Page 1

Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta, SAY

Wappunumero Mellakointia ja Mantan lakitusta!

Muka-orkesteri haastaa ennakkoluulot s.24 Saymaa testaa taiteet s.20

2 / 2012


.fi

Soittimet osamaksulla nyt myös netistä. Runeberginkatu 46

puh. 010 239yhteystiedot 5350 www.coiffeurblackandwhite.net Myymälöiden netistä: Kaisaniemi, Itäkeskus, Vantaa, Espoo, Turku ja Kuopio.


Saymaa 2 / 2012

Pääkirjoitus

Keväälle, työlle ja ylioppilaille T aideyliopistouudistus on aiheuttanut yliopistossamme paljon työtä kuluneen opiskeluvuoden aikana. Paljon päätöksiä ja luonnoksia on kierrätetty eri pöytien, työryhmien ja allekirjoittajien kautta. On ollut paljon asioita, jotka täytyy tehdä. Samalla ollaan haluttu olla hereillä juuri silloin, kun on muutoksen aika. On kuulunut ääniä, jotka painottavat opiskelijan näkökulmaa prosessin keskellä. Erityiskiitos SAY:n hallituksen puheenjohtajalle.

Jokainen opiskelija voi ajatella ylpeydellä omaa työtään menneenä vuonna. Kukaan ei ole täydellinen, ja vastoinkäymisten kohdalla tärkeintä on, nouseeko ylös, vai jääkö tuleen makaamaan. Meidän työmme, musiikin opiskelu akateemisella tasolla, on Sibelius-Akatemian olemassaolon syy eikä seuraus. On erittäin tärkeää, millaisena pienimmänkin aineryhmän opiskelija arkensa kokee, vaikka kaikki eivät tätä aina ymmärräkään. Onko mahdollista päästä tavoitteisiin, joita opiskelija itse, opinto-ohjelma

tai ympäristö opiskelijalle asettaa? Onko siihen tilaa, aikaa, ja mielipiteen vapautta? Kysymykset lienevät yhtä vanhoja kuin itse oppilaitos. Niiden edessä tehokkaampaa on liittyä yhteen opiskelijajoukkona, kuin jäädä syyttelemään muita. Riitelemällä tilanne ei muutu mihinkään. Kerro siis SAY:n toimijoille, millaisia asioita viemme eteenpäin. Ai niin, tänä vuonna Mantan lakitat sinä! Ole mukana vuoden tapahtumassa osallistumalla suurkuoroon, pukeudu haalariin ja tuo ilmapallosi paikalle, tai ilmoittaudu järjestysmieheksi jo nyt. Käy myös nappaamassa simasi ja munkkisi SAY:n vappuvastaanotolta. Tarkemmat aikataulut löytyvät sivulta say.siba.fi tai tästä lehdestä.

Hauskaa vappua! Sari Salmi Saymaan päätoimittaja

3


Sisällys Pääkirjoitus

3 6 8 14 16 22 24 27

Vappumietteitä

Yksi tapa viettää vappua...

Qsinen

Tiedustelimme erilaisia tapoja viettää vappua, this is what we got...

Opiskelua SibeliusAkatemiassa ”Millaista siellä Sibelius-Akatemiassa oikein on opiskella?”

Svenska hörnan Vappen vappen, bara klara vappen!

Musiikinopiskelija maailmalla. Kuoronjohdon opiskelijana Ranskassa.

Karhun kämmenestä. Kolumni.

Muka-orkesteri haastaa ennakkoluulot. International Corner Hauskaa vappua!

Saymaa on Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnan (SAY) julkaisu, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehti on ilmainen ja sitä jaetaan Sibelius-Akatemian toimipisteissä. Lehden voi myös tilata hintaan 12 euroa / vuosikerta. Ilmoitushintoja voi kysyä toimituksesta. TOIMITUS Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta Töölönkatu 28, 00260 Helsinki p. 040-710 4298 www.siba.fi/say Kustantaja Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta Painosmäärä ja painopaikka 300 kpl, AM Digipaino

4

5 7 13 15 20 23 26 30

Puheenjohtajalta

Keväälle, työlle ja yliopillaille

Vappumielinen sarjakuva a la Qsiné!

SAY:n WAPPU!

Katso Wapun aikataulut ja pysy kartalla tapahtumista!

Oskalan kolumni Muusikkofillari.

Saymaa testaa taiteet. Kiukunkapero Ennen taiteilijoita, nyt maistereita.

Kuopiosta moro! Kolumni.

Musikaalista & Simile

VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Niilo Tarnanen, nitarnan@siba.fi Päätoimittaja Sari Salmi,sari.salmi@siba.fi

Toimitus ja taitto Jaakko Kulomaa, jakuloma@siba.fi Erika Vierto, erika.vierto@siba.fi KANSI Jaakko Kulomaa Kuva: Kristina Koose Toimitusneuvosto SAY-hallitus Kirsi Marttinen, kirsi.marttinen@siba.fi


Saymaa 2 / 2012

Puheenjohtan palsta

Vappumietteitä

V

uosi 2012 on yhteisössämme muutosten vuosi. Rehtori vaihtuu, Taideyliopisto tulee, ”lopullinen” tilaratkaisu häämöttää. Tällaiset muutokset tehdään. Se, joka väittää niiden tapahtuvan itsestään, ei tiedä mistä puhuu. Tilakysymykset ovat työllistyttäneet puheenjohtajavuoteni alkukuukausia huomattavan paljon. Luokkavaraushässäkkä ei ole vieläkään lähtenyt purkautumaan vaivannäöstä huolimatta. M-talon kokoushuoneet saatiin sentään avattua harjoittelulle. N-talon seinät piirrettiin paikoilleen opiskelijanäkökulmasta suotuisasti: sen käyttöönoton myötä harjoitustilojen määrä palautuu lähelle P-talosta luopumista edeltänyttä tilannetta. Opintojärjestelyihin katsahtaessa on pakko harjoittaa itseruoskintaa ja todeta, että uusi hops-ohje ja vuoroviikkomalli eivät menneet aivan käsikirjoituksen mukaan sen paremmin lopputuloksen kuin prosessinkaan osalta. SAY:lle suotu reaktioaika tosin jäi kummassakin tapauksessa tarpeettoman lyhyeksi, mikä vaikeutti rakentavaa vaikutustyötä. Eräs asia, jonka totisesti soisi paranevan Sibelius-Akatemiassa, on tiedon kulku. Tiedotusta olennaisista päätöksistä on toistuvasti liian vähän tai liian myöhään. Kuinka moni oli kuullut ohjeesta ”Epäasiallisen kohtelun ja häirinnän ehkäiseminen Sibelius-Akatemiassa” ennen kuin SAY nosti sen huhtikuun puolessa välissä esiin kannanotollaan? Kuinka moni on kuullut siitä vieläkään? Kyseessä on sentään asia, josta kenenkään ei soisi jäävän epätietoiseksi: Akatemian virallinen linja kaikenlaiseen häirintään ja muuhun epäasialliseen kohteluun on nollatoleranssi. Hyvä kirjaus ei muutu todellisuudeksi elleivät yhteisön jäsenet ole siitä tietoisia. Koulumme voisi olla tyystin toisenlainen paikka, jos nollatoleranssia olisi noudatettu jo jonkin aikaa. Myös tiedon kulku toiseen suuntaan on olennaista. Ihminen ei opi lukemaan toisten ajatuksia päätyessään hallinnollisiin tehtäviin. Vastatakaa hyvät ihmiset edes niihin palautekyselyihin, vastatkaa vaikka ne olisivat miten kömpelöitä! Palaute sinänsä ei tee autuaaksi, mutta ilman sitä

asioita on mahdotonta kehittää parempaan suuntaan. Parasta on palaute, joka tulee pyytämättä ja yllättäen. Taideyliopiston organisaatiorakenteesta päätetään pian ja kyse on mitä mehevimmästä asiasta. Akatemiamme nykyinen organisaatiomalli on ummehduttava: lähes kaikki kiertää hallintojohtajan pöydän kautta. Hommat voisi hoitaa kuitenkin myös hyvin: vastuuta ja päätösvaltaa delegoida selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla. Paperin ei tarvitsisi kiertää keräämässä kolmen hallintohenkilön allekirjoituksia ennen kuin mitään tapahtuu. Asiat voisi suoraan sopia tehtäväksi niin kuin ne oikeasti aiotaan tehdä, mielellään jollakin kätevällä tavalla, eikä sellaisella, mikä näyttää siistiltä paperilla. Meistä jokainen tuntee oman arkensa paremmin kuin toiset. Vapun kunniaksi julistan: Vaatikaa parempaa arkea itsellenne! Murtukaa ulos epätarkoituksenmukaisuuden sorrosta! Kantakaa oma vastuunne osana yhteisöä! Muistakaa, että ihmisiä me vain olemme kaikki!

Niilo Tarnanen Hallituksen puheenjohtaja

P.S. Suosittelen ehdolle asettumista Taideyliopiston ylioppilaskunnan ensimmäisissä edustajistovaaleissa, jotka käydään näillä näkymin syys-lokakuun vaihteessa. Jos kuulostaa liian pieneltä piiperrykseltä, suosittelen ehdolle asettumista kunnallisvaaleissa, jotka käydään muutama viikko myöhemmin. Meissä jokaisessa asuu pieni poliitikko – tai vähintäänkin besserwisseri – eikä maailmaa kieroutuneesta sanonnasta huolimatta paranneta tuopin vaan päätöksentekopöytien ääressä. P.P.S. Vastaavan päätoimittajan ominaisuudessa huomautan, että lehden kolumnit eivät edusta SAY:n virallista kantaa. SAYMAA ylioppilaslehtenä on parhaimmillaan, jos se onnistuu vähäisellä sivumäärällään edustamaan Sibelius-Akatemian opiskelijoiden ajattelua kaikessa moninaisuudessaan. Jos et löydä joukosta omaasi, tule mukaan toimituskuntaan tai lähetä vaikka mielipidekirjoitus!

5


Yksi tapa viettää vappua... Tiedustelimme erilaisia tapoja viettää vappua, this is what we got...

S

uuta kuivaa. Yritän hatarasti kasata muistikuvia eilisillalta, viime viikolta, huomiselta. Eihän siitä mitään tule. Piilolinssit ovat kuivahtaneet päähän jo tiistaina. Yritän räpytellä silmiä ja samalla muistaa missä on vessa. Musiikki soi aivan liian kovalla. Minun pitäisi kirjoittaa juttu Mantan lakituksesta, mutta aivan ensimmäiseksi minun pitäisi selvittää missä helvetissä oikein olen ja mitä tapahtuu. Löydän kylpyhuoneen ja juon hanasta pitkän huikan ruosteista, lämmintä vettä. Ei ole koskaan maistunut näin hyvältä, paitsi viime kerralla. Pienen toiletin jälkeen poistun eriöstä ja yritän seuraavaksi lokatioida itseni tarkemmin. Lompakko on taskussa, hyvä, puhelimesta ei mitään havaintoa, sen parempi oikeastaan. Ihmeen kaupalla lattialla on reppuni jossa on läppäri ja pokkarikamera. Katson nopeasti kuvat läpi. Ei todellakaan kannattanut. Tästä ei juttua tulisi: kolmatta sataa kuvaa baarireissua, lentokenttää (ilmeisesti ainakin kolme), Suomessa aivan varmasti kiellettyjä kuvia haureudesta ja muuta tavallista. Keittiön (?) pöydällä on avattu pullo pastista josta otan huikat, oksennan lavuaariin ja otan määrätietoisen, toisen huikan. Otan reppuni ja alan etsimään surkean kämpän ulko-ovea. Ulko-ovella vastaan tulee alaston, saksaa puhuva Timo Soinin näköinen vanhempi neiti joka tiedustelee minne olen menossa. Kerron työkiireiden kutsuvan suuntaan määrätietoisesti ulos. Virtahevon estelyistä huolimatta pääsen rappuun. Alaovella yritän nopeasti stydätä taskusta löytämäni viimeisen röökin (Gaulois, ollaanko nyt Ranskassa?) ja ottaa tiukasti koordinaatteja. Sinivalkoiset katukyltit ja lukemattomat aksentit kirjainten päällä sijoittavat minut todellakin ranskaan. Etsin nopeasti staramallin aurinkolasit taskusta ja kävelen muutaman metrin päässä olevalle lehtikioskille. France-Soirin kannessa on jostain syystä oma kuvani, huomattavasti freesimpänä kuin tällä hetkellä.

