Page 1

2017 20 17 7·5€

Lämmintä joulumieltä!

LAPSIKUORO SOLINAN MOOTTORINA ON ILO s. 8 SUOMEN HULLU JOULUKUU 1917 s. 12 JUKKA LEPPILAMPI JA PYHÄ LAULU s. 20 ROCIO VILLAR: ELÄMÄ ON VALINTAA s. 32


Anssi ja Kaarina Savonen ovat käyneet läpi rikkaat ja raskaat

 Avioliiton raskaat käänteet voivat koitua lopulta parisuhteen parhaimmaksi liimaksi. Tämän ovat kokeneet hausjärveläiset Anssi ja Kaarina Savonen. TEKSTI: HELI HYVÖNEN KUVAT: PHILIPPE GUEISSAZ JA JENNIINA NUMMELA

J

ouluvalo tuikkii ikkunassa, pihaa reunustava puusto on kuuran kuorruttama. Vasta sataneessa lumessa on juuri juostu. Pienten saappaiden jäljet menevät sinne tänne, ja lopulta ovelle. 2 JOULUN AIKA

Yhteinen ilo, yhteinen suru

Oven takana aukeaa Savosen perheen koti Hausjärven Ryttylässä. Anssi ja Kaarina Savonen tulevat iloisina eteiseen vastaan. ”Voi anteeksi kun täällä ei ole siivottu,” Kaarina naurahtaa. Sitä ei kyllä huomaa mistään.

Kun päästään peremmälle, flunssaa poteva nainen kellahtaa matolle tyynyjen varaan. Anssi istahtaa vieressä olevaan nojatuoliin ja nostaa jalat rahille. Taulussa hänen takanaan ballerina sitoo kenkiään ja kukat heh-

kuvat väriloistossaan. Pariskuntaa hymyilyttää, mutta Kaarina toteaa kuin ohimennen: ”Me ei muuten sitten olla yhtään romanttisia ihmisiä.” Joka tapauksessa, tässä kodissa leijuu vahva olemisen vapaus.


vaiheet.

SAVOSET tutustuivat Lahdessa. Anssi työskenteli tuolloin PäijätHämeen keskussairaalassa sairaanhoitajana ja Kaarina opiskeli Lahden ammattikorkeakoulussa pianon soiton opettajaksi. Hän oli usein musiikkivastuussa seurakunnan tilaisuuksissa, kuten sinäkin tiettynä iltana. ”Huomasin Kaarinan siellä flyygelin takana ja menin eturiviin istumaan. Kun Kaarina hymyili minulle, ajattelin, että hän hymyilee koska olen niin komea,” Anssi nauraa. ”Oikeasti minua hymyilytti se, kun Anssi lauloi niin kovaa ja väärin,” Kaarina tunnustaa.

män roolin ja aloin vastustaa Kaarinan auttamistyötä suojellakseni häntä ja poikia,” Anssi sanoo. Arvoja punnittiin noihin aikoihin tämän tästä. Kaarinalla oli kulttuurilliset harrastukset, Anssi olisi halunnut käydä kalassa ja metsällä. ”Mutta syvät arvot olivat samat ja se on suhteemme

MIKÄ SIINÄ toisessa heti viehätti? Anssin ei tarvitse miettiä. Se oli Kaarinan aivan erityinen ystävällisyys ja huomaavaisuus. ”Hänen kanssaan oli helppoa ja luontevaa olla. Ajattelin, että tässä on ihminen, joka ymmärtää elämää, ja on kuitenkin tavallinen ja hauska,” Anssi muistelee. ”Olin myös viehättynyt Kaarinan boheemista elämäntavasta. Kun hänen piti ostaa tuoremehua, menimme kauppaan, ja hän otti kaikkein kalleimman eikä edes katsonut hintaa. Oho, ajattelin, sillä itse olisin valinnut Rainbow:n halvan mehun.” Kaarina muistaa, että Anssi tarjosi hänelle ensi vierailulla kamalan makuisia keksejä ja laihaa mehua. ”Mutta hänen kanssaan oli ihanaa jutella. Kyllä Anssi varmasti oli ihastuneempi minuun kuin minä häneen, mutta minä se kuitenkin kosin,” hän sanoo nauraen.

hyvä pohja”, Anssi sanoo. Mitä ne arvot sitten ovat? ”Huolenpito, tasapuolisuus, rakkaus, halu olla yhdessä,” he sanovat.

ANSSI JA KAARINA menivät naimisiin vuonna 2004. Pian sen jälkeen he muuttivat Lahdesta Jyväskylään. Vapaa-aika muotoutui siellä entisen laiseksi. Molemmat ahkeroivat erilaisissa palvelutehtävissä, kohtasivat ihmisiä, kertoivat heille Jeesuksesta ja auttoivat avun tarvitsijoita. Jyväskylässä perhe kasvoi, ensiksi syntyi Mauno-poika ja siten pikkuveli Simeon. ”Noihin aikoihin minulle tuli ongelmaksi se, että Kaarina oli aina vaan niin valmis antamaan kaikkensa pyytäville. Otin tylym-

Kaarina vastustaa: ”No, Anssi, muistele vaan miten palvelualttiita ja sydämellisiä japanilaiset ovat!” Juttu naurattaa heitä, sillä he kyllä tietävät mistä puhuvat. Asioilla on puolensa. Joka tapauksessa, Japanissa he olivat erilaisia, ja saattoivat ulkomaalaisina horjuttaa vähän tiukkoja sääntöjä, saada sen anteeksi

”Silloin, kun Jumala siunaa, elämä on hyvää missä olosuhteissa tahansa.”

JYVÄSKYLÄSSÄ Kaarina lopetti opiskelut ja päätti ryhtyä kotirouvaksi. Lähetystyöhön lähtö oli vahvana mielessä. Kansanlähetyksestä tuli kuitenkin nootti: Ensin Kaarinan on saatettava opinnot loppuun ja sitten vasta voi pyrkiä työhön ulkomaille. Kaarina otti tämän vakavasti, jatkoi opintojaan ja valmistui pianon soiton opettajaksi. Vuonna 2010, lähetyskurssin ja monien valmistelujen jälkeen, Savosten perhe lähti lähetystyöhön Japaniin. Maa oli Kaarinalle tuttu, sillä hän on syntynyt siellä Pihkalan lähettiperheen kuopukseksi ja viettänyt kahdeksan ensimmäistä vuottaan Japanissa. Sekä Anssilla että Kaarinalla oli mielessä pitkä sitoutuminen työhön. ”Niin kauan ajattelimme olla siellä kuin vain on mahdollista. Se oli meidän tuleva työuramme,” he sanovat. MITEN JAPANIIN tulo muutti Anssi ja Kaarina Savosen elämää? ”Paljon, hyvin paljon,” vastaa Anssi. ”Minulla oli siellä vahva erilaisuuden, ulkomaalaisuuden tunne. Vaikka japanilaiset ovat ystävällisiä ihmisiä, niin tietyssä mielessä maan kulttuuri on rasistinen. Ulkomaalaisen nimeäkään ei kirjoiteta tavallisilla kirjaimilla vaan lainasanoille tarkoitetuilla aakkosilla”.

ja hankkia erilaisuudellaan jopa uusia ystäviä. OMA KOTI on japanilaisille pyhä paikka, sinne kutsutaan vain harvoin vieraita. Kaarina sai kuitenkin kiertää kodeissa, sillä hän kävi opettamassa niissä japanilaislapsille pianonsoittoa. ”Tunsin sikäläisen pidättyväisyyden mutta olin sellainen kuin olen: vähän utelias ja kiinnostunut heistä. Välittömyys tarttui ja hekin lakkasivat näyttelemästä kiiltokuvamaisuuttaan. Monet naiset alkoivat puhua minulle vaikeista asioistaan, ja tulivat mielellään vastavierailulle meidän kotiimme.” ”Marimekko-kankaasta tehtyjen verhojen ja muumimukien näkeminen oli heistä lumoavaa. Pian he jo halusivat oppia valmistamaan suomalaista ruokaa ja niinpä aloimme kokata ja leipoa yhdessä. Sillä tavalla sydämemme avautuivat toisilleen,” Kaarina kertoo. Anssi on kuunnellut hiljaa ja hän lisää: ”Kaarina kyllä iloitsi siitä työstä. Niitä äitejä tuli lopulta ovista ja ikkunoista sisään. Ennen pianotunteja Kaarina luki lapsille lasten Raamattua ja äidit kuuntelivat siinä vieressä. Se on todella kallis asia ja se jätti varmasti korvaamattoman jäljen kuulijoihin.”

JOULUN AIKA 3

Suru kirkastaa ilon, itku naurun, tietävät Anssi ja Kaarina Savonen.

Seuraavalla kerralla Anssi pyysi saatolle. Kotimatkalla Kaarina sanoi, että hänen pitäisi mennä verenluovutukseen. Anssi ehdotti, että hänkin tulisi luovuttamaan verta. ”Niin sitten teimme ensimmäiset treffit verenluovutuspaikalle ja siitä se lähti,” Kaarina sanoo nauruun purskahtaen. Seurustelulle oli kuitenkin yksi ehto ja sen Savoset selvittivät heti alkuun. Sama kysymys oli pyörinyt molempien mielessä: lähtisitkö kanssani lähetystyöhön? Vastaus oli molemminpuolinen: ”Kyllä”.


E

D

E

L

L

I

S

E

L

T

Ä

A

U

K

E

A

M

A

L

T

A

”Kyllä oli sinä iltana ihanaa mennä kotiin lahjoja availemaan. Sinne kiireessä jäänyt kaaos ei yhtään häirinnyt iloista joulumieltä.”

ja Kaarina sekä lapset Mauno, Simeon, Isabella ja Natanael löysivät uuden kodin Ryttylän kylältä.

Anssi

ANSSILLA OLI aluksi tunne, ettei hän osaa mitään. Mutta ennen pitkää hän huomasi, että onhan hänelläkin annettavaa japanilaisille. ”Tein kylvötyötä, heittelin Sanan siementä ja ajattelin, että Jumala pitää huolen itämisestä. Kun seurakunnan tilaisuuksiin tuli joku uusi ihminen, joka ei tiennyt kristinuskosta mitään, luin hänelle Jumalan Sanaa ja rukoilin hänen puolestaan. Japanissa on ennen kuulumatonta, että joku rukoilee toisen puolesta. Siellähän mennään temppeleihin ja rukoillaan yleistä hyvää.” ”Uskon, että Jumala katsoi tätä vajavaista työtäni hyvällä. Ja ajattelen, että evankeliumin ilosanomaan ei ole mitään lisättävää hienoilla kielenkäänteillä. Sen voi kertoa hämmästyttävän yksinkertaisesti.” JOULU ON Japanissa romantiikan juhla. Monet varakkaat japanilaiset haluavat juuri joulu-

4 JOULUN AIKA

na kirkollisen vihkimisen, vaikka eivät ole kristittyjä. Anssin erityisin joulumuisto liittyy tällaiseen juhlaan. ”Minun piti vihkiä eräs hääpari. Kun näin, miten viisi naista näpelöi morsiamen häähuntua, tajusin, että tulossa onkin hienot häät. Pelkäsin, että pilaan koko juhlan, kun olen tällainen tavallinen mies. Hirvitti sekin, kun pikkuruiseen kirkkoomme ahtautui sadan hengen ei-kristitty juhlaväki.” ”Siinä hääparin edessä seisoessani minulla oli kauhean heikko olo. Pyytelin mielessäni: Herra, auta minua. Olin jo päättänyt, että koska on joulu, kerron puheessani hääväelle joulun Herrasta ja julistan heille evankeliumia.” Vihkimisen päätyttyä Anssi ojensi hääparille kauniiseen paperiin käärityn puheensa. Pian tilaisuuden jälkeen hän kuuli, että monet häävieraat olivat halunneet saada kopion itselleen tuosta puheesta ja hääpari oli luvannut monistaa niitä heille. ”Tulin niin iloiseksi siitä, että Jumala siunasi oman Sanansa minun heikkoudestani huolimatta.”

KUN SAVOSEN perhe oli ollut neljä vuotta Japanisssa, he tulivat Suomeen lomalle. Nelihenkinen perhe oli kasvanut, sillä Japanissa perheeseen oli syntynyt Isabella ja Natanael. Pian Suomeen tulon jälkeen selvisi, että liki 3-vuotiaan Isabellan puhumattomuuden taustalla oli vakava ongelma, joka vaati välitöntä hoitoa. Tyttö pääsi puheterapiaan ja alkoi opetella erilaisia äänteitä, jotka puuttuivat häneltä kokonaan. Lääkäri ei suositellut perheen palaamista Japaniin, jossa tytölle tulisi taas vieraskielinen ympäristö. ”Isku oli todella kova. Tuntui kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Eikä mitään voinut tehdä,” Kaarina sanoo. Kyyneleet pyrkivät silmiin kun hän jatkaa: ”Sitten esikoispoika alkoi oireilla ja tarvitsi apua. Oli hirveä viidakko päästä avun piiriin. Anssi ja minä olimme tuskaisia kysymyksiä täynnä. Kesti liki kaksi vuotta ennen kuin varmistui, että rakas poikamme kärsii lapsuusiän autismista. Se on hänelle itselleen ja koko perheelle kova pala, johon on vaan yritettävä sopeutua.” ”Koko tuon ajan, jona lapsiani tutkittiin ja hoidettiin, elin kuin veitsen terällä. Olimme antaneet kaikkemme Japanissa, ja siitäkin syystä olimme väsyksissä. Nyt voimani alkoivat olla lopussa. Se, miten meillä meni, ei tuntunut kiinnostavan ketään. ” SITTEN TULI se pelätty päivä. Kaarina ei jaksanut enää nousta sängystä. ”Uuvuin ja masennuin täysin. En pystynyt tekemään enää mitään. Kaikki huonot, alas painetut muistot vyöryivät päälleni. Syyttelin itseäni. Millään ei tuntunut olevan enää mitään merkitystä,” hän tilittää.

