Page 1

Stiiknafuulia OULUN KIRJAILIJASEURAN KAUSIJULKAISU 18–19 – JOULUKUU 2015 – 5. VUOSIKERTA

PAKKALA-PALKITTU NYMAN YLLÄTTYI Brantberg Petroskoissa: ”Tämä ei jää tähän!”

Liikaa löylyä Skiftesvikille? Kirjallisuus asettui Hailuotoon OKS:n hallitus 2016: vahvoja reisilihaksia, esiintymiskykyä, kokemusta, laajakatseisuutta, jopa sikariseuraa

8,00€

1799 6761


Pääkirjoitus Skuupin paikka on yleensä toisaalla lehdessä. Minä laitan sen heti tähän: Kirjallisuuden talo perustetaan Oulun kirjailijaseuran alaisuuteen. Tilat vuokrataan Oulun keskustasta Sepänkadulta helmikuussa 2016. Mutta mitä kaikkia katon alle tulee, siitä saa kertoa puheenjohtaja Brantberg kolumnissaan s. 7. Samaa kulttuuritukikohtaa sivuaa kuulumisissaan kirjallisuuden läänintaiteilija, tätä lukiessanne kuusivuotisen pestinsä jo päättänyt Tuomo Heikkinen, joka esiintyy tupla-Stiiknassamme ainakin parissa jutussa. Turvallista ja mukavaa matkaa Tuomo, minne ikinä jatkatkaan! Kiitos kaikesta. Tässä numerossa väistytään ja jätetään jäähyväisiä myös muuten. Kirjailijaseura valitsi uuden hallituksen ja uuden puheenjohtajan Robert ”Sandels” Brantbergin sulkeutuessa tietokirjailijan kammioonsa. Roope, kiitos kaikesta. Seuran puheenjohtajana ensi vuoden alusta alkaen toimii Oulun Kastellissa kotiaan pitävä kirjailija ja yrittäjä Antti Leikas. Anttia ei lehdessämme nyt esitellä, sillä hän

Kuva: Ilpo Okkonen. oli kansikuvapoikana ja pääjutun tähtenä tämän vuoden huhtikuun Stiiknafuuliassa. Onnea ja voimia Antille sekä uudelle hallitukselle, joka tarvittaessa pistää vaikka painiksi (Essi!). Luottamustoimeen valittujen tavoitteista ja vahvuuksista voitte lukea s. 12 alkaen.

Oulun kirjailijaseuran jäsenet ovat olleet tänä vuonna tuotteliaita. Stiiknafuulian esittelyyn kertyi yli 30 teosta. Mitä mieltä olette, pitäisikö kirjailijoiden/kustantajien laatimista ja paikoin itseään toistavista esittelyistä luopua? Olisiko aika kypsä esimerkiksi lukukokemuksille ja kritiikeille? Väistyn sitä minäkin takavasemmalle. Muihin kiireisiini vedoten jätän mielenkiintoisen sekä silmiä ja jopa yllättäviä ovia avanneen tehtävän Fuulian Stiiknana. Jätän, vaikka Oulun kirjailijaseurassa ollaan juuri nyt uuden ja mielenkiintoisen kynnyksellä esimerkiksi jo mainitussa Kirjallisuuden talo -projektissa. Rohkeita, rajoja rikkovia yhteistyökuvioita on viritelty moneen suuntaan. Kirjailijaseurasta saamiani ystäviä ja tuttavia en ole jättämässä, eikä intohimoni pohjoista nykykirjallisuutta kohtaan ole sammunut. Pikemminkin päinvastoin. Jatkossa se vain kanavoituu eri tavalla, vielä enemmän tutkimuksen parissa. Rauhallista joulua ja mitä parhainta vuotta 2016 kaikille sekä kiitokset omasta puolestani lehden avustajille ja muille yhteistyökumppaneille! Satu Koho, päätoimittaja

Stiiknafuulia

Julkaisija

Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu päätoimittaja: Satu Koho taitto ja ulkoasu: Ilpo Koskela www.stiiknafuulia.fi, stiikna@gmail.com

Oulun kirjailijaseura ry Författarsällskapet i Uleåborg rf puheenjohtaja Robert Brantberg www.oulunkirjailijaseura.fi oulunkirjailijaseura@gmail.com Painopaikka Joutsen Median Painotalo Oy, Oulu 2015

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen.

2

STIIKNAFUULIA

ISSN-L 1799-6767 ISSN 1799-6767 (painettu) ISSN 1799-7895 (verkko)


Stiiknafuulia 18–19 – 2015 Kansikuva: Satu Koho 4 Pirjo Suvilehto Oikeat sanat oikeaan aikaan 7 Robert Brantberg Kirjallisuuden talo Ouluun 8 Yhteen hiilen puhaltava viisivuotias 11 Viimeinen puhelu Tuomolle

12 Antti Leikas on Oulun kirjailijaseuran uusi puheenjohtaja 15 Kulttuuriverkkoja kokemassa 18 Joni Skiftesvik Kirjailija saunottiin lauteilta joulusaunassa Englannissa 20 Aforismit – pieniä isoja ajatuksia

22 Kirjallisuus mukaan Battre Folkiin 25 Ilpo Koskela Kirjailijavieraana Algeriassa 27 Vuoden kirjoja 2015 39 Ilpo Koskela Pääläri

Sivut 22–24

Sivut 25–27

Suomen viehkoimmaksi festivaaliksi kutsuttu Bättre Folk Marjaniemen majakan kupeessa uudistui ja laajeni tänä vuonna kirjallisuustapahtumaksi. Yleisöennätyksensä rikkonut festari oli järjestyksessään neljäs ja pidettiin 26.–28. kesäkuuta. Kuva: Satu Koho.

Ilpo Koskelan vuonna 2007 ilmestynyt Jähti-sarjakuvaromaani julkaistiin Algeriassa kuluvan vuoden tammikuussa. Lokakuussa pääkaupunki Algerissa järjestettiin FIBDA 2015 –sarjakuvafestivaali, johon Koskela ja kääntäjä Hamza Amarouche kutsuttiin vieraiksi. Kuva: Ilpo Koskela.

www.stiiknafuulia.fi

Oulun kaupunki tukee Oulun kirjailijaseura ry:n toimintaa. www.ouka.fi

TILAA STIIKNA // Vuositilaus (4 numeroa, joista yksi tupla): 24 €/vuosi // Kestotilaus: 20 €/vuosi KANNATA // Yhteisöt ja yritykset: 300 € / vuosi. Yksityishenkilö: 50 € / vuosi. Kannatusjäsenet saavat lehden vuosikerran. TILAA JA KANNATA maksamalla summa tilille FI02 1107 3000 6818 60, merkitse yhteystietosi viestikenttään // Ks. lisää: www.oulunkirjailijaseura.fi

STIIKNAFUULIA

3


Poniteatterin johtaja Pirjo Suvilehto sekä teatterin tähdet Pritney-poni ja Peppi-pupu. Tähtikaartiin on liittynyt myös kuvasta puuttuva poni Etola. Kuva: Satu Koho.

Oikeat sanat oikeaan aikaan ”Joku sanoo oikeat sanat oikeaan aikaan, niin moni asia lähtee käyntiin”, uskoo kirjallisuuden ja draaman parissa useammassa roolissa työskentelevä Pirjo Suvilehto.

TEKSTI: NINA HAMPINEN 4

STIIKNAFUULIA

TYRNÄVÄ. Tuulinen lakeus ei odota vaan pikemminkin raivoaa tiensä kohti talvea marraskuisena maanantaina. Olen matkalla tapaamaan Pirjo Suvilehtoa, enkä tiedä mistä aloittaa. Suvilehto on tyrnäväläisen maalaistalon emäntä, lastenkirjailija, sanataiteen ja draaman opettaja, poniteatterin johtaja, koiraihminen ja runoilija. Kriitikko, toimittaja ja eskarilaisten ponikerhon ohjaaja. Tämän kaiken olen onkinut selville ja olen jo vähän hengästynyt. Aloitan kysymällä, kuinka hän ehtii tätä kaikkea. ”En juuri käy missään töiden lisäksi. Olen kotona tekemässä näitä omia juttujani enkä

katso paljon televisiota. Teen asioita, kun innostun niistä, ja yksi johtaa aina toiseen.” Näin sai alkunsa myös Poniteatteri.

Kakkulanmäen Pritneysta poniteatterin tähdeksi Kun Suvilehdot päättivät hankkia shetlanninponin, alkoi ideoita syntyä. ”Pritneysta sain idean poniteatteriin eli lasten nukketeatteriesitykseen, jossa lavalla olisi ihka oikea poni. Sitten mukaan tuli myös oikea lemmikkikani Peppi”, Suvilehto kertoo. Pritneyn ja Pepin tärkein osuus alkaa


Kirjailijan työhuoneella

Pritney tykkää erityisesti lasten seurasta. Tästä kertoo myös painotuore lastenkirja Pepi ja eläinpuiston Pritney. Kuvassa ponin luottoihminen Pihla ”Pirjon tytär” Suvilehto. Kuva: Pirjo Suvilehto.

esityksen jälkeen. Se on fanitapaaminen. Nyt syystalvisena maanantaina Pritney on aloittanut loman, sillä poniteatteria tehdään kesällä ja viimeinen ponikerhokin on tälle vuodelle pidetty.

Nukketeatterin voima varhaiskasvatuksessa Suvilehto opettaa päivätyönään tulevia lastentarhan- ja luokanopettajia sanataiteen ja draamakasvatuksen saloihin. Hänen kirjallisuuden oppiaineeseen Oulun yliopistossa tekemänsä väitöskirja käsitteli muun muassa kirjallisuusterapiaa. Lasten lukutaito ja -into ovat kestosuosikkeja suomalaisessa kasvatuskeskustelussa, ja taideaineiden määrää koulutuksessa on myös Suvilehdon mielestä varaa lisätä. Onko jo aihetta puhua ”tv-lapsista” ja ”kirjalapsista”? ”Pienet lapset ovat lukemisharrastuksessa aikuisten armoilla. Päiväkodin tehtävä on yhdenvertaistaa, tarjota kaikille sanataidetta ja draamaa, ja päiväkodeissa luetaankin paljon. Teatteria voisi olla enemmän”, vastaa Suvilehto. Hän jatkaa, että nukketeatteri on elämys lapselle. Aikuinen ei oikein edes ymmärrä, kuinka suuria elämyksiä lapsi sen parissa saa. ”Sama pätee nuoriin opettajaopiskelijoihin, kun he aloittavat. Vähän aikaa he hämmästelevät nukke kädessään, mutta kurssin kolmessakymmenessä tunnissa he

jo tekevät hienoja esityksiä ja elämyksiä lapsille”, Suvilehto kertoo. Myös monikulttuurisessa ympäristössä teatteri avaa tärkeitä väyliä – eikä vain lapsille. Eräällä Suvilehdon kurssilla opettajaopiskelijat tekivät maahanmuuttajanaisille nukketeatteriesityksen runojen pohjalta. Runo, siihen sopiva nukke, musiikki – muuta ei tarvita, ja esitys voi olla hyvinkin koskettava yli kulttuuristen rajojen.

Ihmisten tarve lokeroida Suvilehto kertoo tekevänsä mitä haluaa ja sitä, mikä milloinkin tuntuu tarpeelliselta.

”Esimerkiksi lastenkirjat syntyvät pitkälle työhöni liittyen. Runot taas silloin, kun tunnen tarpeen ilmaista itseäni runoissa”, vastaa Suvilehto kysymykseen, mikä on hänen ominta aluettaan kirjailijana. Ihmisillä on usein itsellään tarve kuulua johonkin lokeroon ja kustantajilla tarve brändätä kirjailija oikeaan markkinarakoon. Ehkä yleisölläkin on tarve sijoittaa kirjailija sopivaan muottiin? ”Ehkä muilla on tarve lokeroida, minulla itselläni ei. Ei edes nuorempana. Olen tehnyt paljon erilaisia asioita, ja uusia juttuja tulee elämässä koko ajan vastaan”, Suvilehto sanoo. Esimerkiksi Pritneyn hankkiminen vei hänet kokonaan uuteen paikkaan, hevosih-

STIIKNAFUULIA

5


Pritney on kiinnostunut uusista asioista ja ilmiöistä. Poniteatterin käsinuket ovat jo tuttu asia, sillä keikkaa on heitetty niiden kanssa jo kahden vuoden ajan. Kuva: Pirjo Suvilehto.

Pirjo Suvilehdon tuotantoa: misten maailmaan. Näin hän kertoo: ”Nyt kirjoitan myös hevoslehtiin. En ennen Pritneyta ja Pritneyn kaveri Etolaa tiennyt hevosista juuri mitään.” Suvilehdon uuden lastenkirjan Pepi ja eläinpuiston Pritney julkkarit pidetään uutenavuotena Tyrnävällä. Samalla hän samalla juhlii kymmentä vuottaan kirjailijana ja paria kymmentä jo ilmestynyttä kirjaansa. Keväällä 2016 ilmestyvän draamakasvatuksen oppi- ja materiaalikirjansa Leikki vuoden jokaiselle päivälle Suvilehto kuvitti itse. ”Se oli uutta, ja haluaisin kokeilla sitä joskus myös lastenkirjassa, vaikka omat rajat kuvittajana mietityttävätkin. Piirrän käsin, tietokoneen tarjoamiin mahdollisuuksiin pitäisi perehtyä… En tiedä, tuleeko pöytälaatikossa olevasta romaanista koskaan mitään, mutta selkokirjoja haluaisin tehdä”, Suvilehto sanoo. Huh. Ja ajatella, silti me ehdimme istua kokonaisen aamupäivän.

6

STIIKNAFUULIA

• Suvilehto (toim.): Maaseutu kirjoittaa (Minerva 2003), tarinakokoelma • Suvilehto: herra O:n kirjeeseen (Runogalleria 2005), runoteos • Suvilehto: Viime yönä Sigismund (Rajalla 2007), runoteos • Suvilehto: Teehetki (Minerva 2006), tietokirja • Suvilehto: Vihreä tee. Hyvinvointia ja terveyttä (Atena 2007), tietokirja • Suvilehto: Teehetkien herkut (Sitruuna 2008), tietokirja • Suvilehto: Maistuisiko yrttitee (Minerva 2009), tietokirja • Suvilehto: Eläimet heitettiin meren pohjaan (Mäntykustannus 2010), runoteos • Suvilehto & Pertamo (kuv.): Lapsosen lähellä (Tammi 2010), oppimateriaali • Suvilehto & Pertamo (kuv.): Lapsosen loruja (Tammi 2010), oppimateriaali • Suvilehto: Koiranpäiviä (Sanasilta 2011), tietokirja • Suvilehto & Pertamo (kuv.): Lapsosen leikit (Tammi 2011), oppimateriaali

• Suvilehto & Pertamo (kuv.): Ötökkäloruja (Tammi 2012), oppimateriaali • Suvilehto, Pirjo ja Suvilehto, Pihla & Pertamo, Karoliina (kuv.): Eläinaakkoset (Tammi 2011), oppimateriaali • Suvilehto & Pertamo (kuv.): Otso ja soiton salaisuus (Mäntykustannus 2011), lastenkirja • Suvilehto: Kukkuluuruu (Sanoma pro 2012), puuhakirja • Suvilehto & Pertamo (kuv.): Animals of Zambia (Jyväskylän yliopisto 2011), oppimateriaali • Suvilehto & Pertamo (kuv.): Anni ja loistokoirat (WSOY 2012), lastenkirja • Suvilehto: Morfeuksen koirat (ntamo 2013), runoteos • Suvilehto & Pertamo (kuv.): Anni ja ihana pentu (WSOY 2014), lastenkirja • Suvilehto & Russo: Pepi ja eläinpuiston Pritney (NytNyt 2015), lastenkirja • Suvilehto: Teatterileikkejä lapsille (Nemo, ilmestyy 2016), tietokirja


Puheenjohtajalta

Kuva: Satu Koho.

