Page 1

POHJOISP O H JA N M A A

Uudet

Tekemisen iloa -mallit S. 3

Tee sinivalkoiset

Kajastus-sukat S. 13

TUTUSTU

ALUEESI KURSSEIHIN S. 6

TAITOYHDISTYKSEN ASIAKASLEHTI SYKSY 2017

ONE1702_Pohjois-Pohjanmaa_1.indd 1

16.6.2017 14:21:09


a ja n ko h ta i s ta TEKSTI

JOHANNA AYDEMIR, MINNA HYYTIÄINEN, MERJA RÄTY KUVAT OTTO JAHNUKAINEN, TAITO ITÄ-SUOMI

ILTOJEN HÄMÄRTYESSÄ

on ihana jälleen palata rakkaiden harrastusten pariin. Käsityön harrastajalle väriä ja lämmön tunnetta tuovat nyt hehkuvissa väreissä loistavat langat, murretuin sävyin värjätyt pellavapinnat, kimaltelevat kristallit sekä jaetut yhteiset hetket toisten samanhenkisten ystävien kanssa. Nyt on oikea hetki antaa itselle aikaa sekä lupa haastaa itsensä kokeilemaan jotakin uutta. Miten olisi makramee-solmeilu, kudonta kangaspuilla tai kehyksellä tai vaikkapa neulonta sinivalkoisin ideoin? Ja joko sinun syksyäsi valaisee valohimmeli? Taitojärjestö tarjoaa valtavan määrän erilaisia työpajoja, kursseja, tapahtumia sekä käsityökoulutoimintaa kaikille käsityön ystäville. Olemme koonnet tähän lehteen ajankohtaisia asioita käsityön kentältä sekä alueellista kurssitarjontaamme.

IHANAA KÄSITYÖSYKSYÄ! MINNA HYYTIÄINEN TAITOLIITON TOIMINNANJOHTAJA

Himmeli voi myös loistaa Taitoyhdistysten valohimmelistä on tullut hittituote. suunnittelua, että sopiva valosarja löytyi. Perinteistä himmelin ideaa mukaileva tee huomannut, että sisustusvalot ovat suosiossa: on valopalloja, valokirjaimia ja ties mitä muu- se itse -valohimmeli on kätevä, sillä sen voi ta. Taito Itä-Suomen vuosi sitten kehittämä sijoittaa ulos tai sisälle. Tarvikepaketti sisälvalohimmeli osuikin keskelle sisustustrendiä. tää himmelimateriaalit, mallia varten mitoiMistä idea valohimmelistä lähti liikkeelle, tetun tiheän led-valosarjan ja tekemisohjeet. Valohimmeleitä ei ole tehty toiminnanjohtaja Anne Ossi? vain Itä-Suomessa, vaan niitä – Olin nähnyt eräässä ravintoMalli syntyi on tehty ympäri Suomen. Syklassa himmeleitä, joiden päälle kymmenien syllä valohimmeleitä voi tehdä oli viritelty valot. Meidän henkitaitoyhdistysten kursseilla tai lökunnan kanssa mietittiin, miprotojen ostaa tarvikepaketin kotiin tehten himmeliin voisi laittaa valot. jälkeen. täväksi. Alettiin kehittelemään ajatus– Suosio on yllättänyt meidät ta ja tehtiin kymmeniä protoja, kunnes nykyinen malli löytyi. Airamin kans- totaalisesti. Ei uskottu että siitä tulee jopa valsa olemme myös tehneet paljon yhteistyötä ja takunnallinen hittituote, sanoo Anne Ossi.

JOS ON vähänkään selaillut sisustuslehtiä, on

Taitoyhdistykset mukana Suomen Kädentaidot -messuilla Tampereella Vuoden odotetuin käsityö- ja design-tapahtuma tuo valoa marraskuun keskelle jälleen 17.–19.11.2017, jolloin Suomi 100 vuotta -juhlavuosi näkyy käsityömessujen ohjemassa monin eri tavoin, muun muassa suomenlampaanvillan ympärille kudotussa sisällössä. Taitolavan työnäytökset kaikkina kolmena messupäivänä antavat monta uutta ideaa omaan tekemiseen, tule tutustumaan! www.kadentaidot.fi 2

ONE1702_2-3.indd 2

taito

– Onni elää käsityössä

16.6.2017 13:27:13


TEKEMISEN ILOA -KÄSITYÖMALLISTO Käsityö ja design kohtaavat moderneissa sisustustuotteissa. TAITOYHDISTYSTEN KURSSIT ovat viime vuosina täyttyneet ihanan ja innostavan makramee-solmeilun tekijöistä. Makramee koki uuden tulemisen, kun Tekemisen iloa -kurssimalliston suunnittelijat, muotoilijat Elina Helenius ja Saara Renvall suunnittelivat modernin makramee-seinätekstiilin. Muotoilijakaksikon 2015 suunnittelema ensimmäinen kurssimallisto palkittiin Habitare-messuilla arvostetulla Toimittajien tusina -huomionosoituksella. Nyt tämä suunnittelijapari on ideoinut jo kolmannen kurssimalliston taitoyhdistysten asiakkaiden käyttöön. Tulevan syksyn kurssiohjelmassa on taas

uutta ja innostavaa! Kodin sisustusta voi nyt täydentää tyylikkäillä Labyrintti- ja Sulka-seinätauluilla, jotka toimivat myös akustiikkaelementteinä. Kaunis pinta tehdään silkkinauhakirjontana rei’itetylle puulevylle. Värivaihtoehtoja on lähes rajaton määrä ja Tekemisen iloa -malliston ideana onkin, että ammattisuunnittelijat ovat luoneet laadukkaan pohjaidean, jota toteuttaja jatkaa esimerkiksi soveltamalla väritystä omaan makuun ja kotiin parhaiten istuvaksi. Näin jokaisella on mahdollisuus toteuttaa designtuote itse! Toinen uutuustuote on Nomparelli-tyyny, joka voidaan tehdä joko kangaspuissa kuto-

