Page 1

veikko lehti oy:n tiedotuslehti 2014

Tulevaisuuden opin tiellä Ympäristösuunnittelua opiskeleva Johanna Lehti haluaa tukea yrityksiä kestävän kehityksen toteuttamisessa. sivu 16

Tölkistä koruksi Tölkkidesigneri virkkaa pienet avausnipsut näyttäviksi asusteiksi. sivu 6

Hetkessä puhdasta Jari Pajuniemen ohjaama suurtehoimuri tyhjentää omakotitalon yläpohjan vaivattomasti. sivu 12

Porispere Ekoystävällinen festivaali kierrättää kaiken. sivu 14

Osallistu

kilpailuun

takasivulla! 1


Metallinipsun näyttävämpi elämä Outi Brander tekee tölkkidesignia eli valmistaa säilyke- ja juomatölkkien nipsuista koruja. Tuotteiden perusidea on selkeä: tölkkien avausnipsuja virkataan yhteen tukevalla langalla. Tällä tavalla syntyy koruja, asusteita ja jopa lampunvarjostimia.

Pääkirjoitus

Poimi talteen

Kerättyä

Jätehuolto elää edelleen muutoksen aika. Esa Lehti kertoo alan kuulumisista.

Käyttökelpoiset vinkit.

Poimintoja Isomäen jäähalliremontista energiajätteen lajitteluun.

s. 4

s. 5

s. 10

Siisti juttu

Lehdellä

Palveluksessasi

Ekoystävällinen Porispere lajittelee ja kierrättää kaiken jätteen.

Tuleva ympäristösuunnittelija opiskelee kestävää kehitystä.

Tarvitsetko huussia, lokahuoltoa tai jätelavaa?

s. 14

s. 16 Toimitus

veikko lehti oy:n tiedotuslehti 2014

2

s. 6

Veikko Lehti Oy SEK Pori

s. 18 Ulkoasu SEK Pori Johanna Sjövall, kuvat

Paino ja jakelu Satakunnan Kansa Alma Manu Oy, Tampere 2014


Tuo hyötyjätteitä Aittaluodon lajitteluasemalle Avoinna ma klo 12–18, ti–pe klo 9–11 Kulku Kuninkaanlahdenkadulta teollisuusalueen pääportilta. Otetaan vastaan: Puuta, risuja, lajiteltuja hyötyjätekuormia kuten energiajätettä, haravointijätettä, metallia. Vastaanottomaksu 5 €/ enintään henkilöauton peräkärryllinen. Puu ja risut otetaan vastaan veloituksetta.

VEIKKO LEHTI OY Teljänkatu 10, 28130 PORI p. 02 631 6100, f. 02 637 0287 www.veikkolehti.fi

3


PÄÄKIRJOITUS

Esa Lehti

Mitä jätteille tapahtuu Jätehuolto elää edelleen muutoksen aika. Vuoden 2016 alusta astuu voimaan biohajoavan (lähinnä biojätteet) jätteen vientikielto tavanomaisille kaatopaikoille ja pakkausjätteiden tuottajavastuu laajenee vuoden 2015 toukokuussa. Ympäristöasioista kiinnostuneet ja valveutuneet asiakkaamme ovat kyselleet kiinteistölleen biojätteen ja energiajätteen keräystä ja sitä että minne jäte vuonna 2016 toimitetaan. Veikko Lehti Oy on toimittanut kaiken sekajätteenä asiakkailta kerätyn jätteen hyötykäyttöön yli kahden vuoden ajan ja näin tapahtuu myös jatkossa. Yksityistaloudet voivat edelleen käyttää sekajäteastiaa kuten ennenkin. Aiemmin Veikko Lehti Oy:llä oli mahdollisuus kokeilla erijätejakeiden erottelemista asumisessa syntyneestä sekajätteestä. Porin jätelautakunta kuitenkin päätti, että yksityistalouksien sekajätteet on toimitettava Porin jätehuollon hallintaan ja nosti vielä elokuun 2014 alusta vastaanottohintaa 15,5 %. Jäte toimitetaan edelleen massapolttoon, jonka kautta saadaan energiaa kaukolämpönä ja sähkönä. Lautakunnan päätöksestä on valitettu, mutta tällä hetkellä toimitaan em. tavalla. Kaikesta huolimatta kotitaloudet voivat ja niiden kannattaa lajitella mahdollisimman paljon. Paperit, lasit ja metallit voi toimittaa yleisiin keräyspisteisiin, joita Porissa ja lähikunnissa on useita. Energiajätteellekin voi varsinkin taajamissa tilata oman astian. Useampi kotitalous voi muodostaa kimpan, jossa kerätään myös biojäte. Erikseen kerätyt energiajäte, paperi/pahvi, lasi, metalli ja biojäte toimitetaan hyötykäyttöön mahdollisimman lähelle, oman tai lähimaakunnan alueelle. Ensi vuonna tuottajavastuuyhteisöille tulee velvollisuus järjestää yleisiä keräyspisteitä myös kuitu- ja muovipakkauksille. Porin seudullahan on kuitupakkausten (kartongit, pahvit) kannalta tilanne ollut jo aiemmin hyvä, koska täällä kerätään paperit ja pahvit samaan astiaan. Myös kotitalouden muoviset elintarvikepakkaukset voidaan vielä muutamien markettien ylläpitämiin pisteisiin. Veikko Lehti Oy toimii tuottajavastuuyhteisöjen kanssa yhteistyössä. Veikko Lehti Oy:n yhtenä perustavoitteena on ollut vuosia kaatopaikalle penkkaan vietävän jätteen vähentäminen. Nyt kun tavoite on saavutettu, panostamme yhä enemmän uudenlaiseen palvelutarjontaan. Olemme jätehuollon ja kierrätyksen edelläkävijä. Haluamme tuottaa taloudellisesti kannattavia ja samalla joustavia ympäristöpalveluja kaikille asiakkaillemme. Kehitämme toimintamme jatkuvasti niin, että voimme ottaa asiakkaidemme tarpeet ja odotukset entistä paremmin huomioon. Tämän saamme aikaan osaamisella ja jatkuvalla uusien asioiden oppimisella. Asiakas voi luottaa, että hänen jätteensä kuljetetaan ympäristöystävällisesti ja taloudellisesti oikeaan paikkaan.

