__MAIN_TEXT__
feature-image

Page 1

siniset sanomat

Suomen Venäjänsiniset ry:n jäsenlehti 1/2021

Kuvassa CH FI*IvanaKallio’s Dirlandaa Omistaja ja kasvattaja Helinä Vaarala Kuva Eija Kauppinen

sininen juttu


Skandinaavisen venäjänsinisen erityispiirteet Olen Ywonne Wildtberg Ruotsista ja olen kasvattanut venäjänsinisiä kissoja kasvattajanimellä S*Wildtbergs vuodesta 1992. Tällä hetkellä minulla on kaksi siitosurosta, kuusi siitosnaarasta ja yksi kastraattinaaras. Ne asuvat kotonani, äitini ja siskoni luona sekä sijoituskodeissa. Olen tuonut kaksi kissaani USA:sta. Muut ovat ns. sekatyyppiä eli osittain skandinaavisia kissoja. En kasvata pelkästään skandinaavisia venäjänsinisiä, mutta haluan kuitenkin toisinaan tietoisesti kasvattaa skandinaavisia venäjänsinisiä pentueita. Ensimmäinen naaraani (GIC Soyinka), sen isä (GIP & EC S* Cosack’s Nurejev), sen poika (GIP & EC S*Wildtbergs Tzar Rurik) ja sen tyttärentytär (EC Wildtbergs Milaya) ovat kissoja, jotka ovat olleet muokkaamassa käsitystäni venäjänsinisen kasvattajana. Suurin haaste on löytää kolli naaraskissalle, koska valitettavasti kollit kastroidaan ennen kuin niitä ehditään käyttää siitokseen. Hankaluutena on, että tulevan siitoskollin ulkonäköä on vaikea ennustaa kuuden kuukauden iässä pelkän valokuvan perusteella. Toisaalta kastrointi on peruuttamaton toimenpide. Skandinaavisen venäjänsinisen suosion lasku Amerikkalaistyyppiset venäjänsiniset pärjäävät paremmin näyttelyissä ja siten erityisesti näyttelyistä kiinnostuneet kasvattajat suosivat niitä. Tieto asiasta on levinnyt

internetin kautta myös lemmikkikissojen ostajien ja uusien kasvattajien pariin. Ruotsissa kuulee joskus sanottavan, että olet vanhoillinen kasvattaja, jos suosit skandinaavista venäjänsinistä tyyppiä. Kun ostin ensimmäisen CFA-kissani (tuontikissa Amerikasta) sain kuulla, että ostamani kissan geeniperimä menee hukkaan, kun astutan sen skandinaavisen linjan kissan kanssa. Samalla minua kuitenkin neuvottiin valitsemaan itse ne linjat, joiden kanssa tuontikissani yhdistäisin. Niinpä valitsinkin sille skandinaavisen linjan uroksia. Minulla on suunnitelmissa astuttaa tuo naaras vielä kerran ja tällä kertaa CFA-tyyppisen urokseni kanssa. Mielestäni ainoa asia mitä voimme tehdä on levittää tietoa skandinaavisesta venäjänsinisestä ja tuoda näitä kauniita kissoja näyttelyihin sekä jakaa niiden kuvia netissä. Skandinaavisen venäjänsinisen erityispiirteet Kun aloin käyttää kissojani näyttelyssä 1990-luvulla, emme olleet saaneet kymmeneen vuoteen Ruotsiin „uutta verta“ venäjänsinisten jalostukseen. Tämän takia rodun perimä oli hyvin yhtenäinen, vaikka jo tuolloin oli nähtävissä jonkin verran vaihtelua. Kropan täytyy olla hoikka, mutta lihaksikas. En ole itse asiassa ajatellut miten venäjänsinisen kroppa eroaa eri tyyppien mukaan. Näen eroja erityisesti pään muodossa, turkin laadussa ja värissä. Pidän leveästä, voimakkaasta pään rakenteesta ja lyhyestä nenästä. On olemassa venäjänsinisiä, joilla on aivan liian kapea pää ja/tai liian pitkä nenä. Minulle ulkonäössä on ratkaisevaa kiila, joka ulottuu nenänpäästä poskia pitkin poskiluihin, ja joka yhdistyy kulmakarvojen tasolla olevaan pään kulmaan. Vertaan usein pään muotoa ja korvien asentoa viinilasiin. Ehkä vähän hassu vertaus kissaihmiselle, joka ei juo viiniä! Amerikkalaisen tyypin mukaisen venäjänsinisen pää muistuttaa cocktail-lasia: kiila ulottuu nenänpäästä korviin ja se on kolmiomainen. Skandinaavisen tyypin mukaisen venäjänsinisen pää näyttää enemmän punaviinilasilta, koska se on leveä ja korvat ovat pystymmät. Eurooppalaista tyyppiä edustavan venäjänsinisen pää on usein liian kapea eli samppanjalasin mallinen. Sitä en halua. Kulmakarvojen yläpuolella oleva kulma on venäjänsinisellä tärkeä. On olemassa kissoja, joilla on todella hieno ja suora nenä, mutta ei ollenkaan kulmaa. Näiden kissojen profiili ei ole hyvä. Pidän myös joidenkin venäjänsinisten todella vihreistä silmistä, vaikka valitettavasti monilla on keltavihreät silmät. Skandinaavinen venäjänsininen on tummempi kuin esimerkiksi amerikkalaistyyppinen. FIFé:n standardissa sanotaan, että vaaleampaa turkin väriä suositaan, mutta venäjänsinisen rotustandardissa sanotaan, että tulisi suosia keskisinistä turkin väriä. Tulkitsen tämän niin, että venäjänsinisen turkki voi olla tummempi kuin monien muiden ns. sinisten rotujen kissojen turkki. IC S*Wildtbergs Venus Verus, kuva Karin Johansson Siniset Sanomat 1/2021