KUVA

en tai kehyskudontatekniikalla. Silloin toteutus ei vaadi omia kangaspuita ja onnistuu pienemmissäkin tiloissa. Tekemisen iloa -kurssimallit täydentyvät joka vuosi. Taitoyhdistysten kurssivalikoimassa tarjonta vaihtelee, monia malleja tehdään usean kurssikauden ajan ja suosittuja voidaan nostaa myös uudelleen ohjelmaan. Asiakkaat voivat esittää aina myös toiveita, jos joku kiinnostava malli ei vielä ole tämän syksyn kurssiohjelmassa, niin ehkäpä kevään kurssitarjotinta suunniteltaessa se nostetaan kärkeen. Tule mukaan kursseille ja innostu uusista ideoista ja malleista! taito

ONE1702_2-3.indd 3

JOHANNA AYDEMIR HARRI KOSKINEN

TEKSTI

– Onni elää käsityössä

3

16.6.2017 13:27:16


Roosa nauha -langat ja ohjekuvastot taitoyhdistyksissä myynnissä syyskuun lopulla! Ohjeita kuvastossa näiltä suunnittelijoilta: • Tiina Kaarela / Puikkomaisteri

• Titta Järvensivu / Fantasysocks

• Laura Lehtinen / Onnenlankamoinen • Anna-Karoliina Tetri / Tetridesign

• Marita Metsäkylä / Maridis Design • Soile Pyhänniska / Neulova Narttu

• Tiina Kuulasmaa / Tiina Kuu Käsistä karannut

4

ONE1702_4-5.indd 4

taito

– Onni elää käsityössä

16.6.2017 13:27:45


ro osa n au h a TEKSTI

-neuleet

MERJA RÄTY KUVAT MERJA RÄTY, JANI PESONEN JA JOHANNA AYDEMIR

PUIKKOMAISTERIN VALTIT: VÄRIT JA OMINTAKEISUUS Puikkomaisteri – Tiina Kaarela – on yksi uusien Roosa nauha -neulemallien suunnittelijoista. Ohjevihkoon on tulossa päähine puikkomaisterimaisella tyylillä.

H

aastatteluhetki osui keskelle Tiina Kaarelan ja hänen puolisonsa Vesa Rosilon muuttokiireitä: melkein kaikki tavarat – myös langat – olivat jo laatikoissa, mutta sohvalle mahtui vielä juttelemaan neuleista ja neulesuunnittelusta. – Jos haluaa tehdä malleja ja myydä niiden ohjeita, se ei kannata, jos ei ole todella omaperäistä ideaa. Ei kannata toistaa jo tehtyä tai sitä muistuttavaa. Kaivakaa narikasta se oma luovuutenne, rohkaisee Kaarela. Uutta neulevaatetta on hankala lähteä keksimään, joten juju on yleensä siinä, että näkee tutussa uuden mahdollisuuden, keksii sen idean, joka erottaa muista. – Ideoista minulla ei ole ollut koskaan pulaa, joten mallit syntyvät helposti. Kun olen saanut idean siitä, minkälainen neuleesta tulee, pysyn uskollisena visiolleni.

Mallit syntyvät tehdessä, ja välillä neulomisen lomasta kuuluu manailuakin, sillä Puikkomaisterin mallit eivät ole välttämättä niitä helpoimpia, eivät edes suunnittelijalle itselleen. – Usein joudun tuumaamaan, että ’taas on Kaarela keksinyt jotain, mitä pitää oikein miettiä’. Toki homman voisi hoitaa niinkin, että suunnittelisi ja laskisi etukäteen, mutta se ei oikein sovi Puikkomaisterin tapaan tehdä. – Tietysti tämä tapa on epätaloudellinen. Mutta minulla pitää olla tilaa purskahduksille. Ja kun saa jonkin jutun toimimaan, niin se on valtava riemu ja onnistumisen tunne. Syksyllä ilmestyy Puikkomaisterin kolmas kirja: sukkien ja käsineiden jälkeen ovat vuorossa päähineet. Pääsin kurkistamaan kirjaan tulevia malleja, ja voin kertoa, että Puikkomaisterin mallien ystävät eivät tule pettymään. Purskahduksia on luvassa.

Pirkka-langasta kelpaa neuloa lähti arvelematta mukaan Roosa nauha -suunnittelijaksi. – Hyvän asian vuoksi ja koska Taito Pirkanmaa Oy pyysi. Lähden ihan mihin vain keksivät pyytää. Pirkka-lankojen värikartta on mahtava eikä langalla ole mitään häpeämistä ulkomaisten lankojen rinnalla. Yksi asia voisi kuitenkin olla paremmin: valikoimassa saisi olla ohut sukkalanka. – Ohuella sukkalangalla ei ehkä kotimaassa olisi riittävästi menekkiä, mutta maailmalla voisi hyvinkin olla kysyntää.

TIINA KAARELA

taito

ONE1702_4-5.indd 5

– Onni elää käsityössä

5

16.6.2017 13:27:48


TEKSTI

TAITO POHJOIS-POHJANMAA KUVAT TAITO POHJOIS-POHJANMAA / TAITOLIITTO / JONNA HIETALA / ANNUKKA PITKÄNEN / SANNA KALEVA-LANGINKOSKI

PERINTEITÄ JA TAITOA ITSE TEHDEN

Vuosi 2017 on myös Taito PohjoisPohjanmaa ry:n juhlavuosi. Tule mukaan kanssamme juhlimaan ja tekemään itse.

Joulukuussa juhlitaan SISULLA JA sydämellä rakkaudesta kädentaitoihin vuodesta 1907! Taito Pohjois-Pohjanmaa ry täyttää 110 vuotta keskiviikkona 13.12.2017 ja kutsumme sinut ja ystäväsi mukaan viettämään iloista juhlaa kanssamme! Juhlapäivään kuuluu luonnollisesti kakkua ja kahvia. Iltatilaisuudessa jäsenille skumppaa ja makeisia!

Perinteikäs koriste kotiin HIMMELIT OVAT olleet osa suomalaista perinnekäsityötaitoa jo vuosisatoja ja ne ovat koristaneet pirttejä ja koteja pidempään kuin 1800-luvulla suomeen saapunut joulukuusi. Himmeleitä pidettiin kodeissa suuressa arvossa ja niiden uskottiin tuovan hyvää onnea ja runsaan sadon. Osallistu Elsa Pietikäisen himmelikurssille ja valmista kaunis perinteikäs koriste aidosta oljesta!

