Issuu on Google+

STADIN RUUSU Vahvat naiset, viisaat teot

03 13


STADIN RUUSU 03/13

PÄÄKIRJOITUS

V

tuumailimme puolueemme naisporukalla, että yhden Stadin Ruusun teemaksi nostetaan vahvat naiset. Tämä on nyt se lehti. Olemme kirjoittaneet juttuja naisista, jotka ovat olleet eri tavoin vahvoja ja selviytyneet perheen, työn ja yhteiskunnan asettamista haasteista. Olemme ottaneet taustavoimaksi Miina Sillanpään, joka on ollut rakentamassa sitä kivijalkaa, jonka pohjalta me nykyajan naiset voimme toimia ja luoda uutta. Stadin aikapankki on herättänyt paljon julkista keskustelua viime aikoina, enimmäkseen siitä, pitäisikö sen toiminnan olla verotettavaa vai ei. Keskustelu on lähes täysin sivuuttanut palvelun sosiaalisen merkityksen. Ajatus siitä, että joku tekee toiselle jotain, mitä toisella ei ole kenties mahdollisuutta rahalla hankkia ja vastaavasti tarjoaa työpanostaan toisaalla vastineeksi, on humaania toimintaa, johon osallistuvista suurin osa ei koe asiaa liiketaloudellisena toimintana. Tästä johtuen olen haastatellut lehteemme aikapankin konkareita ja pyytänyt heitä kertomaan, mistä oikeastaan on kyse. Lisäksi löydät lehdestä juttua stadin skutseista sekä kulttuuria, mm. näkökulmaa Guggenheimiin sekä Kjell Westön haastattelun. Ja jälleen kerran: palautetta saa antaa! ●

Perusdemari pähkinänkuoressa on 62-vuotias mies, joka liittyi puolueeseen vuonna 1984 ja asuu nykyään Pohjois-Herttoniemessä. Kannelmäkeä ja Ruoholahtea lukuun ottamatta kaikki vahvimmat demarijäsenalueet sijaitsevat Helsingin itäpuolella: itäisessä kantakaupungissa tai Itä-Helsingissä. Naisia jäsenistä on runsaat 41 prosenttia. ●

ke s k i ve r to s t a d i n demari

iime talvena

Raikkaita syyspäiviä toivottaen heta war to

päätoimittaja

Stadin ruusu – Helsingin sosialidemokraatit ry:n julkaisu. JULKAISIJA Helsingin Sosialidemokraatit ry sähköposti: helsinki@sdp.fi www.stadindemarit.fi PÄÄTOIMITTAJA Heta Warto heta.warto@gmail.com

STADIN RUUSU 3/2013 TEKIJÄT Anttila Maija, Caydam-Lehtonen Arzu, Isbom Hanna, Jalovaara Ville, Kajander Lauri, Kolanen Risto, Kontio Timo, Korpinen Pekka, Kotkamaa Hilkka, Marttila Irma, Tuominen Leena-Maija, Tuomioja Erkki, Vainikka Mirka, Valtanen Markku

TILAUSMAKSU 17 euroa/vuosikerta ilm. 4 kertaa vuodessa

ULKOASU Fredrik Bäck www.fredrikback.fi

ILMOITUKSET Hanna Isbom hanna.isbom@sdp.fi puh. 050 413 8299

KANNEN KUVA Miina Sillanpää seura PAINO Brand ID Oy, Pori

PAINOSMÄÄRÄ 5 200 kpl 23. vuosikerta, ISSN 0787-5983

STADIN RUUSU 3/2013

2


SISÄLLYS 03/13 k u u l u m i s i a p i i r i s t ä 04

ruusun stadilainen : marjut klinga 20

leijonaemot lasten asialla

07 – teoria muuttuu käytännöksi 09 miina sillanpää – ensimmäinen naisministeri 11 m i i n a s i l l a n p ä ä seu ra 12 s t a p – tov i n ve r ra n t y ö t ä 14 va n h e m m u u s – va at i va j o h t a j a ko u l u ? 16 t y t t ö j e n t a l o 17 so - te ve r k ko – j o t a k i n u u t t a 18 m o n i n ko n s te i n ra s i s m i a va s t a a n 19

kirjastoss a vietetään s atusynt täreitä 21

pirjo somerkivi

vanhuspalvelulaki vihdoinkin voimaan 21 debat ti 22 raatihuoneen narikkavahti 24 pent ti haanpään elämä 25 kjell westö katsoo pitkää ­s iltaa guggenheim helsinkiin intiaanikesän teat teri

S.8 ”Lapsen hyvinvointi ja onnellisuus menevät aina kaiken muun edelle.” pia lemmet ty

7 26 – kuitenkin ? 27 tarjosi paljon 28


markku valtanen

KUULUMISIA PIIRISTÄ

ra p h a ë l t s a n g a

tarjoaa mehua ja mahdollisuuden jakaa suuria ajatuksia.

Kesäkampanjan mitä hyvää seuraavaksi -kysymykseen vastattiin ajatuksella

Nuorten syrjäytymisen vastaiseen kamppailuun vaadittiin kaikkien osapuolten yhteistyötä. Seksuaalista yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta puolustaneen HelsinkiPride 2013 tapahtuman osanottajat haluavat tasa-arvoisen avioliittolain sekä translain uudistuksen. Korttiin saatettiin kynäillä ytimekkäästi myös toive: ”Rakkautta!”. Helsinkiin toivottiin maksutonta joukkoliikennettä, Keskuspuiston ja muiden viheralueiden säilyttämistä sekä Malmille skeittipaikkaa. Kampanjan vastaanotto oli positiivinen. Kampanjamateriaalia kiiteltiin nuorekkaan tuoreesta ulkoasusta. Kokonaisuudessaan kampanja vahvisti sitä ajatusta, että ihmisten näkemyksistä kannattaa olla aktiivisesti kiinnostunut ja että kampanjan menestystä voi mitata sillä, kuinka hyvin se saa ihmiset pohtimaan avoimia kysymyksiä. Kampanja huipentui Suomenlinnassa elokuussa vietettyyn piknikkiin. Jäätelöä, mehua ja kampanjakortteja jaettiin saarelle matkanneille kaupunkilaisille, minkä jälkeen kokoonnuttiin Kirkkopuistoon viettämään aikaa yhdessä ja pelaamaan mölkkyä. Trubaduuri Tervo toi hyvää mieltä yhtä lailla piknik-seurueelle kuin ohikulkeville kaupunkilaisille ja turisteille. Pelkästään jalan ja jäätelölaukku olalla kampanjaa ei tehty, vaan sitä tuki Facebookiin perustettu verkkosivu. Sieltä voi käydä katsomassa videoituja vastauksia mitä hyvää seuraavaksi kysymykseen sekä tarkistamassa, kuka voittikaan kampanjan pääpalkinnon, 300 euron suuruisen Finnish Design Shopin lahjakortin. ●

s t a d i n d e m a r i e n kesäkampanja haastoi kaupunkilaisia pohtimaan työväenliikkeen seuraavaa suurta tavoitetta. Haasteeseen vastattiin osastojen, piirin ja Stadin Demarinuorten kampanjateltoilla sekä verkkosivulla parisensataa kertaa. Tulevaisuuden suuriksi tavoitteiksi nimettiin globaali solidaarisuus, tasa-arvoisuuden ulottaminen maahanmuuttajiin, ihmiskaupan lopettaminen sekä ilmastonmuutoksen pysäyttäminen. Ylikuluttamisen sijaan tahdottiin kestävää yhteiskuntaa sekä työväen osuuskuntaliikkeen renessanssia. Monissa vastauksissa vaadittiin pitämään kiinni olemassa olevista hyvinvointivaltion tavoitteista: täystyöllisyydestä, toimivasta julkisesta terveydenhuollosta sekä laadukkaasta vanhustenhoidosta.

STADIN RUUSU 3/2013

Kampanjan Facebook-verkkosivu: www.facebook.com/mitahyvaaseuraavaksi 04


KUULUMISIA PIIRISTÄ

Työväenliike kokoontui

Tampereelle t a m p e re e l l a 7.9. j ä r j e s tet ty Työväenliike. Nyt. -tapahtuma kokosi

paikalle yli 2000 osallistujaa eri puolilta Suomea. Myös Stadin Demareiden järjestämä bussikuljetus Tampereelle oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Päivän ohjelma koostui työväentalolla järjestetyistä seminaareista sekä Vanhan kirjaston puistossa pidetyistä puheista ja musiikkiesityksistä. Iltajuhlat järjestettiin upeassa tehdasmiljöössä vanhan Finlaysonin tehtaan alueella.  Työväentalon seminaareissa pohdittiin hyvinvointivaltion tilaa ja tulevaisuutta sekä työväenliikkeen merkitystä ennen ja nyt. Töölön demarit järjestivät oman työpajansa Forssa 2.0 -ohjelman ympärille. Ohjelmaa on valmisteltu yhdistyksessä viime keväästä alkaen, ja Tampereen tilaisuus houkutteli paikalle enemmän väkeä kuin salissa oli tuoleja.  Suurimman yleisön keräsi presidentti Tarja Halonen, joka puhui Laikun lavalla innostuneelle kuulijakunnalle. Myös SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen esiintyi lavalla kahteen otteeseen. Ensin puhujana ja myöhemmin solistina, kun Jean S. viihdytti juhlakansaa puheenvuorojen päätteeksi. Jutta Urpilainen esitti bändin kanssa kappaleen Aikuinen nainen. Tapahtuman tunnelmasta ei olisi voinut päätellä, että SDP oli vuorokautta aiemmin saanut mielipidetutkimuksessa historian alhaisimmat kannatuslukemat. Mikäli Tampereelle kokoontunutta juhlakansaa on uskominen, on työväenliikkeen suunta tästä vain ylöspäin. ●

Demarinaisten Risto Reipas -palkinnon sai tänä vuonna i l k k a

t a ipale .

hanna isbom

stadin demarien piiritoimisto: Saariniemenkatu 6, 1. krs, 00530 Helsinki Sähköposti helsinki@sdp.fi Toiminnanjohtaja Hanna Isbom, puh. 050-413 8299 Toimistonhoitaja Carola Grönlund, puh. 044-306 1294 Järjestösihteeri Markku Valtanen, puh. 050-547 4316 (ma–ti) Sähköposti etunimi.sukunimi@sdp.fi Avoinna arkisin klo 8.30–16. ● Syyskesän aurinko helli tuhatpäistä osallistujajoukkoa, joka kerääntyi kuulemaan presidentti t a r j a h a l os t a Laikun lavan edustalle.

05

STADIN RUUSU 3/2013


KUULUMISIA PIIRISTÄ olli manninen

STADIN METSIEN KOHTALON HETKET –

YLEISKAAVASSA PÄÄTETÄÄN PALJOSTA h e l s i n k i l ä i se t ovat suurkaupungin asukkaina erityisasemassa. Kovin monessa maailman pääkaupungissa ei ole yhtä hyviä mahdollisuuksia ulkoilla hienoissa metsissä. Helsingissä mahdollisuudet ovat itse asiassa paremmat kuin monilla metsien keskellä sijaitsevilla suomalaisilla pikkupaikkakunnilla, joissa metsätalous avohakkuineen määrittää metsämaisemaa paljon voimakkaammin. Helsinkiläisten metsiä on hoidettu viime vuosikymmeninä enimmäkseen maltillisesti ja siksi vanhapuustoista järeää metsää on enemmän kuin suomalaismaisemassa keskimäärin. Hienot lähimetsät eivät silti tulevaisuudessa ole itsestäänselvyys Helsingissäkään. Uuden yleiskaavan työstö on jo aloitettu ja ensimmäisen luonnoksen pitäisi olla nähtävillä vuoden 2014 aikana. Tässä kaavassa lähiluonnon turvaaminen on suuri kysymys. Metsillä ja muilla luonnontilaisilla alueilla liikkumisen on lukuisissa tutkimuksissa osoitettu lievittävän stressiä, parantavan vastustuskykyä ja jopa ehkäisevän allergioita. Lisäksi metsät puhdistavat ilmaa, vähentävät melua ja sitovat sadevesiä. Tällaisten luonnosta saatavien hyötyjen merkitys on jatkuvasti lisääntynyt. Kuitenkin vaikeasti rahassa mitattavat hyödyt jäävät kaupunkisuunnittelussa helposti muiden näkökulmien jalkoihin. Metsäntutkimuslaitoksessa tehdyn tutkimuksen mukaan Keskuspuiston läheisyys nostaa asuntojen hintoja noin 1,5 km säteellä. Tällä vyöhykkeellä asunnot ovat 5–7 % kalliimpia kuin kauempana. Laajojen ulkoilualueiden vaikutus asuntojen hintoihin on selvästi pienempiä alueita suurempi, mutta myös niillä on vaikutusta. Asuntojen hintojen vertailu antaa vain kalpean aavistuksen virkistysalueiden merkityksestä. Silti sillä voidaan osoittaa, että lähimetsien veto­ voima on merkittävä tekijä, kun ihmiset valitsevat asuinpaikkaa. Erityisesti sosiaalisen tasa-arvon näkökulmasta kaupunkirakenteen sisällä sijaitsevien, helposti saavutettavien lähimetsien merkitys korostuu. Autoilevan aikuisen on helppo ajaa puolen tunnin päähän Nuuksioon retkeilemään. Hyvin suurelle osalle väestöstä liikkuminen kauas on kuitenkin hankalaa. Uudenmaan liiton vuonna 2012 julkaiseman tilaston mukaan 54 % Helsingin kotitalouksista on autottomia. Lisäksi erityisesti lasten ja nuorten itsenäinen ulkoilu on riippuvaista kodin lähellä sijaitsevista alueista. Myös koiranulkoiluttajat ovat merkittävä asukasryhmä, joka käyttää lähimetsiä päivittäin. Helsingissä on ympäristökeskuksen arvion mukaan n. 30 000– 35 000 koiraa. Niiden ulkoiluttajia on moninkertaisesti.

kaupunkirakenteen tiivistäminen ovat usein julkilausuttuja sinänsä hyviä tavoitteita, joiden varjolla rakentamista pyritään viemään arvokkaidenkin luontoalueiden päälle. Uusille luontoalueille rakentaminen on kuitenkin yleensä pikemmin kaupunkirakenteen leviämistä kuin sen tiivistämistä. Esimerkiksi Meri-Rastilassa OurCity-hankkeessa tuotettiin asukaslähtöisesti vaihtoehtoinen kaavaesitys, jolla kaavoituksen uhkaaman lähimetsän rakentamisen sijaan sama asukasmäärä olisi mahdollista asuttaa alueelle nykyistä rakentamista tiivistämällä. Näin saataisiin säilytettyä kovassa käytössä oleva, luonnonsuojelullisestikin arvokas ulkoilualue, ja samalla voitaisiin vähentää asuinalueiden sosiaalista eriytymistä ja luoda parempia edellytyksiä lähipalveluille. Usein vaihtoehtoja löytyisi, jos niitä todella etsittäisiin. Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vuosille 2013–2017 strategian, jossa todetaan: ”Yleiskaavan hyväksymisen yhteydessä perustetaan metsäinen suojeluverkosto. Tavoitteena on nostaa suojelualueiden määrää kaupungin maa-alueista luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi.” Muutamat vihreät valtuutetut ovatkin pitäneet esillä Helsingin metsien luonnonsuojelullista merkitystä, joka on kaupungin teettämissä selvityksissä osoittautunut suureksi. Julkisessa keskustelussa lähiluonnon sosiaalinen ja kansanterveydellinen merkitys on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Päätöksenteossa niiden esiin nostamiseen olisi selkeä tarve. Suojelualueiden perustaminen on hyvä keino varmistaa kaavoituksessa arvokkaimpien lähimetsien säilyminen luonnon lisäksi myös ihmisiä varten. Virkistyskäyttö on mahdollista turvata suojelumääräysten laadinnassa. Helsingin yleiskaavassa ratkotaan suuria kysymyksiä ja tehtyjen valintojen kanssa on elettävä vuosikymmeniä. Helposti saavutettavan lähiluonnon merkitys ihmisten elinympäristön laadun parantajana on kiistaton. Nyt päätetään, ihaillaanko suurkaupungin virkistyskeitaita tulevaisuudessa vain nostalgisissa valokuvissa vai voivatko ne tulevaisuudessakin ylläpitää rikasta eliölajistoa ja tarjota asukkaille maksutonta lepoa, terveyttä ja iloa. ● lauri kajander

Kirjoittaja työskentelee Luonto-Liitossa metsävastaavana ja on viettänyt merkittävän osan lapsuudestaan helsinkiläislähiön metsissä ja joenrannan pajukoissa. Lisätietoa lähimetsistä ja niiden merkityksestä sekä viitteitä tieteellisiin tutkimuksiin löytyy esim. Suomen luonnonsuojeluliiton julkaisemasta ”Kuntametsät asukkaiden ja luonnon keitaiksi” -oppaasta, jonka voi ladata osoitteesta www.sll.fi/uusimaa/toiminta/kuntametsat

Valinnoilla kauaskantoisia vaikutuksia

Helsingin yleiskaavan teossa lähtökohdaksi on otettu voimakasta väestönkasvua ennustavat mallit. Ilmastonmuutoksen hillintä ja STADIN RUUSU 3/2013

06


STADIN RUUSU

Leijonaemot lasten asialla

pia lemmetty

Vahvat naiset vammaisten lasten ja nuorten ympärillä ovat heidän äitinsä. Lapsen synnynnäinen vammaisuus voi selvitä vasta synnytyksen jälkeen, josta alkaa henkinen valmentautuminen tulevaisuudesta (miten lapseni kehittyy, mitä hän tulee oppimaan, miten järjestetään päivähoito ja koulu jne.). Kaikki arvot menevät uusiksi. Monesti perheen äiti joutuu miettimään työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista ja sitä miten saa arjen kulkemaan vammaisen lapsen kanssa.

ja

peppi suominen.

suuden kodista tapahtuu huomattavasti myöhemmin kuin lapsilla yleensä. Vammainen aikuinen lapsi voi olla lähemmäksi 30-vuotias saadessaan tukiasunnon. Syynä on monesti se, ettei sopivaa tukiasuntoa ole saatavilla. Vammaisen lapsen ja nuoren äideille ja myös isille olisi tärkeää saada heti alusta alkaen vertaistukea muilta vammaisten lasten ja nuorten perheiltä. Paras vertaistuki tulee saman diagnoosin saaneen eri-ikäisen lapsen ja nuoren perheiltä, jolloin vastasyntyneen vammaisen äiti ja isäkin saavat tukea siihen, mitä tulevaisuudessa tuleman pitää. Monesti vertaistuen kautta vammaisten lasten perheet saavat parhaiten tietoonsa vammaistuista ja -palveluista, vaikka tuista ja palveluista tulisi kunnan vammaispalvelun kertoa. Vammaisperheet ovat saattaneet menettää monia tukia tai palveluita tietämättään, vaikka niihin olisi ollut oikeus vammais- ja kehitys­ vammalakien mukaan. Vertaistukea voi etsiä lapsensa diagnoosin mukaisesta yhdistyksestä. On myös yleisvammaisjärjestöjä, joissa on jäseniä eri vammaisryhmistä. Yksi niistä on Leijonaemot ry. ▸

va m m a i se n l a pse n vanhemmat ovat sidoksissa lapsiinsa läpi elämänsä, silloinkin, kun aikuisiän saavuttanut vammainen lapsi muuttaa tukiasuntoon. Usein aikuisen vammaisen muutto lap-

07

STADIN RUUSU 3/2013


STADIN RUUSU Leijonaemojen puheenjohtaja Pia Lemmetty kertoo kokemuksistaan vammaisen tyttären äitinä.

