Page 8

8 SeutuMajakka

torstaina 28. joulukuuta 2017

Kulttuuripalkinto kansantanssin koreografeille

Vuoden nuoreksi valittiin abiturientti Emmanoora Huhtanen.

Oulaisten vuoden 2017 kulttuuripalkinnon saivat Anna-Riina Yli-Hukka ja Hanna Siltala. Yli-Hukka ja Siltala ovat Oulaisten nuorisoseura Soihtulan kansantanssinohjaajia ja koreografeja. Molemmat ovat pitkän lin-

jan kansantanssiohjaajia, Siltala on ohjannut eri ryhmiä yli 20 vuotta ja Yli-Hukka 16 vuotta. Vuonna 2016 heidät palkittiin koreografitunnustuksella myÜs Pohjois-Pohjanmaan kansantanssin katselmuksessa. Molempien ura on lähtenyt liikkeelle Soihtu-

lan kansantanssiryhmistä alakouluikäisinä. Varsinaista ammattia ohjaamisesta ja tanssimisesta kummallekaan ei ole tullut, ainakaan toistaiseksi. Oulaisten kulttuuripalkinnon valitsee ja myÜntää sivistys- ja hyvinvointilautakunta. Valinta julkistettiin viikko sitten kokoontuneessa kaupunginvaltuustossa. Valinnan perusteluissa todetaan, että ohjaajat ja koreografit yhdistävät perinteen ja nykypäivän tyylikkäällä tavalla. He käyttävät rohkeasti monenlaista musiikkia, sekoittavat uutta ja vanhaa niin koreografioissa kuin puvuissakin ja innostavat kaikenikäisiä kansantanssin maailmaan. Lisäksi he ovat aina valmiita kokeilemaan jotain uutta, tekemään yhteistyÜtä ja viemään Oulaisten nimeä positiivisella tavalla tietoisuuteen muuallakin Suomessa. Yli-Hukan ja Siltalan ohjaamat ryhmät ovat saavuttaneet lukuisia palkintosijoituksia ja kunniamainintoja niin maakunnallisissa kuin valtakunnallisissa kansantanssin katselmuksissa ja kilpailuissa.

Huhtasesta Vuoden nuori Vuoden nuoreksi nimettiin oulaistelainen lukiolainen Emmanoora Huhtanen. Oulaisten lukiosta valmistuva abiturientti kertoo, että valinta tuli täytenä yllätyksenä. �Se oli tosi yllätys. Ei mitään aavistusta itsellä asiasta. Oulaisissa on paljon aktiivisia ja esimerkillisiä nuoria, joten on kunnia saa-

da tunnustus�, Huhtanen korostaa. Huhtanen on mukana monenlaisessa toiminnassa. Hän harrastaa pianonsoittoa ja on harrastanut kansantanssia 13 vuotta. �Oli hauska, että oman Sähikäisetryhmäni ohjaajat palkittiin myÜs�, Huhtanen iloitsee. Huhtanen osallistuu aktiivisesti erilaisiin tapahtumajärjestelyihin lukiossa. Yläasteikäisenä hän oli mukana

Rivit Sekalaista Romu-Heikin kirppis ja huutokauppahalli avoinna perjantaisin klo 9 - 17 ja lauantaisin klo 9 14, Takojankatu 22 Oulainen puh. 040-058 0611. Tervetuloa!

koulun tukioppilastoiminnassa. Seurakunnassa hän on toiminut isosena ja järjestänyt kesägospelia nuorille.

�Mukavaa että meidän pitkä tyÜ on noteerattu muuallakin kuin omassa kansantanssin piirissä�, iloitsevat kulttuuritunnustuksen saajat Anna-Riina Yli-Hukka (vas.) ja Hanna Siltala. Kuva otettiin Soihtulassa.

Palveluhakemisto Oulaskankaan Parturi-kampaamo

Ă–LJYPOLTINHUOLLOT AMMATTITAIDOLLA

Heta Rautiola

Kunnossapito Pasi Kanula Puh. 0440 850 671

MyÜs kotikäynnit palvelukodeissa onnistuu!

WWW.KUNNOSSAPITOA.FI

Avoinna: ma-pe 9-17 ja sop.mukaan.

Puh. (08) 472 740

www.mirvankauneuskulma.fi

�� �­�€‚ ƒ �‚ www.isoluoma.fi

Onko päihteet sinun tai läheisesi ongelma

Avoinna ti-pe 10-16, tai sop. mukaan.

AA-ryhmä kokoontuu seuraavasti: Ylivieskan ryhmä: Katajistontie 10, Mielikkitalo Tiistai ja perjantai klo 19:00 Oulaisten ryhmä: Hautausmaan huoltorakennus Keskiviikkoisin klo 19:00 Alueella myÜs muita ryhmiä Lisätietoa www.aa.fi

puh. (08) 429 7567 tai 045 840 3531

YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO

ISOLUOMA

www.opuslex.fi

     

AA, VT Toni Isoluoma   AA, VT Pirjo Isoluoma      

  ��  Ajanvaraus

Maan

SUOSITUIN KEITTIĂ– Varaa palveluaika keittiĂśsuunnitteluun. Mauri Myllykangas P. 0400 777 347

Toimipaikat Ylivieskassa ja Haapajärvellä. Asiakaspalvelu avoinna klo 9.00-11.00 ja 13.00-15.00. Vastaanotto sopimuksen mukaan myÜs Oulaisissa (ajanvaraus 029 56 61350 ) ja Haapavedellä (ajanvaraus 029 56 61300). SähkÜinen asiointipalvelu: www.oikeus.fi/oikeusapu

OJAN RAUTA

Puh. 0400 666 365

Nurmelankatu 4. OULAINEN

VARAA TĂ„STĂ„ Koskelankatu 3, 86300 Oulainen Koskelankatu 3, 86300 Oulainen TEHOKASTA OVI- JA IKKUNAKAUPPAA ILMOITUSTILAA YLI 30

Urakointi, Huolto, Tarvikemyynti Urakointi, Huolto, Tarvikemyynti www.oulaistenlvi.fi

Puh. 08 4795 600

RAKENNUSPALVELUT jaanamalmberg21@gmail.com

040-834 5842 Oulaistenkatu 23 L 4

Jaana Malmberg

Kokonaisvaltainen mobilisoiva hieronta

UUDISRAKENNUKSET SANEERAUS KATTOREMONTIT KATTOPINNOITUKSET PyykÜlänkatu 6 86300 Oulainen

p. 040 177 1770 www.rakennustivitek.fi

• IKKUNAT • LASISEINÄT • ULKO-OVET • KOSTEAN • MÖKKIOVET TILAN OVET • SUIHKU• VÄLIOVET SEINÄT • SAUNANOVET

VUOTTA!

Matkanivantie 364, Oulainen Puh. 050 4639 707 erma@kotinet.com www.ovikauppaerma.com

Puh. 0440 470 126 ilmoitukset@seutumajakka.fi

SeutuMajakka 28.12  
SeutuMajakka 28.12  

Jokilaaksojen SeutuMajakka 28.12.2017