ROBERT BRANTBERG

Kirjallisuuden talo Ouluun Pohjoispohjalaisen kirjallisuuden näkyvyys paranee vuoden 2016 helmikuussa, kun Kirjallisuuden talo aloittaa toimintansa Sepänkadulla sijaitsevassa Weckmanin talossa Oulussa. Hanke toteutuu Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahaston apurahan turvin. Myös Oulun kaupunki on osallistunut toiminnan käynnistämisen rahoittamiseen. Katutason tiloihin tulee Oulun kirjailijaseura ry:n ja Kirjallisuuden talon toimisto, kirjallisuuslehti Stiiknafuulian toimitus sekä pieni kahvila ja käsikirjasto. Lisäksi on vuokrattavissa kirjailijan työhuone. Kirjallisuuden taloon palkataan osaaikainen toiminnanjohtaja hoitamaan kirjallisuustapahtumien järjestelyjä ja koulutustilaisuuksia sekä muita kirjallisia hankkeita yhteystyössä muun muassa Oulun kaupunginkirjaston, Kempeleen ja Limingan kirjastojen sekä muiden alan

toimijoiden kanssa. Kirjallisuuden talon sijainnilla on pohjoinen ulottuvuus. Weckmanin taloon on suunnitteilla pohjoismainen kulttuuri- ja tiedotuskeskus, joka kulkee työnimellä Nordens hus – Pohjolan talo. Hankkeen takana on Svenska Kulturens Vänner SKV. Oulun kirjailijaseura rakentaa myös itäistä ulottuvuutta. Petroskoissa solmittiin syyskuussa suhteita Karjalan Tasavallan ja Pietarin kirjallisuusvaikuttajiin. Keskustelimme kirjailijavieriluista ja tekstien vaihdosta. Yhteistyölle on hyvät edellytykset, vierailevia kirjailijoita voidaan majoittaa Karjalan tasavallassa ja Pietarissa sekä Oulussa. Kirjallisuuden talossa on tarkoitus esitellä pohjoispohjalaista kirjallisuutta, pohjoismaisia ja karjalaisia kulttuurilehtiä sekä paikallisia ja vierailevia kirjailijoita, kirjallisuustoimijoita, yhdistyksiä ja kustanta-

moja. Weckmanin talossa on mahdollisuus järjestää pienempiä ja suurempia kirjailijaja kirjallisuustapahtumia. Oulun kirjailijaseura on viidessä vuodessa kasvanut parinkymmenen kirjailijan aloittelevasta yhdistyksestä yli viidenkymmenen ammattilaisjäsenen kansainväliseksi toimijaksi. Paljon mahtuu matkan varrelle. Alueen kirjailijat ovat saaneet näkyvyyttä kirjallisuustapahtumissa, kirjallisuuslehti Stiiknafuuliassa ja syksyllä uudistuneilla verkkosivuilla. Tässä numerossa Stiiknafuulia esittelee peräti 34 uutta vuoden aikana ilmestynyttä jäsenkirjailijoiden teosta. Vuosi 2016 tuo mukanaan uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Toivotan menestyksellistä uutta vuotta puheenjohtaja Antti Leikkaan uudelle hallitukselle ja kaikille lukijoillemme.

STIIKNAFUULIA

7


OULU. Viisi vuotta sitten perustetun Oulun kirjailijaseuran juhlagaala pidettiin 17. lokakuuta Tubassa. Tilaisuudessa jaettiin ensimmäistä kertaa Pakkala-tunnustuspalkinto, joka myönnetään kirjallisuuden ja lukemisen puolesta tehdystä ansiokkaasta työstä. Vuoden 2015 Pakkala-tunnustuksen sai Kempeleen kunnankirjasto lasten lukuharrastuksen edistämisestä. Liki tuhat kempeleläistä oppilasta suoritti viime vuonna Lukudiplomin osana Lukuinto-kampanjaa. Diplomin tavoitteena muun muassa on kehittää kieltä, sanavarastoa ja itseilmaisua. Lisäksi kirjasto järjesti yli 50 lukuvinkkausta koulussa tai kirjastossa. Jo perinteeksi muodostunut Pakkalapalkinto myönnettiin oululaiselle gonzokirjailija Risto Nymanille, 42, joka käyttää teoksissaan nimimerkkiä Elias Kalmisto. Kalmistolta ilmestyi tänä syksynä satiiriseksi psykomatkakertomukseksi luonnehdittu romaani Eipä vähä katekismus. Esikoisteos Pihtari on vuodelta 2011.

Puheenjohtajat lavalla

”Tällaisena undergroudkirjailijana ihmettelen, miten ylipäätään ymmärsitte tekstiäni. Pakkala-palkintoa en todellakaan osannut odottaa”, Elias Kalmistona kirjoittava Risto Nyman sanoi toivuttuaan palkitsemisseremoniasta.

Yhteen hiileen puhaltava viisivuotias Oulun kirjailijaseura lanseerasi juhlan kunniaksi uuden huomionosoituksen. TEKSTI JA KUVAT: SATU KOHO 8

STIIKNAFUULIA

Oulun kirjailijaseuran nykyinen puheenjohtaja eli tietokirjailija Robert Brantberg, seuran ensimmäinen puheenjohtaja eli kirjailija Pauliina Vanhatalo ja kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen nousivat lavalle kertomaan seuran alkuvaiheista. ”Vietimme Pohjois-Suomen kirjailijapäiviä Rokualla huhtikuussa 2010. Siellä esitettiin idea, että täkäläiset kirjailijat voisivat yhdistyä. Kutsuin heidät kokoukseen kirjastolle, ja Oulun kirjailijaseura perustettiin”, Heikkinen kertoi. Seuraa oli polkaisemassa käyntiin 22 kirjailijaa. Vanhatalo muisteli lähteensä puheenjohtajaksi kauhulla ja innostuksella. ”Olin kuitenkin vakuuttunut, että yhdistyksellemme on tilaa ja tarvetta yhteistyön rakentajana, yhteistyön pitopaikkana ja ammatillisena edunvalvojana.” Seuran tiukahkot jäsenkriteerit ovat puhuttaneet aika ajoin. Brantberg ja Vanhatalo korostivat keskustelussaan jäsenistön ammattimaista toimintaa mutta myös sitä, että Oulun kirjailijaseura täydentää kirjoittajayhdistyksiä. ”Toiminta käynnistyi rivakasti. Tulivat esimerkiksi kirjallisuusillat, Pakkala-palkinto ja oma lehti”, Brantberg kertasi.


Vasemmalla: Pakkala-tunnustuksen vastaanottivat Kempeleen kirjaston puolesta kirjastotoimenjohtaja Anne Toppari ja lastenkirjastonhoitaja Reijo Kinnunen. Tunnustuksen luovuttivat Oulun kirjailijaseuran puheenjohtaja Robert Brantberg ja sihteeri Jaana Märsynaho. Keskellä: Ari Paulowille ja Joni Skiftesvikille yhdistys on ennen kaikkea yhteyttä alueen kirjailijakollegoihin. Alla: Kirjailijaseuran viisivuotisgaala oli myös uusien teosten ilta. Maija Kotilainen esitteli tilaisuudessa Merimieskissa Pitkänen -lastenkirjansa. Hänen kanssaan kuulumisia vaihtoi historiaan pureutuvista teoksistaan tuttu tutkija Matti Lackman, joka parhaillaan kirjoittaa Kullervo Akilles Mannerin elämäkertaa. Keskustelua seurannut kirjailija Joni Skiftesvik totesi, että nimenomaan kirjailijaseuran kautta hän on oppinut tuntemaan alueen kirjailijoita. ”En olekaan yksin vaan olen saanut huomata, että minullahan on kollegoita täällä. Juuri seuran kautta pidämme yhteyttä toisiimme”, Skiftesvik jatkoi. Kirjailija Ari Paulow nyökytteli vieressä. ”Aiemmin en edes tiennyt, että meitä kirjailijoita on täällä muitakin kuin minä, Joni ja Roope (Brantberg).” Skiftesvik ja Paulow kertoivat huomanneensa, että pohjoisen kirjailijoiden painoarvo on Oulun kirjailijaseuran myötä aivan toista kuin ennen.

”Esimerkiksi Kirjailijaliitossa minua arvostetaan Oulun kirjailijaseuran jäsenenä ja hallituksen jäsenenä”, Paulow sanoi.

Myös uusien teosten ilta Kaikille avoin tilaisuus oli samalla uusien teosten ilta. Kirjailijat Pauliina Vanhatalo ja Inga Röning juttelivat yleisön edessä elokuussa ilmestyneistä romaaneistaan Pitkä valotusaika (Vanhatalo) ja Hippiäinen (Röning). Trilogiansa valmiiksi saanut kirjailija Antti Leikas avasi osuutensa ehdottomalla maljaa kirjallisuudelle ja jatkoi esittele-

STIIKNAFUULIA

9


mällä elokuussa ilmestynyttä romaaniaan Soutaminen. ”Kirjoittaminen on hauskaa, mutta kirjan valmiiksi saattaminen vaikeaa”, hän totesi ja paljasti, että mielessä muhivat jo uudet käsikirjoitusideat. Robert Brantberg kertoi syyskuussa julkistetusta suurmiesteoksestaan ja sen päähenkilöstä, Suomen sodan ruotsalaisupseerista Johan August Sandelsista, joka taisteli itsensä kunniaan ja oluttölkkiin. ”Juuri olutta juodessani tuli mietittyä, onko Sandelsista tehty elämäkertaa. Eipä vielä ollut, joten siitä se työni lähti”, Brantberg kertoi. Kirjallisuudentutkija Jyrki Korpua jututti kirjailija Jarmo Stooria tämän kesän lopulla ilmestyneestä romaanista Motelli. ”Tässä, kuten Ingan Hippiäisessä, käsitellään vaikeita asioita koomisesti”, Korpua esitteli. Stoor huomautti, että juuri koominen käsittelytapa mahdollistaa kantaa ottamisen. ”Romaani pohjautuu muun muassa vanhoihin muistiinpanoihini. Totta kai se on fiktiota, fifty–sixty,” hän jatkoi. Kirjailija Essi Kummu haastatteli kymmenvuotistaiteilijavuottaan viettävää kollegaansa Pirjo Suvilehtoa tämän lastenkirjasta Pepi ja eläinpuiston Pritney. Yllä: Miia Paani tasapainoilee kirjoittamisen ja opettamisen kanssa. ”Olen kirjoittanut melko aktiivisesti pari vuotta, esimerkiksi tyttörunoja ja proosaa, ja ollut koko ajan päivätöissä äidinkielen opettajana. Nyt olen lähdössä runoanimaatiokoulutukseen Jyväskylään”, Paani kertoi. Takana Jarmo Stoor. Vasemmalla: Kirjailijaseuran kautta ”toisensa löytäneet” Jere Vartiainen ja Jaakko Markus Seppälä edustavat yhdistyksessä uutta verta. Hyvien tuttavuuksien lisäksi kaverukset kertovat saaneensa OKS:sta ammatillisen verkoston. Suvilehto kertoi, että Pritney ei ole vain fiktiivinen hahmo vaan lihaa ja verta oleva poni, ihana pullukka, jonka kanssa hän toivottavasti viettää myös eläkepäivänsä. Romaaneistaan ja runokokoelmistaan tuttu ihastuttava Maija Kotilainen juhlisti iltaa uutuusteoksellaan, Merimieskissa Pitkäsellä, jonka hän kirjoitti lapsille.

10 STIIKNAFUULIA


Viimeinen puhelu Tuomolle Kirjallisuuden läänintaitelija, Oulun kirjailijaseurankin aikoinaan kätilöinyt Tuomo Heikkinen siellä Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun toimipisteessä, miltä tuntuu nyt, kun pestisi on päättymässä? Erinomaiselta. Paljon tuli tehtyä. Ja projektit onnistuivat. Reilut kuusi vuotta meni nopeasti ja iloisesti.

Mitä jäät kaipaamaan eniten kirjallisuuden läänintaiteilijan työstä? Entä mitä et ikävöi? Parhaimmat muistot ovat eri kirjailijakiertueilta. Esimerkiksi kirjailijakiertue Venäjän Karjalassa 2012 oli mahtava. Hankalampaa oli se, että useisiin projekteihin piti hankkia ulkopuolista rahoitusta ja sen saaminen oli välillä vaikeaa.

Mitä tontillasi on tapahtunut sitten viime puhelumme (tästä oli juttua elokuun Stiiknafuuliassa)? Ateljeekritiikkihanke oli menestys. Varsinkin he, jotka saivat kirjastaan palautetta, ovat olleet todella tyytyväisiä. Olen tehnyt Kirjallisuuden talon perustamiseen liittyvää valmistelutyötä.

Mihin suuntaan lähdet? Kerro tulevaisuuden suunnitelmiasi! Tulevaisuus on vielä auki.

Millaisen perinnön jätät jälkeesi ja kenelle? Ei kai pohjoisen kirjallisuuskenttä jää nyt heitteille? Ei jää heitteille. Oulun kirjailijaseura jää elämään. Ja Kirjallisuuden talo aloittaa helmikuussa toimintansa. Joten jää myös jotain pysyvää.

Päivittäisitkö Kirjallisuuden talon tilanteen? Kirjallisuuden talo perustetaan Oulun kirjailijaseuran alaisuuteen vuokraamalla tilat Oulun keskustasta helmikuussa 2016.

Miten yhteistyö kirjailijaseuran kanssa jatkuu tai miten toivoisit sen jatkuvan? Luultavasti yhteistyötä tulee olemaan jatkossa Kirjallisuuden talon kanssa.

Kuva: Tero Kyllönen.

STIIKNAFUULIA

11


Antti Leikas on Oulun kirjailijaseuran uusi puheenjohtaja Oulun kirjailijaseura valitsi syyskokouksessaan 17.10.2015 luottamushenkilöt seuraavalle hallituskaudelle. Hallituksessa jatkavat ensi vuoden alusta Lauri Ahtinen, Vuokko Isaksson, Ari Paulow ja Jarmo Stoor. Eero Suvilehto valittiin hallitukseen kahdeksi vuodeksi ja Jaana Märsynaho yhdeksi vuodeksi. Essi Kummu ja Joni Skiftesvik jatkavat varajäseninä. Antti Leikas valittiin uudeksi puheenjohtajaksi ylimääräisessä syyskokouksessa, joka pidettiin 23.11.2015. Hallitus järjestäytyy myöhemmin. Kirjastonhoitaja Märsynaho on seuran kannattajajäsen, muut valitut seuran kirjailijajäseniä.

Stiiknafuulia kysyi hallitukseen jäseniltä: Mikä on mielestäsi Oulun kirjailijaseuran tärkein tehtävä tulevalla kaudella? Millaisen jäsenen seuran hallitus sinusta saa? Vahvuutesi?

Antti Leikas

Lauri Ahtinen

Jaana Märsynaho

”Seuramme tärkein tehtävä tulevalla kaudella on saada käyntiin Kirjallisuuden talo ja nostaa oululaisen kirjallisuuden näkyvyyttä ja asemaa sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.” ”Reisilihakset ovat kohtalaisen hyvässä kunnossa. Olen laiska mutta aikaansaapa. Kirjoitan nopeasti, kun on asiaa.”

”Seurallemme tärkeintä on pohjoisen ammattikirjallisuuden entistäkin vahvempi esiin nostaminen erilaisten ja uudenlaisten tapahtumien, keskusteluiltojen ja multimediallisten väylien avulla. Kirjailijatalolla voi olla tähän liittyen merkittävyyttä.” ”Hallitus saa minusta komean ja miehekkään jäsenen, jonka vahvuus on verbaalisen konfettisateen tuottaminen.”

