Issuu on Google+

TAIKAKÄPY - RAPORTTI SUULLISTA KERRONTAA JA SANATAIDETTA KOULUSSA Sanataidetta kaikille – ei vain sanataiteessa jo lahjakkaille. Sadutuksen ja sanataiteen parhaimpia ominaisuuksia yhdistetään suullisessa kerronnassa, jossa sanataiteen harjoitus antaa virikkeet koululuokalle. Työmuoto takaa rauhallisen ja keskittyneen työskentelyn lapsille. Suullisen kerronnan avulla lapsi hyötyy harjoittelusta, vaikka lapsella olisikin fyysisen kirjoittamisen tai puheilmaisun kanssa vaikeuksia. Raportti kertoo työmuodon mallinnuksesta Satakunnassa.


ISBN 978-952-5967-03-6

SANA JA

Taina Teerialho:

MATERIAA

TAIKAKÄPY RAPORTTI

LI

SUULLISTA KERRONTAA JA SANATAIDETTA KOULUSSA Mikä ihmeen Taikakäpy? Taikakäpy lähti liikkeelle huolesta, että aiemmin yhteisössä tärkeät tapaamishetket tarinankertomisineen katoavat lähes kokonaan. Samalla katkeaisi pitkä suullisen kertomisen tapa, varsinkin, jos hektisen nykyarjen lyhytjänteiselle ihmiselle ei tule mahdollisuutta oppia käyttämään suullista ilmaisuaan. Puhumisen uusavuttomuus on jo monelle todellisuutta tai vielä useampi on vaarassa jäädä vaille suullisen ilmaisun keinoja. Toisaalta sanat ovat vain osa viestimistä, mutta sanojen käyttöä ja kertomisen tapoja onkin sen vuoksi helppoa (ja hauskaa) harjoitella. Suullisesti kertomalla kuullut asiat ovat myös helppoja muistaa, oppimiseen ja asioiden jäsentelyyn suullinen käsittely on nopea ja luonteva tapa myös ryhmässä; sokraattinen oppimisen tapa, jota ryhmä voi osaltaan lujittaa. Kaipasimme sanataiteen harjoitusta, jonka voisi toteuttaa kaikille lapsille, eikä vain niille, jotka ovat jo sanallisesti lahjakkaita ja sanataiteesta kiinnostuneita. Pidimme lähtökohtana, että harjoittelusta hyötyisivät kaikki. Harjoittelun tulisi olla myös hauskaa, eritoten niille, jotka tukea eniten tarvitsevat. Taikakäpyyn valitsimme ala-asteelle sopivia työmuotoja, apuvälineitä ja eri ammattilaisten yhteistyötapaa, jonka voisi toteuttaa eri kouluissa, kaikille lapsille ja soveltaa erilaisiin opetusohjelmiin tai paikallisiin lähtökohtiin.

"On olemassa taikakäpy. Kävyn haltuunsa saanut oppii päivän aikana yhden haluamansa asian. Käpyä saa pitää yhden päivän, illalla se on annettava eteenpäin, että sen voima säilyy."

Taikakäpy-hanke muotoutuu Taikakäpy-hanke eteni vaiheittain. Suunnittelemassa olivat työryhmän jäsenet äidinkielen opettaja Katri Laurila, erityisopettaja Kirsi Nurmi ja kirjailija, sanataiteen ohjaaja Taina Teerialho sekä myöhemmin myös luokanopettaja Tarja Mäkelä Porin Ruosniemen koulusta. Työryhmä piti ajan tasalla yhteistyötahoa, Manuscript -63 ry:tä sen johtokunnan kautta. Yhdistyksen toimintamuotoihin kuuluu myös

1


lasten sanataide. Johtokunta antoi työryhmän jäsenille tukea ja piti työryhmää vastaavasti ajan tasalla yhdistyksen muusta, samanaikaisesta toiminnasta. Useimmat työryhmän jäsenistämme ovat jäseninä myös Manuscriptissä. Avainsanoja Taikakävyssä:      

samanaikaisopetus (vetäjä saisi työskennellä luokalle tutun opettajan kanssa) kullekin ohjaajalle työryhmästä tulisi muutama kerta/kuukaudessa projektiluonteisena, projektin kesto muutamissa kuukausissa oppilaille tulisivat tutuiksi peruskäsitteet (koulun opetussuunnitelma, sanataiteen perusopetuksen suunnitelmaluonnos myös apuna) tarinan laatiminen suullisena ja tallentaminen äänitallenteena sekä myös kirjallisena; suullisen aineksen aikuinen kerää talteen ja kirjaa päätavoite: suullinen kerrontaperinne jatkuisi elävänä käytäntönä, lukeminen ja kirjoittaminen tutuiksi koululaisille mieluisana asiana, sekä ensimmäisen oman kirjan laatiminen tarinan miettiminen mielikuvitusta lisäävänä asiana

