Page 1

LUONNOSSA MAAILMALLA VII

SANTTU AHLMAN

KOILLIS-PUOLA JA BALTIAN MAAT 15.–23.8.2015


PUOLA

KOILLIS-PUOLA & BALTIAN MAAT 15.–23.8.2015 SANTTU AHLMAN

Kärkyin hieman tilaisuutta päästä heinäkuun lopulla Puolan suuntaan autoreissulle Minna Salon kanssa. Sopiva aikaikkuna varmistui vasta 6.8., jolloin buukkasin heti lauttamatkan sekä majoitukset reilun viikon päähän alkavalle tourneelle. YÖKSI VIROON LA 15.8. Nappasin Minnan kyytiin Kangasalan kukkakaupasta kello 14.00 ja vartin yli olimme hakeneet kaikki loput romppeet. Matka kohti Länsisatamaa alkoi vahvasti, sillä käännyin tavoilleni uskollisesti heti ensimmäisestä risteyksestä väärään suuntaan. Väli Kangasalta Helsinkiin taittui nopsaan, ja ajoimmekin ilman pausseja, sillä Tallinkilta tuli aiemmin viesti, että kannattaa huomioida Helsinki City Marathonin aiheuttama mahdollinen ruuhka. Vaan eipä ollut minkäänmoista ruuhkaa Helsingissä, joten satamassa olimme hyvissä ajoin klo 16.15; jouduimme venailemaan 2 h 15 min lähtöä. No, hyvä niin – ehdimme täyttää ristikkoa ja höpistä. Baltic Queen ei ollut kovin täynnä ja valtaosa näytti olevan sellaisia, jotka jäivät Tallinnan päässä paattiin maate. Setti kesti 3,5 tuntia, joka meni suhteellisen joutuisasti, kun kävimme ensin syömässä ja sitten minä pelasin 20 € Break the Spelliin – kaikki meni heti, mutta hieno sekä ankea hetki samalla kertaa jälleen. Pistin Luoman Samille viestiä heti. Sieltä tuli vastapalloon, että ”uusi 20 € sisään ja lykkyä pyttyyn ;)”. Tax freessa ihmettelimme jälleen kusetushintoja ja nappasimme snadisti mässyä matkaan. Shoppailemassa oli aivan sairas väkimäärä ja hamstraus jengillä toden teolla käynnissä, joten jonottamisessa vierähti pitkä siivu. Viron puolella menimme toviksi kannelle, koska meri oli todella tyyni ja lämmin – uskomatonta. Auringon puoli oli tosin täynnä leirejä ja tupakansavua taas niin, että meille tuli heti öklö olo. Lintuja oli liikenteessä tolkuttoman vähän. Siirryimme vielä puoleksi tunniksi varjon puolelle, jolloin näimme joitain satoja mustalintuja, pari haahkaa ja allia sekä jokusen lokin. Yhdellä luodolla kökki satoja merimetsoja. Minna imuttamassa aurinkoenergiaa.


Ikimuistoinen majapaikka.

Ehdimme vielä poiketa syömään leivät ja fiilistelemään iskelmäbaarin karaokea – jäätävää shaissea ja varmaankin juuri siksi meikäläinen oli tohkeissaan häppeningistä. Satamassa pääsimme säkkipimeässä klo 22.00 pian ulos, ja ei muuta kuin suoriltaan kohti Pärnua ja Tahkurannan majapaikkaa. Haaveilin pöllöistä, mutta paskan marjat – liikennettä tuli vastaan niin paljon, että häiki ilkeästi koko ajan. Väsymys oli jo aika kova, kun haeskelimme epätoivoisesti Naarismaan Hostellia puolilta öin. Onneksi löysimme sen kuitenkin melko helposti. Olin ihan varma, että paikka on todella rauhallinen, koska olimme jossain huitsin tuutissa, mutta pihalla parveili nuorisoa tuiskeessa ja järkyttävä biletys päällä. Onneksi yksi jeesasi, kun soitimme Minnan puhelimesta pitäjälle – ketään ei ollut nimittäin mailla halmeilla nuorisoa lukuun ottamatta. Pian lähitalosta tuli Kaido, joka näytti huoneen. Jengiä taisi olla viitisentoista ja yksi oli kovin huolissaan miten saamme nukuttua; sanoi, että voi vaikuttaa musiikin tasoon, mutta ei muuten, kun on kovaäänistä porukkaa. Menimme huoneeseen, joka oli melkoinen läävä – ei siivottu pitkään aikaan ja suoraan alla biletystilat. Huh huh, ei ihan ykkösfiilis. Kaido toi vielä lakanat, jotka itse virittelimme – likaiset sellaiset... Ei pyyhkeitä, yhteinen vessa kuvottavassa kunnossa ja sitä rataa. No, koitimme asettautua maate. Telkesin oven ylimääräisellä isolla patjalla, mutta eipä se melua vähentänyt, eikä juuri myöskään korvatulpat.


Jänönapiloita.

VARASLÄHDÖLLÄ PUOLAAN SU 16.8. Yö oli todellista kurimusta – ei millään unta. Petivaatteet olivat niin surkeat, että tunsin kutinaa tuon tuosta (ehkä psykologista) ja vedin välillä reisitaskuhousut sekä pitkän paidan päälle ja heitin likaisen peiton veke. Sitten tuli taas kylmä ja niin edelleen. Viiden aikaan kävin vessassa, jolloin talo oli vihdoin hiljainen. Kumpikaan meistä ei ollut nukkunut yhtään. Minä taisin onneksi nukahtaa vajaaksi kolmeksi tunniksi sen jälkeen, mutta Minna ei nukkunut sitäkään. Kahdeksan jälkeen aloin jo heräillä, ja nousimme kello 8.30 koomassa. Päätimme, että saman tien ylös ja lähdemme maksamatta koko roskasta. Ja niin teimme – hyvin pikainen pakkaus ja livahdus auton kanssa kohti Puolaa. Ensimmäinen kerta, kun jätin ikinä maksamatta, ja nyt se tuli tehtyä vieläpä hyvällä omatunnolla. Summa summarum: Naarismaa Hostel go! Ajoimme hitusen matkaa kohti Latvian rajaa, ja stoppasimme ensimmäiselle huoltsikalle aamiaiselle. Vedimme leipää, jogua ja hedelmäpaloja. Minna huomasi onneksi suihkupalvelun hintaan 2 € per henkilö, joten kävimme molemmat nollaamassa hostellin ja edellisen matkustuspäivän kuonat. Se teki terää ja fiilis parani välittömästi väsymyksestä huolimatta. Session jälkeen painelimme Kabliin, jossa poikkesimme lintuaseman torniin. Auton vieressä komeili isoja jänönapilakasvustoja sekä muun muassa ruusuruohoa. Valokuvasimme myös mysteeripensaan, joka osoittautui tuonnempana samettisumakiksi. Lintuja oli kuitenkin kovin vähän liikenteessä, emmekä löytäneet lyhyellä tornivisiitillä mereltä kuin jokusen silkkiuikun ja naurulokin.

Santtu plokkailemassa lajistoa Kablin lintutornissa.


Esimerkki latvialaisesta hautakoristelusta.

Jatkoimme pian Ainaziin. Tienposket näyttivät olevat pullollaan jänönapilaa sekä ilmeisesti rikkaporkkanaa. Kasvihommat saivat kuitenkin vielä odotella. Ainazissa stoppasimme heti eräälle parkkikselle, jolloin nollasin Viron havikset. Viron puolen viimeisellä rantastopilla tuli vielä rannasta tundrakurmitsa, kolme valkovikloa, punajalkaviklo ja kolme viitatiaista sekä kasvipuolelta merisinappikasvustoja. Ainazin jälkeen päädyimme Via Balticalle, joka oli valitettavasti todella hidas tietöiden takia. Aikaa paloi, mutta onneksi meillä ei ollut tiukkaa aikataulua. Poikkesimme tutulle hautuumaalle katsomaan pensasta, joka selvisi iltasella; kyseessä on valeakaasia, pienellä epävarmuudella höystettynä tosin. Hautuumaalla Minna urkki floristin fanaattisuudella hautavihkoja. Samalla ihastelimme miljöötä setä ”hautapihojen” penkkejä. Tällä kertaa emme havainneet pähkinänakkelia tai nokkavarpusta. Riikan nurkilla kurvasimme Hesburberiin vetämään kerrosateriat hintaan 4,10 euroa. Samalla haimme kaupasta vettä, jätskiä ja muuta tykötarvetta. Latvian puolella ei sitten ollutkaan juuri mitään nähtävää patokompleksia lukuun ottamatta. Lintupuolella oli todella hiljaista – hyvä kun edes variksia näimme jossain. Ensimmäinen kattohaikara tuli näkökenttiimme vasta hieman ennen Riikaa, ja Latvian puolen saldo oli vain 16 yksilöä. Mukavin autohavis oli eittämättä naarasniittysuohaukka.

