Page 1

Stiiknafuulia OULUN KIRJAILIJASEURAN KAUSIJULKAISU 21

KESÄKUU 2017 – 6. VUOSIKERTA

Kia Wallin eroottinen viihderomaani Kummaconreportaasi

Rakkautena suomentaminen Sukupolvien välinen puhumattomuus

8,00€

1799 6761


Missä kulkevat kirjallisuuden rajat? Milloin kuvat muuttuvat kirjaimiksi, kirjaimet kirjoitukseksi, kirjoitus kirjallisuudeksi – ja kirjallisuus takaisin kuviksi? Belgialaissyntyisen runoilijan ja kuvataitelijan Henri Michaux’n (1899–1984) kuvakirjoitus häilyy jossain tunnistettavuuden rajamailla, hieroglyfien ja harakanvarpaiden välimaastossa. Lukijan silmissä se voi taipua suggestiiviseksi haamukirjoitukseksi, taitavaksi pseudokäsialaksi tai puhtaasti graafisiksi kuvioiksi. Se hiiviskelee kirjallisuuden rajalla astumatta koskaan kunnolla yli. Tässä Stiiknafuulian numerossakin on teoksia, jotka hakevat yhteyttä kuvan ja kirjoituksen välillä: Eero Suvilehdon ja Jouko Toiviaisen aforismi-kuvateos, Lauri Ahtisen kuvakolumni ja tietenkin Ilpo Koskelan jo kolmatta numeroa jatkuva Pääläri-sarjakuva. Mikään niistä ei kuulu kirjallisuuden perinteisiin lajeihin – lyriikkaan, draamaan tai proosaan – mutta ovatko ne kirjallisuutta? Totta kai. Ehkä juuri kielellisyys rajaa kirjallisuuden – mutta samalla se piirtää uusia rajoja

Kuva: Kasimir Sandbacka

Rajakiviä siirtelemässä

Kuva: Ilpo Okkonen.

kielten väliin. Kiinalaisin, arabialaisin tai latinalaisin merkein kirjoitettu kirjallisuus voisi yhtä hyvin olla Michaux’n koukeroita kirjoitusjärjestelmää tuntemattomalle. Eikä tilanne ole paljon helpompi, jos merkit ovatkin tuttuja, mutta kieli outo. Kysymys kirjallisuuden rajoista on ajan-

Stiiknafuulia

Julkaisija

Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu päätoimittaja: Kasimir Sandbacka kasimir.sandbacka@stiiknafuulia.fi taitto ja ulkoasu: Ilpo Koskela ilmoitusaineistot: tuomo.heikkinen@kirjallisuudentalo.fi www.stiiknafuulia.fi

Oulun kirjailijaseura ry Författarsällskapet i Uleåborg rf puheenjohtaja Antti Leikas www.oulunkirjailijaseura.fi yhdistys@oulunkirjailijaseura.fi Painopaikka Erweko Oy, Oulu 2017

2

STIIKNAFUULIA

kohtainen siksikin, että Oulun kirjailijaseura on juuri perustanut uuden Botnia-kirjallisuuspalkinnon, joka laaja-alaisuudessaan kaataa kirjallisuuspalkintojen perinteisiä raja-aitoja. Palkittu teos voi olla tieto- tai kaunokirjallisuutta, sarjakuvaa tai lukuikäisten lastenkirjallisuutta. Teoksen kieltä ei ole rajattu. Rajakivet on kannettu Pohjois-Pohjanmaan ympärille: tekijän on joko asuttava maakunnassa tai oltava kotoisin täältä. Palkinnon laaja-alaisuus oli Oulun kirjailijaseuralta rohkea mutta samalla luonteva päätös. Se kertoo, että Oulu ja PohjoisPohjanmaa ovat osa laajempaa maailmaa, toivottavat tervetulleiksi uudet asukkaat ja muistavat täältä maailmalle lähteneet. Palkintoraadille tehtävä ei tietysti ole helppo, mutten kehtaa sitä enempää surkutella, koska olen saanut kunnian kuulua raatiin. Botnia-raadin muutkin jäsenet paljastetaan tämän lehden sivuilla. Kasimir Sandbacka, päätoimittaja

ISSN-L 1799-6767 ISSN 1799-6767 (painettu) ISSN 1799-7895 (verkko)


Stiiknafuulia OULUN KIRJAILIJASEURAN KAUSIJULKAISU 21

KESÄKUU 2017 – 6. VUOSIKERTA

Oulun kirjailijaseura alkaa jakaa vuosittain uutta Botniapalkinnoksi nimettyä kirjallisuuspalkintoa. Palkinto on arvoltaan 10 000 euroa, ja se on tarkoitettu kirjailijoille, jotka asuvat tai ovat kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Poikkeuksellisen palkinnosta tekee sen laaja-alaisuus: mukaan

huomioidaan kaikki kaunokirjallisuuden lajit (romaanit, novellit ja runot), sarjakuvateokset ja tietokirjat. Myös kaikki lukutaitoiselle yleisölle suunnatut nuorten- ja lastenkirjat ovat mukana. Lue lisää sivulta 7 »

4 Eroottinen pakoretki arjesta

16 Kirja-arvostelu Kaaoksen hallintaa

7 Puheenjohtajan terveiset

17 Lauri Ahtinen Ohjeet elämään

24 Kirja-arvostelu Epävarma etsivä ja sarjamurhaaja terveyskeskuksessa

8 Vaikenevat sukupolvet 18 Kääntäjä jo toisessa polvessa 11 Oulun kirjailijaseura ry / Oulun kirjallisuuden talon tapahtumat 12 Supersankareita ja moniäänistä kirjallisuutta Kummaconissa

20 Kaunokirjallisuuden tulevaisuus suomalaisessa kirjastossa

26 Kirjoja syksy 2016 – kevät 2017

22 Otteita Raahen koordinaateista

30 Ilpo Koskela Pääläri

www.stiiknafuulia.fi

Oulun kaupunki tukee Oulun kirjailijaseura ry:n toimintaa. www.ouka.fi

25 Eero Suvilehto Jouko Toiviainen Läpiä päähän

TILAA STIIKNA // Vuositilaus 4 numeroa,: 24 €/vuosi // Kestotilaus: 20 €/vuosi KANNATA // Yhteisöt ja yritykset: 300 € / vuosi. Yksityishenkilö: 50 € / vuosi. Kannatusjäsenet saavat lehden vuosikerran. TILAA JA KANNATA maksamalla summa tilille FI02 1107 3000 6818 60, merkitse yhteystietosi viestikenttään // Ks. lisää: www.oulunkirjailijaseura.fi

STIIKNAFUULIA

3


Katariina Vuori kertoo Avokadopastaa romaanin (2017) olleen vahinkolapsi.

Ă„rsytetty Kia Walli kirjoitti rohkean viihderomaanin

4

STIIKNAFUULIA

Eroottinen pakoretki arjesta


Teksti ja kuvat: Kasimir Sandbacka

lukuisia tietokirjoja ja romaanin Pula-ajalla (2015), joiden jatkoksi Avokadopastaa ei tuntunut istuvan. Hän päätti julkaista kirjan nimimerkillä: niin syntyi Kia Walli.

Viikonlopun pakoretket

Katariina Vuori kertoo Avokadopastaa -romaanin (2017) olleen vahinkolapsi. Sen idea syntyi E. L. Jamesin eroottiseen menestysromaanin Fifty shades of grayn (2011) aiheuttaman huuman jälkimainingeissa. – Otavan kaunokirjallisuuspäällikkö Antti Kaspar totesi lehtihaastattelussa, ettei vastaavaa kirjallisuutta kirjoiteta Suomessa, Vuori kertoo. – Sehän tietenkin pakotti kokeilemaan, vaikka en ajatellut vakavissani julkaista mitään. Genre ei ollut Vuoren ominta, ja Fifty shadesin ensimmäisestä osastakin hän sai luettua vain puolet. – Minua alkoi ärsyttää, Vuori sanoo. – Kaikki se sadomasokismi-juttu tuntui päälle liimatulta ja epärealistiselta. Aivan kuin kirjailija olisi etsinyt netistä mahdollisimman raflaavia juttuja, joista hänellä ei ollut minkäänlaista kokemusta. Kirjailijana Vuori on aina halunnut edetä pitkin tutkimattomia polkuja ja kirjoittaa sellaista, mitä ei ole ainakaan suomeksi kirjoitettu. Nyt hän halusi kokeilla, miltä suomalainen eroottinen romaani näyttäisi. Aluksi teoksen pitikin sisältää enemmän ehtaa, suomalaiskansallista erotiikkaa hiihtoreissuineen, kerrospukeutumisineen ja repaleisine Black Horse -kalsareineen. Ensimmäinen, kustantajalle lähetetty käsikirjoitus oli myös huomattavasti lopullista teosta roisimpi. Kun kustantaja muutaman kuukauden odotuksen jälkeen ilmoitti haluavansa kustantaa kirjan, Vuori joutui kasvokkain hankalien kysymysten kanssa. Kirjan seksuaalinen sisältö ei häirinnyt häntä itseään, mutta hän ei halunnut vanhempiensa tai lastensa joutuvan kosketuksiin kirjan kanssa – ainakaan liian varhain. Takana oli jo mittava ura kirjailijana: hän oli julkaissut

Avokadopastan päähenkilö on keski-ikäistyvä sisustussuunnittelija Saili, joka elää eräänlaista kaksoiselämää. Tavallisesti hän on kahden tytön eronnut yksinhuoltaja, mutta niiksi viikonlopuiksi, kun lapset ovat isällään, hän hankkii internetin seuranhakupalstalta seksiseuraa. Tärkeimmät hakukriteerit ovat, että mies on savuton ja riittävän pitkä. Eroottiset kohtaamiset miesten kanssa kuvataan seikkaperäisesti ja ilman turhia kiertoilmaisuja. Vuori sanoo saaneensa apua kohtausten ideointiin seksuaaliterapeutti-ystävältään. Kirjan seksi onkin vaihtelevaa ja kekseliästä: lukemattomien eroottisten temppujen lisäksi Sailin ja miesten välisessä ilonpidossa hyödynnetään kattavasti kodin irtaimistoa ja apuvälineitä helminauhoista ja steariinista vihanneksiin. Kohtauksia varten Vuori teki myös runsaasti taustatutkimusta internetin keskustelupalstoilla. – Niitä lukiessa mietitytti, ovatko kirjan seksikohtaukset liian tavallisia, hän hymähtää. –Seksikohtausten kirjoittaminen sujui lennokkaasti, mutta niiden lukemiseen käsikirjoituksen eri vaiheissa turtui. Jätimme niiden muokkaamisen viimeiseksi ja lopulta iso osa karsiutui pois. Kirjoittamisprosessin aikana perhesuhteiden kiemurat alkoivat vallata yhä suuremman osan tarinasta. Vuori ei aluksi pitänyt teoksen päähenkilöstä Sailista ja halusi tehdä hänestä positiivisemman ja samaistuttavamman. Arki sairastavan isän,

hössöttävän äidin ja huomiota tarvitsevien lasten kanssa onkin kerrottu hyvin uskottavasti. Arjessa Sailin on laitettava muut omien halujensa edelle. Hänen seksihurjastelunsa on eräänlaista eskapismina – lyhyitä hetkiä, jolloin hän saa elää vain itselleen. Myös hänen tapaamansa miehet ovat ensisijaisesti tämän paon toteuttamisen välineitä, vaikka taustalla onkin halu löytää elämänkumppani.

Ihmissuhdeostoksilla Saililla on vakaa käsitys erilaisista miestyypeistä ja lajittelee nopeasti seksikumppaninsa muodostamiinsa kategorioihin: ”[P]itkiä, lähes kirjakielisiä selostuksia kirjoittavat miehet olivat usein heikohkoja sängyssä, kun taas lyhyiden, ytimekkäiden ja rentojen viestien takana olivat isokaluiset, hyväotteiset ja itsevarmat miehet. Ja se oli selvää, että jos miehellä oli aikaa tsättäillä joka päivä tuntitolkulla, oli mies yksinäinen, sängyssä passiivinen ja kaikkialla omistushaluinen.” On pitkän parisuhteen päättymisen traumatisoimia ”jatkojohtomiehiä”, on ”filosofisia taukkeja”, ja sitten on kaikenlaisia outoja hyypiöitä, jotka yrittävät saada Sailin kiinnostumaan omista seksuaalisista fiksaatioistaan tai raivoavat hänelle treffipalstalla muutaman minuutin vastaamattomuuden riehaannuttamina. Vuoren mukaan ihmisiä tyypitellään nykyään helposti. Nettimaailmassa shoppaillaan ihmissuhteita. Ihmisiin ei tarvitse tutustua samalla tavalla kuin tavattaessa. Jos profiili tai ensikommentit eivät miellytä, on helppo siirtyä eteenpäin. Netistä on myös tullut ihmisten omakuvan kaikukoppa. – Treffipalstoilla testataan omaa haluttavuutta.

