Page 1

SENIORIVERKKO – HYVINVOINTIA MOBIILISTI DIGIKYLLI PALJASTAA TULOKSET JA MITÄ PROJEKTIN AIKANA OPITTIIN.


D

igiKylli ei kainostele, eikä ole syytäkään: Minnan, Sadun ja yhteistyökumppaneiden kanssa on tehty tärkeää työtä yhteiskunnan viemisessä tietoteknisen murrosvaiheen yli. Olemme kutsuneet digitaaliselle tutkimusmatkalle seniorit ja heidän kanssaan työskentelevät ammattilaiset. SenioriVerkon opastuksiin ja tapahtumiin osallistuneet ovat saaneet uutta tietoa tietotekniikasta, sen hyödyistä, hankinnasta, sähköisistä palveluista ja hyvinvointia tukevista palveluista. Samalla on murrettu monia ennakkoluuloja teknologiaa kohtaan. Digikynnyksen ylitettyään ikäihmiset ovatkin hankkineet älylaitteita, hakeutuneet opastustoimipisteisiin ja ryhtyneet hyödyntämään sähköisiä palveluita. Opastuksiemme kautta sote-alan ammattilaiset ovat huomanneet, miten teknologia voi auttaa heitä työssään. Yhdessä tekemiseen tulee uusia mahdollisuuksia, sen avulla voi markkinoida omaa arvokasta työtään ja vahvistaa vanhusten osallisuutta. Ammattilaiset ovat omaksuneet uudenlaisia toiminta- ja työtapoja, joilla voi tukea iäkkäitä digitalisaatiossa. SenioriVerkon sanomana on välitetty, että tieto- ja viestintätekniikan hyödyt ja huvit voivat olla ja niiden tottavie pitäisikin olla, myös iäkkäiden ulottuvilla. Tätä viestintää on tehty monikanavaisesti, vuorovaikutteisesti ja aktiivisesti. Viestinnällä on vaikutettu kohderyhmien ajatteluun positiivisesti; laitekeskeisyys on muuttunut palvelukeskeisyyteen. Ääni yhteistyöverkoston kanssa on kantanut aina valtakunnan ylimmille portaille asti, muun muassa valtiovarainministeriön näkemyksiin digitalisaation toteuttamisesta iäkkäiden kohdalla. Ja mikäpä on ollut SenioriVerkon näkyessä ja kuuluessa, kun sen nokkanaiseksi on valittu asiansa osaava, positiivista julkisuuskuvaa välittävä DigiKylli – siis minä!

AVAINLUKUJA Projektin aikana on tavoitettu tuhansittain ammattilaisia ja ikäihmisiä sekä kasvokkain että virtuaalisesti.

Tapahtumat, pilotit ja infokäynnit: noin

SenioriVerkon Facebook-sivu:

Sovelluksia senioreille -Scoop.it

ihmistä

seuraajaa

katselua

Twitter:

Instagram:

seuraajaa

seuraajaa

7 000 2 603

974

584 YouTube:

24 541 katselua

SENIORIVERKKO – HYVINVOINTIA MOBIILISTI

3

18 300 DigiKylli-blogi:

20 667 katselua


Tulokset – osallisuutta, iloa ja toimintakykyä Moneen on menty ja paljon kokeiltu kuluneiden vuosien aikana. Välillä on juostu pää kolmantena jalkana – toisinaan umpikujaankin – mutta lopulta työ on aina palkinnut tekijänsä ja kohderyhmänsä! Ja tällaisia tuloksia erilaisten toimintamuotojen pilotoinnilla on saatu aikaan.

Seniorit liikkeelle aktiivisuusrannekkeilla ”Usein puhutaan, että laite ei saa korvata ihmistä. Niin ei olekaan, mutta eihän se ole keltään pois, että joku saa iloa vaikka liikuntaan motivoitumisesta”, projektikoordinaattori Satu Veltheim sanoo. Hs.fi, 8.3.2017 Miten kannustaa iäkkäitä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan? Päätimme kokeilla, mitä aktiivisuusrannekkeilla saisi aikaan. Vanhan tuttumme Käpyrinne ry:n kautta haaviin osui kahdeksan reipasta senioria. Eivät kaikki ensin riemusta kiljuneet, mutta Enter ry:n komeat pojat opastivat käytössä. Haltuunotto sujuikin helposti ja pian rannekkeet toimivat juuri niin kuin pitikin:

“Katson, jos mun pitäisi liikkua lisää. Lähden vaikka sauvakävelemään, jos ei ole vaikka kauppapäivä.” Testaajat raportoivat, että arkiliikunta lisääntyi, kunto koheni ja rannekkeita suositeltiin muillekin. Puolen vuoden kokeilun päätteeksi vimpaimet jätettiin koekaniinien ranteisiin, joihin ne olivat jo niin hyvin kotoutuneet.

