__MAIN_TEXT__

Page 1

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Toimittaja Niina Uusi-Seppä


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Toimittaja Niina Uusi-Seppä


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna Toimittaja Niina Uusi-Seppä Kannen kuvat Pentti Pere / Satakunnan Museo (SatM) Etukansi Porin Eteläranta Takakansi Lapin Sammallahdenmäki ja Vanha Rauma Ulkoasu Maija Lindfors / SEK Promote Oy Kartat Virpi Sipari / Satakuntaliitto Paperi Galerie Art Silk 170g Paino Eura Print Oy, 2012 Satakunnan Museon julkaisuja 19/2012. ISSN 0358-724X ISBN 978-952-67018-9-9 (sid.) ISBN 978-952-67837-0-3 (PDF)


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Esipuhe Ihminen on asuttanut Satakuntaa aina esihistoriallisen ajan alusta, kivikaudelta, lähtien. Samalla ihmisen ja luonnon yhteisvaikutuksessa on syntynyt rikkaita kulttuuriympäristöjä. Satakunnan kulttuuriympäristöissä ilmeneekin erityisen hyvin ajallinen kerroksellisuus; ihmisen jättämät jäljet maisemassa kertovat maakunnan vaiheista. Maakunnan kulttuuriympäristöt ovat hyvin monipuolisia. Maiseman perustana ovat vauraat, jo rautakaudelta alkaen yhtäjaksoisesti muotoutuneet jokilaaksojen viljelysmaisemat ja niihin liittyvä talonpoikainen rakennuskulttuuri. Maakunnasta löytyy myös edustavia esimerkkejä perinteisestä kaupunkirakentamisesta ja vanhoista teollisuusympäristöistä. Yksi leimallinen piirre maakunnalle on merellisten elinkeinojen luoma rakennusperintö. Maakunnan upea kulttuuriympäristö todella ansaitsee oman kirjansa. Nyt julkaistu teos on saanut nimen Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna. Edellinen satakuntalaista rakennusperintöä laajemmin esitellyt teos, Satakunnan rakennusperinne, julkaistiin vuonna 1990. Tuo teos on kulunut monissa käsissä ja on osin yhä käyttökelpoinen. Kulttuuriympäristöt ovat kuitenkin jatkuvassa muutoksessa. Joitakin edellisessä teoksessa esiteltyjä kohteita on valitettavasti jo kadonnut ja samalla uusi rakentaminen on synnyttänyt uusia, arvokkaita kulttuuriympäristöjä. Nyt julkaistussa teoksessa on mukana myös arkeologinen kulttuuriperintö ja

5


6

Reposaari 1900-luvun alussa. Kuva: Satakunnan Museo.

perinnemaisemat. Teos palvelee varmasti edeltäjänsä tapaan hakuteoksena ja vaikka matkailijan tietopakettina. Artikkelit sinällään tarjoavat kiinnostavaa luettavaa ja ajankohtaista tietoa kenelle tahansa kulttuuriympäristöistä kiinnostuneille. Toivottavasti kirja tietoa jakaessaan myös edistää yhteisen kulttuuriperintömme, tässä tapauksessa satakuntalaisten kulttuuriympäristöjen vaalimista ja säilymistä. Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna -julkaisu on toteutettu osana samannimistä hanketta, jolle Satakuntaliitto on myöntänyt rahoituksen Länsi-Suomen EAKR-toimenpideohjelmasta. Hankkeen ja kirjan omarahoituksesta on vastannut Satakunnan Museo. Satakunnan Museon yhteistyökumppanit hankkeessa ovat olleet Museovirasto, Satakuntaliitto, Turun yliopiston maisemantutkimuksen oppiaine ja Varsinais-Suomen ELY-keskus. Satakunnan Museon tehtäväkentässä kulttuuriympäristötyöllä on jatkuvasti kasvava rooli. Museo on tehnyt Museoviraston kanssa yhteistyö- ja työnjakosopimuksen kulttuuriympäristön vaalimisesta. Sen perusteella museo vastaa sekä arkeologisen kulttuuriperinnön että rakennusperinnön ja korjausrakentamisen asiantuntija- ja viranomaistehtävis-

tä koko Satakunnan alueella. Tämän julkaisun tuottaminen sopii siten erinomaisesti juuri Satakunnan Museolle. Päävastuu kirjan toteutuksesta on ollut projektipäällikkö, FM Niina Uusi-Sepällä. Vankka kokemus aiheesta on taannut erinomaisen lopputuloksen. Vaikka kirjassa esitellään etenkin vanhoja kulttuuriympäristöjä, olemme halunneet, että kuvat esitellyistä kohteista ovat kuitenkin ensisijaisesti uusia. Kuvauksesta on vastannut pääasiassa Satakunnan Museon valokuvaaja Pentti Pere. Teemakartat on laatinut Virpi Sipari Satakuntaliitosta. Kirjoittajakunta edustaa parasta asiantuntemusta satakuntalaisista kulttuuriympäristöistä. Haluan osoittaa kiitokset koko tekijäkaartille. Kiitokset tulee osoittaa myös maakunnan yhteisöille ja yksityisille, jotka ovat kirjaan tietojaan ja aineistojaan luovuttaneet. Erityisesti tulee kiittää niitä lukuisia kiinteistönomistajia, joiden ansiosta meillä on säilynyt arvokasta kulttuuriympäristöä, josta voimme olla ylpeitä. Juhani Ruohonen, museonjohtaja, Satakunnan Museo, Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna -hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja


7

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

ESIPUHE

5

Satakunnan maakunnallisesti

SISÄLLYS

7

arvokkaat kulttuuriympäristöt

Satakuntalainen kulttuuriympäristö tutuksi

8

Kohdeluettelot kunnittain

194

Eura

196

Ihmisen ympäristö

Eurajoki

210

Sirkka Lehto: 70 vuotta kaavoitettua kulttuuriperintöä

Harjavalta

216

– kulttuuriympäristöt Satakunnan aluesuunnittelussa

14

Honkajoki

221

Eeva Raike: Maiseman kruunut – hautaröykkiöt Satakunnassa

26

Huittinen

224

Jämijärvi

232

Kankaanpää

234

Anna Riionheimo: Satakunnan asutusmaisema 1560-luvulla – paikkatietotarkastelu maakunnan historiallisesta kylärakenteesta

36

Sami Louekari: Maatalousmaiseman muotoutuminen Porin seudulla 1700–1900

Karvia

240

Kiikoinen

244

Kokemäki

246

56

Köyliö

257

Lavia

262

70

Luvia

265

Merikarvia

271

Nakkila

277

46

Liisa Nummelin: Pääomasta perinnöksi – Satakunnan teollinen perintö tänään Kirsi Niukko: Jälleenrakennuskauden rakennusperinnön kulttuuriarvot Satakunnassa Juha Vuorinen: Villa Mairean varjossa – Satakuntalaisen modernin arkkitehtuurin arvottamisen problematiikasta

80

Iida Kalakoski: Katso paikkaa, etsi juonta.

Pomarkku

283

Ajatuksia korjaus- ja täydennysrakentamisesta

88

Pori

286

Niina Uusi-Seppä: Asukkaana kulttuuriympäristössä

94

Rauma

310 329

Katri Tella: Kiinnekohtia porilaisessa lähiömaisemassa

104

Siikainen

Maunu Häyrynen: Kulttuuriympäristö ja sen arvot

114

Säkylä

332

Ulvila

336

Satakuntalainen kulttuuriympäristö Sanna Seppälä ja Niina Uusi-Seppä: Kauas missä katse kantaa. Satakunnan maiseman erityispiirteitä

126

Leena Koivisto: Täällä muinoin töin ja toimin. Satakunnan kiinteät muinaisjäännökset

146

Liisa Nummelin ja Niina Uusi-Seppä: Raatajalle onnen antoi lämmin kotilies. Satakunnan rakennettu kulttuuriympäristö

160


8

Leena Koivisto yleisöopastuksella Sammallahdenmäen maailmanperintökohteella. Kuva: C arita Tulkki, SatM.

Satakuntalainen kulttuuriympäristö tutuksi Kulttuuriympäristöllä tarkoitetaan ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa muotoutunutta ympäristöä. Siihen kuuluu muinaisjäännöksiä, rakennusperintöä ja maisemia. Esihistoriallisen ajan muinaisjäännökset ovat kulttuuriympäristön vanhinta kerrostumaa. Ne ovat maisemassa tai maaperässä säilyneitä rakenteita ja kerrostumia, jotka ovat syntyneet paikalla kauan sitten eläneiden ihmisten toiminnasta. Osa näistä muinaisjäännöksistä on maan alla näkymättömissä. Tällaisia maanalaisia kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat mm. monet kivikauden asuin- ja hautapaikat. Hautaröykkiöt, uhrikivet ja linnavuoret ovat taas selvästi maisemassa erottuvia elementtejä ja siksi paremmin tunnettuja. Historiallisen ajan muinaisjäännöksiä ovat esimerkiksi autioituneet keskiaikaiset kylänpaikat, kaupunkien arkeologiset kerrostumat ja ensimmäisen maailmansodan linnoituslaitteet. Vedenalaisia muinaisjäännöksiä ovat hylyt, jotka ovat uponneet yli sata vuotta sitten, sekä muut ihmisen tekemät, vanhasta asutuksesta ja elinkeinoista kertovat vedenalaiset rakenteet. Satakunnasta tunnetaan yli tuhat muinaisjäännöstä.

Rakennettu kulttuuriympäristö muodostuu yhdyskuntarakenteesta, rakennuksista sisä- ja ulkotiloineen, pihoista, puistoista, teistä, silloista ja muista rakenteista. Rakennusperintö on pääsääntöisesti synonyymi rakennetulle kulttuuriympäristölle, vaikka joskus käsitettä käytetään tarkoittaen erityisesti vanhoja rakennuksia. Satakunnassa on vahva talonpoikainen rakennusperintö, mutta myös merkittävää teollisuusperintöä, kaupunkirakentamista ja modernia arkkitehtuuria. Rakennettuun ympäristöön tulee koko ajan uusia ajallisia kerrostumia, jotka kertovat oman aikansa kulttuurista ja rakentamistavoista. Uudemman ajan arkkitehtuurin arvojen huomaaminen voi joskus olla vaikeaa, mikä saattaa johtuu rakennusten suuresta määrästä. Suomen koko rakennuskannasta 80 % on rakennettu toisen maailmansodan jälkeen. Mitkä näistä rakennuksista ovat sitä tulevaisuuden rakennusperintöä, joka halutaan säilyttää esimerkkinä oman aikakautensa rakennuskulttuurista? Kulttuurimaisema voi olla perinteinen maalaismaisema tai urbaani maisema. Satakunnassa kulttuurimaiseman


9

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

monimuotoisuutta ilmentävät Selkämeren rannikkoseutu, Kokemäenjokilaakson viljelylakeudet, Pohjois-Satakunnan pienipiirteinen viljelymaisema ja rannikolle perustetut historialliset kaupungit. Perinnemaisemat eli perinnebiotoopit ovat perinteisen maatalouden, etenkin karjatalouden toimintojen muovaamia, useimmiten pienialaisia maisematyyppejä kuten niittyjä, ketoja, hakamaita ja metsälaitumia. Maatalouden muutoksen myötä perinnebiotoopit ovat vähentyneet romahdusmaisesti niin Satakunnassa kuin muuallakin Suomessa. Niiden merkitys maisemalle ja luonnon monimuotoisuudelle on kuitenkin suuri. Kokemäenjokilaakson alavaa viljelymaisemaa Huittisissa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Tolvin talo Harjavallan Torttilassa. Kuva: Pentti Pere, SatM.


10

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna -kirjassa esitellään maakunnan arvokkaita kulttuuriympäristöjä. Hyvin säilynyt ja hoidettu kulttuuriympäristö on tärkeä vetovoimatekijä kunnille ja koko maakunnalle. Sitä voitaisiin hyödyntää matkailussa ja kuntamarkkinoinnissa paljon nykyistä enemmän. Vaikka suurin osa alueista ja kohteista on yksityisomistuksessa, nekin ovat osa yhteistä kulttuurimaisemaamme ja sellaisina kaikkien ihailtavissa. Kulttuuriympäristö kertoo monin tavoin ihmisen suhteesta ympäristöönsä eri aikoina: siihen on jäänyt jälkiä niin elinkeinoista, asumisesta, liikkumisesta kuin uskomuksistakin. Se on tärkeä osa identiteettiämme ja yhteistä muistiamme. Kirja koostuu asiantuntija-artikkeleista ja kuntakohtaisesta kohdeluettelosta. Artikkelit tarjoavat näkökulmia satakuntalaisen kulttuuriympäristön syntyprosessiin ja arvottamiseen. Kirjan lopussa on lista eri viranomaisten toimesta kartoitetuista ja arvotetuista maakunnallisesti arvokkaista kulttuuriympäristöistä. Keskeisenä aineistona on Satakunnan maakuntakaavaa varten tehty rakennusperinnön inventointi. Artikkelikokoelman alkuun maakunta-arkkitehti Sirkka Lehto on koonnut katsauksen siitä, miten kulttuuriympäristöt on huomioitu Satakunnan aluesuunnittelussa menneinä vuosikymmeninä. Vaikka kulttuuriympäristö-sanaa ei käytetty vielä Alvar Aallon laatimassa Kokemäenjokilaakson aluesuunnitelmassa vuonna 1942, siinäkin on jo huomioitu maakunnan pitkä asutushistoria ja sen luoma viljelymaisema. Satakunnassa on rikas arkeologinen kulttuuriperintö ja kiviröykkiöhaudat ovat näkyvimpiä merkkejä muinaisesta asutuksesta. Turun yliopiston opettaja, arkeologi Eeva Raike kertoo artikkelissaan satakuntalaista maisemaa leimaavista hautaröykkiöistä ja erityisesti Sammallahdenmäen röykkiöalueesta, jota hän on tutkinut vuonna 2002. Sammallahdenmäki on nimetty UNESCOn maailmanperintökohteeksi vuonna 1999.

FM Anna Riionheimo vie meidät artikkelissaan satakuntalaiseen asutusmaisemaan 1560-luvulla. Hän on tutkinut pro gradussaan paikkatietoa maakunnallisen maisemahistorian tutkimuksessa. Artikkelissaan hän esittelee satakuntalaista 1500-luvun kylärakennetta kirjallisten ja karttalähteiden pohjalta. FL Sami Louekari puolestaan tarkastelee artikkelissaan mm. maankohoamisen ja järvienkuivattamisen vaikutuksia maatalousmaiseman muotoutumiseen Porin seudulla. Satakunnan Museon rakennustutkija Liisa Nummelin käsittelee artikkelissaan satakuntalaista teollista perintöä ja sen tulevaisuutta elinkeinorakenteen muuttuessa. Satakunnalla on merkittävä teollisuushistoria ja siihen liittyvää arvokasta rakennusperintöä. Mitä rakennuksille tapahtuu, kun teollinen toiminta niissä loppuu? Rakennusperintöömme tulee koko ajan uusia kerrostumia, jotka pitäisi saada myös arvotettua, jotta ne osattaisiin huomioida maankäytönsuunnittelussa. Tähän asti rakennusinventoinneissa on keskitytty lähinnä ennen sotia valmistuneeseen rakennuskantaan. FM Kirsi Niukko kertoo artikkelissaan sotien jälkeisen vilkkaan rakennustuotannon ja karjalaisen siirtoväen asuttamisen vaikutuksista satakuntalaiseen maisemaan ja pohtii tämän jälleenrakennuskauden rakennusperinnön arvoja. Rakennustutkija, FT Juha Vuorinen puolestaan valottaa maakunnan modernin arkkitehtuurin arvottamisen problematiikkaa. Suomalaiset taajamat ovat olleet melkoisessa murroksessa viime vuosikymmeninä. Paljon on purettu ja rakennettu uutta, eikä lopputulos ole aina ollut paras mahdollinen. Rakennuksia on aina korjattu ajan hengen mukaan vastaamaan uusia vaatimuksia. Valitettavan usein rakennus menettää muutoksissa ne keskeisimmät tyylipiirteensä, joista muodostuu rakennuksen historiallinen arvo. Arkkitehti SAFA Iida Kalakoski pohtii artikkelissaan korjaus- ja täydennysrakentamisen haasteita arvokkaassa ympäristössä.


11

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Porin Puuvilla. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

FM Katri Tellan porilaista lähiömaisemaa ja FM Niina Uusi-Sepän Kokemäen Tulkkilaa käsittelevissä artikkeleissa on etsitty uusia näkökulmia kulttuuriympäristön arvottamiseen ja vaalimiseen asukkaita haastattelemalla. Miten asukkaat näkevät oman ympäristönsä ja mikä siinä on heille arvokasta? Onko asukkaiden ja asiantuntijoiden arvostuksissa eroja? Lähiöitä ei vielä juuri ole arvotettu osana rakennusperintöä, mutta niiden arvo asuinympäristönä ja oman aikansa rakennuskulttuurin edustajina on kiistaton. Entä miten palvelujen katoaminen vaikuttaa kulttuuriympäristön arvoon? Maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrynen tarkastelee

omassa artikkelissaan asiantuntija- ja osallisnäkökulmien yhteensovittamista kulttuuriympäristöjen suojelussa ja hoidossa. Kirjan loppuosa nostaa esiin maakunnan eri alueiden vahvuuksia ja kulttuuriympäristön helmiä. Maisemasuunnittelija Sanna Seppälän ja Niina Uusi-Sepän artikkelissa kuvataan Satakunnan maiseman erityispiirteitä, arkeologi Leena Koivisto kertoo maakunnan esihistoriasta ja Liisa Nummelin ja Niina Uusi-Seppä esittelevät alueen rakennusperintöä. Kuntakohtaisessa luettelo-osassa on esitelty maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt eri viranomaisten ylläpitämistä rekistereistä.


12


13

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Ihmisen ympäristö


14

Erkkil채n tila Merikarvian Trolssista oli Satakunnan rakennusperinne -kirjan kansikuvassa vuonna 1990. Tila on s채ilytt채nyt arvonsa eritt채in hyvin kuten vuonna 2011 otetusta kuvasta voi huomata. Kuva: Pentti Pere, SatM.


15

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Sirkka Lehto

70 vuotta kaavoitettua kulttuuriperintöä Kulttuuriympäristöt Satakunnan aluesuunnittelussa Kulttuuriympäristö käsitteenä on ilmestynyt maakunnallisiin suunnitteluasiakirjoihin vasta 1960-luvulla. Kuitenkin kulttuuriympäristöön liitetyt alueen ominaisuudet, sellaisina kuin ne nykyisessä suunnittelukulttuurissa ymmärretään, on otettu huomioon jo 1940-luvulla ensimmäisessä vapaaehtoisesti laaditussa Kokemäenjokilaakson aluesuunnitelmassa. Suomessa pioneerityöksi arvotetun, vuonna 1942 valmistuneen Kokemäenjoenlaakson aluesuunnitelman laatijan Alvar Aallon suunnittelun lähtökohtana oli satakuntalainen kulttuuri, sen esihistorialliselta ajalta lähtöisin oleva asutushistoria ja laajat viljelykulttuurin muovaamat maisemat. Aalto-tutkija Göran Schildtin mukaan Aalto ei tavoilleen uskollisena ottanut Kokemäenjokilaakson aluesuunnittelutehtävää minään irtotyönä, vaan korotti sen heti keskeiseksi periaatekysymykseksi ja yleiseksi kulttuuriprobleemiksi. Aalto julkaisi vuonna 1941 laajan artikkelin, jossa hän korosti alueiden kehittämisessä ns. hyvän elämän mallia, johon kuului tietynlainen alueidenkäytön järjestys koskien kukoistavaa maataloutta, harmonista maaseutua, hyvin hoidettuja rakennuksia, dynaamista teollisuutta ja monipuolista kaupunkielämää. Aalto nimeää kuvaamansa ideaalisen järjestyksen termillä oikea jako, joka saataisiin aikaan regionisuunnittelulla. Aalto ei käyttänyt aluesuunnitelman selostuksessa kulttuurimaisema tai -ympäristö -nimityksiä. Suunnittelussa hän kuitenkin pyrki turvaamaan

erityisesti uusien liikenneväylien sijoitussuunnittelussa historiallisia kyläalueita ja viljelyvainioita pirstoutumiselta. Samalla vanhat kylätiet rauhoitettiin raskaalta läpiajoneuvoliikenteeltä. Varsinaiseen aluesuunnitelmakarttaan ei näitä maanviljely- ja asutuskulttuurin alueita tai kohteita osoitettu millään erityismerkinnällä eikä niiden erityistä kulttuurihistoriallista merkitystä määritelty, mutta alueiden historia ja rakentunut kylä- ja viljelymaisema olivat suunnitelman lähtökohtina. Lainsäädäntö ja maakunnan alueidenkäytönsuunnittelu Rakentamisen ja alueidenkäytönsuunnittelun lakisääteinen ohjaus kaupunkia laajemman alueen suunnittelussa koski seutukaavoitusta, jota koskeva säädös tuli voimaan 1. päivä heinäkuuta 1959. Siinä säädettiin jo, että suunnittelussa tuli osoittaa myös alueiden kulttuurihistorialliset arvot. Suunnittelussa tuli ottaa huomioon luonnonsuojelu- ja maisemanhoitonäkökohdat sekä säilyttää muinaismuistot ja historiallisesti merkittävät kohteet. Samalla säädettiin, että jos jotakin aluetta on sen sijainnin, luonnonkauneuden tai erikoisten luonnonsuhteiden tahi historiallisesti tai taiteellisesti arvokkaiden muistojen, esineiden tai rakennusten takia taikka muusta niihin verrattavasta syystä erityisesti suojeltava, voidaan kaavassa antaa tarpeellisia määräyksiä.


16

Alvar Aallon Kokem채enjoenlaakson aluesuunnitelma vuodelta 1942. Kuva: Satakuntaliitto.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Satakunnassa seutusuunnittelu oli alkanut jo 1940-luvulla vapaaehtoisilla kuntien välisillä sopimuksilla Kokemäenjokilaaksossa saadun kokemuksen innoittamana myös Ylä-Kokemäenjoen seudulla ja Rauman talousalueella. Kummallakin alueella laadittiin seutukaavat, joissa kulttuuriarvoja omaavina alueina esitettiin muinaismuistoalueet ja luonnonsuojelualueet. Rauman talousalueen karttaan merkittiin lisäksi paikallisesti suojeltavat alueet, luonnonnähtävyydet sekä historiallisesti ja rakennustaiteellisesti huomattavat rakennukset ja rakennusryhmät. Suunnitelmassa puututaan myös maisemanhoitoon mainitsemalla esimerkkejä, joissa yksi rakennus pilaa kokonaisen kirkonkylän. Kulttuuriympäristöön kuuluvat asiat käsiteltiin tässä seutukaavassa otsikon Virkistys- ja vapaa-aika-alueiden ja kohteiden tarve yhteydessä. Satakunta sai vuonna 1966 sisäasiainministeriöltä määräyksen laatia seutukaava koko maakuntaan. Satakunnan seutukaavaliitto perustettiin vuonna 1967 ja se toimi vuoteen 1990. Toiminnan aikana laadittiin neljä eri teemoja käsittelevää vaihekaavaa (Satakunnan seutukaavat 1, 2, 3 ja 4) sekä kokonaiskaavana Satakunnan seutukaava 5. Vuoden 1991 alussa Satakunnan maakuntaliitto ja seutukaavaliitto tehtävineen yhdistettiin Satakuntaliitoksi ja vuoden 2000 alusta uudistetun maankäyttö- ja rakennuslain myötä maakunnan tai seutukunnan aluetta koskevista kaavoista alettiin käyttää nimitystä maakuntakaava. Satakunnan maakuntakaava vahvistettiin vuonna 2011.

17

Ensimmäisen seutukaavan sisällölle oli asetettu muiden päämäärien ohella vaatimus luonnonsuojelun ja maisemanhoidon kannalta arvokkaiden alueiden ja historiallisesti merkittävien kohteiden suojaamisesta. Satakunnan seutukaavaa varten laadittiin ensin nykytilanteen laaja selvitys, joka nimettiin otsikolla Runkokaava 2000. Sen toimintaohjelmassa määriteltiin toimeenpantavaksi inventoivia esitutkimuksia. Ensimmäiseksi tilattiin koko maakunnan maisemarakennetta ja maisema-aluejakoa määrittelevä selvitys maisema-arkkitehti Leena Iisakkilalta. Vuonna 1968 valmistuneessa selvityksessä Satakunnan maisematutkimus määriteltiin ja kuvattiin Satakunnan maisemarakenteelliset aluejaot kolmena karttaesityksenä selostuksineen. Tutkimuksen menetelmällisenä esikuvana käytettiin tekijän mukaan J. G. Granön maisemallista aluejakoa, jota voitaisiin soveltaen käyttää perustietona muiden alueiden käyttömuotojen suunnittelussa.

Satakunnan kulttuuriympäristöjen määrittely Satakunnan seutukaavaliitto laati toimintansa aikana alueiden käytön suunnittelua ja ohjausta varten kulttuuriympäristöä ja -maisemaa koskevia selvityksiä vuosina 1968, 1975, 1978, 1983 ja 1988. Satakuntaliitto jatkoi työtä kulttuuriympäristöjen täydennysselvityksellä vuonna 2005 (Taulukko 1).

Vaaniin kartanon huvimajaa luonnehdittiin Elias Härön ja Pekka Kärjen laatimassa selvityksessä puhdastyyliseksi lystihuoneeksi empirekaudelta. Toinen päädyn kaari-ikkunoista on tehty luukuksi, josta aikoinaan juhlien ja talkoiden yhteydessä tarjoiltiin olutta. Tilalla toimi olutpanimo vuoteen 1867 saakka. Kuva: L auri Putkonen.


18

Samana vuonna valmistuivat Museoviraston edeltäjän Muinaistieteellisen toimikunnan tutkijoiden Elias Härön ja Pekka Kärjen laatimana selvitys Satakunnan kulttuurihistoriallisista suojelukohteista sekä Unto Salon Muinaistieteellisen toimikunnan aineistosta laatima selostus Mui-

naissuojelu ja kiinteät muinaisjäännökset. Runkokaavan 2000 selostukseen liitettiin Salon laatima kuvaus Satakunnan alueen esihistorian kausista ja niihin ajoitetuista tutkituista muinaisjäännöksistä. Kuvauksessa oli lisäksi karttaesitys huomattavimmista muinaissuojelualueista.

Taulukko 1.

Satakunnan seutukaavoitus ja kulttuuriympäristöä koskevat selvitykset KAAVAT

VALMISTUMISVUOSI

KULTTUURIYMPÄRISTÖJA MAISEMASELVITYKSET

LAATIMIS-/ JULKAISUVUOSI

Satakunnan runkokaava 2000

1969

Satakunnan maisematutkimus

1967 /68

Satakunnan kulttuurihistorialliset ja rakennustaiteelliset kohteet

1967/68

Satakunnan kiinteät muinaisjäännökset

1968/72

– laadittiin selvitysaineistoksi varsinaista seutukaavaa varten. Satakunnan seutukaava 1 *

1975

suojelu- ja virkistysalueita koskeva vaihekaava

Satakunnan seutukaava 2

1985

Satakunnan historiallinen tiestö

1974/75

Kulttuurihistorialliset kohteet Satakunnassa, täydennysselvitys

1978/79

Asutuksen kehitys Satakunnassa (Teknillinen korkeakoulu Helsinki)

1983

Satakunnan kulttuurimaisemat

1982/83

Valtakunnallisesti merkittävät esihistorialliset suojelualuekokonaisuudet (Sisäasiainministeriö)

/1983

1987

– taajama-alueita koskeva vaihekaava

Satakunnan seutukaava 3 maa-ainesten ottoa koskeva kaava

1989

Satakunnan maa-ainesselvitykset I ja II; harju- ja kallioalueiden maisemaluokitus

Satakunnan seutukaava 4 *

1994

valtatietä 8 koskeva vaihekaava

Satakunnan seutukaava 5 kokonaiskaava

1999

Satakunnan rakennusperinne

1987/90

Valtakunnallinen maisemamaakuntajako, Valtakunnallisesti arvokkaat maisema- alueet (Ympäristöministeriö)

/1992

Valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt

/1993

Satakunnan perinnemaisemat (Suomen ympäristökeskus)

/1996

– täydensi, päivitti ja yhdisti edellä luetellut vaihekaavat sekä käsitteli kaikkia lakisääteisesti määriteltyjä toimintoja

(*:llä merkityt kaavat eivät käsitelleet kulttuuriympäristön teemoja)


19

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Satakunnan kulttuurihistorialliset suojelukohteet määriteltiin paitsi Muinaistieteellisen toimikunnan asiantuntemuksella myös rekisteritietojen ja maastotutkimusten avulla viidentenä maakuntana Suomessa. Selvityksen esipuheessa mainitaan, että Satakunnan alueen luettelosta muodostui muissa maakunnissa tehtyihin verrattuna suppeampi, mutta korostetaan, että nimenomaan Pori–Ulvila–Kokemäki– Huittinen -linjalla Kokemäenjoen rantamaille vuosituhansien kuluessa syntynyt asutus erityyppisine historiallisine kiintopisteineen edustaa kulttuurimaisemana laadullisestikin arvokkaimpia ominaisuuksia puheena olevaa työkenttää ajatellen. Tässä yhteydessä on käsitettä kulttuurimaisema todennäköisesti käytetty ensimmäisen kerran Satakunnan aluesuunnittelua koskevissa asiakirjoissa. Luetteloituja kohteita oli 206 kpl. Sen laadintavaiheessa oltiin jo tietoisia siitä, että tutkimuksessa esitetty luettelo ei ole lopullinen, vaan kaipaa vielä tarkistamista. Kansallisesti merkittäviksi luokitellut kohteet, yhteensä 36 kpl, sisällytettiin luettelona Satakunnan runkokaavan 2000 selostukseen. Luetteloon oli liitetty Kivi-Porin korttelien ja Vanhan Rauman rakennuskannan luokitusta esittävät piirrokset. Härö perustelee inventointityötä selvityksestä julkaistun raportin esipuheessa: Tavoitteena on ollut saada luetteloiduksi ja merkityksi kartoille sellaiset yksittäiset kohteet ja laajemmat kokonaisuudet, jotka tavalla tai toisella olisi otettava huomioon myöhempien seutukaavallisten toimenpiteiden yhteydessä. Pyrkimyksenä on saada laadittu luettelo palvelemaan alueella tehtävää detaljikaavoitusta. Luettelo käsittää historiallisen ajan kulttuurimuistomerkkejä. Mukana on sellaisia kansatieteellisiä kohteita, joilla on ollut merkitystä arkkitehtuurihistorialliselta kannalta ja joiden maisemallinen arvo on huomattava, ei puhtaasti kansatieteellisin perustein määriteltyjä kohteita. Härö korostaa, että luettelo ei ole niin lopullinen, etteikö sen tarkistaminen sekä lisäysten että poistojen osalta olisi mahdol-

lista. Tutkimuksessa erityisesti mainitaan täydennystarve maanviljelyselinkeinoon liittyvien maisemakokonaisuuksien kohdalla. Lopuksi korostetaan, ettei luettelon laatijoiden tarkoitus luonnollisestikaan ole, että kaikki siitä pois jätetyt kulttuurimuistomerkit ansaitsisivat tulla hävitetyiksi tai jäädä hoidotta. Päinvastoin luettelo pyrkii vain antamaan viitteitä ja esittämään tärkeimmät sen alaan kuuluvat esimerkit palvelemaan lähtökohtina koko maakunnan käsittävään, positiiviseen miljöötyöhön. Unto Salon johdolla laadittu muinaisjäännösten luettelo palveli Satakunnan seutukaavaliiton tiedonintressiä kahdella saralla: ensisijaisesti aineisto tulisi ottaa huomioon alueiden suunnittelussa seutukaavan välityksellä ja toiseksi tavoiteltiin tutkittujen kohteiden hyödyntämistä matkailun vetovoimatekijöinä. Selvitykseen luetteloitiin lähes 1650 kiinteää muinaisjäännöstä, joista 39 suojeltiin valtakunnallisesti merkittävinä. Vuonna 1974 valtioneuvoston asettama Rakennussuojelukomitea julkaisi mietinnön, jossa määriteltiin, millai-

Euran käräjämäki. Kuva: Pentti Pere, SatM.


20

nen rakennustaiteellisesti, historiallisesti tai maisemallisesti merkittävien rakennusten ja rakennettujen kokonaisuuksien suojelemista varten tarvittavan organisaation tulisi olla. Seutukaavoituksen rooli kulttuuriympäristöjen vaalimisessa vahvistui. Mietinnön sisällöstä osa siirtyi rakennuslain osauudistukseen, jossa vahvistettiin kaavoituksen mahdollisuuksia turvata alueiden kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti merkittäviä kohteita. Kuitenkaan Satakunnan ensimmäiseen seutukaavaan, joka hyväksyttiin vuonna 1975, ei kulttuuriympäristöjä koskevien selvitysten tuloksia osoitettu. Kaavan sisältö koski vain eräitä virkistys- ja suojelualueita sekä maa- ja metsätalousvaltaisia alueita. Vasta seuraavana vuonna seutukaavaliitto määritteli maakunnallisissa suunnittelutavoitteissa, että Satakunnan kulttuurihistoriallisesti ja luonnonsuojelullisesti merkittävät arvot tulee säilyttää. Tämän tavoitteen toteuttamista palveli myös samana vuonna valmistunut Erkki Härön selvitys Satakunnan historiallinen tiestö. Seutukaavaliiton tavoitteena oli seuraavaksi saada laadittavaan vaihekaavaan 2 mukaan myös maakunnan kulttuurihistoriallisesti merkittävät alueet ja kohteet. Tavoitteena oli Härön aikaisemmin laatiman luettelon uusiminen ajantasalle sekä kohdevalikoiman laajentaminen ja täydentäminen. Vuonna 1978 valmistui Lauri Putkosen ja Hannu Luotosen laatima Kulttuurihistorialliset kohteet Satakunnassa -täydennysselvitys. Kohteita ja alueita luetteloitiin yhteensä 637, mukana myös maisemakokonaisuuksia. Selvityksen tekijät suosittelivat valmistuneessa raportissa, että kohteet tulisi ottaa huomioon kuntien kaavoitustoiminnassa ja muussa rakentamista koskevassa päätöksenteossa. Samalla he totesivat kuitenkin, että kohteiden valintaperusteet eivät ole kiistattomia. Vaikka valinnan pohjana ovatkin olleet historiallinen tietoaines ja yleisesti hyväksytyt esteettiset arvostukset, jää silti melkoinen osuus inventoijan subjektiivisille näkemyksille.

Vuonna 1982 seutukaavoitus eteni edelleen vaihekaavojen avulla. Satakunnan seutukaavan 2 sisällön pääpaino oli taajamien ja niitä ympäröivien maa- ja metsätalousalueiden suunnittelussa sekä yhteysverkon ja rantojen suunnittelussa. Kulttuurihistoriallisesti merkittävät alueet luettiin kuuluvaksi Erityisselvitysalueisiin. Vuonna 1978 inventoiduista kohteista tässä vaihekaavassa osoitettiin 357 merkittävintä kohdetta, joista 66 luokiteltiin valtakunnallisesti merkittäviksi. Kaavakartassa kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen rajaus osoitettiin ohjeellisena. Kohde- ja aluemerkintöjen todettiin olevan luonteeltaan lähinnä tiedottavia, niillä ei ole suoranaisia oikeusvaikutuksia eikä merkintä yleensä suoranaisesti estä uudisrakentamista. Kulttuurimaisemien luokittelut ilmestyvät selvityksiin ja kaavoihin Vuonna 1983 Gretel Hemgård ja Camilla Rosengren laativat selvityksen Satakunnan maaseudun perinteisistä kulttuurimaisemista erityisesti seutukaavoitusta varten. Selvitys perustui vuonna 1978 laadittuun Kulttuurihistorialliset kohteet Satakunnassa -inventointiin. Raportin johdannon mukaan selvityksessä käsiteltiin perusteellisesti laaja-alaisia kulttuurimaisemakokonaisuuksia maatalous- ja viljelyalueilla. Työn pohjana oli laatijoiden mukaan alueen kulttuurihistoriallinen tausta. Tutkijat vertasivat maaseudun historiallista kehitystä nykyiseen maisemakuvaan. Työssä kohdistettiin päähuomio rakennusten liittymiseen maisemaan, rakennuksia ympäröiviin puutarhoihin, puistoihin sekä viljelymaisemaan. Menetelmästä mainitaan inventoinnin ohella, että kenttätyöt rajoittuivat yleensä yleisiltä teiltä havaittavissa olevien osa-alueiden, kohteiden ja ongelmien havaitsemiseen. Raportissa esitettiin kulttuurimaiseman säilyttämistä, kehittämistä ja hoitoa koskevia suosituksia sekä yleisesti


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

että aluekohtaisesti. Aluekohtaisessa tarkastelussa kiinnitettiin erityisesti huomiota niihin tekijöihin, jotka tutkijoiden näkökulmasta loivat Satakunnan kulttuurimaisemalle sen ominaiset piirteet. Selvityksen laadinnan keskeinen tavoite oli opastaa maankäytönsuunnittelua ja kaavoitusta ja sitä, miten kulttuurimaiseman ominaispiirteet tulisi suunnittelussa ottaa huomioon. Kolmantena vaihekaavana laadittiin vuonna 1989 hyväksytty Satakunnan seutukaava 3, jossa pääpaino oli maaainesten oton suunnittelussa sekä harju- ja kalliomaisemien suojelussa erityisesti voimaan tulleen maa-aineslain perusteella. Kaavakartassa osoitettiin mm. niitä maa- ja metsätalousalueita, joilla oli todettu ympäristöarvoja. Näillä alueilla kaavan yleismääräys edellytti, että rakentaminen tulee suunnitella siten, ettei merkittävästi heikennetä alueen maisema- ja muita ympäristöarvoja. Lisäksi tässä kaavassa osoitettiin ensimmäistä kertaa arvokkaat harju- ja kallioalueet. Määrittely perustui laadittuun Satakunnan maa-ainesselvityssarjan osiin I–II, joissa määriteltiin harjualueiden maisemaluokitus sekä osaan III, jossa luokiteltiin kallioalueiden maisemat. Arvokkaiden kallioalueiden varausperusteiksi oli määritelty historiallisen merkityksen lisäksi maisemakuvaan liittyviä ominaisuuksia kuten merkittävä maisematilan raja, näköalapaikka, korkea kallio, maisemallinen solmukohta, asutukseen tai tiemaisemaan olennaisesti kuuluva kallio, merenrannan suojavyöhykkeen kalliot. Rakennussuojelulainsäädännön uudistus, mietinnöt ja inventoinnit Vuonna 1985 perusteellisesti uusittu rakennussuojelu- ja rakennuslainsäädäntö velvoitti kuntia ja muita viranomaisia aikaisempaa painokkaammin kantamaan vastuuta rakennetun ympäristön suojelusta. Vuonna 1986 ympäristöministe-

21

Muun muassa Jämijärven kirkko ympäristöineen nimettiin vuoden 1993 inventoinnissa valtakunnallisesti arvokkaaksi. Vuoden 2009 päivityksessä se putosi listalta, mutta on edelleen maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö. Kuva: L auri Putkonen.

riö oli asettanut maisema-aluetyöryhmän, jonka tehtävänä oli maisemanhoidon järjestämistä varten selvittää valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet. Niiden tarkoitus oli olla näytteitä parhaiten säilyneistä ja tyypillisimmistä maaseudun kulttuurimaisemista. Valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita työryhmä nimesi 150 kpl. Mietintö määritteli Satakunnassa viisi valtakunnallisesti ja kuusi maakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta, jotka perustuivat


22

Satakunnan seutukaavaliiton ehdotuksiin aiemmin tehtyjen inventointien pohjalta. Vuonna 1993 ympäristöministeriö yhdessä Museoviraston kanssa kartoitti rakennustaiteelliselta, historialliselta ja ympäristölliseltä kannalta merkittävät rakennetut kokonaisuudet koko maassa. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt sekä arvokkaat maisema-alueet perustuivat seutukaavaliittojen kanssa laadittuihin selvityksiin. Merkittävät rakennetun kulttuuriympäristön kohteet olivat osaksi samoja kuin edellä kuvatussa mietinnössä esitetyt maisema-alueet sekä Satakunnan kulttuurimaisemat -raportissa jo tutkitut alueet. Satakunnassa määriteltiin 93 valtakunnalliseksi arvotettua aluekokonaisuutta. Raportin esipuheessa korostettiin, että luetteloidut kohteet olivat vain osa Suomen kulttuuriympäristöistä. Nämä inventoinneissa mainitut kohteet ja kokonaisuudet otettiin vuonna 2000 valtioneuvoston päätöksellä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden erityismääräyksenä alueiden suunnittelun lähtökohdiksi. Seutukaavoitus on jatkuvaa alueidenkäytön seurantaa ja muuttuneiden olosuhteiden uudelleen arviointia. Satakunnan seutukaava 4 laadittiin edelleen vaihekaavana, joka koski yksinomaan liikenneverkon kehittämistä valtatiellä 8 välillä Porin Hyvelä–Noormarkun Söörmarkku. Varsinaista kokonaisseutukaavaa, joka yhdistäisi, täydentäisi ja uudistaisi aiemmin tehdyt vaihekaavat, lähdettiin virallisesti laatimaan vuonna 1992. Tätä kaavoitusvaihetta varten täydennettiin edellistä kulttuuriympäristön inventointiaineistoa vuonna 1989, jolloin mukaan liitettiin rannikon ja saariston rakennuskanta sekä kulttuurimaisemat. Kohteiden valintaperusteina käytettiin edellisen inventoinnin tapaan museoviraston suosittelemia arviointikriteerejä neljässä kategoriassa, joita olivat: rakennushistorialliset tai -taiteelliset perusteet, historialliset perusteet, maisemallisesti arvokas ja maisemakokonaisuus.

Selvityksen tuloksena julkaistussa Satakunnan rakennusperinne -raportissa kohteita lueteltiin lähes 750, joista uusia oli 148 ja poistettuja osittain tai kokonaan purettuina 26 kohdetta. Luettelon laatijoiden mukaan raportti ei ollut suojelusuunnitelma oikeudellisine vaikutuksineen, sen sijaan he esittivät, että sen tuloksia tulisi painokkaasti käyttää hyväksi kaavoituksessa. Erityisesti muistutettiin päätöksentekijöitä ottamaan aineisto huomioon muissa rakennettua ympäristöä koskevissa ratkaisuissa. Satakunnan seutukaavassa 5 osoitettiin edellä kuvatun inventoinnin perusteella valtakunnallisesti ja maakunnallisesti

Komea Huittisten meijeri odottaa uutta käyttöä. Kuva: L auri Putkonen.


23

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

merkittäviä kohteita ja alueita yhteensä 527, mukaan lukien historiallisista teistä Huovintie ja Kyrönkankaantie sekä siltoja, kanavia ja majakoita. Seutukaavassa kohteille ja alueille annettiin yleismääräys ja kaksi yleissuositusta, joiden avulla kuntakaavoituksessa olisi mahdollista ottaa kulttuurihistorialliset arvot huomioon. Määräyksessä esitettiin vaatimus, että kulttuurihistoriallisesti arvokkailla alueilla ja kohteissa tulee yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa ja rakentamisessa erityistä huomiota kiinnittää kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseen. Suosituksessa esitettiin kannanotto, ettei näitä ympäristöjä tulisi turmella ja että merkittävästi muuttaviin toimenpiteisiin ryhdyttäessä tulisi asiasta ottaa yhteys kaavoitusviranomaiseen ja Satakunnan Museoon. Maakuntakaavoitus Vuonna 2000 vahvistetun maankäyttö- ja rakennuslain mukaan aluesuunnittelua varten laadittavia kaavoja nimitetään maakuntakaavoiksi. Satakunnan maakuntakaavan laatimistyö aloitettiin vuonna 2003 valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden edellyttämien selvitystarpeiden kartoittamisella. Maakuntakaavoitusta varten tarvitaan tietoa kulttuuriympäristöstä kokonaisuutena, sen osista ja osien suhteesta toisiinsa. Kulttuuriympäristöihin kuuluvat osatekijät perustuivat taulukossa 2 lueteltuihin selvityksiin, tutkimuksiin ja rekisteritietoihin. Perinnemaisemat eli perinnebiotoopit Satakunnan maakuntakaavaa varten on käsitelty Satakunnan viher- ja virkistysverkko -selvityksen yhteydessä. Satakunnan maakuntakaavan suunnittelu aloitettiin arvioimalla maankäyttö- ja rakennuslain vaatimien sisältövaatimusten mukaiset selvitystarpeet sekä täydentämällä valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet maakunnallisilla tavoitteilla. Satakunnan kulttuuriympäristön vaalimisen tavoitteeksi asetettiin, että Satakunnan monimuotoisen sekä rikkaan luonto-

Taulukko 2 Satakunnan maakuntakaavan kulttuuriympäristöä koskeva lähdeaineisto KAAVA

VAHVISTAMISVUOSI

KULTTUURIYMPÄRISTÖJA MAISEMASELVITYKSET

LAATIMIS-/ JULKAISUVUOSI

Satakunnan maakuntakaava,

2011

Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (Ympäristöministeriö) Satakunnan rakennusperintö (Satakuntaliitto, Lauri Putkonen) Hylkyrekisterin tiedot Satakunnasta (Museovirasto) Muinaisjäännösrekisterin tiedot Satakunnasta (Museovirasto) Pohjanlahden rantatie (Turun yliopisto) Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (Ympäristöministeriö)

/1993

kokonaismaakuntakaava

2005/

/2007

/2007

/2008 /2009

ja kulttuuriympäristön, kulttuuri- ja rakennusperinnön sekä maiseman vaalimisessa otetaan huomioon kansainvälisten ja kansallisten sopimusten, päätösten ja ohjelmien sisältö sekä maakunnalliset ja seudulliset tarpeet. Erityisesti tavoitteissa määriteltiin seuraavat kulttuuriympäristöä ja maiseman vaalimista koskevat kaavan sisältövaatimukset: • Satakuntalaisen maiseman, rakennusperinteen, historiakerrostumien ja luonnonarvojen erityispiirteitä korostetaan. • Kaavan laadinnassa korostetaan laajojen yhtenäisten kulttuurimaisemien säilyttämistä. • Kulttuuriympäristön vaalimisessa korostetaan Satakunnan historiallisten kaupunkien merkitystä aluerakenteessa sekä asutuksen ja kulttuurin historiallista jatkumoa ja ajallista kerroksellisuutta.


24

• Maakunnalle ominaisten arvokkaiden maisemien, muinaisjäännösten ja rakennettujen ympäristöjen muodostamien kokonaisuuksien säilyttämistä edistetään. • Satakunnan maiseman erityispiirteet selvitetään ja korostetaan niiden merkitystä maakunnan alue- ja yhdyskuntarakenteessa. Myös maaperän suojeluun sekä maisemaan ja luonnonarvoihin kiinnitetään huomiota osoittamalla luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat alueet. • Elinympäristön viihtyisyyttä edistetään huomioimalla suunnittelussa ja rakentamisen ohjaamisessa rakennetun ympäristön ajallinen kerroksellisuus ja maakunnallinen maisemarakenne. Vuoden 2003 lopulla Satakuntaliitto tilasi kulttuuriympäristön täydennysinventoinnin aiempien selvitysten laatijalta Lauri Putkoselta. Kohteiden ja alueiden täydennys ja säilyneisyys kartoitettiin yhteistyössä kuntien kanssa vuosina 2004–2005. Työtä tukemaan koottiin laaja sidosryhmiä edustava ohjausryhmä, jossa olivat edustettuina mm. Satakunnan Museo, Turun yliopiston Kulttuurintuotannon ja maisemantutkimuksen laitos Porista, silloinen LounaisSuomen ympäristökeskus sekä kaupunkien kaavoituksesta vastaavat arkkitehdit ja aluearkkitehdit. Selvityksen tuloksena kohdeluetteloon lisättiin 40 sotien jälkeen rakennettua edustavaa kokonaisuutta ja arkkitehtonisesti merkittävää rakennusta. Täydennysselvityksessä luetteloitiin yhteensä 752 kohdetta ja aluetta Satakunnassa. Kaavamerkintöjen oikeusvaikutukset Ympäristöministeriö vahvisti Satakunnan maakuntakaavan marraskuussa 2011. Siinä on kulttuurihistoriallisilta ja maisemallisilta ominaisuuksiltaan arvokkaiksi ja merkittäviksi määritelty valtakunnalliset maisema- ja rakennetunympäristön alueet sekä maakunnallisesti merkittävät

kulttuuri- ja perinnemaisemat. Viranomaistyössä ja kuntien kaavoituksessa tulee seuraavat kaavamääräykset ottaa huomioon: Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on otettava huomioon alueen kokonaisuus, erityispiirteet ja ominaisluonne siten, että edistetään niihin liittyvien arvojen säilymistä ja kehittämistä mukaan lukien avoimet viljelyalueet. Kaikista aluetta koskevista suunnitelmista ja hankkeista, jotka oleellisesti muuttavat vallitsevia olosuhteita, tulee museoviranomaiselle varata mahdollisuus lausunnon antamiseen. Muinaismuistolain nojalla rauhoitettuja muinaisjäännösalueita ja -kohteita koskee suojelumääräys: Muinaismuistoalueiden ja -kohteiden ja niiden lähialueiden maankäyttöä, rakentamista ja hoitoa suunniteltaessa on kiinteiden muinaisjäännösten lisäksi otettava huomioon niiden suoja-alueet, maisemallinen sijainti ja mahdollinen liittyminen arvokkaisiin maisema-alueisiin tai kulttuuriympäristöihin. Kaikista aluetta koskevista suunnitelmista tulee Museovirastolle varata mahdollisuus lausunnon antamiseen. Maakuntakaavoissa kulttuuriympäristöt ja arvokkaat maisema-alueet osoitetaan niin sanotulla osa-aluemerkinnällä, joka ilmaisee kohteen tai alueen erityisominaisuuksia. Ne eivät ole tarkasti rajattuja koordinaatein määriteltyjä aluevarauksia. Ominaisuudet voivat liittyä luonnon- tai kulttuuriympäristön, maiseman sekä luonnonvarojen erityisiin arvoihin. Erityisominaisuuksia osoittavien merkintöjen alueella voi olla monenlaista alueidenkäyttöä. Jotkin erityisominaisuuksia osoittavat merkinnät viittaavat tarpeisiin, joiden toteutus tapahtuu erityislainsäädännön kautta. Tällöin osa-aluemerkinnän merkitys on ensisijaisesti informatiivinen. Erityisominaisuuksia, kuten kulttuuriympäristön arvoja osoittavia merkintöjä voidaan käyttää muiden merkintöjen kanssa päällekkäisesti. Alueen arvot on otettava yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa erityi-


25

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

sesti huomioon ja ratkaistava niiden merkitys suhteessa muuhun alueelle suunniteltavaan maankäyttöön.

Lähteet Aalto, Alvar 1943: Kokemäenjokilaakson aluesuunnitelma.

Rakennetun ympäristön monet arvot

Selostus karttaliitteineen aluesuunnitelmasta.

Rakennettuun ympäristöön kohdistuu kaiken yhteiskunnallisen toiminnan suunnittelussa useita, usein keskenään ristiriitaisia tavoitteita. Hankkeissa kohtaavat joko yksityiset tai yleiset mitattavissa olevat taloudelliset intressit. Kaavoituksessa rakennetun ympäristön arvot määritellään perustuen paikallis- ja kansallishistoriaan, arkkitehtuurin ja rakennustaiteen asiantuntija-arvioihin sekä kohteiden ja alueiden luonnonympäristön ja maisemarakenteen yhdessä muodostaviin esteettisiin arvoihin. Satakunnassa kulttuuriympäristöjen perusta löytyy esihistoriallisen ja historiallisen asutus- ja elinkeinokulttuurin juurilta. Niiden arvot voidaan nähdä ja tunnistaa sekä kokea ja tulkita myös 2000-luvulla. Alueiden ja kohteiden kirjo on 70 vuodessa laajentunut ja niiden arvottaminen on sekä systematisoitunut että monialaistunut asiantuntijatyöryhmien myötä. Arvoja tutkittaessa kohteella voi olla myös yhteiskunnan eri asukasryhmien yhteisesti koettuja symbolimerkityksiä sekä yhteisöllisiä ja sosiaalisia arvoja. Kulttuuriympäristön arvokeskustelu on muokkautunut vähitellen vuorovaikutteiseksi erityisesti paikallisten kulttuuriympäristöohjelmien laatimisprosesseissa, joiden avulla on mahdollisuus sitouttaa eri kansalaisryhmiä kulttuuriympäristön vaalimiseen. Satakunnan maakuntakaava tuo yhteiskunnallisessa keskustelussa, suunnittelussa ja päätöksenteossa esiin Satakunnan kulttuuri- ja elinkeinohistorian keskeiset ja kehitystä eteenpäin vieneet tapahtumat, aikakaudet ja yhteisöjen kokemat arvot, jotka ympäristön suunnittelussa näkyvät ja välittyvät alueellisen historian kerrostumina.

Hemgård, Gretel ja Rosengren, Camilla 1983:

Näköispainos Satakunnan seutukaavaliitto 1987, Pori. Satakunnan kulttuurimaisemat, Satakunnan seutukaavaliitto A: 139 Härö Elias, Kärki Pekka 1969: Satakunnan kulttuurihistorialliset suojelukohteet, Satakunnan seutukaavaliitto A:23 Härö, Erkki 1975: Satakunnan historiallinen tieverkosto, Satakunnan seutukaavaliitto A:101 Koivuniemi, Jussi 2006: Uusi elämisen malli. Paikat muuttuvat. Nouseva maakunta, Satakunnan historia VII (1870–1939) Museovirasto, Ympäristöministeriö 1993: Rakennettu kulttuuriympäristö, julkaisu 16 Nupponen, Terttu 2000: Arkkitehdit, sota ja yhdyskuntasuhteiden hallinta. Alvar Aallon Kokemäenjokilaakson aluesuunnitelma tilansäätelyprojektina. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki Putkonen, Lauri 1978: Kulttuurihistorialliset kohteet Satakunnassa, Satakunnan seutukaavaliitto A:120 Putkonen, Lauri 1990: Satakunnan rakennusperinne, Satakunnan seutukaavaliitto A:177 Schildt, Göran 2007: Alvar Aalto – Elämä, Jyväskylä Salo, Unto 1972: Satakunnan kiinteät muinaisjäännökset, Satakunnan seutukaavaliitto A:64 Satakunnan Kansa 1942: ”Kokemäenjokilaakson asemakaavasuunnitelma lähiaikoina asianomaisten viranomaisten hyväksyttäväksi.” artikkeli 17.6.1942 Ylä-Anttila, Kimmo 1999: Alvar Aallosta nykypäivään. Seutusuunnittelukäytäntöjen kehitys Satakunnassa. Diplomityö 2.6.1999 TTKK, Arkkitehtuurin osasto. Ympäristöministeriö 1992: Arvokkaat maisema-alueet, Maisema-aluetyöryhmän mietintö 66/1992 Ympäristöministeriö 1999: Maankäyttö- ja rakennuslaki 2000


26

Harjavallan Matinharjun röykkiöitä on kutsuttu myös pohjolan pyramideiksi. Kuva: Pentti Pere, SatM.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

27

Eeva Raike

Maiseman kruunut Hautaröykkiöt Satakunnassa Menneisyydessä kuin myös nykyaikana ihmisillä on ollut tapana antaa erilaisia nimiä ja nimityksiä maiseman elementeille. Nämä nimet ovat usein hyvin paikallisia. Näin on tapahtunut myös esihistoriallisille kiviröykkiöhaudoille. Yleisin ja laajimmille levinnyt nimitys on hiidenkiuas, joka muodostuu sanoista hiisi ja kiuas. Etymologisen sanakirjan mukaan hiisi on pyhä metsä, uhripaikka, kalmisto, jättiläinen ja/tai peikko. Vanhojen kertomusten mukaan hiidenkiukaat ovat jäännöksiä jättiläisten tai peikkojen talojen kiukaista. Vare taas on varsinaissuomalainen nimitys kiviröykkiölle ja kruunu vielä suppeammalla alueella itäisessä Varsinais-Suomessa ja erityisesti Salon seudulla käytetty nimitys. Kruunu-nimitys kertoo röykkiöiden merkityksestä maisemassa. Ne ovat olleet kallioiden päälle rakennettuja suuria näyttäviä kivikasoja, jotka ovat olleet maiseman kruunuja. Vaikka nimitys ei olekaan ollut käytössä Satakunnassa, voidaan kiviröykkiöhautoja pitää myös Satakunnassa maiseman kruunuina. Hautaröykkiöt: niiden juuret ja kehitys Suomessa Tapa rakentaa vainajille kivisiä hautoja syntyi noin 1800 eaa. nykyisten Tanskan ja Skånen alueilla. Täällä hautakummut rakennettiin yläville harjanteille, pohjoisempana Ruotsissa ja Norjassa korkeille kallioille. Tämä kallioiden päälle rakenta-

minen omaksuttiin intensiivisten kontaktien ja pienimuotoisen uudisasutuksen seurauksena hyvin pian Ahvenanmaalle, Varsinais-Suomeen, Etelä-Pohjanmaalle sekä Ala-Satakuntaan. Läntisen Suomen pronssikauden katsotaankin alkaneen näillä alueille 1500 eaa. vaiheilla. Varhainen metallikausi pitää sisällään pronssikauden (1500–500 eaa.) lisäksi myös varhaisen rautakauden aina 200 jaa. saakka. Vaikka röykkiöhautauksen ydinalueen katsotaan rajoittuneen Ahvenanmaalle ja rannikolle Porvoon ja Lapuanjoen väliselle alueelle, niin kiviröykkiöitä on Suomenlahden rannikolla aina Viipurista Simojoelle saakka. Osa näistä röykkiöstä voidaan topografiansa eli sijaintikorkeutensa puolesta ajoittaa pronssikautisiksi, mutta Unto Salon mukaan ne eivät kuulu läntisen pronssikauden piiriin, kun taas Ari Siiriäinen katsoo niiden ilmentävän tämän kulttuuripiirin vaikutusta pronssikauden lopulla ja rautakauden alkupuolella. Koko Suomen rannikkoalueelta on löydetty yli 10 000 eri-ikäistä ja näköistä kiviröykkiötä ja vain osa niistä ajoittuu pronssikaudelle ja laajemmin varhaiselle metallikaudelle. Röykkiörakentaminen jatkui koko rautakauden ajan (500 eaa.–1150 jaa.) ja jossain jopa historialliselle ajalle saakka, joskaan ei hautoina. Niiden sijainnissa, muodossa, rakenteessa ja käytössä tapahtui muutoksia ajan kuluessa. Kiviröykkiöhautaustavan myötä polttohautaus yleistyi hautaustapana. Polttohautauksesta on merkkejä jo kivikau-


28

Euran Panelian kuninkaanhauta tunnetaan Suomen suurimpana pronssikautisena röykkiönä. Kuva: Pentti Pere, SatM.

delta, mutta ne ovat hajanaisia eivätkä ole ajallisesti ja alueellisesti yhteydessä pronssikauden polttohautaustraditioon. Pronssikauden polttohautaus ei syrjäyttänyt kokonaan kivikaudelta periytyvää ruumishautausta, vaan molemmat hautaustavat olivat käytössä rinnakkain sekä pronssi- että rautakaudella. Polttohautaus saattaa liittyä maanviljelyn yleistymiseen uhrina auringolle ja suotuisille viljelysäille. Poltettaessa vainajan sielu vapautui ruumiista ja vaelsi ma-

Pronssikauden loppua ja sitä nuorempaa aikaa kutsutaan pienröykkiöiden kaudeksi, jolloin monumentaalisten vanhojen röykkiöiden läheisyyteen saatettiin rakentaa pienempiä röykkiöitä. Nämä saattoivat sisältää useamman kuin yhden vainajan jäännökset. Osa näistä pienröykkiöistä voidaan tutkimusten perusteella ajoittaa varhaiselle rautakaudelle. Vanhimmat röykkiöt ovat useimmiten muodoltaan

nalaan. Ruumishautauksessa sielun katsottiin asuvan ruumiissa kunnes jäljellä olivat vain luut.

säännöllisiä ja rakennusmateriaalina on käytetty miehennostannaisia kiviä. Rautakauden röykkiöt ovat yleispiirteis-


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

sään pronssikautisia pienempiä, epämääräisempiä maansekaisia ja suuremmista kivistä rakennettuja. Varhaisen rautakauden hautaröykkiöitä tunnetaan Porvoon ja EteläPohjanmaan väliseltä rannikkoalueelta ja niiden katsotaan osoittavan pronssikautisen röykkiöhautaustradition jatkuvuutta. Traditio jatkui alueella vanhemmalle roomalaisajalle, jolloin röykkiöt rakennettiin vielä vaatimattomammiksi ja säännöttömiksi, jopa maantasaisiksi kiveyksiksi. Näkymättämättömämpiä varhaismetallikautisia jäännöksiä ovat asuinpaikat, joita tunnetaan Satakunnasta muutamia, sekä uhrikivet ja kätköt. Vaikka läntinen pronssikulttuuri käsitti vain kapean sen aikaisen rannikkovyöhykkeen, niin kuitenkin kulttuuriin piiriin kuului rannikon takaisia seutuja Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Itse röykkiöhautaaminen levisi järvialueella aina Kainuuta ja Kuusamoa myöten. Sisämaan metallikautisia hautaröykkiöitä, joita kansanomaisesti kutsutaan lapinraunioiksi, tavataan eniten Kokemäenjoen vesistön alueelta, Päijänteen pohjoispuolelta sekä PohjoisSavosta. Nykyisen Satakunnan alueelta ei ole yhtään ajoitettua lapinrauniota, mutta lähimmät Pirkanmaan ajoitetut lapinrauniot ajoittuvat keski- tai myöhäisrautakauteen. Lapinrauniot sijaitsevat usein järvien saarilla ja niemissä. Unto Salon mielestä läntinen pronssikauden kulttuuri rajoittuu tiukasti vain rannikolle, kun taas Torsten Edgren pitää lapinraunioita läntisen pronssikulttuurin ekspansiona sisämaahan. Vaikka näiden alueiden keraaminen traditio on eri, ei rannikon ja sisämaan röykkiötraditiota voida erottaa luontevasti toisistaan. Satakunta pronssikulttuurin ytimessä Varhaisella metallikaudella ja varsinkin pronssikauden aikana Suomen asutus oli jakautunut rannikon ja sisämaan

29

kulttuureihin, joista nykyisen Satakunnan alueella tunnetaan merkkejä molemmista kulttuuripiireistä. Rannikon kulttuuripiiriin kuuluvat kiviröykkiöhaudat ovat näkyvimpiä muinaisjäännöksiä Suomen ja varsinkin Satakunnan maisemassa. Unto Salon (1981) mukaan Satakunnassa on noin 1200 röykkiötä, joiden määrä ei ole ratkaisevasti muuttunut 30 vuoden aikana. Näistä röykkiöistä on tutkittu vain murto-osa. Osa röykkiöistä on ryöstetty ja avattu jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja osasta röykkiöistä on haettu rakennuskiviä niin, että röykkiöiden pohjakiveykset ovat enää havaittavissa. Ala-Satakunnasta pohjoiseen röykkiöiden rakentamiseen sopivia nk. näköalakalliota on vähän ja kallioiden päälle rakennettuja röykkiöitä on siitäkin syystä harvassa. Kokemäenjoen pohjoispuolella röykkiöt on rakennettu peruskallion selille ja huipuille kuitenkin niin, että niiden sijaintikorkeus jää useimmiten alle 40 metriä nykyisestä meren pinnasta. Röykkiöiden koko ja muoto vaihtelee Satakunnan rannikkokulttuurin vaikutuspiirin alueella hyvin paljon. Halkaisijaltaan röykkiöt saattavat olla vain 1,5 metristä aina 35 metriin saakka. Näistä isoimpien on uskottu ajoittuvan varhaiselle pronssikaudelle. Röykkiöitä ajoitetaan usein sen mukaan, millä korkeuksilla ne sijaitsevat – mitä korkeammalla nykyisestä meren pinnasta, sitä vanhempi röykkiö. Röykkiöiden luonnetta ei voida aina varmasti arvioida edes tutkimusten jälkeen. Osa röykkiöistä saattaa hautojen sijaan olla esimerkiksi uhriröykkiöitä, joiden rakentamissyy jää usein epäselväksi. Myöhemmältä rautakaudelta tunnetaan uhriröykkiöitä, joissa löytöinä on muun muassa rautakuonaa ja saviastianpaloja. Satakunnassa, jota voidaan pitää myös läntisen pronssikulttuurin sydänalueena, röykkiöiden maastoon sijoittamisessa on havaittu kaksi perinnettä, joiden mukaan voidaan


30

puhua kallioröykkiöistä ja asuinpaikkaröykkiöistä. Nämä molemmat tavat ajoittuvat vanhemmalle pronssikaudelle. Pronssikauden alun monumentaaliröykkiöiden rakentaminen loppui 800–600 eaa. Kuitenkin niihin saatettiin tehdä vielä nuoremmalla pronssikaudellakin nk. sekundäärihautauksia, jolloin jo silloin vanhan hiidenkiukaan kiveyksen alle piilotettiin vainajan mahdollisesti poltetut luujäännökset. Varhaismetallikautisia muita muinaisjäännöksiä ovat mm. asuinpaikat, joita on löydetty röykkiöihin verrattuna vain muutamia. Merkittävin Satakunnan ja koko Suomen pronssikautinen asuinpaikkaröykkiökompleksi on Nakkilan Rieskaronmäki, jonka Unto Salo kaivoi 1963. Moreeniharjanteelta Salo tutki kaksi rakennuksen jäännöstä ja kaikki 11 kiviröykkiötä, jotka todettiin löytöjen perusteella haudoiksi. Satakunnasta tunnetaan 13–14 hautaröykkiötä, joista on löydetty esineitä, mutta tästä huolimatta joidenkin näiden röykkiöiden ajoitus jää epätarkaksi. Vanhimmat esineiden perusteella ajoitettavat hautaröykkiöt ajoittuvat noin 1200/110–950 eaa. ajalle. Nämä ovat Rauman Lapin Vahalan röykkiö, josta löytyi pronssitikari (KM 2800:6) ja Nakkilan Rieskaronmäen yksi röykkiö, josta löytyi nyttemmin hävinnyt pronssinappi. Koska Satakunnan ja yleisesti Suomen pronssikautiset hautaröykkiöt ovat suurimmaksi osaksi esinelöydöttömiä, niiden ajoittaminen on ollut vaikeaa. Palaneita luita ei pystytty ajoittamaan ennen vuotta 2001. Tällöin julkaistiin menetelmä, jolla pystytään ajoittamaan luuhun kuuluvaa rakenteellista tulessa tuhoutumatonta karbonaattimineraalia. Tämä menetelmä on helpottanut ajoittamaan niitä röykkiöitä, joihin on kätketty joko ihmisen tai eläimen palaneita luita. Palaneet luut ajoittavat kuitenkin vain luiden iän, jotka saattavat olla samanikäisiä kuin röykkiö tai nuorempia, jos kyseessä on sekundaarihautaus. Erilaisten hankkeiden

myötä on myös Satakunnan röykkiöstä löytyneitä palaneita luunpaloja voitu ajoittaa C14-ajoitusmenetelmällä. Ajoittamalla palaneita luita ei ajoiteta pronssikautisten röykkiöiden rakentamisajankohtaa vaan sitä, milloin polttohautaus on tehty. 3000 vuotta tai sitä vanhempia ajoituksia (noin 1000 eaa.) on saatu yhdeksän satakuntalaisen röykkiön palaneista luista. Esimerkkinä Rauman Sammallahdenmäki Sammallahdenmäen varhaiselle metallikaudelle ajoittuva hautaröykkiöalue sijaitsee Satakunnan rannikkoalueen sydänalueella. Se valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1999. Röykkiöalue sijaitsee kallioalueella lähes umpeenkasvaneen Saarnijärven koillispuolella. Kallioharjanteilla ja niiden välisessä kangasmaastossa on yli kilometrin pituisella alueella tähän mennessä löydetty yhteensä 36 kiviröykkiötä, joiden muoto ja koko vaihtelee suuresti. Röykkiöt sijaitsevat 43–19 metrin korkeudella nykyisestä meren pinnasta. Sammallahdenmäen röykkiöt ajoitettiin perinteisesti pronssikaudelle (1500–500 eaa.) rannansiirtymiskronologian avulla. Ala-Satakunnassa pronssikauden meren pinnat vaihtelivat 30/28–20/15 metriä nykyistä merenpintaa ylempänä. Näin ollen Sammallahdenmäen korkeimmat kohdat olivat pronssikauden varhaisvaiheessa saarina ja vähitellen alueet kuroutuivat kiinni mantereeseen. Sammallahdenmäki kuuluu Rauman seutuun, jota Salo kutsuu eteläisimmäksi rannikon kulttuuriprovinssiksi, jossa varhaismetallikaudella oli tyypillistä rikkonainen, korkeakallioinen saaristorannikko. Tälle alueelle ovat tyypillistä kallioille, usein näköalahuipulle rakennetut röykkiöt eli hiidenkiukaat. Koska röykkiöt rakennettiin tällä alueelle kallioille, eivät ne osoita asunpaikkojen sijaintia samalla tavalla kuin Panelianlahden ja Nakkilanlahden rannoilla.


31

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Kirkonlaattia on ainoa laatuaan Suomen pronssikautisten muinaisjäännösten joukossa. Kuva: Altti Salo.

Tutkimuksia 111 vuoden välein Sammallahdenmäkeä on tutkittu kahteen otteeseen; ensimmäisen kerran vuonna 1891 ja toisen kerran vuonna 2002. Volter Högman tutki vuonna 1891 nk. Huilun pitkänraunion, sen molemmissa päissä olevat pyöreät röykkiöt sekä Kirkonlaattiaksi nimetyn lähes nelikulmaisen kivilatomuksen, joka muodoltaan ja laadultaan on ainutkertainen Suomen

pronssikauden muinaisjäännösten joukossa. Korkeutta tällä latomuksella on reunoilla noin 0,5 metriä. Kirkonlaattian ainoa säännöllinen rakenne oli 3,5 metriä pitkä ja 0,1–0,4 metriä korkea paasiseinä, jonka läheltä löytyi joitakin palamattomia luita. Luut ovat hävinneet eikä niitä ole voitu analysoida. Paasiseinää ei voi nähdä Kirkonlaattian kiveyksestä. Ainoa todiste siitä on Högmanin piirtämä kaavamainen karttakuva.


32

Samana tutkimusvuonna Högman selvitti, että Huilun pitkän raunion poikkeuksellinen muoto on useiden peräkkäisten laajennusten tulos. Pitkään raunioon on mahdollisesti tehty useita hautauksia eri aikoina ja vainajat on kätketty sen kiveykseen polttamatta. Myös lähes pyöreät röykkiöt pitkän raunion molemmissa päissä olivat löydöttömiä. Pohjoisen pään röykkiöstä löytyi pieni paasi-arkku, joka on jätetty näkyviin. Näistä pyöreistä röykkiöistä Högmanin muistiinpanojen mukaan löytyi molemmista palanutta luuta, mutta niitä ei valitettavasti ole luetteloitu Kansallismuseon kokoelmiin. Vuoden 2002 tutkimuskaivauksissa tärkeimpänä tehtävän oli saada lisätietoa Suomen ainoasta esihistoriallisesta UNESCON maailmanperintökohteesta. Kaivauskesänä tutkittiin kahdeksan erikokoista ja eri korkeuksilla sijaitsevaa röykkiötä, joista kaikki olivat osin tuhoutuneita. Röykkiöistä on viety aikojen saatossa kiviä pois mitä erilaisimpiin rakennustarpeisiin. Tutkitut röykkiöt eivät olleet alueen suurimpia, vaan niiden koot vaihtelivat 5–11 metrin välillä ja korkeudet olivat alle metri. Samaan aikaa tehtiin myös koko kunnan inventointi, jolloin käytiin läpi vanhat jo tunnetut muinaisjäännökset ja etsittiin uusia. Inventoinnissa pyrittiin löytämään Sammallahdenmäen läheisyydestä pronssi-/varhaismetallikautinen asuinpaikka. Koska Sammallahdenmäen röykkiöhautausalue sijaitsee kalliolla, niin asuinpaikkaa piti etsiä kallioalueiden läheisyydessä olevilta hiekka/moreenialueilta. Tässä onnistuttiinkin ja Kivikylästä löydettiin kaksi kohdetta. Myöhemmissä tutkimuksissa toinen osoittautui varhaismetallikautiseksi asuinpaikaksi ja toinen erikoiseksi kuoppaliesien alueeksi, josta puuttuivat asuinpaikkalöydöt. Sammallahdenmäen ajoitus tarkentui ja laajentui pronssikauden alkupuolelta aina rautakauden alkuun. Korkeimmalla kalliolla eli noin 43 metrin korkeudella olevan röykkiön ajoitukseksi saatiin 1400–1040 eaa. ja alimmalla kalliotasan-

teella eli 19 metrin korkeudella oleva röykkiö ajoittuu 180 eaa.–90 jaa. eli esiroomalaiselle ajalle. Kaikki yhteensä kuusi ajoitusta tehtiin eri röykkiöistä löydetyistä palaneista luista. Varhaismetallikautisissa röykkiöissä on hyvin usein löydetty tutkimuksen yhteydessä sisäisiä rakenteita mm. paasiarkkuja, kivikehiä ja kivimuureja. Rakenteita löydettiin myös jokaisesta vuonna 2002 kaivetusta Sammallahdenmäen röykkiöstä. Selvimmät ja parhaiten säilyneet rakenteet olivat röykkiön 11 sisäkkäiset kivikehät, röykkiön 23 paasikivistä tehty kiviseinämä ja röykkiön tai pikemminkin matalan kiviladelman 31 alta paljastunut kaksoispaasiarkku. Röykkiöiden kivikehät on aina tehty röykkiön täytekiveystä isommista kivistä, jolloin tutkimuksia tehdessä isommat kivet jäävät paikoilleen ja pienempi täytekiveys poistetaan. Näin röykkiön sisäiset rakenteet saadaan näkyviin. Röykkiön 11 kivikehät muodostivat spiraalimaisen kuvion, joka on ainutlaatuinen ainakin Suomessa. Spiraali on hyvin vanha symboli, joka tunnetaan mm. jo Maltalta

Röykkiön 11 kivikehien muodostama spiraalimainen kehärakenne. Kuva: Eeva R aike.


33

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

3600–3000 eaa. ja Irlannista neoliittisen kivikauden megaliitteihin hakattuina kuvioina. Röykkiön 23 sisältä löytynyt paasikivistä tehty kivirivi vaikuttaa olevan samanlainen kuin Högmanin vuonna 1891 Kirkonlaattiasta löytämä paasikivistä tehty rivi. Kuitenkin vanhan vajavaisen dokumentoinnin takia ei voida olla varmoja, ovatko molemmat paasikivirivit samassa linjassa ja ovatko ne lähes etelä-pohjoissuuntaisesti. Nämä molemmat röykkiöt ajoittuivat odotusten mukaan pronssikautisiksi jo sijaintikorkeutensa mukaan.

Sammallahdenmäen alimmalla kalliotasanteella olevat röykkiöt/latomukset ovat hyvin matalia ja vaikeasti aluskasvillisuuden alta havaittavissa. Kaivettaessa hyvin epämääräistä, vähäiseksi todettua kiveystä tuli jo sammaleiden ja muun aluskasvillisuuden poiston yhteydessä näkyviin kolme pystykiveä. Kohdassa oli pieni kallionotkelma, johon oli rakennettu peräkkäin kaksi kaakko-luodesuuntaista paasiarkkua, joilla oli yksi yhteinen päätykivi. Kaksoispaasiarkkujen päälle oli ladottu sen verran kiviä, että arkun sisäpuoli oli niitä täynnä ja ulkopuolella kiviä oli vain muutamia. Täytekiviä oli kuiten-

Mallinnos pronssikauden Sammallahdenmäestä, kun vesi oli 28 metriä korkeammalla. Kuva: K ari Uotila, Muuritutkimus Ky.


34

kin niin, että kalliosyvennys oli samassa tasossa muun kallion kanssa ja hautaus oli saatu näin lähes näkymättömäksi. Samantyyppisiä hautarakenteita saattaa olla tällä alimmalla kalliotasanteella useita, joiden olemassaoloa voi vain arvailla. Toisesta paasiarkusta löydettiin palaneiden luiden lisäksi Sammallahdenmäen ainoa esinelöytö; pronssisen sarjarannerenkaan yhden renkaan katkelma (KM 33312:33). Samanlaisesta sarjarannerenkaasta oleva ehjä rengas on löydetty Satakunnasta myös Porin Rajakalmiston yhdestä varhaisrautakautisesta haudasta. Sammallahdenmäen paasiarkkuun tehty polttohautaus ajoitettiin C14-menetelmällä 180 eaa.–90 jaa. väliselle ajalle ja Rajakalmiston Salo on ajoittanut vanhempaan rautakauteen eli 0–200 jaa. Sammallahdenmäen muuttuva maisema Maisema varhaismetallikautena oli aivan toisenlainen kuin nykyisin. Suurin vaikutus on ollut maankohoamisella. Sammallahdenmäen vanhimmat röykkiöt sijaitsevat yli 40 metriä korkealla kalliolla. Niiden rakentamisen aikana mäki oli jo osana mannerta, mutta sen länsipuolella avautui merellinen saaristonäkymä. Meri oli tuolloin noin 21 metriä korkeammalla kuin nykyisin ja vähitellen maankohoamisen myötä meri siirtyi yhä kauemmas länteen Sammallahdenmäestä jättäen alueelle jälkeensä kuroutuvia pieniä järviä, joista yksi on Sammallahdenmäen länsipuolella vielä nykyäänkin oleva Saarnijärvi. Sammallahdenmäen Kirkonlaattia historiallisella ajalla Euralainen F.J.J. Järvinen julkaisi Kirkonlaattian rakentamiseen liittyvän tarinan kirjallisessa muodossa vuonna 1889. Lauri Simonsuuri toimitti vuonna 1947 teoksen Myytillisiä tarinoita, jossa on Lapista muistiinmerkitty tarina hiisien aikoinaan rakentamasta Kirkonlaattiasta.

Tarinassa kristityt ja hiidet rupesivat kilvan kirkkoa rakentamaan. Sovittiin että ne, jotka ensin saavat kirkkonsa valmiiksi, soittavat kelloilla ja niin ruvettiin töihin. Mutta ihmiset nostivatkin vain kaksi pylvästä pystyyn, asettivat kellon niiden väliin ja rupesivat soittamaan. Kun hiidet soiton kuulivat, vihastuivat ja heittivät työnsä kesken. Tarinassa selvitetään se, mikä mäellä oleva laaja nelikulmainen rakennelma on ja miten se on sinne tullut. Rakennelma oli niin iso, etteivät ihmiset saattaneet ajatella muuta kuin, että se on hiisien eli jättiläisten rakentama ja sen laajuus ei voinut liittyä muuhun kuin kirkkoon ja sen rakentamiseen. Tarina on ollut selittävä ja antanut kivikasoille merkitys alueella asuville ihmisille. Kertomusperinteessä Kirkonlaattian rakentamistarina kuuluu uskomustarinoihin, joissa keskeisaiheina ovat mm. jättiläiset, peikot ja maahiset. Näitä jättiläistarinoita on mahdollisesti kerrottu sekä todenperäisenä informaationa että ajanvietteeksi. Kristillinen traditio muovasi kulttuurivihamielisestä luonnonjättiläisestä Raamatun paholaiseen sekoittuvan kristinuskon vastustajan. Näin on myös tässä tarinassa, jossa hiidet suuttuvat hävittyään kilpailun ja heittävät suuria kiviä Lapin kirkolle päin. Vaikka Kirkonlaattia ja sen ympärillä olevat hiidenröykkiöt ovat olleet koko historiallisen ajan paikallisille ihmisille merkityksellisiä rakennelmia, ei niitä kuitenkaan ole merkitty alueen vanhimpiin karttoihin. Eikö niistä ole haluttu kertoa muualta tulleille kartoittajille? Vai eivätkö kartoittajat ole vain nähneet niitä tai eivät ole pitäneet niitä kartoittamisen arvoisina? Kuitenkin niiden merkitys on ollut paikallisesti suuri. Jossain vaiheessa Sammallahdenmäen merkitys väheni ja ihmisten tietoisuus kohteen merkittävyydestä katosi ainakin osittain. Maailmanperintöstatuksen myötä Sammallahdenmäen merkitys esihistoriallisena kulttuurikohteena ja osana satakuntalaista kulttuuriympäristöä on kasvanut ja nykyään se tunnetaan ympäri maailman.


35

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Yhdistetyssä kuvassa 1700-luvun tiluskartta (isojaonkartta vuodelta 1786), jossa näkyy Sammallahdenmäki ilman röykkiöitä ja 1800-luvun tiluskartta (isojaon järjestelykartta vuosilta 1897–1898), johon merkitty osa röykkiöistä. K artat: K ansallisarkisto. Kuva: Eeva R aike.

Lyhennysten selityksiä: eaa. ennen ajanlaskun alkua jaa. jälkeen ajanlaskun alun

Lähteet Asplund, Henrik 2008: Kymittæ: sites, centrality and long-term

Saipio, Jarkko 2011: Lapinrauniotradition kehitys ajoitusten valossa.

settlement change in the Kemiönsaari region in SW Finland.

Muinaistutkija 2011/4. Vaasa.

Turun yliopiston julkaisuja. Sarja B, Humaniora osa 312. Turku.

Salo, Unto 1981: Satakunnan historia. 1, 2, Satakunnan pronssikausi.

Edgren, Torsten 1986: Ett bronsåldersspänne från Linjebacke I Esse.

Satakunnan maakuntaliitto. Pori.

Iskos 6.

Salo, Unto 1984: Suomen historia 1, Pronssikausi ja rautakauden alku.

Haimila, Miikka & Raike, Eeva 2003: Sammallahdenmäki ja Lapin

Salo, Unto 2008: Ajan ammoisen oloista: Satakunnan ja naapurimaa-

muita raunioita. Muinaistutkija 2003/2. Helsinki.

kuntien esihistoriaa. SKS. Helsinki.

Lanting, J.N., Aerts-Bijima, A.T. & van der Plicht, J. 2001:

Tiitinen, Teija 2011: Liikettä ajassa ja paikassa. Lounais-Suomen

Dating of cremated bones. Radiocarbon 43.

muinaisrannat tarkastelussa. Avauksia Ala-Satakunnan esihistoriaan.

Okkonen, Jari 2003: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä: Poh-

Eura.

janmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa. Acta Universitatis Ouluensis. Series B, Humaniora. Oulu.


Panelian kyl채ll채 on pitk채 historia. 36 Kuva: Pentti Pere, SatM.


37

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Anna Riionheimo

Satakunnan asutusmaisema 1560-luvulla Paikkatietotarkastelu maakunnan historiallisesta kylärakenteesta Historialliset kylänpaikat ovat maiseman asutushistoriallista kerrostumaa. Useat vanhoista kylätonteista ovat edelleen asutuksen käytössä, mutta osa on aikojen kuluessa autioitunut ja jäänyt erilaisiksi jäljiksi maisemaan. Erityisesti autioituneet kylätontit ovat arkeologisesti kiinnostavia tutkimuskohteita, sillä asutushistoriasta kertovat jäänteet eivät ole tuhoutuneet myöhemmän maankäytön seurauksena. Vanhojen kylien tietoja ja sijainteja voidaan jäljittää historiallisten lähdeaineistojen, kuten verotusluetteloiden ja vanhojen karttojen avulla. Ensimmäinen kirjallisiin lähteisiin perustuva kokonaiskuva asutuksen laajuudesta voidaan muodostaa keskiajan ja uuden ajan vaihteesta 1500-luvulta. Tällöin Kustaa Vaasan hallintouudistusten seurauksena kylistä ja taloista ryhdyttiin keräämään tarkkoja tietoja. Näitä ns. maakirjoja täydentävät asutushistoriallisessa tutkimuksessa kirkollisten verojen luettelot. Varhaisin verotusta varten kerätty historiallinen karttamateriaali on peräisin 1600-luvun puolestavälistä, jolloin aloitettiin suurimittakaavaisten kyläkohtaisten tiluskarttojen laatiminen. Historiallisten kylien sijainteja voidaan jäljittää myös muiden historiallisten karttalähteiden, kuten esimerkiksi isojakokarttojen tai pitäjänkarttojen avulla. Vanhojen kylien sijainteja voidaan historiallisten lähdeaineistojen varassa paikantaa yleispiirteisellä tarkkuustasolla. Paikkatiedoksi tuotettuna aineiston avulla voidaan

muodostaa maakunnallinen yleiskuva asutuksen laajuudesta ja sijoittumisesta. Historiasisältöinen paikkatietoaineisto on myös helposti suhteutettavissa nykyistä maankäyttöä kuvaaviin tietolähteisiin. Tarkempia tietoja historiallisista kylänpaikoista saadaan arkeologisten inventointien kautta. Historiallisen ajan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi katsotaan 1500-luvun lähteissä mainittujen kylien kokonaan tai osittain autioituneet tonttimaat sekä jo sitä ennen hävinneiden kylien ja talojen paikat. Myös rakennetuilta alueilta voi löytyä säilyneitä, muinaisjäännöksiksi katsottavia asutusjäänteitä. Satakunnassa historiallisen ajan muinaisjäännöksiä on inventoitu esimerkiksi Huittisissa, Nakkilassa, Eurassa ja Luvialla, mutta inventoinnit eivät ole kattavia. Historiallisen ajan muinaisjäännösten inventointityö onkin Satakunnassa vasta alullaan. Kyliä, taloja ja kartanoita 1500-luvun talonpoikaiskylän maisema muodostui keskeisestä tonttimaasta rakennuksineen ja ryytimaineen, sen ympäristöön sijoittuneista aidatuista peltovainioista, keskeisistä kyläteistä ja läheisistä niittymaista. Satakunnan historialliset kylät olivat tyypillisesti tiiviiden talorykelmien muodostamia ryhmäkyliä. Kyläasutus sijoittui erityisesti Ala-Satakunnas-


38

sa usein kylätien tai joen varteen säännölliseksi raitti- tai rivikyläksi. Tonttimaalle sijoittuneisiin taloihin kuuluneita rakennuksia olivat esimerkiksi tupa, navetta, talli ja erilaiset aitat. Osa rakennuksista, kuten saunat ja riihet sijoitettiin paloturvallisuuden vuoksi muista syrjemmälle. Pääosa viljantuotannosta saatiin perinteisen maatalouden aikana kylän lähellä sijaitsevilta ns. rintapelloilta. Kylän yhtenäinen peltovainio oli 1500-luvulla yleensä sarkajaossa, joka tuli Ala-Satakunnassa vallitsevaksi jakojärjestelmäksi keskiajan kuluessa. Taloilla oli yleensä myös käytössään kaukaisempia, metsään raivattuja ja heikosti lannoitettuja ulkopeltoja sekä pihapeltoja, joilla kasvatettiin pieniä määriä muita talouskasveja. Niityt olivat perinteisen maatalouden aikana edellytys peltoviljelylle, sillä lannoituksen onnistuminen edellytti riittävää rehu- eli heinäsatoa. Niityt sijoittuivat heinän kasvun kannalta suotuisille alueille. Luonnonniittyjä syntyi etenkin jokien varsille ja muualle kostean maaperän alueille, kuivan maan niityt syntyivät puolestaan raivauksen tuloksena. 1500-luvun asutushistoriallisten lähteiden mukaan Satakunnan talonpoikaiskylät olivat tyypillisesti kooltaan noin 2–10 talon muodostamia asutuskeskittymiä. Kyläkohtaisissa tilaluvuissa on kuitenkin myös huomattavasti vaihtelua – alueella oli myös useita yli kymmenen talon suurkyliä ja kookkaimmissa kylissä taloluvut nousivat yli viidentoista. Osa kylistä oli yksinäistaloja. Alueellisesti tarkasteltuna Satakunnan pohjoisosissa kylät olivat tyypillisesti pieniä, 1–5 talon asutuskeskittymiä. Poikkeuksena pohjoisessa Satakunnassa oli Merikarvian kylä, jossa oli 1560-luvulla 15 taloa. Maakunnan keski- ja eteläosissa kylien taloluvut vaihtelivat suuresti. Esimerkiksi Kokemäenjoen varren asutus koostui pääosin 2–5 talon, tai korkeintaan 10 talon kylistä. Kokemäenjoen varteen sijoittui myös muutamia suurkyliä, kuten Kokemäen 18 talon

Ylistaro ja 15 talon Kakkulainen. Eurassa sijaitseva Panelian kylä oli nykyisen Satakunnan alueen kylistä suurin, kylään laskettiin 1560-luvulla 20 taloa. Muita kookkaita kyliä Satakunnassa olivat esimerkiksi Euran Kauttua ja Sorkkinen, Huittisten kirkonkylä ja Sampun kylä, Köyliön Kepola ja Iso-Säkylä sekä Ulvilan Leistilä. Keskiajalta uudelle ajalle siirryttäessä maanomistus Suomessa oli vielä hyvin talonpoikaista – rälssin osuus tilaluvuista oli keskiajan lopun Satakunnassa vain noin nelisen prosenttia. Keskiaikaiset kartanot olivat joko sätereitä eli varsinaisia aatelin asuinkartanoita tai talonpojalle viljeltäväksi annettuja vuokratiloja. Rälssitilat sijaitsivat maataloustuotannon kannalta edullisilla seuduilla kuten hienojakoisten maalajien alueella ja ajankohdan maataloustekniikkaan nähden suotuisilla paikoilla. Suurin osa keskiaikaisista kartanoista sijaitsi Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. 1560-luvun satakuntalaisia kartanoita olivat Porin Kuninkaankartano, Ulvilan Koiviston kartano ja Lautilan säteri, Kokemäen Vuolteen säteri ja Kokemäenkartano, Euran Lähteenojan säteri, Köyliönkartano sekä Rauman kuninkaankartano. Kuninkaankartanot olivat talouskeskuksia, joiden tarkoituksena oli hallinnon tehostaminen ja kruunun oman maataloustuotannon voimistaminen. Suomeen perustettiin 1500-luvulla yli neljäkymmentä kuninkaankartanoa. Vuonna 1549 perustetun Ulvilan kuninkaankartanon toiminta siirrettiin Porin kaupungin perustamisen jälkeen vuonna 1558 Porin kuninkaankartanoon. Kruunun maanviljelystä jatkettiin Ulvilassa vuonna 1557 perustetussa Koiviston karjakartanossa. Kustaa Vaasan luoma kuninkaankartanojärjestelmä kuvasti osaltaan valtiovallan vahvistumista ja kruunun merkitystä 1500-luvun uudistuneessa hallintojärjestelmässä. Kuninkaankartanoiden todellinen kukoistuskausi oli kuitenkin varsin lyhyt. Kustaa Vaasan perijät totesivat järjestelmän


39

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Köyliönkartano on vanha kuninkaankartano, johon liittyy paljon mielenkiintoista historiaa. Lallinkellarin arvellaan periytyvän jopa 1500-luvulta asti. Kuva: Pentti Pere, SatM.


40 Leikkimäen rautakautinen polttokenttäkalmisto Kokemäellä kuuluu laajaan Ylistaron viljelymaisemaan, jossa näkyy jälkiä katkeamattomasta asutuksesta esihistorialliselta ajalta tähän päivään. Kuva: Pentti Pere, SatM.

tuottamattomaksi ja tämän seurauksena 1600-luvun alkuun tultaessa suurin osa kuninkaankartanoista oli läänitetty aatelille tai vuokrattu lampuodeille. Myös Satakunnan kuninkaankartanot tulivat näin ollen 1600-luvulla aatelin ylimmän kerroksen omistukseen. Asutuksen sijoittuminen Satakunnassa Asuttamisen edellytykset liittyivät ympäristön takaamiin elinmahdollisuuksiin ja väestön harjoittamiin elinkeinoihin, viljanviljelyyn ja karjanhoitoon. Asutuksen leviämistä ovat ohjanneet toisaalta maaston suurmuodot kuten vesistöt, vesireitit, jokilaaksot ja harjujaksot, paikallisesti ympäristön

sopivuuteen ovat vaikuttaneet esimerkiksi maaperän laatu, ilmasto-olot ja paikallistopografia. Maaperän ominaisuudet, sen muokattavuus ja viljavuus, vaikuttivat merkittävästi asutuksen leviämismahdollisuuksiin. Peltoviljelyn kannalta maaperältään parhaimpia alueita olivat helposti muokattavissa olevat hienojakoisten maalajien kerrostumat. Historiallisten lähteiden kautta avautuva kuva Satakunnan asutustilanteesta 1500-luvulla on aikaisemman asutushistoriallisen kehityksen tulos. Rautakauden ja keskiajan asutuskehityksen myötä muodostuivat ne Satakunnan sydänseudut, joissa myös 1500-luvun asutus oli taajinta. Vielä rautakaudella asutus Satakunnassa oli keskittynyt ensisijaisesti sisämaahan ja vesistöjen varsille. Pronssikau-


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

delta 500-luvulle jatkunut rannikon hautaröykkiöihin liittynyt asutus hävisi vähitellen ja asutus alkoi noin 300-luvulta alkaen suuntautua kohti sisämaata. Kokemäenjoesta muodostui rautakautisen kulttuurin leviämisen kannalta merkittävä väylä – rautakautisesta asutuksesta kertovien kalmistojen ketju jatkuu Kokemäenjoelta aina Vanajavedelle saakka. Asutus tihentyi Kokemäenjokilaaksossa läpi rautakauden. Asutuksen tiivistyminen näkyy kalmistojen lisääntymisenä esimerkiksi Kokemäellä, josta muodostui rautakaudella merkittävä asutuskeskittymä. Rautakauden kuluessa väestöä levisi myös Eurajoen vesistön keskuksiin Euraan ja Köyliöön, joista tunnetaan rikkaita myöhäisrautakauden ruumishautoja. Nykyisen Satakunnan alueella rautakaudelle ajoittuvia kalmistoja on löydetty myös mm. Huittisista, Säkylästä, Nakkilasta, Porista ja Rauman Lapista. Satakunnan asutuksen ytimiksi muodostuivat rautakaudella siten Kokemäenjoen varsi sekä Pyhäjärven ja Köyliönjärven seudut. Rautakaudelta keskiajalle siirryttäessä Satakunnan asutusmaisemaa alkoi muokata voimistunut väestönkasvu. Verotusasiakirjojen pohjalta on arvioitu, että Satakunnan talojen lukumäärä kasvoi 1350- ja 1540-lukujen välisenä aikana yli kaksinkertaiseksi. Väestönkasvu johti viljelyalan tarpeen lisääntymiseen ja uudisraivauksen kiihtymiseen. Vanhoihin asutuskeskuksiin perustettiin uusia kyliä ja väestöä levisi myös aikaisemmin asumattomille seuduille. Satakunnan asutus lisääntyi ja laajeni keskiajan kuluessa voimakkaasti. Kokemäenjoen varressa kyläasutus tiivistyi sekä levisi varhaiskeskiajalla myös Kokemäenjokeen etelästä laskevien jokien alajuoksuille. Merkittävä aluevaltaus tapahtui Loimijoen laaksossa, jonka raskas savimaa pystyttiin maanmuokkausvälineistön kehityttyä valjastamaan viljelykäyttöön. Myös Eura- ja Kokemäenjoen jokisuut alkoivat jälleen houkutella asutusta. Keskiajan kuluessa asutus levisi Satakunnan rannikkoseudun savikoille, jotka olivat

41

pronssikauden hautaraunioihin liittyneen asutuksen jälkeen tyhjentyneet. Pohjoinen Satakunta pysyi sen sijaan harvaan asuttuna, eikä Satakunnan tai Hämeen kiinteän asutuksen pohjoisraja liikkunut moniakaan kilometrejä keskiajan kuluessa. Satakunnan pohjoisosat pysyivätkin enimmäkseen eränkäyntialueena. Uuden ajan alkuun tultaessa asutus oli voimistuneen väestönkasvun myötä tiivistynyt vanhoissa rautakautisissa keskuksissa ja levinnyt vähitellen myös aikaisemmin asumattomille alueille. Historiallisten lähdeaineistojen pohjalta koottu kuva Satakunnan asutuksesta uuden ajan alussa osoittaa, että asutus oli 1500-luvulla taajaa varsinkin nykyisen Satakunnan eteläosissa. Asutus oli tiivistä paitsi Kokemäenjoen varsilla, myös Euran, Eurajoen, Lapin, Köyliön ja Huittisten alueella sijaitsevissa asutuskeskittymissä. Satakunnan pohjoisosat olivat sen sijaan vielä harvaan asuttuja. Siellä kiinteä asutus keskittyi pääosin rannikolle sekä YläSatakunnan Hämeenkyrön hallintopitäjän lounaisosiin, nykyisen Satakunnan itärajalle. Kokemäenjoen kauttaaltaan tiiviisti asutussa jokivarressa 1560-luvun kyläasutus oli tiheää erityisesti Kokemäen ja Harjavallan seudulla sekä Kokemäenkartanon itäpuolisella alueella jokivarren tuntumassa, josta on tehty myös useita rautakautisia kalmistolöytöjä. Myös Nakkilan alueella kyläasutus oli huomattavan taajaa. Huittisissa suurin osa asutuksesta keskittyi Huittistenkylää ympäröivälle seudulle Loimijoen ja Punkalaitumenjoen varsille. Astetta heikompina asutustiivistyminä erottuvat myös keskiajalla asutettu Loimijoen jokivarsi Vampulassa sekä nykyisen Satakunnan maakuntarajan sisäpuolelle jäävä Punkalaitumenjokivarren kyläasutus. Köyliössä 1560-luvun kyläasutus oli keskittynyt Köyliönjärven rannoille. Eurajoen varressa asutus oli tiivistä erityisesti Euran kirkonkylän ja Kiukaisten alueella. Sata-


42

kunnan lounaisosissa kyläasutus keskittyi puolestaan enimmäkseen Eurajoen ja Lapinjoen varsille sekä Raumaa ympäröivälle seudulle. Satakunnan pohjoisosissa asutus jäi sen sijaan yhä harvaksi. Kyliä oli syntynyt rannikon tuntumaan, mutta nykyisen pohjoisen Satakunnan keski- ja koillisosat pysyivät yhä kiinteän asutuksen ulkopuolella. Keskiajan kuluessa asutus oli levinnyt myös nykyisen Satakunnan itärajalle, silloiseen Ylä-Satakuntaan kuuluneille alueille Kiikoisiin, Laviaan sekä Jämijärvelle. Jämijärven seudulla erottuu paikallinen kuuden kylän asutuskeskittymä. Muualla Pohjois-Satakunnassa asutus koostui kuitenkin pääosin yksittäisistä kylistä. 1500-luvun alkupuoli oli vielä väestönkasvun aikaa, mutta 1560-luvun jälkeen taloluvut kääntyivät Satakunnassa laskuun. Vuosisadan lopussa ja 1600-luvulla käydyt so-

1560-luvun kyläasutus paikkatietona

dat, niiden aikainen linnaleirirasitus sekä useat katovuodet koettelivat väestöä koko Suomessa. Vaikeiden vuosien seurauksena osa talonpojista joutui luopumaan viljelystä kokonaan ja taloja autioitui. 1560-luvun ja 1635-luvun välisenä aikana koko Satakunnan taloluku laski yli kuudenneksella. 1500-luvun lopulla ja 1600-luvulla tapahtunut lasku taloluvuissa ei kuitenkaan tarkoittanut varsinaisen asukasluvun vähentymistä. Viljelemättä ja autioksi jääneitä tiloja liitettiin kylän muihin talonpoikaistaloihin tai vanhoihin sätereihin, mikä osaltaan kasvatti varakkaampien tilojen maaomaisuutta ja lisäsi suurtilojen määrää. Tehostunut maataloustuotanto synnytti samalla uudenlaisen työvoiman tarpeen, jonka seurauksena osa väestöstä siirtyi itsenäisestä viljelystä palkolliseksi. Talolukujen lasku 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa nivoutuukin laajemmin tarkasteltuna maaseutuyhteiskunnassa tapahtuneisiin rakenteellisiin muutoksiin. Kaikki eivät menestyneet itsenäisinä talonpoikina ja ammatillinen eriytyminen lisääntyi.

tuotettuun paikkatietokantaan on tallennettu nykyisen Satakunnan alueelta noin 300 1560-luvun kylää. 1500-luvun Satakunta oli kuitenkin nykyistä maakuntaa huomattavasti laajempi aluekokonaisuus. Alue jakaantui hallinnollisesti ja oikeudellisesti Ylä- ja Ala-Satakunnan kihlakuntiin. Koko silloisen Satakunnan alueella kyliä oli 1560-luvulla kyläluettelojen mukaan jo yli tuhat. 1560-luvun kylien paikkatietoaineisto on tuotettu ensisijaisesti maakunnallisen ja seudullisen mittakaavan tarkastelua varten. Kylien paikannustarkkuudet vaihtelevat paikallistasolla merkittävästi käytössä olleesta lähdemateriaalista riippuen. Paikannustarkkuuksiin liittyvistä puutteista huolimatta aineiston avulla voidaan muodostaa kokonaiskäsitys Satakunnan asutustilanteesta uuden ajan alussa ja luodata asutusrakenteen alueellisia erityispiirteitä. Paikkatiedoksi tuotettuna historiallista asutusrakennetta voidaan helposti myös tarkastella suhteessa muihin, esimerkiksi nykyajan maankäyttöä kuvaaviin paikkatietoaineistoihin.

Satakunnan alueelta koottu 1560-luvun aikatason kyläasutusta selvittävä paikkatietoaineisto perustuu kirjallisiin ja karttalähteisiin. Aineistoon on kerätty tietoja nykyisen Satakunnan alueelle sijoittuvista, veroluetteloihin merkityistä 1560-luvun kylistä. Lähteenä on käytetty vuonna 1973 julkaistuja, pohjoismaisen autiotilatutkimuksen yhteydessä koottuja kyläluetteloita, jotka perustuvat sekä valtiollisiin että kirkollisiin verolähteisiin. Nykyisen Satakunnan alueen kylät on paikannettu pääosin 1600–1700-lukujen kyläkarttojen sekä myöhempien pitäjänkarttojen perusteella. Paikannuksissa on hyödynnetty myös Museoviraston muinaisjäännösrekisteriä (2009). Kyläluetteloiden ja historiallisten karttalähteiden pohjalta


!

Kylä, 1560-l

"

Kartano, 1560-l

43

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Nykyinen taajama-alue Nykyinen peltoalue

!

1560-luvun kylät Satakunnassa. Paikannuksista noin 40 prosenttia sijoittuu nykyisen tiiviin asutuksen alueelle. Taajamaalueiden ja vanhojen kylänpaikkojen päällekkäisyys on voimakasta erityisesti Kokemäenjoen varressa; Harjavallassa ja Nakkilassa, mutta myös Kokemäellä ja Ulvilassa. Myös esimerkiksi Huittisissa ja Eurassa nykyisten taajamien alueille sijoittuu runsaasti 1560-luvun kylänpaikkoja. K artta: Anna Riionheimo.

!

Pohjakartta: Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501

!

!

!!

! ! !

!

! !

!

!

!

!

!

!

!

! !

!

! !

!

! !

!

!

!

! "

! ! !

! ! !

! !

"!!

!!

! ! !

!

! !

! ! !! !" ! ! !!!! !! !

! ! ! !! !

!

!

! ! ! ! !! !

! !

! !

!! !! ! !

!

!

!

!! ! !

!

" "!

! ! ! !

!

!

! ! !

! !

!

!

!! ! ! ! ! ! ! ! ! !! ! ! ! !! !! ! !! !!! ! !!!! !! ! ! ! ! !! ! ! ! !! ! !! ! !! !! !! !!! ! !! ! ! ""!! !! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! !!! !

!

!

!

"!

!

! !

!

!! ! !!

!

! !

! !

! !

!! ! !

!

!

! !!

!

!! !! ! !! !!! ! !! !! ! !

! !

! !!!! !

!

!! !!

!! !

!

! !

! ! ! ! ! !

!!

!! !

!! !!

" !!!

!

!!

!

! !

!

! !

!

! ! ! !! !

¤

!! !!

! ! ! !

!

0 3,5 7

km 14


Taloluku !

1-5

!

6 - 10

!

11 - 15

!

16 - 20

1560- luvun kylien taloluvut Satakunnassa vaihtelivat. Tyypillisimpiä olivat 2–10 talon asutuskeskittymät, mutta kookkaimmissa kylissä taloluvut nousivat yli viidentoista. K artta: Anna Riionheimo.

Nykyinen taajama-alue Nykyinen peltoalue

!

Pohjakartta: Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501

!

!

!

!!

!

Lähteet:

! !

!

!

! !

!

!

!

Huurre, Matti: Viljanviljelyn varhaisvaiheet. Suomen

!

maatalouden historia 1. Perinteisen maatalouden aika, esihistoriasta 1870-luvulle. Suomalaisen kirjallisuuden !

!

!

!

seura, Helsinki 2003.

!

!

!

!

Jokipii, Mauno: Satakunnan historia IV.

!

Satakunnan Maakuntaliitto r.y., 1974.

!

!

! !

! !!

!

!

!!

! !! ! ! ! !

!!

!

Jutikkala, Eino, Jokipii, Mauno, Luukko, Armas, Soininen,

! ! !! !! ! ! !! !

!

! !

! !! ! !

!

!

!

!

! !

!

! !

!

!

!

!!!

!

!

!

!

! !

!

! !

!

!

! !!

!

!

!

!! ! !

!

!

Niukkanen, Marianna: Historiallisen ajan kiinteät !

!

!!! !

!!

!

! !

!!! ! ! !

Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja

!! ! !! !! !

!

! !! !

!

muinaisjäännökset Suomessa, tunnistaminen ja suojelu.

! !

!!

!

!!!

ohjeita 3. Museovirasto, rakennushistorian osasto, 2009.

! !

! ! ! ! ! !

Niukkanen, Marianna: Satakunnan historiallisen ajan

!

!!

!

! !

! ! ! !

!

! !

mi. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1980.

! !

!

!

!

!

!

!!!

!!

! ! !! !

Jutikkala, Eino: Suomen taloushistoria 1, agraarinen Suo-

! !

! !

!

! !

!! !

!

!

! ! !!

! ! !! !! !!!! !!!! ! !!! !! ! !! ! !!! !!! ! ! !! !!! !! ! !! !! ! ! !!

!

!

historiallinen seura, käsikirjoja VII, Forssa 1973.

! !!

!! !!!

!

!

Arvo: Suomen asutus 1560-luvulla, Kartasto. Suomen

!

!!

!

!

yliopiston historian laitoksen julkaisuja N:o 4, Helsinki 1973.

!

!!

! !! !

Arvo: Suomen asutus 1560-luvulla, Kyläluettelot. Helsingin

!

!

!

Jutikkala, Eino, Jokipii, Mauno, Luukko, Armas, Soininen,

!

!

muinaisjäännökset. Satakunnan kulttuuriympäristöohjelma

!

!

!!

!!

!

!

!

! !

! !

! !

!

! !

! ! ! !

!! !

¤

!!!!

! ! ! !

!

0 3,5 7

km 14

2009-2015, toim. Niina Uusi-Seppä. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 7/2009. Lounais-Suomen ympäristökeskus, Turku 2009.


Kylien sijaintitiheys on suurin punaisella merkityillä alueilla !

45

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

kylä/kartano, 1560-l

Kyläpaikannuspisteiden lukumäärän ja sijaintietäisyyden mukaan määritellyt 1560-luvun kylien tihentymäalueet painottuvat nykyisen Satakunnan eteläosiin. Kartassa erottuvat selkeinä erityisesti vanhat rautakautiset keskusalueet Kokemäellä, Huittisissa, Köyliössä ja Eurassa, joissa asutus oli tiivistynyt läpi keskiajan. K artta: Anna Riionheimo. !

Pohjakartta: Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501

!

!

!

!!

! ! !

!

!

Nummela, Ilkka: Asutus, pelto ja karja. Suomen maa-

!

!

talouden historia 1. Suomalaisen kirjallisuuden seura,

!

!

Jyväskylä 2003.

!

!

Orrman, Eljas: Suomen keskiajan asutus. Suomen maa!

!

talouden historia 1. Perinteisen maatalouden aika, esihistoriasta

!

1870-luvulle. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2003.

!

!

! !

!

Orrman, Eljas: Keskiajan maatalous. Suomen maatalouden

! !

!

historia 1. Suomen maatalouden historia 1. Perinteisen maatalou-

!

! ! ! !

! ! ! ! ! ! ! !

!

! ! !! ! !

! !

!

!

!

!! ! !

! ! !!

! ! ! !

!

!

! ! !

! !

!

! !

!

! !

!

! !! ! !!

!

! !

!!

!! !

!

!

! !

!! ! !

!

!

!

Salo, Unto: Ihmisen jäljet Satakunnan maisemassa, kulttuurimaiseman vuosituhannet. Suomalaisen kirjallisuuden seuran

! ! !

toimituksia 766. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1997. Soininen, Arvo: Vanha maataloutemme. Maatalous ja maa-

! !! !! !! ! !! !!! ! ! ! !! ! !

talousväestö Suomessa perinteisen maatalouden loppukaudella ! !

1720-luvulta 1870-luvulle. Suomen historiallinen seura, ! !!!! !

Helsinki 1974. Vilkuna, Anna-Maria: Kruunun maatalous: Kuninkaan-

!! !!

!

!

Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2003.

!

!! !

!

!! !! !! ! ! ! ! ! ! ! !

! !!

Perinteisen maatalouden aika, esihistoriasta 1870-luvulle.

!

!! ! ! ! ! ! ! ! ! !! ! ! ! !! !! ! !! !!! ! !!!! !! ! ! ! !! !!! ! ! !! ! ! ! ! !! ! !! ! !! ! ! !! ! ! ! !! !! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! !!! !

! !! !! ! !

Orrman, Eljas: Talonpoikainen maatalousyhteiskunta. Suomen maatalouden historia 1. Suomen maatalouden historia 1.

! ! !! !! ! ! !!!! !! !

!

!

!

! !

!

!

seura, Helsinki 2003. !

! ! ! !! !

den aika, esihistoriasta 1870-luvulle. Suomalaisen kirjallisuuden

! !!

! !

!

!

!

!!

!

! ! ! !! !

¤

!! !!

! ! ! !

!

0 3,5 7

km 14

kartanot. Suomen maatalouden historia 1. Suomen maatalouden historia 1. Perinteisen maatalouden aika, esihistoriasta 1870-luvulle. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2003.


46

Näkymä Hyvelän kylästä. Kuva: Pentti Pere, SatM.


47

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Sami Louekari

Maatalousmaiseman muotoutuminen Porin seudulla 1700–1900 Vanhaa Pori–Vaasa tielinjausta kuljettaessa pian Porin jälkeen tie nousee peltoaukealta Hyvelän kylään, jossa kulkija huomaa vanhoja rakennuksia pihapiireineen tiiviinä ryppäänä. Matkaa jatkettaessa hetken päästä saavutaan pitkulaiselle peltoaukealle ja pellon poikki kuljettaessa ylitetään leveä kaivettu avo-oja. Kartan kanssa liikkuva huomaa ylittävänsä Pyntösjärvenaukeaksi nimettyä peltoa. Herää kysymyksiä: Onko tässä ollut joskus järvi? Miten maisema on muuttunut ja miksi? Pitkällä aikavälillä suurimman muutoksen maisemassa on aiheuttanut maankohoaminen. Maa ei kohoa tasaisesti, mutta keskimäärin maankohoaminen on Porin ympäristössä kuusi millimetriä vuodessa. Maankohoaminen selittää monia suuren mittakaavan maiseman muutoksia, mutta ei esimerkiksi, miksi kartoissa on peltojen kohdalla järvien nimiä. Myös ihminen muuttaa maisemaa ja luo kulttuurimaisemia. Maatalous luo kulttuurimaisemaa Porin seudun ja Kokemäenjokilaakson maisemia hallitsevat maatalouden luomat laaja-alaiset kulttuurimaisemat. Vielä 1700-luvun lopulla isojaon aikaan pellot olivat pieniä laikkuja kylämäen vieressä metsien keskellä. Vasta 1800-luvulla ja etenkin sen jälkipuoliskolla alkoi se voimakas uudisraivuu, joka laajensi vanhoja peltoja, raivasi uusia peltoja kylien ta-

kamaille ja lopulta loi eri kyliä toisiinsa yhdistävät laajat peltoaukeat. Kylästä toiseen ulottuvat laajat viljelysaukeat ovat siis jo keskiajalla alkaneen maatalouden kulttuurimaiseman muovautumisprosessin suhteellisen nuorta kerrostumaa. Toisaalta voidaan sanoa, että nopeasti muuttuvissa moderneissa maisemissa vanhat kylien paikat kantatiloineen sekä peltoineen edustavat maiseman pitkäaikaisimpia ja suhteellisen pysyviä elementtejä. Kulttuurimaisema on siis historiallisesti kerrostunut. Maatalouden luoman kulttuurimaiseman keskeiset elementit ovat pelto, niitty ja asutus. Länsisuomalainen kylä on tavallisesti ollut ryhmäkylä, jossa kylän talot ovat ryhmittyneet maisemasta erottuvalle kylämäelle, jota ovat ympäröineet pellot. Tätä kylärakennetta muutti vähitellen 1700-luvun lopulla alkanut isojako ja sitä seuranneet täydennysjaot. Näissä pyrittiin jakamaan kylän maat uudelleen siten, että kukin tila saisi maansa mahdollisimman yhtenäisinä ja harvalukuisina kokonaisuuksina. Tavoitteena oli myös, että tilan päätalo talousrakennuksineen siirrettäisiin pois kylämäeltä tilalle isojaossa jaettujen peltojen luokse. Näin tapahtui harvoin heti isojaon jälkeen, mutta isojaosta käynnistyi prosessi, jossa länsisuomalainen ryhmäkylä alkoi hajota ja asutus levittäytyä kylämäeltä laajemmalle alueelle. Länsi-Suomessa metsän polttoon perustuva kaskiviljely ei muodostanut viljantuotannon päämenetelmää, vaan tuo-


48

tanto perustui 1700-luvulla pellossa viljeltyyn viljaan. Viljely oli yleisimmin kaksivuoroviljelyä, jossa toinen puoli pellosta oli kesannolla ja toinen viljelyksessä. Paikoin harjoitettiin jo kolmeen peltolohkoon perustuvaa kolmivuoroviljelyä, mutta kehittyneemmät vuoroviljelymenetelmät yleistyivät vasta 1800-luvulla ja etenkin sen jälkipuoliskolla. Peltoviljely vaati tuekseen karjaa, jotta pelloille saatiin lantaa. Kun pellot oli varattu viljalle, karjanpito edellytti niittyjä, jotta karja saatiin ruokittua. Kun niittyjä oli vähän ja ne tuottivat huonosti, karjamäärät jouduttiin pitämään pienenä. Pelloille ei saatu riittävästi lantaa ja sadot jäivät pieniksi. Niittyjen ja karjanrehun puute paheni entisestään, kun viljelysalaa laajennettiin raivaamalla entisiä niittyjä pelloiksi. Niittyjen tärkeyttä kuvaa se, että vielä 1800-luvulla arvioitiin yhden peltotynnyrinalan lannoittamiseen vaadittavan karjamäärän ruokintaan tarvittavan kolmesta neljään tynnyrinalaan niittyä. Tämä näkyi tietenkin myös maisemassa, kun nykyään harvinaisiksi käyneitä niittyjä oli moninkertaisesti vähäisiin peltoihin nähden. Heinän peltoviljely yleistyi vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Järvenlaskut ja soiden kuivaukset muuttavat maisemaa Porin seudun rannikolla niittypulaa on helpottanut nopea maankohoaminen, joka on tuottanut runsaasti luonnonniittyjä ja laidunmaiksi kelpaavia vesijättömaita. Niittypulaa on pyritty helpottamaan myös järvenlaskuilla ja soiden kuivauksilla. Ne nähtiin mahdollisuutena laajentaa niittyalaa ja sitä kautta mahdollisuutena parantaa peltojen lannoitusta sekä laajentaa peltoalaa. Turun ja Porin läänissä tehtiin 1800-luvulla lähes 300 järvenlaskualoitetta, joista pääosa Satakunnassa. Niittypulasta ja järvenlaskusta löytyy selitys myös Pyntösjärvenaukea-nimelle. Vielä 1800-luvun alussa Hyvelän

ja Söörmarkun kylien takamailla oli järvi. Talonpojat anoivat ja saivat vuonna 1814 maaherralta luvan alkaa kuivata Pyntösjärveä. Töihin ryhdyttiin pikaisesti, mutta laskuojan kaivaminen oli odotettua työläämpää. Erimielisyyksien ja monien vaikeuksien vuoksi hanketta ei saatu toteutettua suunnitelmien mukaisesti ja järven kuivaus saatiin päätökseen vasta 1930-luvulla, kun alue raivattiin pelloksi. Järviä on laskettu ja kuivattu myös Yyterinniemellä. Yyterin ja Kyläsaaren rajalla sijaitsevaa Enäjärveä alettiin laskea 1840-luvulla Yyterin kartanon ja Kyläsaaren kyläläisten yhteisenä hankkeena. Tämäkään järvenlasku ei sujunut kitkatta, esimerkiksi ojien kunnossapito ja tulvavahingot veivät kyläläisiä käräjille ja aina Turun hovioikeuteen asti ratkomaan erimielisyyksiä. Enäjärveä laskettiin, mutta ei kuivattu kokonaan. Nykyään järvi on arvokas luontokohde, jonka ympärillä kiertää luontopolku. Yyteriniemellä Kyläsaaressa sijainneen Kyläjärven laskusta tehtiin anomus maaherranvirastoon 1800-luvun alussa. Hankkeen myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa, mutta nykyään järvestä muistuttaa enää Mäntyluodon tien varrella sijaitseva pieni suoalue sekä peruskartassa näkyvä nimi Kyläjärvi. Nämä järvenlaskut eivät kuitenkaan olleet ensimmäisiä Porin seudun kuivaushankkeita. Ensimmäinen merkittävä kuivaushanke oli professori Johan Kraftmanin aloittama Lattomeren suon kuivaus. Nykyisin laajana peltoaukeana tunnettu Lattomeri oli vielä 1400-luvulla aava merenlahti, mutta maan noustessa merenlahti muuttui Kokemäenjoen suistomaaksi ja vähitellen sisäjärveksi. 1700-luvulla Lattomeri oli laaja suoalue pikku lampineen. Lattomeren kuivaus sai alkunsa professori Johan Kraftmanin aloitteesta. Hän oli ostanut Koiviston kartanon Ulvilasta vuonna 1744 ja alkoi uudistaa tilan maataloutta sekä laajentaa sen viljelyksiä. Kraftman teki aloitteen Lattomeren kuivattamisesta vuonna 1748, mutta varsinaisesti kuivaustöitä päästiin aloittamaan vuonna 1773. Suo kuivui


49

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

hitaasti ja ojitukset teettivät jatkuvasti töitä. Suon ratkaiseva kuivattaminen tapahtui vasta 1900-luvun alussa, kun valtio myönsi töihin rahoitusta. Lattomeren kuivaamisella oli saatu 1920-lukuun mennessä lähes kolme tuhatta hehtaaria viljelysmaata ja vain pieni alue suon keskiosaa oli kuivaamatta. Lattomeren kuivaus oli innoittajana Lattomeren eteläpuolella Nakkilassa sijainneen Leistilänjärven kuivauksessa. Aloite laskusta tehtiin vuonna 1777 ja monien vaikeuksien jälkeen järveä saatiin kuivumaan niin että vesijättöjä päästiin jakamaan 1810-, 1830- ja 1860-luvulla. Lasku-uoman levennykset ja syvennykset 1860-luvulla edistivät järven kuivumista ja laskun seurauksena syntyneiltä niityiltä saatiin hyviä heinäsatoja. Vielä 1920-luvulla entinen järvenpohja haluttiin pitää hyvän heinäsadon vuoksi nimenomaan niittynä eikä kuivata pelloksi.

Kuivatettu Pyntösjärvi kesällä 2012. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Näkymä Lattomereltä Ulvilan ja Porin rajoilta. Kuva: Pentti Pere, SatM.


50

Leistilänjärven peltoaukea. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Leistilänjärven kuivattamista varten tehty uoma kulkee läpi kallioiden. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Uusiin järvenlaskuihin ryhdyttiin yhä harvemmin 1800-luvun lopulla. Niittypulaa alkoi myös lievittää siirtyminen kylvöheinään ja lopulta keinolannoitteet mursivat maatalouden pullonkaulan ja poistivat niittypulan maatalouden kehityksen tieltä. Tämä näkyy myös maankäytön muutoksina, aiemmin kylissä oli niittyjä monin verroin laajemmat alat kuin peltoja, mutta 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa niityt alkoivat nopeasti vähetä, kun niitä raivattiin pelloksi. Leistilänjärven niittykin kuivattiin pelloksi sotien jälkeen 1940-luvulla vankityövoimaa käyttäen. Harvinaistuneiden niittyjen vuoksi niitty- ja ketolajit ovat nykyään uhanalaisimpia eliölajejamme.


51

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Maiseman pitkä historia Maa kohoaa Satakunnan rannikolla keskimäärin kuusi millimetriä vuodessa. Tämä ei äkkiseltään kuulosta paljolta, mutta todellisuudessa siitä on seurannut, ja seuraa jatkossakin, merkittäviä muutoksia maisemassa, kuten oheinen karttapari osoittaa.

Vielä noin vuonna 1100 meri ulottui lahtena pitkälle sisämaahan Kokemäenjokilaaksoon Ulvilaan asti. Yyterinniemi oli lähes kokonaan veden alla, vain Yyteri (Ytterö) ja Kyläsaari eli Kokemäensaari (Inderö) olivat saarina. Pohjoisessa meri rajoittui kaakkois-luode suuntaiseen kallioharjanteeseen Lyttylän, Hyvelän ja Harjunpään kylien luona. Kuuminaisten niemimaa oli jo hahmottunut kuten myös ym-

Porin rannikko noin vuonna 1100. K artta: GTK, Geotietoa Satakunnasta, 2010.


52

päröivää maisemaa korkeammalla oleva Porin kaupungin keskusta. Kuusi sataa vuotta myöhemmin maisema näytti jo hyvin erilaiselta. Yyteristä ja Kyläsaaresta oli muodostunut Yyterin niemimaa, joka oli kuroutunut kiinni mantereeseen. Jokisuu ja suistomaa olivat siirtyneet Ulvilan luota Porin edustalle ja pohjoiseen Hyvelän, Ruosniemen ja Harjunpään kylien kupeeseen. Nämä Porin pohjoispuolella kallioharjanteella sijaitsevat keskiaikaiset kylät on siis perustettu silloisen rantaviivan läheisyyteen.

Porin rannikko noin vuonna 1700. K artta: GTK, Geotietoa Satakunnasta, 2010.

Maankohoamiseen ihminen ei voi vaikuttaa ja se on aiheuttanut monia ongelmia, kuten jokiuoman mataloitumisen ja tarpeen siirtää satamia uusille paikoille. Maankohoaminen oli myös yhtenä syynä Porin kaupungin perustamiseen vuonna 1558 nykyiselle paikalleen Ulvilan jäätyä etäälle meren rannasta. Toisaalta maankohoamisesta on ollut hyötyäkin: se on tuonut lisämaata moneen käyttöön. Porin seudun maankäytön kehityksen hahmottamista vaikeuttaa lähteiden puute. Isojaossa, jota alettiin käydä


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

53

Porin ympäristö Kalmbergin kartassa. K artta: K ansallisarkisto.

Porin ja Ulvilan seuduilla 1700–1800 -luvun taitteessa laadittiin ensimmäiset systemaattisiin mittauksiin perustuvat kartat, mutta 1800-luvulta ei ole saatavissa vastaavia ai-

neistoja maankäytöstä. Voidaan silti sanoa, että uutta peltoa raivattiin 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa ripeästi ja esimerkiksi Ulvilassa ja Porissa maanmittauksia ja -jakoja


54

tehneen maanmittari I. Tillbergin mukaan Ulvilan seudulla peltoala kaksinkertaistui isojaon jälkeen 30–40 vuodessa. Erkki Lehtinen on arvioinut Ulvilan seudun peltoalan kasvaneen 1720-luvun noin 2000 tynnyrinalasta 4300 tynnyrinalaan vuoteen 1785 mennessä ja edelleen noin 8000 tynnyrinalaan vuoteen 1825 mennessä. Vuonna 1881 peltoja on ollut noin 17 700 tynnyrinalaa. Lukuihin sisältyy paljon epävarmuuksia, mutta ne ovat suuntaa-antavia. Maiseman muutosta voidaan tarkastella myös karttojen avulla. Vuosina 1854–1855 laadittu ns. Kalmbergin kartasto pohjautuu aiempiin karttapohjiin. Se antaa kuitenkin erinomaisen yleissilmäyksen tiestön, kulkuyhteyksien sekä asutuksen historiaan. Vielä Kalmbergin kartassa Porin lahden ja suistoalueen rannat ovat vesijättöä ja niittyjä, kuten myös Porin eteläpuo-

en varressa Ulvilan ja Porin välillä. Tiiviihkösti rakennetut, mutta pienet kylät niitä ympäröivine peltoineen ja niittyineen muodostavat kuitenkin kulttuurimaiseman perusyksikön. Kun verrataan Kalmbergin karttaa 1900-luvun alun venäläiseen topografikarttaan, huomataan suuri muutos. Porin kaupungin länsipuolelta Tuorsniemestä alkaa peltoalue, joka jatkuu Porin metsän eteläpuolelle aina Ulvilaan ja Koivistoon asti. Samoin joen pohjoispuolen tasangoilla levittäytyy laaja viljelysaukea joelta aina luode-kaakkosuuntaisesti kulkevaan metsä- ja kallioharjanteeseen asti. Porin edustan saaret ovat suistomaana ja niittyinä, samoin Hyvelän ja Toukarin ja joen väliset alueet, jotka suurimmaksi osaksi raivattiin pelloksi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Myöhemmistä maiseman muutoksista huolimatta jo topografikartasta on havaittavissa ne Kokemäenjokilaakson ja Porin kaupungin

lella sijainnut Lattomeren alue. Peltoalueet ovat vielä suhteellisen pieniä aukeita kylien ympäristössä ja Kokemäenjo-

ympärille levittäytyvät aukeat, jotka yhä tänä päivänäkin luovat maisemalle sen avoimen piirteen.

Lähteet Anttila, Veikko 1967: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa. Kansantieteellinen

Niemelä, Jari 1996: Lääninlampureista maaseutukeskuksiin.

tutkimus. Kansantieteellinen arkisto 19, Suomen muinaismuistoyhdistys,

Maaseutukeskusten ja niiden edeltäjien maatalousneuvonta 1780-

Helsinki.

luvulta 1990-luvulle, Maaseutukeskusten Liitto, Suomen Historiallisen

Innamaa, Kerttu: Suur- Ulvilan historia II.

Seura, Tampere.

Kraftman, Johan 1785: Kertomus Lattomeren suon ojittamisesta.

Puumala, Jussi 1926: Kuivausyrityksistä Satakunnassa, teoksessa

Alkuperäisteos Kraftman Johan: Berättelse om Lattomeri kärss

Talonpoika III. Wsoy, Porvoo.

utdikning, josta suomentanut Pekka Uusivirta. Sarka I.

Rantatupa, Heikki 2009: Kalmbergin kartasto Krimin sodan

Satakunnan museon julkaisuja. Satakunnan museon kannatusyhdistys.

ajoilta, Verkkomakasiini. (https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/

Satakunnan Kirjateollisuus Oy:n kirjapaino. Pori 1964.

handle/123456789/19557/rantatupa_090302.pdf?sequence=1 )

Lehtinen, Erkki 1967: Suur-Ulvilan historia 1. Porin mlk, Ulvila,

Underrättelser från Kejserliga Finska Hushållningssällskapet, 6:1817.

Kullaa, Nakkila, Pori.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Porin ympäristö 1900-luvun alussa venäläisessä topografikartassa. K artta: K ansallisarkisto.

55


56 Satakunnan ensimmäiseen maakunnalliseen rakennuskulttuuriselvitykseen kelpuutettiin teollisuusympäristöistä ainoastaan historialliset rautaruukit. Noormarkun 1700-luvun puolimaissa syntyneen saha- ja ruukkiyhdyskunnan ydinaluetta Makkarakosken ympäristössä. Kuva: Pentti Pere, SatM.


57

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Liisa Nummelin

Pääomasta perinnöksi Satakunnan teollinen perintö tänään Kiinnostus 1800-luvun lopun teollisuusympäristöjä kohtaan heräsi Suomessa perinteisen teollisuuden väistyessä kaupunkikeskustoista ja maaseututaajamista 1970-luvulta lähtien. Käännekohtana ajattelutavan muutokselle ja teollisuusperinnön arvostukselle on pidetty Tampereen Verkatehtaan suojelukiistaa ja sitä seurannutta purkamista 1970ja 1980-lukujen taitteessa. 1980- ja 90-luvuilla toteutettiin monissa kaupungeissa, kuten Turussa, Vaasassa, Helsingissä ja Porissa teollisuusympäristöjen inventointeja ja käynnistettiin arvokkaiksi luokiteltujen kiinteistöjen uudelleenkäyttöhankkeita. Tässä artikkelissa tarkastellaan Satakunnan valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaiksi luokiteltujen teollisuusympäristöjen 2010-luvun tilannetta: uudelleenkäyttöproblematiikkaa, kohteiden arvostuksessa tapahtuneita muutoksia sekä säilymiseen ja tuhoutumiseen liittyviä kysymyksiä 40 vuotta sen jälkeen kun nämä kysymykset ovat ensimmäisen kerran nousseet esiin. Satakunnan teollisella perinnöllä on monta haaraa. Pori on yksi maamme tärkeimmistä industrialismin kauden teollisuuskaupungeista. Kokemäenjoen kosket valjastettiin 1920-luvulta lähtien sähköntuotantoon rakentamalla Äetsän, Kolsin ja Harjavallan voimalaitokset. Lähes kaikkiin Satakunnan kaupunkeihin, maaseututaajamiin ja kyliinkin syntyi meijereitä ja myllyjä sekä muuta pienimuotoista elintarviketeollisuutta. Satakunnan varhaisinta teollisuutta

taas edustavat kolme 1600-luvun lopulta lähtien perustettua rautaruukkia. Monilla paikkakunnilla tuotannon läheisyyteen rakennettiin myös asuntoja virkailijoille ja työväestölle. Syntyi monimuotoisia yhdyskuntia Harjavaltaan, Euran Kauttualle, Säkylään, Porin Pihlavaan, Reposaarelle ja Outokummun alueelle, Noormarkkuun, Ulvilan Friitalaan ja Raumalle. Useimmista maakunnan historiallisista teollisuusympäristöistä tuotanto on väistynyt. On silti niitäkin, joihin on löytynyt uusi yrittäjä alkuperäisen toiminnon päätyttyä. Lähes poikkeuksetta tehtaiden asunnot ovat vaihtaneet omistajaa ja esimerkiksi Porin Puuvillatehtaan kaikki työväenasunnot on purettu. Teollisuusympäristöt seutukaavaliiton rakennuskulttuuriselvityksissä Satakunnan seutukaavaliitto teetti ensimmäinen maakunnallisen selvityksen kulttuurihistoriallisesti arvokkaista rakennetuista ympäristöistä vuonna 1968. Ulkoisesti ohut selvitys, jossa oli mukana runsaat 200 kohdetta, oli ensimmäisiä laatuaan Suomessa. Siinä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi luokiteltiin lähes yksinomaan yksittäisiä monumentaalisia kaupunkitaloja, kirkkoja ja kartanomaisia maaseudun pihapiirejä sekä historiallisia asuinpaikkoja. Teollisuusympäristöistä mukaan oli kelpuutettu maakunnan kolme histori-


58

allista rautaruukkia (Noormarkku, Leineperi ja Kauttua) sekä tuolloin vasta noin 30-vuotias SOK:n funktionalistinen varasto- ja tehdasrakennus Valtakulma Raumalta ja saman ikäinen Harjavallan voimalaitos. Viimeksi mainitut olivat kuitenkin päässeet mukaan luetteloon modernin arkkitehtuurin, ei teollisen perinnön edustajina. Inventointi sisälsi myös arvoluokituksen toimenpidesuosituksineen (I Kansallisesti arvokas, Säilyttäminen on ehdottoman tärkeää, II Säilyttäminen on tärkeää ja III Säilyttämiseen on pyrittävä). Kohteista Noormarkun ja Leineperin ruukit, lukuun ottamatta Villa Maireaa ja Havulinnaa, oli arvotettu luokkaan III, loppujen yltäessä luokkaan II. Porista luettelossa ei ollut huomioitu vielä yhtään teollisuuskohdetta. 1970-luvun lopulla valmisteltiin Satakunnan seutukaavaa 2 ja sitä varten teetettiin rakennuskulttuuriselvitys vuonna 1978 tutkija Lauri Putkosella. Kymmenessä vuodessa käsitys rakennusperinnöstä ja kulttuuriympäristöistä oli muuttunut perusteellisesti. Uusi, 600 kohdetta sisältänyt selvitys oli jo paksuudeltaankin aivan toista luokkaa kuin edellinen. Mukaan oli päässyt myös arki. Teollisuusympä-

ristöistä oli hahmotettavissa kokonaan toisenlainen kuva. Aiempien ruukkien ja kahden funktionalismin merkkiteoksen ohella mukaan oli kelpuutettu myös kylämeijereitä, myllyjä, sahoja ja pienvoimaloita sekä arkkitehtuuriltaan merkittäviä teollisuuslaitosten asuinalueita. Uusia kohteita olivat Porin keskustan vanhat teollisuusympäristöt Porin Puuvilla, silloin vielä olemassa olevine asuinalueineen, Porin Konepajan valimo (ei muita rakennuksia) ja Reposaaren saha osana siihen liittyvää yhdyskuntaa. Joukosta puuttuivat vielä esim. Satanahka Oy:n tuotantolaitokset nykyisin Euraan kuuluvassa Kiukaisissa, J. W. Suomisen Tehdasalue Nakkilasta (mukana ainoastaan tehtaanjohtajan asunto Koskilinna) ja Pihlavan saha Porista. Lauri Putkonen oli myös seuraavan, vuonna 1990 julkaistun Satakunnan rakennusperinne -selvityksen tekijä. Edellisen maakunnallisen selvityksen jälkeen Putkonen oli ehtinyt profiloitumaan nimenomaan teollisuusympäristöjen tutkijana. Tärkeä virstanpylväs vanhojen teollisuusympäristöjen arvostuksen nousun kannalta oli hänen ympäristöministeriölle laatima selvitys kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden teollisuusympäristöjen tilanteesta Suomessa. Putkonen on maakunnan rakennusperintöä kartoittaessaan varmasti osannut kiinnittää erityistä huomiota arvokkaisiin teollisuusympäristöihin. Mukaan luetteloon kelpuutettiinkin monia uusia teollisuuskohteita. Kaikkiaan kohdevalikoima oli kasvanut 750:een. Satakunnan teollinen perintö tänään

Porin Konepajan vanha valimo. Rakennuksen ensimmäinen, J. Nordstrandin suunnittelema osa valmistui vuonna 1903. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Yhteiskunnan muuttuessa perinteinen teollisuus on suurelta osin paennut niin Satakunnasta kuin muualtakin Suomesta ja arvokkaiksi luokiteltuja kiinteistöjä on jäänyt tyhjilleen tai siirtynyt uuteen käyttöön. Uudiskäyttöhankkeilla on yleensä hintansa. Korvaukseksi teollisuusrakennusten kunnostamisesta uudet omistajat ovat saattaneet edellyttää mitta-


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

59

Porin Puuvillatehtaan massiivinen, sahakattoinen kutomo paloi 1980-luvun alussa. Sen jäljiltä alue on toiminut parkkipaikkana ja odottaa uuden kauppakeskuksen rakentumista. Taustalla vanha kehräämö ja oikealla monessa vaiheessa rakentunut värjäämörivi. Kuva: Pentti Pere, SatM.

vaakin uudisrakennusoikeutta sekä mahdollisuutta purkaa vaikeammin hyödynnettävät rakennukset. Joissakin tapauksissa uudisrakennushanke on saattanut olla kallis hinta kulttuuriarvojen säilyttämisestä. Vanhat rakennukset ovat pahimmillaan jääneet alisteiseen asemaan suhteessa uusiin kerrostumiin, eikä teollinen menneisyys aina ole enää ymmärrettävissä. Porin Puuvillatehdas Porin Puuvillatehdas on Satakunnan teollisuusympäristöjen uudiskäytön lippulaiva ja jo valtavan kokonsakin puolesta vaativa kohde. Teollinen toiminta laitoksessa hiipui vähitellen 1980-luvun alusta lähtien, kunnes loppui kokonaan 1990-luvun jälkipuolella. Alkoi mittava uuden käytön etsi-

minen ja tilojen saneeraus, joka ei ole päättynyt vieläkään. Vuoden 1978 maakunnallisessa rakennuskulttuuriselvityksessä ja Satakunnan seutukaavassa ensimmäisen kerran huomioidun tehtaan merkittävimmät rakennukset suojeltiin asemakaavalla jo 1980-luvun lopulla. Suojelua seurasi näiden rakennusten uusi käyttö. 1930-luvulla rakennettu edustava konttori ja tehtaanjohtajan asunto voitiin ottaa uuteen käyttöön lähes sellaisenaan. Kokemäenjoen pohjoisrantaa reunustavan, monumentaalisen vanhan kehräämön saneeraus ja uuteen käyttöön siirtyminen on ollut pitkä, lähes kaksi vuosikymmentä kestänyt prosessi. Nykyisin Porin Puuvilla tunnetaan etenkin Porin yliopistokeskuksen, maakunnan valtalehti Satakunnan Kansan ja Satakuntaliiton toimitiloina. Porin Puuvillan rakennusten merkitystä ei enää kukaan aseta kyseenalaiseksi. Toista maa-


60

ilmansotaa edeltävän ajan perinteisten punatiilirakennusten ohella uusia käyttäjiä on alkanut löytyä myös tehtaan viimeisille, 1950-luvulla valmistuneille osille. Puuvillatehtaasta on tullut kulttuuriperintöä, jonka alkuperäinen käyttötarkoitus on monille jo hämärtynyt. Tätä prosessia on tutkinut tohtori Anna Sivula Turun yliopistosta. Huolimatta tehtaan vanhimpien osien saamasta kulttuuriperintöarvosta, jatkuu muutosprosessi Puuvillatehtaan alueella edelleen. Kiinteistön omistava Renor Oy julkisti vuonna 2008 suunnitelmansa Puuvillan kauppakeskuksesta, joka käsittäisi n. 40 000 neliötä uutta liiketilaa, joka rakennettaisiin alueen taakse ja tehtaan palaneen kutomon paikalle. Toteutuuko tämä megahanke ja mikä sen vaikutus tulisi olemaan toisaalta teollisen perinnön ymmärtämisen ja toisaalta aivan vieressä sijaitsevan Porin kaupunkikeskustan elävyyden kannalta? Esitettyjen havainnekuvien perusteella kauppakeskus tulisi hallitsemaan valtakunnallisesti merkittäväksi luokitellun Porin teollisuusmaiseman kaupunkikuvaa. Riittäisikö Porin seutukunnan ostovoima pitämään uuden kauppakeskuksen ohella myös Porin keskustan elossa?

ovat edelleenkin toiminnassa. Kauttua -projektin tuloksena alueelle perustettiin vesien suojeluun ja elintarviketuotannon osaamiseen keskittynyt Pyhäjärvi-instituutti, joka vietti hiljattain 20-vuotisjuhliaan. Kauttuan Ruukinpuistosta on tullut myös haluttu asuin- ja tapahtumapaikka, jossa on pystytty säilyttämään alueen palveluita ja synnyttämään myös uusia toimintoja. Alueen omistava A. Ahlström Oy on uudelleen kiinnostunut alueen kehittämisestä matkailu- ja kokouskäyttöön. Leineperin rautaruukki Leineperin ruukki ehti lähes vaipua unohdukseen ennen museovirastovetoisen restaurointihankkeen käynnistymistä vuonna 1987. Jäljellä olleet tuotantorakennukset ja osa asunnoista oli tuhon partaalla. Vuonna 1994 päättyneessä restaurointihankkeessa kunnostettiin ruukin keskeisimmät tuotantorakennukset. Seppien tuvat sekä ruukin maata-

Kauttuan Ruukinpuisto Porin Puuvillan ohella ensimmäiset teollisuusympäristöjen restaurointi- ja uudiskäyttöhankkeet Satakunnassa toteutettiin esiteollisen ajan ruukinympäristöissä 1980- ja 90-lukujen taitteessa. Eurassa Kauttua-projektilla haettiin uutta toimintaa Ruukinpuistoksi nimetyn teollisuusalueen tyhjenneille asuin- ja maatalousrakennuksille. Ennen projektin alkua pääosa Ruukinpuiston rakennuksista suojeltiin Varkaudenmäen asemakaavalla (tuolloin vielä rakennuskaava). Ruukin aikaiset tuotantorakennukset olivat hävinneet jo aiemmin. Teollista toimintaa jatkamaan 1900-luvun alkupuolella perustetut paperi- ja pakkaustarviketehdas olivat ja

Tallinmäki, Kauttuan ruukinpuisto, Eura. A. Ahlström Oy on myynyt suuren osan Kauttuan rautaruukin ja paperitehtaan työväenasunnoista omistusasunnoiksi. Kuva: Pentti Pere, SatM.


61

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Leineperin rautaruukin slagitiilistä muurattu kankipaja ja masuuni, jotka molemmat kunnostettiin 1990-luvun alun restaurointihankkeessa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

lousrakennukset jäivät edelleen odottamaan korjaajaansa. Alueelle on sen jälkeen syntynyt uutta toimintaa ja myös uusia asuntoja on rakennettu. Erilaiset tapahtumat ja alue itsessäänkin houkuttelee matkailijoita Leineperiin. Silti pääasiallisesti Ulvilan kaupungin omistamien rakennusten säilymistä ei vieläkään ole kaikilta osin ratkaistu. Erilaisten EU-hankkeiden turvin rakennuksia on kuitenkin saatu korjattua ja aluetta muutenkin kehitettyä.

Satakunnan nahkatehtaat Satakunnassa merkittäviä toimitiloja rakensivat 1900-luvun alkupuolella monet nahka-alan tuotantolaitokset. Maakunnan tärkeimpiä yrityksiä olivat Friitalan nahkatehdas Ulvilassa, J. W. Suomisen nahkatehdas Nakkilassa ja Satanahka Oy Kiukaisissa (nykyisin Eura). Näistä teollista toimintaa jatkaa sama yritys ainoastaan Nakkilassa. Tuotannonala


62

tosin on vaihtunut. Tehtaan vanhimmat rakennukset ovat kuitenkin jääneet hiljattain tyhjilleen. Asemakaavassa suojelluille rakennuksille pyritään löytämään sellaista uutta käyttöä, joka soveltuu toimivaan teollisuusympäristöön. Rakennusten kohtalo on silti avoin. Aikanaan Pohjolan suurimman nahkojentuottajan, Friitalan nahkatehtaan suuressa punatiilisessä tuotantorakennuksessa alkuperäinen tuotanto on päättynyt kokonaan. Nykyisin kiinteistöyhtiön omistama funktionalistinen tehdasrakennus valtatie 2:n varrella on saneerattu Ulvilan kaupungin ja yritysten käyttöön. Tiloissa toimii mm. nahkamuseo. Nahkavaatteita valmistanut Friitala Fashion lopetti toimintansa vuonna 2010. Tehtaan 1940-luvun alussa rakentamat asunnot on myyty jo vuosia sitten. Jäljellä olevat asunnot ja tuotantorakennukset on suojeltu asemakaavalla.

vuonna 2003. Satanahkan uusimmat rakennukset ovat edelleen yrityskäytössä. Kiinteistön nykyisin omistava yritys haluaisi purkaa tehtaan vanhimmat, alun perin asuinkäyttöön valmistuneet rakennukset ja tehdä merkittäviä muutoksia tiiliseen, 1930- ja 40-luvuilla rakennettuun tehdasrakennukseen. Vanhat rakennukset on jätetty hoitamatta ja niiden tulevaisuus on epävarma. Rakennuksilla on huomattavaa historiallista ja taajamakuvallista merkitystä Eurakosken miljöössä.

Satakunnan säilyneistä nahkatehtaista heikoin tilanne on Eurakosken taajamassa, entisessä Kiukaisten kuntakeskuksessa sijaitsevalla Satanahka Oy:n kiinteistöllä. Nahkojen käsittely päättyi vuonna 1917 perustetussa yrityksessä kokonaan

Monia enemmän tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä on myös Satakunnassa. Asunnoiksi on muutettu mm. entinen osuuskaupan leipomo Raumalla, Lapin ja Harjavallan meijerit sekä Honkilahden meijeri Eurassa, Ruikan mylly Eurajoella ja Kankaanpään vehnämylly. Juhlatilakäyttöön puolestaan on siirtynyt Porin Konepajan entinen viilaverstas ja Irjanteen meijeri. Noormarkun entinen, pitkään kunnan nuorisotilana toiminut meijeri on puolestaan siirtynyt kulttuurikäyttöön. Tyyliltään kansallisromanttinen Panelian entinen meijeri voitaneen laskea arkkitehtuuriltaan maakunnan merkittävimpiin. Harmaakivestä rakennetun, keskeisellä paikalla sijaitsevan meijerin omistaa nykyisin Panelian rukoushuoneyhdistys, joka on osin EU-rahoituksen turvin kunnostanut rakennuksen museo- ja juhlakäyttöön. Panelian meijeri on osa valtakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä, jonka ydinkohteita sen lisäksi ovat viereiset Paneliankosken voimalaitos ja neljästä hirsirakenteisesta myllystä koostuva Rivimylly, jotka niin ikään on ansiokkaasti kunnostettu 1990- ja 2000-lukujen aikana.

J. W. Suomisen nahkatehtaan vanhimpia, 1900-luvun alkupuolella rakennettuja tuotantorakennuksia Tattaranjoen rannalla Nakkilassa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Myllyjä, meijereitä ja sahoja Teollisuusrakennusten uudiskäytön kannalta helpompia tapauksia ovat pienet, kaupungin tai maaseututaajaman keskustassa sijaitsevat, jotakin tunnistettavaa arkkitehtuurin tyyliä edustavat meijerit, myllyt, voimalaitokset ja leipomot.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

63

Panelian entinen vuonna 1908 rakennettu meijeri nykyisin Euran kuntaan kuuluvassa Panelian kyläkeskuksessa. Rakennuksen piirustukset laati rakennusmestari Jalmari Maunola Keskusosuusliike Hankkijalla. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Reposaaren höyrysahaa suunniteltiin sahaustoiminnan päättyessä vuonna 1974 sahahistorialliseksi museoksi. Hanke ei koskaan toteutunut, ja pitkään tyhjillään ollut saharakennus paloi vuonna 1995. Porin kaupungin ostama sahan konttori kunnostettiin ja rakennuksessa aloitti vuonna 1989 toimintansa Turun yliopiston alainen Satakunnan ympäristöntutkimuskeskus. Keskuksen toiminta on päättynyt, mutta tilat ovat edelleen alan tutkijoiden käytössä. Maineikkaasta sahasta on konttorin lisäksi edelleen jäljellä Porin kaupungin omistama työväen asuinalue sekä kunnostettu tehtaanpiippu. Rakennukset on suojeltu asemakaavalla. Sahojen punamullatut tuotantorakennukset muodostuivat Suomen teollistumiskaudella suorastaan maamme vaurastumisen symboleiksi. Satakunnassa monet sahalaitokset jäivät lyhytaikaisiksi ja hävisivät jo 1900-luvun alkupuolella.

