Page 1

Stiiknafuulia OULUN KIRJAILIJASEURAN KAUSIJULKAISU 17 – ELOKUU 2015 – 5. VUOSIKERTA

INGA RÖNING kirjoittaa nyt aikuisille Miksi kirjailijaresidenssiin? Apurahan jakaja korostaa ammattilaisuutta ja hyvää työsuunnitelmaa Saatanto Tuonelaan ja muut kirjaston arvovanhukset Kirjauutuuksia

6,00€

1799 6761


Pääkirjoitus Kirjoitan tätä tervehdystäni kotikuistilla. On kypsän kesän hautova ehtoo. Mitä ilmeisimmin säteilen lämpöä ja hiilidioksidia, sillä minulla on viheliäistä seuraa: äänettömästi iholle laskeutuvat paarmat, joita joku koiranleuka on keksinyt kutsua Viiltäjä-Jackin sukulaisiksi niiden viiltomaisesti leikkaavien leukojen vuoksi. En piruuttanikaan siirry vielä sisälle, sillä sisäpäiviä tähän kesään on mahtunut sateen takia enemmän kuin koskaan. Se pakollisesta sääpäivityksestä, ja sitten muihin asioihin. Jos painokone saadaan laulamaan ajoissa, tämä Stiiknafuulia ehtii Oulun Muusajuhlille 19.–23. elokuuta. Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti, jonka jäsen ”Stiiknakin” on, perustaa Valveelle pysyvän Kulttuurilehtigallerian. Avajaiset pidetään Muusajuhlien torstaina, jolloin vietetään myös laajalle levittäytyvää Oulun Taiteiden Yötä. Oulun kirjailijaseura näkyy Muusajuhlilla ja Taiteiden Yössä muutenkin, jäsenten ja heidän teostensa kautta. Ohjelmassa on muun muassa kirjailijahaastatteluja, keskustelutilaisuuksia ja kirjajulkkareita. Raahen toisilla Kirjamessuilla kirja keskustelee 10.–12. syyskuuta. Oulun Seniorimessut+50 ratsastavat jälleen kirjallisuudella: 19.–20. syyskuuta järjestettävään tapahtumaan tulee kirjamessualue.

Kuva: Ilpo Okkonen. Jo viime numerossamme piti olla MarjaRiitta Vainikkalan kirjoittama apurahajuttu, mutta ”tuotannollisista ja toimituksellisista” syistä se siirtyi tähän numeroon ja on nyt luettavananne s. 8–9. Jutun innoittamana palasin Mikko Grönlundin Suomen Kirjailijaliiton toimeksiannosta laatiman tutkimusraporttiin, joka kuvaa ammattikirjailijoiden taloudellista asemaa Suomessa vuonna 2010. Raportin mukaan kaunokirjallisesta työstä saadut vuoden verolliset bruttotulot vaihtelivat 0:sta noin

200 000 euroon mediaanin (keskiluku, joka ilmoittaa jakauman tyypillisen arvon) ollessa 2 000 euroa. Ei ihme, että puolet vastaajista – kysely lähetettiin Kirjailijaliiton jäsenille – kertoi tekevänsä muuta työtä voidakseen toimia kirjailijana. Selväksi tuli sekin, että erilaiset apurahat muodostavat merkittävän osan kirjailijakunnan toimeentuloa. Apurahoja tarvitaan, sillä ilman elinvoimaisia kirjailijoita ei ole elinvoimaista, itsenäistä, vapaata, monimuotoista ja -äänistä kirjallisuutta (toki kirja-ala tarvitsee myös muunlaista tukea, jotta kirjallisuus ylipäätään päätyy lukijalle). Nyt elokuussa on haussa muun muassa Kirjailijaliiton ja Suomen Kulttuurirahaston työskentelyapurahoja. Syyskuussa ovat vuorossa esimerkiksi Koneen Säätiön apurahat. Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) kirjallisuuden valtakunnallisten kohdeapurahojen sekä alueiden työskentely- ja kohdeapurahojen hakuaika on 1.10.–6.11. Taiken apurahat ovat nyt ensimmäistä kertaa haettavissa myös sähköisesti. Jo jyrähti! Tätä se kosteankuuma alkuilta tiesi. Tumman pilven alla tuulee ja tuoksuu sähköltä. Paarmat ovat lentäneet tiehensä. Sopivasti haipakkaa syksyä! Satu Koho, päätoimittaja

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen.

Stiiknafuulia Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu päätoimittaja: Satu Koho taitto ja ulkoasu: Ilpo Koskela toimittajat: Marja-Riitta Vainikkala, Lauri Ahtinen ja Jaana Märsynaho www.stiiknafuulia.fi, stiikna@gmail.com

Julkaisija

2

STIIKNAFUULIA

Oulun kirjailijaseura ry Författarsällskapet i Uleåborg rf puheenjohtaja Robert Brantberg www.oulunkirjailijaseura.fi oulunkirjailijaseura@gmail.com Painopaikka Joutsen Median Painotalo Oy, Oulu 2015

ISSN-L 1799-6767 ISSN 1799-6767 (painettu) ISSN 1799-7895 (verkko)


Stiiknafuulia 17 – 2015 Kansikuva: Satu Koho 11 Residenttinä Latvian 4 Inga Röning Ventspilsissä Kirja on kuin yksi lapsista 13 Keväällä Tähtitornissa 7 Robert Brantberg 14 Arvovanhukset kirjaston Kirjailijaseura 2.0 huomassa 8 Hyvä apurahahakemus 16 Lauri Ahtinen ei kaipaa suosittelijoita Kaksikymmentä10 Puhelu Tuomolle seitsemän

17 Kirjauutuuksia 22 Pia Ronkainen Maa 23 Ilpo Koskela Oskari Miilu

Sivut 4–6

Sivut 14–15

Kuva: Satu Koho

Kuva: Satu Koho

”Saatan kirjoittaa 1–3 tunnin pyrähdyksissä esimerkiksi lapsen nukkuessa. Kirjoittamiseen tulee pakostakin tauko, kun termiitti-ikäinen kiipeää joka paikkaan tai toinen istahtaa syliin esittelemään piirtämäänsä korttia.”

Erityisen iäkkäät ja arvokkaat kirjat on sijoitettu kirjaston harvinaiskokoelmaan, jonka noin neljänsadan teoksen merkitys perustuu ikään, kuvitukseen, ulkoasuun tai historian kannalta merkitykselliseen sisältöön.

www.stiiknafuulia.fi

Oulun kaupunki tukee Oulun kirjailijaseura ry:n toimintaa. www.ouka.fi

TILAA STIIKNA // Vuositilaus (4 numeroa, joista yksi tupla): 24 €/vuosi // Kestotilaus: 20 €/vuosi KANNATA // Yhteisöt ja yritykset: 300 € / vuosi. Yksityishenkilö: 50 € / vuosi. Kannatusjäsenet saavat lehden vuosikerran. TILAA JA KANNATA maksamalla summa tilille FI02 1107 3000 6818 60, merkitse yhteystietosi viestikenttään // Ks. lisää: www.oulunkirjailijaseura.fi

STIIKNAFUULIA

3


Valoa tulviva oma paikka.

Kirja on kuin yksi lapsista OULU. Inga Röning on Hippiäisen (Tammi 2015) äiti. Hippiäinen on hänen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaaninsa, joskaan hänen esikoisensa se ei ole. Kirjailijan tielle Röning astui jo kymmenen vuotta sitten saturomaanillaan Kohti Pystynyppyläin puhurivuoristoa (Tammi 2005). Kirjailija on myös vanhempainvapaalla oleva kolmilapsisen perheen äiti ja rouva Cassidy, jonka kotiosoitteessa sijaitsevasta työhuoneesta on moneksi, kuten kirjoitus-

kammioksi, makuusopeksi ja kodinhoitohuoneeksi. Toisen pään suuresta huoneesta valtaa parivuode, toisessa päässä ovat minitrampoliini, pyykkiteline, vauvan hoitopöytä ja häkkisänky. Lavuaarin yllä ei ole peili vaan suuri paperiarkki, post-it-lappuineen. Kyseessä on ideakartta, joka liittyy Röningin tekeillä olevaan romaaniin, Hippiäisen jatko-osaan.

”Suljen mielessäni pois tilan muut elementit, kuten esimerkiksi pyykkivuoren ja lattialla viltin päällä lusikoita paukuttavan vauvan.” 4

STIIKNAFUULIA

”Kirjoittaessani istun yleensä tässä näin, kone sylissä ja jalat rahilla. Suljen pois tilan muut elementit, kuten esimerkiksi pyykkivuoren ja lattialla viltin päällä lusikoita paukuttavan vauvan”, Röning juttelee.

Pätkätyötä Parasta ovat ikkunat ja niistä lankeava valo sekä ulkomaailmasta kantautuvat äänet,

TEKSTI JA KUVAT: SATU KOHO


Kirjailijan työhuoneella

Kirjailijan työhuone on myös makuuhuone. Kattoikkunasta hän näkee taivaan, seinällä olevasta kuvasta Pariisin.