...ja sitten on kaikenlaisia outoja hyypiöitä, jotka yrittävät saada Sailin kiinnostumaan omista seksuaalisista fiksaatioistaan tai raivoavat hänelle treffipalstalla muutaman minuutin vastaamattomuuden riehaannuttamina. STIIKNAFUULIA

5


Unelma täydellisestä elämästä Saili suosii perinteisiä miehen ja naisen rooleja: hän ”pesisi astiat ja pyykit, siivoaisi ja hoitaisi sisustamisen, mies pitäisi autot kunnossa, lumet pois pihasta ja lasten pyöränkumit ilmavina.” Hänen unelmamiehensä on miehekäs, mutta ennen kaikkea menestynyt. Unelmaan täydellisestä parisuhteesta sisältyy haave sosiaalisesta noususta. Toinen kimmoke teoksen kirjoittamiselle olikin Alexander ja Hanna Gullichsenin menestysruokakirja Safkaa (2012). Sen avokadopasta-resepti nousi sosiaalisen median ilmiöksi, tai hysteriaksi, niin kuin Vuori asian ilmaisee. Resepti nosti Gullichsenin pariskunnan julkisuuteen eräänlaiseksi kulinaristien unelmapariksi. Avokadopastassa siteerataan Safkan kohtaa, jossa kerrotaan, että Hanna Gullichsen oli itkeä, koska hänen miehensä valmistama avokadopasta oli niin hyvää. Niin maukkaita kuin Safkan reseptit varmasti ovat, ne eivät ole sen ensisijainen myyntivaltti. Kirjan värikylläinen arjen hedonismi myy ennen kaikkea elämäntapaa: elämän pienistä iloista kohtuullisesti nauttivaa, yläluokkaisen huoletonta Strömsö-idylliä. Tietenkin tuollainen idylli on todellisen arjen tavoittamattomissa, mutta juuri se tekee siitä niin haluttavan, Sailillekin. Avokadopastassa nimikkoreseptin on määrä toimia lemmenjuomana, jolla menestyvä mies hurmataan niin lopullisesti, että hän nostaa Sailin ylös harmaasta arjesta kadehdituksi edustusvaimoksi. Tavoitellun tuhkimotarinan rivien välistä voi lukea ironista kritiikkiä sosiaalisessa mediassa tarttuvaa hyväuskoisuutta ja lauma-ajattelua kohtaan.

Luonnostaan hauska Vaikkei romaanista lopulta tullutkaan niin kaurismäkeläistä kuin Vuori alun perin suunnitteli, se on paikoin hykerryttävän hauska. Vuori toteaa huumorin tulleen siihen luonnostaan. On vaikea lukea nauramatta palomiehestä, joka käynnistää seksiaktin huutamalla ”Paloharjoitus!” tai kirjan pohjoispohjalaismiehestä joka aina seksin jälkeen ”seisoi Sailin edessä ja päästi

6

STIIKNAFUULIA

Katariina Vuori esitteli Avokadopastaa Kirjallisuuden talon Lesung-tilaisuudessa.

suustaan joka kerta saman kammottavan lauseen: ’Käyn pesemässä mulukun.’” Vuori ei osaa vielä sanoa, onko Avokadopastalle tulossa jatkoa. Sailin tarinan pitäisi jotenkin edetä, jotta sen kirjoittaminen olisi mielekästä. Hieman rohkeammalle suomalaiselle chick lit -kirjallisuudelle olisi varmasti tilausta, ja Kia Wallissa olisi epäilemättä ainesta genren uudeksi johtotähdeksi. Mutta mitä Katariina Vuori ajattelee uskaliaasta alter egostaan? Avokadopastan sisäkannessa on pitkä lista kiitettyjä miehiä ja Kia Walli kuvataan ratsastusta ja puutarhanhoitoa harrastavaksi sinkuksi. Onko lukijan tärkeä tietää kirjailijan parisuhdestatus ja mitä urosluettelolla oikein vihjataan? – Ei siihen sisälly mitään syvällistä valintaa, Vuori sanoo. – En itse ole laittanut avokadopastaa.

Katariina Vuori - Julkaissut aiemmin muun muassa tietokirjat Joulumerkkikodin lapset (2016) sekä Saunakeittokirjan (2014) yhdessä Janne Pekkalan ja Vesa Rannan kanssa sekä romaanin Pula-ajalla (2016) - Työskennellyt toimittajana ja kirjoittanut muun muassa Stiiknafuuliaan - Opiskellut mm. arkeologiaa, antropologiaa ja fysioterapiaa - Lukee tällä hetkellä sotavankien kokemuksistaan kirjoittamia omakustanteita, joita kustantajat eivät ole ”räpelöineet”


Puheenjohtajan terveiset Tervehdys – jos ette muista medioista vielä huomanneet, niin ohessa vielä tieto uudestaan. Seuramme alkaa jakaa merkittävää kirjallisuuspalkintoa! Lisäksi Uusi kirjallisuusfestivaali tunkeutuu syyskuussa kaupungin ytimeen, kauppakeskus Valkean kesäkadulle. Me tuomme sinne jotain täysin uutta, nimittäin popup-kirjamessut! Messujen ohjelmaa vasta suunnitellaan, mutta nyt jo tiedämme, että kesäkadun lavalla paljastetaan Botniapalkinnon ehdokkaat (enintään kahdeksan kirjailijaa) sekä tehdään nopeita kirjailija-

haastatteluita – ehkä kymmenisen kirjailijaa pääsee lavalle näin. Lisäksi erittäin tärkeä asia: seuran jäsenillä on mahdollisuus tulla myymään omia teoksiaan kesäkadun myyntipöydille, joita saamme käyttöön useampia. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle! Myös mediaa on paikalla, joten näkyvyyttä on tarjolla monella eri tavalla. Pöytäpaikoista kannattaa olla yhteydessä Tuomo Heikkiseen (tuomo.heikkinen@kirjallisuudentalo.fi). Antti Leikas

Kuva: Janica Karasti

Uusi monikielinen kirjallisuuspalkinto perustetaan Ouluun – arvo 10 000 euroa Oulun kirjailijaseura alkaa jakaa vuosittain uutta Botnia-palkinnoksi nimettyä kirjallisuuspalkintoa. Palkinto on arvoltaan 10 000 euroa, ja se on tarkoitettu kirjailijoille, jotka asuvat tai ovat kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Poikkeuksellisen palkinnosta tekee sen laaja-alaisuus: mukaan huomioidaan kaikki kaunokirjallisuuden lajit (romaanit, novellit ja runot), sarjakuvateokset ja tietokirjat. Myös kaikki lukutaitoiselle yleisölle suunnatut nuorten- ja lastenkirjat ovat mukana. Toinen poikkeuksellinen seikka palkinnossa on sen monikielisyys. Ruotsin kielen asema on Oulussa vanhastaan vahva, ja viimeiset pari vuosikymmentä ovat tuoneet kaupunkiin suuret määrät asukkaita eri puolilta maailmaa. Siksi Botnia-palkinnon

ehdokaslistalle hyväksytään myös muut kuin suomenkieliset teokset, kunhan tekijä asuu alueella. Kieli voisi siis olla englanti, ruotsi tai saame – tai jokin muu. Palkintosumman lahjoittavat Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina. Tulevina vuosina lahjoittajien joukko ja samalla palkintosumma voivat kasvaa. Ensimmäiset Botnia-ehdokkaat julkistetaan Uusi kirjallisuusfestivaali-tapahtumassa 23.9.2017, ja palkinnon saaja nimetään kuukautta myöhemmin, 25.10.2017. Palkinnon järjestelyjen koordinoinnista ja raadin kokoamisesta vastaa Oulun kirjailijaseura ry. Raadin puheenjohtajaksi on valittu Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto.

Botnia-raadin jäsenet valittu Sanna Karkulehto, raadin puheenjohtaja – Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden professori Heli Helenius – myymäläpäällikkö, Suomalainen kirjakauppa (Rovaniemi ja Kuusamo) Kirsi Hietanen – Kirsin kirjanurkka -bloggaaja Pia Kaitasuo – Kaleva, toimittaja Satu Koho – toimittaja, kirjallisuudentutkija Jaana Märsynaho – Oulun kaupungin kirjasto, kirjastonhoitaja Kasimir Sandbacka – Oulun yliopisto, Stiiknafuulia-lehden päätoimittaja

STIIKNAFUULIA

7


Jarno Mällisen romaani Kotirintama (2017) on koskettava kertomus isän ja pojan vaikeasta suhteesta jatkosodan aikana. Isä on saanut vapautuksen armeijasta ja muuttaa poikansa Joonaksen kanssa pohjoiseen, missä he asettuvat tyhjillään olevaan mökkiin. Joonaksen äiti on juuri kuollut, mutta pojalle ei ole kerrottu, miksi. Romaanin keskeinen teema on sukupolvien välinen vaikeneminen. Joonaksen näkökulmasta kerrottuun tarinaan kietoutuu suvun salaisuuksien vyyhti, johon poika sotkeutuu yhä pahemmin yrittäessään tutustua vieraaksi kokemaansa isään ja selvittää syytä äitinsä kuolemaan. Muodoltaan tiiviin romaanin lomassa kulkee hiljainen rinnakkaistarina, joka on luettavissa vain rivien välistä, kaikesta siitä, mikä jää sanomatta. Joonas ja hänen isänsä eivät löydä yhteyttä toisiinsa: isä vaikenee kipeistä asioista, eikä Joonas uskalla kysyä kaikkea synkkämieliseltä mieheltä, jonka varassa hänen elämänsä äidin kuoleman jälkeen yhtäkkiä on. Niinpä he tulkitsevat toisiaan väärin ja ajautuvat toistuvasti erimielisyyksiin. Kuorma-autonkuljettajana työskentelevä isä vetäytyy patotyömaalle ja Joonas pihapiiriä ympäröivään metsään, jossa hänen mielikuvituksensa loihtii salaisuuksille pelottavat selitykset.

8

STIIKNAFUULIA

Sukupolvien puhumattomuus Mällinen kertoo, että Kotirintaman innoittajana on ollut hänen oma kiinnostuksensa isänsä ja isoisänsä tarinaan. Sukupolvien välinen puhumattomuus ja kuolleiden omaisien kaipuu herättivät mielenkiinnon menneisyyteen. Vaikka kertomuksen tietyt piirteet – kuten isoisän mökin pihapiiri ja äidin kuolema – pohjautuvat todellisuuteen, Mällinen korostaa, että teos on fiktiota. – Kirjoittamiseen saa lisää kierroksia siitä, ettei ole tosiasioiden orja, hän sanoo.

Vaikeneva

Jarno Mällisen pojasta ja me

Teksti ja kuvat: Kasimir Sandbacka


at sukupolvet

n romaani kertoo isästä, enneisyyden aaveista

Romaanin ajankuva on kuitenkin erittäin uskottava. Sen rakentamisessa oli hyötyä sukuperintönä saaduista kertomuksista. Mällinen kertoo tehneensä myös paljon taustatutkimusta. Hän perehtyi esimerkiksi häkäpönttöautojen käyttöohjeisiin ja pyrki muutenkin varmistamaan yksityiskohtien historiallisen todenmukaisuuden. – Uskoisin, että historiaa tunteva lukijakin katsoo, että romaanin tapahtumat ovat mahdollisen rajoissa. Realismin rajat hämärtyvätkin vain Joonaksen mielikuvituksen värittämässä kokemusmaailmassa. Metsän ja mökin varjoissa poikaa vaanivat karhut ja tuntemattomat kauhut; toisinaan hän pakottaa itsensä näkemään kuolleen äitinsä ja hakee lohtua tältä aavemaiselta ilmestykseltä. Realistinen kerronta, ajoittain makaaberit kohtaukset ja tuonpuoleisen toistuva psykologinen läsnäolo tuovat mieleen lajikäsitteen goottilainen naturalismi. Oulun yliopiston kirjallisuuden professori Kuisma Korhonen on kuvannut käsitteellä tiettyjä 1980-luvun teoksia, muun muassa Pirkko Saision Betoniyötä (1981) ja Annika Idströmin Veljeni Sebastiania (1985) – jotka tosin sijoittuvat urbaaniin ympäristöön.