”Mielestäni tärkeintä on toimia Oulun seudun ammattikirjailijoiden yhteistyöelimenä ja etujen puolestapuhujana.” ”Hallitus saa minusta sihteerin, joka tuntee kirjallisuuden kentän sekä leveysettä pituussuunnassa. Osaan tehdä asiallisia kokousmuistioita.”

12 STIIKNAFUULIA


Ari Paulow

Vuokko Isaksson

Eero Suvilehto

”Oulun kirjailijaseuran tärkein tehtävä on kirjailijoiden toimeentulon edistäminen mediasuhteiden ylläpidon ja kirjallisuustapahtumiin osallistumisen avulla.” ”Hallitus saa minusta yhteistyökykyisen ja säntillisen kokouksissa kävijän, jolla on hyvät suhteet paikallismediaan ja varsin hyvä esiintymiskyky.”

”Tärkein tehtävä on saada kirjailijaseura taas aktiiviseksi ja innovatiiviseksi. Stiiknafuulia on hurjan tärkeä näyteikkuna.” ”Olen sitä mieltä, että hallituksen pitäisi ikäjakaumaltaan vastata jäsenten keskiikää. Eli en pidä itseäni tarpeellisena, vaikka olenkin lupautunut hallituksen jäseneksi. Silti olen iloinen luottamuksesta.” ”Vahvuuksiani? En ole kokouksissa tuppisuu, ja minulla on runsaasti järjestökokemusta.”

”Oulun kirjailijaseuran laajempi verkottuminen (muun muassa media ja sponsorit) saattaisi olla hyödyksi toimivuudelle ja näkyvyydelle. Antti Leikas on mielestäni sopiva henkilö puheenjohtajaksi seuran tarpeita ajatellen.” ”Olen vanha byrokraatti (toiminut esimerkiksi Lahden kirjailijakokouksen sihteeristössä), yliopisto-opettaja, tutkija ja vähän kääntäjäkin, jota on vähitellen ruvettu haukkumaan runoilijaksi. Luulen, että pystyn katsomaan kirjallisuutta melko monesta näkökulmasta, vaikka en ole koskaan aktiivinen järjestöihminen ollutkaan.”

STIIKNAFUULIA

13


Stiiknafuulia kysyi hallitukseen jäseniltä: Mikä on mielestäsi Oulun kirjailijaseuran tärkein tehtävä tulevalla kaudella? Millaisen jäsenen seuran hallitus sinusta saa? Vahvuutesi?

Jarmo Stoor

Essi Kummu

Joni Skiftesvik

”Kirjailijaseuran tärkein tehtävä tulevana hallituskautena on sama kuin viitenä edellisenäkin: kirjailijoiden näkyvyyden parantaminen seudulla. Olemme olemassa ja olemme esillä.” ”Olen toiminut monella sektorilla kirjallisuuden piirissä: kirjailijana, kustannustoimittajana, kustantajana ja kirjakauppiaana. Uskon, että monipuolisesta kokemuksestani on hyötyä kirjailijaseurallemme.” ”Oulun kirjamessuista haluaisin saada toimivan ulostulokanavan kirjailijoille. Joko nykyisen konseptin puitteissa tai sitten ponnistaa ihan uudelta pohjalta.”

”Pysyä hengissä ja hyväntuulisena, perustaa vähintään kirjallisuusfestivaali tai valtakunnallista näkyvyyttä saava palkinto, joka kasvaa myös osin kaupungin brändiksi. Saunottaa ja muistaa kehua uusi hyvännäköinen puheenjohtaja. Siinä tärkeimmät tehtävät.” ”Olen melko vahva, ja minulla on varsinkin hyvät reisilihakset. Aika moni on kehunut, että olen kova painimaan. Minusta saa myös melko helposti sikariseuraa.” ”Olen kärsivällinen siinäkin tapauksessa, että joku on melkein nimittämässä seuran kokousta paikalliseksi mieskirjailijaseuran miitiksi. Minä olen luja nainen.”

”Oululaisten kirjailijoiden kirjat eivät näy nykyisin kunnolla kaupoissa eivätkä kirjastoissa. Oulun Akateemisen Kirjakaupan lopettaminen ja sivukirjastojen muuttuminen itsepalvelukirjastoiksi heikentävät tilannetta entisestään.” ”Kaikenlaiset toimenpiteet asiantilan korjaamiseksi ovat tärkeitä, suorastaan välttämättömiä. Kirjailijaseura on saanut parannetuksi kirjojen näkyvyyttä paikallisessa mediassa. Samanlaista aktiivisuutta kaivataan nyt kirjakauppiaiden ja kirjastojen suuntaan.” ”Ikä ja työvuodet kirjailijana ovat tuoneet kokemusta, jolla uskon voivani hyödyttää Oulun kirjailijaseuraa.”

14 STIIKNAFUULIA


Sunnuntain retki suuntautui Äänisen aalloille ja satumaiselle Kižin saarelle. Kuva: Robert Brantberg.

Kulttuuriverkkoja kokemassa TEKSTI JA KUVAT: SATU KOHO

Oulun kirjailijaseura viritteli rajan ylittävää yhteistyötä. PETROSKOI. Oulun kirjailijaseura osallistui puheenjohtaja Robert Brantbergin ja päätoimittaja Satu Kohon muodossa Suomalais-venäläiseen kulttuurifoorumiin, joka pidettiin Karjalan tasavallan Petroskoissa 24.–28. syyskuuta. Edellä mainitut matkalaiset olivat ensikertalaisia sekä foorumissa että Petroskoissa. Kokeneena ”matkanjärjestäjänä” ja ovien avaajana heille toimi kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen. Vuosittaisen foorumin tavoitteena on esittäytyä ja tutustua, neuvotella hankkeista sekä etsiä ja syventää kumppanuuksia.

Petroskoin tapahtuma keräsi Suomesta ja Venäjältä liki 400 toimijaa. Kokonaishenkilömäärä taisi olla tuplasti enemmän. Teemaksi oli valittu Kulttuuri muuttuvassa maailmassa. Läänintaiteilija Heikkinen oli järjestänyt Oulun kirjailijaseuralle oivan esittäytymisja verkostoitumispaikan isännöimässään seminaarissa ”Kirjallisuus sillanrakentajana”. Seminaarin toisena vetäjänä toimi kirjailija Jaana Zhemoitelite Karjalan nuorisokirjailijoiden liitosta.

Antoisa seminaari Puheenjohtaja Brantberg esitteli seminaariyleisölle ansiokkaasti niin Oulua kuin edustamaansa yhdistystä. Päätoimittaja Koho kertoi Stiiknafuuliasta mutta vaihtoi kohta kirjallisuudentutkijan ja Valtion kirjallisuus-

toimikuntalaisen saappaisiin esitellen pohjoissuomalaisen nykykirjallisuuden kenttää tekijöineen, lukijoineen ja tukijoineen. Vilkasta ja tarpeen tullen tulkattua keskustelua syntyi kirjailijoiden toimeentulosta niin Suomessa kuin itänaapurissa. Dmitri Novikov, moneen otteeseen palkittu ja Helsingin kirjamessuillakin esittäytynyt kirjailija totesi, ettei ainakaan hänen kotikonnuillaan Karjalassa voi olla ammattina ”kirjailija”, vaan elämisen eteen on tehtävä myös jotain muuta, kuten opetus-, käännös- ja lehtitöitä. Zhemoitelite yhtyi puhujaan mutta korosti, että kirjailijan työ on kuin auringon säteilyä, jota ei voi rahassa mitata. ”Apurahajärjestelmää Venäjällä ei ole. Valtio tukee kuitenkin kirjailijoita muun muassa rahoittamalla kirjallisuusaiheisia julkaisuja ja julkaisemalla teoksia omien kustantamoidensa kautta”, Karjalan kirjailijaliittoa edustava Novikov jatkoi.

STIIKNAFUULIA

15


Pushkin-palkinnon saanut petroskoilainen kirjailija Dmitri Novikov toivottaa kollegansa Robert Brantbergin ja kaikki muut kiinnostuneet tervetulleiksi kirjailijaresidenssiinsä Karjalaan.

Kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen isännöi ja kirjailija Jaana Zhemoitelite emännöi ”Kirjallisuus sillanrakentajana” -seminaaria.

Ilonaiheitakin löytyy, Novikov kertoi. ”Muualla Venäjällä on huomattu, että teemme täällä varteenotettavaa työtä. Petroskoin alueella on joukko lahjakkaita kirjailijoita, joista muutamat ovat päässeet suurten kustantamojen huomaan. Moskovalaiset kirjallisuuskriitikot ovat alkaneet puhua uudesta pohjolan proosasta.” Laatujulkaisuja tehdään myös omakustanteina. Kirjailija Sergei Puryshev esitteli kokoomateosta, jossa on mukana noin 30 runoilijaa Luoteis-Venäjältä. ”Tekeillä on myös laaja proosakokoelma”, hän lisäsi. Venäjäksi ilmestyvä kirjallisuuteen painottuva kulttuurilehti Sever (Pohjoinen) on yksi valtion vahvasti tukemista julkaisuista. Seminaarissa tätä proosaa, runoutta ja haastatteluja sisältävää lehteä esitteli toimittaja Veniamin Slepkov. Myöhemmin foorumin hankeneuvotteluissa Sever ja Stiiknafuulia pohtivat mahdollista yhteistyötä esimerkiksi juttuvaihdon muodossa. Tunnustelusta jäi hieman epävarma olo: kuka esimerkiksi maksaa tekstien kääntämisestä aiheutuvat kulut? Seminaarista löytyi tilaa yllätyspuheenvuorolle, jonka otti Venäjän kulttuuriministeriön rahoittaman Periodika-kustantamon johtaja ja tietokirjailija Aleksei Makarov: ”Totta on, että kirjailijan ammatti on

Venäjällä aliarvostettu. Mutta tavoitteena on, että kaikki se, mikä on julkaisemisen arvoista, myös julkaistaan.”

16 STIIKNAFUULIA

Ei uhkaus vaan lupaus

Aleksei Makarov johtaa Karjalan kansalliskielillä julkaisevaa Periodikakustantamoa Petroskoissa.

Makarovin yllätykset jatkuivat. Seuraavana päivänä hän ilmestyi hankeneuvotteluihin ja vei oululaiset tutustumaan johtamaansa kustantamoon, jonka julkaisee kirjoja ja lehtiä karjalan, vepsän ja suomen kielellä, ja etenkin sen tiettyyn julkaisuun, kahdesti vuodessa ilmestyvään aikakauslehti Careliaan. Paikalla ollut Carelian päätoimittaja Armas Mašin oli kiinnostunut kulttuuriaiheisten juttujen vaihdosta Stiiknafuulian kanssa. ”Kieli tuskin muodostuu ongelmaksi, sillä julkaisemme artikkeleja Careliassa suomeksi”, hän huomautti. Puheenjohtaja Brantberg viritteli yhteistyötä myös kahdenkeskisessä hankeneuvottelussa Alueiden välisen venäläisten kirjailijoiden liiton varapuheenjohtajan Andrei Kashkarovin kanssa. Herrat pohtivat, että yhteistyö voisi olla esimerkiksi muutaman kirjailijan vierailuja puolin ja toisin. ”Olemme puuhaamassa Ouluun kirjallisuudentaloa ja mahdollisesti residenssiä


Robert ”Roope” Brantberg ja Andrei ”Antti” Kashkarov löysivät toisensa hankeneuvotteluissa. Toiveissa on kirjailijasukkulointia Oulun ja Pietarin välillä. Vapaamuotoisille keskusteluille ja herkuttelulle oli aikaa komeilla iltavastaanotoilla. Perjantain vastaanottoa Severny-ravintolassa isännöi Venäjän federaation kulttuuriministeriö. Lauantaina oli vuorossa Karjalan tasavallan päämiehen Aleksander Hudilaisen vastaanotto Kansallisessa teatterissa. Kukas tunnistaa vihreähousuisen tanssijan, meidän mainion matkaseuralaisemme?

sen yhteyteen”, Brantberg kertoi. ”Meillä on Pietarissa kirjailijoiden talo, joka muun muassa toimii seuramme jäsenten rentoutumispaikkana. Voimme majoittaa sinne vieraita, vaikkei se residenssi olekaan”, Kashkarov esitti.

Yhteistyöstä päätettiin solmia sopimus, mikä helpottaa rahoituksen hakemista vierailujen toteuttamiseksi. Hankeneuvottelun päätteeksi Brantberg vakuutti: ”Tämä ei jää tähän!” Varmuuden vuoksi hän selvensi, ettei kyseessä ollut uhkaus vaan lupaus.

Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi * Järjestetään vuorovuosin Suomessa ja Venäjällä. * Vuoden 2015 foorumi oli järjestyksessään 16:s ja pidettiin Petroskoissa 24.–28.9. * Suomalainen pääjärjestäjä on SuomiVenäjä-Seura, venäläinen puolestaan Novgorodissa kotiaan pitävä Kulttuurin kehittämiskeskus Rešeni. * Toimintaa ohjaa ja rahoittaa Suomessa

Opetus- ja kulttuuriministeriö, naapurimaassa Venäjän kulttuuriministeriö. Maiden kulttuuriministerit toimivat foorumityöryhmien puheenjohtajina. * Päätavoitteena on auttaa suomalaisia ja venäläisiä toimijoita löytämään toisensa sekä tukea yhteistyön aloittamista ja sen ylläpitämistä. * Seuraava Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi järjestetään Tampereella 30.9.–1.10.2016.

STIIKNAFUULIA

17


Kirjailija saunottiin lauteilta joulusaunassa Englannissa Asuin 1990-luvun alkupuolella perheineni vuoden verran EteläEnglannissa, Portsmouthissa. Kirjoitin vanhassa merikaupungissa Copnorin valkoinen laiva-romaanin. Merellisyyttä ja historiaa tulviva kaupunki oli kirjoituspaikkana erinomainen, ja muutenkin asiat olivat kohdallaan. Poikani Kai, 17, kävi paikallista collegea ja tyttäreni Saga, 5, aloitteli koulua. Nuorimmaisemme, Helga, 3, katseli englantilaista elämänmenoa Hilkan kanssa kotona. Oli kuitenkin yksi ilonpilaaja, turhan viileä asuntomme. Kaasukäyttöinen keskuslämmitys oikutteli ja välillä talossa oli niin kylmä, että sisällä oli liikuskeltava päällysvaatteissa. Yritimme puolisoni kanssa piristää joulun lähetessä kodin ilmapiiriä kaikin keinoin. Pidimme iltaisin pikkujouluja ja lauloimme kotoisia joululauluja. Heti elokuussa Englantiin muutettuamme olimme tehneet retken Lontooseen ja tutustuneet suomalaiseen merimieskirkkoon. Siitä tuli koko perheen suosikkipaikka. Ajelimme sinne kerran tai pari kuukaudessa. Luimme siellä kotimaan lehdet ja ostimme suomalaisia ruokia. Yksi paikka kirkossa oli ylitse muiden, alakerrassa sijaitseva mainio suomalainen sauna! Niinpä sitten ajoimme muutamaa päivää ennen joulua mielialojamme piristääksemme taas merimieskirkolle. Kirkkoherra Leo Norjalta kuulin perille päästyämme saunan olevan lämpimänä. Kain kanssa riensimme viipymättä tuohon suomalaisille niin tärkeään laitokseen. Saunan lauteilla istuskeli kaksi miestä, toinen ihonväriltään musta. Toivotimme hyvät päivät ja kysäisin, oliko saunassa tarpeeksi lämmintä. Mustaihoinen ynähti jotain siihen tapaan, että pikemminkin kylmää. Pidin sitä vitsinä ja viskasin puoli kauhallista vettä kiukaalle. Lämpöpilvi tuprahti päällemme. Vilkaisin nurkkasilmällä vieruskavereita. Kumpikaan ei reagoinut mitenkään. Heitin täyden kauhallisen vettä kiukaalle. Nyt kaverukset ojentelivat hieman jalkojaan ja nostelivat käsiään. – Johan ovat sitkeitä löylymiehiä, suhahdin Kaille. – Kyllä ne pian lähtevät, Kai arveli naureskellen. Kilpailuhenki oli astunut kuvaan mukaan. Viskasin taas vettä kiu-