Merisinappia Itämeren rantavyöhykkeellä.


Tyypillistä maalaismaisemaa Liettuassa.

Liettuan puolella ajelimme tovin, kunnes taas nollasin vihkoon Latvian havikset – muuten olisin mennyt sekaisin, kun maat vaihtuvat tuon tuosta. Menimme hieman päätiestä syrjään, ja paikalta varmistimme vihdoin, että tienvarsilla olleet siniset kukinnot kuuluivat sikurille. Samalta paikalta plokkasimme myös sirppimailasta. Liettua olikin sitten pelkkää ajoa. Joskus neljän jälkeen alkoi jo uni painaa raakasti molempia. Matkaa oli kuitenkin vielä useita tunteja jäljellä. Lintuja oli vaihtelevasti, mutta pääosin hiljaista. Petojakin oli todella nihkeästi, kunnes saavuimme maan eteläosiin, jossa aloimme hiljalleen nähdä hiiri- ja ruskosuohaukkoja sekä yhden niittysuohaukan. Kattohaikaroita ynnäsimme loppuun asti, ja Minna meinasi saada hepulin, kun sata ei mennyt Liettuan puolella rikki – sigma jäi lukemaan 94. Eteläosan loputtomilla pelloilla oli myös useita isoja hyyppäparvia, 450 frugin lössi sekä hemaisema 8 000 kottaraisen jatkuvasti muotoa vaihtanut armada. Mahtava kerrassaan! Liettua vaihtui vihdoin Puolaksi ja maasto muuttui kumpuilevaksi. Päätimme painella suoriltaan Suwalkiin. Majapaikkaan löysimmekin helposti, ja olimme perillä nuutuneina kello 19.00. Kirjauduimme viihtyisän oloisaan hotelliin nimeltä Cosciniec pod Strzecha, painuimme suihkuun ja lähdimme syömään. Alhaalla oli jotkut pippalot, joten odottelimme kauhulla loppuuko biletys jälleen klo 5 aamulla tai jotain. Illalla minä kirjoittelin vielä turinaa ja Minna kutoi hullun lailla – mummo mikä mummo... Maate menimme puoli kympin nurkilla, jolloin herätykseen oli ruhtinaalliset 12 tuntia. Alakerran hipat loppuivat onneksi hyvissä ajoin. Diagnosoitu neuloosi.


Luostarin sisäpihaa.

WIGRYÄ RISTIIN RASTIIN MA 17.8. Heräsin kello 1.30 koiran haukkumiseen ja pelkäsin, että pitääkö sen takia valvoa koko yö. Vaan niinpä nukahdin pian uudelleen ja vasta klo 7.15 alkoi unet loppua. Takana oli kuitenkin jo yhdeksän sikeää tuntia rauhallisessa meiningissä. Väsyä minulla oli siltikin, mutta unta ei riittänyt. Minna heräili hiljalleen, mutta köllöttelimme vielä punkassa jonnekin yhdeksän nurkille, kunnes menimme vetämään aamiaisen. Perushyvää settiä, joskaan ei niin tuhti ja mannermainen kuin odottelin. Ensimmäinen uusi Puolan pinna napsahti, kun katselin ikkunasta ulos ja ohi viuhtoi tervapääsky. Kymmeneltä aloitimme päivän retkeilyt, jolloin navigoimme heti suoriltaan Camaldomesin Monasteryyn, joka olikin komea paikka – historiaa jo jostain 1000-luvun alusta munkkimeininkeineen. Luostarivisiitti jäi kiinnostamaan edellissyksyn Puolan lintumatkalla, kun näimme Luoman Samin kanssa luostarin tornit (Lintuja maailmalla XVII). Paikalla oli aamulla rauhallista, mikä oli mahtava juttu. Talsimme linnakkeenomaiseen kompleksiin ja kysyimme karttaa vastaanotosta, mutta siellä oli vain jotain alueen maksullisia karttoja. Talsimme ja fotailimme miljöötä, kunnes painelimme torniin, jossa naikkonen pyysi lippuja. Eipä meillä niitä ollut, mutta saimme neljällä slotyllä (about 1 €) tiketit, jotka oikeuttivat pääsyn kolmeen eri kohteeseen vapaan alueen lisäksi. Valitettavasti yhtikäs missään ei ollut mitään plakaatteja englanniksi, joten kiinnostava historia jäi käytännössä kokonaan pimentoon. Kyseessä on kuitenkin munkkien aikoinaan asuttama luostari, johon lukeutuu useita eri rakennuksia. Mainetta pytinki niitti erityisesti vuonna 1999, jolloin paavi John Paul II punkkasi paikalla. Tornista avautui hulppeat näkymät lähijärville ja ennen kaikkea sisäpihalle. Kovin kauaa emme paikalla viihtyneet, sillä juuri meitä ennen paikalle ehti pieni joukkio muuta porukkaa, joten paikalla oli pientä ahtautta.


Luostarin koreita sisälmyksiä.

Seuraavaksi talsimme kryptaan, jossa tikettiin laitettiin rasti ruutuun. Reitti vei kellariin, jossa maakellarin haju tuli heti sieraimiimme. Fiilis oli spooky eli mukavan ankea. Pohjalla oli hieno seinämaalaus, ja Minna huomasi pienen lasiluukun, josta näkyi valoa. Kyseessä oli siis krypta asukkaan kera. Luiden seassa oli vanhoja kolikoita iso nippu. Todella mielenkiintoista! Vieressä oli toinen, mutta valo ei toiminut – kännyn valolla näimme kuitenkin, että kyllä sielläkin oli asukas. Umpeen muurattuja kryptia oli lukuisia. Hätkähdyttävä paikka. Ulostautumisen jälkeen näimme jälleen valeakaasian sisäpihalla, ja laji alkoi vihdoin saada sinetin – kyllä se mokoma on. Kolmas tiketin suoma etu oli käydä paavillisessa asumuksessa, joka oli kotoisan oloinen. Paavin vierailun vuoksi asunto on ilmeisesti julistettu pyhäksi nähtävyydeksi. Ennen puolta päivää jatkoimme eteenpäin tyytyväisinä näkemäämme. Ainoastaan opasteiden uupuminen jäi harmittamaan, aika kovasti itse asiassa. Seuraava etappi oli Wigryn kansallispuiston HQ, jonka sijainti oli hieman auki, vaikka olin nähnyt sen Samin kanssa edellissyksynä. Kysyimme museosta neuvoa, mutta sitä ennen plokkasimme tien poskesta sikurien ja sirppimailasten lisäksi ensimmäisen sinimailasen. Nuotitusten avulla löysimme paikan heti – se oli kivenheiton päässä meidän majapaikasta ja ajoimme siitä aamulla ohi. Ostimme puistoon tiketit koko päivälle, jolloin saimme hieman vinkkiä mihin kannattaa painella. Ostimme myös paremman kartan alueesta parilla egellä. Kävimme myös katsomassa pienen näyttelyn, mutta kaikki tekstit olivat puolaksi jälleen...


Pienen välipalatauon jälkeen painelimme parkkikselta ensimmäiselle opetusluontopolulle ja ihmettelimme hauskan näköisiä mehiläisfarmeja. Suunnistimme merkittyä polkua pälyillen vastaan tulevia kasveja. Linturintamalla oli totaalisen kuollutta – ei äänen ääntä. Seuraavat reilu 1,5 tuntia kuluivat tallustellessa reittiä ja jahtaamalla uusia kasveja. Niitä paukkui kivasti, parhaiten opaskylttien kohdalta. Ensiksi löysimme runsaana esiintyvää jänönsalaattia ja jossain vaiheessa myös komeaa lehtomaitikkaa. Varsinaista elispuolta edustivat kuitenkin muun muassa euroopansorvarinpensas, mustamarjakanukka, mustaselja, taponlehti ja nystysorvarinpensas, jota ei kasvikirjasta löytynytkään.