6

taito

Tee puukko omin käsin syntyy itse tehden! Puukon valmistus on kiehtovaa ja sopii kaikenikäisille miehille ja naisille. Oulun Taitokeskuksen perinnekurssilla työstetään puukkoja valmiista aihioista ja ensiopetuksen jälkeen puukon työstöä voi jatkaa tiloissamme sovitusti. Tämä on harrastus, johon jää helposti koukkuun.

PARAS PUUKKO

– Onni elää käsityössä

ONE1702_Pohjois-Pohjanmaa_6-12.indd 6

16.6.2017 14:23:30


KURSSIT SYKSY 2017 TAITOKURSSIT

taan pienistä renkaista. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 15 € / Jäsenhinta 10 € + materiaalit alk. 10 €.

Betonilyhty

Kirjansidonta

KUUSAMO

Ti 10.10. klo 10 ja 18 tai ma 23.10. klo 14 ja 18. Anna pyyhkeelle betonikylpy ja muotoile se lyhdyksi ulkotulelle. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 15 € / Jäsenhinta 10 € + materiaalit alk. 7 €.

Rentoutta lankojen parissa Kartanossa, Utajärvellä, syyskuussa 2017. Maalaismaisemassa, upeassa miljöössä kaukana kaupungin vilinästä ja kiireestä, vietämme ihanan rentouttavan viikonlopun käsitöitä tehden, kehräten ja uutta oppien. Mukana lankojen ja villojen mestarivärjäri uulia Salmela, Louhittaren Luolasta. LANKATAITO-VIIKONLOPPU MERILÄN

Valohimmeli 1

Ke 11.10. klo 14 ja 18.

Valohimmeli 2

Ti 24.10. klo 10 ja 18.

Valohimmeli 3

Ma 6.11. klo 14 ja 18.

Valohimmeli 4

Ke 29.11. klo 14 ja 18. Valohimmelissä yhdistyy kauniisti himmelitekniikka ja led-valot. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 15 € / Jäsenhinta 10 € + materiaalit alk. 59 €.

Tenere-seinäkoriste

Ke 25.10. klo 10 ja 18 tai ti 7.11. klo 14 ja 18 Makramee-tekniikalla valmistettu kaunis seinälle ripustettava koriste. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 15 € / Jäsenhinta 10 € + materiaalit 10 €.

Muinaisketju

Ke 1.11. klo 10 ja 18 tai ti 21.11. klo 14 ja 18. Jo viikingit punoivat kauniita koruja – miksemme mekin? Hopealangasta valmistettu ranneketju koo-

Ke 8.11. klo 14 ja 18 Valmistamme kirjan koptisidonnalla. Halutessaan osallistujat voivat tuoda mukanaan omia kankaita, paperia ja tapetteja kirjankansien päällystämiseen. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 15 € / Jäsenhinta 10 € + materiaalit 10 €.

Shibori – japanilainen taidekäsityö

Ke 15.11. klo 14 ja 18 Tule valmistamaan kaunis huivi taidokkaalla sidonta- ja värjäystekniikalla. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 15 € / Jäsenhinta 10 € + materiaalit alk. 10 €.

Ryhmämatka Oulun Kädentaitomessuille

La 14.10. Taitokeskus Kuusamo järjestää perinteisen matkan Oulun Hyvinvointi ja Kädentaitomessuille. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Taitokeskus Kuusamo, p. 040 162 0262 tai kuusamo@taitopohjoispohjanmaa.fi

Taito Pohjois-Pohjanmaa ry täyttää 110 vuotta!

Ke 13.12.2017 110-vuotissyntymäpäivän kunniaksi Taitokeskus Kuusamossa täytekakkutarjoilu ja juhlakahvit!

Pajoja lapsille muotoilu- ja kädentaitopajoihin Oulussa mahtuu jälleen uusia oppilaita. Pajat kokoontuvat kerran viikossa maalaamaan, muotoilemaan, ompelemaan, värjäämään, tuunaamaan ja kuvioimaan itse suunnittelemia tuotteita. Pajoja on kolme; 4–6-v Näppärät, 7–9- v Luovat ja 10–12- v Taiturit. Ilmoita lapsesi mukaan suosittuihin pajoihin, jotka sopivat sekä tytöille että pojille! LASTEN VIIKOITTAISIIN

taito

ONE1702_Pohjois-Pohjanmaa_6-12.indd 7

– Onni elää käsityössä

7

16.6.2017 14:23:31


OULU KANSALLISPUKUKURSSIT

Kansallispukukurssi Taitokeskus Oulu

PERINNEKÄSITYÖKURSSIT

TAITOKURSSIT

Olkihimmelikurssi

Labyrintti seinätaulu I ja II

La 21.10. klo 10–15 tai 11.11. klo 10–15. Monesta pienestä osasta syntyy suurta ja kaunista. Tule tekemään perinteinen olkihimmeli aidosta suomalaisesta oljesta. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Kurssin ohjaaja Elsa Pietikäinen. Hinta: 20 € / Jäsenhinta: 15 € + materiaalit.

La 2.9. ja la 9.9. klo 10–14. Näyttävä sisustuselementti joka kodin seinälle! Vuoden 2017 Tekemisen iloa -mallistosta. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 20 € / Jäsenhinta 15 € + yhden taulun materiaali n. 70 €.

Vasaroitu Juuritähti

Tykkimyssyjä ja muita kansallispukujen osia

Ma 25.9., ma 9.10., ma 6.11. ja ma 20.11. klo 16-20. Tykkimyssy on länsisuomalaisten kansallispukujen päähine, josta on tullut suosittu juhlapäähine sitä mukaa, kun tietous alkuperäisestä pukeutumisperinteestä ja tekemisen tavoista on lisääntynyt. Kurssilla myös mahdollisuus perehtyä kansallispukuun kuuluvien eri osien valmistukseen. Voit ilmoittautua mukaan yksittäisille kurssikerroille erikseen, mutta tykkimyssyjen valmistuksen aloittavien on tarpeellista olla mukana ma 25.9. Silloin katsotaan myssyjen mallit ja materiaalit. Kaikilla kurssikerroilla voi tulla aloittamaan tai jatkamaan mitä tahansa kansallispuvun osaa. Ilmoittautumisen yhteydessä saat tiedot varausmaksun suorittamisesta. Kurssiosallistumisen varaus tehdään maksamalla kurssimaksu viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua, jolloin saat myös opettajan yhteystiedot lähettääksesi etukäteistietoa omista tavoitteistasi ja tarpeistasi. Kurssin ohjaaja Leena Korpi. Hinta: 65 € / Jäsenhinta 55 € / 4 krt / yhden kerran osallistuminen 20 € / Jäsenet 15 €.