6

Tämä reissu todella vaatisi meriselityksen toimitukselle, en edes uskalla ajatella sitä luottokorttilaskua jonka olen firman piikkiin laittanut. Toisaalta piuhaa löytyy reilusti ja hyvät jutut ovat yleensä kuitanneet pienet kuprut. Lehtimyyjän virnuilu paljastaa kuitenkin että tätä pakettia ei välttämättä fiilistelyjutulla vapusta taputeltaisi. Ostan kylmästi Le Monden josta tsekkaan päivämäärään. Kaksi päivää yli dediksen, ei vielä paha. Lehti toisessa kainalossa kaivan tuoreesta topasta toisen spaddun ja mietin mistä saisin aamupalaa. Aukioleva bistro löytyykin ja siemailen paskaa ranskalaista aamiaistani. Tongin lompakkoa, jonka sisältämistä kuiteista voi harsia pientä kehikkoa viimeisestä viikosta. Touhu on näköjään alkanut iltapäiväkaljoilla Urkista. Jonkun kuningasidean saattelemana siitä on lähdetty Frankfurttiin jossa on biletetty pari päivää, siitä edelleen Lyoniin. Joku vaikeasti avautuva logiikkansa tässäkin kai oli. Otan toisen ison aamiaisen ja tunnen kuinka elämä alkaa voittaa. Pistän spaddun palamaan ja näytän kieltä naapuripöydässä paheksuvasti katsovalle eukolle. Lompakon tonkiminen paljasti myös aikamoisen läjän massia, jota on ilmeisesti tarttunut frankfurtilaiselta kasinolta. Plärään kuvan pokkarilta ja tarkistan tilanteen. Näköjään bläkäripöydässä on käynyt flaksi, kuten myös kahden teutoniblondin kanssa myöhemmin ilmeisesti hotellissa. Elämä rupeaa näyttämään parempia puoliaan. Enää tarvittaisiin vappuaiheinen lehtijuttu. Stögään röökin vesilasiin ja jätän viisikymppisen pöydälle. Hapan kääpä tiskin takana ei moikkaa lähtiessäni. Muistikuvieni mukaan Ranskassa ei juuri vietetä vappua. Ei se sinänsä estä minua kirjoittamasta lehtijuttua ranskalaisesta vapusta, mutta tarvitsisin silti jotain pientä paikallista väriä tuomaan autenttisuutta. Matkalla keskikaupunkiin vievällä köysiradalla vainot iskevät kunnolla. En tiedä mitä viime aikoina on tullut otettua mutta näin pahaa fläsäriä ei ole vähään aikaan


Saymaa 2 / 2012 näkynyt. Munkkien näköiset, liskohäntäiset hahmot vilistävät penkkien välissä ja pahat, pahat linnut yrittävät nokkia silmiä päästäni. Huidon niitä pois ja tönin yhden yllättämään päässeen liskohäntäisen kauemmaksi. Viimein vaunu pysähtyy ja ryntään ensimmäisenä ulos. Keskusasemalla yritän pitää pokan vaikka vainot nousevat. Metron käyttö ei liene tässä kohtaa fiksuin veto joten suuntaan välittömästi ulos. Ostan gramman bumia pihalla hengaavalta diileriltä ja käärin hätäisen sätkän. Vainot helpottavat pikkuhiljaa ja otan taksin. Lentokentälle ja heti, viinikaupan kautta. Eilen vedetty bolivaaripulveri ja bumin rauhoittava olo luovat kihelmöivän mutta rauhallisen olon. Annan saföörille huntin ja käsken sen ostaa ison lekan brenkkua. Se väittää muistavansa kuvion jo eiliseltä reissultani. Olin silloinkin menossa lentokentälle, mutta jostain maahanmuuttopoliittisesta syystä olin ajautunut rajakyrmyn kanssa sivistyneeseen erimielisyyteen jonka seurauksena olin tullut lentokentältä hyvin nopeasti vastapalloon. En viitsinyt kysellä illan kulusta sen enempää vaan narautin hennessyn auki ja otin pitkän huikan. Heinäkenkä oli ostanut VSOP:tä, vaikka sillä rahalla olisi pitänyt löytyä jo XO:ta.

Lentokentällä suunnitelmaa piti hieman hioa. Eilistä konfliktia olisi syytä välttää, Suomeen ei kannattaisi aivan välittömästi lähteä ilman vappujuttua lehteen ja fyrkkaakin tuntui olevan vielä mukavasti. Seuraava lento näytti lähtevän Lontooseen. Mikäs siinä, mulla oli pari tuttua siellä joita voisi käydä morjestelemassa. Painelin Air Francen tiskille ja ostin ykkösluokan fläbän. Kassakissa hymyili nätisti ja näytin parhaimman elokuvahymyni, joka happoisan röyhtäyksen takia muuttui koomiseksi irvistykseksi. Päätin pitää matalaa profiilia ja painelin air francen ykkösloungeen ottamaan vähän loiventavaa. Loungessa avasin läppärin ja ajattelin ainakin luonnostelevani juttua. Ranskalainen vaikutelma saisi nyt jäädä mutta vittuako siinä, lontoolainen vappu on varmasti yhtä vaiheikas ja mielenkiintoinen. Ei näitä kannata laskea. Mäkkiin tipahti maili jossa päätoimittaja kiitteli jutusta ja sanoi sen olevan parasta koko lehdessä. Lisäksi hän kertoi että kännyyni ei saada yhteyttä ja että Ranskan suurlähetystö oli jo pariin kertaan soitellut kiirellisellä asialla. Kuittasin spämmin ja päätin pitää vähän taukoa patongeissa poikkeilusta, reissut tuppasivat näköjään saamaan vähän turhan erikoista kulmaa. Mutta minkälainen olisi lontoolainen vappu? Tuomas Saloniemi

Qsinen

7


”Millaista siellä Sibelius-Akatemiassa oikein on opiskella?”

J

oskus on turhauttavaa selittää sukulaisille tai tuttaville omien opintojensa luonnetta. ”Eli opiskeletko siis ihan säveltämistä? Miten sitä voi opiskella?” Erityisen hankalaksi omasta arjestaan kertomisen tekee, se, että olemme tottuneet puhumaan tekemisestämme vain toisille muusikoille avautuvalla kielellä. Kun asiaa tarkemmin miettii, ei muusikkojen keskinäisen kommunikaation sujuminen ole aina itsestäänselvyys: genrestä, koulukunnasta, sukupolvesta tai ylipäätään tilanteesta riippuen samaan asiaan saatetaan viitata aivan eri tavoin. Yksialaisuudestaan huolimatta SibeliusAkatemia on lopulta huomattavan monikasvoinen yliopisto. Täällä voi opiskella monenlaista musiikkia monenlaisista näkökulmista. Taidehallinnon (Arts Management) maisteriopinnoilla ei välttämättä ole mitään tekemistä musiikin kanssa. Mikään ei ole inhimillisempää kuin stereotypiat, joita käytämme arjessa toistemme käyttäytymisen ennakointiin. Näyttävästi pukeutuvat laulajat eivät välttämättä malta olla käyttämättä mainiota äänenmuodostustaan ruokalassakaan. Mukalaiset liikkuvat laumoissa naurunremakan säestäminä. Säteläiset tunnistaa kiihkeän analyyttisesta tavasta puhua musiikista, kirkkomuusikot kapeista urkukengistään, ja niin edelleen. Toisaalta jokainen opiskelija on kuitenkin yksilö omine päämäärineen, luonteineen ja painotuksineen.

vaan rokkitähteen ja musiikkiterapeutista muskariopettajaan.” ”Minulla on kova hinku tehdä musiikkia, lisäksi olen tehnyt opetushommia ja huomannut ne hauskoiksi. Ajatteli lyödä soittamisen ja opettamisen yhteen,” Muikku perustelee mukalle hakeutumistaan. Valmistumisen jälkeen hän toivoo saavansa monipuolisia työtehtäviä. ”Tähän mennessä olen päässyt työskentelemään hyvin erilaisissa ympäristöissä sekä muusikkona että opettajana.” Yhtenä musiikkikasvatuksen opintojen erityispiirteenä Muikku mainitsee monipuolisuuden: ”Mukalla monipuolisuutta pystyy hyödyntämään ja sitä oikeastaan tarvitaankin jotta pärjää menossa mukana. Oli oma juttu mikä tahansa, myös heikompia osa-alueita kehitetään.” Hänen instrumenttinsa ovat pop-jazz-harmonikka, pop-jazz-laulu ja klassinen piano, minkä lisäksi tietysti bändisoittimet ovat tulleet tutuiksi opintojen kautta. Opintojen Muikku kuvailee sisältävän paljon luentoja, käytännön harjoittelua ja instrumenttiharjoittelua. ”Kaikki näistä pidetään usein vieläpä eri taloilla. Monilla mukalaisilla on tunteja kaikilla kolmella talolla, mutta minulle R-talo on vieras.” Lukuisten instrumenttien harjoittelun sovittaminen koulumaiseen lukujärjestykseen on haastavaa.

Monitahoinen aikataulupalapeli

Kirkkomusiikki on toinen pääaine, jossa monipuolisuus on ehdoton valtti. Vaikka kaikki kimulaiset eivät tähtää kanttoreiksi, on koulutus suunniteltu sitä silmällä pitäen. Suuntautumisvaihtoehtoina kandin tutkinnossa ovat urut, kuoronjohto tai laulu, joista jokaisessa hankitaan tietyt perusvalmiudet. ”Perheessämme on aina laulettu, soitettu, musisoitu. Toinen vanhemmistani on kanttori, joten olen nähnyt tämän työn haasteet ja mielekkyyden hyvin läheltä,” kertoo kirkkomusiikin opiskelija Minna Tapanainen.

”Mukalaiset yllättää aina,” vastaa musiikkikasvatusta kolmatta vuotta opiskeleva Veikko Muikku kysyttäessä aineryhmänsä opiskelijoiden unelmista. ”Meiltä löytyy kaikkea kapellimestariksi haluavasta tule-

”Klo 10-11 urkutunti T-talolla tai kirkossa, 11-11:30 liturgisen soiton tunti T-talolla, 12-13:30 musiikin historia M-talolla, 14:30-15:15 laulutunti T-talolla, 16:30-17 urkuimprovisaatiotunti,” kuvailee Tapanai-

Kuinka hyvin lopulta tunnemme toistemme arkea tai tekemisen tapoja, saati estetiikkaa tai päämääriä? Kuinka hyvin ymmärrämme toisiamme? Haastattelin joitakin eri pääaineiden opiskelijoita syventyäkseni siihen, mikä meitä yhdistää ja mikä erottaa. Kaikista aineryhmistä en valitettavasti ehtinyt löytää haastateltavaa.

8


Saymaa 2 / 2012

Musiikkikasvatuksen opiskelija Veikko Muikku kertoo Mukalaisten yllättävän aina.

Kirkkomusiikin opiskelija Minna Tapanainen.

nen tyypillistä opiskelupäiväänsä. Harjoitteluun käytetään muu vapaana oleva aika. ”Joka päivä on siis erilainen,” hän jatkaa, ”jonakin päivänä ei välttämättä ole opetusta ollenkaan, silloin jokainen tekee oman harkintansa mukaan mitä tekee.”

sään päässyt mutta opintojen alkuvaiheesta alkaen myös sävellystä opiskellut Sainio kuvaa.