”Lapset kärsivät tästä. En jaksanut kuunnella heidän huutoaan. Päässäni pyöri vain, mikä vika minussa on kun meille käy näin?” ”Onneksi Anssi jaksoi. Hän teki lasten ja minun eteen valtavan työn. Tänä päivänä ihmettelen, miten hän pystyi kantamaan sen kuorman harteillaan. Ja me selvisimme sen pimeän läpi.” ANSSI KATSOO Kaarinaa ja sanoo sitten: ”Se on vain niin, että onnenlahjat eivät käy tasan. Aika vähän on ihmisellä osuutta siihen miten elämä menee. Vaikka tekisi kaiken oikein, Jumala ohjaa toisen suunnan kuin tahtoisimme. Jumala haluaa tilaa voidakseen muovata ihmistä. Kun hän siunaa, elämä on hyvää missä olosuhteissa tahansa.” Hän sanoo haistavansa helposti missä pesii kristillinen kerma kuuden ällän lapsineen. ”En voi mitään, mutta vierastan täydellisyyttä. Otan mieluummin vierelleni ihmisiä, joiden minuutta ja jumalasuhdetta kärsimys on syventänyt.” ”Me Kaarinan kanssa seisomme Jumalan edessä nykyisin käsi suun edessä. Tiedämme, miten vähän ymmärrämme asioista mitään.” NYT SAVOSEN perhe on ollut Suomessa kolme vuotta. Japani kangastelee mielessä, mutta ”sinne ei päästä lähtemään ainakaan seuraavaan 18 vuoteen”, Anssi toteaa. Hän toimii nykyisin Kansanlähetyksen aluekoordinaattorina ja viihtyy työssään hyvin. Kaarina kuntoutti itsensä ja astui uudelle uralle. Hän haki Sibeliusakatemiaan kirkkomusiikin osastolle ja pääsi sinne opiskelemaan. Kanttorin työssä hän haluaa erikoistua urkujen soiton ohella kuorojen johtamiseen. ”Asiat ovat muuttuneet. Vaikka koenkin välillä yksinäisyyttä ja liian suuria vaatimuksia toisten taholta, niin valo läpäisee jo elämäämme. Meillä on taas toivo tulevaisuudesta.” 


KANSANLÄHETYKSEN JOULULEHTI 2017

TÄSSÄ NUMEROSSA

Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin. (Jes. 55:10-11)

2 YHTEINEN ILO, YHTEINEN SURU 5 PÄÄKIRJOITUS: TARJOLLA TOISENLAINEN ELÄMÄ 6 EKSYNYT JOULUKORTTI

12 SUOMEN HULLU JOULUKUU 1917 16 VANKILAPASTORI VESA MÄKELÄ: JUMALA TEKEE UUTTA 18 VALO LOISTAA KÄRSIMYKSEN MAAILMAAN 20 PYHÄ LAULU SOI TAIVAASSA JA MAAN PÄÄLLÄ 23 NUNNIEN LAAKSO HUOKUU RAUHAA

KANNEN KUVA: PHILIPPE GUEISSAZ

24 SILLANRAKENTAJIA VIROSSA JA VENÄJÄLLÄ 27 MIKAEL AGRICOLA – RAAMATUNKÄÄNNÖSTYÖMME URANUURTAJA 28 VALO LOISTAA KÄRSIMYKSEN MAAILMAAN 30 JOULUN ODOTUSTA ETIOPIASSA 32 ROCIO VILLAR: ELÄMÄ ON VALINTAA 36 JOULUN AJAN RISTIKKO

TARJOLLA TOISENLAINEN ELÄMÄ

J

os maamme olisi aina ollut jään peittämä, emmekä tietäisi muusta, pitäisimme kurjaa tilannettamme luonnollisena. Hymyilisimme kauniisti, jos joku tulisi kertomaan jään sulamisesta, keväästä, kesästä, luonnon heräämisestä, puun lehdistä, värikkäästä luonnosta ja lämpöisestä tuulesta. Me tiedämme toisenlaisesta elämästä, sillä Jumala tuli meille kertomaan siitä. Joulun sanoma on yksinkertaisuudessaan syvällinen: Betlehemin pieneen kehtoon syntyi lapsi, joka on suurempi kuin koko o universumi. Jumala tuli ihmiseksi meidän n pelastuksemme tähden.

JOULUN SANOMA on samanlainen kuninkaille ja kansalle, hyville ja huonoille, vauvoille ja vaareille: sinulle on syntynyt pelastaja, Jeesus. Hänessä on juuri sinulle ikuinen elämä, pelastus, todellinen ilo ja rauha. Jeesuksen yhteydessä valo tulee sydämeen, jää sulaa ja uuden valtakunnan todellisuus alkaa elää sydämessä. TÄSTÄ SANOMASTA Kansanlähetys on 50 vuoden aikana elänyt ja tehnyt joulun Lasta tunnetuksi. Moni teistä on kulkenut matkaa kanssamme. Kiitos siitä!  Siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa!

KUVA: PHILIPPE GUEISSAZ

10 MUSLIMIT MESSUSSA

KUVAT: ISTOCKPHOTO © EKSPANSIO JA WHITEMAY

8 LAPSIKUORO SOLINAN MOOTTORINA ON ILO

JOULUN AIKA 5


TEKSTI: TYTTI ISSAKAINEN KUVAT: HEIDI TOHMOLA JA ISTOCKPHOTO © FRED FROESE

Eksynyt joulukortti

M

arkku napitti takkiaan eteisessä ja silmäili samalla Pirjon antamaa ostoslistaa ja tavaroiden hankintaosoitteita. – Nämähän ovat toisella puolella kaupunkia! Markku huusi Pirjolle keittiöön. – Pitääkö hautalyhdytkin hakea niin kaukaa? – Sieltä saa kauneimmat, Pirjo huusi keittiöstä touhukkaan kolinan keskeltä. – Vastahan me käytiin haudoilla, Markku vastusteli. – Se oli pyhäinpäivänä. Silloin vietiin muoviset. Nämä on lasia. Pysyvät haudoilla koko talven. Pirjo tupsahti eteiseen ja heilutti jauhoisissa käsissään kirjekuorta. – Kyllä jouluaattona täytyy vanhempia muistaa, hän sanoi. – Vie tämä kirje samalla. Oli vahingossa jaettu meidän osoitteeseen. – Missä siellä enää on postilaatikkoakaan, Markku nurisi. – Ehtii sen joulun jälkeenkin. – Ei kun viet suoraan oikeaan osoitteeseen, se on matkan varrella. Joku odottaa kirjettä varmasti, Pirjo sanoi ja pyyhälsi takaisin keittiöön. Markku tiesi, että vastustelu oli turhaa. Hän vilkaisi kirjekuorta. Joku Ms. Maria Virtanen oli saanut postia Michiganista, Amerikasta. Osoite oli Markulla tuntematon, saattoi olla jokin omakotitalo. Navigaattori tietäisi tien. No, hyvä on, saakoon joulu-

korttinsa. Sehän kirjeessä varmaan on. ”Season’s Greetings!”, sesonkiterveisiä sitten vain!

K

oko ajomatkan Markku jupisi. Eikö jouluja voisi ottaa rauhallisemmin? Oltaisiin vain omassa rauhassa. Onhan se tietysti mukavaa, että lapset ja lastenlapset tulevat, mutta tulevat ne muulloinkin – jos joskus kiireiltään ehtivät. Ja onhan se kaunis tapa käydä haudoilla, mutta kun äiti ja isä ja appiukko lähtivät jo kauan sitten… Jos vain jättäisi hautalyhdyt ostamatta. Ei Pirjo sille mitään mahtaisi. Navigaattori ohjasi Markun pienen sivukadun päähän. Hän katsoi epäuskoisena puistomaista pihaa ja matalaa, suuriikkunaista taloa. Siipirakennusta näytti olevan ainakin kolme. Katunumero kyllä täsmäsi. Pitkän katoksen alla sijaitsi pääovi. Sen vieressä oli nimikilpi. Paikka oli palvelutalo.

M

arkku astui sisälle aulaan, jota koristi joulukuusi. Joulumusiikki soi hiljaa taustalla. 6 JOULUN AIKA

Aulasta avautui kolme leveää käytävää. Niiden varrella olevista huoneista kantautui puheensorinaa. – Voinko auttaa? kuului pirteä naisääni Markun takaa. Markku käännähti. Lääketarjotinta kantava nainen katseli häntä ystävällisesti. – Onkohan Maria Virtanen..., Markku aloitti. – Kyllä, kyllä, nainen vastasi iloisesti, ja lähti reippaasti vasenta käytävää kohti. – Maria on jalkeilla. Tännepäin. Markku kiirehti perässä ja kaivoi kirjeen taskustaan. – Minä vain jättäisin tämän..., Markku yritti. Nainen pysähtyi, koputti erääseen oveen ja alkoi avata sitä. – Maria ilahtuu kovasti, hän sanoi. Hakulaite alkoi piipata naisen taskussa. – Anteeksi, täytyy mennä. Olkaa hyvä, hän hymyili, viittasi sisälle ja riensi pois. Nojatuolissa istuva iäkäs nainen oli syventynyt suureen, paksukantiseen kirjaan, joka oli hänen sylissään.

– Päivää, Markku sanoi varovasti. Nainen kohotti katseensa, ja ilo syttyi hänen silmiinsä. – Tulin vain tuomaan tämän, Markku aloitti ja ojensi kirjettä naiselle. – Martti! nainen henkäisi säteillen ja tarttui Markun käteen molemmin käsin. – Markku, mies korjasi hämmentyneenä. – Martti! nainen toisti. – Sinä tulit. Hän puristi Markun kättä ja katsoi häntä iloisena silmiin. Markku tunsi ohuen, pehmeän ihon alla olevat luut ja suonet. Ote oli käsittämättömän luja. Kädet vetivät miestä lähemmäs. Markku tajusi, että hänen olisi jäätävä hetkeksi, ja hapuili vapaalla kädellään tuolin alleen. – Tulin tuomaan tämän kirjeen, Markku sanoi ja ojensi sitä uudelleen. Marian ote hellitti kädestä, mutta katse ei hellittänyt Markun silmistä. – Avaa sinä se, hän pyysi. Markku avasi kuoren. Sisällä oli vanhanaikainen suomalainen postikortti. Talvimaiseman yllä leijui enkeliparvi. –”Mä suuren ilon ilmoitan maan kansoille nyt tulevan!” Markku luki. Maria otti kortin, katseli sitä ja silitti kuvaa. – Niin kaunis, hän sanoi. Hän katsoi kortin toista puolta ja antoi kortin sitten Markulle. – Lue sinä, minä en saa selvää. – ”Hyvää joulua rakkaalle äidille ja mummille! Toivottavat Martti ja Michelle, Mary ja Max”, Markku luki.


tyjä joulukortteja. Kaikissa niissä enkelit ilmoittavat suuren ilon ja veisaavat riemuiten kiitoksen. Kortteja katsellessaan Maria alkoi tapailla jouluvirttä. –”Enkeli taivaan …”, hän yritti hauraasti. Markku alkoi laulaa avuksi, kuoromiehenä se häneltä sujui – ”Enkeli taivaan lausui näin: Miks hämmästyitte säikähtäin?” Marian ääni kirkastui laulun edetessä. –”Herramme Kristus teille nyt on tänään tänne syntynyt…” Kun he pääsivät viimeiseen säkeistöön, Maria alkoi nuokahdella. – Sinun täytyy levätä, Markku sanoi. Hiukan epäröiden hän laski kätensä Marian kämmenselälle, silitti pehmeää ihoa ja tunsi taas suonet ja kämmenen luut. Maria hymyili hiukan ja nyökkäsi. – Minä lähden nyt, Markku sanoi ja nousi. Ovella hän kääntyi vielä. – Hyvää joulua, äiti, hän sanoi.

U

– ”P.S. Mary valmistui sairaanhoitajaksi. Kohta vietetään myös häitä! Max edistyy insinööriopinnoissa. Voimme hyvin ja kaipaamme sinua.” – Martti on niin hyvä poika, Maria sanoi onnellisena ja avasi sylissään olevan paksukantisen kirjan. Se oli valokuva-albumi. Maria käänteli sivuja ja hiveli hellästi kuvia. Niiden alle oli kirjoitettu kortin kirjoittajan käsialalla henkilöt ja vuosiluvut. Markku alkoi lukea tekstejä ääneen. Välillä Maria toisti perässä, välillä sanoi kuvista jotakin itse.

V

alokuvissa pieni tyttö seisoo maalaistalon pihalla 1920-luvun lopulla. Hänestä kasvaa lettipäinen koululai-

nen, sitten sota-ajan pikkulotta ja rauhan tultua osuuskaupan myyjätär. Kuviin ilmaantuu nuori puuseppä sorvin ääressä. Häämatkalla käydään Helsingin Stadionin valkoisen tornin juurella olympialippujen hulmutessa. – Jaakko on viisas mies, Maria sanoi ja siveli sulhon kasvoja. Juhlavassa kuvassa lapsi kastetaan kotikylän kirkossa syyskuisena sunnuntaina 1960. Kansakoulun luokkakuvissa Martti hymyilee takarivissä, samoin lähikauppalan oppikoulun luokkakuvissa. Vielä leveämmin hymyilevä ylioppilas seisoo silmin nähden ylpeiden vanhempiensa kanssa. Sitten valkolakki saa teekkaritupsun. Sen jälkeen Maria ja Martti

seisovat kahdestaan kukitetun hautakummun ääressä. Jaakko on poissa. Uusi lehti kääntyy, kun Martti jatkaa opintoja Amerikassa. Hän poseeraa hymyillen suurten kaivoskoneiden vierellä suojakypärä päässä. Hänen rinnallaan näkyy pian tummaihoinen Michelle, iloisesti hymyillen hänkin. Muutamassa kuvassa Maria istuu sylissään pieni Mary ja vielä pienempi Max. Viimeinen valokuva on otettu Marian syntymäkodin pihalla muutama vuosi sitten. Marian, Martin, Michellen, Maryn ja Maxin hymyt valaisevat vanhoja hirsiseiniäkin.

