Page 1


S&S


Ruotsinkielinen alkuteos Projekt Panama – Ett år med världens största läcka © Minna Knus-Galán 2017 Kustantamo S&S, Helsinki Kansi ja ulkoasu: Fredrik Bäck Painopaikka: Bookwell Oy, Porvoo 2017 isbn 978-951-52-4127-6 kustantamo.sets.fi


Esipuhe

T

utkiva journalismi on pääosin näkymätöntä työtä. Aivan erityisen näkymätöntä oli Panamapapereiden parissa tehty työ, ja muun muassa siitä olen halunnut tässä teoksessa kertoa. Tutkimusta tehdään usein yksin – kuinka valtavasti aikaa olenkaan käyttänyt vuodettujen asiakirjojen tutki­ miseen – mutta tämä projekti ei olisi onnistunut ilman harvinaislaatuista yhteistyötä. Suomessa työparinani toimi Svenska Ylen Spotlight-ohjelman toimittaja Kjell Lindroos, mutta toimituksemme oli maailmanlaajuinen. Siksi olenkin päättänyt nostaa esille muutamia avainhenkilöitä: Süddeutsche Zeitungin toimittajan Bastian Ober­mayerin, jolle aineisto vuodettiin, ICIJ:n vara­ johtajan Marina Walker Guevaran, joka koordinoi yhteistyötämme, ICIJ:n IT-tiimin päällikön Mar Cabran, joka luotsasi koodareita ja datajournalisteja, sekä panamalaisen toimittajan Rita Vásquezin, joka joutui uhraamaan enemmän kuin kenties kukaan meistä muista. Kaikki, mitä näistä henkilöistä ja heidän tekemisistään ja ajatuksistaan kerron, perustuu lukuisiin pitkiin haastatteluihin ja keskusteluihin sekä projektin aikana että sen jälkeen. Kaiken takana on tietenkin John Doe, nimetön tietovuotaja, joka huomasi asianajotoimisto Mossack Fonsecan auttaneen järjestelmällisesti korruptoituneita vallanpitäjiä, rikollisia ja rikasta eliittiä piilottamaan varansa 5


viranomaisilta ja kansalta. Veroparatiisitalouden epä­ oikeudenmukaisuuden herättämä kiukku sai John Doen rohkaistumaan ja vuotamaan asiakirjat toimittajille. Tietovuoto paljasti piilotalouden, jonka tuhoisat seuraukset koettelevat niin Afrikan köyhimpiä ihmisiä kuin länsimaiden kansalaisiakin: Afrikassa valtaapitävät syytävät julkista rahaa veroparatiiseihin, länsimaissa taas ehtyvien verotulojen kanssa kamppailevat hallitukset joutuvat turvautumaan kiristyspolitiikkaan. John Doeta en ole voinut haastatella, sillä hän on onnistunut pysymään nimettömänä. Toukokuussa 2016, kuukauden kuluttua siitä, kun olimme aloittaneet Panama-papereihin liittyvän uutisoinnin, hän julkaisi kuitenkin kirjeen. Tässä teoksessa esittämäni John Doen kommentit ovat peräisin tuosta kirjeestä. Prometheukseksi kutsuttu projektimme oli monella tapaa historiallinen: osin valtavan aineiston vuoksi, osin siksi, ettei vastaavaa satojen toimittajien kansainvälistä yhteistyötä ollut koskaan aiemmin nähty. Erityisen historiallisen siitä tekevät kuitenkin Panama-papereiden seuraukset, jotka ovat olleet – ja ovat edelleen – suurempia kuin olimme osanneet kuvitellakaan. Kymmenen kuukauden kuluttua paljastusten julkaisemisesta Mossack Fonsecan omistajat ja perustajat, Jürgen Mossack ja Ramón Fonseca, pidätettiin Ciudad de Pana­ mássa rahanpesusta syytettyinä. Viranomaiset ympäri maailman ovat alkaneet tutkia tuhansia epäiltyjä veronkierto- ja talousrikostapauksia vuodettujen asiakirjojen perusteella. Muutoksista kenties tärkeimmät eivät kuitenkaan synnytä repäiseviä otsikoita. Ne tapahtuvat kulissien takana, 6