TEKSTI: JONI SKIFTESVIK KUVITUS: LAURI AHTINEN 18 STIIKNAFUULIA


Kilpailuhenki oli astunut kuvaan mukaan. Viskasin taas vettä kiukaalle, sillä pelissä alkoi jo olla kansallisia arvoja. Tokihan me suomalaiset pari etelän miestä löylyttelisimme lauteilta alas.

kaalle, sillä pelissä alkoi jo olla kansallisia arvoja. Tokihan me suomalaiset pari etelän miestä löylyttelisimme lauteilta alas. Mutta ei, miehet viihtyivät saunassa entistä kotoisammin mättäessäni vettä kiukaalle. Itse en enää lämmöstä nauttinut. Roikotin päätä polvien välissä ja puuskutin. Sitten mustaihoinen mies teki sellaista, mitä en ollut todeksi uskoa. Hän pyysi minulta kauhan, kuopaisi sangosta vettä ja heitti yhden, kaksi, kolme täyttä kauhallista vettä kiukaalle! Se oli liikaa, minulle tuli lähtö pätsimäisen kuumasta saunasta. Kai kompuroi perässäni tulisen höyrypilven saattelemana. Emme puhuneet peseytyessämme sanaakaan. Ylpeyttämme suomalaisina miehinä oli verisesti loukattu. Puimme päällemme ja nousimme yläkertaan kahvittelemaan. Kirkkoherra Norja tuli kohta juttelemaan. – Joko kävitte saunassa? – Jo. – Tarkeniko siellä? – Tarkeni. – Oliko siellä nyt ne kaksi saunahullua engelsmannia? – Saunahullua? – Niin. Ne saunovat täällä pari kertaa viikossa. Tosi kovia löylymiehiä. Jotkut ovat yrittäneet saunoa niiden kanssa kilpaa, mutta hävinneet. Ettehän te yrittäneet? – Ei me... – Se on hyvä. Turha polttaa nahkaansa. – Niin on, tupisin. Englantilaisesta joulustamme tuli saunanöyryytyksestä huolimatta oikein mukava. Jouluherkkuja oli pöytä täynnä ja kotimaasta tulvi kirjeitä, kortteja ja puhelinsoittoja. Joulupukkikin kävi ja toi lahjoja. Paras joululahja oli kuitenkin uusi, lämmin ja kaikin puolin mukava asunto, jonka onnistuimme löytämään parin ystävän avustuksella. Aloimme pärjätä sisällä ilman päällysvaatteita ja viihdyimme Englannissa päivä päivältä yhä paremmin. Merimieskirkossa kävimme entiseen tapaan. Kilpasaunomiseen emme enää sortuneet.

STIIKNAFUULIA

19


Aforismit – pieniä isoja ajatuksia Onko kyse kirjallisuudesta lainkaan vai vain yksittäisistä lauseista?

SAVONLINNA. Kirjallisuuden lajien joukossa aforismit ovat se ryhmä, jonka genren rajat aiheuttavat erityisen paljon päänvaivaa. Missä kulkee aforismin ja runon raja? Kuinka pitkä mietelmä voi olla edustaakseen aforismia eikä sanomalehden yleisönosaston tekstiviestiä? Aforismi mieltyy aluksi kirjallisuuden marginaaliin. Kirjastoissa se on kätketty runojen ja näytelmien kanssa laitimmaisiin hyllyihin. Suuret aforistien nimet ovat hukassa trivial pursuit -kysymyksissä. Silti aforismi voi hyvin. Uusia teoksia ilmestyy koko ajan, ja varsinkin monenlaiset kokoelmat ovat jatkuvasti suosittuja lahjoja vaikkapa uusille ylioppilaille. Päivän mietelause on säilyttänyt tutun ja turvallisen paikkansa radion keskipäivässä. Aforismien suosiota kuvastanee edelleen se, että jo kymmenkunta vuotta Suomessa on toiminut erityinen aforismiyhdistys, joka kokoaa yhteen alan ihmisiä ja jakaa vuotuisia tunnustuspalkintoja. Yhdistyksen ohella etenkin Sami Feiring on tehnyt aforismia tunnetuksi julkaisuillaan myös teoreettisesti.

Sanoo vähässä paljon Oppikirjoissa aforismi sijoitetaan genrenä filosofian ja kaunokirjallisuuden välimaastoon. Se ilmaisee tiiviisti, tuoreesti ja usein kärjekkäästi tai hätkähdyttävästi jonkin oivalluksen. Ilmaisun tehokeinoina aforismi suosii vastakohtia, vertauksia, metaforia ja monenmoisia sanaleikittelyjä tai monitulkintai-

TEKSTI: MARKKU VARIS 20 STIIKNAFUULIA

suuksia. Usein aforismissa esiintyy metonymiaa eli sitä, kun yksi edustaa useaa tai osa kokonaisuutta. Tunnetuin metonymia yleiskielessä taitaa palautua mieliin radion uutisraporteista: Täällä Aarne Tanninen, Washington. Aforismin mittaa ei voi määritellä. Se voi olla yhden sanan seinägraffiti tai usean virkkeen mittainen mietelmä: Minä olen muistin palveluksessa ja tahdon. Toinen provosoi toisen. (Mirkka Rekola.) Tiiviys aforismin ominaisuutena tarkoittaa, että vähiin sanoihin on mahdutettu paljon sisältöä. Feiring huomauttaa, että lyhyys ja tiiviys eivät ole sama asia. Lyhytkin teksti voi olla sisällöllisesti vähäinen ja essee tai novelli vastaavasti hyvin tiivis sanomaltaan. Tiiviys ja paljon sanovuus eivät sulje pois sitä, että aforismi saattaa olla ilmava ja avara. Puhutaankin aforismisarjoista, jotka koostuvat sarjasta virkkeitä, joita ei ole mitenkään sidottu toisiinsa. Aforistinen virkkeiden sarja ei välttämättä ilmoita mitään punnittua totuutta vaan keskustelee ja esittää vaihtoehtoja erilaisista näkökulmista. Sarja ei useinkaan päädy yksiselitteiseen lopputulokseen vaan sysää ajattelemisen vastuun lukijalleen.

Erottuu omakseen Helpompaa kuin on määritellä aforismi, on luetella joukko sitä muistuttavia tekstejä, joita ei kuitenkaan lueta aforismin genreen. Oikeastaan näin käy useimpien tekstilajien kohdalla: on helpompi sanoa, millainen lännenkirja ei enää kuulu perinteisiin westerneihin vaan edustaa paremminkin yleistä romantiikkaa, parodiaa tai etnisten ryhmien välisten konfliktien kuvausta. Feiring toteaa yksiselitteisesti, että runomuotoiset mietteet eivät ole aforismeja vaan aforistisia runoja. Esimerkkinä Feiring käyttää Wili Leikolan haikua: Vanhat tiesivät: / ei annettu ajatus / aivoissa pysy. Aforismista Leikola poikkeaa muun muassa siksi, että hänen tekstinsä asemointi erillisille riveille eroaa aforismin taipumuk-

sesta yhtenäiseen riviin. Käytännössä proosamuotoisuuden vaatimus ei ole ehdoton, sillä joskus kirjoittajat turvautuvat rivinvaihtoihin esimerkiksi tuottaakseen ulkoisesti kaunista tekstiä. Myöskään pitemmästä tekstistä poimitut katkelmat eivät ole aforismeja, vaikka niitä usein niiksi kutsutaan ja vaikka ne ulkoisesti voivat olla täysin aforismin kaltaisia. Piiaton polku on yhä pilvinen päivä, vaikka sen jossakin alkuperäisessä muodossaan Seitsemästä veljeksestä irrottaisikin. Yhteyksiä aforismilla on edellisten lisäksi esseeseen, joka aforismin tavoin edustaa sekä tieto- että kaunokirjallisuutta. Erona on ennen muuta mitta: aforismi ikään kuin edustaa esseen tiivistelmää. Yhteistä esseelle ja aforismille on se, että muuhun tietokirjallisuuteen verrattuna niitä yhdistää suurempi panostus ilmauksen tyyliin – tieto tai ajatus on vain osa kokonaisuutta. Yhteys näkyy siinäkin, että monet aforistikot ovat myös esseistejä: V. A, Koskenniemi tai Markku Envall. Sananlaskuista aforismi puolestaan poikkeaa lähinnä siksi, että sananlaskun alkuperä on tuntematon kansanperinne – aforismin kirjoittaja on tiedossa. Sananlaskua voi pitää yleisenä totuutena, kun taas aforismi on yksilön tulkintaa maailmasta. Aforismi edustaa oppineisuutta, sananlasku käytännönläheistä kansanviisautta.

Huojuvat rakennelmat Jos runon ja aforismin erona pidetään vain sitä, että toinen on kirjoitettu putkeen ja toinen erillisille riveille, joutuu genrelukija hämilleen. Etenkin Pentti Saarikoski edusti yhdessä vaiheessa kotimaisessa kirjallisuudessa eräänlaista proosarunoilijaa, joka kirjoitti mitä tahansa kuulemaansa tai lukemaansa suorasanasta tekstiä runon muotoon. Hämärän tanssit -teokseensa (1983) Saarikoski kirjasi ikimuistettavan mietelmän: Maailman / katsomuksesta / on päästävä irti / että voisi nähdä maailman.


Herää kysymys, kuinka pitkälle erilaisten kirjallisuuden ja muiden tekstien lajien eroja on edes järkevää määritellä. Käykö niin, että genret osoittautuvat vähintään ontoiksi ja huteriksi rakennelmiksi – jos eivät kokonaan turhiksi?

Leimalla vai ilman?

Eero Suvilehto (kuva: Satu Koho) Kirjoitus on hiiltä, joka syttyy sinun katseestasi. Maailma ei koskaan ihan kohdallaan. Aina joku napa vinossa. Tuliko arabian numeroista liian äkkiä meidän äidinkielemme. Ihminen kengurun serkku, pomppii rahan perässä.

Epigrammien ja muun ajatuslyriikan yhteys aforismin maailmaan havainnollistaa sitä ongelmaa, jota kirjastovirkailijat joutuvat ratkomaan aina uutta teosta hyllyyn luokitellessaan. Toisinaan genreluokittelut eivät vain täysin onnistu. Samanlainen päänvaiva tosin on myös elokuva-, musiikki- tai taidekriitikolla. Teoksille mielellään annetaan jokin leima, jotta asiakas löytäisi kohtuullisen helposti itseään kiinnostavaa luettavaa. Musiikkikaupassa tai videovuokraamossa leimojen antaminen on osa kaupallista toimintaa. On helpompi markkinoida tuotetta, josta asiakkaalla on valmiiksi jonkinlainen mielikuva. Varsinkin amerikkalainen filmiteollisuus tietää tämän. Lajien määrittelyä kuitenkin vaikeuttaa se, että genret koostuvat paitsi muodosta myös sisällöstä. Tämän vuoksi lopulta myös eräkirjat saavat useissa kirjastoissa omat hyllynsä irrallaan muusta luontokirjallisuudesta.

Rinteen ja Suvilehdon lisäksi pohjoisessa toki vaikuttaa tai on vaikuttanut melkoinen leegio aforisteja, mainittakoon vain Aku-Kimmo Ripatti ja Anneli PiirainenHämäläinen. Erikseen silti on syytä muistaa arvostettu ja palkittu Hilja Mörsäri, joka asuu Hämeenlinnassa mutta on pois Pellon Turtolasta.

Hilja Mörsäri (kuva: Wikimedia Commons) Kieli, mielen kuva? – Kaivettava maaperä esiin jätteen alta.

Kun etsii juuriansa, on taivuttava alas.

Mietelmä on kirjoitettu irrallisille riveille runon tavoin, ja koska se on osa runoteoksena luettavaa kirjaa, se kaiketi leimautuu useimpien lukijoitten mielessä runoksi. Mutta miksi Saarikosken mietelmää ei voisi sanoa aforismiksi? Maailmankatsomus-ajatelma sisältää sanaleikkiä katsomisen ja näkemisen kautta; se on myös yllättävä ajatus: yleensä maailmankatsomuksen arvellaan syventävän ihmisen käsitystä maailmasta. Tarkemmassa syynissä paljastuu oivallus, että jos ihminen on kovin maailmantulkintansa vanki, hänen on vaikea ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta. Sisällöllisten kriteerien perusteella Saarikosken teksti ilman muuta edustaa aforismia.

Pohjoisen leegio

Kirjoittaminen on aina marginaaliin kirjoittamista.

Kirjoittajan kannalta leimautuminen johonkin genreen ilmeisesti on hieman epäsuotava tilanne, jos taiteilijan tavoitteena on uusiutua ja etsiä uudenlaista kerrontaa. Jos vertailukohtana käytetään musiikkia, monet suuret ovat leimautuneet johonkin genreen aivan aiheetta: esimerkiksi Kate Bushia on turha luokitella mihinkään genreen – hän on Kate Bush. Nykyisistä pohjoisista aforistikoista oululainen Eero Suvilehto taitaa olla tunnetuin esimerkki heistä, jotka eivät ole pysyvästi kahlinneet itseään yksin mietelmien joukkoon vaan etsineet ilmaisun ilmettä myös runoudesta. Häntä aiemmista kirjailijoista Reino Rinteen tuotanto kattoi aforismien (Rinteen kielenkäytössä uforismit) lisäksi runoutta, pamfletteja sekä suorasanaista proosaa.

Small talk – nopea juoksu ohuen jään yli. Syvän veden kammo yhdistää. Vähän sanoja, tilaa oleilla. Epäile tarjoutuvaa opettajaa. Opettajasi sinun on löydettävä itse.

STIIKNAFUULIA

21


Kirjallisuus mukaan Bättre Folkiin Kesämuistoja Hailuodon Marjaniemestä

”Uusi oma syntyy monen imitaatiosta”, paljasti kirjailija Riikka Pulkkinen. Bättre Folkissa 2015 esiintyneet sanataiteilijat myös lukivat otteita tuotannostaan.

22 STIIKNAFUULIA

HAILUOTO. Suomen viehkoimmaksi festivaaliksi kutsuttu Bättre Folk Marjaniemen majakan kupeessa uudistui ja laajeni tänä vuonna kirjallisuustapahtumaksi. Yleisöennätyksensä rikkonut festari oli järjestyksessään neljäs ja pidettiin 26.–28. kesäkuuta. Musiikin fokus oli uudemmassa suomenkielisessä popissa, rokissa ja folkissa. Kirjallisuutta edustivat jo kannuksensa ansainneet tekijät. Heille pyhitettiin festarilavoista pienempi mutta ei niin, että musiikki ja kirjallisuus olisi lokeroitu erilleen. Soppaa sekoitettiin sopivasti, jopa yllättävästi. Se hieman hämmästytti, että lavalle nousi vain yksi oululainen kirjailija. Missä muut? Tämä kunnian saanut on muusikkonakin tunnettu sanataiteilija Miki Liukkonen, joka kävi BF:ssa dialogia Paperi-T:n kanssa. Vahinko, ettei Stiikna ehtinyt kuulemaan. Lauttajonojen vuoksi myös multitaiteilija Tommi Liimatta jäi runoilijana kokematta. Isommalle lavalle hän nousi myöhemmin perjantai-iltana Absoluuttisen Nollapisteen kanssa.