Nuoren pojan kokemuksia Joonaksen kokemukset uuden kotinsa lähimetsiköissä pohjautuvat Mällisen omiin muistoihin isoisänsä mökin pihapiiristä. Ne onkin kuvattu hyvin elävästi: ”Joki virtasi mustana kuin sula metalli. Vain pinnan väreily kertoi liikkeestä. Vastaranta oli pöheikön peitossa, mutta tällä puolen pajut roikottivat vitsojaan hietikon päällä, ajopuu työntyi rantakivien väliin, kivet vaihtuivat hiekaksi, hiekka vedeksi ja vesi mustaksi virraksi.” Silloinkin, kun Joonaksen kokemukset kääntyvät kohti kuviteltua tai yliluonnollista, ne näyttäytyvät uskottavasti äidin kuolemasta traumatisoituneen pojan mielenliikkeinä: ”Silloin jonkin liikahti näkökentän nurkassa. Se oli pajukossa, ehkä kymmenen metrin päässä, iso ja musta. Hän ehti tuskin tajuta havaintoa, kun se sai jo hahmon.” Mällinen tosin huomauttaa, ettei aikuinen kirjailija voi koskaan todella asettua lapsen asemaan. – Mitä on psykologinen realismi, kun puhutaan lapsista? hän kysyy aiheellisesti. Etelästä tullut Joonas joutuu pian naapuritalon poikien silmätikuksi. He ahdistelevat Joonasta, kun isä ei ole kotona, ja kiusaavat siitä, ettei isä ole rintamalla sotimassa. Myös Mällisen esikoisromaanin, Kieroonkasvukertomuksen (2011), päähenkilö on itsensä ulkopuoliseksi tunteva poika. Syrjittyjen poikien kasvukertomukset juontuvat nekin Mällisen omista kokemuksista. Hän muutti lapsena Helsingistä Ouluun, eikä uusi kotikaupunki ollut etelästä tulleelle helppo kasvuympäristö. Kavereita oli aluksi vaikea saada ja piireihin päästä – hän sai oman osansa ikätoverien kiusasta.

STIIKNAFUULIA

9


Ruununraakkien tarina

Isän ja pojan ristiriidat

Yksi syy romaanin kirjoittamiseen oli Mällisen mukaan myös se, ettei sodan aikana asepalveluksesta vapautettujen tarinaa ei ole kerrottu. – Isoisän isä pakeni tsaarin värväreitä Amerikkaan ja minä olen ruununraakki kolmannessa polvessa, hän kertoo. Hän ei kuitenkaan mielellään kytke Kotirintamaa mihinkään tiettyyn historialliseen tai poliittiseen keskusteluun. – En halua typistää romaania kannanotoksi. Tietty sodanvastainen eetos romaanista on silti luettavissa. – En tunne itseäni enää nuoreksi, Mällinen harmittelee. – Antimilitarismi on minulla verissä, mutta en huomaa enää nuorissa samanlaista sodanvastaista idealismia. Mälliseen mukaan reaalipolitiikkaa ei kyseenalaisteta samassa määrin kuin ennen. Sodanvastainen voi olla vain, jos on armeijanvastainen, sillä juuri armeijan organisaatio ja hierarkia mahdollistavat sotien laajamittaiset julmuudet. Kotirintamassa sota on poissaoloa: miehet ovat rintamalla poissa arkielämästä ja Joonaksen isä on poissa rintamalta. Ainoa suoraan havaittava merkki sodasta on tykkien kaukainen jyly – epämääräinen, uhkaava kaiku, kuten Joonaksen elämän yllä riippuvien salaisuuksien paino.

Sodan etäistä mutta kaiken läpäisevää uhkaa vasten monisyisesti ja liikuttavasti kuvattu isän ja pojan suhde tuo mieleen Cormac McCarthyn romaanin The Road (2006), jossa isä ja poika vaeltavat halki apokalyptisen maiseman. Perheen äidin kuolema on molemmissa teoksissa pojan mieltä jäytävä arvoitus. – Yritin saada suhteen ristiriitaisuudet esiin, Mällinen kertoo. – Joonaksen isä vastustaa hierarkioita mutta on itse autoritäärinen poikaansa kohtaan. Kun Kotirintaman salsaisuuksien verho vähitellen raottuu, Joonaksen ja hänen isänsä on kohdattava pelkonsa ja vajavuutensa. Heidän on keinolla tai toisella tavoitettava toisensa, sillä muita heillä ei ole. Molempien rakastaman naisen – Joonaksen äidin – kuolema on tuskaisa, tulehtunut haava, jonka he voivat vain yhdessä kuroa umpeen. Yhdeksi romaanin avainvirkkeeksi nousee Joonaksen isän lausahdus, kun hän esittelee peratun kalan yhä sykkivää sydäntä: ”Elämä on sitkeässä, vaikka sen kantaja on kappaleina.”

Jarno Mällinen – Kirjoittanut ennen Kotirintamaa kaksi romaania: Kieroonkasvukertomus (2011) ja Hiekkaan piirretty hirviö (2014) – Radiopuhelimet-rockyhtyeen lauluntekijä ja kitaristi – Mainitsee kirjalliseksi esikuvakseen muun muassa Henrik Tikkasen, mutta pitää itseään ennen kaikkea elokuvafriikkinä

10 STIIKNAFUULIA


Oulun kirjailijaseura ry / Oulun kirjallisuuden talo

TAPAHTUMAT Ma 19.6. klo 16-20 Kirjanvaihtopäivä Oulun kirjallisuuden talo, Sepänkatu 9, Oulu Oulun kirjailijaseura ry pitää Oulun kirjallisuuden talossa avoimia ovia ja samalla järjestää Kirjanvaihtopäivän. Kirjanvaihtopäivänä voit tuoda omia kirjojasi ja vaihtaa ne muiden ihmisten tuomiin kirjoihin. Tapahtumassa voi myös ostaa kirjailijaseuran jäsenten kirjoja. Tilaisuus on pääsymaksuton ja kaikille avoin. Tilaisuus on osa Oulun Päiviä 16.6.-9.7.2017. Järjestäjä: Oulun kirjailijaseura ry / Oulun kirjallisuuden talo

Ti 8.8. klo 19 Muusat Kirjallisuuden talossa Oulun kirjallisuuden talo, Sepänkatu 9, Oulu Klo 19 Meistä tulikin runoilijoita. Jukka Viikilä ja Risto Oikarinen keskustelevat keskenään ja yleisön kanssa matkastaan runoilijoiksi. Viikilä sai vuoden 2016 Finlandia-palkinnon teoksestaan Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus). Oikarinen on julkaissut 4 runokokoelmaa, joissa hän käsittelee muun muassa uskonnollisen kommunikoinnin mahdollisuuksia, luopumista ja rakkautta. Klo 19.30. Mammuttiromaanin viehätys. Yhä sirpaleisemmaksi ja kiireisemmäksi käyvässä maailmassa mammuttiromaanit ovat säilyttäneet lumonsa. Mitä tällaiset ensyklopediset romaanit kertovat ajastamme? Ilmiötä pohtii kustannustoimittaja ja kirjoittaja Samuli Knuuti. Klo 20 Rahat tai henki! Onnellisuusprofessorinakin tunnettu Markku Ojanen innostui lännensarjoista jo 1950-luvulla, joka oli lännenelokuvien kulta-aikaa. Ojanen kertoo koko elämänsä kestäneestä länk-

käriharrastuksestaan. Ovatko kaikki hyvät tarinat kerrottavissa westernin keinoin? Klo 20.30. Muusat elokuvissa: Laulumies. Laulumies on dokumentaristi Markku Heikkisen intiimi hyvästijättö muistisairaalle isälleen. Isän ja pojan kommunikaation ytimessä on yksi laulu: Maa on niin kaunis, joka on jostain syystä jäänyt isän muistin kartalle. Elokuvan kesto on 20 min. Ennen elokuvaa nähdään traileri Heikkisen myöhemmin valmistuvasta elokuvasta Aikansa eläneet, joka kertoo itseensä ja toisiinsa tanssin kautta tutustuneista kainuulaisista eläkeläisistä. Tilaisuus oli osa Oulun Muusajuhlat -sanataidefestivaalia 8.-13.8.2017. Järjestäjä: Huutomerkki ry, Oulun kirjailijaseura ry / Oulun kirjallisuuden talo

maania (Tammi, 2017). Kirjailijatar rakastuu palavasti naimisissa olevaan naiseen ja haluaa merkitä tämän maailmaansa mullistavan tapahtuman kirjoittamalla jäähyväiset kaikille elämänsä pojille. Kirjailijattaren ei tarvitse jatkaa elämää poikien kanssa enää yhtenäkään päivänä, sillä vaikka kaikki tuo on ollut hyvää ja sitä on ollut riittävästi, se on nyt kerta kaikkiaan ohi. Rakkauden vallassa ja siitä järkyttyneenä hän jättää hyvästejä ihanille pojille. Hyvästi pojat on eronneiden kirja. Se on elämässään kahden eri vaiheen välissä elävän kirja. Ja se on myös yksinelävän naisen kirja. Tilaisuus on osa Oulun taiteiden yötä 17.8.2017. Järjestäjä: Oulun kirjailijaseura ry / Oulun kirjallisuuden talo

To 17.8. klo 18 Lesung-ääneenluentailta Oulun taiteiden yössä Oulun kirjallisuuden talo, Sepänkatu 9, Oulu

22.-23.9. Uusi kirjallisuusfestivaali

Lesung-ääneenluentailta, jossa kaksi kirjailijaa lukee ääneen romaanejaan. Inga Röning lukee Unisammakko-romaania (Tammi, 2016). Vauva-arki, yöheräilyn maailmanennätysyritys. Hippiäinen syntyy. Emolevyn uudelleenohjelmointi käynnissä. Käynnissä. Käynnissä. Mustaa huumoria vauvavuosiin. Vanhemmuus. Hellyyttä, tyynyyn karjumista, kiireitä hengissäpitämisen saralla. Yöllisiä pelkoja - yövuorohan tunnetusti vastaa siitä että maapallo pysyy kiertoradallaan eikä gravitaatio katoa tai moninkertaistu. On myös teoreettinen mutta todennäköinen mahdollisuus, ettei ehkä ole niin täydellinen kasvattaja kuin silloin, kun ei vielä ollut omia lapsia. Unisammakko jatkaa esikoisromaani Hippiäisen humoristista ja koskettavaa tarinaa. Essi Kummu lukee Hyvästi pojat -ro-

Uusi kirjallisuusfestivaali järjestetään toisen kerran, tänä vuonna kaksipäiväisenä. Perjantaina 22.9. on Tekijänoikeusseminaari Oulun kaupunginkirjaston Maakuntakokoelmahuoneessa klo 13-16, Sarjakuvanäyttelyn avajaiset Sarjastossa klo 16-18 sekä Lesung-ääneenluenta-ilta Pakkalan salissa klo 18-20. Lauantaina 23.9. pidetään Pop-up-kirjamessut Kauppakeskus Valkean kesäkadulla klo 12-15, tietokirjailijatilaisuus Oulun kirjallisuuden talolla klo 17-19 sekä Botnia-gaala Pohjolan Talossa klo 20-22. Järjestäjät: Oulun kirjailijaseura ry / Oulun kirjallisuuden talo, Suomen Kirjailijaliitto, Oulun kaupunginkirjastomaakuntakirjasto, Oulun sarjakuvakeskus, Suomen tietokirjailijat www.oulunkirjailijaseura.fi www.kirjallisuudentalo.fi * Facebook: Oulun kirjallisuuden talo -ryhmä

STIIKNAFUULIA

11


Supersan

ja moniäänistä

Kumma

Teksti ja kuvat: Maria Kurtti

Teiniparvissa keskustellaan rennosti hälisten. Kehutaan taidokasta asua, kapsahdetaan kaulaan. Tytöt ja pojat. Eikö niiden kuuluisi jurottaa jännittyneenä jossain nurkassa, torjuva ilme kasvoillaan? Mitä teineilyä se tällainen on? Tunnelma on totisesti aivan kummallisen vapautunut. Ehkä astuinkin sisään tähtiportista enkä suinkaan Pohjankartanon ulko-ovesta. Ympärilläni kun näkyy monenkirjavia olentoja kuin Star Warsin Cantinassa ikään. Mutta toisin kuin hämärän kuppilan hämärät juomaveikot, nämä teinit eivät kaipaa kokoontumiseensa rohkaisuryyppyjä. He saavat rohkeutensa ilahduttavasta fantasiasta, rooliasusta ja ennen kaikkea, toisistaan.