Jäljelle jääneiden saharakennusten kohtalo on ollut vaihteleva. Uutta käyttöä kevytrakenteisille, lämmittämättömille rakennuksille on ollut vaikea keksiä. Onnellisin on tilanne 1875 perustetulla Pihlavan sahalla Porissa. Sahan toiminta jatkuu edelleen vuosina 1900 ja 1916 rakennetussa punaisessa, asemakaavalla suojellussa saharakennuksessa, vaikkakin uusituin laittein. Pihlavan saha on tällä hetkellä maamme ainoa edelleen toimiva, höyrysahakaudella rakennettu suursaha. Kokonaan uutta käyttöä on löytynyt merikarvialaiselle Kalkuttaan sahalle, joka on muutamia vuosia sitten muutettu kalastusmatkailukeskukseksi. Ratkaisematta on edelleen Porin keskustassa sijaitsevan Isonsannan sahan rakennusten kohtalo. Porin ensimmäisen höyrysahan rakennukset on kiistan jälkeen suojeltu asemakaavalla ja niitä on myös korjattu 2000-luvulle tultaessa


64

Pihlavan sahan perinteistä saha-arkkitehtuuria edustavan tuotantorakennuksen vanhempi, vuonna 1900 rakennettu osa. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Tuiskulan vesisaha Köyliössä. Kuva: Liisa Nummelin, SatM.

osin EU-rahoituksen turvin. Uutta käyttöä rakennuksille ei monista suunnitelmista huolimatta ole toistaiseksi löydetty. Myös pienempien, Eurajoella sijaitsevan Faltun vesisahan ja Kauttuan vesisahan rakennukset on kunnostettu. Faltun sahalla on edelleen jäljellä myös toimiva laitteisto. Kauttuan saha on tilapäisessä tapahtumakäytössä. Faltun sahan rakennukset ovat olleet pitkään myytävänä. Satakunnan sahahistoriallisista kohteista arvokkaimmaksi voidaan katsoa Noormarkun ruukin entinen vesisaha, jonka laitteisto on säilynyt. Museokohteena olevassa rakennuksessa on hiljattain toteutettu mittava kunnostusprojekti. Tuhoutumisvaarassa sen sijaan on aikanaan Köyliön Vanhakartanoon kuulunut Tuiskulan vesisaha, joka muodostaa merkittävän maisemakokonaisuuden yhdessä viereisen myllyn kanssa. Kaikki satakuntalaiset sahakohteet ovat valtakunnallisesti arvokkaiksi luokiteltuja tai vähintään sellaisen miljöökokonaisuuden keskeisiä osia.

Teollisuuden moderni perintö Rauman Valtakulman funkisarkkitehtuurin arvo tunnustettiin jo varhain. Osuuskaupan rakennuttama varasto- ja tehdasrakennus huomioitiin jo Satakunnan ensimmäisessä kulttuurihistoriallisten kohteiden inventoinnissa vuonna 1968. Kiinteistö on päässyt myös kansainväliselle modernin arkkitehtuurin suojelua ajavan DOCOMOMO-järjestön listalle. Hitaasti edenneen rakennuksen kunnostus- ja uudelleenkäyttöhankkeen tuloksena entisiä varastotiloja on siirtynyt asuinkäyttöön. Viljanviljelymaakunnan eräänlaisena symbolina voidaan pitää korkeita viljasiiloja, joita 1930-luvulta lähtien on noussut alavan maiseman maamerkeiksi. Valtion viljavarasto Kokemäen Ristelle perustettiin vuonna 1938. Vuosien mittaan laajentunut pelkistettyjen betonirakennusten kompleksi on edelleen alkuperäisessä käytössään.


65

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

on edelleen asukkaita ja yhdistykset käyttävät meijerin tiloja erilaisessa harrastustoiminnassa. Monet uudelleenkäyttöajatukset ja yritykset ovat vuosien mittaan kaatuneet, eikä kiinteistölle edelleenkään ole löytynyt sellaista käyttöä, joka olisi mahdollistanut rakennusten kunnostamisen. Keväällä 2012 oli käynnissä Huittisten meijerin alueen asemakaavoitus, jonka taustalla on palveluasumiseen tähtäävä ideasuunnitelma. Arvokkaimmat rakennusosat on jo suojeltu. Tehdasyhdyskunnat

Risten viljavaraston vanhin osa on rakennettu 1938. Se on edelleen alkuperäisessä käytössään. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Kaikille arvokkaiksikaan luokitelluille teollisuuskiinteistöille ei teollisen toiminnan päätyttyä ole löytynyt sopivaa tai taloudellisesti kannattavaa käyttöä. Maitoa jalostettiin vuonna 1923 rakennetussa, kansakoulujen kuvatauluunkin päätyneessä Huittisten meijerissä vuoteen 1988 asti. Meijeritoiminnan päättyessä Huittisten kaupunki osti suurikokoisen kiinteistön. Aluksi tiloissa toimi elintarvikealan yritys. Viimeiset vuodet rakennukset ovat olleet vajaakäytöllä ja päässeet rapistumaan. Asunnoissa

1900-luvun alkupuolella teollisuusyritykset rakensivat laajasti asuntoja virkailijoilleen ja työntekijöilleen. Asunnot olivat edellytys työvoiman saamiselle ja pysyvyydelle. 1960-luvulta lähtien vuokralla asuminen alkoi vähentyä, vaikka uusiakin työsuhdeasuntoja edelleen rakennettiin. Nyt tehtaiden asunnot ovat harvinaisia ja tarkoitettu lähinnä tilapäisasumiseen. Vielä toimivatkin teollisuusyritykset ovat lähes poikkeuksetta myyneet työntekijöille rakennetut asunnot pois. Mikäli asunnot edelleen kuuluvat teollista toimintaa jatkavalle yritykselle, eivät asukkaat enää ole yrityksen työntekijöitä. Esimerkiksi Euran Kauttualla A. Ahlström Oy:llä oli vielä 1970-luvulla valtavat määrät työsuhdeasuntoja. 1980- ja 90-luvuilla asunnot myytiin, lukuun ottamatta Sepäntien varren vanhimpia ruukin aikaisia taloja. Hyvin usein ostajana oli asunnon viimeinen, tehtaalla työskennellyt vuokralainen. Näin on käynyt myös mm. Säkylässä Lännen tehtaiden virkailijataloille, Raumalla Rauma-Repolan ja Lönnströmin tehtaiden asuinalueille sekä Harjavallassa ja Porissa Outokummun työsuhdeasunnoille. Porin Pihlavan valtakunnallisesti merkittävät Halssin työ ntekijöiden asunnot ja Kaunismäen virkailijatalot on muutettu asunto-osakeyhtiöiksi ja suojeltu asemakaavalla.


66

Arkkitehtien Valde Aulanko ja Erkki Huttunen vuosina 1930–31 suunnittelema funktionalistinen toimisto- ja tehdasrakennus Valtakulma. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Rauma-Repola Oy:n 1920-luvulla rakennettuja asuinrakennuksia Raumalla. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Yhtenäisiksi rakennetuilla asuinalueilla on vaarana ollut asuntojen yksityistymisen jälkeen yhtenäisyyden katoaminen, mitä ei aina ole onnistuttu estämään edes rakennusten ja ympäristön suojelulla. Taloja korjataan ja laajennetaan omien mieltymysten mukaan ja tonttien välille rakennetaan tai istutetaan aitoja, jotka eivät kuulu aiemmin saman omistajan hallitsemille alueille. Valitettavan monessa tapauksessa työväenasuntoja on myös purettu tai jätetty rapistumaan. Asunnot ovat saattaneet jäädä tuotannon lisärakentamisen jalkoihin tai niiden on katsottu olevan liian lähellä melua tai saasteita aiheuttavaa toimintaa. Asunnoista on haluttu päästä eroon, eikä asukkaita useinkaan enää ole haluttu lähelle tuotantolaitoksia. Näistä syistä on työväenasuntoja purettu viime vuosina ainakin Kokemäellä Kolsin ja Harjavallan voimalaitoksilta. Porin Puuvilla hävitti tehdasalueensa takana

sijainneen laajan pientaloalueensa jo 1970- ja 80-lukujen aikana. Myös Raumalla asuntoja on purettu metsäyhtiö UPM:n tuotantorakentamisen tieltä. Teollinen toiminta jatkuu Kaikkein onnellisin tilanne lienee niissä teolliseen kulttuuriperintöömme luokitelluissa laitoksissa, joissa teollinen toiminta, ja jopa alkuperäinen teollinen toiminta jatkuu edelleen. Useimmat satakuntalaiset voimalaitokset, niin pienemmät kuin suuremmatkin, jauhavat edelleen sähköä. Tällaisia ovat esimerkiksi Pappilankosken voimala Eurajoella, Lankosken voimala Merikarvialla, Ahlströmin voimalaitos Noormarkussa ja Paneliankosken Voima Eurassa. Valtakunnallisesti arvokkaalla Porin Konepajan alueella kaupungin keskustassa metallia jalostetaan edelleen. Rosenlewin aika-


67

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Kauttuan paperitehtaan alkuperäiseen asuunsa kunnostettu vesikouru on merkittävä maisemaelementti. Rakenne on suojeltu osittain Kauttuan tehdasalueen asemakaavassa. Kuva: Liisa Nummelin, SatM.

naan omistamalla teollisuusalueella toimii useita yrityksiä, joista Sampo-Rosenlew Oy:n puimuritehdas kantaa edelleen yrityksen vanhaa nimeä. Kuparin tuotanto ja jalostus jatkuu entisillä Outokummun tehtailla Porissa ja Harjavallassa, joskin uusiutuneiden yritysten voimin. Porin Aittaluodon paperitehdas ja voimalaitos sekä viereinen Seikun saha ovat edelleen toiminnassa ja myös Euran Kauttualla valmistetaan sekä paperia että pakkaustarvikkeita. Lännen Tehtailla Säkylässä tehdään vielä sokeria ainoana alan laitoksena Suomessa. Maakunnan moderniin perintöön kuuluvat Reima Oy:n tuotantolaitokset Kankaanpäässä on rakennettu 1970-luvun alussa. Tehtaan toiminta on ollut maailmanlaajuisten muutosten kourissa, mutta jatkuu edelleen.

Ratkaisujen edessä Ajankohtaisin satakuntalainen teollisuusympäristön uudiskäyttöhanke on käynnissä Porin keskustassa, jossa Carlsberg-konserniin kuuluva Sinebrychoff Oy lopetti Porin Oluttehtaan 160 vuotta samalla paikalla jatkuneen tuotannon vuonna 2010. Maaliskuussa 2012 Porin kaupunki asetti nähtäville Porin Oluttehtaan alueen asemakaavaluonnosvaihtoehdot, joissa uutena kohteena on esitetty suojeltavaksi ainoastaan Porin sähkölaitoksen entinen, 1950-luvulla rakennettu konttori. Satakunnan Museon tekemässä inventoinnissa suojeltavaksi esitettiin myös mm. Oluttehtaan vuonna 1938 valmistunut, funktionalistinen panimoraken-


68

Lakkautetun Porin Oluttehtaan katufasadi Hallituskadulla. Kuva: Pentti Pere, SatM.

nus. Ennestään kokonaisuudesta on suojeltu 1897 perustettu sähkölaitos (saneerattu 2008 panimoravintolaksi) sekä Hotelli Otava, molemmat maakunnallisesti arvokkaita yksittäiskohteita. Kaikki asemakaavavaihtoehdot painottuvat maanomistajan toiveiden mukaisesti asumiseen. Porin Oluttehtaan aluksi hyvin pienimuotoinen oluenvalmistus laajentui vähitellen viereisille asuintonteille hyödyntäen ensin olemassa olevaa rakennuskantaa. 1950-luvun lopulla alkoi voimakas tuotantorakentaminen, joka päättyi 1980-luvulla. Pääosa tehtaan rakennuskannasta on tuolta kaudelta. Kokonaisuudella on silti huomattavaa kulttuurihistoriallista merkitystä Porin keskustan miljöössä jo pitkän toimintahistoriansa vuoksi. Olisikin tärkeää, että valittava uusi käyttö mahdollistaisi ainakin nykyisen tehdasmiljöön arvokkaimpien osien säilymisen.

Nyt jälkiä alueen pitkästä panimoteollisuuden historiasta ei kuitenkaan suunnitella säilytettäväksi. Keskustelu Karhukortteliksi nimetyn alueen tulevaisuudesta jatkuu. Satakunnan perinteisen teollisuuden ympäristöt ovat eurooppalaisittain katsottuna pienimuotoisia ja vaatimattomia. Mitään vastaavaa kuin Keski-Euroopan tyhjentyneet hiili- ja terästeollisuuden maisemat, ei ole Satakunnassa. Vaikka teollinen tuotanto onkin tuonut vaurautta maakuntaan, vain harvoista teollisuuden ympäristöistä on muodostunut tuotannon hiipumisen jälkeen sijaintipaikkakuntansa identiteetin rakennuspuita. Tämänkaltainen kulttuuriperinnöksi muuntumisprosessi on toistaiseksi havaittavissa ainoastaan Porin Puuvillatehtaalla sekä kolmessa esiteollisessa ruukinympäristössä (Noormarkku, Leineperi ja Kauttua).


69

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Lähteet Nurminen, Johanna (Museovirasto): Teollisuuskaupungit. http://www.rakennusperinto.fi/rakennusperintomme/artikkelit/ fi_FI/Teollisuuskaupungit/ (20.1.2012) Härö, Elias ja Kärki, Pekka: Satakunnan kulttuurihistorialliset suojelukohteet. Satakunnan seutukaavaliitto 1969. Putkonen, Lauri: Kulttuurihistorialliset kohteet Satakunnassa. Täydennysselvitys 1978. Satakunnan seutukaavaliitto 1979. A:120. Satakunnan rakennusperinne. Satakunnan seutukaavaliitto. Sarja A:177. Rauma 1990. Putkonen, Lauri: Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat teollisuusympäristöt. Tutkimus 4/1988. Ympäristöministeriö. Kaavoitusja rakennusosasto. Helsinki 1989. Koskinen, Helinä (Museovirasto): Tekstiiliteollisuus kulttuuriympäristöjen luojana. http://www.rakennusperinto.fi/rakennusperintomme/artikkelit/fi_FI/Tekstiiliteollisuus/ (20.1.2012) Tehtaasta teolliseksi kulttuuriperinnöksi – tutkimus Porin Puuvillan pitkästä polusta. Verkkolehti UCPori News. 1.10.2009. http://www.porinyliopistokeskus.fi/sivu.aspx?taso=2&id= 871(21.1.2012). Artikkelissa esiteltyä tutkimusta ei toistaiseksi ole julkaistu. Kauttuan ruukin alueen runkosuunnitelma. Tiivistelmä. Kauttua-projekti 8/89; Kauttuan ruukinpuisto. Kehittämissuunnitelma. Kauttua-projekti. Eura 1991. Kiilo, Tuulikki: Leineperin rautaruukki. Ruukin alueen kehittämisen organisointi ja toteutus. Selvitys 2 1994. Ympäristöministeriö. Alueidenkäytön osasto. Vantaa 1994. Härö Erkki (toim.): Leineperin rautaruukki. Tutkimus- ja restaurointiraportti. Museovirasto. Rakennushistorian osaston Porin Oluttehtaan vuonna 1938 valmistunut uusi panimo aikalaiskuvassa. Funktionalistisen tuotantorakennuksen suunnitteli arkkitehti Jaakko Tähtinen Tampereelta. Kuva: SatM.

raportteja 7. Vantaa 1994. Nummelin, Liisa: Ennen satakunta sahaa – nyt vain muutama jäljellä. Sarka. Satakunnan Museon vuosikirja 1999. Kantonen, Timo: Satakunta sahaa Suomessa. Kulttuurihistoriallisesti merkittäviä saharakennuksia ja –ympäristöjä. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 18. Helsinki 1996. ss. 13–16 ja 49–50.


70 Raumalla on useita hyvin alkuperäiset piirteensä säilyttäneitä jälleenrakennuskauden asuinalueita. Kuva: Pentti Pere, SatM.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

71

Kirsi Niukko

Jälleenrakennuskauden rakennusperinnön kulttuuriarvot Satakunnassa Jälleenrakennuskauden kulttuuriperintö kiteytyy nykyihmisen mielessä usein pieneen puiseen rintamamiestaloon ja niistä muotoutuneisiin idyllisiin omakotialueisiin. Myös tiilirunkoiset, rapatut kunnantalot, neuvolat ja yhteiskoulut sekä pankkirakennukset kertovat jälleenrakennuskauden rakentamistoiminnasta ja aatteista. Jälleenrakennuskauden aatemaailma muodosti monisäikeisen ja ristiriitaisen sekoituksen kansallisaatteen, karelianismin ja modernismin aatteellisia virtauksia, jotka ovat jättäneet jälkensä aikakauden myöhempiin tulkintoihin. Erityisesti rakennusperinnön osalta aikakautta on tulkittu lähinnä kaupungistumisen ja teollistumisen modernistisessa kontekstissa. Toisaalta siirtoväen asuttamisen taustalla vaikuttaneella, karjalaisuutta ihannoivalla, uuskarelianistisella propagandalla pyrittiin luomaan myönteinen ilmapiiri siirtoväen asuttamisen onnistumiseksi. Odottamattomalla tavalla onnistunut operaatio herätti aikanaan myös runsaasti kansainvälistä mielenkiintoa. Suomessa sitä alettiin kutsua ”Jälleenrakennuksen ihmeeksi”. Rakentaminen ei muutamia kaupunkeja, Lappia ja välirauhan aikaista, takaisin vallatun Karjalan jälleenrakentamista lukuun ottamatta ollut pelkästään tuhoutuneen rakennuskannan korjaamista ja palauttamista. Suomessa jälleenrakennuskausi tarkoitti suurelta osin vielä

rakentamattomien alueiden raivaamista siirtokarjalaisten ja rintamamiesten asuinkäyttöön. Jälleenrakennuskausi linkittyy Toisen maailmansodan jälkeiseen, koko Euroopan laajuiseen jälleenrakennusprosessiin, jota pidetään modernin länsimaisen yhteiskunnan vedenjakajana, vanhan ja uuden aikakauden jakolinjana. Suomessa jälleenrakennus tarkoittaa suomalaisen yhteiskunnan henkistä palautumista ja uudelleenrakentamista maan joutuessa nopeasti toipumaan sotien tuhoista, henkilömenetyksistä sekä Karjalan 56 pitäjän ja kaupungin menettämisestä. Kun fyysisen ympäristön jälleenrakennuksen sanotaan koskettaneen noin miljoonaa kansalaista, henkinen muutosprosessi kohdistui koko kansaan. Aikakauden vaikutukset näkyvät yhä kaikkialla niin yhdistys-, ruoka- ja tapakulttuurissamme kuin kulttuuriympäristössämme. Aikakauden kulttuuriperinnön arvot on jo pitkään tiedostettu. Viime aikoina on kuitenkin yhä enemmän alettu kiinnittää huomiota myös aikakaudella rakennettujen ympäristöjen vaalimiseen. Museoviraston 2010 käynnistämässä valtakunnallisessa Rakennettu hyvinvointi -hankkeessa pyritäänkin kiinnittämään huomiota juuri näihin arvoihin kehittämällä käytännön työkaluja toisen maailmansodan jälkeisen kulttuuriympäristömme ymmärtämiseen, arvojen tunnistamiseen ja arvottamiseen sekä tämän aikakauden rakennusten kunnossapitoon ja korjaamiseen.


72

Kulttuurimaiseman muutos Suomen jälleenrakennuskaudeksi kutsutaan yleensä ajanjaksoa Jatkosodan (1941–1944) loppumisesta olympialaisvuoteen 1952. Aikakauden voi silti nähdä jatkuneen aina Talvisodan (1939–1940) syttymisestä vuoteen 1958, jolloin maanhankintalaki (1945–1958) vaihtui maankäyttölaiksi ja maanlunastukset loppuivat. Jälleenrakennuskaudelle ominaiseksi piirteeksi voi vielä 1960-luvun puolella kutsua edelleen käynnissä ollutta rintamamiesten asutustoimintaa. Aikakautta onkin Suomessa ryhdytty pitämään uuden aikakauden symbolisena käännekohtana, joka niin henkisellä kuin aineellisella tasolla on muotoutunut osaksi maamme kulttuuriperintöä. Kaupunkirakentamisen ohella pääosin asuttamistoimin tuotettu maaseudun rakennuskulttuuri on tämän kulttuuriperinnön näkyvää ainesta. Jälleenrakennuskaudella kaupunkien ja taajamien reunamille syntyi laajoja omakotialueita. Erityisesti 1950-luvun lopulta lähtien kaupungeissa alkoi aravalainoitettu kerrostalorakentaminen. Maaseudun suurtilat ja kartanot lohkottiin siirtoväen ja rintamamiesten asuttamiskäyttöön. Erityisesti Länsi- ja Etelä-Suomen rakennetuista ympäristöistä aiemmin luettavissa olleet sosiaaliset erot tasoittuivat aikakauden myötä. Sotavuosina lähes koko maa oli kaava-alueilla rakennuskiellossa, jotta asuttamistoiminta saataisiin toteutettua suunnitelmien mukaan. Sotien jälkeen erityisesti 1940-luvun lopulta lähtien rakennettiin pommituksissa tuhoutuneiden julkisten rakennusten tilalle uusia rakennuksia, kuten kunnantaloja ja koulurakennuksia. Aikakauteen liittyy myös tilapäis- ja pikarakentaminen, joka toteutettiin useimmiten parakkimaisin asuinrakennuksin Jälleenrakennuskauden alkuvuosina pääosa uudisrakennuksista oli puisia omakotitaloja. Kun siirtoväen asuttamis-

urakka jälleenrakennuskauden loppupuolella oli saatu lähes päätökseen, alkoi myös muu rakentaminen vähitellen elpyä. Vuonna 1949 säädetyn Arava-lainsäädännön tavoitteena oli taajamien ja kaupunkien varattoman väen asuinolojen kohentaminen. Kerrostalojen, kivi- ja tiilitalojen sekä rivitalojen rakentaminen yleistyi 1950-luvulla. Samaan aikaan vauhdittui myös ennen sotia alkanut modernistinen suunnittelu- ja rakennustoiminta. Julkisia rakennuksia kuten asemarakennuksia, pankkeja ja kunnantaloja rakennettiin tuolloin paljon. Satakunnassa uusia kunnantaloja rakennettiin muun muassa Jämijärvelle, Nakkilaan, Noormarkkuun, Lappiin ja Harjavaltaan. Vuonna 1944 säädetyn neuvolalain seurauksena alettiin rakentaa kunnallista neuvolaverkostoa, minkä tuloksena uusia neuvolarakennuksia rakennettiin erityisesti 1950-luvulla. Tässä yhteydessä on tärkeää mainita myös ruotsalaisten kummikuntien avustuksella rakennetut terveystalot, joita valmistui eri puolille Suomea ja useimpiin satakuntalaisiinkin kuntiin. Myös muutama vuosi sitten purettu Luvian terveystalo ja nykyisin asuinkäytössä oleva Ahlaisten terveystalo on rakennettu ruotsalaisin avustusvaroin.

Harjavallan kaupungintalo valmistui vuonna 1952 arkkitehtitoimisto LappiSeppälän ja Martaksen suunnitelman mukaan. Kuva: Pentti Pere, SatM.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

73

Riihikedon asuinalue rakenteilla. Ilmakuva: Veljekset K arhumäki. Kuva: SatM.

Jälleenrakennuskauden rakennusperintö Satakunnassa Koko kansaa koskettanutta ajanjaksoa on mahdoton selittää tyhjentävästi. Historiantutkija Antero Holmila kutsuukin jälleenrakennuskauden tulkintoja yksinkertaistetuiksi ajatusrakennelmiksi, joissa aikakautta esitetään erilaisten symbolien kautta. Aikakautta kuvataan mielellään kansallisen

yhteishengen hallitsemaksi vaiheeksi, jonka symboleiksi on nostettu yhdenmukaisuutta, kansan yhteishenkeä ja rintamasotilasta sekä modernia länsieurooppalaisuutta korostavia tulkintamalleja. Ajattelutavan voi yhdistää myös tapaan puhua aikakauden rakennusperinnöstä ja sen kulttuuriarvoista tarkoittaen usein erityisesti 1950-luvuilla rakennettuja kaupunki- ja teollisuusympäristöjä.


74

Jälleenrakennuskauden kaupunki-, taajama- ja teollisuusrakentaminen Jälleenrakennuskauden ansiosta kaupunki- ja taajama-alueiden ympäristöihin syntyi yhtenäisiä pientalo- ja kerrostalokokonaisuuksia sekä teollisuusyhteisöjen asuinalueita ja teollisuusrakennuksia. Kaupunkien ja taajamien tyypillinen jälleenrakennuskautta edustava piirre ovat tyyppipiirustusten mukaan rakennetut, kaavoitetut asuntotonttialueet, jotka tonttien pienuuden vuoksi muodostuivat hyvinkin tiiviiksi kokonaisuuksiksi. Yksi Satakunnan kerrostaloalueista on valtakunnallisesta arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi nimetty Porin Riihikedon asuinalue, joka edustaa varhaista aravatuotantoa. Se valmistui Porin yhdeksänteen kaupunginosaan 1940–50-luvuilla suunnittelijoinaan arkkitehdit Jaakko Laaksovirta, Jussi Lappi-Seppälä ja Iikka Martas. Satakunnan kaupungeissa ja taajamissa on myös useita jälleenrakennuskauden eri vaiheissa rakennettuja omakotialueita. Varhaisinta jälleenrakennuskauden omakotituotantoa edustavat 1940–1941 pystytetyt ruotsalaistalot, joita sijoitettiin noin 2000 kappaletta 84 paikkakunnalle. Satakuntaan rakennettiin 159 ruotsalaistaloa, joista 50 Porin kaupungin XI kaupunginosaan Tiilinummeen ja 53 Porin kaupungin kaavoittamattomalle Lattomeren pika-asutusalueelle. Rauman kaupunkiin rakennettiin 36 taloa. Kymmenen ruotsalaistaloa pystytettiin Kokemäelle Peipohjaan ja viisi sekä Harjavaltaan että Ulvilaan. 1950-luvun aikana aikakauden symboliksi alkoi vakiintua rintamamiestaloksi kutsuttu puolitoistakerroksinen, muodoltaan noppamainen tyyppitalomalli. Rintamamiestaloalueita rakennettiin kaikkialle Suomeen niin kaupunkeihin kuin maaseudulle. Muiden Satakunnan kuntien tavoin myös Kankaanpäähän rakennettiin nykyisin maakunnallisesti arvokkaaksi alueeksi nimetty Rauhankadun omakotialue ja Euran keskus-

Ruotsalaistalot ovat osa Rauman kaupungin kasvua esittelevää valtakunnallisesti arvokasta omakotialuekokonaisuutta. Kuva: Lauri Putkonen.

taajamaan rakennettiin muun muassa Kirkonkylänmäen ja Tolppamäen omakotialueet. Ulvilan ja Porin rajalla sijaitsevassa Harjunpään kylässä inventoitiin vuoden 2008 aikana useampi kymmenen 1940- ja erityisesti 1950-luvun aikana muodostettua asuntotilaa, joiden asuinrakennus edustaa rintamamiestalotyyppiä. Jälleenrakennuskauden teollisuusympäristöjä Satakunnassa edustavat valtakunnallisesti arvokkaiksi kulttuuriympäristöiksi merkityt Kauttuan ruukki- ja paperiyhdyskunnan asuinalueet ja Niinisalon varuskunnan asuinalue 1940–1950-luvuilta. Maakunnallisesti merkittävä Porin linja-autoasema rakennettiin myös 1950-luvulta. Kaupunkien jälleenrakennuskauden rakennusperintö muuttuu yhä monivivahteisemmaksi mitä pidemmälle 1950-luvun loppua kohti mennään. Erityisesti 1950-luvun aikana rakennettiin runsaasti kouluja, kunnantaloja ja pankkeja sekä liikerakennuksia niin kaupunkeihin kuin kuntien keskustaajamiin.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Maaseudun rakentaminen jälleenrakennuskaudella Siitä huolimatta, että suuri osa jälleenrakennuskauden rakennusperinnöstä sijaitsee maaseudulla, maaseutuympäristöjä ei ole pidetty kulttuurihistoriallisesti yhtä tärkeinä kuin kaupunkialueita. Tämä ajattelutapa on kuitenkin muuttumassa ja jälleenrakennuskausi on alkanut yhä enemmän saada huomiota sen kaikissa muodoissa, mikä pyritään osoittamaan myös Museoviraston Rakennettu hyvinvointi -hankkeessa. Jälleenrakennuskauden rakennettu ympäristö kuntien ja kaupunkien keskustoissa poikkeaa haja-asutusalueiden rakennusperinnöstä. Vaihtelu ei kohdistu niinkään talomalleihin kuin asutushistoriaan. Kaupunkeihin ja taajamiin muutti tilaton siirtoväki sekä kaupunkien ja taajamien asukkaat ja teollisuustyöväki. Haja-asutusalueiden asutustoiminta taas pohjautui Karjalassa maataomistavan siirtoväen sijoitussuunnitelmiin. Suurin osa siirtokarjalaisista sijoitettiin Etelä- ja LänsiSuomeen, jossa valmista peltomaata oli enemmän kuin muualla. Sijoitussuunnitelmat laadittiin Sisäministeriössä kunnittain. Niihin liittyvien kyläsuunnitelmien laatijoina olivat Karjalan pitäjien omat päättäjät. Kuntien asukkaat jaettiin lähtöpaikkakunnan sijainnin mukaan joko luokitellen viljelysalueet paremmuusjärjestykseen tai asukkaat veropiireittäin, vyöhykkeittäin tai koulupiireittäin kuten Satakunnassa. Satakuntaan asutettiin pääosin Räisälän ja Hiitolan siirtoväkeä, räisäläiset Rauman seudulle ja Kokemäelle, hiitolaiset Porin ympäristöön sekä Etelä-Pohjanmaan kuntiin. Pyhäjärveläisiä asutettiin muun muassa Laviaan, Kauvatsalle ja Jämijärvelle ja sakkolaisia Huittisiin. Luvian keskustaajaman läheisyydessä sijaitsevan, maakunnallisesti arvokkaaksi alueeksi merkityn Luodonkylän asutus liittyy kiinteästi Luvianlahden kulttuurimaisemaan. Erityisiä rakennushistoriallisia arvoja katsotaan olevan

75

muun muassa vanhoilla aitoilla tiiviisti vanhan maantien varteen rakennetussa kylässä. Alueen katajakedot ovat maisemallisesti arvokkaita. Alueen kulttuurimaisemaan voidaan liittää myös monimuotoinen jälleenrakennuskauden asutus kuten keskustassa sijaitsevat 1940–1950-luvuilla rakennetut omakotitalot sekä vuonna 1949 rakennettu, funkistyyliä mukaileva huvila. Hiitolasta ja Säkkijärveltä tulleen siirtoväen asutustiloja sijaitsee muun muassa Hutsaari-nimisessä peltosaarekkeessa sekä Kartanon virkatalon vanhojen torppien paikoilla. Kokemäenkartanon asumattomasta Tuomaalan tilan maista muodostettiin pika-asutuskylä Räisälän pitäjän siirtoväelle. Rakentaminen keskeytyi välirauhan aikana ja talot jäivät tyhjilleen sekä osittain keskeneräisiksi. Räisäläiset kuitenkin palasivat Jatkosodan jälkeen, jolloin keskeytynyt raivaus- ja rakennustoiminta käynnistettiin uudelleen. Tuomaalan kaikkien 47 talon asukkaat olivat aluksi siirtoväkeä. Kylään vuonna 1950 valmistuneen koulun kaikki yli 50 oppilasta olivat siirtoväen lapsia, joita opetti Räisälästä tullut Pelkosen opettajapariskunta. Kokemäelle tuli arvioiden mukaan jopa 2200 siirtokarjalaista. Tuomaalan lisäksi heitä tuli mm. Krootilan noin 30 taloa käsittävälle asuinalueelle. Lisäksi saatiin 10 ruotsalaistaloa Peipohjaan, jonne muutti ainakin Räisälän, Viipurin, Salmin ja Kuolemajärven siirtoväkeä. Nakkilan Järvikyläntien alue on pääosin Hiitolan siirtokarjalaisten asuinaluetta. Myös Porin Söörmarkun kylän laitamille perustettiin hiitolaisten asuinalue, jonne muutti muun muassa Hiitolan Pukinniemen asemakylän asukkaita. Suuri osa jälleenrakennuskaudella perustetuista pientiloista on autioitunut. Porin kaupungin kaavoittamattomalle eteläreunalle perustettiin Lattomeren pika-asutusalue talvella 1940–1941. Sinne pystytettiin yhteensä 53 ruotsalaistaloa, jotka vuokrattiin pika-asutuslakiin kirjatun sijoitussuunnitelman mukaan


76

Ote siirtoväen maanhankintalakiin pohjautuvaan sijoitussuunnitelmaan perustuvasta sijoituskartasta. Satakuntaan muutti tuolloin Hiitolan ja Räisälän siirtoväkeä. L ähde: Paukkunen 1989.


77

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Johanneksen pitäjästä tulleelle siirtoväelle. Vuonna 1942 erityisesti maata omistava siirtoväki palasi takaisin Jatkosodassa vallattuun Karjalaan ja pika-asutustilat jäivät tyhjilleen. Sijoitussuunnitelma lakkasi pika-asutuslain raukeamisen myötä ja taloja vuokrattiin ensisijaisesti sotainvalideille ja Karjalaan palaamatta jääneelle siirtoväelle. Lisäksi suuri osa taloista annettiin Inkerin pakolaisten käyttöön. Lattomeren pika-asutuskylän alueelle sijoitettiin noin parisataa inkeriläistä. Karjalaiset evakuoitiin uudelleen syksyllä 1944. Porin seutu oli maanhankintalain mukaisessa sijoitussuunnitelmassa Hiitolan pitäjän sijoitusaluetta. Lattomeren alueelle sijoitettiin lähinnä Hiitolan Asemakylän asukkaita sekä muutama Johanneksesta tullut perhe, jotka saivat lunastaa pika-asutusaikaisen tilansa. Lisäksi tiloille sai maanhankintalain mukaista sijoittamista koskevan ohjeen mukaan jäädä viljelyksensä kunnolla hoitaneet sotalesket, sotainvalidit ja maattomat rintamamiehet. Ruotsalaistalojen lisäksi Lattomeren alueelle rakennettiin asuntotarpeen täyttämiseksi 1940–50-luvuilla myös rintamamiestaloja. Lattomeren pika-asutusalueella asui siis 1940-luvun lopulla niin uutta kuin pika-asutusaikaista siirtoväkeä sekä sijoitusalueiden ulkopuolisista kunnista tullutta siirtoväkeä, rintamamiehiä ja sotainvalideja. Lisäksi kerrotaan, että alueella asui tuolloin myös palaamatta jääneitä inkeriläisiä, jotka sijoittuivat pysyvästi Suomeen. Vapaat kaupat Osa maansaantiin oikeutetusta siirtoväestä hankki oman maatilan vapainkaupoin, eikä hyödyntänyt maanhankintalakiin kirjattua rakennuslainaoikeutta. Tällöin sijoitussuunnitelma ei sitonut muuttoa ja asuinpaikan sai valita mielensä mukaan. Esimerkiksi Luvian Luodonkylään rakensi hiitolaisten lisäksi myös Säkkijärveläisiä. Porin, Nakkilan ja Ul-

Inkeriläisille rakennettujen parakkien perustuksia on edelleen jäljellä Porin Pinomäessä. Kuva: Kirsi Niukko.

vilan alueille ulottuneelle Lattomeren pika-asutusalueelle muutti hiitolaisten lisäksi ainakin koivistolaisia. Myös Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1991 nimetyn Vanhan Rauman kaupunkihistoriaan sisältyy jälleenrakennuskauden vaiheita. Rauman seudulle sijoitussuunnitelman mukaan sijoittuneet Räisälän pitäjän ortodoksikarjalaiset ostivat Vanhassa Raumassa sijaitsevan Sorka–Sipin kiinteistön ja perustivat siihen rukoushuoneen eli tsasounan jälleenrakennuslain mukaisesti. Rukoushuone vihittiin käyttöön 2.11.1956. Rakennuksen käyttötarkoituksesta kertoo päärakennuksen poikkipäädyn harjalla oleva ortodoksiristi. Sodan tuhojen korjaaminen aikakauden hengessä Maaseutu joutui pommitusten kohteeksi lähinnä Karjalassa. Muualla sota tuhosi pääosin kaupunkien rakennuskantaa. Tunnetuimpia jälleenrakennusalueita Suomessa lienee yli 90 prosenttisesti tuhoutunut Rovaniemi, joka rakennettiin uu-


78

Pika-asunnot ja tilapäisasuminen

Ortodoksinen rukoushuone eli tsasouna Sorka–Sipin tontilla Vanhassa Raumassa. Kuva: K atri Tella.

delleen Alvar Aallon suunnitteleman Poron­sarvikaavaksi nimetyn asemakaavan pohjalta. Satakunnassa erityisesti Talvisodan pommitukset olivat tuhoisia. Poikkeuksellisen hyvin säilyneessä historiallisessa Vanhassa Raumassa tuhoutui Talvisodan seurauksena erityisesti alueen reunamilla ja etelä- ja länsireunoilla sijainneita taloja. Muun muassa Sepplän ulkorakennukset, Vähä-Maunun, Vuorenpään ja Helsingin talojen asuinrakennukset Naulamäestä sekä Kirstin museon viereinen Knappin kiinteistö vanhankaupungin pohjoispuolella, joutuivat pommitusten kohteiksi. Knapp saatiin kunnostettua alkuperäiseen tyyliinsä ja Sepplän ulkorakennuksen tuhoutunut osa rakennettiin 1960-luvulla. Vuorenpään tontille rakennettiin uusi asuinrakennus vasta vuonna 1990. Sen sijaan Helsingin tontin rintamamiestalotyylinen asuinrakennus on pystytetty vuonna 1950. Sen alun perin rapattu vuoraus on myöhemmin muutettu lautavuoraukseksi.

Jälleenrakennuskauteen liittyy oleellisesti tilapäisasuminen, jota varten kehitettiin monenlaisia ratkaisuja. Odotellessaan pääsyä sijoituspaikkakunnalle, maaseudun siirtoväki asui tilapäismajoituksessa paikallisten asukkaiden piharakennuksissa ja väentuvissa sekä suurten asuinrakennusten käyttämättömissä kamareissa ja vinttihuoneissa. Heitä asutettiin myös saunakamareihin ja jopa navetanparville järjestettyihin tilapäisolosuhteisiin. Tilapäisasuntoa tarvittiin myös sijoituspaikkakunnalla, kun omaa taloa rakennettiin. Joskus siirtoväki asui myös useamman perheen kanssa samassa talossa, josta käsin kukin kävi oman talonsa rakennustyömailla. Kaupunkialueille rakennettiin sekä siirtoväen että maalta kaupunkiin muuttaneiden rintamamiesten tilapäisasunnoiksi laajojakin pika-asuntoalueita. Suurin osa purettiin jo jälleenrakennuskauden aikana, mutta muutama pika-asuntoalue jäi käyttöön aina näihin päiviin asti. Lopuksi Koko Suomen henkistä ja aineellista kulttuuria muokannut jälleenrakennuskausi jätti jälkeensä maan kattavan rakennusperinnön. Jälleenrakennuskauden omakotialueet ovat taajamissa ja kaupunkien kaavoitetuilla alueilla monin paikoin säilyttäneet hyvin alkuperäisen ilmeensä, ja niiden suojelua pidetään nykyisin tärkeänä. Vuosikymmenten aikana omakotialueet ovat muuttuneet idyllisiksi, puutarhojen kehystämiksi rintamamieskyliksi, jonne nykyhetken kaupunkiasukas mieluusti hakeutuu. Myös nykytutkimus ja erilaiset hankkeet pyrkivät yhä enemmän kiinnittämään huomiota maamme kulttuuriseen hyvinvointiin ja sotien jälkeisen ajan kulttuuriperinnön vaalimiseen.


79

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Porin Kartanonmäen omakotitaloalue. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Lähteet Hyvinvointi-Suomen rakennusperinnön jäljillä [online]

Paukkunen, Leo 1989: Siirtokarjalaiset nyky-Suomessa.

http://www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto/rakennusperinto/

Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä.

rakennettu_hyvinvointi>luettu 20.4.2012

Putkonen, Lauri: Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriym-

Räisälämuseo[online ] http://raisala.fi/museosivu.html>luettu 20.4.2012

päristöt, päivitysinventointi 2005.

Kummala, Petteri 2005: Lamasalvoksesta elementtitekniikkaan. Helsinki. Suomen Rakennustaiteen museo.


Alvar Aallon suunnittelema 80

Villa Mairea on modernin asuntoarkkitehtuurin kansainv채lisesti tunnettu edustaja. Kuva: Pentti Pere, SatM.


81

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Juha Vuorinen

Villa Mairean varjossa… Satakuntalaisen modernin arkkitehtuurin arvottamisen problematiikasta Jos joku aspekti suomalaisessa kulttuuriperinnössä on omaleimaista suhteessa muihin eurooppalaisiin valtioihin, on se eittämättä maamme rakennuskannan ja sitä tukevan infrastruktuurin nuoruus. Tässä suhteessa ei satakuntalainen rakennettu ympäristö tee poikkeusta. Lähes 85 prosenttia ympäristöstämme on rakennettu toisen maailmansodan jälkeen. Sodanjälkeisen suomalaisen yhteiskunnan laajamittainen muutos on herättänyt huolen rakennetun ympäristömme historiallisen kerrostuneisuudesta säilymisestä. Mutta samalla itse tämän muutoksen myötä syntyneitä infrastruktuurin kerroksia ei ole osattu arvostaa, eikä niitä ole tutkimuksellisessa mielessä juurikaan jäsennetty. Kuten saksalainen kulttuurikriitikko Walter Benjamin totesi jo 1930-luvulla, arkkitehtuurin havainnointia määrää pitkälti tottumus ja hajamielisyys. Juuri tämän johdosta kaikkialla ympärillämme oleva omaleimaisuus vaikuttaa niin arkipäiväiseltä ja itsestään selvältä, että arvostavan ja rakentavasti kriittisen suhteen luominen ympäristöön jonka keskellä elämme, on kestänyt paitsi tavallisilta kansalaisilta, myös viranomaistoimijoilta, luvattoman pitkään. Tämän ilmiön jäsentymättömyyden populaarina konkretisoitumana voi pitää ns. puretut talot -kirjatyyppiä, jossa sodanjälkeisen ajanjakson arkkitehtuuri, varsinkin taajamien keskustoissa, joutuu epäselvään ennen–nyt vertailuasetelmaan hauraiden seepiasävytteisten valokuvien kuvaaman,

nostalgisen harmoniseksi mielletyn miljöön kanssa. Vaikka tällaisilla teoksilla on eittämättä oma arvonsa, on kirjoissa tietoisesti vältetty ottamasta kantaa muutoksen dynamiikkaan, ilmiötyyppiin joka tunnetaan nimellä moderni elämä, ja jota kaupunkisuunnittelu ja arkkitehtuuri ovat paitsi heijastelleet, samalla myös tuottaneet. Musta Pekka -kortti jää näissä teoksissa väistämättä nykyajan käteen, eikä ole ainakaan helpottanut argumentointia moderniteetin tuottaman infrastruktuurin kulttuurihistoriallisen arvon puolesta. Sodanjälkeisen ajanjakson arkkitehtuuri ei ole vieläkään sensus communis’n, eli ns. jaetun maun piirissä, eikä jatkuvan ongelmakeskeisen kysymyksenasettelun ja nykyhetken näköalattomien esteettis-poliittisten sitoumusten vuoksi sinne hevillä pääsekään. Tästä puolestaan seuraa, että sen infrastruktuurin, jonka keskellä elämme, korjaus- ja purkukysymyksiä on voitu käsitellä lähinnä vain teknistaloudellisin argumentein. Hyvinvointivaltion pitkospuilla Suomessa kulttuurisen eetoksen murros on ollut poikkeuksellisen raju. Eikä sodan vaurioittaman maan jälleenrakennus rajoittunut pelkästään infrastruktuuriin. Leimallista ajanjaksolle oli irrottautuminen emotionaalisista siteistä, jotka yhdistivät menneisyyteen. Historiansa ja traditioidensa


82

kautta määrittynyt kansakunta modernisoitui hyvin nopeassa tahdissa taloudellista tehokkuutta tavoittelevaksi ja kansalaisistaan uudella tavalla huolta pitäväksi rationaaliseksi hyvinvointivaltioksi. Samalla yhteiskunnallisen modernisoinnin kokonaisvaltaisuus asetti sotien jälkeisen arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun uuteen tilanteeseen, jossa syntyivät laadullisesti uudenlaiset tarpeet arkkitehtoniseen hahmotukseen. Jälleenrakentaminen merkitsi konkreettisesti Suomen nopeaa uudelleenrakentamista ja näkyvää muutosta sekä kaupungeissa että maaseudulla. Kaupunkien ja maaseudun välistä suhdetta oli pitkään määritellyt käsitys kaupungista, joka oli rajattu ”tiheään asuttuun ja rakennettuun alueeseen, jonka asukkaiden pääosa sai toimeentulonsa teollisuudesta sekä kaupasta, liikenteestä ja muista palveluelinkeinoista”. Jälleenrakentamisajalle oli tyypillistä kaupungin ja maaseudun rajan hälveneminen. Tätä uutta suburbanisoitumista ennakoi jo Alvar Aalto, joka totesi sodanaikaisessa Kokemäenjoenlaakson aluesuunnitelmassaan; ”Sen sijaan on ilmeisesti syntymässä aivan uusi, laaja, kaupunkikäsitettä korkeampi yhdyskuntaporras, jonka muodostaa laajalla alalle levinnyt teollisen, agraarisen, liikenneteknillisen ja sivistyksellisen toiminnan yhdistelmä: jossa asumispisteet, tehtaat, maanviljelys jne. ovat monimutkaisesti toisiinsa kietoutuneita erottamattomasti läpi koko alueen.” Vuoden 1958 rakennuslaki antoi institutionaaliset puitteet tämän muutoksen konkretisoimiseksi. Lain myötä kauppaloiksi ja kaupungeiksi muutettiin rajattujen taajama-alueiden sijaan kokonaisia kuntia. Samalla maankäytönsuunnittelu sai aivan uudet mahdollisuudet, kun kaavahierarkian myötä oli mahdollista tarkastella laajempia alueita yhdellä kertaa. Alettiin laatia useita kuntia koskevia seutukaavoja sekä yhtä kuntaa koskevia yleiskaavoja ja asemakaavoja sekä maalaiskuntien rakennuskaavoja.

Satakunnan alueella Kankaanpään sodanjälkeinen kaupunkisuunnittelu ja arkkitehtuuri tarjoavat näkökulman taajaman hallittuun muutokseen. Kankaanpäässä on pitkäjänteisesti arvostettu hyvää suunnittelua niin julkisessa rakentamisessa kuin kaupunkisuunnittelussakin. Kaavoittajaksi valittiin senaikainen johtava kaavakonsultti, arkkitehti Olli Kivisen toimisto. Muutos kirkonkylästä pikkukaupungiksi tapahtui Kankaanpäässä 1960-luvulta 1980-luvulle siinä määrin nopeasti, että Kivisen luoma systemaattinen kaupunkirakenne ehti suurin piirtein toteutua ydinkeskustassa, torin ympäristössä. Uusi katuverkko muotoutui Kivisen rakennuskaavan ja myöhempien asemakaavojen pohjalta. Myös julkisten rakennusten suunnittelijoiksi valittiin Kankaanpäässä nimekkäitä arkkitehtejä. Kaija ja Heikki Sirenin toimiston käsialaa olivat liikuntakeskus useine laajennusvaiheineen, kaupungintalo ja seurakuntakeskus. Tuoreimpia arkkitehtuurikohteita kaupungissa ovat arkkitehtitoimisto Kouvo & Partasen suunnittelemat Kankaanpään virastokeskus ja taidekoulu.

Kaija ja Heikki Sirenin suunnittelema Kankaanpään seurakuntakeskus. Kuva: L auri Putkonen


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

83

Satakuntalaisen modernismin mahdollisuus? Yhteiskunnallinen modernisaatio ja arkkitehtoninen modernismi kytkeytyivät toisiinsa jälleenrakentamisen kaudella, jolloin valtaisa rakentamisen tarve tyydytettiin massiivisella, suurisuuntaisella, keskusjohtoisella ja teollisella rakentamisella. Jälleenrakennuskauden tyyppitaloissa yhtenäinen ja moderni asunto- ja perhemalli ulotettiin koko Suomeen. Tyyppitalojen valmistusperiaatteissa standardin käsitteellä toimiva teollinen massatuotanto katkaisi samalla tuotannon kulttuuriset ja paikalliset sidokset, joihin perinteisessä rakennuskulttuurissa oli nojauduttu. Sodan jälkeiseen kaupungistumiseen liittyvät radikaalit taloudelliset muutokset johtivat osaltaan elementtiteollisuuden laajamittaiseen haltuunottoon. Rakentamisen painopiste siirtyi rakentamisen rationalisointiprosessiin rakennetun tuloksen kustannuksella. Elementtiteollisuuden nousu 1960-luvun kuluessa näytti samalla tarjoavan mahdollisuuden representoida myös hyvinvointivaltio-projektin ideaaleihin kuulunutta muutosta arkkitehtuurin keinoin. Elementtiteollisuuden kasvun myötä uudet rakennustekniikat ja -materiaalit sekä rakentamisprosessi alistettiin uusille, ei enää funktionaalisille, vaan yleispätevyyttä ja joustavuutta korostaville, ja kokonaisvaltaista suunnittelua tukeville suunnitelmallisille ja taloudellisille imperatiiveille. Rakennuskulttuurin paikallisuuteen painottuvien sidosten hälvetessä nousee esiin kysymys erityisen satakuntalaisen modernin arkkitehtuurin luonteesta tai ylipäänsä sen olemassaolon mahdollisuudesta. Modernin arkkitehtuurin historiankirjoitus on ollut ennen kaikkea modernismin suurta kehitystarinaa. Tällöin modernismi, arkkitehtoniseksi liikkeeksi pelkistettynä, on ollut refleksiivisessä suhteessa yhteiskunnalliseen kehitysprosessiin, modernisaatioon. Näin sekä tutkimuksellisessa että esteettisessä mielessä ar-

Alvar Aallon suunnittelema terassitalo Kauttualla valmistui vuonna 1939. Kuva: Pentti Pere, SatM.

vostetuimmat kohteet ovat löytyneet taiteellisen intuition ja yhteiskunnallisesti vastuullisen ajattelun hienovaraisesta nuorallatanssista. Tästä tasapainottelusta syntyneet tuotokset ovatkin päässeet edustamaan arkkitehtuurin julkaisukelpoisinta puolta, ja ovat myös tätä kautta päätyneet alan yleisesityksiin. Näin laadituissa historiikeissa painottuvatkin paitsi, julkaisukynnyksen ylittäneet rakennukset, myös suunnittelijasidonnaisuudet, subjektiiviset mieltymykset ja yleensäkin arkkitehtuurikentän medialisoituminen. Kuva satakuntalaisesta modernista arkkitehtuurista ei ole syntynyt paikallisten toimijoiden vaikutuksesta, vaan yksinomaan keskuksissa vaikuttaneiden nk. sankariarkkitehtien töiden kautta, joita on esitelty arkkitehtuurin yleisteoksissa. Satakunnan osalta eräänlainen kulminaatiopiste tässä prosessissa koettiin juuri talvisodan alla vuonna 1939, jolloin maakuntaan rakennettiin modernismin kaanoniin elämään jääneitä kulttirakennuksia kuten Alvar Aallon suunnittelemat Noormarkun Villa Mairea ja Kauttuan Terassitalo, Erkki Huttusen Nakkilan kirkko ja Erik Bryggmanin Harjavallan Länsi-Suomen Voima Oy:n voimalaitos.


84

Kansalaisten olohuoneet Sotien jälkeisestä Satakunnastakin löytyy tätä yleisesti laadukkaaksi tunnustettua arkkitehtuuria, jonka takeena on yleensä se, että sitä on esitelty Arkkitehti-lehdessä. Näin etenkin 1980-luvulla, jolloin nousi antiteesi aiempien vuosikymmenten suoraviivaiselle rationaalisuudelle. Varsinkin julkinen rakentaminen pyrki tuottamaan lukuisia nyanssoituja kohteita, joilla pyrittiin pääsemään eroon aiemmasta byrokratiarakentamisen mielikuvasta. Tämän ilmiön keskeinen kulttirakennus löytyy Säkylästä, jonne 1970- ja 80-lukujen vaihteessa arkkitehdit bussilasteittain tulivat tutustumaan Timo Airaksen ja Kari Järvisen suunnittelemaan Iso-Vimman päiväkotiin. Vaikka rakennuksella oli pieni tilaohjelma, oli suunnittelijoiden tavoitteena luoda kylän kaltainen kokonaisuus. Tämä mahdollistui tilaohjelmaa hajauttamalla, samalla kun toistuvien vinojen kattopintojen ja polveilevien ikkunoiden avulla tavoiteltiin inhimillistä mittakaavaa ja paikan tuntua. Tätä tukivat materiaaliratkaisut, joissa kantavat betonielementit peitettiin punamullan sävyyn maalatulla pystylaudalla. IsoVimman päiväkodissa toteutuneet pyrkimys inhimilliseen mittakaavaan ja paikan tuntuun ovat teemoja, jotka kertaantuvat useaan otteeseen lukuisissa 1980-luvun rakennuksissa. Päiväkoti rakennustyyppinä näytti mahdollistavan uusien arkkitehtuuri-ideaalien kokeilemisen. Porin Vanhakoivistoon sijoittuneessa Raili ja Reima Pietilän suunnittelemassa päiväkoti Taikurinhatussa pyrittiin samalla uuteen toiminnalliseen ratkaisuun, kytkemällä vanhainkoti Himmeli samaan kokonaisuuteen. Tarkoituksena oli muodostaa toiminnallisesti kiinteä kokonaisuus, jossa keskeisajatuksena oli saavuttaa elämää rikastuttavia arvoja lasten ja vanhusten luontaisella vuorovaikutuksella.

Raili ja Reima Pietilän suunnittelemat päiväkoti Taikurinhattu ja vanhainkoti Himmeli muodostavat kiinteän kokonaisuuden. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Vanhainkodissa pyrittiin välttämään suoraviivaisia käytäviä pehmentämällä laitosmaisuuden symboliksi noussutta keskeiskäytäväjärjestelmää nurkkauksin, levennyksin ja takkaryhmin. Myös Himmelissä tilanjäsentelyideaalina toimi pieni kylä, jossa rakennukseen sydänosaan on keskitetty tärkeimmät julkiset ja puolijulkiset tilat, ja näiden ympärille muut toiminnot. Tärkeä arkkitehtuurikilpailu 1980-luvulla oli Rauman virastotalon suunnittelukilpailu, jolla oli kaksi tavoitetta: löytää rakennukselle toimiva ja taloudellinen ratkaisu sekä saada tietoja ja ideoita virastotalosuunnittelun kehittämiseksi. Aiempia virastotaloratkaisuja pidettiin ongelmallisina, koska kasvaneet tilaohjelmat olivat johtaneet ylisuureen mittakaavaan ja eriluonteisia yksiköitä oli hankalaa sovittaa yhteen. Myös tiukan ohjauksen ja normiston nähtiin rajoittavan suunnittelua. Kilpailun keskeisteemana oli päästä eroon pitkistä ikkunattomista byrokraattisista käytävälabyrinteista, ja samalla luoda uuden tyyppisen virastotalon imagoa.


85

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

1980-luvulla suunnittelijoilla on ollut tarve löytää rakennus uudestaan, ja tämä on tapahtunut paradoksaalisesti hylkäämällä mielikuva rakennuksesta. Kun Säkylän päiväkodissa ja Porin vanhainkodissa suunnittelua hallitsi kuvitteellinen ryhmäkylä, niin Raumalla puolestaan perinteisen talon sijaan suunnittelua on ohjannut mielikuva suuresta laivasta. Kilpailun voittaneen Olli-Pekka Jokelan ja Pentti Kareojan ehdotuksen toteutuksessa on operoitu suurten, maisemaa hallitsevien voimien mittakaavassa, ja lopputuloksena on pitkä, kanaalin mittainen puikko, jonka ytimen muodostaa koko rakennuksen mittainen ja korkuinen galleriatila. Jyrki Tasan suunnittelemassa Porin BePOPin kauppakeskuksessa puolestaan etsittiin suomalaisen arkkitehtuuriestablishmentin määrittelemiä pelkistetyn estetiikan rajoja, ja ylitettiin ne siellä, missä se oli mahdollista. Rakennus etsii muodoilla ja väreillä uudenlaista kauppakeskusarkkitehtuuria, samalla tietoisesti välttäen tavanomaisia modernismin ulkoisia piirteitä. Rakennusmassat pyrkivät hahmottamaan selvästi ja voimakkaasti korttelin rajat, mutta samalla ne hakevat muodoillaan ja katkoillaan ympäristönsä mittakaavaa ja tunnelmaa. Osoittelevaa symbolismia ei haluttu tehdä, vaan luotiin tartuntakohtia käyttäjä-kokijoiden omalle mielikuvitukselle. Samalla yksityiskohtien suunnittelulle haluttiin antaa niiden ansaitsema asema, ja niiden teemallisella kehittämisellä oli suuri vaikutus kokonaisuuden yhtenäisyyteen. Kaupunginarkkitehdit Arkkitehtuurin medialisoituminen on johtanut siihen, että satakuntalaisen arkkitehtuurin mediassa esiintyminen on kiinni enemmän kansallisen tähtiarkkitehdin maakuntaan suunnittelemista yksittäisistä rakennuksista, kuin itse taajamakokonaisuutta määrittävistä yleisistä tekijöistä.

Jyrki Tasan suunnittelemassa BePOPissa on kiinnitetty huomiota yksityiskohtiin. Kuva: Pentti Pere, SatM.


86

Mutta pelkästään tämänkaltaiseen modernismiin keskittyminen paitsi kaventaa, myös hankaloittaa arvokkaan uudemman rakennuskannan tunnistamista. Jotta saisimme kokonaisvaltaisemman kuvan ajanjakson ilmiöistä, tarkastelua tulisikin laajentaa paitsi yleisellä tasolla koko yhteiskunnan kehitysprosesseihin, myös erityisellä tasolla siihen kenttään, jossa arkkitehtuuria tuotetaan, ja johon liittyy eri tasoilla tapahtuneita historiallisia prosesseja taloudesta, lainsäädännöstä, politiikasta aina kulttuuriin. Sodan jälkeen alettiin rakentaa paitsi uusia asuinalueita myös hyvinvointivaltion luomiseen liittyviä laajoja julkisia palveluja, kuten kouluja, päiväkoteja, virastoja, terveyskeskuksia ja sairaaloita. Tämä valtava rakennusmassa, jota ei ihailla arkkitehtuurinäyttelyissä tai kiiltäväkantisissa arkkitehtuurijulkaisuissa, on ollut jo pitkään peruskorjaustarpeen alla. Viime vuosina keskusteluun ovat tulleet mukaan paitsi vaatimukset maankäytön tiivistämisestä myös kysymykset rakennusten purkamisesta. Mutta ilman riittävää analyysiä tämän aikakauden arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun tavoitteista, rakennuskannasta ja miljööstä on vaarana, että merkittäviä rakennuksia puretaan tai maankäyttöä tehostetaan niin, että rakennusten ja alueiden ominaispiirteet hämärtyvät ja ajankuva katoaa, kuten on parhaillaan laajamittaisesti toteutumassa elementtikerrostalojen julkisivuremonteissa. Toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa yksittäisen arkkitehdin rooli saattoi muodostua hyvinkin merkittäväksi kaupungin rakentumisessa. Keskeinen taajamien rakennettuun identiteettiin vaikuttanut henkilö oli kaupunginarkkitehti. Valitettavasti kaupunginarkkitehtien yleisestä arvostuksesta kertoo se, että heidän toimenkuvaansa, tuotantoaan sekä asemaansa ammattikunnassa ja kaupunkien virkamiehinä ei ole tutkittu juuri lainkaan. Satakunnassa erityisesti Porin kaupunginarkkitehtinä vuosina 1951–1974 toimineen Olof Küttnerin rooli nousee

keskeiseksi. Küttnerin virka-aika ajoittuu hyvinvointivaltion kiihkeimpiin kasvuvuosiin, jolloin arkkitehdit joutuivat tekemisiin paitsi uudistuvan rakennustekniikan sekä uudenlaisten rakennuttajien synnyttämien haasteiden kanssa, samalla myös uudenlaisten instituutioiden rakennustyyppien luomisen kanssa. Küttnerin ennakkoluuloton, uusia käytänteitä ja rakennusmateriaaleja hyödyntävä suunnitteluote näkyy kaikkialla Porissa; milloin uudenlaisten toiminnallisten kokonaisuuksien luomisessa, kuten yhdistyneen poliisi- ja paloaseman toteuttamisessa, milloin kokonaan uuden rakennustyypin luomisessa, kuten Suomen ensimmäisen ns. solukoulun, Herralahden koulun toteutuksessa, jossa luokkahuoneet on järjestetty luokka-asteittain yhteisen soluaulan ympärille. Küttnerin omaleimainen muotokieli näkyy myös esimerkiksi Satakunnan Museossa, joka on maamme ensimmäisiä toteutuneita moderneja museorakennuksia. Küttnerin muita merkittäviä töitä ovat Kirjasto-Työväenopisto, Teljän kirkko ja Sairaanhoito-oppilaitoksen asuntola, yksi Porin keskeisimmistä maamerkeistä. Modernismin luonnehtiman tähtiarkkitehtuurikultin ja paikallisen arkkitehtuurin välistä dialektiikkaa voi todentaa myös porilaisessa liikerakennuksessa. Vaikka Porin ensimmäisen muotitavaratalon, eli Antinasu & Ratsulan rakentaminen 1970-luvun alussa oli oman aikansa suurhanke Porissa, ei arkkitehti Olli Steenin suunnittelemaa kokonaisuutta huomioitu valtakunnan medioissa. Arkkitehtonisesti Antinasu & Ratsulan arkkitehtuuri noudattelee aikansa konstruktiivisia ihanteita, japanilaisista esikuvista voimansa saavaa arkkitehtuuria, jossa hillityn rationaalisilla ja niukoilla materiaalisilla elementeillä luodaan hallittua mittakaavaa ja massoittelua. Ratsula onkin mainio esimerkki pieteetillä vaalitusta kohteesta, jossa liikerakentamisessa on harvinaisella tavalla ymmärretty arkkitehtuurin alkuperäinen inten-


87

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Olli Steenin suunnittelema Antinasu-Ratsulan tavaratalo on säilyttänyt arvonsa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

tio, ja pidetty siitä kiinni. Tämän seurauksena rakennuksen kulttuurihistoriallinen arvo on kasvanut korkoa, toisin kuin aikansa juhlituimpien liikerakennusten, joiden arkkitehtoninen ja kulttuurihistoriallinen arvo on myöhemmissä muutoksissa tuhoutunut tyystin.

Lähteet Sodanjälkeinen rakennettu ympäristö ja sen arvottaminen on ollut pitkään kulttuuriympäristöviranomaisten päänvaivana. Museoviraston hanke Hyvinvointi-Suomen rakennusperinnön jäljillä pyrkii hahmottamaan vastausta kysymykseen ”Millainen on 1900-luvun jälkipuolen perintö?” Hankkeesta lisää http://www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto/ rakennusperinto/rakennettu_hyvinvointi


Rivitalomatto levitt채ytyy vanhaan 88 kulttuurimaisemaan Euran Kiukaisissa. Kuva: Suomen Ilmakuva Oy, Euran kunta.


89

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Iida Kalakoski

Katso paikkaa, etsi juonta Ajatuksia korjaus- ja täydennysrakentamisesta Paikan juoni Kun arkkitehti haluaa korostaa eläytymistään maisemaan, vaikkapa suunniteltuun rakennuspaikkaan, hän saattaa puhua genius locista, paikan hengestä. Joskus kuvaavammalta käsitteeltä tuntuisi paikan juoni, sillä paikan olemus ei välttämättä avaudu itsestään, vain aistimalla, vaan sen ymmärtäminen vaatii paneutumista ja tietoista johtolankojen etsimistä. Paikan nykyisen ilmiasun takana on aina jokin tarina, joka selittää nykyisyyttä. Mutta tarina ei aina avaudu ensisilmäyksellä. Tämä tarina tulisi kuitenkin ymmärtää ennen yhteenkään arvokkaaseen ympäristöön kajoamista. Tämän kirjoituksen taustalla on muun muassa ajatuksia, joita nousi mieleeni tehdessäni Euran kulttuuriympäristöohjelmaa vuosien 2010–11 aikana. Suunnittelijakoulutuksen saaneena takerruin ensimmäisenä euralaisen kulttuuriympäristön ongelmiin. Eurassa, kuten niin monessa muussakin suomalaisessa maaseutukunnassa, suurimmat maisemalliset ongelmat kulminoituvat kerroksellisuudessaan lähes kakofoniseen kirkonkylään. Siis samaan paikkaan, jossa merkittävä osa kuntalaisista asuu, asioi ja käy työssä. Kuntaliitosten seurauksena kunnan alueella on moniakin kirkonkyliä, mutta erityisesti Euran keskustaajama ilmentää vahvan moni-ilmeisesti eri aikakausien arvostuksia, ihanteita ja ra-

kentamisen tapaa. Suomalaisittain tyypillisesti selkeimmin erottuvat tuoreimmat kerrostumat ja se mitä jossain on kutsuttu autojen ajaksi lentokentän kokoisine parkkipaikkoineen ja laatikkomarketteineen. Suomalaiset kirkonkylät ovat usein ilmeeltään epäyhtenäisiä ja keskeneräisen oloisia. Rakentaminen on kadottanut yhteytensä perinteeseen. Erityisesti sotien jälkeinen aika toi kasvaviin kuntakeskuksiin uusien rakennustapojen lisäksi myös uusia rakennustyyppejä ja autoliikenteen vaatimukset. Rakennusten sijoitteluperiaatteet muuttuivat, suunnittelu teknistyi ja rakentaminen teollistui. Liikkuessani suomalaisissa kyläympäristöissä olen kiivaasti toivonut löytäväni yleispätevän kaavan, jolla tällaisten maisemakokonaisuuksien vääjäämätöntä uudistumista voitaisiin ohjata kulttuuriympäristön arvoja ylläpitäen. Tällaisessa paikassa on vaikea tavoittaa paikan juonta, sen läpitunkevaa yleisvirettä. Ristiriitaisia viestejä on liikaa ja paikan ymmärrettävyys kärsii, kun kertavilkaisulla näkee vaikkapa kiiltävällä graniitilla pinnoitetun pankkirakennuksen, maatilakeskuksen peltisen kuivurin, pari liikenneympyrää ja päivittäistavarakaupan keltaisen mainostornin – ja kaiken tämän Ala-Satakunnan viljelylakeuksien ympäröimänä.


90

Vanhaa rakennuskantaa Sorkkistentien varrella. Kuva: L auri Putkonen.

Katsoin paikkaa, löysin tien Hyvä rakentaja tai suunnittelija huomioi olemassa olevan rakennuskannan uutta luodessaan, mutta sekava ympäristö hankaloittaa tehtävää. Suunnittelijan on kuitenkin vaikeaa tukeutua mihinkään yksittäiseen rakennusvaiheeseen tai tyylisuuntaan, jos näyttää siltä, etteivät edellisetkään rakennusvaiheet ole vielä sopeutuneet toisiinsa. Euran keskustaajaman ikoniset merkkirakennukset ovat viime vuosisadan vaihteen molemmilta puolilta, Josef Stenbäckin suunnittelema kirkko vuodelta 1898 ja Jalmari Karhulan suunnittelema Nuoriseurantalo Euran Pirtti vuodelta 1908. Silmiinpistävimmät rakennusvaiheet ovat kuitenkin sotien jälkeisiltä vuosikymmeniltä, lähinnä 1960-luvulta eteenpäin. Viimeisen puolen vuosisadan aikana eivät ole uudistuneet ainoastaan yksittäiset rakennukset vaan koko keskustaajaman rakenne, ennen kaikkea Euran ja Kauttuan keskukset yhdistävän Satakunnankadun rakentamisen johdosta. Mielestäni juuri tuo tiehanke on muuttanut Euran keskustaajaman juonta kaikkein voimakkaimmin.

Tie on syntynyt aikana, jolloin maaseututaajamiin haettiin suunnitteluideoita niiden ulkopuolelta, mm. kaupunkiympäristöistä. Se tekee myöhemmän täydennysrakentamisen mutkikkaaksi, kun juoni ei löydykään puhtaasti kaupunkimaisen eikä maaseutumaisen rakentamisen periaatteista. Työni kannalta käänteentekevää oli, kun oivalsin, että Euran kirkonkylää halkova historiallinen maantie on edelleen lähes kokonaisuudessaan olemassa ja käytössä, joskin uudemmille teille alisteisessa asemassa. Lähes kaikki keskustaajaman historiallinen rakennuskanta löytyy tämän tien varrelta. Samalla tien sijoittumisperiaatteet periytyvät huomattavasti varhaisemmasta historiasta vesistöjen ohjaillessa tien kulkua. Teitä on tietysti ollut muitakin, paljon vanhempiakin, mutta juuri tämä Kalmbergin kartalle (1855) piirretty maantie oli minulle avain Euran keskustaajaman maisemaan. Keskustaajaman luontevimmat yksittäiset täydennysrakennuspaikat sijoittuivatkin tämän tiekokonaisuuden varteen. Oikein mitoitetulla lisärakentamisella voidaan tukea historiallisen väylän raittimaisuutta, elävöittää kyläkuvaa ja jopa korjata aiemmin tehtyjä virheitä. Eräänä täydennysrakentamisen periaatteena on esitetty, että mitä suuremmassa mittakaavassa toimitaan, sitä tarkemmin perinteitä kannattaa noudattaa. Toisin sanoen, kun rakennusten sijoittelussa noudatetaan maaseutukylille tyypillistä tapaa, voidaan pienemmässä mittakaavassa käyttää vapaammin modernia muotokieltä ja yksityiskohtia. Perinne maisemassa Hyvä ja viihtyisä ympäristö on usein historiallisesti monikerroksista. Vanha ja uusi liittyvät siinä luontevasti yhteen, eikä kaikkea vanhaa tarvitse poistaa uuden tieltä tai tasata tonttia tunnistamattomaksi. Vanha muistuttaa kuulumisestamme sukupolvien ketjuun ja uusi vahvistaa uskoamme tulevaisuu-


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

teen ja yhteisömme dynaamisuuteen. Historian arvostamisen ja ymmärtämisen ei siis tarvitse merkitä pysähtyneisyyttä. Nostalgisesti, ja varmasti osin perustellustikin, voidaan sanoa, että niin kauan kuin rakentamista sääteli elävä rakennusperinne, syntyi harmonista ympäristöä, jonka säilyneet rippeet miellyttävät myös nykykatsojan silmää. Ratkaisut syntyivät käytännön tarpeista ja siksi ne ovat mittasuhteiltaan ja materiaaleiltaan luontevan oloisia, toisin kuin monet nykypäivän ratkaisut. Vanha ympäristö on usein visuaalisesti herkkää. Uusi mittakaava ja uudet materiaalit eivät välttämättä sovi vanhan rinnalle. Ehkä myöskään nykyrakentamisen kiivas tahti, suuri mittakaava ja trendien mukaan muuttuva materiaalipaletti eivät anna katsojalle aikaa tottua muutoksiin. Uusien rakennusten sovittaminen perinteiseen ympäristöön vaatii tyylitajua ja huolellista suunnittelu sekä ymmärrystä rakennusten perinteisistä sijoitteluperiaatteista. Historiallista kerroksellisuutta pidetään arvona rakennetussa kulttuuriympäristössä. Eri aikakausien näkyminen maisemassa on siis lähtökohtaisesti myönteistä, mutta sekavuus ei lisää viihtyisyyttä. Tavoite kerroksellisuuden vaalimisesta tuo suunnitteluun haasteita. Millä tavoin uuden tulisi suhtautua vanhaan ja mahdollisesti arvokkaaksi luokiteltuun ympäristöönsä? Rakennetaanko uudesta kerrostumasta vanhalle alisteinen, kokonaisuutta eheyttävä vai vanhalle tasavertainen uusi kerrostuma? Kyseessä on ehkä täydennysrakentamisen keskeisin kysymys, jota on mahdotonta ratkaista yleispätevästi. Se tulee ratkaista jokaisessa täydennysrakentamistehtävässä erikseen. Talojen väliin vai historialliseen kontekstiin? Kun rakennuspaikalla tai sen lähiympäristössä on olemassa olevia ja säästettäviä rakennuksia, arkkitehdin suunnit-

91

Yli-Nuoranteen talo vanhan maantien varrella. Kuva: L auri Putkonen.

telutehtävästä muodostuu automaattisesti täydennysrakentamistehtävä. Jo maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää uudisrakennukselta sopivuutta ympäristöönsä. Kulttuuriympäristön näkökulmasta maankäytön suunnittelun tavoitteena on siis turvata arvokkaiden rakennettujen ympäristöjen säilyminen ja samalla huolehtia siitä, että uudet rakennuspaikat osoitetaan perinteisen tyyppisille, maastoon luontevasti sijoittuville paikoille. Vaikka lähtökohta onkin tämä, saattavat suunnittelijoiden tulkinnat paikan arvoista vaihdella rajusti. On aivan eri asia rakentaa talojen väliin kuin todella tunnusteltuun, tutkittuun ja arvotettuun rakennuspaikkaan ja syvällisesti ymmärrettyyn historialliseen kontekstiin. Täydennysrakentaminen voidaan ymmärtää osaksi rakennussuojelun menetelmiä. Täydennysrakennukset sovitetaan tietoisesti ympäristönsä rakennuksiin. Sovittamisen tapoja on tietysti monia, eikä sillä nykyarkkitehtuurissa tarkoiteta suinkaan tyylilainoja, vaan esimerkiksi mittakaavallisia ja sijoittelullisia ratkaisuja.


92

Täydennysrakentamisessa keskeisenä lähtökohtana on rakennuspaikka, sen ominaispiirteet ja historia. Ellei suunnitelma paranna lähtötilannetta, ei kannata rakentaa laisinkaan. Onnistumista ei täydennysrakentamisesta puhuttaessa arvioida vain maankäytön tehostumisella tai saavutetuilla autopaikoilla tai asuinneliöillä. Sen sijaan on tärkeää, että paikan historian ymmärrettävyys säilyy alueen kokonaisilmeen kohentuessa. Uusi tukee ja täydentää vanhan asemaa. Uuden rakennuksen tai rakennusosan tulee olla luonteva osa syntyvää kokonaisuutta, mutta samalla rehellisesti oman aikansa tuote. Tässä kohdassa törmäävät usein suunnittelijoiden ja maallikoiden näkemykset. Maallikoiden tapa sekoittaa vanha ja vanhantapainen, sekä ajallemme tyypillinen romantiikan kaipuu näkyvät tavassa, jolla vanhat asuinalueet luovat nahkaansa. Rintamamiestaloja koristellaan nikkarityyliin vanhanaikaisen tunnelman saavuttamiseksi ja pihoihin taiotaan perisuomalaista tunnelmaa pyöröhirsiaitoin tai -huvimajoin. Suunnittelijat taas haluavat ratkaista täydennysrakentamisongelmia mahdollisimman vähäeleisesti, modernistisesti. Optimaalinen ratkaisu saattaisi hyvinkin löytyä kahden edellisen näkemyksen välimaastosta, mutta mikä tärkeintä, aina paikkaansa sovitettuna, tapauskohtaisesti. Esimerkiksi pelkkä väistöliike, sopivaksi katsottu etäisyys erityyppisten rakennusmassojen välillä, ei riitä saamaan uuden ja usein massiivisen sekä vanhan ja pienipiirteisen rakennuksen rinnakkaiseloa luontevaksi saati kiinnostavaksi. Kodinkorjaaja ja historialliset kerrostumat Rakennetun ympäristön historiallisilla kerrostumilla operoidaan myös yksittäistä rakennusta korjattaessa. Tällöin toimitaan usein ilman ammattisuunnittelijaa, mutta silloinkin asenne määrää pitkälti ratkaisujen onnistumisen. Korjaus-

Eurassa Satakunnankadun varteen rakennetaan uutta, entistä urbaanimpaa kerrostumaa. Arkkitehtitoimisto AJAK:n suunnittelemassa rakennuksessa paikan juoni on pyritty huomioimaan käyttämällä aiheita, jotka muistuttavat Kauttuan Ruukinpuistossa sijaitsevasta Alvar Aallon suunnittelemasta terassitalosta. Kuva: Iida K alakoski.

rakentamisessa tärkeimpänä lähtökohtana tulisi pitää rakennuksen ominaispiirteitä ja historiaa. Tämä ei tarkoita alkuperäisasuun palauttavaa korjaamista, sillä myöhemmätkin muutokset kuuluvat rakennuksen olemukseen. Uudet korjaukset kannattaa kuitenkin tehdä talon henkeä kunnioittaen. Rakennuksia korjatessa kyse ei aina ole rakennuksen vaatimista teknisistä korjauksista vaan taloja myös tyylikorjataan. Nykyään vanhan puutalon estetiikka on arvossaan ja uudet pakettitalot lainailevat aiheita menneiden päivien huvilarakentamisesta. Myös vanhaa korjattaessa lisäillään rakennuksen alkuperäisasuun kuulumatonta koristeellisuutta. Jälleenrakennuskauden ja sitä seuranneiden vuosikymmenten talojen ilme oli alun perin hillitty ja pelkistetty, mikä kertoo paitsi rakentamisajankohdan vaatimattomista oloista, myös


93

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

tulevaisuudenuskosta ja optimismista. Nikkarityyliin koristeltuina ja moneen suuntaan paneloituina ne kertovat aivan muun ajan ja sukupolven arvostuksista. On sekoitettu aito vanhuus, jokin todellinen mennyt aika ja toisaalta jokin kuviteltu, romantisoitu käsitys menneisyydestä. Vääränlaisten korjausten jälkeen rakennuksen alkuperäinen ilme katoaa ja lopputulos muistuttaa erehdyttävästi uusia pakettitaloja, joille niin ikään on tyypillistä vanhantapaisuus, jossa aiheita ja yksityiskohtia lainaillaan villisti ja vapaasti eri rakennustyyleistä. Jälleenrakennuskauden pientaloalueet nauttivat jo useimmilla paikkakunnilla arvostusta ja nyt suuremmassa vaarassa ovatkin nuoremmat, esimerkiksi 1960–1980-luvuilla rakentuneet pientaloalueet, joiden arvo on erityisesti niiden yhtenäisessä ilmeessä. Alueille ominaista ovat rakennusten sijoitteluperiaatteet sekä pelkistetty ulkoasu, jossa toistuu samantapainen väri-, materiaali- ja muotomaailma. Nämä ovat piirteitä, joita alueilla tulisi vaalia laajennuksien tai lisäkuistien rakentamista, katon korottamista tai julkisivukorjausta harkittaessa. Viisas korjaaja toimii myös näillä nuorehkoilla asuinalueilla paitsi oman talonsa myös alueen yleisilmeen ehdoilla. Kodinkorjaaja voisikin istua hetkeksi puutarhakeinuun ja yrittää selvittää oman talonsa henkeä. Jos paikka ei puhuttele tai se puhuu vain käytännöllisistä asioista, kuten vuotavasta katosta ja vetoisista ikkunoista, kannattaa kysyä apua ammattisuunnittelijalta. Lopputuloksena saattaa löytyä ratkaisu, joka on sekä teknisesti toimiva, että paikan henkeen ja talon ominaispiirteisiin sovitettu. Matalasta tiilitalosta ei mittavillakaan korjaustoimenpiteillä synny pitsihuvilaa, eikä pidäkään syntyä. Huolellisella ylläpidolla, talon henkeen sopivilla korjaustoimenpiteillä ja ympäristön huomioivalla täydentämisellä talo ja maisema säilyttävät ominaispiirteensä ja totuttelevat asemaansa tulevaisuuden kulttuuriperintönä.

Lähteet

Kalakoski, Iida (toim.): Euran kulttuuriympäristöohjelma. Euran kunta: 2011 Koponen, Olli-Paavo: Täydennysrakentaminen Arkkitehtuuri, historia ja paikan erityisyys, väitöskirja Tampereen teknillinen yliopisto, Arkkitehtuurin osasto, Tampere, 2006. Kukkonen, Heikki: Rakennusperintö uhrattu polttopuiksi, 2009 http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/asia/arkkitehti-heikki-kukkonenrakennusperinto-uhrattu-polttopuiksi (artikkeli luettu 10/2011) Mikkonen, Anna (toim.): Näkökulmia kulttuuriympäristöön. Lounais-Suomen Ympäristökeskus: 2001 Putkonen, Lauri: Satakunnan rakennusperintö 2005 (painamaton) Satakuntaliitto 2005. Uusi-Seppä, Niina (toim.): Satakunnan kulttuuriympäristöohjelma 2009–2015. Lounais-Suomen ympäristökeskus 2009.

Varkaudenmäen virkailija-asunnot on rakennettu 1940-luvulla Alvar Aallon tyyppipiirrosten mukaan. Alueelle ominainen yhtenäisyys on katoamassa A. Ahlström Oy:n myytyä rakennukset. Kuva: Pentti Pere, SatM.


94


95

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Niina Uusi-Seppä

Asukkaana kulttuuriympäristössä Kulttuuriympäristö ymmärretään ympäristönä, johon liittyy erityisiä arvoja. Jotkut ympäristöt on määritelty valtakunnallisesti arvokkaiksi, toiset maakunnallisesti arvokkaiksi. Kunnassa tehdyssä rakennusinventoinnissa, maisemaselvityksessä tai kulttuuriympäristöohjelmassa on voitu nimetä lisäksi paikallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt ja rakennukset. Kansalaiset määrittelevät kulttuuriympäristön arvon omien kokemustensa kautta. Paikoilla on merkitystä tapahtumien ja elämänvaiheiden näyttämönä. Tutut, pysyvät piirteet tuovat mieleen muistoja ja vahvistavat sitoutumista omaan kotiseutuun. Ne lisäävät turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Rakennetulla ympäristöllä on tietysti myös taloudellista arvoa ja käyttöarvoa. Se edustaa kahta kolmasosaa kansallisvarallisuudestamme. Kulttuuriympäristö on ihmisen ympäristö, siinä näkyy jälkiä asumisesta, elinkeinoista, liikenteestä ja uskomuksista eri aikakausilta. Se on myös arkista elinympäristöämme. Siellä on kotimme, perheemme, harrastuksemme ja työmme. Kulttuuriympäristö on siis muutakin kuin kulttuuriperintöä, jota meidän tulisi vaalia ja säilyttää tuleville sukupolville. Se on elämisen ehto.

Tulkkilan kansakoulun takana oli ennen vanha puutarha ja koulun päädyssä opettajan asunto. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Saako kulttuuriympäristö muuttua? Elämäntavan muuttuminen johtaa väistämättä myös ympäristön muuttumiseen. Toisen maailmansodan jälkeen muutokset sekä elämäntavassa että ympäristössä ovat olleet ennennäkemättömän suuria ja nopeita. Ennen ihmiset asuivat ja työskentelivät maatiloilla, lapset kävivät kyläkoulua ja kyläkeskuksesta saatiin niin kauppa-, posti- kuin muutkin palvelut. Opettaja asui koululla, kauppias kaupalla ja pankinjohtaja pankilla. Teollisuuslaitosten ympärille nousi asuinalue työntekijöille ja pian seurasivat myös asukkaiden tarvitsemat palvelut. Työ- ja asuinpaikka olivat lähellä toisiaan. Liikenteen lisääntyminen on ollut yksi merkittävä ympäristöä muuttanut tekijä viime vuosikymmeninä. Se on vaatinut leveämpiä teitä, suurempia parkkipaikkoja ja laajempia liittymiä. Liikkumisen helppous on myös mahdollistanut sen, että yhdyskuntarakenne hajaantuu ja palvelut siirtyvät kauemmaksi. Tällä hetkellä on meneillään voimakas toimintojen keskittäminen niin alkutuotannossa kuin palveluissakin. Koulujen, pankkien, postien ja kyläkauppojen sulkeminen on muuttanut merkittävästi pienten taajamien elämää. Toiminnallisista keskuksista on tullut nukkumalähiöitä. Valtion ja kuntien virastoja yhdistetään, sairaaloita ja kouluja lakkautetaan, rautatieasemat on jo suljettu. Kaupat keskittyvät koko ajan suurempiin yksiköihin taajamien ulkopuo-


96

lelle ja pienet keskustakaupat muuttuvat kannattamattomiksi. Taantuvilla alueilla rakennettu ympäristö rappeutuu ja kasvavissa kaupungeissa vanha rakennuskanta uhkaa hävitä kokonaan tai jäädä suurimittakaavaisen uudisrakentamisen varjoon. Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää kulttuuriympäristön ja rakennusperinnön huomioimista kaikessa maankäytönsuunnittelussa. Arvokkaassa kulttuuriympäristössä tulee arvioida erityisen huolellisesti, mitä vaikutuksia purkamisella ja uudisrakentamisella on alueen olennaisiin piirteisiin, tunnistettavuuteen ja omaleimaisuuteen. Kulttuuriympäristö on pitkän historiallisen jatkumon tulos ja ajallinen kerroksellisuus on rikkaus, jota kannattaa vaalia. Muutos siis kuuluu asiaan, mutta sen pitäisi olla hallittua. Nopea, hallitsematon muutos koetaan negatiivisena ja ympäristöä heikentävänä. Toisaalta ympäristön on tarjottava myös mahdollisuuksia muutokseen, jotta elämän edellytykset muuttuvassa maailmassa täyttyisivät.

Yleisötilaisuudessa kerättyjä kehittämistoiveita. Jokimäki, Remes, Tuovinen. Turun yliopisto.

Asukkaat mukaan suunnitteluun Kansalaisten osallistaminen on noussut maankäytönsuunnittelussa voimakkaasti esiin viime vuosina. Kaavoitusprosessiin se jo kuuluukin itsestään selvänä osana. Kansalaismielipiteen huomioimista korostetaan myös Euroopan maisemayleissopimuksessa, minkä vuoksi aihetta on tutkittu ja menetelmiä testattu viime vuosina eri puolilla Eurooppaa. Kansalaiset olisi saatava mukaan suunnitteluun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja osallistumisen tulisi olla helppoa ja mielekästä kaikille osapuolille. Satakunnan Museon Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna -hanke järjesti syksyllä 2011 yhteistyössä Turun yliopiston maisemantutkimuksen oppiaineen kanssa kenttäseminaarin, jonka aiheena oli elinvoimainen kulttuuriympäristö yhdyskuntasuunnittelussa. Tutkimuskohteena oli Kokemäen Tulkkila, jonka kehittämiseksi etsittiin asukaslähtöistä toimintamallia. Kurssilla järjestettiin

Yleisötilaisuudessa pohdittiin työryhmissä Tulkkilan tulevaisuutta. Kuva: Anu Tuovinen.


97

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

kaksi yleisötilaisuutta, joissa pohdittiin Tulkkilan tulevaisuutta ja selvitettiin, mitä mieltä kuntalaiset ovat omasta keskustaajamastaan. Ensimmäisessä yleisötilaisuudessa kartoitettiin Tulkkilan hyviä ja huonoja puolia sekä ideoita alueen kehittämiseksi. Tilaisuuteen osallistui 15 paikallista asukasta, joista kuitenkin 5 poistui paikalta, kun aloitettiin työpajatyöskentely. Syksyn aikana opiskelijat haastattelivat alueen toimijoita ja tutustuivat aiempiin kehittämissuunnitelmiin. Toisessa yleisötilaisuudessa esiteltiin tuloksia ja keskusteltiin niistä. Tässä tilaisuudessa läsnä oli noin 10 asukasta. Keskustelu tilaisuuksissa oli vilkasta, mutta osallistujamäärä olisi tietysti saanut olla suurempi. Haastavinta osallistamisessa on juuri se, miten saada mahdollisimman moni mukaan suunnitteluun. Osallistuminen vaatii aina aktiivisuutta. Tampereen teknillisen yliopiston yhdyskuntasuunnittelun laitos ja Pirkanmaanseutu ry toteuttivat vuosina 2004–2006 asukaslähtöistä kyläsuunnittelua tutkivan Kylä-kyllä! -hankkeen. Hankkeen aikana tehtiin rakennuspaikka- ja maisemanhoitosuunnitelmia useille kylille. Samalla testattiin erilaisia osallistamismenetelmiä maaseutuympäristöjen kaavoituksessa. Menetelminä käytettiin muun muassa karttatehtäviä, suunnittelupajoja, kyselyitä, haastatteluja ja kyläkierroksia. Jalan, autolla tai pyörällä tehdyt kyläkierrokset houkuttelivat paljon osallistujia ja herättivät hyvin keskustelua. Hyödyllisimmäksi osallistamismenetelmäksi suunnittelijat kokivat henkilökohtaiset haastattelut ja epämuodolliset keskustelut asukkaiden kanssa. Tampereen Pispalassa kokeiltiin erilaisia kansalaisosallistamismenetelmiä CIPECH-hankkeessa vuosina 2004– 2005. Samaan aikaan alueelle laadittiin oma kulttuuriympäristöohjelma Pieni punainen kirja. Osallistuminen ei ollut kovin vilkasta, vaikka Pispala on valtakunnallisesti arvokkaaksi nimetty kulttuuriympäristö ja sellaisenakin poikkeuksellisen hyvin tunnettu ja arvostettu. Asukasiltoihin osal-

listui kourallinen ihmisiä ja asukaskyselyn vastausprosentti oli vain noin 20 %. Pispalan suojelusta ja suunnittelusta oli mahdollista keskustella myös internetissä, mutta sekään ei houkutellut juuri osallistujia. Internetin ja sosiaalisen median merkitys mielipiteenilmaisuvälineenä on kuitenkin muuttunut muutamassa vuodessa niin paljon, että nyt tilanne olisi luultavasti jo aivan toinen. Perinteinen kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus on kuitenkin edelleen käytetyin osallistamismenetelmä esimerkiksi kulttuuriympäristöohjelmien teossa. Jyväskylän keskustan kyljessä sijaitsevan Kankaan paperitehtaan toiminta lakkasi alkuvuonna 2010. Alue siirtyi Jyväskylän kaupungin hallintaan saman vuoden lopulla. Kankaan alueen suunnittelu ja kehittäminen kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta teollisuusalueesta monipuoliseksi asumisen, työpaikkojen, palvelujen ja virkistyksen alueeksi on Jyväskylän keskusta-alueen lähivuosien merkittävin kaupunkikehityshanke. Hankkeen avuksi käynnistettiin Kaupungin Kangas -niminen osallistavan kaupunkisuunnittelun pilottiprojekti. Projektin aikana kerättiin yksityishenkilöiden ja yhteisöjen näkemyksiä Kankaan alueen suunnittelun tueksi mm. ohjatuissa työpajoissa ja internetin avoimella ideointifoorumilla. Tässä projektissa osallistuminen oli vilkasta ja ideoita saatiin runsaasti. Internet vaikutuskanavana houkutteli myös nuoria osallistumaan suunnitteluun aktiivisesti. Tulevaisuus Tulkkilalle Tulkkilan kenttäseminaarissa tuli esiin samoja tuttuja asioita kuin muuallakin tehdyissä asukas- ja osallistamistutkimuksissa. Vanhojen puutaloalueiden asukkaat tuntuvat arvostavan omaa ympäristöään. Puuta rakennusmateriaalina arvostetaan ja myös uudisrakennusten toivotaan olevan puuta. Rakentamisen pienimittakaavaisuus on toinen tärkeäksi koettu asia. Uusien rakennusten pitäisi olla mittasuhteiltaan


98

Tulkkilantien molemmissa päissä on säilynyt vanhaa rakennuskantaa. Uudisrakennukset on rakennettu puusta. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Ydinkeskusta on muuttunut täysin. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

ja hahmoltaan vanhojen rakennusten kaltaisia. Suuria tiilipintaisia ja tasakattoisia liikerakennuksia pidetään yleisesti rumina ja miljöötä heikentävinä tekijöinä. Kasvillisuus ja viheralueet, pihat ja puistot koetaan asumisviihtyvyyttä lisäävinä. Asuinalueessa arvostetaan myös virikkeitä, toimintaa ja yhteisöllisyyttä. Viihtyisän ympäristön uskotaan lisäävän alueen elinvoimaisuutta houkuttelemalla sinne lisää asiakkaita ja liiketoimintaa.

Tulkkilaa pidettiin tärkeänä paikkana ja sen historiallisista ja kulttuurisista arvoista oltiin ylpeitä. Kirkonkylän koettiin kuitenkin muuttuneen paljon niin rakennuskannaltaan kuin toiminnoiltaankin. Kaupalliset palvelut ovat siirtyneet pääosin Liikekeskukseen ja kylän raitti on hiljennyt. Palvelujen häviäminen ja kylän hiljentyminen koettiin negatiivisena asiana. Vanhojen rakennusten purkamista kritisoitiin voimakkaasti, eikä uusia rakennuksia juuri arvostettu. Toisaalta silloin, kun rakennuksia purettiin, harva vastusti toimintaa aktiivisesti. Yksi haastateltavista totesi osuvasti kulkeneensa virran mukana ja hyväksyneensä rakennusten purkamisen, koska en tajunnut muutosvaiheen alussa, minkälaista tuhoa tehdään. Nyt sen vasta tajuaa. Erityisen paljon puhuttiin vanhasta meijeristä, joka purettiin 1980-luvun alussa. Vanha juustolakin oli pitkään purkuuhan alla, mutta se on pelastunut uusien omistajien ansiosta ja on tällä hetkellä hyvin keskeinen rakennus Tulkkilan kehittämisen kannalta. Juustolan pihaan suunniteltiin yleisöillassa monenlaisia toimintoja torista vierasvenelaituriin. Tämä kuvaa hyvin arvostusten muuttumista: vanha rakennus voidaan jo nähdä mahdollisuutena, joka on muutettavissa rapistuneesta rasitteesta kunnan vetovoimatekijäksi. Yksi Tulkkilan vanhimmista taloista, Sinivaaran talo, purettiin 2000-luvun alussa. Silloin paikallislehdessäkin jo käytiin asiasta keskustelua, mutta ratkaisua ei löytynyt, koska rakennukselle ei saatu uutta omistajaa, joka olisi korjannut sen asianmukaiseen kuntoon. Tällä hetkellä Tulkkilassa odottaa purkamista kymmeniä vuosia tyhjillään ollut Vekaran talo. Sen purkamista haastateltavat pitivät välttämättömänä huonon kunnon vuoksi. Liikenne on hyvin keskeinen asia kaupunkien ja keskustojen suunnittelussa. Vilkas autoliikenne ja suuret ajonopeudet lisäävät turvattomuuden tunnetta, siksi kevyenliikenteenväylät ja riittävän leveät jalkakäytävät koetaan Tulkkilassakin tärkeiksi. Kokemäellä yksi ajankohtainen keskustelun aihe oli


99

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Vanha juustola on säilynyt, mutta etualalla ollut meijeri purettiin 1980-luvun alussa. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Tulkkilan vanhan sillan muuttaminen kevyenliikenteensillaksi. Yleisötilaisuudessa oltiin varsin yksimielisiä siitä, että sillan muuttaminen kevyenliikenteen käyttöön lisää viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Haastateltavien joukossa tuli esiin myös pari vastustavaa mielipidettä. Jotkut epäilivät autoliikenteen loppumisen sillalla hiljentävän Tulkkilan keskustaa entisestään. Istutuksia ja valaistusta haluttiin lisää. Kasvillisuudella voisi häivyttää rumia rakennuksia vähemmän näkyviksi ja valaistuksella korostaa ympäristön hyviä puolia, kuten jokea ja kauniita rakennuksia. Kävelyreittejä, näköalapaikkoja ja penkkejä toivottiin lisää. Erityisesti nuorisolle kaivattiin oleskelutiloja ja nuorille aikuisille tapahtumia. Erilaisia markkinoita, kulttuuritapahtumia ja alueen historiaa hyödyntäviä ohjelmallisia tapahtumia pidettiin alueelle hyvin sopivana toimintana. Tulkkilaan toivottiin muun muassa kahviloita ja ruokapaikkoja sekä pieniä erikoisliikkeitä kuten lähiruokaa myyvä maatilamyymälä. Ongelmana on kuitenkin se, että monet näistä palveluista löytyvät jo Liikekeskuksesta eikä erikoisliikkeille tai kahviloille ainakaan tällä hetkellä välttämättä ole riittävästi asiakaskuntaa. Keskustaan pitäisi saada joku sellainen liike, johon ihmiset

Tulkkilan vanha silta on rakennettu vuonna 1918. Se on nimetty museosillaksi. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

tulevat joka tapauksessa ja voisivat samalla asioida myös muissa liikkeissä. Haastatteluissa tuli esiin myös se, että kaupallisten palveluiden pysyminen on asia, johon asukkaat pystyvät vaikuttamaan. Jos haluaa säilyttää palvelut lähellä, niitä pitää käyttää. Vanhoille asukkaille Tulkkila näyttäytyy edelleen kunnan keskustana, jolta odotetaan palveluja ja jonkinlaista vilkkautta. Lapsuuden ja nuoruuden ympäristöllä on suuri merkitys ihmisen identiteetille. Tärkeät tapahtumat ja paikat säilyvät mielessämme aina ja antavat kotiseudulle merkityksen. Muiden kanssa jaetut muistot vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kollektiivinen muisti tekee yksilöistä yhteisön. Yhdessä muistellaan mielellään kauppoja, kahviloita ja kioskeja, joiden nurkilla on vietetty aikaa. Uudisasukkaat näkevät Tulkkilan helpommin asuinalueena, josta käydään asioimassa muualla. Julkiset palvelut siirtyvät kauemmaksi eikä yksityisille palveluille ole riittävästi kysyntää. Suuntaus on siis kohti asuinaluetta ja monia entisiä liikerakennuksia onkin jo muutettu asunnoiksi.


100

Teljänkadun puutaloaluetta arvostetaan, mutta Vekaran talon purkamista pidetään väistämättömänä. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Yhtenä mahdollisuutena Kokemäellä on nähty pyrkiminen Cittaslow-kaupunkiverkostoon. Cittaslow on kansainvälinen, elämänlaatua korostava pikkukaupunkiverkosto, jonka ideana on tuoda esiin pikkukaupungin hyvät puolet ja korostaa sen omia vahvuuksia ja ainutkertaisuutta. Liike on perustettu Italiassa 1990-luvulla yhtenä ratkaisuna pienten kuntien taisteluun olemassaolostaan asukkaiden muuttaessa niistä kasvaviin suurkaupunkeihin. Cittaslow-kaupungin tavoitteena on saada asukkaat jäämään seudulle kunnioittamalla perinteitä ja historiallisia arvoja ja toimimalla hyvän elämän puolesta. Kristiinankaupunki on ensimmäinen tämän kaupunkiverkoston jäsen Suomessa. Ainakin kulttuuriympäristön vaalimisen kannalta cittaslow vaikuttaa hyvältä tavalta kehittää kaupunkia. Kohti parempaa viestintää ja vuorovaikutusta Lait takaavat jokaiselle mahdollisuuden vaikuttaa elinympäristönsä suunnitteluun ja sitä koskevaan päätöksentekoon. Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet liittyvät kaavoitukseen, lupiin ja viranomaispäätöksiin. Kaavoituksessa

osallisia ovat maanomistajat ja kaikki ne joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava vaikuttaa. Osallistumismahdollisuuksia on kaavan valmisteluvaiheessa ja kaavaehdotuksen valmistuttua, mutta melko harvat käyttävät tätä mahdollisuutta hyväksi. Valmiilta näyttävien suunnitelmien kommentointi voi tuntua turhalta eikä todellisiin vaikutusmahdollisuuksiin välttämättä uskota. Asukkaita haastateltaessa kuulee usein sanottavan, että paikalliset ihmiset kyllä arvostavat omaa ympäristöään ja osaavat vaalia sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Viranomaismääräyksiä arvostellaan paikallisuuden unohtamisesta. Yhtä usein kuulee kuitenkin sanottavan, että asukkaat eivät välttämättä näe oman kylänsä erityisiä arvoja, koska ne ovat niin jokapäiväisiä. Arvoja tulee ajatelleeksi vasta, kun joku ulkopuolinen niitä ihailee. Ongelma ei yleensä ole se, ettei kulttuuriympäristöä arvostettaisi. Erimielisyyttä voi kuitenkin syntyä siitä, miten sitä tulisi vaalia. Mikä on arvokasta ja kuka sen saa määritellä? Kuinka paljon ympäristö saa muuttua menettämättä arvoaan? Voidaan ajatella, ettei yhden rakennuksen purkaminen mitään merkitse, mutta kuinka monta on liikaa? Jos purkulupa myönnetään yhdelle, millä perusteella se voidaan kieltää toiselta? Joskus yhdenkin rakennuksen merkitys ympäristölle voi olla niin suuri, että sen purkaminen vaikuttaa koko alueen arvoon. Tämän vuoksi on hyvä, että purkamiseen liittyy lupamenettely viranomaislausuntoineen. Se pakottaa arvioimaan, mitkä vaikutukset muutoksilla on ja harkitsemaan niiden tarpeellisuutta. Purettua ei saa koskaan takaisin. Rakentamisen rajoittaminen esitetään puheessa usein kehitystä estävänä ja aluetta näivettävänä. Yksityisyyden suojaa ja omistusoikeutta pidetään Suomessa tärkeinä arvoina ja viranomaisten puuttumista oman talon purkamiseen, rakentamiseen tai remontointiin voidaan pitää jopa yksityisyyttä loukkaavana. Toisaalta naapurin asioihin puuttumista pi-


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

101

Tulkkilan Siltakatu on menettänyt historiallisen kerroksellisuutensa. Kuvat: Ilkka Lehtinen, 1980, Kokemäki-Seuran arkisto ja Niina Uusi-Seppä, 2012.

detään joskus jopa suotavana. Usein puhutaan myös makuasioista ja käsitteiden määrittely voi olla hankalaa. Mikä on rötiskö, joka pitää purkaa? Milloin rakennus on liian huonokuntoinen säilytettäväksi? Erimielisyyttä on myös siitä, pitäisikö puretun rakennuksen tilalle rakentaa vanhantyylinen vai tämän päivän tyyliä edustava rakennus. Mikä on ruma laatikko ja mikä modernia arkkitehtuuria? Hyvin yleinen mielipide on, että jos jotain vaaditaan, siihen pitää tarjota myös rahoitusta eli esimerkiksi rakennuskorjausavustuksia vanhan talon kunnostamiseen. Tämä onkin melkoinen haaste tulevaisuudessa, jos haluamme säilyttää vaikkapa maaseutumaisemassa ne monet tarpeettomiksi jääneet vanhat tuotantorakennukset - aitat, riihet ja pienet navetat AIV-siiloineen. Vaikka perustuslain mukaan vastuu ympäristöstä ja sen hoidosta kuuluu kaikille, joillekin se vastuu voi olla kohtuuttoman suuri, jos asuinrakennuksen lisäksi pitäisi ylläpitää toistakymmentä muutakin rakennusta. Konkreettisen vallan puute ja asukkaiden vieraantuminen päätöksenteosta ovat osallistamisessa esiin tulevia on-

gelmia. Suojelun ja arvottamisen perustelut pitäisi tehdä entistä näkyvämmiksi, jotta ne tunnettaisiin ja ymmärrettäisiin paremmin. Kansalaiset tarvitsevat myös enemmän tietoa lainsäädännöstä ja suojelujärjestelmästä. Suojelussa ei ole kyse viranomaisten mielivallasta vaan päätökset perustuvat voimassa olevaan lainsäädäntöön. Erilaisilla säädöksillä ja määräyksillä yritetään varmistaa se, ettei yksityinen etu mene yleisen edun edelle ja että kansalaisia kohdellaan tasapuolisesti. Ympäristön ja rakennusten hoidolla on yleistä merkitystä alueen asukkaiden viihtyvyydelle ja koko alueen imagolle, vaikka kyse onkin yksityisomaisuudesta. Nykyisellään osallistaminen tarkoittaa yleensä jonkinlaista tiedotustilaisuutta, jossa viranomaiset ja suunnittelijat esittelevät luonnoksia, joista yleisön on mahdollista lausua mielipiteensä joko heti tai kirjallisesti suunnitelmien nähtävilläoloaikana. Mielekkäämpi tapa osallistua oman ympäristönsä suunnitteluun ja hoitoon voisi olla esimerkiksi kyläkävelyn muodossa toteutettu vapaa keskustelutilaisuus, jossa olisi mukana niin asukkaita, suunnittelijoita kuin viranhal-


102

tijoitakin. Kävelyn aikana nostetaan esille kylämaiseman arvot ja ongelmat. Samalla keskustellaan erilaisista hoito- ja kunnostusvaihtoehdoista sekä rahoitusmahdollisuuksista. Tulkkilan kenttäkurssilla tuli esiin myös malli, jossa eri virkamiehet olisi mahdollista tavata silloin tällöin kahvikupin ääressä jossain paikallisessa kuppilassa ja keskustella siellä ajankohtaisista hankkeista ja ideoista. Kyläkävely sopisi esimerkiksi kevyenliikenteenväylien suunnitteluun tiiviisti rakennetussa, vanhassa miljöössä. Kevyenliikenteenväylän tarve on todellinen monessa paikassa, mutta se, miten ne saadaan sovitettua vanhaan kulttuuriympäristöön, jossa tiet ovat kapeat ja rakennukset aivan tien varressa, ei ole helppoa. Hyvä esimerkki haasteellisesta hankkeesta oli Ahlaisten kirkonkylälle valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön vuonna 2008 valmistunut kevyenliikenteenväylä, jota suunniteltiin vuosia. Hanke vaati lukuisia neuvotteluja niin eri viranomaisten kesken kuin alueen kiinteistönomistajienkin kanssa. Hankkeen kestäessä pitkään alueen asukkaiden usko viranomaisiin ja väylän toteutumiseen oli koetuksella, eikä nykyistä 1,5 kilometrin pätkää pidetä vielä riittävänä takaamaan liikkumisen turvallisuutta. Toteutuneelta osalta väylää pidetään kuitenkin pääosin hyvänä. Huolellinen suunnittelu ja kansalaisten kuuleminen vie aina aikaa, mikä olisi otettava huomioon jo hanketta suunniteltaessa. Yhteisiin tavoitteisiin on helppo sitoutua Viranomaisten ja kansalaisten väliseen kanssakäymiseen kaivataan lisää avoimuutta. Asukkaat haluavat luonnollisesti saada tietoa omaisuuttaan koskevista hankkeista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Asukkaille pitäisi myös tiedottaa kulttuuriympäristön arvoista ja mahdollisista suojelumerkinnöistä tai muista kiinteistöön kohdistuvista

Ahlaisten kevyenliikenteen väylä on sovitettu kulttuuriympäristöön metri metriltä. Kuva: Pentti Pere, SatM.

rajoituksista nykyistä paremmin. Kuntien viranhaltijoilla on tärkeä rooli kulttuuriympäristön vaalimisessa ja hyvän keskusteluyhteyden ylläpidossa viranomaisten ja asukkaiden välillä. Ottamalla asukkaat mukaan suunnitteluun on paljon helpompi löytää kaikkia osapuolia tyydyttävät ratkaisut. Alueen asukkailla ja yrittäjillä on merkittävä rooli ympäristön hoidossa ja ylläpidossa. Jyväskylän Kankaan hankkeessa osallistuminen oli vilkasta, mikä saattoi johtua siitä, että kyse oli vapaasta visioinnista eikä valmiiden suunnitelmien kommentoinnista kuten kaavaprosesseissa. Tulkkilassakin asukkaiden annettiin ideoida keskustan tulevaisuutta vapaasti ilman mitään valmiita suunnitelmia. 2000-luvun alussa Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtiopiskelijoille järjestettiin suunnittelukilpailu Tulkkilan kehittämiseksi. Kun näitä suunnitelmia vertaa asukasilloissa esiintulleisiin ehdotuksiin, voi sanoa, että niissä on paljon yhteistä. Asukkaiden ja suunnittelijoiden tavoitteiden erilaisuus ei siis välttämättä ole mikään suuri ongelma. Kansalaisia kuulemalla voidaan kuitenkin varmis-


103

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

tua siitä, että suunnittelijoilta ei ole jäänyt mitään oleellista huomaamatta. Osallistamalla saadaan myös kaikki osapuolet sitoutettua yhteisten tavoitteiden toteuttamiseen. Vapaan visioinnin heikko kohta on toiveiden ja todellisuuden kohtaaminen. Jos rahalliset resurssit eivät riitä visioiden toteuttamiseen, koko prosessi voi tuntua turhalta näennäisosallistamiselta. Aktiivisesti suunnitteluun osallistuneet haluavat pysyä ajan tasalla suunnitteluprosessista koko ajan. He odottavat, että heitä kuullaan hankkeen kaikissa vaiheissa. Tämä vaatii resursseja tiedottamiseen ja kuulemiseen muulloinkin kuin erillisten osallistamishankkeiden aikana. Valitettavan usein hyvin alkuun saatu keskustelu kuitenkin lopahtaa resurssien puutteen takia, kun hanketyöntekijän työsuhde loppuu. Elinvoimainen kulttuuriympäristö tarjoaa työtä, asuntoja, kulttuuria ja palveluja niin paikallisille asukkaille kuin matkailijoillekin. Matkailun merkitys on kasvanut voimakkaasti ja suositut matkailukohteet ovat useimmiten arvokkaita kulttuuriympäristöjä ja historiallisia paikkoja. Houkuttelevat puitteet lisäävät palveluiden kysyntää ja koko alueen elinvoimaisuutta. Kulttuuriympäristö on syntynyt ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa ja se tarvitsee ihmistä myös säilyäkseen. Alueen nimeäminen arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi ei siis tarkoita sitä, että siihen ei saisi enää koskea, vaan sitä, että alueen arvot on tunnistettu ja tunnustettu. Sitä voidaan pitää hyvänä lähtökohtana alueen kehittämiselle ja tulevaisuuden suunnittelulle.

Lähteet

Asukashaastattelut tehty syksyllä 2011 ja tammikuussa 2012 Tulkkilassa ja Ahlaisissa. Satakunnan Museon arkisto. El Harouny, Elisa: Historiallinen puukaupunki suojelukohteena ja asuinympäristönä. Oulun yliopisto. Oulu, 2008. Katso, ymmärrä, hoida! Kansalaisen kulttuuriympäristöopas. Suomen Kotiseutuliitto. 2010. Kaupungin Kangas. Osallistuvan kaupunkisuunnittelun ideointijakso 17.2.–7.4.2011 Jyväskylässä. Loppuraportti 12.5.2011. http://www3.jkl.fi/blogit/kangas/ Kestävän kehityksen historialliset kaupungit alueellisena voimavarana. Museoviraston rakennushistorian osaston raportteja 17. Helsinki 2006. Kylän tuntijat. Asukaslähtöinen suunnittelu työkaluksi maaseutuympäristöjen kaavoitukseen. Kylä-kyllä! – Kyläsuunnittelun ja MRL:n osallistumiskäytäntöjen yhdentäminen -hankkeen yhteenvetoraportti. Tampere, 2006. Lahdenvesi-Korhonen, Leena: Kulttuuriympäristöohjelma – miksi ja miten. Suomen ympäristö 10/2009. Helsinki. Landscape and public participation. The experience of the landscape Catalogues of Catalonia. Landscape observatory. Documents 01. 2010. Museokello. Pirkanmaan museotiedote 2/2005. Tampere. Mäkelä, Miinu (toim.): Elämää kulttuuriympäristössä. Opas maanomistajalle. Pirkanmaan maakuntamuseo. Tampere, 2005. Pieni punainen kirja. Pispalan kulttuuriympäristöohjelma. 2005. http://www.pispala.fi/pispafoorumi/punainenkirja/


104

Sampolaa vuonna 1986. Kuva: Jalo Porkkala. SatM.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

105

Katri Tella

Kiinnekohtia porilaisessa lähiömaisemassa Suomalaisissa lähiössä on asuttu vuosikymmeniä. Myös Porin Sampolasta löytyy monia ”alkuperäisasukkaita”, jotka ovat olleet paraatipaikalla seuraamassa asuinalueensa kehitystä alusta lähtien. Artikkeli muotoutuu vuosina 2009–2010 Porin Sampolassa toteutettujen asukashaastatteluiden pohjalta. Haastatteluja on antanut joukko vuosikymmeniä alueella eläneitä asukkaita. Mitä ominaisuuksia lähiön vanhat asukkaat nostavat esiin asuinaluettansa kuvatessaan? Mistä tulee asukkaiden kertomusten kiinnekohtia asuinympäristössään ja sen maisemassa? Artikkelissani tarkastellen haastateltavien tuottamaa kuvaa asuinalueestaan. Samalla pohdin asuinalueen merkitysten muodostamisen prosessia. Porilaisen lähiökehityksen huippuvuodet sijoittuvat 1970-luvulle. Termi lähiö tuli tutuksi Suomessa erityisesti 1950-luvun jälleenrakentamisen aikakaudella, kun uusia asuinalueita kohosi pelloille ja metsiin kaupunkien ulkopuolelle. Porissa voitaneen puhua 1970-luvun lähiöbuumista, sillä samalla vuosikymmenellä rakennettiin Sampolan lisäksi Pormestarinluodon asuinalue, Impolan kerrostaloalue, Väinölänaho Väinölään, sekä Pihlavan kerrostaloalue vanhan tehdasyhdyskunnan kupeeseen. Laajamittainen asuntotuotanto oli perusteltua, sillä teollisuuskaupunkina Pori otti 1970-luvulla vastaan uusia asukkaita, joita rekrytoitiin eri puolilta Suomea kasvavan teollisuuden tarpeisiin. Työ-

Esite Sampolasta vuodelta 1972. Kuva: K atri Tella


106

väestön asuntotarpeeseen pyrittiin vastaamaan rakentamalla uusia lähiöalueita teollisuuslaitosten tuntumaan. Sampolan asuinalue rakennettiin lähelle Outokummun teollisuuslaitosta. Asuinalue oli sijoitettu Porin vuoden 1971 kaavaan ja seuraavan vuoden lopulla aloitettiin rakennustyöt. Kuluneiden vuosikymmenten aikana Sampolasta on muodostunut asukkaiden koti. Kyl tää aika liejuu oli - Sampolan savinen alku Merkitysten heijastaminen maisemaan on moniulotteista. Asuinympäristöä kuvaavissa kertomuksissa ei puhuttu ainoastaan asuinrakennuksista, vaan myös maaperä näytteli keskeistä roolia merkitysten rakentumisessa. Monet Sampolan vanhoista asukkaista puhuivatkin asuinalueensa savisesta alusta. Sampola syntyi monien muiden aikalaistensa tapaan saviselle pellolle, ympäristöön, joka mahdollisti suurten kokonaisuuksien rakentamisen. Tyhjälle suunnittelupaperille piirretyt asuinalueet, joita lähiöt tyypillisesti olivat, leimattiin 1970–1980-lukujen lähiökriittisissä keskusteluissa perinteettömiksi ympäristöiksi, sillä useimpien lähiöalueiden aikaisemmat rakennuskerrostumat oli joko purettu tai niitä ei ollut koskaan ollutkaan. Asumista tutkinut Kirsi Saarikangas on todennut, että lähiöissä ei ollut asumiseen liittyviä ajallisia kerrostumia kuvastamassa alueen suhdetta ajalliseen jatkumoon. Näin lähiöalueet näyttivät irrallisilta. Asumiseen kytkeytyy kuitenkin merkityssuhteiden liike ja merkitysten jatkuva muotoutuminen. Asukkaille merkityksen anto on sidoksissa erityisesti omaan olemiseen, tekemiseen ja kokemiseen. Asukkaiden muistoissa korostuu, kuinka alkuvuosina kaikki oli uutta. Tilaisuus elää asuinalueella ensimmäisten asukkaiden joukossa oli ainutkertainen.

Sampolan savisesta alusta oli vuosikymmenten myötä tullut alueen tavaramerkki, joka liittyi alkuperäisasukkaiden kertomuksiin. Esimerkiksi Sampolan rakennustyömaalla aikanaan työskennellyt haastateltava muisteli, kuinka betonipaalut upposivat saveen kuin veitsi sulaan voihin. Eräs asukas taas kertoi pysäköineensä aina auton alueen ulkopuolelle, sillä pelkäsi sen uppoavan Sampolan saveen. Joku taas muisteli, kuinka alueelle rakennettiin ostoskeskusta ja paikalla oli rakennusvaiheessa suuri kuoppa. Tuolloin maaperän savisuus tuli näkyviin, kun yksi asukkaista putosi illanvieton päätteeksi monttuun ja sotki tumman pukunsa saveen. Haastatteluiden perusteella voi tuntua, että savisesta maasta kumpuavat kertomukset rönsyilevät ja hallitsevat asumiseen kytkeytyviä omakohtaisia muistoja hallitsemattomana massana. Savinen maaperä kuitenkin muodostaa kiinnekohdan, johon kytkeytyy asumisen erityisyys alkuvuosien Sampolassa, jossa asuminen aloitettiin alusta ja yhdessä. Uudelle alueelle muuttamisessa oli jotakin erityistä. Asukkaiden kertomukset savisesta maasta huokuivat eräänlaista uudisraivaajahenkeä, johon kiteytyi ajatus alueen asuttamisen erityisyydestä. Savinen maisema kytkeytyi myös haastateltavien omakohtaiseen elämänhistoriaan, erityisesti itsenäisen asumisen aloittamiseen. Monille haastateltavista muutto Sampolaan merkitsi uuden elämänvaiheen alkua, koska siihen liittyi muuttaminen ensimmäiseen omaan asuntoon ja oman perheen perustaminen. Yksi haastateltavista luonnehti itseään ja muita Sampolaan aikanaan muuttaneita ”uusasujiksi”, jotka kahdenkymmenen ikävuoden paikkeilla naimisiin mentyään olivat muuttaneet uudelle alueelle halpoihin asuntoihin. Uusasuja-nimitys kiteyttää tilanteen monien kohdalla; muuton myötä oli alkanut uusi elämänvaihe.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

107

Sampolan ympäristö oli vielä rakentamatonta peltoa vuonna 1986. Kuva: Jalo Porkkala, SatM.

Asukastupa on kovin hyvä olemas – Yhteisöllisyys voimavarana Kun lähiöalueisiin liittyvässä kritiikkikeskustelussa tuotiin aikanaan esiin alueille tyypilliset ongelmat, liitettiin ne usein asukasainekseen kielteisessä merkityksessä. Puhuttiin lähiöiden asukkaiden juurettomuudesta, eristyneisyydestä ja yksinäisyydestä. Ongelmiin keskittymisen sijaan asukkaat voidaan nähdä myös alueen voimavarana. Asukkaat muodostavat asuinalueensa sosiaalisen pääoman, mikä tulee

esiin alueen viihtyisyyttä ja muita hyviä ominaisuuksia kuvaavissa kertomuksissa. Asuinympäristön lisäksi useat asukkaista jakoivat keskenään myös elämänvaiheensa, mikä lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta naapurusten välillä. Saviselle pellolle rakennetussa Sampolassa asukkaat olivat yhdessä samassa ”liejussa”, kun alueelle muutettiin samaan aikaan ja jaettiin uudelle alueelle sopeutumisen kokemukset, joita alkuvuosien keskeneräinen ympäristö asukkaille väistämättäkin tarjosi. Tämä näkyi asukkaiden keskuudessa virinneenä yhteishenkenä, mikä tuli


108

esiin, kun kuvattiin alueen hyviä ominaisuuksia. Yhteishenki näkyi ja näkyy asukkaiden mukaan edelleen esimerkiksi naapuriavun tarjoamisena. Naapuriavun suhteen oli hyvä, että lähiöön muuttaessaan asukkaat toivat mukanaan oman elämänkokemusten ja erityistaitojen värittämän historiansa. Ja kun erityistaidot kohtaavat, parhaimmassa tapauksessa joku paikkaa housut ja toinen asentaa kaverille digiboxin. Niinpä sosiaalinen pääoma on asuinalueen rikkaus, se mikä tekee alueesta viihtyisän asua. Sosiaalisesta pääomasta nauttiminen edellyttää kuitenkin asukkaiden tutustumista toisiinsa. Naapuriapuun oli mahdollista turvautua niiden asukkaiden kohdalla, joilla sosiaalista elämää oli. Kääntöpuolena mainittiin yksinäiset vanhukset, jotka eivät käyneet missään kodin ulkopuolella. Heille eristäytyminen ihmissuhteista oli ongelman ydin.

Kohtaamisen paikkoja: pihakeinu, päivätoimintakeskus ja hiekkakenttä. Kuvat: Anu Tuovinen, SatM.

Monet asukkaiden muistoista liittyvät erityisesti yhteisöllisyyden kokemuksiin, tekemiseen yhdessä. Samalla kiinnekohdiksi nostettiin paikat, jotka mahdollistivat asukkaiden väliset kohtaamiset arkipäivän ympäristöissä. Kohtaamispaikat osoittautuivat tärkeiksi sekä vanhaa aikaa muistellessa, että nykypäivän kontekstissa. Kertomuksissa tärkeinä tiloina kotien ulkopuolella esiintyivät kirjasto, asukastupa ja baari, sekä ulkotiloissa esimerkiksi urheilukenttä, pihojen grillikatokset ja muut tapahtumapaikat, joiden ympärille kehkeytyneitä mieluisia muistoja tuotiin esiin kertomuksissa. Erityisen tärkeitä asukkaille olivat kohtaamispaikat, jotka mahdollistivat asukkaiden omasta aloitteesta syntyneet spontaanit tapahtumat. Eräs haastateltavista kuvailee esimerkiksi pihamaalle rakennetun grillikatoksen merkitystä seuraavasti: Kyl se yleensä ku alakaa savu grillistä nousemaan niin päitä tulee parvekkeel ja siin vähä aikaa kattellaan ja sit niit kerääntyy pikkuhilijaa omie makkarapaketties kans. Grillikatoksen tarjoamat puitteet tarjoavat talon asukkaille mahdollisuuden tavata toisiansa kodin yksityisyyden ulkopuolella.


109

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Kohtaamispaikkojen merkitys korostui myös asukkaiden nuoruudenmuistoissa. Tärkeäksi paikaksi kohosi esimerkiksi alueen luistinkenttä ”rusettiluistelun areenana” ja erityisen lämpimiä muistoja herätti autotalliin muodostunut treenipaikka, joka kokosi alueen nuoria yhteen musiikin merkeissä. Nuorille tarjoutunut mahdollisuus soittaa ja laulaa niin lujaa kuin haluttiin tai sisustaa autotalli ja lupa asettaa julisteita seinille, tekivät treenipaikasta 1980-luvun nuorten oman paikan, joka herätti arvokkaita muistoja vielä nelikymppisenäkin. Sanottiin intiaanikyläkaupaksi, oikeen intiaanikyläkaupaksi. Semmonen niinku parakki. Eletty ympäristö ja muutos Arkkitehti Juhani Pallasmaa korostaa kuinka paikallisuuden kokemuksen ohella on olennaista, että ympäristössä syntyy ajallisuuden kokemuksia, jotka auttavat ihmisiä hahmottamaan oman sijaintinsa ajan jatkuvuudessa. Asuinympäristössä on tärkeää se, mitä on nähty ja mitä koettu ja millaisia muutoksia ympäristössä on tapahtunut. Sampolan asukkaiden kertomuksissa esiintyi paljon alueella tapahtuneiden muutosten heijastamista nykytilaan ja nykypäivän maisemaan. Monet asukkaiden kertomusten kiinnekohdista sijoittuivat paikkoihin, joiden maisema oli jollakin tapaa muuttunut. Paikoista tuli esimerkkejä muutoksesta ja samalla alueella tapahtuneen kehityksen kuvastajia. Esimerkiksi alueella sijainnut parakkikauppa ja parakkikoulu olivat väliaikaisia rakenteita jotka ovat hävinneet alueelta, mutta jotka tuotiin asukkaiden kertomuksissa esiin kerta toisensa jälkeen. Merkitysten heijastaminen väliaikaisiin rakenteisiin oli tavallaan alueen kehityksen kuvaamista. Samalla alueen kehitystä ja elettyä elämää jäsennettiin tuomalla väliaikaiset rakenteet mukaan kertomuksiin.

Sampolaa rakennetaan 1970-luvulla. Kuva: SatM.

Asukkaiden kertomuksissa alueen kehitystä kuvaavat muutokset jaksottavat ajan, joka alueella oli vietetty. Alussa oli savinen pelto, sitten paikalle tuotiin intiaanikyläkauppa ja parakkikoulu ja lopuksi rakennettiin ostoskeskus ja koulurakennus. Kertomuksissa esiintyi myös asuinalueen laatua huonontavia muutoksia. Esimerkiksi ruusupuistoksi nimetyn paikan häviäminen oli muuttanut kokemusta maisemasta. Paikka oli ollut lukuisten ruusupensaiden ympäröivä ajanviettopaikka puistossa. Alkoholistien keräännyttyä ajanviettoon ruusupuistoon ruusupensaat oli kuitenkin lopulta päädytty poistamaan. Asukkaan silmin jotakin ainutlaatuista oli samalla menetetty muuttamalla maisemaa; tuoksut ja tunnelma paikassa olivat muuttuneet. Asukkaiden kertomana maiseman muutokset merkitsivät myös ajan kulumista. Savinen maa muuttui istutusten myötä viherympäristöksi. Asuinrakennukset ihmisten koteina sen sijaan näyttäytyivät kertomuksissa eräällä tapaa staattisina. Saarikangas ja Pallasmaa korostavat, kuinka rakennukset antavat kokemuksen pysyvyydestä. Rakennus on tilallinen kiintopiste, jossa käyttäjä, kulttuurinen konteksti


110

ja aikaisemmat tilalliset kokemukset kohtaavat. Sampolan kertomuksissa pysyvyyden kokemusta kuvasti, että jos rakennuksissa muistettiin tapahtuneen muutoksia, liittyvät ne enemmän asukaspohjaan kuin rakennusten muuttumiseen. Esimerkiksi pahamaineisen talon luonne oli muuttunut radikaalisti, kun taloon oli sijoitettu asumaan vanhuksia. Sosiaalinen pääoma siis muotoili lopulta myös talojen luonteen.

Lähiöalueiden arvoa on tärkeää käsitellä asukkaiden näkökulmasta. Alueilla elettyjen vuosikymmenten myötä lähiöihin on kehittynyt asukkaille tärkeitä merkityskerrostumia, joiden vaaliminen ympäristössä on tärkeää. Lähiöalueiden kohdalla asiaan olisi kiinnitettävä erityistä huomiota, sillä alueilla tapahtuu jatkuvaa muutosta. Asukkaiden kannalta ajallisen kerrostuneisuuden näkyvillä säilyttäminen on tär-

Lähiön koettu arvo Lähiöalueita on vuosikymmenten aikana parjattu monin eri tavoin, mutta usein unohdetaan että lähiöillä on myös positiivisia ominaisuuksia: Yhdyskuntarakenne on tiivis, parhaassa tapauksessa lähiössä palvelut ovat asukkaiden ulottuvilla eikä niiden perässä tarvitse lähteä kauas. Porin Sampolan tapaisissa lähiöissä alueen sisäinen liikkuminen perustuu usein kevyeen liikenteeseen, jolloin muodostuu eräänlainen moderni kylä – yhteisöllinen asuinpaikka. Asukkaiden arvostuksissa nämä asiat myös nostetaan esiin, kun kuvataan asuinalueen hyviä ominaisuuksia. Se mitä arvostettiin, ja mitä asuinalueelta toivottiin tulevaisuudessa, heijastui myös menetyksen pelkona. Esimerkiksi se mitä pelättiin, oli olemassa olevien palveluiden menettäminen ja läpikulkuliikenteen lisääminen alueella. Lähiöympäristöön on liitetty ajatuksia siitä, ettei asukkailla olisi ollut mahdollisuutta vaikuttaa ympäristönsä muotoutumiseen. Asukkaiden näkökulmasta alue antaa asumiselle puitteet, mutta käytännössä asukkaiden arkipäiväinen toiminta ja asukasaines ovat myös keskeisellä sijalla elinympäristön muotoutumisessa. Toimimisella asuinympäristössä ja luomalla siihen sosiaalisia ulottuvuuksia saatetaan myös korvata asumisen puitteissa ilmeneviä puutteita, sekä luoda uusia merkityksiä ennalta määriteltyjen käytäntöjen ulkopuolelta.

Sampola talvipäivänä vuonna 2010. Kuva: Pentti Pere, SatM.


111

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

keää, sillä maisema herättää muistoja. Alueelle on kehittynyt oma historiansa ja on tärkeää, että myös se, mistä on lähdetty liikkeelle, säilyy näkyvissä. Muutokset, jotka sulkevat alueen ominaispiirteet pois näkyvistä tai koettavista, esitettiin asukkaiden kertomuksissa negatiivisina. Alueella koettu positiivinen muutos kuvattiin sellaisena, joka toi alueelle jotakin uutta, kuten kaivattuja palveluita. Hävittävä muutos on erilainen. Samaan tapaan kuin asuinympäristön laadun parantamisen nimissä tehty ruusupuiston hävittäminen, myös asuinrakennuksiin kohdistuvat saneeraukset muuttavat maisemaa ja häivyttävät kokonaan pois näkyvistä sen, mikä tekee tässä hetkessä alueesta ainutlaatuisen. Joillekin asuinalue saattaa näyttäytyä betonilähiönä, mutta toisaalta 1970-luvun henki on ainutkertaista ja sillä on erityismerkitystä ihmisille, joille se edustaa kotiympäristöä. Kukaan haastatelluista asukkaista ei asettanut asuinympäristölleen vaateita siitä, että asuinrakennusten olisi täytettävä esimerkiksi nykypäivän makukriteerit. Kertomukset osoittavat sen sijaan, kuinka asukkaat arvostivat sitä, että ympäristöä huollettiin ja asukkaille järjestyi tiloja, joissa kohdata muita ihmisiä. Kertomusten kiinnekohdissa asuinalueen sosiaalisen pääoman merkitys korostui. Kiinnekohdiksi muodostuivat paikat, joissa asukkaiden oli mahdollista kohdata toisia alueen asukkaita. Nämä asukkaille arvokkaat paikat eivät ulkopuolisen silmin kiinnitä erityisesti huomiota vaan ne saattavat olla rumia tai mitäänsanomattoman näköisiä tiloja. Asukkaille merkitys muotoutuu kuitenkin arjen kokemuksen kautta. Esimerkiksi hyvänlaatuiset sosiaaliset kontaktit asukkaiden välillä ovat tärkeässä asemassa viihtymisen kannalta ja positiiviset kokemukset voivat tehdä rumastakin paikasta miellyttävän ja asukkaille tärkeän. Koska yhteisöllisyys liittyi viihtymiseen, katsottiin talkootyön ja yhteishengen häviämisen sitä vastoin heikentäneen

asumisen laatua alueella. Jatkossa toivottiin lisättävän alueen tapahtumallisuutta, eläkeläisten humppien ja muiden vanhenevalle asukaspohjalle soveltuvien kohtaamistapahtumien järjestämistä alueella. Monille lähiöistä on vuosikymmenten myötä muodostunut nostalgiaympäristöjä, jotka edustavat lapsuuden maisemaa tai oman kodin perustamista. Siten lähiöympäristöille on syntynyt myös erityinen arvo henkilöhistorian jäsentäjänä. Asukkaille lähiöiden erityinen arvo muotoutuu kokemuksen myötä. Lähiö arvotettuna ja arvostettuna ympäristönä Lähiöt ja elämä niissä on merkittävä osa historiaa. Elementtikerrostalojen ympärille muodostuvia lähiöitä rakennettiin aikanaan lukuisia ja ne liittyvät kiinteästi teollistumiskehitykseen ja työväestön asumiseen. Ulkoiselta olemukseltaan samantyyppisiin lähiöalueisiin voi törmätä sekä Suomessa että ulkomailla. Siksi elementtitaloista muodostuvat lähiöt on saatettu nähdä eräänlaisena epämaisemana, joka olisi paikallisuudesta irrallista. Niiden arvo on kuitenkin myös rakennushistoriallisessa mielessä aikansa rakennusihanteiden ilmentämisessä – vaikutteita omaksuttiin muualta, kun pyrittiin tehokkaaseen rakentamiseen. 1970-luvun rakennuskanta on yhä useammin perusparannusten tai saneerausten kohteena. Rakennuksia ajanmukaistetaan vastaamaan nykypäivän makukriteerejä. Muutoksia perustellaan sillä, että rakennusten on kyettävä vastaamaan nykypäivän asumiselle asetettuihin vaateisiin. Energian säästö ja ajan vaatimuksia vastaamattomat rakenteet toimivat perusteluina maiseman muutokselle. Välillä näyttää siltä, että asumisen preferenssit määritellään jossain muualla kuin asukkaiden keskuudessa, sillä asukkaat vaikuttavat tyytyväisiltä koteihinsa.


112

Vuosikymmenten aikana lähiöistä on muodostunut arvokkaita kulttuuriympäristöjä, joita tulee vaalia sekä rakennushistoriallisesti merkittävinä ympäristöinä että asukasnäkökulmasta merkityksellisiksi muotoutuneina ympäristöinä. Asukkaiden kertomukset osoittavat, että asutun ympäristön arvot avautuvat eri tavalla ulkopuolisen kuin asukkaan silmin. Asumisen arkeen liittyy rutiinien toteuttaminen. Samalla muodostuu myös asukkaan ja asuinympäristön välinen erityinen suhde. Asukkaiden kertomuksissa kiinnekohdiksi voi muodostua paikkoja, joita ulkopuolinen ei välttämättä osaisi mieltää merkittäviksi. Asuinympäristön maisemaa koetaan ruumiillisesti arjen kautta. Asukkaiden kertomuksissa lähiö näyttäytyy merkityksellisenä ympäristönä, jossa lähiökriittisissä puheenvuoroissa aikanaan parjatun perinteettömyyden sijaan nähdään ajallisia kerrostumia ja jossa muodostetaan kiinnekohtia. Asukkaiden kertomuksissa alueella koetut kiinnekohdat liittyvät myös tilassa tapahtuneisiin muutoksiin tai hävinneisiin kohteisiin, kuten asuinalueelle sijoitettuihin tilapäisiin rakenteisiin. Kiinnekohtien kautta jäsennetään aikaa alueen kehityksen kautta ja kertojan omaa suhdetta elettyyn maisemaan. Niiden välityksellä tuodaan esiin paikkojen merkityksiä ja paikkoihin heijastuvia arvoja. Kertomukset osoittavat kuinka arjen ympäristöstä tulee merkittävä asukkaan oman elämänkulun heijastajana. Asumisen alku oli kuin tyhjä taulu ja alueella vietetty aika konkretisoitui sitä mukaa, kun ympäristö palveluineen kehittyi asuinrakennusten ympärille. Alue on arvokas senkin puolesta, että asutushistoria on erityinen – asumisen myötä syntyneet merkitykset lähtivät muotoutumaan 1970-luvun lähtökohdista. 1970-luvulta muotoutunut asutushistoria tekee alueesta mielenkiintoisen tarkastelun kohteen niin kauan kuin merkkejä ajan ihanteista ja lähtökohdista säilyy näkyvissä kaikkien asumiseen kohdistuvien uudistusten paineissa.

Ympäristö luo kollektiivisesti jaetut puitteet, johon heijastetaan henkilökohtaisia merkityksiä. Siihen kohdistuvien esteettisten muutosten vaikutusta asukkaiden kokemukseen on vaikeaa ennakoida. Kun tarkastellaan lähiöympäristön merkitystä, on tärkeää muistaa sen koettu arvo, joka muotoutuu arjen elämisen myötä.

Lähteet Junkala, Pekka: Tila tutkimuskohteena. Kadun risteyksessä. Etnologinen analyysi kaupunkitilasta. Gummerus, Jyväskylä 1999. Lehtonen, T.-K. & Mäenpää, P: Valtava mustekala. Kuinka kauppakeskusta käytetään? Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki 1997. Mikkola, Raija: Viisi porilaista kerrostaloaluetta kehittyvässä kaupunkirakenteessa. Porin kaupunki, kaavoitusosasto 2003. Pallasmaa, Juhani: Ihmisen paikka. Ympäristö, arkkitehtuuri, estetiikka. Toim. Haapala et. al. Yliopistopaino Helsinki 2006. 243–266 Saarikangas, Kirsi: Merkityksellinen tila: lähiöasuminen arkkitehtuurin, asukkaiden, menneen ja nykyisen kohtaamisena. Eletty ja muistettu tila. Toim. Syrjämaa & Tunturi. SKS Helsinki 2002. Räthzel, Nora: Hetero-Homogeneity. Some reflections on meeting places in Tensta. Nordisk Arkitekturforskning 2005:1. 17–36 Wicström, Tomas: Residual space and transgressive spatial practices – the uses and meanings of un-formed space. Nordisk Arkitekturforskning 2005:1. (47–68.) Virtanen, Timo J.: Kerrostalo ja lähiö Hennalasta Sampolaan. Porilaisten kaupunki. Satakunnan Museon julkaisuja 9/1993. 139–145.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Sampolaa vuonna 1986. Kuva: Jalo Porkkala, SatM.

113


114

Maalaismaisemaa Karviassa. Kuva: Pentti Pere, SatM.


115

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Maunu Häyrynen

Kulttuuriympäristö ja sen arvot Kulttuuriympäristö on monelle outo yhdyssana. Se on viranomaisten luoma käsite, jolla tarkoitetaan rakennetun kulttuuriympäristön, muinaisjäännösten ja kulttuurimaiseman (sekä ns. perinnebiotooppien) yhdessä muodostamaa kokonaisuutta. Käsitteessä näkyy sen hallinnollinen alkuperä: sen eri osa-alueet kuuluvat eri lainsäädännön ja hallinnonalojen piirin. Niillä on myös päällekkäisyyttä, koska kulttuurimaiseman voi laajassa mielessä katsoa kattavan kaikki ihmisen muokkaamat ympäristöt, myös esihistorialliset paikat, vanhat asutukset tai vanhan maankäytön luomat pienmaisemat. Kulttuuriympäristön yhteydessä kulttuurimaisema kuitenkin viittaa enimmäkseen maaseudun ei-rakennettuun viljelymaisemaan. Kulttuuri ja ympäristö Kulttuurin käsitteellä on monta merkitystä, julkilausuttua ja piilevää. Kun puhutaan kulttuuriympäristöstä, sillä voidaan tarkoittaa paitsi ihmistoiminnan muokkaamaa maisemaa yleensä, myös jollekin tietylle kulttuurille – vaikkapa suomalaiselle – ominaista ympäristöä. Tällöin vedetään väistämättä rajaa suomalaisen ja jonkin muun kulttuuriympäristön välille. Kulttuurista puhutaan usein myös arvottavasti, jolloin siihen liitetyt asiat asettuvat muiden edelle: kulttuuriteot, kulttuuri-ihmiset, kulttuurikodit, kulttuurikansat tai

kulttuuriympäristöt, jotka olisivat jollain tapaa muuta ympäristöä parempia. Periaatteessa kulttuuriympäristö voi pitää sisällään ympäristön kulttuuriset piirteet ylipäätään, mutta yleensä puhutaan tietyistä rajatuista kulttuuriympäristöistä ja niille annetaan niiden hierarkkista arvoasemaa korostavia määreitä, kuten ”valtakunnallisesti merkittävä”. Kun halutaan tietää mitä käsite todella tarkoittaa, on hyvä katsoa miten sitä käytetään. Arvokkaat kulttuuriympäristöt ovat karttoihin merkittyjä alueita, jotka tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa. Niistä puhutaan yksinomaan viranomaisyhteyksissä ja puhe koskee enimmäkseen niiden rajauksia, virallisesti hyväksyttyjä arvotekijöitä ja luokituksia. Rakennussuojeluviranomaisten tulee sekä pitää kirjaa arvokkaista kulttuuriympäristöistä että sanoa sanansa niitä koskevista muutoksista. Jos jokin suunnitelma tai hanke uhkaa kulttuuriympäristön todettuja arvoja, voi ympäristöviranomainen (tai viime kädessä oikeusistuin) puuttua sen lainmukaisuuteen. Periaatteessa vastaavasti voidaan menetellä muunkin kuin arvotetun kulttuuriympäristön suhteen, mutta perusteet ovat tällöin heikommat. Kulttuuriympäristö ja maisema Maisema, sellaisena kuin se tänä päivänä ymmärretään, ei voi olla vain viranomaisten määrittelemä, valikoima ja rajaa-


116

Porin Eteläranta ”Kivi-Pori” on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu ympäristö. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

ma vaan se on esimerkiksi Suomen ratifioiman Eurooppalaisen maisemayleissopimuksen mukaan alue sellaisena kuin ihmiset sen mieltävät sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen tulos. Maiseman arvosta voi siis päättää tavallinen ihminenkin. Kuitenkin myös maisemayleissopimuksessa puhutaan arvokkaiden maisemien tunnistamisesta ja luetteloinnista. Maankäyttöpaineet ja voimavarojen rajallisuus pakottavat suuntaamaan huomion niihin alueisiin, paikkoihin ja ympäristötekijöihin jotka koetaan arvokkaimmiksi tai uhatuimmiksi. Humanistisen maisemantutkimuksen näkökulmasta ei ole olemassa yhtä maisemaa. Maisemat rakentuvat puheessa, mielikuvissa ja käytöissä ja ovat aina ryhmäkohtaisia ja aikaansa sidoksissa. Ne eivät ole riippumattomia fyysisestä

ympäristöstä, mutta eivät myöskään täysin palaudu siihen. Arvokas kulttuuriympäristö ei kata kuin rajallisen osan maiseman merkityksistä: esimerkiksi syysmaisema tai lapsuusmaisema eivät voi toimia suojelulähtökohtina, vaikka kumpikin niistä voi olla sekä yksilölle että yhteisölle tärkeä. Nykykeskustelussa erotetaan usein toisistaan aineelliset ja aineettomat arvot, joista jälkimmäiset voivat olla esimerkiksi maisemaan liittyviä jaettuja muistoja tai käyttöperinteitä. Tämä jaottelu on kuitenkin keinotekoinen, koska aineellinen ja aineeton limittyvät käytännössä keskenään eikä niitä voi maisemassa erottaa toisistaan. Uudet käytöt luovat vakiintuessaan uusia aineellisia ympäristöjä, ja paikkojen fyysinen hävittäminen voi puolestaan heikentää ryhmäidentiteettejä – tämän vuoksi kulttuuriympäristöjä tuhotaan sodissa.


117

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Lapsuusmaisema rakenteilla olevalla kerrostaloalueella Porissa vuonna 1969. Kuva: Voitto Niemelä, SatM.

Kulttuuriympäristön arvot

Eurajoen Kaunissaaressa luonto valtaa alaa kulttuuriympäristöltä. Sahayhdyskunnan perustuksia. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Arvotus on eri arvotekijöiden tarkastelua suhteessa toisiinsa ja muihin maankäytön tavoitteisiin. Se ei ole yksinkertaista eikä helppoa, koska erilaiset arvot eivät välttämättä ole mitattavissa eivätkä vertailtavissa keskenään. Millä asteikolla voisi arvioida vaikkapa juuri paikkaan kiinnittyvää identiteettiä ja verrata sitä toiseen paikkaan tai ryhmään? Entä milloin luonnonarvot ajavat kulttuuriarvojen edelle tai päinvastoin? Yrityksiä rakentaa luotettavia maiseman arvotusmekanismeja on ollut, mutta mikään niistä ei ole johtanut yleispäteviin tuloksiin. Kuitenkin jokapäiväisessä maankäytön suunnittelussa joudutaan tekemään käytännön arvotusta


118

koko ajan, ja se nojaa silloin ennen muuta yleisesti tunnustettujen asiantuntijoiden arvovaltaan. Arvottamiseen liittyy ongelma, jonka skottifilosofi David Hume muotoili sanoin ”siitä mitä on ei seuraa se mitä pitäisi olla”, eli arvoja ei voi johtaa suoraan tosiasioista. Tiedon kerääminen ja arvottaminen ovat kaksi eri asiaa, ja ne halutaan usein myös pitää erillään toisistaan, vaikka se käytännössä usein onkin mahdotonta. Arvottamisessa on kyse valinnoista, joiden pitää olla perusteltavissa mutta jotka voisi silti tehdä toisinkin. Jossain määrin arvottaminen on aina subjektiivista, eikä yhdessä tilanteessa tehty valinta sovellu välttämättä toiseen. Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että kulttuuriympäristön tai muutkaan arvot olisivat täysin mielivaltaisia tai vähämerkityksisiä. Kaikessa ristiriitaisuudessaan ne ovat Erik Ahlmania soveltaen tärkeintä mitä yhteisö voi tahtoa, ja niihin kohdistuva uhka kohdistuu itse yhteisöön. Arvoja ei manata esiin rituaalinomaisella ja jankuttavalla arvokeskustelulla vaan valtauttamalla eli ottamalla yhteisöt aidosti mukaan niistä päättämään. Silloin voi luonnollisesti olla, etteivät kaikki koe kulttuuriympäristön arvoja omikseen tai ole yhtä mieltä niistä.

Reposaaren kyläyhdistyksen talkoilla rakentamaa uimarantaa esitellään kulttuuriympäristökierroksella heinäkuussa 2012. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Kulttuuriympäristöjen suojelu ja hoito Meikäläinen kulttuuriympäristön käsite ja sen käyttötapa ovat peräisin Ruotsin rakennussuojeluhallinnolta ja sillä on aikanaan haluttu monipuolistaa suojeluajattelua, joka sitä ennen keskittyi sektoriin kerrallaan ja yksittäisiin kohteisiin, kuten arvorakennuksiin tai muinaismuistoihin. Kun näitä tarkastellaan kulttuuriympäristön osatekijöinä, ne tulevat osaksi laajempaa yhteyttä ja vuorovaikutusta, jossa eri suojelunäkökulmat kohtaavat. Viimeaikaisessa keskustelussa kulttuuriympäristö on saanut entisestään lisäpainoa, ja Museoviraston äskettäin läpiviedyssä uudistuksessa kulttuuriympäristön suojelu ja hoito on nostettu keskeiseksi toiminta-alueeksi entisten erillisten rakennus- ja muinaismuistosuojelun tilalle. Laaja kulttuurimaisema on sitä vastoin jäämässä meillä yhä enemmän ympäristöhallinnon vastuulle, jolla on sen suojeluun ja hoitoon omat järjestelmänsä. Eri puolilla Eurooppaa on maisemayleissopimuksen vaikutuksesta yritetty luoda tapoja maisemien kokonaisvaltaiseen kartoitukseen. Jossakin tämä on tarkoittanut koko maan kattavia läpikäyntejä, joissa kaikki maiseman merkitystasot on otettu mahdollisimman hyvin huomioon. Ne ovat voineet kohdistua maisemien luonnontieteellisiin piirteisiin, asutuksen ja maankäytön historiaan, kulttuurihistoriaan ja suulliseen perinteeseen, jossain määrin myös asukkaiden tämänhetkisiin ympäristökäsityksiin. Tietoja yhdistelemällä on voitu saada aikaan maisema-aluejakoja ja luokituksia sekä luetteloita arvokkaista maisemista tai maisematekijöistä pohjaksi tulevalle maankäytön suunnittelulle. Nämä lähestymistavat poikkeavat 1980- ja 1990-luvuilla luodusta suomalaisesta maisemansuojelukäytännöstä, joka painottuu luonnontieteellisen ja historiallis-kansatieteellisen tietämyksen pohjalta rajattuihin arvoalueisiin.