TEKSTI JA KUVAT: SATU KOHO

Riikka Pulkkinen oli yksi Bättre Folkissa esiintyneistä Oulun tomut töppösistään karistaneista kirjailijoista. Hän sekä laulajalauluntekijä Aino Venna olivat valmistaneet perjantai-iltaan musiikillis-kirjallisen yhteisesityksen, jossa he pureutuivat rytmiin ja luomiseen. ”Voiko rytmiä olla ilman sanoja? Sanoja ilman rytmiä? Kun rytmiä ei ole, kirjoittaminenkaan ei etene”, pohdiskeli Pulkkinen, jolle rytmi liittyy muun muassa kerrontaan, sanajärjestykseen ja kieleen. Pulkkinen nousi lavalle myös seuraavana festaripäivänä juttelemaan kirjailija Juha Itkosen kanssa muun muassa kuolemanpelosta ja merkityksettömyysahdistuksesta. Hailuodon lippua heilutti komeasti kirjailija Kati Hiekkapelto, joka astui yleisön eteen kitaransa ja kahden sointunsa mutta myös kollegansa Milla Ollikaisen kanssa. ”Seuraa syvällinen ja vakava keskustelu siitä, ovatko dekkarit kirjallisuutta. Tämä meille annettiin aiheeksi. Kysymyshän on täysin väärä ja me täällä lavalla olemme aivan väärät ihmiset siihen vastaamaan”, Ollikainen juonsi. ”Viihdettä ja hömppää. Eihän se ole oikeaa kirjallisuutta. Me olemme naisdekkaristeja. Muut ovat kirjailijoita, me dekkarikirjailijoita”, Hiekkapelto veisteli, minkä jälkeen seurasi esitys kysymyksistä, joita naisdekkaristeilta aina kysytään. Parivaljakko loisti lavalla, yleisö kiemurteli ja ulvoi ihastuksesta. Toinen festareilla esiintynyt kirjailija Ollikainen eli Aki jäi Stiiknalta tällä kertaa väliin. Kirjallisuuslavalle noussut Kauko Röyhkä ei juuri kirjailijuudestaan avautunut vaan heitti kitaroineen soolokeikan loppuun myydyn lauantain illassa. Röyhkä esiintyi vielä sunnuntaina Hailuodon kirkossa. Samalle päivälle suunniteltu kirjailijoiden ja muusikoiden välinen jalkapallo-ottelu jouduttiin perumaan esiintyjien tiukkojen aikataulujen vuoksi.

Kauko Röyhkä esiintyi Bättre Folkin lauantai-illassa ehkä enemmän muusikkona kuin kirjailijana.

Kirjailijat Milla Ollikainen ja Kati Hiekkapelto vetivät lavalla räväkän show´n, jossa ennakkoluulot saivat ruoskaa.

STIIKNAFUULIA

23


Mies festarin takana Muun muassa Image-lehden hovikuvaajana aikoinaan ansioitunut Aki Roukala on Bättre Folk -festivaalin isä. ”Se, että kirjallisuus otettiin mukaan, lähti tarpeesta: emme halua toistaa samaa tapahtumaa vaan uudistua. Idean kirjallisuuden yhdistämisestä musiikkifestivaaliin sain syksyllä 2014 suojattini Mirel Wagnerin esiintyessä kulttuurihenkisessä Crossing Border -kirjallisuus- ja musiikkitapahtumassa Haagissa”, Roukala muisteli. Kirjailijoihin promoottori kertoi ottaneensa yhteyttä keväällä. Tavoitteena oli muodostaa ennen kaikkea hyviä esiintyjäpareja. Loppupeleissä mukaan lähti 90 prosenttia heistä, joita hän lähestyi. Yksi poisjääneistä oli Katja Kettu. ”Osa jäi pois aikataulusyistä. Riku Korhonen oli jo tulossa, mutta valitettavasti festaripostit hukkuivat roskaposteihin.” Kirjallisuus ei vain käväissyt Bättre Folkissa vaan otti tapahtumassa pysyvän paikan. ”Kyllä tästä tulee perinne! Tulevaisuudessa sekoitamme pakkaa entisestään ja tarjoamme vielä enemmän esityksiä, joissa kaikenlaiset rajat hämärtyvät. Haluan mukaan lisää artisteja ja kirjailijoita, esityksiä sinne tänne, yhtä aikaa ja lomittain.” Tämän kesän tavoite oli tuhat kävijää päivää kohde, ja se ylittyi kirkkaasti, joskaan yleisömäärää ei Roukalan mukaan ole tarkoitus kasvattaa enää tästä. Entä juhlitaanko poikkitaiteellista Bättre Folkia jälleen saaren nokassa Marjaniemessä? ”Tulevasta paikasta en halua sanoa vielä mitään”, Roukala vastaa. Kulttuurin sekatyömies Aki Roukala järjestää itse sen, mitä hänen nykyisestä kotikunnastaan Hailuodosta puuttuu. Bättre Folk -festivaalin hän polkaisi pystyyn neljännen kerran.

24 STIIKNAFUULIA

”Olemme päättäneet, että dekkarit ovat kirjallisuutta”, veistelee kirjallisuudentutkija ja festarifiilistelijä Jussi ”Jänökissi” Ojajärvi.


Kirjailijavieraana Algeriassa

Näkymä Cathedrale Notre Dame d’Afriquen piha-alueelta alas Bab el Ouedin kaupunginosaan.

Vuonna 2007 Suomessa ilmestynyt Jähti-sarjakuvaromaanini julkaistiin Algeriassa kuluvan vuoden tammikuussa. Teoksen käännöksestä vastasi Helsingissä asuva kääntäjä Hamza Amarouche. Lokakuussa pääkaupunki Algerissa järjestettiin kahdeksas FIBDA 2015 –sarjakuvafestivaali, johon meidät kutsuttiin vieraiksi.

TEKSTI JA KUVAT: ILPO KOSKELA

Yahti - aɣeṛṛabu n ugafa on ensimmäinen berberinkielellä julkaistu sarjakuvaromaani ja samoin ensimmäinen suomen kielestä kyseiselle kielelle käännetty kaunokirjallinen teos. Algerialaisessa kirjallisuuden kentässä ja berberinkieltä puhuvien keskuudessa tämä oli merkittävä tapahtuma. Olin yllättynyt sekä kirjan että itseni saavuttamasta huomiosta. Arabia on virallinen kieli Algeriassa. Sen lisäksi kaikki puhuvat ranskaa, jota myös näkee eniten katukuvassa. Olihan maa Ranskan siirtomaana 130 vuotta ennen itsenäistymistään vuonna 1962. Berberin kieli on alueen vanha kieli, ja berberinkielisiä asuu Algerista itään sijaitsevalla Kabylin alueella. Heitä on Algeriassa arviolta kuusi miljoonaa.

Kustantajani Oxygen ja Algerian urheiluja nuorisoministeriö olivat järjestäneet Yahdille oman osaston, jossa Hamza ja minä myimme kirjaa sekä kerroimme siitä. Esillä oli myös kappaleita muista teoksistani, sekä suomenkielisiä että käännösversioita. Osaston takaseinällä ja signeerauspöydän etuosassa olleiden esittelyjulisteiden teksti oli kirjoitettu berberiksi. Hyvin pian pöydän eteen alkoi muodostua jono, josta tuli kokolailla pysyvä olotila festivaalipäivien ajaksi. Kirjaa myytiin hyvin ja signeerauksia sekä omistuspiirroksia piirsin melkoisen määrän. Arabian- ja ranskankieliset olivat yhtälailla kiinostuneita. Kabylinkielisen osaston pöydän takana seisova pitkä, vaalea pohjoismaalainen ei ole jokapäiväinen näky. Vastailimme kysymyksiin

STIIKNAFUULIA

25


Ylhäällä vasemmalla: Ilpo Koskela signeeraa kirjaa Yahti-osastolla. Alhaalla vasemmalla: Canal D`algerien kuvausryhmä, Koskela toinen oikealta. Ylhäällä keskellä: Kääntäjä Hamza Amarouche kertoo kirjan käännöstyöstä. Etualalla osastojuliste eli ”paperi-ilpo”. Ylhäällä oikealla: Algerian suosituin kirjailija Rachid Boudjedra vieraili osastolla ja osti kirjan. Alhaalla oikealla: Suositussa television aamulähetyksessä esiintyminen sai aikaan lukuisia kaverikuvapyyntöjä ja piirrostilauksia.

parhaamme mukaan, englanniksi, ranskaksi, ja Hamza Amarouche berberinkielellä.

Mediaa ja luentoja Toinen festivaalipäivä alkoi Algerian valtiollisen tv-kanavan Canal D`algerien suoran aamulähetyksen, Bonjour D`algerien studiovieraana. Ohjelma on yksi katsotuimpia Algeriassa. Haastattelu kesti kaksikymmentä minuuttia. Saman päivän iltana luennoin Suomen suurlähetystössä Algerissa sarjakuvasta ja koulutuksesta. Paikalla oli ministeriöiden väkeä, parlamentin jäsen, median edustajia sekä pohjoismaisia diplomaatteja. Taitava tulkki käänsi puheeni englannista ranskan kielelle. Esitykseni jälkeen kävimme

26 STIIKNAFUULIA

vilkkaan keskustelun sarjakuvan historiasta ja kuvallisen ilmaisumuodon mahdollisuuksista tiedonvälityksen ja opettamisen välineenä. Kolmantena festivaalipäivänä saapui Canal D`algerie osastollemme kuvaamaan kulttuuriaiheista makasiiniohjelmaa, johon meitä molempia haastateltiin. Valtiollisen kanavan lisäksi annoimme haastattelun sekä el Djazairia tv-kanavalle, että berberinkieliselle Dzair TV:lle. Useat painettavan median edustavat kävivät tekemässä juttua osastollamme. Algeriassa televisio on tehokas media. Vierailun loppuaikana minua pyydettiin lukuisiin kaverikuviin festivaalialueella, hotellissa ja jopa lentokentällä turvatarkastuksen yhteydessä!

Sarjakuva ja poliittinen tilanne Sarjakuvalla on pitkä perinne Algeriassa. Vaikka yhteydet Ranskaan ovat hyvät ja ranskalaista modernia sarjakuvaa myynnissä kirjakaupoissa, suosituimpia tuntuvat olevan ranskalais-belgialaiset Tintin tyyliset tarinat, sarjakuva jollaista julkaistiin Ranskassa 1950- ja -60-luvuilla. Näin Jähti vanhan ajan seikkailutarinana oli oiva valinta ensimmäiseksi berberinkieliseksi sarjakuvaromaaniksi. Tämä oli kielen lisäksi syy hyvään vastaanottoon. Tarinassa ei myöskään ole voimakkaita poliittisia kannanottoja tai seksiä. Täytyy muistaa että Algeria on islamilainen maa, vaikka useimpiin arabimaihin verrattuna rauhallinen ja vapaamielinen. Kaduilla


Yahti - aɣeṛṛabu n ugafa –teoksen esittely on sivulla 32.

Vuoden kirjoja 2015

näkee sekä länsimaisiin että perinteisiin asuihin pukeutuneita ihmisiä. Suurlähetystön vastaanotolla tapasin naispuolisen Algerian parlamentin jäsenen, ja algerialainen kustantajani on myös nainen. Samoin FIBDA- festivaalin vastuuhenkilöt. Algeriassa oli levotonta kymmenkunta vuotta sitten. Kuljimme sisään festivaalialueelle, hotelliin ja julkisiin paikkoihin metallinpaljastimien läpi. Hamza Amarouche kertoi maan lähihistoriasta, jolloin terroristit kidnappasivat toimittajia ja räjäyttivät pommeja Algerissa sekä muissa kaupungeissa. Poliiseja aseineen näkyi kaduilla ja aukioilla, mikä lienee myös viimeaikaisten Ranskan tapahtumien syytä. Olo ja liikkuminen olivat kuitenkin turvallisia. Kuuden päivän mittainen vierailu oli mielenkiintoinen. Teokseni on otettu hyvin vastaan. Vuonna 2009 Suomessa ja 2011 Ruotsissa julkaistun Paholaisen kuiskaus -sarjakuvaromaanin käännöstyö berberinkielelle on aloitettu, ja se on tarkoitus julkaista Algeriassa syyskuussa 2016.

Lauri Ahtinen

Homepäiväkirja Kun Lauri Ahtinen osti omakotitalon joulukuussa 2011, vähänpä hän arvasi, millaiseen helvettiin oli itsensä (ja perheensä) saattanut. Nikkarointi ja remontit nielevät nuoren isän ajan, mutta hyytävän talven keskelläkin kunnostustöistä kunnialla – vaan kun talosta paljastuu pahahomeloukko, arki muuttuu piinaksi, johon ei löydy helpotusta edes oikeuden edessä. Ahtisen omaelämäkerrallinen, kuvaa jasanaa taidokkaasti yhdistävä albumi Homepäiväkirja kertoo tilanteesta, joka on murheellisen tuttu monelle suomalaiselle. Teos näyttää, miten ihmismieli reagoi joutuessaan ylipääsemättömän ongelman eteen. Ilmeikkäät piirrokset ja paikoin kiusallisen avoin kerronta tarjoavat yhdessä riipivän lukukokemuksen, joka jää vainoamaan ajatuksia vielä pitkään sen jälkeen, kun kirjan on laskenut käsistään. Lauri Ahtinen (s. 1983) on oululainen sarjakuvantekijä ja kuvataiteilija, jolta on aiemmin julkaistu albumit Karjala 90210, Melankolian kaksi huonetta ja keittiö sekä Viidentoista minuutin yksinäisyys. Like, tammikuu 2015

STIIKNAFUULIA

27


Robert Brantberg

SANDELS Sotamarsalkka ja suurmies Johan August Sandelsin elämäkerta

Robert Brantberg

Robert Brantberg

Robert Brantberg

Espanjan Kauhu. Everstiluutnantti Carl von Haartman

Marskin armeija talvisodassa

Sandels. Sotamarsalkka ja suurmies

Aatelisperheen poika Carl von Haartman (1897–1980) oli kansainvälinen seikkailija. Hän oli herra ja ylhäisyys, joka osallistui Suomen ja Espanjan sisällissotiin sekä talvi- ja jatkosotaan. Sisällissodassa 1918 Haartman taisteli Uudenmaan rakuunarykmentin Kuolemaneskadroonassa. Railakas ratsumies erotettiin 1924 armeijasta skandaalien vuoksi. Perhe karkotti häirikön Amerikkaan. Hollywoodissa Haartman toimi menestyselokuvien sotilasasiantuntijana. Palattuaan Suomeen hän ohjasi elokuvia Suomi-Filmille. Kun Espanjassa 1936 syttyi sisällissota, Haartman liittyi Mannerheimin luvalla Francon joukkoihin. Hän haavoittui viisi kertaa rajuissa vuoristotaisteluissa. ”Ylevästi ontuva” Haartman komensi talvisodassa pataljoonaa Kollaan verisillä hangilla. Jatkosodan alussa hän taisteli Syvärillä JR 34:n rykmentinkomentajana. Asemasodan aikana Haartman toimi Madridin sotilasasiamiehenä. Jatkosodan jälkeen Haartman erotettiin poliittisista syistä armeijasta. Hän palasi puolisonsa kanssa liikemieheksi Espanjaan. Eläkepäiviään pariskunta vietti tilallaan El Alamillossa Andalusiassa. Carl von Haartmanista kertova teos on oululaisen Robert Brantbergin 22. sotakirja. Revontuli, syyskuu 2015

28 STIIKNAFUULIA

Suomen talvisota oli kansainvälisestikin katsottuna suuri sankaritarina, jossa pieni valtio piti puolensa suurvallan häikäilemättömän hyökkäyksen edessä. Tässä kirjassa kerrotaan ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin talvisodan sankareista. Rintamatapahtumat kuvataan sekä komentajan että tavallisen rivimiehen näkökulmasta. Sodan 1939–1940 taistelujen lisäksi piirretään jokaisesta taistelijasta henkilökuva. Keitä he olivat, mikä oli heidän koulutuksensa, mitä he tekivät vuoden 1918 sisällissodassa sekä vuosien 1941–1945 jatko- ja Lapin sodassa. Suomen itsenäisyys oli näiden miesten käsissä. He selvisivät vaikeasta tehtävästään kunnialla. He taistelivat henkensä kaupalla, eräät haavoittuivat moneen kertaan. Osalle heistä ehdotettiin Mannerheim-ristiä jo talvisodassa. Niitä ei kuitenkaan koskaan myönnetty. Monet heistä nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi jatkosodan saavutuksista. Marskin armeija talvisodassa on Robert Brantbergin kuudes Mannerheim-aiheinen kirja. Readme.fi, syyskuu 2015