Kirjallisuus vahvasti edustettuna

Shura Kirigakure taitaa niin miekkataistelun kuin poseerauksenkin. ”Innostuin pari kolme vuotta sitten Blue Exorcist -fantasia- ja toimintasarjasta. Samalla aloin käymään coneissakin. Kummacon on pienempi kuin muut conit, mutta täällä on mukava tunnelma. Ja tämä on lähellä, ei etelässä!” 12 STIIKNAFUULIA

Kummacon on kuitenkin muutakin kuin nuorten cosplay-harrastajien juhlaa. Kyseessä on monipuolinen kirjallisuus- ja populaarikulttuuritapahtuma. – Kummaconissa on vahvasti edustettuna kirjallisuudentutkimus. Kirjallisuuden opiskelijat esittelevät yleistajuisesti Oulun yliopistossa tehtyjä kandintöitään ja gradujaan, kertoo Kummaconin järjestävän Studio Korppikelan puheenjohtaja ja kirjallisuuden opiskelija Johanna Salminen. Studio Korppikela on vapaamuotoinen elokuvaryhmä, jonka tuottama Fandomelokuva saa ensiesityksensä Kummaconissa. – Kunniavieraana on aina paikallinen kirjailija. Aiempina vuosina esillä on ollut spekulatiivista fiktiota, tämän vuoden kirjailijavieraan Antti Leikaksen Soutaminen (2015) taas liikkuu enemmän reaalimaailmassa, Salminen jatkaa.


nkareita

ä kirjallisuutta

aconissa

Ensimmäisen Kummaconin vieraana vuonna 2015 nähtiin Jaakko Markus Seppälä, joka esitteli samana vuonna ilmestynyttä esikoistaan Lemeniä. Vuonna 2016 tutustuttiin jälleen esikoiskirjailijaan, Sudenveren (2012) kirjoittaneeseen Jenny Kangasvuohon. Yhteistyökumppanit ja talkooväki avustavat Studio Korppikelaa tapahtuman järjestämisessä. Suurin osa talkoolaisista on kirjallisuuden ja historian opiskelijoita. Tänä vuonna Kummaconista tuli osa Oulun yliopiston ylioppilaskunnan Universitas-projektia, kun tapahtumalle haettiin Universitas-rahoitusta. Rahoitusta myönnetään opiskelijoiden opintojen etenemistä ja työelämätaitoja tukeviin hankkeisiin. – Hauska juttu oli, kun sieltä soitettiin ja ihmeteltiin, miksi haimme rahoitusta niin vaatimattomasti. Noin kuudensadan kävijän tapahtumalle saattoi kuulemma hakea tukea enemmänkin, Salminen hymyilee. Hieno homma, sillä rahoituksen ansiosta ohjelmistoon kuuluu peräti kolmetoista kirjallisuusluentoa. Nyt tosin tarvittaisiin kipeästi hikipinko Hermionen ajankääntäjäriipusta, sillä moni kiinnostava luento menee pahasti päällekkäin.

Kirjallisuusluentoja luontonäkökulmista säröilevään maskuliinisuuteen Ohjelmanumerot vetävät selvästi puoleensa joko nuorempaa, kirjavaa cosplay-kansaa tai varttuneempaa (ja kieltämättä hieman värittömämpää) kirjallisuusyleisöä. Tosin Annika Jukkolan luennolle ”Komedia ja maskuliinisuus Poliisiopisto-elokuvissa” kalvakkaan seuraamme liittyy myös purppura-asuinen velho. Jukkola kertoo vuonna 2015 valmistuneesta pro gradus-

Jättiläismäinen Space Wolf panssarihaarniskassaan nähtiin FFFIGHT-ohjelmanumeron pelottavana vastuksena. Köntille etsittiin haastajia karsintataisteluissa, jotka toivat elävästi mieleen kuumeisen pleikkarikauden Tekken 2 -mittelöt. STIIKNAFUULIA

13


Oululainen viiden nuoren naisen tanssiryhmä BLUFF perustettiin neljä vuotta sitten. Peli- ja animevaikutteet näkyivät paitsi ulkoasussa myös viimeistellyssä tanssiesityksessä. taan. Hän avaa keksimäänsä termiä ”säröilevä maskuliinisuus”, joka kuvaa esimerkiksi ei-maskuliinisia piirteitä omaavaa miestä. Mietimme myös, mitä mielikuvia ”poliisi” meissä herättää. Sen jälkeen pohdimme yhdessä stereotypiota. Henna Stenvallin luento ”Karhuna katsoen – eräs tutkielma” valottaa Stenvallin tekeillä olevaa tutkielmaa Anni Kytömäen Kultarinnasta (2014). Stenvall erittelee kandintyössään Kultarinnassa ilmenevää luontosuhdetta sekä metsän ja karhun merkitystä suomalaisen kulttuurin historiassa. Juha Lamminaho puolestaan tutkii opinnäytetyössään Emmi Itärannan

14 STIIKNAFUULIA

Teemestarin kirjaa (2012) sosiologisesta näkökulmasta. Idea kandintyöhön syntyi pyöräilymatkalla Norjassa. Reissulla ei tarvittu vesipulloja, sillä janon yllättäessä Lamminaho joi vettä suoraan kirkkaista vuoristopuroista. Teemestarin kirjassa eletään dystooppisessa maailmanlaajuisen katastrofin jälkitilanteessa, jossa maailmasta loppumaisillaan olevaa vettä säännöstellään ankarasti. Ainoastaan harvalukuisella teemestareiden eliitillä on erityisoikeus juomaveteen. Jostain syystä kauhuskenaariot Suomen pohjavesien yksityistämisestä ja myymisestä ulkomaiseen omistukseen hiipivät äkkiä

mieleeni, ja kylmät väreet juoksevat pitkin selkää. Jussi Moilasen luento on hieman yleistajuisempi tiivistelmä Moilasen pro gradusta John Barthin The Floating Operan ja The End of the Roadin bahtinilainen polyfonia eksistentialistisen maailmakuvan ilmentäjänä (2015). Luennolla eritellään postmodernismille tyypillisiä piirteitä Linnunradan käsikirja liftareille -teoksen (1979) esipuheen avulla. Muusikkonakin vaikuttava Moilanen havainnollistaa bahtinilaista moniäänisyyttä otteella Sviatoslav Richterin Bach-tulkinnasta.


not eivät tähtää putkena siihen ainoaan ”järkevään” vaihtoehtoon, eli äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Leikas on itse matemaatikko, joka ei ole päivääkään tehnyt alansa töitä. Matematiikan opiskelu kehitti kuitenkin ongelmanratkaisukykyä ja auttoi ”analyyttisen työkalupakin” kokoamisessa. Lisäksi hän opiskeli kirjallisuutta, sosiologiaa, yritysjohtamista ja filosofiaa. Leikas on työskennellyt muun muassa Kaltion päätoimittajana ja toimitusjohtajana. Että ähäkutti teille vaan, putki-intoilijat. Kirjailija työstää parhaillaan säieteoriaan nojaavaa trilleriä. Teoksessa tutustutaan sieluttomiin tonttuihin, pahaan Sauronaspiriini -lääkeyhtiöön ja jännitetään, mitä tapahtuu universumin rakenteelle.

Yhteisöstä voimaa

Antti Leikaksen Melominen, Huopaaminen ja Soutaminen ovat kaikki itsenäisiä teoksia, vaikka teksteissä vilahteleekin ajoittain samoja henkilöitä. ”Melomisessa kuvataan perheenisän raskasta vauva-aikaa. Se sisältää eniten aineksia omasta elämästäni”, Leikas paljastaa.

Kirjailija ei tarvitse putkitutkintoa – Aikanaan yliopisto-opintojen hienoutena oli monipuolisuus. Opiskelijoita kannustettiin kokeilemaan, mikä kiinnostaa, ja ottamaan kursseja eri tiedekunnista, kertoo Henna Stenvallin haastattelema Leikas. – Nyt tehokkuusajattelu on johtanut mahdollisimman nopeasti suoritettavien putkitutkintojen suosimiseen. Samaan aikaan työelämässä vaaditaan yhä monipuolisempia taitoja, joihin putkitutkinnot eivät valmenna. Niinpä. Etenkin kirjallisuuden opiskelija on pelkkä turha haihattelija, jos opin-

– Moni cossaaja tulee kiusatuksi harrastuksensa takia. Sitä ei sulateta, jos on kiinnostunut jostain muusta kuin valtavirran tyypit, kertoo ”Space Wolfin” kypärän alta paljastuva Sheriffi. Sheriffi on taiteilijanimi, joita cosplaypiireissä suositaan. Taiteilijanimiä käytetään myös nettifoorumeilla. Yhteisöllisyys on harrastuksen ydin. Alan ymmärtää mistä Kummaconin harvinaisen vapautunut ilmapiiri syntyy. Marginaalikulttuurin nuoret saavat toisistaan voimaa. Roolihahmon suomin turvin itseään voi ilmaista rohkeammin. Cosplay on tietopohjaan perustuvaa älyllistä leikkiä, kuten kirjoittaminen. Se on mielikuvituksen juhlaa, mahdollisten maailmoiden tutkimusmatkaa. Eikä kukaan naljaile nörttiydestä, päinvastoin. Itse asiassa nörtteys on pop! Eräs BLUFF-tanssiryhmän jäsenistä huikkaa raikuvien aplodien jälkeen mikkiin: – Deitti-ilmoitus loppuun. Tykkään matematiikasta, laskuseuraa kaivataan! Kuitenkin myös cossaajista osa radikalisoituu, samoin kuin mille tahansa aatteelle uskovaisista. – Cossaus-piireissäkin esiintyy syrjintää. Voidaan jättää ulkopuolelle, jos peruukki on vääränlainen tai asu väärän värinen. Se on kuitenkin aika harvinaista, Sheriffi kertoo. Sheriffiä, kuten muitakin cosplay-harrastajien ryhmä Panthers Tear Forcen jo varttuneempia jäseniä, on nuorena kiusattu.

– Siksi lähdimme kampanjoimaan kiusaamista vastaan viime vuoden ToukoFestiin Jyväskylään. Olemme kiertäneet asialla myöhemminkin. ”Pantterit” opastavat harrastajia pukujen valmistamisessa. Ryhmä vierailee toisinaan myös synttäreiden yllätysvieraana. Kummaconissa ”Pantterit” antavat poseerausvinkkejä. Kesken haastattelun nuori mies tulee ihastelemaan Sheriffin asua. Space Wolfin puvun valmistaminen kesti suunnitteluineen vuoden. – Meillä on Välivainiolla paja, tuu mukaan tekemään pukuja! Sheriffi rohkaisee nuorukaista. Tämä kuitenkin empii: – Kiinnostais kyllä, mutta kun en oo koskaan kokeillut. Pelannut vaan. Sheriffiltä löytyy tähän vastaukseksi ”Panttereiden” motto: – If you can dream it, you can do it. Se on loistava motto. Ihan meille kaikille mahdollisten ja mahdottomien maailmojen haihattelijoille.