A

lkona oli jo pimeää. Pakkanen oli kiristynyt, taivaalla loistivat tähdet. Martti istahti autoon, tuijotti ensin tuulilasin läpi ja alkoi sitten nauraa holtittomasti. Miten kummallisiin tilanteisiin sitä voi joutua. –”Hyvää joulua, äiti”, hän äännähti, kun naurultaan pystyi, ja purskahti saman tien rajuun itkuun. Se syöksyi esiin kuin kauan sisuksiin padottu laava. Jostakin kaukaa ja syvältä tulvivat tajuntaan lapsuuden joulut ja äidin pehmeä syli ja isän parransänkinen lämmin poski ja kaipaus, jota Martti ei tiennyt olleen olemassa. Vähitellen itku laantui. Martti pyyhki silmänsä ja niisti nenänsä. Sitten hän käynnisti auton. Vielä hän ehtisi ostamaan hautalyhdyt. 

lbumin loppusivuille oli liimattu Amerikasta lähetetJOULUN AIKA 7


Lapsikuoro Solinalla on vuosittain neljä isoa konserttia. Lisäksi esiinnytään eri yhteyksissä pienemmillä porukoilla.

Lapsikuoro Solinan moottorina on ilo  Mitä syntyy, kun lähes kaksisataa lasta kokoontuu lauluharjoituksiin? Hälinää ja vilskettä, mutta ennen kaikkea iloa, ystävyyttä ja mukaansa tempaavaa musiikkia. Seinäjoen seurakunnan lapsikuoro Solina levittää evankeliumin synnyttämää riemua, joka kuuluu kaikenikäisille. TEKSTI: MIINA MAKKONEN  KUVAT: JOUKO HÄNNINEN JA MIINA MAKKONEN

8 JOULUN AIKA

K

un kello on kuusi, tarttuu kuoronjohtaja Suvi Lehtimäki mikrofoniin. Puheensorina vaimenee välittömästi. Viisi kättä nousee pystyyn, kun Suvi kysyy, kuka on mukana ensimmäistä kertaa. Uudet kuorolaiset toivoteSolina-kuoron taan lämpimäsjohtaja Suvi ti tervetulleiksi Lehtimäki toimii myös juniorityön- raikuvin taputuksin. tekijänä.


opikaan, lohduttaa Suvi opettaessaan lapsille uutta laulua. Koreografioissa hän muistuttaa seuraamaan Anniinaa, eikä itseään. Suville on tärkeää, että kuoron ohjelmistossa olevissa lauluissa on tarttuva melodia ja selkeä sanoma. Sanoihin liitetyt kuvat auttavat ymmärtämään ja muistamaan laulun sisältöä. – Joskus pidän pienen raamattuopetuksen uuden laulun sisällöstä. Harjoitusten päätteeksi rukoilemme aina kuoron ja kuorolaisten perheiden puolesta.

Kolme tyttöä Solinasta

Yhteistyössä on voimaa

”Korostan aina sitä, että jokaisen tehtävä on yhtä tärkeä.”

Veera, Eimi ja Venla ovat kokeneet uusia ja isoja asioita Solina-kuorossa.

uorolaiset Eimi (9), Venimi, Venla ja Veera ovat la (12) ja Veera (13) ovat Esaaneet kuorossa palK innokkaita Solina-kuoron jon uusia kavereita. Parhaijäseniä. Heidän mielestään kuoroharjoituksiin on aina mukava tulla. Vaikka muuten olisi miten huono päivä tahansa, niin kuorossa huonotkin asiat kääntyvät hyviksi. Kuoron johtajasta Suvi Lehtimäestä on tullut tytöille tärkeä ihminen. – Vaikka Suvi on aikuinen, voin luottaa häneen täysillä, sanoo Veera, joka on laulanut kuorossa seitsemänvuotiaasta saakka ja siirtyi syksyllä avustajaksi. Venlan mielestä Suvi on rento, kannustava ja hauska kuoronjohtaja. – Hän saa meidät aina hyvälle tuulelle, Eimi lisää.

paremmin hiljainen taustatyö. Jokaisen tehtävä on yhtä tärkeä, Suvi kertoo. Hän iloitsee siitä, että monet aikuisetkin haluavat olla tukemassa kuoron toimintaa. Taustajoukoissa toimii useita henkilöitä, jotka hoitavat ääni-, ja

ten toisiin kuorolaisiin on tutustuttu viikonloppuleireillä, joilla on harjoiteltu musikaalia. Solinan riveissä tytöille on kertynyt monta unohtumatonta muistoa ja haaveena on, että yhdessä saadaan kokea vielä monenlaista. – Haluan olla pieni, että voisin laulaa Solinassa mahdollisimman kauan, Venla sanoo. Eimi toteaa, että onneksi sitten kun menee yläasteelle, pääsee avustajaksi. Veera puolestaan haaveilee, että pääsisi vielä joskus Solinan kanssa laulamaan ulkomaille. Hänen haaveensa saattaa toteutuakin, sillä kuorolla on suunnitteilla ensi vuodeksi matka Ruotsiin. 

valotekniikkaa, raha-asioita ja muita käytännön tehtäviä. Yksi Solinan avustajista on parikymppinen Anniina Nieminen. Anniina toimii tällä het-

JOULUN AIKA 9

Kuoron solistit ja avustaja Anniina Nieminen astelevat lasten eteen. Anniina kiipeää tuolille, että kaikki näkisivät koreografiat, joita hän opettaa lapsille. Tässä kuorossa ei avata ääntä perinteisten kuorojen tapaan, mutta kun ”Ilomoottori”-laulu päättyy, kaikilla on varmasti sekä ääni että koko kroppa auki. Taustamusiikit tulevat nauhalta ja laulujen sanoja voi seurata etuseinään heijastetulta kankaalta. Pari nuorta miestä hoitelee tekniikkaa. – Ei haittaa, vaikka ei heti

Solina alkoi pienestä purosta kymmenen vuotta sitten. Suvi Lehtimäki innostui tuolloin laulattamaan ystäväperheidensä lapsia. Pian lapset toivat mukanaan ystäviään, ja kuoroa alettiin mainostaa Seinäjoen kouluissa. Pienestä purosta kasvoi muutamassa vuodessa virtaava joki. Nykyään kuorossa on kirjoilla noin 240 lasta ja harjoituksissa on kerralla mukana keskimäärin 170 lasta. – Lasten kanssa työskennellessäni olen ihmetellyt tätä kaikkea, mitä tapahtuu. Olen tuntenut kuin soljuisin Jumalan suunnitelmassa, Suvi toteaa kiitollisena. Kuoro on tarkoitettu koulujen ala-asteikäisille. Joitakin esikoululaisiakin käy harjoituksissa vanhempien kanssa. Kuorosta ei tarvitse kasvaa ulos, vaan yläkouluun siirtyvät voivat jäädä kuoroon avustajiksi. – Reilut kaksikymmentä avustajaa ovat tärkeä osa kuoron toimintaa. Pyrimme löytämään jokaiselle oman näköisen tehtävän. Tunnen nuoret siinä vaiheessa hyvin ja tiedän, kuka tykkää olla esillä ja kenelle sopii


Iloinen vuosi 2017 Vuosi 2017 on ollut täynnä merkittäviä tapahtumia. Se alkoi yllättävällä tunnustuksella, kun Kirkkomusiikkiliitto palkitsi Solinan vuoden musiikkiryhmänä. – Tuntui tosi hienolta saada tällaista arvostusta. Oli ihana jakaa hyvä uutinen paitsi kuorolaisten ja avustajien, myös niiden monien taustajoukkojen kanssa, jotka ovat tehneet paljon näkymätöntä työtä kuoron hyväksi, Suvi toteaa. Toinen merkittävä tapahtuma oli huhtikuussa Seinäjoen urheilutalolla esitetty musikaali ”Kun rakkaus pukeutuu valepukuun”. Hanna Kivisalon käsikirjoittama musikaali kertoo perheen arjesta, jossa välillä myös riidellään ja tarvitaan anteeksiantamusta. – Haluan opettaa lapsille anteeksiantamusta. Siinä on vapauttava voima, Suvi sanoo. Syksyllä oli vuorossa Solinan 10-vuotisjuhlakonsertti, ja vuosi päättyy odotettuun joulukonserttiin Lakeuden ristin kirkossa.

10 JOULUN AIKA

– Joulu, lapset ja musiikki kuuluvat erottamattomasti yhteen. Joulukonsertissa on aina ihan oma tunnelmansa. Lakeuden ristin 1200 istumapaikkaa täyttyy jo paljon ennen konsertin alkua, Suvi kertoo.

Jokainen on tärkeä Solinan taustajoukoissa on musiikin ammattilaisia ja monet laulut ovat Pekka Simojoen käsialaa. Musiikillisesti rimaa ei kuitenkaan nosteta korkealle. Jokainen halukas pääsee laulamaan. –Solinassa yhteisöllisyys on ykkösjuttu, Suvi Lehtimäki painottaa. – Pyrin siihen, että jokainen saa tuntea kuuluvansa porukkaan ja olevansa tärkeä. Alkuaikoina yhdessä Solinan tärkeimmistä lauluista laulettiin siitä, että meistä jokainen on kaunis ja ainutlaatuinen, Jumalan kuvaksi luotu. Uskon, että se viesti on mennyt perille. Kuorolaisista ja heidän perheistään on tullut Suville läheisiä, ja Suvista heille. Yhdessä jaetaan niin iloja kuin huoliakin. – Pyrin olemaan käytettävissä harjoitusten jälkeen, ja monesti joku lapsista tai vanhemmista jääkin juttelemaan, Suvi sanoo. Suvi Lehtimäki on huomannut, että viidennellä ja kuudennella luokalla lasten paineet kasvavat. Kavereiden keskuudessa ei ole kovin trendikästä laulaa seurakunnan lapsikuorossa. – Ne, jotka pitävät pintansa ja jatkavat kuorossa alakoulun loppuun saakka, haluavat yleensä sitten myös avustajiksi, Suvi kertoo. – Suurin haaveeni on, että Solinassa lapset voisivat löytää henkilökohtaisen uskon ja kasvaa siinä. Toivon, että jokaisen sydämeen juurtuisi tietoisuus siitä, että Jeesus rakastaa juuri minua. Suvi Lehtimäki toteaa, että Solina on suuri Taivaan Isän lahja. – Niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin tekevät tätä juttua iloiten ja koko sydämestään. 

Hilpi Jenu kävi vierailemassa alaikäisten maahanmuuttajien ryhmäkodissa.

 Liikenne pysähtyi Espoossa, kun pari sataa muslimimiestä marssi kohti kirkkoa. Se oli hetki, jota kukaan ei olisi odottanut. Mitä siitä seurasi?

TEKSTI: TIMO KESKITALO

S

KUVAT: MARKKU JENU JA TIMO KESKITALO

kellä kuoron varajohtajana ja hän keksii Solinan koreografiat ja opettaa ne lapsille. – Olen päässyt Solinassa toteuttamaan itseäni ja käyttämään lahjojani. Solinassa on niin paljon energiaa ja hyväntuulisuutta, että se välittyy myös kuulijoille, Anniina sanoo. – Kuorossa on rakkaudellinen ilmapiiri ja jokainen saa olla oma itsensä. Ketään ei nosteta jalustalle ja kaikkia arvostetaan. Uskon asioista puhutaan lapsille ymmärrettävällä tavalla ja joskus ne avautuvat siinä itsellekin uudelleen. Koreografioiden kehittämisen lisäksi Anniinalla oli keväällä tärkeä rooli Solinan esittämän musikaalin valmistelussa ja harjoituttamisessa. Hän oli myös näyttelijänä musikaalissa.

Muslimit

yksyllä 2015 Suomeen tuli muutaman viikon sisällä 30 000 turvapaikanhakijaa. Heitä sijoitettiin eri puolille Suomea tilapäisiin majoitustiloihin. Miehet istuskelivat ja odottivat. Heillä oli tekemisen puute eikä juuri ystäviä. Joulun alla monissa seurakunnissa kutsuttiin turvapaikanhakijoita hengellisiin tilaisuuksiin ja kaikkien hämmästykseksi hehän tulivat! Tuosta vaiheesta yksi tapaus on kertomisen arvoinen. ESPOOSSA nähtiin erikoinen kulkue. Sen johtajana käveli tavallinen määrätietoinen suoma-

lainen rouvashenkilö. Hänen perässään kadulla marssi 200 muslimimiestä. Paikalle osunut autoilija kertoi minulle jopa liikenteen seisahtuneen kaupunkilaisten ihmetellessä outoa näkyä. Olen ehtinyt kertoa tästä tapahtuneesta Euroopan kristillisillä foorumeilla. Kertoessani on tullut sellainen tuntu, että tämä tapahtuma on yksi aikamme legenda, joka täytyy dokumentoida. Siksi pyysin tuota rouvashenkilöä kertomaan itse, miltä tilanne hänestä näytti. Näin Hilpi Jenu kertoo: ”Vein miesten vaatteita uuteen vastaanottokeskukseen. Mustatukkaisia miehiä asui isos-


Maahanmuut-

tajat lähtivät katsomaan Vivamon Raamattukylän joulunäytelmää.

messussa sa kerrostalossa niin paljon, että he kaikki näyttivät yhdeltä massalta. Seurakunta kutsui miehiä kirkkoon, joka oli kävelymatkan päässä. Niinpä minäkin menin kutsumaan heitä, hyvissä ajoin. – Lähdettekö kirkkoon, kysyin. Joku ymmärsi englantia ja käänsi muille. - Kyllä, kyllä, milloin mennään? - Vasta puolelta, sanoin. - Eikö heti? Me lähdimme. Täytimme koko jalkakäytävän ja myös pyörätietä niin, että kilikellot soivat. Hävetti. Kirkkoherra ja muita hakijoita tuli vastaan. - Joko te tulette. Kyllä teitä onkin paljon. Pari sataa.”

”MIEHET suuntasivat suoraan kirkkosaliin etupenkkeihin. Sanoin, että lippis otetaan päästä ja istutaan hiljaa. Kanttorilla oli vielä kuoroharjoitukset kesken. Hän joutui huutamaan: hiljaa! Hävetti taas. Tekstejä ja lauluja heijastettiin seinälle eri kielillä. Miten ehtoolliselle meno mahtaa sujua? Menijöitä oli paljon, siunattavaksi. Kolehti kerättiin turvapaikanhakijoille. Miehet kutsuttiin kirkkokahveille. Keittiön väki hankki messun aikana lisää pullaa. Silti kaikki meni. Tutustuimme ja miehille jaettiin luettavaa. Osa lähti jo tupakalle ja kotimatkalle.”