”Sittenkin, kun venäläiset heitä vastaan kokosivat monta kertaa lukuisamman sotajoukon, piti Sandels koko kesän puoliaan Barclay de Tollya ja Tutškovia vastaan”, maisteri Paavo Cajander kirjoitti 1889. Johan August Sandels (1764–1831) oli ruotsalainen sotamarsalkka ja kreivi. Häntä pidetään etevimpänä Suomen sotaan osallistuneista upseereista. Yksitoistavuotiaana Sandels pääsi kadetiksi Ruotsin tykistökouluun. Nuori Sandels tunnettiin ”iloisesta ja reippaasta elämästään sekä suuresta rahantarpeestaan”. Luutnantti Sandels karkotettiin Suomeen 1785 ”erään pelikohtauksen vuoksi, jolloin toverit saivat aiheen moittia häntä”. Puhuttiin myös peliveloista. Sanottiin, että herttuatar Hedvig Elisabeth Charlotta Oldenburgilainen tiesi kaiken. Herttuatar kirjoittaa kuulussa päiväkirjassaan: ”Mitä Sandelsiin tulee, niin hän jossakin tilaisuudessa julkisesti oli saanut korvapuustin eräässä biljardisalongissa...” Teräväkielisestä herttuattaresta tuli myöhemmin kuningas Kaarle XIII:n puoliso, Ruotsin ja Norjan kuningatar Charlotta. Sandels tunnetaan Johan Ludvig Runebergin ansiosta Koljonvirran taistelun sankarina. Suomen sodan jälkeen Sandels taisteli Napoleonin sodissa. 1818 hänet nimitettiin Norjan käskynhaltijaksi. Kuusi vuotta myöhemmin hänet ylennettiin sotamarsalkaksi. Readme.fi, syyskuu 2015


Lauri Hirvonen

Marko Hoikkaniemi

Marko Hoikkaniemi

Tuulentaittaja

Koirien Vuosi – päivä kerrallaan

Puhdistuspuolue

Pelistä pelko on kuin rusina. Musta ruttumytty, joka pilaa hyvänkin pullan. Kun muuttolinnut saapuvat ja kevätjuhlien aika koittaa, saapuu myös pelko. Eeli ei uskalla lennättää rakasta leijaansa, Tuulentaittajaa. Lauri Hirvosen (s. 1981) neljäs kuvakirja kertoo siitä, ettei aina tarvitse olla reipas. Jokainen pelkää joskus, ja rohkeutta on sekin, että uskaltaa sanoa tunteensa ääneen ja edetä omaan tahtiin. Oululainen lastenkirjailija-kuvittaja on aikaisemmin tehnyt kolme Hupsutupsupupusta kertovaa kuvakirjaa ja piirtänyt sarjakuvia. Kirjailijan töiden lisäksi Hirvonen, kahden tytön isä, on työskennellyt toimittajana. Kustannus-Mäkelä, huhtikuu 2015

Koirien ystävä, kirjailija Marko Hoikkaniemi esittää teoksessaan Koirien vuosi – päivä kerrallaan ohjelman, jonka tarkoituksena on toimia henkilökohtaisen mietiskelyn apuvälineenä ja ryhmäkeskustelujen innoittajana ja johtaa yhä laajemman kirjallisuuden lukemiseen, myös kirjoittajan osalta. Samalla on hyvä kaiken aikaa miettiä, kuka lopulta johtaa toimintaa? Näyttäytyykö koira Jumalana? ”12 häntää” ohjelmasta: 1. Myönsimme olevamme voimattomia oireilemisen suhteen. 2. Rukoile korkeampaa koirahahmoa vapauttamaan sinut pakkomielteistäsi. 3. Ole sosiaalinen ja palvele muita. 4. Käytä päivittäin koirien vuosi – päivä kerrallaan -ohjelmaa. 5. Hanki elämän tarkoitus ja tehtävä, sekä toteuta sitä parhaan kykysi mukaan. 6. Ole esimerkillinen ja kasva täyteen mittaasi. 7. Vie sanomaa vielä kärsivälle. 8. Anna anteeksi, myös itsellesi. 9. Kun kukaan ei usko sinua, on lopulta aika uskoa itse itseensä. 10. Vahvista muita ja kasva lauman jäsenenä. 11. Ole osa toimivaa yhteiskuntaa, myös käytännössä. 12. Ymmärrä ja hyväksy, että suuruutesi näkyy vasta, kun olet poissa. Bookhouse, tammikuu 2015

Aimo Mielosen suu ei valunut mahlaa, kuten oli tapana Toivopuolueen oikeistouskovaisilla jäsenillä sanoa. Ennemminkin Aimo tunsi oikeutettua vihaa ja katkeruutta saamastaan kohtelusta Toivopuolueen paikallisilta vaikuttajilta. Rehellisesti todettuna Aimon oli vaikea pysyä nahoissaan. Itseä rauhoittaakseen Aimo laittoi useamman kerran kädet ristiin ja pyysi apua sekä ohjausta. Huvitusta Aimo puolestaan tunsi muistellessaan sitä, kuinka Toivopuolueen koulutuksessa oli kerrottu, että ihminen joka tekee sen mikä pyydetään, on aktiivinen, mutta joka tekee enemmän, on häirikkö. Sydämessään Aimo tiesi ja halusi ollahäirikkö, aina. Puhdistuspuolue on Haukiputaalla asuvan aluepäällikkö ja kirjailija Marko Hoikkaniemen pienoisromaani. Bookhouse, helmikuu 2015

STIIKNAFUULIA

29


Marko Hoikkaniemi

Johanna Hulkko

Johanna Hulkko

Ajattelija

Geoetsivät ja vesiseikkailu

Geoetsivät ja salaperäinen Sasu

Juhannuksen jälkeen sataa joka päivä, ja kaupunkilaiset viettävät kesää sisällä uimalassa. Yhtäkkiä alkaa levitä tieto, että kylmäaltaan vesi tekee ihmeitä. Ihmiset joutuvat vesihysterian valtaan ja saapuvat bussilasteittain ostamaan pullotettua ihmevettä. Samaan aikaan Geoetsivät törmäävät kätkönetsintäretkellään vihamieliseen maanomistajaan, jolla on selvästi jotain salattavaa. Hän tekee kaikkensa estääkseen etsiviä pääsemästä hylätyn rautatien kätkölle. Mutta miksi? Geoetsivien on aika kääriä sadetakin hihat! Oululaislähtöinen Johanna Hulkko on Nokialla asuva kirjailija, kirjoittamisen ohjaaja ja tv-käsikirjoittaja. Ennen Geoetsiviä häneltä on julkaistu kaksi aikuistenromaania. Hulkko käsikirjoittaa suosittua Uusi päivä -televisiosarjaa. Karisto, maaliskuu 2015

Lasten suosikkisarjan kuudennessa osassa Geoetsivät ovat mystisen graffititaiteilijan jäljillä. Heinäkuun helteillä ympäri kaupunkia ilmestyy graffiteja, joiden tekijää Geoetsivät alkavat selvittää. Samaan aikaan he bongaavat graffititaidetta käsittelevän geokätkösarjan. Kaiken takana tuntuu olevan salaperäinen nimimerkki Sasu, jonka reittejä seuratessaan Geoetsivät ajautuvat kauas kotinurkilta. Ja jotta kesä olisi täydellinen, Raparperin isä osallistuu frisbeegolf-kisaan puurolautasella. Nolouden huippu! Seikkailua, huumoria, väärinkäsityksiä ja jättiyllätyksiä – siinä ainekset suosikkisarjan kuudenteen osaan, jossa Geoetsivät vain kiihdyttävät vauhdikasta menoaan. Oululaislähtöinen Johanna Hulkko on Nokialla asuva kirjailija, kirjoittamisen ohjaaja ja tv-käsikirjoittaja. Ennen Geoetsiviä häneltä on julkaistu kaksi aikuistenromaania. Hulkko käsikirjoittaa suosittua Uusi päivä -televisiosarjaa. Karisto, elokuu 2015

Hän ajattelee aina. Vaikka hän on unessakin, niin hän ajattelee. Aina sitä ei kuitenkaan hänestä huomaa, koska hänen ajatuksensa ovat muualla. Usein hän onkin fyysisesti läsnä, mutta henkisesti aivan jossain muualla. Hän on rohkea näin tehdessään, sillä silloin hänet voidaan helposti leimata tyhmäksi. Usein hän onkin ajatuksiensa kanssa yksin ja häntä pidetään outona hiipparina. Hän on kuitenkin niin vahva, että häntä ei muiden ajatukset haittaa. Hän nauttii elämän tiedoistaan, mutta myös kärsii. Usein hän tietää liikaa. Hän on herkkä ja hän vaistoaa helposti. Ihannetyönkin hän on määritellyt ajattelemalla ja se on Ajatuksia vastaavaa työtä. Kuinka muutenkaan. Onhan hän ajattelija. Ajattelija on ajattelija, kirjailija MarkoHoikkaniemen aforismikokoelma. Bookhouse, maaliskuu 2015

30 STIIKNAFUULIA


Elias Kalmisto

Ilpo Koskela

Ilpo Koskela

Eipä vähä katekismus

Ayerrabu n ugafa

Lusia

Oululaisen Ilpo Koskelan Jähti-sarjakuvaromaani on julkaistu Algeriassa berberinkielisenä. Teos on ensimmäinen suomenkielestä berberinkielelle käännetty kaunokirjallinen teos sekä ensimmäinen koskaan berberin kielellä julkaistu sarjakuva. Yahti - aɣeṛṛabu n ugafa-nimen saaneen sarjakuvaromaanin kustansi algerialainen Oxygen-kustantamo. Käännöksen teki Helsingissä asuva Hamza Amarouche, joka laati myös 23-sivuisenesipuheen ja kymmensivuisen berberinkieli–ranska-sanaston teoksen loppuun. Esipuheessa kerrotaan Pohjolan elämästä,historiasta ja merenkulusta tarinan tapahtuma-aikaan 1850-luvulla. Fiktiivisessä tarinassa englantilaisvenäläinentiedemiesryhmä löytää suuren kivettyneen fossiilin Jäämeren rannalta. Krimin sota syttyy ja jakaa retkikunnan kahtia. Venäläiset päättävät laivata löydön Pietariin ja julkistaa tieteellisen sensaation. Lontoon Kuninkaallinen tiedeseura haluaa sen myös. Kaappaus annetaan tehtäväksi Itämerellä seilaavalle, Suomen suuriruhtinaskunnan rantakaupunkeja pommittavalle Kuninkaalliselle laivastolle. Alkaa hurja kilpapurjehdus läpi Suomen rannikkovesien. Jähti on vanhanajan meriseikkailu ilman politiikkaa ja voimakkaita kannanottoja, joten se soveltui hyvin julkaistavaksi Pohjois-Afrikassa. Perämeren Jähti julkaistiin suomeksivuonna 2007 ja vuonna 2008 englanniksi. 83-sivuisen sarjakuvaromaanin lisäksi nämä versiot sisältävät kirjailija Juha Ruusuvuoren laatiman, 120-sivuisen suomalaisen talonpoikaispurjehduksen historiikin. Oxygen, tammikuu 2015

Erään noidan tarina: ”Ohto Tapion valtias, mesikämmen mielityinen. Käy tänne käpein kengin, sukin mustin muhjuttele…” Suomi oli 1600-luvulla taikauskojen hallitsema maa. Vanhat perinteet istuivat tiukassa, ja konfliktit luterilaisen kirkon oppien kanssa olivat tavallisia. Lusia Korhonen on jäänyt Suomen historiaan yhtenä viimeisistä oikeuteen joutuneista noidista. Hän oli ahmaslainen kansanparantaja, muinaisrunojen taitaja ja runonlaulaja. Kurjan kohtalon kokeneen Lusian vaiheita on kirjattu 1600-luvun käräjäpöytäkirjoihin, joissa häntä syytetään noituudesta. Ilpo Koskelan luoma Lusian kuvitteellinen elämäntarina muuttuu edetessään fiktiosta pöytäkirjojen kertomaksi historiaksi. Lusia on myös tarkkaan taustoitettu kuvaus 1600-luvun talonpoikaiselämästä arkineen, iloineen ja suruineen. Like kustannus Oy, elokuu 2015

Elias Kalmiston räävittömät seikkailut jatkuvat. Valitettavasti. Tällä kertaa moniongelmainen antisankari yrittää paeta menneisyyttään ja koota itseään vuosien hajonnan jälkeen. Tästä muodostuu satiirinen psykomatkakertomus teemoinaan pakeneminen ja etsiminen sekä yksilön oman erillisyyden kokemisen ja tulkinnan välisen yhteyden tutkiminen. Elias Kalmistosta on moneksi. Hän on kirjan kirjoittaja, sen päähenkilö mutta myös nimimerkki, jonka takana on oululainen Risto Nyman. Kalmiston toinen romaani – esikoinen oli Pihtari (2011) – on myötähäpeällisen humoristinen, värikästä ja ronskia kielenkäyttöä sisältävä omaelämäkerrallinen miehen pakokertomus, joka luotaa syvältä nykyajan raadollista arvomaailmaa. Kumiorava, elokuu 2015

STIIKNAFUULIA

31


Maija Kotilainen

Merimieskissa Pitkänen Matruusi Aapo löytää yllättäen orvoksi jääneen kissanpennun, joka saa nimekseen Pitkänen. Aaposta tulee Pitkäselle kuin emo. Rahtilaivalta löytyy Aapon hyttiin muitakin eläimiä: Harriet-hiiri ja papukaija Alfredo. Perherauhaa häiritsee kuitenkin ovela kansimies Rambo, joka ei pidä eläimistä. Neuvokkuutensa ansiosta eläimet selviävät Rambon juonista. Merimieskissa Pitkänen on ensimmäinen osa Pitkäsen seikkailuista. Maija Kotilainen on syntynyt Kannonkoskella ja asuu Oulussa. Hän on toiminut kansalais- ja työväenopistojen rehtorina ja pääsihteerinä taidehallinnossa. Hän on julkaissut kaksi runokokoelmaa: Meidän välissämme on ilmaa (1990) ja Puolitoista promillea pihkaa (2003). Lisäksi häneltä ovat ilmestyneet romaanit Naisten aika (2008) ja Hitaasti kypsyvät tähkät (2012). Kuvittaja Kaisa Kemikoski on helsinkiläinen freelance-pukusuunnittelija ja kuvittaja. Hän valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi 2004. Kemikoski on pukusuunnnittellut, puvustanut ja lavastanut useita teatteri-, tanssisekä sirkusproduktioita. Kemikoski on myös kuvittanut äänilevyjen ja kirjojen kansia. Nordbooks, syyskuu 2015