Inga Röning (Cassidy) • 41-vuotias kirjailija, copywriter. Kirjoittanut työkseen vuodesta 1998. • Syntynyt Pyhäjoella. Muuttanut pääkaupunkiseudulta Ouluun reilut 7 vuotta sitten. Asuu Pikisaaressa. • Perheeseen kuuluvat puoliso Brent Cassidy ja kolme lasta. • Koulutus: graafinen suunnittelija. Opiskellut lisäksi muun muassa käsikirjoittamista, markkinointia ja NLPtekniikoita. • Työskennellyt mainosmaailmassa Helsingissä ja Oulussa, mediatoimittajana ja käsikirjoittajana Yleisradiolla sekä luovana yrittäjänä. Oma kustantamo Kuualus Kustannus Oy, jonka kautta julkaissut lukijalle räätälöitävät Pikkusankari-satukirjat Joulutarina (2010), Prinsessatarina (2010), Satupalokunta (2009) ja Aivan ihana lapsi (2009). • Muita teoksia: saturomaani Kohti Pystynyppyläin puhurivuoristoa (Tammi 2005), kuvakirja Oiva – lentokone joka pelkäsi lentämistä (Tammi 2011) ja raskausromaani Hippiäinen (Tammi 2015). • Lehtikirjoituksia muun muassa Helsingin Sanomissa (kolumnisarja), MeNaisissa ja Matkaoppaassa. • Harrastaa meditaatiota ja lukemista. Moottoripyöräilyssä tauko. • Pitää vauhdista kasvoilla, ruisleivästä ja sitruunan tuoksusta. Joulusta, ihmisistä. ”Kärsin, jos vain vähän reikäiset sukat heitetään roskiin, koska rikkinäisilläkin sukilla on oikeus olla olemassa.”

kirjailija jatkaa. Nytkin ateljeemaiseen huoneeseen tulvii kypsä kesä: Vinosta kattoikkunasta avautuu häikäisevän sininen taivas. Mustarastas kuuluu laulavan pihapuussa ja vene putputtavan Rommakonselällä. ”Yritin kirjoittaa vuokraamassani työtilassa. Minulla oli visio, jossa vauva leikkii kiltisti lattialla minun naputtaessani tekstiä, mutta eihän se niin mennyt. Lapsi oli itkuinen, teki hampaita, ja minä kantelin häntä sylissäni. Sinnittelin poterossani yhden päivän ja yhden yön kunnes palasin kotiin. Työ sujuu paremmin täällä”, Röning vertaa. Kirjoitusperiodin ollessa hektisimmillään hän kuitenkin tekee irtioton, mikä tarkoittaa täydellistä keskittymistä työhön. ”Silloin joko muun perheen taikka minun on poistuttava paikalta”, hän sanoo. Perheellä hän tarkoittaa amerikanirlantilaista muusikkopuolisoaan Brent Cassidya sekä lapsikatrasta, johon kuuluvat kahdeksankuinen poikavauva, kolmivuotias tytär ja kahdeksanvuotias esikoispoika. Röning jatkaa, että kaksoisrooli perheenäiti-kirjailija sopii hänelle mainiosti. ”Tällainen osa on rikkaus! Jos olisin yksin, kirjoittamisesta ei taitaisi tulla mitään. Totta kai jostain on pitänyt myös tinkiä, esimerkiksi lukemisesta. En nyt ehdi lukea niin paljon kuin haluaisin.” Röning uskoo, että hänen työstään mainonnan ja median parissa on ollut hyötyä esimerkiksi siinä mielessä, että se on opettanut hänet keskittymään missä ja milloin tahansa sekä työskentelemään pätkissä.

”Saatan kirjoittaa 1–3 tunnin pyrähdyksissä esimerkiksi lapsen nukkuessa. Kirjoittamiseen tulee pakostakin tauko, kun termiitti-ikäinen kiipeää joka paikkaan tai toinen istahtaa syliin esittelemään piirtämäänsä korttia. Onhan se toisaalta tosi kivaa”, Röning hymyilee.

Elettyä, haettua, fiktiota Hippiäinen ei vielä tätä kirjoitettaessa ole putkahtanut painosta. ”En ole uskaltanut vilkaistakaan kustantajan lähettämiä oikovedosliuskoja. Luulen, että on parempi, etten katsokaan niitä. Jännittää. Tuntuu kuin lapsi lähtisi maailmalle, Röning kuvailee tuntojaan ja laskee, että ”hippiäislapsi” laitettiin alkuun jo noin yhdeksän vuotta sitten, jolloin hän odotti esikoistaan. ”Minua pyydettiin kirjoittamaan raskauspäiväkirjaa, ja siihen liittyen muutama kolumni julkaistiin Hesarissa. Aihe tekeytyi pari vuotta piirongin laatikossa, kunnes seuraavat raskauteni toivat siihen uusia tasoja.” Röning kertoo tehneensä taustatyötä teemojen suhteen muutamia vuosia. Raskaus oli juonilangoista omakohtaisuutensa vuoksi se helpoin, mutta kokonaisuuteen hän sai apua asiantuntijoilta ja muista lähteistä. ”Kolumnisarjan jälkeen teksti lähti elämään täysin fiktiiviseen suuntaan. Päätös kirjoittaa romaani syntyi kolme vuotta sitten, joten hitaasti olen käyskennellyt tämän

STIIKNAFUULIA

5


Asumisen jälkiä.

minulle ison aiheen kanssa”, Röning sanoo. Kustantaja Tammi teki julkaisupäätöksen tammikuussa, minkä jälkeen kirjailija ryhtyi tiukkaan editointiin jatkaen työtä perheen Italian-matkalla kesä–heinäkuussa. ”Käsis oli mukana reissussa, ja aluksi olinkin sen parissa ortodoksisesti aamupäivät muun perheen nauttiessa lomasta. Sitten repsahdin ja heitin työn pois. Viimeistelin teoksen vasta palattuamme matkalta.”

6

STIIKNAFUULIA

Vertaistukea Raskauden kesto: 9 viikkoa. Huomio 1: Ensimmäinen neuvola, olisinpa hyvä äiti. Huomio 2: Olen paska äiti. Mutta mitä jos ei heti muutukaan Äiti Hempeäksi? Etenkin kun lähipiirissä kärsitään lapsettomuudesta, ja maailmasta tulee heti pelottava paikka, koska huolihormoniylituotanto käynnistyy.

Aviomies, näkee painajaisia kylvettämisestä, että pudottaa vauvan. Aivan realistinen huoli. Ja oma äiti alkaa tulla uniin – ilman lupaa. Kustantajan nettisivulla, jolta kursivoitu teksti on otettu, Röningin uutukaista luonnehditaan raskausromaaniksi, vertaistueksi ja/tai käyttömanuaaliksi. Millaisia odotuksia kirjailijalla itsellään on teoksestaan, jonka julkkareita juhlitaan ensin Helsingissä Villa Kivessä 18. elokuuta ja toisen kerran Oulun Muusajuhlilla Tubassa 23. elokuuta? ”Toivon, että se nostaisi keskusteluun sen, miten me kansakuntana kohtelemme lapsiamme ja käsittelemme äitiyttä. Ehkä se myös avaa kaappeja, joissa luurangot kolisevat, ja ohjaa käsittelemään omiin juuriin ja tunneperimään liittyviä traumoja”, Röning vastaa. Vauhdin hurmaa rakastava kirjailija vaikuttaisi olevan vauhdissa myös kirjallisissa töissään – Hippiäisen jatko-osan käsikirjoitusta on kertynyt jo nelisensataa liuskaa. Lukijoille teos ehtinee äitienpäiväksi 2016. (Röningin teoksella on kirjakaima: EskoPekka ja Tuula Tiitisen satukirja Hippiäinen, Tammi 2001. Eläinmaailmasta tuttu hippiäinen on Suomen ja koko Euroopan pienikokoisin lintu.)


Puheenjohtajalta

Kuva: Satu Koho

ROBERT BRANTBERG

Kirjailijaseura 2.0

Oulun kirjailijaseura ry täyttää viisi vuotta sunnuntaina lokakuun 18. päivänä. Yhteensä 22 kirjailijaa allekirjoitti perustamisasiakirjan vuoden 2010 syksyllä. Lehdistötiedotteessa kerrottiin, että yhdistyksen tarkoituksena on edistää Oulun ja PohjoisPohjanmaan ammattikirjailijoiden työskentelymahdollisuuksia, rakentaa seudulla toimivien kirjailijoiden yhteisöä sekä ajaa alueen kirjailijoiden etua. Laskettiin, että alueella toimii varovaisen arvoin mukaan noin viisikymmentä ammattikirjailijaa. Seuran jäsenmäärä on tiukoista jäsenkriteereistä huolimatta jo ylittänyt tuon määrän. Lisäksi yhdistyksellä on runsaat parikymmentä kannatusjäsentä. Seura on järjestänyt uusien teosten iltoja, muita iltatilaisuuksia, osallistunut messuille ja tapahtumiin sekä perustanut Stiiknafuulia-lehden, jonka viides vuosikerta on menossa. Myös verkkosivustoa on

julkaistu ja kannanottoja tehty. Yhdistys on myös vuosittain jakanut Teuvo Pakkala -palkinnon. Uudistuksia ei tehdä uudistusten vuoksi. Tänä syksynä uutta on kuitenkin tiedossa. Suurin hanke on Oulun kirjallisuuden talo, jonka alkurahoitus on järjestynyt Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahaston apurahan turvin. Hankkeen asiantuntijana toimii kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen. Odotukset kirjallisuuden talon suhteet ovat suuret. Tarkoituksena ei ole rakentaa tai ostaa kiinteistöä. Kirjallisuuden talon käyttöön vuokrataan tarkoitukseen soveltuva tila Oulun keskustasta tai sen välittömästä läheisyydestä. Aluksi kirjallisuuden taloon tulevat ainakin talon ja Oulun kirjailijaseuran toimistot sekä Stiiknafuulian toimitus. Talon yhteyteen on myös tarkoitus perustaa kansainvälinen kirjailijaresidenssi.

Oulun alueen kirjailijat, yhdistykset ja kustantamot ovat myös ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita työ- ja toimitiloista talon yhteydessä. Kirjailijaseuran perustamisen yhteydessä rakennettiin yhdistykselle ja myöhemmin Stiiknafuulialle verkkosivusto. Tämä tilapäiseksi tarkoitettu ratkaisu on aikansa elänyt. Alkusyksynä verkkosivut uudistuvat Oulun Valistustalorahaston apurahan turvin. Sivustolla esitellään muun muassa Oulun kirjailijaseuran jäsenet ja heidän tuotantonsa. Sivustolle tulee myös omat osiot Stiiknafuulialle ja Oulun kirjallisuuden talolle. Luonnollisesti sivusto on mobiiliyhteensopiva. Hankkeen toteuttaa graafikko Ilpo Koskela. Voinemme ehkä sanoa, että viisivuotistaipaleemme kunniaksi meillä kohta on Oulun kirjailijaseura 2.0. Hyvää alkavaa syksyä.