”L

apseni syntyi terveenä , kymmenen pisteen tyttönä. Hä-

nen sairautensa paljastui vasta vähän myöhemmin, kun hän ei lähtenytkään ikätovereidensa lailla kävelemään. Hän sairastaa harvinaista, perinnöllistä lihastautia, SMA2:sta. Ensitietoa sosiaaliavuista saimme sairaalasta sekä neurologiltamme että sairaalan sosiaalityöntekijältä. Kaupungin sosiaalityöhön otimme vähän myöhemmin yhteyttä, kun tarvitsimme kotiimme muutostöitä. Mitään palveluita tai etuuksia ei meille suoraan tarjottu, vaan itse hain tietoa netistä ja laadin hakemuksia. Myös toisilta samassa tilanteessa olevilta perheiltä sain paljon tietoa, erityisesti sopeutumisvalmennuskurssi oli hyödyllinen tässä mielessä. Jotkut asiat ovat menneet vammaispalvelun kanssa ihan mukavasti, esimerkiksi taksikyydit vapaa-ajalle saimme helposti. Samoin neuvolan kautta on järjestynyt maksullista kotipalvelua palveluseteleiden muodossa silloin, kun kuopuksemme syntyi ja tarvitsin lisäapua kotiin. Sen sijaan omaishoidon tuki ja siihen liittyvät vapaat sekä lapseni avustajaasiat tuntuvat takkuilevan jatkuvasti. Olen lapseni omaishoitaja, ja lain mukaan minulle kuuluisi omaishoitajan vapaata 3 vuorokautta kuukaudessa, mutta kaupunki tarjoaa ainoastaan kolme kuuden tunnin jaksoa vapaata. Nämä vapaat menevät hyvin pitkälle siihen, että vien tytärtäni harrastamaan tai hoidan muuten hänen asioitaan. Mielestäni on äärettömän ikävää, että perheet joutuvat anomaan heille kuuluvia tukia ja etuuksia eri paikoista ja että prosessit ovat niin byrokraattisia. Lapsellehan tärkeintä olisi vanhemman läsnäolo, mutta kun vanhemman aika menee hakemusviidakossa seikkailuun, jää lapselle huomattavasti vähemmän aikaa. Toivon että tyttäreni pystyy käymään koulut lähikoulussa ja opiskelemaan ammatin, jossa hän pystyy toimimaan vaikeasta liikuntavammastaan huolimatta. Päiväkodissa häneen on suhtauduttu hienosti ja uskonkin, että ihmisten ennakkoluulot ovat suurin este menestymisen tiellä. Diagnoosin selvittyä lopetin varsinaisen työni It-alan koulutusyrityksen johdossa. Terapiat, lääkärit ja muut asiat vievät niin paljon aikaa, että täysipäiväinen työskentely ’työntekijänä’ olisi vaikeaa. Olen ryhtynyt yrittäjäksi, jolloin voin paremmin itse vaikuttaa työaikoihini ja vastaan poissaoloistani vain itselleni. Lapsen hyvinvointi ja onnellisuus kun menevät aina kaiken muun edelle.” ●

Presidentti a h t i s a a re n kanssa Leijonapennut p e p p i ja s a m u g r u n d s t r ö m .

s u o m i n e n , s i iri nuutinen

Leijonaemot ry:

Teksti a r z u c ayd a m - l e htonen Kuvat le i j o n a e m o t r y

on vuonna 2005 perustettu yhdistys, jonka tarkoitus on antaa vertaistukea erityislasten vanhemmille yli diagnoosirajojen. Yhdistys toimii valtakunnallisesti ja sillä on neljä työntekijää. Poliittisesti ja taloudellisesti sitoutumaton yhdistys saa rahoitusta RAY:lta sekä jonkin verran lahjoituksista ja tuotemyynnistä. Yhdistyksellä on noin 1200 jäsentä – sekä isiä että äitejä. Yhdistyksen ensisijainen tehtävä on tukea erityislasten vanhempien jaksamista vertaistuen keinoin, mutta yhdistys vaikuttaa myös asiantuntijan roolissa työryhmissä ja monia muita väyliä pitkin. Leijonaemot on mukana mm. omaishoidon kehittämisen työryhmässä. Yhdistys pyrkii myös monin keinoin lisäämään vuorovaikutusta vammaisten lasten perheiden ja hoitavien tahojen sekä vammaispalveluiden kanssa. ●

leijonaemot ry

STADIN RUUSU 3/2013

08


Teoria muuttuu käytännöksi

kirsti tulonen

STADIN RUUSU

Vammaisten epätasa-arvoiset palvelut

k u n l a ps i va m m a u t u i ,

kouluasiat alkoivat kiinnostaa lasten kasvaessa ja järjestötyö tuntui koituvan ”kohtaloksi”, ryhtyi Pirjo Somerkivi selvittämään asioita niin teoreettisesti kuin käytännöllisestikin. Hän muistelee edelleen hämmentyneenä niitä ensimmäisiä vuosia, jolloin Maija-tytär oli aivokasvaimen myötä menettänyt näkönsä. – Ympärillämme olevassa auttamisverkostossa ei ollut aukkoja. Sitä ei yksinkertaisesti ollut. Pikkuhiljaa ja pala palalta kudoimme verkkoa niistä langanpätkistä, jotka satuimme löytämään. Saimme tietoa satunnaisesti sieltä ja täältä. Pohdimme tämäkö on ”asiakaslähtöisyyttä” eli asiakas lähteköön itse selvittämään ja vaatimaan oikeuksiaan. Tuntui oudolta se, kuinka paljon asiakkaan piti itse tehdä töitä ja vaatia oikeuksia ja etuuksia, pohtii Pirjo Somerkivi. – Nopeasti opimme, ettei näkövammaisuus ole sairaus. Mielestäni vammautuminen ei sinänsä aiheuta mitään mystistä laadullista muutosta normaalista poikkeavaksi yksilöksi. Jokainen lapsi haluaa olla ainutlaatuinen ja ennen kaikkea tavallinen lapsi. Opettajien suhtautuminen vammaisten lasten opettamiseen yleisopetuksessa ei ole muuttunut Pirjo Somerkiven mukaan myönteisemmäksi. Erityisoppilaat leimataan helposti häiriköiksi ja heidän eristämistään perustellaan sillä että muille oppilaille on annettava mahdollisuus oppia. – Meitä vammaisten lasten vanhempia tai vammaisia itseään syytetään usein siitä, että emme ole sopeutuneet vammaan, jos emme noudata ulkopuolisten käsitystä siitä, mitä vammaisuus ja siihen sopeutuminen on. Kokemukseni mukaan enemmän näitä ”sopeutumattomia” löytyy vammattomien ihmisten joukosta. Vanhempia pidetään kovin itsekkäinä, jos perheen koko elämä ei pyöri vammaisen henkilön ehdoilla ja toisiin perheenjäseniin ripustautuen.

Oman elämän kokemukset saivat Pirjo Somerkiven innostumaan lisäopinnoista aikuisiässä. Syntyi Kuopion yliopistossa hyväksytty väitöskirja Olen verkon silmässä kala – Vammaisuus, kuntoutuminen ja selviytyminen sosiaalisen tuen verkostoissa. Tavoitteena oli tutkia erilaisia kuntoutuksen viitekehyksiä, ihmiskäsitystä ja lainsäädäntöä sekä yksityisiä kulttuurisia, arjen tasolla heijastuvia tekijöitä. – Olen huolissani vammaisten kuntoutuksen resurssien karsimisesta. Meille on luotu hyvä ja tehokas järjestelmä, jota nyt monin paikoin ajetaan alas. Kuntoutukselle on asetettu niin korkeat laatukriteerit, että niitä ei niukkenevissa taloudellisissa olosuhteissa pystytä toteuttamaan. – Kuntien säästötoimien ja toimintojen selkiyttämisen nimissä on toteutettu lainvastaisia rajoituksia mm. vammaisten palveluihin ja lääkinnällisten apuvälineitten saantiin. Mahdollisuudet saada kuntoutusta ja taloudellisia etuuksia ovat eriarvoisia eri kunnissa eikä kuntoutujalle ole aina valitusoikeutta päätöksiin. – Palvelujärjestelmän byrokratia ja palveluiden saamisen vaikeus korostuvat erityisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten vanhempien kohdalla, Pirjo Somerkivi kertoo huolestuneena. Lasten kuormittunut elämä

Vuodet Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtajana avasivat lopullisesti Pirjo Somerkiven silmät lasten elämän moninaisuuteen. – OECD:n hyvinvointivertailuissa suomalaislapset ovat sijalla neljä. Ja kuitenkin meillä on paljon masentuneita ja henkisestä pahoinvoinnista kärsiviä lapsia. Peruskoulussa monilla on se käsitys, että koulu on tylsää. Järjestöjohtajana Pirjo Somerkivi osallistui laajalti perheiden ▸ 09

STADIN RUUSU 3/2013


STADIN RUUSU Meille on luotu hyvä ja tehokas järjestelmä, jota nyt monin paikoin ajetaan alas. — pirjo somerkivi

hyvinvointia ja koulutuskysymyksiä käsittelevien työryhmien, luottamuselinten ja muiden verkostojen toimintaan. Myös mediajulkisuus oli olennainen osa työtä. Somerkivi myöntää, että tästä verkostoitumisesta tuloksia syntyy hitaasti, mutta aktiivisen kansalaistoiminnan ja kanssaihmisistä välittämisen puolesta puhujia tarvitaan monella tasolla. Pirjo opasti viime talvena työttömiä nuoria työnhaussa. – Aika yleisesti peruskoulun päättäneet nuoret eivät luota omiin mahdollisuuksiinsa. Heillä ei ole unelmia eikä uskoa tulevaisuuteen. Tuntuu että moni tyytyy liian vähään. Sen sijaan että puhutaan pakkoruotsista, pitäisi ravistaa koulun rakenteita. Koulumme kaipaa syvempiä ja laajempia muutoksia. Nuoria pitäisi tukea jo kouluaikana eikä sitten kun koulun on ohi. – Koko maailma on lasten ulottuvilla hyvässä ja pahassa. Nuorten maailma on myös hyvin pirstoutunutta. Tämä vaikeuttaa lasten ja nuorten henkisten ongelmien havaitsemista ajoissa. – Monessa suhteessa on menty hyvään suuntaan. Tupakointi ei ole samalla tavalla kova juttu, mitä se oli omassa nuoruudessani. Päihteiden käyttö on vähenemään päin, henkirikosten määrä on laskussa, perhe-elämää arvostetaan, mutta yhteisöllisyys on edelleen se mikä meiltä puuttuu, painottaa Pirjo Somerkivi.

lettävä ammatiksi, vaikka kaikki olisikin lähtöisin aatteelliselta pohjalta. Järjestöissä helposti kaikki tekevät kaikkea. – Hankalinta on jos luottamushenkilöt sekaantuvat operatiiviseen johtamiseen. Olisi saatava aikaan selkeä johtamisrakenne ja työnjako. Olemassa olevia järjestöjä yhdistetään, organisaatiot kasvavat ja vaatimukset tiukkenevat. Monia järjestöjä on jo yhdistetty. Järjestöjen välinen yhteistyö ei ole ollut aina ihanteellisella tasolla. Parasta olisi että yhdistyminen olisi vapaaehtoista – ei esimerkiksi Raha-automaattiyhdistyksen sanelemaa. Tuntuu että hyvälle järjestön johtajalle kasataan vaatimuksia roppakaupalla. Johtajan täytyy tuntea itsensä ja toimia eettisesti, muita kunnioittavasti ja vastuullisesti. Luottamus on ensiarvoisen tärkeää – ja sen voi menettää hetkessä.

Lähipalvelujen puolesta

Halu olla mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa rakentamassa oikeudenmukaista ja tasa-arvoista Suomea ja ennen kaikkea suomalaista työelämää sai Pirjo Somerkiven liittymään sos.dem. puolueeseen. Hän on mukana Helsingin sos.dem. naisyhdistyksessä. – Siellä oli jäsenenä kollegojani, joten minun oli helppo mennä sinne mukaan. Kovin aktiivinen en ole ollut. Lähinnä sydäntäni on lähipalvelujen säilyttäminen. Kun palveluja karsitaan, on hankala kun pelkästään verikokeissa käyminen edellyttää matkaamista naapurikaupunginosaan. On hämmentävää miten hankalaksi tervey­ denhoito muuttuu kun tukena ei ole hyvin organisoitua työterveyshuoltoa.

Työelämä kaipaa yhteisöllisyyttä

– Työelämässä yhteisöllisyys ja solidaarisuus ovat heikoilla. On etäjohtamista, jopa toiselta puolelta maapalloa, on pätkätöitä, ei sitouduta organisaatioon, yhteistyö on huokoista, vahvistetaan vain omaa osaamista. Me erotumme muiden maiden työelämästä melko kummallisella tavalla. Työpaikkakiusaaminen ei ole missään niin yleinen ilmiö kuin meillä. Sen kohteeksi voivat joutua myös johtajat. Monen mutkan jälkeen Pirjo Somerkivi on päätynyt yrittäjäksi. Hän kouluttaa, toimii työnohjaajana, valmentaa, kirjoittaa, esitelmöi. Hyppy uudenlaiseen työn tekemiseen antaa entistä paremmat puitteet yhdistää vuosien myötä karttunut teoreettinen tietämys ja käytännön mukanaan tuoma kokemus. Somerkivi myöntää että yhden naisen yrityksen pyörittäminen on välillä hyvin yksinäistä. Pitäisi osata markkinoida itseään. Tarjouskilpailuissa pieni yritys jää myös monesti isompien jalkoihin. ●

