siniset sanomat
Suomen Ven채j채nsiniset ry:n j채senlehti 2/2018
sininen juttu Kannessa: S*Kyanos Helene. Omistaja Helin채 Vaarala. Kuva Karin Johansson
Ikääntyvä venäjänsininen
FI*NorthernBlue Desiré (Terttu). Kuva Jaana Mäenpää
Miten venäjänsininen muuttuu iän myötä? Lukijamme kertovat.
12-vuotias Jumillas Born To Run, Boa. Kuva Tommi Tanttu
E
lämäni uroskissa, Boa, on 12 vuoden iässä yhtä leikkisä kuin aina ja kiusaa mielellään tyttöjämme yhä edelleen. Hänessä ei ikä ole näkynyt vielä muussa kuin silmien värissä. Ne alkoivat kellertää jo ennen 10 vuoden ikää ja ovat nyt todella keltaiset. Munuaisarvot ovat hänellä hyvät ja hampaat suhteellisen hyvässä kunnossa - olemme käyneet 12 vuoden aikana vain kerran hampilääkärissä. Lääkäriin Boaa ei ole joutunut hampilääkärin lisäksi viemään muuten kuin kausittaisen merkkailun takia. Sitä poika tahtoo harrastaa vieläkin vaikka viimeisestä oikeasta morsiamesta on kulunut aikaa 11 vuotta! Taloutemme nuorimpia neitejä Boa hoitelee kiimojen aikaan vanhasta muistista mutta tulosta ei hänen hommiensa seurauksena onneksi enää tule. Boaa vuotta vanhempi ensimmäinen kissamme Laiffi on puolestaan selkeämmin ikäisensä oloinen. Masussa roikkuu aikamoinen reppu ja munuaisarvot alkoivat kohota jo ennen kymmentä vuotta, ja ikäneito onkin syönyt Renal-raksuja normaalin märkäruoan lisänä siitä asti. Laiffi nukkuu suurimman osan päivää kiipeilypuun ylätasolla ja öisin arvolleen sopivasti minun tai mieheni tyynyllä. Olemme pyrkineet järjestämään hänelle mahdollisuuden levätä rauhassa paikassa, jossa nuoremmat eivät pääse häiritsemään. 2
Siniset Sanomat 2/2018
13-vuotias Kuunkajon Candelifera, Laiffi. Kuva Katja Kurisjärvi
Toivon, että nämä vanhukset pysymät hyvässä kunnossa vielä pitkään ilostuttaen meitä läsnäolollaan. Katja Kurisjärvi
M
eillä vanhuus on tuonut mukanaan kissoille kaksi melko tyypillistä vaivaa: munuaisten vajaatoiminnan ja nivelrikon. Munuaisia huomioidaan ruokavaliolla ja lääkityksellä, nivelrikkoa yleisvaltaisemmin: lisäravinteilla, fysioterapialla, kipulääkkeillä… lisäksi asunnon sisustusta on muokattu hyppyrajoitteiselle seniorille sopivammaksi: ruokapöydän ääressä yksi tuoli on aina vedettynä ulos pöydän alta jotta kulkeminen ruokavark- siis, ruokailijoiden kanssa seurustelemaan helpottuisi; kiipeilypuita valitessani katselen ennemmin riittävän lyhyitä askelmia tasolta toiselle kuin että puu olisi mahdollisimman korkea; ja sängynkin viereen on sijoitettu askelmia helpottamaan kulkua emännän viereen yöpuulle. (Se miten jääräpäisen kissan saa oikeasti käyttämään tarjottuja apureittejä onkin sitten ihan oma asiansa…) Pelkkää ihastelua aiheuttanut ikääntymisen merkkikin on koettu: nyt jo edesmennyt Kasper (Bessemjanka’s Amadeus) alkoi noin kymmenen vuoden iässä “harmaantua” - sen viiksikarvat vaihtuivat yksi toisensa jälkeen valkoisiksi. Viimeiseksi jääneenä syntymäpäivänä 15-vuotiaana tummia viiksikarvoja ei juuri enää löytynyt. Mia Raatikainen