4


POIMI TALTEEN

Käyttökelpoiset vinkit Varaudu tyhjennyspäivän muutoksiin arkipyhinä ja jouluna: jäteauto voi pyhien vuoksi tulla jo paria päivää aikaisemminkin. Hiekoita liukkaalla kelillä kulku jäteastialle. Valaise reitti jäteastialle, ellei astia ole tien reunassa.

Pimeässä kauempana pihassa olevaa astiaa on vaikea löytää.

Tarkista etteivät puiden oksat haittaa jäte- tai tankkiauton auton kulkua kiinteistölle. Iso jäteauto vaatii henkilöautoa enemmän tilaa. Kasvustot olisi hyvä poistaa ajoreitiltä noin 3,5 m korkeudelta ja leveydeltä. Älä laita jäteastian viereen mitään, mitä et halua vietä-

vän pois. Kuljettajan on mahdoton arvioida, onko astian vieressä oleva tavara roskaa vai ei. Ylimääräisistä roskista kannattaa ilmoittaa etukäteen.

Laita

jäteastiaan vain tavallista kotitaloudesta syntyvää jätettä. Myös biojätettä voi laittaa jatkossakin. Painavat jätteet voivat kipattaessa rikkoa astian. Remonttijätteelle kannattaa tilata erillinen noutopalvelu.

Tilaa kiinteistölle erillinen haravointijäteastia ja sille säännöllinen tyhjennys. Palvelu ei ole käytössä haja-asutusalueella eikä Reposaaressa. Vie

jäteomenat veloituksetta omenalavalle. Omenoita otetaan vastaan elokuusta lokakuun loppuun Veikko Lehti Oy:n toimiston takapihalla, käynti Tampereentien puolelta. Omenat toimitetaan riistaruoaksi.

Muista veloitukseton kuusikeräys joulun jälkeen tammikuun puoliväliin. Vaihtolava on Veikko Lehti Oy:n toimiston takapihalla.

Toimita risut Aittaluodon lajitteluasemalle (tarkista aukiolo) tai tilaa risuille oma vaihtolava. Pesetä

240 l tai 660 l jäteastiasi tyhjennyksen yhteydessä. Astia pestään desinfioivalla aineella pesuautossa paikan päällä.

Jos jäteastiasi tyhjennysväli on kesällä joka toinen viik-

ko ja talvella joka neljäsviikko, tiheämpi tyhjennysväli alkaa aina 1. kesäkuuta ja harvempi tyhjennysväli 1. syyskuuta tyhjennysviikkojen mukaan.

Sovi

säännöllisestä likakaivojen tyhjennyksestä esimerkiksi kerran vuodessa, tiettynä kuukautena. Talvella likakaivon tai säiliön kansi on hyvä kaivaa valmiiksi esiin.

5


teksti ella koota kuvat johanna sjövall

Metallinipsun näyttävämpi elämä Tölkkidesigneri virkkaa pienet avausnipsut näyttäviksi asusteiksi. Luomuksiin kiertää myös vanhat vetoketjut, soljet, nepparit ja vaijerit. Enäjärveläisen Outi Branderin postilaatikosta voi lehtien ja kirjeiden lisäksi löytyä pussillinen tölkin avausnipsuja. Ystävä on käynyt tyhjentämässä saaliinsa, Brander toteaa. Brander tekee tölkkidesignia eli valmistaa säilykeja juomatölkkien nipsuista koruja, laukkuja, asusteita ja sisustusesineitä. Keskeisin materiaali on tyhjästä, kierrätykseen menevästä metallitölkistä irrotettu avausnipsu. Esimerkiksi yhteen pikkulaukkuun niitä tarvitaan 400. Ensimmäisen laukkunsa nipsut Brander säästi oman ja parin ystäväperheen tölkkikuormasta. Keräämiseen meni vuosi. Nyt materiaalin hankintaan on rekrytoitu sukulaiset, ystävät ja anopin kaveritkin. ”Kaikki tutut tietävät, että tölkit kuuluu viedä kierrätykseen ilman nipsua”, Brander naurahtaa.