Vapautta vai ennalta määriteltyä? Päivien venyminen pitkiksi on tuttua myös Mari Sainiolle, joka opiskelee sävellystä ja musiikinteoriaa neljättä vuotta. ”Peruspäivä on yhdeksäntuntinen, joskus tulee vedettyä 14-tuntisiakin päiviä putkeen.” Ttai M-talolle on mentävä aamukahdeksanyhdeksän maissa, jotta saa harjoitusluokan. ”Aamuisin aloitan pianonsoitolla tai säveltämisellä, iltapäivällä teen mieluummin muita läksyjä.” Oppitunteja ei tässä vaiheessa säten opintoja ole välttämättä edes joka päivä, vaan suurin osa arjesta on itsenäistä työskentelyä. Opintoja sävellyksen ja musiikinteorian aineryhmässä Sainio kuvailee mielenkiintoisiksi mutta vaativiksi. ”Osa kursseista on melko raskaita ja joillakin opettajilla on vahvat omat käsitykset siitä, mikä oikein.” Tyylillinen puhdasoppisuus onkin aina toisinaan sätellä puhuttanut aihe – kuinka monta totuutta Suomen kokoiseen maahan mahtuu yhtä aikaa? ”Toisaalta opinnot on hyvin suunniteltu, kurssit tukevat hyvin toisiaan ja suurimmasta osasta on konkreettista hyötyä,” Sainio täydentää. ”Maisterivaihe on hyvin vapaa. Olen iloisesti yllättynyt siitä, että tuetaan opiskelijan omia pyrkimyksiä,” musiikinteorialla si-

”Omat suuret tavoitteet olivat Akatemiaan tullessa vielä vähän hämärän peitossa, mutta ne ovat selkiytyneet neljän vuoden aikana,” maisterivaiheessa elokuvamusiikin säveltämiseen suuntautuva Sainio toteaa. ”Minua on aina kiinnostanut kuvan ja äänen suhde.” Selkeä ura vai haarova polku? Valmistumisen jälkeen Sainio toivoo saavansa tehdä sekä puhtaasti musiikillisia että taiteenalojen rajat ylittäviä produktioita. Ylipäätään sätellä opiskelevien ammatillisten tavoitteiden kirjo on laaja. Opettamisen, tutkimuksen sekä säveltämisen lisäksi säteltä on hankittu valmiuksia vaikkapa musiikkikriitikon tai kuoronjohtajan tehtäviin. Siinä missä mukalaisista voi tulla aivan mitä vain, ”vaikka lopulta melkein kaikki päätyvät opettajiksi”, kuten Muikku huomauttaa, ja säteläistenkin tiet ovat tutkimattomat – musiikkiteknologeista puhumattakaan - moni muu aineryhmä on selkeämmin tiettyyn ammatinkuvaan kouluttava. ”Orkesterimuusikon ura olisi kiva kokea,” toteaa oboensoittoa puhaltimien aineryhmässä opiskeleva Antti Turtiainen. Edesmenneen esittävän säveltaiteen koulutusohjelman opintoihin ei juuri hakeudutakaan, ellei tulevaisuudensuunnitelma ole

9


kyllin kirkas. Orkesterisoittajat tyypillisesti myös opettavat ansaitakseen leipänsä; ”solistisille” opiskelijoille tarjottavien pedagogisten opintojen taso ei välttämättä aina ole tähän nähden riittävällä tasolla. ”Klassisen laulun parissa voi kuvitella työskenteleväni loppuelämäni. Veri on vetänyt lavalle niin pienestä, että nyt tuntuisi epäluonnolliselta tehdä jotain muuta,” tunnustaa puolestaan laulumusiikin opiskelija Elli Vallinoja. Hän haluaa mahdollisimman monipuolisen laulajanuran: ”Toivottavasti saan jatkossakin tehdä niin liediä, oratoriota, oopperaa kuin välillä myös kevyempää musiikkia, koska itse koen, että ne kaikki ruokkivat toisiaan.” Genrerajat ovatkin eräs Sibelius-Akatemian pääaineita jäsentävä tekijä. Jazzin ja kansanmusiikin koulutukset ovat rakentuneet nimenomaan tyylilajista lähtöisin, ikään kuin vastaparina ”neutraalille” klassisen musiikin opiskelulle. Käytännössä sukupolvemme musikaalisuus rajoittuu kuitenkaan harvoin edes tekemisen tasolla kokonaan yhden tyylilajin sisään – kuuntelemisesta puhumattakaan. Siihen nähden viime aikojen keskusteluissa ilmennyt kipinöinti tuntuu ilmentävän sitä, miten kiinni Sibelius-Akatemia instituutiona on tradition kangistamissa luokitteluissa. ”Ei-klassisilla” koulutusaloilla jazzin ja kansanmusiikin aineryhmissä genre tai ainakin siihen liittyvät työskentelytavat yhdistävät, mutta ura täytyy koota itse murusista maailmalta. Kansanmusiikkia opiskeleva Maija Kauhanen toteaa, että vakituisia työpaikkoja kansanmusiikin maisterille on vähän. ”Esimerkiksi kansanmusiikin opettajan virkoja musiikkiopistoissa, soittimesta riippumatta, on liian vähän.” ”Keikkoja soolona useiden eri kokoonpanojen kanssa valmiissa tapahtumissa sekä järjestäen itse yhtyeille kiertueita ja konsertteja. Sekalaista tuntiopetusta - kanteleet, laulu, yhtyeopetus - kurssittamista ja erilaisia projekteja apurahojen turvin esimerkiksi tanssijoiden tai teatteriväen kanssa,” kuvaa Kauhanen työelämänäkymiään. Kenties selkeimmin valmistumisen jälkeisen työnkuvan voi pääaineesta päätellä musiikin johtamisen tapauksessa. Orkesterinjohtoa opiskeleva Kara Koskinen kertoo: ”Olen unelmoinut orkesterin johtamisesta niin kauan kuin pystyn muistamaan. Jo parivuotiaana johdin Wienin filharmonikkojen uudenvuoden konserttia kotona television edessä… Ja siitä se lähti!” Tie kapellimestariksi tai kuoronjohtajaksi ei ole suora eikä kivetön – käytännössä kaikilla

10

Orkesterin johtoa opiskeleva Kara Koskinen. Sibelius-Akatemiassa musiikin johtamista opiskelevilla on aiempia ammatillisia opintoja takanaan. ”Maanantaisin minulla on Kouvolassa alttoviulu- ja orkesteritunnit ja tiistaisin yksinlaulutunnit. Keskiviikkoaamuna lähden Helsinkiin säveltapailutunnille. Torstaisin on piano- ja orkesterinjohdon tunnit, perjantaisin aamupäivällä kaksi musiikinhistorian kurssia ja iltapäivä kapubändin kanssa. Lauantaisin orkesterinjohdon tunnit jatkuvat videosessioineen ja useimmiten ehdin taas illaksi Kouvolaan,” kuvaa Koskinen arkeaan. Yhteishenki – onnistumisen avain? Koskinen on erittäin tyytyväinen saamaansa opetukseen sekä Musiikkitalon uusiin tiloihin. Kapellimestarikoulutus onkin eräs kansainvälisesti houkuttelevimpia opintolinjoja Sibelius-Akatemiassa. ”Useampi meistä puhuu kotikielenään muuta kuin suomea. Tärkeänä koen osastomme hyvän yhteishengen eli kaveria ei jätetä yksin vaan hänet opetetaan yhdessä ’uimaan’,” Koskinen lisää. Yhteishenki onkin asia, joka nousee toistuvasti esille haastatteluissa. Kukaan ei oikeastaan pidä aineryhmänsä tämänhetkistä ilmapiiriä huonona. ”Tänä vuonna myös ryhmähenki on noussut plussalle,” toteaa Sainio eritellessään individualistisen säten hyviä ja huonoja puolia. ”Kiva olisi, jos se olisi vielä parempi. Nyt kaikki työskentelevät yksinään, vaikka voisimme olla apuna toisillemme.” ”Monipuolista ja opiskelijaa kannustavaa, otetaan huomioon jokaisen oma muusikkous.” kuvailee Kauhanen opiskelua kamulla. Yhteishengen lisäksi kansanmuusikot ovat tyytyväisiä hyviin opettajiin ja mielenkiintoisiin kouluprojekteihin. Kauhaselle ei tule


Saymaa 2 / 2012 mitään mainitsemisen arvoista mieleen kysyessäni, mihin kamulaiset ovat tyytymättömiä. ”Parilta opiskelutoveriltakin asiasta kysyin, ja isoimmiksi mieltä kaivertaviksi asioiksi nousivat, että kamulla on liian vähän vapaita miehiä ja että aineryhmällä ei ole hyvää nokkahuilua.” Kaiken kaikkiaan kamulaisilla vaikuttaa olevan asiat hyvin. Ulkopuolinen jää väistämättä pohtimaan muna vai kana –kysymystä: onko ilmapiiri parantunut sitä mukaa kun käytännön asiat on saatu kuntoon, vai onko hyvä ilmapiiri helpottanut arkisia oivalluksia? Laulumusiikin aineryhmä puolestaan kuuluu tämän hetken tyytymättömimpiin. ”Tyytymättömiä ollaan muun muassa Sonore-salin akustiikkaan, – liikkuu huhuja viime hetken säästötoimenpiteistä akustiikan kustannuksella - sekä opetustilojen vähäisyyteen ja puutteisiin. Opettajat elävät kiertolaiselämää. Tuntien aikoja on välillä tosi vaikea vaihtaa, mikä tuottaa erityisesti produktioiden aikana ongelmia,” listaa Vallinoja ja lisää murheenaiheiksi vielä T-talon ilmanlaatuongelman ja byrokratian kiemurat. Valituksen aiheiden runsaudesta huolimatta Vallinoja toteaa laulajien – niin opiskelijoiden ja opettajien - olevan elämäniloista ja elämästä nauttivaa sakkia. Myös yhteishenkeä aineryhmän sisällä hän pitää mainiona. ”Meillä on mahtava Kukko ry. Opiskelijat viihtyvät yhdessä ja pitävät toistensa puolta. Osastollamme työskentelee myös monia ihania opettajia ja pianisteja.” Tila ja työrauha Varsinkin oopperaproduktioiden harjoituskausina laulajien opiskelupäivät venyvät helposti kellon ympäri, ja silloin opetuksen hajautuminen T-, M- ja R-talojen lisäksi kuluvana lukuvuonna myös Balder-saliin ja Lallukkaan väsyttää. ”Unelmoimme ’asuinpaikasta’, jossa opiskelijat ja opettajat kohtaisivat toisiaan päivittäin ja jossa opettajilla voisi olla pysyvämmät opetustilat,” Vallinoja kiteyttää. Oma tila vaikuttaakin olevan tärkeä asia paitsi arjen sujumiselle, myös yhteishengen muotoutumiselle. ”Parhaiten kimulaisen löytää T-talon kolmannen kerroksen käytävän sohvalta. Siinä saattaa vierähtää jopa useita tunteja kun jaetaan ajatuksia keskenään,” kuvaa Tapanainen urkuluokkien välisen käytävän merkitystä.

