Issuu on Google+

3/12

TAIDE- JA KULTTUURIALAN AMMATTIJÄRJESTÖ TAKU ry. FACKORGANISATION FÖR KONST- OCH KULTURSEKTORN TAKU


Puheenjohtajalta .......................................................................... 3

T ä s s ä

n u m e r o s s a

Kenelle maistuu karjalanpaisti? .................................................... 4 Sakarias Sokka Väärä kulttuuriministeri – taas kerran ........................................... 5 Irma Hirsjärvi Digitaalinen Kehruu-Jenny ja tekijänoikeudet ................................ 6 Anne Mari Rautiainen ”Ei se ole se tukka, se on se sydän” Kulttuuripolitiikka saatava toimimaan arjessa................................. 8 Merja Isotalo Intohimona elämä........................................................................ 10 Päivi Loponen-Kyrönseppä

3/12

TAIDE- JA KULTTUURIALAN AMMATTIJÄRJESTÖ TAKU ry. FACKORGANISATION FÖR KONST- OCH KULTURSEKTORN TAKU

Kannen kuva: Jaakko Vasko

Lasi- ja keramiikkataiteen tallentaja Kyösti Kakkonen .................... 12 Merja Isotalo Tämäkö taidetta? ........................................................................ 15 Raisa Niemi Kuvataide kaikille kouluasteille opetuken osaksi – Ii! ..................... 16 Merja Isotalo Poikilon julkaisu palkittiin parhaana taidekirjana ............................ 18 Kimmo Seppänen Frame-säätiön toiminta käynnistynyt ........................................... 19 Petra Havu Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina .............................................. 20 Hilkka Hytönen NordMatch 2012 ......................................................................... 22 Vivan Storlund

Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konst- och kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p. 040 5111 200 email: kirsi.herala@taku.fi. Petri Katajarinne, Anne Mari Rautiainen, Merja Isotalo, Raisa Niemi, Kirsikka Heimonen ja Riina Virkkunen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittava toimituskunnan kanssa. Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on lehden kuvituksessa käytetty Ingram-kuvakirjaston kuvia. Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN 1457-7003 ISSN 2243-030X Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa.

2 TAKU

Mihin katosi suomeni?................................................................. 24 Lari Kotilainen Kolea Elämä ................................................................................ 25 Panu Hämeenaho New Yorkin liikkuva taidekenttä vaatii läsnäoloa ............................ 26 Leena-Maija Rossi Jeffrey Eugenides ........................................................................ 28 Sanna Posti Sjöman Olen sitä mieltä että ..................................................................... 30 Pysy liikkeessä pitkin päivää ........................................................ 32 Paula Launonen Jäsensivut .................................................................................. 34


P uh e e n j o hta j a lta

Tilastokeskuksen tuoreessa työvoimatutkimuksessa oli vaihteeksi hyviä uutisia meille kulttuurialalla toimiville. Työllisyys kulttuuritoimialoilla on kasvanut muita toimialoja paremmin. Toki työsuhteet ovat valitettavan usein lyhyitä, mutta suuntaus on kuitenkin oikeanlainen. Työpaikkoja on syntynyt erityisesti yksityiselle sektorille. Luova talous ja etenkin uusien luovien alojen yritysten syntyminen näkyvät myönteisesti myös työllisyysluvuissa. Uskon, että tulevaisuudessa luovat alat on suomalaisen talouden moottori siinä missä metsäteollisuus tai laivan rakentaminenkin. Eräs merkki luovien alojen merkityksen kasvusta työllistäjänä on kohta vuoden Turussa menestyksekkäästi toiminut luovien alojen informaatio- ja työnhakukeskus Luovamo (www.luovamo.fi). Tämä pilottina alkanut hanke toivottavasti laajenee jatkossa myös muualle Suomeen. Julkisen sektorin uutiset sitä vastoin eivät ole niin mieltä ylentäviä. Taide- ja kulttuurilaitokset ovat joutuneet valtiontalouden säästökuurien kohteiksi. Kilpailu tukirahoista kiristyy entisestään, kun Valtion taidemuseon rahoitus siirtyy budjettivaroista veikkausvoittovaroin katettavaksi. Tämä tietää parikymmentä miljoonaa euroa vähemmän jaettavaa muille taiteen ja kulttuurin aloille. Myös tuleva kuntauudistus ja kuntien yhdistymiset herättävät pelkoja kulttuuripalvelujen puolesta. Kuinka kansalaisten yhdenvertaisuus ja tasa-arvo toteutuvat näissä myllerryksissä. Kun tähän lisätään se, että monen kunnan talous on kuralla, niin on oikeasti tärkeää, että muistamme käydä äänestämässä tulevissa kuntavaaleissa sellaisia ehdokkaita, jotka ymmärtävät kulttuurin merkityksen ihmisten hyvinvoinnille ja puolustavat kulttuuripalveluja. Paljon voimakkaita tunteita ja vastustustakin herättänyt taidehallinnon uudistus etenee vauhdilla ja vähän turhankin kiireellä. Isoja kysymyksiä on auki esimerkiksi taidetoimikuntien keskuspaikoista. Uudistuksessa Taiteen keskustoimikunta muuttuu OKM:n alaiseksi Taiteen edistämiskeskukseksi. Pelkona on ollut maakunnissa, että paikallinen asiantuntijuus ja toimijuus romutetaan ja päätösvalta keskittyy Helsinkiin. Taidehallinnon uudistus on toki tarpeellinen, mutta se ei saa tarkoittaa alueellisen kulttuuritoiminnan heikentämistä. Esimerkiksi maakunnissa toimivat läänintaiteilijat ovat olleet merkittävässä roolissa aktiivisina alueellisen kulttuurielämän kehittäjinä. Heidän tehtävänsä on toimia kentällä, nyt pelkona on, että läänintaiteilijoiden toimenkuvasta tulee uudistuksessa enemmän hallinnollinen. Eli paljon ja merkittäviä asioita on tapahtumassa meidän taide- ja kulttuurialan toimijoiden näkökulmasta nyt ja tulevaisuudessa. Tämä tuo myös yhä enemmän haasteita TAKUlle. Meidän tulee olla valppaita ja ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon.

Petri Katajarinne puheenjohtaja

Kuva: Johannes Wiehn

Aurinkoista syksyä ja nähdään vuosikokouksessa Kauniaisissa lokakuun lopulla!

TAKU 3


Kenelle maistuu karjalanpaisti, kuka pitää kuvataiteesta, ja ken karttaa kirjallisuutta? Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella 2000-luvun puolivälissä käynnistetty tutkimusprojekti on keskittynyt laajan aineiston analyysein tämänkaltaisten kysymysten selvittämiseen.

Sakarias Sokka

Kenelle maistuu karjalanpaisti? Pierre Bourdieuta testaamassa

4 TAKU

siä koskevaa tietoa, joka soveltuisi myös kansainvälisiin vertailuihin.

Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen johtajan, professori Keijo Rahkosen johtamassa ja yhdessä professori Jukka Gronowin kanssa käynnistämässä Kulttuuripääoma Suomessa -tutkimushankkeessa on testattu sosiologiassa klassikkoasemaan nousseen Pierre Bourdieun teorioita nykypäivän Suomesta kerätyin aineistoin. Itse Bourdieu esitti lähinnä 60-luvun Pariisissa kerättyyn aineistoon tukeutuen, että ihmisten sosiaalinen tausta heijastuu heidän eri kulttuurimuotoja koskeviin mieltymyksiinsä siten, että korkea koulutustausta ja sosiaalinen asema vaikuttavat myönteisesti suhtautumiseen traditionaalisiin korkeakulttuurin aloihin. Käytännössä tämän tulisi myös näkyä aktiivisuutena niiden kuluttamisessa.

Laaja näkemys kulttuurin kuluttamiseen

Bourdieun näkemykset ovat vaikuttaneet merkittävästi lukemattomiin tutkimuksiin ja makua koskeviin teoretisointeihin, mutta niitä myös kritisoitiin tuoreeltaan. Suomessakin esitettiin jo 1980-luvulla, että Bourdieun teoriat eivät sovellu suomalaiseen todellisuuteen, joka poikkeaa selvästi Ranskan, puhumattakaan Pariisin sosiaalisista asetelmista ja kulttuuritraditioista. Kiistely Bourdieun tulosten yleistettävyydestä on jatkunut näihin päiviin. Englannissa käynnistettiin 2000-luvun alussa projekti, jonka tavoitteena on laajan paikallisen aineiston turvin kartoittaa, kuinka sovellettavia Bourdieun teesit itse asiassa ovat. Tuon projektin tuloksia on julkaistu kirjassa Culture, class, distinction (2009). Rahkosen ja Gronowin kansainväliset kontaktit poikivat vastaavan tutkimuksen käynnistämisen myös Suomessa. Perusajatus oli tuottaa Suomesta sellaista makumieltymyk-

Aineistoa kerättäessä kartoitettiin klassisten taidealojen ohella myös populaarikulttuuriin, TV:n katselutottumuksiin ja ruokakulttuuriin suhtautumista. Laajasti kulttuurin eri puoliin liittyviin sisältöihin perehtymällä tutkijat ovat voineet esimerkiksi osoittaa, että myös ruokaan liittyvä maku eriytyy sosiaalisen taustan ja sukupuolen mukaan. Naiset ilmoittavat pitävänsä miehiä useammin kevyestä etnisestä ruuasta, mutta ero kapenee sitä mukaa, kun miesten koulutustausta nousee. Perinteiset raskaammat liharuoat sen sijaan vetoavat ylipäänsä enemmän miehiin ja heistä etenkin alhaisemman koulutusasteen työntekijöihin. TV:n katselutottumuksissa taas suhtautuminen korkeakulttuuriin selittää sitä, mistä TV-ohjelmista pidetään ja mistä ei: aktiiviset korkeakulttuurin kuluttajat ovat muita valikoivampia, ja ilmoittavat inhoavansa erityisesti tosi-televisiosarjoja.

Hankkeessa alusta asti mukana ollut Suomen Akatemian tutkijatohtori Semi Purhonen kertoo, että suomalainen aineistonkeruu käynnistettiin vuonna 2005 erityisryhmien näkemyksiä esiin tuonein ryhmähaastatteluin ja sitä jatkettiin Suomen Akatemian rahoituksen turvin vuosina 2007−2008 kerätyllä laajalla kyselyaineistolla. Kyselyn tuloksia on sitten vielä syvennetty valikoiduille kotitalouksille tehdyin teemahaastatteluin. Projekti on tuottanut useita kotimaisia ja kansainvälisiä tieteellisiä artikkeleita sekä kaksi väitöskirjaa. Suomalaisen maun ominaispiirteitä kokoava kirja on vielä työn alla, mutta pian valmis – samoin useampi Suomea ja Englantia keskenään vertaileva artikkelijulkaisu.

Klassisen musiikin harrastus ennustaa vakavampaa näkemystä kulttuuriin Vaikka myönteinen suhtautuminen johonkin korkeakulttuurin alaan ennustaa suhteellisen myönteistä suhtautumista muihinkin korkeakulttuurin muotoihin, puhdas kiinnostus vain traditionaaliseen korkeakulttuuriin on harvinaista. Kun tarkasteluun otetaan riittävän monta aluetta, pelkästään korkeakulttuuriin keskittyvien osuus väestöstä vähenee liki olemattomaksi. Purhonen toteaakin, että kaikkien mielikuvissaan tunnistama stereotypia klassisesta snobista on tutkimuksen mukaan käytännössä myytti, niin harvinaisia he todellisuudessa ovat. Silti voidaan tiivistää, että traditionaalisten korkeakulttuurin muotojen ja korkean koulutuksen välillä on Suomessa jopa yllättävän selvä yhteys. Etenkin musiikkimaku kertoo muita tarkasteltuja aloja enemmän myös yleisistä makutottumuksista. Korkea koulutus ja hyvä taloudellinen asema kulkevat nykypäivän Suomessa edelleen käsi kädessä korkeakulttuurin aktiivisen kuluttamisen kanssa. Bourdieun teesit sosiaalisen taustan ja maun välisestä yhteydestä saivatkin ehkä yllättävästi tukea suomalaisen tutkimuksen tuloksista. Yhteys löytyy, vaikka myös kulttuurinen kaikkiruokaisuus näyttää lisääntyneen. Myönteinen suhtautuminen eri kulttuurin lajeihin ja taidealoihin on tämän päivän keskiluokan ja korkeasti koulutettujen keskuudessa laajasti jaettu makuun liittyvä arvostus, josta poikkeaminen asettaa yksilön vertaisryhmissään outoon valoon. Tämä suvaitsevuuden ilmentymänä pidetty kaikkiruokaisuus ei silti hävitä mihinkään sosiaalisen taustan ja korkeakulttuurin välistä yhteyttä. Lisätietoja hankkeesta (ml. julkaisut): http://blogs.helsinki.fi/kulttuuripaaoma/


Väärä kulttuuriministeri – taas kerran Irma Hirsjärvi Mediassa on vellonut koko Paavo Arhinmäen kulttuuri- ja urheiluministerikauden ajan oikea šokkien aalto: milloin tämä töhrijöiden puolustaja ja tatuoitu jalkapallohuligaani on lintsannut Musiikkitalon avajaisista, milloin Savonlinnan Oopperajuhlista. On puhuttu unohtamisesta tai päällekkäisistä buukkauksista, vedottu isyysvapaaseen ja kesälomaan. Seli seli – on media todennut.

