Page 1

Stiiknafuulia OULUN KIRJAILIJASEURAN KAUSIJULKAISU 16 – HUHTIKUU 2015 – 5. VUOSIKERTA

ANTTI LEIKAS & PIHAMÖKIN AUTUUS

NOIN MILJOONAN TEOKSEN KIRJASTO KIRJAKEVÄÄN UUTUUKSIA MISTÄ SARJAKUVATAITEILIJA AHTINEN NALKUTTAA VAIMOLLEEN 6,00€

1799 6761


Painopaikka Joutsen Median Painotalo Oy, Oulu 2015 ISSN-L 1799-6767 // ISSN 1799-6767 // (painettu) // ISSN 1799-7895 // (verkko) Stiiknafuulia/Koho, Kalastajantie 7, 90850 MARTINNIEMI // stiikna@gmail.com

PÄÄKIRJOITUS Uusien avausten vuonna

Stiiknafuulia Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu päätoimittaja Satu Koho toimittajat Marja-Riitta Vainikkala, Lauri Ahtinen ja Niina Hampinen taitto Henry Kotavuopio kannen kuva Satu Koho

2

STIIKNAFUULIA

Olenko kulkenut silmät ummessa? Enkö vain ole huomannut, että näillä raukoilla rajoilla vietetään Kirjan vuotta? Meneillään olevan valtakunnallisen teemavuoden kerrotaan houkuttelevan uusiin avauksiin ja uusiin yhteistyökuvioihin, joiden yhteinen nimittäjä on elämyksiä, oivalluksia, kysymyksiä, vastaväitteitä, tietoa, maailmankuvia, tuntemuksia, seuraa, hyvinvointia ja ajankulua tarjoava kirja. Hienoa, että fokus on sivistyksen ytimessä – kielessä, kirjallisuudessa ja lukemisessa – sillä kasvava on se joukko, joka ei ole oppikirjoja lukuun ottamatta tarttunut yhteenkään kirjaan. Kirjailija, professori Laila Hirvisaaren ideasta syntyneellä ja tasavallan presidentti Sauli Niinistön suojeluksessa olevalla Kirjan vuodella on tietenkin nettisivut. Sivustolla kirjanvuosi.fi kerrotaan, että ensimmäistä kertaa vietettävä teemavuosi ”yhdistää kirjallisuusalaa ennen näkemättömällä tavalla. Kaikki toimijat järjestöistä kustantajiin, kirjastoista kirjakauppiaisiin, kirjailijaliitoista instituutteihin ja säätiöihin haluavat vaikuttaa tulevien sukupolvien lukutaitoon ja lukutahtoon.” Käsi sydämelle: miten on avauksien ja yhteistyökuvioiden laita meillä Oulussa? Kirjan vuoden tapahtumia ja hankkeita esitellään edellä mainitulle sivustolle päivittyvässä tapahtumakalenterissa. Yhtään Ouluun liittyvää en sieltä löydä. Sen sijaan Helsinki, Jyväskylä, Tampere ja Turku loistavat enemmän tai vähemmän uutta pursuavilla tapahtumillaan. Pohjoisinta actionia tarjoaa Kittilä.

Omasta maakunnastamme on esillä vain Haapavesi maaliskuun lopun Kirjavatkirjamessuillaan. Esimerkiksi 11.–12.9. järjestettäviä Raahen ja 19.–20.9. pidettäviä Oulun kirjamessuja (seniorimessuja) sivustolla ei näy, ei myöskään Maakinen Martinniemi -piknikiä (6.6.), Hailuodon Bättre Folkia (26.–28.6.), saman saaren teatterifestivaalia (24.–26.7.) eikä Oulun taiteiden yötä (20.8.), joissa niissäkin kirjoilla ja kirjailijoilla on tarjottavaa. Oulussa ja lähiympäristössä järjestetään kirjallisuuteen liittyviä klubeja, luentoja, kiertueita ja muita tapahtumia, jota varmaankin kannattaisi päivittää tapahtumakalenteriin. Vinks! Tällä kolumnilla ja koko lehdellä oli synnytystuskansa eikä vähiten sen vuoksi, ettei lehden tekemistä kustanneta pyhällä hengellä vaikka kuinka talkoiltaisiin. Taittajakin vaihtui, jälleen kerran. Nyt ulkoasun kimpussa, ja nykyisellä yhteistyökuviolla vain tämän yhden numeron verran, on lappilaislähtöinen kuvataideartesaani Henry Kotavuopio Oulun kaupungin Duunari-toiminnasta. Omaa tämän hetken työvirettäni kuvaa parhaiten edesmenneen amerikkalaisen sanataiteilija Dorothy Parkerin lausahdus: ”Vihaan kirjoittamista, mutta rakastan sitä, että olen saanut kirjoitettua.”

SATU KOHO päätoimittaja

Julkaisija Oulun kirjailijaseura ry Författarsällskapet i Uleåborg rf puheenjohtaja Robert Brantberg www.oulunkirjailijaseura.fi oulunkirjailijaseura@gmail.com Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen.


Stiiknafuulia 16 – 2015 4 KIRJAILIJAN TYÖHUONEELLA KIRJOITTAMISTOHVELIT JALKAAN JA KONEEN ÄÄRELLE

10 SKIFTESVIKILLE

17 VUODEN 2015 UUDET

RUNEBERG-PALKINTO

TEOKSET

7 PUHEENJOHTAJALTA ROBERT BRANTBERG: LOPULLINEN VOITTO?

11 LAURI AHTINEN LUKEMISESTA JA PUHUMISESTA 12 VEGAANISOPPAA KIRJAKAHVILASSA

22 ILPO KOSKELA

8 JOTAKIN UUTTA JA VANHAA

14 PUHELU TUOMOLLE

JA SHOEBA CITYN SINISTÄ

15 KIRJAN MATKA KIRJASTON

OSKARI MIILU 23 JII ROIKONEN HERÄÄMISIÄ

HYLLYLLE

12

kuva Satu Koho

kuva Niina Hampinen

Sivut 4-6

Sivut 8-10

TILAA STIIKNA // Vuositilaus (4 numeroa, joista yksi tupla): 24 €/vuosi // Kestotilaus: 20 €/vuosi KANNATA // Yhteisöt ja yritykset: 300 € / vuosi. Yksityishenkilö: 50 € / vuosi. Kannatusjäsenet saavat lehden vuosikerran. TILAA JA KANNATA maksamalla summa tilille FI02 1107 3000 6818 60, merkitse yhteystietosi viestikenttään // Ks. lisää: www.oulunkirjailijaseura.fi

Seuraa

Stiiknafuulia www.stiiknafuulia.fi

Oulun kaupunki tukee Oulun kirjailijaseura ry:n toimintaa. www.ouka.fi

STIIKNAFUULIA

3


Vaimo Mirkka ja tytär Martta vievät Antti-isää välillä tuulettumaan taustalla näkyvän pihamökin kirjailijakammiosta.

Kirjoittamistohvelit jalkaan ja koneen äärelle Rutiinit auttavat työvireeseen pääsemisessä OULU. Antti Leikas viittelöi peremmälle keltaiseen pikkumökkiin omakotitalonsa pihassa Kastellissa. ”Aluksi käytimme mökkiä varastona, kunnes kunnostimme tämän vieraskäyttöön ja kesäaitaksi perheemme nuorille. 2011 häädin teinit ja otin mökin työhuoneekseni. Saavat he täällä yhä oleskella kavereineen mutta sillä ehdolla, että paikat on siivottu, kun tulen tänne aamulla töihin”, Leikas juttelee. Sympaattisessa pihamökissä on ajaton, mummolalta maistuva tunnelma. Sen kodikkaaseen ilmapiiriin Leikas sulkeutuu yhdeksän, kymmenen maissa saatuaan aamupalat laitettua, koululaiset taipaleelle ja perheen nuorimmaisen päiväkotiin.

4

STIIKNAFUULIA

”Täällä panen kahvin tippumaan ja luen edellisen päivän tuotokset. Sen jälkeen menen pitkäkseni sohvalle ja vaivun hetkeksi horrokseen. Sitten kaadan kahvin kuppiin ja tartun kirjoitustyöhön. Työmoodiin vievät muiden rutiinien ohella nämä poikani Pekan tekemät kirjoittamistohvelit”, Leikas kertoo ja näyttää huovutettuja jalkineitaan. Puolen päivän kieppeillä hän kävelee pihan poikki kotiinsa lounaalle. Työpäivänsä kirjailija päättää iltapäivällä muun perheen kotiuduttua toimistaan. Illan hän pyhittää perheelleen. ”Minulla on myös työtila kaupungilla, toimisto, jossa teen lähinnä viestintäkonsultointiin liittyviä hommia talouden tasapainot-

tamiseksi. Kirjojani en siellä kirjoita”, Leikas kertoo.

