__MAIN_TEXT__
feature-image

Page 19

teihin, leirikoteihin kuin sotilaskotiautoihinkin. Kerran tehty suunnitelma ei vielä riitä, vaan myös toiminnan muutokset on muistettava kirjata ja toteutettava suunnitelmaa käytännössä. Marja Toiviaisen vetämän ja Kirsti Leinon säestämän tuolijumpan jälkeen oltiin virkistyneitä jatkamaan. Järjestön poikkeusolovalmiudesta meille kertoi Sotilaskotiliiton valmiuspäällikkö Kirsi Tulkki. Suunnitelmaa on kehitelty pitkään yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa. Monta kertaa olemme saaneet väliaikatietoa, mutta nyt asia tuntuu edistyneen. Tosin erilaiset kaaviot, ”piirit”, ”yksiköt” ym. kuulostivat rivisisaren korvissa vielä kuitenkin aika sekavilta. Asia on iso, ja valmistelu vaatii aikaa. Vahvan koulutusannin jälkeen pääsimme nauttimaan tarjoilusisarten tarjoamat päiväkahvit ja seurustelemaan vieraidemme kanssa. Vieraat myös majoittuivat tässä välissä hotelliin – ei enää tuttua kasarmimajoitusta, kuten niin monesti aiemmin - ja osa oululaisista ehti piipahtaa kotonakin. Iltaa jatkoimme muonitusjaoston loihtimalla maistuvalla aterialla, jonka jälkeen pääsimme kylläisinä nauttimaan illan monipuolisesta ohjelmasta. Alkuun oma sisaremme Maria Vesterinen esitti Chopinin Nocturnen. Musiikilla jatkettiin. Lapin Sotilassoittokunnan seitsikko – soittajia tosin kahdeksan – oli saapunut Rovaniemeltä juhlaamme. Saimme nauttia viihteellistä ja kevyttä musiikkia aina niin mieluisan soittajajoukon esittämänä. Ja saimmehan me sen ”ylimääräisenkin”! Seuraavana oli vuorossa yhdistyksemme 70-vuotisjuhlaan valmisteltu ”Historiallinen kavalkadi”.

Taukojumppaa.

Kavalkadiesitys vuosien varrelta, mukana myös tulevaisuuden tekijöitä.

Salla Mäntyniemi toimi juontajana, Kirsti Leino säesti ajankohtaisilla musiikkikappaleilla, ja joukko sisaria esitti eri aikakausille kuuluvia sotilaskotiasuja. Yllätysohjelmasta vastasi Improvisaatioryhmä Örkkien edustaja, näyttelijä Janne Raudaskoski Oulun kaupunginteatterista. Nauru raikasi seurakuntasalissa, kun Janne sai yleisön mu-

kaansa. Toki avustajiakin välillä tarvittiin – ja meistähän löytyy. Tällä kertaa estradille nousivat Eva, Kirsti ja Tellervo. Mukavan illan päätteeksi jaettiin vielä arpajaisvoitot. Sai, kuka sai - mutta tuottohan menee kuitenkin parhaaseen mahdolliseen eli varusmiehen hyväksi. Käsityöjaosto oli arpajaisvoittojen lisäksi ahkeroinut monenlaista

19

Profile for Sotilaskotiliitto

Sotilaskoti 52015netti  

Sotilaskoti 52015netti  

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded