Issuu on Google+

Kappelin Kaikuja 10. vuosikerta 2/2011

Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys Pyh채n Syd채men kappelin kannatusrenkaan tiedotuslehti


Pääkirjoitus

"Halleluja, kiitos Herran, suuren voitonruhtinaan. Halleluja, kaikki valta Kristuksen on, Kuninkaan. Seurakunta, virran lailla päästä viesti valloilleen: Jeesus osti verellänsä kaikki kansat omikseen." VK 339:1

ne joutuu sellainen Jumalan luoma ja lunastama ihminen, joka ylenkatsoo ja hylkää Jeesuksen ansaitseman syntien anteeksiantamuksen omalta kohdaltaan. Tällainen ihminen seuraa mieluummin laveaa ja omien himojensa tietä ja vähät välittää Jumalan Sanasta, eikä näinollen myöskään ojentaudu sen mukaan.

Ilon ja kiitoksen aikoja saamme todellakin elää, kun seuraamme luonnon heräämistä täyteen kukoistukseensa. Pimeys ja kylmyys ovat vaihtuneet valoon ja lämpimämpiin ilmoihin. Jumalan luomistyö on herännyt täyteen kukoistukseensa ja sekin kertoo Jumalan täydellisestä kaikkivaltiudesta. Tätä kaikkea saamme jälleen ihmetellen ja ihastellen olla todistamassa. Suurin kiitoksen ja ihmettelyn aihe on kuitenkin se, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme Golgatan ristillä. Ilman Jeesusta olisimme kadotuksen omia. Mutta Jeesus otti kannettavakseen meidän jokaisen synnit, että me saisimme vapautuksen niistä ja pääsisimme Taivaan kotiin. Kadotuskin on kuitenkin edelleen olemassa. Sin-

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että uskotko Jumalaan, vai uskotko Jumalaa? Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa. Lähes jokainen suomalainen uskoo Jumalaan, mutta harvinaista lienee nykyaikana se, että joku uskoo Jumalaa. Pelkästään Jumalan olemassaolon uskominen ei pelasta ketään. Ratkaisevaa on, että uskooko Jumalaa. Tästä seuraa olennaisesti myös oman elämän suunnan muuttuminen. Kun ihminen saa uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen täytetyssä työssä, tulee halu elämän suunnan- ja arvojen muutokseen. Omin voimin ja ponnistuksin se ei onnistu, sillä olemme perisynnin turmelemia 2


Uusia tuulia

ihmisiä. Vain Jeesus Kristus, Jumalan Poika, voi saada muutoksen aikaan. Nyt voimme kysyä, että kuinka tämä sitten tapahtuu? Jumala lähetti Jeesuksen tänne maailmaan kärsimään ja kuolemaan jokaisen ihmisen ja jokaisen synnin tähden. Jeesus otti kannettavakseen koko maailman syntivelan. Jeesuksen ansaitsema pelastus lahjoitetaan Sinulle Pyhän kasteen kautta ja uskolla saat omistaa sen omalle kohdallesi. Saamme olla autuaita Jumalan lapsia. Päivittäinen turvautuminen syntien anteeksiantamukseen kuuluu uskovan elämään. Suurempaa kiitoksen aihetta ei voisi ollakaan.

Viime lehdessä kirjoitin, että Koposen Kaisa ja Nisulan Katariina ovat siirtymässä Kappelin Kaikujen toimituskunnasta uusien haasteiden pariin. Kuitenkin olemme saaneet houkuteltua Kaisan jatkamaan Kappelin Kaikujen taittotyössä. Tästä olemme enemmän kuin kiitollisia. Saara Räty on aloittanut uutena toimittajanamme ja olemme siitä todella iloisia! Olet lämpimästi tervetullut Kappelin Kaikujen toimituskunnan uudeksi jäseneksi. "Nyt on jo aika nousta ja työhön lähteä, tervehtiä päivää ilo silmissä. Viisautta, voimaa, uutta toivoa pyydämme ja saamme Herralta." SK 384:1

"Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme." Mark. 12:10-11.

Aurinkoista kesää ja Taivaan Isän läsnäoloa! Jorma Tikkamäki päätoimittaja

3


Tervetuloa kotiin!

"Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä. (…) Hän on avannut meille… pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johtamina." (Ef. 2:13, 18.)