”SEURAAVA MESSU olisi kuukauden päästä. Se on liian harvoin miehille, joilla ei ole paljon tekemistä! Tuli myös joulutauko ja seurakunnan juhlakiireet, hoosiannakirkot, joulupuurot ja kaikki. Messias syntyy. Syntyykö hän myös näille miehille? Menetimmekö etsikkoaikamme? Olivatko seurakunnat ja järjestöt valmiita ottamaan tulijat vastaan, heidät, jotka aiemmin toivoimme lähettien saavuttavan heidän kotimaassaan? Nyt he tulivat kirkkoon. Pappi pohdiskeli, mitä tehdä, kun kirkossa on enemmän muslimeja kuin kristittyjä. Meneekö saarna tai puhe uusiksi? Haluammeko kertoa näille miehille Vapahtajan syntymästä?”

VIIME JOULUNA vein muutamia uusia kristittyjä katsomaan Vivamon Raamattukylän joulunäytelmää. Osa näistä miehistä oli muk ana tuossa Hilpin vetämässä syksyn 2015 suuressa kulkueessa kirkkoon. Vuonna 2016 nämä hiljattain kastetut muslimitaustaiset kristityt viettivät ensimmäistä jouluaan kristittyinä. Näiden uusien kristittyjen päätös seurata Jeesusta on niin peruuttamaton ja vahva, että he antoivat kasvonsa julkaistavaksi tämän artikkelin yhteydessä olevan kuvaan. Jumala jatkaa työtään. Kulkue ei ole vielä pysähtynyt! 

JOULUN AIKA 11


”Raamatussa ollaan rikkautta ja pröystäilyä vastaan. Kristityn TEKSTI: PÄIVI HÄKKINEN

Suomen hullu joulukuu 1917

KUVA: MUSEOVIRASTO / WOLFF HOFFMANN JA FRED ZIMMLER

 Paljon on kirjoitettu marraskuun 1917 suurlakosta ja tammikuisesta sisällissodan käynnistymisestä. Mutta millainen oli joulukuu – ajanjakso vain hetkeä ennen sisällissodan syttymistä? Entä miten vastatuulessa ponnisteleva kirkkolaiva tasapainoili jakautumaisillaan olevassa Suomessa?

Sisällissota oli ristiriitainen ja syvät haavat jättänyt tapahtuma, jossa kaikki osapuolet kärsivät.

12 JOULUN AIKA

Kuvassa saksalaiset sotilaat kuljettavat sisällissotaa pakenevia siviilejä resiinalla turvaan. Vuosi on 1918.


tehtävä on olla köyhän ja kärsivän puolella.”

Janne Könösen mukaan ajankohtaa luonnehtii ristiriitaisuus. Vallankumousten järkyttämä Venäjä antoi Suomelle itsenäisyyden melkein puolivahingossa. Seremonioita ja kansanjuhlia ei kuitenkaan nähty. – Senaatti oli julistanut Suomen itsenäiseksi. Mutta miten maa ilman armeijaa ja poliisivoimia voi toimia itsenäisenä maana? Itsenäisyysjulistus siis tuli ajankohtana, jolloin sitä ei voitu käytännössä toteuttaa. Niinpä monet eivät edes ottaneet sitä todesta, Könönen kuvailee erikoista tilannetta. Vielä uutena vuotena, pari viikkoa ennen sisällissodan syttymistä, ei ollut akuuttia sodan uhkaa. Joulukuu oli ennemminkin suvantovaihe, jolloin tulevaa rohjettiin vielä katsoa optimistisesti. – ”Vuosi 1918 olkoon Suomen onnen vuosi”, toivotti kolumnisti Eino Railo. Kuten ihmiset yleensä epävarmana aikana, yllättävän moni piti optimismia yllä vaikka taivaanranta oli jo mustanaan synkkiä pilviä.

Kirkko kuohuvassa ajassa Joulun alla 1917 ilmapiiri Turun kaduilla alkoi kiristyä. Kyseessä oli 15.12. alkanut miliisien lakko, jonka seurauksena esikaupungin köyhälistö lähti ryöstämään ja tuhoamaan kauppoja. Kaupungilla käveli myös Turun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Viktor Lehtonen. Kristillisenä kirjailijanakin tunnettu Lehtonen kirjoittaa muistelmissaan, kuinka hän joutui vihamielisten huuteluiden ja väkivallan uhan kohteeksi. – Arvatenkin Lehtosta on hirvittänyt tuona iltana kadulla. Pappi uhattiin suoraan miesjoukkojen suusta tappaa. Vihapuhetta, todettaisiin nykyaikana, Könönen vertaa. Lakon taustalla olivat kiistat palkoista ja miliisilaitoksen laillistamisesta. Kaduille lähteneet ihmiset ryöstivät ja rikkoivat yhteensä noin viisikymmentä liikettä ja vahingot nousivat satoihin tuhansiin markkoihin. − Lehtosen kokemus kuvaa hyvin sitä, ettei pappikaan enää

ollut sääty-yhteiskunnan suojissa. Kirkon asema oli ohentunut uusien aatteiden leviämisen myötä. Esimerkiksi ehtoolliskäynnit olivat vähentyneet 1800-luvun viimeisellä vuosikymmenellä 10-20 prosenttia. Seuraavan vuosikymmenen lopulla tehtiin sitten historiallinen päätös luopua ehtoollispakosta. Vaatimukset kirkon ja valtion erottamisesta sekä koulujen uskonnonopetuksen poistamisesta voimistuivat. Papit nähtiin säätyyhteiskunnasta kiinni pitävinä ja taantumuksellisina. Vuoden 1917 lopulla pelon ilmapiiri kirkossa kasvoi. – Osittain samasta juuresta kumpuavaa uskonnon vastaisuutta on nähtävissä meidänkin päivinämme. Ajatellaan, että kaiken pahan alku ja juuri on uskonnossa. Historiantutkijan korvissa väite on absurdi ja oikeastaan jopa vaarallinen. Historiallinen tieto ei tue väitettä millään tavoin, Könönen muistuttaa.

Kesän 1917 kallistuessa kohti syksyä elintarviketilanne Suomessa heikkeni entisestään. Varsinkin voin saanti oli vähäistä, sillä suuri osa siitä meni venäläisen sotaväen muonitukseen. Voilevottomuudet johtivat lakkoon ja mellakkaan. Kuva ns. ”voikokouksesta” Helsingin Senaatintorilla 11.8.1917.

Ei itsenäisyysjuhlia

KUVA: MUSEOVIRASTO

S

uomen Itsenäisyysjulistus annettiin harmaan sateisena ja tuulisena päivänä 6.12.1917. Ilmatieteen laitoksen arkistotietojen mukaan paikoin vaarallisen voimakkaaksi yltynyt tuuli ravisteli kovimmin Pohjois-Suomea. Perämerellä varmasti myrskysi. Ensimmäistä maailmansotaa käytiin tuolloin jo kolmatta vuotta. Suomea pidempään vaivannut elintarvikekriisi oli vuoden 1917 lopulle tultaessa kärjistynyt etenkin köyhimpien keskuudessa. Kuluneen vuoden aikana oli käyty läpi yli 500 lakkoa. Historiantutkija Janne Könösen tuoreessa kirjassa Punaisen leijonan maa – Suomen hullu joulukuu 1917 (Otava 2017), tuo erikoinen kuukausi on suurennuslasin alla.

JOULUN AIKA 13


D

E

L

L

I

S

E

L

T

Ä

A

U

K

E

A

M

A

L

T

A

KUVA: MUSEOVIRASTO

E

KUVA: HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO / ERIC SUNDSTRÖM

Leipäjono Helsingissä, Fabianinkadulla, kevään 1917 mielenosoitusten aikana. Suomen

ensimmäiset Kirkkopäivät pidettiin 15.–17.1.1918

Helsingin Kallion kirkossa. Siellä haettiin vielä ratkaisua kansan yhdistämiseksi. Erimielisyydet ja lopulta sota repi kansamme kahtia. Patruunoiden jakoa vuonna 1918.

Mitä tekevät piispat?

KUVA: HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO

Piispojen keskuudessa oli erimielisyyttä joulukuussa 1917 siitä, tuliko yhteiskunnalliseen tilanteeseen reagoida. Vastatuulessa ponnistelevaa kirkkolaivaa johti arkkipiispa Gustaf Johansson, joka oli hyvin pidättyväinen poliittisissa kannanotoissaan. Arkkipiispan tunnuslauseena oli, että ”kirkon tulee pysyä puolueiden yläpuolella”. – Jos nykyajan herkästi median ärsykkeisiin reagoivaan kirkkoon vertaa, niin Johansson edusti toista äärilaitaa. Hän ei vakaumuksensa mukaan halunnut sotkea kirkkoa puoluepolitiikan sotkuihin, Könönen toteaa. Piispakunnasta ainoastaan Oulun piispa Juho Koskimies oli sitä mieltä, että jokin ulostulo oli tehtävä. Muut piispat 14 JOULUN AIKA

taipuivat julistamaan uudenvuodenpäivän 1918 erityiseksi rukouspäiväksi, mutta eivät muuta. – Tämä ei Koskimiestä tyydyttänyt, vaan hän taisteli joulukuussa sen puolesta, että piispat olisivat yhteisellä paimenkirjeellä pyrkineet rauhoittelemaan kansalaisia. Koskimies pelkäsi, että syttyisi sisällissota ja Suomi tuhoutuisi erimielisyyksiinsä. Merkittävää Könösen mielestä on, että Koskimies painotti nimenomaan yhteiskunnan parempiosaisten vastuuta tilanteesta. Muut piispat tyrmäsivät Koskimiehen ja arkkipiispa Johansson merkitsi päiväkirjaansa: ”Koskimies tahtoo sopua ja anteeksiantoa sosialisteille”. Savonlinnan piispa Otto Colliander puolestaan piti rakkauden osoittamista Jumalan valtakunnan vihollisille epäraamatullisena. Koskimiehen vaikutusyritykset joulukuussa eivät siis toteutuneet. − Tämä kuvastaa hyvin papistolle leimallista kuuliaisuutta esivaltaa kohtaan. Ensin oli oltu tottelevaisia tsaaria kohtaan, myöhemmin porvarillisek-


si muuttunutta Suomea. Suhteessa valtioon kirkon selkäranka on aina osoittautunut melko ohueksi, Könönen huomauttaa.

Hyvä paha sosialismi Sosialismin kytkeytyminen vallanpitäjien vastustamiseen ja ateistisiin aatteisiin kenties esti kirkkoa näkemästä niitä todellisia epäkohtia, joita sosialistit nostivat esille. Työväenliikkeellä oli oikeutettujakin vaatimuksia esimerkiksi kahdeksan tunnin työajasta. Piispa Koskimiehen lisäksi löytyi muitakin pappiskunnan edustajia, jotka näkivät yhteiskunnallisen vaikuttamisen osana kristinuskoa. − Esimerkiksi rovasti Otto Aarnisalo, Suomen sisälähetysseuran perustaja taisteli diakoniaviran yhdeksi kirkon säännöllisistä työmuodoista. Hän ilmoitti olevansa täysverinen sosialisti kuulumatta puolueeseen. Näiden lausuntojen jälkeen arkkipiispa Johansson katkaisi välinsä häneen kokonaan.

J Janne Könönen käsittelee kipeää aihetta uudessa kirjassaan (Otava 2017).

sivät myös sosialistien vaatimuksia, on pastori Einar Rauhamäki poikkeustapauksena nostettava esiin. Hän oli ainoa varsinainen ”punapappi”. – Hän agitoi sosialismia, organisoi Ruotsinpyhtäällä punakaartin ja julisti itsensä kansankomissaariksi. Saksalaisten noustua maihin sisällissodassa Rauhamäki pakeni. Tuomiokapituli peruutti hänen pappisoikeutensa ja Rauhamäki lähti pitkälle pakomatkalle, joka päättyi Neuvostoliittoon. Punapappi päätti päivänsä vuonna 1974 Siperiassa, jonne ”suuri ja mahtava” oli karkottanut hänet yhdessä Inkeriläisten kanssa.

”Sadan vuoden takaisia arpia särkee yhä.” Lisäksi silloinen Lähetysseuran lähetysjohtaja Matti Tarkkanen ja Oulun Diakonissalaitoksen johtaja Uno Wegelius ilmaisivat, että kristityn velvollisuus on toimia oikeudenmukaisesti. Syntyi jopa kristillinen työväenliike, joka yritti sovittaa sosialismia ja kristinuskoa yhteen. – Sisällissodan aikanakin 1918 liike vetosi yleisesti rauhan puolesta, ei kummankaan osapuolen puolesta. Äärimmäisyysaikana tällaiset keskitien kulkijat yleensä hukkuvat propagandistisen puheen alle. Ääripäät menestyvät äärimmäisenä aikana, vaikka historia osoittaisikin maltillisten olleen lähimpänä totuutta.

