Page 8

8 SeutuMajakka

keskiviikkona 16. toukokuuta 2018

Rivit

Mielipiteet

Myytävänä

Mitä Suomessa tapahtuu? InsinÜÜri pääministerin oivalluksia hyväveli miljonäärikerhossa saunailloissa päätettyä. Kun asioita käsitellään hallituksessa ja tyÜryhmissä otetaan mukaan lobbareita, jotka määrittelevät omien etujensa mukaisen käsittelyn. Vierailurekisteri �lobbarirekisteri� määrättiin julkiseksi oikeuden päätÜksellä, mutta nyt se kuitenkin tuhotaan päivittäin. Eduskunta toimii kuin jokin salaseura salaten kansalta tekemisensä, vaikka pitäisi olla kansaa edustamassa. On hallituksessa myÜs päätetty, että yksityistetään ja yhtiÜitetään osa valtion omistamaa Suomen teollisuutta sekä yhtiÜitettyä kansallisomaisuutta ja myydään se omien palkkioiden, palkkojen ja osinkojen kasvattamiseksi. Samalla saadaan yhtiÜiden johtajien palkoille runsaat korotukset kyykyttämällä vähävaraista kansanosaa. Kun yhtiÜt myydään osin ulkomaisille sijoittajille, yhtiÜiden tulee tuottaa omistajilleen voittona osinkoja.

Kuolema on aina kivulias

Tuotot ohjataan hallintarekistereihin, veroparatiiseihin ja ulkomaisille sijoittajille. Suomen verotulot jäävät siltä osin saamatta. Näiden tuotto-odotusten takia kaikki niihin liittyvät kustannukset nousevat ja vähävarainen kansanosa joutuu entistä tiukempaan talouskurimukseen. Nyt tuli vielä edellisten lisäksi pääministerin käsittämätÜn huippuoivallus kaikkien kansalaisista kerättyjen erilaisten rekisteritietojen keruusta perustetun yhtiÜn toimesta keskitetysti. Kun tämä on saatu tehtyä, voidaan hänen mukaansa kansakin tietoineen myydä sijoittajille. Kansan tietopankin myyminen on petos kansaa kohtaan. Kansalaisella pitää olla oikeus omistaa itseä koskevat tiedot ja päättää omien tietojensa käsittelystä ja määrätä mihin niitä saa käyttää. Pitää muistaa, kun menee äänestämään. Timo TÜrmikoski Vihanti/ Raahe

P. 044-047 0125 toimitus@seutumajakka.fi

Eduskunnassa äänestettiin eutanasiasta. Ennen vaaleja moni eutanasian sallimista kannattanut ei kannattanut sitä enää vaalien jälkeen. Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta ei mielipiteen vaihtaminen taida kuitenkaan yleensä pahe olla. Eduskuntakäsittelyssä asiat

tarkentuvat ja tulee esille uusia näkÜkulmia. Eutanasia-asia taitaa nousta pinnalle uudelleen ehkäpä useampaankin kertaan tulevaisuudessa. Eri mieltä ollaan siitä, onko kivunlievitys kuoleman lähestyessä tarpeeksi riittävä asia. Voidaanko sillä taata se,

NäkymätÜn henkilÜ NäkymätÜn henkilÜ, häntä on vaikea tavata. Mutta hän on aina matkassa, istuu paikallasi. Pyrkii jokaiseen merkittävään paikkaan. Ilmoittautuu retkille ensimmäisenä. Haluaa ehdottomasti mukaan yhdistyksen jouluruokailuun, ruskamatkoille ja kaikkiin komiteoihin. Häntä et näe, vaikka hän istuu kaikkialla paikallasi, vieressäsi, selkäsi takana. Heitä tapaa kunnallispolitiikassa kaikissa luottamuspaikoissa. Heitä tapaa eduskunnassakin vaikka arvoisa lehdistÜ, se kolmas valtiomahti poissaoloista, näkymättÜmyyspaikoista pitää lukua. Jokaisiin kunnallisiin ja seurakunnallisiin vaaleihin hän ilmoittautuu ollakseen nimenä julkisuudessa, mutta et häntä näe kovinkaan usein. Hänpä ei ilmoittele tulemisistaan tai poisjäänneistään, ettei varahenkilÜ valloita paikkaansa ja hänet näin huomataan! Voiko tällaiselta näky-

mättÜmän henkilÜn maineelta välttyä ja onko hän lopultakaan se tärkeä henkilÜ? On muutamia sellaisia kokeita, joita voidaan todentaa kotikonstein. Voidaan mitata kuumetta kotikäyttÜisellä lämpÜmittarilla. Voidaan mitata niin verensokeria kuin verenpaineita. Voidaan mitata aivan kotikäyttÜisesti tärkeimmän henkilÜn olemassaolo aivan kotoisesti vesimittauksella. Vesilasiin vettä ja laitetaan tärkein sormi siihen. JääkÜ niin iso reikä, että joku voisi vielä sormellaan isontaa? Jos ei, olet tärkein henkilÜ. Ei tarvitse ilmoitella poisjäänneistään. Ei ajatella vastuutaan. Olet näkymätÜn henkilÜ aivan kiistattomasti. Toive Sinulle, näkymätÜn henkilÜ. Voisitko ilmestyä näkyväksi tai ilmoittaa aikeesi poissaolostasi. Reijo Huhtala Oulainen

että kuolevan kivut eivät nouse sietämättÜmiksi? Joka tapauksessa, kukapa meistä ei toivoisi, että toisella ihmisellä elämä ei olisi liian kivuliasta myÜskään kuoleman lähellä? Alvar Muisto