Jopa unettavan rauhallista Kirjailija kehuu proosatyöhuoneensa täydellistä rauhaa, jota henkii myös ikkunasta avautuva näkymä kotipihalle. Ruudun takana seisoo pihlaja, jonka oksille tilhiparvi on laskeutunut lepäämään. Vilkasliikenteiset tiet kulkevat sen verran etäällä, ettei melu kantaudu tänne saakka. Työhuoneensa miinuspuolena Leikas mainitsee unettavuuden, jota hän toisinaan pakenee kirjoitusvälineineen kuppiloiden vilinään. Kieltämättä sivusta vedettävä puusohva, jonne jo liitoksistaan natisevalta eli loppuun soudetulta työtuolilta on matkaa


TEKSTI JA KUVAT: SATU KOHO

KIRJAILIJAN TYÖHUONEELLA Antti Leikas •Ikä 48. Kirjailija, yrittäjä. •Syntynyt Savonlinnassa, varttunut Varkaudessa. Muutti opiskelujen perässä Ouluun 1991. Nykyinen koti Kastellissa. •Perheeseen kuuluvat vaimo Mirkka sekä lapset Saara, Helka, Kerttu, Pekka, Martta ja Hertta. •Kirjallisuuden opintoja Tampereen yliopistossa. Valmistunut filosofian maisteriksi 1995 Oulun yliopistosta pääaineena matematiikka, sivuaineina kirjallisuus ja filosofia. •Toiminut esimiestehtävissä teknologiayrityksissä, päätoimittajana kulttuurilehti Kaltiossa ja lehtikuvaajana muun muassa Kalevassa. Vapaaksi kirjailijaksi 2011. •Melominen (Siltala 2011) oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja Savonia-palkinnon saajaksi. Romaanista dramatisoitiin monologinäytelmä, jota Aku Hirviniemi on kiertänyt esittämässä. Esikoista seurasi romaani Huopaaminen (Siltala 2013). Trilogian päättävä Soutaminen ilmestyy samalta kustantajalta tämän vuoden elokuussa. •Luonnehtii itseään helposti innostuvaksi ja mukavuudenhaluiseksi. ”Olen sekoitus näennäistä nöyryyttä ja loputonta ylimielisyyttä.”

vain askeleen verran, näyttää pehmoisine petauksineen kutsuvan päiväunille. Nurkassa nököttää kamiina. Vanhan ajan kalustusta täydentävät muun muassa sarjakuvalehtien painosta notkuva tupakkipöytä rimssuliinoineen, putkiradio, peilipiironki ja perinnöksi saatu urkuharmooni. Sen päällä olevalla hyllyllä ei lepää koraalikirjoja, vaan teoksia huoneenhaltijan poikavuosilta, esimerkiksi Jules Vernen ja Zane Greyn seikkailukirjoja. Raamattukin hyllyltä löytyy, kuten Jaroslav Hašekin kertomuksia kunnon sotamies Švejkistä ja Lauri Viidan Entäs sitten, Leevi. Kirjailijuudesta kertovan kehitysromaanin piti olla trilogian avaus, mutta Viita menehtyi teoksen ilmestymisvuonna 1965. ”Viita sanoo kirjassaan muun muassa, että

’antaa tulla tekstiä kuin suden kuraa’. Romaani muuten kolahti meikäläiseen jo lukioiässä”, tunnustaa Leikas, joka parhaillaan viimeistelee omaa trilogiaansa ja kirjoittaa pispalalaiskirjailijan tapaan soutamisesta. Leikas kertoo käyttävänsä intertekstuaalisuutta, tekstienvälisyyttä, tietoisesti mutta myös tiedostamattaan. ”Kyllä varmaan kaikki lukemani tulee mukaan omiin teksteihini jollain tapaa”, hän miettii.

Etäisyys oli tarpeen Leikaksen elokuussa ilmestyvä Soutaminen on viittä vaille valmis. ”Toisin kuin edelliset romaanini, Soutaminen on juonivetoinen”, hän huomauttaa. Romaanikäsikirjoituksen kolmas versio lähtee näitä päivinä kustannustoimittaja Sari Rainiolle (ent. Lindstén) Siltalaan.

Nyt käsikirjoitusarkit ovat siistissä pinossa työpöydällä ja tiedostona tietokoneella. Viimeisimmän kirjansa syntyprosessia Leikas kuvailee työlääksi: ”Oli virhe, että rupesin tekemään sitä ennen kuin edellinen, Huopaaminen, oli ilmestynyt. Kirjoittaessani jäin oman metaforani vangiksi: soutaminen on tehokas tapa liikkua, mutta soutaessa ei näe, minne on menossa.” Leikas jatkaa, että hovilukijana toimiva Mirkka-vaimo tuomitsi käsikirjoituksen ensimmäisen version sanoilla ”aivan hirveä”. Toisesta versiosta kustannustoimittaja Sari huomautti, että tekstiä pitää vielä miettiä paljon. Kolmannen version kirjoittaminen jumiutui viime keväänä, kunnes Leikas kustannustoimittajansa neuvosta otti etäisyyttä tekstiinsä. Irtiotto auttoi, ja kirjailija

STIIKNAFUULIA

5


palasi uusin kujein käsikirjoituksensa pariin syksyllä. ”Sarihan on ammattilainen. Minä vasta opettelen tähän”, Leikas hymähtää ja hypistelee muovista hirveä käsikirjoituspinon vieressä. Hirvi toimittaa työpöydällä kannustajan virkaa ja on kuulemma päätynyt myös Soutamiseen. Leikas korostaa, että kirjailijan työ haukkaa hänen päivistään vain noin neljänneksen. ”Se on koko ajan kasvava lohko, mutta nyt vielä elämäni on niin perheorientoitunutta, että kirjailijan työ jää vähemmälle. Toki toivon, että voisin kirjoittaa enemmän. Täysipäiväisestä proosan tekemisestä en silti edes haaveile.” Millaisia verkostoja sinulla on kirjailijana? ”En ole rakentanut niitä johdonmukaisesti, mutta esimerkiksi Lahden kirjailijakokous oli pysäyttävä kokemus. Hetken aikaan tuntui jopa siltä, kuin olisin tullut kotiin, kaltaisteni pariin”, Leikas vastaa. Ovelta kuuluu koputus, ja kohta käy käsky:

Vahva kahvi piristää, ja hirvifiguuri toimii kannustajana. Teksti syntyy läppärillä, jonka kirjailija vie työpäivän päätteeksi kotiinsa.

”Täällä ovat fengshuit kohdallaan”, kiittelee Antti Leikas työhuoneensa harmoniaa.

6

STIIKNAFUULIA


ROBERT BRANTBERG

Lopullinen Voitto?

Lainauskorvaus maksetaan tekijälle korvauksena teoksen maksuttomasta kirjastolainaamisesta. Kirjastojen lainamäärät olivat Suomessa vuonna 2013 noin 100 miljoonaa ja kirjojen myynti noin 22 miljoonaa kappaletta. Maaliskuun alussa nyt jo edesmenneen eduskunnan kaikki puolueet allekirjoittivat julkilausuman, jossa vaaditaan kirjastojen lainauskorvausten tason nostamista 14 225 000 euroon vuoteen 2018 mennessä. Se tietäisi kuuden miljoonan euron tasokorotusta. Jos nyt puolueiden yhteinen esitys ylipäätään toteutuu tässä mielettömässä ja talouskasvun kannalta vahingollisessa hätäleikkausvimmassa. Myönteisenä esityksenä kirjattakoon, että korvauksen piiriin tulisivat myös opetus- ja tutkimuskirjastojen lainat. Kielteistä on, että perusopetusta antavat oppilaitokset jäävät järjestelmän ulkopuolelle, koska ”ei ole saatavissa lainaustietoja”. Valmisteluprosessi heittää myös varjon tasavallan hallituksen työskentelytapojen ylle. Eduskunta hyväksyi jo vuonna 2012 valtiovarainvaliokunnan esityksen, jonka mukaan

PUHEEN JOHTAJAL TA

lainauskorvauksen määrärahaa korotetaan asteittain sellaiselle tasolle, että tekijät saavat kohtuullisen korvauksen teostensa lainaamisesta. Eduskunta hyväksyi myös sivistysvaliokunnan esityksen, jonka mukaan lainauskorvaukset nostetaan pohjoismaiselle tasolle. Hanke jäi viime tippaan. Viime vuoden joulukuussa eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen lainauskorvauksen määrän nostamiseksi 8,2 miljoonaan euroon. Hyvä edes näin. Jo oli aikakin tasokorotukselle, vaikka hieman muristen voisi sanoa, ettemme vielä yllä läheskään eduskunnan edellyttämälle pohjoismaiselle tasolle. Suomessa lainauskorvaus nousee tänä vuonna kahdeksaan senttiin per laina. Ruotsissa vastaava korvaus on 16, Tanskassa 29 ja Norjassa 31 senttiä. Tekijänoikeusjärjestö Sanaston tavoitteena on 16 miljoonaa euroa vuodessa, jolloin yllämme Ruotsin tasolle. Tämä tulee kirjata seuraavaan hallitusohjelmaan. Valtiontalouden haastavasta tilanteesta huolimatta. Näin kirjan vuoden kunniaksi.