Avainsanat puran tässä lyhyesti luokkatilanteen rajauksiksi. Tunnilla läsnä olisi joko yksi tai kaksi koulun ulkopuolista vetäjää, sanataideohjaajia tai muita ammattialoja. Ruosniemen koululla toinen oli sanataideohjaaja ja toinen oli erityisopettaja. Vetäjän lisäksi tunnilla oli luokanopettaja, joten läsnä joka tunnilla oli kaksi aikuista. Toinen keskittyi huomioiden tekemiseen ryhmästä. Toinen keskittyi suulliseen kerrontatilanteeseen ja suullisen tarinan seuraamiseen. On muistettava, että kyse on hyvin nopeasti hetkestä toiseen vaihtuvasta tilanteesta. (Toisaalta, parhaimmillaan tilanteesta tulee kaikille rauhallinen ja vahvasti opettava tunti.) Projektiluonteisena ja osan kouluvuotta kestävänä suullinen kerronta on nivellettävissä koulun oppiaineena äidinkieleen. Lyhytkestoisempana se ei edellytä opetuskokonaisuuksien muuttamista ja tukee lasta ala-asteella oppimiseen liittyvissä asioissa silloin, kun kirjoittaminen on selkeästi lapselle raskaimmassa vaiheessaan. Lapselle hankkeen mukana tulivat tutuiksi sellaiset peruskäsitteet kuin kuunteleminen, tarinaan tulleet rajaukset ja niiden huomioon ottaminen myöhemmissä tarinan vaiheissa, oman vuoron odottaminen ja toisen tukeminen ryhmässä. Samalla sanataiteen osalta lapset oppivat seuraamaan päähenkilöitä, heidän nimeämisiään ja kuvailemista, tarinan aloittamista ja lopettamista, sivuhenkilöitä ja käänteiden keksimistä – sekä ennen kaikkea kertojalle tämän oman rauhan antamista. Näistä myös termit tulivat lapsille tutuiksi. Avainsanoista suullisena tallentaminen merkitsi, ettei tuntitilanteessa lähdetä saduttamisen tapaan kirjaamaan kynällä koko tarinaa. Tämä sitouttaa lasta aikuisen kirjurin tahtiin ja hidastaa itse kerrontaa. Niinpä tekniikan apuvälineillä tallennettaisiin lapsen suullinen tarina. Tämä tallenne purettaisiin ja siltä aikuisen kirjaama tarina esitettäisiin ryhmälle ja kertojalle itselleen, suullisena. Myös tällöin tarinan muokkaaminen olisi suullisesti mahdollista, jos kertoja itse haluaa jotain tarinassa korjattavaksi tai jotakin lisättäväksi. Päätavoitteeksi tuli suullisen perinteen eläväksi tavaksi vahvistamista niin, että lapset tunnistaisivat oman kykynsä kertoa ja viihdyttää toisia tarinoillaan. Suullisesti uudelleen esitettäessä tarinan tapa toisintua olisi sallittua ja osa kerrontatavan elämistä tilanteessa. Kerrontatilanteet rakennettiin lapselle viihtyisällä ja rauhallisella ympäristöllä luokkahuoneeseen, hänen tuli saada pääroolinsa mieluisana asiana ja kertominen miellyttävänä tapahtumana, joten ennakoitavissa oleviin vaikeuksiin pyrittiin löytämään ikäryhmälle sopivat ratkaisut, joita olisi tuntitilanteessa helppo käyttää (”en nyt keksi enempää”, ”en keksi mitään” tms.).

2


TAIANOMAISET TAVOITTEEMME Oppilaan vuorovaikutustaidot kasvavat ja hän oppii luokan vuorovaikutustilanteessa kuuntelemaan keskittyen, oppii kysymään ja vastaamaan sekä kertomaan omia ajatuksiaan tarinan raameissa liikkuen. Hän oppii ottamaan huomioon muiden tekemiä valintoja ja kunnioittamaan kutakin vuorollaan kertovaa oppilasta. Oppilas kehittää kielellistä ja fyysistä kokonaisilmaisuaan, mutta myös ilmaisunsa ajattelua. Oppilaan luku- ja kirjoitustaidot kehittyvät kouluopetuksen myötä, mutta hänen motivaationsa lukemiseen ja kirjoittamiseen kasvavat suullisen kerronnan mukana. Hän oppii suullisessa kerronnassa tarpeellisia käsitteitä, joita hän voi ja osaa käyttää myös kirjalliseen ilmaisuunsa. Hän oppii ymmärtämään harjoittelun merkityksen sekä säännöllisen kuuntelemisen ja yhteistyön merkityksen. Hän oppii vähitellen omaa suullista kerrontaa tehdessään ottamaan huomioon toisten kertoessa tulleita tarinan ehtoja, kertomista koskevia sopimuksia (henkilö ei saa kuolla, taikaan voi olla määrätty ehtoja tai mitä edellä tarinassa juuri tapahtui). Oppilas kehittää tarinankerrontataitojaan, ajatustensa ilmaisutaitoa ja olennaisten tiedonosien kuuntelun taitoa sekä niiden soveltamista yhteisessä osuudessa. Hän oppii tarkkailemaan itseään ja toisia kertojina ja tarinan eteenpäin viejinä. Hän kehittyy arvostamaan itseään ja toisia kertojana. Oppilas rakentaa suhteen tarinaan ja sitä kautta sosiaalisessa sekä kulttuurisessa yhteisössä oleviin tarinoihin. Hänelle tulee suhde sekä suulliseen että kirjallisiin tarinoihin – tarinoilla voi olla kirjoitettu muotonsa ja suullinen muotonsa. Hänen sana- ja ilmaisuvarastonsa rikastuu, hänen mielikuvituksensa tulee käyttöön monipuolisemmin kuin se ilman suullista kerrontaa olisi käytössä. Hän saa aineksia ajatteluunsa ja ilmaisuunsa. Hän oppii käyttämään sadun ja tarinan keinoja ilmaisussaan. Hän oppii poimimaan kuulemastaan olennaisia ja vaikuttavia asioita. Hän opettelee valitsemaan itseään kiinnostavia tarinoita niin kirjoista kuin medialukutaitoa vaativasta tarjonnasta, mutta erityisesti hän oppii kuuntelemaan ihmisiä etsiessään kiinnostavia tarinoita. Hän oppii kuuntelemaan erilaisia jäseniä ryhmässä ja huomaamaan näillä olevan kiinnostustaan vastaavia tarinoita. Hän oppii ottamaan oppimisvaikeutensa huomioon, tarvittaessa aikuisten avulla selviytymään oman tai toisten levottomuuden kanssa ryhmässä, kertojaa huomioimalla. Hänen itseluottamuksensa vahvistuu, kun hän oppimisvaikeuksistaan huolimatta saa tuottaa suullista kerrontaa ja ohittaa sen keinoin luku- ja kirjoitushäiriöiden haitat. Oppilaan itseluottamusta pyritään lisäämään tietoisesti antamalla lasten toimia pääosassa, olla toimijoina ja tarinan päättäjinä: kertojalla on valta valita, vaikka hän sitten valitsisi avunantajansa. Oppilas tottuu tarkastelemaan kieltä, puhekieltä ja kirjoitettua, tilannekieltä ja huolellisemmin muotoiltua kieltä. Hän oppii kielen merkityksiä ja muotoja. Hän tottuu käyttämään teksteistä sellaisia käsitteitä kuin sana, lause, tavu, lopetus, aloitus, tapahtuma, henkilö, otsikko, satu ja tarina.