Laukku-, lompakko-, ja lakkikauppias Oulaisten torilla pe 18.6.2018 MyÜs kasseja, vÜitä, kesähattuja, huivilakkeja 10₏, lippahuiveja 15₏ Hihnala Jorma

Määräala (0,2 ha) Likalanjärven pohjoisrannalla. Osuus yhteiseen vesialueeseen. Puh: 040849 4253.

Torilla tapahtuu Paanasen hunajaa Oulaisten torilla lauantaina.

Sekalaista Romu-Heikin kirppis ja huutokauppahalli avoinna perjantaisin klo 9 - 17 ja lauantaisin klo 9–14, Takojankatu 22 Oulainen puh. 040-058 0611. Tervetuloa!

www.kiinteistokeidas.fi | p. 040 5630 337

Oulainen, Puistola Rivitalo, 2h+k+s, 62,0 m²

9611315

Kanuunakatu 1 A 3, 86300 Oulainen. Tilava peruskuntoinen rivitalokaksio mukavalla paikalla Puistolassa. Saunallinen asunto. YhtiÜssä huoleton kaukolämpÜ. Ikkunat ja ulko-ovet juuri uusittu! Pinnoissa jo jonkin verran laittamista joten tässä hyvä vaihtoehto tehdä pintaremontilla oman näkÜinen koti!

Mh. 52 000 â‚Ź Vh. 56 800 â‚Ź

Välityspalkkio 4% (sis alv.) tai sopimuksen mukaan. Minimipalkkio 2480e Ei kuluja, ellei kauppaa!

Juha Saartoala KiinteistÜnvälittäjä LKV, KiAt Puh. 040 5630 337 juha.saartoala@kiinteistokeidas.fi Keskuskatu 3, 86300 Oulainen

Palveluhakemisto

Avoinna: ma-pe 9-17 ja sop.mukaan.

Puh. (08) 472 740

www.mirvankauneuskulma.fi

YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO

Toimipaikat Ylivieskassa ja Haapajärvellä. Vastaanotto myÜs Oulaisissa, Haapavedellä, Nivalassa ja Pyhäjärvellä.

Ajanvaraus 029 56 61300

Ă–LJYPOLTINHUOLLOT AMMATTITAIDOLLA

Heta Rautiola

Kunnossapito Pasi Kanula Puh. 0440 850 671

MyÜs kotikäynnit palvelukodeissa onnistuu!

WWW.KUNNOSSAPITOA.FI

klo 9.00-11.00 ja 13.00-15.00

Oulaskankaan Parturi-kampaamo

SähkÜinen asiointipalvelu: www.oikeus.fi/oikeusapu

Avoinna ti-pe 10-16, tai sop. mukaan.

puh. (08) 429 7567 tai 045 840 3531

Kokonaisvaltainen mobilisoiva hieronta

Urakointi, Huolto, Tarvikemyynti Urakointi, Huolto, Tarvikemyynti www.oulaistenlvi.fi

Jaana Malmberg

Koskelankatu 3, 86300 Oulainen040-834 5842 Puh. 08 4795 600 Koskelankatu 3, 86300 Oulainen Puh. 0400 666 365

Oulainen www.kokokehokuntoon.fi

RAKENNUSPALVELUT UUDISRAKENNUKSET SANEERAUS KATTOREMONTIT KATTOPINNOITUKSET PyykÜlänkatu 6 86300 Oulainen

p. 040 177 1770 www.rakennustivitek.fi

• IKKUNAT • LASISEINÄT • ULKO-OVET • KOSTEAN • MÖKKIOVET TILAN OVET • SUIHKU• VÄLIOVET SEINÄT • SAUNANOVET

OVI- JA IKKUNAKAUPPAA YLI 30 VUOTTA!

Matkanivantie 364, Oulainen Puh. 050 4639 707 erma@kotinet.com www.ovikauppaerma.com

�� �­�€‚ ƒ �‚ www.isoluoma.fi

ISOLUOMA

www.opuslex.fi

AA, VT Toni Isoluoma   AA, VT Pirjo Isoluoma      

  ��  Ajanvaraus

     

SeutuMajakka 16.5  

Jokilaaksojen SeutuMajakka 16.5.2018

SeutuMajakka 16.5  

Jokilaaksojen SeutuMajakka 16.5.2018