__MAIN_TEXT__
feature-image

Page 1


Ohjeita kesäkalaan Kun vielä koronavaara on olemassa ja ihmisiä pyydetään välttämään suuria ihmisjoukkoja, on paikallaan neuvoa mihin pääsee kalaan yksin tai läheisensä kanssa. Voipa saada pyydystettyä herkullista kotimaista ka-

laa ruokapöytään. Samalla saa liikuntaa, raitista ulkoilmaa sekä torjuttua ”mökkihöperyyttä.” Ikäihmisten kannattaa varoa lähikontakteja vieläkin. Kunnon ja voimien mukaan kalastus on oiva harrastus kenelle tahansa.

Oulujoen alueen vesistöissä sekä lähimerialueella on luontaisena kalakantana muun muassa haukea, kuhaa, ahventa, lahnaa ja särkeä, joten niitä kannattaa mennä narraamaan joko rannalta tai veneestä kalastaen.

Kalastuksenhoitomaksun voi suorittaa:

Oulujoen ja lähimerialueen kalatalousalue on laatinut kalastusoppaan auttamaan kalastusharrastuksen pariin. Opas löytyy netistä:

www.oulujoenkalastusopas.fi Sivuilta löytyy niin kalastuspaikkoja, veneenlaskupaikat, mahdolliset saaliskalat, vinkkejä kalastusmahdollisuuksiin, sekä neuvoja saaliskalojen käsittelyyn ja saaliin valmistamiseksi herkulliseksi kala-ateriaksi. Myös alueen erityiskalastuspaikoille on oma sivunsa. Sivustolta löytyy ohjeet kalastuslupien hankintaan sekä kalojen mahdolliset rauhoitusajat ja alamitat. Myös monet kalavesien äärellä olevat nuotio- ja taukopaikat on oppaassa kerrottu. Valtion kalastuksenhoitomaksu vaaditaan kaikilta yli 18- ja alle 65 vuotiailta henkilöiltä. Alle 18- ja yli 65 vuotiaiden henkilöiden ei tarvitse maksaa kalastuksenhoitomaksua.

www.eraluvat.fi/kalastus/kalastonhoitomaksu. html Oulun kaupungin ja lähimerialueen kalastusmahdollisuudet ovat runsaat, Hailuoto, Lumijoki, Oulunsalo ja Kello sekä suosittu Hartaanselkä Oulussa ovat kalastajien suosimia kalapaikkoja. Oulun kaupungin kalastusluvat netistä löytyy: https://www.kalapassi.fi/selaus/65 Kalastusluvat voi hankkia myös Oulun kaupungin asiointipisteistä: - Oulu10 - Oulunsalosta - Haukiputaalta Ohjeita merialueen kalastussäännöksistä ja luvista saa myös Perämeren kalatalousyhteisöjen liitto

www.kalatalousneuvonta.fi/kalatalousneuvonta/kalastusluvat/ Myös Metsähallitus myy kalastuslupia merelle:

www.eraluvat.fi/kalastus/

Oulujoen velvoiteistutukset alkavat touko-kesäkuun vaihteessa ja kestävät lähes koko kesän. Kalalajeina kirjolohi ja taimen.


Kalastusluvat ja kalastuslupien myyjät 2020 Oulujoen ja lähimerialueen kalatalousalueen kalastuspaikat: Kalatalousalue sisältää niin joki-, meri- kuin järvialueita ja kalastusluvat eri kalastuspaikoissa poikkeavat toisistaan. Koska kalastuslaki edellyttää kalastajaa selvittämään mitä lupia hän tarvitsee lähtiessään kalastamaan pyrkii oheinen luettelo helpottamaan niiden hankitaa. YLEISKALASTUSOIKEUS – Kalastuslaki oikeuttaa kaikkia Suomen kansalaisia kalastamaan ilman lupaa pilkkimällä, onkimalla sekä silakkalitkalla koko maassa. – Poisluettetuna virallisen luvan saaneet erityiskalastuspaikat (ELY keskuksen lupa) sekä vaelluskalajoeksi määritelty joen virta- ja koskipaikat. Koska Oulujoki ja alueemme kaikki joet on määritelty vaelluskalajoeksi ja kaikki joet sivujokineen virta- ja koskipaikoiksi on yleiskalastusoikeus poistettu. Oulun kaupunki ja Oulujokivarren Kalastusalue