119

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Kokemäen Orjapaadenkalliolta avautuu näkymä talonpoikaiseen kulttuurimaisemaan. Kalliolla on pronssikautinen röykkiö ja arvokasta ketokasvillisuutta. Alue on nimetty valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennetuksi ympäristöksi. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Kulttuuriympäristöä eivät Suomen lainsäädännön tai Museovirastonkaan mukaan vaali yksin viranomaiset, vaan siihen osallistuvat kansalaiset joko suoraan yksilöinä tai yhdistystoiminnan kautta. Voisi ajatella että kulttuuriympäristö tarkoittaisi silloin suurin piirtein hyvää elinympäris-

töä ja sen yhteisesti tärkeinä pidettyjä piirteitä. Aivan näin ei kuitenkaan ole, vaan viranomaisilla ja asiantuntijoilla on edelleen avainmerkitys sen päättämisessä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Kulttuuriympäristöjen kohdalla tämä merkitsee usein kartoitusta ja luettelointia, jolla yritetään rajata omaksi


120

joukokseen ne kohteet ja alueet joiden säilyminen halutaan varmistaa. Tätä tarkoitusta palvelevat muinaisjäännös- ja perinnemaisemainventoinnit, valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luettelo, ympäristöhallinnon piirissä valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden luettelo sekä maakuntakaavoja varten tehdyt maakunnallisesti arvokkaiden kohteiden luettelot. Edellä on tullut selväksi, että viranomaiset ja asiantuntijat katsovat kulttuuriympäristöjä kukin omasta lokerostaan. Viranomaisten toimille etsitään yhteistä pohjaa poikkihallinnollisella yhteistyöllä ja tutkimusnäkökulmia yritetään koota yhteen monitieteisyydellä, jota oma alani maisemantutkimus edustaa. Ollaan kuitenkin pääsemättömissä siitä, että jokaiselle hallintosektorille ja tutkimusalalle on olemassa oma kulttuuriympäristönsä – tai maisemansa – jonka olennaiset tekijät eroavat toisistaan. Yksinkertaistaen yksi asiantuntija katsoo maalaismaisemaa ja näkee siinä maatalouden tukitoimien kohteen, toinen kiinnittää huomiota perinnelajistoon ja kosteikkoihin, kolmas erottaa muun seasta talonpoikaisrakentamisen ja neljäs hautaröykkiöt. Nämä maisemat voivat osua päällekkäin, mutta niiden arvot ja käsittelytapa ovat erilaiset ja joskus ristiriidassa keskenään. Viime kädessä tutkimuksen ja hallinnon eri näkökulmat tuottavat kukin omanlaisiaan maisematyyppejä, joissa heijastuvat myös niiden keskinäiset voimasuhteet. Pinta-alalla mitaten arvokkaiden kulttuuriympäristöjen suhteellinen osuus on pieni.

tavat. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikilla olisi kaikesta samat näkemykset. Eri-ikäisillä ihmisillä on erilainen tapa suhtautua ympäristöönsä, kuten on myös eri yhteiskunta- ja etnisten ryhmien jäsenillä. Lapsilla ja nuorilla kiinnostus kulttuuriympäristöön on yleensä maltillista. Maatalousyrittäjä voi nähdä saman maiseman arvot aivan toisin kuin kaupunkilaisperäinen maallemuuttaja tai venäläinen loma-asukas. Usein yhteisön kesken vallitsee suhteellisen laaja yhteisymmärrys joistakin merkityksellisistä paikoista tai maiseman piirteistä ja muu on vähemmän selvää. Seuraava ongelma onkin sitten määritellä, ketkä kaikki yhteisöön luetaan. Jos halutaan saada tolkkua siitä, mikä kulttuuri- tai muussa ympäristössä on tärkeää ja suojeltavaa, on tarpeen kuulla sekä asiantuntijoiden että muiden tahojen ääntä. Nämä eivät välttämättä mene pahasti ristiin vaan voivat täydentää toisiaan. Painolastina ovat asiantuntemusalojen kapeudesta johtuva sirpalemaisuus ja yhteisöllisten arvostusten vaihtelevuus tai vinoutuneisuus riippuen siitä, miten ja keneltä ne saadaan tietoon. Ihannetapauksessa jokainen pääsisi sanomaan sanottavansa omasta elinpiiristään ja mielipaikoistaan, mutta tähän on vaikea päästä. Kaikkia ryhmiä ei tavoiteta kyselyillä, kuulemisilla, Internetin palautejärjestelmillä tai yhdistysten avulla, mihin lakisääteinen maankäytönsuunnitteluun osallistaminen enimmäkseen perustuu. Niillä tuotetulla tiedolla on taipumus painottua vanhempaan aktiiviväestöön. Heidänkin mielipiteensä on tärkeä, muttei voi yksin edustaa koko kirjoa.

Kulttuuriympäristöt ja osallisuus Ongelmia Asukkaille kulttuuriympäristö sanana ja eri näkökulmat siihen jäävät helposti etäisiksi ja maisemakin voi tuoda mieleen lähinnä seinätaulun. Heillä on kuitenkin enemmän tai vähemmän selkeä käsitys siitä, mitä heidän elinpiirinsä sisältää, mitä sen osissa tapahtuu ja mitä sen erilaiset piirteet tarkoit-

Kulttuuriympäristöjen hallinnoinnissa ja hoivaamisessa on meneillään murrosvaihe. Siihen liittyy isoja kysymyksiä, kuten se, miten eri asiantuntija- ja osallisnäkökulmien yhteensovittaminen tapahtuu hupenevilla viranomaisresurs-


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

SuomiAreena-keskustelu Reposaaressa kesällä 2012, aiheena Onko suojelu kehityksen este? Keskustelijoina (oik.) Mikko Härö, Eija Kannisto, Liisa Nummelin, Krista Kiuru ja Maunu Häyrynen. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

seilla. Toinen kysymys on, kuinka pitkälle asiantuntijavetoisuudesta ollaan valmiita luopumaan – jo nyt on näkyvissä merkkejä siitä, että kulttuuriympäristöjen entistä laajapohjaisempi arvotus avaa portit myös poliittisesti ja taloudellisesti tarkoitushakuiselle uudelleenmäärittelylle, kun hankalat museoihmiset eivät enää pääse jarruttamaan kehitystä. Vanha keskitetty kulttuuriympäristöhallinto ei silloin demokratisoidu vaan vain korvautuu uudella markkinasuuntautuneella versiolla. Seurauksena kulttuuriympäristöjä koskevat tavoitteet asettuvat sen mukaan, miten ne palvelevat tai estävät muita tavoitteita, kuten kiinteistötuotantoa, kauppaa, matkailua tai imagonrakennusta. Toimintaa rajoittavat vain kaikkein tiukimmat säädökset ja kansainväliset normit. Tästä johdutaan toiseen kulttuuriympäristöjen ongelmanippuun, niiden jähmeään määrittelyyn. Kulttuuriympäristöjä koskeva tieto tuotetaan toisinaan melko hätäisissäkin prosesseissa, mutta niiden tuloksena syntyneet ratkaisut ovat pitkälle kiveen hakattuja ja mukautuvat huonosti muu-

121

toksiin. Maisema muuttuu kuitenkin jatkuvasti sekä aineellisena ympäristönä että ihmisten mielissä, jolloin pysyvän arvoperustan löytäminen suojelulle muodostuu ennen pitkää vaikeaksi. Suojelu ja hoito eivät ainoastaan säilytä vaan muuttavat nekin kohdettaan omaan suuntaansa: aikaisemmasta arkiympäristöstä tulee poikkeuksellinen arvoympäristö, jota käytetään ja johon suhtaudutaan toisin kuin ennen ja joka alkaa erota muusta maisemasta. Monesti suojelukohteet tulevat toistensa kaltaisiksi – riippumatta kohteen tyypistä tai iästä tyhmempikin tunnistaa ”perinnemaiseman” viimeistään risuaidantekeleestä, uusvanhoista liikekilvistä tai matkailuinfotaulusta. Suojeluarvojen tiukka määrittely ylhäältä käsin on vanhastaan leimannut rakennussuojelutoimintaa ja johtanut konflikteihin esimerkiksi tilanteissa, joissa ne ovat estäneet oman elinympäristön muokkauksen. Kriittisissä puheenvuoroissa on esitetty, että suojelun ja hoidon pitäisi suuntautua muutoksen ohjaamiseen pikemminkin kuin reunaehtojen asettamiseen ja vahtimiseen. Viimeaikaisissa kulttuuriperintöhallinnon uudistuksissa prosessinäkökulma on yritetty ottaa paremmin huomioon. Jälleen ongelmana on, miten kehittämistavoitteet asetettaisiin ja ketkä olisivat mukana päättämässä niistä. Jos mitään reunaehtoja ei ole, koko suojelun mielekkyys jää ohuelle pohjalle, koska mikä hyvänsä kehitys voidaan esittää osaksi ”normaalia” muutosprosessia. Kukin voi tulkita ympäristöään vapaasti, mutta käytännössä tulkintamahdollisuudet jäävät riippumaan poliittisesta ja taloudellisesta vaikutusvallasta. Suo siellä, vetelä täällä. Paluuta vanhaan suojelubyrokratiaan ei ole. Uusliberalistinen maankäyttö- ja rakentamispolitiikka ei kuitenkaan tarjoa merkittävästi parempaa vaihtoehtoa tavallisille eläjille, joiden kyky vaikuttaa ympäristöönsä pysyy sen myötä heikkona. Vaikka on vaikea suoraan osoittaa kulttuuriympäristöjen merkitystä ihmisten


122

hyvinvoinnille, vaikutusmahdollisuuksien puute heijastuu elämisen laatuun. Kulttuuriympäristöjen määrittelyyn ja kohteluun liittyy omia ongelmiaan, mutta yhteisölle merkityksellisten paikkojen säilyttäminen on tarpeen. Rakennussuojelun alasajon sijasta pitäisikin viedä loppuun arvotuksen ja suojelukeinojen käynnissä oleva uudelleenarviointi. Kulttuuriympäristöjen tulevaisuus Tulevat kulttuuriympäristöt pitäisi valita ja niiden arvotekijät tunnistaa laajapohjaisesti asiantuntijoiden ja osallisten välisenä vuoropuheluna. Samalla tavoin tulisi päättää niiden hoidon ja kehittämisen tavoitteista. Osallistaminen ei voi rajoittua vain joihinkin vakioryhmiin vaan sen piiriä pitää aktiivisesti laajentaa ja kehittää menetelmiä, joilla kaikki kulttuuriympäristöistä tavalla tai toisella kiinnostuneet tahot pääsevät ilmaisemaan niihin kantansa. Tämä ei ole helppoa varsinkaan heterogeenisissä ja nopeasti muuttuvissa yhteisöissä, mutta niissä sitäkin tärkeämpää. Olisi myös syytä paneutua lisää tapoihin, joilla suojeluun liittyviä ristiriitatilanteita käsitellään. Kulttuuriympäristön pitäisi olla luonteeltaan neuvoteltu maisema. Toiseksi prosessinäkökulmaa pitäisi lähteä tuomaan entistä vahvemmin mukaan kulttuuriympäristöjen suojeluun ja hoitoon. Taloudellinen kestävyys on sen välttämätön mutta ei ainoa osatekijä. Jos perinteiselle maankäytölle tai asumiselle ei löydy mielekästä taloudellista pohjaa, sen pitkittäminen on turhaa mutta alasajokaan ei edellytä ympäristön täydellistä uudistamista. Avainsanana on jatkumo: kulttuuriympäristöt eivät säily sellaisenaan, mutta suojelun pitää kohdistua yhtäältä niiden pitkäaikaisimpiin, identiteettiä tukeviin ja toisaalta hauraimpiin, heikoiten muutosta kestäviin tekijöihin. Edellisestä ovat esimerkkinä vanhat asutusrakenteet ja rakennustavat, joiden pitäisi ohjata uutta rakentamis-

ta. Jälkimmäiset voivat liittyä käyttöihin, joiden jatkuvuus ja taloudellinen kannattavuus on syystä tai toisesta vaarassa. Kumpiakaan ei ole mahdollista määritellä ilman yhteisöjä, ja sovittuihin arvoihin, rajauksiin ja tavoitteisiin pitää voida aika ajoin palata. Oikeastaan kyseessä ovat kulttuurisesti kestävän suunnittelun yleiset vaatimukset, jotka eivät koske pelkkiä arvokkaita kulttuuriympäristöjä. Yhteisön roolin kasvaessa kulttuuriympäristöasiantuntijan asema muuttuu auktoriteetista tulkiksi, ukkosenjohdattimeksi tai mahdollistajaksi. Samalla vanhat toimintakeinot – valistus, inventointi, lausunnot – joudutaan ainakin osaksi korvaamaan uudenlaisilla. Nykyinen säädöspohja ei vaadi osallistamisen merkittävää laajentamista nykymitoistaan eikä pitkän aikavälin hoito- ja kehittämissuunnittelua kulttuuriympäristöille. Miltään suunnalta ei myöskään liikene voimavaroja tällaiseen, pikemminkin tuntuu siltä, että valtionhallinnon leikkausten myötä ennen viranomaisille kuuluneita tehtäviä on läikkymässä kulttuuriympäristö- ja kulttuuriperintöalan yhdistyskentälle. Lakisääteisistä suojeluvelvoitteista tai osallistavan rakennussuojelun menetelmien kehittämisestä ei ole paljon iloa, jos ihmisiä ei riitä niitä toteuttamaan.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

123

Valtakunnallisesti merkittävä Satalinnan sairaala on jäämässä vaille käyttöä, kun sairaanhoitopalveluita keskitetään. Kuva: L auri Putkonen.

Perinteistä kalastuselinkeinon luomaa kulttuurimaisemaa Ahlaisten saaristossa. Olavi Meriluoto Talloorassa. Kuva: Markku Saiha.


124

Satakuntalainen kulttuuriympäristÜ


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

125

Satakuntalainen kulttuuriympäristö


126

Kokemäenjoen suisto on pohjoismaiden suurin ja laajin suistoalue. Kuva: Matti Juutilainen, SatM.

Satakuntalainen kulttuuriympäristö


127

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Sanna Seppälä, Niina Uusi-Seppä

Kauas missä katse kantaa

Satakunnan maiseman erityispiirteitä Satakunta on luonnoltaan vaihteleva ja monimuotoinen maakunta. Maiseman peruselementit vaihtelevat rikkonaisesta saaristosta ja kumpuilevista, osittain paljastuneista kallioalueista laajoihin, tasaisiin savikkoalueisiin, joilla lukuisat joet kiemurtelevat. Maisema on suurpiirteistä ja väljää. Maiseman peruselementtejä ovat pelto, metsä ja vesi, joista pelto hallitsee etelää, metsä pohjoista ja vesi rannikkoa. Erityisesti pohjoisessa maisemaa hallitsevat myös suuret suoalueet. Suuret vesistöt, Kokemäenjoki ja Selkämeri, ovat Satakunnan maisemalle tärkeitä elementtejä. Joet ja jokilaaksojen viljelyaukeat ovat Satakunnalle tunnusomaisinta maisemaa. Kokemäenjokea, Loimijokea, Eurajokea, Punkalaitumenjokea, Sammunjokea ja Karvianjokea reunustavat molemmin puolin laajat, yhtenäiset pellot, jotka rajautuvat maastoltaan kohoaviin metsänreunoihin. Satakunnan maankamaran erikoispiirteitä ovat rikkonainen peruskallio, laaja hiekkakivialue, Kokemäenjoen laakso ja suistoalue sekä voimakas maankohoaminen. Maiseman vanhimmat piirteet ovat nähtävissä jääkauden muovaamissa kaakko–luode-suuntaisissa pinnanmuodoissa, mikä näkyy useimmissa joissa, järvissä, harjuissa ja moreeniselänteissä. Nykyisen Satakunnan alue alkoi paljastua veden alta Ancylus-järven loppuvaiheessa noin 9000 vuotta sitten. Litorina-meren aikana noin 4000 vuotta sitten merenranta oli Harjavallan seudulla. Muinaisia rantavalleja on nähtävissä 72 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoavan Hiittenharjun

luoteisosissa. Maankohoaminen näkyy edelleen Satakunnan rannikolla, jossa yhden sukupolven aikana voi todeta, miten avoin merenrantaniitty muuttuu pajukko- ja leppävyöhykkeeksi ja siitä vähitellen metsäksi. Merkittävimmät harjumuodostumat ovat Virttaankankaalta alkava ja Yyteriin asti jatkuva pitkittäisharju sekä Hämeenkankaan-Pohjankankaan harjumuodostuma, jotka saivat alkunsa jääkauden loppuvaiheessa. Harjualueet ovat olleet jo varhaisina aikoina tärkeitä alueen asuttamisen kannalta. Suomi on jaettu kymmeneen eri maisemamaakuntaan, joista osa jakautuu edelleen seutuihin. Jako ilmentää kulttuurimaisemille ominaisia alueellisia piirteitä ja maisemien vaihtelevuutta. Maisemamaakuntien jaon on laatinut ympäristöministeriön maisema-aluetyöryhmä (1993). Jakoa on hyödynnetty, kun kulttuurimaiseman eri piirteistä on tehty valtakunnallisia ja maakunnallisia tarkasteluja ja arviointeja. Satakunta kuuluu lähes kokonaisuudessaan Lounaismaan maisemamaakuntaan, joka jakautuu useampaan seututyyppiin. Niistä Satakuntaan kuuluvat Ala-Satakunnan viljelyseutu, Pohjois-Satakunnan järviseutu ja Satakunnan rannikkoseutu. Karvia ja osa Honkajokea kuuluvat Suomenselän kankareseutuun. Läheisten seutujen väliset erot eivät ole jyrkkiä, sillä maisemien piirteet vaihettuvat yleensä vähittäin. Maanmittaushallituksen ja Suomen Maantieteellisen Seuran tuottamassa julkaisussa Suomen kartasto 350,


128

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Karvia

Suomenselkä Suomenselkä Honkajoki Honkajoki

Merikarvia Siikainen

Kankaanpää Merikarvia

Maisemat, asuinympäristöt aluejako on hieman erilainen. Siinä osa Rauman ja Euran alueista katsotaan kuuluvaksi Vakka-Suomen kankareseutuun, mikä vastaakin paremmin todellisuutta. Maisemamaakuntajakoa tullaan tarkistamaan Ympäristöministeriön parhaillaan käynnissä olevan valtaKarvia kunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinvenSuomenselkä Suomenselkä toinnin yhteydessä. Näin ollen muutoksia saattaa olla tulossa niin maisemamaakuntajakoon kuin valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden luetteloonkin.

Lounaismaa Siikainen Jämijärvi Kankaanpää Pohjois-Satakunnan viljelyseutu Monimuotoinen Jämijärvi Lounaismaa Pomarkku Pohjois-Satakunnan viljelyseutu

Satakunnan rannikkoseutu on maisemaltaan paikoitellen hyvinkin pienipiirteistä ja vaihtelevaa viljely- ja kylämaisemaa. Pori Lounaismaa Selkämeren rannikkoalueelle ovat luonteenomaisia luoteeseen Lavia Pori Satakunnan rannikkoseutu Ulvila suuntautuvat niemet ja matalat lahdet, joista monet ovat täynLounaismaa Satakunnan rannikkoseutu Kiikoinen nä pieniä saaria ja luotoja. Ruovikkoiset lahdet maatuvat vähiUlvila tellen maan noustessa. Merelliset elinkeinot ovat jättäneet jälKiikoinen Nakkila Luvia Harjavalta kensä alueen rakennettuun ympäristöön, jota edustavat mm. Nakkila Luvia Harjavalta Kokemäki vanhat kalasatamat, kalastajatilat ja majakkayhdyskunnat. Rannikolla on monia hyvinsäilyneitä vanhoja kyliä kuten PoLounaismaa Kokemäki Eurajoki Ala-Satakunnan viljelyseutu rin Ahlainen, Merikarvian Köörtilän, Lankosken ja Trolssin Lounaismaa Eurajoki Rauma Eura kylät sekä Rauman Unajan, Voiluodon ja Anttilan kylät. RanHuittinen Ala-Satakunnan viljelyseutu Köyliö nikolle on perustettu myös maakunnan kaksi suurinta kauRauma Eura Huittinen Köyliö Säkylä punkia Pori ja Rauma satamineen ja teollisuuslaitoksineen. Satakunnan saaristo muodostuu Rauman, Eurajoen, LuSäkylä vian, Ahlaisten ja Merikarvian saaristoista, jotka ovat kaikki arvokkaita kulttuuriympäristöjä. Ouran sadoista vähäpuusKm toisista saarista ja kivikkoisista rannoista muodostuva saaris0 10 20 to on erinomainen esimerkki maankohoamisrannikosta. KoSatakunnan kunnat ja maisemamaakuntajako vuonna 2012. kemäenjoen suisto on Pohjoismaiden laajin suistoalue, jossa K artta: Satakuntaliitto. L ähde: Ympäristöministeriö. maankohoaminen ja joen mukanaan tuoman maa-aineksen Maisemamaakuntajako © SYKE 2011 kerrostuminen jokisuuhun muuttavat jatkuvasti maisemaa. Pohjakartta: Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto, http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501 Kokemäenjoen suisto, Preiviikinlahti ja niiden väliin jäävä Lavia

Km 20

rannikkoseutu

Pomarkku


129

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Yyterinniemi muodostavat maisemallisesti omaleimaisen ja kansainvälisesti arvokkaan luontotyyppikokonaisuuden. Vuonna 1993 tehdyn maisemainventoinnin yhteydessä Satakunnan rannikkoalueelta on nimetty kaksi valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta: Ahlainen ja Yyteri. Yyterin hiekkarannat ovat Etelä-Suomen laajin yhtenäinen dyynialue. Alue käsittää useita komeita lentohiekkavalleja, joista korkein on nimeltään Keisarinpankki. Yyterin, Riitasaranlahden ja Etelärannan liete- ja niittyalue on maankohoamisrantaa, joka on paitsi maisemallisesti myös linnustoltaan arvokas. Kilometrien mittainen, tasainen ja matala, lähes kasviton lieteranta antaa edustavan kuvan maankohoamisen synnyttämästä merenrantamaisemasta. Leveäkarin alueella on lisäksi tyypillistä maankohoamisniittyä katajikkoineen. Ahlaisten maisemalle on tunnusomaista mäkien, harjanteiden ja näiden välisten peltotilkkujen pienipiirteinen mosaiikki ja merellä vastaavasti lukuisten kivikkoisten karien ja pienten saarten muodostama pirstaleinen saaristo. Kulttuurimaiseman kohokohta on Ahlaisten kirkonkylän tiivis ja ehjä kokonaisuus, jossa talot sijoittuvat nauhamaisesti vehmaan ja kauniisti kaartuvan kyläraitin varrelle. Saariston vanhat kalastajatilat kertovat kalastuksen aiemmasta merkityksestä alueelle. Vuonna 2011 perustettu Selkämeren kansallispuisto muodostuu etupäässä uloimman saariston karujen luotojen ja saarien nauhasta, joka ulottuu kapeana ja pitkänä Merikarvialta Kustaviin. Rannikon saaristo on luonteeltaan rikkonaista ja karikkoista. Saaret ovat kooltaan yleensä melko pieniä ja saaristoa ympäröivät vedet matalia. 160 km pitkä etelä-pohjoissuuntainen puisto koostuu luonnonmaantieteellisesti toisistaan eroavista alueista. Itämeren suolapitoisuus vähenee pohjoista kohden, mikä näkyy puiston lajistossa. Selkämerellä kohtaavat eteläinen, merellinen lajisto ja pohjoisen vähäsuolaisuuteen sopeutunut lajisto.

Merikarvian Ouran kivikkoista rantaa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Yyterin hiekkadyynejä. Kuva: Pentti Pere, SatM.


130

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Ahlaisten kirkonkylää etelän suunnasta lähestyttäessä. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Luvian Laitakari on Kaljaasi Ihanan kotisatama. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Vanha kalastajatila Rauman saaristossa. Kuva: Pentti Pere, SatM.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Ala-Satakunnan viljelylakeudet Ala-Satakunnalle ovat tyypillisiä poikkeuksellisen laajaalaiset, yhtenäiset viljelytasangot, matalat metsäiset harjut ja hiekkakiveä puhkaisevat diabaasijuonteet. Alueen kallioperä on Suomessa harvinaista hiekkakiveä, jota on nähtävissä jokiuomassa Harjavallan voimalaitoksen kohdalla. Vaikka seutu on maastonmuodoltaan hyvin tasaista, sen maisemassa on voimakkaita erityispiirteitä kuten Säkylän Pyhäjärvi, Kokemäenjokilaakso sekä seudun poikki kulkeva Säkylänharju–Yyteri-harjumuodostuma. Ala-Satakunnan viljelyseutu on vaurasta maatalousaluetta, jonka syrjäseudut ovat karuja, metsäisiä ja soisia. Asutus keskittyy nauhamaisesti savimaiden tuntumaan. Suurimmat viljelyaukeat ovat vesistöjen varrella. Alueella on myös merkittäviä kuivattamalla aikaansaatuja peltomaisemia kuten Leistilänjärvi Nakkilassa ja Lattomeri Porin ja Ulvilan rajalla.

Harjavallan voimalaitoksen alapuolella Satakunnan maakuntakivi, hiekkakivi, on hyvin näkyvissä. Kuva: Pentti Pere, SatM.

131

Kokemäenjoella on ollut suuri merkitys maakunnan kulttuurimaiseman muotoutumiselle. Asutus on levinnyt jokivarteen jo varhain, koska kalaisa joki on tarjonnut ravinnon. Joen varteen alkoi pronssikauden kuluessa muodostua asuinpaikkoja, jotka ovat myöhemmin kasvaneet kyliksi ja kaupungeiksi. Ensin viljelykseen otettiin helpommin muokattavat hiekkamaat, mutta rantoja myötäilevät hedelmälliset savitasangotkin on otettu viljelykseen viimeistään keskiajalla. Alavat tulvaniityt tarjosivat rehua kotieläimille. Rantaniittyvyöhyke on tulvaherkkyydestä huolimatta otettu viime vuosikymmenten aikana lähes kokonaan viljelykseen. Vähitellen ihminen alkoi vaikuttaa yhä enemmän joen luontaiseen kulkuun. Koskia alettiin perata 1700-luvun puolivälistä alkaen. Perkauksella haluttiin erityisesti vähentää kevättulvia. 1800-luvun puolivälin jälkeen joessa alettiin uittaa tukkeja Porin jokisuun sahoille. Tukinuitto jatkui aina 1960-luvulle asti. Joki tarjosi otolliset olosuhteet maanviljelyksen ohella myös teollistumiselle. Ensin jokivarteen tulivat myllyt ja sahat, 1800-luvun lopulla aloittivat toimintansa suuret tekstiili- ja puuteollisuuslaitokset. 1900-luvulla joki padottiin energiatuotannon tarpeisiin. Äetsään ja Harjavaltaan rakennettiin vesivoimalaitokset 1920-luvulla, Kokemäelle Kolsin voimalaitos 1940-luvulla. Ihmisen toimet eivät olleet aina joelle hyväksi: kalansaaliit vähenivät, kun perkaus ja tukinuitto veivät kutupaikat ja lopulta voimalaitokset estivät vaelluskalojen nousun Nakkilaa ylemmäksi. Teollisuuden myötä joki saastui niin pahasti, että 1960-luvulla sitä pidettiin uimiseen ja kalastukseen kelpaamattomana. Tilanne on onneksi parantunut ja joella on nykyään paitsi maisemallista arvoa myös merkittävä virkistysarvo. Kokemäenjokilaakso Huittisissa ja Kokemäen eteläosassa kuuluu Pirkanmaalle ulottuvaan valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen. Maiseman peruselementtejä ovat jokilaakso ja sen rinteiden avarat ja polveilevat savita-


132

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Kauvatsan Kärjenkallion lintutornista avautuu laaja näkymä Puurijärvelle. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Huittisten Ripovuorelta avautuu näkymä alavaan Kokemäenjokilaaksoon. Kuva: Pentti Pere, SatM.

sangot. Maiseman vaikuttavuus perustuu paitsi laajoihin ja avariin viljelyksiin, myös niiden keskellä vaihtelevasti mutkittelevaan jokiuomaan. Huittisissa Loimijoki, Sammunjoki ja Punkalaitumenjoki yhtyvät Kokemäenjokeen. Kallioinen Ripovuori kohoaa huomiota herättävänä alavalta savitasangolta. Vuoren laelta avautuu laaja näkymä viljelytasangolle. Peltoaukea on suurimmillaan yhdeksän kilometriä pitkä ja neljä kilometriä leveä. Kokemäenjoen länsirannan loivan harjanteen takana avautuvat laajat Kiettareensuon keidassuot. Kokemäen rajalla Kokemäenjoki haarautuu kahtia Kiettareen- ja Kyttälänhaaraksi. Vuonna 1993 perustettu Puurijärven ja Isonsuon kansallispuisto sijaitsee Kokemäenjoen varrella ja on osa arvokasta Kokemäenjokilaakson maisema-aluetta. Kansallispuistoon


133

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

kuuluu sekä laajoja suoalueita että matala, rehevä Puurijärvi, joka on kansainvälisestikin merkittävä lintukosteikko. Puurijärven ja Isonsuon kansallispuiston suot kuuluvat rannikkoSuomen keidas- eli kohosuovyöhykkeeseen. Keidassoiden karut keskustat kohoavat useita metrejä korkeammalle kuin rehevämmät, märät laiteet. 450 hehtaarin suuruisen Puurijärven rannoilla on luhtaniittyjä ja kosteita pensaikkomaita. Puurijärvi oli vielä 1700-luvulla kirkasvetinen ja kovapohjainen järvi, mutta seuraavalla vuosisadalla sen ympäristössä tehdyt soiden ojitukset ja koskien perkaukset aiheuttivat järven pinnan laskemisen. Kansallispuiston rantaniittyjä (80 ha) hoidetaan perinteisesti laiduntamalla. Alue onkin Satakunnan suurimpia perinnemaisemakohteita. Maiseman hoidolla parannetaan rantalinnuston ja avoimien rantaniittyjen hyönteislajiston elinolosuhteita. Valtakunnallisesti arvokas Köyliönjärven maisema-alue edustaa Ala-Satakunnan viljelyseudulle tyypillistä kulttuurimaisemaa. Alueella on lisäksi poikkeuksellisen suuret historialliset arvot, minkä vuoksi se on nimetty yhdeksi Suomen kansallismaisemista. Maiseman peruselementtinä on matalarantainen Köyliönjärvi, jota reunustavat laajat, alavat viljelykset sekä niiden takainen nauhamainen asutus ja metsävyöhykkeet. Järven keskellä kohoavat Kirkkosaari ja Kaukosaari muodostavat harjuineen järvimaisemalle omaleimaisen ilmeen. Vuosisatainen maanviljely ja karjatalous ovat muovanneet Köyliönjärven rannat alaviksi viljelymaiksi ja niityiksi. Asutus on jatkunut alueella yhtäjaksoisesti rautakaudelta saakka, mistä kertovat mm. Tuhkanummen ja Yttilän Otan kalmistot. Köyliönjärven kulttuurimaisema yhtyy etelässä laajana viljelyaukeana Säkylän alaviin peltomaisemiin. Pyhäjärvi ja Köyliönjärvi ovat vajoama-altaita ja niiden rannat ovat niemettömät ja lahdettomat. Köyliönjärven rannat ovat loivasti viettäviä peltoja muodostaen suuren kulttuurimaisemati-

Köyliönjärven Kirkkokari keskellä kansallismaisemaa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

lan. Lähes saarettoman Pyhäjärven rannat ovat metsäiset ja paikoitellen kallioiset. Pyhäjärven länsipuolella maisema on mosaiikkimaisempaa kuin muualla Ala-Satakunnassa. Pellot ovat pienempiä ja niiden välissä on metsäisiä moreeni- ja kallioalueita ja pieniä vesistöjä. Alue muistuttaa piirteiltään Laitilan seudulle jatkuvaa Vakka-Suomen kankareseutua. Erämainen Pohjois-Satakunta Kokemäenjoelta pohjoiseen mentäessä laajat peltoalueet väistyvät ja tilalle tulevat metsät, karut järvet ja komeat suot. Pohjois-Satakunnalla on jopa erämainen luonne. Alueelle ovat tyypillisiä pienet peltokuviot, joiden maasto on aaltoilevaa ja kumpuista, poiketen Satakunnan muista pelloista. Pellot ovat pääasiassa järvien ja jokien rannoilla. PohjoisSatakunnan järviseutu on maisemaltaan vehmasta ja vaihtelevaa. Metsäistä seutua elävöittävät monet järvet, joista osa on isojakin, kuten Isojärvi, Karhijärvi ja alueen eteläpäässä sijaitseva Sääksjärvi, joka on syntynyt meteoriitin törmäyk-


134

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Siikaisten Hirvijärvellä on lähes erämainen tunnelma. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

sessä 570 miljoonaa vuotta sitten. Hämeenkankaan-Pohjankankaan harjualueella on kuivia hiekkakankaita, harjun molemmin puolin on laajoja suoalueita. Savikoita on niukalti pienehköjen jokien varsilla. Metsätalous on alueella perinteisesti tärkeä elinkeino. Suomenselän kankareseudun maasto on joko suhteellisen tasaista tai korkeussuhteiltaan vaihtelevaa ja kumpuilevaa. Korkeuserot jäävät yleensä kuitenkin alle 20 metrin. Koko alueen yleisilmettä leimaa mannerjäätikön kulutuskorkokuva. Suomenselkä on karua vedenjakajaseutua, jossa asutus on harvaa ja kylät pieniä. Asutus on sijoittunut yleensä vesistöjen tuntumaan. Alueelle ovat ominaisia pienet vesistöt, metsäiset moreeni- ja kallioalueet sekä vesistöjen äärelle syn-

Kokemäen Sääksjärvi on syntynyt meteoriitin törmäyksessä. Järven pyöreähkö muoto poikkeaa maakunnan muiden järvien kaakko-luodesuuntaisesta soikeasta muodosta. Kuva: Niina Uusi-Seppä.


135

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Pomarkun Isoneva on suhteellisen luonnontilainen rannikko-Suomen kermikeidassuo. Kuva: Pentti Pere, SatM.

tyneet pienet pellot. Soita on paljon. Satakunnasta Karvia ja osa Honkajokea kuuluvat tähän maisemamaakuntaan, joka ulottuu pitkälle Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen asti. Lavian ja Kankaanpään alueille sijoittuva Vihteljärven– Niemenkylän valtakunnallisesti arvokas maisema-alue edustaa tasapainoista ja verraten vaurasta Pohjois-Satakunnan järviseudun maatalousmaisemaa. Maisema-alue muodostuu ikivanhan ruhjelaakson pohjalle muodostuneiden järvialtaiden ketjusta ja sen reunoilla leviävistä kumpuilevista pelloista. Maiseman peruselementtejä ovat järvet, rinteiden kumpuilevat viljelykset sekä laakson molemmin puolin metsäisinä kohoavat selänteet. Viljelymaisemaa täydentävät vanhat ja hyvin hoidetut tilakeskukset pihapiireineen ja puistoineen. Maisemakuvan monipuolisuutta lisäävät tuuheat metsäsaarekkeet, suuret yksittäispuut sekä laakson pohjalla kiemurtelevaa jokea seuraava rantakasvillisuus. Vuonna 1982 perustettu Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto sijoittuu Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Satakunnan rajamaille. Maisemaa hallitsevat kuivan karut män-

Honkajoen Lankoski on yksi Karvianjoen lukuisista koskista. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Vihteljärvi-Niemenkylän valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Kuva: Pentti Pere, SatM.

tyvaltaiset kankaat sekä lukuisat laajat ja avoimet nevat, joista merkittävin on Kauhaneva. Satakunnan puolella puistosta ovat Karviassa sijaitseva Mustakeidas ja osa Pohjankankaan harjujaksoa. Pohjois-Satakunnasta on syytä mainita myös Siikaisten ja Honkajoen alueelle sijoittuvat laajat, karut suot, joista suurimpia ovat Haapakeidas ja Huidankeidas.


136

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Ala-Satakunnan viljelylakeutta Säkylässä. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Laiduntavia lehmiä Jämijärvellä. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Maaseudun perinnemaisemat

tärkeä historiallinen todistusaineisto entisten aikojen oloista ja ihmisen luonto- ja ympäristösuhteesta. Satakunnalle ominaisia perinnebiotooppityyppejä ovat rantaniityt, hakamaat, metsälaitumet, tuoreet ja kosteat niityt, kalliokedot ja kedot. Raja eri perinnebiotooppityyppien välillä ei aina ole kovin selvä. Rantaniityt sijaitsevat järvien, jokien ja meren rannoilla. Satakunnan laajoihin vesistöalueisiin nähden laidunnettuja järvenrantaniittyjä on suhteellisen vähän. Pääosin pienialaiset niityt sijaitsevat PohjoisSatakunnassa ja Köyliössä. Järvenrantaniityt ovat yleensä kosteita suurruohoniittyjä ja heinäniittyjä ja niillä esiintyy suursaravaltaista kasvillisuutta. Satakunnan merenrantaniittyjä luonnehtii rönsyrölli-, meriluikka-, suolavihvilä-, luhtakastikka-, jokapaikansaraja punanatavaltainen kasvillisuus. Ylärantaniityille tyypillistä on mm. mesiangervo-, metsälauha-, nurmilauha- ja nurmiröllivaltainen kasvillisuus, joskus jopa matalakasvuinen keltamataravaltainen keto. Laajimmat ja arvokkaimmat merenrantaniityt sijaitsevat Porissa. Niitä ovat Kuuminais-

Maatalouden merkitys satakuntalaisessa maisemassa on suuri. Maakunta voidaan jakaa kahteen maankäytöltään erilaiseen osaan: Etelä-Satakunta on viljanviljelyaluetta, kun taas Pohjois-Satakunnassa karjatalous on yhä yleistä. Maatilojen määrä oli vuonna 2011 noin 4000, kun vuonna 1994 se oli vielä noin 12 500. EU:n myötä tilakoko on kasvanut tilojen määrän vähentyessä. Karjan rehu tuotetaan pääasiassa heinänurmilla. Perinteistä laidunkäyttöä noudattavia tiloja, joissa karja laiduntaa vain luonnonlaitumilla, ei Satakunnassa enää juuri ole. Perinnemaisemat ovat alkutuotannon tai muiden varhaisten elinkeinojen ja niihin liittyvien toimintojen muovaamia, usein alkuperäisestä käytöstä poistuneita tai poistumassa olevia maisematyyppejä. Perinnemaisemat voivat olla hyvin erityyppisiä alueita. Yhteistä niille on niiden uhanalaisuus. Kun entiset maankäyttömuodot loppuvat, samalla katoavat niiden luomat kasviyhdyskunnat ja rakennelmat eli


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

137

Sikoangervo on muinaistulokas, joka viihtyy kuivilla ja valoisilla kedoilla. Kuva: Kimmo Härjämäki.

Merenrantaniittyä Porin Kuuminaistenniemessä. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Ketonoidanlukko kasvaa matalakasvuisilla niittymailla, hiekkaisilla kedoilla ja rantaniityillä. Kuva: Kimmo Härjämäki.

tenniemen kärki, Pihlavaluodon laitumet ja Etelärannan laitumet sekä Fleiviikin jokisuistoniityt. Hakamaat ovat laiduntamisen ja puuston raivauksen tuloksena syntyneitä enemmän tai vähemmän puustoisia alueita. Maisemakuvaltaan hakamaa on vähäpuustoinen. Ominaista hakamaille on niittylaikkujen ja puuryhmien vuorottelu. Satakunnassa on muuhun maahan verrattuna kohtalaisesti käytössä olevia hakamaita. Ne ovat kuitenkin pieniä ja puustorakenteeltaan poikkeavia. Metsälaitumilla puuston peittävyys on suurempi kuin hakamailla. Pitkään laidunkäytössä olleen metsälaitumen puusto on talousmetsää monipuolisempaa ja ikärakenteeltaan vaihtelevampaa. Puuston lomassa esiintyy pienehköjä niittymäisiä kasvillisuuslaikkuja. Metsien laidunnus on voimakkaasti vähentynyt viime vuosikymmeninä, mutta Luoteis-Satakunnassa metsälaitumia on koko maan mittakaavassa huomattavasti. Siikaisissa ja Merikarvialla metsälaidunnusta on jopa melko runsaasti. Tuoreita ja kosteita niittyjä esiintyy kaikilla kivennäismaalajeilla. Perinteisesti niitetyt tuoreet niityt ovat olleet


138

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

pääosin pienruohovaltaisia, mutta nyttemmin lajisto on yksipuolistunut ja heinävaltaistunut. Tyypillisiä tuoreiden niittyjen kasveja ovat mm. nurmirölli, punanata, purtojuuri, nurmitatar, päivänkakkara ja niittyleinikki. Satakunnassa niityt ovat yleensä pieniä ja joko umpeenkasvavia tai nurmilaitumien yhteydessä sijaitsevia. Edustavilla tuoreilla niityil-

lä ei ole selviä valtalajeja. Runsaita voivat olla mm. päivänkakkara, nurmitatar, kissankello, tuoksusimake, pukinjuuri, punanata, ahomansikka ja metsäapila. Tuoreita niittyjä on mm. Harjavallassa, Laviassa, Pomarkussa ja Raumalla. Kedot ovat kuivia, hiekkaisten tai kallioisten maiden sekä toisinaan moreenimaiden niittyjä, ja niitä on aiemmin käytetty etupäässä laitumina. Ketojen valtalajeina voivat olla mm. lampaannata, nurmirölli, keltamatara, kissankello, huopakeltano, metsälauha ja ahomansikka. Satakunnassa ketoja on niukalti. Huomattava osa kedoiksi luokitelluista alueista on pikemminkin ketojen ja tuoreiden niittyjen välimuotoja. Umpeenkasvun ja rehevöitymisen myötä niiden ketopiirteet vähenevät. Eniten ketoja on Porissa, hyvin säilyneitä ketoja on myös mm. Harjavallassa, Huittisissa, Merikarvialla ja Noormarkussa. Kalliokedot ovat yleensä hyvin pienialaisia. Kallioketojen valtalajeina ovat lampaannata, hietakastikka, keltamaksaruoho ja mäkitervakko. Heinittymistä osoittaa esimerkiksi hietakastikan runsaus. Kallioketoja on eniten Lounais-Satakunnassa sekä Kokemäellä ja Merikarvialla.

Metsälaidun Siikaisten Leppijärvellä. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Merikarvian Lankoskella lehmät laiduntavat massiivisen kiviaidan ympäröimällä niityllä. Kuva: Pentti Pere, SatM.


139

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Vaajalan laitumet, Harjavalta Valtakunnallisesti merkittävä Vaajalan laidunalue Harjavallassa Katinhännänjärven pohjoispuolella on edustava, monipuolinen ja maisemallisesti kaunis, perinteinen laidunalue. Alue koostuu erityyppisistä maisematyypeistä: Siellä on hakamaata, metsälaidunta, niittyä, rantaniittyä ja ketoa. Kuusivaltainen käenkaali-mustikkatyypin metsälaidun vaihettuu eteläosassaan karummaksi männikkörinteeksi. Mäellä kasvaa kauniita katajia. Niityillä kasvaa jäkkiä, nurmitatarta, kissankäpälää ja virnasaraa. Tilalla on ollut karjaa 1800-luvulta lähtien, vuonna 2011 tila oli luopumassa lampaistaan, joten alueen tuleva hoito on arvoitus. Kuva: Niina Uusi-Seppä

Säpin niityt, Luvia Säpin majakkasaari on valtakunnallisesti arvokas niin perinnebiotooppina kuin rakennettuna kulttuuriympäristönäkin. Majakan piha-alueella on edustavia kallioketoja ja korkeakasvuisempia niittyjä. Huomionarvoisia lajeja ovat mm. jänönapila, mäkikattara, mäkikaura, aholeinikki sekä keltamatara. Saaren mantereenpuoleisella rannalla on leveä Hanhiston rantaniittyvyöhyke. Säpin niittyjä on niitetty talkoovoimin ja viime vuosina siellä on aloitettu myös laidunnus. Kuva: Niina Uusi-Seppä


140

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Fleiviikin niityt, Pori Fleiviikin niitty Kokemäenjoen suiston etelärannalla on Etelä-Suomen laajin ja arvokkain jatkuvasti laidunnettu jokisuistoniitty ja ainutlaatuinen koko Suomessa. Se on sekä kasvistollisesti että linnustollisesti hyvin merkittävä. Vaihtelua laajalle rantaniitylle tuovat rehevät lampareet ja lännessä niitylle työntyvä umpeenkasvava sisälahti. Alueen kasvillisuus vaihtelee luhtaniityistä, joita on suurin osa alueesta, nummimaisiin katajia, lampaannataa ja jäkkiä kasvaviin ketokuvioihin. Tuoreita niittyjä luonnehtivat jokapaikansara, lampaanna-

Nurmesluoto, Rauma

ta, syysmaitiainen ja valkoapila. Kosteilla kohdilla näkyvimpiä ovat valkoapila, jokapaikansara, ketohanhikki ja punanata, märimmissä

Nurmesluoto on moniosainen, entisten kalastajatilojen ympärille

kohdissa mm. kurjenjalka, luhtakastikka ja vesisara. Puustoa on vain

muodostunut haka- ja niittyalue. Pinokarin tilan pihapiirissä on tuo-

muutamissa koillisosan rehevöityneissä saarekkeissa, joissa terva-

retta heinäniittyä, jota lampaat laidunsivat kesällä 2011. Alue muo-

leppä ja kataja vallitsevat. Fleiviikin vesi- ja kahlaajalinnuston runsaus

dostuu metsälaitumista, lehdesniityistä, rantaniityistä, niityistä ja

perustuu jatkuvaan laidunnukseen. Aluetta on laidunnettu yhtäjak-

kedoista. Alueella on paljon lehdestyksen muovaamia vanhoja leh-

soisesti useamman vuosikymmenen ajan. Kuva: Pentti Pere, SatM.

tipuita. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Lähteet Alalammi, Pentti (toim.): Suomen kartasto 350. Maisemat, asuin-

biotooppien hoito-ohjelma. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen

ympäristöt. Maanmittaushallitus, Suomen maantieteellinen seura.

raportteja 3/2007. Turku, 2007.

Helsinki, 1993.

Salo, Unto: Kotimaakuntamme Satakunta. Satakuntaliitto.

Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö II.

Sarja A: 245. Pori, 1999.

Ympäristöministeriö. Helsinki, 1993.

Sarka. Satakunnan Museon vuosikirja 2001 – 2002. Pori, 2003.

Jutila Heli, Pykälä Juha, Lehtomaa Leena:

Vuorela, Irmeli: Maaperägeologia Satakunnan asutushistorian taustana.

Satakunnan perinnemaisemat. Suomen ympäristökeskus, 1996.

GTK. Espoo, 2000.

Kemppainen, Ritva ja Lehtomaa, Leena: Satakunnan perinne-


141

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Henrik Jansson

Selkämeren kansallispuisto Arvokasta luontoa ja merellisiä kulttuuriympäristöjä Satakunnan saariston kulttuuriympäristöt saivat nosteen, kun laki Selkämeren kansallispuistosta (326/2011) tuli voimaan kesällä 2011. Heti lain ensimmäisessä pykälässä sanotaan puisto perustettavan mm. luonnon- ja kulttuuriperinnön säilyttämiseksi. Kansallispuistostatus antaa mahdollisuuksia ja samalla asettaa vaatimuksia paitsi luonnon myös kulttuuriympäristöjen ja kulttuuriperinnön säilyttämiseen. Kulttuuriperintö ei kuitenkaan säily ikuisesti kansallispuistossakaan. Ennen tarkempia hoitosuunnitelmia on kulttuuriperintö kartoitettava. Inventoimattomuus on ollut yleinen tilanne viime vuosiin asti Suomen kansallispuistoissa ja muilla valtion omistamilla luonnonsuojelualueilla. Kulttuuriperintöön ja -ympäristöihin liittyvät inventoinnit ja selvitykset ovat aikaisemmin keskittyneet lähinnä rakennettuihin kaavoituksen ja maankäytön painopistealueisiin. Kohdentumiseen ovat vaikuttaneet osaltaan rajalliset resurssit, mutta myös se, että luonnonsuojelualueiden on koettu olevan kulttuurisesti reuna-alueita ja maankäytöltään ”vaarattomia” kulttuuriperinnölle. Selkämeren kansallispuiston alueet olivat vailla systemaattista kulttuuriperintöinventointia vuoteen 2011, lukuun ottamatta muutamia selvityksiä rakennuksista. Kulttuuriperintökartoitukset ovat tärkeä osa Metsähallituksen suunnittelujärjestelmää. Metsähallituksen luontopalveluissa työskentelee viisi täysipäiväistä kulttuuriperinnön erikoissuunnittelijaa luontopalveluiden hallinnoimalla noin 70 500 km2 :llä.

Uuden kansallispuiston toiminta alkaa hoito- ja käyttösuunnitelman laadinnalla ja kulttuuriperintöinventoinnit tehdään osana tätä prosessia. Inventointi sisältää kolme osa-aluetta: arkeologiset kohteet, rakennusperinnön ja maiseman. Arkeologisilla kohteilla tarkoitetaan hylättyjä, ihmisen menneeseen toimintaan liittyviä kohteita. Arkeologiset kohteet kertovat alueen maankäytön historiasta kuten rakennusperintökin. Kohteen ikä ei, yleisestä luulosta poiketen, vaikuta siihen onko jokin kohde arkeologinen vai ei. Esimerkiksi 1960-luvun metsänkäyttöä ilmentävä kohde voi olla yhtä mielenkiintoinen, arvokas ja arkeologinen kuin kivikautinen asuinpaikka. Molemmat kohteet ilmentävät mennyttä ja jo päättynyttä maankäyttöä alueella. Rakennusperintökohde ei ole raunioitunut ja voisi olla otettavissa käyttöön, toisin kuin arkeologinen kohde. Jotkut rakennusperintökohteet voivat edelleen olla käytössä, vaikkakin käyttötarkoitus on toinen kuin alkuperäinen, esim. kansallispuistossa vanhat historialliset maatalouteen liittyvät rakennukset ovat nykyisin retkeily- tai matkailukäytössä. Kymmenet suojellut, mutta vailla käyttöä olevat rakennukset ovat Metsähallituksen rakennusperinnön säilyttämisen erityishaaste. Kulttuuriperintöinventoinneissa maisemaa käsitellään lähinnä historiallisina maisemina. Historiallisten aineistojen ja maisemien paikkatietotarkastelun kautta pyritään identifioimaan kohteet, jotka voivat vielä sisältää piirteitä varhemmasta jo päättyneestä maankäytöstä. Maisemat kartoitetaan


142

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

maastossa ja laaditaan hoitoehdotukset, jotka käsitellään osana luonnonhoitosuunnittelua. Meriluontoa ja kulttuuriperintöä Selkämeren kansallispuisto on 160 km pitkä ja käsittää lähinnä ulkosaariston luotoja ja vesialueita. Kansallispuisto koostuu luonnonmaantieteellisesti toisistaan eroavista alueista: Ouran, Gummandooran ja Pooskerin saaristoista, Preiviikinlahdesta sekä Luvian, Rauman, Uudenkaupungin ja Seksmiilarin saaristoista. Kansallispuistosta 98 % on vedenpinnan alla ja puiston merkitys vedenalaisen luonnon suojelussa on siten erityisen suuri. Myös alueen linnusto on rikas. Kulttuuriperintöinventointi Selkämeren kansallispuistossa aloitettiin kesällä 2011. Maastotöitä tehtiin seitsemän viikkoa. Kaikkia alueita ei saatu inventoitua joten työtä jatketaan vuonna 2012. Jo ensimmäisen vuoden inventoinnilla saatiin hyvä yleiskuva alueesta ja mielenkiintoisia tuloksia. Inventoinnissa paikannettiin kymmenittäin aikaisemmin tuntemattomia kohteita. Huomionarvoista on, että kulttuuriperintökohteita on varsin pitkältä ajalta. Vanhimmat löydetyt kohteet ajoittuvat esihistorialliselle ajalle ja nuorimmat 1900-luvulle. Yllätyksiä esihistorialliselta ajalta Selkämeren kansallispuiston pohjoisosan ulkosaaristosta ei odotettu löytyvän kovinkaan vanhoja kohteita, koska saaret ovat suhteellisen matalia ja maankohoaminen nopeaa. Muutamat Porin edustan saaret kohoavat kuitenkin korkeimmilta kohdiltaan yli kymmeneen metriin merenpinnasta. Niiltä löydettiin useita hautaröykkiöitä. Kohteet on määritelty hautaröykkiöksi lähinnä sijaintinsa ja muotonsa perusteella. Seliskerin pirunpellossa on hieno ja täysin ehjänä säilynyt

Hautarauniot Iso-Enskerin saaressa sijaitsevat sen korkeimmalla kohdalla kivirakkaharjulla noin 10 m merenpinnan yläpuolella. Nämä röykkiöt rakennettiin rautakaudella pienelle kiviselle saarelle aivan avomeren tuntumaan. Kuva: Henrik Jansson.

kekomainen pyöreä röykkiö. Lähellä sijaitsevan Iso-Enskerin kivisen harjanteen laelta löydettiin peräti seitsemän mahdollisen hautaraunion rivi. Joukossa oli pyöreitä ja nelisivuisia röykkiöitä. Hautaröykkiöiden seassa oli myös nuorempia rakenteita ja siten kivikasojen tulkinta on haasteellista. Porin edustan hautarauniot ajoittunevat rautakaudelle (500 eaa.–1100/1300 jaa.), koska ne sijaitsevat matalalla suhteessa merenpintaan. Muodoltaan ja rakenteiltaan ne myös muistuttavat muita Etelä-Suomen saaristojen rautakautisia hautaraunioita. Nykyisin ulkosaariston reunalla olevat röykkiöt ovat rautakaudella sijainneet kaukana mantereesta, avomeren äärellä, pienen luodoista muodostuneen saariryhmän länsireunalla. Saaristomerellä tehtyjen tutkimusten perusteella saaristoröykkiöt kuuluvat paikalliseen perinteeseen, eivätkä ole esimerkiksi ohipurjehtineiden merimiesten hautoja. Hautarauniot viittaavat siihen, että ulkosaaristo kuului jo esihistoriallisella ajalla rannikkoa asuttaneiden ihmisten vaikutuspiiriin. Porin röykkiöt sijaitsevat Kokemäenjoen edustalla ja joki oli rautakaudella tärkeä kulkuväylä.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

143

Säpin majakan pihapiiri. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Merenkulun historiaa Selkämeren kansallispuisto on merellinen puisto, joten merenkulkuun liittyvien jäänteiden runsaus on luonnollista. Yleisimpiä kohdetyyppejä ovat erilaiset kiviset merimerkit. Niitä on varsinkin Porin saariston pohjoisosissa ja Luvian saaristossa lähes jokaisella luodolla. Merimerkkejä on niin

paljon, että niiden täytyy erota toisistaan sekä iältään, merkitykseltään että käyttäjäkunniltaan. Osa merkeistä on ollut varsinaisia väylämerkkejä kun taas osa on ollut nk. ”jäniksiä”, joilla on merkitty varsinaisten merimerkkien sijaintia. Kalastajilla on selvästi ollut omat kummelinsa, joilla on merkitty esimerkiksi sisäänpääsyreittejä suojaisiin lahtiin. Säppi on erityinen merenkulkuhistoriallinen kulttuuri-


144

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Ouran Pooki on rakennettu 1800-luvulla. Kuva: Pentti Pere, SatM.

ympäristö. Säpin majakanvartijoiden rakennukset, kaunis majakka ja luotsien valvontatupa muodostavat valtakunnallisesti arvokkaan rakennetun ympäristön, jota pitää erityisellä huolella vaalia ja suojella. Säppi on avoin retkeilijöille. Siellä voi tutustua majakanvartioiden ja luotsien historiaan. Toinen maisemallisesti arvokas merenkulkuun liittyvä kohde on Ouran Pooki, joka on rakennettu 1800-luvulla. Kunnostettu pooki on pyramidin muotoinen puinen rakennelma, jonka

huipulla on kaksoiskartio. Merimerkki sijaitsee nykyisenkin väylän vieressä Ouraluodon eteläpuolella. Kalastajien luodot Kalastajat ovat läpi vuosisatojen liikkuneet Satakunnan ulkosaaristossa ja jättäneet jälkiä luotoihin ja saariin. Saarilla oltiin pakotettuja viettämään öitä, kun ei päästy takaisin ko-


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

tisatamaan. Tilapäisistä majoista ja yöpymissuojista on jäljellä vain kiviset perustukset. Seinärakenteet, jotka tehtiin saatavilla olevista aineista, ovat kadonneet tai lahonneet pois aikapäiviä sitten. Yöpymissuojien ajoittaminen on haasteellista ja vaatii usein jatkotutkimuksia, mutta maankohoamisnopeuden perusteella on laskettavissa useimpien ajoittuvan kahden viimeisen vuosisadan ajalle. Joukossa on yksittäisiä korkeammalla ja kauempana merenpinnasta sijaitsevia kohteita, jotka ovat iältään muita joko vanhempia tai tarkoitukseltaan erilaisia. Kalastustukikohdissa on majojen perustusten lisäksi myös muita rakenteita kuten kivistä koottuja kalankäsittelyyn tarkoitettuja uuneja, verkonkuivatuspaikkoja, purjehdusmerkkejä ja kalliopiirroksia. Kalamajoja rakennettiin varsinkin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa myös laudoista ja ne varustettiin jopa yksinkertaisella tulipesällä. Kalamajat ovat osa arvokasta rakennusperintöä ja kuuluvat ulkosaariston maisemaan. Osa Satakunnan kalamajoista on jo tuhoutunut, mutta osassa on vielä kattokin paikallaan. On olemassa kalamajoja, jotka ovat yhä käytössä ja joista pidetään huolta. Käytön myötä kalamajoja saatetaan myös modernisoida, jolloin kulttuuriperintöä tuhoutuu. Hyväkuntoiset vanhassa muodossa säilyneet, eli hyvin vähän korjatut, kalamajat ovat sen sijaan arvokkaita suojelukohteita. Satakunnasta ja Selkämeren kansallispuistosta löytyy runsaasti mielenkiintoisia jälkiä ihmisen toiminnasta kahden viime vuosituhannen ajalta. Lähes kaikilta luodoilta löytyy kulttuuriperintökohteita, jotka kuvastavat maakunnalle paljon merkinneitä rannikkoseudun elinkeinoja. Suomessa saaristot ovat ehkä huonoimmin tunnettuja ja tutkittuja alueita ja niiden tutkimusta pitäisi jatkaa. Kulttuuriympäristöjen, rakennusperintö- ja arkeologisten kohteiden paljous saaristossa antaa aihetta huomioida merelliset ympäristöt Satakunnan historiaa tutkittaessa myös tulevaisuudessa.

145

Vanhoja yöpymissuojia ja kalamajan pohjia löytyy runsaasti Satakunnan ulkosaariston luodoilta. Nämä ovat toimineet kalastajien tukikohtina ja yöpymispaikkoina ennen kuin nopeat moottoriveneet yleistyivät. Kalamajoihin liittyy usein myös muita rakenteita kuten kiviuuneja ja verkonkuivatusalueita. Kuva: Henrik Jansson.

Kalamajojen rakentamisen viimeinen vaihe 1900-luvulla muodostaa ulkosaaristolle ja kansallispuistolle yleisimmän rakennusperintökategorian. Näitä majoja löytyy vielä useasta luodosta vaikka iso osa on jo kadonnut. Osa on käytössä, mutta käyttämättömät rapistuvat nopeasti. Kuva: Henrik Jansson.


146

Satakuntalainen kulttuuriympäristö Nakkilan Rieskaronmäki on Suomen merkittävin pronssikautinen asuinpaikka- ja röykkiöalue. Kuva: Pentti Pere, SatM.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

147

Leena Koivisto

Täällä muinoin töin ja toimin

Satakunnan kiinteät muinaisjäännökset Satakunnan esihistoria on rikas ja mielenkiintoinen. Maakunnasta tunnetaan monia tutkimushistoriallisesti merkittäviä ja jo varhain muistiinmerkittyjä muinaisjäännöksiä, kuten Euran Käräjämäki, Kiukaisten Uotinmäki ja Panelian Kuninkaanhauta. Kaikkiaan Satakunnasta on tiedossa toista tuhatta muinaisjäännöskohdetta kaikilta esihistorian ajanjaksoilta ja alueen kaikista osista. Uusia, ennen tuntemattomia muinaisjäännöksiä löydetään edelleen vuosittain; toisinaan järjestelmällisen etsinnän eli inventoinnin tuloksena, toisinaan metsä- tai rakennustöiden yhteydessä. Myös monet yksityishenkilöt ja arkeologian harrastajat panevat maastossa liikkuessaan merkille poikkeuksellisia rakenteita ja ilmoittavat niistä museoviranomaisille. Muinaisjäännökset on rauhoitettu muinaismuistolailla. Laki suojelee kaikenikäiset ja -laatuiset muinaisjäännökset kivikautisista asuinpaikoista I maailmansodan aikaisiin puolustusvarustuksiin saakka. Myös vedenalainen kulttuuriperintö on lain suojamaa. Muinaisjäännösten suojelu ja säilyttäminen tulevaisuuteen on tärkeää, sillä ne ovat esihistoriallisen tutkimuksemme merkittävin lähdeaineisto. Lisäksi muinaisjäännökset tuovat historiallista syvyyttä kulttuurimaisemaan ja muistuttavat, miten pitkään ja monella tavalla ihminen on vaikuttanut ympäristöönsä. Arkeologisen kulttuuriperinnön huomioonottaminen maankäytön suunnittelussa on useimmiten helppoa, sillä tavallisesti muinaisjäännökset ovat varsin pie-

Näkymä Euran Lauhianmäeltä kirkon suuntaan. Taustalla vasemmalla Käräjämäki, oikeassa reunassa Pappilanmäki. Kuva: Hjalmar Appelgren Kivalo 1885. Museovirasto.

nialaisia. Muinaisjäännösalueilla vallitseva maankäyttö on sallittua: peltoja voi viljellä ja metsiä hoitaa ja uudistaa. Maaperän kaivaminen ei kuitenkaan ole sallittua ja tämän vuoksi esimerkiksi kantojen nostoa tai maanmuokkausta ei metsänuudistuksen yhteydessä voi muinaisjäännösalueella tehdä. Lisätietoja maakunnan muinaisjäännöksistä sekä neuvoja ja ohjeita niiden ympäristön käsittelyyn ja suunnitteluun saa Satakunnan Museosta ja Museovirastosta.


148

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Varhaisin asutus vesistöjen varsilla

Paasiarkkuhauta ennen avaamista Euran Kolmhaarassa Torsten Edgrenin kaivauksilla v. 1960. Kuva: Museovirasto.

Pispan kivikautista asuinpaikka-aluetta Kokemäellä. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Jääkauden päättyessä n. 10 000 vuotta sitten Satakunta oli veden peittämänä. Maan kohoaminen oli kuitenkin nopeaa ja maakunnan korkeimmat kohdat muodostivat pian saaria. Maankohoamisen edetessä ensimmäiset ihmiset saapuivat peuralaumoja seuraten ja asettuivat asumaan syntyneiden vesistöjen varsille. Satakunnan vanhimmat merkit ihmisasutuksesta ajoittuvat mesoliittiselle kivikaudelle nk. Suomusjärven kulttuurin aikaan (8300–5000 eaa.). Metsästämällä, kalastamalla ja keräilemällä eläneen väestön asuinpaikkoja on löydetty Karvian- ja Loimijoen varrelta. Kivikauden väestö seurasi loittonevaa merta ja vähitellen asutus levisi uusille vedestä paljastuneille alueille. Saviastioiden valmistusmenetelmä tuli tunnetuksi ja siirryttiin kampakeraamiseen kulttuurivaiheeseen (5000–3200 eaa). Ihmisen vaikutus ympäristöönsä oli edelleen vaatimatonta ja asuinpaikkaa vaihdettiin vuotuiskierron mukaisesti. Samoille paikoille voitiin kuitenkin palata säännöllisesti satojen vuosien ajan, jos elinolosuhteet säilyivät suotuisina. Satakunnasta tunnetaan useita merkittäviä ja pitkäaikaisia kampakeraamiselle ajalle ajoittuvia asuinpaikkoja. Kokemäenjoen laaja suistoalue sekä kalaisat kosket ovat houkutelleet hyvillä pyyntiapajillaan, mm. Kokemäen Pispan ja Kraviojankankaan kivikautiset asuinpaikat ajoittuvat pääosin kampakeraamiseen aikaan, Harjavallan Hiittenharjun ja Lyytikänharjun asuinpaikat aivan kulttuurivaiheen loppuun. Merkittäviä asuinpaikkoja tunnetaan myös Eurajokivarresta Euran Kauttualta. Kivikauden jälkipuoliskolla Suomeen muutti etelästä väestöä, joka toi mukanaan kokonaan uudenlaisia kulttuurivaikutteita: lounaiseen Suomeen levisi nuorakeraaminen eli vasarakirveskulttuuri (3200–2300 eaa.). Uudet tulijat sulautuivat pian alkuperäisväestöön, mutta jättivät jälkensä


149

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

arkeologiseen löytöaineistoon mm. uudenlaisina esinemuotoina kuten vasaranmuotoisina, huolellisesti valmistettuina ja kauniisti viimeisteltyinä kirveinä. Satakunta oli vasarakirveskulttuurin ydinaluetta ja maakunnan eteläosissa kallioperässä on runsaasti kulttuurin kiviaseisiin erityisen hyvin sopinutta diabaasia. Vasarakirveitä lieneekin valmistettu Pyhäjärviseudulla runsaasti ja niitä on kaupattu täältä muualle Suomeen. Euran Hinnerjoelta tunnetaan Rivanmaan diabaasilouhos, joka on mahdollisesti ollut käytössä jo vasarakirveskulttuurin aikaan. Vasarakirveskulttuurin asuinpaikat eivät sijoitu välittömästi rantaviivan tuntumaan kuten kampakeraamisen väestön, vaan lähelle laidunnukseen sopivia rantaniittyjä. Myös siitepölyanalyysien mukaan kulttuurivaiheen aikana heinäkasvien siitepölyt lisääntyivät, mahdollisesti ihmisen tekemän raivauksen vuoksi. Näiden muutosten perusteella on päätelty, että vasarakirveskulttuurin mukana Suomeen levisi karjanhoitotaito. Vasarakirveskulttuurin esineitä tunnetaan lähes kaikkialta Satakunnasta, vähälöytöisimmät alueet ovat luonnollisesti vielä suurelta osin veden peittäminä olleet nykyiset rannikkokunnat. Asuinpaikkoja tunnetaan Kokemäen-, Karvian- ja Loimijokivarsilta, mutta Satakunnassa vasarakirveskulttuurin keskus on Pyhäjärviseutu. Vasarakirveskansa lienee kuitenkin ollut väkimäärältään melko pieni ja vähitellen se sekoittui rannikon alkuperäiseen kampakeraamiseen väestöön. Toisiinsa sulautuneet kulttuurit muodostivat rannikon kivikauden viimeisen vaiheen, joka tunnetaan nimellä Kiukaisten kulttuuri (2300–1500 eaa.). Ajanjakso on saanut nimensä Kiukaisten Paneliassa sijainneen Uotinmäen laajojen löytöpaikkojen mukaan. Kiukaisten kulttuuri sisältää aineksia molemmista sitä edeltäneistä kulttuureista, mutta kampakeraaminen kulttuuri näkyi paremmin sekä aineellisessa kulttuurissa että väestön kielessä ja geeneissä.

Teerengin tilalta Merikarvian Lauttijärveltä kesällä 2008 löytynyt suomalaista tyyppiä edustava kaunis vasarakirves. Kuva: Satakunnan Museo

Kiukaisten Uotinmäki. Mikolankari aidan oikealla puolella, vasemmalla reunalla Vakin Eevan asunto. Taustalla näkyy Torisevankulma. Kuvattu 1910. Kuva: Museovirasto.

Kiukaisten kulttuurin aikana asutus alkoi hiljalleen muodostua pysyväksi, mahdollisesti vuotuiskierto loppui ainakin osittain. Hylkeenpyynti oli tärkeä elinkeino, tästä kertovat sekä runsas hylkeenluiden esiintyminen asuinpaikoilla että verkkolöydöt: Porin Tuorsniemestä löydettiin vuonna 1950 useiden satojen metrien pituisten hyljeverkkojen jäännökset. Kiukaisten kulttuurin piiristä ovat myös ensimmäiset var-


150

mat merkit maanviljelykseen siirtymisestä Suomessa, asuinpaikoilta on löydetty mm. viljan leikkaamiseen käytettyjä piisirppejä sekä jauhinkiviä, lisäksi tunnetaan jyvälöytöjä. Maanviljely ei kuitenkaan vielä pitkään aikaan muodostunut väestön pääelinkeinoksi, sillä vain hiekkaiset, helposti muokattavat maat soveltuivat viljelykäyttöön. Jokilaaksojen raskaita savimaita ei voitu viljellä. Kiukaisten kulttuuri leviää suhteellisen kapealle rantavyöhykkeelle, kulttuurin ydinaluetta Satakunnassa olivat Kiukaisten, Harjavallan ja Nakkilan väliset rajaseudut. Myös Eurajoen Irjanteelta tunnetaan useita asuinpaikkoja. Yhteyksiä sisämaahan ei Kiukaisten kulttuurin väellä juuri näytä olleen, sen sijaan yhteydet länteen olivat vahvat. Ruotsin kautta Suomeen saatiin skandinaavisia piikiviesineitä, mm. piisirppejä ja piitikareita. Kivikautisissa muinaisjäännöksissä on vain harvoin selvästi maan pinnalle erottuvia rakenteita. Vainajat haudattiin mataliin maakuoppiin, joita löydetään vain sattumalta. Laajat, kilometrienkin pituiset rannoilla sijainneet asuinpaikkavyöhykkeet ovat usein jo osaksi tuhoutuneita, kun ne esimerkiksi hiekanoton yhteydessä ovat tulleet tunnetuiksi. Joskus hiekkakankailla voidaan erottaa matalia, pitkänomaisia painanteita, jotka arkeologisissa tutkimuksissa on todettu asumusten pohjiksi. Satakunnastakin näitä asumuspainanteita on uusimpien inventointien yhteydessä löydetty mm. Harjavallasta, Kankaanpäästä ja Karviasta.

Piikivestä valmistetut sirpit ajoittuvat kivikauden loppuun ja pronssikauden alkuun. Kuvan sirppi on löytynyt Eurajoen Alisen-Juvan harjusta 1950-luvulla, museokokoelmiin se saatiin v. 2009. Kuva: Satakunnan Museo.

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Hiidenkiukaiden maakunta Satakuntalaiseen maisemaan näkyvimmät jäljet jättänyt esihistorian ajanjakso on pronssikausi (1500–500 eaa.). Jo kivikauden lopulla yhteydet Lounais-Suomesta Itämeren yli Keski- ja Etelä-Ruotsiin vahvistuivat. Pronssikaudella Satakunta kuuluukin skandinaavisen pronssikulttuurin piiriin ja lännestä meille levisi mm. uusia hautaustapoja. Vainajat alettiin ennen hautausta polttaa ja maakuoppahautojen kaivamisen sijaan rakennettiin kivistä koottuja hautaröykkiöitä, joita Satakunnassa kutsutaan hiidenkiukaiksi. Röykkiöt sijoitettiin mielellään ympäristöään korkeammalle paikalle ja lähelle meren rantaa. Erityisesti pronssikauden alussa hautaröykkiöt olivat kooltaan hyvin suuria, jopa monumentaalisia. Suomen suurimpana tunnettu pronssikautinen hautaröykkiö Kuninkaanhauta sijaitsee Euran (Kiukaisten) Paneliassa. Muiden suurröykkiöiden tapaan sekin lienee sukuhauta, johon on tehty lukuisia hautauksia usean sukupolven aikana. Pronssikauden loppua kohden röykkiöt muuttuvat pienemmiksi ja vaatimattomammiksi.

Hiidenkiukaita Kollan Kaupinvuorella Raumalla. Kuva: Pentti Pere, SatM.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Pronssikauden aikana pyyntielinkeinojen rinnalle vakiintuivat karjanhoito ja kaskiviljely. Asuminen muuttui hitaasti pysyväksi; taloa ja tavaroita ei enää tarvinnut siirtää vuodenaikojen mukaan asuinpaikalta toiselle. Vaikka Satakunnasta tunnettaan pronssikautisia röykkiöitä jopa tuhansittain, asuinpaikkoja tunnetaan vain vähän. Ilmeisesti työt ja toimet on entistä useammin tehty talossa sisällä, joten rantahietikoille ei ole jäänyt samanlaisia merkkejä ihmistoiminnasta kuin kivikaudella. Suomen edelleen parhaiten tutkittu pronssikautinen asuinpaikka sijaitsee Nakkilan Rieskaronmäellä, jossa Unto Salon johdolla 1960-luvulla tutkittiin rakennusten pohjia ja hautaröykkiöitä. Rieskaronmäen väestön elinkeinosta kertovat paikalta löydetyt hevosen, naudan ja lampaan luut. Uusien ajoitustulosten perusteella Rieskaronmäen hevosen luulöytö on Suomen vanhin ja siis ensimmäinen varma havainto hevosesta Suomessa pronssikaudelta. Röykkiöitä ja ruumishautoja Rautakauden (500 eaa.–1150 jaa.) alkaessa merenpinta oli Satakunnan rannikolla noin 20 m nykyistä rantaviivaa ylempänä. Kokemäenjokisuu sijaitsi nykyisen Nakkilan ja Harjavallan välillä. Rautakauden aikana koko Lounais-Suomen asutuskuva muuttui ja monipuolistui, sillä varsinkin aikakauden alussa rannikolle saapui maahaanmuuttajia sekä Ruotsista että Baltiasta. Tulijat toivat mukanaan uudenlaisia tapoja, jotka näkyvät erilaisten hautausmuotojen leviämisenä. Satakunnassa tapa haudata vainajat kiviröykkiöihin kuitenkin jatkuu vielä rautakauden alkupuoliskolla, mutta röykkiöt ovat usein kooltaan pieniä. Ne voivat kuitenkin muodostaa suuria röykkiökalmistoja, joissa matalia röykkiöitä on sadoittain, kuten esimerkiksi Euran Harolassa tai Noormarkun Karimaassa. Myöhemmältä rautakaudelta ei rannikolta enää tunneta hautauksia tai asuinpaikkajäänteitä. Ilmeisesti voimakkaat muutokset elinolosuh-

151

Euran Harolan torppa ja röykkiöitä Hjalmar Appelgren-Kivalon piirtämänä vuodelta 1885. Taustalla Pyhäjärvi. Kuva: Museovirasto.

teissa Satakunnan rannikkoalueilla vaikuttivat siihen, että asutus siirtyi jokivarsia ylöspäin ja maakunnan vahvat rautakautiset keskukset muodostuivat sisämaahan Eurajoen ja Kokemäenjoen varsille. Joet olivat tärkeitä kulkureittejä, jotka mahdollistivat vilkkaan kaupankäynnin kaukaisiinkin maihin. Rautakauden kuluessa yksittäisistä taloista muodostui muutamien talojen kyliä, joita pellot ja laidunmaat ympäröivät. Kyläkalmistot sijaitsivat usein läheisillä mäillä. Ala-Satakunnassa vainajat haudattiin poikkeuksellisesti jo rautakauden puolivälistä lähtien polttamatta ja runsaiden hauta-antimien kera. Muualla Suomessa oli samaan aikaan edelleen käytössä polttohautaus. Satakunnassa erityisesti Eura on tunnettu rikkaista rautakautisista löydöistään. Euran Luistarin ruumiskalmistosta on tutkittu yli 1300 hautaa ja tutkimuksissa on saatu selville monia yksityiskohtia rautakauden elämästä Suomessa. Erityisesti on opittu lisää rautakauden ihmisten pukeutumisesta, sillä toisin kuin polttohautauksissa, ruumishaudoissa myös tekstiilijäänteitä on säilynyt. Luistarista löydetyn naisen haudan pohjalta on ennallistettu viikinkiaikainen puku eli Euran muinaispuku.


152

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Rautakautisia asuinpaikkoja tai asumusten jäänteitä Satakunnasta tunnetaan vain vähän. Ilmeisesti viljelyn aloittaminen vakiinnutti asumisen samoille paikoille ja monella Satakunnan keskiaikaisella kylällä on esihistorialliset juuret. Jäljet varhaisimmasta asutuksesta ovatkin saattaneet tuhoutua ja peittyä uudemman asutuksen alle. Muinaisjäännöksillä ei ole ikärajaa Muinaisjäännökset eivät ajoitu ainoastaan esihistorialliselle ajalle eikä muinaismuistolaissa anneta ikärajaa kiinteille muinaisjäännöksille. Historiallisen ajan muinaisjäännöksiksi kutsutaan keskiaikaisia ja sitä nuorempia kohteita, ja niiden kirjo on hyvin moninainen. Niitä ovat mm. erilaiset varhaiseen elinkeino- ja teollisuushistoriaan liittyvät paikat, vanhat kylätontit ja liikenneväylät. Nuorimmat kiinteiksi muinaisjäännöksiksi luokitellut kohteet ovat ensimmäisen maailmansodan aikaisia puolustusvarustuksia sekä teollisuushistoriallisia rakenteita 1900-luvulta. Satakunnassa – kuten kaikkialla muuallakin Suomessa – historialliselle ajalle ajoittuvia kohteita on inventoinneissa tarkastettu ja etsitty toistaiseksi vain vähän. Satakunnan tunnettuja keskiaikaisia muinaisjäännöksiä ovat puisten pikkulinnojen ja kuninkaankartanoiden paikat Liinmaan linna Eurajoella sekä Kokemäen Linnaluoto ja Isoluoto. Viimeksi mainittuja on tutkittu vain vähän, eikä niiden tarkkaa ajoitusta ja tarkoitusta tunneta. Kokemäenjoki oli rautakaudella ja keskiajalla liikkumisen ja kaupankäynnin kannalta tärkeä väylä, minkä vuoksi jokivarressa oli tunnettuja markkinapaikkoja, mm. Kokemäen Teljä. Jokisuulle perustetun Satakunnan ensimmäisen kaupungin, Ulvilan, arkeologisia jäänteitä on tutkittu kirkon eteläpuolella joenvarsipellolla sekä entisessä Kokemäenjoen saaressa, Liikistössä.

Karhulinnan ensimmäisen maailmansodan aikaiset varustukset ovat komeimpia säilyneitä linnoitusmuistoja Raumalla. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Ulvilan Liikistössä on tutkittu yli 100 keskiaikaista hautausta. Kalmiston keskellä sijaitsevan kivisen rakennuksen perustan historia on toistaiseksi vielä arvoitus. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Varsinaisia kaupunkiarkeologisia muinaisjäännösalueita Satakunnassa sijaitsee vain jo keskiajalla perustetun Rauman vanhassa kaupungissa sekä 1558 perustetussa Porissa. Kummassakin kaupungissa on tehty jonkin verran arkeolo-


153

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

gisia kenttätöitä rakennushankkeiden ja kunnallisteknisten töiden yhteydessä. Kaupunkiarkeologisissa inventoinneissa on tarkemmin määritelty ne tontit, kadut, puistot ja torialueet, joissa muinaismuistolain rauhoittamat kulttuurikerrokset ovat todennäköisesti säilyneet. Valtaosa väestöstä asui kuitenkin kylissä. 1560-luvun lähdetietojen perusteella silloisessa Satakunnassa oli 1017 kylää tai yksinäistaloa ja niiden lisäksi 11 säteriä. Jokivarret ja suurten järvien rannat olivat elinkeinojen ja liikkumisen kannalta hyviä asuinpaikkoja. Merenrannat asutettiin pääasiassa vasta uudella ajalla, samoin Pohjois-Satakunnan metsäalueet, joissa vallitsi yksinäistaloasutus. Satakuntalaiset kylät olivat tyypillisesti kyläteiden varrella sijaitsevia rivitai raittikyliä ja tilojen rakennukset umpipihojen ympärille ryhmiteltyjä. Suurin osa vanhoista kylätonteista on edelleen käytössä, mutta autioituneet katsotaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Maaseudun väestöllä oli viljelyn ja karjanhoidon ohella useita sivuelinkeinoja, joista osasta on jäänyt maastoon edelleen nähtävissä olevia muinaismuistolain suojaamia jälkiä. Kalastusta varten jokiin rakennettiin suuria lohipatoja eli tokeita, joista on saattanut säilyä kiviarkkuja. Koskipaikkojen rannoilta voi löytyä myös myllyjen, sahojen ja varhaisten teollisuuslaitosten rakenteita. Satakunnan laajoilla metsäalueilla poltettiin tervaa ja hiilestettiin, mistä ovat todisteina maastosta yhä löytyvät tervahautojen ja hiilimiilujen pohjat. Saaristossa liikuttiin kalastaen, linnustaen ja hylkeitä pyytäen. Selkämeren ulkoluodoilta tunnetaan kivirivejä ja muita kivirakenteita, jotka ovat jäännöksiä kalastajien tilapäisasumuksista ja verkonkuivatustelineistä. Saarista voi löytää vanhojen merimerkkien jäännöksiä sekä puolustusvarustuksia. Satakunnan varhaista teollisuutta edustavat Kauttuan, Noormarkun ja Leineperin rautaruukit, joihin liittyy myös muinaisjäännöksiksi luokiteltavia teollisuushistoriallisten ra-

kenteiden jäännöksiä. Muuta pienteollisuutta olivat ruutiin tarvittavan salpietarin valmistus, erityisesti rannikolla tärkeä laivanrakennus, sahateollisuus, tiilen- ja kalkinpoltto sekä kansanomainen myllynkiviteollisuus. Myös näihin liittyvät työ- ja valmistuspaikat ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä. Ulvilaan, Huittisiin ja Raumalle rakennettiin keskiajalla kivikirkot. Lisäksi Kokemäelle rakennettiin kivisakaristo, johon liittyi puukirkko. Useimmissa seurakunnissa oli keskiajalla kuitenkin puinen kirkko. Puisten kappelien jäännöksiä on löydetty Köyliönjärven Kirkkokarilta sekä Rauman pohjoispuolella sijaitsevasta Reksaaresta, jossa on perimätiedon mukaan sijainnut myös kauppapaikka. Seurakuntien nykyiset pappilat sijaitsevat usein samoilla paikoilla kuin jo keskiajalla. Kristinuskosta huolimatta myös pakanalliset uskomukset olivat vahvoja, ja Satakunnasta tunnetaankin useita uhrilähteitä, mm. Huittisissa ja Kokemäellä. Itse lähteet ovat jo saattaneet maankäytön muuttuessa kuivua, mutta nimet ja tarinat ovat jäljellä.

Keskiaikaisen kappelin paikka Reksaaressa Raumalla. Kuva: Pentti Pere, SatM.


154

Satakunnan joet olivat nopeita ja sujuvia kulkureittejä jo varhain. Niiden ohella keskiaikaiset maantiet olivat merkittäviä kulkuväyliä. Tärkeimpiä runkoteitä Satakunnassa oli Huovintie, joka johti Turusta Köyliönjärven kautta Kokemäelle ja sieltä edelleen Lammaisten kautta Ulvilaan. Pohjoisempi Kyrönkankaantie johti Mouhijärven Häijäältä Kyröskoskelle ja sieltä Hämeenkankaan ja Pohjankankaan hiekkaharjuja pitkin Niinisalon ja Karvian kautta Pohjanmaalle. Monet Satakunnan tiet olivat hiekkakankaalle syntyneitä kulku-uria, joihin ei liittynyt erityisiä rakenteita. Teiden varsilla oli virstanpylväitä ja muita merkkikiviä sekä kestikievareita. Jokien ylityspaikoilla ja vetisillä suotaipaleilla saattaa olla jäljellä siltojen rakenteita.

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Satakunnan historiallisen ajan muinaisjäännösten inventointityö on vasta alullaan. Suurimmat puutteet koskevat maaseudun asutushistoriallisia kohteita, kuten vanhoja kylätontteja sekä kartanoiden ja pappiloiden paikkoja. Myös talonpoikaiseen elinkeinohistoriaan ja varhaiseen teollisuuteen liittyviä kohteita tunnetaan heikosti, eikä vanhinta tiestöä ole kattavasti selvitetty. Useimpien kaavahankkeiden yhteydessä on tämän vuoksi paikallaan teettää myös historiallisen ajan muinaisjäännösten inventointi. Lyhennysten selityksiä: eaa. ennen ajanlaskun alkua

jaa. jälkeen ajanlaskun alun

Lähteet Cleve, Nils: Skelettgravfälten på Kjuloholm i Kjulo I.

Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin.

Den yngre folkvandringstiden. SMYA XLIV, 1. 1943.

Euran esihistoria. Vammala 2000.

Cleve, Nils: Skelettgravfälten på Kjuloholm i Kjulo II.

Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Luistari – A History of Weapons

Vikingatid och korstågstid. Gravfältet C. Helsinki 1978.

and Ornaments. Luistari IV. SMYA 61. 2000.

Edgren, Torsten: Kivikausi. Suomen historia 1. Espoo 1984.

Niukkanen, Marianna: Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset.

Edgren, Torsten: Den förhistoriska tiden. Finlands historia I.

Tunnistaminen ja suojelu. Museoviraston rakennushistorian osaston

Ekenäs 1999.

oppaita ja ohjeita 3. 2009.

Huurre, Matti: 9000 vuotta Suomen esihistoriaa. Helsinki 1979.

Salo, Unto: Satakunnan pronssikausi. Satakunnan historia I,2.

Huurre, Matti: Satakunnan kivikausi. Satakunnan historia I,1. Rauma 1991. Huurre, Matti: Kivikauden Suomi. Keuruu 1998. Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Luistari I. The Graves. Luistari II.

Rauma 1981. Salo, Unto: Pronssikausi ja rautakauden alku. Suomen historia I. Espoo 1984. Salo, Unto: Eurajoen esihistoria. Eurajoen historia I. Jyväskylä 1987.

The Artifacts. Luistari III. A Burial-Ground Reflecting The Finnish

Salo, Unto: Ihmisen jäljet Satakunnan maisemassa.

Viking Age Society. SMYA 82:1-3. 1982.

Kulttuurimaiseman vuosituhannet. Rauma 1997.

Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Keski- ja myöhäisrautakausi.

Salo, Unto: Sastamalan esihistoria. Sastamalan historia 1.

Suomen historia I. Espoo 1984.

Hämeenlinna 2004.

Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: The Eura Costume. Iskos 4.

Salo, Unto ja Lahtiperä, Pirjo: Metallikautinen asutus

Helsinki 1984.

Kokemäenjoen suussa I – II. Pori 1970.


155

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Henrik Asplund

Palaneet luut tärkeä tutkimusaineisto röykkiöiden ajoituksessa Arkeologisesti tutkittujen röykkiöiden tavallisimmat löydöt ovat palaneet luut. Yleinen tulkinta on, että luut ovat liittyneet röykkiöihin tehtyihin hautauksiin, toisin sanoen, itse röykkiö olisi ennen kaikkea hautamonumentti. Röykkiöt ja niiden sisältämät luut varmasti jollain tavalla liittyvätkin hautausrituaaliin. Siitä on osoituksena se, että röykkiöiden luut useimmiten on voitu tunnistaa ihmisluiksi. Näin on myös Eurajoen Pullankallion röykkiön sekä noin kolmensadan metrin päässä sijaitsevan pienemmän ns. Santalan röykkiön tapauksissa. Molemmista löytyi lähes sama määrä palanutta luuta – Pullankallion röykkiöstä noin 357 grammaa ja Santalasta noin 359 grammaa. Määrä on vähäinen verrattuna siihen mikä vainajasta kremaation yhteydessä jää, mutta verrattavissa niihin määriin mitä röykkiöistä usein löytyy. Luita esiintyi jonkin verran röykkiöiden eri osissa, mutta molemmissa suurin osa luista muodosti keskittymän, joka kaivausten yhteydessä tulkittiin hautaukseksi. Osteologisen analyysin perusteella molempien röykkiöiden kaikki tunnistetut luut ovat ihmisestä. Kummassakin tapauksessa luita oli ruumiin eri osista, kuten kallosta sekä raajoista. Aineistoissa ei näyttäisi olevan luita, jotka osoittaisivat, että kyse olisi useammasta vainajasta, eikä sukupuolen tunnistamisen mahdollistavia luita löytynyt. Lisäksi luiden suhteellisen pieni määrä osoittaa, että kaikkia vainajan luita ei ole haudattu röykkiöön, tai sitten muut, hautauksen jälkeiset prosessit, ovat hävittäneet suuren osan.

Eurajoen Pullankalliolla sijaitseva hautaröykkiö on tutkittu ja entistetty 1980-luvulla. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Puuttumatta kaikkiin röykkiöhautauksen tulkinnan ongelmiin, Pullankallion ja Santalan luut ovat hyvä esimerkki siitä, miten hankalaa röykkiöiden ja niihin liittyvien hautausrituaalien tulkinta on. Voimme esimerkiksi kysyä, korostaako hautauksen yhteydessä rakennettu röykkiö vainajan asemaa hänen luittensa kautta (usein on puhuttu päälliköistä ja sukujen päämiehistä) vai tehostavatko kätketyt luut itse asiassa röykkiön (ehkä paikan, omistuksen, nautintaoikeuden tms.) merkitystä? Tärkeä kysymys on röykkiöiden ja toisaalta niihin kätkettyjen luiden ajoitus. Itse röykkiörakentamisen ajoittamiseen on vain välillisiä menetelmiä (yhtenä tärkeänä geologinen rannansiirtymisajoitus). Luiden osalta, sen sijaan, on jo kymmenkunta vuotta voitu käyttää palaneiden luiden kitei-


156

seen karbonaattiin perustuvaa radiohiiliajoitusmenetelmää, joka periaatteessa on mullistava menetelmä myös suomalaisessa röykkiötutkimuksessa – juuri siksi, että palaneet luut usein ovat röykkiöiden ainoa löytöaineisto. Luuajoitukset suomalaisista röykkiöistä ovatkin vähitellen lisääntyneet ja myös Pullankallion ja Santalan röykkiöiden luita on ajoitettu. Molemmissa tapauksissa luut ajoittuvat pronssi- ja rautakauden taitteeseen tai rautakauden alkuvuosisadoille, todennäköisimmin aikaan noin 550/540350 eaa. Ajoitustulokset ovat pieni yllätys, koska röykkiöitä on aiemmin pidetty vanhempina – Pullankallion röykkiötä jopa vanhempaan pronssikauteen ajoittuvana. Tässä esimerkissä konkretisoituu kysymys luiden ja röykkiöiden suhteesta – voimme joko ajatella niin, että röykkiöt on rakennettu hautauksia varten varhaisella rautakaudella, tai niin, että nyt ajoitetut luut edustavat vain yhtä vaihetta röykkiöiden historiassa. Myöhempien luiden kätkeminen aiemmin rakennettuihin röykkiöihin ei ole mitenkään poikkeuksellista. Hyvästä esimerkistä käy Liedon Kotokallion röykkiö, joka metalliesinelöytöjen – erityisesti pronssitikarin perusteella on ajoitettu vanhempaan pronssikauteen. Kuitenkin myös Kotokallion röykkiöstä on luuajoitus varhaiseen rautakauteen. Kokemäen Orjapaaden röykkiöstä puolestaan on saatu luuajoitus sekä vanhemmalle pronssikaudelle että varhaiselle rautakaudelle – tässä röykkiössä myös metallilöydöt (mm. pronssikauden pinsetti ja partaveitsi sekä varhaisrautakautinen rannerengas) ovat osoituksia toiminnasta eri aikoina. Tällaiset havainnot korostavat sitä, että röykkiöiden rakentamisen ja rituaalisen käytön historia voi olla paljon monimutkaisempi kuin röykkiön rajoittuminen hautamonumentiksi yhdelle vainajalle tai suvulle yhtenä aikakautena. Pullankallion ja Santalan tapauksessa voimme siis hyvin ajatella, että röykkiöt (tai ainakin toinen niistä) on saatettu rakentaa jo kauan aikaisemmin kuin nyt ajoitetut luut on

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

niihin kätketty. Myöhemmin vanhemman röykkiön merkitystä on voitu korostaa uusilla rituaaleilla. Toinen seikka, jota Pullankallion ja Santalan tapauksessa voisi pohtia, on ajoitettujen luiden samanikäisyys. Ajoitustulokset ovat niin yhteneväiset, että se jopa mahdollistaa pohdinnan siitä, voisivatko molempien röykkiöiden luut itse asiassa kuulua samalle vainajalle? Mitkään luiden anatomiset yksityiskohdat eivät tätä päätelmää estä, mutta toisaalta mitään varsinaista todistetta niiden yhteenkuuluvuudestakaan ei ole. Röykkiöt ovat hankalia arkeologisia tutkimuskohteita ja ne antavat mahdollisuuden monenlaisille tulkinnoille. Palaneiden luiden kautta avautuu yksi mahdollisuus niiden ymmärtämiseen ja toisaalta problematisoimiseen. Luiden (ja myös muiden havaintojen kautta) jotkut röykkiöt ovat osoittautuneet moniperiodisiksi – eri sukupolvien aikana ja eri aikakausina käytössä olleiksi paikoiksi. Niihin soveltuu hyvin elinkaariajatus – niillä voi olla monisatavuotinen (usein jopa pidempi) biografia, jonka aikana ne ovat syntyneet, olleet erilaisten rituaalien kohteina, välillä aktivoituneet, ehkä välillä unohtuneet ja uudelleen syntyneet.

Palaneita luita Eurajoen Pullankallion röykkiöstä. Kuva: Henrik A splund.


157

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Maija Matikka

Vedenalainen kulttuuriperintö Kulttuuriperintö ei pääty vesirajaan, vaan ihmisen toiminta on aikojen kuluessa jättänyt monenlaisia jälkiä veden alle. Vesiväyliä pitkin on esihistoriallisesta ajasta nykypäivään asti kuljetettu ihmisiä ja tavaroita erilaisilla aluksilla niin rannikolla kuin sisämaassakin. Aluksia on haaksirikkoutunut myrskyissä ja onnettomuuksien seurauksena sekä ulkona avomerellä että saaristossa. Meren lahtiin ja rannikon tuntumaan on tarkoituksella hylätty käyttöikänsä päähän tulleita vanhoja aluksia. Veteen on rakennettu laitureita, satamarakenteita, väyläesteitä ja muita puolustusrakennelmia sekä kalastuslaitteita. Veteen on hukattu ja tarkoituksellakin heitetty erilaisia esineitä. Ihmistoiminnan vedenalaiset jäänteet ovat vedenalaista kulttuuriperintöä, joka erityisesti laivanhylkyjen osalta on luonteeltaan paljolti kansainvälistä. Tätä kulttuuriperintöä tutkitaan vedenalaisarkeologian keinoin ja vedenalaisia muinaisjäännöksiä suojelee muinaismuistolaki muun kulttuuriympäristön suojeluun liittyvän lainsäädännön ohella. Muinaismuistolaki rauhoittaa sellaiset hylyt ja hylyn osat, joiden voidaan olettaa olleen uponneena yli sadan vuoden ajan. Rauhoitettuja muinaisjäännöksiä ovat myös muut ihmisen tekemät vedenalaisrakenteet ja ihmisen toiminnan synnyttämät kulttuurikerrokset, jotka kertovat Suomen aiemmasta asutuksesta ja historiasta. Se että kohde on rauhoitettu, tarkoittaa sitä, että vaikka kohteita saa sukeltaa katsomaan, niitä ei saa vahingoittaa eikä muuttaa. Jos kohde on jäämässä rakennushankkeen alle, se tulee etukäteen tutkia ja sen sisältämä tieto tulee saada talteen.

Vedenalaiset muinaisjäännökset voivat sisältää tietoa, jota ei löydy arkistoista tai muista kirjallisista lähteistä. Suomen oloissa vesi säilöö orgaanisia materiaaleja paremmin kuin maaperä. Vedenalaiskohteista voi löytyä esimerkiksi kokonaisia keskiaikaisia saviastioita, satoja vuosia vanhaa tekstiiliä ja nahkaesineitä, ruoan jäänteitä ja muuta kulttuurihistoriallista ja arkeologista aineistoa, joka laajentaa arkistolähteiden antamaa kuvaa menneisyydestä. Osa puualusten hylyistä on säilynyt lähes kokonaisina rungoltaan. Puuta tuhoava laivamato ei elä vähäsuolaisessa Itämeren pohjoisosassa, ja pimeys ja kylmyys edistävät myös vedenalaiskohteiden säilymistä. Kohteiden uhkana puolestaan ovat ankarat jääolot, veden kuluttavat virtaukset ja puuta kasvualustana käyttävät eliöt. Isoimpana uhkana on kuitenkin ihmisen toiminta, kuten merenpohjaa muuttavat rakennushankkeet, troolaaminen ja myös vilkas harrastussukellustoiminta, ellei sen yhteydessä kunnioiteta kulttuuriperintöä. Museoviraston ylläpitämässä muinaisjäännösrekisterissä (http://kulttuuriymparisto.nba.fi/) on loppuvuodesta 2011 koko Suomen alueella yhteensä noin 1600 vedenalaislöytöä, joista 700 on muinaismuistolain suojelemia vedenalaisia muinaisjäännöksiä. Satakunnan alueelta tunnetaan 81 vedenalaislöytöä, joista 33 on arvioitu rauhoitetuiksi muinaisjäännöksiksi. Lähes kaikki Satakunnan tunnetut vedenalaislöydöt ovat hylkyjä ja hylyn osia. Joukossa on vain muutamia muun tyyppisiä löytöjä; yksi hirsiarkkurakenne, yksi mahdollinen laiturin jäänne, kaksi ankkuria ja yksi tykki. Kaikki


158

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Kallonlahden hylky dokumentoitavana kesällä 2011. Kuva: Maija Matikka, Museovirasto.

rauhoitetut kohteet ovat hylkyjä ja hylyn osia. Rauhoitetuista kohteista 13 on Porissa, 11 Luvialla, kuusi Merikarvialla, kaksi Raumalla ja yksi Eurassa. Nämä luvut eivät kuitenkaan anna todenmukaista ja täydellistä kuvaa veden alta löytyvien kulttuuriperintökohteiden määrästä, sillä vesialueita ei ole kattavasti inventoitu. Veden alla on paljon löytymättömiä muinaisjäännöksiä. Tiedossa olevia kohteita ovat löytäneet ja ilmoittaneet yleensä vesillä liikkuvat viranomaiset, harrastajasukeltajat sekä rannikoilla ja järvien rannoilla asuvat ja mökkeilevät aktiiviset kansalaiset. Satakunnan vedenalaista

kulttuuriperintöä on paikantanut ja ilmoittanut poikkeuksellisen laajassa mitassa erityisesti yksi merihistorian ja meriarkeologian harrastaja, keväällä 2010 edesmennyt Seppo Salonen Porista. Esimerkkinä Satakunnan vedenalaisesta kulttuuriperinnöstä voidaan mainita Porin Kallonlahden hylky (muinaisjäännösrekisterin kohde nro 2622). Hylky tutkittiin 2011 muinaismuistolain mukaisesti ennen sen jäämistä täytön alle satamanparannustöiden yhteydessä. Porin Satama ja Museovirasto sopivat etukäteen tutkimuksen järjestämises-


159

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

tä. Hylyn ajoitusta selvitettiin dendrokronologisella menetelmällä, jonka tulosten mukaan laivanrakennuksessa käytetyt puut on kaadettu 1800-luvun jälkipuolella siten, että alus on voitu rakentaa aikaisintaan 1861. Arkeologisessa kaivauksessa noin 30 metriä pitkä hylky kaivettiin esiin merenpohjasta ja sen rakenne ja rakennustapa selvitettiin. Hylyn rakenteita valokuvattiin ja dokumentointiin laserkeilaamalla. Hylyn tarinaa selvitettiin historiallisten lähteiden avulla. Hylyn arvioidaan olevan satamaan 1879 uponnut ruotsalainen priki Carl, jonka puutavaralasti ja runko huutokaupattiin uppoamisen jälkeen. Toisena esimerkkinä Satakunnan vedenalaiskohteista mainittakoon Rauman edustalla oleva harrastajasukeltajien hyvin tuntema kuunari Siiwon hylky (muinaisjäännösrekisterin kohde nro 1710). Vaikka noin 26 metriä pitkä hylky on jo pahoin kulunut ja hajonnut, sen rungon muoto on kuitenkin edelleen havaittavissa. Alus oli rakennettu 1841 Rostockissa ja se ostettiin Raumalle 1891. Alus oli tulossa kotisatamaan joulukuussa 1897, mutta ei päässyt satamaan asti jäätilanteen takia. Miehistö poistui aluksesta ja alus ankkuroitiin väylän varteen. Ilmeisesti jäiden puristuksessa aluksen runko vaurioitui ja alus upposi. Edellä mainitut laivanhylyt ovat muistoja 1800-luvun vilkkaasta kauppamerenkulusta Pohjanlahdella, jolla oli suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille. Kuten muuallakin Suomessa niin myös Satakunnassa kuva ihmistoiminnan jäänteistä veden alla tulee varmasti tulevaisuudessa monipuolistumaan ja täydentymään. Tavoitteena on lisätä vedenalaisinventointeja erityisesti sellaisilla vesialueilla, joilla suunnitellaan tehtäväksi vedenpohjaa muuttavia rakennustöitä. On tärkeää myös parantaa perustietopohjaa jo tunnettujen kohteiden osalta. Tiedon lisäämiseksi tehdään yhteistyötä Museoviraston, maakuntamuseoiden ja muiden museoiden, harrastajasukeltajien, merihistorian harrasta-

jien, ympäristöviranomaisten, merivartiostojen ja monien muiden tahojen kanssa. Tähän mennessä on vedenalaisten muinaisjäännösten tarjoamaa tutkimuspotentiaalia käytetty hyödyksi vasta vähän. Kuitenkin vedenalainen historia kiehtoo ja kiinnostaa laajasti.

Ensimmäisen maailmansodan alkaessa elokuussa 1914 saksalaiset päättivät pysäyttää Suomen ja Ruotsin välisen meriliikenteen, koska se palveli Venäjän länteen suuntautuvaa kauppaa. Tämän seurauksena kolme ruotsalaista höyrylaivaa ajoi saksalaisen miinalaiva Deutschlandin laskemaan miinoitteeseen Mäntyluodon edustalla 6.12.1914. Hyperion-varustamon rahtilaiva Everilda sekä Svea-varustamon rahtilaiva Luna ja matkustajalaiva NorraSverige upposivat saman vuorokauden aikana vieden mukanaan 42 ihmishenkeä. Hylyt toimivat nykyään suosittuina sukelluskohteina. Suuret alukset makaavat sukellusharrastajien kannalta ihanteellisesti kölillään noin 30m syvyydessä. Sukeltamisen vaativuutta lisää kuitenkin täydellinen pimeys, voimakkaat meren virtaukset ja toisinaan erittäin heikko näkyvyys. Teksti ja kuva: Eric Petaja.


Niinisalon varuskunnan 160 lamellikasarmi. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Satakuntalainen kulttuuriympäristÜ


161

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Liisa Nummelin, Niina Uusi-Seppä

Raatajalle onnen antoi lämmin kotilies

Satakunnan rakennettu kulttuuriympäristö Satakuntalaisen rakennetun kulttuuriympäristön selkärangan muodostavat valtakunnallisesti katsottuna hyvin säilynyt talonpoikainen rakennuskulttuuri, muutamat ehjät kirkonkylän miljööt, monimuotoiset teollisuusympäristöt, saariston ja rannikon maisemaan sopeutuneet kalastajatilat sekä kaupunkiympäristöistä Vanha Rauma ja Porin Etelärannan 1800-luvun kivikorttelit. Kunnianhimoisin uudempi arkkitehtuuri keskittyy punatiilellä profiloituneeseen Kankaanpäähän ja toisaalta Rauman julkiseen rakentamiseen. Maakunnan modernin arkkitehtuurin parhaimmistoon kuuluvat myös Satakunnan kaksi varuskunta-aluetta Kankaanpään Niinisalo ja Säkylän Huovinrinne. Niinisalon kasarmialue edustaa Suomen puolustusvoimien 1930-luvun edistyksellistä arkkitehtuuria. 1960-luvulla perustettuihin korpivaruskuntiin lukeutuva Huovinrinne taas on oman ai-

Huovinrinteen varuskunnan betoniarkkitehtuuria. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Ahlaisten saaristossa on säilynyt lukuisia vanhoja kalastajatiloja, kuten kuvan Uusi-Wäkkärä. Kuva: Markku Saiha.


162

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Suosmeren kylä Ulvilassa on säilynyt perinteisenä ryhmäkylänä. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

kansa karun modernin kasarmiarkkitehtuurin korkeatasoinen edustaja. Kumpaankin kasarmialueeseen liittyy myös laaja ja maisemaan kauniisti sopeutettu asuinalue. Maakunnan pitkästä asutushistoriasta kertovat monet hoidetut muinaisjäännösalueet, kuten Suomen ainoa arkeologinen maailmanperintökohde Sammallahdenmäki. Satakunnassa asutus ja peltoviljely ovatkin jatkuneet usein samoilla alueilla katkeamattomana pronssikaudelta tähän aikaan. Keskiajalla maatalous laajeni ja hyvien viljelyalueiden lähelle alkoi muodostua ryhmä- tai rivikyliä. Sarkajakoiset pellot sijaitsivat kylän ympärillä. Varhaiskeskiajalla asutus seurasi maankohoamista lähinnä Kokemäenjoen varrella, myöhäiskeskiajalla alettiin asuttaa myös Pohjois-Satakunnan eräalueita. 1700-luvun puolivälissä aloitettu isojako hajotti etenkin suurempia ryhmäkyliä, mutta joitakin pieniä kyliä on säilynyt jakamattomina näihin päiviin. Tällaisia ovat mm. Ulvilan Suosmeri, Merikarvian Alakylä, Euran Korvenkylä ja Luvian Lemlahti. Muutamissa kirkonkylissä kuten Porin Ahlaisissa, Pomarkussa ja Euran Panelian suurkylässä on vielä hyvin nähtävissä vanha kirkonkylärakenne ja perinteistä rakennus-

Jaakkolan tila Euran Kiukaisissa. Kuva: Niina Uusi-Seppä

Pomarkun perinteistä kirkonkylää. Kuva: Pentti Pere, SatM.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

163

Ulvilan kirkko on rakennettu keskiajan lopulla. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Pyhän kolminaisuuden kirkon rauniot Raumalla. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

kantaa. Yli- ja Alakylästä muodostuva Ahlaisten kirkonkylä on rakentunut pitkän kylänraitin ympärille, jonka varrelle vanhat maatilat sijoittuvat päätepisteenään 1790-luvun puukirkko Alakylässä. Panelian tiivis kylä taas muodostuu monista 1900-luvun alkupuolen pienteollisuus- ja liikerakennuksista, luonnonkivisestä rukoushuoneesta ja joen rannan pienimuotoisesta asutuksesta.

tettiin kirkkoihin keskiaikaiseen tapaan. Köyliön kirkko on yksi Satakunnan harvoista 1700-luvun ristikirkoista. Kirkon nykyasu on 1800-luvun viime vuosilta. Kokemäellä on maakunnan ainoa 1700-luvun kivikirkko: Kustaa III:n kirkko on rakennettu 1770-luvulla yli-intendentti C. F. Adelcrantzin piirustusten mukaan. Edustavia 1700-luvun puukirkkoja on mm. Euran Honkilahdella ja Hinnerjoella, Eurajoen Irjanteella, Karviassa, Porin Ahlaisissa, Säkylässä ja Rauman Lapissa. Karvian ja Ahlaisten kirkot 1700-luvun lopulla suunnitellut Salomon Köykkä, rakensi Honkajoelle klassistisvaikutteisen ristikirkon heti 1800-luvun alussa. Kankaanpään ja Eurajoen kirkot edustavat Satakunnassa harvinaista empirekauden kirkkoarkkitehtuuria 1830-luvulta. Vuosisadan loppu oli kertaustyylien aikaa, mikä näkyy myös kirkoissa. 1800-luvun lopulla seurakunnat kasvoivat voimakkaasti, ja moni 1700-luvun kirkkokin sai tuolloin laajennuksen myötä uuden ulkoasun. Edustavia esimerkkejä 1800-luvun lopun kirkkoarkkitehtuurista ovat Siikaisten ja Merikarvian kirkot sekä C. J. von Heidekenin suunnittelemat Kokemäen Kauvatsan ja Keski-Porin kirkot. Muita aikakauden merkittäviä kirkollisia kohteita ovat P. J. Gylichin suunnittelema

Kirkko keskellä kylää Keskiajalta peräisin olevat kivikirkot ovat maakunnan vanhinta rakennuskerrostumaa. Niitä rakennettiin aikanaan Huittisiin, Ulvilaan ja Raumalle. Lisäksi Raumalla toimi fransiskaaniluostari, jolla oli oma kirkko, nykyinen Pyhän Ristin kirkko. Rauman Pyhän Kolminaisuuden kirkko paloi 1600-luvulla, mutta siitä on jäljellä rauniot ja kirkkoa ympäröivä vanha hautausmaa. Kokemäellä on 1550-luvulla rakennettu kivinen sakasti, joka on aikanaan kuulunut paikalla olleeseen, muuten puurakenteiseen Pyhän Marian kirkkoon. Puukirkot rakennettiin 1600–1700-luvuilla suorakaiteenmuotoisiksi salikirkoiksi. Sakaristo sekä asehuone sijoi-


164

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Kokemäen Pyhän Henrikin kappeli sekä Porin Käppärässä sijaitsevat Josef Stenbäckin suunnittelema Juseliuksen mausoleumi ja J. B. Blomqvistin suunnittelema vanha siunauskappeli. 1900-luvun kirkkoarkkitehtuuria edustavat mm. Luvian kansallisromanttisia piirteitä omaava, Josef Stenbäckin suun-

nittelema kivikirkko vuosisadan alusta, Lars Sonckin suunnittelema Kordelinin kappeli Raumalla ja Erkki Huttusen suunnittelema Nakkilan funktionalistinen kirkko. Pekka Pitkäsen suunnittelema Harjavallan kirkko 1980-luvulta edustaa uusinta kirkkoarkkitehtuuria Satakunnassa.

Säkylän kirkon on suunnitellut kuuluisa kirkonrakentaja Antti Piimänen 1770-luvulla. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Salomon Köykän suunnittelema Karvian kirkko valmistui vuonna 1798. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Köyliön kirkko on rakennettu jo 1700-luvun puolivälissä ristikirkoksi. Kirkon nykyasu on 1800-luvun lopulta. Kuva: L auri Putkonen.

Kankaanpään empirekirkko on valmistunut 1830-luvulla. Kuva: Pentti Pere, SatM.


165

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Siikaisten kirkko edustaa 1800-luvun lopun kertaustyyliä. Kuva: Niina Uusi-Seppä. Juseliuksen mausoleumi rakennettiin 1899–1902 vuorineuvos F.A. Juseliuksen tyttären Sigridin muistoksi. Kuva: L auri Putkonen. Pyhän Henrikin kappeli Kokemäellä on rakennettu 1850-luvulla ja on uusgotiikan varhainen edustaja. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Pekka Pitkäsen suunnittelema Harjavallan kirkko edustaa modernia arkkitehtuuria. Kuva: Niina Uusi-Seppä.


166

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Vuojoen kartano restauroitiin 2000-luvun alussa vanhaan loistoonsa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Maatalouden luomat kulttuuriympäristöt

Köyliönkartanolla on runsas ja monipuolinen rakennuskanta. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Satakunnassa on useita vanhoja kartanoita ja rustholleja, joiden komeat rakennukset ja pihapiirit antavat leimansa maisemalle. Historialtaan vanhimpia kartanoita ovat Köyliönkartano, Kokemäenkartano, Nakkilan Anola ja Ulvilan Sunniemi. C. L. Engelin 1830-luvulla suunnittelema Vuojoen kartano Eurajoella kuuluu puolestaan arkkitehtuuriltaan maakunnan näyttävimpiin rakennuksiin ja on samalla aikakautensa ehkä merkittävin kartanorakennus Suomessa. Edustavaa, vanhaa rakennuskantaa on myös mm. Huittisten Kivirannan ja Takkulan kartanoissa, Nakkilan Villilän kartanossa sekä Ulvilan Saaren kartanossa ja Isokartanossa.


167

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Huittisten Kivirannassa on nimensä mukaisesti komeita kivirakennuksia. Kuva: L auri Putkonen.

Kellahden Rustholli. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Vuolteen kartano Kokemäen keskustassa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Vaaniin kartanon runsaaseen rakennuskantaan kuuluu myös peltomaiseman keskellä oleva tuulimylly. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Kellahden Säteri ja Rustholli Porissa muodostavat erittäin edustavan kartanomaiseman lukuisine talousrakennuksineen ja puistoineen. Vaaniin kartanoa Eurassa ympäröi puisto ja laaja viljelymaisema tuulimyllyineen. Kartanolla on runsas ja monipuolinen rakennuskanta. Vuolteen kartano on luhteineen

ja kivinavetoineen näyttävä kohde joen ylittävän sillan kupeessa Kokemäen keskustassa. Kartanorakennuksia ympäröivät puistot ovat osa rakennettua ympäristöä ja arvokasta kulttuuriperintöä. Kokemäenjokilaaksolle ovat tyypillisiä myös lukuisat kartanomaiset talonpoikaistilojen päärakennukset.


168

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Isojaon yhteydessä kunkin tilan maat koottiin yhtenäisiin lohkoihin ja talot siirrettiin peltojen yhteyteen erilleen vanhasta tiiviistä kylästä. Suuren peltoaukean laidalla sijaitseva talonpoikaistalo pihapiireineen onkin tyypillinen näky Kokemäenjokilaakson kulttuurimaisemassa. Rakennukset ryhmiteltiin Satakunnassa perinteisesti neliömäiseksi umpipihaksi. Täydellisiä umpipihoja ei kuitenkaan ole säilynyt näihin päi-

viin muita kuin Seurasaareen Säkylän Korvenkylästä siirretty Antin talo. Kiikoisten Lähteenmäen torppa on parhaita alkuperäisellä paikallaan säilyneitä, lähes täydellisiä umpipihoja. Tilojen torpparit ja osa mäkitupalaisista asui yleensä kylien ulkopuolella. Mäkitupalaisten asumukset muodostivat usein tiiviitä kokonaisuuksia, kuten Ahlaisten kirkonkylän kupeessa oleva Rantakaupunki tai Orjapaadenmäki Kokemäellä.

Lähteenmäen torppa Kiikoisissa on säilyttänyt umpipihamaisen luonteen. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Kokemäenjoen kulttuurimaisemaa talonpoikaistiloineen: Uotila ja Tupi Harjavallan Hauvolassa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Orjapaadenmäen tiivistä asutusta. Kuva: Pentti Pere, SatM.


169

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Uuloon talo Nakkilan Lammaisissa pakaririveineen. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Suurin osa nykyisistä talonpoikaistalojen päärakennuksista on peräisin 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Hirsisalvostekniikka oli vallitseva rakennustapa 1940-luvulle asti. Talonpoikaisrakennukset ovat yksikerroksisia lukuun ottamatta aivan pohjoisinta Satakuntaa, jossa lähes kaksikerroksisissa asuinriveissä vaikuttaa jo pohjalainen rakentamistapa. Näyttävät kuistit ja aitat kertovat siellä metsätalouden 1800-luvun jälkipuolella tuomasta vauraudesta. Satakuntalaisen talonpoikaistalon pihapiiriin kuuluu usein myös toinen asuinrakennus, salirivi tai pakari, mikä on yksi osoitus alueen vauraudesta. Valitettavasti salirivit ovat käyttämättöminä usein kärsineet hoidon puutteesta ja päässeet rapistumaan.

Sakarin talo Merikarvialla on Satakunnassa harvinainen kaksikerroksinen asuinrakennus. Kuva: Niina Uusi-Seppä.


170

Vanhimpia rakennuksia maaseudun maisemassa ovat yleensä aitat, joita on säilynyt näihin päiviin asti melko paljon. Jämijärveläisen Kontin talon aitan on oletettu olevan jopa keskiajan viime vuosilta. Oma lukunsa on tietysti Kokemäellä sijaitseva Pyhän Henrikin saarnahuone, joka on ol-

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

lut aiemmin Ylistaron Ketalan tilan luhtiaitta. Perimätiedon mukaan aitta olisi 1100-luvulta, jolloin Piispa Henrik vieraili paikalla ja vietti aitassa viimeisen yönsä. Nyt siitä on jäljellä enää alaosa, joka sijaitsee tiilikappelin sisällä. Vanhimmat hirret on ajoitettu 1470-luvulle, mutta suurin osa hirsistä on

Suuriniemen aitat Lavian Niemenkylässä ovat 1700–1800-lukujen vaihteesta. Kuva: L auri Putkonen.

Hallion tilan vanha vilja-aitta Rauman Voiluodossa on peräisin 1780-luvulta. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Tiilikappelilla suojattu Pyhän Henrikin saarnahuone on entinen Ketalan tilan luhtiaitta. Kuva: Niina Uusi-Seppä.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

171

Panelian rivimylly on kunnostettu talkoovoimin. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Ulvilan Koskinkylässä sijaitseva Äijänmylly on edustuskunnossa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

1500–1700-luvuilta. Aittaa on joka tapauksessa pidetty Suomen vanhimpana hirsirakennuksena. Satakunnassa näkee vielä paljon komeita kivinavetoita ja -makasiineja, joita on rakennettu 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Sen sijaan monet muut tarpeettomiksi jääneet talousrakennukset ovat jo lähes hävinneet maisemasta. Riihet ovat nykyään harvinaisia ja ennen suurilla peltoaukeilla niin yleisiä tuulimyllyjä on enää muutamia. Vesimyllyjä on säilynyt hieman enemmän. Maakunnallisesti merkittäviä myllyrakennuksia ovat mm. Köyliön Kuninkaanlähteen mylly, Äijänmylly Ulvilan Koskinkylässä ja Panelian harvinainen rivimylly. Vanhoja myllyjä on lisäksi mm. Merikarvian Mylly- ja Holmankoskella, Kauvatsan Lievi- ja Sääkskoskella sekä Lavian Niemenkylässä.


172

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Köyliön Yttilän ensimmäinen kansakoulu valmistui 1881. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Harjavallan keskustan kansakoulun on suunnitellut arkkitehti Erkki Huttunen 1940-luvulla. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Siikaisten kirkonkylän kansakoulu. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Honkajoen kirkonkylän kansakoulu on rakennettu vuonna 1919 Taidetta kouluihin -mallipiirustusten mukaan. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Valistusta ja vaivaishoitoa

mukaan. Satakunnan vanhimpia säilyneitä koulutaloja ovat Kokemäen Tulkkilan, Köyliön Yttilän ja Euran kirkonkylän kansakoulut sekä Antti Ahlströmin lahjoitusvaroin rakennettu Siikaisten kansakoulu 1870-luvulta. Karvian Suomijärven kaksikerroksinen kyläkoulu on hyvä esimerkki kouluhallituksen tyyppipiirustusten mukaan rakennetuista kansakouluista. Nykyisin yksityiskäytössä oleva koulurakennus on rakennettu vuonna 1919. Jälleenrakennuskaudella toisen maailmansodan jälkeen, kun suuret ikäluokat tulivat

1800-luvun lopulla maaseudun kulttuurimaisemaan alkoi ilmaantua monia uusia rakennustyyppejä kuten kansakouluja, osuusmeijereitä, sairaaloita, rautatieasemia sekä seurojen- ja työväentaloja. Maaseutua koskeva kansakouluasetus annettiin vuonna 1866, minkä jälkeen alettiin rakentaa koulurakennuksia ensin paikallisin voimin, mutta 1890-luvulta lähtien yhä useammin kouluhallituksen mallipiirustusten


173

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Elias Paalasen suunnittelema Kankaanpään opiston päärakennus peruskorjattiin 2000-luvun alussa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

kouluikään, rakennettiin Suomessa ennen näkemätön määrä kouluja. Satakunnassa vasta harva moderni koulurakennus on luokiteltu osaksi maakunnallisesti arvokasta rakennusperintöä. Poikkeuksen tekevät mm. Erkki Huttusen suunnittelema Harjavallan koulukeskus sekä Euran, Huittisten ja Kokemäen Tulkkilan 1950-luvulla rakennetut kansakoulut. Kokemäen vanha yhteiskoulu on vanhimpia maaseudun oppikouluja. Se on aloittanut toimintansa vuonna 1907. Rakennuksen nykyasu on vuodelta 1919, jolloin sitä laajennettiin Onni von Zansenin piirustusten mukaan. Kokemäen maatalousoppilaitoksen klassisistinen päärakennus vuodelta 1925 on Jussi Paatelan suunnittelema ja Katri Janssonin suunnittelema asuntola on vuodelta 1931. Kankaanpään opiston klassisistisen päärakennuksen on suunnitellut Elias Paalanen vuonna 1928. Jugendhenkinen asuntolarakennus on vuodelta 1914.

Entinen Kokemäen maatalousoppilaitos on rakennettu 1920-luvulla. Nykyisin siinä toimii Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto. Kuva: L auri Putkonen.


174

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Rauman seminaarinmäellä on rakennuksia monelta vuosikymmeneltä. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Rauman seminaari muodostaa historiallisesti monikerroksisen kokonaisuuden, jossa on edustavia rakennuksia 1890-luvulta 1950-luvulle. Niitä ympäröi vanha seminaarin puutarha. Raumalta mainittakoon myös 1820-luvulla rakennettu triviaalikoulu ja uusrenessanssityylinen merikoulu, jossa nyt toimii merimuseo. Porin Riihikedon koulukorttelit muodostavat valtakunnallisesti merkittävän rakennetun ympäristön. Alueen vanhin rakennus on 1912 valmistunut monumentaalinen Cygnaeuksen kansakoulu. Sen vieressä nykyisin Steinerkoulun käytössä oleva Karhulinna on rakennettu Porin suojeluskuntataloksi vuonna 1928. Riihikedon 1930-luvun kouluja ovat funkistyyliset Porin suomalainen yhteislyseo sekä entinen Tyttöjen ammattikoulu. Tyttöjen ammattikoulun viereen on 1950-luvulla rakennettu laaja Poikien ammattikoulu.

Cygnaeuksen koulu muodostaa näyttävän päätepisteen Porin Eteläpuistolle. Kuva: Pentti Pere, SatM.


175

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Porin suomalainen yhteislyseo on rakennettu 1930-luvulla ja sitä laajennettiin 1950-luvulla. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Harjavallan sairaala-alueella on edustava rakennuskanta ja viehättävä puisto. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Satakunnan keskussairaala vuonna 1968. Kuva: Sven R aita, SatM.

Satalinnan lastensairaala 1920-luvulta. Kuva: L auri Putkonen.

1800- ja 1900-lukujen vaihteessa alettiin rakentaa myös sairaaloita ja hoitolaitoksia kuten Porin kaupunginsairaala ja Harjavaltaan rakennettu Suomen ensimmäinen kunnallinen mielisairaala, joka aloitti toimintansa vuonna 1903. Rauman kuumesairaala valmistui 1900-luvun alussa ja myöhemmin alueelle on rakennettu useita rakennuksia lisää. Muita merkittäviä terveydenhuollon rakennuksia ovat mm. Merikarvian vanha sairaala, Noormarkun kunnalliskoti Hopeaharju ja Eva Ahlströmin sairaala sekä 1920-luvulla keuhkotautiparantoloiksi rakennetut Euran toipilaskoti ja Satalinnan sai-

raala Harjavallassa, joka on myös valtakunnallisesti arvokas rakennettu ympäristö. Uudemmasta sairaala-arkkitehtuurista on syytä mainita arkkitehti Jussi Paatelan suunnittelema Satakunnan keskussairaalan vanha osa, joka on rakennettu vuonna 1935. Porin diakonissalaitos rakennettiin 1950-luvun alussa arkkitehtien Erkki Huttusen ja Keijo Vallin suunnitelmien mukaan. 1980-luvulla Poriin valmistui merkittävä modernin laitosarkkitehtuurin luomus, kun Reima ja Raili Pietilä suunnittelivat lasten päiväkoti Taikurinhatun ja vanhainkoti Himmelin muodostaman kokonaisuuden.


176

Jalmari Karhulan suunnittelema Euran Pirtti on valmistunut vuonna 1908. Kuva: L auri Putkonen.

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Seurojentalo Karhula Nakkilassa on valmistunut vuonna 1922. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Vapaa-ajan ympäristöjä 1800-luvun lopulla Suomessa virisi vilkas yhdistyselämä, minkä seurauksena Satakuntaankin alettiin rakentaa erilaisia kokoontumistiloja. Maakunnallisesti arvokkaista työväen- ja seuraintaloista mainittakoon hyvin säilyneet Nakkilan työväentalo Koti ja seurojentalo Karhula, Kiukaisten seurojentalo, arkkitehti Antero Pernajan suunnittelema Luvian Tasala ja Jalmari Karhulan suunnittelema Euran pirtti sekä 1990-luvulla suurin ponnistuksin arvoonsa palautetut Euran työväentalo Onnela ja Karvian nuorisoseurantalo Sampola. Porin teatteri on valmistunut 1880-luvulla ja se kuuluu lajissaan maamme merkittävimpiin. Myöhemmin ajanviettopaikoiksi alkoivat muodostua seuraintalojen ohella erilaiset hotelli-ravintolat, joista mainittakoon jo 1850-luvulla rakennettu Hotelli Otava. Otava sai nykyisen uusrenessanssiasunsa 1890-luvulla, jolloin rakennus korotettiin kolmikerroksiseksi. Rauman seurahuone valmistui vuonna 1890 ja jugendhenkinen Mäntyluodon

Luvian Tasalan seurojentalo on arkkitehti Antero Pernajan suunnittelema kokonaistaideteos 1920-luvulta. Kuva: L auri Putkonen.

hotelli Porissa 1900-luvun alussa. Uudemmista hotelleista on syytä muistaa valtakunnallisesti merkittävällä maisemaalueella sijaitseva Hotelli Yyteri, joka on valmistunut vuonna 1974. Vapaamuotoisesti dyynien ja puuston muotoja seurai-


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

levan modernin kylpylähotellin suunnittelivat arkkitehdit Jan Söderlund ja Erkki Valovirta. Satakunnassa on myös merkittävien arkkitehtien suunnittelemia urheiluympäristöjä. Porin 2000-luvulla peruskorjatun maauimalan on suunnitellut arkkitehti Yrjö Lindegren, joka on suunnitellut Helsingin olympiastadionin

177

yhdessä Toivo Jäntin kanssa. Peruskorjausta odottavan Rauman maauimalan puolestaan on suunnitellut Ilmari Niemeläinen, jonka käsialaa on myös Hämeenlinnan Ahveniston olympiauimala. Kankaanpään liikuntakeskus edustaa kaupungille ominaista tiiliarkkitehtuuria ja sen ovat suunnitelleet Kaija ja Heikki Siren 1970-luvulla.

Hotelli Otava restauroitiin 2000-luvun alussa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Hotelli Yyteri seurailee dyynien muotoja. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Rauman maauimala odottaa peruskorjausta. Kuva: Pentti Pere, SatM.


178

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Makkarakosken saha Noormarkussa. Kuva: Liisa Nummelin, SatM.

Rutavan mylly ja saha Huittisten Vampulassa. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Tehtaanjohtajan asunto Koskilinna Suomisen tehdasalueella Nakkilassa. Kuva: Pentti Pere, SatM.


179

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Teollisuus muuttaa maisemaa Satakuntalaisessa kulttuurimaisemassa myös teollisuusympäristöillä on merkittävä rooli. Niistä arvostetuimpia ovat vanhat ruukit ja sahat. Ulvilan Leineperin, Euran Kauttuan ja Noormarkun ruukkimiljööt ovat matkailunähtävyyksiä lukuisine rakennuksineen. Sahateollisuus on ollut Satakunnan keskeisin teollisuudenhaara ja vuonna 1875 perustettu Pihlavan saha on modernisoituna edelleen toiminnassa. Noormarkun Makkarakosken vesisaha on valtakunnallisestikin katsottuna sahateollisuuden huomattavimpia muistomerkkejä. Rutavan mylly- ja saha-alue Huittisten Vampulassa sekä Tuiskulan mylly ja saha Köyliössä ovat maisemallisesti merkittäviä kokonaisuuksia. Maakunnan arvokkaista 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun suurista teollisuusympäristöistä Porin Puuvillan alue ja Friitalan nahkatehdas ovat nyt uudessa käytössä. Suomisen tehdasalueen vanhat rakennukset Nakkilassa ovat valtakunnallisesti arvokkaita. Tehdas toimii edelleen, tosin uusissa tiloissa ja nahanmuokkaus on vaihtunut kuitukankaan valmistukseen. Osuusmeijeri oli monen maaseututaajaman ensimmäinen teollisuuslaitos. Hienoimpia esimerkkejä maaseudun meijeriarkkitehtuurista ovat Euran Panelian jugend-henkinen, osin luonnonkivistä rakennettu meijeri vuodelta 1908 ja Huittisten kaksikerroksinen vuonna 1922 valmistunut tuotantolaitos. Vesivoiman valjastaminen sähköntuotantoon toi jokimaisemiin jälleen uudenlaiset tuotantorakennukset. Paneliankosken voiman, Harjavallan ja Kolsin vesivoimalaitokset edustavat korkeatasoista arkkitehtuuria ja ovat merkittävä osa maakunnan kulttuuriympäristöä.

Paneliankosken voiman tuotantorakennus vuodelta 1921. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Nakkilassa sijaitsevan Harjavallan voimalaitoksen on suunnitellut arkkitehti Erik Bryggman vuonna 1939. Kuva: Niina Uusi-Seppä


180

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Vanha Rauma, Kuva: Pentti Pere, SatM.

Kaupungit ja kaupunkirakentaminen Satakunnan ensimmäinen kaupunki oli Ulvila, joka perustettiin vuonna 1365. Ulvila menetti kuitenkin kaupunkioikeutensa maannousun myötä vuonna 1558 perustetulle Porille. Vuonna 1442 perustetun Rauman kaupungin asemakaavassa on edelleen nähtävissä keskiaikaisen kaupungin piirteitä. Vuonna 1991 Unescon maailmanperintökohteeksi nimetty Vanha Rauma on Suomen laajin suurilta kaupunkipaloilta säästynyt puukaupunkialue. Sen nykyinen rakennuskanta on kuitenkin etupäässä 1800-luvulta. Vanhan kaupungin ohella Raumalla on myös monia edustavia, eri aikakausina rakennettuja yhtenäisiä asuinalueita. Tällaisia ovat mm. val-

Nummen asuinaluetta Vanhan Rauman kupeessa. Kuva: Pentti Pere, SatM.


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Kompin asuinalue on rakennettu ikkunalasitehtaan työläisille. Kuva: Pentti Pere, SatM.

takunnallisesti arvokkaiksi luokitellut, Vanhan Rauman kupeessa sijaitsevat Nummi ja Onnela sekä III kaupunginosan eri-ikäisistä kortteleista muodostunut asuntoalue. Vanhat teollisuuslaitokset ovat luoneet ympärilleen monimuotoisia ja historiallisesti kerroksisia asuinalueita, joista mainittakoon esimerkiksi Rauma-Repolan entiset asuinalueet ja entisen Lönnströmin tehtaan lähialueet. Viehättävä, mutta Rauman sataman saartamaksi jäänyt Kompin asuinalue on rakennettu itsenäistymisen alkuvuosina ikkunalasitehtaan työläisiä varten ja Lonsi Rauman sahan työväestölle. Raumalla on myös laajoja, maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita sodan jälkeen rakennettuja omakotitaloalueita kuten Asevelikylä ja Paroalho. Porissa on säilynyt useita yhtenäisiä 1800-luvun ja 1900-luvun puukaupunkialueita kuten V, VI ja VIII kaupunginosa. Viimeinen tuhoisa kaupunkipalo hävitti vuonna 1852 valtaosan kaupungin rakennuksista. Vain V kaupunginosa säästyi palolta lähes kokonaan ja sen lisäksi Kokemäenjoen Etelärannan alueella on muutama ennen paloa

181

Porin kivikeskustaa raatihuoneineen Kirjurinluodosta kuvattuna. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Porin V kaupunginosan eteläosa on suojeltu asemakaavalla vuonna 2008. Kuva: Liisa Nummelin, SatM.

rakennettu kivitalo. Kaupungin teollistumisvaiheeseen liittyvä, suurten tehtaiden välissä sijaitseva VIII kaupunginosa säilyi suojelukiistan jälkeen vain täpärästi purkamiselta.


182

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Pihlavan Halssin työväenasuinalue. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Huvilajuovan kesäasuntoja Kvistiluodossa. Kuva: Anu Tuovinen.

Omana erikoisuutenaan Porin kaupunkialueeseen liittyy Huvilajuovan laaja työväestön kesäasutus, joka on palstoitettu jo 1900-luvun ensi vuosina. Pihlavan teollisuusalueen kupeeseen on syntynyt monipuolinen ja arvokas rakennettu ympäristö puistoineen. Puunjalostustehtaan välittömässä läheisyydessä sijaitsevat 1920- ja 1940-luvuilla rakennetut Kaunismäen virkailijatalot ja 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa muodostunut Pihlavan huvila-alue, joka on yksi maamme parhaiten säilyneitä varhaisen huvilakulttuurin edustajia. Pihlavassa on myös edustavia työväenasuinalueita, kuten pääosin 1920-luvulla rakennettu Halssi. Paljolti tutkimatta on vielä kaupungin läheisten esikaupunkialueiden, kuten Uudenkoiviston, Musan ja Vähärauman rakennushistoria.

ympäristöjä. Huovintie oli osa keskiaikaista yleistä maantieverkkoa, joka yhdisti Varsinais-Suomen ja Satakunnan hallintokeskuksia, kaupunkeja ja kauppapaikkoja. Keskiajalla Huovintie alkoi Ulvilan kaupungista Kokemäenjoen suulta. Kaupungin jälkeen tie siirtyi Haistilassa toiselle puolelle jokea. Ylityspaikasta, jossa 1600-luvulla oli lauttayhteys, on mainintoja jo keskiajalta. Huovintie erkanee jokivarresta Harjavallan Lammaistenkoskella, joka oli keskiajalla merkittävä kalastus- ja markkinapaikka. Joki oli purjehduskelpoinen koskelle saakka. Tie seurailee pitkää harjukannasta Kokemäen, Köyliön, Säkylän, Oripään, Loimaan ja Marttilan kuntien läpi ja päättyy Koski Tl:n länsiosaan. Vesistöjä ja harjujaksoja seuraileva tielinjaus on ollut käytössä jo esihistoriallisella ajalla. Huovintie on valtakunnallisesti merkittävä ja sen varrelle sijoittuu mm. Köyliönjärven kansallismaisema vanhoine kylineen. Toinen valtakunnallisesti arvokas keskiaikainen tielinjaus Satakunnassa on Hämeenkankaan-Kyrönkankaantie,

Historiallinen tieverkko Satakunnan halki kulkee monia vanhoja kulkuväyliä, joiden varsille on muodostunut merkittäviä rakennettuja kulttuuri-


183

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

joka on yksi Suomen keskiaikaisista pääteistä ja ainoa kesäaikaan kuljettavissa ollut reitti Satakunnasta ja Hämeestä Pohjanmaalle. Tielinjaus Tampere–Ylöjärvi–Hämeenkyrö– Ikaalinen–Jämijärvi–Kankaanpää–Karvia–Kauhajoki seuraa pääosin pitkiä sora- ja hiekkapohjaisia harjumuodostelmia. 1600-luvun alussa, 30-vuotisen sodan aikana tien varrelle perustettiin pieni linnake paikkaan, jossa maantie ylittää Karvianjoen. Harvaan asuttu Hämeenmetsä oli antanut suojaa sotilaskarkureille. Kyrön skanssina tunnetun tukikohdan tehtäviin kuuluikin sotilaskarkureiden kiinniottaminen, väenottojen valvominen ja liikenteen tarkkailu. Skanssi toimi vuosina 1635–1659, joskin oli miehitetty yhteensä vain seitsemän vuotta. Aktiivipalvelun jälkeen paikalla toimi Karvian Kantti -niminen kestikievari.

Satakunnan rannikkoseudulla keskiaikaisperäinen rantatie yhdisti aikanaan toisiinsa Turun ja Korsholman linnahallinnon. Turusta rantatie kulki Satakuntaan Laitilan kautta, josta se eteni Vermuntilan, Unajan ja Eurajoen kautta Irjanteelle. Irjanteelta tie jatkui Nakkilaan, jossa se yhtyi Huovintiehen. Ulvilan ja Korsholman välillä tie kulki Ulvilasta muun muassa Sunniemen, Söörmarkun ja Noormarkun kautta Ahlaisiin ja edelleen rannikkoa myötäillen Merikarvian, Lapväärtin ja Maalahden kautta Korsholmaan. Koska rantatie jäi varhain valtaliikenteen ulkopuolelle, se on säilynyt linjaukseltaan hyvin näihin päiviin asti. Osaa tiestä käytettiin viimeistään myöhäiskeskiajalla, jolloin Ulvilan ja Merikarvian kautta kuljettiin Pohjanmaalle sekä Pohjanlahden ympäri Ruotsiin. Postitienä rantatie toimi vuodesta 1676 lähtien.

Kyrönkankaantie Karviassa. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Vanha rantatie kulkee Eurajoen Irjanteen kirkon ohi. Kuva: Pentti Pere, SatM.


184

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Santakarin Pooki Rauman edustalla. Kuva: R aimo Sundelin.

Merikarvian Ouran luotsiasema. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Liikenne muovaa kulttuuriympäristöjä

kivisiltoja ovat mm. Kokemäen Sonnilanjoen silta 1850-luvulta, Lapinjoen silta 1870-luvulta sekä 1880-luvulla rakennetut Eurajoen Lapinjoen kolmiaukkoinen, museosillaksi nimetty kivisilta ja Merikarvian Lankosken kaksiaukkoinen kivisilta. Kokemäen vuonna 1918 rakennettu museosilta on yksi varhaisimmista teräsbetonirakenteisista maantiesilloista ja Porin vuonna 1926 valmistunut teräksinen kaideansassilta on ensimmäinen lajissaan Suomessa. Tampereen ja Porin välille 1890-luvulla rakennettu rautatie toi tullessaan aivan uudenlaiset tyyppipiirustusten mukaan rakennetut asemamiljööt asuinrakennuksineen, makasiineineen ja vesitorneineen. Asemat eivät enää ole alkuperäisessä käytössään, mutta uuteen käyttöön otettuja vanhoja asemarakennuksia on säilynyt niin Porin kuin Raumankin radan varressa. Parhaiten säilynyt esimerkki tästä rakennustyypistä on valtakunnallisesti arvokkaaksi luoki-

Liikenne on synnyttänyt myös monimuotoista rakennettua ympäristöä. Satakunnan rannikkoseudulla on merkittävää merenkulun rakennusperintöä, kuten 1860-luvulla rakennettu Santakarin pooki, 1870-luvulla rakennettu Säpin majakka asuinrakennuksineen ja Kallon majakka 1880-luvulta. Mäntyluodon satamassa on jugendtyylinen, arkkitehti Gustaf Nyströmin satamaloistoksi vuonna 1903 suunnittelema koristeellinen Ryssäntorni, joka on nykyisin valoton tunnusmajakka. Uudempaa merenkulun rakennuskantaa on Rauman Kylmäpihlajassa ja Merikarvian Ourassa. Jokien halkomalle maakunnalle ovat ominaisia myös monet rakennushistoriallisesti arvokkaat sillat eri aikakausilta. Panelian kaksiaukkoinen kivisilta 1830-luvulta on tiettävästi maakunnan vanhin. Muita hyvin säilyneitä 1800-luvun


185

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Panelian kaksiaukkoinen kivisilta on 1830-luvulta. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Porin silta on valmistunut vuonna 1926. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Peipohjan rautatieasemalla on säilynyt runsas rakennuskanta. Kuvassa pesutupa/pakari ja asuinrakennuksia. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Thure Hällströmin suunnittelema uusi asemarakennus Poriin valmistui vuonna 1937. Kuva: Pentti Pere, SatM.

teltu Kokemäen Peipohjan asemamiljöö, kun taas Mäntyluodon asema-aluetta on supistettu satama-alueen laajentuessa niin, että asema-alueen arvot ovat kärsineet. Rauman aseman edustavat rakennukset on rakennettu kaupungin omien piirustusten mukaan. Ainoa alkuperäisessä käytös-

sään oleva asema on Porin uusi, funktionalistisen kauden asemarakennus. Myös Porin 1950-luvulla rakennettu linjaautoasema on syytä mainita edustavana esimerkkinä oman aikakautensa rakentamistyylistä.


186

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Vanha Rauma Vanha Rauma on tyypillinen pohjoismainen puukaupunki. Se on

1970-luvulla alkanut pyrkimys alueen suojeluun ja turvattiin Vanhan

yhtenäinen kokonaisuus, jonka tunnuspiirteitä ovat eri-ikäiset,

Rauman arvokkaan ympäristön ja rakennuskannan säilyminen.

yksikerroksiset rakennukset, osin keskiajalta periytyvä katuverk-

Suurin osa 100–200-vuotiaista puurakennuksista on kunnos-

ko sekä elinvoimainen kaupunkiyhdyskunta asuntoineen, liikkei-

tettu viimeisten 30 vuoden aikana. Talot on varustettu nykyajan

neen ja palveluineen. Vanha Rauma merkittiin maailmanperintö-

mukavuuksin ja Vanhasta Raumasta on tullut haluttu asuinym-

luetteloon vuonna 1991.

päristö ja suosittu matkailukohde. Kiinteistöjen yksityiset omis-

Vanhan Rauman erityisluonne historiallisena kaupunginosana vakiintui 1900-luvun alussa. Kaupunki laajeni muualle ja Vanha Rauma säästyi uudistuksilta. Vuoden 1981 asemakaavassa vahvistettiin

tajat huolehtivat rakennusten kunnossapidosta kaupungin viranomaisten ohjauksessa. Kuva: Niina Uusi-Seppä


187

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

DOCOMOMO International Working Party for Documentation and Conservation of Buildings, Sites and Neighbourhoods of the Modern Movement on 1989 perustettu, kansainvälinen modernin arkkitehtuurin tutkimus- ja suojelujärjestö. Järjestöön kuuluu työryhmiä yli 40 maasta, myös Suomesta. Keskeinen osa Suomen DOCOMOMOtyöryhmän tiedotus- ja valistustehtävää on ylläpitää merkittävien arkkitehtuuri- ja ympäristökohteiden luetteloa, jossa on tällä hetkellä yli 60 kohdetta ja kokonaisuutta. Satakunnasta luetteloon ovat päässeet Alvar Aallon suunnittelemat Kauttuan terassitalo (1937–1938) ja Noormarkun Villa Mairea (1938–1939), Erkki Huttusen suunnittelema Nakkilan kirkko (1936–1937) sekä Erkki Huttusen ja Valde Aulangon SOK:n Rauman konttori ja varastorakennus (1930–1931). Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Lähteet Lounatvuori, Irma ja Putkonen, Lauri (toim.): Rakennusperintömme.

Satakunnan rakennusperinne. Satakunnan seutukaavaliito. Sarja A:

Kulttuuriympäristön lukukirja. Ympäristöministeriö, Museovirasto.

177. 1990.

Hämeenlinna, 2001.

Uusi-Seppä, Niina (toim.): Satakunnan kulttuuriympäristöohjelma.

Metsäranta, Pinja (toim.): Linnoista lähiöihin. Rakennetut kulttuuri-

Lounais-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 7/2009. Turku, 2009

ympäristöt Suomessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1274. 2010. Mikkonen, Anna (toim.): Näkökulmia kulttuuriympäristöön. LounaisSuomen ympäristökeskus. Turku, 2001.


188

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Maunu Häyrynen

Satakunnan historialliset puutarhat Satakunta on Suomen vanhaa ydinasutusaluetta ja tämä näkyy myös sen puutarhoissa. Entisinä kovina aikoina puutarhat ovat olleet ylellisyyttä, joihin vain harvoilla oli varaa ja jotka levisivät maahan hitaasti. Leviämiskanavana toimivat säätyläiset, ennen muuta aatelissukuiset kartanonomistajat ja papit, jotka perustivat mailleen puutarhoja ja istuttivat niihin uusia hyöty- ja koristekasveja. Myöhemmin joukkoon liittyivät porvarit ja tehtailijat, jotka alkoivat kaunistaa kaupunkejaan, tehtaitaan ja huviloitaan istutuksilla. Tavallinen kansa kiinnostui puutarhanhoidosta myöhemmin ja usein käytännön syistä, leivän jatkeeksi. Satakuntalaisen puutarhakulttuurin vanhimmat juuret ulottuvat 1600-luvulle. Tuolta ajalta on tietoa lähinnä hyötykasviviljelyyn tarkoitetuista kartanopuutarhoista mm. Anolassa ja Vuojoella. Köyliönkartano, Kokemäenkartano ja Sunniemi ovat vielä näitäkin vanhempaa perua, mutta puutarhat ilmestyivät niihin myöhemmin. Merkittäviä kartanopuistoja löytyy lisäksi ainakin Villilän, Koiviston ja Yyterin kartanoista sekä Kellahden rusthollista. Tuorsniemen entisellä lasitehtaalla on ollut 1800-luvun alun tietojen mukaan hämmästyttävän tasokas puutarha, joka on päässyt kokonaan villiintymään. Satakunnan varhainen teollistuminen loi ruukinpuistot Kauttualle ja Noormarkkuun. Myöhemmin tehtaita ja niiden asuinalueita pyrittiin suunnittelemaan yhtenäisinä kokonaisuuksina, mistä kertovat Pihlavan sahan, Kaunismäen ja Halssin hyvin säilyneet viheralueet. Tehdasympäristö-

Villilän kartanopuistoa on restauroitu 2000-luvulla. Kuva: Pentti Pere, SatM.

jä on suunniteltu myös Friitalan Nahka Oy:lle ja Rauman Lönnströmin tehtaille. Vanhoihin ruukkeihin on teetetty 1900-luvulla uusia suunnitelmia valtakunnan huippusuunnittelijoilla Paul Olssonilla ja Bengt Schalinilla, jotka uudistivat myös monia satakuntalaisia kartanopuutarhoja. Noormarkun Havulinnan ja pääkonttorin puutarhat, Kauttuan Villa Ahlströmin puutarha ja Anolan kartanopuisto voidaan lukea heidän muotopuutarhatyylin päätöihinsä. Funktionalistisen puutarhan kansainvälinen merkkiteos löytyy Villa Maireasta, jota moni kotimainen puutarhasuunnittelija on ollut luomassa Alvar Aallon rinnalla.


189

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Pergola Havulinnan puistossa Ahlströmin alueella Noormarkussa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Puistorakentaminen sai Porissa alkunsa jo ennen vuoden 1852 tuhoisaa paloa Seurahuoneen hienostuneessa puolijulkisessa muotopuutarhassa. Palon jälkeen painopiste siirtyi uuden asemakaavan mukaisiin yleisiin puistokatuihin ja Seurahuoneen puisto eli Juhannuslehto jäi oman onnensa nojaan. 1800-luvun lopulla sekä Poriin että Raumalle syntyi joukko kaupunki-istutuksia, niistä merkittävimpänä Kirjurinluodon ainutlaatuinen maisematyylinen puisto Kokemäenjoen suistossa. Kehityskulkua on jatkanut Poriin vuonna 2002 perustettu kansallinen kaupunkipuisto, jonka ytimen vanhat viheralueet muodostavat. Niiden tuntumassa ovat modernismin luomat vihreät ihannemaisemat, Riihikedon ja Pormestarinluodon asuma-alueet, joiden istutuksilla haluttiin vakuuttaa suuren muuton sukupolvet odottavasta paremmasta tulevaisuudesta.