Tabletit iäkkäiden ja sote-ammattilaisten monitoimivälineinä Kerta toisensa jälkeen olemme nähneet, miten hyvin seniorin käteen sopii myös sellainen tabletti, jota ei nielaista veden kanssa. Taulutietokone on helppokäyttöinen, passelin kokoinen ja kulkee kätevästi paikasta toiseen. Tablettitaitoja ovat oppineet ja hyödyntäneet iäkkäiden lisäksi helsinkiläiset sote-alan ammattilaiset: toimintaterapeutit, sosiaaliohjaajat, lähihoitajat ja yksi fysioterapeuttikin. Myös omaishoitajat ovat ottaneet laitteet haltuun. Tabletilla voi esimerkiksi pelata, kuvata, kirjoittaa, käyttää sanattomassa kommunikaatiossa ja hoitaa asioita. Se voi toimia myös vaikuttamisen välineenä:

“On ollut hyvä tunne, kun on saanut osallistua valintoihin tabletin avulla.”

SENIORIVERKKO – HYVINVOINTIA MOBIILISTI

4


Sote-ammattilaisten kokemuksia tablettien käyttöönotosta: •

Tiedonhankinta on nopeutunut ja helpottunut.

Asiakaspalvelu on parantunut. Asiakkaan osallisuus on kasvanut, ja tabletin avulla on voitu toteuttaa asioita, jotka eivät olisi ennen olleet mahdollisia.

Työnkuva on monipuolistunut: Tietotekniikka on nyt osa toimintakyvyn arviointia ja palveluneuvontaa. Ryhmätoiminnot voidaan suunnitella ja toteuttaa monipuolisemmin sovellusten avulla (mm. musiikki, kuvat, pelit uutiset). Työ tehostuu ja aikaa säästyy, kun asioita voi hoitaa jo asiakkaan luona ja kirjaaminen on helpompaa.

Muutkin työntekijät ovat innostuneet tabletin käyttämisestä asiakastyössä. Muutamia tabletteja on jo hankittu työpisteisiin.

“Toivon todella, että tabletit yleistyisivät työvälineinä. Niiden avulla pystyttäisiin tehostamaan työtä ja esimerkiksi hoitajat voisivat konsultoida kuvien ja videon avulla. Se olisi valtavan suuri apu.”

Hyvinvoinnin etävalmennusta fysioterapeuteilta senioreille MoveOn-pilotissa testasimme henkilökohtaista etävalmennusta. Voisiko iäkkäiden hyvinvointia, arkiliikuntaa ja kotona selviytymistä tukea ammattivoimin sovelluksen avulla? Samalla kasvaisi fysioterapeuttien tietous tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksista tällä alueella. SenioriVerkko kokosi ensimmäisen iäkkäiden osallistujaryhmän testaamaan tamperelaista Movendos mCoach-pilvipalvelua. Se mahdollistaa valmentajan ja valmennettavan välisen yhteydenpidon ja edistymisen seurannan. Jakson aikana selvisi, että etäohjaus toimi hyvin toimintakyvyn, hyvinvoinnin ja arkiaktiivisuuden valmentamisen tukena. Sen lisäksi on hyvä tavata aika ajoin myös nenätysten. Tulosten kuuleminen sai meidät hehkumaan innosta kuin hyvän foxtrotin jälkeen! Testaajat raportoivat muun muassa näin: lihaskunto palautui, paino putosi melkein 10 kiloa, jäsenet ovat liikkuvampia, olo tuntuu kevyemmältä ja mieli on korkealla. Tupakointi väheni ja kiinnostus kohti terveellisempää elämäntapaa kasvoi. Eivätkä ne olleet pelkkiä puheita. Fysioterapeutit kertoivat todistaneensa monta hienoa elämäntapamuutosta. Valmennettavat saivat omia oivalluksia liikkumisesta ja ravinnosta, ja osa jatkaa niiden kanssa edelleen. Sovelluksen kerrottiin tekevän asiakkaan harjoittelun ja fiilisten seuraamisesta helppoa. Etävalmennuksen avulla voi rakentaa pitkäaikaisen asiakassuhteen, jossa tiedon määrää ja harjoittelun haastavuutta voidaan lisätä sopivassa tahdissa tulosten mukaan. Pilotista hyötyi myös ohjelman kehittäjä. Se sai testaajilta monia kehittämisehdotuksia, joista osa on jo toteutettukin.

