Page 1

Stiiknafuulia OULUN KIRJAILIJASEURAN KAUSIJULKAISU 12 – HUHTIKUU 2014 – 4. VUOSIKERTA

PAULIINA RAUHALA: Tarina valitsi minut Mitä työhuone kertoo kirjailijasta?

Taivalkoskelaisuutta etsimässä Itsemurhakirjan tehnyt JONNA PULKKINEN: Pitää kirjoittaa siitä, mistä vaietaan

6,00€

1799 6761


Aistivoimaa ja vuorovaikutusta Hyvät lukijat, varmaan huomaatte, että Stiiknafuulian päätoimittaja on vaihtunut. En siis ole Robert Brantberg vaan minä (en kehtaa kirjoittaa tähän nimeäni, mutta tuossa alla se lukee). En päästänytkään irti Roopesta vaan tuppauduin hänen työhuoneelleen. Herrasmiehenä hän ei hätistellyt minua oveltaan vaan esitteli kaikkein pyhimpänsä lisäksi kirjoittamisprosessiaan. Tästä lisää sivuilla 4–6. Brantbergin ansiokas, laaja tuotanto keskittyy sotahistoriaan ja sotilaiden henkilökuviin. Viljo Kajava puolestaan käsittelee sotaa lyriikassaan. Eräässä runossa pikkupojat juoksentelivat ruumiskasojen keskellä kopeloimassa kaatuneiden taskuja. Konekivääri nakutti ja sotilas huusi: ”Menkää kakarat pois, ettei tarvitse ampua lapsia, ettekö näe?” Runon puhuja, jonka muistikuvia tapahtumat ovat, kertoo lakonisesti, etteivät he nähneet. Ehkä hän turrutti aistinsa ja tunteensa tapahtumahetkellä. Ehkä sota oli liian hirveä kestää ja käsittää. Runon lopussa puhuja katsoo kipeitä tapahtumia aikuisena, nykyhetkessä: ”Vasta nyt alan nähdä.” Kajavan toisessa Tampere-runossa ollaan kaukana toteavasta ilmaisusta mutta myös ajallisesti kaukana tapahtumista. Runopuhuja jatkaa trauman käsittelyä repimällä piikkilankaa lihastaan, irrottamalla sen aivojensa kudoksesta. Minulle Kajavan runot ovat puheenvuoroja sisällissodasta. Aistivoimaisia esityksiä, iholle tulevaa kokemusperäistä tietoa sodan kauhuista. Jotain muuta kuin kylmiä

tilastoja kaatuneista. Jotain todempaa ja sellaista, joka saa valppaaksi ja vie ajatukset nykypäivän sotiin. Pauliina Rauhalan Taivaslaulukin saa minut valppaaksi, etenkin pohtimaan naiseuden ja äitiyden vaatimuksia sekä niihin liittyvää häpeää, syyllisyyttä ja kelpaamattomuutta. Se myös vie minut itselleni vieraisiin tunteiden tiloihin ja maailmanmalleihin. Rauhalan romaanissa representoitu naisen vaiennettu (ja vaikeneva) ääni on vain yksi ääni mutta toivottavasti sellainen, joka auttaa erilaisten kokemusten kuulumista ja kuulluksi tulemista niin vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisä- kuin ulkopuolella. Taivalkosken kirjailijapäivillä esiintyvän Rauhalan haastattelu on sivuilla 7–8.

Stiiknafuulia

Julkaisija

Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu päätoimittaja Satu Koho toimitussihteeri ja ulkoasu Ilpo Koskela toimittaja Marja-Riitta Vainikkala toimittaja Lauri Ahtinen www.stiiknafuulia.fi, stiikna@gmail.com GST Graafinen Studio, Kansankatu 47 A , 90100 OULU

Oulun kirjailijaseura ry Författarsällskapet i Uleåborg rf puheenjohtaja Marko Hoikkaniemi www.oulunkirjailijaseura.fi oulunkirjailijaseura@gmail.com Painopaikka Joutsen Median Painotalo Oy, Oulu 2014

2

STIIKNAFUULIA

Kuva Ilpo Okkonen.

Taisin luisua fiktion puolelta faktaan, ylittää niiden välisen epämääräisen rajan. Eikö sitä sovikin hätyytellä? Sain vastikään käsiini Jonna Pulkkisen ja Katariina Vuoren kirjoittaman itsemurhakirjan. Myös se tulee liki ja koskettaa, vaikka lukijaa ei puhutella teksteissä suoraan eikä tämän tunteita herätellä kielellisin tai rakenteellisin kikkailuin. Kourallinen tabuja -teos kurkottaa sinne, minne emme mielellään katso. Se ei provosoi mutta haastaa. Pulkkisen haastattelu on sivuilla 10–12. Tarkoitukseni oli kirjoittaa niin kaunokuin tietokirjallisuuden affektiivisuudesta. Muun muassa siitä, kuinka tekstit, kielelliset teot, osallistavat lukijansa sekä saavat aikaan tunteita ja tuntemuksia. Tähän pääkirjoitukselle varattuun tilaan sain sopimaan aiheesta vain rippeet. Viimeinen rivi tulee vastaan, eli nyt pitäisi jo kirjoittaa se jutun pointti: kirjallisuus ei ole vain peili vaan vuorovaikutuksen osapuoli. Satu Koho Päätoimittaja PS. Tämä Stiiknafuulian numero saadaan uunituoreena kirjailijapäiville. Tapahtumaa sivuten lehdessämme kuljetaan selkosten kirjailijamestarin Kalle Päätalon (11.11.1919 Taivalkoski – 20.11.2000 Tampere) jäljillä, pohditaan taivalkoskelaisuutta ja koetaan napata kiinni ”Päätalon henki”. Kirjailijapäivien ohjelma löytyy keskiaukeaman tuntumasta.

ISSN-L 1799-6767 ISSN 1799-6767 (painettu) ISSN 1799-7895 (verkko)


Stiiknafuulia 12 – 2014 Kansikuva: Pekka Niittyvirta 10 Jonna Pulkkinen 4 Robert Brantberg Raskaaseen aiheeseen Brantbergin teokset lankeaa myös valoa syntyvät kodin kainalossa 13 Lauri Ahtinen 6 Onnittelut Egon tunnustukset Finlandia-Villelle! 14 Oulun kirjailijaseuran 7 Pauliina Rauhala hallitus 2014 esittäytyy Kielen kerroksia 18 Pohjois-Suomen 9 Marko Hoikkaniemi kirjailijapäivät Kirjailijatalo Oulussa – Taivalkoskella 11.–13.4. Sivistysliike 2014 Ohjelma 22 Marja-Riitta Vainikkala Palikoista Sivut 7–8

Taivaslaulu-romaanillaan kohauttanut esikoiskirjailija Pauliina Rauhala toivoo pystyvänsä löytämään vahvoja kuvia ja kirjoittamaan puhuttelevia tekstejä.

Sivut 18–21

Sivut 29–32

Pohjois-Suomen kirjailijapäivät 11.-13.4.2014

Uudet teokset 2014

Taivalkosken Päätalo-keskuksessa

www.stiiknafuulia.fi

Oulun kaupunki tukee Oulun kirjailijaseura ry:n toimintaa. www.ouka.fi

24 Kansainvälistä kirjallisuussutinaa länsinaapurissa 26 Taivalkoskelaisuus ja Päätalon henki 29 Uudet teokset 2014 33 Pia Ronkainen Ole 34 Ilpo Koskela Oskari Miilu 35 Jii Roikonen Perhe

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen.

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on tukenut tämän numeron tekemistä. www.wihurinrahasto.fi

STIIKNAFUULIA

3


Brantbergin teokset syntyvät kodin kainalossa Herrasmieskirjailijan työpäivä saattaa alkaa jo aamukuudelta 4

STIIKNAFUULIA

TEKSTI JA KUVAT SATU KOHO


Kirjailijan työhuoneella

OULU. Sotahistoriallisista teoksistaan tunnetulla Robert Brantbergilla on niin lyhyt työmatka, että hän taittaa sen jopa unissaan. Makuuhuoneesta on työhuoneelle vain muutama harppaus, vaikka töihin kulkisi keittiön kautta napsauttamassa kahvinkeittimen ruplattamaan. ”Kun into on päällä, uni loppuu jo kuuden maissa. Täällä minä istun töiden parissa kahden, kolmen kieppeille. Jos on kiire, kuten kirjojen tekemisen loppuvaiheessa usein on, syön, otan torkut ja kirjoitan vielä nelisen tuntia”, Brantberg kertoo. Koska haastatteluajankohtamme osuu iltapäivään, kirjailijan työasu pyjama–aamutakki on vaihtunut siviilivaatteisiin. Rakas kaveri eli piippu, jota ilman kirjoittaminen ei onnistu, roikkuu yhä suupielessä. Kahvia on päivän mittaan mennyt viisi kuppia. ”Nautin täydellisestä työrauhasta. Kännykkänumeroni on salainen, ja kaverini tietävät, ettei minulle pidä soitella ennen kello 14:ää. Vilkaisen sähköpostit aamulla, mutta reagoin niihin vasta iltapäivällä.” Kirjailijan pyhimpään ei ole ovea, ei edes verhoa oviaukossa erottamassa sitä olohuoneesta. Liukuovi huoneiden väliltä poistettiin tarpeettomana, sillä silloin kun Brantberg työskentelee, ei kotona yleensä ole ketään muita. Liukuovesta luopumalla saatiin samalla tilaa olkkarin hyllylle, jota työhuoneesta vyöryvät kirjat ovat alkaneet täyttää.

Kaikki kätevästi käsillä Brantbergin työhuone on ergonomian riemuvoitto. Kaikki on juuri hänelle sopivalla etäisyydellä, käden ulottuvilla. Varsinainen kirjoittamispiste näppäimistöineen ja kaksine näyttöineen – toinen taittopohjaa, toinen kuva- ja tekstimateriaalia varten –

on yhdistetty kirjahyllyyn, jossa on laaja suomen-, ruotsin- ja englanninkielinen käsikirjasto: sotahistoriaa, kartastoja, elämäkertoja, tieto- ja sanakirjoja… Hylly levittäytyy nurkan yli kahdelle seinälle. ”Netistä en löydä lähestulkoonkaan kaikkea, eli käsikirjasto on todella tarpeen. Siksi esimerkiksi ulkomailla kirjoittaminen ei luonnistu yhtä hyvin kuin täällä.” Läppäreitä Brantberg suorastaan kammoaa. Tietokoneena huriseekin pari vuotta vanha tuhti pöytämylly. Tiedostot kopioituvat säännöllisesti ulkoiselle kovalevylle. ”Joskus kiireessä tallennan päivän työt muistitikulle. Muutaman kerran vuodessa poltan tiedostot dvd:lle. Pahimmillaan olen onnistunut menettämään viikon duunit kopioidessani väärin.” Kirjailijan oma tuotanto, johon hän on säilyttänyt täydelliset tekijänoikeudet, on olemassa sekä painettuina teoksina että sähköisessä muodossa. Useimmista on lisäksi Celian äänikirja. Tallessa ovat myös käsikirjoitusten eri versiot. ”Minulla on ollut työtila myös kodin ulkopuolella, mutta tämä hakkaa sen mennen tullen. Kotona saan työskennellä kaikessa rauhassa, omaan tahtiini. Teen jonkin verran reissuja esimerkiksi sota-arkistoon ja piipahdan kirjastoissa. En kuitenkaan jää pläräämään aineistoa vaan kuvaan sen digikamerallani ja perehdyn siihen kotona koneen ääressä. Teokseni syntyvät täällä 80–90-prosenttisesti.”

Työlle pyhitetty Brantberg istuu karuhkolla tuolilla, jonka hän on perinyt isoäidiltään. Vaikka sitä ei voi nostaa, laskea, kallistaa tai muutenkaan säätää, se on kuulemma TÄY-DEL-LI-NEN työtuoli. ”Kun viritin näyttöjen etäisyydet täsmälleen lääkärin ohjeiden mukaan ja hankin uudet silmälasit, päänsäryt loppuivat. En tietääkseni kärsi mistään työperäisistä vaivoista.” Iät ajat palvelleen Billnäsin tammisen kirjoituspöydän päällä on kupillinen piippuja, lehtiä ja paperipino, joka liittyy kirjailijan luottamustoimeen Oulun kaupungin liikelaitosten johtokunnassa. Nurkassa nuokkuu

”Minulla on ollut työtila myös kodin ulkopuolella, mutta tämä hakkaa sen mennen tullen. Kotona saan työskennellä kaikessa rauhassa, omaan tahtiini.”

lamppu, joka on seurannut isäntäänsä jo 60-luvulta. Ehkä hän pänttäsi juuri sen valossa tenttikirjoja opiskellessaan valtiotieteitä Helsingin yliopistossa ja koneenrakennustekniikkaa Teknillisessä korkeakoulussa. ”Enää en uskalla sitä käyttää”, kirjailija nauraa. Pinta-alaltaan noin 12 neliön huone on pyhitetty työlle, ja siellä olevan sohvan Brantberg kertoo olevan lähinnä satunnaisia vieraita varten (se taitaakin olla liian lyhyt pitkänhuiskean kirjailijan pötköteltäväksi). ”Lievä väsymys ei työskentelyäni haittaa. Sairaanakaan en malta olla kirjoittamatta. Olin hiljattain flunssassa, mutta särkylääke tepsi hyvin ja pysyin työkuntoisena.” Brantbergin vaimo imuroi, pyyhkii pölyt ja kastelee seinällä luikertelevan viherkasvin. Puolisonsa kirjoja ja papereita hän ei saa mennä järjestelemään. Työhuoneen ikkuna avautuu kaupunkiasunnon viidennestä kerroksesta vilkkaalle Pakkahuoneenkadulle. Huoneesta pääsee suoraan parvekkeelle vaikkapa kahvittelemaan. ”Kesällä pidän parvekkeen oven auki, enkä edes silloin häiriinny kadun äänistä. Radiohan minulla on päällä päivisin aina, Ylen ykkösellä”, Brantberg kertoo.