Raamattuhan ilmoittaa, että Jumalan armo on ”ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille" (Tit. 2:11). Ilman Herraamme me olisimme kaukana ja päätyisimme ikuiseen eroon Jumalasta - mutta Hänessä olemme päässeet lähelle, Isän syliin asti!

uomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys on valinnut uudeksi tunnuslauseekseen ytimekkään toivotuksen: "Tervetuloa kotiin!"

Sinne meidät nostettiin Pyhässä Kasteessa. Voimme olla siitä varmoja, koska apostoli Pietari kirjoittaa: ”… teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi, että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus”. (1. Piet. 3:21.) Kasteessa pääsimme Isän syliin! Se syli on lämmin ja siinä on hyvä levätä.

Mitä ajatuksia se Sinussa herättää? Minun mieleeni se tuo 4- ja 8-vuotiaiden veljesten välisen keskustelun. Isompi heistä piirsi ristin ja totesi pikkuveljelleen: "Risti tarkoittaa, että on tervetullut!" Oli tainnut poika käydä pyhäkoulua… Se on hyvin sanottu! Risti todella tarkoittaa, että Sinäkin olet tervetullut Taivaan kotiin. Pyhä Paavali vakuutti tekstissämme, että Kristuksen ristinveren turvissa syntinen pääsee Isän luokse. Tämä koskee varmasti Sinua.

Eikä Jumala väsy kantamasta. Saamme luottaa Häneen lapsenomaisesti. Luotammehan maallisiin vanhempiimmekin. Kun isä hakee lapset koulusta tai päiväkodista, lapset tietävät,

4


että isä vie kotiin asti. Jos he kaatuvat, isä nostaa. Jos itkettää, isä lohduttaa. Näin Taivaallinen Isämmekin kantaa meitä, Hänen lapsiaan. Ei hän jätä, kun lankeamme ja kaadumme; Hän nostaa ja kantaa. Ei Hän hylkää, kun elämä kolhii ja on paha olla, vaan lohduttaa ja johdattaa.

Pankkiyhteystiedot Pyhän Sydämen kappelin toiminnan tukemiseksi: Tilinro: Sampo 800015-779195 Saaja: SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Viitenro: 10078 89200 41311 40515 Keräyslupa no: 2020/2010/3611

Ystävä, saan toivottaa Sinut tervetulleeksi kotiin. Olet tervetullut Pyhän Sydämen kappelin messuihin. Haluamme tarjota Sinulle Jumalan Sanalle uskollisen, turvallisen ja innostavan hengellisen kodin. Ja ennen kaikkea olet tervetullut Taivaan kotiin! Jeesuksessa Kristuksessa kaikki on valmista – usko ja kiitä!

Keräyslupa: Poliisihallituksen 16.12.2010 myöntämän keräysluvan 2020/2010/3611 mukaisesti Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys voi kerätä varoja 1.1.2011-31.12.2012 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta julistus-, opetus- ja diakoniatyöhön kotimaassa sekä yhdistyksen lähetyskohteissa ulkomailla.

Teemu Haataja

5


Kesäaskares hyvät hengelliset lastenlaulut talteen, tiedoksi ja käyttöön

28. elokuuta 1890 lähtee Tuuli –niminen vene täysin purjein Koivuniemen rannasta Itä-Uudenmaan rannikolla kohti Porvoota viiden peninkulman merimatkalle. Veneessä on kahdeksan henkeä ja lisäksi saaristossa vietetyn kesän muuttotavaralasti. Matka alkaa hyvin, mutta äkkiä nousee ukonilma, ja tuulenpuuska irrottaa etupurjeen. Se onnistutaan korjaamaan mutta yllättäen puhkeaakin hirmumyrsky. Puomi vajoaa aaltoihin ja isopurje joutuu veteen. Perheen isä onnistuu kokoamaan purjeen ja pitelee sitä sylissään. Maihinnousu on mahdotonta 37m/sek., eli 12 boforin tuulessa, joka myöhemmin yltyy jopa 45m/ sek. Kuin ihmeen kaupalla perhe veneineen selviää erään saaren rantaan lähellä Svartbäckiä. Veneen peräsimessä olleesta, silloin nuoresta ylioppilaasta tuli yksi Suomen merkittävimmistä virsi- ja kansanlauluperinteen tallentajista, virsi- ja laulurunoilijoista, musiikkivaikuttajista ja pedagogeista, jolta tunnetaan kymmenien muiden ohella mm. seuraava, pidetty ja pal-