Johdetaan järjestöä

Työvuodet järjestöissä saivat Pirjo Somerkiven kiinnostumaan järjestöjen johtamisesta. Hän halusi syventää omaa tietämystään asiasta ja auttaa niitä jotka sitä työtä tekevät. Syntyi Johtajana järjestössä -kirja. – Järjestöissä tehdään töitä tunteella, sydän on mukana kaikessa tekemisessä. Johtajan työ on hyvin yksinäistä. Järjestön johtajalla ei ole esimiestä. Hänen esimiehensä on luottamushenkilö, joka ei ole mukana työyhteisön arjessa. Alaisten kanssa ei kaikkia asioita voi jakaa. Alaisiin on pidettävä tietty etäisyys. – Yksinpärjäämisen eetos on meillä työelämässä hyvin vahva. Olen ollut paljon järjestöissä sekä työntekijänä että luottamushenkilönä. Vuosien myötä olen yhä enemmän alkanut miettiä, miten hyvä järjestöjohtaminen syntyy. Voisiko järjestöjen toiminta ja johtaminen olla epämuodollisempaa ja inhimillisempää. Johtaminen on mielSTADIN RUUSU 3/2013

leena - maija tuominen

10


STADIN RUUSU

Miina Sillanpää –

Suomen ensimmäinen naisministeri

M

sentin kannatuksen. Miina Sillanpää oli yksi läpimenneistä SDP:n yhdeksästä naiskansanedustajasta. Kansanedustajien vaikutusmahdollisuudet 1900-luvun alun valtiopäivillä olivat kuitenkin rajalliset. Suomi oli parhaillaan voimakkaiden venäläistämistoimien kohteena ja tsaari hajotti eduskunnan lähes vuosittain, mikä merkitsi myös sosiaalisten uudistusten lykkääntymistä. Tilanne turhautti niin edustajia kuin heidän kerta toisensa jälkeen vaaliuurnille joutuvia valitsijoitaan. Levottomien vuosien jälkeen Suomi itsenäistyi joulu­ kuussa 1917, mutta ajautui jo seuraavan vuoden alussa katkeraan sisällissotaan. Vuoden 1918 keväällä Miina Sillanpää lukeutui Väinö Tannerin lailla niihin, jotka välttivät osanottoa sotaan. Sodan aikana Sillanpää oli jäsenenä Helsingin keittolakomiteassa ja auttoi salaa punaisia pakolaisia. Kansallisen katastrofin jälkeen Miina Sillanpäällä oli Tannerin tavoin keskeinen rooli sosialidemokraattisen puolueen nostamiseksi jaloilleen ja hänet valittiin SDP:n johtopaikoille syksyllä 1918. Keväällä 1919 pidetyissä eduskuntavaaleissa SDP oli suurin puolue ja Sillanpää valittiin eduskuntaan Turun ja Porin pohjoisesta vaalipiiristä. Miina Sillanpään eduskuntatoimet koskivat useimmiten naisten aseman parantamista ja sosiaaliturvan vahvistamista. Sillanpää pysyi nyt eduskunnassa aina vuoteen 1932, jolloin kannatus ei riittänyt paikan uusimiseen. Miina Sillanpää ei kuitenkaan vetäytynyt eläkkeelle, vaan kävi vuonna 1936 aktiivisen vaalikampanjan, jonka seurauksena hänet valittiin uudelleen eduskuntaan, jossa hän vaikutti yli sodan aina vuoteen 1947. Kansanedustajuuden ohella Sillanpää toimi viisi kertaa presidentin valitsijamiehenä.

i i n a s i l l a n p ää (4.6.1866 Jokioinen – 3.4.1952 Helsinki) oli sotien välisenä aikana yksi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen keskeisimpiä naisvaikuttajia. Hänet valittiin ensimmäisen kerran kansanedustajaksi maamme ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907 ja hän osallistui tämän jälkeen peräti 39 valtiopäiville ja on näin yhä Suomen pitkäaikaisin naiskansanedustaja. Parhaiten Miina Sillanpää tunnetaan toiminnastaan Suomen poliittisen historian ensimmäisenä naisministerinä Väinö Tannerin hallituksessa 1920-luvun lopulla. Vilhelmiina Riktig syntyi 1860-luvun lopun suurten nälkävuosien aikana. Tämä merkitsi, että niukkuus ja puute varjostivat hänen lapsuuttaan Jokioisten kartanon mailla, jossa hänen isänsä Juho Riktig toimi torpparina. Lapsityövoiman käyttö oli 1800-luvun lopun teollistuvassa Suomessa yleistä ja Vilhelmiina Riktig lähetettiin jo 12-vuotiaana töihin Forssan puuvillatehtaaseen. Raskaan työn ohella tehtaalla oli kuitenkin myös mahdollisuus koulunkäyntiin ja Riktig opiskelikin ahkerasti työn ohessa kuuden vuoden ajan.

Palvelijattaresta kansanedustajaksi

Vuonna 1884 Vilhelmiina Riktig vaihtoi nimensä Miina Sillanpääksi ja lähti ensin palvelijattareksi Porvooseen ja muutti sieltä kolme vuotta myöhemmin samoihin töihin Helsinkiin. Suomi teollistui ja pääkaupunkiin kohdistui tuolloin vilkas muuttoliike maaseudulta. Sen enempää kunnollisesti palkattuja töitä kuin asuntojakaan ei riittänyt kaikille ja monen tulijan elinolot muodostuivat ankeiksi. Niukkuuden keskellä myös Miina Sillanpää lähti vuosisadan loppu­ puolella mukaan nousevan työväenliikkeen toimintaan. Vuonna 1904 hän liittyi Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen, jossa toimimalla palvelijattarien parempien työolojen puolesta hänestä tuli valtakunnallisesti tunnettu naisasioiden puolustaja. Miina Sillanpää asettui ehdokkaaksi vuonna 1907 järjestetyissä Suomen ensimmäisissä eduskuntavaaleissa, jossa SDP sai 37 pro-

Tannerin hallituksen apulaissosiaaliministerinä

Miina Sillanpään poliittisen uran tunnetuin vaihe on hänen vuoden mittainen kautensa Väinö Tannerin hallituksen apulaissosiaaliministerinä joulukuusta 1926 joulukuuhun 1927. Sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen muodostaminen maahan alle kymmenen ▸ 11

STADIN RUUSU 4/2012


STADIN RUUSU

MIINA SILLANPÄÄN SEURA – KÄYTÄNNÖLLISEN KANSALAIS­ VAIKUTTAJAN JALANJÄLJILLÄ vuotta sisällissodan jälkeen oli merkittävä, vaikkakin vaikea poliittinen askel. Tanner oli pyrkinyt alun perin muodostamaan enemmistöhallituksen, mutta kun mikään porvaripuolueista ei ollut valmis lähtemään mukaan, Tanner päätti yrittää puhtaasti sosialidemokraattiselta pohjalta. Tukea hallitukselle tuli tukea RKP:ltä ja ajoittain myös muilta porvaripuolueilta. Hallitus jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi ja kaatui syksyllä 1927 viljatullien alentamista koskevaan äänestykseen. Ajatus Miina Sillanpään nostamisesta ministeriksi oli peräisin Väinö Tannerin vaimolta Linda Tannerilta. Vaikka ministerikausi jäi lyhyeksi, Sillanpää ehti aloittaa laajat tarkastusmatkat eripuolilla Suomea sijaitseviin lastenkoteihin, mielisairaaloihin ja kunnalliskoteihin. Matkoillaan Sillanpään totesi, että niin hoidettavien kuin työntekijöiden olot olivat monin paikoin ala-arvoiset ja vaatisivat pikaisia korjauksia. Tannerin hallitus nosti agendalle muun muassa jo 1900-luvun alussa esillä olleen vaatimuksen naimisissa olevien naisten aseman parantamisesta. Vaimo oli tuolloin yhä voimassa olleen vanhan aviokaaren mukaan miehensä holhouksen alainen eli vajaavaltainen kansalainen. Tannerin hallituksen toiminta myötävaikutti siihen, että vuonna 1929 säädettiin uusi avioliittolaki, jonka mukaan vaimot saivat jatkossa edustaa oikeudellisissa asioissa itseään. Ministeri Sillanpää myös edesauttoi sitä, että tärkeän sairausvakuutuslain valmistelu saatiin käyntiin, vaikka tämäkin laki tuli voimaan vasta myöhemmin. Sillanpää ministerikausi oli sikäli uraauurtava, että seuraava naisministeri Suomeen valittiin vasta keväällä 1948, kun SKDL:n Hertta Kuusinen tuli Mauno Pekkalan hallitukseen salkuttomaksi ministeriksi.

kirsti riss anen on toiminut Miina Sillanpään Seuran puheenjohtajana vuodesta 2011 asti ja tietää tarkalleen, miten Miina Sillanpään arvot ja toiminta elävät vielä nykyisinkin. – Miina Sillanpään arvoista voi nostaa esiin kolme kokonaisuutta: inhimillisyys ja tasa-arvo, oikeudenmukaisuus sekä sanoisinko kunnollisuus ja taloudellisuus. Niistä luonteenpiirteistä, jotka tekivät hänestä ”piikakenraalin”, kansanedustajan, työläisnaisten johtajan, ensimmäisen naispuolisen ministerin ja talousneuvoksen on syytä mainita tiedonjano, välittäminen, tunnollisuus, vakaa määrätietoisuus, yhteistyökyky sekä toimiin tarttuminen. Aluksi piikakenraalina ristiriitaisen maineen saaneesta Sillanpäästä kehittyi myöhemmin luotettava ja arvostettu sillanrakentaja, kertoo Rissanen.

Miina Sillanpään Säätiö

– Sillanpää oli yhdessä muiden piikojen kanssa perustamassa Helsingin palvelijataryhdistystä. Vuonna 1901 hänestä tuli yhdistyksen puheenjohtaja ja tässä tehtävässä hän toimi 51 vuotta. Sillanpään taitavan ja tarkan taloudenpidon seurauksena piikojen yhdistykseltä jäi purettaessa varoja Miina Sillanpään Säätiön peruspääomaksi, valottaa Rissanen säätiön taustoja. Säätiö perustettiin vuonna 1965. – Säätiö toteuttaa Miinan perintöä tunnuslauseenaan hänen ajatuksensa ”jokaisella ihmisellä on elämässään oikeus hyvinvointiin”. Säätiön painopistealueita ovat lääkinnällinen kuntoutus ja hoito, vanhusten asumuspalvelujen järjestäminen, kansanterveystyötä edistävä tutkimus ja kokeilutoiminta sekä kotitalousalan opiskelijoiden tukeminen. Asukaspalvelukeskus Wilhelmiinassa on noin 200 asukaspaikkaa ja sen viereen on yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa perustettu monipuolinen, edelleen kehittyvä liikuntaja kohtaamispaikka erityisesti iäkkäille, nimeltään Taavetinpuisto. Toimintaa järjestetään pääkaupunkiseudun lisäksi Siuntiossa, jossa on edelleen perinnetalo Lepopirtti, kertoo Rissanen Miina Sillanpää säätiön nykytoiminnasta. Säätiön kehittämistyössä on viime vuosina korostunut toimintakyvyn ylläpitäminen ikääntyessä. Useissa hankkeissa on keskitytty aivoterveyden ylläpitämiseen ja muistisairaiden kuntoutukseen. Valta­kunnallisesti levinneitä toimintamalleja ovat esimerkiksi Muista pääasia ja Muistaakseni laulan -ohjelmat ohjaajan oppaineen.

Helsinkiläisenä kunnallispoliitikkona

Vähemmälle huomiolle Miina Sillanpään elämätyötä arvioitaessa on jäänyt hänen aktiivinen toimintansa Helsingin kunnallispolitiikassa. Hän oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä vuodet 1919–1925 ja 1930–1936. Lisäksi Sillanpää oli vuosia muun muassa kaupungin lastensuojelulautakunnan puheenjohtaja ja Hyvösen lastenkodin johtokunnan puheenjohtaja. Miina Sillanpää jäi vuonna 1947 pois eduskunnasta 81-vuotiaana arvostettuna ikäpuhemiehenä. Pitkän poliittisen uransa jälkeen Miina Sillanpää nautti laajaa luottamusta yli puoluerajojen. Viimeiset vuotensa hän eli ystäviensä ympäröimänä saaden huomionosoituksia niin presidentti J. K. Paasikiveltä, omalta puolueeltaan kuin monilta yhteisöiltä. Miina Sillanpää kuoli Helsingissä keväällä 1952 ja hänen muistoaan on sittemmin vaalittu muun muassa muistomerkeillä, joista yksi on Helsingin Tokoinrannassa sijaitseva Aimo Tukiaisen vuonna 1968 tekemä pronssinen Soihtu, jonka jalustassa on kuvattuna Miina Sillanpään kasvot. ●

Ensikotiverkosto

Sillanpää ajoi sitkeästi ensikotien perustamista. Työ alkoi eduskunnasta 1907 sosiaalidemokraattisten naiskansanedustajien aloitteella Kotien perustamisesta turvattomia lapsia, aviottomia äitejä ja heidän lapsiaan varten. Aloite sai osakseen moraalista vastustusta ja jopa pilkkaa. Sillanpään ensiesiintyminen parlamentissa liittyi aloitteen lähetekeskusteluun. Hän kertoi itse nähneensä, kuinka porvarisrouva koettaa estää kaikin tavoin poikaansa ottamasta vaimoksi palvelustyttöä, jonka poika on vietellyt. Tyttö ajetaan armottomasti ovesta ulos. Aloite hylättiin ja samoin kävi myöhemmin tehdyille vastaaville aloitteille.

v i l l e j a l ova a ra

Kirjoittaja on Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen. STADIN RUUSU 3/2013

12


STADIN RUUSU

Sillanpää puolusti koko elämänsä kaikkia huono-osaisia ja alistetussa asemassa olevia ihmisiä. — kirsti riss anen

k i r s t i r i ss a n e n

minaaria koskivat palvelutyötä – siivouspalvelua, ruokapalvelua ja vanhustyötä – tarkoituksena parantaa palveluammattien arvostusta ja osoittaa niiden käytännön merkitys. Nyt kun piiat ja palvelijattaret ovat kadonneet, kodeissa tehty palvelutyö on siirtynyt yhteiskuntaan, kuvailee Rissanen menneen ja nykyisen toiminnan linkittymistä. Viime vuoden seminaarin yhteydessä annettiin ensimmäinen Miina Sillanpää -tunnustus. Ideana on palkita henkilö, yhteisö tai hanke Miinan arvoja toteuttavasta toiminnasta. Vuoden 2012 tunnustuksen sai koordinaattori, työyhteisövalmentaja Anna Pylkkänen kehittämästään Proud Age -liikkeestä ja siinä tekemästään työstä ikääntyneiden arvostuksen lisäämiseksi. Kaksi vuotta sitten seura teki yhdessä säätiön, Ensi- ja Turvakotien Liiton ja 23 merkittävän yhteisön kanssa Sisäasiainministeriölle esityksen siitä, että ministeriö lisäisi liputuspäiviin Miina Sillanpään eli kansalaisvaikuttamisen liputuspäivän. – Olemme näet sitä mieltä, että meidän maamme yhtenäiskulttuuriin on aina kuulunut ihmisten yhdenvertainen osallistuminen, vapaaehtoistyö ja yhdistystoiminta. Ja juuri Miina soveltuu erinomaisesti kansalaisvaikuttamisen symboliksi. Kun Miinan syntymäpäivänä jo liputetaan Puolustusvoimien lippujuhlaa, olemme ehdottaneet liputuspäiväksi lokakuun ensimmäistä, jolloin kaikki kansalaiset saivat täydet poliittiset oikeudet vuonna 1906. Sisäministeriöstä saamamme tiedon mukaan liputuspäivähanke on vireillä myönteisissä merkeissä, Rissanen toteaa. Joulukuussa 2011 tuli kuluneeksi 85 vuotta siitä, kun Miina Sillanpää nimitettiin Suomen ensimmäiseksi ministeriksi. Merkkivuoden kunniaksi seura teki aloitteen juhlaseminaarin järjestämisestä. STM:n tasa-arvoyksikkö ja eduskunnan naisverkosto tarttuivat aloitteeseen ja järjestivät eduskunnan pikkuparlamentissa seminaarin aiheesta ”Onko politiikalla sukupuolta?” Seminaarissa kuultiin mm. valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen ja tasa-arvoministeri Paavo Arhinmäen puheenvuorot.

Nykyisin Ensi- ja Turvakotien Liitto on valtakunnallinen lastensuojelujärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä ehkäisee perheväkivaltaa. Liitolla on 29 jäsenyhdistystä, jotka ylläpitävät 16 ensikotia, joista 6 on erikoistunut päihdeongelmien hoitoon ja 12 turvakotia. Liiton tunnuslauseena on Miinan sitkeydellä. - Sillanpää oli antautunut ensikotityölle koko sydämellään ja siitä muodostui hänen viimeinen suuri hankkeensa, Rissanen toteaa. Miina Sillanpään Seura

Miina Sillanpään Seura perustettiin vuonna 1964 edistämään Sillanpään ajamia asioita ja arvoja. – Teemoista ei ole pulaa, sillä asioita on runsaasti. Sillanpää teki paljon. Hän puolusti koko elämänsä kaikkia huono-osaisia ja alistetussa asemassa olevia ihmisiä. Hän toimi vanhusten, nuorten perheiden, kotitalouksien ja kansanterveyden hyväksi sekä painotti palvelutyön merkitystä. Sillanpää uskoi valistamisen ja sivistyksen merkitykseen ja yhteistyön voimaan. Hän ajoi voimallisesti kieltolakia ja teki raittiustyötä sekä taisteli jatkuvasti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja häirintää, ihmiskauppaa ja prostituutiota vastaan. Hän oli myös laajasti mukana yhdistys- ja osuuskuntatoiminnassa kuuluen Osuusliike Elannon perustajiin ja johtoelimiin, kuvailee Rissanen niitä asioita, jotka Sillanpäälle olivat keskeisiä. – Seura pyrkii tekemään tunnetuksi Sillanpään arvoja ja hänen työtään. Seuran aloitteesta Sillanpäälle pystytettiin vuonna 1968 muistomerkki Soihtu Tokoinrantaan Hakaniemeen. Sen on veistänyt kuvanveistäjä Aimo Tukiainen. Seura, säätiö ja ensikodit järjestävät vuoronperään Sillanpään syntymäpäivänä 4.6. kukituskäynnin muistomerkillä ja yhteisen kahvitilaisuuden. Samalla muistelemme hänen elämäänsä, Rissanen kertoo. Nykyisinkin seuran toiminta on aktiivista. – Seuran säännölliseen toimintaan kuuluvat vuosittaiset Miinan perintö -seminaarit. Tämän vuoden seminaarissa 1.10. käsitellään maahanmuuttajien asemaa otsikolla ”Miten päästä Suomi-klubin jäseneksi”. Viime vuonna keskityimme ikääntymisen kysymyksiin teemalla ”Aina on oikea ikä” ja toissavuonna lastensuojeluun aiheena ”Kumppanuudella lapsen parhaaksi”. Neljä sitä edellistä se-