Talvikirjoittaja Brantberg on ammattikirjailija, joka tekee kirjoittamis- ja tutkimustyötään päivittäin, myös viikonloppuisin. Työtahti sallii muutaman päivän tauon, jos tekstiä ei ole tullakseen. Liuskoja syntyy päivässä keskimäärin neljä, parhaimpina kuusi. Kustannussopimuksen Brantberg pyrkii solmimaan keväällä. Syksyn hän käyttää suunnitteluun ja aineiston hankintaan. Sen

STIIKNAFUULIA

5


jälkeen alkaa varsinainen tekstin tuottaminen, jota kestää yleensä juhannukseen. ”Monet kesät ovat kuitenkin menneet ’pilalle’ tilausöiden vuoksi”, harmittelee Brantberg, joka haluaa ajoittaa pitkän lomansa juuri kesäkauteen. Aineiston hankkiminen, tekstin tuottaminen ja deadlinet ovat toimittajataustaisen Brantbergin selkäytimessä. Aikataulussa pysymistään hän varmistelee pitämällä työpäiväkirjaa. ”Siitä on helppo tsekata, missä vaiheessa ollaan ja pitääkö mahdollisesti kiriä.” Parhaillaan Brantberg työstää vuorovedoin kahta teosta: Tiedustelueversti Hallamaata ja Mannerheimin sodat -opusta, joka on hänen viides Mannerheim-teoksensa. Ne valmistuvat ensi syksyn kirjamarkkinoille. Ensiksi mainittua kirjailija viimeistelee taittopohjalle. ”Kohta painan enter-nappia, ja teksti lähtee painoon.” Mannerheim-teos on tilaustyö ja siinä mielessä ihanteellinen, ettei kustantaja suitsi sen merkkimäärää. ”Merkkejä onkin kertynyt tähän mennessä noin miljoona”, tiiliskiven kirjoittaja laskee.

Robert ”Roope” Brantberg Ikä 63. Syntynyt Helsingissä, asunut Oulussa vuodesta 1980. Tietokirjailija. Fokus sotahistoriassa, etenkin Mannerheimissa ja sotilaselämäkerroissa. Pitkä journalistin ura radiossa, televisiossa ja lehdistössä. Oulun kirjailijaseuran perustajajäseniä, Stiiknafuulian päätoimittaja 2011–2013. Esikoisteos (jos atk-alan oppikirjaa ja teekkarikalenteria ei lasketa): Tietokirjailijamme haaveilee myös kaunokirjallisen teoksen kirjoittamisesta. Odotettavaksi jää, milloin historiallinen romaani Kadonneet kronikat − Birgittalaismunkki Jöns Budden tarina (Rajalla 2007) saa jatkoa. ”Hiplailen fiktion käsikirjoitusta, mutta vaikeaa se on, kun useimmat henkilöt on luotava tyhjästä ja dramaturgia rakennettava omasta päästä, toisin kuin tietokirjaa kirjoittaessani”, Brantberg huokaa.

Sotakenraalit (Revontuli 1998). Tuorein teos: Vuoden sotakirjaksi valittu Arnold Majewski – Rukajärven legenda (Revontuli 2013). Historian lisäksi intohimoja ovat piiput, puutarhanhoito ja petankki. Työhuone kotona.

Onnittelut Finlandia-Villelle! Oulun kirjailijaseuran jäsen, Pikisaaressa asuva Ville Ranta (s. 1978) voitti SarjakuvaFinlandian teoksellaan Kyllä eikä ei. Tarina sijoittuu 1800-luvun Ouluun, missä herrasväki paheksuu Paavo Ruotsalaista mutta rahvas kerääntyy herännäisseuroihin. Keskeiset henkilöt ovat historiallisia: pappi Hans Nyman ja nuori Maria Piponius, joka palaa kaupunkiin pitkältä merimatkalta. Sivuhenkilönä kulkee muun muassa Elias Lönnrot. Palkintopuheessaan Ranta kertoi, että hänen kirjansa ei ole kovin pop, ei hyvässä eikä pahassa, ja ennemminkin muotokuva kuin tarina. ”Halusin aluksi sen nimeksi Oulu – muotokuva, mutta ajattelin, että kirja on tarpeeksi tylsä ilman sellaista nimeäkin.”

Aliarvostettu taidemuoto Palkintopuheessaan Ranta ruoti sarjakuvan asemaa: ”Onhan kulttuuripuheessa olemas-

6

STIIKNAFUULIA

sa sellainen adjektiivi kuin sarjakuvamainen. Tarkoittaa aika lailla samaa kuin lapsellinen.” Sarjakuva-Finlandiaa tavoitteli kymmenen finalistia, kaikkiaan ehdolla oli 71 viime vuonna ilmestynyttä albumia. Voittajasta päätti Tampere Filharmonian taiteellinen johtaja ja ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali. Valintaansa hän perusteli muun muassa sillä, että Rannan kuvitukset ovat loistavia ja kirja taideteos itsessään. Vuonna 2003 esikoisteoksensa julkaissut Ranta tunnetaan sekä monenlaisia aiheita käsittelevistä sarjakuvakirjoistaan että ronskeista pilapiirroksistaan. Hänen teoksiaan on käännetty useille kielille. Edellisen kerran Ranta tavoitteli Sarjakuva-Finlandiaa vuonna 2011. Sarjakuva-Finlandia jaettiin Tampere kuplii -sarjakuvatapahtumassa 28. maaliskuuta. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa. Hyvä Ville, lämpimät onnittelut Stiiknalta!

Ville Ranta. Kuva Pekka Ala-aho.


Kielen kerroksia Pauliina Rauhala suunnittelee ja taustoittaa toista romaaniaan.

OULU. Minulla on ilo haastatella Pauliina Rauhalaa kirjailijuuden saloista ja kielen merkityksestä. Suosittu esikoiskirjailija kertoo, ettei hänen kirjailijaidentiteettinsä ole vielä kovin vahva, mutta menestyksen myötä on tullut mahdollisuus nauttia ajasta kirjoittaa, lukea ja ajatella. Mistä kielesi kumpuaa? ”Pohjanmaasta, mäntymetsästä, merestä, taivaasta, saarnoista, virsistä, tytöistä, mummoista, saduista, runoista, koulukirjoista. Hiljaisuudesta”, Rauhala vastaa. Taivaslaulun (Gummerus 2013) kieli muovautui myös aiheen mukaan. ”Jos kirjoitan uskonnollisten, luontohenkisten ja

rakastavien ihmisten elämästä, siihen täytyy eläytyä myös kielen ja kuvien tasolla.” Rauhala kertoo pyrkivänsä tietoisesti luomaan eri henkilöille oman kielensä. Taivaslaulun ”Viljan” kieli on kirjailijan mukaan runollista ja visuaalista. Se pyrkii taipumaan mukaan tunnetiloihin, on vahvoja kuvia, sisäistä monologia ja tajunnanvirtaa. ”Aleksi” on hahmona analyyttisempi ja arkisempi, mikä näkyy myös kielessä. ”Nukkeleikit ” ovat kokeellinen kerronnallinen ratkaisu, joissa lapsen tapa tutkia maailmaa ja etsiä vastauksia omiin kysymyksiinsä esitetään selittelemättömänä. ”Kirjan blogitekstit perustuvat olemassa

Taivaslaulu-romaanillaan kohauttanut esikoiskirjailija Pauliina Rauhala toivoo pystyvänsä löytämään vahvoja kuvia ja kirjoittamaan puhuttelevia tekstejä.

TEKSTI NIINA HAMPINEN KUVAT PEKKA NIITTYVIRTA STIIKNAFUULIA

7


olevaan aineistoon. Niissä olen rakentanut yksinkertaisen perusmallin siitä, millaisena näen yhteisön piirissä käytävän keskustelun”, Rauhala jatkaa.

Kirjailijuus ja kielen todellisuus Mitä ajattelet kielen ja todellisuuden suhteesta, kumpi muokkaa kumpaa? ”Ihminen syntyy kieleen ja kulttuuriin, olemme jokainen maailmamme vankeja. Kieli muokkaa vahvasti käsitystämme todellisuudesta. Laajaa kaikille yhteistä puhdasta ei-kielellistä todellisuutta on vaikea kuvitella. Toisaalta en kiistä yleisinhimillisten kokemusten mahdollisuutta, ne ovat tärkeitä ja lohdullisia välähdyksiä vierauden keskellä”, vastaa Rauhala, joka on ammatiltaan äidinkielen opettaja. ”Kirjallisuuden ja suomen kielen opintojeni myötä tiesin, että haluan olla kielen kanssa tekemisissä. Romaanin kirjoittamista tai kirjailijan uraa en ennen Taivaslaulua suunnitellut. Tarina valitsi minut. Kirjailijuus tuntuu vielä vieraalta termiltä kohdallani.” Mitä esikoisromaanisi menestyminen sinulle merkitsee? ”Sitä, että minulla on jatkossa mahdollisuus käyttää enemmän aikaa kirjoittamiseen. Pidän kuitenkin mahdollisena myös sitä, että palaan jossain vaiheessa opettajan työhön. Kirjoitan kirjan kerrallaan. Kolmas tärkeä roolini on olla äiti kolmelle pojalleni.” Kuluneena syksynä ja talvena Rauhala kertoo palanneensa monta kertaa Anthony de Mellon ajatuksiin. ”Mellon mukaan ihmisen ei tule kiinnittyä kumpaankaan, ei kunniaan eikä häpeään. Hän rohkaisee sanomaan sen, mitä on sanottavana, ja jatkamaan sitten matkaa.”

Kirjailijan muut työt Pauliina Rauhala kertoo arkensa olevan onneksi hyvin samanlaista kuin ennenkin. Perhe, ystävät ja harrastukset eivät ole muuttuneet miksikään. ”Toisaalta en ole vielä kokopäiväinen kirjailijakaan, kun opiskelen, teen esiintymisreissuja ja vietän aikaa lasteni kanssa myös arkipäivinä. Suunnittelen ja taustoitan toista romaania, jota pääsen kirjoittamaan syksyllä täyspäiväisesti.” Kirjailijuus tuo mukanaan median, mark-

8

STIIKNAFUULIA

kinoinnin ja lukijat. Mitä ajattelet työsi tästä puolesta? ”Ne ovat olleet minulle uusia ja vaativiakin, mutta ajattelen, että ne ovat asioita, jotka kirjoitustyössä kuuluu hoitaa, ja taitoja, jotka on hyvä oppia.” ”Syksyllä lehtijuttuja tehtiin hyvin paljon, enkä sen jälkeen ole ottanut niitä. Keväällä olen tehnyt paljon yleisötilaisuuksia, pääasiassa kirjastoiltoja. Niitä on nyt viikoittain ympäri Suomea. Ulkomaanreissujakin on tulossa keväällä pari. Matkustaminen ja valmistautuminen haukkaavat siis ison osan ajastani”, Rauhala sanoo. Pitääkö kirjailijan olla brändi? ”En tiedä. Eräs toimittaja kehotti minua brändäämään itseni paremmin.”

Yksi mahdollinen tarina Pauliina Rauhala ei osaa täsmälleen sanoa, millainen on se joukko, jonka tuntojen tulkki hän on. Ainakaan kovin selvärajainen ja yhtenäinen se ei hänen tietääkseen ole. ”Kirjassani en pyri luomaan keskimääräistä muotokuvaa lestadiolaisista, vaan tarina on yksi mahdollinen monien joukossa. Kirjaani ovat lukeneet nuoret ja vanhat, helsinkiläiset ja pohjoissuomalaiset, kaupunkilaiset ja maaseudulla asuvat, uskonnolliset ja ei-uskonnolliset, naiset ja miehet.” Saamansa palautteen perusteella Rauhala uskoo, että teoksen suosion salaisuus pohjautuu väsymys- ja rakkaustarinan yhdistämiseen sekä ilmaisuvoimaiseen kieleen. ”Myös naiseuden ja äitiyden kuvaus on koskettanut laajasti. Mieslukijoitakin on, he lukevat päähenkilöksi Aleksin ja pohtivat oman tiensä löytämistä”, Rauhala jatkaa. Uusi teos on siis suunnitteilla. Miltä tuntuu kirjoittaa menestyksen jälkeen? ”Toivon, että pystyn löytämään vahvoja kuvia ja kirjoittamaan puhuttelevia tekstejä jatkossakin. Minulla on nyt enemmän tietoa, millaista kirjailijan työ on, sekä tiimi ja verkostoja ympärilläni. Halu ja nälkä kirjoittaa ovat yhä”, Rauhala vastaa.