STIIKNAFUULIA

7


Vertaisarviointi Taidetoimikuntien jäsenet ovat eri taiteenalojen ammattilaisia ja asiantuntijoita. Apurahapäätökset perustuvat hakemusten taiteellisen laadun arviointiin, niin sanottuun vertaisarviointiin. Apurahapäätöksen asiavirheestä voi tehdä oikaisuvaatimuksen taidetoimikunnalle. Valituksen taas voi tehdä vain, jos kokee päätöksen lainvastaiseksi, ja se osoitetaan hallinto-oikeudelle. Pitääkö paikkansa toisinaan vieläkin kuultu väite, että apurahat menevät poliittisesti valittujen edustajien kautta? ”Väite on täysin paikkansa pitämätön ja vanhanaikainen. Taidetoimikunta nimitetään taiteen alan asiantuntijoista eli taiteilijoista. Nimitystä valmisteltaessa kuullaan eri taideorganisaatioita”, Lassila vastaa.

”Apuraha myönnetään taiteellisten ansioiden vuoksi”, sanoo erityisasiantuntija Ulla Lassila Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipisteestä. Kuva: Satu Koho.

Hyvä apurahahakemus ei kaipaa suosittelijoita OULU. ”Hyvä työskentelyapurahahakemus on selkeä ja perusteltu. Siinä on selkeä ansioluettelo ja selkeä tavoite apurahan tarpeelle. Visuaalisen taiteen puolella näyttelysopimukset ovat hyviä, miksei kirjallisuuden puolella kustannussopimukset. Suosituksilla ei niinkään ole merkitystä. Taidetoimikunta on asiantuntijaelin, jonka asiantuntemukseen on syytä luottaa.”

Taidetoimikuntien haaste: taiteen edistämisen määräraha ei riitä kattamaan apurahoituksen tarvetta.

Näin toteaa erityisasiantuntija Ulla Lassila Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipisteestä. Lassila on toiminut työssään kolmella eri vuosikymmenellä. Sinä aikana Oulun läänin taidetoimikunnasta on tullut Taiken PohjoisPohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste ja taidetoimikunnan pääsihteeristä erityisasiantuntija. Hallinnollisissa rakenteissa on tapahtunut muutoksia, mutta perusasia eli taiteen ja kulttuurin edistäminen on pysynyt samana.

TEKSTI: MARJA-RIITTA VAINIKKALA 8

STIIKNAFUULIA

Apurahaa esikoiskirjailijallekin Lassila vinkkaa, että myös yhteisöjen, kuten Oulun kirjailijaseuran, kannattaa tehdä hyviä hakemuksia ja hyödyntää koko apurahoitusinstrumenttia, lastenkulttuurin apurahamuotoja ja taiteen hyvinvointivaikutuksia edistävää avustustakin. Työskentelyapurahaa voi Lassilan mukaan hakea kustantajan aiesopimuksella oleva aloitteleva kirjailijakin. ”Yhteisöjen erityisavustuksissa toimikunta katsoo toisinaan alueellista kattavuutta, mutta taiteenharjoittajien työskentely- ja kohdeapurahoja ohjaavat Taiken yleiset ohjeistukset ja taidetoimikunnan omat painotukset. En usko, että taiteilija haluaa joutua ajattelemaan saaneensa apurahan, koska edustaa tiettyä maakuntaa. Apuraha myönnetään taiteellisten ansioiden vuoksi”, Lassila sanoo.

Hakemusten käsittely nopeutuu Tämän vuoden apurahahakuun odotetaan uudistuksena sähköistä hakua. Lassila kertoo, että nykyisessä järjestelmässä marraskuu on mennyt suunnittelijan käsitellessä hakemuksia, joulukuussa toimikunta ja


esittelijä ovat päässeet lukemaan hakemuksia, päätännässä ollaan yleensä tammihelmikuussa. ”Viimeksi päätöksiä edelsi 16 tuntia erilaisia kokouksia, ja jäsenet käyttivät todella paljon aikaa hakemusten lukemiseen.” Päätösten haasteena pysyy se, että taiteen edistämisen määräraha ei riitä kattamaan apurahoituksen tarvetta. ”Vuodelle 2015 meille tuli apuraha- ja avustushakemuksia 2,1 miljoonan euron edestä, ja myöntämään pystyttiin 278 000 euroa”, Lassila laskee.

Ammattilaisuus painaa Erityisasiantuntija Ansa Aarnio työskentelee Taiken päätoimipisteessä Helsingissä ja toimii muun muassa kirjallisuustoimikunnan ja kirjastoapurahalautakunnan sihteerinä. Aarnion mukaan aloittelevan kirjailijan kannattaa apurahahakemuksessa korostaa ammattilaisuuttaan ja sitä, että hän on tosissaan, mistä kertovat esimerkiksi koulutus ja ansioluettelo. ”Kaikkia kissanristiäisiä ei kannata mainita. Hyvä työsuunnitelma mahtuu yhdelle sivulle, usein puolikkaallekin. Kirjailijoiden työsuunnitelmat ovat toisinaan liiankin lyhyitä. Vaikka hakija olisi tuttu, ei riitä, että hän kertoo kirjoittavansa kuudennen romaanin. Hutaisten tehty hakemus ei vakuuta ketään.” Aarnion mukaan pohjoisen hakija erottuu joukosta, koska suurin osa taiteilijakunnasta asuu etelässä. ”Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta tulee hyviä hakemuksia, mutta sen lisäksi myös harrastajien hakemuksia. Joko pääkaupunkiseudun valtakunnalliset järjestöt rummuttavat kentälle painokkaammin ammattilaisuuden puolesta tai sitten etelän harrastajat hukkuvat suureen hakemusmassaan. Taiken linja on selkeä: apurahoja jaetaan vain ammattilaisille.” Suurin osa apurahoista menee pääkaupunkiseudulle. Sen lisäksi hakemuksia tulee isoimmista kaupungeista kuten Turusta, Tampereelta ja Oulusta. Muualta Suomesta hakemuksia tulee vähänlaisesti.

Taiken Helsingin päässä työskentelevä erityisasiantuntija Ansa Aarnio Taiteen edistämiskeskuksesta korostaa vielä, että Taike jakaa apurahoja vain ammattilaisille. Kuva: Mimosa Aarnio.

”Väitänpä, että jokaisessa toimikunnassa, jossa olen sihteerinä, katsotaan lopuksi apurahojen jakautumaa alueelliselta kannalta. Kirjallisuuden puolella jakautumaa katsotaan myös kirjallisuuden lajien kannalta. Jos vääristymää on havaittavissa, se pyritään korjaamaan siten, että kahdesta yhtä hyvästä hakemuksesta valitaan alueellinen”, Aarnio sanoo.

Apurahat taiteen määrittelijänä Voiko vertaisarviointiin pohjautuva apurahanjako huomaamattaan syrjäyttää taiteen uuden ilmaisumuodon, koska se ei vielä ole mukana tutun ja ”sovitun” taiteen kentässä ja koska se vertaisarvioijalle on uutta? ”Vertaisarvioinnin vahvuus on se, että jäsenet itsekin toimivat kentällä ja aistivat sitä kautta ilmassa olevat muutokset. Kriteerit halutaan pitää väljinä, jotta ne antavat mahdollisuuden myöntää apurahan jollekin

uudenlaiselle ilmaisulle. Ahtaat kriteerit rajoittaisivat jäsenten vertaisarviointityötä”, Aarnio vastaa. Tässäkin on kysymys hyvästä hakemuksesta. ”Hakijat tarvitsevat jonkinlaista osviittaa, jotta osaavat tehdä hyvän hakemuksen. Ennen hakemuksen tekemistä kannattaa katsoa edellisen vuoden myönnöt. Se antaa hyvän kuvan siitä, minkälaiset hakemukset menestyvät arviointiprosessissa. Tosin jäsenten vaihtuessa linjauskin saattaa muuttua.” Pitääkö paikkansa väite, että ammattitaitonsa osoittanut ja arvostusta saanut kertoo hakemuksessa vain edelleen jatkavansa työskentelyään ilman muita perusteluita? ”Se ei riitä. Pitkän linjan tekijältä odotetaan uudistumista. Itsensä toistaminen riittää, jos kirjoittaa pelkästään klassikkoja. Historiankirjoituskin vanhenee, sillä jokainen aika katsoo maailmaa uudesta näkökulmasta”, Ansa Aarnio sanoo.

STIIKNAFUULIA

9


Puhelu Tuomolle

Mitä on tapahtunut sitten viime puhelun eli lähinnä kevään ja kesän mittaan? Järjestin Oulun Muusajuhlille Pentti Haanpää 110 vuotta -juhlaseminaarin (Oulun kaupunginkirjasto, 19. elokuuta). Ateljeekritiikki-hanke on käynnistynyt. Hankkeessa kirjailijat antavat palautetta toisten kirjailijoiden lähes valmiista teoksista.

Mitä Kirjallisuuden talolle kuuluu? Parhaillaan etsin sille sopivia tiloja. Tarkoitus on vuokrata tilat loppuvuodesta. Kirjallisuuden talolle haetaan myös lisärahoitusta, jotta voitaisiin palkata osa-aikainen toiminnanjohtaja hoitamaan käytännön asioita sekä järjestämään tapahtumia. Miltä syksy työrintamallasi näyttää? Järjestän kirjallisuusseminaarin Suomalais-venäläisessä kulttuurifoorumissa Petroskoissa syyskuun lopussa. Seminaarissa pitävät puheenvuoronsa kirjailijat Robert Brantberg ja Ari Paulow sekä valtion kirjallisuustoimikunnan jäsen, päätoimittaja Satu Koho. Seminaarissa esiintyy myös venäläisiä kirjailijoita. Seuraavia Pohjois-Suomen kirjailijapäiviä, jotka järjestetään Rovaniemellä 22.–24.4.2016, suunnitellaan jo. Tapahtuman teema on Kapinalliset rivit. Järjestän myös läänintaiteilijakauteni päätöstilaisuuden.

KISSA KUUMALLA

KANNELLA

Eihän se mitään, että on kuusivarpainen kissanrääpäle, mutta joutua nyt vahingossa vanhaan peltikippoon ja sen mukana maailman ääriin. Onneksi laivan väki – Ramboa lukuun ottamatta – on reilua porukkaa ja Pitkänen otetaan messiin! MERIMIESKISSA PITKÄSEN on kirjoittanut Maija Kotilainen ja kuvittanut Kaisa Kemikoski. Ilmestyy syksyllä 2015. Auts. Miauu.

10 STIIKNAFUULIA

Kuva: Tero Kyllönen.