E

nostone Oy:n toimitusjohtaja Vesa Niinikangas kirjoitti asiasta Facebook-sivullaan 15. 8. 2012 seuraavasti: ”Kun kulttuuriministeri halutaan vaikkapa oopperan juhliin ja perustellaan sitä paremmilla mahdollisuuksilla valtiontuen saamiseen, tulee mieleen Gogolin mainio satiiri Kuolleet sielut. Ei väliä kuka Tšitšikov kulloinkin on, pääasia on että hän ymmärtää näyttäytyä oikeassa paikassa.” Osuvasti sanottu. Arhinmäen odotetaan ministerinä antavan lisämerkitystä kohteelle olemalla läsnä, ja kertovan näin valtiovallan arvostuksesta. Se on ihan ok. Kokonaan toinen asia on kuitenkin se, onko läsnäolo usein mainittu rahanjaon peruste. Mikä on ”kansallisesti tärkeä” paikka ministerin näyttäytyä? Juhlavuodet ja merkkipäivät ovat tärkeitä, totta kai. Ministerin läsnäolon symbolinen merkitys on hyvin ymmärrettävä – arvovaltainen tepastelu ja ykkösjengissä hengailu kun nyt yksinkertaisesti kuuluvat toimenkuvaan. Eikä sitä kannata vähätellä. Ihan toinen kysymys on sitten se, mitä kulttuuria ministerin tulisi automaattisesti edustaa läsnäolollaan. Niin sanottu populaari- ja etenkään lastenkulttuuri ei ole juurikaan saanut tottua ministereiden kattavaan paikallaoloon. Mediakohu nostaakin esiin kysymyksen, onko meillä yhä olemassa se klassinen korkeakult-

tuuri/populaarikulttuuri -erottelu? En muista että vastaavaa kohua olisi syntynyt siitä, ettei ministeri ilmesty lastenkulttuurin merkkitapahtumiin. Voin olla väärässä. Kysymys kulttuurin arvottamisesta on elintärkeä, sillä taiteen eri alueiden prosessit, kulttuurin läpäisevä vaikutus sekä poikki- ja monikulttuurisuus ovat merkittävä osa kulttuurirahoituksen perusteita. Jos ministeri ei ymmärrä, miten moninaisesti taide niveltyy yhteiskuntaan, näkökulma jää suppeaksi. Kulttuuriministerin toivoisi ymmärtävän esimerkiksi sen, että meillä on korkea aita monen kulttuuritarjonnan ympärillä. Pääsylipullisiin tai muilla paikkakunnilla järjestettävään kulttuuritarjontaan on mahdotonta kaikkien osallistua. Sinfoniamatka toiseen kaupunkiin on työttömälle, sairaalle tai velkasaneerauksessa olevalle tai koko perheelle usein sula mahdottomuus. Oopperan, teatterin, tanssin tai musikaalin saavuttaminen on tällöin mahdollista lähinnä tallenteiden välityksellä. Siksi autenttisen osallistumisen mahdollistava, kattava taiteen ja kulttuurin tukeminen on tärkeää. MYRSKYn suora ammattitaiteilijoiden rahoitus on mielestäni tässä mielessä tärkein uusi kulttuurin rahoitusmuoto vuosikymmeniin. On hyvä, jos rahanjakoon vaikuttavalla ministerillä on taju siitä, että kenttä on moninainen, ja että kulttuurin ja taiteen tehtävä on jäsentää maailmaa uudella tavalla, kaikilla tasoilla. Se lienee tärkeämpää kuin edustuksellisuus. Seuratkaamme tilannetta.   Jyväskyläläinen Irma Hirsjärvi on 52-vuotias kirjallisuuden maisteri ja nykykulttuurin tutkimuksesta Jyväskylän yliopistossa väitellyt ns. independent scholar, joka on opettanut yli 15 vuotta kirjoittamista, vetänyt kulttuurimatkailun EU-projekteja, harrastaa tieteisfiktiota, kirjallisuutta ja erilaisia kulttuuriprojekteja. TAKU 5


Digitaalinen Kehruu-Jenny

ja tekijänoikeudet

Te k s t i j a k u v a : A n n e M a r i R a u t i a i n e n

L

indén korostaa olevansa poliittinen valtiosihteeri, jonka tehtävä on edistää hallitusohjelman toimeenpanoa, ohjata asioiden valmistelua, osallistua ministeriöiden ja hallituspuolueiden yhteistyöhön ja edustaa ministeriä.   – Tekijänoikeudet eivät ole erityistä osaamisaluettani, hän toteaa.   – Tavoitteena on kuitenkin muodostaa kohtuullinen kokonaisnäkemys näistä asioista ja niiden kehittämisen suunnasta.   Valtiosihteerin työaika hajoaa moneen suuntaan. Ennen tapaamistamme hän on juuri istunut kuntauudistuksen ohjausryhmässä ja kertoo kuuluvansa myös moneen muuhun työryhmään, mm. sosiaali- ja terveydenhuollon neuvottelukuntaan. Perspektiiviä tekijänoikeuksiin Lindén hakee vuosilta 1995–99, jolloin hän toimi kulttuuriministereiden Claes Anderssonin ja Suvi-Anne Siimeksen erityisavustajana.   – Eivät tekijänoikeudet olleet silloin vielä ongelma. Ilmassa oli optimismia, että maailma muuttuu nopeasti. Muuttuihan se, muttei sillä tavoin kuin oletettiin. Digitalisointi ja internet ovat tuoneet aivan uudenlaiset ulottuvuudet ja ongelmat. Vertauskohta muutoksen merkitykselle löytyy vielä kauempaa historiasta:   – Tämä on vähän sama asia kuin siirtyminen manufaktuurista Kehruu-Jennyyn. Samaan tapaan kuin käsityöläisyys silloin, niin nytkin tekijöiden työ tuntuu menettävänsä arvoaan, kun valtavat volyymit jylläävät.

Valtiosihteeri Jarmo Lindén on valinnut työhuoneensa seinälle Kiasman kokoelmasta Thomas Nyqvistin maalauksen Matala horisontti. ­– Sen punaisempaa en löytänyt, hän vitsailee.

6 TAKU

Tekijänoikeuksien murroksessa erilaisten intressien yhteensovittaminen ei ole helppoa. Opetus- ja kulttuuriministeriössä yhteistä linjaa yritetään löytää tekijänoikeusasioiden neuvottelukunnassa. Sen puheenjohtajana toimii kulttuuri- ja urheiluministerin valtiosihteeri Jarmo Lindén, joka vertaa digitaalista murrosta Kehruu-Jennyyn.   Tekijänoikeuksien tasapainottaminen ei ole helppoa. Kansalaisten – varsinkaan nuoremman polven – oikeustaju ei tunnu aina vastaavan lainsäädännöllistä tilannetta. Samaan aikaan pitäisi kuitenkin luoda digitaalisia markkinapaikkoja.   – Omistamisesta on siirrytty käyttöoikeuksiin, fyysiset esineet katoavat, kaikki muuttuu rajattomaksi, asioiden kierto nopeutuu ja pinnallistuu, luettelee Lindén murroksen kuvia. – Pitäisikö tästä kaikesta olla huolissaan vai innoissaan?   Jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö muuttaa sekä tekijöiden että kuluttajien toimintaedellytyksiä. Kun ansaintalogiikkaa muuttuu täydellisesti, eivät vanhat periaatteet kerta kaikkiaan toimi.   Kovin optimistiselta Lindén ei kuulosta.   – Olen turkulainen, hän kuittaa kommenttini naurahtaen.

Keskustelu kannattaa Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunnan juuret ulottuvat edelliselle hallituskaudelle. Silloisia tekijänoikeustoimikuntia pidettiin suppeina ja kentältä tuli palautetta salaisesta valmistelusta. Nyt päätettiin tehdä toisin ja perustaa mahdollisimman laaja-alainen neuvottelukunta. Se toimii asiantuntijaelimenä ja antaa palautetta ja neuvoja opetus- ja kulttuuriministeriölle.   Neuvottelukunnan tehtävänä on informoida kenttää, mutta myös kuulla kentän ääntä. Monitahoisuudessa on hankaluutensa:   – Kyse on eduista, intresseistä ja rahoista, joita on vaikea sovitella yhteen.   Erilaisten intressiryhmien istuttamisessa saman pöydän ääreen on kuitenkin myös etunsa:

Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelimet: Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta: http://www.minedu.fi/OPM/Tekijaenoikeus/neuvottelukunta/ Tekijänoikeusneuvosto, joka mm. antaa lausuntoja tekijänoikeuksien soveltamisesta: http://www.okm.fi/OPM/Tekijaen­oikeus/tekijaenoikeusneuvosto/


– Yksi toive olisi, että yhteydenpito auttaisi ymmärtämään, että vastustajankin on pakko luopua jostakin. Ehkä on juuri julkisen vallan tehtävä edistää, ettei kukaan saa niskalenkkiä. Mielestäni valtion on erilaisia intressitahoja sovitellessaan oltava heikomman puolella ja huolehdittava viime kädessä, että tekijätkin saavat kohtuullisen osansa.   Neuvottelukunta aloitti työnsä maaliskuussa, ja ainakin aluksi jäsenet ovat olleet aktiivisesti paikalla. Asiat etenevät hitaasti, esimerkiksi hallitusohjelmaankin kirjattu hyvitysmaksu-uudistus pysynee asialistalla pitkään. Sen lisäksi on tähän mennessä keskusteltu muun muassa tämän hallituskauden tekijänoikeuspolitiikan linjauksista ja kansallisten tekijänoikeusjärjestelmien arviointiin liittyvästä tutkimushankkeesta. Hallitusohjelma sanelee ehdot Mutta mikä merkitys neuvottelukunnan työllä on jatkovalmistelussa?   – Otamme sitten joko onkeemme tai emme, kertoo Lindén. – Virkamiehet ja viime kädessä ministeri harkitsevat, mitkä asiat ja milloin siirtyvät lainvalmisteluun.   Luonnollisesti hallitusohjelma sanelee omat ehtonsa. Lindén tarkistaa sen sisällön: ”luovien aineistojen luvattoman käytön kitkemiseen” on jo pantu tiedotusrahaa. ”Lainsäädännön kehittäminen ja täytäntöönpanon tehostaminen” lienee sen sijaan loputon työsarka, vastakkain kun ovat kansallisvaltion säännökset ja globaali internet. ”Tekijänoikeuksien siirtämisen kohtuulliset ehdot ja korvaukset” liittyy esimerkiksi freelancerien neuvotteluihin suurten mediatalojen kanssa. – Tässä suhteessa on varmaan tasapainottamisen paikka, kun sopijaosapuolet ovat kovin erikokoisia. Puhumme vielä kirjastojen murroksesta ja e-kirjojen käyttöoikeuksista. Selvästikään kirjasto ilman kirjoja ei tunnu valtiosihteeristä mielekkäältä, ei myöskään digiaineistojen käyttöoikeuksista muhiva lihava riita.   – Mikä mahtaisi olla paras ratkaisu? Ehkä kaikki oikeudet pitäisi antaa kaikille seitsemälle miljardille ihmiselle yhtäläisesti käyttöön, hän huokaa.   Tovin mietittyään hän toteaa leveästi hymyillen:   – Sehän alkaa kuulostaa kommunismilta!

VUOSIKOKOUSKUTSU Tervetuloa TAKUn syysseminaariin ja vuosikokoukseen 26.-27.10. Helsinkiin!

Ohjelma Tilaisuus järjestejään Vallmogårdin jugendhuvilassa Kauniaisissa. Valmukuja 3, 02700 Kauniainen (Kauniaisten rautatieasemaa vastapäätä). Ilmoittautuminen 5.10. mennessä Perjantai 26.10. Ajankäytön ergonomiaa 09.30 Ilmoittautuminen ja kahvi 09.50 Tilaisuuden avaus, Petri Katajarinne (puheenjohtaja,TAKU ry) 09.55 Kauniaisten kaupungin tervehdys, Susanna Tommila (kulttuuri- ja vapaa-ajan päällikkö) 10.05 Onko minulla ADD? (pienryhmätyöskentelyä) 10.45 Alustus: Informaatioergonomia? Tietotyön sovittaminen ihmiseen 11.30 Minä ja informaatioympäristö (pienryhmätyöskentelyä) 12.00 Lounas 12.45 Bussikierros "Kulttuurikaupunki Kauniainen", oppaana Clara Palmgren 13.45 Vuosikokous 15.00 Kahvi 15.15 Informaatioergonomian parantaminen ja loppuyhteenveto (pienryhmätyöskentelyä) 17.00 Viiniä ja vapaata seurustelua 18.00 Tilaisuus päättyy Päivän pienryhmäohjauksen, luennon ja loppuyhteenvedon vetää Jussi Okkonen FT, YTM/Tampereen yliopisto.

Jussi Okkonen on tamperelainen tietotyötutkija. Hän työskentelee tutkimus- ja opetustehtävissä Tampereen yliopistolla informaatiotieteden yksikön Tauchi-ryhmässä ja Tampereenteknillisellä yliopistolla teknis-taloudellisessa tiedekunnassa. Tutkimuksessaan Okkonen on perehtynyt erityisesti tietotyöntuottavuustekijöihin, yksilöistä ja systeemeistä organisaatioihin. Hän on mukana kansallisessa informaatioergonomiaprojektissa, jonka avulla parannetaan suomalaistentyöpaikkojen informaatioympäristöjä- ja käytäntöjä.

Lauantai 27.10. Kirjamessuihin tutustuminen Sijainti: Helsingin Messukeskus, Messuaukio 1, 00521 Helsinki Liput jaetaan vuosikokouksen yhteydessä. Kirjamessut ovat avoinna: perjantai 26.10. klo 10-20, lauantai 27.10. klo 10-18, sunnuntai 28.10. klo 10-18 Seminaarimaksut: Seminaari majoituksella - sisältää majoituksen 26.10. kahden hengen huoneessa sekä aamiaisen hotelli Scandic Continentalissa - sisältää lipun Kirjamessuille - huoneita on rajoitettu määrä ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä Hinta: 50 euroa/jäsen ja maksuton opiskelija/työtön jäsen Seminaari ilman majoitusta - sisältää seminaariohjelman ja ruokailujen lisäksi lipun Kirjamessuille Hinta: 25 euroa/jäsen ja maksuton opiskelija/työtön jäsen Ei jäsenille koko paketti 150 euroa Osallistujat vastaavat itse omista matkakuluistaan. Seminaarimaksun eräpäivä 11.10. Peruutukset 12.10. mennessä, peruutusmaksu sen jälkeen 50 euroa TAKU 7


”Ei se ole tukka, se on se sydän.” Kulttuuripolitiikka on saatava toimimaan arjessa

Merja Isotalo

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder on lähtöisin Hangosta. Hän on kauppatieteiden maisteri ja valtiotieteiden kandidaatti ja ollut mukana työmarkkinatoiminnassa jo vuodesta 1986 alkaen, jolloin hän aloitti OAJ:n ruotsinkielisen järjestön Finlands Svenska Lärarförbund FSL:n palveluksessa. Toukokuussa 2011 hänet valittiin Akavan puheenjohtajaksi nelivuotiskaudelle. Peruskivenä elinkeinopolitiikka Akavan elinkeinopolitiikan päämäärä on yksinkertaistettuna mahdollisimman paljon yrityksiä, pieniä ja suuria ja sitä kautta mahdollisimman paljon työpaikkoja. Puheenjohtaja Fjäder toteaa sen olevan makropolitiikkaa, jota on aktiivisesti tehty ministeri Häkämiehen kanssa ja jonka tavoitteet ovat hyvin konkreettisia. Vuoden 2013 valtion budjetissa on myös Akavan kädenjälki. Työtä ja kasvua on saatava Suomessa lisättyä ja se edellyttää pääomia. Pääomasijoittajia tarvitaan kasvuyrityksiin ja Akava on ajanut pääomasijoittamisen järjestelmää, jossa valtiovalta sijoittaisi puolet, myös pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, kuten Ranskan mallissa. – Arvoketju on rakennettava kasvuun ja uuteen bisnekseen tähtääväksi, ei vain teollisuuteen, sanoo Sture Fjäder ja korostaa palveluiden merkitystä, joissa kulttuuri on erityyppisesti sisällä. Näin syntyy osaamisklustereita, joissa on monta yritystä yhdessä. Tämä pitäisi kaikkien oivaltaa myös työ- ja elinkeinoministeriössä.