STIIKNAFUULIA

7


Jotakin uutta, jotakin vanhaa ja Sh Jaakko Markus Seppälä päivittää esikoisromaanillaan kyberpunkia 2010-luvulle

OULU. Jaakko Markus Seppälän esikoisromaanissa Soheba Cityn sininen loistaa tuhansista näytöistä, joissa muutaman hallitsevan suuryrityksen mainokset pyörivät. Soheba Cityssä vihreä sen sijaan on piilossa muurien takana, metsässä, johon lapset pääsevät vain opettajan valvonnassa hyväosaisten lasten hyvässä koulussa. ”Kirjoittaessani ajattelin, että jotakin uutta ja jotakin vanhaa, miten se nyt meneekään... Lemenissä toistuvat tietyt, kyberpunkille ominaiset kuviot ja troopit, johon sitten halusin luoda oman maailmani”, kertoo Seppälä. Oulussa asuva Seppälä juhli esikoisromaaninsa Lemenin julkaisua 8. tammikuuta kuluvaa vuotta. Tieteisjännäri Lemen kirjoittautuu varsin vahvasti ja selvästi 1980-luvun hengessä kyberpunkin genreen. Anne Leinosen ja Tuomas Salorannan toimittamassa Mustaa lihaa – kyberpunk -antologiassa (2013) kysytään: jos 1980-luvulla maalattiin synkkää tulevaisuutta, jossa suuryritykset hallitsevat, tekoäly uhkaa ja ekokatastrofit kukoistavat, minkälainen on 2010-luvun kyberpunk-visio? Tähän kysymykseen voi vastausta etsiä Seppälän romaanista.

Vähemmistön edustaja

Seppälältä on julkaistu lukuisia lyhytproosatarinoita muun muassa Kaltiossa, Parnassossa ja Portissa. Seppälä voitti Risingshadow-novellikilpailun vuonna 2013. Lemen on hänen esikoisromaaninsa. Kuva: Jaakko Launimaa.

8

STIIKNAFUULIA

Vaikka tieteiskirjallisuuden genre ylipäätään on vahvasti englanninkielistä maisemaa, puhumattakaan vain piskuisen jalansijan suomalaisen scifin kentässä saaneesta kyberpunkista, Seppälä halusi ehdottomasti romaaninsa kieleksi suomen. Ihmettelen valintaa, sillä lähinnä elokuvista tutusta genrestä ja teknologiatermistöä vilisevästä tekstistä johtuen romaani tuntuu aluksi kuuluvan – ja näkyvän – päässä englanniksi. ”Ei minulla käynyt edes mielessä kirjoittaa


oeba Cityn sinistä

englanniksi. Olen kyllä kirjoittanut aikaisemmin englanniksi laululyriikoita, mutta kun tajusin, kuinka paljon vahvempaa ilmaisu ja kirjoittaminen suomeksi ovat, en edes harkinnut romaaniin englantia”, Seppälä sanoo. Ohjelmistokoodaajana työskentelevän Seppälän kielessä teknologiatermistö vilisee ja hulisee lukijan silmillä kuten jatkuvasti juokseva datavirta romaanin dystooppisessa maailmassa. Teknologia itsessään ei varsinaisesti ole kritiikin kohteena, ei romaanissa eikä kirjailijan mielipiteissä: ”Ajattelen, että teknologia on työkalu, josta käyttäjä tekee hyvän tai pahan.”

Aina tarvitaan kohtalokas sattuma Keväällä 2011 Seppälä lähetti Likelle novellikokoelmansa, joka sisälsi Lemenin ensimmäisen version. Käsikirjoitus palasi mukanaan toive, että Seppälä laajentaisi kyseisen novellinsa romaaniksi. Seppälä oli tuolloin opiskellut kirjoittamista Oriveden opistolla puolitoista vuotta, ja määrätietoisesti halusi julkaista tekstiään. Kukapa ei, kohtalokas sattuma ei ole kustantajan myönteinen vastaus vaan se, kuinka novellista loppujen lopuksi tuli romaani. ”Olin innoissani, mutta minulla kesti kauan, ennen kuin uskalsin tarttua taas novelliin. Vuonna 2013 voitin kirjapalkinnon, ja listasta piti ruksia haluamansa romaani. Ruksin

TEKSTI: NIINA HAMPINEN

vahingossa väärän, ja romaani, jonka sain, oli Deborah Harknessin Lumottu.” ”Sen lukeminen oli jotenkin vapauttava kokemus, ajattelin, että kyllä minäkin tuohon pystyn, ja heinäkuusta marraskuuhun kirjoitin Lemeniä.” Aika Oriveden opiston kirjoittajalinjalla oli Seppälälle tärkeää aikaa, jolloin oma laji valikoitui. Hän on kirjoittanut laululyriikoita jo kauan ja työskennellyt myös toimittajana, mutta kirjoittajalinjalla fiktiivinen proosa löytyi.

Pidän sitä timanttina, joka ansaitsisi enemmän huomiota, koska aihe koskettaa varmasti jokaista oululaista pyöräilijää. ”Kirjoitin laulun, kun erityisen hienoksi laittamani polkupyörä pöllittiin. Se oli punainen, ferraritarrat ja kaikki, ja suunnittelin kostoa. Ajattelin, että hankin yhtä hienon pyörän ja sabotoin sitä niin, että seuraavaa pyörävarasta odottaa yllätys.” Koska olen kohtalotoveri kolmen varastetun pyörän saldolla, innostuin jo ideasta, mutta kuulemma ”Kostopyörä” on olemassa vain laulussa. Seppälä tekee laululyriikoita sekä Alitajunnan salaliitto -bändissä että itselleen. ”Omat biisit ovat humoristisia, teen niitä aiheista, jotka ärsyttävät. Kuten Oulun joukkoliikenne!” Vaikka vähän parjattavaa aina löytyy, Raahesta kotoisin oleva Seppälä kokee olevansa kotona Oulussa. ”Täällä ovat työ, perhe ja ystävät. Tyttöystäväni asuu kyllä Helsingissä. Mutta pidän liikkuvasta elämästä, joten toistaiseksi tykkään asua täällä.”

Mummun fillari ja Kostopyörä

Lemen tarttuu eriarvoistuvaan maailmaan

”Ensimmäinen oma laulutekstini oli Mummun fillari, taisin olla 12-vuotias”, Seppälä naurahtaa kysymykseen, muistaako hän ensimmäiset tekstinsä. Fillarit ovat säilyneet inspiraation lähteenä, sillä vuosia myöhemmin 2013 Seppälä voitti Kouvolan Dekkaripäivien rikosaiheisen runoja laulukilpailun tekstillään Kostopyörä.

Lemenin toiminnallisessa päähenkilössä Ninassa estetisoituu tyypillinen kyberpunk-mimmi: piikkikorkoiset nahkasaappaat ja yksinäinen nainen rähjäisessä, ahdistavassa kaupunkimiljöössä. Ninan maailmaan kuuluvat väkivallan uhka ja kontrolli sekä virtuaalisessa että ympäröivässä todellisuudessa. ”Romaanissa esiintyvät tietokonenörtit,

Lemen on kuumeinen teknotrilleri lähitulevaisuuden maailmasta.

STIIKNAFUULIA

9


miehet siis, ovat minulle tuttuja ihan omasta elämästä, joten oli helppoa kirjoittaa ne. Orivedellä sain novellini naishahmosta vähän negatiivista palautetta, ja provosoiduin sen verran, että päätin ehdottomasti pitää naispäähenkilön”, kertoo Seppälä. Soheba Cityssä suuryritykset hallitsevat, ja ihmiset ovat yritysten työvoimaa ja raakaainetta. Kaduilla kasvanut, poliisia keikkatyönä auttava palkkionmetsästäjä Nina on vain muutaman askeleen päässä yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevista, sillä työ ei takaa hänelle vapautta, saati hyvää elämää: Mitkä olivat vaihtoehdot? Hänellä ei ollut päätä kouluttautua niin sanottuun kunnialliseen ammattiin. Eikä edes halua joutua siihen hämähäkinverkkoon. -- Juosta vuosi vuodelta kovemmin ja huomata vain rapistuneensa ja köyhtyneensä. Leinonen ja Saloranta kysyvät antologiassaan, mitä kyberpunk voisi olla nykyihmiselle, joka taistelee entisestään eriarvoistuvan maailman keskellä. Tähän ajankohtaiseen uhkakuvaan ottaa Lemen kantaa.

”Ympäristön kuvailu ja sen luominen on helppoa, dialogikin napakkaa, mutta henkilöhahmoista haluaisin onnistua tekemään vielä täyteläisempiä”, kuvailee Jaakko Markus Seppälä itseään kirjoittajana. Kuva: Niina Hampinen.

Skiftesvikille Runeberg-palkinto

Hilkka ja Joni Skiftesvik sekä kustannustoimittaja Silja Koivisto palkinnonjakotilaisuudessa Porvoossa Runebergin päivänä 5. helmikuuta. Kuva: Lari Mäkelä OULU. Oululainen kirjailija Joni Skiftesvik sai Runeberg-palkinnon romaanistaan Valkoinen Toyota vei vaimoni (WSOY 2014). Voittaja valittiin 254 kirjan joukosta, edustettuna olivat kaikki kirjallisuuden lajit. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Finlandia-palkintoa tavoitteli 125 romaania.