Kryptan synkkyyksiä.


Minnan jälkiruoka.

Erikoisia mehiläistarhauksia.

Reitin jälkeen ajoimme suoriltaan Suwalkin keskustaan Karczma Polska -ravinteliin, jossa minä tilasin kratachkaa ja Minna herringiä, joka sitten hetken odottelun jälkeen osoittautui lautaselliseksi silliä sipulin kera. Ei siis mitään muuta. Minna kun ei tykkää yhtään sillistä, eikä siinä ollut esimerkiksi uutta pottua kyljessä, niin ei ihan putkeen mennyt sessio. Onneksi minulle tuli kaksi jättiperunaa lihatäytteen kera, joten saimme molemmat vatsamme täyteen. Jälkkäriksi vedin jädeä ja Minna mantelikuorrutettua jäätelöä. Puolikoomassa kävelimme lyhyen matkaa, koska Minna oli plokannut kukkakaupan. Vaan olipa mokoma kiinni, joten floristin teollisuusvakoilureissu sai vielä hieman siirtyä. Kävimme vielä Tesco centerissä ihmettelemässä ruokien hintoja ja esitiedustelemassa limukka- / tuliaisjuomatilannetta. Jotakin ostettavaa tuli heti listallemme, joten meidän pitäisi vielä poiketa paikalla ennen lähtöä. Ostimme muutamaa sorttia juomia.


Keskustan piipahduksen jälkeen navigoimme Wigry-järven eteläosaan Gawrych Rudan itäpuolen poluille. Välillä stoppasimme näkötornille, josta ei ihmeellisiä maisemia ollut, mutta pienen nousun aikana huomasimme jonkin keltaisen kasvin kedolla, jota poikkesimme pällistelemään tullessa. Ei leikannut yhtään – kuin keltainen kissankäpälä. Näillä ajatuksilla löysimme lajin kuitenkin heti – hietaolkikukka. Hauska tapaus, jonka vieressä mäkimeiramikasvustoja. Jepa jee. Päädyimme opetuspolkujen parkkipaikalle, jossa kävimme ensin yhden lenkin, joka myötäili hevoslaidunta. Heti aluksi lajilistamme karttui kyläneidonkielellä ja lukuisilla tuoksuverijuurilla. Ilmeisesti vuorikaunokki on levinnyt sinne tänne. Paljon jäi määrittämättä, mutta talsimme tieuraa ison ja surkeine päärynöineen varustetun päärynäpuun ohi. Rannalla oli perussettiä, mutta vastarannan puissa vähintään 650 merimetsoa – kovasti siis sisämaata asuttavat. Uutena lajina näimme punalatvan, jonka saimme erinäisten syiden vuoksi määritettyä vasta kotimaassa. Polku jatkui metsän siimekseen, jossa oli selvästi kosteampaa. Metsissä oli jälleen paljon pähkinää ja muuta eteläistä tavaraa. Linturintamalla oli edelleen superhiljaista – joitain tinttien ääniä, muutamia hippiäisiä ja harmaasieppo, mutta kokonaisuutena död. Kävimme vielä toisen lenkin ja ihmettelimme jälleen ”hernettä”, joka ei taittunut lajilleen. Villiintyneinä lukuisissa paikoissa luikerteli imukärhivilliviiniä. Alue oli selvästi köyhempää kuin ensimmäinen sessio. Siirryimme vielä autolla kolmannen polun alkuun, jolloin näimme vihdoin muutaman kyltin tienposkessa. Yksi auttoi meidän uuden lajin näkemiseen – orapaatsama. Rantaa myötäilevän polun varrella oli kovan tuulen lisäksi lehtomaitikkaa, punalatvaa ja pikkutakiaista sekä villisikojen kaivantoja. Kovin oli siis hiljaista. Askel alkoi jo painaa lähes tauottoman kävelyn tuloksena ja verensokeri laskea. Kello repikin jo kuutta. Onneksi vielä viimeisellä tien pätkällä uutena lajina näimme hienon valkopyökin. Jeh! Autolla saimme helpotusta eli sulanutta Tobleronoa. Kurvailimme pikkuteitä pitkin majapaikkaan, jossa suihkuttelimme. Nollasin lintutilastot paperille ja pläräsin kuumeisesti kasvikirjaa. Puoli kasilta kävimme alakerran ravintolassa illallisella. Minä otin riisiä ja kananmaksaa, Minna possua. Perussettiä. Pläräsimme vielä Minnan kasvikirjan myös läpi – emme silti löytyneet muutamia mysteerilajeja. Tunnin kulutua palasimme huoneeseen, minä kirjoitin päivän epistolat ja Minna iski kätensä yllättäen kutomuksiin. Maate menimme vähää vaille yksitoista. Hietaolkikukkia ja rannan mölysammakko.


Church of the Sacred Heart of Jesus.

TUTKIMUSKOHTEENA AUGUSTOW TI 18.8. Heräsimme puoli ysin nurkilla, minkä jälkeen könysimme piakkoin aamiaiselle. Samat perussetit kitoihimme ja menoksi. Automme starttasi kello 9.40 kohti Augustowia. Tarkastimme heti muistiinpanoista kanavan cruiserin aikataulut; ehtisimme vasta iltapäiväyhden paattiin, joten meillä oli aikaa hengailla tovi kaupungilla. Ajoimme Augustowiin Via Baltican kautta, ja tie oli kerrassaan loistava ajaa – ei juuri mitään liikennettä, reilu satku nopeusrajoitusta ja kaksi kaistaa suuntaansa. Reitti kiersi hieman, joten pulpahdimme eri suunnasta kaupunkiin mitä arvelimme alun perin. Kurvasimme ensimmäiselle huoltsikalle, jossa tankkijeppe löi dieselit Skodan sisuksiin. Matkaa oli taitettu hitusen yli tuhat kilometriä, eikä menty vielä edes varatankilla. Koko Baltian maiden aikana kulutus oli vain 3,7 litraa per sata kilometriä, joten eipä polttoaineeseen ainakaan reissulla palanut rahaa juuri lainkaan. Ajoimme keskustan läpi, jolloin näimme sekä torin että hienon kirkon, kunnes kurvasimme sillan yli etsimään satamaa. Löysimme sen pian, samoin myös autolle hyvän parkkipaikan. Kävimme ostamassa tiketit kolmen tunnin kanava-ajelulle, jonka alkuun oli vielä vajaa kaksi tuntia. Ehdimme kälppiä keskustaan pullasorsa- ja kyhmyjoutsenlössien ohi. Kadut olivat siistit ja ilmanala mukavasti reilut 20 astetta. Ehdimme hyvin kirkkoon nimeltä Church of the Sacred Heart of Jesus, joka oli jälleen kerran jylhä monumentti, jonka sisukset olivat täynnä erilaisia alttareita. Itse asiassa jokaisessa nurkassa oli alttarit pääalttarin lisäksi. Porukkaa oli myös rukoilemassa siellä täällä.


Kirkkotuokion jälkeen jatkoimme pienen matkan torille, jossa oli viihtyisä meininki. Puistossa oli muun muassa hevoskastanjia ja jättikokoisia vaahteroita. Keskuskäytävällä oli suihkulähteen lisäksi tylyjä tauluja muistona toisen maailmansodan kauheuksissa. Suwalkin alue oli ollut natsien ja venäläisten välikädessä, ja Augustowista oli venäjän hermannit pistäneet satoja nuoria miehiä matkalle johonkin, eikä heistä enää koskaan kuultu mitään. Plakaateissa oli kaikkien nimet ja niiden valokuvat, joista sellainen on olemassa. Torilla vedimme hampparia ja pitsaa pikkunälkään. Palasimme autolle, josta otimme risteilylle tarvittavat romppeet, lähinnä juomaa, snacksia, kameravärkit ja kiikarit. Samassa oli vielä irtojäätelön ja sorbetin aika, mutta pian olimme jo Serwy-nimisen purtilon kannella, josta nappasimme heti kärkeen parhaat näköalapaikat. Aurinko porotti todella kuumasti ja huomasimme, että meillä ei ollut aurinkorasvaa, eikä myöskään lakkia tai muuta suojaa. Amatöörit... Paattiin sulloutui paljon porukkaa ennen kuin se lähti ajallaan kohti Necko-järHitusen kapea vesilukko. veä. Kanavan varrella oli rantabulevardia, monenlaista vesivempelettä ja oikeastaan kaikkea mahdollista. Näkymä oli hetken päästä kuin Suomesta – rannoilla tervaleppiä ja niiden edustalla järviruokovyö. Lintupuolella oli hyvin hiljaista, mutta uusiksi Puolan pinnoiksi napsahtivat kuitenkin liejukana ja pikkutiira. Muuten emme nähneet mitään mainittavaa – lähinnä sinisorsia, kalalokkeja ja jokusen silkkikuikun. Paatti oli piukassa porukkaa.