8 TKuva: A K UIda Pimenoff


Akateeminen yrittäjyys Puheenjohtaja Fjäder pitää akateemista yrittäjyyttä ja ammatinharjoittamista tärkeänä ja toteaa, että niiden profiilia kannattaisi nostaa. Tarvitaan panostusta henkilöstöön, verkostojen luomiseen, koska ne ovat ratkaisevia kaikessa yrittämisessä. Ongelmana yrittäjillä on tietysti sosiaaliturvan heikkous ja kalleus. Fjäderin mukaan työttömyysturvan tulisi olla samalla tasolla kuin palkansaajilla. Akavan kanta on, että kaikkia kohdellaan tasapuolisesti. Vaikka ongelmia edelleen on, eteenpäin on menty tekemällä aloitteita ja esityksiä.   – Nyt on toiminnan vaikuttavuutta vahvistettava, sanoo Fjäder. Erityisen ilahtunut hän on uuden selvityksen tuloksesta, jonka mukaan opiskelijoista jo noin 40 % haluaa jossakin uransa vaiheessa toimia myös ammatinharjoittajana tai yrittäjänä. Muutos asenteissa on pysyvä ja työn tekemisen muodot tulevat edelleen muuttumaan. Nuoret haluavat vapautta ja vastuuta itse päättää tekemisistään. Sture Fjäderin mukaan se on erittäin positiivinen juttu ja antaa mahdollisuuden Suomen kaipaamille menestystarinoille. Menestys alkaa olla sallittua ja se on kaikkien etu Suomessakin.   – Ne yrittäjät, jotka aloittavat pienestä, jotka kasvavat ja haluavat toteuttaa itseään, ovat arkipäivän sankareita enemmän kuin jääkiekko- ja formulasankarit. – Ammatinharjoittajien ja yrittäjien edunvalvontaa tullaan lisäämään, lupaa puheenjohtaja, jotta saadaan uutta työtä Suomeen. Pelisäännöt tekevät sen mahdolliseksi ja onhan Akavan missio menestystä ja turvaa yhdessä. Fjäder näkee yrittämisen luontevana uran eri vaiheissa, ei suoraan koulunpenkiltä aloitettuna. Hän toivoo myös tietoa ja viestejä ongelmista Akavan ammatinharjoittajien ja yrittäjien työryhmältä, jotta niitä voidaan viedä eteenpäin työ- ja elinkeinoministeriöön ja tetoimistoihin. Edunvalvonnan tulee olla samanlaista kaikille jäsenille.

Luova talous – Taide ja kulttuuri on laaja käsite, sanoo puheenjohtaja Fjäder. Bisneksen näkökulmasta hän uskoo, että luova talous on edelleen kasvamassa ja mainitsee esimerkkinä ruotsalais-

ten miljardiluokan musiikkibisneksen. Luova talous on palveluita ja sellaisena hyvin työllistävää.

tämisen näkökulmasta. Henkilöstöasioista vastaavien tulisi ymmärtää paremmin kulttuurin ja liikunnan merkitys työntekijöiden hyvinvoinnille. Moni akavalainen tekee pitkää päivää ja elämykset auttavat jaksamaan. Kasvua kasvua kasvua -esitys Espoon kaupunginteatterissa oli elämys myös Sture Fjäderille ja pisti miettimään.   – Näiden asioiden pitäisi olla myös Akavan agendalla, toteaa Fjäder.

Kunnat, hyvinvointi ja kulttuuri Fjäderin mukaan vielä ei ole tajuttu kaikkia kulttuurin merkityksiä ja vaikutuksia elinkeinoelämässä ja hän näkee kulttuurin laajasti ajateltuna mahdollistavan valtavan bisneksen. Läntisissä maissa sitä jo on, mutta se tulee näkymään myös kehittyvissä maissa.   – Kulttuuria pitää viedä sinne, missä on rahaa, Fjäder toteaa, esimerkiksi suomalainen koulumalli Arabiaan.

Kunnallisen kulttuuritoimen ongelmallisuudesta puheenjohtaja Fjäder sanoo, että kannattaa mieluummin yksityisbisnestä kytkettynä kunnan toimintaan. Kuten hän jo aikaisemmin totesi, alkupäähän satsaaminen on tärkeää eikä aina ole hyötyä palkata professoria miettimään tai terapeuttia parantamaan. Lasten huostaanotot ovat tuoneet asiat julkisuuteen ja moni odottaa vain, että yhteiskunta hoitaa.

Luova talous tuo työtä nimenomaan akavalaisille, mutta tuotteistusta tarvitaan. Tuottajille on valtavat mahdollisuudet, teollistuneessa maassa niitä ei vain aina tunnisteta. Fjäder käyttää ajankohtaista esimerkkiä. - Sofi Oksanen on loistava esimerkki. Hän on tuotteistanut itsensä vaiheittain aina matkailubisnekseen saakka.

Paasaaminen ei kuitenkaan auta eikä paijaaminenkaan.   – Ei se ole tukka, vaan se on se sydän, sanoo Sture Fjäder. Tarvitaan turvallista oloa ja positiivisia kokemuksia, joita voi saada vaikka musiikista. Ei koskaan ole satsattu niin paljon hyvinvointiyhteiskuntaan ja ongelmia on aina vain enemmän. Onko yhteiskunta ollut liian antelias vai ovatko käytössä väärät välineet, pohtii Fjäder. On liikaa järjestelmien välistä kilpailua, nyt pitäisi ajaa reviirit alas.

Hyvinvointi ja kulttuuri Akavan kivijalkoihin kuuluu myös terveyspoliittinen ajattelu ja Sture Fjäder huomauttaa, että kysymys ei nyt ole virkaehtosopimuspolitiikasta. Hän kannattaa satsaamista ihmiseen alkuvaiheessa ja toteaa, että Suomessa olisi pitänyt tehdä paljon enemmän jo aiemmin, kun tiedettiin väestön vanhenevan. Hän myöntää kyllä, että asiaa on vaikea mitata. – Meillä satsataan sairaalamaailmaan ja annetaan pillereitä, vaikka pitäisi päästä siihen, että olisi mahdollisimman vähän työssään loppuunpalaneita. Kulttuurin ja taiteen merkitys on täysin selvä, myös sairaalaelämässä, muistuttaa Fjäder.   – Positiiviset kokemukset ja kontaktit auttavat voimaan paremmin ja olemaan iloinen, silloin harvemmin masentuu. Onhan meillä jo sairaalaklovnejakin. Akavalaiset liitot ovat tekemässä yhteistä terveyspolitiikkaa sekä yleisesti toiminnan mutta myös yrit-

– Kulttuuri ja luovuus sekä erilaisten kokemusten merkitys ihmisille pitäisi laajasti tiedostaa, mutta myös muistaa, että sama malli ei päde kaikille, toteaa Fjäder. Yrityksetkin toimivat asiakkaan ehdoilla. Vanhustenhuollossa käytetään vain pieni osa aivojen ja tunteiden hoitamiseen, joka toisen siivouksen voisi jättää tekemättäkin, kun ongelmana on yksinäisyys. Lopuksi Sture Fjäder kertoo hankolaisesta 11 asukkaan vanhusten palvelutalosta, jossa vapaaehtoiset käyvät lukemassa Hangon historiaa ääneen ja laulamassa vanhoja kansanlauluja ja merimieslauluja. Tarjolla on kotiruokaa ja hoitajat ovat aina samat. – Näin pitää olla.

TAKU 9


URATARINOITA

Intohimona elämä Päivi Loponen-Kyrönseppä On hyvä hankkia monipuolista kokemusta ja opiskella uteliaasti uusia asioita, sanoo toiminnanjohtaja Päivi Loponen-Kyrönseppä ja siellä pidettyjen konserttien lisäksi orkesteri esiintyy mm. Helsingin Musiikkitalossa ja tekee vierailuja eri puolille Suomea. Tänä syksynä vuorossa on Savonlinnasali, jossa ohjelmassa on My Name is Bond -konsertti. Työssäni arkea on perustietokonepuurtaminen ja monen tuotannon samanaikainen edistäminen. Nautin markkinoinnin ja viestinnän suunnittelusta ja saan paljon iloa, kun uudet ideat pannaan käytäntöön ja homma toimii. Kuva: Jussi Aalto

M

ikä minulle on elämässä tärkeää? Kysyn sitä usein itseltäni, ja suosittelen samaa kysymystä toisillekin. Intohimoja minulta ei puutu, mutta uramielessä en ole edelleenkään varma siitä, mitä aion ”isona” tehdä. Tähän mennessä olen työskennellyt toimittajana, oopperalaulajana, laulunopettajana, taiteellisena johtajana, tiedottajana ja toiminnanjohtajana. Elämästä on kehkeytynyt monipolvinen ketju kokemuksia, joita hyödynnän nykyisissä työtehtävissäni.

Orkesterin toiminnanjohtajan eli intendentin työ vaatii hyviä johtamisja vuorovaikutustaitoja. Intendentti on usein muusikoiden, teknisen henkilökunnan, hallituksen, kapellimestarin ja solistien välissä. Tiukkoja vaatimuksia esitetään eri suunnista, mutta toiminnanjohtaja ei saa menettää visiotaan. Musiikin monipuoliset opinnot ja työkokemukset kulttuurialalta ovat työssä a ja o. Hyötyä on myös joh-

tamisen, talouden ja markkinoinnin opinnoista. Sujuva kirjoittaminen useilla kielillä on avuksi. Ihmisrakkaus ei ole pahitteeksi, koska tehtävässä pitää tulla toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa taiteilijoista bisnesväkeen. Täytyy kyetä pirstaleisiin työpäiviin, sillä yhteen asiaan voi harvoin keskittyä pitkää aikaa kerrallaan. Oopperaa, mediaa ja johtamista Koulu- ja opiskeluaikoinani haaveilin esiintyvän taiteilijan työstä. Opiskelin pari vuotta Helsingin yliopistossa, sitten pääsin Sibelius-Akatemiaan. Aluksi opiskelin musiikkikasvatusta, kunnes uskaltauduin panostamaan klassiseen lauluun. Laulaminen vei mennessään; keskityin oopperaopintoihin ja suoritin lauludiplomin. 1990-luvun puolivälissä olin mukana perustamassa uuteen oopperaan keskittyvää ryhmää Ooppera Skaalaa. Lauloin Skaalan produktioissa ja toimin sen hallituksen puheenjohta-

Kolme viime vuotta olen työskennellyt Vantaan viihdeorkesterin toiminnanjohtajana. Työ on yhdistelmä taloutta, henkilöstöhallintoa, taiteellista suunnittelua, tuotekehittelyä, markkinointia ja myyntiä. Toimialamme viihdemusiikki ja orkesterin sinfoniakokoonpano asettavat työlle kiinnostavat puitteet. Vantaan viihdeorkesteri on rytmiryhmällä vahvistettu sinfoniakokoonpano, jossa soittaa konsertista riippuen 50-70 muusikkoa. Se on erikoistunut suureen orkesteriviihteeseen ja on alallaan ainoa Suomessa. Sen kotisali on Vantaan Martinus,

10 T A K U

Päivi Loponen-Kyrönseppä on Lemin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja. Kuvassa takana Lemin kirkko. Kuva: Kari Kyrönseppä


jana seitsemän vuoden ajan. Se oli hienoa pioneerityötä, mutta taloudellisesti mahdotonta. Jotain piti tehdä elääkseen. Tajusin aika pian, että minusta ei koskaan tulisi oopperataivaan uutta Karita Mattilaa, ei edes riittävän kovatasoista ammattilaista, että voisin elättää itseni pelkästään laulamalla. Monet laulajat opettavat esiintymisen ohessa, mutta se ei tuntunut minun ratkaisultani. Olin aloittanut maakuntalehdessä kesätoimittajana 1990-luvun alussa, ja sittemmin pyörin ahkerasti myös teatteripiireissä. Siihen aikaan opetin opiskeluni lomassa laulua näyttelijöille, harjoitutin musiikkia näytelmiin ja esiinnyin teatterin tilaisuuksissa. Istuin katsomossa näytelmäharjoituksissa, editoin näytelmätekstejä ja viihdyin teatteri-ilmapiirissä. Olen sittemmin työskennellyt toimittajana muun muassa Helsingin Sanomissa ja Ylen tv-uutisissa. Nyt Vantaan viihdeorkesterin työn ohessa jatkan arvostelujen kirjoittamista ja lehtijuttujen tekoa. Välillä käyn juonto- ja laulukeikoilla. Elämä tuntuu antoisalta, kun voin erilaisissa työtehtävissä toteuttaa intohimojani ja kiinnostukseni kohteita. Lemin musiikkijuhlien taiteellisena johtajana aloitin vuonna 2008. Laulupainotteinen festivaali kestää neljästä viiteen päivään, ja se pidetään heinäkuun lopulla. Juhlien ohjelman suunnittelu on antoisaa, ja esiinnyn siellä itsekin laulaen ja juontaen konsertteja. Oppia ikä kaikki Koska elämä ja uuden oppiminen on kiinnostavaa, aloitin viime tammikuussa johtamisen erikoisammattitutkinnon suorittamisen. Monia muitakin asioita tekisi mieli opiskella, mutta ajankäyttöäni rajoittaa perhe ja etenkin 5-vuotias ihana tyttäreni. Nuorempana notkuin vapaaehtoisesti töissä illat pitkät, nykyään kiiruhdan viideksi kotiin ruokapöytään. Toisinaan jatkan illaksi teatteriin tai konserttiin, mutta pyrin täyttämään kalenterini siten, että kotoa poissaoloja ei kertyisi peräkkäisille illoille.   Haluan elää nyt-elämää. Parhaan perspektiivin ajankäyttööni antavat nuori lapseni ja iäkäs puolisoni. Ei ole mitään mieltä siirtää perheen ja ystävien kanssa vietettävää aikaa tulevaisuuteen. Nautin töistäni suunnattoman paljon, mutta valintatilanteen edessä työt voivat odottaa, ihmiset eivät. Ammatillisesti toivon kehittyväni hyväksi ja tulokselliseksi johtajaksi. Haaveilen vielä romaanien tai kenties näytelmien kirjoittamisesta sekä viestinnän ja markkinoinnin johtotehtävistä. Rakastan esiintymistä, ja toivon voivani hyödyntää esiintymistaitoani tulevaisuudessa entistä monipuolisemmin. Päivi Loponen-Kyrönseppä Vantaan viihdeorkesterin toiminnanjohtaja, vapaa toimittaja, laulaja, Lemin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, äiti, puoliso

Suurempaa taitoa saa hakea Erikoistumisopintoja täydentämään aikaisempia opintoja (30 op) Kulttuuri hyvinvointipalvelujen voimavarana Tule monipuolistamaan työkalupakkiasi kulttuurin keinoin, hyvinvoinnin, koetun terveyden ja toimintakyvyn sekä työhyvinvoinnin lähteeksi! Opinnoissa kehitetään uudenlaisia työskentelytapoja ja toimintamalleja työhön, moniammatillisesti ja -alaisesti. Koulutus vastaa konkreettisesti kysymykseen miten kulttuuria ja eri taiteenaloja sovelletaan ja käytetään arjen työssä. Lisätietoja www.metropolia.fi/haku Hakuaika 17.9.- 2.10.2012

Kulttuuri Liiketalous Sosiaali- ja terveysala Tekniikka ja liikenne

www.metropolia.fi

T A K U 11


Taiteen kerääjiä ja kokoelmia 1 Merja Isotalo

Lasi- ja keramiikkataiteen tallentaja - Kyösti Kakkonen Kun liikemies ja yrittäjä Kyösti Kakkoselta kysytään, mikä sai hänet aloittamaan taiteen keräämisen, hänen vastauksensa on yksiselitteinen: ”Taide.” Kakkosen suomalaisen designin kokoelma on erittäin merkittävä sekä lukumäärältään että laadultaan. Nyt siitä huomattava osa on sijoitettu Espoon Emmaan. Lasi- ja keramiikkataiteen lisäksi kokoelmaan kuuluu edustava valikoima suomalaista grafiikkaa ja uusimpana myös maalaustaidetta.