Haastattelun tehnyt Niina Hampinen on Oulussa asuva vapaa kirjoittaja, joka on valmistunut maisteriksi Oulun yliopiston kirjallisuus-oppiaineesta.


MARKO HOIKKANIEMI

Kirjailijatalo Oulussa – Sivistysliike 2014 Oulun kirjailijatalohanke etenee suunnitelman mukaisesti. Mielenkiintoinen kohde on vapaana tätä tarkoitusta varten, ja itse olen varsin positiivinen sen suhteen, että asiat saadaan rullaamaan tavoitellusti rahoitusta myöten. Harvoin, jos koskaan, olen saanut niin paljon asiatonta ja nimetöntä tietämättömyyteen perustuvaa promilleperäistä palautetta kansalaisilta. Epätoivo, viha ja kuohunta ovat läikkyneet yli juttutuvissa ja muurinpankoilla – vetävistä nurkista puhumattakaan. Kirjailijatalo ei yksinkertaisesti miellytä nimetöntä ja askelissa horjuvaa. Päättäjiltä toivon sydämen ääntä kirjailijatalon puolesta. Luonnollisesti lukeminen kannattaa aina, ja viime kädessä juuri siitä on kiinni paikallisen kirjallisuuden tukihankkeessa. Sivistys ja kulttuuri ovat asioita,

Puheenjohtajalta

joiden arvo on mittaamaton. Vastuu asian ja tulevaisuuden puolesta on suuri, mutta taakan ja palautteet kannan mielelläni. Huoli kirjastojen tulevaisuudesta on aiheellinen. Säästöissä kyse on pienistä rahoista mutta suurista arvoista. Nykyisen kehityksen yhä jatkuessa vaarana on ääriaineksen ja selvän tyhmyyden kasvu. Historian tuntien tätä ei rahalla korvata. Painokkaasti alleviivaten, alkanut kehitys tämän suunnan puolesta on muutettava. Pohjois-Suomen kirjailijapäivät Taivalkoskella on tapaus vailla vertaa. Paikalla on monia alueen kirjailijoita, jotka ovat toinen toistaan aktiivisempia ja monipuolisempia. Paremmuutta on vaikea havaita, saati erottaa – ainakaan lukematta. Tavataan Taivalkoskella 11.–13.4.2014!

STIIKNAFUULIA

9


Jonna Pulkkinen halusi ravistella tabuja ja teki ystävänsä kanssa kirjan itsemurhasta.

Jonna Pulkkinen miettii, mahtavatko muutamat hänen haastateltavistaan olla enää elossa.

Raskaaseen aiheeseen lankeaa myös valoa 10 STIIKNAFUULIA

OULU. Jallusta itsemurhan kautta kossuun. Oulunsalossa asuvan, vapaana kirjoittajana työskentelevän Jonna Pulkkisen Jaloviinakirja julkaistiin viime elokuussa. Itsemurhaa käsittelevä teos on tuore – julkkareita juhlittiin maaliskuussa. Suomalaisen vodkan tarina on työn alla. Se valmistuu, kuten Pulkkisen muutkin kirjoitustyöt valmistuvat, kotona keittiönpöydän ääressä. Tämä juttu käsittelee edellä mainituista kirjoista keskimmäistä, jonka Pulkkinen kirjoitti oululaisen toimittajaystävänsä Katariina Vuoren kanssa. Runsaasti julkisuutta saaneella kirjalla on kahtaalle avautuva nimi: Kourallinen tabuja – kertomuksia itsemurhasta. ”Kirja lähti syntymään Katan (Katariinan) ideasta tai oikeastaan siitä, kun hän ajaessaan moottoritiellä kiinnitti huomionsa tien ylittävää siltaa kannatteleviin pylväisiin ja mietti, onkohan joku niihin tahallaan posauttanut”, Pulkkinen aloittaa. Pian ystävykset jo suunnittelivat kirjaa, jossa tarinansa kertoisivat sekä itsemurhaa yrittänet että sen tehneiden läheiset. Ideaesitys lähti monelle kustantajalle. Jyväskyläläinen Atena tarttui siihen ripeimmin ja näytti vihreää valoa. Kirjoittajat saivat hyvin vapaat kädet teoksensa suhteen.

TEKSTI SATU KOHO KUVAT KIMMO BRANDT


Syvien vesien vyöry Pulkkinen ja Vuori etsivät haastateltavia mielenterveysalan lehtien kautta ja saivat rohkeita yhteydenottoja. Jotkut lähettivät kirjoittamiaan tarinoita, mutta tekijät katsoivat parhaaksi lähteä koostamaan kirjaa puhelinhaastattelujen pohjalta. ”Ensimmäiset teimme kevättalvella 2012, viimeiset viime vuodenvaihteessa”, Pulkkinen kertoo. Joskus tarinaan riitti jo yksi jututuskerta. Yleensä niitä tarvittiin pari. Pulkkinen paljastaa, että osa kertomuksista tuli hyvinkin iholle. Haastattelun jälkeen häneltä saattoi päästä itku, mutta yöuniaan hän ei missään vaiheessa menettänyt. Kirjan valmistuttua hän mietti, mahtavatko muutamat haastateltavista olla enää elossakaan. Pulkkinen ei esimerkiksi tiedä, miten kävi naiselle, joka lupasi ainakin yrittää olla lukemassa oman tarinansa kirjasta. Voimattomuus on päällimmäisin kirjan tekijöille mieleen jäänyt tunne. ”Välillä minun piti oikein muistuttaa itseäni, että tässä tehdään kirjaa ja autetaan sillä tavalla. Nostetaan esiin tabuina pidettyjä asioita ja ongelmia, jotta niihin tartuttaisiin ajoissa”, Pulkkinen kertoo. Miksi joku haluaa katkaista elämänlankansa? ”Haastateltavamme kertoivat muun muassa mielenterveys- ja päihdeongelmista, aviokriiseistä, koulukiusaamisesta ja syrjäytymisestä, mutta tyhjentävää vastausta emme löytäneet. Kaikki eivät vain kestä kaikkea.”

toiset tappaa itsensä itsepuolustukseksi kuin rocktähdenlennot tai pulloraketit ne palaa loppuun puhtaina likaisella taivaalla kasaan musertuu sietämättömän keveyden alla Ruotomieli: Timantteja mudassa

Jonna Pulkkinen Tietokirjailija, toimittaja. Esikoisteos: Jallu – Jaloviinan ja paloviinan historia (Minerva 2013).

Lupa olla muita herkempi Tilastot – vaikka ne kertovat ilosanomaa siitä, että itsemurhat ovat Suomessa vähentyneet – eivät pelasta ketään itsetuhoisilta ajatuksilta ja teoilta: joka päivä kaksi tai kolme meistä tekee itsemurhan. Vakavia itsemurha-ajatuksia on joka kymmenennellä suomalaisella. Luvut ovat siis yhä synkkiä ja reippaasti korkeammat kuin EU-maissa keskimäärin. Pulkkinen toivookin, että heidän kirjansa tavoittaisi mahdollisimman laajan lukijakunnan, erityisesti päättäjät. ”Hätään ja ahdistukseen pitää puuttua ja hoitoa on löydyttävä. Ongelmia ei saa päästää niin

pitkälle, että ne kärjistyvät viimeiseen pisteeseen.” Kourallinen tabuja -kirja piirtää esiin ihmiskohtalot tilastojen takaa. Siihen kootut tarinat käsittelevät vaikeita ja vaiettuja asioita peittelemättä. Avoimella käsittelytavalla kirjoittajat pyrkivät vähentämään sitä häpeää, joka liittyy itsetuhoisiin ajatuksiin ja itsemurhiin. ”On lupa olla muita herkempi. On ok puhua vaikeuksista ja hakeutua hoitoon. Ainakin näin pitäisi olla”, Pulkkinen sanoo. Noin 200-sivuisessa kirjassa on 34 minämuotoista, 2–10 sivun pituista ja otsikoimatonta tarinaa, joita rytmittävät sitaatit kotimaisesta rocklyriikasta (kaksi niistä on nostettu tämän jutun yhteyteen). Kirjan alussa avataan tarinoissa esiintyvää lääketieteellistä sanastoa. Selityksensä saavat esimerkiksi persoonallisuushäiriö ja serotoniinioireyhtymä. Kertojista paljastetaan sukupuoli ja ikä. Miksi suurin osa heistä on naisia? ”Suomalainen mieshän ei puhu eikä pussaa. Ehkä hän ei myöskään jää kertomaan tarinaansa”, Pulkkinen vastaa.

Tuorein teos (Katariina Vuoren kanssa): Kourallinen tabuja – kertomuksia

Mun kaikkein rakkain ystävä ei ollutkaan niin kestävä Se lakkaamatta etsi äitiä ja oikeaa isää

itsemurhasta (Atena 2014). Syntynyt Uudessakaupungissa 1977. Viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa pääosin Sodankylässä. Asunut Oulussa noin 15 vuotta. Perhe on, ja siihen kuuluu muun

Leevi and the Leavings: Jani

muassa kissamainen koira. Valmistunut filosofian maisteriksi Oulun yliopiston historiatieteistä 2011. Harrastukset liittyvät joukkue- ja korttipeleihin sekä aseisiin.

STIIKNAFUULIA

11


Kourallinen tabuja ”Viisi vuotta sitten haaveilin tuskattomasta hetkestä. Joulu oli tuloillaan ja väsymyksen keskellä laitoin kotia joulukuntoon.” Tarinansa kertova 43-vuotias nainen päätyi yrittämään itsemurhaa jouluyönä. ”Ihmettelin, miksi kaikki olivat hiljaa eivätkä puhuneet tapahtuneesta. Pahalta tuntui, kuin kaikki olisi vaikenemalla hyvin!” Näin nainen kuvaa tuntemuksiaan herättyään joulupäivään. Kourallinen tabuja -kirjassa itsemurhaa yrittäneet kertovat, miksi he eivät halunneet enää elää. He kertovat myös sen, mistä he ovat saaneet motivaation jatkaa elämäänsä. Pulkkisen ja Vuoren kirja on keskustelunavaus pahasta olosta. Siihen kootuissa tositarinoissa toistuu se, miten terveydenhuollosta ei saa apua. Raskaaseen aiheeseen lankeaa myös valoa: lähes jokaisessa tarinassa itää ajatus siitä, että itsemurhasta voi selvitä – hengissä. Tekijät haluavat kiittää haastateltavia rohkeudesta jakaa tarinansa. Ja rohkeudesta elää. Kirjansa he omistavat mudassa oleville timanteille. Voimanaiset ja ystävykset Jonna Pulkkinen ja Katariina Vuori kirjansa julkistamistilaisuudessa Helsingissä 12. maaliskuuta.

12 STIIKNAFUULIA


LAURI AHTINEN

Egon tunnustukset

Tunnustan sen nyt teille: haluan proosakirjailijaksi. Aion kirjoittaa muodikkaan erektiivistä miesproosaa ja voittaa palkintoja. Sarjakuvien piirtäminen on nimittäin todella vaivalloista ja parhaimmillaankin kirjat myyvät huonosti, enkä saa oikeastaan tarpeeksi arvostusta egoni ruoaksi. Vielä kolmen albumin jälkeen ihmiset kyselevät että piirteleekö se Lauri vielä niitä sarjakuvia. Liimasin alkuvuodesta henkiseen fläppitauluuni kovettuneella erikeeperillä muutaman kohdan suoritelistan, sillä koska en ole ihan tyhmä, ajattelin, että ehkä minun pitää harjoitella. Kirjoitin ensiksi: runot, mutta ruksasin sen heti yli, sillä kahden vuoden runokokeiluiden (2011–2013) jälkeen olin saanut aikaiseksi kaksi hyvän keskitasoista runoa ja ajattelin, että tahtini on liian hidas. Luin kuitenkin aika paljon, beatista ja Saarikoskesta gangsterirapin kautta suomalaiseen nykyrunouteen ajatellen nappaavani sieltä jotakin. Toiseksi kirjoitin: lukeminen. Päätin aloittaa skandinaavisesta ja angloamerikkalaisesta nykykirjallisuudesta (tiedättehän, Knausgårdia, Foster Wallacea ja sen sellaista), sillä vanha kirjallisuus tuntui vaikeasti lähestyttävältä ja pitkästyttävältä. Jo useamman vuoden ajan olen kiireisessä elämänrytmissäni pääasiassa hamstrannut kirjoja hyllyyni, mutta nyt annoin itselleni armon: lukeminen muuttui oppimisprosessiksi.

Kuva Maiju Torvinen.

”Liimasin alkuvuodesta henkiseen fläppitauluuni kovettuneella erikeeperillä muutaman kohdan suoritelistan, sillä koska en ole ihan tyhmä, ajattelin, että ehkä minun pitää harjoitella”.

