteistä työskentelyä ja vertaistukea. Periaatetta noudatettiin sekä oppimisryhmissä että

opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Erilaisista ryhmätehtävistä mielekkäimpinä pidettiin työelämäosaamista jäsentävän asiantuntijuuspuun rakentamista. Hyvin antoisana koettiin kurssilla vierailleiden alumnien kanssa käydyt keskustelut. Työelämätietämystä lisäsi myös ammattijärjestön lakimiehen vierailu. Leena Penttinen on erityisen tyytyväinen siihen, että Taikun kurssin koettiin lisänneen opiskelijoiden luottamusta tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin työelämässä.   Luottamus ja myönteinen asenne ovat avaintekijöitä siihen, että pystyy näkemään usein sattumisen kautta aukeavia mahdollisuuksia. Nuorten luottamus tulevaisuuteen on tällä hetkellä koetuksella ja koulutuksessa tulisi kiinnittää huomiota sen vahvistamiseen. Opiskelijapalautteen perusteella kurssin parasta antia olivatkin pienryhmissä käydyt keskustelut, joissa huomattiin, että muita askarruttavat samanlaiset työelämään ja työllistymiseen liittyvät kysymykset. Ryhmissä jaettiin kokemuksia ja saatiin palautetta omille ajatuksille. Kurssi herätti myös näkemään sen, millaisia valmiuksia voisi vielä parantaa tulevaa työelämää ajatellen. CV:n ja työnhaun taidot ovat edelleenkin niitä, joita jo opiskeluaikana voisi kehittää. Tämänkaltaisia kursseja toivottiin lisää opintoihin, jotta opiskelija saisi tukea usein teorialähtöisten sisältöopintojen työelämäkytkentöihin. Kovenevat työelämän vaatimukset aiheuttavat paineita ja hämmennystäkin tulevissa asiantuntijoissa, toteaa TAKUn Riina Virkkunen. Ammattijärjestönä haluamme antaa opiskelijoille mahdollisimman hyvät eväät tulevaa työelämää varten.

T A K U 21


KULTTUURIMATKAILU 2. Merja Isotalo

Kulttuurimatkailun ohjelmista ja hankkeista verkostoitumiseen

K

ulttuurimatkailuun suoraan tai välillisesti liittyviä kehittämishankkeita rahoitettiin viime EU:n ohjelmakaudella runsaasti. Ohjelmien ja strategioiden linjauksiin ja niitä toteuttaneiden hankkeiden tuloksiin voi tutustua lukuisissa loppujulkaisuissa. Kysymys kuuluu tietenkin nyt, uuden ohjelmakauden alettua, mitä tuloksia saatiin aikaan. Yksi hankkeista keskittyi suomalaiseen kulttuurimatkailuun organisoitumisen näkökulmasta. Verkostoitumisen välttämättömyys Näkökulmia Suomen kulttuurimatkailun verkostotoimintaan on selvitys- ja tutkimustyö suomalaisen kulttuurimatkailun organisoitumisesta (joulukuu 2012 - kesäkuu 2013). Asiantuntijaryhmän työ eteni vertailututkimuksen ja haastatteluiden kautta analyysiin ja mallintamiseen. Se sisältää myös organisoitumismallin mission, vision ja toimintasuunnitelman sekä tutkimustulosten havainnollistamisen. Selvitys syntyi loppuraportin mukaan tarpeesta jäsentää kulttuurimatkailun kansallinen tahtotila ja toimintamalli. Tavoitteeksi asetettiin sen selvittäminen, millainen organisoitumismalli parhaiten palvelisi Suomen kulttuurimatkailun kehittämistä. Hankkeen rahoitus tuli opetus- ja kulttuuriministeriöltä sekä Haaga-Perho/Haaga instituutti -säätiöltä. Asiantuntijaryhmän puheenjohtajana toimi Haaga-Perhon kehitysjohtaja Anne Lukkarinen. Selvityksen alkuvaiheessa haasteeksi koettiin se, että matkailuyrittäjillä ja kulttuurituottajilla ei ollut yhteistä kieltä. Isommaksi ongelmaksi kuitenkin osoittautui se, että ei löytynyt arvovaltaista toimijaa, joka valtakunnallisesti ottaisi kantaa kulttuurimatkailua koskeviin asioihin.

22 T A K U

Tavoitteena vahvista ja aktivoida Selvitys- ja tutkimushankkeelle asetettiin myös yleiset tavoitteet. Selvittämisen ja mallintamisen lisäksi tavoitteena oli vahvistaa suomalaisen kulttuurimatkailun näkyvyyttä ja asemaa kansainvälisesti, edistää työllisyyttä ja talouden kehittymistä. Ei mitään vaatimattomia tavoitteita seitsemän kuukauden hankkeelle. Yleistavoitteiksi on määriteltiin myös kolme muuta kohtaa, jotka tosin ovat enemmän välineitä päästä noihin edellä mainittuihin. Tuttuja juttuja sekä kulttuuri- että matkailupuolen ammattilaisille. Tavoitteena on siis vahvistaa kulttuurimatkailukentän osaamista erityisesti liiketoiminnallisesta näkökulmasta, aktivoida kulttuuri- ja matkailualan toimijoita yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen sekä tukea ja kehittää MEKin Culture Finland -kulttuurimatkailun katto-ohjelmaa. Kulttuurin merkittävyys ja matkailun kehittäminen Vertailututkimuksen tulokset kertovat, että Suomen kulttuurimatkailu on hyvinkin samalla tasolla kuin muuallakin Euroopassa. Lisäksi voidaan todeta, että matkailijoille elämyksellisiä muistoja tuottavat kulttuuriperinteet ja -tapahtumat ovat tärkeitä kaikkialla.   Keski-Euroopassa matkailun päätavoitteisiin kuuluu luonnon ja kulttuurin säilyttäminen. Vaikuttaa hieman yllätykselliseltä tutkimustulokselta. Kulttuurimatkailu on tietenkin kiinteä osa matkailua, on aina ollut ja tulee aina olemaan, riippuen tietysti osaksi siitä kulttuurin määritelmästä. Tässä tapauksessa matkailuun katsotaan kuuluvaksi historialliset kaupungit, puutarhat, perinteiset rakennukset, linnat, katedraalit, kirkot ja myös teolliset rakennukset. Avainasemas-