lainsäädäntötyössä ja finanssialan asenteissa. Offshoremaailman keskeisimmät toimijat ovat kokoontuneet keskustelemaan ”Panama-papereiden jälkeisestä uudesta todellisuudesta”. Suomessa pankkisektori on havahtunut. Pankkien Keskusrikospoliisille ilmoittamien rahanpesuepäilyjen määrä on yli kaksinkertaistunut edellisvuoteen verrattuna. Poliisin mukaan tämä johtuu pääasiassa Panama-papereista. Silti Mossack Fonsecan tietovuoto oli vain jäävuoren huippu. Maailmassa on satoja vastaavia toimistoja, jotka auttavat ihmisiä kätkemään varansa veroparatiisiyhtiöihin. Panama-paperit eivät kerro koko totuutta mutta valaisevat tilannetta. Tämä on kertomus vuodestani Panama-papereiden parissa, tarkoin varjellusta veroparatiisimaailmasta, tarkoin varjellusta työstä.

Helsingissä helmikuussa 2017 Minna Knus-Galán

7


Prologi

S

ekunnit kuluvat, kello on 20.57. On huhtikuun kolmas päivä vuonna 2016, ja julkaisuun on aikaa kolme minuuttia. Tietokone ilmoittaa akun olevan loppumaisillaan. Siirryn ruokapöydän äärestä sohvalle, kytken johdon seinään ja istuudun läppäri sylissäni. Pää tuntuu raskaalta liian lyhyeksi jääneiden yöunien ja kiireisen työviikon jäljiltä. Itse asiassa olen paiskinut viime viikot töitä tauotta, taistellut raivoisasti aikaa vastaan. Katseeni hakeutuu tietokoneen näytöllä olevaan kelloon. Numerot vaihtuvat, 20.58. Entä jos jokin menee vikaan? Olen oikolukenut pian julkaistavia tekstejä viimeiseen asti, mutta nyt on liian myöhäistä tehdä muutoksia. Valokuvat ovat paikallaan. Lakimies on käynyt artikkelit läpi rivi riviltä, sanamuoto sanamuodolta. Teksteissä ei saa olla asiavirheitä, ei näin valtavan urakan jälkeen. Sadat toimittajat kahdeksastakymmenestä maasta ovat kahlanneet läpi 11,5 miljoonaa vuodettua asiakirjaa. Olen yksi heistä ja tiedän, että muutkin istuvat juuri nyt tietokoneidensa ääressä yhtä hermostuneina kuin minä. Kahden minuutin kuluttua työmme tulokset julkaistaan. Mieheni istuu vieressäni sohvalla tietokone sylissään ja odottaa kanssani jännittyneenä, kuinka uutisemme lähtee leviämään. Hän on ainoa ulkopuolinen, jolle olen voinut 8


kertoa projektista. Sekunnit kuluvat määrätietoisesti, kello­ on 20.59. Tunnen kuinka hermostuneisuuteni kasvaa. Entä jos kukaan ei reagoi mitenkään? Entä jos koko juttu vain lipuu huomaamattomasti ohi internetin valtavassa tietovirrassa? Varmistan vielä kerran, ettei pikkuinen ”julkaistu”ruutu ole valittuna ja että ajastin on asetettu tasan kello 21:een. Juuri niin kuin sovimme puoli vuotta aiemmin. On kulunut lähes vuosi siitä, kun ensimmäisen kerran kuulin tietovuodosta. Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. Me toimittajat olemme työskennelleet kaikessa hiljaisuudessa tietäen pitelevämme käsissämme uutispommia, useampaakin. Yhteistyöhankkeemme on ollut kaikkien aikojen suurin. Sekunnit kuluvat. Vilkaisen kelloa vielä kerran. Se tapah­tuu nyt.