Ainoa virallinen punapappi Vaikka jotkut teologit ymmär-

Hengellistä liikehdintää Myös herätysliikkeillä oli omia painotuksia Suomen jännitteisessä tilanteessa. Könönen nostaa mielenkiintoiseksi esimerkiksi Evankelisen liikkeen, joka pyrki keskittymään hengellisen ytimen vaalimiseen ja pitämään yhteiskunnalliset asiat erillään uskonnosta. – Sanansaattaja-lehdessä kerrottiin joulukuussa 1917 taistelun pimeyden voimia vastaan olleen täydessä käynnissä. Tämä oli kuitenkin ennemmin hengelliseen taisteluun kuin aseisiin usuttamista, Könönen kuvaa. Sitä vastoin varsinkin heränneet ja vanhoillislestadiolaiset ottivat kantaa porvarillisen Suomen puolesta, sosialistien uskonnonvastaista retoriikkaa

Juutalaiset saivat kansalaisoikeudet

oulukuussa 1917 annettiin juutalaisille kansalaisoikeudet. Se oli itsenäisen Suomen ensimmäinen teko. Yllättävän yksimielisen äänestyksen taustalla on myöhempien tutkimusten valossa saattanut olla halu hyvitellä Venäjän vallanpitäjiä. Iso osa Suomen juutalaisista oli Venäjän armeijan entisiä upseereita, jotka olivat jääneet Helsinkiin. TAISTELU juutalaisten kansalaisoikeuksista oli alkanut jo 1870-luvulla. Suomen juutalaisten historian voidaan kuitenkin katsoa alkaneen 1800-luvun alkupuoliskolla, lähinnä 1830-luvulla. Tuolloin tsaarin armeijassa palvelleet juutalaiset sotilaat, niin kutsutut kantonistit saivat Venäjän armeijalta luvan asettua Suomeen pitkän asepalveluksensa päätyttyä. Silti vielä vuonna 1889 hallitus määritteli tarkkaan juutalaisten oikeudet asua Suomen alueella. Heille an-

vastaan. Etenkin Etelä-Pohjanmaalla körttien keskuudessa lähestyvä taistelu sosialisteja ja venäläisiä vastaan nähtiin ”pyhänä sotana”. – Herännäisopistossa Karhunmäellä vaikutti oma suojeluskuntaosasto. Körttipuku päällä myös sodittiin sisällissodassa 1918. Körttiläisyydessä näyttääkin olevan jokin ydin, joka mukailee aina yleistä ajanvirtaa. Missä yhteiskunta, siellä herännäisyys, Könönen heittää. Sadan vuoden takaisia arpia särkee kenties edelleen. Myös kristinuskon ja vasemmistolaisen ideologian yhteensovitta-

nettiin vain väliaikaisia oleskelulupia puoleksi vuodeksi kerrallaan. TARKKA SÄÄNNÖSTÖ vuodelta 1869 rajoitti myös ammatinharjoittamista, ja juutalaiset hankkivat elantonsa käytettyjen vaatteiden kauppiaina. Myyntiä sai harjoittaa ainoastaan oman kaupungin alueella, ei kuitenkaan samoilla markkinoilla kuin muut suomalaiset. Myyntipaikalle rakennettiin narinkka-torikojuja, mistä juontuu Helsingin Kampin keskuksen Narinkkatorin nimi. MUUTOS parempaan tapahtui vasta Suomen itsenäistyttyä kun eduskunta tammikuun 12. päivänä 1918 hyväksyi lakiehdotuksen kansalaisoikeuksien myöntämisestä, ja juutalaisista tuli viimein tasaveroisia Suomen kansalaisia muiden suomalaisten kanssa.  PÄIVI HÄKKINEN

minen monine ristiriitoineen on edelleen kesken. – Vaikka Raamattua luetaan ilman puoluepoliittisia silmälaseja, siellä ollaan silti rikkautta ja pröystäilyä vastaan. Mammonasta varoitetaan monta kertaa epäjumalana. Suhtautuipa sosialismiin miten tahansa, kristityn on aina oltava köyhän puolella. Varallisuuden epäoikeudenmukaiselta jakautumiselta maailmassa ei saa sulkea silmiään, Könönen päättää. 

JOULUN AIKA 15


”Osattomuus ja yksinäisyys ovat vangeille suuria kivun TEKSTI: HELI HYVÖNEN KUVAT: PHILIPPE GUEISSAZ

Vankilapastori Vesa Mäkelä:

Jumala tekee uutta

Täältä

vankilasta on paljon hyvää kerrottavaa, sillä usein elämä voittaa tiukissa tilanteissa. Tiedän lukuisia vankeja, jotka ovat tulleet täällä uskoon, Vesa Mäkelä sanoo.

 Vankilapastori Vesa Mäkelä on tehnyt pitkän elämäntyön vankien parissa. Tuleva joulu on hänelle 30. vankilassa. Mäkelä on nähnyt usein, miten taivas koskettaa ihmissydäntä ja toivottomuuteen syttyy toivon säde.

K

ylmäkosken vankila Akaalla on suljettu laitos, jossa vangeilla on mahdollisuus tavata vierailijoita valvotusti kahdesti viikossa vajaan tunnin ajan. Vapautensa menettäneille tämä on vähän. Vangeilla on kuitenkin aina mahdollisuus keskusteluun, sillä pastori Vesa Mäkelä on laitoksessa heitä varten. ”Aloitan usein päiväni ison seinätaulun edestä. Taulussa on jokaisen vangin nimi ja sellin numero. Kysyn mielessäni: kenen luo Herra haluaisit minun tänään menevän,” Mäkelä kertoo. Kahdenkeskinen työ on hänelle mieluisaa, sillä siinä saa nähdä ihmiselämän suuria muutoksia. Elämän tuska kun ei ole loputon pilari, vaan se vähenee puhumalla ja käsittelemällä asioita.

Hetki vankilan kirkossa Vesa Mäkelä tuli uskoon nuorena miehenä. Se oli elämän vallankumous, täydellinen muutos, jonka seurauksena Mäkelä halusi lähteä opiskelemaan papiksi. 16 JOULUN AIKA


aiheita varsinkin jouluna.” Valmistuttuaan hän toimi lyhyen ajan seurakunnassa. Sitten eteen osui ilmoitus, jossa haettiin vankilapastoria silloiseen Vaasan lääninvankilaan. ”Pohdiskelin, olisiko minusta tuohon työhön. Kävin keskustelemassa Vaasassa sekä henkilökunnan että vankien kanssa. Yllättäen löysin sieltä myös vanhoja tuttujani, muurien sisäpuolelta.” ”Kun sitten astuin sisään vankilan kirkkoon, asia selvisi minulle. Tuona hetkenä auringon säteet osuivat kauniisti ikkunan läpi alttarille. Mieleeni nousivat profeetta Jeremian kirjassa olevat Jumalan sanat: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon!” Silloin tiesin olevani oikeassa paikassa. Hain virkaa ja tulin valituksi.” Tuosta hetkestä on pian 30 vuotta, mutta Mäkelä toteaa yhä innostuneesti: ”Vielä näin harmaapäänäkin rakastan tätä monipuolista ja opettavaista työtä. Se on kuluttavaakin, mutta samalla antoisaa.”

Suuria kysymyksiä Vankilaan joutuneen miehen kohtaaminen ei ole mitä tahansa rupattelua. Mäkelä toteaakin, että tämä työ jos mikä on opettanut häntä rukoilemaan. ”Vankilaan on turha tulla vain omassa voimassaan ja viisaudessaan. Vangeilla on suuria elämää ja perhettä koskevia huolia ja kysymyksiä. Niihin vastaamiseen pyydän aina Jumalan johdatusta. On tärkeää, että itse annan Pyhän Hengen muokata ja valmistella oman sydämeni maaperää toisten kohtaamista varten.” Monet vangit ovat tehneet suuria rikoksia ja saaneet pitkiä tuomioita. Mäkelä haluaa kunnioittaa heitä samalla tavalla kuin ketä tahansa. Ovathan he ihmisiä kuten mekin, sillä erotuksella,

Vankilan

kappelissa järjestetään jumalanpalvelusten lisäksi myös perhejuhlia. Vesa Mäkelä on vihkinyt siellä pariskuntia avioliittoon ja järjestänyt kastetilaisuuksia.

että heidän rikoksensa on tullut julki ja tuomittu. Vankilatyön suurimpia helmiä on nähdä muutos, joka vangeissa tapahtuu. Kun vanki on purkanut päällimmäisen tuskansa, hän alkaa kysellä elämänsä mahdollisuuksista. Onko minulla enää toivoa? Voinko saada anteeksi? Vaatiiko Jumala minulta jotain? ”Tällaisessa tilanteessa armon sanoma pelastajastamme Jeesuksesta otetaan herkästi vastaan. Ja kun se tapahtuu, elämä alkaa vähin erin muuttua ja eheytyä,” Mäkelä sanoo. ”On suurta nähdä, kun viha, väkivalta, katkeruus, itsekkyys ja pelko vähenevät. Tilalle astuu uusina aiemmin tuntemattomina tunteina rakkaus, rauha, välittäminen, toivo ja luottamus. Näin Jumala tekee uutta.”

Ristiriitainen juhla Joulu on vankilassa ristiriitainen juhla. Useimpien toive on saada viettää joulua perheen kanssa. Mutta monella vangilla ei ole perhettä. Sillat ovat palaneet. Ihmiset ovat jättäneet tai heidät on jätetty. Ei ole kotia, ei asun-

toa, ei paikkaa, minne mennä. ”Tämä osattomuus ja yksinäisyys on suuri kipu vangeille varsinkin jouluna. Kiertäessäni selleissä kaikki haluavat näyttää, kuinka monta joulukorttia ovat saaneet. He näyttävät kuvia lapsista. Ja rakkaasta.” ”Liian paljon on sellaisia vankeja, joille ei ole tullut yhtään joulukorttia. Jouluna yksinäisistä yksinäisin on tosi yksin – niin vankilassa kuin muurien ulkopuolellakin,” Mäkelä sanoo. ”Lapsille olisi tehnyt mieli hankkia jotain lahjaksi, mutta vankilan pikku hiluilla ei saa mitään sellaista, jota nykylapset toivovat. Tuska kasvaa yhä suuremmaksi. Suurin osa vangeista sulkeutuu omaan selliinsä päällimmäisenä toiveenaan, että joulun pyhät olisivat pian ohi. Pitkät pyhät ovat vankilassa kauhistus,” Mäkelä sanoo.

Voisinko kyllin kiittää Vankilan jouluissa on myös toinen puoli. Markkinahumu ei yllä muurien sisälle. Siellä eivät joululaulut soi lokakuusta lähtien, ei ole kiirettä, ei pikkujoulujen

levottomuutta. Vankilan joulu on rauhallinen. ”Tätä rauhallisuutta korostaa hyvä jouluruoka, aattojuhla ja joulukirkot. Kauneimmat joululaulut soivat ja kirkossa julistetaan evankeliumia. Näihin tilaisuuksiin on aina runsaasti tulijoita,” Mäkelä kertoo. ”Vähäiset valmistelut tehdään aivan joulun alla. Joulun sanoma hiipii hiljaa mieleen ja tekee saman kuin ensimmäisenä jouluna: se yllättää murtautumalla yksinäisyyden keskelle. Taivas koskettaa ihmissydäntä.” Mäkelä muistelee nuorta vankia, joka käsitti jouluna ensimmäisen kerran, mitä jouluevankeliumi merkitsee. ”Jeesuksen merkitys avautui hänelle kirkkaasti ja välähdyksen omaisesti joulukirkossa hänen laulaessaan virttä 25 ja erityisesti sen säkeistöä 5: Oi Jeesus, tänne maailmaan et tullut itses tähden, minua saavuit auttamaan kurjuuden kaiken nähden. Ja raskaan ristin kärsien armahdit minut, syyllisen. Voisinko kyllin kiittää?” Siitä alkoi tuon miehen uusi elämä.  JOULUN AIKA 17


 Maailma ei ole enää sellainen, jollaiseksi Jumala sen loi. Kärsimys ja pahuus ovat turmelleet sen. Mutta toivo ei ole kuollut, sillä jokaiselle kuuluu Jumalan lupaus: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” TEKSTI: JARKKO HAAPANEN KUVA: ISTOCKPHOTO © SMILEUS

Valo loistaa kärsimyksen maailmaan

K

uvittele maailmaa, jossa kaikki rakastaisivat toisiaan, huolehtisivat luonnosta ja eläisivät hyvässä suhteessa Jumalaan. Maailmaa, jossa ei olisi mitään kärsimystä, pahuutta ja kuolemaa. Eläimet eivät säikkyisi meitä. Voisimme silitellä pelotta leijonaa tai jääkarhua. Kaikki kokisivat olevansa rakastettuja, tärkeitä ja tarpeellisia. Työn tekeminen tuottaisi iloa ja aviopuolisot rakastaisivat toisiaan täydellisellä rakkaudella. Ei olisi sairauksia tai ahdistusta. Ei sotia. Ei terrorismia. Ei pelkoa. Tänä päivänä meidän on vaikeaa kuvitella, että pahuudesta ja kärsimyksistä vapaa maailma olisi ollut joskus olemassa. Niin kaiken läpitunkevana kulkee monimuotoinen kärsimys jokaisen ihmisen elämässä. Maailma ei ole kuitenkaan aina ollut sellainen niin kuin se nyt on. Jumala loi maailman alun perin hyväksi. Raamattu kertoo, että kun hän oli päättänyt luomistyönsä, hän ”katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää.” (1. Moos. 1:31). Ihminenkin luotiin alun perin hyväksi. Pahuus tuli maailmaan vasta myöhemmin.