Nordbooks

Kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen, aloitetaan positiivisista kuulumisista. Ilonaiheitasi? Suuri ilonaihe on se, että Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahasto myönsi Kirjallisuuden talolle perustamiseen tarvittavan rahoituksen. Koko kauteni ajan ollut unelma siis toteutuu vihdoinkin. Loppuvuonna tapahtuu vielä monenlaista, ennen kuin työsuhteeni vuodenvaihteessa päättyy.


Residenttinä Latvian Ventspilsissä māja) paikkasi ammottavan aukon yleissivistyksessäni. Kolmen tunnin bussimatkalla Riiasta Ventspilsiin opin, ettei AUTO OSTA -kyltti kehottanutkaan ostamaan autoa vaan tarkoitti linja-autoasemaa. Perillä opin ja koin paljon muutakin uutta. Ventspils House on Latvian kulttuuriministeriön ylläpitämä ja EU:n tukema kirjailijatalo. Vuodesta 1850 lähtien se on toiminut raatihuoneena. Taloa on vuosien varrella laajennettu ja remontoitu useaan otteeseen. Kirjailijatalona se on toiminut vuodesta 2006 lähtien. Talon edustalla avautuu komea raatihuoneen tori, jonka laidalla sijaitsevat myös kaupungin kirjasto ja evankelinen kirkko. Kirjailijatalossa on kahdeksan kirjailijakammiota, kussakin oma kylpyhuone. Me pääsimme majoittumaan alakerran huoneisiin siten, että Marja sai katsella ikkunastaan torin turistiryhmiä ja kaunista kirkkoa, minä pientä puutarhaa. Yläkertaan majoittujat olivat kirjailijoita ja kääntäjiä Venäjältä, Ukrainasta, Puolasta ja Latviasta.

Kissa rauhanturvaajana

Kirjailija Lampela ja sulkakynät.

TEKSTI JA KUVAT: ANJA LAMPELA

En ollut yksin. Olin värikkään, kansainvälisen, kollegiaalisen kirjailijayhteisön jäsen.

VENTSPILS. Residenssityöskentely oli minulle uusi kokemus. Kirjailijakollegani Marja Björk rutinoituneena residenttinä houkutteli minut hakemaan residenssipaikkaa Latvian Ventspilsisistä yhtä aikaa kanssaan. Niinpä haimme ja toista vuotta jonotettuamme pääsimme Ventspilsin kirjailijataloon toukokuuksi 2015. Hyvin vähän tiesin Latviasta etukäteen, vielä vähemmän Ventspilsistä, joten kuukauden työrupeama Ventspilsin kirjailijatalossa (Starptautiskā Rakstnieku un tulkotāju

Kommuunikeittiö oli minunlaiselleni pilkunviilaajalle haaste. Entisenä opettajana tietenkin tartuin karttakeppiin, kun venäläinen näytelmäkirjailijatar asetteli kattilat ja kupit tiskikoneeseen suupuoli ylöspäin. Kaiken kaikkiaan puitteet kirjoitustyölle olivat loistavat, kun jätti huomiotta vessasta hyökyvän viemärinhajun ja kammioni kylmät patterit. Ensimmäisen yön nukuin villasukat jalassa ja harmittelin, että pipo ja hanskat jäivät kotiin. Irtopatterin saatuani ja viemärin hajun vaimennuttua (ehkä vain totuin hajuun) luova työ saattoi alkaa. Päivisin talossa työskentelivät johtaja Andra, apulaisjohtaja Ieva, sihteeri Iveta ja talonnaisen tehtäviä hoitava Zeltite. Ei sovi unohtaa vakiomiehistöön kuuluvaa Rudia, isoa mustaa kissanvötkälettä, jonka allergiaan taipuvainen Marja uhkasi välittömästi toimittaa oikokoipisten seurakuntaan. Onneksi niin ei tapahtunut, sillä Rudia tarvittiin: Eräänä myöhäisenä iltana aukion penkille Marjan ikkunan alle majoittui nuori

STIIKNAFUULIA

11


nainen etäriitelemään läppärin näytöllä ärjyvän miesystävänsä kanssa niin äänekkäästi, ettei huoneessa nukkumisesta tullut mitään. Marja pyysi tyttöä hiljentämään ääntä tai siirtymään torin toiselle laidalle, mutta tyttöpä nousi penkiltä ikkunan ääreen rähisemään. Riensin sovittelijaksi, mutta tyttö vain jatkoi rähinöintiä. Rudi, jolla ei ollut lupa tulla huoneisiimme, vainusi talonsa asukkien hädän ja huomaamattamme livahti huoneeseen. Se ampaisi pitkällä loikalla korkeassa kaaressa päittemme yli ikkunasta ulos tyttöä kohti. Saipa tyttö jalat alleen! Kun Rudi sitten päätti jäädä ulos rauhanturvaajaksi, me kirjailijat pääsimme levolle.

Vahvistavaa yhteisöllisyyttä Yksitoistavuotias pojanpoikani ihmetteli, miksi minun pitää mennä muuhun maahan kirjoittamaan. Samaa ihmetteli paljon lukeva ystävänikin. Totta puhuen ihmettelin itsekin. Tuleeko eri ympäristössä erilaista jälkeä? Siitä minulla ei ollut tietoa, koska olin kirjoittanut kaikki neljä romaaniani samassa työhuoneessani, saman kirjoituspöytäni ääressä. Siitä olin mielessäni livahdellut Sallaan, Osloon, Kata Beachille ja moniin sellaisiinkin paikkoihin, jotka vain minä itse tiesin. Ei se vaikeaa ollut. Ainoastaan yksinäistä. Residenssissä en ollut yksin. Olin värikkään, kansainvälisen, kollegiaalisen kirjailijayhteisön jäsen. Voin vaihtaa ajatuksia toisten kirjailijoiden kanssa, käydä syvällisiä keskusteluja kirjailijuuden haasteista, eri kirjallisuuden lajeista ja erilaisista työtavoista. Marjan kanssa luetutimme toisillamme tekstipätkiä. Tulin jopa kaapanneeksi Marjan etäisen tuttavan herkulliseksi hahmoksi tekeillä olevaan kirjaani. Yhteisöllisyys vahvisti kirjailijaidentiteettiäni. Laadimme Marjan kanssa tarkan aikataulun. Yhteisen aamiaisen jälkeen vetäydyimme neljäksi tunniksi huoneisiimme työskentelemään. Sen jälkeen menimme lounaalle Skroder krogiin tai johonkin lukuisista pienistä lähiravintoloista. Lyhyen kävelylenkin jälkeen seurasi kaksi tuntia kirjoittamista. Päiväkahvit keitettyämme jatkoimme töitä kello kuuteen. Kun sattumoisin näin ihmisten pistäytyvän keittiössä omiin ajatuksiinsa vaipuneina

12 STIIKNAFUULIA

Rauhallinen kirjailijakammio.

hiljaisina haamuina ja sitten vetäytyvän kammioihinsa teekuppeineen, minulle tuli juhlava olo: tällaista oli, kun kuului kirjailijayhteisöön. Koskaan en ollut kirjoittanut yhtä intensiivisesti kuin nyt omassa kammiossani. Eräänä aurinkoisena päivänä kirjoitin tapahtumista pakkashankien ympäröimässä jäähtyvässä mökissä. Aloin palella niin, että oli pakko pukea villasukat ja shaalit ylle. Kun teksti oli valmis, huomasin huoneeni mittarin näyttävän kahtakymmentäneljää astetta. Täydellinen eläytyminen tekstiin oli muuttunut fyysiseksi kokemukseksi.

Kaupunki jätti jäljen Kauttaaltaan siisti Ventspils hurmasi minut vanhoilla rakennuksillaan ja kujillaan, satama-alueensa uljaalla nosturirivistöllä, väkevällä merellisyydellään, huolellisesti hoidetuilla kauniisti kukkivilla puistoillaan, sympaattisella torillaan, ystävällisillä asukkaillaan ja edullisia, taidolla valmistettuja aterioita tarjoavilla ruokapaikoillaan. Entisenä paimentyttönä en voinut olla hihkaisematta joka kerta, kun iltalenkillä törmäsimme uusiin lehmäpatsaisiin. Niitä oli vuoden 2002 lehmäparaatin jälkeen putkahdellut kaupunkiin kymmenittäin. Paljon istumisen vastapainoksi ja aivotoiminnan vireyttämiseksi sauvakävelimme

joka ilta. Aktiivisuusrannekkeeni mukaan astelin Ventspilsissä 213 kilometriä. Lähdin Ventspilsistä kaihoisin mielin. Kun sitten kotini sohvalla seurasimme jalkapallomatsia HJK–Ventspils ja nousin hurraamaan vierasmaalille, huomasin ettei Ventspils ollut lähtenyt minusta. Ehkä se jätti jälkensä myös tekstiini.


Keväällä Tähtitornissa TEKSTI: JERE VARTIAINEN KUVAT: SATU KOHO

Kaksin keinussa.

Anja Lampela on Oulussa asuva kirjailija mutta myös eläkkeellä oleva vieraiden kielten opettaja, kolmen aikuisen pojan äiti, kahden lapsen isoäiti, Suomen Kirjailijaliiton ja Oulun kirjailijaseuran jäsen.

Skroder krogin pinaattikanaa pähkinäkastikkeessa.

OULU. Synkeän sateisena keskiviikkona 13.5. järjestäytyi Tähtitornin kahvilassa Oulun kirjailijaseuran järjestämä Uusien teosten ilta. Kekkerit koostuivat 1) kahdesta kirjallisuusaiheisesta paneelikeskustelusta 2) niiden välissä paukkuneesta omasta runo-extravaganzastani sekä 3) illan päättäneestä Jaakko Markus Seppälän iltasadusta. Ensimmäisessä paneelissa asioita suullaan sanoivat Essi Kummu, Lauri Hirvonen, Jukka Takalo ja Minna Mikkonen ja toisessa Eero Suvilehto, Ville Ranta, Jarmo Stoor ja Katariina Vuori. Illan MC:nä toimi Lauri ”Lauri” Ahtinen. Vinkeää oli, kaikkinensa, kerrassaan ja etenkin.