tyytyväisempiä tilanteeseensa kuin muka, jonka on täytynyt totuttautua juoksemaan talolta toiselle. ”Syksyllä tila-asiat olivat tapetilla. Mukalle nimetyt tilat ovat vähissä, mutta nyt on jo löydetty yhteiskäyttöiset tilat”, kuvaa Muikku kulunutta lukuvuotta, joka jäänee historiaan aineryhmien välejä tulehduttaneesta luokkavarauskiistastaan. Turtiainen on tyytyväinen Musiikkitaloon. ”Oboistina päivät tulee vietettyä Musiikkitalolla röörintekohuoneemme siirryttyä R-talolta sinne. Treenattua tulee niin paljon kuin röörinteolta ehtii.” Muilla taloilla hän käy vain luennoilla ja onkin huolissaan ensi lukuvuonna kokeiltavasta teoriaopetuksen vuoroviikkomallista. Mallilla yritetään poistaa orkesteriperiodien ja teoriaopetuksen päällekkäisyyttä, mutta monet orsolaiset ovat olleet huolissaan muun muassa teoriaaineiden kotitehtävien kasaantumisesta sen myötä. Orkesterisoittajilla, pianistien ja laulajien ohella korostuu tarve säännölliseen, yhtenäiseen harjoitteluun yhden instrumentin parissa, mikä suuntaa tilan- ja ajankäyttötapoja toisenlaiseen suuntaan kuin vaikkapa moniottelijoilla mukalaisilla ja kimulaisilla. ”Orsolaiset ovat hyvin normaalin näköisiä ihmisiä, mitä nyt haahuilevat poissaolevan näköisenä koulun käytävillä tyhjää luokkaa etsien,” vitsailee Turtiainen kysyessäni, mistä orkesterisoitinten opiskelijat tunnistaa. Sainio haaveilee säveltämiseen tarkoitetusta tilasta: ”Luokkahuone, jossa olisi tietokoneita vain säveltämistä varten. Göteborgissa, missä olin vaihdossa, oli tällainen ’tietokoneita ja piano’ -tyyppinen luokka.” Nykyään monet sävellyksen ja musiikinteorian opiskelijat työskentelevät öisin saadakseen hyödyntää atk-luokkaa ilman häiritseviä keskusteluja. Kiemurainen loppukaneetti Akatemialaisia pääaineesta riippumatta yhdistävä tekijä tuntuu olevan sitoutuminen rankkaan ja työntäyteiseen arkeen ja itsensä kehittämiseen sekä rakkaus musiikkiin. Koittaakohan koskaan se päivä, jolloin asiat ovat oppilaitoksessamme niin hyvin, ettei byrokratian kiemuroista selviämiseen ja tilaongelmien kanssa kamppailuun tuhraannu aikaa omalta musiikin – ja musiikkien – ymmärtämisen syventämiseltä? Niilo Tarnanen

Jazz ja kamu, joiden opetustilat säilyivät keskitettyinä P-talolta Musiikkitaloon muuton yhteydessä, ovat olleet huomattavasti

11


Testaa tunnistatko eri pääaineiden opiskelijat! Yhdistä haastateltujen vastaukset kysymykseen ”mikä on aineryhmäsi opiskelijoille tärkeää” oikeaan haastateltavaan! Vastaukset sivun alalaidassa. 1) Maija Kauhanen, kansanmusiikki 2) Kara Koskinen, orkesterinjohto 3) Veikko Muikku, musiikkikasvatus 4) Mari Sainio, sävellys- ja musiikinteoria 5) Minna Tapanainen, kirkkomusiikki 6) Antti Turtiainen, oboe 7) Elli Vallinoja, laulu a) Saada toimia luovalla alalla, tehdä mielenkiintoisia projekteja koulunkin jälkeen. Itsensä kehittäminen, johon koulu voi antaa valmiuksia. b) Aamukahvi, harjoitustilat, professorin ruoska. c) Hyvä ja luottamuksellinen suhde omaan opettajaan. Vesi! Raikas ilma! Mukavat pianistitoverit. Vesipiippu, resonaattoriputki, carmolistipat, echinaforse, sinkki, c, d, b-vitamiini, nenäkannu, kaulaliina, käsidesi, vesipullo, höyryhengitys, yöuni, hyvä ruoka, parempi mieli ja niin edespäin. Kaikki mikä siis ehkäisee tai helpottaa työkyvyttömyyden aiheuttavaa flunssaa tai muuta tautia. d) Muiden kanssa musisointi erilaisissa yhtyeissä ja oman musiikin luominen säveltäen, sovittaen sekä improvisoiden - soolona ja muiden kanssa. e) Saada valmiudet toimia tulevassa ammatissa. Monipuolisuus, osaaminen ja yhteistyö. Hyvä yhteinen ilmapiiri.

 

f) Tärkeää on päästä eteenpäin opiskelussa; uuden oppiminen ja teosten sisäistäminen sekä niiden tulkinnan välittäminen orkesterille niin että tulee ymmärretyksi oikein, ovat ensisijaisen tärkeitä. 

g) Monipuolinen kehittyminen. .c7 ,b6 ,e5 ,a4 ,g3 ,f2 ,d1 :teskuatsav taekiO

Qsinen



12


Saymaa 2 / 2012

    















 

     

 

 

    o 

o 

o 



o 

o 





o 

   



o 







o 







  

    

  

    

13


Svenska hörnan

Vappen vappen, bara klara vappen!

V

alborgsmässoafton, vardagligt valborg, finlandssvenskt vappen. Plus första maj. En studenters fest, en arbetarhögtid. För att undvika skriverier om livliga, super awesome vappfester (som jag aldrig haft och därför ej kan skriva om…), tänker jag dra en fantastisk åsnebrygga till arbetarfesten på ett annat sätt. Arbetarfesten, vappen, får mig till en stund att märka hur mycket man jobbat för skolan (sitt liv menar jag) sen hösten, bara för att komma ihåg hur mycket man ännu har kvar att jobba förrän nästa höst! Inga åtta timmars dagar här nej, och inte tar det slut vid vappen! Eller jo, det kan hända att vissa slutar sina studier vid vappen, men för mig känns det underligt att efter ett jätte intensivt år sluta studera för 4 månader, så jag har ju valt några sommarkurser som gladeligen går in i juni och förkortar mitt sommarlov. När jag läste på nätet om valborgen och första maj inför denna kolumn, hittade jag en intressant mening gällande historian bakom första maj, skrivet år 1886: ”Arbetarrörelsens förstamajdemonstrationer var från början förknippade med kampen för åtta timmars arbetsdag.” Detta hänger ej riktigt ihop med musiker, eftersom det här med arbetstider är smått ironiskt vad gäller oss. Man har långa dagar i skolan, men dessutom måste man öva, göra läxor, vara kreativ och inspirerad hela tiden. Om man råkar ha en ledig timme på kvällen, känner man dåligt samvete då man inte använder den för att öva, det är ju direkt sjukt! Aijo, det var det de kallade ”eget val det där med musikerskap”. Men alltså, om man klarar sig ungefär galant ända till vappen varje år, så har man ju lyckats, eller? När jag skulle resa hem till Pyttis för att fira påsk, fick jag nästan stress när jag packade. Inte för att det var stressigt att packa, men

14

för att jag visste att efter att jag hoppar på bussen har jag absolut ingen tidtabell jag måste följa. Vart hade tim- eller minutschemat tagit vägen, hur skulle jag klara mig med kalendern som var tom?! När jag väl anlände hem till Pyttis, hade jag innan två timmar gått ordnat hela familjens byk, samt städat och ordnat i tvättrummen och bastukammaren (det kan hända att faktumet om att huset var ungefär fullt med under 3-åringar hade någonting med den saken att göra, att jag trivdes i husets mest avlägsna rum). Men, som jag innerst inne hade anat, gick det ju ändå så att trots de väldigt få skoluppgifterna jag släpat med mig fick jag absolut ingenting gjort gällande skolan under lovet. Än en gång fick jag bevisa premissen ”ju mer tid du har, desto mindre får du gjort” sann. Nu är jag tillbaka i H:fors och har hela högen med uppgifter att göra, men till min egen förvåning och lycka tycker jag det är skönt att efter 4 dagars ”göra allt annat än skola” äntligen igen få återvända till mitt eget minutschema. Jag hoppas att alla har haft ett skönt påsklov (vilket känns som en evighet sen då denna tidning utkommer), och att alla kan känna sig duktiga för att igen en gång klarat sig till vappen. Det är vad den kommer att symbolisera för mig: att jag än en gång klarat av allt skolarbete och börjar se fram emot sommaren och följande skolår! Denna vapp är ju dessutom lite speciell, då Sibelius-akademin får äran att sista gången som självständig studentkår lägga hatten på Havis Amanda. Kanske jag också får uppleva min första super awesome vappfest i år…

Mjöd och struvor, Sofia


Saymaa 2 / 2012

Oskalan kolumni

Muusikkofillari

K

esä tulee ja meitä läpi talven pyöräilleitä vähemmän fanaattisetkin uskaltautuvat jälleen fillarin selkään.

Polkupyörä on kaupungissa alle kymmenen kilometrin matkoilla aivan ylittämätön - se on usein rutkasti henkilöautoa nopeampi ja ainakin kesäisin myös mukavampi. Helsingissä pyöräilyn suosio onkin jatkuvassa noususuhdanteessa. Viime vuonna kasvua mitattiin peräti 20%! Arkikokemus fillariruuhkasta Töölönlahdella vahvistaa tilaston. Muusikolle pyöräily on usein kuitenkin melko hankalaa. Kantele, kontra tai tuuba reppuselässä sotkeminen kun ei vastaa useimpien käsitystä laatuajasta. Onneksi Euroopassa yleisiä kuormapyöriä alkaa näkyä Suomessakin yhä useammin. Kööpenhaminassa joka neljännellä kahden lapsen perheellä on kuormafillari - se ei enää ole vain hippien hassuttelua. Tai sitten Köpiksessä on tosi paljon hippejä. Mahdollista toki sekin. Helpoin ja halvin tapa parantaa polkupyörän lastiominaisuuksia on hankkia peräkärry, joita saa nykyisin alle parin sadan euron hintaan. Itse hankin pari vuotta sitten ”Pashley Courier” -merkkisen kuormapyörän, joka ei eroa tavallisesta fillarista juuri muuten kuin tavanomaista jykevämpien tarakoidensa osalta; eturitsa kantaa kevyesti haitarin ja tavallista pidemmälle takatuupparille mahtuu todistetusti kitarastyrkkari. Kaksipuolinen jalka pitää pyörän lastattunakin tukevasti vaaterissa. Tällaisen kuormafillarin hinta ei ole paha, sain omani käytettynä vähän yli viidellä sadalla ja uuden pitkäperäpyörän saa halvimillaan alle tonnilla. Veroilmoitusta varten säästämistäni taksikuiteista pyörän

hankkimisen huomasi selvästi - säästin jo ensimmäisenä vuonna hinnan takaisin pariinkin kertaan. Taksilla ajaminen on vähentynyt neljännekseen parin vuoden takaisesta. Kuntokin pysyy yllä lähes huomaamatta. ”Säästöstä” ja pyöräilystä innostuneena olenkin alkanut harkita seuraavaa askelta, laatikkopyörää. Perusvaihtoehtoja on kaksi: joko kaksi- tai kolmipyöräinen. Kolmipyöräinen olisi tietenkin vakaampi etenkin talvisin, mutta se kääntyy kankeammin ja on hitaampi ajettava. Kaksipyöräisen laatikkoon ei toisaalta mahdu yhtä paljon tavaraa kuin kolmipyöräiseen. Pohdinta on vielä kesken ja koeajolle pitäisi päästä. ”Fillarikuume” on paha. Kunnollinen laatikkopyörä ei kuitenkaan ole enää aivan ilmainen, vaan sellaisesta saa pulittaa jo pari tonnia. Toisaalta jos investoinnin jakaa vaikka viidelle vuodelle, niin kyllä tsygällä helposti 400EUR vuodessa säästää. Ainakin jos oman auton tarve vähenee niin paljon, että peltilehmän voi jättää kokonaan hankkimatta. Tunnetuimmat merkit ovat tanskalainen Christianiabike ja hollantilainen Bakfiet. Molempia saa myös sähköavusteisina, jolloin painavakaan lasti ei muutu ylivoimaiseksi punnertamiseksi. Muistakaa näin vapun alla että tankojuoppouskin on rikos jos vaarantaa toisten turvallisuuden! (Omasta turvallisuudesta laki ei sano mitään...) Että tarkkana sitten siellä Kaivarissa niiden kuormapyörien kanssa. Simaa kohtuudella, torvisoittoa kohtuuttomasti! (Lisää tietoa tavarapyöristä löytää esim. osoitteesta: http://www.tavarafillari.fi/ ) Hannu Oskala