10 STIIKNAFUULIA

Skiftesvik kertoo teoksensa synnystä sivulla http://www.kirja.fi/artikkelit/nain-toyotaromaani-syntyi. Tässä otteita: ”Kesällä 2011 perheemme elämä sai dramaattisen käänteen. Puolisoni oli odottanut jo vuoden ja seitsemän kuukautta sydämensiirtojonossa uutta sydäntä ja nyt viimein tuli tieto, että uusi sydän oli löytynyt. Valkoisella Toyota-taksilla hän lähti kotoa Oulun lentokentälle ja lensi Helsingin Meilahteen sydämensiirtoleikkaukseen. Jäin yksin kotiin odottamaan ja jännittämään, minkälaisia viestejä sairaalasta alkaisi kantautua. Sitten kävi niin kuin elämässä joskus tai oikeastaan hämmästyttävän usein käy: tapahtumat ja niiden järjestys eivät äkkiä noudata ollenkaan niitä suunnitelmia, jotka on mielessään luonut. Niin kävi nytkin. Minäkin näet jouduin sairaalaan. Sydäntäni oli operoitu keväällä ja nyt sitten ilmaantui niin kivuliaita oireita, että soitin hätänumeroon ja pian matkasin sairaalaan, en valkoisella Toyotataksilla vaan ambulanssilla.

Seuraavien päivien ajan me molemmat, vaimoni ja minä makasimme teho-osastoilla, minä Oulussa ja vaimoni Helsingissä. Kummankaan tilanne ei näyttänyt hyvältä. Katselin teho-osaston monitoreita, piuhoja ja laitteita ympärilläni ja ajattelin, että olinpa tyhmä, kun en kirjoittanut elämäkertaani silloin, kun olin vielä kirjoituskunnossa, nyt se taitaa olla myöhäistä. Mutta sitten koin oudon ilmiön tai elämyksen: huomasin katselevani kuvia. Ne olivat ihan kuin elokuvan pätkiä, katselin menneitä aikoja, oman elämäni kuvia, tuolla minä juoksentelin paitaressuna kotipihalla, tuolla soutelin Kiiminkijoella kaloja narraamassa, pian tuhersin pulpetissa mitä lie, seisoin vaimoni kanssa papin aamenella, sisustimme ensikotiamme, kannoin yksi toisensa jälkeen lapsiani synnytyslaitokselta… Sairaalasta päästessäni minulla oli vakaa päätös tehdä elämäkertakirjastani viimeinkin totta. Minulla oli nyt muistiinpanot, joita päätin hyödyntää kirjoitustyössä.”


KOLUMNI Lukemisesta ja puhumisesta

Emme enää puhu vaimoni kanssa niin kuin aiemmin. Tai niin minusta ainakin tuntuu. Syytän älypuhelimia ja internetin kiehtovaa näennäismaailmaa. Toisaalta, olemme iltaisin molemmat niin väsyneitä, että emme kai jaksaisi edes puhuakaan. Ehkä kyse on enemmänkin siitä puhumattomuuden laadusta: kun aiemmin makasimme sohvalla, matolla tai sängyllä ja luimme kirjoja tai katsoimme televisiota, jaoimme saman hiljaisuuden. Nyt tuijotamme näyttöpäätteidemme led-hohtoisia algoritmeja, päivitämme instagramit ja facebookit, selaamme päivän aikana käydyt messenger- ja whatsapp-viestiketjut läpi, kommentoimme ja vastailemme, vilkuilemme läpi meille valikoidut uutiset ja käymme ihastelemassa uusia polkupyörätarvikkeita ja -asusteita. Molempien hiljaisuuden täyttää omanlainen ja eritahtinen kokemusmaailma. Hypätään pois minusta ja vaimostani yleiseen. Kyllä mekin nimittäin edelleen luemme (televisiota emme enää juuri katso) mutta valehtelisin kai jos väittäisin, ettei internetissä vietetty aika olisi noin yleisesti jostakin pois. Luulenpa, että kirjojen kanssa vietetty aika on yksi ensimmäisistä. Ja juuri siihen kustantamot

ovat yrittäneet vastata e-kirjoilla, ostamillaan nettikaupoilla ja omilla kirja-aiheisilla blogeillaan. Ainakin kustannusala itse on kertonut olevansa kriisissä ja piehtaroivan muutoksessa, joka kai rajallisten resurssien maailmassa tarkoittaa taistelua ihmisten vapaa-ajasta. Väitän, että koskaan aiemmin ei ihmisillä ole ollut näin paljon ylimääräistä rahaa ja vapaa-aikaa, mutta vähän kiinnostusta käyttää sitä kirjojen lukemiseen. Kirjoja kustannetaan ja julkaistaan edelleen (onneksi) kuten ennen, vaikka jokunen suuri kustantamo onkin ”uudistanut” kustannusohjelmaansa, siis lakannut julkaisemasta vähiten myyviä kirjailijoitaan. Ehkä hieman kauhuissani seuraan myös kehitystä, jossa uutuuskirja ei ole enää uutuus kaksi kuukautta ilmestymisensä jälkeen ja jossa kirjamaailma on alkanut elää kvartaalitalouden lainalaisuuksien mukaan. Jos ennen kirjailija saattoi saadessaan kirjansa julkaistuksi ajatella jättävänsä ikuisen jalanjäljen itsestään, on se jalanjälki nyt kutistunut kahden vuoden hipaisunomaiseksi läntiksi ennen vääjäämättä lähenevää makulointipäivämäärää. Minun ikuinen jalanjälkeni on tällä hetkellä säilöttynä mm. STIIKNAFUULIA

11


työhuoneeni perällä lojuvaan pahvilaatikkoon. Sosiaalinen media ja blogit kiinnostavat enemmän kuin aiemmin. Suositut bloggaajat täyttävät kirjailijoiden ja muiden luovien julkisten hahmojen rinnalla aikakauslehtien sivut, eikä siinä kai ole mitään pahaa. Hyvin kirjoitettu ja harkiten eetteriin laukaistu blogikirjoitus voi hyvinkin kamppailla laadussa kaunokirjallisen tekstin kanssa. Ongelma kai on enemmänkin siinä, että blogitekstien laatu vaihtelee kuin epätasalaatuisilla rypälemehuilla, kun taas kustannustoimitettu ja huolella tislattu kirjallinen teos on laadultaan kuin konjakki – tiedät suunnilleen mitä saat. Kaikki varmaankin muistamme vanhanaikaisen lukutoukka-stereotyypin, joka hortoilee liikenteen seassa kirja kiinni nokassa ja aiheuttaa akuankkamaisia vaaratilanteita. Nyt tuo hahmo on älypuhelintaan tuijottava zombie, joka ohjaa polkupyöränsä vastaantulijoiden kaistalle. Lempisatukirjassani Jörö-Jukassa on kertomus pojasta, jonka nimi on Hans Taivastelija. Hän oli muutoin mallikkaan oloinen veikkonen, mutta hänen paha tapansa oli tuijotella taivasta kävellessään. Lopulta, kirjan julmaan tyyliin, hän tipahti kanavaan ja jäljelle jäi vain kelluva reppu. Luulen ettei tarina Hans Taivastelijasta ole koskaan ollut niin ajankohtainen kuin nyt. Palataan takaisin minuun. On sunnuntai-ilta, suunnittelen uutta nettisivuani ja sitä, miten uutuusteokseni (kaksi kuukautta vanha!) saisi vielä vähän enemmän näkyvyyttä, selailen kuvakirjastoani ja mietin, mitä kuvituksia voisin ladata nettiin, mainostaa teosta ja maailmaa sen ympärillä. Selaan Instagramista mielenkiintoisia kuvakulmia ja näkemyksiä. Mietin, olenko saanut uusia seuraajia. Käytän tähän aikaa tunnin tai kaksi, siristelen ledisiä silmiäni ja ymmärrän, että kaiken tämän sijaan olisin voinut esimerkiksi luoda jotakin uutta, kirjoittaa, piirtää. Suljen läppärin kannen, nalkutan vaimolleni siitä, että hän lukee uutisensa älypuhelimensa näytöltä ja että eikö kukaan täällä enää arvosta painettua sanomalehteä ja että lukisivat vaikka jotakin. Menen nukkumaan, mutta vilkaisen sitä ennen vielä Facebook-tilini.

LAURI AHTINEN

12 STIIKNAFUULIA

Vegaanisoppaa kirjakahvilassa Piipahdus länsinaapurin kulttuurikuppilaan

”Läänintaiteilija Tuomo Heikkinen kertoo tuovansa Oulusta mukanaan runoilija Heli Slungan ja sarjakuvataiteilija Ilpo Koskelan. He esiintyvät Folkets Husin eli kulttuuritalon pienessä salissa lauantaina 14. maaliskuuta”, Littfestin toiminnanjohtaja Patrik Torneus tarkistaa älypuhelimestaan.

”Läänintaiteilija Tuomo Heikkinen kertoo tuovansa Oulusta mukanaan runoilija Heli Slungan ja sarjakuvataiteilija Ilpo Koskelan. He esiintyvät Folkets Husin eli kulttuuritalon pienessä salissa lauantaina 14. maaliskuuta”, Littfestin toiminnanjohtaja Patrik Torneus tarkistaa älypuhelimestaan. UUMAJA. On tavallinen alkutalven keskiviikon iltapäivä. Pittoreski ja matalahko puurakennuskanta kävelykatuineen tekee Uumajan yliopistokaupungin keskustan katuelämästä leppoisaa ja kodikasta. Puoli kilometriä hotellista rivakkaa kävelyä, niin kohde häämöttää jo. Siellä on kaksikerroksinen vanhahko, puutalo – liekö entinen Osulan myymälä? Oven päällä on kyltti: Bokcafé Pilgatan. Sisällä on valoisa, siisti ja sopivan boheemi kirjakahvila ja myymälä. On lounasaika. Puolen tusinaa naishenkilöä lopettelee syömistään ja siemailee rupattelunsa ohella kahvia. Ovi käy tasaiseen tahtiin, ja taustalla kilkuttaa vanhanaikainen kassakone. Minulla on täällä treffit.