Vinkeää oli myös palaute, jota sain pikku setistäni ensin yhdeltä tädiltä: ”Ei noissa sun jutuissa ole päätä eikä häntää.” Ja toiselta: ”Upeita runoja. Nyt tiedän, miksi olet Suomen mestari.” So it goes. Sanaileminen oli eri mukavaa, kuten aina. Olisin kyllä suonut, ettei niin moni olisi paennut kahvilan puolelle heti esitykseni alkaessa. Toivottavasti paikalle jääneet viihdyttyivät. Illan antoisin anti sana-asioiden ja ihmiskohtaamisten lisäksi lienee se, että minut hyväksyttiin Oulun kirjailijaseuran jäseneksi seuran hallituksen kokouksessa. Hain jäseneksi jo aiemmin, heti ensimmäisen kokoelmani ilmestymisen jälkeen, mutta silloin minulla ei ollut vielä tarpeeksi purppuratähtiä rinnuksessani. Jee! is correct. Jere Vartiainen on oululainen runoilija ja lavarunouden Suomen mestari, omien sanojensa mukaan myös kompa-asteleva sirkushevonen. Esikoisrunokokoelma Kirjoitin tämän kärpäspaperille, eikä se tarkoita paljon mitään (Hai) ilmestyi marraskuussa 2013 ja seuraava Enimmäkseen en nuku alasti (Nordbooks) lokakuussa 2014. Vartiaisen runoja on ollut myös antologiassa Runo päivässä – Poem a day (Kanttarelli Publishing) ja Lumooja-lehdessä. Syksyllä 2015 niitä julkaistaan Tuli & Savussa.

Vasemmalla. Jere Vartiainen on lavarunouden Suomen mestari 2014. Hänen vahvuutensa kulminoituvat voimakkaisiin teksteihin ja väkevään keholliseen esiintymiseen. Yläkuvassa Lauri Hirvonen, Jukka Takalo ja Essi Kummu keskustelivat teoksistaan, työstään ja elämästään Oulun kirjailijaseuran Uusien teosten illassa toukokuussa.

STIIKNAFUULIA

13


Arvovanhukset kirjaston huomassa TEKSTI: JAANA MÄRSYNAHO

OULU. Turun tuomiokirkon yhteydessä toimi lähinnä uskonnolliseen kirjallisuuteen keskittynyt kirjasto jo 1200-luvulla. Oulun pienestä kirkonkirjastosta on mainintoja 1660-luvulta. Varsinaista lainakirjastotoimintaa kaupungissa on ollut 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Låne-Bibliotheket i Uleåborg oli yksityinen lainakirjasto ja Läse-Bibliotheket i Uleåborg lukuyhdistyksen kirjasto. Suurin osa nykyisen kaupunginkirjaston vanhasta kirjallisuudesta on 1800-luvulta. Nämä teokset eivät kuitenkaan periydy kahdesta edellä mainitusta 1800-luvun oululaiskirjastosta, vaan kirjallisuutta on hankittu vuosikymmenten saatossa – 1970-luvulla tai aiemmin – muun muassa antikvariaateista ja kierteleviltä kirjakauppiailta. Teoksia on saatu myös lahjoituksina.

Johtajien jälki Kirjastonjohtajilla on ollut perinteisesti merkittävä rooli hankintapolitiikassa. Erityisesti Samuli Pakkala (1891–1959) ja hänen työtään jatkanut Sirkka Sassali (1911–1993) panostivat johtajakausillaan kokoelman korkeaan tasoon ja monipuolisuuteen. Pakkala harrasti kuvataiteita ja musiikkia, ja hänet tunnettiin taitavana puhujana ja kirjoittajana. Kirjastossa hänestä mieluisinta oli antikvariaattien ja ulkomaisten kirjaluetteloiden tutkiminen sekä tieteellisen kirjallisuuden hankinta. Kirjaston kattava kokoelma edisti osaltaan yliopiston saamista Ouluun. Kaupunginkirjaston kokoelmasta kaavailtiin alkua yliopiston kirjaston kokoelmalle, mutta se suunnitelma ei kuitenkaan koskaan toteutunut.

Vanhimmat 1600-luvulta

”Harvinaiskokoelma kattaa nelisensataa teosta”. Hankintaluetteloista käy ilmi kunkin teoksen ostoajankohta ja -paikka. Leimat, omistuskirjoitukset ja exlibrikset kertovat niin ikään kirjojen omistushistoriasta ja käytöstä. Kuva: Jaana Märsynaho.

14 STIIKNAFUULIA

Erityisen iäkkäät ja arvokkaat kirjat on sijoitettu kirjaston harvinaiskokoelmaan, jonka noin neljänsadan teoksen merkitys perustuu ikään, kuvitukseen, ulkoasuun tai historian kannalta merkitykselliseen sisältöön. Kokoelma painottuu uskonnolliseen kirjallisuuteen: Raamattuihin, katekismuksiin, virsikirjoihin, saarnoihin ja teologisiin teoksiin. Tietokirjallisuutta on jonkin verran ja kaunokirjallisia teoksia muutamia kappaleita.


Harvinaiskokoelman vanhimmat kirjat ovat ilmestyneet 1600-luvun puolivälin jälkeen. Esimerkiksi Upsalan professorin Johannes Schefferuksen (1621–1679) Lapponia-teoksesta (1673) on kokoelmassa ranskankielinen käännös Histoire de la Laponie vuodelta 1678. Selvitys saamelaisista ja heidän alkuperästään olikin omana aikanaan menestys, joka käännettiin ainakin osittain kaikille silloisille maailmankielille. Teoksen perimmäisenä tavoitteena oli osoittaa, ettei ruotsalaisten sotataitojen taustalla ollut saamelaisten harjoittamaa noituutta. Kirjaston vanhin kirja on kuitenkin vuodelta 1665. Die Nothwendige Lehre von der Verläugnung unser selbs ilmestyi Hampurissa. Kyseessä on oletettavasti käännös: sen on kirjoittanut englantilainen saarnamies ja hengellinen kirjailija Richard Baxter (1615–1691). Lappiin ja pohjoiseen Suomeen tutustui myös italialainen tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi (1773–1846). Hän julkaisi laajan englanninkielisen teoksen Travels through Sweden, Finland and Lapland to the North Cape in the years 1798 and 1799 (1802). Matkakertomuksessaan Acerbi kuvaili Suomen luontoa, ihmisiä ja tapoja. Kirjan hieno kuvitus on Acerbin ja hänen matkakumppaninsa A. F. Sjöldebrandin käsialaa.

Tiedettä ja arjen oppaita Oulussa vaikuttaneiden merkkihenkilöiden teoksia kuuluu niin ikään harvinaiskirjojen kokoelmaan. Scondia illustrata, 14-osainen Ruotsin historia, on Oulussa kuolleen Johannes Messeniuksen (n. 1579–1636) pääteos, jonka hän kirjoitti Kajaanin linnan vankeudessa. Lahjakkaana luonnontutkijanakin tunnetulta apteekkarilta Johan Julinilta (1752–1820) on säilynyt eläinkunnan koostumusta käsittelevä esitelmä Inträdestal om djur-rikets bestånd (1972), jonka hän piti tultuaan valituksi Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi. Oululaisen Johannes Snellmanin (1711–1738) kaksiosainen maisterinväitöskirja De Urbe Uloa (Oulun kaupungista, 1737) on vanhin Oulua käsittelevä tieteellinen tutkimus ja myös ensimmäinen Oulua käsittelevä historianesitys. Muutamaa vuotta aiemmin oli ilmesty-

nyt Petter Niclas Mathesiuksen kiitetty ja laaja Pohjanmaata käsittelevä väitöskirja Dissertatio Geographica de Ostrobotnia (1734). Molemmat tutkimukset kytkeytyivät 1700-luvulla vallinneeseen akateemisten väitöskirjojen paikalliskuvaustraditioon. Daniel Bongen väitöstutkimus Pohjanmaan lohesta ja sen pyytämisestä vuodelta 1731 on osa samaa paikallishistoriointiin keskittynyttä perinnettä. Viimeksi mainittua ei löydy kaupunginkirjaston kokoelmasta alkuperäisenä, ainoastaan kopiona. Akateemisten opinnäytteiden ja suurmiesten hengentuotteiden ohella nykylukijaa voi hyvinkin kiinnostaa arkiseen elämään suunnatut oppaat ja kirjaset. Uusi ja oiwa ruanlaitos-kirja vuodelta 1869 tarjoaa naisille ja nuorille perheenemännille 400 erilaista ruokareseptiä. Pappi ja kirjailija Antero Wareliuksen (1821–1904) laatima Saatanto Tuonelaan: eli ilmoitteita miten meikäläiset kuolleenkorjaustavat ovat muodostuneet (1861) kuvaa – nimensä mukaisesti – kuolemaan ja hautaustapoihin liittyvää kansanperinnettä. Harvinaisempaa, naisten kirjoittamaa opaskirjallisuutta edustaa Maria Walldénin Pieni vesilääkäri tautivuoteen vieressä (1877). Se on suunnattu alaotsikkonsa mukaan sekä köyhien että rikkaiden koteja varten. Walldén antaa neuvoja monenlaisiin vaivoihin: hengenahdistukseen, paiseisiin, vatsatautiin, päänkivistykseen ja jopa unettomuuteen. Pienenpieni, 1870 Turussa painettu Orpo-lapsen kirje rakkaalle wapahtajallensa kertoo taas liikuttavan tarinan seitsenvuotiaasta äidittömäksi jääneestä Johanneksesta, joka pääsee lopulta kreivittären hoiviin.

kirjallisuutta: väitöskirjoja, arkkiveisuja ja kaikenlaista alueen kirjallisuutta. Oulun kaupunginkirjasto on digitoinut noin 70 vanhaa teosta. Oulun Arkiksi nimetty kokonaisuus koostuu pääasiassa pohjoispohjalaiseen kulttuuriperintöön tai Ouluun ja sen ympäristöön liittyvästä kirjallisuudesta sekä erilaisista pienpainatteista. Pääpaino on kaunokirjallisuudessa ja historiallisissa kuvauksissa. Digitoinnin tavoitteena on saattaa aiemmin hankalasti saavutettavissa olleet julkaisut kaikkien ulottuville ja vapaasti luettaviksi. Digitoidut teokset löytyvät Kirjastot.fi:n ylläpitämästä Digi.kirjastot.fi -palvelusta. Lähde: Niskala, Kaarina: Tietoa & tarinoita: Oulun kaupungin kirjastolaitos 130 vuotta. Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 2007.