9


ENSIMMÄINEN OSA

KESÄ

Income inequality is one of the defining issues of our time. It affects all of us, the world over. John Doe, ”Manifesto”, toukokuu 2016

The most privileged and the most powerful members of society are operating by a different set of rules that ex­ empts them not only from the same laws to which we are held, not only the same standard of behaviours to which we are held, but they don’t even pay the same taxes. Edward Snowden, SFU Public Square Forum, huhtikuu 2016 11


1. Verkosto

Kanada, toukokuu 2007

K

asvot kastuvat, aurinkolasit sumenevat vesipisaroista. Ei kuitenkaan sada. Roiskeet tulevat Niagaran putouksista, tai tarkemmin sanoen yhdestä niistä, sillä putouksia on kolme. Lähestymme parhaillaan Kanadan puolella sijaitsevaa Horseshoe Fallsia.­ Seisomme laivan kannella yllämme ohuet, aivan liian suuret sadetakit. Tuntuu kuin olisi puhjennut kaikkien aikojen rankkasade. Ääni on korviahuumaava. Yhä lähemmäksi vesiputousta lipuva laivamme Maid of the Mist tuntuu äkkiä pieneltä ja heiveröiseltä. Sen edeltäjät ovat kuljettaneet turisteja vesiputouksille aina 1800-­luvulta saakka. Olemme Kanadassa viettämässä satavuotisjuhlaamme: olen juuri täyttänyt neljäkymmentä, äiti kuusikymmentä. Linja-auton kuljettaja kysyy, kuinka suomalaissiskoksilla sujuu. Leikin järkyttynyttä, äiti taas myhäilee tyytyväisenä­ – tämän takia lapset kannattaa hankkia nuorena. Matkamme oli monellakin tapaa hillittömän hauska, kenties siksi, että emme olleet aiemmin matkustaneet kahden. Tämä kirja ei kuitenkaan kerro sen paremmin Kanadasta kuin äidistänikään (jotka toki molemmat ansaitsisivat oman kirjansa). Olimme valinneet matkakohteeksemme juuri Kanadan, 13


sillä olin aikeissa osallistua Torontossa järjestettävään kansainväliseen tutkivan journalismin konferenssiin. Konferenssi sai alkunsa Kööpenhaminassa vuonna 2001, ja sen tarkoituksena on koota toimittajia maailman joka kolkasta verkostoitumaan ja jakamaan ideoita. Lyhyesti sanottuna tavoitteena on kohentaa tutkivan journalismin tasoa. Tuo kaikki tuntui varsin tarpeelliselta 40-vuotiaalle toimittajalle. Olin työskennellyt kolmetoista vuotta Ylellä­ tv-toimittajana ajankohtaisohjelmien, dokumenttien ja muutaman viime vuoden ajan myös Svenska Ylen tutkivan ohjelman Spotlightin parissa. Kansainvälisestä yhteis­työstä minulla oli siinä vaiheessa kokemusta yhden costaricalaisten toimittajien kanssa toteutetun projektin verran. Se oli kuitenkin sytyttänyt minussa kipinän ja saanut uskomaan rajat ylittävään yhteistyöhön. Monet ­minua kiinnostavista aiheista, kuten korruptio, lääketiede,­ yritysetiikka ja ihmisoikeudet, ovat luonteeltaan kansain­ välisiä. Toimittajantyön kannalta mielenkiintoisia, Suo­ men­ rajojen ulkopuolelle levittäytyviä aiheita voisi itse asiassa luetella loputtomasti: ympäristö, järjestäytynyt rikollisuus, maatalous, terrorismi, pakolaisvirrat, ääriliikkeet, veroparatiisit… Olin matkustanut Torontoon kuulemaan uusista tut­ ki­­musmenetelmistä ja saamaan innoitusta maailman huippu­journalisteilta. Ja sitä toden totta sainkin. Tutustuin moniin työlleen omistautuneisiin ja uskomattoman ­päte­viin kollegoihin. Trinidadtobagolainen Camini Marajh oli paljastanut valtavia korruptiovyyhtejä kotimaassaan, ja argentiinalainen tähtireportteri Daniel Santoro oli tutkinut häikäilemätöntä perulaista sissiliikettä, Sendero 14