8

taito

La 18.11. klo 10–14. Juuritähti tuo joulun tullessaan. Kurssilla valmistetaan perinteistä juurityötä mukaillen jouluisia koristetähtiä. Yhden tähden läpimitta n. 20 cm. Kurssilla valmistetaan 3 tähteä/osallistuja. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta 20 € / Jäsenhinta 15 € + materiaalit alk. 10 €.

Kastetut kynttilät

La 16.12. klo 10–14. Luo tunnelmaa kotiin jouluksi itse kastelluilla kynttilöillä! Valmistamme 15 kpl noin 20 cm pitkää kynttilää/osallistuja.Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 20 € / Jäsenhinta 15 € + materiaalit 20 €.

Puukkokurssi

La 16.9 klo 10–15 – La 11.11. klo 10–15. Kurssilla valmistetaan visakoivuinen vuolupuukko valmiiseen hiiliterään ja nahkainen tuppi. Ensimmäisellä kurssikerralla puukon valmistusta liimaukseen saakka. Tämän jälkeen omatoimista työskentelyä erikseen sovitusti. Viimeisellä kurssikerralla puukon tupen ompelu ja puukon viimeistely. Kurssille osallistuminen ei vaadi aiempaa osaamista. Hinta: 95 € / Jäsenhinta 90 € + materiaalimaksu 25 € (keskikokoinen puukko).

Shibori I ja II

laatikoista ja piirongeista kaikki tarpeettomat hopeiset lusikat ja anna niille uusi elämä! Tässä työpajassa jokainen osallistuja voi käyttää omaa luovuuttaan ja tehdä juuri omannäköisiä koruja itselleen tai lahjaksi. Kurssin ohjaaja Annukka Pitkänen. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 25 € / Jäsenhinta 20 € + materiaalit käytön mukaan.

To 7.9. ja to 21.9. klo 16–20. Ensimmäisellä kerralla tutustutaan japanilaisen taidekäsityötekniikan eri muotoihin ja sidotaan, solmeillaan tai ommellaan kankaaseen pistoja. Toisella kerralla värjäystä ja sidontojen ja ompeleiden poistoa kankaasta. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 35 € / Jäsenhinta 30 € + mat. alk. 10 €.

LankaTAITO-viikonloppu

La 16. ja su 17.9. Tule viettämään kanssamme rauhallinen ja inspiroiva, käsityön täyteinen viikonloppu upeassa maalaismaisemassa Utosjoen rannalla sijaitsevassa Merilän Kartanossa. Aiheenamme on kehräys ja kuituoppi. Perehdymme Tuulia Salmelan luotsaamina kehräyksen saloihin ja hyödyllisiin tietoihin, kuten mitä kuitua tai lankaa voi käyttää mihinkin työhön. Julkistetaan myös Oulu-pipo! Luvassa hyvää ruokaa, raitista ilmaa ja rentoutusta savusaunassa. Viikonlopun kokonaishinta sis. majoituksen, ruokailun ja kuljetuksen Oulusta Utajärvelle: 280 € / Jäsenhinta 260 €.

Hopealusikkakoru

La 23.9. klo 10–14. Hopealusikoista voi tehdä monennäköisiä koruja hyödyntämällä koko lusikan. Kerää

Makramee tutuksi!

To 28.9. tai to 26.10. klo 16–20. Valitse malli, opi tavallisimmin käytetyt solmut ja valmista seinätekstiili, amppeli tai pikkumatto. Useita malleja joista valita. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 20 € / Jäsenhinta 15 € + materiaalit alk. 10 €.

– Onni elää käsityössä

ONE1702_Pohjois-Pohjanmaa_6-12.indd 8

16.6.2017 14:23:36


SPA-hymyhuulet ja makeet kynnet!

Jouluinen asetelma amppeliin

La 30.9. klo 10–14. Tehdään luonnonkosmetiikkaa huulille ja kynsille. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 20 € / Jäsenhinta 15 € + materiaalit käytön mukaan (esim. 3 huulirasvaa ja kynsinauhahoitoaine yht. 10 €).

La 2.12. klo 12–16; valmista ensin amppeli joko solmeilemalla tai nahkaremmeistä ja suunnittele ja kokoa amppeliin kaunis jouluinen istutus. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 20 € / Jäsenhinta 15 € + materiaalit. Yhteistyössä Kukkakauppa Kanervan kanssa.

Muinaisketju

Kynttilät valamalla

To 5.10. klo 16–20. Hopealangasta voi punoa monenlaisia ketjuja. Tässä työpajassa tutustutaan perinteisten käsityötapojen mukaisiin menetelmiin ja punotaan muinaisketjupunonnalla ranneketju ja korvakorut. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Kurssin ohjaaja Annukka Pitkänen. Hinta: 25 € / Jäsenhinta 20 € + materiaalit alk. 15 €.

Valopilkku-valaisin

La 14.10. klo 10–14. Moderni valaisinmalli, jonka avulla luot tunnelmallista valoa kotiin. Valaisimen koko 40 x 40 cm, väri valkoinen. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 20 € / Jäsenhinta 15 € + materiaalit 30 €.

La 9.12. klo 10–14. Valmista moniväriset kynttilät valamalla. Voit itse valita haluamasi värit. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 20 € / Jäsenhinta 15 € + materiaalit alk. 12 € sis. materiaalit 3 kynttilään.

setaan varausmaksu 60 €. Suoritettu varausmaksu vähennetään kurssin loppusummasta ja maksun loppuosa maksetaan kurssilla. Kurssin ohjaus Kenkäpaja Pihka. Hinta: 119 € + materiaalit n. 40 €.

Marmoroitu saippua

La 25.11. klo 10–14. Marmoroidun saippuan salat tutuksi! Käytämme väriaineita ja tuoksuöljyjä. Valmistetaan yhteensä 1 kg saippuaa/osallistuja. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 38 € / Jäsenhinta 32 € sis. kurssin ohjauksen + materiaalit.