Maakunta edellä Myös pääkirjaston kolmannessa kerroksessa sijaitsevassa maakuntakokoelmassa on vanhempaa kuin 1900-luvulla ilmestynyttä kirjallisuutta. Nämä teokset ovat joko pohjoispohjalaisten kirjoittamia tai liittyvät sisällöllisesti tavalla tai toisella Oulun seutuun ja Pohjois-Pohjanmaahan. Oulu sai maakuntakirjasto-oikeudet vuonna 1973, vaikka jo 1916 Oulussa järjestetyillä kirjastopäivillä oli ryhdytty suunnittelemaan Pohjois-Pohjanmaan maakuntakirjastoa. Tätä seikkaa silmällä pitäen kirjastoon hankittiin arvoteoksia ja vanhaa

Johannes Schefferuksen Lapponiateoksen ranskankielinen käännös Histoire de la Laponie (1678) löytyy Oulun kaupunginkirjaston harvinaiskokoelmasta. Kuva: Satu Koho.

STIIKNAFUULIA

15


LAURI AHTINEN

Kaksikymmentäseitsemän Vien lapseni sinne, kun ne haluavat eläintarhan Lemmikkikaupat ovat siksi parhaimpia kauppoja Parempia kuin esimerkiksi ruokakaupat Vieressä tutisee psykopaatti, joka näyttäisi rukoilevan että voisi tuntea jotakin Jos eivät pienet sairaat eläimet, niin mikä sitten? Led-valonauhat valaisevat uusia puolia minussa

Kuva: Henna Ahtinen.

Ensimmäisessä Stiiknafuuliaan kirjoittamassani kolumnissa paljastin haluavani proosakirjailijaksi. Ajatus tuntui silloin puolihumoristisen vakavan mielekkäältä, mutta nyt tuo mielekkyys on hävinnyt. Sarjakuvaromaanin tekeminen on nimittäin oikein mukavaa, vaikkakin mielenterveyden päälle käyvää, joten päätin pysyä lestissäni. Samaisessa kolumnissa paljastin myös kirjoittaneeni runoja, tarkalleen ottaen kahden vuoden ajan, joista muistaakseni kaksi oli hyviä. Muuttaessamme keväällä uuteen asuntoon löysin kauan kadoksissa olleet muistivihkot. Olen jo pitkään kirjoittanut päiväkirjoja, joiden tyylilaji on tajunnanvirtainen ja epälooginen, tahditon, kuvaa ja sanaa yhdistelevä haiku. En löytänyt kumpaakaan niistä hyvistä, joten ajattelinkin nyt kommentoiden julkaista neljän vuoden takaisista runoelmista kolme huonohkoa. Olin silloin 27. Tässä ensimmäinen, se on kirjoitettu ilmeisestikin marraskuussa, jos otsikkoon on luottaminen: Marraskuu Vihaan marsuja Ne pupeltavat lemmikkimyymälöissä heinää tulehtuneine silmineen Yläpuolella terraariossa huutavat papukaijat, huonosulkaisina

16 STIIKNAFUULIA

Enpäs tiedä, hitusen ahdistavaa. Alku oli lupaava, tai oikeastaan ensimmäinen lause. Sen jälkeen kaikki meni jotenkin kummalliseksi ja gootahtavan tekomasentuneeksi. Itse tapahtumaympäristö on kuitenkin faktoihin pohjautuvaa ja siksi kiinnostava. Minä todellakin kävin Joutsensillan kmarketin yhteydessä olevassa lemmikkikaupassa, koska lapset halusivat nähdä eläimiä. Jotenkin erittäin julmaa ja söpöä yhtä aikaa. Muistan vieläkin miltä siellä haisi. Toinen runo on oikeastaan aika ajankohtainen, ja sen yhteyteen olin piirtänyt Nalle Wahlroosin muotokuvan: Ohjeita aristokraatille Pidä aina kello esillä kun silität hevosta Kasvohoidot hyvissä ajoin Osta punaisia autoja vain kuiden viidensinätoista päivinä Miehitetty kuulento on mahdollisuus muiden joukossa Lehtikuvissa pidä enintään kaksi korua esillä yhtä aikaa, tai sitten jotain sinistä Kaulahuivi on aina boheemi, ja pyöreät aurinkolasit Hauki on syyskala Stereofoninen ääni ei ole koskaan näyttänyt näin hyvältä Sinä Ansaitset Aina Enemmän Puhu vain miehille, jotka yhdistelevät tweediä ja villakangasta saumattomasti Aina on joku uusi musta Bonukset kerran kuussa, sijoita silkkiin tai ryyppäämiseen Tieto+Oivallus+Uskallus=Menestys Nalle Wahlroos ja Pekka Himanen samassa hississä

Hei, tämähän ei ole edes kokonaan ihan huono, sitä paitsi se palautti mieleeni sattumalta eteeni tupsahtaneen konsulttifirman lehdykkäisen, jossa oli tuo kaunis menestyksen kaava: tieto + oivallus + uskallus = menestys. Kuten runossakin, sanat olivat kirjoitettu isoilla alkukirjaimilla. Taidan ensi kerralla Tallinnan aukiolla käydessäni etsiä yhden syrjäytyneen ja jakaa tuon viisauden hänelle Viimeinen on aika henkilökohtainen, ja siksi myös erityisen nolo ja huono. Tämäkin perustuu tositapahtumiin, sillä muistan 27-vuotiaana olleeni liian sarkastinen ja ärsyttävä ja halusin muutoksen. Sen viereen ei ollut piirretty mitään ja käsiala oli kiireinen: Lupasin rakastaa ja yritin karistaa: ironian sarkasmin nihilismin ihmisvihan pikkumaisuuden kylmäkiskoisuuden perversiot riippuvuudet minulle jäi vain lähete tutkimuksiin. Huh huh. Ja oikeastaan en saanut lähetettä tutkimuksiin, mutta kävin kylläkin työnohjauspsykologilla puhumassa innottomuudestani. Jos tuolloinen elämäni olisi meemi, siinä olisi kämmeniinsä hautautunut mies ja teksti: first world problem. Tuo päiväkirjamerkintä on kuitenkin todiste siitä, että ihmisellä on suurta kasvupotentiaalia kahdenkymmenenseitsemän ja kolmenkymmenenyhden ikävuoden välillä. Edellinen lause tuntuu luettuna erityisen ilahduttavalta.


Kirjauutuuksia

Robert Brantberg

Robert Brantberg

Espanjan Kauhu. Everstiluutnantti Carl von Haartman

Marskin armeija talvisodassa

Aatelisperheen poika Carl von Haartman (1897–1980) oli kansainvälinen seikkailija. Hän oli herra ja ylhäisyys, joka osallistui Suomen ja Espanjan sisällissotiin sekä talvi- ja jatkosotaan. Sisällissodassa 1918 Haartman taisteli Uudenmaan rakuunarykmentin Kuolemaneskadroonassa. Railakas ratsumies erotettiin 1924 armeijasta skandaalien vuoksi. Perhe karkotti häirikön Amerikkaan. Hollywoodissa Haartman toimi menestyselokuvien sotilasasiantuntijana. Palattuaan Suomeen hän ohjasi elokuvia Suomi-Filmille. Kun Espanjassa 1936 syttyi sisällissota, Haartman liittyi Mannerheimin luvalla Francon joukkoihin. Hän haavoittui viisi kertaa rajuissa vuoristotaisteluissa. ”Ylevästi ontuva” Haartman komensi talvisodassa pataljoonaa Kollaan verisillä hangilla. Jatkosodan alussa hän taisteli Syvärillä JR 34:n rykmentinkomentajana. Asemasodan aikana Haartman toimi Madridin sotilasasiamiehenä. Jatkosodan jälkeen Haartman erotettiin poliittisista syistä armeijasta. Hän palasi puolisonsa kanssa liikemieheksi Espanjaan. Eläkepäiviään pariskunta vietti tilallaan El Alamillossa Andalusiassa. Carl von Haartmanista kertova teos on oululaisen Robert Brantbergin 22. sotakirja. Revontuli, syyskuu 2015

Suomen talvisota oli kansainvälisestikin katsottuna suuri sankaritarina, jossa pieni valtio piti puolensa suurvallan häikäilemättömän hyökkäyksen edessä. Tässä kirjassa kerrotaan ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin talvisodan sankareista. Rintamatapahtumat kuvataan sekä komentajan että tavallisen rivimiehen näkökulmasta. Sodan 1939–1940 taistelujen lisäksi piirretään jokaisesta taistelijasta henkilökuva. Keitä he olivat, mikä oli heidän koulutuksensa, mitä he tekivät vuoden 1918 sisällissodassa sekä vuosien 1941–1945 jatko- ja Lapin sodassa. Suomen itsenäisyys oli näiden miesten käsissä. He selvisivät vaikeasta tehtävästään kunnialla. He taistelivat henkensä kaupalla, eräät haavoittuivat moneen kertaan. Osalle heistä ehdotettiin Mannerheim-ristiä jo talvisodassa. Niitä ei kuitenkaan koskaan myönnetty. Monet heistä nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi jatkosodan saavutuksista. Marskin armeija talvisodassa on Robert Brantbergin kuudes Mannerheim-aiheinen kirja. Readme.fi, syyskuu 2015