Luminosoa. Carlos Eduardo Huertas puolestaan julkaisi konferenssin aikana artikkelisarjan kolumbialaisista huume­kartelleista. Carlos ja muut latinalaisamerikkalaiset toimittajat kyselivät, mitä me täällä Pohjoismaissa oikein tutkimme – eihän täällä ole sen paremmin sissejä, laajamittaista huumekauppaa kuin korruptoituneita presidenttejäkään! Tällaiset kohtaamiset ovat avartavia ja synnyttävät mittaamattoman arvokkaita kontakteja. Toronton-kokous oli ensimmäinen kansainvälinen konferenssini, mutta se ei todellakaan jäänyt viimeiseksi. Olin aivan myyty. Kansainvälinen verkostoni on laajentunut jokaisen konferenssin myötä. Sen ylläpitämiseksi olen pyrkinyt noudattamaan konferenssien tärkeintä sanomaa: auta puoleesi kääntyvää kollegaa aina kun suinkin pystyt. Toisinaan olen välittänyt suomalaisten ja pohjoismaalaisten yhteystietoja, toisinaan taas penkonut suomalaisia rekistereitä tai etsinyt sopivia yhteistyökumppaneita, jos en ole itse ollut käytettävissä. Lyhyesti sanottuna kyse on muiden auttamisesta parhaansa mukaan, vaikka omat työt pitäisivätkin kiireisenä. Samalla tavoin olen itsekin saanut apua muun muassa Latviasta, Bosniasta, Tanskasta, Ruotsista, Costa Ricasta ja Kanadasta. Kansainvälisen tutkivien toimittajien verkoston solidaarisuus on aivan omaa luokkaansa. Nykyään ajattelen käyneeni kolme toimittajakoulua: yliopiston, jossa opin teoreettisen puolen, toimitukset, joissa olen oppinut varsinaisen toimittajantyön taitavilta kollegoilta ja tuottajilta, sekä tutkivan journalismin konferenssit, joissa olen saanut ahaa-elämyksiä, oppinut uusia tutkimusmenetelmiä ja luonut itselleni kansainvälisen verkoston. Opimme toisiltamme jatkuvasti uutta. 15


Ihastellessani Niagaran putouksia muutamaa päivää ennen Toronton-konferenssia en vielä tiennyt, millaisia mahdollisuuksia tulevat konferenssit toisivat mukanaan. En myöskään osannut aavistaa, että tapaisin monet uusista­ tuttavistani uudestaan kahdeksan vuotta myöhemmin ja että käsillä olisi silloin aivan ennennäkemätön yhteistyöprojekti, suurempi ja uskomattomampi kuin ­mikään siihenastisista: Panama-paperit.

16


2. Vielä yksi tietovuoto

Washington, d.c., helmikuu 2015

M

arina Walker laski höyryävän kuuman kartonkirasian varovasti työpöydälleen papereiden keskelle. Hän oli aivan poikki. Swiss­ leaks- ja Luxleaks-vuotoihin liittyvä työ oli vihdoin saatu päätökseen. Viime vuosi oli kulunut intensiiviseen tutkimustyöhön ja kymmenien toimittajien koordinointiin. Swissleaks oli paljastanut rikollisten ympäri maailmaa käyttävän jättipankki HSBC:n Sveitsin-konttoria hämärä­bisnestensä hoitamiseen. Rikollisten joukossa oli niin aseiden salakuljettajia, diktaattorien luottohenkilöitä­ kuin veronkiertäjiäkin. Pankki oli hiljattain esittänyt anteeksipyynnön julkisen tiedotteen välityksellä ja kertonut samalla tehostaneensa sisäistä valvontaansa sekä hankkiutuneensa eroon asiakkaista, jotka eivät täyttäneet pankin vaatimuksia. Luxleaksissä puolestaan oli ollut kyse Luxemburgin veroviranomaisten ja monikansallisten yhtiöiden välisistä­ salaisista verosopimuksista. Tietovuoto oli ravistellut Eurooppaa ja etenkin Euroopan komissiota, joka oli käynnistänyt sopimuksista useita tutkintoja ja alkanut valmistella merkittäviä lakimuutoksia. Marina istui tietokoneensa ääressä ja söi läheisestä katuruoka-autosta ostamaansa pikalounasta. Kadulla 17