Miinan syntymästä 150 vuotta 2016

– Pieni miinamaisen sitkeä Miina-seura on jo nyt tehnyt alustavia suunnitelmia siitä, miten pyrimme juhlistamaan Miinan ▸ 13

STADIN RUUSU 3/2013


STADIN RUUSU

Tovin verran työtä

r u by va n d e r wekken

syntymän 150-juhlavuotta. On sovittu kirjasta työnimellä ”Miina Sillanpään sanoma, arvot ja elämä”. Sen julkistaminen on suunniteltu tapahtuvaksi 2015. Patsaan kukitus aamulla 4.6. on tarkoitus hoitaa juhlallisesti ja saada kahvitilaisuuden puhujaksi Miinan polkuja politiikassa seurannut merkittävä nainen. Syntymäpäivää on myös suunniteltu juhlistettavaksi illalla pidettävillä kansalaispäivällisillä, kertoo Rissanen tulevista suunnitelmista. – Juhlavuodelle on alustavasti ajateltu kahta suurempaa seminaaria toivottavasti yhteistyössä julkisen vallan kanssa. Kevään seminaari voisi koskea vaikkapa järjestötoiminnan tämän päivän mahdollisuuksia ja syksyn toivoaksemme liputuspäivän seminaari ehkä demokratiaa ja kansalaisvaikuttamista tänään ja huomenna. Toteuttamismahdollisuudet riippuvat siitä, onnistuuko seura löytämään järjestelyihin kumppaneita, Rissanen vinkkaa. Miina Sillanpään kuolemasta on jo 61 vuotta. – On selvää, että hänestä on tullut jo historian henkilö, jota varsinkaan nuoret eivät enää tunne. Miinan ajatuksilla ja töillä hyvinvointiyhteiskunnan esitaistelijana on kuitenkin suuri merkitys juuri nykyisessä epävarmassa taloudellisessa tilanteessa säästöjen nakertaessa hyvinvointimme perustaa. Siksi me seurassa toivomme, että saisimme koulut ja Miinan omalle kehitykselle tärkeät työväen ja kansalaisopistot jollain tavalla mukaan juhlavuoden ohjelmaan. Minimi voisi olla sopivan aiheen yhteydessä tunti siitä, mitä teki Suomen ensimmäinen naisministeri, visioi Rissanen. – Yleisradiolla on erinomaisen mielenkiintoinen nauhoitus vuodelta 2003, Suomen ensimmäinen naisministeri Miina Sillanpää, jossa myös Miina Sillanpää ja hänen aikalaisensa itse puhuvat. Se kuultiin vuonna 2011 myös uusintana ja on ehdottomasti kuulemisen arvoinen jälleen juhlavuonna. Jospa media voisi muutenkin muistaa Miinaa, Rissanen toivoo juhlavuoteen liittyen. – Seuran tarkoitus on talven aikana kutsua juhlavuosipalaveriin ne muut tahot, joiden uskomme haluavan olla mukana juhlinnassa. Hieno joukko on jo liputuspäivähankkeen takana, Rissanen kehaisee. ●

stadin aikapankki eli STAP sai alkunsa syksyllä 2009. Se koostuu heterogeenisestä joukosta, jotka tarjoavat toisilleen apua ja yhteisöllisyyttä. Stadin Aikapankin toiminta-alueena on pääkaupunkiseutu laajasti määriteltynä. Stadin Aikapankissa (STAP) vaihdetaan moninaisia palveluita aikaa vastaan yhteisön jäsenten välillä. Vaihtojen periaatteena on, että kaikkien aika, työ ja avun tarve ovat yhtä arvokkaita. Stadin Aikapankissa yksi tovi vastaa yhtä työtuntia. STAP on osa kansainvälistä Community Exchange System -verkostoa (CES). Tähän verkostoon kuuluu erilaisia paikallisraharyhmiä ja aikapankkeja yli 50 eri maasta. Jopa 2900 henkilöä on kirjautunut Stadin Aikapankkiin. Näistä noin kolmannes on käyttänyt palveluita ja osallistunut toimintaan. Stadin Aikapankin toiminta on kaikille avointa eli jäseneksi voivat liittyä kaikki yksityishenkilöt. Stadin Aikapankkiin voi liittyä jäseneksi myös yhteisöjä, joiden toiminta tukee STAP:n arvoja ja toimintaperiaatteita. Stadin Aikapankin tavoitteena on edistää ihmisten keskinäistä avunantoa ja sitä kautta kehittää kulttuuria yhteisöllisempään suuntaan. STAP vahvistaa sosiaalisesti ja ekologisesti oikeudenmukaista paikallistaloutta, jossa jokaisella ihmisellä on yhtäläinen arvo ja osallistumisen mahdollisuudet. Stadin aikapankin puuhanainen Ruby van der Wekken on kanadalaissyntyinen, Hollannissa kasvanut kahden lapsen äiti, joka on asunut Suomessa 14 vuoden ajan. Hän toimii aikapankissa päivätyönsä ohella ja on kiinnostunut ekologisesta tasa-arvosta ja solidaarisesta taloudesta. – Pidän itseäni globaalin oikeudenmukaisuuden aktiivi­jäsenenä. STAP mahdollista paikallisen tavan edistää sosiaalista ja ekologista oikeudenmukaisuutta ja samalla sillä on tärkeitä globaaleja vaikutuksia, toteaa Ruby van der Wekken. – Henkilökohtaisesti tämä on ollut minulle erittäin mielenkiintoinen oppimisprosessi siitä, mikä aikapankki on ja mitkä ovat sen mahdollisuudet. On ollut mielenkiintoista nähdä, miten vastavuoroisuuteen perustuva valuuttaa toimii. Yhteisöllisyys ja talous ovat saman kolikon kääntöpuolet, van der Wekken kiteyttää.

h e t a wa r to

– Stadin Aikapankki toimii ilman rahoitusta ja ilman tarkkoja toimintasuunnitelmia, mutta ideoita ja visioita on paljon! Kaikki toi-

STADIN RUUSU 3/2013

Yhteisöllisyyttä paikallisesti ja globaalisti

14


krzysztof szkurlatowski

STADIN RUUSU – Aikapankissa on valtavaa potentiaalia – sillä pidetään yllä ja kehitetään Suomen nykyistä yhteiskunnallista hyvinvointia, se mahdollistaa keskinäisen auttamisen ja vahvistaa sivistysvaltiota tukien samalla myös sosiaalisuutta ja ekologisuutta, joilla on paitsi paikallista, myös globaalia merkitystä, kuvailee van der Wekken. Hän uskookin, että aikapankki voi olla tärkeä autonominen partneri mille tahansa kaupungille toteuttamalla sen periaatteita vapaaehtoisesti lisäten vapaaehtoisuuteen perustuvaa hyvinvointia ja taloudellista tasa-arvoa. – Kaupungin tulisi tukea tällaista kehitystä mahdollistamalla esim. toimitiloja aikapankille, joissa se voisi tukea oma-aloitteisuutta ja toimijoiden näkyvyyttä, esittää van der Wekken. Hän näkee aikapankilla myös tietynlaista filosofista syvyyttä. – On kiehtovaa miettiä, kuinka käytämme aikaamme? Kuinka voimme käyttää aikapankkia olemalla läsnä siinä ajassa ja paikassa, jossa haluamme olla. Aikapankissa on monia ulottuvuuksia! ● Teksti ja käännös heta

war to

on tehnyt kolmen vuoden aikana yhteensä yli sata vaihtoa Stadin Aikapankissa. Hän on pessyt kymmenien pääkaupunkiseutulaisten ikkunat aikapankin kautta, ollut siivous- ja järjestelyapuna, mökkitalkoissa, muuttoapuna, auton omaavana perheenä kuljettamassa autottoman aikapankkilaisen tavaroita ja toiminut kissanhoitajana omistajien ollessa matkoilla. Lisäksi hän on valmistanut mehiläisvahakynttilöitä ja huovuttanut kissanleluja sekä kirjoittanut Stadin Aikapankin blogiin toveja vastaan. Missään näistä hän ei ole varsinaisesti ammattilainen. Saarivirran perhe on myös saanut aikapankin kautta monenlaista apua. – Lastenhoitoapua, uintitekniikkaopetusta aikuiselle ja uinti­ opetusta lapselle, useita hienoja teemakakkuja lasten ristiäisiin ja syntymäpäiville, kasvomaalausta ja koristeita lasten syntymäpäiville, purjehdusopetusta sekä remonttiapua kodin seinien maalaukseen. Lisäksi he ovat palkanneet aikapankin kautta henkilön tekemään edullisia kirppisostoksia tarpeidemme mukaan (erityisesti lastenvaatteita lapsille), yksi aikapankkilainen ompeli lehti-ja kaukosäädintelineen, yksi uudisti kissojen raapimapuun ja yksi valmisti lasten leluille ja vaatteille matonkuteista säilytyskoreja. Yksi ompeli ostamastamme kankaasta kauniit sohvatyynyt ja korjasi ison pinon rikkoontuneita lastenvaatteita jälleen käyttökuntoon. Olen värjäyttänyt ja leikkauttanut hiukseni aikapankin kautta ja saanut karvojen poistoon vartalosokerointia. Olen käynyt myös intialaisessa päänhieronnassa. Olemme tehneet toveilla luomuruokaostoksia aikapankissa mukana olevassa Oma maa-kaupassa. Olemme lainanneet toiselta aikapankkilaiselta peräkärryä, jotta olemme saaneet syksyisin hakea sillä puuvarastomme täyteen puuta talvea varten, listaa Leila Saarivirta palveluita. – Aikapankista on ollut perheellemme todella paljon apua. Etenkin lastenhoitoapu on ollut tärkeää jaksamisen kannalta, sillä sukulaiset asuvat kaukana. Aikapankin kautta olemme saaneet useita läheisiä ystäviä ja hyvä mielen auttaessamme muita. Aikapankkia on helppo käyttää. Netissä on aikapankin sivut, joiden kautta tarjotut palvelut ja toisten kaipaamat palvelut löytyvät helposti. Sähköpostiin tulee säännöllisesti uusimmat tarjoukset ja vaihtopyynnöt, Saarivirta vinkkaa. ●

leila s aarivir ta

Sisäisesti käytössä oleva tovivero on mielenkiintoinen työkalu osallistavassa demokratiassa. — r uby van der wekken

minta lähtee jäsenistä ja mukaan on helppo tulla! STAP ei ole projekti eikä sillä ole euromääräistä rahoitusta, van der Wekken muistuttaa. – Toimintaa pidetään yllä toveilla, jotka kerätään jäsenmaksuina ja sisäisen ”veron” kautta. Sisäisesti käytössä oleva tovivero on mielenkiintoinen työkalu osallistavassa demokratiassa ja sillä voidaan tukea myös erilaisten yhteisöjen toimintaa, van der Wekken kertoo. Aikapankki huomioi ihmisten todelliset tarpeet. Ihmiset tarjoavat myös palveluita käyttääkseen olemassa olevia taitojaan, oppiakseen uutta, tehdäkseen jotain eri tavalla kuin yleensä tai tehdäkseen asioita yhdessä toisten kanssa. STAP jatkaa kasvuaan, vaikkei se olekaan ollut varsinainen tavoite toiminnalle. Jatkossa aikapankista toivotaan vakiintunutta ja aktiivista yhteisöä. – Toivomme tietysti, ettei keskustelua herättänyt verotus rajoita aikapankin toimintamahdollisuuksia. Helsingin globaalin vastuun strategiassa todetaan: Sosiaalisen kestävyyden, kaupunkilaisten omaehtoisen elämän ja talouden vakauden edistämiseksi kaupunki selvittää miten se voi tukea aikapankkien toimintaa.

heta war to

15

STADIN RUUSU 3/2013


simona balint

STADIN RUUSU

Vanhemmuus – Vaativa johtajakoulu? työmarkkinoilla herättävät edelleenkin erikoisia asenteita. Jotkut tuntuvat ajattelevan, että äidit, jotka toimivat merkittävissä työtehtävissä, ovat supernaisia, joille elämä on helpompaa tai joiden elämänarvot ovat erittäin urapainotteisia. Minulle perhe on ollut elämäni suurin haave ja haluan viettää aikaa perheeni kanssa. Tiedän ja tiedostan jatkuvasti, että äitinä olen korvaamaton. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että äidin pitäisi olla läsnä joka hetki. Kyllä perheessämme on tilaa isälle ja isyydellekin. Olen kohdannut kummallisia tilanteita esimerkiksi työnhaun yhtey­ dessä. Epäsäännöllisistä työajoista keskusteltaessa kysyttiin, olenko tosissani ja tiedusteltiin, onko minulla lapsilleni jo vuoropäiväkoti­ paikka. Kysymys tuntuu pöyristyttävältä ja loukkaa yksityisyyttä, koska meidän perheessä isäkin voi jäädä kotiin hoitamaan lapsia ja meillä on hyvä tukiverkosto, jolta saamme apua arkeemme. Eikä ajankäytön organisoiminen ole minulle mikään ongelma. Jos arkielämämme on kiireisempää, omistan vapaa-ajan perheen yhdessäololle. Kun taas olen päivät lasten kanssa kotona hoitovapaalla, voin sopia enemmän iltamenoja. Ratkaisut sovitaan yhdessä isän ja äidin välillä tilanteet huomioiden. Äitinä ihminen tarvitsee tilanneherkkyyttä, yhteistyökykyä ja johtamistaitoja. Arki viisihenkisessä perheessä on jatkuvaa tasapainoilua ja jatkuvaa muutoksessa elämistä, ja joudumme miltei päivittäin miettimään lapsiperheen logistiikkaa. Tavoitetila perheessämme on se, että aikuiset toimivat tiiminä, joka johtaa perhe-elämää. Arjessa ei tähän aina päästä, eikä ihme, jos jompikumpi vanhemmista ärsyyntyy, kun suunnitelmissa ainoa mikä pitää on se, ettei mikään pidä. Kun kiire kokoukseen yllättää ja esikoisen koulusta soitetaan, että

poika on juossut päin lyhtypylvästä, on kyettävä improvisoimaan ja priorisoimaan nopeasti. Kun yksi lapsi saa kiukkukohtauk­sen karkkihyllyllä, on tilanteessa toimittava nopeasti ja järkevästi sekä hallita tilanne niin, että muut pysyvät rauhallisina. Ainakaan meidän elämässä ei yhtä haastavia konfliktitilanteita tule työelämässä vastaan. Tai ainakin niitä tulee harvemmin. Esimiestehtävissä olen törmännyt haastaviin ihmisiin, mutta yksikään ei ole osannut yllättää minua kuten lapseni. Yksikään haastava työkaveri tai alainen ei ole ollut yhtä kovaääninen tai vastustanut välttämätöntä niin voimakkaasti kuin omat lapseni. Totesinkin, että ammattikorkeakouluopintoihin kuuluva teoriatason johtamiskoulutus, lautakunnan puheenjohtajan tehtävät ja työelämän haastavat tilanteet toimivat hyvänä pohjana perheen johtamistaidoille. Kokemukseni mukaan johtamiskykyä ja paineensietoa tarvitaan äitiydessä joskus jopa enemmän kuin politiikan hornankattilassa. Suosittelenkin, että äitiyttä opetellaan katsomaan arvostaen myös työelämässä. Elämme aikaa, jolloin tasa-arvo ulottuu eri tavoin eri perheisiin. Vanhempien roolit perheissä vaihtelevat ja työelämästä saattaa olla äidin sijasta poissa isä. Vanhat ennakkoluulot on nyt syytä karistaa unholaan ja katsoa asiaa uudesta näkökulmasta. Isyys voi olla isälle vankka johtajakoulu, kuten äitiys äidille. Joka tapauksessa vanhemmuus haastaa aikuiset uudella tavalla ja vahvistaa johtamistaitoja. ●