Moderna Museet ja Picasso Kyösti Kakkonen opiskeli oikeustieteitä 1970-luvulla Uppsalassa. Silloin hänelle tuli tilaisuus tutustua sellaiseen kansainvälisesti merkittävään kuvataiteeseen, jota Suomessa ei juuri ollut nähtävissä. Pablo Picasson, Marc Chagallin ja Henri Matissen työt Moderna Museetin näyttelyssä innostivat nuorta miestä. Taiteen keräämisestä tuli Kyösti Kakkoselle kehityspolku, jota hän kulki yhdessä kokoelmansa kanssa. Rinnalla kulkijoita ovat olleet monet taiteen asiantuntijat ja taiteilijat, joista on tullut hyviä ystäviä. Kakkonen toteaa, että hän on kartuttanut kokoKuva: Niclas Warius 12 T A K U


Kyösti Kakkonen elmaansa kilpaa Suomen Lasimuseon kanssa, joka on myös yksi yhteistyökumppaneista. – Verkoston ja jatkuvan dialogin merkitys on suuri, mutta sen lisäksi luen jatkuvasti suomalaisesta taiteesta ja taiteilijoista kirjoitettua kirjallisuutta, jota on paljon, sanoo Kyösti Kakkonen. Näin kokoelmaan on saatu oikeat painopisteet. Alkuvaiheessa moni ihmetteli menestyvän liikemiehen paneutumista suomalaisen lasi- ja keramiikkataiteen keräämiseen. Löytämisen riemu oli kuitenkin suuri ja museoammattilaisetkin ihmettelivät Kakkosen etsintöjen tuloksia. Hänen laaja verkostonsa helpotti löytämistä mm. kuolinpesistä ja huutokaupoista.

Joensuuhun tai sijoittanut kokoelmiaan kotikaupunkinsa taidemuseoon. Sijoituspäätökseen on syynsä: Kakkonen neuvotteli asiasta myös Joensuussa ja Savonlinnassa, mutta kummassakaan paikassa ei ollut riittävästi rahaa suuren kokoelman vastaanottamiseen ja esittelemiseen. Emman johtaja Markku Valkonen on myös pitkään ollut yksi Kakkosen asiantuntijoista, joten sinne oli luonteva yhteys. Jatkosuunnitelmiakin on tehty. Emman yhteyteen Tapiolaan valmistellaan kansainvälistä designmuseota, joka liittyisi myös Otaniemen korkeakouluun. Tulevaan laajennusosaan on tarkoitus sijoittaa Kyösti Kakkosen kokoelman 3500 teosta sekä Tapio Wirkkalan ja Rut Brykin säätiön kokoelma.

– Innostus taiteeseen, halu tukea suomalaisia taiteilijoita ja halu pitää suomalainen huippudesign Suomessa ovat kokoelman keräämisen taustalla, kertoo Kyösti Kakkonen ja mainitsee ostavansa suomalaista taidetta ulkomailta takaisin kotimaahan. Toisaalta hän on matkoillaan tyytyväisenä todennut, että designmuseoiden kaupoissa mm. Australiassa ja Singaporessa on ollut edustavasti tarjolla suomalaisten suunnittelijoiden esineitä.

”Taide tekee hyvää kuin uskonto.”

– Olen ylpeä siitä, että olen voinut suojata suomalaista taidetta ja on siitä palkittukin, toteaa Kakkonen. Kokoelman kartuttaminen on vaatinut paljon aikaa ja rahaa.   – Viikoittain olen aktiivinen näissä asioissa, hän jatkaa.

Kysymys on myös itsen kasvusta ja kehittymisestä taiteen myötä, sanoo Kyösti Kakkonen ja toteaa lisäksi, että kokoelman kerääminen on myös kansallista työtä.   – Tärkeää on ollut tarjota suurelle yleisölle mahdollisuus tutustua suomalaiseen designiin ja taiteeseen.

Tavoitteena Kyösti Kakkosella on ollut saada merkittävimpien suomalaisten suunnittelijoiden töitä kattavasti kokoelmaansa. Tavoitteen saavuttamisesta ovat hyvinä esimerkkeinä mm. Suomen Lasimuseossa järjestetyt Kaj Franckin ja Tapio Wirkkalan elämäntyön näyttelyt. Emmalle keväällä 2007 Kiihtelysvaarassa syntynyt ja Joensuussa asuva Kyösti Kakkonen sijoitti suuren osan taidekokoelmastaan Emmaan Espoossa, mikä herättää kysymyksen, miksi hän ei perustanut nimeään kantavaa designmuseota

Pari vuotta sitten Kuopion kaupungintalolla arkkipiispa Leon johdattamassa keskustelusarjassa Kyösti Kakkonen vertasi taidetta uskontoon ja puhui taiteen herättävästä vaikutuksesta. Hän totesi myös, että onneksi taide on tullut lähemmäs meitä kaikkia, sitä tehdään arjesta ja se elää arjessa. Kakkonen uskoo taiteen vaikuttavan hyvin paljon ihmisen mieleen, sieluun ja sydämeen.

Näyttelyt ovat merkittävä ja näkyvä osa Kyösti Kakkosen taidekokoelmaan liittyvästä toiminnasta. Museoiden lisäksi kokoelman teoksia on ollut esillä mm. Retretissä kesällä 2009. Tämän vuoden lopulla käynnistetään näyttelykierros Japanissa yhdessä suomalaisen museon kanssa. Kyösti Kakkosen kokoelmista on järjestetty jo yli 30 näyttelyä Suomessa ja ulkomailla. Parhaimmillaan niitä on ollut kolmekin samaan aikaan eri museoissa.

minen jatkuu. Hän tukee mielellään uusia lahjakkaita tekijöitä suomalaisen lasi- ja keramiikkataiteen mestareiden teosten keräämisen ohella. Hän on lisäksi aloittanut 2000-luvulla kansainvälisen maalaustaiteen keräämisen, nykytaiteilijoiden lisäksi hänellä on myös kotimaisten klassikoiden teoksia. Tulevaisuuden menestystekijät Kyösti Kakkonen pohtii suomalaisen designin ja taiteen tulevaisuuden menestystekijöitä menneisyyteen peilaten.   – Sota on kaikkien keksintöjen isä. Toiko niukkuus aikanaan luovuuden? Luova aika oli ennen ja jälkeen sotien, materiaaleista oli pula ja oli löydettävä uusia vaihtoehtoja. – Menestyminen vaatii nälkää ja tahtoa, tinkimätöntä asennetta, sanoo Kyösti Kakkonen. Itsensä on pakko laittaa peliin, työ vaatii aikaa ja on oltava potentiaalia. Oman jutun löytämiseksi joutuu tekemään sisäisiä uhrauksia ja on oltava tosissaan. Kyösti Kakkonen ei arvosta puuhastelua, vaan kovaa puurtamista ja itsensä jalostamista. Menestyminen suomalaisessa muotoilussa tai missä tahansa muussa kansainväliseen menestykseen tähtäävässä toiminnassa edellyttää Kakkosen mukaan arjen ilmiöiden tutkimista ja soveltamista, on osattava nähdä läpi ja eteenpäin.   – Tilaa muotoilun kentällä on, meillä Suomessa on perinne ja designmaan maine. Pitäisi vain päästä lentävään lähtöön, hän muotoilee. – Kyvykkyys ruokkii kyvykkyyttä. Toisilta oppiminen on tärkeää, ei yksin kammiossa suunnitteleminen. Teeman ympärille kannattaa kerätä ryhmittymä, joka myös haastaa toinen toistaan. Julkisuudessa yksikin jäsen edustaa koko ryhmää, se tuottaa aina uutta ja koko ryhmä saa huomiota, kannustaa Kyösti Kakkonen tulevaan menestykseen tähtääviä taiteen ja designin ammattilaisia.

Suomalainen design kiinnostaa Kakkosta edelleen ja kokoelman kartutta-

T A K U 13


14 T A K U


Olen taidemuseoturisti. Lomamatkojen ohjelma rakentuu usein näyttelyiden ja museoiden aukiolojen mukaan. Mutta mikä tahansa galleria tai museo ei kuitenkaan kelpaa. Tunnustan kyllä rembranttien, prerafaelistien ja 1800-luvun englantilaisen maisemamaalauksen ansiot, mutta minua puhuttelee nykytaide. Nykytaide on hauskaa, jopa ratkiriemukasta. Nizzan nykytaiteen museosta poistuu aina hymy huulilla. Mutta joidenkin teosten kohdalla on toki pakko miettiä, onko tämä oikeasti taidetta. Paneeko tekijä katsojia 6-0? Onko kyse nerosta vai suuresta fuulaajasta? Onko taiteilija ollut edes järjissään työnsä äärellä?

taidetta Tämäkö Raisa Niemi

K u v a t : Tu u l a K l e m e t t i

Yoko ja Damien Rouvan taiteellisesta työstä kuuluisin lienee katossa, tikkaiden päässä suurennuslasilla luettavissa ollut sana Yes. Taideteos, joka osaltaan käynnisti kaikkien aikojen suositumman bändin, The Beatlesin hajoamisen. Samaiset tikkaat löytyivät Hyde Parkin galleriasta. Samoin kuin videoteos Cut Pieces vuodelta 1964, jossa yleisö sai riisua taiteilijan leikkaamalla palasia hänen vaatteistaan. Videon idea uusittiin vuosina 1965 ja 2003. Yoko Ono on sanonut, että ensimmäisten performanssien taustalla oli raivo maailman väkivaltaa vastaan, myöhemmin siitä tuli kannanotto maailmanrauhan puolesta. Rauhanaktivistin aate ei ole hälvennyt.

Näyttely on aseista riisuvan naiivi ja positiivinen. Lempeän lämpimällä äänellä taiteilija houkuttelee myös yleisöä osallistumaan näyttelyyn. Meidätkin on nyt ikuistettu Smilefilm -teokseen, jonka tavoitteena on ei enempää eikä vähempää - tallentaa kaikkien maailman ihmisten hymyt.

Damienin töissä ei puolestaan ole mitään naiivia. Lontoolaisen tuttavani poikaystävä kieltäytyi tulemasta näyttelyyn, sillä se oli hänen mielestään suurinta paskaa, mitä esille on laitettu. Totta, näyttelystä löytyi perhosten ulosteita, lehmän pää elävien kärpästen keskellä, formaldehydiin upotetut ja halkaistut vasikka ja emolehmä (Mother and Child Divided, 1993) sekä miljoonittain kärpäsiä liimattuna halkaisijaltaan monimetriseen ”Black Sun” teokseen. Mutta myös uskomattoman kauniita perhosten siivistä tehtyjä ”alttaritauluja” ja monimerkityksinen, kimmaltavaseinäinen, tuhansista pillereistä tehty neljän vuodenajan Lullaby, the Season (2002). Hirstillä tuntuu olevan pakkomielle kuolemaan ja lääketieteeseen. Hän on tutkinut usein töissään kuolemaa hyönteisten kautta, jotka syntyvät, lisääntyvät ja kuolevat. Chris Dercon, Tate Modernin johtaja sanoi The Guardianin haastattelussa: ”Me luulemme tuntevamme nämä työt median kautta. Mutta kun olet oikeasti samassa tilassa ja voit kokea, haistaa, jopa koskea teoksia,, kokemus on aivan eri. Töistä välittyy jopa klaustro-

fobinen tunnelma. Nämä huoneet ja tilat kutsuvat vuorovaikutukseen. Näissä on jokin kineettis-esteettinen ulottuvuus, ikään kuin astuisit laboratorioon.”

The Guardian -lehden mukaan yksi näyttelyn suurimmista merkityksistä onkin se, että yleisö on päässyt katsomaan kiisteltyjä teoksia ja arvioimaan uudelleen Hirstin merkityksen taiteilijana. Hirst ei hämmennä pelkästään teoksillaan. Hänen nimensä yhdistetään vahvasti taidemarkkinoiden oikullisuuteen. Hirst on aina ollut markkinatietoinen, kallis, huippukallis, superkallis. Hirstin pröystäilevä, platinainen timanttikallo – For the Love of God- joka nähtiin Tate museossa vain 12 ensimmäisen viikon aikana, myytiin huhujen mukaan yli 50 miljoonalla punnalla. Vuonna 2008 galleriakenttä kohisi, kun Hirst huutokauppasi töitään Sothebyssa ohi gallerioiden suoraan ostajille ja teki 111 miljoonan punnan tilin.

?

K

esän ja alkusyksyn aikana Lontoossa on ollut mahdollisuus tutustua kahden kontrovertin taiteilijan töihin. Tate Modernissa oli esillä yksi kiistanalaisimmista - ja myydyimmistä – nykytaiteilijoista. Englantilaisen Damien Hirstin retrospektiivinen näyttely veti viiden kuukauden ajan katsojia niin pitkiksi jonoksi, että liput piti ostaa etukäteen tietylle kellonajalle. Samaan aikaan Hyde Parkin Serpentine Galleryssä jo 1960-luvulla kulttuurimaailmaa kohahduttanut – tosin muilla kuin taiteellisilla ansioillaan – japanilaisamerikkalainen Yoko Ono esitteli töitään myös retrospektiivisessä näyttelyssään. Tein matkan ystävättäreni kanssa Lontooseen nähdäkseni molemmat.

Hirstin ympärillä velloo paljon puhetta, markkinavoimia, rahaa, arvostelua, halveksuntaakin. Mutta itselleni näyttely nosti esiin myös taiteilijan maineen takaa. Teokset vaikuttivat olevan tarkkaan mietittyjä ja viimeisteltyjä. Ne olivat puhuttelevia, iljettäviä, kauniita, hauskojakin. Nykytaidetta parhaimmillaan.

T A K U 15


Merja Isotalo

Kuvataide kaikille kouluasteille opetuksen osaksi - Ii!