SENIORIVERKKO – HYVINVOINTIA MOBIILISTI

5


Tanssia ja elokuvantekoa mobiilisti Tanssi on elämän eliksiiriä parhaimmillaan. Liikkuva kuva -pilotissa Myllypuron palvelukeskuksen asukkaat, iäkkäät vapaaehtoiset sekä nuoret yhdistivät tanssin, elokuvallisen kerronnan ja mobiililaitteilla kuvaamisen. Toimintakyvyn rajoitteet eivät ole este, sillä jokainen ele, ilme ja liike ovat tanssia. Pilotin toteutti meidän kanssa yhdessä upea tanssiryhmä Myrskyryhmä. Ensimmäisellä kerralla otettiin tabletti haltuun. Sehän on työväline siinä kuin vaikka lusikkakin! Kaikki osallistujat oppivat kuvaamaan. Jokaisella työpajakerralla virittäydyttiin myös liikkeeseen ja tanssiin. Myrskyryhmän tanssijat näyttivät, miten kameralle voi tanssia. Inspiraation lähteeksi katsottiin paljon tanssielokuvia ja puhuttiin niistä. Osallistujien ideoista toteutettiin lopuksi yhteistyössä kaksi lyhyttä tanssielokuvaa. Kaikista osallistujista löytyi tanssija ja esiintyjä. Viimeiselle tapaamiskerralle kutsuttiin ystäviä ja järjestettiin juhlat - koska niitähän ei ole koskaan liikaa! Juhlissa kerrottiin työpajoista, näytettiin kaksi tehtyä elokuvaa ja lopuksi tietysti tanssittiin.

Uusiin maailmoihin kakkulat nenällä

Kiinnostaisiko kolmiulotteinen maalaustaide, safarimatkat tai kohtaamiset haiden kanssa? Innokkaita ja uskaliaitakin varttuneita ilmoittautui alkujännityksen jälkeen mukaan, kun järjestimme virtuaalitodellisuus-työpajoja yhdessä BetterDay:n kanssa. Lisätyn todellisuuden teknologialla voidaan loihtia luonnollisia käyttöliittymiä, jossa digitaalinen tieto yhdistyy käyttäjän aistimaan ympäristöön. Avustaja voi seurata kätevästi kännykästä, mitä seniori näkee, ja voi esimerkiksi kysymyksillä ohjata häntä. Houkuttelevat tutkimusmatkat antoivat uutta intoa myös fyysiseen aktiivisuuteen. Rohkeus ja uskallus palkittiin, ja mikä parasta: näitä kokemuksia ei välttämättä ole edes lapsenlapsilla!

SENIORIVERKKO – HYVINVOINTIA MOBIILISTI

6


Näissäkin meillä on ollut näppimme pelissä: •

Muistinpas pelata -pilotissa testattiin, miten mobiilipelit sopivat muistisairaille. Yhteistyökumppanina oli Helsingin Alzheimeryhdistys ry:n Liikunnan iloa -hanke.

Iloa ja hyötyä mobiilisti -työpajoissa opastettiin sote-alan ammattilaisia hyödyntämään mobiiliteknologiaa iäkkäiden hyvinvoinnin tukemisessa. Yhdessä tekeminen ja harjoittelu sekä ryhmän oma Facebook-ryhmä motivoi ja innosti kokeilemaan uutta.

Senioreiden atk-ryhmä on kokoontunut Hely ry:n senioritalossa jo yli parikymmentä kertaa. Koteihinkin on tehty tukikäyntejä. Toiminta on saanut positiivista palautetta ryhmäkoon pienuudesta, matalasta kynnyksestä ja Kontulan palvelukeskuksen vertaisohjaajasta.