n a i se u s j a n a i se n a se ma

STADIN RUUSU 3/2013

mirka vainikka

kolmen lapsen äiti

16


STADIN RUUSU

Tyttöjen Talo – tyttöjen ja nuorten naisten kohtaamispaikka

on 10–28-vuotiaiden helsinkiläisten tyttöjen ja naisten avoin kohtaamispaikka. Se on toiminut jo kaksitoista vuotta ja siellä on mahdollisuus osallistua erilaisiin ryhmiin tai viettää aikaa rennosti vaikka aivan itsekseen. Tyttöjen Talossa luvataan kuunnella, keskustella ja vaihtaa kokemuksia, ajatuksia tyttöydestä, naiseudesta ja elämästä. Se on mahdollista, kun toiminnassa on mukana eri-ikäisiä, eri kulttuureista tulevia tyttöjä ja naisia. Avoimissa illoissa isosiskoina on aikuisia, turvallisia, vapaaehtoisia naisia. Talossa on mahdollisuus jutella rauhassa omista asioista, työntekijät auttavat ja kuuntelevat, kun joku asia painaa mieltä. Yhdessä ideoidaan, haaveillaan ja unelmoidaan. Tyttöjen Talon sydän on tunnelmallinen kahvio, siellä rentoutuminen onnistuu omaa mielimusiikkia kuunnellen, lehtiä tai kirjoja lukien. Vuorovaikutteiset ryhmät ovat Tyttöjen Talon keskeisin toimintamuoto. Työntekijät perustavat ryhmät yksittäisten tyttöjen, tyttöporukoiden, koulujen ja muiden yhteistyökumppaneiden toiveita kuunnellen. Ryhmätoiveista ja halusta osallistua ryhmään voi kertoa Tyttöjen Talon työntekijöille. Tytöt suunnittelevat ryhmissä toimintaansa ja sitoutuvat toimintaan. Ryhmiä perustetaan esim. seksuaalista väkivaltaa kohdanneille tytöille, päihdeperheiden tytöille, ujoille tytöille, nuorille odottaville äideille ja nuorille äideille vauvoineen. Ryhmissä tytöt ja nuoret naiset oppivat tuntemaan itseään, pohdiskelevat oman elämänsä kasvua ja etsivät eväitä elämäänsä yhdessä toisten kanssa. Ryhmät ovat luottamuksellisia, niissä säilyy intiimiys ja turvallisuus. Ryhmissä on neljä–kahdeksan samanikäistä tyttöä tai naista, ohjaajana toimii aina aikuinen nainen ja ryhmäläiset tapaavat toisiaan säännöllisesti. Tyttöjen Talossa on vapaasti käytössä tanssisali, piano, keittiö, tieto­ kone, ompelukone, askartelu- ja taidetarvikkeet. Ne antavat mahdollisuuden yhdessä tekemiseen ja kokemiseen. Toimintaan kuuluvat myös avoimet teemaillat, talkoot ja kurssit. Tyttöryhmissä harrastetaan mm. kuvataiteita, tanssia, kirjoittamista, lukemista ja teatteri-ilmaisua. Tyttöjen Talo on auki arkisin iltapäivästä iltaan, mutta myös viikonlopputapahtumia järjestetään. Avointa toimintaa on maanantaista – torstaihin klo 14–20 ja keskiviikkoisin Tyttöjen talo suljetaan klo 17.00. Lisää tietoa toiminnasta löytyy Tyttöjen talon sivuilta www.tyttojentalo.fi. Tyttöjen Talossa tehdään hyvää, ennaltaehkäisevää työtä. Kun nuori tyttö pääsee kertomaan ongelmistaan ja murheistaan ajoissa ja häntä kuunnellaan, se on kullanarvoinen apu. Toiminnan rahoitus ja jatkuvuus kuitenkin näyttää painavan työntekijöiden mieltä. Se on sääli, sillä talossa tehtävää työtä tulisi arvostaa ja sen resurssit turvata. ●

iris scherer

tyt töjen talo

irma mar t tila

17

STADIN RUUSU 3/2013


STADIN RUUSU

So-te verkko – jotakin uutta toimintansa yhdistyneet sosiaali- ja terveysvirasto (so-te) ja lautakunta. Helsinki oli viimeinen kunta, mikä yhdisti sosiaali- ja terveystoimensa. Asiaa oli pohdittu pitkään. Itsekin mukana olleena olin pitkään yhdistymistä vastaan, koska pelkäsin, että yhdistyneen viraston isoa budjettia leikattaisiin mennen tullen. Eikä se huoli aivan aiheeton ole ollutkaan. Sen jouduin toteamaan jo ensimmäisen so-te lautakunnan budjetin valmistelussa viime keväältä. Budjetin paimentaminen vaatii tiukkaa otetta. So-te virasto on Helsingin suurin. Työntekijöitä on yli viisitoistatuhatta ja budjetti n.2,2 miljardia euroa, joka on lähes puolet kaupungin käyttötaloudesta (4,7 miljardia euroa). Virastoon kuuluu tällä hetkellä 25 terveysasemaa ja sosiaalipuolen noin neljäsataa palvelupisteen käyntiosoitetta. Sosiaalitoimen tilojen kartoitus ja niiden käyttötarkoituksen pohdinta on ajankohtaista, kun rupeamme selvittämään yhteisen so-te palveluverkon luomista. Lautakunnassa on kolmetoista, eri poliittisten ryhmien jäsentä kuntavaalien tuloksen mukaisesti. Lautakunnan puheenjohtajuus saatiin neuvoteltua sosialidemokraateille. Se oli merkittävä voitto. So-te lautakunta on yksi merkittävimmistä lautakunnista sekä tehtävänsä että taloudellisen vallan takia. Varapuheenjohtaja tulee kokoomuksesta.

v u o d e n a l u ss a a l o i t tivat

Uuden lautakunnan monet roolit

Lautakunnan viime kevään työ keskittyi pitkälti oman strategian ja budjetin laatimiseen. Olin tyytyväinen, kun lautakuntaryhmät kykenivät neuvottelemaan kaikki muutokset ja lisäykset hyvässä yhteisymmärryksessä. Se lisää aina esitysten painoarvoa. Sen lisäksi uusi lautakunta joutui hyppäämään moniin tärkeisiin ja monimutkaisiin asioihin melkein suoralta kädeltä. Kaikilla jäsenillä on ollut paljon oppimista. Itseäni on helpottanut sairaanhoidon opettajan koulutukseni ja pitkäaikainen työni terveyspoliittisten asioiden parissa ja menneiden aikojen puheenjohtajuus keskisessä sosiaali- ja terveysjaostossa. Mutta paljon on muuttunut ja vielä enemmän muutoksia pitäisi tehdä tulevaisuudessa, jotta palvelujärjestelmä toimisi niin hyvin kuin sen pitää toimia. Sosiaali- ja terveystoimen yhdistämisessä on kyse myös isosta kulttuurimuutoksesta. Koko yhdistymisprosessi aina valtuuston päätöksestä kaupunginhallituksen tilapäisen jaoston työskentelyyn asti tapahtui hyvin lyhyellä aikataululla. Vaistosin aika nopeasti jonkinlaista kyräilyä ja epäluuloa kahden erilaisen kulttuurin välillä. Ehdotin viraston johtoryhmälle, että olisi syytä nostaa kissa pöydälle ja alkaa rakentaa yhteistä so-te kulttuuria virastoon. Se on melkein elämän ja kuoleman kysymys, koska jos kaikki viisitoistatuhatta työntekijää rupeavat vastustamaan palvelujärjestelmän uudistuksia, kaikki uudistukset loppuvat siihen. On saatava henkilöstö mukaan. Paripäiväinen seminaari oli alkua ja se koettiin hyvänä, mutta yhteisen toimintakulttuurin kehittämistä pitää jatkaa. Lautakunnalla on työlistalla muutamia isoja asioita. Ehkä keskeisin on terveyserojen kaventamisen tavoite, jossa ei ole menneinä vuosina onnistuttu. Terveyserot väestön ja kaupunginosien välillä STADIN RUUSU 3/2013

ovat kasvaneet. Erojen kaventaminen on moniulotteinen, iso ja monia sektoreita koskettava kysymys. Terveyspoliittisin toimin kykenemme vaikuttamaan ehkä noin viidennekseen lopputuloksesta. Sen lisäksi tarvitaan hyvää koulutusta, työpaikkoja, taloudellista varmuutta jne. Mutta yhtenä isona asiana on sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteen nivominen auttamaan ihmisiä heidän ongelmissaan. Kunnianhimoiset tavoitteet

Tästä puhuimme paljon, kun syksyn ensimmäisessä kokouksessa 20.8. päätimme antaa viraston johdolle lisäaikaa pohtia ja suunnitella hyvin toimiva sosiaali- ja terveyspalveluverkko. Se tarkoittaa, että virastotasolla yhdistettyjä palvelukokonaisuuksia viedään paikalliseen käytäntöön. Silloin asukkaat voisivat saada ongelmiinsa monipuolista ammattiapua yhdellä käynnillä. Minusta tuntuu, että nyt saadaan jotakin uutta Helsinkiin. Tavoitetila on viritetty kunnianhimoiselle tasolle. Muiden kuntien kokemuksia sosiaali- ja terveystoimen yhdistymisistä, joissa todellisia synergiahyötyjä ei ole saatu ja yhdistyneet virastot toimivat edelleen kahtena eri putkena, ei haluta Helsinkiin. On kuitenkin heti todettava, väärinkäsityksien välttämiseksi, ettei palvelujen yhdistämisellä haeta mitään yhdistynyttä ammattitaitomössöä, vaan edelleenkin palveluja antavat kummankin alan, sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset erikseen, mutta toistensa ammatti­ 18


STADIN RUUSU

eeva anundi , ei rasismille !

seppo laakso , helsingin kaupungin aineistopankki

- hanke

Monin konstein rasismia vastaan

ei rasismille !

-hanke on laaja, kymmenien järjestöjen ja niiden kymmenientuhansien jäsenten ja vapaaehtoisten muodostama rintama rasisminvastaisen Suomen puolesta. Hanke yhdistää ensimmäistä kertaa näin laajasti eri tahot vastavoimaksi vihapuheelle monipuolistamaan keskustelua maahanmuutosta, pakolaisista ja eri kulttuureista. Tarkoituksena on vastata vihapuheen kasvuun ja leviämiseen ja estää sen juurtumista suomalaisen yhteiskunnan pysyväksi puhekulttuuriksi. Monivuotisen hankkeen keskiössä ovat rasisminvastainen kasvatus ja valistaminen kohteenaan kansalaiset eri toimintaympäristöissä, sekä rasisminvastainen kansalais- ja vapaaehtoistoiminta. Tämä sisältää ryhmä- ja yksilötoimintaa sekä rasisminvastaisuutta taiteen, liikunnan, vaikuttamistyön ja erilaisten tempausten muodossa sekä rasismia kohdanneiden tukemista muun muassa ryhmä- tai vertaistuen keinoin. Hanke tarjoaa toimintakentän niille, jotka ovat lamaantuneet aggressiivisten ja henkilöön käyvien hyökkäysten kohteiksi inter­ netissä ja tavallisen arkisissa kohtaamisissa. Hankkeella halutaan tukea nuorten kasvua ja tarjota eväiksi uusia ja monipuolisia näkökulmia ja toimintaa. Ei rasismille! –hanke tarjoaa kumppanijärjestöille ja Suomen Punaisen Ristin osastoille muun muassa koulutuspalveluita, tukea vapaaehtoistoiminnalle ja materiaaleja. Hankkeen avulla Suomen Punainen Risti sekä kumppanijärjestöt suunnittelevat ja kehittävät rasisminvastaista toimintaansa yhteistyössä verkoston kanssa. Lisäksi hankkeen työntekijät ja vapaaehtoiset tekevät kouluvierailuja ja tarjoavat rasisminvastaista materiaalia opetuskäyttöön. Hanke myös tarjoaa rasismia kohdanneille vertais- ja ryhmätukea sekä välineit�� rasistisessa tilanteessa toimimiseen. ●

taitoa hyödyntäen. Mukaan tulee ehkä ammattitaitoa ja osaamista muistakin hallintokunnista. Tämän valmistelutyön pohjalta, missä aluksi hahmotellaan palvelukonsepti, otetaan huomioon alueen väestöpohja ja väestön palvelutarpeet, pohditaan alueen sijaintia, liikenneyhteyksiä ym, arvioidaan sitten so-te palveluverkon tiheys. Uskon, että tämän valtuustokauden loppupuolella meillä on uusi so-te palveluverkko. Muita isoja asioita tulevat olemaan Helsingin lastensuojelun tilan ja siinä mahdollisesti tarvittavien korjaustoimien pohdinta sekä toimeentulotukiasiakkaiden määrän jatkuva kasvu. Mitkä syyt siihen vaikuttavat ja voidaanko niihin puuttua mm. nuorisotakuun myötä. Helsingin ikäihmisten monipuolisten palvelujen kehittäminen on myös työlistalla, etenkin kaikenlaiset kotiin tuotavat palvelut. Terveysasemien työtä on kehitetty hyvin viimeisten vuosien aikana, mutta edelleen ihmiset valittavat lääkärille pääsyn vaikeutta ja siihen on saatava korjauksia. Kaupungin isoimmalla lautakunnalla riittää työtä joka toinen viikko kokoontuvissa kokouksissa. Hyvässä yhteistyössä yritetään hoitaa helsinkiläisten sosiaali- ja terveyspalveluja entistä parempaan malliin. Intoa siihen tuntuu lautakunnassa olevan. ● maija anttila

So-te lautakunnan puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu 19

STADIN RUUSU 3/2013


RUUSUN STADILAINEN

Heikompien puolustaja marjut klinga

– Politiikka ei ole enää pitkiin aikoihin ollut uskottavaa. Se on kuin hiihto. Liian monta henkilöä on ryvettyneitä, enää ei luoteta, ettei omistakin nouse esiin joku vastaava likakasa, toteaa Marjut Klinga.

sissamme kyllä käy porukkaa ja he puhuvat meille, mutta ne puheet eivät muutu todeksi jonka takia vaalipäivän tulos on heikko. Perusjengimme tuntee, ettemme ole enää duunareiden asialla ja uudet kohderyhmät taas eivät ole sitoutuneet niin vahvasti meihin kuin aikanaan; ydinporukka äänesti puoluetta, vaikka ei olisi edes löytänyt yhtään hyvää ehdokasta. Ja tottahan on että kun puhumme kovaan ääneen erilaisista asioista, kuten oppivelvollisuusiän nosto tai toimeentulotuen leikkaukset, emme ole perillä yhden ison ryhmän todellisesta arjesta. Klinga toteaa, että iso osa äänestysikäisistä on niitä perheitä, joilla on täysi työ saada lapsi käymään koulua siihen pakolliseen yhdeksänteen luokkaan monien eri ongelmien takia. Tämä sama nuori saattaa pärjätä ihan hyvin työelämässä, vaikka hänestä ei koskaan tulekaan lääkäriä tai edes kauppiasta. Hän viihtyy ja tekee perheen ja on yhteiskunnan täysivaltainen jäsen. – Jos näitä nuoria pakotetaan koulun penkille vielä kolme vuotta, olisi aika moni näistä päätynyt katkaisuasemalle tai narun jatkoksi, kuvailee Klinga. Klinga pohtii myös poliitikkojen uskottavuutta. – Miten voi olla uskottava puhumaan sellainen ehdokas, joka ei koskaan ole kärsinyt nälkää pari päivää ennen palkkapäivää tai joka ei ole työskennellyt ruumiillisessa työssä, vaan siirtyy korkeakoulun kautta suoraan vaikka eduskuntaan avustajaksi. Näitä vastaavia meillä on ihan liikaa. Klingalla on myös paljon kokemusta puolueen tilaisuuksista, joissa hän kertoo olevan usein hauskaa, mutta paikalla olevan usein vain se ns. sisärengas. Vaaliteltoilla ongelmaksi nousee se, että harva ehdokas antautuu puhumaan ihmiselle, vaan ehdokkaat puhuvat keskenään. – Lisäksi Hakaniemen markkinoita lukuun ottamatta olemme ihan liian vähän ihmisten parissa vaalien välillä. Meidän pitäisi mennä puolueen tunnuksilla aina paikalle, kun alueilla puhutaan vaikkapa kouluista tai tieratkaisuista. Kun käytämme puheenvuoron asukastilaisuudessa, meidän pitäisi sanoa mistä puolueesta olemme ja olla siitä ylpeitä. Meidän pitäisi mennä mukaan asukasseurojen toimintaan ja/tai vaatia alueella mukaan pääsyä tapahtumiin. Jossainhan tämä jo toimii, mutta ihan liian harvoissa paikoissa, Klinga muistuttaa. – Kaupunginhallitus tekee hyvää työtä, kun kertoo viikoittain missä mennään, mutta lautakunnat saisivat olla aktiivisia asukkaisiin päin eivätkä ainoastaan edellyttää toimintaa toiseen suuntaan, listaa Klinga vielä yhdeksi kehittämiskohteeksi. ●

i n n os t u i yhteiskunnallisista asioista jo pihaleikeissä. – Olin heikomman puolella vaikkakin usein itsekin se heikompi. Koulumaailmassa huomasin asioiden etenevän paremmin kun itse yritti niihin vaikuttaa ja sitä kautta ajauduin ammattiyhdistystoimintaan ja silloiseen KTV:hen nykyiseen JHL:ään. ”Ei voi mitään vaatia, jos ei ole itse valmis tekemään jotain sen eteen”, oli mottona halki koko lapsuuden ja nuoruuden. Klingan kotona SDP on aina ollut ainoa oikea puolue. – Naimisiin mennessä teinkin ensin vikaliikkeen, kun menin Kokoomusnuoren kanssa yhteen ja piti valita isä vai mies, kun pressavaaleissa ei voinut molempia miellyttää, Klinga muistelee. Hän liittyi SDP:n Itäkeskuksen osastoon vuonna 1992. – Mietin pitkään myös Vasemmistoa, koska JHL:n vasemmistoryhmässä oli enemmän tuttuja ja ihmisiä, jotka tiesin hyviksi tyypeiksi. Melko pian liittymisensä jälkeen Klinga valittiin sihteeriksi. Niihin aikoihin hän toimi myös erittäin aktiivisesti KTV:ssä ja etenkin sen kansainvälisessä jaostossa. – Olen aina ollut vaalityössä aktiivinen ja Itäkeskuksen aikana toimin sekä Eero Heinäluoman että Rakel Hiltusen tukiryhmissä. Yhden kerran olin itsekin ehdokkaana kunnallisvaaleissa ja pääsin kuudennelle varasijalle, joka ekakertalaisen mielestä oli ihan hyvä suoritus, Klinga kertoo. Muutettuaan Mellunmäkeen Klinga siirtyi Kontulan demareihin ja on tukenut siitä eteenpäin Jouko Malista, jonka hän on tuntenut aikaansaavaksi henkilöksi jo ammattiyhdistystoiminnan puolelta. Lisäksi Klinga on ollut mukana osastorakennetyöryhmässä sekä tekemässä kunnallisvaaliohjelmaa varten asumisen linjauksia Maija Anttilan vetämässä ryhmässä.