Vanja-laukkukurssi

La 28.10. klo 8–16. Laukkukurssilla valmistetaan olkalaukku. Kaikki työvaiheet leikkuusta ompeluun tehdään käsin. Materiaalina kasviparkkinahkaa. Valittavat värit: nude, keskiruskea tai musta nahka. Sitovat ilmoittautumiset viim. pe 6.10. Ilmoittautumisen lisäksi maksetaan varausmaksu 100 €. Suoritettu varausmaksu vähennetään kurssin loppusummasta ja maksun loppuosa maksetaan kurssilla. Kurssin ohjaus Kenkäpaja Pihka. Hinta: 228 € + materiaalit 45–60 €.

Agata-laukkukurssi

Su 29.10. klo 11–15. Kurssilla valmistetaan ekomuodin ja DIY:n hengessä kirjekuorilaukku. Laukun valmistuksen kaikki työvaiheet tehdään käsin. Materiaalina käytetään kasviparkittua nahkaa, joista valittavina väreinä on nude, keskiruskea tai musta. Sitovat ilmoittautumiset viim. pe 6.10. Ilmoittautumisen lisäksi mak-

Valotalo

To 14.12. klo 16–20. Verkosta ja paperimassasta valmistuu jouluksi kaunis rakennus, joka valaistaan ledvaloilla. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 20 € / Jäsenhinta 15 € + materiaalit alk. 15 €. TAPAHTUMAT OULU

Valosieppari

To 2.11. – 23.11. klo 16–20 Tekemisen iloa -mallistosta kaunis valoa varastoiva sieppari, joka luovuttaa himmeää valoa useita tunteja. Ensimmäisellä kurssikerralla työvaiheiden läpikäyntiä ja materiaalin maalausta. Kurssin kuuluu itsenäistä työskentelyä tiloissamme sovitusti. Viimeisellä kerralla siepparin kokoamista ja viimeistelyä. Hinta: 20 € / Jäsenhinta 15 € + materiaalit 45 €.

Valohimmeli

To 30.11. klo 16–19 tai to 7.12. klo 16–19. Valohimmelissä yhdistyvät kauniisti perinteinen himmelitekniikka ja valot. Himmelin korkeus on 40 cm tai 60 cm. Himmeli sopii sekä sisä- että ulkokäyttöön. Sopii sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 15 € / Jäsenhinta 10 € + materiaalit 59 € (pieni) ja 69 € (iso).

Taiteiden yö

Taito Shop Maakari/Kahvila Viltti/ Taitokeskus Oulu to 17.8. klo 18–22. Koko Oulun kaupungin kulttuuri- ja taidetapahtuma. Oulun Taitokeskuksessa työpaja ja Kahvila Viltissä pannut kuumana klo 21 asti.

taito

ONE1702_Pohjois-Pohjanmaa_6-12.indd 9

– Onni elää käsityössä

9

16.6.2017 14:23:37


Syystäpinät

Taito Shop Maakari/Taitokeskus Oulu la 14.– su 15.10. Tuote-esittelyjä, työnäytöksiä, tarjouksia ja työpaja.

Joulun avaus

La 25.–su 26.11. Taito Shop Maakarissa joulun avaustapahtuma, jossa tarjouksia, tuote-esittelyä ja työpaja.

Taito Pohjois-Pohjanmaa ry täyttää 110 vuotta!

Ke 13.12.2017 110-vuotissyntymäpäivän kunniaksi täytekakkutarjoilu ja juhlakahvit! Lue lisää kaikista tapahtumista www.taitopohjoispohjanmaa.fi -sivustolta! NÄYTTELYT/MESSUT

Hyvinvointi ja Kädentaitomessut Oulu

La 14.– su 15.10. Taito Shop Maakari ja Taitokeskus Oulu osallistuu Pohjois-Suomen suurimmille Kädentaitomessuille Oulussa. Luvassa työnäytöksiä ja myynnissä materiaalia ja tarvikepaketteja.

Käsityömessut Tampere

Pe 17. – su 19.11. Olemme mukana vuoden odotetuimmassa käsityö- ja designtapahtumassa Tampereella. Taito Pohjois-Pohjanmaa ry:n osastolla Oulu-aiheisia tuotteita!

Elsa Pietikäisen Olkityönäyttely Oulun Kaupungin Kirjastolla Ti 12.12.2017 – ti 2.1.2018.

10

taito

LASTEN KURSSITOIMINTA LASTEN VIIKOITTAISET KÄDENTAITOPAJAT TAITOKESKUS OULU / KULTTUURITALO VALVE

Taito Pohjois-Pohjanmaa ry sekä Kulttuuritalo Valve tarjoavat yhteistyössä lukuvuosittain 4–12-vuotiaille lapsille ja nuorille käsityö- ja muotoilupajoja. Pajoissa tutustutaan, suunnitellaan ja valmistetaan visuaalisen ilmaisun kautta monimuotoisia ja persoonallisia tuotteita. Kerran viikossa kokoontuvat kädentaitoryhmät sopivat sekä tytöille että pojille. Pajoissa maalataan, huovutetaan, virkataan, neulotaan, rakennetaan pienoismalleja, muotoillaan savesta, ommellaan, värjätään lankoja, kuvioidaan kangasta, sisustetaan, tuunataan, tehdään koruja, rautalankatöitä, lamppuja, paperia ym. käsitöitä. Opetukseen osallistuminen ei edellytä kädentaitotekniikoiden osaamista, uteliaisuus ja innokas mieli riittävät. Lukuvuoden teemasana on SOLMUSSA ja se antaa työskentelyyn viitteellisen, mutta luovan taustan.

Näppärät 4–6-vuotiaat

Tutustutaan visuaalisen ilmaisun peruskäsitteisiin, -väreihin ja -muotoihin sekä käsityön perustekniikoihin. Lapset pääsevät alusta asti itse suunnittelemaan visuaalisen ilmeen työhönsä ja tekemään persoonallisia, omannäköisiä käsitöitä. HUOM! Näppärät-ryhmä kokoontuu Taitokeskus Oulussa, Rautatienkatu 11 B. Näppärät tiistaisin 17.30–18.30 Aloitus viikolla 36 65 € / lukukausi +materiaalimaksu (n. 35 €).