* Keskeisenä sisältönä ovat vuorovaikutustaidot, kertominen sekä kirjallisuus ja kieli yleensä. Vuorovaikutustaidot vahvistuvat erilaisissa suullisissa vuorovaikutustilanteissa: kertojan mukaan tilanne voi edetä parikeskusteluna tai ryhmäkeskusteluna tai hänen oman kerrontansa mukaisesti. Jokaiselta tilanne harjoittaa keskittyvää, tarkkaa ja päättelevää kuuntelemista, mutta tilanteessa, joka on mukava, rauhallinen ja turvallinen. Kuultua voidaan työstää suullisen kerronnan jälkeen leikin tai taideaineisiin integroiden.

3


Lukemisen ja kirjoittamisen osalta oppilasta innostetaan tuottamaan itse valitsemallaan tavalla tarinan kerrontaa: kirjoitettu ja/tai tallennettu tarina avataan luokassa ja siitä voidaan keskustella, mutta ennen kaikkea tarina toistetaan suullisesti (myös kertoja itse pääsee kuuntelemaan). Äänne-kirjain-vastaavuutta on mahdollista harjoitella. Kirjoitetun kielen ja yleispuhekielen harjoittelua tulee, kumpaakin kerrontamuotoa oppilas kuuntelee suullisen kerronnan edetessä; näitä oppii soveltamaan suullisen kerronnan kielikylvyssä. Tutuista sanoista siirrytään vieraampiin sujuvasti, kun suullisessa tilanteessa vieraatkin sanat selvitetään lauseyhteydessään tai lisäselvityksin; ääneen kertomisesta ja ääneen lukemisesta oppilas siirtyy vähitellen kouluvuoden edetessä hiljaiseen lukemiseen. Omia arkikokemuksiaan, havaintojaan, mielipiteitään, tietojaan ja mielikuvitustaan oppilas käyttää harkitsemallaan tavalla niin, että painotus on sisällössä ja luovan ilon osuudessa. Lapsen esiintymispelkoa hälvennetään parhaan mukaan turvallisella tilanteella.