Erilaisia nipsuja eri töihin

Tölkkidesigntuotteiden perusidea on simppeli: tölkkien avausnipsuja virkataan yhteen tukevalla langalla. Luomukset sen sijaan ovat mitä näyttävämpiä. Metallinipsuista syntyy pöytätabletteja, lampunvarjostimia, kännykkäkoteloita, laukkuja, vöitä, koruja, asusteita ja jopa juhla-asuja. Materiaaliksi sopii Branderin mukaan kaikenlaisten tölkkien nipsut. Nipsuja on kymmeniä erilaisia: kullanvärisiä, mustia, pidempia ja pyöreämpiä. Nipsutaiteilija tietää, mistä tölkeistä saa mitäkin. Ennen työn aloittamista irrotetut nipsut pitää pestä ja terävät reunat siistiä sivuleikkureilla. ”Hyvää ajanvietettä televisiota katsoessa”, Brander toteaa. Hänellä onkin aina rasiallinen nipsuja olohuoneen pöydällä odottamassa työstämistä.

6

Käsityöt koukuttaa

Outi Brander aloitti tölkkidesigntyöt pari vuotta sitten. Kipinän hän sai tuttavallaan näkemästään nipsulaukusta, jollainen piti oppia tekemään. Ohjeet Brander löysi netistä ja jäi koukkuun. Nipsuharrastajien Facebook-ryhmästä tulvii koko ajan uusia ideoita, joita pitää päästä kokeilemaan. Vuosi sitten Brander kävi nipsutyökurssin. Käsillä tekemisen Brander löysi vasta aikuisena, koulussa hän jopa inhosi käsitöitä. Viisitoista vuotta sitten tyttären vauvanukke kuitenkin tarvitsi villapaitaa, ja Brander päätti yrittää. Kutimilla langasta syntyi paita, jopa hieno sellainen. Seuraavaksi tytär sai pipon ja kaulahuivin, ja nykyään perheen pitäminen villasukissa on siirtynyt mummulta Outin tehtäväksi.

Kaiken saa kierrätettynä

Käsitöihinsä Outi Brander käyttää pääasiassa vain kierrätysmateriaaleja. Perheen vanha, remontoitava rintamiestalo on jo itsessään melkoinen aarreaitta. ”Mieskin on oppinut tarjoamaan rautalanganpätkiä, vaijereita ja työkaluja”, Brander sanoo. Branderin periaatteena on, että lähes kaiken voi hyödyntää: pois heitettävistä vaatteista saa vetoketjuja, nappeja, solkia, metallilenkkejä ja nauhoja. Kirpputoreilta löytää lopun tarpeellisen. ”Koruihin saa solkia ja ketjuja vanhoista koruista. Käytettyä laukkua, vyötä tai varjostinta voi käyttää myös sellaisenaan nipsutyön pohjana. Myös lankoja myydään paljon kirpputoreilla.”


”Seuraavana työlistalla on rock-henkinen nipsukravatti.”

7


Haaveena työ nipsupajassa

Outi Brander on tähän mennessä tehnyt nipsuista pääasiassa pikkulaukkuja, koruja ja kännykkäsuojia. Kotoa löytyy myös kaksi lampunvarjostinta. Seuraavan tilaustyölistalla on rock-henkinen nipsukravatti ja hippalaukku. Tölkkidesignin tekeminen vie jo ison osan Branderin ajasta, mutta ammattia siitä ei ole ainakaan vielä tullut. Suunnitelmissa on mennä myymään tuotteita myyjäisiin ja muihin tapahtumiin. ”Parasta olisi, jos saisi opettaa näiden tekemistä,” Brander miettii. Remontin myötä kotiin tulee ainakin lisää työtilaa materiaaleille, tarvikkeille ja tekemiselle.

Kuusakoski kierrättää metallin Metalliromulla ei ole parasta ennen päivää, vaan kaiken metallin voi kierrättää ja uusiokäyttää yhä uudelleen. Porin seudun keräysastioihin jätetty pienmetalli ja Aittaluodon lajitteluasemalle toimitettu metalliromu kiertää Mäntyluotoon Kuusakosken vastaanottopisteeseen. Siellä metallit käsitellään: esimerkiksi vanhoista tietokoneista erotellaan teollisesti metallit, lasi ja muovi. Kierrätetty metalli on arvokasta uusioraaka-ainetta teollisuudelle. Yhdestä ananastölkistä saa 20 rautanaulaa tai 15 tyhjästä tuikkukupista 0,5 litran juomatölkin. Ruosteisesta murskatusta polkupyörästä syntyy terästä uuden pyörän valmistukseen ja kuorittujen sähköjohtojen kuparista uutta kupariputkea. Kierrätysmetalleja käyttämällä teollisuus voi vähentää malmien louhintaa ja säästää energiaa jopa 60–95 prosenttia.

8

Pantilliset juoma­ tölkit kannattaa viedä kaupan palautusautomaattiin. Tölkin täytyy olla ehjä, mutta nipsun poistaminen ei vähennä palautusarvoa.


Sydänheijastin TARVIKKEET 2 säilyketölkin isoa nipsua Heijastinlankaa Virkkuukoukku nro 1,5-2 Hakaneula Tukevaa lankaa

Askartele itse metallista!

Tölkkihylly

Peltilyhty TARVIKKEET Säilyketölkki (pesty, etiketitön) Sivuleikkurit Naula Vasara Rautalankaa

Aseta avausnipsut sydämen muotoon pienemmät reiät päällekkäin. Aloita virkkaaminen sydämen alareunasta ja kierrä sydän kiinteillä silmukoilla. Lisää hakaneula joko sydämen taakse rintakoruksi tai kiinnitä sydämeen lanka.

Jää auttaa, ettei purkki mene vasaroitaessa lommoille.

