32 PUUTARHAUNELMIA VUODESTA 1924
Mikko Jortikka (oikealla) mielipuuhassaan eli puhumassa omenapuista tuttavilleen.
nittelu. Hän siis halusi haastaa vallitsevia käsityksiä ja samalla tuoda esille hänelle niin tärkeää puutarhakulttuuria. Eniten lehdissä oli kuitenkin hautausmaita koskevia kirjoituksia, joissa käsiteltiin hautojen kunnostamista sekä hautausmaiden viheralueiden hoitoa ja suunnittelua.32 Mikko Jortikan ja sitä kautta myös liiton huomio kiinnittyi hautausmaihin pian myös käytännön työssä. Jortikka ja liiton suunnitteluosaston asiantuntijat laativat 1930-luvun loppuun mennessä kalmistokarttoja yli 300 hautausmaalle ja kirkkopuistolle sekä valikoivat ja istuttivat ”kaunistuskasvit” yli 50 kalmistoon, joiden perustamistöitä he myös ohjasivat. Todennäköistä myös on, että Jortikka suunnitteli vuonna 1938 myyntiin tulleen peruslannoitteen puiden, pensaiden ja perennain istutusmultaan n:o 11 juuri tätä tarkoitusta varten.
Suomen Kotipuutarha-Liiton rinnalla toimi 1930-luvun lopulla Puutarha ja Koti ry, joka välitti siemeniä, taimia, kukkia, lannoitteita, tuholaismyrkkyjä ja puutarhatyökaluja. Liiton ja yhdistyksen toimitilat sijaitsivat Aleksanterinkatu 48 A:ssa. Yhdistyksen puutarhamyymälä sijaitsi vieressä Aleksanterinkatu 50:ssä.33 HEDELMÄPUUT SYDÄNTÄ LÄHINNÄ Mikko Jortikka ei hylännyt rakkaita hedelmäpuitaan, vaikka Kekkilän kartanosta oli luovuttava. Itse asiassa hänen innostuksensa vain lisääntyi 1930-luvun puolella. Taustana sille olivat talven 1929 pakkastuhot, joita hän lähti selvittämään laajamittaisella aineiston keräyksellä keväällä 1929. Tiedot hedelmäpuiden ja marjapensaiden määrästä kerättiin Suo-
men jokaisesta pitäjästä. Jortikka värväsi koulut mukaan hankkeeseen, eli tiedot kerättiin koulupiireittäin. Apuna oli noin 5 000 kansakoulunopettajaa ja koko joukko oppilaita. Jortikka käytti aineistoa sittemmin hyväksi väitöskirjatyössään.34 Talven 1929 pakkastuhot herättivät Mikko Jortikassa myös uteliaisuuden Suomen itänaapuria kohtaan. Neuvostoliitossa kasvatettiin omenapuita Suomea selvästi kylmemmissä olosuhteissa. Siellä oli asiasta myös paras asiantuntemus. Jortikka siis päätti suunnistaa kohti suljetun rajan takana ollut itänaapuria. Matkaa varten piti anoa passia, jonka hakemuksen hän jätti elokuun lopulla 1931. Hakemuksen liitteenä oli Helsingin yliopiston rehtorin Karl Robert Brotheruksen lausunto sekä professori J. I. Liron selostus Jortikan tutkimustyön tärkeydestä. Kun Etsi-