klinga

Puolueosastoissa on vaikuttamisen mahdollisuus

Nykytoiminnasta Klingalla on selkeät mielipiteet: – Itse uskon alueellisiin osastoihin, koska äänestäjät asuvat omissa kylissään ja kokevat läheisiksi juuri ne oman kylän asiat ja sen takia meidän pitää toimia ihmisen kokoisissa oman kylän osastoissa. Meidän tilaisuukSTADIN RUUSU 3/2013

heta war to

20


STADIN RUUSU

jeremy peabody

Kirjastossa vietetään satusynttäreitä s atuja , touhua ja riemukasta synttärimeininkiä! Tätä kaikkea on luvassa syksyllä 2013, kun Helsingin kaupunginkirjastossa testataan uutta palvelua, jossa tarjotaan perheille mahdollisuus järjestää satumaiset synttärijuhlat kirjastossa. Satusynttärit toteutetaan lokamarraskuussa Rikhardinkadun kirjastossa ja ne on tarkoitettu 5–10 –vuotiaille lapsille. Juhlille on kolme vaihtoehtoista teemaa: sirkus, merirosvot ja prinsessat, joista sankari voi valita mieleisensä. Satusynttäreillä seikkaillaan satumaailmoissa, tehdään zoetrooppi-animaatioita, tuunataan tarinoita, leikitään, lauletaan ja tietenkin herkutellaan! Kirjasto järjestää teemaa vastaavan sisällön, ohjelman ja rekvisiitan, herkkupöydän antimet ovat vanhempien vastuulla. Satusynttäreillä pääsee myös ottamaan hauskimmat juhlakuvat satuteemaisen kuvaustaustan avulla! ●

kimmo brandt , helsingin kaupungin aineistopankki

Vanhuspalvelulaki vihdoinkin voimaan va n h u s p a l ve l u l a k i o n ollut SDP:n monivuotinen tavoite. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista tuli voimaan 1.7.2013. Tämä on tärkeä askel matkalla arvokasta vanhuutta jokaiselle. Nyt saadaan monia konkreettisia parannuksia vanhusten arkeen. Lailla parannetaan ikäihmisen oikeuksia hänen tarvitsemiinsa palveluihin, kuten kotitai laitoshoitoon. Laki myös vahvistaa ikäihmisen mahdollisuuksiaan vaikuttaa palveluiden sisältöön ja toteuttamiseen. Lain myötä ikääntyvän yksilöllinen palvelujen tarve on selvitettävä viivytyksettä ja monipuolisesti. Tämä koskee kaikkia iäkkään ihmisen hyvinvointia, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevia palveluita. Palvelutarpeet selvitetään yksilöllisesti huomioiden henkilön omat toivomukset sekä hänen äidinkielensä ja kulttuuritaustansa. Selvityksen myötä jokaiselle luodaan oma palvelusuunnitelma. Jokainen saa asua kotona niin pitkään kuin mahdollista. Ikäihmisen hoito ja huolenpito toteutetaan ensisijaisesti kotona tai kodinomaisessa ympäristössä. Pitkäaikaiseen laitoshoitoon turvaudutaan vain, jos se on lääketieteellisesti tai arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta muuten perusteltua. Iäkkäille avio- ja avopuolisoille on järjestettävä mahdollisuus asua yhdessä molempien niin halutessa myös sen jälkeen, kun toinen heistä tai kumpikin tarvitsee pitkäaikaista hoitoa laitoksessa.

yksi hoitaja kahta ikäihmistä kohden hoitolaitoksissa. Hallitus tarkistaa henkilöstömitoituksen toteutumisen palveluyksiköissä vuoden 2014 aikana. Mikäli hoidossa ei ole saavutettu suositusten mukaista henkilöstömitoitusta, hallitus antaa eduskunnalle esityksen lain täsmentämisestä. Lakia täsmennetään niin, että suosituksesta tulee sitova. Yksi hoitaja kahta on SDP:n aiemmin edellyttämä minimihenkilöstömitoitus. Kunnan velvollisuuksia täsmennetään ja kunnan tulee suunnitella toimintaansa vastaamaan paremmin väestön ikääntymiseen. Siinä apuna toimivat mm. vanhusneuvostot, jotka tulevat lakisääteisiksi. Kunnan tärkeä tehtävä on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista. Satsauksilla ennaltaehkäisyyn, oikea-aikaiseen hoitoon ja hoivaan sekä kuntouttavaan työotteeseen kunnassa voidaan sekä säästää kustannuksista että lisätä merkittävästi ikäihmisten hyvinvointia. ●

Riittävästi hoitajia

Hoitolaitoksissa henkilöstön määrän, koulutuksen ja tehtävien määrittelyn on vastattava vanhusten lukumäärän ja heidän toimintakykynsä edellyttämää palvelujen tarvetta. Suosituksena on vähintään 21

STADIN RUUSU 3/2013


DEBATTI

Debatti Sukupuolittain jakautunut työelämä – syy vai seuraus? t a r j a f i l atov

Puheenvuoro tasa-arvosta

”T

S

y ö e l ä m ä n suurin sukupuolten tasa-arvoon liittyvä epäkohta on palkkaero naisten ja miesten välillä. Lisäksi näen ongelmana sukupuolen mukaan jakautuneet työmarkkinat. Nämä ongelmat syventävät toinen toisiaan. Nähdäkseni ei ole olemassa miesten ja naisten töitä toisistaan erillään. On kuitenkin olemassa ammatteja, joissa toinen sukupuoli on yhä harvinaisuus. Naisen euro on suunnilleen 80 senttiä. Syitä on monia. Käytännössä samaa työtä tekevät miehet ja naiset saavat eri nimikkeen ja sillä perusteella eri palkan. Henkilökohtaiset arvioinnit arvostavat miesten tekemien töiden ominaisuuksia. Insinööri hoitaa koneita ja saa enemmän palkkaa kuin ihmisiä hoitava sairaanhoitaja. Naiset työskentelevät enemmän julkisella sektorilla, jossa palkat kertyvät verovaroista, jotka ovat rajalliset. Näiden ratkaiseminen on toki mahdollista. Tarvitaan työn vaativuuden arviointia ja uusia palkkausjärjestelmiä. Luottamusmiesten palkkatietojen saantioikeus on keskeistä. Päiväkodin ja koulun pitää toimia sukupuolirooleja purkavasti. Opintojenohjauksen on rohkaistava sukupuolen näkökulmasta epätyypillisille aloille. Sukupuolten tasa-arvo työelämässä on edistynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana monella tavoin. Naiset ovat edenneet paremmin johtoasemiin. Sirpaleiset pätkä-, osa-aika- ja matalapalkkatyöt ovat silti yhä erityisesti naisten riesana. Tässäkin on mainittava sukupuolten palkkaerot. Miesten ongelmat taas ovat vanhemmuuden jakautumisen puolella. Isyyslomia pitäisi parantaa. Sama koskee myös perhe-etuuksia muille kuin tyypillisille ydinperheille. Tällaisia perheitä ovat sateenkaari-, ero- ja monikkoperheet. Äänekkäimpiä ja aktiivisimpia toimijoita työelämän tasa-arvon edistämiseksi Suomessa ovat tällä hetkellä nähdäkseni SDP, ammattiyhdistysliike sekä naisasialiike.” ●

tadin ruusun Debatissa tällä kertaa keskustelun aiheena on työelämän jakautuminen mies- ja naisvaltaisiin aloihin. Sen väitetään osaltaan johtavan sukupuolten välisiin palkkaeroihin ja muuhun rakenteelliseen epätasa-arvoon. Keskustelijoina on mies miesvaltaiselta alalta ja nainen naisvaltaiselta alalta. Ferrix Hovi on 29-vuotias espoolainen it-asiantuntija, joka työskentelee suomalaisessa tietoturvayhtiö F-Securessa. Minnis Vierikko on Helsingin Hermannissa asuva Nuorisoasuntoliiton pääsihteeri ja entinen SDP:n järjestösihteeri. He keskustelivat Tarja Filatovin esiin tuomista asioista.

Toimitte aloilla, joiden henkilöstö on varsin sukupuolittunutta. Millaisena koette tämän? Ferrix: Naisten vähäisyys IT-alalla on pelkkä tosiasia. Heitä ei ollut nuoruudessani kovin paljon harrastelijapiireissä eikä korkeakoulun sisäänotossa, joten suuri määrä naisia alan töissä nyt olisi valtava yllätys. En pysty kuvittelemaan, miten päivittäinen työ eroaisi, jos naisia olisi enemmän. Minnis: En koe naisvaltaisuutta mitenkään erikoisena asiana. Miesten vähäinen lukumäärä ei mielestäni vaikuta oikeastaan mitenkään työyhteisössäni eikä arjessani. Ehkä merkittävin erityispiirre on, että liikkuvuutta ja vaihtuvuutta on nuorempien työntekijöiden perhevapaiden myötä melko paljon, mutta se ei ole yksinomaan hyvä tai huono asia. Mistä alojenne sukupuolittuneisuus johtuu? Onko edelleen olemassa ”miesten töitä” ja ”naisten töitä”? Minnis: Niinhän sitä väitetään, mutten ole samaa mieltä. Kummatkin sukupuolet kykenevät kaikkiin töihin. Vanhoja asenteita on vaikea silti murtaa. Ferrix: On töitä, jotka houkuttelevat enemmän miehiä tai naisia. Fyysistä suorituskykyä edellyttävissä tehtävissä on jatkossakin enemmän miehiä fysiologisista syistä. Minun alallani ei tarvita sellaisia taitoja, joita naiset eivät voisi oppia. Alani ei kai kiinnosta naisia.

t a r j a f i l atov on hämeenlinnalainen kansanedustaja, eduskunnan työelämäja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan vara­puheenjohtaja. Hän on toiminut työministerinä ja on eräs keskeisimmistä keskustelijoista tasa-arvoasioiden äärellä Suomessa.

STADIN RUUSU 3/2013

22


DEBATTI

fe r r i x h ov i

m i n n i s v i e r i k ko

Mikä on mielestänne suurin sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta epätasaarvoisuus tai sitä luova tekijä työelämässä?

Tasa-arvokeskustelu on muiden muassa avioliittolakia ja kotihoidontukea uudistettaessa valtavirtaa. Mitkä tahot ovat äänekkäimpiä ja aktiivisimpia toimijoita työelämän tasa-arvon edistämiseksi Suomessa?

Ferrix: Pojat ja tytöt kasvatetaan eri tavoin joko kotona tai koulussa. Lapsille pitäisi opettaa, että on hyväksyttävää erottua joukosta. Tyttöjä ei myöskään saa kasvattaa niin kilteiksi, etteivät osaa vaatia parempaa. Poikia ei pidä kasvattaa perheen elättäjiksi, vaan perheen toiseksi läsnä olevaksi aikuiseksi. Minnis: Vanhemmuuden kustannukset eivät jakaannu parhaalla mahdollisella tavalla. Ne pitäisi jakaa kaikkien työnantajien kesken.

Minnis: Päällimmäisinä tulevat mieleeni tasa-arvovaltuutettu ja tasa-arvoasiain neuvottelukunta. On niitä varmaan muitakin. Ferrix: Tiedotusvälineet pitävät suurinta ääntä naisen eurosta sekä naisjohtajien ja -yrittäjien vähäisyydestä. Nykyään korkea-asteen koulutuksen sisäänotoissa suurin osa hyväksytyistä on naisia. On suorastaan ihme, jos se ei vaikuta tasa-arvoon lähitulevaisuudessa. ●

Kenen tehtävä sitten on oikein puuttua sukupuolten eriarvoisuuteen työmarkkinoilla?

Kohti sukupuolten vai sukupolvien tasa-arvoa?

Minnis: Valtiovalta voi päätöksillään tehdä paljon, samoin työmarkkinajärjestöt. Jokainen voi tehdä asioita tasa-arvon eteen omalla työpaikallaan. Ferrix: Mielestäni se on jokaisen yksilön tehtävä. On ihmisen oma päätös pyrkiikö hän lääkäriksi vai hoitajaksi, sihteeriksi vai insinööriksi tai yrittäjäksi vai työntekijäksi. Paras tapa saada arvostusta on mennä arvostetulle alalle ja olla työssään hyvä.

Minnis: Sukupuolten välinen epätasa-arvo on tärkeämpi korjata. Se on laajempi ongelma ja sen korjaamisen vaikutukset olisivat mielestäni laajemmat ihan globaalillakin tasolla. Ferrix: Ehdottomasti sukupolvien välistä tasa-arvoa. Nuoret kasvavat ympäristössä, jota vanhemmat sukupolvet eivät koskaan tule ymmärtämään. Siitä huolimatta heillä on vähiten käytännön päätösvaltaa yhteiskunnassa. ●

Sukupuolten eriarvoisuutta on monenlaista. Eräänä keskeisimmästä käsitellään ihmisten palkkausta. On todettu, että ”naisen euro” on noin 80 senttiä. Onko alallasi miesten ja naisten välisiä palkkaeroja?

timo kontio

Ferrix: Olen IT-alalla, jossa naisen euro oli viime vuonna 96 senttiä. Noin pientä palkkaeroa selittää vaikkapa johtavassa asemassa olevien naisten vähäisyys. Olen ymmärtänyt, että naisvaltaisten alojen pienemmät palkat ovat merkittävä syy palkkaeroihin. Minnis: Miehiä on aina vaan enemmän johtopaikoilla ja johtajilla on paremmat palkat. Olen huomannut sukupuolten välisiä palkkaeroja monessa paikassa ja se on yllättänyt minut. Kannustaisin naisia keskustelemaan avoimemmin palkoistaan ja vaatimaan enemmän. Sama palkka samasta työstä!

Tarja Filatov:

”I

kärasismi rasit taa nuoria ja ikääntyneitä. Nuorten on vaikea saada ensimmäistä työpaikkaansa ja laman aikana nuorten työnsaanti vaikeutuu. Pitäisi olla työkokemusta saadakseen työtä, mutta jos ei saa ensimmäistä työpaikkaansa on vaikea olla kokenut. Ikäihmisiä taas irtisanotaan iän vuoksi ja heidän on vaikea työllistyä uudelleen työnantajien ennakkoluulojen vuoksi, vaikka ikääntyneen työvoiman työllisyysaste onkin parantunut.” ●

23

STADIN RUUSU 3/2013


RAATIHUONEEN NARIKKAVAHTI

Palvelusetelit ja investoinnit puhuttavat

K

sia ja maahanmuuttajia. Taso on matala suhteessa kahteen edelliseen vuoteen, jolloin oltiin hyvin lähellä 500 miljoonan euron tasoa. Opetustoimessa tavoitteenamme on valtion Helsinkiin myöntämien ammatillisen koulutuksen paikkojen toteuttaminen. Budjettiesityksen yhteydessä esitetään laskelma ammatillisen koulutuksen investointikustannusten rahoittamisesta valtion myöntämien määrärahojen kautta. Toinen demarineuvottelija, kaupunginhallituksen jäsen Pilvi Torsti kertoo, että Helsingissä poliittisten ryhmien kesken neuvottelut kaupungin tulevien kymmenen vuoden investoinneista tehdään nyt ensi kertaa tässä vaiheessa. Ne jäivät keväältä syksyyn. – Tämä oli toivomamme muutos: on perusteltua katsoa pitkälle eteenpäin, vaikka sitovat päätökset tehdäänkin vuosittain.

a u p u n ginvaltuusto on avannut syksyn jo kahdella kokouksella. Ensimmäisessä kokouksessa riitti puhetta Kruunuvuorenrannasta ja palveluseteleistä uuden Sosiaali- ja terveysviraston johtosäännön hyväksymisen yhteydessä. Demareiden ryhmäjohtaja Osku Pajamäki teki ponsiehdotuksen, jonka mukaan kaupunginvaltuusto toteaisi aiemman käsittelyn yhteydessä käyneen ilmi, että esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimessa käytetään jo nyt paljon ostopalveluja kaupungin järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien palvelujen tuottamisessa. – Kaupunginvaltuustolla ja kaupunginhallituksella ei ole enää selkeää kokonaiskuvaa siitä, mikä osa kaupungin palvelutuotannosta hoidetaan kaupungin omana työnä ja mikä hankitaan osto­palveluna. Edellä mainitun vuoksi kaupunginvaltuusto toivoo laadittavan selvityksen ostopalvelujen käytöstä virastojen toimialaan kuuluvien palvelujen järjestämisessä sekä yhteistyössä henkilöstöjärjestöjen kanssa laatimaan kaupunginhallitukselle esityksen ostopalvelujen käytön periaatteista kaupungin toiminnassa. Edellä mainitut selvitys ja esitys periaatteista esitetään kaupunginhallitukselle 31.1.2014 mennessä.

investointitasosta oli keväällä erilaisia näkemyksiä. – Olisin itse kuten koko sd-ryhmä kannattanut rohkeampaa eli korkeampaa tasoa juuri nyt, kun kaupunki kasvaa sekä väkiluvultaan että uusien asuinalueiden valmistuessa, Torsti sanoo. Puolivälitarkastelu  Helsingin väestönkasvun ja kaupungin tuottavuustavoitteen vaikutuksesta investointiraamiin tehdään valtuustokauden puolessavälissä. Kaikella budjettiteknisellä väännöllä sekä investointien-, että toimintamenojen tason suhteen on keskeinen merkitys helsinkiläisille. – Näiden raamien asettuessa oikein suhteessa väestönkasvuun, ikääntymiseen ja taloustilanteeseen, me voimme toimia omien poliittisten välitavoitteiden ja päämääriemme eteen. Ja näitä ovat tietysti hyvinvointi- ja terveyserojen kaventuminen, työllisyys, segregaation ehkäisy, kaupungin taloudellinen menestys, ryhmäjohtaja Pajamäki sanoo.