jon maamme pyhäkouluissa laulettu lastenlaulu: 1. Tuolla keinuu pieni pursi, vasten tuulta ponnistaa. Merimiesten mielen mursi myrsky, joka raivoaa. 2. Onko heillä pelastusta, onko toivoo laisinkaan? Yö on synkkä, yö on musta, kaikki ovat peloissaan. 3. Silloin näkyy aaltoin päällä kirkas haamu liikkuvan. Purressansa miehet täällä joutuu kauhun valtahan. 4. Lausuu ääni tuttu heille: ”Minä oon, siis rauhaa vaan!” Sydämille särkyneille uusi toivo tarjotaan. 5. Herran purteen astuessa myrsky taukoo, tyyni saa. Aamuruskon paistehessa pursi rannan saavuttaa. Poika oli Zachris Topeliuksen tyttärenpoika Mikael Nyberg. Lauluhan kertoo tiivistäen evankeliumista tutun tarinan, mutta on arveltu, että tekstiin on tärkeän kimmokkeen antanut myös tämä tapahtuma, jossa nuori ”Mikki” – kuten perhe sekä ystävänsä Ilmari Krohn häntä kutsuivat – taitavana ja luonteeltaan lujana purjehtijana onnistui 6


isänsä Berndt Nybergin kanssa pelastamaan perheensä yhtäkkisestä hengenvaarasta.

On jälleen tämän ja muiden vanhojen ja hyvien, raamatullisten, mutta myös tämän kaltaisten uusien hengellisten lastenlaulujen aika! Nuori Siion oli käytössä aina jonnekin 1960-luvun puolenvälin tienoille jääden hiljalleen syrjään. Nyt on tullut aika julkaista uusi evankelinen lastenlaulukirja myös Pyhän Sydämen kappelin raamattukerhoa ja pyhäkoulua sekä vartseja, varhaisnuorten kerhoja ym. lapsi- ja koko Sleyn perhetyötä ajatellen. Jos sinulla on hyviä lauluehdotuksia, joko vanhoja tai vallan uusia lauluja, ole hyvä, vihjaise niistä allekirjoittaneelle tai Sleyn lapsityön sihteerille Saija Simanaiselle! Materiaalin keruu uuteen kokoelmaan on alkamassa. Kesä on alkanut, nautitaan siitä ja kaikista Luojamme hyvistä antimista!

Laulu on yksinkertaisena vaikuttava, koskettava ja tehokas temmatessaan muistaakseni ainakin pojat mukaansa joka kerralla laulettaessa. Eräässä aikaisemmassa Kaikujen numerossa kerroin, miten Jean Sibeliuksen eräs joululaulu oli syntynyt ja miksi se julkaistiin ensi kerran nimenomaan Evankeliumiyhdistyksen laulukokoelmassa Nuori Siion. Myös tämä, nyt esillä olevan laulu on kyseisessä, v. 1929 julkaistussa kokoelmassa. Jokaisella laululla on syntyhistoriansa ja tarinansa; joidenkin laulujen syntyhistoria voi olla edellä kerrotun tapainen. Se tekee laulusta pyhän Raamatun kertomuksen ohella myös usein eletymmän ja koetumman tuntuisen, ja siten vielä vastustamattomamman ja kiehtovamman.

Kullervo Puumala kappelin kanttori

7


Hallinto- ja talousjohtajan kaikuja

Sleyn toiminta ja talous rakennemuutoksen kourissa

uusiin haasteisiin ja ”painaa kaasua”. Tämä on perustunut siihen uskoon, että kysyntä Sleyn edustamaa linjaa kohtaan on voimakkaassa kasvussa. Sleyn hallituksen linjauksen mukaan juuri nyt on käsillä se aika, jolloin yhdistyksen on kaikin mahdollisin keinoin panostettava sääntöjensä 2 §:n mukaisen tarkoituksen toteuttamiseen pitäytymällä  ”kaikessa toiminnassaan Pyhään Raamattuun ja siinä ilmoitettuun Jumalan Sanaan sekä evankelis-luterilaisen kirkon kaikkien tunnustuskirjojen oppiin”.