Ii

niin kuin innovaatio Iin kunta Pohjois-Pohjanmaalta on päättänyt panostaa kulttuuriin. Uusimpia osoituksia siitä on huhtikuun alussa käynnistynyt Iin kulttuuriopetuksen innovaatiojärjestelmä -hanke. Tavoitteena on luovuutta edistävien oppimismallien kehittäminen. Innovaatio-Ii Projektipäällikkö FT Juha Oravala toteaa hankkeen taustasta, että Iissä on tehty jo 1990-luvun puolivälistä lähtien taide- ja kulttuuriopetuksen kehittämistyötä. Taidekoulun kansainvälisen taiteen opetuksen hanke toteutettiin kokeiluna vuonna 2008 opetusministeriön tuella ja sitä haluttiin lähteä soveltamaan muuhunkin opetukseen. Erityistä on, että mallin halutaan kattavan kaikki oppiasteet. Kunta haluaa profiloitua taiteella ja kulttuurilla ja katse kohdistuu tulevaisuuteen.   Iin kunnalla on menossa myös Kulttuurimaisemareitti -hanke, johon on saatu JoMMa (Jokivarsien Moderni Maaseutuyhdistys) ry:n kautta ELY-keskuksen maaseudun kehittämisrahaa (Leader). Lisäksi kunta on päättänyt hakea Iin kulttuuriteknologia -hankkeelle tukea Pohjois-Pohjanmaan liiton EAKRrahoista tavoitteena yritystoiminnan kehittäminen. Onnistumisen edellytykset Juha Oravala pitää hankkeen onnistumisen tärkeänä edellytyksenä koulujen ja kunnan nuorisopalveluiden mukanaoloa. Rehtorit ja opettajat on innostettava toimintaan mukaan, koska tarkoitus on rakentaa toimintamallit niin, että taide integroidaan kaikkien aineiden opetukseen.   Resurssien mukaan edetään, järjestetään koulutukset ja tapahtumat,

16 T A K U

joista saadaan tarvittavat kokemukset. Hanketta hallinnoi kunta ja jatkosta vastaa Ii-instituutti -liikelaitos, joka on Iin kunnan omistama ja sen tehtävänä on tuottaa ja kehittää laadukkaita vapaan sivistystyön koulutus-, kulttuuri-, kansainvälisyys-, nuoriso-, liikunta-, matkailutapahtuma- ja kirjastopalveluja toiminta-alueelleen. Ii-instituutilla on jo palveluksessaan henkilö, joka tulee vastaamaan opetusmallien käyttöönotosta hankkeen jälkeen.   Oravala näkee hyvänä edellytyksenä myös kunnan virkamiesten ja johtajien henkilökohtaiset suhteet, mitä hän pitää poikkeuksellisena ja innostavana. He näkevät hankkeen ja toiminnan mahdollisuudet konkreettisina. Opettajat koulunpenkille Hankkeen välittömään kohderyhmään kuuluvat opettajat, aikuiskouluttajat, työpajaohjaajat, ammattitaiteilijat ja kulttuurin ammattilaiset. Välillisiä hyötyjiä ovat ennen kaikkea ala- ja yläkoululaiset, lukiolaiset ja alle 25-vuotiaat työpajanuoret. Kyseessä on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen hyväksymä ESRrahoitteinen projekti vuosille 20122014 eli se jatkuu puoli vuotta vielä seuraavan ohjelmakauden (20142020) alussa.   Kohderyhmien ja partnerien kanssa käytävät palaverit ovat parhaillaan menossa, keväällä alkanut tiedottaminen jatkuu edelleen ja koulutukset aloitetaan syksyn kuluessa. Juha Oravala kertoo, että opettajien ja ohjaajien sitouttamisessa hyödynnetään täydennyskoulutusta. Kaikille kunnan opettajille tarjotaan kerran vuodessa taidepainotteinen koulutuspäivä taiteilijoiden johdolla ja niihin osallistutaan koulupäivän aikana. Taidepäivien lisäksi opettajille ja ohjaajille on tarjolla vapaaehtoista verkostokoulutusta. Ii on erikoistunut ympäristötai-

teeseen ja täydennyskoulutuksetkin painottuvat siihen suuntaan.   Taidepäivät ovat yhteisiä nuorten ja oppilaiden kanssa. Yhteisöllisyyden rakentuminen on Oravalan mukaan sekä tavoite että edellytys hankkeen onnistumiselle. Iin taiteilijaresidenssin ulkomaalaiset taiteilijat ovat mukana taidepäivillä kouluttamassa ja vetämässä työpajoja. Iin lukiosta ollaankin kehittämässä Suomen ensimmäistä kansainväliseen taiteeseen erikoistuvaa lukiota.   Epäileviä ja epäröiviäkin ääniä on kuulunut. On pohdittu, miten juuri minä voin käyttää taidetta osana opetustani.   – Kaikilla on mahdollisuus taiteen kautta luovaan ajatteluun ja toimintaan, sanoo Juha Oravala. Hän lisää myös, että ajatusta vie Iissä eteenpäin kansainvälisyyden näkökulma ja kunnan halu profiloitua kulttuuriin, taiteeseen, luovuuteen ja kansainvälisyyteen. Taiteen sampo - Taide on kaikki kaikessa, sanoo Jyväskylän yliopistoon taidekasvatuksesta väitöskirjansa vuonna 2008 tehnyt Juha Oravala. Hän tarkentaa toki, että näkee kulttuurin laajassa mielessä ja taiteen osana elämän luovan ajattelun mediumia. Pohtiessaan asiaa opettamisen näkökulmasta hän toteaa, että taiteen kautta voi oppia opettamaan eri tavalla, näkemään uusia yhteyksiä asioiden välillä.   - Taide on sampo, hyvää tuottava mylly, joka yhdessä filosofian kanssa saa aikaan terveempää ajattelua.   - Taiteen kautta voidaan pohtia ihmisen paikkaa maailmassa, suhdetta luontoon ja sen avulla voidaan tuoda esille tieteen, taiteen ja filosofian väliset tilat niin, että ne löytävät toisensa, arvioi Oravala. Esimerkkinä hän mainitsee juuri ympäristötaiteen ja siten esille tulevat ympäristöarvot. Näin saadaan asioita esitettyä myös poliittisilla foorumeilla, media uutisoimaan niistä ja voidaan löytää asioihin erilainen näkökulma. Taidekasvatuksessa on kysymys myös yksilöllisyyden lisäämisestä ja ylipäätään kasvattamisesta, ei vain jonkin alan osaajaksi opettamisesta. Taide ja hyvinvointi Taide ja kulttuuri vaikuttavat hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti.   – Mielen ja ruumiin ykseys, oma tekeminen, luonnossa oleminen ja asioiden kokeminen taiteen kaut-


ta ovat tärkeitä. Tykkään montaasiajattelusta, asiat yhteen - ei päät - ja näin syntyvät yllättävät näkökulmat ja virkistävät elämykset. Ne vaikuttavat terveyteen ja työhyvinvointiin, mikä on olennainen ulottuvuus. Asia onkin syytä ottaa myös kouluissa esille, kertoo Juha Oravala.   Oravalan mukaan koko asia on vielä monille uusi, mutta on hienoa tarjota täydennyskoulutuksessa opettajille oma yhteys luovaan ajatteluun ja iloon. Tärkeää tässä on oma tekeminen taiteilijoiden ohjauksessa, ei vain teoreettinen opettaminen ja oppiminen.   Taloudesta Juha Oravala sanoo, että tulevaisuudessa luovuuden merkitys tulee vahvistumaan. Paljon toimijoita on jo nyt mukana, on kulttuuria ja taiteen opetusta ja nuorille tarjotaan uusia mahdollisuuksia. Näillä keinoilla houkutellaan kuntaan uusia lapsiperheitä. Muut hankkeet tukevat samaa tavoitetta ja samalla kehitetään myös yritystoimintaa. Projektityön ammattilainen FT Juha Oravala tuli Iihin Espoosta, mutta on kotoisin paljon lähempää eli Kokkolasta. Työn perässä kulkeminen ei ole ollut hänelle ongelma ja hän olettaa sen jatkuvan tulevaisuudessakin. Iihin tulemiseen motivoi kiinnostava hanke eikä tilaisuutta voinut jättää käyttämättä, kuten hän toteaa. Hän uskoo yleisemminkin, että luovaan talouteen tullaan menemään nykyistä enemmän ja projektityötä tulee riittämään.   Oravala on aikaisemmin toiminut IhmeFilmi ry:n pääsihteerinä ja organisoinut mm. elokuvallisen mediakasvatuksen täydennyskoulutusta Lapissa sekä toiminut pitkään akateemisissa tehtävissä Jyväskylän yliopistossa. Suomen kulttuurirahasto myönsi hänelle viime vuonna 21 000 euron apurahan elokuvakasvatuksen oppikirjan kirjoittamiseen.   Iin kulttuuriopetuksen innovaatiojärjestelmä -hanke on kunnianhimoinen projekti, jonka tuloksista ja mallista aikanaan hyötyvät varmasti muutkin kiinnostuneet. Projektipäälliköllä on haastava työmaa laatiessaan opetussuunnitelmat eri kouluasteille, luodessaan sisällön kulttuurimaisemareitin oppimisympäristölle ja toimiessaan innovaattorina opettajille, oppilaille ja vanhemmille, virkamiehille ja yrittäjille. Siinä tarvitaan tietoa, taitoa ja tahtoa - ja vähän onneakin matkaan.

Kuva: Elina Tynkkynen

T A K U 17


Poikilon julkaisu palkittiin parhaana taidekirjana On aika yllättävää, että alun perin Kouvolan kaupunkisuunnittelun ja raken-

Kimmo Seppänen

nusperinnön tunnetuksi tekemiseen tähdännyt tuotos palkitaan vuoden parhaana taidekirjana. Ehkei ensimmäisenä rakennusperinnön arvokohteena tule maamme kaupungeistakaan mieleen rautatien ja varuskunnan ympärille kasvanut, vasta reilu 140-vuotias Kouvola.

in MuuTaKin Ku yS RauTaTieRiSTe

ena nkikuvaa sellais staajaman kaupu rakenn Kouvolan kesku kaavoituksen ja Kirjassa tarkastellaa n tapahtumien, aa utunut historialliste a yllättää ja ravist kuin se on muoto uotoisuus saatta kautta. Sen monim elun unnitt nussu . ennakkokäsityksiä ks, Pohjois-Kymenlaa taminen, maanviljely arautatien raken taminen, kaupp Riihimäki-Pietarivaruskunnan perus t isuus, venäläisen steoll ngiksi tulo ja mone alostu son puunj asemaan, kaupu Kouvolääninkeskuksen piirtää minen Kirja kohoa laksi tulo, lan kasvoihin. eet jälkensä Kouvo enkin jättän isuute ovat t Tuleva tekstein. muut tekijä ja taustoittavin kuvin in runsa . lan muotokuvaa hankkeiden kautta toteutumattomien kurkistetaan vielä

Näin kuitenkin tapahtui, kun Rurik Wasastjernan 432-sivuinen kirja Muutakin kuin rautatieristeys – Kouvolan keskustaajaman kaavoitus- ja rakennusperintö 1870–2010 palkittiin Iittalan XV Valtakunnallisilla Taidekirjapäivillä Eliel Aspelin -pal-

MuuTaKin Kuin eyS R auTaTieRiST Kouvolan keskusta

ajaman kaavoitu

s- ja rakennuspe

1950-luvun kuviorappausta puutarhatontilla Töröstinmäellä

kinnolla vuoden 2011 parhaana taidekirjana. Palkintoraati kiitti yksimielisesti niin monumentaalisen kirjan ihmisläheisyyttä, kirjoitustavan lämmintä otetta, asiantuntevuuden ja toteutuksen laadukkuutta kuin runsaan kuvituksen kauneutta sekä levollista ja typografisesti erittäin onnistunutta ulkoasuakin.

rintö

museot Kouvolan keskustaajaman kaavoitus- ja rakennusperintö

-22-5 ISBN: 978-951-8990 ISSN: 1798-5056 5 EAN: 978951899022

90-22-5 ISBN: 978-951-89 ISSN: 1798-5056 225 EAN: 9789518990

18 T A K U

1870 2010

Rurik Wasastjerna


FRAME -säätiön toiminta käynnistynyt

Muutakin kuin rautatieristeys on ennen kaikkea Rurik Wasastjernan näköinen, täysin uniikki, henkilökohtainen ja samalla yleispätevä, älykkäällä analyyttisyydellä ja huumorilla höystetty, esteettistä mielihyvää tuottava ja tavanomaisesta ainutkertaisuutta esiin nostava teos. Kuten tekijä itse takakannessa kirjoittaa: Kouvolan monimuotoisuus saattaa yllättää ja ravistaa ennakkokäsityksiä. Harvoin projektille asetetut tavoitteet ovat osuneet yhtä kohdalleen kuin tässä kirjaksi asti päätyneessä, nyt taidekirjapalkinnolla palkitussa toteutuksessa. Oivaltavia näkökulmia rakennusten yksityiskohtiin ja niiden sijoittumisessa ympäristöönsä tarjoavat valokuvat ovat enimmäkseen kirjoittajan itsensä ottamia. Kirjan on taittanut Salla Bedard ja julkaissut Poikilo-museot. Taustatyö pohjaa arkkitehti Rurik Wasastjernan vuosina 2008–2010 suorittamaan Kouvolan keskustan rakennusinventointiin, jonka rahoitti Kouvolan kaupungin Kaavoitus ja maankäytön suunnittelu. Muita yhteistyötahoja ovat olleet Kymenlaakson Liitto ja Kymenlaakson maakuntamuseo.

1960-luvun asemarakennuksen laiturikatokset

Petra Havu ma. asiamies

Entisen Näyttelyvaihtokeskus Framen korvaava FRAME-säätiö perustettiin loppuvuodesta 2011. Säätiön perustajiksi tuli suomalaisia kaupunkeja sekä taide- ja kulttuurialan järjestöjä ja säätiöitä. Opetus- ja kulttuuriministeriö nimitti säätiölle hallituksen helmikuussa 2012 ja säätiö rekisteröitiin 3.5.2012.

S

äätiössä on pitänyt perustamisesta lähtien kiirettä, sillä ensimmäinen apurahahaku taiteilijoille ja muille taidekentän toimijoille järjestettiin jo keväällä. Apurahahaku priorisoitiin säätiön toiminnoista tärkeimmäksi, sillä tarkoitus on muutostilanteesta huolimatta turvata kentän toimintaedellytykset. Kevät-kesän aikana säätiön hallitus on käynnistänyt myös valmistelun uuden säätiön hallinnon rakentamiseksi, laittanut säätiön johtajan paikan hakuun sekä etsinyt avoimella haulla kuraattoria tai kuraattoriryhmää toteuttamaan Venetsia 55. taidebiennaalinäyttelyn kesällä 2013. Johtajavalinnan sekä kuraattorivalinnan tuloksia voidaan odottaa lähiviikkoina. Kun johtaja on valittu, tulevat muun säätiölle palkattavan henkilökunnan työpaikat avoimiksi. Vuoden 2012 toinen apurahahaku järjestetään lokakuussa 2012. Säätiön kotisivuilta www.frame-fund.fi voi lukea hakuohjeet ja – kriteerit, jotka julkistetaan lokakuun alkuun mennessä. Säätiön toimistolla työskentelee kaksi henkilöä säätiön toiminnan käynnistämiseen liittyvissä määräaikaisissa tehtävissä. Tavoitteena on, että FRAME-säätiö voisi olla vuoden 2013 alusta täydessä toimintavalmiudessa. Säätiön toimistoon voi olla myös yhteydessä kiireellisiin ulkomailta Suomeen suuntautuviin kuvataiteen asiantuntijavierailuihin liittyen. FRAME-säätiön tarkoituksena on suomalaisen visuaalisen taiteen aseman vahvistaminen ja kansainvälisen yhteistyön edistäminen sekä vuorovaikutuksen lisääminen suomalaisten ja kansainvälisten visuaalisen taiteen alan ammattilaisten välillä. Säätiö toimii myös alan tiedotuskeskuksena.

T A K U 19


Kun kuulet sanan juhlavuosi, mitä ajattelet? Jos lisäksi kerrotaan, että kysymyksessä on Helsingin juhla 200-vuotiaana pääkaupunkina, mitä tulee mieleesi? Kouluaikojen historiantunneilta nousee palautumia monimutkaisista ruotsinkielisistä nimistä. Johan Albrecht Ehrenström, Kustaa Mauri Armfelt, Carl Ludwig Engel – mitä niitä nyt oli? Juhlallisia luentoja, sotia käytiin, vanhojen setien jäykkiä kuvia museoiden seinillä. Ketä kiinnostaa?!