ä ä n e s t y k se ss ä pajamäen ponsi sai 35 puolesta, 43 ei, tyhjiä 5. Esityksen puolesta äänestivät koko vasemmisto, molemmat kristillisdemokraatit, yksi rkp:n valtuutettu, kolme perusuomalaista ja neljä vihreää ministeri Heidi Hautala mukaan lukien. Vihreiden enemmistö oli porvaririntamassa, kuten näissä palvelutuotannon asioissa usein käy. Äänestäjä ei enää muista vihreiden pikkupolitikoivaa huutoa nk. palveluhaaste-asiassa vuosi sitten. kev ä ä n b u d j e t tiraamista 2014 neuvoteltaessa jäi paljon sovittavaksi syksyllä, kun taloustilanne on paremmin selvillä. Valtuustokauden strategianeuvotteluissa ryhmät sopivat investointitason olevan seuraaville kolmelle vuodelle eli taloussuunnitelmakaudelle 435 miljoonaa euroa ”emokaupungin” tasolla ja samalla sovittiin rakentavamme 10 vuoden investointiraamin selkeyttääksemme kaupungin kokonaisinvestointien tasoa ja saattaaksemme kaupungin kaikki päätöksentekijät tietoisiksi siitä, mitkä hankkeet ovat etenemässä ja milloin. Merkittävä osa siitä kuluu peruskorjauksiin, joten uusien hankkeiden kanssa tehdään paljon karsintaa. Helsinki ei ole rakenteeltaan Suomelle rinnakkainen, vaan väestömme kasvaa ja uudet tulijat ovat nuoria, lap-

STADIN RUUSU 3/2013

syyskuun kokouksen alla Narikkavahdin vanhoihin korviin on kuulunut aika hurjia uutisia taloussuunnitelmakauden 2014–16 investointisuunnitelmista. Sekä kokoomuksen että vihreiden piirissä on ollut valmiutta myydä sosiaalisia kruunujalokiviä, Lapinlahden ja Marian sairaalat. Lapinlahdessa väännetään erillispäätöksellä luovutusmahdollisuudesta muille julkisyhteisöille. Marian kohdalla kyse on sosiaali- ja terveysvirastossa tehtävästä toimipaikkojen kartoitussuunnitelmasta ja kantakaupungin asemien tulevaisuudesta. Kunnallispoliitikkojen pitäisi nyt jaksaa katsoa pidempään ja tarpeita laajemmin. ●

24


KULTTUURISTADI

Pentti Haanpään elämä Matti Salminen: Pentti Haanpään tarina. Into 2013. 304 s. koon, jossa hänen kiilalaiset ystänsä ja ymmärtäjänsä Arvo Turtiainen, Jarno Pennanen ja Raoul Palmgren olivat näkyvästi mukana. Hänen myöhempiin tuttavuuksiinsa ja keskustelukumppaneihinsa kuului myös Terijoen hallituksen ”sisäministeri” Tuure Lehén ja ainoana ulkomaanmatkansa hän teki kultuurivaltuuskunnan mukana Kiinaan vuonna 1953. Matka poiki paitsi matkakirjan myös intiimin suhteen matkaseurueeseen kuuluneen Kiina-seuran kommunistisen toimitsijan Aune Laurikaisen kanssa. Tästä aiemmin vain vihjaillusta suhteesta Salminen kertoo nyt avoimesti heidän puolisoiltaan salattua ja paljastumisen pelossa joskus peiteltyä kirjeenvaihtoa siteeraten. Haanpää hukkui kala- ja ryyppyreissulla vain paria viikkoa ennen 50-vuotissyntymäpäiväänsä. Jos oli Haanpäätä hänen eläessään kohdeltu ajoittain kaltoin niin vielä enemmän Salmisen mukaan hänen kuolemansa jälkeen. Pääsyylliseksi Salminen nimeää Eino Kauppisen, joka Otavan kustannusvirkailijana jo Haanpään eläessä valikoivasti käsitteli oman oikeistolaisen maailmankatsomuksensa hengessä mitä Haanpäältä päästettiin julkisuuteen. Heti Haanpään kuoleman jälkeen Kauppinen Haanpään Aili-lesken luvalla vei mukanaan suurimman osan kirjailijan kirjallisesta jäämistöstä. Tätä hän hallinnoi yksinvaltiaasti 70-luvun puoliväliin saakka, jolloin hän Aili Haanpään kuoleman jälkeen Elsa-tyttären vaatimuksesta luovutti sen takaisin perikunnalle. Tosiasiassa Kauppinen ei silloinkaan kaikkea aineistoa luovuttanut. Viimeisin osa aineistosta löytyi vasta tämän vuoden alussa v. 2001 kuolleen Kauppisen jäämistöstä. Myös Alli Haanpään taltioimaa aiemmin piilotettua aineistoa löytyi vielä Elsan kuoleman jälkeen vuonna 1997. Matti Salminen on kirjaa varten tehnyt suurtyön kootessaan eri lähteistä paljon aikaisemmin sivuutettua tai tuntematonta tietoa Haanpäästä, hänen kirjoituksistaan ja elämästään. Haanpäästä kirjoittaessaan hän ottaa myös suorasanaisesti kantaa Haanpäätä väheksyneiden tai häntä muutoin tavalla tai toisella kaltoin kohdelleiden ihmisten tekoihin ja toimiin. Se sallittakoon kun kyse ei ole objektiivisuuteen pyrkivästä tutkimuksesta – vaikka sellaista hyvin palvelee – ja ottaen huomioon, että kirjailijana Haanpää ei koskaan peitellyt vahvaa kannanottoaan heikompien puolesta. ●

p a avo h a av i k ko on todennut, että: ”Vain kaksi kirjailijaa tässä maassa ansaitsee muistopatsaat: Aleksis Kivi ja Pentti Haanpää.” Haanpää on edelleen patsastaan vailla eikä häntä ole muutoinkaan muistettu yhtä arvostavalla intensiteetillä kuin monia muita kirjailijoita. Haanpään tuotanto on laaja, kymmenissä lehdissä julkaistujen artikkeleiden ohella noin 350 novellia sekä kansiin koottuina 11 novellikokoelmaa, kahdeksan romaania ja yksi matkakirja. Haanpäästä on myös kirjoitettu kohtuullisen paljon, mutta enemmän hänen kirjallista tuotantoaan esitellen ja eritellen kuin elämäkertaa kirjoittaen. Tämä koskee myös nimestään huolimatta Vesa Karosen jo vuonna 1985 julkaistua teosta Haanpään elämä. Varsinaisen elämäkerran tekijänä on esiintynyt vain Eino Kauppinen, jonka vuonna 1966 ilmestynyt Pentti Haanpään elämä 1. Nuori Pentti Haanpää 1905–1930, ei koskaan saanut jatkoa. Matti Salmisen mielestä sekin olisi saanut jäädä julkaisematta. Matti Salminen suhtautuu kohdehenkilöönsä lähes inhtohimoisen kunnioittavasti ja ihailevasti, mikä ei kuitenkaan tarkoita hänen heikkouksiaan ja ongelmiaan millään tavoin siloittelevaa lähestymistä. Kirja ei käsittele vain Haanpään tuotantoa ja elämää, vaan yhtä paljon sitä miten Haanpäätä on hänen elinaikanaan ja sen jälkeen kohdeltu. Haanpää sai ensimmäisen novellikokoelmansa Maantietä pitkin ja kaksi seuraavaakin kirjaansa julki WSOY:n kustantamina, mutta kun Haanpää vei kustantajalle Kenttä ja kasarmi-kokoelmansa vuonna 1928 niin se oli merkittäviä siloituksia tekstiin vaatineelle WSOY:lle liikaa. Lopulta kustantajaksi löytyi sosialidemokraattinen Kansanvalta. Porvarillinen Suomi kauhistui – kirjan lyttääjiin kuului myös tuoreeltaan Olavi Paavolainen – ja suurten kustantajien ovet sulkeutuivat Haanpäältä niin, että hänen vuonna 1931 kirjoittamansa Noita­ympyrä tuli julki vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1956, ja Haanpään pääasiallisiksi julkaisukanaviksi muodostuivat työväenkalenterit tai Tulenkantajien ja Kirjallisuuslehden kaltaiset vasemmisto­ lehdet. Maineenpalautuksen hän sai kun Otava julkaisi vuonna 1940 hänen kustantajan kirjoituskilpailussa palkintosijalle yltäneen sotakertomuksensa Korpisotaa, minkä Salminen katsoo ansioiltaan ja merkitykseltään ohittavan Linnan Tuntemattoman sotilaan. Pentti Haanpää ei koskaan nimenomaisesti esiintynyt työläiskirjailijana saatikka puolueihmisenä, mutta Salminen pitää selvänä, että hän aatteellisesti sijoittui lähinnä kansandemokraattien jouk-

erkki tuomioja

25

STADIN RUUSU 2/2013 3/2013


KULTTUURISTADI

Kjell Westö katsoo Pitkää­ siltaa 30-luvun perspektiivistä

– Vuosi 1938 kiehtoi minua jo aiemmissa kirjoissani ja nyt omistin sillä kokonaisen kirjan. Se oli historiamme myllerryksen aikaa, mutta täytyy myöntää, että siinä ajassa on eräitä kiinnostavia yhteyksiä nykypäivään, westö toteaa.

Kjell Westö: Kangastus 38. Suom. Liisa Ryömä. Otava 2013. 334 s.

O

l y m p i a l a i s i i n valmistautuvan kaupungin ja sen uuden Stadionin tornista saattoi nähdä vuoden 1938 Helsingin. Silloin voi ”antaa katseensa kiertää yli Töölön ja eteläisten kaupunginosien, jatkoi sitten yli keskustan ja Sörnäisten ja kallion ja muiden työläiskaupunginosien, yli uusien esikaupunkien kuten Käpylän sekä itsenäisten huvilayhteisöjen kuten Kulosaari ja munkkiniemi, hän saattoi nähdä suuren, nykyaikaisen kaupungin jossa oli monta sataa tuhatta asukasta, kaupungin jossa nimettömyyden suojassa saattoi tapahtua sekä kauheita että ihania asioita.” Näin kertoo Helsingistä Kjell Westön uusi romaani Kangastus 38. Kirja sisältää vahvan ajankuvauksen sekä kauheista että ihanista asioista. Se kertoo molemmilta puolin Pitkääsiltaa. Siinä kuvataan varakkaan väen pitkät lounaat Kämpissä tai drinkit Royalissa tai Monte Carlossa. Joskus keskustelu niissä karkasi pilkkaamaan natseja Fazer­ illa tai Brondalla, mutta vain pienessä piirissä.

motattiin nyrkillä kun sisu kuohahti ja unohdettiin sitten koko juttu, kun taas muualla vastarannankiisket suljettiin Dachauhun tai annettiin niskalaukaus Ljubljankan kellarissa.” Helsingin eteläisissä kaupunginosien varakkaassa väessä oli paljon heitä, jotka eivät olleet astuneet jalallaankaan Pitkänsillan taakse, pohjoisiin työläisalueisiin. Asianajotoimiston konttoristi Matilda Wiik koki kaupungin omakseen, vaikka tunsi itsensä usein ulkopuoliseksi. Hänelle oli tuttu Pitkänsillan ylityskin, koska etelän suunnassa olivat hänen työpaikkansa, mutta myös kävelyreittinsä, joka kulki Etu-Töölössä, Munkkiniemessä, Lauttasaaressa ja Kulosaaressa. Lievää lientymistä

Ikävä sisällissodan muisto leimaa ilmapiiriä vielä 20 vuotta tapahtuman jälkeen.Tiivis muuri punaisten ja valkoisten välillä alkaa kuitenkin hieman rapistua, kun asianajaja Thunella ja konttoristi Matilda Wiikillä on lämpimät juttuhetkensä. – Kyllä, eräs kirjan tärkeä vastavoima kaikelle menneen pahuudelle ja orastavallekin pahalle, on juuri tuo Thunen ja rouva Wiikin välinen kunnioitus, jopa ystävyys. Kaikkina aikoina, jopa pahimpina, esiintyy myös ihmisten välistä ystävyyttä, inhimillisyyttä sanan par-

Ei sentään niskalaukausta

Kirjan toisen päähenkilön asianajaja Claes Thunen liberaalit mielipiteet herättivät natsimielisissä suomalaisissa yleisöosastokirjoittelua ja pahaa verta, myös väkivaltaa. Kadulla selkäänsä saaneen Thunen mielestä niihin ei saa liiaksi takertua, sillä ”Suomessa sentään vain STADIN RUUSU 3/2013

26


KULTTUURISTADI

Guggenheim Helsinkiin – kuitenkin?

haimmassa mielessä yritystä nousta raadollisuuden yläpuolelle ja ymmärtää toista. 1930-luvun loppu oli jyrkkien, etten sanoisi ääri­ jyrkkien vastakkainasettelujen aikaa, mutta esim. muistelmista ja ihmisten kirjeistä, joita olen saanut lukea, löytyy todisteita myös toisenlaisista, sovinnollisemmista asenteista. Mutta ne asenteet jäivät sittemmin jyrkkyyden jalkoihin. Thune oli pesunkestävä porvari, mutta mieleltään liberaali. Samaa ei voinut sanoa parista muusta keskiviikkokerholaisesta, joiden mielestä liberaalit eivät nähneet taistelun jo alkaneen. ”Te seisotte kuin aasit ei-kenenkään-maalla ja yritätte katsoa yhtä aikaa joka suuntaan”. Kaikki ihmiset ja rodut eivät yksinkertaisesti ole samanlaisia ja siksi heikosta aineksesta ja kääpiöroduista on päästävä eroon tai heidät on sysättävä syrjemmälle. Vahvat ”saksalaiset tarvitsevat elintilaa kielelleen ja kulttuurilleen ja noustava etuvartioon marxismin barbariaa vastaan” opastaa natsihenkinen ystävä liian avarakatseista Thunea.

Helsingin kulttuuripuolella kiisteltiin kaupungin taidemuseon johtajasta. Valituksi tuli täpärällä äänten enemmistöllä Janne Gallen-Kallela Sirén. SDP:nkin valtuustoryhmässä oli paljon niitä, jotka ihastuivat Gallen-Kallela Sirénin amerikkalaistyyppisestä dynaamisesta johtamistyylistä. Buffaloon siirtynyt taidemuseon johtaja ajoin varsin innokkaasti Guggenheim-hanketta, jopa niin aktiivisesti, että oman museon lopettamisjärjestelyihin ehdittiin ryhtyä. Tarkoitus oli fuusioida Helsingin taidemuseo Guggenheim Helsinkiin. Hankkeen kaaduttua kaupunginhallituksessa tuhkasta on noussut uusi yritys. Perusteellisesti uudistettu esitys on odotettavissa ehkä jo syyskuussa. Mikä voisi muuttaa enemmistön kannan asiaan? Aloitetaan paikasta. Katajanokan ranta presidentin linnan lähistöllä on erittäin tärkeä paikka Helsingin kaupunkikuvan kannalta. Guggenheimin linjana – ainakin tähän asti – on ollut käyttää huuto­ merkkiarkkitehtuuria kävijöiden houkutteluun. Klassisen Esplanadin jatkeeksi tällainen rakennus sopii todella huonosti. Mutta kiinnostavia paikkoja on toki muuallakin. Jos merenrannalla halutaan pysyä, Hakaniemessä Sörnäisten sillan kupeessa ( myös Bilbaossa museo rakennettiin moottoritien viereen ja alle) on aikanaan Helsingin pörssille varattu rakennuspaikka lähellä hotelli Hiltonia. Myös Eteläsataman kehittäminen tarvitsisi valovoimaista vetäjähanketta. Näissä kummassakin paikassa arkkitehti voisi irrotella vapaasti. Erityisesti Hakaniemessa taustalla oleva valtion virastotalo kaipaa vain ja ainoastaan huomion kiinnittämistä muualle. Espanjassa Guggenheim ei suinkaan pyrkinyt pääkaupunkiin vaan syrjäiseen Bilbaoon. Suomessa vastaava paikka voisi olla Kemijärvi. Helsingissä kulttuurilaitosten alueellinen tasapaino edellyttäisi uuden museon sijoittamista Itä-Helsinkiin. Hienoja merenrantoja on siellä paljon tarjolla., vaikkapa Vuosaaressa. Merita (ny. Nordea) harkitsi aikoinaan arvokkaan taidekokoelmansa pysyvää esillepanoa pankin koulutuskeskukseen Vuosaaressa. Hankkeesta ei valitettavasti tullut tuolloin mitään, mutta paikka sopisi hyvin erityisesti kuvanveistolle ja ulkona pidettäville taideteoksille. Ehdittiinpä jo miettiä laivayhteyttä Kauppatorinrannastakin, mikä tietysti olisi turisteille hieno elämys. Sopivan paikan puutteeseen Guggenheim Helsinki-hanke tuskin siis kaatuu. Niin kuin usein pohjimmiltaan tässäkin on kyse rahasta. Ensimmäinen kierros näytti pahasti banaanivaltion/-kaupungin ryöstöyritykseltä. Guggenheim on ketjuttanut ja markkinataloudellistanut museotointa. Rahoitusmarkkinoilla tätä kutsutaan vivuttamiseksi. Se on syvälle amerikkalaiseen yhteiskuntaan juurtunut ajattelutapa. Siinä otetaan suurempia riskejä kuin omilla varoilla toimittaessa. Perus- ▸

vielä virass a olless ani

Aktiivista unohtamista

– Hyvin monessa maassa, myös Suomessa, on ollut huomattavasti enemmän ihmisiä, jotka tunsivat natsisympatioita vuonna 1938, kuin heitä, jotka myönsivät sotien jälkeen tunteneensa näitä sympatioita. Suomi ei siis ollut mikään poikkeus, samaa omien entisten mielipiteittensä ”häivyttämistä” esiintyi esim. myös Ruotsissa. Se on ihmisen eräs tapa selviytyä, tai ainakin yrittää selviytyä moraalisesta katastrofista: kun jonkin ideologian tai ilmiön äärimmäinen pahuus on paljastunut, teet kaikkesi, jotta sinua ei kytkettäisi siihen. Kun totuus tuhoamis- ja kuolemanleireistä paljastui kaikessa karmeudessaan, ihmisiä puistatti, Westö kertoo. Kauheita muistoja