Purtilo alitti taitavasti pituudestaan huolimatta sillan. Vastatuuleen kääntyminen oli yllättävän kylmä; olimme jopa kananlihalla useaan otteeseen. Valitettavasti itse reitti oli totta puhuen hyvin tylsä. Oikeastaan ihmettelemistä oli vain vesihärveleissä: kymmenittäin polkuveneitä, kajakkeja, vesijettejä ja kaikkea mahdollista, myös kaapelirata wakeboardille. Muuten maisema oli samanlaista koko ajan, eikä mitään nähtävää ollut. Lopulta saavuimme onneksi vesilukolle, joka oli hieno kokemus. Paatin molemmin puolin jäi vain noin 10–15 senttiä tilaa, kun se ajettiin lukkoon. Portit suljettiin ja lukkoon nostettiin vesi, kunnes pääsimme korkeammalle puolelle – aivan kuin Panaman kanavassa. Lukkoja on noin sadan kilometrin matkalla vajaa 20, joista jokunen Valko-Venäjän puolella. Systeemi on rakennettu lähes 200 vuotta sitten ja sitä on ehdotettu Unescon maailmanperintökohteeksi. Se on rakennettu Venäjän vallan aikaan Aleksanteri I:n käskystä vesiyhteyden ja kauppareitin luomiseksi Veikselin kynnäälle saakka. Lukon jälkeen saavuimme paikkaan, jossa paatti rantautui. Nousimme pois kyydistä, koska luulimme, että kyseessä on tauko. Olimme nimittäin Sanctuary of Holy Mary -nimisellä monumentilla ja Paavin patsaalla. Kysyin kuitenkin varuiksi, että kauanko taukoa on. Sitä ei kuulemma ollutkaan vaan osa ryhmistä jäi paikalle. Huh, olisi ollut ikävä jäädä kyydistä mokan vuoksi. Paluumatka oli heikentyneen myötätuulen vuoksi paahtava, joten saimme väkisin punaa nassuihimme. Paluu oli aika tylsä, sillä maisemat olivat tietysti samat kuin tullessa. Hieman ennen kolmea saavuimme takaisin satamaan. Lähdimme oitis autolla lähimarkettiin hankkimaan pientä apetta ja juomaa. Sen jälkeen navigoimme tovi aiemmin näkemällemme monumentille. Osasimme sinne, kun näimme karttasovelluksen avulla paikan, jossa pyörähdimme paatilla. Kyseesä on naseva pieni kirkko, jossa Paavi oli vieraillut 1999 samaan aikaan kuin Wigryssä. Paikasta tuli sen vuoksi kuuluisa ja sinne tehtiin patsas. Kirkon seinillä on tauluja, sadoittain rukousnauhoja ja niin edelleen. Aika outoa – ennemmin Paavin palvontaa kuin jotain muuta. Käynnin arvoinen kohde joka tapauksessa. Pyhätön seinäkoristeluja.


Poikkesimme vielä läheiselle luontopolulle, jonka varrella oli punarinta ja ääntelevä nokkavarpunen. Onneksi ”svii”-ääni oli minulla jo syvällä betonissa. Uudeksi Puolan pinnaksi nasahti hernekerttu. Augustowsta ajoimme suoraan Tesco centeriin Suwalkiin, mistä ostin tuliaiseksi kassillisen erikoisjuomia Tonille, Samulle, Jonnelle ja Jalmarille. Joukossa muun muassa Good Nigth -relaxation drink ja muita uutuuksia. Kello oli reilut kuusi ja energiamme loppu, joten kukkakauppavisiitti sai jäädä väliin. Niinpä suuntasimme takaisiin majapaikkaan ja otimme loppuillan rennosti. Kävimme suihkussa, merkkasin linnut listaan ja ennen kaikkea suunnittelimme seuraavan päivän ohjelmaa, sillä mitään ei ollut mielessämme. Pähkäilyjen ja guuglettelujen jälkeen päädyimme siihen, että painelemme parin tunnin matkan länteen Hitlerin Pakollinen turistipotretti. ketunpesään sekä matkan varrella olevalle 1800-luvun alun linnakkeelle. Jeh, suunnitelma kuulosti todella hyvälle. Illalliseksi minä vedin sisäfilettä pinaatilla ja Minna lohta pinaatilla. Loppuilta oli osaltamme kutomista ja kirjoittelua. Harmillisesti Minnan lonkka oli kipeytynyt alkureissun aikana, mikä viittasi selvästi mummomaisuuteen. Sanctuary of Holy Mary.


SUDENPESÄÄN KE 19.8. Heräsin jo kello 7.45 ja Minnakin hiljalleen kolmen vartin päästä. Väsyä oli jälleen, mutta unta ei riittänyt. Minnalla puolestaan lonkka vihoitteli sen verran, että oli heräillyt pitkin yötä. Tutun aamupalakuvion jälkeen starttasimme kohti länttä kello 9.20, eli peräti kymmenen minuuttia normia aiemmin. Ketrzyniin olisi matkaa vain noin 130 kilometriä, mutta keskinopeuksien ollessa pieniä, tulisi matka kestämään noin kaksi tuntia ja vielä vartin päälle. Ja niin se todellakin kesti – taisi olla tismalleen sen mitä Lumian here oli lupaillut. Pikkuteitä oli mukava päristellä rauhassa, vaikka ne olivat kumpuilevia ja mutkaisia. Jalopuita oli paikoin useiden kilometrien rivistöt tienposkissa. Samaa reittiä ajoimme vastapalloon Luoman Samin lokakuussa 2014, joten sikäli kyseessä ei ollut ihan vieras pätkä. Otimme päivälle veikkauskisan, montako kattohaikaraa tulee vastaan. Minä veikkasin 16 ja Minna 13. Molemmat olivat lopulta hyvin lähellä, sillä sigma oli 14 porkkananokkaa; Minna vei siis voiton tällä kertaa. Muuten oli jälleen tolkuttoman hiljaista kaikkialla – lähinnä yksittäisiä kyyhkyjä taajamien ulkopuolella, eikä mainittavasti edes petoja. Wolfsschanzeen eli sudenpesään saavuimme noin klo 11.30, jolloin paikalla odotteli pitkä autoletka pääsyä parkkipaikalle. Mestoilla käy vuodessa 200 000 vierailijaa, joten eipä ihme jos hieman turistia puski. Saimme kuitenkin melko jouhevasti auton parkkiin, kunhan olimme maksaneet kahden hengen tiketit ja parkkimaksun. Vedimme autolla banskut ja otimme tykötarvetta mukaan. Poikkesimme vielä vessaan ja koin häkellyttävän hetken, kun joku keski-ikäinen jantteri veti hanurinsa paljaaksi asioidessaan pisuaarilla. Session jälkeen ostimme alueesta pienen opaskartan ja aloitimme kierroksen. Ilma oli mukavan vilpoinen lehvästöjen suojassa ja fiilis muutenkin hyvä. Tosin turistijoukoissa ei ole koskaan kiva viipottaa.