Bessemjanka’s Amadeus. Kuva Mia Raatikainen
Siniset Sanomat 2/2018
3
H
iski (FI*Bessemjanka’s Himalaya, s. 13.7.2006) ja Terttu (FI*NorthernBlue Desiré s. 21.7.2007) viettelevät rauhallisia eläkepäiviä Janatuisen kissalassa Ylistarossa. Molemmat kissat tulivat perheeseemme sijoituskissoina Tanja Häyrisen kautta. Hiski on ensimmäinen venäjänsiniseni, jonka kanssa kävin näyttelyissä. Olin kierrellyt niissä yleisönä monta kertaa ja vihdoinkin pääsin myös itse kokeilemaan uutta harrastusta. Hiskin nuoruusvuosina saimme kokea siitoskollin elämän hauskuudet ja hulluudet. Kolme kaunista neitoa kävi meillä viettämässä häitä. Terttu on Hiskin tyttö FI*NorthernBlue Bridget Jonesin kanssa, ja se jäi perheeseemme yhden pentueen verran Bessemjankaskissalan sijoitustyttönä. Tertun kanssa koin ensimmäisen kerran sinisten pentujen syntymän ja kasvun ihmeen. Ajatus omasta kissalasta virisi pikkuhiljaa ja aloitin pienimuotoisen kasvatustoiminnan kasvattajanimellä FI*Janatuisen. Tertun ja FI*Bessemjanka’s Nestorin pojat Tomppa (FI*Janatuisen Daddy’s Boy) ja Hemppa (FI*Janatuisen Blue Heaven) ovat Janatuisen-kissalan ensimmäiset pennut. Hiskin ja Tertun kauniista, komeasta ja hyväluonteisesta jälkikasvusta on ollut mukava saada vuosien varrella kuvia ja uutisia. Hiskin ja Tertun noin kymmenen vuoden matka perheessämme on oikeastaan myös kasvutarina itsestäni sinisenä kissaihmisenä. Se alkoi ihastumisesta venäjänsiniseen rotuun ja jatkuu nyt kasvatustoimintana. Matkalle on mahtunut onnea ja iloa, itkua ja murhetta, tiukkoja paikkoja ja ihania kohtaamisia. Jos minun pitäisi kirjoittaa perheen vanhuksille arvosteluseteli, niin Hiskin setelissä
lukisi ”Elämäni Mies” ja Tertun setelissä ”Herkkä Tunneälykäs Kaunotar”, suureen sydämeen ympyröitynä. Olen monesti miettinyt, mitä Hiski ja Terttu sanoisivat nyt vanhoilla päivillään, jos osaisivat puhua. Nykyään ne viettävät suuren osan ajastaan omilla tutuilla paikoillaan nukkuen tai torkkuen. Hyvin usein isä ja tytär ovat yhtä sinistä kissakasaa käpertyneenä toistensa lämpöön ja turvaan. Hellä toisen pesuhetki saa minut herkistymään kovasti. Perheen muut nelijalkaiset Rajsa, Ruusa, Ransiina ja Diego saavat merkityksellisiä katseita ”diplomaattikunnan vanhimmilta”. Tiedättehän sen tuiman ja paljonpuhuvan venäjänsinisen kissan ilmeen! Vanhukset toivovat mielessään, että muut lopettaisivat riekkumisen, kiipeilemisen ja juoksemisen. Rauha häiriintyy totaalisesti hetkittäin, kun riesana ovat villit siniset pennut haastamassa mukaan leikkiin. Luulenpa kuitenkin, että Hiski ja Terttu ovat tyytyväisiä oloonsa. Rakkautta, rauhaa, hoivaa ja laadukasta ruokaa – siinä resepti vanhan kissan päiville. Jaana Mäenpää
FI*Bessemjanka’s Himalaya (Hiski) s. 2006 tyttärensä FI*NorthernBlue Desiré (Terttu) s. 2007 kanssa. Kuva Jaana Mäenpää
4
Siniset Sanomat 2/2018