toimistoa vastapäätä oli parkissa koko jono värikkäitä pakettiautoja, jotka tarjoilivat niin kebabia, tacoja, karibialaista ruokaa kuin grilliruokaakin. Niin periamerikkalaista. Marina ei ollut vielä kahdentoista vuoden jälkeenkään sinut Yhdysvaltain ruokakulttuurin kanssa. Hän kaipasi kunnollisia lounastaukoja ja pitkiä, spontaaneja illallisia – kaikkea sitä, mikä oli kuulunut olennaisena osana hänen elämäänsä Argentiinassa. Marinan työpaikalla ICIJ:n toimistossa Washington D.C.:ssä kaikilla oli kuitenkin tapana syödä ostamansa tai mukanaan tuomansa lounas työnteon lomassa. ICIJ eli International Consortium of Investigative Journalists oli kansainvälinen tutkivien toimittajien yhteistyöverkosto. Marina oli työskennellyt ICIJ:ssä vuodesta 2005 lähtien, ensin uutistoimittajana ja sittemmin varajohtajana. Marinan tehtävänä oli johtaa tutkimusprojekteja ja koordinoida eri puolilla maailmaa toimivia tutkivia toimittajia. Tehtävä ei ollut helppo, sillä kulttuurierot ja toimittajan työhön liittyvät erot esimerkiksi Kiinan ja Yhdysvaltojen tai Kenian ja Suomen välillä olivat valtavat. Marinalla olikin tapana verrata itseään tahtipuikkoa pitelevään kapellimestariin, joka johti tutkimustyötä tekeviä toimittajia. Hänen kärsivällisyytensä omaa tiimiään kohtaan oli loputon, vaikka tiimin jäsenet saattoivat toisinaan työskennellä niin intensiivisesti, että lähettivät vaikkapa viisitoista sähköpostia päivässä. Swissleaks ja Luxleaks olivat olleet kuluttavia projekteja­ koko ICIJ:n kahdentoista hengen tiimille, ja sekä Marina että hänen esimiehensä Gerard Ryle olivat uupuneita, vaikka työnarkomaaneja olivatkin. Marinan mies ja lapset olivat jo pitkään olleet harmissaan siitä, että Marina 18


oli niin paljon poissa kotoa ja että hän kotona ollessaankin lähinnä istui puhelimessa tai tietokoneella. Gerardin vaimo ja kissa olivat niin ikään kaivanneet isäntää taloon. Marinan ja Gerardin kollegoilla oli tapana vitsailla Santinimisistä lapsukaisista: sekä Marinan pojan että Gerardin kissan nimi oli Santi. Gerardille kissa oli kuin oma, rakas lapsi. Elämä oli ollut yhtä vuoristorataa siitä lähtien, kun ICIJ oli vuonna 2012 saanut ensimmäisen suuren tietovuotoaineistonsa. Vuoto oli liittynyt Karibian veroparatiiseihin ja nimetty Offshore Leaksiksi. Sen jälkeen tietovuotoja olikin ilmaantunut yksi toisensa perään. Nyt Marinalla ja Gerardilla olisi vihdoin aikaa levätä. Kahden viikon kuluttua he saivat kuitenkin puhelun.