Mikä cosplay? Cosplay (cossaus) tulee englannin kielen termistä costume play. Joskus se suomennetaan pukuiluksi. Cosplay rantautui Suomeen Japanista 2000-luvun alussa. Cosplayssa pukeudutaan fiktiiviseksi hahmoksi, esimerkiksi pelin, elokuvan tai manga-sarjakuvan hahmoksi. Näytteleminen ja leikillisyys kuuluvat asiaan. Etenkin cosplay-kilpailuissa on tärkeää paitsi näyttää hahmolta, myös jäljitellä hahmon käyttäytymistä ilmeitä ja eleitä myöten. Cosplayssa asut eli cossit ovat pääosassa. Yleensä asut suunnitellaan ja valmistetaan itse, mutta niitä voi tilata myös valmiina netistä. Asun kruunaa usein peruukki ja piilolinssit. Con on lyhenne sanasta convention, ja sillä tarkoitetaan kokoontumista tai fanitapahtumaa. Coneissa cosplay-harrastajat kokoontuvat yhteen valitsemakseen hahmoksi pukeutuneena. Conit ovat usein keskittyneet tiiviisti rajattuun aihepiiriin, esimerkiksi tiettyyn elokuvaan.

STIIKNAFUULIA

15


Kirja-arvostelu

Kaaoksen hallintaa Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin. Tammi 2017. 245 s.

Teksti: Riikka Lampela

16 STIIKNAFUULIA

Veera Vaahteran teoksessa Sopivasti sekaisin sukelletaan lapsiperheen arkeen. Teoksen päähenkilö Matleena Riikonen on äiti, vaimo ja kirjastotoimenjohtaja, joka saa tarpeekseen niin aviomiehensä kuin alaistensa laiskuudesta. Matleenan kurinpalautus saa kuitenkin tilanteet kotona ja työpaikalla vain kärjistymään entistä pahemmin. Ainoa henkilö joka saa Matleenan pilviä hipovat stressitasot laskemaan, on hurmaava ja huomaavainen Juhani. Veera Vaahtera on Pauliina Vanhatalon alter ego. Sopivasti sekaisin on Vaahterakirjoista jo viides. Teoksen takakannen mukaan Vaahtera-kirjat antavat lukijalle ”viihdyttävää vertaistukea ja raikkaita näkökulmia nykynaisen elämään.” Ja juuri tätä teos antaakin. Sopivasti sekaisin tarjoaa huumorilla höystetyn kuvauksen monen nykynaisen kohtaamasta ongelmasta: kuinka yhdistää työ ja perhe-elämä? Tämä tuntuukin olevan yksi teoksen tärkeimmistä aiheista. Matleena on kunnianhimoinen työssään ja haluaa suoriutua hyvin tuoreessa johtoasemassa. Toisaalta pitkät työpäivät ovat pois ajasta lasten kanssa, eikä kenelläkään myöskään tunnu olevan aikaa pitää huolta perheen kodista. Sopivasti sekaisin eroaa useimmista chick lit -teoksista juuri asetelmansa takia; päähenkilönä on sinkkunaisen sijaan perheellinen nainen. Tästä johtuen rivien välissä piilevät kysymykset ovat kepeästä kirjoitustavasta huolimatta syvällisempiä kuin perinteisimmissä chick lit -teoksissa: voiko nainen olla samaan aikaan menestyvä uranainen ja hyvä äiti? Saako äiti kaivata omaa aikaa ja lomaa lapsistaan? Miten tulee toimia jos puolisoiden kasvatusmetodit eivät kohtaa? Vakavahkot kysymykset on kuitenkin piilotettu humorististen tapahtumien joukkoon:

”Ketsuppia oli Sampon käsissä, kasvoissa, kaulassa ja hiuksissa. Kannoin sätkivän lapsen pöydästä suoraan kylpyammeeseen mutten ollut riittävän taitava: matkalla Sampo ehti pyyhkiä suurimman osan ketsupista hameeseeni. Sampon läträtessä juoksevan hanan alla kurkistin pesukoneeseen. Rumpu oli täynnä pyykkiä. - Sehän nyt olisikin ollut ihan liikaa vaadittu että te olisitte iskän kanssa ripustaneet äidin pesemät vaatteet, lepertelin Sampolle kiitollisena siitä, että lapsi oli liian pieni ymmärtääkseen marttyyriäitinsä myrkkypuhetta.” Kodin lisäksi kaaosta ja stressiä lisäävät myös Matleenan työhuolet. Nuoren naisjohtajan paineet ovat suuret, kirjastototoimen budjetin sopeuttaminen ei käykään kovin helposti ja alaiset riitelevät harva se päivä. Lukijalle Matleenan alaiset ovat kuitenkin hulvattoman hauskaa luettavaa. Muun muassa karikatyyrimäinen Anja antaa monet hyvät naurut. Sopivasti sekaisin on kepeää, kevyttä ja nopeaa luettavaa. Työasiat ja parisuhteet sotkeutuvat teoksen edetessä kiihtyvään tahtiin, samoin kuin Riikosten koti. Stressiä ja vaikeuksia kuvataan kuitenkin niin hauskalla tavalla, että teos on lukukokemuksena rentouttava ja miellyttävä. Ainoa hieman häiritsevä seikka on teoksen kansikuva, jota on kommentoitu myös kirjablogeissa. Turhan kevyen vaikutelman antava kansikuva ei tee oikeutta itse teokselle, jossa kuitenkin pohditaan myös syvällisempiä teemoja. Kaiken kaikkiaan Sopivasti sekaisin tarjoaa realistisen ja elämänmakuisen katsauksen perhe-elämään. Elämään, joka on täynnä kaurapuurotahroja ja pesemättömiä pyykkejä, mutta samalla myös pitkiä yhteisiä aamuja ja pieniä suudelmia.


Lauri Ahtinen: Ohjeet elämään

kuvakolumni STIIKNAFUULIA

17


Kääntäjä jo toisessa polvessa Kääntäjän työ tuli Anuirmeli SallamoLaville tutuksi jo pienenä. Sepänkatu 9:ssä oli hänen lapsuudenkotinsa, jossa hänen äitinsä Irmeli Sallamo suomensi muun muassa Georges Simeonin dekkareita. Ympyrä sulkeutui, kun Anuirmeli vuokrasi keväällä 2017 työhuoneen Kirjallisuuden talosta: samassa tilassa toimi 1960-luvulla kauppa, josta hän kävi ostamassa karkkia.

Kuinka monta kirjaa olet suomentanut? – Ainakin sata, proosaa vähän enemmän kuin tietokirjallisuutta. Suomennan englannista ja ruotsista. Paksuimmat romaanit ovat olleet yli tuhatsivuisia. Kiireen takia olen joskus joutunut kieltäytymään tarjotuista töistä – muun muassa Donna Tarttin Tikli oli tällainen.

Millaisia työprosessin vaiheita suomentamisessa on ja kuinka pitkään yleensä työskentelet yhden kirjan parissa? – Ensiksi luen kirjan, sitten on raakakäännöksen vuoro. Tässä vaiheessa jo merkkaan hankalia rakenteita tai termejä, joita funtsaan seuraavassa vaiheessa. Tapaan mielelläni eri alojen asiantuntijoita lounaan tai kahvittelun merkeissä termejä tsekatessani – se on paljon hedelmällisempää kuin kyyhöttää yksin tutkijankopissa yliopistolla tms. Seuraavaksi hion suomennoksen ja viimeistelen sen. Oikoluku- ja taittovedosvaiheet mukaan lukien kirja tulee käydyksi lävitse hyvinkin sen seitsemän kertaa. Pisimmät käännösrupeamat ovat olleet vuoden mittaisia.

18 STIIKNAFUULIA

Millaiset seikat ovat yleensä suomentamisessa kaikkein kinkkisimpiä? – Olen suomentanut viime vuosina paljon historiallisia romaaneja. Ajankuvaan perehtyminen olisi haastavaa ilman hyviä kontakteja – onneksi lapsuudenystäväni ja esikoiseni kummi Markus H. Korhonen on auttanut kernaasti käännöstyössä. Myös poikani Atte Sallamo on historioitsija, joten saan nykyään mukavasti apua tällä saralla. Toisinaan romaanissa liikutaan vieraassa kulttuurissa, johon perehtyminen voi olla hankalaa. Jan Philipp-Sendkerin tarinoissa olen päässyt tutustumaan Burmaan.

Onko kääntäjä tekemisissä alkuperäiskirjailijan kanssa? – Kyllä vain – tai ainakin minä olen. Kirjailijani Diana Gabaldon on vieraillut kotonani ja saunonut kanssani, hän myös toimittaa minulle kirjoistaan ”chunkeja” etukäteen, jotta pääsen työstämään tekstiä hyvissä ajoin, hänen romaaninsa kun ovat yleensä valtavia järkäleitä. Linda Olssonista on tullut ystäväni, jonka kanssa viesteilemme ja tapaamme aina kun se on mahdollista. Kirjailijat ovat luonnollisesti kiinnostuneita teostensa käännöksistä ja toki myös niiden pohjalta laadituista näytelmistä – Linda Olssonin esikoisromaani Laulaisin sinulle lempeitä lauluja saikin maailmanensi-iltansa Oulun kaupunginteatterissa pari vuotta sitten. Linda oli siitä hyvin iloinen ja liikuttunut.

Paras suomennos on sellainen, jota ei suomennokseksi huomaa.


Kuinka paljon kääntäjät kysyvät neuvoa toisiltaan esimerkiksi oikeanlaisen murteen tai sanonnan löytämiseksi? – Kääntäjillä on omat listansa netissä, ja sieltä monet etsivät apua termiongelmiinsa. Joskus tulee Facebookissakin vastaan kollegan kysymyksiä, ja niitä on toki kiinnostavaa miettiä porukalla. Murteista en osaa sanoa – Gabaldonin Matkantekijä-saagaan olen luonut pohjoista puheenpartta vastaavan ilmaisutavan pitkälti kielikorvaani nojaten.

Millä tavalla otat selvää esimerkiksi kirjan laajemmasta kontekstista tai kirjailijan miljööstä saadaksesi tekstiin mahdollisimman autenttisen äänen? – Mahdollisuuksien mukaan matkustan seudulle, mutta se ei tietenkään onnistu aina. Cornwallissa piipahdin ennen kuin ryhdyin Winston Grahamin Poldarkeihin, Skotlantia tutkin Matkantekijän suomennosrevohkan alkutaipaleella. Uskoakseni siitä on hyötyä, että pääsee tutustumaan tarinan tapahtumapaikkoihin ja keskustelemaan sikäläisten kanssa.

Koetko koskaan kiusausta muokata tai parantaa alkuperäistä tekstiä? – Toisinaan, mutta pyrin vastustamaan sitä. Ohjenuorani onkin: ole uskollinen alkutekstille. Älä sumenna äläkä somenna.

Mitkä käännösprojektit ovat jääneet parhaiten mieleesi ja miksi? – Tietokirjoista John O´Donohuen Anam Cara, filosofinen teos, joka kosketti monella

tavalla sydäntäni. Romaaneista tuskin mikään ylittää Gabaldonin jättisaagaa, jota olen suomentanut jo viidentoista vuoden ajan, eikä loppua näy.

Ehdotatko itse kustantajalle kirjoja, jotka soisi kääntää suomeksi, vai tuleeko toimeksianto aina kustantajalta?

maailmoihin. Suomentaja on hyvin näkymätön hahmo, ainoastaan kustannustoimittaja on häntäkin näkymättömämpi. Parasta arvostusta apurahojen ohella lienee se, kun lukija kiittää yksityisesti. Se lämmittää aina sydäntä.

Luetko itse mieluummin alkuperäiskirjan vai käännöksen?

– Toimeksianto tulee tavallisesti kustantajalta, mutta olen myös tehnyt joitakin löytöjä maailmalta. Otava on muun muassa julkaissut löytämäni tietokirjan Paranormaalit ilmiöt.

– Jos on pakko valita vain toinen, niin alkuperäisteoksen. Parhaassa tapauksessa luen molemmat. Erityisen kiinnostavaa on silmäillä kontrastiivisesti useita suomennoksia, vaikkapa nyt Humisevan harjun eri versioita.

Olet myös itse kirjoittanut kirjoja. Mitkä ovat kääntämisen ja oman kirjoittamisen suurimmat erot, ilot ja surut?

Onko joku kirja, jonka kääntämisestä haaveilet?

– Oman tekstin tuottaminen on helpompaa. Suomentaminen on suuri rakkauteni, siitä en suurin surminkaan luopuisi. Kaikissa töissä on vaativat hetkensä, toisinaan kireitä aikatauluja ja vaikeita aiheita, mutta kyllä kirjoittaminen on sentään hienoa! Kummallakaan ei pääse rikastumaan – bestselleristejä lukuun ottamatta.