32 STIIKNAFUULIA

Mika Kulju ja Pekka Tuomikoski

Tuntematon jatkosota TK-miesten sensuroidut dokumentit Nyt on aika katsella ”kolikon toista puolta” jatkosodan kauhuista. Kirja tuo esiin yli 70 mykistävää tiedotuskomppanioiden miesten kirjoittamaa artikkelia, jotka syystä tai toisesta jätettiin julkaisematta sodan jylyssä. Sensuuriin juuttui yli tuhat kirjoitusta. Joskus kuvaukset rintamalta olivat liian realistisia, toisinaan ne sisälsivät salattavia yksityiskohtia tai henkilöitä. Arkoja aiheita olivat niin rintamalla tapahtuneet raakuudet kuin juuri luodun ”Suur-Suomen” luonnonvarojen hyödyntäminen. Aitiopaikalta kirjoitettuina tekstit antavat äärimmäisen kiintoisan kuvan sodan arjesta. Monet aikansa johtavat kirjailijat, valokuvaajat, journalistit ja mainosmiehet kuten Simo ”Aapeli” Puupponen, Matti Hälli ja Veikko Ennala toimivat virallisen Suomen propagandan tekijöitä. Kirja avartaa kuvaa myös heistä. Mika Kulju (s. 1969) on historioitsija, joka kirjoittanut tietokirjoja vuodesta 1997 lähtien. Pekka Tuomikoski (s. 1975) on liminkalainen tietokirjailija ja toimittaja. Hän on julkaissut yli kaksikymmentä Suomen historiaan, maailmanhistoriaan ja sotahistoriaan liittyvää teosta. Gummerus, lokakuu 2015

Essi Kummu & Marika Maijala

Puhelias Elias harjoituspusuja Essi Kummun herkkä, lempeää huumoriakin säteilevä kertomus Eliaksen ihka ensimmäisestä ihastuksesta on omistettu kaikille, jotka pelkäävät ensimmäistä suudelmaa. Tarina sivuaa myös uusioperheiden aikuisten uusia alkuja. Marika Maijalan kuvitus hehkuu hellekesän lämpöä. On kesäloman ensimmäinen päivä ja illalla sirkuskoulun kevätjuhlat. Elias ja äiti odottavat Inkerin ryhmän esitystä koulun aulassa. Äkkiä aula täyttyy tytöistä, joilla on mustat ja pinkit trikoot, töpöhännät ja pupunkorvat. Elias laskee katseensa, hänelle tulee kummallinen olo. Varsinkin kun yksi tytöistä on Livia... Harjoituspusuja on oivaltavaa, syvää tarinankerrontaa. Kyseessä on Oulussa asuvan Kummun toinen lastenkirja ja jatkoa kirjalle Puhelias Elias, joka oli vuonna 2012 Finlandia Junior -ehdokkaana. Tammi, maaliskuu 2015


Veli Käsmä

Anja Lampela

Antti Leikas

Kuusamon koskisota

Lankarullatyttö

Soutaminen

Kuusamon koskisota käsittelee osin pilke silmäkulmassa 1950-luvun puolivälissä alkanutta Kuusamon koskien suunniteltua kahlitsemista ahneen voimatalouden alttarille. Tuolloin valtion omistama Imatran Voima Oy ja suurten teollisuusyritysten omistama Pohjolan Voima Oy taistelivat uskomattomin ottein Kuusamon koskien omistuksista. Kuusamon isojaon keskeneräisyys ja koskiosuuksien ostoista syntynyt farssi pelastivat todennäköisesti Kuusamon kosket. Lopullisesti Iijoki-suunnitelma, jossa Kitka- ja Kuusinkijoki olisivat jääneet kuiville, käänsi kuusamolaiset koskien rakentamista vastaan. Voimayhtiöiden koskiosuusostojen melskeissä rahaa valui manttaalinomistajien kukkaroihin lähes puoli miljardia markkaa. Koskia ei koskaan rakennettu eikä rahoja isänniltä vaadittu takaisin. Millaisten tapahtumaketjujen jälkeen koskisota sai päätepisteensä? Tarina kuljettaa lukijaa aikajärjestyksessä sanomalehtiartikkeleiden ja asiakirjojen kautta. Fiktiivisessä osuudessa paikalliset ihmiset elävät farssinomaisen koskisodan pyörteissä arkeaan. Miten käy ajankohtaisen Livojärven säännöstelytaistelun Pudasjärvellä? Säännöstely vaatii koskilain avaamisen, jonka mukaan myös Kuusamon kosket ovat suojeltu voimataloudelta. Taivalkoskella syntynyt Veli Käsmä on Oulussa asuva Koillismaan elämän tulkki. Kuusamon koskisota on hänen seitsemäs teoksensa. Kustannus Ves-Line, marraskuu 2015

Anja Lampelan Lankarullatyttö on kertomus autistilapsesta ja hänen perheestään. Se on kertomus rakkaudesta, ymmärtämisestä, väärinymmärtämisestä, syyllisyydestä, totuuksista ja valheista. ”Mutta nyt sana lausuttiin ääneen. Se jysähti päällemme kuin pommi. Eyvind haroi hiuksiaan, katse harhaili kunnes osui paksuun lääkeoppaaseen neurologin pöydällä. Hän tarttui kirjaan ja paiskasi sen kohti lasiovista tarvikekaappia. Yksi laseistä helähti sirpaleiksi lattialle. Eyvind lysähti istumaan, kätki kasvot käsiinsä ja alkoi ulista. Painoin hänen päänsä vatsaani vasten ja aloin itsekin itkeä. Neurologi kuivasi silmälasejaan ja kääntyi katsomaan ikkunasta ulos. Vain Isla istui pikkutuolissaan hiljaa.” Lapsen autismidiagnoosin jälkeen suomalaisen Iisan ja norjalaisen Eyvindin perheidylli alkaa säröillä. Luottamuksen sijaan tulee salailu ja totuuden korvaa valhe. Enää Isla ei olekaan perheessä ainoa, jonka ajatukset jäävät arvoituksiksi. Pelastaakseen perheensä Iisa on valmis rikkomaan sen, mutta mitä sirpaleet tuovat mukanaan? Lankarullatyttö on kertomus rakkaudesta, ymmärtämisestä, väärinymmärtämisestä, syyllisyydestä, totuuksista ja valheista. Kyseessä on vieraiden kielten opettajana toimineen oululaisen Lampelan neljäs romaani. Myllylahti, tammikuu 2015

Maanantaina työviikkoa aloitellessaan Smooth Operationsin myyntijohtaja Marjo Kukkoaho ei tiedä, että saman viikon perjantaina hän istuu työpaikkansa ulkopuolella autossaan, juo Cointreauta suoraan pullosta ja katselee entisen elämänsä raunioille. Maanantaina työviikkoa aloitellessaan aluemyyntipäällikkö Teuvo Seilonen ei tiedä, että saman viikon perjantaina hänen tohvelisankarin otteensa niin työpaikalla kuin yksityiselämässä ovat muuttuneet soturin toiminnaksi. Samainen työviikko muuttaa myös monen muun ihmisen elämän. Onko suunta huonompaan vai parempaan, se riippuu esimerkiksi vaatekomeroon lukitun aviomiehen soutulaitteesta, pillerien ja alkoholin sietokyvystä, uhkaavasta liivijengistä ja paprikasumutteesta, ärrävikaisesta hirvestä, firmojen välisestä kilpajuoksusta sekä kuuluisan Wang Tangunin teoksesta Sotiminen. Oululaisen Antti Leikaksen ”vesitrilogian” itsenäinen päätösosa Soutaminen on huikea parodia nykypäivän bisnesmaailmasta ja sen pyörteissä selviämisestä. (Edelliset osat ovat Melominen, 2011 ja Huopaaminen, 2013). Melomisesta tutun, kovapintaisen Marjo Kukkoahon kujanjuoksua seuratessaan lukija yllättyy, hengästyy, kauhistelee, sympatiseeraa – ja nauraa itselleen muutaman elinvuoden lisää. Siltala, elokuu 2015

STIIKNAFUULIA

33


Miki Liukkonen

Minna Mikkonen

Ari Paulow

Raivon historia

Kivenkerääjät

Kultainen kotka

Miki Liukkosen runokokoelma Raivon historia pulppusi kirjoittajansa mielestä ulos kesällä 2014 kuukaudessa. Kokoelmasta sikermäksi kehkeytyvä teos onkin raivokas ja intensiivinen maailmanselitys ja sen kyseenalaistus: metaforista tiheä matka kahvilasta kaupunkiin, lapsuudesta mytologiaan ja historiasta maisemaan. Kun asiaa ajattelee tarkemmin, kesä ei lopu koskaan. Ote runosta: Minulle virnuillaan. Turhat sähkeet, vettyneet ikonit: luhistuva menestyskonsertti! Onni on sillalle pyörtynyt ryöväri. Kun kaikki himo ja irstaus on poissa, mikä luostari värähtää meressä? Raivon historia on epätoivoa Kauneudessa, tulevia myrskyjä. Kun pääni on taas selkeä, hulluna tai työläänä, mikä luonnollisuus saa minut pakenemaan? Onko parannusta joka ei tekisi minua riippuvaiseksi? Kun luhistun, vierinkö rannalle vai takaisin? Raivon historia on epätoivoa Kauneudessa. Tulevia myrskyjä, lapsena hellan marsipaanivalossa nähtyjä painajaisia. Oululainen Liukkonen, 25, on J. H. Erkonrunokilpailun voittaja ja Nuori Pakkalapalkinnon saaja. Raivon historia on hänen kolmas runokokoelmansa. Tekeillä on toinen romaani. WSOY, maaliskuu 2015

Oululaisen Minna Mikkosen esikoisromaani kertoo perheen menetyksestä ja surusta ja ennen kaikkea lapsen ihmeellisestä lahjasta tavoittaa valo pimeässäkin, kertoa se näkyväksi. Veini on kuusivuotias poika, jonka teiniikäinen isosisko Meri on kadonnut. Meri on jossain muualla, ja Veini yrittää selvittää, missä. Merillä oli salaisuuksia, kuten kaikilla hänenympärillään. Myöskään Veini ei kerro omia tai muiden salaisuuksia, ei edes kuiskaamalla, vaan kirjoittaa ne siniseen muistivihkoonsa, samoin kuin tutkimuksensa siskon mahdollisista katoamisen paikoista. Veini haluaa muistaa Meristä kaiken ja piirtää samalla kuvaa perheestään: äidistä, joka pelkää joskus niin, ettei voi mennä ulos; isästä, joka piiloutuu hiljaisuuskääreeseen tai töihinsä; mummosta ja ukista korkean vaaran laella sekä Merin ystävistä Virvestä ja Juhasta, jotka rakastavat Meriä kumpikin omalla tavallaan. Kirkkaana Veinin mielessä kulkevat isosiskon opetukset sekä kevyet ja painavat ajatukset, joita kaikki lähipiirin lapset ja aikuiset kantavat mukanaan sukupolvesta toiseen. Keräämistään tiedonmurusista Veini yrittää hahmottaa totuutta tapahtuneesta. Veinille on selvää, että asiat voivat olla totta vain, jos ne kerrotaan oikein. Mitä Merille tapahtui ja miksi? Mitä ovat loistavat, värikkäät kivet, joita löytyy mummolan mullasta, unimeren aalloista tai salaisista metsistä? Kuka tietää lopulta, mikä voima on muistilla, toivolla, totuudella, tai sillä että uskaltaa puhua? Minerva, tammikuu 2015

Oululaisyhtiön reittilentokone häviää tutkista Vienan Karjalan ilmatilassa. Venäjän federaatio liikenneministeriö ilmoittaa suomalaisviranomaisille, ettei tiedä mitään sen kohtalosta. Eletään joulunalusaikaa. Koneessa on kahden pilotin ja stuertin lisäksi ollut 14 matkustajaa. Näistä neljä on liiga-Kärppien jääkiekkoammattilaisia. Jo samana iltana Oulun poliisi saa tiedon, että osa pakkolaskun tehneen koneen matkustajista sinnittelee hengissä erämaan armoilla. Seuraavana päivänä käynnistyy Suomen hallituksen salainen operaatio eloonjääneiden pelastamiseksi. Rajan yli lähetettävää retkikuntaa johtamaan pakkovärvätään monissa liemissä marinoitu yksityisetsivä Jesse Hackman. Aluksi helpolta vaikuttava toimeksianto muuttuu kuitenkin äkkiä painajaismaiseksi murhaajan iskiessä joukkoon. Pian heidän kannoillaan ovat sekä miliisi, FSB että ammattirikolliset. Kempeleläisen Ari Paulowin yhdeksäs Hackman-dekkari ei petä lukijoitaan. Tarina pursuaa iskevää toimintaa ja hyytävää jännitystä – äkkiväärää huumoria unohtamatta. Mistake Media, elokuu 2015

34 STIIKNAFUULIA


Jonna Pulkkinen

Ville Ranta

Jii Roikonen

Kieltolaki kielletyn viinan historia Suomessa

Suurenmoinen voitto

JassOdysseia – Kissan harharetket

Jonna Pulkkisen tietoteos esittelee Suomessa olleita erilaisia alkoholirajoituksia kautta maan historian, keskittyen kuitenkin vuosien 1919–1932 kieltolakiin ja sen seurauksiin. Kesäkuun 1. päivä 1919 voimaan astunut kieltolaki määräsi, että alkoholipitoisten aineiden valmistus, maahantuonti, myynti, kuljetus ja varastointi sallittiin vain lääkinnällisiin, teknisiin tai tieteellisiin tarkoituksiin. Valtiolla oli yksinoikeus valmistaa, myydä tai maahantuoda alkoholia. Kieltolaki- ja juopumusrikosten määrä räjähti kieltolain aikana käsiin. Rikoksiin eivät syyllistyneet vain Algot Niskan kaltaiset pirtukuninkaat, vaan kieltolakia rikkoivat käytännössä kaikki. Kieltolain julkinen arvostelu lisääntyi, ja yhä vaikuttavampien henkilöiden liityttyä arvostelijoiden rintamaan kieltolain aatteellinen pohja alkoi murentua. Suomen historian ensimmäinen neuvoa-antava kansanäänestys järjestettiin kieltolaista joulukuussa 1931. Yli 70 prosenttia äänesti lain kumoamisen puolesta. Uusi väkijuomalaki hyväksyttiin tammikuussa 1932. Jonna Pulkkinen on Oulussa asuva, Sodankylästä lähtöisin oleva toimittaja ja vapaa kirjoittaja. Hän on valmistunut Oulun yliopistosta pääaineenaan yleinen historia. Minerva, huhtikuu 2015

Oululaisen Ville Rannan lehtenä julkaistava novelli Suurenmoinen voitto on pieni, verihurmeinen tarina. Taistelu todellisuutta vastaan on leppymätöntä vihanpitoa, hyvää tarkoittavaa ilkeyttä ja päällisin puolin vääriä tekoja. Suostuuko linnanneito pelastettavaksi? Pitääkö aseenkantajilla olla työehtosopimus? Onko tylsän elämän vaihtaminen komeaan kuolemaan hyvä diili? ”Tuollaiset tylsimykset, virkamiehet niin kuin sinä, joiden elämällä ja kuolemalla ei ole mitään merkitystä… te ette voi ymmärtää…” Ranta (s. 1978) on Suomen eturivin sarjakuvataiteilijoita ja pilapiirtäjiä. Hän on julkaissut lukuisia albumeita, sarjakuvaromaaneja ja lyhyempiä tarinoita. Hänen teoksiaan on käännetty muun muassa ranskaksi, saksaksi ja ruotsiksi. Hänen viimeaikaisia teoksiaan ovat omaelämäkerrallinen Köyhän miehen Jerusalem (2014) ja Sarjakuva-Finlandian 2014 voittanut historiallinen sarjakuvaromaani Kyllä eikä ei (2013). Asema, elokuu 2015