München, talvi 2014–2015 Tuli rätisi takassa. Pimeys oli laskeutunut jo tunteja sitten baijerilaisen talon ikkunoista näkyvien lumihuippujen ylle. Olisi ollut täydellinen perheviikonloppu, elleivät kaikki olisi olleet vatsataudissa. Kaikki paitsi Bastian. Bastian Obermayer oli hoitanut koko päivän vuoteen omaksi joutuneita lapsiaan, vaimoaan ja vanhempiaan. Nyt kaikki vaikuttivat nukahtaneen, ja Bastian saattoi vihdoin istuutua takan ääreen tietokone ja älypuhelin sylissään. Hänellä ei ollut ollut siihen aikaa koko päivänä, sillä potilaat olivat vaatineet hänen jakamattoman huomionsa. Joku muukin tavoitteli kuitenkin hänen huomiotaan – internetin kautta. ”Hei. Olen John Doe. Kiinnostaako data?” 19


Bastian valpastui. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli tekemisissä tietovuotojen kanssa. Harva asia kiinnostaa tutkivaa toimittajaa enemmän kuin asiakirjat. Hän vastasi juuri niin kuin kuka tahansa kunnianhimoinen toimittaja olisi vastannut. ”Kiinnostaa kovasti.” Bastian tiesi, mitä nimi John Doe tarkoitti. Hän oli oppinut sen amerikkalaisista poliisisarjoista. Anonyymejä henkilöitä ja tunnistamattomia ruumiita kutsuttiin nimellä John Doe. Naispuolisia nimellä Jane Doe. ”Minulla on muutama ehto. Sinun tulee tietää, että osa aineistosta on arkaluonteista ja vaarallista. Identiteettini paljastuminen saattaisi minut vaaraan. Pidämme yhteyttä vain salatun sähköpostin välityksellä. Sinä ja minä emme koskaan tapaa.” Kuten tutkivat toimittajat yleensä, myös Bastian oli ollut aiemminkin tekemisissä nimettömien lähteiden kanssa. Tällaiset henkilöt halusivat luovuttaa toimittajille arkaluonteista tietoa mutta eivät syystä tai toisesta halunneet nimeään julki. Väärinkäytösten paljastajat saattoivat haluta pysyä nimettöminä esimerkiksi oikeusseuraamusten pelossa. He saattoivat pelätä myös työnsä, oman tai perheensä turvallisuuden tai pahimmassa tapauksessa henkensä puolesta, kuten John Doe antoi ymmärtää. Yleensä paljastusten tekijä tapasi toimittajan henkilö­ kohtaisesti. Se auttoi toimittajaa arvioimaan lähteen luotettavuutta ja motiiveja. Oli nimittäin myös tapauksia, joissa yhteydenottaja kertoi, että hänen toimintaansa valvoivat poliisi, lääkärit tai vaikkapa avaruusoliot. Oli siis oltava kriittinen. Bastianin tapauksessa lähde ei halunnut tavata – koskaan. 20


Bastian piti John Doeta vakavasti otettavana: tämä oli lyhytsanainen ja meni suoraan asiaan. Osoittaakseen olevansa tosissaan John Doe lähetti muutaman asiakirjan näytteeksi. Ne olivat panamalaisesta asianajotoimisto Mossack Fonsecasta peräisin olevia sopimuksia, yritysten rekisteröintitodistuksia ja kuitteja pankkitapahtumista. Toimiston nimi pysäytti Bastianin – hän oli kuullut sen ennenkin. Monet kansainväliset talousrikostutkinnat päättyivät Mossack Fonsecaan. Yhtiö oli kuin muuri, josta edes korruptiotutkijat eivät päässeet läpi. Bastian innostui. Hän oli saanut käsiinsä asiakirjoja, joista kävisivät ilmi monien veroparatiisiyhtiöiden todelliset omistajat – nimet, joita ei koskaan löytänyt julkisista rekistereistä. ”Miksi teet tämän?” Bastian naputteli koneellaan. ”Haluan nämä rikokset julki.” ”Paljonko aineistoa on yhteensä?” ”Enemmän kuin olet eläissäsi nähnyt.” Bastianin seuraavien päivien aikana saamat asiakirjat liittyivät muun muassa Argentiinan entiseen presidenttiin Kirchneriin, Islannin pääministeriin ja Putinin lähipiiriin. Hän ymmärsi pian pitelevänsä käsissään tulenarkaa ­aineistoa. Ja sitä tuli aina vain lisää. Hän oli saanut jo noin kolme miljoonaa asiakirjaa. Näytti siltä, että Bastian ja hänen tiiminsä saksalaisessa päivälehdessä Süddeutsche Zeitungissa olivat saamassa tutkittavakseen maailman suurimman tietovuotoaineiston, jokaisen tutkivan toimittajan unelman. Unelma saattaisi kuitenkin hetkessä muuttua painajaiseksi, ja ­ensimmäiset viikot olivatkin painajaismaisia. Bastian koki tietotekniset taitonsa riittämättömiksi ja 21