Tietoisuus vanhojen puistojen ja puutarhojen arvosta on herännyt asteittain viime vuosikymmeninä. Puutarhoja on tutkittu ja mitattu meilläkin jo ennen sotia, mutta vasta Suomenkin allekirjoittama kansainvälinen Firenzen julistus vuodelta 1982 historiallisten puutarhojen suojelusta ja hoidosta on nostanut ne suojeltavan kulttuuriperinnön piiriin. Tietotasossa ja suojelun toteutumisessa on kuitenkin vielä paljon toivomisen varaa. Puutarhoja ei voi suojella kuten rakennuksia, koska ne koostuvat osin elävästä materiaalista, vaan niitä pitää hoitaa monialaisen tutkimuksen ja pitkäjänteisen suunnittelun pohjalta. Tähän tarvitaan erikoisasiantuntemusta, joka syntyy vain koulutuksen ja kokemuksen kautta. Useita satakuntalaiskohteita, kuten Noormarkun ruukkialueen, Vuojoen ja Villilän puutarhat, on kunnostettu asiantuntevasti, mutta moni odottaa vielä uutta tulemistaan – tai lopullista unohdusta.


190

Satakuntalainen kulttuuriympäristö

Porin kansallinen kaupunkipuisto Kansallinen kaupunkipuisto on maankäyttö- ja rakennuslaissa määritelty kaupunkiympäristössä sijaitseva arvokkaiden kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden laaja kokonaisuus, jonka säilyttämiseen ja hoitamiseen kaupunki tai kunta on sitoutunut. Porin kansallinen kaupunkipuisto on perustettu vuonna 2002. Se on noin kymmenen neliökilometrin laajuinen monipuolisen rakennetun ympäristön ja jokivarsiluonnon yhdessä muodostama kansallisesti arvokas kokonaisuus. Porin kansallisen kaupunkipuiston erityisvaltteja ovat historiallinen puistoarkkitehtuuri, kaupunkia halkova ristikkäispuistojen kokonaisuus, arvokas rakennusperintö, mustavarisyhdyskunnat ja Kokemäenjoen suisto. Alueella on useita valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä ja siihen sisältyy osa Kokemäenjoen linnustoltaan arvokkaasta kosteikosta ja Natura 2000-alueesta. Maan-

Kirjurinluodon puistoa paviljonkeineen. Kuva: Pentti Pere, SatM.

kohoamisen ja jokilietteen maatumisen tuloksena syntyneellä luotojen alueella on monimuotoista joki- ja joenvarsiluontoa sekä 1900-luvun vaihteessa syntynyttä huvila- ja mökkikulttuuria. Luoteiskärjestään luotojen alue on yhteydessä linnustoltaan ja kasvistoltaan tunnettuun Kokemäenjoen suistoon. Joen monilajisten rantalehtojen vyö ulottuu aivan ydinkeskustaan saakka. Pääosa alueesta on säilyttänyt avoimuutensa ja on edelleen viljelykäytössä. Alueella sijaitsevat Kalafornian golfkenttä, 1950-luvulla perustettu siirtolapuutarha ja kaupunginpuutarha, jonka yhteydessä toimii alueellinen vihertietokeskus mallipuutarhoineen. Kirjurinluodolla on kansanpuistonomainen menneisyys. Siellä on englantilaistyyppinen puisto, jota kaupunkilaiset ovat käyttäneet jo vuosisadan ajan. Raatimiehenluodossa avattiin kesällä 2001

Vanha hautausmaa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Pori Jazz -festivaalin nykyisenä päänäyttämönä toimiva Kirjurinluoto Areenan konserttipuisto.

säästyneen raatihuoneen ympäristöön rakennettiin kaupungille

Viimeinen suurpalo koetteli Poria vuonna 1852. Palon jälkeisen

uusi hallinnon ja kaupan keskus kivestä. Samasta ruutuasemakaa-

uuden, aikakauden tapaan väljän ja vehreän ruutuasemakaavan

vasta ovat saaneet alkunsa kaupungin neljään osaan jakavat puis-

laati vielä samana vuonna lääninarkkitehti G. Th. Chiewitz. Palolta

toakselit. Pohjoispuiston päässä on Raatihuoneenpuisto ja Etelä-


191

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Ristikkäispuistot päättyvät pohjoisessa Raatihuoneen puistoon. Kuva: Pentti Pere, SatM.

puiston päässä Cygnaeuksen puisto. Kaupungin hautausmaat ja

sanpuistomaisessa käytössä. Alueella on säilynyt sotahistoriaan

kaupunginsairaalan alue muodostavat viherrakenteellisen jatkeen

liittyviä rakenteita ja rakennelmia. Siellä on myös Yrjö Lindegre-

Länsipuistolle. Alueella on mielenkiintoinen kulttuurihistoriallinen

nin suunnittelema, vuonna 1957 rakennettu, alkuperäisasussaan

menneisyys ja siellä on merkittäviä rakennusmuistomerkkejä.

säilynyt maauimala, jonka arkkitehtuuri ja rakennuspaikan valinta

Etelässä kansallinen kaupunkipuisto päättyy kaupunkilais-

heijastelevat aikakautensa ulkoilmaelämän ihanteita. Isomäen ur-

ten ulkoilu- ja virkistysalueena tärkeään Porin metsään. Verrat-

heilukeskuksen uusi rakennuskanta ja kentät keskittyvät valtatie

tain laajat metsäalueet ovat säilyneet rakentamattomina ja Porin

2:n välittömään läheisyyteen.

metsästä on välitön yhteys kaupunkia ympäröivälle maaseudulle. Alue on ollut kaupunkilaisten yhteislaitumena ja sittemmin kan-

Lähde: Heli Nukki/Satakunnan kulttuuriympäristöohjelma 2009–2015


192

Satakuntalainen kulttuuriympäristÜ


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

193

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt


194

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Kuntakohtainen luettelo Luetteloon on koottu maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt eri viranomaisten ylläpitämistä rekistereistä. Näitä viranomaisia ovat Museovirasto, Satakuntaliitto, Satakunnan Museo ja Varsinais-Suomen ELY-keskus. Perinnemaisemat Lounais-Suomen ympäristökeskuksen toimialueella kartoitettiin perinnemaisemia vuosina 1992–1997 osana valtakunnallista perinnemaisemainventointia. Inventoinnissa kohteet luokiteltiin käyttöhistorian, hoitotilanteen ja kasvillisuuden perusteella valtakunnallisesti (V), maakunnallisesti (M) tai paikallisesti arvokkaiksi. Löydetyt alueet ovat yleensä varsin pienialaisia, keskimääräinen pinta-ala on 5,7 ha. Inventointia on päivitetty vuosina 2007–2012 laaditun perinnebiotooppien hoito-ohjelman laatimisen yhteydessä. Satakunnasta on tiedossa kaikkiaan 430 perinnemaisemaa, yhteispinta-alaltaan noin 2200 ha. Tässä teoksessa on esitelty valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat kohteet. Kaikki kohteet löytyvät Satakunnan perinnebiotooppien hoito-ohjelmasta ja paikkatietona Lounaispaikasta. Lisätietoa: Kemppainen Ritva, Lehtomaa Leena: Satakunnan perinnebiotooppien hoito-ohjelma. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3, 2007. Julkaisu on saatavana vain sähköisenä. www.ymparisto.fi www.lounaispaikka.fi Muinaisjäännökset Satakunnassa on yli tuhat muinaisjäännöstä, joista on valittu tarkemmin esiteltäväksi 80 kohdetta. Kohteet on valinnut Satakunnan Museon arkeologi Leena Koivisto. Valinta on

tekijän subjektiivinen otos: muinaisjäännökset ovat kaikki yhtä arvokkaita ja niiden luokitteleminen ja erotteleminen valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviksi on mahdotonta. Ilman kattavia kaivaustutkimuksia on useimmissa tapauksissa mahdotonta edes tietää kohteen laajuutta saati arvioida tieteellistä mielenkiintoa tai tutkimuksellista merkittävyyttä. Esiteltäviä muinaisjäännöksiä valittaessa on pyritty jonkinlaiseen maantieteelliseen tasapuolisuuteen ja kohteita on mukana kaikkialta maakunnasta, joskaan ei aivan kaikista nykyisistä kunnista. Suurinta osaa on tutkittu kaivauksin ja monet on merkitty maastoon jollakin tavalla, joko opas- tai merkintätauluin tai niille on viitoitus. Valtaosa esitellyistä muinaisjäännöksistä sopii myös käyntikohteiksi. Mahdollista retkeilyä suunniteltaessa tulee kuitenkin muistaa, että useimmat kohteista sijaitsevat yksityismailla. Muinaisjäännöksiin voi toki tutustua jokamiehen oikeuden turvin, mutta pihapiirit ja viljellyt pellot on syytä kiertää. Kulttuuriympäristön rekisteriportaali on Museoviraston ylläpitämä palvelu, josta löytyy tietoa muinaisjäännöksistä, niiden hoidosta ja arkeologisista esinelöydöistä. Rekisteriä päivitetään koko ajan ja sieltä löytyvät ajankohtaiset tiedot kaikista Satakunnan tunnetuista muinaisjäännöskohteista. Lisätietoja: kulttuuriymparisto.nba.fi Rakennettu ympäristö Satakunnan rakennusperintö -inventoinnin päivitys tehtiin vuosina 2003–2005. Luettelon pohjana on vuosina 1987– 88 tehty inventointi, joka on julkaistu Satakunnan rakennusperinne -kirjassa vuonna 1990. Päivitysinventoinnissa valikoimaan on lisätty 40 sotien jälkeisen ajan edustavaa kokonaisuutta ja joitakin yksittäisiä arkkitehtonisesti merkittäviä rakennuksia. Yhteensä kohteita on 735. Inventoinnin suoritti tutkija Lauri Putkonen, joka on tehnyt myös Satakunnan aiemman inventoinnin. Työtä ohjasivat


195

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Lounais-Suomen ympäristökeskus, Satakunnan Museo, Turun yliopiston maisemantutkimuksen yksikkö, Porin, Rauman, Kankaanpään ja Huittisten kaupungit sekä Satakunnan aluearkkitehdit. Hankkeen käynnistyessä Satakunnan kunnat nimesivät työn ajaksi yhteyshenkilöt, jotta alueiden paikallistuntemuksen resurssit saatiin inventointiprosessiin mukaan. Selvitys ei ole suojeluluettelo, vaikka siihen sisältyy monia kaavoituksen tai lainsäädännön nojalla suojeltuja kohteita. Suojelullisen merkityksen kohdeluettelon rakennukset ja ympäristöt saattavat saada vasta kaavoituksen tai lainsäädäntöön perustuvien päätösten kautta. Luettelossa on mukana myös laajoja aluekokonaisuuksia, joissa tulee tapahtumaan täydennysrakentamista ja muita muutoksia. Valitettavasti joidenkin kohteiden säilyminen näyttää tällä hetkellä epävarmalta niiden huonon kunnon ja käytön puutteen takia. Tavoitteena kuitenkin on, että luetteloon valitut kohteet voitaisiin siirtää tuleville polville edustavina esimerkkeinä oman aikansa rakennusperinnöstä. Suurin osa kohteista on yksityisessä omistuksessa ja lähempi tutustuminen niihin vaatii aina maanomistajan luvan. Tässä lueteltujen kohteiden lisäksi on myös suuri joukko paikallisesti arvokkaita rakennettuja ympäristöjä, joita kannattaa vaalia. Jonkun kohteen puuttuminen listasta ei siis tarkoita sitä, ettei sillä olisi arvoa. Osa alueista on luetteloitu Museoviraston toimesta myös valtakunnallisesti merkittäviksi rakennetuiksi kulttuuriympäristöiksi ja onpa mukana kaksi maailmaperintökohdettakin. Näistä on maininta kohdekuvauksen yhteydessä. Lisätietoa: Metsäranta Pinja (toim.): Linnoista lähiöihin. Rakennetut kulttuuriympäristöt Suomessa. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 33. SKS. Porvoo, 2010. Maailmanperintökohteet: nba.fi Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt: rky.fi

Merkinnät

Rakennettu ympäristö -kohde Rakennettu ympäristö -alue

Muinaisjäännös Perinnemaisema Historiallinen tie

kartat Tiestö ja rakennukset 65 / MML/12 Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_ versio1_20120501 Satakuntaliitto


196 22

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

26

22

26

23

Eura Pohjoisosa 33 EURA POHJOISOSA Rekojärvi

33

15

Pinkjärvi

EURARiihijärvi POHJOISOSA 20

Pinkjärvi

15

15

Riihijärvi

Rekojärvi

23

20

4 4 3 2

4

16 2

4 3 2

5

55

21

1

55

21

1

3 1

2

9

2

9

8

10

8

10 11

11 12

5

13

12

13

16

2

7

Saarenmaa

18

42

Turajärvi

82

Perinnemaisema82

84

Historiallinen tie

84

81

Saarnijärvi

18

Haajanoja Länsi-Eura (Turajärvi-Naarjoki) 20 Haajanoja 22 Pietiläntie Länsi-Eura (Turajärvi-Naarjoki)

Loukonen

76 77 21 78

Loukonen Pietiläntie

21

Kivenarontie

75 Pohjakartta: Saarnijärvi 80 Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 75 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto 79 80 http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501

81

79

SATAKUNTALIITTO 85 0 0

Kauklainen

2,5

85

Kauklainen

5

Km

27.8.2012 Narvijärvi

76 77 78

2,5

5

Km

15

87

Narvijärvi

SATAKUNTALIITTO 88

Salajärvi

8

5 2 4

Neittamojärvi

38 Pitkäjärvi

88

Lavajärvi

Ahmasjärvi

6

39 38 12

21 13

15

Pitkäjärvi

11

16

16

42

40 Ilmiinjärvi

18

Ilmiinjärvi

18

17

3

17 5

Kaanaanmaa

1

4 14

6

8

11 6

8

5 2 4

7

13

10 7

3

Kaanaanmaa

1

5 5

8

12

15

15

10

2 9 11 6

1

12 1

Neittamojärvi

Lavajärvi

36

39

2 9 7

2

39

38

Kivenarontie

7

13 Salajärvi

5

4 14

6

87

37

35

15

22

25 27 24 28 31 32 3 44 27 28 35194 23 43 29 1 30 29 36 17 22 8 7 5 22 3 10 21

5

Suontausta Lähteenojantie

Lähteenojantie

20

25 24 32 23

33

18

9

33 3420

Suontausta

18

83 Rakennettu ympäristö -kohde

9

Harola

16

Turajärvi

Kokemäenjoki

36

16

Lutanjärvi

45

Kokemäenjoki

35

43

Maalis

26

9 26

6

9

17

17

Rakennettu ympäristö -alue 83

8

44

54

19

Muinaisjäännös

10

7

34

44 Köylypolvi 12 50 54 48 Köylypolvi 12 Virkmäki 13 49 45 1110 Harola 48 43 51 45 13 49 1110 37 52 40 51 36 14 2 52 35 40 53 16 41 14 38 Laukola 53 Kahala 41 39 19Laukola Virkmäki

Lutanjärvi

6

46

6

46

47

1 46

50

47

1

17 18

1

5

Laihia

Kahala

17

3

1

Saarenmaa Laihia

5

1

7

8

18

4

4 3

6

2

6

11

4

10

7

Peltomaa

Kauruunkulma

6

5

12

11 16

1

18

Kauruunkulma Peltomaa

27

rvi

4 3

1

56

56

27

Vuonajärvi

12 5

15

1

32 4

6 7

8

8

14 Köyliönjärvi

1 Ahmasjärvi

9 15

15

32 4

6

13

9 12

7

14

Köyliönjärv


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

76 77 78

81 75 76 80 77

Saarnijärvi

81

78 79

80

85 EURA ETELÄOSA 79

14

21

Loukonen

Eura Eteläosa EURA75ETELÄOSA Saarnijärvi

14

21

Loukonen

6

6

85

87

Kauklainen

87 Salajärvi

Salajärvi

Harola

Neittamojärvi

88 88

Narvijärvi

69 70

69 70

71

90

86

Ojajärvi

71

Lavajärvi

74

Mustajärvi

33

9

Korpi

33 31

3 Lammijärvi

31

9

Harjunummi

Korpi

30

29

29

32

Auvainen

Honkilahti Honkilahti

243

Mullasjärvi

24

25

1

Koskenkylä

25

Koskenkylä Vähäjärvi

Vähäjärvi

Löyttylä

26

Löyttylä Koskeljärvi Koskeljärvi

Muinaisjäännös

26

Vaaljoki

27

Vaaljoki

27

Vaaljärvi

Lellainen

Vaaljärvi

Lellainen

Iso Palijärvi

2,5

22.8.2012

Vallolammi Vallolammi Korpijärvi Korpijärvi

SATAKUNTALIITTO 0

Iso Palijärvi Pikku Palijärvi

Pikku Palijärvi

Pahkajärvi Lampsjärvi Pohjakartta: Valkkisjärvi Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Hepojärvi Lampsjärvi Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto Valkkisjärvi Hepojärvi http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501

2,5 Km 5

5

Km

SATAKUNTALIITTO

1

9

Pyhäjärvi Pyhäjärvi

28

Rakennettu ympäristö -kohde

Pahkajärvi

4

6 8

23

Auvainen

Mullasjärvi

Historiallinen tie

5

23

3

Perinnemaisema

5

2 1

30

28

Rakennettu ympäristö -alue

2 1

3

7

4

Mannila Mannila

Harjunummi

Kivijärvi Kivijärvi

14

14

Lammijärvi

32

0

12 11

15

Tiussala

Mustajärvi

9 15

91

14

Köyliönjärvi

9

Mestilä Vähäjärvi

91

34 Tiussala

14

7 13

Köyliönjärvi

Mestilä Vähäjärvi

89

34

7

1

Ahmasjärvi

Kajajärvi

89

74

8

32 4

6

Kajajärvi

Valkkisjärvi

72

1

32 4

6

12 8

Ahmasjärvi

90

86

Ojajärvi Valkkisjärvi

72

Lavajärvi

1 1

12

Harola

Neittamojärvi

Kauklainen Narvijärvi

11 6

11 6

197

15

10

9

7 10

139

7

13

7

8

7

15

8

Elijärvi Lampsijärvi

Elijärvi Iso-Valanen

Lampsijärvi Iso-Valanen

Vähä-Valanen


198

EURA Perinnemaisemat 1 Kiukaisten Katilan kedot Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy niittyä, ketoa ja hakamaata. Kohteen arvoa lisää edustava lajisto ja alueen kulttuurihistoriallinen arvo.

Muinaisjäännökset 1 Harola Euran Kauttuan Harolan rautakautinen röykkiöalue sijaitsee aivan Pyhäjärven luoteisrannan tuntumassa rehevässä lehtometsässä. Yli 50 hehtaarin laajuiselta alueelta tunnetaan kaikkiaan 690 kiviröykkiötä sekä kolme vallimaista kivirakennelmaa. Harolan röykkiöt ovat pääosin melko säännöllisen muotoisia, pyöreähköjä tai pitkänomaisia. Röykkiöiden koko vaihtelee, tavallisimmin niiden halkaisija on 4–6 m, mutta joukossa on huomattavasti isompia sekä aivan pieniä vain n. 2 m halkaisijaltaan

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

olevia röykkiöitä. Osassa on nähtävissä rakenteita: useissa on silmäkivi, ts. röykkiö on koottu isomman kiven ympärille tai näkyvillä on siististi ladottua reunakehää. Vaikka joukkoon mahtuu myös täysin rakenteettomia, epäselviä kiveyksiä, monet muistuttavat muodoiltaan rautakauden alun hautaröykkiöitä. Harolan röykkiöistä 18 on tutkittu. Niistä on löydetty mm. saviastianpalasia ja rautakuonaa sekä eläinten luita ja hampaita. Löytöjen perusteella röykkiöt on ajoitettu rautakauden alkupuoliskolle. Ihmisluuta on löydetty vain vähän ja tämän perusteella kaikkia röykkiöitä ei pidetä hautoina. Osa voisi olla rakennuksen pohjia, kaski- tai raivausröykkiöitä tai liittyä esihistorialliseen raudanvalmistukseen. Suuri osa Harolan röykkiöistä sijaitsee lehtometsässä, tiheän pähkinäpensaston suojassa: pähkinälehdot ovatkin osa Metsähallituksen hallinnoimaa Harolan luonnonsuojelualuetta. Lehtoalueella on Euran kunnan toimesta tehty luontoselvitys, jonka yh-

Harolan laajaa röykkiöaluetta. Kuva: Pentti Pere, SatM.

teydessä kasvillisuus kartoitettiin. Lajistosta löydettiin mm. hakasaraa (Carex spicata) ja mäkikauraa (Avenula pubescens), jotka ovat rautakautisen asutuksen seuralaiskasveja eli arkeofyyttejä. Myös pähkinäpensasta tavataan usein esihistoriallisten asuinpaikkojen tuntumasta. Harolan röykkiöaluetta hoidetaan Metsähallituksen ja Museoviraston yhteistyönä laatiman hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti. 2 Kauttuan vanha kylä Euran Kauttuan kylä on vuoden 1696 kartan mukaan sijainnut ennen isojakoa aivan Eurajoen varressa noin 2 km kirkosta eteläkaakkoon. Nykyisin Kauttualle johtava tie kulkee Eurajoen yli noin 35 m entisestä sillan paikasta pohjoiseen, mutta vanhan sillan kiviä on vielä joen rannoilla näkyvissä. Kauttuan kylän talot ovat sijainneet kahden puolen vanhaa tietä, näistä vain Luistarin talo on jäljellä. Kylän paikka sijaitsee kokonaisuudessaan Luistarin kalmiston suoja-alueella ja itse kalmistoon on matkaa vain 250 m. Kylän paikalla on tehty ainoastaan pienialaisia koetutkimuksia, joissa löydettiin runsaasti jälkiä eriaikaisesta ihmistoiminnasta ja asumisesta alueella. Mahdollisesti paikalla on asuttu jo rautakaudella, asuinpaikkajäänteiden tarkka ajoittaminen vaatisi kuitenkin laajempia tutkimuksia. Kauttuan vanhan kylän paikan sijainti on keskeinen Euran rautakautisessa maisemassa: lähempänä keskustaa jokivarsi on tiiviisti rakennettu, täällä pellot ja niityt ulottuvat edelleen jokivarteen asti. Varmoja rautakauteen

ajoitettavia asuinpaikkoja ei Eurasta toistaiseksi tunneta. Luistarin talossa toimii nykyään päiväkoti. Entinen kylän alue on peltoa ja joutomaata. Aivan jokirannassa on Euran kunnan mattojenpesupaikka. 3 Kolmhaara Kolmhaaran laaja asuinpaikka- ja kalmistoalue Euran Honkilahdella on saanut nimensä sijaintinsa mukaan: muinaisjäännös sijaitsee Hinnerjoen ja Vaaljoen yhtymäkohdassa, jossa vesistöt muodostavat kolme uomaa. Kolmhaarassa on useita löytöalueita ja paikalla on asuttu pitkään ja ilmeisesti useassa eri jaksossa. Aivan jokien yhtymäkohdan pohjoispuolella on Eteläkukkula, joka asuinpaikan ensimmäisenä käyttöaikana kivikaudella oli pieni saari. Siitä vähän luoteeseen oleva Pohjoiskukkula sijaitsi samaan aikaan niemen kärjessä. Munasaari sijaitsee Hinnerjoen eteläpuolella. Alueella on tehty kaivauksia 1940-luvulta lähtien. Kolmhaarasta tunnetaan useita erityyppisiä asumuksenpohjia ja lukuisia liesiä, mutta tunnetuimmat muinaisjäännökset ovat 26 punamultaa sisältänyttä hautaa. Haudoista yksitoista on paasiarkkuhautoja ja kahdeksassa haudassa toisessa tai molemmissa päissä oli pystykivi. Osasta haudoista löytyi meripihkakoruja ja piikivisiä nuolenkärkiä. Arkkuhaudoissa oli runsaasti punamultaa ja monissa oli säilynyt jäänteitä vainajien luista, mutta esinelöytöjä niistä ei tehty. Luista tehdyt radiohiiliajoitukset jakaantuvat siten, että kaksi niistä kuuluu kivikauteen, viisi ajoittuu epineoliittiseen vaiheeseen ja yksi hauta vasta rauta-


199

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

kauden puoliväliin. Kolmhaaran asuinpaikka ja kalmisto sijaitsevat pääosiltaan vanhalla hiekanottoalueella. Hiekkakuoppien rinteet ovat umpeenkasvaneet ja sammaloituneet, eikä muinaisjäännöksistä ole enää näkyvissä maanpäällisiä rakenteita. Sen sijaan Munasaaren lounaisrinteellä on Euran toistaiseksi ainut tunnettu kuppikivi. Noin kuution kokoisen kiven jäkälöityneessä yläpinnassa on erotettavissa 4 tai 5 kuppimaista syvennystä. 4 Käräjämäki Euran Käräjämäki on yksi Suomen tunnetuimmista rautakauden kalmistoista. Muinaisjäännösalue on hiekkainen mäenharjanne, joka sijaitsee aivan Euran keskustan tuntumassa Eurajoen itärannalla. Aikaisemmin Käräjämäki ja sen pohjoispuolinen Osmanmäki olivat kokonaan peltojen ympäröimiä. Nyt viljelysmaisema aukeaa vain mäen länsi- ja eteläpuolella, muualla rakentaminen on ulottunut aivan alueen reunamille asti. Osmanmäki on tuhoutunut hiekanotossa ja asuntorakentamisessa lähes kokonaan. Käräjämäki tunnetaan ennen kaikkea tuomarinympyrästään: 12 kehän muotoon asetetusta kivestä, joilla entisaikain käräjämiesten on kerrottu istuneen. Varmaa tietoa käräjien käymisestä paikalla ei kuitenkaan ole, tuomarinympyrän sisältä on löydetty rautakautinen palokuoppahauta ja kivikehä lieneekin hautarakenne. Käräjämäen vanhimmat hautaukset ovat kansainvaellusaikaisia palokuoppahautoja, mutta suurin osa hautauksista on ruumishautoja, joita edelleen näkyy pitkulaisina kuoppina mäen länsirin-

Kauttuan linnavuori. Kuva: Pentti Pere, SatM.

teessä. Kaikkiaan hautapainanteita on laskettu alueella olevan yli 200, mutta vain noin neljäsosa näistä on tutkittu. Useat haudat ovat olleet kiveyksen peittämiä ja Osmanmäellä hautojen päällä on ilmeisesti poltettu tulta. Ajoitetut ruumishaudat ovat merovingi- ja viikinkiaikaisia. Käräjämäen muinaisjäännösalue on lunastettu valtiolle jo vuosisadan alussa ja se on suosittu, opastauluin varustettu nähtävyyskohde. 5 Lauhianmäki Euran Lauhianmäki on pohjoisin kunnan tunnetuista rautakautisista kalmistomäistä. Se on hiekkapohjainen mäenkumpare, joka sijaitsee keskustaajaman ulkopuolella Eurajoen itärannalla noin 350 m etäisyydellä joesta. Mäkeä ympäröivät peltoaukeat ja se on säilyttänyt Euran lukuisista kalmistomäistä parhaiten alkuperäisen asemansa maisemassa. Mäen ympärillä on jonkin

verran rakennuksia, mutta sen nykyinen käyttö hautausmaana on säilyttänyt ympäristön suhteellisen avoimena. Lauhianmäki on Euran ruumiskalmistoista vähiten tutkittu. Mäellä tiedetään olleen 1880-luvulla näkyvissä noin 200 hautapainannetta. Uuden hautausmaan laajennustöissä muinaisjäännösalue kuitenkin ehti tuhoutua, ainoastaan seitsemän hautaa tutkittiin vuonna 1890. Tutkituista haudoista viisi ajoittuu viikinkiaikaan, mutta mäeltä kerättyjen irtolöytöjen joukossa on myös lukuisia vanhemmaksi ajoitettavia esinetyyppejä, mm. kansainvaellusaikaisia kaularenkaita sekä rannerenkaat mahdollisesti jo vanhemmalta roomalaisajalta. 6 Linnavuori Kauttuan linnavuori on Ala-Satakunnan ainut muinaislinna. Se on osin jyrkkäseinämäinen peltotasangolta nouseva mäki, joka sijaitsee Pyhä-

järven pohjoispäässä lähellä Eurajoen niskaa. Linnavuoren sijainti on aikanaan ollut strategisesti hyvin tärkeä, sillä sieltä on voitu valvoa Ala-Satakunnan tärkeitä rautakautisia kulkureittejä, Pyhäjärveä ja Eurajokea. Linnavuorelta on lisäksi ollut näköyhteys lähes kaikkiin Euran tunnettuihin rautakauden lopun kalmistoihin, joten voidaan olettaa, että lähistöllä on sijainnut useita kyliä. Linnavuorella on loivemman nousun puolella etelässä ja lounaassa näkyvissä noin 60 m pitkä hyvin säilynyt kivivalli. Valliin sisälle jäävä alue on pieni, vain n. 750 neliömetriä. Kauttuan linnavuorella on tehty tutkimuksia useaan otteeseen. Kulttuurikerros linnalla on ohut, joten pysyvää asutusta siellä ei liene koskaan olleen ja linna on toiminut ensisijassa vartio- ja pakopaikkana. Esinelöytöjen perusteella varustus on ollut käytössä ainakin 700- ja 800-luvuilla jaa. Kauttuan linnavuori on suosittu nähtävyys- ja käyntikohde. Paikalla onkin informaatiotauluja sekä jyrkkää nousua helpottavat ja maaston kulumista estävät portaat. 7 Luistari Euran Luistarin muinaisjäännösalue käsittää pronssikautisen asuinpaikan, röykkiöitä pronssi- ja rautakaudelta sekä laajan rautakautisen ruumiskalmiston. Varhaisimmat asuinpaikkajäännökset ovat pahasti tuhoutuneet jo rautakaudella kun niiden päälle on ensin tehty hautaröykkiöitä ja myöhemmin kaivettu lukuisia ruumishautoja. Pronssikautiseen löytöaineistoon kuuluu kuitenkin runsaasti saviasti-


200

anpalasia sekä useita suuria kuoppaliesiä. Röykkiöistä löydetty suuri rautakuonan määrä todistaa varhaisesta raudanvalmistuksesta Eurassa. Luistarin ruumiskalmistosta on vuosina 1969–1992 tutkittu yli 1300 hautaa. Aikuisten hautojen lisäksi paikalta on tutkittu myös lasten hautoja. Hautojen löytöaineiston perusteella voidaan seurata naisen puvun ja korujen, miesten aseistuksen sekä hautaustapojen kehitystä useiden vuosisatojen ajan rautakauden puolivälistä aina ristiretkiajalle asti. Luistarin viikinkiaikaisen naisen haudan löytöjen perusteella on rekonstruoitu Euran muinaispuku. Suuri osa Luistarin nuorimmista haudoista on esineettömiä. Tämä merkinnee kristillistä vaikutusta ja viittaa siihen, että hautauksia on tehty vielä historiallisen ajan alussa. Kalmistoa olisi näin käytetty yhtäjaksoisesti 600–700 vuoden ajan. Luistarin muinaisjäännösalueen keskeisin osa on aidattu. Tutkitut röykkiöt ja osa ruumishautoja peittäneistä kiveyksistä on entistetty paikalle. Alueella on lisäksi informaatiotauluja ja kesäaikaan Euran kunnan ylläpitämä Luistarin kaivausten tutkimustuloksia esittelevä näyttely. 8 Pappilanmäki Euran Pappilanmäen ruumiskalmisto sijaitsee Euran kirkon tuntumassa, noin 500 m kirkosta luoteeseen. Eurajoen rantaan on matkaa noin 200 m. Pappilanmäki on hiekkaharjanne, joka kohoaa selvästi sitä ympäröivästä peltomaisemasta. Mäellä sijaitseva empiretyylinen pappila on rakennettu vuonna 1843 ja jo rakennuksen perustuksia

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

kaivettaessa löydettiin upea hopeakoristeinen ristiretkiajan miekka. Pappilan rakentamisen jälkeen ympäristöstä on moneen otteeseen tallennettu irtolöytöjä sekä tutkittu ruumishautoja. Tunnetuin Pappilanmäen löydöistä on nk. Pappilanmäen rengasmiekka: merovingiaikainen kullalla ja hopealla päällystetty sekä eläinornamentiikalla koristettu loistoase. Varsinaiset kaivaukset Pappilanmäellä ovat käsittäneet vain suhteellisen pienen alueen pappilan länsipuolella, mutta on syytä olettaa, että kalmisto on aikanaan ulottunut laajalle alueelle mäen päällä ja rinteillä. Osa hautauksista on tuhoutunut eriaikaisissa rakennustöissä ja hiekanotossa. Tutkimatonta kalmistoa on mahdollisesti jäljellä ainakin päärakennuksen pohjoispuolella, jossa maan pinnalla on edelleen näkyvissä matalia painaumia. Myös alueella tehty maatutkaus antaa viitteitä vielä säilyneistä haudoista. Pappilanmäen historiallisen ajan kerrostuma käsittää mahdollisesti mäellä osin säilyneet pitäjän pappilan rakennusryhmän jäännökset. 9 Rivanmaa Vasarakirveskulttuurin aikaan diabaasi, hienojakoinen ja tiivis kivilaji, havaittiin parhaaksi kivikirveiden raaka-aineeksi. Suuri osa Suomesta löydetyistä vasarakirveistä onkin valmistettu Satakunnasta louhitusta oliviinidiabaasista. Suomalaiset vasarakirveet ovat hyvätekoisia ja niiden valmistus lienee ollut lähes ammattimaista työtä. Todennäköisesti diabaasilouhosten lähellä on ollut pajoja, joista kiviseppien valmistamia kirveitä on kuljetettu koko vasa-

rakirveskulttuurin alueelle. Erityisesti Pyhäjärviseudulta tunnetaan lukuisia oliviinidiabaasiesiintymiä. Rivanmaan diabaasilouhos sijaitsee kallioisella metsäalueella Euran Hinnerjoella. Kyläläisten hyvin tuntema louhos on pienen kallionyppylän pohjoissivustalla. Louhintamerkkejä on näkyvissä noin viiden metrin matkalla. Rosoinen ja jyrkkä louhittu seinämä on korkeimmillaan noin kolme metriä. Diabaasikivi on mustaa ja lohkeavaa ja maassa näkyy paljon iskoksia. Lähitienoon asukkaat ovat noutaneet paikalta kiuaskiviä aivan viime vuosikymmeniin asti. Varmasti ei voida sanoa, onko kyseessä myös kivikautinen kohde. Kaivauksin tutkittuja tai ajoitettuja kivikautisia diabaasin louhospaikkoja ei Suomesta tunneta. 10 Juhola Paneliasta Eurakoskelle vievän tien pohjoispuolella Juholan talon kohdalla on etelään kohti peltoaukeaa laskevassa rinteessä 4 hautaröykkiötä. Tien eteläpuolella lähellä Juholan taloa olevalla suuria kuusia kasvavalla mäellä on lisäksi yksi iso hautaröykkiö, hiidenkiuas. Röykkiöitä ei ole tutkittu. Juholan neljän hautaröykkiön ryhmä on tyypillinen satakuntalainen pronssikautinen röykkiöalue. Yksittäisten pyöreähköjen röykkiöiden halkaisijat ovat 10–12 metriä ja ne ovat noin metrin korkuisia. Tämän kaltaisia röykkiöitä tunnetaan Satakunnasta satoja. Röykkiöt sijaitsevat rinteessä, josta niiden rakentamisen aikaan on ollut avoin näkymä Panelian muinaiselle merenlahdelle. Nykyhetkellä röykkiöitä ympäröi taimikko.

11 Kuninkaanhauta Euran Panelian Kuninkaanhauta tunnetaan Suomen suurimpana hiidenkiukaana. Kuninkaanhaudan halkaisija on n. 40 metriä ja korkeus lähes 4.5 metriä. Röykkiöön liittyy lisäksi laaja lievekiveys, joka on aikojen kuluessa peittynyt pellosta kerättyjen kivien alle. Kuninkaanhaudan sisärakenteista tiedetään vain vähän, sillä röykkiötä ei ole tutkittu. Sijainnin ja ulkoisen muodon pohjalta on kuitenkin päätelty, että Kuninkaanhauta ajoittuu pronssikauden alkupuoliskolle. Halkaisijaltaan yli 40 metrisen hautaröykkiön rakentaminen on aikanaan vaatinut suunnattoman työmäärän. On laskettu, että Kuninkaanhauta koostuu jopa 2000 kuutiosta kiviä. Jos kaikkien kivien halkaisija olisi 20 cm, niitä olisi röykkiön rakentamiseen tarvittu yhteensä 250 000 kappaletta. Todennäköisesti Kuninkaanhautaa ei kuitenkaan ole rakennettu valmiiksi yhdellä kertaa, vaan hautaa on laajennettu vähitellen, ehkä pitkänkin ajan kuluessa. Panelian kylätiehen liittyvän kevyenliikenteen väylän rakentamisen yhteydessä Kuninkaanhaudan kupeessa tehtiin kaivaustutkimuksia vuosina 1987–88. Tutkimuksissa löydettiin jälkiä asuinpaikasta: kuoppaliesiä sekä jäänteitä asumuksista. Liedestä tehty radiohiiliajoitus ajoittaa asuinpaikan pronssikauden ja rautakauden taitteeseen. Panelian kylän laaja peltoaukea oli pronssikaudella suojaisa merenlahti, jonka matalat rannat olivat asutukselle suotuisia. Muinaisen lahden rantoja seuraa edelleen hautaröykkiöiden ketju, joka pohjoisessa jatkuu Nakkilaan ja


201

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Harjavaltaan. Näille seuduille on tyypillistä, että röykkiöt on rakennettu loiville rinteille lähelle pronssikautista merenrantaa, toinen tyypillinen piirre on röykkiöiden poikkeuksellisen suuri koko. Kaikkiaan Panelian kylän alueelta tunnetaan edelleen yli 100 pronssikautista hautaröykkiötä, lisäksi on tietoja kymmenistä aikanaan hävitetyistä ja tuhoutuneista hiidenkiukaista. 12 Lammashaka Lammashaan muinaisjäännösalue Euran Paneliassa koostuu kahdesta erillisestä röykkiöryhmästä. Eteläisessä ryhmässä on kolme hautaröykkiötä, jotka sijaitsevat lähellä peltoaukean reunaa hakamaisessa ympäristössä. Röykkiöiden pohjoispuolella on omakotitaloja. Ryhmän suurin röykkiö on halkaisijaltaan 17x15 m ja sen korkeus on n. 2 metriä. Keskellä röykkiötä on hyvin tyypilliseen tapaan pengottu kuoppa. Röykkiön ulkoreunoilla on selvästi näkyvissä olevaa kehäkiveystä. Hautaröykkiöiden ympäristössä maastossa on näkyvissä painanteita ja kuoppia. Osa näistä on varmasti melko nuoriakin kaivantoja, mutta joukossa saattaa olla myös esim. keittokuoppia tai muita pronssikautiseen toimintaan tai asumiseen liittyviä jäänteitä. Pohjoinen röykkiöryhmä koostuu kahdesta lähekkäin olevasta röykkiöstä, jotka sijaitsevat ympäristöstään vähän kohoavalla mäennyppylällä omakotialueelle johtavan tien pohjoispuolella. Röykkiöistä suurempi on kooltaan 15x10 m ja sen korkeus on lähes 2 metriä. Röykkiötä on pengottu ja inventointikertomuksen mukaan sen keskellä on aikaisemmin ollut sähkötolppa.

Lammashaan hautaröykkiöitä ei ole tutkittu. Alueella on informaatiotauluja. 13 Ruohomäki Ruohomäen hiidenkiukaat sijaitsevat Euran Paneliassa peltojen keskellä olevan metsäsaarekkeen lounaisreunassa. Metsäsaareketta ympäröivät viljelykset kaikissa ilmansuunnissa ja mäen korkein kohta on 7,5 m peltoa korkeammalla. Röykkiöt sijaitsevat hyvin loivasti lounaaseen laskevassa rinteessä. Neljästä tunnetusta röykkiöstä kolme on poikkeuksellisen kauniita, lähes kartiomaisia rakennelmia. Suurin röykkiöistä, noin 3,5 metriä korkea, on säilyttänyt erityisen hyvin alkuperäisen muotonsa. Pienin röykkiöistä on osittain tuhoutunut metsän uudistuksen yhteydessä. Ruohonmäen röykkiöitä ei ole tutkittu. Alueella on informaatiotaulu. 14 Toukolan Sepänmäki Toukolan Sepänmäki sijaitsee Euran Panelian kyläkeskukseen johtavan tien länsipuolella, aivan tien kupeessa. Kylätie on aikanaan ylittänyt mäen sen korkeimmalta kohdalta, mutta 1960-luvulla tien profiilia muutettiin ja osa Sepänmäen huipusta leikattiin pois. Sepänmäellä sijaitsevat hiidenkiukaat ovat muodoltaan kauniin kumpumaiset ja ne ovat säilyneet aarteenetsijöiden penkomiselta. Röykkiöistä eteläisempi on halkaisijaltaan 12,5x12 m ja se on vähän suurempi kuin pohjoisen puoleinen (12x8 m), jonka reunasta osa on ilmeisesti aikojen kuluessa sortunut tieleikkaukseen. Molempien röykkiöiden korkeus on 2,5–3 m.

Sepänmäen muinaisjäännösalueen erikoisuus on röykkiöiden välissä sijaitseva avoin ja lähes 4 metriä pitkä paasiarkku. Yleensä hiekkakivilaaoista tai kivipaasista tehty arkku sijaitsee röykkiön sisässä ja tulee näkyviin vain röykkiötä purettaessa. Sepänmäen kaltaista röykkiön ulkopuolella sijaitsevaa paasiarkkua ei tunneta mistään muualta Suomesta. Mahdollisesti Sepänmäen kaksi röykkiötä on ollut tarkoitus yhdistää yhdeksi suurröykkiöksi, joka olisi peittänyt myös paasiarkun. Jostain syystä tämä työ on jäänyt kesken. Sepänmäen röykkiöitä tai paasiarkkua ei ole tutkittu. Paikalla on informaatiotaulu.

Rakennettu ympäristö 1 Euran kirkko Arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema tornillinen pitkäkirkko on valmistunut vuonna 1898. Rakennusmateriaalina on käytetty rustikoitua punagraniittia sekä punatiiltä. Kirkko on tyypillinen aikansa kertaustyylin edustaja koristemuotojen viitatessa gotiikan arkkitehtuuriin. Kirkkoa korjattiin 1920-luvulla arkkitehti Erkki Huttusen johdolla. Viimeksi kirkko on korjattu vuosina 2000–2001 Ola Laihon ja Markku Hyvösen suunnitelmien mukaan. Kirkko sijaitsee vanhan hautausmaan keskellä. Hautausmaan laidalla on tiilinen makasiinirakennus. Uusi seurakuntakeskus on vuodelta 1982. Maisemaa hallitseva tiilikirkko, jonka ympärillä monipuolista vanhaa rakennuskantaa. Valtakunnallisesti merkittävä.

2 Euran kirkon ympäristö Kirkko ympäristöineen muodostaa ehjän maisemakokonaisuuden, joka koostuu vanhasta hautausmaasta, makasiinista, kirkkosillasta ja Lukkalaan johtavasta tiestä, vanhasta kansakoulusta sekä nuorisoseuran talosta. • Eurajoen ylittävä vanha kaksiholvinen kivisilta on 1910-luvulta. Rakentajana oli Vihtori Sedig. • Idyllisen kylätien varrella sijaitsee Lukkalan empiretyylinen päärakennus vuodelta 1864. Vieressä sijaitseva Eskolan tilan päärakennus on rakennettu 1800-luvun puolivälissä ja saanut nykyisen asunsa 1925. • Kirkonkylän vanha kansakoulu on 1880-luvulta. Samassa pihapiirissä on Kirkonkylän koulun uudempi, vuonna 1958 valmistunut kivinen koulurakennus. Kirkkomaisema, johon liittyy monipuolista vanhaa rakennuskantaa. Valtakunnallisesti merkittävä. 3 Euran pirtti Taiteilija Jalmari Karhulan suunnittelema Euran nuorisoseurantalo Pirtti valmistui 1908. Jugendtyylisessä suuressa puurakennuksessa on Karhulan arkkitehtuurille tyypillinen massiivinen katto-osa ja moniruutuiset ikkunat. Rakennuksen sisätiloissa on juhlasali ja näyttämö, ravintola, näyttelytila, lukusali ja kokoontumishuoneita. Pirttiä voi pitää Karhulan kokonaistaideteoksena, sillä hänen käsialaansa ovat rakennuksen kaikki yksityiskohdat. Euran pirtti on maamme edustavimpia seurataloja ja se liittyy kiinteästi Euran historialliseen kyläkuvaan. Rakennus on peruskorjattu 1980-luvun alussa.


202

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

kerakennus on vuodelta 1938. Julkista rakentamista edustaa myös Euran Pirtin lähellä oleva paloasema vuodelta 1952. • Taiteilija Jalmari Karhula suunnitteli kotitilansa Karhulan huvilamaisen päärakennuksen, joka valmistui vuonna 1914. Jo aiemmin hän oli suunnitellut jugendtyylisen renkituvan ja hänen käsialaansa on myös jyrkkäkattoinen viljavarasto raitin toisella puolen. Karhulan lyhennetty kivinavetta on vuodelta 1879. • Vuonna 1891 perustettiin Lauhianmäen hautausmaa avaran peltoaukean keskelle. Kuntakeskuksen tuntumassa oleva raittikylä, jossa tien varrella on säilynyt runsaasti sekä asuin- että julkista arkkitehtuuria.

Euran pappila. Kuva: L auri Putkonen.

Yksi jugendkauden edustavimmista seurataloista. Valtakunnallisesti merkittävä. 4 Euran pappila Pappilan empiretyylinen päärakennus on rakennettu arkkitehti Pehr Johan Gylichin 1843 laatimien piirustusten mukaan. Rakennusmestarina toimi mouhijärveläinen Matts Roos. Pappilan sisätilat on peruskorjattu 1960-luvulla. Rakennusta ympäröi lehtevä puisto, jonka laidassa on vanha makasiini. Pappilanmäellä sijaitseva rautakautinen kalmisto kertoo alueen pitkästä asutushistoriasta. Empirekauden edustava pappilarakennus rautakautisella kalmistoalueella. Valtakunnallisesti merkittävä.

5 Sorkkisten kylä ja kulttuurimaisema Sorkkisten kylä on saman pääraitin varrella, jolla Euran kirkko ja Isovahen kylä sijaitsevat. Rakennukset sijaitsevat pääasiassa raitin ja Eurajoen välisellä kapealla vyöhykkeellä. Eurajoen itäpuolella on viljelysmaiseman keskellä Lauhianmäen hautausmaa. Perinteistä rakennuskantaa kylässä edustavat Kylä-Anttilan, Juuselan, Karhulan ja Krouvilan rakennusryhmät. Myös Euran entinen meijeri ja peruskorjattu työväentalo ovat raitin varrella. Meijerin kivirakennus on vanhimmilta osin vuodelta 1889. Työväentalo Onnela on rakennettu vuosina 1905 ja 1912 sekä muutettu nykyiseen asuunsa 1930. Osuusliike Kehän funktionalistinen lii-

6 Osman talo, Euran kk Osmanmäki on Euran vanhimpia talonpaikkoja. Mäellä on rautakautinen kalmisto. Osman päärakennus on eräiden tietojen mukaan rungoltaan 1600-luvulta. Nykyinen, hiljattain peruskorjattu ulkoasu on alun perin 1800-luvun lopulta. Rautakautisella kalmistopaikalla sijaitseva talonpoikaistila. 7 Isovahen kylä Vanhasta Isovahenkylän raittinäkymästä on säilynyt edustava näyte Alija Ylinuoranteen talojen ja myös lähellä sijaitsevan Isovahen kohdalla. • Alinuoranteen poikkeuksellisen pitkä päärakennus on 1800-luvun alkupuolelta, joskin osa rakennuksesta on ilmeisesti 1720-luvulta. • Ylinuoranteen tyylipuhdas päärakennus lienee 1800-luvun keskivaiheilta. • Isovahen komea kivinavetta vuodelta 1912 on taiteilija Jalmari Karhulan

suunnitelma. Rakennuksessa toimii nykyisin mm. esihistorian opastuskeskus. • Entinen apteekki Tarmola on rakennettu vuoden 1930 vaiheilla ilmeisesti rakennusmestari Siikosen mallipiirustusten mukaan. Vanhaa talonpoikaista kyläasutusta keskustaajaman kupeessa. Valtakunnallisesti merkittävä. 8 Euran Käräjämäki Rautakautisen poltto- ja ruumiskalmiston yhteydessä on kahdentoista kiven muodostama tuomarinympyrä. Kehän keskellä ollut kolmastoista kivi on perimätiedon mukaan muurattu lähellä sijaitsevan Isovahen talon väentuvan uuninperustaan. Tuomarinympyrä on alkujaan polttohauta 500–600 luvun vaihteesta. Huomattava esihistoriallinen muinaisjäännös. 9 Kauttuan omakotialue 1938 palstoitettu laaja pientaloalue, joka on rakennettu yhtenäisesti tyyppipiirustusten mukaan 1940- ja 1950-luvulla. Asuntoalueen tuntumassa on Kauttuan suuri kivikoulu vuodelta 1949. Koulua on laajennettu alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen 1990-luvulla. Jälleenrakennuskauden yhtenäinen asuntoalue kouluineen. 10 Toipilaskoti, Kauttua 1900-luvun alussa yksityisestä aloitteesta perustettu keuhkotautiparantola ”Huoltola”, jota ympäröivät puistomaiset istutukset. Terveydenhuollon arkkitehtuuria 1900-luvun alusta.


203

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

11 Kauttuan ruukinalue Kauttuan asutushistoria on jatkunut ilmeisesti jo esihistorialliselta ajalta. Tähän viittaa Kauttuan Linnavuori ja rautakautiset kalmistopaikat Luistarissa ja Harolassa. Kauttua oli merkittävä liikennepaikka jo 1500-luvulla - tuolta ajalta on tietoja Eurajoen ylittävästä sillasta. Paikka oli erityisen otollinen myös myllytoiminnalle. 1547 Kauttualla mainittiin olleen kaksi piispan mylläriä ja lisäksi paikalla oli Yläneen kartanon mylly. 1580-luvulla koskessa oli kruunun tullimyllyn lisäksi kaikkiaan 15 myllyä. Vuonna 1689 perusti Suomen vuorimestari, maaherra Lorentz Creutz nuorempi Kauttuan ruukin tähän luonnonkauniiseen paikkaan. Kauttua onkin Noormarkun ohella kaikkein edustavin Satakunnan historiallisista teollisuusalueista. Raudanjalostus Kauttualla loppui vuonna 1907, jolloin tilalle tuli paperinvalmistus. Vuonna 1937 paperitehtaan läheisyyteen perustettiin vielä pakkaustarviketehdas. Tehtaiden tuotannon kasvaessa myös laitoksia on laajennettu voimakkaasti. Kauttuan ruukin entinen päärakennus, joka nykyisin toimii klubina, on vuodelta 1802. Uusklassistisen puurakenteisen kartanon suunnittelijaa ei tunneta. Rakennusta on jatkettu matalammilla päätysiivillä vuonna 1824. Päärakennusta ympäröivässä puistossa on 8-kulmainen kellotorni ilmeisesti 1830-luvulta. Lehtevän ruukinraitin varrella sijaitsevat 1800-luvun alussa rakennetut vasaraseppien tuvat sekä joukko 1800- ja 1900-lukujen vaihteen molemmin puolin valmistuneita maa-

talous- ja asuinrakennuksia. Kauttuankosken myllyistä on enää perustuksia jäljellä. Sensijaan kivetyt kanavauomat ovat yhä nähtävissä. Kosken partaalla on Thyra Borgin kansallisromanttinen ateljeerakennus (myöhemmin metsästysmajana) vuosisadan vaihteesta. Rakennus on vuorattu vuonna 1937 siten, että alkuperäiset pyöröhirsiseinät ja koristelu ovat peittyneet. Kosken varrella on myös tehtaan vanha vesisaha vuodelta 1905. Sahan ja päärakennuksen välissä on suuri hiilisuuli 1800-luvun puolelta. Tuhoutumisvaarassa olleet rakennukset on kunnostettu 1990-luvun lopulla. Vuonna 1911 valmistui uusi, arkkitehti Jarl Eklundin paperitehtaan johtajaa varten suunnittelema Villa Ahlström. Tätä tyylillisesti monivivahteista rakennusta ympäröi aluksi Paul Olssonin suunnittelema geometrinen puistosuunnitelma, joka ei koskaan toteutunut. Vuonna 1922 rakennettiin edellisen läheisyyteen hengeltään klassisistinen Villa Mäntylä, jonka edustalla on vanha virstanpylväs. Villa Ahlströmia isännöi nykyään 1989 perustettu Pyhäjärvi-instituutti. Ikihonkia kasvavaan mäenrinteeseen rakennettiin vuonna 1939 arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema terassitalo, joka myötäilee kaltevan maaston muotoja. Kunkin asunnon katto toimii parvekkeena, portaita rakennuksessa ei ole. Aallon alkuperäisen vuonna 1937 esittämän yleissuunnitelman mukaan alueelle piti rakentaa useampiakin rinnetaloja, mutta sotavuodet katkaisivat toteutuksen. Ruukinalueeseen kiinteästi liittyvät Mikolanmäen ja Varkaudenmäen

asuntoalueet muodostavat viihtyisän hongikkoa kasvavan miljöön. Mikolanmäen suurehkot asuinrakennukset on rakennettu 1920–40-luvuilla. Varkaudenmäen puutalot ovat Ahlströmin Varkauden talotehtaan tuotantoa ja ne rakennettiin arkkitehti Alvar Aallon alustavan suunnitelman ja tyyppimalliston mukaan 1940-luvun aikana. Aallon suunnittelema on myös vuonna 1943 valmistunut naisvirkailijoiden asuintalo Tipula, nykyinen Villa Aalto. Jokirannassa on Aino ja Alvar Aallon sauna- ja pesularakennus vuodelta 1946. Arkkitehti Olli Kestilän suunnittelema Kauttuan seurakuntakoti vuodelta 1967 sopeutuu valkoisiksi rapattuine julkisivuineen hyvin Aallon arkkitehtuuriin. Valtakunnallisesti merkittävä ruukkiympäristö, jonka rakennuskanta on ajallisesti kerroksellista ja arkkitehtuuriltaan vivahteikasta. 12 Insinööritalo, Lohiluoma Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema jalostustehtaan yli-insinöörin asuintalo valmistui Pyhäjärven rantaan vuonna 1946. Kaksikerroksisen puurakennuksen massoittelu aikaansaa keveän vaikutelman. Aallon sodanjälkeistä arkkitehtuuria Pyhäjärven rantamaisemissa. 13 Kännön koulu Kauttuan kansakoulu, nykyinen Kännön koulu, aloitti toimintansa vuonna 1912. Puinen koulurakennus on hyvin säilynyt ja sen asema tienvarren maisemassa on keskeinen. Maisemallisesti näkyvällä paikalla sijaitseva vanha koulu.

14 Soupas Pitkän koivukujan päässä sijaitsee Souppaan entisen ratsutilan rakennusryhmä tuuhean pihapuuston ympäröimänä. Vuonna 1866 rakennettua päärakennusta on uusittu myöhemmin. Pihapiiriin kuuluu uudehko asuinrakennus. Vuonna 1890 rakennetun kivisen sikalan päässä on vellikello. Aitta ja luhti ovat 1700-luvulta. Koivukujan varrella on kivinen makasiini. Vanhan ratsutilan rakennusryhmä maisemallisesti tärkeällä paikalla. 15 Isolähteenoja ja Lähteenoja Lähteenoja on vanha säterikartano, joka peruutettiin reduktiossa 1699 ja muodostettiin ratsutilaksi sekä ostettiin perinnöksi 1758. Se jaettiin 1790 veljesten kesken kahteen osaan Isolähteenojaksi ja Lähteenojaksi. Isolähteenojan päärakennus valmistui 1902 arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelemana. Vuonna 1935 se korjattiin arkkitehti Erkki Huttusen laatimien piirustusten mukaisesti. Lähteenojan rakennukset rajaavat neliömäistä pihaa kolmelta sivulta. Päärakennuksen runko on vuodelta 1790, vuonna 1888 rakennus uusittiin uusrenessanssityyliseksi. Tämän jälkeen on osa koristeista karsittu. Toinen asuinrakennus on vuodelta 1875 ja perinteistä talonpoikaistyyliä. Pihan kolmannella sivulla ollut vanha luhti- ja aittarivi. Se on purettu ja siirretty Vallinmäkeen Peren pihapiiriin. Harmaakivinen makasiini on vuodelta 1896. Kartanomenneisyyden omaava kahden tilan edustava rakennusryhmä maisemallisesti tärkeällä paikalla.


204

16 Euraniitun kulttuurimaisema Jo historiallisen ajan alusta peltoviljelyssä ollutta kulttuurimaisemaa Eurajoen varrella. Kansanperinne on yhdistänyt Euraniitun nimeen suuria taisteluja, joita historiankirjoitus ei kuitenkaan ole pystynyt todentamaan. Kulttuurimaisemassa sijaitsevat mm. Kokkomäen, Mäntysaaren, Ruohosen ja Ruosteenojan maatilojen rakennusryhmät. Avara kulttuurimaisema, johon liittyy historiallista perimätietoa. 17 Vaaniin kartano ja kulttuurimaisema Vaaniin kartanon päärakennuksen runko on perimätiedon mukaan jo 1700-luvun alkupuolella rakennettu verorusthollin paritupatyyppinen asuinrakennus. Rakennusta on uusittu ja laajennettu 1800-luvun alussa ja 1872, jolloin se lienee saanut pääpiirteissään nykyisen asunsa. Työväen puinen asuinrakennus lienee 1800-luvun lopulta. Tiilinen navetta rakennettiin 1872 ja uusittiin 1903. Tiilinen talli (ent. härkätalli) on vuodelta 1886 ja uusittu 1912. Kartanon 1810-luvulla istutettuun puistoalueeseen liittyy puhdastyylinen ”lystihuone” empirekaudelta. Temppelimäisen rakennuksen julkisivussa neljä joonialaista pylvästä kannattaa palkistoa. Huvimajan vieressä on vuonna 1811 rakennettu kellaritupa ja pieni aittarivi. Nämä rakennukset ovat jääneet uuden tien toiselle puolen. Neittamon tien varressa on vanha hirsinen ratashuone. Vaaniin avaran peltoaukean keskellä on valkosiipinen mamsellityyppinen tuulimylly. Vaaniin viljelysmaisema liittyy Euraniitun maisemakokonaisuuteen.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Laajan kulttuurimaiseman reunalla sijaitseva, rakennuskannaltaan monipuolinen kartanokokonaisuus. 18 Vaaniin Neittamon kulttuurimaisema 1900-luvun alkupuolella raivattu Vaaniin Neittamon viljelyaukea muodostaa maisemallisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Sitä halkovaa tietä reunustaa yli kilometrin mittainen koivukuja. Laaja kulttuurimaisema-alue, jota jäsentää pitkä koivukuja. 19 Kahalan kulttuurimaisema Perinteistä rakennuskulttuuria Lähteenmäen, Huhtamäen, Kivimäen ja Kahalan tiloilla avarassa viljelymaisemassa. Lähteenmäen kaksikerroksinen päärakennus on saanut rikasmuotoisen uusrenessanssiasunsa vuosisadan vaihteessa. Suuri kivinavetta on vuodelta 1898. Kahalan tilan päärakennus on 1870-luvulta. 1800-luvun lopulla rakennetut kiviset talli ja makasiini antavat talouskeskukselle yhtenäisen ilmeen. Tien toisella puolen, Alhomäen reunassa on vanha hirsinen aitta. Laaja kulttuurimaisema, jossa talonpoikaisarkkitehtuuria 1800-luvun lopulta. Lähteenmäen tilalla on kivinavetta ja Kahalan tilalla huomattavan paljon vanhoja kivirakennuksia. 20 Turajärven kylä ja kulttuurimaisema Samannimisen järven rannalla sijaitseva Turajärven kylä on asutettu myöhäiskeskiajalla. Peltojen ympäröimässä kyläkeskuksessa on perinteistä raken-

nuskantaa Mäkitalon, Vainio-Mikkolan ja Ollilan tiloilla. • Kylän vanhin talo on Mäkitalo, joka on entinen ratsutila. Päärakennuksen runko lienee 1700-luvulta. Tilalla on lisäksi tiilinen makasiini ja kivinen maitohuone. • Vainio-Mikkolan päärakennus on 1860-luvulta, 1928 rakennus korotettiin mansardikattoiseksi. Toinen asuinrakennus lienee 1800-luvun jälkipuoliskolta. Kivinavetta on valmistunut 1906. • Puiston ympäröimä Ollilan huvilamainen päärakennus on vuodelta 1908 ja kivinen vilja-aitta vuosisadan vaihteesta. • Mestaripelimanni Kustaa Järvisen talo edustaa Turajärvelle tyypillistä punatupaista asutusta. • Turajärven kansakoulu on rakennettu 1920-luvulla. • Haajanojan varrella on vanha mylly. Paikalla tiedetään olleen mylly jo 1500-luvulla. Keskiajalta periytyvä kyläkokonaisuus, jossa paljon vanhaa rakennuskantaa. 21 Naarjoen kylä ja kulttuurimaisema Myöhäiskeskiajalla syntynyt Naarjoen kylä on varsin hyvin säilynyt. Perinteistä rakennuskantaa on mm. Ryhtyn, Kylä-Kausen, Kahmon, Jussilan ja Niemen tiloilla sekä eräillä pienemmillä tiloilla kyläraitin varrella. Naarjoen kansakoulu on rakennettu 1800-luvun lopussa. Keskiajalta periytyvä kyläkokonaisuus, jossa paljon vanhaa rakennuskantaa.

22 Kouttinen, Naarjoki Ulkoasultaan poikkeuksellisen hyvin perinteisenä säilynyt paritupatyyppinen päärakennus. Rakennus lienee valmistunut 1800-luvun puolivälin jälkeen. Hirsiset seinät ovat vuoraamattomat. Perinteisen asunsa säilyttänyt hirsipintainen asuinrakennus valtatien varressa. 23 Mannilan kylä ja kulttuurimaisema Varhaiskeskiajalla syntynyt suurkylä, joka on saanut elantonsa Pyhäjärven kalastuksesta, peltoviljelystä ja tervanpoltosta. Tiiviisti rakennetun kylän rakennuskanta on vaihtelevan ikäistä. Julkisia rakennuksia ovat kansakoulu ja seuratalo 1900-luvun alusta. Kylän keskellä on pieni matalakattoinen tupa, jossa toimii Mannilan kylämuseo. Pyhäjärven rannalla on vanhalla laituripaikalla joukko venevajoja ja kalasatama. Kylän eteläpuolella avautuu peltonäkymä. Uusi tie on linjattu esimerkillisesti kyläkeskuksen sivuitse. Keskiajalta periytyvä suurkylä, jonka elinkeinot ovat liittyneet Pyhäjärven kalastukseen. 24 Honkilahden kirkkoympäristö Honkilahti muodostettiin saarnahuonekunnaksi 1657, kappelioikeudet se sai 1687. Ensimmäinen kappeli rakennettiin tuolloin. Honkilahden puukirkko valmistui vuonna 1759 eri lähteiden mukaan joko rakennusmestari J. S. Rothoviuksen tai Tuomas Rahvoniuksen rakennuttamana. Malliltaan se on pitkäkirkko, jossa sakaristo ja asehuone antavat myöhemmän laajennuksen


205

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

johdosta sisätilalle ristikirkon luonteen. Kirkkomaan laidassa seisova tapuli on ilmeisesti valmistunut melko samaan aikaan kirkon kanssa. Se edustaa aikansa tyypillistä lounaissuomalaista rakennetta, jollaisia ovat mm. Irjanteen ja Noormarkun sekä Euran ja Luvian entiset tapulit. Kirkonmäen miljööseen kuuluu lisäksi luonnonkivikvaadereista rakennettu makasiini. Kirkon lähellä on säilynyt runsaasti vanhaa rakennuskantaa. Mäkilän päärakennus on vuodelta 1880, ja sitä on laajennettu vuonna 1900. Kirkkomaan vieressä sijaitsevan Kirkkalan päärakennus on vuodelta 1911, tiilinen viljamakasiini on rakennettu 1931 ja tiilinavetta 1933. Vuorelan, Heurun ja Kanta-Pietilän päärakennukset ovat 1900-luvun alusta. Pietilän koulu, entinen kansakoulu on rakennettu 1949 kouluhallituksen mallipiirustusten mukaan. Sankkilan päärakennus on rakennettu 1910 ja laajennettu myöhemmin. Tiemaan (Kanttorila) asuinrakennuksen runko on mahdollisesti 1790-luvulta, se laajennettiin nykyiseen mittaansa 1860-luvulla. Lisäksi kirkonkylän miljööseen liittyvät Suojamaa, Pappila, Ojaniitty ja Kartano, joiden päärakennukset ovat 1900-luvun alusta sekä Kalliokulma ja Pouru, joiden asuinrakennukset ovat 1940-luvulta. Rannassa sijaitseva Metelin hautausmaa on ollut käytössä vuodesta 1898 1920-luvulle. Honkilahden elinkeinoelämän erityispiirteestä kertovat Niemisen hiilimiilut kirkon itäpuolella. Miilut on rakennettu betonista 1961. 1700-luvun puukirkkoarkkitehtuuria perinteisen mittakaavansa säilyttäneessä kirkonkylässä.

25 Honkilahden entinen osuusmeijeri, Koskenkylä Honkilahden osuusmeijerin tiilirakenteinen, rapattu jalostuslaitos valmistui vuonna 1931. Meijerin suunnitelmat laati Hankkijan piirustusosasto/ rakm. Artturi Heinonen. Klassisistinen piirteineen se antaa edustavan kuvan aikansa meijeriarkkitehtuurista. Rakennuksen ulkoasu on säilynyt lähes ennallaan muuttuneesta käytöstä huolimatta. Meijerin lähellä on säilynyt monipuolisesti vanhaa rakennuskantaa. Honkilahden nuorisoseura perustettiin 1903. Ensimmäinen talo rakennettiin 1907, mutta se paloi 1932. Nykyinen seuratalo rakennettiin heti tämän jälkeen. Meijerin lähellä on myös Mataramäen ja Pihamaan vanhat kiinteistöt sekä Louhivuoren verstasrakennus vuodelta 1947. Löyttilän entinen työväentalo on 1920-luvulta. Vanha meijerirakennus, jonka ympäristössä monipuolista vanhaa rakennuskantaa. 26 Komoisten–Löyttilän viljelymaisema Vaihteleva viljelymaisema, jossa mainittavia Suomelan ja Löytty-Sillanpään rakennusryhmät. Näistä jälkimmäiseen suunnitteli taiteilija Jalmari Karhula vuonna 1912 jugendtyylisen päärakennuksen. Kaksi vanhaa talouskeskusta vaihtelevassa kulttuurimaisemassa. 27 Vaaljoen kulttuurimaisema Eri-ikäistä rakennuskantaa sisältävä tienvarsikylä Vaaljärven rannalla. Kylässä on säilynyt mamsellityyppinen siivetön tuulimylly. Viljelymaisema on pienijakoista.

Honkilahden kirkko. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Tienvarsikylä pienijakoisessa kulttuurimaisemassa. 28 Pitkäkosken mylly Historiallisella mylly- ja saha-alueella sijaitseva myllyrakennus, jonka alaosa on luonnonkivikvaaderia ja yläosa hirttä. Historiallinen myllypaikka. 29 Hinnerjoen kirkko ja ympäristö Hinnerjoen nykyinen puukirkko valmistui vuonna 1755 kosken rannalle. Suunnittelijana ja rakennusmestarina oli turkulainen Jakob Hollender. Malliltaan kirkko oli tyypillinen lounaissuomalainen pitkäkirkko. Vuonna 1797 kirkko päätettiin siirtää kauemmaksi koskesta sortumavaaran vuoksi ja samalla laajentaa kirkkotilaa. Siirto- ja laajennus-

työn suunnitteli Lapin pitäjän lukkari Job Höckert, mutta Ruotsin Intendentinkonttori muutti piirustukset. Uudesta kirkosta tuli siten vuonna 1799 länsitornillinen ristikirkko. Kirkon sisätilat uusittiin 1920-luvulla. Kirkon välittömässä läheisyydessä sijaitsee luonnonkivestä vuonna 1881 rakennettu pitäjänmakasiini, jossa toimii nykyisin kotiseutumuseo. Hautausmaa rajoittuu Hinnerjokeen, jonka rannalla on vanha myllynpohja. Maisemakokonaisuuteen kuuluu lisäksi Kustaa Stenforsin (Kivi-Koskisen) vuonna 1883 rakentama kaksiholvinen kivisilta sekä pappilan päärakennus. Se on rakennettu alkuaan maalaistaloksi 1800-luvulla ja laajennettu 1915. Kirkon, hautausmaan, pappilan, kivisillan ja pitäjänmakasiinin muodostama kokonaisuus. Valtakunnallisesti merkittävä.


206

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Vivahteikkaan rakennushistorian omaava kylämiljöö. 32 Hinnerjoen seurojentalo Hinnerjoen seurojentalo on valmistunut 1908 ja lisärakennettu 1930-luvulla. Talon pihalla on museoituna mamsellityyppinen tuulimylly. Perinteikäs seurojentalo, johon liittyy monipuolista kotiseututoimintaa.

Hinnerjoen kirkonkylää. Kuva: Pentti Pere, SatM.

30 Hinnerjoen kirkonkylä Hinnerjoen vanhasta kyläkeskuksesta on säilynyt edustava näyte jokirannassa kirkon läheisyydessä. Huomattavia yksittäiskohteita ovat Kreulan rakennusryhmä kyläraitin varrella sekä Heurun tasapainoinen punamullattu rakennusryhmä joen toisella puolen. Heurun takana on vanha Ilomäen mäkitupa-alue. Hinnerjoen rantaviljelmät ovat kirkonkylän kohdalla kapeita, mutta maisemallisesti merkittäviä. Tuottolan kivinen meijerirakennus on vuodelta 1909. Myös siihen liittyvä asuinrakennus on samalta ajalta. Kirkonkylän vanhoista rakennuksista mainittakoon myös Kylä-Rantala, jonka päärakennus on 1800-luvun alkupuolelta. Ulkovuoraus lienee 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Tiehaaran päärakennus on 1800-luvun jälkipuolelta.

Yksi maakunnan parhaiten säilyneitä kirkonkyläkokonaisuuksia. Runsas ja monipuolinen rakennuskanta. Valtakunnallisesti merkittävä. 31 Palomäen–Harjunummen kulttuurimaisema Laitila-Eura tien pohjoispuolinen maisema, jonka osasina ovat Palomäen tiivis asutusryhmä, Vehmaan-Kreulan 1930-luvun klassisismia edustava päärakennus, Kaupin tilan rakennusryhmä sekä Hinnerjoen rantaviljelmät. Palomäen vanhasta käsityöläisasutuksesta kertovat nikkari Valon ja kupariseppä Valtosen rakennusryhmät, joista edellinen on nyt museona. Vanhaa rakennuskantaa on myös Heinon, Seppälän ja Nakkilan tiloilla. Hinnerjoen ylittävä Kulman l. Muntonkosken silta on kaksiholvinen kivisilta.

33 Korven kylä ja kulttuurimaisema Vanhan Lappi-Hinnerjoki maantien varrella sijaitseva hyvin säilynyt kyläkokonaisuus. Keskiaikaiseen asutukseen viittaa Sonkkilan tilan mailla oleva Killanhuhranmäki. Kylän keskustassa sijaitsevat empiretyylinen Mäen päärakennus 1800-luvun alkupuolelta, Kylä-Airilan (Tannerin) luhtiaitta 1800-luvulta, Nakkilan päärakennus vuodelta 1902 sekä Pohjolan päärakennus vuodelta 1915. Kylän laidalla on Linteeninmäki, joka alkuaan on ollut mäkitupa-asutusta. Tiiviistä kyläasutuksesta hieman erillään sijaitsevat Sonkkilan ja Nummen talouskeskukset, joista edellinen on siirretty paikalle 1915, jälkimmäisen päärakennus on vuodelta 1925 ja kivinavetta vuodelta 1887. Kylän itäpuolella avautuu alava Luhdanojan viljelysmaisema, joka jatkuu pohjoiseen maisemallisesti yhtenäisenä Lapin Kuolimaan kylään saakka. Valtakunnallisesti merkittävä kyläympäristö, jossa on säilynyt runsaasti vanhaa rakennuskantaa. 34 Aro-Airila, Korpi Aro-Airilan talouskeskus sijaitsee Korven kylästä Laitilaan johtavan tien var-

rella metsän laidassa. Kookkaan päärakennuksen runko on 1700-luvulta, myöhemmin sitä on laajennettu. Nykyinen ulkoasu on 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Tyylikäs tiilinavetta on vuodelta 1905. Lisäksi tilalla on vanha luhti. Vauraan talonpoikaistilan rakennusryhmä, jossa päärakennus periytyy 1700-luvulta. 35 Kiukaisten kirkkoympäristö Kiukainen perustettiin Euran kappeliseurakunnaksi 1600-luvun lopulla. Kiukaisten puukirkko rakennettiin vuonna 1761 Lapin pitäjän lukkarin, Job (Juhana) Höckertin, piirustusten mukaan. Todennäköisesti Höckert sovelsi varsin vapaasti Tukholman intendentinkonttorin piirustuksia. Vuonna 1846 kirkkoa laajennettiin arkkitehti P.J. Gylichin laatimien piirustusten mukaan. Rakentajana oli mouhijärveläinen Mikko Roos. Tällöin kirkko sai myös nykyisen empiretyylisen torninsa. Viimeinen suurempi muutostyö suoritettiin 1901, kun kirkkoon saatiin urut ja lämmitysjärjestelmä. Kirkkomaata ympäröi vuonna 1864 pystytetty kivimuuri. Myös lämpökeskus on muurattu luonnonkivestä ja sopii näin hyvin kirkkomaisemaan. Sen sijaan kirkon välittömään läheisyyteen pellolle rakennettu matala seurakuntakeskus ei ole sopusoinnussa ympäristönsä kanssa. Kirkkoa vastapäätä mäenkumpareella sijaitsee ryhmä rakennuksia, joukossa Anttilan vanha päärakennus, jossa on kulmista viistetty koristeellinen kuisti. Viereisessä pihassa on 1800- ja 1900-luvun vaihteesta oleva päärakennus ja vanha luhti.


207

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Kiukaisten seurojentalo. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Kiukaisten kirkon maisemaan liittyy sen eteläpuolisella harjanteella kohoava Kirkonkylän koulu, joka on rakennettu 1950-luvulla. Hallitsevalla paikalla sijaitseva puinen ristikirkko näkyy kauaksi ympäröivään kulttuurimaisemaan. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 36 Iso-Pere, Kiukainen Kahden asuinrakennuksen ja talousrakennusten muodostama talonpoikaistilan rakennusryhmä kyläraitin varrella. Iso-Pere on muinoin ollut rusthollitilana. Vanha päärakennus on uusittu vuonna 1931 ja toinen asuinrakennus on vuodelta 1914. Kivinavetan vanhimmat osat ovat vuodelta 1860. Rakennukset muodostavat kolmelta taholta suljetun pihatilan. Vanhan rusthollitilan suljettu pihapiiri.

37 Kappalaisen pappila, Kiukainen Vuonna 1865 rakennettu kappalaisen virkatalo. Rakennus sijaitsee tuuhean puiston ympäröimänä Eurajoen rannalla. Pihalla on vanha kivistä holvattu kellari. Pappila siirtyi 1992 kotiseutuja museoyhdistyksen käyttöön. Kappalaisen virkatalo 1860-luvulta. 38 Kiukaisten rautatieasema Vuonna 1897 valmistunut asemarakennus. Asema on rakennettu saman piirustussarjan mukaan kuin muutkin Rauman yksityisradan asemat. Käytöstä jäänyt asemarakennus 1800-luvun lopulta. 39 Kiukaisten seurojentalo Kiukaisten kookas, jugendtyylinen seurojentalo sijaitsee männikön keskellä. Arvi Leikarin piirtämä, vuon-

na 1918 valmistunut talo on kunnostettu 1980- ja 1990-luvun vaihteessa. Rakennuksen julkisivua hallitsee pitkä avoveranta. Komea seurojentalo tasavallan synnyinvuodelta. 40 Satanahka Oy:n tehdasalue, Eurakoski Kiukaisten ja lähipitäjien maanviljelijät perustivat 1917 Satakunnan Nahkateollisuus Oy:n raakavuotien valmistusta varten. Ensimmäinen, rakennusmestari Heikki Tiitolan piirtämä tehdasrakennus valmistui 1919. Myöhemmin aloitettiin krominahan valmistus. Tiiliset tehdasrakennukset ovat pääsoin 1930- ja 1940-luvuilta. Satanahkan alueeseen liittyy tien toisella puolen tehtaan asuinrakennus Toukolinna. Aikoinaan merkittävä nahkatehdas, jonka tehdasrakennukset 1930- ja 1940-luvuilta.

41 Mäkelän kylä ja kulttuurimaisema Myöhäiskeskiajalla asutettu Mäkelän kylä on säilyttänyt tiiviin muotonsa Eurajoen mutkasta nousevalla harjanteella. Vanhimmat talot ovat Simula, Keski-Pere ja Iso-Antti. Ylempänä mäellä on uudempia pientiloja. Simulan päärakennus on 1760-luvulta. Kivinavetta on alkuaan vuodelta 1882. Iso-Antin vanha päärakennus vaikuttaa 1700-luvulla rakennetulta. Pitkänurkkainen, punamullattu rakennus on säilyttänyt erittäin hyvin perinteisen asunsa. Kolmelta taholta rakennettua suojaisaa pihaa rajaa lisäksi aitta ja toinen, vuosisadan vaihteessa rakennettu asuinrakennus. Perinteistä talonpoikaista rakennustapaa edustaa myös Keski-Pereen päärakennus. Pihapiirissä on aittoja ja vanha talli. Mäen korkeimmalla kohdalla kohoaa vanha kansakoulu, joka on rakennettu itsenäisyyden alkuvuosina.


208

Tiiviin muotonsa säilyttänyt kylä, jossa runsaasti perinteisen asunsa säilyttänyttä rakennuskantaa. 42 Filppula, Laukola Laukolan kylän asutus on myöhäiskeskiaikaista perua. Filppulan rakennusryhmä sijaitsee Eurajoen rannalla muista taloista erillään. Perinteistä talonpoikaisarkkitehtuuria edustava punamullattu päärakennus on 1700-luvun alkupuolelta. Kuisti on 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Pytinkirakennus on ilmeisesti rakennettu 1800-luvulla. Pihan kolmatta sivua rajaava luhti on vuodelta 1715. Sen seinässä on säilynyt luokinpaininpuu. Luhdin takana on yksinäisaitta. Tien toisella puolen ovat uudemmat navetta ja suuli. Talonpoikaista rakennuskulttuuria 1700- ja 1800-luvulta. 43 Kiukaistenkylä Myöhäiskeskiajalla asutettu kylä, jonka vanhimpia taloja ovat Jaakkola, Iso-Pere ja Anttila. Osa kylästä sijaitsee pellon reunassa mäenharjanteella. Jaakkolan empiretyylinen, aumakattoinen päärakennus on vuodelta 1846. Pytinkirakennus on vanhaa talonpoikaistyyliä. Mäki-Jaakkolan pitkä päärakennus on 1800-luvun alusta, kivinavetta vuodelta 1871 ja toinen asuinrakennus vuodelta 1922. Mäki-Pereen päärakennus on 1840-luvulta. Kirkon suunnasta tarkasteltuna Kiukaistenkylän rinneasutus esittäytyy erittäin näyttävänä peltovainion takaa. Rinteelle rakennettu vanha kylä, jossa säilynyt perinteisiä pihapiirejä. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

44 Harolan kulttuurimaisema Köyliönjoen varrelle myöhäiskeskiajalla syntynyt kylä, jonka talot ovat nyttemmin kaukana toisistaan ilman selvää kyläkeskusta. Yksittäisistä rakennusryhmistä ovat mainittavia Kleemolan, Kylä-Katilan, Mäki-Katilan ja Vainionmäen sekä Haukiojan perinteellinen talonpoikaistila jokirannassa. Harolan vanha koulurakennus on vuodelta 1906. Jokivarren kaunis viljelysmaisema laajenee jokimutkan jälkeen avarana Laihian ja Köylypolven suuntaan. Laajan viljelyaukion reunamille sijoittunut kyläasutus vanhoine rakennusryhmineen. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä.

Panelian rautatieasema. Kuva: Pentti Pere, SatM.

45 Köylypolven kylä ja kulttuurimaisema Myöhäiskeskiajalla pysyvän asutuksensa saanut Köylypolven kylä sijaitsee Eurajoen mutkassa mäenkumpareella. Kylän nykyisessä rakennuskannassa kuvastuu hyvin se voimakas kehitys, joka 1800-luvun lopulla tuli maatalouden osalle. Tähän vaikuttivat siirtyminen yhä enemmän karjatalouteen, viljelysmenetelmien kehittyminen, metsän arvon nousu ja Rauma-Peipohjan radan valmistuminen vuonna 1897. Vuonna 1878 perustettiin Köylypolveen kunnan ensimmäinen kansakoulu. Vuonna 1882 rakennettu koulurakennus on nykyisin asuintalona. Knuutilan uusrenessanssityylinen päärakennus on rakennettu 1900-luvun alussa. Rakennuksen koristeellista ulkoasua korostaa lasinen veranta. Pihaa ympäröi tuuhea kuusiaita. Myös Kuusiston päärakennus on uusrenessanssityylinen ja rakennettu

1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Kivinen karjarakennus on vuodelta 1901. Pihaa ympäröi tiivis kuusiaita. Laajan puutarhan ympäröimän Iso-Kallin rakennusryhmän kaksi asuinrakennusta ovat myös vuosisadan vaihteesta. Sementtitiilinen karjarakennus on vuodelta 1917, kanalarakennus vuodelta 1915. Pihaan johtaa koivukuja. Männistön päärakennus on vuosisadan vaihteen tienoilta. Kivestä rakennettu karjasuoja on vuodelta 1895. Tuumin päärakennus on 1860-luvulta, mutta sen nykyasu juontuu vuoden 1909 korjauksesta. Toinen asuinrakennus on vuodelta 1853, mutta myös sen ulkoasu on vuosisadan vaihteesta. Kivinavetta on vuodelta 1929 ja makasiini vuodelta 1938. Suojattu piha on puistomaisesti istutettu. Köylypolven kylän viljelykset liittyvät maisemallisesti Harolan, Kiukaistenkylän ja Laihian viljelysmaisemaan.

1800-luvun jälkipuolella uudistunut, rakennuskannaltaan ajallisesti yhtenäinen kyläkokonaisuus. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 46 Laihian kylä ja kulttuurimaisema Nyttemmin lähes kuivuneen Laihianjärven ympärille myöhäiskeskiajalla syntynyt asutus. Avaran viljelysaukean keskeltä kohoavat kahdella mäenkumpareella toisaalla Erkkilän ja Isotalon, toisaalla Järvenpään rakennusryhmät. Järvenpään kaksi asuinrakennusta lienevät 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Talon kivinavetta on Satakunnan vanhimpia. Se on rakennettu 1823 ja uusittu 1902. Pihapiirin ulkopuolella kertovat talon vauraasta historiasta kolme kookasta vilja-aittaa. Rakennusryhmän itäpuolella kohoaa kuusiaita. L aihianojan yli on rakennettu pieni kivisilta.


209

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Erkkilän pihapiiriä rajaa puoliympyrän muotoinen tiivis kuusiaita, jonka ylitse valkeat asuinrakennukset näkyvät kauas Harjavallan tielle. Päärakennus lienee 1800-luvun loppupuolelta ja komea kivinavetta vuodelta 1935. Isotalon päärakennus on 1860-luvulta, mutta sen nykyasu juontaa vuoden 1924 korjauksesta. Toinen asuinrakennus on nykyisin kanalana. Kivinavetta on vuodelta 1909. Komeiden talonpoikaistalojen muodostama kyläyhteisö. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 47 Iso-Jaakkola, Panelia Peltoaukean laidassa sijaitseva talonpoikaistilan talouskeskus. Tila on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1589. Päärakennuksen runko on 1800-luvulta, vuonna 1902 se sai nykyisen uusrenessanssivuorauksen rakennusmestari Salosen muutossuunnitelmien mukaisesti. Toinen asuinrakennus on vuodelta 1921. Komea kivinavetta on rakennettu 1909. Maantieltä pihaan johtaa 200 m pitkä koivukuja. Vanha sukutila, jonka rakennukset muodostavat eheän kokonaisuuden. 48 Panelian kirkonseutu Panelian suurkylä syntyi varhaiskeskiajalla tai mahdollisesti jo esihistoriallisella ajalla merkittävälle liikennepaikalle Eurajoen rannalle. Panelian talonpojat rakensivat jo 1690-luvulla kyläänsä oman saarnahuoneen, joka paloi isovihan aikana. Nykyinen rukoushuoneyhdistyksen kirkko valmistui vuonna 1909 rakennusmestari O. Salosen suunnittelema-

na. Rakennusmateriaalina käytettiin Turajärven graniitista lohkottuja luonnonkiviharkkoja. Torni sai lopullisen muotonsa vasta 1950. Vuonna 1908 valmistui kirkon vieressä sijaitseva Panelian Osuusmeijerin jalostuslaitos. Rakennuksen pintamateriaaleina ovat punagraniitti, tiili ja rappaus. Meijerin tiloissa on Panelian kotiseutumuseo. Panelian kaksikaarinen kivistä holvattu silta on valmistunut vuonna 1832 ja on siten Satakunnan vanhimpia. Sillan vieressä kohoaa Maijalan talon luonnonkivistä muurattu suuri makasiini vuodelta 1862. Myös kyläkeskuksen pohjoispuolella sijaitsevalla PahvoMattilan tilalla on komea kivinavetta 1800-luvun jälkipuolelta. Paneliankosken oloissamme ainutlaatuinen rivimylly rakennettiin ikimuistoiselle myllypaikalle 1800-luvun puolivälissä, minkä jälkeen sitä on vielä jatkettu toisesta päästä. Kivijalassa on kaiverrettuna vuosiluku 1852. Rakennuksessa toimi neljä myllyosastoa ja se oli varustettu nisukivin, rouhemyllyin ja ryynilaitoksella. Rakennuksen ensimmäinen kerros on luonnonkiveä, toinen kerros hirttä. Kyläläiset ovat viime vuosina kunnostaneet myllyä talkoovoimin. Paneliankosken Voima Oy:n sähkövoimalaitoksen rapatut tiilirakennukset valmistuivat 1921. Niitä on myöhemmin laajennettu. Panelian kyläkuvalle antavat leimansa kyläkeskustan lukuisat liikerakennukset 1920- ja 1930-luvuilta sekä toisaalta pienimuotoinen tupa-asutus, jossa vanhimmat rakennukset ovat 1800-luvulta.

Poikkeuksellisen taajamamainen kylä liike- ja teollisuusrakennuksineen koskimaisemassa. Valtakunnallisesti merkittävä.

marakennus on radan valmistumisen aikainen ja edustaa tämän yksityisradan tyyppiratkaisua. 1800-luvun lopun asemarakennus.

49 Panelian kulttuurimaisema Vanhalta tieltä avautuva viljelysmaisema. Tien varressa on Suomen suurin pronssikautinen röykkiöhauta, ns. Kuninkaanhauta. Satakunnan merkittävimpiin maisemiin lukeutuva näkymä vanhalta tieltä Kuninkaanhaudan kohdalla. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä.

53 Haavon koulu Panelian aseman vieressä sijaitseva Haavon kansakoulu. Koulu on perustettu 1891. Varsinainen koulurakennus otettiin käyttöön 1924. Lisärakennus valmistui 1957. Kouluarkkitehtuuria 1920- ja 1950-luvuilta.

50 Saarenmaan kulttuurimaisema 1800-luvun suonkuivatuksen seurauksena syntynyt laaja viljelysmaisema. Maisema-alueen itäreunalla on Hiukon vanha, jugendtyylinen kansakoulurakennus vuodelta 1907. Laaja, avoin kulttuurimaisema. 51 Haavon kulttuurimaisema Haavon asutus liittyy saumattomasti Panelian kulttuurimaisemaan. Vanhalta maantieltä johtaa pitkä koivukuja Juholan pihapiiriin, jossa edustava, jugendtyylinen päärakennus on vuodelta 1906. Tien vastakkaisella puolen sijaitsee Maataloustuottajien seuratalo. Panelian kulttuurimaisemaan liittyvä kokonaisuus rakennuksineen. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 52 Panelian rautatieasema Peipohjan-Rauman radan valmistuminen vuonna 1897 synnytti Panelian aseman ympärille uutta asutusta. Ase-

54 Katila, Panelia Koivukujan päässä sijaitseva Katilan tilan uusrenessanssityylinen päärakennus on 1800-luvun lopulta. Rakennuksen molemmissa päissä olevat poikkipäädyt ja niiden välinen lasiveranta leimaavat voimakkaasti talon arkkitehtuuria. Suuri kivinavetta on rakennettu 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. 1800-luvun lopun talonpoikaista arkkitehtuuria. 55 Peltomaan entinen koulu Ojalankulman (Peltomaan) kansakoulu aloitti toimintansa 1912. Vanha koulurakennus on säilyttänyt hyvin alkuperäisen jugendasunsa. 1900-luvun alun koulurakennus. 56 Pohjanlahden rantatie Satakunnan rannikkoa myötäilevä keskiaikaisperäinen postitie, joka yhdisti aikanaan toisiinsa Turun ja Korsholman linnahallinnon. Pohjanlahden rantatie on hyväksytty valtakunnalliseksi matkailutieksi.


• • • •

• • • • •

• • • • •

• • • • •

• •

• • • • •

Kaukomäki Sydänmaa 2 Kainu 

• • •

• •

11

• • • •

 ) )

• • • • •

• •

7

 )

Kainu

13

12

Sydänmaa

16 

2

• • •

• • •

• •

• •

• •

• •

• •

• • •

 18

58 84 

• • •

4

• •

• •

56

55 56

47 

 12 54 48  13 49 47  5111 10  50   54 12 52 48  1314 49  51115310  52 19 

• • •

50

14



20 

82

83 81 82

81

 

76

76



4

• •

53

19  18 

83 17  

26

#4

Lutta

5515



Rikantila

 13 

• • •

• • • • • • • •

• •

• •

• •

• • •

• •

• •

• •

• •

• •

• •

• • • • •

84 

58

4

• • • • •

• •

• •

57 

• • •

• •

• •

55

Saari

1 26

• •

• •



• •

• • • • • • •

Kaukomäki

•  ) )

 )

• • • • • • • •

• •





• • •

66

55

57 

• •

• • • •

• •

• •



66

• •

66 SATAKUNTALIITTO

• • • •

66



 )

 )

17 Rikantila Korvenkulma Lutta 18

Saari

66



92



12

#4

Raski

92

• •

Pohjakartta: Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Km Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto 0 2,5 5 http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501



• •

• •



66

5

• • • •

2,5

66

0

66

Km

• •

• •



53

Historiallinen tie

4

Maade

 ) )

92

Korvenkulma

 )

Koivuniemi Raski •

Perinnemaisema

27





Muinaisjäännös

92

 )

Krisankulma

Rakennettu ympäristö -alue

19 

4

 )



64 

•• • •

 )

 )

65

• •

54

• •

50



 49 44 46  54 48  36 45  54 56 54  54 54 92 49 44  48  66 36  66 56 54 

53 Rakennettu ympäristö -kohde 54 54 45

14

Hankkila Koivuniemi 92 Linnamaa - Väkkärä

• • • • • • •

50 46 50

19) 3 

64

2

Krisankulma Auvi

54

50

50 50 50



65

 )

Maade



• • • • • •

 27 7 5 1  86 4   9 3  10 5 1 11  8  2 9 13 10 16  3

• • •



# 327

• • •

50

50 50

50

50

50

• •

• •

6 4 

• • • • • ) ) 

• •

14 

Hankkila Linnamaa - Väkkärä 15 Ilavainen-Orjasaari •

• • • • • • • • • •

50

50 50 50 50

5050 50 50

3 )

 )

#

50

50

Auvi

50 50

26 1 

24# 3

50

15

50

21

 )•

Ilavainen-Orjasaari

50

50

1

 )

#

50 50

27



• • •

• •

Kuivalahti

21 20



11

• • •

• • • • • • • • •

• •

 )•

2422



• • •

1



33

• • • •

23 26 1 

23

 )

23

23

 )

 )

 )

• • • • • • • • •

23

• • • • • •

23

• • • • •

Kuivalahti

20 

22



• • • • •

22 

23

 )

• •

25

#2

)  )



• • • • • •

14 15 12   



23

 )

• • •• •• • •• ••

• •• ••

• •

 )  )

 )  )

 )

23

21 32 20  33

22

25

19  23  23

 )

25

25

• •

2525

12 

14

 )

• •

 )

25

#2

 )

 )

25

• •• •• ••

 13  2

1

••

• •• ••

25

16

3

25

 

16   21 15   6 32 9   20 18 19    23  •



• •

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

18 



210

16 

3

16   15  6 9   •

22

 20  21

21 

18 


211

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

EURAJOKI Perinnemaisemat 1 Kaunissaari Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy niittyä, kallioketoa ja rantaniittyä. Alueella on useita harvinaisia lajeja, painolastikasveja, perinteisen karjatalouden muovaamia kallioketoja, tuoreita heinäniittyjä ja edustava näyte Satakunnan kalliokedoista. 2 Kaarlenkari–Marikari Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy rantaniittyä, hakamaata ja niittyä. Kohteen arvoon vaikuttavat sen laaja-alaisuus ja monimuotoisuus. Alueella esiintyviä uhanalaisia lajeja ovat ahonoidanlukko ja meriminttu. 3 Eurajokisuiston laidun Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy rantaniittyä, hakamaata ja metsälaidunta. Laaja-alainen suistoalue, jonka merkitystä lisää arvokas linnusto. 4 Kiikolan laitumet Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy metsälaidunta, kallioketoa, niittyä ja hakamaata.

Muinaisjäännökset 1 Etukämppä Etukämpän kivikautinen asuinpaikka Eurajoen Irjanteella sijaitsee Kämpän kaffetupana nykyisin tunnetun entisen valtion metsänvartijan asunnon

pihapiirissä aivan valtatie 8:n varressa. Asuinpaikan ympäristö on hiekkakangasta ja hiekanoton pahasti rikkomaa, kuten koko Irjanteen harju, jonka länsipäähän Etukämpän asuinpaikka sijoittuu. Alueen ensimmäiset löydöt onkin tehty hiekanoton yhteydessä 1940-luvulla. Kaivauksin Etukämpän asuinpaikkaa on tutkittu 1960- ja 2000-luvuilla. Alueen kivikautisena käyttöaikana merenpinta on ollut n. 30 metriä nykyistä ylempänä. Asuinpaikka-alue on sijainnut kahden merenlahden välisellä noin kilometrin levyisellä kannaksella. Tutkimuksissa talletettu löytöaineisto on varsin runsas ja tyypillinen kivikautiselle asuinpaikalle: saviastianpaloja, kiviesineitä ja niiden katkelmia, hioimia, iskoksia ja palanutta luuta. Sekä löytöaineiston että radiohiiliajoitusten perustella Etukämpän asuinpaikka on ollut käytössä Kiukaisten kulttuurin aikaan eli noin 2300– 1500 eaa. Runsaan hylkeiden ja kalan luiden esiintymisen sekä asuinpaikan topografian perusteella Etukämpän asuinpaikka on tulkittu hylkeenpyytäjien ja kalastajien tukikohdaksi, joka on ollut käytössä kausittain, mutta pitkään. 2 Kahmo Eurajoen Kahmon monumentaaliröykkiö sijaitsee Sydänmaan kylässä peltoaukean laidassa sekametsässä. Maasto laskee hyvin loivasti lounaaseen kohti peltoa. Maisema on röykkiön ympärillä hyvin sulkeutunut, pelloille ei nykyisin ole näkymää. Rakentamisen aikaan röykkiö on sijainnut Panelian muinaislahden rannalla.

Kahmon röykkiö on muodoltaan melko pyöreä ja halkaisijaltaan 23x20 metriä. Röykkiö tutkittiin Turun yliopiston toimesta vuosina 1985–1986. Röykkiöstä paljastui tutkimuksissa punaisista hiekkakivilaaoista kylmämuurauksella tehty sisäkehä sekä niin ikään hiekkakivistä koottu 3 metrin pituinen paasiarkku. Palanutta luuta ei löydetty, joten arkku lienee sisältänyt ruumishautauksen. Lisäksi arkusta löydettiin pronssirengas, jonka ajoittaminen on ollut toistaiseksi mahdotonta. Rengas voi olla esihistoriallinen, mutta on saattanut joutua röykkiöön myöhemminkin. 3 Liinmaan linna Eurajoen Liinmaan keskiaikainen linnanpaikka sijaitsee Väkkäränlahden pohjukassa Eura- ja Lapijokien laskuuomien välissä. Nykyisin linnamäeltä on matkaa meren rantaan n. 300 met-

Liinmaan linna. Kuva: Pentti Pere, SatM.

riä, mutta käyttöaikanaan linna sijaitsi pienellä saarella aivan mantereen tuntumassa. Keskiaikaisissa lähteissä mainitaan kaksi Satakunnassa sijaitsevaa linnaa, Vreghdenborch ja Aborch. Näistä ensimmäinen tarkoittanee juuri Liinmaan linnaa. Liinmaan linna on pohjakaavaltaan suorakaiteen muotoinen varustus, jossa on kaksi sisäkkäistä vallia ja niiden välissä vallihauta. Sisimmän vallin päällä on ollut puinen rintavarustus. Uloimpana linnamäkeä ympäröi kivinen ulkovalli, joka linnan käyttöaikana on ollut veden peittämä. Vallien ympäröimä linnanpiha on ollut osittain kivetty. Kaivaustutkimuksissa on löydetty jäänteitä kahdesta rakennuksesta, joista toinen on ollut rakennettu kivestä. Löytöaineistoon sisältyy mm. kivisavikeramiikkaa, lasiastian palasia, luisia arpanoppia, rahoja ja pun-


212

nuksia. Esinelöytöjen sekä radiohiili- ja dendrokronologisten ajoitusten perusteella linna on ollut käytössä 1300-luvun puolivälistä 1400-luvun alkuun. Tarinoiden mukaan Liinmaan linnassa on majaillut merirosvoja, mäellä on nähty palavan virvatulia ja onpa sieltä käyty kaivamassa esiin linnan kätkettyä aarrettakin. Linnan alueella on tehty kasvillisuuskartoituksia vuosina 1994 sekä 1998. Kasvillisuus todettiin vahvasti kulttuurivaikutteiseksi ja lajistossa esiintyy useita muinaistulokkaita eli arkeofyyttejä, mm. mäkikaura (Avenula pubescens) ja pölkkyruoho (Arabis glabra). Alueella on informaatiotauluja. 4 Pullankallio / Pullanvuori Eurajoen Pullanvuoren/Pullankallion hautaröykkiö sijaitsee valtatie 8:n eteläpuolella korkealla kalliolla, joka pronssikaudella on ollut saari. Kallion itäreunalla sijaitseva röykkiö tutkittiin vuonna 1982. Röykkiö oli ennen tutkimuksia pahasti hajotettu, reunakiveystä oli jäljellä luoteis- ja pohjoisreunalla. Röykkiön koko oli 13x8 metriä, mutta alkuperäisestä muodosta tai koosta oli mahdotonta päätellä mitään. Tutkimusten jälkeen röykkiö rekonstruoitiin oletettuun alkuperäiseen muotoon ja suurin osa röykkiön ulkopuolelle heitellyistä kivistä kannettiin reunakehän rajaamalle alueelle. Röykkiön halkaisijaksi tuli 6 m. Se on lähes pyöreä pohja-alaltaan ja päältä tasaisesti kaartuva. Tutkimuksissa röykkiöstä talletettiin palanutta luuta, jota kuitenkaan ei toistaiseksi ole tarkemmin analysoitu. Sijaintinsa perustella röykkiö on ajoitettu pronssikautiseksi.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Rakennettu ympäristö 1 Irjanne–Eurajoki–Linnamaa kulttuurimaisema Eurajoen juoksua seuraava laaja maisemakokonaisuus, jonka osasina ovat Irjanteen ja Kaukomäen kylät sekä näiden välinen laaja viljelysmaisema, Eurajoen kirkonkylän jokivarsiasutus, Vuojoen kartanomaisema sekä Linnamaan kylän pellot. Maiseman tarkasteluun suo parhaat mahdollisuudet Irjanteen-Eurajoen tie, Irjanne-Kaukomäki tie sekä kirkonkylästä Eurajoen molemmin puolin merenrantaa kulkevat tiet. Laaja, osittain valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. 2 Eurajoen kirkko Eurajoen puinen ristikirkko valmistui vuonna 1803 kolme vuotta aiemmin Ruotsin Intendentinkonttorissa laadittujen piirustusten mukaan. Rakentajana oli turkulainen Mikael Hartiin. Muotokieleltään kirkko on pelkistetyn uusklassista tyyliä. Länsipäädystä kohoaa tanakka torni. Kirkkoon on tehty suurempia korjaustöitä 1819, 1890, 1910, 1964 ja 1988. Kirkon ympärillä on vanha hautausmaa. 3 Irjanteen kylä ja kulttuurimaisema Irjanteen kylä on asutettu jo varhaiskeskiajalla. Kylässä oli keskiajalla pieni kappeli, joka toimi uhrikirkkona. Nykyisen kirkon läheisyydessä sijaitsevat Lahdenrannan vanha rakennusryhmä sekä Kohnan ulkoasultaan uusittu talo. Edelleen Irjanteen miljööseen kuuluvat Faltun mylly- ja saharakennuk-

set 1800-luvun lopulta sekä Irjanteen osuusmeijerin entinen päärakennus vuodelta 1925. Muutoin hyvin säilynyttä kylä-maisemaa on pirstottu monin paikoin soranotoilla. Karkeimmat ympäristövauriot on aiheutettu Kuivalahden tien varrella, missä sorakuopat ovat aivan asutuksen lomassa. Hiekkakuoppia ei enää huomaa räikeinä, sillä ne ovat metsittyneet. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, joka on säilyttänyt varsin tiiviin kylärakenteen vanhan kirkon ympärillä. Ympärillä levittäytyvät laajat viljelyaukeat. 4 Irjanteen kirkko Samalla paikalla on ollut uhrikappeli jo varhaiskeskiajalla. Nykyinen, järjestyksessä kolmas, on Kaarle Juhonpoika Killaisen 1731 rakentama. Pohja-alaltaan se on suorakaiteen muotoinen, runkohuoneen sivuilla on matalammat kylkiäiset, eteinen ja sakaristo. Kirkko on katettu paanuilla. Lounaissuomalaista tyyppiä oleva barokkimainen kellotapuli on rakennettu vuonna 1758 rakennusmestari Ravoniuksen johdolla. Sisäänpääsy kirkkoon ja sitä ympäröivälle hautausmaalle käy vain tapulin läpi. Pienellä muurin ympäröimällä hautausmaalla on säilynyt joukko 1800-luvun peltisiä hautamuistomerkkejä. Tapulin vieressä sijaitsee 1833 rakennettu hirsinen lainamakasiini, joka toimii kotiseutumuseona sekä vuonna 1908 rakennettu ruiskuhuone, jossa myös on säilytettynä vanhaa palokalustoa. Maatalousmuseo rakennettiin 1983 ja maanalainen museohuone asekokoelmille 1991. Koulumuseo avattiin 1999.

Arkkitehtonisesti merkittävä kyläkirkko historiallisella kirkonpaikalla kyläkeskuksessa. Valtakunnallisesti merkittävä. 5 Lahdenranta, Irjanne Lahdenrannan nykyinen päärakennus on vuodelta 1868. Toinen, punamullattu asuinrakennus on vanhempi ja hyvin säilynyt. Lehtevä piha on rakennettu kaikilta neljältä sivulta. Pitkässä aittarivissä on erikseen lihapuori, flikkainpuori ja jauhopuori. Karjarakennuksessa sijaitsevat talli, navetta, sikala ja kanala. Erillään muista rakennuksista on palvisauna. Vanhan talonpikaistilan rakennusryhmä valtakunnallisesti merkittävän kylän keskustassa. 6 Ruikan mylly, Irjanne Historialliselle mylly- ja sahapaikalle 1923 rakennettu mylly, jonka toiminta on päättynyt 1990-luvun puolivälissä. Turbiinihuoneena on vanhempi mylly. Myös joen toisella puolen on vanhan myllyn rauniot. Jokiuoma on pengerretty kivimuurein. Ruikan mylly on osittain muutettu asuinkäyttöön 2000-luvun alussa. Myös joenuoma penkereineen on hieman aiemmin kunnostettu. Historiallisella mylly- ja sahapaikalla sijaitseva mylly. 7 Mäki-Piri, Mullila Tasapainoinen maatilan talouskeskus laajan viljelyaukean reunassa. Talonpoikaistyylinen päärakennus vuodelta 1890 on peruskorjattu 1990-luvulla. Kivinavetta on vuodelta 1902 ja luhtirivi 1800-luvulta.


213

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Talonpoikaistilan tasapainoinen rakennusryhmä viljelyaukean reunassa.

Osa valtakunnallisesti merkittävää ympäristöä.

8 Kaukomäen kylä Metsän ja laajan peltoaukean rajalle rivimäisesti rakentunut Kaukomäen kylä on perustettu myöhäiskeskiajalla. Kylätien varrella oleva Triipun talo on 1800-luvun lopulla rakennettu ja sen vuoraus on uusrenessanssia. Merkittäviä kohteita ovat myös Valpolan ja Pämpin rakennusryhmät. Kylän laidalla sijaitsee Kaukomäen työväentalo 1900-luvun alusta. Keskiaikaisperäinen kylä vanhan maantien varrella.

11 Pappilankosken voimalaitos, Kirkonkylä Paneliankosken Voima Oy rakennutti Pappilankoskeen vesivoimalaitoksen vuonna 1924. Alueella on myös vanha hirsinen myllyrakennus. Maaseudun voimatalouden historiaa kirkonkylämiljöössä.

9 Eurajoen kristillinen kansanopisto, Lavila Eurajoen kristillinen kansanopisto aloitti toimintansa vuonna 1926. Sen toiminta liittyy kiinteästi alueen rukoilevaisliikkeeseen. Opiston päärakennukseksi korjattiin tuolloin Vuojoen kartanon sivutilan, Lavilan, entinen vuonna 1906 rakennettu päärakennus. Opistoalueelle johtaa puistokuja. Jugendpiirteinen opistorakennus. 10 Lavila, Lavila Lavilan tilan vaiheet liittyvät Vuojoen kartanoon vuoteen 1921 saakka, jolloin siitä muodostettiin itsenäinen maatila. Vuojoen kartanon aikaan liittyy Lavilan harvinaisen edustava empiretyylinen viljamakasiini. Tiilinen, keltaiseksi rapattu makasiini on Pehr Gylichin suunnittelema ja lienee rakennettu 1830-luvulla. Lavilan tilan päärakennus on rakennettu vuonna 1914. Arkkitehtonisesti arvokas makasiinirakennus vanhan maantien varrella.

12 Kirkonkylän kansakoulu Kansakouluopetus aloitettiin Eurajoella jo vuonna 1877. Varsinainen koulurakennus valmistui 1890 Vastamäkeen. Sitä on myöhemmin laajennettu toisesta päästä. 1800-luvun lopun kouluarkkitehtuuria. 13 Pappila, Kirkonkylä Vanhan pappilan tuhouduttua vuoden 1918 sotatoimissa rakennettiin uusi pappila vuonna 1920. Kookkaan puurakennuksen muotokieli liittyy vuosisadan alun jugendtyyliin. Matala siipirakennus turmelee pappilan alkuperäistä asua. 1900-luvun alun pappila-arkkitehtuuria kirkon läheisyydessä.

Lavilan makasiini. Kuva: Pentti Pere SatM.

14 Vuojoen kartano Maatilana Vuojoen historia ulottuu ainakin 1500-luvulle. 1600-luvulla se oli mm. Åke Tottin omistuksessa. Vuonna 1829 sen osti kapteeni L. M. Björkman (myöh. Björkenheim), joka rakennutti 1836 arkkitehti Carl Ludvig Engelin piirustusten mukaan nykyisen kolmikerroksisen kartanolinnan siihen liittyvine siipineen. Vuojoki on komeimpia empiretyylisiä herraskartanorakennuksia

maassamme. Kartanon arkkitehtoninen kompositio kärsi melkoisesti vuonna 1964 rakennetusta vanhainkodin lisärakennuksesta, jolla toinen siipi yhdistettiin päärakennukseen. Kartano on siirtymässä matkailu-, juhla- ja toimistokäyttöön vanhainkodan muutettua uudisrakennukseen kuntakeskukseen vuonna 2004. Arkkitehtitoimisto Sari Schulmanin suunnitteleman muu-

tostyön yhteydessä yhdysosa on purettu. Kartanoon liittyi aikanaan laaja ja hoidettu puistoalue. Osa talousrakennuksista on päärakennuksen aikaisia. Pistolan nimellä tunnettu vanha meijerikoulu on rakennettu 1834 Per Gylichin suunnitelmien mukaan. Vuojoki lukeutuu empirekauden merkittävimpiin kartanoihin. Valtakunnallisesti merkittävä.


214

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

15 Liinmaan linna-alue Alueella on havaittavissa mahdollisesti Albrekt Mecklenburgilaisen 1360-luvulla rakennuttaman linnan perustusten jäännökset. Liinmaan linnasta käsin oli mahdollista hallita Lapin- ja Eurajoen jokisuuta, laaksoa ja meriliikennettä. Historiallisissa asiakirjoissa linna on mainittu nimellä Vreghdenborch. Metsittyneellä linnamäellä on vallihaudan erottama kaksinkertainen maavalli osaksi näkyvissä. Pohja-alaltaan linnoitus on suorakaiteen muotoinen. Kesällä 1978 linnassa suoritettiin arkeologiset kaivaukset. Kaivaukset on aloitettu taas 2004. Näiden kaivausten tuloksena tiedetään, että Linnanmäellä on asuttu jo 1200-luvulla. (Kari Uotila, Turun yliopiston arkeologian laitos) Historiallisen ajan muinaisjäännös Eurajokilaakson kulttuurimaisemassa. 16 Sydänmaan kylän kulttuurimaisema Sydänmaan kylän asutus on sijoittunut nauhamaisesti kapealle viljelysten ympäröimälle harjulle. Kylän katkaisee rautatie, jonka eteläpuolella on vanhaa puiston ympäröimää rakennuskantaa. Männistön tilalla on vanha hirsinen asuinrakennus ja luhtiaitta. Vanhojen maanteiden varsille syntynyt avaraan peltomaisemaan rajautuva kylä, jossa vanhat rakennukset sijaitsevat nauhamaisesti.

vanhaa rakennuskantaa, mm. aittoja. Järvistön tilalla on edustava jugendtyylinen päärakennus. Maisemallisesti eheä kyläkokonaisuus.

17 Lutan kylän kulttuurimaisema Lutan kylän asutus muodostaa maisemallisesti eheän kokonaisuuden, joka rajautuu etelässä Lutanjärveen. Kyläkeskuskessa on säilynyt jonkin verran

18 Rikantilan kulttuurimaisema Eurajoen muusta viljelysmaisemista poikkeaa pienimuotoinen Rikantilan kylän maisema, jossa mutkitteleva paikallistie ja kallioiden välistä pilkottavat peltolaikut luovat vaihtelevia näkymiä.

Eurajoen kirkko. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Riikilän lähistöllä on seudun raivaajatyön muistomerkkinä kallioon hakatut vanha muistokirjoitus ja aurinkokello vuodelta 1822. Vaihtelevaa kulttuurimaisemaa ja kyläasutusta. 19 Lapinjoen kulttuurimaisema Lapinjoen kolmiaukkoinen kivisilta on yksi Satakunnan kauneimpia. Sen rakensi panelialainen torppari Isak Pie-

nessuo vuonna 1883. Silta on nimetty Tiehallinnon museosillaksi. Vanhan raitin varrella on muutama 1800-luvun lopun asuinrakennus. Porin valtatien toisella puolen jatkuu Lapinjoen kulttuurimaisema, joka Lapijoen kylän jälkeen avautuu laajaksi peltoaukeaksi Hankkilan kylään saakka. Hankkilan kylässä ovat huomattavimpia yksittäiskohteita Hyörtin, Munkkilan ja Heikun päärakennukset 1800-luvulta. Lapin-


215

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

joen kulttuurimaisemaan liittyy myös Väkkärän kartanomainen yksinäistila, jonka empiretyylinen päärakennus on vuodelta 1850 ja komea kivinavetta vuodelta 1885. Saaren tienhaaran yksiaukkoinen kivisilta on vuodelta 1918. Olkiluodosta tulevat sähkölinjat halkovat Lapijokilaakson maisemaa moneen suuntaan. 20 Saukonniemen huvila, Pinkjärvi 1800-ja 1900-luvun vaihteessa rakennettu huvila on alkuaan ollut Vuojoen kartanon metsästysmajana, myöhemmin metsänvartijan tilana. Päärakennus ja sauna sijaitsevat erittäin kauniilla paikalla Pinkjärven rannalla. Vapaa-ajan rakentamista 1800- ja 1900-luvun vaihteesta.

Eheä kylämiljöö vanhan rantatien tuntumassa. 23 Jaakolankulma, Kuivalahdensalmi Kuivalahden Jaakolankulman asutus muodostaa paikoin, mm. Uusi-Jaakkolan kohdalla hyvää ympäristöä. Suojaisessa Kuivalahdensalmessa on yhä käytössä oleva kalaranta, jossa on verkkopuita ja ranta-aittoja. Kalakentän läheisyydessä on vanhoja kalastajamökkejä. Salmen eteläpuolen tien varrella on rannan tuntumassa mm. hyvin säilyneet Kallikarin, Niemenmaan ja Lepokarin taloryhmät. Salmen pohjoisrannalla on pari vanhaa tilaa, mm. Luomela. Kalastuselinkeinon sävyttämä kulttuurimaisema, jossa on lukuisa hyvin säilyneitä taloryhmiä.

21 Etukämppä, Irjanne 1900-luvun alkupuolella oli Vuojoen kartanolla yksityinen 23 kilometriä pitkä metsärata puunkuljetusta varten. Etukämpän rakennus toimi vuodesta 1914 metsästysmiesten majatalona ja kämpänhoitajan asuntona. Rakennus siirrettiin muutama vuosi sitten kauemmaksi tiestä ja sisustettiin kahvilaksi. Alueen metsätalouteen liittyvä kämppä entisen metsäradan varrella.

24 Lahdenperä Eurajoen rannikkoasutukselle tyypillinen pientilan rakennusryhmä on nykyisin virkistyskeskuksena. Punamullattu paritupatyyppinen päärakennus lienee rakennettu 1800-luvun puolella. Lahdenperän eteläpuolella niemessä on pieni, hyvin säilynyt torppa, rannassa kala-aitta. Rannikon tyypillinen pientilan rakennusryhmä.

22 Kuivalahden kylä Varsin ehjänä säilynyt kylämiljöö. Yksittäisistä rakennuksista ovat mainittavia vanha kansakoulu vuodelta 1895, nuorisoseurantalo tämän vuosisadan alusta, Laaksosen, Luomajärven ja Vanha-Tyrjyn päärakennukset kyläraitin varrella. Kylän keskellä on saha.

25 Pihlauksen ja Uskalinmaan kalastustilat Leppäkarin pihapiiri on sortunutta navettaa lukuun ottamatta säilynyt. Rakennuksissa on empiretyylisiä ikkunankehyksiä. Kohteeseen liittyy savusauna. Vaheenmaassa samannimisen salmen rannalla on päärakennuksen

ja piha-asuinrakennuksen lisäksi myös vanhoja talousrakennuksia ja kivinavetan rauniot. Kivirannassa on päärakennuksen lisäksi pari talousrakennusta ja kellari. Uskalinmaassa on Pohjarannan ja Kotirannan saaritorpat. Kalastajatilojen rakennusryhmiä merellisessä maisemassa.

sataa. Saaren saharakennuksista, kaupoista ja asuinrakennuksista on jäljellä lukuisia perustuksia. Myös sataman rakenteita on yhä havaittavissa. Saaressa on myös asutuksen muistona monia kulttuurikasveja. Saareen valmistui kulttuuripolku vuonna 2004. Seudun teollisuushistoriaa valottava saari, jossa jälkiä entisestä sahatoiminnasta.

26 Kaunissaari Kaunissaaren höyrysaha toimi vuosina 1874–1923. Antti Ahlströmin omistama saha oli aluksi kaksiraaminen, sittemmin neliraaminen. Puutavara uitettiin Eurajokea pitkin saareen, josta se sahattuna laivattiin eteenpäin. Sahayhdyskunta oli 1900-luvun alkuvuosina varsin suuri, asukkaita oli neljättä-

27 Pohjanlahden rantatie Satakunnan rannikkoa myötäilevä keskiaikaisperäinen postitie, joka yhdisti aikanaan toisiinsa Turun ja Korsholman linnahallinnon. Pohjanlahden rantatie on hyväksytty valtakunnalliseksi matkailutieksi.

Faltun mylly ja saha Irjanteella. Kuva: Pentti Pere, SatM.


2

3 4

23

4 20

216

10 6

56

55

36 17 1

35

2

24

4 3 2

18

1

7

34

32

Hiirijärvi

3

33

Salmijärvi

5

8 6

6

8

Tynkönkylä

10 9

26

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Kokemäenjoki

45

33

20 18 42 tunnettu määrä Satakunnassa mäellä 31 sijaitsee Jutin tilan pääraken9 samalla27 Levajärvi 8 1 8 nus, jonka pihassa 7 25 asuinpaikalla. Asumusjäänteiden on halkaisijaltaan n. 34 Juupajärvi 18 24lisäk7 49 44 Pohjakartta: 28 9 19 43 1 si Hiittenharjulta tunnetaan myös kivi2 20 m ja korkeudeltaan 3 m oleva mo32 4 10 Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 19 2 17 4 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto kautinen hautaus, yksi osittain tuhounumentaaliröykkiö. Päärakennuksen 23 35 Katinhäntä 48 http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501 7 aivan talon pihametsässä tunut punamultahauta tutkittiin vuonitäpuolelle 37 9 46 7 47 36 Sääksjärvi SATAKUNTALIITTO 26 na 1983. sijaitsee pienempi röykkiö. 47 Tästä itään 5 44 50 54 12 Hiittenharjulla on tehty kaivaukon toinen, korkeampi mäenharjanne, Pitkäjärvi Km 8 14 59 18 sia useaan otteeseen 1960-luvulta aljoka kasvaa 0 2,5 5 11 nuorta sekametsää. Mä8 48 39 Piilijokikohdal11 kaen. Tutkitut alueet ovat olleet veren päällä, sen korkeimmalla 43 17 13 49 45 10 37 Rakennettu ympäristö19 -kohde rattain pieniä, siitä huolimatta38 tallela, on suuri kekomainen röykkiö, jonka 51 58 36 Rakennettu ympäristö20 -alue 7.9.2012 SATAKUNTALIITTO 3 lähes pohjaan asti tettu löytöaineisto on hyvin runsas. keskelle 57 on kaivettu Pitkäjärvi 52 35 21 40 63 Muinaisjäännös Asuinpaikalta on löydetty keramiikulottuva kuoppa. Röykkiöstä itäkaak38 Perinnemaisema kaa yhteensä 5,5 kiloa ja palasista on koon mäenrinteessä on ainakin yksi 1 11 13 Historiallinen tie voitu tunnistaa ainakin 33 astiaa. Kimatala hautaröykkiö. 39 viesineistö on monipuolista ja erityiJutintien röykkiöitä ei Lievijärvi ole tutkittu. 22 14 13 24 sesti pienikokoisia työkaluja on paljon: 12 56 kouru-, kynsi- ja tasatalttoja, nuolen3 Nokelainen 23 26 15 52 54 Nokelaisen röykkiöt sijaitkärkiä, siimanpaino. Myös palanutta Harjavallan 11 12 4 51 46 paloja on löytyluuta ja luuesineiden sevat loivasti rin53koilliseen laskevassa 1 16 15 Maalisjärvi Kauvatsanjoki nyt poikkeuksellisen runsaasti. Löytöteessä muinaisen Hiirijärvenlahden 5Metsäkulma 2 5 3 aineiston ja erityisesti keramiikan pelänsirannalla. Nykyisin metsäisen rin4 3 4 6 2 Tynkönkylä rusteella Hiittenharjun asuinpaikka on teen alapuolella on peltoaukea, jon1 17 10 ajoitettu kivikauden jälkipuolelle nk. ka vastapäisellä reunalla sijaitsevat Ju7 26 55 8 Pyheensillan vaiheeseen. tintien röykkiöt ja pohjoisreunalla on 45 60 9 Hiirijärvi Hiekanotto Hiittenharjulta on loKuumoonmäki monumentaalihautoi6 Kokemäenjoki 33 18 petettu ja hiekkakuoppien reunojen neen. Peltoaukeaa edelleen 56 55 halkoo61 20pyritty tutkimaan 18 löytöalueet on pois.42 Saamanoja. Rinteessä kasvaa tiheä 31 9 27 1 Asumuspainanteet ovat kuitenkin vaanuori männikkö ja pellon reunassa on 8 25 34 49 24 44virkistyskäyPuurijärvi rassa tuhoutua vilkkaan tuuhea lehtipuukasvusto, joka tehok28 19 32 10 43 62 2 ulkoilupolkuja 17 ja pururatoja tön23 vuoksi: kaasti estää näkyvyyden ympäristöön. Perinnemaisemat Muinaisjäännökset 35 48 7 Lisäksi hiekkulkee painanteiden halki. Kohteessa on 37 50 viisi röykkiötä, jotka 46 47 36 1 Vaajalan laitumet 1 Hiittenharju kakuoppia käytetään motocrossratana ovat halkaisijaltaan 6–12 metriä. Kol44 47 50 merkittävä perinneHarjavallan Hiittenharjun kivikautinen ja mönkijäreitteinä. me röykkiöistä onKokemäenjoki muodoltaan voi54 12Valtakunnallisesti Km 14 maisema, joka koostuu haka-, niitty- ja muinaisjäännösalue sijaitsee valtatie makkaan kekomaisia ja hyvin säilynei5 11 48ketoalueista sekä metsälaitumista ja ran41 tutkittu. 2:n välittömässä läheisyydessä Hiitten2 Jutintie tä. Röykkiöitä ei ole 39 11 43 13 49 45 10 taniityistä. Kohteen arvoon vaikuttavat 37 harjun länsirinteellä. AsuinpaikkavyöJutintien varrella Harjavallassa on usei38 51 sen monipuolisuus, vanhojen maankäyt- 36 hyke on laaja, lähes kilometrin pituinen ta pronssikautisia hautaröykkiöitä 4 Kaunismäki TAKUNTALIITTO 3 yli Pitkäjärvi 52 35 40 tötapojen jatkuminen, huomionarvoija hiekanoton pahasti tuhoama. Hiekkilometrin mittaisella vyöhykkeellä, joHarjavallan Kaunismäen muinaisjään63 nen lajisto, edustava niittykasvillisuus, la-38 kakuoppien välissä muinaisjäännöska seuraa Hiirijärven muinaislahden nösalueen näkyvimmät rakenteet ovat jirunsaus, vanhat rakenteet ja rakennuktä on kuitenkin vielä säilynyt, vuonna rantaa. Röykkiöt sijaitsevat metsäisillä hiidenkiukaat eli pronssikautiset hau39 set sekä maisemallinen arvo. Alueella on 2006 alueelta kartoitettiin yhteensä harjanteilla peltokuvioiden väleissä ja taröykkiöt. Kaikkiaan moreeniharjanmyös muinaisjäännöskohde. 13 asumuspainannetta, joka on suurin ympäröiminä. Läntisimmällä moreeniteen lounaisreunalla on ollut ainakin

HARJAVALTA

60 55

61

Pitkäselkä

Puurijärvi

50 Kokemäenjoki

41


217

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

viisitoista röykkiötä, näistä jokunen on aikojen kuluessa tuhoutunut. Aikanaan röykkiöt ovat sijainneet rannan suuntaisena rivinä ja ilmeisesti ne on tarkoitettu mereltä nähtäväksi. Suurin Kaunismäen röykkiöistä sijaitsee nykyisin piha-alueella, mutta aivan tien varressakin on halkaisijaltaan 13 m ja korkeudeltaan yli 3 m suuruinen hiidenkiuas. Röykkiöistä kolme on tutkittu. Ne ovat sisältäneet erilaisia rakenteita kuten kivikehiä, paasiarkkuja ja latomuksia sekä polttohautauksia. Löytöinä on talletettu keramiikkaa, piitikari sekä pronssinen partaveitsi ja pinsettien katkelma. Kaivausten yhteydessä löydettiin lisäksi pronssikautinen rakennuksen pohja liesineen ja paalunjälkineen sekä vanhempaa nk. Kiukaisten kulttuurin aikaista asuinpaikkakerrosta. Kaunismäen muinaisjäännöskokonaisuus on ollut keskeisessä asemassa tutkittaessa kulttuurin jatkuvuutta Suomen kivikaudesta pronssikauteen, sillä asutus näyttää jatkuneen Kaunismäellä keskeytymättä Kiukaisten kulttuurin ajalta nuoremmalle pronssikaudelle. Kaunismäen hiidenkiukaisiin liittyy Kustaa Killisen 1870-luvulla muistiin merkitsemä tarina: ”Kun kerran Kaunismäen vaari Juhannusaamuna aikaisin lähti kirkolle ja tuli näiden kiukaiden kohdalle, huomasi hän suurimman päällä mainion hopeamaljan, sisältä kullatun. Mutta suuri käärme makasi maljan vieressä sitä vahdaten; ukko lähti kartanolta hakemaan asetta jolla tappaisi käärmeen, mutta kun hän palasi aseineen, olivat malja ja käärme kadonneet”.

ön kaakkoissivussa on kiinni kivikehä. Kysymyksessä saattaa olla hävitetyn röykkiön pohjakiveys. Jäljellä olevista röykkiöistä kaksi on muodoltaan kauniin kartiomaisia hiidenkiukaita. Matinharjun selänne on geologisten arvojensa perusteella määritelty maakunnallisesti arvokkaaksi suojelualueeksi. Sitä ympäröivä maisema on kuitenkin hiekanoton pahasti turmelema. Matinharjun röykkiöitä ei ole tutkittu.

Rakennettu ympäristö

Kaunismäen röykkiöitä. Kuva: Pentti Pere, SatM.

5 Kivitie Kivitien röykkiöt Harjavallan Torttilassa sijaitsevat metsäisellä mäellä noin 250 metriä pitkänä ja 60–70 metriä leveänä vyöhykkeenä. Röykkiöalueen halki kulkee mäenharjannetta pitkin vanha tie, Kivitie, joka yhdistää Hiittenkiukaantien ja Metsäkulmantien. Harjannetta pitkin lienee kuljettu kauan. Mäkeä ympäröivät n. 10 metriä alempana viljelysaukeat, jotka pronssikaudella olivat Nakkilan muinaislahtea. Peltojen rajaamilla moreenimäillä Kivitien ympäristössäkin on runsaasti hautaröykkiöitä. Kivitien yhdeksästä röykkiöstä suurin on halkaisijaltaan noin 30 metrinen monumentaaliröykkiö, joka kuitenkin on osittain tuhoutunut, kun siitä on otettu kiviä rakennusaineeksi tai tienpohjaksi. Kolme röykkiöistä on halkaisijaltaan n. 20 metrisiä ja muut 5–10 metriä. Aikanaan röykkiöryhmä

onkin ollut yksi Nakkilan muinaislahden näyttävimpiä. Kivitien röykkiöitä ei ole tutkittu. 6 Matinharju Harjavallan Matinharju on Harjavallan vuoren ja Hiittenharjun harjuselänteisiin kuuluva, ympäröivästä kangasmetsästä jyrkästi kohoava kapea selänne. Alueelle ovat ominaisia Litorinameren aikaansaamat huuhtoutumalla syntyneet rantakivikot ja törmäterassit. Hiidenkiukaat sijaitsevat aivan Matinharjun kaakkoispäässä, harjun korkeimmalla kohdalla lähes jonossa. Hautojen alapuolella rinteessä on näkyvissä kaksi eriaikaista rantavallia. Matinharjulla on jäljellä 3 röykkiötä, mutta tietojen mukaan niitä on aikaisemmin ollut paikalla ainakin 8. Röykkiöiden halkaisijat ovat 15–18 metriä. Lisäksi pohjoisimman röykki-

1 Harjavallan kirkko Seurakunnan nykyinen puukirkko rakennettiin alkuaan vuonna 1750, mutta purettiin ja rakennettiin uudestaan 1870 lääninarkkitehti G.Th. Chiewitzin vuonna 1858 laatimien suunnitelmien mukaisesti. Lounaissuomalaista tyyppiä ollut torniton pitkäkirkko rakennettiin siten, että runkohuonetta kapeammat ja matalammat ristivarret laajennettiin kirkkotilan jatkeeksi ja uusi sakaristo rakennettiin alttaripäätyyn. Muutostyön yhteydessä kirkko sai kiinteän länsitornin ja vanhan tapulin alakerroksesta tehtiin paarihuone kirkon pohjoispuolelle. Vuonna 1922 toteutetussa korjauksessa kirkon hirsiseinät ja holvit vuorattiin kapealla ponttilaudalla. Nykyasussaan kirkon arkkitehtuuri edustaa 1800-luvun lopun kertaustyyliä. Väriasu on vuonna 1958 taiteilija Ilmari Virkkalan johdolla tehdystä korjauksesta. Kirkko ja hautausmaa sijaitsevat kauniilla paikalla Kokemäenjoen rannalla. Seurakunnan uusi kirkko valmistui kirkkomaan viereen vuonna 1984. Sen on suunnitellut arkkitehti Pekka Pitkänen.


218

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

2 Harjavallan kaupungintalo, Satakunnantie 110 Alkuaan kunnantaloksi rakennettu Harjavallan kaupungintalo on valmistunut vuonna 1952 arkkitehtitoimisto Lappi-Seppälä ja Martaksen laatiman suunnitelman mukaan. Sen välittömässä läheisyydessä on joukko kunnan tuolloin rakennuttamia asuintaloja. Kunnallista virastoarkkitehtuuria jälleenrakennuskaudelta. 3 Koulukeskus, Myllykatu 1–3 Arkkitehti Erkki Huttusen 1947 suunnittelema kansakoulu, nykyinen Keskustan koulu, valmistui 1949. Kolmikerroksinen kivikoulu on tyypillistä aikansa kouluarkkitehtuuria. Koulukortteliin kuuluu myös yläasteen koulu, joka on rakennettu 1953. Aluetta on myöhemmin täydennysrakennettu. Jälleenrakennuskauden kouluarkkitehtuuria. 4 Entinen SYP:n toimitalo, Harjavallankatu 17 Arkkitehti Jaakko Tähtisen laatiman mallipiirustuksen mukaan rakennettu pankkikonttori 1950-luvun alusta. Rakennuksen ulkoasu on säilyttänyt hyvin alkuperäisen luonteensa. Mallisuunnitelmien mukaan toteutettua pankkiarkkitehtuuria 1950-luvulla. 5 Hällin talo, Hällinkatu 6 Tuuhean puiston keskellä sijaitseva Hällin pitkä päärakennus on ilmeisesti 1800-luvun alkupuolelta. Se on muistona entisen Harjavallan kirkonkylän talonpoikaisesta asutuksesta. Pihapiirissä on toinen, taitekattoinen asuinra-

Harjavallan sairaala. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Emil Cedercreutzin museoalue. Kuva: Pentti Pere, SatM.

kennus 1900-luvun alkupuolelta. Kokonaisuuteen kuuluu myös hirsinen vanha aitta. Hällin talon on ympäristön uudisrakentamisesta huolimatta arvokas muisto Harjavallan kirkonkylän vanhasta talonpoikaisesta rakennuskulttuurista. Talonpoikainen asuinrakennus, joka antaa ajallista syvyyttä taajamakuvalle.

7 Harjavallan sairaala Harjavallan sairaala on Suomen ensimmäinen kunnallinen mielisairaala, joka aloitti toimintansa 1903. Klassisistinen päärakennus on vuodelta 1902. Vanha talousrakennus vuodelta 1929 on nykyisin liikunta- ja työterapiatilana. B-sairaala rakennettiin 1958 arkkitehti Veikko Malmion suunnitelman mukaan. Harjavallan sairaalassa toimii vuonna 1988 perustettu sairaalamuseo. Laaja, rakennuskannaltaan moniilmeinen sairaala-alue puistomaisessa ympäristössä.

6 Entinen kirkkoherran pappila, Pitkäpäälä Harjavallan entinen kirkkoherranpappila on rakennettu 1890-luvulla. Pitkään uhattuna ollut rakennus on hiljattain korjattu uudelleen asuinkäyttöön rakennuksen alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen. Kirkollista virkataloarkkitehtuuria 1800-luvun lopulta.

8 Uotila Nykyisin Harjavallan sairaalan avohoitotoimintakeskuksena toimiva vanha maatilan talouskeskus eteläisen rantatien varrella. Päärakennus 1800-luvulta on empiretyylinen. Pihapiiriä rajaa-

vat toisen asuinrakennuksen lisäksi komea kivinavetta ja kaksi vanhaa aittaa. Vanha talonpoikaistilan päärakennus uudessa käytössä. 9 Maahengen temppeli ja Harjula, Emil Cedercreutzin museo Kuvanveistäjä Emil Cedercreutz (1879–1949) rakennutti Havingin kosken partaalle 1914 taiteilijakoti Harjulan, joka liittyy arkkitehtuuriltaan ajan kansallisromantiikkaan. Sen yhteyteen Cedercreutz rakennutti vuosina 1916– 42 kansatieteellisiä kokoelmiansa varten museorakennuksen – Maahengen temppelin. Harjulan pihaan hän rakennutti 1936 ateljeen ja veistossalin. Emil Cedercreutzin säätiö laajensi rakennusta 1956 kahdella näyttelyhallilla. Uusi museorakennus rakennettiin vuosina 1971 ja 1977 arkkitehti Jo-


219

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

nas Cedercreutzin laatiman suunnitelman mukaan. Satakuntalaisen kotiseutuhengen ilmentymä. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. 10 Kokemäenjoen kulttuurimaisema välillä Vinnare– Vareksela–Havinki–Ylinen Näkymä, joka avautuu parhaiten Emil Cedercreutzin museon harjanteelta yli Kilukanlahden. Vuoden 1939 vedenpinnan noston vaikutuksesta joen pohjoispuoliset viljelykset laskeutuvat kauniisti veteen. Joen pohjoispuolen rakennuskanta on edustavaa. Mämmimäen Hutussa on puhdaspiirteinen 1800-luvun päärakennus, toinen asuinrakennus on rakennettu 1900-luvun alussa ja kivinavetta on vuodelta 1880. Hauvolan kylän Tupi, Uotila ja Korpi-Anttila muodostavat viljelysten laidassa tasapainoisen rakennusryhmän. Korpi-Anttilaan johtaa koivukuja Pohjoisrannantieltä. Uotilan salirivi on hiljattain korjattu kulttuurikäyttöön. Tilalle on myönnetty Talonpoikaiskulttuurisäätiön kunniakilpi. Havingin kylän Horppa sijaitsee erillään jokirannassa. Sen päärakennus on vuodelta 1920. Kivinavetta on rakennettu 1927. Saman kylän Kangas sijaitsee Pohjoisrannantien varrella. Mansardikattoisen päärakennuksen nykyasu on vuodelta 1929, liuskekivisen navetan ollessa muutamaa vuotta vanhempi. Varekselan kylän Looti (Lahti) on siirretty nykyiselle paikalleen 1880-luvulla. Tältä ajalta peräisin on myös sen koristeellinen ulkoasu. Samassa kylässä Eskolan ja Nokin päärakennukset

kä Kangasniemen ja Tolvin rakennusryhmistä. Joenvarren kulttuurimaisema, jossa vanhaa asutusta ja historiallinen tie.

Harjavallan entinen meijeri. Kuva: L auri Putkonen.

ovat 1800-luvun lopulta. Rakennusten lomassa on pari vanhaa aittaa. Maisemassa ovat olennaisina osina vanhat luontevasti linjautuneet tiet, joista joen eteläpuolinen on vanhempi. Kulttuurimaisema jatkuu Kokemäen puolelle. 11 Harjavallan entinen meijeri Entinen Harjavallan Osuusmeijerin tiilinen jalostuslaitos rakennettiin vuonna 1919. Rakennus on muuttuneesta käytöstä huolimatta säilyttänyt hyvin alkuperäisen ulkoasunsa ja omaa myös maisemallista arvoa. Uuteen käyttöön otettu meijerirakennus itsenäisyyden alkuvuosilta. 12 Kokemäenjoen kulttuurimaisema välillä Lammainen– Pirilä–Pirkkala–Torttila Lammaistenlahti oli jo keskiajalla mer-

kittävä markkinapaikka, jolla kaupattiin pääasiassa Kokemäenjoesta pyydettyä lohta ja siikaa. Paikan keskeistä asemaa osoittaa sinne johtanut Huovintie. Pirkkalan kylässä on säilynyt keskiaikaiseen kiltalaitokseen liittyviä paikannimiä, kuten Killanlähde ja Killankallio. Kyläkeskuksessa sijaitsee Hympin vanhan ratsutilan rakennusryhmä, joka koostuu 1800-luvulla rakennetusta päärakennuksesta ja neliömäisesti pihaa ympäröivistä hirsisistä talousrakennuksista. Viimeiset kalatokeet purettiin joesta 1900-luvun alussa. Kulttuurimaiseman nykyasuun on vaikuttanut oleellisesti voimalapadon rakentaminen 1939, jolloin vedenpinta nousi padon yläpuolella. Maisema rakentuu Lammaistenlahden rantametsistä, Pirilän kylästä, osin Nakkilan puolella sijaitsevista voimalaitosrakennelmista se-

13 Pirilän kylämiljöö Heikkilän ja Yli-Futkan talouskeskukset vanhan rantatien molemmin puolin muodostavat elävän kokonaisuuden. Heikkilän päärakennus on 1800-luvun puolivälistä, mutta sen nykyasu on pääasiassa peräisin vuodelta 1919, jolloin rakennusta jatkettiin. Tila on ollut samalla suvulla vuodesta 1547. Aivan tien varressa sijaitseva Yli-Futkan päärakennus on 1800-luvulta, ulkovuoraus lienee vuosisadan vaihteesta. Maantietä on oikaistu Pirilän kylän kohdalla 1990-luvulla. Talonpoikaista arkkitehtuuria 1800-luvulta. 14 Satalinnan parantola Professori Onni Tarjanteen suunnittelema punatiilinen parantolarakennus on vuodelta 1925. Tällä monumentaalisella rakennuksella on mielenkiintoinen asema maamme kansainvälisestikin korkeatasoisessa parantola-arkkitehtuurissa. Vuonna 1927 valmistui Tarjanteen suunnittelema lastensairaala. Alueella on myös laitokseen liittyviä asuinrakennuksia. Keuhkotautiparantola rakennettiin Helsingin yliopiston Satakuntalaisen osakunnan keräysvaroin. Parantola sijaitsee Pirilänniemen kauniissa mäntymetsässä historiallisesti merkittävän Lammaistenlahden tuntumassa. Arkkitehtonisesti korkeatasoinen parantola-alue 1920-luvulta. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.


220

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

15 Kangasniemi, Torttila Jo 1500-luvulta Keisari-nimisenä tunnettu talo, jonka nykyinen kartanomainen päärakennus on runko-osaltaan 1850-luvulta. Rakennuksen keskiosa korotettiin kaksikerroksiseksi vuonna 1923 pihlavalaisen rakennusmestari Fährdin suunnitelman mukaan. Muistona talon historiasta on vanhassa kellarikivessä kaiverrus Henrik Henrikinpoika Keisari ja vuosiluku 1596. Päärakennuksen edessä on taiteilija Emil Cedercreutzin veistos ravikuningas Lohdutuksesta. Puistomaista pihapiiriä rajaa vanha pakarirakennus, jonka ulkoasu on 1900-luvun alkupuolelta. Maisemallisesti merkittäviä ovat vuonna 1900 valmistunut kivinavetta, tiilinen sikalaja tallirakennus vuodelta 1919. Tilalle johtava kujanteen varrella on vanhoja puisia talousrakennuksia sekä omakotitaloja. Satakunnantien varrella on 1800-luvun talonpoikainen asuinrakennus ja vanha kivinavetta. Rantamaisemaa hallitseva talonpoikaistalo ympäristöineen. Osa valtakunnallisesti merkittävää Lammaistenlahden kulttuurimaisemaa.

asuntoalueiden vanhimmat osat ovat 1940- ja 1950-luvuilta. Alkuvaiheen arkkitehtina oli arkkitehti W.G. Palmqvist, joka piirsi niin tuotanto- kuin asuinrakennuksetkin. Puistomaisesti istutetuilla asuntoalueilla on kerrostaloja, rivitaloja, paritaloja sekä yhdenperheen asuintaloja. Suunnittelijana oli Palmqvistin lisäksi mm. Aarne Ervi. Harjavallan kehitykseen oleellisesti vaikuttanut teollisuusalue, jossa arkkitehtonisesti merkittäviä tuotanto- ja asuinrakennuksia.

16 Outokummun ja Kemiran asuntoalueet Outokummun kuparisulatto siirrettiin jatkosodan loppuvaiheessa 1944 Imatralta Harjavaltaan. Tehdas aloitti toimintansa Harjavallassa 1945 ja sen tuotantoon läheisesti liittyvä Rikkihappotehdas (myöhemmin Kemira Oy) paria vuotta myöhemmin. Vuonna 1960 valmistui nikkelitehdas. Molempien tehtaitten tuotantorakennusten ja

18 Hiirijärven kylä ja kulttuurimaisema Varsin hyvin säilynyt kylämiljöö, jonka ympärillä on vaihtelevia viljelysaukeita. Päärakennuksista huomattavimpia ovat Ala-Kleemola, Eskola ja Mikola, jotka on rakennettu 1800-luvulla, mutta muutettu ulkoasultaan tämän vuosisadan puolella. Kylässä on säilynyt joukko vanhoja aittoja. Kyläkeskuksesta syrjempänä sijaitsee Uusi-

17 Huovintie Keskiajan huomattavimpiin kuulunut tie, joka johtaa pitkin helppokulkuista hiekkakangasta Turusta Loimaan, Virttaanojan ja Köyliönjärven kautta Kokemäelle ja sieltä edelleen Lammaisten kautta Ulvilaan. Tien alkuhistoria on hämärän peitossa. Harjavallan alueella se on säilynyt vain valtatien eteläpuolella Hiittenharjun alueella. Tie on Outokummun ja Kemiran tehtaiden kohdalla hävinnyt. Keskiajan tärkeimpiin kuulunut tie, joka on säilyttänyt pääosin perinteisen linjauksensa. Valtakunnallisesti merkittävä.

Kraapon vuosisadan vaihteessa rakennettu rakennusryhmä. Hiirijärven paikannimistössä elää voimakas Lalliin liittyvä perinne. Kotamäellä on Lallinmajan sammas, jo 1400-luvulta tunnettu luonnon muovaama rajakivi. Samalla mäellä on Lallin itkukivi, jonka sanotaan olevan aina märkänä Lallin kyynelistä. Myös nyttemmin kuivattuun Hiirijärveen liittyy kertomus siitä, kuinka hiiret ajoivat Lallin järveen tämän surmattua Henrik-piispan. Poikkeuksellisen perinnetaustan omaava talonpoikainen kylä.

Hiirijärven kylätie. Kuva: Pentti Pere SatM.

19 Mäenpää, Pitkäjärvi Vanhakantainen pienen maatilan talouskeskus. Vuoraamaton paritupatyyppinen päärakennus on ilmeisesti 1800-luvun lopulta. Kaikilta neljältä sivultaan rakennettu piha on aiemmin ollut umpinaisempi. Pihapiiriin kuuluu päärakennuksen lisäksi luhtirivi, aitta, liiteri, navetta, prännihuone ja vinttikaivo. Pihan ulkopuolella sijaitsevat lato, kellari ja heikkokuntoinen riihi. Perinteisen ilmeen säilyttänyt vanha maatila.


7 Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Paasto

8

8

HONKAJOKI3

Pohjakartta: Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501

OKI

4

0

2,5

5

15

Km

Rakennettu ympäristö -kohde

2

Lavasjärvi

29.8.2012 SATAKUNTALIITTO Rakennettu ympäristö -alue

Kallijärvi

Muinaisjäännös

Lauhala - Jyllinkoski - Niittykoski Karvianjoki Vahokoski

6

Perinnemaisema Historiallinen tie

1

Kodesjärvi

Honkaluoma

5

Kivijärvi

12

Hanhikangas

Haapajärvi

3

Pappilankylä

2

4

7

Paasto

Antila - Kuivakangas

8

9 Vataja

2,5

5

15

Km

Lavasjärvi

SATAKUNTALIITTO

Kallijärvi

1

3 2

Vataja

7

8

Muinaisjäännökset Kirkkojärvi

9

SATAKUNTALIITTO

221

Antila - Kuivakangas

Peijarinlammi

1 Hietala-Hietaranta 1 Honkajoen Hietala-Hietarannan laaja kivikautinen asuinpaikka sijaitsee aivan Pohjanmaantien (tie 44) varressa loivasti Karvianjokeen viettävillä4hiekkaisilla pelloilla ja pihamailla. Asuinpaikka-alue on 2 km pitkä vyöhyke pääosin tien itäpuolella, mutta löytöjä on tehty 5 hiekanottopaikalta tien länsipuolelta2 6 tehty tutkimuksia kin. Asuinpaikalla on useaan otteeseen erilaisten maankäyttöhankkeiden vuoksi. Koetutkimuksin on pyritty vapauttamaan joitakin alueita hiekanotolle sekä lisärakentamiselle. Jo ensimmäisissä kaivauksissa v. 1949 löydettiin runsaasti kvartsiesineistöä sekä mm. liuskekärkien katkelmia. Uusissa 2000-luvulla tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että pellolla muokkauskerroksen alla on vielä säilyneitä kulttuurikerroksia.IsoKiinteiKivijärvi tä rakenteita asuinpaikalta tunnetaan vain vähän, mutta liesikiveysten lisäksi löydettiin viitteitä suorakulmaisesta asumuksesta. Esinelöydöt ovat monipuoliset ja näyttävät liittyvän erityisesti kivimateriaalin työstämiseen: kvartsiesineitä, niiden kappaleita ja iskoksia sekä raaka-ainekappaleita. Palaneesta luuaineksesta on voitu tunnistaa ainakin koiran/ketun, hylkeen, hirven, majavan sekä särkikalojen luita. Löytöjen perusteella asuinpaikka on ajoitettu mesoliittiseen aikaan. 2 Myllyluoma Honkajoen Myllyluoman kivikautinen asuinpaikka sijaitsee aivan Honkajo-


222

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Honkajoen kirkko. Kuva: Pentti Pere, SatM.

en ja Kauhajoen kuntien rajalla. Samaan asuinpaikka-alueeseen kuuluvat Kauhajoen puolella Perähyypän asuinpaikat. Asuinpaikkalöytöjä tunnetaan Paholuomanjoen itäpuolelta yhteensä lähes 2 km mittaiselta vyöhykkeeltä jokeen loivasti laskevalta hiekkakankaalta, josta osa on peltoa ja niittyä, osa metsää. Myllyluoman asuinpaikalla on tehty tutkimuksia v. 1952. Suuri osa tehdyistä esinelöydöistä on kvartsia: kaapimia ja iskoksia. Lisäksi löydettiin liuskekeihäänkärki sekä kaksi talttaa. Myllyluoman asuinpaikka tunnetaan kuitenkin parhaiten kaivausten aikana tutkitusta asumuksenpohjasta, nk. Myllyluoman kodasta. Soikeaa n. 8x6 m suuruista kodanpohjaa rajasivat hiiltyneet paalunjäljet joiden keskeltä löytyi kivetön tulenpitopaikka. Myllyluoman asuinpaikka ajoittuu mesoliittiseen aikaan. Paikalla on informaatiotaulu.