Siisti tölkin reuna tarvittaessa sivuleikkureilla. Täytä purkki vedellä ja laita pakkaseen noin vuorokaudeksi kunnes vesi on jäätynyt. Tee naulalla ja vasaralla purkkiin reikiä nakuttelemalla jääpatsasta vasten. Jos haluat roikkuvan lyhdyn, tee ripustuslenkki rautalangasta.

Kysy isoja säilyketölkkejä ravintoloista ja suurtalouskeittiöistä.

TARVIKKEET Isoja, pestyjä säilyketölkkejä tai metallipurkkeja Maalia, esim. spraymaalia Ruuvi Sähkömiehenteippiä Sivuleikkurit Siisti purkkien reunat tarvittaessa sivuleikkureilla, ettei reunaan jää teräviä metallipiikkejä. Maalaa purkit haluamallasi maalilla. Kun maali on kuivunut, kierrä purkin reuna vielä sähkömiehenteipillä. Kiinnitä purkit pohjastaan ruuvilla seinään joko ryhmäksi tai vaikka päällekkäin kenkähyllyksi.

9


Kerättyä Puuvillaan ympäristöään ajattelevaa yritystoimintaa Puuvillan kauppakeskuksessa yritetään alusta asti tuottaa mahdollisimman vähän jätettä ja toimittaa tuotettu jäte hyödynnettäväksi. Veikko Lehti Oy on ollut mukana suunnittelemassa toimivaa jätehuoltoa. Kun vuokralaiset saivat tilat haltuunsa lokakuun alussa, oli paikalla myös jäteneuvoja Veikko Lehdeltä. Tiina Soini oli jo paikalla vuokralaisille suunnatussa infotilaisuudessa. Hän kiertää kaikki kauppakeskuksen liiketilat, opastaa lajittelussa ja on tavoitettavissa myös puhelimitse. Vuoden vaihteen jälkeen, kun eri jätepuristimet on tyhjennetty ja nähdään, miten lajittelu on onnistunut, kuullaan vuokralaisten palautteet jätehuollosta ja tehdään parannuksia. Puuvillan kauppakeskukseen tulee myös asiakkaille jätteiden lajittelumahdollisuus. Sekajäteastioita ei käytävillä ainakaan aluksi nähdä, vaan kullekin jätejakeelle on oma keräysastiansa. Lajittelun onnistumista seurataan ja tehdään tarvittaessa muutoksia. Kauppakeskuksen vuokralaisille on kolme jätepistettä, joissa on puristimet tai muut keräysvälineet eri jätelaaduille. Energiajätteen lisäksi kauppakeskuksessa kerätään erikseen PE-LD kalvo­ muovit, jota on kirkas ja joustava muovi, esim. kiristekalvot.

Kesä kiireistä jäähallilla Isomäen jäähallin remonttityömaa eteni vauhdikkaasti loppukesän aikana. Kauden aloituksessa syyskuussa hallissa oli uusittu kaukalo ja katossa uudet akustointilevyt. C-osan laajennuksen runko on pystyssä. ”Talvella hommat hiljenevät hetkeksi. Liigakauden loputtua alkaa taas täysi tohina. Ensi kesän aikana pitäisi uusia koko pääsisäänkäynti ja pohjoispääty”, MVR-Yhtymän vastaava työnjohtaja Rami Lahti kertoo. Kiireisellä työmaalla jätehuollon toimivuus korostuu. Purkujätettä syntyy nopeaa tahtia, ja lavalla pitää olla koko ajan tilaa. Tiheä tyhjennysväli pitää työmaan vauhdissa. Ensivaiheessa hallin katon uusiminen täytti energiajaelavaa, kun vesikatosta purettiin vanhoja eristeitä ja styroksia. ”Purkutyöt eivät saa haitata alueen käyttäjiä, kaiken pitää sujua joustavasti senkin puolesta”, Lahti toteaa.

30%

kotitalouksien jätteestä on energiajätettä

Sokoksessa osataan lajittelu ”Kyllä tämä sujuu”, sanovat Tuire Puistosalo ISS:ltä, Ritva Männistö ja Auli Lehtonen Sokokselta.

10

Porin Sokoksessa yritetään päästä sekajätteestä kokonaan eroon. Syyskuun lopussa pidettiin pieni katselmus, johon osallistui siivousvastaava, siistijöitä, Sokoksen henkilökuntaa, vartija ja Veikko Lehden edustaja. Haasteena ovat erilaiset kohteet Sokoksen sisällä (palvelutiski, ravintolat, henkilökunnan taukotilat, asiakastilat) ja palveluhenkilö kunnan kiire ruuhka-aikoina. ”Kohtuullisen hyvin jätteet menevät oikeisiin astioihin, pientä parantamisen varaa vielä on, totesivat katselmuksen osanottajat”.


Lajittele energiajätettä Kiinteistöissä kertyy huomattava määrä jätettä, jota voidaan kierrättää ja hyödyntää energiana. Esimerkiksi pakkausmuovit, vanhat vaatteet ja matot, likaantuneet paperit ja pahvit ovat energiajätettä. Keräämällä energiajäte erikseen jo jätteen syntypaikalla vähennetään kuljetusmatkoja, saadaan paikallista energiaa, paikalliset työpaikat säilyvät ja voidaan tulevaisuudessa lisätä materiaalihyötykäyttöä.