Lounaskeskustelua Luokseni pyrähtää eläköitynyt kirjastonhoitaja Annika Edlund, jota olen tullut tapaamaan. Istuudumme. Hän kehottaa minua nauttimaan noutopöydästä vegaanisoppaa ja juustovoileipiä. ”Vi är en ideel förening,” hän aloittaa,

suomeksi käännettynä ”olemme aatteellinen yhdistys”. ”Meillä on ollut yhdeksänhenkinen osuuskunta vuodesta 2007 lähtien. Henkilöt ovat toki vaihtuneet. Tällä hetkellä meitä on enimmäkseen kirjastolaisia, mutta on joukossamme yksi metallialan yrittäjä ja sairaanhoitajakin. Kirjailijat eivät osallistu toimintaamme kuin vierailijaluennoitsijoina”, kertoo Edlund ja kehottaa kaatamaan kuppiin lisää reilua teetä. Osuuskunta eli Kulttuuriyhdistys Pilgatan (Nuolikatu) hoitaa siis vapaaehtoispohjalta kirjakahvilaa, myymälää ja tapahtumia. ”Meitä on joukko naisia, iältämme 50+. Vastaamme kahvilan pöyrittämisestä, jatkaa Edlund, joka on työvuorossa aina keskiviikkoisin parin muun henkilön kanssa. Kiertelen kahvilassa. Etuhuoneessa on kolmisenkymmentä asiakaspaikkaa. Erikoisuutena ovat kevytrakenteiset, metallijalkaiset ruotsalaiskirjailijoiden ostamat tuolit. Selkämyksiin on ruuvattu metallilaatat, jotka kertovat lahjoittajien nimet. Niitä on yli 70.


TEKSTI JA KUVAT: ULLA HAVERINEN

Bokcafé Pilgatanin vapaaehtoinen Annika Edlund tarjoaa asiakkailleen arkipäivisin vegaanisoppaa, itse leivottua leipää ja luomukahvia.

Saduista tieteeseen Oikealla puolella kahvilaa on ”lastenkammari” täynnä lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä hauskoja julisteita. Sunnuntaisin kirjakahvilassa järjestetään ohjelmaa nuorille kävijöille, esimerkiksi satuluentaa ja erilaisia tapahtumia, joihin liittyvät milloin monsterit, milloin pannukakut. Keskellä kahvilaa on myymälätila, jonka seinät notkuvat reilun kaupan kahvilaatuja, teetä, hilloja ja namuja. Kirjat alkavat vallata yhä enemmän alaa, kun seikkailen takahuoneeseen. Mitä moninaisimpia luokkia ja genrejä. Ajankohtaisia aikakauslehtiä ja vaikka mitä! Tuotteet vaikuttavat hyvin edullisilta, antikvariaattiosastosta puhumattakaan. Ostan 170 kruunulla nais- ja sukupuolentutkimusta edustavan pohjoismaisen kirjallisuustieteen tekstikokoelman Queera läsningar, siinä näyttää olevan Oulusta tutun, Jyväskylässä kirjallisuuden professorina toimivan Sanna Karkulehdonkin artikkeli Litteraturforskning och queerläsning. Bokcafé Pilgatan onkin julki-

sesti nais- ja lapsinäkökulmainen, pohjoinen kirjakauppa. ”Mutta kuinka ihmeessä teillä riittää varoja tämän pyörittämiseen?” kysyn, vaikka kruunut näkyvätkin virtaavan kassaan tauotta. Oppaani kertoo, ettei osuuskunta ansaitse toiminnallaan, mutta Luulajan kaupunki tukee toimintaa vuosittain noin 12 000 eurolla. Edellisenä vuonna kaupunki oli Euroopan kulttuuripääkaupunkien joukossa, jolloin avustus oli parisen tuhatta suurempi. Lopuksi Enlund toteaa topakasti:” Tämä on monipuolista ja yhteiskunnallista toimintaa, joka vaatii taloudellista osaamista. Vuokra ja esiintyjien matkat on aina maksettava!”

Littfest-terveiset Ulko-ovelta kuuluu eloisa tervehdys. Uumajan kansainvälisen kirjallisuusfestarin eli Littfestin toiminnanjohtaja Patrik Torneus on tullut tapaamaan minua. Puhelemme tuttavallisesti istuessamme vanhalla puusohvalla. Hänen mielestään paikka on vallan mainio Tiistaijazz-iltoineeen ja kirjallisuustapaami-

sineen. ”Talossa käy jatkuva sutina”, Patrik toteaa. Samalla hän kertoo olevansa Littfestin puikoissa jo kahdeksatta kertaa. Kiire on hirmuinen, koska osallisina ovat mitä moninaisimmat ulkomaiset kirjailijat ja runoilijat. Tänä vuonna keskiössä on Balkan ja Serbia, josta tulee Krokodil-festaridelegaati. Littfestiä ei ole mitenkään erikoisesti teemoitettu, vaan maaliskuinen häppeninki on työpajoineen, kirja- ja kustantamoesittelyineen ja runoiltoinen tahallinen sillisalaatti. ”Suomesta ovat käyneet kaikki merkittävät suomenruotsalaiset kirjailijat, kuten viime vuonna vihdoinkin Jörn Donner”, Torneus muistuttaa. Joo, muistan. Sofi Oksanenkin veti salin täyteen. ”Oulustahan teiltä tulee jo tavan takaa festivaalillemme läänintaiteilija Tuomo Heikkisen mukana pari ajankohtaista kirjailijaa tai sarjakuvan tekijää”, hän hoksauttaa ja kiitää jo samassa seuraavaan tapaamiseen Norrlannin Kirjailijakeskukseen. Hej då!

STIIKNAFUULIA

13


Puhelu Tuomolle Mille työ tänään (haastattelu tehty 11.3.) maistuu, kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen? Hektiseltä! Iloista on se, että loppuviikoksi lähden Heli Slungan ja Ilpo Koskelan kanssa esiintymään Littfestfestivaalille Uumajaan. Kirjallisuuden talon perustaminen on edelleen epävarmaa, koska rahoitusta ei ole varmistunut. Kiirettä pitää. Tämä on viimeinen vuoteni kirjallisuuden läänintaiteilijana ja on vielä paljon tehtävää. Mitä projekteja konttorissasi on meneillään? Järjestän Kahd8ksan ääntä -kirjailijakiertueen 5.–12.5.2015. Kiertueella esiintyy kahdeksan kirjailijaa ympäri Suomea: Miki Liukkonen, Jukka Behm, Mervi Heikkilä, Jyrki Heikkinen, Jorma Koski, Juha Kulmala, Aki Luostarinen sekä Markku Ropponen. Kiertueen Oulun kirjallisuusklubi järjestetään Tubassa keskiviikkona 6.5. kello 19. Tervetuloa! Nettisivut löytyvät osoitteesta http:// kirjailijakiertue.blogspot.fi. Mitäs on suunnitteilla? Ouluun käynnistellään Ateljeekritiikki-hanketta. Järjestän Pentti Haanpää 110 vuotta -juhlavuoden seminaarin Oulun Muusajuhlilla keskiviikkona 19.8. Suunnittelen kirjallisuusseminaaria Suomalais-venäläiseen kulttuurifoorumiin, joka järjestetään Petroskoissa syyskuussa. Seuraavat Pohjois-Suomen kirjailijapäivät järjestetään 22.–24.4.2016 Rovaniemellä, ja tänä vuonna on jo tapahtumaan liittyviä kokouksia. Lokakuussa järjestän seminaarin, jossa pohditaan sitä, miten alueen kirjallisuuden edistämistä tulisi jatkaa sen jälkeen, kun läänintaiteilijuuteni vuoden lopussa päättyy. Ehtiihän läänintaiteilija myös lukea? Ehtii, iltaisin ja viikonloppuisin. Viimeksi luin Juosten kustannettu -kirjan. Kirjan ovat kirjoittaneet Jari Lehtola, Jorma Lehtola ja Veli-Pekka Lehtola. Kirja kertoo jo toimintansa päättäneen, Inarissa toimineen Kustannus Puntsin vaiheista. Pidän puheenvuoron Haapavedellä Kirjavat -kirjamessuilla 28.3. Esittelen pohjoisia pienkustantamoja. Sain juuri päätökseen George Orwellin Vuonna 1984. Ostin klassikon äskettäin. Jokaisen kannattaisi lukea se. Seuraavaksi tartun kirjailijakiertueen kirjailijoiden kirjoihin. Olen yksi kiertueen juontajista. Ehtiikö hän tehdä itse sanataidetta? Ehtii, iltaisin ja viikonloppuisin. Kirjoitan sekä romaania että runokokoelmaa. Olette muuttaneet, eli millainen konttori sinulla nyt on? Missä merkeissä siellä saa piipahtaa, vai otatko mieluummin vastaan s-postilla ja puhelimella? Uusi toimisto on kaikin puolin parempi kuin edellinen. Se on viihtyisä ja hyvällä paikalla. Toimisto löytyy Mannenkadulta. Sisäänkäynti on Rauhalan sisäpihalta. Ilman muuta tänne voi piipahtaa. Tosin tulosta kannattaa ilmoittaa etukäteen, sillä saatan olla esimerkiksi kokouksessa tai työmatkalla.

