Page 11

Neuvontaa sisäilmaongelmista kärsiville Sisäilmaongelmien tullessa omalle kohdalle on tärkeää löytää apua ja tukea. Viranomaisten lisäksi myös eri järjestöt tarjoavat neuvontaa. Hengitysliitolla on monenlaista valtakunnallista neuvontapalvelua. HENGITYSLIITTO on valtakunnallinen

sosiaali- ja terveysalan järjestö, jonka tehtävänä on edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää. Liiton mottona on "hengitysterveys on jokamiehenoikeus". Hengitysliitto on myös hengityssairaiden edunvalvoja sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistäjä. Eri puolilla Suomea toimivien yhdistyksien toiminnassa on mukana kymmeniä tuhansia hengityssairaita ja heidän läheisiään. Tällä hetkellä liitolla on 92 paikallisyhdistystä ja kaksi valtakunnallista yhdistystä, joihin kuuluu noin 30 000 henkilöjäsentä. Hengitysliittoon kuuluvat lisäksi valtakunnallinen erityisammattioppilaitos Ammattiopisto Luovi, rakennusterveyden erityisasiantuntijapalveluja tarjoava Suomen Sisäilmakeskus Oy, työllistämispalveluja tarjoavat Kovak Oy, Lovak ja Sytyke-Centre sekä majoitus- ja ravintolatoimintaa harjoittavat Lasaretti ja Anttolanhovi. Tärkeimmät Hengitysliiton aktiivisuuskohteet liittyvät seuraaviin terveysongelmiin: – Astman oireita ovat esimerkiksi yskä, limannousu, hengityksen vinkuminen ja hengenahdistus. Astman hoidon perustana on räätälöity lääkehoito, liikunta ja terveellinen elinympäristö.

– Keuhkoahtaumatauti on yleensä tupakointiin liittyvä, hitaasti etenevä keuhkosairaus. Keuhkoahtaumataudille (COPD, Chronic Obstructive Pulmonary Disease) on ominaista pienten hengitysteiden pysyvä ahtauma, keuhkokudoksen tuhoutuminen ja hidastunut uloshengitys. – Uniapnealla tarkoitetaan unenaikaisia hengityskatkoksia. Uniapneassa nielun alueen lihakset veltostuvat unen aikana. Siitä seuraa ylähengitysteiden osittaista ahtautumista, mikä aiheuttaa hengityskatkoksia ja kuorsausta. Lievän uniapnean hoidoksi voi riittää laihdutus. Myös nenän tukkoisuuden hoito auttaa usein etenkin lievää uniapneaa sairastavia. Keskivaikeassa tai vaikeassa uniapneassa ensisijaisena hoitomuotona on ylipainehengityshoito (CPAP). – Sisäilman epäpuhtaudet ja kosteus- ja homevauriot, jotka voivat johtaa erilaisiin terveysongelmiin ja sairastumiseen. Ympäristöministeriön arvion mukaan Suomessa altistuu päivittäin kosteus- ja homevaurioille 600 000 - 800 000 henkilöä. Sisäilmasta sairastuneiden todellista määrää ei tiedetä. Sisäilmapalveluilla on uusi vetäjä

Tänä vuonna Hengitysliiton sisäilmapalveluille on tullut uusi vetäjä edellisen, vuosia asioita johtaneen, siirryttyä

muihin tehtäviin. Nyt toimintaa vetää Timo Kujala, joka on erittäin kokenut rakennusinsinööri ja toiminut jo vuosikymmeniä rakennusalalla eri tehtävissä, viime aikoina asiantuntijana ja rakennuttajan valvojana. Hän on pätevöitynyt myös asuntokaupan kuntotarkastajaksi AKK. Kujala kertoo, että Hengitysliitossa on oma tiimi, joka toimii sisäilma- ja korjausneuvonnan parissa. Lisäksi hallinnoimme nyt kolme seuraavaa vuotta valtakunnallisten äskettäin päättyneiden kosteus- ja hometalkoiden nettisivustoa. Parhaillaan suunnittelemme sivustojen päivittämistä uudelle alustalle sekä uutta sisältöä ja vanhan puutteellisen tiedon päivittämistä. – Uutta päivitettyä sisältöä valmistellaan parhaillaan. Tavoitteena on parantaa sivuston käytettävyyttä ja sisältöä paremmin luettavaksi, Kujala sanoo. Suurin osa työpanoksestamme kuluu tällä hetkellä puhelinneuvontaan, jossa korjausneuvojamme ja sisäilmasiantuntijamme neuvovat kaikkia soittajia alaan liittyvissä kysymyksissä. Joskus haastavissa tapauksissa korjausneuvojamme lähtevät myös neuvomaan sisäilmaongelmista kärsivien ihmisten koteihin, Kujala kertoo.

Hengitysliiton palveluja eri ryhmille Sisäilman neuvontapalvelupuhelin. Liiton korjausneuvojat neuvovat homevaurioihin, ilmanvaihto-ongelmiin, rakentamiseen ja muihin sisäilma-asioihin liittyvissä kysymyksissä maanantaista torstaihin kello 9-15 numerossa 020 757 5181. Jos puhelin on varattu, puhelu ohjautuu vastaajaan, johon voi jättää viestin. Sisäilmasta sairastuneiden vertaispuhelin palvelee sisäilmastosta sairastuneita tiistaisin kello 9–12 ja torstaisin kello 16–19 numerossa 044 407 7010. Vertaispuhelin tarjoaa sisäilmasta sairastuneille ja oireileville sekä heidän omaisilleen tukea sisäilmasairauden kanssa elämiseen. Puhelimessa päivystävät Hengitysliiton kouluttamat sisäilmasta sairastuneet kokemustoimijat ja vertaisohjaajat. Sosiaali- ja terveysturvan neuvontapuhelin palvelee torstaisin kello 9–12 numerossa 020 757 5150. Tästä numerosta voi kysyä hengityssairaan sosiaaliturvasta ja palveluista hoidon tueksi, kuten kuntoutuksesta, tuetuista lomista ja omahoidosta. Kaikki Hengitysliiton neuvontapalvelut ovat maksuttomia, mutta soittaminen 0207-alkuisiin numeroihin maksaa 8,35 senttiä puhelulta ja 16,69 senttiä minuutilta. SISÄILMAUUTISET

11

Sisäilmauutiset 1/2016  

Oikeuteen ei aina kannata lähteä // Koululaisista tuli Nyky-Suomen evakoita // Uudet rakentamismääräysehdotukset lausunnolla // Lapin yliopi...

Sisäilmauutiset 1/2016  

Oikeuteen ei aina kannata lähteä // Koululaisista tuli Nyky-Suomen evakoita // Uudet rakentamismääräysehdotukset lausunnolla // Lapin yliopi...

Advertisement