Susien tarina 1912–2012

Susien tarina 1912–2012

– Heikki Somppi – –1–

Susien tarina 1912–2012

– Heikki Somppi –

Susien tarina Kirjoittaja

Heikki Somppi

Graafinen suunnittelu

Mainostoimisto Selekti Oy

Painopaikka

Scanweb Oy, Kouvola

Kuvat

Susien kuva-arkisto, yksityiset kokoelmat, Linda Puustinen

Kouvolan Sanomat: Matti Jokiniemi, Lauri Vuorenmaa,

Lumikki Haaja, Lassi-Markku Tuominen

ISBN 978-952-93-1370-9

Susien tarina

Perinteet velvoittavat Seuran perustamisesta on kulunut 100 vuotta. Tässä ajassa on tapahtunut paljon asioita, joita emme tule koskaan saamaan muistiin.

Paljon tärkeitä asioita oli vielä mahdollista tallentaa jälkipolville, ja velvollisuutemme oli kerätä kaikki saatavilla oleva tieto talteen tekemällä 100-vuotishistoriikki. Haaste oli melkoinen, mutta uskalsimme ottaa sen vastaan. Tämä ei olisi mahdollista ilman ulkopuolisia tahoja, jotka ovat tukeneet merkittävällä panoksella kirjamme tekemistä.

Vuosikymmeniä kouvolalaista jalkapalloa seurannut ja sen ytimessä elänyt Heikki Somppi lupautui kirjoittamaan nämä tärkeät tapahtumat muistiin. Hän teki uutterasti työtä tämän teoksen eteen, mutta ei saanut nähdä työtään valmiina. Heikin yllättävä ja äkillinen poismeno saikin meidät surun valtaan.

Susien tuoreemman historian kirjoittamisesta on vastannut Jukka Behm. Uskon, että molempien kirjoittajien kynistä välittyy teille 100-vuotiaan seuran tapahtumat monipuolisesti ja mukaansatempaavasti. Susien puolesta haluan kiittää kirjan kirjoittajia, kaikkia Susien entisiä ja nykyisiä toimihenkilöitä ja pelaajia ikimuistoisista vuosista, joihin on mahtunut paljon riemun hetkiä, kuten myös raskaita pettymyksiä. Olette olleet osaltanne kirjoittamassa seuramme historiaa. On tärkeää, että 100-vuotinen matka Viipurista mutkien kautta Kouvolaan saadaan jälkipolville tiedoksi.

Toivotan kaikille lukijoille antoisia lukuhetkiä historiikin parissa ja siunausta tuleville päiville!

Vesa Vainio

–7–

Susien tarina

– Heikki Somppi –

Ratkaisevia kokouksia Elettiin syksyä 1961. Kouvola oli edellisenä vuonna saanut kaupunkioikeudet ja tämä tärkeä rautateiden solmukohta eli tarmokkaan kehityksen vaihetta. Siitä oli lyhyessä ajassa tullut pohjoisen Kymenlaakson hallinnon, kaupan ja liikenteen keskus. Se veti ihmisiä puoleensa.

Maineikas Kouvolan lyseo oli vuonna 1960 voittanut toisen kerran oppilaitoksen historiassa oppikoulujen jalkapallomestaruuden. Pesäpalloilussa Kouvolan Pallonlyöjät kuului maan parhaisiin seuroihin ja se oli aloittamassa yhtä historiansa upeimmista vuosikymmenistä.

Mutta silti Kouvolan palloilussa oli alakuloinen tunnelma. Kouvolan Urheilijain Palloilijat eli KUP oli pudonnut jääpallossa mestaruussarjasta, jossa se oli pelannut kolmeen eri otteeseen. Saman seuran jalkapallojoukkue oli tipahtanut maakuntasarjasta aluesarjaan.

Siksi ei ollutkaan ihme, kun palloilun tulevaisuudesta kiinnostuneita henkilöitä kutsuttiin lokakuun 31. päivänä pidettyyn keskustelutilaisuuteen Kouvolan kauppakerholle vanhan linja-autoaseman yläkertaan.

Tuon kokouksen osanottajia odotti kuitenkin suuri yllätys, josta alkoi kokonaan uusi luku Kouvolan palloilun historiassa.

Kokouksessa esitettiin ehdotus, jonka mukaan KUP lopettaisi jääpalloilun ja jalkapalloilun ja Viipurissa vuonna 1912 perustettu maineikas Sudet muuttaisi Helsingistä Kouvolaan.

Yhtenä houkuttimena oli se, että Susien nimellä päästäisiin pelaamaan jalkapalloa maakuntasarjassa.

Miten tähän tilanteeseen oli tultu. Yksi tärkeimmistä syistä oli se, että Sudet oli Helsingissä pudonnut maakuntasarjaan ja seuran toiminta uhkasi näivettyä, kenties kokonaan loppua, kun Helsingin menestyksellisemmät seurat houkuttelivat sen

pelaajia yksi toisensa jälkeen riveihinsä.

Kouvolassa oli paljon Karjalasta muuttaneita liikemiehiä, joiden sydän sykki edelleen viipurilaiseen tahtiin. Eräs vaikutusvaltaisimmista oli Makeis- ja Mehu Oy:n markkinointipäällikkö Toimi Olkku, joka kiersi maata sekä lakritsi- ja mehufirman tuotteiden myyjänä että menestyksellisenä erotuomarina, joka nousi jalkapallojuristina maaottelutasolle asti.

Topi tunsi Susien puheenjohtajan, korkeaarvoisen poliisimiehen Reino Hintsan. Miehiä yhdisti viipurilainen tausta ja rakkaus jalkapalloiluun. Molempien taakse löytyi niin Helsingistä kuin Kouvolastakin sekä henkistä että taloudellista tukea, kun ajatus Susien siirtymisestä Kouvolaan alkoi hahmottua.

Sarjapaikka houkuttimena

Yksi Kauppakerhon kokoukseen osallistuneista oli KUP:n hyvä jääpalloilija Auvo Viskari (s.

1936). Hän on varatuomari ja eläkkeellä Kouvolan hallinto-oikeudesta. Tätä kirjaa varten tehdyssä haastattelussa elokuussa 2011 Viskari muisteli kokousta näin: – Paikalla olikin Susien puheenjohtaja Reino Hintsa. Hän kertoi niistä vaikeuksista, joita Susilla oli Helsingissä ja sanoi, että seuran toiminta joudutaan ehkä lopettamaan.

Viskari kertoo, että hän oli tuolloin 25-vuotias, toimi autonkuljettajana Kymen Makkarassa ja pelasi jääpalloa KUP:ssa. Seuran jääpallojoukkue oli pudonnut SM-sarjasta keväällä 1960 ja seuraavana vuonna jalkapalloilijat putosivat maakuntasarjasta. Näin ollen sarjapaikan säilyttäminen oli houkutteleva pointti.

Helsinkiläiset esittivät, että Sudet pelaisi jalkapalloa ja KUP jääpalloa.

–8–

– Siellä tehtiin koeäänestys ja aika moni oli sitä mieltä, että yhdytään, kertoo Viskari.

Kouvolan Sanomien uutisen mukaan Susien edustajat Hintsa ja Rikkilä esittivät, että Sudet antaisi helsinkiläispelaajansa, jotka matkustaisivat tänne ottelemaan. Rahaakaan ei KUP:lta menisi tähän järjestelyyn. KUP lopettaisi jalkapalloilun, mutta silti olisi KUP:lla ja Susilla sama johtokunta.

Kauppakerhon kokoukseen osallistui myös Kouvolan sähkölaitoksella työskennellyt Kaarlo Kantokari. Heinäkuussa 2010 Kalle kertoi tätä kirjaa tehtäessä, että vastakkain olivat karjalaisuus ja kouvolalaisuus.

– Minä vastustin kovasti, olin kuppilainen, kertoi Kalle.

Toinen hanketta tiukasti vastustanut oli KUP:ssa palannut Kyösti Heltola. Köpi oli kyllä hänkin karjalainen, kotoisin Sortavalasta, mutta vielä enemmän hän oli kuppilainen.

Kouvolan Sanomien uutisen mukaan Kyösti Heltola oli sitä mieltä, että koko järjestely oli liian keinotekoinen ja eikä pelasta Kouvolan jalkapalloa, sillä tuskin Susista pelaajia tulee tänne ottelemaan.

Uutinen jatkaa, että Susien edustajat vakuuttivat puolestaan, että 10 pelaajaa nykyisestä joukkueesta on valmiita edelleen pelaamaan Susissa.

Kouvolan Sanomien nimimerkki Nika (Niilo Kauppila) kirjoitti pari päivää myöhemmin pakinan, jossa hän totesi: ”Emme nyt oikein voi uskoa tämän asian onnistumiseen, sillä epäilemme, etteivät katsojat oikein tuntisi tällaista joukkuetta omakseen, varsinkin, jos omat pojat istuvat katsomossa. Nähdäänkö tämän joukkueen esityksissä Kouvolan jalkapalloilun menevän eteenpäin? Urheiluseuran päätehtävänä on järjestää urheilutoimintaa sen paikkakunnan nuorisolle, jossa seura toimii.

Harjoittelisivatko nämä helsinkiläispelaajat kotonaan ja kävisivät sitten täällä ottelemassa. He kävisivät ottelemassa, mutta harjoitteluun emme usko. Ellei taas harjoitella, niin aivan yhdentekevää, miten nimekäs joukkue on.”

Nika päätteli, että antakoot Sudet nimensä ja maakuntasarjapaikkansa, mutta pelaajien tulee olla omalta paikkakunnalta. Hänen mielestään Kouvolan jalkapalloilu nousee komeasti ominkin voimin, jos jätetään kaikki ajatukset muualta saatavista miehistä ja uskotaan omiin voimiin, jotka todella ovat hyvät.

Auvo Viskari

Kovaa vääntöä KUP:n kokouksissa

Vaikka Kauppakerhon kokous oli vielä aika maltillinen, kovempaa kieltä käytettiin, kun asian puimista jatkettiin KUP:n yleisessä kokouksessa 10. marraskuuta.

– Esitin, että antaa Susien tulla ja KUP:n jatkaa. Hyvä, etteivät heittäneet minua ulos, kertoo Auvo Viskari.

Hänen mukaansa tuo viikko ja nuo kokoukset olivat aika kuumaa aikaa. Kouvolassa oli paljon viipurilaisia, joita ajatus kiehtoi.

– Vallu Ikonen oli pannut Susien muuton kynnyskysymykseksi, joko tai. Jos Sudet ei tule, hän lopettaa, muistelee Viskari.

Tällä seikalla oli merkitystä, sillä Kouvolassa Ikonen oli legendaarinen palloiluhahmo, varsinkin nuorten pelaajien kouluttajana.

Taustalla toimi muitakin viipurilaisia, kuten urheiluliikkeen omistaja Sven Kaivola ja poliisitarkastaja Olli Asteljoki, joista viimeksi mainittu tietysti tunsi hyvin Reino Hintsan.

Oman lusikkansa soppaan heitti Kotkan poliisimestari Eero ”Kiero” Kettunen, jolla oli paljon vaikutusvaltaa piiritasolla ja Palloliitossa.

–9–

Susien tarina

Vahvat voimat siis toimivat Susien muuttohankkeen puolesta. Kouvolassa alettiin taipua.

Kouvolan Sanomien uutisen mukaan seuran yhtymisestä Susiin käytettiin runsaasti puheenvuoroja. Lehti kirjoitti: ”Ne, jotka kannattivat Susiin liittymistä, näkivät tässä tien Kouvolan jalkapalloilun nopeaan nostamiseen sen nykyisestä alennustilasta. Ne, jotka vastustivat Susiin yhtymistä, näkivät Susiin liittymisessä Kouvolan jalkapalloilun kuoleman. Näkemykset olivat siis äärimmäisen ristiriitaiset ja tämän vuoksi sanan miekkaa heiluteltiin yhtä sähäkkäästi kuin jääpalloilija puolustaa maaliaan. Johtokunta oli esittänyt Susiin liittymistä ja tätä kantaa puolustivat Ikonen ja T. Olkku voimakkaimmin. Pysyttäytymistä KUP:n nimissä kannattivat erityisesti K. Heltola. Kantokari, Lehto ja Puuras. Paitsi itse asiasta, käytiin mielenkiintoisia väittelyjä kokousteknillisistä seikoista ja puheenjohtajalla oli tavallista vaikeampi tehtävä kokouksen johtamisessa. Äänestys suoritettiin suljettuna lippuäänestyksenä erään kokouksen osanottajan sitä vaadittua ja tuloksena oli Sudet 22, KUP 10.”

Asian puimista jatkettiin KUP:n vuosikokouksessa 18. marraskuuta. Kouvolan Sanomien uutisen mukaan nelisen tuntia kestänyt kokous oli eräs KUP:n historian kiihkeimmistä. Seuran puheenjohtajaksi valitun johtaja Väinö Marjasalon johdolla se saatiin kuitenkin kunnialla päätökseen. Seuran yhtymisestä Susiin käytettiin runsaasti puheenvuoroja. Aluksi äänestettiin liittymisajankohdasta. Syksyllä liittymistä kannatti 22 ja asian lykkäämistä kevääseen 20.

Toisessa äänestyksessä kannatti Susiin liittymistä 22 ja 13 oli sitä mieltä, että KUP oli edelleen KUP. Tässä äänestyksessä seitsemän äänesti tyhjää.

Kalle Kantokari kertoo, kuinka hänestä tuli Susien kannattaja: – Pyysin puheenvuoroa hyvin ratkaisevassa kohdassa ja pyysin nostamaan käden, jos haluaa olla mukana elvyttämässä Kouvolan jalkapalloelämää, oli seuran nimi mikä tahansa.

Niin siinä sitten kävi, että KUP:n yleinen kokous 28. marraskuuta hyväksyi Susien tulon Kouvolaan. Suljetussa lippuäänestyksessä yhdistymisen puolella oli 19 osanottajaa ja vastus-

tajia enää seitsemän. Päätettiin, että yhdistyneen seuran nimi tulee olemaan Sudet ry ja sen kotipaikkana Kouvola.

Yleisen kokouksen puheenjohtajana toimi poliisitarkastaja Olli Asteljoki ja sihteerinä KUP:n sihteeri Tapio Silvonen.

Kouvolan Sanomien Nika kommentoi ratkaisua pakinassaan näin: ”Ainoa, mitä voidaan tehdä, on toivoa menestystä tälle yritykselle ja jäädä odottamaan tuloksia, joiden tältä pohjalta lähdettäessä on tultava ensi vuonna.”

Kuten tällaisissa asioissa aina käy, säilyi epäsopu, jopa kyräily aika pitkään. KUP on edelleen olemassa perinneyhdistyksen muodossa. KUP vietti 90-vuotisjuhliaan Kouvolassa syksyllä 2011 ja mukana oli paljon sellaisia, jotka aikoinaan jatkoivat Susissa. Mutta myös niitä, jotka eivät koskaan uuteen seuraan liittyneet.

KUP:n historia on kunnioitettava, vaikka seura jotenkin koettiin suuren, varsinkin yleisurheilussa mainetta niittäneen yleisseuran Kouvolan Urheilijoiden kylkiäiseksi. Varsinkin jääpallossa KUP oli kova tekijä, sillä Kouvolan kokoiselta paikkakunnalta ei noin vain noustu mestaruussarjaan ja pelattu siellä tasapäisesti maan huippuseuroja vastaan.

Väinö Marjasalo puheenjohtajaksi

Sudet r.y. piti Helsingissä 21.11.1961 ylimääräisen kokouksen Messuhallin ravintolan kabinetissa. Kokouksen puheenjohtajaksi valittu Susien puheenjohtaja Reino Hintsa kertoi niistä keskusteluista, joita oli käyty Kouvolan Urheilijain Palloilijoiden kanssa. Kuultuaan muuttoa koskevat muutkin selostukset kokous päätti yksimielisesti muuttaa seuran sääntöjen ensimmäisen pykälän kuulumaan seuraavasti: Yhdistyksen nimi on Sudet r.y. ja sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki.

Virallisesti Susien muutto Kouvolaan päätettiin 26. marraskuuta 1961 HOK:n kerhoravintolassa Helsingissä pidetyssä Susien vuosikokouksessa. Sudet ry:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Väinö Marjasalo Kouvolasta sekä hallituksen varsinaisiksi jäseniksi Kaarlo Kantokari, Olli Asteljoki, Oiva Alho, Unto Huittinen, Olli Malin, Tapio Silvonen, Auvo Viskari ja Sven Kaivola, kaikki Kouvolasta. Varajäseniksi valittiin

– 10 –

Lauri Mäkinen ja Kosti Cande, molemmat Helsingistä. Nämä valinnat ilmoitettiin KUP:n yleisessä kokouksessa kaksi päivää myöhemmin ja näin päästiin toteuttamaan seurojen yhdistymisen käytännön järjestelyjä. Oikeusministeriö hyväksyi yritysrekisteriin tehdyn muutosilmoituksen 26. tammikuuta 1962.

Tapio Silvonen valittiin myöhemmin Susien sihteeriksi, jossa tehtävässä hän toimi kymmenkunta vuotta.

Väinö Marjasalo oli Vesijohtoliike Onnisen paikallisjohtaja, tumma, isokokoinen mies.

– Marjasalo oli hyvä mies, innostunut ja toimelias. Tulin hirveän hyvin toimeen hänen kanssaan, ”Tipsu” Silvonen kertoo tätä teosta varten tehdyssä haastattelussa tammikuussa 2011.

Marjasaloa kehuvat muutkin. Ossi Vainio, ensin KUP:n ja sitten vuosikaudet Susien johtokunnassa istunut ja Susien hyväksi mittavan työn sekä valmentajana että seuratoimitsijana tehnyt mies, kuvailee häntä näin: – Marjasalo oli kerta kaikkiaan fiksu mies. Hänellä oli mahtava numeromuisti. Hän luetteli kaikki tiedot ulkomuistista ja tuki seuraa taloudellisesti.

Marjasalo keräsi ympärilleen uskollisia apulaisia, mm. rahastonhoitajana toimineen rauhallisen Väinö ”Vänni” Laitisen. Ossi Vainio sanoo kalastusretkellä tapaturmaisesti kuolleesta Laitisesta näin: – Väinö Laitinen oli rahastonhoitaja, kauppateknikko.

Hän oli mukava mies, itsekin pelimies, joka tykkäsi kaunoluistelusta ja tanssimisesta.

Tapio Silvosta Ossi Vainio luonnehtii seuralle erittäin tärkeäksi henkilöksi. Hän järjesteli sihteerinä asiat ja oli erittäin luotettava.

Susien uuden viirin saaneet ”Vanhat Sudet” Lassi Mäkinen ja Reino Hintsa.

Tapio Silvonen

Kalle Kantokarista ensimmäinen valmentaja

Susille piti tietysti saada myös valmentaja. Uusi varapuheenjohtaja Kalle Kantokari oli pelannut jääpalloa ja oli piirin kuntovalmentaja. Häntä ruvettiin kyselemään jalkapallovalmentajaksi.

– Minulla ei ollut minkäänlaisia jalkapallovalmentajan oppeja eikä kokemusta, mutta sanoin takaavani, että pelaajat jaksavat koko ottelun ajan, kertoo houkutteluihin suostunut Kantokari.

– 11 –

Ossi Vainio

Susien tarina

Sähkölaitoksen johtaja Ossi Leino soitti hyvälle tuttavalleen Olavi Henrikssonille (myöh. Haaskivi). Tämä vaikutusvaltainen valmentajakouluttaja auttoi Kantokarin ensimmäiselle valmentajakurssille.

Sitten tuli apuun päävalmentaja Olavi Laaksonen, jonka avulla Kantokari pääsi A-valmentajakurssille.

– Suoritin vuoden sisällä kaikki tarvittavat tutkinnot, Kantokari kertoo.

Helsingistä annettiin kaikenlaisia lupauksia pelaajavahvistuksista. Kantokari piti kuitenkin johtopisteenään sitä, että kouvolalaisten pelaajien pitää pelata nimenomaan oman paikkakuntansa puolesta.

Helsingistä tulivat sitten kokenut toppari Kosti Cande ja erinomainen maalivahti Antero Ahtola sekä lyhyeksi aikaa Urpo Hintsa.

– Meillä oli nuori joukkue. Jos olisin ajoissa huomannut, että ihmissuhteet eivät oikein toimineet, se olisi ollut vielä parempi, sanoo Kantokari viitaten vahvistuksiin.

Kaljupäinen toppari Kosti Cande olikin erikoinen hahmo. Hänen ammattinsa oli teatteripäällikkö ja hän kävi vain pelaamassa pelit.

Paljon kokemusta ja ennen kaikkea susilaista perinnettä hän joukkueeseen toi.

Ahtola oli Unionin käsipallojoukkueen ja käsipallomaajoukkueen maalivahti ja se näkyi myös jalkapallokentällä. Mitä lähempää ammuttiin, sen varmemmin Antsa torjui.

Tärkeä vahvistus oli isokokoinen keskushyökkääjä Tancred Johansson, joka oli pelannut Pargas IF:ssä. Hän oli saanut työpaikan Kymi-yhtiössä Kuusankoskella ja soitti Kantokarille kysyen, pääsisikö pelaamaan Susiin. Kantokari suostui, eikä hänellä ollut syytä katua, sillä ”Tankki” oli tehokas ja pelätty sentteri.

Helsingin perintöä vaalimassa

Kouvolan Sanomat teki keväällä 1962 jutun, jonka otsakkeena oli: Sudet vaalii ”Helsingin perintöä” osaksi uusin voimin – innostus hyvä. Seuraavassa suora lainaus KS:n jutusta: ”Jalkapalloilijat ovat joulukuusta alkaen olleet kiinteässä harjoitustyössä. Ensin tyydyttiin pelkkään sisäharjoitukseen, mutta jo helmikuussa alettiin ottamaan tuntumaa ulkopeliin.

Sudet on päättänyt vakavasti pitää sarjapaikkansa. Pelaajat ovat ottaneet harjoitukset kiitettävän ponnekkaasti ja joukkueella on oikea menestymisen meininki otteissaan.”

KS:n jutussa haastateltu valmentaja Kantokari korostaa hyvän pohjakunnon merkitystä ja että vain sen varaan voidaan rakentaa. Lajivalmennuksesta vastasi tuolloin Ossi Vainio, rautatieläinen, josta tuli todella pitkän linjan susilainen.

Sudet olisi toki mielellään nähnyt joukkueessaan Kouvolan suuren tähden Esko ”Lile” Heltolan, mutta Köpin nuorempi veli oli lähtenyt opiskelemaan Helsinkiin ja liittynyt IFK:n riveihin.

Susien ensimmäinen harjoitusottelu oli lupauksia antava. Lahdessa kohdattiin Suomi-sarjassa pelannut Lahden Pallo-Miehet ja tuloksena oli tasapeli 2–2. Susien maalintekijöinä olivat välihyökkääjä Timo Montonen ja keskushyökkääjä Tancred Johansson.

Kouvolan Sanomat kysyi puheenjohtaja Marjasalolta kuulumisia kauden alla. Puheenjohtaja vastasi: – Hyvin toivein ja vakaassa uskossa käymme tuleviin kamppailuihin. Koko kevät on vietetty kovan harjoittelun parissa.

Samassa maakuntasarjan lohkossa Susien kanssa pelasivat voikkaalainen PaPe ja Myllykosken Pallo eli MyPa. Pian kävikin selväksi, että juuri nähden joukkueiden keskinäiset kohtaamiset kiinnostivat yleisöä. Sudet voitti PaPen 5–3 ottelussa, jossa Johansson teki kolme maalia. Myllykosken tehtaan kentällä MyPa ja Sudet päätyivät jännittävässä ottelussa tasapeliin 4–4.

Seitsemän ottelun jälkeen MyPa johti sarjaa 12 pisteellään.

Susilla oli piste vähemmän ja PaPella pisteitä seitsemän.

Kesken kauden tuli surusanoma, kun Valdemar ”Vallu” Ikonen kuoli. Hän oli loukkaantunut kesämökillään ja häneltä oli katkennut aivoverisuoni. Viipurisssa 29.3.1921 syntynyt Ikonen oli työskennellyt Kouvolan rakennustoimistossa laskijana noin 20 vuotta. Kouvolan Sanomat totesi muistokirjoituksessaan, että vain harvat ovat niin varauksettomasti työskennelleet palloilun eteen kuin Valdemar Ikonen. ”Intomielisenä ja itseään säästämättömänä valmentajana ja huoltajana hän käytännöllisesti katsoen yksin hoiti useana

– 12 –

talvena KUP:n jääpallojoukkueen huoltoon ja pelaamiseen liittyvät asiat”, totesi lehti.

Sudet ja MyPa tasapeliin 3–3

Sudet sai MyPan kotikentälleen nousun kannalta katsoen ratkaisevan tärkeässä ottelussa. Sudet lähti otteluun kokoonpanolla: maalissa Antero Ahtola, puolustajina Timo Paronen ja Alpo Lyytikäinen, tukilinjassa Pekka Kiilavirta, Heikki Pelkonen ja Terho Huovila sekä hyökkääjinä Matti Jaatinen. Timo Montonen. Tancred Johansson, Lauri Lehtinen ja Ilari Lonka.

Sudet meni johtoon Longan laukauksella, mutta MyPan Rami Ylätalo tasoitti. Vielä ennen taukoa Johansson puski Sudet 2–1 johtoon. Toisella jaksolla ”Tankki” kaadettiin ja Lonka teki rangaistuspotkusta 3–1. Mutta sitten Sudet väsähti. Ahti Oksanen kavensi ja Bengt Forssell tasoitti pelin.

Sarjanousu ei näin ollen vielä ratkennut. Kovaotteinen otttelu sai yleisönkin riehaantumaan tavalla, joka johti arvosteluun lehdessä.

Mestaruussarjalainen Reipas Lahdesta kävi pelaamassa Kouvolasssa ystävyysottelussa. Tässä ”viipurilaiskamppailussa” Reipas oli selvästi parempi maalein 6–1. Ottelua seurasi 600 katsojaa.

Niin siinä sitten kävi, että Sudet voitti tiukkaakin tiukemman lohkon. Nousun varmisti vierasvoitto Kotkan Reippaasta maalein 5–2. Sudet keräsi 24 pistettä ja jätti MyPan pisteen päähän.

Sudet käytti kauden aikana 16 pelaajaa. Edellä mainitun vakiokokoonpanon lisäksi kauden aikana pelasivat Kosti Cande, Eero Koskinen, Torsti Oksanen, Matti Huomo ja Heikki Suikki. Joukkueen keski-ikä oli 21,8 vuotta.

Puheenjohtaja Väinö Marjasalo sanoi Kouvolan Sanomissa: ”Keväällä asetimme tavoitteeksi mahdollisimman hyvän sijoituksen eli sarjavoiton. Tänään olemme iloisia menestyksestä, mutta muistamme kyllä, että pelkkä iloisuus ei riitä, jatkossa tarvitaan työtä.”

Tyylikäs pelinrakentaja

Tuon nousijajoukkueen yksi tärkeistä hahmoista oli oikeana tukimiehenä pelannut Pekka Kiilavirta, 23-vuotias postimies.

Nykyjalkapallossa ”Pitsaa” kutsuttaisiin keskikentän pelinrakentajaksi.

– 13 –

Kalle Kantokari

Susien tarina

Hän oli rauhallinen, tyylikäs ja erittäin varma pelaaja. Erittäin sopiva joukkueen kapteeniksi.

Pekka Kiilavirta syntyi Viipurissa 13.8.1939. Sodan tähden perhe muutti evakkoon Myllykoskelle ja sitten vuonna 1943 Kouvolaan, jossa isä toimi veturinkuljettajana.

Jalkapallo-oppinsa Pitsa sai KUP:n junioreissa, mutta seuran edustusjoukkueessa hän ei ehtinyt pelata. Hän oli läsnä Kauppakerhon kokouksessa, mutta ei omien sanojensa mukaan ollut äänessä.

Heinäkuussa 2011 Kiilavirta muisteli näin: – Kalle oli tiukka, määrätietoinen kaveri. Hän osasi sanoa sen, mitä tarkoitti, eikä kierrellyt, hänellä oli itseluottamusta.

Hän halusi päästä sisälle jalkapalloiluun. Kalle kuunteli meitä ja sitä eivät monet koutsit tajua tehdä.

Valmentaja Kantokari arvosti myös kapteeniaan. Näin hän kertoo: – Kiilavirran Pitsa on ehdottomasti otettava esiin taktikkona. Luotin hänen, vaikka hän oli huono pääpelaaja. Pitsalla oli selkeät käsitykset.

En tyrmännyt niitä ja sain pelaajat puolelleni.

Puheenjohtaja Marjasaloa Kiilavirta piti reiluna kaverina, vaikka tämä ei oikein ollutkaan jalkapallomies ja omasi sikariportaan asenteen.

– Tykkäsin pelata tukimiehenä. Siinä oli hyvä pelata, kun oli hyviä pelaajia ympärillä.

Kiilavirta sanoo.

Pitsa lopetti pelaamisen Susissa, kun polvi ei oikein kuntoutunut. Hän pelasi koripalloa ensin Kouvolan NMKY:ssä ja sitten sen seuraajaksi perustetussa Kouvoissa. Hän oli 15 vuotta Kouvojen pelaajavalmentaja ja valmentaja.

Vuonna 1979 Kiilavirta muutti Yhdysvaltoihin.

Arvokkaat 50-vuotisjuhlat

Joulukuussa 1962 vietettiin Sudet ry:n 50-vuotisjuhlia arvokkain menoin. Juhlapaikaksi oli valittu Kouvolan uusi, edustava teatteritalo, jonka näyttämö oli koristeltu juhlallisesti. Valtavassa juhlaköynnöksessä luki ”Sudet ry 50 vuotta”. Esillä oli myös seuran isokokoinen palkintokaappi.

Jo aamulla juhlallisuudet olivat alkaneet käynnillä Kouvolan hautausmaalla sankarivainajien ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkeillä.

Puheenjohtaja Väinö Marjasalo piti pääjuhlassa tervehdyspuheen ja toimittaja Niilo Yrjölä esitti historiikin Susien tähänastisesta toiminnasta. Pentti Marttila esitti yksinlaulua, minkä jälkeen Viipurin entinen kaupunginjohtaja Arno Tuurna piti muotokauniin ja tunteikkaan juhlapuheen.

Karjala-lehden uutisen mukaan Tuurna puhui mm. näin: ”Sudet ovat innoittaneet nuoret urheilullisiin suursaavutuksiin. Sudet ovat olleet terveen elämänilon ja -innon tunnus. Urheilusta olemme ammentaneet voimaa elämämme eri vaiheisiin.”

Juhlan yksi kohokohta oli Susien ensimmäisen seuralipun naulaamis- ja vihkimisseremonia. Lipun suunnittelija, arkkitehtiylioppilas Kalevi Karlsson Karkkilasta oli antanut luomukselleen nimen ”Hyökkäävät Sudet”.

Karjala-lehti selosti, että lipussa on valkoisella pohjalla kolme kolmiomaisesti sijoitettua mustaa sutta, joilla käpäliensä päissä on punaista, mikä väriyhdistelmä symboloi Karjalaa ja Kouvolaa. Tangon nuppina on tyylitelty Viipurin linnan torni muistuttamassa Susien entisestä kotikaupungista.

Susien johtokunnan jäsen, poliisitarkastaja Olli Asteljoki pyysi Kymen lääninhallituksen edustajaa, lääninneuvos Veino Iisakkalaa suorittamaan ensimmäisen naulauksen.

Hänen jälkeensä – näin Karjala-lehti kertoo – naulaamiseen kutsuttiin vuorollaan kunniapuheenjohtaja Otto Mäkeläinen (seuran ensimmäinen ja ainoa kunniapuheenjohtaja, jonka ansiot Susien historiassa ovat korvaamattomat), kaupunginjohtaja Arno Tuurna (Susien syntymäkoti oli Viipuri, jonka viimeinen kaupunginjohtaja Tuurna oli ja ehti elää mukana pitkän aikaa Susien ylväitä vaiheita), Alfred Pursiainen (vanhin vielä elävistä Susien kunniajäsenistä ja tunnettu Susien taloudellisena tukipylväänä ja henkisenä innoittajana), kaupunginjohtaja Erkki Tuuli (nykyisen ja toivottavasti pysyväisen olinpaikan kaupunginjohtaja), Lauri Mäkinen (seuran toinen vielä elossa oleva kunniajäsen, jonka koko vanhempi polvi muistaa sekä entisenä puheenjohtajana, mutta ennen kaikkea aikansa näkyvimpänä pelaajahahmona ja yhtenä susitarun luojana), kenraali Jorma Järventaus, Birger Ehrnrooth (KUP:n ainoa elossa oleva kunniajäsen), John Gustafsson

– 14 –

(edusti Suomen Palloliittoa), Väinö Akkanen (Kouvolan urheilulautakunnan puheenjohtaja, Reino Hintsa (Susien pitkäaikainen aktiivipelaaja ja monivuotinen seuran puheenjohtaja), Yrjö Suuronen (KUP:n jääpallokapteeni), Veikko Patjas (vanhojen Susien ja KUP:n aktiivipelaaja), Pekka Nuutinen (monivuotinen Pohjois-Kymenlaakson Erotuomarikerhon sihteeri), Niilo Yrjölä (Susien aktiivipelaaja, maaottelumies ja seuran historioitsija), Kalle Kantokari (Susien jalkapallojoukkueen valmentaja), Pekka Kiilavirta (Susien edustusjoukkueen kapteeni), Sauli Leino (monipuolinen kouvolalainen urheilumies), Yrjö Tossavainen (jääpallojoukkueen kapteeni ja monivuotinen aktiivipelaaja), Urho Pelkonen (sekä vanhojen Susien että KUP:n monivuotinen aktiivipelaaja), Antero Ahtola (Susien jalkapallojoukkueen maalivahti), Risto Suppanen (nuorukainen, joka edusti Susien tulevaisuutta jalkapallossa ja jääkiekossa, B-juniori), A-juniori Kari Kaipainen, C-juniori Anssi Koponen ja seuran silloinen puheenjohtaja Väinö Marjasalo.

Kouvolan kirkkoherra Pentti Heikkilä suoritti lipun juhlallisen vihkimisen. Lipun vihkimisen jälkeen puheenjohtaja Marjasalo kutsui Susien uudeksi kunniajäseneksi komisario Reino Hintsan.

Karjala-lehden mukaan päiväjuhla päättyi voimakkaasti laulettuun Maamme-lauluun. Sen jälkeen soihtukulkue marssi lippuvartion jäljessä Vapaudenpatsaalle. Väinö Marjasalo ja Olli Asteljoki laskivat patsaalle seppeleen.

Karjala-lehden haastattelussa Reino Hintsa kertoi seikkaperäisesti, kuinka Susien upea palkinkokoelma pelastettiin turvaan palavasta Viipurista.

Kauppakerholla vietettiin vielä lämminhenkinen veljesilta. Yhdessä pääjuhlan kanssa tilaisuus osoitti, että Viipurista evakkoon joutunut ja Helsingissä vaikeuksiin ajautunut Sudet oli löytänyt itselleen uuden kodin Kouvolasta.

Kouvolan Sanomat totesikin osuvasti otsakkeessaan: Susien tarua ei aika voi sammuttaa.

Susien ensimmäinen jääpallokausi Kouvolassa

Uudessa kotikaupungissaan Sudet aloitti ensimmäisen jääpallokautensa suomisarjan itälohkossa. Sitä ennen Sudet kutsui 50-vuotisjuhlaottteluunsa Lahden Reippaan, toisen entisen viipurilaisseuran. Katsomossa ottelua seurasi 30 maajoukkue-

– 15 –

Pekka ”Pitsa” Kiilavirta

Susien tarina

miestä. Olosuhteet olivat vetiset ja Reipas voitti 2–0. Susien kokoonpano oli: Kiuru, Karhu – Henttonen, Kajasto – Kaipainen – Olkku, Lehtinen – Kylliäinen – Peltola – Huovila – Myllymäki. Valmentajana toimi Yrjö Suuronen, yksi Kouvolan historian parhaista jääpalloilijoista.

Sudet aloitti suomisarjan kotonaan voittamalla SaPKon 4–2. Mukana nähtiin nyt myös jalkapalloilijana tunnettu Matti Jaatinen ja pesäpalloilijana kunnostautunut Pekka Taulasalo. Maalissa pelasi KPL:n koppari Hannu Kiuru.

Susien kausi sujui vaiherikkaasti, mutta päättyi rökäletappioon 0–7 kotiottelussa Imatran Palloa vastaan.

Mutta nyt lähdemme jalkapalloilijoiden mukaan ja palaamme tässä tarinassa talviurheiluun myöhemmin.

Neljä vuotta suomisarjassa – uusia pelaajia Susipaitaan

Sudet oli nyt noussut suomisarjaan, joka oli jalkapallossa maamme toiseksi korkein sarjataso. Sudet pelasi suomisarjan itälohkossa. Lohkon suurin ennakkosuosikki oli HJK, joka pudottuaan SM-sarjasta oli rakentanut Ranskasta hienosti sujuneelta ammattilaisjaksoltaan palanneen hyökkääjätähti Aulis Rytkösen ympärille nimekkään joukkueen. HJK halusi saman tien nousta takaisin korkeimmalle sarjatasolle.

Sudet vahvistui myös, sillä innostus oli suuri ja seuralla oli selvästi imua. Kuusankosken Puhdista siirtyivät kotikaupunkinsa seuraan terrierimäinen puolustaja Jussi Pauloff, hänen nuorempi veljensä Eero, joka oli lahjakas keskushyökkääjä, sekä juoksuvoimainen puolustaja Jorma Tvilling.

MyPasta Sudet hankki nopean hyökkääjän Bengt Forssellin, lukijoille tutun maajoukkuetähden Mikael ”Miklu” Forssellin isän. MyPa pisti ”Bebban” karanteeniin, joka olisi kestänyt kolme kuukautta. Karanteeni kuitenkin purettiin huhtikuun puolivälissä.

Maalivahti Ahtola ja hyökkääjätankki Johansson harjoittelivat HPS:n kanssa Helsingissä, mutta olivat edelleen Susien miehiä.

Huhtikuun alussa mestaruussarjalainen HIFK tuli Marjoniemeen ja löylytti Sudet 6–1. Pehmeällä hiekkakentällä pe-

lattua ottelua oli seuraamassa 300 katsojaa. Susien ainokaisen ampui Lauri ”Lati” Lehtinen.

Joppe oli kova puolustaja

Puolustaja Jorma Tvilling syntyi Viipurissa 8.8.1939. Hän tuli Kouvolaan vuonna 1945. Isä oli VR:llä töissä.

– Putkinotkossa asuttiin ja potkittiin. Ikosen Vallu veti keskustan porukoita. Minä pelasin Kouvolan Palloseurassa, mistä menin Puhtiin, muistelee nykyisin Kouvolassa reippaana eläkeläisenä asuva Tvilling.

Hänen mukaansa Puhti oli hyvä seura ja siellä oli mukavaa. Häneen otettiin sitten Susista yhteyttä.

– Olin jutellut Kalle Kantokarin kanssa. Olin silloin trukkikuskina Kymillä. Ratkaisun hetki tuli, kun Tuomen Rami sanoi Pauloffin veljesten lähdön jälkeen: Nyt ollaan kaikki kuusaalaisia paitsi Tvillingin Joppe. Silloin läksin minäkin, vaikka yrittivät pitää kädestä kiinni, naurahtaa ”Joppe”.

Kuntotalolle tultiin treenaamaan, eikä uusia miehiä katseltu karvain mielin. Joppe oli alusta lähtien vasen puolustaja. Voimakkaasta ja juoksukuntoisesta miehestä tulikin sitten vakiopelaaja Susissa tälle paikalle.

Tvilling sai työpaikan TVH:lta. Hän toimi autonkuljettajana kuskaten palkkakasööreitä ja yrityksen herroja. Hän sai sitten koulutuksen Shell-kaasuasentajaksi ja asensi työmaaparakkeihin kaasupulloja.

– Serkkupoika möi kirjoja ja se oli silloin kultakaivos. Lähdin kirjahommiin ja perustin oman toiminimen maaliskuussa 1966. kertoo Tvilling.

Joppe oli valmis tekemään kovasti töitä myös jalkapallon parissa ja siksi Kantokarin ankara harjoitustahti sopi hänelle.

Joppe sanookin, että Kalle oli ”maailman paras valmentaja”.

Varmaan hän sitä tuon ajan Susille olikin.

– Marjasalo oli jämäkkä puheenjohtaja ja ”Tipsu” Silvonen rauhallinen sihteeri, muistelee Tvilling.

Pelaajatovereistaan hänellä on mukavia muistoja: – Pitsa (Kiilavirta) oli itse rauhallisuus, tasainen pelaaja, Jade (Jaatinen) tekninen kaveri laidalla. Tankki (Johansson) meni eikä meinannut, Bebba (Forssell) oli nopea, Riksillä (Huovila) oli voimakas potku ja Pelkosen Heikki keskustuke-

– 16 –

na oli venyvä tyyppi.

Joppe pelasi kaikki neljä Susien suomisarjan kautta, mutta kesällä 1966 häneltä katkesi solisluu Hämeenlinnaa vastaan pelatussa ottelussa, jossa hän pelasi poikkeuksellisesti keskushyökkääjänä.

– Siihen päättyi minun jalkapallourani, toteaa Joppe.

Aivan näin jyrkästi ei sentään käynyt. Joppe pelasi vielä syksyllä pari ottelua ja myöhemmin vielä Hukissa, mutta paras kipinä oli sammunut.

Jorma ”Joppe” Tvilling 1963 ja 2011.

Nopea maalipaikkojen tuhlaaja

Bengt Forssell kävi keskikoulun Myllykoskella. Hänen isänsä oli myyntitehtävissä Myllykoski Oy:n palveluksessa. Poika siirtyi sitten Kouvolan lyseoon kuudennelle luokalle ja voitti lyseon keskushyökkääjänä oppikoulujen Suomen mestaruuden 1960. Useat hänen koulutovereistaan jatkoivat 1962 lähtien Susissa, mutta ”Bebba” pysyi uskollisena MyPalle.

– Minun siirtymiseni Susiin aiheutti rehellinen kunnianhimo pelata suomisarjassa, kun MyPa ei päässyt sinne, kertoo Forssell keväällä 2011 tätä kirjaa varten tehdyssä haastattelussa.

MyPa pisti ”Bebban” karanteeniin, joka olisi kestänyt kolme kuukautta. Seurat sopivat kuitenkin karanteenin purkamisesta huhtikuussa 1963.

– MyPa ei meinannut laskea minua. James Toikander (MyPan legendaarinen valmentaja) sanoi: Antaa pojan mennä, jos se haluaa, kertoo Forssell.

Susista hänellä on positiiviset muistot.

– Kalle oli kovan linjan vetäjä. Hän perusti kaiken fysiikkaan, mikä oli hyvä asia. Kalle laittoi Sudet järjestykseen, kyllä taktiikkaa oli myöskin. Hattua minä nostan Kallelle, Forssell sanoo.

Puheenjohtaja Väinö Marjasalo järjesti Forssellille kesäharjoittelijan paikan Onniselta.

– Hän oli tumma, tukeva mies. Sain häneltä hyvät suositukset kauppakorkeaan, kiitollinen mies muistelee.

Forssell pelasi myös jääkiekkoa KPL:ssä.

Bengt Forssell muistetaan Susissa erittäin nopeana hyökkääjänä, joka pääsi yksin läpi tavattoman usein. Monta maalipaikkaa hän ehti myös tuhlata. Pelaajatoverit ehtivät välillä tuskastua.

Mies itse kertoo:

– 17 –

Bengt ”Bebba” Forssell 1963.

Susien tarina

Antero Ahtola 1963.

– Tancred Johansson pukkaili minulle palloja ja pystyi päättämään hyökkäyksiä, kun olin päässyt läpi ja syötin hänelle. Heikki Pelkosen muistan hyvin koulusta ja pelikaverina.

Tvillingin Joppe pakkina oli nopea ja kova pelaaja. Hän soittelee minulle vieläkin.

Bengt Forssell pelasi Susissa kaksi vuotta. Vuonna 1965 hän siirtyi Jämsänkosken Ilvekseen, jonne Yhtyneitten Paperitehtaitten toimitusjohtaja Juuso Wallden hänet määräsi. Hän ei myöskään voinut kieltäytyä, kun Juuso käski hänet 1966 Valkeakosken Hakaan.

Hakan jälkeen Forssell pelasi Ruotsissa, ensin Boden BK:ssa ja sitten Huddinge IF:ssä. Yhtyneiden palveluksessa olleen ekonomin ura jatkui sitten Länsi-Saksassa. Seuroina olivat Schwarz Gelb Burgsteinfurt, ESV Hansa Lübeck ja VfB Einheit zu Pankow Berlin. Saksassa hän pelasi myös veteraanien ”Alte Herren” joukkueissa.

Forssellin mukaan Sudet oli traditionaalinen jalkapalloseura, Karjalasta muuttanut.

– Susien aika oli todella mielenkiintoinen. Joukkue pärjäsi yllättävän hyvin huolimatta vähäisistä resursseista. Takana ei ollut vahvaa teollisuuslaitosta tai laajaa väestöpohjaa. Pärjääminen edellytti melkoista sitoutumista ja ajan uhraamista opiskelun ja työn ulkopuolella vapaa-aikana, Forssell sanoo.

Hän jatkaa, että Susien sarjassa liikuttiin laajalla maantieteellisellä alueella, mikä vei paljon aikaa ja sitoi henkisiä ja rahallisia resursseja.

Helsingissä asuva Forssell on säilyttänyt kevytrakenteisuutensa ja urheilullisuutensa. Hän kertoo pelaavansa edelleen jalkapalloa kolme kertaa viikossa.

Kevät alkoi lupaavasti

Eero Pauloff ja Bengt ”Bebba” Forssell 1963.

Sarjaan valmistautuminen sujui hyvin. Sudet pelasi Marjoniemessä harjoituspelin toista helsinkiläistä mestaruussarjan joukkuetta Kiffeniä vastaan. Tuloksena oli tasapeli 2–2, jota todisti neljä sataa katsojaa. Piirinsarjan ottelussa Myllykoskella Sudet päihitti MyPan peräti 5–0.

Ensimmäisen suomisarjan ottelunsa Sudet pelasi Helsingin Pallokentällä huhtikuussa 1963, jolloin vastaan asettui Töölön Vesa. Sudet lähti otteluun seuraavalla kokoonpanolla: Ahtola, Pauloff – Tvilling, Kiilavirta – Pelkonen – Huovila, Jaatinen – Montonen – Johansson – Forssell – Lonka.

Sudet voitti komeasti 5–0. Maalintekijöinä olivat Johans-

– 18 –

son, Huovila, Montonen, Forssell ja uudelleen Huovila.

Helsingin Sanomat otsikoi: Susien nimellä taas kaikua.

Ensimmäisen kotiottelunsa suomisarjassa Sudet pelasi 5. toukokuuta 1963. Kouvolan Sanomat pani merkille, että edellisestä suomisarjan jalkapallo-ottelusta Kouvolassa oli ehtinyt kulua lähes 11 vuotta. Vastaan asettui Käpylän Urheilu-Veikot eli KUV. Ottelu pelattiin Kouvolan keskusurheilukentän hiekalla.

Sudet pelasi samassa kokoonpanossa kuin Helsingissä ja peli kulki alun jännityksen jälkeen hyvin. Tuloksena oli 2–0 voitto. Tankki Johansson teki Jade Jaatisen syötöstä ensimmäisen maalin. Toisen viimeisteli hienolla kaukolaukauksella Riksi Huovila.

Viikkoa myöhemmin päästiin sitten jo ruoholle Kouvolassakin. Vastustajaksi saapui Malmin Palloseura eli MPS, joka sai poistua hävinneenä. Sudet näet voitti pelin 4–2.

MPS johti 0–1, mutta Timi Montonen tasoitti vapaapotkun jälkitilanteesta. MPS meni uudelleen johtoon, mutta Riksi Huovila toi Sudet tasoihin kaukolaukauksella, tällä kertaa vasempaan alanurkkaan. Toisen jakson 15. minuutilla Forssell järjesti hienon paikan ja Tankki Johansson teki 3–2. Susien neljännen maalin viimeisteli yksin läpi päässyt Ilari Lonka.

Kolmen kierroksen jälkeen nousija joukkue Sudet johti

– 19 –

Susien johtokunta 1963.

Susien tarina

suomisarjan itälohkoa. Vaisusti aloittanut HJK oli vasta kuudentena kolme pistettä jäljessä.

Suomen Urheilulehti valitsi Sudet viikon joukkueeksi.

Lehden laajassa jutussa Susien valmentaja Kaarlo Kantokari totesi: – Minä olen sellainen jalkapallovalmentaja etten ymmärrä jalkapallosta mitään.

Lehti kuitenkin palautti mieleen, millaisen arvon päävalmentaja Olavi ”Ola” Laaksonen fyysiselle kunnolle antoi.

Kirjoittaja, nimimerkki PEMU totesi, että peruskunto on aikakautemme sanoma urheilijoille. Ja nuoret sudet ovat tämän ottaneet onkeensa.

Sarjan neljänteen otteluunsa Sudet matkusti Lahteen, jossa Radiomäen kentällä vastaan asettui LPM. Sudet johti ottelua vielä minuutti ennen loppua, mutta LPM tasoitti onnekkaasti. Ilu Lonka teki kaukolaukauksella Susien ensimmäisen maalin ja järjesti sitten tekopaikan Tankki Johanssonille, joka ei erehtynyt.

Susien viideskin ottelu toi kaksi pistettä, kun Kouvolaan vierailulle saapunut varkautelainen WP-35 voitettiin selkeästi 3–1. Sudet käytti taas tuttua kokoonpanoaan. Ensimmäinen pelijakso näytti jo jäävän maalittomaksi, mutta sitten Susien Riksi Huovila ampui kaukaa ja pallo upposi vierailijoiden maalin ylänurkkaan. Varkautelaiset protestoivat maalin syntyneen yliajalla, mutta tuomarin mukaan ensimmäistä jaksoa oli vielä jäljellä kymmenen sekuntia. Tipalla siis oli.

Toisella puoliajalla Tancred Johansson ampui kaksi maalia kovilla laukauksilla. Vieraiden kavennusmaali ei enää asiaa muuttanut. Sudet oli voittanut.

Varkauden Lehti julkaisi kirjoituksen otsakkeella Tankkityyppi. Siinä todettiin näin: ”Susien voiton avain oli rotevanlaihanhidas Johansson, jolle liikanimi ”Tankki ” oli yhtä paljon liikaa kuin 520 Nikulalle.

Silti teki Johansson kaksi maalia Susien kolmesta. Systeemi oli tämä: pannaan Johansson seisomaan hyvässä asennossa maalin lähettyville, kun palloa pyöritellään kulmassa. Kun Johansson on asetettu hyvään asentoon, annetaan laukaisumerkki. Susien pelaaja suuntaa pallon tarkasti Johanssonin jalkaan ja toinen

tönäisee hänet liikkeelle. Seurauksena on voimakas laukaus, joka suuntautuu (jos Johansson on asetettu oikein) maaliin.

Ellei häntä ole suunnattu oikein, ampuu tämä ihmiskanuuna pallon Kouvolan Pallokentän taakse tietymättömiin.

Ja miksi tämä Johanssonin ”taktiikan paljastus” – siksi, että WP-35 tarvitsisi myös kanuunan itselleen.”

Voisi hyvin todeta, että happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Tankki Johansson oli osoittanut kauden alusta lähtien tehonsa ja se herätti vastustajissa sekä pelkoa, että näköjään myös aitoa kateutta.

Piirinsarjan ottelussa Sudet löi Kaipaisten Kajastuksen 3–0. Sudet käytti varamiehiään ja pelasi kokoonpanolla: Palmroos, Paronen – Oksanen, Kiilavirta – Pöysti – Pasanen, Jaatinen – Forssell – Kukkonen – E. Pauloff (Montonen), Lonka. Susien maalintekijöinä olivat Eero Pauloff, Bengt Forssell ja Jaakko Kukkonen.

Rökäletappio HJK:lle Helsingissä

HJK palautti sitten Sudet kylmästi maan pinnalle. Ottelu pelattiin Töölön Pallokentällä. Katsojia oli 800 ja erotuomarina toimi legendaarinen Wolf Karni. Ennen ottelun alkua Susien kapteeni Pekka Kiilavirta otti vastaan puhtaan pelin pytyn. Siihen Susien ilo sitten loppuikin.

HJK oli näet aivan ylivoimainen ja voitti 9–1. Hannu Kankkonen ampui kolme maalia, Raimo Kauppinen teki kaksi ja Rytkönen, Kokko, Holmgvist ja Murtovaara kukin yhden. Susien ainoan maalin puski Johansson Montosen keskityksestä.

Kalle Kantokari muistelee, että oli kaunis päivä.

– Montosen Timi veti ylähirteen, mutta sitten HJK alkoi jyrätä. En aikaisessa vaiheessa osannut laittaa alakertaa oikeaan järjestykseen. He roiskivat palloja meidän toppareiden taakse. Hävittiin rumasti ja se oli valmentajan vika, tunnustaa Kantokari reilusti.

Kouvolan Sanomien mainio pakinoitsija, nimimerkki Nika (opettaja Niilo Kauppila) totesi pakinassaan Urheilusta puhuttaessa osuvasti: HJK – Sudet ottelun tuloksen julistaminen Kuusaan ruoholla ennen Puhti – MP ottelua sai aikaan vilpittömän suosionosoitusten myrskyn.

Nika jatkoi, että ensi viikolla Kuusankoskella pelattava

– 20 –

Puhti – Sudet ottelu tulee olemaan täkäläisen rauhanomaisen rinnakkaiselon koetinkivi.

Ennen Kuusankosken thrilleriä Sudet kärsi yllättäen kotikenttätappion 0–1 Jämsänkosken Ilvekselle. Vieraiden Talikka ampui ottelun ainoan maalin. Hänen laukaukselleen Susien maalissa pelannut varamaalivahti Martti ”Una” Palmroos ei voinut mitään.

Nika kirjoittti pakinassaan näin: ”Sudet on yhdessä viikossa menettänyt 90 prosenttia maineestaan. Tappio HJK:lle oli murskaava ja nyt Jämsänkosken Ilves jätti pojat kerrassaan kupariselle. Eräs vanha kuusaalainen jalkapallojännäri sanoi itkeneensä ilosta kuultuaan tämän ottelun lopputuloksen ja pelkäsi sydämensä puolesta keskiviikkoiltaa, jolloin Puhti kuulemma antaa sellaisen löylytyksen, että Sudet saa nuolla haavojaan jouluun saakka.”

Ja Nika jatkoi leikittelevän kevyeen tyyliinsä: ”Valitettavinta huomisessa suurottelussa on se, että vain kesälomalaiset ja aamulöysiläiset saavat istumapaikan kentältä, sillä jo kolme tuntia ennen arvellaan 1 000 hengen katsomossa olevan 1 500 pikkupoikaa. Kaupat ja kauppa ovat kuitenkin auki normaaliin tapaan keskiviikkona Kuusankoskella ja myöskin Kymi Oy:n tehdaslaitoksia pyritään jollakin keinoin pitämään käynnissä.”

Puhdin kannalta tervetullut oli tieto, että Susien kokoonpanosta puuttuisi erinomainen maalivahti Ahtola, jonka polvessa oli vettä.

Susien maakuntasarjassa 1963 pelannut joukkue.

– 21 –

Susien tarina

Sudet parempi hegemoniaottelussa

Mutta niin vain kävi, että Kouvolan Sanomat sai otsikoida juttunsa torstain lehdessä: Sudet puraisi Puhtia, Jännitysottelun tulos 1–0.

Sudet yllätti kokoonpanollaan, sillä Ahtolan lisäksi poissa olivat Johansson ja Lonka hyökkäyksestä sekä Pelkonen puolustuksesta. Ottelun ratkaisu tuli rangaistuspotkusta. Osmo Metiäinen kaatoi liukkaan Forssellin ja Lauri ”Lati” Lehtinen ampui pallon pilkulta sisään.

Kouvolan Sanomien urheilutoimittaja Veikko Pirinen kirjoitti matsista pakinan nimimerkillään Veli. Näin hän sanaili: ”Joku arveli, että nyt kun Kouvolassa on oikea ammattiteatteri, ovat susilaiset näyttelemisessä parempia kuin pelaamisessa. Tämä arvelu esitettiin ottelun alkuvaiheissa. Loppupuolella sai Forssell jo sitten runsaasti kehoituksia, jotta ”käy pitkäksesi”. Forssell katsoi kuitenkin, ettei tässä ole aikaa käydä levolle, ja asettui vaakasuoraan asentoon vasta, kun joku veti jalat alta.”

Ottelun virallinen katsojamäärä oli 2 257, mutta paikalla uskottiin olleen yli 3 000 ihmistä, sillä Kuusaan pallokentälle oli aika helppo päästä pummilla.

Tappio MP:lle kotikentällä

Loukkaantumiset painoivat Susia ja niinpä seuraavassa kotiottelussa tuli 700 katsojan pettymykseksi 1–2 tappio Mikkelin Palloilijoille.

Matti Jaatinen kunnostautui Susien eturivissä, mutta hän joutui jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi.

Bengt Forssell puski Jaatisen keskityksestä ottelun avausmaalin. Vasen laitahyökkääjä Kuoppala teki mikkeliläisten tasoitusmaalin ja Vanhanen ratkaisi pelin toisella jaksolla tekemällä kulmapotkun jälkitilanteesta voittomaalin.

Sudet toipui kuitenkin nopeasti ja voitti seuraavassa kotiottelussaan vahvan helsinkiläisen Ponnistuksen 4–2. Nikan mielestä Sudet pelasi kauden parhaan ottelunsa. Kotiyleisöä ilahduttivat ottelun komeat maalit.

Ahtola oli taas palannut maalinsa suulle, Nikan mielestä ”kreivin aikaan”. Susilta puuttuivat edelleen Johansson, jonka tilalla pelasi Eero Pauloff sekä Pelkonen, jota tuurasi varmaot-

teinen Jussi Pauloff. Puolustajana nähtiin nyt sinnikäs ”Torre” Oksanen.

Forssell pääsi yksin läpi ja sijoitti ahdistettuna 1–0. Viheriälehto tasoitti ja Saavalainen vei Ponnistuksen johtoon. Kiilavirta syötti hienosti Montoselle, joka laukoi Susien tasoituksen. Forssell pukkasi Jaatisen keskityksestä vielä ennen taukoa 3–2 johdon Susille.

Toisella jaksolla Sudet piti pintansa. Kotijoukkueen voitto varmistui, kun Lonka antoi vapaapotkun ja Montonen jatkoi pallon ponnareiden maaliin.

HJK oli nyt noussut itälohkon johtoon. Sillä oli 15 pistettä, toisena olevalla LPM:llä 14 ja Susilla 13.

Nuori Risto Suppanen ratkaisijana

Itälohkon syyskierros aloitettiin Kouvolassa veikkausottelussa, jossa Sudet nielaisi Töölön Vesan 5–1. Susien keskushyökkääjäksi oli nimetty vasta 17-vuotias lyseolainen Risto Suppanen. Hän ei pettänyt häneen asetettuja toiveita, vaan teki kaksi maalia ja syötti yhden. Kouvolan Sanomat kertoi Suppasen lähtevän leirille, jonne oli kutsuttu parhaat alle 18-vuotiaat pelaajat.

Sudet pelasi kokoonpanossa Palmroos, Paronen – Tvilling, Kiilavirta – J. Pauloff – Huovila, Pasanen – Montonen – Suppanen – Forssell – Lonka.

Suppanen pukkasi Susien ensimmäisen maalin, antoi syötön, josta Forssell teki toisen täysosuman ja teki taas itse 3–0 katkaistuaan Vesan pelaajan syötön. Neljännen maalin pukkasi Forssell ja viidennen teki Montosen syötöstä koripallokenttien juonikkaana takamiehenä paremmin tunnettu Matti ”Kettu” Pasanen.

Sudet vieraili sitten Helsingissä ja pelasi KUV:n kanssa tasan 3–3. Montonen teki Susien avausmaalin, toisen pukkasi Forssell Huovilan kanuunan osuttua ylähirteen. Vieraiden kolmannen maalin teki Riksi Huovila kovalla kaukovedollaan.

Niukka tappio HJK:lle cupissa

Maineikas HJK saapui elokuun neljäntenä päivänä Susien vieraaksi cupin otteluun Kouvolaan. HJK voitti 3–2, mutta Sudet

– 22 –

ei lehtiotsakkeen mukaan pelännyt kuvia.

Aulis Rytkönen aloitti maalinteon. Hän jallitti Una Palmroosin ulos maaliltaan ja teki varmasti 0–1. HJK lisäsi johtoaan. Rytkönen jallitteli taas ja syötti Murtovaaralle, joka ampui 0–2. Sama mies lisäsi hetkeä myöhemmin HJK:n johdon 3–0:aan.

Toisella jaksolla Huovila ampui loisteliaan kaukolaukauksen, joka upposi verkkoon. Susien toisen maalin teki läheltä Suppanen.

Sudet painosti vimmatusti ottelun lopussa, mutta HJK:n etumatka säilyi.

Sudet tiivisti jännitystä suomisarjan itälohkossa voittamalla kotonaan lahtelaisen LPM:n 5–2. Kouvolan Sanomien nimimerkki ÄsÄs (Seppo Soila) luonnehti Susien puolustusta vuorenvarmaksi. Erityisesti kunnostautui varamaalivahti Palmroos, joka nimimerkin mukaan asetti Ahtolan ykkösmaalivahdin vakanssin vaakalaudalle.

Montonen tuikkasi avausmaalin ruuhkasta. Huovila teki toisen maalin kovalla spesiaalillaan. Forssell pujotteli läpi ja teki puoliaikanumeroiksi 3–0.

Toisella jaksolla lahtelaisten Vilkki kavensi, mutta Forssell lisäsi kotijoukkueen johdon 4–1:een. Vilkin laukaus lipsahti harmittavasti Palmroosin kainalon alta verkkoon, mutta Sudet sai sitten lahtelaisten käsivirheestä rangaistuspotkun, jonka Lonka ampui ylärimaa hipoen sisään. Näin saatiin loppunumeroiksi komeat 5–2.

Sudet kävi Varkaudessa ja pelasi WP-35:n kanssa tasan 2–2. Susien maalintekijöinä olivat Johansson ja Jaatinen.

Sitten olikin jo aika kohdata jälleen rakas vihollinen, Kuusankosken Puhti.

Sudet varmisti sarjapaikkansa

Ottelu pelattiin Kouvolan Pallokentällä 6.9. Kouvolan Sanomat otsikoi selostuksensa: Sudet varmisti sarjapaikan, Puhdilla entistä ahtaampaa. Sudet voitti 1 200 katsojan edessä pelatun ottelun 3–1.

Ottelu oli lehtiselostuksen mukaan erittäin jännittävä ja jännitys säilyi aivan loppuun saakka. Puhti sai pallon Susien maaliin, mutta suoritus hylättiin paitsiona, joka aiheutti puhetta vielä pitkään.

Sudet meni sitten 1–0 johtoon. Johansson ja Forssell pelasivat mainiosti yhteen ja jälkimmäinen teki maalin. Puhdin

– 23 –

Risto Suppanen

Susien tarina

”Toosa” Mäkelä tasoitti. Johansson teki sitten Susien johtomaalin ja tehokaksikon toinen jäsen Forssell viimeisteli loppunumerot.

Heikki Pelkonen oli palannut Susien puolustukseen ja Antero Ahtola maaliin, joten joukkueen takalinjat olivat vankentuneet paljon.

Kouvolassa odotettiin nyt innokkaasti HJK:n vierailua, mutta pettymys oli suuri, kun Klubi otti 19 perättäisen voittonsa kesän peleissään ja vei sarjapisteet maalein 3–0. Murtovaara teki kaksi maalia ja Kauppinen yhden. Parhaana palkittiin hienosti pelannut Rytkönen.

Näin HJK samalla varmisti itselleen nousun takaisin mestaruussarjaan.

Loppujen lopuksi sarjassa kolmanneksi

Susien mahdollisuudet nousuun olivat nyt menneet, mutta joukkue jatkoi voittamalla vieraissa Jämsänkosken Ilveksen 1–0. Maali tuli tutulla tavalla. Forssell kuljetti ja syötti maalin eteen, josta Tankki Johansson laukoi pallon verkkoon.

Valmentaja Kantokari päätti kokeilla miehistöään ja lähetti sen vierasottelussa MP:tä vastaan kentälle seuraavassa kokoonpanossa: Palmroos, Oksanen – Tvilling, Suppanen – J. Pauloff – Kiilavirta, Jaatinen – Montonen – Johansson – Lonka – E. Pauloff.

MP voitti maalein 3–2. Susien maaleista ensimmäisen teki Eero Pauloff ja toisen Tankki Johansson.

Kouvolaan saapui sitten vieraaksi helsinkiläinen PalloPojat, joka vei sarjapisteet maalein 2–3. Kouvolan Sanomien otsikko kertoi paljon: Sudet ovat kylläisiä. Nimimerkki Nika totesi, ettei sarjapaikkansa varmistanut Sudet ollut erityisen kiinnostunut pistetilinsä lisäämisestä. Joukkue oli varamiehinen ja sen pelistä puuttui Nikan mielestä punainen lanka.

Sudet kyllä johti 2–0 Johanssonin ja Eero Pauloffin maaleilla, mutta toisella jaksolla Pallo-Pojat tuli tasoihin ja meni ohi.

Sudet päätti kuitenkin pelikautensa suomisarjassa komeasti peittoamalla Helsingissä Ponnistuksen 5–0. Tvilling teki

rangaistuspotkusta Susien ensimmäisen maalin, toisen viimeisteli ruuhkasta Jaatinen ja kolmannen Johansson. Forssell teki sitten kaksi maalia, ensin läpisyöksystä ja sitten toisen Johanssonin syötöstä.

Tehokaksikko oli tehnyt kesän aikana hienoa jälkeä. Forssellin maalisaldo näytti lukemia 15, Tankin vain yhtä vähemmän eli 14.

Valmentaja Kantokari muistelee kärkimiesparia näin – Tankki ja Bebba olivat hyvä aisapari. Tankilla oli loistava potku. Bebba oli nopea ja juoksi pallot maaliin.

HJK nousi SM-sarjaan voitettuaan itälohkon ylivoimaisesti ja kerättyään 41 pistettä. LPM sijoittui toiseksi 28 pisteellä ja Sudet kolmanneksi 25 pisteellä. Se oli nousijajoukkueelta hieno saavutus. Sudet voitti kesän aikana 11 sarjapeliä, pelasi kolmasti tasan ja hävisi kahdeksan kertaa.

Uusi maalivahti löytyi yllättäen

Toiseen kauteensa suomensarjassa 1964 Sudet lähti päättäväisesti. Antero Ahtola ei enää jatkanut Susissa ja joukkue tarvitsi uuden, varman maalivahdin. Sellainen löytyi yllättävästi. Oululainen Jouko Wiander oli saanut työpaikan Kouvolan ammattikoulun opettajana.

– Kuulin Kalle Kantokarista ja otin häneen yhteyttä. Siitä se lähti heti käyntiin, kertoo Wiander kesäkuussa 2011 tehdyssä puhelinhaastattelussa.

Kantokari kertoo saaneensa infoa maalivahdin tulosta ammattikoulun rehtorilta Antti Majanteelta.

Kantokari arvosti suuresti saamaansa lahjaa. Häntä viehätti hiljaisen Wianderin päättäväisyys ja varmuus. Miesten 1960-luvulla syntynyt ystävyys on säilynyt tiiviinä. Puhelimessa puhutaan usein, silloin tällöin tavataankin.

– Kalle oli aivan hyvä valmentaja. Käytiin hänen mökilläänkin, kertoo Wiander.

Wiander oli pelannut OTP:ssä jalkapalloa ja jääpalloa.

Hän pelasi kolme vuotta Susissa ja palasi sitten ammattikoulun opettajaksi Ouluun. Kotiin palattuaan hän pelasi vielä jalkapalloa, koripalloa ja lentopalloa. Haastattelua tehtäessä hän oli ollut eläkkeellä jo kymmenkunta vuotta.

– 24 –

– Susilla oli aika hyviä pelaajia, kuten Tvilling, Eero ja Jussi Pauloff sekä Timo Montonen. Unan muistan myös hyvin, kertoo Wiander varamaalivahdiksi taas joutuneesta Martti Palmroosista.

Uusi pelikausi alkoi pirteästi. Marjoniemen hiekkakentän liejussa kohdattiin mestaruussarjalainen Kiffen harjoitusottelussa pääsiäismaanantaina. Toimi Olkku tuomitsi pelin, jonka Kiffen voitti 3–2. Sudet oli lähellä tasapeliä, mutta Lati Lehtinen ei onnistunut rangaistuspotkussa. Susien maalintekijöinä olivat tutut nimet Johansson ja Forssell.

Harjoitusottelut sujuivat hyvin. SM-sarjassa pelannut KTP hävisi Susille 0–2. Maalintekijöinä oli – lukija ehti jo arvata – Johansson ja Forssell.

Kevään erikoisuuksiin kuului Marjoniemen kentällä pelattu nuorten maajoukkueen harjoitusottelu, jossa miehistö kukisti Pohjois-Kymenlaakson piirijoukkueen 4–0. Laitetaan tähän ihan mielenkiinnon vuoksi piirijoukkueen kokoonpano: Jouko Wiander (Sudet), Pertti Kääpä (Puhti) – Jorma Tvilling (Sudet), Risto Suppanen (Sudet) – Aatos Kansikas (PaPe) – Jussi Pauloff (Sudet), Matti Jaatinen (Sudet) – Timo Montonen (Sudet) – Bengt Forssell (Sudet) – Reino Värrälä (Puhti) – Teuvo Mäkelä (Puhti).

Toisella jaksolla maalissa pelasi Puhdin Reino Kinnunen, Suppasen paikalle tuli Puhdin Matti Erjansalo ja Montosen korvasi PaPe:n Teuvo ”Tetsa” Parvinen.

Sarja alkoi kotivoitolla

Jouko ”Verni” Wiander

Susien edustusjoukkue 1964. Seisomassa vasemmalta: puheenjohtaja Väinö Marjasalo, valmentaja Kaarlo ”Kalle” Kantokari, Martti ”Mara” Suikki, Bengt ”Bebba” Forssell, Jorma ”Jammu” Hakala, Pekka ”Pitsa” Kiilavirta, Eero ”Epro” Pauloff, Risto ”Riku” Suppanen, Lauri ”Lati” Lehtinen, Ilari ”Ilu” Lonka, rahastonhoitaja Väinö ”Vänni” Laitinen ja sihteeri Tapio ”Tipsu” Silvonen. Edessä vas. Timo ”Timi” Montonen, Matti ”Jade” Jaatinen,

Kotkalainen Eteenpäin-lehti teki Susien valmistautumisesta kauteen jutun, jossa valmentaja Kalle Kantokari totesi: – Jokaiseen sarjaotteluun menemme sillä varauksella, että se on voitettava ja molemmat pisteet on saatava suden ahnaaseen kitaan.

Valmentaja kertoi, että pelaajat ovat kiitettävällä tavalla ottaneet osaa harjoitustoimintaan. Kantokarin harmiksi useat pelaajat ovat koulu- ja työasioiden takia olleet muilla paikka-

Jorma ”Ini” Tvilling, Jouko ”Verni” Wiander, Martti ”Una” Palmroos, Juhani ”Jussi” Pauloff, Torsti ”Torre” Oksanen, Heikki ”Suce” Suikki ja huoltaja Heikki ”Simo” Somppi.

– 25 –

Susien tarina

kunnilla, Huovila Turussa, Pelkonen ja Johansson Helsingissä.

Forssell oli puolestaan armeijassa.