sa tämän matkailun kehittämisessä ovat kulttuuri- ja yrityssektorin vuorovaikutus ja yhteistyöverkostot, joihin voi kuulua mm. taiteilijoita, yritysten työntekijöitä ja taustaorganisaatioiden edustajia. Suomessa tilanne on kehittymässä Culture Finland -ohjelman kautta. Julkishallinnon tuki auttaa matkailuyritysten ja taiteilijoiden dynaamista kulttuurimatkailun tuotteiden rakentamista, kuten selvityksessä todetaan. Siinä viitataan myös 2020-strategiaan, jonka tavoitteena on vahvistaa eri alojen yhteistyötä sekä luoda kestävää ja osallistavaa tulevaisuutta Eurooppaan. Miksi tarvitaan organisoitumista? Verkkokyselyn vastausten mukaan organisoitumista tarvitaan hajanaisuuden poistoon, jolla päästään voimien ja resurssien yhdistämiseen (53 %). Seuraavaksi eniten (19%) sitä tarvitaan, koska on tehostamisen, osaamisen ja kehittämisen tarvetta. Kyselyn mukaan potentiaalia löytyy ja alan merkitys on kasvussa, joten kannattaa panostaa (9 %). Pienempi joukko (6 %) katsoi organisoitumisen mahdollistavan eri kohteiden esille noston, mutta vain 3 % oli sitä mieltä, että se helpottaisi asiakkaan työtä: suunnittelua, ostamista ja tiedonhakua. Organisoitumisen avaintehtäviksi vastaajat kokivat koordinoinnin ja kehittämisen (27 %). Muiden avaintehtävien osalta vastaajat jakautuivat varsin tasaisesti lukuun ottamatta rahoituksen hankkimista ja kanavointia (3 %). Muihin avaintehtäviin kuului mm. myynti, markkinointi, paketointi, koulutus, tuotteistaminen, tunnettuuden vahvistaminen, yhteisen ilmeen luominen, tiedon ja tarjonnan kokoaminen ja jakaminen. Tahtotila yhteistoimintaan on hyvä


sekä matkailun että luovien alojen puolella. Haasteena on näkymätön raja-aita tai lasi, joka pitäisi rikkoa. Alueellisten toimijoiden toiveena on, että joku ottaisi heidän palveluitaan myyntiin ja kaupallistaisi tuotteita eri kanaviin.

kittävästi pienemmillä osuuksilla Virosta, Ruotsista, Saksasta ja IsoBritanniasta. Muiden kuin edellä mainittujen yhteinen osuus oli 24 %.

tä palveluissa. Tulevaisuus näyttää tämänkin toiminnan menestymismahdollisuudet. Mutta yrittäjänhän on - yritettävä.

Ajatuksia päätösseminaarista ja tilanteesta

Peruslinjaukset

Onnistuin päätösseminaarissa istumaan toisen pitkään sekä matkailun että kulttuurin kanssa työskennelleen vanhan tutun viereen. Mietteemme edellä esitellystä selvityksestä ja tutkimuksesta olivat hyvin samansuuntaiset. Kaiken tämän olemme kuulleet jo moneen kertaan aikaisemminkin.

Linkit: http://www.haaga.fi/sites/haaga.fi/ files/Näkökulmia%20Suomen%20 kulttuurimatkailun%20verkostotoimintaan_Haaga-Perho.pdf

Verkostojen toimintakenttään kuuluu neljä tekijää: Matkailun Edistämiskeskus, Culture Finlandin asiantuntija, alueelliset kulttuuri- ja matkailuverkostot sekä asiakkaat. Matkailu- ja kulttuuritoimijoiden tulee yhdessä tuotteistaa, tuotekehittää ja luoda malleja alueen kulttuuritarjonnan saavutettavuuden parantamiseksi. Selvityksessä todetaan, että verkoston rakentaminen ja ylläpitäminen edellyttää sitoutumista uudenlaiseen omaehtoiseen toimintaan. Peruslinjaukset näkyvät missiossa ja visiossa. Missio on seuraava: "Suomen kulttuurimatkailun nostaminen kansainväliseksi vetovoimatekijäksi yhdessä luontomatkailun kanssa." Ja visio vuodelle 2020: "Suomi tunnetaan kulttuurisesti kiinnostavana matkakohteena ja suomalaiset kulttuurikohteet menestyvät kilpailussa kansainvälisistä asiakkaista." Onnistumisen edellytykset Sitoutuminen yhteiseen missioon ja visioon merkitsee sitä, että alueiden toiminnan rahoitus tulee jo olemassa olevien resurssien tehokkaammasta ja organisoidusta käytöstä kulttuurimatkailun tuotekehitykseen ja myyntiin. Se edellyttää, että yritykset ja alueelliset toimijat sitoutuvat aidosti yhteistyöhön, alueverkostoissa ovat mukana sekä matkailu- että kulttuurialan toimijat, kansallisella koordinaattorilla on verkostoitumisosaamista ja että verkostotoiminta tuo lisäarvoa yhteisestä tekemisestä. Matkailutulo on kasvanut Suomessa merkittävästi viime vuosina, 26 % vuodesta 2007 vuoteen 2011, jolloin se oli jo lähes 14 miljardia, enemmän kuin mitä maa- ja metsätalous, pankkisektori tai elintarviketeollisuus tuottivat. Verotuloista 5,4 % tulee matkailusta. Matkailu on merkittävä elinkeino sekä alueellisesti että koko valtakunnan kannalta. Ulkomaisia matkailijoita tuli Suomeen 7,3 miljoonaa vuonna 2011, eniten Venäjältä (45 %), sitten mer-

Seminaarissa käytiin vilkasta keskustelua, mukana oli aiheesta todella innostuneita ja sitten niitä epäilijöitä meidän jo kaiken kuulleiden joukkomme lisäksi. Kyynisyyttä ei aina voi välttää, kun on niin paljon hyvää tahtoa ja suuria tavoitteita, mutta niin vähän todellista käytäntöjä muuttavaa toimintaa. Matkailun Edistämiskeskuksen sivuilta en löytänyt selkeää tietoa kulttuurimatkailun alueorganisaattoreista, joten on vaikea sanoa, miten asiat edistyvät. Kokemuksesta tiedän, että verkostoitumista tapahtuu kaikkialla Suomessa monissa eri muodoissa. Pienillä yrittäjillä ei juuri ole muuta vaihtoehtoakaan. Tilanne on sama niin kulttuuri- kuin matkailupuolellakin. Alueitten yritysten välillä on myös selvää kilpailua. Kulttuurimatkailussa varsinkin moni uusia palvelutuotteita kehittävä ei halua niistä paljon puhua säilyttääkseen oman erottautumisensa ja saadakseen siitä kilpailuvaltin. Verkostoista haetaan vain hyötyä omalle yritykselle eikä silloin välttämättä haluta olla yhteisten tavoitteiden takana. Jonkinlainen tiedonvälitysverkosto kuitenkin tarvitaan. MEKin sivuilta löytyy paljon hyödyllistä tietoa, alueelliset organisaatiot toimivat kukin omalla tavallaan ja paikallistasolla kaikki riippuu vielä enemmän yksittäisten ihmisten halusta ja kyvystä toimia yhteisen edun eteen. Hämeessä on paikallisten matkailuyrittäjien toimesta lähdetty liikkeelle ja perustettu oma yhdistys edistämään jäsenten liiketoimintaa. Hämeen kulttuurimatkailun kiinnostavuuden lisääminen on yksi tavoitteista ja se merkitsee oman kulttuurin erityistä hyödyntämis-

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää keskustelufoorumin

ITÄMEREN PIIRIN KULTTUURIREITIT - EASTERN VIKING FORUM II taloudellisesti ja sisällöllisesti kestävästä kulttuurimatkailusta. Tapahtuma on osa Suomen puheenjohtajuuskauden ohjelmaa Itämeren valtioiden neuvostossa. Ajankohta: 20.–21.5.2014 Paikka: Merikeskus Vellamo, Kotka Hinta: ei osallistumismaksua. Foorumiin kutsutaan erilaisia julkisen ja yksityisen sektorin toimijoita kaikista Itämeren maista. Luovien alojen edustajille tarjoutuu tilaisuus verkottumiseen ja näkyvyyteen osana kulttuurimatkailun moniulotteista kenttää. Ohjelma verkkosivulla: http://www.ndpculture.org/

