siniset sanomat Suomen Venäjänsiniset ry:n jäsenlehti 2/2021 Kuvassa FI*Zarin Senorita Kasvattaja Sari Kulha Omistaja Annimaria Tiainen Kuva Marika Lahti, kuvankäsittely Lena Bergholm
sininen juttu
Sinisiä terveisiä Serbiasta Lontoon Chrystal Palacessa oli vuonna 1871 näyttelyssä sininen kissa, jota kutsuttiin Arkangelin kissaksi. Carew Cox alkoi kasvattaa niitä. Kissojen ulkonäkö on muuttunut vuosien varrella ja eri tyyppisiä sinisiä kissoja on ollut esillä. Niiden ihanne on kuitenkin pysynyt samana: haluamme tasapainoisen ja elegantin aristokraattisen sinisen kissan. Ensimmäinen venäjänsininen saapui Amerikkaan 1900-luvun alussa. Rodun varsinainen kasvatus alkoi kuitenkin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Sodan melskeessä rotu melkein hävisi. Se saatiin säilytettyä käyttämällä kasvatuksessa myös sinisiä brittikissoja ja siamilaisia. Uskotaan, että siamilaisten kissojen käyttäminen jalostuksessa Amerikassa enemmän kuin Euroopassa tuolloin selittää amerikkalaistyyppisen venäjänsinisen pidemmän vartalon ja jalat sekä suuremmat korvat. Olipa tämä sitten totta tai ei, venäjänsinisiä tuotiin Amerikkaan Englannista ja Skandinaviasta. Amerikkalaiset kasvattajat keskittyivät jalostamaan rodun eleganssia ja luonnetta, olihan rodun kuvattu olevan vahvaluonteinen eikä niin helposti käsiteltävä esimerkiksi kissanäyttelyissä.
Rodun standardista on aikojen kuluessa tehty erilaisia tulkintoja. Tätä tapahtuu kaikissa kissajärjestöissä. Tulkinnanvaraisuutta ovat herättäneet venäjänsinisen ulkonäön tasapainoisuus, turkin väri, hopean hohde turkissa (tipping) ja korvien asento. Tämän päivän amerikkalaisen venäjänsinisen standardi on kasvatusponnistelujen tulosta: vaalea turkin väri ja vahva tipping, leveät pään sivulla olevat korvat, pyöreät vihreät silmät ja ihmisystävällinen luonne myös vieraiden seurassa. Olin hyvin otettu, kun minua pyydettiin kertomaan amerikkalaisesta venäjänsinisestä. Olenhan pieni serbialainen kasvattaja, jolla on kasvatuskokemusta venäjänsinisistä kaksitoista vuotta. Euroopassa on kokeneempia kasvattajia, jotka kasvattavat CFA-järjestössä (Cat Fanciers Association). Se on USA:n vanhin kissajärjestö. Itse kasvatan TICA-järjestössä (The International Cat Association). Se on toinen Amerikassa syntynyt kissajärjestö. Tietääkseni olen yksi harvoista venäjänsinisistä TICA-kasvattajista, joiden kissat ovat menestyneet hienosti kansainvälisissäkin näyttelyissä. Kissani Russicatblue Moon Child oli paras TICA-venäjänsininen vuonna 2017. Kissalani nimi kertoo sen, että kasvatan määrätietoisesti vain venäjänsinisiä kissoja ja näin aina siihen asti, kun päätän lopettaa. Minulla on tällä hetkellä kuusi kissaa: yksi kastraattiuros (kissa, jolla aloitin kasvatuksen), yksi siitosuros ja neljä naarasta. Kasvattajien on usein hankalaa vastata kysymykseen ”Montako kissaa sinulla on?”. Osa kissoista ”eläköityy” siitos- ja näyttelyuran jälkeen. Ne steriloidaan tai kastroidaan ja ne saavat uuden kodin lemmikkeinä. Jotkut niistä ovat luonani pitempään, esimerkiksi 12-vuotias kastraattiurokseni pysyy meillä loppuun asti. Kolme naarasta ovat jo melkein eläköityneitä ja niiden tilalle suunnit-
Russicatblue RW SGC Moon Child oli paras TICA-venäjänsininen vuonna 2017 Siniset Sanomat 2/2021
Russicatblue Clair de Lune