Asia kolme: juoni. Mitä enemmän luen, sitä enemmän tulen vakuuttuneemmaksi siitä, että juoni on vähäpätöinen osa kirjaa ja tapa olla kielen päällä tai sen sisässä tärkein. Kirjailija on kuin oudon värikäs akvaarioeläin, joka vittuilee lasikopista ohikulkijoille. Foster Wallacen puuduttava satasivuinen essee loistoristeilykokemuksesta sai minut vakuuttumaan asiasta. Keksin myös sijamuodon jossa kirjoittaa. Se on fallatiivi. Nimi tulee hiljalleen suuremmaksi kasvavan egoni paisuvaiskudoksen mukaan. Fallatiivissa kirjoittavat yleensä nuoret mieskirjailijat, kuten minäkin. Muista sijamuodoista se eroaa siten, että se on kokonaisvaltaisempi ja parempi. Kun vaikka ablatiivi ilmaisee liikettä pois joltain pinnalta tai jonkin luota, fallatiivi ilmaisee kirjoittajansa yleistä liikettä kohti omaa omnipotenssiaan. Tämä kuvastaa täydellisesti (postmodernin) y-sukupolven ahdistavaa valinnanvapautta ja siitä syntyvää yhteistä mutta siltikin niin yksinäisen sirpaleista kaikkeentyytymätömyyden sukupolvikokemusta, joka kolmikymppisenä johtaa persoonallisuushäiriön syntymiseen ja kriisiin. Kohtia oli muitakin, mutta palaan niihin myöhemmin.

STIIKNAFUULIA

13


Oulun kirjailijaseuran hallitus 2014 esittäytyy

Oulun kirjailijaseura ry:n vuoden 2014 hallituksen jäsenet esittäytyvät ja kertovat ajatuksiaan kirjailijaseurasta haastattelun muodossa. Stiiknafuulia kysyi kaikilta seuraavaa: 1. Kotipaikkasi ja ikäsi? 2. Esikoisteoksesi? 3. Mitä muuta teet kuin kirjoitat? 4. Mitä juuri nyt kuuluu kirjailijarintamallesi? 5. Kirjailijaseuran merkitys eli ”mitä se hyövää”? 6. Oma missiosi seurassa?

14 STIIKNAFUULIA

Kuva Juho Tauriainen.

Kuva Maiju Torvinen.

Marko Hoikkaniemi Puheenjohtaja

Lauri Ahtinen Varapuheenjohtaja

1. Oulu (Haukipudas), 42. 2. Hiljainen opettaja (Myllylahti 1998). 3. Työskentelen aluepäällikkönä Robert Bosch Oy:ssa. Toimin myös Oulun Kokoomusseuran puheenjohtajana. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen työn, talouden ja kulttuurin parissa on kutsumukseni. 4. Kirjoitan hiukan filosofista amerikkalaistyylistä ”ohjelmaa” ja tätä varten käyn kesällä New Yorkissa hakemassa todentuntua asioihin ja mielikuvituksen välimaastoon. Perästä kuuluu aikanaan, myös romaanin muodossa. 5. Oulun kirjailijaseura on edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on edistää ammattimaista kirjallisuutta kaikin tavoin. Laajasti ajatellen kyse on sivistyksestä ja tulevaisuudesta – historia muistaen. Eli hyöty on mittaamaton. 6. Kirjailijatalon saaminen Ouluun on välttämätöntä, sillä kirjailijoilla on paikka ja tarve olla esillä. Oma missioni seurassa on olla omalta osaltani vaikuttamassa siihen, että kirjailijatalo toteutuu myös käytännössä, ei puheissa.

1. Oulu, 30. 2. Melankolian kaksi huonetta ja keittiö (WSOY 2009). 3. Opetan yläkoulussa valmistavan opetuksen ryhmää sekä sarjakuvaa eri opistoissa. Teen myös kuvitustöitä ja leikin kolmen pienen lapseni kanssa, pesen pyykkejä ja kokkaan. 4. Viimeistelen sarjakuvaromaania ja mietin tyhjiä. 5. Haluan olla mukana luomassa omannäköistä ja -tuntoista Oulua. Kirjailijaseura on tärkeä osa oululaista ammattimaista taiteilijaminäkuvaa. 6. Kirjailijaseuran hallituksessa käytän energiani käytännön siisteihin juttuihin – tapahtumien ja klubien järjestelemiseen – sekä uuden ideointiin.


Kuva Marju Kaltila.

Kuva Merja Kuure.

Kuva Heini Lehväslaiho.

Marja-Riitta Vainikkala Sihteeri

Pia Ronkainen eli Pia Pelkonen Taloudenhoitaja

Jenny Kangasvuo Tiedottaja

1. Oulu, ikä vaihtelee. 2. Elämä tarinaksi (Liisa Enwaldin ja Anja Vähäahon kanssa, Kansanvalistusseura 2003). 3. Olen tietokirjailija, kirjoittajaohjaaja, kirjallisuusterapiaohjaaja sekä kirjallisuuskriitikko, ja siinä ominaisuudessa tällä hetkellä Suomen arvostelijain liiton hallituksen jäsen. Olen toimittanut kirjoja ja suomentanut muutaman tietokirjan. 4. Kirjailijarintamalleni kuuluu nyt pelkästään suunnitelmia. 5. Kirjailijaseura on tärkeä yhdysside alueen kirjailijoiden välillä. Kolmivuotisen toimintansa kuluessa se on jo saanut aikaan paljon näkyvää ja konkreettista alueen kirjailijoiden hyväksi. 6. Toimin sihteerinä ja otan kantaa niihin asioihin, jotka taustani puolesta tunnen.

1. Oulu (asuinpaikka Tyrnävän Temmeksen Haurukylä), 41. 2. Runoromaani (ntamo 2010). 3. Luen, piirrän, liikun, perheilen, eläimistelen ja ihmettelen. 4. Viimeistelen romaania. 5. Henkilökohtaisesti pidän tärkeimpinä asioina verkostoitumista ja näkyvyyttä. Seura tuo alueen kirjailijoita yhteen. Seuran toiminnan kautta kirjailijoiden on mahdollista saada teoksilleen näkyvyyttä, esimerkiksi Stiiknafuuliassa ja erilaisissa tapahtumissa. 6. Minulla ei ole missiota.

1. Oulu, 38. 2. Sudenveri (Teos 2012). 3. Opetan kulttuuriantropologiaa Oulun yliopistossa silloin, kun pätkätyön jumalat sen suovat. Larppaan. Pelaan rooli-, lauta- ja tietokonepelejä. 4. Tutkimustekstien kirjoittaminen on viimeisen vuoden aikana syönyt kaiken ajan kaunokirjallisuudelta, mutta onneksi syksyllä koittava residenssipätkä antaa mahdollisuuden keskittyä vaihteeksi tarinoiden kirjoittamiseen. 5. Sitäpä en tiijä. Mitäpä se hyövää yhthän mikhän, tässä elämäsä ja maailmasa. 6. Osallistuvan havainnoinnin kautta otan selvää, miten tällainen pulju pyörii.

STIIKNAFUULIA

15


Oulun kirjailijaseuran hallitus 2014 esittäytyy

Kuva Petteri Löppönen.

Kuva Heikki Kirstinä.

Inga Cassidy Jäsen 1. Oulu, kirjoittamishetkellä 39. 2. Kohti Pystynyppyläin puhurivuoristoa (Tammi 2005). 3. Kirjoitan moneen paikkaan, monenlaista. Päätyönä ja sivutyönä, erikseen ja yhtä aikaa. Teen myös suunnittelutyötä. 4. Viimeistelen ensimmäistä aikuisten pitkää proosaa ja luonnostelen toista. Myös lasten kuvakirjakäsikirjoituksen ensimmäinen versio on viimeistelyvaiheessa. 5. Seura on ehdottoman tärkeä. Se kokoaa alueen tekijöitä yhteen, tukee (henkistä tukea unohtamatta!), toimii linkkinä mm. mediaan, muihin kulttuuritoimijoihin ja sidosryhmiin. Mielestäni seura syntyi tarpeeseen ja vastaa siihen. 6. Heimoyhteys.

16 STIIKNAFUULIA

Jarmo Stoor Jäsen 1. Oulu, 47. 2. Kiehisiä (SanaSato 1999). 3. Olen kustantaja, kustannustoimittaja, Suomen ainoan kesäkirjakaupan pitäjä ja pyöritän kesäisin Oulun Tähtitornin kulttuurikahvilaa. 4. Juuri nyt teen Sieluhäkki-romaanista Heikki Hallanoron kanssa musisoitua äänikirjaa. Sen on tarkoitus ilmestyä syksyllä perinteisen, itse lukemani äänikirjan kanssa. Varsinaiselle kirjoitusrintamalle kuuluu sellaista, että kirjoitan uutta romaania nimeltään Motelli. Se on ensimmäinen kirja, josta minulla on kustannussopimus, ennen kuin olen kirjoittanut käsiksen valmiiksi. 5. Seura tarvitaan, jotta ammattimaisen kirjoittamisen edellytykset seudulla paranisivat. Ja onhan se lohduttavaa kun huomaa, ettei ole ainoa kirjailija iloineen ja vaikeuksineen tässä kaupungissa. 6. Jos jotenkin saisi nuo Oulun kirjamessut syttymään loistoon ihanaan, niin voisi olla tyytyväinen. Joka vuosi olen messuhiillokseen puhallellut Nispero Kirjakahvilan suunnalta, mutta vielä se ei ole kohonnut kovin merkittäväksi tapahtumaksi seudun kirjailijoiden keskuudessa. Itsekin olen messuille puoliväkisin raahautunut. Ankeaa on väliin ollut, silti en vielä aio luovuttaa.

Kuva Sara Ahde.

Essi Kummu Varajäsen 1. Oulu, 36. 2. Mania (Tammi 2006). 3. Harrastan oleskelua kansan parissa. Painin, jos sattuu tilanne päälle. 4. Kolmas romaani ilmestyy ensi syksynä. Juuri tällä hetkellä työstän toisen lastenkirjani ensimmäistä versiota. 5. Minulle seura merkitsee kirjallisuuden toimintarakenteiden vahvistamista alueellisesti ja kansainvälisesti. 6. Paikallisen keskustelukulttuurin elävöittäminen ja elvyttäminen kiinnostavat. Mielestäni kirjalliset illat ja kirjallinen sisältö ovat tarpeeksi illanviettoihin. Kaipaan elävää, runsasta, rohkeaa ja avointa julkista keskustelua. Oulussa on vielä paljon tehtävää tämän suhteen. Myös kansainväliset kontaktit ja yhteistyö kiinnostavat. Tällä hetkellä jotain on senkin suhteen vireillä.


Joni Skiftesvik Varajäsen

Kuva Hilkka Skiftesvik.

1. Oulu, 65. 2. Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (WSOY 1983). 3. Luen, luen ja luen. Kesäisin purjehdin ja kalastan. Ympäri vuoden liikun luonnossa. Touhuan lapsenlasten kanssa. Ihmettelen maailman menoa ja kommentoin aamukahvilla lehteä lukiessani päättäjien päätöksiä. 4. Syyskuussa ilmestyy WSOY:ltä uusin kirjani Valkoinen Toyota vei vaimoni ja lokakuussa saa ensi-iltansa Lahden kaupunginteatterille sovittamani Katsastus-näytelmä. 5. Erittäin tarpeellinen yhdistys. Ennen seuran perustamista en tuntenut edes kotikaupunkini kaikkia kirjailijoita. Nyt olemme jo melkeinpä yhtä perhettä.

6. Muistuttelen ”firmamme” hallitusta siitä, että yhdistyksemme on kirjailijaseura, ei kirjoittajarinki tai kynäily-yhdistys. Toimintamme pitää tähdätä kirjoittamisen ammatikseen ottaneiden ihmisten työskentelyolosuhteiden parantamiseen ja heidän hengentuotteidensa esille tuontiin unohtamatta toimia, joilla vahvistetaan kirjan asemaa ja lisätään lukuharrastusta. Mielelläni puhun kirjastojen ja nuorten lukuharrastuksen puolesta. En suostu ymmärtämään tippaakaan päättäjiä, jotka erilaisten säästötoimien yhteydessä esittävät toistuvasti kirjastojen vähentämistä. Sanoisivat suoraan esittävänsä sivistyksen vähentämistä!

Ajankohtainen romaani tulevasta sodasta. Terävä tutkielma Suomen mahdollisuuksista suurvaltaa vastaan.

Nordbooks STIIKNAFUULIA

17


18 STIIKNAFUULIA


Pohjois-Suomen kirjailijapäivät 11.-13.4.2014 Taivalkoskella Teema: Ilo Perjantai 11.4. Klo 12.15–13.30 Kirjailijavierailu Taivalkosken lukiossa Taivalkosken lukio, Opintie 3 Lukiossa vierailee kirjailija Petri Vartiainen. Kirjailijavierailu on suunnattu vain koululaisille.