* Kävi ilmi, että vaikka työmuodon osia olikin käytetty sekä päiväkodeissa tai/että koulutyöskentelyssä, niin tässä mallinnuksessa oli myös uusia aineksia. Tästä voi kiittää eri työalojen ammattilaisten suunnittelutyötä. Keskiöön jäi lapsi ja hänen oppimisensa, kuten koulussa ja päiväkodissakin, mutta lastenkulttuurityöstä juontuva ajattelutapa lapsesta keskeisimpänä toimijana oli vahvempaa. Lapsi oppii ja hänen mukanaan oppii luokan jokainen jäsen. Aikuisen rooli on jäädä sivuun. Oppimisen tukena ja peilinä ovat aikuiset, mutta vetäjän rooleistaan huolimatta varsinainen vetäjä luokkatilanteessa on kuitenkin kertojan tuolilla istuva kertoja. Kertoja päättää oman tarinansa, kertoja hallitsee tarinan maailmaa ja luokkaa tarinan aikana. Valta on hänellä, sen merkkinä toimii jo taikasauva, jota hän pitää kädessään tai sen voimalla antaa toisille tilaisuuden auttaa tarinaa eteenpäin. Ja tämän tietoisuuden voimalla hän päättää omassa tahdissaan, ei aikuisen tahdissa. Lastenkulttuurin puolella tämä ajattelutapa lapsesta toimijana ja tekijänä on yleisempi kuin koulun puolella. Osana luokkaa oleva oppilas on alisteinen opettajalle. Opettajan vastuulla on miettiä pedagogisesti useimmille sopiva oppimisen tahti, koulun opetussuunnitelmaa noudattaen. Taikakävyn suunnitelma oli opettaa lasta luottamaan siihen, että hän osaa jo paljon, voi käyttää tarinamuotoa tukena ja – jos hän ei keksikään kaikkia ratkaisuja tai muotoja, niin hänellä olisi mahdollisuus kuunnella toisten ehdotuksia. Hän itse lopulta päättäisi, mikä olisi hänen tarinalleen sopiva jatko. Työryhmämme palasi miettimään suullisen tarinankerronnan muotoja: perinteisesti tuvassa käytyä turinointia, arkisia pientarinoita (so. kuulumisten vaihtoa) tai vaikkapa puhelinkeskustelujen elämäkerta-osuuksia. Totesimme, että tuvat ovat menettäneet perinteiset kuulijansa, eivätkä ihmiset enää poikkea naapuriin kertoilemaan tarinoita. Sen sijaan tuvat ovat vaihtuneet vaikkapa ostoskeskuksiksi ja ihmiset istuvat näiden penkeillä tai kahviloissa, ja viettävät täällä vastaavat hetket kertoillen tarinoita. Vakavammin kuin sosiologinen maaseudun autioituminen ja väestön siirtyminen kaupunkeihin ovat suulliseen kerrontatapaan vaikuttaneet televisio ja ennen kaikkea tietokonepelit. Television yhä nopeutuva kerrontatahti saalistaa herkullisia yksityiskohtia pois tarinoista ja kapeuttaa kuuntelijoiden keskittymiskykyä. – Paitsi, että tietyssä ikävaiheessa kiinnostus nimenomaisesti yksityiskohtiin voi olla hyvinkin herätettävissä – ja että juuri yksityiskohtien kautta erilainen oppiminen kaikentyyppisiin asioihin (siis yleisesti ottaen inhimillinen uteliaisuus) tarvitsevat sopivia virikkeitä, herätteitä. Paras heräte olisi opittu kertomalla viihdyttämisen taito, lapsen itse sisäistämä tunne siitä, miten paljon antoisampaa on osata kertoa oikeasti, eikä vain antamalla viitteitä aiemmin opittuihin, kaavamaisiin tai tyypinomaisiin tilanteisiin. Pelien mielikuvitusta vähentävä vaikutus näkyy taipumuksena lyhytjänteisyyteen ja kaavamaisuuteen, esimerkiksi hahmon tappamisena tai sivuhahmon esiinmarssittamisena ja heti sen jälkeen tappamisena. Tällaiset taistelukohtaukset eivät pidä sisällään varsinaista jännityksen kuvaamista,

4


vaanimisia tai tunnelatauksia, muuta kuin viitekehyksen kauhusta ja yksityiskohtia aseista ja asevoimasta.

Taikakäpy-hankkeen malli

AJATUS SANALLISESTA KERRONNASTA SYNTYY, IDEOINTI KÄYNNISTYY

SUUNNITTELUA VARTEN TEHDÄÄN ESISELVITYKSIÄ (esimerkiksi, mistä etsitään työryhmään tarvittavat jäsenet)

SUUNNITTELUN KÄYNNISTYS Määrittelyt tehdään yhdessä, koulun ja työryhmän ajatuksia otetaan huomioon painotuksissa. Apurahoitusta selvitellään tässä vaiheessa jo, neuvoja kysytään ja erilaisten vaihtoehtojen realistisuutta arvioidaan.

TYÖMUOTO JA TYÖNJAKO Jos hanke päätetään toteuttaa ja sen suunnittelu aloittaa toden teolla, niin hankkeella on oltava hallinnointinsa. Ilman sitä moni hyvä asia hajoaa tai ihmiset väsyvät. Hankkeen hallinnointi suunnitellaan ja vastuuhenkilö tai vastuuhenkilöt nimetään. Rahoituskysymykset selvitetään, hakemukset tehdään. Suunnittelusta edetään hankkeen rakentamiseen. Tähän vaiheeseen kannattaa panostaa, sillä se takaa hyvän pohjan hanketyölle.

5

TOTEUTUS Rakentaminen käynnistyy. Hanketta esitellään tarpeen mukaan vanhemmille, koulutoimessa tai sen käynnistymisestä tiedotetaan luokassa. Tuntien pitäminen käynnistyy. Hanke etenee tallenteiden


purkuun suulliset tarinat voidaan koota kuvitusnäyttelynä, kirjallisena tai äänikirja-tallenteena oppilaille. Valmiita tarinoita kuullaan luokassa, vaikkapa eri kertojien äänellä. Eri kertojien ääniin voivat kuulua esimerkiksi koulukummit, joille tämä on aivan erilainen tilaisuus toimia yhdessä koulukummilapsen kanssa. Ruosniemellä lapsille varattiin mahdollisuus muokata suullisesti kertomuksiaan työpajamaisesti. Työryhmä pitää jo ennalta huolta, ettei aikataulutus ole liian tiivis: koulun ohjelmaan voi tulla jotakin yllättävää päiväohjelmaa hankeviikkojen aikana.

LOPETUS Taikakäpy lopetetaan hallitusti: oppilaille selkeä lopetus ja luokan Taikakäpy-sadun julkistus luokalle, työryhmän työnjaon mukaisesti hankkeen selvitykset laaditaan valmiiksi, maksatukset tai kulukorvaukset hoidetaan loppuun. Mahdollisia tiedotteita jaetaan vanhempainyhdistykseen hankkeen tuloksista, myös paikallislehteen voi laatia tiedotteen. Rinnakkaisluokille työn tulosten jakaminen voi antaa paljon ideoita. Tiedotteet tehdään ja palautteet kootaan työryhmän kesken, mahdollisesti tehdään tiivistelmä palautteista rahoittajatahoille.