Olemme myös näkyneet ja kuuluneet erilaisissa pelitapahtumissa, tabletti-infoissa ja messuilla. Senioriverkon tapaa lähestyä tieto- ja viestintätekniikkaa on pidetty helppona ja hauskana. Kiitosta on saanut myös meidän digityttöjen avoimuus, asioiden jakaminen, aktiivisuus ja monikanavainen viestintä.

“Hyvänen aika sentään, kyllä oli ihmeellistä. Ilmaan vain piirteli, vaihteli väriä ja kuule se oli oikein hyvä kokemus.”

“Se oli aivan ihanaa. Merenpohjassa isoja kallioita ja niistä kasvoi jotain sellaisia värikkäitä.”

“Nää on semmosia leluja, ettei niistä haluais luopuakaan!”

Demokratiapalkinto Ai niin, saimmehan me oikein valtakunnallista kiitosta! Oikeusministeriön demokratiapalkinto 2017 myönnettiin SenioriVerkolle ja sen kumppaneille ikäihmisten digitaalista osallisuutta edistävästä verkostosta ja toimintamallista. Oli hieno tunne, että yhdessä Enter ry:n, LähiVerkon, SeniorSurf:n ja Verkosta virtaa! -hankkeen kanssa saimme missiollemme tällaisen huomionosoituksen

Mitä opimme projektin aikana? Tekipä hyvää istua Minnan ja Sadun kanssa alas ja kerrata, miten hankkeen aikana on viisastuttu. Kaikkea hyödyllistä onkin takkiin tarttunut!

SENIORIVERKKO – HYVINVOINTIA MOBIILISTI

7


Ylpeyttä omasta työstä “Ensimmäinen opittu asia oli, että kaikkia ei voi miellyttää”, Minna toteaa. Siinä sitä oppimista onkin. Kaikki eivät myöskään ole valmiita innostumaan uudesta ja pistämään itseään peliin. “Välillä tuntuu, että se ei olisi jotenkin sote-alalle sopivaa. Ikään kuin se laskisi jotenkin osaamista”, Satu pohtii. Toisaalta on ollut positiivista pistää merkille, että ammattinimikkeen taakse piiloudutaan yhä vähemmän. Uskalletaan olla läsnä kokonaisena ihmisenä. Esimerkin voima on väkevä. Kun on päättänyt pistää itsensä likoon ja on oma itsensä, se tarttuu. Välillä voi ottaa rennosti ja hullutella, ja työssä saa olla hauskaa! Silloin se juuri poikii uusia asioita. Mokatkin ovat sallittuja, elleivät suorastaan välttämättömiä. Satu on koonnut ajatuksiaan aiheesta näin: “On hienoa oppia muilta ja kyseenalaistaa oma osaamisensa. Se sattuu joskus, mutta kannattaa. Virheitä ei kannata eikä tarvitse pelätä eikä peitellä. Kaikkea ei voi hallita ja uutta ei voi syntyä, jos ei lähde kokeilemaan.” Nuo sanat voisi DigiKyllikin tulostaa aamunavaukseksi jääkaapin oveen! Oman työn ja toisen työpanoksen arvostus on kasvanut projektin kuluessa. Satu toteaa sen olevan jopa välttämätöntä, jos haluaa saada hyviä asioita aikaiseksi.

Takaiskut voivat kääntyä voitoiksi Se on selvää, että kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Pettymysten sietämisen lisäksi Minna sanoo oppineensa, että uusi idea voi olla alkuperäistä parempi. Satu on samaa mieltä: tien nouseminen pystyyn voi pakottaa kyseenalaistamaan ja välttämään varman päälle pelaamisen. Hyvä tulos ei välttämättä olekaan paras tulos, sillä epäonnistuneesta kokeilusta voi syntyä paljon muita positiivisia asioita. Yksi myönteinen esimerkki on aktiivisuusranneke. Laitteet olivat maanneet kaapissa jo vuoden päivät, koska testaajiksi lupautunut ryhmä peruuntui eikä uutta tahtonut löytyä. Alkulamaannuksen jälkeen homma laitettiin jäihin, jotta vaihtoehtoja voitiin miettiä rauhassa. Kun yhteistyökumppaniksi sitten keksittiin Käpyrinteen palvelukeskus, oli koossa sellainen testiryhmä, ettei paremmasta väliä!