telen kahta uutta kissaa. Toisin sanoen, kasvatukseni on pienimuotoista, koska minulla on vain yksi siitosuros ja muutama naaras samaan aikaan. Aloitin kasvattamisen tuomalla ensimmäisen venäjänsinisen Serbiaan 1990-luvulla. Serbia oli tuolloin entisen Jugoslavian aluetta ja sodassa. Tuon kissan toi minulle maahan venäläinen merimies, aivan samalla tavalla kuin omistajat saivat sinisen kissansa 1800-luvun lopulla! 1990-luvulla sota keskeytti kissojen kasvattamisen maassamme. Jokainen rotukissa oli tuolloin suorastaan aarre, koska maassa oli tiukat rajoitukset joka asiassa. Niin myös minun venäjänsiniseni oli aarre. Tuo kissa oli tyypiltään tuomareiden mielestä ”vanha venäjänsininen”. Halusin tuon kissan myötä säilyttää kasvatuksessani palasen venäjänsinisen historiaa Serbiassa, mutta samalla halusin myös tuoda jotain uutta niiden ulkonäköön. Niinpä aloin etsiä venäjänsinistä, jolla olisi vaaleampi turkki ja vihreämmät silmät ja suuntasin kiinnostukseni Amerikkaan. En katso olevani pelkästään amerikkalaisen tyypin venäjänsinisten kasvattaja, vaikka amerikkalaisen tyypin kissat ovat vallitsevana kissojen sukutauluissa. Niissä on myös paljon eurooppalaisten linjojen kissoja. Tavoitteenani on kasvattaa kissoja, joilla on vaalea tai keskisininen turkki, missä on hyvä tipping sekä kissoja, joilla on suuret ja alhaalta leveät korvat ja elegantti vartalo sekä tietysti upeat vihreät silmät. Minua ei haitta mistä päin kissa on kotoisin. Jos nuo luettelemani piirteet sopivat amerikkalaiseen venäjänsiniseen, sitten voin sanoa kasvattavani juuri sitä tyyppiä. Nykyään amerikkalainen venäjänsininen on lisännyt suosiotaan kasvattajien ja kissaihmisten parissa.
Siniset Sanomat 2/2021
Russicatblue Little Joy
Mielestäni ihmiset ovat ihastuneet kissan kauniin vihreisiin silmiin, joiden kontrastina kiiltää upea hopeasävyinen turkki. Myös kissojen luonne on hurmaava, ne ovat älykkäitä, aktiivisia ja ystävällisiä. Ne eivät ole enää ollenkaan arkoja vaan kiintyvät ihmisiin. Täytyy kyllä todeta, että ihan kaikkien venäjänsinisten luonne on kehittynyt paljon parempaan päin viime aikoina. Miettiessäni amerikkalaistyyppisen venäjänsinisen kasvatuksen haasteita haluan ottaa esille turkin laadun ja värin. Turkin tipping täytyy erottua selvästi. Kissan jokainen karva on kärjestään läpikuultava ja se näyttää päivänvalossa valkoiselta. Jos turkin yleissävy vaalenee enemmän, niin tipping tulee häviämään kokonaan. Minulle turkin erottuva tipping on todella tärkeä ja juuri tästä syystä pyrin käyttämään kasvatuksessani kissoja, joilla on vaaleahko tai keskisininen turkki ja selvästi erottuva tipping. Juuri hyvin erottuva karvan tipping saa kissan turkin näyttämään kauniin vaalealta. Sanon, että kissoilla on sininen turkki, jossa on pakkashuurretta! Eräs kissatuomari sanoi kerran: ”Ei ole yhtään muuta kissarotua, jossa olisi yhtä paljon eri tyyppisiä kissoja.” Mielestäni rodun eri tyypit ovat vain rikkautta. Vitsailen usein kasvattajaystävieni kanssa, että olen värisokea, koska näen viisikymmentä eri sinisen sävyä. Näin pystyn itse muodostamaan mielikuvan ihanteellisesta venäjänsinisestä. En osaa sanoa, mikä on amerikkalaisen venäjänsinisen tulevaisuus, mutta siitä olen varma, että ne ovat tulleet jäädäkseen. Teksti ja kuvat: Katarina Ginic, Serbia
Haluatko lukea lisää? Liity Suomen Venäjänsiniset ry:n jäseneksi osoitteessa http://suomenvenajansiniset.fi/liity.php ja saat Siniset Sanomat kotiinkannettuna 4 kertaa vuodessa. Kuvassa Habeebas Memorable Mona-Lisa Kasvattaja, omistaja ja kuvaaja Annamari Pirttilahti