Hietala-Hietarannan kivikautisen asuinpaikan kaivaukset vuonna 1949. Kuva: Museovirasto.

Rakennettu ympäristö 1 Honkajoen kirkko Honkajoen puinen kirkko rakennettiin vuosina 1804–10. Rakennusmestarina toimi Salomon Köykkä (Köhlström), joka oli rakentanut Karvian kirkon 1798. Kirkon ulkoarkkitehtuurin yksityiskohdat ovat klassistisvaikutteiset. Pohjaltaan tasavartisen ristin muotoiseen kirkkoon liittyy lännessä kolminivelinen kellotapuli. Ristivarsien sisäkatteena on laudoitetut holvit. Sisämaalauksen, josta on yhä jäljellä alttarilaitetta ympäröivä draperia, teki 1856 Teuvan pitäjänmaalari A. K. Rönnlund. Alttaritaulun on maalannut J.G. Hedman. Kirkko sijaitsee vanhan kiviaidan ympäröimän hautausmaan keskellä. Kuulun kirkonrakentajan tyylipuhdas puinen ristikirkko 1800-luvun alusta.

2 Lankoski Karvianjoen rannalla maisemallisesti erittäin edustavalla paikalla sijaitseva talonpoikaistila, jonka päärakennus on vuodelta 1770. Rakennuksen perinteinen ulkoasu on säilynyt hyvin, koristeellinen kuisti on 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Jokirannassa sijaitsee 1800-luvun alussa rakennettu käyttökuntoinen myllyrakennus. Myllykokonaisuuteen kuuluva pato ja myllyjuopa ovat säilyneet. Tien toisella puolella on vuonna 1852 rakennettu hirsinen lainajyvästön makasiini, joka on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1976. Siinä toimii Honkajoen kotiseutumuseo. Lankosken vieressä sijaitsee Honkajoen vanhimpiin tiloihin kuuluva VanhaHonko, jonka rakennusryhmä edustaa perinteistä talonpoikaista rakennuskulttuuria.

3 Kirkonkylän vanha kansakoulu Kirkonkylän puinen, jugendtyylinen kansakoulu on rakennettu vuonna 1919 Taidetta kouluihin -yhdistyksen mallipiirustusten mukaan. Mallipiirustuksen oli laatinut arkkitehti Karl Lindahl. Tyyppipiirustusten mukaan rakennettu kirkonkylän puukoulu 1920-luvulta. 4 Pappilankylän kulttuurimaisema Kirkonkylän länsipuolella jatkuvat Karvianjoen varren alavat peltoaukeat. Asutus on sijoittunut pääasiassa Pappilankylän harjanteelle. Vaikka rakennuskanta on osin uusiutunutta on joukossa myös vanhoja tilakeskuksia. Koivukujan päässä on 1899 rakennettu pappilarakennus, joka on nykyisin yhdistyskäytössä. Pappilan koulu on rakennettu vuonna 1950 rakennusmes-


223

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

tari Jalmari Salovaaran suunnitelman mukaan. Laaja, alava kulttuurimaisema, johon liittyy monipuolista vanhaa rakennuskantaa.

kennus, joka on rakennettu 1914 arkkitehti Karl Lindahlin laatiman mallipiirustuksen mukaan. Jussilan tilan varastorakennus on entinen asuinrivi vuodelta 1761. Yliharjun asuinrakennus on 1800-luvun lopulta. Eheä joenrantamaisema 1800-luvun talonpoikaistaloineen ja kouluineen.

5 Karvianjoen kulttuurimaisema välillä Patokoski–Lahdenperä Mutkittelevan Karvianjoen varrella oleva maisemaosuus, jossa osatekijöinä ovat vanha asutus, rantapellot ja -lehdot. Yksittäisistä rakennuksista ovat mainittavia Patokosken päärakennus vuodelta 1868, Leppäluoman tasapainoinen rakennusryhmä, Ala-Kampin vanha päärakennus 1850-luvulta, Honkaluoma ja Ylinen, Katkontien varressa olevat Känsälän, Mäki-Kampin, Kampin, Kosken ja Kamppikosken rakennusryhmät. Edelleen pohjoiseen mentäessä Jätinniemen ja Lamminperän vanhat päärakennukset, Lahdenperän tasapainoinen rakennusryhmä 1900-luvun alusta sekä Kotomäen päärakennus 1800-luvun lopulta. Karvianjokivarren kulttuurimaisemassa on säilynyt runsaasti talonpoikaista arkkitehtuuria.

jelmät laskeutuvat Karvianjokeen. Paloviidan pihapiiri on 1800-luvulta, Harjulan vuosisadan vaihteesta. Lauhalan koulu on vuodelta 1939. Perinteisen asunsa säilyttänyttä rakennuskantaa jokimutkan kulttuurimaisemassa.

6 Rakennuskoski–Jyllinkoski kulttuurimaisema Rakennuksen eli Rakennuskosken tila on perimätiedon mukaan Honkajoen vanhinta asutusta, joka toisin kuin Hongon kylässä on pohjoisesta, Isojoen suunnasta tullutta. Vanhaa talonpoikaista rakennuskulttuuria edustavat Rakennuskosken, Harjulan ja Paloviidan päärakennukset. Rakennuskosken hirsinen päärakennus 1800-luvun alkupuolelta on toiminut 1900-luvun alkupuolella kouluna. Pienijakoiset vil-

7 Paastonkylän kulttuurimaisema Karvianjoen länsirannalla vanhan maantien varrella on säilynyt Paastonkylässä vanhoja talojen pihapiirejä. Kodesjoensuun tila on perustettu 1693. Sen kaksikerroksinen, pohjalaistyyppinen päärakennus on 1800-luvulta ja korjattu nykyiseen asuunsa 1950-luvulla. Pihapiirissä on navetta 1890-luvulta ja luhtiaitta. Ylipaaston päärakennus on 1800-luvun loppupuolelta. Hyvin säi-

Lahden tilan rakennusryhmä Katkon kylässä kuuluu Karvianjoen kulttuurimaisemaan. Kuva: Pentti Pere, SatM.

lyneessä rakennuksessa on komea, moniruutuinen lasikuisti. Pihapiirissä on navetta ja vanha luhtiaitta. Vanha-Paaston perinteisen asun omaava asuinrakennus on vuodelta 1937. Pihaa rajaavat navetta ja aitta. Uusi-Paaston asuinrakennus on säilyttänyt 1800-luvun lopun ulkoasun. Myös sen pihapiiriin kuuluu navetta ja aitta. Honkajoelle tyypillistä talonpoikaisarkkitehtuuria Karvianjokivarressa. 8 Pitkäkosken jokimaisema, Antila Karvianjoen Pitkäkoskella avautuu vanhalta sillalta kaunis, eheänä säilynyt joenrantamaisema. Miljöön osasina ovat Pitkäkosken tilan rakennusryhmä 1800-luvun lopulta ja pellot sekä Antilan kylän jugendtyylinen koulura-

9 Vatajankylän kulttuurimaisema Karvianjoen kulttuurimaisema muodostaa vaihtelevia näkymiä Vatajankosken ympärillä. Vanhaa rakennuskantaa on mm. Erkkilän, Rakolan, Vähä–Haapakosken ja Valkaman tiloilla. Rakolan tilan päärakennus on vuodelta 1893. Katon harjalla on vanha vellikello. Istutettua pihaa ympäröi kuusiaita. Vähä-Haapakosken päärakennus on 1800- ja 1900-luvun vaihteesta, Valkaman 1800-luvun puolelta. Vatajankosken Sähkö perustettiin 1926 ja samalta ajalta on myös kosken varrella oleva sementtitiilinen voimalaitos ja mylly sekä voimalaitoksen hoitajan asuintalo. Nykyinen voimalaitos on vuodelta 1951. Kyläkokonaisuuteen liittyy myös Vatajan vanha koulu vuodelta 1947. Koulutoiminta on lakannut 1974. Karvianjoen rantamaisemassa edustavasti sijaitseva Syväojan punamullattu päärakennus on pitkää paritupatyyppiä. Se on rakennettu 1800-luvulla. Vanhaa talonpoikaisarkkitehtuuria ja voimalarakentamista Karvianjoen kulttuurimaisemassa.


224 50

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Kiimajärvi

Kiimajärvi

4

Kokemäenjoki

HUITTINEN

Keskusta

19

41

19

Pyhällys

Pyhällys

18

18

6

Karhiniemi

4

2

Raskala

2

25

Karhiniemi

13

17 26 Ronkankulma

2

22

27Junttila1 Raijala

1

30

Korvenkylä

Rekikoski

28

Punkalaitumenjoki

29

30

Korvenkylä

7

Punkalaitumenjoki

29

34

Suttila

1 8

Vakkila

Vakkila

11 1

10 8

2

6 4 3 Punkalaitumenjoki

5

21

40

41

41

0,5

Huhtamo

4 3 Punkalaitumenjoki

Km 1

Km 0

0,5

1

Rakennettu ympäristö -kohde HUITTINEN, KESKUSTA

36 HUITTINEN, KESKUSTA

36

Rakennettu ympäristö -alue

37

37

39

39

30.8.2012 TALIITTO

40

0

6

5

5

Huhtamo

10

2

31

5

9

9

33

32 Jokisivu

7

11 34

Suttila

33

31

20

Sammakkajärvi

Sammakkajärvi

32 Jokisivu

3

3 Rekikoski

1

15

14

4

Junttila

20

24

28

14

12

4

35

1335

17

14

14

Raskala

16

15

Raijala

23

20

12

6

16

21

Ylistenjärvi

Ylistenjärvi

Muinaisjäännös Perinnemaisema Historiallinen tie

38

38 Loimijoki

SATAKUNTALIITTO

Loimijoki

0

2,5

5

Km

0

Pohjakartta: Tiestö ja rakennukset 65 / MML/12 Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501 Km

2,5 5 SATAKUNTALIITTO


225

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

HUITTINEN Perinnemaisemat 1 Pappilanniemi Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon kuuluu rantaniittyä, metsälaidunta ja niittyä. Kohteen arvoon vaikuttavat alueen laajuus ja monimuotoisuus.

Muinaisjäännökset 1 Halkivahankivi Halkivahankivi on Huittisten, Köyliön ja Kokemäen yhteinen rajakivi. Se on kookas siirtolohkare, joka sijaitsee Rauma–Huittinen -tien (tie 42) varrella. Kivi on tunnettu Köyliön Halkivahana ja se on mainittu asiakirjoissa ensimmäisen kerran jo vuonna 1486. Sammaloituneessa kivessä kerrotaan olevan hakkauksia, mutta toistaiseksi kiven pintaa ei ole tarkastettu. SuurHuittisten pitäjässä oli toinenkin Halkivahana tunnettu rajakivi, muinaisten Tyrvään ja Hämeen suurpitäjien rajalla. Myöhemmin kivi on ollut Punkalaitumen, Urjalan ja Vesilahden rajakivi. Halkivaha -nimisiä siirtolohkareita tunnetaan useita eri puolilta Lounais-Suomea. Usein kivet ovat rajakiviä ja kahteen osaa haljenneita. Väitetään, että halkeaminen olisi ihmisen aiheuttamaa ja tapahtunut rajankäynnin yhteydessä. Keskiajalla rajakivien päällä on voitu pitää nuotiota: nuotiosta nousevan savun avulla rajakiveen on voitu ottaa suunta hyvinkin kaukaa. Toistuvat rajankäynnit ja nuotiot ovat saattaneet rapauttaa kiveä ja vähitellen aiheuttaa jopa sen halkeamisen.

2 Hiidenkallio Uhrilähde sijaitsee Hiidenkallion laella Huittisten Karhiniemen kylässä. Hiidenkallio on tasaisten peltojen ympäröimä ja paikoin jyrkkärinteinen. Kokemäenjoki tekee paikalla jyrkän mutkan ja Hiidenkallio sijaitsee mutkan muodostaman niemen, Karhiniemen, eteläpäässä noin 300 m etäisyydellä jokirannasta. Kallion laki on osittain paljas, mutta monin paikoin paksun sammaleen peittämä. Uhrilähde sijaitsee lähellä kallion lakea, sen luoteispäässä. Se on puolisuunnikkaan muotoinen ja kooltaan n. 30x110x120x110 cm. Lähteen suurin syvyys on 40 cm. Huittisten muinaisjäännökset v. 1960 inventoineen Kerttu Itkosen mukaan paikkakuntalaiset kertoivat Hiidenkallion uhrilähteen olleen käytössä ”viime aikoihin” asti ja siitä noukitun 1700- ja 1800-lukujen rahoja. Paikalla ei ole tehty tutkimuksia. Huittisten vanhimman kirkon on uskottu sijainneen Karhinemellä. Oletetulle kirkonpaikalle on pystytetty muistomerkki, joka sijaitsee Hiidenkallion juurella n. 200 m itään kalliosta. 3 Hiukkavainionmäki Huittisten Hiukkavainionmäen polttokenttäkalmisto sijaitsee Sammun kylässä keskellä Untonmäen omakotialuetta. Mäki on nykyisin vain vähän muusta ympäristöstä kohoava kivikkoinen harjanne omakotitalojen välissä. Suurin osa mäestä on jo 1800-luvun lopulla raivattu viljelykseen ja sittemmin tontitettu. Kalmistosta ei juuri ole maanpäällisiä merkkejä, ainoastaan joitakin isompia kiviä, osaksi ehkä

paikalle ympäristöstä siirrettyjä. Hiukkavainionmäeltä tehtiin ensimmäiset löydöt pellonraivauksen yhteydessä jo 1880-luvulla ja toistuvien Kansallismuseoon toimitettujen irtolöytölähetysten jälkeen vuonna 1895 osa kalmistosta tutkittiin. Myöhemmin mäen pelloksi raivatussakin osassa maa seulottiin ja näin löydöt saatiin talteen. Koko kalmistoa ei ole tutkittu ja ilmeisesti ehjääkin kalmistokiveystä on alueella vielä jäljellä. Hiukkavainionmäen löytöaineisto on varsin rikas, tutkimuksissa ei yksittäisiä hautauksia voitu erottaa, mutta esineistössä on sekä koruja että aseita. Kalmisto ajoittuu 600- luvulta viikinkiajan loppuun. Hiukkavainionmäellä on Huittisten kaupungin pystyttämä informaatiotaulu. 4 Käräjämäki Huittisten Sammun Käräjämäki on peltojen keskellä kohoava mäki Lauttakylän keskustan pohjoispuolella aivan valtatie 12 varrella. Sammunjoki virtaa Käräjämäen pohjoispuolella n. 250 m etäisyydellä. Käräjämäki on nykyisellään tiheän puuston peittämä: mäen reunoilla kasvaa lehtipuita ja mäen päällä nuorta männikköä. Käräjämäen lähiympäristö on vielä perinteistä maatalousmaisemaa, mutta valtatien länsipuolella on teollisuusaluetta samoin kuin Sammunjoen pohjoispuolellakin. Käräjämäellä kerrotaan aikanaan sijainneen käräjäympyräksi kutsutun kivikehän, nykyisin mäellä ei ole selkeitä näkyviä rakenteita. Mäen itäreunassa on jo maisemoitunut pienialainen sorakaivanto ja pohjoisreunassa vanha kellarikuoppa. Näissä kuopanteissa nä-

kyneen palokerroksen pohjalta arvioitiin aikaisemmin, että mäellä sijaitsee polttokalmisto. Vuosina 1968 ja 1969 Unto Salon johdolla tehdyissä tutkimuksissa ei kuitenkaan havaittu varmoja merkkejä hautauksista, sen sijaan osittain pengotusta röykkiöstä löydettiin myöhäisrautakautista keramiikkaa, palanutta savea ja eläinten luita. Salo tulkitsee muinaisjäännöksen nk. uhriröykkiöksi. Huittisten Sammun kylä kuuluu valtakunnallisesti arvokkaaseen Kokemäenjoen maisema-alueeseen ja Käräjämäki sijaitsee edelleen osin rautakaudelta periytyvässä viljelymaisemassa. Käräjämäen läheltä tunnetaankin useita rautakautisia kalmistoja. 5 Palojoki Syksyllä 1904 torppari Heikki Malm löysi Huittisten Palojoelta Loukonmaanimisestä perunapellosta vuolukivisen eläimenpään muotoisen nuijan. Turun maakuntamuseon kautta ”hevosenpäänä” ensin luetteloitu esine päätyi Kansallismuseoon ja se tunnistettiin kivikautiseksi hirvenpäätä esittäväksi veistokseksi, nuijaksi. Löytöpaikalta tuli esille myöhemmin muitakin kivikauteen viittaavia löytöjä ja kaivaustutkimuksissa 1905 ja 1953 paikka todettiin kivikautiseksi asuinpaikaksi. Liesikiveyksestä tehty C-14 -ajoitus ajoittaa asunpaikan esikeraamiselle ajalle. Palojoen asuinpaikka sijaitsee loivasti etelään kohti Kourajokea laskevan peltoaukean pohjoisenpuoleisessa reunassa. Hirvenpään löytöaikana pelto oli Malmin torpan viljelyksessä, nykyään torppaa ei paikalla enää ole. Pel-


226

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

tokaan ei enää ole viljelykäytössä vaan niittynä. Kuten kivikautisilla asuinpaikoilla yleensä, Palojoen asuinpaikallakaan ei ole minkäänlaisia näkyviä rakenteita. Kohde on kuitenkin nähtävyyskohde ja paikalla on opaste ja informaatiotaulu. 6 Räätikäsvuori Huittisten Räätikäsvuoren linnavuori sijaitsee Sammun kylässä valtatie 12:n ja Keikyään menevän vanhan Tampereentien välissä noin kilometrin etäisyydellä Kokemäenjoesta. Räätikäsvuori koostuu useammasta jyrkkärinteisestä kalliosta, joiden rinteet ovat kuusimetsän peitossa. Linnavuori sijaitsee keskimmäisellä huipulla ja se on varustettu kolmessa kohdin edelleen näkyvissä olevalla kivivallilla. Etelän loivahkossa rinteessä on noin 35 m pitkä vallin jäänne, jonka leveys on ollut noin 2 m ja korkeus muutamia kymmeniä senttejä. Loivahkon luoteis- ja pohjoispuolen suojaksi on rakennettu noin 25 m pitkä m valli. Linnavuoren laajuus on 50x70 m. Vallit kartoitettiin vuonna 2001 ja samalla mäelle tehtiin muutamia koekuoppia, jotka kuitenkin olivat löydöttömiä. Vuoren rinteet ovat jyrkimmät länteen, pohjoiseen ja itään, polku vuorelle nousee eteläkaakosta pienen pellon reunasta.

Rakennusperintö 1 Huittisten kirkko, Lauttakylä Huittisten Pyhälle Katarina Aleksandrialaiselle omistettu harmaakivikirkko on rakennettu 1400-luvun lopulla. Mestari lienee ollut sama kuin Ulvilan kirkossa. 1600-luvulla rakennettiin sit-

Huittisten kirkko. Kuva: Pentti Pere, SatM.

temmin puretut asehuone ja länsitorni. Itäisessä päätyseinässä on säilynyt keskiaikaista koristelua: kolmilehtikomero, ruusukomero ja kaksi vaakunakilpikomeroa. Huittisten kirkossa on myös Suomessa harvinaisia savesta muovattuja kasvokuvioita. Sakaristo on vuodelta 1738. Vuonna 1793 valmistuivat nykyinen länsitorni sekä länsi- ja eteläsakarat Ruotsin Intendentinkonttorin suunnitelmien mukaisesti. Vuonna 1860 kirkko laajennettiin pohjoissakaralla nykyiseen ristikirkon muotoon lääninarkkitehti Chiewitzin toimesta. Vuosina 1958–59 toteutettiin arkkitehti Olli Kestilän suunnittelema restaurointityö. Kirkko sijaitsee kivimuurin ympäröimällä vanhalla hautausmaalla. Kivinen, katettu porttirakennus lienee 1700-luvulta.

Keskiaikainen kivikirkko, jonka ympäristössä on monipuolista julkista rakentamista. 2 Kirkon ympäristö, Lauttakylä Vanhan hautausmaan ympäröimä kirkko ja lehtevä kirkkopuisto, joka johtaa kirkolta torille, muodostavat miellyttävän näkymän. Puisto on aiemmin toiminut Lauttakylän markkinaplassina. Kirkon vieressä sijaitsee vuonna 1902 rakennettu harmaakivinen pitäjänmakasiini (suunn. C.A. Brander), joka on vuodesta 1950 toiminut museona. Puiston alapäässä on vuonna 1873 perustettu ja rakennettu poikakansakoulu, joka hyvin säilyneenä edustaa kansakoululaitoksemme vanhinta vaihetta. Uudempi, 1952 valmistunut kivikoulu on tyypillistä jälleenrakennus-

kauden kouluarkkitehtuuria. Sitä on laajennettu 1991. Lauttakylänkadun varrella sijaitsee Lauttakylän lukion rakennusryhmä. Lauttakylän Yhteiskoulu perustettiin 1909. Lukion vanha koulurakennus on valmistunut vuonna 1926. Klassisistisen puurakennuksen on suunnitellut arkkitehti Toivo Salervo. Uudempi osa on vuodelta 1954. Jokirannassa sijaitsee kirkkoherranvirasto, joka on perustettu entisen kappalaisenpappilan tuntumaan. 1800-luvun loppupuolella rakennetun pappilan päärakennuksen ulkovuoraus on uusrenessanssia. Päärakennuksen jatkeena on harjakattoinen rivitalosiipi. Pihapiiri on laajennettu laajaksi sorakentäksi, jota rajaa tasakattoinen autotallirivi. Kirkkomaisema, johon liittyy monipuolinen valikoima julkista rakentamista 1800- luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta. Valtakunnallisesti merkittävä. 3 Lauttakylän sillan tienoo Vuonna 1987 rakennetun Lauttakylän sillan ympärillä Loimijoen rannalla on mielenkiintoinen rakennuskanta. Lauttakylän puolella on torimainen aukio, jota reunustavat vanha, hiljan varsin perusteellisesti korjattu Vapaapalokunnan talo ja entinen paloasema vuodelta 1933 (V.E. Toivola). Myös Loimijoen varressa sijaitseva Lehtosen talo liittyy tähän kokonaisuuteen. Joen toisella puolen ovat Sahkon päärakennus 1850-luvulta ja ns. Nimismiehen talon hyvin säilynyt päärakennus. Kirkonkylän vanhojen talojen ja yhdistysrakennusten tiivis kokonaisuus jokimaisemassa.


227

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

4 Lauttakylän funktionalistiset liikerakennukset Lauttakylänkadun ja Risto Rydin kadun risteyksen tuntumassa on säilynyt mielenkiintoinen liikerakennusten kokonaisuus 1930- ja 1940-luvulta. Vaikka Huittisista tuli kauppala vasta 1972 ja kaupunki 1977, on tällä alueella kauppalamainen ilme. Liikerakennuksista kaksi, Huittisten Säästöpankki ja Kansallisosakepankki ovat arkkitehti Erkki Huttusen 1939 suunnittelemia. Huttusesta, joka on merkittävimpiä funktionalistisen kauden arkkitehtejämme, tuli myöhemmin Rakennushallituksen pääjohtaja. Lauttakylän Rauta ja Talous toimii 1900-luvun alkupuolen puisessa, hyvin hoidetussa kiinteistössä. Samaan kokonaisuuteen kuuluvat myös SOK:n varasto ja Huittisten Valtakulma. Vanha tiivis liikekeskusta, joka on säilyttänyt funktionalistisen kauden tunnistettavat piirteensä.

Huittisten keskustaa. Kuva: L auri Putkonen.

5 Käyrä, Huittinen Käyrän tila on Huittisten vanhoja talonpoikaisia suurtiloja. Loiman tien varrella sijaitsevat rakennukset ovat jääneet uuden asutuksen ympäröimiksi. Käyrän jugendtyylinen päärakennus samoin kuin pihapiiriin kuuluva talousrakennus ovat 1900-luvun alkupuolelta. Maantien varrella on samanikäinen tiilinen viljamakasiini. Vanha tilakeskus valtatien varrella. 6 Vanhainkoti ja terveyskeskus, Kuninkainen Klassisistinen, kolmikerroksinen vanhainkodin, entisen kunnalliskodin, päärakennus on vuodelta 1931. Pihasta johtaa koivukuja tielle. Makasiini on vuodelta 1941. Vieressä sijaitsee Huittisten pääterveysasema, jonka ytimenä on funktionalistinen, valkoiseksi rapattu sairaalarakennus vuodelta 1939. Paikalla oli kunnansairaala jo vuonna 1911.

Kunnallisen sosiaalitoimen historiaa. 7 Vanha pappila, Pappilanniemi Loimijoen rannalla sijaitseva entinen pappilan päärakennus. Rungoltaan vanhemman suuren hirsirakennuksen koristeellinen uusrenessanssivuoraus on 1800-luvun lopulta. Pappila on kunnostettu kulttuurikäyttöön. Puistomaiseen pihapiiriin kuuluu lisäksi vanha pakaritupa ja viljamakasiini. Loimijoessa, Pappilanniemen tuntumassa, sijaitsee Helenansaari, joka on perinteinen karkelopaikka. Suuri 1800-luvun pappilarakennus Loimijoen rantamaisemassa. 8 Junttila, Huittinen Maisemallisesti merkittävällä paikalla Loimijoen rannalla sijaitseva talonpoikaistilan rakennusryhmä. Suuri päärakennus on vuodelta 1910. Tilaa ympäröi tuuhea kuusiaita.

Kivirannan makasiini. Kuva: L auri Putkonen.

1900-luvun alun talonpoikainen rakennusryhmä maisemallisesti merkittävällä paikalla. 9 Huittisten meijeri Osuusmeijeri toiminta alkoi Huittisissa vuonna 1900. Hankkijan suunnitteleman vuonna 1922 rakennetun edustavan tuotantorakennuksen alkuperäinen ulkoasu on säilynyt melko hyvin myöhemmistä muutoksista huolimatta. Tuotantolaitokseen liittyy puinen asuinrakennus 1900-luvun alusta ja puistomaiset istutukset Punkalaitumenjoen varrella. Huittisten meijeri edusti suomalaista meijeriteollisuutta Valistuksen opetustaulussa vuonna 1924. Meijeritoiminta loppui 1988. Maisemallisesti meijeri liittyy jokirannan kautta Kivirannan kartanoon. 1900-luvun alkupuolen edustava suuri meijerirakennus Punkalaitumenjoen varrella.


228

10 Kivirannan kartano ja kulttuurimaisema Kustavilainen herraskartanon päärakennus on rakennettu vuonna 1791. Päärakennuksen länsipuolella oleva, alun perin maatalouskouluksi rakennettu uusrenessanssityylinen asuinrakennus on vuodelta 1895. Harmaakivinen navetta on vuodelta 1862. Siihen liittyy kivinen talli vuodelta 1890. Myös pakaritupa on samalta ajalta. Pitäjän vanhin meijeri perustettiin tilalle 1876. Kivirannan kartanon kukoistuskautta oli juuri 1800-luvun loppu, jolloin Oskar Kivi edisti kartanon toimintaa monin tavoin. Hänen tavoitteenaan oli rakentaa tilalle maakuntaa palveleva maatalousoppilaitos, mikä ei kuitenkaan toteutunut Kiven rakentamasta koulurakennuksesta huolimatta. Puistomaisesta pihapiiristä johtaa tielle koivukuja, jonka toisessa päässä on rakennusmestari Heikki Siikosen suunnittelema klassisistinen makasiinirakennus vuodelta 1925. Siikonen suunnitteli samaan aikaan myös muita Kivirannan rakennuksia. Kivirannan rakennusryhmä sijaitsee Punkalaitumenjoen rannalla laajan peltoalueen ympäröimänä. Seudun kulttuurihistoriaan monin tavoin vaikuttanut kartano, jossa rakennuksia 1700-luvulta 1900-luvun alkuun. 11 Huhkolan kartanoalue Vuonna 1830 rakennettu empiretyylinen herraskartanon päärakennus paloi vuonna 1972. Jäljelle jääneet puisto ja talousrakennukset muodostavat kuitenkin arvokkaan ympäristön. Pihal-

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Yksittäisistä rakennuksista ovat mainittavia Kylä-Juusela, Ytti, MäkiJuusela (päärakennus 1800-luvun lopulta), Ali-Juusela (päärakennus 1900), Yli-Juusela ja Hemmo. Rakennukset sijaitsevat kauniisti jokeen laskeutuvien viljelysten reunoilla. Ikivanhaa kyläasutusta vanhoine rakennuksineen jokimaisemassa, osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.

Sepän talo Sammussa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

la oleva Huhkolan väenrakennus on aikoinaan tuotu Huittisten pikkupappilasta. Tiilirakenteinen viljamakasiini on vuodelta 1831 ja suuri kivinavetta vuodelta 1905. Muisto seudun merkittävästä kartanosta.

nen kalmisto kertoo paikan pitkästä asutushistoriasta. Maisemallisesti kartanokokonaisuus liittyy sekä Nanhian että Ripovuoren kulttuurimaisemaan. 1700-luvun lopun kartanoympäristö, osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä.

12 Takkulan kartano Herraskartanokokonaisuus, jossa päärakennus on runko-osaltaan vuodelta 1796. Rakennuksen suunnitteli aikansa huomattava fysiokraatti ja amatööriarkkitehti Gabriel von Bonsdorff. Alun perin yksikerroksinen, pohjakaavaltaan karoliininen rakennus uusittiin 1800-luvun alkukymmenillä empiren hengessä. Kuisti ja vuoraus on uusittu myöhemmin. Vellikellolla kruunattu pakarirakennus on 1700-luvulta. Talon kaksi aittaa ovat vuosilta 1732 ja 1784. Myös erikoinen luhtiaitta lienee 1700-luvulta. Tuuhea puisto on istutettu alun perin 1700-luvulla. Kartanon päärakennuksen alla oleva rautakauti-

13 Norri, Sampu Norrin tilan pitkä vaalea päärakennus on 1800-luvulta. Sen pihapiirissä on vanhaa puustoa. Talonpoikaistilan päärakennus valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä. 14 Nanhian kulttuurimaisema Sammunjoen varteen syntynyt Sammun ja Nanhian kylien asutus on todennäköisesti peräisin esihistorialliselta ajalta, mihin viittaavat löydetyt kaksi rautakautista kalmistoa sekä Keikyään johtavan tien varrella oleva Käräjämäki. Tien länsipuolelle jäänyt Takkulan kartano kuuluu tähän maisemaan, joka jatkuu edelleen Karhiniemen suuntaan.

15 Ytti, Nanhia Ytin talon pihasta on löydetty viikinkiajan esineistöä. Kylätien varrella sijaitseva päärakennus on vuodelta 1894, mutta sen nykyinen klassisistinen ulkoasu periytyy vuoden 1927 korjauksesta. Puistomaisessa pihapiirissä on luhti 1800-luvulta ja aitta, joka on rakennettu ennen vuotta 1795. Raitin varrella on tiilinen makasiini vuodelta 1934. Vanha talonpoikaistila esihistoriallisella asuinpaikalla, osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 16 Seppä ja Huru, Sampu Sepän kaksikerroksinen päärakennus on valmistunut vuonna 1919 arkkitehti Ilmari Launiksen piirtämänä. Rakennuksen pihajulkisivu jäljittelee barokkiklassisismin kartanoarkkitehtuuria. Keikyän tien toisella puolen sijaitseva Huru liittyy Ripovuoren viljelymaisemaan. Sen mansardikattoinen päärakennus on vuodelta 1923. Tilan toinen asuinrakennus on 1800-luvulta. 1900-luvun alkupuolen maatilaarkkitehtuuria, osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.


229

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

17 Kokemäenjoen kulttuurimaisema Ympäristöstään voimakkaasti kohoavat Ripovuoren kalliot tarjoavat harvinaisen näköalan Kokemäenjoen edustavimpaan viljelymaisemaan. Ripovuoren esihistoria on hämärän peitossa, mutta on ilmeistä, että se on ollut jo muinoin huomattava paikka. Nuorison kokoontumispaikkana se on toiminut pitkään ja ensimmäinen tanssilavakin on toiminut jo 1900-luvun alussa. Vuonna 1942 vuoren laelle valmistui aseveliyhdistyksen rakentama tanssilava, joka tuhoutui tulipalossa 1998. Loimijoki, Punkalaitumenjoki ja Sammunjoki yhtyvät täällä leveään Kokemäenjokeen, joka kiertää jyrkässä mutkassa Karhiniemen kylän rantapellot. Lossiliikenne loppui 1988, kun uusi silta valmistui. Kulttuurimaisema jatkuu pohjoisessa Keikyän puolelle. Satakunnan tunnetuimpiin kulttuurimaisemanäkymiin lukeutuva kokonaisuus, valtakunnallisesti merkittävä. 18 Karhiniemen tie Perimätiedon mukaan Huittisten ensimmäinen kirkko olisi ollut Karhiniemessä. Kaivaukset eivät ole vahvistaneet tätä tietoa, mikä silti saattaa olla paikkansapitävä. Paikalle on pystytetty muistokivi. Kirkonpaikan läheisyydessä on Hiidenkallio, jossa on muinainen uhrilähde. Maantien varrella sijaitsevat lisäksi Unton tilan rakennusryhmä sekä Karhiniemen entinen koulu, jonka rakennukset ovat vuosilta 1913 ja 1929. Vanhaa asutusta Kokemäenjoen rantamaisemissa.

19 Takala, Karhiniemi Syrjässä Karhiniemen muusta asutuksesta sijaitseva maatilan rakennusryhmä, joka on säilynyt erittäin vanhakantaisessa asussa. Paritupatyyppinen päärakennus on 1800-luvulta. Siinä on säilynyt alkuperäinen vanha avokuisti. Hirsipintaiset rakennukset ympäröivät pientä pihaa. Poikkeuksellisen hyvin alkuperäisessä asussaan säilynyt talonpoikaistalon pihapiiri. 20 Ala-Penttilä ja Ylä-Penttilä, Huittinen Huittisten kylän Ala-Penttilän rakennukset siirrettiin 1800-luvun loppupuolella Lauttakylästä nykyiselle paikalleen. Kokonaisuuteen kuuluvat komea punamullattu päärakennus, osittain hirrestä ja osittain kivestä rakennettu karjasuoja sekä joukko aittoja. Ylä-Penttilän vaaleaksi maalattu päärakennus on vuodelta 1871 ja aitta vuodelta 1788.

Kahden talonpoikaistilan edustavat rakennusryhmät 1800-luvulta. 21 Lauhan kulttuurimaisema Kokemäenjoen rantaviljelmät välillä Lauhankylä-Naarassaari, jossa maisema yhtyy Ripovuoren näkymään. Avoin kulttuurimaisema. 22 Raijalan kylä ja kulttuurimaisema Varhaiskeskiajalla syntynyt kylä ja siihen liittyvä viljelysmaisema. Nykyisin kyläkeskus jää Pori-Helsinki valtatien eteläpuolelle ja pääosa pelloista pohjoispuolelle. Peltojen pohjoispuolella avautuu kuivatettu Raijalanjärvi. Järven kuivatustyöt aloitettiin 1826 ja loppuunsaatettiin tälle vuosisadalle tultaessa. Raijalan kylän huomattavimpia yksittäiskohteita ovat Mattilan, Heikkilän, Uusi-Perttulan, Erkkilän, Kylä-Laurilan ja Pelto-Laurilan rakennusryhmät. Päärakennukset ovat enimmäkseen

Mattila Raijalan kylässä. Kuva: Pentti Pere, SatM.

1800-luvun lopun tai 1900-luvun alun asussa, mikä kuvastaa tuolloin tapahtunutta talollisten vaurastumista. Lisäksi kylässä on säilynyt muutama entinen torppa. Kylän keskustassa oleva kansakoulurakennus on vuodelta 1900. Valtakunnallisesti merkittävä avoin kylämaisema, jossa lukuisia hyvin säilyneitä talonpoikaistilojen rakennusryhmiä. 23 Mattila, Raijala Tuuhean kuusiaidan takaa kohoava Mattilan päärakennus on saanut nykyisen ulkoasunsa 1928. Päärakennuksen vieressä on harvinaislaatuinen yhdistetty kellari- ja luhtirakennus vuodelta I883. Varsinainen luhti on vuodelta 1780 ja nyttemmin osana laajempaa ulkorakennusta. Komea kivinavetta on vuodelta 1894. Rakennushistoriallisesti erittäin merkittävä on tilalla säilynyt savutupa, jonka on arveltu olevan 1600-luvulta. Tilalla on myös vanha paja. Rakennushistoriallisesti arvokas talonpoikaistilan rakennusryhmä, osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 24 Pelto-Laurila, Raijala Vuonna 1900 valmistunut Pelto-Laurilan huvilamainen päärakennus on erittäin koristeellinen nikkarityylin luomus. Perimätiedon mukaan kauppaneuvos Victor Forselius antoi ”rakennuspiirustuksiksi” ranskalaista taloa esittävän postikortin. Forselius oli aikansa johtavia maatalouden kehittäjiä ja näin ollen Pelto-Laurila toimi uusien maatalouskoneiden koetilana. Pihassa sijaitseva pakaritupa on ilmeisesti 1700-luvulta.


230

Siinä on säilynyt puhdaspiirteinen avokuisti. Hirsiset talli-, navetta- ja meijerirakennukset ovat 1880-luvulta. Piha on puistomaisesti istutettu. Muista rakennuksista erillään sijaitsee luonnonkivistä muurattu kolmikerroksinen viljamakasiini 1890-luvulta. Läheisessä metsässä on vanhan kaskiviljelyn jälkiä, naurishautoja ja hiilikuoppia sekä rappeutunut torpan asuinrakennus. Edustava talonpoikatilan rakennusryhmä pihapuiston ympäröimänä, osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 25 Kravioja, Ronkka Vuosina 1803–08 kaivettu kanavauoma Ronkasta Kokemäen Ylistaron kylään. Tarkoituksena oli kiertää Kokemäenjoen kosket, mutta työ ei tuottanut mainittavia tuloksia. Alueen ensimmäiset kanavahankkeet periytyvät 1500-luvun lopulta, jolloin Huittisten kirkkoherra Mathias Tacku kaivautti Kokemäenjoen ja Kauvatsanjoen välisen kanavan. Historiallisen ajan muinaisjäännös. 26 Mäkelä, Ronkankulma Hyvin säilynyt torpan rakennusryhmä 1800-luvun puolelta. Paritupatyyppisen päärakennuksen ulkoasu on uutta kuistia lukuun ottamatta alkuperäinen. Hirsiset pienimuotoiset talousrakennukset rajaavat neliömäistä pihaa. Harvinainen torppakulttuurin edustaja. 27 Kauvatsannotkon rajakivi Huittisten, Kokemäen ja Köyliön yhteinen rajakivi. Tämä Köyliön Halkivaha-

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

na tunnettu siirtokivilohkare on mainittu ensi kerran asiakirjoissa jo vuonna 1486. Nykyisin sen kohdalla on Raumalle johtavan tien levähdyspaikka. Historiallisen ajan muinaisjäännös.

Kaharila. Kaikki päärakennukset ovat 1800-luvun lopulta. Hurrin päärakennus on suojeltu rakennussuojelulailla. Vanhaa kyläasutusta jokivarren kulttuurimaisemassa.

28 Mommolan kylän kulttuurimaisema Turun ja Helsingin valtateiden risteykseen rajautuva viljelymaisema, josta erottuvat Kuikon, Kirran ja Heikkilän rakennusryhmät. Kuikon päärakennus on vuodelta 1906, tiilinen karjarakennus on valmistunut 1921 ja lisäksi tilalla on säilynyt kaksi vanhaa aittaa. Kirran jugendtyylinen päärakennus on vuodelta 1923 ja lienee Jalmari Karhulan suunnittelema. Heikkilän päärakennus on rakennettu vuonna 1900, toinen asuinrakennus 1860 ja kivinavetta vuonna 1906. Piha on istutettu puistomaiseksi. Kylämaisema, jossa tilojen päärakennukset 1900-luvun alusta.

31 Loimijoen kulttuurimaisema Loimankylästä löydetty kalmisto osoittaa jokivarren asutuksen olevan rautakautista perua. Varhaiskeskiajalla asutus Loimijokilaaksossa tiheni ja silloin syntyivät mm. Korkeakosken, Kaharilan ja Mommolan kylät. Joen vartta kulkeva tie on mainittu ensi kerran 1550-luvulla, mutta on varmaankin vanhempi. Loiman kylän kohdalla on ollut silta jo 1585. Nykyisessä maisemassa on merkittävimpänä tekijänä joenrantaviljelykset, jotka ulottuvat katkeamattomina Vampulan puolelle. Yksittäisinä kohteina kannattaa mainita Länsi-Suomen kansanopisto puistoineen, Vanhakosken ranta, Korkiakosken mylly, vanhan Turuntien ylityspaikka, Yli-Jaakkolan ja Rytin rakennusryhmä. Jälkimmäisen talon edessä on muistomerkki, joka kertoo presidentti Risto Rytin syntyneen paikalla. Rytin suuri hirsirakennus on siirretty hiljan muualle. Länsi-Suomen opisto on perustettu kansanopistona vuonna 1892. Hirsinen kaksikerroksinen päärakennus on 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Se on palautettu alkuperäiseen asuunsa. Loimijoen itärannalla on Syvärannan rakennusryhmä. Jokimutkassa sijaitsee Ala-Jaakkolan tila, jonka päärakennus on vuodelta 1902, luhti vuodelta 1776 ja kolme aittaa 1800-luvun alusta. Luhdissa on kotimuseo. UusiPerttulan tilalla on 1700-luvulta peräi-

29 Härkälä, Mommola Vanhan Turuntien ja Loimijoen välissä sijaitsee Härkälän edustava suurtilan rakennusryhmä. Päärakennus on vuodelta 1908, tiilinen navetta vuodelta 1906, luhtirivi 1800-luvulta. 1900-luvun alussa rakennetun vaunuvajan päässä on vellikello. Edustavasti rakennettu talonpoikastilan rakennusryhmä. 30 Korkeakosken kylä Loimijoen kulttuurimaisemaan liittyvä kylä paikalla, jossa vanha Turuntie on ylittänyt Loimijoen. Yksittäisistä rakennuksista ovat mainittavia Hurri, Ala-Äyhö, Praadi ja Kaharilan kylään kuuluva

sin oleva luhti sekä kaksi aittaa, joista toinen 1700- ja toinen 1800-luvulta. Jokivarren kulttuurimaisema, jossa monipuolista rakennuskantaa. 32 Syväranta, Korkeakoski Harvinaisen vanhakantaisessa asussa säilynyt maatilan talouskeskus. Loimijoen rannalla sijaitsevan tilan rakennukset ovat ryhmitetyt neliömäisen pihan kolmelle sivulle. Rakennusten iästä ei ole tietoa, mutta paritupatyyppinen päärakennus lienee 1800-luvun alkupuolelta. Talousrakennuksiin kuuluu vanha luhti, aittarivi, vilja-aitta ja liiteri. Päärakennuksen, luhdin ja aitan seinät ovat vuoratut harmaantuneella päreellä. Ilmeisesti aiemmin myös pärekattoiset rakennukset on katettu kiiltävällä pellillä. Harmaa rakennusryhmä on merkittävä osa Loimijoen kulttuurimaisemaa. Vanhakantaisessa asussa säilynyt maatilan rakennusryhmä 1800-luvulta. 33 Punkalaitumenjoen kulttuurimaisema välillä Hirvelä– Riesola–Rieskala–Hurula– Hakuni–Suttila Punkalaitumenjokivarren asutus on ilmeisesti varhais- ja myöhäiskeskiaikaista perua ainakin Riesolan, Rieskalan ja Naatulan osalta. Ali-Naatulasta länteen avautuu laajahko joenvarsiviljelmä. Rieskalan Yli-Toikan päärakennus on vuodelta 1886 ja jatkettu poikittaissiivellä 1916. Riesolan kylän rakennuksista ovat mainittavia Erkkilä, Tapala ja Hekali sekä nuorisoseurantalo Kalliola. Hurulassa muodostavat Hurun tilan punamullatut rakennukset tasapainoisen kokonaisuuden.


231

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Suttilan kylän kulttuurimaisema muodostuu Punkalaitumenjokea myötäilevästä maantiestä ja tienvarren rakennuksista, joista merkittävimpiä ovat Hakunin ja Yli-Hakunin rakennusryhmät. Joen eteläpuolella levittäytyvät Suttilan kylän pellot. Vanhojen koivujen reunustama Suttilan kylätie on säilyttänyt viehättävän luonteensa. Tien varrella sijaitsee Mikolan edustava, 1895 rakennettu päärakennus sekä kaksi vanhaa aittaa. Jokivarren laajan kulttuurimaisema, jossa vanha asutus on jokea myötäilevän maantien varsilla. Valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä. 34 Hakuni, Hakuni Pitkä talonpoikaistilan päärakennus on 1810-luvulta. Talon suuri tupa säilytetty alkuperäisessä asussaan. Pihalla on sulkanurkkainen luhti 1800-luvulta. Perinteisen 1800-luvun asun säilyttänyt talonpoikainen rakennusryhmä. 35 Rekikosken koulu Rekikosken entisen kansakoulun vanhempi rakennus on 1800-ja 1900-luvun vaihteesta ja uudempi 1900-luvun alusta. Vanhaa kouluarkkitehtuuria jokivarren kulttuurimaisemassa. 36 Huhtamon kyläkirkko Arkkitehti Ilmari Launiksen suunnittelema, vuonna 1929 valmistunut länsitornillinen basilikakirkko. Sementtitiilestä muuratun kirkon selin kattaa betoniholvi. Kirkon ympärillä on hautausmaa. 1900-luvun alun kyläkirkko.

37 Töykkälän mylly, Huhtamo Kärkkäänjoen varrella seisova vanha myllyrakennus. Joen toisella rannalla Alastaron kunnan puolella on kansatieteellisesti merkittävä Saarikon torppa. Vanha mylly joen rannalla. 38 Vampulan kirkonseutu Loimijoen rannalla Sallilan kylässä sijaitseva Vampulan puukirkko on rakennettu 1894. Arkkitehti Helge Ranckenin suunnittelema kirkko on muodoltaan päätytornillinen ristikirkko. Sitä rakennettaessa käytettiin vanhemman, 1762 rakennetun kirkon hirsiä. Rakennusmestarina oli David Lönnroth. Kirkkoa ympäröi vanha hautausmaa. Lähistöllä on aiempien puukirkkojen paikat sekä Loimijoen kotiseutumuseon alue. Museoalueella on vanha vuoraamaton hirsinen asuinrakennuksen ja luhtiaitan yhdistelmä. Sallilankosken patolaitteilla on näkyvä osuus jokimaisemassa. Kirkonkylän raitin varrella on paikka paikoin säilynyt vanhaa asutusta. Sallilan kylän vanhoja tiloja on Heikkilä, joka on ollut samalla suvulla vuodelta 1650. Kookas hirsinen päärakennus on vuodelta 1868. Pihapiirissä on hirsinen talousrakennus 1800- ja 1900-luvun vaihteesta sekä vanha vilja-aitta. Loimijoen itärannalla Tamareen kylässä on säilynyt mm. Mäki-Paunun vanhan sukutilan rakennukset. Hirsinen päärakennus ja ulkorakennukset on siirretty nykyiselle paikalleen jokirannasta vuoden 1900 vaiheilla. Kotajan Kylänpään kookas hirsirunkoinen päärakennus on vuodelta 1923, samoin kuin pihapiirin talousrakennus.

39 Loimijoen kulttuurimaisema Polveilevan Loimijoen kulttuurimaisema ulottuu vaihtelevana läpi koko Vampulan kunnan. Asutus on sijoittunut pääasiassa joenjuoksua seurailevien maanteiden varsille. Joen länsirannalla kulkeva Turuntie periytynee keskiajalta. Sitä pitkin liikennöitiin Turusta Ylä-Satakuntaan ja Hämeeseen. Kirkonkylässä on tapahtunut jonkin verran uudisrakentamista, muutoin rakennuskanta on säilyttänyt enimmäkseen perinteisen ilmeensä. Matkusjoen kylässä sijaitsevan pappilan päärakennus on vuodelta 1884, nykyisen asunsa se on saanut vuonna 1900. Kahdella ristipäädyllä jäsennöity rakennus on vuorattu vuosisadan lopun nikkarityyliin. Ympärillä on vehmas pihapuisto. Huhtaan kylässä on vanha kansakoulu vuodelta 1918. Se on rakennettu tyyppipiirustusten mukaan. Uudempi koulutalo on vuodelta 1932. Laaja, tasainen kulttuurimaisema, jossa jokivartta myötäilevien teiden varsilla monipuolista vanhaa rakennuskantaa. 40 Rutava Rutavan kylästä muodostui jo 1800-luvun lopulla kirkonkylän ohella Vampulan toinen toiminnallinen keskus. Soinilan kansakoulu aloitti toimintansa kylässä vuonna 1897 ja varsinainen koulurakennus valmistui 1899. Toinen koulurakennus rakennettiin 1927 ja kolmas, kivinen koulu 1950-luvun alussa. Rutavassa on ollut mylly jo 1870luvulta. Vuonna 1910 sen yhteyteen perustettiin voimalaitos. Kokonaisuu-

teen liitettiin myöhemmin yksiraaminen saha. Lisäksi paikalla on vanha myllärin asuinrakennus. Monipuolinen jokivarren kulttuurimaisema, johon maanviljelyn ohella myös teollisuus on jättänyt jälkensä. 41 Kukonharjan kulttuurimaisema Kukonharjan ja Siivikkalan kylissä maatilojen rakennusryhmät muodostavat saarekkeita Kourajoen avoimessa kulttuurimaisemassa. Maisema-alue jatkuu Huittisten puolella sijaitsevaan Palojoen kylään saakka. Kukonharjun kyläasutus muodostaa vanhan maantien varrella raittikylän, jonka keskuksessa on asuinrakennusten pihapiirien lisäksi mm. kylän vanha koulu. Koulun rakennuksista toinen lienee 1800-luvun lopulta, toinen 1900-luvun alusta. Matintalon kookas, monimuotoinen, hirsinen päärakennus on vuodelta 1904. Pihapiirissä on kivinavetta vuodelta 1904 ja vanha aitta. Maisema-alueen itäosassa sijaitsevat Iso-Murron ja Vähä-Murron rakennusryhmät. Iso-Murron jugendvaikutteinen päärakennus on vuodelta 1914 samoin kuin kookas kivinavetta. Koivukujan päässä sijaitsevan Vähä-Murron päärakennus on vuodelta 1897. Pihapiirissä on samanikäinen kivinavetta sekä kaksi vanhaa aittaa, joista toisessa vuosiluku 1793. Laaja, paikoin avara jokivarren kulttuurimaisema-alue, jossa vanhat maatilojen rakennusryhmät sijaitsevat saarekkeina.


Kuusijärvi

232

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

JÄMIJÄRVI

JÄMIJÄRVI

Perinnemaisemat

Metsäjärvi

1 Lehtisaaren laitumet Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy hakamaata ja Vähä Särkijärvi rantalaidunta.

Sorrinperä Suurimaa

2 Uimaluodon rantalaidun Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy hakamaata ja rantaniittyä.

Sydänmaa

30 Valkiajärvi

27

3 Peijari, Jämijärven kk Vauraan talonpoikaistilan rakennusSuurimaa Tykköö 3 Isot Levät ryhmä. Peijarin asutushistoria ulottuu Vähäjärvi Tykköönjärvi Maakunnallisesti arvokas maisema, keskiajalle saakka. Vanhempi asuinSydänmaa joka koostuu hiekkapohjaisista lairakennus on rakennettu ennen vuotta Palokoski dunsaarista. Alueella esiintyy mm. 1850. Rakennuksen kuisti on viistetPalojoki mesimarjaa ja uhanalaista ahonoidantyä Tykköö tyyppiä ja vuoraus on uusrenesHangasjärvi 28 6 Tykköönjärvi Päärakennus on 1800-lulukkoa. sanssityyliä. Kyynärjärvi vun jälkipuoliskolta ja vuoraukseltaan Rannanperä 21 4 7 samaten uusrenessanssia. KatonKontti 2 30 Rakennettu ympäristö 3 1 Palokoski harjalla on vellikello. Tilalla on lisäkValkiajärvi Jämijärvi 1 Ainajärvi 29 Uurasjärvi 1 Jämijärven kirkko ja si Suomen sodan aikainen talli ja aitta 5 3 6 2 11 ympäristö 1830-luvulta. 20 Ranta-Vihu Kauppilankylä 12 Mertiöjärvi Kierikankylä Arkkitehti G. Th. Chiewitzin suunnit-Rannanperä 1800-luvun 4 rakennusryhmä, jonPolja 7 Kontti telema puinen länsitornillinen risti2 ka leimaa rikasilmeinen 3 arkkitehtuuria 1 10 kirkko on valmistunut vuonna 1860. koristelu. Jämijärvi 1 Ainajärvi Kirkko vuorattiin 1863. Arkkitehtuu5 Pitkäniemi 3 8 Teijärvi 2 11 Ranta-Vihu riltaan se on ajan niukkalinjaista ns. 4 Entinen Peijarin kansakoulu Kauppilankylä Kyrösjärvi Ruokojärvi

Vihteljärvi

Rakennettu ympäristö -kohde

9 19

Iso-Hapua

Rakennettu ympäristö -alue

Valkiajärvi

Muinaisjäännös

m

Perinnemaisema

Majajärvi

Historiallinen tie

26

ALIITTO

Kaukojärvi

Iso-Made Iso Pirttijärvi

Pohjakartta: Pikku-Made Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_ 0 20120501

SATAKUNTALIITTO

2 Pappila Kuusijärvi Rakennusmestari Selinin suunnittelema pappilan päärakennus vuodelVatavesi ta 1856. Sveitsiläistyylisen rakennuksen vuoraus vuodelta 1863 on koristeellista nikkarin työtä ja saanut selviä vaikutteita kirkon koristemuodoista. Metsäjärvi Moniruutuinen kuisti on kulmista viistettyä tyyppiä. Nikkarityylinen 1800-luvun pappilarakennus kirkkomaisemassa.

Parkanonjärvi

Sorrinperä

Palojoki

28

Kotojärvi

16

Verttuunjärvi

2,5 Iso Kivijärvi

5

Km

sveitsiläistyyliä, jolle on ominaista lehtisahaornamenttien käyttö. Kirkko sijaitsee näyttävästi 27 mäellä hautausmaan ympäröimänä. Kirkkomaisemaan liittyy pappila, pappilan aitta ja museona toimiva pitäjän lainamakasiini vuodelta 1856. KirVihteljärvi konkylän keskustasta johtaa kaunis koivukuja kirkkoon ja läheiseen meijeriin. 1800-luvun keskivaiheen rikaskoristeista kirkkoarkkitehtuuria JämijärKaukojärvi ven rantamaisemassa. 26

30.8.2012 Vähä-KivijärviSATAKUNTALIITTO

Mertiöjärvi Kierikankylä

Poljaedustava uusrenessanssityyErittäin linen kansakoulurakennus vuodelta 10 1887. Rakennuksessa toimii tällä hetPitkäniemi kellä pienyritys. Rakennuksen piha8 julkisivua on muutettu perinteisestä asusta poiketen. Sarkkilanjärvi Pihalle on rakennettu mm. tenniskenttä. 9 Arkkitehtonisesti arvokas 1800-luvun lopun koulurakennus.

Iso Pirttijärvi

Hangasjärvi

Uurasjärvi


233

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

5 Kauppilankylän kulttuurimaisema Jämijärven rannalla kauniisti sijaitseva vanha rakennusryhmä. Alarodun aitta on eräiden tietojen mukaan 1600-luvulta ja myös Sipilässä on vanhoja aittoja. Vanhaa talonpoikaisarkkitehtuuria järvimaisemassa. 6 Palokoski–Majanlahti– Palolahti kulttuurimaisema Maisema, jossa Jämijärveen laskeutuvat pellot ja Naurisjoen kohdalla laajenevat viljelykset muodostavat kauniita näkymiä. Palokosken graniittikvaadereista rakennettu yksiaukkoinen kivisilta on 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Avoin kulttuurimaisema, jossa vanha kivisilta. 7 Vihun kansakoulu, Vihu Vuonna 1913 rakennettu jugendtyylinen koulurakennus. 1900-luvun alun kouluarkkitehtuuria. 8 Narvin lähteet, Mielahti Uhrilähde, jolla katsottiin pakanallisella ajalla olevan parantavia voimia. Lähdeveden tehoon uskottiin vielä 1800-luvullakin. Historiallista arvoa omaava lähde. 9 Kyrönkankaantie (Hämeenkankaantie) Mahdollisesti jo keskiajalla syntynyt kangastie Mouhijärven Häijäältä Kyröskoskelle ja sieltä helppokulkuisia Hämeenkankaan- ja Pohjankankaan hiekkaharjuja pitkin Niinisalon

ja Karvian kautta Pohjanmaalle. Raivattuna tienä se mainitaan jo vuonna 1556. 1650-luvulla tietä levennettiin ja parannettiin ratsu- ja postitieksi. 1700-luvun alussa Jämijärven Soinin kautta kulkenut tienosa siirrettiin ylemmäs Harjulle. Hiekkapohjaisena tie on säilyttänyt paikka paikoin hyvin vanhan maantien luonteen. Kohde jatkuu Kankaanpään ja Karvian puolella. Keskiajan tärkeimpiin kuulunut tielinja. Valtakunnallisesti merkittävä. 10 Pitkälahden kulttuurimaisema Mutkittelevan tien ja Jämijärven Pitkälahden väliin jäävä viljelysmaisema. Avoin kulttuurimaisema, jota halkoo mutkitteleva tielinja.

Narvin lähteet. Kuva: Pentti Pere, SatM.

11 Kontin kulttuurimaisema Keskiajalla kyröläisten uudisraivaajien asuttama saarimainen muodostelma, joka on yhteydessä mantereeseen kahdella kapealla kannaksella. Tilusteiden varsilla sijaitsevat rakennukset ovat harvakseltaan eri puolilla Konttia ja viljelykset laskeutuvat loivasti Jämijärveen. Kontin talon aitta on erittäin vanha, eräiden arvioiden mukaan peräti 1500-luvulta. ”Mantereen” puolella sijaitseva Kontin koulu on vuodelta 1917. Omaleimainen kulttuurimaisemakokonaisuus, jossa tien varrella vanha aitta. Pitäjänmakasiini ja pappilan aitta kirkon vieressä. Kuva: Pentti Pere, SatM.


234

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

9 Luomansuu

2

9

Korvaluoma

2

1

Luomansuu

Metsäjärvi

Santaskylä

1

12 Keskusta KANKAANPÄÄ, KESKUSTA

Santaskylä

Alisenpääntie

Alisenpääntie

2

Velhon/Koukun/Alahonkajoen/Hongan kylät

Velhon/Koukun/Alahonkajoen/Hongan ky

Alhonjärvi

Alhonjärvi

22

6

15

4

Kyynärjärvi

21 30 Venesjärvi

Lohikoski

Venesjärvi

Rajasalonkylä

23

29

Jyränkylä

20

7

Valkiajärvi

Taulunkylä

Venesjärvi

6

12

7 Jokilammi

Soikanselkä

24

Kyrvönkylä

19

Iso-Hapua

4 1

Jämijärvi

3

28

Pansia

Ruokojärvi

Veneskoski

0

0,5 Soikanselkä

Narvi

Valkiajärvi

Saari

Majajärvi

Km 1

Veneskoski

5

25

KANKAANPÄÄ 1

7.9.2012

Löytänejärvi

0

2,5

SATAKUNTALIITTO

5

1

Harmaajärvi

Uurasjärvi

Kyrvönkylä

Rakennettu ympäristö -kohde

N

Valkiajärvi

Hemiänkylä Majajärvi

Historiallinen Iso-Made tie Pikku-Made

Ve

Pohjakartta: Iso Kivijärvi Tiestö ja rakennukset 65 / MML/12 Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Iso Pirttijärvi Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto Vähä-Kivijärvi http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_ versio1_20120501 Saaresjärvi

Kynäsjärvi

9

KANKAANPÄÄ

Hirvijärvi Ruojärvi

1

7.9.2012

Harmaajärvi

Majavesi

3

Isovesi

0

19

Iso-Hapua

SATAKUNTALIITTO

Km Kommerinjärvi

2

11

16

Kaukojärvi

Saaresjärvi

3

Hapua

Ainajärvi

8 ympäristö -alue Rakennettu

17

25

15

Vihteljärvi

Iso Kivijärvi

9

12

1

9

Vähä-Kivijärvi Kynäsjärvi

Hangasjärvi

Perinnemaisema

Pikku-Made

26

20

Muinaisjäännös

Kuninkaanlähde

Vihteljärvi

16

Jyränkylä

14

10

14

Verttuunjärvi

2

Lohikoski

Ruokojärvi

Iso-Made

15

1

Mertiöjärvi

3

17

182

24

27

Hemiänkylä

Rajasalonkylä

9

21

13

8 17

16

3

Hapua

Jokilammi

Venesjärvi

23

10 5

3

Naurisjoki

11

Kyynärjärvi Hirvikankaankulma Kyynärjärvi

Tykköönjärvi

Hirvikankaankulma Kyynärjärvi

22

Löytänejärvi

0

2,5

SATAKUNTALIITTO

5

Km Kommerinjärvi

0


235

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

KANKAANPÄÄ Perinnemaisemat 1 Kavokosken laidun Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, joka sisältää metsälaitumia ja hakamaita. Kohteen arvoon vaikuttavia tekijöitä ovat vanhojen maankäyttömuotojen jatkuminen, monipuolisuus ja koko. Alueella esiintyy uhanalainen ahonoidanlukko. 2 Salomaan laitumet Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, joka sisältää metsälaidunta ja niittyä. Kohteen arvoa lisää sen tyypillisyys. Alue on edustava metsälaidun. 3 Kulhuan laitumet Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, joka sisältää hakamaata, metsälaidunta, rantaniittyä, niittyä ja kallioketoa. Alueen arvoon vaikuttavia erityistekijöitä ovat sen koko, monipuolisuus ja vanhojen maankäyttömuotojen jatkuminen.

Muinaisjäännökset 1 Kaappikallio Kaappikallion kivikautinen asuinpaikka sijaitsee Kankaanpään Vihteljärvellä Kaappikalliolle menevän metsäautotien varressa länteen laskevassa rinteessä. Alueella on vanha hiekkakuoppa, josta maa-aineksenottoa oli tarkoitus jatkaa metsäautotien parantamista varten. Asuinpaikan rajaamiseksi paikalla tehtiin koekaivauksia kesällä 2003.

Tutkimuksissa todettiin, että asuinpaikka on osittain tuhoutunut, mutta löytöaluetta on edelleen jäljellä metsäautotien kummallakin puolella. Löytöaineistossa on kivi- ja kvartsiesineitä, kvartsi-iskoksia ja palanutta luuta. Luulöytöjen joukossa on kaksi teräosastaan hiottua luuesineen katkelmaa. Luista tehdyn C14-ajoitustuloksen mukaan asuinpaikka on ollut käytössä mesoliittisella ajalla n. 7500– 7000 eaa. Luuaineistossa oli muutamia kookkaita luun kappaleita, jotka voitiin määrittää hylkeen luiksi. 2 Kyrönkankaantie Satakunnassa Kyrönkankaantienä, Pirkanmaalla Hämeenkankaantienä ja Pohjanmaalla Pohjankankaantienä tunnettu tie on yksi Suomen keskiaikaisista pääteistä ja ainoa kesäaikaan kuljettavissa ollut reitti Satakunnasta ja Hämeestä Pohjanmaalle. Satakunnassa Kyrönkankaantie kulkee Jämijärven, Kankaanpään ja Karvian kautta Kauhajoelle. Kyrönkankaan suvitie mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran 1459 ja raivattuna tienä jo Jaakko Teitin laatimassa maamme yleisiä valtateitä koskevassa selvityksessä 1556. 1600-luvulla tietä levennettiin ja parannettiin ja se toimikin 1645–1675 postitienä Turusta pohjoiseen. Linjalla sijaitsi kievareita ja postitaloja, mm. Karvian Kantissa ja Kauhajoen Nummijärvellä oli kestikievarit. Tie oli 1770-luvulle asti vilkkaimmin liikennöity tie Pohjanmaalta Etelä-Suomeen. 1770-luvulla Jalasjärven ja Kurikan vanha talvitie kunnostettiin kesäkäyttöön, jolloin pitempi Hämeenmetsän reitti jäi matkustajaliikenteeltä syrjään.

Kyrönkankaantie kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin ja se on Tiehallinnon virallinen museotie. Tie on päällystämätön ja osittain moottoriajoneuvoliikenteeltä suljettu.

Rakennettu ympäristö 1 Kankaanpään kirkko Intendentinkonttorin 1834 suunnittelema ja vuosina 1834–39 rakennettu puukirkko. Matti Kuorikoski oli aiemmin laatinut kirkkoa varten hyvinkin samantyyppiset piirustukset. Pohjamuoto on tasavartinen, sisänurkista viistetty risti, johon lännessä liittyy torni. Sisätilassa keskikupoli kohoaa ristivarsien tynnyriholveja ylemmäksi. Ulkovuoraus on vuodelta 1845. Tyylillisesti kirkko edustaa puhdaslinjaista empireä. Arkkitehti Kauno S. Kallion suunnittelema korjaustyö valmistui 1936. Vuonna 1988 kirkko peruskorjattiin arkkitehtitoimisto Heikki Elomaan suunnitelmien mukaan. Kirkon sisätila palautettiin tällöin alkuperäiseen asuunsa. Kirkko sijaitsee mäellä erittäin hallitsevalla paikalla näkyen kauaksi Ruokojärven taakse. Empirekauden komea puukirkko hallitsevalla paikalla. Valtakunnallisesti merkittävä. 2 Alakylä ja Ruokojärven kulttuurimaisema Vanha Kankaanpään kylä, joka asutettiin jo 1500-luvulla edustaen näin seudun vanhinta asutusta. Oukarin päärakennuksen runko lienee 1700-luvulta (peruskorjattu 1990-l.), Vanha-Hongon päärakennus vuodelta 1840 ja ait-

ta vuodelta 1810 sekä Päiviken päärakennus 1800-luvulta. Kylä sijaitsee edustavasti Laviantien ja Ruokojärven välissä järveen viettävällä rinteellä. Ruokojärven rannassa sijaitseva Kelminmäki on ikimuistoinen nuorten kokoontumispaikka. Kylän rakennusryhmä ja rantapellot muodostavat yhdessä Kankaanpään kirkon kanssa merkittävän maisemakokonaisuuden. Kirkon itäpuolella maisemakokonaisuuteen liittyy Mäkikylän vanha käsityöläisalue sekä Kärjen vanhan maatilan rakennusryhmä, jossa vanhempi asuinrakennus on 1800-luvun alkupuolelta ja uudempi 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Seudun asutushistorian kannalta arvokas kylä, jossa paljon perinteistä rakennuskantaa tiiviinä kokonaisuutena. Valtakunnallisesti merkittävä. 3 Hautausmaa Kankaanpään hautausmaalla sijaitseva vanha paanukattoinen ruumishuone on vuodelta 1890. Kankaanpään siunauskappeli on valmistunut vuonna 1956 arkkitehti Matti Haapalan laatiman suunnitelman mukaan. Sakraaliarkkitehtuuria vanhalla hautausmaalla. 4 Lääkärintalo 1900-luvun alussa rakennettu kunnanlääkärin virka-asunto sijaitsee puistomaisessa ympäristössä entisellä sairaala-alueella. Mansardikattoinen rakennus on nykyisin Kankaanpään kansalaisopiston käytössä. Virka-asuntoarkkitehtuuria 1900-luvun alusta.


236

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

5 Musiikkiopisto Vuonna 1938 rakennettu tornillinen funkistalo rakennettiin 1938 VPK:n käyttöön. Se on toiminut sekä paloasemana että kunnantalona. Rakennuksessa toimii nykyisin Kankaanpään musiikkiopisto. Funktionalistista laitosrakentamista pienessä mittakaavassa. 6 Rauhankadun omakotialue Keskuskadulle kaartuvan Rauhankadun varrella on yhtenäinen puolitoistakerroksisten omakotitalojen ryhmä. Se liittyy luontevasti vieressä Keskuskadun saman mittakaavan mukaan rakennettuihin asuin- ja liikerakennuksiin. Näistä yksi on kuvanveistäjä Kauko Räikkeen ateljeetalo, joka valmistui 1952. Suunnittelijana oli taiteilijan veli, arkkitehti Kalle Räike. Yhtenäinen jälleenrakennuskauden omakotialue keskustan tuntumassa. 7 Kankaanpään tori ja Keskuskadun liikerakennukset Kankaanpään tori on kaupungin toiminnallinen keskus, johon liittyvät Keskuskadun liikerakennukset. Keskuskadun ja torin kulmassa sijaitsee entinen Suomen Yhdyspankin liiketalo, joka on rakennettu 1950-luvulla Jaakko Tähtisen mallipiirustusten pohjalta. Punatiilinen Postelli on entinen postitalo 1930-luvun alusta. Jälleenrakennuskauden liikerakentamista edustavat Kauppa Oy:n liikerakennus vuodelta 1949, Osuuspankin liikerakennus vuodelta 1951 sekä Kankaanpään ensimmäinen aravakerrostalo 1950-luvun alusta. Kokonaisuuteen liittyy Keskustan koulu vuodelta 1953. Nelikerroksinen

ritoimisto Kouvo & Partanen) toistaa teemaa. Saman toimiston käsialaa on myös lähellä sijaitseva Kankaanpään taidekoulu vuodelta 1995. Kankaanpäälle tunnusomaista virastoarkkitehtuuria punatiileen puettuna. 10 Liikuntakeskus Vuosina 1970 ja 1975 rakennettu liikuntakeskuksen uima- ja palloiluhalli liittyy Kaija ja Heikki Sirenin Kankaanpäähän suunnittelemien julkisten tiilirakennusten joukkoon. Kokonaisuus on täydentynyt 1994 rakennetulla jäähallilla (Siren Arkkitehdit Oy). Uimahallin peruskorjaus ja laajennus valmistui 1995. Sirenien suunnittelema liikuntakeskus puistomaisessa ympäristössä. Kankaanpään kaupungintalo. Kuva: L auri Putkonen.

kivikoulu rakennettiin arkkitehtuurikilpailun tuloksena arkkitehti Hannu Vainion suunnitelman mukaan. Kankaanpään liike-elämän perinteinen keskus, joka on saanut pääpiirteensä jälleenrakennuskaudella. 8 Seurakuntakeskus Kankaanpään seurakuntakeskus on rakennettu vuonna 1971 arkkitehtien Kaija ja Heikki Sirenin laatiman suunnitelman mukaan. Seurakuntakeskukseen liittyy samassa korttelissa työntekijöiden asuinrakennukset. Tasakattoisten rakennuksien arkkitehtuurille antavat leimansa punatiilen ja betonin pelkistetyt muodot. 1970-luvun julkista punatiiliarkkitehtuuria “kankaanpääläisittäin”.

9 Kankaanpään kaupungintalo, Hallituskatu 1 Arkkitehdit Kaija ja Heikki Siren ovat suunnitelleet Kankaanpään kaupungintalon, joka valmistui 1967. Puistomaiselle honkia kasvavalle tontille sijoitetun rakennuksen julkisivut ovat punatiiltä. Katujulkisivua hallitsee nauhaikkuna-aihe, puistojulkisivua porrastetut, pelkistetyt tiilimassat. Kaupungintalon suunnittelu käynnisti Kankaanpäälle tunnusomaisen julkisten rakennusten tiiliarkkitehtuurin sarjan. Sirenien suunnitelmassa on nähtävissä vaikutteita edellisellä vuosikymmenellä rakennetusta Alvar Aallon Säynätsalon kunnantalosta. Kaupungintalon naapurissa sijaitseva Kankaanpään virastokeskus vuodelta 1992 (Arkkitehtuu-

11 Reima Oy Reima Oy:n tiiliset tuotantolaitokset ja toimitusjohtajan asuinrakennus on rakennettu vuonna 1970 arkkitehti Timo Penttilän laatiman suunnitelman mukaan. Modernia teollisuusarkkitehtuuria. 12 Rautatieaseman alue Kankaanpään rautatieaseman alue käsittää asemarakennuksen lisäksi asuinja ulkorakennukset sekä pienehkön puiston. Rakennukset on rakennettu VR:n tyyppipiirustusten mukaan 1930- ja 1940-luvulla ja peruskorjattu 1990-luvulla. 1930-luvulla syntynyt yhtenäinen asemamiljöö. 13 Mettälänkankaan asuntoalue Laaja yhtenäinen omakotitalojen alue on rakentunut pääosin 1940-luvulta


237

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

1970 luvulle. Uudemmille asuintaloille ovat tunnusomaisia loivat harjakatot. Yhtenäinen omakotialue 1960-luvulta. 14 Justeerin asuntoalue Justeerin asuntoalue rakennettiin kaupungin vuokratalotuotantona vuosina 1963–66. Se oli tuolloin lajissaan harvinainen kokeilualue, jossa kokonaisuus muodostui sekä rivi- että omakotitaloista. Yhtenäinen vuokrataloalue 1960-luvulta. 15 Myllymäen omakotialue Myllymäen laaja, yhtenäinen omakotialue on rakennettu 1960-luvulla professori Olli Kivisen laatiman rakennuskaavan mukaan. Matalat rakennukset sijaitsevat ruotomaisesti suojaisten tonttikatujen varsilla. Aikansa asuntoarkkitehtuurin ja aluesuunnittelun edustava näyte. 16 Tupavainion asuntoalue Maaseudun keskusrakennustoimisto suunnitteli Tupavainion yhtenäisen rivija omakotialueen 1959. Loivassa rinnemaastossa sijaitsevien rakennusten pihamaat on istutettu vehreiksi. Alue on lajissaan maakunnan vanhimpia. Lajissaan varhaisimpia moderneja omakotialueita. 17 Kappalaisen pappila Vuonna 1905 rakennettu uusrenessanssityylinen pappilan päärakennus. Se toimii nykyisin seurakunnan kerhotilana. Kirkollista virkataloarkkitehtuuria 1900-luvun alusta.

18 Kansanopisto Pohjois-Satakunnan kansanopisto on perustettu vuonna 1909. Tulipalon tuhottua opiston vanhan päärakennuksen, rakennettiin nykyinen opistorakennus 1928 ajan klassisistiseen henkeen arkkitehti Elias Paalasen suunnitelman mukaan. Opistorakennusta vanhempi, jugendtyylinen asuntolarakennus on vuodelta 1914. Myöhemmin rakennusryhmää on täydennetty asuntolalla ja uudella päärakennuksella. Vanha opistorakennus on peruskorjattu vuonna 2003. Rakennukset muodostavat Ruokojärven rantamaisemassa arvokkaan kokonaisuuden. Opistoarkkitehtuuria 1900-luvun alun klassismin henkeen.

Tupavainion asuinaluetta. Kuva: Pentti Pere, SatM.

19 Vanha-Narvi, Narvi Ruokojärven etelärannalla sijaitsee Vanha-Narvin tilan rakennusryhmä, jossa jugendvaikutteinen päärakennus on vuodelta 1922. Läheisen Seppälänlahden rantamaat ovat kaunista katajaketoa. Eheä talonpoikastilan rakennusryhmä kauniissa järvimaisemassa. 20 Hapuan kulttuurimaisema Karvianjoen, Pitäjänojan ja Hapuanojan varsilla aukeava laaja viljelyaukea. Jokivarresta on löydetty kivikautisia asuinpaikkoja. Yksittäisistä rakennuksista on mainittava Joukasen talouskeskus, jonka päärakennus on 1860-luvulta Karvianjoen rantamaisemaan liittyvä Hakalan talon päärakennus sekä Rajasalonkylässä vanha Rajasalon talouskeskus, jonka päärakennus on jugendvaikutteinen.

Rautatiesilta Veneskoskella. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Maisema-alueen keskellä kohoaa pieni Piiskurinmäki, joka on muinoin ollut rangaistuspaikkana.

Pitkän asutushistorian omaava jokivarren viljelymaisema vanhoine rakennuksineen.


238

21 Kyynärjärven kulttuurimaisema Pohjanmaantien, Karvianjoen ja Pukanluoman väliin jäävä vesijättö, jonka ympärillä on kauniita peltoaukeita. Vanhatalon rakennusryhmä sijaitsee metsäsaarekkeessa. Pukanluoman yli johtava yksikaarinen kivisilta on vuodelta 1898. Vesijätön leimaamaa kulttuurimaisemaa. 22 Karvianjoen kulttuurimaisema Karvianjoki virtaa loivasti mutkitellen läpi niitty- ja viljelysmaiseman. Alueen pohjoisosassa jokirannat, jotka kohoavat äyräsmäisinä ovat metsien reunustamat ja joki on säilyttänyt luonnontilaisen luonteensa. Asutus seuraa jokivartta ylempänä rinteillä teiden varsilla. Vanhaa rakennuskantaa on Lankosken, Laurin ja Honkasalon tiloilla. Karvianjoen rantamaisemaan liittyvän Luomaniemen vanhan talonpoikaistilan rakennukset sijaitsevat neliömäisen pihan ympärillä. Uusrenessanssivaikutteinen päärakennus on 1800-luvun lopulta. Joenvarsimaisemaa vanhoine rakennuksineen. 23 Venesjärven kulttuurimaisema Venesjärven tiheähkösti rakennettu kyläkeskus muodostaa omaleimaisen kokonaisuuden. Kyläkuvassa merkittävä entinen V.V. Lehtisen kauppa on peruskorjattu asuinkäyttöön. Kylälle ominaista kuistimallia on Junnilan, Mattilan, Yrkkölän ja Rikalan päärakennuksissa.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Vanha kyläkeskus, jonka rakennuksilla omaleimainen ilme. 24 Veneskosken kulttuurimaisema Veneskosken kylässä Karvianjoki mutkittelee vuolaana jyrkkien rantapenkereiden lomassa. Koskimaisemaa on puolisen kilometriä ja alueella on aikoinaan toiminut neljä myllyä ja sahalaitos. Jäljellä on yksi, osin raunioitunut mylly 1880-luvulta. Viljelyalat ovat varsin pieniä ja asutus sijaitsee ylempänä rinteillä. Vanhaa rakennuskantaa on mm. Kaapan, Nylundin ja Kuninkaisten tiloilla. Kylässä on säilynyt vanha kansakoulurakennus. Karvianjoen yli johtava kolmikaarinen maantiesilta on rakennettu vuonna 1918. Vuonna 1938 liikenteelle avatun Haapamäen-Porin radan rautatiesillat hallitsevat myös jokimaisemaa. Koskenvarsimaisema, jossa jälkiä vanhasta mylly- ja sahakulttuurista. 25 Karvianjoen kulttuurimaisema Veneskosken kylän eteläpuolella Veneskosken kylän eteläpuolella Karvianjoki halkoo alavaa peltomaisemaa muodostaen välillä jyrkkiä rantatörmiä, ympäröiviä viljelysalueita korkeammalla olevia piittoja, kunnes se vuolaan Majankosken jälkeen levittäytyy Kynäsjärveksi. Järvenrantamaisemaa hallitsevat laajat vesijättöalueet. Alueelle tyypillinen jokivarren vaihteleva kulttuurimaisema. 26 Vihteljärven kulttuurimaisema Kuninkaanlähteenojan, Vihteljärven, Isojoen ja Kaukojärven rannalla levit-

täytyvät laajat viljelymaisemat. Maiseman muotoutumiseen on vaikuttanut järvienlasku 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Yksittäisistä rakennuksista on mainittava klassisistinen seurantalo Toukola vuodelta 1936 sekä Seppälä-Puuskan ja Puuskan tilojen rakennusryhmät 1900-luvun alkupuolelta. Edustavan kokonaisuuden muodostaa myös Ruonilan tilan rakennusryhmä vuosisadan vaihteesta. Samanlainen Vihteljärvelle tyypillinen kuisti on myös Koskelan päärakennuksessa. Suodenniemelle johtavan tien varrella on Voipion vanha rakennusryhmä, johon kuuluu kauniskuistinen päärakennus 1800-luvulta, vanha luhtiaitta, navetta ja hirsinen makasiini. Rajahalmeen pihapiiriin kuuluu vanhan torpan lisäksi aitta ja riihi. Mattilan aitat ovat peräisin 1700-luvulta. Sikalan klassisistisessa pakarirakennuksessa on aikoinaan toiminut mm. kansakoulu. Etelämpänä sijaitsee maisemallisesti edustavasti Ruonin entinen kansakoulurakennus vuodelta 1930 sekä Kouran tilan rakennusryhmä, jonka kaksi asuinrakennusta ovat vuosilta 1904 ja 1915. Tilakokonaisuuteen kuuluvat lisäksi kivinavetta vuodelta 1909 sekä kivinen vilja-aitta. Kulttuurimaisema jatkuu edelleen Lavian kunnan puolella. Laaja viljelymaisema, jossa paljon perinteistä rakennuskantaa. Osa valtakunnallisest arvokasta maisema-aluetta. 27 Kuninkaanlähde Kyrönkankaan tien varrella sijaitseva lähde, joka oli tietä käyttävien suosittu pysähdyspaikka. Nykyisen nimensä lähde sai kuningas Adolf Fredrikin pysäh-

tyessä sen partaalle vuonna 1752. Parhaimmillaan Kuninkaanlähteestä pulppuava vesi pyöritti seitsemää myllyä. Historiallinen lähde keskiaikaisen kangastien varrella. 28 Kyrönkankaan tie Keskiaikainen kangastie, joka tulee Jämijärveltä ja jatkuu Karvian puolelle. Kohteen historia on esitetty Jämijärven kohdalla. Keskiajan tärkeimpiin kuulunut tielinja. Valtakunnallisesti merkittävä. 29 Niinisalon varuskunta-alue Niinisalon varuskunta-alueen keskellä on puolustusvoimien kertausharjoituskeskukseksi vuonna 1935 rakennettu kasarmirakennus. Funktionalistinen lamellirakennus suunniteltiin puolustusministeriön rakennusosastolla, arkkitehtina Kalle Lehtovuori. Lehtovuori suunnitteli myös muut varuskunta-alueen rakennukset 1930-luvulla. Lamellikasarmia on peruskorjattu 1960-luvulla ja viime vuosina. Sotilaskoti on entinen lottakahvila 1940-luvulta. Se on kunnostettu 1990-luvulla alkuperäistä arkkitehtuuria vaalien. Vieressä oleva esikuntarakennus on entinen lottien asuinrakennus “Impilinna” vuodelta 1941. Varuskunta-alueen vanhin rakennus on 1930-luvun alussa rakennettu komendantin toimisto. Niinisalon varuskunnan sairaala on rakennettu vuonna 1937. Se on säilyttänyt hyvin aikakautensa funktionalistisen ilmeen. Suuret hevostallit on rakennettu 1930-luvun lopulla. Ne ovat säilyneet isätiloiltaan alkuperäisinä ja ovat yhä tallikäytössä.


239

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Selvaag -talot Niinisalon varuskunnan asuntoalueella. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Uutta arkkitehtuuria alueella edustavat Puolustusvoimien Kansainvälinen Keskus vuodelta 1992 (Arkkitehtitoimisto Marjukka ja Hirvo Tyynilä) sekä 2001 valmistunut Muonituskeskus, jonka on suunnitellut Arkkitehtitoimisto CJN Oy. Funktionalistisen kauden edustava

varuskunta-alue, joka on nimetty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. 30 Niinisalon varuskunnan asuntoalueet Niinisalon varuskunta-alueella on edustava valikoima yhtenäisesti raken-

nettuja asuntoalueita kolmelta vuosikymmeneltä. Näistä on vanhin 1937 rakennettu aliupseerien asuntoalue Rantakylä. Ns. Susitalot on rakennettu 1948– 49 ja selvaag-menetelmällä rakennetut asuintalot 1957–58. Kerrostalo “Neljäseiska” on rakennettu 1950-luvulta.

Funktionalistisen varuskunta-alueen yhtenäiset asuntoalueet, joita ympäröivät mäntyvaltaiset kangasmaat. Osa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä.


240

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo Iso Mujujärvi

Rakennettu ympäristö -kohde

Sara

Rakennettu ympäristö -alue Muinaisjäännös

Vähä Särkijärvi KARVIA Iso Särkijärvi

KARVIA 13

Perinnemaisema Historiallinen tie

Saarijärvi

15

Vähä Somerojärvi

Iso Somerojärvi

Muinaisjäännökset Iso Pelijärvi

Sara

13 1 Kyrönkankaantie Satakunnassa Kyrönkankaantienä, Pir12 Karviankylä Vähä Venesjärvi kanmaalla Hämeenkankaantienä ja Karvianjärvi Hakojärvi 14 Pohjanmaalla Pohjankankaantienä Karviankylä Ratikylä Kauhajärvi 11 tunnettu tie on yksi Suomen keskiaiSompajärvi 14 Kauhalammi Ratikylä kesäaikaan Kärppäjärvi kaisista pääteistä ja ainoa 11 Iso Valkiainen Venesjärvi kuljettavissaIso ollut reitti Satakunnasta ja Neva-Lyly 10 Alkkia Hämeestä Pohjanmaalle. Satakunnas16 sa Kyrönkankaantie kulkee Jämijärven, 10 9 Kankaanpään ja Karvian kautta Kau9 Sarvela - Kivistönkylä - Mustakoski hajoelle. Ämmälä 1 Mustalammi suvitie mainitaan SarvelaKyrönkankaan - Kivistönkylä - Mustakoski 8 Iso-Koura Ämmäläensimmäisen kerran 1459 asiakirjoissa 3 7 Musta 8 jo Jaakko Teitin laaYlinenjärvi ja raivattuna tienä 4 3 3 7 Rastiaisjärvi timassa maamme yleisiä valtateitä kosKirkkojärvi 4 selvityksessä 1556. kevassa 3 1600-luMattila Rastiaisjärvi 2 Vatajanjärvi Kuivasjärvi vulla tietäKirkkojärvi levennettiin ja parannettiin 1 Rihkaanjärvi Mattila 2 postitieja se toimikin 1645–1675 1 nä Turusta pohjoiseen. Linjalla sijait18 Untilanlammi Matolammi Patolankylä - Partalankylä si kievareita ja postitaloja, mm. Karvian 17 4 Kantissa -jaPartalankylä Kauhajoen NummijärvelMatolammi Patolankylä Suomijärvi 17 2 lä oli kestikievarit. Pitkäjärvi Tie oli 1770-luvulSuomijärvi 4 le asti vilkkaimmin liikennöity tie PohSuomijärvi Suomijärvi janmaalta Etelä-Suomeen. 1770-luvulValkeinen Kivilampi Nivusjärvi Kantti 5 la Jalasjärven ja Kurikan vanha talvitie 6 Karvianjoki Pirttijärvi Kantti 2 kunnostettiin kesäkäyttöön, jolloin pi5 tempi Hämeenmetsän reitti jäi mat6 2 1 kustajaliikenteeltä syrjään. 6 Kyrönkankaantie kuuluu valtakunMajajärvi nallisesti merkittäviin rakennettuihin Ojajärvi Kovesjärvi kulttuuriympäristöihin ja se on TiehalKuuhimojärvi Ojajärvi linnon virallinen museotie. Tie on päälIso-Visuri Pohjakartta: 5 lystämätön ja osittain moottoriajoneuTaajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto voliikenteeltä suljettu. Vuorijärvi 12

Mustajärvi

Iso Kivijärvi

Karvianjärvi

Kauhalammi

1

Saunaluoma

5

http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501 Häädetjärvi

Ylinen Kirjasjärvi

Km

SATAKUNTALIITTO

Keidaslammi

Alinen Kirjasjärvi Iso Kivijärvi

0

ATAKUNTALIITTO 2

3

31.8.2012

2,5

5

Saunaluoma

Km

2 Kyrön Skanssi Ylinen Kirjasjärvi 1600-luvun alussa, 30-vuotisen sodan Alinen Kirjasjärvi aikana, Kyrönkankaantien varrelle peIso Kivijärvi

SATAKUNTALIITTO

Kirkkojärvi


241

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

rustettiin pieni linnake luonnonolojen määräämään paikkaan, jossa maantie ylittää Karvianjoen ja harvaanasuttu Hämeenmetsä antoi suojaa sotilaskarkureille. Kyrön skanssina tunnetun tukikohdan tehtäviin kuuluikin sotilaskarkureiden kiinniottaminen, väenottojen valvominen ja liikenteen tarkkailu. Samalla paikalla on ollut varustus jo nuijasodan aikaan: Klaus Fleming rakennutti paikalle maalinnakkeen, jonka tarkoitus oli suojella Varsinais-Suomea Pohjanmaan talonpoikaiskapinaa vastaan. Skanssi toimi vuosina 1635– 1659, joskin miehitettynä vain yhteensä seitsemän vuotta. Aktiivipalvelun jälkeen paikalla toimi Karvian Kantti -niminen kestikievari. Nykyään maastossa on havaittavissa yksi raunio. Kantin talon maalla jyrkän jokitörmän reunalla on noin metrin korkuinen, kaartuva valli, jonka sisäpuolella on noin 15 metriä halkaisijaltaan oleva kuoppa. Toinen samanlainen rakenne on sijainnut noin 200 metrin päässä samalla jokirannalla Skanssin tilan maalla. Siitä ei ole mitään jäljellä, mutta kuopan kerrotaan olleen vielä 1940-luvulla näkyvissä. Skanssin lähellä on kaksi 1700-luvun aittaa, joihin liittyy perimätietoa Suomen sodan ajoilta. Ne eivät ole alkuperäisillä paikoillaan vaan siirretty tien alta. Vieressä ovat Kantin ja Skanssin talot. 3 Pantti Karvian Pantin kivikautinen asuinpaikka sijaitsee Karvian kirkonkylän luoteispuolella Pohjankankaan itäpäässä. Maasto on kuivaa hiekkakangasta, joka laskee loivasti itään kohti Karvian

Kirkkojärveä. Matkaa järven rantaa on paikalta noin kilometri. Asuinpaikalla on näkyvissä hiekkatörmän päällä soikea asumuspainanne. Se on 9 m pitkä ja 6 m leveä ja noin puoli metriä syvä. Painanteen keskellä on tasaista aluetta noin 3x2 m. Painannetta reunustaa 2–3 m leveä valli. Vallin lounaispäässä on matalampi oviaukon kohta. Painanteeseen kaivetusta koekuopasta löydettiin kivilaji-iskoksia ja kvartsia. Vallin ulkoreunalle kaivetusta koekuopasta löydettiin palanutta luuta ja kvartsi-iskos. Asuinpaikan laajuus ei ole selvillä. Se saattaa olla asumuspainanteen välitöntä ympäristöä huomattavasti laajempikin. Sijaintikorkeutensa perusteella painanne on ajoitettu varhaismesoliittiseksi. 4 Patamakangas Patamakankaan pyyntikuopat sijaitsevat Karvian kirkonkylän länsipuolella Patamakankaalla, Pohjankankaan itäreunalla. Patamakangasta rajaavat kaakossa ja luoteessa suot, etelässä Hietaluoma, joka laskee Kirkkojärveen. Alueelta tunnetaan 45 pyöreää tai soikeaa kuoppaa, joiden läpimitta on 2-4 m ja syvyys 30–70 cm. Useita ympäröi selvä reunavalli. Kuopista kymmenen on epävarmoja, joko matalia, pieniä tai muodoltaan poikkeuksellisia. Osa kuopista on jonoissa, osa epämääräisinä ryhminä ja muutamat hajallaan. Alueella on myös yksi suurempi, pyöreä painanne. Sen halkaisija on 6 m ja syvyys 30–40 cm. Kohteeseen kaivettiin koekuoppia, mutta löytöjen puuttuessa sen funktio jäi epäselväksi.

Karvian kirkko. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Suomessa pyyntikuoppia on löydetty erityisesti maan keski- ja pohjoisosista. Satakunnasta niitä tunnetaan vain vähän. Pyyntikuoppia pidettiin pitkään varsin nuorina, historialliseen aikaan kuuluvina kohteina. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että kuoppapyynti on alkanut jo mesoliittisella kivikaudella yli 7000 vuotta sitten.

Rakennettu ympäristö 1 Karvian kirkkoympäristö Salomon Köykän (Köhlström) vuosina 1789–1798 rakentama puinen pitkäkirkko. Kirkon pitkille sivuille oli alkuaan liitetty runkohuonetta kapeammat ja matalammat kylkirakennukset, eteinen ja sakaristo. Vuonna 1837 ristivarret sisustettiin kirkon laajennukseksi ja 1843 niihin laitettiin lehterit ja kirkko maalattiin sisältä. Tämä C.G. Die-

derichsin suorittama illusorinen maalauskoristelu on säilynyt; alttariseinälle ja ikkunoiden ympärille on maalattu värikkäät verhojäljitelmät. Eteinen rakennettiin 1870. Viimeinen suuri korjaus suoritettiin 1952, jolloin kirkkoa laajennettiin eteisen päältä lisätilan saamiseksi urkuparvea varten. Tämä muutos vaikutti melkoisesti aiemmin tasapainoisen kirkon mittasuhteisiin. Pohjalaistyylinen tapuli vuodelta 1806 on Köykän vävyn, Siimoni Juvellin rakentama. Kirkko ja tapuli sijaitsevat kivimuurin ympäröimällä vanhalla hautausmaalla. Tapulin vieressä seisova hirsinen lainamakasiini vuodelta 1855 on toiminut kotiseutumuseona vuodesta 1957. Kirkon takana olevalle vanhalle ”toriplassille” on siirretty ulkomuseoksi Karvian pappilan entinen kirkkotalli, savupirtti, puorirati, paja ja riihi sekä Lehtisen asuinrakennus.


242

Hallitsevalla paikalla sijaitseva kuulun kirkonrakentajan puukirkko 1700-luvulta. 2 Karvian entinen kunnantalo Alkuaan kauppahuoneeksi rakennettu talo, jossa Karvian ensimmäinen kansakoulu aloitti toimintansa 1887. Myöhemmin rakennus oli Karvian kunnantalona 1942–1973. Rakennuksen toinen kerros on 1950-luvulta. Vanha talo, jolla monipuolinen käyttöhistoria. 3 Nuorisoseurantalo Sampola Karvian Nuorisoseura on perustettu vuonna 1911. Omaa seurataloa ryhdyttiin rakentamaan pian tämän jälkeen ja Sampola vihittiin käyttöön 1913. Siellä pidettiin jo samana vuonna sortokauden eduskuntavaalit. Taloa on myöhemmin laajennettu näyttämösiivellä 1930-luvulla. Samalta ajalta on piharakennus putkatiloineen. Rakennus on hiljattain peruskorjattu. Komea seurantalo 1900-luvun alusta.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Osaksi kivillä holvatun sillan ympärillä on säilynyt vanha myllynpohja ja entinen saharakennus. Myllytoimintaa kosken varrella on ollut 1700-luvulta 1920-luvulle. Rannat ovat rehevän joenvarsikasvuston peitossa. Vanha myllyrakennus on pahoin sortunut. Sen vieressä sijaitsevalta siltapadolta avautuu kaunis näkymä Vartin kosken rehevään maisemaan. Kantin kylässä sijaitseva Suomijoen vanha kivisilta on vuodelta 1880. Sen viereen valmistui 1973 uusi silta. Historiallinen teollisuusalue joenvarsilehdossa. 6 Kyrön skanssi, Kantti Pohjanmaalle vievän kangastien varteen nuijasotien aikana perustettu varustus. Klaus Fleming rakennutti 1597

paikalle kaksi tykkipatteria. Vuonna 1636 kapteeni Georg Svinhufvud sai tehtäväkseen kunnostaa vallit sotilaskarkureiden kiinniottamiseksi. Suomen sodan aikana paikalla käytiin kahakka suomalaisten talonpoikaississien ja venäläisten kasakoiden välillä. Perimätiedon mukaan Kantin talon aitassa olevat luodinreiät ovat tämän taistelun jäljiltä. Aitta on vuodelta 1710. Vieressä oleva aitta on vuodelta 1769. Skanssin lähellä on pari tervahaudan pohjaa. Maantien varrella olevan Kantin talon päärakennus on 1870-luvulta ja sen arkkitehtuurissa on havaittavissa klassisismin piirteitä. Historiallisen tielinjan varteen rakennettu varustus, johon liittyy monipuolista sotahistoriaa. Valtakunnallisesti merkittävä.

4 Hautala, Kantti Hautalan tilan pohjalaisvaikutteinen päärakennus on 1800-luvun puolelta välin. Pihapiirissä on säilynyt vanha luhti. 1800-lvun talonpoikaisarkkitehtuuria. 5 Kantin saha- ja myllyalue Myllykosken niskassa oleva kaksiraaminen saha sai privilegionsa 1846. Sahatoiminnan loputtua tämän vuosisadan alussa se on toiminut myllynä. Vuonna 1920 koskeen perustettiin Kantinkosken sähkölaitos.

Niemenmaan tuulimylly, Kuva: Pentti Pere, SatM.

7 Kyrönkankaantie (Pohjankankaantie) Pohjankankaan tie kulkee pohjois-etelä suunnassa läpi Karvian. Hiekkapintainen kangastie on kärrytien levyinen. Kohteen historia on esitetty Jämijärven kohdalla. Keskiajan tärkeimpiin kuulunut tielinja. Valtakunnallisesti merkittävä. 8 Kirkkojärven pohjoispään kulttuurimaisema Karvialaisittain poikkeuksellisen laaja viljelyaukea, joka on muodostunut Karvianjoen ja Nummijoen liittymän sekä Kirkkojärven väliselle alueelle. Yksittäisistä taloista on huomattava Pihlajan päärakennus 1700-luvulta sekä Peltoniemen autio rakennusryhmä, joka on huonokuntoinen, mutta kansatieteellisesti mielenkiintoinen. Ämmälän kylässä on säilynyt myös Ojanperän hyväkuntoinen, harakkamallinen tuulimylly. Läheisessä metsässä on vanhoja tervahaudanpohjia. Sarvelan kylässä sijaitsee toimintansa lopettanut mylly, joka on rakennettu 1903. Vanhaa talonpoikaista rakennuskantaa on myös Karvianjoen itäpuolella Koivuluoman, Mustasillan ja Vähätalon tiloilla sekä maantien toisella puolen sijaitsevalla Rintamäen tilalla, jossa on myös vanha tervahaudan pohja. Kirkkojärven länsirannalla sijaitsevan Ahon tilan rakennukset ovat vanhoja. Päärakennus ja valtaosa talousrakennuksista ovat 1800-luvulta ja aitta 1700-luvulta. Laaja kulttuurimaisema, jossa runsaasti vanhaa rakennuskulttuuria.


243

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Otavan silta. Kuva: Pentti Pere, SatM.

9 Otavan silta, Sarvela Sarvelan kylässä Karvianjoen ylittävä yksikaarinen kivisilta rakennettiin vuonna 1885. Sen urakoi kankaanpääläinen Kustaa Lähdetsalo. Yhdessä mielenkiintoisen joenvarsikasvuston kanssa silta muodostaa kauniin maisemakohteen. Kivityön mestarinäyte 1800-lvun lopulta. 10 Niskaniemi, Sarvela Karvianjärven rannalla sijaitseva talonpoikaistilan talouskeskus, jossa päärakennus ja luhti edustavat perinteistä rakennustapaa. Talonpoikaisarkkitehtuuria järvimaisemassa. 11 Mäki-Niskala, Sarvela Jalasjärvelle johtavan tien varrella sijaitseva tasapainoinen talonpoikaistilan rakennusryhmä, joka on hyvin säilyttänyt alkuperäisen 1800-luvun luonteen. Tien toisella puolen on vuonna 1883 rakennettu aitta, jonka katol-

Lähdeniemi Karviankylässä. Kuva: Pentti Pere, SatM.

la on taidokkaasti taottu tuuliviiri. Tasapainoinen talonpoikaistalon rakennusryhmä 1800-luvulta. 12 Hormaluoman puromylly, Sara Ilmeisesti vuonna 1871 rakennettu jalkamylly, joka on entisöity 1970-luvulla kaikkine varusteineen. Harvinaistuvaa myllykulttuuria kauniisti kunnostettuna. 13 Niemenmaan tuulimylly, Sara Vuonna 1850 rakennettu harakkamylly Karvianjärven itäreunalla. Maisemaa hallitseva tuulimylly 1800-luvun alkupuolelta. 14 Karviankylän kulttuurimaisema Kylä on Karvian vanhin pysyvästi asutettu kylä, joka juontaa juurensa 1600-luvun puolivälistä. Viljelykset ovat varsin pienikokoisia rantapeltoja. Yksittäisistä rakennuksista huomattavimpia on Lähdeniemen rakennus-

ryhmä, joka koostuu päärakennuksesta, puotirivistä, erikoisen muotoisesta makasiinista sekä vanhasta kellarista. Edelleen perinteistä rakennustapaa edustavat Rantalan, Kanniston ja Hiedanpään rakennusryhmät. Kyläkeskustan eteläpuolella on vanhaa rakennuskantaa Vähä-Karvian tilalla. Karvian vanhinta kyläasutusta ja perinteistä rakennuskulttuuria. Valtakunnallisesti merkittävä. 15 Korpiniemen metsäkämppä Metsähallinnon Korpiniemen kämppä vuodelta 1935 sijaitsee Mustajärven rannalla. Kämppä poikkeaa mataline hirsiseinineen ja korkeine harjakattoineen tyypiltään muista suomalaisista metsäkämpistä. Se vastaakin pitkälti Heikki Siikosen tilapäisasuinrakennuksen tyyppipiirustusta sarjasta Pientilojen rakennuspiirustuksia. Erikoinen, tyyppipiirustusten mukaan rakennettu metsähallinnon kämppä 1930-luvulta.

16 Vartijoiden asuintalot, Alkkia Lakkautetun Karvian varavankilan vartijoiden koruttomat asuinrakennukset on rakennettu tyyppipiirustusten mukaan 1930-luvulla. Entiselle vankilaalueelle johtaa pitkä koivukuja. Vankilan virkailija-asuntoja 1930-luvulta. 17 Suomijärven kansakoulu Suomijärven kaksikerroksinen kyläkoulu on rakennettu vuonna 1924 kouluhallituksen tyyppipiirustusten mukaan. Yksityisomistuksessa. Tyyppipiirustusten mukaan rakennettu koulu itsenäisyyden alkuvuosilta. 18 Tuulenkylän silta Kattilajoen ylittävä yksiholvinen kivisilta vuodelta 1906. Jykevän sillan on suunnitellut karvialainen talollinen Juho Saari. Silta on jäänyt tienoikaisun yhteydessä levähdyspaikaksi. Jykevä kivisilta 1900-luvun alusta.


7

1

Karhijärvi

KIIKOINEN

244

7

Lavijärvi

Lutajärvi

KIIKOINEN

ärvi

28 Jättijärvi

27 Kuorsumaa

Kuorsumaanjärvi

3 34

8

Kruuvinkylä Tervahauta

Kiikoisjoki eli

2

Levajärvi

1

7 Pitkäjärvi

Rakennettu ympäristöSyväjärvi Jättijärvi

utajärvi

Pitkäselkä

Sääksjärvi

4

Kiikoisjärvi

59

Rautu

5

58

59

Piilijoki

6

57

Piilijoki

58

57

Lievijärvi

56

Kaitajärvi Syväjärvi

0

2,5

5

Km

56

Pohjakartta: 54 31.8.2012

Maalisjärvi Kivijärvi

SATAKUNTALIITTO 52

Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501 53

51

Kauvatsanjoki SATAKUNTALIITTO

54

Kiimajärvi

53

Lievijärvi

46

Heinijärvi

1 Kiikoisten kirkko Jyrmysjärvi Kiikoisten länsitornillinen ristikirkko on Kuorsumaa Kirkkojärvi arkkitehti P.J. Gylichin 1848 suunnitKuorsumaanjärvi Kankaanjärvi telema. Rakennusmestari Erkki Kuorikosken johdolla työ saatiin päätökseen Pieni Suksijärvi 3 1851. Vuonna 1873 puinen kirkko vuorattiin ja maalattiin punaiseksi. Tornia korotettiin vuonna 1924 yhdeksällä metrillä arkkitehti 8 Kruuvinkylä Josef Stenbäckin Mouhijärvi 1917 laatimien piirustusten mukaisesti. Tervahauta Kiikoisjoki eli Kirkko sijaitsee näkyvällä paikalla KiiKallojärvi 2 koisjärven rannalla. Kirkon lähistöllä on 1 rakennettu lainajyvästön vuonna 1870 makasiini, jossa nykyisin toimii Kiikoisten kotiseutumuseo. Järvimaisemaa hallitseva puukirkko 7 4 1800-luvun keskivaiheilta.Ahvenjärvi Kiikoisjärvi

Heinijärvi

Aurajärvi

Tyrisevä Kauvatsanjoki

Lammijärvi

52 51

Matalajärvi

Suodenjärvi

Matalajärvi

Suodenjärvi

12

Historiallinen tie

Salmijärvi

Alinen Maajärvi

Leppälammi

Palojärvi

Muinaisjäännös

Perinnemaisema

Kirjasjärvi

12

Miekkajärvi

Rakennettu ympäristö -kohde

Alinen Maajärvi

kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo Palojärvi 11Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat

10

1

Saarijärvi 11 Keksalmi Rakennettu ympäristö10 -alue

Joutsijärvi

Leppälammi

Miekkajärvi

Karhijärvi

Kirjasjärvi

Lavijärvi

2 Tervahaudan 5 Joutsijärvi Saarijärvi Pääjärvi kulttuurimaisema Rautu 6 Tervahaudan kylässä sijaitsee ulkomuseoalue, jonne on siirretty Myllymäen torpan päärakennus 1800-luvun alusta, 1700-luvun alkupuolella rakennetKyynärjärvi tu Heikkilän torpan aitta, joka on siirretty Kiikoisiin Mouhijärveltä Kaitajärvi1800-luSyväjärvi vun alussa sekä savusauna vuodeltaKiimajärvi 1812. Museo pyrkii kuvastamaan juuri Kiikoisille ominaista torppariasutusta. Tyrisevä Kivijärvi Museon lähellä Reunamäen tilan vieressä on säilynyt maastossa vanha terLammijärvi vahaudan pohja. Toukolan kansakoulu rakennetAurajärvi tiin vuonna 1893 Yleisten rakennusten ylihallituksen toimittamin tyyppipiirustuksin. 1950-luvun laajennuksesta huolimatta rakennus on säilyttänyt uusrenessanssipiirteensä.

Syväjärvi

Venesmäen tila on erotettu VuolJyrmysjärvi teen tilasta 1905. Päärakennus on rungoltaanKirkkojärvi vuodelta 1906. Sitä laajennettiin 1932 rakennusmestari Lauri JaloKankaanjärvi sen suunnitelman mukaan. Pihapiirissä Pieni Suksijärvi Kortejärvi on kookas kivinavetta vuodelta 1906, vanha hirsinen aitta sekä riihi. Vanha-Vuolteen päärakennus on niin ikään 1930-luvulta (L. Jalonen). Mouhijärvi asuinrakennus on Pihapiirin toinen vanhempi. Laaja kirkonseudun pohjoispuolella avautuva kulttuurimaisema, jossa vanKirkkojärvi hoja pihapiirejä ja hyvin säilynyt koulurakennus.

Korte

Kir

Kallojärvi

3 Kiikoisten vanha pappila, Ahvenjärvi Kuorsumaa Vuonna 1895 rakennettu uusrenesJoutsijärvi Saarijärvi sanssityylinen pappilan päärakennus. Pihapiirin toisella sivulla on perinteisempää rakennustyyliä edustava pakaritupa, joka on heikkokuntoinen. Päärakennuksen takana on villiintynyt Ylinen Ritajärvi Alinenpuisto. Ritajärvi Kumpareella sijaitseva rakenKyynärjärvi Heinijärvi nusryhmä muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden. Perinteisen asunsa säilyttänyt entinen kirkollinen virkatalo 1800-luvun lopulta. 4 Jaaran kulttuurimaisema Jaaranojan ja Kiikantien varteen vanhalle mylly- ja sahapaikalle syntynyt tiivis kyläasutus. Rakennuskanta on enimmäkseen 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Lehtimäki on ollut kruununtila vuoteen 1806 saakka, jolloin siitä muodostettiin perintötila. Nykyinen taitekattoinen päärakennus on rakennettu vuoden 1920 vaiheilla. Myös Myllä-

Pääjärvi

Ylinen

Alinen Ri


245

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

rin vanha kaupparakennus on taitekattoinen. Se on rakennettu n. vuonna 1930. Nykyisin Jaaran kylätalona toimiva Talonmäki on vanha työväentalo vuodelta 1905. Jaaran saha ja mylly perustettiin vuonna 1911. Sahanomistaja Anselm Saarisen 1914 rakentama Mäntymäki on Kiikoisten vanhin huvila. Piharakennuksessa on harjoitettu monipuolista pienteollisuutta. Yli-Jaaran (Kievari) entinen kruununtila oli 1890–1936 kievaritalona. Päärakennus on rakennettu 1880. Pihapiirissä on vanhoja talousrakennuksia. Jaaran kylän vanha kansakoulu vuodelta 1928 sijaitsee kylän keskustasta lounaaseen Kauvatsantien varrella. Jokivarteen ryhmittynyt tiivis kyläkeskus, jossa 1900-luvun alun liike- ja asuinrakennuksia. 5 Raudun kylä ja kulttuurimaisema Kiikoisjärven eteläpäässä avautuva viljelysmaisema. Yksittäisistä rakennuksista erottuvat Yrjö Halmisen piirtämä Majan rapattu päärakennus vuodelta 1932, Taatin rakennusryhmä, Raudun suuri puinen kansakoulu vuodelta 1913 sekä muista erillään Lähteenmäen tila, joka kuuluu Vakkalan kylään. Laaja kylämaisema, jossa perinteistä rakennuskantaa sekä vanha koulurakennus. 6 Lähteenmäen torpparitila, Vakkala Ainutlaatuisen hyvin säilynyt torpparitilan rakennusryhmä, jossa on vielä havaittavissa umpipihan muoto. Pisteaita jakaa pihapiirin satakuntalaiseen ta-

paan mies- ja karjapihaan. Miespihan puolella on vinttikaivo. Paritupatyyppinen vuoraamaton päärakennus on sikäli erikoinen, että sen porstuaosa on avoin, varsinaista kuistia ei ole. Pihaa reunustavat vanha luhti, sikala, navetta- ja tallirakennus, jonka keskeltä avautuu porttikäytävä pihaan sekä keittokota. Pihapiirin ulkopuolella sijaitsevat aitta, ratashuone, liiteri, sauna sekä paja, jossa vuosiluku 1846. Rakennuksia on korjattu ja ne on katettu aaltopellillä Museoviraston entistämisavustuksen turvin. Perinteisen asunsa säilyttänyt torpan rakennusryhmä, jossa nähtävillä vanhan umpipihan muoto. Valtakunnallisesti merkittävä.

Kiikoisten kirkko. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

7 Salomaa, Hanhineva Perinteisessä asussa säilynyt torpan rakennusryhmä. Aiemmin rakennukset ovat olleet umpipihan muodossa. Hirsipintainen päärakennus on paritupatyyppinen ja kuistiton. Rakennuksen toisessa päässä on entinen savupirtti, joka lienee rakennettu 1700-luvun puolella (vuosiluku 1742). Pihassa on matala aittarivi, kauempana aitta, sauna ja kellari. Harvinaisen alkuperäisessä asussa säilynyt torpan pihapiiri. 8 Huhdanpää , Niemenmaa Paritupatyyppinen torpan päärakennus Kullaalle johtavan Porintien varressa. Huhdanpään pitkänurkkainen hirsinen asuinrakennus lienee rakennettu vuoden 1880 vaiheilla. Pihapiiriä rajaavat hirsiaitta, navetta ja suuli. Vuoraamaton torpan rakennusryhmä maantien varressa.

Raudun kylää. Kuva: Niina Uusi-Seppä.


246

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo Pitkäselkä Levajärvi

7

Juupajärvi

KOKEMÄKI 19

KOKEMÄKI Kiikoisjärvi

4

Katinhäntä

27 Perinnemaisemat 5 6 28

Sääksjärvi Pitkäjärvi

Häyhtiönmaa

Rakennettu

ympäristö -kohde

Piilijoki

Kulkkila

Rakennettu

1 Pispan kallioketo 19 Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, joka koostuu niitystä ja kallio30 kedosta. Kohteen arvoa nostaa harvinainen lajisto, johon kuuluu mm. jänönapila, Kaitajärvi Syväjärvija jalkasara. sikoangervo

59 58

Korkeaoja

ympäristö -alue

Piilijoki

57 Sääkskoski

Muinaisjäännös

56

Pohjakartta: Taajamat ja kylät, YKR © SYKE 15 ja TK 2009 11 12 Maamittauslaitoksen Maasto4

46

1

1

7

8 6

Maalisjärvi

6

4

26

Säpilä

45

9

33

Kuurola

Kokemäenjoki

Järilä

9

34

Rausenkulma Kareksela

37

35

Länsi-Peipohja

Tuomaala

Kakkulainen

27 3 8 25 24 28 32 2 23

20

31

38

Pitkäjärvi

Ahvenus

18

Harola

19

48

Rajaoja

Ylistaro

16

3

39 0

18

31.8.2012

40

50 Kokemäenjoki

5

Kankaantausta

63 4

16

Km

26

2

4 Säpilän tienvarsikedot Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, joka koostuu tienvarsi-, laidunja harjukedoista. Kohteen arvoon vaikuttavat monipuolinen lajisto ja maisemallinen arvo. 18 6 Muinaisjäännökset 2 1 Koskenkylän / Forsbyn 13 Linnaluoto 17 Kokemäen Koskenkylän/Forsbyn Linnaluoto on Kokemäenjoessa14 Forsbyn

21

SATAKUNTALIITTO 17

19

41

Ilmiinjärvi

2,5

62

14

21

27

22

11

1

13

3 Orjapaaden kallio Km 0Maakunnallisesti 0,5 arvokas kallioketo. 1 Kokemäenjoki Kohteen arvoon vaikuttavat harvinaiKOKEMÄKI, nen lajisto kuten uhanalaiset kesämaksaruoho ja jalkasara sekä maisemallinen arvo. Alueella on myös muinaisjäännös.

Jalonoja

Puurijärvi

47 11

6

60 61

49

Levomäki

38

55

42

1 44 10 43 17 2 1 7

36

39 36

Kauvatsanjoki

Kauvatsa

10

37

51

53

SATAKUNTALIITTO

17

52

54

tietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/ 16 avoindata_lisenssi_versio1 2 3 _20120501

2 Pälpälän kalliokedot 1 5 Tyrisevä 29 Maakunnallisesti arvokas perinnemaiKivijärvi sema, johon sisältyy metsälaidunta 8ja Lammijärvi kallioketoa. 7 Kohteen arvoon vaikuttavat sen 16 Aurajärvi edustavuus ja harvinaisuus. Alueella 5 huomionarvoisia lajeja, esiintyy useita 3 22 joista uhanalaisia ovat sikoangervo ja 12 2 kesämaksaruoho. 15

Lievijärvi

Lievikoski

5

17

4

Historiallinen tie

23

9

Kiimajärvi

Perinnemaisema

13

Kyynä

KESKU


Joutsijärvi Saarijärvi

7

4

Kiikoisjärvi

247

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

27

5

28

6

19

59 Piilijoki

Kyynärjärvi

Kokemäki, keskusta

den ajoitusta voitane tarkasti selvittää ilman uusia kaivaustutkimuksia. Linnaluodolla on laidunnettu lampaita 1970-luvulle asti. Laidunkäytön päätyttyä saari on päässyt kasvamaan umpeen ja maasto on nykyisin hyvin vaikeakulkuista.

Isoluodolla ei ole koskaan suoritettu arkeologisia tutkimuksia, mutta jo 1800- luvulta on tietoja saarella olleista rakenteista, mm. tiilimuurista ja kaivannoista. Lisäksi on löydetty kolme 1300-luvun loppuun ajoitettua panssarinuolenkärkeä. Isoluodolle on toisinaan sijoitettu keskiaikaisissa lähteissä mainittu satakuntalainen linna, Aborg, toisinaan se on sekoitettu vain reilun kilometrin päässä sijaitsevaan Forsbyn Linnaluotoon. Todennäköistä kuitenkin on, että Isoluodolla havaitut rakennustenjäännökset liittyvät Kokemäenkartanon varhaisvaiheisiin. Kansanperinteenkin mainitsema Kokemäen Kistu, kivinen vankilatorni, on sijainnut Isoluodon ja Kokemäenkartanon välissä olevalla pienellä kalliosaarella. Torni purettiin kartanon omistajan toimesta vuonna 1834. Kokemäenjoen voimakas vedenpinnan korkeuden vaihtelu on kuluttanut Isoluotoa pahasti ja osa saaren muinaisjäännöksistä on jo tuhoutunut. Paikalliset ovat arvioineet, että saari lyhenee vuosittain jopa 1–2 metriä.

2 Koskenkylän (Kokemäenkartanon) Isoluoto Kokemäen Koskenkylän Isoluoto on Kokemäenjoessa aivan Kokemäenkartanon edustalla sijaitseva 35pitkänomainen saari. Isoluoto on hyvin jyrkkärantainen, hieta- ja hiekkapohjainen ja joen vedenpinnan vaihteluiden pahasti kuluttama. Se on pituudeltaan noin 200 m ja päistään leveydeltään 10 20 m. Saaren keskellä on vain noin 2 m levyinen kannas, jossa sijaitsee massiivinen voimajohtopylväs.

3 Kravi Kokemäen Kraviksi tai Kravin kanavaksi kutsutaan vuosina 1803–1808 Huittisten Ronkasta Kokemäen Ylistaron kylään kaivettua kanavauomaa. Kanavan tarkoituksena oli helpottaa Kokemäenjoen keskiosan tulvia ja kiertää joen lukuisat kiviset kosket. Alueen ensimmäiset kanavahankkeet periytyivät jo 1500-luvun lopulta, jolloin Huittisten kirkkoherra Mathias Tacku kaivautti Kokemäenjoen ja Kauvatsanjoen välille kanavan.

30

9

Kaitajärvi Syväjärvi Kiimajärvi

17

4

Lievijärvi

Tyrisevä 29

Kivijärvi

52

1

5

8

Lammijärvi

7

51 Aurajärvi

22

sa

5

12

2

0

Km

Jalonoja

0

61

0,5

1

16 11

3

6

6

21

10

15 13

Pohjakartta: Tiestö ja rakennukset 65 / MML/12 Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi _versio1_20120501

Kokemäenjoki

SATAKUNTALIITTO

KOKEMÄKI, KESKUSTA

uurijärvi

62

enjoki

21

26 22

kohdalla sijaitseva n. 120x100 m laajuinen saari. Saari on kallio- ja moreenipohjainen, ja kohoaa joen säännöstelystä riippuen noin 7 metrin korkeudelle vedenpinnasta. Linnaluodon keskellä on tasanne, jossa on sijainnut osin valli19 haudan suojaama, pohjakaavaltaan nelikulmainen puurakenteinen varustus. Linnaluodolla on tehty pienimuo18 toisia kaivauksia jo 1800-luvun lopul6 la sekä uudestaan 1970-luvulla. Löy2 perusteella linnan detyn keramiikan 16 käyttö voidaan ajoittaa hyvin väljästi 13 löy1200–140017 -luvuille. Kaivauksissa dettiin lisäksi joitakin rautaesineitä ja 14 oltiilimurskaa. Forsbyn linna saattaa la Albrekt Mecklenburgilaisen vuonna 1367 purettavaksi määräämä Kokemäellä sijainnut linna – tosin keskiaikaisten asiakirjojen tulkinnassa on 20 ongelmia eikä Linnaluodon rakentei-

Kravin kaivaustyöt olivat Ruotsin suurimpia yleisiä töitä 1800-luvun alussa. Kaivannolla työskenteli sotilaita useista eri rykmenteistä, yleensä yhtä aikaa oli työssä noin 700 sotilasta. Kanavan oli tarkoitus olla 11 km pitkä ja pohjastaan 7 m leveä. Maata sanotaan kaivetun yhteensä 380 000m3. Kanavan rakennustyöt kuitenkin keskeytyivät kun sota Ruotsin ja Venäjän välillä alkoi 1808, eikä Kokemäen Kravi koskaan valmistunut. Uoma on edelleen paikoin näkyvissä maastossa, osat siitä ovat nykyään pelto-ojia, osa on umpeenkasvanutta ja vaikeasti havaittavaa kuivaa kaivantoa. 4 Kraviojankangas Kokemäen Kraviojankankaan asuinpaikka sijaitsee Ylistaron ja Paistilan kylien alueella lähes 2 km pitkänä Kraviojan rantoja noudattelevana vyöhykkeenä. Kraviojankangas onkin Suomen laajin tunnettu varhaiskampakeramiikan aikaan ajoittuva asuinpaikka. Maasto on hiekkakangasta, muinaisen saaren rantatörmää. Kraviojankankaalla on tehty useita kaivaustutkimuksia 1970- ja 1980-luvuilla. Tutkittu alue on laaja, lähes 3000 m2, mutta silti vain vajaa sadasosa koko asuinpaikan pinta-alasta. Suuri osa asuinpaikasta on nykyisin soranoton tuhoamaa. Asuinpaikalla oli jopa 50 cm paksuinen kulttuurikerros ja liesiä kaivetuilta alueilta todettiin runsaasti. Lisäksi havaittiin erilaisia noki-, lika- ja palomaaläikkiä. Paksu kulttuurikerros kertoo pitkäaikaisesta asutuksesta samalla paikalla. Muista löydöistä saviastianpalat muodostavat suurimman


248

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

osa, mutta myös savi-idolien eli savesta muotoiltujen pienten ihmishahmojen tai olentojen katkelmia tunnetaan poikkeuksellisen paljon, jopa satoja. Kirveitä, talttoja ja niiden katkelmia on yhteensä useita kymmeniä. Palanutta luuta löydettiin useita kiloja ja siitä yli 90 % on peräisin hylkeistä. Kraviojankangas ajoittuu liesistä tehtyjen radiohiiliajoitusten perustella varhaiskampakeraamiseen aikaan, mutta asuinpaikalta tunnetaan myös nuorakeramiikkaa. 5 Käräjämäki Kokemäen Käräjämäki sijaitsee maisemallisesti komealla paikalla Kokemäenjoen korkealla töyräällä vastapäätä Tulkkilan vanhaa keskustaa ja keskellä Kokemäenjoen kulttuurimaisemaa. Käräjämäelle rakennettiin vuonna 1890 asuinrakennus, jonka kerrotaan tuhonneen paikalla sijainneen alkuperäisen käräjäympyrän. Ympyrä on sittemmin (v. 1913 tai 1914) rakennettu paikalle uudelleen. Talon rakennustöissä ja pihamaata puutarhaksi muokattaessa mäeltä löydettiin useita rautakauden lopun aseita. Arkeologisia tutkimuksia Käräjämäellä tehtiin ensimmäisen kerran vasta kesällä 2001. Koekaivauksessa Käräjämäeltä voitiin erottaa sekä kivikautinen asuinpaikka että rautakauden keskivaiheelle ajoittuva polttokalmisto. Kivikautinen materiaali kuuluu ns. Pyheensillan vaiheeseen. Tutkimuksissa löydettiin mm. kaksi Pyheensillan tyypin nuolenkärjen katkelmaa. Kaivauksissa esille tulleet rautakautiset, lähinnä kansainvaellusaikaiset löydöt, mm. pronssinen lintuneula, viittaavat yh-

Käräjämäki. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

dessä aikaisempien löytöjen kanssa paikalle tehtyihin polttohautauksiin. Käräjämäellä sijainnut asuinrakennus tuhoutui tulipalossa 1950-luvulla, ainoastaan perustus ja talon ulkorakennus ovat jäljellä. Rekonstruoitu kivikehä on edelleen näkyvissä. Talon perustusten alla ja ympärillä muinaisjäännöstä on vielä jäljellä, mutta kulttuurikerrokset ovat sekoittuneita. 6 Köönikänmäki Kokemäen Köönikänmäki on metsäinen ja kalliopohjainen mutta loivarinteinen mäki Paistilan kylässä noin 200 m etäisyydellä Kokemäenjoen itärannasta. Mäellä sijaitsee Kylä-Köönikän talo, jonka länsi- ja eteläpuolella entisellä laidunmaalla on rautakautinen röykkiökalmisto. Köönikänmäeltä tunnetaan yhteensä 22 matalaa, sammaloitunutta ja maansekaista röykkiötä sekä kuu-

si kuppikiveä, joista yksi on viety Kokemäen kotiseutumuseon pihaan. Köönikänmäen röykkiöistä 7 on tutkittu 1800-luvun lopussa ja aivan 1900-luvun alussa. Röykkiöissä oli kiviä vain vähän, mutta ne olivat kookkaita. Tutkimuksissa havaittiin polttohautauksia, jotka on esineistön perusteella ajoitettu nuoremmalta roomalaisajalta merovingiajalle. Löytöaineistossa oli sekä koruja että aseita. Köönikänmäki on osa Kokemäenjoen rannan muinaisjäännöskokonaisuutta, jossa voidaan nähdä asutuksen ajallinen jatkuvuus vanhemmalta rautakaudelta keskiajalle asti. 7 Leikkimäki Kokemäen Ylistaron kylän Leikkimäki on kallioinen saareke keskellä Kokemäenjoen halkomaa alavaa peltoaukeaa. Ylistaron kylän viljelymaisema on

osa laajempaa Kokemäenjoen kulttuurimaisemaa, jossa edelleen on vahvasti näkyvissä esihistorialliselta ajalta tähän päivään asti jatkunut katkeamaton asutus. Leikkimäki on aikanaan ollut Ylistaron kylän nuorten suosittu kokoontumispaikka ja mäellä on poltettu helavalkeita. Rautakautista polttokenttäkalmistoa sekä maansekaisia röykkiöitä tutkittiin Leikkimäellä vuosina 1983– 1986. Kalmisto osoittautui rikkaaksi ja monipuoliseksi: löytöaineistossa on sekä miehille että naisille kuulunutta esineistöä, mm. kaksi keihäänkärkeä, pronssisolkia ja -ketjua, lasihelmiä. Kalmisto on ajoitettu kuuluvaksi kansainvaellusajalta aina ristiretkiajalle saakka. Hautausten lisäksi Leikkimäellä on kymmeniä uhrikuoppia kallioon kaiverrettuna. Leikkimäestä n. 300 m pohjoiseen sijaitsee Köönikänmäki, merkittävä rautakautinen kalmistoalue hautaröykkiöineen ja kuppikivineen. Leikkimäen kasvillisuus kartoitettiin vuonna 1998. Kasvillisuus todettiin edelleen melko runsaslajiseksi ja vanhoja ketokasveja ja arkeofyyttejä (mm. sikoangervoa, mäkivirvilää, pölkkyruhoa, kuminaa, aholeinikkiä, pukinjuurta, ketoneilikkaa) löytyi alueen rehevöitymisestä huolimatta. 8 Orjapaadenkallio Kokemäen Orjapaadenkallio on suosittu näköalapaikka ja sieltä avautuukin komea satakuntalainen peltomaisema, jota Kokemäenjoki halkoo kallion molemmilla puolilla. Aikoinaan kallion korkeimmalla kohdalla on ollut kauaksi näkyvä maamerkki, kivestä kasattu hautaröykkiö eli hiidenkiuas. Tänä


249

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

päivänä röykkiöstä on jäljellä ainoastaan pohjarakenteet, halkaisijaltaan 19 metrinen matala kiveys. Orjapaadenkallion röykkiön pohjakiveys on tutkittu. Kaivauksissa löydettiin osia kahdesta sisäkkäisestä kivikehästä, paasiarkku hautauksineen sekä neljä polttohautausta. Paasiarkkuun lienee tehty röykkiön ensimmäinen hautaus jo pronssikauden alkupuoliskolla. Polttohautausten yhteydestä löydettiin pinsetit ja partaveitsi, jotka ajoittuvat pronssikauden lopulle. Lisäksi röykkiön reunaosaan on tehty hautaus vielä rautakauden alkupuoliskolla, nuoremmalla roomalaisajalla. Röykkiötä on siis käytetty hautaamiseen satoja vuosia. Orjapaadenkallion juurelta, sen itäpuolelta tunnetaan uhrilähde, 100x65 cm suuruinen kivilohkareiden muodostama n. 80 cm syvyinen painauma, jossa kuivanakin aikana sanotaan olevan vettä. Vedellä on uskottu olevan parantavia voimia ja lähteeseen on uhrattu kolikoita ja arvoesineitä. 9 Perävainionmäki Kokemäen Perävainionmäki on kallioinen mäki Paistilan kylässä noin 100 m etäisyydellä Kokemäenjoen itärannasta. Perävainionmäeltä tunnetaan 7 kiven- ja maansekaista röykkiötä, joista osassa on näkyvissä selvä suurista kivistä koottu reunakehä. Lisäksi mäellä mainitaan olleen kuppikivi, jota ei kuitenkaan enää vuonna 1998 tehdyssä inventoinnissa löydetty. Mäen yli kulkee massiivinen Kolsin voimalaitokselta lähtevä voimajohtolinja. Perävainionmäen kaikki röykkiöt on tutkittu 1960–1980 -luvuilla tehdyissä

kaivauksissa ja tutkimusten jälkeen ne on entistetty. Monissa röykkiöissä voitiin todeta olleen useita polttohautauksia, lisäksi yhdestä löydettiin viikinkiaikaan ajoitettu ruumishautaus. Hautaukset olivat rikkaasti varustettuja, muutamista löytyi mm. kullattuja germaanisella eläinornamentiikalla koristeltuja esineitä: vyönheloja, nappi sekä solki. Löytöjen perusteella hautaukset ajoittuvat kansainvaellus- ja viikinkiajalle. Kaivauksissa saatiin viitteitä siitä, että rautakautiset hautaukset on tehty pronssikautisen ja kivikautisen kulttuurikerroksen päälle: aivan Kokemäenjokivarressa sijaitseva mäki lienee edullisen sijaintinsa vuoksi olleen ihmisen käytössä kaikilla esihistorian ajanjaksoilla. 10 Pispa Kokemäen Pispan kivikautinen asuinpaikka sijaitsee Säpilänniemen länsireunalla noin 400 m etäisyydellä nykyisestä Kokemäenjoen itärannasta. Asunpaikkavyöhyke on toista kilometriä pitkä loivasti länteen kohti jokea laskeva rinne, joka on osaksi peltoa, osaksi pihamaata. Kivikaudella asuinpaikka sijaitsi saariston suojaamana Kokemäenjoen suussa. Ensimmäiset löydöt Pispan asuinpaikalta on tehty 1950- luvulla. Tutkimuksia suoritettiin 1950-, 1960- ja 1980-luvuilla. Löytöaineisto Pispasta on runsas ja monipuolinen, asumisesta kertovat monet löydetyt tulisijat ja mahdolliset asumusten pohjat. Lisäksi tutkittiin 21 punamultahautaa. Esinelöydöistä suurin osa on saviastian palasia, joita on talletettu lähes 4000 kappaletta, mutta myös kvartsi – ja piiesineitä on runsaasti. Meripihkakoruja on

löydetty 21 kappaletta. Asuinpaikka on löytöaineiston perusteella ajoitettu tyypillisen kampakeramiikan aikaan, mutta löytöaineistossa on myös nuorakeramiikkaa. Paikalla lieneekin asuttu melko pitkään.

rakenteita, mutta Ylistaron kylän vanha kylätontti voitiin paikallistaa saarnahuoneen itäpuoliselle peltoalueelle. Tässä lienee myös sijainnut Telja, joka perimätiedon mukaan on ollut erityisesti talvimarkkinapaikka.

11 Teljä / Telja ja Pyhän Henrikin saarnahuone Muinainen Teljan kauppapaikka ja Pyhän Henrikin saarnahuone sijaitsevat Kokemäenjoen kaakkoisrannalla Tulkkilasta Risteelle johtavan tien molemmin puolin. Pyhän Henrikin saarnahuoneeksi kutsutaan sen luhtiaitan alaosaa, jossa piispa Henrikin kerrotaan yöpyneen tammikuussa vuonna 1156 ennen kohtalokasta Köyliön matkaansa. Piispan kuoleman jälkeen aitasta tuli pyhiinvaelluskohde. Saarnahuoneen hirsistä osa on ajoitettu dendrokronologisin tutkimuksin, vanhin hirsi on vuosilustojen mukaan veistetty vuosina 1472–1475 kaadetusta puusta. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole rakennuksen vanhin hirsi, sillä kaikkia ei saatu ajoitettua. Saarnahuone voi olla satoja vuosia vanhempi, sillä hirsiä lienee vaihdettu useaan kertaan, ajoitetuistakin hirsistä osa oli 1500- ja 1600-luvuilta. Saarnahuoneen suojaksi rakennettiin 1850-luvulla P. J. Gylichin suunnittelema uusgoottilainen tiilikappeli. Saarnahuonetta ympäröi puistoalue, joka on Satakunnan vanhimpia kaupunkien ulkopuolelle suunniteltuja puistoja. Teljan varhaiskeskiaikainen kauppapaikka on ilmeisesti sijainnut saarnahuoneen ympäristössä. Kaivaustutkimuksissa kaupungista ei ole löydetty minkäänlaisia kiinteitä jäännöksiä tai

Rakennettu ympäristö 1 Kokemäen kirkko, Tulkkila Pitäjän vanha puukirkko korvattiin nykyisellä kivikirkolla vuonna 1786. Tornillinen pitkäkirkko rakennettiin Ruotsin intendentinkonttorin piirustusten mukaan, jotka olivat yli-intendentti C.F. Adelcrantzin 1778 allekirjoittamat. Kirkon länsitorni päättyy tyypilliseen barokkikupuun ja lanterniiniin. Vuonna 1886 kirkko laajennettiin ristikirkoksi lääninarkkitehti C.J. von Heidekenin laatimien piirustusten mukaan. Suuri korjaustyö suoritettiin 1936 arkkitehti Kauno S. Kallion johdolla. Hautausmaa sijoitettiin kirkon ympärille Suomen sodan jälkeen. Kirkkomaata laajennettiin 1830- ja 1860-luvuilla. Kirkkomaan vieressä sijaitsee vuonna 1836 rakennettu harmaakivinen pitäjänmakasiini, joka sisustettiin 1936 kolme kerrosta käsittäväksi maatalousmuseoksi. Kirkon pohjoispuolella on harmaakivinen paarihuone 1880-luvulta. 1700-luvun kivikirkko, johon liittyy vanha hautausmaa ja pitäjänmakasiini 1800-luvulta. Valtakunnallisesti merkittävä. 2 Tulkkilan koulut Kansakoululaitoksemme varhaishistoriaan liittyvä koulurakennus on vuodelta 1877. Rakennusmestarina toimi Hen-


250

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

tu 6:n. Linja-autoaseman vieressä sijaitsee entinen maamieskoulu vuodelta 1909. Sitä on myöhemmin laajennettu. Rakennus on toiminut myös kunnantalona. Kirkonkylä, joka on saanut taajamaluonteen jo 1800-luvun lopulla ja säilyttänyt sen suurelta osin meidän päiviimme.

Kirkko ja pitäjänmakasiini. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

rik Hendolin. Tyylikäs koulurakennus on säilyttänyt hyvin alkuperäiset piirteensä ja liittyy kiinteästi kirkon kulttuurimaisemaan. Samaan pihapiiriin rakennettiin 1953 kivinen koulurakennus. Kouluarkkitehtuuria kansakoululaitoksen varhaisvuosilta ja suurten ikäluokkien kaudelta. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 3 Vanha Tulkkila Kokemäen kirkonkylä Tulkkila on säilyttänyt kirkon ympäristössä pitkälti perinteisen kirkonkyläluonteen, jonka se on saanut 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Tulkkilan taajaväkisen yhdyskunnan ensimmäinen asemakaava laadittiin 1927. Tulkkilantien varrella sijaitsevat liikerakennukset muodostavat vaihtelevan, eri-ikäisistä rakennuksista muodostuvan kokonaisuuden. Vanhan kirkkotien varressa sijaitsevat kaksi Harringin l. Harjun 1800-luvun keskivaiheilta olevaa asuinraken-

nusta liittyvät kiinteästi kirkon maisemakokonaisuuteen. Rakennuksia on kunnostettu viime vuosina. Entisen apteekin vuonna 1908 rakennettu jugendtyylinen kulmarakennus on Tulkkilan raitin keskeinen vanha liikerakennus. Kilkuntie 4:n klassistinen asuinrakennus on vuodelta 1939. Lähellä Kilkunkatu 8:ssa on Yli-Kilkun tilan rakennusryhmä, jossa päärakennus, vaja ja maakellari ovat 1900-luvun alkupuolelta. Ilmolan vanha liikerakennus, Teljänkatu 1, on vuodelta 1931. Myöhemmin Kokemäen Seurahuoneena tunnettu kaksikerroksinen kivirakennus ilmentää aikakautensa klassisistista henkeä. Suvannon talo, Tulkkilantie 39, alkuaan eläinlääkäri Suvannolle rakennettu funktionalistinen asuinrakennus vuodelta 1937 on arkkitehti Jaakko Tähtisen suunnittelema. Arkkitehti Katri Jansson on suunnitellut 1930-luvulla mm. Tulkkilantie 8B:n ja 1940-luvulla Haapionka-

4 Vanha yhteiskoulu, Tulkkila Vuonna 1907 perustettu Kokemäen yhteiskoulu on vanhimpia maaseudun yhteiskouluja. Koulu sijoittui entiseen, 1800-luvun lopulla rakennettuun kunnanlääkärin kiinteistöön Rakennuksen nykyasu on vuodelta 1919 (arkkitehti Onni von Zansen). Puinen jugendpiirteitä omaava koulurakennus sijaitsee kauniilla paikalla Kokemäenjoen rannalla. Yhteiskoulun siirryttyä uuteen paikkaa rakennus toimi käräjätalona. Juhlasalissa toimi aikanaan myös elokuvateatteri. Rakennus on peruskorjattu entistäen 2000-luvun alussa. Juhlasali on nykyisin kaupunginvaltuuston istuntosali. Suomen vanhimpiin yhteiskouluihin lukeutuva puinen koulurakennus. 5 Eelersin talo, Tulkkila Varapastori Adrian Eelersin rakennuttama hirsinen, paritupatyyppinen talo 1800-luvun jälkipuolelta. 1800-luvun perinteisen asun säilyttänyt asuinrakennus. 6 Kokemäen seuratalo ja muuntamo Useiden eri seurojen yhteistyönä rakennettiin vuonna 1931 seurojentalo, joka edusti julkisivuiltaan ajalleen

tyypillistä klassisismia. Rakennus paloi vuonna 2001, minkä jälkeen se rakennettiin uudestaan alkuperäiseen asuunsa. Talo sijaitsee korkealla kalliolla ja rinteen alapuolella on kokonaisuuteen liittyvä urheilukenttä. Seurojentalon vieressä on harmaakivinen muuntamorakennus vuodelta 1922. Kokemäen Sähkö Oy:n vanhassa päämuuntamossa toimii sähkömuseo. Klassisistinen seurojentalo, joka on rakennettu talkoovoimin uudestaan. 7 Tulkkilan vanha silta Tulkkilan vanha silta räjäytettiin ja poltettiin sisällissodan aikana 1918. Uusi, teräsbetoninen silta rakennettiin vielä saman vuoden lopussa vanhojen virtapilarien ja maatukien varaan. Rakentamissuunnitelman oli laatinut insinööri Manne Muoniovaara ja sillan urakoi Oy Constructor Ab. Muodoltaan se on kolmiaukkoinen kaarisilta. Sen kaiteissa on harvinaislaatuiset istuinsyvennykset, joista kulkija voi ihailla Kokemäenjoen maisemaa. Tiehallinto on nimennyt Tulkkilan betonisillan museosillaksi. Kauniisti jokimaisemaan sijoitettu betoninen kaarisilta. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 8 Vanha kivisakasti ja hautausmaa, Tulkkila Neitsyt Marialle pyhitettyyn puukirkkoon kuulunut harmaakivinen sakaristo on ajoitettu dendrokronologisella menetelmällä 1550-luvulla rakennetuksi. Pohjoispäädyssä on tiilestä muurattua komerokoristelua. Lisäksi sakariston sisäkatteena on ristiholvi.


251

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Vanhalla hautausmaalla on yksi tiilinen ja kaksi harmaakivistä hautahuonetta. Keskiaikaista kirkkoarkkitehtuuria uuden ajan alusta. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 9 Kokemäenjoen kulttuurimaisema Kokemäenjoen rantaviljelmät muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden aina Harjavallan rajalta Ylistaron kylään saakka. Katkeamaton asutushistoria ulottuu esihistorialliselle ajalle. Kulttuurimaisemaan sisältyy lukuisia yksittäisiä kohteita, jotka on lueteltu erikseen. 10 Teljän kauppapaikka sekä Pyhän Henrikin saarnahuone ja muistokappeli, Ylistaro Keskiaikaisella Teljän (Telja) kauppapaikalla sijaitsee keskiaikaisperäinen luhtiaitta, jonka kansanperinne on yhdistänyt piispa Henrikin toimintaan tällä seudulla. Dendrokronologinen tutkimus on todentanut vanhimpien hirsistä olevan 1400-luvulta. Vuonna 1857 aitan suojaksi valmistui tiilinen, tyyliltään uusgoottilainen muistokappeli, jonka oli suunnitellut Turun kaupunginarkkitehti P.J. Gylich 1845. Kappelin ympärillä on vanha puistoalue, jonka muoto perustuu lääninarkkitehti Chiewitzin suunnitelmaan. Kappelin molemmin puolin on asuinrakennuksia puistomaisine pihapiireineen 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Kohde liittyy laajempiin Kokemäenjoen ja Ylistaron kylän kulttuurimaisemiin. Historiallisella kauppapaikalla kohoava varhainen monumentti. Valta-

kunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. 11 Ylistaro-Sonnila, kulttuurimaisema Kokemäenjokeen laskeutuva alava viljelymaisema Sonnilanjoen ja Kraviojan varrella. Tämän pohjoisosaltaan ikivanhan viljelyalueen asutus- ja raivaushistoria tunnetaan usean vuosisadan ajalta. Sonnilankylässä edustaa perinteistä rakennuskantaa Krapun päärakennus ja vanha aitta, Kylä-Setälän rakennusryhmä, Mäki-Vekaran päärakennus sekä Mustalan tilojen rakennusryhmät. E. N. Setälä on syntynyt Mäki-Setälän talossa, mistä kertoo paikalle pystytetty muistokilpi. Tilan päärakennus on 1800ja 1900-luvun vaihteesta, nykyisen asunsa se sai 1921. Pihapiiriin kuuluu lisäksi vanhempi pykninkirakennus, kivinen sikala vuodelta 1920 ja aitta. Myös Mustalan uusrenessanssivuorattu päärakennus on 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Lisäksi pihapiiriin kuuluu toinen asuinrakennus, aittarivi ja kivinavetta vuodelta 1897. Peltoaukean keskellä muodostavat Iso-Horellin ja Liinaharjan rakennusryhmät kumpainenkin eheän kokonaisuuden. Jokilaakson itärinteeltä kohoaa Kupparikallio, jossa vanha, pienimuotoinen tupa-asutus sijaitsee kauniisti kaartelevan kylätien varrella. Pitkän asutushistorian omaava kylämaisema vanhoine rakennuksineen. 12 Sonnilanjoen silta, Ylistaro Sonnilanjoen kaksiaukkoinen kiviholvisilta on rakennettu vuonna 1855

perinteiselle joen ylityspaikalle. Uuden sillan valmistuttua se on jäänyt kevyen liikenteen käyttöön. Kivisilta 1800-luvun keskivaiheilta. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 13 Malmi, Ylistaro Vanha pappilan päärakennus 1750-luvulta, joka myytiin 1867 rusthollari F. Malmille ja siirrettiin nykyiselle paikalleen Ylistaron kylään. Päärakennuksen nykyinen ulkoasu on lähinnä empirevaikutteinen. Vuonna 1923 rakennusta jatkettiin pihasiivellä. Malmin suuri kivinavetta valmistui 1873. Sen rakensi ”Kivi-Jaakko”, joka sittemmin urakoi seudulla toistakymmentä kivinavettaa. Malmin pihapiiriin liittyy Kylä-Horellin luhtiaitta vuodelta 1827. 1700- ja 1800-luvun talonpoikaista arkkitehtuuria. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 14 Nappari, Ylistaro Alkuaan talonpoikainen tila, joka 1800- ja 1900-luvun vaihteessa muuttui puolivuosisadaksi aateliskartanoksi. Napparin päärakennus siirrettiin nykyiselle paikalleen 1800-luvun puolivälissä, rakennus lienee alkuaan vuodelta 1733. Vuosisadan vaihteen tienoilta on peräisin päärakennuksen kuisti, entinen biljardihuone, huvimaja sekä valurautakaitein koristeltu pihapuisto. Pihakokonaisuuteen kuuluu lisäksi vanha aitta ja kivinavetta vuodelta 1924. Vauraan talonpoikaiskartanon rakennusryhmä.