on hakenut ja saanut Oulujoen pääuoman osalta poikkeusluvan ( ELYkeskus) joka sallii onkimiseen ja pilkkimisen Oulujoen pääuomassa välillä Merikosken voimalan yläpuoli – Jylhämän padon alapuoli. KALASTUKSENHOITOMAKSU – Kaikkien yli 18v ja alle 65v. henkilöiden jotka harrastaa muunlaista kalastusta kuin edellämainittuja kalastusmuotoja on lunastettava kalastuksenhoitomaksu – Alle 18v. Ja yli 65v. olevat henkilöt eivät tarvitse maksaa kalastusksenhoitomaksua. Kalastuksenhoitomaksun tiedot ja maksuohjeet Metsähallituksen kotisivulta www.eraluvat.fi. Edellämainitut henkilöt sekä kalastushoitomaksun suorittaneet voivat kalastaa yhdellä vavalla kaikissa vesistöissä, poisluettuina erityiskalastusalueet, sekä vaelluskalajoeksi määritellyn joen virta ja koskiapaikat. Vesialueiden omistajat ja kalastusoikeuden haltijat voivat myydä erillislupia ko. alueille.

Kalastuspaikat ja luvat KUNTA/ALUE

KALASTUSKUNTA

ROKUA

Rokuan kalastusyhtymä

LUVANMYYJÄT

Koko Rokuan alue Rokua HealtSpa Tulisjärvi Kyläkauppa Satumaa Kylmälä Kirvesjärvi Lianjärvi Yhteyshenkilö Syväjärvi Kimmo Huurre P. 050 343 6394 Soppinen Myyjiltä luvat kaikkiin kohteisiin. Salminen Vaulujärvi Erityiskalastuspaikka * Saarijärvi Erityiskalastuspaikka * https://www.oulujoenkalastusopas.fi/erityiskalastuspaikat/rokuan-erityiskalastusalue/


Kalastuspaikat ja luvat KUNTA/ALUE

KALASTUSKUNTA

VAALA

LUVANMYYJÄT

Oterman kalaveden osakaskunta

Paatinjoki Tervajoki Kutujoki Otermanjärvi Paatinjärvi Pienanjärvi Tervalampi Kekkolanlampi Susilampi Timo Virkkunen 0400 – 340403 PJ Markku Rikula 0400- 856170 VPJ Reijo Virkkunen 040 – 5265162 siht reijo.virkkunen(ät)gmail.com

Jouko Virkkunen, Paatinjärventie 27 Aimo Heikkinen Heinäahontie 5 Reijo Virkkunen Holapantie 19 Salme Kallio Otermantie, Lapinlahden sillan luona Tarmo Holappa Vehkalahdentie 30 Myyjiltä luvat kaikkiin Oterman kalaveden osakaskunnan alueille

Puokion kalaveden osakaskunta

Seppo Tarkkinen Juhani Reinikka Juha Fingerroos Matti Reinikka Ilkka Kemppainen 050 – 3021943 ilkka.kemppainen (ät) puolankalainen.com Myyjiltä luvat kaikkiin kohteisiin.

Puokiojärvi Isojärvi Lautti Kytönen

Niskan osakaskunta

Oulujoki: Oulujärveltä alavirtaan 1 km, Utasen voimalan yläpuolelle Kutujoki: Alajokisuulta Autionkosken niskalle, poissuljettuna Tikkalan veden alle jääneet alueet Oulujärven alue Alajärvi Keskijärvi Järvenjärvi

Sale Utajärvi K-Market Vaala

Alpo Roivainen Vaala 050 – 3763605 Jaakko Nuojua Vaala 0400 – 169599 Raimo Haapala Utajärvi 040 – 0848800 Juha Polvi Utajärvi 044 – 3333956 Pentti Väänänen Ahmas 050 – 4474744 Myyjiltä luvat kaikkiin kohteisiin.