18 JOULUN AIKA

PAHAN VALTA alkoi, kun ensimmäiset ihmiset, Adam ja Eeva, käyttivät väärin tahdonvapauttaan, jonka Jumala oli heille antanut. Yksi päivä muutti kaiken. Se särki onnen, joka paratiisissa vallitsi. Tämän päivän sodat, murhat ja väkivalta johtuvat tuosta yhdestä ainoasta päivästä. Kaikki sairaudet ja kuolema johtuvat tuosta päivästä. Maailma muuttui kammottavalla tavalla. Jumala oli pitänyt Adamista ja Eevasta hyvää huolta ja hän oli varoittanut heitä rikkomasta käskyään, etteivät he kuolisi. Mutta he eivät totelleet vaan lankesivat syntiin. Niin tulivat ensimmäiset ihmiset kuoleman omiksi. ADAMISTA ja Eevasta lähtien kuolevaisuus on tullut kaikkien ihmisten osaksi. Jokainen vanhenee ja kuolee. Jo sikiämisestään lähtien ihminen on kuoleman alainen. Kuka tahansa voi kuolla koska tahansa. Sairaudet, vaivat ja kivut ovat osa kuolevaisuuden prosessia. Toiseksi, Adam ja Eeva kuolivat hengellisesti. Hengellisesti kuollut ihminen ei ole yhteydessä Jumalaan, vaan pakenee luonnostaan häntä. Ilman Jumalan armoa kaikki ihmiset ansaitsisivat myös ian-

kaikkisen kuoleman, joka merkitsee iankaikkista eroa Jumalasta. Jo syntyessään jokainen meistä on hengellisesti kuollut ja kadotuksen alainen. Siksi jokainen tarvitsee sitä, että Jumala herättää hänet hengellisesti eloon. ILMAN RAAMATUN alkulukuja emme voi ymmärtää syytä kärsimyksen ja pahuuden läsnäoloon maailmassa. Mistään muualta emme löydä vastausta näihin asioihin. Mutta Raamattu ei jätä meitä yksin. Se kertoo valosta, joka loistaa kuoleman varjon maahan. Tuo valo on Jeesus, joka tuli tähän pimeään maailmaan. Jeesus on Jumalan vastaus kärsimyksen ja kuoleman ongelmaan. Maanpäällisen elämänsä aikana hän kohtasi monenlaista kärsimystä: sairauksia, riivauksia ja huolta lähimmäisestä. Jeesus kohtasi kärsivän aina kokonaisvaltaisesti. Hän ei vain parantanut sairaita, vaan kohtasi heidät myös rakkaudella. Jumalan poikana Jeesuksella oli valta antaa syntejä anteeksi. JEESUKSEN teot olivat esikuvaa tulevasta taivaan kirkkaudesta, jossa ei ole enää mitään kipua ja kärsimystä. Hän täytti omassa toiminnassaan profeetta Jesajan profetian:

”Herran Henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista.” (Jes. 61:1) Jeesus kohtasi kärsiviä, mutta ennen kaikkea hän tuli tähän maailmaan itse kärsimään. Kärsimyksensä kautta hän valmisti meille syntisille ihmisille pelastuksen. Vaikka Jeesus vapautti monet kärsimyksistä, itseään Hän ei siitä vapauttanut. Hänen kärsimyksensä ja kuolemansa olivat lunastusmaksu koko maailman syntien tähden. Synnistä seuraa kärsimys ja kuolema, ja kaiken


sen Jeesus otti päälleen meidän sijastamme. Jeesus ei kuitenkaan jäänyt kuolemaan, vaan nousi kolmantena päivänä kuolleista. Näin hän voitti kuoleman! KRISTUKSEN TÄYTYI olla tosi ihminen voidakseen kärsiä ja kuolla. Mutta hänen täytyi olla myös tosi Jumala, sillä kukaan ihminen ei voi kantaa harteillaan koko ihmiskunnan syntiä. Kukaan meistä ei voi ottaa päälleen Jumalan vihaa syntiä kohtaan, ei voittaa perkelettä, helvettiä ja kuolemaa niin kuin Jeesus teki. Mitä sitten tarkoittaa, että Jeesus on ihminen ja Jumala? Mitä se meille merkitsee? Se merkitsee ensinnäkin sitä, että

voimme nyt tuntea Jumalan. Kristuksessa Jumala on tullut tunnetuksi meille aivan erityisellä tavalla. Jumala ei asu kau-

”Ei kuolema eikä elämä voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta.”

en, jopa Jumalan hylkäämäksi. Hän siis tietää, mitä on yksinäisyys ja se, että joutuu hylätyksi. Heprealaiskirjeen 4. luvussa sanotaan: ”Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin.” On lohdullista tietää, ettemme ole kärsimyksissämme koskaan yksin.

kaisuudessa ja pimeydessä. Hän on tavattavissa Kristuksessa. Toiseksi, Kristus, joka on myös ihminen, tietää, miltä sinusta tuntuu. Hän itse on ollut kiusattuna, hän on kärsinyt. Hän ymmärtää sinua. Ristillä Jeesus joutui kaikki-

OLEN MONESTI miettinyt sitä raamatunkohtaa, jossa Jeesus tunsi tuskaa ja kuolemanpelkoa ennen ristiinnaulitsemistaan. Ennen vangitsemistaan hän sanoi opetuslapsilleen: ”Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja val-

vokaa kanssani.” (Matt. 26:38). Jeesuskin pelkäsi kuolemaa. Hän tunsi ahdistusta ja tuskaa. Siksi hän voi ymmärtää ja auttaa niitä, jotka ovat ahdistuneita, masentuneita ja peloissaan. Ajatelkaa mikä onni on, että voimme tuntea Jumalan ja olla yhteydessä hänen kanssaan. Kristus on Jumala. Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Kaikki on mahdollista hänelle. Ei kuolema eikä elämä voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta. Jeesus tietää kaiken ja hänellä on valta herättää jopa kuolleista. Ja niin hän tulee tekemäänkin viimeisenä päivänä. 

JOULUN AIKA 19


Pyhä laulu soi taivaassa ja maan  Gospelmuusikko Jukka Leppilammen elämässä soi pyhä laulu. Siitä on tullut hänelle yksi elämän merkittävimmistä asioista. Nyt hän kertoo, mistä tässä laulussa on kysymys. TEKSTI: HELI HYVÖNEN KUVAT: PHILIPPE GUEISSAZ

20 JOULUN AIKA

E

i voi olla todellista, ajattelin eräillä 1970-luvun hengellisillä nuortenpäivillä Tampereella. Olin tullut tapahtumaan ystäväni kutsumana ja nyt näin edessäni Tabula Rasa -rockyhtyeestä tutun laulajan, Jukka Leppilammen. Hän kertoi tuhatpäiselle juhlaväelle

tulleensa uskoon. Pitkät kiharat heilahtivat kun hän todistuspuheensa lopuksi nappasi kitaran kainaloonsa ja alkoi laulaa uutta lauluaan: ”Tule luokse, Jeesuksesi, tule aivan sellaisnaan, ilman rahaa, ilman hintaa, kaikki sulle annetaan…” Tämä vaikuttava hetki oli kuin lähtölaukaus tuleville vuosikym-


aina ollut yksinäinen sielu, oman tieni kulkija. Mutta en kulje turvattomana, sillä olen laittanut koko elämäni Kristuksen varaan, Jukka Leppilampi sanoo.

päällä menille. Leppilampi oli juuri jättänyt kaiken menneen taakseen ja lähti toteuttamaan uutta kutsumustaan. Pitkä tie on vienyt ympäri Suomea, ympäri maailmaa, paikasta paikkaan, laulusta lauluun. Hän on kertonut lukemattomille ihmisille evankeliumin ihmeellisyydestä, kaikesta hyvästä, mitä Jeesus antaa. Ja

hän on laulanut. Tänä päivänä moni tunnustaa: Jukka Leppilammen musiikki ja sen koskettava sanoma on jotain muuta kuin mikään muu. LEPPILAMPI kuvaa itseään yksinäiseksi sieluksi, joka on kaivannut aina elävää seurakuntayhteyttä. ”En kuitenkaan voinut mennä vapaasti oikein minnekään, sillä minut miellettiin aina vain työni mukaan. Kiersin vuosikausia ulkomailla, ehkä liian pitkään. Eräältä reissulta palatessa tulin menneeksi Helsingin Tuomiokirkon päiväliturgiaan,” Leppilampi aloittaa hymyillen. ”Liturgiassa oli läsnä kuusi ihmistä ja pappi. Tilaisuus kesti noin 20 minuuttia. Se oli yksinkertainen, sisälsi vain raamatuntekstejä ja rukousta. Mutta tiesin heti olevani oikeassa paikassa.” Kirkossa Leppilampi kaivoi taskustaan puhelimen ja laittoi kavereille viestin: ”Tulkaa tänne, täällä ei ole mitään!” Kirkossa oli todellakin tilaa hengittää, rukoilla, olla rauhassa. Kun Leppilampi tilaisuuden päätyttyä astui ulos Senaatintorin puoleisille rappusille, hän tunsi olonsa niin siunatuksi, ettei voinut kuin nostaa kätensä ja siunata kaupunkia.” JUKKA LEPPILAMPI kertoo, että tästä alkoi uusi vaihe hänen elämässään. Pyhä laulu, joka soi taivaassa ja joka on soinut kautta Raamatun historian myös maan päällä, alkoi soida hänessä. ”Se on ihmeellinen laulu, elämän syke ja rytmi. Se on osallisuutta kaikkien aikojen pyhien yhteyteen, sitoutumista seurakuntaan, niihin ihmisiin, jotka Jumala lähelle tuo.” ”Tuon laulun rytmi muodostuu minun kohdallani aivan yksinkertaisista asioista. Menen joka torstai Tuomiokirkon päiväliturgiaan ja joka sunnuntai osallistun messuun ja ehtoolliseen. Neljästi päivässä pidän oman rukoushetken.”

Jukka Leppilampi sytyttää kynttilän Tuomiokirkon lähetyskynttelikköön. Se muistuttaa siitä, että Jumalan rakkaus kuuluu kaikille ihmisille maailmassa.

”Vaikka rukoilen ja luen Raamattua useimmiten yksin, tunnen, miten pyhien yhteisö on kanssani ja ympärilläni. Se on käsittämättömän hieno kokemus,” hän sanoo. ”En rukoile enää minä-muodossa vaan me-muodossa. Koen, että olemme yhtä, Kristuksen ruumis, viinipuu. Kun tämä pyhä

kirjoittajilla oli useimmiten kurjat puitteet, mutta heillä oli aina katse Jumalassa.” Hän avaa Raamatun ja lukee otteen Psalmista 25: ”Käänny minun puoleeni, armahda minua, sillä minä olen yksinäinen ja kurja. Minun sydämeni pakahtuu tuskasta; päästä minut ahdistuksistani. Katso minun kurjuuttani ja vaivaani ja anna kaikki syntini anteeksi.” ”Tämän kaltaista tekstiä Psalmit ovat täynnä,” hän huoahtaa. ”Mutta tappio, murhe tai vastoinkäymiset eivät olleet silloin, eivätkä ole nytkään, viimeinen sana. Murheellisinakin voimme laulaa tätä pyhää laulua. Ei ole olemassa niin kurjia puitteita, joihin se ei sopisi. Jeesuskin lauloi sitä ja tiesi: Täytän sen.”

”Oman syntisyyden tunteminen on onniteltava tila.” laulu toimii keskuudessamme, kaikki muukin toimii. Pidän tästä kaikesta kiinni, oli kiire tai stressi. Tätä tietä pääsen Kristuksen rauhaan, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi.” JUKKA LEPPILAMPI on aina vetänyt salit täyteen väkeä Jumalan Sanan ja hengellisen musiikin kuuloon. Hänessä on nöyrää, sisältäpäin kumpuavaa voimaa, joka pysäyttää kuuntelemaan. Itse hän ohjaa kunnian Jumalalle. Leppilampi sanoo tuntevansa itsensä heikkouksia myöten. Siksi Raamatun koristelematon kuva ihmisestä puhuttelee häntä. ”Luen paljon Psalmeja. Niiden

RAAMATUN sivut kahisevat. Jukka selaa, etsii paikkaa. Sitten hän asettaa servetin lautaselle, nostaa lautasen ylös ja puhaltaa siihen. Servetti lennähtää lattialle, ”Tällainen on elämämme, yksi henkäys ja se on ohi,” hän sanoo.

JOULUN AIKA 21

Olen


Tuomiokirkon porrasaskelmat ovat tulleet tutuiksi Jukka Leppilammelle. Hän käy kirkossa viikoittain, torstaisin ja sunnuntaisin.

”Ja kuitenkin Jeesus antaa meille suunnattoman arvon: Te olette maan suola, te olette valo. Hän lupaa: sinulle kuuluu ihmisarvo, ojentautumisen oikeus, taivas, jossa on ikuinen elämä. Tämä on elämän puhallus!” Raamattu on nyt auki Vuorisaarnan kohdalta. Pysähdymme siihen. ”Kaikki voivat sanoa, että Vuorisaarna on hieno. Mutta mitä Jeesus siinä oikeastaan sanoo,” Leppilampi kysyy. Hän lukee Vuorisaarnasta kohdan autuaaksi julistetuista. Heitä ovat hengessään köyhät, murheelliset, kärsivälliset, armahtavaiset, puhdassydämiset, rauhantekijät, vanhurskautta janoavat ja uskonsa tähden vainotut. ”Nämä ovat sellaisia tiloja, joihin meillä on houkutus päästä omin voimin. Mutta se ei ole mahdollista,” Leppilampi toteaa. ”Armahtavaisuus, puhdassydämisyys, nuo kaikki ovat Jumalan Sanan vaikutusta meissä. Emme

22 JOULUN AIKA

voi tulla autuaiksi, todella onnellisiksi, ennen kuin Pyhä Henki on näyttänyt meille todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion.” ”Oman syntisyyden tunteminen on onniteltava tila. Siinä Jumala ottaa meiltä pois kivisydämen ja lahjoittaa tilalle lihasydämen. Hän lohduttaa meitä rakkaudellaan. Jumalan turviin paenneelle syntiselle käy niin kuin Jesaja sanoo: ”Hän sitoo särjetyn sydämen, antaa iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masennuksen hengen sijaan.” KAHVI JÄÄHTYY kupeissa, emme muista juoda. Keskustelu polveilee. Ajattelen, että mitkään sanat eivät pysty kuvaamaan tätä miestä. Hänet pitää nähdä ja kokea. Jumalan Sanan parissa vietetty aika on tehnyt tehtäväänsä. Todellisuus, jossa Leppilampi elää, heijastuu hänen kasvoiltaan. Häntä kuunnellessa voi tavoittaa pyhän laulun säveliä. Leppilampi haravoi Raamattua, lukee jakeita sieltä täältä ja nostaa esiin tärkeitä asioita. Kuten Jumalan lain.