15 Koskisen nahkurinverstas, Ylistaro Sonnilanjoen partaalla toimineen Koskisen nahkurinverstaan hirsipintainen, kaksikerroksinen tehdasrakennus on vuodelta 1912. Vieressä sijaitseva pitkä, matalampi rakennus on 1870-luvulta. Siinä on aikaisemmin ollut karvaamon tiloja. Käsityöläisverstas 1900-luvun alussa. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 16 Kaisala, Ylistaro Kaisalan vanha pykninkirakennus on 1840-luvulta. Nykyisen jugendasunsa se sai vuonna 1912 toimeenpannussa korjauksessa. 1800-luvun talonpoikaisrakennus. 17 Ylistaron Matomäki ja Paistilan kylä Ylistaron kylän pohjoispuolisella pellolla sijaitsevaa kumparetta kutsutaan Leikkimäeksi. Kallio on muinoin ollut kylän nuorten suosittu kokoontumispaikka. Helkavalkeita poltettiin paikalla vielä 1800-luvun loppupuolella. Alueella on myös rautakautinen kalmisto. Matomäen rinteen pienimuotoinen rakennuskanta on pääasiassa 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta joskin myös uudisrakentamista on tapahtunut. Alueelle tyypillisistä pienistä sotamiehentorpista on säilynyt jokunen myöhemmin laajennettuna. Osa rakennuksista on vanhoja käsityöläisasumuksia kuten Roosvalla. Matomäen pohjoispuolella sijaitsevasta Paistilan kylästä on tehty lukuisia esihistoriallisia löytöjä. MäkiLinterin, Kylä-Köönikän ja Mäki-Köönikän tiloilla on vanhaa rakennuskan-


252

taa. Mäki-Köönikän päärakennus on 1830-luvulta. Erikoisen miljöön muodostaa Paistilan kylässä Karimaan maankuulu puutarhatila, jonka raivaus on alkanut 1915. Kaunis koivukuja on vuodelta 1921. Myös Matomäen eteläpuolella on vanhoja Ylistaron kylän rakennuksia. Maantien varrella sijaitsee Kylä-Pertolan vanha päärakennus 1800-luvulta. Ala-Parman rakennukset ovat valmistuneet vuonna 1917 riehuneen tulipalon jälkeen. Palolta säästyi kaksi aittaa, joista toinen on vuodelta 1738. YliParman pihapiirissä on vanha pykninkirakennus 1850-luvulta, kivinavetta vuodelta 1893 ja luhti. Pitkän asutushistorian omaava kylämaisema vanhoine rakennuksineen ja puutarhoineen. 18 Hassalan aitta Hassalan tila mainitaan asiakirjoissa jo 1500-luvulla. Tilan päärakennus on rakennettu 1880-luvulla. Vanha vilja-aitta lienee 1600-luvulta ja on siten lajissaan Satakunnan vanhimpia. Poikkeuksellisen vanha hirsiaitta. 19 Kolsin voimalaitos Arkkitehti Jarl Eklundin suunnittelema Länsi-Suomen Voiman funktionalistinen voimalaitos rakennettiin vuosina 1940–47. Teknisestä suunnittelusta vastasivat insinöörit Sandsund ja Solitander. Alkuaan voimalassa oli kaksi koneyksikköä. Laitosta laajennettiin kolmannella koneistolla 1977, minkä jälkeen teho oli 42 MW. Funktionalistinen voimalaitos 1940-luvulta.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

20 Hyyti, Kakkulainen Kokemäenjoen rannalla sijaitseva Hyyti on vanha talonpoikainen ratsutila. Asutus Kakkulaisten kylässä on varhaiskeskiaikaista perua, joskin kylän mailta on löydetty kivi-, pronssi- ja rautakautista esineistöä. Päärakennuksen vanhimmasta vaiheesta kertoo kivijalkaan hakattu vuosiluku 1807. Nykyinen rakennus valmistui vuonna 1860. Vuonna 1896 rakennusta korotettiin ristipäädyllä ja talo vuorattiin koristeelliseen uusrenessanssityyliin. Kivinavetta on vuodelta 1881, aitta ja kivinen makasiini 1800-luvulta. Kolsin voimalan rakentaminen on nostanut Kokemäenjoen pintaa Hyytin edustalla noin 11 metriä. 1800-luvun rusthollin rakennusryhmä. 21 Krootilan kylä Vanhan kyläraitin varrella sijaitsevat Erkkilän, Ossan ja Laurin talot. Ossan päärakennus on vuodelta 1860, suuri kuisti vuodelta 1914. Pihassa on erikoinen asuinrakennuksen ja luhdin yhdistelmä sekä 1931 rakennettu tiilinen navetta. 1800-luvun loppupuolelta oleva Laurin pitkä päärakennus on uusrenessanssityyliin vuorattu. Ilmeisesti 1700-luvulla rakennettu vanha päärakennus on hirsipintainen ja punamullattu. Laurin kivinavetta on vuodelta 1890. Vanha kylä, jossa kolmen talon rakennuksia lähinnä 1800-luvulta. 22 Pyhänkorvan kartano Kokemäenkartanon historiaan läheisesti liittyvä Pyhänkorvan kartano sijaitsee Tulkkilan kylän laidassa tuuhean kuusiaidan ympäröimänä. Arkkitehti

Katri Janssonin suunnittelema klassisistinen päärakennus valmistui 1933. Karjapiha sijaitsee hieman etäämmällä päärakennuksesta. Klassisistinen kartanorakennus 1930-luvulta. 23 Kokemäenkartanon kulttuurimaisema Satakunnan maakunnan hallinnolliseksi keskukseksi tarkoitetun Kokemäen keskiaikaisen linnan paikkaa ei varmuudella tunneta. Kokemäenkartano on sijainnut alun perin Kokemäenjoen saaressa hieman nykyisestä paikasta etelään. Sen historia ulottuu ainakin 1400-luvulle asti. Kartano oli keskiajalta lähtien läänitettynä eri suurmiehille ja sittemmin kuninkaankartanona ja säteritilana. Kartanon nykyinen päärakennus on entinen tilanhoitajan asunto 1880-luvulta. Tilalle johtaa pitkä koivukuja. Kartanon alue on yhteydessä maakunnan hallinnollisen historian kaikkein keskeisinten piirteiden kanssa ja sen puistolla on suuri maisemallinen merkitys laajan peltoaukean keskellä. Osa kartanon pelloista on kaavoitettu pientaloalueeksi. Valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö, johon liittyy niin esihistoriallisen kuin historiallisenkin ajan muinaisjäännöksiä. 24 Forsbyn Linnaluoto Varhaiskeskiaikainen linnavarustuksen paikka, joka on alun perin ollut ilmeisesti vallihaudalla mantereesta erotettu Kokemäenjoen niemi. Historiallisen ajan kiinteä muinaisjäännös. Osa valtakunnallisesti merkittävää ympäristöä.

25 Kyläkoski, Forsby Kyläkosken kaksikerroksinen päärakennus on 1840-luvulta. Sen ulkoasua on muutettu purkamalla runko-osaa matalammat siipiosat. Kaksikerroksinen talonpoikaistalo 1840-luvulta. 26 Käyrä, Laikko Käyrän pitkä paritupatyyppinen päärakennus, joka oli vanhimmilta osiltaan 1700-luvun alkupuolelta, on palanut. Pihapiirissä olevat luhti ja aitta ovat 1700-luvulta. Talonpoikaisarkkitehtuuria 1700-luvulta. 27 Villiö-Orjapaasi kulttuurimaisema Villiö-Orjapaaden laaja peltoaukea liittyy kiinteästi Kokemäenjoen kulttuurimaisemaan. Pellon itäsivulta kohoavat Orjapaaden kalliot, joilla on ollut asutusta jo esihistoriallisella ajalla. Muistona tästä on Orjapaaden uhrilähde. Simulan ja Väylän talojen lisäksi kalliolla on vanhaa pienimuotoista asutusta. Laaja kulttuurimaisema, johon liittyy ikivanhaa asutusta kallioharjanteella. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. 28 Simula, Villiö Suuri talonpoikaistila, jonka päärakennus on 1830-luvulta. Ikkunoiden puitejako ja koristeellinen lasiveranta ovat 1800-luvun lopulta. Simulan tilavassa salissa perustettiin 1870 Kokemäen Maanviljelyskinkerikunta ja myös muita julkisia tilaisuuksia on sen suojissa pidetty. Pihaa rajaa pitkä 1800-luvun luhtirivi. Kookas kivinavetta on vuodel-


253

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

ta 1891. Tilalle johtaa pitkä koivukuja pellon halki. 1800-luvun talonpoikainen rakennusryhmä. 29 Vuolteen kartano Erittäin edustavalla paikalla Kokemäenjoen partaalla sijaitsevan Vuolteen kartanon omistajat tunnetaan 1460-luvulta. Tällöin sen omisti Satakunnan tuomari Filippus Tuomaanpoika. Kartanon nykyinen klassisistinen päärakennus valmistui 1928 arkkitehti A. Tolletin suunnittelemana. Samoilta ajoin on arkkitehti af Hällströmin suunnittelema koristeellinen luhtirakennus ja tien varressa sijaitseva kivinen kuivaamo. Harmaakivinen navetta on vuodelta 1909. Pihaan johtaa koivukuja ja talouskeskuksen länsipuolella aukeaa rantaan laskeutuva viljelysmaisema. Klassisistinen kartanorakennus Kokemäenjoen maisemassa. 30 Kokemäen ulkomuseo Kokemäkeläistä maataloutta monipuolisesti esittelevä museokokonaisuus, joka koostuu viidestätoista paikalle siirretystä rakennuksesta. Yli-Pälpälän päärakennuksen ympärille on ryhmitetty mm. tuulimylly, paja, kolipirtti, myllärin pirtti, kauvatsalaistorppa ja lukuisia aittoja. Museoalue, jolle siirretty talonpoikaisia rakennuksia. 31 Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto (ent. Kokemäen maatalousoppilaitos), Kakkulainen Kokemäen maatalousoppilaitos perustettiin vuonna 1908. Entiselle Astalan

kä aittarivi. Yli-Taloselle vievän tien varressa on vanha aitta. Yli-Talosen aumakattoinen päärakennus lienee rungoltaan 1700-luvulta. Rakennuksen ulkoasu on 1800-luvun alkupuolelta. Pihassa on päärakennuksen ikäinen kaunis luhti sekä vanha aitta. Kahden historialtaan yhteen liittyvän talon vanhat rakennusryhmät. 35 Peipohjan kulttuurimaisema Kohdalta, jossa Pori–Helsinki -maantie ylittää Rauman radan, avautuu avara viljelymaisema sekä pohjoiseen että etelään. Laaja avoin kulttuurimaisema. Äimälä. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

sotilasvirkatalon maille rakennettiin 1925 opiston klassisistinen päärakennus arkkitehti Jussi Paatelan laatimien piirustusten mukaan. Vuonna 1931 valmistunut klassisistinen oppilasasuntola on Katri Janssonin suunnittelema. Aluetta on viime vuosina uudisrakennettu. Maatalousoppilaitoksen klassisistinen opistorakennus. 32 Äimälä Suuren talonpoikaistilan talouskeskus, jonka pihaan johtaa koivukuja. Päärakennus on valmistunut 1800-luvun puolivälissä. Ilmeisesti vuosisadan vaihteessa rakennusta laajennettiin keskiosastaan. Pihan toista sivua rajaa 1800-luvun alussa rakennettu pykninkirakennus, jonka pilasterein koristetut julkisivut ovat empirehenkiset. Tilan läpi kulkevan tilustien varrella ovat 1900-luvun alussa rakennetut

vaunuvajat, kanala ja suuri, osittain palanut kivinavetta. Suuremman tien varressa on kaksi aittaa. 1800-luvun talonpoikainen rakennusryhmä. 33 Syyrinki, Äimälä Hyvin säilynyt perinteinen maatilan rakennusryhmä Kokemäenjoen ja rantatien välissä. Tilalla on vanha pitkänurkkainen päärakennus ja pakaritupa. Perinteinen maatilan rakennusryhmä. 34 Ala- ja Yli-Talonen Vuonna 1824 Talosen tila jaettiin Alaja Yli-Taloseksi, jotka sijaitsevat toistensa vieressä peltoaukean keskellä. Ala-Talosen päärakennus on vuodelta 1805 (joidenkin tietojen mukaan 1855) ja uusittu 1918. Pykninkirakennus on vuodelta 1831 ja uusittu 1924. Pihapiiriä rajaavat lisäksi kivikellari, hirsi- ja tiilirakenteinen karjarakennus se-

36 Peipohjan asemayhdyskunta Peipohjasta tuli huomattava risteysasema, kun Rauman rata valmistui 1897. Nykyinen asemarakennus on vuodelta 1918. Alkuperäisiä ovat sensijaan asemapuisto, asemapäällikön talo, ratahenkilökunnan asuintalot sekä veturitalli. Samalta ajalta on myös ylikäytävän luona sijaitseva kaupparakennus. 1800-luvun lopun asemaympäristö. Kohde sisältyy sopimukseen (9.12.1998) valtakunnallisesti merkittävien asema-alueiden suojelusta. Se on myös valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. 37 Huovintie Keskiajan huomattavimpiin kuulunut tie, joka johtaa pitkin helppokulkuista hiekkakangasta Turusta Loimaan, Virttaanojan ja Köyliönjärven kautta Kokemäelle ja sieltä edelleen Lammaisten kautta Ulvilaan. Tien alkuhistoria on hämärän peitossa.


254

Satakunnan tärkeimpiä keskiajan kulkureittejä. Valtakunnallisesti merkittävä. 38 Pitkäjärven huvila 1800-luvun loppupuolella, n. 1880, rakennettu von Knorringin huvila on seudun varhaisimpia loma-asutuksen muistomerkkejä. Rakennuksen perustukset ovat uudet, rakennusta on korotettu, yläkerta on uusi, ainoastaan seinähirret ovat alkuperäisiä. Rakennus toimii nykyisin retkeilymajana. Alkuperäisenä varhaista satakuntalaista huvilakulttuuria. 39 Kooman siunauskappeli, Pitkäjärvi Pitkäjärven kangasmaastossa sijaitseva vuonna 1933 valmistunut kappeli on arkkitehti Yrjö Vaskisen suunnittelema. Klassisistinen siunauskappeli kangasmaastossa. 40 Saukonkosken vesimylly Kohde on poistettu listalta. 41 Kiettareen riippusilta Kiettareenhaaran yli vuonna 1958 rakennettu riippusilta muodostaa yhdessä rantaviljelmien kanssa kauniin maisemakohteen. Maisemallisesti merkittävä riippusilta. 42 Poti, Hindikkala Potin tila siirrettiin Hindikkalan kylästä 1800-luvun puolivälissä. Uusrenessanssityylinen päärakennus valmistui 1860. Toinen asuinrakennus on vuodelta 1913 ja navetta vuodelta 1907. Rakennusten ympärillä on tuuhea pihapuusto.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun talonpoikainen rakennusryhmä. 43 Pispa, Vallila Talonpoikaistilan rakennusryhmä, jossa päärakennus 1700-luvulta. Paritupatyyppistä rakennusta on jatkettu pihasiivellä. Rakennuksen nykyinen ulkoasu on vuodelta 1922. Lehtevän pihan toisella puolen on talousrakennus vuodelta 1920 ja vanha luhti. Kivinavetta on vuodelta 1898. Kylätien varrella on kaksi aittaa, joista toisessa vuosiluku 1749. Talon luoteispuolella avautuu Harolan pienimuotoinen peltoaukea, jolla sijaitsevat Tessun ja Hurun tilan rakennusryhmät. Peltoaukeaa rajaa Kokemäenjoesta maapenger. Joen tällä kohden on Harolan Linnaluoto ja Pajasaari. Talonpoikaistilan rakennusryhmä, jossa vanhimmat rakennukset 1700-luvulta. 44 Harolan Linnaluoto ja Pajasaari Harolan Linnaluoto on perimätiedon mukaan ollut keskiajalla linnoitettu. Kolsin voimalan valmistuttua vedenpinnan nousu on peittänyt luodon osaksi. Molemmilla saarilla on rautakautinen kalmisto. Esihistoriallisen ja mahdollisesti historiallisen ajan kiinteitä muinaisjäännöksiä jokimaisemassa. 45 Raitio-Säpilä kulttuurimaisema Raitio-nimitys tulee puisesta telaradasta, jota myöten jokialukset vielä 1200-luvulla hinattiin niemikannaksen yli.

Harjun päältä kulkevalta tieltä avautuu molemmin puolin kapeat viljelysaukeat ja niiden takaa näkyy virtaava Kokemäenjoki. Yksittäisistä rakennuksista ovat mainittavia Raition kansakoulun rakennukset, joista vanhempi vuodelta 1904, Paturin aitta vuodelta 1744 sekä Säterin kartanoalue. Säterin päärakennus on osittain purettu ja viereen on rakennettu uudisrakennus. Pihapiiriin kuuluu puisto, pykninkirakennus sekä tyrvääläisen mestarin 1860-luvulla urakoima kivinavetta. Navetan takana on erittäin hyvin säilynyt punamullattu torppa, jonka kuistissa on viistetyt kulmat. Pienimittakaavainen harjumaisen niemen kulttuurimaisema, jossa vanhaa rakennuskantaa maantien varrella. 46 Kynsikankaan kulttuurimaisema Paikka, jossa Kokemäenjoki tekee täyskäännöksen on myös maisemaltaan poikkeuksellinen. Kokemäen keskustaan johtava maantie kulkee korkealla harjanteella, jolta avautuu näköala sekä joelle että länsipuolen pelloille. Niiden keskellä on Juuselan perinteinen tilakeskus. Lievikoskelle johtavan tien varrella on Mäkelän tilan kaunismuotoinen luhti. Vanhoja rakennuksia on lisäksi Mannunputajan, Kiviportin ja Kuopanportin tiloilla. Kiviportin kohdalla on metsässä kivinen portti, josta kulki muinoin talvitie. Harjannetie, jonka varrella vanhoja rakennuksia. 47 Risten viljavarasto Risten viljavarastoista osa on rakennettu 1940-luvulla liukuvalumenetelmäl-

lä. Pääosa betonisiiloista on rakennettu 1970-luvulla. Kauas näkyvä maamerkki. 48 Vitikkalan kulttuurimaisema Rautatie ylittää Kokemäenjoen Pahakosken kohdalla. Pahakosken teräsbetoninen rautatiesilta on vuodelta 1919 (Frosterus & Gripenberg). Se on kaksikaarinen, maatuet ja virtapilari ovat graniittikvaaderein verhottuja. Sillan länsipuolella jokirannassa on 1900-luvun alussa rakennettu Risten entinen kansakoulu ja sillan itäpuolella Vitikkalan kartano ja viljelykset. Myöhäiskeskiajalla asutettu Vitikkala oli aateliskartanona 1600-luvun alusta 1700-luvun loppuun. Tilan nykyinen klassisistinen päärakennus valmistui 1930 rakennusmestari Atte Eräsen suunnittelemana. Vuonna 1870 valmistunut kivinavetta on Kokemäen vanhimpia. Sen rakensi tyrvääläinen kivimestari. Avara jokivarrenmaisema, jossa kartano, koulu ja rautatiesilta. 49 Vihatussaaren kulttuurimaisema, Kyttälä Pitkäaikaisen huvilamaisen asutuksen seurauksena Vihatussaaren rannat ovat saaneet harvinaisen tuuhean puistomaisen luonteen. Huvilasutusta lehtevässä jokimaisemassa. 50 Heikkilä, Kyttälä Kyttälän Heikkilä on vanha talonpoikaistila, jonka tiedetään olleen saman suvun hallussa aina 1540-luvulta. Paritupatyyppinen pitkä päärakennus on 1700-luvulta ja sitä lienee jatket-


255

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

tu 1800-luvulla. Rakennuksen poikkeuksellisen koristeellinen ulkoasu lienee 1800-luvun lopulta. Pykninkirakennus on 1800-luvulta. Siinä on erittäin edustava viistokulmainen uusrenessanssikuisti vuosisadan lopulta. Pihapiiriin kuuluu lisäksi hirsinen navetta, vaja, kuusikulmainen kaivonkehä sekä vanha aitta. Tilan lähellä on Mattilan salirivi, jonka takaa pellot laskeutuvat kauniisti Kyttälänhaaraan. Vanhan sukutilan komea rakennusryhmä 1700- ja 1800-luvulta. 51 Kauvatsan kirkko, Kauvatsa Seurakunnan ensimmäinen kirkko rakennettiin 1646 Rutunan tilan maille. Kauvatsan toinen kirkko valmistui nykyiselle paikalle vuonna 1801. Vuonna 1879 se purettiin nykyisen kirkon aineksiksi. Arkkitehti C.J. von Heidekenin suunnittelema puinen kirkko valmistui samana vuonna. Tyypiltään se on länsitornillinen pitkäkirkko, johon liittyvät runkohuoneen korkuiset ristivarret. Julkisivujen koristelu on aikakaudelleen tyypillistä kertaustyyliä. Kirkkomaan ympäröimä puukirkko sijaitsee mäenkumpareella ja näkyy edustavasti maantielle peltoaukean takaa. 1800-luvun puukirkko eheässä kirkonkylämaisemassa. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 52 Kauvatsan pappila, Kauvatsa Kirkon lähellä sijaitseva uusrenessanssityylinen pappilan päärakennus lienee samanikäinen kirkon kanssa. 1800-luvun loppupuolen kirkollista virkataloarkkitehtuuria. Osa valta-

kunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 53 Yttilän kylä, Kauvatsa Hyvin säilynyt kylänäkymä, joka lännessä yhtyy Kauvatsanjoen kulttuurimaisemaan. Kirkonmäellä on kirkon ja pappilan lisäksi mainittavia yksittäiskohteita tämän vuosisadan alussa rakennettu Kauvatsan kunnantalo (nyk. seurakuntatalo), Yli-Mikolan päärakennus vuodelta 1879 ja luonnonkivestä muurattu viljamakasiini vuodelta 1858. Lähempänä Kauvatsanjokea ovat Uusi-Porran pitkä päärakennus vuodelta 1903 sekä Ala-Reikon osin kaksikerroksinen päärakennus vuodelta 1879. Hyvin säilynyt kylänäkymä kirkon tuntumassa. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 54 Kauvatsanjoen kulttuurimaisema välillä Rutuna–Lievikoski Viljava jokilaakso, joka avautuu laajaksi peltoaukeaksi Kauvatsankylän ja Lievikosken välillä. Yksittäisinä kohteina erottuvat Vanha-Korpelan rakennusryhmä ja koivukuja, Korpelan rakennusryhmä, Kauvatsankylä, jossa erityisesti Kleemolan vanha päärakennus, Kossilan rakennusryhmä sekä Lievikosken kyläkeskus. Yttilän kylässä on entinen Kauvatsan meijeri. Kauvatsan meijeri osakeyhtiö on perustettu 1887 ja nykyinen meijeri rakennettiin 1900-luvun alkupuolella Valion piirustusten mukaan. Siinä toimii nykyisin maalitehdas. Rutunassa oli Kauvatsan kirkonpaikka 1646–1800. Paikalla on muistomerkki.

Kauvatsan kirkonseutua. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Laaja kulttuurimaisema, johon liittyy perinteistä rakennuskantaa. 55 Ahvenuksen kylä Ahvenuksen kylä lienee saanut pysyvän asutuksensa jo varhaiskeskiajalla kuten useimmat Kauvatsan kylistä. Kyläkeskusta on säilyttänyt tiiviin luonteensa Hässärin ja Lompin talon ympäristössä. Tiiviin rakenteensa säilyttänyt kylä ympäröivine kulttuurimaisemineen. 56 Lievikosken kylä, Kauvatsa Lievikosken kylän asutus on peräisin varhaiskeskiajalta. Vuolas koski on ollut kylälle merkittävä myllyjen voimanlähteenä ja kalastuspaikkana. Vuonna 1773 vanhaan myllytoimintaan liitettiin veranvanutus. Nykyinen myllyrakennus on myöhäisempi. Kosken yli johtava kolmiaukkoinen kivisilta on vuodelta 1892. Marttilan, Heliön ja Kopion rakennusryhmät ovat tiiviisti kosken partaalla. Marttilan vuodel-

ta 1883 oleva päärakennus on uusittu 1937, kivinavetta on vuodelta 1886, luhti 1800-luvulta ja arkkitehti Elon suunnittelema kivinen viljamakasiini vuodelta 1924. Heliön paritupatyyppistä päärakennusta on jatkettu vinkkeliosalla. Kopion paritupatyyppinen pitkä päärakennus on 1800-luvulta. Kyläkeskuksesta erillään on Pulvon entinen päärakennus, joka on pitkää paritupatyyppiä. Vanha kylä, johon liittyy myllyperinnettä. 57 Sääkskoski, Kauvatsa Sääkskoskella tiedetään olleen mylly jo 1550-luvulla. 1650-luvulla oli kreivi Kustaa Horn tutkinut mahdollisuuksia perustaa paikalle sahamylly. Vasta 1756 kirkkoherra Nils Idman nuor. tyypillisenä hyödyn aikakauden hengenmiehenä perusti Sääkskosken yksiraamisen, kaksitoistateräisen sahan. Saha oli toiminnassa 1860-luvulle. Sahasta on jäljellä vain maastorakenteita. Li-


256

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Wallilan kylän Pispa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Kravioja. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

säksi paikalla on yksi myllyrakennus. Sillan vieressä oleva päärakennus lienee osaksi 1700-luvulta. Sahanlahden pohjukassa on paikalliseen kansanperinteeseen liittyvä Kanninkivi. Historiallinen myllypaikka.

rakentama kaunis kaksiaukkoinen kivisilta. Silta räjäytettiin osaksi vuonna 1918 ja rakennettiin tämän jälkeen uudelleen. Rakentajana oli tuolloin tunnettu kivimies Oskari Suomi. 1800-luvun kivisilta.

58 Kulkkilan kulttuurimaisema Pienimuotoiset järvenrantaviljelmät muodostavat mielenkiintoisia näkymiä. Yksittäisistä rakennuksista erottuvat Kulkkilan kansakoulu 1910-luvulta sekä Vähtärin taloryhmä 1800-luvulta, jossa on erittäin hyvin säilynyt paritupatyyppinen päärakennus ja yksitupainen pykninkirakennus. Tien toisella puolen on Vähtärin vanha vilja-aitta. Järvenrantamaisemaa, jossa koulu ja maatilan vanha rakennusryhmä.

60 Kauvatsan asemanseutu Kauvatsan rautatieasema on rakennettu ilmeisesti 1920-luvulla, joskin alueella on myös vanhempi rautatien hoitoon liittynyt puinen rakennus. Aseman ympäristössä on tiivistä, säännöllisesti palstoitettua omakotiasutusta 1900-luvun alkupuolelta. 1900-luvun alun asemaympäristö.

59 Piilijoen silta Kuuluisan sillanrakentajan Kivi-Jaakon eli Jaakko Kivisen 1800-luvun lopulla

61 Jalonojan kylä ja kulttuurimaisema Myöhäiskeskiajalla asutettu Jalonojan kylä on nykyisin vailla selvää keskusta. Suurimmat tilat sijaitsevat koulun ja Jalonojan sillan välisellä alueella. Yksit-

täisinä maisemakohteina ovat huomattavia 1900-luvun alussa rakennettu kansakoulu, Niurun, Eskolan, Erkkilän ja Jonkan rakennusryhmät sekä Penttisenmäen tiheä pienasutus. Vuonna 1890 rakennetun kivisillan pielessä on Setälän perinteinen rakennusryhmä. Jalonojan alavat viljelykset laskeutuvat Puurijärveen. Eheä kyläympäristö vanhan maantien varrella kansallispuiston kupeessa. 62 Työtilän kylä ja kulttuurimaisema Työtilan kylän asutus on viereistä Jalonojan kylää vanhempaa juontaen juurensa varhaiskeskiajalta. Asutus on täällä säilynyt tiheämpänä maantien varressa. Kakkistenojan varrella olevat viljelykset ovat varsin pienialaisia. Kylän pohjoispuolella kohoaa Kirkkokallio, jonka nimen alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa. Perinteistä rakennus-

tapaa edustaa Jallin päärakennus vuodelta 1883, Kinkun, Einolan ja Heikkilän tiivis rakennusryhmä sekä Mattilan rakennukset. Eheä kyläympäristö vanhan maantien varrella. 63 Kravioja, Ylistaro-Sonnila Vuosina 1803–08 kaivettu kanavauoma Ronkasta Kokemäen Ylistaron kylään. Tarkoituksena oli kiertää Kokemäenjoen kosket, mutta työ ei tuottanut mainittavia tuloksia. Alueen ensimmäiset kanavahankkeet periytyvät 1500-luvun lopulta, jolloin Huittisten kirkkoherra Mathias Tacku kaivautti Kokemäenjoen ja Kauvatsanjoen välisen kanavan. Historiallisen ajan muinaisjäännös.


47 50

48

45

52 53

37

41

43

36

17

39

16

18

16

17 4

22 5 8

4 14

6

7

87 Salajärvi 13

masjärvi

18

3

5

1

2 4 8 2

10

7 9

Neittamojärvi

11 6

12 Lavajärvi

5 8

5

Köyliönjärvi

1

9

Kajajärvi

15

Vähäjärvi

31

Vähäjärvi

Lammijärvi

30

29

5

Km

0

2,5

5

23

2 1

SATAKUNTALIITTO

AKUNTALIITTO

Pyhäjärvi

7

3 4 3 4 13 14

Huhdinkylä

1

19

Yttilä

12 11

7 20 6

14

3

2 1 4

6 8 13

Pyhäjärvi

821

5

13

Vuorenmaa

1 Vanhakylä 9 10

1 9 10

17

20

28

2 Kirkkosaaren pohjoiskärki Maakunnallisesti arvokas perinnemai20 sema, johon sisältyy metsälaidunta ja 28 rantaniittyä. 29vaikuttavia tekijöiKohteen arvoon 30 tä ovat sen harvinaisuus, koko ja kulttuurihistoriallinen arvo. Alueella on myös muinaisjäännös.

24

19

4

Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501

3 23

Köyliönjärvi

9

24

23

Salopäänkulma

5

Pohjakartta: 23

Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 31.8.2012 SATAKUNTALIITTO

1

7

8

22

27

6

Yttilä

14

Lammijärvi

Km

1

Huhdinkylä

1

1 2

15

12 11

3

26

5

4 13 14 15

7

8

2

16

Kohteen arvoon vaikuttavia tekijöitä 22 13 ovat harvinaisuus, monipuolisuus, ko2717 ko ja vanhat maankäyttömuodot. Alu1eella esiintyy uhanalainen nurmilaukka 23

21

Järvenpää - Lähteenkylä - Korvenkylä Ristola 10

2 4 14 Järvenpää - Lähteenkylä - Korvenkylä Ristola 8 10 6 1 7 10 5 2 7 9 1 13 15 11 6 2 3 12 23 3 6 1 4 3

Ahmasjärvi

89

63

2

12

Perinnemaisemat 1 Kaukosaari 18 21 Maakunnallisesti arvokas perinne6 metsälaidunmaisema, johon sisältyy 26 2 niittyä ta, hakamaata, ja rantaniittyä.

4

17

3

4

40

40

18

19 63

41

Tuiskula

Tuiskula

15

3

Ilmiinjärvi

19

KÖYLIÖ

Kokemäenjoki

3

257

41

Pitkäjärvi

Historiallinen tie

Ilmiinjärvi

18

15

38

16

42

14

11 50

39 3847

Kokemäenjoki

14

16

Perinnemaisema

Pitkäjärvi

42

11

Muinaisjäännös 39

39

Voitoinen

Rakennettu ympäristö -kohde Voitoinen Rakennettu ympäristö -alue

38

41

38

36

50

47

48

7

36

37

35

40

23

35

37

45

10

14

35 19

40

11

51

43

44

48

7

36

54 KÖYLIÖ Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna2

12

49 44

23

35

37

46

3

32

3 Uitamon niitty Maakunnallisesti 31 arvokas perinnemaiSalopäänkulma sema, johon sisältyy metsälaidunta, hakamaata ja rantaniittyä. 20 Kohteen arvoon vaikuttavia teki21 jöitä ovat harvinaisuus, monipuolisuus, koko, vanhojen maankäyttötapojen Vuorenmaa jatkuminen ja kulttuurihistoriallinen arvo. Alueella esiintyy uhanalainen tuomenpisarpirkko. Vanhakylä

40 39

40 Muinaisjäännökset 1 Kirkkokari 39 Köyliönjärven pohjoispäässä lähellä itärantaa Lähteenkylän kohdalla sijaitseva Kirkkokari tunnetaan vanhoissa kartoissa myös nimellä Pyhän Henrikin saari. 38 Perimätiedon mukaan piispa Henrik surmattiin Köyliönjärven jäällä

38


258

saaren läheisyydessä. Kirkkokarilla on sijainnut ilmeisesti 1400-luvulla rakennettu Pyhän Henrikin muistokappeli. Kirkkokarilla 1900-luvun alussa tehdyissä kaivauksissa tutkittiin n. 11 metriä pitkä ja 7 metriä leveä kappelin kiviperusta. Kaivauslöytöinä talletettiin runsaasti rahoja, joista vanhimmat ovat kuningas Albrekt Mecklenburgilaisen ajalta eli vuosilta 1364–1389. Lisäksi löydettiin helmiä, tinaesineiden ja lyijypuitteiden palasia sekä hopeinen sormus. Lasiruutujen kappaleita oli suuri määrä, väriltään himmeitä keltaiseen, siniseen ja vihreään vivahtavia. Kirkkokarilla nykyisin näkyvä kiviperustus on ilmeisesti ladottu paikalle kaivausten jälkeen kuvaamaan alkuperäistä kappelinpaikkaa. Lisäksi Kirkkokarilla on kristinuskon Suomeen tulon muistomerkki vuodelta 1955 sekä vuonna 1999 pystytetty Pyhän Henrikin alttari. Kirkkokarilla järjestetään Pyhän Henrikin muistomessu joka vuosi kesäkuun toisena sunnuntaina eli nk. kesähenrikkinä. Köyliönjärven maisema on yksi Suomen kansallismaisemista. Järvi on suhteellisen matala vajoama-allas, sen rannat ovat lähes lahdettomia ja niemettömiä. Järveä reunustavat laajat, alavat viljelykset sekä niiden takainen nauhamainen asutus ja metsävyöhykkeet. 2 Tuhkanummi Köyliön Tuhkanummen kalmisto sijaitsee Köyliönjärven pohjoispäässä männikkökankaalla, josta suuri osa on nykyään raivattu pelloksi. Kalmiston ensimmäiset löydöt ovat jo 1870-luvulta, arkeologisia kaivauksia paikalla on

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

suoritettu vuosina 1898 ja 1905. Tuhkanummen kalmiston tutkimusten aikaan löytöpaikalla oli useita pieniä torppia ja niiden välissä peltotilkkuja. Hautalöytöjä on tavattu varsin laajalta alueelta, eikä kalmiston alkuperäisestä laajuudesta tai rakenteesta ole tarkkaa tietoa. Tuhkanummen kalmisto on polttokalmisto: roviolla juhlapuvuissaan poltettujen vainajien jäännökset on kätketty mataliin kuoppiin, jotka on ilmeisesti peitetty ainoastaan maakerroksella. Kiviä tai muita maanpäällisiä merkkejä haudoista ei kaivausten yhteydessä huomattu. Kaivauksissa talletettujen löytöjen perusteella kalmisto ajoittuu merovingi- ja viikinkiajalle eli vuosiin 550–1050 jaa. Tuhkanummi-nimen paikka lienee saanut maanpintaa peittäneen, ilmeisesti metsäpaloista aiheutuneen tuhka- ja hiilikerroksen vuoksi. Tuhkanummen kalmisto on merkitty muistokivellä ”Tuhatvuotinen kalmisto”. Muistokiven pystytti Tuhkanummelle metsänvartija Herman Väisänen vuonna 1901. Paikalla on myös Museoviraston pystyttämä opastaulu. 3 Vanhakartano Köyliön Vanhakartanon rautakautiset ruumiskalmistot sijaitsevat Köyliönjärven Köyliön- eli Kirkkosaaressa. Ensimmäiset esinelöydöt Köyliönsaaressa on tehty ilmeisesti Vanhakartanon pihapiirissä rakennustöiden yhteydessä jo vuonna 1892, mutta kaivaustutkimukset kalmistoalueella aloitettiin vasta 1920-luvulla. Vuosien 1925–1938 välisenä aikana Köyliönsaaressa tehtiin useita kaivauksia, joiden aikana tut-

kittiin yhteensä noin 80 ruumishautaa sekä muutama polttohautaus. Köyliönsaaren Luodonpään eli Akalmisto sijaitsee aivan Köyliönsaaren pohjoisosassa hiekkaisella pellolla. Meijeri- eli B-kalmisto sekä Lallin kalmistona tunnettu C-kalmisto sijaitsevat Vanhakartanon talous- ja ulkorakennusten ympärillä pihamaalla. Suuria osia varsinkin C-kalmistosta oli tuhoutunut jo ennen tutkimusten alkua, arvioiden mukaan pelkästään C-kalmistossa olisi alkujaan ollut haudattuna 150– 200 vainajaa. Köyliönsaaren ruumishautauksista osa oli lähes esineettömiä, osa taas hyvin runsaasti varusteltuja. Vanhimmat hautaukset on tehty Luodonpään kalmistoon 500-luvulla ja nuorimmat Lallin kalmistoon, joka on ollut käytössä ristiretkiajan alkuun saakka. Köyliönsaaressa lienee siis asuttu yhtäjaksoisesti rautakauden puolivälistä lähtien ja se on ollut huomattava rautakauti-

Yttilän Otta. Kuva: Pentti Pere, SatM.

nen ja varhaiskeskiaikainen keskus. Köyliön Vanhakartanon rälssisäterin on oletettu olleen alkuaan pakanallisen talonpoikaispäällikön Lallin kartano. Kartano otettiin kristinuskon myötä kirkon haltuun ja keskiajalla siitä muodostettiin piispankartano. 4 Yttilän Otta Yttilän Otta on Köyliön Yttilän kylässä sijaitsevaa hiekkainen, jyrkkärantainen Köyliönjärveen pistävä niemi, joka on osa Säkylästä Köyliönsaaren kautta Kokemäelle ulottuvaa harjujaksoa. Yttilän Otta on tunnettu myös nimellä Hiisniemi ja se on vanha kylien yhteislaidun. Rantatörmän päällä on katajaa kasvava ketomainen alue, joka on vuosisatojen ajan ollut suosittu nuorison kokoontumispaikka. Varsinkin juhannuksena paikalle on aikaisemmin kokoontunut väkeä naapurikylistäkin. Ottan katajakedolla rantatöyrään päällä erottuu yli 50 matalaa pitkän-


259

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

omaista kuoppaa, joista jotkut ovat rivissä rinnakkain. Kuopanteiden pituuden ja pohjan muodon perusteella ne on tulkittu löydöttömiksi ruumishautojen vajoamiksi. Paikalta kerrotaan1880-luvulla löydetyn hauraita pronssiesineitä, jotka kuitenkin ovat joutuneet hukkaan. Kaivaustutkimuksissa 1973 ja 2005 Yttilän Ottalta löydettiin painanteiden lisäksi hautakuvioita muistuttavia värjäytymiä, jotka olivat lähes löydöttömiä. Ohuista hiilikerrostumista otetut näytteet voitiin kuitenkin ajoittaa 1300-luvulle. Ainoat löydöt ovat rautakuonaa ja palanutta savea sekä yksi palanen rautakauden tyyppistä keramiikkaa. Yttilän Ottan muinaisjäännösalueen käyttötarkoitusta ja historiaa ei liene mahdollista selvittää ilman lisätutkimuksia. Traditio paikan kalmistoluonteesta on kuitenkin Köyliössä ollut vahva aina 1800-luvun lopulta alkaen.

Rakennettu ympäristö 1 Köyliönjärven kulttuurimaisema Sekä historiallisilta että maisemallisilta arvoiltaan erittäin korkealuokkainen ympäristö, joka koostuu rantojen alavista viljelyksistä, Kirkkosaaresta, Kirkkokarista sekä Kaukosaaresta. Pakanuuden ajalta periytyvästä asutuksesta kertovat mm. Tuhkanummen ja Yttilän Otan rautakautiset kalmistot. Järven itärannalla kulkee ikivanha Pyhän Henrikin tie eli Huovintie. Valtakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema, jolla on keskeinen merkitys suomalaisessa kulttuurihistoriassa. Kansallismaisema.

2 Kirkkosaari Köyliönjärven keskellä sijaitseva saari on ollut merkittävä asuinpaikka jo rautakaudella. Yhdeksi Suomen historian keskeisimmistä paikoista saaren tekee Lallin ja Pyhän Henrikin traditio. Katolisen kirkon invaasio pakanalliseen Suomeen kulminoitui juuri näissä maisemissa vuonna 1156 piispa Henrikin marttyyrikuolemaan. Tämän jälkeen saari kartanoineen joutui Turun piispanistuimen omistukseen. Saaren luontoa leimaa vuosituhantinen ihmiskäden jälki. Köyliönkartano ja Köyliön kirkko sijaitsevat saarella. Osa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä, jolla on keskeinen merkitys suomalaisessa kulttuurihistoriassa. Kansallismaisema. 3 Köyliönkartano l. Vanhakartano Köyliönkartanon rälssisäterin on oletettu olleen alkuaan pakanallisen talonpoikaispäällikön Lallin kartano, joka kristinuskon tultua otettiin kirkolle ja oli sittemmin keskiajalla piispankartanona. Kustaa Vaasan aikana kartano otettiin kruunun haltuun ja siitä tuli kuninkaankartano. Tilaa ovat isännöineet mm. Pontus de la Gardie, Jöns Kurck ja Sten Sture. Vuodesta 1748 kartano on kuulunut Cedercreutz-suvulle. Kartanon ikivanha päärakennus tuhoutui tulipalossa 1800-luvun alussa. Ilmeisesti vuonna 1817 valmistuivat kaksi uusklassillista asuinrakennusta, joista toinen on nykyinen päärakennus. Tarkoitus oli, että rakennukset muodostaisivat osan myöhemmin täydennettävästä asemakaavallisesti yh-

Kirkkosaari. Kuva: Pentti Pere, SatM.

tenäisestä kokonaisuudesta. Suunnitelma jäi kuitenkin toteuttamatta. Asuinrakennusten välissä on holvattu ”Lallin kellariksi” kutsuttu kivinen kellari. Se liittynee johonkin rakennusvaiheeseen 1500-luvulta. Kaksikerroksinen, punamullattu ”Alapytinki” lienee rakennettu 1700-luvun lopulla palvelusväen asuinrakennukseksi. Samoilta ajoin lienee pitkä talousrakennussiipi. Karjasuojat ovat 1900-luvun puolelta. Saaren viljelemätön osa on kauttaaltaan puistomaista. Kartanon he-

delmäpuutarha juontaa juurensa 1600-luvulta. Päärakennuksen ympärillä oleva puisto on saanut nykyisen muotonsa 1800-luvulla. Puistossa on kaksi rautakautista kalmistoa ja vanhan kirkon paikka. Arkkitehti Pentti Pihan suunnittelema uusi asuinrakennus on onnistuneesti sijoitettu vaativaan puistoympäristöön. Osa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä, jolla on keskeinen asema suomalaisessa kulttuurihistoriassa. Kansallismaisema.


260

4 Köyliön kirkko Köyliön nykyinen puukirkko on vuodelta 1752. Malliltaan se oli alkuaan torniton ristikirkko. Kirkon vieressä oli irrallinen tapuli. Vuosina 1888–90 kirkko uudistettiin arkkitehti Sebastian Gripenbergin suunnitelmien mukaisesti. Rakennuksen ulko- ja sisäverhous uusittiin ajan kertaustyylin mukaisiksi, ikkuna-aukkoja suurennettiin ja kirkon länsipäähän liitettiin korkea torni. Kirkko sijaitsee vanhalla hautausmaalla Köyliönsaaren ikihongikon keskellä. Saaren rannassa ovat Papinportaat, joita myöten sielunpaimen on saapunut mantereella sijainneesta pappilasta. Osa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä. Kansallismaiseman kiintopiste. 5 Kirkkokari, Köyliönjärvi Pyhän Henrikin kulttiin liittyvä pieni saari, jossa on jäännöksiä mahdollisesti jo 1300-luvulla rakennetusta muistokappelista (ns. Lähteen kappeli). Uskonpuhdistuksen jälkeen puinen kappeli jäi hoidotta ja rappeutui. Peruskivet ovat yhä näkyvissä ja paikalle on pystytetty vuonna 1955 muistomerkki, joka kertoo kristinuskon Suomeen tulosta. Osa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä, jolla on keskeinen merkitys suomalaisessa kulttuurihistoriassa. Kansallismaisema. 6 Köyliönkartanon koivukuja Köyliön keskustaajamasta johtaa lähes kahden kilometrin mittainen suora koivukuja Köyliönsaaren sillalle. Alavan peltoalueen elävöittäjänä sillä on huomattava vaikutus maisemaan. Koivu-

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

kuja uusitaan vaiheittain 2000-luvun alussa. Kujan itäpäässä on Köyliönkartanon suuri, punamullattu riihi ja pellolla tiilinen makasiini 1800-luvulta. Osa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä, jolla on keskeinen merkitys suomalaisessa kulttuurihistoriassa. Kansallismaisema. 7 Kepolan kartano ja kulttuurimaisema Köyliönjärven länsirannalla sijaitseva Kepolan kartano kuului Köyliönkartanoon vuoteen 1812, jolloin professori Gabriel von Bonsdorff osti sen erilliseksi tilaksi. Jalopuiden keskellä sijaitseva kartanon puinen päärakennus vuodelta 1922 on arkkitehti A. Tolletin käsialaa. Rakennuksen ulkoasussa on pyritty jäljittelemään karoliinisen ajan kartanoarkkitehtuuria. Rakennus peruskorjattiin 1959–1960. Punamullattu väentupa on 1800-luvulta. Komea

Kepolan kartano. Kuva: Pentti Pere, SatM.

kivinavetta valmistui 1852 ja sitä uusittiin 1922. Viljamakasiini on 1850-luvulta. Tilalle johtaa kaunis tammikuja. Kepola liittyy laajempaan Köyliönjärven maisemakokonaisuuteen. Osa valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Kansallismaisema. 8 Kepolan työväentalo Kepolan työväenyhdistys perustettiin vuonna 1910 ja oma yhdistystalo valmistui 1921. 1900-luvun alun ulkoasultaan hyvin säilynyt työväentalo. 9 Puolimatkan kartano ja kulttuurimaisema Puolimatkan kartano muodostui 1800-luvun alussa oltuaan aiemmin Köyliönkartanon alainen. Professori Bonsdorff osti myös tämän tilan vuonna 1812. Puolimatkan rakennusryhmä sijaitsee Säkylään johtavan tien varrel-

la keskellä tasaista peltomaisemaa. Kartanon rakennukset sijaitsevat neliömäisen pihan kolmella sivulla. Puinen päärakennus on 1870-luvulta ja sen julkisivut ovat alun perin olleet nykyistä koristeellisemmat. Punamullattu pytinkirivi on samalta ajalta päärakennuksen kanssa ja vastapäinen aittarivi on osaksi 1800-luvun alusta, osaksi 1850-luvulta. Osa valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Kansallismaisema. 10 Pyhän Henrikin tie l. Huovintie Keskiajan vilkkain pyhiinvaelluspolku johti Köyliön Kirkkoluodolta Lähteen kylästä Nousiaisiin. Tien tarkkaa linjaa on mahdotonta täysin paikallistaa, mutta todennäköisesti se on noudatellut Köyliönjärven itäpuolista vanhaa kulkureittiä. Lähteenkylästä tie jatkuu Huovintien nimellä Kokemäelle. Myös Kankaanpään kylässä haarautuvaa tielinjaa on kutsuttu Huovintieksi tai Varkaintieksi. Valtakunnallisesti arvokas historiallinen tielinja, joka liittyy Köyliönjärven kansallismaisemaan. 11 Kuninkaanlähteen mylly, Kankaanpää Köyliön Kankaanpään Kuninkaanlähde on saanut nimensä kuningas Kustaa III:n vierailusta paikalla vuonna 1775. Lähde on erittäin laaja ja voimakas ja niinpä sen laskuojan varrella on ollut aiemmin kaksikin myllyä. Nyt vain toinen näistä on jäljellä. Hirsinen kaksikerroksinen mylly on 1800-luvulta. Kylätoimikunnan kunnostaman myllyn kupeessa on pärehöylä. Lähteen rannalla on myös vanhoja asuinrakennuksia.


261

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Historiallinen mylly-ympäristö suuren lähteen rannalla. 12 Hemmi ja Pryhti, Kankaanpää Hemmi on entinen ratsutila, jota on myös kutsuttu Kankaanpään kartanoksi. Tilan pitkä paritupatyyppinen päärakennus on rakennettu 1800-luvun alkupuolella. 1800-luvun lopulla rakennusta jatkettiin kahdella huoneella ja eteisellä. Kookas kuistiulkonema on vuodelta 1910. Rakennus peruskorjattiin 1952. Pryhtin talon klassistisvaikutteinen, rakennusmestari Onni Tourun suunnittelema päärakennus on vuodelta 1935. Pihapiirissä on 1700-luvulla rakennettu salirakennus, jota on tosin myöhemmin lyhennetty. Perimätiedon mukaan kuningas Kustaa III yöpyi rakennuksessa 1775. Pihapiiriin kuuluu myös vanha aitta. Torkkelin pihassa on vanha luhti. Talonpoikaisarkkitehtuuria valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella. 13 Yttilän kylä Pyhän Henrikin tien varrella sijaitseva Yttilän kylä lienee myöhäiskeskiaikaista perua. Yttilän Ottan rautakautinen kalmisto lienee kuulunut läheiselle Karhian kylälle. Köyliön ensimmäinen kansakoulu valmistui vuonna 1881. Uusrenessanssityylinen koulurakennus sijaitsee kyläraitin varrella. Se on nykyisin museokoulu ja kyläläisten kokoontumispaikka. Pihapiiriin liittyy toinen vanha puinen koulurakennus. Perinteistä rakennustapaa kylässä edustavat Huhtisen, Vinnarin, Vuorisen ja Mikontalon rakennusryhmät. Kylän

eteläpäässä sijaitsee Mikontalon rakennusryhmä, joka vielä jokin aika sitten oli umpipihan muodossa. Tyylipuhdas punamullattu päärakennus lienee rakennettu ennen 1800-luvun puoliväliä. Pihapiirissä on vanha porttiluhti. Yttilän kylää pohjoisesta lähestyttäessä tien varrella on suuri Lallintalon seuratalo 1930-luvulta. Sitä on myöhemmin laajennettu. Vanhan tien varrella sijaitseva kyläkokonaisuus, jonka keskipisteenä on 1880-luvun koulurakennus. 14 Yttilän Otta Yttilän Ottalla on keskeinen asema alueen asutushistoriassa. Paikalla on rautakautinen kalmisto, joka lienee kuulunut karhialaisille. Viime vuosisatoina Otta on ollut suosittu kokoontumispaikka, jonne varsinkin juhannuksina on kertynyt väkeä naapuripitäjistäkin. Valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella sijaitseva muistorikas kokoontumispaikka. 15 Pajulankylä Pajulankylän asutus on pienimuotoista, alkuaan ilmeisesti Köyliönkartanon alustalaisten mökkejä. Lähempänä rantaa oleva asutus on nuorempaa. Pienimuotoista, alueen kartanokulttuurin synnyttämää mökkiasutusta. 16 Ilmilinna Kuvanveistäjä Emil Cedercreutzin vuonna 1905 valmistunut taiteilijahuvila sijaitsee Ilmijärven rannalla. Jugendtyylisen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Gustaf Strengell. Pit-

källisen kesäsiirtolakäytön jälkeen huolellisesti peruskorjattu huvila on nykyisin yksityiskäytössä. Rantaviivalle pystytetty sauna noudattelee päärakennuksen muotoja. 1900-luvun alun jugendtyylinen taiteilijahuvila järvimaisemassa. 17 Tuiskulan kylämiljöö Ennen 1300-lukua Köyliönjoen varrelle syntynyt kylä. Perinteistä rakennustapaa edustaa Tupalan rakennusryhmä ja Jussilan talo, jonka ympärille on 1860-luvun nälkävuosina rakennettu pitkä kiviaita. Entinen kansakoulurakennus on vuosisadan vaihteesta ja Tuiskulan työväenyhdistyksen talo vuodelta 1927. Seudun maatalouden menneisyydestä kertoo 1934 perustettu Tuiskulan torpparimuseo, johon kuuluu tuiskulalaisen Ojalan torpan vanha päärakennus. Kylässä on säilynyt huomattavan paljon vanhaa rakennuskantaa, mm. luhtiaittoja. Alueelle on siirretty myös vanha luhti, sotamiehen aitta, sepän paja ja liiteri. Eheä kylämiljöö kouluineen ja yhdistystaloineen. 18 Tuiskulan mylly ja saha, Tuiskula Luonnonkivestä ja tiilestä muurattu mylly on rakennettu vuonna 1872 raivonneen tulipalon jälkeen. Samalta ajalta on kaksiraaminen saha, jonka päädyissä on aikakauden sahoille tyypilliset moniruutuiset ikkunat. Sahaus Tuiskulassa lopetettiin 1960-luvun alussa, mutta mylly on yhä käytössä. Mylly- ja sahakokonaisuuteen kuuluvat puisten rännien lisäksi myllypato ja sahurin mökki. Sillan toisella puolen si-

jaitsevat myllyn ja sahan kanssa samanaikaisesti rakennetut Sahan tilan rakennukset: asuintupa, luhti ja aitta. Merkittävä saha- ja myllykokonaisuus 1800-luvulta. 19 Satakunnan vankilan Köyliön osasto (Köyliön varavankila) Köyliön varavankila perustettiin 1935 Kakkurinsuolle. Tarkoitus oli raivata suo pelloksi ja luovuttaa alue asutustarkoituksiin. Näin kävikin sodan jälkeen, jolloin alueelle sijoitettiin Karjalan siirtolaisia. Varsinaisen vankila-alueen ulkopuolella on ryhmä vanginvartijoiden virka-asuntoja 1930-luvulta. Alueen maisemakuvalle antaa leimansa lähes kahden kilometrin pituinen koivukuja, jota uusitaan parhaillaan. Vankeinhoidon historiaa 1930-luvulta. 20 Tuomola, Vuorenmaa Tuomolan tilan vanha asuinrakennus on rakennettu 1879 ja se on säilyttänyt hyvin alkuperäisen asunsa myös sisustuksen osalta. Perinteisen asunsa säilyttänyt 1800-luvun talonpoikaistalo. 21 Vuorenmaan tuulimylly Vuorenmaan kylässä on ollut aikoinaan kaikkiaan kymmenkunta tuulimyllyä. Heikkilän tilan mailla on mamsellityyppinen tuulimylly, joka on siirretty 1924 paikalle Kankaanpään Hemmistä. Alkuaan se on rakennettu vuonna 1890. Mylly on suojeltu rakennussuojelulain nojalla. Rakennussuojelulain nojalla suojeltu tuulimylly.


LAVIA

262 16

Saaresjärvi

9

Kaukojärvi Iso Pirttijärvi Vähä-Kivijärvi

Pomarkunjoki

9 Löytänejärvi

Kommerinjärvi

Rakennettu ympäristö -kohde Rakennettu ympäristö -alue Alinenlammi

Muinaisjäännös

Perinnemaisema

142

Painonjärvi Pitkäjärvi

Historiallinen tie

141 Lassilanjoki

Joutsenjärvi

Kalliala

8

Karhijärvi

Saarijärvi

Keksalmi

Lutajärvi

Kivijärvenmaa

28 7 5

Km

TAKUNTALIITTO

LAVIA Rakennettu ympäristö

Harmaajärvi

Majavesi

Harmaajärvi

Löytänejärvi

Saaresjärvi

Kynäsjärvi

Kaukojärvi

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo Vähä-Kivijärvi Kynäsjärvi

Iso Kivijärvi

Iso Kivijärvi

16

Kommerinjärvi

Hirvijärvi

Ruojärv

1 Lavian kirkonkylä Isovesi Niemenkyl Lavian kirkonkylä lienee asutettu py5 Hirvijärvi syvästi myöhäiskeskiajalla karkkulaisAlinenlammi Ruojärvi ten toimesta. Maisemallisesti erittäin Aluskylä kauniilla paikalla sijaitseva kirkonkylä Niemenkylä Kynäsjoki Painonjärvi 5 on säilyttänyt hyvin perinteisen luonPitkäjärvi 142 teensa. Rakennukset sijaitsevat lehSaari-Kinturi 143 tevän kyläraitin varrella. YksittäisisAluskylä 141 Iso Majavesi tä kohteista kannattaa huomioidaRiihonlammi luVähä Majavesi Inhottujärvi ettelossa erikseen mainittujen lisäksi Lassilanjoki Riiho Katosjärvi Rankosen tilan rakennusryhmä, KataAhvenusjärvi jiston plikkojen mökit, Ala-Pekkalan 6 Joutsenjärvi Riihonlammi Sävijärvi Hirvonjärvi luhti, entinen Forsvikin kuparitakoAlajärvi Riiho 8 mo sekä raitin varrella olevat 1800-ja Susijärvi Kalliala 1900-luvun vaihteen puiset liikeraKalajärvi 6 kennukset. Kirkonkylän perinteiseen 7 Raistamojärvi 4 Karhijärvikiinteästi ns. Komiljööseen liittyvät 3 2 nimäen ja Kaivopuiston mäkitupalaisMärkäjärvi 31 Veikkojärvi alueet. Kirkonkylän eteläpuolella lasNaarajärvi 11 7 1 10 Kourijärvi keutuvat pellot Lavijärveen. Kirjasjärvi Lavijärvi Alinen Maajärvi Riuttala Kirkon vieressä sijaitseva pappilan Leppälammi Miekkajärvi 12 päärakennus on rakennettu 1870-luPalojärvi 11 vulla. Uusrenessanssityylistä rakenSaarijärvi 10 Keksalmi Lutajärvi nusta on jatkettu myöhemmin. Matalajärvi Suodenjärvi Riuttala Syväjärvi Kirkonkylän raitin varrella sijaitsee 12 Heinijärvi hirsinen lainajyvästön makasiini, joJyrmysjärvi Joutsijärvi ka on rakennettu vuonna 1853. MaKirkkojärvikasiinissa toimii nykyisin Lavian kotiKivijärvenmaa 28 Ruonajärvi Kankaanjärvi seutumuseo. Ku Jättijärvi Yli-Antilan talonpoikaistilan raPieni Suksijärvi 27 kennusryhmä keskellä kirkonkylää ky3 25 Km läraitin varrella. Pitkä paritupatyyppi0 2,5 5 Kuorsumaanjärvi nen päärakennus on peräisin 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta. Rakennuk8 Pohjakartta: 3 Mouhijärvi sen vuoraus lienee 1800-ja 1900-lu3.8.2012 Taajamat ja kylät, YKRSATAKUNTALIITTO © SYKE ja TK 2009 36 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto vun vaihteesta. Hirsinen talousrakenKallojärvi http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501 nus lienee päärakennusta nuorempi. SATAKUNTALIITTO 8 Hirsinen navetta on vuodelta 1914. Kiikoisjoki eli


263

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Kirkonkylää. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Pihapuistossa on vanhoja vaahteroita. Tulosen pienen hirsisen asuinrakennuksen vuoraamattomat seinät ovat punamullattuja. Kirkonkylän itäpäässä sijaitsevat Roikan ja Markkulan talot, joista jälkimmäinen on vanha kestikievari. Molemmat päärakennukset ovat 1800-luvulta. Raitin varressa on Markkulan vanha aitta. Laaja, varsin hyvin säilynyt kirkonkylä vanhoine rakennuksineen. Valtakunnallisesti merkittävä. 2 Lavian kirkko Lavian puinen kirkko valmistui vuonna 1823. Kirkon rakennusmestarina toimi Juho Köykkä (Köhlström), joka myös oli tehnyt alustavan rakennussuunnitelman 1821. Lopulliset piirustukset laadittiin Suomen Intendentinkonttorissa ja Carlo Bassi allekirjoitti ne. Malliltaan kirkko on länsitornilli-

Kunnantalo. Kuva: L auri Putkonen.

nen, tasavartinen ristikirkko. Kirkon torni sai uuden muodon vuosisadan vaihteen korjauksissa, jotka suoritettiin arkkitehti Helge Ranckenin suunnitelman mukaan. Hautausmaan ympäröimä kirkko sijaitsee hallitsevalla paikalla keskellä kirkonkylää. 1800-luvun puukirkko kirkonkylän harjanteella. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 3 Lavian kunnantalo (ent. Apteekki) Nykyinen kunnantalo on rakennettu 1800–1900 luvun vaihteessa merikapteeni Wirénin huvilaksi. Hallitsevalla paikalla mäenrinteessä sijaitseva huvilamainen puurakennus toimi apteekkina vuodesta 1915 alkaen. 4 Susikoski Susikoskeen perustettiin mylly jo vuonna 1785. Vuonna 1845 kolme

porilaista liikemiestä perusti paikalle sahan. Nykyisin Susikosken rannalla toimii Kampin saha. Vuonna 1895 valmistuneen kivisillan vieressä on vanhan sahan työnjohtajan asunto. Rakennus on vuodelta 1833, joskin sen ulkoasua on myöhemmin muutettu. Kirjailija Ilmari Kianto oleskeli talossa vuonna 1946. Talon seinillä on yhä luettavissa hänen hengentuotteitaan. Historiallinen mylly- ja saha-alue, johon liittyy ripaus kirjallisuuden historiaakin. 5 Aluskylän-Niemenkylän kulttuurimaisema Aluskylän ja Niemenkylän välillä Sampasjoki mutkittelee syvällä jokilaaksossa. Jokeen vaihtelevasti laskeutuvat pellot ja polveilevat metsänreunat aikaansaavat seudulle harvinaisen maisemakokonaisuuden. Jokivartta

seuraava tie tarjoaa hyvän tarkastelulinjan. Tien varrella on säilynyt vanha Norkion kauppa ja aitta. Suuriniemessä on kaksi vanhaa aittaa, joista toinen vuodelta 1790, toinen vuodelta 1810. Vuonna 1897 Sampasjoen yli rakennettiin Myllykylän yksikaarinen kivisilta. Vuonna 1898 rakennettiin myös Sampakosken yli yksikaarinen kivisilta. Maisemallisesti paikka on edustava. Sampakosken ympäristössä käytiin 1918 suuri taistelu, jonka muistomerkki on tien varrella. Vanhaa talonpoikaisarkkitehtuuria ja liikenteen historiaa jokilaakson kulttuurimaisemassa. 6 Riihonlahden kulttuurimaisema Laajat viljavainiot laskeutuvat rantaan Karhijärven pohjoispäässä. Asutus on keskittynyt peltojen keskeltä nousevil-


264

le metsäsaarekkeille. Alue lienee kirkonkylän jälkeen Lavian vanhinta asutusaluetta. Huidan päärakennus on viimeistään 1800-luvulta. Vanhaa rakennuskantaa on myös Riihin Susiniemessä, jossa vanha päärakennus on vuodelta 1880. Riihonlahden pohjukassa sijaitsee Lavian vanha osuusmeijeri, jonka valkea tehdasrakennus on vuodelta 1938. Laaja kulttuurimaisema, jossa vanhaa talonpoikaista rakennuskulttuuria ja 1900-luvun alkupuolen meijeri. 7 Nokkamaan kulttuurimaisema Karhijärven länsirannan viljelymaisema, jossa perinteistä rakennuskantaa edustavat Varheenmaan rakennusryhmä ja Ala-Ruisniemen siivetön tuulimylly. Vähä-Mäntylän tilan päärakennus on rakennettu 1920-luvulla.Sen rakentamisessa käytettiin vaneria, mistä johtuen taloa on kutsuttu faneeritaloksi. Rakennuksen arkkitehtuurissa on vielä vuosisadan alun jugendpiirteitä. Järvenrannan viljelymaisema. 8 Kiviniemi, Kalliala Pitkänurkkainen maatilan päärakennus, jonka ulkovuoraus lienee 1800-luvun lopulta. Osa rakennuksen ikkunoista on uusittu yksiruutuisiksi. 1800-luvun jälkipuolen talonpoikaista arkkitehtuuria. 9 Saunajoki, Peräkylä Aivan Pomarkun rajalla sijaitseva Saunajoen pitkä punamullattu päärakennus edustaa viime vuosisadan jälkipuolen talonpoikaista arkkitehtuuria. Katonharjalla on koristeellinen ruoka-

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

kello. Pihapiirissä on vanha kivinavetta ja maantien toisella puolella vanha hirsinen aitta. 1800-luvun jälkipuolen talonpoikaista arkkitehtuuria. 10 Vehkalahti, Riuttala Karhijärven etelärannalla sijaitsevan Vehkalahden talon vanha päärakennus edustaa perinteistä talonpoikaista rakentamista. Pihapiiriin kuuluu myös vanhoja aittoja. Perinteistä talonpoikaista rakentamista. 11 Riutta, Riuttala Riutta on Karhijärven tienoon vanhimpia ja merkittävimpiä taloja. Saman suvun hallussa se on ollut vuodesta 1585 lähtien. Vanhan päärakennuksen runko on eräiden tietojen mukaan 1650-luvulta. Ulkovuorauksen koristemuodot ovat peräisin 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Nykyinen päärakennus on 1800-luvun lopulta. Tilalla on säilynyt kaksi ilmeisesti 1700-luvulta peräisin olevaa aittaa. Seudun vanhimpiin talonpoikaistiloihin lukeutuva talo, jossa rakennuksia 1700- ja 1800-luvulta. 12 Haapaporras, Riuttala Haapaportaan talossa on toiminut 1800-luvulla kestikievari. Päärakennus on rakennettu 1800-luvun lopulla. Aivan talon vieressä on Jaakolan tilan vanha aitta. Vanha kestikievaritalo 1800-luvulta.

Tulosen mökki. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Susikosken silta. Kuva: Pentti Pere, SatM.


81

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

12

11

265

4 66

Rakennettu ympäristö -kohde

ympäristö -alue 8 Rakennettu 77 Muinaisjäännös

9

5 Perinnemaisema 1

74

76

31

Luvia 44

76

Historiallinen tie 3

65

70

69

64

42 41

6 1

75

Kokemäenjo

72

68 67

5

59

73

78

71 4

60

79

27

12

14 28 12 13

Lankoori

26

17

32

80

11 10

Niemenkylä

8 5

17 7 Luodonkylä

18

16 1 15

Lemlahti

25 25

LUVIA 0

2,5

5

Km

25

2

Pohjakartta: Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501 23

25

SATAKUNTALIITTO

9

20

6

2

4 Murro

3

21

Korvenkylä

Peränkylä

22

SATAKUNTALIITTO

23

23

1

Rekojärvi Riihijärvi

23

23

7.9.2012

19

23

25

Kaitila

2

24 25

5

62

146

1 30 29

52

Pinkjärvi

20

22 1

21

61 16 15

13

1


266

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

LUVIA

Muinaisjäännökset

Perinnemaisemat

1 Kahdensilmänkallio Kahdensilmänkallio on kallioalue Luvian Korvenkylässä lähellä Eurajoen rajaa. Kallioilla ja niiden välisissä notkoissa kulkee valaistu purutettu kuntorata, joka talvisin toimii hiihtoladun pohjana. Lähistöllä on myös urheiluseuran ylläpitämä hiihtomaja. Kallioalueen itäosassa ympäristönsä korkeimmalla kohdalla on ainakin neljä kiviröykkiötä. Itäisin on helpoimmin havaittavissa, se jää kuntoradan ja kallioalueen sivuitse kulkevan metsäautotien väliin. Röykkiö on halkaisijaltaan n. 3 m, korkeudeltaan n. 0,8 m ja se on hyvin selvärajainen hiidenkiuas. Kuntorata kulkee aivan vierestä, hiidenkiukaan länsipuolelta. Muut röykkiöt sijaitsevat noin 20 m kuntoradasta länteen, ne ovat halkaisijaltaan edel-

1 Säpin niityt Valtakunnallisesti merkittävä perinnemaisema, joka koostuu rantaniityistä, kalliokedoista, metsälaitumista sekä niitty- ja haka-alueista. Kohteen arvoon vaikuttavat sen harvinaisuus, monipuolisuus, koko, kulttuurihistoriallinen arvo ja huomionarvoinen lajisto. Alueella esiintyy uhanalainen pohjannoidanlukko. 2 Mikolan laitumet Valtakunnallisesti merkittävä perinnemaisema, joka koostuu haka-, niitty- ja ketoalueista. Kohteen arvoon vaikuttavat sen monipuolisuus, koko, huomionarvoiset kasvilajit ja maisemallinen arvo.

Mikolan laitumet. Kuva: Pentti Pere, SatM.

listä suurempia, mutta kasvillisuuden ja maaston yleisen kivisyyden vuoksi hankalammin huomattavissa. Yhteen röykkiöistä on kaivettu pohjaan asti ulottuva kuoppa. Ilmeisesti juuri tästä on löydetty reiällinen kiviesineen puolikas.

Rakennettu ympäristö 1 Luvian kirkonkylän miljöö Luvian kirkonkylä on säilyttänyt varsin hyvin perinteisen luonteensa. Kyläraitin varrella on yksittäisinä kohteina seurojentalo, kirkko, siunauskappeli, kirjasto, entinen kansakoulu sekä Lahden rakennusryhmä. Kyläkeskuksen luoteispuolella on Luvian vanha, osittain raunioitunut sahan rakennusryhmä, jonka savupiippu näkyy kauas maisemassa. Itse saharakennus on hävinnyt. Jäljellä on liuskekivestä muuratun voima-aseman raunio ja edelleen käytössä oleva puusepänverstas. Kirkonkylä liittyy maisemallisesti nyttemmin kuivatun Luvianlahden ”rantanäkymään” Luoteessa kulttuurimaisema jatkuu Hanninkylässä ja kaakossa Löytyn kylässä. Kirkon, koulun, seuratalon ja vanhojen asuinrakennusten muodostama kokonaisuus. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 2 Luvian kirkko Seurakunnan nykyinen kirkko rakennettiin vuosina 1908–1910 arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelemana. Malliltaan kirkko on tornillinen ristikirkko. Rakennusmateriaalina on käytetty paikallista punertavaa hiekkakiveä, joka on lohkottu karkeiksi

kvaadereiksi ns. squared rubble -menetelmällä. Julkisivujen käsittelyssä ja yksityiskohdissa on havaittavissa kansallisromanttisia piirteitä. Kirkkosalia kattaa teräsbetoniholvi. Kirkko on hiljattain peruskorjattu. Se sijaitsee hallitsevalla paikalla kirkonkylän keskustassa. Kyläraitin puolella kirkkomaata rajaa kivimuuri, jossa on vielä renkaat hevosten kytkemiseksi. Porttirakennus on hiekkakiveä. 1900-luvun alun kansallisromanttinen kivikirkko. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 3 Kappeli Kun Luvian nykyinen kirkko rakennettiin, purettiin samalla vanha, vuonna 1745 rakennettu pitkäkirkko. Vanhan kirkon oli suunnitellut Tuomas Ravonius. Puretun kirkon hirsistä rakennettiin 1912 siunauskappeli entisen kirkon paikalle. Kappeli on alkuperäistä kirkkoa pienempi, mutta sen sisätilassa on aistittavissa selvä 1700-luvun tunnelma. Vanhan kirkon maalauskoristeinen tynnyriholvi kattaa sisätilaa. Kappeliin on koottu myös vanhan kirkon esineistöä. Kappelin ympärillä on vanha hautausmaa, jolla on mm. J.C. Gripenbergin uusklassillinen hautamonumentti 1800-luvun alusta. Vanhan kirkon hirsistä rakennettu siunauskappeli vanhalla hautausmaalla. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 4 Lahti, Luvian kk Kyläraitin varrella oleva punamullattu taloryhmä, jossa paritupatyyppinen päärakennus on säilyttänyt hyvin alkuperäisen 1800-luvun asunsa.


267

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

mamsellityyppinen, juuri kunnostettu tuulimylly. Vähä-Ruutin tilalla on kaksi vanhaa, 1800-luvun asuinrakennusta. Luvian kotiseutumuseo toimii Lehden tilalla, jolle on vanhan asuinrakennuksen ja saunan yhteyteen siirretty entinen pitäjänmakasiini sekä vanha rantahuone. Hanninkylän tasapainoiseen maisemakuvaan liittyy kyläkeskuksesta hieman erillään sijaitseva Mäki-Nissin vanhan talonpoikaistilan rakennusryhmä, jossa punamullattu päärakennus on pitkää paritupatyyppiä. Monipuolista rakennuskantaa sisältävä kyläkokonaisuus vanhan maantien varrella. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä.

Kappeli. Kuva: Pentti Pere, SatM.

1800-luvun rakennusryhmä raitin varrella. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 5 Tasalan seurojentalo, Luvian kk Klassistisia tyylipiirteitä omaava hirsinen seurojentalo on 1920-luvun lopulta. Rakennus sisustuksineen on arkkitehti Antero Pernajan suunnittelema kokonaistaideteos. Rakennuksessa on 1990-luvulla tehty palauttava korjaus. Klassisistinen seurojentalo 1920-luvulta. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 6 Löytyn ja Väipäreen kylät Löytyn ja Väipäreen kylät on asutettu pysyvästi myöhäiskeskiajalla samoin kuin muutkin Luvian vanhat kylät. Ny-

kyisin Löytyn kylä on kasvanut yhteen kirkonkylän ja Väipäreen kylän kanssa. Perinteistä rakennuskantaa on mm. Rannan tilalla. Kylän pohjoispäässä on vanhaa torppa- ja mäkitupa-asutusta. Väipäreen kylässä on mielenkiintoinen rakennusryhmä Pori-Rauma valtatien itäpuolella. Perinteisiä talonpoikaistaloja, torppia ja mäkitupia kirkonkylän kupeessa. 7 Hanninkylä Hanninkylän asutus periytyy myöhäiskeskiajalta. Kylämaisema rakentuu Pullin rakennusryhmästä ja Revälin mäestä, työväentalosta ja sen ympärillä olevista entisistä mäkituvista sekä Uusi-Lankin rakennusryhmästä, josta erottuu päärakennus vuodelta 1876 ja

8 Pulli, Hanninkylä Pullin tila kuului 1629 vapaaherra Nils Bielkelle lahjoitettuihin maihin. Lahjoitus peruutettiin reduktion yhteydessä 1683, jolloin siitä muodostettiin kruununtila. Vuonna 1768 se ostettiin perintötilaksi ja on siitä lähtien ollut talonpoikaisessa omistuksessa. Miltei umpeen rakennetussa pihapiirissä on vuonna 1846 rakennettu päärakennus, joka korotettiin 1932 keskiosastaan kaksikerroksiseksi. Päärakennuksen vieressä oleva punamullattu pirttirivi on myös vuodelta 1846. Pihan perällä oleva puotirivi sekä takapihaa rajaavat talousrakennukset ovat myös 1800-luvun puolivälistä. Rakennusryhmän lähellä kohoaa Revälin mäki, jolla sijaitsee museoksi muutettu Revälin torppa. Mäellä on myös mamsellityyppinen, joka on siirretty paikalle. Kartanomainen talonpoikaistilan rakennusryhmä 1800-luvulta. Osa val-

takunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 9 Luvianlahden maisemakokonaisuus Vanha merenlahti, jonka kuivatus saatiin päätökseen vuonna 1954, muodostaa nykyisellään yli tuhannen hehtaarin viljelysmaiseman. Asutus noudattaa vanhan rantaviivan linjoja ja entiset saaret ovat metsäsaarekkeina. Laaja kuivatuksen seurauksena syntynyt kulttuurimaisema. 10 Niemenkylä Niemenkylän asutus periytyy myöhäiskeskiajalta ja oli alkuaan ruotsalaista uudisasutusta. Lankoorintien varrella asutus on säilyttänyt hyvin perinteiset piirteensä. Kylän keskustassa on entinen kansakoulurakennus, joka on rakennettu vuoden 1907 jälkeen. Joopin rakennusryhmä sijaitsee tienmutkassa neliömäisen pihan ympärillä. Päärakennus lienee 1800-luvun alkupuolelta, myöhemmin sitä on korotettu. Toinen asuinrakennus lienee samanikäinen. Ulkorakennusta on korjattu 1880-luvulla, katonharjalla on vanha vellikello. Päärakennuksen takana on taloon kuulunut huvilamainen asuinrakennus 1800-luvun lopulta. Joopia vastapäätä on Lampon rakennusryhmä, jonka molemmat paritupatyyppiset asuinrivit ovat vuodelta 1870. Talon edustalla on vanha virstanpylväs, johon on kaiverrettu luku 22 (matka Poriin). Kapean kylätien varrella sijaitsee Elomaan tilan rakennusryhmä, jossa päärakennus on vuodelta 1890. Perinteisen rakennuskantansa säilyttänyt rannikkokylä.


268

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

1900-luvun alun huvila vanhan veistämöpaikan vierellä.

Lahden rakennusryhmä kirkonkylällä. Kuva: Pentti PereSatM.

11 Verkkoranta, Niemenkylä Vuonna 1588 Luvian Verkholmaan perustettiin kruunun laivaveistämö, joka oli toiminnassa noin vuoteen 1610 saakka. Myöhemminkin alueella on ollut veistämötoimintaa pienemmässä mitassa 1800-luvun lopulle saakka, jolloin veistämö siirtyi Laitakariin. Kalarantana paikka on toiminut nykypäiviin asti. Vuonna 1926 niemen kärkeen rakennettiin Verkkorannan täysihoitola, jonka klassistinen päärakennus on toiminut viimeksi kunnan kesäkotina. Historiallinen laivanrakennuspaikka. 12 Petrellin huvila, Niemenkylä Norjalaisen arkkitehdin A. Arnebergin suunnittelema tiilinen huvilarakennus vuodelta 1916. Arneberg on yleisemmin tunnettu yhtenä Oslon kaupungintalon suunnittelijoista. 1950-luvun alkupuolella rakennettu luonnonkiviaita ympäröi puiston keskellä olevaa rakennusta.

Norjalaisen arkkitehdin suunnittelema huvila 1910-luvulta. 13 Sund l. Sunti, Niemenkylä Historiallinen kartanoalue Petrellin huvilan vieressä. Tila lahjoitettiin Nils Bielkelle 1629 ja peruutettiin 1683 samoin kuin Pullin kartano. Perintötilaksi se ostettiin 1700-luvun lopussa. Kartanon päärakennus paloi 1926, mutta sen ympäristössä on säilynyt talousrakennuksia ja vanhan kartanokulttuurin jäljet. Historiallinen kartanoalue. 14 Kravisuun huvila (Soode), Niemenkylä 1910-luvulla rakennettu puinen rantahuvila, entisen Kravisuun torpan paikalle, Lankoorintien varressa. Huvilan vieressä on Sooden vanha veistämöpaikka. Viimeksi Juseliuksen veistämöllä tehtiin Looraproomuja ja korjailtiin muita aluksia 1900-luvun alussa. Toiminta siirtyi täältä kotirannalle loppuen kokonaan 1910-luvulla.

15 Heinilä, Luodonkylä Myös Heinilän tila lahjoitettiin Nils Bielkelle 1629, lahjoitus peruutettiin 1686, muodostettiin ratsutilaksi ja ostettiin perinnöksi 1758. Uusrenessanssityylinen päärakennus on vuodelta 1879. Pihapiirissä on toinen pienempi asuinrakennus 1800-luvulta, se on siirretty paikalle 1930-luvulla sekä vanha aittarivi, jonka päädyssä on vellikello. Kivinavetta on vuodelta 1889. Pitkä koivukuja johtaa maantieltä pihaan. 1800-luvun pihapiiri. 16 Luodonkylä ja kulttuurimaisema Luodonkylän tiivis asutus liittyy kiinteästi Luvianlahden kulttuurimaisemaan. Kuten kylän nimikin osoittaa, on se muinoin ollut mantereesta erillään oleva saari. Tämä kylän alkuperä välittyy tänäänkin sen maisemallisesta asemasta peltomeren rannalla. Kylässä on säilynyt mm. vanhoja aittoja. Myös alueen katajakedot ovat maisemallisesti arvokkaita. Tiivis kyläasutus vanhan maantien varrella. 17 Sassila Sassilansalmen (Luvian lahden) eteläpuolella on Sassilan pihapiiri, johon kuuluu kaksi uusrenessanssityylistä, hyvin säilynyttä asuinrakennusta ja joukko talousrakennuksia. Sassilan tila on käsittänyt laajoja alueita Luvian saaristossa. 1800-luvun talonpoikainen pihapiiri.

18 Laitakari Vanha veistämö- ja satamapaikka, jonka maastossa on vielä havaittavissa menneiden toimintojen jäljet. Avoimen kentän keskellä on verkko-orret. Niemen toisella puolen on merimerkkinä käytetty Laitakarin sahan savupiippu ja sen vierellä mutterinmuotoinen tanssilava. Sahan muut rakenteet on purettu. Niemeen johtavan tien varrella on joukko vanhoja asuinrakennuksia. Historiallinen veistämö- ja satamapaikka. 19 Lemlahden kylä ja kulttuurimaisema Myöhäiskeskiajalla syntynyt kylä, jonka ensimmäinen pysyvä asutus näyttää olleen suomalaista. Tämän jälkeen kylään muutti ruotsalaisasutusta. Lemlahti on tyypillinen kalastuksesta pääelantonsa saanut yhteisö. Vanhassa kyläkeskuksessa on tiivis taloryhmä. Näistä Junnilan päärakennus on vanhimmilta osiltaan 1700-luvulta. Uuden tien toiselle puolen on jäänyt Pramin perinteinen rakennusryhmä. Eri puolilla kylää on lukuisasti pieniä torppia, mäkitupia, aittoja ja niittylatoja. Lähempänä merenrantaa on pienehköjä kalastajatorppia (esim. Latokari). Kuivalahden suunnassa on tien varressa hyvin säilynyt Fadervikin torpan rakennusryhmä. Lemlahden kylän peltoalat ovat pieniä. Vainiot, niityt ja hakamaat muodostavat kuitenkin arvokkaan pienijakoisen kulttuurimaiseman. Mielenkiintoinen on myös Mikolaan johtava vanha kirkkotie. Perinteinen kyläympäristö, jonka 1800-lvun rakennuskannassa rannikolle ominaisia piirteitä.


269

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

ränkylän entinen kansakoulu, joka on rakennettu 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Kauempana kylätaajamasta sijaitsee isonjaon täydennyksessä nykyiselle paikalleen siirretty Saharin tasapainoinen rakennusryhmä. Kolmen talon tiivis ryhmäkylä. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 22 Peränkylän voima-asema Peränkylässä on ollut mylly ja ilmeisesti myös saha jo 1600-luvulla. Nykyisin paikalla on 1918 perustetun Luvian sähköosakeyhtiön harmaakivinen voima-asema. Kivestä muurattu voima-asema.

Petrellin huvila Niemenkylässä. Kuva: L auri Putkonen.

20 Mikolankylän kulttuurimaisema Myöhäiskeskiajalla syntynyt kylä Luvianlahden ”rannalla”. Kivikkoisten hakamaisen ympäröimänä on lukuisa määrä entisiä torppia ja mäkitupia. Lemlahdesta Peränkylään johtava tie muodostaa kylän kohdalla mielenkiintoisen raittimaiseman. Hyvin säilynyt on Tienmutkan punamullattu rakennusryhmä 1800-luvulta. Evastin jalopuiden ympäröimä päärakennus on

vuodelta 1893 ja kivinavetta vuodelta 1898. Evastin pohjoispuolella avautuu Luvianlahden kulttuurimaisema. Hyvin säilynyt taloryhmä. 21 Peränkylä Myöhäiskeskiajalla suomalaisasutuksensa saanut kylä muinaisen Luvianlahden perukoilla. Pellon ympäröimänä on kulttuurihistoriallisesti kiintoisa Uhriaitanmäki. Asutus sijaitsee tasaiselta peltomaalta nousevilla saarekkeilla.

Perinteistä rakennuskantaa on mm. Vanha-Eskon, Uusi-Sepän ja Mäki-Eskon tiloilla. Vanha-Eskon päärakennus on vuodelta 1854, pirttirakennus vuodelta 1927 ja kivinavetta vuodelta 1881. Uusi-Sepän päärakennus on rakennettu 1915 ja kivinavetta 1888. Vuosina 1828–58 tilalla toimi Peränkylän kellovalimo. Mäki-Eskon molemmat asuinrakennukset ovat 1800-luvulta ja kivinavetta vuodelta 1884. Mäki-Eskoa vastapäätä on Pe-

23 Härmälä Pienalaisten niittyjen ympäröimänä sivussa Lemlahden kylästä on tilakokonaisuus, jossa vanhaa rakennuskulttuuria edustavat empire-ilmeinen vanha päärakennus (toinen asuinrakennus pahasti muutettu), pakaririvi ja matala luhti, mansardikattoinen hirsinavetta, jossa komea luonnonkivisokkeli, aittaja kellarirakennukset, riihi ja suuli. Ympäristössä on latoja. Niittyjen ympäröimä rakennusryhmä 1800-luvulta. 24 Huruholmi Luodonkylästä lähtevän tien varressa salotaipaleen takana on kahden talon ja taaempana pikku tuvan muodostama taloryhmä. Kunkin pihapiirissä on talousrakennuksia, mm. hirsipintaisia aittoja. Sopusuhtaisen rakennusryhmän täydennykseksi on tehty kohtuullisesti ympäristöön sopiva hirsihuvila.


270

Vanha harmaa tupa, jossa on pyöreä, kaunis kakluuni, on uhanalainen. Etelään viettävä rinne ja liittyminen lahdelmaan korostavat rakennusryhmän merkitystä maisemassa. Luvian ulkosaariston tiloja. 25 Luvian ulkosaariston kalastus- ja luotsitorpat Pirskerinfäärttin ulkopuolella sijaitsevan saariketjun rakennuskanta on säilynyt muutoksilta sisäsaaristoa paremmin. Saaria ei ole myöskään jaettu siinä määrin kuin lähellä manteretta. Ehyitä vanhoja pihapiirejä ovat mm. Takholmin Nordberg, Pirskeri (Holmbergin luotsiasunto), Etelän Pirskerin Saaristo (käyttämätön), saman saaren Haapaniemi (päärakennus 1920-luvulta) ja saaren eteläpäässä Meri-Rounoorissa (Ulko-Rounoori) sijaitsevat vierekkäiset tilat. Uudempia 1930–50 -luvun päärakennuksia on Kinnaskerissa (useita vanhoja talousrakennuksia) ja Kuiskerissa (pikkutorppa pihapiirissä). Pastuskerin päärakennus on hävitetty, samaten Lyöperin (ent. majakanvartijan asunto 1800-luvun loppupuolelta) ja Sunaskerin torpat. Kuoreluodon rakennuskantaa on muutettu tai tuhoutunut. Suurten ulkosaarten rakennuskantaan kuuluvat uudempi Pirskerin merivartioasema, viereinen SSP:n purjehdusseuran maja, Isoklopan Hellemaan huvila, ja vanhempi Sunaskerin huvila. Isomaassa on säilynyt Merisalon pihapiiri (talo rak. 1919) Tankkarin ja Säikän vanhat torpat. Ulkosaariston kalastus- ja luotsitiloja. Osa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

26 Luvian sisäsaariston kalastustorpat Luvian saaristo on muodostanut laajan asuinyhteisön. Sekä ympäristö että elinkeinot ovat monella tavalla muuttuneet perinteisestä. Saaristolaistiloilla alettiin kalastuksen rinnalla harjoittaa turkistarhausta heti sotien jälkeen. Säilyneitä vanhoja pihapiirejä ovat mm. Koivukari Kutteskon tien varrella, Hyviluoto samannimisen saaren itärannalla ja Takskeri saman saaren lounaisrannalla. Käyttämättöminä ja osin rappeutuneina ovat Kaunismaa Kolmihaarassa (asuinrakennus vuodelta 1878) ja Anderskeri, joka sijaitsee maisemallisesti komealla paikalla Anteskerin niemellä. Useat sisäsaariston saaret on liitetty tieyhteyksin mantereeseen. Etenkin näissä saarissa ovat toiminnat muuttuneet ja rakennuksia uusittu. Esim. Välikarissa on turkistarha ja päärakennus 1920-luvulta, Aspiskerin talojen rakennuksia on muutettu ja alueella on turkistarhoja ja kesämökkejä. Maanpäännokan pihapiirissä on 1940-luvun rakennus, Kolmihaarassa uusi päärakennus, saman saaren Luotolassa uudehko omakotitalo vanhan rakennusryhmän vieressä, Papinluodossa sodan jälkeen rakennettu päärakennus ja Huhtmaassa muutettuja rakennuksia ja uudisrakennuksia. Sisäsaariston kalastustorppia. Osa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä. 27 Bækkevoldin huvila Arkkitehti Arneberg, joka suunnitteli Petrellin huvilan (kohde l2), suunnitteli myös Ebba Bækkevoldin huvilan Kata-

vamaahan kalastustorpan maille. Huvila rakennettiin vuonna 1922. Rakennus on suunnittelijan taustasta johtuen norjalaisvaikutteinen, julkisivuja on käsitelty muinaisskandinaaviseen, kansallisromanttiseen sävyyn. Julkisivut on laudoitettu hirsirakennusta muistuttaen. Rakennus on sävytetty tummaksi. Julkisivujen yksityiskohtien lisäksi myös sisätilat puolipaneleineen, hyllyineen ja tulisijoineen ovat säilyneet. Saunarakennus on tehty päärakennuksen henkeen. Myös pitkänomainen talousrakennus on säilynyt. Norjalaisen arkkitehdin suunnittelema huvila 1920-luvulta. 28 Villa Wanda 1900-luvun alussa rakennettu huvila liittyy Petrellin huvilan maisemaan. 1900-luvun alun huvila-arkkitehtuuria. 29 Lankoori Lankoorissa on säilynyt varsin tiivis joukko pieniä rannikon elinkeinojen synnyttämiä asuintupia, mm. Vantamo (ent. Wahlroos, rak. 1889), Nilkku (1800-luvun alusta, asuttu jo 1700-luvun alussa), Rantamäki, Niittymäki ja Lankoorinnokassa Aalto. Rannikon maatiloja 1800-luvulta. 30 Ranta-Joopi Alueella on uusrenessanssityylinen, kookas päärakennus, vanha pakarirakennus, kaksi aittariviä ja kauniisti neliömuotoon rakennettu pihapiiri. Taloon on muutettu Porin palon jälkeen 1854. 1800-luvun eheä pihapiiri.

31 Säppi Noin 30 metriä korkea Säpin majakka rakennettiin vuonna 1873 arkkitehti A.H. Dalströmin laatiman suunnitelman mukaan. Tiilinen torni on rapattu valkoiseksi. Majakan ulkokuori halkeili 1900-luvun alussa ja se on betonoitu 1930-luvulla. Majakan kanssa samassa pihapiirissä on vastakkain kaksi majakanvartijoiden asuinrakennusta. Pienemmässä on kaksi yhden huoneen ja keittiön asuntoa. Suurempi rakennus on päätykuistein varustettu, nelipiippuinen rakennus, jossa oli majakkamestarin asunto. Pihapiirissä on lisäksi hirsimakasiini, sauna, puuvaja, ulkokäymälä ja vanhempien rakennusten perustuksia. Majakasta länteen rannalla sijaitsee luotsitupa, jossa on keittiö, tupa ja eteinen. Rakennuksessa on hirsirakenteinen näkötorni ja betoninen vesisäilö. Pihapiirissä on talousrakennus ja rannassa uudempi hirsisauna. Majakasta luoteeseen sijainneen, ja vuonna 1852 rakennetun edellisen majakan perustukset ovat vielä näkyvissä. Majakka automatisoitiin 1962, jolloin myös sen miehitys lopetettiin. Valtakunnallisesti merkittävä majakkayhdyskunta. 32 Pohjanlahden rantatie Satakunnan rannikkoa myötäilevä keskiaikaisperäinen postitie, joka yhdisti aikanaan toisiinsa Turun ja Korsholman linnahallinnon. Pohjanlahden rantatie on hyväksytty valtakunnalliseksi matkailutieksi.


271

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

MERIKARVIA

22

22

Honkajärvi

26

26

24

25

1 Kantolan laitumet Pohjasjärvi Valtakunnallisesti merkittävä perinnemaisema, joka sisältää metsälaidunta, Vähä Leppijärvi niittyä, ketoa ja hakamaata. Kohteen Kuvaskangas 9 tekijöitä ovat edusarvoon vaikuttavia tavuus, monipuolisuus, 21 koko ja perinIso Leppijärvi 21 7 teisen maankäytön jatkuminen. AluLauttijärvi Lauttijärvi 7 8 eella esiintyy uhanalainen suikeanoiLauttijärvi Lauttijärvi danlukko. 9 9 5 Arvenjärvi 2 Kivikosken haat 5 Maakunnallisesti arvokas perinnemaiVähäjärvi Vähäjärvi sema, joka sisältää metsälaidunta, haSiikaisjärvi 7 Kohkamaata, niittyä ja kallioketoa. teen arvoon vaikuttavia tekijöitä ovat 1 6 harvinaisuus koko, perinteisten maan5 Tuorila 20 1 käyttötapojen jatkuminen sekä alueen kulttuurihistoriallinen arvo. 2

23

23 Kuvaskangas

25

34

Trolssi

34

Trolssi

Rakennettu ympäristö -kohde

Arvenjärvi

Rakennettu ympäristö -alue Muinaisjäännös

Viikilä

Viikilä

Perinnemaisema

4

33

Historiallinen tie

1

7 32

30

6

9

31

32

30

2

Merikarvianjoki

29

10

5

Km

0

3.9.2012 ATAKUNTALIITTO

2,5

5

6

Pitkäjärvi

18

2

Merikarvianjoki

Rantakulma

29

10 Harvala

6

19 10

1 11

Peippu

13 3

28 Filppula

4

16

Köörtilä

8 Lammela

14

2

8

118

17

Lammela

15 14

Pohjansaha

119

4

Köörtilä 12 Viisarinmäki

Vähä Leppijärvi

Iso Lep

Siikaisjärvi

6 5 2

Pitkäjärvi

Hirvijärvi Majanselkä 3 Pooskerin kartanon laitumet 4 Majanselkä Valkkijärvi Maakunnallisesti arvokas perinnemai- Itäjärvi Itäjärvi Niemijärvi sema, joka sisältää metsälaidunta, haNiemijärvi kamaata, niittyä ja rantaniittyä. Kohteen arvoon vaikuttavia tekijöitä ovat 10 Vähänsalonlahti 18 Vähänsalonlahti erikoisuus, koko, harvinaisuus, kasvilli6 suustyypit sekä alueen maisemallinen 19 ja kulttuurihistoriallinen arvo.

4 Köörtilän kyläkallio Maakunnallisesti arvokas kalliokeFilppula to, joka on seudulle harvinainen peViisarinmäki 16 rinnemaisematyyppi. Alueella esiintyy 17 Leväslammi 2 uhanalainen peltorusojuuri. Leväslammi 11

28

Km

SATAKUNTALIITTO

3

Valkkijärvi

1 11

Peippu

13 3

12

2 9

Harvala

SATAKUNTALIITTO

3

31

Rantakulma

Pohjakartta: Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_ lisenssi_versio1_20120501

Värtviiki

5

20

8

2

8

1

7 Tuorila

3

5

4

33

1

Värtviiki

Perinnemaisemat

Honkajärvi

Honkajärvi

24

27

27

Suojärvi Suojärvi

Kasala

Kasala

MERIKARVIA

Honkajärvi

15

Pohjansaha

119

118

Isojärvi

Lahnajärvi

5 Saarisen laitumet Maakunnallisesti arvokas perinnemaiPyrstöjärvi sema, joka sisältää metsälaidunta ja rantaniittyä. Kohteen13 arvoon vaikuttaIsojärvi Iso Kivijärvi

11


272

via tekijöitä ovat vanhojen maankäyttömuotojen jatkuminen, edustavuus, harvinaisuus, monipuolisuus ja koko. 6 Lankosken laitumet Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, joka sisältää metsälaidunta, hakamaata, niittyä ja rantaniittyä. Alueella esiintyy uhanalainen hentokiurunkannus. 7 Aspalan laitumet Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, joka sisältää metsälaidunta, hakamaata ja niittyä. 8 Fidiholma Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, joka sisältää metsälaidunta, rantaniittyä, hakamaata, ketoa ja niittyä. Kohteen arvoon vaikuttavia tekijöitä ovat edustavuus, koko, huomionarvoinen kasvillisuus, monipuolisuus ja alueen kulttuurihistoriallinen arvo. 9 Peräkorven laitumet Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, joka sisältää metsälaidunta, rantaniittyä ja hakamaata.

Muinaisjäännökset 1 Hiidenharju (Santakangas) Merikarvian Hiidenharjun röykkiö sijaitsee Pappilan kylässä, Pori–Vaasa -tien länsipuolella, vain noin 100 metriä Tuorilasta Merikarvian keskustaan kulkevalta tieltä etelään. Maasto on lähes tasaista mäntykangasta, röykkiö on rakennettu vähäisen, ympäristöstään kohoavan kalliopaljastuman päälle.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Röykkiö erottuu maisemassa selvästi, se on muodoltaan kekomainen hiidenkiuas, joka on halkaisijaltaan yli 10 metriä ja korkeudeltaan 1,2 metriä. Hiidenharjun röykkiö on tutkittu vuonna 1980. Kaivauksissa röykkiön sisällä havaittiin muurimaisesti ladottu kehä. Esinelöytöjä ei tehty, mutta pohjakivien alta löydettiin hiilimaata sekä palanutta ihmisen luuta. Turun yliopiston luusta teettämien radiohiiliajoitusten mukaan hautaus ajoittuu pronssikauden alkupuoliskolle vuosiin 1300– 1200 eaa. 2 Säynäskorvenmäki Säynäskorvenmäki on kallioinen ja metsäinen mäenharjanne Merikarvian Alakylässä Merikarvianjoen länsipuolella. Mäen pohjoispuolella on Säynäskorpi-niminen peltoaukea, muualla aluetta ympäröivät metsämaat. Säynäskorvenmäen loivilla etelä- ja kaakkoisrinteillä on yhteensä 27 matalaa röykkiötä. Niistä valtaosa on halkaisijaltaan 3–5 metriä ja korkeudeltaan alle metrin. Monet on koottu kookkaista kivistä, joiden väleissä on pienempiä, jopa vain nyrkinkokoisia kiviä. Röykkiöt ovat paksun sammaleen peittämiä ja niiden havaitseminen metsäisessä ja luontaisestikin kivisessä maastossa on vaikeaa. Ylinnä rinteessä sijaitsevat röykkiöt ovat kooltaan suurimpia. Vuosina 1980–1981 Säynäskorvenmäellä tutkittiin yhteensä kolme röykkiötä. Näiden joukossa oli myös muinaisjäännösalueen suurin, lähes 20 metrin pituinen ja 8 metrin levyinen vallimainen röykkiö. Tutkimuksissa siinä ei voitu havaita selkeitä rakenteita.

Ainut löytö oli saviastian palanen. Kaksi muuta tutkittua röykkiötä olivat löydöttömiä. Röykkiöt ovat ihmisen tekemiä, mutta tuskin hautoja. Sijaintikorkeutensa perusteella röykkiöt ovat sijainneet meren rannan tuntumassa aivan rautakauden alussa.

Rakennettu ympäristö 1 Merikarvian kirkko, Ylikylä Merikarvian puinen ristikirkko rakennettiin vuosina 1897–1899 porilaisen Johan Nordstrandin piirustusten mukaan. Koristemuodoiltaan kirkko noudattelee 1800-luvun lopun ”nikkariarkkitehtuuria”. Sisätiloiltaan kirkko on maan suurimpia puukirkkoja, istumapaikkoja on 2000. Vanha pohjalaistyyppinen tapuli on vuodelta 1816. Se on Juha Köykän (Köhlström) suunnittelema, joskin intendentinkonttori teki suunnitelmaan pieniä muutoksia. Tapulin vieressä on vanha lainajyvästön makasiini. Sankarihautausmaan on suunnitellut arkkitehti Veikko Larkas. Monumentaalinen puukirkko 1800-luvun lopulta. Valtakunnallisesti merkittävä. 2 Holman kulttuurimaisema, Ylikylä Holmansaaren kohdalla Merikarvianjoki haarautuu kahdeksi uomaksi, joiden rannat ovat maisemallisesti mielenkiintoiset. Holmankosken rannalla sijaitsee Vanhatalon rakennusryhmä, jossa koristeellinen päärakennus on vuodelta 1905 samoin kuin hirsinen navetta. Kokonaisuuteen kuuluu vanha kirkkoherranpappila.

Holmankoskessa ja Myllykoskessa on ollut myllyjä ja sahoja jo 1600-luvulta. Myllykoskessa on vielä nähtävissä kiviset patouomat ja vanha Setälän sahamylly. Holmankosken rannalla on matkailukäyttöön muutettu Kalkuttaan saha ja Uudentalon mylly. Holmansaaressa sijaitsee lisäksi kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoinen Mieslaulajien talo. Merikarvian empiretyylinen kirkkoherranpappila on rakennettu arkkitehti A.W. Arppen piirustusten mukaan 1820 ja laajennettu 1916 nykyiseen asuunsa. Kirkon läheisyydessä sijaitsevan Lukkarin Puustellin hirsinen asuntotupa on rakennettu 1800-luvulla. Pihapiiriin kuuluvat tätä nuoremmat kaksipuorinen aitta sekä yhdistetty saunaja navettarakennus. Jokivarren kulttuurimaisema, jossa vanhaa talonpoikaisarkkitehtuuria ja sahakulttuuria. 3 Matilda Roslin-Kalliolan kirjailijakoti, Ylikylä 1800- ja 1900-luvun vaihteessa rakennettu itsellisasumus on paikallisen kulttuurihistorian kannalta merkittävä rakennus. Kirjailija Matilda Roslin-Kalliolan koti on säilytetty alkuperäisessä asussaan museona. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä 1800-luvun lopun itsellisasumus. 4 Pohjatalo (Norrgård, Norkooli), Ylikylä Alkuaan neliömäisen pihan ympärille ryhmittynyt rakennusryhmä. Päärakennuksen ulkoasu on 1800- ja 1900-luvun vaihteesta, runko lienee


273

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

hieman vanhempi. Rakennuksessa toimivaa päiväkotia varten on rakennettu äskettäin lisäsiipi. Pihapiiriin kuuluu vanhoja talousrakennuksia. Tien varrella on vanha tiilinen viljamakasiini. Läheisellä kalliolla on Riispyystä siirretty tuulimylly. Edustava 1800-luvun rakennusryhmä uudessa käytössä. 5 Impivaara ja Mäkivaara, Ylikylä Kaksi 1800- ja 1900-luvun vaihteessa rakennettua talonpoikaistilan päärakennusta tuuhean puuston ympäröiminä. Seudulle tyypillistä talonpoikaisarkkitehtuuria.

sia, joista osa on muutettu ulkoasultaan. Braandinviikin pohjukassa on komea mansardikattoinen huvilatyyppinen asuinrakennus. Krookan maisemakokonaisuuteen liittyy myös Sataman koulu, Kansakouluntie 7, joka on Ylikylän vanha puinen kansakoulu vuodelta 1898. Merenkulun luomaa maisemaa rantahuoneineen ja asuinrakennuksineen.

7 Entinen apteekin talo, Ylikylä Merikarvian entinen apteekin talo on rakennettu vuonna 1900. Rakennuksen julkisivut on jäsennelty rikkaasti puuleikkauksin. Rikasilmeistä liikearkkitehtuuria 1900-luvun alusta.

9 Alakylän kulttuurimaisema Alakylän asutus on syntynyt ilmeisesti 1300-luvun alussa samoihin aikoihin Ylikylän kanssa. Osaksi uuden tien ansiosta Alakylän rakennuskanta on säilynyt erittäin hyvin ja kylä olisi tarkemman tutkimuksen arvoinen. 1700-luvun loppupuolella kylä oli ns. varhemman herännäisyyden eräs tukipiste, mistä käsin saarnaaja Anna Rogel vaikutti. Saarnakalliolle on pystytetty hänen muistomerkkinsä vuonna 1870. Vanhan kyläraitin varrella on lukuisia 1800-luvun päärakennuksia ja aittoja. Merikarvianjoen länsirannalla, kylän pohjoisosassa on Kungsbackan tilan pihapiiri, jonka päärakennuksen kuistin lehtisaha- ja pilasterikoristelu on erityisen monimuotoinen. Poikkeuksellisen hyvin säilynyt tiivis kyläympäristö. Valtakunnallisesti merkittävä.

8 Krookka, Ylikylä Vanha suojaisa satama-alue, jossa on vanhoja rantahuoneita ja joukko asuinrakennuksia lahden ympäristössä. Kunelinperällä on kaksi ryhmää rantahuoneita ja verstasrakennus. Sataman eteläpuolella on savustamorakennuk-

10 Peipun kylä ja kulttuurimaisema Peipun kylä on syntynyt 1700-luvulla. Vanhaa, seudulle tyypillistä talonpoikaista rakennuskantaa on mm. Vanhatalon tilalla ja rantaan johtavan tien varrella.

6 Merikarvian sairaala, Ylikylä 1900-luvun alussa perustettiin Merikarvialle kunnansairaala. Klassisistinen sairaalarakennus ei ole enää alkuperäisessä käytössään. Maaseudun laitosrakentamista 1900-luvun alusta.

Alakylän Malmila. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Kylämaisemassa Merikarvialle tyypillisiä 1800-luvun talonpoikaistaloja. 11 Kallio ja Uusitalo, Harvala Alueella on edustavat empire-ilmeiset paritupatyyppiset päärakennukset ja pihapiirien talousrakennukset. Kohteeseen liittyy etelään avautuva peltomaisema. Kylän kaksi talonpoikaista pihapiiriä pienipiirteisessä kulttuurimaisemassa. 12 Köörtilän kylä ja kulttuurimaisema Köörtilän kylä on Merikarvian vanhimpia ja asutettu 1300-luvulla. Perinteistä rakennuskantaa on säilynyt varsin paljon. Edustavimpia ovat Honkalan päärakennus, jossa on ”siikaislainen” kuisti ja talon hirsirakenteiset pihapiirin rakennukset. Tommilan, Räbbin, Vanhatalon, Mobergin ja Ala-Mikkolan rakennusryhmät ovat myös komeita,

vauraan oloisia rakennusryhmiä. Sataman lähellä on tiheään rakennettu Katavakaupunki, jonka vanha rakennuskanta on pienimuotoista torppa-asutusta. Kylän menneisyyteen oleellisesti liittyvä satamaranta l. Kiffeli on yhä käytössä. Rantahuoneita on edelleen kolme riviä, ja yksi kala-aitta. Verkkopuita on laaja kenttä kallioilla. Merikarvialaista veneenrakennusperinnettä edustaa Kumpuselän veistämö Katavakaupungissa. Lähisaarissa on vanhoja kalastustiloja. Valtakunnallisesti merkittävä maataloudesta ja kalastuksesta elantonsa saanut kylä, jossa runsaasti 1800-luvun perinteistä rakennuskantaa. 13 Pooskeri (Veikkola) Ainakin 1600-luvulta on Pooskerin saari kuulunut Ulvilan Sunniemen kartanoon. Saarta käytettiin laidunmaana ja siellä oli torppa. Sunniemeen Pooskeri kuului tämän vuosisadan al-


274

kuun saakka. Vanha, puiston ympäröimä päärakennus on vuodelta 1721. Se korjattiin 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa arkkitehti Karl Lindahlin laatiman suunnitelman mukaan. Sen vieressä on vanha pirttirivi. Punamullattuja entisiä työväenasuntoja on muutama. Lisäksi alueelle on siirretty vanhoja aittoja, luhti ja tuulimylly. Rakennusryhmän ympärillä on viljelys- ja niittymaisemaa. Vanha saaristotila kauniin kulttuurimaiseman keskellä. 14 Pohjansaha Paikalle perustettiin ensimmäinen saha vuonna 1756. Merkittävämmäksi muodostui kuitenkin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa läheisen Haminaholman saaren höyrysaha. Nykyinen punatupainen asutus on entisen sahatyöväestön perua. Haminaholman saarella ovat säilyneet sahan perustukset, yksi mansardikattoinen komea asuinrakennus ja punamullattu varastorakennus. Historiallinen saha-alue, jonka ympäristössä on säilynyt joitakin entisiä sahatyöläisten asuntoja.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

päärakennukset ovat paritupatyyppisiä. Isopellon kohdalla avautuu pienehkö viljelymaisema. Pienessä kylässä on säilynyt vanhaa talonpoikaista arkkitehtuuria. 17 Kangasniemi 1700-luvun lopulla syntynyt Kangasniemen tila on säilyttänyt hyvin perinteisen rakennuskantansa. Pääosa rakennuksista on 1800-luvun loppupuolelta. Neliömäisen pihan ympärillä sijaitsevat paritupatyyppinen päärakennus, pirttirivi, luhti- ja aittarivi, navetta, kellari ja lampola. Perinteisen 1800-luvun asunsa säilyttänyt talonpoikaistilan pihapiiri. 18 Lankosken kylä Lankoski asutettiin pysyvästi vasta 1600- ja 1700-lukujen vaihtees-

15 Vanhatalo, Lammela Vanhatalon komea päärakennus on valmistunut 1800-luvun lopulla. Kuistin harjalla on vellikello. Suuri luonnonkivestä ja tiilestä muurattu karjarakennus on vuodelta 1893. Merikarvialle tyypillinen, rikkaasti jäsennöity 1800-luvun talonpoikaistalo. 16 Filppulan kylä Filppulan kylä asutettiin 1700-luvun jälkipuolella. Juhantalon ja Vanhatalon

Haminaholma. Kuva: Pentti Pere, SatM.

sa. Lankoskella toimi sahalaitos jo 1700-luvun puolivälissä. Johan Liljeblad perusti 1840 paikalle pienen paperitehtaan ja samoihin aikoihin myös saviastiatehtaan. Naimakaupan kautta Lankoski teollisuuslaitoksineen siirtyi 1800-luvun puolivälissä Antti Ahlströmin haltuun. Kylän rakennuskanta on hyvin edustavaa. Saman raitin varrella lähellä toisiaan ovat aumakattoinen Isotalo sekä Erkintalo ja Heikintalo, jotka ovat paritupatyyppisiä ja punamullattuja. Kaikki kolme päärakennusta on rakennettu 1800-luvun puolivälin jälkeen. Isotalon rakennukset on suojeltu rakennussuojelulain nojalla. Vanhan rakennuskantansa hyvin säilyttänyt pieni kylä, jossa yksi taloista on rakennussuojelulain nojalla suojeltu. Valtakunnallisesti merkittävä.

19 Lankosken silta ja kulttuurimaisema Lankosken teollisesta menneisyydestä kertovat kosken pengerrykset, pato sekä 1800-luvulta oleva mylly, joka on nykyisin kahvilana. Lankosken kaksiaukkoinen kiviholvisilta on rakennettu 1887. Rakentajana toimi talollinen Maurits Tuorila. Uuden sillan valmistuttua viereen vuonna 1960 jäi Lankosken vanha silta levähdyspaikaksi ja 1987 se nimettiin Tiehallinnon museosillaksi. Teollisuushistoriallisesti arvokas paikka, jossa vanha kivisilta. Valtakunnallisesti merkittävä. 20 Tuorilan vanha kyläkeskus Tuorilan kylässä on säilynyt joukko vanhoja maatilan talouskeskuksia. Näistä on edustavin kantatila Tuorila, joka on perustettu 1700-luvun keskivaiheilla. Tilan pitkä punamullattu päärakennus on 1800-luvulta. Tuorilan kansakoulu on vuodelta 1909 ja entinen kunnalliskoti 1920-luvulta. Valtatien länsipuolella on Alinen silta, 1800-luvun jälkipuolella valmistunut kaksiholvinen kivisilta. Vanha kyläkeskus perinteisine rakennuksineen. 21 Lauttijärven kylä Lauttijärvi asutettiin 1600-luvun loppupuolella. Nykyisellään rakennukset sijaitsevat varsin hajallaan. Huomattavimpia yksittäiskohteita ovat Sakarintalo ja Varsamäen rakennusryhmä. Sakarin poikkeuksellisen komea, kaksikerroksinen, pohjalaistyyppinen päärakennus on vuodelta 1815. Kuusikulmainen kaksikerroksinen kuisti lie-


275

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

nee 1800-luvun lopulta. Varsamäen päärakennus on paritupatyyppinen, ilmeisesti sekin 1800-luvun lopulta. Talossa on ”siikaislainen” valkoinen kuisti. Lauttijärven vanha kansakoulu vuodelta 1910 on nykyisin yksityiskäytössä. Joen rannalla sijaitseva Hamppulan saha ja mylly ovat 1800-luvun lopulta. Suurehko kylä, jossa useita rakennushistoriallisesti arvokkaita talonpoikaisia asuinrakennuksia. 22 Honkajärven kylä Honkajärven kylä asutettiin pysyvästi vasta 1680-luvulla kruunun otettua haltuunsa Ylä-Satakunnan eräomistukset uudisasutusta varten. Perinteistä rakennuskantaa on kylässä Vanhatalon, Pohjolan ja Kallelan (ent. Erkkilä) tiloilla. Vanhatalon 1860 rakennetussa päärakennuksessa on ”siikaislainen” kuisti, jonka värilliset lasiruudut ovat laivureiden Tukholman tuliaisia. Värittömät lasit ovat lähellä sijainneesta Kuvaskankaan lasitehtaasta (1860–1884). Katon harjalla on koristeellinen vellikello, joka on aiemmin toiminut laivakellona. Honkajärven kaksiholvinen kivisilta on rakennettu 1850-luvulla. Honkajärven vanha, vuonna 1908 rakennettu kansakoulu on nykyisin kylätoimikunnan käytössä. Vanha kyläkeskus perinteisine rakennuksineen. Valtakunnallisesti merkittävä. 23 Korvenkangas, Riispyy Kahden talon, Korvensalon ja Ylisentalon, tiivis rakennusryhmä korven keskellä. Ylisentalon pitkä päärakennus on valitettavasti purettu. Kahden talonpoikaistalon tiivis ryhmä.

Köörtilän kalasatama. Kuva: Pentti Pere, SatM.

24 Riispyyn kylä ja kulttuurimaisema 1300–1400 -luvulla asutettu Riispyyn kyläkeskus sijaitsee Riispyynlahden pohjukassa. Kylän rakennuskanta on lähes kauttaaltaan vanhaa. Edustavimpia rakennusryhmiä ovat Heikkilä, Vanhatalo, Nygård ja Norrgård, jonka molemmat paritupatyyppiset asuinrivit ovat 1820-luvulta. Kylässä on säilynyt seuratalo 1900-luvun alusta. Riispyyn kansakoulu on rakennettu 1907. Arvokas kyläympäristö, jossa on säilynyt vanhojen pihapiirien lisäksi seuratalo ja kyläkoulu. 25 Trolssi, Ylikylä Trolssi asutettiin vasta 1750-luvulla. Uudisasukkaat ovat peltoja raivatessaan vääntäneet valtavan määrän kiviä aidoiksi ja kasoihin hallaa karkottamaan. Trolssissa on säilynyt näiltä ajoin maassamme ainutlaatuiset pellonhaltijakivet l. kivitontut. Kiviä on kaksi ja

ne muodostuvat toistensa päälle asetetuista lohkareista. Prof. Unto Salo on tutkimuksessaan todennut tällaisilla kivipatsailla olevan vertauskohteita Ruotsissa ja Virossa. Perinteistä rakennuskantaa Trolssissa edustavat mm. Erkkilän rakennusryhmä ja Koosourassa vanhat rakennukset, kaunis luhtirivi ja matalat aitat. Erkkilän punamullattu rakennusryhmä sijaitsee edustavasti maantien varressa. Päärakennus on vuodelta 1875 ja pitkä pirttirivi 1820-luvulta. Hirsinen karjarakennus on vuodelta 1880. Lisäksi tilalla on kaksi aittaa. Erkkilän talolle on myönnetty Talonpoikaiskulttuurisäätiön kunniakilpi. Peltosen torpan pihapiirissä ovat pienet hirsirakenteiset asuin- ja talousrakennukset alkuperäisinä. Valtakunnallisesti merkittävä kyläympäristö, jolle vanhojen rakennusten lisäksi ovat tunnusomaisia pitkät kiviaidat ja ns. pellonhaltijakivi.

26 Kasalan kylä ja kulttuurimaisema Kasalan kylä on Merikarvian vanhimpia, sillä se on syntynyt jo keskiajalla. Kyläkeskuksessa on säilynyt vanhoja asuin- ja talousrakennuksia. Kasalan vanha kansakoulu on rakennettu 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Kasalan kylän kulttuurimaisema on säilyttänyt harvinaisella tavalla perinteisen leiman. Laajat katajaa kasvavat ketomaat ovat pitkään jatkuneen laiduntamisen tulosta. Erityisen kauniita ketonäkymiä avautuu pieneltä, kiviaitojen reunustamalta Varvikarin rantaan johtavalta tieltä. Katajaisten ketojen kehystämä kylämaisema vanhoine asuin- ja talousrakennuksineen. 27 Kasalan kalasatama Kasalan perinteisessä kalasatamassa on säilynyt kaksi vanhaa hirsistä rantahuonetta. Ylä-Satakunnan rannikolle tyypillinen kalasatama. 28 Leppäkarin kalastussatama Leppäkarin kalastussatamassa on kaksi suurehkoa rantahuonetta ja verkkokenttä. Lähistöllä on vanha Venerannan talo. Ylä-Satakunnan rannikolle tyypillinen kalasatama. 29 Merimaa, Peipun Kuuskeri Merimaan tilalla on iso uusrenessanssityylinen asuinrakennus, aitta ja navettarivi. Rakennukset ovat ilmeisesti 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Merikarvialle tyypillinen talonpoikainen rakennusryhmä.


276

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Kalastajamaja Kaddissa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

30 Kaddin kalastajamajat, Oura Perinteisen ulkomerikalastuksen tukikohta Ouran saaristossa. Vanhoja kalamajoja on useammassa saaressa. Iso ja Pikku Kaddin kalamajat ovat toimineet ulkomerikalastuksen ja hylkeenpyynnin tukikohtina ainakin jo 1800-luvun alusta. Valtakunnallisesti merkittävä ulkosaariston kalastustukikohta. 31 Alakylän kalastus- ja pientilat Rantakulmalla ja Luotokulmalla on useita kalastus- ja pientiloja, samoin edustan saarilla Halluskerinmaahan saakka. Kalastuselinkeinon synnyttämiä pientiloja. 32 Alakylän Riipperinviiki Alueella on ryhmä säilyneitä rantahuoneita, joiden päädyt avautuvat merelle. Ylä-Satakunnan rannikolle tyypillinen kalasatama.

33 Viikilä, Ylikylä Komea, 1900-luvun alussa rakennettu päärakennus, jossa on kaksi kuistia. Rakennus on parvekekaiteita lukuun ottamatta säilynyt sekä sisä- että ulkoasultaan alkuperäisenä. Julkisivujen yksityiskohdat ovat samantyylisiä kuin apteekin talossa. Pihapiirissä on Vaarintalo, jossa on suuri leivinuuni. Porstuakamaria on käytetty myös vankihuoneena. Rakennuksen jatkeena on puuvaja. Pihapiiriä täydentävät vinkkeliin rakennettu navetta-, talli- ja saunarivi, aitta, varastorakennus mankelihuoneineen, ja tien varressa riihi. Rannassa on lisäksi verkkohuoneita (myös Ruohon tien päässä). Viikilään johtava tien varsi on säilynyt myös niittymaisemineen ja katajikkoineen. Perinteisen asunsa säilyttänyt merikarvialaistalo.

Vanha suolaamo Kasalan kalasatamassa. Kuva: Mervi Lehto.

Pellonhaltijakivi Trolssissa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

34 Pohjanlahden rantatie Satakunnan rannikkoa myötäilevä keskiaikaisperäinen postitie, joka yhdisti aikanaan toisiinsa Turun ja Korshol-

man linnahallinnon. Pohjanlahden rantatie on hyväksytty valtakunnalliseksi matkailutieksi.


4

2

61

60

4

1 3

12

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna 2

17

80

25

16 15 11

5

13 27

6

23

20

10 78

71 18

146

9

2

9

4

26

NAKKILA Kivialho

34

32

56

35

14

36

1 1

Salmijärvi

57 33

277 37Pitkäselkä

52

Levajärvi

Juupajärvi

58

62

19

Katinhäntä

61

60

19 NAKKILA

22

3

2

23 Muinaisjäännökset

4

20

Sääksjärv

1 3 1 Pellasmäki 35 10 Pellasmäen muinaisjäännös3 Pitkäjärvi 2Nakkilan 26 18 1615 11 6 14 sijaitsee Leistilän kylästä Hormis8 alue 24 17 Järvikylä Viikkala 17 5 toon vievän tien varrella. Paikka tunne19 78 36 18nimillä Kiviumpaidanmäki 1 Järvisivu taan myös 16 80 20 9 13 1 2 34 ja Virkinmäki. Tien halkomassa, loiSalonen NAKKILA, KESKUSTA 32 21 Salmijärvi 8 Kivimaa 35 vasti kohti kaakkoa laskevassa metsäi33 1 9 yli 30 röykkiö11 sessä rinteessä sijaitsee Kivialho 13 26 Suurin Pitkäselkä tä sekä yksi asumuspainanne. Levajärvi 22 14 13 Pyssykangas Pellasmäen röykkiöistä on halkaisijal-3 Juupajärvi 14 25 24 12 18 Hormisto taan yli 20 metriä. Se 8 on muodoltaan Järvikylä 19 Viikkala Tattara 22 23 26 1 Katinhäntä pyöreä ja korkeudeltaan n. 17 1,5 metriä. 15 7 19 11 12 Röykkiöstä on ajettu kiviä. Muut aluJärvisivu 16 4 3 20 46 Rekojärvi Sääksjärvi een röykkiöt ovat pienempiä halkaisi1 Salonen 6 16 15 Matomäki Riihijärvi 21 Ma 5 Kivimaa joiden vaihdellessa 3–12 metriin. Joita5 Pitkäjärvi 2 5 Pinkjärvi 3 1 4 3 kin röykkiöitä on tuhoutunut metsätöi20 4 11 6 2 131 den yhteydessä. 1 17 10 2 7Pyssykangas 22 röyk26 Asumuspainanne sijaitsee 14 13 55 8 14 58 25 24 12 kiöalueen keskellä tien länsipuolella. 45 Hormisto 9 NAKKILA, KESKUSTA Tattara Keskusta 1 6 KokemäenjokiMuodoltaan soikean 22 23 painanteen hal4 26 33 21 1 8 56 18 Rakennettu ympäristö -kohde kaisija on n. 7 metriä. Inventoinnin 20yh18 Rakennettu ympäristö -alue Rekojärvi 31 teydessä painanteeseen kaivetusta 27 9 27 15 34 Riihijärvi 1 8 25 nokimaata Matomäki Muinaisjäännös koekuopasta paljastui tiivis 10 24 5 44 14 13 Km 28 Pinkjärvi 19 32 10 43 sisältänyt kiveys, todennäköisesti 4 23 liesi. 20 Perinnemaisema 0 0,5 1 4 17 6 4 2 Historiallinen tie Löytöjä koekuopasta ei23 tehty. Pellas35 3 15 7 17 3 7 37 46 mäen röykkiöitä tai asumuspainannet7 11 47 36 12 55 4 3 5 ta ei ole tutkittu. 4650 44 1 1 54 6 16 12 Maalisjärvi 5 21Pohjakartta: 8 18 Tiestö ja rakennukset 65 / MML/12 56 2 Km 2 Rieskaronmäki 32 5 9 11 48 Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 39 0 6 10 2,5 5 11 1 43 Nakkilan Rieskaronmäki on Suomen 13 49 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto 45 27 10 37 http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_ 1 17 38 tunnetuimpia pronssikautisia asuin10 2 7 51 versio1_20120501 26 11 36 8 paikkaja röykkiökomplekseja. Pitkäjärvi 52 35 6 45 16.8.2012 SATAKUNTALIITTO 40 SATAKUNTALIITTO 9 4 Muinaisjäännösalue sijaitsee Nak613Kokemäenjoki 38 33 4 12 3 kilan Anolan kylässä, aivan kunnan46 7 47 20 18 42 pohjoisosassa lähellä Ulvilan rajaa. 5 44 1 31 9 27 50 54 Maisema12 on pienipiirteistä: peltoau1 8 25 34 10 24 49 8 44 keita, joita halkovat kiviset moreenisKm Km 2 28 9 19 32 10 43 48 2 0 0,5 1 17 0 2,5 5 11 elänteet Ympäristöään 10 43 13 49 ja -saarekkeet. 45 23 10 35 48 37 7 37 51 11 36 Pyhäjärvi

12

52


278

korkeammalle kohoavalla epätasaisella moreeniharjanteella on 11 röykkiötä sekä kolme rakennuksen pohjaa, jotka Satakunnan Museon toimesta on tutkittu vuosina 1960–1964. Röykkiöt ja rakennukset on tehty kahden vähäisen mäenkumpareen sivuille ja päälle. Rieskaronmäen muinaisjäännösalue on poikkeuksellisen hyvin tutkittu ja löytöaineisto on runsas. Röykkiöistä on löydetty jäänteitä sekä polttoettä ruumishautauksista. Esinelöytöjä ovat mm. pronssinen nappi, kaularengas, pinsetit ja kampa. Pronssikauden elinkeinoista kertovat paikalta löydetyt jauhinkivet sekä naudan, lampaan ja hevosen luut. Satakunnan Museon ja MTT:n uusissa tutkimuksissa lampaan ja hevosen luut ajoitettiin pronssikauden loppuun Yksi tutkituista rakennuksista on tulkittu pajaksi siitä löytyneiden valinmuotin ja upokkaan palasten perusteella. Löytöaineiston perusteella Rieskaronmäen muinaisjäännöskompleksi ajoitetaan pronssikauden loppupuoliskolle. Alueen poikkeuksellinen arvo perustuu sen muodostamaan monipuoliseen, useita erilaisia toimintoja kuvastavaan kokonaisuuteen. 3 Selkäkangas Nakkilan Selkäkankaan röykkiöalue sijaitsee Viikalan kylässä pitkänomaisella, vain hivenen ympäristöstään kohoavalla moreeniselänteellä. Selkäkankaan röykkiöryhmään kuuluu neljä pronssikautista hautaröykkiötä, joista kolme on harjannetta halkovan paikallistien länsipuolella, yksi itäpuolella. Röykkiöistä suurin, 43x11 metrinen monumentaaliröykkiö, on tutkittu

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Pellasmäen röykkiöalue. Kuva: Pentti Pere, SatM.

vuosina 1978–1981. Tutkimuksissa paljastettiin röykkiötä kiertävä kylmämuurattu reunakehä sekä sen keskellä kookas paasiarkku ja arkun edessä kivikehä, jotka sisälsivät polttohautauksia. Vainajien poltetuista luista vuonna 2009 teetettyjen ajoitusten perusteella röykkiöön on tehty hautauksia pronssikauden alkupuoliskolla vuosina 1530–1400 ja 1400–1190 eaa. Löytöinä talletettiin useampi eläimen hammas sekä hautarakenteista että kehämuurin vierestä. MTT:n tutkimuksissa vuonna 2010 yksi hampaista todettiin naudan hampaaksi ja ajoitettiin noin 3300 vuotta vanhaksi. Toistaiseksi Viikalan röykkiön nauta on vanhin Suomesta ajoitettu nautaeläin. Röykkiö on tutkimusten jälkeen ennallistettu ja näyttävä kylmämuurattu reunakehä on jätetty muutaman metrin matkalla näkyviin. Ennen tutkimuksia kehä oli kokonaan kiveyksen peittämä.

Selkäkankaan röykkiöryhmän muut röykkiötä ovat kooltaan 8–13 m, ja muodoltaan säännöllisiä ja pyöreitä. Lähinnä tietä olevasta röykkiöstä on ajettu kiviä ja se on osaksi tuhoutunut. Tien itäpuolelta noin 100 m etäisyydeltä tiestä ja 40–50 m etäisyydeltä ryhmän itäisimmästä röykkiöstä löydettiin v. 2001 tehdyssä inventoinnissa 10 kuopan ryhmä. Kuopat arvioitiin pyyntikuopiksi, mutta ne saattavat myös liittyä muuhun esihistorialliseen toimintaan alueella. 4 Uotinmäki Suomen kivikauden viimeinen kulttuurivaihe, Kiukaisten kulttuuri, sai nimensä Uotinmäen laajalla ja rikkaalla muinaisjäännösalueella 1900-luvun alussa tehtyjen kaivausten ja löytöjen mukaan. Tutkimusten aikaan Uotinmäki sijaitsi Kiukaisten kunnan koillisessa kulmassa. Nykyään Uotinmäen

muinaisjäännöskompleksi on Nakkilan kuntaa. Kivikauden loppuvaiheessa Uotinmäki oli loivarinteinen niemi Kokemäenjoen laajan suulahden etelärannassa. Niemen suojaisalle etelärinteelle syntyi rikas ja pitkäaikainen asuinpaikka. Nykyään Uotinmäen muinaisjäännösalue on noin 800 metriä pitkä vyöhyke, joka sijaitsee loivasti etelään viettävässä hiekkaisessa rinteessä osin pelloilla, laidunmailla ja talojen pihapiireissä. Näkyvät rakenteet ovat Uotinmäeltä myöhemmän käytön mukana hävinneet, mutta paikalla on ollut ainakin 10 hautaröykkiötä tai röykkiön jäännöstä. Näistä osa on viime vuosisadan vaihteessa tutkittu. Merkittävin tutkituista on 9 metrin pituisen ja lähes 2 metrin levyisen paasiarkun sisältänyt kiveys. Lisäksi kaivauksia on tehty asuinpaikka-alueilla. Uotinmäki on tunnettu runsaasta löytöaineistostaan, sekä tutkimuksissa että irtolöytöinä on talletettu useita satoja kiviesineitä ja niiden katkelmia. Myös keramiikkaa on paljon. Löytöaineiston perusteella Uotinmäen asuinpaikka on ollut käytössä pitkään, Kiukaisten kulttuuriin ajoittuvien esinetyyppien lisäksi on löydetty myös pronssikautista keramiikkaa sekä esiroomalaiselle ajalle ajoittuvaa Morbyn keramiikkaa.

Rakennettu ympäristö 1 Nakkilan kirkkomaisema Nakkilan kirkko on yksi modernin kirkkoarkkitehtuurimme tärkeimpiä monumentteja. Arkkitehti Erkki Huttusen suunnittelema funktionalistinen kirk-


279

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Juha Leiviskän suunnittelema seurakuntakoti. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Työväentalo Koti. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

korakennus valmistui vuonna 1937 tehtailija J.W. Suomisen testamenttivarojen turvin. Kirkkosalia kattaa akustisesti muotoiltu sahanterämäinen puupaneelikatto. Kirkon kellarikerroksessa on lahjoittajan krypta. Kirkon valkeat seinät ja korkea betonitorni näkyvät kauas ympäristöön. Kirkon välittömässä läheisyydessä on arkkitehti Juha Leiviskän suunnittelema seurakuntasali vuodelta 1970. Kirkkoa vastapäätä sijaitsevaan, 1859 rakennettuun tiiliseen lainajyvästön makasiiniin on sisustettu 1977 Nakkilan meijerin 1920–63 toimineen juustolan kalusto, joka on esillä alkuperäisessä järjestyksessä. Kirkkomaisemaan liittyy myös vanha kunnanlääkärin asuintalo Metsämaa. Rakennusmestari Valle Antilan suunnittelema funktionalistinen asuinrakennus vuodelta 1937 on toiminut myös Nakkilan kunnantalona. Funktionalistisen kauden kirkko-

käsialaa. Rakennus liittyy kiinteästi läheiseen tehdasalueeseen ja sen ympärillä levittäytyy laajahko puisto. Tehdasalueen länsipuolella lähellä valtatietä on kaksikerroksinen kivinen asuinrakennus Vasara, joka on rakennettu 1936 rakennusmestari Helmisen suunnitelman mukaan. Tehdasympäristöön liittyy myös Nakkilan pappila, niin ikään kaksikerroksinen funkistalo vuodelta 1936, suunnittelijanaan rakennusmestari Saarenoja. Vanha, paikkakunnan elämään monin tavoin vaikuttanut tehdas, jonka ympäristössä on runsaasti kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennuskantaa. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu ympäristö.

arkkitehtuuria maisemallisesti hallitsevalla paikalla. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu ympäristö. 2 J. W. Suomisen nahkatehdas ympäristöineen Juho Wiktor Suominen perusti 1898 pienen nahkimon, josta vuosien varrella kasvoi yksi maamme merkittävimmistä nahkatehtaista. Tehdasaluetta on laajennettu 1900-luvun alusta lähtien. Tattaranjoen varrella sijaitsevista tiilisistä tehdasrakennuksista vanhin osa on vuodelta 1908, laajennuksia on tehty 1916 ja 1929. Kolmikerroksinen entinen työväen asuntola Kivimuuri on vuodelta 1920. Puinen konttorirakennus on vuodelta 1913. Tehtailija J. W. Suomisen yksityiskodikseen rakennuttama Koskilinna valmistui 1928. Tämän klassistisen tiilirakennuksen suunnitteli arkkitehti Väinö Vähäkallio. Koskilinnan alkuperäinen sisustus on taiteilija Birger Hahlin

3 Seurojentalo Karhula Seurojentalo Karhula on rakennettu vuonna 1922 rakennusmestari F.K. Erikssonin piirustusten mukaan. Arkki-

tehtonisesti hyvin edustavan, klassisistisen puurakennuksen omistaa nykyisin Nakkilan Maataloustuottajat. Ennen sotia siinä toimivat mm. paikallinen nuorisoseura, suojeluskunta ja lotat. Seurojen talon lähellä on jokirannassa vanha, ilmeisesti 1800-luvulla rakennettu asuinrakennus. Seurataloarkkitehtuuria 1920-luvulta. 4 Nakkilan rautatieasema Nakkilan puinen rautatieasema on rakennettu vuoteen 1895 mennessä pysäkin tyyppipiirustusten mukaan. Sitä on laajennettu alkuperäistä rakennustapaa noudattaen vuosina 1910 ja 1927–32. Radan vastakkaisella puolen on asemakokonaisuuteen liittyvä Nakkilan Myllyn tiilirakennus, jonka vanhin kaksikerroksinen osa on vuodelta 1919. 1800-luvun lopun rautatieasema kunnan keskustassa.


280

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

5 Nakkilan keskustan vanhat liikerakennukset Nakkilan kirkon maisemaan liittyy maantien varressa kaksi vanhaa puutaloa, joista toinen, 1800- ja 1900-luvun vaihteessa rakennettu, on entinen apteekki ja toinen, Terijoelta 1920-luvulla siirretty rakennus, entinen Penttalan sisarusten matkustajakoti. Näistä kahdesta rakennuksesta hieman kauempana sijaitsee tien varrella Jokelan talo, joka on ennen ollut kauppana. Kirkonkylän vanhoja liikerakennuksia 1900-luvun alusta. 6 Työväentalo Koti Nakkilan työväenyhdistys perustettiin Porin yhdistyksen haaraosastoksi vuonna 1903. Nykyinen, punamullattu työväentalo on rakennettu 1920-luvun alussa. Seurataloarkkitehtuuria 1920-luvulta. 7 Nakkilan kotiseutumuseo Vuonna 1951 perustettu ulkomuseo sijaitsee virkistysalueella. Kaikki rakennukset ovat muualta siirrettyjä. Päärakennuksena toimii entinen Porin rykmentin rumpalin puustelli, Pakkala, joka on rakennettu 1870-luvulla ja siirretty aivan läheltä. Mamsellityyppinen tuulimylly on tuotu Kiukaisista, kyläsepän paja Tattaran kylästä ja luhti Ruskilan kylästä. Lisäksi alueella on sauna ja aittoja. Kotiseutumuseo, jonka alueelle on siirretty vanhoja rakennuksia eri puolilta kuntaa. 8 Masian kylä ja kulttuurimaisema Masian kylä on asutettu varhaiskeskiajalla. Nykyisin asutustihentymä on

Vappula Ruhaden kylässä. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

Masian sillan luona. Sillan pielessä sijaitsevat Yli-Kuritun ja Talonpojan rakennusryhmät. Molempien tilojen päärakennukset ovat vuosilta 1916–17, talousrakennukset ovat vanhempia. Sillankorvan asuinrakennus on vuodelta 1934 ja Kaapelin tilan päärakennus 1800-luvun lopulta. Kyläkeskuksesta pohjoiseen sijaitsee 1914 rakennettu Lahdenrannan asuinrakennus, jossa on koristeellinen uusrenessanssivuoraus. Masian kylän pohjoispuolella on vanhan maantien varrella Myllärinkylän tiivis kokonaisuus, jossa Rantasen, Koskisen ja Pietilän päärakennukset ovat 1800-luvun lopulta ja Nissilän vuodelta 1901. Myllärinkylän pohjoispuolella maisema-alue jatkuu Ruhadeen, jossa Puontin vanha asuinrakennus on 1800-luvun alkupuolelta, Ranta-Ahteen asuinrakennus 1800-luvun keskivaiheilta, Vappulan päärakennus vuodelta 1907 ja puorirakennus van-

himmalta osalta 1800-luvun lopulta. Knuutilan kivinen asuinrakennus vuodelta 1934 on rakennusmestari K.K. Sparfvénin piirtämä. Keskiaikaisperäistä kyläasutusta historiallisen tien varrella Kokemäenjoen kulttuurimaisemassa. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 9 Ruskilan kivisilta Vuonna 1891 rakennettu Ruskilan kivisilta on erittäin massiivinen yksiaukkoinen silta. Kivirakentamisen taidonnäyte 1800-luvun lopulta. 10 Villilän kartano Historiallinen kartanoalue, jossa päärakennus vuodelta 1852. Tämä A.F. Granstedtin suunnittelema rakennus kuvastaa tyylillisesti siirtymävaihetta empirestä uusrenessanssiin. Tiilinen navettarakennus on rakennettu alkuaan

1864 ja uusittu 1927 rakennusmestari Hjalmar Sirénin toimesta. Punatiilinen talli ja linnamainen vilja-aitta ovat vuodelta 1925. Ne ovat arkkitehtitoimisto Frosterus-Gripenbergin laatimien piirustusten mukaan tehtyjä. Tilalla vuodesta 1905 toiminut karjanhoitokoulu on toiminut myöhemmin työväen asuntona. Koulun rakennukset suunnitteli rakennusmestari Heikki Tiitola. Kartanon ympärillä on vanha puisto. Maantieltä johtaa kartanoon koivukuja. Kartanon etelä- ja kaakkoispuolelle levittäytyy peltomaisema. Nakkilan keskustan puolelle on sen sijaan rakennettu suurikokoiset teollisuushallit, joiden mittakaava ja väritys ovat ristiriidassa vanhan kartanoympäristön kanssa. Nykyisin kartanoalueen rakennuksissa toimii elokuvatuotantoon keskittynyt Villilän Studiot Oy. Päärakennus on ravintolakäytössä. 1800-luvun keskivaiheen edustava kartanorakennus näkyvällä paikalla. 11 Leistilän ja Tattaran kylät ja kulttuurimaisema Leistilän ja Tattaran kylät on asutettu varhaiskeskiajalla. Molemmat Tattaranjoen varrella sijaitsevat kylät ovat säilyttäneet varsin hyvin perinteisen rakenteen ja niiden rakennuskanta on iäkästä. Maisemallisesti kylät näyttäytyvät edustavasti Pori-Helsinki tietä matkaavalle kapean peltoaukean takaa. Erittäin laajat viljelyaukeat avautuvat niiden länsipuolella akselilla Tattara-Leistilä-Masia. Leistilän rakennuksista ovat mainittavat mm. seuraavat: • Jaakola, jonka vanhempi päärakennus vuodelta 1852 on uusrenessanssityylinen, kivinavetta on vuodelta


281

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

1902. Vanha viskurihuone on säilytetty kotimuseona. Tilan kohdalla ylittää Tattaranojan vanha yksiaukkoinen kivisilta. • Uusitun sillan pielessä on vanha Osalan kaupparakennus 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Tonttisillankorvan rakennus on vuodelta 1911. • Uusi-Huovarin kaksikerroksinen puiston ympäröimä päärakennus on vuodelta 1921. Suunnittelijana oli rakennusmestari Heikki Honkanen. Tien varressa on vanharivi 1800-luvulta. • Kylässä on lisäksi vanhaa rakennuskantaa mm. Lindin, Mattilan, Nissilän, Vanha-Lampolan, Vanha-Huovarin ja Yrjölän tiloilla. • Nakkilan VPK:n komea, funktionalistinen paloasema on vuodelta 1938. Tattarassa on säilynyt vanhaa rakennuskantaa mm: • Knihti, jonka päärakennus on vuodelta 1900. Pihalla on 1800-luvun aitta. Tilaa ympäröi tiivis kuusiaita. • Tattaran kaksikerroksinen, aumakattoinen kivikoulu on vuodelta 1935. Sen suunnitteli rakennusmestari Niilo J. Ranne. Tien toisella puolen ovat Nakkilan Osuusmeijerin rakennukset, joissa vanhimmat osat vuodelta 1905, laajennuksia 1920, 1925 ja 1950-luvulla. • Kyläkeskuksessa perinteistä rakentamista edustavat Puosin, Vähä-Teinilän ja Mäkelän rakennusryhmät. • Laajan viljelytasangon laidalla sijaitsevat kaksi kylää, joissa on säilynyt monipuolisesti vanhaa rakennuskantaa. 12 Hormiston mäki Pienijakoinen torppa- ja mäkitupa-alue metsäisellä mäellä. Hormiston pieni ru-

koushuone rakennettiin 1930-luvun lopulla Nakkilan vanhan kirkon hirsistä. Tultaessa tietä pitkin Hormistosta Nakkilaan, avautuu mäen alla kaunis peltomaisema. Vanhan itsellisasutuksen myötä syntynyt kokonaisuus. 13 Hormisto–Tattara–Leistilä– Masia, viljelymaisema Eräs Kokemäenjokilaakson laajimmista viljelymaisemista. Maisemaan sisältyy luettelossa erikseen mainittuja vanhoja rakennusryhmiä. Laaja viljelytasanko, jossa vanhoja kyliä rakennuksineen. Hormiston rukoushuone. Kuva: Pentti Pere, SatM.

14 Pyssykankaan tienvarsiasutus Leistilästä johti tie Luvialle Pyssykankaan kautta jo keskiajalla. Varhaisin kirjallinen tieto tiestä on vuodelta 1441. Pienimuotoinen asutus tien varrella on alkuaan kuulunut tilattomalle väelle. Pyssykankaan koulu on rakennettu vuonna 1907. Pienimittakaavaista tienvarsiasutusta 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. 15 Kyllijoen kulttuurimaisema Perinteinen takamaa, jolla on pidetty niittyjä. Villilällä oli jo 1400-luvulla täällä niittynsä. Paikka on maisemallisesti edustavaa. Vanhaa rakennuskantaa on Kyllijoen tilalla. Niittykulttuurin synnyttämää kulttuurimaisemaa. 16 Leistilänjärven kulttuurimaisema Vuonna 1777 päättivät nakkilalaiset talolliset kuivattaa Leistilänjärven. Esi-

kuvana oli hieman aiemmin professori Johan Kraftmanin johdolla aloitettu Lattomeren kuivatus. Aluksi Leistilänjärvi saatiin kuivumaan vain vesiperäiseksi niityksi. Kuivatusuoman saamiseksi oli räjäytettävä suuria määriä kalliota. Viime sotien aikana kaivatustyö vietiin vankityövoimaa käyttäen päätökseen ja Leistilänjärvestä saatiin n. 1 500 hehtaaria viljelymaata, joka luovutettiin siirtoväelle. Tämä jälleenrakennuskauden asutus on keskittynyt kapeana nauhana peltoaukeat kiertävän tien varteen. Järvenkuivatuksen muistomerkki 1700-luvulta ja jälleenrakennuskauden asutusmaisemaan. 17 Kokemäenjoen kulttuurimaisema Kokemäenjoen rantanäkymät ovat maisemallisesti arvokkaita koko Nakkilan alueella Harjavallan voimalaitok-

selta Ulvilan rajalle. Paikoin rannat ovat metsäisiä, enimmäkseen kuitenkin viljeltyjä. Hienoimmillaan maisema on Anolan kartanon mailla, jossa Kokemäenjoki haarautuu kahtia historiallisesti arvokkaan Kirkkosaaren kohdalla. 18 Anolan kartano ja Kirkkosaari Anola mainitaan historiallisissa lähteissä ensi kerran vuonna 1412. Myöhemmin tämä vanha allodiaalisäteri kuului mm. Horn-suvun omistukseen ja 1583–1630 oli Anolan omistajana Akseli Kurki. Kartanon vanhaan, mahdollisesti 1600-luvulta periytyvään puistoon valmistui 1938 nykyinen arkkitehti Jarl Eklundin suunnittelema klassisistinen päärakennus. Kartanopihan varrella on yksikerroksinen, alkuaan tilanhoitajan, asuinrakennus samalta ajalta. Harmaakivestä rakennettu navetta on vanhimmilta osin 1700-luvun jäl-


282

kipuolelta. Sitä jatkettiin 1800-luvun keskivaiheilla, jolloin rakennettiin myös tiilinen meijerirakennus, pakari ja paja sekä talli, jota on jatkettu 1900-luvun alussa. Kartanoalueen pohjoisosassa on kolmen tiilisen työväenasunnon ryhmä vuosilta 1937–38. Kartanosta johtaa silta Kokemäenjoen Kirkkosaareen, jonka perimätieto on yhdistänyt Ulvilan vanhan kirkon paikkaan. Kartanon ympärillä levittäytyvät laajat viljelyaukeat. Historiallinen kartanoalue, jossa päärakennus edustaa kartanoarkkitehtuurin nuorinta kerrostumaa. Valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö. 19 Penttala, Soinila Penttalan tilan mailta on löydetty huomattava rautakautinen kalmisto, joka on osoitus paikan pitkästä asutushistoriasta. Kuusikon ympäröimä päärakennus on rakennettu 1900-luvun alussa ja sen arkkitehtuurissa on jugendpiirteitä. Esihistoriallisen kalmistoalueen tuntumassa oleva talonpoikaistila, jossa 1900-luvun alun päärakennus. 20 Mäkelä, Soinila Alun perin paritupatyyppinen, edustavasti rakennettu talonpoikaistilan päärakennus, jonka hirsirungon vanhin osa on 1790-luvulta. Rakennusta on jatkettu 1900-luvun alussa, jolloin sen julkisivukoristelu uusittiin. Harmaakivinen karjarakennus on vuodelta 1890. Ulkorivin vanhin osa, porttiluhti periytyy sekin 1790-luvulta. Arvokasta, hyvin säilynyttä talonpoikaisarkkitehtuuria.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

21 Viikari, Kukonharja Viikarin (nyk. Eskolin) tilan rakennusryhmä sijaitsee erittäin edustavasti Kokemäenjoen rantamaisemassa viljelysten ympäröimänä. Maantieltä johtaa pihaan koivukuja. Viikarin jugendtyylinen pitkä päärakennus on vuodelta 1914. Kivinavetta on vuodelta 1895. Lisäksi pihapiiriin kuuluu ryhmä punamullattuja talousrakennuksia. Talonpoikaistalo avoimessa viljelymaisemassa. 22 Pämppi, Kukonharja Pämpin tilan talouskeskus sijaitsee vanhan Kokemäenjokea seuraavan maantien varrella. Pitkä, paritupatyyppinen päärakennus on 1800-luvulta ja komean kivinavetan rakennusvuodeksi on mainittu 1851. Eheä talonpoikaistilan rakennusryhmä Kokemäenjoen kulttuurimaisemassa.

23 Uuloo, Lammainen Talonpoikaisen suurtilan rakennusryhmä, jossa päärakennuksen runko on peräisin 1800-luvun alusta. Rakennuksen nykyinen ulkoasu on vuoden 1909 korjauksen tulosta. Puistomaisen pihan toisella sivulla on lähes alkuperäisessä asussa säilynyt pirttirakennus 1800-luvun alusta. Kivinavetta on vuodelta 1896. Uuloon länsipuolella on soranoton muuttamassa maisemassa Klomsin tilan kaksi vanhaa, 1800-luvun keskivaiheilta olevaa hirsistä aittaa. Maantien toisella puolen on Seppälän (Yli-Laurila) päärakennus 1910-luvulta ja navetta 1920-luvulta. Talonpoikaistilan rakennusryhmä Kokemäenjoen kulttuurimaisemassa. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä, joka jatkuu kunnanrajan yli Harjavallan puolella.

24 Harjavallan voimalaitos Arkkitehti Erik Bryggmanin suunnittelema funktionalistinen voimalaitos on valmistunut vuonna 1939. Teknillisenä suunnittelijana oli insinööri Sandsund. Tiilestä muurattu voimala on aikansa tyypillinen patolaitos pystyakselisine Kaplan-turbiineineen. Kahden turbiinin kokonaisteho on 72 MW, joten se on Etelä-Suomen toiseksi suurin vesivoimalaitos. Voimalaitokseen liittyi aikoinaan neljän puisen paritalon ryhmä vuodelta 1937. Puistokujanteen päässä on yhä kaksi näistä rakennuksista. Etelä-Suomen suurimpia vesivoimalaitoksia funktionalismin kaudelta. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 25 Huovintie Keskiajan huomattavimpiin kuulunut tie, joka johtaa pitkin helppokulkuista hiekkakangasta Turusta Loimaan, Virttaanojan ja Köyliönjärven kautta Kokemäelle ja sieltä edelleen Lammaisten kautta Ulvilaan. Tien alkuhistoria on hämärän peitossa. Satakunnan tärkeimpiä keskiajan kulkureittejä. Valtakunnallisesti merkittävä. 26 Pohjanlahden rantatie Satakunnan rannikkoa myötäilevä keskiaikaisperäinen postitie, joka yhdisti aikanaan toisiinsa Turun ja Korsholman linnahallinnon. Pohjanlahden rantatie on hyväksytty valtakunnalliseksi matkailutieksi.