15


Musiikinopiskelija maailmalla

Kuoronjohdon opiskelijana

Ranskassa K

un sain vahvistuksen viime kesäkuussa siitä, että minut oli hyväksytty vaihto-opiskelijaksi Nicole Cortin kuoronjohdon luokalle, meinasin revetä riemusta. Kolmen vuoden kirkkomusiikin kandiopintojen jälkeen ajatus kuoronjohdon opiskeluun syventymisestä tuntui enemmän kuin tervetulleelta. Vietin varhaisen lapsuuteni Taiwanilla: jo pienestä pitäen olen elänyt useamman kulttuurin välissä, ja olen ollut hyvin tietoinen siitä, että Suomen ulkopuolella on paljon muutakin kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa. Lukiossa harkitsin vaihtoon lähtemistä, mutta en sitten kuitenkaan uskaltanutkaan, koska en tiennyt, miten soittoharrastukseni olisi käynyt. Maana ja kulttuurina Ranska on aina viehättänyt minua. Luin ranskaa lukiossa kolme vuotta, mutta tuntuu, että ei niin lyhyessä ajassa kieltä voinut oppia kunnolla. Lisäksi olen aina pitänyt ranskalaisesta musiikista ja sen sointimaailmasta. Kun tapasin kuoronjohtaja Nicole Cortin Suomessa keväällä 2010, aloin toden teolla haaveilla vaihtovuoden viettämisestä Ranskassa. Tämä on ollut minulle juuri oikea aika lähteä vaihtoon. On tehnyt hyvää päästä näkemään, miten asiat toimivat - tai eivät toimi - muualla kuin Suomessa. Kuluneen vuoden aikana olen oppinut paljon niin musiikista, kuin myös elämästä ja itsestäni. Lyon Lyon on Ranskan kolmanneksi suurin, noin Helsingin kokoinen kaupunki itäRanskassa. Kaksi jokea, Rhône ja Rhônesta haarautuva Saône, virtaavat läpi kaupungin. Niiden varsia koristavat kauniit, vanhat

16

värikkäät talot. Fourvièren kukkulalla on Lyonin kuuluisimmat nähtävyydet, antiikin aikana rakennettu amfiteatteri ”Théatres Gallo-Romains” ja kukkulalla olevan basilika ”Notre dame de Fourvière”. Basilikan vieressä kannattaa käydä ihailemassa upeaa näkymää koko kaupungin yli. Näkemisen arvoinen on myös Parc de la Tête d’Or, suuri puisto, jossa on mm. ilmainen eläintarha ja kasvitieteellinen puutarha. Siellä on mukava viettää helteinen iltapäivä vaikkapa piknikillä. Lyon on tunnettu ruoasta. Paikallisia erikoisuuksia voi maistella paikallisissa ”Bouchon Lyonnais” -ravintoloissa. Rohkeammalle herkuttelijalle ruokalistalta löytyy mm. sisäelinmakkaraa (andouillette) tai vaikkapa sisälmyksiä (tripes). Oma suosikkini Lyonin herkuista on Quenelles de brochet - hetken googlailtuani parhaimmaksi käännökseksi löysin ”haukipullat”. Nam! Ravintoloiden lisäksi kannattaa käydä markkinoilla shoppailemassa tuoreita vihanneksia, hedelmiä, juustoja, lihaa... ja hyvään hintaan! Lähikaupoista saa hyviä viinejä edullisesti, ja boulangereista saa myös kätevästi ostettua tuoretta leipää, ihanista houkuttelevista leivoksista puhumattakaan. Kuin ihmeen kautta sain asunnon 1er arrondissementilla kaupungintalon (Hôtel de Ville) vierestä. Kämppikseni on konservatorion vanhan musiikin osastolta valmistunut antiikkiharpisti, ja talo, jossa asumme on ikivanha. Asunnon katto on korkea, olohuone avara ja valoisa, ja lattiat punaista tiiltä. Ikkunat ovat isot - ja valitettavasti myös kovin ohuet. Vanha talo kaikessa


Saymaa 2 / 2012 viehättävyydessään onkin tuonut omat haasteensa jokapäiväiseen elämään: vesi on lämmitettävä itse ennen käyttöä (ei siis kannata ottaa liian pitkää suihkua tai lämmin vesi loppuu), hella ja patteri toimivat kaasulla - talvi oli lyhyt, mutta kylmä - ja langaton internettini tuskin toimii. Lisäksi asunnon lähistöllä liikkuu ihmeellisiä hiippareita. Eipähän käy elämä tylsäksi! Ihmiset Helsingissä saa olla aika rauhassa koko ajan, ihmiset eivät juuri kiinnitä toisiinsa huomiota. Kukaan ei oikeastaan tunnu välittävän juurikaan siitä, mitä teet. Lyoniin tullessani ahdistuin aluksi siitä, miten tuttavallisia ihmiset olivat. Kaduilla ei pysty kävelemään ilman, että ihmiset ottavat kontaktia, ja kaupoissakin palvellaan niin perusteellisesti, että kerran kenkäkaupassakin myyjä halusi välttämättä sovittaa kengän jalkaani. Myöhemmin tajusin, että kyse on erinomaisesta asiakaspalvelusta, jota harvemmin saa Suomessa. Ranskalaiset ovat aidosti kohteliaita ja avuliaita: Suomessa joululomalla käydessäni järkytyin muistaessani, miten tylyjä ja kylmiä ihmiset osasivatkaan olla. Ranskalaisten kanssa kommunikoiminen on haastavaa. Suuri osa ranskalaisista ei osaa kunnolla englantia, mutta heillä on vaikeuksia ymmärtää myös ulkomaalaisen puhumaa ranskaa. Alkuvuodesta en meinannut saada mistään mitään tolkkua: ranskalaiset puhuvat niin nopeasti, ja muutenkaan kielitaitoni ei ollut vahvalla pohjalla, keskustelu on vilkasta ja puheenaiheet vaihtuvat nopeaan tahtiin. Väitän myös, että ranskalaiset ovat suomalaisia nopeampia reagoidessaan toistensa sanomisiin. Jos olet liian kauan hiljaa, ranskalainen luulee väistämättä, että et ymmärtänyt, tai että jokin on hullusti. Ranskalaisten huumorintaju on myös välillä outoa, esimerkiksi toisten kustannuksella vitsaillaan aroistakin asioista. Omituisista vitseistä ei pidä kuitenkaan loukkaantua. Ranskalaiset ovat suorasukaisia eivätkä pelkää näyttää tunteitaan: he saattavat tulistua nopeasti ja sanoa suoraan yllättäviä törkeyksiä - mutta lipsahdukset ja pikku kinastelut unohtuvat käden käänteessä. Kun oppii sen, ettei ärähtelyistä tai pikku ilkeilystä pidä ottaa itseensä, tuntuukin aika helpottavalta. Kunpa Suomessakin asioista voisi sanoa suoraan loukkaamatta ihmisiä! Lyonin konservatorio Ranskassa on kaksi valtiollista konservatoriota (Conservatoire National Supérieur), Pariisissa ja Lyonissa.

Salade Lyonnaise - Lyonin salaatti

Lyonin konservatorio on Sibelius-Akatemiaa paljon pienempi koulu, oppilaita on n.400-500. Koulu on rakennuksena todella kaunis: sisäpihalla on mm. suihkulähde ja kukka-asetelmia, ja takapihaltakin löytyy penkkejä, joilla voi istua. Jos mielii harjoitella, avaimen saa infopisteestä omaa lounaskorttia vastaan. Jos on täyttä, luokasta saatetaan häätää kahden tunnin harjoittelun jälkeen, mutta muussa tapauksessa harjoittelua saa jatkaa niin pitkään kuin itse haluaa. Soitinryhmille on myös mietitty omat järjestelynsä: esimerkiksi puhaltajilla on omat luokkansa, ja parhaat flyygeliluokat ovat varattu ensisijaisesti pianisteille. Ranska vs. Saksa Monet ihmettelivät valintaani lähteä opiskelemaan kuoronjohtoa Ranskaan. Onhan Suomi itsessään jo kuoronjohtomaana aivan huippu, ja jos jonnekin päin Eurooppaa pitää mennä, niin Saksaan tietenkin. Arvostan saksalaisia ja saksalaista kulttuuria - vaihtarikollegani on Stuttgartista ja aloitin vihdoin saksan opiskelun tänne päästyäni - mutta kaikki musiikinopetuksemme on muutenkin saksalaisvaikutteista Suomessa. Lauluohjelmistoa tehtäessä pitää tuntea mielettömät määrät saksalaisia liedejä, ja toki suuri osa tärkeistä länsimaisen taidemusiikin säveltäjistä ovat saksalaisia tai saksankielisiä. Lisäksi saksalainen mentaliteetti on myös sellainen, mihin uskon suomalaisen olevan helpompaa sopeutua - paatosta musiikissa, ja vakavuutta ja luotettavuutta arjessa.

17


Pianonsoiton parissa taas Suomessa tehdään ja tunnetaan paljon ranskalaista ohjelmistoa, mutta ranskalaista laulumusiikkia tunnetaan aika vähän. En toisaalta ihmettele - pelkästään kielen ja diktionsa puolesta ranskalainen laulumusiikki on meille haastavaa. Ranskalaisilla on niin erilainen tapa puhua kuin meillä! Jos vokaalivärejä on vaikea korjata autenttisen kuuloiseksi italialaisessa tai saksalaisessa ohjelmistossa, niin onnea matkaan vaan ranskan kanssa... Ranskalaisen laulumusiikin säveltäjille kun teksti ja sen värit ovat kaikki kaikessa. Girl power!!! Myös toinen asia, minkä olen pistänyt merkille Ranskassa opiskellessani on se, että täällä naiset ovat paljon vahvempia ja autoritäärisempiä kuin Suomessa. Heitä myös arvostetaan ja ihaillaan enemmän. Kolmesta kuoronjohdon opettajastani kaksi ovat naisia, ja he tekevät upeaa työtä Lyonin seudulla kuorojen parissa. Nicole Corti, pääopettajani, on alunperin aloittanut uransa orkesterinjohtajana, ja myöhemmin siirtynyt kuoronjohtoon. Tällä hetkellä hän opettaa Lyonissa, ja johtaa mm. perustamaansa ammattikuoroa Choeur Britteniä ja usein kuoronjohtoluokankin käytössä olevaa Choeur Atelieria. Opettajana ja pedagogina Nicole on lyömätön, hän on äärimmäisen vaativa, kunnianhimoinen ja autoritäärinen. Persoonana Nicole on valovoimainen ja kertakaikkiaan hurmaava, ja muusikkona hän on aivan ylivoimainen. Ihailen tapaa, millä hän paneutuu asioihin: hän voi käyttää vaikka kuinka paljon aikaa yksityiskohtiin ja on koko olemuksellaan mukana työssään. Vuoden aikana olemme kuoronjohdon tunneilla puhuneet paljon kehon ja mielen yhteydestä musiikkiin. Kuoronjohdon opintoihini kuuluu kuuluu yksityistunteja Nicolen sekä kahden assistentin kanssa, sekä ammattikuoro Choeur Atelierin ja koulun vokaaliyhtyeen Ensemble Vocalin johtamista. Olemme päässeet myös työskentelemään Lyonin oopperan lapsikuoron kanssa. Lisäksi meillä on ollut paljon mestarikursseja. Toistaiseksi mieleenpainuvin mestarikurssi oli orkesterinjohtaja Claire Levacherin kanssa. Opiskelimme Messiaenin Sept Haikai (Seitsemän haikua) -sarjasta muutaman osan. Tammikuussa ensin perehdyimme teoksen filosofiseen puoleen yhdessä Messiaenia tutkineen Robert Pascalin johdolla, mikä tietysti omalla kohdallani tarkoitti käytännössä Messiaenin tekstien lukemista ja suomentamista. Claire Levacherin kanssa harjoitimme orkesteria osissa (viulistit, perkussionistit ja puhaltajat erikseen jne.),