Osallistujien joukkoon toivotamme tervetulleeksi kulttuurimatkailun asiantuntijoita ja osaajia, joilla on kytkös kulttuurireittitoimintaan tai lähitulevaisuuden mielenkiintoa sitä kohtaan. Foorumin erityisteemana ovat muinaisjäännökset ja varhaishistoria kulttuurimatkailussa (viikingit) ja painopistealueena itäinen Itämeren piiri (Suomenlahden ympäristö, LuoteisVenäjä). Lisätietoja: projektikoordinaattori Mervi Suhonen misuhone@gmail.com puh. 040 581 9680 kulttuuriasiainneuvos Maija Lummepuro maija.lummepuro@minedu.fi T A K U 23


Te k s t i j a k u v a t M e r j a I s o t a l o

Särestö - sinisessä hämärässä punainen, keltainen, vihreä

Matkalla Särestöniemeen, ensimmäistä kertaa. Aurinko on matalalla korkeimmillaankin. Tie on luminen, puut verhoutuneet pakkashuuruun. Kittilän Kaukosessa on joulukuun puolivälissä hiljaista.

Matkailukohde Matkailijoiden pysäköintialueella ei ole yhtään autoa. Lähempänä rakennuksia on muutama, ainakin joku on paikalla. Metsän keskellä avautuu näkymä hirsirakennusten ryhmään, lumen peittämään peltomaisemaan. polkujen ja pihateiden varsilla on kynttilälyhtyjä. Opasteet johdattavat kahvilan suuntaan ja lipunmyyntiin. Joku kulkee laajan piha-alueen poikki. Ovi avautuu ja ensimmäiset Reitarin työt tulevat vastaan. Talonväkeä on paikalla, he toivottavat lämpimästi tervetulleiksi. Sisällä onkin lämmintä. Ostamme liput, saamme näyttelyesitteen ja katselemme uteliaina ympärille. Opas on nuori mies, joka vaistoaa kiinnostuksemme. – Haluatteko avata joulukalenterin? hän kysyy. Me epäröimme hetken. Kahvilan seinillä on tauluja, joista osa on suojapaperin peittämiä ja paperissa on numero. Opas ohjaa meidät numeron 14 luo. Jos sen avaa, pitääköhän se ostaa... Poistamme paperin, jonka alta paljastuu muotokuvapiirros nuoresta pojasta. Saa sen ostaa, mutta ei tarvitse.

Koti Kierros alkaa Reitarin ja Antun kotitalosta. Pihapiiri on perinteinen, tummahirsiset rakennukset seisovat arvokkaasti lumen keskellä. Päärakennus edustaa omaa aikaansa ja lappilaista rakennusperintöä. Verannan kautta astumme eteiseen, ketään ei ole kotona, mutta kodilta se näyttää. Tuvassa on joulukuusi, ikkunoissa hauskat pumpulikoristukset, takaseinältä katsoo Anttu niin elävänä, että tietää jonkun olevan kotona.

24 T A K U

Vanhan Särestön jouluikkuna Reitarin ja Antun kotitalo Vanha Särestö


Anton, Eeli ja Reidar Särestöniemi

Reitarin muitakin töitä on seinillä, grafiikkaa enimmäkseen ja taskukellokokoelma. Suuri piisi leivinuuneineen ja uuninpankoineen hallitsee tilaa. Seuraavasta ovesta mennään keittiöön, pöytä on katettu kahvittelua varten ja pöydällä on valokuva veljesten vanhemmista, Almasta ja Matista. Saliksi vai pirtiksikö Särestöniemen perhe kutsui toisen pään isoa huonetta, vai olisiko kammari. Katse kiinnittyy vanhaan valokuvaan, josta katsovat vakavat veljekset, Anton, Eeli ja Reidar. Eeli lähti ensin 24-vuotiaana, sitten Reidar 56-vuotiaan ja viimeisenä Anton 76-vuotiaana. Reitarin kuvia on täälläkin seinillä ja pumpulikoristeet ikkunoissa. Millaista sitten elämä olikin vuosikymmeniä sitten, nyt talo huokuu rauhaa.

T A K U 25


Yksityiskohta maalauksesta Gallerian uima-allas ja Rakastuneet hylkeet

26 T A K U


Ateljee Näissä maisemissa eli Reidar Särestöniemi lapsuuttaan, nuoruuttaan ja aikuisuuttaan. Nämä maisemat olivat hänelle aina tärkeitä, täältä hän lähti ja tänne palasi aina takaisin. Sivummalle kotitalosta vaaran rinteeseen korkeammalle hän rakensi ateljeensa, hirsisen ja komean. Luonnonkiviportaat johdattavat sisään, vasemmalla on suuri sali, Reitarin työtila. Kengät otetaan pois, sukkasillaan tassuttelemme sisään. Lattialla on maaliläikkiä, taiteilijan työn jälkiä ei saa hukata. Taiteilijan työvälineitä, pensseleitä, maalituubeja, väripurkkeja on kymmenittäin. Korkeat ikkunat ovat antaneet valon silloin, kun valoa on ulkoa tullut. Reitarin hienoja piirroksia on ripustettu seinille ikkunoiden väliin. Lattialla seisoo myös flyygeli ja tuolit odottavat konserttiyleisöä. Särestöniemi on Kaukosen kulttuurikeskus. Huoneita on lisää, Reitarin värikylläisiä töitä, käytävän varrella talletettuna hänen lapinpukunsa ja kaupunkivaatteensa. Tietenkin taiteilija ja hänen henkensä on läsnä kaikkialla, molemmissa kerroksissa.

Galleria Tie vie rinnettä alas, jäälyhdyt valaisevat sinisessä hämärässä. Löydämme polun galleriaan, juhlavaan hirsirakennukseen, jossa meitä odottaa yllätys. Muitakin on liikkeellä, nainen poistuu, kun me menemme sisään. Kohta vastassa on Vuodenkierto Reidarin silmin.   – Elää mustikan varvuissa pakkasen poikanen, näin hän on kirjoittanut. Reidar Särestöniemi kutsui itseään kevään lapseksi. Erityisesti häntä voimakkaasti kosketti Ounasjoen jäidenlähtö syntymäpäivänsä 14.5. aikoihin. Hän piti huolen siitä, että oli silloin aina paikalla. Hän on kuvannut Lapin vuodenkiertoa radiohaastattelussa vuonna 1970 seuraavasti:   – Luonto on tottunu semmoseen rythmiin, että se on hiljaa suurin