Susien taivalta alkavassa suomensarjan itälohkossa vaikeutti se, että Lahdessa kerättiin Upon Pallon nimen alle todella kova joukkue. Sitä pidettiin aiheellisesti ennakkosuosikkina lohkossa, jonka voittaja nousisi SM-sarjaan.

Sudet aloitti suomensarjan kauden 1964 kotiottelulla.

Kouvolan keskusurheilukentän hiekalla Sudet nujersi vieraakseen saapuneen Joensuun Palloseuran 4–0. Ottelun sankari oli taitava hyökkääjä Lauri ”Lati” Lehtinen, joka teki kolme maalia, kaksi pukkaamalla ja yhden rangaistuspotkusta.

Toisessa ottelussa tuli kuitenkin harmillinen takaisku. Sudet matkusti Helsinkiin, jossa se hävisi Herttoniemen Urheilijoille rumasti 1–6. Kouvolalaisten ainokaisen teki Lati Lehtinen pääpuskulla.

Helatorstaina saatiin kotikentälle toinen helsinkiläisjoukkue Pallo-Pojat. Sudet pelasi haparoivasti ja tuloksena oli maaliton tasapeli.

Seuraava vieraspeli oli sekin Helsingissä, jossa Töölön Vesa kukisti heikossa ottelussa vieraansa 2–1. Kantokari oli vaihtanut miehistönsä kokoonpanoa ja lähetti kentälle seuraavat: Wiander, M. Suikki – Oksanen, J. Pauloff – Pelkonen – Suppanen, Jaatinen – Montonen – Johansson – Lehtinen – E. Pauloff. Montonen loukkaantui ja hänen tilalleen tuli toisella jaksolla Kiilavirta. Martti Suikki oli Puhdista Kouvolaan tullut yritteliäs pelaaja, joka pystyi pelaamaan sekä puolustuksessa että keskikentällä, Lati Lehtinen teki taas hienon täysosuman.

Hän otti hienosti syötön haltuunsa, pääsi läpi, narrasi maalivahdin ulos ja sijoitti pallon tyhjään maaliin.

Susien peli alkoi kuitenkin kohentua. Joukkue matkusti Jämsänkoskelle ja päihitti siellä vahvan Ilveksen 2–1. Ilves johti tauolla 1–0, kun pallo pomppasi Susien puolustuksesta maalivahti Wianderin käsien kautta omaan maaliin. Toisella jaksolla Jaatinen tasoitti pelin ja Lati Lehtinen teki vieraiden voittomaalin Ilu Longan antamasta kulmapotkusta.

Kuuden ottelun jälkeen Upon Pallo johti sarjaa puhtaalla pelillä. Sudet oli viidentenä viisi pistettä lahtelaisia jäljessä.

HPK saapui nyt Hämeenlinnasta Kouvolaan. Kauniissa säässä pelattua ottelua seurasi 762 maksanutta katsojaa. Sudet

voitti 2–1 ja Tankki Johansson viimeisteli molemmat maalit.

Sudet matkusti Helsinkiin ja kukisti ennakkosuosikkina otteluun lähteneen Käpylän Urheiluveikot Pallokentällä 3–2. Sudet pelasi kokoonpanossa: Wiander, J. Pauloff – Tvilling, Kiilavirta (M. Suikki) – Pelkonen – Huovila, Lonka – Suppanen – Johansson – Forssell – H. Suikki. Vasemmalla laidalla nähtiin siis nuori Heikki Suikki, Maran nuorempi veli.

Suppanen puski kulmapotkusta Susien ensimmäisen maalin, toisen teki hyvän yhdistelmän jälkeen Johansson ja kolmannen viimeisteli Riksi Huovila hänelle tyypillisellä komealla kaukolaukauksella.

Puhti lyötiin jännitysottelussa

Sitten olikin taas vuorossa paikallispeli, jännitysottelu Sudet – Puhti, joka pelattiin Kouvolassa poikkeuksellisesti perjantai-iltana. Lipun lunasti otteluun 1 547 katsojaa, joista Kouvolan Sanomien arvion mukaan noin 40 prosenttia oli kuusaalaisia.

Lehden nimimerkki Veli (Veikko Pirinen) kirjoitti näin: ”Yhteenottoa ei voi sanoa tasoltaan suuren luokan otteluksi, mutta näille otteluille tunnusomaista jännitystä ja tilanteiden vaihtumisia nähtiin kosolti.”

Sudet lähti otteluun seuraavalla kokoonpanolla: Wiander, M. Suikki – Tvilling, J. Pauloff – Pelkonen – Huovila, Lonka – Kiilavirta – Johansson – Forssell – H. Suikki. ”Toosa” Mäkelä vei Puhdin johtoon, mutta Forssell tasoitti helposti ja Kiilavirta tuikkasi Susien 2–1 johtomaalin. Sudet oli nyt hyvässä vauhdissa. Lonka ampui kauniilla vaparilla 3–1 ja Johansson sohaisi vielä ennen taukoa isäntien johdoksi jo 4–1. Toisella jaksolla Puhti tuli kovalla ryminällä ja ”Reela” Rautiainen teki kaksi maalia. Ne eivät kuitenkaan riittäneet ja pisteet jäivät Kouvolaan maalein 4–3.

Juhannuksen alla saapui Kouvolan pallokentälle toinen odotettu vieras, sarjaa johtanut Upon Pallo. Kaunis sää houkutteli kentän reunamille 864 maksanutta katsojaa. Joukkueiden kokoonpanot olivat seuraavat: Sudet: Wiander, M. Suikki (35 min. Kiilavirta) – Tvilling,

– 26 –

J. Pauloff – Pelkonen – Suppanen, Lonka – Forssell – Johansson – Lehtinen – H. Suikki.

Upon Pallo: Kurki, Sippo, Viljanen, Kanon, Kolehmainen, Karvanen, Saviomaa, Uronen, Vilkki, Jokinen, Kestilä.

Ensimmäinen jakso sujui maaleitta. Upon joukkue vietti tauon nurmikolla istuen ja saikin hyvän otteen pelistä toisen jakson alussa. Kestilä teki maalin ja Saviomaa lisäsi lahtelaisten johdon 0–2:een. Aivan ottelun lopussa Sudet sai vieraiden käsivirheen jälkeen rangaistuspotkun. Lati Lehtinen laukoi pallon sisään, mutta rankkari jouduttiin uusimaan. Vieraat yrittivät hermostuttaa Lehtistä, mutta Latin pinna piti ja hän laukoi 1–2. Siihen ottelu sitten välittömästi päättyikin.

Kevätkierroksen päätteeksi Sudet matkusti MP:n vieraaksi Mikkeliin. Forssell kaadettiin ja Tvilling ampui pilkulta Sudet johtoon. Toisen jakson alkajaisiksi Sudet sai taas rankkarin, mutta nyt Tvilling ampui ohi maalin. Kotijoukkueen tähti Matti ”Lane” Vanhanen järjesti Kekkoselle maalipaikan ja tämä tasoitti pelin. MP sai sitten rankkarin, josta Vanhanen teki varmasti 2–1.

Upon Pallo oli kerännyt kevätkierroksen 11 ottelussaan 11 voittoa ja pisteitä 22. Se johtikin sarjaa ylivoimaisesti. Sudet oli kahdeksantena 11 pisteellään.

Jussi ”Jusso” Pauloff

Torsti ”Torre” Oksanen

Piirinsarjan otteluista lisää vauhtia

Sudet jylläsi piirinsarjassa voittamalla Puhdin 2–0 ja Voikkaan Pallo-Peikot peräti 7–0. Kotkassa hävittiin kuitenkin cupin ottelussa Jäntevälle 1–3.

Suomensarjan syyskausi käynnistyi huonosti. Sudet matkusti Joensuuhun ja hävisi JoPS:lle 1–2. Lonka teki vieraiden ainoan maalin.

Sudet sai sitten kotikentälleen tärkeään otteluun Herttoniemen Urheilijat. Tämän kirjan kirjoittaja Heikki Somppi aloitteli Kouvolan lyseon lukiolaisena pitkää lehtimiesuraansa ja kirjoitti ottelusta selostuksen Kouvolaan Sanomiin nimimerkillään Simo. Näin hän arvioi Susia, joka voitti ottelun Lati Lehtisen maalilla 1–0: ”Ilahduttavaa oli se taistelumieli, jolla Sudet lähti tähän tärkeään otteluun.”

Oman mielenkiintonsa peliin toi se, että vieraiden maalissa pelasi Susia kaksi kautta edustanut erinomainen veräjänvartija Antero Ahtola.

Heikki Somppi kulki Susien mukana myös vierasotteluis-

– 27 –

Martti ”Mara” Suikki

Susien tarina

sa. Hän oli valmentaja Kantokarin myötävaikutuksella saanut Kouvolan Sanomien avustajakortin. Niinpä Simo oli paikalla seuraavassa ottelussa Helsingin Pallokentällä, kun Sudet kukisti Pallo-Pojat 2–1. Maalintekijöinä olivat Jaatinen ja Lehtinen.

Simo totesi, että Sudet pelasi erittäin pirteästi ja sen voittonumerot olisivat voineet olla suuremmatkin.

Simo palasi vielä otteluun kommenttikirjoituksessa pari päivää myöhemmin. Hän kirjoitti: ”Susien suuri hahmo oli ilman muuta keskushyökkääjä Tancred Johansson. joka pelasi erään tämän vuoden parhaista peleistään. Hiukan jäykähkösti Tankki liikkui kentällä, mutta silti hän kerran toisensa jälkeen järjesti vaarallisia tilanteita ohittamalla poikien maajoukkueen puolustajan Korhosen. Oli vahinko, ettei Tankki saanut henkilökohtaista maalia tililleen.”

Sudet oli nyt noussut 15 ottelun jälkeen sarjassa kolmanneksi.

Susien voitettua Töölän Vesan 3–1 Simo kirjoitti Kouvolan Sanomiin kommenttikirjoituksen, jonka otsakkeessa hän pohti: Onko Tankki liian iso? Johansson pelasi taas uudella paikallaan vasemmassa laidassa ja Simo totesi: ”Pallo-Poikia vastaan pelatussa edellisessä ottelussa viime lauantaina oli P-Poikien puolustaja Korhonen halunnut vaihtaa paikkaa keskustuen kanssa, koska Tankki hänen sanojensa mukaan oli ”liian iso” ja nyt oli Vesan puolustaja Monosella melkein itku kurkussa pelin päätyttyä.”

Sudet otti seuraavassa ottelussa tärkeän voiton, kun se kukisti 550 katsojan todistaessa kotonaan Jämsänkosken Ilveksen 2–0. Molemmat maalit olivat Lati Lehtisen tekemiä.

Simo kirjoitti Latista Kouvolan Sanomissa näin: ”Keskushyökkääjä Lauri Lehtinen osoitti jälleen sellaista maaliahneutta, että tekemiensä kahden maalin lisäksi hän olisi saattanut paremmalla onnella heilauttaa Ilveksen maaliverkkoa useamminkin.”

Sudet sai ottelussa rangaistuspotkun, mutta sen Lonka ampui ylärimaan. Sudet pelasi ottelun kokoonpanossa: Wiander, J. Pauloff – M. Suikki, Suppanen – Pelkonen – Kiilavirta, Forssell – Montonen – Lehtinen – Lonka – Johansson. Joukkueen parhaana palkittiin Kiilavirta.

Taas tappio Jäntevälle

Sudet voitti vieraissa HPK:n 2–1 Montosen ja Johanssonin maaleilla. Odotettu kotiottelu Kotkan Jäntevää vastaan kääntyi kuitenkin 1–2 tappioksi, josta Simo totesi KS:ssa: ”Sudet ei onnistunut saamaan hyvitystä keväiselle tappiolleen Kotkan Jäntevästä, vaan vieraat voittivat eilen iltapäivällä Kouvolan Pallokentällä pelatun heikohkon ottelun numeroin 2–1.”

Kyyhkyläinen vei Jäntevän johtoon. Sama mies ampui tolppaan ja Ruuth teki paluupallosta 0–2. Susien kavennusmaalin laukoi Lonka.

Simo totesi: ”Pelkonen palkittiin oikeutetusti joukkueensa parhaana. Hän katkoi keskellä erinomaisesti Jäntevän hyökkäyksiä ja nousi myös muutaman kerran ylös hyökkäyksiin. Hänen ohellaan kannattaa puolustuksesta mainita Suppanen, joka pelasi jälleen hyvän ottelun Pelkosen kumppanina keskustassa. Hän nousi nyt tavallista enemmän mukaan hyökkäyksiin.”

Suppanen oli Sompin luokkatoveri lyseossa.

Nuorukaiset pääsivät yhtä aikaa ylioppilaaksi keväällä 1966 ja läheinen ystävyys jatkui vuosikymmenien läpi.

Sudet paransi asemiaan voittamalla seuraavassa kotiottelussaan Käpylän Urheilu-Veikot 3–2.

Simo piti näkemästään: ”Joukkueen parhaana palkittiin Tancred Johansson, joka pelasi vasemmassa laidassa hyvän ottelun ollen aina vaarallinen saadessaan pallon haltuunsa.

Hän vastasi henkilökohtaisesti Susien toisesta maalista ja kolmas oli suurimmalta osin hänen ansiotaan.”

Susien ensimmäisen maalin teki Lehtinen, toisen siis Johansson ja kolmannen Tankin hienon esityön jälkeen Forssell.

A-junioreille piirin mestaruus

Susien A-juniorit pääsivät tavoitteeseensa ja voittivat piirin mestaruuden 1964 lyötyään Kotkan Jäntevän loppuottelussa Kouvolassa peräti 8–1. Joukkueen valmentajana toimi hiljainen savolainen Pentti Mönkkönen. Joukkueen pelaajalistas-

– 28 –

ta löytyy monia mielenkiintoisia nimiä. Joukkueen rungon muodostivat maalivahti Pekka Kylliäinen, puolustajat Matti Loikala ja Eero Tauru, tukimiehet Unto Lehtinen, Esa Rostedt ja Pentti Paasonen sekä hyökkääjät Juha Korhonen, Jorma Hakala, Anssi Koponen, Heikki Koskelainen ja Esa Siren. Tämän rungon lisäksi olivat kesän aikana mukana hyökkääjät Vesa Suuronen, joka pelasi loppuottelussa, ja Ari Udd sekä puolustuspelaajat Jukka Kanerva ja Jarmo Paavola. Joukkueen kapteeni oli välihyökkääjä Jorma ”Jomi” Hakala.

Näistä pojista monet pelasivat myöhemmin niin Susien kuin MyPankin edustusjoukkueessa. Maalivahti Kylliäinen pelasi sittemmin KTP:ssä.

Susien miesten joukkue kukisti Puhdin Kuusankoskella helposti 0–4. Eero Pauloff teki kolme maalia ja Montonen yhden. Puhti oli valahtanut sarjan jumboksi.

Upon Pallo mittasi sitten Lahdessa Susien syyskunnon.

Upon Pallo oli jo varmistanut nousunsa mestaruussarjaan.

Ottelu päättyi tasan 0–0.

Simo kirjoitti Kouvolan Sanomissa: ”Maalivahti Wiander palkittiin ja hän pelasikin erittäin varmasti kruunaten mainion päivätyönsä torjumalla rangaistuspotkun. Kentän paras pelaaja oli kuitenkin sivutuki Risto Suppanen, joka uurasti laajalla säteellä. Hänen hoivissaan maajoukkueessakin pelannut Rauno Kestilä ei saanut mitään vaarallista aikaan. Tvillingillä oli vastassaan nopea Kumpulampi, mutta hän hoiti tämän hiukan kipeästä jalastaan huolimatta mainiosti.”

Sudet päätti itälohkon kesän 1964 sarjakautensa pelaamalla kotonaan tasan 1–1 MP:n kanssa. Susien joukkue koostui lähinnä A-junioreista ja reserveistä ja oli seuraava: Wiander, Loikala, Tauru, Huomo, Pelkonen, Peltola, Korhonen, Hakala, Koponen, Kopra, Ståhlberg. Susien maalin teki Ståhlberg Hakalan syötöstä.

Upon Pallo voitti sarjan ylivoimaisesti keräämällä 40 pistettä. Sudet oli toinen saatuaan kokoon 27 pistettä. Joukkue voitti 12 ottelua, pelasi kolme tasapeliä ja hävisi seitsemän kertaa. Puhti sai kokoon vain seitsemän pistettä, jäi sarjan viimeiseksi ja putosi maakuntasarjaan.

Susien hienoon kauteen mahtui myös miesten piirin mestaruus. Se vaati kaksi uusintaa mestaruussarjalaista KTP:tä vastaan, mutta ratkaisevan pelin Sudet voitti 2–1.

– 29 –

Lauri ”Lati” Lehtinen

Eero ”Pietro” Pauloff

Timo ”Timperi” Montonen

Susien tarina

Reino Värrälä Puhdista Susiin

Sudet sai kevättalvella 1965 kovan luokan vahvistuksen, kun Reino Värrälä siirtyi Kuusankosken Puhdista kouvolalaisten riveihin. Siirto ei ollut helppo asia Värrälälle, joka oli peruskuusaalainen. Puhti oli kuitenkin pudonnut maakuntasarjaan ja naapurilla oli tarjota suomensarjan pelipaikka ja vastuullinen rooli joukkueessa, joka muuttui muutoinkin paljon.

Värrälä oli kovaotteinen pelaaja. joka pystyi pelaamaan yhtä tehokkaasti niin keskustukimiehenä, puolustajana kuin keskikentälläkin. Hän oli tunnettu rajuista taklauksistaan.

Varsinkin helsinkiläisjoukkueiden riplailevia pelaajia Värrälä inhosi ja selvästi ärsyyntyi, kun nämä vikisivät hänen kovan taklauksensa jälkeen nurmikolla.

Värrälä oli tunnetun urheilumiehen Oiva Värrälän poika. Niinpä ei ollut ihme, että hän sanoi Kantokarille: – Sinun täytyy jutella isän kanssa.

Reino Värrälällä oli yhdeksän sisarta, mistä asiasta miestä aina muistettiin palloilupiireissä muistuttaa. Värrälä tunnettiin monellakin lempinimellä kuten ”Nuisu” ja ”Remi”. Hän työskenteli nahkasuutarina Kymi-yhtiön palveluksessa.

Nyt jo edesmennyt Värrälä oli kuivan, mukavan huumorin edustaja. Tämän kirjan kirjoittaja tutustui häneen jo koulupoikana.

Värrälästä on montakin tarinaa, joista Heikki Somppi kertoo tässä yhden myöhemmiltä vuosilta: – Olin juuri saanut autettua FC Kuusankosken merkittävän tukijan, vanhan kauppias Matti Heinosen Kuusankosken Urheilupuiston katsomoon. Istuimme kahdestaan jutellen hiljakseen, koska ottelun alkuun oli vielä noin tunnin verran aikaa. Katsomon yläosaan ilmestyi Reino Värrälä, joka veti käsivarteensa järjestysmiehen keltaista nauhaa.

Hän sanoi: Min piti tulla tänne vahtimaan huligaaneja, mut jos ei tääl muita oo kun työ kaks, niin mie lähen kotiin.

Hän harppoi reippaasti luoksemme, puristi kättä ja jäi hetkeksi juttelemaan. Eikä niitä muita huligaaneja sitten näkynytkään.

– Remi oli voimakas tyyppi. Sen vierellä oli hyvä pelata, muistelee Joppe Tvilling pelikaveriaan. Miehistä tuli pitkäai-

kaiset ystävät.

Tuona keväänä 1965 kolmanteen suomensarjan vuoteen valmistautunut Sudet muuttui paljon. Bengt Forssell lähti Jämsänkosken Ilvekseen ja hänen tuttu hyökkääjäparinsa Tancred Johansson muutti Käpylän Urheilu-Veikkoihin. Kovista laukauksistaan tunnettu Terho ”Riksi” Huovila siirtyi Voikkaan Pallo-Peikkoihin.

Omista junioreista nostettiin mukaan ykkösjoukkueen rinkiin maalivahti Kylliäinen, puolustaja Loikala ja hyökkääjät Hakala ja Koponen.

Sudet voitti harjoitusottelussa Marjoniemen kentällä maaliskuun lopussa Puhdin 2–1. Huhtikuussa pelattiin sitten MyPan kanssa tasapeli ja sen jälkeen Sudet kukisti Marjoniemen hiekalla ensin MP:n 3–2 ja sitten Jäntevän 5–0.

PaPe voitti Sudet 2–0 piirinsarjan ottelussa. Pelissä oli dramatiikkaa, sillä Susien maalivahti Jouko Wiander törmäsi pahasti yhteen PaPe:n järkälemäisen Teuvo ”Tetsa” Parvisen kanssa.

Wiander jouduttiin viemään sairaalaan. Hän oli saanut aivotärähdyksen.

Sarja käyntiin vierasvoitolla

Sudet matkusti sarjan alkajaisiksi Lappeenrantaan, jossa se pelasi vanhalla kentällä tasapelin 1–1 LaPan kanssa. Susien maalin teki vapaapotkusta Ilari Lonka. Hänen ohellaan kunnostautuivat Pekka Kiilavirta ja Risto Suppanen.

Heikki Somppi kirjoitti nyt nimimerkillään Simo Kouvolan Sanomiin myös pakinoita, joiden otsakkeena oli Kulmapotkuja. Hän totesi: – Susilla on hyvä puolustus, se nähtiin tässäkin ottelussa, mutta eturivin pelistä puuttuu jotakin. LaPan pelaajavalmentaja Rauno Ruotsalainen lausui ottelun jälkeen mielipiteenään, että Susien puolustus pelasi ottelussa erittäin älykkäästi, mutta joukkue kokonaisuudessaan hiukan tyhmästi. Susien eturivin laskeutuminen alas toisella jaksolla antoi kotijoukkueelle paljon vapaammat kädet hyökkäysten järjestelyyn.

Sudet pääsi ensimmäisessä kotiottelussaan seuraavana sunnuntaina ruoholle. Vastaan asettui Käpylän Urheilu-Veikot, jonka kanssa nuhjattiin tasapeli 1–1. Sudet pelasi kokoonpanossa: Wiander, J. Pauloff , Tvilling, Värrälä, Pelkonen, Suppanen, Kiilavirta, Montonen, Lehtinen, Kopra (Koponen),

– 30 –

Lonka.

Otteluselostuksessaan Kouvolan Sanomissa Simo totesi, että kotijoukkueen peli ei luistanut kuin ajoittain, ja varsinkin eturivi oli alamaissa.

Susien maali oli kuitenkin hieno. Montonen syötti poikittain ja Kiilavirta veti voimalla suoraan syötöstä takanurkkaan.

Vieraiden puolelta löytyi tuttu mies, josta Simo kirjoitti: – Tankki Johansson antautui tällä kertaa turhaan suunsoittoon ja sai jo välillä yleisön vastaansa.

Kolmannessa ottelussa kohdattiin vieraissa Helsingin Pallokentällä Töölön Vesa. Ottelu päättyi tasan 2–2.

Suppanen lehdistön löytö

Perinteisen maajoukkue – lehdistö -ottelun alla kokenut Stig Holmqvist kieltäytyi vedoten vammoihinsa. Lehtori Holmqvistin tilalle valittiin Kouvolan lyseon lukiolainen, Susien Risto Suppanen.

Risto Suppanen ihmetteli lehtihaastattelussa, mistä lehdistö hänet tuntee. Hän kertoi, ettei ollut koskaan pelannut Helsingin olympiastadionilla, vaikka olikin istunut pari kertaa katsomossa.

Itse ottelussa maajoukkue kiri 4–2 voittoon, vaikka lehdistöllä oli mainio ote alussa. Uuden Suomen nimimerkki Taro (Tauno Aro) totesi, että kokeilijat kestivät: – Risto Suppanen, Kouvolan 18-vuotias koulupoika, yllätti rohkeudellaan ja repäisyillään. Hän osasi myös käyttää aivoja pelissä – taito, joka ei ole kovin yleistä suomalaisille pelaajille.

Stadionilla oli yli 8 300 katsojaa, joukossa myös Kouvolan Sanomien Simo, joka kirjoitti: ”Susien sivutukimies ja Kouvolan lyseon seitsemäsluokkalainen Risto Suppanen pelasi nyt useiden muiden kanssa ensimmäistä kertaa lehdistön mustassa peliasussa. Hän täytti paikkansa hyvin, mutta ensimmäistä kertaa näin suuressa ottelussa ja tällaisessa seurassa hän ei uskaltanut ryhtyä sellaisiin yrityksiin, jotka onnistuessaan olisivat tehneet hänestä lehtien otsikkonimen, vaan pelasi varovaisesti ja syötteli lyhyitä ja kauniita syöttöjä, varsinkin laitahyökkääjä Vanhaselle. Pelin loppupuolella Suppanen lähti muutaman kerran rohkeasti syöksymään ylös, mutta HJK:n Hannu Kankkonen ei katsonut olevan aihetta syöttää suomensarjalaiselle, vaan piti mieluummin palloa hallussaan paikallaan pyörien, kunnes menetti sen lähimmälle valkopaitaiselle. Koko kaksituntisen pelin aikana

– 31 –

Reino Värrälä

Susien tarina

Kankkonen syötti lähellään pelanneelle Suppaselle vain yhden ainoan kerran, tällöinkin ilmassa ja mahdollisimman vaikean pallon. Puolustaja Kontuniemi hääri hiukan ihmeellisesti siellä täällä ja oli välillä Suppasen tontilla häiriten kouvolalaisen työskentelyä jossain määrin.”

Suppanen pelasi sitten Kymenlaakson piirijoukkueessa, joka hävisi Kotkassa maajoukkueelle 0–4. Susien nuori Kylliäinen pelasi maalissa ensimmäisen jakson ja kentällä nähtiin Suppasen seuratovereista myös Tvilling ja Värrälä.

Sudet voitti kotonaan Jäntevän 4–1. Kouvolan Sanomien jutun otsake oli: Suppasen siirto eturiviin toi Susille maaliahneutta.

Värrälä teki läheltä Susien ensimmäisen maalin, Suppanen viimeisteli toisen ja Lonka kolmannen.

Toisella jaksolla Sudet sai rangaistuspotkun vastustajan käsivirheestä, mutta maalivahti Ojapelto torjui Longan laukauksen. Susien neljännen maalin teki Jaatinen kauniilla kaukolaukauksella.

Sudet pelasi kokoonpanossa: Kylliäinen.

Suikki, Tvilling, Kiilavirta, Pelkonen, Värrälä, Hakala, Suppanen, Koponen, Lonka, Jaatinen.

Puolustuksen keskustassa Heikki Pelkonen pelasi hienon ottelun, mutta hänen tiedettiin lähtevän kolmeksi kuukaudeksi työharjoitteluun Barnsleyhin Englantiin.

Simo halusi Kouvolan Sanomien Kulmapotkuja -pakinassaan esitellä lähemmin Pelkosen lukijoilleen. Näin hän kirjoitti kaimastaan: ”Heikki Pelkonen on syntynyt 6.2.1942 ja hän on 182 senttiä pitkä. Hän opiskelee teknillisessä opistossa sekä lukee lisäksi matematiikkaa ja fysiikkaa Helsingin yliopistossa. Hänellä on tilillään kaksi oppikoulujen jalkapallocupin mestaruutta Kouvolan lyseon paidassa. Tällä kaudella Sudet ei siis paljon pääse käyttämään Pelkosta riveissään, mutta eiköhän hän vielä ehdi palattuaankin muutaman ottelun pelata.”

PaPe voitettiin jännitysottelussa

Sudet matkusti lyhyen matkan Voikkaalle, jossa sikäläisellä pallokentällä kohdattiin jännitysottelussa rakas vihollinen Pallo-Peikot. Noin 800 maksanutta katsojaa seurasi ottelua, jonka PaPe aloitti hyvin, mutta jonka Sudet ratkaisi edukseen

toisella pelijaksolla.

Varjonen teki PaPelle 1–0 ja Kärki jatkoi heti perään 2–0.

Toisella jaksolla PaPen Peuhu pisti pallon omaan maaliin ja Sudet sai henkisen yliotteen. Suppanen puski kaaripallon ylänurkkaan ja kolme minuuttia ennen loppua Koponen ampui Susien voittomaalin.

Sudet pelasi kokoonpanolla: Kylliäinen, M. Suikki (Loikala), Tvilling, Värrälä, Pauloff, Kiilavirta, Hakala, Suppanen, Koponen, Lonka, Jaatinen.

Kotiottelu MP:tä vastaan hävittiin kuitenkin rutkasti 1–4.

Kauniissa säässä pelattua ottelua oli saapunut katsomaan 954 katsojaa, jotka saivat pettyä kotijoukkueen kesyyn esitykseen.

Susien ainoan maalin teki Lati Lehtinen.

Simo oli saanut pakinansa ylle Poonahin piirtämän kulmapotkuvinjetin. Hän kirjoitti: ”Mikkelin poikien peli kulki erittäin hyvin ja heissä näkyi todellinen pelaamisen ilo. Vieraat eivät antaneet Susien olla hetkeäkään rauhassa, vaan jatkuvasti oli joku palloa kuljettavaa punapaitaa ahdistamassa. Tämä hermostutti susilaiset ja virhesyöttöjä tulikin suuri määrä.

Kun syöttöpeli ei luistanut, niin peliä ei saatu käyntiin ja Mikkeli pääsi painostamaan lähes jatkuvasti. Tätä painetta ei Susien puolustus kestänyt.”

Maaottelutauon jälkeen tuli toinen paha tappio, kun Pallo-Pojat voitti Sudet Helsingissä puhtaasti 4–0. Wiander oli palannut Susien maaliin, mutta sekään ei auttanut.

Simo oli pakinassaan kriittinen ja totesi: ”Jotta Sudet haluaisi pysyä kärkikamppailuissa mukana, on sen parannettava peliään. Hiukan ihmetyttää, että jo parin vuoden ajan suomensarjassa pelanneet pelaajat eivät näytä ymmärtävän, että maaleja voi tehdä rangaistusalueen ulkopuoleltakin. Nyt Susi-hyökkääjät koettavat lyhyillä syötöillä löytää laukaisupaikkaa aivan vastustajan maalin edestä, missä sitä on lähes mahdoton löytää.”

Seuraavaan peliin kotona Ponnistusta vastaan Värrälä oli siirretty keskushyökkääjäksi ja se auttoi. Tvilling antoi vapaapotkun maalin edustalle ja Montonen teki hänelle harvinaisen puskumaalin. Toisella jaksolla Värrälä keskitti kauniisti maalin eteen ja Heikki Suikki viimeisteli loppunumeroiksi 2–0.

– 32 –

Mutta iloa kesti vain hetken. Seuraavaan otteluun matkustettiin Mikkeliin ja siellä MiPK voitti helposti 3–0. Sen paremmin ei mennyt Helsingissäkään, jossa HPS voitti vierailevan Sudet 2–0. Kotiottelussa hävittiin sitten Herttoniemen Urheilijoille 0–2 ja tuskastunut Simo otsikoi Kouvolan Sanomien selostuksensa: Sudet unohtanut kaiken taitonsa, HerU voitti heikon ottelun 2–0.

KTP pudotti Sudet cupista voittamalla 4–1.

Vuosikokous 1960-luvun alussa.

Kaksi pahaa tappiota

Sudet oli vaikeuksissa, kun tasaisen vahva LaPa tuli Kouvolaan. Vieraat veivät 3–1 voiton hyvätasoisessa ottelussa. Simon mielestä Sudet oli parantanut peliään melkoisesti sarjatauon aikana, mutta ”vieläkin tulee syötöissä erehdyksiä ja liian usein turvaudutaan pitkään palloon”.

– 33 –

Susien tarina

Suppanen eteni hienosti päätyyn ja Värrälä jatkoi hänen syöttönsä komeasti verkkoon. Mutta sitten tuli Rauno Ruotsalaisen johtama LaPa ja vei kolmella maalillaan pisteet.

Simo kommentoi pakinassaan: ”Jaatisen paluu oikeaan laitaan toi selvästi tehokkuutta ja myöskin ajatusta eturivin peliin. Jade osaa syöttää, ja Värrälä vierellä jaksaa yrittää täydellä vauhdilla läpi ottelun.”

Jaatinen oli joukkueen paras pelaaja myös vierasottelussa Käpylän Urheilu-Veikkoja vastaan, mutta se oli laiha lohtu, kun KUV rökitti vieraansa maalein 5–2. Eero Pauloff teki Susien ensimmäisen ja Jaatinen toisen maalin.

Näiden tappioiden jälkeen Sudet kuitenkin ryhdistäytyi ja otti sarjapaikan kannalta tuiki tarpeelliset kaksi pistettä voittamalla kotonaan Töölön Vesan 4–2. Sudet pelasi kokoonpanossa: Kylliäinen, Loikala, Tvilling, Rostedt, J. Pauloff, Suppanen, Jaatinen, Värrälä, E. Pauloff, Lonka, Lehtinen.

Lonka vei Sudet johtoon ja Värrälä jatkoi maalintekoa. Toisella jaksolla Eero Pauloff teki komean maalin ja syötti sitten Suppaselle, joka viimeisteli Susien neljännen täysosuman.

Simo kirjoitti pakinassaan: ”Eturivin peli kulki nyt paremmin kuin aikaisemmissa otteluissa. Keskushyökkääjä Eero Pauloff on mies paikallaan, sillä hän osaa käyttää röyhkeyttä maalin edustalla. Pari kertaa olisi kyllä toivonut laukausta hiukan aikaisemmassa vaiheessa, sillä kuten tiedetään, Pauloff osaa ampua kaukaakin.”

Voittomaali viimeisellä minuutilla

Sudet kohtasi jännitysottelussa Kouvolassa PaPen. Yleisöä kertyi paikalle tuhat henkeä ja ottelun tuomitsi Suomen tunnetuin erotuomari Martti Hirviniemi. Kiihkeä ottelu ratkesi viimeisellä minuutilla. PaPen Peuhu antoi pallon huolimattomasti taaksepäin, Susien kärkäs Lehtinen pääsi väliin ja tuikkasi loppunumeroiksi 1–0.

Nimimerkki Nika (Niilo Kauppila) kirjoitti Kouvolan Sanomiin: ”Sudet sai kaksi kullanarvoista pistettä, mutta tällä kerralla niistä on kiitettävä lähinnä hyvää onnea, sillä peliesitys ei mi-

tenkään erityistä ollut.”

Nikan mukaan Pallo-Peikot taisteli kaikkensa antaen, mutta jännitti kovasti. PaPe ajautuikin seuraavassa ottelussaan yhä lähemmäs putoamista maakuntasarjaan, kun se hävisi Voikkaalla MP:lle 0–2.

Mutta hyvin ei mennyt Susillakaan, sillä vierailu Kotkassa Jäntevää vastaan päättyi tappioon 1–2. Susien ainoan maalin teki hienoon vireeseen päässyt Lehtinen.

Kaipiaisten Kajastus aiheutti suuryllätyksen viemällä piirin mestaruuden. Se löi Sudet loppuottelussa Kaipiaisten ruoholla maalein 4–3. Tästä ottelusta on kohistu Kaipiaisissa vuosikaudet jälkeenpäin.

Sudet hävisi suomensarjan vierasottelunsa Mikkelissä MP:lle 0–2, joten seuraavassa kotiottelussa Helsingin Pallo-Poikia vastaan olikin sitten jo paljon kyseessä. Peli sujui kuitenkin hyvin ja Kouvolan Sanomat otsikoi selostuksensa: Sudet puri Pallo-Poikia, 3–0 voitto lupailee sarjapaikkaa.

Lehden nimimerkki ÄsÄs (Seppo Soila) totesi, että Susien peli on kohentunut. ”Eilisenlaisella pelillä Sudet voi suhtautua edessä oleviin otteluihin luottamuksella ja tietoisuudella, että sarjasopimus uusitaan.”

Susien maalintekijöinä olivat Värrälä sekä toisella jaksolla Eero Pauloff ja Lehtinen. Puolustaja Tvillingin pinna paloi. Hän potkaisi vastustajaa takamuksiin ja lensi ulos kentältä.

Simo muistutti pakinassaan, että Susilla on erittäin vaikea loppuohjelma ja pisteitä olisi saatava lisää, jotta sarjapaikka varmasti pidettäisiin.

Tilanne hankaloitui heti, kun Ponnistus voitti Sudet Töölön Pallokentällä 2–1. Ponnistus johti jo 2–0, kun Matti Jaatinen pukkasi vierailijoiden kavennuksen.

Vaikeudet jatkuivat edelleen, kun Mikkelin Pallo-Kissat tuli Kouvolaan ja vei sarjapisteet maalein 1–2. Suppanen teki kotijoukkueen maalin ja Englannista palannut Pelkonen pelasi hyvän ottelun.

Sudet koki raskaan menetyksen, kun Suppasen jalka murtui Kouvolan lyseon ottelussa. Jalka pistettiin kipsiin ja nuorukaisen pelit tältä kaudelta olivat ohi.

– 34 –

Tyylikäs nuori pelaaja

Risto Suppanen syntyi 16.7.1946 Kotkassa. Hän asuu nykyisin Espoossa, on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja työskentelee vakuutusalalla. Tammikuussa 2012 tehdyssä haastattelussa Suppanen kertoi: – Olin pelannut Kotkan Jäntevän junioreissa 6-vuotiaasta alkaen. Meillä oli hyvä joukkue, voitimme monta junioreiden piirin mestaruutta. Muutimme vuonna 1958 Kouvolaan. Isä oli keskusrikospoliisin palveluksessa, joka oli Kymen lääninhallituksen alainen.

Kouvolan lyseon joukkueessa ja KUP:n junioreissa nuori Risto Suppanen pelasi hyvin. Hän oli nuorena miehenä mukana Kauppakerhon kokouksissa, joissa Susien muutto Kouvolaan ratkesi. Näin muuttui myös Riston edustaman seuran nimi.

Hän jatkaa: – Pääsin Susien ykkösjoukkueeseen syyskauden ensimmäisessä ottelussa 1963. Se oli kiva kokemus ja vielä kivempi, kun sai tehdä kaksi maalia.

Hän muistaa Kalle Kantokarin valmentajana, joka treenasi joukkueen kovaan kuntoon.

Vuosi 1964 oli sitten Risto Suppasen siihenastisen jalkapallouran hienoin vuosi. Hän pelasi vakituisesti Susien ykkösjoukkueessa ja hänet valittiin poikien maajoukkueeseen, jossa hän pelasi kolmasti.

Seuraavana vuonna hänet valittiin – vielä lyseolaisena – lehdistön joukkueeseen maajoukkuetta vastaan. Hän pelasi myös kaksi nuorten maaottelua.

Susien puheenjohtajaa Väinö Marjasaloa Suppanen muistelee lämmöllä: – Marjasalo oli mukava mies. Hän otti minut kesätöihin Onniselle, koska minua tarvittiin puulaakiotteluihin. Bebba Forssell oli myös Onnisella ja sen verran parempi pelaaja, että hän oli sisätöissä. Lauantainakin tehtiin töitä. Minun hommani oli pestä Marjasalon auto ja kerätä madot onkimista varten.

Kun kutsu poikien maajoukkueeseen tuli, kutsui Marjasalo minut puhelimeen. Vastasin saman tien myöntävästi, mutta hän antoi toki heti luvan, Suppanen kertoo.

Suppasen jalka murtui lyseon ottelussa syksyllä 1965 ja putoamiskesän 1966 hän muistaa huonona kautena. Saman vuoden syksyllä hän meni armeijaan ja katkaisi kätensä.

– Silloin jalkapalloilu oikeastaan loppui ja opiskelu alkoi

Risto Suppanen

– 35 –

Susien tarina

saada etusijaa, kertoo Suppanen, joka valmistui diplomi-insinööriksi 1972.

Hän kyllä siirtyi kesäksi 1967 Käpylän Urheilu-Veikkoihin, missä Tankki Johansson edelleen pelasi. KUV yritti nousua mestaruussarjaan, mutta ei onnistunut. Kahden vuoden jälkeen Suppanen siirtyi Kiffeniin ja sitten työpaikan vaihdoksen vuoksi 1974 Ekenäs IF:iin Tammisaareen. Veteraanijalkapalloa mies pelaa edelleen.

Susien pelaajista hän puhuu lämpimästi. Erityisesti ovat jääneet mieleen Heikki Pelkonen ja Bengt Forssell.

Taitava oikea laitahyökkääjä

Matti Jaatinen oli Susien kolmannellakin pelikaudella tärkeä pelaaja. Jade pelasi oikean laitahyökkääjän paikallaan juonikkaasti. Hän järjesti paljon hyviä maalintekopaikkoja ja teki itsekin tärkeitä täysosumia.

Jaatinen syntyi Ruskealassa 2.10.1941. Perhe asui Elimäellä ja muutti sotien jälkeen Kouvolaan. Hän lähti pelaamaan KUP:n junioreihin ja sai ison leiman pelikassiin.

– Suurosen Ykä valmensi C-junioreita, Longan Ilu asui ihan naapurissa, muistelee Jaatinen syksyllä 2011 tätä kirjaa varten tehdyssä haastattelussa.

KUP:n ykkösjoukkueeseen hän nousi maakuntasarjassa.

Jaatinen oli mukana syksyn 1961 kokouksissa, mutta hänenkään mielestään niissä ei ollut hirveätä riitaa.

Susien ensimmäinen valmentaja Kouvolassa oli Kaarlo Kantokari.

– Kalle sanoi, ettei hän ymmärrä jalkapallosta yhtään mitään. Hän sanoi meille, että työ olette lahjakkaita jätkiä, kunto pitää vain saada kohdalleen ja sen hän sai, muistelee Jaatinen valmentajaansa.

Pelaajatovereitaan Jade kuvailee näin: – Ahtola oli hyvä maalivahti. Hän tuli omine kyyteineen Helsingistä. Cande oli jo aika vanha, mukava ukko, pelasi Pelkosen Heikin kanssa vierekkäin. Pitsa (Kiilavirta) oli joukkueen kapteeni. Joppe (Tvilling ) oli nopea, ei teknillinen, mutta korvasi sen kovuudellaan. Toisena vuonna tuli Bebba. Tankki

teki paljon maaleja.

Susien kannattajat muistavat Jaatisen saumatonta yhteispeliä välihyökkääjä Timo Montosen kanssa. Jade ja Timi olivatkin oiva pari.

Kun Sudet putosi, jatkoi Jaatinen pelaamista. Välillä hän pelasi vuoden Susien sisarseurassa Hukissa. Pelaamisen hän lopetti otteluun Kotkan Kiriä vastaan. Sudet hävisi 3–4 ja nousu jäi haaveeksi.

Jaatinen siirtyi sitten erotuomarihommiin. Hän kiersi Kaj Natrin linjamiehenä Suomea.

– Olin Kouvolan kaupungin tuntikirjurina. Sieltä pääsi aina lähtemään, kun tarvi, hän kertoo. Valmentamisesta Jaatinen ei tykännyt.

Hänellä on kerta kaikkiaan hyvät muistot Susista. Näin hän kertoo legendaarisesta puheenjohtajasta Väinö Marjasalosta.

– Marjasalo oli tiukka kaveri. Hän järjesti Onnisen autot hiekoittamaan Marjoniemen kenttää.

Tärkeä kotivoitto HPS:stä

Sudet ryhdistäytyi ja otti tärkeän kotivoiton HPS:sta. HPS meni johtoon, mutta Jomi Hakala tasoitti. Toisella jaksolla HPS meni taas johtoon.

Sudet sai sitten rangaistuspotkun. Värrälä ampui, mutta HPS:n maalivahti Urho Örn liikkui liian aikaisin ja potku uusittiin. Nyt Eero Pauloff laukoi yli maalin. Hän korvasi kuitenkin nopeasti virheensä ja teki tasoitusmaalin päästyään yksin läpi. Susien voittomaalin teki Värrälä.

Sudet pelasi kokoonpanossa: Wiander, Loikala, Tvilling, J. Pauloff, Pelkonen, Rostedt, Jaatinen, Värrälä, E. Pauloff, Lonka, Hakala.

Simo kirjoitti pakinassaan: ”Toisella jaksolla tapahtui se, mitä eräät saattoivatkin odottaa. Helsinkiläiset, jotka saatujen tietojen mukaan ovat pahasti laiminlyöneet harjoittelun, väsähtivät selvästi ja kun Sudet tämän huomasi, ryhtyi joukkue painamaan ankarasti päälle. Tuloksena oli niukka, mutta riemastuttava voitto, ja samalla punapaidat ohittivat yhdellä pisteellä Ponnistuksen ja Pallo-Pojat.”

Sudet varmistikin sitten sarjapaikkansa viimeisessä otte-

– 36 –

lussa voittamalla Helsingissä Herttoniemen Urheilijat. Susien voiton avaimena oli hyvin onnistunut eturivi. Hakala teki kouvolalaisten avausmaalin, mutta HerU tasoitti. Susien voittomaalin tekaisi Jaatinen näppärän läpiajon päätteeksi.

Simo summasi pakinassaan näin: ”Tämä vuosi on ollut sikäli hyvä, että nyt on varmasti opittu niistä monista virheistä, joita tänä kesänä on tehty. Onneksi olkoon ja toivomme hyvää harjoitusintoa talveksi ja menestystä jälleen ensi kesänä.”

Sudet sijoittui suomensarjan itälohkossa kahdeksanneksi.

22 pelaamastaan ottelusta joukkue voitti vain kahdeksan, pelasi kolmasti tasan ja hävisi 11 kertaa. Siitä kertyi 19 pistettä.

Voikkaalaisten harmiksi PaPe putosi maakuntasarjaan.

Neljäs kausi suomensarjassa ja putoaminen

Sudet lähti hieman sekavissa tunnelmissa neljänteen suomensarjakauteensa 1966. Valmentaja Kantokari kertoo, että edellisenä vuonna seuran johtokunnassa tapahtui suuria muutoksia.

– Näkemyseroja alkoi näyttäytyä, en enää nauttinut luottamusta osassa johtokuntaa. Puhelinkin otettiin pois, hän muistelee.

Kajastus voitti Sudet harjoitusottelussa Marjoniemen hiekkakentällä. Simo oli selostuksessaan sitä mieltä, että pelin on syytä nopeutua suuresti, sillä seisoskelulla ei tulla jatkossa pärjäämään.

Riksi Huovila oli palannut Pallo-Peikoista. PaPesta tuli myös iso keskushyökkääjä Jorma Kärki. Esa Siren oli yhdessä Latin pikkuveljen Unto Lehtisen kanssa noussut junioreista edustusmiehistöön. Laitahyökkääjä Ulf Stambej oli tullut Susiin Helsingistä.

Sarjan avausottelussa kohdattiin vappuna Kouvolan urheilukentän hiekalla Ponnistus. Sudet lähti otteluun seuraavalla kokoonpanolla: Jouko Wiander, Unto Lehtinen, Jorma Tvilling, Reino Värrälä, Jussi Pauloff, Heikki Pelkonen, Matti Jaatinen, Terho Huovila, Jorma Kärki, Risto Suppanen, Ulf Stambej.

Ponnistus painosti rajusti, mutta Susien maalivahti Wiander pelasi loistavasti. Ponnistus meni johtoon, mutta Susien puolustus Wianderin johdolla kesti kovan paineen ja monet kulmapotkut. Susien tasoitusmaalin teki Kärki ovelalla kääntölaukauksella Värrälän esityön jälkeen.

– 37 –

Timo ”Timi” Montonen ja Jorma ”Ini” Tvilling kevät 1965.

Matti ”Jade” Jaatinen ja Pekka ”Pitsa” Kiilavirta kevät 1965.

Susien tarina

Simo ihmetteli pakinassaan Susien pelaajaryhmitystä. Hänen mielestään Suppasesta yritetään väkisin tehdä hyökkääjää, vaikka hänen paikkansa on puolustuksessa.

Sudet menetti sitten matkaottelussaan pisteet häviten HPS:lle 0–3.

Joppe Tvillingin solisluu poikki

Seuraavassa ottelussa kotikentällään HPK:ta vastaan Sudet koki kovan menetyksen. Joppe Tvilling oli nostettu yllättäen keskushyökkääjäksi. Läpimurto oikealta laidalta päättyi vastustajan taklaukseen ja Tvillingin huikeaan ilmalentoon. Jopen solisluu katkesi ja edessä oli pitkä sairasloma.

– Sen jälkeen en enää pelannut. Olin juuri ottanut velkaa, minulla oli nuori perhe ja tein kirjaedustajan töitä, kertoo Joppe pelaajauransa äkillisestä päättymisestä.

Tosin sitkeä mies toipui vielä sen verran, että palasi syksyllä pariin otteluun. Kipinä oli kuitenkin jo sammunut ja ura ohi.

Tvillingin lisäksi Sudet menetti molemmat pisteet, kun HPK:n Kaukokarin toisella pelijaksolla tekemä maali jäi ottelun ainoaksi.

Mestaruussarjalainen KTP löi Sudet Kouvolassa pelatussa piirinsarjan ottelussa 5–2, mutta Simon mielestä Susien peli oli selvästi parantunut. Lati Lehtinen teki Susien ensimmäisen maalin rangaistuspotkusta ja toisen viimeisteli Jorma Kärki.

Sudet matkusti LaPan vieraaksi Lappeenrantaan ja otti pisteen tasapelillä 1–1. Susien maalin puski komeasti Värrälä Huovilan hienosta keskityksestä.

Simo oli nyt tyytyväinen, todeten Kouvolan Sanomien pakinassaan: ”Ilari Longalle on nyt löydetty oikea paikka, sillä hän pääsee paremmin oikeuksiinsa alas vedettynä välihyökkääjänä ja hyökkäysten käynnistäjänä kuin laitahyökkääjänä. Aikaisemmin laidassa pelatessaan hän pyrki usein keskustaan ja aiheutti tällöin ruuhkaantumisia ja hidastutti hyökkäysten etenemistä. Nyt hän pystyy pitkillä ristisyötöillään hyvin hajottamaan peliä laidoilla ja tarpeen tullen lähettämän jonkun keskeltä läpimurtoon.”

Nyt jo edesmennyt Lonka oli monipuolinen hyökkääjä.

Hän pelasi mielellään Karhun nappulatossuissa ja ampui puhtaasti ja kovaa.

Helatorstaina Sudet otti kauden ensimmäisen voittonsa päihittämällä kotonaan Käpylän Urheilu-Veikot. Sitten Sudet matkusti Loviisaan Torin vieraaksi ja ottelu päättyi tasan 1–1.

Neljäs tasapeli pelattiin kotikentällä, kun vierailevan Mikkelin Pallo-Kissojen kanssa päädyttiin tulokseen 2–2. Sudet pelasi kokoonpanossa: Kylliäinen, Loikala – Pauloff – Pelkonen – U. Lehtinen, Suppanen – Lonka, Suuronen – Värrälä – Kärki – L. Lehtinen. Terhakka laitahyökkääjä Vesa Suuronen ampui Susien ensimmäisen maalin. Toinen syntyi saman miehen päästyä läpi ja syötettyä maaliviivalle, josta pallo pyörähti vastustajan jalan kautta maaliin.

Simo totesi pakinassaan: ”Vesa Suuronen lunastaa jatkuvasti lupauksia oikealla laidalla. Nyt hän ampui kaksi maalia ja järjesti tukuittain vaarallisia tilanteita vastustajan maalille, esittäen laitamiespeliä, jollaista Kouvolassa ei ole nähty pitkään aikaan.”

Upon Pallon jalkapallonäytös

Mestaruussarjasta pudonnut lahtelainen Upon Pallo saapui Kouvolaan eikä saanut Susista kunnon vastusta. Simo otsikoi selostuksensa Kouvolan Sanomissa: Upon Pallon jalkapallonäytös päättyi Susien 0–6 tappioon.

Sudet pelasi kokoonpanossa: Kylliäinen, Loikala – U. Lehtinen, Värrälä – Pelkonen – Kiilavirta, Suuronen – L. Lehtinen – Kärki – Lonka – Koponen.

Simon selostuksen mukaan 825 maksanutta katsojaa nautti lämpimässä kesäillassa Upon valkopukuisten pelaajien kauniista lyhytsyöttöpelistä ja teknillisesti korkeatasoisista yksilösuorituksista.

Herttoniemen Urheilijat voitti sitten vierailulle tulleen varamiehisen Sudet heikossa ottelussa 4–2. Nuorista nostettu näppärä Heikki Tani teki Susien ensimmäisen maalin. Toisen laukoi rangaistuspilkulta Lati Lehtinen.

Porvoon Akilles tuli sitten Susien vieraaksi ja vei onnekkaasti pisteet. Sateen liukastamalla kentällä porvoolaiset tekivät yhden maalin ja se riitti.

– 38 –

Sudet pääsi jatkoon Suomen cupissa kukistettuaan Helsingin Kullervon uusintaottelussa 3–0. Susien maaleista Suppanen teki kaksi ja Suuronen yhden.

Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä itälohkon sarjaottelussa hävittiin vieraissa Ponnistukselle peräti 1–6. Tvilling oli palannut sittenkin mukaan Susien miehistöön ja teki kouvolalaisten ainoan maalin.

Rutinoitu HPS tuli Kouvolaan, pelasi nättiä ja tehokasta lyhytsyöttöpeliä ja vei pisteet mukanaan maalein 1–2. Sudet pelasi kokoonpanossa: Kylliäinen, Loikala – Tvilling, Kiilavirta – Pauloff – U. Lehtinen, Tani – Suppanen – L. Lehtinen – Lonka – Värrälä. Suppanen vei Sudet johtoon, mutta toisella jaksolla vieraat tulivat tasoihin ja tekivät voittomaalin.

Sudet oli nyt saanut kokoon 12 ottelussa vain kuusi pistettä ja oli sarjassa toiseksi viimeisenä.

Heikki Pelkonen kevät 1965.

Valmentaja Kantokari MM-kisoissa

Keskikesällä Susien valmentaja Kalle Kantokari teki unohtumattoman matkan jalkapallon MM-kisoihin, jotka pelattiin Englannissa. Runsaan viikon mittaiselle matkalle osallistui 26 Palloliiton stipendiaattia. Matkalaiset näkivät neljä kisaottelua, joukossa myös finaalin ja saivat tutustua kahden suuren englantilaisen liigaseuran toimintaan ja tiloihin.

Simo haastatteli Kallea matkan jälkeen Kouvolan Sanomiin ja valmentaja kertoi innoissaan: ”Peli oli – varsinkin Englannilla ja Länsi-Saksalla – erittäin nopeatempoista ja yleensä tekniikalla oli siinä suuri osuus.

Syöttöpeli oli eritoten finalisteilla korkealuokkaista. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että pallo syötettiin miehille jalkoihin, vaan vapaita paikkoja käytettiin hyvin hyödyksi.

Englannin joukkuetta Kantokari piti kisojen parhaana ja sen puolustuksen hän katsoi varsinaisesti ratkaisseen maailmanmestaruuden jäämisen kisojen isäntämaahan.

Kantokari mainitsi myös, että peliasetelmia ei enää noudateta orjallisesti, vaan jokaisen pelaajan pitäisi pystyä pelaamaan millä paikalla tahansa. ”Nämä kisat olivat minulle valtava elämys, jonka tulen muistamaan pitkään”, kertoi Kantokari.

Sudet matkalla maakuntasarjaan

Kantokarin paluu arjen työhön Susien valmentajana oli karu.

LaPa tuli Kouvolaan vieraisille ja voitti sateessa pelatun otte-

– 39 –

Kaarlo ”Kalle” Kantokari

Susien tarina

lun 3–1. Simon jutun otsikko Kouvolan Sanomissa oli paljon puhuva: Sudet matkalla maakuntasarjaan.

Sudet pelasi kokoonpanossa: Wiander, Loikala – U. Lehtinen, Kiviluoma – Pelkonen – Kiilavirta, Suuronen – Suppanen – Koskelainen – Värrälä – Stambej. Susien ainoan maalin teki nuori keskushyökkääjä Heikki Koskelainen.

Vierasottelu Käpylän Urheilu-Veikkoja vastaan päättyi 2–4 tappioon. Kantokari vaihtoi taas kokoonpanoa ja mm.

Tvilling tuli aloitukseen. Heikki Pelkonen teki hänelle harvinaisen maalin ja toisen susiosuman ampui Jorma Hakala rangaistuspilkulta.

Sudet oli 16 pelikierroksen jälkeen valahtanut sarjan jumboksi 6 pisteellään.

Loviisan Tor haki sitten Göte Backmanin maalilla pisteet Kouvolasta. Susien maalissa pelasi nyt Martti Suhonen ja keskuspuolustajana Rauli Kaarna.

Sudet kohtasi kotonaan sarjan jumbofinaalissa Kotkan Jäntevän. Tuloksena oli kotivoitto 2–1 Suppasen ja Kaarnan maaleilla. Voitto oli Susien toinen koko kauden aikana. Edellisestä voitosta oli ehtinyt jo kulua neljä kuukautta.

Sarjan loppu sujui kuitenkin alavireisesti ja seurauksena oli Susien putoaminen maakuntasarjaan. Sudet jäi suomensarjan itälohkossa toiseksi viimeiseksi. Pelaamistaan 22 ottelusta se voitti vain kaksi, pelasi viisi tasapeliä ja hävisi 15 ottelua. Siitä kertyi vain yhdeksän pistettä ja paikkana sarjan toiseksi viimeinen sija. Jumboksi jäi Jäntevä.

Näin Susien neljä vuotta kestänyt kunniakas pelaaminen Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla eli suomensarjassa oli päättynyt.

Kaupunginlääkäri mukaan

Syksyllä 1963 kaupunginvaltuusto valitsi Pekka Jokisen Kouvolan kaupunginlääkäriksi. Hän aloitti tehtävässään vuoden 1964 alussa. Samana vuonna hän voitti kaupungin joukkueessa jalkapallon puulaakimestaruuden. Palkintomatka suuntautui Leningradiin.

Jokinen oli pelannut jalkapalloa Kuusankosken Vedon junioreissa ja edustusjoukkueessa 1950-luvulla.

Jokinen tuli sitten 1965 mukaan Susien toimintaan, kun valmentaja Kantokari otti yhteyttä ja pyysi. Hänet vedettiin mukaan myös Susien hallitukseen, jossa hän istui monen vuoden ajan.

– Väinö Marjasalo oli leppoisa, mukava, joviaali viipurilaismies, joka innostuneesti hoiti näitä asioita, Jokinen muistelee kesällä 2011.

Marjasalon yllättäen kuoltua Susien puheenjohtajaksi tuli Eero Rusanen.

– Hän oli kotoisin Mikkelistä ja hän oli toisentyyppinen kuin Marjasalo. Kokoukset olivat pitkiä.

Pelaajista Jokinen mainitsee erityisesti Heikki Pelkosen.

Hän oli puolustuksen lukko ja pelasi uhrautuvasti. Muitakin nimiä Jokinen luettelee, kuten Vesku Suuronen, Bebba Forssell, Tankki Johansson, Lehtisen Laturi, Tvillingin Joppe, Montosen Timi ja Kaarnan Kalle.

Jokinen toimi Kouvolan kaupunginlääkärinä 1964–86 ja vuodesta 1987 lääninlääkärinä.

Hän toimi kansanedustaja 1978–83. Lokakuun alusta 1989 hän aloitti Kymen lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosaston osastopäällikkönä.

Hän jäi eläkkeelle 1997. Hän sai sosiaali- ja terveysneuvoksen arvon.

Pekka Jokinen on tehnyt mittavan työn Kouvolan kaupungin kunnallispolitiikassa.

Kouvolan kaupunginvaltuustossa hän istui yhtä mittaa 1965–89, josta ajasta 1977–89 hän oli valtuuston puheenjohtaja. Hänet valittiin uudelleen valtuustoon vuonna 2001.

Jääpalloa, jääkiekkoa ja koripalloa

Kouvolaan muuton jälkeen Sudet oli mukana muissakin palloilulajeissa. Suuria toiveita kohdistettiin seuran paraatilajiin eli jääpalloon, ja alku olikin lupaava. Kaudella 1963–64 pelattiin suomensarjan itälohkossa. Ajan tyypilliseen tapaan kesälajien miehiä nähtiin myös jääpallojoukkueessa. Maalissa pelasi KPL:n pesäpallojoukkueen koppari Hannu Kiuru ja eturivissä saman seuran ykköspesävahti Pekka Taulasalo. Jalkapallomaalivahti Jouko Wiander pelasi tukimiehenä.

Alkuinnostus oli jääpalloilijoiden keskuudessa hyvä. Esimerkiksi joulukuussa 1963 Sudet rökitti suomensarjan itä-

– 40 –

lohkon ottelussa Savonlinnan Työväen Palloseuran 7–2. Lauri Lehtinen teki neljä maalia. Susien keskushyökkääjänä pelasi maineikas pesäpalloilija Jussi Kiikeri, joka oli muuttanut Ilmajoelta Kouvolaan, työskenteli opettajana ja pelasi pesäpalloa KPL:ssä. Kiikerin visiitti Kouvolan palloiluelämässä jäi kuitenkin lyhyeksi ja hän palasi kotikonnuilleen Ilmajoelle.

Ottelua oli seuraamassa Kouvolan Sanomien nimimerkki Veli (Veikko Pirinen). Hänen otteluselostuksessaan vilisee tuttuja nimiä: ”Susien peli oli tiiviimpää kuin viikko sitten, mutta yhteispeli ei ole läheskään valmista. Kiuru maalissa oli jälleen itse varmuus kiinniotoissa, mutta muutamat ”seikkailut” kaukana maalista alentavat arvosanaa. Puolustajapari Kajasto – Viskari pelasi varmasti ja heidän oli melko helppo torjua jatkuvasti keskeltä läpi yrittävät vastustajat. Tukilinjassa kiintyi huomio Jaatisen hyviin syöttöihin ja Wianderin näppärään pallonkäsittelyyn. Kt. Kaipainen ilahdutti ennen muuta komealla kaukaa ammutulla maalillaan.

Susien eturivi ei saa yhteispeliään käyntiin. Voidaan ehkä lohduttautua sillä, että tuleehan voittoja näinkin. Mutta kuinka käy sitten, kun tulee MP:n ja PaSan lujat puolustukset murrettavaksi. Keskuskolmikko Lehtinen – Kiikeri – Peltola punoi muutaman kerran lupaavasti hyökkäystä, varsinkin toisella jaksolla. Lehtisestä on kehittymässä vaarallinen maaliseppo ja sitä on myös Kiikeri, vaikka hän nyt pysyttelikin 1-jakson piilossa. Taulasalolta laidassa puuttuu maltti ja juuri hänen mailansa heiluu jatkuvasti liian korkealla. Myllymäki oli vasemmassa laidassa Olkkua hyödyllisempi. Lehtinen sai ansaitusti palkkiokseen Susi-tuopin.”

Veli oli perillä asioista, sillä MP tuli sitten vierailulle Kouvolaan ja voitti 6–1.

Joulukuussa 1964 tuli kuitenkin jääpalloilijoiden kannalta ikävä päätös. Sudet päätti luopua suomensarjan paikastaan, koska joukkueen kokoaminen tuotti ylivoimaisia vaikeuksia.

Kouvolan Sanomien uutisessa perusteltiin ratkaisua sillä, että seuran jäsenten keskuudessa ei ole tarpeeksi innostusta.

Uutisessa kerrottiin myös että monet seuran jääpalloilijoista alkavat pelata Susien pelipaidassa jääkiekkoa. Matti Jaatinen ja Hannu Kiuru siirtyivät pelaamaan jääpalloa Porvoon Akillekseen.

Näin Susien jääpallotoiminta alkoi hiipua. Joulukuussa 1968 pidetyssä vuosikokouksessa päätettiin luopua jääpallon

– 41 –

Pekka Jokinen

Susien tarina

suomensarjan paikasta taloudellisista syistä. Tuona hetkenä voidaan katsoa Susien jääpalloilun Kouvolassa päättyneen, vaikka laji vielä nimellisesti jäikin seuran ohjelmaan. Päätös oli monelle innokkaalle jääpalloihmiselle surullinen, mutta samalla se oli hyvin realistinen. Jääkiekko oli Kouvolassakin ajanut selvästi jääpallon ohi ja jääpallon yleisönsuosio koko maassa oli pahoin tyrehtynyt.

Koripalloa Sudet pelasi hetken aikaa Kouvolan NMKY:n seuraajana. Syksyllä 1963 aloitettiin Suomisarja Kuntotalossa, jossa Sudet voitti Joensuun Katajan 70–58 oltuaan välillä jo roimasti tappiolla. Anssi Nikoskelainen oli paras pistemies 23 pisteellään. Mukana nähtiin Susien jalkapallojoukkueen kapteeni Pekka Kiilavirta, joka oli myös hyvä koripalloilija, liukas takamies Matti ”Kettu” Pasanen, joka osasi pelata myös jalkapalloa sekä pitkä (211 cm) hyökkääjäkolossi Olavi Ahola, joka samalla kaudella valittiin lehdistön joukkueeseen otteluun maajoukkuetta vastaan.

Harvinaista koripalloherkkua nähtiin Kuntotalossa, kun Unkarin maajoukkue voitti vahvistetun Susien joukkueen 105–87. Susia vahvistivat tunnetut koripallonimet Seppo Kuusela, Timo Lampen ja Jyrki Immonen.

Mestarijoukkue HKT kävi huoltaja Pentti Salmen ja tähtipelaajansa Kari Liimon johdolla vierailulla Kouvolassa ja voitti täpötäydessä Kuntotalossa pelatun ottelun selvästi 71–44.

Pääosaan nousi Karin veli Martti Liimo, joka pussitti 27 pistettä.

Sudet aloitti vielä syksyllä 1964 suomensarjan kauden, mutta joulukuussa tuli odotettu uutinen. Kouvolaan oli perustettu koripalloilun erikoisseura Kouvot ja Sudet luovutti sille suomensarjan paikkansa päättäen samalla poistaa koripallon ohjelmastaan.

Kouvolan Sanomien välityksellä Susien puheenjohtaja Väinö Marjasalo lähetti koripalloilijoille tervehdyksen, jossa hän toivotti heille onnea: ”Sovussa olemme yhtyneet ja sovussa eroamme. Teidän itsenäisyyden kaipuunne on tullut niin voimakkaaksi, että näin tulee nyt tapahtumaan”, Marjasalo riimitteli.

Jääkiekkoakin ehdittiin pelata. KPL ja Sudet pelasivat molemmat jääkiekkoa ja pelaajien osalta tilanne oli kirjava.

Esimerkiksi Susien jalkapalloilijat Siren, Suppanen ja Koponen pelasivat KPL:ssä jääkiekkoa. KPL ja Sudet pelasivat tammikuussa 1965 aluesarjassa Kouvolan jääkiekkoherruudesta.

KPL voitti 9–4. Kaupungin jääkiekkoihmiset kypsyivät ymmärtämään, millaista varojen tuhlausta kahden kiekkoseuran ylläpitäminen oli. Vuonna 1965 perustettiin KooKoo-65 ja Sudet ja KPL lopettivat jääkiekkoilun.

Sudet oli näin parissa vuodessa tuonut voimakkaan ja värikkään panoksen kouvolalaiseen palloilukulttuuriin, jonka olennainen osa seura on noista varhaisista vuosista lähtien ollut.

Mutta nyt on aika viedä lukija sinne, mistä kaikki oikein alkoi eli Viipuriin.

Viipuri, urheilua rakastavan kansan kaupunki

Edesmennyt professori Helge Nygrén oli eräs oman aikansa merkittävimmistä suomalaisista urheilukirjoittajista. Hän oli ennen Suomen Autoteollisuus Oy:n viestintäpäälliköksi siirtymistään toiminut mm. suositun Urheilun KuvaAitan päätoimittajana.

Vuonna 1986 Nygrén julkaisi vaikuttavan kirjan nimeltä Wiipuri, menetetty mutta ei unohdettu urheilukaupunki A.D. – 1939. Kirjassaan Nygrén kuvaa oivalliseen tyyliinsä, miten tärkeä osuus urheilulla oli Viipurin kaupungissa ja sen asukkaiden elämässä. Nygrénin mukaan Viipuria asutti urheilua rakastava kansa.

Nygrén huomauttaa, että Viipuri oli yksi maamme suurimmista kaupungeista ennen toista maailmansotaa. Tämä pitää paikkansa. Kaupungin väkiluvusta on esitetty erilaisia laskelmia, mutta voidaan uskoa sen olleen vuoden 1937 alussa 72 178. Vuoden 1939 väkiluvuksi on laskettu 86 000.

Nygrén toteaa, että Viipuri ei toki esiintynyt vaikuttajana suomalaisessa yhteiskunnassa ainoastaan asukasmäärällään, vaan erityisesti elinkeinoelämän, kaupan ja teollisuuden sekä kulttuuritason ja -tarjonnan saavutuksilla. Yksi viipurilaiskulttuurin johtavista ylpeyden aiheista oli liikuntakulttuuri.

Nygrén kirjoittaa: – ”Torkkelin kaupunki” ammensi urheiluelämässä voimavarat paitsi omista asukkaistaan, myös virkeästä ja väki-

– 42 –

rikkaasta ympäristöstään, ja tarjosi edelleen tätä voimaa eri puolille Etelä-Karjalaa ja Suomea – ja parhaimmillaan koko maailmankin urheiluareenoille.

Antti O. Arponen kirjoitti laajan artikkelin otsakkeella: Viipuri monen urheilun edelläkävijä Suomessa. Kirjoitus julkaistiin Karjala-lehdessä 11.6.1992. Arponen kirjoitti näin: ”Urheilu tuli Viipuriin jo viime vuosisadalla. Viipuria voidaan pitää monen urheilulajin ”kehtona” Suomessa.

Viipurilainen kauppias Otto Wächter toi kauppamatkoiltaan Pietarista ensimmäiset jääpallomailat ja pallot Viipuriin talvella 1896 ja perusti Suomen ensimmäisen jääpalloseuran Wiborgs Hockeyklubbin, joka talvella 1900 pelasi Viipurissa Suomen ensimmäiset kansainväliset jääpallo-ottelut.”

Palloilulajit olivat vilkkaan kaupungin urheiluelämässä erityisen suosittuja. Talvisin pelattiin jääpalloa ja kesäisin jalkapalloa.

Nygrén kuvailee, kuinka jääpalloilijoiden ja muiden jääurheilijoiden legendaarisena näyttämönä toimi pitkään Salakkalahti. Hetken aikaa tämä luonnonjää oli myös jääkiekkoilijoiden harrastuspaikkana.

Kesälajeissa katsojien suosima paikka oli Papulan urheilukenttä, missä ei kuitenkaan ollut nurmimattoa, vaan jalkapalloilijat joutuivat pelaamaan sarjaottelunsakin hiekalla.

40-vuotishistoriikki olympiavuonna

Niilo Yrjölä on kirjoittanut Susien 40-vuotishistoriakirjan, joka ilmestyi olympiavuonna 1952, jolloin Sudet toimi Viipurin menetyksen jälkeen Helsingissä. Kirjansa alkusanoissa Yrjölä lausuu erityiset kiitokset konttoristi Kalle Metherille, joka huolellisesti piti Susien laajaksi paisunutta leikekirjaa, joka saatiin pelastettua turvaan sodan jaloista. Tätä massiivista kokoelmaa on hyödynnetty myös tämän, nyt ilmestyvän historiakirjan kirjoittamisessa.

Yrjölän historiikissa Viipurin viimeinen kaupunginjohtaja Arno Tuurna toteaa: ”Viipurin Sudet edustavat jatkuvasti kunnioitettavaa urheilukuntoa, mutta sittenkin he sisimmässään kirkastavat menneisyyttä tavalla, joka luontevasti liittää heidät menneisyyteen.”

Tuurna jakaa: ”Viipurin Sudet merkitsivät teräskunnossaan kotikaupunkimme erästä urheilun kauneinta saavutusta. Viipurin Susista kehittyi yksilöinä ja joukkueena vielä enemmän: suomalai-

– 43 –

Susien tarina

sen palloilun painopiste, jonka merkitystä ei aika vähennä ja jonka maine ulkopuolella maamme rajojenkin kertoo Susien sammumattomasta sadusta.” Ylevää tekstiä, mutta ylevä on Susien historiakin.