Sudenpesä oli Hitlerin eräs tärkeimmistä tukikohdista, jossa on ollut aikoinaan 80 erilaista rakennelmaa, myös pari lentokenttää ja muuta infraa. Paikka oli suunniteltu kestämään raskaan luokan ilmapommitukset ja sijoitettu strategisesti siten, että itäpuolella on järviketjut plokkaamassa venäläisiä. Suurimmat bunkkerit kuuluivat tietysti itse Hitlerille sekä hänen tärkeimmille upseereilleen. Parhaimmillaan betonibunkkerit ovat olleet kahdeksan metriä paksuja. Lopun lähestyessä rakennukset päätettiin tuhota, sillä ne olivat liian arvokkaita vihulaisten käyttöön. Niinpä paikalle tuotiin useita vaunullisia dynamiittia, joiden avulla järkyttävän kokoiset betonimöhkäleet ratkesivat liitoksistaan. Aikaa on kulunut jo 70 vuotta, joten kokonaisuuksia oli paikoin hankala hahmottaa. Osa rakennuksista on kuitenkin säilynyt kohtalaisessa kunnossa, ja ne vaikuttavat livenä kovin synkiltä monumenteilta. Kiertelimme kaikki kohteet läpi, jolloin lintulistalle tarttui muun muassa useita tööttäileviä pähkinänakkeleita sekä jokunen viitatiainen. Kasvipuolelta plokkasimme sekä pyökkejä että valkopyökkejä, lehtopalsamia, tuoksumataraa ja muuta perussettiä. Mustaseljan löysimme myös muutamasta paikasta ensimmäistä kertaa spontaanisti. Kiertelyjen ja kaartelujen jälkeen olimme katsastaneet kohteet, joten poikkesimme ravintolaan. Paikka on osattu hyödyntää hyvin, sillä eräässä parakissa on myös hotelli. Ruokailun jälkeen suuntasimme vielä päätien toiselle puolelle, johon piti talsia jonkin aikaa – muita turisteja ei juuri ollut, joten saimme olla kaksin. Kasvipuolella tuli vastaan muun muassa tuttua sädekallioista ja rikkapalsamia. Löysimme loput rakennukset, mutta osa toiselta puolelta jäi käymättä, koska se olisi ollut usean kilometrin keikka. Erään toimistorakennuksen pihassa oli hautoja ja pihamaan oli valloittanut pikkutalviokasvustot. Sudenpesä syöpyi mieliimme ja reissun jälkeen oli tavoite katsoa mahdollisimman pian Operaatio Valkyria, jossa Hitlerin tappoaikeet koettiin samalla paikalla.


Palasimme autolle kolmen tunnin visiitin jälkeen ja suuntasimme takaisin kohti Suwalkia. Matkalla poikkesimme Gicyckossa Lötzenin linnoituksessa (Festung Boyen), joka on rakennettu 1800-luvun alkupuolella ja parhaiten säilyneitä vastaavia. Se rakennettiin suojaamaan Itä-Preussin itärajaa. Seitsensakarainen linnoitus sadan hehtaarin sisäpihalla varustettuna oli mielenkiintoinen, mutta ehkä turhan laaja kunnolla hahmotettavaksi. Kiersimme kuitenkin lähes kaikki eri rakennukset – onneksi englanniksi oli tällä kertaa asiaa kylteissä. Nakkeleita oli muutamia linnoituksen alueen, samoin tammitikkoja pari äänessä. Palasimme jo varsin nuutuneina autolle ja olimme vielä hetken katsomassa wakeboardingia alkukävelyn tavoin. Loppumatka Suwalkiin kului samaa tietä pitkin Apulannan siivittämänä. Suwalkissa ajoimme suoraan Karzma Polskaan syömään. Minna otti porsasfilettä ja minä naudan 150-grammaisen pihvin paistinperunoilla sekä salaattikokoelmalla – todella tuhti ja mainio setti. Jälkkäriksi nautiskelimme vielä jäätelöannoksen puokkiin. Poikkesimme vielä Tescoon tuliaisostoksille. Majapaikassa olimme vasta kahdeksan nurkilla. Kävimme suihkussa, minä kirjoittelin ja Minna touhotti kutomusten kanssa. Vaikka kyseessä ei ollut sikäli vitsailun aihe, niin minun oli silti pakko kuittailla, kun alle kolmekymppinen naikkonen käveli kuin lonkkavikainen ankka illalla. Ehkäpä kutominen toi myös mummo-oireita käsi kädessä... Linnoituksen rakenteita.


ELÄKEASUNTO LÖYDETTY TO 20.8. Heräsimme tuttuun tapaan hitusen kahdeksan jälkeen. Viimeisen aamiaisen jälkeen automme oli pakattuna kello 9.20, jolloin ampaisimme kohti Liettuaa. Puolan puolen pinnoja tuli enää vain viherpeippo majatalon pihasta, joten Minnalle nasahti pinna arvauskisasta. Majapaikka oli kaikkiaan suositeltava mesta, vaikka Minna skitsosi hitusen ”ruohosipulitapetteja”. Raja tuli pian vastaan, joten Puola sai jäädä taakse. Samalla Minna kirjasi loput Puolan havikset vihkoon. Varsinainen etappi oli Kaunasissa Fort IX, johon osasimme helposti. Paikalla on ensimmäisen maailmansodan aikainen linna, joka on yksi useista Kaunasin linnoista. Ne eivät ilmeisesti koskaan toimineet vanhentuneen tykkikannan vuoksi. Alueelle on pystytetty kolmeosainen, erittäin massiivinen ja kolahtava muistomonumentti kaikille niille 50 000 henkilölle, jotka saivat alueella surmansa, muun muassa 30 000 juutalaista. Talsimme paikan melko jouhevasti läpi, ja nurmitannerta piisasi. Istutuksia oli vähän, mutta valtavat poppelit sitäkin komeampia. Kaunasista jatkoimme kohti Latvian rajaa, kunnes koukkasimme Panevezysin keskustan kautta Hesburgeriin. Aterian jälkeen poikkesimme vielä Rimiin ja Maximaan etsimään saunalimppareita seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Vaan eipä tuottanut visiitti tulosta – ostin vain pienen satsin testimielessä, sillä euron tulon jälkeen hinnat olivat selvästi nousseet; monet tölkit 52 senttiä, joten no thanks.

Fort IX -linnoitusta sekä Transformers-tyyppinen muistomerkki (yllä).


Puolasta siirtymisen tuloksena kello palasi Suomen aikaan, joten tiuku repi äkisti jo lähes neljää, kun poistuimme kaupungista. Latvian rajalle ei ollut enää pitkä matka, ja saimme vielä toisen havainnon pikkukiljukotkasta – yksi mokoma näkyi jo Kaunasin jälkeen hienosti. Kattohaikarasigma oli tällä kertaa Liettuan puolelta 81 yksilöä, joten hitusen vähemmän kuin alussa. Alkupäässä oli erityisesti hiirihaukkoja hyvin peltojen päällä. Latvian puolella jatkoimme Bauskaan, josta käännyimme länteen kohti Rundales Pilssiä eli Rundale palacea eli Rundalen linnaa. Perille oli hyvät opasteet ja vain noin kymmenen kilometrin ajo Bauskasta. Laitoimme pirssin parkkiin ja suunnistimme kohti linnaa, joka näytti jo kaukaa käsittämättömälle. Huomasimme heti majapaikan, josta kävimme kysymässä huonetilannetta – tärppäsi 60 eurolla erittäin kotoinen ja komia majoitus vanhasta rakennuksesta, joka kantaa nimeä Balta Maja. Saimme heti avaimen, mutta sovimme, että käymme ensin visiitillä linnassa aikataulusyistä ennen sisäänkirjautumista. Ostimme kombolipun sekä linnaan että puutarhaan. Taksa oli kahdelta hengeltä yhteensä 15 euroa. Seuraavaksi käppäilimme suoraan sisälle, ja olimme heti äimänä aulasta ja käytävistä sekä loppumattomista kruusailuista. Pikaisen vessasuunnistuksen jälkeen menimme varsinaista reittiä, joka ohjasi useiden jättikokoisten huoneiden halki – kaikki viimeisen päälle tiukkaan viritettyä taidetta ja seinämaalauksia ynnä muuta. Todella isolla kädellä lähtenyt lapasesta! Joku matami kielsi meitä valokuvaamasta, koska rinnoissamme ei näkynyt kuvaajan merkkiä, mutta otin silti salaa kännyllä fotoja, kun en kehdannut järkkäriä laulattaa hiljaisissa huoneissa. Näky oli kerta kaikkiaan mahtava, eikä sitä voi oikein kuvailla. Rundalen barokkkilinna on rakennettu vuosina 1736–1740 venäjäisen Anna Ivanovan suosiman Ernst Johann Bironin vaatimattomaksi kesäasunnoksi. Kyseessä on 138 huonetta sisältä massiivinen palatsi, jonka kaikki huoneet olivat viimeisen päälle koristeltuja. Kaiken kukkuraksi läheisyydessä on jokunen hulppea piharakennus sekä jättimäinen puutarhaalue.