Sleyn taloudessa eletään haastavia aikoja. Yhdistyksen toimintaympäristö on voimakkaassa käymistilassa ja rakennemuutoksessa, mikä on heijastunut selvästi myös yhdistyksen talouteen. Esim. seurakunnilta tulevat lähetysvarat ovat oleellisesti pienentyneet ja toiminnan rahoitus perustuu yhä enemmän Sleyn ystäväjoukolta tulevaan taloudelliseen tukeen.

Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että Sleyssä on uskallettu panostaa toimintaedellytysten parantamiseen palkkaamalla uusia työntekijöitä julistustyöhön. Tämä on tehty hyödyntämällä harkitusti sitä taloudellista voimavaraa, mikä meille on annettu eli vahvaa tasettamme.

Yhdistyksen toimintaedellytysten kannalta rakennemuutos merkitsee sekä uhkia että uusia mahdollisuuksia. Joudumme ottamaan kantaa siihen, miten reagoimme tähän. Alammeko turvata ja suojata nykyisiä asemiamme vai tartummeko uusiin mahdollisuuksiin ja haasteisiin?

Toiminnallisilla mittareilla katsottuna yhdistyksellä pitäisi olla kaikki edellytykset pärjätä myös taloudellisesti. Väkimäärillä mitattuna Sleyn toiminnassa on ilahduttavasti nähtävissä

Kohti uusia haasteita Sleyn hallitus on valinnut tietoisesti sen linjan, että nyt on haluttu vastata 8


positiivinen imu ja nousujohteisuus. Esim. kaikkien Sleyn messuyhteisöjen osallistujamäärät ovat selvässä kasvussa.

palkkakulut sivukuluineen ja että renkaan lähetysosuus myös tulisi täyteen. Tukirenkaalle lahjoitettavista varoista 30 % menee työntekijän valitsemaan kohteeseen jollakin Sleyn lähetyskentällä. Tukikohteita on Japanissa, Keniassa, Sambiassa, Sudanissa, Venäjällä ja Virossa.  

Toiminnallinen vireys on myös näkynyt yhdistykselle tulevien lahjoitustulojen kasvuna, mutta kasvu ei ole kuitenkaan vielä ollut riittävää. Sleyn työn eteenpäin meneminen tarvitsee sitä, että ystäväjoukko sitoutuu työn tukemiseen myös taloudellisesti entistä enemmän ja säännöllisemmin. Tukirenkaat ovat tähän erinomainen tapa.   

Renkaat vahvistavat yhteisöllisyyttä, tukirenkaan jäsenet saavat säännöllisesti kirjeitse tai sähköpostitse ajankohtaisia kuulumisia työstä. Tukirenkaiden kautta saa monipuolisen kuvan Sleyn työstä ja sen tekijöistä. Tukirenkaat auttavat näin työn ystäviä sitoutumaan entistä syvemmin yhteisiin tavoitteisiin.

Liity Sleyn työntekijän tukijaksi! Kaikille Sleyn kotimaan julistustyöntekijöille perustettiin tukirenkaat vuonna 2007.

Sleyn tavoitteena on kehittää tukirenkaita. Renkaista on nyt saatu kokemuksia neljä vuotta ja tämän perusteella näyttää selvältä, että tukirengastoiminta on jatkossa tärkein kotimaantyön säännöllisen tuen muoto.

Tukirengas on yksityishenkilöistä koostuva Sleyn työntekijän tukijoukko. Tukirenkaan jäsenet muistavat työntekijää rukouksin ja tukevat työtä mahdollisuuksiensa mukaan myös taloudellisesti. Pienikin säännöllinen panos työn tukemiseksi on merkittävä. Pienistä puroista kasvaa iso virta.

Haluammekin haastaa jokaisen Sleyn työn ystävän liittymään ainakin yhteen tukirenkaaseen. Liittyä voi esimerkiksi nettisivulta www.sley.fi/ tukirenkaat löytyvien työntekijöiden sivuilta. Asiasta voi kysyä lisää työntekijöiltä tai Sleyn toimistolta numerosta (09) 251 39  220 (Anna Poukka) tai sley@sley.fi 

Taloudellinen tavoite on, että tukirenkaan tuotto kattaisi työntekijän

Heikki Kymäläinen

9


Hänkö minut unohtaisi

Hänkö minut unohtaisi, jonka kuvaksensa loi? Antoi ruumiin, sielun, aistit, tarpeet elämääni soi. Niin kuin äiti ruokkii lastaan, linnun emo poikastaan, päivittäin myös Isä taivaan, kantaa huolen luodustaan.