Yrjölä toteaa kirjassaan, että Viipuri oli jo 1800-luvun lopulla liikuntakasvatuksen alalla Helsingin jälkeen maamme virein kaupunki. Hän kirjoittaa: ”Useimmat niistä urheilumuodoista, mitkä pääkaupungissa veivät nuorisoa piiriinsä, omaksuttiin halukkaasti myös vanhassa Viipurissa ja niitä ryhdyttiin siellä voimaperäisesti ja määrätietoisesti kehittämään.”

Antaa Yrjölän vielä jatkaa, sillä nyt hän pääsee asiansa ytimeen: ”Mutta niin ihmeellistä kuin onkin, Viipurin urheilullinen mainehikkuus sai varsinaisen ilmentymisensä ja huipentumisensa vasta kuolemattomassa Susi-tarussa, meikäläisissä oloissa myöhemminkään ylittämättömässä, yhden joukkueen ehdottomassa suvereenisuudessa jääpallokentillämme toistakymmentä vuotta kestäneen ajanjakson kuluessa.”

Viipurissa toimi monia urheiluseuroja. Vähitellen mielialat alkoivatkin olla kypsät rohkean leikkauksen suorittamiseen.

WB & JS perustetaan

Joulukuun 13. päivänä 1912 oli viipurilaisten seurojen pelaajia ja asianharrastajia kutsuttu uuden seuran perustavaan kokoukseen, joka pidettiin Maununkatu 1:ssä, Kimmo-yhtiön talossa sijainneessa Elonvoima-nimisessä kahvilassa. Yrjölän mukaan tilaisuuteen saapui mm. Wiipurin Reippaan, Viipurin IFK:n, SLU:n (Suomen Lyseoiden Urheilijain Viipurin osasto) ja Pontevan edustajia sekä muita palloilusta kiinnostuneita viipurilaisia varsin runsaasti.

Kokouksessa päätettiin yksimielisesti perustaa Wiipurin Bandy & Jalkapalloseura-niminen yhdistys, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi tuli herra Oskari Meriluoto, joka oli toiminut myös perustavan kokouksen puheenjohtajana. Hän oli Viipurin palloilun keskushenkilöitä.

Yrjölä kertoo historiikissaan, että alkuperäisenä tarkoituksena oli, että seuran joukkueeseen valitaan eri seuroista vain

jääpalloilijat, kun sen sijaan jalkapalloilua asianomaiset saivat harrastaa edelleenkin entisissä seuroissaan.

Uusi seura pelasi ensimmäisen jääpallo-ottelunsa Viipurissa joulukuussa 1913 pietarilaista Semenoffin joukkuetta vastaan. ”Isännät eivät olleet lainkaan hienotunteisia, vaan pieksivät vieraansa armottomasti 19–0. Tämä oli jo ainutlaatuista maalitehtailua sellaisessakin pelissä kuin jääpalloilussa”, kirjoittaa Yrjölä.

Ensimmäisen jääpallomestaruuden uusi seura toi Viipuriin vuonna 1914. Tuosta tapahtumasta Yrjölä katsoo Susi-ihmeen varsinaisesti alkaneen. Hän luettelee ensimmäisen mestarijoukkueen pelaajat: L. Ihalainen, M. Mäkinen, V. Strömberg, R. Laaksonen, J. Pelli, E. Kostamo, T. Pirhonen, A. Ahnger, L. Mäkinen, Y. Penttilä ja R. Poutiainen.

Viipuri-lehti kertoi 17.3.1914, että mestaruus ratkaistiin edellisenä sunnuntaina Helsingin suomalaisella luistinradalla. Loppuottelussa kohtasivat, kuten edellisenä vuonna, Helsingin IFK ja viipurilainen WB&JS. Lehden mukaan odotettiin kylläkin vilkasta peliä, mutta helsinkiläisten voittoa pidettiin yleensä varmana.

Lehti kirjoittaa: ”Kilpailun alkaessa klo 12 oli radalle kerääntynyt runsaasti yleisöä. Etenkin lukuisasti oli pääkaupungissa oleskelevia viipurilaisia tullut kehotushuudoillaan innostuttamaan kotikaupunkilaisiaan.

Peli aloitettiin rivakasti. Molemmin puolin tehtiin hermostuneita hyökkäyksiä, jotka murtuivat vastapuolen puolustukseen.”

Bandylaiset voittivat pelin 6–4 ja Viipuri-lehti riemuitsi: ”Viipurilaisten voitto oli täysin ansaittu. Se on monivuotisen uutteran työn tulos. Edellisinäkin vuosina olivat he olleet helsinkiläisten pahimpia vastustajia, mutta nyt he olivat valmistautuneet kilpailuun vakavammin, vaikkakin vähemmillä toiveilla. Tätä voittoa ovat huomaamatta valmistaneet vuosittain pidetyt koulujen väliset kilpailut, onhan mestarijoukkueen pelaajista kymmenen pelannut ensimmäisen kilpailunsa koulujoukkueessa. Tämä voitto olkoon omiaan yhä edelleenkin pitämään vireillä Viipurissa jo niin yleiseksi päässyttä in-

– 44 –

nostusta tähän virkistävään urheiluun.

Mainittakoon vielä, että yksi viipurilaisten parhaimmista miehistä, T. Kosunen, ei voinut ylioppilaskirjoitusten takia ottaa osaa kilpailuun.”

Susien nimihistoriikkia

Niilo Yrjölä toteaa Susien 40-vuotishistoriassaan, että joukkueen nimi Wiipurin Bandy & Jalkapalloseura säilyi muuttumattomana aina vuoteen 1920, jonka alkupuolelta lähtien Suomen Urheilulehden ja paikallisten lehtien selostuksissa WBJS ja Sudet nimiä käytetään rinnakkaisesti. Näin Yrjölä kirjassaan: ”Tämä johtui siitä, että viipurilainen yleisö ryhtyi aivan spontanisesti nimittämään ”pantylaisia” yhä useammin ”susiksi”. Niinpä vuoden 1920 jääpalloilun mestaruusfinaalissa WBJS:stä käytetään yksinomaan nimeä Sudet.

Mainittakoon, että seura rekisteröitiin Viipurin Sudet r.y.

-nimisenä yhdistyksenä vasta niin myöhään kuin v. 1924.

Käytäntö sen sijaan oli jo paljon ennen sitä, kuten sanottu, kastanut seuran Susiksi. Seurataksemme vielä pitemmälle nimenmuutosasiaa kannattaa todeta, että 19.11.1950 Helsingissä pidetyssä seuran vuosikokouksessa hyväksyttiin hallituksen ehdotus sääntöjen muuttamiseksi niin, että seuran siihenastisesta nimestä jätettiin pois Viipuri-sana, koska pelkkä Sudetnimitys oli täysin yleistynyt. Täten seuran virallinen nimi nykyisin on Sudet r.y.”

Samaa logiikkaa noudatettiin, kun Sudet siirtyi vuoden 1961 lopulla Kouvolaan. Seuran nimi on Sudet r.y. ja sen kotipaikka on Kouvola.

Susi-taru aloitettiin mestaruuksien sarjalla

Viipurin Bandy- ja Jalkapalloseuran jääpallojoukkue, joka voitti Suomen mestaruuden 1914. Ylärivissä hyökkääjät: Ami Ahnger (kapteeni), Toivo Pirhonen, Lassi Mäkinen, Yrjö Penttilä, Kristian ”Riku” Poutiainen. Keskirivissä tukimiehet: Renu Laaksonen, Jussi Pelli, Eetu Kostamo, Toivo Kosunen. Alarivissä puolustajat: Vänä Strömberg, Ima Ihalainen (maalivahti), Mikko Mäkinen.

Kuva vuodelta 1926 ottelusta WBJS – Helsingin I.F.K. I.F.K:n maalivahti Bergroth tavoittelee palloa.

Moneen kertaan mainittu Susi-taru alkoi muodostua seuran jääpallojoukkueen mahtavan menestyksen seurauksena. Voitettuaan ensimmäisen Suomen mestaruutensa Helsingissä suomalaisella luistinradalla Töölössä, Helsingissä maaliskuussa 1914, Sudet jatkoi voittamalla jääpallomestaruuden vuosina 1915, 1916, 1917, 1919, 1920, 1922, 1925, 1926, 1927, 1929, 1930, 1932 ja 1933. Kuudesti Sudet oli tuona ajanjaksona hopealla ja kahdesti pronssilla eli saalisti siis yhteensä 22 mitalisijaa.

Sudet pelasi harmaissa paidoissa ja niin syntyi legenda ”harmaista susista”. Tuo harmaa väri säilyi pitkään seuran peliasuissa, vielä täällä Kouvolassakin.

– 45 –

Susien tarina

Olli Karila (Niilo Pärnänen) kirjoitti romaanin Harmaitten tarina. Se oli aikanaan erittäin suosittu ja ahkerasti luettu kirja muuallakin kuin Viipurissa.

Susien tarunomaista mainetta lisäsi myös se tapa, jolla seuran jääpallojoukkue pelasi. Se murskasi vastustajansa ahkeralla luistelulla, erinomaiselle syöttöpelillä ja kovalla taistelulla.

Monet kokivat Susien pelaavan täysin eri tavoin kuin kilpailevien joukkueiden. Tämäkin ajattelutapa lisäsi ”Harmaiden” ympärille kerääntynyttä ihailua, joka nousi ajan myötä ja vuosien kullatessa muistot suorastaan myyttisiin mittoihin.

Helge Nygrén kirjoittaa kirjassaan, että Susien joukkueessa tapahtui kyseisenä aikana mestarikiertoa (40 Suomen mestaria) vaikka Sudet toisaalta vaalikin joukkueessaan pitkäkestoisia osapermanentteja.

Vain kerran (1930) koko mestaruushistoriansa aikana Sudet uusi SM:nsä täysin edellistalvisella yhdistelmällä.

Mestaruuden voittanut joukkue sai tuohon aikaan kiinnityksen Polyteknikkojen maljaan.

Harmaitten maine kasvaa mestaruuksien myötä

Helmikuussa 1916 Helsingin Sanomat julkaisi kirjoituksen, jossa sen pyynnöstä eräs viipurilainen oli antanut seuraavan selittävän arvostelun: ”Syy siihen, että Viipurin Bandyseura omaa ensiluokkaisen jääpallojoukkueen, on epäilemättä siinä, että joukkueen jokainen pelaaja jo nuorena koulupoikana harrasti oikein innolla jääpalloilua.”

Vuonna 1918 maamme sisäinen poliittinen levottomuus äityi sellaiseksi, että jääpalloilu sai jäädä taka-alalle. Tammikuussa 1918 pelattiin Helsingissä yhdistetyn helsinkiläisen joukkueen ja bandylaisten välinen ottelu, joka päätyi tasatulokseen 4–4. Ajan kirjoitustavan mukaan totesi eräs Pirinenniminen lehtimies: ”Mestaruuskilpailut jäivät pitämättä, joten Viipurin Bandy- ja Jalkapalloseuralta meni yksi varma mestaruus sivu suun.”

Poimitaan tähän Urheilulehden lennokas kuvaus päivästä, jolloin Sudet voitti jääpalloilun loppuottelussa HJK:n 9–2.

Lehti otsikoi 30.3. 1925 juttunsa: Jääpallohegemonia jälleen Viipuriin. Lehti kirjoitti: ”Vuoden arvokkain kansallinen jääpallo-ottelu pelattiin viime keskiviikkona Viipurissa. Vaikka talvi olikin koettanut panna kaikkensa tuhotakseen SPL:n ja monen muun järjestön aikeet, oli jääpallomestaruuskilpailuissa lopulta selvitty niin pitkälle, että loppuottelu voitiin pelata vieläpä varsin siedettävissä olosuhteissa. Jää oli Viipurissa vielä hyvää, joskin se pehmeni arveluttavasti ottelun loppuvaiheilla, sää oli kauniin keväinen ja yleisöä runsaasti. Ainoa kiusa ottelulle oli auringosta. Se heloitti häikäisevästi pitkin pelialuetta ja ensimmäisellä puoliajalla kärsivät siitä Sudet sekä sitten vuorostaan Saarinen ja Kump.”

Lehti jatkoi: ”Joukkueen uusi pelaaja-aines, Ahlgren, Jantunen ja Närvänen on jo pian vanhojen harmaantuneiden taistelukonkareiden tasolla. Ja näillä pojilla on vielä runsaasti kehitysmahdollisuuksia.”

Urheilulehden kirjoittajalla, nimimerkki E. Rpn, riitti myös muutama arvosteleva sana ottelun yleisölle: ”Viipurilainen yleisö ansaitsisi oman lukunsa. Onhan kyllä totta, ettei katupojan suuta saa tuketuksi, vaikka työntäisi kätensä kyynärpäätä myöten tuohon avoimeen kitaan, mutta kun korkeammallakin sivistystasolla olevasta joukosta alkaa kuulua mauttomia naljailuja ja vihellyksiä, osoittaa se suurta hillintäkyvyn puutetta. Mutta toiselta puolen ei olisi odottanut myöskään helsinkiläisten ryhtyvän vaihtamaan mielipiteitä nuoran takana seisovien kanssa.”

Ja erotuomarikin saa kirjoittajalta osansa: ”N. Koskinen koetti parhaansa mukaan ohjata tasapuolisesti ottelun kulkua, mutta tehtävä oli hänelle ylivoimainen.

Hänen vihellyksensä tulivat usein liian myöhään ja of-sidesta oli hän hyvin epävarma.”

Paitsio oli siis jo tuolloin hyvin kiistanalainen kysymys.

Kun Sudet maaliskuussa 1930 saavutti kahdennentoista jääpallomestaruutensa, julkaisi Kiri pakinan otsakkeella ”Tusina tuli täyteen”. Näin pakinoitsija Yrjö Antero: ”Harvoin ovat Sudet saaneet mestaruutta eilistä heikom-

– 46 –

malla pelillä, mutta yhtä harvoin on mestaruus myös ollut yhtä lujan työn takana. Omituista, mutta totta. Susien kannattajat saivat olla sydän kurkussa viime hetkiin saakka.

Ketään viipurilaista ei tehnyt iloiseksi mestarien eilinen hyökkäyspeli. Susilta on totuttu vaatimaan reilua meininkiä.

Valitettavasti eivät nykyiset mestarit vedä vertoja entisille Amin, Lassin, Rikun ja Eetun sakeille.

Viipurin yleisön joukossa oli joukkoa, joka malttamattomuudessaan ei jaksanut hillitä tunteitaan, vaan syyti vieraille pelaajille ruokottomuuksia ja häijyjä huomautuksia. Tämä ei muuten tapahtunut ensi kertaa. Ruma tapa, jonka pois kitkemiseen on ryhdyttävä.

Mutta Susilla on tusina täynnä ja siihen piste tällä kertaa.”

Tässä jännitysottelussa Sudet kohtasi Kiffenin. Varsinainen peliaika päättyi tasan 2–2 ja jatkoaika toi sitten Susille voiton 4–2.

Helsingin Sanomat kirjoitti: ”Pelli teki kaksi kulmalyöntimaalia vanhaan hyvään tapaan.”

Kun Sudet voitti seuran historian 14. jääpallomestaruuden vuonna 1933, kirjoitti Uusi Suomi 27. helmikuuta näin: ”Eilen seisahtui kansallinen jääpalloilumme sarjamylly taas tältä talvelta, puolentoista kuukauden ajan vinhasti pyörittyään. Eilen vasta ratkesi myös kaksi sarjan tärkeintä kysymystä, mille seuralle kuuluvat mestaruusmitalit ja minkä kohtaloksi lankeaa muutto valioseurasta. Sudet saivat osakseen ilon liittää taruunsa 14. mestaruuden, Jukolan Pojat taas ankein mielin kiittää ’ranskalaisesta visiitistään’ A-sarjassa ja pyytää vaihtoa B-sarjaan takaisin.”

Sudet voitti ratkaisevassa ottelussa Kiffenin 4–2, mutta Urheilulehti oli pettynyt: ”Eipä ollut yleisöä eilen kuin nelisensataa Viipurissa seuraamassa Susien ja KIF:n välistä tasaväkistä kamppailua Asarjan mestaruuspisteistä. Mutta ei ollut pelikään parhaimpia.

Miesten työskentely oli sekavaa ja epätasaista.”

Piirros vuodelta 1926, kun Sudet voittivat yhdeksännen kerran mestaruuden jääpallossa..

Kuva vuodelta 1947.

Kapteenina puolustaja Jussi Pelli

Susien kapteeni Jussi Pelli (s. 1895, k. 1965) voitti 11 Suomen jääpallomestaruutta. Niilo Yrjölän kirjoittamassa historiikissa Pelli muistelee suuren innostuksen mukanaan tuomaa harjoitustahtia näin: ”Susien kantajoukkueen menestyksen ymmärtämiseksi on

– 47 –

Susien tarina

kerrottava senaikaisesta valtavasta palloiluharrastuksestamme. Tultuamme voileipinemme ja tietysti kirjoinemme kouluun aamulla klo 8 odottelimme jo kärsimättömästi välituntia klo 10 tai 11, jolloin tiesimme pääsevämme luistiminemme ja mailoinemme luistinradalle harjoituksiin. Harjoiteltuamme toista tuntia ryhdyimme pukusuojassa kiireesti pistelemään kenkiä jalkaan samalla kun hätäisesti söimme eväitämme. Oltuamme sitten koulussa parisen tuntia ei tullut kysymykseenkään lähteä mihinkään muualla kuin jatkamaan harjoituksia radalle. Päivällisaikaan pistäydyimme sentään kotonakin, mutta illalla olimme taas yleisön joukossa luistinradalla ”lennätyksellä”.”

Pellin mukaan tällaista menoa jatkui viikosta viikkoon, vuodesta toiseen. ”Tällä tavalla hankimme itsellemme pettämättömän kestävyyden, oivallisen teknillisen taidon ja miltei vaistomaisen keskinäisen yhteispelituntuman. Meillä ei ollut mitään syöttövaikeuksia, koska tiesimme tarkalleen toistemme aivoitukset ja tarkoitukset pienimmistäkin liikkeistä. Omalta kohdaltani voin mainita, että hitaasta luistelustani huolimatta omasin puolustajana, ahkerien harjoitusten ansiosta, ihmeellisen herkkyyden aavistaa vastapelaajien tarkoitukset ja luistelusuunnan, joten saatoin tehdä katkosyöksyni verrattain vähäisin erehdyksin. Myöhemmällä iällä tällainen ”ylimääräinen aisti” pyrki heikentymään.”

Pelli kertoo Yrjölälle, että suurin osa Susien pojista oli varattomista kodeista, joten pelivälineiden hankkiminen monen kohdalla tuotti vaikeuksia. Esimerkiksi mailat mestaroitiin itse.

Pelli jatkaa: ”Mutta pääasia oli pelaaminen, mitkään esteet eivät voineet pelihalua tukahduttaa. Sekin seikka, että joukkueemme joutui ponnistelemaan omin voimin varusteittensa hankkimiseksi teki meistä eheän toverihengen yhdistämän kokonaisuuden. Muodostimme kuin jonkinlaisen veljeskunnan, jolle kaikki kaikessa oli joukkueen menestyminen.”

Edvard ”Eetu” Kostamo (s. 1893, k. 1971) keräsi seitsemän Suomen mestaruutta. Hän pohtii Niilo Yrjölän kirjoittamassa Susien 40-vuotishistoriikissä, mistä johtui Susien silloinen

menestys: ”Käsityksenäni uskallan olettaa suurena tekijänä olleen sen, että joukkue oli onnistuttu kokoamaan yksilöistä, joilla oli tarpeeksi innostusta riittävään harjoitteluun, sekä ennen kaikkea haluaisin alleviivata joukkueen pelaajain hyvää keskinäistä toveruutta ja eheää joukkuehenkeä.”

Kristian ”Riku” Poutiainen (s.1895, k.1958) voitti Suomen jääpallomestaruuden kuusi kertaa. Hän oli vasemman laidan maaliseppo. Hän kertoo Yrjölän historiikissa värikkäästi, kuinka pojat etsivät ja viimein löysivät metsästä puunkäkkyröitä. ”Yhteiskoulun kellarissa oli puusepänpenkki ja sopivat puristimet ja niinpä siellä meni meiltä monta päivää, eivätkä saha ja höylä joutuneet olemaan toimettomina, kun meistä kukin nikkaroi noista valtavista puunkäkkyröistä itselleen mieleisensä kepinterän. Terän liittäminen varteen tapahtui jokseenkin nykyisten menettelytapojen mukaan, mutta varsi oli koivua. Kun liitospaikka oli vielä narulla vahvistettu ja terän kestävyyttä varmistettu joillakin nahkaliuskoilla, oli tuo uutukainen peliväline sitä luokkaa, että sillä piti jo pelin luistaa. Ja luistikinhan se silloisissa oloissa luistinradalla aamusta iltaan. Ja mikäli luistinradalla ei ollut siihen tilaisuutta, tapahtui se kotipihalla.”

Niilo ”Niku” Jantunen (s.1902, k.1974) voitti kuusi mestaruutta. Niilo Yrjölä luonnehtii häntä jääpallokenttiemme virtuoosipelaajaksi. Näin Jantunen kertoo Yrjölän kirjassa: ”Viipurilaisen jääpalloilun innoituksen lähde oli ”emä-susien” sekä yksilöinä että joukkueena esittämä loistelias pelitapa, joka loi legendaarisen maineen Viipurin jääpalloilulle.”

Niilo Yrjölä kirjoitti Karjala-lehteen 1. tammikuuta 1929 jutun, jonka otsakkeena oli ”Jääpallokenttiemme monivuotiset valtiaat Viipurin Sudet. Lyhyttä historiikkia mainehikkaasta Susi-tarusta”. Yrjölä kirjoitti näin: ”Vaikka Susien loistokauden pelaajat, varsinaiset susikonkarit, ovat iän karttuessa väistyneet toinen toisensa jälkeen syrjään, niin tilalle on astunut sellaista pätevää ja oppimestarien jälkiä huolellisesti seuraavaa pelaaja-ainesta, joka kykenee vastaisuudessakin antamaan harmaapaitaisten joukkueelle entisen susimaisen sisun, taidon ja teräksen.”

– 48 –

Kaupunkiotteluita ja maaotteluita

Tuon varhaisen ajan jääpalloilulle olivat tyypillisiä kaupunkiottelut, joista varsinkin Viipurin ja Helsingin väliset olivat tuimia koitoksia. Myös maaottelutoiminta saatiin käyntiin.

Ensimmäinen maaottelua Ruotsia vastaan pelattiin Helsingissä vuonna 1919 ja Karjala-lehti kuvaili sitä 23. helmikuuta numerossaan näin: ”Ensimmäistä maaottelua Suomen ja Ruotsin välillä oli kertynyt katsomaan noin 6 000 henkeä, ennätys alallaan sekin. Pallokentän keskilehterillä nähtiin kenraali Mannerheim, kenraali Ignatius ym. Suomen armeijan päällystöön kuuluvia korkeimpia upseereita. Ensimmäisen puoliajan kuluttua valtionhoitaja poistui monituhantisen katsoja- ja urheilijajoukon häntä raikuvin eläköönhuudoin tervehtiessä ja saattaessa.

Ottelu, joka sunnuntaina pelattiin, oli kaunein ja jännittävin, mitä täällä on nähty. Heti alusta alkaen oli peli tavattoman kiihkeätä ja nopeata, pallo ei saanut hetkeäkään olla jouten, keppien koskettamatta ja lennättämättä sitä.”

Suomi voitti ottelun yleisön riemuksi 4–1. Maajoukkueessa oli niin paljon viipurilaisia, että Karjala-lehti kutsui sitä selostuksessaan lyhyyden vuoksi Susiksi.

Niilo Yrjölä luettelee historiikissaan maajoukkueen kokoonpanon: H. Nyström, J. Pelli, N. Joutsenlahti, L. Schybergson, E. Kostamo, N. Tammisalo, T. Pirhonen, A. Ahnger, L. Mäkinen, Y. Penttilä ja R. Poutiainen.

Susien jääpallojoukkueen ensimmäinen Ruotsin-turnee toteutui tammikuussa 1928. Tukholman stadionilla oli 7 000 katsojaa todistamassa, kun IFK Rättvik ja Sudet päätyivät tasatulokseen 3–3. Loistavaksi stadionpäiväksi luonnehditussa turnauksen finaalissa Göta voitti Sudet 3–2. Susien maalissa pelasi Wegelius ja pakkeina Närvänen ja Pelli.

Susien mestaruusjoukkue vuodelta 1932. Pelaajat vas.: K. Hahl, T. Hahl, A. Hahl, Loikkanen, Närvänen, Vegelius, Leppänen, Koskinen, Siren, Nyyssönen ja Jantunen. Mestaruusottelussa olivat vastakkain Sudet ja Kiffen. Mestaruus oli Susien 13.

Ensimmäinen jääpallomaaottelu Viipurissa

Ensimmäinen jääpallomaaottelu maaseudulla – kuten Niilo Yrjölä historiikissaan luonnehtii – järjestettiin Viipurissa helmikuussa 1931. Näin Yrjölä: ”Vastustajana oli Viro, jonka jääpalloilusta ei meidän maassamme vielä paljoakaan tiedetty, mutta oli haluttu solmia veljeskansaamme siteet myöskin jääpalloilun alalla. Johdettuaan puoliajalla 3–0 Suomi leikitteli toisella puoliajalla ja sai loppunumeroikseen 10–0.

Voimasuhteet olivat vielä epätasaiset. Virolaiset olivat kiel-

Piirros vuodelta 1932.

– 49 –

Susien tarina

tämättä oikeilla jäljillä. He omasivat hyvän taktillisen silmän, mutta taito, etenkin luistelutaito, ei ollut läheskään suomalaista tasoa.”

Todellista jääpallojuhlaa vietettiin helmikuussa, kun Viipuriin saapui maaotteluun ensi kertaa Ruotsi. Keskuskentällä oli 6 929 maksanutta katsojaa ja satalukuinen kutsuvierasjoukko nosti kokonaismäärän yli seitsemän tuhannen.

Karjala-lehti nimeää tämän ensimmäiseksi maaotteluksi Viipurissa ja luonnehtii sitä täysosumaksi. Lehden mukaan nähtiin kilpajuoksu maaleista.

Suomi pelasi yleisön riemuksi hyvää hyökkäyspeliä, mutta Ruotsi voitti kuitenkin kovan kamppailun jälkeen niukasti 4–3.

Urheilulehden mukaan Ruotsin jääpalloliiton puheenjohtaja, kuuluisa toimittaja Torsten Tegner sai monen kuulijansa liikuttumaan kertoessaan ajatuksistaan lentokoneen kiertäessä Viipurin yllä.

Tegnerin mukaan Viipuri valvoo koko Pohjolan puolesta ja Viipuria valvovat Pohjolan asukkaiden silmät.

Kuinka enteellisiä nuo sanat olivatkaan.

Mukava yhdessäolon hetki

Syksyllä 1932 Sudet täytti Viipurissa 20 vuotta.

Karjala-lehti kirjoitti 8.11. numerossaan: ”Viipurin Sudet tulee näinä päivinä toimineeksi 20 vuotta. Ahtaan taloudellisen ajan vuoksi päätti seura luopua varsinaisen vuosijuhlan järjestämisestä. Sen sijaan tämän merkkitapauksen kunniaksi toimeenpani seura jäsenilleen yhdessäolohetken, joka samalla tavallaan oli jonkinlainen jalkapallokauden lopettajais- ja jääpallokauden alkajaistilaisuus. Viime lauantaiksi nimittäin oli seuran entisiä ja nykyisiä pelaajia sekä kannattaja- ja aktiivijäseniä kutsuttu Teollisuuskerhon huoneistoon, jossa Susien monivuotinen johtokunnan jäsen ja tukija, leipurimestari Alfred Pursiainen tarjosi päivällisen. Läsnä oli kaikkiaan lähes 50 henkeä. Tilaisuudessa, jolla omaa huoneistoa vailla olevan seuran sisäiselle toiminnalle ja seuran jäsenten keskinäiselle vuorovaikutukselle on mitä tärkein merkitys, vallitsi koko ajan mitä rattoisin mieliala.

Aluksi seuran puheenjohtaja, apulaispoliisimestari Otto Mäkeläinen lausui läsnäolijat tervetulleiksi luoden lyhyen kat-

sauksen seuran tähänastiseen toimintaan ja alleviivaten erityisesti seuran jääpalloilussa saavuttamaa ainutlaatuista menestystä mm. 12 mestaruuden omistamisen muodossa. Vielä hän huomautti siitä ehjästä seura- ja toverihengestä, mikä seuran jäseniä on aina liittänyt yhteen, ja toivoi, että samanlaisissa yhteisymmärryksen merkeissä toimittaisiin vastaisuudessakin.

Puhuja lausui myös kiitokset herra Pursiaiselle tämän suuresta uhrautuvaisuudesta, mikä teki mahdolliseksi tämänkin tilaisuuden järjestämisen.”

Tilaisuudessa jaettiin ansiomerkkejä ja sen jälkeen rentouduttiin. Karjala kertoi: ”Yhdessäolo jatkui sitten vilkkaassa seurustelussa mitä rattoisimpana. Vanhat pelaajat kertoilivat ’vanhasta hyvästä ajasta’ ja nuoremmat kuuntelivat ilmeisellä mielenkiinnolla jännittävää ’susi-tarua’. Poutiaiset, Pirhoset, Kostamot ym. ’kehuivat itseään’ ja palauttelivat muistilokeroistaan esiin mielenkiintoisimmat pelinsä.”

Vuoden 1937 joulukuussa Sudet vietti 25-vuotisjuhliaan. Karjala-lehden mukaan kyseessä oli kunniakas kappale viipurilaisen palloilun historiaa. 14 jääpallomestaruutta ja jalkapalloilun voimakasta nousua.

Susien tuki ja turva

Susien 40-vuotishistoriikissaan Niilo Yrjölä esittelee Alfred Pursiaisen luonnehtien häntä Susien tueksi ja turvaksi. Yrjölä kirjoittaa: ”Johtaja Alfred Pursiaisen, synt. 9.6.1884, kutsuminen Susien kunniajäseneksi oli aikanaan itsestään selvä asia. Harvoin mikään yhdistys onnistuu saamaan ystäväkseen niin altista ja uskollista henkilöä kuin johtaja Pursiainen on ollut Susille miltei seuran perustamisvuodesta lähtien. Vuosikymmenien varrella hänen aloitteestaan pidetyt pelikausien alkamis- ja päättäjäistilaisuudet, joissa seuran pelaajat, vanhemmat ja nuoremmat, ovat voineet kokoontua toverilliseen seurusteluun, ovat merkinneet Susien seurahengen luomisessa ja vaalimisessa arvaamattoman paljon. Aina silloin, kun seuratoiminnassa on ollut vaikeuksia, on johtaja Pursiainen ollut tarjoamassa monenlaista arvokasta apuaan ja neuvojaan. Varsinkin alkuaikoina, Susien loistokautena ja myöhemminkin, johtaja Pursiainen järjesti usein yllät-

– 50 –

täen pojille tarjoilutilaisuuksia joko omaan kuuluisaan kahvilaansa Torkkelinkadun varrella taikka johonkin muualle.

Johtaja Pursiaisen aikaansaannokset seuran hyväksi ovat olleet moninaiset. Mainittakoon esim., että hänen aloitteestaan ja kustantamanaan Sudet saivat jääpalloilussa kilpailtavakseen kuuluisan Susi-veistoksen, josta sitten käytiin monet kovat kamppailut. Veistoksen mallin hän tilasi taiteilija A. Saxelinilta nimenomaan tätä tarkoitusta varten.

Yrjölä poimii kirjassaan ansaitusti esiin Susien kunniapuheenjohtajan, apulaispoliisimestari Otto Mäkeläisen, seuran ensimmäiseksi kunniajäseneksi valitun poliisimestari Reino Laaksosen ja Susien keskeisen järjestötoiminnan hahmon Lauri Mäkisen. Kaikki kolme ovat tärkeitä henkilöitä Susien varhaisessa historiassa. Jokainen heistä toimi ajallaan Susien puheenjohtajana.

Jalkapalloilu käynnistyi hitaammin

Susien jalkapallotoiminta Viipurissa käynnistyi jääpalloilun suurten saavutusten varjossa hitaammin. Vähitellen päästiin kuitenkin sellaisella tasolle, että pystyttiin tasapäisesti haastamaan kova paikallisvastustaja Viipurin Reipas.

Niilo Yrjölä kirjoittaa Susien 40-vuotishistoriassa näin: ”Viipurin Susien valttina oli jatkuvasti jääpalloilu, mutta 1930-luvun puolivälistä lähtien seuran jalkapalloilukin, suurelta osalta ruohopohjaiselle pelialustalle pääsyn johdosta, nousi nopeasti Viipurissa ennen näkemättömälle tasolle. Susien jo hiekkakentillä aloittama vakaa pyrkimys lyhytsyöttöpelin omaksumiseen, mihin kieltämättä Viipurissa vierailleilla korkealuokkaisilla itävaltalaisilla joukkueilla oli herättäjän antajan osuutta, tuotti huomattavia tuloksia. Keskuskentän pelialueiden valmistuttua Sudet saavuttivat silloin kotikentällään monta kaunista jalkapallovoittoa sarjoissa ja muissa otteluissa.”

Yrjölä nimeää ensimmäiseksi suurotteluksi vuonna 1933 Viipurin kauniilla Keskuskentällä pelatun pelin, jossa Sudet voitti Vaasan Palloseuran 3–0 ja pudotti vastustajansa B-sarjaan. Yrjölä jatkaa: ”Kuntonsa huipussa Sudet kuitenkin olivat vasta v. 1936, jolloin viipurilaiset antoivat Helsingissä HPS:n mestarijoukkueelle täysin tasapäisen vastuksen ja hävisivät vain 0–1. Tästä ottelusta kirjoittivat helsinkiläiset lehdet ylistävästi ja totesivat Susissa jo edellisenä vuotena ilmenneen tarkan syöttöpelin

Alfred Pursiainen 9.6.1934 50-v. päivänään.

– 51 –

Otto Mäkeläinen

Raimo Laaksonen

Lauri Mäkinen

Susien tarina

nyt puhjenneen kukkaansa.”

Seuraavana vuonna Sudet lähti mestaruussarjaan suurin toivein, mutta loppu ei sujunut aivan toiveitten mukaan. Sudet hävisi kotonaan HPS:lle 0–2 ja sitten HJK:lle Helsingissä 1–5.

Jälkimmäisessä ottelussa Sudet pelasi kokoonpanossa: Taivainen, Närvänen, Hahl, Hintsa, Asikainen, Kilpi, Hyyrynen, Pietikäinen, Karhu. R. Kilpi, Paakkanen. Katsojia oli Töölön pallokentällä 2 620.

Ratkaisuottelu käytiin Viipurissa Susien ja HIFK:n välillä.

Urheilulehden otsake kertoi: HIFK:n mestaruus oli ”tipalla”.

Sudenkuoppa oli valmiina, mutta HIFK:n hermot kestivät: tasapeli Viipurissa. Ottelu päättyi 3–3 ja Eero ”Kiero” Kettunen teki Susien kaikki kolme maalia. Sudet sai pronssia.

Helsingin Sanomat kirjoitti ottelusta: ”Helsingin IFK:n ja Susien välistä mestaruussarjan viimeistä ottelua oli Viipurin keskuskentälle saapunut seuraamaan 1 700 katsojaa.

Sudet pelasivat vanhaan tapaan. Kettusen ’come-back’ oli mainio. Tekihän hän kaikki kolme maalia.”

Tämä Eero Kettunen on merkittävä hahmo Susien historiassa. Hän oli syntynyt Viipurissa ja pelasi jalka- ja jääpalloa Viipurin Palloseuran ja Susien joukkueissa 1925–46. Hän voitti jääpalloilun Suomen mestaruuden kahdesti. Hän pelasi yhden jalkapallomaaottelun ja samoin yhden maaottelun myös jääpallossa.

Aktiiviuransa jälkeen hänestä tuli valmentaja ja merkittävä jalkapallovaikuttaja. Hän oli mm. 1952 Suomen jalkapallojoukkueen johtaja Helsingin olympiakisoissa. Hän teki pitkän päivätyön Kotkan poliisimestarina ja istui Palloliiton Kymenlaakson piirin hallituksessa, Suomen Palloliiton liittohallituksessa ja maajoukkueen valitsemisvaliokunnassa.

Hänellä tiedetään olleen keskeinen rooli niissä monissa neuvotteluissa, joiden seurauksena Sudet siirtyi Helsingistä Kouvolaan myöhään syksyllä 1961.

Historiikin kirjoittaja Niilo Yrjölä toteaa: ”Tilastollisesti Viipurin Susien jalkapalloilun kaikkein kunniakkaimmaksi suoritukseksi muodostui kieltämättä ylimääräisen cup-mestaruuden voittaminen Turussa v. 1940 lop-

puottelussa Turun Palloseuraa vastaan. Tämä aikaansaannos on tähdellistä viedä kirjoihin siitäkin syystä, että kysymyksessä oli viipurilaisen joukkueen suoriutuminen Suomen jalkapallomestariksi ensimmäisen kerran jalkapalloilumme historiassa. Vielä 1942 Sudet jaksoivat nousta finaaliin saakka, niin ikään ylimääräisessä cup-kilpailussa, mutta tällöin HT voitti 6–4.”

Erikoislaatuinen semifinaaliottelu

Niilo Yrjölä kaivaa historiikissaan esiin erikoislaatuisen pelin, joka käytiin lokakuussa 1916. WBJS ja Turun IFK kohtasivat semifinaalin uusintaottelussa. Pääsyä mestaruusfinaaliin tavoiteltiin mitä surkeimmissa sääolosuhteissa, liejuisella kentällä. Joukkueet olivat kohdanneet hieman aikaisemmin Helsingissä samanlaisessa mutavellissä, jolloin ottelu oli päättynyt tasan 4–4.

Tarvittiin uusinta, joka pelattiin Viipurissa.

Yrjölän mukaan uusintaottelussa pääsivät intohimot täydellisesti valloilleen erotuomarin eräiden tulkintojen takia, joita vastaan viipurilaiset voimakkaasti protestoivat. Näin Niilo Yrjölä: ”Sen jälkeen peli koveni ja rikkomukset lisääntyivät molemmin puolin. Miehiä ajettiin kentältä, palloon tartuttiin käsin tahallisesti ja lopulta ei puolustettu omaa maalia lainkaan, jolloin vastapuoli työnsi palloja sisään minkä ennätti! Täydellinen epäjärjestys vallitsi sekä kentällä että katselijain joukossa. Mutta erotuomari vain salli pelin jatkua, ja sen lopputulos oli Turun IFK:n voitto 12–1.

WBJS joutui antamaan Suomen Palloliitolle yksityiskohtaisen raportin kaikesta tapahtuneesta. Bandylaisten kokoonpano tässä historiallisessa ottelussa oli: O. Mäkeläinen, S. Ihalainen, T. Koskinen, J. Pelli, L. Mäkinen, O. Väänänen, T. Pirhonen, E. Kostamo, Y. Penttilä. M. Mäkinen, R. Poutiainen.

Huonot kenttäolosuhteet olivat jatkuvasti haittana viipurilaiselle jalkapalloilulle. Vanhalla urheilukentällä hiekka-alue oli karhea. Kaupunki rakensi sitten Papulan urheilukentän, mutta senkin pelialue oli hiekkapohjainen. Niinpä viipurilaiset pääsivät nauttimaan ruohokentistä vain vierasotteluissaan Pietarissa ja Helsingin Pallokentälle.

– 52 –

Vasta keskuskentän valmistuminen 1933 toi ruohokentän myös Viipuriin. Uuden stadionin avajaisottelu käytiin lokakuun 1. päivänä 1933, jolloin Susien vastustajaksi saapui Vaasan Palloseura. Lähes 2 000 katsojaa oli saapunut kentän laitamille seuraamaan ottelua. Katsojat ihastelivat uutta stadionia, jonka erinomaista ruohomattoa ympäröi punainen tiilimurskarata.

Sudet oli juhlapelissä katsojien toiveiden veroinen ja voitti komeasti 3–0.

Urheilulehti kirjoitti 2. lokakuuta: ”Eilinen ’ensi-ilta’ Viipurin uudella stadionilla onnistui kaikin puolin loistavasti. Ilma oli säteilevän aurinkoinen, ruohokenttä suurenmoisessa kunnossa, Sudet oivallisessa pelivireessä ja 1 600-henkinen yleisö kaikkien näiden seikkojen johdosta tietenkin oikeaan vireeseen trimmattu. Onnittelemme Viipurin harmaapaitoja siitä, että he heti ensimmäisessä ruohokenttäottelussa kotikaupungissa osoittivat uusien mahdollisuuksien aukeavan Karjalan pääkaupungin palloilulle.”

Lehden haastattelema Susien puheenjohtaja Otto Mäkeläinen sanoi: ”Kyllähän täällä kovin jännättiin voittoa, mutta 3–0 tuntui minustakin etukäteen mahdottomalta. Eikö meillä ole sitten komea kenttä? Pojat pelasivat siinä jo kuin ’kotonaan’. Oli hyvä, että voitimme nyt ruohokentällä, jotta ei kukaan pääse syyttämään kenttäolosuhteita. Haittana on vielä, ettei saada harjoitella tällä ruohokentällä, joten reservit joutuvat aina pelitilaisuuksien sattuessa tuleen suoraan hiekkakentältä.”

Niilo Yrjölä toteaa historiikissaan: ”Se sama havainto, minkä olimme tehneet jo edellisen vuoden pelejä mieliin palautellessamme, ilmeni selvästi nytkin, nimittäin se että Susien erinomainen puolustus pettämättömine linjoineen sekä tarkkoine syöttöineen eturiville vaikutti ratkaisevasti tämänkin komean voiton syntymiseen.”

Yksimielisesti vedettiin esiin Reino Hintsa, myöhempien aikojen puheenjohtaja, tämän ottelun parhaana Susi-pelaajana. Hintsa sanoi: ”Luulisin, että ruohokenttä vetää jalkapallokilpailuihin yleisöä enemmän kuin Papulaan. Pelaajien kannalta ruohokentälle pääsy tietysti on riemastuttava tapaus.”

Susien manageri Lasse Mäkinen hehkutti Urheilulehdessä: ”Nythän sitä voi ensi keväänä reklamoida: ’Sudet eivät tällä kentällä ole hävinneet ainoatakaan ottelua. Odotin vaasalaisilta enemmän juuri ruohokenttäpelin perusteella.

– 53 –

tsikko Lehtio

Urheilulehden otsikko ja tuloslaatikko 2. lokakuuta 1933.

6.

lta 191

vuode

Susien tarina

Kehuttu Hintsa sai Urheilulehdelle: ”VPS:n hyökkäykset ja syötöt olivat summittaisia. Oli usein helppo sijoittua etukäteen.”

Ati Närvänen, Viipurin keisari

Arvo ”Ati” Närvänen nousi viipurilaisen jalkapalloilun suurimmaksi tähdeksi. Hän oli monipuolinen pelaaja, joka tyrmäsi kitsaasti maaseutupelaajiin suhtautuneet liiton valitsijat ja nousi maajoukkueeseen. Hän ei turhaan saanut katsojilta ja lehtimiehiltä lempinimeä Viipurin keisari.

Niilo Yrjölä toteaa vuonna 1952 ilmestyneessä historiakirjassaan, että Jussi Pelli pitää Närvästä kaikkein lahjakkaimpana tähänastisena palloilijanamme Suomessa. Parhaimmillaan ollessaan hän olisi ollut haluttua materiaalia mihin ammattijalkapallojoukkueeseen tahansa, on Pellin käsitys.

Arvo Närvänen syntyi 12.2.1905 Viipurissa.

Nuorena poikana hän harrasti monia eri lajeja, mm. uintia, hiihtoa ja mäenlaskua. Niilo Yrjölän mielestä tämä selittää hänen ensiluokkaisen fyysisen pohjakuntonsa suurtehtävissään jää- ja jalkapallossa.

Närvänen pelasi hienolla urallaan 14 jääpallomaaottelua ja peräti 42 jalkapallomaaottelua.

L. Turunen edusti alkujaan tamperelaista IlvesKissoja, mutta siirtyi sitten Susiin. Hänellä on tilillään 11 jalkapallomaaottelua, mikä kuvaa varsin hyvin Närväsen ylivoimaisuutta.

Yhdessä seuratoverinsa Tauno Paakkasen kanssa Närvänen kuului Suomen jalkapallojoukkueeseen, joka osallistui Berliinin olympiakisoihin 1936.

Ati Närvänen kuoli 77-vuotiaana Helsingissä 4. huhtikuuta 1982.

Kun Arvo Närväsen syntymästä tuli helmikuussa 2005 kuluneeksi sata vuotta, julkaisi Karjala-lehti runsaan puolen sivun suuruisen jutun, jonka otsakkeena oli: Ati Närvänen oli Susien ja maajoukkueen tähtipelaaja. Jutun oli kirjoittanut Antti O. Arponen. Hän kirjoitti näin: ”Työläiskodin kasvattina Atilla ei ollut mahdollisuuksia käydä liiemmin kouluja ja hän lähti jo nuorena työelämään.

Hän oli liikealalla konttoristina ja parhaina pelivuosinaan myös Viipurin poliisilaitoksen kansliassa.

Ati oli liikunnallinen lahjakkuus, joka nuorukaisena menestyi uinnissa, uimahypyissä, hiihdossa ja mäkihypyssä. Hänellä oli sekä nopeutta että kestävyyttä, notkeutta ja koordinaatiota. Niitä hän hyödynsi pelikentillä.”

Susien jääpallojoukkueeseen Närvänen pääsi 19-vuotiaana 1924 ja saman tien hänet kutsuttiin Suomen maajoukkueeseen. Jääpalloa hän pelasi puolustajana. Arponen kuvailee häntä näin: ”Jäällä Ati oli mailataituri, nopea luistelija ja hänellä oli erinomainen ’pelisilmä’. Aikalaiset ovat kertoneet, että hän osasi hahmottaa yhdellä silmäyksellä koko kentän ja aavistaa vastustajien liikkeet ja sijoittua aina oikein.”

Ati Närväselle kertyi 1924–37 kaikkiaan seitsemän jääpallon SM-kultaa, neljä hopeaa ja kolme pronssia.

Mitalitta hän ei jäänyt yhtenäkään talvena urallaan.

Arponen kertoo kirjoituksessaan, että valtakunnallisen maineensa Ati Närvänen loi jääpallomaajoukkueen tähtenä ja kapteenina.

Suomen ja Ruotsin maaottelut kokosivat suuret yleisömäärät. Useissa maaotteluissa Närvänen palkittiin Suomen parhaana.

Arponen toteaa, että maaottelut olivat yleensä Helsingissä, mutta 15. helmikuuta 1931 Suomi pelasi Viroa vastaan Viipurin Salakkalahdella. Joukkueessa oli kymmenen viipurilaista ja yksi lappeenrantalainen LUM:n pelaaja. Suomi voitti 10–0 ja Närvänen palkittiin parhaana.

Arponen jatkaa: ”Talvella 1934 Helsingissä Suomi voitti Ruotsin 3–0. Yleisö hullaantui mainiosta pelistä niin, että loppuvihellyksen jälkeen katsojat ryntäsivät kentälle ja kantoivat joukkueen kapteenin Ati Närväsen kultatuolissa pukukoppiin.

Ati pelasi viimeisen maaottelunsa 1937 Tukholmassa.

Kentän laidalla oli 15 000 katsojaa ja Ruotsi voitti 2–0, mutta Ruotsin lehdet kehuivat Suomen parhaaksi viipurilaista puolustajaparia Ati Närvänen – Yrjö Leppänen.”

Näin Antti O. Arponen kertoi jutussaan Närväsestä jalkapalloilijana: ”Jalkapallossa Ati Närvänen oli harvoin puolustaja, kesällä hän pelasi mieluummin sivutukimiehenä tai välihyökkääjänä.

Jalkapallokentällä hän oli älykäs ja rauhallinen pelinrakentaja,

– 54 –

juonikas syöttelijä ja tarvittaessa taitava taklaaja ja pallonriistäjä.”

Jalkapallossa Ati pelasi melkein kaikki A-maaottelut kesästä 1924 syksyyn 1933. Vuosina 1934 ja 1935 Närvänen ei pelannut jalkapallomaajoukkueessa, mutta Suomen päästessä 1936 Berliinin olympiakisoihin otti päävalmentaja Ferdinand Fabra Närväsen vielä mukaan. Olympiakisoissa Suomi hävisi ensimmäisen ottelun Perulle 3–7 ja putosi jatkosta.

Arponen kirjoittaa: ”Päävalmentaja laittoi Närväsen Berliinissä oudolle paikalle laitapuolustajaksi eikä hänen nopeutensa oikein riittänyt ketteriä eteläamerikkalaisia vastaan.”

Antti O. Arponen päättää laajan artikkelinsa näin: ”Vuonna 1937 Ati Närvänen siirtyi Simpeleen tehtaiden konttoriin töihin ja Simpeleen Urheilijoiden pelaajavalmentajaksi. Sotien jälkeen hän muutti Helsinkiin ja työskenteli rakennusliikkeen varastonhoitajana.”

Susien jalkapallojoukkue 1930-luvun alussa: Simo Maksimov, Paavo Rupponen, Yrjö Leppänen, Arvo Närvänen, Reino Hintsa, Viljo Närvänen, Väinö Moisio, Toimi Laine, Niilo Jantunen, Mauno Siren ja Eero Sorvali.

– 55 –

Susien tarina

Närvänen oli paikalla Kouvolassa, kun Sudet vietti 1972 täällä 60-vuotisjuhliaan. Mies kuunteli naureskellen Eero ”Kiero” Kettusen värikkäitä kertomuksia yhteisiltä pelaajaajoilta.

Maalivahti ja Loikkasen poikia

Lahdessa asuva ja siellä eläkepäiviään viettävä Lauri Hulkko ehti pelata Susien edustusjoukkueessa vain välirauhan aikana, mutta syntymäkaupunki Viipuri ja sen hieno seura Sudet elävät edelleen vahvasti hänen muistoissaan. Hulkko syntyi Viipurissa 5.6.1926. Hän oli sodan viimeiset päivät puolustamassa kaupunkia kesällä 1944.

Näin Hulkko kertoo tätä kirjaa varten tehdyssä puhelinhaastattelussa huhtikuussa 2012: – Minä tulin Susien pariin sillä tavalla, että jalkapallossa seuran B-junioreilta puuttui maalivahti. Koeottelu meni hyvin ja sain vakituisen paikan. Vuonna 1939 pelasin A-junioreissa ja 1942–44 edustusjoukkueessa.

Hulkon koti oli Loikkasen kaupunginosassa, josta kasvoi Susille monia hyviä pelaajia.

Lauri Hulkko jatkaa: – Pojat rakensivat oman kentän Vasikkahakaan, joka oli Loikkasen kentän takana. Sinne he pystyttivät pendelin, jotta voitiin pukata nahkapalloa.

Loikkasen kaupunginosasta pelasi parhaimmillaan kuusi miestä Susien edustusjoukkueessa ja kolme A-junioreissa. Loikkasen kentällä pelattiin iltamyöhään.

Kuuluisa maajoukkuepelaaja Leo Turunen asui samalla kadulla Hulkon kotia vastapäätä.

– Leo katkaisi jalkansa mäessä. Kun hän parani, hän sai jalkapallon solisluuhunsa ja se meni poikki, Hulkko muistelee.

Hän kertoo Pupu Taivaisesta, maalivahdista, joka oli torikauppiaspariskunnan poika.

– Sillä oli pallo ja se pääsi siksi aina mukaan. Sillä oli väärät sääret ja siksi sitä sanottiin Pupuksi.

Hulkko kertoo, että Taivainen oli radistina siinä lentokoneessa, jonka venäläiset ampuivat alas. Hän pelastui laskuvarjolla Neuvostoliiton puolelle. Venäläiset lähettivät hänet Rukajärven kautta Suomeen. Pupu ilmoitti heti olevansa suo-

malainen. Venäläiset vaativat häntä myöhemmin luovutettavaksi takaisin sillä perusteella, ettei hän ollut suorittanut vakoojan tehtäväänsä. Kettunen soitti Taivaiselle varoittaen, että tätä tullaan pidättämään. Pupu häipyi Ruotsiin ja sieltä Kanadaan. Myöhemmin hän palasi Tukholmaan, mutta on nyt jo kuollut.

Loikkasen poikiin kuuluivat myös Kilven veljekset.

– Heillä ei ollut paljon ikäeroa, mutta pelaajina he olivat aivan erilaisia. Runo oli sellainen kikkailija, Mörä taas hurjan kovapotkuinen, Hulkko muistelee.

Susien entistä pelaajaa ja seuran Helsingin-ajan puheenjohtajaa Reino Hintsaa Hulkko muistelee lämmöllä.

– Hintsan Repe oli hieno mies, herrasmies.

Ihan yhtä mukavaa kuvaa Hulkolle ei ole jäänyt Eero Kettusesta. Tämä tunnettiin lempinimellä ”Kiero”. Se kuvasi häntä hyvin pelaajana.

Armeijasta vapauduttuaan Lauri Hulkko asui hetken Turussa, josta sitten muutti äitinsä kanssa Kouvolaan. Hän ehti pelata KUP:ssa sekä jääpalloa että jalkapalloa, kunnes muutti naisystävänsä kanssa Lahteen, jossa heidät vihittiin vuonna 1945. Rouva Hulkko on nyt jo edesmennyt.

– Pelasin ensin maalivahtina LPM:ssä, mutta Reippaan miehet tulivat sanomaan, että mitäs siinä viipurilainen siinä seurassa pelaat. Niin muutin Reippaaseen, jonka maalivahtina pelasin seitsemän vuotta, kertoilee Hulkko.

Hän oli sitten jo lopettanut pelaamisen, jota sotavamma muutoinkin häiritsi, kun lahtelainen Peli-Veikot, entinen Sorvalin Veikot pyysi häntä vielä pelaamaan. Hän edusti seuraa viisi-kuusi vuotta.

– Minä olen pelannut jalkapalloa Viipurin, Kouvolan ja Lahden kaupunkijoukkueessa, Hulkko sanoo.

Viipurissa Lauri Hulkko oli työskennellyt Kontio & Kontio -nimisessä kalafirmassa, mutta oli tyytymätön palkkaansa ja pääsi postiin. Sodan jälkeen hän oli noin vuoden töissä Kouvolan postissa ja sitten vuodesta 1945 lähtien Lahden postissa, jossa toimi viimeiset 16 vuotta esimiehenä. Hän jäi eläkkeelle 1986 palveltuaan postia 44 vuotta.

Lauri Hulkko muistetaan myös aktiivipelaamisen jälkeen

– 56 –

erotuomarina, erotuomareiden kouluttajana ja erotuomaritarkkailijana, jonka asiantuntemusta Palloliitto käytti hyödykseen. Tämä piti hänet tiukasti kiinni lempilajissaan jalkapalloilussa.

Kansainvälinen kosketus vilkasta

Viipurin jalkapalloilulle ja siten myös Susien toiminnalle oli luonteenomaista vilkas kansainvälinen toiminta. Varsinkin virolaisten heimoveljien kanssa Sudet solmi kiinteät yhteydet.

Myös puolalaisia, tshekkiläisiä ja itävaltalaisia yhdistelmiä nähtiin Viipurissa. Juuri itävaltalaisilta uskotaan Susien kuuluisan lyhytsyöttöpelin saaneen virikkeitä.

Vuonna 1925 Itävallan maajoukkue vieraili Viipurissa.

Loistavaa lyhytsyöttöpeliä pelanneet vieraat voittivat Viipurin yhdistetyn joukkueen selkeästi 8–0.

Niilo Yrjölä kertoo kirjassaan: ”Kärsitty tappio ei surettanut ketään. Yleisö oli tyytyväinen päästyään kerrankin nauttimaan jalkapalloilun hienouksista, kun taas pelaajat miltei unohtuivat itse pelissä silmä kovana ja muisti terästettynä tutkimaan keskieurooppalaisen pelityylin salaisuuksia!”

Urheilulehti oli haltioissaan: ”Aivan aluksi haluan Viipurin yleisön puolesta lausua Suomen Palloliitolle parhaimmat kiitoksemme äskeisen itävaltalaisjoukkueen vierailusta Viipurissa. Se oppitunti, jonka pelaajamme saivat kokea näiden pallotaiturien parissa, antoi heille varmaankin niin runsaasti, että siinä on pitkiksi ajoiksi sulattamista.

Aamupäivän kestänyt sade lakkasi puolen päivän aikaan ja saattoi kentän parhaimpaan kuntoonsa. Papulan hiekkakenttä ei ole juuri omiaan kehittämään jalkapalloilua, mutta sunnuntaisessa kunnossaan on se pelille mukiinmenevä. Yleisöä oli kertynyt lähes 2000 – hyvä saavutus sateisen sään jälkeen keskellä kesää.

Heti alkuminuuteista lähtien kehittivät itävaltalaiset painostuksensa Viipurin maalia kohti ja yhtämittaisesti jatkui se kautta pelin. Heidän pelaajansa liikkuivat itse mieskohtaisesti mahdollisimman vähän, antaen sitä enemmän työtä koko meidän joukkueellemme, mutta syötöt tulivat kuin lautasella tarjoten annettiinpa ne sitten mihin suuntaan tahansa tai mistä asennosta tahansa.”

Tarkka analyysi jatkui:

– 57 –

Lauri Hulkko

Susien tarina

”Itävaltalaisten painostus päättyi useimmiten kulmapotkuun, jotka annettiin jalan rinnalla lyöden tarkasti johtaen säännöllisesti mitä vaarallisimpaan tilanteeseen maalin edustalla.”

Vuonna 1929 Viipuriin saapui kuuluisa itävaltalainen seurajoukkue Hertha. Niilo Yrjölä otsikoi tuosta ottelusta kertovan luvun historiikissaan: Jälleen wienervalssia Papulassa.

Hän kirjoittaa kirjassaan: ”Ennen pelin alkua satoi taivaan täydeltä, joten Papulaan uskaltautui vain muutama sata katsojaa.”

Karjala-lehti kertoi: ”Hertha voitti Sudet 2–0. Ensimmäinen puoliaika oli vaihteleva Susien esittäessä hyvää peliä. Huono sää pilasi ottelun.”

Yrjölä päätteli näin: ”Oli aivan ilmeistä, että muutama vuosi aikaisemmin käyneen Itävallan edustusjoukkueen kylvämä siemen ainakin Susien kohdalla oli alkanut itää. Kaunista lyhytsyöttöä ei harrastanut vain eturivi, vaan myöskin tukimiehistö käytti sitä onnistuneesti sekä keskenään että eturivin kanssa.”

Toukokuussa 1931 Sudet matkusti Viroon.

Ensin kohdattiin Tallinnassa Jalkapalloklubi ja ottelu päättyi tasan 1–1. Seuraavana päivänä isäntäseura Kalev löi matkaväsyneet vieraansa 3–1. Niilo Yrjölä kirjoittaa historiikissaan: ”Virolaiset olivat erinomaisen vieraanvaraisia. Kestitys oli suurenmoista, ja keskinäinen seurustelu veljellistä. Mainittakoon, että Susien puolesta laskettiin seppele sodassa kaatuneiden Kalevin pelaajien muistopaaden ääreen. Matkan johtajana oli Susien silloinen puheenjohtaja, apulaispoliisimestari Otto Mäkeläinen.

Kalev kävi sitten seuraavana vuonna ja uudelleen vuotta myöhemmin pelaamassa Susia vastaan Viipurissa.

Vuonna 1935 tshekkiläinen Budejovice kävi Viipurissa, pelasi kaunista yhdistelmäpeliä ja voitti Sudet 4–1.

Kolmas itävaltalaisvierailu tapahtui 1936, kun Favoritnerniminen joukkue tuli Viipuriin. Sudet pisti lujasti kampoihin näppärästi pelanneille vierailleen ja ottelu päättyi tasan 1–1.

Saman vuoden elokuussa Viipurin keskuskentälle saapui romanialainen Universitatea, joka oli kiertueella Suomessa.

Yrjölän mukaan nähtiin paras kansainvälinen ottelu keskuskentällä. Romanialaiset pelasivat loistavasti ja voittivat 5–0.

Joukkueet kohtasivat vielä toisen kerran ja sekin peli päättyi vieraiden hyväksi 4–3.

Sudet Helsingissä

Talvisodan jälkeen mikään ei enää ollut entisellään Karjalassa, Viipurissa eikä myöskään viipurilaisessa palloiluelämässä.

Karjalaisia oli evakossa eri puolilla Suomea, mutta viipurilaisia pelaajia kerääntyi eritoten Helsinkiin. Siellä ryhdyttiin jo keväällä 1940 talvisodan päätyttyä käynnistämään pelejä.

Niilo Yrjölä toteaa osuvasti Susien 40-vuotishistoriikissa: ”Viipurin entinen kukoistava urheilutoiminta oli näinä raskaina aikoina samanlaisessa sekaannuksen ja epätietoisuuden tilassa kuin koko karjalainen heimo. Kaikkialla etsittiin kuumeisesti lähtökohtaa uuden elämän aloittamiseen.”

Karjala-lehti haastatteli huhtikuun lopussa 1940 eräitä viipurilaisia palloilumiehiä. Lassi Mäkinen ilmoitti silloin Susien puolesta, että seuralla oli tarkoitus jatkaa toimintaansa Helsingissä.

Kesäkuun 9. päivänä 1940 pidettiin Helsingissä Susien ja toimintavaikeuksiin ajautuneen Viipurin Palloseuran yhteinen kokous. Yksimielisesti sovittiin ViPS:n pelaajien siirtymisestä Susien riveihin.

Yrjölä kirjoittaa: ”Tämä toimenpide osoitti, että huolimatta Salakkalahden kovista yhteenotoista ja taisteluista paikallisesta hegemoniasta ko. joukkueiden pelaajia yhdistivät lujat toveruussiteet. Olihan kaikilla silloinkin silmämääränä ottelujen tiimellyksessä Viipurin kunniakkaiden jääpalloperinteiden puolustaminen yhteisvoimin ja oikeata karjalaista urheiluhenkeä ilmentäen. Yhtymisen kautta uskottiin pääkaupunkiin saatavan varsinkin jääpalloilussa mahdollisimman edustava viipurilaisjoukkue.”

Jääpallokaudesta 1940–41 tulikin hieno. Sudet rynnisti loppuotteluun, jossa se kuitenkin hävisi pussipuolustusta harjoittaneelle HIFK:lle maalein 2–4.

Ruotsi kohdattiin B-liitto-ottelussa helmikuussa 1941 stadionilla, jonne yleisöä kertyi 9000. Ruotsi voitti 4–1. A-liitto-

– 58 –

Susien ”Drem Team” v. 1958. Joukkue pystyi hyvänä päivänä voittamaan minkä tahansa vastustajan Suomansarjassa ja oli hyvin lähellä jopa nousta mestaruussarjaan. Pelaajat eturivi vas.: Urho Laakso, Matti Sarasjoki, Risto Ritsi, Ilkka Haila, Vesa Toukolehto. Takarivi vas.: Kaarlo Laakso, Reino Pietarinen, Rauli Hakala, Pertti Hartikainen, Kosti Cande, Juhani Kettula. Reino Eitsi pelasi useita otteluita nuorten maajoukkueessa. Joukkuetta valmensi Rauno Kilpi.

– 59 –

Susien tarina

ottelu eli nykytermein maaottelu pelattiin Tukholmassa, jolloin Ruotsi oli parempi maalein 3–2. Susista kantoivat tässä pelissä Suomen maajoukkuepaitaa Salo, Konttinen, Lagerström ja Kariluoma.

Olot olivat rauhattomat ja epätietoisuus tulevaisuudesta suuri. Seuraavana talvena pelattiin jääpallossa sotasarjaa.

Myöskin viipurilaisten kesken vallitsi epätietoisuutta.

Tammikuussa 1943 esittäytyi Helsingissä viipurilaisista, pääasiassa entisistä vipsiläisistä koottu uusi seura Hukat. Se voitti HJK:n 2–1. Hukkien joukkue oli mielenkiintoinen: Kääriäinen, Ora, Hahl, Heiskanen, Lagerström, Kariluoma, Hagman, R. Lamppu, Salo, Lindroos ja S. Lamppu.

Hukat tuli jatkossa – vielä täällä Kouvolassakin – liittymään oleellisesti Susien tarinaan.

Kesällä 1943 heräsi toivo Viipurin saamisesta takaisin Suomen valtion osaksi. Jo välirauhan aikana monet viipurilaiset olivat palanneet kotikaupunkiinsa ja urheilutoimintakin oli alkanut, epätasaisesti kylläkin, käynnistyä. Nyt vauhti parani ja jalkapalloilussa nähtiin jo hyviä pelejä.

Tammikuussa 1944 käytiin Viipurin keskuskentällä jääpallokauden avausottelu Susien ja kaupungin nuorimman palloiluseuran Viipurin Ilveksen välillä. Sudet sai jalkeille vain junioripitoisen joukkueen ja Ilves voitti helposti 6–3.

Kesän 1944 rintamatapahtumat pakottivat viipurilaiset uudelleen evakkoon rakastamastaan kaupungista. Sinne ei enää ollut paluuta.

Urheiluseurat hajautuivat eri puolille Suomea ja Sudet majoittui Helsinkiin.

Sudet ja Hukat vastakkain

Niilo Yrjölä kertoo historiikissaan, että Sudet pisti rivinsä nopeasti kuntoon. Näin Yrjölä: ”Vuoden 1945 jääpallokauden alkaessa loppiaisena Susilla oli jo oma edustusjoukkue taisteluvalmiina. Heti kärkeen saatiin nähdä jännittävä mestaruussarjaottelu Hukkien ja Susien kesken. Hukkien hyökkäyspeli oli hyvin tuloksellista ja johti voittoon 6–3 (3–1). Arvostelu sanoi maalieroa ehkä hiukan liian suureksi. Koska jälleen oli kysymyksessä aivan uusissa

olosuhteissa aloitettava viipurilaisten joukkueiden esittäytyminen pääkaupungin jääpallomarkkinoilla, ikuistettakoon historiaan joukkueiden kokoonpanot. Niillä on tässä oma mielenkiintonsa.

Sudet: Taivainen, Sepp, Hahl, Lappalainen, Liukkonen, Väänänen, Lätti, Markkanen, Luukkonen, Kariluoma, Turunen.

Hukat: Kääriäinen, A. Jantunen, Leppänen, S. Lamppu, Lagerström, Tammilaakso, R. Lamppu, Vähäluoto, Salo, Lindroos, Lund.

Sarjan voitti WP-35 Varkaudesta, Hukat vei pronssia ja Sudet jätettiin mitalisijojen ulkopuolelle.

Susilla alkoi olla vaikeuksia ja keväällä 1948 jääpallojoukkue putosi mestaruussarjasta. Sinne päästiin kuitenkin erikoisella tavalla.

Niilo Yrjölä kertoo historiikissaan tapahtumien kulusta näin: ”Syksyllä 1950 Hukat pitivät Helsingissä kokouksen ja päättivät lopettaa toimintansa jalkaja jääpallossa sekä kehottaa jäseniään liittymään Susiin. Suomen Palloliitto oli jo aikaisemmin tehnyt periaatteellisen päätöksen siitä, että jos edellä mainitut seurat yhtyvät Sudet tulevat talven jääpallopeleissä saamaan Hukkien paikan mestaruussarjassa. Sitä ennen täytyi kuitenkin suorittaa karsinta niiden joukkueiden kesken, jotka edellisenä talvena jäivät Suomen sarjan lohkoissa toiseksi.”

Sudet voitti karsintaottelussa Joensuun Maila-Pojat 4–2 ja Susien kokoonpanossa näkyy yhdistymisen jälki: Auvala, Luukkonen, Hahl, Väänänen, Rönkä, Lätti, Pönniö, Rytkönen, Salo, Lindroos, R. Lamppu.

Tuon ajan olosuhteista kertoo osuvasti asiapaperi, joka löytyy Susien laajasta arkistosta. 23.1.1951 päivätty kirje on osoitettu Helsingin kaupungin poliisilaitokselle ja kuuluu seuraavasti: ”Anomme kunnioittavasti lupaa saada järjestää jääpalloilun mestaruussarjaan kuuluvan ottelun Sudet – Veiterä sunnuntaina tammikuun 28. pvä 1951 alkaen klo 14.oo. Tilaisuus kestää noin 2 t. Otteluun myydään pääsylippuja, joiden hinnat ovat 120 :- ja 60 :-. Yleisöä odotetaan saapuvaksi noin 1.000 henkeä. Eläintarhan kentän, jossa ottelu pelataan. Omat järjestysmiehet

– 60 –

huolehtivat järjestyksen pidosta ja pääsylippujen myynnistä.

Kunnioittavasti Risto Lamppu, sihteeri.”

Kuvaavaa tuolle ajalle on sekin, että seuran sihteeri näyttää olevan edustusjoukkueen vasen laitahyökkääjä.

Vierailu mestaruussarjassa jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä keväällä 1952 Sudet putosi Suomen sarjaan ja lehdet kirjoittelivat Susi-tarun loppumisesta.

Yksi tämän hankalan vaiheen hienoimmista pelaajista oli keskushyökkääjä Sakari Salo. Hänestä tuli myöhemmin eräs maamme parhaista tennispelaajista. Salo kuoli loppusyksystä 2011.

Sakari Salo oli syntynyt 21.12.1919. Vuosina 1937–39 tämä nuori lahjakkuus pelasi jääpalloa Viipurin Palloseuran edustusjoukkueessa. Susien ja ViPS:n yhdistyttyä Helsingissä Salo pelasi jääpalloa Susissa. Salo liittyi HIFK:hon ja sitten uuteen seuraan Hukat. Kun Hukat ja Sudet sitten yhdistyivät, tuli Salosta taas Susien pelaaja.

Martti Jukola esitteli Salon Urheilun Pikku Jättiläisessä näin: ”Salo on nopea luistelija, omaa varman pallosilmän ja on ilmalyönneissä miltei erehtymätön.”

Sakari Salo pelasi 21 jääpallomaaottelua. Tenniksessä hänen uransa oli pitkä ja komea. Hän voitti yhteensä 127 Suomen mestaruutta eri ikäluokissa. Hän edusti 18 kertaa Suomea tenniksen Davis Cupissa vuosina 1950–69. Hän toi squashin Suomeen, perusti vaimonsa kanssa squash-hallin ja oli tämän lajin uranuurtaja maassamme.

Jalkapallossa cupmestaruus

Susien jalkapallojoukkue aloitti Helsingissä hienosti. Jalkapallomestaruus ratkaistiin sota-ajan epävarman välivaiheen takia cup-muotoisena. Huhtikuussa 1940 Sudet voitti cuploppuottelussa Turussa Turun Palloseuran 2–0. Se oli ensimmäinen viipurilaisen seuran voittama jalkapalloilun Suomen mestaruus.

Turun ottelua seurasi 4 000 katsojaa. Susien mestarijoukkueessa pelasivat: V. Taivainen, T. Asikainen, K. Hahl, V. Heinonen, S. Kilpi, R. Pietikäinen, A. Hyyrynen, L. Turunen, E. Karhu, R. Kilpi, T. Paakkanen.

Susien ensimmäisen maalin pukkasi Paakkanen, toisen ampui kaaripallolla vastustajan maalivahdin avustuksella Hyyrynen.

Sudet palasi Viipuriin ja pelasi sotasarjassa.

– 61 –

Lehtiotsik

lta 1951.

ko vuode

Susien tarina

Vuonna 1942 Sudet pääsi toisen kerran cup-loppuotteluun, mutta hävisi Helsingin Tovereille 4–6.

Toukokuussa 1944 pelattiin viimeiset jalkapallopelit Viipurissa, joka sodan päättyessä menetettiin. Myös Susien jalkapallotoiminta siirtyi Helsinkiin.