piirtein yheksän kuukautta. Ja sitten puhkeaa äkkiä kukhan ja kasvaa siinä kahen kolmen kuukauen aikana. Kesän päivät saapi tuota lasken niin, että kukat kiirehtii kukkimaan. Joka päivälle on uusi, niin se on nopeaa - kaksikin ja kolomekin parhaassa. Reidar koki talvisen kaamoksen ahdistavana. Valo ei riittänyt kunnolla työskentelyyn silloin, kun hän vielä maalasi Vanhan Särestön pirtissä, sähkövalo tuli vuonna 1969. Paetakseen talvea hän lähti usein matkoilleen syksyllä. Vähitellen hän alkoi löytää talvesta sisältöä töihinsä.   – Tuo minun olis osattava tehhä. Nuo värit, tuo pakkanen, tuo kohme. Siinä on voimaa, tuossa varvikossa, vaikka se on jäässä. Ja siinä mulle on oppimista. Suuret taulut tummalla hirsiseinällä loistavat punaisina, keltaisina, vihreinä. Siveltimen ja palettiveitsen jäljet näkyvät hyvin paksussa maalipinnassa. Lapin maisemat, pohjoisen voimalliset värit, puut ja porot löytyvät maalauksista. Ympäröivän luonnon lisäksi niissä kuvastuu Reidar Särestöniemen henkilökohtainen elämä, tunteet, rakkaus ja kaipuu. Yläkerrassa on toisenlainen maalaus, Suru eli Isän ja äidin kuolema. Syystalvella 1973 kuoli Alma-äiti: ”Äiti kuoli 16.10. kello 11.05, sataa lunta, on hirmuisen ikävä”. IsäMatti kuolemasta Reidar kirjoittaa 16.12.1974: ”Isä kuoli sairaalaan ennen juhannusta. Kesä oli alulla ja itkeskelin heleän vihreässä metsässä.” Maalauksessa ei ole Reidarin tunnusomaisia loistavia värejä. Syvää surua kuvastava maalaus ei ole Gallerian yllätys eikä värikylläinen Rakastuneet hylkeet -maalauskaan. Yllätys on yläkerran keskellä oleva mittavankokoinen uima-allas. Ja löytyy saunakin, tosin pesuhuoneessa seisoo joutsen, onneksi sentään täytetty. Uima-altaan reunalla on lasipurkki, johon saa laittaa kolikon, etteivät ne vaurioita uimaallasta.

Kahvila Hitaan ja rauhallisen kiertelyn jälkeen palaamme kahvilaan. On aika istahtaa ja juoda kahvit kampanisujen kera. Kerron, että olen tanssinut Reitarin kanssa, kauan sitten Pallaksen hotellilla, kun olin vapaailtaa viettämässä. Talonväki nyökkäilee hyväksyvästi. Kerron vielä, että olen

tuntenut Antunkin, kun hän oli tuottamassa Reitarin näyttelyä Forssan Kehräämön suureen näyttelytilaan. Ja se näyttely muistettiin vieläkin täällä Särestössä. Vaan ei ole enää Reitaria tanssittamassa eikä Anttua juttuja kertomassa. Eikä sitä näyttelytilaakaan. Opas kysyy vielä, haluammeko nähdä elokuvia. Elokuvia? Kyllä vaan ja niin näkyvät siinä taas television ruudulla Reitari ja Anttu täällä Särestön maisemissa, kotonaan. Sininen hämäryys on syventynyt, mieli on rauhoittunut. Räiskyvät värit ovat sovussa hämäryyden kanssa niin kuin Reidar ja Anton Särestöniemi olivat sovussa ympäröivän luonnon kanssa. Anttu otti elämäntehtäväkseen veljensä taiteellisen työn säilyttämisen ja jakamisen muiden ihmisten kanssa. Niin syntyi Särestöniemi-museo.

Me lähdemme vain palataksemme.

Lähteet: - Vierailu Särestössä 14.12.2013 - Näyttelyesite ”elää mustikan varvuissa pakkasen poikanen”. Vuodenkierto Reidarin silmin Särestöniemi-museossa 5.11.2013-30.9.2014 - Reidar Särestöniemi 1925-1981. Toim.Päivi Ruutiainen. Särestöniemen museosäätiön julkaisuja 1. 1989 - Reidar Särestöniemen 70-vuotisjuhlanäyttely Reidar Särestöniemi -taidemuseossa 1995. Näyttelyluettelo.

T A K U 27


it

e Reserves w

Students in th

Päivi Hoikkala Photos by To m Z a s a d z i n s k i Cour tesy of Cal Poly Pomona

“Troops to College”:

Veterans in American Higher Education

It was the first day of class in September 2011. I walked into my United States History classroom and took a roll call to determine who was in attendance and who had not bothered to show up. Towards the end of the class roster I called out Conrad’s name; he raised his hand and promptly replied “Yes, Ma’m!” I looked up from behind my glasses and saw a young blond man, nothing really remarkable about him, other than the fact that he had called me “Ma’m” when students generally address me as “Professor” or “Doctor.” Since Conrad, increasing numbers of young men and women have addressed me as “Ma’m,” a conspicuous sign of a veteran in the classroom. 28 T A K U

ay ceremony

s Veterans D

the campu h the flags at

T

he terrorist attacks of September 11, 2001, left an indelible mark on the American collective psyche. They also resulted in two wars and an influx of young recruits in the United States Armed Forces. Many are now back in the civilian world after often traumatic experiences in the conflict zones of Iraq and Afghanistan. The average age of soldiers on active duty in the various branches of the United States Armed Forces varies from 25 to 30 (2013 statistics). Moreover, the percentage of young men and women between the ages of 18 and 21 varies from 12.2% in the Coast Guard to 36.9% in the Marine Corps.    Americans are notoriously patriotic, sometimes in ways that seem overstated to non-Americans. They fly the American flag throughout the year, even dress in it on patriotic holidays. They start every sporting event and any major gathering with the national anthem. And they are em-

phatic about ‘supporting our troops,’ having learned from the experience of the Vietnam veterans in the 1970s. The federal veterans’ programs were elevated when President George H.W. Bush established the Department of Veterans Affairs (VA) as a Cabinet-level position on March 15, 1989. The President’s welcoming words reflected the changed sentiments about veterans in American life: ”There is only one place for the veterans of America, in the Cabinet Room, at the table with the President of the United States of America.” Following 9/11, the Department’s position has only strengthened. In 2009, President Barack Obama mandated a massive transformation of the VA to better serve Veterans. The agency has adopted 16 major initiatives to address issues from veteran homelessness to mental health, from health care delivery to efficient overall operations using modern technologies.


A major element in serving the Veterans of recent wars is the Post 9/11 GI Bill of Rights, a 2008 law that provides robust educational benefits rivaling the legendary World War II –era GI Bill of Rights. (The term GI refers to an enlisted person in or a veteran of the United States Armed Forces.) These benefits are available to active duty service members and, importantly, activated National Guard and Reserve members. According to the Department of Veterans Affairs, nearly one million service men and women have enrolled in American colleges and universities, taking advantage of these financial incentives that generally cover tuition, housing and books.    California ranks highest among all states in the number of women and men who serve in the military; of the total active military, approximately 11% come from the state. In 2006, the state of California formed a partnership program with state representatives, military leadership and the University of California (UC), California State University (CSU), and California Community Colleges (CCC) systems, called “Troops to College.” It created a model for veterans’ education by developing an academic outreach, admission, and enrollment plan that targets and assists the approximately 60,000 California veterans exiting military service each year. My campus, part of the CSU system, had an enrollment of 430 identified veterans in the fall