Kalastuspaikat ja luvat KUNTA/ALUE

KALASTUSKUNTA

LUVANMYYJÄT

UTAJÄRVI

Sanginkylän osakaskunta

Utosjoki: Kemilänsillalta ylävirtaan Sellin baari Utajärvi Potkunjoki Aapo Juntunen 050 – 3701042 Sanginjoki Myllykosken alapuolelta Aarne Sieppo 040 – 5763831 Piltunkijoki Hannes Pilto 0400 – 386079 Sanginjärvi Paavo Väisänen 045 – 1335860 Palosenjärvi Matkajärvi Yhteyshenkilö: Vaaranlampi Aapo Juntunen 050 – 3701042 Piltunginjärvi Yhteislupa Metsähallitus Myyjiltä luvat kaikkiin kohteisiin. Ylä-Potkujärvi Yhteislupa Metsähallitus Valkiaisjärvi Erityiskalastuspaikka * http://www.oulujoenkalastusopas.fi/erityiskalastuspaikat/utajarvi-rokua-erityiskalastuspaikat/

Utajärven jako- ja kalastuskunta

Utasen voimalalta 1 km alavirtaan Saviniemelle. Utosjokisuulta 2 km ylävirtaan Poikajoki: Muhoksen rajalta ylävirtaan Naamajoki osittain Iso Kivijärvi Utajärvi etelä- ja pohjoiset allasalueet

K-Market Meirami Utajärvi Yhteyshenkilö: Hannu Asikainen Utajärvi Myyjiltä luvat kaikkiin kohteisiin.

MUHOS

Muhoskylän kalastuskunta

Oulujoki: Neste Muhos Montasta Koivikon kohdalta ylävirtaan Montan Leirintä Pällin voimalan läheisyyteen Montan Kala-Apaja Erityiskalastuskohde * Yhteyshenkilö: Poikajoki: Utajärven rajalta alavirtaan Ari Juka 040 – 5738271 Muhosjoki: Tupusta alavirtaan Pieni ja Iso Ahvenjärvi Rausanjärvi Joutsenjärvi

Laitasaaren osakaskunta

Oulujoki: Oulun rajalta -Koivikonrantaan Sanginjoki: Oulun rajalta ylävirtaan Pirttijärvi Tervajärvi Matkajärvi

Mobiililupa: www.kalakortti.com Sale Päivärinne Neste Muhos Väinö Väänänen Asko Paasimaa Raimo Lohela Yhteyshenkilöt: Pj. Väinö Väänänen 0400 – 785689 Siht. Antti Leskelä 0400 – 346474


Pannulle vai savuun? Kotimainen kala on terveellistä ruokaa. Saaliskaloistamme voidaan valmistaa erinomaisia ja maukkaita kalaruokia. Erilaisia kalalajia on saatavana ympäri vuotta, mutta on myös ns. sesonkilajeja. Tammi-helmikuu on matikkaaikaa, koska made tulee matalikoille kutemaan ja on helposti pyydettävissä. Madekeitto on monelle se herkkujen herkku. Pilkkikausi, joka on Oulun korkeudella loka-marraskuulta huhti-toukokuulle antaa kalalajeista varmimmin ahventa. Ahven lienee yksi parhaista ravintokaloistamme ja sitä voi laittaa monella tapaan. Vesien auettua jääpeitteistä on kesäkalastuksen aika ja mm. hauki saattaa tarttua mieluusti uistimeen. Hauki on ehkä saaliskaloistamme huonoiten arvostettu ruokakala, siitä huolimatta se on erittäin maukas ja eritavoin laitettuna maukas herkkukala. Kuha on myös kevään ja alkukesän saaliskala, onhan kuhan kutu heti alku kesästä. Kuhasta voi valmistaa erinomaista juhlaruokaa. Velvoiteistutukset alkavat heti kesäkuussa jolloin saaliiksi saadaan kirjolohta ja taimenta. Nämä punalihaiset arvokalat eivät tarvinne erikoista mainosta ruokakaloina. Lohikaloista voi tehdä monenlaista herkkua. Syksyn alkaessa alkaa siika- ja muikkuaika. Molemmat kirkassuomuiset kalat ovat aivan upeita ruokakaloiksi. Näiden edellä mainittujen kalalajien lisäksi voi saaliiksi