Luovat 7–9-vuotiaat

Käsinompelua ja muita käsityön perustekniikoita jo hieman osaavien ryhmä, jossa lapset pääsevät tutustumaan käsityön ja muotoilun maailmaan perusteita pidemmälle. Töiden lähtökohtana on lapsen oma maailma ja mielikuvitus. HUOM! Luovat-ryhmä kokoontuu Kulttuuritalo Valveella.

– Onni elää käsityössä

ONE1702_Pohjois-Pohjanmaa_6-12.indd 10

16.6.2017 14:23:42


Luovat keskiviikkoisin 17–18.30 Aloitus viikolla 36 100 €/ lukukausi +materiaalimaksu (n. 35 €) .

Taiturit 10–12-vuotiaat

Kädentaidoissa jo pidemmälle edenneiden ryhmä, jossa lapset suunnittelevat ja valmistavat itse vaativampia tuotteita. Käsityöllisen prosessin vaiheet opitaan pitempikestoisten tekemisten aikana. HUOM! Taiturit-ryhmä kokoontuu Kulttuuritalo Valveella. Taiturit keskiviikkoisin 18.45– 20.15. Aloitus viikolla 36. 100 €/ lukukausi +materiaalimaksu (n. 35 €). Jokaiseen ryhmään on paikkoja rajoitettu määrä, joten ilmoitathan mahdollisimman pian lapsenne halukkuudesta osallistua. KASVU 2018 -YRITYSRYHMÄHANKE

Yhteistä hankkeessa mukana oleville käsityöyrittäjille ovat kauniit, kotimaisesti valmistetut tuotteet ja halu etsiä kasvua lähimarkkinoita kauempaa. Suomalainen käsityö on parhaimmillaan omat juurensa tuntevaa, nykyaikaisesti ajateltua ja ympäristönsä huomioivaa. Kasvu 2018 -hankkeen avulla etsitään uusia tyytyväisiä asiakkaita kansainväli-

siltä markkinoilta. Kaksivuotisessa, osin Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen rahoittamassa hankkeessa edistetään käsityöyritysten kansainvälistymisvalmiuksia. ILMOITTAUTUMISET KURSSEILLE

Kuusamo

Kurssille ilmoittautumisesta voi tehdä varauksen Aija Jaakkola p. 040 162 0260 (puh. ilmoittumiset ma–to 10–16, pe 10–14) tai s-postilla kuusamo@taitopohjoispohjanmaa.fi.

Oulu

Kurssille ilmoittautumisesta voi tehdä varauksen Johanna Lumila p. 040 515 6100 (puh. ilmoittumiset ma– pe 10–16) tai s-postilla johanna.lumila@ taitopohjoispohjanmaa.fi. Ilmoittautumisaika päättyy viikkoa ennen kurssin alkamisajankohtaa. Osallistujat otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on sitova. Peruuttaminen tulee tehdä viimeistään viikkoa ennen kurssin ilmoitettua alkamispäivää. Mikäli peruuttamista ei tehdä tai se tehdään myöhemmin kuin edellä mainittu peruuttamisesta, koko kurssimaksu veloitetaan. Jos kurssi ei toteudu esim. vähäisen osallistujamäärän vuoksi, (alle 8 hlöä), ilmoitamme siitä osallistujille etukäteen.

LIITY TAITO POHJOISPOHJANMAA RY:N JÄSENEKSI

Kuka tahansa kädentaidoista kiinnostunut harrastaja tai pohjoispohjalaisen käsityön arvostaja on tervetullut Pohjois-Pohjanmaan Taitoyhdistyksen jäseneksi maksamalla 28 euron vuotuisen jäsenmaksun. Jäsenyys on voimassa liittymisvuoden ajan, ja se tuo mukanaan muun muassa mukavia tapahtumia sekä jäsenhintaisia kursseja. Jäsenenä olet mukana sitä joukkoa, joka edistää käsityötä taitona ja elinkeinona Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa.

LIITTYMÄLLÄ JÄSENEKSI SAAT: - kutoa kangaspuilla ohjatusti (4 €/ pvä Taitokeskus Oulussa ja 3 €/ pvä Taitokeskus Kuusamo) - osallistua Taitokursseille jäsenhinnalla - kaikista normaalihintaisista materiaali- ja tuoteostoista 5% alennuksen (ei koske tilaustuotteita eikä tilausmateriaaleja) - TAITO-lehden edulliseen jäsenhintaan.

taito

ONE1702_Pohjois-Pohjanmaa_6-12.indd 11

– Onni elää käsityössä

11

16.6.2017 14:23:42


PIRJO TERVO – LANGOILLA MAALAAJA! TEKSTI JA KUVA

JOHANNA LUMILA/TAITO POHJOIS-POHJANMAA

KUN PIRJO TERVO saapuu kutomaan Oulun Taitokeskukseen, kutomon henkilökunta tietää odottaa jälleen jotain suurenmoista! Mukana saattaa olla luonnos tulevasta työstä tai sitten vain inspiraatiokuva kirjan sivulta. Vuosien varrella taitokeskuksen tiloissa on valmistunut toinen toistaan taidokkaampia töitä, jotka ovat kuin maalauksia upeine värityksineen ja kuvineen. Pujottelemalla loimeen värikkäitä räsyjä taiteilijan ottein ja käyttämällä lyhyitäkin pätkiä kudetta, Tervo taikoo mattoihin eläinten ja ihmisten hahmojen avulla tarinoita. Yksikään valmistunut työ, lukuun ottamatta sitä ensimmäistä pakollista räsymattoa, ei ole perinteisesti valmistettu. Sukkula on toki käytössä, mutta vain yksivärisessä pinnassa. Ja haarukka on hyvä työkalu. Ensimmäisen perinteisen räsymaton valmistuttua Tervo totesi että ”tylsää”, otti selvää muista tavoista kutoa ja löysi brittiläisen kutojan ja kudonnan uudistajan Peter Collingwoodin. Collingwoodin innoittamana on Pirjon käsistä vuosien varrella syntynyt noin kolmisen kymmentä taidemattoa ja hän tekeekin niitä ilolla omaan käyttöön ja lahjoiksi ystävilleen. Pirjo on täysin itseoppinut ja aloitti kutomisen noin 5 vuotta sitten jäätyään eläkkeelle. Anoppilassa oli kangaspuut, joihin tilattiin sekä loimet että loimen laittajat aina kun edellinen materiaali oli loppuun käytetty. Kerran kun puista katkesivat nyörit, eikä niitä osattu korjata, anopin aikoessa tilata korjaajan paikalle, Pirjo tokaisi että ”ei yhtä nyöriä osata korjata” ja ryhtyi opettelemaan kangaspuiden toiminnan. Ja hänhän oppi!