Kuva: Tero Kyllönen

14 STIIKNAFUULIA


TEKSTI: JAANA MÄRSYNAHO KUVA: SAMI RÄBINÄ / OULUN KAUPUNKI

Kirjan matka kirjaston hyllylle Lukijoita kiinnostavat oululaiskirjailijoiden uutuudet

Pääkirjaston maakuntakokoelmasta löytyvät kattavasti pohjoispohjalaisten kirjailijoiden teokset.

OULU. Yleisten kirjastojen laatusuositus linjaa, että ”hyvässä kirjastossa on saatavilla järjestettynä monipuolinen valikoima kaunokirjallisuutta ja käyttöarvonsa säilyttävää tietokirjallisuutta, lehtiä, musiikkia, elokuvia ja muita tallenteita”. Kirjallisuus on edelleen kirjastojen ykkösbrändi. Ja vaikka sähkökirjat tekevät tuloaan ja toinen toistaan innovatiivisemmat visiönäärit maalailevat näkyjä kirjattomista kirjastoista, niin perinteinen, painettu kirja on käyttöliittymänä yhä ylivoimaisesti suosituin. Oulun kaupunginkirjaston noin viidensadan nimekkeen e-kirjavalikoiman rinnalla liki 900 000 kirjan kokoelma painii vielä omassa sarjassaan. Kaikkiaan Oulun kaupunginkirjaston 23 kirjastossa on yhteensä noin

miljoona teosta, joita lainattiin vuonna 2014 3,7 miljoonaa kertaa. Sähkökirja ei siis ole syrjäyttämässä vielä hyvään toviin painettua kirjaa – se on tullut vain sen rinnalle. Sähkökirjavalikoimaa pyritään toki kasvattamaan ja monipuolistamaan. Kirjastot tekevät tällä saralla yhteistyötä: eKirjasto (http://ekirjasto.kirjastot.fi/) tarjoaa yleisten kirjastojen e-aineistoja. Osa niistä on vapaasti käytettävissä, osan käyttämiseen tarvitsee kirjastokortin ja siihen liittyvän tunnuksen.

Omaa aluetta silmällä pitäen Miten kirjat sitten päätyvät kirjastojen kokoelmiin? Oulussa valtaosa uusista kirjoista hankitaan Booky.fi:n kautta. Hankintapaikat valitaan kilpailuttamalla yhteistyössä Oulun

ympäristökuntien kanssa. Niin ikään kirjaston henkilökunta seuraa aktiivisesti kustannus- ja kirjamaailman tapahtumia. Paikallisten kirjailijoiden teoksia voidaan hankkia vaikkapa lehtijuttujen tai sosiaalisesta mediasta saatujen vinkkien perusteella. Myös kirjailijat itse ovat aina silloin tällöin yhteydessä kirjastoon. Aluekirjastojen ja lähikirjastojen aineistojen valintaan vaikuttavat alueen ikärakenne sekä alueen koulut, oppilaitokset, päiväkodit ja muut laitokset. Esimerkiksi alueella, jossa on paljon iäkkäitä ihmisiä, hankitaan erityisesti heille sopivaa aineistoa. Erityisryhmille hankitaan selkokirjoja ja isotekstisiä kirjoja sekä Celia-kirjaston kirjoja.

STIIKNAFUULIA

15


Pääkirjaston kolmas kerros Suomenkielistä kaunokirjallisuutta ja tietokirjallisuutta hankitaan mahdollisimman kattavasti eri kirjailijoilta ja eri aiheista. Paikallisten kirjailijoiden teokset löytävät hyvin lukijansa. Pauliina Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu (2013) on Oulun kaupunginkirjaston kaikkien aikojen suosituin teos. Myös Joni Skiftesvikin ja Ari Paulowin romaanit päätyvät takuuvarmasti kysytyimpien kirjojen kymmenen kärkeen. Tälläkin hetkellä Skiftesvikin Valkoinen Toyota vei vaimoni on varatuimpien kirjojen sijalla kolme. Pohjoispohjalaisten kirjailijoiden teokset löytyvät kattavasti pääkirjaston kolmannessa kerroksessa sijaitsevasta maakuntakokoelmasta. Lainattavia kappaleita näistä kirjoista hankitaan kysynnän mukaan: Runebergpalkittua romaania Valkoinen Toyota vei vaimoni on hankittu kaikkiaan 67 kappaletta, ja silti siitä on edelleen melkein 200 varausta. Muutkaan oululaisuutuudet eivät ehdi lämmittelemään hyllyjä. Kaikki kappaleet esimerkiksi Lauri Ahtisen, Essi Kummun ja Pauliina Vanhatalon uusimmista kirjoista ovat pääkirjastolta lainassa. Alue- ja lähikirjastoista niitä saattaa hyvällä tuurilla löytää hyllystä. Kirjoittaja on Oulun kirjailijaseuran hallituksen jäsen ja kirjastonhoitaja.

16 STIIKNAFUULIA

Oulun kaupunginkirjaston kokoelma

•Oulun kaupunginkirjaston 23 kirjastossa oli vuoden 2013 alussa yhteensä miljoona teosta. •Kokoelmassa on kaunokirjallisuutta ja tietokirjallisuutta, lehtiä, karttoja, nuotteja, musiikki- ja muita äänitteitä, elokuvia ja muita kuvatallenteita, mikrofilmejä, pelejä sekä verkkoaineistoa. •Vuonna 2013 kirjastoihin hankittiin yli 60 000 kirjaa, levyä tai kuvatallennetta. Valtaosa uusista kirjoista hankittiin Kirjavälitys Oy:ltä, CD-levyt ostettiin pääosin Musiikki-Kullakselta ja lehdet LM Tietopalveluista. Hankintapaikat valitaan kilpailuttamalla yhteistyössä Oulun ympäristökuntien kanssa.

Tiesitkö? •Myös asiakkaat voivat ehdottaa kirjastoon aineistoa hankittavaksi. •Teoksia voi tarjota kirjaston ostettavaksi sähköpostitse: tilaukset. kirjasto(at)ouka.fi.


Kevään 2015 uudet

Lauri Ahtinen Homepäiväkirja

Veera Vaahtera Sattumalta Sinun

Kun Lauri Ahtinen osti omakotitalon joulukuussa 2011, vähänpä hän arvasi, millaiseen helvettiin oli itsensä (ja perheensä) saattanut. Nikkarointi ja remontit nielevät nuoren isän ajan, mutta hyytävän talven keskelläkin kunnostustöistä kunnialla – vaan kun talosta paljastuu pahahomeloukko, arki muuttuu piinaksi, johon ei löydy helpotusta edes oikeuden edessä. Ahtisen omaelämäkerrallinen, kuvaa ja sanaa taidokkaasti yhdistävä albumi Homepäiväkirja kertoo tilanteesta, joka on murheellisen tuttu monelle suomalaiselle. Teos näyttää, miten ihmismieli reagoi joutuessaan ylipääsemättömän ongelman eteen. Ilmeikkäät piirrokset ja paikoin kiusallisen avoin kerronta tarjoavat yhdessä riipivän lukukokemuksen, joka jää vainoamaan ajatuksia vielä pitkään sen jälkeen, kun kirjan on laskenut käsistään. Lauri Ahtinen (s. 1983) on oululainen sarjakuvantekijä ja kuvataiteilija, jolta on aiemmin julkaistu albumit Karjala 90210, Melankolian kaksi huonetta ja keittiö sekä Viidentoista minuutin yksinäisyys.

Veera Vaahteran romaanissa pohditaan, mitä tapahtuu, jos päästää huolistaan irti ja antaa elämän kuljettaa. Mitä jos elämää ei voikaan hallita? Karoliinan elämässä alkaa uusi vaihe, kuten akateemisen pätkätyöläisen uralla usein aiemminkin. Hän on jättänyt pitkäaikaisen poikaystävänsä Villen ja saanut mielenkiintoisen työprojektin filosofian laitokselta. Karoliina panee tuulemaan yliopiston käytävillä, mutta mitä kiivaammin hän yrittää uudistaa laitoksen luutuneita käytäntöjä, sitä voimakkaampaa vastustusta hän kohtaa. Muutoksia jarruttavat myös ex-anoppi, jonka mielestä Karoliinan ja Villen olisi syytä palata välittömästi yhteen, sekä siviilipalvelusmies Matias, joka suhtautuu Karoliinan hankkeisiin aivan liian rennosti. Veera Vaahtera on Raahessa asuvan kirjailijan Pauliina Vanhatalon alter ego, jota Vanhatalo käyttää kirjoittaessaan viihdekirjoja Jane Austenin, Hilja Valtosen ja Bridget Jonesin luoneen Helen Fieldingin jalanjäljillä. Tammi, tammikuu 2015