Mitä taikakäpyyn tarvitaan Taikasauvat ja taikakäpy Taikakäpyyn liittyvät kävyt, taikasauvat, sanelimet, työnjaot ja tilojen antamat mahdollisuudet. Taika kasvaa jostakin ja sille on jokin, vaikkakin löyhä selitys. Taika voi liittyä mihin tahansa tavanomaiseen asiaan tai esineeseen. Se siis voi liittyä vaikka oveen, joka jollakin kertaa aukeaa aivan uuteen maailmaan (vrt. Narnia-tarinoiden vaatekaapin ovesta takaseinän läpi toiseen maailmaan) tai ladon ovi, joka johtaa vaikka toiseen todellisuuteen, kuten peikkolinnaan. Potterkirjojen takat toimivat taikajauheella matkustusväylinä, portteina. Tässä taian lähteeksi valittiin käpy. Tämä on helppo tuoda paikalle, erilaisiin tiloihin tai nostaa sohvatyynylle. Se on tuttu, mutta tässä yhteydessä uusi. Se sopii lapsen käteen. Kerrottuaan hän voi irrottaa siitä käpysuomun itselleen ja pitää sen muistona omasta tarinasta. Käpysuomun kanssa tai ilman sitä hän voi kertoa tarinansa uudelleen ja uudelleen. VALMISTUSVAIHEET Taikakävyn valmistaminen Tarvikkeet erilaisia ja erikokoisia käpyjä kimalleliimaa sivellin kuivausteline (esim. munakuppi) Taikakävyn valmistaminen Poimi reilusti käpyjä, vaikka ne olisivat avautumattomiakin. Tuo kävyt sisätilaan ja anna niiden avautua rauhassa. Valitse avautuneista kävyistä sellainen, josta käpysuomut eivät irtoa aivan itsestään ja toisaalta sellainen, että siitä lapset saavat

6


halutessaan irrottaa oman valitsemansa suomun. (Kävyt ovat erilaisia, joskus suomut ovat hyvin tiukassa, toisinaan käyttöön liian hauraita.) Valittu käpy koristellaan. Parasta on perinteinen kimalleliima, jossa on riittävä liimapitoisuus. Kävyn suomuista koristellaan saman verran suomuja kuin luokassakin on kertojia. Näin taika on käytetty, kun kaikki ovat satunsa kertoneet ja samalla kaikki taikasuomut on käytetty loppuun. Taikasauvan – Taikasauvojen valmistaminen

Kertojan vallan käytännölliseksi merkiksi voi tulla taikasauva, valtikka tai jokin vastaava. Koska taikasauvan olemukseen kuuluu mahdollisen taian mahdollisuus, jos taikaa vain osaa käyttää, se valittiin tällä kertaa toteutettavaksi. Taikasauvoja päätettiin valmistaa useita. Tietoisesti pyrittiin tekemään erivoimaisia, käteen eri tavoin painoltaan tai rapinaltaan tuntuvia tai kuulostavia taikasauvoja. Koska taikasauvaa hypistellään vaistomaisesti, niin hankkeen aikana oli tarvikkeita uusittava, korjattava tai ainakin varauduttava pieniin korjauksiin. Tarvikkeet pajunoksia 5-10 erilaisia nauhoja puuliimaa joulukoristeita koreita nauhoja (samettia, värillisiä jne.) eläinfiguureja yleisavain 100g / 60 m rautalankaa punosnauhaa paperinauhaa (leveät näyttävät parhaimmilta ja ovat muovautuvia) helmiä, strasseja (langalla kiinnitettäviä, melko isokokoisia) taivutuspihdit

Leikkaa pajunoksat mahdollisimman suorista rungoista. Tuo pajunoksat kuivumaan. Osa oksista saattaa kuivuessaan käpristyä vinoiksi, eivätkä ne sovi enää taikasauvan materiaaliksi. Rautalangalla

7


kuivumaan ripustaminen saattaa vähentää käpristymistä jonkin verran, mutta kohtuullisesti sauvamateriaali kuivuu normaalisti kuivaan maljakkoonkin aseteltuina. Kuivat pajut puhdistetaan vaikkapa desinfiointiaineella, mutta vesi ja pesuaine ovat yhtä hyviä. Pesun jälkeen oksat kuivataan uudelleen. Tämän jälkeen kuiviin oksiin ottaa liima hyvin kiinni. Kannattaa hankkia kuivuttuaan mahdollisimman hajuton puuliima, etteivät mahdolliset allergikot tai astmaatikot saa oireita. Koristelu on melko vapaata, kunhan muistaa sijoittaa enimmät koristeet sauvan yläosaan. Koristeiden kiinnittämisessä on muistettava, että vaikka onkin tärkeää saada koristeet pysymään hyvin, niin rautalangan muotoilussa ja erityisesti katkaisussa on saatava terävä katkaisukohta painettua kohti oksaa. Näin se ei tartu käsiin, eikä pääse viiltämään haavoja. Liian pienet tai suuret koristeet voivat irrota sauvan voimallisessa heilahduksessa. Toisaalta, pieni paino antaa sauvalle voimantunnetta ja vaikutelmaa voimankäytöstä (vrt. jedimiekka). Eri sauvoille tuli erilaisia luonteita koristeiden mukaisesti. Yhdestä sauvasta muotoutui eniten käytetty, ikään kuin yleistaikasauva.