Susien jalkapalloilussa 1940-luvun loppu ja seuraavan vuosikymmenen alku merkitsivät jatkuvaa seilaamista mestaruussarjan ja suomensarjan välillä.

Tulijalla ei ollut helppoa

Kun Sudet vuonna 1987 vietti Kouvolassa 75-vuotisjuhliaan, kirjoitti kuuluisa toimittaja Voitto Sulander historiakatsauksen Helsingin Sanomiin. Siinä hän toteaa evakkoon joutumisesta näin: ”Pitkän harkinnan ja erityisesti legendaarisen Susi-johtaja Mikko Mäkisen arvovallalla uusi sudenpesä päätettiin perustaa Helsinkiin.

Sulander siteeraa entistä Susien jääpalloilijaa Pentti Lappalaista: ”Se oli ilmeinen virhe, sillä Lahti, jota myös uudeksi kehdoksi kaavailtiin, olisi nousevana kaupunkina ollut ilmeisesti otollisempi paikka.”

Sudet oli todellakin joutunut varsin vaikeaan ja haasteelliseen tilanteeseen muutettuaan Helsinkiin. Jääpalloilussa seura ei enää kyennyt rakentamaan sellaista suuruuden ajan joukkuetta kuin se oli tehnyt useamman kerran Viipurissa.

Jalkapallossa tilanne oli Susien kannalta Helsingissä erittäin hankala. Sudet ei enää ollut sellainen suurseura kuin mihin asemaan se oli noussut ennen sotia Viipurissa. Helsingin jalkapallomarkkinoita hallitsivat HIFK, HPS ja yhä systemaattisemmin omaa suuruuttaan rakentanut HJK. Sudet alkoi ajautua tilanteeseen, jossa sen oli aina vain vaikeampi pitää pelaajistonsa koossa. Isoilla seuroilla oli rahaa ja ne houkuttelivat armottomasti Susien parhaita pelaajia riveihinsä. Putoaminen mestaruussarjasta suomensarjaan oli aina sellainen vaihe, jossa Susien parhaille pelaajille löytyi kysyntää. Uuden miehistön rakentaminen ei ollut helppoa, vaikka monet pelaajat pysyivätkin Susille uskollisina.

Hiljalleen pahentuessaan tämä kehitys johti siihen, että

Sudet putosi maakuntasarjaan. Helsingissä tällä sarjatasolla pelaaminen oli taloudellisesti aivan mahdotonta ja niinpä ryhdyttiin hankkeeseen, jonka seurauksena Sudet sitten joulukuussa 1961 muutti Kouvolaan.

Puheenjohtaja Reino Hintsa

Se mies, joka toi Sudet Kouvolaan, oli Susien puheenjohtaja Reino Hintsa. Hän oli syntynyt 8.7.1907 Helsingissä ja päässyt ylioppilaaksi Viipurin Suomalaisesta Lyseosta vuonna 1927.

Hän toimi ensin Viipurin lääninvankilan talouspäällikön apulaisena.

Poliisiuransa hän aloitti Viipurin poliisilaitoksen etsivän osaston nuorempana kaupunkikonstaapelina edeten nopeasti vanhemmaksi kaupunkikonstaapeliksi. Hän kävi Valtion poliisikoulun päällystöluokan 1930 ja hänet nimitettiin vuonna 1932 nuoremmaksi komisarioksi.

Hintsa osallistui molempiin sotiimme, talvisodan aikana sotapoliisijoukkueen johtajana Viipurissa ja viime sodassa ensin joukkueenjohtajana 18 D:ssä Karjalan kannaksella sekä sitten sotilashallinnon alaisen Viipurin rikospoliisin päällikkönä kaupungin luovutukseen saakka.

Viipurin menettämisen jälkeen Hintsa toimi 1941–46 Jyväskylän poliisilaitoksen komisariona. Vuonna 1946 hän siirtyi Helsingin poliisilaitoksen rikososastoon vanhemmaksi komisarioksi. Hänestä tuli rikososaston johtajan apulainen 1964 ja vuonna 1969 hänen viralliseksi tittelikseen tuli rikososaston apulaisosastonjohtaja.

Hintsa pelasi Viipurissa Susien jalkapallojoukkueessa 1925–39 ja oli lähes kymmenen vuotta joukkueen kapteeni.

Hän pelasi kolme jalkapallomaaottelua. Jääpallossa hän ei ollut aivan yhtä hyvä ja pelasi useimmiten Susien reservijoukkueessa.

Viipurin Susien johtokunnan jäsen ja sihteeri hän oli 1933–39. Kun hän sitten muutti Helsinkiin, valittiin hänet 1949 Susien puheenjohtajaksi. Siinä tehtävässä hän näytteli keskeistä roolia, kun Sudet siirtyi syksyllä 1961 Kouvolaan.

Reino Hintsa oli erittäin merkittävä henkilö Susien historiassa. Hän sitoo yhteen kaikki nämä kolme Susien kotikau-

– 62 –

punkia Viipurin, Helsingin ja Kouvolan, vaikkei hän enää Susien muutettua Kouvolaan seurassa toiminutkaan. Ilman Hintsaa muutto Kouvolaan tuskin kuitenkaan olisi toteutunut.

Reino Hintsan poika Urpo Hintsa kertoo tätä kirjaa varten tehdyssä puhelinhaastattelussa helmikuussa 2012, että hänen isänsä ei Susien Kouvolaan muuton jälkeen liittynyt enää mihinkään toiseen seuraan.

– Hän oli niin perinpohjin susilainen, Urpo Hintsa sanoo.

Isä-Hintsa toimi Palloliiton monissa erilaisissa luottamustehtävissä Hän oli mm. Palloliiton valitsemisvaliokunnassa ja toimi sen puheenjohtajana 1954–56.

– Se oli tuulinen paikka, sillä valinnoista jaksettiin aina olla eri mieltä, Urpo Hintsa muistelee.

Reino Hintsa itse kertoi Pallo Pyörii -lehden numerossa 1/1955, että kun hänet oli tehtävään valittu, sai hän sellaisia hyvän matkan toivotuksia kuin ”Sinusta tulee kuuluisa – ainakin surullisenkuuluisa” tai ”Kulut tai kiilloitut kansan hampaissa”.

Kun Reino Hintsa 8.7.1967 täytti 60 vuotta, teki Helsingin Sanomat hänestä merkkipäivähaastattelun. Siinä päivänsankari totesi: – Minulta on usein kysytty, eikö rikollisten kanssa seurusteleminen koveta mielestä kaikkea hellää ja kaunista. Minä sanoisin, että asia on päinvastoin. Tässä työssä oppii ajattelemaan ihmiskohtaloita toiseltakin puolelta.

Hintsa korosti, että hyvän rikospoliisin täytyy olla ehdottoman puolueeton sekä asiakkaisiin nähden, että poliittisesti.

Sen lisäksi on oltava rauhallinen luonne. Omien hermojen täytyy olla kovemmat kuin rikollisen.

Reino Hintsa jäi kesäkuun alussa 1973 eläkkeelle Helsingin kaupungin poliisilaitoksen apulaisjohtajan paikalta. Hän kuoli joulukuussa 1979.

Kaartilainen-lehti muisti muistokirjoituksessaan, että eläkeaikansa Reino Hintsa omisti Viipuri-yhdistykselle sekä Viipuri Museo-säätiölle, jonka keräilypäällikkönä hän toimi kuolemaansa saakka.

Urpo Hintsa ja hänen veljensä Kari saivat jalkapallokasvatuksen kotoa. Kari siirtyi pian muiden asioiden pariin, mutta Urpo jatkoi pelaamista.

– Pelasin 17-vuotiaana ensimmäisen kerran Susien edustusjoukkueessa suomensarjassa täällä Helsingissä. Pelasin yhdessä Kosti Canden ja Olli Käpin kanssa.

Kuva Velodromilta vuodelta 1950 ottelusta Sudet – HJK. Sudet voitti ottelun 2–0 ja nousi mestaruussarjaan. Ottelua seurasi 1 483 maksanutta katsojaa.

– 63 –

Reino Hintsa

Susien tarina

Urpo Hintsan (s. 25.1.1944) ensimmäinen peli Susien edustusjoukkueessa oli toukokuussa 1961, jolloin Sudet hävisi Ponnistukselle Pallokentällä 1–4. Susien kokoonpano oli: Vallden, Cande (Käppi) – Raudas, Hintsa – Vuormaa – Kettunen, Koivula – Sarasjoki – Käppi (Aurio) – Mustakari – Kotkas. Lehtiselostus totesi, että Susien suuruudesta ei ole jäljellä mitään muuta kuin nimi, jonka senkin on kohta ”mies pilannut”. Joukkue oli nuori ja yrittelevä, mutta ei sen paikka suinkaan tällaisena ole II divisioonassa, lehti tuomitsi.

– Putosimme sitten maakuntasarjaan ja siitä lähti liikkeelle hanke Susien siirtämiseksi Kouvolaan, Urpo Hintsa kertoo.

Hän kävi vuonna 1962 hetken aikaa pelaamassa Kouvolassa, mutta pian se jäi, kun ei ollut autoa ja kulkeminen peleihin oli hankalaa.

– Pelasin sitten Kallion Palloseurassa, josta siirryin HIFK:hon. Pelasin IFK:ssa jalkapalloa SM-sarjassa ja sain sekä hopeata että pronssia.

Minulla on myös nuorten Suomen mestaruus koripallossa Torpan Pojissa, Urpo Hintsa kertoo.

Tuon koripalloilun nuorten Suomen mestaruuden ToPo voitti joulukuussa 1961 kukistettuaan finaalissa Helsingin Kisa-Toverit 64–44.

Samassa mestarijoukkueessa pelasi sittemmin hienon uran maajoukkuetason koripalloilijana itselleen luonut Jorma Pilkevaara.

Urpo Hintsa kouluttautui erityisopettajaksi. Hän toimi 25 vuotta lapsi-invalidien koulun rehtorina, sitten neljä vuotta muualla ja jäi 60-vuotiaana eläkkeelle vuonna 2004.

– Vieläkin käydään kolme kertaa viikossa pelaamassa kavereiden kanssa jalkapalloa, Hintsa naurahtaa.

Susi-henkeä ylläpidetään

Vuonna 1949 Helsingissä järjestettiin vanhojen ja uusien Susien yhteinen illanvietto. Tuore puheenjohtaja Reino Hintsa lausui vieraat tervetulleiksi muistuttaen mieliin miten Susi-tarun luoma voitontahto, rikkaat muistot ja vankka pelaajatoveruus ovat olleet vaikuttamassa seuran toiminnan jatkuvuuteen ja miten näiden tunnusten merkeissä on nyt haluttu kokoontua yhteen, jolloin vanhempi ja nuorempi pelaajapolvi sekä seuran ystävät saavat tutustumismahdollisuuden.

Puheen jälkeen prokuristi Toivo Pirhonen lauloi pianon säestyksellä ensimmäisen säkeistön vanhasta Susi-marssista, mikä viritti mielet toverilliseen ja vapaaseen tunnelmaan.

Yhteisen aterian aikana ojennettiin seuran entiselle puheenjohtajalle, toimistovirkailija Lauri Mäkiselle Susien kultainen jäsenmerkki. Mäkinen oli aikaisemmin Susien vuosikokouksessa kutsuttu seuran kunniajäseneksi.

Susien kunniapuheenjohtaja, toimistovirkailija Otto Mäkeläinen tähdensi puheessaan seuran kolminaista rakennetta: johtokunta, pelaajat ja ystävät. Vain näiden hyvä yhteistyö tuo seuralle menestyksen.

Tammikuussa 1952 Ilta-Sanomat julkaisi jutun, jonka otsakkeena oli: Tuokio Susien tarun tunnelmissa. Lehti muistutti, että vanhat Sudet hallitsivat useina vuosina ylivoimaisesti maamme jääpalloareenoita ja harmaapaitaiset nähtiin yhä uudestaan ja uudestaan myös Suomen edustajina maaotteluissa.

Lehti totesi huolestuneena: ”Mutta nyt on kellon ääni muuttunut sameammaksi. Väitetään, että Susien taru on lopussa ja tarun olennot siirtyneet historiaan. Juuri tämän vuoden jääpalloilun mestaruussarjassa on Susien joukkueella ollut enemmän vastoinkäymisiä ja suurempinumeroisia tappioita kuin muilla. Siitä onkin lähtöisin ehkä harhaankin johtava olettamus Susien menettämästä tarunhohdostaan.

Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Jokainen ymmärtää, mitkä vaikeudet sotien jälkeen astuivat myös Susien taipalelle; vanhojen perinteiden vaaliminen on jäänyt uuden polven hennoille hartioille, paikallistuminen uusiin olosuhteisiin on vienyt osan viipurilaisuudesta ja lopuksi tärkein: jokaisella joukkueella on ollut ja aina tulee olemaan lamakautensa, joka kuuluu urheilun luonteeseen.”

Lehden mukaan on kuulunut väitteitä Susien moraalin ja joukkuehengen madaltumisesta, kokonaisuuden hajoamisesta ja muista urheilun luonteelle vieraista tekijöistä, jotka olisivat vaikuttamassa Susien tarun päättymiseen.

Lehti antaa puheenvuoron Susien puheenjohtajalle Reino Hintsalle, yhdelle Susi-tarun luojista. Hintsa toteaa, että väitteet joukkuehengen puutteesta ovat pohjaa vailla. Hän sanoo:

– 64 –

”Susien jääpalloilijat ovat ihmisinä kilttejä, toisilleen toverillisia ja tekevät kaikkensa joukkueen menestymisen hyväksi.

Jos siitä huolimatta kärsii tappion toisensa jälkeen, epäonni vaivaa jokaisessa ottelussa ja kaikki on vastaan, niin kuka voi asiaa auttaa. Me olemme koettaneet vaalia vanhoja viipurilaisia perinteitä, mutta kun pojasta muuttuu polvi, on edessä paljonkin vaikeuksia, mm. juuri uudet olosuhteet.

Joukkueen menestymiseksi täytyy tehdä hirmuisen paljon voimallista työtä, on oltava varoja ja ennen kaikkea uhrautuvia järjestömiehiä.”

Hintsa painottaa, että jokaisen pelaajan, joka kuuluu joukkuekokonaisuuteen, on itsekasvatuksella opittava olemaan jäsen yhteisössä, ei ”yksityinen yritys”.

Olympiavuonna 1952 Sudet valmistutti Arabian tehtaitten erikoisvalmisteena rajoitetun määrän noin 21 sentin korkuista posliinista pienoissusiveistosta. Veistos oli tarkka jäljitelmä johtaja Alfred Pursiaisen aikanaan Viipurissa lahjoittamasta, pronssiin valetusta Susiveistoksesta. Pienoispatsaan jalustan etupinnassa oli kohokuvana Susien merkki ja vuosiluvut 1912–52. Sudet tarjosi kannattajilleen tätä veistosta ostettavaksi vastaisen toimintansa tukemiseksi ja kattaakseen 40-vuotisjulkaisunsa suuret painatuskustannukset.

Susien 40-vuotisjuhlia vietettiin Helsingissä syksyllä 1952.

Tuolloin melkein kaikki ”Emäsudet” eli seuran perustajajäsenet olivat vielä elossa. Nimekkäimmistä vain Ami Angerma oli siirtynyt manan majoille, kertoi Päivän Uutiset.

Päiväjuhla pidettiin elokuvateatteri Ritzissä ja juhlaillalliset Kulosaaren Kasinolla.

Juhlivan seuran puheenjohtajana toimi Reino Hintsa ja johtokunnan muodostivat hänen lisäkseen Niilo Jantunen varapuheenjohtajana, Pentti Lappalainen sihteerinä, Pentti Nikula rahastonhoitajana sekä Valter Itäharju, Ensio Rikkilä, Orvo Pietikäinen, Sakari Salo, Olli Tikka ja Ville Lätti.

Teatteripäällikkö

Kosti Cande on tämän kirjan kannalta katsoen hyvin poikkeuksellinen henkilö. Hän sai jalkapallo-oppinsa Viipurissa, mutta ei vielä siellä ehtinyt edustaa Susia. Sen sijaan hän pelasi Susien ykkösjoukkueessa seuran Helsingin-aikana ja sitten yhden kauden Kouvolassa.

Konstantin (myöhemmin Kosti) Cande syntyi Kannaksenkadulla Viipurissa 17.12.1921. Tuohon aikaan pojat syntyi-

– 65 –

Susien tarina

vät kotona, tytöt naisten sairaalassa.

Tätä kirjaa varten tehdyssä laajassa haastattelussa heinäkuussa 2011 tuolloin 89-vuotias Cande muisteli värikästä ja vaiherikasta elämäänsä ja jalkapallouraansa virkeänä, mutta välillä hyvinkin liikuttuneena. Vanhojen aikojen mieleen palauttaminen oli hänelle selvästi mieluisaa.

Cande kertoo olevansa sukunsa ainoa ortodoksi. Esi-isät lähtivät Ranskasta itään ja muuttuivat katolilaisista luterilaisiksi.

– Minä tulin urheilun pariin Viipurin alapuolella olleessa Säiniö -nimisessä vuokratalossa, jonka omistivat veljekset Laine. Heitä oli neljä poikaa Ilmari, Einari, Väinö ja Tomi. Einaria lukuun ottamatta kaikki pelasivat Viipurin Palloseurassa tai Susissa, Cande muistelee.

Hän oli 8–9-vuotias, kun perhe muutti taloon. Cande jatkaa: – Pojilla oli tenniskenttä. Siellä pelattiin tennistä ja jalkapalloa. Ilmari pelasi Susissa, Tomi samoin, Väinö Viipurin Palloseurassa. Väinö opetti minua pelaamaan. Minun piti pomputtaa palloa seinään, jotta tekniikka kehittyisi.

Säiniön jalkapallojoukkue kelpuutti minut 14-vuotiaana oikeaksi laitahyökkääjäksi.

Sota tuli sitten sotkemaan nuoren urheilijan suunnitelmia. Näin Cande: – Olimme vähän ennen sodan alkua muuttaneet Viipuriin. Kävin koulua ja sain paikan elokuvateatteri Kalevan vahtimestarina ja paikannäyttäjänä. En ehtinyt pelata Viipurissa Susissa, vain Säiniön porukassa.

Vuonna 1939 isä, äiti ja pikkuveli muuttivat pois Viipurista.

– Minä päätin jäädä. Ilmoittauduin Kimmo-nimisen talon pommisuojaan opettaja Pentiläiselle. Osasto siirrettiin sitten Viipurin maalaisseurakunnan kirkolle. Helmikuun lopussa 1940 osasto siirrettiin Pulsa-nimiseen paikkaan hieman Kouvolan pohjoispuolelle, jossa oli pioneerivaruskunta.

Talvisodan päätteeksi rauha astui voimaan 13.3.1940.

– Sain Viipuriin osoitteen, jossa isä ja äiti asuivat Hämeen läänin Koskella. Päätin lähteä sinne. Olin siellä muutaman päivän, mutta sitten isä päätti lähteä Helsinkiin ja pian muutimme touko-kesäkuussa Castreninkadulle. Isä pani pystyyn

huonekalukorjaamon. Olin töissä elokuvateatteri Meranon vahtimestarina, kertoo Cande.

Lokakuun alussa 1941 hän aloitti työt Filmi-tuonnissa, joka toi elokuvia Suomeen. Kouluun hän ei enää mennyt.

– Sain 1942 kutsuntapaperit, joissa määrättiin ilmoittautumaan lokakuussa Korian Pioneeripataljoonaan. Toukokuussa tuli kadulla vastaan tuttu viipurilainen kaveri Riikosen Erkki.

Hän sanoi kuulleensa, että Saksaan pääsisi sotaväkeen. Mentiin ja kyseltiin. Parin päivän kuluttua tuli postissa kirje, jossa käskettiin Ostrobotnialle lääkärintarkastukseen. Saksalainen lääkäri tutki ja mittasi. Riikosen poika oli alle 170 cm pitkä ja hän ei päässyt, minä pääsin. kertoo Cande.

Uuden kirjeen jälkeen tehtiin kahden vuoden sopimus.

1.6. tuli matkalippu. Yöjunalla mentiin Vaasaan, sieltä Bachialaureanius -laivalla Saksaan, Stettiniin, josta matka jatkui Strasundiin. Siellä saatiin alkeiskoulutus, asepuvut ja järjestäydyttiin. Sitten lähdettiin kulkemaan Puolan kautta Wienin Maria Teresia-kasarmialueelle. Perillä oltiin 13.6.

– Aamulla vääpeli kysyi, kuka osaa saksaa ja kirjoittaa koneella. Näin minusta tuli patterin esikunnan kirjuri, kertoo Cande.

Parin viikon kuluttua siirryttiin Gross-Borniin. Se oli valtava alue, jonne mahtui divisioonan verran väkeä.

– Siellä saimme varsinaisen taistelukoulutuksen. Opeteltiin käyttämään konekivääriä ja kranaatteja. Olen ampunut yli 600 000 laukausta konekiväärillä. Joka arkiaamu viiden kuukauden ajan ammuttiin 4 000 laukausta, eikä meillä ollut korvasuojaimia.

Lokakuussa lähdettiin junalla Puolan ja Krakovan ohitse Neuvostoliiton puolelle. Perillä Njeprepetrovissa oltiin vähän ennen joulua. Näin Canden sotaretki jatkui vaiheittain Miitus-joelle eturintamaan. Huhtikuussa 1943 lähdettiin liikkumaan etelään Jemitofkan alueelle, jossa asetuttiin rintamaan.

1.6.1943 Cande pääsi lähtemään kotiin. Hän oli Saksan armeijan jäsen ja arvoltaan alikersantti.

– Minulla olisi ollut mahdollisuus päästä Tölzin upseerikouluun, mutta Suomessa kävi selväksi, ettei Mannerheim antanut jatkaa Saksan-retkeä. Stockmannin kohdalla heitin

– 66 –

kruunaa ja klaavaa ja tuloksena oli, etten mennyt enää Saksaan, kertoo Cande.

Hänet siirrettiin Suomen armeijaan.

– Olin Rukajärvellä, kun pyysin niin korpeen kuin mahdollista, Cande naurahtaa.

Venäjällä hän oli haavoittunut kahdesti, mutta ei enää Suomen armeijassa ollessaan. Hän kävi sitten upseerikoulun Suomessa ja sai yliluutnantin arvon.

– Sain työpaikan elokuva-alalla. Vuonna 1944 aloitin Filmi-tuonnissa. Olin teatteripäällikkö ja hoidin elokuvien esitykset teattereissa eri puolilla Suomea. Olin Suomi-Filmissä 15 vuotta ja Adams-filmissä 6–7 vuotta, kertoo Cande, joka jäi eläkkeelle 65-vuotiaana.

Hänen jalkapallouransa jatkui rauhan tultua Helsingissä Susissa.

– Väinö Laine oli erittäin järkevä ja eteenpäin katsova kaveri. Hän sanoi, että sinun täytyy osata pelata joka paikassa.

Soitin Eero Kettuselle ja hän suositteli minua Susiin 1945 tai 1946. Pelasin milloin välihyökkääjänä, milloin keskushyökkääjänä. Kun Ellu Rikkilästä tuli meidän managerimme, hän laittoi minut vasemmaksi puolustajaksi, Cande muistelee.

Hän kertoo olleensa Susissa kuitenkin tavallaan vieras, eihän hän ollut pelannut Viipurissa. Susissa oli oma klikkinsä, jota johti Urho Pönniö. Varsinkin, kun noustiin 1952–52 mestaruussarjaan Kalevi Niemisen johdolla, alkoi suosikkien kausi.

– Minua ei kelpuutettu pelaamaan SM-sarjaan kuin pari kolme ottelua, Cande kertoo.

Hyviä pelivuosia oli toki monta, mutta sitten porukka alkoi hajota, muut seurat veivät parhaat pelaajat ja pudottiin maakuntasarjaan.

– Peleissä kävi pari, kolme sataa katsojaa, ei sillä pärjännyt. Rahat loppuivat kesken. Reino Hintsa ja Eevert Rikkilä kertoivat meille yhtenä päivänä, että oli päätetty liittyä kouvolalaiseen KUP:iin. Samat herrat olivat sitä mieltä, että minä ja maalivahti Antero Ahtola voisimme lähteä pelaamaan Kouvolaan. Urpo Hintsakin pelasi pari ottelua, mutta valmentaja Kalle Kantokari ei häntä hyväksynyt.

Cande oli jo ikämies tuona vuonna 1962, jolloin hän keskustukimiehenä oli auttamassa Susia nousemaan Kouvolassa suomensarjaan.

– Kouvolan vuosi oli ihan kiva. Ahtila pelasi Unionissa

Kuva vuodelta 1948. Sudet pelasi Helsingin piirin 2. luokan mestareiksi.

Mestarijoukkueessa pelasivat: Alpo Salmela, Leo Laine – Niilo Villanen, Antti Lätti – Orvo Pietikäinen – Reino Laihanen, Pentti Snellman – Reino Pietikäinen, Kosti Candé – Sakari Tukia – Mauno Paavolainen.

Kosti Cande

– 67 –

Susien tarina

käsipalloa ja kun Kulinoff oli maalivahti, Antsa päätti siirtyä Kouvolaan. kertoo Cande, joka hienolla autollaan ajoi joka otteluun Helsingistä.

– Marjasalo oli hyvä ihminen, hän järjesti meille reissun ruotsiin, Cande muistelee Susien tuolloista puheenjohtajaa.

Kouvolan kesän jälkeen Cande päätti lopettaa jalkapalloilun, vaikka pelaili vielä PK-35:ssä ikämiessarjassa.

Pelimies, pankinjohtaja ja tohtori

Kaksinkertainen tohtori Pertti Hartikainen liittyy myös Susien tarinaan, vaikkei hän koskaan edustanutkaan Susia Kouvolassa, jossa hän on asunut jo pitkään. Hartikainen syntyi Helsingissä 27.10.1939. Tätä kirjaa varten elokuussa 2011 tehdyssä haastattelussa hän kertoi: – Minun urani alkoi Väinämöisen kentällä 10–11-vuotiaana. Susien vanhat pelaajat olivat päättäneet, että lähtevät hankkimaan junioreita. Siitä lähti vuonna 1951 liikkeelle Susien junioritoiminta.

Hän jatkaa, että Susien puheenjohtaja Reino Hintsa oli erittäin hyvä mies. Muita vaikuttajia olivat Veijo Heinonen, kolmen maalin mies ja Ensio Rikkilä, Susien sihteeri.

Hartikainen voitti Susissa C-junioreiden piirin mestaruuden sekä jalkapallossa että jääpallossa. Hän kävi Arkadian yhteislyseota ja pelasi koulun joukkueessa. Hän pääsi nuorten maajoukkueeseen, jossa Risto Eitsi pelasi välihyökkääjänä ja taitava Ilkka Haila oli yhdessä Hartikaisen kanssa runkopelaaja.

– Pääsin Susien ykkösjoukkueeseen 15-vuotiaana 1954, kun se rimpuili Suomi-sarjassa. Vuodesta 1955 lähtien pelasin vakituisesti Susien edustusjoukkueessa, Hartikainen kertoo.

Hän jatkaa: – Meillä oli aika hyvä joukkue, mutta ei noustu ja alkoi usko pettää. Susien vanhat viipurilaiset olivat päättäneet hankkia vahvistuksia. Hankittiin laiskistuneita mestaruussarjapelaajia, jotka maksoivat paljon. Meille ei kerrottu mitään.

Alkoi keljuttaa ja ruvettiin pitämään meteliä.

HIFK otti Hartikaiseen yhteyttä ja keskustukimies jätti Sudet syksyllä 1959 pelaten IFK:ssa vuodesta 1960 alkaen.

– Se oli Susien Helsingin tarun loppu, kun me läksimme,

kertoo Hartikainen, jonka ohella moni muukin pelaaja siirtyi muualle.

Hartikainen voitti IFKssa Suomen mestaruuden 1961. Hän pelasi viisi B- ja kolme nuorten maaottelua ja voitti 1962 Pohjoismaiden mestaruuden Helsingin Allianssin paidassa. Allianssi kukisti ruotsalaisen huippuseuran Djurgårdenin 1–0.

Syksyllä 1965 sarjan jo päätyttyä Hartikainen loukkasi tapaturmaisesti silmänsä ja joutui lopettamaan jalkapalloilun.

Hän oli tuolloin jo valmistunut valtiotieteen maisteriksi. Kesällä 1973 hän muutti Kouvolaan KOP:n aluekonttoriin rahoitusjohtajaksi. Pitkän pankkiuransa jälkeen hän jäi eläkkeelle 1996, kun SYP ja KOP fuusioituivat.

Hartikainen on jatkanut opiskelua eläkeläisenä ja hän on sekä valtiotieteiden tohtori että kauppatieteiden tohtori. Hän seuraa edelleen innokkaasti jalkapalloa ja juttelee siitä mielellään.

Tapahtui 1950-luvulla

1950-luku oli siis Susien jalkapallojoukkueelle vaiherikasta, värikästä, osin vaikeata mutta osin myös menestyksekästä aikaa.

Poimitaan esiin vuonna 1954 pelattu suomensarjan itälohkon ottelu, jossa Sudet voitti Helsingin Kullervon 4–1. Susien kaikki maalit teki keskushyökkääjä Kyösti Heltola.

Samana kesänä Sudet voitti paikallisottelussa Pallo-Pojat 2–4. Susien maaleista Heltola teki kolme ja Cande yhden.

Seuraavana vuonna Sudet voitti suomensarjan itälohkon kiihkeässä ottelussa kuopiolaisen KPT:n 4–3. Sudet pelasi kokoonpanossa: Hakala, Posti – Heinonen, Büchert – Heltola – Laakso, Käppi – Eitsi – Ruuhijärvi – Tikka – Cande.

Otteluun tuli dramatiikkaa, kun kuopiolaisten Ilmari Sirkka löi Susien Ruuhijärveä nyrkillä. Lehtiotsake kertoi: Lyöty ambulanssiin, lyöjä piiska-autoon. Palloliitto antoi Sirkalle 9 kuukauden pelikiellon ja Sudet vei asian oikeuteen.

Susien noiden vuosien miehistössä kiintyy katse nimeen Kyösti Heltola. Hän on todellakin sama mies, joka vuosia myöhemmin Kouvolassa asuessaan ja työskennellessään kovasti vastusti Susien muuttoa Kouvolaan.

Kyösti Heltola oli syntynyt Sortavalassa 16.3.1930. Perheen

– 68 –

muutettua Kouvolaan hän menestyi koulussa ja pääsi 18-vuotiaana ylioppilaaksi Kouvolan lyseosta. Kun hänellä oli huono kuulo, ei hänen tarvinnut mennä armeijaan. Niinpä hän lähti Helsinkiin opiskelemaan Teknilliseen Korkeakouluun maanmittausinsinööriksi. Hän pelasi jalkapalloa Helsingissä Susissa ja sitten HJK:ssa mestaruussarjassa. HJK:ssa hän pelasi myös jääpalloa. Myöhemmin hän oli töissä Mikkelissä ja pelasi MP:ssä. 1950-luvun lopulla Kyösti Heltola pelasi nuoremman veljensä Eskon eli ”Lilen” kanssa jääpalloa KUP:ssa.

Vuodelta 1956 löytyy elokuussa pelattu dramaattinen paikallispeli, jossa Sudet kohtasi Pallokentällä Käpylän UrheiluVeikot. Sudet meni 4–1 johtoon, jonka KUV kuitenkin onnistui tasoittamaan. Käpylän tukimies Väistö kamppasi Susien välihyökkääjä Hailan. Seurauksena oli rangaistuspotku, jonka Susien keskushyökkääjä Ruuhijärvi ampui sisään. Tikka vei sitten Sudet johtoon 6–4. Korpela onnistui vielä kaventamaan, mutta loppunumerot jäivät Susien eduksi 6–5:een.

Susien joukkue pelasi seuraavassa kokoonpanossa: Rauli Hakala, Jorma Posti – Kosti Cande, Pentti Posti – Pertti Hartikainen – Pertti Raudas, Olavi Käppi – Risto Eitsi – Matti Ruuhijärvi – Ilkka Haila – Olavi Tikka. Oikeassa laidassa pelannut Olli Käppi teki kaksi maalia ensimmäisellä jaksolla.

Ottelun tuomitsi hankolainen Björklöv, jonka tuomioita vastaan yleisö useaan otteeseen protestoi voimakkaasti.

Vuonna 1957 pelattiin Myllykoskella MyPa-47:n kymmenvuotisjuhlaottelu. Sade pilasi tapahtuman, sillä katsojia tuli vain kaksi sataa. Vieraaksi oli saatu helsinkiläinen Sudet, jonka MyPa kukisti ennakko-odotuksiin nähden täysin yllättäen 5–0.

Veikkaaja-lehti julkaisi 5. heinäkuuta 1957 erikoisartikkelin, jonka otsake puhui paljon: Itseluottamus puuttuu nuorilta Susilta – vanhat konkarit joutuvat syksyllä tuleen. Jutun kuvassa Pertti Hartikainen pomputtelee palloa. Hän taidonnäytettään seuraavat silmä tarkkana ”sudenpennut” Urpo Hintsa, Jorma Stålhammar, Harto Pyörtevä ja Tapio Turunen.

Veikkaaja kirjoitti näin: ”Viimevuotisen mainion esityksen perusteella odotettiin Susien Suomen-sarjan itälohkon nuorekkaalta joukkueelta tänä vuonna entistä parempaa menestystä, mutta tähänastiset esitykset ovat jättäneet melkoisen kalvakkaan kuvan tästä entisaikojen maineikkaasta viipurilaisjoukkueesta. Tähän mennessä sillä on koossa vasta 7 sarjapistettä ja ellei lisää saada, ei

Susia talviharjoituksissa 1955.

Pertti ”Hartsi” Hartikainen

– 69 –

Susien tarina

kunnian kukko syyskierroksen päätyttyä laula. Seuran sihteeri ja edustusjoukkueen tämänhetkinen vasen puolustaja Kosti Cande kertoi seuraavanlaisia kuulumisia: – Pidämme joukkueemme valttina edelleenkin nuoruutta, vaikkakin kaikki ei ehkä ole mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti. Tämän hetkisen joukkueemme keski-ikä on 21 vuotta. Maalissa pelaa Rauli Hakala (25), puolustajaparina Jorma Posti (22) ja Juhani Kettula (19). Tukilinjan muodostavat HPS:stä tänä keväänä meille siirtynyt Eino Palmu (23), Pertti Hartikainen (17) ja Kaarlo Laakso (22). Vakituiseen viisikkoomme ovat kuuluneet oikealta vasemmalle lukien Olli Käppi (26), Risto Eitsi (19), Matti Ruuhijärvi (24), Ilkka Haila (18) ja Vesa Toukolehti (17).”

Lehti uteli Susien valmentajalta, entiseltä edustuspelaajalta Runo Kilveltä, missä vika piilee. ”Runi” vastasi: – Minun täytyy sanoa, että odotimme tältä vuodelta nimenomaan viime vuoden antoisan esityksen perusteella paljon parempaa, mutta valitettavasti olemme joutuneet pettymään. Pojilta on mennyt kerta kaikkiaan usko maanrakoon. Mahdollisesti se on myös tavanomaista väsymystä.

Vuodelta 1959 löytyy mielenkiintoinen lehtileike, joka kertoo Susien pelanneen suomensarjan ottelussa kotonaan tasan 1–1 Kuusankosken Puhdin kanssa. Jutun otsake on lennokas: Puhti ei ollutkaan ”pikku punahilkka”, Sudet tyytyväisiä tasapeliinkin.

Risto Eitsi vei Sudet johtoon 1–0. Puolen tunnin pelin jälkeen Puhdin keskushyökkääjä Teppo Frimodig onnistui nappaamaan pallon Susien keskustukimieheltä Pertti Hartikaiselta. Frimodig syöksyi kohti maalia ja ampui tasoitusmaalin.

Lehti kehuu Puhtia joukkueista puhdikkaammaksi. Puhti ei kunnioittanut nimekkäämpiä vastustajia vaan pelasi pelin pelinä, kuten pitääkin. Veljekset Teppo ja Matti Frimodig olivat ketjun tehokkaimmat. Jaakko Tuomi oli tarkkavaistoinen maalivahti ja keskuspuolustaja Reino Värrälä pelasi varmaan tyyliin.

Susien parhaat olivat hyökkääjistä Risto Eitsi sekä puolustuksessa Pertti Hartikainen ja Olavi Käppi.

Tuon kesän jälkeen Susien alamäki alkoi jyrkentyä. Parhaat pelaajat lähtivät isompiin helsinkiläisiin seuroihin ja lopuksi oli seurauksena putoaminen maakuntasarjaan.

Silloin ryhdyttiin aktiivisiin toimiin seuran siirtämiseksi Kouvolaan.

Hankala vaihe Kouvolassakin

Siirrymme nyt Susien tarinassa takaisin Kouvolaan. Seura on nyt leimallisesti erikoistunut jalkapalloseura, kun sekä koripalloon, että jääkiekkoon on perustettu kouvolalaiset erikoisseurat (Kouvot ja KooKoo) ja Susien jääpallokin on hiipumassa.

Helppoa ei ollut jalkapalloilijoillakaan, olihan Sudet kauden 1966 päätteeksi pudonnut maakuntasarjaan.

Tälle alueella oli kesäksi 1967 muodostettu mielenkiintoinen maakuntasarjan lohko, jossa Susien lisäksi pelasivat MyPa, PaPe, Kuusankoskelle perustettu Kumu, Kaipiaisten Kajastus, Loviisan Tor ja kotkalaiset Reipas ja Jäntevä.

Aluesarjassa pelasi Hukat, jonne olivat siirtyneet Susista Montonen, Lonka, Tvilling ja Rostedt.

Matti Tuukkanen oli siirtynyt Kaipiaisten Kajastuksesta Susiin, jonka edustusmiehistöön oli nostettu myös nuoret hyökkääjät Asko Tauru, Heikki Tani ja Seppo Aho. Reino Värrälä oli siirtynyt Kuusankoskelle perustettuun uuteen seuraan eli Kumuun, jonka runkopelaaja hän oli sitten usean kauden ajan.

Sudet ja PaPe kohtasivat Kouvolassa, jossa ne nuhjasivat maalittoman tasapelin. Sudet ja Kumu pelasivat Kouvolassa jännittävän ja vaiherikkaan cup-ottelun, joka päättyi tasan 2–2. Ottelussa tuomittiin peräti neljä rangaistuspotkua.

Jussi Nurminen vei Kumun johtoon 0–1. Toisen jakson alussa Sudet sai rangaistuspotkun, mutta Lauri Lehtinen ampui pallon suoraan maalivahti Juha Vettaselle. Tilanne toistui, mutta Vettanen syöksyi ja nappasi Lehtisen laukauksen kiinni.

Sitten sai Kumu rangaistuspotkun, jonka Värrälä laukoi taivaan tuuliin. Kumu oli lähellä voittoa, mutta aivan varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Vesa Suurosen kanuunalaukaus ohitti Vettasen ja peli oli tasan.

– 70 –

Jatkoajalla Hannu Nurminen laukoi Kumun johdoksi 1–2, mutta aivan jatkoajan lopussa pallo osui Värrälän käteen ja Sudet saisi rangaistuspotkun. Sen Asko Tauru ampui varmasti verkkoon ja näin tarvittiin uusintaottelu.

Kouvolan Sanomien nimimerkki Nika kirjoitti selostuksessaan: ”Neljän rangaistuspotkun oikeutuksesta voidaan eri näkökulmista katsottuna olla eri mieltä, mutta kyllä tuomarina toimineen Syrjäsen tulkinnat olivat jokaisessa tapauksessa myös mahdolliset hyväksyä.”

Ennen uusintaa MyPa tuli sarjaottelussa Susien vieraaksi Kouvolaan, pelasi nopeata ja kaunista hyökkäyspeliä ja voitti 2–0. MyPan joukkueessa pelasivat Oksasen veljekset Ahti,

Nousua suomisarjaan.

– 71 –

Susien tarina

Hannu ja Markku, joista Ati teki joukkueensa ensimmäisen maalin. Toisen viimeisteli taitava laituri Juha ”Juri” Myllymäki.

Susien kokoonpano oli seuraava: Wiander, Loikala – Paasonen (A. Tauru), Tuukkanen – Kaarna – Pelkonen, Koponen – Tani – Suuronen – L. Lehtinen – Aho. Sitten olikin vuorossa cupin uusintaottelu Kumua vastaan.

Kuusankosken ruoholla nähtiin laiskavauhtinen kamppailu, jossa Kumu oli selvästi parempi maalein 4–2.

Kouvolan Sanomien nimimerkki Reo (Reino Valleala) kirjoitti selostuksessaan: ”Kumpikin joukkue otti ottelun kevyesti, sillä varamiehiä oli molemmin puolin ja voitto kiinnosti vain hetkittäin. Ami Kinnusella oli helppo työ jakaa oikeutta ja vajaat 300 jännäriä oli katsomossa.”

Kumun Jouko Hakalainen teki avausmaalin.

Jussi Nurminen ja Riihelä lisäsivät Kumun johdon 3–0:aan. Asko Tauru kavensi, mutta Hannu Nurminen teki komeasti 4–1. Susien kavennusmaalin tekijää Reo ei mainitse. Hän toteaa: ”Susilauma oli hajanainen. Tani palkittiin, mutta Asko Tauru ketjussa oli näkyvin, Suuronen väläytteli vain ajoittain ja samoin Huovila jatkossa, mutta muista on syytä vaieta.”

Kymmenen kierroksen jälkeen Jäntevä johti sarjaa, MyPa oli kolmantena, PaPe neljäntenä ja Sudet viidentenä. Kumu on hännänhuippuna.

Jäntevä varmisti nousunsa suomensarjaan jo pari kierrosta ennen loppua. Sudet kohenteli tuntuvasti asemiaan kukistaessaan kauden viimeisessä kotiottelussaan Kaipiaisten Kajastuksen 8–1. Asko Tauru , Lati Lehtinen ja Matti Loikala tekivät kukin kaksi maalia, Seppo Aho ja Vesa Suuronen kumpainenkin yhden.

Jäntevä löi Kotkassa viimeisellä kierroksella Sudet sarjanousun kunniaksi 2–1. MyPa ja Kotkan Reipas nousivat näin sarjataulukossa Susien edelle. Kumu säilyi nipin ja napin ja aluesarjaan lähti sarjan jumboksi jäänyt Kajastus.

Jalkapallohuumaa koettiin vielä syksyllä 1967. Kouvolan ammattikoulu voitti ammattikoulujen jalkapallocupin maalivahtinaan Veli-Pekka Kylliäinen, joka tuolloin jo pelasi KTP:ssä. Kouvolan lyseo kohtasi sitten oppikoulujen jalkapallocupin finaalissa Kouvolassa Lahden lyseon ja hävisi 2–4. Ly-

seon hopeajoukkueessa pelasivat mm. Esa Siren, Seppo Aho, Vesa Suuronen ja Heikki Tani.

Hukat samassa lohkossa

Vuoden 1968 maakuntasarjan täkäläisen lohkon teki mielenkiintoiseksi se, että Sudet sai nyt seurakseen sisarseuransa Hukat. Seurat kohtasivat toisensa paikallisottelussa Kouvolassa kesäkuussa. Kouvolan Sanomat otsikoi juttunsa: Sudet puraisi viidesti – Hukatkin näykkäsi kerran.

Nimimerkki Simo arvosteli Susien joukkuetta näin: ”Raunio maalissa oli varma. Puolustuksessa rauhallinen kt. Unto Lehtinen oli luotettava ja Eero Tauru ja Pelkonen kovia taistelijoita. Eturivissä vasen sivusta Suuronen – Aho punoi kauniisti yhteen, ja Suuronen kunnostautui lisäksi kolmen maalin ampujana. Loikala puski kauniisti kaksi maalia, mutta hänen pelitahtinsa on muuttunut yllättävän verkkaiseksi.”

Hukkien riveissä nähtiin puolustuksessa Tvilling ja keskikentällä Lonka. Hukkien ainoan maalin puski Ari Udd. Sarjaa hallitsi Kalle Kantokarin vetämä kovakuntoinen PaPe, joka kukisti kiihkeässä ottelussa Sudet Voikkaan ruoholla 1–0. Ottelun ainoan maalin teki Jorma Kärki.

Sudet ja Hukat kohtasivat toisen kerran syyskuussa. Hukat ei ollut tuohon mennessä saanut vielä pistettäkään, eikä saanut nytkään.

Sudet oli aivan ylivoimainen maalein 14–0.

Kärkäs hyökkääjä Asko Tauru teki Susille kuusi maalia.

Pallo-Peikot varmisti nousunsa suomensarjaan voittamalla Sudet Kouvolassa 4–0.

PaPe nousi suomensarjaan hienon kauden päätteeksi. Se ei hävinnyt kauden 20 ottelustaan yhtään, vaan voitti niistä 18 ja pelasi kahdesti tasan.

Kalle Kantokari muistelee valmentamansa PaPe:n hienoa vuotta: – Meillä oli sellaisia voimakkaita pelaajia kuten Paul ”Banjo” Murtamo. Maalieromme tuona vuonna oli huikea. Sudet ja PaPe olivat valmentajan kannalta hyvin erilaisia joukkueita.

Sudet koostui suurelta osin koulupojista.

PaSa oli sarjan kakkonen, sitten Kumu, Sudet ja MyPa.

– 72 –

Susien A-juniorit 1964. Seisomassa vas.: valmentaja Pentti Mönkkönen, Juha Korhonen, Pentti Paasonen, Unto Lehtinen, Jorma Hakala. Edessä vas.: Matti Loikala, Eero Tauru, Pekka Kylliäinen, Vesa Suuronen, Ari Udd.

– 73 –

Susien tarina

Hukat hävisi kauden kaikki ottelunsa ja putosi nollapisteisenä takaisin aluesarjaan.

Olli Käppi valmentajaksi

Sudet heitti verkkonsa pääkaupunkiseudulle etsiessään uutta valmentajaa. Syksyllä verkkoon tarttui Olavi ”Olli” Käppi, joka oli pelannut Susissa hyökkääjänä seuran Helsingin-vuosina sekä sen jälkeen HJK:ssa, jossa hän oli puolustajana voittanut Suomen mestaruuden.

Aktiivipelaamisen lopetettuaan Käppi oli valmentanut Kiffeniä ja Honkaa. Käppi muutti Kouvolaan syksyllä 1968, jolloin hänelle järjestyi työpaikka lihavalmistealalla.

Kouvolan Sanomat haastatteli Käppiä huhtikuussa 1969, jolloin uusi valmentaja sanoi: ”Susien tavoitteena on suomensarjaan nouseminen. Joukkueessa on nytkin jo muutama mestaruussarjatasoa oleva pelaaja. Jos saamme jatkuvasti pitää pojat koossa ja innostuksen säilymään, uskon, että viiden vuoden kuluttua meillä on joukkueen verran mestaruussarjaan kypsiä pelaajia.”

Käppi oli erittäin tyytyväinen Susien pelaaja-ainekseen, mutta murehti A-juniori-ikäisten vähyyttä.

Sudet aloittikin kauden hyvin pudottamalla Kaipiaisten Kajastuksen cupista rumin luvuin 9–0. Maakuntasarjan avausottelussa Lahdessa Sudet kukisti sikäläisen LP-64:n maalein 2–0.

Maalintekijöinä olivat Lati Lehtinen ja Vesku Suuronen.

Sudet sai odotettuun paikallisotteluun Kouvolaan vieraakseen Kumun Kuusankoskelta. Nimimerkki Simo oli seuraamassa peliä ja totesi selostuksessaan Kouvolan Sanomissa: ”Kumu hallitsi pelitapahtumia suurimmanosan peliajasta ja vain toisen jakson alkuvaiheilla Sudet pystyi vastaamaan vaarallisella tavalla.”

Sudet lähti otteluun seuraavalla miehistöllä: Raunio, Paasonen, Loikala, Kaarna, U. Lehtinen, Vilppula, Suuronen, L. Lehtinen, Tauru, Huovila, Aho. Toisella jaksolla Juhani Lehtinen tuli Lauri Lehtisen tilalle.

Kumu pelasi kokoonpanossa: Lonka, Nurminen, Liljanheimo, Hakalainen, Värrälä, Viitanen, Fält, Riihelä, Aranko,

Uotinen, Barkman. Uotinen puski vieraiden ensimmäisen maalin. Toisen teki Barkman Arangon laukauksen osuttua ylärimaan.

Simo kirjoitti Kulmapotku-pakinassaan: ”Susien sunnuntainen esitys oli odottamattoman vaisu.

Hyvien harjoitusotteluiden ja onnistuneen sarja-avauksen jälkeen odotettiin selvästi terästynyttä pelipanosta, mutta esitys olikin aivan viime kauden heikoimpien otteluiden luokkaa.”

Hän jatkoi: ”Susien valmentaja Olli Käpillä on pohdittavaa: Missä vika? Tuskinpa tällä kertaa harjoittelussa, sillä käsitykseni mukaan joukkue on valmentautunut tähän kauteen erittäin huolellisesti. Ehkäpä vika on siinä, että pelaajien parhaita pelipaikkoja ja täten myös parasta kokoonpanoa ei ole vielä löydetty. Jokunen pelaajavaihdos voisi auttaa asiaa.”

Mielenkiintoisia paikallispelejä

Maakuntasarjan lohko oli vuonna 1969 mielenkiintoinen, sillä paikallispelejä riitti. MyPa katkaisi Kumun puhtaan pelin, mutta sitten Kumu taas ryhdistäytyi ja otti suurvoiton Heinolasta.

Sudet sai sitten MyPan vieraakseen Kouvolaan, pelasi pontevaa hyökkäyspeliä ja voitti 2–0. ”Kalle” Kaarna puski komeasti ensimmäisen maalin ja toisen teki rangaistuspotkusta Lati Lehtinen.

Nyt Kouvolan Sanomien Simo oli tyytyväinen ja kirjoitti pakinassaan: ”Sudet osoitti maanantaisella pelillään kuuluvansa sittenkin edelleen tämän lohkon kärkijoukkueiden joukkoon. Joukkueen peli oli pariin aikaisempaan otteluun verrattuna järjestelmällisempää ja juonikkaampaa. Laukauksiakin nähtiin melko runsaasti, ja lisäksi Loikala ja Kaarna edustivat maalin edustalla melkoista pääpelivoimaa keskistyspallotilanteissa.”

Kahdeksannella kierroksella Sudet nousi sarjajohtoon voitettuaan Loviisan Torin komeasti kotikentällään 4–0. Vesa Suuronen teki kolme maalia ja Asko Tauru yhden.

Kumu ja Sudet pelasivat Kuusankoskella tasan 2–2. Susien maalintekijöinä olivat Kaarna ja Suuronen.

Simo kirjoitti pakinassaan:

– 74 –

”Sudet voi olla tyytyväinen saamaansa pisteeseen, sillä sekin on kullan arvoinen kiihkeässä nousukamppailussa.”

Peli-Karhut rynnisti lohkon kärkeen voitettuaan Sudet selvästi 4–0 Sarkolan kentällä Kouvolassa.

Sarja jatkui äärimmäisen jännittävänä. Syyskuun alussa PeKa johti 23 pisteellään. MyPalla ja Susilla oli kummallakin pisteitä 20.

Susien nousumahdollisuudet kariutuivat kuitenkin katkeralla tavalla. Sudet näet hävisi Sarkolassa sarjan toiseksi heikoimmalle joukkueelle Kotkan Kirille 3–4. Sudet johti ottelua kolme kertaa, mutta aina Kiri päästettiin tasoittamaan ja lopulta livahtamaan voittoon.

Tällä tappiolla ja tämän vuoden epäonnistumiselle tuli olemaan kauaskantoiset vaikutukset Susien miehistöön. MyPa näet voitti lohkon ja nousi suomensarjaan. MyPasta tuli vahva houkutin pettyneille Susi-pelaajille.

Muutoksen tuulia nähtiin jo joulukuun vuosikokouksessa,

Sudet 1972. Takana vas.: pelaajavalmentaja Keijo Merivirta, Timo Montonen Matti Kivistö, Kari Hurri, Timo Oksanen, Matti Jaatinen, Pentti Paasonen. Edessä vas.: joukkueen johtaja Jorma Tvilling, Juha Rämö, Ari Udd, Mauri Blomfelt, Pekka Sailio, Jouko Greijula, puheenjohtaja Erkki Ojala.

– 75 –

Susien tarina

kun johtaja Reijo Tanninen valittiin Susien uudeksi puheenjohtajaksi. Hän seurasi tehtävässä Eero Rusasta, joka oli hoitanut sitä Väinö Marjasalon kuoleman jälkeen.

Joukkue alkaa hajota

Ensimmäiset lähtijät olivat Rauli Kaarna ja Matti Loikala, jotka siirtyivät MyPaan kaudeksi 1970. Sarjauudistuksen jälkeen Sudet pelasi nyt kolmannessa divisioonassa ja toista kauttaan valmentajana aloitellut Olli Käppi suhtautui keväällä tilanteeseen luottavaisesti.

Sudet aloitti kauden hyvin voittamalla Joutsenon Katajan 4–1. Hyökkääjä Ari Udd oli siirtynyt Hukista Susiin ja pelasi tehokkaasti. Toinen kova kärkimies oli Asko Tauru, joka teki kolme maalia, kun Sudet voitti Sarkolassa PeKan 4–1. Vielä hurjempi oli Taurun tahti Sarkolassa, kun vieraaksi tuli Luumäen Pojat eli LuPo. Hän teki viisi maalia Susien voittaessa vieraansa 6–0.

Sudet matkusti sitten Metsolan kentälle ja voitti Kyminlinnan Väkinäiset 2–1. Asko Tauru teki molemmat maalit ja Sudet jatkoi kolmannen divisioonan lohkonsa kärjessä.

Kouvolan Sanomien nimimerkki Simo analysoi pakinassaan: ”Tauru on keskushyökkääjänä aivan omaa tyyppiään. Hän ei ole nopea syöksyjä, ei myöskään tyylikäs kaukolaukoja. Hän on kuitenkin häikäilemätön murtautuja, joka liikkuu hyvin maalin edustalla ja osaa vastustajan rangaistusalueen tiukoissa kahinoissakin käyttää saamansa tilaisuudet siekailemattomasti hyväkseen.”

Kumu aiheutti Susille kauden ensimmäisen tappion voittamalla 3–1. Hannu Barkman teki Kumun maaleista kaksi ja Rauno Fält yhden. Susien ainokaisen ampui Jouko Greijula.

Kahdentoista kierroksen jälkeen tilanne sarjassa oli sellainen, että PeKa johti. PaSa oli toisena, Sudet kolmantena ja Kumu neljäntenä. PeKa lisäsi etumatkaansa voittamalla Sudet Karhulassa 3–1.

Simo arveli pakinassaan Susien menettäneen ehkä viimeisen mahdollisuutensa nousuun.

Susien alavire jatkui. LuPoa vastaan pelattiin tasan ja sitten Kyminlinnan Väkinäiset kukisti Sudet Sarkolassa 4–0. Tässä

ottelussa valmentaja Olli Käppi pelasi puolustajana, mutta väsähti toisella jaksolla.

Peli-Karhut varmisti nousunsa II divisioonaan voittamalla Väkinäiset 1–0. Nousumahdollisuuksien mentyä Susilla ei ollut enää hermopainetta ja joukkue kukisti Sarkolassa PaSan 5–2. Vesa Suuronen teki Susien maaleista kaksi. Puolustuksessa Unto Lehtinen katkoi tyylikkäästi.

Kauden päätteeksi Kumu voitti Sudet Kuusaan ruoholla 2–1. Sudet sijoittui sarjassa neljänneksi ja Kumu viidenneksi, molemmat keräsivät 20 pistettä, Pettymys Susien pelaajien leirissä purkautui siten, että maalivahti Jorma ”Pili” Raunio, toppari Unto ”Una” Lehtinen ja hyökkääjä Vesa ”Vesku” Suuronen päättivät kaikki lähteä seuraavaksi kaudeksi MyPaan. Sudet vapautti miehet karanteenista vasta aivan uuden kauden kynnyksellä 22.4.1971.

Lehtisen veljekset Lati ja Una

Veljekset Lauri ja Unto Lehtinen ovat kumpikin merkittäviä henkilöitä Susien historiassa. Molemmat pelasivat Susissa jo seuran suomensarjan vuosina ja jatkoivat sitten maakuntasarjassa.

Veljesten koti sijaitsi lähellä rautatieasemaa.

Lauri Lehtinen muistelee tätä kirjaa varten helmikuussa 2011 tehdyssä haastattelussa, että hän pääsi ensimmäisen kerran pelaamaan KUP:n junioreissa Kaunisnurmen kentällä seitsemänvuotiaana. Yläriman asiaa ajoi lauta, verkkoja ei ollut.

KUP:n B-junioreista nuori lahjakas hyökkääjä nousi sitten suoraan ykkösjoukkueeseen saaden jonkin verran peliaikaa.

– Olin 17–18-vuotiaana Kauppakerholla, kun Sudet tuli Kouvolaan. Muistan, että Kalle (Kantokari) ja Köpi (Heltola) pistivät kovasti vastaan. Olin enemmänkin kuuntelulinjalla, Lati muistelee.

Lauri Lehtisestä Sudet sai taitavan hyökkääjän, joka teki myös ahkerasti maaleja. Hän oli vuorenvarma rangaistuspotkujen ampuja. Lati oli taidokas ja maaliahne jääpalloilija.

Valmentaja Kalle Kantokaria Lati muistelee näin: – Kalle oli äärettömän kova ja tulisieluinen kaveri. Päämäärät olivat kovat, ei siinä loivaa kaartoa sallittu. Kuntopiirit

– 76 –

olivat niin kovia, että Kuntotalon yläsalista loppui ilma. Harmittaa vieläkin, ettei meillä ollut taktista valmentajaa mukana. Kulta-Mokassa istuttiin ja Kalle kysyi, miten jalkapalloa pelataan.

Puheenjohtaja Väinö Marjasalo on jäänyt Latin mieleen tiukkana henkilönä.

– Olisi haluttu joku kova pelimies vahvistukseksi, mutta Väiski sanoi ei, me pärjäämme omillamme.

Marjasalon jälkeen Susien puheenjohtajaksi tuli Savon Lihaliikkeen johtaja Eero Rusanen. Lati sanoo, ettei osaa miestä moittia.

Lauri Lehtinen oli vanhan ajan välihyökkääjä, taitava sellainen ja Susien kannalta tärkeä pelaaja. Hän kuitenkin sairastui.

– Minuun tuli nestemäinen keuhkopussin tulehdus ja olin vuoden poissa. Olin tuolloin Papulassa töissä ja sain 86 piikkiä kolmen kuukauden aikana. Olkun Yrjö sanoi, ettei tarvitse pelätä. Pane itsesi kuntoon, kertoo Lehtinen.

Susien joukkue oli hänen mukaansa täynnä hienoja kavereita: Ahtolan Ana, Tankki Johansson esimerkiksi.

– Bebba Forssell sai päästä vaikka 20 kertaa ottelussa yksin läpi, niin hän ei saanut maalia. Montosen Timin kanssa oli kiva pelata. Hän hallitsi palloa, Lati kertoilee.

Suomensarjavuosien jälkeen hän jatkoi Susissa, mutta putoaminen löi leimansa. Kukkanen kuihtui. Vuonna 1970 ottelussa MyPaa vastaan Erkki ”Käärö” Leppänen murjoi Latin, jolta loukkaantui polvi. Hän pelasi vielä muutaman vuoden ikämiehenä, muttei enää koskaan tullut pelaajana entiselleen.

Lauri Lehtinen palaa Susien tarinaan myöhemmin valmentajana. Hän otti pestin vastaan 1978, jolloin seura oli kolmosdivisioonassa.

– Kankaisen Leksa, Rämön Jussi, Nuutisen Pekka, Loikalan Lone, Paasosen Pupu, hyviä kavereita kaikki, muistelee Lati miehistöään.

Kaudella 1978 jäätiin sarjassa kolmanneksi, kun Jäntevä voitti. Seuraavana vuonna oltiin taas kolmosia, kun KumuPeikot voitti.

Vuonna 1980 Sudet voitti lohkonsa ja pääsi karsimaan Järvenpäätä vastaan. Kolmen jännittävän ottelun tuloksena oli riemullinen nousu kakkoseen.

– Gråstenin Jukka tuli, Pekka Äijö tuli, Una tuli, Vepe Tuovi teki paljon maaleja, Nude Nuutinen ja Palmin Panu pelasi-

– 77 –

Lauri ”Lati” Lehtinen

Susien tarina

vat hyvin, kertoo Lati.

Hän katsoi sitten, että oli työnsä valmentajana tehnyt. Sen jälkeen hän on ollut jalkapallossa mukana melkein vain katsojana. Susien nimen eteen hän laittaa ehdottomasti plusmerkin.

Lauri Lehtinen aloitti työt leipomossa 14-vuotiaana. Hän palveli Kymen Wieneriä, Papulaa ja Kymen Leipää yhteensä 22 vuotta. Sitten hän työskenteli 27 vuotta Kouvolan kaupungin urheilutoimen palveluksessa, ensin kaksi vuotta uimahallin laitosmiehenä, sen jälkeen useilla kentillä ja viimeiset 20 vuotta Mansikka-ahon urheilutalolla. Hän jäi eläkkeelle 2008.

Puolustuksen tukipylväs

Veljeksistä nuorempi eli Unto Lehtinen (s. 11.4.1947) muisteli Susien asioita ja jalkapallouraansa joulukuussa 2010.

– Me asuttiin siellä aseman kulmilla pitkissä parakeissa. Isä oli veturinkuljettaja. Kentät rakennettiin itse. Me varastettiin Ellun kanalasta kanaverkot, jouduttiin kiinni, mutta antoivat anteeksi. Ne saivat jäädä maaliverkoiksi. Muuten pallo olisi mennyt uuden aseman rakennusmonttuun, Una kertoo.

Arvo Koskinen oli kentänhoitajana urheilukentällä.

– Häneltä saatiin tervanaruverkot, kun kerättiin koko urheilukentän alueen roskat. Keskellä meidän kenttää oli iso betonikaivo, Una muistelee.

Hän jatkaa, että nuorilla ei siihen aikaan ollut valmentajia, mutta KUP:ssa oli vahvoja persoonia, kuten Ossi Vainio. Ikosen Vallu ja Suurosen Yrjö. Itse mentiin peleihin ja sanottiin, että KUP maksaa. Valmentajasta ei ollut tietoakaan. Vanhemmat eivät olleet niin jalkapallosta kiinnostuneita.

Una kertoo, että Mönkkönen oli ensimmäinen valmentaja, joka tuli ja alkoi laittaa junioreille harjoitusaikoja ja pitää palavereja. Susille tulikin hyvä B-junioreiden joukkue, jossa pelasivat Vesku (Suuronen), Lone (Loikala), Pili (Raunio), Korhosen Jussi ja Taurun Ville.

– Me mentiin Lonen kanssa yhtä aikaa armeijaan ja treenattiin. Vuonna 1965 pelattiin A-junioreina Susien ykkösjoukkueessa, jonne Kalle otti meidät. Kalle Kantokari oli

hyvin tiukka. Hän ei ollut jalkapallovalmentaja, mutta hyvä hengenluoja, hyvä ihmisten lähestyjä ja pani porukan kovaan kuntoon, Una muistelee valmentajaansa. Hän jatkaa, että harjoitussysteemit olivat siihen aikaan kaikilla vähissä.

Una aloitti Susissa Tvillingin loukkaantumisen jälkeen vasempana puolustajana, mutta siirtyi pian Heikki Pelkosen vierelle toppariksi.

– Pelasin Heikin kanssa paljon. Vesku (Suuronen) on jäänyt mieleen, samoin Timi (Montonen), Jade (Jaatinen) ja veli Lati tietysti.

Seuran johtomiehet kävivät usein katsomassa harjoituksia.

– Marjasalo käveli kentän laidalla. Silvosen Tipsu oli erittäin aktiivinen sihteeri. Rusasen Eerolla oli iso koira Jori, joka kulki vapaana ympäri kaupunkia. Lapset ratsastivat sillä, Una kertoilee muistojaan.

Kun MyPa nousi 1969 ja Sudet oli hävinnyt katkerasti Kotkan Kirille, lähtivät Kaarna ja Loikala MyPaan. Una Lehtinen päätti vielä jäädä, mutta kun nousu ei toteutunut seuraavanakaan vuonna, hän siirtyi MyPaan yhdessä maalivahti Pili Raunion ja hyökkääjä Vesa Suurosen kanssa.

Unto Lehtinen pelasi menestyksellisesti MyPassa ja viihtyi hyvin. Hän oli kovaotteinen toppari, joka muodosti yhdessä Kalle Kaarnan kanssa erinomaisen parin. MyPa nousi syksyllä 1974 mestaruussarjaan, jossa se pelasi kauden 1975. Eväät eivät aivan riittäneet joukkueella, jonka valmentajakasi Olli Käppi oli siirtynyt.

Pitkän MyPan rupeaman jälkeen Una palasi vielä Susiin.

– Pousin Jussi hankki minut takaisin 1980. Lati oli valmentajana ja noustiin kakkoseen. Pelasin vielä seuraavana vuonna lahtelaisten Raimo Saviomaan ja Raimo ”Kynä” Kumpulaisen kanssa. Tuolla toisella jaksollani Susissa Ylätalon ”Syötti” oli todella tärkeä pelaaja. ”Pili” Raunio maalivahtina, Tuovin V-P. maalipaikkojen haistajana ja Äijön Pekka keskikentällä pelin käynnistäjänä, luettelee Una mieleen jääneitä pelaajatovereita.

Hän korostaa, että Juhani Pousi oli tuolloin tosi kova vaikuttaja seurassa. Hän järjesti esimerkiksi joukkueelle etelänmatkan.

Unto Lehtinen lopetti pelaamisen 1982 ja meni Kajastukseen valmentajaksi. Siellä hän oli kaksi vuotta ja siirtyi sitten

– 78 –

Apsin valmentajaksi vuodeksi. Sieltä hän siirtyi sitten huoltajaksi MyPaan toimien pitkään näissä tehtävissä yhdessä ”Käärö” Leppäsen kanssa. Työesteiden takia puhelinasentaja Lehtinen lopetti huoltajan hommat 1993. Nyt hän on eläkkeellä ja seuraa tarkoin sekä MyPan että Susien pelejä.

Jääpalloilijaisän jalkapalloilijapoika

Vesa Suuronen (s. 19.4.1948) sai urheilukipinän omasta kodista. Hänen isänsä, postimiesten esimies Yrjö Suuronen oli KUP:n jääpallojoukkueen kapteeni ja erinomainen pelaaja.

Vaikka jääpallo oli hänelle ykköslaji, hän lähti mukaan myös jalkapalloiluun, koska halusi olla mukana nuorten kanssa.

– Isä oli Kouvolan lyseon jalkapallojoukkueen valmentajana vuonna 1956, kun se voitti oppikoulujen mestaruuden.

Erikoista sikäli, ettei hän ollut koulun opettaja. Lyseon joukkueeseen kuului seitsemän pelaajaa KUP:n A-junioreista, kertoo Vesku, joka tuolloin itse oli vielä pikkupoika.

Vesa aloitti jalkapalloilun korttelisarjassa ja jatkoi sitten KUP.n junioreissa 6–7-vuotiaana. Hänen ensimmäinen virallinen ottelunsa oli PaPe–KUP 0–1, jolloin hän 7-vuotias.

– Junioreissa meitä valmensi Vainion Ossi, sitten kiltti, miellyttävä ja rauhallinen savolainen Mönkkönen, jonka valmennuksessa voitimme A-junioreiden piirin mestaruuden, kertoo Vesa Suuronen tätä kirjaa varten tehdyssä haastattelussa huhtikuussa 2011.

Kalle Kantokari nosti nopean ja maaliahneen Veskun Susien ykkösjoukkueeseen kaudella 1966.

– Sudet oli kasvattajaseurani ja oli upeata päästä pelaamaan A-juniori-ikäisenä suomensarjaan, vaikka sitten putosimme. Pelasin keskikentällä jommassa kummassa reunassa, Suuronen kertoo.

Hän oli erittäin nopea pelaaja ja rynnisti mielellään läpimurtoihin ja teki maaleja hyvällä prosentilla.

– Tuntui hienolta, koska joukkueessa oli vanhoja hyviä pelimiehiä, kuten Jade (Jaatinen) ja Timi (Montonen), kertoo Suuronen.

Putoamisen jälkeen muodostui Susille runko, johon hänen lisäkseen kuuluivat Loikala, Kaarna, Lehtisen veljekset Lati ja Una sekä Raunion Pili. Loikala ja Kaarna lähtivät sitten MyPaan ja seuraavana vuonna Suuronen, Unto Lehtinen ja Raunio siirtyivät myös Myllykoskelle. Vuonna 1974 viisikko oli

– 79 –

Vesa Suuronen

Susien tarina

nostamassa MyPaa mestaruussarjaan, jossa he kaikki sen paidassa seuraavan vuoden pelasivat. MyPan visiitti SM-sarjassa jäi tuolloin yksivuotiseksi.

Pelaajatovereistaan Susissa Suuronen muistaa vanhemmista Terho ”Riksi” Huovilan ja oman ikäluokkaansa pojista Seppo Ahon, Esa Sirenin ja Heikki Tanin. Myös Hannu Vainio ja ”Nalle” Kiviluoma ovat jääneet mieleen.

Unan kanssa oltiin kuin paita ja peppu. Hän kävi mökillämmekin. Kaarna, Loikala ja Raunio olivat taistelijoita, jotka loivat henkeä. Ei vain tahtonut millään löytyä riittävän isoa sakkia. Eikä oikein valmentajaakaan, vaikka aina puhuttiin.

Kalle Kantokarin lähdettyä PaPeen valmentajana toimi useaan otteeseen Ossi Vainio. Olli Käppi tuli sitten Helsingistä, mutta hänkin siirtyi sittemmin MyPaan.

Mutta Suuronen jatkaa: – Ei silloin pystytty satsaamaan pelaajiin.

Näin on käynyt, on turha spekuloida.

Vesa Suuronen on pelannut kauan ja siksi hänellä onkin erikoinen muisto kerrottavana.

– Olen pelannut isäni kanssa yhden kauden sarjaottelut jääpallossa (1967) ja olen pelannut oman poikani Janin kanssa useita jalkapallon sarjaotteluita kaudella 1998 FC MyPassa nelosessa. Olin tuolloin 50-vuotias.

Alavireinen tunnelma

Susien joukkueen hajottua ja parhaiden pelaajien muutettua MyPaan vallitsi susileirissä aika alavireinen tunnelma, joka jatkuikin sitten monen vuoden ajan. Toppareiksi saatiin rauhalliset Veijo Kanon Lahdesta ja upseeri Seppo Pankamo. Lahdesta tuli myös keskikenttämies Aimo Karvanen. Lahtelaiset lähtivät kuitenkin pois kesken kauden.

Kaipiaisten Kajastus voitti Sudet 3–0 ja Juha Rämö teki kaksi maalia. Kausi jatkui vaihtelevissa merkeissä. Keskushyökkääjä Ari Udd teki hienoja maaleja, mutta joukkueen peliesitykset ailahtelivat. Loppujen lopuksi Sudet sijoittui kaudella 1971 kolmannessa divisioonassa seitsemänneksi edellään kuudentena Kuusankosken Kumu.

Joulukuussa 1971 pidetyssä vuosikokouksessa seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin säästöpankkimies Erkki Ojala. Kauden parhaana pelaajana palkittiin luotettava toppari

Seppo Pankamo.

Sudet lähti 60-vuotisjuhlavuoteensa 1972 taas hiukan uudistuneella joukkueella. Keijo Merivirta oli tullut puolustuksen vahvistukseksi, Juha Rämö tuli neloseen pudonneesta Kajastuksesta aloittaakseen pitkän uran Susissa. Samoin ykkösjoukkueeseen oli noussut toinen pitkän linjan susilaiseksi osoittautuva mies Pentti ”Pupu” Paasonen.