Klo 17–19 Päivällinen Hotelli Herkko, Taivalvaarantie 2 Päivällinen maksaa 17 €. *Klo 18.45 Bussikuljetus Hotelli Herkosta Päätalo-keskukseen*

Klo 19–21 Avajaiset Päätalo-keskuksen liikuntasali, Urheilutie 4 Avajaiset juontaa kulttuurineuvos Tuure Holopainen, joka toimii kirjailijapäivien kunniapuheenjohtajana. Klo 19.00 taidetoimikunnan puheenjohtaja Samu Forsblom, Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta Klo 19.10 maakuntajohtaja Pauli Harju, Pohjois-Pohjanmaan liitto Klo 19.20 Selkä edellä menosuuntaan, kirjailija Antti Leikas Klo 19.35 kunnanjohtaja Jukka Mikkonen, Taivalkoski Klo 19.45 johtokunnan jäsen Irja Sinivaara, Suomen kirjailijaliitto Klo 19.55 Laulun aika on tullut, kirjailija Pauliina Rauhala Klo 20.10 kulttuurineuvos Tuure Holopainen Klo 20.20 muusikko Niillas Holmberg *Klo 21.15 Bussikuljetus Päätalo-keskuksesta Hotelli Herkkoon*

Klo 22–24 Iltaklubi Hotelli Herkko, Taivalvaarantie 2 Esiintyjinä kirjailijat Solja Krapu (Ruotsi), Petri Vartiainen sekä Heikki Jalava. Topi Mikkola esittää otteen Rosa Liksomin kirjoittamasta Lapin punaiset hanget -monologista, joka on näyttämömuotokuva Annikki Kariniemen näköisestä pohjoisen kirjailijasta. Klubilla esiintyy myös saamelainen muusikko Niillas Holmberg. Klubin juontaa kirjailija Katri Rauanjoki. Klubin järjestäjät: Kalle Päätalo -seura ry, Päätalo-instituutti sekä Kallioniemi-Säätiö.

Lauantai 12.4.

*Klo 9.45 Bussikuljetus Hotelli Herkosta Vanhan urheilukentän kautta (Hetemäentie 1) Päätalo-keskukseen*

Klo 10–12 Vaihtoehtoiset ohjelmanumerot Valitse seuraavista vaihtoehdoista:

A) Lumikenkäkävely Lähtö Hotelli Herkon (Taivalvaarantie 2) pihalta Lumikenkäkävelyssä tutustutaan Napero-Finlandiaan lähetetyistä teksteistä toteutettuun Satupolkuun. Noin kilometrin pituinen kävelyn oppaana toimii kilpailun ylituomari Niilo Keränen. Kävely päättyy nuotiopaikalle.

B) Ilo Päätalon tuotannossa Päätalo-keskuksen auditorio, Urheilutie 4 Aiheesta kertoo Esko Myllymäki, joka on useina vuosina esitelmöinyt Päätalon tuotannosta Päätaloviikolla.

STIIKNAFUULIA

19


C) Umpihankijalkapallo-ottelu: Kirjailijapäivien esiintyjät vs. taivalkoskelaiset Vanha urheilukenttä, Hetemäentie 1 Kirjailijapäivien esiintyjät ja järjestäjät pelaavat jalkapallo-ottelun taivalkoskelaisista suopotkupallojoukkueista, Koskettaret ja HC Eläkeläiset, koostettua joukkuetta vastaan. Kyseessä ovat sekajoukkueet. Peliaika: 2x10 minuuttia. *Klo 12.00 Bussikuljetus Päätalo-keskuksesta Hotelli Herkkoon*

Klo 12–14 Lounas Hotelli Herkko, Taivalvaarantie 2 Lounas maksaa 9 €.

*Klo 13.45 Bussikuljetus Hotelli Herkosta Päätalo-keskukseen*

Klo 14–15 Ilo pohjoissuomalaisessa kirjallisuudessa Päätalo-keskuksen liikuntasali, Urheilutie 4 Valtion kirjallisuustoimikunnan jäsen sekä Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto esitelmöi aiheesta.

Klo 15–16.30 Paneelikeskustelu: Ilo Päätalo-keskuksen liikuntasali, Urheilutie 4 Keskustelemassa ovat kirjailijat Rosa Liksom, Antti Leikas sekä Mooses Mentula. Paneelikeskustelun juontaa kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen.

Klo 16.30–17 Vapaata keskustelua Päätalo-keskuksen liikuntasali, Urheilutie 4 Yleisöllä on mahdollisuus jututtaa paneelikeskustelun kirjailijoita.

*Klo 17 Bussikuljetus Päätalo-keskuksesta Hotelli Herkkoon*

Klo 17–19 Päivällinen Hotelli Herkko, Taivalvaarantie 2 Päivällinen maksaa 10 €. Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste tukee ruokailua. Päivällisen normaalihinta olisi 17 €.

Klo 19.30–21 Kirjanjulkistamistilaisuudet Hotelli Herkko, Taivalvaarantie 2 Nordbooks julkaisee kolme lastenkirjaa. Haastattelija toimii Matti Ylipiessa. • Ritva Kokkola ja Eija Jansson: Ja se kissa! • Tiina Qvist ja Annariikka Qvist: Niiki ja Alvari - Lennokas keikahdus. Kirja julkaistaan samalla myös e-kirjana englanniksi. • Päivi Honkakoski ja Ludi Wang: Tervatonttu Toivo

Klo 21–23 Iltaklubi Hotelli Herkko, Taivalvaarantie 2 Klubilla esiintyvät kirjailijat Jürgen Rooste (Viro), Tuomas Timonen, Juhani Karila ja Miki Liukkonen. Klubilla esiintyvät myös Oskari Heikkinen & Arktinen Voodoo -yhtye sekä a cappella -yhtye Pyrstötähdet. Klubin juontavat Oulun kirjailijaseuran varapuheenjohtaja, sarjakuvataiteilija Lauri Ahtinen sekä Huutomerkin tuottaja Kari Miettunen. Klubin järjestäjät: Oulun kirjailijaseura ry ja Huutomerkki ry

20 STIIKNAFUULIA


Sunnuntai 13.4.

*Klo 9.45 Bussikuljetus Hotelli Herkosta Päätalo-keskukseen*

Klo 10–11.30 Vaihtoehtoiset ohjelmanumerot Valitse seuraavista vaihtoehdoista:

A) Kirjailijoiden nimikkoseurat esittäytyvät Päätalo-keskuksen liikuntasali, Urheilutie 4 Kirjailijoiden nimikkoseurat kertovat toiminnastaan. Keskustelun juontaa Kalle Päätalo -seuran (Taivalkoski) puheenjohtaja Raimo Aro. Keskusteluun osallistuvat myös Kainuun Isa Asp -seuran (Puolanka) sihteeri Leena Jokinen, Timo K. Mukka -seuran (Rovaniemi) puheenjohtaja Marjatta Byckling sekä Lasse Lyytikäinen, joka toimii sekä Elias Lönnrot -seuran (Kajaani) että Ilmari Kianto -seuran (Suomussalmi) puheenjohtajana.

B) Täällä kasvaa lukemisen ilo: lasten- ja nuortenkirjallisuus Päätalo-keskuksen auditorio, Urheilutie 4 Tilaisuudessa keskustelevat kirjailijat Lauri Hirvonen, Jussi Siirilä sekä Päivi Honkakoski. Juontajana toimii kirjailija Ritva Kokkola.

C) Ilo kaunokirjallisuudessa Päätalo-keskuksen taidenäyttelytila, Urheilutie 4 Keskustelijoina ovat kirjailijat Mooses Mentula, Juhani Karila sekä Tuomas Timonen. Juontajana toimii Tuure Holopainen. Pohjois-Pohjanmaan liitto tukee tilaisuutta.

Klo 11.30–12.30 Kansainvälisten kirjailijavieraiden puheenvuorot Taivalkosken koulukeskuksen liikuntasali, Urheilutie 4 Ulkomaisten kirjailijoiden puheenvuorot pitävät Solja Krapu (Ruotsi) sekä Jürgen Rooste (Viro).

Klo 12.30–13 Loppuyhteenveto Taivalkosken koulukeskuksen liikuntasali, Urheilutie 4 Tapahtuman loppukeskustelu sekä kutsu seuraaville kirjailijapäiville Lappiin 2016. Tilaisuuden juontaa Tuure Holopainen.

*Klo 13 Bussikuljetus Päätalo-keskuksesta Hotelli Herkkoon*

Klo 13–14 Päätöslounas Hotelli Herkko, Taivalvaarantie 2 Lounas maksaa 9 €.

STIIKNAFUULIA

21


MARJA-RIITTA VAINIKKALA

Palikoista Kirjallisuuden aines nyt sattuu olemaan sana. Millaista olisi, jos se olisi vaikka väri ja muoto? Sanotaan, että kielen hallinta ja tiedon tallennus muistiin tapahtuvat vasemmassa aivopuoliskossa. Oikean aivopuoliskon tehtäviin kuuluu visuaalisten hahmojen tunnistaminen. Kielellinen puoli käsittelee tietoja sarjallisesti, visuaalinen rinnakkaisesti. Suora kerronta toimii sarjallisesti, kuvallinen kerronta rinnakkaisesti. Kirjallisuus käyttää molempia niin, että proosassa korostuu etenevä sarjallisuus, runossa pysäyttävä rinnakkaisuus. Harjoitan sekä kirjoittamista että kuvantekoa, toista työksi ja toista huviksi. Usein nuo toimet untuvat olevan erillisiä ja vastakkaisia, mutta joskus ne toimivat rinnakkain. Tehdessäni kirjaa Sanasta kuvaksi - kuvasta sanaksi käytin yhtenä esimerkkinä Volter Kilven romaania Alastalon salissa. Ajattelin, että Kilven värikkäinä polveilevat virkkeet muistuttavat Marc Chagallin maalauksia. Aloin nähdä Kilven romaanin lauseet näyttämönä, kuvallisen rinnakkaisuuden ja kerronnallisen sarjallisuuden yhdistelmänä, jossa jokainen yksittäinen virke on oma kertomuksensa. Valitsin Alastalon

22 STIIKNAFUULIA

Kuva Helena Pokka.

”Harjoitan sekä kirjoittamista että kuvantekoa, toista työksi ja toista huviksi. Usein nuo toimet untuvat olevan erillisiä ja vastakkaisia, mutta joskus ne toimivat rinnakkain”.

isännän puheesta yksitoista virkettä, jotka romaanissa kestävät yhteensä kolme sivua. Tein virkkeistä neljä kuvaa pastelliliiduilla ja vesiväreillä. Tärkeää oli saada kuvatuksi Kilven lukuisissa sivulauseissa mutkittelevien virkkeiden etenevä sarjallisuus ja assosiatiivinen rinnakkaisuus. Niinpä kuvissa isännän ympärillä lentelevät hänen puheensa sivulauseiset rönsyt – kaksimastot, kolmimastot, lätyt ja sämpylät, huljaharjainen hevonen ja sadonkorjuu ukkosmyrskyn noustessa. En väitä, että kuvitukseni on taiteellinen voitto, mutta pääsin sisälle tekstiin kuvan tekemisen kautta. Luultavasti olen enemmän rinnakkaisen kuin sarjallisen tekstin kirjoittaja. Joskus toivon, että sanat olisivat palikoita, joita voisi sommitella värin ja muodon rinnakkaisuus- ja vastakkaisuussääntöjen mukaan toimivaksi tekstirytmiksi. Niin ei ole, ja joudun tuskailemaan sarjallisen kyvyttömyyteni kanssa. Mutta lohdukseni olen kai ainoa maailmassa, joka on kuvittanut Volter Kilpeä. Jutun kuvat on julkaistu Marja-Riitta Vainikkalan & Marja-Liisa Kaltilan kirjassa: Sanasta kuvaksi – kuvasta sanaksi, Kansanvalistusseura 2008.


”Ptruu! sanon minä ja olen pitelevinäni ohjaksista, kun Ruskolla on se hulja harjassa, että se lykkää liukkaampaa kaviostaan, kun sitä hillitsee! ajatteli Alastalo ja katseli Pukkilan hartiain ohitse saliin.” (Alastalon salossa s. 229.)

”Hyväntuuli ja mielenjänteiden ilmeinen vapahtuminen varhemmilta pingoittumisiltaan oli siis nyt yleinen salissa. Alastalon valtoimen naurukerran ja löysäpartaisen jutunpidon jäljiltä sekä aikaisempienkin tapausten ja lauhkeentavien asiaseikkojen vaikutuksesta, eritoten, koska itsekullakin vielä olivat elävässä muistissa ja nauramisen puolesta kesken Härkäniemen uljaat äskeiset polskat permannolla ja miehuulliset tepastelut totivesikannu polttamassa kuumanviholaisen kouran pohjissa.” (Volter Kilpi, Alastalon salissa s. 230–231.)

STIIKNAFUULIA

23


Kansainvälistä kirjallisuussutinaa länsinaapurissa

Oululaistuuletusta kirjallisuusfestivaalilla Uumajassa. Pukumiehet Essi Kummun ympärillä ovat Eero Suvilehto ja Tuomo Heikkinen. Kuva Ulla Haverinen.