12

taito

– Onni elää käsityössä

ONE1702_Pohjois-Pohjanmaa_6-12.indd 12

16.6.2017 14:23:49


TEE ITSE TEKSTI

MINNA AHONEN KUVA JOHANNA AYDEMIR

KÄSITYÖOHJE KAJASTUS -SUKAT

KAJASTUS -sukat

MALLI:

= tummasininen (36) Työohje: Taito Pirkanmaa Oy, = Suomi raita valkoinenTämän osa sukan silmukkamäärästä ja Suomi Minna Ahonen raitalangan väriosuuksien pituudesta johtuen = Suomi raita sininen osa sukan raidoitus ei ole tasainen. Raitojen korkeus KOKO: vaihtelee 5–7 kerroksen välillä. Kirjoneulekuviot Naisen koko 38 kohdistetaan kunkin raidan kohdalle siten, että pohjavärillä neulotaan ensin 1 krs ja sitten aloiteTARVIKKEET: taan kuvio. Mallipiirros on suuntaa antava. Taito Pirkanmaa Oy:n Suomi-raitalanka sekä Varsi: Kirjo-Pirkkalanka Luo tummansinisellä 72 silmukkaa ja jaa ne neljäl(75 % villaa, le puikolle 18 s/puikko. Neulo suljettuna neuleena 25 % polyamidia, 2o2n resoria 17 krs. Ota mukaan Suomi-raitalanka kerä 100 g = 420 m) ja aloita varren kirjoneule mallipiirroksen mukaan. - sini-valkokirjava Aloita sukan raidallinen osuus sinisellä raidalla eli - tummansininen (36) etsi langasta ensimmäinen kokonainen sininen Sukkapuikot 2½ tai osuus. Kerrosten vaihtumiskohta on sukan käsialan mukaan. keskellä takana. Kun olet neulonut kirjoneuletta yhteensä 39 krs, katkaise Suomi-raitalanka ja NEULETIHEYS: aloita kantapää tummansinisellä. 30 s x 40 krs = 10 cm

KAJASTUS -sukat

= tummasininen (36) = Suomi raita valkoinen osa = Suomi raita sininen osa

NEULOMINEN

Kantapään mallineule = puolipatentti: 1. krs Nosta 1. s nurin neulomatta ja neulo loppukerros nurin. 2. krs Käännä työ. Nosta 1. s oikein neulomatta, ”neulo 1 s oikein, nosta seuraava s oikein neulomatta”. Toista ”-”. Lopeta kerros 1 o. Toista 1. ja 2. kerroksia.

Kantapää: Siirrä 1. ja 4. puikon silmukat neuloen samalle puikolle (= 36 s) ja aloita kantalappu nurjan puolen kerroksella mallineuleen mukaisesti. Kun lapussa on 25 krs (viimeisenä nurja krs), aloita kantapään kavennukset. Neulo edelleen puolipatenttia 24 s ja tee ylivetokavennus. Käännä työ ja ota 1. s nurin neulomatta, neulo 12 s nurin, neulo 2 s nurin yhteen. Käännä työ, neulo puolipatenttia 13 s ja tee jälleen ylivetokavennus. Jatka kaventamista näin, kunnes puikolla on jäljellä 14 s (viimeisenä nurja kerros). Jaa silmukat tasan puikolle 1. sekä 4. (7 s/p). Ota työhön takaisin Suomi-raitalanka (aloittaen valkoisella raidalla ja mallipiirroksen viimeinen kuvio) ja poimi puikoille 1. ja 4. vielä kantapään sivuilta 13 s/p. Kerrosten vaihtumiskohta on edelleen sukan takana keskellä, kantapään alla. Työssä on nyt 76 s.

Kiilakavennukset: Neulo kirjoneuletta 4 krs ja aloita kiilakavennukset seuraavasti: Kavenna 1. puikon lopussa neulomalla 2 s oikein yhteen ja 4. puikon alussa 2 s yhteen ylivetokavennuksella. Neulo 2 kerrosta ilman kavennuksia ja tee kavennukset vielä kerran. Työssä on jälleen 72 s. Jalkaterä: Jatka kirjoneuletta mallipiirroksen mukaan kunnes pikkuvarpaan kynsi alkaa ja viimeisestä kuvioraidasta tulee kokonainen. Katkaise Suomi-lanka, lopeta kirjoneule ja aloita sukan kärkikavennukset tummansinisellä. Kärki: Kavenna joka puikon alussa ja keskellä neuloen 2 s oikein yhteen. Neulo 5 välikerrosta ilman kavennuksia ja 1 kavennuskerros. Neulo 4 välikerrosta ja 1 kavennuskerros. Jatka kavennuksia näin kunnes puikoilla on jäljellä yhteensä 8 s, katkaise lanka, vedä langanpää silmukoiden läpi ja kiristä. Neulo toinen sukka samoin. Viimeistely ja hoito: Päättele langanpäät sukan sisäpuolelle ja höyrytä kevyesti. Konepesu 40°, muotoile kosteana oikeaan muotoonsa. Kuivaa tasaisella alustalla ilmavassa paikassa. Höyrytä kevyesti. MALLIN KOPIOINTI JA KAUPALLINEN VALMISTUS KIELLETTY.

taito

ONE1702_12-15.indd 13

– Onni elää käsityössä

13

16.6.2017 13:32:10


Seija Herukan (edessä) ja Sinikka Blomsterin Kynttiläpaja sijaitsee Pudasjärvellä.

On tärkeä miettiä, mihin yrityksessä keskitytään.