of 2013. The highest concentration is in the Colleges of Engineering and Business, followed by Science and Liberal Arts and Social Sciences. Leaving the highly structured military life and returning to the civilian world presents a challenge for veterans. Enrolling in college adds to the pressures and can be an extremely difficult transition. Some of the challenges are medical. They may have served multiple tours in Afghanistan or Iraq, increasing the possibility of post-traumatic stress disorder, traumatic brain injury, and other physical or mental wounds. Other hurdles are cultural. Veterans are surrounded by civilians who often have no inkling of what they have endured. Veterans also must navigate the VA bureaucracy to ensure that their tuition and other aid are paid on time while the campus bureaucracy works at a different pace and under a separate set of rules and regulations. From their perspective college campuses can become bureaucratic roadblocks. Finally, there may be academic challenges after having been away from school. According to the American Council on Education, 62% of student veterans indicated that they are the first in their family to attend college, versus 43% of nonveteran students. The average age of student veterans enrolled in four-year universities is 33, compared with 22 of the nonveteran

students. Veterans also report spending more time working off-campus for pay, providing dependent care and commuting to campus than their nonveteran peers. All of these statistics translate into the classroom in a variety of ways. Let’s take Conrad. He always sat in the front row and actively engaged in discussions with his peers, showing remarkable patience with their questions which, at times, were very thoughtless. He struggled with his writing and generally performing in the assignments; in fact, I was somewhat disappointed because I had expected more of him because he was a veteran. Yet, outside of the classroom we developed a relationship that allowed me a glimpse into the world of these young veterans from a new perspective. I learned that Conrad came from a conservative family and had joined the armed forces right out of high school; it was the only life he had known as an adult. In many ways, he was still a young teenager, except that he had seen things his peers could not even imagine. At 27, he was divorced and had a toddler son who lived with the mother on the other side of the continent. Over Thanksgiving holiday, Conrad flew out there to pick up his son, came back with him on the next Graduating veterans with campus administrators.

T A K U 29


Veteran students saluting the flag at the campus Veterans Day ceremony.

flight; the same routine followed at the end of the holiday. During another conversation, when he sat in my office for nearly three hours, I learned more about his life and, more importantly, his struggles returning to civilian life. This vignette seems to illustrate the statistic that 61% of student veterans report having a positive relationship with faculty members versus 54% of nonveteran students.    And then there is William, the 35-year-old veteran in my California history class. Always in class, always on time, always prepared, always participating in discussions and offering observations and comments. I talked to William, too, quite extensively. He is the father of three children. When he came back from war and got off the plane, he said he thought he was just fine, until it became apparent that he struggled with posttraumatic stress disorder. He is now doing well and pursuing his education with success. I also recently learned that Conrad is star student in his business program, obviously having been able to overcome his initial struggles.    Important in helping in this transition is the Veterans Resource Center that opened its doors on campus in the fall of 2012. It is the first point of contact for veterans looking for answers about financial aid, military benefits, registration and orientation, or wanting to 30 T A K U

resolve individual issues that require one-on-one assistance. Perhaps even more important, it is a place for veterans to meet other veterans, to talk about issues that no other person can have a true appreciation for. The American Council on Education says that about 71% of some 700 colleges and universities responding to a recent survey now have a similar office or department dedicated exclusively to serving veterans. Before the Post-9/11 GI Bill kicked in, a 2009 survey put that percentage at 49%.    The Veterans Resource Center is also responding to the need to educate faculty about veterans issues and concerns. Workshops like “Getting to Know the Student Veteran in Your Classroom” provide some basic ‘training’ about the not-so-obvious issues that veterans may bring to our classrooms. As faculty, we need to be able to empathize with their experiences and recognize signs of distress. At the same time, we must avoid stereotyping veterans. They are not necessarily a “needy” group of students, quite the opposite. They are motivated and have a strong work ethic, with 70% reporting that they spend at least 10 hours every week preparing for class. But understanding that they come from a background of war where they may have seen and done unthinkable things is necessary in helping them successfully transition, and in helping their civilian peers understand the veterans experience.    As a history professor, my courses also deal with war, including our recent conflicts in Iraq and


Afghanistan. We talk about American foreign policy, expansionism versus imperialism, terrorism. Any of these topics can serve as a trigger for a veteran student. It happened in my online class about eight years ago when a veteran, and card-carrying member of the National Rifle Association, personally attacked me on the discussion forum. He very clearly suffered from post-traumatic stress disorder so I reported the incident, concerned about the possibility of violence. In the end, he offered a public apology, earning my respect: once a Marine, always a Marine.    The issue for me, then, is to navigate the age and cultural divide between veterans and their peers, and the divide that exists between their experiences and mine. It may be very difficult for veterans to hear critical comments about their service when they feel that their time in the war zone served a purpose, when they may have lost friends. But these conversations need to happen, and they need to happen in an environment where all students feel free to express their views. They need to happen in an environment of mutual respect. I have come to respect my veteran students in ways I never thought possible, and I believe this respect is something intangible all students can feel when I introduce a topic. I have also learned to frame sensitive topics in ways that invite participation from all sides. I have all the veterans in my classes to thank for what they have taught me.

Sources: American Council on Education. From Soldier to Student II: Assessing Campus Programs for Veterans and Service Members. 2012. Available at http://www.acenet.edu/news-room/Pages/ From-Soldier-to-Student-II.aspx. Azpeitia, Elke. California State Polytechnic University. Veterans’ Resource Center. Personal communications. 2014. Lighthall, Alison. “Ten Things You Should Know About Today’s Student Veteran.” National Education Association, 2013. Available at http://www.nea.org/ home/53407.htm. Statistic Brain. “Demographics of Active Duty U.S. Military.” 2013. Available at http://www.statisticbrain.com/demographics-of-active-duty-u-s-military/. United States Department of Veterans Affairs. “Post-9/11 GI Bill.” 2014. Available at http://www.benefits.va.gov/ gibill/post911_gibill.aspx.

Sivistynyt ihminen on Sibelius-lukion 2. luokan oppilaiden mielestä:

– Tietää merkityksellisimmät asiat historiasta ja ymmärtää ihmisten väliset erilaisuudet. – Sivistys on hyvää käytöstä muita ihmisiä kohtaan, kykyä pohtia moniulotteisesti, vastaanottavaisuutta tietoa kohtaan, kiinnostusta eri aiheista, oikeudenmukaisuutta, älykkyyttä, myös tunneälykkyyttä, hyväksymistä. – Sivistys on sitä, että tietää, mistä tulee, mihin ja miten on menossa. Se on ihmisyyden ja älyn arvostamista. – Sivistys on kykyä ymmärtää yhteisöä, jossa itse elää. Käsitys sivistyksestä vaihtelee nimittäin valtavasti eri puolilla maailmaa. Keneltäkään ihmiseltä ei puutu sivistystä eikä kenellekään ole sitä synnynnäisesti valmiina. Sitä saadaan vähitellen elämän aikana.