Like, tammikuu 2015

STIIKNAFUULIA

17


Minna Mikkonen Kivenkerääjät

Anja Lampela Lankarullatyttö

Ilpo Koskela Aɣeṛṛabu n ugafa

Oululaisen Minna Mikkosen esikoisromaani kertoo perheen menetyksestä ja surusta ja ennen kaikkea lapsen ihmeellisestä lahjasta tavoittaa valo pimeässäkin, kertoa se näkyväksi. Veini on kuusivuotias poika, jonka teiniikäinen isosisko Meri on kadonnut. Meri on jossain muualla, ja Veini yrittää selvittää, missä. Merillä oli salaisuuksia, kuten kaikilla hänen ympärillään. Myöskään Veini ei kerro omia tai muiden salaisuuksia, ei edes kuiskaamalla, vaan kirjoittaa ne siniseen muistivihkoonsa, samoin kuin tutkimuksensa siskon mahdollisista katoamisen paikoista. Veini haluaa muistaa Meristä kaiken ja piirtää samalla kuvaa perheestään: äidistä, joka pelkää joskus niin, ettei voi mennä ulos; isästä, joka piiloutuu hiljaisuuskääreeseen tai töihinsä; mummosta ja ukista korkean vaaran laella sekä Merin ystävistä Virvestä ja Juhasta, jotka rakastavat Meriä kumpikin omalla tavallaan. Kirkkaana Veinin mielessä kulkevat isosiskon opetukset sekä kevyet ja painavat ajatukset, joita kaikki lähipiirin lapset ja aikuiset kantavat mukanaan sukupolvesta toiseen. Keräämistään tiedonmurusista Veini yrittää hahmottaa totuutta tapahtuneesta. Veinille on selvää, että asiat voivat olla totta vain, jos ne kerrotaan oikein. Mitä Merille tapahtui ja miksi? Mitä ovat loistavat, värikkäät kivet, joita löytyy mummolan mullasta, unimeren aalloista tai salaisista metsistä? Kuka tietää lopulta, mikä voima on muistilla, toivolla, totuudella, tai sillä että uskaltaa puhua?

Anja Lampelan Lankarullatyttö on kertomus autistilapsesta ja hänen perheestään. Se on kertomus rakkaudesta, ymmärtämisestä, väärinymmärtämisestä, syyllisyydestä, totuuksista ja valheista. ”Mutta nyt sana lausuttiin ääneen. Se jysähti päällemme kuin pommi. Eyvind haroi hiuksiaan, katse harhaili kunnes osui paksuun lääkeoppaaseen neurologin pöydällä. Hän tarttui kirjaan ja paiskasi sen kohti lasiovista tarvikekaappia. Yksi laseistä helähti sirpaleiksi lattialle. Eyvind lysähti istumaan, kätki kasvot käsiinsä ja alkoi ulista. Painoin hänen päänsä vatsaani vasten ja aloin itsekin itkeä. Neurologi kuivasi silmälasejaan ja kääntyi katsomaan ikkunasta ulos. Vain Isla istui pikkutuolissaan hiljaa.” Lapsen autismidiagnoosin jälkeen suomalaisen Iisan ja norjalaisen Eyvindin perheidylli alkaa säröillä. Luottamuksen sijaan tulee salailu ja totuuden korvaa valhe. Enää Isla ei olekaan perheessä ainoa, jonka ajatukset jäävät arvoituksiksi. Pelastaakseen perheensä Iisa on valmis rikkomaan sen, mutta mitä sirpaleet tuovat mukanaan? Lankarullatyttö on kertomus rakkaudesta, ymmärtämisestä, väärinymmärtämisestä, syyllisyydestä, totuuksista ja valheista. Kyseessä on vieraiden kielten opettajana toimineen oululaisen Lampelan neljäs romaani.

Oululaisen Ilpo Koskelan Jähti-sarjakuvaromaani on julkaistu Algeriassa berberinkielisenä. Teos on ensimmäinen suomenkielestä berberinkielelle käännetty kaunokirjallinen teos sekä ensimmäinen koskaan berberin kielellä julkaistu sarjakuva. Aɣeṛṛabu n ugafa -nimen saaneen sarjakuvaromaanin kustansi algerialainen Oxygen-kustantamo. Käännöksen teki Helsingissä asuva Hamza Amarouche, joka laati myös 23-sivuisen esipuheen ja kymmensivuisen berberinkieli–ranska-sanaston teoksen loppuun. Esipuheessa kerrotaan Pohjolan elämästä, historiasta ja merenkulusta tarinan tapahtuma-aikaan 1850-luvulla. Fiktiivisessä tarinassa englantilaisvenäläinen tiedemiesryhmä löytää suuren kivettyneen fossiilin Jäämeren rannalta. Krimin sota syttyy ja jakaa retkikunnan kahtia. Venäläiset päättävät laivata löydön Pietariin ja julkistaa tieteellisen sensaation. Lontoon Kuninkaallinen tiedeseura haluaa sen myös. Kaappaus annetaan tehtäväksi Itämerellä seilaavalle, Suomen suuriruhtinaskunnan rantakaupunkeja pommittavalle Kuninkaalliselle laivastolle. Alkaa hurja kilpapurjehdus läpi Suomen rannikkovesien. Jähti on vanhanajan meriseikkailu ilman politiikkaa ja voimakkaita kannanottoja, joten se soveltui hyvin julkaistavaksi Pohjois-Afrikassa. Perämeren Jähti julkaistiin suomeksi vuonna 2007 ja vuonna 2008 englanniksi. 83-sivuisen sarjakuvaromaanin lisäksi nämä versiot sisältävät kirjailija Juha Ruusuvuoren laatiman, 120-sivuisen suomalaisen talonpoikaispurjehduksen historiikin.

Minerva, tammikuu 2015

Myllylahti, tammikuu 2015

Oxygen, tammikuu 2015

18 STIIKNAFUULIA


Marko Hoikkaniemi Koirien Vuosi – päivä kerrallaan Koirien ystävä, kirjailija Marko Hoikkaniemi esittää teoksessaan Koirien vuosi – päivä kerrallaan ohjelman, jonka tarkoituksena on toimia henkilökohtaisen mietiskelyn apuvälineenä ja ryhmäkeskustelujen innoittajana ja johtaa yhä laajemman kirjallisuuden lukemiseen, myös kirjoittajan osalta. Samalla on hyvä kaiken aikaa miettiä, kuka lopulta johtaa toimintaa? Näyttäytyykö koira Jumalana? ”12 häntää” ohjelmasta: 1. Myönsimme olevamme voimattomia oireilemisen suhteen. 2. Rukoile korkeampaa koirahahmoa vapauttamaan sinut pakkomielteistäsi. 3. Ole sosiaalinen ja palvele muita. 4. Käytä päivittäin koirien vuosi – päivä kerrallaan -ohjelmaa. 5. Hanki elämän tarkoitus ja tehtävä, sekä toteuta sitä parhaan kykysi mukaan. 6. Ole esimerkillinen ja kasva täyteen mittaasi. 7. Vie sanomaa vielä kärsivälle. 8. Anna anteeksi, myös itsellesi. 9. Kun kukaan ei usko sinua, on lopulta aika uskoa itse itseensä. 10. Vahvista muita ja kasva lauman jäsenenä. 11. Ole osa toimivaa yhteiskuntaa, myös käytännössä. 12. Ymmärrä ja hyväksy, että suuruutesi näkyy vasta, kun olet poissa. Bookhouse, tammikuu 2015

Katariina Vuori & Sami Tallberg Villiä Vegeä

Marko Hoikkaniemi Puhdistuspuolue

Villiä vegeä kattaa samaan pöytään modernin kasvisruoan ja suomalaisen designin herkulliseksi kokonaisuudeksi. Muotoilun juuret löytyvät usein luonnosta, ja kirjaan valittujen esineiden tarinat pohjustivat villiyrttikokki Sami Tallbergin vihreän makumatkan, joka istuttaa kotimaiset, puhtaat ja herkkäaromiset villiyrtit ja kasvikset suomalaisen muotoilun kaikkiruokaiseen maailmaan. Kirjassa esitellään 45 suolaista ja makeaa kasvisruokareseptiä: siirtolapuutarhassa nautitaan sukat makkaralla kermaista kirsikkaunelmaa, polun päässä rönsyilee villiyrttikimara ja kannon pinnalla helmeilee salmiakki. Katariina Vuori vapautti esineet leikkimään ruoalla ja keräsi niiden tarinat. Valokuvaaja Tommi Anttosen kuvissa raaka-aineet ja design-esineet heräävät eloon ennennäkemättömällä runsaudella. Keittiömestari Tallberg on työskennellyt toistakymmentä vuotta alan merkittävissä ravintoloissa ympäri maailman keräten kokemuksia villiyrttien käytöstä ruoissa. Tallberg on nostanut uudella tavalla esiin Suomen luonnon ja omaleimaisen suomalaisen puhtaan villin luonnon ruokakulttuurin mahdollisuudet. Tällä hetkellä hän tekee tilaustöitä ja catering-palveluja tilauksesta sekä kirjoittaa kirjoja villiyrteistä, muista villin luonnon antimista sekä ruokakulttuurista. Vuori on oululainen kirjailija-toimittaja. Koulutukseltaan hän on arkeologi ja harrastaa muun muassa erikoisten keittokirjojen keräämistä ja saunassa kokkaamista.