S

amat vaiheet kävin minäkin läpi, kun sain vetovastuulleni Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlavuoden tuottamisen. Ensin piti selvittää, mitä pääkaupunkiasemaan nouseminen merkitsi 1800-luvun alun pienelle kaupunkipahaselle täällä ”ulkosaaristossa”. Se muutti kaupungin kohtalon täydellisesti! Ilman pääkaupunkiasemaa meillä ei olisi tätä hienoa suomalaista metropolia. Sen ansiosta Helsinkiin saatiin merkittävimmät kansalliset kulttuurilaitokset, hallintorakennukset, kirkot, korkeakoulut, uusi asemakaava ja hieno empirekeskusta vain muutamia mainitakseni. Vireä elinkeinoelämä veti väkeä pääkaupunkiin, syntyi uusia asuinalueita ja kaupunki kasvaa edelleen. Tuottajana haastavinta on ollut keisari Aleksanteri I:n päätöksen merkityksen avaaminen tavalla, joka ei näytä liian pölyttyneeltä. Samaan aikaan vietettävä World Design Capital -vuosi toi oman lisämausteensa. Ohjelmaan on luotu moni-ilmeinen mosaiikki pieniä ja suuria tapahtumia. Musiikkia, luentoja, kirjahankkeita, näyttelyitä, teatteria, katutapahtumia, kyläjuhlia, urheilua, ruokaa, näyttelyitä, ym. – niin aikuisille kuin lapsillekin. Tekijöinä on kaupungin omien virastojen lisäksi yliopisto ja korkeakoulut sekä lukuisa joukko muita järjestöjä. Kallion kirkolla on oma 100-vuotisjuhla ja Kaartin pataljoona täyttää 200 vuotta.

20 T A K U

Hilkka Hytönen

Kuvat:Helsingin kaupunki

Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina

Kantakaupungin läpikulkeva Unioninkatu ja Siltasaarenkatu Hakaniemessä valittiin juhlavuoden pääkaduksi nimellä Unioninakseli. Sen varrella sijaitsee pääkaupunkihistorian kannalta merkittäviä rakennuksia, toreja ja puistoja. Siltasaarenkadulla kuultiin Unelma-teoksen

1.

herättämiä tunteita veistoksen julkistamistilaisuudessa elokuussa. (kuva 1) Sykähdyttävä hetki myös oli Unioninkadun siunaaminen ortodoksisin menoin Pyhän Kolminaisuuden kirkon edessä helluntaina. (kuva 2)


2.

3. 4.

5. 6.

Kaupungintalon aulan Virka Galleriassa oli esillä juhlavuoden päänäyttely ”Pää ja sydän” huhtikuusta kesäkuuhun. Avajaisissa oli näytteillä se kuuluisa Aleksanteri I:n käskykirje, jolla Helsinki korotettiin pääkaupungiksi. (kuva 3). Vieraat saivat mukaansa myös opaskirjasen, jonka kanssa saattoi kierrellä historiallisissa kortteleissa. Juhlavuoden suuri pääjuhla Finlandia-talossa 12.4. oli kutsuvierastilaisuus, mutta kutsuttuja oli kaikista kansanryhmistä, mm. edustajat kaikista Suomen kunnista, kansalaisjärjestöjä, nuorisoa, taiteilijoita, poliitikkoja, elinkeinoelämää… läpileikkaus koko yhteiskunnastamme. Illan päätteeksi kaupunginorkesteri tarjosi vieraille konsertin Musiikkitalossa.

Toukokuussa keskustan kaduille levittäytyi Ihana Helsinki -tapahtuma ja Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -kulkue. (kuva 4). Helsinkipäivän ohjelmasta 12.6. suuri osa oli omistettu juhlavuodelle ja Espan puistossa lyötiin juhlavuoden kolikkoa. (kuva 5).

autottomaan päivään. Senaatintori muuttuu hevostoriksi ja Hietalahdentorilla on 1800-luvun markkinat. Aleksanterin teatterissa pidetään pietarilaiset iltamat, yliopistomuseossa kuullaan luentoja ja musiikkia, Sinebrychoffin taidemuseossa on ohjelmaa aikuisille ja lapsille.

Lasten ja nuorten kasvitarhatoiminta Helsingissä täytti 100 vuotta. Sitä juhlittiin hienossa loppukesän säässä kukkien keskellä ja kasvitarhan vihanneksia nauttien. Presidentti Tarja Halonen innosti nuoria jatkamaan hyvää harrastusta. (kuva 6).

Helsingin kaupunginvaltuusto teki kokouksessaan 11.4. juhlapäätöksen myöntää kymmenen miljoonan euron erillismääräraha nuorten syrjäytymistä ehkäiseviin toimenpiteisiin. Määräraha kohdennetaan muun muassa peruskoulun jälkeisen ohjauksen lisäämiseen, etsivän nuorisotyön kokeilujen toteuttamiseen, oppisopimuspaikkojen lisäämiseen ja nuorten päätöksentekoon osallistumisen lisäämiseen.

Juhlavuosi on edennyt viimeiselle kolmannekselle ja edessä on vielä uusi Autonomian aika -festivaali 22.–23.9.2012. Tapahtuma ajoittuu

T A K U 21


Mitä juhlavuodesta jää? Juhlavuoden kautta on avattu panoraama pääkaupungin kohtaloihin, kaupunkilaisten elämään ennen ja nyt. Helsinki on saanut isännöidä suuria kansainvälisiä tapahtumia ja poliittisia kohtaamisia. Tätä kautta on maahamme rantautunut monia uusia ilmiöitä ja trendejä. Pääkaupunki on ollut myös myrskyjen silmässä ja kärsinyt sodista. Sitä on arvosteltu itseriittoiseksi ja ylpeäksi, Helsingin herrat ovat kuulleet kunniansa. Matka jatkuu. Toivomme, että juhlavuosi on tuonut pääkaupungin roolin ja merkityksen lähemmäksi suomalaisia ja auttanut ymmärtämään, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Pääkaupunki ottaa vastaan tulevaisuuden vuosi vuodelta viisaampana, tulevia sukupolvia kannustaen. Historia ei ole vain vanhoja tapahtumia vaan sitä tehdään nyt. Tämäkin päivä on huomenna historiaa. Juhlavuoden aikana ei ole muisteltu pelkästään menneitä vaan nuoria on innostettu siirtämään katse myös tulevaisuuteen. Töyrynummen ala-asteen oppilas Veera Mielonen kirjoitti näin: ”Tulevaisuuden Töyrynummessa ala-aste on muutettu 11-kerroksiseksi kauppahalliksi. Yläasteen tilalla on jättikarkkikauppa ja tästä menee Ilmavaltatie 31. Paljon pilvenpiirtäjiä ja eläintarha, jossa on mm. kykkelsejä, hippokamppeja, yksisarvisia ja tilttuliskoja”.

Pistäkää paremmaksi! Tervetuloa yhteiseen pääkaupunkiimme!

NordMatch 2012

Facilitate Nordic and Baltic Culture

11-12 October 2012

Vivan Storlund

A vital question today is how art and culture can interact with and enrich other sectors of society. This is the topic for the second NordMatch conference that will be held in Tallinn, Estonia 11-12 October. It is a Nordic-Baltic meeting for persons working in the cultural field - arts managers, artists, cultural managers, people working with audience development and projects as well as administrators.

At the conference you will be able to learn from others’ experiences, and also test your own project ideas and develop them. Pia Areblad, director of the Strategic Alliances at TILLT in Sweden will draw on her longstanding experience of cross- fertilising working life with art. Her approach is  ”I’ve learned 10 000 ways that don’t work”. Jan Fredrik Gröndal, actor and director from Norway will present Fønix, a project to promote tolerance and 22 T A K U

freedom of speech in the aftermath of the terror attack of July 2011. Young people transform crashed glass into jewellery and the jewellery finances drama workshops. Astrida Rogule from Latvia will talk about how to develop a provincial city through an arts festival, whereas Ingi Rafu Sigurdsson from Iceland presents a new platform for crowd-


funding that also can work as a virtual employment market. Case presentations will be offered from all Nordic and Baltic countries. Pata Degerman, explorer from Finland, presents the Advisory ring method where the participants together can refine their project ideas. He also addresses the crucial question of funding and of thinking outside the box, whereby he has managed to finance several expeditions to unexplored areas. Come and be part of the bigger picture that the cultural field represents today. Bring along a project idea and develop it together with others. During the second day some of the ideas will be pitched for a panel of Nordic and Baltic support structures, experts and so called Business Angels. If you already have and existing product or service, you can sign up to film a pitch. At the conference you will be able to mingle and match with other participants and establish contacts that could lead to new Nordic-Baltic cooperation. NordMatch is organised by Produforum, a network for the independent cultural field promoting entrepreneurship and cooperation with different sectors of society. This time NordMatch is organised with two key partners, The Art and Cultural Professionals’ Trade Union (TAKU) in Finland and the Finnish Institute in Estonia. Other partners are Luova Suomi, Loov Eesti, Novia, Kult, Kaleidoskooppi, Osaattori, Tekijä and To Culture with Love. You can find more detailed information on the blog http://blogg.produforum.fi/nordmatch.

T A K U 23


SUOMEA RAKKAUDELLA Lari Kotilainen on suomen kielen opettaja ja tutkija. Larin blogi Suomensuojelija löytyy osoitteesta www.suomensuojelija.fi

Lari Kotilainen

Mihin katosi suomeni? Ystäväni on asunut viitisen vuotta ulkomailla. Kesällä hän lomaili Suomessa ja kauhistui – suomen kieli oli muuttunut hänen poissaollessaan. ”En voi enää ikinä palata Suomeen, koska en osaa nykysuomea”, hän valitti.

Kuva: Saša Tkalčan

24 T A K U

J

a kyllähän kieli onkin muuttunut. Ystäväni oli kiinnittänyt ensin huomiota pieniin muutoksiin. Kaupankassat käyttävät nykyään paljon sanaa eli: “Eli 2 muovipussia. Eli pankkikortilla? Eli yhteensä 22,90.” Kahvilassa tilauksen vastaanottanut myyjä taas kuittasi tilauksen sanalla jes: ”– Mitä saisi olla? – Capuccino ja croissantti, kiitos. – Jes.”   Samaan listaan voi lisätä vaikkapa teitittelyn lisääntymisen. Tämän on varmasti huomannut moni muukin. Kymmenisen vuotta sitten teitittelyä kuuli lähinnä Stokkalla, nykyään jopa Hesburgerissa.   Kielen muutokset ovat pääasiassa tällaisia huomaamattomia nitkahduksia: jos asut koko ajan Suomessa, et tule edes ajatelleeksi niitä. Kieleen ilmestyy uusia sanoja karppauksesta eurobondeihin. On designpääkaupunkia, hipsteriä ja ilmaveiviä. Lisäksi vanhojen sanojen merkitykset ja käyttötavat muuttuvat.   Kieli on siis kuin oma lapsi: omissa silmissä jatkuvasti samankokoinen, vaikka isovanhemmat ja kaukaiset sukulaiset jaksavat joka kerta hänet nähdessään päivitellä kasvamisen määrää. Pitää asua ulkomailla tai toisessa osoitteessa huomatakseen pienet jatkuvat muutokset.   Oikeastaan ystäväni ei kuitenkaan menettänyt luottamustaan omaan kielitaitoonsa vain muutosten takia. Paniikkinappulan painamisen aiheutti ihan tavallinen ärrän myyjä ja harmiton väärinkäsitys.   Myyjä oli sanonut jotakin, mitä ystäväni ei ymmärtänyt. Hän yritti arvata, mitä myyjä oli sanonut, mutta pieleen meni. Kun hän vastasi jotakin, joka osoittautui herttisen asiaan liittymättömäksi, myyjän kasvoille ilmestyi hölmistynyt ja hieman alentuva ilme. Se ilme vei lopullisesti ystäväni kieli-itseluottamuksen.

  Eikö hän enää ymmärrä suomenkielisten puhetta? Oliko hän menettämässä äidinkielensä? Tokkopa. Kuka vakituisesti Suomessa asuvakaan voi sanoa aina ymmärtävänsä toisten – asiakkaiden, tarjoilijoiden, ärrän myyjien tai edes ystäviensä tai puolisoidensa – puhetta?   Itse naureskelin nuorempana tapaukselle, jossa kahvilan kassalla sanottuun sanaan ”tsuffe” tuli vastaukseksi myyjän iloinen ”hei”. Puhdas väärinymmärrys toki, mutta tuskin osoitus myyjän suomen kielen taidottomuudesta. Ei kaikkien suomalaisten tarvitse tietää, että meillä päin kahvia sanotaan tsuffeksi.   Tällaisiin tilanteisiin törmää, jos yhtään liikkuu oman kotinsa ovien ulkopuolella. Eri alueilla puhutaan eri tavoin. Eri ikäiset puhuvat eri tavoin. Eri alojen ammattilaiset puhuvat eri tavoin.   Voisin siis lohduttaa ystävääni, että hänen kommunikointivaikeutensa eivät välttämättä johdu vuosista ulkomailla, eikä häntä välttämättä pidetä outona, jos hän välillä ymmärtää jotain väärin. Kyse on alueellisista eroista tai sitten yksinkertaisesti ystäväni vanhenemisesta. Voi tietenkin olla, ettei tämäkään selitys varsinaisesti lohduta häntä.


Panu H채meenaho

T A K U 25


New Yorkin

liikkuva taidekenttä vaatii läsnäoloa.

Taidemaailman globalisoituessa ja yhä uusien biennaalien ja taidemessujen ilmaantuessa kilpailemaan taiteen ammattilaisten huomiosta tietyt galleria- ja museokeskittymät näyttäisivät pitävän pintansa. Gallerioiden ja museoiden toiminta tekee joistakin kaupungeista keskuksia, joissa on aina – myös messujen ja määräaikaisnäyttelyiden ulkopuolella – taideyleisöä kiinnostavaa nähtävää. New York on edelleen yksi tällaisista keskuksista. Leena-Maija Rossi S u o m e n N e w Yo r k i n k u l t t u u r i - i n s t i t u u t i n j o h t a j a

New Yorkin galleriamaasto on, samoin kuin koko kaupunki, myös jatkuvassa muutoksen tilassa. Gentrifikaatio, asuinalueiden arvonnousu ja asujaimiston muutos, on hyvin kiinnostavasti yhteydessä sekä taiteilijoiden että gallerioiden ”muuttoliikkeeseen”. Hyvä esimerkki tästä on Manhattanin SoHon muodonmuutos, joka käynnistyi, kun taiteilijat alkoivat 1970-luvulla hankkia työtiloikseen alueen tyhjentyneitä vanhoja pienteollisuustiloja. Galleriat seurasivat perässä, mutta 1990-luvulla SoHo alkoi jo muuntua tyyriiden muotiputiikkien tiivistymäksi,

26 T A K U

kun vuokrat ja asuntojen hinnat alkoivat nousta, ja galleriat alkoivat pikku hiljaa muuttaa Chelseaan. 2000-luvulla taiteilijat ovat suunnanneet Brooklyniin, minne 2000-luvulla on virrannut myös muita luovan luokan edustajia. Nähtävissä on, että osa gallerioista seuraa taas taiteilijoita. Kiinnostavat galleriaseudut löytyvät tällä erää Manhattanin Lower East Sidelta ja Brooklynissa puolestaan Bushwickista, jonka vanhat teollisuus-

tilat houkuttavat myös työhuonetarpeisia taiteilijoita. Ja näin jatkuu kiertokulku kaupungissa, jossa juuri mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos. Muun muassa tätä liikehdintää seuraamme erityisen suurella kiinnostuksella Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutissa, koska instituutti keskittyy nimeen omaan visuaalisiin aloihin: kuvataiteeseen, arkkitehtuuriin ja designiin. Verkotamme näiden alojen toimijoita parhaamme mukaan paikallisiin kenttiin. Virittelemme asiantuntijadialogeja erilaisissa tapahtumissa, järjestämme ja fasilitoimme näyttelyjä yhteistyössä täkäläisten organisaatioiden kanssa, pyrimme saamaan aikaan ajatuksenvaihtoa visuaalisten alojen yliopistoopetuksessa ja tutkimuksessa, sekä ylläpidämme residenssiohjelmaa. Suurisuuntaisten, kalliiden ja materialistisesti raskaiden näyttelyiden tuottamisen sijaan toiminnan painopiste on liikahtanut ihmisten ja ideoiden liikuttamisen suuntaan. Etenkin residenssiohjelma, joka on ollut yksi instituutin kulmakivistä sen koko yli 20-vuotisen olemassaolon ajan, on


Kuva: Kari Soinio

olennainen väline, kun suomalaisille visuaalisten alojen tekijöille yritetään tarjota mahdollisuuksia saada yleisöjä ja esiintymistilaisuuksia New Yorkissa. Pilottikokeiluna on meneillään Kordelinin säätiön kanssa toteutettava kolmivuotinen hanke, jossa kuvataiteilijat saavat käyttöönsä puoleksi vuodeksi paitsi asunnon, myös työtilan Brooklynissa sijaitsevasta International Studio and Curatorial Programista – ja pääsevät osallisiksi ISCP:n organisoimaan verkostoimisohjelmaan. Myös insituutin lyhempiaikaisia residenssejä pyritään kehittämään siten, että ammattilaisille pystyttäisiin tarjoamaan mahdollisuus ”vahvempaan läsnäoloon” kaupungissa – sillä läsnäoloa New Yorkin muuttuva ja kilpailullinen kulttuurin kenttä edellyttää. Instituutin on tarkoitus tarjota alusta, jolle voi palata jatkamaan kontaktien ylläpitoa ja luomista.