Kesäkuussa 1972 hävittiin Kouvolan Pallokentällä Kumulle 0–2. Puolustuksessa pelasivat Keijo Merivirran tukena Taurun veljekset Asko ja Eero sekä Hannu Vainio. Juha Rämö pelasi kärjessä, mutta jäi yksin. Myös roteva SaiPa Lappeenrannasta kävi hakemassa vieraspisteet Kouvolasta. Reilu 4–0 kotivoitto Joutsenon Katajasta toki helpotti. Matti Kivistö teki hienon maalin suoraan kulmapotkusta. Hän teki toisenkin täysosuman. Susien kolmannen maalin ampui Lati Lehtinen rangaistuspotkusta sen jälkeen, kun hänet oli kaadettu laittomin keinoin. Neljännen täysosuman viimeisteli Juha Rämö.

Kumu voitti Sudet rankkasateessa Kuusankoskella 3–1. Sudet sai sitten 60-vuotisjuhlaotteluunsa syyskuussa vieraakseen Peli-Karhut.

Tasapeli 2–2 riitti Susille sarjapaikan varmistamiseen. Molemmat maalit teki Pupu Paasonen, kumpaisenkin reboundista.

Sudet sijoittui kymmenen joukkueen lohkossa kahdeksanneksi.

Hienot 60-vuotisjuhlat

Sudet vietti 60-vuotisjuhliaan Kymen Kartanon hotelli-ravintolassa Kouvolassa. Paikalla oli useita Viipurin ”harmaita” vanhoja Susia, joista Urpo Peltola oli saapunut Marokosta saakka. Viipurin aikaisen tervehdyksen toi Reino Hintsa, joka valittiin Susien kunniapuheenjohtajaksi. Hintsa kertoi puheessaan, että Susien perustajajäsenistä oli ainoana elossa Helsingissä tuolloin asunut 79-vuotias Toivo Kosunen. Hän olisi mielellään tullut juhliin Kouvolaan, mutta terveys ei sallinut.

Kouvolan Sanomien nimimerkki JoPo (Jouko Ora) siteerasi kokeneen palloilumiehen Eero Kettusen hauskaa puhetta, jossa hän muisteli Viipurin keisaria, hienoa jalkapalloilijaa Ati Närvästä.

Näin kertoi Kettunen:

– 80 –

”Ati oli 18–19-vuotias, kun hänet ensi kerran valittiin maajoukkueeseen. Soinio – Moni – joka myös kokeneena pelaajana oli mukana, katseli honteloa nuorukaista: ’Kaikki nulkitkin ne ovat tuoneet kentälle!” Ati, joka tunnetusti oli sanavalmis, heitti heti takaisin: ”Näkyyhän täällä olevan vanhainkodin ukkojakin.”

Toinen juttu nauratti sekin: ”Kerran mestaruussarjassa oli Susien maalilla tiukka tilanne. Ati ja Eero Kettunen seisoivat vierekkäin. Kesken kiireiden Ati tokaisi Kierolle: ”Panetko vitosen veikkaa, että pallo ei mene maaliin, ellei maalivahti saa sydänhalvausta!” Sydänhalvausta ei tullut eikä pallo myöskään mennyt maaliin.

Juhlissa rouvineen paikalla ollut Arvo Närvänen kuunteli Kettusen puhetta hymyssä suin.

Puheenjohtaja Erkki Ojala totesi Uuden Suomen jutussa: ”Meillä oli jalkapalloilussa menneenä kesänä 17 joukkuetta, joista suurin osa oli junioreita tai nappuloita. Hyvää ainesta meillä on ja väitän, että Sudet vielä pelaa Palloliiton pääsarjoissa. Pojista kasvaa miehiä ja uskon, että jotkut vielä nykyisin pikkupoikien kirjoissa olevat täyttävät heihin asetetut lupaukset. Pojilla on nykyisin paremmat lähtökohdat kuin entisillä tähdillä.”

Kausi alkoi kehnosti

Susien kausi kolmannessa divisioonassa 1973 alkoi huonosti.

Ensimmäiset maalit ja pisteet saatiin vasta kolmannessa ottelussa SaiPaa vastaan Lappeenrannassa. Sitten alkoi peli parantua ja Kotkan Kisailijat kaatui peräti 4–0. Takaisku samoin numeroin tuli kuitenkin heti seuraavaksi, kun vastaan asettui Kuusankoskella Kumu.

Susien maalissa pelasi tällä kaudella Pekka Sailio, jota kehuttiin lehtiselostuksissa näyttävistä ulostuloistaan ja tarkoista heitoistaan.

Mutta joukkueelle kausi oli tuttua susitarua, hyviä otteluita seurasivat huonot. Kotona hävittiin esimerkiksi SaiPalle 3–7.

Pelikauden viimeisenä päivänä syyskuun lopulla Kumu voitti Pallo-Salamat 2–1 ja nousi toiseen divisioonaan. Sudet hävisi samana päivänä kotikentällään Inkeroisten Purhalle 1–2 ja sijoittui sarjassa viidenneksi. Sudet sai kokoon 17 pistettä, kun Kumun saalis oli komeat 30.

Tällä kaudella Susien valmentajana toimi Keijo Merivirta, joka jatkoi tehtävässään myös kesällä 1974.

– 81 –

Susien tarina

Putoaminen nelosdivisioonaan

Tuo vuosi 1974 jäikin sitten Susien kunniakkaaseen historiaan surullisena, sillä seuran edustusjoukkue putosi jalkapallon neljänteen divisioonaan. Samaan aikaan MyPa vahvistuksenaan useita Susien entisiä pelaajia, nousi ykkösdivisioonan voittajana mestaruussarjaan. Tilanne ei kuitenkaan ollut pelaajien vika. Sudet ei vain kyennyt tuolloin heistä kilpailemaan. ”Mielestäni meillä on koossa melko lupaava ja innokas joukkue. Jospa saisimme vaikkapa kolmekin vuotta pelata tällä koostumuksella niin uskon, että nousua voitaisiin ruveta havittelemaan”, sanoi valmentaja Keijo Merivirta Kouvolan Sanomien haastattelussa.

Sudet oli kuitenkin kokenut kovia pelaajamenetyksiä ja joukkueen nimilista paljasti, kuinka hankala tilanne oli. Kauteen lähdettiin entisestään nuorentuneella ryhmällä.

Kausi alkoi kotivoitolla, kun Kotkan Palloseura kukistettiin Kouvolan keskuskentän hiekalla kylmässä kelissä 3–1. Maalintekijöinä olivat Juha Rämö, Pentti Paasonen ja Mauri Blomfeldt.

Matkaottelussa Mikkeliin hävittiin sikäläiselle Peli-Pojille 1–3. Sudet kukisti sitten kotonaan Inkeroisten Purhan jännittävässä ja tasaisessa ottelussa 4–3. Paasonen ja Rämö tekivät kumpikin kaksi maalia, viimeksi mainittu yhden rankkarista.

Vieraissa hävittiin Joutsenon Kullervolle 2–4. Susien maalintekijöinä olivat Juha Rämö ja Jussi Lehtinen. Kotiottelussa Porrassalmen Urheilijoita vastaan Sudet laiskotteli ja hävisi 0–2. Sarjan tyveen Sudet ankkuroitui seuraavassa pelissä, kun se hävisi SaiPalle samoin numeroin 0–2.

Syyskausi alkoi kuitenkin lupaavasti. Kotiottelussa ja koko pelin kestäneessä sateessa kukistettiin Kyminlinnan Väkinäiset 8–1. Pupu Paasonen teki hattutempun eli kolme maalia.

Inkeroisissa jaettiin pisteet Purhan kanssa maalein 2–2.

Kyösti Sallinen oli Susien tehokkain tehden molemmat kouvolalaisten maalit.

Pahalta alkoi näyttää elokuun lopulla, kun sarjanousua tavoitteleva Kotkan Jäntevä matkusti Kouvolaan ja murskasi Sudet 7–1. Seuraavaksi saapui Kouvolaan Joutsenon Kuller-

vo ja vei pisteet mennessään maalein 3–2. Ei auttanut, vaikka kapteeni Jussi Rämö pelasi keskikentällä hyvin ja teki maalin rangaistuspotkusta. ”SaiPa pyöritti Susia kohti IV divisioonaa”. Näin otsikoi Kouvolan Sanomat selostuksensa susilauman hävittyä seuraavassa ottelussa Lappeenrannassa SaiPalle 0–1. Taas kerran Susien paras oli kapteeni Juha Rämö.

Kotivoitto PaSasta 4–3 auttoi Sudet uusintaan Kyminlinnan Väkinäisten kanssa. Sarjan jumboksi jääneelle Kotkan Palloseuralle etsittiin kaveria toiseksi putoajaksi ja valitettavasti se tuli olemaan Sudet. Pupu Paasonen vei Sudet Kouvolassa pelatussa uusintaottelussa 1–0 johtoon, mutta Väkinäiset tuli tasoihin ja ratkaisi sitten ottelun edukseen.

Kouvolan Sanomien selostuksessa nimimerkki Sami kirjoitti: ”Toisen jakson alkupuolella Sudet tuherteli keskikentällä turhan pientä peliä, jonka seurauksena ei hyökkäyspäässä saatu juuri mitään aikaan. Kun Väkinäiset saatuaan 13. minuutilla vapaapotkusta toisen maalinsa Kumpusen ampumana, vetäytyi miehissä puolustamaan omaa maaliaan, joutui Sudet liian kovan tehtävän eteen yrittäessään lisätä omaa maalitiliään.”

Selostaja toivoi, että IV divisioona antaisi Susille sellaisen vauhdin, joka vie suoraan II divisioonaan seuraavana vuonna.

Pirssi kurvaili keskikentällä

Juha Rämö ja Pentti Paasonen ovat pelanneet Susissa kauan ja antaneet kumpikin erittäin suuren panoksen seuran edustusjoukkueen hyväksi, näin siitäkin huolimatta, ettei menestys ole aina ollut kehuttavaa ja vaikka päivä ei aina olekaan paistanut susipesään.

Juha Rämö on Kaipiaisten poikia. Hän pelasi Kajastuksen junioreissa 8-vuotiaasta alkaen. Vuonna 1965 hän voitti Kajastuksessa piirin mestaruuden. Susiin Rämö tuli 1972.

– Blomfeldtin Mauri pyysi minua Susiin. Olin TVH:n varastolla töissä armeijan jälkeen. Sudet oli kolmosessa kun tulin ja Erkki Ojala oli puheenjohtaja, muistelee Juha Rämö tätä kirjaa varten tehdyssä haastattelussa helmikuussa 2011.

Hänen mukaansa oli aivan toisenlaista tulla porukkaan, joka treenasi ohjelmallisesti ja johdetusti.

– 82 –

Tuon ajan pelaajatovereistaan Rämö mainitsee Paasosen Pupun, Montosen Timin, Jaatisen Jaden ja Huovilan Riksin.

Juha Rämö aloitti Susissa kärkimiehenä, pelasi välillä laidassa, mutta sitten hänen vakiopaikakseen valikoitui keskikenttä. Ryhdyttyään ajamaan taksia Rämö sai nopeasti lempinimen ”Pirssi”. Tukkansa vuoksi hänellä on toinenkin lempinimi eli ”Harmaa”, mikä tietenkin sopii hyvin Susien historiaan.

Rämö oli vaarallinen pelaaja vastustajien kannalta, sillä hänellä oli hyvä laukaus, jota hän myös mielellään käytti.

Hän jatkoi pelaajauraansa aina vuoteen 1980 saakka. Hän toimi valmentaja Raimo Tuovin apuna. Rämö muistelee: – Tuovin Rami oli hyvä kaveri, aika vaativa valmentaja.

Saunailloissa hän lausui runoja, mutta olihan hänellä taiteellinen poika V-P. Kun Kokon Pekka tuli Mikkelistä valmentajaksi, Ronimuksen Reiska rupesi houkuttelemaan minua joukkueenjohtajaksi, kertoo Rämö.

Erityisesti hänelle on jäänyt mieleen Susien harjoitusleiri Gdyniassa Puolassa keväällä 1986.

– Pelattiin kakkosessa ja toiveet olivat kovat. Hankintoja tehtiin jonkin verran. Rommi Kallio oli joukkueen kapteeni, Kynä Kumpulainen ja Rantasen Tappi tulivat myös Lahdesta, Pekka Kuosmanen oli puheenjohtaja, Rämö kertoo.

Hän jatkaa: – Rommi oli pelaajista ykkönen, johtajatyyppi, joka oli leirilläkin pomo, Rämö kehuu Jorma ”Rommi” Kalliota, keskikentän taituria, joka tuli Kuusysistä SM-sarjasta ja jatkoi myöhemmin Susista MyPaan.

Hän myös kehuu nyt jo edesmennyttä toiminnanjohtajaa Reino Ronimusta, legendaarista Susi-Reiskaa: – Ronimus oli touhun mies. Torihommien kanssa hän oli parhaimmillaan, talkoita tehtiin kovassa sateessa.

Myös Susien kahta huoltajaa, Ari Tjukanovia ja Heikki Uddia, Rämö muistelee lämmöllä. Susien nimen edessä on hänen muistoissaan selvä plusmerkki.

Hyökkääjästä puolustajaksi

Pentti ”Pupu” Paasonen on oman aikansa ikisusi, väsymätön taistelija. Hän istui maaliskuussa 2011 kahvipöytään muistelemaan jalkapallouraansa ja kertomaan omia kokemuksiaan Susista.

– Pelasin nuorena poikana aseman puistossa, kun asuin

– 83 –

Juha ”Harmaa” Rämö

Pentti ”Pupu” Paasonen

Susien tarina

torin alalaidassa Venäläisen talossa. Pelikavereitani olivat Lehtisen Una, Koposen Anssi ja Laitisen veljekset. Yrjö Suuronen piti meille jääpallossa tekniikkakisat. Yrjö asui Hissipojissa kuten Ikosen Vallukin, joka vaikutti meihin paljon, Paasonen kertoo.

Hän pääsi sitten – omien sanojensa mukaan aika myöhään – KUP:n junioreihin. Seuran muututtua Susiksi Pupu pelasi Mönkkösen valmentamassa A-juniorijoukkueessa yhdessä Una Lehtisen, Vesku Suurosen ja Lone Loikalan kanssa.

Sitten hän nousikin Susien ykkösjoukkueeseen, jossa pelasi 15 vuotta. Hän aloitti maaliahneena ja röyhkeänä hyökkääjänä, mutta myöhemmin hänestä tuli Susien luottopuolus­ taja. Ennen kaikkea hän oli peräänantamaton taistelija, joka ei koskaan luovuttanut, vaikka tilanne vaikutti kuinka toivottamalta tahansa.

– Timi ja Jade pelasivat vielä, kun Sudet oli pudonnut ja Kalle oli lähtenyt PaPeen. Pelkosen Heikki jatkoi myös pelaamista. Ossi Vainio hommasi kuuluisan valmentajan Martti Kosman vetämään muutaman treenin, Paasonen muistelee.

Kosma oli oman aikansa tunnetuimpia valmentajia, ensin KuPS:ssa, sitten Reippaassa ja Suomen maajoukkueessa.

Paasonen mainitsee myös muita, vähemmän tunnettuja pelaajia. Yksi sellainen oli maalilla vähän aikaa pelannut Reino ”Rete” Keinänen.

Pelaaja-aikansa valmentajia Pupu Paasonen muistelee tähän tapaan: – Olli Käppi tuli Helsingistä. Hän ei ollut hassumpi valmentaja. Hän oli kokenut pelaaja, joka oli pelannut Susissa Helsingissä ja HJK:ssa. Tuovin Rami valmensi meitä nelosessa, kun noustiin. Latin (Lehtinen) kanssa pärjäsin hyvin. Hänen johdollaan noustiin kakkoseen. Vainion Juni oli valmentajana kova yrittämään. Hän hankki paljon tietoa itselleen.

Pitkän pelaajauran ajalta ovat jääneet Pupulle mieleen myös maalivahti Markku Nuora, jonka kanssa hän vietti paljon aikaa yhdessä, Vuorisen Jykke, Blomfeldtin Mauri ja Lunkan Jaska.

– Kun Sarkolan kenttä vihittiin, pelattiin juhlaottelu Lahden Reipasta vastaan. Reippaan maalissa oli kaksimetrinen

Pekka Patrikainen. Oli mukava seistä hänen vieressään kulmapotkutilanteissa, Paasonen naurahtaa.

Juhani Pousin ja Pekka Kuosmasen seuran johtoportaasta Paasonen kuvaa miellyttäviksi kavereiksi, jotka touhusivat kovasti ja huolehtivat siitä, että homma pyöri. Oikea touhumies oli toiminnanjohtaja Reino Ronimus, joka yritti kovasti.

Yhden erikoisen muiston Paasonen kaivaa esiin: – Meillä oli maakuntasarjan peli Varkaudessa. Puolet porukasta muisti päivän väärin ja lähdettiin matkaan seitsemällä miehellä. Pelasin koko pelin.

Susien nimen eteen myös Pupu Paasonen asettaa ison plussan.

– Tämä on ollut antoisaa aikaa. Olen saanut paljon kavereita, hän sanoo.

Paasonen pelasi myös jääkiekkoa ja kertoo olevansa KooKoo:n perustajajäsen.

KooKoo:han syntyi, kun KPL ja Sudet vuonna 1965 yhdistivät jääkiekkotoimintansa erikoisseuran nimen alle.

Isä valmensi, poika teki maaleja

Nelosen sarjakauteen 1975 seura ilmoitti valmentajakseen Juhani Lehtisen, mutta toukokuussa samana vuonna valmentajaksi saatiin Kuusankoskelta kokenut Raimo Tuovi. Hän toi seuraan mukanaan poikansa Veli-Pekan, joka oli hyvä maalintekijä.

Isä ja poika muistelivat jalkapalloasioita tätä kirjaa varten marraskuussa 2011.

– Asuimme Suojärvellä, aivan rajalla, ja jouduin 8-vuotiaana evakkoon. Sitten päästiin vielä takaisin. Siellä oli suuri vankileiri, jossa oli venäläisiä vankeja. Pikkupojat pelasivat, jolloin sotilaat tulivat kuorma-autoilla ja rupesivat pelaamaan jalkapalloa. Sotilas toi minun eteeni pallon. Vuosi oli 1942 ja olin 11-vuotias, Raimo Tuovi kertoo varhaisimmista kosketuksistaan jalkapalloiluun.

Sodan jälkeen lähdettiin evakkoon Iisalmeen. Ruotsiin muuttaneilta siskoilta ja veljiltä Raimo sai ensimmäisen keltaisen jalkapallonsa. Miesten kirjoissa hän pelasi sitten Jyväskylän Tovereissa maakuntasarjassa.

– Kävin liikuntaneuvojan kurssin Pajulahdessa 1957–58 ja sain Ähtäristä paikan. Hatvalan Matti oli ollut kanssani ar-

– 84 –

meijassa ja vihjaisi Puhdin johtokunnalle, kertoo Tuovi, josta 1961 tuli suomensarjassa pelanneen Kuusankosken Puhdin valmentaja.

– Kolmen kauden jälkeen seuran johto halusi erottaa minut, mutta pelaajat ilmoittivat, etteivät he pelaa yhtään peliä, jos näin tapahtuu. Olavi Haaskivi tuli neuvottelemaan ja sain jatkaa viisi viimeistä peliä 1963, Raimo Tuovi kertoo eräästä uransa dramaattisesta vaiheesta.

Kesällä 1966 hän sai ikimuistoisen kokemuksen, kun hän pääsi mukaan Palloliiton valmentajille järjestämälle matkalle Englannissa pidettyihin MM-kisoihin. Loppuottelu Wembleyllä oli suurenmoinen kokemus.

Kun Kuusankoskella sitten perustettiin 1967 uusi seura Kumu, Tuovi valmentajana ja kaikki pelaajat siirtyivät sen riveihin. Hän valmensi Kumua seitsemän vuotta ja nosti sen kolmosesta takaisin kakkosdivisioonaan.

Toukokuussa 1975 hän tuli Susien valmentajaksi. Tilanne ei ollut mitenkään helppo.

– Sudet oli pudonnut neljänteen divisioonaan ja kevät oli mennyt joukkueelta harjoittelematta. Otin homman juuri ennen ensimmäistä sarjapeliä, Tuovi kertoo.

Susia Tuovi muistelee kivana porukkana, jossa oli nuoria kavereita. Hän toi mukanaan poikansa Veli-Pekan, nuoren ja hyvän keskushyökkääjän.

– Iskä pyysi minut pelaamaan. Seuraavana vuonna 1976 noustiin kolmoseen ja 1977 oltiin lähellä nousua kakkoseen, muistelee Veli-Pekka.

Valmennettuaan Susia kolme vuotta Raimo Tuovi valmensi pari vuotta Kausalassa. Koko ajan hän toimi Pienteollisuustalon talonmies-vahtimestarina Kuusankoskella. Keväällä 1985 Raimo Tuovi halvaantui. Hän oli sairaalassa kaksi kuukautta ja sitten vielä Punkaharjulla kuntoutuksessa kuusi viikkoa. Hän on sen jälkeen jatkanut elämäänsä sisukkaana invalidina, joka nähdään säännöllisesti jalkapallokatsomoissa.

Poika-Tuovista Sudet sai mainion vahvistuksen.

– Tein 36 maalia, kun noustiin. Kun isä valmensi, tein yli maalin per peli, kaikkiaan noin 60 maalia, kertoo V-P. Tuovi.

Hän lähti sitten opiskelemaan Kuopioon ja pelasi vuoden Kopareissa, mutta loukkaantui.

– Pousin Jussi oli puheenjohtaja ja hän pyysi minut takaisin Susiin. Pelasin sitten Susissa vielä vuosina 1979–81.

Veli-Pekka Tuovi oli saanut jalkapallo-oppinsa Kuusan-

Sudet harjoituksissa vas.: Panu Palm, Jarmo Hurri (istumassa), Ilpo Liflander, Ari Udd, Kari Veijalainen, Harri Käppi, Pentti Paasonen, Pekka Nuutinen, Veli-Pekka Tuovi.

Veli-Pekka ja Raimo Tuovi

– 85 –

Susien tarina

koskella, jossa oli hyvät juniorit. Hän kertoo: – Olin 14-vuotiaasta lähtien ollut Kumun edustusjoukkueen mukana. Pelasin sekä maalilla että kentällä. Kun tulin 18-vuotiaana Susiin, päätin, että pelaan vain kentällä. Susilla oli hyvä joukkue, hieno porukka, joka olisi voinut päästä pitemmällekin. Kun Lati valmensi, noustiin 1980, mutta Latin ei annettu jatkaa. Juni (Vainio) tuli valmentajaksi pelaajana sivusta.

Tuovi muistelee lämmöllä valmentajaansa Lauri Lehtistä: – Lati antoi minun pelata ”kyttäävän sentterin” roolia. Eliminoin vastustajan liberon, joka roikkui alhaalla. Isä ei tykännyt liberopelistä lainkaan.

Pelaajatovereistaan hän mainitsee erityisesti Rämön Jussin ja Kantokarin Ollin, jotka ymmärsivät taktiikan ja heittelivät keskityksiä takatolpalle. Hän mainitsee hyökkääjäkaverinsa Uddin Arskan ja Nude Nuutisen sekä puolustaja Pupu Paasosen.

– Kivahenkistä porukkaa, Tuovi toteaa.

Raimo Tuovin johdolla Sudet siis nousi vuonna 1976 nelosesta kolmoseen.

Lati Lehtinen tarttuu ruoriin

Seuraava valmentaja oli sitten seuraa pelaajana pitkään ansiokkaasti palvellut Lauri ”Lati”, joka otti valmennuspestin vastaan 1978. Joukkue oli vahvistunut aika tavalla. Timo Hasu oli tullut Purhasta, keskikentän taituri Leo ”Leksa” Kankainen Kajastuksesta ja 17-vuotiaaseen Panu Palmiin kohdistui isoja odotuksia. Joukkue sijoittui Latin ensimmäisellä valmennuskaudella 1978 kolmosdivisioonan lohkossaan viidenneksi. Lohkosta nousi kakkoseen sen voittanut Porrassalmen Urheilijat -62.

Esa Lautamatti oli tuona kesänä Susien paras maalintekijä 11 täysosumallaan. Juha Rämö teki yhdeksän maalia ja ”Leksa” Kankainen viimeisteli neljä maalia. Neljään täysosumaan ylsivät myös Esa Oksanen ja Panu Palm.

Seuraavaan kauteen lähdettiin isoin toivein. Sudet julkaisi seuralehden, jonka kannessa oli Kouvolan Sanomien taitavan piirtäjän Poonahin hieno piirros. Siinä sarjakuvahahmo Kuntsari oli kaverinsa kanssa ulkoiluttamassa kahta sutta. Kuntsari toteaa puhekuplassa: Nyt päästetään Sudet irti.

Sudet ilmoitti myös tehostavansa nuorisotoimintaa. Su-

sien juniorivalmennuksesta vastasi kokenut Olli Käppi. Toiminnanjohtaja Reino Ronimus kirjoitti seuransa lehdessä, että kaikille Susien joukkueille vuonna 1979 laaditaan voittoon tähtäävä peliajatus.

Veli-Pekka Tuovi oli palannut takaisin vietettyään epäonnistuneen, loukkaantumisen pilaaman kauden Kuopiossa Kopareissa.

Susien edustusjoukkue aloitti sarjakautensa Mikkelissä Rantakylän hiekkakentällä, jossa se kukisti Savilahden Urheilijat 2–0. Maalintekijöinä olivat Matti Kauppila ja Pekka Nuutinen.

Jatko ei kuitenkaan ollut helppoa. Peli-Karhuille hävittiin cupissa ja sitten tuhrittiin kotiottelussa Anjalankosken Apsia vastaan niin, että vieraat veivät pisteet maalein 1–2. Olli Kantokari vei Sudet ruuhkasta 1–0 johtoon, mutta sitten Nuutinen ampui rankkarin Apsin maalivahdin ulottuville. Vieraat nousivat kahdella maalillaan voittoon.

Jäntevä voitti Sudet Kouvolassa 4–2 ja susilauma oli nyt pahasti tuuliajolla. Nastolan Nopsaa vastaan vieraissa Sudet ryhdistäytyi ja voitti 3–0. Olli Kantokari teki Susien ensimmäisen maalin ja Pekka Nuutinen sitten kaksi seuraavaa.

Sudet otti nyt itseluottamusta saaneena Sarkolaan vastustajakseen Simpeleen Urheilijat ja otti tärkeän kotivoiton 2–1. Jännitystä ei kuitenkaan puuttunut, sillä Jouko Greijulan tekemä voittomaali syntyi viimeisellä minuutilla. Susien ensimmäisen maalin oli pukannut Panu Palm.

Hän sai vastaanottaa ylioppilasruusut yhdessä Pekka Nuutisen kanssa.

Sudet oli nyt vauhdissa ja kukisti Purhan Inkeroisissa 5–0. Tuovi ja Nuutinen tekivät kumpikin kaksi maalia, Lars Lindqvist yhden. Sudet nousi seuraavassa pelissä lohkon kärkikamppailuihin voittamalla Imatran Pallo-Salamat komeasti 6–2. Tuovi taiteili 1–0 ja Rämö veti vaparista 2–0. Pekka Nuutinen lisäsi Susien johdon 3–0:aan, mutta sitten joukkue löysäsi ja PaSa pääsi tekemään kaksi maalia ennen taukoa. Kapteeni Jussi Rämö teki toisen jakson alussa Susien neljännen maalin, Pekka Nuutinen viidennen ja Juha Vainio vielä kuudennen.

Sudet oli nyt seitsemän ottelukierroksen jälkeen Jäntevän jälkeen sarjataulukossa toisena.

– 86 –

Tappio paikallispelissä Kuusaalla

Seuraavaksi oli vuorossa odotettu paikallisottelu Kumu-Peikkoja vastaan Kuusankosken Urheilukeskuksessa. Sudet oli kuitenkin tällä kertaa kesy lauma ja Kumu-Peikot nujersi vastustajansa helposti 3–0.

Harri Ronimus Susien maalissa oli pulassa. Petteri Metiäisen kova vapari painui verkkoon ja toisessa maalissa hän oli osasyyllinen, kun Matti Vanhalakka tuikkasi pallon maaliin.

Toisella jaksolla V-P. Tuovilla oli pari hyvää paikkaa, mutta hän ei onnistunut yllättämään Kumu-Peikkojen hyvää maalivahtia Ari ”Aako” Vuorista. Tapani Kuikka teki sitten läpiajosta kuusankoskelaisten kolmannen maalin.

Kouvolan Sanomien selostuksessa Susien arveltiin olleen sarjatilanteen johdosta aivan kipsissä. Lehti kirjoitti: ”Voitto olisi tiennyt pääsyä tasapisteisiin sarjaa johtavan Kotkan Jäntevän kanssa, mutta poikien kantti ei kestänytkään toivotulla tavalla.”

Kouvolaan saapui sitten Voikkaalta PaPe. Jouko Hakalainen ampui läheltä ottelun ainoan maalin ja vieraat veivät tärkeät pisteet.

Kouvolan Sanomien nimimerkki Simo totesi selostuksessaan Susista näin: ”Susien maalissa Harri Ronimus ei voinut tehdylle täysosumalle mitään. Puolustuksen parasta peliä esitti Kari Veijalainen, joka korkeissa palloissa pystyi sentään jotenkin pitämään vaarallisen Kuusiston kurissa. Pentti Paasonen katkoi hyvin. Keskikentän pelistä meni paras puhti, kun kapteeni Juha Rämö loukkaantui. Parhainta keskikentällä esitti Juha Vainio. Kärki ei nyt ollut läheskään parhaimmillaan.”

Sudet matkusti Lappeenrantaan ja otti arvokkaan vierasvoiton vahvasta LauTP:stä maalein 2–4. Veli-Pekka Tuovi laukoi kolme maalia ja Pekka Nuutinen teki yhden.

Sudet pääsi nyt vauhtiin ja löylytti Kouvolan keskusurheilukentällä Savilahden Urheilijat peräti 8–1. Vieraat pistivät Pekka Nuutisen ahdistamana pallon omaan maaliin. Pekka Nuutinen teki vielä ennen taukoa lukemiksi 2–0 Juha Vainion hienosta syötöstä. Toisella jaksolla Kari Veijalainen puski 3–0, Olli Kantokari lisäsi Susien johdon 4–0:aan ja Pupu Paasonen teki näyttävän yhdistelmän päätteeksi 5–0. Mikkeliläiset saivat lohdutusmaalinsa, mutta Olli Kantokari vastasi heti tekemällä Susien kuudennen täysosuman. Toppari Lennart Wangell

1980-luvun taitteessa talviharjoituksiin lähdössä Viitakummun kentälle umpihankeen jopa yli 21 asteen pakkasessa.

Vas.: Matti Olkku, Timo Hasu, Pekka Nuutinen, Kari Tähtelä, Mikko Roitto, Kari Veijalainen, Ilpo Laurila, Mikko Palmroos, Juha Vainio.

Susien aikamiehet 1979.

– 87 –

Susien tarina

nousi hänkin maalintekoon ja loppunumerot viimeisteli Pupu Paasonen.

Hyvä tahti jatkui sitten Inkeroisissa, jossa Sudet kävi voittamassa Apsin 4–3. Veli-Pekka Tuovi teki kaikki Susien neljä maalia. Anjalankosken Sanomat totesi selostuksessaan: ”Peli oli erittäin kaksijakoinen, sillä Sudet hallitsi ensimmäistä puoliaikaa suvereenisti ja tuli toiselle jaksolle jo varma voitto mielessä. Apsi piristyi kuitenkin lopussa ja tasoitti pelin Vesa Aholan maaleilla. Susien kaikki maalit tehnyt kärkäs Veli-Pekka Tuovi pystyi kuitenkin vielä kerran maalinteossa ja pisteet matkasivat näin Kouvolaan.”

Kouvolan Sanomat teki laajan jutun, jonka otsakkeena oli: Kärjessä tungosta. Viisi kärkkyy nousua, kaksi pääsee karsimaan. Jutun kirjoitti Kari Kumpulampi. Hän siteerasi valmentaja Lati Lehtistä näin: ”Edustusjoukkue tietää varsin hyvin, mistä kenkä puristaa. Ja se puristaa nimenomaan siitä, että pelit eivät kulje, ellei harjoituksia urakoida tosi mielellä. Tänä päivänä Sudet harjoittelevat viisi kertaa viikossa ja näissä treeneissä ei lönkötellä. Hommat hoidetaan kunnolla.”

Sudet lähti tarmokkaasti tärkeään vierasotteluun Jäntevää vastaan Kotkaan. Veli-Pekka Tuovi teki ensimmäisellä jaksolla Susille kaksi maalia ja Lars Lindqvist yhden, mutta Jäntevä nousi tasoihin 3–3 ja näin pisteet jaettiin.

Sitten tuli aika harmillinen pistemenetys, kun kotiottelussa Nastolan Nopsaa vastaan päädyttiin maalittomaan tasapeliin. Alavireisyys jatkui, kun matkaottelussa hävittiin Simpeleelle 0–2.

Kari Kumpulampi kirjoitti Kouvolan Sanomiin jutun otsakkeella Jalkapallojoukkue katiskassa. Siinä hän totesi: ”Kouvolan Susia vaivaa tehon ja terävyyden puute. Joukkue kaipaa kunnon potkun persuksilleen, jotta otteisiin saataisiin malttia ja pelikuvioihin mielikuvitusta. Yhden miehen ’haamukuljetukset’ veran poikki eivät tuota toivottua tulosta.

Päätön puskeminen vastustajan puolustusmuuriin nostattaa aktiivipenkinpainajan otsalle hien. Susilauma poukkoilee edes taa kuin pallot biljardipöydällä. Huomattavasti vaisummin vain.”

Aika kovaa, mutta hyvin tilannetta kuvaavaa tekstiä.

Liekö ollut Kumpulammen kirjoituksella vaikutusta, mutta Sudet ryhdistäytyi. Joukkue tuhlasi maalipaikkoja, mutta voitti silti Kouvolan keskusurheilukentällä Purhan 4–1. VeliPekka Tuovi teki kolme maalia ja Ilpo Lifländer yhden. Ei haitannut, vaikka kippari Juha Rämö epäonnistui rangaistuspotkussa.

Voitto paikallispelissä

Sudet säilytti mahdollisuutensa sarjanousuun kukistaessaan Kuusankosken Kumu-Peikot jännittävässä paikallisottelussa Kouvolassa 2–0. Ottelua oli saapunut katsomaan kauden ennätysyleisö, noin kaksi sataa maksanutta.

Kouvolan Sanomien Lauri Hasu kirjoitti: ”Peli oli varsin hermostunutta molemmin puolin ja siinä tilanteessa on luonnollista, ettei peli tasollisesti ole kovin korkeaa. Se näissä jalkapallo-otteluissa on kuitenkin mukava puoli, että herkullisia tilanteita on enemmän kuin missään muussa urheilulajissa kesäaikaan.”

Susien maalintekijöinä olivat Pekka Nuutinen ja vaihtopenkiltä peliin tullut Lars Lindqvist.

Sudet matkusti sitten Imatralle ja löylytti Pallo-Salamat selvästi 4–0. Veli-Pekka Tuovi teki kolme maalia ja Pekka Nuutinen yhden.

PaPe romutti kuitenkin Susien nousuhaaveet Voikkaalla, jossa tiukka ottelu päättyi tasan 2–2. Tuovi vei Sudet johtoon, mutta Hakalainen tasoitti. Sitten astui kuvaan erotuomari Eino Stein, joka antoi kaksi kyseenalaista rangaistuspotkua, ensin PaPelle ja sitten Susille. Molemmista oli tuloksena maali, sillä Hakalainen ja Tuovi hoitivat tehtävänsä huolella.

Sudet päätti sarjakautensa kotikentällään voittamalla LauTP:n 4–0. Veli-Pekka Tuovi teki kaikki Susien maalit. Lohkon voitti Kumu-Peikot, joka keräsi 29 pistettä. Jäntevä oli 28 pisteellään toinen ja Sudet 27 pisteellään kolmas.

Kumu-Peikot ja Jäntevä pääsivät karsintaan noususta kakkoseen. Kumu-Peikot pelasi Kuusankoskella tasan 1–1 Hyvinkään Apollon kanssa, mutta hävisi Hyvinkäällä 1–2. Jäntevä sen sijaan voitti Jämsänkosken Ilveksen sekä vieraissa (0–1) että kotona (3–1) ja nousi kakkoseen.

– 88 –

Lati nosti 1980 Sudet kakkoseen

Keväällä 1980 Sudet julkaisi taas seuralehden. Sen pääkirjoituksessa puheenjohtaja Juhani Pousi totesi, että nousuun tähdätään. Näin Pousi kirjoitti: ”Sudet on asettanut tavoitteeksi nousun II-div. ja sen jälkeen on mahdollisuus tarkistaa uudelleen tavoitteet. On häpeä, että sellainen seura kuin Sudet on päässyt putoamaan näin alas. Susilla on sellaiset perinteet, että ne velvoittavat meitä nostamaan seuran uudelleen ylös. Tehdään se yhdessä.”

Edustusjoukkue oli vahvistunut. Maalivahti Markku Nuora tuli Loviisan Torista, kokenut toppari Unto Lehtinen palasi seuraan MyPasta, samoin pitkä maalivahti Jorma ”Pili” Raunio. Jukka Gråsten tuli Susiin Kumu-Peikoista ja toinen keskikenttämies Pekka Äijö Kausalan Yrityksestä.

Joukkueenjohtajana toimi kokenut Jussi Rämö ja maalivahtivalmentajana Jorma ”Lotmu” Eskelinen, aina innokas puurtaja.

Susien tilanne näytti muutoinkin hyvältä, että A-juniorit pelasivat SM-sarjassa.

Jännitystä riitti toki ihan kauden alle, sillä MyPasta tulleen Unto Lehtisen ja MP:stä siirtyneen toisen topparin Jukka Kaarnan karanteenit saatiin puretuksi vasta aivan sarja-avauksen kynnyksellä.

Sudet aloitti kauden komeasti voittamalla kotonaan hiekalla pelatussa ottelussa Lauritsalan TP:n 2–0. Ari Udd pukkasi Lars Lindqvistin syötöstä 1–0. Toisella jaksolla Pekka Nuutinen kaadettiin läpiajossa ja Jukka Gråsten ampui tuomitusta rangaistuspotkusta vuorenvarmasti 2–0.

Kouvolan Sanomissa Lauri Hasu kirjoitti: ”Sudet satsasi kosolti rahaa Unto Lehtisen ja Jukka Kaarnan saamiseksi pois karanteenista ja pelasti tällä todennäköisesti aika paljon itselleen. Voisi jopa sanoa, että Lehtinen ja Kaarna ovat joukkueelle elintärkeät pelaajat, jos nyt urheilua voidaan näin vakavasti ottaa. Susijoukkue olisi mitä ilmeisimmin ollut helisemässä LauTP:n kanssa ilman Lehtistä ja Kaarnaa.”

Toisella kierroksella Sudet matkusti Simpeleelle, jossa sillä usein oli ollut vaikeuksia. Nytkin peli oli tiukka, mutta Sudet vei pisteet mennessään voittamalla 0–1. Pekka Nuutinen latasi ottelun ainoan maalin hieman yli tunnin pelin jälkeen.

Keskuskentän ruoholla Kouvolassa kohdattiin sitten Imatran PaSa. Sudet tuhlasi maalipaikkoja ja ottelu päättyi tasa-

Susien A-juniorit ja saksalaisen ystävyyskaupungin Hagenin joukkueet yhteiskuvassa ennen ottelua v. 1980. Susien nuoret olivat parempia numeroin 3–1.

1980 nousijajoukkue pelimatkalla.

– 89 –

Susien tarina

peliin 1–1. Susien maalin teki vihaisella maavedolla Ari Udd. Kouvolan keskuskentän ruoholla kohdattiin sitten Suomen cupissa PaPe. Sudet joutui otteluun varamiehisenä. PaPen Jouko Hakalainen ampui tolppaan ja Kai Rantakaulio teki paluupallosta 0–1. Juni Vainio tasoitti 1–1:een. Hannu Barkman pukkasi sitten epäonnekseen pallon omaan maaliin ja PaPe joutui tappiolle. Tatu Heiskanen tasoitti kuitenkin pelin.

Minuutti ennen loppua Timo Hasu pukkasi Susien voittomaalin.

Seuraavalla kierroksella Sudet pudotti cupista Kajastuksen samoin numeroin. Kaipiaisten nurmella pelatussa ottelussa Susien maalintekijöinä olivat Kari Veijalainen, Lars Lindqvist ja Veli-Pekka Tuovi. Kajastuksen maalintekijöinä olivat Pekka Sinkkonen ja Risto Kemppainen, joka puski kotiseuraansa palanneen Leksa Kankaisen nappisyötön maaliin.

Lauri Hasu kirjoitti Kouvolan Sanomissa: ”Susilla on vain edelleen se murhe, että kalliilla hinnalla Mikkelistä hankittu Jukka Kaarna kinkkailee farkuissa jalkavaivaisena kentän laitaa toisten harjoitellessa. Sudet voi toki menestyä Kaarnattakin, mutta tiettyä varmuutta hänen mukana olonsa takalinjoille toisi.”

Sudet jatkoi sarjassa tappiotta, kun se kukisti vierailevan Apsin 2–0. Maalintekijöinä olivat Timo Hasu ja Ari Udd. Kouvolaan saapui nyt rakas vihollinen PaPe, joka voitettiin 1–0 Pekka Nuutisen pukattua Juha Vainion kulmurin sisään. Näin Sudet siirtyi sarjajohtoon. Se vankistui seuraavalla kierroksella, kun Sudet voitti tiukassa vierasottelussa Haminassa HaPK:n 2–3.

Cupin neljännellä kierroksella kohdattiin Kouvolassa Sarkolan kentällä Heinolan Pallo -47 ja Sudet meni jatkoon komeasti voitettuaan vieraansa 3–0. Maalintekijöinä olivat Juha Vainio, Lars Lindqvist ja Veli-Pekka Tuovi.

Kolmosessa Sudet koki sitten ensimmäisen tappionsa, kun se hävisi kotonaan Loviisan Torille 0–1. Ei auttanut, vaikka Vesa-Pekka ”Syötti” Ylätalo ja Unto ”Una” Lehtinen taistelivat puolustuksen keskustassa vankasti.

Sudet ryhdistäytyi nopeasti ja kukisti Kumu-Peikot Kuusankoskella 1–2. Juha Vainio antoi kulmurin aivan maalivii-

valle ja pallo ponnahti Unto Lehtisen olkapäästä verkkoon.

Kaikki lasketaan ja Sudet johti 0–1. Petteri Metiäinen tasoitti kovalla laukauksella. Veli-Pekka Tuovi ratkaisi sitten vasurillaan pelin tehtyään kulman jälkitilanteesta Susien voittomaalin.

Toisena juhannuspäivänä pelattiin jalkapalloa Kaipiaisissa, kun Kajastus kohtasi kolmannen divisioonan ottelussa Sudet. Vieraat olivat selvästi parempia vieden pisteet Kouvolaan maalein 0–3. Pekka Nuutinen teki vieraiden maaleista ensimmäisen ja kolmannen, keskimmäisen viimeisteli voimalla Ari Udd Tuovin toimiessa syöttäjänä.

Sudet putosi cupista hävittyään hyvän taistelun jälkeen vieraissa kakkosdivisioonalaiselle Porrassalmen Urheilijoille 2–4. Tuovi teki kouvolalaisten molemmat maalit.

Kolmosen kevätkierroksen päätteeksi Sudet ryöpytti kotonaan Heinolan Pallo -47:ää peräti 9–1. Tuovi teki neljä ja Nuutinen kaksi maalia.

Jukka Gråsten teki myös kaksi täysosumaa, toisen rankkarista. Ari Udd tekaisi Susien yhdeksännen maalin.

Sudet oli nyt kerännyt 18 pistettä ja johti sarjaa. Toisena oli Loviisan Tor. Kumu-Peikot majaili viidentenä ja PaPe seitsemäntenä.

Tuovi jatkoi maalitehtailua

Veli-Pekka Tuovi oli hienossa maalintekovireessä, kun syyskierros alkoi. Sudet voitti LauTP:n vieraissa 2–3 ja Tuovi teki hat trickin eli kolme maalia.

Simpeleen Urheilijat tuli sitten vierailulle Sarkolaan ja taas oli Susilla ongelmia. Peli päättyi lopuksi tasan 1–1. Tuovi teki Susien maalin rankkarista.

Lauri Hasu kirjoitti Kouvolan Sanomissa: ”Susien pelaajamateriaali on kauden kuluessa käynyt yllättävän kapoiseksi. Sunnuntaina oli käytettävissä vain kaksi vaihtopelaajaa, maalivahti ja yksi kenttämies.”

Peli sujui sitten paremmin Imatralla, jossa PaSa hävisi Susille 1–2. Jukka Gråsten teki Susien ensimmäisen maalin rangaistuspotkusta. Toisen viimeisteli Olli Kantokari.

Sarkolaan saapui sarjan keskikastiin kuulunut Lahden Sampo. Sudet oli tällä kertaa oudon saamaton ja niinpä vieraat

– 90 –

käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja veivät mennessään molemmat pisteet tuloksella 0–1.

Kari Kumpulampi teki Kouvolan Sanomiin ison jutun Susien kuulumisista. Kapteeni Jukka Gråsten kertoi: ”Susien ehdoton valtti on kokemus. Joukkueen keski-ikä on siinä kaksikymmentä viisi vuotta, aika paljon siis. Tästä on kuitenkin enemmän etua kuin haittaa. Moni tiukka sarjapeli käännetään voitoksi juuri kokemuksen turvin.”

Sudet matkusti sitten Apsin vieraaksi Inkeroisten ruoholle. Vieraiden peli ei oikein kulkenut, mutta Ari Udd oli mies paikallaan ja teki vapaapotkusta 0–1. Näin arvokkaat pisteet matkasivat Kouvolaan.

Kouvolan Sanomissa Lauri Hasu oli huolissaan: ”Voitto siis tuli ja se on pääasia. Susien peli oli kuitenkin pelottavan yksipuolista ja luvalla sanoen pitkäpiimäistä. Kouvolalaiset pelaavat jääräpäisesti pitkää palloa kärkimiehille.

Vaikkei tuo taktiikka tuota tulosta, ei systeemiä silti kyetä muuttamaan. Pitkää palloa vain pusketaan edelleen.”

Sudet – Kuusankosken KuMu Kuusankoskella.

Pekka Nuutinen puskee.

Pelipallo hukkui pusikkoon

Voikkaalla pelattiin seuraavaksi erittäin vaiherikas kolmosen ottelu PaPen ja Susien välillä. Lauri Hasu otsikoi juttunsa Kouvolan Sanomissa: Sudet jaksoi loppuun saakka. Pelipallon hukkumisesta sarjajohtajalle voitonavain.

PaPen Ilpo Hellsten aloitti maalinteon. Pekka Nuutinen tasoitti. Toisella jaksolla Kai Rantakaulio vei PaPen johtoon, mutta Tuovi tasoitti Nuutisen syötöstä. Sitten pelipallo hukkui pusikkoon. Sen etsimiseen meni jonkin aikaa. Sudet käytti erotuomari Markku Hännisen antaman lisäajan hyväkseen.

Maali oli erikoinen, sillä Timo Hasun keskitys lipsahti PaPen Pentti Liljanheimon jalasta voikkaalaisten maaliin. Sudet voitti 2–3.

Hasun mukaan Sudet runnoi väkisin ja väsyttämällä täydet pisteet Voikkaan värikkäässä ottelussa.

HaPK saapui vierailulle Kouvolaan. Sudet piti kotikatsojiaan piinassa aina pelin 82 minuutille saakka, jolloin Tuovi teki avausmaalin vaihdosta kentälle tulleen Pekka Äijön nätistä syötöstä. Susien toisen maalin teki Timo Hasu.

Sudet jatkoi hakemalla tärkeät pisteet Loviisasta, jossa se kukisti kovan vastustajansa Torin 1–2. Susien maalintekijöinä olivat tutut nimet Nuutinen ja Tuovi.

Kumu-Peikot tuli vierailulle Kouvolan keskuskentän ruo-

Sudet – PaPe. Vas. Jussi Kukkola, oik. Timo Hasu.

– 91 –

Susien tarina

holle. Jännittävän mutta tapahtumanköyhän ottelun ratkaisu tuli 67. minuutilla. Hyvän kauden pelannut Susien maalivahti Markku Nuora haparoi keskityksessä ja vieraiden Pertti Hatvala pääsi tuikkaamaan ottelun ainoan maalin.

Sudet pelasi viimeisen kotiottelunsa Keskusurheilukentän ruoholla Kajastusta vastaan. Vaikka ottelu päättyi tasan, oli Sudet jo varmistanut lohkovoittonsa. Juri Myllymäki ja Leksa Kankainen järjestivät Jari Kuritulle tekopaikan ja tämä vei vieraat johtoon. Ilpo Lifländer tasoitti pelin kulmapotkun jälkitilanteesta.

Viimeisessä sarjaottelussa Heinolassa Sudet pelasi paikallisen HP-47:n kanssa tasan 2–2. HP-47:n puolustaja pisti vahingossa pallon omaan maaliin ja Susien toisen täysosuman viimeisteli Pekka Äijö.

Sudet voitti näin kolmosen lohkon nro 6 kerättyään 33 pistettä. Kumu-Peikot lähti kouvolalaisten seuraksi karsintaan sijoituttuaan 31 pisteellään sarjataulukossa toiseksi.

Riemukas nousu kakkoseen

Kari Kumpulampi teki Kouvolaan Sanomiin laajan jutun siitä, miten Sudet valmistautui karsintaan Järvenpään Palloseuraa vastaan. Susien valmentaja Lauri Lehtinen oli rauhallinen ja luottavainen. Hän sanoi: ”Toinen joukkue nöyrtyy. Pelin henki on tämä. Töitä menestyksen eteen on paiskittu kovasti. Ryhmän pelivire on paras mahdollinen.”

Noin kuutisensataa katsojaa saapui Kouvolan keskuskentälle katsomaan, miten Susille käy ensimmäisessä karsintaottelussa Järvenpään Palloseuraa vastaan. Ja hyvin kävi. Sudet otti alusta lähtien ohjat käsiinsä ja voitti komeasti 3–0. Veli-Pekka Tuovi oli oivallisessa vireessä ja teki kotijoukkueen kaikki maalit.

Kari Kumpulampi oli Kouvolan Sanomissa aivan ihastuksissaan: ”Näyttävintä sunnuntain pelissä olivat hetket, jolloin Susien peli kulki mieheltä toiselle. Palloa pelattiin hienosti tyhjiin paikkoihin, lähinnä laitoihin. Keskitykset annettiin huolella ja keskikenttä ennätti kärjen avuksi.”

Susien sarjanousuun tuli kuitenkin mutkia, kun Järvenpää voitti oman kotiottelunsa 1–0 ja näin tarvittiin vielä kolmas

peli nousijan selville saamiseksi. Vuosien uurastus palkittiin Kouvolan keskuskentällä, kun Sudet taisteli itselleen 2–1 voiton ja nousi näin kakkosdivisioonaan. Veli-Pekka Tuovi aloitti maalinteon ja Juha Vainio teki 2–0. Vaikka Järvenpää vielä kavensi, ei se enää riittänyt estämään Susien voitonjuhlia.

Kouvolan Sanomissa Lauri Hasu nosti esiin yhden miehen: ”Ratkaisevaan kotiotteluun Sudet joutui tavallaan vajaamiehisenä, sillä joukkueen kapteeni ja keskikentän moottori Jukka Gråsten oli pelikiellossa täyttyneen varoituspistetilin takia. Gråstenin paikan täytti esimerkiksi kelpaavalla tavalla viime syksynä Kausalan Yrityksestä Susiin siirtynyt Pekka Äijö, joka vakiinnutti paikkansa joukkueessa vasta syksyn peleissä.”

Susilla oli tuolla kaudella maaliahne ja voimakkaasti hyökännyt joukkue. Veli-Pekka Tuovi teki 14 maalia ja toinen kärkimies Pekka ”Nude” Nuutinen 10. Ari Udd tekaisi 6 täysosumaa ja Kumu-Peikoista tullut Jukka Gråsten neljä. Keskikentällä kapteeni Gråstenin vierellä Juha ”Juni” Vainio ja Olli Kantokari, valmentajalegendan poika, rakensivat peliä mallikkaasti. Timo Hasu pelasi railakkaasti ja Pekka Äijö taas oli rauhallinen ja varmaotteinen pelinkäynnistäjä. Puolustuksen keskustassa Vesa-Pekka ”Syötti” Ylätalo ja Unto ”Una” Lehtinen muodostivat raudanlujan parin.

Maalissa Markku Nuora pelasi hienon kauden.

Kumu-Peikot sen sijaan jäi kolmoseen. Joukkue lähti ”takki auki” Nokialle, jossa sikäläinen Pyry löylytti kuusankoskelaiset 5–0. Kumu-Peikot otti tappiosta opikseen ja maksoi Kuusankoskella kalavelat samoin numeroin. Näidenkin seurojen välillä tarvittiin nyt kolmas peli ja sen Nokian Pyry voitti kotonaan 2–1. Kumu-Peikot jäi näin kolmoseen.

Kapteeni arvosti valmentajaansa

Susien nousijajoukkueen kapteeni ja keskikenttäpelaaja Jukka Gråsten (5.6.1950 Riihimäellä) on mikkeliläisen jalkapalloilun hieno kasvatti. Hän oli pelannut kaikki MP:n juniori-ikäluokat läpi ja edustanut sitten PU-62:n ja Savilahden Urheilijoiden joukkueita, ennen kuin työt VR:llä veivät vuonna 1975 Kouvolaan, jossa hän sitten asui viisi vuotta.

– Otin yhteyttä PaPe:en ja pelasin sen riveissä kakkosessa vuoden 1975. Sitten pelasin neljä vuotta Kumu-Peikoissa,

– 92 –

kunnes siirryin Susiin vuonna 1980, kertoo Jukka Gråsten puhelinhaastattelussa helmikuussa 2012.

Hänelle on jäänyt erittäin hyvät muistot Susien nousuvuodesta. Vanhoja konkareita ja nuoria pelaajia oli juuri sopivassa suhteessa.

Erityisesti Gråsten kiittelee joukkueen valmentajana toiminutta Lauri Lehtistä: – Lehtisellä oli erittäin hyvä ihmisten käsittelytaito. Hän osasi vetää oikeista naruista. Sain jopa vetää harjoituksia. Erikoistilanteissa hän antoi minulle vapauksia järjestää ryhmitys kentällä ja katseli sivusta, kertoo Gråsten.

Vuosi kakkosessa ei kuitenkaan mennyt odotetusti, vaan seurauksena oli putoaminen vuonna 1981 takaisin kolmoseen.

– Valmentaja vaihtui ja porukkaa tuli eri puolilta. Käppi oli onnistunut Kumu-Peikoissa, mutta Susissa tuona vuonna hän ei onnistunut. Meille tuli seitsemän, kahdeksan vierasta kaveria. Raimo ”Santtu” Saviomaa täytti paikkansa, mutta kaikki eivät niin tehneet. Ehkä pari vahvistusta oli tarvittu, Gråsten muistelee epäonnistunutta toista vuottaan Susien riveissä.

Hän on vieläkin sitä mieltä, että sillä porukalla, joka silloin oli kasassa, olisi pitänyt kyetä säilymään kakkosessa.

Jukka Gråsten palasi takaisin Mikkeliin. Hän pelasi vielä PU-62:ssa puolitoista vuotta ja keskittyi sen jälkeen VR:n töiden ohella jalkapallossa juniorivalmennukseen. Hän valmensi MP:n juniorit F-ikäluokasta A:han saakka.

– Sen jälkeen olen valmentanut näitä Mikkelin alueen kakkosen ja kolmosen porukoita. Tänä kesänä (2012) vedän MiKiä kolmosessa, kokenut jalkapallomies kertoo.

Kuuluisan valmentajan näppärä poika

1980-joukkue Kouvolan Keskuskentällä. Takana vas.: Olli Kantokari, Lauri Lehtinen, Juha Rämö, Ari Udd, Pekka Nuutinen, Veli-Pekka Tuovi, Pekka Äijö, Kari Veijalainen, Panu Palm, Ilpo Lifländer, Jarmo Hurri, Ari Tjukanoff.

Edessä vas.: Harri Käppi, Pentti Paasonen, Vesa-Pekka Ylätalo, Markku Nuora Jukka Kaarna, Unto Lehtinen, Juni Vainio.

1980 nousu 2. divisioonaan Sudet – Järvenpään Palloseura 2–1.

Olli Kantokari sai jalkapallo-oppinsa isän perintönä. Hänen isänsä oli Susien Kouvolan-ajan ensimmäinen valmentaja Kalle Kantokari, joka vuodesta 1967 lähtien jatkoi menestyksellistä valmentajauraansa Voikkaan Pallo-Peikoissa.

Isä ei kuitenkaan painostanut poikaansa Ollia PaPee:n, vaikka pikkupoika pelailikin hetken aikaa Voikkaalla. Varsinaisesti jalkapallokipinä syntyi kuitenkin Susien järjestämässä nappulaliigassa. Laajan turnauksen joukkueilla oli Englannin liigan seurojen nimet ja Olli pelasi Leedissä.

– Menin 15–16-vuotiaana kysymään Susien ykkösjoukkueen valmentajalta Keijo Merivirralta, saisinko tulla treenaa-

Kouvolalaiset fanit Järvenpäässä seuraamassa nousukamppailua.

– 93 –

Susien tarina

maan ykkösen mukaan, kun junioritoimintaa ei oikein ollut.

Hän hyväksyi minut mukaan ja siitä jatkoin sitten ykkösmiehistöön, kertoo keskikentällä ahertanut, pienikokoinen, näppärä ja taitavasti syötellyt Olli.

Sitten Susien valmentajaksi tuli Lauri Lehtinen.

– Lati veti perusharjoittelua ja perustaktiikkaa, mikä oli sille tasolla sopiva linja, muistelee Olli Kantokari.

Seuraava valmentaja tuli Kuusankoskelta.

– Raimo Tuovi oli huippuvalmentaja, kasvattava valmentaja, joka antoi elämänohjeita. Hän kehitti pelaajien tekniikkaa ja joukkueen kuvioita, Olli kertoo.

Pelaajatovereistaan hän mainitsee Lasse Lindqvistin, Pertti Lepistön, Nude Nuutisen ja tietysti Rämön Jussin.

Lupaavan keskikenttämiehen jalkapalloura jäi kuitenkin lyhyeksi.

– Parikymppisenä lähdin opiskelemaan ja jalkapallo jäi, kun treenaaminen vieraalla paikkakunnalla oli hankalaa, Olli kertoo.

Nykyisin hän asuu Kouvolassa ja toimii opettajana.

Juni Vainio valmentajaksi

Kakkosdivisioonaan 1981 Sudet lähti uuden valmentajan johdolla. Juhani Pousi pyysi Juha ”Juni” Vainiota ottamaan valmennusvastuun.

Vainio jatkoi myös pelaamista, eikä yhdistelmä oikein toiminut. Näin mies kertoo itse tätä kirjaa varten tehdyssä haastattelussa helmikuussa 2011: – Tunsin itseni vielä ihan pelaajaksi. Muutaman kierroksen jälkeen Jussi Pousi käski minun keskittyä pelaamiseen ja valmentajaksi tuli Olli Käppi.

Kausi oli Susille vaivalloinen. Joukkue jäi sarjassa toiseksi viimeiseksi ja kun kolme joukkuetta putosi, oli seurauksena taas putoaminen kolmosdivisioonaan. Jäntevä ja Peli-Karhut tekivät Susille seuraa matkalla alaspäin.

Veli-Pekka Tuovi teki 11 maalia, mutta ei juurikaan saanut muilta apua maalinteossa. Lahdesta oli saatu miehistöön kokenut toppari Raimo ”Santtu” Saviomaa. Hän teki kaksi maalia, mutta hänen kautensa oli loukkaantumisten sävyttämä, eikä entinen Kuusysin ja maajoukkueen sotaratsu kyennyt tekemään itselleen oikeutta.

Juha Vainio (s. 22.1.1952) oli kotoisin Selänpäästä ja aloitti jalkapallouransa Vuohijärven kentällä Valkealan Kajon junioreissa. Hän pelasi Kajon edustusjoukkueessa Susia vastaan nelosessa.

Vainio pelasi MyPassa yhden kauden 1977, sitten Loviisan Torissa 1978 ja tuli Susiin 1979.

– Puhuttiin Pousin Jussin kanssa. Susilla oli vakaa aikomus panostaa. Vuoden 1980 päätteeksi noustiinkin karsintojen kautta kakkoseen, Vainio kertoo.

Hän oli valmentanut pelaamisen ohella Susien A-junioreita ja kun seura epäonnistuneen kesän 1981 lopuksi putosi takaisin kolmoseen, pyydettiin häntä uudelleen edustusjoukkueen valmentajaksi kesäksi 1982.

– Löin pöytään kovat ukaasit. Vanha kaarti vetäytyi syrjään ja kauteen lähdettiin nuorella porukalla ja oltiinkin kuudensia, Vainio kertoo.

Kohottavat 70-vuotisjuhlat

Syksyllä 1982 vietettiin Kouvolassa lämminhenkisissä merkeissä Susien 70-vuotisjuhlia. Juhlat pidettiin sunnuntaina, lokakuun 3. päivänä Kouvolan kaupungintalon juhlasalissa. Näin asian uutisoi Karjala-lehti: ”Maamme menestyksekkäimpiin seuroihin lukeutuva palloiluseura Sudet ry. vietti 70-vuotisjuhliaan toissa viikonvaihteessa Kouvolassa.

Vanha Sudet-henki oli vielä voimakas, niinpä vanhoja Susi-veteraaneja oli juhliin saapunut ympäri Suomen aina Oulua myöten n. 40-päinen joukko. Runsaasti olivat rivit harvenneet sitten 60-vuotisjuhlan, jolloin viimeksi kokoonnuttiin yhteen.

Mutta se sama voimakas yhteenkuuluvaisuuden henki leijui ilmassa väreilevänä koko juhlien ajan. Monet muistot heräsivät ikään kuin henkiin vanhojen keskuudessa.

Harvassa tapaa sellaista seuraa, jolla olisi takanaan sellaista menestystä ja perinteitä kuin Susilla on. Juuri nämä perinteet ovatkin sitä suurinta antia, mitä vanhat voivat antaa osviitaksi tämän päivän Susi-nuorille, jotka pyrkivät nostamaan Sudet suuren kansantietoisuuteen.”

Juhlamenot oli aloitettu lauantaina eri tasojen joukkueiden otteluilla. Lauantai-iltaa vietettiin Wanhat Towerit-illanvieton merkeissä. Ilta sujuisikin rattoisan rupattelun merkeissä.

– 94 –

Varsinaisen juhlapäivän aloittivat kunniakäynnit sankarivainajien haudalla ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä.

Karjala-lehti selostaa: ”Tilaisuuksissa olivat tämän päivän Susi-nuoret asettautuneet kunniakujaan, kun seuran kunniapuheenjohtaja Eero Kettunen, kunniajäsen Unto Pönniö sekä nykyinen puheenjohtaja Pekka Kuosmanen laskivat seppeleet muistoksi monille niille, jotka aikoinaan loivat Susi-tarun.”

Pääjuhlassa juhlapuheen piti Suomen Palloliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mauri Miettinen. Hän toi ilmi ihailunsa Susille, jotka ovat legenda jo eläessään suuria vuosiaan.

Poimintoja Susien 70-vuotistaipaleelta esitti vanha veteraani Eero Kettunen, joka lehden mukaan muisteloissaan elävöitti vanhan Viipurin ja Sudet elämään.

Karjala-lehti jatkoi: ”Muistelmiensa välillä Kettunen esitteli kuulijakunnalle vanhoja sotaratsuja, jotka ovat olleet teoillaan luomassa sitä suurta Susi-legendaa. Paikalla olivat mm. Lassi Arlo, Paavo Rupponen, Ville Närvänen, Kalle Hahl, Sulo Markkanen ja moni muu. Lämminhenkinen muistorikas juhla päättyi soittokunnan säestyksellä yhteisesti laulettuun Karjalaisten lauluun.”

Juhlapaikalla Kouvolan kaupungintalossa oli esillä myös Susien massiivinen, vanha palkintokokoelma, standaareineen kaikkineen. Juhlan vanhat osanottajat olivat iloisia siitä, että Kouvolan kaupunki kertoi arvostavansa kokoelmaa ja sijoittavansa sen rakenteilla olevan jäähallin aulaan juhlavitriiniin.

1983-joukkue. Takana vas.: Juha ”Juni” Vainio, Ilpo Liflander, Matti Mäkelä (huoltaja), Vesa Vesterinen, Ilpo Laurila, Mikko Roitto, Kari Veijalainen, Sami Vottonen, Gary Blummer. Eturivi vas.: Pekka Nuutinen, Lars Luukkanen, Kari Tähtelä, Jari Kinnunen, Vesa Salminen (mv.), Panu Palm, Timo Hasu, Jyrki Vuorinen.

Englantilainen keskushyökkääjä

Nyt alettiin Susissa panostaa. Kouvolalaisen Jari Simolan liikeyhteyksien kautta löydettiin englantilainen sentteri Gary Plummer (s. 4.1.1953), joka oli naimisissa formulatähti Keke Rosbergin sisaren kanssa. 186-sentttinen Plummer teki kesällä 1983 kolmosessa 12 maalia, mutta hiipui seuraavalla kaudella kahteen.

Elokuussa 1983 Heikki Somppi haastatteli Gary Plummeria Kouvolan Sanomissa. Jutun otsakkeessa 30-vuotias englantilainen totesi: Suomalaiset eivät pelaa jalkapalloa joukkuepelinä.

Tekstissä hän jatkoi: ”Monet pelaajat minunkin nykyisessä joukkueessani ovat

Ylhäällä oik. Juha ”Juni” Vainio 1980-luvun vaihteessa ja ylh. vas. marraskuussa 2011.

– 95 –

Susien tarina

hyviä yksilöitä. He kykenevät tekemään pallolla monia temppuja, mutta he eivät pelaa yhteen joukkueena kentällä.

Plummer myönsi reilusti: ”En ole taitava pelaaja. Olen hyvin tavanomainen jalkapalloilija, joka kuitenkin joukkueen osana voisi olla sille hyödyksi.”

Plummer korosti, että jalkapallo on hyvin yksinkertainen peli. Sen pitäisi myös olla hauska peli.

Plummer oli kotimaassaan pelannut Brightonin kaupungin kolmanneksi parhaassa seurassa Patcham 1903 AFC:ssä.

Hän oli ammatiltaan kirjanpitäjä ja pelasi jalkapalloa Patchamissa työnsä ohella.

Toukokuussa 1983 Sudet vuokrasi Jyrki Vuorisen (28) Valkeakosken Hakasta sopimuksella, jonka piti kattaa kauden loppuun. Vuorisesta tulikin Susien kantava voima moneksi vuodeksi.

Vuorinen kiitteli julkisesti sitä, kuinka hyvin hänet otettiin joukkueessa vastaan. Kun Sudet voitti FC Kotkan 3–1, Kouvolan Sanomat kirjoitti selostuksessaan: ”Susien avainpelaaja oli keskikentän valtias Jyrki Vuorinen, joka oli varsinainen linkkimies joukkueessa. Vuorinen jakoi palloa taitavasti laitoihin tai murtautui esiin keskikentän kautta syöttäen sitten tarkasti parhaassa asemassa olleelle hyökkääjälle. Vuorinen oli osatekijänä kaikissa Susien hyökkäyksissä.”

Tuon ottelun Sudet voitti 3–0. Maalintekijöinä olivat Pekka ”Nude” Nuutinen, Kari Tähtelä ja Gary Plummer.

Tärkeä lenkki keskikentällä

Jyrki Vuorinen (s. 18.2.1955 Hattulassa) oli todella kokenut pelaaja, kun Sudet toukokuussa 1983 hankki hänet riveihinsä. Mies muistelee tuota ajankohtaa tätä kirjaa varten tehdyssä puhelinhaastattelussa näin: – Pelasin Valkeakosken Hakassa. Valkeakoskella Pekka Jantunen tunsi Vainion Junin ja olin sanonut Pekalle, etten oikein viitsisi vaihtopenkillä istua vaan voisin lähteä muualle.

Juni soitti ja he kävivät Käpin Ollin kanssa Hämeenlinnassa juttelemassa. Sovittiin, että Pousin Jussi ottaa yhteyttä.

Vuorinen oli käynyt kerran aikaisemmin Kouvolassa.

Kaikki oli uutta, suurta seikkailua. Siirtyminen mestaruussarjasta kolmoseen oli iso askel.

– Lähdin tänne mielelläni. Junin ajatuksena oli, että opetellaan harjoittelemaan kunnolla. Juni oli hyvä valmentaja, vaativa ja tasapuolinen ja hän halusi kaikkien ymmärtävän harjoittelun merkityksen. Hän oli hyvin järkähtämätön, mutta hän oli tuolloin nuori valmentaja ja tarvitsi auktoriteettia, Vuorinen muistelee.

Pelaajatovereistaan hän mainitsee Hasun Timpan sekä nuoret Panu Palmin ja Nude Nuutisen. Panu oli nopea ja Nude iso.

Sudet nousi kakkoseen vuonna 1984.

– Meillä oli tasaisen hyvää nuorta pelaajamateriaalia.

Pääsimme karsintaan Nilsiää vastaan. Minulta meni polvi ensimmäisessä karsintaottelussa, enkä päässyt toiseen, ”Jykke” Vuorinen muistelee.

Vuosi 1985 kakkosessa ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan.

– Meille tuli liikaa uusia kavereita ja joukkueen yhteen hitsautuminen puuttui. Miehiä tuli sieltä ja täältä. Oli kyllä kokemusta, mutta kaikki eivät syttyneet, analysoi Vuorinen.

Hän jatkaa, että vuonna 1986 valmentajaksi tulleen mikkeliläisen Pekka Kokon kanssa hän ei oikein koskaan päässyt samalle aaltopituudelle. Valmentajan reissaaminen Mikkelistä Kouvolaan näkyi.

– Muutoinkin Susissa haettiin tuolloin liian kovaa vauhtia. Se oli sellaista hurlumheita, josta sitten aiheutui taloudellisia vaikeuksia, Vuorinen kertoo.

Jyrki Vuorisen peliura päättyi 1989 erikoisella tavalla.

– Polveni meni hajalle harjoituksessa. Pelikenkäni nauha jäi Näkän (Veli-Matti Närhi) kengän alle ja polvi meni pahasti rikki. Lääkäri antoi neuvon lopettaa, Vuorinen kertoo.

Jyrki Vuorinen oli saanut jalkapallo-oppinsa isältään, joka oli pelannut, toiminut erotuomarina ja valmentajana, mm.

Hämeenlinnan piirin kouluttajana.

– Olin aina hänen mukanaan. Kuusivuotiaana aloitin HPK:n junioreissa ja pääsin sitten 16-vuotiaana HPK:n ykkösjoukkueeseen suomensarjassa, Jykke kertoo.

Hän siirtyi 17-vuotiaana Riihimäen Palloseuraan, jos-

– 96 –

sa hän pelasi suomensarjassa kaksi vuotta. Sitten hän pelasi HPK:ssa kolmosessa, taas RiPS:ssä kakkosessa, uudelleen HPK:ssa, kunnes siirtyi kahdeksi kaudeksi kolmosessa pelanneeseen Hämeenlinnan Härmään. Käytyään taas HPK:ssa hän siirtyi Hakaan.

– Ensimmäinen kausi meni hyvin ja saimme SM-pronssia.

Toisen kauden pelasin juhannukseen saakka Hakassa, kunnes minut vuokrattiin loppukaudeksi Kuopion Eloon. Seuraavan kauden aloitin taas Hakassa, mutta sitten matka vei Susiin ja Kouvolaan, Vuorinen kertailee vaiherikasta pelaajauraansa.

Pelaamisen päätyttyä Vuorinen oli monta vuotta sivussa jalkapallosta, kunnes Jari Simola soitti ja sai houkuteltua hänet FC Kouvolan valmentajaksi.

– Ensimmäisellä kaudella putosimme kolmosesta neloseen. Toisella kaudella nousimme takaisin kolmoseen ja sitten kakkoseen. Patjaksen Janne oli pelaajavalmentaja ja minä olin penkillä otteluiden aikana antamassa ohjeita, kertoo Vuorinen.

Lopuksi hän oli pari vuotta valmentajana Valkealan Kajossa.

Jyrkinen Vuorinen työskentelee tutkimusmestarina Kaakkois-Suomen Elinkeino-, Liikenne- ja Ympäristökeskuksessa ELY:ssä.

17 Gary Blummer, keskellä Mikko Roitto.

Muita kovia vahvistuksia

Rommi Kallio ja Tappi Rantanen tulivat Lahdesta 1984. Sudet voittikin kolmannen divisioonan lohkonsa vuonna 1984 ylivoimaisesti kerättyään 32 pistettä. Toiseksi sijoittunut PeKa jäi peräti kuuden pisteen päähän.

Sudet pääsi lohkovoittonsa ansiosta nousukarsintaan Nilsiän Pallo-Haukkoja vastaan. Sudet voitti kotiottelunsa reiluin numeroin 5–0. Toinen osaottelu Nilsiässä sujui lähes yhtä hyvin, sillä ottelun loppunumerot olivat kotijoukkueen Nilsiän tappioksi 1–5.

Jorma Kallio johti tuona kesänä joukkuetta loistavasti ja teki keskikentältä 13 maalia. Pekka Nuutinen teki 10 ja Mikko Palmroos 9 maalia.

Kuvat 1984 lokakuun nousukarsintaottelusta ja nousujuhlista Nilsiästä.

Hieno kausi kakkosessa

– Meillä oli 1985 todella hyvä porukka, jolla pelattiin kakkosessa, valmentaja Juni Vainio muistelee.

Kokenut maalivahti Markku Nuora oli siirtynyt kaverinsa

– 97 –

Susien tarina

Vainion avuksi valmennusportaaseen ja maalia vartioivat Lars Luukkanen ja myöhemmin lappeenrantalaisen Etelä-Saimaan urheilutoimittajaksi päätynyt Vesa-Pekka Salminen.

Puolustuksessa luutivat kovaotteiset Timo Hasu ja Mikko Roitto. Keskikenttä oli erittäin taitava ja vahva, koska sinne oli heittää Rommi Kallion ja Jykke Vuorisen vierelle nyt myös Kumusta tullut Janne Lindberg. Kärkimiehistä vaarallisimmat olivat Pekka Nuutinen ja Jari Kinnunen.

Osviittaa siitä, että kaudesta tulisi hyvä, saatiin jo huhtikuussa, kun Sudet kukisti lumivallien ympäröimällä hiekkakentällä Myllykoskella ykkösdivisioonalaisen MyPan piirinsarjan ottelussa 0–1. Susien maalin teki juonikas kotkalainen hyökkääjä Julle Vehviläinen.

Kouvolan Sanomat teki pari päivää myöhemmin laajan jutun, jonka otsakkeena oli: Sudet rakentaa joukkuetta hyvän peliesityksen varaan.

Valmentaja Juha Vainio kertoi jutun kirjoittaneelle toimittaja Esko Saariselle: ”Olemme harjoitelleet hyvin. Kun päästään sarjassa yli puolen välin, nähdään, mitkä joukkueet ovat talven aikana tehneet työtä. Siihen on meidän luotettava, että työtä on tehty sarjasopimuksen uusimiseen saakka. Hyvä peli pitäisi kestää koko kesän läpi.”

Sudet oli talven aikana harjoitellut paljon Kouvolan komeassa jäähallissa ja niinpä Kouvolan Sanomien joukkuekuvakin oli otettu jäähallin edustalla.

Sudet avasi sarjakautensa jäähallin vieressä hiekalla. Katsojia kertyi paikalle 462 ja he näkivät Susien voittavan vierailevan tamperelaisen TPV:n komeasti 3–1.

Kouvolan Sanomien selostuksessa nimimerkki Nika (Niilo Kauppila) kirjoitti: ”Susien tehokkaasta hyökkäyspelistä on kiitos annettava mainiolle keskikenttämiehistölle, joka availi syötöillään eturiville tilanteita. Vasen laitalinkki Janne Lindberg pelasi erinomaisen ottelun ja toisella laidalla Juha Vehviläinen oli myös tehokas. Kun keskellä Jorma Kallio oli ammattimies tontillaan, niin tekopaikkoja avautui Susille enemmän kuin vastustajalle.

Hyökkääjistä Jari Kinnunen tuli esiin voimakkaana etenijänä, jolla ei tosin ollut viimeistelyssä onnea. Libero Tapani Ranta-

nen hoiteli alakertaa menestyksellä.”

Susien maalintekijöinä olivat Sami Vottonen, Jorma Kallio ja Juha Vehviläinen.

Nokian Pyry palautti kouvolalaiset kuitenkin heti seuraavassa ottelussa takaisin maan pinnalle. Pyry voitti Nokialla pelatun sarjaottelun niukasti 1–0.

Sudet joutui seuraavaksi kehään cupissa ja voitti Torin Loviisassa 4–0. Jorma Kallio aloitti Susien maalinteon. Janne Lindberg syötti sitten Mikko Palmroosin tekopaikkaan ja pian hän järjesti kolmannen maalin, jonka teki Vesa Vesterinen.

Vieraiden neljäs maali syntyi upean yhdistelmän tuloksena.

Rommi Kallio ja Jykke Vuorinen järjestivät Jose Lindbergin tekopaikkaan, eikä tämä erehtynyt.

Sudet jatkoi yhtä hyvällä menestyksellä seuraavassa kakkosen kotiottelussaan, jossa sen vieraaksi Kouvolaan saapui Jämsänkosken Ilves. Sudet voitti 2–0, vaikka joukkue hukkasikin paljon maalipaikkoja. Mikko Palmroos teki Susien molemmat maalit, ensimmäisen pukkaamalla Janne Lindbergin antaman kulmapotkun verkkoon ja toisen sännättyään Rommi Kallion läpisyötön perään.

Vahva turvautuminen reserveihin ei estänyt cupissa etenemistä. PaPe sai Voikkaan Mattilan kentällä tunnustaa Sudet paremmakseen maalein 1–3.

Jarmo Gråsten kirjoitti Kouvolan Sanomissa: ”Pallo-Peikot yritti kammeta Susien peliä pois raiteilta pelaamalla kaksinkamppailutilanteet voimakkaasti, kuten odottaa sopikin. Periksi eivät tällaisissa otteluissa alempisarjalaiset missään nimessä anna.

Voimankäytön ja väärin pelaamisen ero oli kuitenkin välillä epäselvä käsite Pallo-Peikkojen pelaajille.”

Janne Lindberg teki Susien kaksi ensimmäistä maalia ja Jyrki Vuorinen kolmannen. PaPen ainokaisesta vastasi joukkueessaan aika yksin jäänyt Risto ”Rippe” Uotinen.

Sudet matkusti Lahteen ja otti maukkaan vierasvoiton sikäläisistä Seiskoista maalein 1–3. Lahtelainen Etelä-Suomen Sanomat kehui selostuksessaan Susia: ”Paras osa oli hyökkääjistä. Keskikentän ahkera rakentajapelaaja Jorma Kallio piiskasi yhdessä jämäkän Jyrki Vuorisen

– 98 –

kanssa kärkimiehiä Jari Kinnusta ja Mikko Palmroosia jatkuvasti vauhtiin. Molemmat kärkipelaajat osoittivat vaarallisuutensa, mutta tällä kertaa Kinnunen oli vedoissaan tarkempi.”

Jorma Kallio antoi kulmapotkun etutolpalle ja Matti Olenius puski vieraat johtoon. Kallio vapautti sitten Kinnusen läpimenoon ja Jari tiukkasi 0–2. Sama mies pääsi uudelleen läpi kuusi minuuttia myöhemmin ja teki Susien kolmannen maalin.

Maukas kotivoitto KTP:stä

Sudet sai Kouvolaan odotetun vieraan, kun asemakaupunkiin saapui satamakaupungin Kotkan ylpeys KTP. Katsojia kertyi 790 ja he saivat nähdä Susien hermoilevan alussa. Kun hermot saatiin kuriin, alkoi pelikin luistaa ja tuloksena oli Susien komea kotivoitto maalein 4–1.

Jarmo Gråsten kirjoitti Kouvolan Sanomien selostuksessa: ”Uusi lupaus Susissa on 18-vuotiaassa puolustajassa Matti Oleniuksessa. Nuori mies pitää tonttinsa hyvin ja on noussut viime otteluissa menestyksellisesti tukemaan hyökkäyksiä.”

Myös valmentaja Juha Vainio kehui samassa selostuksessa Oleniusta: ”Matin hyvät otteet perustuvat monen vuoden uskolliseen harjoitteluun. Tällaisten ottelujen perusteella hän on vakiomies joukkueessa.”

Tehokas kotkalaiskärkimies Ari Tissari vei KTP:n johtoon, mutta Matti Olenius tasoitti ruuhkan takaa. Jorma Kallio vapautti toisella jaksolla joukkueensa pelin pukkaamalla kotijoukkueen johtoon. Jari Kinnunen ja Janne Lindberg tekivät vielä maalin mieheen.

Kotkalainen Eteenpäin-lehti myönsi Susien paremmuuden. Toimittaja Markku Vainonen kirjoitti: ”Sudet oli kokonaisuutena huomattavasti KTP:tä tasaisempi. Keskikentällä Janne Lindberg ja Jorma Kallio hallitsivat tilanteet mainiosti rakentamalla peliä maltilla. KTP:n vastaava osa sen sijaan kärsi loukkaantumisista.”

Sudet matkusti seuraavaksi Valkeakoskelle, jossa nähtiin aivan merkillinen jalkapallo-ottelu. Näin sitä kuvaili selostuksessaan Valkeakosken Sanomien toimittaja: ”Kuinka täydellisesti voivatkaan jalkapallo-ottelun asetelmat vaihtua pelitauon aikana! Kun karu tappioasema kääntyy niinkin onnellisesti kuin kävi sunnuntai-iltana Koskenpojille, on itkussa ja naurussa pitelemistä.

– 99 –

Sudet – Simpeleen Urheilijat 1984.

Vas. Matti Olkku, Mikko Roitto, Jarmo Rytkölä.

Jyrki Vuorinen

Susien tarina

Sarjaa johtanut Kouvolan Sudet johti 45 minuutin jälkeen jo 0–3. Mutta sitten tuli Koskenpojat. Tauolta tuli taisteluhenki ja voitontahto. Tuli Koskenpojat, joka lopulta voitti 8–4.

Valmentajavelho Ismo Järvinen vetäisi pelin päätyttyä kentän takana pukukopin oven kiinni ja joukkue oli hetken keskenään.”

Jyrki Vuorinen, Janne Lindberg ja Mikko Palmroos tekivät Susien ensi jakson maalit. Toisella jaksolla Koskenpoikien myllytyksessä Susista onnistui maalinteossa enää vain Lindberg.

Jarmo Gråsten kommentoi tätä merkillistä ottelua Kouvolan Sanomissa näin: ”Ketään ei murskatappiosta varmasti kannata syyttää, eikä Susien hyvähenkisessä joukkueessa näin tehdäkään. Selittely ei sekään edistä asiaa. Opiksi kannattaa sen sijaan varmasti tappio ottaa. Ottelu oli loppujen lopuksi vain yksi monien joukossa, eikä se muuttanut Susien tilannetta oleellisesti.”

KTP otti hyvityksen ja passitti Sudet ulos Suomen cupista voittamalla vieraansa Kotkan Urheilukeskuksessa pelatussa tiukassa ottelussa 3–2. Susien maalintekijöinä olivat Julle Vehviläinen ja Mikko Palmroos. Huolestuttavaa oli se, että Jorma Kallio loukkasi pahasti kätensä ja hänet jouduttiin kantamaan kentältä.

Kallio ei pystynytkään pelaamaan, kun Sudet sai seuraavaan sarjaotteluunsa kotikentälleen vieraakseen LaPa:n Lappeenrannasta. Sota ei kuitenkaan yhtä miestä kaivannut, vaan Sudet rynnisti voittoon 3–1. Sami Vottonen teki Jyrki Vuorisen kulmapotkun jälkitilanteesta läheltä 1–0. Jykke antoi uuden kulman, Vehviläinen syötti ja Kinnunen jatkoi maalivahdin torjunnasta kimmonneen pallon tyhjään maaliin. Toisella jaksolla Vuorinen antoi juonikkaan kulmurin ja LaPan toppari Pekka Lehvonen pukkasi pallon epäonnekseen mutta kieltämättä komeasti omaan maaliin.

Seuraavalla kierroksella Sudet kipusi sarjan johtoon voittamalla Jyväskylän Palloilijat vieraissa 0–2.

Susien valmentaja Juha Vainio kertoi Kouvolan Sanomille: ”Olemme pelanneet paljon paremminkin, mutta tärkeintä oli tietenkin voitto. Ehkä ihmettelimme alussa kentän pitkää nurmea ja kentän avaruutta, johon emme ole tottuneet. Lisäksi pelimme oli ajoittain liian laiskaa ja puhditonta.”

Julle Vehviläinen laukoi komealla vapaapotkulla Susien ensimmäisen maalin. Toisen pukkasi Jarmo Rytkölä.

Sudet jatkoi vahvaa menoaan

Sudet jatkoi kakkosessa vakuuttavasti ottamalla viidennen peräkkäisen kotivoittonsa, kun sen vieraaksi Kouvolaan saapui Riihimäen Palloseura. Sudet otti Keskusurheilukentän nurmella pelatussa ottelussa kaksi sarjapistettä maalein 2–1.

Jouni Heinonen kirjoitti Kouvolan Sanomissa: ”Joukkueena Sudet oli kiistattomasti ja selvästi parempi, siksi juuri ajatus pistejaosta ei tuntunut järkevältä. Tehdyt maalit ratkaisevat, ja niiden valossa Sudet oli kuitenkin vain niukasti edellä.

Sunnuntaina Sudet vakuutti ennen kaikkea tasaisella joukkueellaan. Heikkoa lenkkiä ei porukasta löytynyt. Yksilöinä nousivat eniten näkyviin Jyrki Vuorinen ja Janne Lindberg keskikentän rakentajina.”

Susien maalintekijöinä olivat jälleen nuoret kärkimiehet Mikko Palmroos ja Jari Kinnunen.

RiPS kavensi kahdeksan minuuttia ennen loppua ja hyökkäsi sen jälkeen vaarallisesti, mutta Susien puolustus piti pintansa.

Sudet matkusti nyt Joutsenoon ja rökitti Kullervon komeasti 0–4. Ylä-Vuoksi -lehti kirjoitti ottelusta näin: ”Rämäkästi aloittanut Joutsenon Kullervo kesti sunnuntaina yhden jakson sarjajohtaja Kouvolan Susien vauhdissa. Toisella jaksolla vieraiden voimakas keskikenttä jauhoi exkuusysiläisen Jorma Kallion johdolla tehokkaasti. Tylyt lukemat 0–4 eivät juuri pelitapahtumia vääristele.

Valmentaja Juni Vainio kertoi Kouvolan Sanomille: ”Puoliajalla oltiin vähän aikaa kopissa hiljaa ja rauhoituttiin. Ensimmäisen jakson loppupuoli oli turhan kuumaa meininkiä. Oli hyvä asia, että pojat pelasivat loppuun asti, eivätkä jääneet missään vaiheessa peesailemaan.”

Erikoistilanteet ratkaisivat. Kapteeni Rommi Kallio teki Susien ensimmäisen maalin rangaistuspotkusta ja toisen suoraan kulmurista. Janne Lindberg ampui 0–3 ja Susien neljännen täysosuman viimeisteli vapaapotkusta Julle Vehviläinen.

Kymmenen kierroksen jälkeen Sudet oli sarjajohdossa ke-

– 100 –

rättyään 16 pistettä. Toisena oli TPV kaksi pistettä jäljessä.

Kotona kohdattiin sitten sarjan jumbo HPK ja vaikka pisteet otettiinkin maalein 3–1, maistoi Kouvolan Sanomat Susien otteissa pakkovoiton makua. Lehti kirjoitti: ”Sudet pystyi ainoastaan hetkittäin normaaliin vapautuneeseen peliin HPK:n rimpuillessa vastaan. Ottelun lopullinen ratkaisu syntyi vasta kymmenisen minuuttia ennen loppuvihellystä, kun Mikko Palmroos puski isäntien kolmannen maalin.”

Juha Vehviläinen oli pukannut ottelun avausmaalin. Susien toisen täysosuman viimeisteli rangaistuspotkusta kapteeni Rommi Kallio.

Nokian Pyry aiheutti sitten ensimmäisen tahran Susien kotitilastoon taistelemalla Kouvolassa maalittoman tasapelin.

Kovaotteinen brittivahvistus

Sudet pyrki vahvistamaan joukkuettaan ja löysi Englannista toppari Paul Robertsin. Tämä 23-vuotias puolustuspelaaja oli pelannut jo 250 liigaottelua, viimeksi kolmannen divisioonan Brentfordissa, joka ei kuitenkaan tarjonnut hänelle uutta sopimusta. Liigauransa Roberts oli aloittanut jo 16-vuotiaana Millwallissa.

Susien jalkapallojaoston johtokunnassa istuva Jari Simola oli löytänyt Robertsin Queen´s Park Rangersin juniorivalmentajan Barry Simmonsin ja Susissa aikaisemmin pelanneen hyökkääjän Gary Plummerin avulla. ”Mikko Roitolla reistailee nivelsiteet ja Jarmo Rytkölällä nivuset. Roberts tuli juuri oikealla hetkellä”, kertoi valmentaja Juha Vainio Kouvolan Sanomille.

Sudet matkusti TPV:n vieraaksi Tampereelle. Roberts pelasi hyvin ja Jari Kinnunen teki kaksi maalia, mutta mikään ei auttanut. Vahva TPV vei Ratinassa pisteet maalein 4–2 ja siirtyi sarjan johtoon. ”Voitto oli makea. Nyt on kalavelat maksettu”, totesi TPV:n valmentaja Jussi Ristimäki huojentuneena Aamulehdessä.

Sudet palasi kuitenkin heti takaisin voittokantaan kukistamalla vieraissa LaPan maalein 1–4.

Etelä-Saimaa kirjoitti: ”II divisioonan itälohkon kärkiporukka, Kouvolan Sudet oli tyvipään Lappeenrannan Palloa parempi kaikilla jalkapallon osa-alueilla maalivahdista kärkimiehiin. LaPa sinnitteli tosin alkujakson vielä tasoihin (1–1), mutta mitä pitemmälle minuuttiviisarit Kimpisen kellotaulussa vierähtivät, niin sitä

1985 edustusjoukkue takarivi vas.: Juha-Pekka Vehviläinen, Vesa Vesterinen, Mikko Roitto, Panu Palm, Tapani Rantanen, Jari Kinnunen. Keskirivi vas.: Jorma Kallio, Sami Vattonen, Ilpo Laurila, Matti Olenius, Mikko Palmroos, Jarmo Rytkölä. Eturivi vas.: Kari Tähtelä, Vesa Salminen, Lars Luukkanen, Tapani Rämä, Timo Hasu, Janne Lindberg.

– 101 –

Vasemmalla Jarmo Rytkölä, oik. keskellä Jari Kinnunen.

Susien tarina

selvemmin Susien paremmuus tuli esiin.”

Kentän kuningas oli lehden mukaan Jorma Kallio, joka jo kolmen minuutin pelin jälkeen sijoitti rangaistuspilkulta 0–1.

LaPa tasoitti, mutta tauon jälkeen lappeenrantalaisten hyökkäykset törmäsivät Paul Robertsin johtamaan Susien puolustukseen. Jyrki Vuorinen ja Jari Kinnunen lisäsivät Susien etumatkaa. Vieraiden neljännen maalin teki komeasti kaukaa vaparista Rommi Kallio.

”Tuomaritasapeli” Kouvolassa

Susien vieraaksi saapui odotettu vastustaja Valkeakosken Koskenpojat, joka oli nöyryyttänyt Susia murskaluvuin kevätkierroksella. Kouvolan Sanomat otsikoi dramaattisen ottelun selostuksen: ”Tuomaritasapeli”. Lehti kirjoitti: ”Kaksi ulosajoa, missattu rankkari, kolme karkeaa maaliin johtanutta lipsahdusta pelaajien taholta sekä loppuhuipentumana räikeä paitsiomaali.

Näistä aineksista kyhäsivät Kouvolan Sudet ja Valkeakosken Koskenpojat tapahtumakylläisen draaman Kouvolan keskuskentällä. Jalkapallon II divisioonan itälohkon kärkitaistelu päättyi mutkikkaiden vaiheiden jälkeen ikään kuin kiertotietä ’oikeudenmukaiseen’ 2–2 (1–1) tasapeliin.”

Koskenpojat meni johtoon, mutta Janne Lindberg tasoitti voimakkaasti kierteisellä kulmapotkulla, joka leijaili suoraan vastustajien maaliin. Paul Roberts lensi ulos kolme minuuttia ennen taukoa.

Toisella jaksolla vieraiden Jukka Karjunen nappasi kesken Susien pelirakentelun pallon ja pyrähti yksin läpi sijoittaen pallon ohi vastaan tulleen maalivahti Lars Luukkasen. Koskenpoikien Tapio Lintunen ajettiin sitten ulos ja miehet olivat tasan.

Sudet sai rangaistuspotkun, mutta maalivahti torjui Jorma Kallion löysän vedon. Kolme minuuttia ennen loppua Mikko Palmroos karkasi pahasti paitsiolta näyttäneessä tilanteessa.

Kun vihellystä ei kuulunut, hän tasoitti loppunumeroiksi 2–2.

Kentältä poistettu Paul Roberts ihmetteli Kouvolan Sanomissa: ”Täällä on selvästi yhdet säännöt suomalaisille ja toiset ul-

komaalaisille. Tuomari oli sentään kohtelias ja sanoi, että ’ikävä kyllä minun on pakko ajaa sinut kentältä’. Ihmettelen vain, sillä palloahan minä pelasin.”

Sudet matkusti KTP:n vieraaksi Kotkaan. Vaikka vieraiden kenttäpeli sujui hyvin, oli kotijoukkue maalinteossa huomattavasti terävämpi ja voitti maalein 5–1. Jari Kinnunen pukkasi Susille johtomaalin kulmapotkusta, mutta Heikki Immonen tasoitti rangaistuspotkusta. Pasi Piipari teki kokeneen Ari Tissarin tarkasta läpisyötöstä taukonumeroiksi 2–1.

Toisella jaksolla Tissari järjesteli hienoilla esityksillä voiton kotkalaisille. Hän teki itse joukkueensa kolmannen maalin ja valmisteli sitten kaksi seuraavaa Kari Kotiniemelle.

Susien käpälät lipsahtelevat

Syyssateiden myötä Susien toiveet noususta ykköseen alkoivat livetä. Sudet pelasi kotonaan Lahden Seiskojen kanssa tasan 1–1 ja PohjoisKymenlaakso otsikoi juttunsa: Susien käpälät lipsahtelivat.

Jyrki Vuorinen puski Janne Lindbergin antaman kulmapotkun maaliin. Vieraat tasoittivat 72 minuutilla. Susien paras pelaaja oli Janne Lindberg, joka toisella jaksolla täräytti pallon kahdesti lahtelaisten ylärimaan.

Kouvolan Sanomien yleisönosastossa vaadittiin valmentajan eroa, mutta Susien johto kertoi vastauksessaan antavansa tälle täyden tukensa.

Kouvolan Sanomien pakinoitsija Nika puuttui valmentajakeskusteluun kirjoittamalla näin: ”Sen tiedämme tuloksista, että nykyinen valmentaja Juha Vainio on vienyt joukkueensa korkeammalle kuin kukaan aikaisemmin, mutta sitä emme tiedä, olisiko joku toinen päässyt parempiin tai huonompiin tuloksiin. Jalkapallo ei ole shakkia, jossa nappuloita siirtämällä siirtäjä voittaa tai häviää.”

Sudet matkusti Jämsänkoskelle Ilveksen vieraaksi. Pisteet tasattiin maalein 1–1. Mikko Roitto ja Jari Kinnunen ajettiin ulos. Jorma Kallio epäonnistui taas rangaistuspotkussa, mutta korvasi erheensä tekemällä komean maalin.

Kouvolan Sanomien Jarmo Gråsten kirjoitti kommentissaan, ettei Sudet ole väkivaltainen joukkue. Hän analysoi: ”Sillä ei ole edes tällaista mainetta. Näyttääkin vahvasti

– 102 –

siltä, että joukkue on saanut kärsiä erotuomarinousukkaiden esiintymishalusta juuri silloin, kun tätä vähiten olisi kaivattu.

Suunsoitto on jo toinen asia, mutta tämäkin pitäisi erotuomareiden ymmärtää aika pitkälle. Rajansa tietysti kaikella. Eikä Susien tai minkään muunkaan joukkueen pelaajan solvauksia tarvitse yhdenkään mustapaidan sietää.”

Susien mahdollisuudet nousuun alkoivat mennä varsinkin, kun joukkue liukasteli vieraissa sateessa 1–1 tasapelin Riihimäen Palloseuraa vastaan. Susien maalin teki Julle Vehviläinen.

Pelejä oli nyt pelattu 19 ja TPV johti 31 pisteellään. Valkeakosken Koskenpojat oli toisena, pisteitä sillä 25. Samassa pistemäärässä kolmantena oli Sudet. Aika ja pelit alkoivat kuitenkin loppua.

Sudet voitti kotonaan JyP:n puolella vauhdillakin 1–0.

Susien maalin teki kaukaa roikkopallosta Janne Lindberg. Samaan aikaan TPV voitti oman ottelunsa, joten sen etumatka säilyi.

Toiseksi viimeisellä kierroksella Sudet hävisi sitten kotonaan Joutsenon Kullervolle 1–2. Mikko Palmroos teki pettyneen kotijoukkueen ainoan maalin.

Viimeisellä kierroksella Sudet pelasi Hämeenlinnassa tasan HPK:n kanssa 2–2. Jari Kinnunen teki Susien molemmat maalit.

TPV voitti lohkon kerättyään 37 pistettä ja nousi ykkösdivisioonaan. Koskenpojat tuli toiseksi 28 pisteellä ja Sudet hyvän kauden jälkeen kolmanneksi samalla pistemäärällä.

Sudet pelasi kesällä 1985 hyvää jalkapalloa. Nopea rynnistäjä Jari Kinnunen teki Susille 10 maalia ja toinen nuori kärkimies Mikko Palmroos 9. Keskikentältäkin tuli apuja maalintekoon, sillä Rommi Kallio teki seitsemän ja Janne Lindberg kuusi maalia. Kotkasta tullut kokenut Juha-Pekka ”Julle” Vehviläinen teki viisi maalia ja Jyrki Vuorinen kolme.

Nuoret pelaajat olivat hyvin mukana kokeneempien rytmissä. Matti Olenius ja Sami Vottonen tekaisivat kumpikin kaksi täysosumaa kovatasoisessa kakkosessa.

Juni Vainio kehuu kokenutta lahtelaista keskikenttämiestä Jorma Kalliota: – Rommi oli nuoren porukan henkinen isä. Jose Lindberg oli aivan poikkeuksellinen. Hän oli nuori pelaaja, kun hän tuli Susiin, mutta hän pelasi vielä paremmin kuin harjoituksissa.

Nuori kärkimies Jari Kinnunen jätti valmentajaansa mu-

Paul Roberts ja Juni 1985. Roberts oli pelannut Englannissa 500 peliä alemmalla sarjatasolla.

Vas. legendaarinen huoltaja Ari ”Tretjak” Tjukanoff.

Muut vasemmalta Pekka Äijö, Markku Nuora, ”Pupu” Paasonen, Unto Lehtinen, Lauri ”Lati” Lehtinen ja Vesa-Pekka Ylätalo.

– 103 –

Susien tarina

kavan muiston: – Jari tuli Kouvolaan 14-vuotiaana äitinsä kanssa. Nostin hänet ykköseen heti, kun kehtasin, Vainio kertoo.

Vainio löytää myös kiittelemisen aihetta seuran johtoportaasta: – Pekka Kuosmanen toimi puheenjohtajana ja Jussi Pousi varapuheenjohtajana. Susien johtokunta oli noina vuosina kivikova porukka. Sillä oli jalat maassa.

Susien valmentajan paikalta Vainio halusi kuitenkin raskaan kauden jälkeen sivuun: – Olin vuoden 1985 lopussa aivan puhki. En halunnut jatkaa valmentajana, vaikka Kuosmanen kuinka yritti taivutella, hän kertoo.

Jalkapalloa Vainio ei kuitenkaan jättänyt.

Vuonna 1986 perustettiin Kouvolan Pallo, jossa hän pelaili ja valmensi. Sitten alkoi juniorivalmennus 1990-luvun alussa. Hän pelasi vielä 38-vuotiaana FC Kouvolan riveissä.

– Tulin aina auttamaan Susia ja sitten FC Kouvolaa. Välillä vedin MyPan B-junioreita ja sitten A-junioreita, Vainio kertoo.

Hän oli 15 vuotta Soneran palveluksessa, ensin tiimin vetäjänä, sitten myyntipäällikkönä. Hän toimi kaksi vuotta Vallilassa Innovation Soneran kehityspäällikkönä. Vuodesta 2003 lähtien Vainio on toiminut yritysvalmennustehtävissä. Vuonna 2005 hän perusti oman yrityksen. Vuodesta 2007 hän toiminut toimitusjohtajana Flamo Oy:ssä, joka opastaa yhden, kahden hengen yrityksiä.

Janne Lindberg pelasi Susissa vain vuoden

Keskikenttämies Janne Lindberg (s. 24.5.1966) pelasi vain vuoden 1985 Susissa, mutta jätti itsestään lähtemättömän muiston. Helmikuussa 2011 hän muisteli tuota vuotta tätä kirjaa varten.

– Junin kanssa istuttiin Kuusankosken uimahallissa syksyllä 1984 ja juteltiin. Sopimuksen tein Pousin Jussin kanssa, kertoo Lindberg.

Kumu oli juuri pudonnut kakkosesta kolmoseen ja Sudet puolestaan noussut syksyllä 1984 kakkoseen.

– Tietysti oli porras tulla Kuusankoskelta Kouvolaan, mutta olin 18-vuotias ja halusin pelata kakkosessa. Velho Voutilainen pyyteli minua Kuusysiin, mutta tehtiin Susien kanssa vuoden sopimus, jonka jälkeen siirryin takaisin Kuusankoskelle, kertoo Lindberg.

Hän muistaa kesän 1985 Susissa hienona ja mielenkiintoisena. Sudet oli pitkään mukana nousukahinoissa.

Jorma Kallio saa myös Jose Lindbergiltä kehut: – Rommi oli pelannut liigaa. Hän oli avulias ja antoi vinkkejä, eikä kohdellut meitä poikasina.

Susissa vallitsi Lindbergin mukaan mukava ilmapiiri.

– Julle (Vehviläinen), minut ja Kinnusen Jari otettiin hyvin vastaan. Saatiin kukin rooli, joka varmasti kehitti, Lindberg kertoo.

Myös Juni Vainio valmentajana jäi Josen mieleen: – Erittäin opettavaista ja määrätietoista toimintaa, jolla hän sai joukkueen kemian toimimaan.

Jussi Pousia hän kuvaa voimakkaaksi henkilöksi ja mainitsee vielä pelaajista kokeneen Jyrki Vuorisen.

– Vietettiin joukkueen kanssa paljon aikaa yhdessä. Se oli sellaista yhteisöllisyyttä, Lindberg kuvailee.

Hänelle jäi hyvät muistot Susista. Kun Kumu sitten nousi syksyllä 1985 kakkoseen, päätti Lindberg palata seuraavaksi kaudeksi kotiseuraansa.

– Minun ikäryhmäni oli siellä. Olisin voinut jatkaa Susissa, mutta ajattelin mennä kotipaikkakunnalleni takaisin. Pääsin tehtaalle töihin, kun menin takaisin Kumuun, hän kertoo.

Pekka Kokko Mikkelistä valmentajaksi

Kaudelle 1986 Sudet lähti uuden valmentajan komennossa.

Mikkeliläinen Pekka Kokko oli ollut kolme kautta lappeenrantalaisen LauTP:n valmentajana ja Juni Vainion mukaan antanut siellä hyvät näytöt.

– Yhteydenotto Susista tuli ihan puskista. Olin syksyllä lopettanut LauTP:ssä. Meni viikko tai kaksi. Reiska (Ronimus) ja muut ottivat yhteyttä ja tulivat tänne Mikkeliin neuvotte-

– 104 –

lemaan. Saivat minut ylipuhuttua, kertoo Kokko kesäkuussa 2011 tätä kirjaa varten tehdyssä puhelinhaastattelussa.

– Ensimmäinen vuosi meni hyvin. Rommi ja Kouvolan pojat pelasivat mukavasti, muistelee Kokko, jonka apulaisena Juha Vainio jatkoi Susien valmennuksessa. Sudet sijoittui kakkosdivisioonan itälohkossa kolmanneksi, kun Grankulla IFK nousi ykköseen. Jari Kinnusesta oli kehittynyt tehokas kärkimies, joka voitti itälohkon maalikuninkuuden tekemällä 18 maalia. Mikko Palmroos säesti häntä hyvin 12 maalillaan.

Rommi Kallio ja Julle Vehviläinen tekivät kumpikin seitsemän maalia.

Kokon toisella kaudella 1987 peli ei enää sujunut yhtä hyvin. Sudet sijoittui sarjassa viidenneksi ja Kumu-Peikot oli kiivennyt sen ohi kolmanneksi. Jari Kinnunen oli lähtenyt Lahden Reippaaseen, jossa hän teki kuusi maalia. Susien paras maalintekijä oli Jari Räsänen 9 täysosumallaan. Jorma Kallio teki 8 maalia, Jari Kuikka kuusi ja Lahdesta tullut taitava, pitkätukkainen Raimo ”Kynä” Kumpulainen viisi. Kouvolaan muuttanut isokokoinen Teppo Yli-Karro viimeisteli kolme täysosumaa.

– Kun ei ensimmäisellä kaudella noustu, Kinnusen Jari lähti. Joukkue oli aikamoinen muukalaislegioona. Minun kyydissäni tuli poikia Mikkelistä, muita Kotkasta ja Lahdesta, Kokko kertoilee.

Hän muistelee joukkuettaan näin: – Rommin parhaat vuodet olivat jo takanapäin, mutta hän oli viimeisen päälle joukkuepelaaja. Roiton Mikko, Panu Palm ja Julle Vehviläinen jäivät mieleen.

Kokko painottaa, että Sudet hoiti asiat hyvin, mutta joukkueesta oli osa jo jäähdyttelijöitä.

Kokko jatkaa: – Kaikkien kanssa meni hyvin. Susien taustajoukoissa Reiska (Ronimus) teki hommat, hirveän urakan. Kuosmanen teki kovaa bisnestä, vaikkei kovin paljon tiennyt jalkapallosta.

Toisen kauden jälkeen Kokko lopetti Susien valmentamisen.

– Ajaminen oli rankkaa. Olin tietysti siihen tottunut, eikä se tuntunut väsyttävän ja saihan kotiinpäin ajaessa tuumia asioita, kertoo Mikkelissä koko ajan asunut valmentaja.

Hänen työnsä muuttuivat niin, ettei hän ollut moneen vuoteen valmentajana. Kuulovammaisten opettajana toiminut Kokko oli kesällä 2011 ollut jo kahdeksan vuotta eläkkeellä.

Yläkuvassa vas.

Janne ”Jose” Lindberg 1985.

Jari Kinnunen

– 105 –

Susien tarina

Lahtelainen keskikenttätaituri

Nyt tässä kirjassa on jo niin moni kehunut Lahdesta Susiin tullutta keskikenttätaituria Jorma ”Rommi” Kalliota, että on aivan aiheellista antaa miehelle itselleen puheenvuoro. Kallio (s. 16.11.1955) muisteleekin Susien aikaansa mielihyvällä.

– Kuusysi oli voittanut mestaruuden 1982 ja sitten cupin 1983. Olin joukkueen kapteeni ja pidimme joukkueen kesken palaverin pinnarahoista. Esitin asian johtokunnalle, joka katsoi, että minä olin provosoinut muut pyytämään rahaa ja pistivät joukkueen sopimusten kallistumisen minun syykseni, kertoo Kallio.

Kuusysin johto tarjosi hänelle niin huonoa sopimusta, että mies halusi muualle.

– Pousin Jussi otti minuun yhteyttä ja hänen kanssaan päästiin sopimukseen nopeasti. Rantasen Tappi lähti minun mukaani Kouvolaan, kertoo Kallio.

Sudet sai kolmoseen huippuluokan vahvistuksen. Kallio oli pelannut vuodesta 1974 lähtien Kuusysissä, ensin ykkösdivisioonassa, josta joukkue sitten nousi 1981 SM-sarjaan. Vuonna 1981 Kuusysi oli ykkösdivisioonalaisena päässyt cupin finaaliin, mutta hävinnyt siellä Atik Ismailin johtamalle HJK:lle 0–4.

Jorma Kallio teki ensimmäisellä kaudellaan Susissa 13 maalia ja seura nousi komeasti kakkoseen.

– Meillä oli hyvä joukkue. Janne Lindberg pelasi vuoden 1985, Julle Vehviläinen tuli Kotkasta ja Vuorisen Jykke Hämeenlinnasta. Raimo ”Kynä” Kumpulainen tuli Lahdesta, joten meillä oli kakkosdivisioonan porukaksi aika paljon pääsarjakokemusta keskikentällä, Kallio analysoi.

Joukkuetta valmensi Juha Vainio. Hänestä Kallio sanoo: – Juni oli tiukka valmentaja. Hän oli omistautunut työlleen ja keskittyi fyysiseen puoleen. Monta kertaa se riitti.

Seuraava valmentaja Pekka Kokko Mikkelistä saa myös Kalliolta kiitoksia: – Hän oli LauTP:ssä hankkinut hyvän maineen valmentajana. Hän toi omia tuttujaan Mikkelistä joukkueeseen. Hänellä oli hyvä ote ja joukkue arvosti häntä.

Susien johto osoitti myös haluaan panostaa viemällä kak-

kosdivisioonan joukkueen keväällä leirille Puolan Gdyniaan.

– Kokon Pekalla oli suhteita puolalaiseen Bogusewicziin, joka valmensi Lahden Reipasta, kertoo Kallio.

Pekka Kokon toinen kausi ei enää sujunut Susilta yhtä hyvin kuin ensimmäinen. MyPan skottivalmentaja Billy Hodgson kiinnostui taitavasta keskikentän rakentajasta ja 1988 Kallio aloitti kolmivuotisen pestinsä MyPan ykkösdivisioonan joukkueessa. Hän kuului koko ajan SM-sarjan portteja kolkutelleen MyPan parhaimmistoon.

Keijo Voutilainen tuli valmentajaksi Kuusankoskelle ja yritti houkutella Kalliota jatkamaan pelaamista. Suunnitelman sotki Joutsenon Kullervo, joka yllättäen tarjosi Rommille työpaikkaa.

– Lähdin valmentajaksi ykkösdivisioonaan.

Valmensin Joutsenoa kaksi vuotta. Palasin sitten Lahteen LTP:n valmentajaksi, mutta Joutseno pyysi kesken kauden minut vielä avukseen.

Sitten olin pari vuotta Kuusysin valmentaja, kertoo Kallio.

Hän on vuodesta 1996 lähtien toiminut yrittäjänä Lahdessa. Hän seuraa edelleen ahkerasti jalkapalloa, mutta lonkka- ja polvioperaatioiden vuoksi oma pelaaminen veteraaneissa on tyystin jäänyt.

Nuorisotyötä korostettiin 75-vuotishjuhlassa

Sudet vietti 75-vuotisjuhliaan Kouvolassa joulukuussa 1987. Kouvolan Sanomat otsikoi juhlaselostuksensa: Susien voima nuorissa.

Lehti kirjoitti: ”Vanha ja maineikas Viipurin Sudet perustettiin vuonna 1912 ja maailman melskeiden takia se juhli Kouvolan Susina 75-vuotistaivaltaan lauantaina Kouvola-talossa. Kouvolan Sudet yhdistetään nykyisin jalkapalloiluun, jonka parissa se tekee ansiokasta nuorisotyötä. Tätä muisti korostaa niin juhlapuheen pitänyt Suomen Palloliiton liittohallituksen puheenjohtaja Pentti Heikkurinen kuin ”vanha susi”, seuran kunniapuheenjohtaja Eero Kettunenkin.”

Susien puheenjohtaja Pekka Kuosmanen kertoi senkin, miksi jalkapalloilun parissa on hyvä toimia. Hän sanoi KS:n jutun mukaan:

– 106 –

Susien yksi menestyksekkäimpiä joukkueita: 1978 syntyneet juniorit vuonna 1991 Norway-Cupissa Oslossa.

Valmentajana Juha Vainio.

Kuusankosken paikalliskamppailu Kumu – Sudet 1984.

Vasemmalla Jorma ”Rommi” Kallio, edessä oikealla Jarmo Hurri, oikealla takana Mikko Roitto.

– 107 –

Susien tarina

”Jalkapalloilu vetää puoleensa. Kokeilkaa tätä heittämällä jalkapallo leikkikentällä kisailevien lasten keskelle.”

Kuosmanen toivoi Susien voivan edelleen kehittää arvokasta työtään nuorten hyväksi.

Kouvolan Sanomien uutinen kertoi: ”Susihengen ilmentymä, seuran kunniapuheenjohtaja Eero Kettunen käytti ”vanhojen susien” puheenvuoron juhlassa. Lippu korkealle, niin hyvä tulee, oli Kettusen ohje nykysusille.”

Lehti jatkoi: ”Susien vuosijuhlien konkari lienee Aarne Lievonen, joka hanurillaan viihdytti juhlayleisöä ja totesi olleensa mukana jo seuran 25-vuotisjuhlassa Viipurissa. Tällaisia oli tosin paikalla useita muitakin.”

Vanhoja susia oli todellakin paikalla runsaasti ja he toivat Susille 14 000 markan rahalahjan.

Vankkoja vaikuttajia taustalla

1980-luvun Susille oli ominaista se, että seuran johdossa toimi erittäin vaikutusvaltaisia henkilöitä. Rakennusneuvos Juhani Pousi muistelee maaliskuussa 2011 tätä kirjaa varten tehdyssä haastattelussa, ettei hänellä ollut jalkapallokytkentöjä, kun hänet pyydettiin Susiin.

– Ossi Vainio, Olli Käppi ja Juni Vainio olivat kovia jalkapallomiehiä, Pousi muistelee.

Hän kertoo, että hänen päävastuualueensa oli seuran talous ja suurin vastustaja tuolloin markka.

– Juni laittoi itsensä peliin ihan kokonaan. Hän oli totinen, olisi voinut olla vähän huumoria mukana, Pousi kuvailee arvostamaansa valmentajaa.

Hän sanoo, ettei aika Susissa paha ollut. Nuorten kanssa oli mukava toimia. Määrättyä jännitystä sopimusneuvotteluissa oli.

– Kun palkkasin Janne Lindbergin meille Susiin, Kymiyhtiön Matti Jankeri suuttui minulle. Santtu (Saviomaa) ja Rommi (Kallio) saatiin Lahdesta. Vuorisen Jyken kanssa tehtiin kaupat Aulangon hotellin lähellä Hämeenlinnassa heidän kotitalonsa pihassa, Pousi kertoo.

Ulkomaalaisista englantilainen keskushyökkääjä Gary

Plummer on jäänyt Pousin mieleen.

– Hän oli minulla rakennusyhtiössä töissä. Jääkiekkoilija Timo Turunen toimi tulkkina, Pousi muistelee.

Pousi kertoo, kuinka hän palkkasi valmentaja Raimo Tuovin. Hän myös kertoo nauraen värikkäästä toiminnanjohtajasta Reino Ronimuksesta. Tämä oli kuuluttajana, kun Susien vastustaja teki maalin.

– Paitsiolta haiskahtanut maali, kuulutti Ronimus.

Pousi kertoo puhuneensa Pekka Kuosmasen mukaan Susien toimintaan. Aika oli haasteellinen. MyPa oli jo silloin korkealla. Sudet oli siihen verrattuna selvästi kakkosseura.

Kansanedustaja puheenjohtajana

Asfalttiyrittäjänä, kansanedustajana ja kunnallispoliitikkona tunnettu Pekka Kuosmanen ei hänkään omannut jalkapallotaustaa, mutta oli Susien johtokuntaan tärkeä vahvistus. Ossi Vainio kuvailee: – Pekka Kuosmanen toi rahaa seuraan. Hän oli tarmokas ja ystävällinen, eikä hänellä ollut mitään taka-ajatuksia päästä puheenjohtajana esiin. Kun seura meni pakkasen puolelle, hän pisti omia rahojaan likoon. Hän tuki Susia rankasti, ilman Pekan panosta Susia ei olisi.

Kuusjärvellä 19.10.1940 syntynyt Pekka Kuosmanen tuli Kouvolaan 1962 armeijaan ja toimi sitten toukokuusta 1963 lähtien TVL:llä piirikonttorin päällystemestarina.

– Rämön Jussi oli minulla autonkuljettajana, kun olin valtion virassa, kertoo Kuosmanen tätä kirjaa varten tehdyssä haastattelussa tammikuussa 2011.

Tammikuun alussa 1970 Kuosmanen aloitti asfalttiurakoitsijana. Eka-Asfaltissa ja Asfalttiyhtymässä hänellä oli usein urheilijoita töissä. Kerrankin Olli Käppi pyysi öljysorahommia viidelle pelaajalle.

– Vuonna 1976 Vauhkosen Matti pyysi minut Susiin. Olin ensin hallituksen jäsen, sitten varapuheenjohtaja ja 1984–87 puheenjohtaja. Meitä oli sellainen nelikko Pousin Jussi, Vauhkosen Matti, Ronimuksen Reiska ja minä. Pousin Jussi hankki pelaajat, kuten Rommin, minulle kuului seuran johto ja talousvastuu. Se oli hyvä työnjako. Meillä oli erittäin hyvä henki. Vauhkosen Mattiin minä luotin 101-prosenttisesti, kertoo

– 108 –

Kuosmanen.

Hänen mukaansa vuodet Susissa olivat hienoja.

– Oli helppoa tukea seuraa, kun minulla oli oma firma.

Kun firmalla meni hyvin, Susillekin riitti rahaa. Minua ei yhtään kaduta, että sijoitin seuraan niin paljon, sanoo Kuosmanen nyt vuosia myöhemmin.

Kun Kuosmanen istui kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa, hänellä oli mahdollisuus aktiivisesti toimia urheilupaikkojen rakentamisessa. Toimi Olkku oli tuolloin liikuntalautakunnan puheenjohtaja ja hän otti yhteyttä. Kaupungilla meni tuolloin hyvin ja sen talous oli silloin hyvässä kunnossa, Kuosmanen kertoo.

Hän istui Kouvolan kaupunginvaltuustossa 1980–2000, kaupunginhallituksessa 1980–84 ja uudelleen 1988–2000, josta ajasta puheenjohtajana 1998–2000. Hän istui eduskunnassa kokoomuksen kansanedustajana kolme kautta 1995–2007.

Toimitusjohtaja Kuosmanen sanoo, että Kouvolan seudulle tarvittaisiin yksi iso jalkapalloseura, jonka kotipaikka olisi Kouvola. Valtion pitäisi tukea suurta vapaaehtoistyötä niin, että urheilupaikat nykyaikaistettaisiin.

Juhani Pousi

Uuttera rahastonhoitaja

Ekonomi Matti Vauhkonen tuli Susien toimintaan mukaan 1970-luvulla. Hän ei oikein itsekään muista, miten kaikki tapahtui. Joka tapauksessa hän istui 12 vuotta Susien hallituksessa. Suuren osan tuosta ajasta hän toimi rahastonhoitajana.

– Me halusimme pitää seuran käynnissä, Pousi, Kuosmanen ja minä, me hoidimme taloutta. Jussi päätti pelaajista, Pekka ja minä hankimme rahaa, nykyisin Valkealassa asuva Vauhkonen kertoo.

Matti Vauhkonen on ollut maaliskuusta 1994 lähtien eläkkeellä Kouvolan Sanomien hallintojohtajan paikalta.

– Kouvolan Sanomat ei moneen vuoteen laskuttanut ilmoituksista. Tuettiin Susia sillä tavoin, hän kertoo.

Vauhkonen muistaa hyvin legendaarisen toiminnanjohtajan Reino Ronimuksen.

– Reiska oli toiminnanjohtaja. Hän järjesti pelit, sopi kentät ja harjoitusajat. Ei Reiska tehnyt vilunkia, mutta hän ei kerännyt tositteita eikä ollut laskentaihminen. Minulla on sellainen kuva, että hän pikkuisen maksoi seuralle omistaan. Hänellä oli rengasliike, joka meni nurin. Sittenmin hän oli mm. baarimikkona, kertoo Vauhkonen.

– 109 –

Pekka Kuosmanen

Susien tarina

Susien vuotuiset markkinat olivat yksi esimerkki.

– Reiska oli niissä puuhamiehenä. Torivalvoja Lasse Kaitila teki paljon töitä meidän hyväksemme. Monesti saatiin pääosa vuoden rahoista juuri näistä markkinoista, kertoo Vauhkonen.

Hän sanoo, ettei hän oikein tykännyt olla Susien toiminnassa mukana, mutta tunsi velvollisuudekseen nuorisoa kohtaan, että seura pidettiin käynnissä.

– Jos olisimme lyöneet hanskat tiskiin, seura olisi kaatunut siihen. Olin helpottunut, kun pääsin pois, Vauhkonen myöntää avoimesti.

Hän sanoo, että Sudet loppui tuolloin taloudelliseen mahdottomuuteen. Seuralla ei ollut enää minkäänlaisia varoja toimia.

Legendaarinen Susi-Reiska

Reino Ronimus oli Susille varsinkin 1980-luvulla elintärkeä mies. Tämä toiminnanjohtaja oli varsinainen tarmonpesä, alati valmiina hoitamaan rakkaan seuransa asioita, aina kohtelias, hyväntuulinen ja avulias.

Ronimus hoiti kenttävaraukset, otteluiden järjestelyt, paperisodan ja toimi Susien kotiotteluissa kuuluttajana, usein hyvinkin susiharmain silmälasein varustettuna. Hän pisti monena vuonna peräkkäin kokoon ennen kauden alkua Sudet-lehden, jonka sisällöstä hän suurin piirtein yksin vastasi. Kun hän pyysi esimerkiksi tämän kirjan kirjoittajalta juttua Sudetlehteen, tapahtui se niin mukavasti, että oli ilo vastata myönteisesti.

Erittäin tärkeät Susille olivat markkinat, jotka Ronimus yhdessä Kouvolan torivalvojan Lasse Kaitilan kanssa useana vuonna järjesti. Kun Ronimus möi toripaikkoja niistä kiinnostuneille, hän suopeudellaan aiheutti usein päänsärkyä seuransa johdolle, joka olisi halunnut budjetoida markkinat vielä tuottavimmiksi. Tosiasia kuitenkin oli, että joka vuosi Susien markkinat toivat seuralle merkittävän osan sen tuloista.

Reino Ronimus (s. 29.8.1931 Kuopiossa) tuli vuonna 1968 yrittäjäksi Kuusankoskelle ja muutti 1969 Kouvolaan. Hänellä oli rengasliike, joka öljykriisin vuosina 1973–74 meni nurin.

Hän kouluttautui baarimestariksi ja toimi suositussa kouvola-

laisessa Kummitäti-ravintolassa. Hän palasi uudelleen rengasalalle, mutta loukkasi selkänsä ja jäi sairaseläkkeelle.

– Kun muutimme Kouvolaan, isä alkoi valmentaa Kouvolan nappuloiden korttelisarjassa Tornionmäen joukkuetta, joka oli nimeltään Tottenham. Pelasin siinä, kertoo hänen poikansa Harri Ronimus, josta myöhemmin tuli Susien ykkösjoukkueen maalivahti.

Näin puuhakas Reino Ronimus tuli imetyksi mukaan Susien toimintaan ja niinpä hänestä tulikin sitten seuran toiminnanjohtaja.

Susien toiminnanjohtajana hän oli optimistinen. Hän uskoi vankkumattomasti, että asiat kyllä järjestyvät. Taloudenpitoon hän ei juurikaan ehtinyt eikä ehkä oikein osannutkaan paneutua.

– Sudet oli velkainen seura ja sitoutuneiden tahojen määrä väheni. Isä oli ylpeä siitä, että hän maksoi ennen kuolemaansa viimeisenkin vekselin. Sitä en tiedä, mitä muita velkoja oli, kertoo Harri.

Joka tapauksessa kehitys johti lopulta Susien toiminnan ajautumiseen taloudelliseen ahdinkoon. Seuran toiminnan jatkaminen kävi mahdottomaksi.

Reino Ronimus kuoli vaikeaan sairauteen 8.2.1992. Hän oli legenda jo eläessään, SusiReiska, josta on olemassa tuhat erilaista tarinaa.

Tällaisia puurtajia urheiluseurat nykyisin tarvitsisivat. Heitä on harvassa.

Harri Ronimus lähti vuonna 1979 opiskelemaan Turkuun. Hän oli vuoden vuokralla pelaamassa Kausalassa. Sen jälkeen hän pelasi Turun Pyrkivässä ykkösdivisioonassa yhden vuoden ja vuoden Blue Eyes Teamissa Jyväskylässä kolmosessa.

Käväistyään taas Susissa Harri siirtyi Turun Pontevaan ja sieltä Naantalin VG:hen. Vuonna 2001 hän muutti asumaan Kellokoskelle. Kellokosken Alku pelasi tuolloin kolmosessa ja Harri jatkoi seurassa myös nelosessa ja vitosessa. Hän pelasi vielä 50-vuotiaana seuran edustusjoukkueen maalivahtina.

Tätä kirjoitettaessa keväällä 2012 Nordea Pankin palveluksessa oleva Harri Ronimus on ollut neljä vuotta Kellokosken Alun valmentaja. Seura pelaa nyt vitosessa.

– 110 –

Maalari ja taidemaalari

Kaikissa urheiluseuroissa on toiminut ja toimii ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole kovin arvovaltaisissa tai päättävissä asemissa, mutta jotka omalla persoonallisuudellaan, toimintatavallaan ja olemuksellaan ovat seuralle kultaakin kalliimpia.

Tällaiset henkilöt myös jättävät itsestään vahvan ja värikkään kuvan seuran tai yhdistyksen toimintaan ja sitä kautta sen historiaan.

Susien tarinassa yksi tällainen henkilö on Jorma Eskelinen eli ”Lotmu”. Kuvaavaa tuon lempinimen suosiolle on se, että monikaan ei muista miehen oikeaa etunimeä. Heille hän on aina ja vain ”Lotmu”.

Näin kertoo mies itse tuon suositun lempinimen synnystä: – Olin Susien kakkosjoukkueen pelissä maalivahtina.

Maalille syntyi mahdoton ruuhka. Kun lopulta tulin hirveän pelaajakasan alta pois pallo sylissä, opettaja Jaakko Lunkka sanoi: ”Eihän tuota Lotmanderia mikään satu”. Siitä se sitten kansan suussa lyhentyi Lotmuksi.

Lempinimiä on muitakin: – Kun kävin Vierumäen valmentajakurssin, olin Böcklin, Eskelinen kertoo.

Eskelisellä on vahvat karjalaiset juuret ja niistä hän pitää voimallisesti kiinni. Hän syntyi 8.3.1940 Lahdenpohjassa, Laatokan pohjoispuolella, menetetyn Karjalan alueella.

Evakkoon jouduttiin Tiukkaan, lähelle Kristiinankaupunkia, jossa poika kävi ruotsinkielisen kansakoulun ensimmäisen luokan. Sieltä matka jatkui Lapualle ja monen mutkan kautta lopulta Kouvolaan. ”Lotmu” on tehnyt elämässään vähän kaikkea. Hän on myynyt huonekaluja, toiminut rakennusmiehenä ja elämä on vienyt häntä moneen suuntaan, välillä hyvin railakkaasti alkoholin siivittämänä. Nyt ei mies ole enää vuosikausiin ottanut kotimaassa tippaakaan.

– Pousin Jussi pelasti minut elämälle. Hän otti minut rakennusmieheksi töihin ja olen hänelle siitä syvästi kiitollinen, Lotmu sanoo vakavasti Hän on ammatiltaan maalari. Hän on samalla myös erittäin taitava taidemaalari, jonka taulut ovat kauniita ja vaikuttavia. Hän on ikuistanut piirroksiinsa monien jalkapalloilijoiden ja muidenkin henkilöiden olemuksen ja löytänyt niistä juuri sen sattuvimman piirteen.

– Blomfeldtin Mauri pyysi minut Susiin. Olin ensin maa-

– 111 –

Toimi Olkku

[ Kuva Toimi Olkku]

Vas. Jorma ”Lotmu” Eskelinen.

Susien tarina

livahtina, kakkosveskarina, kun Nude Nuutinen oli ykkönen.

Sitten rupesin analysoimaan peliä. Kävin Thure Sarnolan vetämän maalivahtivalmentajakurssin Eerikkilässä, Eskelinen kertoo.

Maalivahtivalmentajana Lotmu toi seuraan uusia tuulia.

Hän otti Mansikka-ahon hallissa käyttöön voimistelijoiden puomin, jossa maalivahdit oppivat liikkumaan sivusuunnassa.

Lotmu toimi Susissa vuodesta 1976 alkaen kymmenkunta vuotta. Maalivahtien valmennus oli hänen päätyönsä, mutta ahkera mies teki vähän kaikkea, kuten usein seuroissa käy.

Hän oli joukkueenjohtaja, huoltaja, joskus kuuluttajakin, miten vain tarvittiin.

Lotmu onkin sopiva mies muistelemaan niin valmentajia kuin pelaajiakin.

– Tuovin Rami oli hyvä valmentaja. Hän oli suhteellisen tiukka. Menestys ei ollut Ramista kiinni, meidän kavereiden taito vaan ei riittänyt. Lati Lehtinen oli hyvä valmentaja. Hän sai paljon neuvoja veljeltään Unalta. Olli Käppi oli erittäin hieno mies, ammattitaitoinen valmentaja. Hän tuli aina täsmällisesti harjoituksiin, vaikka kuorma-autolla, jos työt niin vaativat, kertoo Lotmu.

Ja pelaajista Lotmu tykkäsi. Otetaan vaikka ensiksi maalivahdit: – Raunion Pili oli yliveto kaveri. Minun taitoni eivät riittäneet hänen valmentamiseensa.

Piti kysyä, mitä tehdään. Nude Nuutinen oli lahjakas, samoin nykyinen pankinjohtaja Harri Ronimus, sanomalehtimies Vesa Salminen ja Lars Luukkanen. Niiden poikien kanssa oli kiva tehdä töitä.

Myös moni kenttäpelaaja on jäänyt Lotmun mieleen. Näin mies muistelee: – Tuovin VeePee oli niin maalipaikat haistava pelaaja kuin voi olla. Hänellä oli peliälyä. Rämön Juha ja Lehtisen Una olivat ihan huippuja. Hasun Timppa oli kuntoihme.

Karjalan alue on Lotmulle edelleen rakas. Hän käy Venäjällä usein ja pitää tiivistä yhteyttä moniin Karjalan alueella asuviin ihmisiin, auttaa apua tarvitsevia ja järjestää asioita parhaansa mukaan. Niillä matkoilla saattaa joskus lasillinen alkoholiakin olla paikallaan. Nuo matkat ovat poikineet valtavan määrän kokemuksia ja tarinoita. Niitä kertoessaan Lotmu

silmin nähden liikuttuu. Eikä ihme, sillä kokemukset ovat selvästi hänelle hyvin rakkaita ja läheisiä. Niiden kautta hänen sidoksensa rakkaaseen, menetettyyn Karjalaan pysyvät tiukkoina.

Susien alamäki kohti pitkää taukoa

Kauden 1988 valmentajaksi nimitettiin MyPa:ssa hienon uran pelannut Hannu ”Topi” Oksanen. Hänen apulaisenaan jatkoi entinen maalivahti Markku Nuora ja joukkueenjohtajana Juha Rämö.

Joukkueessa oli kyllä aimo annos kokemusta. Kotkasta tullut maalivahti Jouko Kataja oli kansallisen tason huippua.

Matti Haaja oli vahvaotteinen toppari, joka oli hankkinut kannuksensa MyPa:ssa. Keskikentällä nähtiin taas Leo ”Leksa” Kankainen Kaipiaisista ja nuorentunutta hyökkäyskalustoa vahvisti Risto ”Rippe” Uotinen Kuusankoskelta.

Kaudesta tuli kuitenkin keskinkertainen.

Kumu-Peikot oli aloittanut valmentajavelho Harri ”Hape” Kampmanin johdolla huikean nousunsa kohti liigaa ja voitti kakkosen itälohkon ylivoimaisesti. Sudet sijoittui lohkossa seitsemänneksi. Kun Kumu-Peikkojen hyökkääjät tekivät Marko ”Maxi” Helkalan johdolla maaleja liukuhihnalta, oli maalinteko Susille ankaraa puurtamista. Kuvaavaa on, että kauden parhaat maalintekijät olivat pitkätukkainen lahtelainen keskikenttämies Raimo ”Kynä” Kumpulainen ja ikitaistelijana tunnettu Timo Hasu, jotka kumpikin tekivät viisi maalia.

Seuraavaan kauteen lähdettiin edelleen Topi Oksasen komennossa. Jouko Kataja jatkoi maalilla, Matti Haaja johti puolustusta, mutta keskikenttä ja varsinkin hyökkäys olivat varsin ohuesti miehitettyjä.

Kauden aikana tämä näkyi selvästi. Sudet sijoittui kakkosen itälohkossa yhdeksänneksi 16 pisteellään. Vain yksi piste erotti sen putoamisrajasta, jonka alapuolelle jäivät kolme helsinkiläisseuraa KäPa, PPojat ja HPS. Maalinteko oli edelleen työlästä. Paras maalintekijä oli viidellä täysosumallaan Juha Kaijanmäki. Marko Högstedt teki neljä maalia. Nämä luvut olivat pieniä, kun ottaa huomioon, että itälohkon maalitykki, PeKan puolalainen Zdizslaw Slawu-

– 112 –

ta teki peräti 22 täysosumaa ja kaksinumeroiseen maalimäärään ylti neljä muuta pelaajaa.

Juha Vainio palasi luotsaamaan Susia vuodelle 1990. Vanha kaarti jatkoi puolustuksessa, jossa oli nyt myös sellaisia nuoria kuten hieno pelimies Timo Marjamäki. Keskikentällekin riitti nuorta kaartia, mutta hyökkäyspää oli entistäkin heiveröisempi.

Tulos oli odotettu. Sudet voitti kauden aikana vain kaksi ottelua. Neljä tasapeliä näiden lisäksi toi yhteensä kahdeksan pistettä, jolla jäätiin auttamatta itälohkossa viimeiseksi ja edessä oli putoaminen kolmoseen.

Keskikenttämies Raimo Kumpulainen oli Susien paras maalintekijä neljällä täysosumallaan. Seuraavaksi parhaat susilaiset tekivät kaksi maalia. Tehottomuus oli silmiinpistävää ja seuraukset ikäviä.

Sudet ei lähtenyt enää vuoden 1991 kolmoseen, vaan velkojen rasittaman seuran toiminta ajettiin alas ja edustusjoukkueen pelaaminen lopetettiin. Oli pitkän, kymmenvuotisen talviunen aika.

FC Kouvolan aika

Vaikka FC Kouvolan vaihe ei aivan tarkkaan ottaen kuulukaan Susien historiaan, on se tässäkin kirjassa syytä tuoda esiin ja kertoa. Näin siksi, että mukana oli monia sellaisia kouvolalaisia jalkapalloihmisiä, jotka olivat olleet ja ovat vieläkin mukana Susien toiminnassa. FC Kouvola piti jalkapalloilun käynnissä kaupungissamme Susien talviunen aikana ja siksi käymme nämäkin vaiheet läpi, tosin jokseenkin kategorisesti.

Erittäin keskeinen henkilö FC Kouvolan synnyttämisessä oli toimitusjohtaja Jari Simola, joka oli jo pitkään ollut mukana Susien toiminnassa.

– Tilanne Susissa oli hyvin sekava, ei oikein tiedetty missä mennään ja kuka vastasi mistäkin. Velkoja oli hoitamatta.

Halusimme lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä ja perustaa uuden seuran, kertoo Jari Simola.

Kouvolaan perustettiin uusi jalkapalloseura 28. lokakuuta 1991. Seuran nimeksi annettiin FC Kouvola ja sen ilmoitettiin toimivan läheisessä yhteistyössä Sudet ry:n kanssa. Sudet luovutti uudelle seuralle viidennen divisioonan sarjapaikkansa. Samoin Susien koko noin kaksi sataa junioria käsittänyt junioritoiminta siirtyi FC Kouvolan hoidettavaksi.

Kouvolan Sanomien uutinen kertoi, ettei FC Kouvolan pe-

– 113 –

Susien tarina

rustaminen päätä pitkää Susi-tarua. Lehti totesi Susien jatkavan edelleen ikämiesjoukkueella. Susien puheenjohtaja Reino Ronimus oli luvannut FC Kouvolan käyttöön ideariihensä.

FC Kouvolan puheenjohtajaksi valittu hallintojohtaja Markku Houni kertoi Kouvolan Sanomille: ”Susien noin 20 asiastaan innostuneen juniorivalmentajan kesken virisi keskusteluja, joissa toivottiin vahvempaa otetta Kouvolan jalkapallon parhaillaan elämään sukupolvenvaihdokseen. Syntyi seura, jonka pääomana olivat juniorit ja jo nyt mukaan löytyneiden ihmisten talkoohenki.”

Houni totesi, että velkaa ei ole eikä sitä ole tarkoitus tehdäkään. Toiminta sopeutetaan resurssien mukaan, ei toisinpäin.

– FC Kouvola panostaa ihmisiin, eikä lähde haalimaan edustusjoukkueeseensa pelaajia rahalla, sanoi Houni.

Kouvolan Sanomien uutisessa todettiin, että edustusjoukkue pysyy kuitenkin FC Kouvolan kuvioissa. Se ei aio lähteä pelkäksi kasvattajaseuraksi, vaikka naapurikunnissa onkin liiga- ja divisioonatason joukkueet. Yksi seuran syntysyistä olikin juniorivetäjien huoli nappuloiden pelipaikoista muutaman vuoden kuluttua. Uutisen mukaan FC Kouvola aikoo taata kouvolalaisille jalkapalloilijoille mahdollisuuden harrastaa lajiaan Kouvolassa läpi ikäluokkaskaalan.

Susien edustusjoukkueen lopetettua pelaamisen Kouvolasta oli lähtenyt eri ikäisiä pelaajia muihin seuroihin. FC Kouvolassa laskettiin, ettei edustusjoukkueen kokoaminen Kouvolassa asuvista pelaajista tuota vaikeuksia. Viitoseen lähtevää edustusjoukkuetta nimettiin vetämään VeliMatti Närhi ja Jari Juura.

FC Kouvolan toimintaan tuli mukaan myös Juha Vainio.

Hän kertoi Kouvolan Sanomille: ”Junioreissa on paljon todellisia lupauksia, joista löytyy pelaajia miesten joukkueeseen jo ehkä viiden vuoden kuluttua.”

Kaikkiaan FC Kouvola uskoi saavansa seuraavana kesänä jalkeille kahdeksan juniorijoukkuetta. Uutta verta haettiin tehostamalla pallokoulujen toimintaa.

FC Kouvolan johtokuntaan valittiin puheenjohtaja Hounin ja varapuheenjohtaja Simolan lisäksi Seppo Huuhka, Olli Ijäs,

Matti Inkiläinen, Eino E. Niemi, Juha Vainio ja Pertti Vainio.

FC Kouvolan edustusjoukkue nousikin heti vuonna 1992 vitosesta neloseen. Junioritoiminta pyöri hyvällä vauhdilla ja seurassa vallitsi koko lailla kova innostus. Talkoohenki oli virinnyt ja se näkyi monella eri tavalla.

Yksi merkittävä näyte FC Kouvolan toimeliaisuudesta oli se, että seura vuokrasi Valkealasta käyttämättä jääneen teollisuushallin, josta sen omistajan VS-Hallit Oy:n toimesta tehtiin nuorten pelaajien käyttöön maapohjainen harjoitushalli.

Hallin kunnostaminen palloilukäyttöön tehtiin talkoilla. FC Kouvola sitoutui viimeistelemään hallin harjoituskuntoon suojaamalla valaisimet ja muut sitä tarvitsevat kohteet.

Vuonna 1993 FC Kouvolan edustusjoukkue nousi nelosesta kolmoseen. Joukkuetta valmensi kuusankoskelainen Ossi Tuominen. Ossin poikaa lukuun ottamatta joukkue koostui kouvolalaisista pelaajista.

FC Kouvola oli päässyt nousukarsintaan, jossa se kohtasi Lohjalta olevan Hornan Hiiden.

Ensimmäinen ottelu Lohjalla päättyi tasan 1–1.

Toisessa osaottelussa Kouvolassa kotijoukkue voitti 1–0. Ratkaisevan maalin teki Eero Olsbom.

Vuonna 1994 kolmosdivisioonassa pelanneen FC Kouvolan valmentajaksi tuli MyPa:n entinen huippupelaaja Simo Marttila. Joukkue pelasi kolmosen viitoslohkossa, jonka voitti vanha tuttu PaPe. FC Kouvola sijoittui kahdeksanneksi voitettuaan 20 pelistään seitsemän ja pelattuaan neljästi tasan. Siitä kertyi 25 pistettä.

Mika Seppä oli joukkueen paras maalintekijä neljällä maalillaan. Ismo Pasanen ja Janne Patjas tekivät kumpikin kolme maalia. Kahteen maaliin ylsivät Markku Kasper, Rolf Kauppinen, Panu Pelkonen, Karim Rchidi ja Esa Udd. Sami Hietamies teki yhden maalin.

– Oltiin aika lähellä putoamista. Ismo Pasanen pelasti meille hurjalla kanuunalaukauksellaan sarjapaikan, muistelee Janne Patjas.

Seuraavalla kaudella 1995 meni Marttilan valmennuksessa jo paremmin. Joukkue oli kolmannen divisioonan lohkossaan neljäs. Janne Patjas pelasi tuolloin laitakärkenä ja oli joukkueen maalitykki tehden 14 maalia.

– 114 –

Vuonna 1996 Marttila oli lopettanut FC Kouvolan valmentamisen ja hänen työnsä jatkajaksi saatiin taivuteltua Jyrki Vuorinen.

– Olli-Pekka Smal oli PaPen valmentaja. Hän soitti viidelle meidän pelaajista, myös minulle. Neljä lähti Voikkaalle, minä en. Meillä oli sillä kaudella huono joukkue ja putosimme kolmoseen. Se ei ollut Jyken vika, kertoo Janne Patjas.

Vuonna 1997 Janne Patjas pelasi kakkosta FC Kuusankoskessa. Samainen kausi sujui FC Kouvolalta nelosessa hyvin Jyrki Vuorisen komennossa. Joukkue pääsi nousukarsintoihin ja nousi takaisin kolmoseen.

Janne Patjas palasi kotikaupunkinsa seuraan.

