raaville, eikä pelastukseen aina riitä edes se sotien jälkeen keksitty ”suomalainen sisu”. Sodan kauhujen ja köyhyyden riivaamissa mökeissä sisu muuttui helposti pahaksi sisuksi, jonka voimin pieksämällä ja nujertamalla tuhottiin lastenkin elämä. Tyttö näkee kipeän selvästi kohtalon, joka pientä velipuolta Ilariakin odottaa: ”Ilari ei koskaan saisi elää ilman pään piruja. Hän lähtisi nuorena pois Bettin luota ja Pahan irvistykset rasittaisivat hänen mieltään niin, että ennen täysi-ikäisyyttä hän jo hoipertelisi kaupungin katuja muiden päänsä alas painaneiden kanssa. Ilari ei kestäisi pahojen tekojensa tuomioita, ja hänen sellistään löydettäisiin lakanoiden solmuissa sätkyttelyyn väsynyt ruumis. Kultaiset kiharat raastettaisiin sängeksi, eikä hänelläkään olisi enää muuta. Pahan muisto riistäisi kauniin pojan rumaksi.” Lopulta mieleltään murtunut tyttö hylkää Bettin tavoin lapsensa. Rakkaudetta kasvaneesta tytöstä ei ole rakastamaan, niin kuin ei Bettistäkään. Tai ehkä rakkautta on sen verran, ettei hän halua jatkaa kurjuuden ketjua. Tai ehkä lapsi vain on toivottomassa taistelussa se viimeinen pisara, ennen kuin jääkansi eristää ulkopuolelleen pahan maailman ja sulkee lopultakin turvalliseen syliinsä.
Kirjailijat oululaisissa kouluissa Oulun kirjailijaseura järjestää Taiteen edistämiskeskuksen tuella kirjailijavierailuja oululaisiin alakouluihin. Esimerkiksi Inga Röning vierailee Oulujoen koulussa, Päivi Honkakoski Teuvo Pakkalan koulussa ja Lauri Hirvonen Lintulammen koulussa. Vierailut suunnitellaan koulujen toiveiden mukaisesti: kirjailijat kertovat omasta työstään, lukevat teoksiaan ja keskustelevat
koululaisten kanssa. Koululaisia kannustetaan lukemaan kirjailijoiden töitä ennen vierailua ja muutenkin vierailuilla pyritään ruokkimaan koululaisten lukuintoa. – Hyvää toimintaa, jota olisi hyvä jatkaa, hankkeen puuhamies, Oulun kirjallisuuden talon toiminnanjohtaja Tuomo Heikkinen toteaa.
STIIKNAFUULIA
23