TEKSTI ULLA HAVERINEN

Seitsemännen kerran entistä suurempana, kattavampana ja kansainvälisempänä. 40 järjestäjää, 150 vierasta kahdestakymmenestä maasta. Workshopeja ja luentoja. Kohdennettuja ohjelmia satakunta.

24 STIIKNAFUULIA

UUMAJA. Mikä se on? No, Uumajan kulttuuripääkaupungin kansainvälinen kirjallisuusfestivaali, Littfest 13.–15. maaliskuuta. Valtavan, iloisena vellovan ihmismassan seasta ei vielä erotu oululaiskirjailijoiden pienehköä delegaatiota: seniori kirjailijarunoilija Eero Suvilehtoa ja juniori kirjailija Essi Kummua, joiden luotsina toimii läänintaiteilija Tuomo Heikkinen. Ihmisjoukko on tulossa Idun-teatterisalista, jossa on juuri loppunut tanskalaisen feministi-kirjailija-poliitikon, seitsenkymppi-

sen Suzanne Bröggerin haastattelusessio. Aiemmin yleisömagneettina on toiminut Sofi Oksanen. Illemmalla oululaiset ilmaantuvat Hotel Winnin illanviettoon. Notkuvan noutopöydän ohessa kuunnellaan ravintolasalissa kreikkalaista ja portugalilaista, kahta oikeaa poeettia. Imtiaz Dharke ja Panayotis Ionnidis lukevat runojaan äidinkielellään. Tulkki kääntää ne kömpelön oloisesti ruotsiksi. Myöhemmässä kahvilatapaamisessa Essi Kummu kertoo haltioituneensa heidän


teksteistään ja niiden intensiteetistä, vaikkei sanatarkasti sisältöä ymmärtänytkään.

Oululaiset ja japanilaiset yhtä aikaa Kirjallisuustapahtuman tabloid-kokoinen, 16-sivuinen ohjelmalehti on huolella taitettu ja informatiivinen. Siitä voi lukea oululaisten esiintyvän lauantaina puoliltapäivin Tonsalen-pikkusalissa. Heidän esiintymisensä on nimetty ruotsiksi Ett gästspel från Uleåborg. Esityskielet ovat englanti ja ruotsi, kesto kolme varttia. Tilaisuus ei ole mikään yleisömenestys, koska kolmessa muussa salissa pyörii samaan aikaan ohjelmaa. Esimerkiksi yläkerran kodikkaassa Peterson-Bergerissä pähkäillään radiotoimittajan johdolla,”kuinka feministi parannetaan”. Isossa Idunissa on japanilaisia kirjailijoita otsikolla Tokio–Berliini, edestakaisin. Sessiossa luvataan kulttuuritörmäyksiä ja kielivajetta.

Karhun silmin Oululaisilla on kuitenkin kiinnostavaa sanottavaa omilleen. Läänintaiteilija Heikkinen johdattelee keskustelua. Essi Kummu aloittaa kertomalla lyhyesti taustastaan ja kirjoistaan. Ensimmäisessä Mania-romaanissaan hän tutki naispuolista, vaikenevaa kolmoismurhaajaa. Hiustensa taakse piiloutuva pikkutyttären äiti vaikenee. Toinen romaani Karhun kuolema on balladi täyttymättömästä rakkaudesta. Sen yhteydessä kirjailija on joutunut pohtimaan uudelleen metsäkäsitystään. Lapsena marjastusreissut olivat kuin rangaistus. Nyttemmin hän suhtautuu kypsemmin ja vapautuneemmin puustoon ja näkee metsän karhun silmin mytologisena. Karhumytologia on yhteistä pohjoisille kansoille. On sitä saksalaisilla ja jopa kreikkalaisillakin, huomauttaa Eero Suvilehto. Tällä erää Kummu kirjoittaa omaelämäkerrallista romaania syksyksi.

Kohti sotaa Eero Suvilehto on kirjaillut jo kaksi vuosikymmentä. Dosentti-logopedi on valmis-

tellut kahdeksan kaunokirjaa ja satoja, satoja runoja ynnä aforismeja. Runsaasti käännettyjä. Sofian yliopistossa vuosia suomen kielen ja kulttuurin lehtorina toiminut herra viittailee Balkanin rikkaaseen folkloreen, joka on vaikuttanut voimakkaasti eurooppalaiseen kirjallisuuteen. Balkanin ruutitynnyri ja sen loputtomat dilemmat ovat ajaneet Suvilehtoa valmistelemaan seuraavaa kirjaansa. Siinä hän käsittelee ensimmäistä maailmansotaa ja siihen johtaneita hämäräperäisiä syitä. Yleisökysymys herättelee molempia oululaiskirjailijoista tuumimaan pohjoisten kirjailijoiden samankaltaisia teemoja. ”Human energy and spiritualism are combaining these themes”, toinen toteaa. Valitettavasti läänintaiteilija joutuu tässä vaiheessa lopettamaan keskustelun. Yleisö taputtaa ja poistuu viipyillen salista. Muutamilla on vielä esiintyjille asiaa.

Painava lasti Isossa salissa haastatellaan ”Mammuttia” eli Jörn Donneria. Hänen jälkeensä on vuorossa egyptiläinen kuuluisuus Nawal El Saadaw. Yläkerran aulan täyttäneet kirjakustantajat alkavat keräillä tavaroitaan. Vielä ehtii ostaa pari opusta tornionjokilaaksolaiselta Tornedalicalta. Pitkän kahvilakeskustelun jälkeen olkalaukussani painavat Kummulta saatu Karhun kuolema sekä Suvilehdon luovuttamat Tuhkakuvia, kirjeitä Reykjavikista ja väitöskirja Dimitar Dimovin ”Tupakkaa ”ristiriitojen romaanina. Kaikissa kolmessa on omistuskirjoitus. Alakerran aulassa heiluu kaksi kolmikymppistä pikkutakkimiestä; jo ennestään tuttu kulttuurikaupunkikoordinaattori Erik Jonsson ja Littfestin toimitusjohjata Patrik Torneus. Kättelemme ja puhelemme hetken. Hyvästiksi huudahdan heille: ”Det var ju toppen här!” Kirjoittaja Ulla Haverinen on Oulussa asuva, Uumajan yliopistossa opiskellut suomen kielen maisteri.

Tunnelmapala naapurikielellä. Kuva Essi Kummu.

Hiukan pakkasta ja tuulta aavistus. Ehtii matkallansa lumikide miettiä onko enemmän maata vaiko taivasta. Uumajassa aamulla 16.3.2014, Eero Suvilehto

Oululaisten Ruotsin-keikan taltiointi on YouTubessa osoitteessa: www.youtube.com/ watch?v=KMwnieBoDBc YouTubesta löytyy myös muita Littfest 2014 -esiintymisiä.

STIIKNAFUULIA

25


Janne Nevala keskellä entistä kotikyläänsä, rautatiesillan alla, Iijoen rannalla. Kuva Pekka Väisänen.

Millaisia mielenmaisemia Taivalkoskeen liittyy? Miten ”Päätalon henki” on vaikuttanut kirjoittamiseen? Mitä on taivalkoskelaisuus? Tästä avautuvat Iijoen rannalle esikoisromaanissaan palaava Limingan kunnan kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala, runoilija ja Taivalkosken kirjastotoimenjohtaja Rea Tiirola-Tyni sekä maankuulusta kyläkaupasta maalikylille lähtenyt kynäniekka Heikki Jalava. Päätalo-instituuttia esittelee sitä johtava Kati Koivukangas. 26 STIIKNAFUULIA

Taivalkoskelaisuus ja Päätalon henki Janne Nevala

Taivalkoski Pää puhkoo Iijoen pintaa, kädet kauhovat kesäkuun kylmää vettä. Uiton puomeja pitkin pääsi Pappilanmutkaan asti. Papan rakentamalla alumiiniveneellä ylemmäs. Partiomajan koskesta sinisin käsin pyöreitä kiviä ympäri ja peruuttavia rapuja niskasta kiinni. Tulkaa tytöt syömään. Älkääkä antako ulkomuodon pettää. Me olemme herrasmiehet suuresta maailmasta. Punaisia kuorenkappaleita akanvirrassa pyörimässä. Jälkiruoaksi paritansseja. Nuotio sillan alla junaradan vieressä. Sadan tonnin rekat jyrisivät yli ja varistivat pölyä niskaan. Vapaus. Huuto kaikui betonista. Lättähattu pysähtyi kättä huitomalla. Kiskoille markka ja viime hetkessä hain pois kun pelkäsin että tavarajuna suistuu ja ihmisiä kuolee ja joudun vankilaan. Päätalopäiviltä serkkujen kanssa kak-

sisataa limsapulloa ja loppupäivä elettiin herroiksi Matkakestissä. Kulttuuri on hieno ja edistyksellinen asia. Maha täyteen banaanipirtelöä ja jukeboksista Crazy Cavania. Linja-autot veivät suureen maailmaan, palvelukseenastumismääräykset ja koulutodistukset tärisivät nuorissa käsissä. Koulun pihalla supistiin taas. Köydellä tai haulikolla tai sitten siihen koskeen. Jään alle. Vakavia ilmeitä, joku yritti lyödä leikiksi. Mies, tai nainen, se tulee tyhjännaurajastakin, mutta ei niin hyvää miestä tai naista kuin sellaisesta, joka ymmärtää vaieta. Vai voisiko olla niin, että meitä on huijattu? Lainasin kirjastosta Zarahustran, kun kerta Morrisonkin, mitään en ymmärtänyt. Jalkapallopelit kestivät aamusta iltaan ja bänditreenit illasta aamuun. Hikeä, hikeä ja huuda niin että tuntuu. Yksi kaikkien puolesta ja kaikki vastaan kaikki. Hallin pihalla lukion etäinen tyttö hymyili ja matki radiojuontajaa. Minä pyysin tupakkaa vaikken edes polttanut. Tuletko kanssani rinkiä kiertämään? Tämä ei nimittäin lopu koskaan


ja minä tarvin jonkun rinnalleni. Vastavirtaan virtaa vastaan. Ei niin saa tehdä. Liian suuri suu, liian pitkä tukka, liian jotakin. Ei miehet sellaista. Piti olla varovainen ja jostain piti luopua. Ei kaikkea voi saada. Mutta minä halusin. Maaliskuun pakkasaurinko oli niin kirkas, että se poltti. Ja vesipisarat niityn heinänkorsissa syysaamuina. Tarpeeksi syvällä metsän sisällä oli eksyksissä ja turvassa yhtä aikaa. Etelä oli tuolla tai tuolla. Me olemme tässä ja nyt. Eikä meillä ole hätää. Kaikki on hyvin. Uskokaa pois. Ei meiltä mitään puutu. Paitsi sitä naurua välillä. Ja sitä voi tilata Anttilan postimyynnistä lisää. Ruuvimeisselillä rämäopel käyntiin ja ajoin pois. Ja tulin takaisin.

Rea Tiirola-Tyni

Sanojen rajoilla

Heikki Jalava

Taivalkoskelaisuus & minä Muistan kun olin pikkupoika, en edes kouluikäinen ja meidän kotipaikkakunnallamme vietettiin jokavuotuista Päätaloviikkoa. Muistan, että olin vanhempieni omistamassa kyläkaupassa ja isä käveli yhtäkkiä silmälasipäinen mies seuranaan luokseni. Hän esitteli minut tuntemattomalle miehelle sanoen: ”Tässä on minun nuorimmainen poika, Heikki.” Muistan, että tuntematon mies katseli minua hetken aikaa hiljaa. Jostain syystä tuon miehen läsnäolo tuntui samalta kuin joulupukin kohtaaminen aattopäivänä, jännittävältä ja pelottavalta. Lopulta mies hymyili minulle, kätteli valtavan näköisellä kourallaan ja esitteli itsensä Päätalon Kalleksi. Tietenkään minä en edes kunnolla ymmärtänyt, kuka hän oli, koska olin niin pieni, mutta silti tuo muisto on jäänyt mieleeni. Aivan kuin olisin ymmärtänyt seisoneeni tuolla hetkellä jonkun merkittävän ihmisen seurassa. En osaa tarkoin sanoa, miten kotipaikkaseudulla vallitseva ”Päätalon henki” on vaikuttanut minuun kirjailijana ottaen huomioon, että en ole koskaan edes lukenut yhtäkään osaa Iijoki-sarjasta. Tämä ei johdu siitä, että vähättelisin Päätalon tuotantoa, päinvastoin. Osaan arvostaa hänen kirjojaan jo pelkästään historian ja kielen tallentajina,

Helsingissä asuvalle Heikki Jalavalle Päätalon henki tarkoittaa tarinointia. Kuva Into Virtanen.

kuten esimerkiksi murteen säilyttäjänä, ja ymmärrän kyllä, miksi niin monet pitävät hänen kirjojaan suuressa arvossa. Mutta henkilökohtaisella tasolla Päätalo ei ole koskaan puhutellut minua jo pelkästään siitä syystä, että siinä missä hän kirjoittaa realismia, minua itseäni on aina viehättänyt tietynlainen absurdinen ja unimainen tyyli teksteissäni. Ehkä lähin kosketus, mitä päätalolaisuus on itselleni tarjonnut, ovat tarinat, joita olen kuullut koko nuoruuteni vanhempieni kyläkaupassa. Nuo absurdeilta kuulostavat tosielämän tapahtumat, joita esimerkiksi isäni on kertonut minulle, ovat välillä niin uskomattomia, että niitä ei meinaa uskoa todeksi. Nuo kuulemani tarinat ovat luultavasti suurin kirjallinen anti, mitä olen saanut kirjailijan urallani. Sitä Päätalon henki on minulle ehkä eniten: tarinointia.

