__MAIN_TEXT__

Page 70

VARSINAIS-SUOMI

Y

rittäjä Sami Vanne pohdiskelee muurausalan tulevaisuutta hieman huolissaan. Urakoiden hinnat ovat laskeneet alas, etenkin pääkaupunkiseudulla ja Turussa toiminnasta vastaavat lähinnä ulkomaiset tekijät ja kotimaisten yritysten on välillä vaikea vastata kilpailuun, jossa raha menee yhä useammin laadun ja ammattitaidon edelle. Nykyään myös muuraustyöstä innostuneiden suomalaisten nuorten on yhä vaikeampi päästä alalle, sillä resurssit heidän kouluttamiseensa eivät riitä enää entiseen tapaan. Haastavista olosuhteista huolimatta perheyritys Muurausliike Sami Vanne Oy luottaa edelleen täysin kotimaiseen työvoimaan. Vuodesta 1992 lähtien toimineen yrityksen palveluksessa on tällä hetkellä lähes 100 suomalaista muuraria, apuria ja villoittajaa. Toiminnan pääpaino on julkisten hankkeiden julkisivu- ja väliseinämuurauksissa sekä villoituksissa ja asiakkaita on kertynyt ympäri Suomea. Yrityksen vahvuus löytyy kokonaispalvelusta, sillä heidän kauttaan tulevat aina sekä materiaalit että itse työ.

Muutokset myllertävät muurausalaa an Muurausal nen! ammattilai

Vaikka muurausala elääkin tällä hetkellä murroskautta ja tulevaisuuden näkymät saattavat vaikuttaa joskus synkiltä, löytää Vanne työstään myös positiivisia puolia: – Uusia haasteita tulee vastaan koko ajan, projektimme ovat monipuolisia ja reissuhommien myötä kaupungitkin vaihtuvat tiheään tahtiin. Vuoden 2015 aikana yrityksellä on ollut kohteita ympäri Suomea. Mm. Porissa, Vaasassa, Kokkolassa, Oulussa, Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Tampereella sekä pääkaupunkiseudulla. Hienointa on kuitenkin se, kun työssä pääsee näkemään oman kädenjälkensä. Muuraaminen on edelleen perinnetyötä, jota koneet eivät korvaa, ja siksi hyvällä muurarilla onkin syytä olla myös tiettyä ammattiylpeyttä.

Härkämäki uudistuu taloyhtiöiden yhteistyöllä

T

urun Härkämäessä on aluillaan ainutlaatuinen hanke, joka on Suomessa ensimmäinen laatuaan. Alueen huoltoyhtiö Härkämäen Huolto Oy on yhteistyössä Insinööritoimisto Vahasen ja alueen taloyhtiöiden kanssa tekemässä pitkän tähtäimen korjaussuunnitelmaa kaikille Härkämäen taloyhtiöille. Samalla laaditaan asuinalueen kokonaisvaltainen suunnitelma, joka sisältää kaiken kulkuyhteyksien parantamisesta parkkipaikkojen lisäämiseen. – Projekti on erittäin mielenkiintoinen ja haastava, koska siinä on monta tahoa mukana, Härkämäen Huolto Oy:n toimitusjohtaja Jari Nieminen sanoo. Koska Härkämäen asuinalue on rakennettu jo 1975, on taloyhtiöille tulossa putkiremontin lisäksi varmasti ainakin julkisivuremontti. Vaikka rakennukset uusitaan ulkopuolelta rakennusajan henkeä kunnioittaen, tarkoituksena ei ole saneerata niitä samanlaisiksi kuin ne ovat tällä hetkellä: – Taloja lähdetään suunnittelemaan ja korjaamaan sillä perusteella, minkälaisia ne olisivat 40 vuoden päästä. Tarkoituksena on ottaa huomioon mm. esteettömyys ja huonekoot, Nieminen kertoo. Tällä hetkellä meneillään ovat taloyhtiöiden kuntokartoitukset, joiden perusteella suunnitelmat laaditaan. Työpajojen kautta myös asukkailla on loistava mahdollisuus päästä vaikuttamaan alueen tulevaisuuteen. Niemisen ajatuksena on tehdä Härkämäestä korjausrakentamisen messualue, joka rohkaisee muitakin asuinalueita yhteisölliseen tekemiseen: – Härkämäen kaltainen yhteishanke on monien etu, myös urakoitsijoiden. Toivon, että näytämme muille Suomen asuinalueille esimerkkiä!

70

Lisätiedot sivulla 112

Profile for Solid House Magazine

Solid House Magazine 2/2016  

Asumisen ja Rakentamisen erikoislehti

Solid House Magazine 2/2016  

Asumisen ja Rakentamisen erikoislehti