T A K U 31


Panu H채meenaho

32 T A K U


Hanna-Mari Savolainen

Taku ry työmarkkinatutkimus 2013

Takulaiset työelämässä Jatkoa vuoden 2012 palkkatutkimukselle Taku ry toteutti vuonna 2012 ensimmäisen kerran palkkatutkimuksen, jolla kartoitettiin jäsenten työmarkkinoille sijoittumista, palkkatasoa sekä muita työsuhteen ominaisuuksia. Kyselystä saatiin arvokasta tietoa edunvalvontatyöhön, joten tutkimus haluttiin toistaa uudelleen ja vielä laajempana vuonna 2013. Tästä työmarkkinatutkimuksesta saadun tiedon pohjalta Taku ry voi kehittää jäsenpalveluitaan sekä saa tärkeitä työkaluja alakohtaiseen edunvalvontaan. n Tutkimukseen vastasi tällä kertaa lähes sama määrä jäseniä eli noin. 700, mikä edustaa reilua viidennestä jäsenistöstä. Tulokset antavat siis kuitenkin vain suuntaa-antavan kuvan jäsenten tilanteesta. Vastaajista joka kymmenes oli vastaushetkellä opiskelijana. Suurin osa oli naisia (82,5 %) ja vastaajien keski-iäksi muodostui 36 vuotta. Useampi kuin joka toinen oli suorittanut yliopistotutkinnon ja noin 40 % vastaajista löytyi ammattikorkeakoulututkinto. Yleisimmät tutkinnot ovat filosofian maisteri ja kulttuurituottaja AMK. Sijoittuminen työmarkkinoille Kyselyyn vastanneista reilu 70 prosenttia oli palkkatyösuhteessa ja heistä 81 % teki kokoaikaista ja 13 % osa-aikaista työviikkoa. Lähes joka viidennellä oli useampi kuin yksi työnantaja. Freelancerina tai yrittäjänä toimivia vastaajista oli noin kuusi prosenttia, joista valtaosa naisia. Väliaikaisesti poissa työelämästä oli 17 prosenttia vastaajista ja valitettavasti yleisin tähän oli työttömyys. Työttömänä vastaajista oli noin seitsemän prosenttia, joista naisia oli selvästi miehiä enemmän.

Yli puolet jäsenistöstä työskentelee yksityisissä yrityksissä ja seuraavaksi eniten eli noin kolmanneksen työllistää kunnat tai kuntayhtymät. Korkeakouluissa toimii joka kymmenes jäsen, valtiolla vain noin viisi prosenttia. Miesten ja naisten välillä ei ole suuria eroja sektoreille sijoittumisen suhteen. Joka toinen vastaajista toimii asiantuntijatehtävissä, toimisto- ja asiakaspalvelutehtävissä on vajaa viidennes ja johtotehtäviä hoitaa joka kymmenes vastaajista. Takulaisista suurin osa (73%) koki nykyisen työn vastaavan omaa koulutusta ja yli puolet jäsenistöstä työskenteleekin taide- ja kulttuurialalla. Määräaikaiset työsuhteet ovat jäsenistölle tavallisia. Lähes joka toisen palkkatyössä olevan vastaajan työsuhde oli määräaikainen ja erityisesti niitä esiintyy nuorten ja naisten keskuudessa sekä valtio- ja korkeakoulusektorilla. Määräaikaisuuden pituus on keskimäärin 13,3 kuukautta ja monilla työurat muodostuvat toistuvista määräaikaisuuksista. Nämä haasteet vastavalmistuneiden ja naisten kohdalla ovat toki tämän päivän työmarkkinoilla laajempikin ilmiö. Takulaisten palkkataso ja työaikajärjestelyt Takulaisten keskiansiot kyselyn perusteella ovat 2756 euroa kuukaudessa, mikä on 63 euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Erityisesti palkkahaitarin yläpäässä miesten palkkataso on naisia korkeampi. Korkeimmat palkat ovat valtiolla ja korkeakoulusektorilla ja palkkaus on myös voimakkaasti yhteydessä organisaation kokoon. Freelancerien ja yrittäjien kuukausitulot ovat keskimäärin 1850 euroa kuukaudessa ja he laskuttavat työstään keskimäärin 31 euroa tunnilta. Pääkaupunkiseudulla palkkataso on noin 12 prosenttia muuta maata korkeampi. Noin puolet vastaajista ilmoitti olevansa

tyytyväisiä palkkaansa, mikä kertoo, että alan arvostuksen ja palkkauksen eteen on vielä tehtävä paljon työtä. Valtaosa (81%) palkkatyössä olevista jäsenistä työskentelee kokoaikaisesti ja noin 40 prosentilla on säännöllinen työaika. Reilu kymmenes vastaajista työskentelee projekti- tai kausiluonteisessa työssä. Palkkatyösuhteessa olevista suurin osa työskentelee pääosin toimistotyöaikana, mutta freelancerien ja yrittäjien keskuudessa epäsäännölliset työajat ovat huomattavasti tyypillisempiä. Joka kolmas takulainen kokee myös tekevänsä paljon ylitöitä, erityisesti johtotehtävissä työskentelevät jäsenet. Yli puolella on mahdollisuus myös tehdä etätöitä ja eniten tätä mahdollisuutta hyödyntävät korkeakouluissa työskentelevät jäsenet. Kyselyn tulokset heijastavat yleisesti työmarkkinatilannetta sekä juuri taide- ja kulttuurialan erityispiirteitä. Määräaikaiset työsuhteet ovat lisääntyneet kaikilla aloilla ja nuorten sekä naisten asema on työmarkkinoilla heikoin. Moni takulainen toimii myös erilaisissa projekteissa sekä freelancerina tai yrittäjänä, jolloin tyypillistä ovat epäsäännölliset työajat, ylityöt sekä mahdollisesti taloudellinen epävarmuus. Myös työttömyyttä vastaan on yritetty taistella jo pidemmän aikaa. Näihin haasteisiin ammattiliitot pyrkivät vastaamaan ja Taku pyrkii erityisesti kiinnittämään huomiota taide- ja kulttuurialalle tyypillisiin kysymyksiin. Mukavaa oli kuitenkin huomata, että valtaosa jäsenistä kokee työllistyneensä omalle alalle ja tavoitteena on, että määrää saadaan vielä kasvatettua. Kysely tarjosi arvokkaita välineitä tähän työhön, kiitos kaikille vastanneille!

T A K U 33


Lähikuvassa Helsinki Photography Biennial Maaliskuun lopussa käynnistyvä Helsinki Photography Biennial on Valokuvataiteilijoiden Liiton joka toinen vuosi järjestämä tapahtumien sarja. Keväisin parillisina vuosina järjestettävä valokuvabiennaali esittelee suomalaista ja kansainvälistä valokuvataidetta. Tänä vuonna istanbulilaisen kuraattori ja muotoilija Başak Şenovan kuratoiman kokonaisuuden teemana ovat ekologiset kysymykset sekä niihin liittyvät syy- ja seuraussuhteet. Biennaalin päänäyttely järjestetään Suomen valokuvataiteen museolla. Sen lisäksi tapahtuman näyttelypaikkoja ovat Valokuvagalleria Hippolyte, L3-makasiini Jätkäsaaressa, Unkarin kulttuuri- ja tiedeinstituutin Galleria U sekä Helsingin yliopiston pääkirjasto. Biennaali levittäytyy laajasti myös Helsingin julkisiin tiloihin.