Standardissa sanotaan myös, että hopean hohtoa turkissa suositaan. Olen käyttänyt termejä „puhdistettu ja puhdistamaton hopea“. On tärkeää, että turkin kiilto tulee esiin. Uutta verta 1990-luvulla Ruotsiin alettiin saamaan ulkomailta paljon kaivattua „uutta verta“ venäjänsinisten kasvatukseen. Suomeen oli jo saatu tuotua Ruotsia ja Norjaa aiemmin ulkomaan linjaisia kissoja. Tuontikissojen ja uudenlaisten sisäsiitoskertoimen laskevien tietokoneohjelmien (ensimmäiset tulivat 1990-luvulla) ansiosta tuli yhä mielenkiintoisemmaksi astuttaa kissoja, joiden sukutaulut olivat mahdollisimman kaukana toisistaan. Kissojen ulkonäössä oli suuria vaihteluita sen takia, että vain harvat kasvattajat näyttelyttivät kissojansa eikä yhtenäistä linjaa syntynyt. Sen lisäksi uudet kasvattajat eivät joko tavanneet muita kissoja tai näkivät vanhoja venäjänsinisiä vain kuvissa. Näin heillä ei ollut vertailupohjaa ulkonäöstä. Aluksi kasvatukseen käytettiin eurooppalaistyyppisiä venäjänsinisiä. Näin saatiin kapeampi ja pitempi pää. Myöhemmin esiteltiin amerikkalaistyyppinen vaaleampi venäjänsininen. Vertailun vuoksi voi sanoa, että nykyään näyttelyissä käy enemmän amerikkalaistyyppisiä kuin eurooppalais- tai skandinaavityyppisiä kissoja. Skandinaavisen venäjänsinisen tulevaisuus Uskon että tekemällä yhteistyötä saamme vielä kasvatettua hienoja skandinaavisia venäjänsinisiä. Meidän täytyy kertoa tästä venäjänsinisen tyypistä sekä näyttelyissä että internetissä. Meidän täytyy edelleen osoittaa mielenkiintoa tälle tyypille ja kertoa, että se on yhtä arvokas muiden venäjänsinisten tyyppien rinnalla. Mitä kasvatukseen tulee, kasvattajan täytyy olla tietoinen siitä millaisia kissoja itsellä on ja millaisia kissoja haluaa kasvattaa. Se, että haluaa parantaa rotua ei tarkoita, että sitä pitää muuttaa. On tärkeää pitää laaja jalostuskanta ja silloin tulee käyttää mahdollisimman useaa kissaa jalostukseen. Joskus kasvattajan täytyy käyttää myös toisentyyppistä kissaa. Teksti: Ywonne Wildtberg Kuvat: Karin Johansson, Åsa Petre Käännös: Jaana Mäenpää

Siniset Sanomat 1/2021

GIP&EC S*Wildtbergs Tzar Rurik, kuva Åsa Petré

IC NO*John d’Angelo Blue Baloo Bobrov, kuva Karin Johansson


Haluatko lukea lisää? Liity Suomen Venäjänsiniset ry:n jäseneksi osoitteessa http://suomenvenajansiniset.fi/liity.php ja saat Siniset Sanomat kotiinkannettuna 4 kertaa vuodessa. Kuvassa IC FIN* Lion’s Larissa, 16 v. Omistaja, kasvattaja ja kuva Eija Kauppinen

Profile for Suomen Venäjänsiniset ry

Siniset Sanomat 1-2021  

Sininen juttu - Sinisten sanomien ilmainen näytejuttu venäjänsinisestä rodusta ja rotukissoista kiinnostuneille.

Siniset Sanomat 1-2021  

Sininen juttu - Sinisten sanomien ilmainen näytejuttu venäjänsinisestä rodusta ja rotukissoista kiinnostuneille.

Advertisement