STIIKNAFUULIA

17


Robert Brantberg

SANDELS Sotamarsalkka ja suurmies Johan August Sandelsin elämäkerta

Robert Brantberg

Lauri Hirvonen

Johanna Hulkko

Sandels. Sotamarsalkka ja suurmies

Tuulentaittaja

Geoetsivät ja salaperäinen Sasu

”Sittenkin, kun venäläiset heitä vastaan kokosivat monta kertaa lukuisamman sotajoukon, piti Sandels koko kesän puoliaan Barclay de Tollya ja Tutškovia vastaan”, maisteri Paavo Cajander kirjoitti 1889. Johan August Sandels (1764–1831) oli ruotsalainen sotamarsalkka ja kreivi. Häntä pidetään etevimpänä Suomen sotaan osallistuneista upseereista. Yksitoistavuotiaana Sandels pääsi kadetiksi Ruotsin tykistökouluun. Nuori Sandels tunnettiin ”iloisesta ja reippaasta elämästään sekä suuresta rahantarpeestaan”. Luutnantti Sandels karkotettiin Suomeen 1785 ”erään pelikohtauksen vuoksi, jolloin toverit saivat aiheen moittia häntä”. Puhuttiin myös peliveloista. Sanottiin, että herttuatar Hedvig Elisabeth Charlotta Oldenburgilainen tiesi kaiken. Herttuatar kirjoittaa kuulussa päiväkirjassaan: ”Mitä Sandelsiin tulee, niin hän jossakin tilaisuudessa julkisesti oli saanut korvapuustin eräässä biljardisalongissa...” Teräväkielisestä herttuattaresta tuli myöhemmin kuningas Kaarle XIII:n puoliso, Ruotsin ja Norjan kuningatar Charlotta. Sandels tunnetaan Johan Ludvig Runebergin ansiosta Koljonvirran taistelun sankarina. Suomen sodan jälkeen Sandels taisteli Napoleonin sodissa. 1818 hänet nimitettiin Norjan käskynhaltijaksi. Kuusi vuotta myöhemmin hänet ylennettiin sotamarsalkaksi. Readme.fi, syyskuu 2015

18 STIIKNAFUULIA

Pelistä pelko on kuin rusina. Musta ruttumytty, joka pilaa hyvänkin pullan. Kun muuttolinnut saapuvat ja kevätjuhlien aika koittaa, saapuu myös pelko. Eeli ei uskalla lennättää rakasta leijaansa, Tuulentaittajaa. Lauri Hirvosen (s. 1981) neljäs kuvakirja kertoo siitä, ettei aina tarvitse olla reipas. Jokainen pelkää joskus, ja rohkeutta on sekin, että uskaltaa sanoa tunteensa ääneen ja edetä omaan tahtiin. Oululainen lastenkirjailija-kuvittaja on aikaisemmin tehnyt kolme Hupsutupsupupusta kertovaa kuvakirjaa ja piirtänyt sarjakuvia. Kirjailijan töiden lisäksi Hirvonen, kahden tytön isä, on työskennellyt toimittajana. Kustannus-Mäkelä, huhtikuu 2015

Lasten suosikkisarjan kuudennessa osassa Geoetsivät ovat mystisen graffititaiteilijan jäljillä. Heinäkuun helteillä ympäri kaupunkia ilmestyy graffiteja, joiden tekijää Geoetsivät alkavat selvittää. Samaan aikaan he bongaavat graffititaidetta käsittelevän geokätkösarjan. Kaiken takana tuntuu olevan salaperäinen nimimerkki Sasu, jonka reittejä seuratessaan Geoetsivät ajautuvat kauas kotinurkilta. Ja jotta kesä olisi täydellinen, Raparperin isä osallistuu frisbeegolf-kisaan puurolautasella. Nolouden huippu! Seikkailua, huumoria, väärinkäsityksiä ja jättiyllätyksiä – siinä ainekset suosikkisarjan kuudenteen osaan, jossa Geoetsivät vain kiihdyttävät vauhdikasta menoaan. Oululaislähtöinen Johanna Hulkko on Nokialla asuva kirjailija, kirjoittamisen ohjaaja ja tv-käsikirjoittaja. Ennen Geoetsiviä häneltä on julkaistu kaksi aikuistenromaania. Hulkko käsikirjoittaa suosittua Uusi päivä -televisiosarjaa. Karisto, elokuu 2015


Elias Kalmisto

Ilpo Koskela

Maija Kotilainen

Eipä vähä katekismus

Lusia

Merimieskissa Pitkänen

Elias Kalmiston räävittömät seikkailut jatkuvat. Valitettavasti. Tällä kertaa moniongelmainen antisankari yrittää paeta menneisyyttään ja koota itseään vuosien hajonnan jälkeen. Tästä muodostuu satiirinen psykomatkakertomus teemoinaan pakeneminen ja etsiminen sekä yksilön oman erillisyyden kokemisen ja tulkinnan välisen yhteyden tutkiminen. Elias Kalmistosta on moneksi. Hän on kirjan kirjoittaja, sen päähenkilö mutta myös nimimerkki, jonka takana on oululainen Risto Nyman. Kalmiston toinen romaani – esikoinen oli Pihtari (2011) – on myötähäpeällisen humoristinen, värikästä ja ronskia kielenkäyttöä sisältävä omaelämäkerrallinen miehen pakokertomus, joka luotaa syvältä nykyajan raadollista arvomaailmaa. Kumiorava, elokuu 2015

Erään noidan tarina: ”Ohto Tapion valtias, mesikämmen mielityinen. Käy tänne käpein kengin, sukin mustin muhjuttele…” Suomi oli 1600-luvulla taikauskojen hallitsema maa. Vanhat perinteet istuivat tiukassa, ja konfliktit luterilaisen kirkon oppien kanssa olivat tavallisia. Lusia Korhonen on jäänyt Suomen historiaan yhtenä viimeisistä oikeuteen joutuneista noidista. Hän oli ahmaslainen kansanparantaja, muinaisrunojen taitaja ja runonlaulaja. Kurjan kohtalon kokeneen Lusian vaiheita on kirjattu 1600-luvun käräjäpöytäkirjoihin, joissa häntä syytetään noituudesta. Ilpo Koskelan luoma Lusian kuvitteellinen elämäntarina muuttuu edetessään fiktiosta pöytäkirjojen kertomaksi historiaksi. Lusia on myös tarkkaan taustoitettu kuvaus 1600-luvun talonpoikaiselämästä arkineen, iloineen ja suruineen. Like kustannus Oy, elokuu 2015

Matruusi Aapo löytää yllättäen orvoksi jääneen kissanpennun, joka saa nimekseen Pitkänen. Aaposta tulee Pitkäselle kuin emo. Rahtilaivalta löytyy Aapon hyttiin muitakin eläimiä: Harriet-hiiri ja papukaija Alfredo. Perherauhaa häiritsee kuitenkin ovela kansimies Rambo, joka ei pidä eläimistä. Neuvokkuutensa ansiosta eläimet selviävät Rambon juonista. Merimieskissa Pitkänen on ensimmäinen osa Pitkäsen seikkailuista. Maija Kotilainen on syntynyt Kannonkoskella ja asuu Oulussa. Hän on toiminut kansalais- ja työväenopistojen rehtorina ja pääsihteerinä taidehallinnossa. Hän on julkaissut kaksi runokokoelmaa: Meidän välissämme on ilmaa (1990) ja Puolitoista promillea pihkaa (2003). Lisäksi häneltä ovat ilmestyneet romaanit Naisten aika (2008) ja Hitaasti kypsyvät tähkät (2012). Kuvittaja Kaisa Kemikoski on helsinkiläinen freelance-pukusuunnittelija ja kuvittaja. Hän valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi 2004. Kemikoski on pukusuunnnittellut, puvustanut ja lavastanut useita teatteri-, tanssisekä sirkusproduktioita. Kemikoski on myös kuvittanut äänilevyjen ja kirjojen kansia. Nordbooks, syyskuu 2015

STIIKNAFUULIA

19


Antti Leikas

Ari Paulow

Ville Ranta

Soutaminen

Kultainen kotka

Maanantaina työviikkoa aloitellessaan Smooth Operationsin myyntijohtaja Marjo Kukkoaho ei tiedä, että saman viikon perjantaina hän istuu työpaikkansa ulkopuolella autossaan, juo Cointreauta suoraan pullosta ja katselee entisen elämänsä raunioille. Maanantaina työviikkoa aloitellessaan aluemyyntipäällikkö Teuvo Seilonen ei tiedä, että saman viikon perjantaina hänen tohvelisankarin otteensa niin työpaikalla kuin yksityiselämässä ovat muuttuneet soturin toiminnaksi. Samainen työviikko muuttaa myös monen muun ihmisen elämän. Onko suunta huonompaan vai parempaan, se riippuu esimerkiksi vaatekomeroon lukitun aviomiehen soutulaitteesta, pillerien ja alkoholin sietokyvystä, uhkaavasta liivijengistä ja paprikasumutteesta, ärrävikaisesta hirvestä, firmojen välisestä kilpajuoksusta sekä kuuluisan Wang Tangunin teoksesta Sotiminen. Oululaisen Antti Leikaksen ”vesitrilogian” itsenäinen päätösosa Soutaminen on huikea parodia nykypäivän bisnesmaailmasta ja sen pyörteissä selviämisestä. (Edelliset osat ovat Melominen, 2011 ja Huopaaminen, 2013). Melomisesta tutun, kovapintaisen Marjo Kukkoahon kujanjuoksua seuratessaan lukija yllättyy, hengästyy, kauhistelee, sympatiseeraa – ja nauraa itselleen muutaman elinvuoden lisää. Siltala, elokuu 2015

Oululaisyhtiön reittilentokone häviää tutkista Vienan Karjalan ilmatilassa. Venäjän federaatio liikenneministeriö ilmoittaa suomalaisviranomaisille, ettei tiedä mitään sen kohtalosta. Eletään joulunalusaikaa. Koneessa on kahden pilotin ja stuertin lisäksi ollut 14 matkustajaa. Näistä neljä on liiga-Kärppien jääkiekkoammattilaisia. Jo samana iltana Oulun poliisi saa tiedon, että osa pakkolaskun tehneen koneen matkustajista sinnittelee hengissä erämaan armoilla. Seuraavana päivänä käynnistyy Suomen hallituksen salainen operaatio eloonjääneiden pelastamiseksi. Rajan yli lähetettävää retkikuntaa johtamaan pakkovärvätään monissa liemissä marinoitu yksityisetsivä Jesse Hackman. Aluksi helpolta vaikuttava toimeksianto muuttuu kuitenkin äkkiä painajaismaiseksi murhaajan iskiessä joukkoon. Pian heidän kannoillaan ovat sekä miliisi, FSB että ammattirikolliset. Kempeleläisen Ari Paulowin yhdeksäs Hackman-dekkari ei petä lukijoitaan. Tarina pursuaa iskevää toimintaa ja hyytävää jännitystä – äkkiväärää huumoria unohtamatta. Mistake Media, elokuu 2015