34 T A K U


Te k s t i : A u r a D u f v a

Kuva: Marja Helander: Palopää, 2001

T

Takun jäsenkortilla alennusta lipun hinnasta!

apahtuma on järjestetty nykymuotoisena vasta kerran aiemmin, mutta sen juuret ulottuvat pitkälle 1980-luvulle saakka, jolloin se tunnettiin nimellä Valokuvataide – Arkitaide. Ensimmäisen kerran vuonna 1983 järjestetty tapahtuma oli yksi suomalaisen valokuvataiteen tärkeistä etapeista matkalla marginaaleista kohti nykytaiteen keskiötä. Alkuaikoina tapahtumat olivat innostuneiden aktiivien vapaaehtoistyön tulosta, ja 1990-luvulla järjestämisvastuu siirtyi Valokuvataiteilijoiden Liitolle.    Vaikka tapahtuman koko on kasvanut vuosi vuodelta, alkuvuosille ominainen yhdessä tekeminen on tapahtumalle tunnusomaista vielä tänäkin päivänä. Tämänvuotinen biennaali on monen tahon yhteinen voimanponnistus. Biennaalin linjauksista päättävän viisijäsenisen johtoryhmän sekä kuraattorin lisäksi tapahtumaa on tekemässä toimijoita biennaalin tänä vuonna tuottavilta Valokuvataiteilijoiden Liitolta, liiton Valokuvagalleria Hippolyteltä sekä Suomen valokuvataiteen museolta. Mukana biennaalin teemaa kehittämässä on myös alan eturivin toimija, ekologista ja kulttuurista monimuotoisuutta sekä eri taiteen- ja tieteenlajien asemaa edistävä Mustarinda ry. Biennaalin toimistolla toimintaa pyörittää tapahtuman tuottaja Tiina Salmia.    ”Kun järjestäjien lisäksi lasketaan Şenovan mukaan kutsuma toinen kuraattori Branko Franceschi, yhdeksäntoista taiteilijaa tai taiteilijaryhmää sekä Mustarindan käynnistämien neljän taiteellisen tutkimusprosessin kymmenen taiteilijaa ja tutkijaa, toimijoita on kasassa iso joukko. Sähköposti käy kuumana, kun viestit kulkevat eri toimijoiden välillä, ajatuksia vaihdetaan, ja uusia ideoita syntyy”, Salmia kuvailee.    Samalla kun tapahtuman koko on kasvanut, siitä on tullut myös entistä kansainvälisempi. Siksi tämänvuotista biennaalia suunniteltaessa katse käännettiin Suomen lisäksi myös laajemmin maailmalle. Kuraattori Şenovan löydyttyä biennaalin johtoon, tarkentui myös biennaalin monipuolinen taiteilijakaarti.    Kansainvälisen tapahtuman järjestämisessä on kuitenkin omat ongelmansa. ”Maantieteelliset etäisyydet ihmisten välillä luovat omat haasteensa”, Salmia mainitsee. Onneksi sähköposti ja Skype-puhelut mahdollistavat reaaliaikaisen yhteydenpidon. ”Vaikka välillä on hankalaa, ettemme pysty kaikki kokoontumaan saman pöydän ääreen keskustelemaan asioista, näen että kansainvälisyys on ehdottomasti rikkautta”, Salmia painottaa.    Oman mausteensa biennaaliin tuovat myös tapahtuman aikaan töihin kutsuttava vapaaehtoisporukka, yhdeksän tapahtumapaikkaa ja värikäs joukko yhteistyökumppaneita. Yksi tapahtuman yhteistyökumppaneista on TAKU. ”Olen itsekin TAKUn jäsen. Tuntui luonnolliselta ottaa yhteyttä liittoon, välittää tietoa tapahtumasta ja tiedustella liiton halukkuutta yhteistyöhön. Ajattelimme, että liiton kautta tavoittaisimme uutta, kansainvälisestä valokuvataiteesta kiinnostunutta yleisöä”, Salmia listaa syitään yhteydenottoon, ja jatkaa: ”On mukava olla luomassa entistä parempia yhteyksiä eri kulttuurialan toimijoiden välille. Yhteistyön avulla pienetkin tekijät voivat saavuttaa suuria.”    Yhteistyössä rakentuva ja monipuolinen Helsinki Photography Biennial 2014 on luonnollista jatkumoa tapahtuman historialle, Se tuo totuttuun tapaan uusia impulsseja suomalaiselle valokuvakentälle, tarjoaa yleisölle kiinnostavaa uutta nähtävää, ja nostaa keskiöön ajankohtaisia teemoja ja tekijöitä. L i s ä t i e t o j a : w w w. h p b . f i T A K U 35


Laatuelokuvien festivaali tuo Oscar -ehdokkaita valkokankaalle Raisa Niemi Kuvat: Helsinki International Film Festival

n Maaliskuun lopussa järjestettävä Season Film Festival esittelee ennakkona levitykseen tulevia laatuelokuvia sekä kansainvälisiä löytöjä, joita muutoin ei Suomessa nähtäisi. Aiemmin Artisokka Woman Film Festivalina tunnetun festivaalin keskeisiä teemoja ovat edelleen myös naiseuteen ja sukupuoleen liittyvät aiheet. Yksi Seasonin odotetuimmista elokuvista on italialaisen Paolo Sorrentinon Grande Bellezza (The Great Beauty), joka voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Golden Globe -palkin36 T A K U

non ja on ehdolla myös maaliskuun alussa parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-voittajaksi. La Grande Bellezza versioi Federico Fellinin klassikkoa La Dolce Vita. Marcello Mastroiannin tilalla ikääntyvänä hurmurina, joka havahtuu elämän tyhjyyteen 40-vuoden juhlinnan jälkeen, nähdään Toni Servillo. Taustalla sykkivät Rooman kadut.    Niin ikään Oscar ehdokkaana olevalta japanilaiselta animaatiomestari Hayao Miyazakilta nähdään viimeisin – ja mahdollisesti

myös viimeinen - animaatio Tuuli nousee. Miyazakin aiemmat elokuvat, esimerkiksi Naapurini Totoro ja Henkien kätkemä kuuluvat suomalaisten animaatioelokuvien ystävien ikisuosikkeihin. Uusin elokuva on saanut nimensä Paul Valéryn runosta Le vent se lève, il fout tenter de vivre (Tuuli nousee, on uskallettava elää) ja on omistettu lentokonesuunnittelija Jiro Horikosille ja hänen ystävälleenTatsuo Horille.


Copyright Karl Lagerfelt

Festivaali järjestetään 27.–30. maaliskuuta Bio Rexissä ja Maximissa. Ohjelmisto kokonaisuudessaan julkaistaan 6. maaliskuuta ja lipunmyynti alkaa 18. maaliskuuta. http://www.seasonfilmfestival.fi http://www.ldmfff.fi/elokuvat/

Muodin säihkettä ja kulissien takaista arkea Season Film Festivalin yhteydessä järjestetään jälleen myös Fashion Film Festival, muodin ja designin maailmaa peilaava elokuvafestivaali. Ennakkoon kiinnostusta on herättänyt erityisesti Mademoiselle C, joka kertoo Ranskan Vogue-lehden entisestä päätoimittajasta Carine Roitfeldista.    Kevään ajankohtaisin näyttelijätär on Grace Kelly, jonka elämäs-

tä kertova elokuva Grace of Monaco, pääosassa Nicole Kidman, tulee levitykseen myöhemmin keväällä. Tätä tapausta ennakoiden Fashion Film Festival esittää todellisen Grace Kellyn tyylikkäimmän elokuvan Skandaalihäät vuodelta 1956. Loistelias musikaalikomedia jäi tähden viimeiseksi työksi Hollywoodissa, ennen kuin hänestä tuli Monacon ruhtinatar.    Oscar-linkki löytyy myös Fashion Film Festivalilta. Brittiläis-amerikkalainen komedia Kinky Boots

kertoo, kuinka saapastehtailija pyrkii selviämään lamasta alkamalla valmistaa fetisistisiä kenkiä. Pääosassa drag queenina vakuuttaa Chiwetel Ejiofor, joka juuri nimettiin parhaan miespääosan ehdokkaaksi elokuvasta 12 Years of Slave.