18

ja maaliskuussa kursimme esityksen kokoon tiiviillä aikataululla. ”Sept Haikai” on kokonaisuus, jota harvemmin esitetään, ja oli hieno kokemus saada olla toteuttamassa sitä ranskalaisten ohjauksessa. Laulaminen Ranskassa ääni-ihanne on oman luonnollisen, heleänä soivan äänen löytämistä. Ääni soi ehkä ”pienempänä”, mutta myöskin terveempänä - ei painettuna, ei tummennettuna. Ihmiset eivät kilpaile siitä, kenellä on isoin ääni - toisin kuin Suomessa - mikä on minusta terve asenne varsinkin opiskelijoiden keskuudessa. Ranskaan tultuani en voinut kuin ihastella tapaa, millä luokkamme käytössä olevan ammattikamarikuoron Choeur Atelierin sopraanot lauloivat - puhtaasti, kauniisti soivalla ja hyvin tuetulla äänellä, mutta eivät painaen tai pihisten. Ammattikuoro on kuoro, joka koostuu ammattilaulajista, ja joille maksetaan rahaa harjoituksista ja konserteista. Luonnollisesti Suomessa tällaista kamarikuoroa voidaan ylläpitää vain projektimuotoisena, koska rahaa ei ole. Itse aloitin vuonna 2009 Helsingin kamarikuorossa (HKK), Suomen ainoassa ammattikamarikuorossa, ja vuotta myöhemmin Akatemian kuoronjohtoluokkalaisten harjoituskuorona toimivassa Sibelius-Akatemian Vokaaliyhtyeessä. Näiden kuorojen koelauluissa tärkeinä kriteereinä pidetään hyvää laulutekniikkaa ja solfataitoa - joskin ainakin omalla kohdallani uskon, että hallittua äänenkäyttöä vieläkin tärkeämpänä pidetään hyvää sävelkorvaa, solfataitoa ja nopeaa omaksumiskykyä. Esimerkiksi HKK kantaesittää paljon nykymusiikkia, ja koska projektit toteutetaan tiiviillä aikatauluilla, ei harjoituksissa ole aikaa opettaa ihmisiä laulamaan oikeita nuotteja. Näin ollen laulajilta vaaditaan nopeaa omaksumiskykyä. Kuoroissa paljon laulaneena tiedän, että ”yhteisen saundin” hakemiseen kuuluu toisten laulajien äänenväriin ja äänenkäyttöön mukautuminen. Klassiseen lauluun orientoituneena on tuntunut kuitenkin inhottavalta, että haluttu saundi usein vaatii sitä, että laulaa vähemmän kropalla ja enemmän kurkunpäällä. On ollut vaikeaa tehdä kompromisseja oman laulamisen kanssa sen sijaan, että maassamme olisi enemmän kuoronjohtajia, jotka etsisivät luonnollisena ja täyteläisempänä soivaa saundia. On myös selvää, että jos saundiihanteemme eivät muutu, parhaimmat laulajamme eivät koskaan halua laulaa kuoroissamme. Useiden kuoronjohtajien kanssa työskennelleenä olen kuitenkin huomannut, että monet kuoronjohtajat eivät pidä itseään


Lyon talvella. laulajina, eikä laulajuutta vaadita kuoronjohtajilta, mikä on sinänsä ristiriitaista, koska kuoromusiikki on ennen kaikkea laulumusiikkia. Monelle kuorolaulua harrastavalle kuoronjohtaja saattaa olla ainut laulunopettaja. Ranskassa kuoronjohto-opiskelijoita rohkaistaan työskentelemään nimenomaan klassisen äänenmuodostuksen parissa. Kuoronjohtajille pakollisia kursseja ovat jokaviikkoiset laulutunnit, sekä laulajille ohjattu kehonhuolto. Vuoden aikana myös kuoronjohtajien laulua arvioidaan niin yksinlaulunäytteen kuin yhtyelaulunäytteen muodossa. Lopuksi Suosittelen jokaiselle lämpimästi vaihtoon lähtemistä. Maahanmuuttajan elämä ei ole helppoa: ulkomailla asuminen todella kasvattaa ja antaa uusia näkökulmia asioihin. Esimerkiksi asioiden hoitaminen vieraalla kielellä vieraassa maassa vaatii

itseluottamusta ja rohkeutta. Lisäksi ennen tätä vuotta en ole esimerkiksi ymmärtänyt arvostaa sitä, miten hyvin asiat toimivat Suomessa: ranskalaisten organisointitaidot kun ovat aivan katastrofaaliset - mikään ei mene koskaan niin kuin on alunperin suunniteltu. Koulut loppuvat täällä kesäkuun lopussa, vielä on jäljellä konsertteja, tenttejä ja pari mestarikurssia. Olen jo kotiutunut hyvin, ja kielitaitokin on jo hyvällä mallilla, vaikken sitä olisi alkuvuodesta uskonutkaan. Koulu teettää paljon töitä, mutta vapaa-aikaa tuntuu olevan paljon enemmän kuin Suomessa. Näen kavereitani ja nautin elämästä. Niin ihanaa kuin Ranskassa opiskeleminen onkin, olen iloinen siitä, että saan palata kesällä kotiin. Kun tulen takaisin, en ole enää se sama ihminen, joka Suomesta viime syksynä lähti! Iida Antola

Qsinen

19


Saymaa testaa taiteet Kevään, vapun ja Taideyliopiston tulon kunniaksi SAY:n hallitus testasi itselleen ennalta vieraita taiteita. Emme suinkaan jättäneet kokeilua sivusta seuraamisen asteelle, vaan hyppäsimme suoraan taiteen tekijän rooliin!

Puheenjohtaja nykytanssin pyörteissä.. Kuva: Ulla Väätäinen. Nykytanssi Mitä: Teakissa koreografiaa opiskelevan Kati Raatikaisen tanssiteos Audioscore, jossa tanssijat noudattavat korvanapeista kuuluvia ohjeita. Missä: Teakin Studio 709 Milloin: Tiistai-ilta 3.4. iltayhdeksän maissa Teakin demosessiossa Ennakko-odotukset: Jännittyneet. Miltä näytän? Osaanko tehdä yhtään mitään? Miltä tuntui: Mahtavalta! Rankkaa, räjähdysvoimaista, vaarallista, hauskaa. Ulkonäkö: Kuvat puhuvat puolestaan. Kuulokuva: Aika hiljainen ilmeisesti. Vain oma ääniraita jäi mieleen, oman hengästyneen puuskutuksen ohella. Haju: Hikinen Maku: Ei onneksi verenmaku suussa. Jälkifiilikset: Ei hullumpaa! Heittäytymällä hetkeen siitä selvisi, ja yllättäen yleisökin tykkäsi. ”Aika hyvä suoritus harrastelijalta! Minkä verran olet tanssinut? – Lukiossa vanhat tanssit ja sittemmin joskus bileissä.” Outous (1-5): 2. Yllättävän pieni! Omaksuttavuus (1-5): 5. Luontevaa ensikertalaisellekin. Onnistuneisuus (1-5): 4. Ehdottoman positiivinen kokemus, mitä muutama

20

mustelma ja palovamma muistuttivat seuraavana päivänä aloittelijan puutteellisesta vatsallaanliukumistekniikasta. *** Poliittinen katuperformanssi Mitä: Mieslaulajia, resitoijia, haitari, tuuba ja huutokuoro tulkitsemassa Jyrki Kataisen hallitusohjelman parhaita paloja. Tekijöinä taideylioppilasaktiiveja, feat Suomen Yliikkeen kova ydin. Missä: SYL:n mielenosoituksessa Helsingin keskustassa Suomen Pankin pihalla. Milloin: Valtion budjettikehysriihipäivänä 22.3. klo 8 aamulla. Ennakko-odotukset: Hermostuneet, palavan motivaation ja älyttömien aikataulujen ristipaineessa. Jotain tarttis tehdä, vieläpä kun kerran Nokso nakittaa… Ja tuli sitten väännettyäkin score viimeisenä yönä. Miltä tuntui: Aamuväsymyksen, adrenaliinin ja endorfiinihyöyn sekoitelma. Ulkonäkö: Keltaiset kaulaliinat ja mustat takit – yhtenäinen ainakin. Kuulokuva: Ilmeisesti tehosi. Ainakin jälkimmäisen aarian ”Opintotuki sidotaan indeksiin” kohdalla tv-kuvaajat


Saymaa 2 / 2012

ylittivät kadun ja pyysivät Haju: Ei jäänyt mieleen. Maku: Pöly.

omstartia.

Jälkifiilikset: Helpotus ja jälki-innostus. Me todella teimme tämän! Kehysriihen tulos oli opiskelijoille kohtuullisen myönteinen, liekö sitten performanssilla ollut siihen mitään vaikutusta. Outous (1-5): 5 Omaksuttavuus (1-5): 4. Tiedän mitä teen toisin ensi kerralla. Onnistuneisuus (1-5): 4.

työn määrä vielä kahdenkin päivän jälkeen. Kenelle sopii: Voin suositella tätä liikuntamuotoa kaikille. Tässäkin testaamassani aikuisryhmässä taso vaihteli aloittelijoista todella edistyneisiin parkouraajiin. Antoisaa erityisesti niille, joilla lapsuuden puissa kiipeileminen tai majojen rakentaminen herättää edelleen nostalgisia tunteita. Outous asteikolla 1-5: 4 Omaksuttavuus asteikolla 1-5: 3

***

Onnistuneisuus asteikolla: 1-5: 5

Parkour – urbaania liikkeen taidetta

Järjestää: Parkour Akatemia Lisätietoja: www.dash.fi/helsinki

Mitä: Parkour on 1980-luvulla Ranskassa kehitetty liikuntalaji, jossa pyritään liikkumaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti paikasta A paikkaan B. Parkourissa pyritään innovatiiviseen ja katkeamattomaan sulavaan liikkeeseen. Pariisin esikaupungeissa päivänvalon nähneen liikuntatavan isinä pidetään David Belleä ja Sébastien Foucania. Olennaista lajissa on niin sulava siirtyminen kuin suinkin mahdollista. lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Parkour Missä ja milloin: Parkour Akatemian järjestämä ohjattu aikuisryhmän tunti keskiviikkona 11.4. klo 19.30 Pasilan aseman edustalla. Ennakko-odotukset: Odotin Casino Royale (2006) -elokuvan avauskohtauksen tyyppistä juoksentelua Pasilan virastotalojen katoilla ja rakennustyömaiden nostureissa hyppimistä. Miltä tuntui: Kovin paljon tavanomaisempi oli totuus: Tunnollinen alkulämmittely, perustekniikkaharjoituksia Pasilan aseman edessä olevalla parkkipaikalla, minkä jälkeen tunnin varsinaiseen aiheeseen, eli seinähyppyyn, jonka tarkoituksena oli nousta n. 3 m korkean korkean seinän yli vauhtia ottamalla ja seinästä ylöspäin ponnistamalla.

*** Kiasma: Thank you for the music -näyttely Ennakko-odotukset: Jotain jännää ja erikoista, mistä ei tajua mitään. Miltä tuntui tehdessä: Tuli olo, että ei ehdi lyhyessä ajassa päästä edes pintakosketukseen. Ulkonäkö: Moderni, valkoinen, sisältä värikäs, kaunis, ruma ja paljas. Kuulokuva: Moninainen, sisältäen paljon jumpsutusta, kiljuntaa, huminaa, kopinaa ja ulinaa yms musiikiksikin kutsuttua. haju: lähtökohtaisesti hajuton, tilanne voi tosin muuttua riippuen siitä ketä muita on paikalla. Maku: En suosittele maistamaan ja uskon että se olisi kiellettyäkin. Jälkifiilikset: Haluan hyvällä ajalla uudestaan. Outous: 5!!! Omaksuttavuus: 5 Onnistuneisuus: 4 ***

Miltä näytti: Keräsi mielenkiintoa iltahämärässä kotiin kiiruhtaneiden kaupunkilaisten osalta. Tuntui silti melko omituiselta hyppiä ja konttailla näinkin keskeisellä paikalla liikuntaharrastuksen parissa. Jälkifiilikset: Erittäin hyvät. Reidet tulivat järkyttävän kipeiksi ja myös yläkropassa tuntui tehdyn

21


Kolumni

Karhun kämmenestä

J

ohtajasta juontuu mieleen helposti erilaisia johtamisen ikoneita. Klassisimmasta päästä lienevät Napoleonin ja Mannerheimin kaltaiset sotilasjohtajat, kansakunnan suunnannäyttäjät. Tämänkaltaisissa keisarin ja marsalkan tehtävissä menestyminen takaa yleensä loistavan menestymisen peruskoulun historian oppikirjojen tilan täyttämisessä.

