Richard Owen: suuri tieteentekijä – ja suuri tieteen vihollinen?
T
TEKSTI: HENRY PIHLSTRÖM, KUVAT: WIKIMEDIA COMMONS
Maaliskuu 2016
Vieraskynä
ieteen tehtävänä on objektiivisesti kuvata ja selittää meitä ympäröivää maailmaa ja siinä havaittavissa olevia ilmiöitä. Luulisi, ettei kenelläkään voisi siis olla syytä vastustaa tiedettä. Sellainen luulo olisi kuitenkin väärä. Kautta aikain sekä yksittäisiä tutkimustuloksia että kokonaisia tieteenaloja on vastustettu uskonnollisista, poliittisista, sosiaalisista, kulttuurisista ja ties mistä muista ei-tieteellisistä syistä. Läheskään aina tieteen vastustuksen takana ei ole mikään varsinainen ideologia, vaan usein silkka tietämättömyys. Puhtaasti psykologisessa mielessä erityisen kiintoisia ovat tapaukset, joissa tiedettä vastustaa henkilö joka itse on tieteentekijä. Henkilö, joka on saanut tarpeellisen koulutuksen, jolla on käsillään tarvittava asiatieto, jolla todistetusti on enemmän kuin riittävät älylliset lahjat tämän asiatiedon ymmärtämiseen – ja joka siitä huolimatta vastustaa (muiden) tutkijoiden tuloksia. Tällaiset tapaukset eivät edes ole mitenkään äärimmäisen harvinaisia. Tieteen historiasta tunnetaan useita esimerkkejä tutkijoista, jotka ovat aiheuttaneet hallaa kollegoilleen ja pahimmillaan jopa itse tieteen edistymiselle olemalla vastahankaan asettuvia änkyröitä, toisten tutkijoiden saavutusten mitätöijiä, tai suorastaan huijareita. (Oma lukunsa ovat ne tutkijat, jotka ovat kannattaneet enemmän tai vähemmän kaistapäisiä marginaalihypoteeseja; heitäkin on melkoinen joukko, mutta he ovat kuitenkin pääsääntöisesti olleet melko harmittomia hahmoja, eivätkä siksi kuulu varsinaisesti tieteen ”vihollisiin”.) Mitä korkeampaan asemaan tällaiset yksilöt ovat sijoittuneet tiedehierarkiassa, sitä enemmän vahinkoa he tietysti voivat saada aikaan, varsinkin jos he ovat eläneet ja vaikuttaneet sellaisina aikoina tai sellaisissa paikoissa joissa he ovat pystyneet suorastaan sensuroimaan muita tutkijoita. Henkilö, johon kaikki nuo edellä mainitut määreet sopivat, oli englantilainen Richard Owen. Owen ei ollut mikään tyhmä mies. Päinvastoin, hän oli suorastaan pelottavan etevä ja lahjakas. Hän menestyi erinomaisesti lääketieteen opinnoissaan ja eteni niissä nopeasti. Vuonna 1836, vasta 31-vuotiaana, hänet oli jo nimitetty anatomian professoriksi. Owenin pääasiallisin mielenkiinnon kohde oli selkärankaisten anatomia, ja hänen urakehityksensä johti hänet lopulta Lontoos-
Richard Owen vuonna 1858. sa sijaitsevan British Museumin luonnontieteen osaston (nykyisen Natural History Museumin) johtajaksi. Uransa aikana Owen julkaisi suuren määrän merkittäviä tutkielmia sekä nykyisten että fossiilisten eläinlajien anatomiasta. Hänen lukuisiin saavutuksiinsa kuuluvat muun muassa se, että hän ensimmäisenä löysi lisäkilpirauhasen, ja se että hän loi sanan ”dinosaurus”. Owenin tieteelliset saavutukset eivät todellakaan ole merkityksettömiä. Millä perusteella hänet siis voi lukea ”tieteen viholliseksi”? Siksi, että vuosikymmenten ajan Richard Owen sabotoi muiden tutkijoiden työtä usein mitä häikäilemättömimmin keinon. Sekä aikalaisten että myöhempien tiedehistorioitsijoiden keskuudessa vallitsee vankka konsensus siitä, että Owen oli suoraan sanoen aika kenkkumainen tyyppi: kateellinen, pahansuopa, kavala ja epäoikeudenmukainen. Jopa yleisesti lempeäluonteisena pidetty Charles Darwin totesi, että Owen oli ainoa ihminen jota hän todella vihasi. Niin, Owen ja Darwin tunsivat toisensa. Ja olivat
31