Taivalkoski on kirjoittajalle hieno paikka elää. Täällä rakastetaan tarinoita ja kerrontaa – jopa kunnan slogan on ”Tuhansien tarinoiden Taivalkoski”. Murteet elävät täällä rikkaina, sanasto ja huumori ovat värikkäitä. Lisäksi Kalle Päätalon ansiosta joka ikinen taivalkoskelainen tietää, mitä kirjoittaminen on: työtä. Ja työmies on täällä edelleen arvossaan. Harvalla pikkukunnalla sitä paitsi on valtakunnallisen tason kirjoittajakoulutusta tarjoava taho, kuten meillä Päätaloinstituutti. Instituutin suojissa minäkin olen kirjoittamisen ihan vakavissani aloittanut – toki monenlaista tein jo ennen tänne tuloani. Kirjoittajakurssit ovat antaneet minulle paljon, ja erityisesti ne tärkeimmät: kirjoittajien verkostot. En tiedä, olisinko jaksanut jatkaa kirjoittamista, jos minulla ei olisi kirjoittavia ystäviä, joiden kanssa jakaa niin vaivoja kuin flow´takin. Taivalkosken luonto on lumoavaa. Vaaroja, järviä, erämaita. Vaikken ole mikään koilliskairan prinsessa, rakastan metsää. Siellä voi olla täysin itsekseen ja itsensä. Arkityössä olen kirjastossa. Kirjat ympäröivät minut joka hetki. Kirjavinkkarina luen sesonkikausina noin 5–25 kirjaa viikossa. Ja se on liikaa. Liikaa tarinoita. Liikaa sanoja. Tarinayliannostus tuntuu suurin piirtein samalta, kuin verenpaine ja sokeriarvot olisivat yhtä aikaa huippulukemissa. Päässä humisee, pyörryttää, melkein oksettaa, paikka ja aika ovat hakusassa. Niiden kokemusten jälkeen olen alkanut menettää uskoani tarinoihin. Tarina on aina typistetty versio, valintojen tulos. Jotain jää aina sanomatta, vaikka tarinaa kerrottaisiin niin pitkälti ja lavealti kuin Iijoki virtaa. Runot, kuvat ja musiikki ovat todellisempia kuin tarinat. Ne eivät edes yritä päättyä. Kuvien takana on vielä muuta: tunteet

STIIKNAFUULIA

27


ja kokemukset. Ja vielä niiden takana on jotain – liikahduksia, unia, sisäisiä maailmoja – niitä joita ei tiedä tietävänsä. Niitä ei voi sanallistaa ja hyvä niin. Menen metsään, jokivarteen, nousen vaaralle ja katselen kauas. Siellä, sanattomuudessa, sisältäni nousevat ne, joita en tiedä.

Rea Tiirola-Tyni aloitti ”vakavan” kirjoittamisensa Päätalo-instituutin suojissa. Kuva Kati Koivukangas.

Kati Koivukangas

Päätalo-keskus kutsuu tuhansien tarinoiden Taivalkoskelle Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä tätä kirjoittaessani Pohjois-Suomen kirjailijapäivät ovat jo nurkan takana. Nuo odotetut pohjoisen kirjallisuusalan ja kirjallisuuden ystävien kokoontumisajot, tapahtuma, joka nostaa näkyviin pohjoista kirjallisuutta. Kirjailijapäivät järjestettiin Taivalkoskella edellisen kerran vuonna 1992, ilolla toivotamme tapahtuman tervetulleeksi meille takaisin. Suurin osa kirjailijapäivien tilaisuuksista järjestetään Päätalo-keskuksessa, joka on toiminut viisi vuotta Päätalo-instituutin, Taivalkosken kulttuuripalvelujen, kansalaisopiston ja kirjaston yhteisenä kotina. Saman katon alla tuotamme yhdessä monenlaisia koulutus-, kulttuuri- ja taide-elämyksiä niin kuntalaisille kuin matkailijoille. Päätalo-instituutti on vuonna 1991 perustettu Kallioniemi-Säätiön ylläpitämä

28 STIIKNAFUULIA

kirjoittajakoulutus- ja kulttuurikeskus. Reilut kaksikymmentä vuotta on tehty työtä Kalle Päätalon perinnön vaalimisen hengessä kulttuurin saralla sekä lukemis- ja kirjoittamisharrastuksen tukemiseksi. Vastaamme Päätalo-keskuksessa Kalle Päätalon työhuoneesta ja hänen elämästään kertovasta näyttelystä, taidenäyttelytilasta sekä Professori Kalle Päätalon Arkistosta, satuarkistosta ja kulttuuriperinteen digiarkistosta. Järjestämme lisäksi sanataiteen opetusta, kirjoittajakoulutusta sekä vuosittain kaksi valtakunnallista kirjoituskilpailua, Napero-Finlandia -sadunkirjoituskilpailun ja Möllärimestari-omakustannekilpailun. Järjestämme myös erilaisia kulttuuritapahtumia, tärkein niistä on Päätaloviikko. Kalle Päätalon työhuone rekonstruoitiin keskukseen samanlaiseksi, kuin se oli hänen kotonaan Tampereella. Päätalon elämästä kertova näyttely vaihtuu vuosittain heinäkuussa. Tämän hetkisen vaihtuvan näyttelyn teemana ovat kirjailijan tuotannosta tehdyt elokuvat ja elokuvahistoria. Näyttelytilassa on opastus kirjailijapäivien aikaan (pe klo 16–18, la klo 11–13 ja 15–17, su klo 11–13). Päätalo kirjoitti tuotantonsa Tampereel-

la, mutta oli vahvasti pohjoinen kirjailija kirjoittamalla Koillismaan, sen ihmisten elämänmenon ja murteen eläviksi. Kirvestien talonsa työhuoneessa hän aloitti kirjoittamisen vuosittain marraskuussa, ja käsikirjoitus valmistui huhti–toukokuussa. Päätalo kirjoitti seitsemänä päivänä viikossa aamusta iltaan. Tavoite päivässä oli 4,5 liuskaa valmista tekstiä. Jälkikätisten laskelmien mukaan luku oli 4,95. Kalle Päätalo on tietysti esillä monella tavalla tekopitäjässään järjestettävien kirjailijapäivien ohjelmassa. Luvassa on esimerkiksi mielenkiintoinen alustus aiheesta Ilo Päätalon tuotannossa. Jos Päätalon tuotannosta iloa löytyykin, iloista ei aina ollut hänen matkansa savotoilta kirjailijaksi eikä itse kirjoittaminenkaan. Peräänantamaton sinnikkyys ja ahkeruus olivat ne voimat, joilla hän punnersi painosten kuninkaaksi. Tervetuloa Pohjois-Suomen kirjailijapäiville ja tutustumaan Päätalo-keskuksen näyttelyyn, joka kertoo tarinan yhden unelman toteutumisesta! Käy myös kurkkaamassa ensi kesän Päätaloviikon ohjelma osoitteessa www.taivalkoski.fi.


Uudet teokset 2014

Johanna Hulkko

Katri Karasma ja Pirjo Suvilehto

Geoetsivät ja muinaishaudan salaisuus

Ihmejuttuja ja tavattomia tarinoita. Lastenja nuortenkirjallisuuden maailmassa

Taas tarvitaan Geoetsiviä! Johanna Hulkon viimeisimmässä kirjassa Geoetsivät päätyvät poliisi Patterisen kannoilla paikalliselle muinaishaudalle, jossa on käynyt kutsumattomia vieraita. Paikkoja on pengottu, roskia heitelty ja kiviä jopa varastettu. Poliisit epäilevät tihutyöstä tietysti nuorisoa, etenkin pahamaineista mopojengiä. Raparperi ja Geoetsivät aloittavat kuitenkin omat tutkimuksensa. Ykkösepäillyksi nousee omituinen, imelä Yrjö, joka on luksustaloja hauta-alueelle mielivän hankkeen puuhamies. Alakouluikäisten geokätköilysarjan kolmas osa tarjoaa taas seikkailua ja huumoria luonnon helmassa. Toisenlaista jännitystä aiheuttaa tällä kertaa koulun Kyvyt esiin -päivä, johon Raparperin opettaja on saanut mielestään huippuidean. Mukana on jälleen geokätköilytehtävä lukijoille. Hulkko on Oulusta kotoisen oleva Nokialla asuva kirjailija, kirjoittamisen ohjaaja ja tv-käsikirjoittaja. Ennen Geoetsiviä häneltä on julkaistu kaksi romaania aikuisille. Hulkko käsikirjoittaa suosittua Uusi päivä -televisiosarjaa. Geokätköilyä hän on harrastanut vuodesta 2004. Sarjan edellinen teos Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus (2013) voitti Arvid Lydecken -palkinnon tammikuussa 2014 ja ilmestyi tämän vuoden puoella äänikirjana. Kaikki kolme Geoetsivät-kirjaa on julkaistu myös sähkökirjoina. Karisto, maaliskuu 2014

Ihmejuttuja ja tavattomia tarinoita! Kirja kutsuu lukijansa satuun ja seikkailuun. Se tarjoaa jääkiekkoa ja jännitystä, fantasiaa ja satuklassikoita. Kirja kuljettaa Jörö-Jukan hurjuudesta Minttu-kirjojen kotoisaan arkeen ja Harry Potterin Tylypahkasta Mirkan ja Masan suhteen kiemuroihin. Katri Karasman ja Pirjo Suvilehton teoksessa käsitellään lastenkirjallisuuden klassikkoja ja uusia tuulia monipuolisesti sekä kirjallisuushistorian että kirjallisuusterapian näkökulmasta. Teos sopii niin opettajille ja kasvattajille, kirjastolaisille, lukuvinkkejä etsiville lapsille ja vanhemmille kuin kaikille niille, joita lasten- ja nuortenkirjallisuuden maailma kiehtoo. Mukana on lukijaa aktivoivia tehtäviä. Tyrnävällä asuva Suvilehto on kirjallisuuden tohtori, monipuolinen kirjailija ja kirjallisuuden ammattilainen. Hän on julkaissut tietokirjoja, runoteoksia ja lastenkirjoja. Espoossa asuva Karasma (ent. Sarmavuori) on professori emerita, joka on kehittänyt äidinkielen opetustiedettä. Hän on kirjoittanut useita tietokirjoja ja kouluttanut aineen- ja luokanopettajia. Avain, maaliskuu 2014

STIIKNAFUULIA

29


Koskelan Rajalinja -sarjaa sä vuosina 2005–2009. ennettyjä versioita aiemmin okonaan uusi tarina.

ILPO KOSKELA

a juniorijalkapallon ta jalkapallon parissa, iitä mitä kaikkea voi nuoria perustaa oman

ILPO KOSKELA

Rajalinja

lisäksi kirjan lopussa on sioista.

Rajalinja

.32

Ilpo Koskela

Ari Paulow

Ari Paulow

Rajalinja

Aavesaaren arvoitus

Musta mamba

Rajalinja on viihdyttävä sarjakuva juniorijalkapallon maailmasta. Se kertoo seikkailuista jalkapallon parissa, huumorilla höystettyjä tarinoita siitä mitä kaikkea voi tapahtua kun joukko innostuneita nuoria perustaa oman joukkueen ja elää jalkapallolle. Pitkän linjan sarjakuvantekijä Ilpo Koskelan Rajalinja -sarjaa julkaistiin Futari -jalkapallolehdessä vuosina 2005–2009. Tämän teoksen tarinat ovat täydennettyjä versioita aiemmin julkaistuista ja mukana on yksi kokonaan uusi tarina. Jännittävien jalkapallotarinoiden lisäksi kirjan lopussa on tiivis tietopaketti futiksen perusasioista. Arktinen banaani, maaliskuu 2014.