Soinilan Mäkelä. Kuva: Niina Uusi-Seppä.


Venesjärvi

POMARKKU

23

Ässälänjärvi

Uksjärvi

20

120

12

283

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

17

Leväslammi

11 Lahnajärvi

5

Jokilammi

12

Rakennettu ympäristö -kohde

Rakennettu ympäristö -alue Lampinjoki

13

Valkjärvi Iso Kivijärvi

120

Honkakoski

8

Ojakorpi

11

6

1

111

109

4

Vähä-Kiv

105

Poikeljärvi

Löytänejärvi

3

1 0

2

Harmaajärvi

33 3 3 3Noormarkunjoki 3 33

108

104

10

POMARKKU

109

9 3

Haapijärvi

1 1

Saaresjärvi

Kynäsjärvi

Pomarkunjoki

Poosjärvi

Iso Kivijärvi

16

2 Valkkioja 3

Kivijärvi

Poosjoki

Poikeljärvi

Poosjoki Pikku-Made

Tuunajärvi

5

Lampinjärvi

17

25

15

Vähäselkä

110

Majajärvi

Kivijärvi

110

Haapijärvi

Iso-Made

7

oki

Valkiajärvi

111

12 9

1

Iso-Hapua

Historiallinen tie Lampinjärvi

14 Vähä-Kivijärvi Vuorilammi

Uksjärvi

24

113 Perinnemaisema

Pyrstöjärvi

Isojärvi

Ruokojärvi

Muinaisjäännös

Soikanselkä

2,5

12

Kommerinjärvi

145 5

Km

Alinenlammi

Perinnemaisemat

108

104

0

81

1 Harjan niityt Valtakunnallisesti merkittävä perinnemaisema, 33 johon sisältyy metsälaitumia Noormarkunjoki sekä niittyhaka-alueita. Kohteen 3 3 ja 3 3 33 arvoon vaikuttavia tekijöitä ovat124 mo3 nipuolisuus, edustavuus, harvinaisuus, vanhat maankäyttömuodot ja kulttuurihistoriallinen arvo. Km 145 5 2,5

2 Perttulan laitumet Maakunnallisesti arvokas perinne3.9.2012maisema, SATAKUNTALIITTO johon sisältyy metsälaidunta, hakamaata, niittyä ja rantaniittyä. Kohteen arvoon vaikuttavia tekijöitä ovat sen edustavuus, monipuolisuus ja koko.

Pohjakartta:

Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 3.9.2012 SATAKUNTALIITTO Painonjärvi

Kynäsjoki Sulkkijärvi

143

Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501

81 142

141

Pitkäjärvi

SATAKUNTALIITTO

Inhottujärvi Lassilanjoki

3 Yli-Viidan laitumet Iso-Invatna arvokas perinnemaiMaakunnallisesti 137 sema, johon sisältyy metsälaidunta, Haukijärvi hakamaata ja niittyä. Alueella esiintyy uhanalainen pussikämmekkä.

ki Pomarkun Uusikylässä. Mäen päällä on kolme röykkiöhautaa, joista kaksi Alajärvi on ehjiä sekä useita röykkiön jäännöksiä. Paikalla tiedetään olleen yhteenKalajärvi mutta osa on tusä 9 hautaröykkiötä, 135 houtunut hiekanotossa Pori-Parkano Iso-Lankko 139 tietä rakennettaessa. Edelleen mäelMuinaisjäännökset 31 Veikkojärvi lä on näkyvissä erikokoisia kuoppia ja 1 Hiidenmäki seulottuja kivikasoja, jotka on helppo Pomarkun Hiidenmäki on osittain maasekoittaa röykkiöihin. Lisäksi mäellä on aineksenoton runtelema moreenimäainakin yksi komea tervahauta. Röyk-

kiöitä ei ole tutkittu, mutta muodon ja Joutsenjärvi sijaintinsa perusteella ne voidaan ajoittaa pronssikaudelle. Hiidenmäen pohjoispuolella kulkee Uusikylään vievä tie, lännessä rinne laskeutuu pelloille. Lähelle röykkiöaluetta, sen kaakkoispuolelle on 1990-luvun puolivälissä rakennettu omakotitalo. Etelässä on metsäistä rinnettä, jossa sijaitsee Hiidenmäki I -niminen kivikautinen asuinpaikka.

8

Karhijärvi


284

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Rakennettu ympäristö 1 Pomarkun kirkonkylä Pomarkun kylä on jo 1500-luvun alussa saanut ensimmäisen pysyvän asutuksen, joka lienee ollut ruotsalaista. Varsinaista asutuskautta olivat kuitenkin 1600- ja 1700-luvut. Vuonna 1685 oli nykyisen ydinkeskustan alueella kuusi tilaa. Pellot sijaitsivat välittömästi rakennusryhmän ympärillä ja kylän mylly oli Pomarkunjoen sivuhaarassa, missä vieläkin on myllynpaikka. Vuonna 1859 raivosi joen pohjoispuolisella alueella tulipalo, joka tuhosi suuren osan rakennuskantaa. Lähes koko kylän rakennuskanta on siten vanhimmilta osiltaan 1800-luvun jälkipuoliskolta. Perinteistä rakennuskantaa on mm. seuraavilla tiloilla: YliTensiö, Rossi, Marttila, Markkula, Ala-Nissi, Koivukallio, Teinonen, Soini, Tervamäki ja Yli-Nissi. Huomattavia ovat myös jugendtyylinen säästöpankin talo ja kirjakauppana toiminut rakennus 1870-luvulta, joka on korjattu hiljattain pitkällisten suojelukiistojen jälkeen. Kolmikaarinen kivisilta on vuodelta 1907. Kirkkojen tuntumassa on kotiseutumuseon varastona toimiva makasiini, Viron tila ja entinen pappila. Viron päärakennus on runko-osaltaan 1700-luvulta, ulkoasu on vuodelta 1910. Pappilan päärakennus on aivan 1800-luvun lopulta. Myös Laviaan johtavan tien varrella on vanhaa rakennuskantaa mm. Lepistön tilalla. Pomarkun keskusta on yksi parhaiten säilyneitä vanhoja maaseututaajamia maassamme.

nen rakennus sijaitsee hallitsevalla paikalla kirkonkylän laidalla. Sosiaalista laitosrakentamista 1900-luvun alusta. 4 Kirkonkylän entinen kansakoulu Kirkonkylän vanha kansakoulu, järjestyksessä toinen, on rakennettu 1889 ja sitä on laajennettu 1900-luvun alkupuolella. Vuodesta 1981 sen peruskorjatuissa suojissa on toiminut nuorisotalo ja kotiseutumuseo. 1800-luvun lopun kouluarkkitehtuuria. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä.

Pomarkun vanha kirkko. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Yksi maan parhaiten säilyneistä kirkonkylistä. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu ympäristö. 2 Pomarkun kirkot ja hautausmaa Seurakunnan vanha puukirkko on rakennettu vuosina 1802–1803. Perimätieto pitää mestarina kullaalaista torpparia, Heikki Lintulaa. Kirkon pohjaratkaisu noudattelee Kauvatsan vanhaa kirkkoa, jota Lintula oli ollut rakentamassa. Pohjamuodoltaan runkohuone on suorakaide, johon pohjoissivulla liittyy sakaristo ja etelässä sipulihuippuiseen lanterniiniin päättyvä kellotorni. Kirkko on punamullattu ja katettu teräväpäisin paanuin. Seurakunnan uudempi, kivinen kirkko rakennettiin vuosina 1914–

1921 arkkitehti Ilmari Launiksen piirustusten mukaan. Malliltaan se on pitkäkirkko, jonka sivuilta ulkonevat pienet eteisrakennukset. Katonharjalta kohoaa pieni torni. Kirkon ulkoarkkitehtuurissa on pyritty jäljittelemään keskiaikaisia koristemuotoja. Sekä vanha että uusi kirkko sijaitsevat hautausmaalla, jossa on säilynyt vanhoja rautapellistä leikattuja hautamuistomerkkejä. Kirkkoarkkitehtuuria 1800-luvun alusta ja 1900-luvun alkupuolelta. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 3 Entinen vanhainkoti Pomarkun kunnan omistama ent. vanhainkodin puinen päärakennus on vuodelta 1906. Uusrenessanssityyli-

5 Hakalinna, Kirkonkylä Hakalinna on Pomarkun entinen suojeluskuntatalo. Se rakennettiin valmiiksi sota-aikana. Sota-ajan suojeluskuntatalo. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 6 Vanha saha, Kirkonkylä Saha on kuulunut aiemmin Pomarkun Liike Oy:lle, joka perustettiin 1914. Vanha saha on säilynyt keskellä tehdasaluetta. Saharakennus on muotoutunut pääosiltaan vuoden 1938 uudistuksen yhteydessä. Vanha saha-alue kirkonkylän tuntumassa. 7 Heikkilä, Uusikylä Heikkilän paritupatyyppinen päärakennus lienee 1800-luvun jälkipuolelta. Rakennuksessa on koristeellinen umpikuisti. Talonpoikaisarkkitehtuuria 1800-luvulta.


285

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

8 Mäntyniemi, Uusikylä Mäntyniemi on entinen torppa, jonka rakennusryhmä muodostaa tasapainoisen kokonaisuuden Kiilholman tien varressa. Pitkään paritupatyyppiseen päärakennukseen liittyy mutterikuisti. Rakennusryhmään kuuluu myös vanhoja aittoja ja savusauna. Vanha torpan rakennusryhmä.

Talonpoikaisarkkitehtuuria 1800-luvulta.

9 Kiilholma, Kiilholma Kiilholman tila sijaitsee Isojärven rannalla. Pitkä paritupatyyppinen päärakennus on vuodelta 1881. Koristeellisen kuistin vieressä on salkoon kiinnitetty vellikello. Neliömäistä pihaa rajaavat jugendtyylinen pienempi asuinrakennus sekä suuri kivinavetta vuodelta 1904. Rannassa on kaksi aittaa, toinen 1700-luvulta, toinen vuodelta 1840. Reserviluodon rannassa oleva luonnonkivistä muurattu saharakennus on toiminut myöhemmin kesäasuntona. Komea talonpoikainen rakennusryhmä.

13 Kivijärven kylän kulttuurimaisema Kivijärven kylän kulttuurimaisema rakentuu pienistä peltoaloista ja vaihtelevasti kumpuilevasta maastosta. Asutus ei muodosta varsinaista kyläkeskusta, vaan rakennukset ovat jo vanhastaan erillään toisistaan. Mäkelän ja Ylitalon tiloilla ovat vanhat päärakennukset säilyneet osana ehjää kokonaisuutta. Vastamäen tilalla on kaksi vanhaa aittaa. Pienijakoinen kulttuurimaisema, jossa vanhaa rakennuskantaa.

10 Heinäsuo, Uusikylä Heinäsuon tilan vanha päärakennus on 1800-luvun lopulta ja uudempi vuodelta 1929. Yhdessä talousrakennusten kanssa ne muodostavat valtatien varressa edustavan kokonaisuuden. Talonpoikaisarkkitehtuuria 1800-luvulta. 11 Joensuu, Uusikylä Joensuun tilan rakennusryhmä muodostaa ehjän kokonaisuuden Leväsjoelle johtavan maantien varressa. Koristeellisesti vuorattu päärakennus on vuodelta 1884.

12 Uutaniemi, Uusikylä Uutaniemen tilan vanha päärakennus on 1850-luvulta. Tilakokonaisuuteen kuuluu lisäksi vanhoja aittoja. Talonpoikaisarkkitehtuuria 1800-luvulta.

14 Honkakosken kulttuurimaisema Tienoikaisun yhteydessä on vanha tie jäänyt rauhaisaksi kyläraitiksi. Kaksikaarinen kivisilta on vuodelta 1890. Perinteistä rakennuskantaa on mm. Vähätalon, Åbergin ja Anttilan tiloilla sekä entisissä torpissa, Frangenissa ja Koskelassa. Frangenin harmaa rakennusryhmä on säilyttänyt hyvin alkuperäisen asunsa. Koskelan vanha rakennusryhmä sijaitsee edustavasti Leväsjoen varrella muusta kyläasutuksesta erillään. Kylän vanha kansakoulurakennus vuodelta 1906 muutettu liikuntatiloiksi. Kylän keskellä sijaitseva Hattukallio on paikka, jonne kyläläiset ovat

Uudenkylän Joensuu. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

perinteisesti kokoontuneet vastaanottamaan vappua. Kylän länsipuoliset joenvarsiniityt ovat maisemallisesti arvokkaita. Vanhan rakennuskantansa säilyttänyt kyläraitti ja niittymaisemia.

Pihapiiriin kuuluu lisäksi vanha luhtiaitta. Neliömäisen pihan ulkopuolella on kaksi yksinäisaittaa. Tilan lähistöllä on kaunis puronvarsimaisema. Ehjä 1800-luvun talonpoikainen pihapiiri.

15 Vesilahti, Honkakoski Vesilahden tilan pitkä päärakennus on 1800-luvulta. Yhdessä hirsisten talousrakennusten kanssa se muodostaa ehjän kokonaisuuden. Talonpoikaisarkkitehtuuria 1800-luvulta.

17 Karvianjoen kulttuurimaisema Veneskosken kylän eteläpuolella Veneskosken kylän eteläpuolella Karvianjoki halkoo alavaa peltomaisemaa muodostaen välillä jyrkkiä rantatörmiä, ympäröiviä viljelysalueita korkeammalla olevia piittoja, kunnes se vuolaan Majankosken jälkeen levittäytyy Kynäsjärveksi. Järvenrantamaisemaa hallitsevat laajat vesijättöalueet. ks. Kankaanpää, kohde 25 Alueelle tyypillinen jokivarren vaihteleva kulttuurimaisema.

16 Huida, Laitila Huida on entinen kruununtorppa, jossa on säilynyt perinteistä rakennuskantaa. Asuinrakennuksia on kaksi, joista suurempi 1800-luvun keskivaiheilta. Toinen on entinen vanhan väen pirtti.


286

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

15

PORI

Pori Länsi POHJOISOSA PORI LÄNTINEN

14

119 Hara

Perinnemaisemat 1 Fleiviikin niitty Valtakunnallisesti merkittävä perinnemaisema, johon sisältyy rantaniittyä, metsälaidunta ja hakamaata. Kohteen arvoon vaikuttavat koko, edustavuus, harvinaisuus (laidunnettu jokisuistoniitty) ja monipuolisuus. Alueella esiintyy uhanalaisia lajeja kuten silonäkinparta, pahaputki ja lietetatar.

Keikvesi

4 Etelärannan laitumet Valtakunnallisesti merkittävä perinnemaisema, johon sisältyy rantaniittyä ja hakamaata. Kohteen arvoon vaikuttavat sen edustavuus, harvinaisuus, monipuolisuus, koko sekä vanhat maankäyttömuodot. Alueella esiintyy uhanalainen suolayrtti.

117

Uksjärvi

10 115

103

114

Pohjajoki

Lampinjoki

103

102

120

5

116

101

113

6

103

2 Kuuminaisten niemenkärki Valtakunnallisesti merkittävä perinnemaisema, johon sisältyy rantaniittyä, metsälaidunta, ketoa ja hakamaata. Kohteen arvoon vaikuttavat edustavuus, harvinaisuus, monipuolisuus ja koko. Alueella esiintyy uhanalaisia lajeja kuten nelilehtivesikuusi, lakkakääpä ja liito-orava. 3 Pihlavaluodon laitumet Valtakunnallisesti merkittävä perinnemaisema, johon sisältyy rantaniittyä, metsälaidunta ja hakamaata. Kohteen arvoon vaikuttavat sen edustavuus, tyypillisyys, harvinaisuus, monipuolisuus, koko sekä vanhat maankäyttömuodot ja alueen kulttuurihistoriallinen arvo. Alueella esiintyy uhanalainen lakkakääpä.

118

103

Kiislee

Lampinjärvi

112

111

103

103

Lamppi

110

Haapijärvi

Tahkoluoto

7

100

2 Iso-Katava

98

Puoda

97 99

Selkämeri

95

107

93

96 92

94

2,5

5.9.2012

106 86

84

89

SATAKUNTALIITTO

85

Riitasarka - Mooskeri

5

Km

SATAKUNTALIITTO

Enäjärvi

83

Isoniittu

104

87 88

Lyttylä

82 1 Kivini

81

4

11 8

Kankaankulma Kellahti2

108 Kellahti

90

Pohjakartta: Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501

12

105

Edvik

91

0

109

Lampaluoto

66

65

77 5

76

44

42 41


17

12

Leväslammi Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna Lahnajärvi

15

PoriPOHJOISOSA Itä PORI ITÄINEN

Pyrstöjärvi

118

Rakennettu ympäristö13 -alue

14

144

Vähä-Kivijärvi Vuorilammi

Perinnemaisema

Keikvesi

120

Historiallinen tie

11 123

7

136

113

6

6

1

125

4

Kivijärvi

Poosjoki

Poosjärvi

Poikeljärvi

138

Löytänejärvi

Ko

Km 0

109

S

133

10

1 1

16 Kynäsjärvi

3 135 130 Pomarkunjoki 132

110

25

17

126

Haapijärvi

Lamppi

15 134

2

111

Iso-Made

127

124

131 5

Lampinjärvi

112

128

Vähäselkä

8

Lampinjoki

129

121

114

Pohjajoki

122

12

9

5

24

Valkjärvi

Iso Kivijärvi

Muinaisjäännös Uksjärvi

Soikanselkä

NOORMARKKU, KESKUSTA Noormarkku, keskusta

Rakennettu ympäristö -kohde

Isojärvi

117

15

287

Jokilammi

0,5

1 Alinenlammi

Poikeljärvi Puoda

Kynäsjoki

Kaapola

107 105

Edvik

Riisvilja

104

142

143

Kankaankulma Kellahti2

108 Kellahti

106

Painonjärvi

Sulkkijärvi

Noormarkunjoki

Inhottujärvi

3

124

146

Isoniittu

141 Lassila

Lassilanjoki

Joutsenjärvi

Iso-Invatna

87

145

Lyttylä

82

88

137 Hirsisuo

1 Kivini

Koivuluoto - Ingemar

Haukijärvi

139 Harjakangas

81

Alajärvi

Kalajärvi

140

Iso-Lankko

31

Viikeri Tyvijärvi

0

2,5

6.9.2012

146

65

66 5

64

Km

Palojärvi

SATAKUNTALIITTO 42 44

41

63

Veikkojärvi

Pohjakartta: Kourijärvi Tiestö ja rakennukset 65 / MML/12 Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501

SATAKUNTALIITTO Palusjärvi

Saarijärvi

Keksalmi

L


288

5 Paavolan kedot Maakunnallisesti merkittävä perinnemaisema, johon sisältyy metsälaidunta, niittyä, ketoa, kallioketoa ja hakamaata. Kohteen arvoon vaikuttavat sen edustavuus, monipuolisuus sekä useat huomionarvoiset lajit. 6 Ahlaisten kirkon kedot Maakunnallisesti merkittävä perinnemaisema, johon sisältyy metsälaidunta, niittyä ja ketoa. Kohteen arvoon vaikuttavat sen edustavuus, tyypillisyys, monipuolisuus sekä alueen kulttuurihistoriallinen arvo. 7 Tahkoluodon keto Maakunnallisesti arvokas keto. Alueella esiintyy uhanalainen nurmilaukka. 8 Hevoskarin rantaniitty Maakunnallisesti merkittävä perinnemaisema, johon sisältyy rantaniittyä ja metsälaidunta. Alueella on useita huomionarvoisia lajeja kuten uhanalainen punakämmekkä. 9 Kuuminaisten kotilaitumet Maakunnallisesti merkittävä perinnemaisema, johon sisältyy rantaniittyä, metsälaidunta, ketoa ja hakamaata. 10 Landskatan laitumet Maakunnallisesti merkittävä perinnemaisema, johon sisältyy rantaniittyä, metsälaidunta ja hakamaata. 11 Puolivälinkari ja Kakkuri Maakunnallisesti merkittävä perinnemaisema, johon sisältyy rantaniittyä, metsälaidunta ja ketoa. Kohteen ar-

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

voon vaikuttavat sen edustavuus, harvinaisuus ja monet huomionarvoiset lajit. 12 Puskuuri Maakunnallisesti merkittävä perinnemaisema, johon sisältyy mm. katajanummea. Kohteen arvoon vaikuttaa erityisesti luontotyypin harvinaisuus.

Muinaisjäännökset 1 Hiidenmäki Porin Hiittenmäki on hiekkainen mäenharjanne Viasvedellä (Tuorsniemellä) Porista Luvialle kulkevan Vanhan Porintien varressa, tien itäpuolella. Mäen päällä lähes jonomaisessa muodostelmassa on 300 metrin matkalla yhteensä kymmenkunta matalaa röykkiötä. Niitä on kaikkiaan ollut 13, mutta osa on tuhoutunut. Pohjoisimpien röykkiöiden itäpuolella maasto laskee jyrkästi - paikalta on aikanaan otettu maa-ainesta, mutta hiekkakuoppa on jo maisemoitunut. Muuten maasto laskee loivasti ja melko tasaisesti sekä länteen kohti tietä että etelään. Röykkiöt ovat halkaisijaltaan 5-12 m, ne ovat matalia ja peittyneet paksuun karhunsammaleeseen. Kaikissa on penkomisjälkiä ja kiviaineksen joukossa on paljon hiekkakivilaattoja. Röykkiöitä ei ole tutkittu mutta muodon ja sijaintinsa perusteella ne voidaan ajoittaa pronssikauden loppupuoliskolle tai mahdollisesti aivan rautakauden alkuun. Röykkiöalueen eteläpuolella alempana rinteessä on ensimmäisen maailmansodan aikaisia juoksuhautoja.

2 Kappelinluoto Porin Kappelinluoto sijaitsee Reposaaren koillisosassa. Luoto on kasvanut kiinni Reposaareen, mutta Kappelinsunti erottaa sen edelleen Lampaluodosta. Kappelinluodolla on perimätiedon mukaan muinaisen merimiesten kappelin paikka. Kappelinluotoa on käytetty myös hautausmaana, 1800-luvun puolivälistä tiedetään ainakin kolme paikalle haudattua vainajaa ja hautauksia on voitu tehdä enemmänkin, sillä hautausmaa perustettiin Reposaarelle vasta v. 1898. Kappelinluodolla oli vielä 1850-luvulla tapana järjestää kesäisin jumalanpalveluksia. Reposaaren sahan perustaminen 1870-l, sataman kasvu ja nopea teollistuminen muokkasivat ympäristöä Reposaarella voimakkaasti. Kappelinluotoon perustettiin sahan tapuli- ja lautatarha ja tässä käytössä alue oli aina 1940-luvulle asti. Reposaarelle mantereelta kulkeva tie sekä Tahkoluotoon menevä rautatie halkovat molemmat Kappelinluotoa. 1950-luvulla tapahtunut tien ja rautatien rakentaminen ja niiden yhteydessä tapahtunut hiekanotto ovat muokanneet maisemaa voimakkaasti ja osittain tuhonneet myös jälkiä alueen aikaisemmasta maankäytöstä ja historiasta. Kappelinluodolla tehtiin ratatöiden vuoksi kaivaustutkimuksia vuonna 1981. Alueelta löydettiin useita rakennuksen perustuksia ja kiveyksiä, jotka liittynevät kalastajien asumiseen ja oleskeluun paikalla. Nykyään Kappelinluodon korkeimmalla kohdalla on Kappelin muistomerkki: sementillä sidottu kiviraunio ja kivikehä sekä näitä ympäröivä ketjuaita.

3 Karimaa ja Rainiola Porin Noormarkussa valtatie 8:n itäpuolella Karimaan ja Rainiolan talojen ympäristöistä tunnetaan suuri määrä, jopa yli 200 kiviröykkiötä. Pienten peltokuvioiden välisillä metsäalueilla vuorottelevat kallionyppylät sekä kosteikot ja suolämpäreet. Puusto on havupuuvaltaista sekametsää, monin paikoin on tehty metsänuudistusta ja osia metsästä onkin taimikkovaiheessa. Joitakin röykkiöitä on kokonaan tai osin tuhoutunut eri aikoina metsätöiden ja alueen halki kulkevan tien tekemisen yhteydessä. Röykkiöt sijaitsevat useimmiten ryhmissä pienten kalliopaljastumien päällä, mutta myös alempana rinteissä ja lähes tasaisillakin paikoilla. Röykkiöiden koko vaihtelee, valtaosa on melko pieniä ja matalia kiveyksiä, halkaisijaltaan 3-4 metriä, mutta joukossa on myös joitakin selvästi erottuvia kookkaampia röykkiöitä. Toisinaan röykkiöt on koottu isomman nk. silmäkiven ympärille. Alueelta tunnetaan lisäksi useita vallimaisia, pitkänomaisia röykkiöitä. Karimaan ja Rainiolan röykkiöistä on tutkittu yhteensä 10 vuosina 1981 ja 1982. Röykkiöistä löydettiin erilaisia sisärakenteita kuten kivikehiä ja hiekkakivilatomuksia. Useista löydettiin lisäksi palanutta ihmisen luuta, joten ainakin osa alueen röykkiöistä on varmuudella hautaröykkiöitä. Ainut esinelöytö oli rautainen rengaspäinen neula. Sen sekä röykkiöiden sijainnin ja muotojen perusteella Karimaan ja Rainiolan röykkiöalueet on tavallisesti ajoitettu pronssikauden loppuun ja rautakauden alkuun. Uusien Turun yliopiston palaneesta luusta teettämien


29

27

PORI ETELÄINEN OSA Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

12

Enäjärvi

2

81

26 Koivuluoto - Ingemar

4

11

146

65

66

Viikeri

77 9

5

76

3

11

64

Preiviiki

44

Mistakankulma

74

76

31

70

69

42 41

63

Kokemäenjoki

72

Niittykorpi

68 67

56

59

21

57

71 1

79

27

32

17 radiohiiliajoitusten perusteella matalat 24 röykkiöt kuitenkin ajoittuvat pronssi25 kauden alkupuoliskolle.

18 4 Kirkkokangas Kirkkokankaaksi kutsutaan Porin lounaisosassa sijaitsevan Tuorsniemen kylän viljelysaukeiden lounaispuolella 23 nousevaa 25kangasta. Lännessä 25 metsäistä

25 rajaavat suot, pohjoija etelässä aluetta sessa ja idässä pienet peltoalat. Kirkko25korkeimmat kohdat kohoavat kankaan Km 40 m meren25 pinnan yläpuolelle ja eri0 2,5 5 23 puolilta kangasta tunnetaan 23toistakymmentä hautaröykkiötä sekä ainakin yksi 23 22 10.9.2012 SATAKUNTALIITTO 23

1

Rakennettu ympäristö -kohde Rakennettu ympäristö -alue

58

62

1

12

16 11 17 15

80

25

2

61

60

Historiallinen 25 22tie

19

0

3 2 5

3

25

2,5

10 6

23

25

4

10.9.2012

23

25

5

Km

20

23 SATAKUNTALIITTO 23

Pohjakartta: Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja 8 TK 2009 7 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501

13

18

14

35 2

23

23

9

2

SATAKUNTALIITTO

11 10

Pori Etelä

Pinomäki

Soininkulm_

14 28 12 13

26

146

4

2

Perinnemaisema

52

Metsäkulma Viasvesi

25

Muinaisjäännös

73

78

24

37

1

75

Makholma

PORI ETELÄINEN OSA

Tyvijärvi

Palojärvi

8

30 29

1

140 289

9 8 5

7 asuinpaikka. Muinaisjäännökset on löymiikan perusteella ajoittaa Kiukaisten 2 4 detty inventointien ja tarkastusten yhkulttuurin aikaiseksi. Lisäksi löydet1 16 eri teydessä aikoina ja ne on nimetty titiin kiviesineiden katkelmia, pieni hyvin 16 3 6 lojen tai15paikannimien mukaan. hiottu taltta sekä iskoksia ja vähäinen 9 Porin suurin hautaröykkiö, muumäärä poltettua luuta. Kiinteitä rakenrimaisen reunaladelman ympäröimä teita ei havaittu. halkaisijaltaan 20 metrinen monumen21 taaliröykkiö, sijaitsee Kirkkokankaan 5 Linjaharju 14 20 19 eteläreunalla. Sitä ei ole tutkittu. RöykPorin Linjaharjun röykkiöalue sijaitsee 22 kiöstä noin 100 metriä pohjoiseen kul- 1 Kuuminaisissa Preiviikinlahden eteläkevan metsätien reunasta löydettiin v. puolella olevalla KuuminaistenniemelRekojärvi 1998 inventoinnin yhteydessä merkke- Riihijärvi lä. Niemen halki kulkee kaakkois–luojä kivikautisesta asuinpaikasta. Kesälde -suuntainen Linjaharju, jonka pääsPinkjärvi lä 1999 alueella tehtiin koetutkimuksia 20 sä, harjun korkeimmalla kohdalla on ja asuinpaikka voitiin löytyneen kera200 metrin matkalla jonossa kuusi ma-

26

18 8 ympäristössä talaa röykkiötä. Harjun 17 maasto laskee loivasti kaikkiin muihin 19 ilmansuuntiin paitsi kaakkoon, jossa 20 harju jatkuu kohti sisämaata. Merel21 le Linjaharjulta on lyhimmillään matkaa 1 11 vain n. 0,5 km länteen. 13 Linjaharjun röykkiöt ovat muo22 14 doltaan pyöreähköjä ja melko mata24 12 lia, osin kiveyksen kaltaisia. Halkaisi23 26 jaltaan ne ovat 6–12 metriä. Useassa röykkiössä on isompi silmäkivi tai näkyvissä on15 kehärakennetta. Röykki5 öt on koottu hyvin erikokoisista kivis4 4 tä, hiekkakivilaattoja on myös käytetty. 32 Kahta röykkiötä voidaan kutsua maan-

55


290

sekaiseksi. Kaikki röykkiöt on tutkittu. Löytöaineiston perusteella on päätelty, että suurimpaan osaan röykkiöitä on tehty ruumishautauksia, sillä vain yhdestä löydettiin palanutta ihmisen luuta. Lisäksi löydettiin palamatonta eläimen luuta, kvartsia ja vähäisiä raudanmurusia. Linjaharjun röykkiöt on ajoitettu sijaintikorkeutensa perusteella rautakauden alkupuolelle vuosiin 300–600 jaa. Röykkiöt edustavat nuorinta vaihetta Kokemäenjoen suun rautakautisessa asutuksessa, joka myöhemmin näyttää hävinneen Selkämeren rannikolta. 6 Parkkali Parkkalin röykkiöalue sijaitsee Porin Preiviikissä, lähes keskellä Kuuminaisten niemen tyveä. Röykkiöalueelta 1,5 km etelään on Viasvedenlahden pohjoisranta ja 1,5 km pohjoiseen Preiviikinlahden eteläranta. Röykkiöt on rakennettu lähes jonoon hyvin loivan kaakko-luode-suuntaisen hiekkaharjanteen päälle. Korkeuserot ympäristössä eivät ole suuret, maasto on likimain tasaista mäntykangasta. Parkkalin röykkiöt on tutkittu vuonna 1966. Tutkimuksissa havaittiin, että kahdessa röykkiössä oli sisärakenteena kivikehiä. Näistä röykkiöistä toisesta löytyi palanutta luuta, toinen lienee sisältänyt ruumishautauksen. Kahdesta muusta röykkiöstä paljastui vierekkäisiä tarhoja eli hiekkakivilaatoista ladottujen matalien muurirakenteiden muodostamia suorakulmaisia rakenteita. Tarhoihin oli tehty pääasiassa ruumishautauksia, mutta ainakin yhdestä tarhasta löydettiin myös palanutta ihmisen luuta.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Esinelöytöjä tehtiin runsaasti: useita rautaisia putkikirveitä ja veitsiä, yksi keihäänkärki, sormus, rannerengas ja vyönsolki. Röykkiöt onkin ajoitettu esinelöytöjen perusteella rautakauden alkuun, nk. roomalaisajalle. 1980-luvun alussa Yleisradion Preiviikin lyhytaaltoaseman rakentamisen yhteydessä osa Parkkalin tutkimuksen jälkeen ennallistetuista röykkiöistä tuhoutui. Vuonna 1988 Museovirasto kunnosti jäljelle jääneet kaksi röykkiötä ja teki niiden ympäristössä koekaivauksia. Paikalla on opastaulu. 7 Rajakalmisto Porin Rajakalmisto on viiden matalan röykkiön ryhmä, joka sijaitsee Kuuminaisten niemellä mäntykankaalla aivan Kuuminaisten ja Preiviikin kylien rajalla. Röykkiöt sijaitsevat samalla loivalla hiekkaharjanteella kuin Porin Parkkalin röykkiöt, kalmistoilla on välimatkaa vain noin 800 metriä. Rajakalmiston röykkiöt on rakennettu harjanteen koillisrinteeseen jonomaiseen muodostelmaan kahdeksi keskittymäksi. Ympäröivä maasto on louhikkoista kangasta, harjanteen koillispuolella on pieni peltokuvio. Rajakalmiston matalat röykkiöt on tutkittu vuonna 1967. Röykkiöt paljastuivat tutkimuksissa oikeammin mataliksi kiveyksiksi, jotka peittivät erilaisia hiekkakivilaatoista tehtyjä rakenteita: tarhoja, kivirivejä ja arkkuja. Kaikki rakennelmat olivat suunnilleen pohjois-eteläsuuntaisia. Vainajat todettiin haudatun kalmistoon polttamatta, palanutta luuta ei löydetty. Sen sijaan röykkiöistä löydettiin ajoittavaa esineistöä, mm. useita putkikirveitä ja

Kivirakenteita Rajakalmiston muinaisjäännösalueella. Kuva: Pentti Pere, SatM.

rannerenkaita. Esinelöytöjä perusteella kalmisto on ajoitettu vanhempaan roomalaisaikaan. Röykkiöalue on merkitty opastaululla.

Rakennettu ympäristö 1 Kokemäenjoen kulttuurimaisema Kokemäenjoen molemmilla rannoilla välittyvät Porin luonteenomaiset piirteet: etelärannalla hallinnon ja kaupan Kivi-Pori ja pohjoisrannalla teollisuuden Pori. Kirkon kohdalla rantoja yhdistää vanha terässilta. Lännessä joki haarautuu saariksi, joita on pitkään käytetty kaupunkilaisten virkistykseen. Jokimaisema on osa toukokuussa 2002 perustettua Porin kansallista kaupunkipuistoa. Laaja kulttuurimaisema, jossa yhdistyvät kaupunkitaiteelliset, arkkitehtoniset, teollisuushistorialliset se-

kä luonnonympäristöön liittyvät arvot. Valtakunnallisesti merkittävä. 2 Kivi-Pori Vuoden 1852 palon jälkeen jälleenrakennetut Porin rantakorttelit muodostavat yhden edustavimmista vanhoista kivikaupunginosista maassamme. Kaupungin porvaristo rakennutti entistä ehomman alueen hämmästyttävän lyhyessä ajassa. Alueen arkkitehtuuria leimaa voittopuolisesti uusrenessanssin muotokieli, myöhemmin on joitakin rakennuksia uusittu jugendin henkeen mm. arkkitehti August Krookin ja porilaisen Arkkitehtuuritoimisto Fagerholm & Nordmanin suunnitelmin. Paitsi yhtenäisiä katunäkymiä, ovat myös useimmat pihat säilyttäneet perinteisen asunsa portteineen ja makasiineineen. Vuonna 1972 vahvistettiin ns. Jokiporin asemakaavamuutos, jossa suurin osa I ja II kaupunginosan raken-


291

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

8 5 2 3

6

21

Vuonajärvi

Eurajoki

4

8

Pori, keskusta

Pitkäjärvi

18 17

nuksista on merkitty rakennussuojelukohteiksi. Suojelua on laajennettu Kivi-Porin asemakaavassa vuonna 21 1995. Seuraava luettelo alueen yksit42 1 täisistä kohteista, joista jotkut on käsi11 13 41 telty lisäksi erillisinä. 22 • Eteläranta 2, kaksikerroksinen uus14 13 14 24 12 renessanssirakennus, rak. 1837, kor22 23 jattu palon jälkeen 1853. Tämän jat26 1 15 11oleva kolmikerroksinen kikeena 12 4 44 46 Rekojärvi virakennus on rakennettu vuosina 1 38 16 15 Riihijärvi 33 36 1927–28 alun perin autokorjaamo5 2 37 5halliksi, johon liittyi tiettävästi SuoPinkjärvi 3 39 4 3 20 4 6 2 men ensimmäinen autohissi. Tyyliltään 45 1 10 7 1920-luvun klassismia26 edustava raken8 43 40 9 55 8 10 nus muutettiin asuinkäyttöön vuon5 9 6 35 1 na 1937 arkkitehtuuritoimisto Ole Gri12 6 21 Kokemäenjoki 33 1 34 18 56 penbergin suunnitelmin. 4 20 2 • Yrjönkatu 1, itäinen siipirakennus, 31 9 27 27 3 11 50 33 8 25 uusrenessanssitalo, 1855; pohjoinen 34 18 7 24 14 28 49 13 19 siipirakennus, liittyy oleellisesti32 katu32 2 16 6 4 miljööseen. 23 15 35 48 31 3 • Etelärantakatu 4–Antinkatu 2, kak20 46 17 7 46 47 36 23 25 26 sikerroksinen uusrenessanssirakennus, 5 44 1 59 50 54 1854–55, von Heideken, yhdistetty 12 47 8 21 itäpuolella olevaan makasiiniin 1914. 2 30 9 48 39 11 22 • Eteläranta 6–Antinkatu 1, rapattu 29 10 43 13 49 45 10 37 kolmikerroksinen uusrenessanssiraken27 24 28 38 51 11 36 nus 1851–53; 3-kerroksinen, tiilipintaiPitkäjärvi 52 35 40 nen uusrenessanssirakennus 1883, J.B. 19 14 2 54 13 38 12 Blomqvist; kaksikerroksinen varastora53 51 16 41 16 kennus tontin pohjoissivulla, 1885, F.J. 39 Lindström, itäinen siipirakennus rapat42 19 53 Ilmiinjärvi tu, yksikerroksinen asuinrakennus. 55 Km 17 • 18 Eteläranta 8–Raatihuoneenkatu 2, 0 0,5 1 17 kaksikerroksinen uusrenessanssiraken16 18 nus v:lta 1854; läntinen siipirakennus, Lutanjärvi 17 2 alun perin makasiini 1856; läntinen sii Rakennettu ympäristö -kohde Pohjakartta: Tiestö ja rakennukset 65 / MML/12 pi ed. jatkeena rapattu yksikerroksinen Rakennettu ympäristö -alue 18 83© SYKE ja TK 2009 Taajamat ja kylät, YKR asuinrakennus. Muinaisjäännös Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto Turajärvi 15 3 http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501 5 • Pakkahuone (Eteläranta) Perinnemaisema 1 5 20 82 22 1 5 8 • Etelärantakatu 10, Klubirakennus SATAKUNTALIITTO Historiallinen tie 4 2 5 84 4 15 14 6.9.2012 SATAKUNTALIITTO 81 21 76 Loukonen 3 8

PORI, KESKUSTA

16

19 20


292

• Hallituskatu 1–Yrjönkatu 3, kulmarakennus, uusrenessanssitalo, 1857; itäinen siipirakennus, kaksikerroksinen uusrenessanssitalo 1857; eteläinen siipirakennus, kaksikerroksinen jugendtyylinen kivirakennus, rakennettu osittain 1858, nykyasu 1904, A. Krook. Talon pihamiljööseen August Krook suunnitteli vuonna 1898 rakennetun, mutta sisustamatta jätetyn kylpylän. • Hallituskatu 3–Antinkatu 4, kulmarakennus, kaksikerroksinen jugendasuinen kivirakennus, rak. 1856–57, nykyasu 1907 Fagerholm-Nordman; eteläinen siipirakennus. uusrenessanssirakennus 1854–55; läntinen siipirakennus, yksikerroksinen kivinen asuinrakennus. • Hallituskatu 5–Antinkatu 3, kaksikerroksinen uusrenessanssirakennus, 1855, korjattu 1880-luvulla; eteläinen siipirakennus: uusrenessanssirakennus, korjattu 1880-luvulla; itäinen siipirakennus, yksikerroksinen, rapattu asuinrakennus. • Hallituskatu 7–Raatihuoneenkatu 4, kaksikerroksinen uusrenessanssirakennus; kulmarakennus 1860, jatkettu 1890. • Raatihuone • Hallituskatu 9–Teatterikatu 3 • Hallituskatu 2, kaksikerroksinen uusrenessanssirakennus, 1892, Signe Hornborg. • Hallituskatu 4, kaksikerroksinen uusrenessanssirakennus 1854–1855. • Hallituskatu 8–Antinkatu 6, yksikerroksinen uusrenessanssikivirakennus 1854–1855, nykyasu J. Nordstrand 1898; läntinen siipirakennus, kolmikerroksinen kivinen, rapattu, jugendtyylinen Lipsasen talo vuodelta 1908.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Suunnitelmat arkkitehti Onni von Zansen 1902. • Hallituskatu 10, kulmarakennus: kaksikerroksinen uusrenessanssitalo 1855–1856; pohjoinen siipirakennus: yksikerroksinen uusrenessanssitalo 1850-luvun loppupuolelta. • Hallituskatu 11, Satakunnan Museon rakennus (1973, Olaf Küttner) on kaupungin vanhalla kirkkopaikalla. • Hallituskatu 12, kaupungintalo • Hallituskatu 14, teatteri • Valtakatu 20, yksikerroksinen puinen uusrenessanssipiirteinen rakennus. • Valtakatu 22, kaksikerroksinen klassistinen kivirakennus, rak. 1851–1852, korjattu palon jälkeen 1855 ja tällöin korotettu kerroksella. Laajennettu vuonna 1919. • Valtakatu 24, Porin lyseo, klassistinen kaksikerroksinen kivirakennus. Rakennettu asuinrakennukseksi 1857, muutos ylkäalkeiskouluksi 1873 ja lyseoksi 1879, von Heideken. Korotus kaksikerroksiseksi 1895 arkkitehti Yrjö Sadenius. • Valtakatu 9–Antinkatu 7, kulmatalo, yksikerroksinen klassisistinen tiilirevetoitu hirsirakennus, eteläinen siipirakennus, yksikerroksinen klassisistinen tiilirevetoitu hirsirakennus, molemmat alun perin 1850-luvulta. • Valtakatu 11, Suomen pankki, kaksikerroksinen rapattu kivitalo vuodelta 1913, Gustaf Nyström. • Valtakatu 11–Raatihuoneenkatu 8, vanha postirakennus vuodelta 1853, kivirakennus noudattaa empiren muotokieltä. • Valtakatu 15, Hotelli Otava • Kivi-Porin laitamilla sijaitsee Sataleivän funktionalistinen tuotantora-

kennus 1930-luvulta (Valde Aulanko). Korotettu ja laajennettu siilo-osalla 1950-luvulla. Aikakautensa huomattavin yhtenäinen kivikaupunkikokonaisuus, jossa lukuisia yksittäisiä arkkitehtonisesti arvokkaita rakennuksia. Valtakunnallisesti merkittävä ympäristö, osa kansallista kaupunkipuistoa. 3 Keski-Porin kirkko Tulipalon tuhottua Porin kaupungin vuonna 1852 tuli ajankohtaiseksi uuden kirkon rakentaminen. Tiilirakenteinen uusgoottilainen kirkko valmistui 1863. Kirkkorakennuksen suunnittelivat arkkitehti C. J. von Heideken ja lääninarkkitehti G. Th. Chiewitz jälkimmäisen piirtäessä teknisesti uraauurtavan valurautatornin. Valurautaa on käytetty rakennusmateriaalina myös kirkon suippokaarisissa ikkunanpuitteissa. Mittava valu-urakka tehtiin Porin Konepajassa. Kirkon kiinteä sisustus on Chiewitzin käsialaa. Sisäseinien koristemaalaukset suunnitteli ja urakoi arkkitehti August Krook vuonna 1898. Vuodelta 1863 oleva alttaritaulu on hovimaalari R.W. Ekmanin ja lasimaalaukset vuodelta 1925 Magnus Enckellin tekemät. Kirkon restaurointi 1996 Arkkitehtitoimisto Laiho-Pulkkinen & Raunio. Kirkko sijaitsee puiston ympäröimänä Kokemäenjoen rannalla. Jaakko Laaksovirran suunnittelemalla sankarihautausmaalla on Aimo Tukiaisen monumentaalinen veistosryhmä vuodelta 1952. 1800-luvun keskivaiheen kirkkoarkkitehtuurin tärkeimpiin lukeutuva monumentti, jolla keskeinen asema

Porin kaupunkikuvassa ja Kokemäenjoen kulttuurimaisemassa. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä ja kansallista kaupunkipuistoa. 4 Porin raatihuone Arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema empiretyylinen raatihuone rakennettiin vuosina 1839–41. Porin palossa tuhoutunut puinen torni korvattiin nykyisellä, J.E. Stenbergin suunnittelemalla kivisellä palotornilla vuonna 1891. Stenbergin suunnitelman mukaan varustettiin rakennuksen päätykolmio samassa yhteydessä kolmella sinkkipatsaalla. Raatihuone korjattiin perusteellisesti 1980-luvun lopulla, jolloin kellari muutettiin ravintolaksi. Maan komeimpiin lukeutuva 1800-luvun raatihuone kivi-Porin sydämessä. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä ja kansallista kaupunkipuistoa. 5 Pakkahuone, Eteläranta Arkkitehti C. J. von Heidekenin suunnittelema kivinen pakkahuone valmistui vuonna 1858. Rakennusta korotettiin päädyistä ja laajennettiin vuonna 1896 arkkitehti Gustaf Nyströmin piirustusten mukaan. Rakennus liittyy olennaisesti raatihuoneen ja jokirannan maisemaan. Vanha pakkahuone muutettiin 1977–81 Porin Taidemuseoksi arkkitehti Kristian Gullichsenin (Arkkitehdit Ky) laatiman suunnitelman mukaan. Rakennusta laajennettiin maanalaisella siivellä 1990-luvun lopulla Kristian Gullichsenin suunnitelmien mukaan.


293

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

1800-luvun lopun satamakaupungille tyypillinen pakkahuone, joka muutettu myöhemmin museokäyttöön. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä ja kansallista kaupunkipuistoa. 6 Rantamakasiini Kokemäenjoen rannassa sijaitseva puinen rantamakasiini on vuodelta 1896. Uusrenessanssityylisen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Gustaf Nyström. se toimii nykyisin ravintolana. 1800-luvun lopun puinen rantamakasiini. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä ja kansallista kaupunkipuistoa. 7 Kaupungintalo, Hallituskatu 12–Raatihuoneenkatu 6 Porin nykyinen kaupungintalo valmistui vuonna 1895 apteekkari Robert Junneliuksen ja johtaja Hugo Rosenlewin yksityispalatsiksi. Kolmikerroksisen kivitalon suunnitteli arkkitehti August Krook firenzeläisen renessanssipalatsin muotoon. Myös piharakennus on 1890-luvulta. Maamme oloissa poikkeuksellisen edustava yksityispalatsi, joka on nyt julkisessa käytössä. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä ja kansallista kaupunkipuistoa. 8 Heinen kaupunkitalo, Hallituskatu 9– Teatterikatu 3 Merikapteeni Oscar Heinen rakennuttama kivinen kaupunkitalo on vuodelta 1892. Uusrenessanssityylinen rakennus suunniteltiin arkkitehti Ricardo Björnbergin toimistossa. Rakennuksen kulmassa kohoaa pyöreä tornira-

Porin teatteri. Kuva: Pentti Pere, SatM.

kennelma. Nykyisin rakennus on Porin seurakuntien virastotalona. Edustava merikapteenin rakentama 1800-luvun porvaristalo. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä ja kansallista kaupunkipuistoa. 9 Klubitalo, Eteläranta 10 Kauppias August Björkmanin vuonna 1854 rakennuttama kivinen kaupunkitalo. Klassistisen rakennuksen suunnitteli A. Wahlberg. Rakennuksen pohjana on ollut ilmeisesti vuonna 1822 rakennettu kaupparakennus, joka tuhoutui vuoden 1852 tulipalossa. Rakennuksessa toimii nykyisin sekä Suomalainen Klubi että Svenska Klubben. Piharakennus on vuodelta 1928, asuinosa vuodelta 1859. 1800-luvun kivinen porvaristalo, johon liittyy myöhempää yhdistystoimintaa. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä ja kansallista kaupunkipuistoa.

10 Porin teatteri, Hallituskatu 14–Teatterikatu 5 Arkkitehti J.E. Stenbergin suunnittelema uusrenessanssityylinen teatterirakennus rakennettiin vuosina 1883–84. Sisustustyöt ovat taiteilija C. Grabowin käsialaa; hän oli ruotsalainen samoin kuin Stenberg. Muutama vuosi myöhemmin rakennusta jatkettiin Stenbergin suunnittelemalla galleriaosalla. Teatteri on peruskorjattu ja laajennettu vuonna 1973. Maan merkittävimpiin lukeutuva teatterirakennus 1880-luvulta. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä ja kansallista kaupunkipuistoa. 11 Hotelli Otava, Valtakatu 15 Hotelli Otavan päärakennus rakennettiin vuonna 1857 kaksikerroksiseksi. Suunnittelijana oli kaupunginarkkitehti C.J. von Heideken. Rakennusta korotettiin 1891 kerroksella arkkitehti J. E. Stenbergin suunnitelmien mukaan. Samalla se sai nykyisen uusrenessans-

siasunsa. Paitsi arkkitehtonisesti, rakennus on arvokas nimenomaan kulttuurihistoriallisesti. Kaarlo Bergbomin perustama Suomalainen Teatteri esiintyi ensimmäisen kerran juuri Otavan yläsalissa vuonna 1872. Porin Otava oli Suomen vanhin yhtäjaksoisesti samoissa tiloissa toiminut hotelliravintola kun se vuonna 1985 lopetti toimintansa. Kaupungin omistukseen siirtynyt rakennus restauroitiin 2000-luvun alussa arkkitehti Anneli Lassilan suunnitelmien mukaan. Suomalaisen hotellitoiminnan ja teatteritaiteen historiaa samassa 1800-luvun rakennuksessa. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä ja kansallista kaupunkipuistoa. 12 Vanha sähkölaitos, Hallituskatu 20 Porin kaupungin ensimmäisen sähkölaitoksen tiilinen tuotantorakennuksen on suunnitellut arkkitehti Eskil Hindersson ja se valmistui vuonna 1898. Rakennusta laajennettiin vuosina 1909 ja 1914. Kunnallisen energiantuotannon varhaishistoriaa. 13 Porin tori Porin tori on saanut muotonsa lääninarkkitehti Chiewitzin 1852 laatimassa asemakaavassa. Toria reunustavien talojen vanhinta kerrostumaa edustaa apteekin talon julkisivu. Apteekkari Junneliuksen 1883 rakennuttama, arkkitehti J.E.Stenbergin suunnittelema rakennus purettiin 1984 ja julkisivu säilytettiin. Muut torinvarren liikerakennukset ovat 1900-luvun keskivaiheilta.


294

Yrjönkadun varrella sijaitseva Porin Hallitalo rakennettiin 1927–28 tehtailija Hellmanin toimesta. Suunnitelmat oli laatinut jo vuonna 1923 arkkitehti Oiva Viljanen. Klassisistinen rakennus ulottuu läpi koko korttelin. Yrjönkadun ja Itäpuiston kulmassa sijaitseva funktionalistinen liikerakennus on vuodelta 1939. Hotelli Satakunnan funktionalistinen liikerakennus, Gallen-Kallelankatu 7, on vuodelta 1938 (Kai Blomstedt). Torin tuntumassa on myös Antinkatu 10a, 1900-luvun alkupuolella rakennettu jugendtyylinen liikerakennus, joka on säilyttänyt harvinaisen hyvin alkuperäisen asunsa. Antinkatu 11b, entinen Yhdyspankin toimitalo, on vuodelta 1956 (Veikko Malmio). Malmion suunnittelema on myös Yrjönkadun varrella sijaitseva Porin posti- ja virastotalo vuodelta 1966. Entinen Kansallisosakepankin talo vuodelta 1955 on arkkitehti Bertel Strömmerin piirtämä. Sisätiloissa on säilynyt mm. Paavo Tynellin valaisimia. Kaupungin historiallinen toiminnallinen keskus, jonka ympäristö on rakennuskannaltaan kerroksista. 14 Pohjoispuisto 6– Gallen-Kallelankatu 10 Porin ruotsalainen yhteiskoulu perustettiin vuonna 1892. Aiemmin valmistuneet asuinrakennukset muutettiin ja laajennettiin koulua varten 1894 arkkitehti August Krookin suunnitelmin kansallisromanttiseen tyyliin runsain puuleikkauksin koristeltuina. Kansallisromanttiset puiset koulurakennukset 1800-luvun lopulta.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

15 VPK:n talo, Itäpuisto 13– Pohjoispuisto 8 VPK:n puinen uusrenessanssirakennus valmistui vuonna 1894. Rakennushanketta suunniteltaessa oli julkistettu kilpailu, jossa parhaana palkittiin arkkitehti H.R. Helinin luonnos ja toiseksi parhaana arkkitehti K. Wasastjernan luonnos. Rakennusmestari F.K. Eriksson sai tehtäväkseen laatia molempien luonnoksista lopulliset piirustukset. Pihalla on arkkitehti August Krookin suunnittelema letkunkuivatustorni. VPK:n talon sijainti puistokatujen risteyksessä tekee siitä merkittävän myös kaupunkikuvan kannalta. Yhdistysrakentamista 1800-luvun lopulta. 16 Porin ruutuasemakaavan puistoakselit Vuoden 1852 palon jälkeen lääninarkkitehti G.Th. Chiewitz laati uuden asemakaavan, joka vahvistettiin 17.11.1852. Ainoastaan kaupungin itäinen osa, nykyinen V. kaupunginosa, jäi ennalleen. Leveät puistokadut jakoivat uuden kaava-alueen neljään kaupunginosaan. Tähän ratkaisuun vaikuttivat sekä paloturvallisuus että ajan esteettiset näkemykset. Nykyinen Raatihuoneenpuisto oli torina. Tämän lisäksi saivat nykyisen asemansa Uusi tori (nyk. Kauppatori) sekä Elisabethin tori (nyk. Liisantori). 1800-luvun paloturvallisuutta korostavien kaupunkisuunnitteluperiaatteiden tuloksena syntyneet puistoakselit, osa kansallista kaupunkipuistoa.

17 Porin suomalainen tyttökoulu, Annankatu 17 Porin suomalainen tyttökoulu on perustettu vuonna 1880. Liisantorin varteen se siirtyi vuonna 1902 kun arkkitehti Yrjö Sadeniuksen (Sadeniemi) suunnittelema, aikalaisten mukaan wieniläistyylinen, koulurakennus valmistui. 1980-luvulla laajennettu rakennus toimii nykyisin ravintolakouluna. 1900-luvun alun arkkitehtonisesti arvokas koulurakennus. 18 Porin vanha rautatieasema Porin vanhin, vuonna 1895 rakennettu rautatieasema korvattiin 1919 (T. Hällström) uudella, osin kaksikerroksisella asemarakennuksella, joka muutettiin 1945 asuintaloksi. Vanhasta asemayhdyskunnasta on sen sijaan säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan 1895 valmistunut asuinrakennus. Se noudattaa arkkitehtuuriltaan Porin radan muita (esim. Peipohja) asuinrakennuksia. Rautatieasemaan liittyvä veturitalli on kaupunginsairaalan vieressä. Muisto Porin ensimmäisestä rautatieasemasta. 19 Porin rautatieasema Haapamäen radan valmistuttua Porin rautatieasema siirrettiin uuteen paikkaan. Uusi asemarakennus valmistui 1937, suunnittelijanaan arkkitehti Thure Hällström. Rautatieasemalla on valmistunut mittavat muutostyöt, jossa laiturit on korotettu ns. korkeiksi laitureiksi ja välilaituri on katettu. Funktionalistisen kauden asemarakennus.

20 Porin kauppaoppilaitos Arkkitehdit Aarne Hytönen ja R-V. Luukkonen ovat suunnitelleet Porin kauppaoppilaitoksen rakennukset, jotka valmistuivat 1959. Jälleenrakennuskauden kouluarkkitehtuuria. 21 Viisikanta, Luvian puistokatu 3 Asunto-osakeyhtiö Viisikannan klassisistinen kivirakennus valmistui vuonna 1927. Sen on suunnitellut arkkitehti Matti Björklund (Visanti). 1920-luvun klassismin asuntoarkkitehtuuria. 22 Cygnaeuksen koulu 1900-luvun alussa järjestettiin suunnittelukilpailu Porin uutta kansakoulua varten. Kilpailun voitti arkkitehti Usko Nyström ja työt käynnistyivät 1910 Uno Cygnaeuksen 100-vuotisjuhlapäivänä. Kolmikerroksinen kivikoulu oli valmiina 1912. Rakennuksen arkkitehtuuri kuvastaa ajan jugendvaikutteista klassismia. Kaavalla suojellun rakennuksen entistävä korjaus on jatkunut vuosia. Koulurakennuksen edessä on Cygnaeuksen puisto, jossa Emil Cedercreutzin Äestäjä-veistos vuodelta 1920. Myös koulun sisätiloissa on Cedercreutzin reliefejä. Kouluarkkitehtuurin monumentaalinen edustaja 1900-luvun alusta. Valtakunnallisesti merkittävä. 23 Karhulinna, Tasavallankatu 2 Klassisistinen kivirakennus on rakennettu vuonna 1928 suojeluskuntataloksi arkkitehti Gunnar Wahlroosin suunnitelman mukaan. Suunnittelu-


295

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

työhön osallistui myös porilainen rakennusmestari Hjalmar Sirén. Suojeluskunta-arkkitehtuuria klassismin henkeen. Valtakunnallisesti merkittävä. 24 Riihikedon koulu, entinen Porin yhteislyseo Porin suomalainen yhteislyseo perustettiin 1926. Oma koulurakennus valmistui 9. kaupunginosaan 1934. Funktionalistisen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Elsa Arokallio. Rakennusta on laajennettu 1950-luvulla. Funktionalistinen koulurakennus 1930-luvulta. Valtakunnallisesti merkittävä. 25 Antinlinna, Antinkatu 26 Arkkitehti A.E. Eräsen suunnittelema klassisistinen liike- ja asuinrakennus on valmistunut vuonna 1929. Kaksikymmenluvun klassismin liike- ja asuinrakennus. 26 Rautatien puistokatu 3 Klassisistisia tyylipiirteitä omaava kivinen asuinrakennus 1920-luvulta. 1920-luvun klassismin asuntoarkkitehtuuria. 27 Teljän ammattikoulu, Rautatien puistokatu 5 Tyttöjen ammattikoulu toimi vuodesta 1912 Liisankadun varrella puutalossa. Uusi funktionalistinen koulurakennus rakennettiin vuosina 1936–38 arkkitehti Oiva Viljasen suunnitelman mukaan. Funktionalistinen koulurakennus 1930-luvulta. Valtakunnallisesti merkittävä.

28 Riihikedon aravatalot Porin yhdeksännen kaupunginosan, Riihikedon aravatalot rakennettiin sotien jälkeen 1950-luvulla arkkitehti Jaakko Laaksovirran laatiman asemakaavan mukaan. Rakennussuunnittelusta vastasivat pääasiassa arkkitehdit Jussi Lappi-Seppälä ja Iikka Martas. Kolmikerroksiset lamellitalot ja seitsenkerroksiset pistetalot sijaitsevat viuhkamaisesti pienen keskuspuiston ympärillä. Jälleenrakennuskauden ehyt kerrostaloalue, jolla on huomattava kaupunkitaiteellinen merkitys. Valtakunnallisesti merkittävä. 29 Porin linja-autoasema Porin linja-autoasema on valmistunut vuonna 1955. Sen suunnitteli arkkitehti Teuvo Peltola. Hiljattain peruskorjatussa rakennuksessa on säilynyt 50-lukulainen ilmapiiri. Jälleenrakennuskauden tyylipuhdas liikenneasema samanikäisen kerrostaloalueen tuntumassa. 30 V kaupunginosa Porin viides kaupunginosa syntyi vuonna 1811 kun kaupunkia laajennettiin itään. Vuoden 1852 palon jälkeen kaavaa tarkistettiin arkkitehti G.Th. Chiewitzin toimesta. Alueen puinen rakennuskanta on pääosin 1800-luvun jälkipuolelta ja 1900-luvun alusta. Purkamisen ja uudisrakentamisen myötä on alueen kaupunkikuva muuttunut viime vuosina melkoisesti. 1960-luvulta 1970-luvun lopulle jatkuneen epätietoisuuden jälkeen pyrittiin vuoden 1980 asemakaavassa vanhan rakennuskannan säilyttämiseen Säveltäjän-

kadun eteläpuolella ja Vähälinnankadun itäpuolella. Korttelit näiden katujen länsi- ja pohjoispuolella osoitettiin uudisrakentamiseen. Vuoden 2005 asemakaavauudistuksen tavoitteena on suojella alueellisesti arvokkaat rakennukset ja säilyttää puutalokaupunginosan ominaispiirteet. Varvinkadun ja Juhana Herttuankadun kulmassa sijaitsee vuonna 1995 perustettu Rakennuskulttuuritalo Toivo. 1800-luvun aidossa puutalomiljöössä opastetaan rakennuskulttuurin hoitoon. Laaja suunnitellusti 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa rakennettu esikaupunkialue, jossa osittaisesta uusiutumisesta huolimatta paljon vanhaa rakennuskantaa. 31 Kruununmakasiini, Aittaluoto Aittaluoto oli kruununmaata aina vuoteen 1892 saakka. Paikalla oli kruunun viljamakasiineja jo 1800-luvun alusta. 1860-luvulla rakennettu tiilinen kruununmakasiini on ollut viime vuosikymmenet konepajamuseona. Museorakennus siirtyi vuonna 2003 kokoelmineen Porin kaupungin omistukseen. Museon muutostyöt ovat käynnistyneet. Jykevä kruununmakasiini Kokemäenjoen kulttuurimaisemassa. 32 Aittaluodon tehtaat Wilhelm Rosenlew perusti 1872 Aittaluotoon Seikun höyrysahan. 1910-luvulla tuotantoa päätettiin laajentaa rakentamalla alueelle sulfaatti- ja paperitehdas. Tehdasrakennukset rakennettiin arkkitehti Valter Thomén laatiman suunnitelman mukaan. Näitä

paperitehtaan vanhimpia osia on myöhemmin laajennettu ja suurelta osin myös purettu. Tehtaan vanhimpia rakennuksia on nykyiseen konttorirakennukseen sisältyvä osa, joka rakennettiin 1897 tärpättitehtaaksi sekä 1913 valmistunut voimalaitos (FagerholmNordman). Monipuolisen teollisuushistorian omaava, yhä toimiva tehdas. 33 Aittaluodon kerrostaloalue Kokemäenjoen rannassa sijaitseva yhtenäinen punatiilinen kerrostaloalue on rakennettu 1960-ja 70-luvun vaihteessa. Julkisivuiltaan punatiiliset lamelli- ja tornitalot liittyvät saumattomasti ympäristön teolliseen, niin ikään punatiilen hallitsemaan maisemaan. Yhtenäinen moderni asuinalue historiallisen kaupunkiympäristön tuntumassa. 34 Porin silta Vuonna 1926 valmistunut rautasilta korvasi vanhan ponttoonisilta Charlotan. Uuden sillan suunnitteli professori Jalmari Castrén ja sen urakoi Oy Constructor Ab. Rakenteeltaan tämä kaunis silta on harvinainen riippupaarteinen kaideansassilta. Konstruktioltaan harvinainen 1920-luvun rautasilta Kokemäenjoen kulttuurimaisemassa. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 35 Porin Puuvillan teollisuusalue Porin Puuvillan tiilinen tuotantorakennus sijaitsee näyttävästi Kokemäenjoen rannalla. Arkkitehti August Krookin yhdessä insinööri Sundellin kans-


296

sa suunnittelemat kehräämö ja kutomo valmistuivat vuonna 1900. Muutama vuosi myöhemmin valmistui arkkitehti Onni von Zansenin suunnittelema värjäämö. Myöhemmin tehdasta on vielä laajennettu Krookin alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti. Arkkitehti Runar Finnilän piirtämä tiilinen konttorirakennus valmistui 1935. Yhdessä tiilisen voimalarakennuksen kanssa se liittyy puuvillatehtaan kokonaisuuteen. Puuvillatehtaan suuri, sahakattoinen kutomo tuhoutui tulipalossa 1980-luvun alussa, minkä jälkeen tehtaan tekstiilituotanto supistui ja toiminta loppui. Alueen nykyisessä asemakaavassa kutomon paikalle on osoitettu toimitilarakennusten korttelialue. Vanhat tehdasrakennukset ovat nykyään monipuolisessa käytössä. Alueella toimii mm. Porin yliopistokeskus. Porin Puuvilla on maisemallisesti ja arkkitehtuuriltaan yksi huomattavimpia teollisuuslaitoksia maassamme. Sillä on keskeinen asema osana Porin kansallista kaupunkipuistoa. Kokemäenjoen kulttuurimaisemaa kehystävä suuri tiilinen tehdaskokonaisuus, joka on otettu uuteen käyttöön. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä ja kansallista kaupunkipuistoa. 36 Kaksi Puuvillatehtaan asuintaloa, Luotsimäenpuistokatu 5 Puuvillatehtaan läheisyydessä sijaitsevat kaksi suurta jugendtyylistä asuintaloa rakennettiin alun perin 1908 Siltapuistokadulle, mistä ne 1930-luvulla siirrettiin nykyiselle paikalleen. Rakennukset on suunnitellut arkkitehtuuritoimisto Fagerholm & Nordman.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Teollisuuden luomaa asuntoarkkitehtuuria 1900-luvun alusta. 37 Impilinna ja Satulinna Arkkitehti Erik Bryggman suunnitteli sotien jälkeen Finlaysonille työsuhdeasuntoja mm. Tampereelle. Suunnitelmat Harjunpäänkadun lamellitaloihin valmistuivat jo 1941. Taloja asuvien naistyöntekijöiden mukaan nimensä saaneet Impilinna ja Satulinna valmistuivat vuosina 1945 ja 1946. Jälleenrakennuskauden korkealuokkaista työsuhdeasuntojen arkkitehtuuria. 38 Uikunkujan asuntoalue Arkkitehti Olavi Laisaari laati Uikunkujan alueen asemakaavan vuonna 1955. Pienet omakotitalot sijaitsevat rauhaisien “lenkkikujien” varrella. Osa rakennuksista on puuverhoiltuja, osa roiskerapattuja. Alueen pohjoispäätä on täydennysrakennettu matalin asuinrakennuksin 1970-luvulla. Asemakaavaltaan kiintoisa, Porille tunnusomainen tiivis omakotialue. 39 Korttelit Puuvillatehtaan vieressä Puuvillatehtaan ja Konepajan väliset puutalokorttelit on rakennettu 1900-luvun alussa kaupungininsinööri F.J. Lindströmin 1893 laatiman asemakaavan mukaan. Yhtenäinen alue muodostaa merkittävän kokonaisuuden Kokemäenjoen pohjoisrannan teollisessa kaupunkikuvassa. Teollisuuden synnyttämää puutaloasutusta 1900-luvun alusta. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä.

Impilinna. Kuva: L auri Putkonen.


297

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

40 Porin konepaja Vuonna 1858 perustettu Porin Konepaja on kaupungin varhaisimpia teollisuuslaitoksia. Sen tuotantoon kuuluivat mm. maatalouden työkalut, höyrykoneet, laivat, puimakoneet ja rautatievaunut. Eräs näkyvimmistä konepajan tuotteista on Porin kirkon valurautainen torni, joka valettiin 1860–63. Nykyiseen konepaja-alueeseen liittyy myös toinen huomattava porilainen teollisuuslaitos, Isonsannan saha. Molemmat yritykset siirtyivät 1870-luvulla Rosenlew-yhtiölle. Vuodesta 1987 alueen omistaja on ollut Rauma-Repola Oy. Konepaja-alueen vanhin rakennus on Teollisuuskadun eteläpuolella oleva huonokuntoinen entinen viilaverstas, joka lienee 1870-luvulta. Vanhan konepajan koristeellinen, punatiilinen valimorakennus on vuodelta 1903. Porilaisen Johan Nordstrandin suunnittelema rakennus on lajinsa edustavimpia. Sitä on laajennettu 1910-luvulla kahdella vierekkäisellä hallilla, joiden päädyt noudattavat alkuperäistä arkkitehtuuria. Vuonna 1918 valmistui Torkel Nordmanin suunnittelema monumentaalinen koneistushalli, jonka kattoa kannattavat kaarevat betoniruoteet. Myös konttorirakennus vuodelta on 1916 on Torkel Nordmanin piirtämä. Koneistusosasto ja puimakonetehdas rakennettiin 1930-luvulla Jarl Eklundin ja tiilinen uusi valimo 1948 Jaakko Tähtisen suunnitelman mukaan. Isonsannan saha, joka myöhemmin muutettiin puutalotehtaaksi, on vuodelta 1922. Rankorakenteiseen

sahaan liittyy tiilinen höyrykattilahuone ja hieman varhaisempi muuntamo. Vuonna 1862 perustettu saha oli Porin ensimmäinen höyrysaha. Rakennuskannaltaan monipuolinen valtakunnallisesti merkittävä teollisuusympäristö, osa kansallista kaupunkipuistoa. 41 Pohjayhtiön maa, Toejoki Toejoen kaupunginosan Vaasan tien länsipuolelle jäävä osa, jonka rakennuskanta on vaihtelevan ikäistä. Vaihtelevan ikäistä esikaupunkiasutusta. 42 Messukadun alue Vuoden 1975 asuntomessut pidettiin Porin lisäksi Hämeenlinnassa, Kokkolassa ja Vaasassa. Porin matala ja tiivis asuntoalue perustuu liikenteeltä suojattuihin pihakatuihin. Asuntomessualue 1970-luvulta. 43 Kirjurinluoto Kirjurinluoto oli 1800-luvun lopulla Porista laivattavan puutavaran varastoalue. Ensimmäinen puistosuunnitelma laadittiin 1891 ja rakentamistyöt saatiin päätökseen 1897. Vuonna 1910 Porin Anniskeluyhtiö rakennutti saarelle kesäravintolan. Jugendtyylisen paviljongin on suunnitellut rakennusmestari Arthur Fagerholm. Alueen uudempaa kulttuuriperinnettä edustaa Porin jazzjuhlat. Kirjurinluoto on osa Porin kansallista kaupunkipuistoa. Valtakunnallisesti merkittävä puistoalue Kokemäenjoen maisemassa. Osa kansallista kaupunkipuistoa.

44 Huvilajuopa Kokemäenjoen haaran varrella sijaitseva ainutlaatuinen huvilayhdyskunta on syntynyt 1900-luvun alussa Kvistiluodon ja Hanhiluodon rantamille. Kaupunki vuokrasi tuolloin vanhoilta niittypalstoilta maa-aloja “suviasunnon” rakentamista varten. Vuokraajien enemmistä lukeutui teollisuustyöväestöön. Nauhamaisesti jokivartta seuraileva rakennuskanta on pääosin 1900-luvun alkupuolelta joskin myös uudisrakennuksia on joukossa. Porille tyypillinen kesäasumisen muoto, osa kansallista kaupunkipuistoa. 45 Hevosluodon siirtolapuutarha-alue Hevosluodon siirtolapuutarha perustettiin vuonna 1946. Tiheästi palstoitetulla yhtenäisellä alueella on lähes 100 puutarhapalstaa rakennuksineen. Alueesta on puolen vuosisadan kuluessa kehittynyt vehmas kesäyhdyskunta. Yhtenäinen jälleenrakennuskauden siirtolapuutarha. 46 Päärnäinen, VI kaupunginosa Päärnäisten kaupunginosa kaavoitettiin vuonna 1864 työläisten ja vähävaraisten tarpeisiin. Asemakaavan laati maanmittari J.H. Wahlroos. Alueen sijoituksesta pyydettiin lausunto lääninarkkitehti G.Th. Chiewitziltä. Vuonna 1891 asemakaavaa laajennettiin itään päin. Säännöllisen ruutukaavan sisällä on kaksi puistokorttelia ja yksi poikittainen puistokatu. Tontit ovat erittäin pieniä. Päärnäisten puinen rakennuskanta on pääasiassa vuosisadan vaihteen molemmilta puolin. Myös uudisraken-

tamista on tapahtunut. Kerrostalot, joissa on kahden asuinkerroksen lisäksi maanpäällinen kellari, sopivat sekä pintamateriaaliltaan että mittakaavaltaan huonosti vanhojen puutalojen sekaan. Viime vuosina on alueelle rakennettu uusia kaksikerroksisia puutaloja. Nummi-yhtiö, Riihikatu 10–12, on 1900-luvun alussa muodostettu asuntoyhtiö, jonka kaksi puista asuinrakennusta täyttävät yhden korttelin muodostaen sisäänsä suojatun pihan. Rakennukset suunnitteli arkkitehti Onni von Zansen. Svensbergin ukkokoti, Kalevanpuisto 13; Vuonna 1893 laatimassaan testamentissa lahjoitti kauppias Svensberg varat iäkkäiden työmiesten kodin rakentamiseksi. Arkkitehti August Krookin suunnittelemat puiset asuintalot valmistuivat vuonna 1900. Pihalla on tiilinen saunarakennus. 1800-luvulla syntynyt ruutuasemakaavan mukaan rakennettu esikaupunkialue, jossa vanhimmat rakennukset 1800-luvulta ja suurin osa 1900-luvun alkupuolelta. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. 47 Tiilinummi, 10. kaupunginosa 1940-luvulla syntynyt yhtenäinen omakotialue, jossa pensasaidat rajaavat tontteja. Alueella on asuinhuoneistoiksi muutettu entinen lastenkoti. Jälleenrakennuskauden yhtenäinen asuntoalue. 48 Vanha hautausmaa ja vesitorni Vanhan, vuonna 1809 perustetun hautausmaan vieressä kohoaa arkki-


298

tehti Bertel Strömmerin suunnittelema tiilinen vesitorni, joka valmistui vuonna 1935. Korkea torni kuuluu kiinteästi Porin kaupunkikuvaan. Kaupungin maamerkki vanhan hautausmaan keskellä. Valtakunnallisesti merkittävä. 49 Kaupunginsairaala Porin kaupunginsairaalan vanha osa valmistui 1895. Paviljonkijärjestelmään perustuvan rakennuksen suunnitteli arkkitehti J.E. Stenberg. Tiilirakenteisten potilassiipien päissä on puiset kaksikerroksiset verannat. Sairaalan uudemmat osat ovat vuosilta 1956 ja 1982. Kaupunginsairaalan kokonaisuuteen liittyy sen koillispuolella Porin vanha tiilinen veturitalli, joka on radan rakentamisen ajoilta 1890-luvulta. Kunnallisen sairaalatoimen historiaa puistomaisessa ympäristössä. 50 Juselius-mausoleumi ja vanha kappeli, Käppärän hautausmaa Oloissamme harvinaislaatuinen mausoleumi rakennettiin vuosina 1899–1902 vuorineuvos F.A. Juseliuksen nuorena kuolleen Sigrid-tyttären muistoksi. Hiekkakivipintaisen, uusgoottilaisenrakennuksen suunnitteli arkkitehti Josef Stenbäck. Sisätilojen maalauskoristelu on Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen käsialaa. Freskot tuhoutuivat kuitenkin pian valmistumisensa jälkeen ja Jorma Gallen-Kallela maalasi ne uudelleen vuosina 1933–1939. Myös lukuisat muut taiteilijat ovat osallistuneet mausoleumin koristelutöihin. Mausoleumin vieressä on arkkitehti J.B. Blomqvistin suunnittelema uusgoottilainen siunauskappeli vuodel-

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

ta 1891. Uudempi siunauskappeli vuodelta 1960 on arkkitehti Keijo Vallin suunnittelema. Taidehistoriallisesti arvokas hautamuistomerkki ja kaksi siunauskappelia. Valtakunnallisesti merkittävä. 51 Tiilimäen asuntoalueet ja laitokset Tiilimäen mäntymetsään on keskittynyt monipuolinen laitosrakennusten ja asuntoalueiden yhdistelmä. Satakunnan keskussairaalan vanha osa rakennettiin jo 1935 lääkintöhallituksen arkkitehdin, Jussi Paatelan suunnitelman mukaan. Alkuperäinen funktionalistinen arkkitehtuuri on paljolti kätkeytynyt myöhempien muutosten ja laajennusten alle. Sairaanhoitajaopisto, nykyinen Terveydenhuolto-oppilaitos on rakennettu 1962 (Arkk.tsto Küttner). Opiston vieressä kohoaa korkea asuinkerrostalo, josta on muodostunut kaupungin maamerkki. Porin diakonissalaitos rakennettiin 1950-luvun alussa arkkitehti Keijo Vallin suunnitelman mukaan. Myös sitä on myöhemmin laajennettu. Diakonissalaitoksen pohjoispuolella on vuonna 1946 rakennettu jälleenrakennuskauden puisten pienkerrostalojen ryhmä. Sairaalantien itäpuolella on ajallisesti yhtenäinen rivitaloalue 1950-luvulta. Rakennusten suunnittelijoina olivat arkkitehdit Aulis Blomstedt ja Paul Bernoulli-Vesterä. Monipuolinen laitosrakennusalue niihin liittyvine asuntoalueineen. 52 Porin maauimala Arkkitehti Yrjö Lindegrenin suunnittelema Isomäen maauimala valmistui vuon-

Tiilimäen rivitaloaluetta. Kuva: Pentti Pere, SatM.

na 1957. Tämä Stadionin suunnittelijan postuumi työ on Riihimäen ja Varkauden suunnitelmien ohella merkittävimpiä lajissaan. Maauimala peruskorjattiin vuonna 2005. Lindegren laati myös suunnitelman koko urheilupuistoalueelle. Stadionin katsomo toteutettiin Porin kaupungin suunnittelutyönä 1965. Jälleenrakennuskauden virkistyslaitos, osa kansallista kaupunkipuistoa. 53 Uudenkoiviston esikaupunkiasutus Vuonna 1941 Poriin liitetty Uudenkoiviston esikaupunkiasutus syntyi pääosin 1900–1939 välisenä aikana alkuaan Ulvilan kunnan puolelle. Vuonna 1900 laadittuun palstoitussuunnitelmaan perustuva asemakaava on kaupunkimainen ruutukaava. Uudenkoiviston kansakoulu ja opettajan asuinrakennus rakennettiin 1922–23 arkkitehti Toivo Salervon suunnitelmien pohjalta. Vuonna 1939 rakennettiin samalle tontille kivikoulu.

Laaja palstoitetulle alueelle syntynyt esikaupunki 1900-luvun alkupuolelta. 54 Herralahden pientaloalue 1960-luvulla Koivulantien ja Korjuuntien varsille kaavoitettu pientaloalue, joka on rakentunut matalilla harjakattoisilla, enimmäkseen roiskerapatuilla omakotitaloilla. Porilaiseen tapaan pihakadut ovat puistomaisia “lenkkikatuja”. Alueen kaakkoispäässä on yhtenäinen hieman myöhäisempi alue, jonka rakennuksissa on korkeat harjakatot. Yhtenäinen 1960-luvun asuntoalue. 55 Koivulan pientaloalue Porille tyypillinen 1960-luvun pientaloalue vihreine pihakatuineen. Yhtenäinen 1960-luvun asuntoalue. 56 Taikurinhattu ja Himmeli Arkkitehtipari Reima ja Raili Pietilä suunnittelivat 1980-luvulla nämä kaksi laitosrakennusta samaan kortte-


299

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Radioasema. Kuva: Pentti Pere, SatM.

liin. Taikurinhatun päiväkoti on matala, keskushallin ympärille ryhmittynyt kokonaisuus leikkipuistoineen. Puiston toiselta laidalta kohoaa Vanhainkoti Himmelin polveileva rakennusrunko. Modernin arkkitehtuurin merkittävä kokonaisuus. 57 Porin radioasema Porin lyhytaaltoasema rakennettiin Koiviston kartanon maille sota-aikana 1939–41. Suunnittelusta vastasi arkkitehti Hugo Harmia. Radiotoiminnan historiaa sota-ajalta. 58 Outokumpu Oy:n tuotantolaitokset ja asuntoalue Outokumpu Oy:n Porin metallitehdas ja asuntoalue rakennettiin vuosina 1938–41 arkkitehti W.G. Palmqvistin laatiman asemakaavan ja rakennussuunnitelmien mukaan. Teknisestä suunnittelusta vastasi diplomi-insinööri Bruno Hisinger. Uudessa tehtaassa otettiin käyttöön 1941 kuparielektro-

Outokummun vanha konttorirakennus. Kuva: Pentti Pere, SatM.

lyysi. Siihen liittyi valimo, valssi- ja vetolaitos. Sotavuosina aloitettiin myös nikkelinvalmistus sekä kolmantena linjana jalometallituotanto. Alue on säilyttänyt hyvin alkuperäisen klassistisen arkkitehtuurinsa. Punatiiliset tuotanto- ja konttorirakennukset muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, johon liittyvät asuinalueet. 1950-luvulla rakennetun Metallikylän omakotialueen talot ovat pääosin arkkitehti Pentti Aholan suunnittelemia. Arkkitehtonisesti korkeatasoinen teollisuusympäristö, joka koostuu punatiilisistä tuotanto- ja konttorirakennuksista sekä yhtenäisistä työväenasunnoista. 59 Tupala Yhtenäinen omakotialue, jonka ruutuasemakaava on vuodelta 1947. Tontteja ympäröivät säännölliset pensasaidat. Yhtenäinen jälleenrakennuskauden omakotialue.

60 Grankulla, Kartano Nk. Trossipuorinmäellä on puiston ympäröimä jugendtyylinen huvilarakennus 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. 1800-luvulla mäellä on ollut venäläisen sotaväen varikkoalue. 1900-luvun alun kartanomainen asuinrakennus mäellään. 61 Kartanonmäen omakotialue Jälleenrakennuskauden yhtenäinen omakotialue, jonka asemakaava noudattelee elävästi maastonmuotoja. Rakennukset on tehty enimmäkseen tyyppipiirustusten. Alueen ensimmäiset rakennukset olivat A-talotehtaan toimittamat kahden perheen talot, jotka rakennettiin vuonna 1940. Arkkitehti Alvar Aalto oli suunnittelemassa tehtaan mallistoa. Jälleenrakennuskauden yhtenäinen omakotialue. 62 Koiviston kartano 1700-luvulla Koiviston entisen kuninkaankartanon omisti professori Juha-

na Kraftman, aikansa huomattavimpia talousteoreetikoita ja maatalouden kehittäjiä. Kraftmanin ajoilta ovat säilyneet mahtavat luonnonkiviset härkätalli ja navettarakennus. Kraftmanin härkätalli paloi 1990-luvun lopulla ja on sen jälkeen jälleenrakennettu. Suurin Kraftmanin navetoista on purettu. Päärakennusta Koivistolla ei ole, vaan se on yhteinen Harmaalinnan kanssa. Puistomaisella mäellä on joukko vanhoja aittoja ja kellareita. Mäeltä johtaa jalopuukujanne joenrannan laituripaikalle. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu ympäristö, jossa 1700-luvun kivisiä karjasuojia. 63 Ruosniemi Ruosniemi on vanha kylä, joka sai 1800-luvun lopulla esikaupunkimaisen luoteen. Rakennukset ovat tiiviisti raittien varrella. Vanhaa talonpoikaista rakennuskulttuuria on vielä Jaakolan, Mattilan, Kestin, Mäki-Hokkosen, Pietilän ja Tervaselän tiloilla.


300

Vanha kylä, jonka alueelle on kehittynyt esikaupunkiasutusta jo 1800-luvun lopulta. 64 Hyvelänmäki Hyvelän kylässä on ollut asutusta jo keskiajan lopulta lähtien. Hyvelässä on säilynyt varsin paljon vanhaa rakennuskantaa raittien varrella. Edustavin on Kuurin tila, jonka päärakennus on vuodelta 1857. Rakennusta laajennettiin 1905 rakennusmestari Viikerin suunnitelman mukaan. Samalla se sai nykyisen uusrenessanssiasunsa. Kulku pihaan käy vanhan luhdin läpi. Keskiajalta periytyvä kylä, jossa vanhaa rakennuskantaa raittien varrella. 65 Toukarin viljelymaisema Laaja Kokemäenjokeen rajautuva viljelymaisema. Näkymä avautuu parhaiten Lyttylän tieltä taustanaan kaupungin ääriviivat. Maisema alueen reunassa on Toukarin uusrenessanssityylinen koulurakennus 1900-luvun alusta. Pihapiirissä on uudempi, sotien jälkeen tehty koulurakennus. Tuorin huvilamainen päärakennus on valmistunut vuonna 1909. Uusrenessanssityylistä rakennusta koristaa näköalatorni. Tilan mailla on aitta ja luhti 1800-luvun alkupuolelta. Laaja viljelymaisema, johon liittyy 1900-luvun alun koulu ja vanha maatila. 66 Kalafornianjuovan huvila-alue Kalafornianjuovan huvila-asutus on hieman Pihlavan huvila-asutusta nuorempi. Vanhimmat huvilat on rakennettu 1880-luvulla. Alueella on säilynyt puolisen tusinaa vanhaa huvilaa.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Kalafornianjuovan ympäristössä oli Porin ensimmäinen golfrata, joka avattiin 1939. Porille luonteenomaista kesäasuntokulttuuria. 67 Musan Paviljongin pientaloalue Musan Paviljongin pientaloalue on syntynyt entisen ampumapaviljongin ympäristöön 1900-luvun alkupuolella. Porin kaupunkiin alue liitettiin 1941. Osin uusiutuneenakin se muodostaa yhä yhtenäisen ja rakennuskannaltaan omaleimaisen kokonaisuuden. 1900-luvun alun esikaupunkiasutusta. 68 Musan alue, Liikastentie– Pohjoisrinne–Siirtolaisentie Musan omakotialue on rakennettu säännöllisen asemakaavan mukaan 1940-luvulla. Hoidetut pihat ja puutarhat antavat alueelle viihtyisän leiman. Jälleenrakennuskauden yhtenäinen omakotialue. 69 Lanki, Vähärauma Pohjakaavaltaan keskeissalityyppinen talonpoikaistilan päärakennus on valmistunut ennen 1800-luvun puoliväliä. Vuonna 1876 siikaislaiset puusepät rakensivat koristeellisen kuistin. Poikkeuksellisen rikasmuotoista talonpoikaista puuarkkitehtuuria 1800-luvun keskivaiheilta. 70 Liinaharjan kartano, Vähärauma Liinaharjan mäellä on ollut talonpoikaistila jo 1500-luvun alussa. 1500-luvun lopulla tila siirtyi säätyläisten omis-

tukseen ja tunnettiin lähes vuosisadan ajan Rauman herraskartanona. Tämän jälkeen kartanosta tuli ratsutila. Liinaharjan päärakennus on ilmeisesti 1800-luvun keskivaiheilta, nykyinen uusrenessanssiasu on kuitenkin vuosisadan lopulta. Kivestä ja tiilestä rakennetut navetta ja talli ovat 1900-luvun puolelta. Päärakennuksen ympärillä on vanhoja lehtipuita. Liinaharjan alueella toimii sekä lasten päiväkoti että vanhainkoti ja vanhustentalo. Pitkän asutushistorian omaava vanha ratsutilan päärakennus. 71 Vähärauman VPK:n talo 1900-luvun alun yhdistystalo. Tuhoutunut tulipalossa 2009. 72 Tuorsniemi Alkuaan kaavoittamattomalle maalle syntynyt tiivis pientaloasutus, jonka ikärakenne on vaihteleva. 1900-luvun kuluessa syntynyttä esikaupunkiasutusta. 73 Klasipruukin historiallinen teollisuusalue, Tuorsniemi Tuorsniemen lasitehdas perustettiin vuonna 1781 nykyiselle Klasipruukin mäelle. Tehdas toimi vuoteen 1868. Muistona ”pruukin” ajoista on 1800-luvun alussa istutettu puisto ja vaahterakujanteet ja kivinen makasiini. Alueella on myös suuri kivinavetta. Puistoon kuulunut tekojärvi on maatunut. Mäellä on useita1800-luvun merkittäviä maatilakokonaisuuksia, kuten Tommila, Teikari ja Vainio-Mattila. Teollisuushistoriallisesti merkittävä paikka.

74 Alakartano, Pietniemi Tasapainoinen talonpoikaistilan rakennusryhmä, jossa päärakennus on 1800-luvun lopulta ja kivinavetta vuodelta 1896. 1800-luvun talonpoikainen rakennusryhmä. 75 Vanhakartano, Pietniemi Vanha rälssi- ja säteritila, jonka linnamainen päärakennus on rakennettu 1902–03 arkkitehti Usko Nyströmin piirustusten mukaan. Rakennusmateriaalina on käytetty graniittia ja rapattua tiiltä. Rakennuksen muodossa ja koristelussa on sekä kansallisromantiikan että jugendin piirteitä. Kookkaat navetta- ja tallirakennukset ovat 1800-luvun lopulta. Rakennusryhmää ympäröi laaja puisto, jossa on mm. vuonna 1923 perustettu sukuhauta. Kansallisromanttisen kauden edustava kartanorakennus laajan puiston keskellä. 76 Preiviikin kylä Vanha kylä, jonka nykyinen rakennuskanta on vaihtelevan ikäistä. Vanhat maatilat ovat päätien tuntumassa. Pienet asuinrakennukset ovat sijoittuneet tiheästi rantaan vievän tien varteen. Rannassa on kylän kalasatama, jossa on säilynyt vanhojakin verkkohuoneita ja verkkopuita. Kylässä on 1900-luvun alussa rakennettu pystyrimavuorattu seuratalo, jossa on kansallisromanttisia piirteitä. Kyläkeskuksen ulkopuolella sijaitsee Preiviikin vanha kansakoulu, joka on rakennettu 1907. Uusitalon tilalla on säilynyt toistakymmentä hirsi- ja luonnonkiviraken-


301

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

78 Makholman kalaranta Perinteinen satamapaikka, jossa kalakentän laidalla on tusinan verran vanhoja rantahuoneita. Lähellä on tien varressa vanhoja pihapiirejä Mäkisen kohdalla. Rannikon pienimuotoista kulttuuriympäristöä.

Kuuminaisten talon pihapiiri. Kuva: Pentti Pere, SatM.

nusta, jotka muodostavat hyvän pihaja karjakujamiljöön. Päärakennuksessa on komea avokuisti ja ikävä lisärakennus. Myös Hannulassa, Kestillä ja seuratalon pohjoispuolella on vanhat tilakeskukset. Vanhaa kyläasutusta ja pienimuotoista julkista rakentamista 1900-luvun alusta. 77 Kuuminaisten kulttuurimaisema Kuuminaisten tilan päärakennus on valmistunut vuonna 1866. Rakennuksen uusrenessanssityylinen ulkoasu on pääasiassa vuoden 1906 korjauksen tulosta. Vuonna 1928 rakennusta lyhennettiin toisesta päästä ja jatkettiin pihasiivellä. Tilan vanhin rakennus on hirsinen makasiini vuodelta 1793. Lähes yhtä vanha on rannassa sijaitseva verkkoait-

ta. Lisäksi tilan rakennusryhmään kuuluvat ”mummu-puali”, pakarirakennus sekä käytöstä jääneet ”puarit” – liha-, kala-, vaate- ja mankelipuarit. Kivinavetta on vuodelta 1893 ja talli vuodelta 1900. Puistomaisesti istutettuun pihaan johtaa pitkä koivukuja. Kuuminaisten tilan lähistöllä on meren rannalla edustava ryhmä 1800- ja 1900-luvun vaihteen vauraita huvilarakennuksia, osa rikaspiirteisiä uusrenessanssirakennuksia, osa mansardikattoisia kansallisromanttisia rakennuksia, joista monet ovat yksittäisinäkin kohteina arvokkaita. Alueen merkittävimmät huvilat ovat Bruno Juseliuksen Tomtebo ja F.A. Juseliuksen huvila. Joukossa on vanhoja torpparakennuksia. 1800-luvun talonpoikaistalo monine rakennuksineen ja ympäröivä vanha huvila-asutus.

79 Hakkiluoto Rakennusryhmä Lankoorin niemen kainalossa koostuu muutamasta päärakennuksesta, ja hyvin säilyneistä talousrakennus- ja rantavajaryhmistä. Niille ovat leimaa-antavia 1900-luvun alun tyylipiirteet. Mansardikattoiset Hakkiluodon rakennukset ovat pankin edustustiloina. Rantaan mutkittelevan tien varressa on huvilakäytössä vanhempi rakennus ja Halkokarin edustalla on kaksikerroksinen jugendilmeinen, telttakattoinen pieni huvila. Huvilakulttuuria 1900-luvun alusta. 80 Lattomeren rukoushuone Lattomeren puinen rukoushuone on valmistunut vuonna 1908. Rakennuksen ikkunoita on modernisoitu myöhemmin. Yksinkertainen yhdistystalo 1900-luvun alusta. 81 Kyläsaaren vanha koulu Kyläsaaren (Kokemäensaaren) puinen kansakoulurakennus on valmistunut vuonna 1898. Rakennuksen ympärillä on vanhoja lehtipuita. Koulukäytöstä jäänyttä rakennusta on muutettu ja laajennettu myöhemmin. Kouluarkkitehtuuria 1800-luvun lopulta.

82 Enäjärven koulu ja asuintalo Enäjärven kansakoulu ja siihen liittyvä erillinen opettajien asuinrakennus valmistuivat 1953. Arkkitehtonisesti tasokas 1950-luvun kouluympäristö. 83 Pihlavan teollisuusalue Pihlavan höyrysaha perustettiin vuonna 1875. Antti Ahlströmin omistukseen saha siirtyi 1889. Toimintaa laajennettiin konepajalla 1894. Vanha höyrysaha paloi vuonna 1900 ja uusi saha rakennettiin vielä samana vuonna. Höyrykone- ja kattilahuone on myös samalta vuodelta. Nykyiseen laajuuteensa saha rakennettiin ruotsalaisen Bolinder-yhtiön toimittamien piirustusten mukaan 1916. Pieni paja on ilmeisesti alueen vanhimpia rakennuksia ja rakennustavaltaan Porissa erittäin harvinainen. Sahan lähellä on vanha konttorirakennus sekä arkkitehti Aarne Ervin höyrykonehuoneeseen piirtämä funktionalistinen ruokala vuodelta 1949. Punatiilinen kuitulevytehdas rakennettiin 1948 arkkitehti O. Hammarströmin piirustusten mukaan. Ranta-alueen maamerkkinä kohoaa ilmeisesti Alvar Aallon 1954 suunnittelema suuri sahatavaran kuivaamo. Pieni paja on ilmeisesti alueen vanhimpia rakennuksia ja rakennustyyliltään Porissa erittäin harvinainen. Suomen sahateollisuuden historian kannalta keskeinen, yhä toimiva teollisuuslaitos. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 84 Kaunismäen virkailijatalot Pihlavan puunjalostustehtaan välittömässä läheisyydessä sijaitsevat A. Ahl-


302

ström Osakeyhtiön rakennuttamat vanhat virkailija-asunnot. • Tehtaanjohtajan asuintalo on rakennettu arkkitehti Alvar Aallon laatimien tyyppipiirustusten mukaan 1946. • Kaunismäen kolme puista virkailijataloa on rakennettu 1920-luvulla arkkitehti Karl Lindahlin suunnitelman mukaan. • Virkailijoiden ketjutalo on rakennettu 1940-luvun lopulla arkkitehti O. Hammarströmin laatiman suunnitelman mukaan. • Arkkitehti Kristian Gullichsenin varhaisimpia suunnittelutöitä oleva kolmen atriumtalon rivi edustaa Porissa harvinaista puhdasta modernia tyylisuuntaa. Arkkitehtonisesti merkittäviä teollisuuden työsuhdeasuntoja. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 85 Pihlavan vanha työväenasuntoalue Pihlavan vanha työväenasuntoalue juontaa juurensa 1870-luvulla, jolloin Pihlavan höyrysaha perustettiin. Kappalemaan, Holman, Viinahaminan ja Sahamäen alkuaan kaavoittamattomilla mailla on säilynyt vaihtelevanikäistä, pääosin 1900-luvun alun, rakennuskantaa. Alueelle on muistitiedon mukaan siirretty rakennuksia mm. Eurajoen Kaunissaaren sahalta. Osittaisesta uusiutumisesta huolimatta on alue säilyttänyt omaleimaisen luonteensa. Alueen laidalla on Pihlavan ala-asteen koulu, jonka puiset koulurakennukset ovat 1920-luvulta. Laaja ja tiivis työväenasuntoalue, jossa rakennukset pääsoin 1900-luvun

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

alkupuolelta. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 86 Pihlavan huvila-alue Porilaiset kauppaporvarit ja teollisuusmiehet rakensivat ensimmäiset huvilansa Yyterin kartanon maille Pihlavaan 1850-luvulla. Huvilakäyttöön otettiin myös kartanon vanhoja torppia. Valtaosa huviloista on rakennettu 1800- ja 1900-luvun vaihteen molemmin puolin. Alue on nykyisellään eräs maamme parhaiten säilyneitä varhaisen huvilakulttuurin edustajia. • Illoisin huvila on rakennettu ilmeisesti 1859 ja on siten Pihlavan vanhimpia. Sen rakennuttivat kauppiasveljekset Karl ja Fredrik Borg. Rakennus on 1800- ja 1900-luvun vaihteen asussa. • Myös Rauhanlinna (Alicelund) kuuluu Pihlavan vanhimpiin huviloihin sillä se on rakennettu 1861. Erikoiseksi huvilan tekee se, että se on tuolloin ollut yhteisomistuksessa. • Fredrik Wilhem Rosenlew rakennutti Grankullan huvilan vuonna 1878 Julius Basilierin laatiman suunnitelman mukaan. Rakennusta on muutettu mm. vuonna 1924 Torkel Nordmanin piirustusten mukaan. • Honkalan huvilan päärakennus on rakennettu 1880-luvun alussa apteekkari J.F. Newanderin toimesta. Myöhemmin se siirtyi Ahlström-suvun omistukseen. Rakennus on säilytetty vuosisadan alun asussa. Tontilla on myös itse huvilaa vanhempi torpparakennus, johon on myöhemmin lisätty koristeellinen kuisti ja ikkunanluukut. Ns. Goethe-paviljonki on rakennettu vuonna 1941. Tove Jansson on maa-

lannut myöhemmin sen Goethe-aiheiset seinämaalaukset. • Solvikin rakennushistoria liittyy viereiseen Honkalaan. Se rakennettiin 1930 pääasiassa arkkitehti Karl Lindahlin ja F. Laimgruberin laatiman suunnitelman mukaan. Tontilla on myös Honkalan vanha uimahuone. • Lustigkulla on entinen torppa, joka muutettiin huvilaksi 1900-luvun alussa. • Erikstorpin tiilisen huvilan rakennutti Erik Rosenlew vuosina 1936–37 arkkitehti Jarl Eklundin laatiman suunnitelman mukaan. Tontilla on myös pienempi vanha hirsirakennus, joka on ilmeisesti entinen torppa. • Muita Pihlavan vanhoja huviloita ovat huvilat Lehtonen (Silwaan), Vartio, Stenvik, Djupvik, Bäckman, Olhava, Mellin, Metsola, Rantapirtti ja Wilhelmsvik. Varhainen 1800-luvun huvila-alue merellisessä maisemassa. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 87 Pihlavan kirkko Pihlavan kirkko ja seurakuntakeskus on rakennettu vuonna 1957 arkkitehti Olaf Küttnerin laatiman suunnitelman mukaan. 1950-luvun tyypillistä kirkkoarkkitehtuuria tehdasyhdyskunnan keskellä. 88 Pihlavan Halssi Pihlavan Halssin yhtenäinen työväenasuntoalue on rakennettu pääasiassa 1920-luvulla. Suunnittelijana oli arkkitehti Karl Lindahl. Rakennukset on suojeltu 1985 vahvistetulla asemakaavalla ja peruskorjattu. Yhtenäinen 1920-luvun työväen-

asuntoalue meren rannalla. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 89 Yyterin kartano Yyterin kartanon historia ulottuu 1500-luvulle. Kartanon puinen päärakennus on vanhimmilta osiltaan 1700-luvulta, myöhemmin sitä on jatkettu. Nykyisen empireasunsa se sai vasta 1920-luvulla. Päärakennuksen ympärillä on vanha puisto. Tilan komeat tiiliset karjarakennukset ovat arkkitehtitoimisto Frosterus & Gripenbergin suunnittelemat. Navettarakennus valmistui 1923, sikala ja kanala 1924. Historiallinen kartanoalue, jossa komeat tiiliset talousrakennukset 1920-luvulta. 90 Hotelli Yyteri Yyterin sannat ovat keränneet puoleensa auringonpalvojia kautta 1900-luvun. Alueen matkailukäyttö tehostui 1970-luvulla, kun Hotelli Yyteri valmistui vuonna 1974. Modernin kylpylähotellin suunnittelijoina olivat arkkitehdit Jan Söderlund ja Erkki Valovirta. Moderni kylpylähotelli Suomen kuuluisimman hiekkarannan töyräällä, valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella. 91 Karhuluodon huvilat Karhulodon vanhinta huvila-asutusta edustavat 1900-luvun alussa rakennettu jugendtyylinen, arkkitehtitoimisto Åberg & Sirénin suunnittelema huvila sekä suunnilleen samanikäinen Villa Björnbo. 1900-luvun alun kaksi huvilaa.


303

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Mäntyluodon hotelli. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Reposaaren Kirkkokatu. Kuva: Pentti Pere, SatM.

92 Uniluoto Uniluodon yhdyskunta on syntynyt 1900-luvun alussa Mäntyluodon talvisataman rakentamisen (1898–1901) yhteydessä. Niemi palstoitettiin säännöllisen suorakulmaisiin tontteihin. Puiset asuinrakennukset ovat valtaosaltaan 1900-luvun alusta. Rakennuksista edustavin on entinen Heinen huvila. Merikapteeni Oscar Heinen rakennuttama huvila valmistui Uniluotoon vuonna 1900 porilaisen J. Nordstrandin suunnittelemana. Koristeellisen uusrenessanssirakennuksen ensimmäinen kerros on tiiltä, toinen ja kolmas puuta. Huvilassa toimii nykyisin Mäntyluodon ala-aste. Vieressä sijaitseva, arkkitehti Jaakko Laaksovirran suunnittelema funktionalistinen koulurakennus on valmistunut vuonna 1939. Yhtenäinen 1900-luvun kaupunginosa merellisessä ympäristössä. Valtakunnallisesti merkittävä.

valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä.

93 Mäntyluodon hotelli Arkkitehtuuritoimisto Fagerholm & Nordmanin suunnittelema 1910-luvulla rakennettu jugendtyylinen hotellija ravintolarakennus liittyy olennaisesti satamakaupunginosan miljööseen. 1900-luvun alun hotellirakennus. Osa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä. 94 Mäntyluodon rautatieasema Porin ja Mäntyluodon sataman välinen rautatie rakennettiin vuosina 1895–99. Mäntyluodon edustava rautatieasema valmistui vuonna 1900. Se on rakennettu arkkitehti Bruno Granholmin laatimien tyyppipiirustusten mukaan ja sitä on laajennettu vuosina 1912 ja 1915. Asema-alueeseen liittyvät myös jonkin matkan päässä olevat veturitalli ja vesitorni. Kohde sisältyy sopimukseen (9.12.1998) valtakunnallisesti merkittävien asema-alueiden suojelusta. Osa

95 Mäntyluodon majakka Mäntyluodon satama rakennettiin vuosina 1898–1902. Pitkän laiturin päässä sijaitseva Mäntyluodon puurakenteinen, jugendtyylinen majakka on lajissaan harvinainen. Sen on suunnitellut arkkitehti Gustaf Nyström. 1800- ja 1900-luvun vaihteessa rakennettu arkkitehtonisesti arvokas puinen majakka. Osa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä. 96 Kallon majakka ja luotsiasema Mäntyluodon satamaan liittyvä Kallon pieni satamamajakka on rakennettu vuonna 1885. Rautaiseen liki kymmenmetriseen torniin liittyy puinen rakennusosa. Vieressä sijaitseva vanha luotsiasema on vuodelta 1859 ja uudempi asema vuodelta 1967. Majak-

kaan liittyvä sumumerkinantoasema on vuodelta 1906. Merenkulun historian kannalta merkittävä majakka ja luotsiasema. Osa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä. 97 Reposaari Reposaaren yhdyskunta syntyi 1800-luvulla, kun Reposaarta ryhdyttiin käyttämään vientisatamana ja saarelle tuli teollisuutta. 1870-luvulla Reposaari oli muutaman vuoden Suomen suurin vientisatama. Reposaaren saha valmistui 1873. Reposaaren erikoinen puukirkko ja tapuli valmistuivat 1876. Piirustukset oli tilattu Tukholmasta arkkitehdiltä, jonka henkilöllisyydestä ei ole tietoa. Malliltaan kirkko on kuusi-kulmainen keskeisrakennus, jonka katolla on pieni teräväpäätteinen torni. Kirkon koristemuodot viittaavat lähinnä uusgotiikkaan. Kahdeksankulmainen kel-


304

lotapuli noudattelee kirkon arkkitehtonisia piirteitä. Reposaaren säännöllinen ruutuasemakaava on vuodelta 1874. Yhtenäinen puinen rakennuskanta on pääasiassa 1800-luvun jälkipuolelta ja 1900-luvun alusta. Satamapuiston varrella on Reposaaren hotelli, joka on rakennettu 1838. Saariyhdyskunnan vanha kansakoulu on rakennettu 1877. Koulu toimii nykyisin myös vuonna 1931 rakennetussa entisessä merisuojeluskunnan talossa. Vuonna 1972 rakennettu kahdeksankerroksinen tornitalo muodostaa jyrkän vastakohdan vanhan puutaloasutuksen kanssa. Reposaaren säilyttävään saneeraukseen tähtäävä asemakaava vahvistettiin elokuussa 1978. Saaren lounaisosassa on rintamamiestalojen yhtenäinen kokonaisuus. Reposaaren kaakkoiskärjessä on Reposaaren kaksikerroksinen luotsiasema 1800-luvun lopulta. Poikkeuksellinen sahateollisuuden ja merenkulun synnyttämä puukaupunki ulkomeren saaressa. Valtakunnallisesti merkittävä. 98 Reposaaren sahan asuntoalue Reposaaren höyrysaha perustettiin 1872. Vanhan sahan tuhouduttua 1901 tulipalossa rakennettiin uusi, kuusiraaminen saha, johon liittyi tiilinen voimakeskus. Saha lopetti toimintansa 1974. Tulipalo tuhosi sahan lopullisesti huhtikuussa 1995. Vain savupiippu ja sahan perustukset ovat jäljellä. Saha-alueeseen liittyy puinen konttorirakennus sekä yhdeksän työväenasunnon yhtenäinen ryhmä. Näi-

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

102 Anttoora Saaren pohjoispäässä on Anttooran ja Saarikosken tilat. Anttooran päärakennukseen on tehty myöhemmin laajennus. Saarikosken päärakennus on sopusuhtainen empireilmeinen paritupa. Navetta toimii muutettuna viereisen lomakylän palvelurakennuksena. Anttooran luoteispuolella Peräkarissa on säilynyt kaksi kalastustorppaa talousrakennuksineen. Vanhoja kalastustiloja meren rannalla.

Reposaaren sahan konttorin rakennuksia. Kuva: Pentti Pere, SatM.

tä 1900-luvun alkupuolella rakennettuja asuintaloja on viime vuosina peruskorjattu. Konttori on Turun yliopiston käytössä. Reposaaren syntyyn olennaisesti vaikuttaneen saha-alueen jäännökset ja työväenasuntoja. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 99 Reposaaren eteläranta Apteekkari Robert Junnelius rakennutti 1884 Reposaareen huvilan, joka paloi 1990. Junnilan puistossa on säilynyt romanttinen tekoraunio. Reposaaren Merisuojelukunta rakensi Reposaaren patterin 1935 suojaamaan Reposaaren satamaa ja Porin kaupunkia. Patteri laajennettiin linnakkeeksi 1939 ja se palveli meripuolustusta Talvi- ja Jatkosodassa. Linnaketta on entistetty 1990-luvulla. Linnakkeen itäpuolella on Villa London. Liikemies Axel Gustafsson rakennutti 1892 tämän suuren, kolmi-

kerroksisen puuhuvilan ja piti siinä pensionaattia. Merelliseen maisemaan liittyy niin puolustuksen kuin huvila-asutuksenkin historiaa. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 100 Brander, Lampaluoto Alue on ehyt saaristolaistila, jossa empiretyylinen pitkä parituparakennus, ja uudemmat kuistit sekä pakari ja talousrakennuksia. Ehyt saaristolaistilan kokonaisuus. 101 Pastuskeri Anttooran ja Pastuskerin kannaksella on vanha Bastuskärin tila, jonka pihapiiri monine rakennuksineen on säilynyt ehyenä. Tien varressa on pieni, pystyrimavuorattu saaristolaiskansakoulu, joka on nykyään yksityiskäytössä. Tien toisella puolella Koivuniemen tilalla on hyvin säilynyt päärakennus. Vanhoja kalastustiloja ja entinen kyläkoulu.

103 Kokemäenjoen ja Ahlaisten jokisuun kalastustilat Ahlaisten jokisuun, Lampaluodon ja Lyttylän välillä on lukuisia vanhoja kalastajatiloja, joista osa on muuntunut kesämökkiympäristöksi. Edustavia pihapiirejä ovat mm. Tallooran Eteläsaari, Iso-Väkkärän Saiha, Vähä-Väkkärä, jossa on myös vanha varvinpaikka, Svälsöön tilat ja Talkloppisaarissa sijaitsevilla tiloilla. Laaja merellinen kulttuurimaisema, jossa useita vanhoja kalastajatiloja. 104 Lyttylän rukoushuone Lyttylän pieni, 1900-luvun alkupuolella rakennettu rukoushuone sijaitsee kauniisti vanhan maantien kaarteessa. 1900-luvun alun rukoushuone. 105 Lyttylän koulu Lyttylän kylään perustettiin kansakoulu vuonna 1906. Kaksikerroksinen, uusrenessanssityylinen koulurakennus valmistui pian tämän jälkeen. Kouluarkkitehtuuria 1900-luvun alusta.


305

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Lyttylän koulu. Kuva: Pentti Pere, SatM.

106 Varvilahti, Lyttylä Vanhalle laivanrakennuspaikalle johtaa Lyttylän koululta idyllinen kiviaitojen reunustama tie. Tien varrella on vanhaa asutusta. Santamäki komealla töyräällä on hyvin säilynyt 1800- ja 1900-luvun vaihteen huvilarakennus, jossa on avoterassit. Varvinrannan tien mutkassa on ryhmä 1940- ja 50-luvun sopusuhtaisia huviloita. Porin kirjatyöntekijöiden huvilarakennus on vanha ja kauniisti koristeltu. Rakennuksessa on komea kuisti. Historiallinen laivanrakennuspaikka ja myöhempää huvilarakentamista. 107 Hyrskyniemi Tornillinen pursiseuran paviljonki 1900-luvun alkupuolelta. Rakennuksen ulkovuoraus on vaatimaton. 1970-luvun peruskorjaus on muuttanut alkuperäistä arkkitehtuuria. Näkymä Kolpanselälle on avattu metsään. Merellisen yhdistystoiminnan arkkitehtuuria 1900-luvun alkupuolelta.

108 Kellahden kulttuurimaisema Kellahden Säteri ja Rustholli on erotettu toisistaan 1600-luvun lopulla. Kartanot sijaitsevat lähellä toisiaan ja niiden välissä kulkee erittäin kaunislinjainen vanhojen lehtipuiden reunustama tie. Kellahden Säterin päärakennuksen runko on vuodelta 1818. Rakennuksen nykyinen ulkoasu on peräisin 1860-luvulta, jolloin valtionagronomi Henry Gibson suunnitteli vanhaan rakennusrunkoon mahtavan kaksikerroksisen poikkipäädyn. Rakennuksen seinät on punamullattu. Pääoven yllä oleva altaani on vuodelta 1937. Kartanon päärakennus sijaitsee vanhan puiston keskellä. Myös puistosommitelma, talousrakennus ja tiilinen karjasuoja ovat Gibsonin käsialaa. Rusthollin tiilinen, rapattu päärakennus vuodelta 1864 on rakennusmestari Malénin suunnittelema. Tyylillisesti rakennus sijoittuu empiren ja

uusrenessanssin murrokseen. Pihapiirin toista sivua rajaa 1700-luvulla rakennettu punamullattu pirttirivi, joka saattaa olla Rusthollin vanha päärakennus. Rakennusta on jatkettu 1915. Pirttiriviä vastapäätä on 1800-luvun alussa rakennettu luhtirivi. Kivinavetta on vuodelta 1858. Rusthollin päärakennuksen ympärillä on vanha puisto. Vuonna 1882 rakennettu Kellahden punainen pystyrimavuorattu koulu oli Ahlaisten ensimmäinen kansakoulu. Se sijaitsee näyttävästi Kellahden kulttuurimaisemaan liittyvällä mäentöyräällä. Kellahden kulttuurimaisemaan liittyy tämän kartanoalueen lisäksi Kellahdenjoen alava niittymaisema. Valtakunnallisesti merkittävä kartanomaisema, jossa kaksi 1800-luvun kartanorakennusta lukuisine talousrakennuksineen. 109 Sahakosken kulttuurimaisema Sahakoskessa on ollut mylly- ja sahatoimintaa jo 1700-luvulla. Nykyistä saharakennusta on lisärakennettu useaan otteeseen. Luonnonvarainen koski on yksi Satakunnan komeimpia. Historiallinen saha- ja myllypaikka kauniissa koskiympäristössä. 110 Juhrströmin torppa, Lamppi Juhrströmin (Korsmanin) torppa sijaitsee vanhan Lampin tien varrella. Torpan päärakennus lienee 1800-luvun alkupuolelta, savusauna on vuodelta 1861. Lisäksi pihapiiriin kuuluu aittoja, paja, kellari ja vinttikaivo. Vanhakantainen torpan rakennusryhmä 1800-luvulta.

111 Lampinkosken kulttuurimaisema Lampinkoskessa on ollut sahatoimintaa jo 1700-luvulla. Teollisesta toiminnasta ei ole juuri muita jälkiä, kuin rehevää kulttuurikasvustoa. Lampin komea neliaukkoinen kivisilta rakennettiin vuosina 1904–05 Ahlaisten talollisten toimesta. Sillan suunnitteli O.H. Itkonen. Siltaa ympäröivässä lehtevässä maastossa on Sepän torpan vanha rakennus. Uusi tielinja ja silta kulkevat vanhan sillan vierestä jättäen tämän levähdyspaikaksi. Vanha teollisuusympäristö ja komea kivisilta 1900-luvun alusta. 112 Ahlaisten kirkonkylän maisema Ahlaisten kirkonkylä on eräs Satakunnan parhaiten säilyneitä. Asutus jatkuu kirkonmäeltä toisaalta raitin varrella Ylikylään ja Sandön suuntaan, toisaalta alas kalasataman suuntaan. Kalasatamassa on säilynyt joukko vanhoja rantahuoneita. Sataman vieressä on Vaaksholma eli Rantakaupunki, jonka tiheä asutus on pienimuotoista. Ylikylän raitin varrella sijaitsevat mm. seuraavat huomattavat yksittäiskohteet: • Malmgård on entinen säteri- ja ratsutila, jonka empiretyylinen päärakennus on vuodelta 1865. Rakennuksen suunnitteli Ahlaisissa aktiivinen rakennusmestari Malén. Sitä on jatkettu 1880-luvulla ja 1900-luvun alussa sekä korotettu 1923. Tiilisen karjarakennuksen vanhimmat osat ovat päärakennuksen ikäisiä. Pirttirivi on vuodelta 1907. Rakennusten ympärillä on vanha puisto.


306

• Kyläraitin varrella on Malmgårdin talon hirsinen viljamakasiini, joka lienee rakennettu 1800-luvun alussa ja vuorattu ilmeisesti 1860-luvulla. Makasiinin seinässä on Talonpoikaiskulttuurisäätiön kunniakilpi. • Entinen kirkkoherranpappila on rakennettu vuonna 1865 rakennusmestari Malénin laatiman suunnitelman mukaan. • Rakennusmestari Malénin suunnittelema, tiilestä muurattu Södergårdin kartanon päärakennus on vuodelta 1862. Valkoiseksi rapattu rakennus liittyy tyylillisesti empiren ja uusrenessanssin murrokseen. Lehtevän pihan toisella sivulla on perinteistä talonpoikaisarkkitehtuuria edustava pirttirakennus. Kivinavetta on vuodelta 1874. • Larsgårdin empiretyylinen, niin ikään rakennusmestari Malénin suunnittelema päärakennus on valmistunut vuonna 1860. • Kunnalliskodin puinen, jugendtyylinen päärakennus on valmistunut 1900-luvun alkupuolella. Rakennusta on muutettu ja laajennettu moneen otteeseen, mistä sen arkkitehtuuri on kärsinyt. Ylikylän ja Alakylän eteläpuolella avautuu alava viljelymaisema. Uudentalon maalla, keskellä peltoa, sijaitsee erikoinen kuusikulmainen vilja-aitta. Ahlaisten kirkonkylä lukeutuu maan parhaiten säilyneisiin kirkonkyläkokonaisuuksiin. Oman erityispiirteensä sille antavat tienvarren kartanomaiset päärakennukset 1800-luvun keskivaiheilta. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö ja maisema-alue.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

116 Sandö (Saantee) Sandössä on toiminut tärpätti- ja tiilitehdas 1800-luvulla. Tehtaiden toiminnasta on jäänyt joitakin jälkiä maastoon. Sandön huvilamainen päärakennus lienee 1800-luvun lopulta, lähellä seisova tuulimylly on sisustettu kesäasunnoksi. Sandön tien varrella on joitakin Ahlaisille ominaisia pieniä aittarakennuksia, joissa on pienet portaat yläkertaan. Vanhaa teollisuus- ja huvilaympäristöä.

Södergård Ahlaisissa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

113 Ahlaisten kirkko ja tapuli Vuonna 1796 rakennetun puukirkon on suunnitellut Salomon Köykkä (Köhlström). Alkuperäisessä muodossaan kirkko oli päätytorniton pitkäkirkko, jonka runkohuoneeseen liittyivät pitkillä sivuilla eteinen ja sakaristo. Kirkon harjalla oleva lanterniini on alkuperäinen. Kirkko uusittiin arkkitehti Josef Stenbäckin piirustusten mukaan 1908, jolloin sivustarakennuksia laajennettiin kirkkohuoneen ristivarsiksi. Aumakatto korvattiin harjakatolla. Kirkon vuoraus on 1800-luvun jälkipuoliskolta ja osaksi vuodelta 1908. Kirkon vieressä on puinen kellotapuli, joka rakennettiin vuonna 1834 Suomen intendentinkonttorissa laadittujen, C.L. Engelin 1832 allekirjoittamien piirustusten mukaan. Kuulun kirkonrakentajan 1700-luvun puukirkko, joka on myöhemmin laajennettu ristikirkoksi. Osa valtakun-

nallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 114 Ulvilan-Korsholman postitie 1500-luvulta peräisin oleva postitie on säilynyt varsin alkuperäisenä välillä Södergård-Pienpelto. Mutkitteleva ja kapea kärrytie on ylittänyt Pohjajoen Kitukosken kohdalla. Historiallinen postitie 1500-luvulta, josta on säilynyt vanhaa linjausta. 115 Keikvesi Keikveden tien varrella on vaihtelevaa mäki- ja peltomaisemaa. Metsäsaarekkeilla on vanhoja latoja. Tyypillisiä pientiloja ovat mm. Viitasalo, Välisalo, Männistö, Rantanen ja Tuomisalo. Lähempänä jokisuuta on kesämökkiasutusta vanhojen rakennusten joukossa. Vanhoja pientiloja vaihtelevassa kulttuurimaisemassa.

117 Pohjajoen kansakoulu Pohjajoen kansakoulu on perustettu vuonna 1917 ja puinen koulurakennus valmistui 1922. Ikkunan vuorilaudat ovat koristeellisesti leikatut. Kansakouluarkkitehtuuria itsenäisyyden alkuvuosilta. 118 Pohjajoen rukoushuone Pohjajoella on säilynyt voimakas laestadiolainen perinne, joka juontaa täällä juurensa 1870-luvulta. Vaatimaton rukoushuone on 1800-luvun lopulta. Vaatimaton rukoushuone 1800-luvun lopulta. 119 Pohjansaha Katso Merikarvia kohde 16. Alue ulottuu osin Porin puolelle. Historiallinen saha-alue. 120 Pirttijärven kulttuurimaisema Pirttijärven kohdalla on mielenkiintoista mäenrinneasutusta ja pienijakoista viljelymaisemaa. Alueella on säilynyt joukko olkikattoisia niittylatoja. Pienimuotoista niittytalouden synnyttämää kulttuurimaisemaa.


307

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

121 Noormarkun kirkko ja tapuli Noormarkun kivikirkko rakennettiin vuosina 1931–33 professori Armas Lindgrenin 1928–29 laatiman suunnitelman mukaan. Muodoltaan ja koristelultaan Noormarkun kirkko liittyy kiinteästi keskiaikaiseen kirkkotraditioomme. Kirkkosalin sisäkatteena on betoniholvi. Kirkon vieressä sijaitseva vanha kellotapuli on vuodelta 1757. Se on lounaissuomalaista tyyppiä, jossa on neliömäinen pohjasalvos, kaareva paanukatto, kahdeksankulmainen kellohuone ja sipulikupoli. Kirkon ympärillä levittäytyy vanha, kivimuurin ympäröimä hautausmaa, jolla on säilynyt vanhoja takoraudasta ja pellistä tehtyjä hautamuistomerkkejä. Tapulin vierellä on säilytetty osa vanhaa kirkkomaan hirsiaitaa. Tapulin seinustalla seisova vaivaisukko on vuodelta 1957. Noormarkun sankarihautausmaan on suunnitellut arkkitehti Erik Bryggman. Keskiaikaisesta kirkkoarkkitehtuurista tyylivaikutteensa saanut 1930-luvun kivikirkko. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 122 Pappila Vuonna 1876 rakennettu pappilan puinen päärakennus sijaitsee kirkkoa vastapäätä tien toisella puolen. Rakennuksessa on suoritettu muutostöitä vuosina 1923, 1954 ja 1981. Kirkollista virkataloarkkitehtuuria 1800-luvulta. 123 Entinen meijeri Vuosisadan alussa rakennettu meijerin luonnonkivinen tuotantorakennus toimi vuosina 1918–33 Noormarkun

kirkon korvikkeena, kun uutta kirkkoa rakennettiin. Rakennus peruskorjattiin vuonna 1984 nuorisotaloksi. Muutostöiden yhteydessä on alkuperäistä asua muutettu jonkin verran. Kivinen meijerirakennus itsenäisyyden ajan alusta. 124 Noormarkun vanha ruukinalue Noormarkun teollisen perinteen voidaan katsoa alkaneen jo 1740-luvulla kun Herrgårdin säterin omistajat saivat 1747 luvan rakentaa sahan Sahakosken rannalle. 1753 lupa ulotettiin koskemaan myös Makkarakoskea. Molemmat sahat siirtyivät 1795 vapaherra C.C. de Carnallille, joka sai 1806 luvan myös kankivasarapajan perustamiseen. Vuonna 1870 osti Antti Ahlström Noormarkun ruukin. Rautaruukin toiminta alueella loppui jo 1927 sahauksen jatkuessa aina vuoteen 1956. A. Ahlström Osakeyhtiön konttori sijaitsee Noormarkussa. Alue on kauttaaltaan puistomaisesti hoidettu. Vanhojen tuotantolaitosten ja maatalousrakennusten lisäksi alueella on monia arkkitehtonisesti arvokkaita rakennuksia, jotka on lueteltu erikseen. • Noormarkun l. Makkarakosken saha on rakennettu vuonna 1875 raivonneen tulipalon jälkeen todennäköisesti valtionagronomi Henry Gibsonin laatimien piirustusten mukaan. Sahan vesipyörän paikalle on 1900-luvun alussa rakennettu jauhomylly. Muutoin saha on säilynyt koneistoineen ainutlaatuisen hyvin. • Sahan vieressä sijaitseva metsäkonttorin puinen rakennus on vuodelta 1866.

• Kankirautapaja on rakennettu tulipalon jälkeen 1894 graniittikvaadereista. Rakennuksen sisällä on säilynyt vanha kankirautavasara ja joenpuoleisella ulkoseinällä on kunnostettu vesiratas. • Tiilinen, rapattu voimalarakennus on vuodelta 1914. Sen on suunnitellut arkkitehti Valter Jung. Laitteistoltaan maamme vanhimman toimivan voimalaitoksen koneisto on juuri uusittu. • Patosillan toisella puolen on yhtenäinen ryhmä puisia työväenasuntoja 1800-luvun jälkipuolelta. • Tehdasalueella sijaitsee myös entinen A. Ahlström Osakeyhtiön terveyskeskus ja lastentalo vuodelta 1945. Sen suunnitteli Aino Aalto / Arkkitehtitoimisto Alvar Aalto. Arkkitehtuuriltaan monipuolinen 1700-luvulla perustettu ruukinalue. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu ympäristö. 125 Isotalo Arkkitehti Evert Lagerspetzin kauppaneuvos Antti Ahlströmille suunnittelema asuinrakennus valmistui vuonna 1881. Suuri, uusrenessanssityylinen puurakennus on varustettu koristeellisella tornilla. Rakennus restauroitiin vuonna 1966. Puinen patruunanhuvila 1880-luvulta. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 126 A. Ahlström Osakeyhtiön pääkonttori Laajan puiston ympäröimä A. Ahlström Osakeyhtiön pääkonttori valmistui vuonna 1916. Jugendklassisistisen rakennuksen suunnitteli arkkitehti Emil Fabritius ja ympäröivän puiston Bengt Schalin.

Suuryhtiön edustava, puiston ympäröimä pääkonttori. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 127 Havulinna Walter Ahlströmin itselleen vuonna 1901 rakennuttama Havulinna sijaitsee petäjiä kasvavalla mäellä. Jugendtyylisen rakennuksen suunnitteli arkkitehti G.A. Lindberg arkkitehtitoimistosta Grahn, Hedman & Wasastjerna. Mäen alla on Paul Olssonin suunnittelema terassoitu puisto. 1900-luvun alun jugendtyylinen johtajan huvila puiston keskellä. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 128 Villa Mairea Alvar Aalto suunnitteli vuosina 1937– 39 Villa Mairean Maire ja Harry Gullichsenille. Funktionalistinen, luonnonläheinen asuinrakennus valmistui keskelle mäntymetsää vuonna 1939. Lkirjaimen muotoisen rakennuksen julkisivuissa vaihtelevat valkoinen rappaus puupintojen kanssa. Suojaisalla pihalla on ameebamainen uima-allas. Villa Maireaa voidaan pitää yhtenä modernin asuntoarkkitehtuurin keskeisimmistä töistä kansainvälisessä mitassa. Rakennus on yksityiskäytössä. Modernin asuntoarkkitehtuurin kansainvälisesti tunnettu edustaja. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 129 Ahlströmin koulu Antti Ahlströmin vuonna 1874 rakennuttama puinen kansakoulurakennus. Nykyisin rakennus on päiväkotina.


308

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

132 Laviantien virkailija-asunnot Laviantien varrella sijaitsevat kaksi huvilaa on rakennettu vuosina 1916–17 arkkitehtien Valter ja Ivar Thomén laatimien piirustusten mukaan. Ne sijaitsevat symmetrisesti pääkonttoriin nähden. 1900-luvun alun virkailijarakennusten ryhmä. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 133 Piilitien asuinrakennus Piilitien varrella sijaitsee toimihenkilöiden asuinrakennus, joka on rakennettu aksiaalisesti pääkonttoriin nähden samanaikaisesti Lassilantien rakennusten kanssa. Se liittyy myös arkkitehtuuriltaan näihin. Sen parina ollut toinen rakennus on palanut. 1900-luvun alun virkailija-asunto. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä.

Havulinna. Kuva: Pentti Pere, SatM.

1870-luvun puukoulu. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 130 Kerhorakennus Kerhorakennus on rakennettu 1907 alkuaan VPK:n taloksi. Vuonna 1919 Ahlström-yhtiö osti talon, jonka se aiemmin oli lahjoittanut ja se muutettiin kerhotaloksi arkkitehtien Karl Lindah-

lin ja Alex Nyströmin laatimien piirustusten mukaan. Rakennus valmistui 1924. Se on peruskorjattu 1990-luvulla. 1900-luvun alun kerhorakennus. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 131 Vainiola Joen rannalla sijaitseva Vainiola on ra-

kennettu 1880-luvulla isännöitsijän asuintaloksi ja vieraiden majoitusrakennukseksi. Se muutettiin nykyiseen asuunsa 1943–44 arkkitehtitoimisto Alvar Aallon laatiman suunnitelman mukaan. 1800-luvun lopun virkailija-asunto jokimaisemassa. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä.

134 Olininmäki Olininmäen punamullatut työväenrakennukset on rakennettu vuosina 1879–1926. Nämä kymmenkunta tuparakennusta sijaitsevat vapaasti Olininmäen kumpareisessa maastossa muodostaen oman yhteisönsä. A. Ahlström Osakeyhtiö on vuodesta 1984 peruskorjannut alueen rakennuksia. Työväenasuntojen ryhmä 1800-luvun loppupuolelta ja 1900-luvun alkupuolelta. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. 135 Kaharin kotiseututalo, Finpyy Vuonna 1955 perustetun ulkomuseon runkona on Kaharin vanhan perintötilan rakennusryhmä, joka tuli A. Ahlström Osakeyhtiön omistukseen 1907.


309

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

1800-luvun alussa (ilmeisesti 1812) rakennettu paritupatyyppinen päärakennus on museoinnin yhteydessä osittain rekonstruoitu arkkitehti Y. Laine-Juvan toimesta, mm. avokuisti, liuskekiviset savupiiput sekä tuvan renessanssityylinen kiinteä sisustus ovat tältä ajalta. Piha on jaettu hirsiaidalla mies- ja karjapihaksi. Pihaa rajaava luhti Harhalasta on vuodelta 1852. Lisäksi alueella on alkuperäisessä asussaan Setälän mäkitupalaisasumus, aittoja, riihi ja sauna. 1950-luvulla perustettu kotiseutumuseo. 136 Eva Ahlströmin sairaala Lahjoitusvarojen turvin vuonna 1912 rakennettu sairaala, jonka suunnitteli arkkitehti Lars Sonck. Noormarkunjoen rannalla on sairaalarakennuksen lisäksi vanha turvakoti ja entinen lääkärin virka-asunto. Valtatien toisella puolen sijaitseva puinen asuinrakennus on rakennettu 1916 arkkitehtien Walter ja Ivar Thomén laatimien piirustusten mukaan. 1900-luvun alun sairaalamiljöö vehmaassa ympäristössä joen rannalla. 137 Finpyyn kansakoulu A. Ahlström Osakeyhtiön rakennuttama jugendtyylinen kansakoulurakennus on vuodelta 1913. Rakennuksessa on nykyisin pienteollisuustoimintaa. Kouluarkkitehtuuria 1900-luvun alusta. 138 Kannukaupunki, Finpyy Lassilaan johtavan tien varteen syntynyt asutus. Kylän nimi juontaa juurensa Herrgårdin kartanon oikeudesta

valmistaa paloviinaa. Kannukaupunki on ollut torppareiden ja sahatyöläisten asuma-aluetta. Huomattavia yksittäiskohteita ovat Uotin talo ja työväentalo. Uotin punamullatut asuinrakennukset sijaitsevat neliömäisen pihan sivuilla tienristeyksessä. Varsinkin matalampi asuinrakennus vaikuttaa hyvin iäkkäältä. Punamullattu työväentalo on rakennettu 1900-luvun alussa. Omaleimainen raitinvarsiasutus 139 Kunnalliskoti Kunnalliskodin puinen päärakennus valmistui vuonna 1915 rakennusmestari Heikki Honkasen laatiman suunnitelman mukaan. Jugendtyylisen rakennuksen ulkoasu on kärsinyt ikkunoiden uusimisesta. Tien varteen on siirretty kirkolta vanha hirsinen lainamakasiini. Sosiaalista rakentamista 1900-luvun alusta. 140 Kuuri, Harjakangas Kuurin tilan talouskeskuksessa on säilynyt kaksi vanhaa, paritupatyyppistä asuinrakennusta sekä vanha, punamullattu luhtiaitta. Lähellä Kuuria on vuoden 1918 taistelujen muistokivi. Sen ympäristöä on turmeltu suunnittelemattomalla soranotolla. Perinteisen asunsa säilyttänyt rakennusryhmä. 141 Lassilan kirkko Lassilan rukoushuonekunnan puinen kirkko valmistui vuonna 1855. Kyläläisten talkoovoimin rakentaman kirkon suunnitteli rakennusmestari Matti Österlund. Malliltaan kirkko on pitkäkirkko, jonka pitkään sivuun on liitetty tor-

ni. Arkkitehtuuriltaan kirkko on pelkistetyn klassistinen. Kirkon ympärillä on vanha hautausmaa. Puinen kyläkirkko 1800-luvun keskivaiheilta. 142 Koppelomäen koulu, Lassila Lassilan, Rudanmaan ja Kairilan kyläläiset perustivat oman koulupiirin ja rakensivat koulunsa 1895. Suuri lisärakennus valmistui 1920-luvulla. Mäenrinteen alapuolella on tien varressa massiivinen kiviaita ja vanha asuintupa. 1800-luvun lopun koulurakennus. 143 Kynäsniemi, Lassila Kynäsniemen rakennusryhmä sijaitsee Inhotunjärven rannalla muusta asutuksesta syrjässä. Punamullattu päärakennus on rakennettu 1700-luvun lopulla. Talonpoikaista rakennuskulttuuria 1700-luvulta. 144 Ratikylä, Noormarkku Ahlaisiin johtavan tien varteen syntynyt asutus kirkolta länteen. Kirkon ja pappilan lisäksi tien varrella on useita paritupatyyppisiä asuinrivejä sekä vanhoja aittoja. Raitinvarsiasutusta. 145 Söörmarkun kylä ja kulttuurimaisema Todennäköisesti myöhäiskeskiajalla syntyneen Söörmarkun kylän vanhin asutus on ollut ruotsinkielistä. Vanhan maantien varrella sijaitsevat rykelmänä Vallin, Lintin ja Kartanon rakennusryhmät. Sekä näiden etelä-, että pohjoispuolisilla rinteillä on vanhaa pienasutusta. Etelän puoleisella mäellä on Söörmarkun nuorisoseuran vanha seu-

ratalo. Muista rakennuksista erillään on Kuurin tila. • Vallin päärakennus on Noormarkun entinen pappila, joka siirrettiin tälle paikalle vuonna 1878. Rakennus on vuorattu uusrenessanssityyliin. • Lintin (Oramaa) uusrenessanssityylinen päärakennus on vuodelta 1901, luhtirivi 1800-luvulta. • Kartanon päärakennuksen runko on 1700-luvun lopulta, ulkoasu 1800-luvulta. Kivinavetta on vuodelta 1910. Lisäksi tilalla on vanhoja aittoja ja kaksi kivikellaria. • Kuurin uusrenessanssityylinen päärakennus on 1800-luvun lopulta. Valtakunnallisesti merkittävä kylä, jossa on säilynyt useita vanhoja pihapiirejä. 146 Pohjanlahden rantatie Satakunnan rannikkoa myötäilevä keskiaikaisperäinen postitie, joka yhdisti aikanaan toisiinsa Turun ja Korsholman linnahallinnon. Pohjanlahden rantatie on hyväksytty valtakunnalliseksi matkailutieksi.


66

66

66

310 24

50 50

50

50 50

50 2

50

65 Pitkäranta

5 64 6 3

46

Kaarojärvi

Haapasaari

Haapasaarenlahti

54 54

53

45 1

54

Reilanjärvi

92 4

Pitkäjärv

50

8

4 Reelmäjär 4 13 49 5

10 63

2

16

1

19

0

92

12

Is

13

12

H

Meri-Pitkäjärvi

RAUMA

Sorkka - Tiilivuori

54

62 5

Na

60

92

11

SATAKUNTALIITTO

4

59

7

Pohjakartta: Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501

19

49

44

9

27 50

50 52

2

Eurajoki

7

55

61

66 4

6

1

14 Historiallinen tie

50

67

66

Perinnemaisema

50

50

66

Rakennettu ympäristö -kohde66

Muinaisjäännös

3

1

66

Rakennettu ympäristö -alue 3

3

15

50

66

Vuonajärvi

50

50

Tarvolanjärvi

Pitkäjärvi

Satakunnan maakunnallisesti66 arvokkaat kulttuuriympäristöt, 66kuntakohtainen luettelo

26 1

50

Tarvolanjärvi

66

2,5

4 Km 5 17

7.9.2012 18SATAKUNTALIITTO Lutanjärvi

Enäjärvi

48 36

54

51

83

Perkkotie

56

Turajärvi

Murtamo

Äyhönjärvi

66

66 66 66

66

Tarvolanjärvi

66

66

55

66

66

67

66

66

58

59

61

Kivikylä

81

Kullanperä-Ala-Kieri Saarnijärvi Sotkanoja (Kolla-I)

80

Nairastenoja (Nihattula-E)

60

92

5

84

2

57

Tarvolanjärvi

Pitkäjärvi

62

3

76

75

77 78

6

79

85

Skinnarla

Juuruskorpi

Hakrintie Yli-Kieri

Pitkäjärvi

4

63 Kaljasjärvi

Kaukola

70

68

Isopuoli

71

73

72

90

86

69 Ojajärvi

Kodiksami

89

Ruona

Valkkisjärvi

Kuolimaa

91

74

RAUMA

7.9.2012

Salajärvi

88

Narvijärvi

Iso Saarnummenjärvi Reelmäjärvi

Luruntie Heikolankulma

5

87

Kulju

Kauklainen

Meri-Pitkäjärvi

2,5

21

Loukonen

Kauklainen

Reilanjärvi

0

20

82

66 66

Km

SATAKUNTALIITTO

34

Enäjärvi Otajärvi

Mustajärvi

33

9

31

30


Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

311

65

66

RAUMA, KESKUSTA Keskusta 77 44

5

44

76 76

39

40 30 29

20 21 27 10

22 78

33

14 15

14 19 12 28 11 13 12 37 42 26 4 13

34 26

113710

7

6 9 40

32

5 25

25

25 0

0,5

19 Km

23

1

40

68 67

20

73

52

71 11

2 146

6 31

5 1 32

7

3 40

35 40

30

80

24

41 40

4

3

40 21

22

1

Rekojärvi

25

33 23

Pohjakartta: 23 Tiestö ja rakennukset 65 / MML/12 Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto 22 http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_ versio1_20120501

23

23

23

SATAKUNTALIITTO

6.9.2012

SATAKUNTALIITTO 24

Riihijärvi Pinkjärvi

20 Rakennettu ympäristö -kohde

Rakennettu ympäristö -alue Muinaisjäännös Perinnemaisema

21 tie 1 Historiallinen

RAUMA Perinnemaisemat 1 Reksaaren entinen haka Valtakunnallisesti merkittävä hakaalue. Alueella esiintyy lehdestettyjä koivuja ja uhanalaista lajistoa kuten nummimatara, mäkiminttu, kevätesikko ja nurmilaukka.

622 Nurmesluoto

11

4

9

2

24

18

69

43

8 5

17

16 1 15

25

33 8

25

1

23

29 18 79

70

72

16 17

27

74 47

75

28 38

42 41

kuttavat sen erikoisuus ja maisemalliset arvot. Alueella esiintyy uhanalainen maarianverijuuri. 6 Orkonmäki Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy metsälaidunta ja kallioketoa. Kohteen arvoon vaikuttavat harvinaisuus sekä uhanalaiset ja harvinaiset lajit kuten värimaratti ja mäkiminttu.

Maakunnallisesti arvokas perinne60 maisema, johon sisältyy metsälaidunta,12 lehdesniittyä, rantaniittyä, niittyä ja ketoa. Kohteen arvoon vaikuttavat edustavuus, harvinaisuus, monipuolisuus, koko ja alueen kulttuurihistoriallinen arvo.

7 Omenapuumaa Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy rantaniittyä, niittyä ja hakamaata. Kohteen arvoon vaikuttavat monipuolisuus ja huomionarvoinen lajisto. Alueella esiintyy uhanalainen kevätesikko.

3 Sorkan Arvela Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy hakamaata, niittyä, metsälaidunta ja ketoa. Kohteen arvoon vaikuttavat edustavuus, harvinaisuus ja monipuolisuus. Alueella esiintyy useita huomionarvoisia lajeja.

Muinaisjäännökset

4 Rauman Ladun majan kalliokedot Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy kallioketoa, hakamaata ja niittyä. Kohde on edustava esimerkki eteläsatakuntalaisesta kalliokedosta ja siellä esiintyy useita huomionarvoisia lajeja kuten uhanalainen hirvenkello. 5 Rannanvuori Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy metsälaidunta ja kallioketoa. Kohteen arvoon vai-

1 Karhulinna Karhulinnan ensimmäisen maailmansodan aikaiset varustukset ovat parhaiten säilyneitä ja komeimpia linnoitusmuistoja Raumalla. Puolustusvarustukset ovat osa venäläisten vuosina 1915–1917 Pohjanlahden rannikolle saksalaisten maihinnousun varalle rakentamaa linnoitusketjua. Saksalaisten pelättiin hyökkäävän Pietarin Etelä-Suomen maa-alueiden halki. Tärkeimpien kulkureittien ympäristöt linnoitettiin ja pitkin rannikkoa sijoitettiin kenttävarustuksia maihinnousuun sopiville satamapaikoille. Karhulinna sijaitsee Merirauman kaupunginosassa Syväraumanlahden pohjoispuolella olevalla kalliolla Järvikadun päässä. Alueen taisteluhaudat ovat kallioon louhittuja, jopa kahden


312

metrin syvyisiä. Kokonaisuudessaan taisteluhautaa on Karhulinnassa louhittu noin 160 m ja haudan seinämät on vahvistettu sementtilaastilla muuratuilla kiilakivillä sekä paikoin betonilla. Haudan keskiosassa on kaksi tykkiasemaa ja haudan molemmissa päissä on kallioon louhitut suojahuoneet. Torjuntasuunta on länsi. Ensimmäisen maailmansodan aikaisten linnoitteiden rakentaminen on Raumalla todennäköisesti tapahtunut kokonaisuudessaan vuonna 1916. Karhulinna oli kaupungin huolellisimmin rakennettu varustus ja ilmeisesti toinen kokonaan valmiiksi saaduista, käyttökuntoisista pattereista Raumalla. Ensimmäisen maailmasodan aikaiset linnoituslaitteet ovat muinaismuistolain suojaamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. 2 Kaupinvuori Kaupinvuori on Rauman Kollan kylässä sijaitseva ympäristöstään selvästi kohoava metsäinen kallioalue valtatie 12 eteläpuolella. Kalliolla ja sen ympäristössä kiertää paikallisen urheiluseuran ylläpitämä kuntoreitti, pururata. Kaupinvuoren kaksi hiidenkiuasta sijaitsevat kallion korkeimmalla kohdalla aivan pururadan vieressä. Ympäristössä kasvaa harvakseltaan pieniä mäntyjä. Kallioalueen reunamilla puustoa on enemmän ja aluetta ympäröi havupuuvaltainen sekametsä. Kalliolle rakennetut röykkiöt ovat kookkaita, molempien halkaisija on n. 16 m ja korkeus lähes 2 m. Röykkiöitä on kaiveltu ja niiden keskellä on syvä, lähes pohjaan asti ulottuva kuoppa. Röykkiöitä ei ole tutkittu.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

3 Kylmänkorvenkallio Kylmänkorvenkallion röykkiöalue sijaitsee Rauman kaupungin kaakkoisosassa Vasaraisten kylässä. Laajalla kallioalueella on yhteensä 14 pronssikautista hautaröykkiötä sekä viisi kivitai uhripöytää. Yleispiirteiltään Kylmänkorvenkallion röykkiöt eivät poikkea muista Rauman seudulla tavattavista pronssikautisista haudoista: ne on pääsääntöisesti rakennettu kallioille, jotka pronssikaudella ovat sijainneet aivan rantaviivan tuntumassa. Osa Kylmänkorvenkallion röykkiöistä on säännöllisiä hiidenkiukaita, joissa on näkyvissä reunakehän jäänteitä, mutta alueelta tunnetaan lisäksi matalia ja rakenteettomia vain yhden kivikerran sisältäviä kiveyksiä sekä kehähautoja, jotka koostuvat ainoastaan kalliopohjalle rakennetusta, osittain täytetystä kivikehästä. Kylmänkorvenkallion röykkiöistä viisi on tutkittu vuosina 1989–1993. Tutkimusten perusteella tiedetään, että osaan niistä on tehty ruumishautauksia, osaan polttohautauksia. Röykkiöissä havaittiin erilaisia rakenteita: sisäkkäisiä kehiä ja arkkumuodostelmia. Turun yliopiston palaneesta luusta teettämän ajoituksen perusteella tiedetään ainakin yhden hautauksen ajoittuvan pronssikauden alkupuoliskolle. Kylmänkorvenkallion erikoisimmat muinaisjäännökset ovat viisi kivi- tai uhripöytää: rakennelmat, joissa laakea kivipaasi on asetettu tasoksi pienempien kivien päälle. Kivipöytien tarkoitusta ei tarkkaan tunneta, mutta niiden oletetaan liittyvän vainajien palvontaan. Pronssikautisten röykkiöhautojen viereen rakennettuja kivipöytiä tun-

netaan Rauman Kylmänkorvenkallion ohella muutamasta kohteesta Uudellamaalla sekä Etelä-Pohjanmaalla. Myös Ruotsista kivipöytiä tunnetaan useampaan pronssikautiseen röykkiöryhmään liittyen. Uhripöytien on katsottu tukevat käsityksiä rannikon pronssikautisen kulttuurin voimakkaista skandinaavisista yhteyksistä. Uhripöytiä ei kuitenkaan ole voitu varmasti ajoittaa. Kylmänkorvenkallion muinaisjäännösalue on suosittu retkeily- ja ulkoilualue. Röykkiöille ja kivipöydille johtaa hyväkuntoinen polku ja paikalla on opastauluja. 4 Salisuonmäki Salisuonmäen laaja röykkiöalue sijaitsee Rauman Vermuntilan kylän pohjoisosassa Reelmäjärven lounaispuolella. Maisema alueella on pienipiirteistä sekametsää, jota pienet kallionyppylät

ja raivatut peltolaikut kuvioittavat. Alueen lukuisat röykkiöt on yleensä rakennettu rinteisiin, usein isomman kiven ympärille tai vierelle. Toisin kuin alueen hiidenkiukaat, ne eivät siis sijaitse maaston korkeimmalla kohdalla. Loivasti kaakkoon laskevassa metsäisessä rinteessä on kolmena ryhmänä lähes 80 matalaa, turpeen ja kasvillisuuden peittämää röykkiötä. Osa röykkiöistä on pieniä, halkaisijaltaan 5-8 m, ja ne on koottu kallion tai ison kiven kupeeseen. Alueella on myös laajoja, matalia kalmistokiveyksiä, joiden havaitseminen on vaikeaa. Salisuonmäellä on tehty kaivaustutkimuksia vuosina 1952 ja 1980–82. Tutkitut röykkiöt olivat hyvin niukkalöytöisiä, mutta kalmistosta on löydetty rannerengas, joka ajoittuu ajanlaskun vaihteeseen ja rautasirppi, joka on vanhemmalta roomalaisajalta. Lisäksi löydettiin keramiikkaa ja palanutta

Salisuonmäen muinaisjäännösaluetta. Kuva: Pentti Pere, SatM.