ONE1702_12-15.indd 14

16.6.2017 13:32:18


KÄSITYÖYRITTÄJYYS TEKSTI

MERJA RÄTY KUVAT MAIJU POHJANHEIMO

LAADUSTA

EI KÄRSI TINKIÄ Kynttilätalon sisarukset Sinikka Blomster ja Seija Herukka tietävät, mikä on käsityöyrittäjän valtti: laatu. Siitä täytyy pitää kiinni.

S

inikka Blomster oli suunnitellut myyvänsä keraamisia kynttilänalusia. – Ajattelin, että aluset tarvitsevat kaverikseen kynttilät. Kun en saanut tekijää, tein kynttilät itse, kertoo Sinikka. Ja sitten kävikin niin, että keramiikka ei Oulun Maakarin asiakkaita kiinnostanut, mutta kynttilät menivät kaupaksi. Siitä se alkoi, vähitellen. Ratkaiseva käänne oli se, kun Sinikka sai työpaikan, joka antoi mahdollisuuden tehdä kynttilöitä, kun oli sesonki ja palata palkkatöihin, kun sesonki oli ohi. Tuotteiden suunnittelussa ja valmistuksessa kun tarvitaan sekä aikaa että rahaa. Kun Sinikka sai kumppanikseen sisarensa Seijan, yrittämisestä tuli hivenen helpompaa.

– Vaikeita tilanteita on ollut, mutta ihmeesti on silti selvitty eteenpäin, sanoo Sinikka. Yrittäjän pää voi olla pilvissä, mutta jalat kannattaa pitää maassa. – Liiketoimintasuunnitelma kannattaa tehdä heti alussa, se suuntaa omaa tekemistä. Vaikka osaisi monenlaista, on tärkeä miettiä, mitä tehdään ja mihin keskitytään, sanovat yrittäjäsisarukset. Lopettamista sisarukset eivät ole koskaan harkinneet, sen verran palkitsevaa itsensä työllistäminen on. – Jos käsityötaitoa on, kannattaa haaveitaan kohti mennä, sanoo Sinikka. – Nyt kun on saatu paja lähelle kotia, ei sieltä lähdetä kulumallakaan, tuumaa Seija.

Ammattilainen tuntee materiaalinsa on Aurora, jykevä kynttilä, jonka miehetkin mielellään ostavat lahjaksi. Kauniin pitsimäiseksi palava Aurora on vähän diiva. – Auroralla on tapana oikkuilla, kertoo Sinikka. Niinpä. Käsityöläinen tekee työtään materiaalinsa ehdoilla – ja hallitsee myös materiaalinsa oikut.

KYNTTILÄTALON YLPEYS

Kaikkea ei kannata tehdä itse SINIKKA JA SEIJA ottavat kellottamalla selvää, miten monta kynttilää syntyy missäkin ajassa. Ajankäytön miettiminen on yrittäjän hommissa tärkeää eikä kaikkea kannata tehdä itse. – Tilitoimisto on ihana. Ja laskutuspalvelu, sanoo Seija.. taito

ONE1702_12-15.indd 15

– Onni elää käsityössä

15

16.6.2017 13:32:28


TULE MUKAAN TAITO POHJOIS –POHJANMAA RY:N TOIMINTAAN

TAITO POHJOIS–POHJANMAA RY

Toiminnanjohtaja Elina Seppänen Rautatienkatu 11 B 90100 Oulu p. 040 352 2500 toimisto@taitopohjoispohjanmaa.fi TAITO SHOP MAAKARI/ KAHVILA HANNA

TAITOKESKUS KUUSAMO

Ohjaaja Aija Jaakkola Keskuskuja 4 C 93600 Kuusamo p. 040 162 0262 kuusamo@taitopohjoispohjanmaa.fi Avoinna: ma–to klo 8.30–17 ja pe klo 8.30–15. KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA

Myymälävastaava Anne Vuollet Rautatienkatu 11 B 90100 Oulu myymälä p. 040 352 2082 Anne Vuollet p. 040 544 1404 maakari@taitopohjoispohjanmaa.fi Avoinna: Ma–pe klo 10–18 ja la klo 10–15

Vastaava ohjaaja Satu Leinonen Rautatienkatu 11 B 90100 Oulu p. 040 572 0490 satu.leinonen@taitopohjoispohjanmaa.fi

TAITOKESKUS OULU, KUDONTA JA VARAUKSET

Projektipäällikkö Kalle Virtanen Rautatienkatu 11 B 90100 Oulu p. 040 1412 166 kalle.virtanen@taitopohjoispohjanmaa.fi

Rautatienkatu 11 B 90100 Oulu p. 040 352 2046 taitokeskus@taitopohjoispohjanmaa.fi

KASVU 2018 –YRITYSRYHMÄHANKE

TAITOKESKUS OULU, KURSSITOIMINTA & TIEDOTUS

Ohjaaja Johanna Lumila Rautatienkatu 11 B 90100 Oulu p. 040 515 6100 johanna.lumila@taitopohjoispohjanmaa.fi

TAITO POHJOIS-POHJANMAA RY:N ASIAKASLEHTI SYKSY 2017 / JULKAISIJA TAITOJÄRJESTÖ / PAINOSMÄÄRÄ 56 000 / PÄÄTOIMITTAJA MERJA RÄTY / ULKOASU WWW.BOTH.FI / TAITTO FORSSA PRINT TAITTOPALVELU / PAINOPAIKKA FORSSA PRINT 2017 / KANNESSA ONNI ELÄÄ KÄSITYÖSSÄ -KÄSSÄPUSSI, KUVA JOHANNA AYDEMIR / YHTEISTYÖSSÄ TAITO ETELÄ-POHJANMAA, TAITO ETELÄ-SUOMI, TAITO ITÄ-SUOMI, TAITO KESKI-POHJANMAA, TAITO KESKI-SUOMI, TAITO KYMENLAAKSO, TAITO PIRKANMAA, TAITO POHJOIS-KARJALA, TAITO POHJOIS-POHJANMAA, TAITO SATAKUNTA, TAITO UUSIMAA, TAITO VARSINAIS-SUOMI JA TAITOLIITTO

www.taitoliitto.fi

ONE1702_Pohjois-Pohjanmaa_16.indd 16

16.6.2017 14:24:31

Taito asiakaslehti 2/2017 Taito Pohjois-Pohjanmaa  

Taito Pohjois- Pohjanmaa ry syksyn 2017 kurssit ja tapahtumat.

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you