TUNNIN LÄHTÖKOHTIA JA ERITYISIÄ OPETUSJÄRJESTELYJÄ Luokkatilassa oli käytettävissä sohvaryhmä. Jos tällaista ei ole mahdollista järjestää, niin ainakin pulpetit saa siirrettyä sivuun. Lapsille siis jää tilaa asettua piiriin. Luokanopettaja on hankkinut Kertojantuolin. Kertojantuoliin asettuu Taikakävyn haltuunsa saanut oppilas. Sanelin asetetaan 0,5 - 1 metrin etäisyydelle nauhoittamaan. Vetäjä asettuu lukemaan tarinan lähtökohtaa. Sääntönä on hyvä mainita, ettei tarinoita kertoessa yksikään henkilöhahmoista saa kuolla, vaikka he esteitä kohtaisivatkin.

"On olemassa taikakäpy. Kävyn haltuunsa saanut oppii päivän aikana yhden haluamansa asian. Käpyä saa pitää yhden päivän, illalla se on annettava eteenpäin, että sen voima säilyy." Ohjaaja voivat sopia keskenään, mikä on kävyn taikavoiman selitys. Ruosniemessä lapset itse päättivät tarinan edetessä, että tämä oli erityinen käpy, joka tiesi, kuka lapsista oli kiltti ja kuka tuhma. Taikakäpy toteutti toiveet vain kilteille lapsille. Muille se oli vain ”joku tyhmä” käpy. Taikavoima kävylle tuli taikapölystä. Taikapölyä käytettiin selityksen lisäksi myös satujen apukeinona, kun henkilöhahmot tarvitsivat apua tai apuvälinettä. Jokainen lapsi jatkaa vuorollaan tarinaa opettajan kirjoittaman kertomisjärjestyksen mukaan. Vetäjä voi asettua kirjoitusvalmiuteen. Tarinan idea sopii usean kertojan jatkettavaksi. Oppilasta voidaan tukea tarinan miettimisessä, kysymyksin auttaa eteenpäin. Kertoja saa tukea tarinalleen vetäjän kysymyksistä, kuten ”kenellä käpy on?”. Jos oma mielikuvitus loppuu, oppilas saa pyytää luokalta apua. Silloin ehdotuksia voi tehdä jokainen. Ehdottaja viittaa ja tekee ehdotuksensa, kun saa kertojalta taikasauvan. Tarinoiden tyylit saavat vaihtua. Tyylierot ovat luonnollisia, koska kävyn haltijakin vaihtuu. Kertojan kyvyistä riippuu tarinan pituus, mutta tarina saa olla lyhyt yhtä hyvin kuin pitkä. Tarinan luonteva

8


loppu kehittyy siitä, että kävystä karisee kullakin kerrontakerralla yksi siemen ja viimeisen tarinan tullessa kerrotuksi on kävyn taikakin käytetty loppuun… Toivottavaa on, että ainakin 1-2 lasta saa yhdellä tunnilla kertoa satutarinansa. Seuraavan tunnin alussa Vetäjä lukee ääneen viime kerralla kertyneen tarinan. Niinpä ensimmäisillä kerroilla satuja saadaan talteen nopeammalla tahdilla kuin kohti loppua edetessä. Lukeminen on tarpeen muistinvaraisen aineksen tallentumiseksi. Tarinat sisältävät paljon tarinoille yksityiskohdista rakentuvaa säännöstöä: keitä on ollut mukana, minkälaisia sääntöjä tarinoihin rakentuu ja mitä ympäristöjä lapset ylipäätään tuntevat tarinoiden kautta. Lapsia ei kehotettu noudattamaan edellisten tarinoiden sääntöjä muulta osin kuin siinä, ettei henkilö saanut kuolla. Mutta kuuntelemalla lapsi vaistomaisesti sisäistää muistiinsa erilaisia asioita edeltävistä kertomuksista. Ennen kaikkea sadun tuottanut lapsi saa ensimmäisen kerran kuulla itse oman satunsa, kun Vetäjät kirjoittavat sadut ja lukevat ne seuraavan tunnin aloituksena. Lopuksi: Tunnin päätteeksi kertojia kiitetään. He ovat tehneet työtä ja viihdyttäneet toisia, joten on oikein kiittää heitä. Samoin ryhmää on syytä kiittää heidän avustaan. Vetäjät voivat halutessaan tunnin lopuksi vaihtaa muutaman sanan keskenään tunnelmista. Yllättäviä seikkoja on voinut tulla kerrontahetkessä esiin useita. Kuka siis on huomannut mitäkin, sillä aikuinen huomioi oman erityistehtävänsä mukaisesti erilaisia asioita. Pienetkin huomiot ovat tärkeitä. Kertojalista Ensimmäisen luokan oppilaat lukevat oman nimensä kevään puolella, moni heistä lukee jo sujuvasti. Kertojalistaa on mahdollista käyttää. Tällaista varten työryhmä teki opettajalle esivalmisteluna mallikuvan, johon saattoi kirjoittaa ainakin muistiin jo tarinansa kertoneet lapset – tai suunnitella kertojajärjestystä.

Kuva-aiheista kuvakäsittelyllä sävytetty pohja– malli on ladattavissa ilmaiseksi käyttöösi internetistä osoitteesta http://issuu.com/tainari/docs/taikak_vyn_ladattava_kuva

Todettiin, että on lapsia, joille tulee vatsa kipeäksi, jos he näkevät nimensä etukäteen. Niinpä tällaista etukäteen suunnittelua teki korkeintaan luokanopettaja mielessään. Sellaisinakin kertoina opettaja

9


arpoi pienestä rasiastaan oppilaiden nimistä pari sillä tunnilla lukevaa. Niin lapset asettautuivat oleskelutilaan luontevasti sopivassa järjestyksessä – kertojavuoronsa juuri kuulleet lähelle kertojan tuolia.