Valitettavasti ostimme epähuomiossa tiketit lyhyelle reitille, emmekä pitkälle kierrokselle, joten osa jäi meiltä näkemättä. Ajatuksena olisi palata mestoille vielä aamulla. Poikkesimme kuitenkin vielä puutarhaan, joka on järkyttävän kokoinen lukuisine istutuksineen, viiniperkoloineen ja sitä rataa. Entisöintitöitä tehdään jatkuvasti, sillä lähes 300 vuoden iästä huolimatta puutarhassa ei ollut juuri mitään vanhoja kasveja. Talsimme vanhaa hevoskastanjapolkua pitkin majapaikkaan ja kirjauduimme sisään. Lähiravintolat – mukaan lukien majapaikan – olivat jo kiinni, vaikka kello oli vasta puoli seitsemän. Onneksi tyyppi lupasi tehdä porsaan ribbsit meille, joten sovimme tunnin päähän tärskyt. Ehdimme ottaa hieman rennosti ja käydä pesulla, kunnes vedimme tuhdin satsin kitoihimme. Juomineen koko setti yhteensä olisi maksanut vain 13,20 euroa, mutta jätimme hitusen tippiä, kun kerran suostui tekemään varta vasten. Ruoan jälkeen hain ristikkolehteä autosta ja huomasin suomalaispariskunnan, joka oli prätkillä liikenteessä. Vaihdoimme hieman kuulumia; olivat Keravalta ja Jyväskylästä, sälli kotoisin Soinista Karstulan naapuripitäjästä. He olivat olleet myös Puolassa ja vieläpä edellisillan Sudenpesän hotellissa. Samaa suunnitelmaa näemmä siis. Tulivat samaan majapaikkaan ja viikonlopuksi Riikan eteläpuolelle Jawojen kokoontumisajoihin. Loppuilta kului ristikon, kirjoittelun, guuglettelun ja rentoutumisen merkeissä.

Balta Majan majoitustilat.


LINNAA LINNAN PERÄÄN JA VIROON PE 21.8. Heräsimme molemmat kello 8.30 kännyn pirinään. Kyseessä oli ensimmäinen aamu, jolloin emme heränneet reilusti ennen kellon soittoa. Heräilin yöllä hieman, ja oli vaikea saada unta, kun yläkerran suomalaispariskunta rämisteli huonekaluja tai jotain. Ysiltä painelimme lähihuoneeseen aamiaiselle. Minä kävin vartin lintukävelyn lähitienoolla sen jälkeen. Lyhyt visiitti oli antoisa, sillä puussa parveili toistasataa räystäspääskyä, pähkinänakkeli tuli komeasti hollille, nokkavarpunen viisti menemään ja kosteikolla kökki nuori liejukana. Myös uutta Latvian reissupinnaa paukkui tavallisista lajeista, kuten keltasirkusta ja harmaasieposta. Kymmeneksi suuntasimme uudelleen linnaan, sillä se kutkutti edelleen molempien mielessä. Ostimme tällä kertaa pitkän kierroksen tiketit sekä kuvausluvat, jotka liimattiin rintaan. Tallustimme myös lyhyemmän reitin, ja vaikka väkeä ehti paikalle useampi bussillinen, ohitimme heidät ja pääsimme rauhassa kuvailemaan ja ihailemaan ”pure madnessia”. Kapinahenkeni meinasi nousta, koska pitkä reitti näytti tarjoavan vain muutaman uuden huoneen, mutta onneksi löysimme uuden reitin pian, joten pääsimme katsastamaan jälleen toinen toistaan hienompia huoneita. Edellisiltana guuglailimme hieman tietoja tarkemmin; kyseessä on Venäjän poijjaan kesäasunto vaatimattomasti. Kellarikerroksessa oli valokuvia ja piirustuksia alkuperäisistä ajoista. Paikka oli jo kovasti pahuuden vallassa ennen vuonna 1972 alkaneita – ja edelleen jatkuvia – kunnostustöitä. Linna on ollut myös osin koulutilana muinoin. Restaurointityöt ovat Museoviraston heiniä nykyään onneksi. Pihasssa hengaili useita hemppoja ja nakkeli äänteli tuon tuosta. Lopuksi nappasimme etupihalta kuvia, jolloin Minna hokasi piipun päällä kattohaikaran pesällään.

Majapaikkamme Balta Maja.

Aamulenkin lähikosteikolla kähmyili liejukana.


Rundalen linnan keittiössä on useita varraspaikkoja.

Linnan jälkeen vuorossa oli vielä vanhempi linna, sillä ajoimme Bauskaan, jossa on noin 1450-luvulla rakennettu linnake, joka on myös osin restauroitu. Linnassa oli hyvin vanhoja esineitä, juuri kunnostettuja huoneita ja niin edelleen. Tornista oli komeat näkymät lähitienoolle. Kiersimme kaikki huoneet sun muut nähtävyydet rauhalliseen tahtiin. Lintuhavaintoja edustivat pihamaalle kiikittämään lentänyt tammitikka sekä joelta kuulunut rantasipi. Hevoskastanjoissa kieppui myös useita harmaasieppoja. Tunnin seikkailun jälkeen suuntasimme takaisin etelään kohti Ribbesin tuulimyllyä, jossa tilasimme lounaan. Setti kestikin sitten jälkiruokineen yli 1,5 tuntia, vaikkei paikalla ollut montaa asiakasta. Minä tilasin vuohenjuustolla täytettyä kanafilettä ja Minna lohipastaa. Jälkkäriksi vedimme vastaavasti jädeä ja suklaafoundantia. Hyvät satsit, mutta hidasta menoa; onneksi meillä ei ollut kiire. Ruoan jälkeen koimme pettymyksen, sillä myllyyn ei päässytkään sisään – siinä mielessä turha keikka. Palasimme Bauskaan, jossa kävimme kolmessa eri kaupassa metsästämässä limonaadeja, mutta turhaan. Sen jälkeen aloitimme pidemmän siirtymän kohti Latvian pohjoisosaa, josta ei jäänyt ihmeempiä kirjoitettavaksi. Meidän oli tarkoitus jäädä Salacrivaan yöksi, mutta tietöiden takia osa teistä oli hankalasti poikki, emmekä jääneet sompailemaan sen enempää. Muitakaan paikkoja ei ilmaantunut, joten jatkoimme Ainaziin saakka tietöiden parissa ja kurvasimme vanhalle tielle.

Bauskan linnan kunnostettu julkisivu.


Keskiaikaisia monoja.

Hitusen tavanomaista iäkkäämpi mörssäri.

Viron puolella kokeilimme Lepanina hotellia, mutta se oli täynnä; vain pieniä koppeja oli vapaana, eivätkä pienet leirintäaluetyyppiset ratkaisut oikein skulanneet. Niinpä jatkoimme Häädemeesteen saakka pikkuteitä ja sieltä edelleen isolle tielle. Pärnuun saavuimme puoli seitsemän huitteilla, jolloin suunnistimme lähelle rantaa, josta arvelimme majapaikan löytyvän. Jättimäinen Tervise Paradiis oli täynnä, mutta Rannahotellissa oli tilaa. Valitettavasti todella suolainen hinta – 110 € – mutta kärsimme sen ja jäimme taloksi. Suomalaisia oli tietysti joka puolella, mikä oli odotettavissa, mutta silti hanurista. Huone oli hyvin perussettiä, ei missään nimessä yli satasen kamaa. Kävimme pesulla ja menimme ravinteliin. Minä nautiskelin kalmaria ja vokkivihanneksia, Minna puolestaan kanasalaattia ja mojitoa. Illallisen jälkeen teimme vielä pienen käppäilyn rantsulla, joka olikin yllättävän leveä veden mataluuden vuoksi. Turistien lisäksi rannalla oli 180 varista ja sen verran kolea ilma, että lähdimme pian takaisin. Kello oli tosin jo yli iltayhdeksän. Ehdimme vielä touhuta omiamme iltasella ja googlailla tulevan päivän suunnitelmia. Bauskan linnan raunioita.