Takun jäsenkortilla alennusta lipun hinnasta! T A K U 37


J Ä S E N S I V U T

Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erko Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki

TYÖTTÖMYYSKASSA

Toimisto on avoinna 9.00-15.00 Palvelunumero (09) 7206 4343 faksi (09) 272 1212 Puhelinpalveluaika on maanantaista torstaihin klo 12.00-15.00 Sähköposti:erityiskoulutettujen.tk(at)erko.fi Kassan henkilökunta pyrkii vastaamaan sähköpostikyselyihin kolmen arkipäivän kuluessa. Info-puhelin: Info-puhelimesta 0600 944 94 etuuden hakija saa tiedon viimeisimmästä maksupäivästä 24 tuntia vuorokaudessa. Puhelun hinta on pvm + 0,37 euroa minuutissa.

Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa AYT Ratavartijankatu 2 B, 00520 HELSINKI maksuton palvelunumero 0800 9 0888 ma-to klo 9-16, pe klo 9-13 puhelin 09 2535 3100 sposti asiakaspalvelu@ayt.fi

INFOA Päivitä jäsentietosi Ovatko jäsentietosi muuttuneet? Ilmoitathan näistä muutoksista meille: l osoitteen- ja nimenmuutos l työnantajatiedot l valmistumispäivä l sähköpostiosoitteen muutos l äitiys-, isyys- tai hoitovapaa l apurahatyöskentely l työttömyys, lomautus tai vuorotteluvapaa l siirtyminen ammatinharjoittajaksi/ yrittäjäksi Tiedot on helpointa ilmoittaa sähköisesti jäsensivuilla: www.akavanerityisalat. fi -> Jäsenkirjautuminen tai taku@taku.fi Viitenumerot hukassa? Tilaa uudet jäsensivujen kautta www.akavanerityisalat.fi -> Jäsenkirjautuminen

Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki Puh. 0201 235 340 fax (09) 147 242 Puhelinaika: klo 9 – 15 S-postit: jasenpalvelut@akavanerityisalat.fi l Jäsensihteerit Puh. 0201 235 370 Puhelinaika: klo 9 – 14 jasenpalvelut@akavanerityisalat.fi

Lakimiesten palvelujen puhelinaika klo 9 – 14 l Yksityis- ja järjestösektorin työsuhdeneuvonta Eskola, Kari, työmarkkinalakimies Yksityissektorin sekä yliopisto- ja amk-sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta sekä työsuhdeneuvonta (ti-ke). Yhteiskunnallinen edunvalvonta. Puhelin 0201 235 367, 040 590 5693 Leppänen Juho-Heikki, lakimies Yksityissektorin työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 365, 040 582 5052 Torvela, Tuire, lakimies Yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta Ammatinharjoittajia ja yrittäjiä koskevat tehtävät Perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta Puhelin 0201 235 356, 0400 871 381 l Kuntasektorin työsuhdeneuvonta Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354, 040 722 4368 Kullanmäki Tarja, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353, 040 837 7984 l Valtiosektorin työsuhdeneuvonta Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354, 040 722 4368 Kullanmäki Tarja, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353, 040 837 7984 l Korkeakoulusektorin työsuhdeneuvonta Eskola Kari, työmarkkinalakimies Yksityissektorin sekä yliopisto- ja amk-sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta sekä työsuhdeneuvonta (ti-ke) Yhteiskunnallinen edunvalvonta Puhelin 0201 235 367, 040 590 5693 Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 354, 040 722 4368 Kullanmäki Tarja, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Puhelin 0201 235 353, 040 837 7984 l Kirkon sektorin työsuhdeneuvonta Juntunen Kalevi, asiamies Valtio- ja seurakuntasektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta Puhelin 0201 235 351, 040 582 2780


TAKUN HALLITUKSEN JÄSENTEN Y H T E Y S T I E D O T 2 012 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry l Snellmaninkatu 19-21 E 15, 00170 Helsinki l puh. 0440 664 800 l s-posti taku@taku.fi

Hallituksen puheenjohtaja Mari Lankinen Tuottaja Jyväskylän kesä Snellmaninkatu 19-21 E 15 00170 Helsinki gsm 050 5363 231 mari.lankinen@taku.fi Hallituksen varapUHEENJOHTAJA Ville Niutanen Tuottaja gsm 040 841 2066 ville.niutanen@pp.inet.fi Hallituksen jäsenet Varsinaiset jäsenet Juha Isotalo Koulutuspoliittinen asiantuntija Turun yliopiston ylioppilaskunta puh. 050 531 8414 tyy-koposihteeri@utu.fi Matti Karhos Kulttuuriasiainpäällikkö Lahden kaupungin kulttuurikeskus puh. 050 387 8792 matti.karhos@lahti.fi

Petri Katajarinne Hautomopäällikkö Luovien alojen yrityshautomo Creve gsm 040 164 6665 petri.katajarinne@taku.fi

Varajäsenet Elise Pedersen Johtava koordinaattori Tampereen kaupunki puh. 050 553 8673 elise.pedersen@tampere.fi

Arja Laitinen Aluepäällikkö Taiteen Edistämiskeskus puh. (09) 1607 7067 gsm 0400 798 718 arja.laitinen@minedu.fi

Pauli Rautiainen Julkisoikeuden yliopisto-opettaja Tampereen yliopisto pauli.rautiainen@uta.fi

Kirsi Lajunen Koordinaattori, Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma gsm 0400 516 554 kirsi.lajunen@thl.fi Veera Lampi Toiminnanohjaaja Etelän-SYLI ry gsm 0400 861 199 veera.lampi@helsinki.fi Anna Vesén Kulttuurituottaja Riihimäen kaupunki gsm 040 822 6660 anna.vesen@riihimaki.fi

Riikka Wallin Kulttuurituottaja ammatinharjoittaja riikka.wallin@gmail.com Opiskelija-asioiden asiantuntija Susanna Koskimaa Kirjallisuuden opiskelija Tampereen yliopisto susanna.koskimaa@uta.fi Toiminnanjohtaja Kirsi Herala gsm 040 511 1200 kirsi.herala@taku.fi Järjestö- ja kehitysvastaava Riina Virkkunen gsm 0440 664 800 riina.virkkunen@taku.fi


27. 3 . –14 . 5 . 2014

www.hpb.fi

Taku lehti nro 1 2014 net  
Taku lehti nro 1 2014 net  
Advertisement