Energiajäte koostuu pääasiassa muovista, puusta, likaantuneesta pahvista ja paperista. Kotitaloudet voivatkin tilata energiajätteen keräysastian Veikko Lehdeltä yksin tai yhdessä naapureiden kanssa. Alla oleva ohje koskee tavallisimpia kotitaloudessa syntyviä jätteitä. Kaupoilla, rakennustyömailla ja yrityksillä yleensä on vielä omat lajitteluohjeensa.

Energiajätettä KYLLÄ

Energiajätettä EI

• Muovit, joissa on kierrätysmerkki ja numero 1, 2, 4, 5 tai 6 tai/ja kirjainyhdistelmä PET, PE-HD, PE-LD, PE, PP tai PS • tyhjät muovipullot, -purkit, -kanisterit, -astiat, -sangot • muoviset pakkausalustat ja kotelot • huuhdellut elintarvikkeiden pakkausmuovit, esim. viili- ja jogurttipurkit ja leviterasiat, sekä tyhjiöpakkaukset esim. makkarapaketeista • muovipussit ja -kassit • muovikelmut

• muoviset kukkapurkit • pienet muoviesineet, esim. tiskiharjat • cd:t ja dvd:t koteloineen • Elintarvikemuovi, jossa nro 7 • Styrox (elintarvikkeiden pakkausstyroksit huuhdeltuina) • Kertakäyttöastiat • Köydet ja sidontanauhat • Käsipyyhe- ja lautasliinapaperit • Likaantuneet paperit ja pahvit • Sixpackien ja ”mäyräkoirien” pahvipakkaukset • Vaatteet ja muut tekstiilit

• Muovit, joissa kierrätysmerkki ja numero 3 tai/ja kirjainyhdistelmä PVC • putket ja letkut • teipit • mapit, piirtoheitinkalvot • muovitaskut, kontaktimuovi • sadevaatteet • kerniliinat • puhallettavat lelut • vinyylilevyt ja kasetit • muovikortit esim. luottokortit

• ns. syvävedetyt pakkaukset esim. lelu- ja tuulilasinpyyhkijäpakkaukset • Alumiinia sisältävät materiaalit esim. jogurttipurkkien kannet ja mehutölkit, joissa alumiinivuoraus • Palamattomat materiaalit esim. metalli ja lasi • Kengät • Vaipat ja siteet

Tarkemmat ohjeet www.veikkolehti.fi

Uusi jäteastianpesukone käytössä Veikko Lehti on tarjonnut kesästä alkaen jäteastian pesupalvelua Porin keskusta-alueella. Taloyhtiöille ja kotitaloudet voivat pesettää jäteastiansa pesuautossa. Astianpesuauton palvelualuetta on kokeiluvaiheen jälkeen tarkoitus laajentaa myös keskustan ulkopuolelle. Astian pesun voi tilata asiakaspalvelusta tai nettisivujen kautta.

Kysy jäteastian pesua!

Jäteastianpesupalvelun voi tilata huhtikuun alusta lokakuun loppuun.

11


teksti ella koota kuva johanna sjövall

Pohja hetkessä puhtaaksi Suurtehoimurin säiliöön ropisevat niin yläpohjan vanhat eristeet, siiloihin jääneet jyvät kuin kuljettimien alle kertynyt kuonakin. Imurointi säästää monta lapiomiehen työtuntia.

12

”Kaikki nyrkkiä pienempi materiaali menee”, imuriautonkuljettaja Jari Pajuniemi tiivistää, mitä Veikko Lehti Oy:n uudella suurtehoimurilla voi imeä. Kesällä Teljänkadun varikolle saatu imurikalusto on monipuolinen apuri: sillä voidaan puhdistaa ja imeä pois niin hiekkaa, soraa, eristeitä, maa-aineista kuin vaikka jyviäkin. Materiaalia voidaan joko siirtää paikasta toiseen tai kuljettaa kokonaan pois.

Yläpohja tunneissa tyhjäksi

Tyypillinen Pajuniemen työkeikka on remonttityömaalle, kun ylä- tai alapohja pitäisi saada puhtaaksi. Imuri säästää aikaa ja lapiota. ”Päivässä ei yksi mies pysty lapioimaan ja säkittämään niin paljon tavaraa kuin mitä imuri imee tunnissa”, Pajuniemi toteaa. Vaihtoehto tehoimuroinnille onkin usein materiaalin lapioimi-


nen käsipelillä säkkeihin ja kuljettaminen säkeissä jatkokäsittelyyn. Ajan lisäksi imuri säästää myös pölyltä, jota eristeiden, hiekan tai maa-aineksen lapioimisesta yleensä syntyy.

Puhdistaa ahtaankin paikan

Suurtehoimurin kanssa keikalle lähtee Pajuniemen kanssa aina myös työpari. Viisituumaisen, 60 metriä pitkän letkun ohjaaminen ja käsittely vaatii voimaa ja osaamista. Käytännössä letku vedetään käsipelillä kohteeseen ja poistettava materiaali imetään auton 14-kuutioiseen säiliöön. Imun tehoa voi säätää kauko-ohjaimesta. Imurilla pystyy puhdistamaan pienetkin kolot. Rajoituksena on, että Pajuniemen pitää mahtua mukaan. ”Hartianleveys jompaankumpaan suuntaan työskentelytilaa olisi hyvä”, Pajuniemi naurahtaa.