Hänkö minut unohtaisi, jonka otti omakseen ani varhain kasteessani omisti jo itselleen? Laulan lapsi oma Herran, maan ja taivaan kuninkaan, kiitoslaulun Jumalalle matkalla jo alkaa saan.

Hänkö minut unohtaisi, jonka kerran lunasti? Syntivelan kaiken maksoi, Jumalalle suoritti. Ylösnoussut voimallansa, mursi kahleet kuoleman, poisti vallan kiusaajalta, vapaana nyt olla saan.

Hänkö minut unohtaisi tänään taikka huomenna? Ei hän hylkää lapsiansa, vakuuttaa niin sanansa. En siis pelkää, kanssaan kuljen päivänmatkan kerrallaan, kunnes taipaleeni jälkeen pääsen kotiin oikeaan. Anneli Räty

10


Kaikuja kansalta

Olen syntynyt Helluntaina – kristillisen kirkon syntymäpäivänä.

sinunkin. Elämä jatkuu tästä huolimatta. Elämä on läsnä luopumisessa ja kuolemassakin. Pääsiäisen tapahtumat synnyttivät kristillisen kirkon. Saamme kiittää Jumalaamme, että Herramme on ylösnoussut ja elää.

Juhlapäivää on mukava viettää kesän alkaessa, kun luonto on puhkeamassa kukkaan ja suven valoisat yöt ovat edessä. Yö on lyhentynyt ja päivä pidentynyt.

Saamme iloita myös siitä, että taivaanrannan takaa heijastuu valo, iankaikkisen elämän valo.

Sain muutama vuosi sitten syntymäpäiväkortin, jossa lukee: “Elämä tuntuu mukavalta, kun vuosia täyttää, mutta miltähän elämä 30-vuotiaasta näyttää.” Saamani kortti pysäytti. Sain sen pikkusiskoltani.

Tässä iankaikkisen elämän toivossa meidät on kutsuttu elämään, uuden aamun toivoa lähimmäisillemme välittämään. “Oi Jeesus Kristus jalo ja kirkas paisteemme, sä sydäntemme valo, ain asu luonamme. Sun rakkautes liekki sytytä rintaamme, luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme. VK 571:4

Tänäpäivänä ihannoidaan nuoruutta ja elinvoimaisuutta. Pahaa oloa torjutaan lääkkein, piristein sekä erilaisin kemikaalein. Turvaudumme rahalla ostettuun materiaaliin. Emme ole halukkaita kohtaamaan heikkoutta ja keskeneräisyyttä itsessämme saatika toisissamme. Vaikeudet ja vastoinkäymiset kuuluvat elämäämme – niin minun kuin

Jenni Haapanen

11


Kaikuja toimittajalta

Muutin tammikuussa pois kotoa. Vuokrasopimus tehtiin vain toukokuun loppuun saakka, sillä en ollut varma siitä, missä opiskelisin syksyllä. Epätietoisuus turhautti. Ensinnäkin olo oli juureton. Toisekseen oli turhauttavaa selitellä ihmisille, että katsotaan nyt ja ehkä niin tai ehkä näin, mutta en kyllä oikeastaan tiedä yhtään.

mana on käydä koulu loppuun ja jatkaa vuokrasopimusta. Silti olo on juureton.

Laatuaikaa Epätietoisuus ei loppunut kun päätin, etten hae muualle opiskelemaan. Edessä oli kesätöiden haku. Kesäksi täytyy myös lähteä evakkoon asunnon remontin takia. Kaiken aikaa piti myös hoitaa koulutehtävät ja monenlaista muutakin. Tuntui hel-

Kevään mittaan olen todennut, että opiskelupaikka on hyvä. Suunnitel-

12


Pyytävä saa

pommalta lykätä asioita huomiseen ja jälleen huomiseen. Ikävä kyllä tietoisuus tekemättömistä asioista ei kadonnut kuin hetkittäin.

Vaikka olo on ollut maan päällä juureton, olen saanut juurtua entistä vahvemmin Jumalaan ja hänen sanaan. Olen ollut huono näkemään rukousvastauksia, ajatukset ovat menneet jo pidemmällä. Tänä keväänä olen kuitenkin saanut lukuisia konkreettisia rukousvastauksia. Kesätyö ja asunto järjestyivät ihmeellisellä tavalla. Jumala on ollut hyvä.

