086 / kritiikitön yliopisto
kirjoittavat spesialistit ovat syrjäyttäneet yhteiskunnallisesti aktiiviset intellektuellit. Samalla etäännytään yhä kauemmaksi vapaan sivistystyön perustavoitteesta, myös yliopisto-oppineiden monipuolisesta vuorovaikutuksesta ”tavallisten kansalaisten” kanssa. Tässä mielessä yliopisto etääntyy yhteiskunnasta, vaikka yliopistoa ollaan uusliberalistisessa hengessä yhä enemmän tulosvastuuttamassa kansantaloudellisessa tilinpidossa. Seuraavassa pohdin lyhyesti yliopistomuutoksen eräitä seurauksia, kuten sitä, miten yhä yksipuolisemmin vallitseva englannin kielen käyttö heikentää varsinkin humanistien (ml. filosofit ja kasvatustieteilijät) ja yhteiskuntatieteilijöiden mahdollisuuksia toimia yhteiskunnallisesti vaikuttavina intellektuelleina. En tarkoita tällä sitä, etteikö tutkijoiden tulisi pyrkiä julkaisemaan myös ulkomailla ja vierailla kielillä. Sen sijaan kritiikkini kohteena on yhä voimakkaammaksi käyvä englanninkielisyys ja sen yksinomainen arvostaminen suomalaisissakin yliopistoissa.
Angloamerikkalainen y hegemonia Mitä enemmän akateemisen tutkimuksen arvioinnissa (apurahat, nimitykset, tutkimushankkeet) painotetaan ”kansainvälistä” eli englanninkielistä julkaisutoimintaa, sitä kannattamattomammaksi myös kotimaassa kotimaisilla kielillä julkaiseminen käy. Tämä voi hyvinkin johtaa siihen – ellei jo ole johtanutkin – että kotimaisia julkaisuja aletaan pitää suoranaisena dismeriittinä (tai jonkinlaisena vapaa-ajanharrastuksena), sillä voidaanhan niiden nähdä kielivän siitä, että tutkija on käyttänyt arvokkaan työaikansa johonkin toisarvoiseen ja perifeeriseen, eikä ensiarvoisiin kansainvälisiin julkaisuihin kirjoittamiseen. Silloin suurin synti lienee suomentai ruotsinkielinen monografia, sillä onhan sellaisen tekeminen vaatinut jopa vuosikausien uurastuksen. Vertaisarvioituihin ulkomaisiin julkaisuihin kirjoitettaessa on syytä pelata varman päälle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tutkijan kannattaa erikoistua johonkin mahdollisimman tarkkaan rajattuun tutkimusaiheeseen tai kapeaan erityisalaan, tehdä
”neliömillimetritutkimusta, filosofi Esa Saarisen osuvaa ilmausta käyttääkseni, sillä kansainväliselle huipulle on toki huomattavasti helpompi nousta sellaisella tutkimusalueella, jolla toimivien tutkijoiden kokonaismäärä on pieni. Toki kansainvälistä mainetta voi yrittää tavoitella myös suositulla tutkimusalalla esimerkiksi yrittämällä kirjoittaa merkittävän oppikirjan. Tai voi yrittää kirjoittaa alalleen laaja-alaisen ja syvällisen teoreettis-filosofisen perusteoksen tai saada aikaiseksi alansa historian kokonaisvaltaisen uudelleentulkinnan. Tällaisten jättipottien osuminen kohdalle on kuitenkin erittäin epätodennäköistä – liekö koskaan onnistunut keneltäkään suomalaiselta – verrattuna tarkkaan rajatun fakkitutkimusjulkaisun saamaan myönteiseen huomioon rajatussa spesialistikollegoiden joukossa. Pienellä kielialueella, kuten Suomessa, angloamerikkalaisen tieteen hegemonian vaikutukset ovat suuret, mutta vanhoissa sivistysmaissakin, kuten Saksassa, Italiassa ja jopa Ranskassa, paineet englannin kielen käyttöön kasvavat myös humanistissa ja yhteiskuntatieteissä. Luonnontieteessä tai lääketieteessä englanninkielisyys ei ehkä ole lainkaan ongelma, sillä käytännön töissä olevat insinöörit, lääkärit ja teknologit hoitavat akateemisen perustutkimuksen tulosten yhteiskunnallisen soveltamisen ja taloudellisen hyödyntämisen. Luonnontieteissä julkaisut ovat teknisesti vaativia tutkimusraportteja, joiden rakenne, esitystapa, sanasto ja käsitteistö on pitkälle vakioitu. Tällaiset raportit voidaan ja on aiheellistakin kirjoittaa sellaisella kielellä, jota mahdollisimman moni ymmärtää eli juuri englanniksi. Kirjoittaminen on helppoa, sillä omaa luovaa kielellistä panosta ei juuri tarvita. Humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä tilanne on toinen, sillä näillä aloilla kielen vivahteilla, persoonallisilla tyylivalinnoilla, vaihtelevilla ilmaisutavoilla, metaforistiikalla, käytettävän kielen syntaktisilla ja semanttisilla erityispiirteillä ynnä muulla vastaavalla on ollut perinteisesti mitä olennaisin asema. Mitä filosofis-teoreettisempaa teksti on, sitä enemmän sen ilmaisema ajattelu on sidottu käytettävään kieleen ja sen suvereeniin hallintaan. Sanomattakin on selvää, että tällöin vain äidinkielellä kirjoitettaessa voidaan päästä syvällisen ajattelun edellyttämän