Suurenmoinen voitto

20 STIIKNAFUULIA

Oululaisen Ville Rannan lehtenä julkaistava novelli Suurenmoinen voitto on pieni, verihurmeinen tarina. Taistelu todellisuutta vastaan on leppymätöntä vihanpitoa, hyvää tarkoittavaa ilkeyttä ja päällisin puolin vääriä tekoja. Suostuuko linnanneito pelastettavaksi? Pitääkö aseenkantajilla olla työehtosopimus? Onko tylsän elämän vaihtaminen komeaan kuolemaan hyvä diili? ”Tuollaiset tylsimykset, virkamiehet niin kuin sinä, joiden elämällä ja kuolemalla ei ole mitään merkitystä… te ette voi ymmärtää…” Ranta (s. 1978) on Suomen eturivin sarjakuvataiteilijoita ja pilapiirtäjiä. Hän on julkaissut lukuisia albumeita, sarjakuvaromaaneja ja lyhyempiä tarinoita. Hänen teoksiaan on käännetty muun muassa ranskaksi, saksaksi ja ruotsiksi. Hänen viimeaikaisia teoksiaan ovat omaelämäkerrallinen Köyhän miehen Jerusalem (2014) ja Sarjakuva-Finlandian 2014 voittanut historiallinen sarjakuvaromaani Kyllä eikä ei (2013). Asema, elokuu 2015


Pia Ronkainen

N I S P E R O N

K A H V I L A K I R J A T

Pia Ronkainen

Inga Röning

Jarmo Stoor

Keinu

Hippiäinen

Motelli

Menneisyys seuraa meitä. Keinu kuvaa kahden ihmisen ennalta arvaamatonta saapumista risteykseen. Kolari on verinen ja synkkä, mutta sen tuloksena aukeaa vapaus ja rauha menneisyyden haamuista. Keinu liikkuu saumattomasti alitajunnan ja reaalimaailman häilyvällä rajalla. Tämä kirja pelottaa, inhottaa ja lohduttaa. ”Pienen olohuoneen vaaleansinertävät kukkatapetit, pirtin vaalea lankkulattia ja ennen kaikkea talon pysähtynyt tunnelma tekivät häneen vaikutuksen. Oli kuin asukkaat olisivat poistuneet talosta ja unohtaneet palata takaisin.” ”Joku oli tyhjentänyt mustaherukkapensaat. Tyttö tiesi kuka. Hän oli nähnyt poimijan. Hän tiesi että marjat tiivistyivät mehuksi varkaan mehumaijassa. Hän oli haistanut mehun. Sen tuoksu oli luikerrellut väärän talon avonaisesta ikkunasta ja täyttänyt koko kylän.” Pia Ronkainen (s. 1972 Oulu) on kirjailija ja kriitikko. Hän oli yksi Tiiliskivi-palkinnon finalisteista vuonna 2010 esikoisteoksellaan Runoromaani. Vuonna 2013 Ronkaiselle myönnettiin Oulun kirjailijaseuran Pakkalakirjallisuuspalkinto. Keinu on hänen kuudes teoksensa. Keinu on syntynyt Tyrnävän Temmeksen Haurukylässä. Nispero, kesäkuu 2015

Raskausromaani vauvakuumeisille ja immuuneille. Seksistä voi tietyissä olosuhteissa seurata tiineys eli siunattu tila. Missä on käyttöohje? Kumman pitää röyhtäistä, äidin vai vauvan? Kreeta Nymanin pötsissä on elämää. Vauva on toivottu, mutta raskaus ei automaattisesti tee hänestä hempeän äidillistä. Onhan urakin. Huolihormoniylituotanto käynnistyy heti, maailma on äkkiä pelottava paikka. Eikä asiaa auta, että Kreeta kiinnostuu sukunsa vaietuista salaisuuksista ja oma äiti alkaa tulla uniin, kutsumatta. Onneksi on Mikko, he ovat sentään enimmäkseen harmoninen pari, ja Sankari-amaryllis. Hilpeä äitiyspakkausromaani vertaistueksi tai muuten vain virnuiltavaksi. Inga Röning (Cassidy) on Oulun Pikisaaressa asuva ammattikirjoittaja. Hän on työskennellyt muun muassa mainosmaailmassa sekä YLE:n mediatoimittajana ja käsikirjoittajana. Esikoisteos, lapsille ja nuorille suunnattu fantasiaromaani Kohti Pystynyppyläin puhurivuoristoa ilmestyi 2005. Nyt ilmestynyttä Hippiäistä edelsi satukirja Oiva – lentokone joka pelkäsi lentämistä 2011. Röning on myös kirjoittanut lukijoilleen mittatilaustyönä henkilökohtaisia Pikkusankari-satukirjoja. Tammi, elokuu 2015

Helteinen kesä Kempeleessä. Eritteiden kyllästämässä, viinanhajuisessa motellissa entisen valtatien varrella majailee koko ihmiskirjo. Timo suostuu motellinpitäjäksi kahdentoista kaljan tuiskeessa eikä arvaa mikä häntä odottaa. Tutuiksi tulevat homonatsi Kurmilainen ja hänen miesystävänsä Lempäälä, piskuinen Puutarhatonttumummo, vaitelias pukumies Pirttimaa ja lapsiaan ikävöivä irakilainen Mahtan Naftani, joka ryhtyy nälkälakkoon. Jarmo Stoorin syvästi inhimillinen romaani on myös räävittömän hauska kirja suomalaisesta yhteiskunnasta. Miten meidän käy? Stoor on syntynyt Enontekiöllä ja asuu Oulussa. Hänen omakohtaiset romaaninsa Sieluhäkki (2013) ja Nokian varjossa (2014) ovat herättäneet ansaittua huomiota. 2000-luvun alussa Jarmo Stoor omisti motellin nimeltä Kempeleen moottorimaja. Into, elokuu 2015

STIIKNAFUULIA

21


PIA RONKAINEN

MAA

On minulla rakas täällä näen hänen nojaavan kuusen runkoon

Pauliina Vanhatalo

Katariina Vuori

Pitkä valotusaika

Nokkonen – herkkuja suomalaisesta superkasvista

kaivan callunalle kuopan

Enemmän c-vitamiinia kuin appelsiinissa, enemmän rautaa kuin pinaatissa, enemmän kalsiumia kuin maidossa ja enemmän piitä kuin lehtikaalissa – kotimainen nokkonen on oikea ravinteiden tehopakkaus. Ja mikä parasta: sitä löytyy todennäköisesti omasta pihasta. Nokkonen on noussut takapihan riesasta keittiön kunniavieraaksi. Tuoreena, höyrytettynä, kuivatettuna tai pakastettuna neutraalin makuinen vitamiinipommi on joustava kaveri keittiössä. Nokkonen taipuu niin intialaiseen lammascurryyn kuin trendikkääseen avokadokeittoon, nokkosjuustosarvet kruunaavat aamun, ja nokkossipsit ovat oiva naposteltava. Jälkiruoaksi maistuu herukka-nokkoskaurapaistos. Herkkujen ohella oululaisen Katariina Vuoren teos tarjoilee tietoa luontaislääkkeenä tunnetun ihmekasvin käytöstä lääkkeenä, ravintona ja kuitukasvina sekä antaa vinkkejä sen käyttöön myös puutarhassa ja kauneudenhoidossa. Näppylähanskat käteen ja nokkosapajille! Atena kustannus, toukokuu 2015

olkapäilläni

Pitkä valotusaika on viehättävä romaani ulkopuolisuudesta ja taiteilijakutsumuksesta, siitä mitä vuodet ja arki tekevät intohimolle. Eletään 60-lukua Oulussa. Aarni on päättänyt koulunsa eikä tiedä mitä elämältä haluaa – tai haluaako ylipäänsä mitään. Maailmalla kun tuntuu olevan kovin vähän tarjottavaa hänenlaiselleen isättömälle pojalle, yhtä hyvin sen voisi räjäyttää taivaan tuuliin. Äiti kuitenkin saa pakotettua Aarnin töihin Enni-tädin valokuvausliikkeeseen, ja kun Aarnin käyttöön annetaan kamera, hänen eteensä avautuvat täysin uudenlaiset näkymät. Ensimmäistä kertaa elämä tuntuu olevan hallittavissa, ainakin sen hetken kun kameran suljin raksahtaa. Raahessa asuva Pauliina Vanhatalo (s. 1979) on valmistunut Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi kirjallisuuden laitoksen luovan kirjoittamisen koulutusohjelmasta. Vuoden 2002 alusta heinäkuun 2005 loppuun hän opetti luovaa kirjoittamista Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Vanhatalon esikoisromaani Viittä vailla ilmestyi vuonna 2005, Lääkärileikki 2007 ja mediaa ja yksityisyyttä käsittelevä romaani Gallup 2009. Vuonna 2012 ilmestynyt Korvaamaton käsittelee uusperheen ongelmia ja naisen yritystä selviytyä lapsen menetyksestä. Tammi, elokuu 2015

22 STIIKNAFUULIA

aurinko keinuttaa varjoja paljon neulasia maan alla tarinoita laitan kukan kuoppaan hiljaiset kädet lepäävät kävyt pyörivät sormiini painuvat suppuun teen niistä kuvioita haravoin kummun hiekkaan raidat laitan enkelin kukkaan laitan lyhtyyn tulen vaikka aurinko paistaa toivon tulet kotiin niin voimme illalla käydä katsomassa kuinka se palaa


© Ilpo Koskela 1988. Jatkoa edellisestä numerosta...

Sarjakuvanovelli. 2. palkinto Kemin valtakunnallisessa sarjakuvakillpailussa 1988. Julkaistu Oi Kuu -antologiassa 1988 sekä Ilpo Koskela: Aleks Revel -sarjakuva-albumissa vuonna 1997.

OSKARI MIILU

23

STIIKNAFUULIA


Palautusosoite: Stiiknafuulia/Koho Kalastajantie 7,90850 MARTINNIEMI

Stiiknafuulia 17  

Stiiknafuulia 17 Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu – elokuu 2015.

Stiiknafuulia 17  

Stiiknafuulia 17 Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu – elokuu 2015.

Advertisement