”Lain käskyt, nekin ovat suurta rakkautta”, hän toteaa. ”Ellei niitä olisi, meillä ei olisi mitään pohjaa. Lain edessä Jumala näyttää meille, että emme pysty täyttämään sitä. Se tekee todella murheelliseksi.” ”Mutta ellei Jumala näyttäisi meille syntisyyttämme, menisimme lopullisesti rikki. Hän näyttää sen ja tulee anteeksiantavana yhä uudelleen kaikkein alhaisimpaan ja pimeimpään paikkaamme. Jos Hän ei meitä sinne saata, ei meille kelpaa hänen rakkautensa eikä armonsa,” Leppilampi tilittää. Olla vähässä uskollinen, sitä Leppilampi tahtoo toteuttaa suhteessa Jumalaan. Näissä puitteissa, oman seurakunnan kanssa. Hän koordinoi myös viikoittaisia rukoushetkiä, joihin osallistuu kristittyjä taiteilijoita eri puolilta Suomea ja maailmaa. Monet kaukana asuvat osallistuvat rukoushetkeen lähettämällä Jukalle kiitos- ja rukousaiheita. ”Näin voimme laulaa yhdessä pyhää laulua, täyttää sen, mikä on taivaallista. Ja ajattele, kun kerran tulemme perille Jumalan taivaaseen, tuo tuttu laulu

on siellä meitä vastassa. Se tulee olemaan aivan käsittämätön hetki!” LEPPILAMPI toteaa, että elämää Jumalan omana voi sanoa nautinnoksi. ”Raamattu puhuu paljon nauttimisesta, aterioinnista. Ateriointi on käytännön yhteisöllisyyttä. Jeesuskin sanoo: ’Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.’” ”Jumala antaa tällaiset puitteet, joissa ihmisyys suhteessa häneen ja toinen toisiimme toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla. Hän sivistää meitä, opettaa meitä kunnioittamaan toinen toisiamme ja nauttimaan elämästä. Jos tätä taidollisuutta ei ole, etsimme nautintoa, joka tuhoaa meidät.” ”Kerran olemme sitten Karitsan hääaterialla. Ajattele sitä sivistyksen määrää, joka siellä vallitsee. Sitä pyhän laulun määrää. Ja leikin määrää! Taivas on täynnä armoa. Sinne meitä jokaista kutsutaan. 


Nunnien laakso TEKSTI JA KUVAT: MIINA MAKKONEN

huokuu rauhaa

Vuorten kätkössä lepäävä Curral das Freirasin kylä näyttää todelliselta turvapaikalta.

 Nunnien laakso Madeiran saarella on kuin rauhan tyyssija. Joulun alla sinne tulee kuitenkin vipinää, kun laakson väki rakentaa matkailijoille upean näyttelyn.

N

unnien laakson talot kylpevät joulukuisen iltapäivän auringossa. Vuoret ympäröivät kylää joka puolelta, mutta auringon noustessa riittävän korkealle sen säteet saavuttavat laakson. Korkealle kohoavien vuorten keskellä eli vielä viime vuosisadan alussa ihmisiä, jotka eivät koko elämänsä aikana nähneet merta, vaikka he asuivat pienellä Ma-

deiran saarella keskellä Atlantin valtamerta. Vuorten ylitys oli haasteellista. Sen tähden laakso olikin oivallinen turvapaikka klarissalaisluostarin nunnille, jotka pakenivat sinne merirosvoja 1500-luvulla. Siitä kylä on myös saanut nimensä Curral das Freiras, joka tarkoittaa nunnien turvapaikkaa. NYKYÄÄN kylään pääsee lähes kahden ja puolen kilometrin mittaisen tunnelin läpi. Turistit nousevat kuitenkin yleensä ennen tunneliin sukeltamista

Eira do Serradon näköalapaikalle 1094 metrin korkeuteen merenpinnasta. Sieltä avautuu upea näkymä alas laaksoon. Kylään saavuttaessa tunnelma on epätodellisen rauhallinen. Joulua edeltävillä viikoilla kyläläiset kuitenkin ahkeroivat. Kylän keskellä sijaitsevaan parkkihalliin kannetaan rakennustarvikkeita, sammalta, oksia, käpyjä, kastanjoita, nukkeja, talojen pienoismalleja. Parkkihallin uumeniin syntyy maailma, jossa vierailija pääsee näkemään perinteisen madeiralaiskylän elämää.

KYLÄN asukkaat ovat työn touhussa myllyllä, mehiläispesillä, kasvimaalla ja hiiltä polttamassa. Lampaat laiduntavat vuoren rinteillä ja purot solisevat laaksossa. Nunnien laakso on tunnettu muun muassa kastanjoistaan. Paahdettuna ne maistuvat herkullisilta sellaisenaan, mutta niistä tehdään myös keittoa, kakkuja ja likööriä. Kierroksen päätteeksi saavutaan seimiasetelman luo, jossa Maria ja Joosef ovat hiljentyneinä vastasyntyneen Jeesus lapsen ääreen. Myös idän viisaat miehet ovat saapuneet lahjoineen paikalle. MADEIRALLA näyttäviä seimi-asetelmia näkee kaikkialla; toreilla, kirkoissa, ravintoloissa, näyteikkunoilla ja hotellien auloissa. Joulun sankari on näkyvällä paikalla. Usein seimi on sijoitettu keskelle madeiralaista kylää. Toivon mukaan Jeesus on todellisuutta saaren asukkaiden elämässä myös juhlan vaihtuessa arkeen. Nunnien laakson joulunäyttely on yksi saaren kuuluisimpia. Yli 60 vapaaehtoisen joukko ei ole ahkeroinut turhaan. Saarelaiset ja kauempaakin tulevat vieraat saavat unohtumattoman elämyksen ihastellessaan näyttelyn lukemattomia taidolla tehtyjä yksityiskohtia. Hallin hämärästä ulos tullessamme kirkkaat auringon säteet häikäisevät. Risti kylän kirkon katolla kohoaa korkeuksiin taustallaan vielä paljon korkeammalle nouseva vuoren seinämä. Sydämessä alkaa soida laulu: ”Niin kuin vuoret nää ympäröi laaksoamme, sinun armosi, Jumala, meitä ympäröi.”  JOULUN AIKA 23


Monikansallisessa Pietarissa asuu nykyään tuhansia virolaisia.

Sillanrakentajia

TEKSTI: HELI HYVÖNEN  KUVAT: PHILIPPE GUEISSAZ, ISTOCKPHOTO © SERGEY ALESHIN JA SEKL

Virossa ja Venäjällä  Aale Tynni sanoo runossaan Kaarisilta: ”Toisille annan toiset askareet, vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet. Sillä kaikilla ihmisillä on ikävä päällä maan, ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksissaan...” Tällaisia sillanrakentajia löytyy paljon, jos katselee avoimin silmin ympärilleen. Kerromme nyt kahdesta perheestä Virossa ja Venäjälle, joille on uskottu tämä hyvä työ.

Liliann Keskinen iloitsee: Kirkko nousi tuhkasta

T

saarin aikaan Pietarissa asui kymmeniä tuhansia virolaisia, joista suurin osa oli uskonnoltaan luterilaisia. Vuonna 1787 he saivat viranomaisilta luvan aloittaa jumalanpalvelukset omalla äidinkielellään. Vuonna 1861 vihittiin käyttöön virolaiselle yhteisölle rakennettu Jaanin kirkko, joka on sinnitellyt pystyssä monien vaikeiden vaiheiden läpi tähän päivään saakka. Kirkko sijaitseee keskellä kaupunkia Mariinski teatterin tuntumassa. Lähetystyöntekijä Liliann Keskinen kertoo Jaanin kirkon historiallisesta merkityksestä

24 JOULUN AIKA

seurakunnalle ja koko Virolle: – Maaliskuun 26. päivänä 1917 kirkon edestä lähti 40 000 virolaisen joukko kohti Taurian palatsia. He vaativat Venäjän väliaikaiselta hallitukselta Virolle itsemääräämisoikeutta ja autonomiaa. Neljän päivän päästä hallitus hyväksyi vastaavan asetuksen. Tämä oli ensimmäinen askel kohti Viron itsenäisyyttä, joka julistettiin 24.2.1918. NEUVOSTOkauden alussa Jaanin seurakunnan toiminta alkoi vähitellen vaikeutua. Vuonna 1930 kiellettiin jumalanpalvelusten pitäminen ja seuraavana vuonna Jaanin kirkko siirtyi valtiolle. Se muutettiin varastoksi ja tiloja käytettiin myös verstaina ja rakennusliikkeen pääkonttorina. Vuosien saatossa kirkko rapistui pahasti.

– Tämä kaikki oli virolaisille kova isku. Mutta pahempaa oli tulossa. 1930-luvun loppupuolella alkoivat vainot ja Stalinin kujetukset. Niissä seurakuntien jäsenet hajosivat ympäri maata, muun muassa Siperiaan. Monien keskinäiset yhteydet katkesivat, Liliann kertoo. SEURAKUNNAN toiminta aloitettiin uudestaan 1990-luvun alussa. Vuonna 1997 koitti myös Jaanin kirkon uusi alku. Pietarin kaupunki luovutti kirkon takaisin vironkieliselle seurakunnalle, ensin käyttöön ja vuosien paperisodan jälkeen omaksi. Monien tahojen yhteisellä ponnistuksella tämä kaunis uusromaaninen kirkko peruskorjattiin ulkoisesti entiseen asuunsa ja rakennettiin sisältä moderniksi. LILIANN JA HANNU Keskinen aloittivat työn Jaanin kirkossa vuonna 2013. He ovat seuranneet läheltä vironkielisen seurakunnan kehitystä.

Nykyisin kirkossa on vilkas seurakunta- ja kulttuuritoiminta. Joka sunnuntai toimitetaan sekä oman seurakunnan että presbyyteerien jumalanpalvelukset. Konserttijärjestö hoitaa arkipäivinä omaa toimintaansa kirkon tiloissa. Tämä on köyhän seurakunnan pakkoratkaisu, sillä järjestö maksaa kaikki kirkon ylläpidosta aiheutuvat kulut. Liliann on opettanut kirkolla viron kieltä. – Seurakunnassa kielikysymys onkin kuuma aihe. Jotkut eivät halua kuulla jumalanpalveluksissa venäjää ja nuorempi polvi taas ei ymmärrä enää viroa. Niinpä meillä on käytössä molemmat kielet. Olen pannut merkille, että yhä useammat nuoret virolaiset haluavat oppia viroa, Liliann sanoo.


PIETARISSA arvioidaan olevan nykyisin muutama tuhat virolaista. Heidän sukunsa on saattanut asua Venäjällä jo monen sukupolven ajan ja on sekoittunut avioliiton kautta venäläiseen väestöön. Kotimaa onkin nyt Venäjä, mutta silti valtaosa kokee itsensä identiteetiltään virolaisiksi. – Monet etsivät yhä sukulaisiaan Virosta tai selvittelevät muuten sukupuutaan. Osa haluaa muuttaa Viroon. En ole kuullut heidän taholtaan kritiikkiä Venäjää tai sen politiikkaa kohtaan. Isien maa vain vetää puoleensa. – Viron valtio ei tue paluumuuttoa samalla tavalla kuin Suomi on tehnyt inkeriläisten suhteen. Viron kansalaisuus on kuitenkin kohtalaisen helppoa saada sukupuun nojalla, Liliann kertoo.

Liliann Keskinen on syntyjään virolainen. Hän toimii miehensä Hannun kanssa Kansanlähetyksen lähettämänä Pietarissa. Virolaisten saattaminen seurakunnan yhteyteen on hänelle sydämen asia.

LUTERILAINEN usko, juuret ja historiallinen äidinkieli ovat monen Pietarissa asuvan virolaisen sydämessä kietoutuneet yhteen. Kaipaus alkujuurille elää.

– Monilla on mökki Virossa. Sinne he menevät lomilla, viljelevät monenlaista ruokaa ja marjastavat. Lapsetkin saavat hengittää mökillä puhdasta ilmaa.

– Olen iloinen siitä, että Jaanin kirkossa pidettäviin jumalanpalveluksiin tulee ensikertalaisia, jotka vasta hiljattain ovat kuulleet virolaisten omasta kirkosta, Liliann sanoo. – Haluamme tukea heitä kaikin tavoin kiinnittymään seurakuntaan ja solmimaan ystävyyssuhteita oman kansansa jäseniin Pietarissa. – Tuskin missään toisessa Pietarin seurakunnassa näkyy luterilainen joulukristillisyys samassa mittakaavassa kuin Jaanin kirkossa. Joulujuhlaan kokoontuu melkein kymmenen kertaa enemmän väkeä kuin tavallisina sunnuntaina. Se on suuri mahdollisuus. Toivomme, että sanoma Jumalan armosta koskettaa silloin kaikkia.  SEURAAVALLE SIVULLE

Luterilainen joulukristillisyys näkyy kirkkaana Pietarin Jaanin kirkossa. Monet seurakuntalaiset pukeutuivat joulujuhlaan Viron kansallispukuihin. Edessä keskellä Liliann Keskinen. Takarivissä Hannu Keskinen.

JOULUN AIKA 25


E

D

E

L

L

I

S

E

L

T

Ä

A

U

K

E

A

M

A

L

T

A

Kai Lappalainen uskoo, että Kristus yhdistää

T

allinnan Lasnamäessä on noin 120 000 asukasta. Monet isot kerrostalot ovat neuvostoaikana rakennettuja. Jo yhdessä niistä saattaa asua enemmän väkeä kuin virolaisessa pikkukylässä. Lasnamäki on ainutlaatuinen Viron mittakaavassa. Muutama vuosikymmen sitten sinne muutti paljon eteenpäin pyrkiviä nuoria eri puolilta Neuvostoliittoa. Isot tehtaat työllistivät heidät. Neuvostoliiton hajottua monet tehtaista lakkautettiin, mutta lasnamäkeläisten työllisyys pystyttiin silti säilyttämään. Nykyisin muualla Virossa eletään muuttotappion kynsissä, mutta Lasnamäellä väkiluku kasvaa. 60 prosenttia väestöstä on venäjänkielisiä. Lappalaisen perheellä riittää siis työsarkaa. He kutsuvat ihmisiä kirkkoon, kertovat heille, mitä usko on ja mitä se ei ole, pitävät huolen, että lapsilla ja nuorilla on toimintaa ja että kaikki mukaan tulleet tulevat kohdatuiksi. TYÖ VIRON venäjänkielisten parissa on Lappalaisille entuudestaan tuttua. He työskentelivät aikaisemmin Venäjän rajalla Narvassa, jossa vain viisi prosenttia asukkaista on vironvirolaisia. – Teimme rohkeasti työtä venäjänkielisten parissa ajatellen, että Kristus yhdistää. Tilanne kuitenkin kaatui mahdottomuuteensa. Osa kirkon työntekijöistä koki, että luterilainen kirkko on virolaisten kirkko, johon venäjänkieliset eivät ole tervetulleita, Kai Lappalainen sanoo. Lasnamäellä näyttää toisenlaiselta. Kirkkoon tulevilta ei kysytä kansalaisuutta eikä äidinkieltä.

jäävät paremmin, jos he puhuvat molempia kieliä. Siksi esimerkiksi vironkielinen pyhäkoulutyö venäjänkielisille lapsille ja muut lapsityön muodot toimivat täällä hyvin.