Tarinoiden puhtaaksikirjoittaminen äänitallenteesta

Sanelukoneella nauhoitettiin lasten vapaa suullinen kerronta. Sanelimen kapasiteetti tallentaa ääntä kerrallaan oli 68-90 minuutin verran, joten sanelin oli itse asiassa päällä koko oppitunnin ajan kerrallaan. Vetäjistä kukin vuorollaan kirjoitti puhtaaksi äänitallenteet. Periaatteena oli, että tarina kirjoitetaan lasten omalla kielellä. Jos hän kertoi valmista kerrontalausetta käyttäen, tarina niin myös kirjattiin (”mikäpä tosiaan”). Kun kertoja pysähtyi miettimään hahmon ilmaisutapaa, se kuunneltiin ja otettiin huomioon. Varmuuden vuoksi Pikku Kirjaston työpajassa vielä tämä käytiin läpi uuden kerran (”Siinäpä se ongelma onkin, siili sanoi. Sanoi siili surullisesti.”). Kertojan käyttäessä puhekieltä, kieli siirtyi tarinaan (yksittäiset sanat, kuten ”koklasi”, tai henkilöhahmon puhekielinen puhe muuten huolellisemmin ilmaistussa sadussa). Henkilöhahmon saadessa nimen, myös tarinassa siitä eteenpäin käytettiin henkilöhahmon nimeä. Tästä poikettiin vain, jos Pikku Kirjaston työpajassa kertoja muuta määräsi. Henkilöhahmojen puhe merkittiin repliikkiviivoilla silloin, kun kertoja selkeästi antoi repliikin kuten oli valmiiksi ajatellut ja eläytyneesti joka hahmon vuoroin esitti – epäsuoraa kerrontaa käytettiin merkintätapana silloin, kun kertojakin käytti epäsuoraa kerrontaa. Hankalinta kirjaaminen on tilanteessa, jossa kertoja ”peruuttaa” eli päättää muuttaa kerrontalinjaansa. Nämä eiku-tilanteet olivat harvinaisia, sillä rauhallisessa tilanteessa innostunutkin kertoja hallitsi tarinansa hyvin. Mutta muutoksia kerrontalinjaan tuli silti, kuten jääkiekkosankarin satu osoitti. Pikku Kirjaston työpajassa näitä kerrontalinjan muutoksia Kirsi Nurmi pui hyvin. Kertojalle on hyvä selkeästi kertoa, että tarinasta päättää hän ja että virhe voidaan korjata, vaikka se olisi hänen mielestään vähäinen. Niin korjattiin peliuran merkkipaalut oikeiksi, SM-kisat ja Stanley Cupit tulivat oikeaan paikkaan. Kertojan perustelut, että oikeasti tarina ei olisi voinut muuten edetä linjakkaasti ja ”kunnon jutut” pääsivät sankarin tavotteiksi.

10

Kirjaajana toimivan vetäjän ei tule pyrkiä lyhentämään tarinoita. Suulliset tarinat ovat luonteeltaan runsaita, kun kertojaa ei sido fyysinen kirjoittamisen ponnistelu. Hän käyttää laajempaa sanavarastoa


kuin kirjoittaessaan, eikä välttele vaikeita sanoja. Myös poikien kerronta vapautuu pyrkimyksestä päästä vähällä kirjoittamisella.

