Uinu, paju pienoinen lukunäyte

paljon hiljempaa. Pian baari katosi näkyvistä ja edessä aukeni asfaltoitu suora, jonka varrella ei ollut taloja.

Cosmina oli tyytyväinen. Hän ei odottanut suuria: parhaassa tapauksessa tästä tulisi yö, jota hän tarvitsi, ja huomenna René lähtisi. Se sopi hänelle mainiosti. Ellei mies sitten todellakin ollut entinen kirurgi. Se muuttaisi tilannetta.

Ajettuaan reilun vartin he saapuivat kuutamoiselle tieosuudelle.

Puiden sijasta tietä reunustivat nyt kivenjärkäleet. Vähän edempänä ammotti leveä rotko, jonka ylitti pitkä puusilta. Cosmina ajoi sillalle. ”Tästäkö ihmiset hyppäävät benjihyppyjä?” René kysyi. ”Niin. Mistä tiesit? Kertoiko Manny?” ”Kertoi joo.” ”Oletko sinä koskaan hypännyt?” ”En. Oletko sinä?” ”Monta kertaa. Se on mahtavaa.”

Cosmina pysähtyi keskelle siltaa. Puupylvään juurella oli iso harmaa laatikko, jonka reunat olivat hopeanväriset. Sillankaiteeseen oli kiinnitetty tukeva teräskehikko. ”Huvittaisiko sinua kokeilla?” Cosmina kysyi. ”Nytkö?” ”Niin.”

René tarkasteli Cosminaa ja näki, että tämä hymyili kuin testaten hänen miehisyyttään. ”Miksei”, René sanoi ja nousi kyydistä.

Cosmina nousi pois omalta puoleltaan, meni laatikolle, avasi yhdistelmälukon ja veti esiin pitkän hyppyköyden. Hän kiinnitti sen vankalla turvasokalla kaiteen teräskehikkoon. René kurkotti kaiteen yli ja tähyili rotkoon. Kuu oli tullut esiin pilvilauttojen takaa ja valaisi jyrkänteet, kaskaiden laulu kaikui kiviseinämien välissä, ja Renélle tuli taas kuuma. ”Aika syvä”, hän totesi. ”Jep.” 21