Puomin avulla letkun saa nostettua jopa 15 metriin. Kalustolla voidaan imeä myös kosteaa ja kuumaa materiaalia. ”Teollisuudessa kuljettimien alustojen puhdistus kuonasta, hiilestä tai muusta hukkamateriaalista on myös turvallisuuskysymys”, Pajuniemi muistuttaa. Tarvittaessa suurtehoimuria voidaan käyttää myös materiaalien puhaltamiseen. Esimerkiksi rakennusten alapohjien täyttämiseen tai sepelin levittämiseen.

Mahdollisuus maatiloilla

Viime viikolla Pajuniemi kertoo puhdistaneensa vanhan kanalan oljista, pölystä ja jyvistä. Hän uskookin, että juuri maatiloilla voisi olla käyttöä suurtehoimurille. ”Siilojen pohjat ja elevaattorimontut ovat lapiolla vaikeita tyhjennettäviä, mutta imurilla niihin pääsee”, Pajuniemi toteaa.

Poistetut materiaalit Pajuniemi kuljettaa Aittaluotoon hyötykäyttöön tai siirtää asiakkaan toivomaan paikkaan. Säiliön pystyy nostimen avulla tyhjentämään kahden metrin korkeudelle, esimerkiksi traktorin perävaunuun. Hiekka tai muu maa-aines voidaan helposti hyödyntää uudelleen, eristeet joko kompostoidaan tai poltetaan energiaksi. Seuraavana Pajuniemen ja suurtehoimurin varauskirjassa on omakotitalon alustan tyhjentäminen hiekasta. Pohja pitää puhdistaa, jotta päästään käsiksi korjaamista vaativaan viemäriin.

Suurtehoimurointi (kuivaimu) • • • •

Tehokas ja nopea Puhdistaa pölyttämättä Pääsee ahtaisiinkin paikkoihin Puhdistaa muruja myöten

”Päivässä ei yksi mies pysty lapioimaan ja säkittämään niin paljon tavaraa kuin mitä imuri imee tunnissa” Imuriautonkuljettaja Jari Pajuniemi

Isompaa imuroitavaa? Kysy lisää imuriauton mahdollisuuksista asiakaspalvelusta p. 02 631 6100.

13


SIISTI JUTTU

Porilaiset juhlii siivosti

teksti ella koota

14

kuva Harri Joensuu


Porisperestä ei festarijärjestäjien mukaan jää mitään. Kirjurinluoto on seuraavana päivänä siisti ja kierrätysastioissakin vähän tavaraa. Purkujätettä ei edes synny. Festarin myynnistä ja markkinoinnista vastaava Jussi Leinonen, mistä on Porisperen ekoystävällisyys tehty? Kamat konttiin säilytykseen

”Pyrimme tekemään asiat kestävästi ja niin, että niitä voi käyttää uudestaan. Kaikki rakennusmateriaalit, kalusteet ja kyltit on varastoitu konttiin, mistä ne saadaan käyttöön taas ensi vuonna. Turha tehdä materiaaleja kertakäyttöä varteen ja joka vuosi uudelleen alusta. Toki pitää uudistua, mutta vanhaa voi jatkokehittää.”

Kalusteet ja elementit kierrätettyä

”Emme ole ostaneet alueelle oikeastaan mitään uutena, kaikki on käytettynä saatua tai hankittua, vanhoista materiaaleista rakennettua tai lainattua. Ullakoilta ja kierrätyskeskuksista löytyy mahtavia elementtejä! Sohvat ja pöydät tehtiin vaihtolavoista ja sähkökeloista, sisustusaitoja heinäseipäistä. Mielellään otamme vastaan myös hyviä ideoita, mitä voisimme ensi vuoteen kehitellä.”

Energiatehokkuus kunniassa

”Koko festivaali pyörii tuulivoimalla. Pyrimme muutenkin välttämään turhaa energian käyttöä. Toki esiintymislavojen tekniikka, valot ja muut kuormittavat. Shown laadusta ei haluta tinkiä ja sellainen tekniikka tarjotaan, mitä artistit toivovat. Aluetta ei ole lähdetty isommin valaisemaan.”

Riittävästi vessoja ja roskiksia

”Meille on tärkeää pitää hieno Kirjurin alue siistinä koko tapahtuman ajan. Se edellyttää alueelle riittävästi roskiksia ja vessoja. Yleisö on fiksua ja osaa laittaa roskat oikeisiin astioihin, kunhan niitä on joka nurkalla helposti löydettävissä. Siivoustiimi kiertää alueella ja kerää ohi menneet, lisää vessapaperia jne. Vessojen määrä on tärkeä suhteuttaa yleisömäärään, jotta homma toimii. Tänä vuonna kokeilussa oli myös pari ekovessaa. Yksi festarin sloganeista on Kuka siivoo? ”

Kumppaneiltakin vaaditaan kierrätystä

”Ekoystävällisyys on ollut Porisperessä alusta asti tärkeää, se on festarin kirjoittamattomissa arvoissa. Ensi kesäksi aiomme hakea A Greener Festival -sertifikaattia. Meille on itsestään selvää, että kaikki jäte lajitellaan ja kierrätetään. Myyntipaikkojen ja yhteistyökumppaneiden sopimuksissakin edellytetään kierrätystä ja ekoystävällisyyden huomioimista.”