Myös Suomella on historiansa taakkana nälkäleirit, joissa kuolemakin oli jokapäiväinen asia. Matilda Wiik ei pääse irti nuoruutensa muistoista, kun hän 16-vuotiaana työläistyttönä joutui leirille. Joskus muistot tulevat hikisenä kutinana koko kropassa, toisinaan ne nousevat silmien eteen kuvana kuulustelijoiden edessä kun ”jano oli yltynyt sietämättömäksi, kurkku oli niin kuiva ja ummessa että tuntui kuin kohta oksentaisi. Mahakipu oli pahempi kuin koskaan, sekä jauhoi että viilsi. Hän ei tiennyt johtuiko se nälästä vai väsymyksestä vai kauhusta, luultavasti kaikista näistä”. Mutta nyt oli keskityttävä työhön, oltava hyvä konttoristi ja joskus myös passattava herroja keskiviikkokerholaisia keksein ja konjakein. Mutta kirjan juonen käännekohta tapahtuu silloin, kun Matilda tunnistaa yhden kerholaisen äänen ja jäykistyy kauhusta. ● Teksti ja kuva h i l k k a

kotkamaa

27

STADIN RUUSU 3/2013


KULTTUURISTADI

Intiaanikesän teatteri tarjosi paljon

ajatus on, että riskit kantaa aina joku muu, tässä tapauksessa Helsingin kaupunki. Elinkeinopoliittisesti Helsingin kyllä kannattaa maksaa Guggen­ heim-brändistä jotakin, mutta ei mitä tahansa. Guggenheim ”konserniin” kuuluu myös laajamittaista yksityistä varojenhoitoa. Huippu­ taiteeseen sijoittaminen on yksi riskien hajauttamisen muoto. Tästä syystä Guggenheim vetää puoleensa myös sijoittajia, ei vain taiteen rakastajia. Tämä on myös syy, miksi yksityistä sponsori­rahaa pitäisi olla mahdollista hankkia kattamaan pääosan museon (tai taide­hallin, mistä pikemminkin lienee kysymys) kustannuksista. Suurimman innostuksen mentyä ohi tällaisilla hankkeilla on taipumus kääntyä tappiollisiksi ja silloin aina kuitenkin käännytään veronmaksajien puoleen. Kulttuuripoliittisesti Guggenheimin merkitys olisi lähinnä kansansivistyksellinen. Korkeatasoista kansainvälistä taidetta on nähty Helsingissä liian vähän. Amerikkalainen taide oli maailman kärkeä erityisesti toisen maailmansodan jälkeen aina 1980-luvun alkuun asti. Juuri tämän taiteen tuntemuksessa suomalaisilla on suuri musta aukko, joka selittyy osaltaan Vietnamin sodan synnyttämällä anti­ amerikkalaisuudella ja toisaalta stalinistien kulttuuripoliittisella hegemonialla kuvataidepiireissä 1970-luvulla. Amerikkalaista taidetta ei yksinkertaisesti pantu esiin Suomessa tuona aikana. Saadakseen jollakin tavalla tasapainoisen kuvan 1900-luvun taiteesta suomalaisen täytyy matkustaa vähintään Tukholmaan, jonka Moderna museet on onnistunut kokoamaan merkittävän kansainvälisen taiteen kokoelman. Suomessakin on toki joitakin yksityisiä kerääjiä, joiden kokoelmilla alkaa olla todellista merkitystä. Olisi toivottavaa, että heidän kokoelmansa pääsisivät joskus suuren yleisön nautittaviksi. Olisiko täysin poissuljettua, että Helsingin kaupunki voisi tukea myös näitä tulevaisuuden Guggenheim-kokoelmia? Aluksi Guggenheim-hankkeen vetäjät olivat liian innokkaita. Nyt voi olla vaikeata puhaltaa asiaan riittävästi draivia. Todellisia kuvataiteen ystäviä kun on kovin vähän. Kiasma, Tennispalatsin uudet museotilat sekä Ateneumin ja Taide­ hallin saneeraukset ovat olleet merkittäviä satsauksia kuvataiteeseen. Seiniin on kuitenkin helpompi saada rahaa kuin toimintaan. Hienot puitteet kituuttavat kroonisen rahapulan takia ja uusia menoleikkauk­sia lienee edelleen tulossa. Ehkä suurin aukko kuvataiteen kentässä on modernin taiteen museon puute. Sekä kansainvälinen mutta erityisesti myös suomalainen moderni taide pysyy Helsingissä pääosin piilossa. Kiasmahan keskittyy uusimpaan eli nykytaiteeseen ja Ateneum hieman vanhempaan. Monesti on ehdotettu, että Postitalosta voisi saada hyvät tilat Kiasman modernin taiteen osastolle. Jos osoittautuu, ettei rahaa löydy täysimittaiseen Guggenheimmuseoon, voitaisiin hyvin ajatella Berliinin tapaan Postitaloon sijoittuvaa ”säästö-Guggenheim Helsinkiä”. Jos tämäkin hanke joutuisi myöhemmin taloudellisiin vaikeuksiin, voitaisiin se helposti kansallistaa ja muuttaa Helsingin modernin taiteen museoksi, mikä olisi ihan hyvä lopputulos sekin. ●

Intiaanikesä tarjosi monia hienoja teatterielämyksiä. Vakava ja hauska, ylevä ja riehakas vaihteli. katri valan uusitun väestönsuojan Käenkujan lavalla Rivo-Riitta sulkee Arimo-kahvilaansa. Mies yrittää vielä sisään. Rivo-Riitta sanoo, että kahvila suljetaan gynekologille menon takia. Hän avaa hameensa etumusta miehelle ja virkahtaa tupakka suupielessä: – Herkkuosastoa laajennetaan. Nuorehkot naiset Teatteri Kultsan eturivissä nauroivat kesän alussa raivoisasti koko esityksen ajan. Strippiklubi Fingerpori palasi vuoden jälkeen muutamalla uudella stripillä Marko Jalosen ohjauksessa. Katsomot olivat kovasti loppuunmyytyjä; välillä Pertti Jarlan suosittuja strippejä saattoi nähdä Espoon kaupunginteatterin esityksenä, joten himokatsojalle ei tullut vieroitusoireita. Marja-Liisa Lius on loppuun asti suvereeni Rivo-Riitta, kaiken räävittömyyden alapuolella loistava hahmona, jolla on vain yksi ajatus mielessä koko ajan. Jukka Hurjanen loistaa ”aikuisviihdetyöntekijänä” ja monena muuna, Vesa Salmi kaupunginjohtajana ja monena muuna, Jussi Vehkasalo esittää toisena vakioroolin, tutkija Heimo Vesana, Suvi Lahdenmäki on kolmas vakio, toimittajana. Petri Peltoniemi on sopivasti irtonainen kyläpervo, Teija Kotka-Pulkkinen kireähkö kristillisten valtuutettuna.

p e k k a ko r p i n e n

Entinen Helsingin apulaiskaupunginjohtaja, nykyisin tietokirjailija.

Suomenlinnan kesäteatteri varmistelee

Robin Hoodin sydämen ensi-illassa Suomenlinnan linnakkeen kesäteatterissa oli tietysti tupa täynnä. Matka paikalle, esitys, väliaika, esitys, paluu on kokonaiselämys, jonka kruunasi tihku- ja sitten rankemSTADIN RUUSU 3/2013

28


joel elstelä

KULTTUURISTADI

j u h a u k ko l a

ja ensimmäistä assistenttia esittänyt e l i s a oli kolmas esiintyjä.

k a u p p i l a . l a u ra k a r p a s u o

marja-liisa lius

ja tupakka suupielessä, Rivo-Riitan katsojat tyrmäävä perusilme.

man sateen jälkeinen ilta-aurinko Helsingin yllä lautan kannella. Itse esitys ei sytyttänyt samalla tavoin kuin Ronja Ryövärintyttären sydäntäyteinen lämpimyys ja Peter Panin opettavainen lennokkuus. Kummassakin sama perustila, kalliot/linnat ja nostettava lava käytettiin kekseliäämmin. Peter Pan todella fyysisesti lensi. Esityksen kantava vetovoimainen näyttelijä puuttui, kapteeni Koukku oli nyt apulaisohjaajana. Maija Koivisto oli aivan hurmaava Marion/Martin, jolla on Keira Knightleyn ulkonäkö ja herkkyys. Robin Hoodin miesjoukoissa Vesa Virrin pikku John oli huvittava, samoin Juha Suihkon munkki Tuckin/Tuchén eleet. Huorasatu ei keväällä vakuuttanut, Ryhmäteatteri on kovilla yhteiskuntatrilogiansa jälkeen. Kevään 2013 esityksistä eniten jäi mieleen Johtaja, vieraileva monologi.

enemmän kuin oli istumapaikkoja. Sana oli kiertänyt. Ensi vuonna teatteri viettää 25-vuotisjuhlaa. 56 ensi-iltaa tehty. Kaakkoisen Helsingin teatteri jaksaa pitää linjansa. Farssia Kumpulan metsäteatterissa

Kaunis, hieman tuulinen, ilta Kumpulan metsäteatterissa, Helsingin Kätilöopiston takaisella mäellä. 17 näyttelijää, kolme ohjaajaa, harjoitellut koreografiat ja laulut Tattari Witch Projektissa eli kesänäytelmässä Kylä – musta farssi. Kellariteatteri ja Ilves-teatteri yhdistivät voimansa. Esitys kertoi farssin keinoin sisäsiittoisesta yhteiskunnasta, jossa pariudutaan suvun kesken, jakaudutaan kahteen leiriin, Tattaripurren ja Jormanaisten asukkaisiin. Yhteistä oli se, että oudoksutaan, pelätään kaikkea vierasta. Yhtenä päivänä Erno tuo wlan-yhteyksiä modeemiin. Ja kylän sisäsiittoinen rauha menee täysin sekaisin. Jossain vaiheessa tajutaan, että Erno toisi uutta verta geeniperimään, mutta morsiamesta(kin) tulee riitaa. Kyläkokouskissa käsitellään olympiahakemusta n. 2032, ystävyyskaupunkia New Yorkin kanssa, kulttuuripääkaupunkimahdollisuuksia ja UNESCO:n perintökohteeksi pääsyä. Eihän kyse ole meistä, suomalaisista…?

Beowulf vakavana Kivinokassa

Kivinokan kesäteatterissa toimii Joel Elstelän johtama Teatteri Beowulf. Se poikkeaa monesta muusta stadin kesäteatterista vakavamietteisillä, historiaan sijoittuvilla esityksillä. Viime vuonna löysin teatterin Kulosaaren kartanon takaa, Kivinokan ulkoilupuiston vierestä. Silloin esitettiin Decamerone, keski-ajan tapainkuvaus, joka oli myös Pier Paolo Pasolinin keskiaikasarjassa elokuvan kohde. Vuorossa oli saksalaisen absurdin teatterin mestarin Tankred Dorstin Minä, Feuerbach, jossa näyttelijäkokelas kuluttaa aikaa ohjaajan assistenttien kanssa antaakseen koe-esityksen. Vai onko hän mielisairaalasta karannut potilas? Puheilmaisua opiskellut Juha Ukkola teki pääosassa fyysisesti täysipainoisen suorituksen. Puvun selusta oli jo puolivälissä aivan märkä, housut revenneet lahkeista 2,5 viikon lyhyen esityssarjan viimeisenä iltana. Viimeisen illan katsojia tuli

YT:n Huvipuisto kokeilee

Makaan selälläni silmät peitettynä teltan lattialla Ritva Oksasen ja Outi Poppin välissä. Mistä on kyse? Kesämiehen uni? Ei, olen Ylioppilasteatterin Huvipuiston ”Avaruusteltassa”, jossa kaksi näyttelijää lukee meille Tuomas Kokon kirjoittamia kuvitteellisia aistihavaintoja lapsuusmaisemasta. Esityksen lopuksi näyttelijä Oksanen ▸ 29

STADIN RUUSU 3/2013


KULTTUURISTADI

Ohjaaja Sanna Paula Mäkelä sanoi Kirsikka Moringin 6.9. esityksen jälkeen johdattelemassa jälkikeskustelussa, että halusi keskittyä tv-versiota enemmän Miran tarinaan, nuoren tytön kamppailuun vanhanaikaisessa, suljetussa yhteisössä (joka voisi olla melkein mistä tahansa). Teksti ja esitys avaa tabuja romanikulttuurin sisäisestä elämästä, kuten Väinö Linnan Tuntematon sotilas kuvasi jatkosodan konekiväärikomppaniaa raivorealistisesti, ilman sodan idealismia tai romantiikkaa. Tosielämän kuvausta on aluksi vaikea kestää. Miran osan esittää hyvin uskottavasti ja herkästi Vilma Kinnunen. Eero Ojala oli hyvä Aleksi, kokenut Tarja Siimes mainion ronski perheen mamma, Rosa. Satu Silvo herkisteli kuolleena ”KaunisMantana” viehättävästi taustavideolla. Muutaman kauniin laulun Jukka Linkola sävelsi Lumbergin ja Mäkelän teksteihin. ●

esittäytyy ”Ritva”, kun kerran ”makasimme teltassa vierekkäin”. Kaikki YT:n esityksen katsojat näkevät neljä vapaavalintaista esitystä. Valitsin kahdeksi jälkimmäiseksi ”Poliittisen teatterin tuubissa” koko ajan jatkuneen italialaisen Antonio Negrin Parvi-näytelmään perustuvan elokuvallisen esityksen kaksi viimeistä osaa. Näemme teltan sisällä fyysistä puhetta ja seinälle reaaliaikaista videokuvaa. Vaikeaa, luennoivaa tekstiä räpin, puheen ja laulun muodossa. Romanielämää paljaana

Tumma ja hehkuva veri Savoy-teatterissa syyskuun taitteessa oli verevä ja humoristinen esitys taiteellisen monipuolisesti lahjakkaan Kiba Lumbergin romanikulttuurin kipeitä asioita rehellisesti käsittelevästä näytelmästä. Eija-Elina Bergholm ohjasi sen jo v. 1997 TV2:lle. Siitä tuli niin kova ja aggressiivinen palaute tekijöille ja Yleisradiolle, että esitystä ei ole uusittu, kuten yleensä on tapana. Näytelmää ei ole esitetty Helsingissä aiemmin.

STADIN RUUSU 3/2013

risto kolanen

30


hok-elanto.fi

Minne

ikinä menetkin HOK-Elanto haluaa olla pääkaupunkiseutulaisten arjessa, lähellä ihmisiä. Nykyisin suunnittelemme palvelujamme niin, että ne jakautuisivat tasaisesti laajalla toimialueellamme ja vähentäisivät näin liikennettä. Pääkaupunkiseutu on elävää ja kehittyvää aluetta, jossa väestönkasvu luo joka vuosi lisää ostovoimaa sekä palveluiden tarvetta. Palveluiden on oltava mitoitukseltaan sopivan kokoisia ja sijainniltaan oikeita. Kävelymatkan, pyörälenkin tai hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella sijaitsevat palvelut vähentävät asioinnin aiheuttamaa ympäristökuormitusta.

Kaikenkokoisia kauppoja tarvitaan, niin isoja kauppakeskuksia kuin pieniä lähikauppojakin. Kannelmäessä lokakuun 17. avattava Kauppakeskus Kaari on hyvä esimerkki pitkäjänteisestä kauppapaikan kehittämisestä. Keskeisellä paikalla sijaitseva kauppakeskus on vuosikymmenten saatossa onnistunut menestyksekkäästi palvelemaan yhä laajenevampaa joukkoa lähialueen asukkaita. Uskomme, että kestävillä ratkaisuilla toimipaikkojen ja palvelujen kehittämisessä voidaan tehdä toimivampi kaupunki ja puhtaampi ympäristö – meidän kaikkien iloksi.

Vastuullinen yritys, jonka sinä omistat.


STADIN RUUSU

03/13

OLEN KIINNOSTUNUT SDP:N JÄSENYYDESTÄ JA HALUAN MUKAAN TOIMINTAAN nimi osoite postinumero postitoimipaikka puhelin sähköposti www. stadindemarit . fi

VASTAANOTTAJA

MAKSUN

MAKSAA POSTI­

HELSINGIN SOSIALIDEMOKRAATIT

VASTAUSLÄHETYS Tunnus 500 7652

Säästöpankinranta 6 C 5 krs 00003 helsinki


Stadinruusu 03/13