teki niin kuin moni hänen sijassaan olisi tehnyt: pyysi apua Googlelta. ”Miten kopioida tiedostoja turvallisesti?” Bastian luki internetistä ohjeet ja ryhtyi työhön. Sitä mukaa kuin asiakirjoja tuli lisää, hän kopioi ne ulkoisille kovalevyille. Tätä jatkui viikkoja. Tietokoneet hurisivat yötä päivää töissä ja kotona, olohuoneessa, työhuoneessa ja toimistossa. Bastian pelkäsi kuollakseen hävittävänsä hänelle uskotun aineiston, ja niinpä hän teki kopioita, varmuuskopioita ja varmuuskopioiden varmuuskopioita. Bastian tunsi kuitenkin myös kauhua. Jos hänen lähteensä kerran pelkäsi henkensä puolesta, olisiko hänenkin syytä pelätä? ”Fuck, fuck, fuck”, Bastian hoki mielessään. Nyt ei saanut mokata. Hermostuksissaan Bastian onnistui tärvelemään kolme kovalevyä: ensimmäinen putosi lattialle ja hajosi, toinen rikkoontui selittämättömällä tavalla ja kolmannen salasanan hän unohti. Onneksi niistäkin oli varmuuskopiot. Melko pian Bastian Obermayer käsitti, että kyse oli jostakin suuresta. Mitään vastaavaa ei ehkä sattuisi toista kertaa hänen uransa aikana. Hän oli 36-vuotias ja tutkinut muun muassa natsi-Saksan sotarikollisia ja katolisissa sisäoppilaitoksissa tapahtuneita seksuaalisia hyväksikäyttöjä. Viimeisen vuoden ajan hän oli toiminut Süddeutsche Zeitungin tutkivan toimittajaryhmän varaesimiehenä. Lisäksi hän oli ehtinyt kirjoittaa muutaman tietokirjan, jotka olivat myyneet… no, melko surkeasti. Sen Bastian myönsi itsekin. Tämä oli kuitenkin jotakin aivan muuta, ja hän tunsi itsensä hermostuneeksi. 22


Miten hänen onnistuisi pitää monta miljoonaa asiakirjaa salassa? Tai suojella lähteensä identiteettiä ja henkeä? Miten näin laajaa aineistoa pystyi käsittelemään? Miten näin laajasta aineistosta saisi aikaiseksi mielekkäitä juttuja? Lähde oli myös edellyttänyt, että projektiin pyydettäisiin mukaan muitakin tiedotusvälineitä eri maista. He tarvitsivat sekä teknistä että journalistista apua. Bastian kollegoineen käsitti myös jo varhain, että aineisto oli ­yksinkertaisesti liian laaja yhdelle sanomalehdelle. Bastian­ tiesi, kenelle soittaisi.

Washington, d.c. Gerard laski kuulokkeen, avasi Marinan huoneen oven ja katsoi kollegaansa. ”Se taitaa tapahtua taas.” Marina kohotti katseensa näytöstään ja katsoi kysyvänä­ pomoaan. Gerard kertoi Süddeutsche Zeitungin toimittajan Bastian Obermayerin saaneen kolme miljoonaa salaista asiakirjaa panamalaisesta lakifirmasta, Mossack Fonsecasta, jonka erikoisalaa olivat postilaatikkoyhtiöiden perustaminen ja hallinnoiminen maailman pahamaineisimmissa veroparatiiseissa. ”Taas veroparatiisivuoto”, Marina sanoi ihmeissään. Gerard kertoi saksalaisten ehtineen löytää aineistosta jo muutamia huippupoliitikkoja, muun muassa Islannin pääministerin ja Putinin lähimpiä ystäviä. ”Tämä vaikuttaa suuremmalta kuin mikään, missä olemme tähän mennessä olleet mukana”, Gerard sanoi. 23