Aimo Mielosen suu ei valunut mahlaa, kuten oli tapana Toivopuolueen oikeistouskovaisilla jäsenillä sanoa. Ennemminkin Aimo tunsi oikeutettua vihaa ja katkeruutta saamastaan kohtelusta Toivopuolueen paikallisilta vaikuttajilta. Rehellisesti todettuna Aimon oli vaikea pysyä nahoissaan. Itseä rauhoittaakseen Aimo laittoi useamman kerran kädet ristiin ja pyysi apua sekä ohjausta. Huvitusta Aimo puolestaan tunsi muistellessaan sitä, kuinka Toivopuolueen koulutuksessa oli kerrottu, että ihminen joka tekee sen mikä pyydetään, on aktiivinen, mutta joka tekee enemmän, on häirikkö. Sydämessään Aimo tiesi ja halusi olla häirikkö, aina. Puhdistuspuolue on Haukiputaalla asuvan aluepäällikkö ja kirjailija Marko Hoikkaniemen pienoisromaani. Bookhouse, helmikuu 2015

Readme.fi, helmikuu 2015

STIIKNAFUULIA

19


Katariina Vuori Pula-ajalla

Miki Liukkonen Raivon historia

Johanna Hulkko Geoetsivät ja vesiseikkailu

”Paperisota alkoi syksyllä. Seuraavana keväänä olin jo aikeissa myydä käytetyt alushousuni, mutta kun hyökkäykset kävivät sietämättömiksi, jouduin lähtemään evakkoon, pakoon pahoinvointiyhteiskuntaa. Onneksi olin tajunnut varastaa sitä ennen joitakin kirjoja.” Pula-ajalla on Katariina Vuoren levottoman riemastuttava romaani irtisanotusta toimittajasta, joka masennuksen, viranomaisten, eron ja maisemakuorien kolhimana eristäytyy henkilökohtaiselle pula-ajalle, jolla hengissä pysyminen riippuu sota-ajan korvikkeista ja villiyrteistä, elämää kannattelevat poimulehdet ja laiturin päähän pudotettu ruostunut katiska. Pihkanhuuruisten unien, padassa kiehuvien nailonsukkien ja vanhasta appelsiinilaatikosta Barbin paljaiden säärien myötä löytyvän elämänviisauden värittämä tarina vie mutaisen järven rannalle kysymään, mitä me täällä teemme ja onko tässä mitään järkeä? Entä kuinka paljon kieloja on riittävästi vai onko jo aamu?

Miki Liukkosen runokokoelma Raivon historia pulppusi kirjoittajansa mielestä ulos kesällä 2014 kuukaudessa. Kokoelmasta sikermäksi kehkeytyvä teos onkin raivokas ja intensiivinen maailmanselitys ja sen kyseenalaistus: metaforista tiheä matka kahvilasta kaupunkiin, lapsuudesta mytologiaan ja historiasta maisemaan. Kun asiaa ajattelee tarkemmin, kesä ei lopu koskaan. Ote runosta: Minulle virnuillaan. Turhat sähkeet, vettyneet ikonit: luhistuva menestyskonsertti! Onni on sillalle pyörtynyt ryöväri. Kun kaikki himo ja irstaus on poissa, mikä luostari värähtää meressä? Raivon historia on epätoivoa Kauneudessa, tulevia myrskyjä. Kun pääni on taas selkeä, hulluna tai työläänä, mikä luonnollisuus saa minut pakenemaan? Onko parannusta joka ei tekisi minua riippuvaiseksi? Kun luhistun, vierinkö rannalle vai takaisin? Raivon historia on epätoivoa Kauneudessa. Tulevia myrskyjä, lapsena hellan marsipaanivalossa nähtyjä painajaisia. Oululainen Liukkonen, 25, on J. H. Erkon runokilpailun voittaja ja Nuori Pakkala -palkinnon saaja. Raivon historia on hänen kolmas runokokoelmansa. Tekeillä on toinen romaani.

Juhannuksen jälkeen sataa joka päivä, ja kaupunkilaiset viettävät kesää sisällä uimalassa. Yhtäkkiä alkaa levitä tieto, että kylmäaltaan vesi tekee ihmeitä. Ihmiset joutuvat vesihysterian valtaan ja saapuvat bussilasteittain ostamaan pullotettua ihmevettä. Samaan aikaan Geoetsivät törmäävät kätkönetsintäretkellään vihamieliseen maanomistajaan, jolla on selvästi jotain salattavaa. Hän tekee kaikkensa estääkseen etsiviä pääsemästä hylätyn rautatien kätkölle. Mutta miksi? Geoetsivien on aika kääriä sadetakin hihat! Oululaislähtöinen Johanna Hulkko on Nokialla asuva kirjailija, kirjoittamisen ohjaaja ja tv-käsikirjoittaja. Ennen Geoetsiviä häneltä on julkaistu kaksi aikuistenromaania. Hulkko käsikirjoittaa suosittua Uusi päivä -televisiosarjaa.

Nordbooks, maaliskuu 2015

WSOY, maaliskuu 2015

20 STIIKNAFUULIA

Karisto, maaliskuu 2015


Essi Kummu & Marika Maijala Puhelias Elias harjoituspusuja Essi Kummun herkkä, lempeää huumoriakin säteilevä kertomus Eliaksen ihka ensimmäisestä ihastuksesta on omistettu kaikille, jotka pelkäävät ensimmäistä suudelmaa. Tarina sivuaa myös uusioperheiden aikuisten uusia alkuja. Marika Maijalan kuvitus hehkuu hellekesän lämpöä. On kesäloman ensimmäinen päivä ja illalla sirkuskoulun kevätjuhlat. Elias ja äiti odottavat Inkerin ryhmän esitystä koulun aulassa. Äkkiä aula täyttyy tytöistä, joilla on mustat ja pinkit trikoot, töpöhännät ja pupunkorvat. Elias laskee katseensa, hänelle tulee kummallinen olo. Varsinkin kun yksi tytöistä on Livia... Harjoituspusuja on oivaltavaa, syvää tarinankerrontaa. Kyseessä on Oulussa asuvan Kummun toinen lastenkirja ja jatkoa kirjalle Puhelias Elias, joka oli vuonna 2012 Finlandia Junior -ehdokkaana. Tammi, maaliskuu 2015

Marko Hoikkaniemi Ajattelija Hän ajattelee aina. Vaikka hän on unessakin, niin hän ajattelee. Aina sitä ei kuitenkaan hänestä huomaa, koska hänen ajatuksensa ovat muualla. Usein hän onkin fyysisesti läsnä, mutta henkisesti aivan jossain muualla. Hän on rohkea näin tehdessään, sillä silloin hänet voidaan helposti leimata tyhmäksi. Usein hän onkin ajatuksiensa kanssa yksin ja häntä pidetään outona hiipparina. Hän on kuitenkin niin vahva, että häntä ei muiden ajatukset haittaa. Hän nauttii elämän tiedoistaan, mutta myös kärsii. Usein hän tietää liikaa. Hän on herkkä ja hän vaistoaa helposti. Ihannetyönkin hän on määritellyt ajattelemalla ja se on Ajatuksia vastaavaa työtä. Kuinka muutenkaan. Onhan hän ajattelija. Ajattelija on ajattelija, kirjailija Marko Hoikkaniemen aforismikokoelma. Bookhouse, maaliskuu 2015

Jonna Pulkkinen Kieltolaki kielletyn viinan historia Suomessa Jonna Pulkkisen tietoteos esittelee Suomessa olleita erilaisia alkoholirajoituksia kautta maan historian, keskittyen kuitenkin vuosien 1919–1932 kieltolakiin ja sen seurauksiin. Kesäkuun 1. päivä 1919 voimaan astunut kieltolaki määräsi, että alkoholipitoisten aineiden valmistus, maahantuonti, myynti, kuljetus ja varastointi sallittiin vain lääkinnällisiin, teknisiin tai tieteellisiin tarkoituksiin. Valtiolla oli yksinoikeus valmistaa, myydä tai maahantuoda alkoholia. Kieltolaki- ja juopumusrikosten määrä räjähti kieltolain aikana käsiin. Rikoksiin eivät syyllistyneet vain Algot Niskan kaltaiset pirtukuninkaat, vaan kieltolakia rikkoivat käytännössä kaikki. Rikkomuksista kärähtivät myös poliisiviranomaiset, eikä maan poliittinen eliittikään lasiin sylkenyt. Kieltolakia pyrittiin valvomaan luomalla ilmiantojärjestelmä. Kieltolain julkinen arvostelu lisääntyi, ja yhä vaikuttavampien henkilöiden liityttyä arvostelijoiden rintamaan kieltolain aatteellinen pohja alkoi murentua. Suomen historian ensimmäinen neuvoa-antava kansanäänestys järjestettiin kieltolaista joulukuussa 1931. Yli 70 prosenttia äänesti lain kumoamisen puolesta. Uusi väkijuomalaki hyväksyttiin tammikuussa 1932. Kuuluisana numerosarjana 543210 tunnetuksi tulleena päivämääränä eli 5. huhtikuuta 1932 kello 10 alkoholimyymälät avasivat asiakkaille jälleen ovensa. Jonna Pulkkinen on Oulussa asuva, Sodankylästä lähtöisin oleva toimittaja ja vapaa kirjoittaja. Hän on valmistunut Oulun yliopistosta pääaineenaan yleinen historia. Minerva, huhtikuu 2015

STIIKNAFUULIA

21


22 STIIKNAFUULIA


STIIKNAFUULIA

23


Palautusosoite: Stiiknafuulia/Koho Kalastajantie 7,90850 MARTINNIEMI

Stiiknafuulia 16  

Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu – huhtikuu 2015.

Stiiknafuulia 16  

Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu – huhtikuu 2015.

Advertisement