– Vuonna 1998 aloin puuhamiehenä kerätä FC Kouvolalle porukkaa. Ismo Pasanen teki kovan työn, samoin Timo Marjamäki. Juni Vainion valmentama mahtava junioreiden ikäryhmä otettiin mukaan. Minä ja Markku Kasper valmensimme ja Jykke Vuorinen tuli penkille johtamaan peliä, koska me molemmat pelasimme, kertoo Patjas.

Kausi sujui hienosti. Nousu kolmosesta kakkoseen varmistui jo reilusti ennen kauden loppua. Nousujuhlia vietettiin Kouvolassa jo elokuussa.

Kaudesta kakkosessa 1999 tuli kuitenkin paha pettymys.

– Toivottiin, että saataisiin valmentaja ja lopulta Juni Vainio otti vastuun. Joukkueen kokoamisessa oli ongelmia. Alkukausi meni hyvin, mutta sitten suunta kääntyi ja putoaminen takaisin kolmoseen varmistui toiseksi viimeisessä pelissä.

Vesa Vainiosta oli tullut vuonna 1999 FC Kouvolan puheenjohtaja. Hän havaitsi nopeasti, millaiseen jamaan seura oli ajautunut.

– Edustusjoukkue lopetettiin ja aloitettiin operaatio velkojen maksu. Siinä onnistuttiin yhdessä vuodessa. Samaan aikaan junioritoimintaa kehitettiin voimakkaasti. Tytöt voittivat sekä Helsinki Cupin että Stadi Cupin. Juni Vainio valmensi tyttöjä, joista monet olivat maajoukkuerenkaissa, kertoo Vesa Vainio.

Juha ”Juni” Vainio näkee eräänlaista ironiaa siinä, että hän oli valmentamassa Susien edustusjoukkuetta, kun seuran toiminta ajettiin alas ja nyt lähes kymmenen vuotta myöhemmin FC Kouvolan edustusjoukkuetta, kun sen toiminta lopetettiin.

Kumpikaan lopetuspäätös ei kuitenkaan johtunut Junista. FC Kouvola oli aikanaan perustettu seuraksi, joka ei ota velkaa. Sen toiminnan aikana alkoi kuitenkin esiintyä vakavia erimielisyyksiä, kun jotkut halusivat satsata rahaa ja toiset ei-

Susien arvokasta, Viipurista pelastettua palkintokokoelmaa säilytetään Valkeakoskella jalkapallomuseossa.

– 115 –

Susien tarina

vät. Kun FC Kouvolan taru päättyi, ei vielä osattu arvata, että Sudet palaisi pian sen tilalle jalkapalloviheriölle.

Susien hieno palkintokokoelma

Susien maineikkaaseen historiaan liittyy myös komea palkintokokoelma, joka onnistuttiin pelastamaan aivan viime tingassa Viipurista.

Karjala-lehti kertoo 7.3.1985 julkaisemansa laajan viipurilaisurheilua käsittelevän jutun yhteydessä seikkaperäisesti, kuinka lajissaan ainutlaatuisen arvokas palkintokokoelma talvisodan aikana ehdittiin hoitaa vahingoittumattomana turvaan pommitetusta ja palavasta Viipurista. Lehden mukaan se oli lähinnä kolmen miehen, komisario Reino Hintsan, rautatievirkamies Ami Ahngerin (Armas Angerman) ja johtaja Alfred Pursiaisen ansiota.

He olivat vielä kaupungissa ammattitehtäviään hoitamassa jo muuten lähes evakuoidussa Viipurissa.

Karjala-lehti kertoo: ”Susien vuosikymmeninä voittamat palkinnot olivat talletettuina johtaja Pursiaisen Torkkelinkadun Kauppatorin puoleisessa päässä lähellä Suomen Pankkia kaksikerroksisessa kivitalossa sijaitsevassa konditoria-kahvilaliikkeessä. Erään pahan pommituksen jälkeen Ami Ahngerin palatessa väestönsuojasta hän tapasi Kauppatorilla Pohjoismaiden Yhdyspankin luona virkatehtävissään kävelevän Reino Hintsan ja siinä jutellessa tuli maininneeksi, että Susien palkintokokoelma kai pitäisi toimittaa kaupungista turvaan maaseudulle ja siitä asia toteutui.

Kolmestaan Pursiainen, Hintsa ja Ahnger pakkasivat palkinnot ja tärkeimmän osan Susien arkistoakin puulaatikoihin, toimittivat laatikot rautatieasemalle ja Ahnger junassa edelleen turvaan, todennäköisesti ensin Mikkeliin. Kun Ahngerin toimipaikaksi Talvisodan jälkeen tuli Kaipiainen, tuotiin laatikot hänen hoitoonsa. Helsingin tultua Viipurin Susien uudeksi kotipaikaksi palkintokokoelma siirrettiin pääkaupunkiin ensin Reino Hintsan ja sitten Susien kuulun ”vasemman ytterin” Niilo Jantusen kotiin. Seuran palkintojen kaappi oli jäänyt Viipuriin, mutta seuran viettäessä 40-vuotisjuhlaansa Helsingissä Susien entinen maalivahti ja myöhemmin puheenjohtaja

Paavo Lilja (Karhunmaa) lahjoitti palkintokokoelman arvonmukaisen kaapin, jonka piirustukset oli laatinut viipurilainen arkkitehti Einari Teräsvirta. Vähän ennen Susien Kouvolassa viettämää 50-vuotisjuhlaa palkintokaappi siirrettiin Kouvolaan, jossa se siitä pitäen on ollut Viipurin Susien perinneseura-Susien hyvässä hoidossa.”

Kouvolassa massiivinen palkintokokoelma aiheutti myös ongelmia, sillä sen sijoittaminen ei ollut aivan yksinkertaista.

Kouvolan jäähallin valmistuttua Susien palkinnot olivat jonkin aikaa esillä jäähallin aulassa olevassa suuressa lasivitriinissä.

Palkinnoista ja niiden säilyttämisestä tuli kuitenkin erimielisyyttä. Tällöin tarttui toimeen Susien monivuotinen johtokunnan jäsen Ossi Vainio. Hän järjesti koko palkintokokoelman Valkeakoskella avattuun, Tervasaaren entisissä tehdastiloissa sijaitsevaan jalkapallomuseoon.

Vaikka suurin osa Susien pokaaleista on jääpallossa hankittuja, on jalkapallomuseo varsin oikea paikka Susien palkinnoille juuri kokoelman historiallisuuden ja ainutlaatuisuuden takia.

Antti O. Arponen kävi syyskuussa 2010 Valkeakoskella tutustumassa museoon ja kirjoitti Susien palkinnoista ison jutun Karjala-lehteen.

Hän totesi osuvasti, kuinka arvokkaita vanhat palkinnot useissa tapauksissa olivat.

Jalkapallomuseoyhdistyksen kunniapuheenjohtaja Mikko Räikkönen sanoo Arposen jutussa: ”Tuon hopeaesineen paino on kuusi kiloa ja sen ovat takoneet pietarilaiset hopeasepät. Viipurilaiset liikemiehet lahjoittivat palkinnon Susille vuonna 1916.”

Arponen kirjoittaa, että Sudet on esillä myös ainutlaatuisessa kehystetyssä taulussa, jonka asiakirja on vuodelta 1945.

Tuolloin maailmansota oli juuri päättynyt, Viipuri menetetty ja Helsingissä Neuvostoliiton johtama valvontakomissio.

Mikko Räikkönen kertoo Arposen jutussa tarinan: ”Susien pelaajat halusivat pelimatkalle Ruotsiin. Se ei ollut ihan yksinkertaista. Valvontakomissio vaati, että pelaajista tehdään täydellinen nimilista henkilötietoineen. Lisäksi listaan kerättiin kaikista pelaajien lähiomaisista nimet ja yhte-

– 116 –

ystiedot.

Sen jälkeen joukkue sai lähteä. Valvontakomissio varmisti, että kukaan pelaajista ei jää Ruotsiin. Jos joku loikkaa pois Suomesta, listasta löytyy heti hänen lähisukulaistensa nimet.

Nimilista oli viipurilaista palloilun historiaa: Toivo Asikainen, Eero Karhu, Erkki Kariluoma, Leo Turunen, Tauno Paakkinen, Tuovi Koskinen, Eero Kettunen, Pentti Lappalainen jne.

Maajoukkuepelaaja Leo Turunen, joka palkittiin Suomen parhaana pelaajana 1948, oli huumorimiehiä. Hän merkitsi valvontakomission paperiin syntyneensä 28.6.1919 Leningradissa. Tosiasiassa Leo oli syntynyt Viipurissa.”

Susi-Reiska Reino Ronimus

Susien kuuluisat markkinat

Varsinkin 1980-luvulla ja suurelta osin tarmokkaan toiminnanjohtajan Reino Ronimuksen ansiosta Sudet tuli kuuluisaksi markkinoistaan, joilla hankittiin seuralle varoja ja jotka olivat hyvin suosittuja tapahtumia tuoden seuralle paljon positiivista julkisuutta.

Vuonna 1987 Karjala-lehti käväisi Susien markkinoilla ja nimimerkki MEWO kirjoitti asiasta 3. joulukuuta lehdessään näin: ”Viipurilaisia perinteitä kantava – tänä vuonna 75 vuotta täyttänyt – Sudet ry. järjesti jälleen kerran kahden kerroksen mahtavat marrasmarkkinat Kouvolan torille ja sen alla olevalle paikoitusalueelle. Marrasmarkkinoista on kehittynyt sekä torikauppiaitten että markkinaväen suosittu tapahtuma. Vaikka kylmä viima viilsi luihin ja ytimiin riitti kansaa tungokseen asti ja sulkemisaikaan – klo 19:ään – asti. Kauppiaita oli tänä vuonna ennätysmäärä – 150 – ja enemmänkin olisi ollut tulijoita, mutta ei riittänyt myyntitilaa enempää.

Tavaraa oli tarjolla jos jonkinlaista. Myyjien kohmeiset kädet nostelivat myymisiään houkuttelevasti tarjolle. Oli selviö, että tietysti oli viipurinrinkeleitä, oli monenlaista kotiteollisuuden tuotosta, oli turkiksia, kaikenlaista vaatetta, huonekaluja, leluja ja joulutavaroita. Erikoista oli tänäkin vuonna jo tutuksi tulleet lampurin tuotteet. Paikalla olivat tietysti helppoheikit huutoineen ja tavaroineen. Tunnelma oli korkealla, joskin vähän hytisytti.

Sudet ry:n toiminta ja sen menestyksellinen tulevaisuus vaatii paljon jäsenistöltään. Marrasmarkkinat on yksi näyttö yritteliäisyydestä talouden ylläpitämiseksi. Mutta sektoreita

– 117 –

Susien tarina

on monia muitakin hoidettavina. Sudet on tehnyt aloitteen maapohjahallin saamiseksi Pohjois-Kymenlaaksoon. Hanke on saanut lämpimän vastaanoton kaikilta tahoilta – tunnustetaan tällaista tarvittavan kipeästi, mikäli aiotaan jalkapallotaidossa pysyä ajan tasalla. Pohjois-Kymenlaakson kaupungit ja kunnat ovat pitäneet palavereitaan ja Sudet odottaakin mielenkiinnolla toivomaansa myönteistä tulosta pikaisesti – muuten on paitsioon jäänti uhkaamassa – ja sitähän ei kukaan soisi.”

Sudet herää uudelleen eloon

Susien paluu takaisin aktiiviseen toimintaan oli tulos erikoislaatuisesta tapahtumasarjasta, jossa kouvolalaiset salibandymiehet näyttelivät ratkaisevaa roolia.

Vuosikymmenet Susia niin johtokunnassa kuin muussakin toiminnassa palvellut Ossi Vainio näki Kouvolan Sanomien toimintapalstalla keväällä 2001 ilmoituksen, jossa pyydettiin salibandyihmisiä koolle tarkoituksena aloittaa pelaaminen Susien nimellä.

Ossi soitti heti pojalleen, FC Kouvolan puheenjohtajalle Vesa Vainiolle, joka hermostui toden teolla. Hän ryhtyi neuvotteluihin salibandymiehiä johtaneen Kari Sipiläisen kanssa ja väännöstä tuli luja.

Kari Sipiläinen kertoo puhelinhaastattelussa maaliskuussa 2012: – Meillä oli täällä Kouvolassa Kymen Salibandy-niminen seura, joka pelasi nimellä Tamppaajat. Leväsen Petri oli laittanut Tamppaajat pystyyn ja minä olin joukkueen valmentaja. Petri halusi lopettaa ja toivoi voivansa viedä seuran nimen mukanaan.

Kunnioitimme hänen päätöstään.

Sipiläinen ja Ari-Pekka Turunen pohtivat keväällä 2001 asiaa. Kausi pelattiin loppuun Tamppaajien nimellä.

– Mietittiin uutta nimeä, ideoitiin, mutta ei siitä tullut valmiimpaa. Turusella välähti yhtenä iltana ajatus, mitenkä olisi, jos nimeksi tulisi Sudet. Hän soitti minulle. Minä soitin sitten jalkapallomiehille, soitin Pousin Jussillekin ja kaikki olivat innostuneita. Selvisi myös se, ettei taloudellisia vaikeuksia ollut, Sipiläinen muistelee.

Hän muistaa hyvin, kuinka tuohtuneena Vesa Vainio soitti.

– Siinä sitten neuvoteltiin Ei meillä varsinaista riitaa ollut, mutta kyllä siinä sai vääntää. Veskun kanta oli ymmärrettävä, kun FC Kouvola oli maksellut Susien velkoja. Ei meillä ollut mitään tarkoitusta ketään loukata, Sipiläinen kertoo.

Asian ratkeamisesta Vesa Vainio kertoo hymyssä suin: – Sipiläinen ehdotti erikoisseuraa, jonka ohjelmassa olisivat jalkapallo ja salibandy. Hän sanoi, etteivät ne salibandymailojen lavat ole kovinkaan paljon isommat kuin jääpallomailojen. Silloin näytin vihreää valoa.

Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidettiin 16. huhtikuuta 2001 ja Vesa Vainio valittiin Susien puheenjohtajaksi. Salibandy peri Tamppaajien sarjapaikan ja jatkoi Susien nimellä kakkossarjassa.

– Ensimmäinen kausi pelattiin Kuusankoskella, mutta seuraavalle vuodelle Jari Lepistö puhui meille paikan Mansikka-ahon halliin.

Yksi kausi on pelattu kolmosessa ja kahdesti on oltu ykkösen karsinnassa, kertoo nyt valmennustehtävät jo jättänyt Sipiläinen.

Jalkapallo lähti viitosesta

Susien edustusjoukkue aloitti jalkapalloilun kesällä 2002 viitosesta. Alku oli hankalaa, eikä mitään nopeaa nousua ylöspäin tapahtunut.

Janne Patjas (s. 8.8.1970 Kouvolassa) aloitti jalkapallouransa Kouvolan nappuloiden korttelisarjassa Ojaniityn-Sarkolan joukkueessa. Hän pääsi 11-vuotiaana Susien junioreihin, joissa pelasi 16-vuotiaaksi asti. Sitten hän yllättäen lopetti jalkapalloilun.

– Lopetin pelaamisen B-juniori-ikäisenä. Tuli bänditoimintaa ja kaikkea muuta. Odotin, että olisin päässyt piirijoukkueeseen. Murrosikä tuli minulle myöhään ja muut menivät ohi, Patjas kertoo.

Armeijan jälkeen hän innostui jalkapalloilusta uudelleen.

– Kuulin, että Valkealan Kajo etsii pelaajia. Viitakummun kentällä Kouvolassa näin keltapaitaisen joukkueen ja menin kysymään, pääsenkö mukaan. Roiton Mikko oli valmentaja ja huoli minut joukkoon, Patjas muistelee uransa uutta vaihetta.

Vuonna 1991 hän pelasi Kajossa kutosessa, seuravana vuonna vitosessa, josta seura nousi neloseen. Kun FC Kouvola

– 118 –

sitten oli noussut myös neloseen, siirtyi Patjas kotikaupunkinsa seuraan, joka 1993 nousi karsintojen kautta kolmoseen.

Kun FC Kouvolan toiminta edellä kerrotulla tavalla loppui, lähti Jyrki Vuorinen vuonna 2000 valmentamaan Valkealan Kajoa kolmoseen.

– Meiltä lähti Valkealaan 5–6 kaveria, minä mukana.

Vuonna 2001 otin valmennusvastuun Kajosta kolmosessa.

Seuraavana vuonna Markku Kasper valmensi ja minä pelasin, Patjas muistelee.

Vuodet 2003–2005 hän oli Kajossa valmentaja-pelaaja.

Seura nousi 2004 kakkoseen ja putosi sieltä 2005. Patjaksen takki oli tuossa vaiheessa tyhjä. Niinpä hän siirtyi kesäksi 2006 pelaamaan Jarkko Väistön valmentamaan Elimäen Villisikoihin neloseen.

Vuonna 2007 hän palasi pelaamaan Kajon kolmosdivisioonan joukkueeseen, jota Ismo Juutilainen valmensi. Joukkue oli lähellä putoamista.

Kajon sarjapaikka siirrettiin Susille

Maalin teossa Panu Penttinen ottelussa Sudet–HaPK 2009.

Sitten tehtiin konkreettinen muutos, kun Valkealan Kajon kolmannen divisioonan vuoden 2008 sarjapaikka siirrettiin neuvotteluratkaisulla Susille. Suurin osa Kajon pelaajista siirtyi Susiin ja Kajo aloitti nuorella joukkueella kuutosesta.

– Juutilainen ilmoitti tammikuussa, ettei hän voi jatkaa valmentajana ja minä otin päävalmentajan vastuun, kertoo Janne Patjas siitä, kuinka hänestä tuli Susien valmentaja.

Patjaksen johdolla Sudet sijoittui kolmosessa vuonna 2008 neljänneksi ja seuraavana vuonna kolmanneksi. Vuonna 2010 Sudet pelasi hienon kauden. Se sijoittui kolmannen divisioonan lohkossaan toiseksi ja hävisi vain 0–1 rankkasateessa pelatussa hienossa cupottelussa mestaruussarjalaiselle Valkeakosken Hakalle.

– Tuona vuonna monia asia muuttui. Koin, että minun asemaani puututtiin ja tajusin, etten ollut toivottu henkilö Susissa. Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin lopettaa Susien valmentaminen, Janne Patjas kertoo.

PaPe:n Sami Tanska otti pian yhteyttä ja pyysi Patjaksen valmentajaksi Voikkaalle. Viime kausi meni hyvin. Vaikka PaPen tilanne näytti välillä erittäin vaikealta, joukkue otti huiman loppukirin ja sijoittui kuudenneksi.

Vastakkainasettelu on kuitenkin Patjakselle hankala:

Juha Nieminen vakiopaikallaan.

Janne Patjas

– 119 –

Susien tarina

– Olen aina ollut Kouvolan mies. Siksi tuntuu erikoiselta valmentaa PaPe:a ottelussa Susia vastaan ja kuunnella kannattajien huutoja, hän kertoo.

Susien aikaa hän muistelee ristiriitaisin tuntein. Joukkueella oli hyvä ydinryhmä. Koko ajan tuli uusia nuoria pelaajia mukaan. Oli todella vaikea lähteä pois.

Janne Patjas työskenteli vuodesta 1993 lähtien Elimäen seurakunnan nuorisotyön ohjaajana. Tätä kirjoitettaessa keväällä 2012 hän kertoo siirtyvänsä syksyllä Kuntokeskus Ykkösen palvelukseen kopiokonevastaavaksi asiakaspalvelutehtäviin.

Janne Lindberg päävalmentajaksi

Susien seuraava valmentaja oli kovan luokan ammattilainen, kokenut Janne Lindberg. Hienolla urallaan hän oli pelannut Kumu-Peikoissa, Susissa, Kumussa, Hakassa, MyPassa sekä ulkomailla Greenock Mortonissa Skotlannissa ja Saarbrückenissä Saksassa. Hän edusti Suomea 34 A-maaottelussa.

Pelaajauransa päätettyään hän toimi valmentajana MyPassa Ilkka Mäkelän apulaisena, kun seura voitti 2005 Suomen mestaruuden.

Lindberg valmensi sitten puolitoista kautta Voikkaan Potkupallokerhoa kolmosessa, kunnes hän lähti antamaan puolen kauden hienon valmentajanäytön Vaasan Palloseurassa.

Janne Lindberg palasi valmennustehtäviin MyPaan. Hänestä tuli MyPan päävalmentaja kotkalaisen Janne Hyppösen erottamisen jälkeen. Hän piti isoja kokoonpanovaihdoksia kokeneen MyPan liigassa. Kun MyPa sitten vuonna 2010 pisti päävalmentajan paikan julkiseen hakuun, veti Lindberg asiasta omat johtopäätöksensä. Hänen palveluksiaan ei enää kaivattu vaan MyPa halusi vaihtaa valmentajaa.

Sudet teki rohkean ratkaisun ja tarjosi kokeneelle jalkapallomiehelle työsaran kolmosessa. Asiaan tuli kosolti lisämausteita, kun FC Kuusankoski luopui 2010 päätteeksi kakkosen sarjapaikastaan ja Sudet sai sen. Nyt Susilla olikin yllättäen joukkue sekä kakkosessa että kolmosessa. Lindberg sai valmennustyöhön tuekseen kokeneen Ismo Juutilaisen. Kolmosen joukkuetta vetivät vuonna 2011 Jukka ”Juse” Lindström ja

monet vuodet railakasta puolustuspeliä pelannut Ville Huovila.

Janne Lindberg kertoo: – Nyt, kun pyydettiin tänne Susiin valmentajaksi, ei minulla ollut sellaista porrasta, että seuran pitäisi olla FC Kuusankoski. Ennen kaikkea ratkaisuuni vaikutti alueen etu. Sydämeni sykkii tämän alueen urheilulle. Haluan antaa siihen työhön oman panokseni. Olen ratkaisuuni erittäin tyytyväinen ja asiasta iloinen.

Sudet joutui kakkosessa kovaan sarjaan, sillä nuorelle joukkueelle se oli tasoltaan vaikea kasvun paikka. Monta peliä johdettiin, mutta sitten hävittiin aivan lopussa. Aika ajoin peli oli erittäin hyvää, välillä se taas ailahteli pahoin. Maalissa Mikko Mäntynen pelasi hyvän kauden. Vertti Vuorinen johti puolustusta. Jukka-Pekka Laherto ja kapteeni Miikka Äijö rakensivat keskikentällä ja kärjessä juoksi ikiliikkuja Niko Harjula.

Niin kuitenkin kävi, että ratkaisu jäi viimeisen ottelun varaan. Siinä Sudet kohtasi Kouvolan keskusurheilukentän ruoholla KTP:n Kotkasta. Asetelma oli kutkuttava. Susien piti voittaa säilyäkseen sarjassa, KTP:lle riitti tasapeli. Toinen seuroista putoaisi. Pitkään näytti siltä, että säilyjä olisi Sudet, mutta aivan lopussa KTP tasoitti ja kotkalaiset pääsivät juhlimaan.

Samaan aikaan Susien kakkosjoukkue pelasi kolmosessa tyydyttävän kauden. Pelaajakierrätys kahden ryhmän välillä oli vilkasta ja se näkyi välillä epätasaisuutena. Sarjapaikka kuitenkin säilytettiin.

Vitosessa pelasi Susien kolmas joukkue, josta käytettiin tuttavallisesti nimeä Sudet Ressu.

Jalkapallomiehet varmistivat nousun

Sudet varmisti Kaakon kolmosen voiton ja samalla nousun Kakkoseen kaudeksi 2013 kaatamalla Sarkolassa Savilahden Urheilijat puhtaasti 3–0 (1–0).

Susien voittomaalin teki Antti Hämäläinen ja syötön maaliin tarjoili Niko Hermunen. Seuraavassa maalissa parivaljakko vaihtoi rooleja. Niko Hermunen viimeisteli ja Antti Hämäläinen syötti. Loppunumerot varmisti Sakari Hassan.

Sudet jätti kauden 20. voitollaan pahimman kilpailijansa,

– 120 –

Savonlinnan Työväenpalloilijat, tavoittamattoman 5 pisteen päähän ennen sarjan päättävää keskinäistä kohtaamista. Susien ja STPS keskinäinen kamppailu päättyi Susien voittoon 1–0.

Janne Lindbergin luotsaama miehistö on esittänyt koko kauden vakuuttavia otteita ja lunasti kiistattomasti nousijan paikkansa. Voittoja 21, 1 tasapeli eikä yhtään tappiota maalieron ollessa 90–8.

Susien edustusjoukkue 2012: Antti Kuosmanen, Antti Hämäläinen, Rami Nieminen, Joonas Tanska, Timo Laherto ja Mikko Mäntynen vieressään Kouvolan Sanomien maskotti Pilkku.

Alarivi vas.: joukkueen kapteeni Miikka Äijö,

Susien edustusjoukkue kapteeninsa Miikka Äijön johdolla valmistautu-

Riku Venäläinen, Vertti Vuorinen, Antti Kauppila

massa 100-vuotisjuhlaotteluun. Saattajina toimivat pallokerholaiset.

ja Samu Kauppila.

Kuvat alhaalla Suomen Cupin ottelusta Sudet – Haka 26.5.2010.

– 121 –

Susien tarina

– Jukka Behm –

Kultaisen sukupolven naiset Naisjalkapalloilun alku Kouvolassa ajoittuu 80-luvun alkuvuosille. Reijo Sillanpään luotsaama Susien naisjoukkue pelasi tuolloin usean vuoden ajan piiritasolla sekä osallistui myös valtakunnallisiin Cup-sarjoihin.

Toiminta virisi uudelleen 90-luvun ensi vuosina, kun vasta perustettu FC Kouvola otti naisjalkapallon osaksi toimintaansa. Seuran naisjoukkueen valmentajana oli tuolloin Matti Inkiläinen, joka toimi myös seuran puheenjohtajana.

Määrätietoinen työ tyttöjalkapallon parissa käynnistyi vuonna 1995, kun puoli tusinaa 7-10-vuotiasta pelaajaa kokoontui ensimmäisiin harjoituksiin Lehtomäen kentälle Seppo Auvisen ja Topi Riittisen johdolla.

Ensimmäinen syksy meni harjoitellessa, mutta ensimmäisellä varsinaisella kaudella tytöt voittivat piirinmestaruuden. Onnistumisia tuli ja samalla lisää pelaajia, ja joukkue jakaantui niin, että Auvinen valmensi vuosina 1985–86-syntyneitä tyttöjä ja Eero Siponmaa otti vastuulleen vuosina 1987–88 syntyneet pelaajat.

Vanhempien tyttöjen seuraavat valmentajat olivat Juha ”Juni” Vainio vuosina 1997–1998 ja Ari Laine vuosina 19992001, apunaan Turo Valjakka. Nuorempien tyttöjen valmentajina jatkoivat Siponmaan jälkeen Topi Riittinen ja Anni Palm, joista ensin mainittu valmensi 1987 syntyneitä ja jälkimmäinen 1988 syntyneitä tyttöjä.

FC Kouvolan valmennuspäällikkönä sekä 78-syntyneiden poikien valmentajana 90-luvun alkupuolella toiminut Juha Vainio kuvailee tyttöjä kultaiseksi sukupolveksi, jossa oli paljon poikkeuksellista lahjakkuutta.

Ari Laineen johdolla tytöt voittivat lähes kaiken, mikä

voitettavissa oli. Vuonna 1999 Stadi Cupista tuli hopeaa ja vuonna 2000 kultaa C14-sarjassa. Samana vuonna FC Kouvola voitti Helsinki Cupin TC-15 -sarjan, samoin kävi vuonna 2001. Kyseisissä turnauksissa FC Kouvolan pelaajat saivat myös Ikäluokan pelaaja -palkintoja. Sellaiset kävivät pokkaamassa hyökkääjät Nina Hietanen ja Salla Vainio – kummatkin saivat kertaalleen pystin sekä Helsinki Cupista että Stadi Cupista.

Ei liene ihme, että vuosina 2000 ja 2001 Kaakkois-Suomen piirijoukkueen C-tytöt koostuivat lähinnä kouvolalaisista pelaajista.

HJK:n kannattajien JuttuKlubi-sivustolla käyttäjä JM-07 muisteli seuraavasti 19.08.08: ”Yksi futiksen estetiikan kannalta hienoimpia matseja, mitä ikinä olen nähnyt, oli Hesa cupin loppuottelu muutamia vuosia sitten, jossa 15vikäluokan tyttöjoukkue Kouvolan Sudet pelasi jotain toista jengiä vastaan.”

Kirjoituksessa oli yksi virhe. Kyseessä ei ollut Sudet vaan vielä FC Kouvola. JM-07 viittaa ilmeisesti vuoteen 2001, jolloin FC Espoo joutui kouvolalaisten nuijimaksi Helsinki Cupin finaalissa luvuin 0–5.

Myös Lappeenrantalainen LaPa sai kokea FC Kouvolan ylivoiman, kun osa kultaisen sukupolven tytöistä oli siirtynyt jo edustusjoukkueeseen. LaPa:n nettisivuilla julkaistiin peliraportti joukkueiden kohtaamisesta, jonka otsikkona oli ”Katastrofi Kouvolassa.”

FC Kouvolan ja LaPa kohtaaminen päättyi kesäkuussa 2001 isäntäjoukkueen 7–0 voittoon. LaPan sivustolla ottelu käsiteltiin seuraavasti: ”LaPan naisjoukkueen historian surkein esitys Kouvolassa päättyi täydelliseen katastrofiin. FC Kouvolan junnuikäiset tytöt pyörittelivät LaPaa mielin mää-

– 122 –

rin, ja takoivat taululle tylyt 7–0 lukemat. Tuloksessa ei ole sijaa selittelyille, niin suvereenisti Kouvolan tytöt hallitsivat peliä. Numerot olisivat voineet olla vieläkin murskaavammat, ellei LaPan ainoa onnistuja maalivahti Sope Kopsa olisi napsinut muutaman loistotorjunnan. FC Kouvolan loistavan esityksen lisäksi korvaan pisti Kouvolan valmentajan persoonallisen äänekäs pelaajien ohjaaminen, josta keskusteltiin myös Kouvolan vaihtopenkillä, ja syystäkin. FC Kouvolan tytöille on syytä povata menestystä jatkossakin, joukkue lienee ikäluokassaan Suomen ehdotonta huippua.”

Kyseisessä ottelussa FC Kouvolan maaleista vastasivat Heini Helenius, Katja Mynttinen, Satu Hermunen, Iina Tiitinen ja Maija Ukkola sekä kaksi kertaa vieraiden verkkoa heiluttanut Salla Vainio.

Valmentaja, jonka käyttäytymistä otteluraportissa hämmästeltiin, oli Ari Laine. Hän oli valmentanut Kuusankoskella samaa 85–86 syntyneiden ikäluokkaa kuin Kouvolassa, ja hän seurasi mukana kun Kuusankosken tytöt siirtyivät Kouvolan joukkueisiin vuoden 1997 lopussa. Myös Laineen kaikki kolme tytärtä – Jenna, Sarianne ja Sini (sukunimiltään Kelin) – pelasivat sen jälkeen FC Kouvolassa.

Juha Vainion mukaan nyt jo edesmennyt Laine on kaikista hänen tuntemistaan valmentajista ylivoimaisesti kaksijakoisin: hän oli äärimmäisen voitontahtoinen, mikä johti silloin tällöin LaPa:n sivulla kuvattuun tilanteeseen. Ulkopuolisen silmin hänen eläytymisensä peliin vaikutti usein erikoiselta.

Pelitilanteen ulkopuolella Laine oli kuitenkin äärimmäisen herkkä ja lämmin ihminen, joka tuli todella hyvin toimeen tyttöjen kanssa. Hän osasi lähestyä pelaajiaan yksilöinä ja pystyi vetämään oikeista naruista – mitä pelien voittamiseen tuli.

Juha Vainio laskee joukkueen menestyksen hyvin pitkälti Laineen ansioksi. Hän on varma, että pelaajat muistelevat lämmöllä aikoja Laineen kanssa.

87-88 tytöt vuonna 1996 valmentajana Eero Siponmaa.

Syksyllä 2012 Eveliina Parikka voitti PK-35:n riveissä Suomen Cupin.

Vuosina 2001 ja 2001 FC Kouvolan tytöt voittivat kaiken mahdollisen. Pystejä tuli niin Helsinki Cupista kuin Stadi Cupista.

Tyttömme maailmalla

Tyttö- ja naisjalkapalloilun kantava voima Kouvolassa on Topi Riittinen, joka on ollut suurella sydämellä mukana viheriöllä ja pitänyt naisjalkapalloilun kasassa silloin, kun toiminta on uhannut laantua. Dropoutteja tulee yllättäen, jos yksi tytöistä lähtee pois ja monta muuta seuraa mukana.

Riittinen valmensi junioreita 90-luvulta alkaen, ja myöhemmin hän otti vastuulleen myös Pikkunaiset, Topin tytöiksi

Tytöt -85 piirinmestarit 1999. Mukana myös -86 ja -87 syntyneitä.

– 123 –

Susien tarina

nimetyn joukkueen. Riittistä on kuvailtu kouvolalaisen tyttöjalkapalloilun isäksi. Hän teki työtä Susissa vielä vuosia sen jälkeen, kun hänen oma tyttönsä Nina Hietanen (s. 1985) – menestynein Kouvolasta lähtöisin oleva naisjalkapalloilija – oli siirtynyt eteenpäin suuremmille stadioneille.

Oli sellaisia päiviä, että konduktöörinä työskennellyt Riittinen teki aamuvuoron, piti kolmet treenit ja meni yöksi töihin. Tunteja jalkapallon parissa kertyi melkoisesti, muttei toiminnasta oikein malttanut jäädä pois. Toisaalta Riittisen mielestä vieraiden lapsia oli helpompi käsitellä kuin omaansa.

Hietanen innostui jalkapallosta ensimmäisellä luokalla, jolloin hän pelasi poikien kanssa kaikki välitunnit futista. Tärkeä valmentaja Kouvolassa oli Juha Vainio, jolla oli valmennustietoutta ja jonka kanssa harjoittelu muuttui ammattimaisemmaksi. Portaita juostiin reppuselässä ja treeneissä oltiin ”satasella mukana”, mutta samalla vietettiin mukavaa aikaa kavereiden kanssa. Oma isä ja Seppo Auvinen olivat kuitenkin ne henkilöt, jotka olivat saaneet Hietasen lajin pariin Sarkolassa ja Kuntotalolla.

Heidän kanssaan Hietanen oppi palloilun perusasioita.

Piirijoukkuesitysten perusteella Hietanen sai maajoukkuekutsuja. Hän osallistui alle 17-vuotiaiden PM-kisoihin Norjassa Sarpsborgissa. Viimeisessä pelissä kisoihin mukaan pyydetty Hollanti kaatui 1–0, ja Suomelle tuli neljäs sija. Menossa oli vuosi 2001, joka oli Hietaselle melkoista pyöritystä. Hän pelasi silloin myös 19-vuotiaiden maajoukkueen mukana Yhdysvalloissa Houstonissa Adidas Cupissa. Leirityksien välissä Hietanen käväisi voittamassa Helsinki Cupin maalikuninkuuden. FC Kouvolan voittoisa joukkue takoi 21 maalia, joista 18 merkittiin Hietaselle. Finaalissa hän teki viisi maalia ensimmäisellä puoliajalla, mutta loppupelin hän huilasi penkillä, koska oli aivan puhki. Ei ihme, että Futari-lehteen otettiin sinä kesänä Hietasesta kuvia.

Intoa riitti. Ennen maajoukkueen Islannin pelimatkaa Hietanen satutti jalkansa, mutta olisi halunnut lähteä väkisin mukaan. Valmentaja oli eri mieltä.

Kultaiseen sukupolveen kuulunut Hietanen oli kaudella 2003 vielä mukana Susien edustuksen kokoonpanossa, mut-

ta loukkaantumisen takia häntä peluutettiin vain muutamissa tärkeissä peleissä. Samalla hyökkääjä pelasi kaksoisedustuksen myötä PU -62:ssa, ja teki ensimmäiset maalinsa naisten pääsarjatasolla.

Matka jatkui Kuusysin kautta Helsingin Jalkapalloklubiin, jossa hän voitti Suomen cupin kahdesti, vuosina 2006 ja 2007.

Vuodeksi 2008 Hietanen palasi Kuusysin riveihin ja voitti Naisten Liigan maalipörssin.

Hietanen pääsi naisten maajoukkueeseen ja sai manageriltaan tiedon, että kysyntää olisi ulkomailla. Hietanen valitsi tukholmalaisen Hammarby IF:n, sillä naisten maajoukkueen maalivahti Minna Meriluoto pelasi siellä ja oli hänen hyvä ystävänsä. Aamutreeneihin mentiin seitsemäksi, sillä osa joukkueen pelaajista kävi myös töissä. Illalla treenattiin lisää. Jalkapallon lisäksi ei ollut muuta elämää. Oli pelikirjoihin perehtymistä ja ohjeita siitä, kuinka monta metriä sai omalla pelipaikallaan juosta ja mihin suuntaan. Kaikki oli hyvin kontrolloitua. Peliaikaa ei tullut riittävästi, joten Hietanen siirtyi Helsingborgiin Stattena IF:n.

Hyökkääjän matka kulki vuonna 2010 Åland Unitedin kautta FC Honkaan, jossa Hietanen pelasi viimeisen pelinsä lokakuussa 2011.

Sen jälkeen hän on parannellut nilkkavaivojaan ja opiskellut Jyväskylässä liikunnanopettajaksi.

Naisten maajoukkueessa hyökkääjä on pelannut 13 maaottelua ja tehnyt yhden maalin.

Leiritykset ja pelit ovat vieneet Hietasen moniin maihin maailmalla – Kiinaan, Armeniaan, Tanskaan, Saksaan, Sveitsiin, Viroon, Irlantiin, Portugaliin ja Espanjaan – ja se on sopinut matkustamisesta pitävälle naiselle.

Jalkapallo ei ole ollut koskaan Hietaselle pakkomielteistä harrastamista. Se on hänen mielestään yksi syy hänen onnistumiseensa. Isä-Topi ei ole koskaan pakottanut kentälle, vaikka huomasi tyttönsä lahjat.

Aikaa Kouvolassa Hietanen muistelee kaiholla. Juniorivuosina hän kehittyi eniten ja ystävystyi ihmisiin, jotka ovat hänelle edelleen tärkeitä. Hietasen lisäksi aluejoukkueissa ja maajoukkueiden leireillä kävivät hänen joukkuekavereistaan myös Jenna Kelin, Satu Hermunen, Anna Huuhka, Sara

– 124 –

Åström, Salla Vainio ja Karoliina Rantala. Joukkuehenki oli Hietasen mielestä huikea, ja matkat turnauksiin olivat yhtä juhlaa. Porukan kanssa oli kiva viettää aikaa yhdessä, mutta peleihin lähdettiin aina tosissaan.

Hietasta viisi vuotta nuorempi Eveliina Parikka (s. 1990) liittyi Susiin pian sen jälkeen, kun oli siirtynyt liikuntaluokille ja Topi Riittinen oli käynyt esittelemässä koululla tyttöjalkapalloilua.

Eveliinan äiti Päivi Parikka toimi aluksi tyttöjen juniorijoukkueen huoltajana ja joukkueenjohtajana. Hänelle mieleen ovat jääneet junioriturnaukset kuten Stadi Cup ja Ekenäs Cup, johon tytöt osallistuivat monena vuonna ja jossa päästiin pelaamaan ulkomaalaisia joukkueita vastaan.

Parikka debytoi 13-vuotiaana Naisten Ykkösessä pelanneessa edustusjoukkueessa, ja Isä Mikko Parikka toimi kahden vuoden ajan sen joukkueenjohtajana.

Sudet pelasivat sarjassa kohtuullisella menestyksellä, vaikka pelaajia jouduttiin välillä haalimaan lähikaupungeista. Juniorijoukkueissa oli ollut paljon harrastajia, mutta porukka hajosi tyttöjen suunnatessa opiskelemaan.

Kesäkuinen pallokoulu oli viikon mittainen ponnistus.

Edustuksen pelaajat toimivat 4–10 -vuotiaiden tyttöjen ja poikien ohjaajina, ja vastuuta järjestelyistä koitui tietysti taustaryhmälle. Kerran kun Mikko ja Päivi Parikka olivat etelässä lomamatkalla, puhelin alkoi soida taukoamatta. Ilmeni, että heidän numeroonsa oli pyydetty tekemään ilmoittautumiset pallokouluun. Lasku ulkomailla vastaanotetuista puheluista kertyi melkoiseksi, mutta meni hyvään tarkoitukseen.

Eveliina Parikka on siirtynyt Kuusysin ja TiPSin kautta PK-35:n riveihin Vantaalle. Nopea kärkipelaaja voitti vuonna 2011 Naisten Liigan mestaruuden sekä Suomen Cupin. Kansainvälistä kokemusta Parikka on saanut vantaalaisseuransa pelatessa Mestarien liigaa.

Maaliverkko on heilunut jokaisessa sarjassa. Vuonna 2011 Parikka teki Naisten Liigassa 12 maalia, Mestareiden liigassa 4 maalia ja Suomen cupissa yhden maalin eli yhteensä 17 maalia. Parikka kuuluu myös maajoukkuerinkiin. Hän pelasi toukokuussa 2011 Norjassa ensimmäisen maaottelunsa.

Seppo Auvinen

Suomen naistenmaajoukkueleiriltä otetusta kuvasta tehtiin myös postikortti, joka mainosti vuoden 2009 EM-kisoja. Nina Hietanen alarivissä toinen oik.

Gummeruksen toinen tuleminen

Susien naisjalkapalloilun toinen pääjuuri on 80-luvun puolivälin kultaisessa sukupolvessa, ja toinen juurista kaivautuu

Topi Riittinen

– 125 –

Susien tarina

Myllykoskelle ja vuoteen 1997, jolloin Jari-Pekka ”Jaltse” Gummerus alkoi valmentaa MyPan naisjoukkuetta ja B-juniori-ikäisiä poikia, jotka pelasivat piirisarjaa.

MyPa:n ja FC Kouvolan naisjoukkueet yhdistivät voimansa 2000-luvun alussa. Joukkue ryhtyi pelaamaan Susien nimellä, kun seura aloitti uudelleen toimintansa vuoden 2001 lopussa. Turo Valjakan valmentama Susien B-tyttöjoukkue pelasi tuolloin B-tyttöjen SM-sarjassa, joten seutukunnan naisjalkapallon tulevaisuus näytti valoisalta.

Gummerus ja hänen apunaan toiminut, fyysisestä valmennuksesta vastannut Mika Sistonen tarttuivat Susien edustusjoukkueen ruoriin vuonna 2002. Sen kauden Sudet päätti sarjan keskivaiheilla Naisten Ykkösessä, mutta seuraavalla kaudella Susilla oli kasassa vahvempi joukkue, johon Mari Kokkonen, Sini Tamminen ja Kati Räsänen toivat mestaruussarjakokemusta. Muita tärkeitä pelaajia olivat toppari Sara Åström, keskikenttäpelaajat Maarit Nurmi (nykyisin Gummerus) ja Jenna Kelin sekä hyökkääjät Tiina Kuntola ja Salla Vainio.

Sudet oli loppuun asti mukana kamppailussa kärkisijoista. Sinä vuonna kaksi ensimmäistä joukkuetta pääsi karsimaan pääsarjapaikasta, ja sijoitukset ratkesivat vasta viimeisellä kierroksella. Sudet päihitti viimeisessä ottelussaan Hanko IK:n, mutta Susien harmiksi myös TipS voitti oman pelinsä, ja sijoittui sarjassa toiseksi.

FC Kontu voitti ja Sudet oli kolmas.

Gummerus tiesi, että hänellä oli käsissään kovatasoinen joukkue, ja hänellä oli suunnitelmia naisjalkapalloilun kehittämiseksi. Susilla ei ollut tuolloin kuitenkaan riittävästi paukkuja sitoutua Gummeruksen esittämään seutukunnalliseen naisjalkapallon pitkän tähtäyksen suunnitelmaan, joten hän siirtyi FC KooteePeen palvelukseen.

Gummeruksen jälkeen edustuksen luotsina oli Pertti ”Rautsi” Rautavirta (kaudet 2004–2007), joka kävi Kouvolassa valmentamassa Lahdesta käsin. Naiset jatkoivat Rautavirran johdolla Naisten Ykkösessä kauteen 2006 asti, jonka päätteeksi joukkue tippui Naisten Kakkoseen.

Naisten Ykkösessä tuli kuitenkin täyteen peräti viisi peräkkäistä vuotta. Naisten edustusjoukkue purjehti Susien lippulaivana seuran miesten seilatessa alemmilla sarjatasoilla.

Rautavirran jälkeen naisjoukkuetta valmensi neljä vuotta Sami Kuitunen, entinen Rakuunoiden ja FC Kuusankosken pelaaja, josta tuli Susien toiminnanjohtaja vuonna 2009. Hänen aikanaan naiset putosivat piirisarjaan vuonna 2008, ja suurin osa joukkueen nuorista jalkapalloilijoista pelasivat Bjunioreiden Ykköstä seuraavat pari kautta. Vuonna 2011 edustuksella koitti paluu Naisten Kakkoseen.

Miesten valmennus Susissa harppasi kaudella 2011 ammattimaisempaan suuntaan, ja vuonna 2012 naisille kävi sama juttu. Edustusjoukkueen valmentajaksi oli saatu toisen kerran – kahdeksan vuoden tauon jälkeen – Jari-Pekka Gummerus, joka siirtyi FC KooTeePeen miesten edustusjoukkueen valmennuksesta ja hallinnollisista tehtävistä Susiin tittelillä ”Nais- ja tyttöjalkapallovastaava”.

Gummeruksella on vankka kokemus naisjalkapalloilusta. Hän valmensi ensimmäisen kerran tyttöjoukkuetta Pyhtään Jalkapalloklubissa 80-luvulla. Siitä lähtien hänellä on ollut säännöllisesti tyttöjä vastuullaan. Maajoukkuekokemusta on kertynyt myös uran aikana. Avalmentajatutkinnon suorittanut Gummerus valmensi vuosina 2007–2008 tyttöjen U17- ja U19-maajoukkueita.

Gummerus ei osaa arvioida, olisiko vuoden 2003 unelmajoukkue voittanut vuoden 2012 niin ikään vahvan joukkueen. Kyseessä on nuori tulevaisuuden joukkue, jonka runkona on kahdeksan vuoden takaisessa joukkueessa juniori-ikäisinä pelanneita lupauksia kuten Anna Huuhka ja Satu Hermunen. Myös Maarit Gummerus on yhä tärkeä pelaaja joukkueelle. Kauden keskivaiheilla paluun teki loukkaantumissumaa paikkaamaan tullut Salla Vainio, joka oli kerryttänyt jalkapallokokemusta Kuusysin riveissä.

Gummeruksen tilanne on erilainen kuin ensimmäisellä visiitillä Susien organisaatiossa. Nyt hänen tukenaan on laajempi taustaryhmä, joka huolehtii käytännön asioista niin, että hänelle itselleen jää aikaisempaa paremmin aikaa keskittyä valmennusasioihin. Valmennuksessa hänellä on apunaan maalivahtien valmennuksesta vastaava Anssi Ylätalo.

Susilla on suunnitelma tulevaisuudesta: jalkapalloilevien tyttöjen määrä on tarkoitus tuplata. Seuralla on tyttöjoukkuei-

– 126 –

ta C-junioreista F-junioreihin, ja jo alle kouluikäisille tytöille järjestetään viikottaista Prinsessafutis-toimintaa. Gummerus pitää edustuksen pelaajien kanssa taito- ja kykykoulua edistyneimmille pelaajille. Seurasta onkin kasvamassa uusia lupauksia.

Suomen Palloliiton seurakehittäjänä nykyään toimivan Juha Vainion mukaan Susien toiminnan viime vuosien määrätietoinen rakentaminen on ollut yksi parhaiten toteutettuja seuraprojekteja Suomessa. Sudet on valtakunnallinen edelläkävijä, ja lisäksi seura on ollut vahvasti ajamassa niin ikään positiivista huomiota osakseen saanutta Kouvolan seudun alueellista seurayhteistyötä.

Pohja on kunnossa, ja Gummerus uskoo yhteiseen tavoitteeseen: Kouvola on jonain päivänä naisjalkapalloilun merkittävä keskus.

FC-Kouvola seuran tytöt 1999. 85-88 joukkueet.

– 127 –

Susien tarina

Salibandyn lyhyt historia

Ennen Susien perustamista uudelleen kouvolalaisessa salibandyssä oli yhdistetty Kymen Salibandy ja miesten edustusjoukkue Tamppaajat. Tamppaajat pelasi oman nimensä alla, mutta kuului Kymen Salibandyn organisaatioon.

Keväällä 2001 alkoi kiivas pohdinta vetävämmästä nimestä ja logosta sekä toiminnan uskottavuudesta kentän ulkopuolella. Kävi niin, että eräänä sunnuntaipäivänä kouvolalaisen salibandyn kantavan voiman Ari-Pekka Turusen perheessä mietittiin erilaisia petoeläinhahmoja. Esiin tuli nimi Sudet ja vanha, perinteikäs kouvolalainen seura. Turunen soitti toiselle salibandyaktiiville Kari Sipiläiselle, ja homma lähti vauhdilla käyntiin. Sipiläinen teki valtavasti taustatyötä selvittämällä miten täytyy toimia, jotta uinuva peto saadaan herätettyä kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen. Asiat etenivät pala palalta eteenpäin ja lopulta Sipiläinen ja Turunen olivat Vesa Vainion ja isänsä Ossi Vainion kuultavina ja tentattavina. Isä ja poika olivat pitkäaikaisia Susien miehiä, ja ankaran kyselytunnin lopuksi vanhempi Vainioista rauhoitteli nuorempaa: ”Pelko pois Susien uudelleen herättämisen suhteen. Nämä miehet tekevät tätä sydämestään!”

Näin perinteikäs urheiluseura koki uuden heräämisen, ja tällä kertaa sekä jalkapallon että salibandyn saralla.

Sudet ry:n hallitukseen kuuluivat ensimmäisellä toimintakaudella 2001 puheenjohtaja Vesa Vainion lisäksi sihteeri Riku Kytönen, rahastonhoitaja Pekka Haaja sekä jäseninä Atro Helenius, Lasse Virta ja Ari-Pekka Turunen.

Silloin salibandyssä oli miesten ja naisten edustusjoukkueiden lisäksi miesten kakkosjoukkue sekä A-, B- ja C-juniorit.

Tyttöpuolella oli B-juniorit. Lisäksi nuoremmat juniorit pelasivat eri pallokerhoissa. Kokonaisuudessaan harrastajia vuonna 2001 oli noin 120.

Miesten edustusjoukkue ja naisten edustusjoukkue pelasivat molemmat 2. divisioonassa. Ensimmäinen miesten edustusjoukkue Susien alaisuudessa poiki 12 joukkueen itälohkossa 5. sijan. Naistenjoukkue puolestaan teki omanlaista historiaa voittamalla oman lohkonsa häviämättä peliäkään 14 ottelusta. Maaliero oli murskaava 66–16. Historiallinen nousu

1. divisioonaan oli selviö, ja näin ensimmäinen Susien salibandyhistorian nousu maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle oli tosiasia.

Miesten edustusjoukkue teki suuria satsauksia kaudelle 2002–2003. Joukkueeseen liittyi Kouvolan ulkopuolelta pelintekijäksi Lappeenrannasta Mikko Laurikainen, joka viihtyikin Susien paidassa useamman pelivuoden. Kun lisäksi saatiin mukaan mailataituri Henry Salonen ja Mikon veli Manu Laurikainen, alkoi joukkue näyttää kovalta muuallakin kuin paperilla. Tällä kolmikolla oli takana niin liiga- kuin divarikausia, ja sitä kautta kokemusta vaikka muille jakaa.

Koska joukkueen kouvolalainen runko pysyi lähes täysin koossa, olivat odotusarvot korkealla Susien toiseen kauteen 2. divisioonassa. Joukkue yltikin sarjassa tiukkojen vaiheiden jälkeen hienosti toiseksi edeten ensi kertaa 1.divisioonan karsintoihin. Susilauman pelaajahankinnat Henry Salonen ja Mikko Laurikainen valloittivat myös runkosarjan pistepörssin sijat 1. ja 2.

Karsinnoissa vastaan asettunut Tikkurilan Tiikerit omasi myös tukun liiga- ja divarikokemusta hankkineita pelaajia. Ottelusarja pelattiin läpi paras kolmesta -menetelmällä, ja Sudet lähti haastajana matkaan ylivoimaisesti oman lohkonsa voittanutta joukkuetta vastaan.

Uutta oli myös se, että Kouvolasta lähti susijoukkueen mukaan omat kannatusjoukot.

Ensimmäinen ottelu oli tiukka ja tasaväkinen, mutta Tiikerit juottivat tappion karvasta kalkkia susilaumalle voittamalla ottelun jatkoajalla 5–4. Toiseen osaotteluun Sudet latasi hienon kotiyleisön tuella parhaan osaamisensa ja voitti ottelun 7–4. Yksi osatekijä susilauman pelissä oli Lahdesta kauden alussa tullut maalivahti Jani Parviainen, joka pelasi uskomattoman hienosti ja piti joukkuetta pystyssä vaikeina hetkinä.

Kolmannesta ja ratkaisevasta ottelusta odotettiin todella tasaista vääntöä, mutta Tiikerit käytti paikkansa hyväkseen ja voitti ansaitusti 12–7. Näin susilauman tie karsinnoissa katkesi, ja Tiikerit hoitivat suoraan kahdessa ottelussa ottelusarjan divarijoukkuetta vastaan ja lunastivat paikkansa 1.divisioonaan.

Seuraavalle kaudelle 2003–2004 Sudet teki hankinnan,

– 128 –

joka oli uutta koko valtakunnan salibandyväelle. Mailataituri Henry Salonen antoi Turuselle vinkin maajoukkueen silloisesta päävalmentajasta Pasi Tilanderista. Turunen otti välittömästi yhteyttä mieheen. Ei kulunut pitkää aikaa, kun Sipiläinen ja Turunen olivat autolla matkalla kohti Hartolaa maajoukkueen päävalmentajaa tapaamaan. Yhteisymmärrys löytyi. Tilander otti pestin vastaan pitääkseen yllä pelituntumaa maajoukkuetta varten. Kotimatkalla miehet ihmettelivät, että ymmärsivätkö he itsekään, mitä olivat saaneet aikaan.

Maajoukkueen päävalmentaja ei siihen aikaan saanut valmentaa liiga- eikä 1. divisioona tasolla, mutta 2. divisioona oli eri juttu. Myöhemmin sääntöjä on muutettu. Tieto Susien uudesta päävalmentajasta oli kuitenkin ”jytky”, joka läpäisi teksti-tv:n uutiskynnyksen omana sivun juttunaan. Kouvolan Sanomat sai etuoikeuden jutun tekoon oikeutetusti ennen isoja uutistoimistoja.

Pestin mahdollisti lääkäri Jouko Leppäsen saaminen mukaan salibandyn pariin. Turunen oli nimittäin jälleen kerran saanut idean, että mitä jos hän kysyisi innokasta urheilumiestä mukaan Susien toimintaan. Ei kulunut kauaa, kun Leppänen istui seuran hallituksessa. Hän toimi myös salibandyjaoksen puheenjohtajana useamman kauden ajan. Lisäksi lääkäri Leppänen on hoitanut miesten edustusjoukkueen pelaajia mukaantulostaan saakka. Leppäsen tietämys erityisesti urheilulääketieteestä on ollut tärkeä asia loukkaantuneiden susipelaajien kannalta.

Leppäsen ansiosta valmennusta vahvistettiin myös liigatason jääkiekkoilijalla ja Pohjois-Kymenlaaksossa toimineella jääkiekkovalmentajalla Aki ”Mummo” Räisäsellä, josta tuli Tilanderin apuvalmentaja. Valitettavasti siviilityötehtävät jättivät Räisäsen uran salibandyvalmennuspuolella yhden kauden mittaiseksi.

Joukkue kuitenkin muuttui radikaalisti tulevaan kauteen ja joukkueen nuorennusleikkaus toi peräti 10 uutta pelaajaa.

Ja kun lähtijäkaarti oli lähes poikkeuksetta joukkueen kokenutta kalustoa, oli työsarka erittäin suuri. Erityisesti joukkueen toisen syömähampaan, mailataituri Henry Salosen, lähtö oli merkittävä asia. Tosin joukkue sai uskomattoman hienon urheilumiehen Lahden suunnasta, kun liukasliikkeinen Arto Kotamäki siirtyi Susien edustukseen. Hän pelasi susilaumassa muutaman kauden ja jätti pelaamisellaan lähtemättömän vaikutuksen niin yleisöön kuin pelaajakavereihinsa. Hän oli

– 129 –

Sudet – Sbandy 2003.

Antti Lautala ja Juha Koikkalainen 2002.

Susien tarina

herrasmies ja urheilija vailla vertaa.

Joukkueeseen liittyi myös nykyinen Kotkan Mister salibandy Simo Saarelma, mies joka aina pelaa suurella sydämellä joukkueelleen. Hän kirjoitti uskomattomia tarinoita susilauman nettisivustoille nimimerkillä ”Aarne Tanninen, Washington”.

Joukkueessa oli tuolloin jo toista vuotta mukana myös Raine Norrila, joka ensimmäisellä kaudella totutteli joukkueen pelityyliin ja seuraavilla kahdella kaudella kirjoitti historian lehdille uskomattoman hienoja tilastoja Mikko Laurikaisen opissa. Myöhemmin tie vei miehen oikeille sarjatasoille Loviisan Torin matkaan.

Kausi ei huipentunut kuitenkaan satsauksista huolimatta nousuun vaan joukkue jäi kärkikaksikon taakse. Taas tuli yksi vuosi lisää odotettavaa.

Kaudelle 2004–2005 tuli taas uusia tuulia, kun susilaumaan liittyi joukkueen ensimmäiset ja toistaiseksi viimeiset miesten ulkomaalaisvahvistukset, Viron maajoukkuepelaajat Argo Kungla ja Andro Söber.

Turunen oppi tuntemaan Kouvojen organisaattorin Jukka Kyöstilän, joka avusti asuntoasioissa ja ulkomaalaispelaajien kotiutumisessa. Susien hankinnat vaikuttivat myöhemmin 1. divisioonassa sekä Sveitsissä ammattilaisina, mikä osoittaa, että kyseessä oli aitoja pelimiehiä. Susissa miehistä jalostui hiomattomia timantteja, ja myöhemmässä vaiheessa täysverisiä pelimiehiä.

Kun lisäksi joukkueeseen saatiin takaisin nykyinen liigapelaaja Lasse Pynnönen, susilauman myöhemmän ajan maalitykki Pasi Nurkka, mailataituri Henry Salonen ja erittäin hieno herrasmies tolppien väliin – myöhemmin liigakentillä vaikuttanut Ville ”Pusa” Puro – niin odotukset olivat taas korkealla.

Joukkue ei kuitenkaan onnistunut tavoitteessaan, ja vasta Tamppaajia luotsanneen Kari Sipiläisen paluu päävalmentajan tehtäviin sai aikaan muutoksen joukkueen menestykseen.

Joukkue sitoutui huimalla harjoitteluprosentilla harjoitteluun ja työ palkittiin kaudella 2006–2007 runkosarjan 2. sijalla ja aluejatkokarsintapaikalla. Sudet otti kauden 18:sta ottelusta 14 voittoa maalierolla 164–101 eli joukkue opetteli kauden aika-

na joukkuepuolustamisen jalon taidon.

Joukkueen ehdoton ykkösnyrkki oli Toni ”Chief ” Salmi (24+27), Panu ”Pande” Tirkkonen (15+22) ja Pasi ”Corner” Nurkka (32+19) – aito kouvolalainen syömähammas oli vihdoin löytynyt. Lisänä oli loistava toinen akseli hienoja, edelleen pelikentällä näkyviä miehiä kuten Mikko ”Skode” Vainio (19+16), Kimmo ”Putkimies” Aalto (14+9) ja Mika ”Riverbeach” Jokiranta (23+9).

Aluejatkokarsinnassa joukkue pelasi hienot pelit, mutta valitettavasti tälläkin kertaa nousu jäi haaveeksi. Sudet voitti 1. divisioonaan nousseen KSS:n Kuopiosta kotikentällään 12–6, mutta hävisi molemmat vieraspelinsä. Tuossa kotiottelussa on mainittavaa, että Mika ”Riverbeach” Jokiranta teki peräti 5 maalia ja oli täysin pitelemätön kuopiolaisille.

Tässä vaiheessa kokenut kaarti siirtyi alasarjoihin pelaamaan, ja seuraavan kauden 2007– 2008 päätteeksi joukkue putosi ensi kertaa historiassaan 3. divisioonaan. Kausi oli vaikea jo ennakkoon, mutta siitä tuli paljon odotettua vaikeampi. Joukkue ei missään vaiheessa kautta herännyt edelliskauden huumastaan, ja näin jälkikäteen arvioituna hyökkäysintoa jäi, mutta puolustusintoa ei ollut ajoittain lainkaan. Oli aika kasvattaa uutta sukupolvea mukaan miesten edustusjoukkueeseen, ja rakentaa joukkue takaisin 2. divisioonaan.

Sudet vietti kaksi seuraavaa kautta 3. divisioonassa, ja nousu takaisin 2. divisioonaan tapahtui ennätysyleisön edessä 2010 paikallista Kausalan SC Jengaa vastaan. Kyseinen tapahtuma on jäänyt Turusen mieleen elävästi yhtenä hänen hienommista salibandykokemuksistaan.

Oltiin tilanteessa, että edustusjoukkue kaipasi valmennukseen lisää oppia ja kokemusta. Turunen otti yhteyttä nuorten U19 MM-kultavalmentaja Jarkko ”Jake” Rantalaan ja kysyi häntä mukaan Susien toimintaan. Konsulttipohjainen valmennussopimus solmittiin kaudeksi 2010–2011. Salibandyuransa aikana Turunen on oppinut tuntemaan hienoja persoonia, ja Rantala on yksi niistä. Hän toi susilaumaan termin ”työn tekemisen merkitys” takaisin. Erityisesti mieleen on jäänyt tulevan Classic-valmentajan toteamus kotiareenallaan Lappeenrannassa paikallista PoNoVoa vastaan ensimmäisellä

– 130 –

erätauolla. Sudet olivat häviöllä 6–5 20 minuutin pelaamisen jälkeen, kun Rantala totesi: ”Näillä numeroilla hävitään ottelu 18–15, mutta jos otetaan kaverilta pari pois, niin tämä kääntyy voitoksi”.

Hämmästyneiden ilmeiden jälkeen kävi niin, että Sudet voitti ottelun 13–9. Taktiikka piti. Vaikean asian kääntäminen positiiviseksi oli Rantalaa parhaimmillaan.

Kausi 2011–2012 oli äärimmäisen rankka Turuselle ja varmasti koko joukkueelle. Sudet oli ahdingossa koko kauden, ja siten se myös pelasi. Vasta kevätkierroksilla joukkue heräsi taistelemaan ja nousi lähes varmalta tippujan paikalta omien ja toisten joukkueiden pelaamisten ansiosta karsijan paikalle.

Karsinnat toistivat itseään ja vastaan asettui jälleen SC Jenga Kausalasta. Ensimmäinen peli hävittiin ja paine oli valtava, mutta kuten koko loppukauden oli nähty, susilauma nousi sillasta ja käänsi kuin käänsikin pelit edukseen 2–1 voitoin ja jatkaa Susien 100-vuotisjuhlavuotena miesten 2. divisioonassa.

Turusen oma työsarka on ollut koko Susien nykyisen toiminnan ajan miesten edustusjoukkueen joukkueenjohtajana ja yleismies ”Janatuisena”. Hänen omaa sydäntä lähimpänä ovat ottelutapahtumien kuulutukset miesten otteluissa Mansikka-ahon urheiluhallissa. Tuleva pelikausi on ensimmäinen kausi jolloin hänelle tulee työpari edustusjoukkueessa. Alkutaival Petteri Lehtisen kanssa on lähtenyt hienoissa merkeissä liikkeelle, ja siitä on hyvä jatkaa kohti tulevaa kautta.

Viimeiset vuodet Turunen on perehtynyt omien poikiensa harrastuksen kautta seuran junioritoimintaan niin paljon kuin se vain aikataulullisesti on ollut mahdollista. Hänelle on koitunut niin joukkueenjohtajan kuin huoltajan – ja tietysti kuuluttajan – töitä, mutta mukavaa on ollut. Työskentely lasten ja nuorten parissa on erilaista, sillä samalla opetellaan paljon muutakin kuin salibandya.

Merkittäviä kouvolalaisia salibandypelaajia on pitkä lista: Toni Salmi, Lasse Pynnönen, Jarno Kiintola, Pasi Nurkka, Juha Nakari, Veli-Pekka Tauru, Juha Koikkalainen, Sami Sjöblom, Risto Kailio, Panu Majuri, Matias Palm, nykyinen miesten päävalmentaja Sami Mäkinen ja nuorisopelaajista uusin liigatulokas Petteri Puustinen. Nämä ovat vain osa niistä miehistä, jotka ovat vieneet salibandyä Kouvolassa eteenpäin. Jokainen susipaitaa kantanut pelaaja on ollut tärkeä pala kouvolalaisen salibandyn kehittämisessä.

Oleellinen henkilö Susien salibandyn taustalla on Mar-

Sudet 2003.

Kotamäki ja Mäkinen 2003.

Susien mustapaitaiset Jani Innanen (edessä) ja Panu Majuri (takana) juhlivat 6–3 johtomaalia 26.3.2010 pelatussa ottelussa Sudet–SC Jenga.

Ottelu päättyi Susien nousujuhliin 7–4 voitolla. Ensimmäisen ottelun Sudet voitti vieraskentällä jatkoajalla 4–5, jolloin voittomaalin teki Sami Mäkinen.

– 131 –

Susien tarina

leena Naukkarinen, joka on tehnyt pitkän työsaran naisten salibandyn parissa niin kentällä kuin kentän ulkopuolella.

Nykyinen salibandyjaoksen puheenjohtaja Jukka Virtanen on tehnyt ansiokasta työtä toimessaan vuosien ajan. Valmennuspäälliköksi vuonna 2011 palkattu Tero Laurila on ollut seurassa Susien uuden tulemisen alusta asti niin edustusjoukkueen pelaajana kuin valmentajana. Hän on kehittänyt Susien salibandypuolen toimintaa merkittävästi. Hänen ensimmäisen työvuotensa aikana junioreiden harrastajamäärä on tuplaantunut vajaasta 60 noin 120 pelaajaan.

Salibandyn naisjoukkue

Kymen Salibandyn ja Tamppaajien kilpailutoiminta päättyi kauden 2000–2001 jälkeen, ja siirtyi Susille. Kymen Salibandy jätti naisten edustusjoukkueen sarjapaikan siirtohakemuksen Suomen Salibandyliitolle 10.5.2001, ja liitto hyväksyi siirtohakemuksen kuukausi myöhemmin.

Susien naisten joukkueeseen siirtyi 16 pelaajaa: Tia Ahtinen, Riikka Arjoranta, Pia Gustafsson, Outi Heikkinen, Katariina Hujanen, Anna Häkli, Mari Häyrynen, Noora Kaukoluoto, Heidi Kaunonen, Pia Laamanen, Miia Lallukka, Mari Lehtonen, Tanja Mikkola, Marleena Naukkarinen, Anu Rokkonen ja Tuija Tammilehto. Samalla Kouvolan naissalibandy yhdisti voimiaan ja IsoNousun pelaajista muun muassa Maarit Korhonen, Heli Kosunen, Mirja Torkkeli ja Leena Jaakkola siirtyivät Susiin. Joukkueen maalivahtina Tanja Mikkolan rinnalla aloitteli ensimmäisiä naistensarjan pelejään tuolloin vasta 16-vuotias Iida Kirjala.

Vuosina 2001–2002 Sudet pelasi naisten 2. divisioonan Sisä-Suomen lohkossa. Lohkovoitto tuli tappiottomalla pelillä: maaliero oli 66–16 ja pisteitä oli koossa 14 ottelusta täydet 28.

Lohkon pistepörssin voitti Susien Katariina Hujanen tehoilla 26 (17+9). Susien muita pistenikkareita olivat Kirsi Hyrkäs 15 (8+7), Lilli Saarela 13 (8+5) ja Nina Orpana 11 (8+3). Joukkueen valmentajana toimi ensimmäisellä kaudella Veli-Ville ”Wellu” Kähkönen ja joukkueenjohtajana Marleena Naukkarinen, joka on jatkanut tehtävässään koko Susien uuden tulemisen ajan.

Lohkon kakkonen Crackers Kotkasta sai 21 pistettä ja kolmanneksi tullut Savitaipaleen Urheilijat keräsi 20 pistettä.

Kaikki kolme joukkuetta nousivat kaudeksi 2002–2003 naisten 1. divisioonaan Itä-Suomen lohkoon.

Susien pelit sujuivat mainiosti uudella sarjatasolla. Se sai kolmannen sijan 23 pisteellä. Kotiotteluareenana oli joukkueelle aiemmilta vuosilta tuntematon Mansikka-ahon liikuntahalli, jonne myös saatiin vakioharjoitusvuoro.

Seuraavalla kaudella Sudet jatkoi vahvoja esityksiä uusien valmentajien Sami Sjöblomin ja Kimmo Peltolan johdolla. Sijoitus oli jälleen kolmas. Lohkon voittaja Trombi-98 Mikkelistä nousi suoraan uuteen Naisten Superykköseen, ja toisena ollut TopTeam Savonlinnasta pääsi sinne pistevertailuiden kautta. Sudet jäi sarjataulukon perusteella 1. divariin, mutta kesällä 2004 joukkueelle tarjottiin kuitenkin Superykkösestä vapautunutta sarjapaikkaa. Sudet otti tarjouksen vastaan.

Kaudella 2004–2005 Naisten Superykkösen 2. lohkossa vastaan tuli aiemmin tuntemattomia joukkueita ja uusi pelitapa: turnausmuotoisen sarjan sijasta pelattiin yksittäisiä kolmen erän otteluita. Valmentajana aloitti Juha-Matti Laisi.

Lohkon muut joukkueet olivat Crackers Kotkasta, Korson Kaiku Vantaalta, PaPaS Kajaanista, PSS Porvoosta, Tapanilan Erä, Trombi-98 Mikkelistä ja TuuU Tuupovaarasta.

Susiin tuli pelaamaan NST:n nuoret kasvatit Tiina Musto ja Henriikka Peni, jotka eivät mahtuneet NST:n liigajoukkueeseen. Susiin he toivat lisää juoksu- ja laukaisutehoa. Sudet sai myös kansainvälisen pelaajasiirron kautta ensimmäisen ulkomaalaisvahvistuksen. Maalivahti Barbara Jauslin siirtyi Sveitsiläisestä Sportiva Unihockey Mendrisiotto -joukkueesta Kouvolaan. Näin Sudet sai toisen maalivahdin Iida Kirjalan rinnalle ja joukkueeseen tuli melkoisesti lisää kokemusta. Laisin valmennusparina oli Viron salibandymaajoukkueen peluri Andro Sõber.

Kausi muodostui pettymykseksi. Sudet jäi lohkonsa toiseksi viimeiseksi 8 pisteellä, ja joutui karsimaan Superykkösessä säilymisestään. Sudet hävisi karsintaottelunsa 2. divisioonassa toiseksi tullutta TopTeamia vastaan ja putosi alemmalle sarjatasolle.

– 132 –

Superykkösen tehokkaimmat Sudet olivat Nina Orpana 18 (13+5), Katariina Hujanen 13 (9+4), Tiina Musto 10 (3+7) ja Heli Kosunen 6 (4+2).