Iäkkäät eivät ole yhdestä muotista Työn touhussa Satu ja Minna ovat päässeet pudistelemaan omiakin iäkkäisiin liittyviä ennakkoluuloja, kuten että iän myötä ihmisistä tulisi yhdenmukaisempi sakki. DigiKylli toki tietää jo omasta ystäväporukastaan, että varttuneesta väestä löytyy ihan samanlainen kirjo persoonia kuin nuoremmistakin. “Kun on käyty pitämässä infotilaisuuksia, niin on niitä tosi innokkaita ja sitten vastarannan kiiskejä, jotka koettavat puhua muutkin puolelleen”, Satu muistelee nauraen. Helpoimmin uusille ideoille lämmetään, kun ne esitetään hauskan kautta. Pääasiahan ei ole laite, vaan se, mitä mahdollisuuksia se tuo. Taustalla on kyllä ihan vakava asia, eli se, että osa väestöstä ei tippuisi kärryiltä digin suhteen. Lähestymistapa ratkaisee kuitenkin paljon.

SENIORIVERKKO – HYVINVOINTIA MOBIILISTI

8


Ja vaikka holhoaminen pitää unohtaa, täytyy tilanteita tunnustella, “ettei suuna päänä juokse, että teette näin ja näin”, kuten Minna luonnehtii. Iäkkäiden toimintakyky vaihtelee, ja se on huomioitava aina toiminnassa. Erään asiakkaan kysely aikuisviihteen nettiosoitteista jäi mietityttämään, vaikka sillä kertaa linkkivinkit jäivät antamatta. Missä määrin sallimme ja hyväksymme sen, että elämän perusasiat kiinnostavat vanhallakin iällä? Siinä olisi oma pohtimisen paikka.

Käytännön oppeja yhteistyöstä Moninaisten pilottien myötä on havaittu muutamia lainalaisuuksia. Eräs peukalosääntö on se, että keskusteluun ja luovaan ideointiin täytyy varata riittävästi aikaa pilotin alkaessa. Ja jos yhteistyöstä ei ala syntyä mitään uutta ja konkreettista, se on syytä katkaista. Panokset kannattaa pistää mieluummin sellaisten kumppaneiden etsimiseen, joiden kanssa asiat etenevät ja valmistuvat. Niitä on löytynyt jo olemassa olevista kontakteista sekä aktiivisista tahoista, jotka ovat lähestyneet esimerkiksi somen kautta. Hankkeiden ideointi ja suunnittelu on ollut pitkälti meidän digityttöjen käsissä. Siinä missä yhteistyökumppaneilla on omat vahvuutensa, meidän tehtävämme on tietää, mitä kaikkea tietoja viestintätekniikka mahdollistaa. On ollut ilo auttaa näkemään, miten iso paletti iäkkäillä ja heidän kanssaan työskentelevillä on käytettävissä!

Tableteilla osallisuutta ja hyvinvointia Heti hankkeen alussa päätettiin keskittää laitehankinnat tabletteihin. Tabletti on helppo, monipuolinen, sitä voi käyttää työvälineenä tai asiakkaan kanssa, ja asiakas voi itse tehdä sillä monenlaisia asioita. Minna huomauttaa myös, että tablettitoiminnan avulla erottauduttiin muista ikäihmisille suunnatuista digihankkeista, joissa keskitytään tietotekniikan käytön opettamiseen. Sadun sanoin tabletit ohjasivat SenioriVerkon painopistettä osallisuuteen ja hyvinvointiin. Tableteista kehkeytyikin iso Tabletti taipuu -projekti, jota ei oltu suunniteltu juurikaan ennalta. Tabletit saatuamme teimme pari yhteydenottoa palvelukeskuksiin sillä ajatuksella, että tarjoaisimme muutamille työntekijöille mahdollisuuden kokeilla, miten väline toimii iäkkäiden kanssa. Kokemukset yllättivät iloisesti. Niinpä sana alkoi kiiriä ja vierailupyyntöjä ropisi eri tahoilta. Mehän menimme! Vain joissakin sinänsä harmillisissa tapauksissa esimiehiltä ei sitten liennytkään lupaa tällaiselle toiminnalle. Opastuksista on saatu paljon kiitosta sote-alan työntekijöiltä. Heillä ei ole aikaa opiskella digiasioita itse, eikä koulutusta ole juurikaan tarjolla. Nyt kun on aika keräillä SenioriVerkon tabletteja takaisin, olemme auttaneet työntekijöitä perustelemaan, miksi palvelukeskuksiin kannattaisi hankkia ihan omat, pysyvät laitteet.