Epätietoisuudesta, juurettomuudesta ja tekemättömistä asioista huolimatta olo on ollut koko kevään yllättävän levollinen. Olen viettänyt laatuaikaa Jumalan kanssa, messuissa, ystävien keskellä, itsekseni kotona… Olen lukenut Raamattua ja rukoillut.

Raamatun sana Jumalan huolenpidosta ei ole vain mustetta paperilla. ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.” Matt. 7:7-8

Liian monesti olen kääntynyt ihmisten puoleen kun olisin voinut tulla Jumalan eteen. Liian monesti olen kuunnellut omaa tahtoani, enkä Jumalan tahtoa. Mutta silti Jumala on huolehtinut ja siunannut, kantanut silloinkin kun en sitä ole itse tajunnut.

Saara Räty

13


Perheuutiset Kastetut 5.3.2011 Saara Taina Elisa Salmela 19.3.2011 Sonja Veera Kaarina Rahko Jes. 43:1

Konfirmoitu 3.4.2011 Miika Pesso Ef. 2:19-20

Avioliittoon vihitty 9.4.2011 Kirsi Sofia N채kki ja Olli Heikki Tapio Nummi Mark. 10:6-9

Ilmoitathan syntyneet, vihityt ja Taivaan kotiin muuttaneet t채t채 palstaa varten osoitteeseen: jorma.tikkamaki@fmi.fi

14


Messu sunnuntaisin klo 11 Pyh채n Syd채men kappelissa, os. Kirstinkatu 1 Rukoushetki ennen messua klo 10.30

Pvm

Liturgi

Saarnaaja

02.06.

Helatorstai Teemu Haataja Tapio Kiviranta Heikki Haataja Teemu Haataja Teemu Haataja Pekka Huhtinen Jyrki Knuutila Heikki Haataja Pasi Hujanen Seppo Suokunnas Matti Viitanen Heikki Haataja Teemu Haataja Teemu Haataja Tapio Kiviranta Lasse Nikkarikoski Teemu Haataja Ari Norro Teemu Haataja Tapio Kiviranta Teemu Haataja

Henri Haataja Teemu Kakkuri Hannu Kippo Anssi Simojoki Teemu Haataja Pastori Omya, Japani Jyrki Knuutila Martti Laitinen Pasi Hujanen Seppo Suokunnas Aarre Kiveinen Miika Auvinen Martti Laitinen Teemu Haataja Tapio Kiviranta Lasse Nikkarikoski Matti Viitanen Hannu Kippo Anssi Simojoki Mika Ebeling Reijo Arkkila

05.06. 12.06. 19.06. 25.06. 26.06. 03.07. 10.07. 17.07. 24.07. 31.07. 07.08. 14.08. 21.08. 28.08. 04.09. 11.09. 18.09. 25.09. 02.10. 09.10.

15


Yhteystietoja KAPPELIN KAIKUJEN TOIMITUSKUNTA

KAPPELIN VASTUUNKANTAJAT

Päätoimittaja: Jorma Tikkamäki p. 040-552 9754 jorma.tikkamaki@fmi.fi

Vastaava pastori: Teemu Haataja, p. 046-6586726 teemu.haataja@sley.fi Pääsuntio: Jukka Haataja p. 040-4132449, jukka.haataja@saunalahti.fi

Kappelin pastori: Teemu Haataja, teemu.haataja@sley.fi

Kappelipelimanni: Kullervo Puumala kullervo.puumala@sley.fi

Kappelipelimanni: Kullervo Puumala, p. 0400-568666, kullervo.puumala@sley.fi

Toimittaja: Saara Räty

Kahvitusvastaava: Mira Pirttimaa 0440-255 557 mira_pirttimaa@hotmail.com

Taitto: Kaisa Koponen Kansikuva: Pia Haataja

Pyhäkouluvastaava: Meeri Kuokkanen, p. 044-3489800 meeri.kuokkanen@espoo.opit.fi

Jos osoitteesi muuttuu, muistathan ilmoittaa siitä joko jorma.tikkamaki@fmi.fi (puh. 040-5529754) tai sinikka.ahvenainen@sley.fi.

16


Kappelin Kaikuja 2/2011