313

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

luuta. Röykkiöiden suuresta määrästä päätellen Salisuonmäen asutus on jatkunut vielä vanhemman roomalaisajan jälkeenkin. Alueella on opaskylttejä. 5 Sammallahdenmäki Sammallahdenmäen pronssikautinen röykkiökalmisto nimitettiin joulukuussa 1999 Suomen ensimmäisenä arkeologisena kohteena UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Röykkiöalue sijaitsee Raumalla, Lapin Kivikylässä. Kalliomaastossa noin kilometrin mittaisella vyöhykkeellä on lähes 40 hautaröykkiötä. Alueen länsipuolella pilkottaa ruohottunut Saarnijärvi, joka vielä pronssikaudella oli merenlahti. Sammallahdenmäen hautaröykkiöt kertovat alueen rikkaasta pronssikautisesta kulttuurista ja pitkäaikaisesta asutuksesta. Tunnetuimmat muinaisjäännökset alueella ovat Kirkonlaattia, lähes nelikulmainen, lattiamainen kiveys sekä Huilun pitkä raunio, muurimainen, 24 m pitkä hautaröykkiö. Sammallahdenmäen röykkiöille ovat tyypillisiä paasiarkut, joita on edelleen näkyvissä useassa röykkiössä. Ensimmäiset kaivaustutkimukset paikalla on tehty jo vuonna 1891. Vuosina 2001 2004 Sammallahdenmäellä ja sen lähiympäristössä toteutettiin Museoviraston tutkimushanke, jonka yhteydessä 8 röykkiötä kaivettiin. Kuudesta röykkiöistä löytyi palanutta ihmisen luuta, joten niihin on tehty polttohautauksia. Ainut esinelöytö oli pronssisen sarjarannerenkaan katkelma. Haudoista löytyneistä luista on tehty radiohiiliajoituksia. Niiden perusteella vanhimmat Sammallahdenmäen

röykkiöistä ajoittuvat pronssikauden alkuun ja keskivaiheille. Nuorin hautaus on tehty vasta rautakauden alussa yli tuhat vuotta myöhemmin. Aikaisemmin puhtaasti pronssikautisena kalmistona pidetty Sammallahdenmäki on siis ollut hautapaikkana vielä rautakaudella. Tämä on todiste alueen katkeamattomasta asutuksesta pronssikaudelta rautakauteen. Sammallahdenmäen röykkiöt ja kallioalue muodostavat maisemallisesti eheän ja kauniin kokonaisuuden. Paikalla on viitoitettuja polkuja sekä opastauluja.

pronssikaudelta rautakauden lopulle. Kaivauksissa löydettiin lisäksi savikiekon kappaleita ja nk. kiekkokiviä. Vainriihenpönkän mäenkumpareet, joilla röykkiöiden ja hautausten jäänteet sijaitsevat, ovat maisemallisesti hyvin keskeisiä ja alueen maisemakuvaa hyvin täydentäviä. Kumpareet ovat säilyneet luonnontilassa ja ketomainen kasvillisuus on melko monipuolista. Alueella kasvaa useita arkeofyyttejä, mm. pölkkyruohoa ja tummaa tulikukkaa.

6 Vainriihenpönkkä Vainriihenpönkän muinaisjäännösalue sijaitsee keskellä vilkkaasti käytetty aluetta Rauman Lapissa. Pohjoispuolella sijaitsevat Lapin kirkonkylän koulu ja terveyskeskus, etelässä alue rajoittuu Lapijokeen ja Patolampeen. Muinaisjäännökset sijaitsevat matalien, katajaa kasvavien mäenkumpareiden päällä, eikä niistä muutamaa kivirakennetta lukuun ottamatta ole näkyvissä maanpäällisiä merkkejä. Aluetta on ensimmäisen kerran tutkittu vuonna 1891. Silloin mäen korkeimmalla kohdalla sijaitsevasta kiveyksestä löytyi rautainen puukon terä, palamatonta luuta sekä saviastian kappale. Vuosina 2006–2007 Vainriihenpönkkällä tehtiin Museoviraston toimesta kaivauksia, joissa tutkittiin maanalaista kalmistokiveystä ja röykkiöiden pohjia. Paikalta löydetystä palaneesta ihmisen luusta ja saviastianpalan karstasta on tehty radiohiiliajoituksia, joiden perusteella Vainriihenpönkkää on käytetty pitkään

1 Vanha Rauma Rauman kaupunki sai privilegionsa 1442. Jo sitä ennen oli ilmeisesti asutusta Pyhän Kolminaisuuden kirkon ympäristössä. Joen pohjoispuolelle perustettiin 1400-luvun alkupuolella fransiskaaniluostari, jonka kirkko on palvellut kaupunkikirkkona 1600-luvulta lähtien. Katuverkosto on kehittynyt keskiajalta lähtien. 1500- ja 1600-luvuilla sattuneiden kaupunginpalojen yhteydessä tonttien rajoja ja katujen, mm. Kauppa- ja Kuninkaankatujen linjoja on oikaistu. Kauppatori laajennettiin nykyiselleen vasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Viimeinen suuri tulipalo kohtasi Raumaa 1682, joten vanhimmat puiset rakennusrungot saattavat periytyä tämän palon jälkeiseltä ajalta. Rakennuskantaan kuuluu 1700-luvun rakennuksia, mutta enin osa puurakennuksista on kuitenkin pystytetty 1800-luvulla. Rakennusten ulkovuoraus vaihtelee 1700-luvun pystylaudoituksesta em-

Rakennettu ympäristö

piren vaakalautaan ja uusrenessanssin koristeellisuuteen. Yksittäisistä kiinteistöistä ovat huomattavimpia keskiaikaisen kirkon ja vanhan raatihuoneen lisäksi Pinnala, Kirsti, Marela ja Naol. Talonnimet ovat vanhoja ja tyypillisiä juuri Raumalle. Vanhan Rauman asemakaava vuodelta 1981 antaa mahdollisuudet tämän kansainvälisestikin merkittävän kaupunkimuistomerkin säilymiseen viihtyisänä asuinympäristönä ja kaupungin liike-elämän keskuksena. Vanha Rauma on merkitty UNESCO:n maailmanperintöluetteloon vuonna 1991. Suomen parhaiten säilynyt vanha, mutta elävä puukaupunki, joka on merkitty UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Valtakunnallisesti merkittävä. 2 Pyhän Ristin kirkko Pyhän Ristin kirkko on rakennettu keskiajan lopulla fransiskaaniluostarin kirkoksi. Aiempi tutkimus ajoitti sen 1400-luvun alkupuolelle, nykytutkimus pitää sitä 1500-luvun alun kirkkona. Kaksilaivaisen harmaakivikirkon päälaiva on katettu tähtiholvein. Kuoria koristavat 1500-luvun alussa tehdyt kalkkimaalaukset, joiden aiheet liittyvät Maria-kulttiin. Kirkon eteläpuolella oleva sakaristo on alkuaan ollut erillinen rakennus, joka samoin kuin kirkon pohjoispuolella oleva pieni harmaakivirakennus ovat luostarin ajoilta. Kirkon uusklassistinen torni valmistui 1816; se tehtiin osittain Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioista saaduista harmaakivistä. Tornin yläosa kalkittiin valkoiseksi, jotta se toimi-


314

si merimerkkinä purjehtijoille. Tornin yläosa on rakennettu osin uudelleen 1960-luvulla sattuneen palovahingon jälkeen. Lehtevää kirkkomaata ympäröi kiviaita, jossa on vanhat porttirakennelmat. Keskiaikainen luostarikirkko vanhan puukaupungin ympäröimänä. Osa maailmanperintöä ja valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 3 Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot ja kirkkomaa Pyhän Kolminaisuuden kirkko rakennettiin Rauman seurakunnan kirkoksi keskiajalla. Vuonna 1640 kirkko paloi ja raunioitui. Rauniosta otettiin kiviä mm. Pyhän Ristin kirkon tornin rakentamiseen. Vanhaan kirkkomaahan on haudattu vielä 1800-luvulla. Keskiaikaisen kaupunkikirkon raunio ja vanha hautausmaa. Osa maailmanperintöä ja valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 4 Vanha Raatihuone, Kauppakatu 13 Kaksikerroksisen kivirakennuksen suunnittelijana on pidetty Chr.Fr. Schröderiä, joka toimi Turun kaupunginarkkitehtina. Hänen tiedetään laatineen rakennusta varten kahdet piirustukset. Täyttä selvyyttä toteutuksen ja näiden piirustusten välisestä suhteesta ei kuitenkaan ole. Turkulainen muurarimestari Johan Schytt aloitti rakennustyön 1775. Sipulikupoliin päättyvän kellotornin teki Anders Wahlberg. Rakennus valmistui vuonna 1776 ja se maalattiin seuraavana vuonna.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

Rauman raatihuone edustaa Pohjois-Euroopassa tavallista barokkiajan raatihuonetyyppiä. Sen alakerrassa oli kaupungin järjestyksenpitoa ja liikeelämää palvelevia huoneita, yläkerrassa maistraatin ja kaupungin porvariston kokoustilat. Rakennus restauroitiin vuonna 1976. Rauman museo on toiminut rakennuksessa vuodesta 1902. 1700-luvun barokkityylinen raatihuone torin varrella. Osa maailmanperintöä ja valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 5 Pinnala, Kuninkaankatu 37 Pinnalan kaksikerroksinen kivirakennus oli ensimmäinen yksityiskäyttöön kivestä tehty rakennus Raumalla. Valmistumisvuosi 1795 ja rakennuttajan nimikirjaimet EBM, Efraim Broman, ovat näkyvissä seinän ankkuriraudoissa. Pinnalan puinen päärakennus on pystytetty 1827 ja vuorattu kymmenen vuotta myöhemmin. Rakennus on säilynyt alkuperäisessä klassistisessa ulkoasussaan. Pinnalan pihapiiriin kuuluu lisäksi asuin- ja pakaririvi, jonka nykyinen ulkoasu on vuodelta 1912. Rakennuksen Kuninkaankadunpuoleinen pää on alkujaan ollut kaksikerroksinen aitta. Tontin perällä on 1800-luvulata oleva navetta- ja tallirakennus. Pinnala edustaa kaupungin varakkaimman kauppiaskerroksen asumisen ja elämisen piiriä. Rakennukset ovat vuodesta 1970 olleet Rauman taidemuseon käytössä. 1700-luvun kaksikerroksinen kivinen porvaristalo pihapiireineen puukaupungin sydämessä. Osa maailmanperintöä ja valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.

Kirsti. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

6 Kirsti, Pohjankatu 3 Kirsti on tyypillinen Vanhan Rauman talo – epäsäännöllinen tontti on rakennettu siten, että päärakennus on kadun varressa ja ulkorakennukset kiertävät tontin laitoja. Rakentamattomat tontin reunat on aidattu. Kirstin matala, puinen päärakennus edustaa 1700-luvun rakennustapaa. Talon vanhin osa, portin länsipuolella sijaitseva paritupa saattaa olla vuoden 1730 tienoilta. Porttivintillä katettu portti ja sen itäpuoleinen leivintupa rakennettiin 1806. Samalta ajalta on päärakennuksen kuisti ja siinä oleva keittiö. Leivintuvan kuisti on 1800-luvun lopulta. Kirstin piha-alue on jaettu aidalla mies- ja karjapihaan, joista jälkimmäisellä sijaitsevat mm. navetta ja talli. Miespihalla on vanha yksinäisaitta, kaivo ja maakellari. Kirsti on vuodesta 1972 ollut Rauman museon käytössä. Osin 1700-, osin 1800-luvulta pe-

riytyvä puutalotontti hyvin säilyneine pihapiireineen. Osa maailmanperintöä ja valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 7 Marela, Kauppakatu 24 Marelan kookas, puinen päärakennus on vanhimmilta osiltaan vuodelta 1825. Rakennusta laajennettiin 1829 ja 1891 se korotettiin sekä vuorattiin nykyiseen rikasmuotoiseen uusrenessanssiasuunsa August Heleniuksen laatiman suunnitelman mukaan. 1900-luvun alussa rakennusta vielä levennettiin pihan puolelta yhdellä huonerivillä ja huonejärjestystä muutettiin muutoinkin. Rakennuksen hyvin säilyneet sisätilat ovat tässä uusrenessanssiasussa. Toinen Marelan tontin asuinrakennuksista on vuodelta 1836. Sen jugendhenkinen vuoraus on vuodelta 1908. Pihan itäsivua reunustaa pitkä,


315

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

vuonna 1830 valmistunut ulkorivi, jossa sijaitsivat renkitupa, sauna, navetta, lato ja liiteri. Erillisinä rakennuksina ovat pihalla 1830 rakennettu vilja-aitta ja vajarakennus 1800-luvun keskivaiheilta. Marela on ollut vuodesta 1978 Rauman kaupungin omistuksessa ja Rauman museon käytössä. Rikkaasti jäsennöity 1800-luvun puinen porvaristalo pihapiireineen. Osa maailmanperintöä ja valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.

lon jälkeen siirrettiin kolmeksi vuodeksi Raumalle. Myöhemmin rakennuksessa ovat toimineet monet koulut ja tällä hetkellä se on kansalaisopiston käytössä. Empiretyylisessä hirsirakennuksessa on loiva aumattu katto. Luokkahuoneita on ollut kolme, joista keskimmäinen on tällä hetkellä jaettuna Sivistyshistorian kannalta merkittävä koulurakennus 1800-luvun alkupuolelta. Osa maailmanperintöä ja valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.

8 Naol, Pappilankatu 35 Naolan päärakennus on peräisin vuodelta 1798, mutta sitä on myöhemmin jatkettu ja siihen on tehty ullakkohuoneita. Nykyinen uusrenessanssityylinen ulkoasu on 1800-luvun lopulta. Isomalminkadun päätteenä oleva portti on erityisen arvokas ja tyyppinsä ainoa säilynyt esimerkki Raumalla. Portin tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta se lienee peräisin 1700-luvulta. Portin kaareva muoto porttiaukon yläosan koristeaiheet perustuvat keskiaikaiseen perinteeseen. Naol, kuten useimmat Vanhan Rauman kiinteistöt, on yksityisomistuksessa. 1700- ja 1800-luvulla rakennettu puutalon pihapiiri vanhakantaisine portteineen. Osa maailmanperintöä ja valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.

10 Wännin päiväkoti, Nortamonkatu 8 Rakennus valmistui 1886 Vännin sillan pieleen Nahkatehtaan alueen ja Rauman joen pohjoispuolelle. Siinä toimi 1800-luvun lopulla merikoulu ja 1900-luvun alussa valmistava koulu. Rakennuksen vuoraus, yksinkertaiset klassiset peruspiirteet ja koristeelliset yksityiskohdat edustavat uusrenessanssia. Rakennuksessa on vuodesta 1918 toiminut lastenseimi ja vuodesta 1920 lähtien lastentarha. Kulttuurihistorialliselta taustaltaan monipuolinen puurakennus. Osa maailmanperintöä ja valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.

9 Triviaalikoulu (nyk. kansalaisopisto), Vähäkoulukatu 8 Triviaalikoulu rakennettiin vastapäätä Pyhän Ristin kirkkoa joen etelärannalle 1827, jolloin katedraalikoulu Turun pa-

11 Kirkkosilta, Isopoikkikadun silta ja Kivisilta Kirkkosilta ja Isopoikkikadun silta ovat vanhoja, holvattuja kivisiltoja, joiden merkitys kaupunkikuvassa on keskeinen. Valtakadun kohdalla kanaalin yli kulkeva punagraniittinen Kivisilta on rakennettu 1920-luvulla.

Kaupunkikuvan kannalta keskeisiä kivisiltoja kanavaympäristössä. 12 Vanha rukoushuone (nyk. kulttuuritalo Poselli), Posellinkatu 1 Tarvonsaaren sillan ja nahkatehtaan alueen välille rakennettiin 1885 evankelinen rukoushuone. Sen ulko- ja sisävuorauksen suunnitteli 1892 August Helenius. Rakennusta jatkettiin kerhotiloilla 1920-luvulla. Rukoushuoneessa on tasavälinen pilasterijako sekä ulko- että sisäpuolella ja kaariaukkoiset ikkunat. Loivaa harjakattoa myötäilee sisällä loiva puuholvi. Rakennus on restauroitu 1986. Se toimii kaupungin kulttuuritilana. Sakraaliarkkitehtuuria 1800-luvun lopulta. Osa maailmanperintöä ja valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 13 Seurahuone, Savilankatu 1 Arkkitehti I. Michailovin 1888 suunnittelema uusrenessanssityylinen rakennus valmistui kaupungin rakennuttamana 1890. Seurahuoneen tiloissa on ollut ravintolan lisäksi monenlaista toimintaa, mm. 1910-luvulla elävienkuvienteatteri ”Pallas” ja 1920–30-luvuilla Rauman näyttämön teatteriesityksiä. Vuosina 1919–1932 raumalaiset tulivat tuntemaan Seurahuoneen myös ”Kämppänä”, jossa vuokralaisena oli Rauman suojeluskunta. Oltuaan välillä myymäläkäytössä, rakennus kunnostettiin uudelleen ravintolaksi 1976. Seurahuoneen kanssa samaan rakennusryhmään kuuluivat 1892 valmistunut hotelli Kuninkaankadun ja Savilankadun kulmassa ja Kuninkaan-

kadun varrella sijainnut talous- ja liikerakennus. Hotelli paloi 1931, ja talousrakennus purettiin 1955 asuinkerrostalon tieltä. Uusrenessanssityylinen seuraelämän keskus 1800-luvun lopulta. 14 Tarvonsaari Kun Vanha Rauma 1800-luvun loppupuolella oli käynyt ahtaaksi, alettiin suunnitella kaupungin laajentamista kanaaliin saakka (Wahlroosin kaava 1876) ja uutta kaupunginosaa Tarvonsaarelle, kanaalin länsipuolelle (toteutunut Idströmin kaava 1896). Alusta lähtien uudelle alueelle sijoitettiin julkisia rakennuksia: lyseo (1896 Aug. Helenius, sittemmin Tarvonsaaren koulu), seminaari (1896 Jac. Ahrenberg), WPK:n talo (1899 Helenius, nyk. kaupungintalo), merikoulu (1899 Otto F. Holm, nyk. merimuseo) ja uusi yhteislyseo (1912 Wivi Lönn, purettu). Myös yksityiset kauppiaat, virkamiehet ja muut merenkulkukaupungin asukkaat alkoivat rakentaa uuden kaupunginosan suoriksi linjattujen katujen varsille komeita, lähinnä jugendtyylisiä puutaloja. Suurikokoisissa taloissa oli kaksi tai useampia asuntoja. Rakennusten suunnittelijoina olivat Leonard Ahti, John Sundqvist, Arvi Forsman-Leikari ja O. Penttinen. Asuinrakennusten ryhmään liittyy Ilmari Launiksen 1925 suunnittelema seurakunnan Nuortentalo. Kalliokadun, Lyseokadun ja Seminaarikadun varrella on säilynyt esimerkkejä 1900-luvun ensi vuosien uudisrakentamisesta Raumalla. Yhtenäisyys johtuu lyhyestä rakentamisajanjaksosta ja varsinkin rakennusmestari Leonard Ahdin yhtenäisestä tuo-


316

tannosta. Kokonaisuus liittyy hyvin kaupungintalon ja entisen lyseon muodostamaan ryhmään. Arkkitehti Ilmari Launiksen 1925 suunnittelema klassistinen seurakunnan nuortentalo, Hallikatu 12, liittyy kiinteästi korttelin jugendtyylisten puutalojen kokonaisuuteen. Nuortentalo on jyrkkäkattoinen ja osin kaksikerroksinen. Sisätiloissa on hyvin säilynyt suuri kokoussali, jonka puista tynnyriholvikattoa kannattavat neljän puupilarin muodostamat pilariryhmät. Salitila avautuu takaosasta pariovien kautta parvelle. Seminaarikadun puoleista julkisivua hallitsevat kokoussalin korkeat ikkunat. 1800-luvun lopun kaupunkirakentamista edustavine julkisine rakennuksineen. 15 Kaupungintalo (ent. WPK:n talo), Valtakatu 2 WPK:n talon piirustukset laati 1899 turkulainen rakennusmestari August Helenius arkkitehti Otto F. Holmin luonnosten pohjalta. Talo on kaksikerroksinen kivinen uusrenessanssirakennus. Kanaalin puoleisessa nurkassa kohoaa korkea, suippo torni. Julkisivut ovat rapatut ja niitä jäsentävät listat ja harkotukset. Toisessa kerroksessa, entisen WPK:n juhlasalin paikalla on nyt kaupunginvaltuuston istuntosali. Kaupungintalon uudisrakennus valmistui vuonna 1992 ja sen suunnittelija on Akonsultit, Eric Adlercreutz ja Hasse Hägerström. Kaupungintalon vieressä olevat kaksi vuoraukseltaan uusrenessanssihenkistä hirsirakennusta ovat alkuaan olleet yksityisiä asuintaloja. Ne suun-

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

nitteli vuonna 1903 ratamestari H.A. Toivonen. Nykyisin rakennuksissa toimii kaupungin virastoja. Yhdessä kaupungintalon kanssa puurakennukset muodostavat ehyen sivun Valtakadulle. Kaupungintalon kokonaisuuteen kuuluu myös entinen lyseorakennus, Lyseokatu 2. Rakennusmestari August Heleniuksen 1896 suunnittelema lyseo on edustava uusrenessanssityylinen koulu. Kaksikerroksisen kivirakennuksen julkisivut ovat voimakkaasti kolmiulotteiset. Vaikutelman luovat harkotus, vaakasuorat listat sekä rakennuksen nurkissa ja juhlasalin ikkunaväleissä olevat leveät pilasterit. Rakennuksen keskellä on avara porrashuone, josta jatkuu keskikäytävä päätyihin. Luokkahuoneet ryhmittyvät käytävän ympärille. Toisen kerroksen keskellä sijaitsevaa juhlasalia on julkisivussa korostettu kolmella suurella kaari-ikkunalla. Koulun pihassa on ympäristöä hyvin täydentävä vahtimestarin asuinrakennus. Sen on suunnitellut M. Huhtala 1904. Koulutalo on nykyisin virastokäytössä. Komea uusrenessanssityylinen julkinen rakennus 1800-luvun lopulta ja samanikäinen koulu, 16 Seminaarialue, Seminaarinkatu 1 Seminaarin rakennusryhmää alettiin toteuttaa 1800-luvun lopussa Myllymäelle. Suunnitelmat on laatinut arkkitehti Jac. Ahrenberg 1896. Rakennukset - päärakennus, harjoituskoulu, johtajan asunto ja työpajarakennus sivurakennuksineen ovat tyyliltään osin kansallisromanttis- osin keskieuroop-

palaisvaikutteisia. Varsinkin entinen johtajan asunto, jonka ensimmäinen kerros on tiilestä ja toinen puusta, on saanut piirteitä sveitsiläistalosta. Päärakennus ja harjoituskoulu ovat kaksikerroksisia, myös niiden ensimmäinen kerros on tiilestä ja toinen puusta. Tiilisen työpajarakennuksen alun perin jyrkkä harjakatto on 1955 muutettu loivaksi. Seminaarin alueella on myöhemmin toteutettu arkkitehti Bertel Saarnion 1953 suunnittelema harjoituskoulun laajennus ja uusi seminaarin opetustiloja käsittävä rakennus. Molemmat ovat roiskerapattuja kivirakennuksia. Alueen luoteisnurkkaan, Karjalankadun varteen, on lisäksi noussut arkkitehti Esko Mäkelän 1969 suunnittelema uusi työpajarakennus ja kaakkoisnurkkaan Satamakadun varteen Matti S. Heinon 1966–67 suunnittelema ruokalarakennus. Normaalikoulu on saanut uuden rakennuksen tontin länsiosaan 1990-luvulla. Sen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Laiho-Pulkkinen-Raunio. Vanhat seminaarin, nykyisen Turun yliopiston Rauman opettajankoulutusyksikön, rakennukset muodostavat mielenkiintoisen ryhmän, jossa uudisrakennukset eivät hallitse näkymää varsinkaan Seminaarinkadun suunnasta lähestyttäessä. Seminaarialueeseen liittyy entinen Rauman tyttölyseo, Karjalankatu 16. Rauman tyttölyseon suunnitteli 1953 rakennushallitus (arkkitehti Erkki Huttunen). Rakennus on L-tyyppinen. Julkisivut ovat vaaleat ja roiskerapatut. Koulu on sijoitettu aivan tontin koillisnurkkaan. Eteläsiipi erottaa pienen si-

sääntulopihan ja rakennuksen L-muoto suojaa pihaa, joka avautuu edullisimpaan ilmansuuntaan. Valtakunnallisesti merkittävä 1800-luvun lopun seminaarialue. 17 Rautatien asemarakennukset ja makasiinit, Karjalankatu 17 Rauma-Peipohja rautatie valmistui 1897. Rauman kaupunki rakennutti yksityisesti 48 km pitkän rataosuuden. Rauman asemarakennus ja siihen liittyvä ulkorakennus sekä nyttemmin purettu veturitalli valmistuivat samana vuonna. Rautatieasema on komea runsaasti koristeltu uusrenessanssirakennus. Ratapihan pohjoispuolella on neljä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa rakennettua varastorakennusta. Niiden julkisivut on vuorattu uusrenessanssija jugendhenkisesti. Rakennusten sisätiloissa näkyvät hienot hirsiset välipohja- ja kattorakenteet. Rakennusryhmä on varastojen korkeuseroista huolimatta erinomaisen yhtenäinen. Asemarakennus on yksityisomistuksessa ja siinä toimii käsityökeskus. Rauman rautatieasema sisältyy sopimukseen (9.12.1998) valtakunnallisesti merkittävien asema-alueiden suojelusta. 18 Ilvaninkadun ja Satamakadun välinen alue Ilvaninkadun ja Satamakadun väliset rakennukset muodostavat yhtenäisen 1950-luvun rakentamista edustavan alueen. Talot on rakennettu vuosina 1952–59. Suunnittelijoina ovat olleet Keijo Valli, Onni Reunanen ja Helena Vainio. Satamakadun seitsenkerroksiset pistetalot sijaitsevat tontin keskel-


317

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Satamakadun kerrostalot. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Entinen Osuuskaupan leipomo. Kuva: Pentti Pere, SatM.

lä parhaaseen ilmansuuntaan käännettynä. Ilvaninkadun kolmikerroksiset talot polveilevat lähellä katulinjaa. Korttelin sisään jää kallioinen metsäalue. 1950-luvulla lähiötyylinen rakentaminen yleistyi pienten kaupunkien keskusta-alueilla. Kaupunkiympäristöön sovitettua lähiörakentamista 1950-luvulta.

kentamisesta poikkeavia huvilamallisia asuinrakennuksia kaupungin johtaville liikemiehille. Arkkitehti Onni von Zansenin vuonna 1912 kauppias Vlad. Sofronoffille suunnittelema kivirakennus on näistä ainoa jäljellä oleva. 1900-luvun alun kaupunkihuvila museokäytössä.

19 Vanha merikoulu (nyk. merimuseo), Kalliokatu 34 Uuden rakennuksen merikoululle suunnitteli 1899 arkkitehti Otto F. Holm. Tarvonsaaren alueelle Kalliokadun varteen ensimmäisten joukossa noussut rakennus edustaa 1800-luvun lopun koristeellista uusrenessanssityyliä. Hirsisen yksikerroksisen rakennuksen keskellä kohoaa tiilinen pyöreä torni. Koulussa oli alkuaan kolme luokkahuonetta, kirjasto, opettajainhuone

ja vahtimestarin asunto. Merikoulun muutettua tiloista 1960-luvun lopulla rakennus on palvellut nuorisotalona kunnes merimuseo sai tilat. Museokäytössä oleva merenkulun opetuksen tarpeisiin 1800-luvun lopulla rakennettu koulu. 20 Entinen Satakunnan Kenkätehdas, Tehtaankatu 16 Tiilinen tehdasrakennus tehtiin 1910 Rauman Puuteollisuusyhtiön käyttöön. Puhdaspiirteisen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Valter Thomé. Teollisuusarkkitehtuuria 1900-luvun alusta. 21 Entinen Sofronoffin huvila, nyk. Lönnströmin taidemuseo, Valtakatu 7 Valtakadun varrelle nousi 1910-luvulla joukko aikaisemmasta umpikorttelira-

22 Ent. Osuuskaupan leipomo, Valtakatu 17 Rakennusmestari Heikki Tiitolan 1913 suunnittelema Rauman osuuskaupan kivinen leipomorakennus on kaupungin harvoja jugendtyylisiä rakennuksia. Rakennuksessa oli alun perin myymälä, kahvila lukusaleineen, asuinhuoneita ja leipomo. Rakennukseen on kunnostettu asuin- ja liikehuoneistoja. 1900-luvun alun teollisuusarkkitehtuuria.

23 Tehtaankatu Tehtaankadun pohjoispuolella oleva kortteli edustaa Kalliokadun ohella 1900-luvun alun puutalokeskustaa. Rakennukset ovat useamman perheen taloja ja muodostavat aitoineen yhtenäisen ja tiiviin julkisivun Tehtaankadun varteen. Suunnittelijoina ovat olleet metsänvartija Arvi Forsman 1900– 01 ja ratamestari H.A. Toivonen 1902. Rakennukset ovat yksikerroksisia ja ennakoivat siirtymistä 1800-luvun lopun koristeellisesta uusrenessanssityylistä niukkailmeisempään jugendiin. Kadun varressa on myös kauppahuoneiden varastorakennuksia 1900-luvun alusta. Yhtenäinen 1900-luvun alun pientaloalue. 24 Kordelinin kappeli Alfred Kordelinin hautakappeli sijaitsee Rauman vanhalla hautausmaalla.


318

Kappelin on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck ja se valmistui 1921. Rakennuksen julkisivut ovat punaista graniittia. Jyrkkä harjakatto on katettu kuparipellillä. Sisäänkäynnin molemmin puolin sijaitsevat Emil Wikströmin veistokset ovat vuosilta 1939– 40. Kappelin suhteiltaan kaunis sisätila on koristeltu vähäisin ornamentein ja Bruno Tuukkasen lasimaalauksin. Alfred Kordelinin hauta on kryptassa. Suomen kulttuurihistoriaan suuresti vaikuttaneen liikemiehen arkkitehtonisesti arvokas hautakappeli. 25 Ent. elokuvateatterirakennus, Kiviniemenkatu 2 Arkkitehti Väinö Vähäkallion 1926 suunnittelema elokuvateatterirakennus ilmentää aikansa klassisistisia pyrkimyksiä. Elokuvateatterin lopetettua sali on jaettu välipohjalla kahdeksi kerrokseksi. Rakennuksessa on liiketiloja ja asuntoja. Elokuvateatteri 1920-luvun klassismin tyyliin. 26 Karinkoulu, Savilankatu 5 Karinkoulun vanhin osa rakennettiin yläkansakoulua varten 1900 August Heleniuksen suunnitelmien mukaan. Rakennus edustaa myöhäistä uusrenessanssia. Uudempi nelikerroksinen kivinen koulutalo rakennettiin arkkitehti Martti Paalasen 1930 tekemien suunnitelmien mukaan. Se ennakoi tyyliltään funktionalismin tuloa, mutta jäljellä on vielä 1920-luvun klassismin aiheita. Luokkahuoneet sijaitsevat Pakkahuoneenkadun varrella olevassa siivessä sivukäytävän varrella. Raken-

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

nusta jatkettiin 1956 Pakkahuoneenkadun puolelta puurakennukseen asti. Laajennuksen suunnitteli arkkitehti Keijo Valli. Vaiheittain rakennettu koulukokonaisuus. 27 Raumanlinna, Valtakatu 5 Arkkitehti Erkki Huttunen suunnitteli vuonna 1931 Raumanlinnan Rauman suojeluskunnalle. Yksikerroksisessa pohjoissiivessä sijaitsi alun perin juhlasali ja näyttämö. Salin takaosassa oli parvi. Valtakadun puolella oli hotellisiipi, jonka katutasossa oli liikehuoneistoja. Rakennus korotettiin 1939 nelikerroksiseksi ja 1958 Keijo Vallin suunnitelmien mukaan 5-kerroksiseksi. Rakennus on entisen SOK:n liike- ja varastorakennuksen ohella tärkeä varhaisen funktionalismin edustaja Raumalla. Koko rakennus on nykyisin hotellina. Funktionalistinen liike- ja järjestötalo 1930-luvulta. 28 Ent. SOK:n talo (nyk. Valtakulma), Valtakatu 10 Hyvin edustava funktionalistinen toimisto- ja tehdasrakennus, jonka suunnittelivat arkkitehdit Erkki Huttunen ja Valde Aulanko 1930–31. Rakennuksen länsisivulla on tunnusmerkillinen kaareva porrashuone ja sen toisella puolella kolmi- ja toisella puolella nelikerroksinen rakennusrunko. Pohjoissivulla rakennukseen liittyy matalampi varasto-osa. Sileäksi rapattu rakennus on maalattu valkoiseksi. Rakennukselle ja tyylille on ominaista vähäeleisyys ja seinäpintojen sekä rakennusmassojen täsmällinen sommittelu. Funktionalistinen osuusliikkeen toimisto- ja tehdasrakennus.

29 Rannanlinna, Satamakatu 3 Arkkitehti Väinö Vähäkallion 1936 suunnittelema funktionalistinen asuinkerrostalo oli tyyppinsä ensimmäinen kaupungissa. Funktionalistinen asuinkerrostalo 1930-luvulta. 30 Nummen päiväkoti, Meijerikatu 6 Päiväkodin on suunnitellut 1948 arkkitehti Martti Välikangas. Se rakennettiin osittain ruotsalaisavun turvin (”Gävle-koti”). Rakennuskorkeus rytmittyy osittain tilojen mukaan, äärimmäisenä päätteenä on kuusikulmainen leikkihuone, jonka monilappeisen katon huipulta nousee viirikukko. Lautaverhotut julkisivut ovat niukkailmeiset. Traditiota on pyritty noudattamaan 1977 valmistuneen korjauksen yhteydessä, jolloin on lisätty seimiosaan pieni leikkihuone-erkkeri ja muutettu terassin yksityiskohtia (rakennusviraston talonsuunnitteluosasto). Jälleenrakennuskauden leikkisää arkkitehtuuria. Osa Nummen valtakunnallisesti merkittävää asuinaluetta. 31 Kuumesairaala ja aluesairaalan alue Kuumesairaalan Porin tullin ulkopuolelle suunnitteli 1909 arkkitehti Onni von Zansen. Hirsirunkoinen rakennus on vuoraukseltaan jugendtyylinen. Aluesairaalan vanhin osa on arkkitehti Bertel Strömmerin vuonna 1952 suunnittelema. Uudemman osan on suunnitellut arkkitehti Kauko Kokko 1966. Rakennukseen liittyy vielä 1980-luvulla rakennettu terveyskeskusosa, jonka on suunnitellut arkkitehtitoimisto Rai-

nio & Leinius. Uudemmat osat liittyvät mielenkiintoisesti vanhaan rapattuun tasakattoiseen osaan, ja rakennuksen massoittelu on mielenkiintoisen vaihtelevaa. Alueella on lisäksi Bertel Strömmerin 1950-luvulla suunnittelemat lääkärien ja hoitohenkilökunnan asuintalot, pesula ja kattilahuone sekä Kauko Kokon 1965 suunnittelema lääkärien rivitalo. Sairaala-alueeseen liittyy 1950- ja 1960-luvulla rakennettu Tornelankujan asuntoalue, joka koostuu kaarevan kadun rivitaloista ja keskikortteleissa olevista tornitaloista. Rivitalojen suunnittelusta vastasi Keijo Valli. Sairaala-arkkitehtuuria 1900-luvun alusta 1980-luvulle. 32 Onnelan alue Onnelan alue sijaitsee Vanhan Rauman eteläpuolella. Se rakennettiin maanmittari Henrik Wahlroosin 1876 laatiman kaavan mukaan. Ruutukaava-alue oli suunniteltu jatkumaan yli vanhan kaupunginosan, mutta se toteutui kuitenkin vain Vanhan Rauman ulkopuolisilla uudisrakennusalueilla. Kaupungin etelärajaksi tuli Eteläkatu. Rakennuksista vanhimmat edustavat 1800-luvun lopun uusrenessanssia, suunnittelijoina Joh. Lindegren ja Arvi Forsman, mutta suurin osa on 1900-luvun kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä nousseita jugend-henkisiä monen perheen taloja. Näistä useimpien suunnittelijana oli Arvi Forsman. 1920-luvulla aluetta täydennettiin W. Williamsin, M. Isakssonin, Kaarlo Wirtasen ja Kaino Karin suunnittelemilla rakennuksilla. Vanhimmat rakennukset sijaitsevat


319

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Eteläkadun varressa. Korttelit on jaettu palokujilla osiin. Alueen koillisosassa, vanhankirkon puiston vieressä on huvilamaisia rakennuksia. Asuntoarkkitehtuuria 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alkupuolelta. Valtakunnallisesti merkittävä. 33 Männistö Ensimmäisiä työväestön asuntotilanteen helpottamiseksi suoritettuja toimenpiteitä oli asunto-osakeyhtiö Rauhan eli Männistön rakentaminen kolmanteen kaupunginosaan. Arkkitehti Otto F. Holmin suunnitelman (1899) mukaan yhteen kortteliin sijoitettiin 12 neljän huoneiston asuinrakennusta. Asuinrakennukset sijaitsevat korttelin laidoilla muodostaen yhtenäisen katujulkisivun ja suojan pihatoiminnoille. Pihan keskelle rakennettiin kolme talousrakennusta, joissa oli tarpeelliset talli-, makki-, pesutupa- ja leivintilat. Myöhemmin piharakennusten käyttö on muuttunut, mutta ne seisovat yhä paikallaan. Rauhallinen pihamaa on istutettu. Ruutukaavan mukaan rakennettu työväestön asuinalue 1900-luvun alusta. 34 Lonsi Vuonna 1912 perustetun sahan, (alk. Vuojoki Gods Ab, nyt UPM) läheisyyteen kaavoitettiin 1912 Lonsin työväenasuntoalue. Asuntoaluekartan laati Arvi Leikari. Suurin osa rakennuksista pystytettiin 1912 ja 1913, osa 1914. Suunnittelijoina olivat Arvi Leikari ja John Sundqvist. Lyhyen rakennusajanjakson ja vain kahden suunnittelijan käytön ansiosta alueesta tuli yhtenäinen. Kolmen asuntokadun varressa

olevat pienet ja kapeat tontit rakennettiin siten, että vierekkäisten tonttien rakennukset ovat pareittain kiinni toisissaan. Kadun eteläpuolen rakennukset ovat kadun reunassa ja pohjoispuolen rakennusten ja kadunvälissä on pieni aidan ja portin erottama piha. Talousrakennukset ovat tonttien peränurkissa, neljän tontin rakennukset yhteen rakennettuina. Rakennusten alkuperäistä asua on muutettu uusimalla vuorilaudoituksia ja vaihtamalla ikkunoita alkuperäisestä muodosta poikkeaviksi. Yhtenäinen työväenasuntoalue ensimmäisen maailmansodan ajoilta. 35 Nummi Nummen alueen asemakaava on peräisin vuodelta 1915. Sen laati Rauman rakennuskonttori. Katulinjat noudattavat osittain maastoa ja vanhoja polunpaikkoja. Alueelle sai rakentaa omakotityyppisiä puutaloja, joiden asuntojen määrä oli sidottu tontin kokoon: alle 600 neliön tontille sai rakentaa yhden asunnon, 600–800 neliön tontille korkeintaan kaksi asuntoa ja sitä isommille useamman. Rakennukset oli tehtävä mallipiirustuksia käyttäen. Mallipiirustuksia laativat M. Isaksson 1916, Arvi Leikari 1917, W. Williams 1921–28, K. Virtanen 1928 ja K. Kari 1927–28. Rakennuksissa on myöhäisen jugendin ja 1920-luvun klassismin piirteitä. Aidoista, porteista, ulkorakennuksista ja tontin istuttamisesta annettiin määräyksiä tontin vuokrasopimuksessa ja erityisessä rakennusjärjestyksessä. Rakennuksen ja kadun välissä on pieni aidan erottama etupiha. Alkuperäistä rakennuskantaa on muutettu uusimalla

vuorilaudoituksia ja vaihtamalla ikkunoiden muotoa. Lähinnä mallipiirustusten mukaan 1910- ja 20-luvuilla syntynyt asuntoalue. Valtakunnallisesti merkittävä. 36 Komppi Albert Richardtson suunnitteli 1919 Kompin saarelle asuntoalueen satamassa sijaitsevan ikkunalasitehtaan työläisiä varten. Saarta kiertää kehäkatu, jonka varrella on 18 jyrkkäharjakattoista asuinrakennusta. Ne on alkuaan tarkoitettu kahden perheen käyttöön. Rakennusten kulmissa on ulkoneva kuisti, joka alkuaan on ollut avonainen. Julkisivujen alaosa on vaaka- ja yläosa pystylaudoitettu. Ikkunoissa on koristeelliset luukut. Sokkelit ovat luonnonkivestä muuratut. Tonttien rajoilla sijaitsevat kahden talon yhteen rakennetut ulkorakennukset. Tontteja ympäröivät säle- ja pensasaidat. Ulommaisen kehän tontit rajoittuivat suoraan veteen ennen satamaalueen täyttöä. Kompin alueen yhteydessä tulee mainita Albert Richardtsonin vuonna 1920 suunnittelema lasitehtaan konttorirakennus, joka nykyisin toimii satamatoimistona. Hirsirunkoinen lautavuorattu mansardikattoinen rakennus liittyy historiansa puolesta asuinrakennusten ryhmään ja on säilyneen ulkoasunsa vuoksi rakennushistoriallisesti arvokas. Yhtenäinen työväenasuntoalue itsenäisyyden alkuvuosilta. 37 Rauma-Repolan ent. asuntoalueet Tyypillisenä sahayhdyskuntana Rauma-Repolan alue koostuu eri-ikäisis-

tä rakennusryhmistä. Koko yhdyskunta on ollut sosiaaliseltakin rakenteeltaan selvästi jäsentynyt. Säilyneistä taloryhmistä voidaan erityisesti mainita Talola, Telakan- ja Luotsinkatujen rakennusryhmät sekä Rauma-Repolantien varren johtajien asunnot. Alueen vanhimmat rakennukset ovat nykyisin edustustilana palveleva Johtolan rakennus mahdollisesti vuodelta 1919 ja metsätoimiston käytössä oleva rakennus vuodelta 1920. Talot ovat mansardikattoisia, peiterimalaudoitettuja kaksikerroksisia puurakennuksia ja edustavat jo harvinaisiksi käyneitä 1920-luvun edustustarkoituksiin tehtyjä asuinrakennuksia. Talolan työväenasuntoryhmän rakentaminen alkoi 1920-luvulla. Peiterimalaudoitetut puutalot on tarkoitettu kahdelle tai useammalle perheelle. Rakennuksissa on kuistit ja jyrkkä auma- tai harjakatto. Rauma-Repolantien varressa sijaitsevat johtajien asunnot on rakennettu 1934–38. Ne ovat 1 1/2-kerroksisia, jyrkkäkattoisia peiterimavuorattuja puutaloja. Rakennusten päissä on kuistit. Telakankadun ja Luotsinkadun rakennukset ovat 1940-luvulta. Ne ovat puisia, peiterimalaudoitettuja kahden perheen taloja, joiden päädyissä on kuistit. Osa Telakankadun alkuperäisistä rakennuksista on purettu ja korvattu rivitaloilla. Avainkimpunkadun rapatut yhden ja kahden perheen talot on pystytetty sodan jälkeen. Rauma-Repolan alueen rakennuksia ovat suunnitelleet Urho Salonen 1930- ja 40-luvuilla, Väinö Tuukkanen 1947 ja Toivo Jäntti 1949. Suurin osa jäljellä olevista rakennuksista on nykyisin yksityisomistuksessa.


320

Teollisuuden luomaa asuntoarkkitehtuuria itsenäisyyden alusta 1940-luvulle. 38 III kaupunginosa, Urheilukatu, Saaristokatu, Rauhankatu ja Rautatienkatu ympäristöineen Alueen kaavallisen lähtökohdan muodostavat 1800-luvun lopun suunnitelmat kaupunkialueen laajentamisesta Tarvonsaarelle ja rautatien pohjoispuolelle sekä Harald Andersinin 1922 laatiman kaavan kaupunkiakselisuunnitelma. Vanhin asutus keskittyy Rautatienkadun itäosaan, jossa on säilynyt muutamia tyypillisiä puukaupunkipihoja. Suunnittelijoista voidaan mainita Otto F. Holm, Arvi Leikari, Leonard Ahti ja Kaarlo Wirtanen. Osmonkatu voidaan mainita ehyenä katumiljöönä, jossa on säilynyt vanhempi yhtenäinen talorivi ja 1930-luvun isoja paritaloja, joiden joukossa mm. kaupungin tyyppitalo vuodelta 1939. Rauhankadun, Saaristokadun ja Rautatienkadun länsiosassa on niin ikään paritalotyyppisiä pientaloja, joita ympäröivät rehevät puutarhat. Urheilukadun ja Saaristokadun välissä on sekä Hollmingin rakennuttamia että osakeyhtiöpohjaisia kaksikerroksisia puutaloja, tyypillisiä sodanjälkeisiä kerrostaloja selkeänä ryhmänä. Urheilukadun pohjoispuolella on arkkitehti Antero Pernajan suunnittelemia kolmikerroksisia rapattuja kerrostaloja ja Syväraumankadun varressa 1950-luvun niukkailmeisiä, rapattuja, harjakattoisia viisikerroksisia liike- ja asuinrakennuksia. Otankoulun suunnitteli 1950 arkkitehti Martti Välikangas. Rakennus on kolmikerroksinen L-tyyppinen har-

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

jakattoinen koulutalo, jonka julkisivut ovat roiskerapatut. Viisikymmentäluvun korkealuokkaista kouluarkkitehtuuria edustava rakennus on Satakunnan ammattikorkeakoulun käytössä. Laaja, eri-ikäisistä kortteleista koostuva asuntoalue, jossa yhtenäisiä katunäkymiä. 39 Ent. Lönnströmin lähialueet Entisen Kaivopuiston tienoille perustettiin 1936 tehdas, Ammus Oy. Jo 1938 alettiin tehtaan työläisiä, mutta myös muita kaupunkilaisia asuttaa tehtaan lähelle, ns. Nybergin puiston taakse. Saukon- ja Säikänkatujen varsille rakennettiin kaupungin ensimmäiset omakotitalot. Rakennussuunnitelmat laati kaupungin rakennustoimisto 1939 (J. Nurminen ja K. Kari). Rakennukset ovat harjakattoisia, yksikerroksisia puutaloja, joille leimansa antavat kuusiruutuiset ikkunat, pyöreät ullakon ikkunat ja pihan puolella olevat tilavat kuistit. Reksaarenkadun ja Suokarinkadun varren ruotsalaistaloalue rakennettiin sodan aikana. Matalat harjakattoiset puurakennukset sijaitsevat kapeilla tonteilla pääty päin katua. Sisäänkäynti tapahtuu rakennuksen sivusta, jossa on alkuaan avonainen kuisti. Suokarinkadun varrella sijaitsee myös kaksikerroksisten, puisten talojen ryhmä, ns. Perhetalot, jotka rakennettiin 1946– 47 KK:n rakennusosaston laatimien suunnitelmien mukaan. Syväraumankadun varteen, vastapäätä tehdasta rakennettiin 1943 rapattuja 1 1/2- kerroksisia kolmen perheen taloja (Insinööritoimisto Alfred A. Palmberg). Myöhemmin 1940-luvul-

la rakennettiin kadun varteen, sen itäpuolelle tehtaan asuntoja (1947 T. Simula) sekä länsipuolella olevaan lähikortteliin, Suokarinkadun varrelle kaupungin vuokrataloja (1946 Hakan asuntorakennustoimisto). Samaan kortteliin, Syväraumankadun varteen nousi 1950-luvun puolivälissä vielä kaksikerroksisia rivitaloja (1955 Helena Vainio). Nyk. Otankoulun länsipuolelle Sonnihakaan rakennettiin 1942 pientaloalue Lönnströmin työläisille (Insinööritoimisto Alfred A Palmberg). Talot ovat 1 1/2-kerroksisia kahden perheen taloja, joiden päädyissä on avonaiset kuistit. Osa rakennuksista on peiterimavuorattuja, osa rapattuja. Alkujaan pieniruutuiset ikkunat on paikoin korvattu myöhemmin muunlaisilla. Aluekokonaisuutta voidaan pitää yhtenäisenä. Asuinalue muodostaa tiiviisti rakennetun, lähinnä pientaloista koostuvan miljöön, joka on selvästi jäsentynyt osa-alueiksi. Lisäksi alueen ympäristöarvoa lisää sijainti meren tuntumassa. Tehtaan rakennuttamat asuinkiinteistöt ovat nykyisin yksityisomistuksessa. 1950-luvun lopussa ja 1960-luvulla rakennettiin Otan kallioiden ympärille rivitaloja. Rivitalot työntyvät kallion mäntymetsikköön. Rakennukset ovat matalia, monimuotoisia ja polveilevia. Erityisesti on mainittava Veijo Martikaisen suunnittelema tasakattoisten, valkoisten talojen ryhmä. Lastenkoti, Otantie 4; Julkisivuiltaan roiskerapattu, punatiilikattoinen rakennus edustaa hyvää 1950-luvun arkkitehtuuria. Rauman kaupungin rakennuttaman lastenkodin on suunnitellut Antero Pernaja 1951.

Rauman urheilijoiden rakentama, kesällä 1916 valmistunut Otanlahden urheilukentän kerho- ja urheilurakennus on tyyppinsä ainoa edustaja Raumalla. Rakennusta käytettiin sisäliikuntatilana, siellä harrastettiin mm. nyrkkeilyä, voimistelua, painia ja painonnostoa. Talossa pidettiin myös kursseja, juhlia ja tansseja. Rakennus on osittain kaksikerroksinen ja aumakattoinen. Sen päädyt on viistetty kolmitahokkaiksi ja urheilukentän puoleisella sivulla on avokuisti. Laaja asuntoalueiden ja niihin liittyvien julkisten palveluiden alue, jossa historiallinen kerroksisuus aikaansaa vaihtelevan kokonaisuuden. Osa valtakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä. 40 Omakotialueet Jälleenrakennuskaudella 1940- ja 50-luvuilla käytettiin talotyyppinä 1 1/2-kerroksista harjakattoista rakennusta, johon usein kuului kuisti. Talotyyppi levisi koko valtakuntaan, maaseudulle ja esikaupunkialueille. Syntyvaiheissaan paljon parjattu ”kansanasunto” on vuosikymmenien kuluessa osoittautunut varsin hyväksi. Rauman sodanjälkeiset omakotialueet ovat kaupungin kokoon nähden laajat ja ympäristöltään ja yksityiskohdiltaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaat. Yhtenäisistä omakotialueista merkittävimmät ovat Paroalho valtatien varteen rakennettuine lisäalueineen, ns. Rauma-Repolan omakotialue Turuntien varressa, Sampaanala, Asevelikylä Nummen eteläosassa sekä Pidesluoto. 1960-luvun alun omakotialueista ansaitsee maininnan ns. Pähkinätalojen ryhmä Paroalhossa.


321

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

1960-luvun omakotitaloja Paroalhossa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Rauman kaupungissa on erittäin monipuolinen, varsin hyvin alkuperäiset piirteensä säilyttänyt omakotialueiden rakennuskanta. Asevelikylä on osa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä. 41 Hirsikadun rivitaloalue Arkkitehti Veijo Martikaisen suunnittelema yhtenäinen matala rivitaloalue 1960-luvulta. 1960-luvun yhtenäinen asuntoalue keskustan tuntumassa. 42 Sinisaaren asuntoalue Arkkitehti Risto Sammalkorven suunnittelema 1970-luvun kerrostaloalue keskustan tuntumassa antaa havainnollisen kuvan aikansa asuntoarkkitehtuurista. Kerrostalojen välissä on liikenteeltä suojattu korttelin “keskuspuisto”. 1970-luvun tasokasta kerrostalosuunnittelua.

43 Kukonkarin alue Vanhan Rauman pohjoispuolella sijaitseville kallioille, Kukonkarin- ja Luostarikadun varsille nousi 1950-luvun alkupuolelta lähtien 1 1/2-kerroksisia rakennuksia. Ne ovat melko suuria ja käsittävät 2–4 asuntoa. Rakennukset sijaitsevat väljillä tonteilla yleensä pääty kadulle päin. Alueen yhtenäisen leiman luovat rakennusten roiskerapatut, vaaleanruskeat julkisivut, sementtitiilikatot ja rakennusten kokoon nähden pienehköt ikkuna-aukot. Tyypillisiä yksityiskohtia taloissa ovat metalli- ja puurakenteiset kuistit ja parvekkeet. Vanhan Rauman pohjoispuolella sijaitseva yhtenäinen pientaloalue 1950-luvulta. 44 Syvärauma, koulut ja ympäristö Syvärauma on entistä maalaiskunnan aluetta, jossa on vanhaa vapaasti sijoittunutta mäki- ja ranta-asutusta, raken-

Uuden-Lahden vanhainkoti. Kuva: Pentti Pere, SatM.

nuskaavan mukaista järjestettyä asutusta ja kaupungin laatiman asemakaavan mukaista uutta rakennuskantaa. Huolimatta sekavasta ympäristöstä ovat monet alueen vanhat rakennukset säilyttäneet vanhan ilmeensä hyvin. Niiden julkisivuja leimaavat 1800-ja 1900-luvun vaihteen jälkeiset vuoraukset. Kooltaan ja muodoltaan rakennukset ovat vaihtelevia. Syvärauman koulu lähistöineen muodostaa selkeän ympäristökokonaisuuden. koulun vanhempi osa on Arvi Leikarin 1927 suunnittelema. Vapaasti muotoutunut, myöhemmin kaavoitettu alue, jolla moni-ilmeistä rakennuskantaa. 45 Vanha-Lahden kartano Vanha-Lahden kartano on ollut ainoa laatuaan Rauman kaupungin alueella, sen jälkeen kun Sampaanalan kartano 1960-luvulla purettiin. Oleellisen osan kokonaisuutta muodostaa kartanon ympäristö, pellot, lehmuskuja jne.

Uusrenessanssityylinen päärakennus sijaitsee pihan länsilaidalla. Sen kattolappeisiin on avattu rakennukseen sopimattomia isoja ikkunoita. Päärakennuksen lisäksi pihapiirissä on ulkoasultaan vanhempi, punamullattu asuinrivi, osittain luonnonkivistä, osittain hirrestä rakennettu navetta ja kymmenkunta muuta eri tarkoituksiin tehtyä hirsi- ja lautarakennusta. Rauman oloissa harvinainen kartanokulttuurin edustaja 1800-luvulta. 46 Uuden-Lahden vanhainkoti, Uusi-Lahti Uudenlahden vanhainkoti on rakennettu 1937 Arthur Gauffinin ja Bertel Strömmerin 1935 laatiman suunnitelman mukaan. Vuonna 1962 rakennusta laajennettiin sairasosastolla (arkkitehti Eero O. Kari). Tilat on nykyaikaistettu vuonna 1999. Sosiaalitoimen historiaa 1930-luvulta nykypäivään.


322

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

47 Kinno ja Pikku-Kinno Kinnon alue koostuu useista taloryhmistä ja yksittäisistä tiloista, jotka on rakennettu väljästi vanhojen teiden ja rakentamisen yhteydessä syntyneiden kujien varsille. Rakennukset ovat lähes kaikki yksi- tai puolitoistakerroksisia harjakattoisia puutaloja, joiden rakennusaika ja tyyli ajoittuvat 1920–30-luvuille. Erityisesti Varimaantien ja Viljolantien taloryhmä on säilynyt lähes alkuperäisenä. Pihapiireihin kuuluvat puiset ulkorakennukset, marja- ja hedelmätarhat sekä pensas- ja säleaidat. Alueella on lisäksi muutamia vanhoja, punamullalla maalattuja maalaistaloja piharakennuksineen. Aluetta on täydennetty uusilla omakotitaloilla. 1900-luvun alkupuolen pientaloalue, joka on osin uusiutunut.

Yrjö Blomstedt. Rakennus toimii nykyisin ravintolana. 1880-luvulla alkunsa saanut laaja huvila-alue, jonka rakennuskanta ajallisesti kerroksista.

48 Petäjästen, Otanlahden ja Syväraumanlahden ja lähisaarten huvilat Merenkulkukaupungin vaurastumisen ja kaupungin yläluokan uuden kesänviettotavan seurauksena kohosi kaupungin läheisyyteen 1800-luvun viime vuosikymmeniltä lähtien joukko huviloita. Rakentamisajankohdan mukaan huvilat edustavat lähinnä uusrenessanssia, kansallisromantiikkaa ja jugendia. 1930-luvulla rakennetut muutamat huvilat puolestaan edustavat funktionalismia. Käytöstä johtuen tyypillisiä rakennuksille ovat kuistit, verannat ja tornit. Rannoilla on säilynyt joukko vanhoja rantahuoneita ja saunoja. Esimerkkinä säilyneistä huvilarakennuksista voidaan mainita Villa Tallbo, jonka suunnitteli 1901 arkkitehti

50 Rauman saaristolaistilat Rauman pohjoisessa saaristossa on säilynyt monia vahoja torpanpaikkoja. Nurmeksen saaressa ovat säilyneet asuinrakennuksineen Mustanperän, Päivärannan ja Puuvallin tilat. Pinokarin päärakennus on palanut, mutta talousrakennukset ovat jäljellä. Nurmeksen ja Kataviston välillä on 1900-luvun alussa kaivettu Puuvallin kanava. Katavistossa on vanha hyvin säilynyt Kataviston saaristolaistila talousrakennuksineen. Samalla alueella on n. 30-luvulla rakennettu talouskeskus, joka on kaupungin omistuksessa ja kesäsiirtolakäytössä. Reksaaressa on Ristinperän tila ja Karttu, jonka päärakennus on kaupungin saaristoleirintäalueen keskuksena, sekä Rohelan torppa, joka on metsätoimiston tukikohtana. Omenapuumaan länsipäässä on sa-

49 Rauman maauimala Arkkitehti Ilmari Niemeläisen suunnittelema maauimala on vuodelta 1955. Uimalan rakentamispäätös oli tehty olympiavuonna 1952. Suunnittelija oli itse menestynyt uimahyppääjä ja oli aiemmin suunnitellut mm. Ahveniston olympiauimalan Hämeenlinnaan. Maauimalaan liittyy altaan lisäksi katsomo ja sirorakenteinen hyppytorni. Altaan betonirakenteet ovat huonossa kunnossa. 1950-luvun liikunta-arkkitehtuuria puistomaisessa ympäristössä.

Ristinperä Rauman saaristossa. Kuva: Pentti Pere, SatM.

manniminen tila, jossa on useita rakennuksia. Aikonmaassa on säilynyt Taka-Aikon tila. Pohjoisessa saaristossa ovat mm. Kovakynsi, Isomaa ja Koivukari säilyttäneet perinteisen rakennuskannan. Puulunkulmalla ja Voitkassa on muutamia vanhoja tiloja, mm. Karranmaa ja Lautakari. Kaupungin eteläpuolella Iso-Järviluodossa on vanha Järviluodon torppa. Laaja merellinen maisemakokonaisuus saaristolaistiloineen. 51 Santakarin pooki Pooki on vuonna 1857 rakennettu tunnusmajakka eli ”kylmä” majakka. Rakennuksen suunnittelijana oli lääninarkkitehti G.Th. Chiewitz. Kahdeksankulmainen, pohjaltaan noin 7 x 7 m kokoinen rakennus on perustettu lohkokivisokkelille. Tornin runko on vankka, runko- ja ristikkorakenteinen. Julkisivut on jäsennöity pystysuunnassa neljään vyöhykkeeseen, joista alin on vähän ulkoneva. Lautojen jatkoskohta

toisen ja kolmannen vyöhykkeen välillä muodostaa hammastuksen. Katto on peltilevystä. Julkisivuissa on näkyvät, suojatut tuuletuskatokset. Uusitut kolme sivua on laudoitettu vanhasta tavasta poiketen. Merenkulkulaitos on luovuttanut pookin 1996 Rauman kaupungille. Harvinainen tunnusmajakka Krimin sodan jälkeiseltä ajalta. Valtakunnallisesti merkittävä merimerkki. 52 Kylmäpihlajan majakka Kylmäpihlajan majakka ja sen kaksikerroksinen siipirakennus valmistuivat 1952. Rakennustyyli on jälkifunktionalismin sävyttämää, julkisivut ovat slammattua tiiltä. Betonipintaisessa porrastornissa ja 31 metriä korkean majakan huipussa on ekspressionistisia piirteitä. Tornin tiiliosa on maalattu punaiseksi. Rauman kaupungin omistamat rakennukset ovat virkistyskäytössä. Funktionalistinen jälleenrakennuskauden majakka.


323

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

53 Kylmä-Santakari Alueella on 1857 rakennetun luotsituvan rauniot ja tätä nuorempi luotsitupa, joka nykyisin palvelee kalastustilana ja kesäasuntona. Kohteeseen liittyy talousrakennuksia. Merenkulun historiaa Krimin sodan jälkeiseltä ajalta. 54 Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoituslaitteet Ensimmäisen maailmansodan aikana venäläiset harjoittivat Suomessa laajaa suunnitelmallista linnoittamispolitiikkaa. Myös Suomenlahden rantojen strategisesti tärkeitä kohteita varustettiin mereltä tulevaa hyökkäystä vastaan. Raumalla näitä linnoitteita on säilynyt useassa paikassa. • Karhulinna, Merirauma • Merirauman Karhulinna on Rauman seudun linnoituslaitteista edustavin. Se muodostuu toista sataa metriä pitkästä taisteluhaudasta, joka on louhittu kallioon ja vahvistettu sementtilaastilla muuratuilla kiilakivillä. Haudan keskivaiheilla on kaksi betonilla vahvistettua tykki-asemaa. Taisteluhaudan päissä sijaitsevat kallioon louhitut suojahuoneet. • Patterinmäki, IV kaupunginosa • Rauma-Repolan tehdasalueella sijaitsee ensimmäisen maailmansodan aikainen varustus, joka muodostuu kahdesta tykkiasemasta ja niitä yhdistävästä taisteluhaudasta. Varustukset on osin louhittu kallioon, osin muurattu kiilakivistä. Varustuksia on käytetty ilmatorjuntaan myös viime sotien aikana. • Syväraumanlahden linnoituslaitteet • Syväraumanlahden pohjukassa on säilynyt yhteensä n. 280 metriä ensim-

mäisen maailmansodan aikaista, maahan kaivettua taisteluhautaa. • Ensimmäisen Petäjäksen linnoituslaitteet Ensimmäisen Petäjäksen länsi- ja koillisosissa on säilynyt huomattavan laajat ensimmäisen maailmansodan aikaiset varustukset. Ne ovat enimmäkseen maahan kaivettuja osin kiilakivin vahvistettuja. Kumpaisellakin alueella on taisteluhautaa lähes viidensadan metrin pituudelta. Muinaismuistolain suojaamia historiallisen ajan kiinteitä muinaisjäännöksiä. 55 Monnan kappeli, Monna Rauman seurakunnan siunauskappeli Monnan hautausmaalle valmistui 1957. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Keijo Valli. Kappelin kapeaan ja korkean rakennusrunkoon liittyy pää-

Monnan kappeli. Kuva: Pentti Pere, SatM.

sisäänkäynnin edessä katos ja sen vierellä erillinen kellotorni. Kappelin suurista ikkunoista välittyy yhteys ympäröivään hautausmaahan. Kappeli muistuttaa jäsentelyltään Turun Ylösnousemuskappelia. Uudemman sakraaliarkkitehtuurin edustaja. 56 Uotilan kylän vanha rakennuskanta Uotilan kylä on monilta osin uusiutunut, mutta sen keskustassa on silti säilynyt sekä yksityisiä että julkisia vanhoja rakennuksia. Äyhön entisen ratsutilan päärakennus on vuodelta 1894. Uusrenessanssityylistä rakennusta on jatkettu uudisrakennuksella, joka ei näy tielle. Rakennustaiteellisesti mielenkiintoinen on tilan vuonna 1820 rakennettu hirsinen aitta, jossa on komeasti profiloidut konsolit.

Uotilan kansakoulu perustettiin vuonna 1906. Puinen koulurakennus on valmistunut pian tämän jälkeen. Koulun pihassa on vanha kirjastotupa. Rauman maaseurakunnan komea harmaakivinen lainamakasiini valmistui Uotilan kylän keskustaan vuonna 1884. Puiston ympäröimä Säästöpankin entinen pankkirakennus on ilmeisesti 1910-luvulta. Klassisistinen rakennus on nykyisin asuinkäytössä. Uotilan puinen työväentalo on rakennettu 1900-luvun alussa. Rauman pitäjän entinen keskus, jossa on säilynyt monia entisiä julkisia rakennuksia. 57 Tarvolan kylä ja kulttuurimaisema Tarvolan kylän maisema on kumpareista ja pienijakoista. Paljaat kallion laet ja katajakedot muodostavat kauniita näkymiä. Uusi tien linjaus tosin on turmellut perinteistä kyläkuvaa. Vanhaa rakennuskantaa on kylässä silti säilynyt. Yrjälän neljältä sivulta rakennettua pihaa rajaavat kaksi asuinrakennusta, joista vanhempi on vuodelta 1890 ja nuorempi vuodelta 1902. Muilla sivuilla ovat aittarivi ja hirsinen navetta vuodelta 1925. Vanhaa rakennuskantaa on myös Mattilan ja Marttilan tiloilla. Mattilassa on vanha ylöspäin levenevä vilja-aitta. Vanhaa talonpoikaista rakennuskantaa pienijakoisessa kulttuurimaisemassa. 58 Nihattulan entinen kansakoulu Nihattulan punamullattu kansakoulu on rakennettu 1900-luvun alussa ja


324

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

jatkettu myöhemmin. Pihassa on koivuistutukset. 1900-luvun alun kouluarkkitehtuuria. 59 Vasaraisten kulttuurimaisema Vasaraisten kylä on asutettu myöhäiskeskiajalla. Tienristeyksessä on säilynyt osa vanhasta kyläkeskuksesta, johon on kulunut mm. 1911 perustettu kansakoulu ja rukoushuone Lukula. Kylän laidassa on Muinan museomäki, jonne on siirretty vuonna 1723 rakennettu tuulimylly (jalkamylly) ja vanha luhti, vilja aitta ja rantahuone sekä Lapista tuotu asuinrakennus. Maisemallisesti merkittävä on laajan peltoaukean keskellä seisova Paratiisin rakennusryhmä. Uusi tienlinjaus on muuttanut maisemaa jonkin verran. Vanha kylä, jonka keskuksessa julkisia rakennuksia 1900-luvun alusta. 60 Rustila, Soukainen Rustilan (Isotalon) komea, uusrenessanssityylinen päärakennus on pystytetty 1800-luvun lopulla. Tätä vanhempi on ehkä 1870-luvulla rakennettu leivintupa. Pihapiiriin kuuluu uuden keltatiilisen asuinrakennuksen ohella vanha aitta. Ympäröivälle kulttuurimaisemalle antavat leimansa kauniit katajakedot. Edustava 1800-luvun talonpoikaistilan rakennusryhmä. 61 Unajan kylä ja kulttuurimaisema Varhaiskeskiajalla asutettu Unajan kylä on säilyttänyt poikkeuksellisen hyvin perinteisen luonteensa. Eräät his-

Unajan kylää. Kuva: Pentti Pere, SatM.

toriankirjoittajat ovat pitäneet Unajaa Rauman edeltäjänä satama- ja kauppapaikkana, koska historiallisissa lähteissä on Rauman yhteydessä käytetty nimeä Unio. Lisäksi Rauman porvarit omistivat vielä 1540-luvulla Unajan kylän alueesta puolet. Täyttä selvyyttä asiasta on vaikea saada. Parhaiten säilyneitä kylän rakennuksista ovat Takalan, Rantalan, Tupalan, Läntelän, Pukkalan ja Helon rakennusryhmät sekä erillään, peltojen ympäröimänä olevat Poutalan rakennukset. Mäenrinteessä oleva Takalan pihapiiri on rakennettu lähes umpipihan muotoon. Päärakennus on 1850-luvulta ja “mummola” 1900-luvun alusta. Kivi- ja hirsirakenteinen navetta on vuodelta 1889, talli 1870-luvulta ja aitat vuosilta 1850 ja 1880. Rantalan päärakennus on 1800-luvun alkupuolelta ja luhti 1850-luvulta. Unajan nuorisoseuran rakentama seuratalo on vuodelta 1912 ja sitä on laajennettu 1950-luvulla.

Unajan kaksiaukkoinen kivisilta on 1800-luvulta. Lähellä siltaa on ollut Unajan keskiaikainen satama. Kylän eteläpuolella mäkeä ylöspäin mentäessä asutus muuttuu pienijakoisemmaksi. Mäen laella oleva Unajan kansakoulu oli valmistuessaan 1893 entisen Rauman maalaiskunnan ensimmäinen koulutalo. Valtakunnallisesti merkittävä, pitkän asutushistorian omaava kyläympäristö, jossa lukuisia hyvin säilyneitä pihapiirejä. 62 Voiluodon ja Anttilan kylät Vierekkäiset Voiluodon ja Anttilan kylät on asutettu myöhäiskeskiajalla. Molemmissa kylissä on säilynyt vanhaa rakennuskantaa, vaikka uudisrakentaminenkin on ollut voimakasta viime vuosikymmeninä. Voiluodon kyläkeskuksessa on mainittava Yrjälä, Hakuni ja Hallio. Yrjälän paritupatyyppinen punamullattu päärakennus on vuodelta 1880. Pi-

hassa on vanha luhti ja aitta, jonka ikää ei tiedetä. Aitan seinät levenevät ylöspäin. Hakunin vaalea päärakennus on vuodelta 1906. Hallion päärakennuksessa on uusittu vuoraus, mutta toinen 1700-luvulta peräisin oleva asuinrakennus edustaa perinteistä talonpoikaistyyliä. Pihassa on vuonna 1781 rakennettu aitta, jonka seinät levenevät ylöspäin. Muista kylän rakennuksista erillään, pienen peltoaukean takana on Heinilän punamullattu, tasapainoinen rakennusryhmä. Kylän vanha, yksiaukkoinen kivisilta kulkee Kaljasjoen yli. Anttilan kylässä kyläkeskuksen muodostavat Väärän, Kollasen ja Gustafssonin talot. Väärän 36 metriä pitkä paritupatyyppinen päärakennus on vanhimmilta osiltaan 1790-luvulta, myöhemmin sitä on jatkettu toisella vanhalla rakennusrungolla. Rakennuksen kuistit on uusittu. Viereisen Kollasen puhdaspiirteinen päärakennus on 1860-luvulta. Kivinavetta on vuodelta 1910. Anttilan Impolan rakennukset muodostavat tasapainoisen kokonaisuuden, jossa päärakennus on vuoraukseltaan jugendvaikutteinen. Toinen asuinrakennus on paritupatyyppinen. Vanha yksinäisaitta on ylöspäin levenevää tyyppiä. Karjasuoja on osin hirttä, osin kiveä. Kalliolla seisova mamsellityyppinen tuulimylly on rakennettu 1910-luvun alussa. Anttilan Uusimaan päärakennus on vuoraukseltaan uusrenessanssityylinen. Kaunista pihamaata rajaavat koivut ja kuuset. Köymärin, Seikolan ja Rauvolan tilojen rakennusryhmät muodostavat oman, maisemallisesti arvokkaan kokonaisuuden.


325

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Anttilan kylän torppariasutuksesta ovat muistona Jalon ja Sandbergin torpat kyläraitin varrella. Anttilan ja Voiluodon yhteinen kansakoulu on perustettu 1917 ja koulurakennus valmistui pian tämän jälkeen. Valtakunnallisesti merkittävä kahden kylän maisemakokonaisuus. Molemmissa kylissä on säilynyt varsin paljon vanhaa rakennuskantaa raittien varsilla. 63 Vermuntilan kulttuurimaisema Vermuntila on Rauman alueen vanhimpia kyliä. Rakennuskanta on vaihtelevan ikäistä. Viljelymaisemat ovat pienijakoisia. Pitkän asutushistorian omaava kylä. 64 Sorkan kylä ja kulttuurimaisema Varhaiskeskiajalla asutettu kylä, joka on säilyttänyt erittäin hyvin perinteisen tiiviin leimansa. Yhdessä erikoisten lehtokasvuston ja jylhien kallioiden kanssa vanhat rakennukset tekevät kylästä maisemallisesti nautittavan. Hiuknummenojan varrella olevat viljelykset ovat 1900-luvun alussa vielä osittain meren peitossa. Perinteistä rakennuskantaa on mm. Antikkalan, Juson, Nissilän ja Ala-Heinilän tiloilla sekä rantatien varrella. Sorkan alakoulu on rakennettu 1887 ja korjattu vuosina 1923 ja 1951, jolloin rakennusta jatkettiin. Yläkoulu on rakennettu aivan 1900-luvun alussa ja laajennettu vuonna 1917. Kylän muista rakennuksista mainittakoon 1900-luvun alussa rakennettu huvilamallinen Alppirinne, vanhat mäkitupalaisasumukset Mäkilä ja Tuomola.

Valtakunnallisesti merkittävä tiivis kyläympäristö, joka on säilyttänyt perinteisen leiman. 65 Haapasaari Haapasaaren vanhan säterirusthollin päärakennus on runko-osiltaan vuodelta 1801. Rakennus uusittiin 1890 nykyiseen asuunsa. Kivinavetta on vuodelta 1885. Tilalla on lisäksi suuri joukko muita vanhoja talousrakennuksia. Vanhan puiston toisella laidalla on 1900-luvun alussa rakennettu jugendtyylinen huvilarakennus. 1800-luvun rusthollin rakennusryhmä. 66 Hanhisten torpat Hanhistentien niemellä, joka on maatunut yhteen Säynässalon kanssa, on

sekä Urmluodon ympäristössä että erityisesti niemen pohjoisrannalla vanhoja kalastus- ja pientiloja. Mm. Kalliorannan, Kinnasperän, Tiirakarin, Lepolan, Halkokarin ja Säynässalon rakennusryhmät ovat edustavia ja hyvin säilyneitä. Vanhoja säilyneitä rakennuksia on mm. Rantamassa, Susiniemessä, Rauvolassa, Kotirannassa, Saaremaassa, Tyynelässä, Etukarinlahden pohjukassa, Heinilässä ja Koivulassa. Vanhojen kalastus- ja pientilojen merellinen kokonaisuus. 67 Kortelan huvilat Kortelan kylässä, Unajansalmen pohjoisrannalla on neljä 1900-luvun alkupuolella rakennettua edustavaa huvilarakennusta. Pinokarissa sijaitseva Räikkösen huvila on kaksikerroksinen

Aittoja Hanhistenniemellä. Kuva: Pentti Pere, SatM.

ja mansardikattoinen, klassistinen rakennu, jossa on komeat kuistit sekä sisääntulopuolella että meren suunnalla. Rantaan johtavat ylväät betoniportaat. Rannassa on huvimaja, sauna ja kookas rantahuone. Huviloiden pihapiiriin on istutettu jalokasvillisuutta. Huvila-arkkitehtuuria 1900-luvun alkupuolelta. 68 Kodisjoen kirkonkylän kulttuurimaisema Kodisjoen kirkonkylä on vaihtelevan, pienipiirteisen maiseman ympäröimä. Maisemakuvaa leimaavat monet paljaat kallionlaet ja niiden väliset peltoalueet. Viljelyalat ovat pieniä ja asutus haarautuu kirkolta eri suuntiin johtavien teiden varsille. Alueelta löydetyt lukuisat muinaishaudat todistavat alueen pitkästä asutushistoriasta. Pieni kyläkeskus on säilyttänyt perinteisen ilmeensä vaikka ympäristöön sopimatonta uudisrakentamista on tapahtunut sen pohjoislaidalla ja kylän eteläosan peltoaukealla. Pienen kunnan kirkonkylä, jota ympäröivät vaihtelevat kulttuurimaisemat. 69 Kodisjoen kirkko Kodisjoen saarnahuonekunnan puinen kirkko rakennettiin alkuaan vuonna 1778, mutta hajoitettiin ja rakennettiin uudestaan 1906 raumalaisen J.F. Lindegrenin suunnitelman mukaan. Uusinnan yhteydessä pohjaltaan suorakaiteen muotoiseen kirkkoon liitettiin matalammat ristisakarat. Tyylillisesti kirkon ulkoasu sai uusrenessanssisävyn. Kirkontorni paloi 1943 ja uusittiin sen jälkeen.


326

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

ta talousrakennus ja kolmannelta Sjömanin torppa. Samalla mäellä on muitakin entisiä torppia ja käsityöläisten asuinrakennuksia. Seppä Isak Grundströmin torppa on alueelle tyypillinen käsityöläisasumus. Paritupatyyppisen rakennuksen kuisti, julkisivut ja vesikatto on uusittu. Torppa on kunnostettu museokäyttöön. Sen suojissa on täydellinen kyläsuutarin verstas. Pihassa on pajarakennus. Harvinaislaatuinen torpparialue.

Kodisjoen kirkko. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Kirkko sijaitsee vanhalla hautausmaalla. Luonnonkivinen kirkkomaan aita ladottiin ensi kerran 1830 ja laajennettiin 1889. Kirkkoportin vieressä on vanha lainajyvästön makasiini, jossa toimii tällä hetkellä kotiseutumuseo. Makasiinin seinällä on vaivaisukko Latsarus eli Kirkon Jussi. Primitiivisen puu-ukon on veistänyt Juho Nurminen vuonna 1905. Pieni puukirkko kirkonkylän keskellä. 70 Kodisjoen koulu Kirkonkylän keskustassa sijaitseva rapattu koulurakennus edustaa julkisivultaan kaksi- ja kolmekymmenlukujen klassisistista linjaa. Koulua on viime vuosina lisärakennettu. Klassisistinen koulurakennus elävässä käytössä.

71 Mikola Mikolan pitkä paritupatyyppinen päärakennus sijaitsee edustavasti maantien varrella koivukujan päässä. Pihapiirissä on vanha aitta. Talonpoikaistilan rakennusryhmä edustavalla paikalla. 72 Kauppi Kaupin vanha, vuonna 1768 rakennettu paritupatyyppinen päärakennus lienee Kodisjoen vanhin asuinrakennus. Perinteisen asunsa säilyttänyt vanha asuinrakennus. 73 Kirkonkylän torpat Tien varressa sijaitsee Ristimäen hyvin säilynyt sotamiehen torppa. Parityyppinen päärakennus lienee 1800-luvun alkupuolelta. Pihaa rajaa toiselta sivul-

74 Käräjämäki Perimätiedon mukaan kallioisella mäellä on muinoin ollut käräjäpaikka Kalliolla on noin viisi metriä halkaisijaltaan oleva kehämäinen kivirykelmä, jota ei ole kuitenkaan perusteellisesti tutkittu. Kivikehän vieressä kohoaa hyväkuntoinen mamsellimylly, joka lienee 1800-luvun jälkipuoliskolta. Yrjälän talon päärakennus on 1800-luvun lopulta. Talouskeskukseen kuuluu lisäksi toinen pienempi asuinrakennus, kivinen maitohuone sekä vanha aitta. Käräjämäki näkyy kauas kirkon suuntaan ja sen ohitse johtava tie mutkittelee kauniisti maastoa myötäillen. Historiallinen käräjäpaikka tuulimyllyineen sekä edustava talonpoikaistilan rakennusryhmä. 75 Lapin kirkko ja ympäristö Lapin puukirkko valmistui vuonna 1760. Kirkon seinässä on useita rakentajien puumerkkejä. On mahdollista, että rakennusmestarina oli Lapin silloinen lukkari Job Höckert, joka oli koko maakunnan tuntema kirkonrakentaja. Malliltaan kirkko on keskiajalta pe-

riytyvää tyyppiä, missä suorakaiteenmuotoiseen runkohuoneeseen liittyy tätä matalammat ja kapeammat kylkiäiset. Kirkkoon on tehty pieniä muutostöitä 1820 ja 1825, jolloin ikkunoita suurennettiin sekä 1879, 1903 ja 1926. Viimeisimmät muutokset ovat 2000-luvun alusta. Kalliolla seisova tapuli rakennettiin vuonna 1806 Ruotsin intendentinkonttorin laatimien piirustusten mukaan. Kirkkomaan kivimuuri tehtiin 1800-luvun puolivälissä. Kirkon maisemakokonaisuuteen kuuluvat lisäksi vanhat kirkkotallit ja lainajyvästön makasiini. 1700-luvun puukirkko, tapuli, kirkkotallit ja makasiini muodostavat arvokkaan kirkkoympäristön. 76 Kirkkotallit ja makasiini Kirkon viereisellä mäellä on säilynyt viisi puista kirkkotallia 1800-luvun alkupuolelta. Näitä vastapäätä sijaitsee kivinen lainajyvästön makasiini, jonka kivimestari Kustaa Stenfors rakensi vuonna 1875. Kirkkotallit ja makasiini muodostavat nykyisin Lapin kotiseutumuseon esittelytilat. Museoalueeseen liittyy myös vanha suntion asuinrakennus, jonka ulkoasu on kärsinyt myöhemmistä muutoksista. Kirkkoympäristöön historiallisesti kuuluvat kirkkotallit ja makasiini. 77 Vahalan aitat Tien varrella seisoo kaksi aittaa, joista pienempi on vuodelta 1797, suurempi vuodelta 1882. Vanhat, tiemaiseman kannalta arvokkaat hirsiaitat.


327

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Pieni museokokonaisuus entisen saaren paikalla. 82 Kruopin rajapyykki, Kivikylä Isojakoon liittyvä kivistä koottu jakokunnan rajapyykki, jonka pystyyn asetetussa paadessa vuosiluku 1787. Kyseisenä vuonna suoritettiin Kivikylän isojako. Rajapyykin läheltä johtaa tie Sammallahdenmäen muinaismuistoalueelle, joka on nimetty vuonna 1999 Unescon maailmanperintökohteeksi. Harvinaislaatuinen 1700-luvun rajamerkki aivan maantien varressa.

tomaisemaa. Parhaan tarkastelupaikan tarjoaa joen eteläpuolella kohoava Linnavuori. Kirkonkylän puoleisella osalla on tiheää uudisrakentamista, joka ei noudata maaston vaatimuksia. Perinteinen viljelymaisema avautuu Kirkkalasta länteen. Avoin kulttuurimaisema.

83 Alinen Hauta, Haudan kylä Alisen Haudan paritupatyyppinen päärakennus on 1800-luvun keskivaiheilta, aumakattoinen pytinkirakennus vuodelta 1879. Suuri kivinavetta on vuodelta 1876, mamsellityyppinen tuulimylly vuodelta 1859 ja kaksi aittaa 1870-luvulta. Vuonna 1886 tilalle perustettiin koko Rauman seudun ensimmäinen meijeri, joka on myöhemmin hävitetty. Alisen Haudan rakennusryhmä sijaitsee peratun Lapinjoen rannalla. Vanhan sukutilan monipuolinen rakennusryhmä 1800-luvulta.

81 Lukkarkari, Alakieri Saarnijärven niemeksi kuivunut saari, jossa on pisteaidan ympäröimänä tuulimyllyn, luhdin ja niittyladon muodostama rakennusryhmä. Mamsellityyppinen tuulimylly on kunnostettu. Luhti on sikäli erikoinen, että sen alaosa on toiselta puolen avoimena katoksena. Kokonaisuuteen kuuluu niittylato.

84 Kullanperän kylä Myöhäiskeskiajalla asutetun Kullanperän rakennukset ovat nykyisin yleisestä käytöstä jääneen kyläraitin varrella. Maijalan uusrenessanssityylinen päärakennus on vuodelta 1902, toinen asuinrakennus ja 1901 valmistunut navetta muodostavat melko umpinaisen pihapiirin. Kokonaisuuteen kuuluu vanha aitta. Seikkulan punamullattu

Lapin kirkkotallit. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

78 Lapinjoen silta Mestari Kustaa Stenforsin vuonna 1875 rakentama massiivinen kaksiaukkoinen kivisilta. Sillan vieressä on vanhan myllyn kivinen alaosa. Kuulun kivimestarin taidonnäyte 1800-luvulta. 79 Kirkonkylän miljöö Lapin kirkonkylän keskus sijaitsee Lapinjoen etelärannalla ja sen rinneasutus noudattelee vanhaa tielinjaa. Rakennuskanta on säilyttänyt perinteisen mittakaavansa ja pääosa siitä on 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Lapin Säästöpankki on aloittanut toimintansa jo vuonna 1875. Vuonna 1927 valmistui pankin klassisistinen taitekattoinen liikerakennus.

Lapin Osuusmeijeri on perustettu vuonna 1902. Meijerin kivinen tuotantorakennus on rakennettu välittömästi perustamisen jälkeen. Valtatien varressa on Pyörnin kookas päärakennus. Tämä alkuaan Björnin talona tunnettu rakennus muutettiin nykyiseen taitekattoiseen asuunsa 1928, jolloin siitä tehtiin kunnalliskoti. Siinä käytössä se oli 1970-luvulle, minkä jälkeen rakennuksessa on ollut käsityökahvila ja opastuskeskus Perinteinen kirkonkylän raitti, jonka varrella on säilynyt melko paljon vanhoja liike- ja asuinrakennuksia. 80 Lapinjoen kulttuurimaisema Paikka, jossa Lapinjoki levittäytyy Saarnijärveksi, on erittäin kaunista pel-


328

päärakennus on 1800-luvun puolelta. Mattilan rakennusryhmä on 1900-luvun alussa ollut umpipihana. Molemmat asuinrakennukset ovat 1800-luvun puolivälistä. Kullanperän kansakoulu on rakennettu vuonna 1912. Sen alkuperäinen arkkitehtuuri on kärsinyt myöhemmästä laajennuksesta. Kyläraitin varrelle sijoittunut vanha asutus. 85 Alhontausta, Ylikieri Paritupatyyppinen torpan päärakennus, jonka toisessa päässä on kylmätila. Rakennus on suureksi osaksi vuoraamaton ja katettu päreillä. Navetta on muurattu pyöreistä kivistä. Vanhakantainen torpan rakennusryhmä. 86 Ruonan kylä ja kulttuurimaisema Ruonan kyläkeskus sijaitsee Narvijärven eteläpäässä. Asutus on sijoittunut toisaalta viljelysten ja kylätien varrelle sekä metsäiselle kalliorinteelle kylän länsiosassa. Perinteistä rakennuskantaa on säilynyt mm. Lehtimäen, Kirstolan, Paunan, Kotilehdon ja Paavolan tiloilla. Vanha kyläkeskus järven rannalla. 87 Hakalan torppa, Kulju Paritupatyyppinen torpan päärakennus on 1800-luvun puolivälistä Rakennuksen toisessa päässä on ikkunaton kylmätila. Avokuisti on perinteistä mallia. Ulko-ovi on aiemmin ollut kaksiosainen. Rakennus on vuorattu vain osittain ja katettu kourutiilillä alkuperäisen malkakaton sijasta. Pihamaalla on vinttikaivo ja jonkin

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

matkan päässä tien toisella puolen on lankunsahaushuone ja käyttökuntoinen pärehöylä. Hakalan torppa on nykyisin museokäytössä. Museokäytössä oleva torpan pihapiiri 1800-luvulta. 88 Kaukolan kylä ja kulttuurimaisema Kaukolan kylä on syntynyt Lapinjokivarteen myöhäiskeskiajalla. Perinteistä rakennuskantaa on säilynyt Krappen, Eskolan, Riikilän ja Lännen tiloilla. Krappen päärakennuksen runko on 1750-luvulta, kivinavetta vuodelta 1893. Eskolan päärakennus on vuodelta 1880 ja kivinavetta vuodelta 1888. Riikilän aumakattoinen päärakennus on rakennettu 1855. Lännen pitkä päärakennus on vuodelta 1881 ja kivinavetta vuodelta 1896. Lisäksi raitin varrella on muita vanhoja rakennuksia. Kaukolan kansakoulun vanhin osa on vuodelta 1907, piharakennus on hieman nuorempi. Lapinjoen yli johtaa kaunis kaksikaarinen kivisilta, joka valmistui vuonna 1884. Kustaa Stenforsin rakentama silta on täysin alkuperäisessä asussaan. Vanha kylä, jossa runsaasti perinteistä rakennuskantaa, osa valtakunnallisesti merkittävää ympäristöä. 89 Kodiksamin kylä ja kulttuurimaisema Kodiksamin kylä on Lapin vanhimpia ja on peräisin jo varhaiskeskiajalta. Perinteistä rakennustapaa edustavat Utulan, Pietilän, Nokan ja Saar-Uotilan tilat. Tienristeyksessä sijaitsevassa Utulassa on paritupatyyppinen asuinrakennus 1800-luvulta sekä 1908 ra-

kennettu kivinavetta. Nokan vanhasta pitkästä päärakennuksesta on purettu osa toisesta päästä. Rakennuksen ulkoasu on 1800-ja 1900-luvun vaihteesta. Nokan navetta on rakennettu mukulakivistä 1925. Talon lähellä on mamsellityyppinen tuulimylly 1870-luvulta. Kylässä on myös kotiseutuyhdistyksen omistama tuulimylly, joka on tyypiltään jalkamylly. Kodiksamin kansakoulu on vuodelta 1908 ja samaa tyyppiä kuin Lapin muutkin kansakoulut. Kylän etelä- ja länsipuolella avautuvat laajat viljelymaisemat. Vanha viljelysten ympäröimä kylä, jossa runsaasti perinteistä rakennuskantaa, osa valtakunnallisesti merkittävää ympäristöä. 90 Isotalo, Sukkala Erittäin hyvin perinteisen umpipiharakenteen säilyttänyt talonpoikaistilan rakennusryhmä. Paritupatyyppinen päärakennus on vuodelta 1889, rakennus on osaksi peruskorjattu. Nyttemmin tonttirajan toisella puolen sijaitseva pytinkirakennus on 1800-luvulta. Edelleen pihaa rajaa punamullattu puoririvi ja hirsinen navetta. Navetan taakse jää karjapiha. Pihapiirin ulkopuolella puoririvin takana on talousrakennusten rivi, joka muodostaa kujan. Hieman syrjässä on kaksi vanhaa viljaaittaa. Isotalon ja Sukkalan pellot liittyvät maisemallisesti Kodiksamin kulttuurimaisemaan. Harvinaisella tavalla umpipihamuodon säilyttänyt 1800-luvun taloryhmä, osa valtakunnallisesti merkittävää ympäristöä.

91 Kuolimaan kulttuurimaisema Lapinjoen molemmin puolin avautuva viljelymaisema, joka etelässä liittyy Korven kylän maisemiin. Perinteistä rakennustapaa edustavat Anttilan, Pertolan ja Ollilan rakennusryhmät sekä tuulimyllyn runko peltoaukealla. Vanha kylä, jossa perinteistä rakennuskantaa, osa valtakunnallisesti merkittävää ympäristöä. 92 Pohjanlahden rantatie Satakunnan rannikkoa myötäilevä keskiaikaisperäinen postitie, joka yhdisti aikanaan toisiinsa Turun ja Korsholman linnahallinnon. Pohjanlahden rantatie on hyväksytty valtakunnalliseksi matkailutieksi.


29

10

18 Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

11

Suojärvi

Perinnemaisemat

17

Pohjasjärvi

15

2 0

Vähä Leppijärvi

21

2,5

5

Km

119

3.9.2012118 SATAKUNTALIITTO

8

Lauttijärvi

4

Siikaisjärvi

Matinlammi

Sammi

6

5

1

20 2 Pitkäjärvi

Kallijärvi

Hirvijärvi

4

Majanselkä

Osara

1

Lavasjärvi

3 14

Samminmaja

Hirvijärvi

Alhonjärvi

Itäjärvi Niemijärvi Kivijärvi

18

Otamo

Vuorijärvi

Vähänsalonlahti

Housulammi

13

3

Vuorijärvi

19

7

Rakennettu ympäristö -kohde Venesjärvi

Rakennettu

ympäristö -alue

Ässälänjärvi

Muinaisjäännös

17

Perinnemaisema

Leväsjoki Leväslammi

11

12

5

Jokilammi Historiallinen tie

Lahnajärvi

15 5

6

Km

TAKUNTALIITTO

Soikanselkä Pyrstöjärvi

Isojärvi

13

Valkjärvi Iso Kivijärvi

3

Leväsjoki

3 Siikilän laitumet Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy rantaniittyä, metsälaidunta, hakamaata ja niittyä. Kohteen arvoon vaikuttavia tekijöitä ovat vanhojen maankäyttömuotojen jatkuminen sekä alueen edustavuus ja erikoisuus.

Valkkijärvi

10

7

2 Pihlajamäen9laitumet Valtakunnallisesti merkittävä perinnemaisema, johon sisältyy metsälaitumia, hakamaita ja niittyjä. Kohteen arvoon vaikuttavia tekijöitä ovat vanhojen maankäyttömuotojen jatkuminen, edustavuus, monipuolisuus ja koko. Alueella esiintyy uhanalainen pussikämmekkä.

15

7

Vähäjärvi

329

2 Leväslammi 4 11 5 1 Koskelan laitumet Valtakunnallisesti merkittävä perinne- Lahnajärvi maisema, johon sisältyy metsälaidun7 ta, hakamaata, niittyä ja ketoa. Kohteen arvoon vaikuttavia tekijöitä ovat sen edustavuus, erikoisuus, vanhat ra- 13 Isojärvi 8 ja rakenteet sekä huomikennukset onarvoinen lajisto. Alueella esiintyy uhanalainen ahonoidanlukko.

SATAKUNTALIITTO

Iso Leppijärvi

3

SIIKAINEN

Pohjakartta: Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata 16 _lisenssi_versio1_20120501

9

Vähänsalonlahti

19

Haapajärvi

Honkajärvi

Otamo

14

23 4 Leppijärven Ylisentalon laitumet Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy metsälaidunta ja hakamaata. Kohteen arvoon vaikuttavia tekijöitä ovat sen edustavuus sekä vanhat rakennukset ja rakenteet. 24

Pyrstöj

Iso Kivijä


330

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

5 Leväsjoen Heikkilän laitumet Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy metsälaidunta, kallioketoa ja hakamaata. Kohteen arvoon vaikuttavia tekijöitä ovat sen edustavuus sekä vanhat rakennukset ja rakenteet. 6 Nokan laitumet Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy metsälaidunta, kallioketoa ja hakamaata. Kohteen arvoon vaikuttavia tekijöitä ovat sen koko sekä vanhat rakennukset ja rakenteet. 7 Raunilan laitumet Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy metsälaidunta, niittyä ja hakamaata. Kohteen arvoon vaikuttavia tekijöitä ovat hakarakenteen edustavuus sekä vanhat rakennukset ja rakenteet.

Rakennettu ympäristö 1 Siikaisten kirkko Arkkitehti K.A. Reiniuksen suunnittelema puukirkko vuodelta 1889. Malliltaan kirkko on länsitornillinen ristikirkko, jonka runkohuoneesta ulkonevat lyhyet ristivarret. Alttarin takana on runkohuonetta matalampi särmikäs kuoriosa. Arkkitehtuuriltaan kirkko on 1800-luvun loppupuolen tyypillistä kertaustyyliä. Kirkko sijaitsee mäellä hautausmaan ympäröimänä. Portin vieressä on ilmeisesti kirkon ikäinen puinen ruumishuone. Rikasilmeistä puukirkkoarkkitehtuuria 1880-luvulta.

7 Tunturikosken silta, Pyntäinen Vuonna 1908 rakennettu yksiaukkoinen kivisilta, jossa myös kaiteet ovat kivestä. Aivan sillan vieressä kulkee uusi tie ja silta. Kivisilta 1900-luvun alusta. 8 Perälä, Leppijärvi Perälän talonpoikainen rakennusryhmä näkyy tielle peltoaukean takaa. Puhdastyylinen punamullattu päärakennus on 1880-luvulta. Pihassa on vanhoja aittoja. Tasapainoinen talonpoikaistilan rakennusryhmä 1800-luvulta. Hirsimäki Leppijärven kylässä. Kuva: Niina Uusi-Seppä.

2 Kirkon ympäristö Kirkkomaisemaan liittyy kansakoulu, ruumishuone, Anttilan rakennusryhmä, kirkkosilta ja sillan lähistöllä olevat rakennukset. Anttilan päärakennus on eräiden tietojen mukaan rungoltaan 1600-luvulta. Rakennuksen ulkoasua on uusittu. Pihassa on vanha aitta ja kaivo. Kolmiaukkoinen kivisilta on valmistunut vuonna 1899. Rakennuskannaltaan monipuolinen kirkkoympäristö.

jööstä. Pihapiiriin on siirretty vanha Siikaisten lainamakasiini, joka on myös museokäytössä. Rikasmuotoinen puinen kansakoulu 1870-luvulta siikaislaiseen tyyliin.

3 Kirkonkylän kansakoulu Siikaisten kansakoulu on yksi niistä monista Satakunnan kansakouluista, joita rakennettiin Antti Ahlströmin lahjoitusvaroin. Siikaisten koulu avattiin vuonna 1876. Vanhaa koulurakennusta on jatkettu myöhemmin. Rakennuksessa on ”siikaislainen” kuisti. Koulurakennus on restauroitu museokäyttöön ja se muodostaa piharakennuksineen ja puutarhoineen edustavan näytteen entisajan koulumil-

5 Koirakarin silta, Siikaisten kk Vuonna 1891 rakennettu kaksiaukkoinen kivisilta. Muutama vuosi sitten silta korjattiin asentamalla sen päälle leveä betonikansi. Kivisilta 1800-luvun lopulta.

4 Siikaisten pappila Vuonna 1871 rakennettu pappilan päärakennus, jota on myöhemmin (ilm. 1905) lisärakennettu. Pappilan piha on puistomaisesti istutettu. Kirkollista virkataloarkkitehtuuria 1870-luvulta.

6 Metsäpirtti, Kirkonkylä Pitkään kanttori Koskisen talona tunnettu uusrenessanssivuorattu puinen asuinrakennus on vuodelta 1901. 1900-luvun alun kaunis puutalo.

9 Leppijärven kulttuurimaisema Osa Leppijärven kylän rakennuksista sijaitsee harvakseltaan Iso-Leppijärven ympärillä. Merkittävimpiä yksittäiskohteita ovat Isotalo, Hirsimäki ja Starck. Isotalo on rakennettu vuonna 1890. Talossa on koristeellinen lasikuisti, pihalla luhtirivi ja kivikellari. Hirsimäen entinen piharivi on vuodelta 1890, Starckin suuri uusrenessanssityylinen päärakennus vuodelta 1886. Siikaislaisen leiman rakennuksille antavat komea kaksoiskuisti ja katolla oleva vellikello koristeellisessa telineessään. Kivinavetta on vuodelta 1884 ja koristeellinen aittarivi lienee 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Valtakunnallisesti merkittävää talonpoikaisarkkitehtuuria. 10 Otamon kylä Siikaisten vanhin kylä Otamo sai pysyvän asutuksen ilmeisesti vasta 1600-luvulla oltuaan sitä ennen eräaluetta. Perinteistä rakennuskantaa on mm. Vanhatalon, Juhalan ja Mikkolan tiloilla. Juhalan tasapainoinen rakennusryhmä on vuodelta 1905. Päära-


331

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Lindi Leväsjoen kylässä. Kuva: Niina Uusi-Seppä. Otamon Vanhatalo. Kuva: L auri Putkonen.

kennuksen ulkovuoraus oli tuohon aikaan muodissa ollutta tyyliä. Vanhatalon komea päärakennuksen vanhin osa on vuodelta 1876, nykyiseen mittaansa se on rakennettu 1800-luvun jälkipuoliskolla. Kulmapilastereissa on erittäin taidokkaasti kaiverretut ruusukoristeet. Kuisti on siikaislaista tyyppiä. Rakennuksen ullakolle on rakennettu asuinhuoneita ja julkisivuun on lisätty frontoni. Pihan toisella sivulla on pienempi asuinrakennus 1800-luvulta. Kivi- ja tiilirakenteinen navetta on vuodelta 1867, tiilinen makasiini vuodelta 1880 ja kellari vuodelta 1875. Pihaan johtaa lehtipuukuja. Valtakunnallisesti merkittävää talonpoikaisarkkitehtuuria. 11 Leväsjoen kylä ja kulttuurimaisema Leväsjokilaakson viljelykset mutkittelevat vaihtelevasti kylän kohdalla. Kyläs-

sä on säilynyt erittäin paljon perinteistä rakennuskantaa mm. Ylisentalon, Vanhatalon, Heikkilän, Koskimäen, Lindin, Ala-Soinin, Yli-Soinin ja Kruunarin tiloilla. Päärakennuksista useimmat ovat 1800-luvun loppupuolelta, Kruunarin vuodelta 1852 ja Ala-Soinin huvilamainen päärakennus 1900-luvun alusta. Kylän keskustassa on ryhmä vanhoja kaupparakennuksia. Kyläkeskuksen länsipäässä on vuosisadan alussa rakennettu Leväsjoen rukoushuone. Myllykummulla on vanha harakkamylly ja aitta. Perinteinen kyläympäristö, jossa paljon vanhaa siikaislaista rakennusperintöä. 12 Österlund (Ylinentalo), Petkele Österlundin talonpoikaistilan komea päärakennus on vuodelta 1803, ulkovuorauksen yksityiskohdat ovat

1900-luvun alkupuolelta. Myös osa tilan talousrakennuksista on vanhoja. 1800-luvun talonpoikainen pihapiiri. 13 Vuorijärven kylä Vuorijärven rannalla sijaitsee samanniminen pieni kylä. Alueen maastoerot ovat huomattavat. Ylhäällä mäellä on Ylisentalon hyvin säilynyt rakennusryhmä, joka on rakennettu umpipihan muotoon. Alhaalla laaksossa ovat vieri vieressä Erkkilä ja Juhantalo (Alinentalo). Perinteisemmän ulkoasun omaava Juhantalon päärakennus on vuodelta 1874, rakennuksessa on siikaislainen kuisti ja salkoon kiinnitetty vellikello. Erkkilän päärakennus on rakennettu vuosina 1806–07, mutta sen kuisti ja ikkunat ovat uusittuja. Myös siinä on koristeellinen vellikello. Pihassa on lisäksi vanhoja aittoja ja muita talousrakennuksia.

Valtakunnallisesti merkittävää talonpoikaisarkkitehtuuria. 14 Hirvijärven kulttuurimaisema Hirvijärven kylässä ei ole selvää kyläkeskusta vaan rakennusryhmät sijaitsevat varsin hajallaan. Rimpinevanojaan laskeutuvat pellot tekevät maisemasta mielenkiintoisen. Perinteistä rakennuskantaa on mm. Westergårdin, Ala-Kallion, Heikintalon, Keitaanpään ja Koiviston tiloilla. Kylän vanha kansakoulurakennus on 1900-luvun alusta. Perinteistä talonpoikaista rakennuskantaa väljässä kyläympäristössä. 15 Mikkolanojan silta, Sammi Kauniisti holvattu yksikaarinen kivisilta vuodelta 1897. Kivirakentamisen taidonnäyte 1800-luvun lopulta.


1

5 15 15

332 22 10

9

4

12

6

2 64 8

7

15

Neittamojärvi

3

12

1

SirttalaKatavisto Lavajärvi

Ahmasjärvi

14 2

3

Kajajärvi

1

Pääksy

7

5

32

9

21

15

6 8

4

31

4 13 14

20 1

SirttalaKatavisto

14

13

19

3

1

2

1

12 11

Pääksy

40

7

5

39

6 8

4

13

9 23

Pyhäjärvi

1

38

Korpi

1

10

30

Löytäne

29

Pyhäjärvi

12

Riittiö

9

11

Korpi

Harjunkylä

10

Löytäne

11

Vähäjärvi

TO

28

24

Mullasjärvi Iso Palijärvi

12

25

3

Vähäjärvi

12

26

Koskeljärvi

Pikku Palijärvi

27

Iso Palijärvi Pikku Palijärvi

0

2,5

Elijärvi

5

Km Korpijärvi

Pohjakartta: Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009 Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501

SATAKUNTALIITTO

3.9.2012

Muinaisjäännökset 1 Tupamäki 31 Säkylän Pyhäjoella Luukelan talon ympäristössä on eri aikoina tehty rautakautisiin hautauksiin viittaavia löytöjä. Talon länsipuolella oleva Tupamäki on vähäinen peltojen ympäröimä tasalakinen joka sijaitsee 20moreenikumpare, 41 vain noin 50 metrin etäisyydellä Pyhä21 järveen laskevasta Pyhäjoesta. Turun yliopisto tutki paikkaa kaivauksin vuosina 1989–1991. 40 Tutkimuksissa Tupamäeltä löydettiin rakennuksiin viittaavia paalun- 39 jälkiä, tulisijoja sekä viisi raudansulatuskuopiksi tulkittua rakennetta. Ne on ajoitettu merovingi- ja viikinkiajalle. Löytöaineistossa on runsaasti, yli Loimijoki 200 kg, rautakuonaa sekä mm. pala38 nutta savea ja keramiikkaa. Lisäksi on löydetty muuta asuinpaikalle 12 Riittiö tyypillistä aineistoa, kuten eriaikaisia niittejä ja nauloja, mahdollisia kangaspuiden saHarjunkylä vipainoja, tulusraudan katkelma sekä palanutta luuta ja eläinten hampaita. Ajoittavia löytöjä ovat pronssinen hevosenkenkäsolki sekä rautainen paimensauvaneula. Löytökerroksista on lisäksi tehty C14-ajoituksia.

Rakennettu ympäristö

Vaaljärvi

SATAKUNTALIITTO Elijärvi

28

SÄKYLÄ

Köyliönjärvi

Karhusuo

Vähäjärvi

Lammijärvi

1

7

8

20

10

Historiallinen tie

12 11

29

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, 24 kuntakohtainen luettelo

15 Rakennettu ympäristö -kohde 3 Rakennettu ympäristö -alue 23 Muinaisjäännös 3 6 Perinnemaisema 19 4

4 1310 14

11 6Köyliönjärvi 1

9 järvi

5

4

27 9 7

8 13

Karhusuo

30

3 3 5 1 8 23

14

SÄKYLÄ

1

5

28

24

10

1

1 Säkylän kirkkoympäristö, Iso-Säkylä Antti Piimäsen suunnittelema puinen Kustaa III:n nimikkokirkko valmistui vuonna 1776. Työn saattoi loppuun Antin poika, Mikael Piimänen. Malliltaan kirkko on Lounais-Suomessa ta-

30

29


333

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

vallinen tyyppi, jossa pohjaltaan suorakaiteen muotoisen pitkäkirkon jatkeena on runkohuoneeseen kiinteästi liittyvä tapulimainen torni. Eteinen ja sakaristo muodostavat runkohuonetta kapeammat ja matalammat ristivarret. Tapulimainen barokkitorni on kolmijakoinen siten, että korkea pohjakerros on neliömäinen, toinen ja kolmas kerros kahdeksankulmaisia. Vuonna 1976 kirkko katettiin paanuilla ja maalattiin punaiseksi. Kirkko sijaitsee vanhan hautausmaan keskellä. Kirkkoaukion laidalla sijaitsevan kirkkoherranpappilan päärakennus on rakennettu vuonna 1921. Lehtevän pihan toisella sivulla on vanha luhti. Kirkon kaakkoispuolella on vuonna 1965 valmistunut seurakuntakeskus ja siihen liittyvä asuinrakennus. Arkkitehti Pekka Pitkäsen suunnittelemat rakennukset heijastavat aikansa betonirakentamisen niukkaa estetiikkaa. Kirkkomaisemaan liittyy myös 1991 valmistunut, arkkitehti Ilpo Raunion suunnittelema valtion virastotalo, jonka arkkitehtuurissa toistuu Rantatien funkistalojen arkkitehtuuri. Kuulun kirkonrakentajan ylväs puukirkko 1700-luvulta. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu ympäristö. 2 Katinhäntä, Iso-Säkylä Kirkon vieressä on tiheään asuttu Katinhännän alue, jonka asutus koostui jo 1700-luvulla pääasiassa käsityöläisistä ja mäkitupalaisista. Alueen reunassa on Nikkarin vanhan talonpoikaistilan päärakennus, jonka ikkunat on suurennettu myöhemmin. Nikkarin vanha aitta on tyypiltään jalka-aitta ja sen oviseinällä on erillinen katos säkyläläiseen

tapaan. Muutoin Katinhännän alue on osin uusiutunut, mutta vanhat rakennukset muodostavat yhä pienimittakaavaisen, viehättävän asuinalueen Pyhäjärven rantatörmällä. Kirkkoaukion laitaan on siirretty tuulimylly, joka on tyypiltään jalkamylly. Alun perin Köyliöön vuonna 1883 rakennettu mylly muistuttaa ajasta, jolloin Säkylässä oli kaikkiaan 15 tuulimyllyä. Omaleimainen, tiivis pientaloalue Pyhäjärven rantamaisemassa. 3 Säkylän kotiseutumuseo, Iso-Säkylä Pyhäjärven rannalla sijaitsee Säkylän 1961 perustettu museoalue, jonne on siirretty Mäntylän torpan päärakennus, aitta, savusauna, mäkitupalaisasumus sekä vuonna 1833 rakennettu suuri lainajyvästön makasiini. vuonna 1996 alueelle siirrettiin Löytäneen Syrjän torpan hirsinen navetta. Kotiseutumuseo siirrettyine rakennuksineen järven rannalla. 4 Seurakunnan leirikeskus, Pihlava Säkylän seurakunta tilasi 1970-luvulla arkkitehtitoimisto Pitkänen, Laiho & Rauniolta suunnitelmat Pyhäjärven saareen rakennettavaan leirikeskukseen. Puurakenteinen kokonaisuus käsittää majoitus- ja kokoontumisrakennuksen sekä erillisen saunan. Rakennukset ovat hyvässä kunnossa ja alkuperäisessä asussaan. Sauna valmistui vuonna 1983, ja sen suunnitteli arkkitehti Pekka Pitkänen (Arkkitehtitoimisto Pitkänen-Laiho-Raunio). Leirikeskuksen päärakennus sen sijaan valmistui vasta vuonna 1988 ja

Seurakuntakeskus. Kuva:Pentti Pere, SatM.

Rantatietä. Kuva: Pentti Pere, SatM.

sen on suunnitellut rakennusarkkitehti Eija Hesso (arkkitehti Kauko Kauniston toimisto). Moderni leirikeskus järvimaisemaan sovitettuna. 5 Rantatien funktionalistiset liikerakennukset Rantatien varrella on säilynyt monia 1900-luvun alkupuolen liikeraken-

nuksia. Vuonna 1929 rakennettu entinen Kansallisosakepankin klassisistinen liikerakennus on näistä vanhimpia. 1930-luvulla Rantatien varteen kohosi monia funktionalistisia liikerakennuksia, jotka antavat yhä oman sävynsä katukuvaan. Osuuskaupan talo vuodelta 1936 on tyypin tuttu edustaja. Vuonna 1991 valmistunut, arkkitehti Ilpo raunion suunnittelema valkea


334

virastotalo toistaa arkkitehtuurissaan liikerakennusten henkeä. Liiketaloarkkitehtuuria 1920- ja 1930-luvuilta. 6 Seuratalo Honkala, Vähä-Säkylä Vuonna 1909 rakennettu nuorisoseurantalo Honkala sijaitsee Pyhäjärven

Mäkitalon aitat. Kuva: L auri Putkonen.

Korvenkylää. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

rannalla urheilukentän vieressä. Rakennuksen varhaisasusta muistuttaa suippokärkinen torni, muutoin rakennus on uusittu ja peruskorjattu 1990-luvulla. Seuratalon viereisessä maastossa on kaksi tervahaudan pohjaa. Tervanpoltto olikin Säkylän talonpojille tärkeä sivuansio vaikka Kauttuan ruukki velvoittikin jatkuvasti talonpoikia polt-

tamaan sille sysiä. Tervanpolton valtakausi jatkui Säkylässä 1700-luvulta aina 1900-luvun puolelle. 1900-luvun alun seurantalo Pyhäjärven honkia kasvavalla rantatöyräällä. 7 Vähäsäkylän koulu Vähäsäkylän kansakoulu aloitti toimintansa 1882. Vuonna 1912 valmistui jugendtyylinen koulurakennus Yleisten rakennusten ylihallitukselta saatujen tyyppipiirustusten mukaan. Rakennuksen ikkunamuotoja on muutettu sotien jälkeen. Koulun toiminta on loppunut vuonna 2005. 1900-luvun kouluarkkitehtuuria.

tettiin suurten pitojen aikana. Karppilan paritupatyyppinen päärakennus on vanhimmilta osiltaan 1700-luvun lopulta. Toolan tilalla on vanhojen hirsiaittojen komea ryhmä. Pyhäjoen puukoulu on vuodelta 1934, ja sitä on jatkettu 1950-luvulla. Tiivis kyläkeskus Pyhäjoen ja vanhojen tielinjojen varrella.

8 Mäkitalo, Vähä-Säkylä Mäkitalon talonpoikaistilan päärakennus on vuodelta 1875, nykyisen asunsa se sai vuosien 1934 ja 1959 korjauksissa. Pihassa on vanha luhti ja vuonna 1900 rakennettu kivinavetta. Maantien varressa on kolmen aitan komea rivi ja vanha harmaakivikellari. Kahden aitan etuseinässä on ovikatos. Yksi aitoista on sulkanurkkainen. Aittojen takana on vanha kuivuri. Lisäksi talossa on vanha riihi. Yksi Iso-Säkylän harvoista säilyneistä talonpoikaistaloista komeine aittoineen.

10 Korven kylän kulttuurimaisema Korven kylä kuuluu Pyhäjoen ohella Säkylän vanhimman asutuksen alueeseen. Kylä paloi vuonna 1819. Perinteistä rakennuskantaa on useilla tiloilla. Mainittakoon, että Antintalo umpikartano siirrettiin vuosina 1930-31 Helsinkiin Seurasaaren ulkomuseoon juuri Korven kylästä. Antintalon nykyinen, klassisistinen päärakennus on vuodelta 1928. Rantasepän puinen päärakennus on 1800-luvulta, pihapiiriä rajaavat hirisiet ulkorakennukset. Rekon pitkä päärakennus ja iso vilja-aitta ovat palon jälkeiseltä ajalta. Se on kunnostettu muutama vuosi sitten. Kylän pienimuotoiset peltoalat sijaitsevat jokivarressa. Korvessa on säilynyt museomyllynä vesiturbiinilla käyvä Alinen Mylly, joka on rakennettu 1949.

9 Pyhäjoen kylä Pyhäjoen kylä on saanut pysyvän asutuksensa ilmeisesti jo rautakauden lopulla. Muinoin tiheään rakennetun kylän keskustassa on yhä vanhaa rakennuskantaa, mm. lukuisa määrä aittoja. Kylän vanhimpia asuinrakennuksia on Loisen hirsipintainen salirivi, jota käy-

11 Löytäneen kylä ja kulttuurimaisema Varsin myöhään asutettu Löytäneen kylä sijaitsee voimakkaasti mutkittelevan Pyhäjoen rantamilla. Kylän viljelymaisemat ovat vaihtelevia. Perinteistä rakennuskantaa on useilla tiloilla vaikkakin vanhoja rakennuksia on viime vuosina purettu.


335

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Tuomolan pihassa on vanha luhti. Kyläympäristö, jossa vielä useita vanhoja rakennuksia. 12 Pyhän Henrikin tie l. Huovintie Yläneeltä tuleva Pyhän Henrikin tie erkanee Kristelinportin luona rantaa pitkin kulkevaksi Airikintieksi ja varsinaiseksi pyhiinvaellustieksi, joka kulkee Koirankallion ja Sileiden Kallioiden kautta Korven kylään ja sieltä edelleen Huovinrinteen kautta Köyliön Kankaanpäähän. Kohteen historia on esitetty Köyliön kohdalla. Valtakunnallisesti merkittävä pyhiinvaelluspolku. 13 Huovinrinteen varuskunta Honkia kasvavalle Huovinrinteen kankaalle rakennettiin vuosina 1963– 67 ajalle tyypillinen “korpivaruskunta”. Arkkitehti Osmo Lappo antoi väljästi maastoon sijoitetuille kasarmi- ja asuinrakennuksille karun modernin ilmeen. Erityisesti ruokala-, urheilu- ja sotilaskotirakennuksissa välittyy ajan betoniestetiikkaa arvostava henki. Varuskunta-alueen asemakaavan laati puolustusministeriön arkkitehti Pentti Viljanen, hallinnollisen keskuksen suunnitelmista vastasi arkkitehti Osmo Lappo ja kasarmeista arkkitehti P. Rajala. Kasarmialueen viereisen asuntoalueen asuinrakennukset sekä varuskuntakerhon suunnittelivat arkkitehdit Tyyne ja Reino Lammin-Soila ja alueen vanhan kaupparakennuksen Suunnittelutoimisto Matti Haapala. Modernin varuskunta-arkkitehtuurin tyylipuhdas tuote. Valtakunnallisesti merkittävä.

Seuratalo Honkala. Kuva: L auri Putkonen.

14 Pyhäjärven ja Köyliönjärven välinen kulttuurimaisema Pyhäjärven ja Köyliönjärven välinen alava peltolakeus on Satakunnan suurimpia yhtenäisiä peltoalueita. 15 Lännen tehtaiden asuntoalueet Länsi-Suomen Sokeritehdas Oy perustettiin Säkylään vuonna 1951 ja se aloitti toimintansa 1953. Tuotantorakennuksia on sen jälkeen uusittu jatku-

vasti. Tehdasalueen vanhempaa rakennuskantaa edustaa konttorirakennus, joka valmistui vuonna 1954. Suunnittelijoina olivat arkkitehdit Erkki Karvinen ja Keijo Ström. Laajennuksen vuonna 1986 on suunnitellut arkkitehti Matti Jokisalo. Arkkitehti Erkki Karvinen suunnitteli 1950-luvulla virkailijoiden ja työntekijöiden asuinrakennukset. Ylempien toimihenkilöiden harjakattoiset, lautavuoratut talot sijaitsevat puistomaisella

rantavyöhykkeellä, työntekijöiden paritalot lähempänä tehdasta. Tehdasalueen tuntumassa on Länsi-Säkylän päiväkoti Onnimanni. 1980-luvun alussa rakennetun päiväkodin suunnittelivat arkkitehdit Kari Järvinen ja Timo Airas. Teollisuuden luomaa asuntoarkkitehtuuria Pyhäjärven rantamaisemassa.


3 33 3 3 3Noormarkunjoki 3 3 3Noormarkunjoki 3 3 33 33 104 ULVILA 104 3 ULVILA 3 336 108

108

124

124

146

146

137

145

145

Inhottujärvi Inhottujärvi

Tyvijärvi

74

69

69

73

59 56

57

52

37

60

61 60

12

80

13

Palus

Alamäki Alamäki Sunniemenkorpi - Karhukorpi Sunniemenkorpi - Karhukorpi

19

19

2 3

2

1 3

3 4

4

0

2,5

5

Joutsijärvi Joutsijärvi

Alho - Kovelinmäki Alho - Kovelinmäki

18 9

9

1

1 13

Maamittauslaitoksen Maastotietokannan 08/2012 aineisto http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501

1

36

36 32

32

Levanpelto Levanpelto

33

33

Juupajärvi Juupajärvi

19

34

34

Salmijärvi Salmijärvi

Levajärvi

Pitkäselkä Pitkäselkä Levajärvi

19

26

26

17

Sääksjärvi Sääksjärvi

3

18 17

11

22

1

27

Katinhäntä Katinhäntä

9

11 13

2

2

18 8

35

35 Leineperi Leineperi

28

26

26 24

Rantamaa Rantamaa

20

28 27

25

25

Pyhäjärvi

24

1

Km 16 Km 16 5

Pohjakartta: 3.9.2012 SATAKUNTALIITTO 3.9.2012 SATAKUNTALIITTO Taajamat ja kylät, YKR © SYKE ja TK 2009

SATAKUNTALIITTO

30

Kangas Kangas

123 Kuorila 23 Suolisto Kuorila Suolisto 20

18

14

Pyhäjärvi

22

22

8 2,5

30

29

Ruonajärvi Ruonajärvi

9

0

Palus

57

61 1

14

Saarijärvi Keksalmi Saarijärvi Lutajärvi Keksalmi Lutajärvi Palusjärvi Palusjärvi

37

10 16 3 16 11 11 210 6 2 65 17 15 17 15 5 Makkaramäki - Alhonmäki Makkaramäki - Alhonmäki 8 78 13 7 12

80

Kourijärvi Kourijärvi

21

21

58

58

62

62

Veikkojärvi Veikkojärvi

Palojärvi

29

59 56

52

Palojärvi

1

Kokemäenjoki Kokemäenjoki

71

146

63

63 1

70

71

146

42 41

7268 6768 67 70

31

64

64 4442 41

Karhijärv Karhijärvi

Järventausta Järventausta

Tyvijärvi

65

6665

Kalajärvi

Iso-Lankko Iso-Lankko

31

Historiallinen tie

44

8 Kalajärvi

135 135 139 139

146

146

Perinnemaisema

66

Joutsenjärvi

Alajärvi

Rakennettu ympäristö -kohde

Muinaisjäännös

81

Alajärvi

Haukijärvi Haukijärvi

Rakennettu ympäristö -alue

1

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo Joutsenjärvi

Iso-Invatna Iso-Invatna

137

Lassilanjoki Lassilanjoki

22

3

19 19 20 20 21 21

Pitkäjärvi

Pitkäjärvi

58

58 57

57


337

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

ULVILA Perinnemaisemat 1 Keropäänkallio Maakunnallisesti arvokas perinnemaisema, johon sisältyy metsälaidunta, kallioketoa ja ketoa. Alueella on useita huomionarvoisia lajeja.

Muinaisjäännökset 1 Eskola ja Hämäläinen Ulvilassa Kullaan Levanpellossa Kullaanjoen varressa sijaitsevilta Eskolan ja Hämäläisen tiloilta tunnetaan useita muinaisjäännöksiä: asuinpaikkalöytöjä sekä röykkiöitä. Asuinpaikkakerroksia ei ole kaivauksin tutkittu, mutta Eskolan tilan maanomistajan Satakunnan Museoon toimittamien löytöjen sekä inventointien perusteella tiedetään, että paikalla sijaitsee Kiukaisten kulttuurin aikainen asuinpaikka. Viereisellä Hämäläisen tilalla samassa loivasti jokeen laskevassa rinteessä on ollut kaksi röykkiötä, joista toinen on tutkittu vuonna 1969. Matala, kiven ja maansekainen röykkiö oli rakenteeton. Kaivauksissa röykkiöstä löydettiin nk. Morbyn keramiikkaa sekä savitiivistettä, joka kertoo mahdollisesti lähistöllä sijainneesta rakennuksesta. Lisäksi löydettiin palanutta luuta. Keramiikkalöytöjen perusteella röykkiö voidaan ajoittaa pronssikauden lopulle tai rautakauden alkuun. Lähistöltä tunnetaan parikymmentä vastaavaa matalaa röykkiötä, joita ei ole tutkittu.

2 Liikistö Ulvilan Liikistön muinaisjäännösalue on aivan Ulvilan vanhan keskustan tuntumassa sijaitseva, ympäristöstään selvästi kohoava metsäinen saareke. Liikistö onkin entinen Kokemäenjoen saari, joka voimakkaan maankohoamisen vuoksi on kasvanut kiinni mantereeseen jo vuosisatoja sitten. Ensimmäiset arkeologiset tutkimukset Liikistössä tehtiin 1930-luvulla, lisäksi 2000-luvulla alueella on tehty koekaivauksia. Kaikkiaan Liikistössä on tutkittu yli 100 hautaa. Tutkituista haudoista suurin osa on löydöttömiä kristillisiä hautauksia. Osa haudoista on ollut merkitty kivilaaoin tai laattalatomuksin, yhtä hautausta merkitsi pystykivipaasi. Liikistön hautausmaata on rajannut kiviaita, joka on edelleen osittain näkyvissä. Sen sijaan hautoja merkinneet kivilaatat eivät enää ole paikoillaan. Löydöttömien ruumishautausten ajoittaminen on vaikeaa, mutta rahalöytöjen perusteella alueella on ollut toimintaa 1200-luvulta aina 1400-luvun jälkipuolelle asti. Liikistöstä hautausmaan keskeltä löydetyt kiviperustat on aikaisemmin tulkittu jäänteiksi kahdesta eriaikaisesta kirkosta: vanhemmasta puukirkosta sekä myöhemmin samalle paikalle aiotusta kivikirkosta. Nykytutkimuksen mukaan voidaan varmasti sanoa ainoastaan, että Liikistössä on sijainnut keskiaikainen hautausmaa, jonka keskelle on myöhemmin alettu rakentaa kiviperustusta. Perustuksen rakentamisen ajankohtaa ei ole voitu selvittää. Jo 1900-luvun alussa Liikistön mainitaan olleen pitkään Pappilan hakamaana ja paikalta tiedettiin haetun

kiviä useaan Ulvilassa rakennettuun kivinavettaan. Liikistön muinaisjäännösalue on rauhoitettu muinaismuistolain lisäksi myös luonnonsuojelulailla. 3 Ulvilan keskiaikaisen kaupungin paikka ja Kellarimäki Ulvilan keskiaikaisen kaupungin paikka sijaitsee nykyisen kirkon eteläpuolella, Isokartanon tilan tuntumassa tasaisella joenvarsipellolla. Paikalla on vuosina 1973–1977 suoritettu kaivaustutkimuksia, joissa alueelta todettiin kulttuurikerrosta, toistakymmentä rakennuksenpohjaa ja esinelöytöjä. Fosfaattikartoituksen perusteella löytökeskittymä on noin 80 x 300 m laajuisella alueella joen suuntaisesti jokeen laskevan harjanteen päällä. Keskeisin kaupunkialue on sijainnut Päkkiojan eteläpuolella. Kirkkojuovaksi muuttuneen merenlahden rannassa ovat sijainneet sataman laiturit. Maan pinnalle näkyviä rakenteita ei ole säilynyt. Noin 150 m keskiaikaisen Ulvilan kaupungin alueesta itään sijaitsee Kellarimäki, peltojen ympäröimä matalalla metsäinen kumpare. Rakenne, josta mäki on saanut nimensä, sijaitsee mäen kaakkoiskulmassa. Se on neliömäinen, n. 13x13 metrin laajuinen kuopanne, jonka laidoille on luotu maavalli. Kuopan rinteet viettävät suppilomaisesti sisäänpäin siten, että pohjalla tasaisen alan laajuus on enää 4,5x5,5 m. Kuopan lounaiskulmassa on säilynyt mahdollinen sisäänkäynti, maan tasalle johtava luiskamainen kohta. Vuoden 1996 inventoinnissa luiskan kohdalle tehtiin koekuoppa. Siinä pintaturpeen alta alkoi tiilimurskan

ja laastin sekainen kerros, joka jatkui 70 cm syvyyteen. Perimätieto väittää paikkaa vanhaksi Ulvilan kaupungin tai Pyhän Gertrudin kiltatalon kellariksi. Rakenteen ajoituksen ja luonteen selvittämiseksi tarvittaisiin uusia kaivaustutkimuksia.

Rakennettu ympäristö 1 Ulvilan kirkko ja kulttuurimaisema Uusimman tutkimustiedon valossa näyttää siltä, että Ulvilan kivikirkko on rakennettu 1400-luvun loppupuolella. Samalla paikalla on ollut puukirkko mahdollisesti jo 1200-luvun lopulla. Keskiaikaisen kivikirkon runkohuoneessa on kolmitraveinen, kahdeksan pilasterin kannattama holvaus, joka on tyypiltään ainutlaatuinen Suomessa. Lähimmät esikuvat löytyvät Ruotsista. Myös tiilestä muurattu päätykoristelu on samalta kaudelta. Kirkon länsipuolella olevan kellotapulin alaosa on vuodelta 1757. Sen rakennusmestarina mainitaan porilainen Jaakko Winberg. Tapuli uusittiin 1862 G.Th. Chiewitzin suunnitelman mukaan. Tällöin vanha sipulikupoli vaihtui terävään huippuun. Sekä kirkko että tapuli ovat paanuilla katettuja. Kirkon vieressä sijaitseva kappalaisen pappila Lutiska rakennettiin vuonna 1802. Sen nykyinen vuoraus on 1800-luvun lopulta. Rakennus sijaitsee kirkon välittömässä läheisyydessä kauniin pihapuiston ympäröimänä. Kirkon ympäristön maisemakokonaisuuteen liittyy lisäksi uusi seurakuntatalo, Kirkkojuopa sekä sen ylitse johtava vanha puusilta, Saaren kartano ja


338

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

puisto sekä Trumetarin ja Isokartanon rakennusryhmät. Satakunnan merkittävimpiä keskiajan kirkkoja ympärillään laaja, historialtaan ja rakennuskannaltaan monipuolinen ympäristö. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.

ta. Nykyisen asunsa talo sai 1800-luvun puolivälin tienoilla suoritetussa korjauksessa. Tilan kivinen karjakartano on vuodelta 1911. Lisäksi rakennusryhmään kuuluu vanhoja luhti- ja aittarakennuksia. Tila sijaitsee maisemallisesti merkittävän Kirkkojuovan varrella. Muinaisen Ulvilan kaupungin ydinalue, jossa komea kaksikerroksinen puukartano 1700-luvulta. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.

2 Saaren kartano Entinen upseerinpuustelli, jonka kaksikerroksinen puinen päärakennus on vuodelta 1805. Laajan puiston ja puutarhan ympäröimä kartano sijaitsee Kirkkojuovan varrella vanhaa kirkkoa vastapäätä. Aurora Karamzin syntyi Saaren kartanossa 1808. Upseerin virkatalo 1800-luvun alusta. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 3 Trumetari Entinen ratsutila, joka on saanut erikoisen nimensä taloa 1600-luvulla hallinneista isännistä, jotka toimivat torvensoittajina, ”trumpetareina” Rehbinderin rykmentissä. Nykyinen, lähinnä empiretyyliä oleva päärakennus on 1800-luvun puolivälistä. Tältä ajalta on myös koristeellinen viistokulmainen pääkuisti. Tilan rakennusryhmä sijaitsee kauniilla paikalla jokirannassa vanhan kirkon tuntumassa. Vanha virkatalo ja rustholli, jonka päärakennus 1800-luvulta. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 4 Isokartano Ulvilan Isokartanon päärakennus ja puisto sijaitsevat keskiaikaisen Ulvilan kaupungin välittömässä tuntumas-

Trumetari. Kuva: L auri Putkonen.

sa. Kokemäenjoen suisto sijaitsi keskiajalla Ulvilassa ja paikka oli Kokemäen ohella seudun merkittävin kauppakeskus. Kaupunkioikeudet Ulvila sai 1365 mutta menetti ne 1558 kun kaupunki siirrettiin nykyisen Porin paikalle. Keskiaikainen kaupunginpaikka sijaitsee nykyisen Isokartanon pelloilla. Kauppapaikan ensimmäinen kirkko sijaitsi Liikistössä. Kartanon pellot ovat muinaismuistoaluetta. Isokartanon tila muodostettiin 1620-luvulla kahdes-

ta kruununtilasta. Oltuaan läänitettynä ja lahjoitettuna suuraatelisille se peruutettiin takaisin kruunulle 1683 ja sittemmin siitä muodostui perintötaloksi ostettu ratsutila. Kaksikerroksinen, ”pohjalaistyyppisen” päärakennuksen runko on ilmeisesti 1700-luvun lopulta. Tällöin se oli keskiosastaan kaksikerroksinen, nelilapekattoinen rakennus, kuten läheinen Saaren kartano. Kiinteän sisustuksen kustavilaiset yksityiskohdat ovat peräisin tästä vaihees-

5 Gammelgård, kirkkoherranpappila Ilmeisesti jo 1200-luvulta samalla paikalla sijainnut papin virkatalo. Uusrenessanssityylinen kookas päärakennus valmistui 1894. Pihapiirin tuntumassa sijaitseva punakivinen karjarakennus on 1800-luvun lopulta. Vehmaan puiston ympäröimä pappila sijaitsee Kokemäenjoen rannalla Liikistön vanhan kirkonpaikan läheisyydessä. Pihasta johtaa koivukuja nykyisen kirkon suuntaan. Varhaiskeskiajalta meidän päiviimme pappilakäytössä ollut virkatalo. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 6 Liikistön kirkkomaa Liikistön muinaisessa saaressa on sijainnut hautausmaa ja mahdollisesti jo 1200-luvulla rakennettu puukirkko. Hautausmaan käyttö on alkanut ehkä jo 800-luvulla ja lienee päättynyt 1400-luvulla. Maastossa on havaittavissa säännöllisiä raunioita, jotka on tulkittu muinaisen kivikirkon perustuksiksi.


339

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Historiallisen, ja todennäköisesti myös esihistoriallisen, ajan kiinteä muinaisjäännös. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 7 Ravanin leirialue Entisen Suomen sotaväen seitsemännen reservikomppanian kasarmi- ja leirialue 1880-luvulta. Alkuperäisistä rakennuksista on säilynyt miehistökasarmi, vääpelin asuintalo, ammuskellari ja varastorakennus. Ravanin pellot laskeutuvat Kokemäenjokeen. Historiallinen reservikomppanian kasarmialue. 8 Sippola ja Mäki-Sippola, Ravani Vanhan joenvarsitien varrella sijaitsevat talonpoikaistilat, joista Mäki-Sippolan päärakennus on 1830-luvulta ja Sippolan päärakennus on vuodelta 1875. Tien toisella puolen avautuu Ravanin kenttä. Kaksi edustavaa talonpoikaistilan päärakennusta 1800-luvulta. 9 Haistilan lossipaikka 1640-luvun alusta 1900-luvulle käytössä ollut lossipaikka ja siihen liittyvät rantalaitureiden jäännökset. Historiallinen joenylityspaikka. 10 Spinkkilä, Friitala Kokemäenjoen rannalla sijaitsevan Spinkkilän pitkä päärakennus on 1830-luvulta. Kokonaisuuteen kuuluu lisäksi vanha hirsiaitta, luhti ja kivinen makasiini. Laaja omenapuutarha kehystää rakennuksia. 1800-luvun hyvin säilynyt talonpoikaistilan rakennusryhmä.

11 Friitalan Nahka Oy:n tuotantolaitokset Nahkuri Arthur Hellman perusti Friitalaan 1892 nahkurinliikkeen, joka pian kasvoi yhdeksi alansa suurimmista yrityksistä. Vuonna 1912 liike muuttui osakeyhtiöksi. Pääosa tehdasrakennuksista on 1930-luvun suurten laajennusten ajalta. Niiden arkkitehtuuria leimaa ajan funktionalismi. Samaa arkkitehtuuria jatkettiin 1947–50 kun Arvi Hellemaan suunnittelema uusi osa valmistui. Tehdasalueen tuntumassa on lisäksi suuri puinen konttorirakennus vuosisadan alusta. Funktionalistisen kauden tiilinen tehdasrakennus, Suomen nahkateollisuuden merkittävin laitos. 12 Villa Helleranta Teollisuusneuvos Arvi Hellemaa rakennutti 1930-luvun lopulla Kokemäenjoen rantaan komean funkishuvilan arkkitehti Jalo Viljasen laatimien suunnitelmien mukaan. Puistomaisen pihan reunalla sijaitseva autotallirakennus noudattaa samaa tyyliä. Ulvilan teollisuushistoriaan kiinteästi liittyvä funktionalistinen asuintalo 1930-luvulta.

Spinkkilä. Kuva: L auri Putkonen.

13 Friitalan pysäkin vanhat rakennukset Poistettu listalta 14 Mattilan talo, Friitala Mattilan talon pitkä, punamullattu päärakennus on Friitalan vanhimpia asuinrakennuksia. Perinteisen asun säilyttänyt talonpoikaistilan päärakennus.

Friitalan Nahka Oy:n konttori. Kuva: Pentti Pere, SatM.

15 Friitalan Nahka Oy:n asuinalue Friitalan Nahka Oy:n yhtenäinen työsuhdeasuntojen rivi rakennettiin vuo-

sina 1940–41. Rakennusten arkkitehtuurissa on funktionalistisia piirteitä. Keskustalossa on aiemmin sijainnut yhdyskunnan lämpökeskus, saunat ja


340

voimistelusalit. Se on korjattu nuorison monitoimitaloksi. Vuonna 1945 rakennettiin vielä kahdeksan tyyppitaloa. Teollisuusyrityksen rakennuttama yhtenäinen asuntoalue 1940-luvulta. 16 Vainiolan omakotialue, Friitala 1940-luvulla palstoitetulle maalle kasvanut omakotialue, jonka rakennuskanta on ajalle ominaista 1 1/2-kerroksista tyyppiä. Pensasaidat reunustavat tontteja ja katunäkymiä. Laaja jälleenrakennuskauden omakotialue, jossa rakennuskanta säilyttänyt perinteisen ilmeensä. 17 Lattomeren kulttuurimaisema Entinen merenpohja, joka jo 1600-luvulla oli kuivunut suoksi. Suunnitelmallinen kuivatustyö aloitettiin 1700-luvulla professori Johan Kraftmanin johdolla, mutta loppuun ne saatettiin vasta 1800-luvun lopulla. Nykyisin alue on laajana peltoaukeana. Järvenlaskun seurauksena syntynyttä peltomaisemaa. 18 Rintala, Friitala Friitalan Rintalan tilan rakennusryhmä muodostaa hyvinhoidetun kokonaisuuden, jossa päärakennus on ilmeisesti 1900-luvun alkupuolelta ja toinen, punamullattu asuinrakennus 1800-luvulta. Perinteisen asunsa säilyttänyt talonpoikaistalo. 19 Suosmeren kylä ja kulttuurimaisema Ainutlaatuisen hyvin sarkajaon aikaisen ryhmäkylän luonteen säilyttänyt

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt, kuntakohtainen luettelo

taloryhmä. Suosmeren kylä on syntynyt ilmeisesti 1300-luvun alussa ja sen ensimmäiset asukkaat ovat olleet ruotsinkielisiä. Kylän varhaisin nimi oli Svartingsmare, mikä viittaa Ahvenanmaalle. Keskiajalla kylässä on toiminut kiltalaitos. Elantonsa kylä sai pääasiassa kalastuksesta ja maanviljelyksestä. Nykyisin kylän päärakennukset sijaitsevat harjanteella vieri vieressä. Kleemolan päärakennus on 1800-luvun puolivälistä, Käyrän vuodelta 1903 ja Sunivan 1850-luvulta. Lisäksi kylässä sijaitsee toinen Kleemolan talo, Ala-Tuorin ja Holkerin päärakennukset sekä joukko vanhoja karja- ja talousrakennuksia. Kylän länsipuolella avautuu viljelymaisema, jotka keskiajalta periytyvä maantie halkoo. Kulttuurimaisema liittyy laajempaan Kokemäenjoen ja Harjunpäänjoen maisemakokonaisuuteen. Poikkeuksellisen tiiviinä säilynyt ryhmäkylä, jossa paljon vanhaa rakennuskantaa 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta. Osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. 20 Kaasmarkun kylä ja kulttuurimaisema Kaasmarkun kylä on perustettu ilmeisesti myöhäiskeskiajalla. Sen varhaisin nimi Karsmack viittaa ruotsinkielisten asukkaiden rajametsistä käyttämään nimitykseen. Harjunpäänjoessa eli Kaasmarkunjoessa on jo 1600-luvulla ollut kaksi myllyä. Nykyisin tästä myllyperinteestä muistuttaa 1800-luvun keskivaiheilla rakennettu ns. Keskinen mylly, joka on kunnostettu. Vuonna 1863 kylän maatalouteen perustuva ominaisluonne muuttui voimakkaasti, kun lukkari J.F.

Jaakola Kaasmarkun kylässä. Kuva: Pentti Pere, SatM.

Nyström perusti Kaasmarkun villankehruu- ja kangastehtaan. 1875 tehdasta laajennettiin kutomolla ja värjäyslaitoksella. Parhaimmillaan tehdas työllisti 150 työntekijää. Tehdas lopetti toimintansa 1926 tulipalon tuhottua tehdasrakennukset. Harjunpäänjoen varrella on säilynyt paljon jälkiä tästä kylälle tärkeästä vaiheesta. Tehtaanmäellä sijaitsee verkatehtaan entinen päärakennus vuodelta 1870 sekä joitakin työväen asuintupia. Valtaosa työväestä asettui kuitenkin asumaan joen toiselle puolen Fatiporiin, jonka rakennuskanta on vielä tänäänkin pienimuotoista ja tiheään rakennettua. Kaasmarkun kylässä on säilynyt lukuisa joukko rakennuksia, jotka kertovat 1800- ja 1900-luvun vaihteen vilkkaasta yhteiskuntaelämästä ja talkootoiminnasta. • Kaasmarkun kansakoulu rakennettiin vuonna 1898. Se on tyypillinen kaksi luokkahuonetta ja opettajan asunnon käsittävä koulurakennus.

• Vanhan kyläasutuksen keskelle rakennettiin rukoushuone 1906. Rakennuksen alkuperäinen jugendasu on myöhempien korjausten yhteydessä hieman kärsinyt. • Vuonna 1907 rakennettiin VPK:n talo. Rakennuksen ulkoasu on myöhemmältä ajalta. • Fatiporin keskellä sijaitseva työväenyhdistyksen talo valmistui 1911. Rukoushuoneenmäellä on kaksi vanhaa aittarakennusta. Samoin Fatiporista jokirantaan johtavan kujan varrella on kaksi aittaa vuodelta 1796. Kullaalta Ulvilaan johtava kirkkotie ylitti Harjunpäänjoen vanhan kirkkosillan kohdalla. ”Museosiltana” säilytetty yksiholvinen kivisilta on rakennettu 1860. Maisemallisesti Kaasmarkun asutus on jakautunut kolmeen maastokohtaan: Rukoushuoneenmäelle, Fatiporiin ja joen toiselle puolen Tehtaanmäelle. Näitä yhdistää jokivarren viljelymaisema, joka lännessä liittyy edelleen


341

Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna

Harjunpään–Kuorilan laajoihin viljelytasankoihin. Laaja kyläympäristö, johon liittyy vahvasti teollinen menneisyys. 21 Sunniemen kartano ja kulttuurimaisema Historiallinen kartanoalue, jonka alku juontaa 1300-luvulta ja jonka peltoja on viljelty siitä lähtien. Kartanon vanhan päärakennuksen iästä ei ole tarkkoja tietoja, mutta se lienee rakennettu ennen 1800-luvun puoliväliä. Sen vuorauskoristelu on erittäin runsasta varsinkin kuisteissa. Nykyinen päärakennus on vuodelta 1888. Arvo Suomenmaan suunnittelema rakennus on myös rikkaasti koristeltu. Kartanoon liittyy laaja puistoalue. Tilan länsi- ja pohjoispuolella avautuu laaja Kokemäen- ja Harjunpäänjokeen laskeutuva viljelymaisema. Historiallinen kartanoalue, jossa rikkaasti koristeltu päärakennus 1800-luvun jälkipuolelta. 22 Harjunpään kylä ja kulttuurimaisema Korkealle peruskallioselänteelle keskiajalla syntynyt kyläasutus. Vuonna 1920 kylässä raivosi suurpalo, joka tuhosi lähes koko rakennuskannan. Luonnon ja ihmiskäden yhteisvaikutuksesta kylä muodostaa kuitenkin yhä omaleimaisen ympäristön. Harjunpäänjoen rannassa on säilynyt alkuperäisessä asussaan vanha Rautsun kyläsepän paja. Kallioiselta harjanteelta avautuvat komeat näkymät asutuksen yli pitkälle Harjunpäänjoen ja Kokemäenjoen rantapelloille. Maisemakokonaisuus

jatkuu yhtenäisenä Sunniemen taakse yhtyen siellä Suosmeren kulttuurimaisemaan ja toisaalla Kuorilan ja Kaasmarkun kylän pelloille. Kuorilankylässä on maisemallisesti merkittävä Töyräänkallio, joka kohoaa selväpiirteisesti peltojen keskeltä. Harjunpään monumentaalinen koulurakennus on vuodelta 1953. Koulun lähellä sijaitsee Vähä-Kreulan edustava talouskeskus, jossa päärakennus lienee rakennettu 1800- ja 1900-luvun vaihteen tienoilla. Kallioselänteellä sijaitsevaa kyläasutusta. 23 Suolisto Suoliston kartanon päärakennus on 1820-luvulta, mutta sen nykyasu on myöhäisemmältä ajalta. Rakennushistoriallisesti mielenkiintoisempi on suuri, vuonna 1892 rakennettu navetta. Rakennusmateriaalina on käytetty läheisen Leineperin ruukin kuonatiiltä. Vuonna 1920 rakennukseen liitettiin talliosa. Kartanoympäristö, jossa monipuolinen rakennuskanta 1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta. 24 Kullaan kirkko ja kirkonseutu Seurakunnan puinen kirkko rakennettiin alunperin 1766–67 kirkonrakentaja Tuomas Ravoniuksen johdolla. Alkuperäisessä muodossaan se oli tyypillinen lounaissuomalainen länsitornillinen pitkäkirkko, johon runkohuonetta kapeammat ja matalammat kylkiäiset liittyvät. Nykyiseen asuunsa kirkko korjattiin 1879–80 arkkitehti C.J. von Heidekenin suunnitelmien mukaisesti. Korjauksen yhteydessä

Kullaan kirkko ja lainajyvämakasiini. Kuva: Pentti Pere, SatM.

torni sai uuden muodon, alttarin taakse rakennettiin uusi sakaristo ja kirkko vuorattiin aikansa kertaustyyliin. Kirkon vieressä on vanha lainajyvämakasiini, jossa on nykyisin kotiseutumuseon kokoelmat. Kirkonmäen ulkomuseoalueelle on siirretty tyypillinen 1800-luvun asuinrakennus, kaksi aittaa, riihi ja paja. Kirkkomaisemaan liittyy lisäksi vuonna 1910 rakennettu yksiholvinen kivisilta sekä 1800- ja 1900-luvun vaihteessa rakennettu pappilan päärakennus. Kullaan kunnantalo on rakennettu vuonna 1952. Se kuvastaa hyvin aikakaudelleen tyypillistä pienimittakaavaista virastotaloarkkitehtuuria. 1700-luvun puukirkko, joka saanut nykyasunsa 1800-luvun lopulla. 25 Harjula Kookas suojeluskuntatalo, joka on läpikäynyt peruskorjauksen

1930-luvulla talossa toimi paikallinen suojeluskunta. Talon sisätilassa huomio kiinnittyy tynnyriholvattuun kattoon ja näyttämöön. Jugendtyylinen suojeluskuntatalo kirkonkylän harjulla. 26 Koskin kylä ja kulttuurimaisema Kirkonkylän harjanteella kulkevalta tieltä avautuu itään kaunis viljelymaisema. Peltojen keskellä on Kiviniemen perinteinen rakennusryhmä. J