15


LEHDELLÄ

Tulevaisuuden opin tiellä Nuorimman polven veikkolehteläinen Johanna Lehti löysi mutkan kautta omalle alalleen: ympäristösuunnitteluun. Valmistuttuaan hän haluaa tukea yrityksiä kestävän kehityksen toteuttamisessa. ”Oikea maan tutkiminen ja möyhiminen on parasta. Kun pääsee pellolle mittaamaan typpipitoisuutta ja selvittämään, mitä multa sisältää”, Johanna Lehti kertoo innostuneesti. 19-vuotias Johanna opiskelee kestävää kehitystä Forssassa Hämeen ammattikorkeakoulussa. Kolmen vuoden kuluttua hän valmistuu ympäristösuunnittelijaksi, joka voisi mittausten perusteella antaa maanomistajalle maanparannus- ja kehittämisideoita.

Kasvava ala

Johanna Lehti uskoo olevansa tulevaisuuden alalla. ”Ympäristöasiantuntijoille on yhä enemmän kysyntää. Yritykset ja kunnat kiinnittävät huomiota ympäristövaikutuksiin ja panostavat kestävään kehitykseen”, Johanna tietää. Tutkinto pätevöittää toimimaan ympäristönhoitoon ja kestävään kehitykseen liittyvissä asiantuntijatehtävissä. Suunnittelijoita työskentelee niin suuremmissa yrityksissä, ympäristövirastoissa, hankkeissa, kierrätysalan yrityksissä kuin yksityisinä konsultteinakin. ”Ympäristövaatimukset myös uudistuvat koko ajan, tulee uusia säädöksiä, määräyksiä ja vaatimuksia. Se vaatii yrityksiltä jatkuvaa hereillä oloa ja seuraamista, mihin oma aika ja osaaminen ei välttämättä riitä.” Alan suosio näkyi tänä syksynä myös koulutuksessa: Johanna Lehden tutkintoon oli kolme kertaa enemmän hakijoita kuin vuosikurssille voitiin ottaa opiskelijoita. Aloituspaikkojen määrä on lähes tuplaantunut muutamassa vuodessa. Ympäristösuunnittelija voi erikoistua muun muassa ilmaston muutokseen, materiaalien kierrätykseen, uusiutuviin energiamuotoihin, elinkaariarviointiin tai maaseudun ympäristöhoitoon. Johanna Lehteä kiinnostaa erityisesti ympäristökuormituksen vähentäminen. ”Toivon voivani esimerkiksi auttaa yrityksiä ratkaisemaan, miten he voisivat kehittää toimintaansa vähemmän ympäristöä kuormittavaksi.”

16

Oma paikka

Johanna opiskeli ensin kaupallista alaa ja valmistuikin merkonomiksi. Ala ei kuitenkaan tuntunut ihan omalta, vaikka nuori nainen tykkääkin asiakaspalvelusta. Hän halusi päästä tekemään jotain konkreettisempaa, enemmän ympäristöön liittyvää. Opiskelupaikka kestävän kehityksen linjalla tuntui juuri oikealta ratkaisulta. Forssa opiskelukaupunkina ei välttämättä ollut Lehden ykkösvaihtoehto, vaikka hän viihtyykin 70-luvun opiskelijayksiössään. Hän ajaa Forssasta Poriin kuitenkin usein jo torstai-iltana. ”Koti on edelleen Porissa”, Johanna sanoo. Lehden tavoitteena on valmistua nopeasti, joten hän pyhittää mielellään viikot opiskelulle. Iltaisin hän käy kuntosalilla tai uimahallissa. Viikonloppuna Porissa voi sitten viettää enemmän vapaata. Johanna lenkkeilee mielellään perheen koiran kanssa Isometsässä, käy kavereiden kanssa kahvilla ja viettää aikaa poikaystävän ja perheen kanssa.

Asiakkaiden apuna

Johanna Lehti sanoo kasvaneensa perheyritys Veikko Lehti Oy:ssä. 15-vuotiaasta alkaen hän on työskennellyt yrityksessä lomat ja usein viikonloppuisinkin. Tänä syksynäkin Lehden kalenterissa on muutamat messut, jossa hänet tapaa Veikko Lehden standilta kertomassa yrityksen palveluista ja neuvomassa asiakkaita jätteiden käsittelyssä. Ympäristösuunnittelijana Johanna Lehden haaveena olisi päästä konsultoimaan ja avustamaan yrityksiä laajemmin kestävän kehityksen toteuttamisessa. ”Asiantuntija voi tukea yrityksen työntekijöitä ja tarjota lisäosaamista siihen, miten asioita voisi viedä eteenpäin”, Johanna maalailee.


Kuka? Kuka Johanna Lehti Ikä 19 vuotta Perhe äiti, isä ja kaksi veljeä Harrastukset kuntosali, lenkkeily, tanssi, uiminen (ennen kilpaa, nyt kuntoiluna) Mitä tekee opiskelee ympäristösuunnittelijaksi HAMKissa

”Toivon voivani auttaa yrityksiä ratkaisemaan, miten he voisivat kehittää toimintaansa vähemmän ympäristöä kuormittavaksi.” 17


Palvelut

Hyötyjäte Voit tilata energia-, paperi-, metalli-, lasi- ja biojätteen keräysastian yksin tai muodostamalla kimpan yhdessä naapureiden kanssa.

Jätehuolto Jätehuollon suunnittelua ja neuvontaa. Jäteastiat 240 l / 660 l, etulastaajakontteja ja jätepuristimia.