SENIORIVERKKO – HYVINVOINTIA MOBIILISTI

9


Somen ja viestinnän suunnanmuutoksia Kun SenioriVerkon some-kanavat pistettiin pystyyn vuonna 2014, oletuksena oli, että sinne tulisi iso määrä iäkkäitä. Toisin kävi. Hiljaiselo saatiin poikki vaihtamalla kohderyhmäksi sote-alan ammattilaiset. Ainakin heidän kauttaan saataisin yhteys ikäihmisiin. Kun vanhempi väki löysi Facebookiin ajan mittaan, tehtiin nykyinen linjaus: Facebook senioreille ja Twitter sekä Instagram sote-ihmisille. Iäkkäille on haluttu kommunikoida maanläheisesti. “Me ei viestitä jostain korkealta, vaan ollaan läsnä, helposti lähestyttäviä”, Satu kuvailee. Huumori on siinä iso apu. Seniorien digiarkeen liittyvät aiheet, kuten virusvaroitukset ja huijausyritykset, saavat myös paljon huomiota. Mutta ne suosituimmat sisällöt – ne olemme me! Minna kyllä muistuttaa, että alussa päätettiin olla näkymättä somessa henkilöinä. Kun naama sitten vilahti johonkin kuvaan, huomattiin, että tämähän toimii. Se, että toiminta sai kasvot, oli tykkäysten perusteella tosi tärkeää. Myös hulluttelu on otettu lämpimästi vastaan, mikä on rohkaissut heittäytymään someen ihan sellaisena kuin on.

Ymmärrystä ja tukea yhteistyöverkostosta SenioriVerkko ei ole asiallaan yksin. Iäkkäiden ja tietotekniikan puolesta toimivat myös Enter ry, LähiVerkko (Eläkeliitto ja EHYT ry), SeniorSurf (Vanhustyön keskusliitto) ja Verkosta virtaa! (Eläkkeensaajien keskusliitto). Yhdessä me olemme muodostaneet tiiviin yhteistyöverkostoon. Se on ollut tärkeä apu pitkin matkaa. Vaikka rahoitusten hakemisessa ollaankin kilpailijoita, säännöllisissä tapaamisissa on kerrottu niin onnistumisista kuin haasteista. “Se on ollut jopa työnohjauksellinen tuki, kun kaikilla on sama aihe ja samat haasteet”, Satu painottaa. Verkostolle myönnetty oikeusministeriön Demokratiapalkinto 2017 on merkki siitä, että olemme onnistuneet ajamaan vaikuttavasti yhteistä asiaa.

Eroon luutuneista fraaseista Pari lausetta on tullut mahdottoman tutuksi SenioriVerkon aikana. “Kone ei korvaa ihmistä” ja “kyllä ihmisen pitää kohdata toisensa”. Tottahan toki pitää kohdata. Välillä moinen vastakkainasettelu turhauttaa. Sadun mielestä SenioriVerkon toiminnalla onkin kaksi ydinviestiä: että päästäisiin eroon pelosta, jossa ihminen korvataan laitteella, ja että fyysinen kohtaaminen olisi maailman tärkein asia. Onko niitä pakko arvottaa? Minna muistuttaa, että kohtaaminen on aina tärkeää, tapahtui se kasvotusten tai tekniikan avulla. Digibuumi on vähentänyt mustavalkoista ajattelua, mutta välillä omaa toimintaa on jouduttu perustelemaan paljonkin. Erääseen twiittiin asia muotoiltiin jotakuinkin näin: “Tekniikka on hyvä apuväline. Parhaimmillaan se mahdollistaa ihmisille aikaa olla toistensa kanssa.” Mikäs sen hienompaa!

SENIORIVERKKO – HYVINVOINTIA MOBIILISTI

10


SENIORIVERKKO DIGITAALISEN TASA-ARVON ASIALLA

SenioriVerkko - hyvinvointia mobiilisti (tulokset ja opit)  
SenioriVerkko - hyvinvointia mobiilisti (tulokset ja opit)  

DigiKylli paljastaa SenioriVerkko-projektin (2014-2017) tuloksia ja mitä projektityöntekijät Satu Veltheim ja Minna Piispanen oppivat työske...

Advertisement