Santun kalmari-illallinen.


VIROILUA LA 22.8. Heräsimme jälleen reilusti ennen kellon pirinää; tällä kertaa ennen puoli ysiä. Torkuimme kuitenkin vielä sen verran, että menimme vasta tunnin kuluttua aamiaiselle, joka oli monipuolinen kattaus kaikkea mahdollista. Aamupalan jälkeen kirjauduimme ulos ja siirsimme auton lähemmäs keskustaa. Onneksi löysimme hyvältä hollilta ilmaisen paikan. Lähdimme talsimaan kivan viileässä aamukelissä ja muutenkin vielä rauhallisessa katuvilskeessä vanhaan kaupunkiin, joka oli kivenheiton päässä. Puistot olivat viihtyisiä, sinällään myös vanhat rakennukset. Olimme kuitenkin nähneet edeltäneen viikon aikana toinen toistaan komeampia kulttuurihistoriallisia monumentteja, joten kumpaakaan ei jaksanut oikein Pärnu kiinnostaa. Tunnelmaa laski lisäksi huomatta- Punainen torni. vasti se, että 90 prosenttia vastaantulijoista oli suomalaisia, osa tietysti jo aamukympin jälkeen terassimeiningeissä. Koikkelehdimme pari tuntia ristiin rastiin, jolloin näimme aika hyvin vanhaa osaa, myös punaisen tornin ja muita mestoja. Kävimme parissa kirkossa sisälläkin. Kävelykadulla Minna osti puisen kamman, mikä jäi matkan ainoaksi tavaraostokseksi. Nautiskelimme myös leivoksen ja mansikka-karhunvatukka-kermavaahtosetin pilkkahintaan. Paikka oli nähty, joten lähdimme kohti pohjoista. Stoppasimme noin kolmen vartin ajon jälkeen ravinteliin, jossa vedimme tuhdit setit; minä maksaa kermasipulikastikkeessa ja Minna kanaa. Meikäläiselle tuli ensimmäistä kertaa matkan aikana epämiellyttävä ähky. Stopin jälkeen huomasimme Varbola Linnus -kyltin, joka näytti mielenkiintoiselta, mutta jatkoimme kuitenkin tovin päähän Ruunawere hotelliin, jonka olimme buukanneet valmiiksi. Syrjässä oleva paikka oli viihtyisän oloinen vanha postikartanohotelli, joka oli kunnostettu käytännössä kokonaan. Huoneeseen päästyä, olimme jostain syystä naatteja, minkä vuoksi seuraavat noin kolme tuntia kuluivat sekä pitkillä päiväunilla että muuten torkkuillessa ja ristikkoa täyttäessä. Pärnun arkkitehtuuria.


Vasta viiden nurkilla lähdimme tutustumaan Varbola Linnukseen, joka oli vain noin kymmenen kilometrin etäisyydellä. Poikkesimme vielä pieneen kauppaan Varbolassa ostamaan hieman namuja ja juomaa. Ennen kuin saavuimme paikalle, huomasin ensin korpin ja hiirihaukan tien päällä kaartelemassa, ja heti perään roikkosiipisen otuksen. Sanoin heti Minnalle, että nyt on pakko olla pikkukiljukotka. Vedimme auton tienposkeen; kiikarointi oli nautinnollista, kun sain vuosien tauon jälkeen mässäillä pomarinaa oikein huolella, kun se kaarteli hyvin lähellä myötävalossa. Minna huomasi pian myös toisen, joka kökötti hieman kauempana kuusen latvassa. Jei! Itse Varbola Linnus oli mielenkiintoinen, 1200-luvulla pykätty viikinkiaikainen vanha linnoitus, johon oli ennallistettu joitakin yksityiskohtia, kuten vartiotorni ja katapultti. Linnakkeen liuskekivisiä seiniä Madame Minna nauttimassa jäätelöä. oli ladottu muureiksi ja osa näkyi edelleen hyvin. Suuren linna-alueen keskellä oli myös lähde. Kulttuuririentojen lisäksi kasvilistalle nasahti lukuisten lehtomaitikoiden lisäksi tähkämaitikka ja ketokäenminttu, jotka olivat molemmat minulle eliksiä. Tsekkasimme lajit autolla, jolloin Minna kannusti minua vihdoin prässäämään kasveja, joten teimme toisen kierroksen ja poimimme muutaman lajin prässiin. Samalla pähkinähakki tuli huutelemaan viereemme, samoin pähkinänakkeli ja töyhtötiainen. Tiuku repi puolta seitsemää, kun lähdimme palaamaan, mutta stoppasimme pian tienvarteen huomattuani jotain sinistä kasvia. Niinpä prässiin päätyi myös sirppi- ja sinimailasta sekä kyläneidonkieltä. Tienposket olivat kasvistoltaan selvästi monipuolisemmat kuin monissa muissa paikoissa. Kaiken kaikkiaan iltaretki oli erittäin jeespoks. Majapaikassa kävimme pesulla ja raflassa vetämässä satsit sekä viinit 15 euron yhteishintaan. Loppuillan otimme jälleen lunkisti.

Varbolan neljä kuningasta.


KASVITIETEELLISEN PUUTARHAN KAUTTA KOTIIN SU 23.8. Aamuherätyksen jälkeen tempaisimme aamiaista majapaikassa ja lähdimme pian jatkamaan kohti Tallinnaa. Autoa pakatessa fiilis oli jo hieman syksyinen, sillä ylitsemme flätkytti neljän pähkinähakin parvi muuttolennossa. Lisäksi kuulin taivaalta parin metsäkirvisen ääntä. Tallinnassa hakeuduimme oitis kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa viihdyimme muutaman tunnin. Kokonaisuutena paikka on mainio, sillä lajistoa on mukavasti laajalla alueella. Päärakennuksessa oli samaan aikaan viinirypäle- ja kärhönäyttely, eikä Minna voinut olla ostamatta yhtä kärhöä. Lounaaksi nautiskelimme gourmet-burgerit pihaan parkkeeraaneesta myyntiautosta. Täytyy myöntää, että törkeän hyviä hampurilaisia. Kasvitieteellisen jälkeen navigoimme lähemmäs keskustaa Kadrioru parkiin jäätelöille ja tekemään toviksi ristikoita. Olimme Rypälenäyttelyn antia. melko lyhyen ajan mestoille, kunnes ajoimme satamaan hyvissä ajoin. Paatti lähti kelKasvihuonekompleksia. lo 16.30 ja Helsinkiin saavuimme klo 18.30. Tsadista ajoimme Kangasalle iltaa vasten. Auton stopatessa Minnan asunnon vieressä, näytti mittari 2 322 kilometriä ja hyvin mennyt autoreissu oli finaalissa. Eri maita koskevassa lintulajimääräarvioveikkausskabassa Minna jäi tällä kertaa toiseksi pistein 1–3.

Farewell Baltia.


Veikkauskohde

Minna

Santtu

Tulos

Viron lajimäärä

29

42

57

Latvian lajimäärä

25

35

34

Liettuan lajimäärä

18

25

25

Puolan lajimäärä

63

71

56

Veikkauspisteet

1

3

4

Matkan iltahuutolista. Kauttaviivoin on eritelty maat 16.8. (Viro / Latvia / Liettua / Puola), 20.8. (Puola / Liettua / Latvia) ja 21.8. (Latvia / Viro). Viron päivät ovat 15.8. ja 22.–23.8. sekä Puolan päivät 17.–19.8. LAJI

15.8.

16.8.

Kyhmyjoutsen

-

4/-/-/-

Sinisorsa

-

-

Haahka

17.8.

18.8.

19.8.

20.8.

21.8.

22.8.

23.8.