Hän ei vielä ollut päättänyt, osallistuisiko ICIJ projektiin. Hänellä oli tapana punnita päätöksiään tarkkaan, perusteellinen mies kun oli. Marinaa sen sijaan ei kauaa tarvinnut taivutella. Hän oli kiihkeäluonteinen ja helposti innostuva, irlantilaissyntyinen Gerard taas varovaisempi ja epäileväisempi. Ei siis voinut odottaakaan, että tämä olisi hyppinyt riemusta. Gerard halusi olla varma, että työ kannattaisi ja että sillä olisi maailmanlaajuisesti riittävän suuri yhteiskunnallinen vaikutus. Gerardin epäröinnistä huolimatta Marina oli pian jo täysin vakuuttunut. Tietovuoto oli suurempi kuin yksikään aiemmista ja sisälsi aiempaa merkittävämpiä nimiä. Hänen osaltaan asia oli sillä selvä. Hän oli myös ilahtunut siitä, että jälleen yksi jäsen oli ottanut heihin yhteyttä jakaakseen aineistonsa muiden kanssa. Aivan niin kuin aiemmissakin veroparatiisivuodoissa. Marina oli iloinen, että toimittajat luottivat ICIJ:hin. Laaja yhteistyö oli juuri sitä, mihin Yhdysvalloista käsin toimiva toimittajajärjestö pyrki. ICIJ:n datajournalisti Mar Cabran sanoin oli parempi unohtaa ”Klonkku-journalismi” eli omien tietojensa ja asiakirjojensa mustasukkainen vartiointi samaan tapaan kuin Tolkienin kirjojen Klonkku vartioi sormusta. ICIJ:n periaatteena olikin radical sharing eli radikaali jakaminen eri maiden ja toimittajien kesken. He eivät kilpailleet keskenään toisin kuin tietyn maan eri joukkoviestimet. Yksinäisen suden tavoin työskentelevien toimittajien ­aikakausi oli ohi, ja siitä ICIJ oli oiva todiste. Marinan väsymys oli kuin pois pyyhitty. Hän tiesi tiiminsä olevan hieman heikommassa vireessä aina suuren 24


tutkimusprojektin jälkeen, mutta uudet haasteet toisivat kyllä uutta motivaatiota. He tarvitsivat uuden pähkinän purtavakseen, mieluiten entistä suuremman ja kiinnostavamman. ICIJ:n työntekijät eivät saaneet huippupalkkaa tai eläneet luksuselämää. Heitä motivoi se, mille media muutoin uhrasi yhä vähemmän aikaa: suurta yleisöä hyödyttävä tutkiva journalismi. Marinalla oli tapana ­todeta pienen, energisen tiiminsä olevan ylityöllistetty mutta myös ”ylimotivoitunut”. Gerard arveli tämänkertaisen tietovuodon olevan kymmenen kertaa aiempia suurempi. Kaiken lisäksi se saattaisi vielä kasvaa, sillä saksalaiset saivat ilmeisesti jatkuvasti lisää aineistoa. Marina käsitti, että he tarvitsisivat tällä kertaa kymmenien sijasta satoja toimittajia eri puolilta maailmaa tutkimaan aineistoa. Tiimi ryhtyisi kyllä toimeen, kun kuulisi kuinka suuresta ja merkittävästä tietovuodosta oli kyse. Nyt oli vain pantava hihat heilumaan.

25

Profile for Schildts & Söderströms

Tarkoin varjeltu lukunäyte  

Tarkoin varjeltu – Vuosi Panama-papereiden parissa – Minna Knus-Galán

Tarkoin varjeltu lukunäyte  

Tarkoin varjeltu – Vuosi Panama-papereiden parissa – Minna Knus-Galán