Asiantuntija-artikkeli
Selkävaivat hallintaan pilatestyyppisellä harjoittelulla Selkäkipu on erityisen yleistä fyysisesti raskaissa ammateissa. Lääkkeeksi suositellaan liikuntaharjoittelua, mutta harjoittelun sisällöstä ei ole yksimielisyyttä. Annika Taulaniemi arvioi väitöstutkimuksessaan pilatestyyppisen harjoittelun vaikutuksia naishoitajien selkäkipuun. VIIME VUONNA julkaistun yli 80 harjoitustutkimusta ja yli 5 000 henkilöä sisältäneen laajan analyysin mukaan pilatesharjoittelu tehoaa parhaiten pitkittyneeseen selkäkipuun, stabiloivat harjoitukset ja lihasvoimaharjoittelu toimintakykyyn ja kestävyystyyppinen harjoittelu, kuten kävely, psyykkisiin tekijöihin. UKK-instituutti toteutti viime vuosikymmenellä satunnaistetun, kontrolloidun interventiotutkimuksen (nk. NURSE RCT), jonka osallistujat olivat raskasta fyysistä potilastyötä tekeviä selkäkipuisia naishoitajia, yhteensä 219 henkilöä. Osallistujat arvottiin neljään eri ryhmään: 1) pilatestyyppiseen harjoitteluun, 2) selkäneuvontaan, 3) yhdistettyyn selkäneuvontaan ja pilatesharjoitteluun ja 4) kontrolliryhmään, joka osallistui vain mittauksiin. Väitöstutkimukseni analyyseissä yhdistin ryhmät 1 ja 3 harjoitteluryhmäksi, jonka tuloksia vertasin ei-harjoitelleisiin (ryhmät 2 ja 4). Osallistujat olivat keski-ikäisiä naisia, jotka olivat tehneet raskasta fyysistä hoitotyötä keskimäärin 11 vuotta. Suurimmalla osalla oli muutaman kuukauden kestänyttä, joinakin tai useana päivänä viikossa toistuvaa selkäkipua. Alkutilanteessa kivun intensiteetti oli asteikolla 0–100 (0=ei kipua, 100=pahin mahdollinen kipu) keskimäärin 36,2. Yli puoli vuotta kestänyttä selkäoireilua oli 23 prosentilla.
Harjoittelussa huomio oli selän asennon hallinnassa NURSE-tutkimuksen interventiot kestivät noin kuusi kuukautta. Tavoitteena oli harjoitella kaksi kertaa viikossa. Harjoittelu toteutui progressiivisesti kolmella 12
Hyvä Selkä 2/2021
eri vaativuustasolla, alkuun ohjatusti ryhmässä ja myöhemmin myös omatoimisesti kotona harjoitusvideon tai -vihkon avulla. Harjoitusohjelman päätavoitteena oli selkäkivun voimakkuuden lieveneminen ja siihen liittyvien alaselän liikehallintahäiriöiden väheneminen. Eli selän asennon ja liikkeen hallintaan kiinnitettiin huomiota kaikissa harjoitusliikkeissä. Lisäksi tavoitteena oli lisätä hoitotyössä tarvittavaa lihasvoimaa ja -kestävyyttä.
”Pilatestyyppinen harjoitusohjelma osoittautui tehokkaaksi ja turvalliseksi.” Muita harjoitusohjelman tavoitteita olivat: 1. Valita harjoituksia, joissa selkää tukevien lihasten aktivaatio on suuri, mutta selän rakenteisiin kohdistuva kuormitus on kohtuullinen. 2. Keskivartalon hallinnan myötä asentojen hallinnan ja tasapainon paraneminen. 3. Vartalon lihasten lihaskestävyyden paraneminen. 4. Alaraajojen lihasvoiman paraneminen toiminnallisissa kyykyissä selän asento halliten. 5. Liikkuvuuden harjoittaminen selässä, etenkin rintarangassa, sekä lonkka- ja nilkkanivelissä. 6. Hengityksen yhdistäminen kaikkiin harjoituksiin, toisaalta vatsaontelon
paineen kohoamisen myötä vartalon stabiliteetin avustamiseksi, toisaalta liikkuvuuden lisäämiseksi joko hengitystä kohdentamalla tai rentouttamalla. Aluksi tavoitteena oli oikean suoritustekniikan oppiminen ja hengityksen yhdistäminen liikkeisiin. Ohjelman edetessä harjoitusten vaativuustasoa lisättiin (lisäämällä toistojen määrää tai harjoitusten haastavuutta). Ohjauksessa korostettiin myös pilatesmetodin keskeisiä periaatteita, joita ovat keskittyminen, kontrolli, kehon keskustan käyttö, tarkkuus, hengitys ja liikkeen virtaus. Ryhmäharjoitukset toteutuivat työpaikkojen välittömässä läheisyydessä työvuorojen vaihtuessa. Osallistuminen oli maksutonta, mutta tapahtui ”omalla ajalla”.
Harjoitteluaktiivisuus vaihteli Tavoitteena oli harjoitella kaksi kertaa viikossa, mutta toteutunut harjoittelu oli vain puolet siitä, keskimäärin kerran viikossa. Selkäkivun voimakkuus väheni kuuden kuukauden harjoittelun jälkeen 43 prosenttia alkutilanteesta niillä, jotka harjoittelivat enemmän kuin kerran viikossa. Ero vähemmän tai ei lainkaan harjoitelleisiin oli merkittävä. Heillä se väheni 14 prosenttia. Enemmän harjoitelleilla myös liikkumiseen liittyvät pelot ja alaselän liikkeen hallinnan häiriöt vähenevät selvästi enemmän kuin vähemmän tai ei lainkaan harjoitelleilla. Kuntotestituloksissa ei tapahtunut suurta eroa ryhmien välillä lukuun ottamatta vatsalihasvoimaa, joka parani harjoitteluryhmässä.