YHT

SPECIES

1

25

1

-

-

-

11

160

-

-

-

-

-

31

CYGOLO

-

171

ANAPLA SOMMOL

2

-

-

-

-

-

-

-

-

2

Mustalintu

420

-

-

-

-

-

-

-

-

420

MELNIG

Alli

85

-

-

-

-

-

-

-

-

85

MELFUS

-

3/-/-/-

-

-

-

-

-

-

-

3

BUCCLA

Telkkä Silkkiuikku

-

4/-/-/-

4

15

-

-

-

-

-

23

PODCRI

Merimetso

460

18/-/-/-

650

4

-

-

35/-

-

120

1 287

PHACAR

Harmaahaikara

-

-

-

-

-

-/3/-

-

-

-

3

ARDCIN

Kattohaikara

-

-/16/94/1

3

3

14

6/81/5

5/-

1

1

230

CICCIC

Mehiläishaukka

-

-/1/-/-

-

-

-

-

-

-

-

1

PERAPI

Niittysuohaukka

-

-/1/1/-

-

-

-

-

-

-

-

2

CIRPYG

Ruskosuohaukka

-

-/1/2/-

1

1

-

-/1/-

-

-

-

6

CIRAER

Varpushaukka

-

-/1/1/-

-

-

-

-

-

-

-

2

ACCNIS

Hiirihaukka

-

-/3/5/-

-

1

1

-/17/2

1/-

6

-

36

BUTBUT

Pikkukiljukotka

-

-

-

-

-

-/2/-

-

2

-

4

AQUPOM

Tuulihaukka

-

-

-

-

-

-/1/-

-

-

-

1

FALTIN

Luhtakana

-

-

1

-

-

-

-

-

-

1

RALAQU

Liejukana

-

-

-

1

-

-

-

-

-

1

GALCHL

Nokikana

-

-

22

45

-

-

-

-

-

67

FULATR

Kurki

-

7/-/-/-

-

-

32

-/2/-

-

-

-

41

GRUGRU

Tundrakurmitsa

-

1/-/-/-

-

-

-

-

-

-

-

1

PLUSQU

Töyhtöhyyppä

-

-/-/600/-

-

-

-

-/2800/-

-

-

-

3 400

VANVAN

Punajalkaviklo

-

1/-/-/-

-

-

-

-

-

-

-

1

TROTOT

Valkoviklo

-

3/-/-/-

-

-

-

-

-

-

-

3

TRINEB

Liro

-

-

-

-

-

-/-/3

-

-

-

3

TRIGLA

Rantasipi

-

1/-/-/-

-

-

-

-

1/-

1

-

3

ACTHYP

Naurulokki

-

2/-/-/-

1

6

-

-

2/-

-

-

11

LARRID

Kalalokki

6

-/-/150/-

4

60

-

-

-

-

35

255

LARCAN

Harmaalokki

2

-

-

6

-

-

-

-

10

18

LARARG

Merilokki

-

2/-/-/-

-

-

-

-

-

-

-

2

LARMAR

Kalatiira

-

-

-

1

-

-

-

-

-

1

STEHIR

Pikkutiira

-

-

-

1

-

-

-

-

-

1

STEALB

Kesykyyhky

-

-/16/45/6

40

150

85

5/20/15

45/-

40

85

552

COLLIV

Uuttukyyhky

-

-/-/3/-

-

-

-

-

-

-

-

3

COLOEN

Sepelkyyhky

-

-/-/-/3

6

4

7

1/7/2

6/-

5

4

45

COLPAL

Palokärki

-

1/-/-/-

-

-

-

-

-

-

-

1

DRYMAR

Tammitikka

-

-

-

-

2

-

1/-

-

-

3

DENMED


LAJI

15.8.

16.8.

17.8.

18.8.

19.8.

20.8.

21.8.

22.8.

23.8.

YHT

SPECIES

Käpytikka

-

1/1/-/-

2

-

-

-

-/1

2

2

9

DENMAJ

Kiuru

-

-/-/2/-

-

-

-

-

-

-

-

2

ALAARV

Törmäpääsky

-

2/-/-/-

2

-

-

-

-

-

-

4

RIPRIP

Haarapääsky

-

65/-/45/2

60

150

130

6/45/15

60/-

80

30

688

HIRRUS

Räystäspääsky

-

-

35

25

2

-/5/25

180/2

35

-

309

DELURB

Metsäkirvinen

-

-

-

-

-

-/-/1

-

1

2

4

ANTTRI

Keltavästäräkki

-

-

-

-

-

-

-

-

1

1

MOTFLA

Västäräkki

-

11/-/-/-

3

3

-

-/8/2

45/-

25

-

97

MOTALB

Peukaloinen

-

-

2

-

-

-

-

-

-

2

TROTRO

Punarinta

-

-

-

1

1

-

-

-

-

2

ERIRUB

Mustaleppälintu

-

-

1

-

-

-

-

-

-

1

PHOOCH

Leppälintu

-

-

-

-

1

-

-

-

-

1

PHOPHO

Kivitasku

-

1/-/-/-

-

-

-

-

-

-

-

1

OENOEN

Räkättirastas

-

-

2

2

-

-

-

-

3

7

TURPIL

Laulurastas

-

-

-

-

2

-

-

-

-

2

TURPHI

Punakylkirastas

-

-

-

-

-

-

-

1

-

1

TURILI

Hernekerttu

-

-

-

2

-

1/-/-

-

-

-

3

SYLCUR

Tiltaltti

-

-

1

-

1

-

-

-

1

3

PHYCOL

Hippiäinen

-

-

6

1

1

-

-

-

-

8

REGREG

Harmaasieppo

-

-

4

-

-

-

6/2

3

3

18

MUSSTR

Viitatiainen

-

3/-/-/-

2

-

4

-

2/-

1

-

12

PARPAL

Töyhtötiainen

-

-

1

-

-

-

-

1

1

3

PARCRI

Kuusitiainen

-

-

4

1

-

-

-

-

1

6

PARATE

Sinitiainen

-

-/2/-/-

3

2

2

-

2/-

-

2

13

PARCAE

Talitiainen

-

-/2/-/-

4

2

2

-

1/1

-

-

12

PARMAJ

Pähkinänakkeli

-

-

-

-

7

-

3/-

1

-

11

SITEUR

Puukiipijä

-

-

-

-

2

-

1/-

1

2

6

CERFAM

Närhi

-

1/-/-/-

-

-

1

2/-/-

-

-

-

4

GARGLA

Harakka

-

-

1

-

2

-

-

2

1

6

PICPIC

Pähkinähakki

-

-

-

-

-

-

-

1

4

5

NUCCAR

Naakka

-

-/-/-/70

80

120

160

35/60/25

15/-

10

60

635

CORMON

Mustavaris

-

-/-/450/-

-

80

-

-/15/-

35/-

-

15

595

CORFRU

Varis

-

12/-/2/4

5

6

2

-/-/1

8/180

10

40

270

CORNIX

Korppi

-

-/1/3/-

7

1

3

3/5/2

1/-

3

2

30

CORRAX

Kottarainen

-

-/400/8200/25

120

140

95

85/400/45

1/-

1

4

9 516

STUVUL

Varpunen

-

2/2/-/-

4

2

6

-

2/-

25

5

48

PASDOM

Pikkuvarpunen

-

-

-

-

-

-

1/-

-

-

1

PASMON

Peippo

-

7/4/-/-

1

2

2

-

-/1

2

3

22

FRICOE

Viherpeippo

-

-

-

-

-

1/-/-

2/-

2

1

6

CARCHL

Tikli

-

-/-/5/3

-

-

-

1/-/-

4/-

-

2

15

CARCAR

Vihervarpunen

-

6/4/-/-

-

1

-

-

8/-

2

-

21

CARSPI

Hemppo

-

1/-/1/-

-

1

-

1/1/3

-

-

-

8

CARCAN

Urpiainen

-

-

-

-

-

-

-

-

2

2

CARMEA

Pikkukäpylintu

-

-/1/-/-

-

-

-

-

-

-

-

1

LOXCUR

Nokkavarpunen

-

-

-

1

-

-

-

-

-

1

COCCOC

Keltasirkku

-

-

-

-

-

-

2/-

1

1

4

EMBCIT

Lajeja yhteensä

6

44

35

36

27

24

30

28

9

83


l gasa K an le

SUOMI

MATKAN REITTI JA KOHTEET Helsinki Suomenlahti

Tallinn

100 km

Varbola Hiiumaa VIRO

Saaremaa

Pärnu Tahkuranna Häädemeeste Kabli Ainazi

Saulkrasti LATVIA Riga

Bauska

Penevezys

Kedaniai LIETTUA

Kaunas VENÄJÄ

VALKO-VENÄJÄ

Ketrzyn

Suwalki Augustow

Puola 2015  
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you