Kaudella 2005–2006 Sudet pelasi Naisten 2. divisioonan Kaakkois-Suomen lohkossa. Sarjajärjestelmä uusiutui siten, että edellisen kauden Superykkönen nimettiin 1. divisioonaksi ja entinen 1. divisioona nimettiin tasoa alemmaksi 2. divisioonaksi.

Paluu turnausmuotoisiin otteluihin ei ollut ongelma. Sudet saavutti lohkon kolmannen sijan. Joukkue jäi juuri ja juuri jatkokarsintaviivan alapuolelle ja hävisi toiseksi tulleelle Sbandylle vain yhdellä pisteellä. Lohkon pistepörssin voitti jo toisen kerran Katariina Hujanen 26 (17+9). Laisin valmennusparina toimi Juha Varanka.

Seuraavalle kaudelle saatiin mukavasti uusia pelaajia: Sanna Kärnä tuli NST:n liigajoukkueesta ja Elisa Virtanen BB-88:sta. Kouvolalaissyntyinen Tiiu Toijala siirtyi Korson Kaikusta, ja lisäksi yhden kauden Crackersissa Superykkösessä pyörähtänyt Nina Orpana palasi Susien riveihin. Naisten joukkueeseen liittyi myös viisi A-junioria, jotka pelasivat kaudella myös omassa ikäluokassaan.

Naisten maalivahtitilanne oli edellisten kausien tapaan vaikea. Pitkäaikaisen edustusmaalivahdin Iida Kirjalan loukatessa selkänsä hälytettiin kauden toiseen turnaukseen Bjuniori-ikäinen maalivahti. Liitto rankaisi joukkuetta sakkorangaistuksella liian nuoren pelaajan peluuttamisesta ilman lupaa. Loppukaudeksi maalivahtitilanne ratkesi Susien jalkapallonaisten avustuksella, kun jalkapallomaalivahti Iina Tiitinen aloitti salibandyuransa. Tiitinen oli ilmiömäisen kehityskykyinen ja joukkueen ainoan maalivahdin Kirjalan rinnalle saatiin nopeasti luotettava kakkosmaalivahti. Laisin kanssa valmensi tällä kertaa Sami Tujula.

Tuloksena oli jälleen kolmossija. Kausi oli kuin toisinto edellisestä vuodesta: NST II voitti lohkon, Sbandy oli toinen ja Sudet jäi kahdella pisteellä karsintaviivan alapuolelle. Parhaimmat tehot keräsivät Heli Kosunen 14 (3+11), Maija Ellonen 12 (6+6), Marleena Naukkarinen 11 (8+3) ja Heini Lipiäinen 11 (6+5).

Kaudella 2007–2008 Sudet pääsi kolmannen kerran peräkkäin naisten 2. divisioonan Kaakkois-Suomen lohkon pronssisijalle. Joukkueen kokeneista pelaajista kolme oli äitiyslomalla, mutta aukkoa saatiin paikattua SB Vantaalta Kouvolaan

Sudet 2004.

Sudet 2006.

– 133 –

Susien tarina

töiden perässä muuttaneella Outi Knuutilalla. Tehoilla 19 (11+18) hän jakoi pistepörssin kärkipaikan Sbandyn Minttu Hännisen kanssa.

Maaliskuussa 2008 joukkue pääsi kuitenkin kullan makuun. Sudet osallistui Haminassa pidettyyn leikkimieliseen ”Munaturnaukseen” ja voitti kaikki ottelunsa.

Vuodet 2002–2008 aiheuttivat lievää puutumisen tunnetta joukkueessa. Se ei kehittynyt tarvittavalla tavalla. Harjoittelumotivaatio ei ollut enää paras mahdollinen. Menestystä tuli aika-ajoin ja ottelut olivat tiukkoja, mutta jääminen juuri ja juuri nousukarsintaviivan alapuolelle turhautti niin pelaajia kuin valmennusta.

Sudet kokeili valmentajanvaihdosta. Neljä kautta valmentanut Laisi siirtyi valmentamaan junioripuolelle, ja naisten valmentajaksi tuli kaudelle 2008– 2009 Kimmo Peltola. Peruskuntokauden aikana fysiikkavalmentajana toimi Susiin SB Vaasasta Catharina Hästbackan ohella siirtynyt pelaaja Soila Kouvonen. Joukkueessa pelasi neljä Bjunioreiden ikäistä tyttöä. Susilla oli kauden aikana vain yksi lisenssin maksanut maalivahti, SBS Haminasta siirtynyt Kirsi Partanen.

Alkusarjassa joukkue saavutti toisen sijan ja keräsi 18 ottelusta 28 pistettä. Maalinteossa tehokkaimpina olivat Outi Knuutila 27 (15+12), Maarit Korhonen 17 (7+10) ja Nina Orpana 11 (9+2). Alkusarjan sijoituksen perusteella Sudet pääsi alueelliseen jatkokarsintaan, joka pelattiin Joensuussa. Siellä joukkue sijoittui toiseksi ja pääsi edelleen valtakunnalliseen 1. divisioonan karsintaan, joka pelattiin kahdessa lohkossa kaksipäiväisinä turnauksina.

Susien lohkon karsintaturnaus pelattiin Kuusankoskella.

Naiset ottivat turnauksesta kahdeksan pistettä häviten vain yhden ottelun ja nousivat turnauksesta suoraan 1. divisioonaan. Nousuun johtanut kausi oli yksi joukkueen historian tähtihetkistä.

Kaudella 2009–2010 Sudet pelasivat naisten 1. divisioonan Itä-Suomen lohkossa. Joukkueen pelisuorituksia laimensivat pitkäkestoiset sairastelut sekä loppukauden loukkaantumiset.

Lisäksi kutistunut pelaajarinki teki kaudesta rankan.

18 pelistä tuli vain yksi voitto ja maaliero oli murskaava

51–145. Pisteitä kertyi kaksi. Joukkue sijoittui lohkonsa viimeiseksi ja putosi suoraan takaisin 2.divisioonaan. Pisteitä keräsivät eniten Heli Nokelainen 20 (14+6), Outi Knuutila 11 (4+7), Nina Orpana 9 (0+9) ja Marleena Naukkarinen 9 (2+7).

Joukkueenjohto neuvotteli huhtikuussa 2009 valmennussopimuksen Marko Virtasen kanssa. Virtanen siirtyi Susiin Lahden Sbandystä, jossa hänellä oli monen vuoden valmennuskokemusta nimenomaan naisten ja tyttöjen valmennuksesta.

Kaudella 2010–2011 joukkueen kotiturnaukset pelattiin ensimmäistä kertaa Kuusankosken urheilutalolla. Joukkueen pelaajarinki kohentui loppukaudesta jonkin verran muun muassa äitiyslomilta palanneista Katariina Hujasesta ja Maija Ellosesta. Hienon panoksensa antoivat lisäksi neljä B-juniori-ikäistä tyttöä, jotka pelasivat kauden aikana naisten joukkueessa omien peliensä lisäksi. Sudet oli naisten 2. divisioonan Kaakkois-Suomen lohkon alkusarjan kakkonen. Sudet meni ylempään jatkosarjaan, mutta ei päässyt eteenpäin karsimaan paikasta 1. divisioonaan.

Kaudella 2011–2012 Sudet sai tutulta sarjatasolta tutun sijoituksen: hopeaa. Tie ylöspäin tyssäsi toisen kerran peräkkäin jatkokarsinnassa.

Joukkueessa pelasivat yhä Katariina Hujanen, Maarit Korhonen, Heli Nokelainen (entinen Kosunen), Marleena Naukkarinen, Mari Häyrynen ja maalivahti Iida Kirjala, jotka olivat olleet mukana jo Susien ensimmäisellä kaudella.

Kaudella nousi esiin useita nuoria pelaajia, jota peluutettiin paljon ja jotka saivat joukkueessa vastuuta yhä enemmän.

Näitä nuoria pelaajia olivat Saara Portaankorva, Emma Palojärvi, Sonja Lavonen, Kati Virtanen, Aliisa Palm ja Elina Ellonen, joka keräsi hienot pisteet 17 (11+6).

Susien naisten edustusjoukkue on pelannut Suomen Cupissa vuosina 2006, 2007, 2008 ja 2009. Toiselle kierrokselle joukkue on edennyt vuosina 2006 ja 2007, mutta muulloin tie on katkennut ensimmäiselle kierrokselle. Ottelut otettiin joukkueessa lähinnä harjoitusotteluiden kannalta ennen varsinaisen sarjakauden alkuun.

Naisten joukkue on taistellut kaudesta toiseen ilman taus-

– 134 –

tatoimijoita. Marleena Naukkarinen on hoitanut pääasiassa joukkueenjohtajan ja rahastonhoitajan tehtävät pelaamisen ohella, ja muutkin asiat on tehty omien pelaajien voimin.

Joukkueella on ollut nimellisesti kakkosvalmentajia, mutta käytännössä työ on kasautunut yhdelle valmentajalle. Valmennusongelma on ollut merkittävä asia joukkueen historiassa, ja se on osaltaan aiheuttanut harjoittelumotivaation puutetta pelaajissa.

Tyttöjen junioritoiminta

Kaudella 2002–2003 Susien salibandytytöillä oli joukkue, jota valmensi Mikko Pohjamo. Joukkueenjohtaana toimi Jarmo Nuutinen. Tytöt pelasivat B84–85 ja C86–87-sarjoissa. Tuon ajan kasvatti on naisten edustusjoukkueen tämän hetken ykkösmaalivahti, vuonna 86 syntynyt Iida Kirjala.

Kaudella 2003–2004 kasaan saatiin vain C88 -tyttöjen joukkue, jossa oli 13 pelaajaa. B-ikäiset tytöt siirtyivät tuolloin pelaamaan naisten edustusjoukkueeseen.

Kaudella 2004–2005 B-tyttöjen joukkueen valmentajana toimi Pette Nousiainen, joka myöhemmin siirtyi NST:hen.

Seuraavaksi kaudeksi B-tyttöjen valmentajaksi siirtyi JuhaMatti Laisi. C-ikäisiä tyttöjä ei ilmoitettu sarjaan, mutta he harjoittelivat B-tyttöjen mukana. Kaudella 2006–2007 kasassa oli A-tyttöjen joukkue, mutta joukkueella ei ollut nimettyä valmentajaa Laisin siirryttyä valmentamaan ainoastaan naisia. Naisten joukkueen pelaajista muun muassa Katariina Hujanen valmensi tyttöjä osan kaudesta, mutta toimintaa ei pystytty pyörittämään täysillä. Kaudella 2007–2008 B-tyttöjä ei ilmoitettu sarjaan, koska ikäluokan tyttöjä oli niin vähän.

Tuolloin -90 syntyneet tytöt siirtyivät harjoittelemaan naisten edustusjoukkueessa.

Kaudelle 2008–2009 saatiin kasaan noin 15 tytön joukkue 93–96 -syntyneistä tytöistä. Joukkue ei lähtenyt liiton viralliseen sarjaan, mutta pelasi muutaman lähialueen joukkueen kanssa vapaamuotoista aluesarjaa. Joukkuetta valmensivat Tiia Borg ja Tea Grönvall. Joukkue pelasi seuraavalla kaudella C-tyttöjen sarjaa Borgin, Grönvallin ja Paul Palojärven valmennuksessa. Joukkueenjohtajana toimi Kari Kailio. Tytöt jäivät lohkonsa viimeisiksi, mutta pelit olivat osin varsin tasaisia.

Palojärven vetämänä B-tytöt lähtivät kaudelle 2010–2011 mukaan nuorten 1. divisioonaan. Tavoitteita ei asetettu, vaan

Sudet 2002.

Sudet – Tuupovaara 2004.

– 135 –

Otsikko Kouvolan Sanomissa 2.1.2012

Susien tarina

enemmänkin lähdettiin hankkimaan kokemusta. Joukkue jäi omassa lohkossaan hännille. Osa tytöistä pelasi myös naisten edustusjoukkueen mukana. Palojärven apuna oli ajoittain myös Eetu Auvinen ja Joona Tankka, jotka valmensivat myös D-poikia.

Kauden 2007–2008 aikana käynnistettiin 97–99-syntyneiden tyttöjen pallokerhon toiminta. Kerhon vetäjinä on vuosien aikana toiminut naisten edustusjoukkueen pelaajia kuten Henriikka Peni, Mirja Torkkeli, Catharina Hästbacka, Henriikka Forsman, Iina Tiitinen, Emma Palojärvi ja Elisa Virtanen.

Naisten junioritoimintaa ja sen kehittymistä on varjostanut vetäjien saaminen edes muutamaksi vuodeksi eteenpäin.

Pelaajavärväykseen ei myöskään ole löytynyt seuralta panoksia vaan toimintaa on pyöritetty vuosittain varsin pienin voimin.

Jalkapalloilun suurseuraksi

Vuonna 2001 Sudet aloitti toimintansa uudestaan puhtaalta pöydältä, seurana, jossa oli sekä jalkapalloilijoita että salibandyn pelaajia.

Uuden johtokunnan ensimmäisena haasteena oli 90-vuotisjuhlan järjestäminen. Seuran puheenjohtaja Vesa Vainio houkutteli juhlatoimikunnan jäseneksi Merja Larikan, joka toimi 94/95-poikien joukkueenjohtajana.

Puuhakkaasta Larikasta kasvoi seuralle tärkeä vapaaehtoistyöntekijä. Hänestä tuli Susien sihteeri vuonna 2004, ja hän toimi reilun vuoden ajan myös jalkapallojaoston puheenjohtajana. Siihen työhön hän ehdotti itseään, eikä vastalauseita esitetty. Larikalla alkoi olla paljon vastuuta, mutta ei niinkään valtaa päättää asioista, joten hän halusi, että tilanne selkiytyisi.

Ennen Larikan näkyvää läsnäoloa Vainio pyöritti pitkälti itsekseen jalkapalloilun junioripuolta. Teki hän paljon muutakin kuten paimensi miesten edustusjoukkuetta ja hoiti kioskia pelien aikana. Katsojia ei tosin viidennen divisioonan otteluissa ollut tungokseen asti.

Larikka muistelee, että Vainion oli aluksi vaikea ymmärtää, että mukana toiminnassa oli nyt tarmokas rouva, joka kahmi häneltä tehtäviä. Puheenjohtajan sana oli ollut laki, sillä muitakaan sanoja ei ollut, kunnes Larikka sanoineen tuli jää-

däkseen vapaaehtoistyöhön. Vainio itse kertoo huojentuneensa siitä, että joku muu tuli tekemään työtä, jota hän oli tehnyt paljolti yksin.

Larikan merkitystä seuralle kuvaa hyvin se, että jos jossain joukkueessa oli jokin asia epäselvä, niin yleisin ratkaisumalli oli: ”Kysytään Merjalta.”

Vuonna 2001 Susien lisenssipelaajia oli noin 200, mutta harrastajamäärä alkoi kasvaa vuosi vuodelta.

Larikka muutti harjoitusvuorojen jakoperusteet. Hän teki vuorot joukkueiden toiveiden mukaan etukäteen. Se merkitsi loppua huutokonserteille, jossa haluamansa vuoron sai se, jolla oli kovin ääni.

Vuonna 2006 Larikka houkutteli Juha Niemisen jalkapallojaoston puheenjohtajaksi itsensä tilalle. Nieminen osoittautui intohimoiseksi visionääriksi, joka halusi kehittää seuraa kokonaisuutena.

Nieminen innostui etenkin Footpass-arvioinnista, jonka Suomen maajoukkueen entinen valmentaja Jukka Vakkila suoritti Susille.

Kyseessä oli Palloliiton tarjoama työkalu, jolla selvittiin, missä tilassa on seuran valmennus, organisaatio, olosuhteet ja talous. Sitä varten haastateltiin valmentajia, joukkueenjohtajia ja vanhempia.

Arvioinnin tuloksena oli, että seura tarvitsi toiminnanjohtajan. Sellaisen palkkaamiseen oli mahdollista saada avustusta.

Nieminen laati Larikan sparrauksessa seuran pitkäntähtäimen suunnitelman, josta kaikki kohdat toteutuivat myöhemmin edustuksen sarjatasoa ja päätoimisen toiminnanjohtajan pestaamista myöten. Vuonna 2009 kyseiseen työhön valittiin Sami Kuitunen. Siinä vaiheessa Susilla oli 445 pelipassin lunastanutta pelaajaa, 85 toimihenkilöä ja 17 joukkuetta.

Suurella seuralla on suuret kulut. Kaudesta 2009 kauteen 2010 siirryttäessä menot nousivat 80 prosenttia. Toisaalta myös tulot kasvoivat saman verran. Tärkeätä taustatyötä teki Susien taloudenhoitaja Vesa Villikka, joka piti kirjanpidon ruodussa.

Susien ensimmäinen palkattu työntekijä valmennuspuolella oli Driss Rchidi, joka oli töissä vuonna 2005 ja 2008. Yhteensä kahden vuoden aikana hän oli mukana ainakin viiden

– 136 –

-94 syntyneet juniorit turnauksessa Finnair stadionilla 2007. Joukkueen-

Sarkolan kentältä kevät 2010. Ohjaajana erityisvalmentaja Henri Halonen.

johtajana Merja Larikka, valmentajat Aki Fihlman (edessä) ja Ville Vaulaste.

Alkulämmin Sudet – VJS. Tiina Kuntola, Sara Åström, Maarit Nurmi, Jaana

Junioreiden harjoitukset Sarkolan nurmella 2002.

Lindberg, Satu Hermunen, Ida Koskelainen, Heini Helenius, Katja Mynttinen, Kaisa Mäkinen, Nina Hietanen.

– 137 –

Susien tarina

joukkueen toiminnassa ja auttoi muita joukkueita tarvittaessa.

Vuonna 2010 ammattivalmentajien määrä kasvoi. Taustalla oli se, että FC Kuusankoski tarjosi Kakkosen sarjapaikkaa Susille. Päätös piti tehdä kahdessa viikossa. Sen tekoa hankaloitti, ettei ollut varmaa, monta pelaajaa siirtyisi, kuka valmentaisi ja paljonko rahaa ylipäänsä tarvittiin. Huhua kantautui siitä, että Janne Lindberg vapautuisi Mypasta ja olisi kiinnostunut Susien valmentamisesta.

Ensimmäinen askel oli mennä pankkiin ottamaan laina.

Vesa Vainio kuvailee, ettei olisi antanut itselleen anteeksi, jollei olisi tarttunut tilaisuuteen. Lindberg ei ollut vain kokenut valmentaja, vaan myös ansioitunut ammattipelaaja, joka oli kuulunut maajoukkueeseen ja halusi tarjota osaamistaan oman kotiseutunsa jalkapalloilun hyväksi. Toiseksi valmentajaksi palkattiin entinen mypalainen Jukka Lindström.

Historia näytti toistuvan. Vuonna 2006 Sudet oli luovuttanut Valkealan Kajolle ensin omia pelaajiaan ja sitten Kajo antoi Susille sarjapaikkansa Kolmosessa. Susia nimitettiin Futisforumin sivuilla muoviseuraksi, sillä he eivät nousseet pelaamalla uusille sarjatasoille.

Vuonna 2011 Susien edustus pelasi Kakkosta ja Kolmosta ammattivalmentajien johdolla.

Se, että Sudet otti vastaan FC Kuusankosken tarjoaman sarjapaikan, vahvisti myös seudun kasvattajaseurojen yhteistyötä. Kouvolassa alettiin pohtia, että C-ikäisistä junioreista on koottava yhteisjoukkue. Sen nimeksi tuli KJP eli Kouvolan jalkapallo.

Ensimmäisen oman toimiston Sudet vuokrasi vuonna 2009 Keskuskentän läheltä. Syksyllä 2010 koitti muutto Tennishalliin, Sarkolan kentän kupeeseen. Samana vuonna harrastajamäärä ylitti 500 pelaajan rajan.

Kuitusen johdolla seuran toiminta on muuttunut organisoidummaksi. Sudet kehitti pelaajapolun, joka alkaa pienten lasten pallokoulusta ja etenee joukkuetoiminnasta taito- ja kykykouluihin sekä vanhemmissa ikäluokissa akatemiatoimintaan.

Juniorivalmentajien koulutukseen alettiin satsata yhä enemmän. Pelkästään siihen laitettiin vuosittain tuhansia euroja.

Jalkapallojaoksen maalivahtitoiminnasta otti vastuun Ville Lehtinen, jonka meriitteihin kuuluu muun muassa Ville Iiskolan valmentaminen liigatason maalivahdiksi. Lehtisen tontille kuuluivat aluksi niin juniorit kuin edustusjoukkue, ja hänestä tuli tärkeä tekijä seuran erityisvalmennuksessa.

Lehtisen mukana seuraan tuli Henri Halonen, Lehtisen entinen valmennettava, joka pelasi maalivahtina liigaa FC KooTeePeessä loukkaantumiseen asti. Sittemmin hän toimi Joensuussa Jippon valmennusryhmässä ja työskenteli hetken Porin Jazzissa, ennen kuin muutti Kouvolaan ja keskittyi Susissa erityisvalmennukseen.

Vuonna 2012 Susilla oli viisi päätoimista työntekijää, Kuitusen, Lindbergin ja Lindströmin lisäksi junioripäällikkö Kimmo Niemelä sekä salibandyjaoston valmennuspäällikkö Tero Laurila. Vapaaehtoistyö on kuitenkin seuratoiminnan selkäranka.

Etenkin Sami Hyypiä -areenan ja Sarkolan tekonurmen valmistuminen ovat olleet tärkeitä asioita kasvavalle seuralle, sillä ne ovat mahdollistaneet talviharjoittelun.

Valmentamisen laatuun ja määrään satsaaminen on tuottanut tulosta. Susien junioreita on päässyt alueleireille ja maajoukkuerinkiin.

Jalkapallojaoston jäsenet Tuomas Liukko, Timo Tuuri, Sami Kuitunen, Merja Larikka, Juha Nieminen ja Ari Tiihonen.

Vesa Villikka

– 138 –

Maalivahtivalmentaja Ville Lehtinen työssään.

Sudet – Kouvola Akatemia 2012. Palloa tavoittelemassa Lauri Sutela (musta paita) ja Rami Nieminen.

Naisten joukkue esittelyssä Sudet – VJS.

Punakeltaiset peliasut saaneet Susi-tytöt Tanskan maajoukkuetta saattamassa naisten EM-kisoissa Olympiastadionilla elokuussa 2009.

Suomi voitti ottelun 1–0.

– 139 –

Susien tarina

Tyypillinen kuva: Heikki katsomossa.

Puitteiden ei tarvitse olla hienot, kunhan pelataan jalkapalloa.

Kirjan kirjoittajasta Tämän kirjan kirjoittaja Heikki Somppi oli 65-vuotias valtiotieteitten maisteri, joka asui Kouvolassa. Hän jäi kesällä 2007 eläkkeelle Kouvolan Sanomista työskenneltyään tässä isossa maakuntalehdessä runsaat 36 vuotta, joista viimeiset 12 artikkelitoimittajana.

Heikki oli 14-vuotias lyseolainen Susien tullessa Kouvolaan syksyllä 1961. Siitä lähtien hän seurasi kiinteästi seuran toimintaa ja otteluita ja tunsi henkilökohtaisesti jokaisen, jonka puoleen hän tätä kirjaa tehdessään kääntyi. Hän kirjoitti vuosien mittaan seurasta ja sen ihmisistä paljon.

Heikki oli vuosikausien ajan uppoutunut lempilajiinsa jalkapalloiluun. Hän teki lukuisia ulkomaanmatkoja ja haastatteluja kuuluisista valmentajista ja pelaajista. Hän keräsi itselleen yli 1 200 teosta käsittävän kokoelman jalkapallokirjoja. Tuota kirjastoa kävivät monet jalkapalloihmiset säännöllisesti ihastelemassa.

Heikki oli syntymästään saakka lonkkainvalidi, mutta hän halusi käydä ylioppilaaksi, opiskella ja sitten työskennellä pitkän työuran.

Vuonna 2007 ilmestyi Heikin edellinen kirja, MyPan 60-vuotishistoria.

– 141 –

Susien tarina

– Jukka Behm –

Talkoita ja penkkiurheilua Kun työntää lapsensa harrastuksen pariin, saa samalla itselleen harrastuksen. Talkootyön. Sitä en osannut ajatella keväällä 2005, kun poikani oli seitsemän ja aloitti jalkapalloilun Susissa Risto Laaksosen lempeässä valmennuksessa.

Ensimmäinen kesä oli eräänlainen pehmeä lasku jalkapallovanhemmuuteen. Riitti, että pelaajan vei treeneihin ja sitoi tämän nappiksen nauhat niin, ettei kenkä pudonnut jalasta. Pelireissuja oli vähän ja ne olivat lyhyitä. Kimppakyytijärjestelyihin ei tarvinnut ryhtyä.

Ensimmäisessä harjoitusottelussa vastustajana oli Kumu, rakkaaksi muodostuva vihollinen, jota vastaan taistellessa ilmassa on ollut aina paikallisottelun kiihkeyttä. Ei tosin vielä silloin. Ottelu käytiin Sommelon takana olevalla nurmella ja mikäli muistan oikein, osaa pelaajista kiinnosti enemmän multapaakkujen tekeminen kuin itse peli. Laaksonen oli järjestänyt pojille peliasuksi Pepsiä mainostavat paidat. Hämmästelin, kuinka hän myhäili pelin ajan isällisesti sen sijaan että olisi karjahdellut ohjeita joukkueelleen. Olin siinä käsityksessä, että huutaminen oli merkittävä osa valmentajan ammattitaitoa. Nyt osaan tunnistaa suuren valmentajan siitä, että hän seisoo vaihtopenkin vieressä mykkänä. Hän on treenauttanut pelaajat jo harjoituksissa, joten pelin aikana he eivät enää opastusta kaipaa. Metelöinti vain sekoittaa askeleet.

Kun kausi oli paketissa, Haanojan Haalin aulassa pidettiin vanhemmille tiedotustilaisuus, jossa kysyttiin ensimmäisen kerran vapaaehtoisia.

Kuulimme, että pojat jaettaisiin ikäkausijoukkueisiin. Laaksonen kertoi jatkavansa 99-poikien peräsimessä, joten ikäluokka 98 tarvitsi oman valmentajan.

Piilottelin pylvään takana ja toivoin, että käsiä nousisi pystyyn. Samaa taisi toivoa moni muukin. Räpylät pysyivät alhaalla.

Tehtävään ilmoittautui myöhemmin minun ja monen muun vanhemman helpotukseksi Kimmo Niemelä. Hän innostui niin, että alkoi myöhemmin opiskella valmentajan ammattitutkintoa.

– 142 –

Ensimmäinen joukkuekuva otettiin seuraavana kesänä Keskuskentällä. Sitä katsova näkee neljätoista vehnäposkista ja pelokkaan näköistä miehenalkua, joista vain kahdella on jalassaan nappikset ja Susien punaiset futissukat. Pelipaidat on lainattu kuvaa varten vanhemmilta junioreilta. Hihat laskeutuvat kämmenten päälle.

Kuvan pojista kahdeksan pelaa yhä samassa joukkueessa. Puhe on nyt äänenmurroksen käheyttämä ja sillä raakutaan peleissä tuomareille, jotka lähtökohtaisesti tuomitsevat väärin. Paitsi silloin, jos oma joukkue saa vapaapotkun. Sukkien päälle sidotaan teippiä, joka pitää suojukset paikoillaan. Tukan täytyy olla hyvin. Kun katsomon penkeille leiriytyy ryhmä tyttöjä, keskittyminen palloon uhkaa herpaantua.

Kuvan keskellä istuva valmentaja Niemelä on sama kuin nykyään.

Harteet ovat leveät edelleen, mutta enää hän ei näytä Gulliveriltä, joka on kaapattu samaan ryhmäkuvaan lilliputtien kanssa. Viime vuosina pelaajat ovat venähtäneet pituutta jopa neljäntoista sentin vuositahtia.

Nappikset jäävät puolen vuoden välein pieniksi. Jalkaan tuntuvat kelpaavan vain muovista valmistetut punaiset, pinkit, limenvihreät ja keltaiset suppilot, joissa varpaat jäätyvät syksyisin ja jotka lemuavat yhden käyttökerran jälkeen siltä kuin niillä olisi kirmattu kokonainen peliura.

Yhteisen harrastuksensa aikana pojat ovat istuneet tuhansia kilometrejä auton takapenkillä matkalla peleihin, turnauksiin sekä harjoituksiin Sami Hyypiä -areenalle.

Pelaajien kuljettaminen on työtä, jota kukaan vanhemmista ei voi välttää. Siitä talkoosta ei voi lintsata. Melko monta tuntia elämästäni olen ajanut autoa, jonka takapenkillä kököttävät pojat eivät vaihda montaa sanaa keskenään.

Toimenkuvani kuljetustehtävissä monipuolistui, kun urakoita alkoi tulla myös Susien tyttöfutiksen puolelta. Tyttöni aloitti nimittäin Topi Riittisen valmennuksessa ja jaksoi harrastaa yksien sisätreenien ajan Sarkolan koulun liikuntasalissa. Hän palasi kuitenkin lajin pariin, eikä ole sen jälkeen lopettanut. Nyt hänen joukkueenaan on muutaman yhdistymisen jälkeen D-tytöt. Sen päävalmentajana toimii Ari Tiihonen, jolla on autossa kuulemieni keskustelujen mukaan useita lempinimiä kuten Iso-Arska ja Kirahvi. Maalivahtivalmentaja Jarkko Ketola ei ehkä tiedä olevansa Sarvikuono. Tytöt rupattelevat kuljetuksen aikana poikia enemmän. He ovat ristineet myös toisilleen useita vaihtoehtoisia nimityksiä, joten kun he puhuvat automatkan aikana Kenraalista, Vanukkaasta ja Sihteeristä, en ole perillä siitä, kenestä on kyse. Sen tiedän, että jalkapal-

– 143 –

Susien tarina

loa harrastavien tyttöjen jalkahien leimahdus ei eroa tasoltaan poikien tuottamusta lemusta.

Jalkapalloilevia Susia on puolisen tuhatta. Heistä jokaisella on isä tai äiti tai molemmat, jotka tekevät vapaaehtoisesti tai pienestä pakosta talkoita lapsensa joukkueen hyväksi.

Oma työurani on yksipuolinen, mutta vapaaehtoistyöstä Susissa saisi kirjoitettua näyttävän CV:n.

Olen toiminut makkaranpaistajana ja -myyjänä.

Olen kaupitellut Lumilyhtyarpoja, joita juniorien oli tarkoitus myydä.

Olen lämmittänyt pakastepullia kisakioskiin ja opiskellut mokkapalojen tekoa.

Olen toiminut Penana Penan grillissä, joka sijaitsee nykyään Sarkolan kentän laidalla. Siellä olen sokeroinut litsaantuneita munkkeja myyntikuuntoon, keittänyt termokseen kahvia, kasannut hodareita, pussittanut irtokarkkeja, ruiskuttanut kaakaon päälle kermaa ja kirjoittanut hinnastoja ikkunaan. Asiakkaat ovat hieman häirinneet pelien seurantaa, mutta voin todeta, että säässä, jolloin otsaan vihmoo vaakaräntää, lämmin Penan grilli on kuin viiden tähden Vip-aitio.

Olen pystyttänyt kuudelta aamulla ruokailutelttaa kentän laidalle.

Olen hommannut arpajaispalkintoja. Olen tyhjentänyt Tiimarin hyllyn arpakiekoista. Olen pitänyt arpajaiskojua.

Olen mitannut pallotutkalla potkujen voimakkuuksia maalin takana ja saanut pallon rikkinäisen verkon läpi päähäni.

Olen ottanut vastaan turnaukseen saapuvia vierasjoukkueen pelaajia hassun valkoisen pulpetin takana.

Olen kuskannut haravoita ja haravointitalkoolaisia.

Olen raahannut säkillistä keppijumppakeppejä.

Olen ollut harjoituksissa maalivahtina ja kohdannut pelaajien moittivat katseet.

Olen varastoinut autotalliin naapureilta salaa ilotulitepaketteja ja opetellut, mikä on ilmapommin ja raketin ero.

Olen myynyt paukkuja marketeissa ja tukkinut huonosti litistetyllä tilityspussilla erään keskustan pankin yösäilön.

Olen paketoinut joululahjoja Prismassa.

Olen joutunut tuomariksi turnaukseen ilman tuomarinkoulutusta.

Valitettavasti jouduin viheltämään pojan joukkueen pelin. Valitettavasti Susien puolustaja rikkoi rangaistusalueella, ja määräsin vastustajalle

– 144 –

rangaistuspotkun. Valitettavasti poikani oli siinä pelissä maalivahtina.

Hän imaisi vedon. Valitettavasti.

Seuraavina viikkoina kotona olikin sitten aika hiljaista. Poika suostui sanomaan vain, että hänen isänsä on maailmankaikkeuden huonoin tuomari. En korjannut hänen käsitystään.

Olen toiminut joukkueenjohtajana yhden turnauksen ajan ja huomannut, kuinka moni asia voi sujua eri tavalla kuin se on suunniteltu.

Olen tuurannut huoltajaa ja todennut huoltolaukun raskaaksi.

Olen suihkinut kylmäsprayta pelaajien jaloille ja desinfioinut henkisiä ja fyysisiä haavoja.

Olen ottanut pelaajista pärstäkuvia joukkueen nettisivuille.

Olen onnistunut ilmoittamaan pelituloksen Palloliiton uuteen ja hienoon, mutta sekavaan tulospalveluun.

Kun poika alkoi pelata Susissa myös salibandyä, vastaan tuli uudenlaisia tehtäviä kuten ottelupöytäkirjan laatimista ja pelikellon käyttämistä. Yksi tehtävä oli tuttu entisestään: kuskaaminen.

Laiska töitään luettelee. Talkoohommiin sanonta ei päde, sillä ne eivät tunnu työltä. Ainoa piinaava talkoo on jokakeväinen Susien kausijulkaisun väsääminen. Kun kirjoittaa työkseen, ei samaan ryhdy innoissaan vapaa-ajalla. Paljon kiehtovampaa on ollut myydä lippuja Kookoon-peleihin. En vieläkään ymmärrä, miksi sitä tehtävää hoitavat Susien vanhemmat.

Osa tekee talkoita intohimoisesti ja osa väistelee niitä taitavasti. Yleensä kaikelle työlle löytyy tekijä, kun osaa oikein kysyä ja sopivilla sanakäänteillä suostutella. Oma lukunsa ovat kroonikkotapaukset. Olen havainnut, että on olemassa ihmisiä, joille jalkapalloon liittyvä puuhailu päihittää kotiolot. Heidän vapaa-aikansa kuluu mukisematta viheriöllä ja sen ympäristössä.

Susien sihteeri Merja Larikka on pitänyt kirjaa seurassa tehdyn talkootyön määrästä. Vuonna 2010 jalkapallojaoston puolelta kertyi 41381 talkootyötuntia.

Tilastot samalta vuodelta kertovat toiminnan nykyisestä laajuudesta: 514 pelipassin lunastanutta jalkapallon pelaajaa ja 109 toimihenkilöä. 28 joukkuetta, joista 6 tyttöjoukkuetta, 3 aikuisten harrastejoukkuetta ja 1 erityisryhmä.

292 piirisarjaottelua, 10 alueellisen sarjan ottelua, 22 liiton ottelua, 100 harrastesarjan ottelua, 28 futsal-peliä ja 136 harjoituspeliä.

– 145 –

Susien tarina

10 eri ikäluokkien turnausta, joista suurin on toukokuinen Tykkimäki-turnaus.

1495 sisäharjoitusta, 1728 ulkoharjoitusta, 150 maalivahtiharjoitusta ja 175 erityisvalmennusharjoitusta.

Koska harrastemäärät ja tekeminen ovat olleet pitkään kasvamaan päin, Susien jalkapalloajaoston johtokunta teki joitain vuosia sitten päätöksen, jonka mukaan seuraan täytyy saada päätoimisia työntekijöitä.

Ensimmäiseksi värvättiin toiminnanjohtaja Sami Kuitunen, joka astui Susien palvelukseen vuonna 2009. Seuraavana vuonna palkattiin junioripäällikkö ja juniorivastaava. Pian palvelukseen ilmoittautui kaksi entistä Mypa-ikonia, Janne Lindberg ja Jukka Lindström, jotka ryhtyivät luotsaamaan Susien miesten edustustusjoukkueita.

Monen juniorin vanhempi oli ihmeissään siitä, kuinka seuralla oli varaa viiteen palkkatyöläiseen. Itsekin muistan sitä päivitelleeni. Kaikki toimet eivät olleet tosin kokopäiväisiä ja palkkaukseen saatiin tukea, mutta kuten tunnettua, kentän laidalla on aina paras tieto – niin siitä, kuinka jalkapalloa pelataan ja kuinka jalkapalloseuraa pyöritetään.

Kuulin arvioita siitä, että pian seura on konkurssissa. Näkemystä ei tarvinnut hakea kaukaa. Sekä FC Kouvola että FC Kuusankoski olivat esimerkkejä siitä, että jalkapalloon saa poltettua paljon rahaa. Siinä savotassa voi kulua myös futisfanaatikon omat säästöt.

Kun seuran toimintamaksua korotettiin 30 eurolla, seurauksena oli jupinaa ja kapinamieltä. Sähköposteja suhahteli vanhemmalta toiselle ja puhelimet kuumensivat korvia.

Seuratuki on päättynyt, mutta palkattuja työntekijöitä on yhä neljä.

Yhteistyösopimusten tuotto, valtion myöntämä tuki ja muu rahoitus ovat riittäneet palkkojen maksuun. Lupausten mukaisesti harrastajien vanhempien lompakoilla ei ole tarvinnut käydä ryöstöretkellä ainakaan vielä.

Palkkatyövoimaan siirtyminen ei ole tarkoittanut talkoiden vähenemistä. Päinvastoin.

Nyt Susilla on oma toimisto ja siellä töissä ihmisiä, joilla on mahdollista kehitellä seuralle uusia varainkeruumenetelmiä.

Heidän työsarkaansa on kuulunut myös seurarajojen ylittävän yhteistyön virittäminen. Kun Kouvola, Kuusankoski, Valkeala, Elimäki, Anjalankoski ja Jaala yhdistyivät suurkunnaksi vuoden 2009 alussa, Myllykosken Pallosta tuli kouvolalainen jalkapalloseura. Kouvolalaista futista huomattiin pelattavan myös Valkealan Kajossa, Anjalankosken Purhassa, Korian Ponnessa ja FC Kuusankosken riveissä. Alkoi tulla selväksi, että

– 146 –

keskustelua seurojen välisestä yhteistyöstä ei kannattanut säästää vain juhlapuheisiin vaan voimia piti oikeasti yhdistää.

Vuonna 2012 neuvottelut tiivistyivät Kouvolan Jalkapallon perustamiseen. Sillä nimellä kaupungin seuroilla on yhteisjoukkue ikäluokissa B17 ja C15. Lisäksi seuroilla on yhteiset harjoitteluryhmät eli premier-, taito- ja kykykoulut ikäluokissa D14-E11. Toimintaan on sitoutunut useita valmentajia, joista näkyvin rooli on lienee vastuuvalmentaja Henri Halosella. Viime vuonna bussilastillinen erityisvalmennuksessa olevia futaajia lensi Halosen johdolla Barcelonaan oppiin ja täksi syksyksi on suunnitelmissa vastaavanlainen matka.

Paljon on kouvolaisessa jalkapallossa tapahtunut, mutta yksi ei muutu: ilman talkootyötä ei pärjätä. Ei Susissa eikä muissakaan seuroissa.

Kaiken perustana on tietysti toimihenkilöiden – valmentajien, joukkueenjohtajien, huoltajien ja rahastonhoitajien ja muiden raatajien – uurastus. He pyörittävät joukkueensa toimintaa ilman kilometrikorvauksia ja päivärahoja, eikä heidän talkoonsa kestä paria tuntia tai päivää vaan se jatkuu kaudesta toiseen, katkeamatta.

Talkootyö on sellaista yhdessätekemistä, joka on uskoakseni – ainakin sopivasti annosteltuna – hyödyllistä henkiselle hyvinvoinnille. Se tarjoaa vahvan yhteisöllisyyden kokemuksen. Vastaavaa on vaikea saada aikana, jona ihmiset linnoittautuvat koteihinsa ja seuranpidosta vastaa televisio.

Ystävien korvikkeina toimivat Salkkareiden juonittelevat henkilöt.

Yhteisöllisyyttä on sekin, kun kentän laidalla seurataan muiden vanhempien kanssa lasten edesottamuksia. Mikä on parempaa, kun katsomossa vierähtävä lempeä kesäpäivä? Vain nurmen tuoksu puuttuu, sillä tekonurmet ovat vallanneet Sarkolan Wembleyn ja Lehtomäen Camp Noun. Yleinen päivittelyn aihe on, kuinka paljon kuhunkin huusholliin kulkeutuu kenttien mustaa kumirouhetta.

Tunteet leimahtavat pelien lisäksi peliajasta. On varmasti surullista tulla seuraamaan ottelua, jossa oma poika tai tyttö pitää vain penkkiä lämpimänä.

Jotkut se tekee vihaisiksi. On olemassa vanhempia, jotka laskevat sekuntikellon kanssa, kuinka kauan heidän jälkeläisensä juoksee ottelun aikana kentällä. Valmentajat kuulevat palautetta, jos minuutteja kertyy liian vähän tai pelaajaa peluutetaan väärällä paikalla.

Juniorijoukkueen ohjeistuksessa lukee, että kaikki pelaa. Se lupaus pitää. Kaikki eivät tosin pelaa samaa määrää. Osa pelaa koko pelin, osa

– 147 –

Susien tarina

käväisee kentällä.

Olemme joukkueurheilun kipupisteen ytimessä.

Eikö lapseni ole kyllin hyvä? Eikö hän kelpaa? Miksei valmentaja ymmärrä peluuttaa seutukunnan lupaavinta laitahyökkääjää?

Mieleen voi hiipiä ikävä tunne, ettei joukkuemaksulle saa katetta ja että valmentaja ei ymmärrä mitään elämästä eikä varsinkaan jalkapallosta, joka on suurempaa kuin elämä.

Peliaikaa voidaan perustella pelaajien harjoitusaktiivisuudella, motivaatiolla, nopeustestien tuloksilla ja kehityksellä, mutta käytännössä usein ne pelaavat, joiden avulla valmentaja uskoo saavuttavansa tavoitteensa. Voiton ja kolme pistettä.

Joskus näkee sellaista, että voitto on varmistunut, mutta silti vaihtomiehet eivät pääse näyttämään taitojaan. Silloin toiminta siirtyy jalkapallosta kiusaamisen puolelle.

Sudet on kuulunut perheeni elämään nyt niin pitkään, että elämää ennen jalkapalloa – ja nyt myös ilman salibandyä – ei enää edes muista.

Vuosiin on mahtunut monta ostettua nappisparia, palloa ja säärisuojaa ja rikki mennyttä pallopumppua. Pojan kaapissa roikkuu rivi pieneksi jääneitä pelipaitoja, joita tyttö on lainaillut, koska unohdimme tilata hänelle uudet.

Lapset ovat vuoranneet seinänsä Messin, C. Ronaldon ja Henryn julisteilla. Kummankin kirjahyllyssä on osasto mitaleille ja tsempparipalkinnoille. Diplomeja, jotka todistavat osallistumisista turnauksiin, on läjäpäin.

Pyykistä suurin osa on treenipaitoja, shortseja ja pelisukkia.

Toisinaan mietin, mitä tekevät vapaa-aikanaan vanhemmat, joiden lapset eivät ole Susia. He eivät tiedä, kuinka työpäivä etenee sen voimalla, että illalla pääsee seuraamaan huippumatsia. Siis oman lapsensa joukkueen esityksiä.

Pelin aikana katsomossa itsestään löytää tunteita, joita ei luullut olevan olemassa. Niiden kanssa kamppaillessa ei pysty aina istumaan asiallisesti paikoillaan eikä olemaan hiljaa, vaikka olisi mykkä perusluonteeltaan. ”Hyvä Sudet!” huomaa itsekin huutavansa. Tai: ”Hyvä punaiset!”

Ja heti perään tulee jupistua vieressä jännittävän kanssa, että miten ne eivät saa peliä sujumaan. Sitä pelaajat eivät tietysti kuule.

Junioriurheilun seuraaminen on penkkiurheilua parhaimmillaan. Jo-

– 148 –

kainen Susien paitaa kantava pelaaja on tuttu. Kaikki ovat oman kylän poikia ja tyttöjä, lapsille rakkaiksi muodostuneita kavereita, joiden kyvyt ja heikkoudet ovat tiedossa ja joille toivoo onnistumisia.

Ihmettelen aina, kun joku mainitsee kannattavansa toisessa kaupungissa tai vieraassa maassa olevaa seuraa, jonka pelaajia he eivät ole koskaan nähneet oikeasti. Itselleni on yhdentekevää, onnistuuko FC Barcelonan pikkuruinen miehistö vapaapotkujen kalastelussa tai onko Manchester Unitedin hyökkääjä keittänyt vapaa-ajallaan kasaan skandaalin ainekset. Minulle on sama, kuinka HJK pelaa, kunhan se häviää kouvolalaiselle Mypalle.

Mutta tärkeintä on tietysti, että Sudet pärjää. Se on minun seurani.

Sen talkoissa olen vuodattanut hikeäni, en nyt kuitenkaan litranmitoissa.

Se on kuitenkin ainoa seura, jonka logo on koskaan koristanut t-paitaani.

Mirja Liisa Korhonen ja Terhi Mäkinen ruokkivat nälkäisiä pelaajia Susien 98-poikien järjestämässä turnauksessa vuonna 2008.

Entinen Mypan edustuksen pelaaja ja myöhemmin Susien 98-poikien valmentajana kunnostautunut Aki ”Nakki” Nurminen vetää tarvittaessa Jukka Behm on määrätty arpajaiskojun

tuomaripaidan päälle.

pitäjäksi Sarkolan kentän laidalle.

Apulaisena toimii oma tyttö Minka Behm.

– 149 –

Susien tarina

VIIPURIN SUDET Jalkapallo 1916–1961 1916

Sudet ensi kerran mukana virallisessa jalkapallossa. Semifinaaliottelussa Helsingissä pelaavat Sudet –

ÅIFK tasan. Uusinnassa turkulaiset kukistavat Sudet kokonaista 12–1.

1917

Maan sekavien olojen takia ei jalkapallotoimintaa.

1918

Sudet ja Viipurin Reipas ottavat yhteen Cup-kilpailussa. Reipas voittaa 4–1 pudottaen Sudet jatkosta.

1919

Sudet voittaa Viipurissa Kiffenin ”Vapaudenmalja” -ottelussa jatkoajan jälkeen 5–3. Tämä oli ensimmäi-

nen peli, jossa Viipuri alkoi kilpailla Helsingin ja Turun kanssa. Cup ottelussa Reipas selviää taas jatkoon

voittamalla Sudet 3–2. Loppuottelussa HJK voittaa Reippaan.

1920

Ensi kertaa kaupunkiottelu Viipuri – Helsinki. Kotijoukkueessa on eniten Reippaan pelaajia, HJK:n

muodostaessa Helsinkiläisten pääosan. Susia on mukana viisi. Vieraat voittavat 3– 1.

1921

Cupin alkuerässä Reipas jälleen lyö Sudet, tosin niukasti 2–1 (1–1).

1922

Yhä vielä on Reipas liian luja Susille. Cup-ottelu päättyy Reippaan voittoon 4–1.

1923

Susien ote alkaa tiivistyä. Merkittävä tapaus on ensimmäinen voitto Reippaasta. Tulos 3–1. Susien

ensimmäiset pelaajat valitaan maajoukkueeseen Tuovi Koskinen, Ilmari Laine ja Väinö Moisio.

1924

Susi-joukkue, joka on ottanut riveihinsä Viipurin saksalaisia ja venäläisiä emigrantteja, häviää Helsin-

gissä cup-ottelun HPS:lle 1–5. Kaupunkiottelussakin Helsinki vielä osoittaa paremmuutensa. Töölön

kentällä Viipuri lyödään 9–1.

1925

Maaotteluun Latviaa vastaan otetaan 16-vuotias Arvo ”Ati” Närvänen (42 A-maaottelua) sekä Karl

Alakari Susista. Cup-ottelussa Sudet voittaa HIFK:n Viipurissa 5–2. TPS kuitenkin katkaisee Susien tien

jatkoon tuloksella 4–3.

1926

Sudet – HIFK 3–2 (2–1). Paikallisottelussa Sudet voittaa Reippaan 1–0. Suomessa aloitetaan sarja-

systeemin kokeilu. Tällaisessa pisteottelussa Sudet lyö jälleen HIFK:n tuloksella 3–2. Jalkapallopiirejä

hätkähdyttää Helsingin häviö Viipurille 2–1. Pääkaupunki on saanut kilpailijan. Helsingissä pelataan

ns. ” suomen sarjaottelu”, jossa Sudet voittaa ÅIFK:n 4–2. Tämä ottelu on merkityksellinen. Susien ha-

vaitaan pelaavan itävaltalaisvierailuista opittua lyhytsyöttöpeliä. Tässä pelityylissä Sudet sittemmin

pääsevät Suomessa korkeimmalle tasolle (ns. ”Susi-tyyli”). HPS, joka on saanut nimen ”sudentappaja”

voittaa Viipurissa ylivoimaisesti 9–1.

1927

Papulan kentällä voittaa Sudet sarjaottelussa Tampereen Palloilijat niukasti 2–1. Seuraava ottelu tuo

jälleen arvokkaan Susi-voiton. Ehdottomana suosikkina pidetty HJK lyödään nyt Susien toimesta 2–0

(0–0). Sitten HPS voittaa Sudet 5–2, mutta Reipas puolestaan HJK:n 5–1. Reipas pääsee jo viidettä ker-

taa finaaliin, jossa HPS musertaa sen 6–0.

1928

Sudet yllättää heti alkuun HJK:n Helsingissä 1–0. HIFK puolestaan lyö Sudet 4–1. Vuoden mestari on

Turun PS. Susien Reino Hintsa valitaan maajoukkueeseen.

1929

Sarjasysteemin alku Suomessa. Kokeiluluonteisessa sarjassa, jossa kilpailtiin ns. ”Karhuntappaja-

maljasta”, sijoittuu Sudet jo hyvin. Sarjan kärki kauden päättyessä näyttää jo lupaavalta: TPS, IFK ja

– 150 –

Sudet. Vuosi 1929 merkitsi huomattavaa nousua Susien ja yleensäkin Viipurin jalkapalloilussa. Reipas

hieman taantui, ehkä Viipurin Palloseuran verottaessa osan sen miehistä. Kuitenkin kolmikosta Sudet

– Reipas – ViPS alkoi tulla iskukykyinen ja vaarallinen uhka Helsingin ja Turun joukkueille.

1930

Perinteellisesti avattiin Viipurissa pelikausi Susien ja Reippaan yhteenotolla. Nyt oli Sudet jo vahvempi,

mutta ViPS yllätti pian voittamalla Sudet 4–0. Kaupunkiottelussa Turku ja Viipuri pelasivat tasan 3–3.

Susien pelaajia oli mukana 6.

HIFK poti edelleen ”susi-kauhua”. Sudet tyrmäsi sen 5–0. Sarjakarsinnassa Sudet voitti Reippaan.

Stjärnan vastoin kaikkia odotuksia voittaa Helsingissä Sudet 2–1. Heikommille vastustajille häviäminen

tuleekin sittemmin Susien ”muotitaudiksi”.

Virallinen sarjajärjestelmä aloitetaan Suomessa. Pääsystä A-sarjaan (mestaruussarjaan) karsivat HJK ja

Sudet. Kotiyleisön kannustaessa voittaa jännitysottelun Sudet 4–2 (2-2). Kaupunkiottelu Viipuri-

Helsinki päättyy 1–1.

1931

Sudet SPL:n mestaruussarjassa. Sotien jälkeisiin aikoihin asti mestaruussarja käsitti 8 Suomen Pallo-

liiton joukkuetta, josta vuosittain pudotettiin 2 heikointa. Nuorekas Sudet menestyy heikonlaisesti

etupäässä voimattomuutensa takia. Otteluista mainittakoon HPS – Sudet 7–2, Sudet – ViPS 1–1. Vaasa

PS saa Viipurissa voittomaalinsa 15 sekuntia ennen loppuvihellystä. Sudet kuitenkin säilyy sarjassa.

Mestariksi tulee HIFK. Sarjasta putoaa Viipurin PS ja HJK. Maaottelussa Suomi – Tanska 3–2 on Susien

Närvänen paras.

1932

Susi-jalkapallon suuraika alkaa. Susien jalkapalloilun ”kulta-aika” alkaa samalla kun maineikas yksin-

valtius jääpallossa on katoamassa. Jalkapallo alkaa nyt sarjasysteemin mukana vetää myös aktiivi- ja

penkkiurheilijoita. Viipuri tunnetaankin pian yhtä hyvin jalkapallo- kuin jääpallokaupunkina. Papulan

”liejuareenalla” HPS pitää yhä ”sudentappajamaineensa” voittaen 3–0. Yli 2000 Viipurilaista saa riemuita, kun Sudet selvittää edukseen ottelunsa mestari-IFK:n kanssa 2–1. Tässä pelissä Sudet intoutuu hur-

jaan taistelupeliin alkujakson oltua 0–0. Susien loppusijoitus on sarjassa viides. Mestaruus menee

HPS:n nimiin, KIF ja HT putoavat.

1933

Harvinainen suurtyö saadaan päätökseen. Sudet valmistaa omista varoistaan ruohokentän, joka jalka-

palloareenana on Suomen paras Stadionin rakentamiseen asti. Kaudesta muodostuu Susien parhaita.

Uuden ruohokentän, Keskuskentän, avajaisottelu saa loistavat puitteet. Tähän aikaan vaarallinen VPS

on vastustajana. Harmaapaidat esittävät mainiota lyhytsyöttöpeliään voittaen 3–0. IFK voittaa mesta-

ruuden ylivoimaisesti, mutta seuraavina ovat HJK ja Sudet, molemmat 16 pisteellä ja samalla maali-

suhteella. HJK saa hopeaa, koska se on laskenut miinusmaaleja vähemmän. Sudet saa tyytyä pronssiin.

1934

Tämän vuoden sarja ei ota mennäkseen Susilta aivan yhtä hyvin kuin edellinen. Merkittävä on HJK:n

lyöminen Helsingissä 2–0. HPS voittaa mestaruuden. Sudet sijoittuu neljänneksi. Helsinkiläisedustus

on vallitsevana mestaruussarjassa. Ville Närvänen pelaa B-maaottelun.

1935

Sarjan alku ei lupaa hyvää. HIFK tulee Viipuriin, jossa Susien puolustus on koko ottelun ajan hatara ja epä-

varma. Häviö on ankara 7–0. VPS:n saapuessa keskuskentälle ensimmäinen puoliaika päättyy 0–1. Sudet

kuitenkin taistelee ja pian tilanne onkin 2–2. Lopputulos Susille 4–2. Sudet jää kuudenneksi. Sudet saa

uudet peliasut, paita on poikkijuovaraitainen, punaista ja harmaata. Entinen harmaa pelipaita saa väistyä.

– 151 –

Susien tarina

1936

Kevätkierroksen voittoisa alku vie Sudet selvään sarjajohtoon, mutta Pietarsaaren Drott, joka on hä-

vinnyt kaikki muut ottelunsa, voittaa Sudet Viipurissa 2–1 ja kotonaan 1–0. Näiden tappioiden myö-

tä Sudet menettää mitalisijan. Sudet on sarjassa neljäs. VPS ja Drott putosivat. Sudet pelasi harjoitus-

ottelussa tasapelin wieniläisen Favoritner-seuran kanssa. Itävaltalaisen tyylistä opittiin paljon ja juuri

Susille sopi tämä lyhytsyöttöpeli ns. ”wienervalssi” erikoisen hyvin.

1937

Mestaruussarja alkaa Viipurissa käydyllä ottelulla Tovereita vastaan. Susille vaivaton voitto 5–1.

Helsingin pallokentällä kohdataan maajoukkuemiehiä vilisevä HPS. Sudet pistää kotijoukkueen yleisön

ihmeeksi HPS:n selkä seinää vasten. Ottelu päättyy tasan 1–1. Toinen suurjoukkue, mestari HJK saa

samoin kotikentällään luovuttaa viipurilaisille pisteen 2–2. Susille pronssia.

1938

Mestaruussarjan jumbo-finaalissa HIFK – Sudet ratkotaan 5 800 maksaneen katsojan edessä säilyminen

sarjassa. Sudet häviää ottelun 4–2 ja matkaa ensimmäisen kerran Suomensarjaan.

1939

Viimeinen rauhan vuosi, jonka aikana Sudet vielä pelaa vanhassa iloisessa Viipurissa. Sudet voittaa

Suomensarjassa kaikki 14 otteluaan maalisuhteella 97–9. Eino Karhu ja Leo Turunen Susista valitaan

maajoukkueeseen.

1940

Viipurin menettämisen jälkeen hajaantuvat Susien pelaajat ympäri Suomena, mutta pääjoukko on

Helsingissä, jossa järjestetään seura uudelleen. Mestaruus ratkaistaan epävirallisena cup-kilpailuna

ja sen ottaa nimiinsä Sudet. Susien tie mestaruuteen: Sudet – Pallo-Pojat 7–1, Sudet – VIFK 3–2,

Sudet – HJK 2–1 ja Sudet – TPS 2–0. Susien Toivo Asikainen ja Veijo Heinonen valitaan maajoukku-

eessa.

1941

Ei varsinaista jalkapallotoimintaa.

1942

Järjestetään epävirallinen sota-cup. Sudet palaa raunioituneeseen kotikaupunkiinsa. Sudet pääsee

finaaliin, mutta stadionilla HT voittaa kovan kamppailun 6–4.

1943

Yksinkertainen sotasarja saadaan käyntiin. Sudet on edelleen Viipurissa vahvistanut kuntoaan.

ViPS on yhdistynyt Susiin.

1944

Sarjaa ehditään jatkaa ennen kesäkuun suurtaistelua. HIFK lyödään Viipurissa 2–0. Ottelu Sudet – VIFK

pelataan Kannaksen suurtaistelujen jymyn jo kuuluessa Keskuskentälle. Viipurin päivät ovat luetut.

Susille taas kerran pronssia.

1945

Sudet jälleen Helsingissä. Pelataan typistetty sarja, mutta mestaruus ratkaistaan Cup-kilpailulla. Nyt

Susilla ei ole vanhaa cup-kuntoaan, sillä ensimmäisellä kierroksella HJK voittaa 4–1 .

1946

Mestaruussarja pelataan kahdessa 6 joukkueen lohkossa. Kauden 1947 sarjasysteemi aloitettiin jo syk-

syllä 1946 – keväällä 1947 jatkettiin. Sudet oli omassa lohkossaan toinen. Susien kunto on hitaasti

hiipumassa, mutta sarjassa silti säilytään.

1947

1930-luvun pelaajiston nopea poistuminen Susien riveistä vaikuttaa ratkaisevasti. Sudet jää mesta-

ruussarjassa seitsemänneksi ja putoaa Suomensarjaan.

1948

Suomensarja ei nytkään tuota vaikeuksia Susille. Kausille 19(47)-48 venynyt Suomensarja pe-

lattiin kahdessa kahdeksan joukkueen lohkossa – kaksi parasta molemmista nousukarsintoihin.

Etelälohkon voitti KIF ja toisena Sudet. KIF ja Sudet sijoittuivat karsintasarjassa kärkisijoille ja nousivat

molemmat seuraavaan SM-sarjaan. Kaudelle 1948 oli taas viritetty uusi sarjamuoto. SPL ja TUL laittoi-

– 152 –

vat yhdessä kahdeksan joukkuettaan yhteen 16 joukkueen suursarjaan, joka pelattiin yksinkertaisena.

Sudet ei enää jaksa ja Suomensarja odottaa.

1949

12 joukkueen Suomensarjassa riittää Susille töitä aivan tarpeeksi. Ensi kerran jäädään toiseksi vuodeksi

peräkkäin Suomensarjaan. Sudet on kärkiryhmässä neljäs.

1950

Suomensarja vakiomuodossaan 10 joukkueisena. Sudet on terästänyt otettaan ja ratkaisevassa otte-

lussa Sudet – KaPa ”Runi” Kilpi ampuu 3 sekuntia ennen loppuvihellystä tasoituksen ja nostaa Sudet

mestaruussarjaan.

1951

Sudet ei lunasta sille asetettuja toiveita mestaruussarjassa. Sudet putoaa yhdeksällä pisteellään takai-

sin Suomensarjaan.

1952

Susien uusi peliasu puna-musta ensimmäisen kerran Sudet – KaPa ottelussa 1.5. 1. Seitsemäs sija ja

Sudet säilyy vaivoin Suomensarjassa.

1953

Susien kuudes Suomensarja-vuosi. Sudet aloitti pelikauden voitokkaasti, mutta putosi sitten sarjan

keskivaiheille ja vihdoin putoamisvyöhykkeelle. Tuloksena oli sama seitsemäs sija, kuin edellisenäkin

vuonna.

1954

Susilla 88 pelaajaa ja 65 ottelua piirisarjoissa. Ilkka Haila valitaan nuorten maajoukkueeseen. Ensim-

mäinen mestari alallaan, Susien Stig Holmqvist voittaa nuorten mestaruuden jalkapallotekniikassa.

Sudet joutuu taas taistelemaan sarjassa säilymisen puolesta.

1955

Susien joukkue nuorentuu runsaasti, mutta Sudet säilyttää sarjapaikkansa ja sijoituksena kuudes sija.

Nuorten maajoukkueessa Risto Eitsi Susista.

1956

Suomensarjassa jatkettiin. Otteluissa keskimäärin 606 maksanutta katsojaa. Voittoja 7, tasapelejä 3 ja

8 tappiota, sijoitus taas seitsemäs.

1957

Suomensarjan sijoituksena kuudes sija, 6 voittoa, 3 tasapeliä ja 9 tappiota.

1958

Neljäs sija Suomensarjassa 6 voitolla, 3 tasapelillä ja 5 tappiolla. Maalieron ollessa 32–16.

1959

Sijoitus pysyy edellisen vuoden kaltaisena. Voittoja 8, tasapelejä 3 ja tappioita 7. Maaliero 31–30.

1960

Suomensarjassa pelataan kolmessa lohkossa. Sudet Helsinki sijoittuu omassa lohkossaan seitsemän-

neksi 8 voitolla, 2 tasapelillä ja 10 tappiolla maalieron ollessa kuitenkin 38–35.

1961

Sudet jää lohkonsa viimeiseksi pudoten maakuntasarjaan 8 pisteellään, häviten 18 ottelua ja voittaen

vain neljä ottelua. Neuvottelut Susien siirtymisestä Helsingistä Kouvolaan käynnistyvät. Virallisesti

muutto päätettiin 26.11.1961.

– 153 –

Susien tarina

JÄÄPALLON SUSI-TARU 1912–1955 Lyhyt vuosilukumerkintöihin perustuva katsaus ”harmaiden” loisteliaan jääpallohegemonian syntyyn, kukoistukseen ja häviöön.

1912

Sudet perustetaan.

1913

Mestaruuden loppuottelussa Viipurissa IFK voittaa Sudet 4–3.

1914

Nk. Susi-taru alkaa. Mestaruus tuodaan Viipuriin. IFK lyödään Töölön kentällä 6–4.

1915

Viipurissa uusitaan mestaruus. IFK häviää 8–2. Susien yhteispeli alkaa varmistua erehtymättömäksi.

1916

Finaali pelataan Helsingissä. Vastustajana on jälleen IFK, joka kukistuu numeroin 8–3.

1917

Kovaotteisessa mestaruusottelussa Sudet hakkaa KIF:n 11–2.

1918

Vapaussodan takia ei kilpailuja.

1919

Ensimmäinen maaottelu Suomi-Ruotsi Helsingissä. Suomea edustaa Susi-miehistö vahvistettuna kah-

della helsinkiläispelaajalla. Harmaapaitaiset ”Suomet Sudet” voittavat 4–1 (2–1). Mainittakoon, että ot-

telua oli seuraamassa mm. kenraali Mannerheim. Mestaruuden loppuottelussa Sudet osoittavat yksin

valtiutensa voittamalla IFK:n 11–2.

1920

Maajoukkue, jossa Susia 8, pelaa Tukholman Stadionilla Ruotsin kanssa 3–3. Sudet voittavat Tukhol-

man kaupunkijoukkueen 2–0 ja pelaavat Upplandin yhdistettyä vastaan 3–3. Suomen mestaruus rat-

kaistaan tänä vuonna HPS:n kanssa. Sudet voittaa 8–3.

1921

Susi – maajoukkue voittaa Ruotsin 5–3, mutta HJK järjestää yllätyspaukun. Klubin ”taktiikkajoukkue”

voittaa loppuottelussa Sudet 5–2 ja muistuttaa harmaapaitoja ensi kerran vastuksen lujittumisesta.

1922

Sudet ottaa jälleen mestaruusmitalit. KIF voitetaan 3–1. Suomi voittaa Ruotsin Tukholmassa 6–4 ja

Susia on mukana kahdeksan.

1923

Susien valtakautta horjuttaa nyt Ruotsi ja HJK. Ruotsi voittaa maaottelussa 4–3 ja HJK lyö Sudet finaali-

ottelussa Viipurissa 4–1. Viro voitetaan maaottelussa 22–0.

1924

Ilmeinen murroskausi Susissa jatkuu. Helsingissä HJK ja Sudet kohtaavat jälleen loppuottelussa, jossa

Klubi uusii voittonsa 4–1.

1925

”Harmaiden” hegemonian toinen loistoaika alkaa voittojen sarjalla, jonka kruunaa loppuottelu.

HJK muserretaan peräti 9–2.

1926

Susien renessanssi jatkuu. Finaalissa KIF taistelee hyvin, mutta häviää kuitenkin 2–1.

1927

Viipurin Sudet ottaa kymmenennen mestaruutensa voitettuaan HJK:n 6v2.

1928

Sudet tekee alkutalvesta vierailukierroksen Ruotsiin. Cup-taistelussa on vastus tavallista lujempi.

HPS johtaa puoliaikaa 3–1 häviten ottelun kuitenkin 3–4. Semifinaalissa IFK voitetaan jo 9–2, mutta

HJK yllättää vielä kerran ja vie mestaruuden voittamalla Sudet 4–3.

1929

Helsingissä pelataan loppuottelu IFK – Sudet, jossa harmaapaidat haltioituvat näytösmäiseen peliin ja

voittavat 5–0. Katsojia on noin 5 000.

1930

Kahdestoista mestaruus on Susilla lujassa, sillä KIF:n mustapaidat antautuvat vasta jatkoajalla. Tulos

4v2. Varsinainen peliaika päättyi tasan 2–2. Tämä on viimeinen Cup-mestaruus.

1931

Pelataan ensimmäinen mestaruussarja. Sarjan ratkaisuottelussa uusi tulokas Viipurin Palloseura voit-

taa yllättäen Sudet 2–1 ja vie mestaruuden. Sekä Sudet että ViPS voittavat kaikki muut ottelunsa.

– 154 –

1932

Sudet ottaa mestaruuden voittamalla sarjan ja hyvänä kakkosena on KIF.

1933

Sudet viimeisen kerran Suomen mestareina. Vaikka Viipurin valta-asema edelleen jatkuu, voidaan

Susien ainutlaatuisen yksinvallan katsoa tänä vuonna päättyneen. Mestaruussarjassa Sudet voittaa

kullan, toisena KIF ja kolmantena ViPS.

1934

Sudet saa tyytyä pronssiin. IFK tulee mestariksi. Maajoukkueessa on kahdeksan viipurilaista, joista

Susia vain neljä.

1935

Sudet ja IFK tasapisteisiin, joten mestaruudesta pelataan uusintaottelu. Susille hopeaa.

1936

ViPS saa toisen mestaruutensa ja Sudet saa tyytyä pronssiin.

1937

Uusi tekijä WP-35 astuu näyttämölle. Sarja pelataan kaksilohkoisena. Ottelussa kolmannesta sijasta

Sudet voittaa Warkauden jatko-ajalla 5–3.

1938

Kaksilohkoisen mestaruussarjan itälohkossa Sudet sijoittuu toiseksi. Loppupeleissä HJK voittaa Sudet

2–1 ja jättää Sudet ilman mitalia ensimmäisen kerran 25 vuoteen.

1939

Sodan varjo peittää jo uhkaavana Viipurin taivaan. Tämä lienee eräänä syynä Susien huonoon menes-

tykseen ja itälohkon jumbosijaan.

1940

Talvisodan takia ei kilpailuja. Susien pelaajisto hajaantuu evakkoina eri puolelle Suomea pois sodan

jaloista. Helsinki valitaan väliaikaiseksi kotipaikaksi. ViPS yhtyy Susiin.

1941

Sudet voittaa mestaruussarjan I-lohkon. IFK – Sudet päättyy 4–2 ja näin hopeaan oli tyytyminen.

1942

Ei virallisia sarjoja. Sudet muuttaa takaisin Viipuriin. ViPS eroaa Hukat-nimisenä Susista ja jää Helsinkiin.

1943

Mestaruus ratkaistaan cup-kilpailuna. Viipurissa WP-35 pudottaa Sudet jatkosta voittamalla 3–0.

1944

Cup-ottelussa arpa tuo varkautelaiset taas Viipuriin ja WP-35 voittaa Sudet lumipyryssä 4–3.

1945

Viipuri menetetään. Sudet muuttaa taas Helsinkiin. Mestaruussarjan etelälohko 2:ssa Sudet sijoittuu

toiseksi Hukkien jälkeen. Varkaus saa taas mestaruuden.

1946

Etelälohko 2:n voittaa IFK, Sudet toisena.

1947

Sudet kolmantena etelälohko 2:ssa. Lohko 1:ssä isännöi Ilves-Kissat (entinen Viipurin Ilves) ja Hukat.

1948

Sudet putoaa mestaruussarjasta kolmella pisteellään.

1949

Sudet ensi kertaa Suomensarjassa. Länsilohkossa Rauman Iirot osoittautuvat paremmiksi ja jättävät

Sudet toiseksi. Susista kuitenkin ”Saku” Salo ja ”Tursa” Turunen mukana maaottelussa.

1950

Itälohkon ratkaisuottelussa KUV voittaa Sudet 3–2 ja nousevat mestaruussarjaan Susien jäädessä toiseksi.

1951

Hukat liittyvät Susiin. Sudet voittaa karsintasarjan Hukkien jättämästä mestaruus-sarjapaikasta ja nou-

see jälleen oikeaan ympäristöönsä. Tämä on Susien jääpalloilijoiden viimeinen hyvä vuosi. Sudet sijoit-

tuu viidenneksi.

1952

Sudet putoaa sarjasta saaden keräten vain kaksi pistettä. Tekijämiesten jättämiä aukkoja joukkueessa

on entistä vaikeampi täyttää.

1953

Suomensarjan länsilohkossa Sudet neljäs. Otteluista mainittakoon Sudet – Ilves-Kissat 4–4.

1954

Tarun loppu. Sudet putoaa jääpalloilun Suomensarjasta kahdella pisteellään.

1955

Helmikuussa Sudet pelaa historiallisen viimeisen virallisen jääpallo-ottelunsa. Syystalvella Susien johto-

kunta ilmoittaa, ettei seuran jääpallojoukkue osallistu enää viralliseen toimintaan eli pelaa maakunta-cupia.

1956

Seuran jääpallotoiminta päättyy. Tämä aika on ohi, mutta se muistetaan.

– 155 –

Sudet ry kiittää lämpimästi seuraavia tahoja 100-vuotishistoriikin mahdollistamisesta: Heikki Somppi Jukka Behm Ari-Pekka Turunen Matti Olkku Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus ry.

Opetus- ja kulttuuriministeriö Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö Kouvolan Kaupunki Osuuskauppa Ympäristö

Kuva Sarkolan kentällä järjestetyltä maalivahtileiriltä syyskuussa 2012.