Kuva: Kirsi Herala

T A K U 27


Eugenidesista

TEKSTI: SANNA POSTI SJÖMAN VALOKUVAT: TONY SJÖMAN

JEFFREY EUGENIDES

JEFFREY EUGENIDESISTA TULI KIRJALLINEN SENSAATIO KUN HÄNEN DEBYTTIROMAANINSA ”THE VIRGIN SUICIDES” JULKAISTIIN LÄHES KAKSIKYMMENTÄ VUOTTA SITTEN. UUDESSA ROMAANISSAAN ”NAIMAPUUHIA” KIRJAILIJA TAPPAA SUUREN KLASSISEN RAKKAUSTARINAN. TAKU TAPASI JEFFREYN NEW YORKIN MOMA-MUSEOSSA.

J

effrey Eugenides siristelee silmiänsä auringossa MOMA-nykytaiteen museon edustalla New Yorkissa. Hän on pukeutunut kukkaiseen nappipaitaan ja farkkuihin. Hänelle karakteristiset viikset ovat nähneet villimpiäkin päiviä.   – Tule mukaan, hän sanoo, haluan näyttää sinulle yhden jutun. Eugenides ohjaa askelensa museon alakerrassa olevaa ravintolaa kohti ja pysähtyy jättimäisen, metsää esittävän, valokuvan alle.   – Ystäväni, Berliinissä asuva taiteilija Thomas Demand teki tämän. Se ei ole aito metsä, hän on tehnyt kaikki lehdet itse, käsin. Aloitan jokaisen vierailuni MOMA:ssa katselemalla tätä. Eikö olekin upea? Kulttuuripersoonallisuus, kirjallisuusprofessori ja kirjailija Jeffrey Eugenidestä kuvataan usein yhdysvaltalaisen kirjallisuuden erikoisuutena. Vaikka hänen romaaneissaan on hyvin vakavat aiheet, ovat ne hyvin suosittuja yhdysvaltaisten lukijoiden parissa, myös niiden lukijoiden, jotka yleensä muutoin eivät pidä dystooppisista teemoista.   Eugenidesin kirjallinen ristiretki alkoi vuonna 1993 debyyttiromaanilla ”The Virgin Suicides” (joka kertoo keskiluokkaisesta Lisbonin perheestä, jonka kaikki viisi tytärtä tekee itsemurhan). Romaanista tehtiin myös vuonna 1999 erittäin suosittu elokuvaversio, Sofia Coppola ohjaajantuolissa.   Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin Eugenides kuvailee romaania kahdella sanalla: Jeesus ja potkut.   – Olin 33-vuotias kun Virgin Suicides julkaistiin, saman ikäinen kun Jeesus ristillä. Minulla ei ollut kiirettä, Virginia Wolf sanoi kerran, että kenenkään ei tulisi julkaista romaa-

Jeffrey Eugenides aloittaa joka vierailun MOMA:ssa ihailemalla hyvän ystävänsä, Thomas Demandin valtavaa taulua. 28 T A K U


nia ennen kuin on täyttänyt kolmekymmentä, hän naurahtaa.   Samalla kun Eugenides kirjoitti debyyttiromaaniaan hän työskenteli sihteerinä arvostetussa Academy of American Poets-organisaatiossa. Kirjeiden kirjoittamisen sijaan, hän kirjoitti salaa omaa romaaniaan, organisaation kirjepaperille.   – Olin muka kirjoittavani kirjettä John Ashberylle, kun itse asiassa kirjoitinkin uutta jaksoa kirjaani. Jäin lopulta kiinni ja sain potkut. Minulla on vieläkin vintillä vanhoja liuskoja organisaation logolla varustettuina. Virgin Suicides-romaanin jälkeen ei ole Eugenidesin tarvinnut kirjoitella salaa. Hänen toinen romaaninsa ”Middlesex” (joka kertoo hermafrodiitti- ja maahanmuuttajapojasta Cal Stephanidesista joka etsii omaa identiteettiään teollisuuskaupungissa Detroitissa) on myynyt pitkästi yli kolme miljoonaa kappaletta ja kirja palkittiin vuonna 2003 Pulitzerin palkinnolla.   Eugenidesin uusi, kolmas romaani ”The Marriage Plot” tai suomeksi ”Naimapuuhia” oli Yhdysvaltojen tämän vuoden eniten odotetuimpia romaaneja. Romaanissa eletään 80-lukua ja tapahtuman ytimessä ovat yliopistossa opiskelevat Madeleine, Leonard ja Mitchell. Trio ajautuu hankalaan kolmiodraamaan, mutta romaani on Eugenidesin mukaan paljon muutakin kuin vaan rakkauskertomus. Eugenides kuvailee romaaniaan – jo ennalta epäonnistuneeksi - yritykseksi kirjoittaa klassinen naimajuoni (Marriage Plot)   Naimajuoni yhdistetään usein Austenin aikakauteen ja se kuvailee naisen usein hyvin hankalaa matkaa alttarille, joka alkaa oikean prinssin löytämisestä ja jatkuu siitä miten prinssi saadaan huijattua papin eteen. – Tämän tyyppinen rakkaustarina on kuollut ja haudattu. Ryhdyin kirjoittamisprosessiin tietäen, etten tule onnistumaan sen kirjoittamisessa. Uskonnolliset kiellot sekä avioeroon yhdistynyt sosiaalinen stigma on lakkautettu. Paljon on tapahtunut sitten Austinin ajanlaskun. Naiset työskentelevät ja elättävät itsensä, he eivät ole enää riippuvaisia miehestä pärjätäkseen. Avioliitto ei enää ratkaise naisen olemassaoloon liittyviä ongelmia.   Eugenides painottaa tosin, että romanttinen juoni elää kumminkin vielä modernin henkilön sisimmässä. – Jo lapsena meille syötetään romanttisia elokuvia ja kirjoja, unel-

moimme vieläkin elämästä joka perustuu romanttiseen ajatukseen. Etsimme sielunkumppaniamme ja uskomme, että kun se oikea löytyy, kaikki ongelmamme jäävät eiliseen. Moni rakentaa vielä tänä päivänäkin tärkeimmät päätöksensä romanttisen unelman pohjalle. Sitä ajatellen on käytännössä kuollut naimajuoni vieläkin hyvin elävä. Eugenideksen seuraava projekti on novellikokoelma. Useat novelleista on jo julkaistu arvostetussa The New Yorker-lehdessä.   – Ne kertovat masentuneista keski-ikäisistä miehistä jotka ajautuvat erilaisiin ongelmiin. Yhdestä novellistani nimeltä ”Baster” tehtiin hiljattain elokuva, “The Switch” jonka pääosaa esittää Jennifer Aniston.   Eugenides paljastaa, että hän on myös alkanut suunnitella neljättä romaanian.   – Mutta on liian aikaista kertoa siitä mitään, hän sanoo, kiittää sitten haastattelusta ja kävelee museon takapihan aurinkoon.

Jeffrey Eugenides SYNTYNYT: 1960 ASUU: NEW JERSEYSSÄ PERHE: VAIMO KAREN YAMAUCHI JA TYTÄR GEORGIA AMMATTI: KIRJAILIJA JA KIRJALLISUUDEN PROFESSORI PRINCETONIN YLIOPISTOSSA. AKTUELLI: ROMAANILLAAN ”NAIMAPUUHIA” (OTAVA, 2012)

T A K U 29


Mitä se sivistys olikaan?

Teokseton kaunokirjailija

Minä pidän kyllä korkeakirjallisuuteen luettavasta kirjallisuudesta. Rakastanpa lisäksi sellaista teatteria, jota useimmiten kriitikotkin ylistävät. Vaikeaksi luokiteltava musiikki ei ole minulle vierasta, vaan saattaa minua syvältä liikuttaa. Sen sijaan jazz, fado, ooppera ja klassinen musiikki jättävät minut tavallisesti kylmäksi. Minun pitäisi kai hävetä kylmyyttäni, sillä lienee kyse jonkinasteisesta sivistymättömyydestä. Näin olen ainakin ymmärtänyt.

Vuonna 2012 kaunokirjallisuuden kirjastoapurahan sai ainakin yksi (mahdollisesti useampi) yhtään kaunokirjallista teosta julkaisematon henkilö: kriitikko Ville Ropponen.

En myöskään poistu taidenäyttelyistä järkyttyneenä, myönteisessä merkityksessä. Puhumattakaan sellaisista kokeellisen taiteen näyttelyistä, jotka ovat moderneista moderneimpia. Olen havainnut, että minun täytyisi pitää omana tietonani myös suhteeni taiteeseen. Ellen halua olla kummajainen muiden joukossa. Sillä sivistyneistön sekä keski- ja yläluokkaisten olisi hyvä kuunnella jazzia, fadoa ja klassista musiikkia. Suorastaan rakastaa niitä ja tietää niistä yhtä ja toista. Heidän kannattaisi myös käydä taidenäyttelyissä ja keskustella sitten niiden jättämistä jäljistä. Jos he ovat syntyneet sivistyneistöön, he ovat jo kasvaneet kyseisiin taidemuotoihin. Jos he ovat siirtyneet sivistyneistöön vasta aikuisiällä, he ovat silloin opetelleet ryhmänsä koodit. Tai eivät ole niitä oppineet, kuten minulle on käynyt. Olen elänyt lapsuuteni perheessä, jossa luokkarajat olivat sekavat. Sinänsä hyvä asia, mutta perheessäni pyrittiin olemaan jotakin luokkaa siinä täysin onnistumatta. Samalla pidettiin kiinni toisesta luokasta kuitenkin niin, ettei oltu siinäkään ihan täysin kotonaan. Minä horjahtelen edelleen tuolla rajalla. Toisaalta kuulun toiseen luokkaan, toisaalta toiseen ja molemmista minut aina jotkin piirteet erottavat. Olen myös ollut hämmästynyt siitä, kuinka sitkeästi kulttuuriset mieltymykset tuntuvat menevän sosiaaliekonomisen aseman mukaan. Kuinka paljon on asioita, joista täytyisi pitää merkiksi johonkin viiteryhmään kuulumisesta.

OLEN SITÄ MIELTÄ ETTÄ ...

En sitä sano, ettei voisi aidosti rakastaa jazzia, fadoa ja klassista musiikkia. Ja ettei voisi hurmaantua taidenäyttelyissä ja innostua alati uusista taidekokeiluista. Minä en vain ole kasvanut kyseisiin taidemuotoihin, ja aikuisena en ole osannut niihin kiinnittyä. Haluaisin kyllä yrittää, sillä olen kuullut, että kulttuuri ja taide ylläpitävät mielenterveyttäkin. Kulttuuria ja taidetta kuluttavat henkilöt ovat hyvinvoivempia ihmisiä. Mutta ettei menisi suorittamiseksi. Sitä minä vain pelkään. Että olisi pakko vierailla joka kesä Savonlinnassa ja Punkaharjun Retretissä. Käydä katsomassa Ateneumin uusi näyttely heti, kun se on mahdollista. Ja Kiasman. Voisiko niiden sijaan katsoa vaikka Big Brotheria kotisohvalta ja juoda colajuomaa? Voin minä yrittää oppia iloitsemaan taiteesta ja korkeakulttuurin laskettavasta musiikista. Mutta etten vain koskaan unohtaisi sitä, mikä tekee ihmisestä lopulta onnistuneen ihmisen. Minkälaisesta ihmisestä voi olla ylpeä, kun pysähtyy miettimään itseään. En minä ole ylpeä enkä katso olevani onnistunut, jos olen laajasti sivistynyt ihminen. Jos harrastan aktiivisesti korkeakulttuuria, joka virvoittaisi aina sieluani ihmeellisen tuulen lailla. Olen itsestäni ylpeä, jos kohtelen hyvin muita ihmisiä. Silloin olen onnistunut ihminen ja elämässäni menestynyt. Menestys on sitä, että on saavuttanut sitä, mitä on tavoitellut. Tavoittelen sydämen sivistystä ja luonteen jaloutta. Jota harjoitetaan vain suhteessa muihin ihmisiin, ei kulttuurituotteisiin. Mia Hemming

Apurahapolitiikkaa uudistettiin vuoden alusta. Nuorten kirjailijoiden kirjastoapuhan nostaminen on oikein hyvä uudistus, joka auttaa toimeentulovaikeuksissa kamppailevia vapaita kirjailijoita luomaan laadukasta ja ajassa kestävää kirjallisuutta. Apurahapolitiikka on kuitenkin kestämätöntä ja ammattilaisia sorsivaa, jos yhtään teosta julkaisematon henkilö onnistuu saamaan huomattavan apurahan. Ennen on pidetty kriteerinä yhtä julkaistua teosta. Ropponen on julkaissut yhden matkakirjan ja toimittanut yhden käännösteoksen (Volga-antologia) ja lisäksi hänellä on lehti/ nettijulkaisuita, mutta yhtään täysin omaa kaunokirjallista teosta hänelle ei ole kertynyt. Näin ollen yksi henkilö on ammattikaunokirjailijoille vaarallinen ennakkotapaus: jos yhdelle yksittäistapaukselle myönnetään lehti-/netti-/toimitusjulkaisuista apuraha, samoin pitäisi toimia monen muun kohdalla. Tällaiset ehdot täyttyisivät hyvin monen kohdalla nopeasti. Ropposen saama summa on huomattava, 6000 euroa verrattuna esikoisenkin julkaisseille aiemmin myönnettyyn 2000-300 euroon. Sain itse vastaavan summa vasta nyt, julkaistuani viisi runokokoelmaa, yhden käännösvalikoiman, kaksi toimitettua ja osin käännettyä teosta sekä lukuisia käännöksiä ja runoja kotimaisissa ja ulkomaisissa lehdissä. Sivuhuomio: kaunokirjalliset toimitustyöt eivät muutenkaan ole aiemmin näkyneet ainakaan minulle myönnetyissä hyvin pienissä ja työmäärää vastaamattomissa poteissa. Kestävälle pohjalle rakennettu, rehellinen ja poikkeukset salimaton apurahapolitiikka on koko kirjailijakunnan kannalta merkittävä asia. Vähintään yhden julkaistun teoksen on säilyttävä edelleen apurahan saamisen ehtona ja ammattilaisuuden takeena. Rita Dahl, kirjailija-toimittaja, VTM, FM

30 T A K U


Lähetä juliste omaSTA tapahtumasi osoitteeseen Taku ry, Snellmaninkatu 19-21 E 15, 00170 HELSINKI Julisteista tehdään tapahtumaseinä Bio Rexin lämpiöön.