Koetko olevasi vastuussa siitä, millaisen vastaanoton ja suosion kääntämäsi kirja Suomessa saa? – Ehdottomasti. Uskollinen suomennos on palvelus paitsi kirjailijalle myös lukevalle yleisölle. Pyrin aina tekemään parhaani. Kaunis kieli on minulle kunnia-asia. Suomentaminen on kirjallisuuden kuninkuuslaji, ja suomentaja on kirjallisuuden kameleontti virittäytyessään kirjailijansa

– Kaikki kovat nimet ovat jo tainneet taipua suomeksi… Daphne du Maurier, Oscar Wilde, Edgar Allan Poe, Mary Shelley, Charles Bukowski, Henry Miller… näistä en ainakaan voisi kieltäytyä.

Miltä näyttää kääntäjän tulevaisuus? Vieläkö töitä riittää vai saammeko lukea kymmenen vuoden päästä google-kääntäjän suomentamia kirjoja? – Hyvältähän se näyttää. Koneista ei ole meitä korvaamaan.

Teksti: Katariina Vuori Kuva: Anu Lavi

STIIKNAFUULIA

19


Kaunokirjallisuuden tulevaisuussuomalaisessa kirjastossa

Teksti: Pirjo Tuomi Kuva: Jari Hevonoja 20 STIIKNAFUULIA

Kirjallisuuskeskeinen kirjasto – onko semmoinen mahdollinen 2000-luvulla? Jos asiaa kysytään kirjastonkäyttäjiltä, suurimmalle osalle heistä yleinen kirjasto edelleen ensisijaisesti näyttäytyy paikkana, josta lainataan aineistoa ja ennen muuta kirjoja. Tämä käy ilmi kirjastonkäyttökyselyistä niin meillä Suomessa kuin muissakin maissa. Kulttuuripolitiittisin toimenpitein kirjastopolitiikkaa on kuitenkin viime vuosikymmeninä ohjattu suuntaan, jolla yleisille kirjastoille on lisääntyvässä määrin annettu uusia tehtäviä. Näillä päätöksillä ja toimenpiteillä yleisten kirjastojen tehtäväkenttää on laajennettu niin, että tänä päivänä kirjastoista puhutaan oppimis-, elämys, -tapaamis- ja esiintymistiloina. Yleisen kirjastolaitoksen varhaishistoriaan liittyi hyvin voimakas valistuksellissivistyksellinen henki, mutta suhteellisen nopeasti kirjastosta kehittyi eräänlainen lukuharrastusta tukeva instituutio, jossa erityisesti kertomakirjallisuudella on merkittävä asema. Edelleenkin se on kirjastonkäyttäjän näkökulmasta itsestäänselvästi kaunokirjallisuuden välittäjä, joka paitsi välittää myös muuten omalla tavallaan edistää kirjallisuutta järjestämällä muun muassa kirjailija-iltoja, lukupiirejä ja lukuvinkkauksia. Viime vuonna Finlandia-kirjallisuuspalkinnon voittanut kirjailija Jukka Viikilä mainitsi kiitospuheessaan muun muassa että ”en pysty varmuudella sanomaan, kuka tämän kirjan on kirjoittanut. Siitä olen varma, että kirjat ovat vain osittain tekijöidensä tekemiä ja senkin varmuudella tiedän, että kirjallisuus kirjoittaa kirjallisuutta ja jokainen uusi kirja kulkee vanhojen kannattelemana.” Otan vapauden liittää Viikilän ilmaiseman ajatuksen siihen väitöskirjassanikin esiteltyyn päätelmään, että jokainen julkaistu teos syntyy osaksi kaunokirjallista maailmaa tai kaunokirjallista järjestelmää, jossa toimijoina ovat kaikki ne ihmiset tai instituutiot, jotka tuottavat, välittävät, lukevat tai muuten käsittelevät kaunokirjallisia teoksia. Esimerkiksi Howard Becker puhuu ”taidemaailmoista”, joissa taideteokset syntyvät ja elävät kaikkien niissä toimivien yhteistyön tuloksena. Kirjallisuustieteellisessä tutkimuksessa tutkimuskohteina ovat tavallisesti kirjalliset tekstit, kirjailijat tai erilaiset kirjalliset ilmiöt. Kirjallisuutta voidaan kuitenkin tutkimuk-


sen keinoin lähestyä myös huomioiden kaikki edellä mainitut kirjallisuutta ylläpitävät instituutiot tai ihmiset, jolloin tutkimusta voidaan kutsua kirjallisuussosiologiseksi. Omassa väitöskirjassani tutkimuksen kohteena oli kaunokirjallisuuden rooli yleisen kirjaston kehityksessä, ja toisaalta kysyttiin, miten yleinen kirjasto on tai voisi paremmin olla osana kirjallista järjestelmää. Yleisellä kirjastolaitoksella on oma merkittävä asemansa kaunokirjallisessa kulttuurissa ja osana sitä. Tästä näkökulmasta yleisen kirjaston toiminta-alue liittyy kaunokirjallisuuden välittämiseen ja ylläpitämiseen, mutta myös niin sanotun ”pitkän hännän” säilymiseen. Kirjastossa on yhtä aikaa edustettuna esimerkiksi saman

Kirjoitan väitöskirjassani muun muassa, että kirjasto on tässä mielessä kansainvälisestikin tunnettu ”tavaramerkki” kuten vaikkapa poliisi tai posti.

kirjailijan teoksia, saman aikakauden kirjailijoita, tyylisuuntia ja genrejä. Kirjastossa on fyysisten kirjojen lisäksi olemassa tietoa niistä ja sen lisäksi koko kaunokirjallisesta kulttuurista. Voidaankin kysyä, missä määrin yleinen kirjasto on myös vastuussa kirjalliselle elämälle ja erityisesti kirjailijoille ja tulevaisuuden lukijoille kirjallisuuden säilymisestä ja edistämisestä. Kaunokirjallisella aineistolla on kirjastossa tietynlainen itsestäänselvä asema, kuten edellä todettiin. Kun jotakin asiaa tai toimintoa pidetään organisaatiossa itsestään selvänä, voi kuitenkin olla vaarana, että se jää vähemmälle huomiolle, kun tehdään institutionaalisia uudistuksia. Julkisten laitosten institutionalisoitumiseen liittyviä tekijöitä tutkineet tanskalaiset Arjen Boin ja Tom Christensen korostavat, että siitä

mitä organisaatiot tekevät tulee se, mitä ne ovat. Niiden ainutlaatuisuus perustuu muun muassa siihen, että niiden tavasta toimia tulee niiden tavaramerkki. Kirjoitan väitöskirjassani muun muassa, että kirjasto on tässä mielessä kansainvälisestikin tunnettu ”tavaramerkki” kuten vaikkapa poliisi tai posti. Kaikki kolme mainittua julkista palvelulaitosta ovat myös erityisesti viimeisen kahden vuosikymmenen aikana olleet monenlaisten taloudellisten ja yhteiskunnallisten muutospaineiden ja -haasteiden alaisina. Ne ovat myös eri tavoin etsineet itselleen legitimiteettiä ja uudenlaisia tapoja toimia. Julkisilta organisaatioilta alettiin jo 1980-luvulla vaatia samanlaista tehokkuutta ja taloudellisuutta, jota ajateltiin yksityisen sektorin edustavan. Yksityiseltä sektorilta omaksutut toimintatavat eivät välttämättä ole kuitenkaan organisaation tai instituution omien arvojen tai toimintatapojen mukaisia, ja ne voivat jopa tavoitellun legitimiteetin vahvistumisen sijasta heikentää sitä. Esimerkiksi postilaitos, joka perinteisen kirjepostin ja lehtien jakelun vähetessä alkoi uudistaa toimintojaan, ei tehnyt sitä ensisijaisesti toiminnalleen tunnusomaisella viestien välittämisen alueella, vaan laajensi näyttävästi palvelujaan ruohonleikkaamiseen ja hoivapalveluihin. Tämä on herättänyt jonkinlaista hämmennystä ja jopa huvittunutta irvailuakin suhtautumisessa tähän julkiseen ja arvostettuna pidettyyn palvelulaitokseen. Uhkana koetaankin, että perinteisistä postin viestien välittämistäpalveluista tulee tulevaisuudessa postille lisäpalveluja peruspalvelujen sijasta? Myös suomalainen yleinen kirjastolaitos on – usein kansainvälisiä malleja soveltaen – laajentanut palvelujaan. Usein korostetaan, että niin sanotut uudet palvelut ovat vain lisäpalveluja, jotka eivät hävitä eivätkä uhkaa perinteisiä palveluja. Häivyttävätkö ne kuitenkin mahdollisesti mielikuvissamme yleisestä kirjastosta pois jotakin, joka on ollut sen tavaramerkki? Kuten edellä todettiin, julkisten organisaatioiden tavaramerkki muodostuu siitä, mitä ne tekevät. Voidaankin kysyä, alkaako yleisen kirjaston uusista toimintatavoista muodostua mahdollisesti sille ”uusi tavaramerkki”, jossa lukemisen ja kirjallisuuden edistäminen ovat sittenkin vain lisäpalveluja. Uudessa, vuoden 2017 alussa voimaan tulleessa kirjastolaissa yleiselle kirjastolai-

tokselle asetetaan monenlaisia tehtäviä ja tavoitteita, jotka voivat muuttaa hyvinkin merkittävästi sitä kuvaa, mikä meillä on yleisestä kirjastosta. Mahdollista on kuitenkin uudistaa kirjastolaitosta paremmin huomioiden sen perinteinen toimintaympäristö ja kirjastolle ominainen esimerkiksi kirjallisuuslähtöinen yhteistyöverkosto. Kirjastolaissa myös edellytetään kirjastoilta lukemisen edistämistä. Tämä lähtökohtana uudet kansalaisyhteiskuntaa hyödyttävät palvelut voitaisiin sitoa paremmin siihen rooliin, jota käyttäjäkyselyjenkin perusteella kansalaiset kirjastolaitokselta edellyttävät. Toisaalta kirjallisen kentän toimijoiden yhteistyön tiivistäminen hyödyttäisi monella tavalla

Kirjastolaissa myös edellytetään kirjastoilta lukemisen edistämistä.

kaikkia kirjallisuuden ja lukemisen edistämisestä kiinnostuneita ja huolestuneita. Kirjoittaja väitteli toukokuussa Oulun yliopistossa aiheesta ”Kaunokirjallisuus suomalaiselle yleiselle kirjastolle haasteena, rasitteena ja mahdollisuutena”

STIIKNAFUULIA

21


Pekka Jaatinen

Otteita Raahen koordinaateista Tunnustakaamme yhteen ääneen pyhä yhteinen tietämättömyytemme taivaasta ei pian näe läpi, salama lyö ajan halki puolikkaat putoilevat pärekatoille Terästuopissa hän yhtyy happeen, vanhenee ja käryää maailma liekeissä elämä on palamista, ruostumista iso poppa jakoa vain tori kuin marimekon tekohampaat kohteeton halu, keltaisempi elämä *** Ei tarvitse tietää säieteoriasta räjäyttääkseen sanat näyttääkseen sinulle tuhat syntymääsi onni saapuu kananmunalastissa krematorioon tänään juhlitaan, mopo käryää käsiin sirkuksen pellet kimpoilevat flyygelistä, mustapäät put no headstone on my grave tähdenlento jylhä soitto, turha ajatus, kaiku alkua vailla naakan nokiset pyrstösulat TÄSSÄ HÄLYTTÄÄ LIIKETUNNISTIN Tuhka ropisee mukulakiviin joka viides alitajunta kortilla veloituksetta Take away Hän on ihminen, joka pilkkoi Kristuksen ja ristiinnaulitsi jokaisen ruumiinosan huolellisesti erikseen omalle pikkuristille Tämä on keskikaupunki, Härkätori ja juoppo pappi Havaiji-paita repsottaa, jalka laahaa Burn out, burn in burn out on in Extrapallo, Kapun Kellari Runoilijan silmät välähtävät terveisiä muukalaislegioonasta, junan alta ***

22 STIIKNAFUULIA


ihmisen kautta kaikki tulee tietoiseksi itsestään Pää palaa nyt ja aina avaruustuuli viskoo kekäleitä sinä ja minä olla todellisuuden kaikki henkilöt enkelit ja paarit kiitävät kehää valovanassa neuroni posahtelee kreivi katsoo merelle aika sanat Vainaja on karannut ruumishuoneelta. Sitä enkelit työntävät paareissa pitkin kylää. Tukka tulessa. Pää siis palaa kotiin break on through to the other side etuperin takaperin jokaperin äkkiä ajatellen Juicekin teki pentit palava kallo huutaa: ollako vai eikö ankkuri heitetään Putinin korvasta veltahtaa uusi, uljas Ukraina Meihe Ehre Heisst Treue montut on syvät ruutukaava kupertuu holveiksi vapaaehtoiset marssivat Hangossa ulosmitataan viimeisen ajatuksen massa nyt kaikkialla aina ei-missään me totisesti olemme. Kaarina! *** Mikä matematiikka on luonnon mieli kieli merkit numerot sanat montako lanttia mittarissa on kosmonautilla tipun neliöjuuri on muna 4–2 munan potenssi elinehto yksinkertaistaa monimutkaistaa selvää asiaa Tässä runossa vainajan pää on syttynyt ja enkelit työntävät ruumiin sairaalasta kaupungille, jäävät sinne pyörimään. todellisuus palautuu periaatteiksi materia hengeksi muodot sisällöiksi merkit merkityksiksi persoonaton tietoisuus universaali tiedostamaton käsittelyn tarve lukemisen tapahtuma Nämä merkit sytyttävät soihdut: rest in peace nouse, ota vuoteesi ja kävele avaruus on raskaana itselleen: musta aine, laskettu aika

STIIKNAFUULIA

23


Kirja-arvostelu

Epävarma etsivä ja sarjamurhaaja terveyskeskuksessa Toni Aho: Exitus. Nordbooks 2017. 378 s.