Fokus pyörii täysin muualla kuin itse asiassa, opetuksessa ja taiteen tekemisessä. Kirsikkana kakun päällä Strategia 2012:sta löytyvä viisaus: ”Mahdollisimman suuri budjettirahoitus varmistetaan huolehtimalla yliopistolle asetettujen määrällisten tavoitteiden saavuttamisesta.” Tyhjänpuhumisen Nobel on jaettu.

Toinen arkkityyppi johtamisesta liittynee urheiluun ja kulkee esimerkiksi luistimet jalassa ja C rinnassaan. Jääkiekkojoukkue on yhteen hiileen puhaltamisen keulakuva, kaveria ei jätetä ja tulos saavutetaan aina yhdessä, kapteeni keulassa. On Herliniä, on Kekkosta, on tarkkailuluokan Petskua ja capo ti tutti capoa (tosin vain Italian mafiassa), sekä liuta heimopäälliköitä, joiden nimien translitterointi alkaa olla jo liian vaativaa ylioppilaspohjalta. Sibelius-Akatemian ylipäällikön – tuttavallisemmin rehtorin – virka on osoittautunut mitä monipuolisimmaksi ja haastavimmaksi. Taiteellisten näkemysten on oltava veitsenteräviä ja kokonaisvaltaisia. Se edellyttää valtavaa tietotaitoa ja kokemusta musiikin tekemisestä. Samaan aikaan pitää kuitenkin pitää talous kurissa, hallinto pystyssä ja toimia koko henkilökunnan ylimpänä esimiehenä. Ei muuten taida sisältyä musiikin maisterin oppimäärään. Tilanne Sibelius-Akatemiassa on kahdeksanvuotisen rehtorin valtakauden jälkeen katastrofaalinen: Sibelius-Akatemiassa on kolmisensataa kuukausipalkattua työntekijää ja heistä jopa puolet hallintoa ja oppimis- ja harjoittelutilojen sijaan musiikkitalo loistaa hallintopalatsina. Kaiken kukkuraksi opetusta annetaan vain kuusi kuukautta vuodessa ja henkilökohtaista opetusta vähennetään jatkuvasti. Valtiolta kilahtaa kassaan jokaista opiskelijaa kohden 20 000 euroa vuosittain. Nykyisenkaltaisella johtamisella se ei riitä mihinkään, vaikka kaiken järjen mukaan 28 soittotuntia vuodessa ja jokunen luento viikossa irtoaisivat paljon halvemmallakin.

22

”Sibelius-Akatemian johto” löytyy painettuna pyöreitä vuosia täyttäneen pitkän linjan opettajan onnittelukortista. Kuulostaa muuten ennemmin mystiseltä sähköfirmalta kuin helposti lähestyttävän johtajan lämpimältä muistamiselta. Kun otetaan huomioon johtajan taiteellisten näkemysten talon opettajilta keräämä kritiikki ja koulun hallitukselta ansaittu epäluottamus, on vaikea puhua onnistumisesta. Eipä ihme, että haussa ollut rehtorin viisivuotinen pesti lyhennettiin vuonna 2009 kolmivuotiseksi heti kättelyssä. Ja nytkin taisi tulla kenkää etuajassa. Kuitenkin, niin kuin sadussa keisari saa uudet vaatteensa, on tämäkin johtaminen palkittu professorin arvonimellä. Suuri osa perusteluista liittyy – kaiken järjen vastaisesti – onnistuneeseen ja taidokkaaseen johtamiseen. Näennäisestä loistokkuudesta huolimatta johto on kuitenkin vaihtumassa. Tiedä sitten, onko ”taiteellinen rehtori” kauniimpi nimitys irtisanomisajalle, mutta pian johdolla on uudet kasvot. Tuomas Auviselle tarjotaan nyt sankarin viittaa. Kun kehnolla johtamisella ja liudalla epäonnistumisia saavutetaan arvonimi, keskinkertaisuudesta palkintona lienee vähintäänkin jäsenyys Suomen Akatemiassa. Entä mitä seuraa onnistumisesta? Toivottavasti näemme sen vielä.

Kirjoittaja on lämmittänyt saunan äänenkuljettajilla ja löylyt sen kuin paranevat. Ottaakohan kohta joku muukin lämpöä?


Saymaa 2 / 2012

Kiukunkapero

Ennen taiteilijoita, nyt maistereita

T

ähän tapaan täräytti eräs hyvin menestynyt taiteilija Sibelius-Akatemiasta, maamme ainoasta ”musiikkiyliopistosta”. Tämä kirvoitti keskustelun joka pohti näiden Akatemiaa arvostelevien ihmisten motiivia. ”Heidäthän on koulutettu täällä! Miksi he nyt myrkyttävät ja haukkuvat, vaikka kuitenkin ovat kiitollisuuden velassa!” Ovatkohan? Eivät ainakaan nykyisen malliselle Sibelius-Akatemialle. Minulle on valjennut monta syytä, mikä ihmisiä ottaa tässä laitoksessa pattiin, en ihmettele tippaakaan sen kovasanaista arvostelua. Byrokratia. Yliopisto vaatii tietyt toimenpiteet, ja niihin tarvitaan tietyt ihmiset. Mutta kuinka helkkaristi näitä paperinpyörittelijöitä pitää olla? Kaikki tämä aiheuttaa sen, että järkevästi toimiminen on monasti käsittämättömän hankalaa. Me opiskelijat kerromme siitä eteenpäin, oma kokemus Sibelius-Akatemian toiminnasta siirtyy koulun ulkopuolelle. Esimerkkinä annan vaikkapa eräästä suomalaisesta yliopistosta valmistuneen musiikkitieteilijän, joka valmistui ennenkuin luki hyväksi esimerkiksi historian opintonsa. Historian opintoja ei voi hyväksilukea valmiista tutkinnosta akatemian hallituksen päätöksen mukaan. Ainoastaan osan kieliä, kirkkohistoriaa ja kasvatustiedettä rajoitetusti voi hyväksilukea valmiista tutkinnosta. Tällaista EI määrätä yliopistolaissa. Oikeissa yliopistoissa tunnustetaan osaamista, sekä muissa yliopistoissa annettua opetusta. Meillä tunnustetaan keskeneräisiä tutkintoja, koska valmistuminen on ainut este opintojen hyväksilukemiselle musiikkitieteilijän tapauksessa. Hienoja päätöksiä akatemian hallitukselta! Hyvä! Loppuun asti mietittyä toimintaa! Toki kaiken voi tehdä vaikka tenttimällä, mutta mitä ihmeen järkeä on tehdä tentit kahteen kertaan? Miksi aiemmin hankitun osaamisen todentamiseen ei riitä suoritusmerkintä jonka on saanut toisessa yliopistossa? Mieltä ylentäviä ovat olleet myös vastakset häämästellessäni että kuinka tämä on mahdollista: ”Noh, onpa kyllä ikävä juttu.” ”Hyvä että otit asian esille, nyt se on tiedossa. Hienoa että asia kiinnostaa!” ”Noh, tällainen päätös nyt on tehty. Harmillinen

juttu.” ”En minä voi tälle mitään.” Eli niin sanotusti tuli isku vasten kasvoja, maiharia haaruksiin. Vähemmän olis kiukuttanu jos olisivat edes suoraan nauraneet vahingoniloisesti: ”Haha, mee vaan poju istumaan ne historian kurssit, voit kato päteä kivasti luennoitsijalle kun oot ne luennot kerran istunu! Irtoo kato rispektiä kollegoilta!” Opetus. Osa opiskelijoista ei saa sitä opettajaa, jonka haluaisivat edetäkseen instrumentissaan niin hyvin ja tehokkaasti kuin se olisi mahdollista. Osa opiskelijosta saa. Kyse on siis tuntiopettajista. Puhutaan että opettajan tulisi kyetä näyttämään osaamisensa. Opettaja on oppilaidensa summa; kyllä se pitäisi ymmärtää ilman tohtorin tutkintoakin. Uskaltaisin väittää, että on aika paljon opettajia jotka ovat kansallista ja kansainvälistä huippuluokkaa vaikka eivät ole Siban lehtoreita. Meillä saa valita vain tiettyjä opettajia eikä sitä joka olisi paras, vaikka kulut ovat Siballe täysin samat. Ihmeellistä laadunvalvontaa. Opiskelijat eivät vinkuisi tuntiopettajia jos talossa olisi heitä tyydyttäviä lehtoreita. Syy ja seuraus. Kansainvälisyys. Minun mielestäni yliopisto on kansainvälisesti tunnustettu ja arvostettu jos sen opetus on maailman kirkkainta kärkeä. Eli jos sen opettajat ovat maailman kirkkainta kärkeä. On meillä onneksi myös aivan loisteliaita ja vertaansa vailla olevia ihmisiä kaikilla osastoilla, mutta kaikkien pitäisi olla sellaisia. Jos jokin asia koulussa ei ole vetovoimainen ei se ole opiskelijan vika. Se on koulutuksen vika, ja se vika pitää korjata. Toisinaan turhautuminen iskee, ja ainoaksi mahdollisuudeksi vaikuttaa tuntuu muodostuvan yhden miehen mielenosoitus. Eikä sekään mihinkään vaikuta, tuleepahan parempi mieli. Toivottavasti pahat ihmiset edes nukkuvat yönsä huonosti ja heräävät aamuisin väsyneenä. Ne jotka valmistelevat ja tekevät huonot päätöset, myös kantavat vastuun niistä sekä päätösten seurauksista. Heidän toimintansa seurausta on se, että menestynyt taiteilija sanoo Siban valmistavan maistereita eikä taiteilijoita. Se ei ole opiskelijan vika. Kiukunkapero

23


Muka-orkesteri haastaa ennakkoluulot Mitä tehdä kun yliopisto ei tarjoa haluttua opetusta? Musiikkikasvatuksen opiskelijat kyllästyivät odottamaan parempia aikoja ja tekivät sen itse – nimittäin perustivat oman orkesterin.

K

unnia Mukalaislegioonaksi nimetyn orkeserin synnystä kuuluu ennen kaikkea neljännen vuoden musiiikikasvatuksen opiskelija Kaapo Ijakselle, joka paitsi kasasi orkesterin, on myös toiminut sen johtajana syksystä 2011 alkaen.

mentti on pakollinen. Myös niille joilla ei ole valmiiksi niin paljon klassista taustaa, yhteissoitto olisi huomattavasti kiitollisempi tapa oppia fraseerausta tai tyylillistä ilmaisua kuin pelkkä etydien hinkkaaminen yksin kopissa.” Kaapo lataa.

”Olin monta vuotta miettinyt orkesterin perustamista, sillä vaikka olen taustaltani klassinen muusikko niin Mukalla ei ollut tarjolla kuin bändisoittoa ja kamu-yhteissoittoa. Jotkut mukalaiset ovat toisinaan soittaneet Akatemian orkesterissa, mutta ei ole kovin yleistä koska monikaan ei edes tiedä onko sinne mahdollista päästä. Useat muka-opiskelijat ovat aiemmin soittaneet esimerkiksi AMK:ssa orkestereissa ja hämmästyvät tänne tullessaan tarjonnan puutetta. Yhden yön juttu-oopperassa viime syksynä oli mukalaisia orkesterissa, itse soitin siinä kitaraa. Mutta vaikka klassinen klarinetti on pääinstrumenttini, en ole päässyt vielä soittamaan sitä mihinkään opintojeni puitteissa.”, kertoo Kaapo.