Jii Roikosen hulvaton Jasso-kissa on täällä taas! Jasso on seikkaillut häntänsä kanssa suomalaisen sarjakuvan melskeissä jo vuodesta 1992. Sarjan omintakeinen piirrosmaailma ja vinkeä kielivoimistelu ovat hurmanneet monenlaisia lukijoita, ja aika harvalla kotimaisella sarjakuvasankarilla on yhtä uskollinen faniklubi kuin Jassolla. Uusi uljas kirja sisältää peräti 192-sivua seikkailuja, joita ei aiemmin ole sarjakuvaalbumeissa nähty. Tässä mysteerien ja vauhdin täyttämässä eeppisessä seikkailujen sikermässä paljastetaan viimein Jasson syntytarina – ja myös kuolema. Juvalla syntynyt ja Oulussa asuva Jii Roikonen (s.1970) on kuvittanut kymmeniä lastenkirjoja ja oppikirjoja. Hänen piirroksensa ovat tulleet tutuiksi myös sanoma- ja aikakauslehdistä, muun muassa Helsingin Sanomista, Suomen Kuvalehdestä, Pirkasta ja Seurasta. Vuonna 2011 Roikonen alkoi kuvittaa Tuula Kallioniemen Reuhurinnekirjoja. Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattupalkinnon saanut Roikonen on myös pitänyt lukuisia sarjakuvakursseja, -luentoja ja -työpajoja sekä opettanut graafista suunnittelua. Otava, syyskuu 2015

STIIKNAFUULIA

35


Pia Ronkainen

N I S P E R O N

K A H V I L A K I R J A T

Pia Ronkainen

Inga Röning

Jarmo Stoor

Keinu

Hippiäinen

Motelli

Menneisyys seuraa meitä. Keinu kuvaa kahden ihmisen ennalta arvaamatonta saapumista risteykseen. Kolari on verinen ja synkkä, mutta sen tuloksena aukeaa vapaus ja rauha menneisyyden haamuista. Keinu liikkuu saumattomasti alitajunnan ja reaalimaailman häilyvällä rajalla. Tämä kirja pelottaa, inhottaa ja lohduttaa. ”Pienen olohuoneen vaaleansinertävät kukkatapetit, pirtin vaalea lankkulattia ja ennen kaikkea talon pysähtynyt tunnelma tekivät häneen vaikutuksen. Oli kuin asukkaat olisivat poistuneet talosta ja unohtaneet palata takaisin.” ”Joku oli tyhjentänyt mustaherukkapensaat. Tyttö tiesi kuka. Hän oli nähnyt poimijan. Hän tiesi että marjat tiivistyivät mehuksi varkaan mehumaijassa. Hän oli haistanut mehun. Sen tuoksu oli luikerrellut väärän talon avonaisesta ikkunasta ja täyttänyt koko kylän.” Pia Ronkainen (s. 1972 Oulu) on kirjailija ja kriitikko. Hän oli yksi Tiiliskivi-palkinnon finalisteista vuonna 2010 esikoisteoksellaan Runoromaani. Vuonna 2013 Ronkaiselle myönnettiin Oulun kirjailijaseuran Pakkalakirjallisuuspalkinto. Keinu on hänen kuudes teoksensa. Keinu on syntynyt Tyrnävän Temmeksen Haurukylässä. Nispero, kesäkuu 2015

Raskausromaani vauvakuumeisille ja immuuneille. Seksistä voi tietyissä olosuhteissa seurata tiineys eli siunattu tila. Missä on käyttöohje? Kumman pitää röyhtäistä, äidin vai vauvan? Kreeta Nymanin pötsissä on elämää. Vauva on toivottu, mutta raskaus ei automaattisesti tee hänestä hempeän äidillistä. Onhan urakin. Huolihormoniylituotanto käynnistyy heti, maailma on äkkiä pelottava paikka. Eikä asiaa auta, että Kreeta kiinnostuu sukunsa vaietuista salaisuuksista ja oma äiti alkaa tulla uniin, kutsumatta. Onneksi on Mikko, he ovat sentään enimmäkseen harmoninen pari, ja Sankari-amaryllis. Hilpeä äitiyspakkausromaani vertaistueksi tai muuten vain virnuiltavaksi. Inga Röning (Cassidy) on Oulun Pikisaaressa asuva ammattikirjoittaja. Hän on työskennellyt muun muassa mainosmaailmassa sekä YLE:n mediatoimittajana ja käsikirjoittajana. Esikoisteos, lapsille ja nuorille suunnattu fantasiaromaani Kohti Pystynyppyläin puhurivuoristoa ilmestyi 2005. Nyt ilmestynyttä Hippiäistä edelsi satukirja Oiva – lentokone joka pelkäsi lentämistä 2011. Röning on myös kirjoittanut lukijoilleen mittatilaustyönä henkilökohtaisia Pikkusankari-satukirjoja. Tammi, elokuu 2015

Helteinen kesä Kempeleessä. Eritteiden kyllästämässä, viinanhajuisessa motellissa entisen valtatien varrella majailee koko ihmiskirjo. Timo suostuu motellinpitäjäksi kahdentoista kaljan tuiskeessa eikä arvaa mikä häntä odottaa. Tutuiksi tulevat homonatsi Kurmilainen ja hänen miesystävänsä Lempäälä, piskuinen Puutarhatonttumummo, vaitelias pukumies Pirttimaa ja lapsiaan ikävöivä irakilainen Mahtan Naftani, joka ryhtyy nälkälakkoon. Jarmo Stoorin syvästi inhimillinen romaani on myös räävittömän hauska kirja suomalaisesta yhteiskunnasta. Miten meidän käy? Stoor on syntynyt Enontekiöllä ja asuu Oulussa. Hänen omakohtaiset romaaninsa Sieluhäkki (2013) ja Nokian varjossa (2014) ovat herättäneet ansaittua huomiota. 2000-luvun alussa Jarmo Stoor omisti motellin nimeltä Kempeleen moottorimaja. Into, elokuu 2015

36 STIIKNAFUULIA


Pirjo Suvilehto & Maria Russo

Veera Vaahtera

Pauliina Vanhatalo

Pepi ja eläinpuiston Pritney

Sattumalta Sinun

Pitkä valotusaika

Veera Vaahteran romaanissa pohditaan, mitä tapahtuu, jos päästää huolistaan irti ja antaa elämän kuljettaa. Mitä jos elämää ei voikaan hallita? Karoliinan elämässä alkaa uusi vaihe, kuten akateemisen pätkätyöläisen uralla usein aiemminkin. Hän on jättänyt pitkäaikaisen poikaystävänsä Villen ja saanut mielenkiintoisen työprojektin filosofian laitokselta. Karoliina panee tuulemaan yliopiston käytävillä, mutta mitä kiivaammin hän yrittää uudistaa laitoksen luutuneita käytäntöjä, sitä voimakkaampaa vastustusta hän kohtaa. Muutoksia jarruttavat myös exanoppi, jonka mielestä Karoliinan ja Villen olisi syytä palata välittömästi yhteen, sekä siviilipalvelusmies Matias, joka suhtautuu Karoliinan hankkeisiin aivan liian rennosti. Veera Vaahtera on Raahessa asuvan kirjailijan Pauliina Vanhatalon alter ego, jota Vanhatalo käyttää kirjoittaessaan viihdekirjoja Jane Austenin, Hilja Valtosen ja Bridget Jonesin luoneen Helen Fieldingin jalanjäljillä. Tammi, tammikuu 2015

Pitkä valotusaika on viehättävä romaani ulkopuolisuudesta ja taiteilijakutsumuksesta, siitä mitä vuodet ja arki tekevät intohimolle. Eletään 60-lukua Oulussa. Aarni on päättänyt koulunsa eikä tiedä mitä elämältä haluaa – tai haluaako ylipäänsä mitään. Maailmalla kun tuntuu olevan kovin vähän tarjottavaa hänenlaiselleen isättömälle pojalle, yhtä hyvin sen voisi räjäyttää taivaan tuuliin. Äiti kuitenkin saa pakotettua Aarnin töihin Enni-tädin valokuvausliikkeeseen, ja kun Aarnin käyttöön annetaan kamera, hänen eteensä avautuvat täysin uudenlaiset näkymät. Ensimmäistä kertaa elämä tuntuu olevan hallittavissa, ainakin sen hetken kun kameran suljin raksahtaa. Raahessa asuva Pauliina Vanhatalo (s. 1979) on valmistunut Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi kirjallisuuden laitoksen luovan kirjoittamisen koulutusohjelmasta. Vuoden 2002 alusta heinäkuun 2005 loppuun hän opetti luovaa kirjoittamista Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Vanhatalon esikoisromaani Viittä vailla ilmestyi vuonna 2005, Lääkärileikki 2007 ja mediaa ja yksityisyyttä käsittelevä romaani Gallup 2009. Vuonna 2012 ilmestynyt Korvaamaton käsittelee uusperheen ongelmia ja naisen yritystä selviytyä lapsen menetyksestä. Tammi, elokuu 2015

Lastenkirja Pepi ja eläinpuiston Pritney kertoo innostavista hetkistä eläinten parissa. Pepi saa uuden ystävän, ja yhdessä he kokeilevat uusia taitoja. Pepi pääsee hoitamaan suloisia karitsoita ja kaneja sekä ihmettelemään eläinpuiston vilskettä. Suurin haave odottaa vielä toteutumistaan. Kirja on hyväntuulinen tarina eläinhaaveista ja onnen hetkistä. Kirjan tekijä Pirjo Suvilehto on monipuolinen ja tuottelias kirjailija. Lastenkirjoissa hän tarkkailee lapsen maailmaa arkipäivän tapahtumien, toiveiden ja tarinoinnin kautta. Kirjojen lempeä huumori luo lapsille maailman, jossa täysi elämä on hetkessä. Lapsi myös on itsenäinen ja omaa monenlaisia taitoja. Sanataide tarjoaa lapsenomaista luottamusta ja sanojen yksinkertaista taikaa. Kirjailijalta on ilmestynyt yli kaksikymmentä teosta. Lastenkirjoja on käännetty hollanniksi. Suvilehto opettaa Oulun yliopistossa sanataidetta ja draamaa. Hän on erikoistunut varhaiskasvatukseen ja lapsen luovuuteen. Kuvittajana on nuori ja lahjakas Maria Russo, joka on kotoisin Venezuelasta. Russo pitää monista taiteellisista ilmenemismuodoista, mutta ekspressionismi kaikissa muodoissaan on lähellä sydäntä. Suosikkiaiheita ovat eläimet ja erityisesti hevoset, koska hänellä on myös oma hevonen. N-Y-T-NYT, marraskuu 2015

STIIKNAFUULIA

37


Katariina Vuori & Sami Tallberg

Katariina Vuori

Katariina Vuori

Villiä Vegeä

Pula-ajalla

Villiä vegeä kattaa samaan pöytään modernin kasvisruoan ja suomalaisen designin herkulliseksi kokonaisuudeksi. Muotoilun juuret löytyvät usein luonnosta, ja kirjaan valittujen esineiden tarinat pohjustivat villiyrttikokki Sami Tallbergin vihreän makumatkan, joka istuttaa kotimaiset, puhtaat ja herkkäaromiset villiyrtit ja kasvikset suomalaisen muotoilun kaikkiruokaiseen maailmaan. Kirjassa esitellään 45 suolaista ja makeaa kasvisruokareseptiä: siirtolapuutarhassa nautitaan sukat makkaralla kermaista kirsikkaunelmaa, polun päässä rönsyilee villiyrttikimara ja kannon pinnalla helmeilee salmiakki. Katariina Vuori vapautti esineet leikkimään ruoalla ja keräsi niiden tarinat. Valokuvaaja Tommi Anttosen kuvissa raaka-aineet ja design-esineet heräävät eloon ennennäkemättömällä runsaudella. Keittiömestari Tallberg on työskennellyttoistakymmentä vuotta alan merkittävissä ravintoloissa ympäri maailman keräten kokemuksia villiyrttien käytöstä ruoissa. Tallberg on nostanut uudella tavalla esiin Suomen luonnon ja omaleimaisen suomalaisen puhtaan villin luonnon ruokakulttuurin mahdollisuudet. Tällä hetkellä hän tekee tilaustöitä ja catering-palveluja tilauksesta sekä kirjoittaa kirjoja villiyrteistä, muista villin luonnon antimista sekä ruokakulttuurista. Vuori on oululainen kirjailija-toimittaja. Koulutukseltaan hän on arkeologi ja harrastaa muun muassa erikoisten keittokirjojen keräämistä ja saunassa kokkaamista. Readme.fi, helmikuu 2015

”Paperisota alkoi syksyllä. Seuraavana keväänä olin jo aikeissa myydä käytetyt alushousuni, mutta kun hyökkäykset kävivät sietämättömiksi, jouduin lähtemään evakkoon, pakoon pahoinvointiyhteiskuntaa. Onneksi olin tajunnut varastaa sitä ennen joitakin kirjoja.” Pula-ajalla on Katariina Vuoren levottoman riemastuttava romaani irtisanotusta toimittajasta, joka masennuksen, viranomaisten, eron ja maisemakuorien kolhimana eristäytyy henkilökohtaiselle pula-ajalle, jolla hengissä pysyminen riippuu sota-ajan korvikkeista ja villiyrteistä, elämää kannattelevat poimulehdet ja laiturin päähän pudotettu ruostunut katiska. Pihkanhuuruisten unien, padassa kiehuvien nailonsukkien ja vanhasta appelsiinilaatikosta Barbin paljaiden säärien myötä löytyvän elämänviisauden värittämä tarina vie mutaisen järven rannalle kysymään, mitä me täällä teemme ja onko tässä mitään järkeä? Entä kuinka paljon kieloja on riittävästi vai onko jo aamu? Nordbooks, maaliskuu 2015

Nokkonen – herkkuja suomalaisesta superkasvista

38 STIIKNAFUULIA

Enemmän c-vitamiinia kuin appelsiinissa, enemmän rautaa kuin pinaatissa, enemmän kalsiumia kuin maidossa ja enemmän piitä kuin lehtikaalissa – kotimainen nokkonen on oikea ravinteiden tehopakkaus. Ja mikä parasta: sitä löytyy todennäköisesti omasta pihasta. Nokkonen on noussut takapihan riesasta keittiön kunniavieraaksi. Tuoreena, höyrytettynä, kuivatettuna tai pakastettuna neutraalin makuinen vitamiinipommi on joustava kaveri keittiössä. Nokkonen taipuu niin intialaiseen lammascurryyn kuin trendikkääseen avokadokeittoon, nokkosjuustosarvet kruunaavat aamun, ja nokkossipsit ovat oiva naposteltava. Jälkiruoaksi maistuu herukka-nokkoskaurapaistos. Herkkujen ohella oululaisen Katariina Vuoren teos tarjoilee tietoa luontaislääkkeenä tunnetun ihmekasvin käytöstä lääkkeenä, ravintona ja kuitukasvina sekä antaa vinkkejä sen käyttöön myös puutarhassa ja kauneudenhoidossa. Näppylähanskat käteen ja nokkosapajille! Atena kustannus, toukokuu 2015


Miksi lokit seuraavat laivaa? Laivoista heitetään jätteitä joita ne syövät. Ja laivojen vanavedessä ui muutakin syötävää. Entä ennen...purjelaivojen aikaan? Sama juttu. Entä silloin kun ei vielä ollut laivoja? Ne seurasivat suuria kaloja, haita ja valaita.

Mistä muka tiedät? Olen lukenut kirjoista. Kirjoissa on kaikkia tuollaisia asioita? Eivätkö ne valehtele koskaan?

Kai ne voivat valehdellakin? Kirjahan on aina kirjoittajansa näkemys ja mielipide.

Voisiko joku kirjoittaa meistä? Tai vaikka tästä kiljupääläristä?

Miksei. Katso kaikkia miehiä täällä. Kenestä tahansa saattaa tulla kirjailija, vaikka sinusta?

Minusta?... Hehe.. kirjoittaisin vaik´ tuosta pääläristä? Urhea pääläri… Pääläri sodassa… Pääläri muistelee. Kuunnelkaa jätkät!

Ilpo Koskela 1994.

Jatkuu...


Palautusosoite: Stiiknafuulia/Koho Kalastajantie 7,90850 MARTINNIEMI

Stiiknafuulia 18-19  

Stiiknafuulia 18-19, Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu – joulukuu 2015.

Stiiknafuulia 18-19  

Stiiknafuulia 18-19, Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu – joulukuu 2015.

Advertisement