Mikä näyttely, festivaali, konsertti, kyläjuhla tai esitys sävähdytti sinua? Kenen tekemisessä on mahtavin meininki? Nyt voit laittaa ehdotuksia TAKUn tuottajapalkinnon saajiksi. Palkinnon voi saada joko yksittäisestä tapahtumasta tai hienosti tehdystä työstä. Kategorioita on kaksi: TAKU:n tuottajapalkinto sekä TAKU:n tuotantopalkinto. Palkinnot jaetaan Mi(n)kä ihmeen tuottaja? -päivän yhteydessä 5.11.2012 BioRexissä. Voittajat valitsee ehdokkaiden joukosta Juhani Merimaa. Laita ehdokkaasi alla olevaan kyselyyn ja olet mukana vaikuttamassa siihen, ketkä pääsevät pokkamaan historian ensimmäiset TAKU:n tuottajapalkinnot. Ehdotukset perusteluineen sähköpostilla taku@taku.fi Äänestysaikaa on 15.10.2012 saakka www.taku.fi/ajankohtaista.

T A K U 31


Pysy liikkeessä pitkin päivää Työpäivän mittainen istuminen ja jokailtainen kaukosäädinralli tuhoavat terveytesi. Liikunnan voi aloittaa rauhallisin askelin, oman jaksamisen mukaan. Kaj Laaksonen, 62, tietää, miltä rapakunto tuntuu. Eläke-Fennian suurasiakkaista vastaava johtaja tietää myös, miten massiivinen läskikerros sulatetaan ja kuinka aivoinfarktiriski nitistetään. – Havahduin, kun paino lähestyi sataa kiloa ja verenpainetauti osoitti ensi oireensa. Söin ja nukuin huonosti, vaatteet kiristivät, eikä työkään aina maistunut. Päivät olivat istumista neuvotteluhuoneissa, illat edustamista päivällispöydissä. Työ vei ja söi miestä niin, ettei liikunnalle enää jäänyt tilaa. Laaksonen päätti tarttua itseään niskasta samalla, kun vaihtoi alaa autokaupasta vakuutuksiin. Fennia tuki jo tuolloin – reilut 20 vuotta sitten – henkilökunnan liikuntaa. Siihen täkyyn Laaksonen tarttui. – Työkavereiden kanssa kävin lenkillä ja suunnistamassa. Perustin Keravalle tanhuryhmän, jossa tietysti myös itse aloin tanssia. Liikunta vei mennessään, ja vaakalukema asettui ihanteelliseen 78–80 kiloon. Torju istumista Kunnossa Kaiken Ikää (KKI) -ohjelman johtaja Jyrki Komulainen on huolissaan liiallisen istumisen aiheuttamista terveysriskeistä. Hän haluaa soittaa hälytyskelloja erityisesti akavalaisten työpöytien vierellä. Suurinta murhetta Komulainen kantaa pienten asiantuntijayritysten väestä. – Monilla isoilla työpaikoilla on taukojumppia ja kunto-ohjelmia, mutta pienillä firmoilla ei välttämättä ole minkäänlaisia työterveysresursseja.

32 T A K U

Paula Launonen

Australialaistutkijat havaitsivat yli 45-vuotiaiden tietoja analysoidessaan, että yli 11 tuntia päivässä istuvilla on vähemmän istuviin verrattuna 40 prosenttia suurempi riski kuolla seuraavan kolmen vuoden aikana olivatpa he muuten miten aktiivisia tahansa. – Ensin istutaan aamiaisella, sitten autossa ja sen jälkeen konttorissa. Työpäivän jälkeen istutaan taas autossa ja illalla lysähdetään sohvalle. Vaikka sitten lähtisikin iltalenkille, se ei kompensoi vahinkoja. Puolen tunnin hölkkä ei pelasta, jos olet paikoillasi vuorokauden muut 23,5 tuntia, Komulainen tiivistää. Pitkään jatkuva istuminen jäykistää ja jähmettää, aiheuttaa rankavaivoja ja lihottaa. Se myös lisää diabeteksen sekä verisuoni- ja sydäntautien riskiä. Komulainen patistaa ihmisiä jalkeille työpäivän aikana. Takapuolen saa irti penkistä luontevasti vaikkapa sijoittamalla tulostimen riittävän etäälle työpisteestä. Työnantaja tarjoaa Kaj Laaksonen esittelee kuntosalin vempaimia ja pohtii työnantajan roolia liikuntakipinän sytyttäjänä. Hän harmittelee, että Eläke-Fennian ohjattuun jumppaan osallistuu vain reilut kymmenen prosenttia henkilökunnasta. Tarjolla on pilatesta, syvävenyttelyä ja kehonhallintaa. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa yrityksen liikuntasaliin. Osallistuja maksaa puolen vuoden jaksosta 25–50 euroa. – Torstaisin liikunnanohjaaja vetää taukojumpan toimistotiloissa. Se ei maksa mitään, kertoo eläkefennialaisten työhyvinvoinnin kehittämisestä vastaava HR Partner Mikko Järvinen. Perinteinen toukokuinen hyvinvointikampanja sisältää muun muassa ravinto- ja elämäntapaluentoja, aamulenkkeilyä ja rentoutumisharjoituksia.

– Kampanjaan kuuluu myös kehonkoostumuksen mittaus, johon osallistuu vaihtelevasti 60–120 henkilöä. Kaikkiaan meitä on täällä 250. Sportti- ja kulttuuripassi on vuotuinen 120 euron tuki, jonka voi käyttää haluamallaan tavalla. Myös EläkeFennian henkilöstökerho järjestää aktiviteetteja ja tukee tapahtumiin osallistumista. Huolehdi itsestäsi – Miten saisimme liikkeelle ne, jotka eivät vielä liiku? Taitaa tämän kuntosalinkin käyttöaste olla melko alhainen, Laaksonen pohtii. Eläkefennialaisten on paha vedota työpaikan olosuhteisiin, sillä kuntosalin, raudannostonurkkauksen ja liikuntasalin yhteydessä on myös pukuhuoneet ja suihkut. Pyöräilijät voivat parkkeerata kulkupelinsä sisätiloihin. Laaksonen ymmärtää nuorempia kollegoitaan, joiden on perhe- ja työkiireiden keskellä vaikea löytää aikaa kuntoiluun. Hän pohtii, miten he jaksavat 15–20 vuoden kuluttua, jos liikkumattomuudesta johtuvia kremppoja alkaa ilmetä jo nyt. – Liian moni jatkaa työpäivää illalla kotona. Läppäriä näpytellään olohuoneen sohvalla, vaikka paljon viisaampaa olisi lähteä ulos haukkaamaan happea, Laaksonen lisää.

Peppu ylös penkistä 1. Kävele portaat alas ja ylös. 2. Nouse tuolilta vähintään kerran tunnissa. Venyttele. 3. Kävele tai pyöräile työmatkasi ainakin osittain. 5. Hae netistä taukojumppaohjeet, mikäli työnantajasi ei sellaisia tarjoa. 6. Taukojumppaile pitkin päivää.


Kuntoillen jaksat enemmän 1. Työterveyslaitoksen erikoistutkija Riitta Simonen, miten kipinä sytytetään työpaikalla? Työnantaja voi tulla vastaan myönteisellä asenteella sekä kohtuullisella kulukorvauksella ja tarjota liikuntamahdollisuuksia. 2. Miksi istuminen on niin haitallista? Pitkä istuminen hidastuttaa aineenvaihdunnan nukkumisen kaltaiseen tilaan, jolloin energiankulutus vähenee valveillaolon aikaista energiankulutusta pienemmäksi. Lihominen on iso riski, varsinkin, jos myös ilta kuluu sohvannurkassa istuen. 3. Miksi terveysasiantuntijat suosittelevat työmatkakävelyä tai -pyöräilyä? Hengästyttävä 40 minuutin liikuntaspurtti nostaa perusaineenvaihduntaa jopa neljäksitoista tunniksi. Tätä kannattaa hyödyntää työmatkoilla. Näin elimistön perusaineenvaihdunta pysyy aktiivisena, ja silloin tällöin voi nauttia herkkujakin. 4. Tiedämme, että liikunta on terveyden perusta. Miksi osa ihmisistä liikkuu liian vähän? Pienten lasten vanhemmat eivät ehkä pysty järjestämään liikuntaa päivärytmiinsä. Joillakin työ voi viedä niin, ettei liikunnalle jää sijaa. Harrastus voi keskeytyä tuki- ja liikuntaelinvaivaan. Jos on kertynyt ylipainoa, sopivat liikuntalajit karsiutuvat. Sopivista lajeista ei ehkä löydy mieluisaa tai harrastukselle voi olla muita esteitä. 5. Miten liikunta ujutetaan osaksi mikro- ja pk-yritysten arkea? Perinteisten keinojen, kuten liikuntasetelien ja liikuntavuorojen lisäksi kannattaisi soveltaa joustavaa työaikaa ja järjestää liikuntaa keskelle työpäivää. Asiakastilaisuudet ja yrityksen omat tapahtumat voivat sisältää liikunnallisia elementtejä.

T A K U 33


J Ä S E N S I V U T

Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erko

TYÖTTÖMYYSKASSA

Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki

INFOA

Toimisto on avoinna 9.00-15.00 Palvelunumero (09) 7206 4343 faksi (09) 272 1212

Päivitä jäsentietosi Ovatko jäsentietosi muuttuneet? Ilmoitathan näistä muutoksista meille:

Puhelinpalveluaika on maanantaista torstaihin klo 12.00-15.00 Sähköposti:erityiskoulutettujen.tk(at)erko.fi Kassan henkilökunta pyrkii vastaamaan sähköpostikyselyihin kolmen arkipäivän kuluessa. Info-puhelin: Info-puhelimesta 0600 944 94 etuuden hakija saa tiedon viimeisimmästä maksupäivästä 24 tuntia vuorokaudessa. Puhelun hinta on pvm + 0,37 euroa minuutissa.

Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa AYT Ratavartijankatu 2 B, 00520 HELSINKI maksuton palvelunumero 0800 9 0888 ma-to klo 9-16, pe klo 9-13 puhelin 09 2535 3100 sposti asiakaspalvelu@ayt.fi

l osoitteen- ja nimenmuutos l työnantajatiedot l valmistumispäivä l sähköpostiosoitteen muutos l äitiys-, isyys- tai hoitovapaa l apurahatyöskentely l työttömyys, lomautus tai vuorotteluvapaa l siirtyminen ammatinharjoittajaksi/ yrittäjäksi Tiedot on helpointa ilmoittaa sähköisesti jäsensivuilla: www.akavanerityisalat. fi -> Jäsenkirjautuminen tai taku@taku.fi Viitenumerot hukassa? Tilaa uudet jäsensivujen kautta www.akavanerityisalat.fi -> Jäsenkirjautuminen

Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki Puh. 0201 235 340 Puhelinaika: ma klo 10–15, ti – pe 9–15 Fax (09) 147 242 S-postit: etunimi.sukunimi@akavanerityisalat.fi

Jäsensihteerit: Honni, Jaana Jäsenrekisteri

puh. 0201 235 344

Kosonen, Katja puh. 0201 235 346 Jäsenrekisteri, jäsenmaksut Luokkamäki, Mary Jäsenmaksut

puh. 0201 235 348

Asiamiehet: Ahola, Arja puh. 0201 235 359 tai 040 730 7081 Tutkimustoiminta, palkkatilastot Juntunen, Kalevi puh. 0201 235 351 tai 040 582 2780 Valtiosektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta Koivunen, Riina Opiskelija- ja urapalvelut puh. 0201 235 342 tai 0400 324 180 Korpisaari, Jaakko puh. 0201 235 363 tai 040 777 9422 Kuntasektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta

34 T A K U

Sahla-Juvankoski, Satu puh. 0201 235 366 tai 0400 726 878 Koulutus- ja aluetoiminta

Lakimiehet: Eskola, Kari Työmarkkinalakimies puh. 0201 235 367 tai 040 590 5693 Yksityissektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta, yhteiskunnallinen edunvalvonta Hälikkä, Minna Asiamies, lakimies puh. 0201 235 352 tai 040 352 2177 Yksityissektorin edunvalvonta, taustaryhmäja yritysyhdistystoiminta YTN:ssä Ikonen, Harri Lakimies puh. 0201 235 354 tai 040 722 4368 Kunta-, valtio- ja yliopistosektorin virkaja työsuhdeneuvonta Kullanmäki, Tarja Lakimies puh. 0201 235 353 tai 040 837 7984 kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virkaja työsuhdeneuvonta Leppänen, Juho-Heikki Lakimies puh. 0201 235 365 tai 040 582 5052 Yksityissektorin työsuhdeneuvonta Torvela, Tuire Lakimies puh. 0201 235 356 tai 0400 871 381 Yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta, ammatinharjoittajia ja yrittäjiä koskevat tehtävät sekä perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta


TAKUN HALLITUKSEN JÄSENTEN Y H T E Y S T I E D O T 2 012 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry l Snellmaninkatu 19-21 E 15, 00170 Helsinki l puh. 0440 664 800 l s-posti taku@taku.fi

Hallituksen puheenjohtaja Petri Katajarinne Snellmaninkatu 19-21 E 15 00170  Helsinki gsm 040 164 6665 petri.katajarinne@taku.fi Hallituksen varapj. Veera Lampi opiskelija Helsingin yliopisto gsm 0400 861199 veera.lampi@vihreat.fi Hallituksen jäsenet Varsinaiset jäsenet Arja Laitinen aluepäällikkö Taiteen keskustoimikunta Puh. 09 1607 7067 gsm 0400 798 718 arja.laitinen@minedu.fi Matti Karhos kulttuuriasiainpäällikkö gsm 050 387 8792 matti.karhos@lahti.fi

Elise Pedersen koordinaattori gsm 050 553 8673 elise.pedersen@tampere.fi Juha Isotalo Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) koulutuspoliittinen sihteeri gsm 050 531 8414 juha@oranssi.org Piia Jaatinen lastenohjaaja gsm 044 309 9752 piia.jaatinen@gmail.com Mari Lankinen tuottaja, Jyväskylän Kesä Puh. 014 624 384 gsm 050 5363 231 mari.lankinen@jkl.fi Kirsi Lajunen koordinaattori gsm 0400 516 554 kirsi.lajunen@taku.fi

Varajäsenet Ville Niutanen tuottaja gsm 040 123 9866 ville.niutanen@pp.inet.fi Merja Isotalo yrittäjä Tmi Kulttuuripajasto gsm 050 336 3253 isotalo@sci.fi Salla Heikkinen opiskelija Tampereen yliopisto / teatteritiede gsm. 040 5270 542 Salla.AM.Heikkinen@uta.fi Toiminnanjohtaja Kirsi Herala gsm 040 511 1200 kirsi.herala@taku.fi Järjestö- ja kehitysvastaava Riina Virkkunen gsm 0440 664 800 riina.virkkunen@taku.fi

T A K U 35



TAKU-lehti 3/2012