Lokahuolto

Kuivaimulla voidaan imeä erilaisia materiaaleja: • puruja, esim. välipohjat • turvetta • hiekkaa • eristeitä • sementtiä • tuhkaa ja nokea

Vaaralliset jätteet

Arkistojen tuhoaminen Siirrettävät Tip Top -vessat Toimituksesta ja tyhjennyksestä. Valikoimastamme löytyy myös inva-WC:itä.

Tutustu palveluihimme ja pyydä tarjous: 02 631 6100 tai www.veikkolehti.fi. 18

Meiltä voit tilata vaihtolavoja: • Siivouksiin • Remonttiin • Risuille ja haravointijätteille • Työmaille

Suurtehoimuri

Tarjoamme lokahuoltopalveluita: • Saostuskaivojen ja säiliöiden tyhjennykset • Kiinteistön ulkopuolisten viemäreiden avaus paineella • Puhdavesikaivojen pesut ja tyhjennykset • Rasvakaivojen tyhjennykset

ent. ongelmajätteet. Yksityishenkilöt voivat viedä vaaralliset jätteet Kierrätyskeskukseen. Yrityksille tarjoamme kokonaisvaltaista vaarallisten jätteiden huoltoa.

Vaihtolavat ja laatikot

Saferec tietoturvapalvelut.


Vuosikalenteri 2015 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu vk ma ti ke to pe la su 1 1 2 3 4 2 5 6 7 8 9 10 11 3 12 13 14 15 16 17 18 4 19 20 21 22 23 24 25 5 26 27 28 29 30 31

vk ma ti ke to pe la su 5 1 6 2 3 4 5 6 7 8 7 9 10 11 12 13 14 15 8 16 17 18 19 20 21 22 9 23 24 25 26 27 28

vk ma ti ke to pe la su 9 1 10 2 3 4 5 6 7 8 11 9 10 11 12 13 14 15 12 16 17 18 19 20 21 22 13 23 24 25 26 27 28 29 14 30 31

vk ma ti ke to pe la su 14 1 2 3 4 5 15 6 7 8 9 10 11 12 16 13 14 15 16 17 18 19 17 20 21 22 23 24 25 26 18 27 28 29 30

Toukokuu Kesäkuu

Heinäkuu Elokuu

vk ma ti ke to pe la su 18 1 2 3 19 4 5 6 7 8 9 10 20 11 12 13 14 15 16 17 21 18 19 20 21 22 23 24 22 25 26 27 28 29 30 31

vk ma ti ke to pe la su 23 1 2 3 4 5 6 7 24 8 9 10 11 12 13 14 25 15 16 17 18 19 20 21 26 22 23 24 25 26 27 28 27 29 30

vk ma ti ke to pe la su 27 1 2 3 4 5 28 6 7 8 9 10 11 12 29 13 14 15 16 17 18 19 30 20 21 22 23 24 25 26 31 27 28 29 30 31

Syyskuu

Lokakuu

Marraskuu Joulukuu

vk ma ti ke to pe la su 36 1 2 3 4 5 6 37 7 8 9 10 11 12 13 38 14 15 16 17 18 19 20 39 21 22 23 24 25 26 27 40 28 29 30

vk ma ti ke to pe la su 40 1 2 3 4 41 5 6 7 8 9 10 11 42 12 13 14 15 16 17 18 43 19 20 21 22 23 24 25 44 26 27 28 29 30 31

vk ma ti ke to pe la su 44 1 45 2 3 4 5 6 7 8 46 9 10 11 12 13 14 15 47 16 17 18 19 20 21 22 48 23 24 25 26 27 28 29 49 30

VEIKKO LEHTI ASIAKASPALVELU Teljänkatu 10, Pori Puh. 02 631 6100 www.veikkolehti.fi

HYÖTYJÄTTEIDEN LAJITTELUASEMA Aittaluodon teollisuusalue Avoinna ma klo 12–18, ti–pe klo 9–11

vk ma ti ke to pe la su 31 1 2 32 3 4 5 6 7 8 9 33 10 11 12 13 14 15 16 34 17 18 19 20 21 22 23 35 24 25 26 27 28 29 30 36 31

vk ma ti ke to pe la su 49 1 2 3 4 5 6 50 7 8 9 10 11 12 13 51 14 15 16 17 18 19 20 52 21 22 23 24 25 26 27 53 28 29 30 31

SÄHKÖ - JA ELEKTRONIIKKAROMUN VASTAANOTTO Kartanontie 42, Pori Avoinna ke klo 12–18

Voit merkitä kalenteriin tyhjennysrytmisi mukaiset jäteastian tyhjennyspäivät. Voit tarkistaa päivät laskustasi.

Ota talteen! 19


u l i a p l i K

Vastaa netissä! www.veikkolehti.fi/ kilpailu

Lajittele oikein, mitkä roskat eivät kuulu energiajäteastiaan?

Nimi: Puhelin:

Vastaanottaja maksaa postimaksun Mottagaren betalar portot

Osoite: Sähköposti: Kaikkien osallistujien kesken arvotaan kaksi Everyday-paperikassitelinettä. Pakkauksen arvo 38 euroa. Vastaukset viimeistään 14.12.2014. Ilmoitamme voittajille henkilökohtaisesti.

Veikko Lehti Oy Tunnus 5005595 00003 Vastauslähetys

Profile for StaartAgency

Veikko 2014  

Veikko Lehti Oy:n tiedotuslehti 2014

Veikko 2014  

Veikko Lehti Oy:n tiedotuslehti 2014

Advertisement