tulla lahnaa, säynettä, särkiä, kiiskejä ja joitakin muitakin lajeja. Kaikki ovat hyviä ruokakaloja. Saaliskalojen oikea käsittely on säilymisen vuoksi tärkeää. Saaliskala tulee tainnuttaa ja verestää välittömästi pyynnin jälkeen. Myös kalojen säilytys viileässä on tärkeää, eli katkeamaton kylmäketju vedestä pannulle takaa parhaan tuloksen. Laita kalat mahdollisimman pian ruuaksi jottei niiden laatu kärsi. Valmiit kalaruuat, sekä peratut kalat säilyvät pakastettuna pitkiäkin aikoja, mutta varsinkin rasvaiset kalat pilaantuvat pakkasessakin helpommin. Säilömiskeinona kannattaa kokeilla myös kalan purkittamista. Oikeaoppisesti purkitettu kala säilyy hyvänä vuosia. Purkituskoneita ja säilykepurkkeja saa esimerkiksi Erätapiolta Limingasta: www.eratapio.fi. KALOJEN PERKAUS Perkaustapoja on useita, kala voidaan suomustaa tai nylkeä, tai jättää nahka kalaan ja poistaa vain suolet ja kidukset. Kalojen filerointi on kätevä tapa valmistaa ruodotonta ja nahatonta kalaa. Nahattomaksi fileroidut kalat voi myös jauhaa lihamyllyssä ja kalojen sekaan jauhettaessa voi laittaa esim savustettua pekonia tai kuorittuja.


Kalastuspaikat ja luvat KUNTA/ALUE

KALASTUSKUNTA

MUHOS

LUVANMYYJÄT

Sotkajärven-Pyhäsivun kalastuskunta

Oulujoki: Sotkanjärven yläosasta Pällin ja Pyhäkosken voimaloiden puoleen väliin. Oisevanjärvi

Neste Muhos Pentti Vimpari Muhos Taisto Kokko Utajärvi Pentti Rikkola Utajärvi Esa Kaiponen Utajärvi Erkki Perttunen Yhteyshenkilö: Henri Kaiponen 040 – 7339663 Myyjiltä luvat kaikkiin kohteisiin.

OULU

https://www.ouka.fi/oulu/ymparisto-ja-luonto/kalastuksen-lupaehdot

https://www.kalapassi.fi/selaus/65

Lisätietoja: https://www.ouka.fi/oulu/ymparisto-ja-luonto/kalastuksen-lupaehdot Kalastuslupia voi ostaa myös seuraavista Oulun kaupungin asiointipisteistä: - Oulu10 - Haukipudas - Oulunsalo

OULUNSALO

Oulunsalon kalastajainseura Oulunsalon osakaskunta

Oulujoki https://www.kalapassi.fi/selaus/65 Temmesjoki sivujokineen

LUMIJOKI

Kalastuslupia voi ostaa myös seuraavista Oulun kaupungin asiointipisteistä: - Oulu10 - Haukipudas - Oulunsalo

Lumijoen-lapinniemen Osakaskunta: Lumijoen ja Oulunsalon välinen merialue

Limingan kunnan rajasta-Siikajoen kunnan rajaan

Yhteyshenkilö: Seppo Pietilä, Lumijoki 050 – 5286438 sepi.pietila@dnainternet.net


Kalastuspaikat ja luvat MERIALUE Merialue rajoittuu alueelle: Kello-Hailuoto -Lumijoki – Oulu. Alueella toimii seuraavat osakaskunnat/kalastajainseurat, sekä Metsähallitus ja Oulun kaupunki.

Hailuodon kalastajainseura Limingankylän kalastuskunta Kellon kalastuskunta Lapinniemen kalastuskunta Limingan kalastajainseura Hirvasniemen jakokunta

https://www.eraluvat.fi/kalastus/kalastusmaksut-ja-luvat/vapalupa/alueet/merialueen-vapalupa.html

Tekstit: Martti Knuutinen Kuvat: Martti Knuutinen, Mikko Oja, Pixabay

Profile for Seutumajakka

Kesäkalastus-lehti  

Oulujoen ja lähimerialueen kalatalousalueen Kesäkalastus-lehti. Kalastuslupien ostopaikat

Kesäkalastus-lehti  

Oulujoen ja lähimerialueen kalatalousalueen Kesäkalastus-lehti. Kalastuslupien ostopaikat