Teksti: Teija Rönni

24 STIIKNAFUULIA

Toni Ahon Exitus on oululainen lääketieteellinen trilleri. Päähenkilö Milla on lääketieteen kandidaatti, joka saa kesätöitä lääkärin sijaisena pikkupaikkakunnalta ”Nälviältä”. Nälviän terveyskeskuksessa Milla kiinnittää huomionsa potilaisiin, jotka saapuvat sinne hyväkuntoisena, mutta alkavat pian oirehtia samalla tavoin ja lopulta menehtyvät. Exitus tarkoittaakin lääketieteellisenä nimityksenä kuolemaa. Milla on sympaattinen näkökulmahenkilö, jonka vaikeuksiin ja epäilyksiin omasta ammattitaidosta on opiskelijan näkökulmasta helppoa samaistua. ”Nyt he viimein näkevät, ettei minusta olekaan lääkäriksi. Pitäisi pitää pää kylmänä sairaalasarjojen sankareiden tavoin, mutta menenkin paniikkiin.” Ajoittain Millan monet henkilökohtaiset ongelmat kuten hankala suhde alkoholisti-äitiin, syömishäiriö sekä muut omat mielenterveydelliset ongelmat tuntuvat vievän varsin paljon huomiota. Ihan kevyttä lukemista Exitus ei muutoinkaan ole. Vaikka Exitus ei vello tai mässäile loputtomasti raskaammilla teemoillaan, sivuaa se silti päähenkilön ongelmien ohella myös muita vaikeita aiheita kuten uskonnollista väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä ja eutanasiaa. Alkuvaiheessa monet kirjassa esitellyt hahmot vaikuttavat hyvin stereotyyppisiltä, kuten komea, ”ihannevävystä” käyvä lääkärikollega (tai kaksikin) sekä juro, parrakas ja epäilyttävä venäläinen. Monista keskeisistä hahmoista kuitenkin paljastuu tarinan edetessä uusia puolia, eikä hahmonrakennuksessa ole laiskoteltu. Lääketieteellistä terminologiaa tulee oikealta ja vasemmalta. Vaikkei tarvitsekaan olla alan ihminen pysyäkseen kärryillä, saattaa se silti tehdä lukemisesta hieman raskaampaa ummikolle. Teos on myös uskottavan oloinen kurkistus pikkupaikkakunnan terveyskeskuksen arkeen ja realiteetteihin. ”’No voihan räkä’, lääkärinalku mutisi. ’Ja viikonloppu on tulossa. Eihän meillä ole mahdollista ottaa mitään verikokeita sen aikana?’

Anita pudisti päätään pahoitellen. ’Vain verensokeria voidaan seurata. Ja joskus on pika-CRP:tä otettu sormenpäästä. Mutta aivan kaikki hoitajat eivät osaa käyttää sen mittaamiseen tarkoitettua laitetta.’ ’Niinpä tietenkin’, Milla huokaisi. ’Kun meillä ei ole resursseja’, Anita sanoi.” Tarinan kerronta etenee enimmäkseen kronologisesti. Vaihtelua kerrontaan tulee murhaajan perspektiivistä kerrotuista katkelmista, jotka on eroteltu muusta tekstistä kursiivilla. Myös muussa tekstissä päähenkilön tajunnan kautta tuotettu kerronta on eroteltu kursiivilla. Suomeen on varsin hankalaa rakentaa edes etäisesti uskottavaa ja ovelasti toteutettua murhasarjaa, mutta Exitus tuntuu kuitenkin onnistuvan siinä. Itse murhamysteeri on mallikkaasti dekkarin nykyaikaisia konventioita noudattaen rakennettu. Tämän vuoksi genreä paremmin tunteville teoksen juoni saattaakin olla ennalta-arvattava. Enemmän dekkareita ahminut lukija saattaakin kaivata juonelta rohkeampaa genren trooppien kyseenalaistamista. Juonen toiminnallisessa loppuhuipennuksessa lukijalla menee paljon aikaa sen hahmottamiseen, mikä on hahmojen sijainti toisiinsa nähden. Lopusta jäi myös kaipaamaan jonkinlaista vuorovaikutusta Millan ja häntä epäreilusti kohdelleiden tahojen välille. Toisaalta siitä saisi materiaalia seuraavaan teokseen, mikäli Millan tarinalle suunnitellaan jatkoa. Exituksesta myös jäi selvästi yli langanpäitä, joita on mahdollista hyödyntää myöhemmin, vaikka teos itsessään muodostaakin koherentin kokonaisuuden. Toisaalta jatkoosien kanssa syvenevät usein myös genrelle tyypilliset sudenkuopat: miten välttää toistamasta itseään tai dekkariklisettä siitä, että etsivä sopivasti sattuu aina osumaan paikalle murhasarjan ollessa käynnissä. Olisin kuitenkin valmis antamaan myös jatko-osalle mahdollisuuden. Exitus ei ehkä ole kielellistä ilotulitusta tai kirjallisuuden avant gardea, mutta se on teknisesti hyvin rakennettu, lajityypissään uskottava kokonaisuus ja varsin mainiota lukemista kesäiselle mökkireissulle.


Ihminen on kaksinkertainen luoja. Ensin keksii jotakin ja sitten luo siitä ongelman. Maailmanhallintarekisteri käytössä, ei vielä täysin toiminnassa. Kun enkelit tappelevat, saa piru sulan hattuunsa.

Mutta jos saat paikan taivaasta, ota vain puolihoito.

Teksti: Eero Suvilehto Kuva: Jouko Toiviainen STIIKNAFUULIA

25


Kirjoja kevät – syksy 2017 26 STIIKNAFUULIA

Johanna Hulkko (kuvittanut Jari Paananen)

Pekka Jaatinen

Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka

64°41´N, 024°28´E.

Geoetsivät juhlistavat satavuotista Suomea etsimällä geokätköjä maamme upeimmista luontonähtävyyksistä. Kahdeksan salapoliisitarinan kokoelmassa seikkaillaan mm. Hailuodossa, Hiidenportissa, Bengtskärin majakalla ja Hitonhaudalla. Geokätköilyn lomassa etsivät ratkovat mysteereitä, joiden selvittämiseen lukijakin voi osallistua. Mitä mätää on Geopöhköjen lokimerkinnässä majakkasaarella? Miten löydetään syylliset Pirunpesänparkkipaikan selkkaukseen? Mitä outoa on Inarin reissuötökkähotellinliepeillä tavatuissa naisissa? Entä kuka viidestä pellavapäisestä veljeksestä on syyllinen Marjaniemen limupullovarkauksiin? Upea nelivärikuvitettu Geoetsivätspesiaali on perinteisten Geoetsivät-kirjojen tapaan mainio lukuelämys, mutta myös mysteerikirja ja jopa pieni matkaopas. Kokeile, olisiko sinusta Geoetsiväksi! Johanna Hulkko on nokialainen kirjailija ja kirjoittamisen ohjaaja. Hän on julkaissut sekä lasten- ja nuortenkirjoja että aikuistenromaaneja. Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus voitti Arvid Lydecken -palkinnon vuonna 2014. Jari Paananen on tamperelainen kuvittaja ja peligraafikko. Karisto, kesäkuu 2017 Nordbooks, maaliskuu 2017

Raahen koordinaatit Pekka Jaatinen on toteuttanut nuoruuden haaveensa, runokokoelman. Tamperelainen Mediapinta Oy hyväksyi Raahen koordinaatit Suomi 100 runokirjaa -sarjaansa. Kirja laajentaa Jaatisen kirjailijakuvaa uuteen suuntaan. Sotakirjailijana tunnetulta mieheltä ei ole totuttu lukemaan näin vapaasti lentävää ja virtaavaa lausetta – räp and rollia, kuten kirjailija itse sanoo. Runokirja on hurjaa kyytiä kirjailijan kotikaupungissa Raahessa. Se on kuin verbaalinen maisemamaalaus kaupungin historiasta ja nykyhetkestä – tulevaisuudestakin. ”En varsinaisesti suosittele tätä kenellekään. Teksti pakenee kaikkia määritelmiä kuin suljetulta karannut”, Jaatinen tuumaa. Mediapinta, 2017


Mika Kulju

Mika Kulju

Matti Lackman

Eränkävijät

Käsivarren sota

Kullervo Manner

Lasten ristiretki 1944-1945

– kumouksellisen muotokuva

Lapin sodan rajuin taisteluvaihe kesti vain lokakuun 1944, mutta viimeiset saksalaiset poistuivat Käsivarren alueelta vasta huhtikuussa 1945. Kun Suomi kulki jo kohti rauhanaikaa, Käsivarressa 600 nuorta suomalaista kävi jälkipolville vähemmän tunnetuksi jäänyttä asemasotaa puolen vuoden ajan. Nuorukaisten sotatie sai aikalaisiltaan nimen ”Lasten ristiretki”. Sotatapahtumien lisäksi kirjassa kerrotaan mitä tapahtui samaan aikaan muualla Suomessa ja maailmalla. Valvontakomissio istui Helsingissä ja maaliskuussa pidettiin eduskuntavaalit. Saksa antautui vain pari viikkoa sen jälkeen, kun viimeinen Wehrmachtin sotilas oli jättänyt Suomen maaperän. Kirja tuokin esille kohtaamisia saksalaisten sotilaiden kanssa aivan toisen maailmansodan loppuhetkillä. Gummerus, lokakuu 2017

Kullervo Akilles Manner (1880–1939) oli vanhasuomalaisen pappikodin esikoinen, joka oli 1900-luvun alussa lähes bobrikoffari. Porvoolaisen Olga Segerin vaikutuksesta hän käänsi kuitenkin kelkkansa ja hänestä tuli vuoden 1905 suurlakon pyörteissä ns. marraskuun sosialisti. Manner nousi 1910 eduskuntaan ja sen puhemieheksi maaliskuun vallankumouksen 1917 jälkeen. Hänestä tuli SDP:n puheenjohtaja, yksi yleislakon johtajista, vuoden 1918 kapinahallituksen puheenjohtaja ja lopulta punakaartien ylipäällikkö ja diktaattori. Tappiollisen punakapinan jälkeen hän pakeni muiden mukana Neuvosto-Venäjälle ja eli siellä loppuelämänsä. SKP:n puheenjohtajana hän haaveili kotiin paluusta ja Neuvosto-Suomen luomisesta, mutta unelmat karkasivat tavoittamattomiin. Vaikka Suomessa pelättiin punapeikkoa, SKP:n iskukyky oli paljon huonompi kuin uskottiin. Teos tuo myös uutta tietoja suomalaiskommunistien henkilökohtaisista ongelmista ja keskinäisestä riitelystä punaisen hämärän maassa. Amanita, syksy 2017