30 STIIKNAFUULIA

Samppa, Anssi ja Make ovat 14-vuotiaita luokkatovereita. Elli on Anssin kolme vuotta nuorempi sisko. Kesäkuun puolivälin helteillä Sampan isä tekee nuorille rahakkaan ehdotuksen. Hailuodon Sunikarissa odottaa kaksi huvilaa, jotka heidän pitäisi maalata. Eurojen tarpeessa nelikko suostuu ilomielin. Nyt he saisivat palkkaa ja voisivat olla yhdessä ilman aikuisia monta päivää. Niin he jo seuraavana aamuna lähtevät Sampan ajamalla Buster-veneellä kohti saarta. Ja siitä alkaa seikkailu. Vaaroja, toimintaa ja täpäriä tilanteita. Haamuja menneisyyden hämäristä. Nuori filmitähti Nelli ja muita uusia ystäviä. Niitä kaikkia riittää, kun Samppa ja kumppanit ratkovat Aavesaaren arvoitusta. Miksi heidän veneensä yritettiin ajaa kumoon jo tulomatkalla? Ovatko Hailuodon lentokentän alueella elokuvaa filmaavan julkkisryhmän asiat kunnossa? Voivatko huviloiden lähistöllä liikkuvat kummitukset oikeasti tehdä jotain pahaa? Ja ennen kaikkea: miksi niin moni haluaisi nuorten häipyvän saarelta kiireen vilkkaa? Siitä heidän on otettava selvää. Aavesaaren arvoitus on itsenäinen jatko-osa Ari Paulowin edelliselle nuortenkirjalle Surmankarin vangit (Otava 2012). Kajaanilaissyntyinen Paulow asuu Oulun kupeessa Kempeleessä. Paitsi kirjailija, hän on myös kolumnisti, freelance-toimittaja ja ex-ravintolapäällikkö. Vapaa-ajalla hänen sydäntään lähellä ovat rockmusiikki, elokuvat, matkustelu, historia, voimailu sekä hyvästä ruuasta ja juomasta nauttiminen. Otava, maaliskuu 2014

Nelikymppinen yksityisetsivä Jesse Hackman on lopettamassa firmaansa. Avovaimo Tuuliaa ja Hackmania odottavat lokoisat eläkepäivät Antibesin rannoilla Ranskassa. Muutto uima-altaalla ja muilla mukavuuksilla varustettuun huvilaan on edessä. Mutta sitten alkaa tapahtua. Eräänä aamuna Hackman yritetään murhata omalla toimistollaan. Kyse on vanhojen linnakundien kaunoista häntä kohtaan. Samana päivänä oululaisen erityiskoulun potkut saanut opettaja pestaa Hackmanin setvimään lopputilinsä taustoja. Omasta mielestään opettaja erotettiin lain ja sen hengen vastaisesti. Hackman on kunniavelassa miehelle ja alkaa tutkia tapausta. Pian käy ilmi, että erityiskoulu Elkossa ja koulun ympärillä tapahtuu ikäviä asioita. Oppilaita ahdistellaan koti- ja koulumatkoilla. Rehtorin ja muiden opettajien välit ovat kireät. Koulun rahoitus ja johto ovat varsin epämääräisissä käsissä. Joku tietää jotain sellaista, mitä ei terveenä pysyäkseen pitäisi… Samassa tehdään jo ensimmäinen murha. Etsivä Jesse Hackmanin hämmentämä soppa on sakea, maukas ja pippurinen. Oulun seudun viranomaisten, peruskonnien ja häirikköoppilaiden ohella sen tulisuutta lisäävät lastenraiskaajat ja kurdimafia. Kokkina Hackman on kuitenkin omaa luokkaansa. Musta mamba on kempeleläisen Ari Paulowin kahdeksas Hackman-dekkari. WSOY/Johnny Kniga, kesäkuu 2014


Pia Ronkainen

Petri Vartiainen

Nikotinisti

Isäasentoja

Nikotinisti on Pakkala-palkitun Pia Ronkaisen hommage Väinö Kirstinän Vieroitusoireille (1994). Samalla se on itsenäinen lyyrinen tutkielma riippuvuudesta. ”aurinko välkehtii minussa / kirkontorni hohtaa / taipuu kohti / pakkasen, valon ja tupakan tuoksuissa / taas kevät / huimaa / suuhun kertyy sylki / nieleksin, läpätän / syke ranteissa ja ohimoissa / kohina”. Pia Ronkainen on Tyrnävällä asuva kirjailija. Vieroitusoireet on hänen viides teoksensa. ntamo, maaliskuu 2014

Petri Vartiaisen esikoisteos Isäasentoja kertoo isyydestä. Missä on nykyään isän paikka? Millaista on kolmikymppisen isän arki? Nykyiset isät harjoittelevat vanhemmuutta kovin erilaisessa tilanteessa kuin aiemmat miespolvet. Kun perinteiset rooliodotukset ja kirjallisuuden mieskuvat törmäävät elävään arkeen, syntyy herkullisia proosasuikaleita, joissa itsestään selvää on vain tämä: lapset ovat isän elämän valo, heidän vuokseen mies venyy mihin asentoon tahansa. Näitä vaihtuvia asentoja Vartiainen kuvaa hauskasti, tarkasti ja suurella sydämellä. Vartiainen työskentelee äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Kuusamossa. Hänen pakinoitaan on julkaistu Koillissanomissa, Kaltiossa ja Opettaja-lehdessä. Vuonna 2012 Vartiainen sijoittui kolmanneksi Pentti Saarikoski -kirjoituskilpailussa. Otava, maaliskuu 2014

Katariina Vuori & Jonna Pulkkinen

Kourallinen tabuja – kertomuksia itsemurhasta Vuosittain noin tuhat suomalaista tappaa itsensä. Yrityksiä arvioidaan olevan kymmenkertainen määrä, ja vakavia itsemurha-ajatuksia on jopa joka kymmenennellä suomalaisella. Kourallinen tabuja -teoksessa itsemurhaa yrittäneet kertovat, miksi he eivät halunneet enää elää – ja mistä he ovat saaneet motivaation jatkaa elämää. Kirjan tositarinoissa toistuu se, miten terveydenhuollosta ei saa apua. Vatsahuuhtelun jälkeen potilas lähetetään yksin kotiin eikä jatkohoitoa suunnitella lainkaan. Raskaaseen aiheeseen lankeaa kuitenkin myös valoa: lähes jokaisessa tarinassa itää ajatus siitä, että itsemurhasta voi selvitä hengissä. Katariina Vuori on oululainen kirjailija-toimittaja, joka asuu Oulussa kahden pienen tytön ja kahden sekarotuisen koiran kanssa. Liian monen kirjoitusprojektin vastapainona hän harrastaa minttuhybridien hoivaamista, hyötyliikuntaa, omituisten keittokirjojen keräämistä ja valokuvausta. Jonna Pulkkinen on Sodankylästä kotoisin oleva, Oulussa asuva vapaa kirjoittaja ja toimittaja. Esikoistietokirjansa hän julkaisi elokuussa 2013. Pulkkinen on tehnyt töitä muun muassa toimitussihteerinä, puhelinmyyjänä ja ompelijana. Uransa huipulla hän oli työskennellessään lentävänä apinana. Atena Kustannus, maaliskuu 2014

STIIKNAFUULIA

31


Katariina Vuori & Janne Pekkala & Vesa Ranta

Saunakeittokirja Saunassa on aina tehty ruokaa ja nyt siellä tehdään uutta ruokaa. Tunnelmallinen keittokirja istuttaa modernit maut ja saunakulttuurin samoihin löylyihin. Kiukaan lämmössä syntyy hirvijuurespataa, täytettyä siikaa, suolasieni-limppupiirakkaa, jopa keikauskakkua. Löylyjen lomassa piirtyy kuva tämän hetken suomalaisesta saunakulttuurista. Kaikki kirjan ruoat valmistetaan saunassa: kiukaalla, pesässä, kauhassa tai kuumavesipadassa. Saunan hyödyntäminen ruoan valmistuksessa on vanhaa kansanperinnettä. Näitä reseptejä ei netistä löydy. Tekijät ovat oululaisia. Katariina Vuori uskaltaa tituleerata itseään Suomen kokeneimpana kiuaskokkina. Kirjan toinen kokki Janne Pekkala tekee toimittaja Timo Nykyrin kanssa radioon viikoittaista Eväsreppu-ohjelmaa. Vesa Ranta on valokuvaaja, jonka valokuvia näkee Suomen merkittävimmissä sanoma- ja aikakauslehdissä. Hän on pitänyt useita näyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla. Tammi, toukokuu 2014

32 STIIKNAFUULIA

Lisäyksiä vuonna 2013 ilmestyneisiin Kaisa Halmkronan Kierre (Nispero 2013) ja Niilo Rauhalan Näen mitä haluan nähdä (Otava 2013) olivat jääneet pois Oulun kirjailijaseuran jäsenten vuonna 2013 ilmestyneiden teosten esittelystä, joka oli Stiiknafuulian edellisessä numerossa. Esittelemme ne nyt tässä: Kierre kuvaa parisuhdetta joka pettämisineen, hajuineen ja eritteineen luisuu kohti loppuaan. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavan kaarteen takana odottaa. Kierrettä on helppo luisua alas vauhdikkaasti, mutta takaisinpäin kapuaminen on miltei mahdotonta. Liminkalaistunut Halmkrona on tarinankertoja, joka kirjoittaa yleensä tarinansa puherunoina. Ennen viime kesäkuussa ilmestynyttä Kierrettä hän on julkaissut kaksi muuta runoteosta: Salarakhaus (Myllylahti 2006) ja Kerjääksie rakhautta (Pirkko Halmkrona 2010). Halmkrona on myös ohjannut ja editoinut Ammattiopisto Luovin opiskelijoiden kirjoittaman runoteoksen Tulevaisuus tulee vielä (Luovi 2012). Halmkrona kirjoittaa myös runomuotokuvia eri tilaisuuksissa ja pitää runomuotokuvapajoja. Viime vuonna hän voitti Lavarunouden SM-kisojen PohjoisSuomen karsinnan.

Niilo Rauhalan runojen pohjavirtana kulkee uskonnollinen ajattelu, joka hetkittäin saa julistuksellisiakin sävyjä, mutta runoja leimaavat myös vahva luonnontunne, leikkimielisyys ja ilo. Rauhala asettuu usein puolustamaan lapsia, kantaa huolta maailman ja ihmisen tilasta. Luonto on hänen runojensa keskeinen elementti. Näen mitä haluan nähdä -kokoelmassa kohoavat entistä selvemmin esiin muistot ja menneisyyden monikerroksinen läsnäolo. Kittilässä syntynyt Rauhala on teologi ja asuu Oulussa. Hänet on huomioitu lukuisilla kirjallisuuspalkinnoilla, kuten kirjallisuuden valtionpalkinnolla vuosina 1974 ja 1988. Pro Finlandia -mitalin Rauhala sai vuonna 1990.


PIA RONKAINEN

OLE

Ole minun mitä? ole juuret tässä just ole lempeä huh ole hellä äh ole se joka ei tee pahaa minäkö ole totta tässähän ole kiltit kädet tule lähemmäs ole suu aaaaaaaa ole susi u-u-uuuu-uuuu kaunis askel tum tum tum ole niskan kaari tuolla on sateenkaari ole vierivä katse kivikö ole katala kyynel sataa ja aurinko paistaa olet minun olen jos olen valo olet jos kuume painaa e-hei jos traktori puskee pilvien läpi huh huh ja lehmät lentää

jos sataa rakeita, vettä ja räntää yhtä aikaa joskushan jos tuulilasin pyyhkijät jähmettyvät rikkikö ne jos ikkunan takana on rusakko tarpeeksi kauan kun jos kello jähmettyy patterit lopussa jos kasvihuoneen ikkuna avautuu helteellä lämpö nostaa valkeat kukat mitä kukkia rikkinäisen ikkunan läpi pitäisi korjata vaikka on talvi menipä taas jos unen tulessa käy tuuli kuka niitä muistaa jos aika ei paljoa paina jaha jos lainaan tahdotko käydä kirjastossa? monta on monta päivänselvää minua sinua oletko tosissasi? ajattelen merkkejä nelostie ajattele sinäkin no kannamme niitä mukanamme mh kun menemme silmän läpi justiinsa

sitten istun viereesi istu kerron niin? mieli on muuttunut niinkö? kääntynyt jaaha sisin on venynyt kuoreksi mistä sinä noita tähän päälle hah sisällä on tyhjää okei se on kireä ja kipeä selvähän se pistelee no tuota et naura hups kuule väritön ilo kuule tunnen käden ristiselässäni aamupäivisin huolestuttavaa kuule mitä? sinä rakastat minua niin niin kauan kuin linnut asuvat täällä

STIIKNAFUULIA

33


Jatkoa edellisestä numerosta... © Ilpo Koskela 1988.

34 STIIKNAFUULIA

Jatkuu.

Sarjakuvanovelli. 2. palkinto Kemin valtakunnallisessa sarjakuvakillpailussa 1988. Julkaistu Oi Kuu -antologiassa 1988 sekä Ilpo Koskela: Aleks Revel -sarjakuva-albumissa vuonna 1997.

OSKARI MIILU


© Jii Roikonen

Perhe osa 1

STIIKNAFUULIA

35


Palautusosoite: GST Graafinen Studio Kansankatu 47 A 4. krs, 90100 OULU

• Kahvia ja näköalaa jo vuodesta 1912 • Koiraystävällinen kahvila • A-oikeudet • Valtava jäätelövalikoima • Keitämme Suomen parasta kahvia • Suomen paras kesäkahvila (Kotivinkki heinäkuu 2009) • Kesäkirjakaupasta luettavaa lomalle • Kuukausittain vaihtuva taidenäyttely Avoinna jälleen vapusta alkaen!

Stiiknafuulia 12  

Pohjois-Suomalainen kirjallisuuslehti. Northern Finnish literary magazine.

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you