Tulosten esittelystä Taikakävyn viimeisellä kokoontumiskerralla (kaikki jälleen paikalla) juhlavasti luokalle heidän oma tarinansa esitellään ja jaetaan jokaiselle. Ruosniemellä tarinat jaettiin äänikirjana, sillä työryhmä sai vireille yhteistyön kustantamon kanssa. Myös luokan seinille koottiin lasten kirjatuista kertomuksista ja heidän piirtämistään kuvista A4-tulosteet. Tämä toimi näyttelyn tapaan. Myöhemmin julkaistiin sekä lasten tarinoista että hankkeen kokemuksista koottu kirja (Taikakäpy – suullisia tarinoita ja sanataidetta kaikille ISBN 978-952-5967-01-2). Näin tarinat tulivat julkistettua laajemmalle yleisölle. Ryhmässä havaittiin Ryhmässä havaittiin yhteishengen ja toisten huomioon ottamisen kasvamista, samalla kun lasten itseluottamus kasvoi ja he kokivat taitojensa vahvistuvan. Teknisten välineiden käyttö (vihko, kynät, sanelin, kamera) tuntui lisäävän lasten käsitystä suullisten tarinoiden merkityksellisyydestä. Varsinkin sanelin ja sen numeraalisesti osoittama suullisten tarinoiden nauhoituspituus kiehtoi erityisesti poikia, mutta myös tyttöjä. Lukema oli heille selkeä osoitus mitasta ja sitä kautta jostakin, joka ei ollut vain sanoja tai kuunneltu tarinankäänne. Kun tarina muistiin kirjoitettuna luettiin, myöhemmin kuvitettiin ja se sai uusia esiintymismuotoja, koko tarina sai lasten silmissä yhä tarkempia muotoja. Eri lähestymistavat vaikuttivat lisäävän tarinan ”oikeaa kertomista” myös heidän mielikuvissaan alkuperäishetkenä. Heillä oli oma muistikuva, mutta se sai vahvistusta muista tarinan tallennetuista muodoista. Motivaatiota kertomiseen sekä myös kirjoittamiseen ja lukemiseen kaikki tämä lisäsi, oli taustalla sitten hyvä tai heikko ilmaisuhalu äidinkielessä. Motivaatiota kertoa vahvisti juuri ongelmatilanteissa tullut mahdollisuus käyttää apua, jolloin tilanteesta oli lapselle olemassa väylä ulos toisten avulla. Kertojana hän sai käyttää valintaa ja ottaa sen kaltaisen ratkaisun, joka alkoi siinä tilanteessa tuntua hyvältä tai joka vain heti miellytti. Toisten apu ei päässyt tuntumaan liian suurelta ja lapsen mahdollisuus jatkaa jälleen omin avuin oli edelleen taattu. Kertoja pysyi pääroolissaan. Hänelle jäi mahdollisuus innostua, miettiä tai jatkaa oman persoonansa mukaisella tavalla. Erityisen lahjakkuutensa sai esille lapsi, jolla oli kotokielinä myös muita kieliä kuin suomi. Hänen vahvuutenaan oli erityisesti olennaisten asioiden löytäminen ja luovat ilmaisut. Hän sai kertojanvuorojensa aikana itseluottamusta lisää ja teki omia kertojavalintoja niin, että ne sopivat hänen tarinaansa. Näin avautunut ilmaisunsa vahvisti omaa identiteettiä osaavana kertojana. Tämä tuntui vahvistuvan paitsi hänelle itselleen, myös luokassa ja kotona. Juuri avunsaaminen asiallisena, kepeänä ja tilanteessa tarvittavana oli lasten opittava sekä apua antavana osapuolena että sitä saavana osapuolena. Parhaimmin tämä tilanne juuri toistuessaan tulisi joka oppilaalla parhaimmin hyödynnettyä – ja kertomisen taitoon samalla jokainen oppii yllättävän tasapuolisesti. Tässä auttamishetkessä oppivat yhtäläisesti kertoja, auttaja ja myös sivusta kuunteleva lapsi. Luokanopettajan edeltävästä työstä ilmaisutaidon tukemiseksi kertoi Tarja Mäkelän esittämä ajatus, että mikäli luokassa vielä ajatus Taikakävystä innostaa, luokka valmistaisi näistä tarinoista esityksen

11


keväällä. Tämä näytelmä voitaisiin esittää keväällä vaikkapa vanhempainillassa tai vastaavassa tilanteessa lapsille. Myös vetäjät pääsisivät tämän esityksen katsomaan. Tämänkaltainen esitys olisi merkittävä presentaatio niin yksittäiselle lapselle, luokalle kuin laajemmin, esimerkiksi lasten vanhemmille. Silloin, kun erilaisten esittelyjen tavoitteena on saada vanhemmat oivaltamaan suullisen kerronnan merkittävyyttä, esitys on selkeimpiä ja vakuuttavimpia näyttöjä.

Lasten tunnelmat olivat iloisia, moni hypähteli ja he määrittelivät selkeästi kokemuksensa myönteisiksi. Onnistumisen tunne oli päällimmäisin. Moneen kertaan myöhemmin tulevat vahvistavat kommentit pitivät huolta, että myönteinen kokemus pysyi myönteisenä. ”Siitä tuli hyvä tarina.” ”Se on hyvä satu.” He muistivat myös hyvin kertomansa ja kiinnostuivat tarinastaan uudelleen. Luokan yhteinen henki vahvistui ja yhteistyötavat lujittuivat. Ryhmän toiminnassa hiljaisten lasten tila sai lisää ääntä ja heille tuli lisää ilmaisemisen tasaveroista tilaa. Ennen kaikkea jokainen nautti saduistaan, yhteisestä sadusta ja prosessin vaiheista. Tarinoiden taikapiiri ei aivan heti haihdu tästä luokasta, vaan se tulee kulkemaan lasten mukana tästä eteenpäin.

Vetäjien tunnelmat olivat alussa jännittyneet, mutta jo ensimmäisellä tunnilla syntynyt luokan mieliala pysyi hankkeen aikana ja poisti jännitykset. Keskittyminen säilyi, vaikka kukin vetäjistä oli vuorollaan kipeänä, koki ongelmia tietokoneiden kanssa tai etsi päivän ajankäytöstään rauhallista hetkeä kuunnella äänitallenteita. Tunnelma koheni entisestään kirjattujen satujen myötä. Konkreettinen paperi lisäsi kerrontatilanteiden mielihyvää. Viimeistelytyö oli vaativin. Niin satujen korjaaminen Pikku Kirjaston Korjauspajan jälkeen kuin tulostusten valmistaminen (sadut tavutettiin manuaalisesti lukemisen tukemiseksi) veivät paljon aikaa. Taikakäpy omaan kouluun? Muiden työryhmien on mahdollista muokata oma Taikakäpynsä tai muuttaa Taikakävyn virikkeistöä omaan kouluun tai omaan ryhmään sopiviksi. Vaiheiltaan suullisen kerronnan muoto sopii erilaisille oppilaille ja koko luokalle käytettäväksi. Toivomme mahdollisimman monen kiinnostuvan ja toteuttavan Taikakävyn omalla paikkakunnallaan. Tarkemmin työmallista löytyy teoksesta Taikakäpy – suullisia tarinoita ja sanataidetta kaikille (Tainari, 2011). Lasten oma kertojan taito saakoon käyttöä!

12


13


Taikakäpy-raportti