Kun pohjoisessa tunturit ovat lumen peitossa ja järvet jäässä, kuljetaan etelässä vielä sulassa maassa ja kalastetaan virtaavissa vesissä. Ja kun itärajalla jahdataan suurpetoja, haetaan pohjoisempana kanalintusaalista perinteisin keinoin. Eränkävijät sukeltaa televisiosta tutun porukan kanssa koko Suomen erätarinoihin. Suositun erä-tv-sarjan suosikit kertovat hauskoja ja koskettavia tarinoita omista kokemuksistaan ja tv-sarjan kuvauksista kameran ulkopuolelta. Eränkävijät kertaa niin karhuretkelle valmistautumista, retkiä salaisiin kalapaikkoihin Lapin erämaassa ja eräkoirien Sukan ja Hopin koulutusta, kuin luontoretkeilyn pellepelottoman Manun ihmevekottimien valmistusta. Hyvän tuulen eräkirja on viihdyttävää luettavaa niin tv-ohjelman faneille kuin muillekin eränkäymisestä ja kalastuksesta innostuville. Gummerus, syyskuu 2017

STIIKNAFUULIA

27


Jonna Pulkkinen ja Mika Wist

Tomi Sonster

Jarmo Stoor

Viinalla terästetty sota

Koska olen täydellinen

Sieluhäkki -äänikirjapaketti

Kirkko työntää unilääkepiikin pitkään sääreni. Tehtaan piippu suhauttaa puuterit korkeille poskipäilleni. Aikani on koittanut. Papisto uhraa minut jumalilleen, koska olen täydellinen. Tämä runokokoelma on peilisali, joka avaa lukijalleen yhden maailman kuvajaiset. Jokaisessa runossa, jokaisella rivillä on kauneus ja kauheus. Jokaisessa runossa, jokaisella rivillä on nauru, itku & parku. Tomi Sonsterin kieli ja mieli ovat luoneet ehjän runoteoksen, joka rikkoo normiperseellisen arjen väriopit. Lue! Nauti! Koe! Ajattele! Tunne! Hämmenny! ”Sonsterin luoma maailma muistuttaa hiukan kieroutuneella tavalla omaamme. Sillä on oma historiansa, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa. Maailma on futuristinen, lähes dystooppinen kone, jossa kristinusko on konkreettista ja kuolema painaa enemmän kuin elämä. Kirkko, Jumala, Jeesus, usko ja kuolema tuntuvat korostuvan säännöllisesti kokoelman kantavana ja ahdistavana pääteemana. Kokoelma on valikoima multiversumeita, joissa kuolema ja mätäneminen vaikuttavat kohdistuvan aina samaan henkilöön.” - Eemeli Jylhä/ Kirjavinkit Kirjokansi, maaliskuu 2017

Sieluhäkki-romaani (Into 2013) on nyt saatavana myös kirjailijan itsensä lukemana äänikirjana. Tällä pankkikortin kokoisella muistitikulla on äänikirjan lisäksi Musisoitu Sieluhäkki-äänikirja. Esittäjänä Latistajat. Äänessä ja sanoissa Jarmo Stoor, Soittimissa ja sävelissä Heikki Hallanoro. Paketista löytyy runsaasti myös Making of –materiaalia pitäen sisällään mm. Taneli Rantakokon musiikkianimaation Sieluhäkin musisoidusta otteesta Punainen villapaita, sekä kuvamateriaalia äänikirjan nauhoituksista. Sieluhäkki on tositapahtumiin pohjaava kertomus pahuuden heijastumisesta sukupolvesta toiseen. Vaikka lapsena raiskattu äiti vahtii ja suojelee poikaa kaikelta, ei poika lannistu vaan säntää uusiin seikkailuihin Kaverinsa kanssa. Romaani on rosoinen runoelma mielikuvituksen, tahdonvoiman ja viattomuuden parantavasta voimasta. Into/Nispero 2016

Alkoholi sotavuosina 1939-1944 Ei sotaa selvin päin kestä. Tunnetuin mielikuva suomalaissotilaan rintamantakaisesta ryypiskelystä lienee peräisin Tuntemattoman sotilaan kohtauksesta, jossa miehet juhlivat Mannerheimin syntymäpäivää juomalla kiljua. Mutta millaista alkoholinkäyttö todella oli sotaaikana? Talvi- ja jatkosodan vuodet muovasivat kieltolain ohella suomalaisten alkoholinkäyttöä humalahakuisempaan suuntaan, mikä näkyy edelleen päihdepolitiikassamme. Viinaa jaettiin ylimääräisinä annoksina, mutta miehistö myös keitti pontikkaa, käytti kiljua ja tislasi polttoaineeksi tarkoitetusta bensiinialkoholista ”telaketjuksi” nimitettyä korvikeviinaa. Viinalla terästetty sota näyttää jatkosodan spriinhajuisen todellisuuden, jossa väkevistä haettiin piristystä puuduttavaan asemasotaan, neuvoa-antavista saatiin apua rintaman arkeen ja kurkunkostukkeesta löytyi iloa päällystön illanviettoihin. Teos perustuu laajan arkistomateriaalin ja lähdekirjallisuuden lisäksi veteraanien haastatteluihin, muistelmiin sekä aiemmin julkaisemattomiin valokuviin. Atena Kustannus, syyskuu 2017

28 STIIKNAFUULIA


Pirjo Suvilehto (kuvittanut Mikko Hiltunen)

Lystileikit vauvan kanssa / Lek och skoj med babyn Äitiyspakkauksen uusi kirja vahvistaa vanhemman ja lapsen kiintymyssuhdetta. Äitiyspakkauksen lastenkirja on tänä vuonna Oppi&ilon Lystileikit vauvan kanssa / Lek och skoj med babyn. Kirjan loruleikit tuovat iloa ja ideoita yhdessäoloon, vahvistaen vanhemman ja vastasyntyneen kiintymyssuhdetta. Ensimmäiset kuukaudet ovat vauvan ja vanhemman molemminpuolisen tutustumisen aikaa. Lystileikit vauvan kanssa –kirjan lorut ja leikit tukevat varhaista vuorovaikutusta ja kiintymyssuhteen muodostumista, jotka ovat tärkeä perusta lapsen kehitykselle. Lorujen kuuntelu, sylittely ja yhdessä leikkiminen kehittävät vauvan aisteja monipuolisesti, edistävät puhumaan oppimista ja motoriikan kehitystä. Ja ennen kaikkea tuovat iloa vauva-arkeen. ”Erittäin laadukas tuote, hauskoja ja innostavia loruleikkejä käytettäväksi jo pienen vauvan kanssa ja hyvät ohjeet vanhemmalle”, perusteli Kelan valintaraati uuden äitiyspakkauskirjan valintaa. Lystileikit vauvan kanssa –kirjan lorut ovat kirjallisuuden dosentti Pirjo Suvilehdon käsialaa. Hän opettaa sanataidetta, draamaa ja lapsen kielenkehitystä Oulun yliopistossa. Raikkaan kuvituksen ja ilmeikkäät vauvat on luonut graafikko Mikko Hiltunen. Sanoma Pro, maaliskuu 2017

Jukka Tervo

Jukka Tervo

Mariaanien haudalla

Ketä rakastamme kun rakastamme Elvistä

Martti ei ollut veljensä kaltainen kaikkeen impulsiivisesti suhtautuva, mielipahaa tuottava itseään purkava vaisto-olento, vaan ihminen joka kykeni valitsemaan; lyödä tai lähteä pois. Sakari ei ajatellut eikä näin ollen kyennyt valitsemaankaan, vaan ryömi omien harhojensa perässä kuin kastemato syöden mitä eteen sattui jättäen pahanolon paskavanan taakseen. Hän ajatteli ja tiesi. Hän oli paljon vaarallisempi koska oli nähnyt oman pahuutensa veljensä silmistä. Jukka Tervo asettuu romaanihenkilöidensä ihon alle kuvaten surun ja menetysten kanssa kamppailevia ihmisiä ja heidän haluaan kasvaa ja selvitä vaikeissakin olosuhteissa. Onko se mahdollista yksin, onko aina kysymys elämästä ja kuolemasta, joudummeko aina valitsemaan rakkauden ja yksinäisyyden väliltä? Rehevä dialogi, rikas kieli ja tunteiden palo kuljettavat lukijaa päähenkilön rinnalla etsimään myötätuntoa ja toivoa pohjoisen kylmässä kaupungissa. Miksi toiset selviytyvät ja toiset eivät? Jukka Tervo (1956) on oululainen musiikkiterapeutti, laulaja/lauluntekijä ja kirjailija. Hän on julkaissut useita runokirjoja, proosaa, tutkielmia, esseitä, artikkeleita, musiikkia sekä blogeja (jukkatervo.com). 2017

Jukka Tervo tunnetaan erityisesti psykoterapeuttisen nuoruusiän musiikkiterapian kehittäjänä. Nyt julkaistava teos Ketä rakastamme kun rakastamme Elvistä – artikkeleita nuoruusiän luovuudesta ja tuhoavuudesta on kooste hänen 1978-2016 julkaisemista artikkelista musiikkiterapiasta, musiikista, luovuudesta, elokuvista (400 kepposta, Pojat, Nuori Kapinallinen, Il Capitano, Science of Sleep, Peili, Julma maa, Hurjapäät) sekä rockmusiikin ja nuorisokulttuurin merkityksestä nuoruusiän kasvulle ja kehitykselle. Nuoruusiässä ratsastetaan kahdella hevosella; nuori työstää regression kautta uudelleen esiin nousevia lapsuuden elämyksiä ja kokemuksia sekä aivan uusia ennen kokemattomia nuoruusikään kuuluvia mielikuvia, toimintaa, pelkoja ja toiveita. Teos sopii kaikille nuorten kokemusmaailmasta kiinnostuneille sekä oppikirjaksi että oheislukemistoksi kasvatuksen, opetuksen, kulttuurin, sosiaalitoimen, terapian ja terveydenhuollon alueilla. Kirjoittajalla on painavaa ja kriittistä sanottavaa myös nuorten hoidon ja kuntoutuksen epäkohdista. Ketä rakastamme kun rakastamme Elvistä – artikkeleita nuoruusiän luovuudesta ja tuhoavuudesta (360 s.) on kirjoittajan kymmenes teos.

STIIKNAFUULIA

29


Pääläri Ollaan oltu tässä jo monta tuntia, eikä mitään kuulu. Sakemanni on varmasti häipynyt.

Joukkue, tämä osa kaupungista on varmistettu.

Siirrytte reserviksi Kemintien alueelle.

Nyt sieltä tulee kuorma-auto...

Elähän kuule nokkaas nosta. Niil´ on pirun hyviä tarkka-ampujia.

Se on omia.

Lähetti väittää Simosen löytäneen kuorma-autollisen konjakkia Ratapihalta. Mennään katsomaan.

Kortteeri on parisataa metriä eteenpäin, puiston takana. Mihis TE meettä?

Missähän me ollaan? Mitään kortteeripaikkaa ei näy? Tämä tie menee kaupungin eteläpuolelle.

Jättäkää sitte meilleki...

Tuolta tulee autoja. Kysytään niiltä...

Mennääs tuohon tielle ja mietitään.

Ilpo Koskela 1994.

Se on sakemannin tankki.


Jäädään katsomaan. Jos ne ei vaikka huomais sitä?

Älä luule...

Blom, was ist das?

Herr Standardenführer, se näyttää tynnyriltä tai astialta. Se voisi olla myös miina.

Tynnyri on keskellä tietä. Emme mahdu ohi. Voisiko sen purkaa?

Herr Standardenführer, metsässä tien oikealla puolella on suomalaisia. Näin liikettä. Voisin yrittää räjäyttää sen ampumalla.

Ilpo Koskela 1994.

Jatkuu...


Palautusosoite: Oulun kirjailijaseura ry Oulun kirjallisuuden talo Sepänkatu 9, 90100 Oulu

Kotimainen. Paikallinen.

NORDBOOKS ATRAIN KUSTANNUS

op.fi/oulu

www.nordbooks.net www.atrainkustannus.fi

ravintolarauhala.fi

tuba.fi

Stiiknafuulia kiittää tukijoitaan

Stiiknafuulia 21  

Stiiknafuulia 21, Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu – kesäkuu 2017.

Stiiknafuulia 21  

Stiiknafuulia 21, Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu – kesäkuu 2017.

Advertisement