”Tämän tyhjiön siis halusin täyttää perustaessani Muka-orkesterin. Olin syksyllä 2011 tuutorina, jolloin sain fukseista rekrytoitua paljon soittajia. Orkesterin johtaminen on ollut mahtavaa, koska se on mieletön pedagoginen haaste – mukana on sekä kokeneita soittajia että ihmisiä joilla ei ole mitään aiempaa klasaritaustaa.”

Musiikkikasvatuksen opintoihin kuuluu sekä yksi pakollinen kuoronjohdon kurssi että pakollinen orkesterinjohdon kurssi. Koulutusohjelmassa ei kuitenkaan ole tarjolla edes valinnaista saati pakollista opintojaksoa kuorolaulusta tai orkesterisoitosta. Läheskään kaikilla opiskelijoilla ei kuitenkaan ole varsinkaan orkesterisoitosta välttämättä mitään omaa aikaisempaa kokemusta, vaan heidän oletetaan hyppäävän suoraan johtajan asemaan. Kaapon mukaan tilanne on huolestuttava, sillä se vaikuttaa suoraan myös siihen, mitä kouluissa tehdään. ”Mukalla on oikeasti aika paljon klassisesti orientoituneita ihmisiä. Yhteissoitto olisi tärkeä lisä nykytilanteeseen, jossa yksi klassinen instru-

24

Orkesteri alkoi harjoitella heti syksyllä, hieman yli kahdenkymmenen hengen kokoonpanolla. Kaapo vaistosi heti alussa että ihmisten sitouttamiseen tarvittiin myös tavoite - tässä tapauksessa joulukonsertti, joka pidettiin joulukuussa Musiikkitalon yläaulassa mukalaisten solistien tähdittämänä. Yleisöä saatiin paikalle kiitettävästi, innokkaimmat kyselivät jo kausikorttejakin...

Keväällä on luvassa koululaiskiertue Turkuun ja pääkaupunkiseudulle neljään peruskouluun, ohjelmassa Prokofjevin ”Pekka ja Susi” sekä Muumilaakson tarinoita-potpurri. Jälkimmäinen on alunperin Kaapon opetusharjoittelussa Kruununhaassa oppilasorkesterille kirjoittama kokonaisuus, jota hän sittemmin muokkasi vielä Muka-orkesterille sopivammaksi. Tarkoitus olisi saada esitettyä ohjelma myös Siba:lla viimeistään syksyllä. Myös muut kuin mukalaiset ovat orkesteriin tervetulleita. Orkesterin eräänlaisena sisarprojektina on myös jo aiemmin toimi-


Saymaa 2 / 2012 nut mukalaisten itse perustama kuoro, jota johtaa musiikkikasvatuksen opiskelija Julia Lainema. ”Haaveeena olisi saada nämä jutut osaksi opintoja, jolloin klassisen musiikin osuus opinnoissa olisi suurempi. Mutta ensin pitää todennäköisesti saada vakiinnutettua tämä toiminta, sen saattaminen SibeliusAkatemian alaisuuteen lienee byrokratian vuoksi pidempi juttu.”, pohtii Kaapo. ”On surullista katosa miten vahvat genrerajat Akatemialle on pystytetty, kun itse on

tottunut tekemään monenlaista musiikkia. Esimerkiksi Yhden yön juttu ooppera oli mahtava: siinä oli jazztrio lavalla sekä säveltäjä Kortekankaan tekemä äänisuunnittelu jossa kaikenlaisia scraths-efektejä ja syntikkasoundeja. Itselläni on ollut hirveä hinku tämän genrekeskustelun aikana näyttää, että myös mukalta löytyy innokkaita ja taitavia klassisen soittajia. Ei tästä koulusta tule koskaan yhteisöä jos meillä ei riitä uskoa toistemme osaamiseen!” Riikka Pellinen

Basisti ottaa tuntumaa klassiseen Olli Liljeström on yksi niistä Muka-orkesterin soittajista, joille kokemus on ensimmäinen laatuaan. Sähköbassoa pääinstrumenttinaan soittava Olli otti jousen kauniiseen käteen viime syksynä Kaapon ehdotuksesta – kontrabasso sinänsä oli tullut tutuksi jo aiemmin bassotuntien yhteydessä. ”Jousitekniikastani löytyy varmasti yhtä ja toista sanottavaa, mutta olen koittanut pyrkiä koko ajan eteenpäin myös viulisteilta ja sellisteiltä saamieni vinkkien avulla”, Olli virnistää. Vaikka Ollilla itsellään on pop-jazz-tausta, korostaa hän kuunnelleensa aina kaikenlaista musiikkia, klassinen mukaan lukien. Lisäksi kokemusta on kertynyt klassisen laulun sivuaineopintojen kautta sekä Ylioppilaskunnan laulajien riveissä. Silti hän kokee päässeensä Muka-orkesterissa soittamisen kautta syvemmälle klassisen musiikin maailmaan. ”Klasarisoitto poikkeaa yhteissoitollisesti huomattavasti bändisoitosta, kun pohjana ei olekaan yksi groove jonka varassa toimitaan, vaan pitää koko ajan seurata kapua sekä kuunnella muita ihan eri lailla”, Olli toteaa. Muka-orkesteri on kirvoittanut hänet muihinkin uusiin aluevaltauksiin. ”Esitin laulun D-tutkinnossani kappaleen “Soi vienosti murheeni soitto”, ja innostuin hankkimaan siihen mukaan jousikvartetin ja huilun, joille tein kappaleesta sovituksen.

Olli Liljeström on Muka-orkesterin basistivahvistus. Lisäksi minulla oli toisessa kappaleessa vielä isompi kokoonpano puhaltimineen päivineen. Tämä tuskin olisi juolahtanut mieleeni ilman Muka-orkesterikokemuksiani.” Olli kertoo. Riikka Pellinen

25


Kolumni

Kuopiosta moro!

M

uistan vielä perheemme matkan Kuopiosta Helsinkiin 90-luvun puolivälin tienoilla. Eräänä aamuna ajoimme raitiovaunulla Mannerheimintietä kohti keskustaa. Tiirailin ikkunasta ohikulkevia taloja, kunnes Töölössä huomasin lyhyen ylämäen päässä kyltin: Sibelius-Akatemia. Tiedustelin isältäni mikä rakennus oli ja hän kertoi minulle Suomen ainoasta musiikkiyliopistosta, jonne vain suomen terävin musiikkikärki valittiin. Nuori pianonsoittoa harrastava poika tiiraili taloa ihmeissään. Kun sitten koitti kevät 2011 ja täytin nettihakemusta kirkkomusiikin pääsykokeisiin, oli mielessäni tuo lapsuuden maaginen T-talon kohtaaminen. Helsinki sai kuitenkin väistyä. Kuopiolaisena päädyin kotikaupunkini arkiseen musiikkitaloon, jossa olin vieraillut jo pikkulapsesta asti. Elämäni kun sijaitsee kaiken kaikkiaan täällä PohjoisSavon (ja muailman) sydämessä. Kirkkomusiikin opetus on Siballa jaettu kahtia Helsingin ja Kuopion välillä. Suunnilleen yhtä moni opiskelija aloittaa syksyisin molemmissa firmoissa. Kuopion vahvuuksia ovat tiivis ja kannustava yhteisö, toimivat opiskelu- ja treenitilat sekä laadukas opetus.

26

Tiivis opiskelijaporukka mahdollistaa paljon. Kilpailuhenki on unohtunut ja kaveria ei jätetä (edes kasaantuvien poissaolojen keskellä) yksin. Kun tunnemme toisemme hyvin, on myös oppilaskunnalla mahdollisuutta moneen. Esimerkkinä mainitsisin ensisyksyn opintomatkan Amsterdamiin mestarikurssitettavaksi. Toki tiiviissä yhteisössä on haasteensa, mutta hyvä ja asiallinen henki on saatu säilytettyä. Alakerran AMK ja konservatorio käyttävät meistä nimeä ”taivasosasto” En tiedä johtuuko nimitys sijainnistamme musiikkikeskuksen ylimmässä kerroksessa, vai kenties tulevasta kirkollisesta ammatista. Voin kertoa, että taivaalliset fiilikset saattavat olla välillä kaukana uupuneen ”kirkkarin” mielestä, kaiken arjen aherruksen keskellä. Mutta kaikesta huolimatta on täällä Kuopiossakin melkoisen hyvä olla. Vappua odotteleva musiikin ylioppilas Kuopiosta – Risto Eskola


Saymaa 2 / 2012

International Corner

Hauskaa vappua!

A

s you may have heard, our spring time festival Vappu is almost here. Get ready!

In Finland the main point of the carnivalstyle fest is to celebrate spring, work and academical studies. People old and young party outside, picnic and wear decorative clothing. In towns around the country statues are crowned with a student cap. In Helsinki students wash and crown Manta, the statue called Havis Amanda. Vappu activities of SAY are for everyone! The 1st of May it’s our turn to crown Manta. First welcome to the student union room in M-building to enjoy traditional Vappu delicacy. Sign up now and you can join the massive choir (Suurkuoro) which sings at Manta’s crowning during the celebraties. Or follow the other people and move to the statue Manta. Don’t forget to buy balloons

before! The 2nd of May you have an opportunity to have a picnic with other Siba students at Ullanlinnanmäki at SAY’s tent. Find the accurate timetables in the website say.siba.fi. Vappu is connected with many spring time festivals. May Day is an ancient northern spring festival and we know there have been old traditions also in Finland near the dates we now celebrate Vappu. Also Walpurgis Night, the German tradition, is associated with the Finnish Vappu. In Finland Vappu has also been associated with left-wing politics some time ago. Vappu is ”Työn päivä” (in english: ”The day of work”) even if it’s a public holiday. Nowadays Vappu is for everyone, what ever your political view is. Sari Salmi

Pictures of Wappu celebrations from previous years.

27


Qsinen

28


Saymaa 2 / 2012

29


Urkuparvisänky Yläsäveltaidetoimikuntavaalijärjestyksenvalvoja Kaikukoppakuoriainen

Hankaussähkökitara

Saksofoniatri

Läpivetopasuuna

Barokkijousiammunta

Kuivausrumpukapula

Bassoradiopuhelin

Ruonansuukappale

Kapellimestarivalehtelija

Viulunkielikoru

Äänialatyylinen

Bassonryöstösaalis Äänihuulirasva

Makaronipatarumpu Käyrätorvisieni

Trilliläppävika

S-putkimies

Äänirautakauppatiede

Kaksoisleukatuki

Viritystappisolu

Simile Hehän ovat kuin kaksi marjaa!

Kirsi Marttinen (1979-), SAY:n pääsihteeri

30

John Morton (1724-1777) Martti Marttisen pojanpojanpoika, amerikansuomalainen poliitikko ja Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen


n

"Kyllä on mukavaa, kun peruspalvelut ilmaiseksi saa!" Nouda meiltä ilmainen OP-Visa Debit –kortti! Tarvittaessa hoidamme asiointisi siirron osuuspankkiin valtakirjalla.

Tervetuloa asiakkaaksemme!

Puhelinvaihde Suorat numerot: Toimitusjohtaja Pankinjohtaja Rahoituspäällikkö

(015) 477 4400

Telekopio

(015) 477 4426

(015) 477 4421 040 505 8994 (015) 477 4423 (015) 477 4424

Palveluneuvojat (varainhoito ja sijoitukset) Rahoitusneuvottelijat

(015) 477 4431 (015) 477 4432 (015) 477 4433 (015) 477 4439 (015) 477 4440 (015) 477 4441

Korttien katoamisilmoitukset

020 333

Elämä haltuun. nyyti.fi Tietoa verkossa.

Elämäntaitokurssi

Hengailuillat

Nettiryhmät

Elämän ja opiskelun hallintaan.

Mukavaa yhdessäoloa.

Osallistu tai seuraa muiden keskustelua.

Nyyti - opiskelijoiden tukikeskus


Saymaan Wappunumero 2012  

Mellakointia ja Mantan lakitusta!

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you