”Seurakuntaamme ovat kaikki tervetulleita kansalaisuudesta riippumatta,” Kai Lappalainen sanoo.

Kansanlähetyksen työntekijät Kai ja Mirva Lappalainen vievät ilosanomaa Viroon. He ovat olleet avaamassa Talllinnan Lasnamäkeen seurakuntatilaa, jossa voi säännöllisesti osallistua luterilaiseen jumalanpalvelukseen.

Kaikkia palvellaan samalla tavalla. – Seurakunnassamme on vastuunkantajia, joiden äidinkieli on venäjä. Yhteistä heille on halu oppia viron kieli. Sen opittuaan he voivat integroitua tiiviimmin osaksi yhteiskuntaa, mutta pysyä silti vironvenäläisinä. VIRONVIROLAISTEN ja vironvenäläisten välit ovat edelleen kaikkea muuta kuin selvät. Vain

26 JOULUN AIKA

KAI LAPPALAINEN uskoo, että Lasnamäellä venäjänkielisestä työstä kasvaa ajan mittaan merkittävämpi kuin vironkielisestä työstä. – Ensin on kuitenkin saatava seurakunta virallisesti perustettua vironkielisenä. Kyselyjä venäjänkielisistä messuista on tullut ja pastorikin on tarjolla tätä työtä tekemään. – Uskon edelleen, että Kristus yhdistää. Tämä ei ole täällä kuitenkaan niin itsestään selvää kuin suomalaisesta näkökulmasta voisi ajatella. Uudelleen itsenäinen Viro on vasta neljännesvuosisadan ikäinen. Ehkä seuraava sukupolvi tai sitä seuraava näkee jo monet asiat toisin kuin ne tänään nähdään.

harvoilla on halua yhtenäistyä toistensa kanssa. Osa poliitikoista ruokkii jakolinjoja kansallisuuksien välille. Tämä näkyy muun muassa siinä, että vironkieliset ja venäjänkieliset lapset opiskelevat omissa kouluissaan. Toisen kielen opetus on aika heikolla tolalla. – Monet venäjänkieliset vanhemmat ovat kuitenkin ymmärtäneet, että heidän lapsensa pär-

LAPPALAINEN vertaa tilannetta Suomeen, jossa on ruotsinkielinen hiippakunta erikseen suomalaisesta. – Äidinkieli ja Jumalan Sanan kuuleminen omalla äidinkielellä on tärkeää. Senhän me hyvin ymmärrämme. Toivoisin, että Lasnamäellä olisi tulevaisuudessa omat jumalanpalvelukset niin venäjänkielisille kuin vironkielisillekin. Suuret juhlat voitaisiin juhlia yhdessä ja muutenkin lähteä seurakunnan seinien ulkopuolelle yhdessä. Se olisi tälle maalle iso todistus Kristuksen anteeksiantavasta rakkaudesta. 


Bachin musiikki

avaa sydänten salpoja

 Lähes jokainen meistä kohtaa jossain elämänsä vaiheessa Johan Sebastian Bachin sävelet. Suuri säveltäjä halusi antaa teoksillaan virkistystä ihmismielelle ja ennen kaikkea kunnian Jumalalle.

ELIAS GOTTLOB HAUSSMANNIN MAALAUS / WIKIMEDIA

S Bachille ei ollut mikään tyhjä sanonta aloittaa jokainen sävellystyö Jeesuksen nimeen. Musiikki oli hänelle yksi rukouksen muoto.

aksalaissyntyinen Johan Sebastian Bach (1685-1759) on kaikkien aikojen suurin kirkkomuusikko ja yksi koko taidemusiikin historian merkittävimmistä säveltäjistä. Hän sävelsi noin tuhat erityyppistä teosta. Niiden helmet kristikansalle ovat Jouluoratorio ja Matteuspassio. Nämä teokset vetävät yhä kirkot täyteen ihmisiä ikuisten kysymysten äärelle ja samalla Jumalan Sanan vaikutuksen piiriin. Bachin musiikki vie mukanaan. Se on voimakasta, liikehtivää ja intensiivistä. Mutta millainen mies tämän musiikin takaa löytyy? Kysymys ei ole helppo, mutta jotakin voidaan sentään sanoa. BACH OLI hurskas luterilainen. Hän tunsi kuuluvansa Jumalan iäiseen maailmaan. Sen vuoksi hän koki olevansa kuin maallisen tilapäisyyden ulkopuolella ja oli riippuvainen vain Jumalasta. Jokaisen käsikirjoituksensa alkuun hän merkitsi sanat: ’Jesu juva’, ’Jeesus auta’ ja viimeisen nuottirivin jälkeen kirjaimet: S.D.G. eli ’Soli Deo Gloria’, ’Kunnia yksin Jumalalle’. Kirkkomusiikin lisäksi Bach sävelsi paljon myös niin sanottua maallista musiikkia, kuten

kamarimusiikkia, kantaatteja, sinfonioita ja konserttoja. Päätehtäväkseen hän katsoi kuitenkin musiikin säveltämisen ja esittämisen Jumalan kunniaksi. Hän kirjoittikin kenraalibassomääräyksessään: ”Kaiken musiikin loppu ja päämaali älköön olko mikään muu kuin Jumalan kunnia ja mielen virkistys”. MONISSA elämänkäänteissä Bach olisi voinut saada hyviä virkoja, mutta hän oli uskollinen hengelliselle kutsumukselleen ja asetti kirkon ja seurakunnan tarpeet etusijalle. Hän oli uuttera kanttori, joka lähes joka sunnuntaiksi sävelsi uuden, kunkin sunnuntain tekstiin sopivan kantaatin. Bach tunsi hyvin Raamatun ja sitä osaamistaan hän käytti monissa kantaateissaan. Tutkijoiden mielestä Bach oli tunnustava kristitty, joka asetti koko elämänsä ja työnsä Jumalan vallan alle. Hänelle ei ollut mikään tyhjä sanonta aloittaa jokainen sävellystyö Jeesuksen nimeen. Musiikki oli hänelle yksi rukouksen muoto. KUOLEMA JA IKUISUUS olivat aivan konkreettisestikin lähellä Bachia. Hänen ensimmäisen vaimonsa Maria Barbaran synnyttämistä seitsemästä lapsesta kuoli kolme. Maria Barbaran kuoleman jälkeen Bach otti vaimokseen Anna Magdalenan. Tämän kolmestatoista lapsesta

seitsemän kuoli aivan pieninä. Nämä tapahtumat eivät voineet olla vaikuttamatta Bachin sävellykseen Actus Tragicus, joka on mitä kauneinta hautajaismusiikkia. Siinä kuoro aloittaa: ”Jumalan valitsema aika on paras.” Tenorisoolo jatkaa: ”Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen.” Basso laulaa; ”Tämä on vanhan liiton laki: ihminen, sinun on kuoltava.” Loppuosassa kerrataan tapahtumia Jeesuksen kuolemasta Golgatalla; ”Sinun käsiisi minä annan henkeni” ja ”Tänään olet oleva kanssani paratiisissa”. BACHIN SUUREKSI uskontunnustukseksi voidaan sanoa Matteus-passiota. Tätä kolmetuntista esitystä kirkkokansa ei kyllästy kuuntelemaan. Matteus-passion erilaiset osat ovat keskenään syvällisessä tasapainossa. Passiolle on ominaista Jumalan anteeksiantava lempeys Jeesuksessa ja rauhoittava lohdutus synnin ja kärsimyksen keskellä. Hiljaisuus Ihmisen Pojan kärsimyshistorian edessä ja harras mielen liikutus ovat teokselle leimaa antavia. Ne tekevät siitä protestanttisen kirkkomusiikin korkeimman saavutuksen. SIVULLE 36

JOULUN AIKA 27


 Vuosi 1548 oli suomalaisen raamatunkäännöstyön merkkivuosi. Silloin ilmestyi Mikael Agricolan kääntämänä Se Wsi Testamenti. Kirja oli ensimmäinen suomenkielinen käännös Uudesta testamentista.

TEKSTI: JUHANI KOIVISTO KUVAT: SEKL JA ALBERT EDELFELT/WIKIMEDIA

Mikael Agricola

– raamatunkäännöstyömme uranuurtaja

M

ikael Agricolan syntymävuotta ei tiedetä. Sen arvellaan olleen vuoden 1510 tienoilla. Hän syntyi Uudellamaalla Pernajan pitäjässä. Nuori Mikael osoittautui lahjakkaaksi nuorukaiseksi, jolle suositeltiin opintoja latinakoulussa. Myöhemmin hän palveli kirkkoa eri tehtävissä aina piispan virkaa myöten. Agricolan elämässä oli merkittävä vaihe, kun hän pääsi opiskelemaan Saksaan Wittenbergiin 1530-luvulla. Tuohon aikaan opiskelijoita lähetettiin tavallisesti kaksittain ja Mika-

el Agricolan mukana oli hänen opiskelutoverinsa Martinus Teit. Saksaan matkustettiin laivalla Itämeren poikki johonkin Saksan rannikkokaupunkiin ja sieltä muilla keinoilla sisämaahan. Laivamatkaa pidettiin turvallisena matkustustapana. Agricolalle ja Teitille mahdollisuus päästä opiskelemaan Wittenbergiin oli ainutlaatuinen. Ennen heitä siellä oli ollut vain joitakin suomalaisia ja ruotsalaisia opiskelijoita. Teologinen tiedekunta oli tuohon aikaan Wittenbergin yliopiston kuuluisin tiedekunta, joka veti puoleensa opiskelijoita myös muualta Euroopasta.

Yliopiston tunnettuja opettajia olivat Martti Lutherin lisäksi hänen työtoverinsa Philipp Melanchthon. Tiedekunnassa oli neljä professoria, joista kaksi luennoi Vanhaa testamenttia ja kaksi Uutta testamenttia. Yliopiston kielenä oli latina, jota

”Agricola olisi halunnut kääntää myös Vanhan testamentin.” ymmärrettiin hyvin tuon ajan Euroopassa. Agricola opiskeli Wittenbergissä vuosina 1536–1539. Hän ja Martinus Teit valmistuivat maistereiksi helmikuussa 1539. Toukokuussa samana vuonna alkoi kotimatka.

Uusi testamentti suomeksi

Eri kielisiä raamatunkäännöksiä, joita Kansanlähetys on ollut tekemässä.

28 JOULUN AIKA

terdamilaisen vuonna 1516 julkaisema tekstilaitos ja sen latinankielinen käännös. Lisäksi voitiin käyttää apuna Hieronymuksen Vulgata-käännöstä sekä saksan ja ruotsinkielisiä käännöksiä. Ruotsiksi Uusi testamentti oli ilmestynyt vuonna 1526. Agricolan käännöstä aikaisemmin oli ilmestynyt Martti Lutherin saksankielinen Uuden testamentin käännös, joka on pohjoismaisten käännösten esikuva. Ei tiedetä aivan tarkalleen, milloin Agricola aloitti käännöstyönsä. Ajatukset tästä tehtävästä olivat idullaan jo hänen raamattulaitoksiin tekemissään reunamerkinnöissä. Hän oli kiinnostunut kreikan kielestä joidenkin merkintöjen mukaan yhtenä ensimmäisistä koko Ruotsin valtakunnassa. Kreikankielen harrastus seurasi Erasmuksen ja uskonpuhdistuksen periaatetta palata alkulähteille. Vuodelta 1537 on säilynyt kirje kuningas Kustaa Vaasalle. Kirjeessä Agricola pyytää rahoitusta jo alkaneelle käännöshankkeelle.

Agricolan opiskeluaika Wittenbergissä sattui uskonpuhdistuksen rauhallisempaan rakennusaikaan, jolloin taistelun vuodet olivat ohitse. Wittenbergissä Agricola ymmärsi, miten tärkeää olisi kääntää Raamattua omalle kielelle ja hän ottikin tehtäväkseen kääntää Uusi testamentti suomenkielelle. Jo tätä aikaisemmin suomeksi oli käännetty keskeisiä jumalanpalvelustekstejä kuten uskontunnustus tai Isä meidän rukous. Pyhän kirjan käännös kuitenkin puuttui. Raamatunkäännöksen pohjana oli kuuluisan Erasmus Rot-

Uusi testamentti valmistuu Uuden testamentin käsikirjoitus oli valmiina jo vuonna 1543. Agricola anoi seuraavien vuosien aikana painolupaa viranomaisilta. Painolupa viipyi,


mikä antoi aikaa käännöksen tarkastamiseen ja korjaamiseen. Vuonna 1544 Agricolalta ilmestyi Rukouskirja, joka sisälsi jo Uuden testamentin tekstikatkelmia. Vuosi 1548 on suomalaisen raamatunkäännöstyön merkkivuosi. Silloin ilmestyi Agricolan kääntämänä Se Wsi Testamenti. Kirja jakaantui kahteen osaan, joista ensimmäinen sisälsi evankeliumit ja apostolien teot. Ensimmäinen Uusi testamentti rahoitettiin ennakkotilauksilla. Painosmäärä oli korkeintaan 500 tienoilla. Nekään eivät menneet kovin hyvin kaupaksi, ja niitä jäi tuomiokirkon varastoon. Tätä Agricola valitti vielä elämänsä viimeisinä vuosina. Meidän päiviimme asti on säilynyt kahdeksankymmentä Agricolan Uutta testamenttia. Agricolan käännös sisälsi runsaan piirroskuvituksen ja taiton, joka merkitsi yhteistyötä kirjanpainajan kanssa. Lutherin esikuvan mukaan Uuden testamentin laitos sisälsi esipuheet Uuden testamentin kirjoihin sekä reunamerkintöjä, joissa opastettiin lukijaa joihinkin Raamatun kirjojen yksityiskohtiin. Agricola olisi halunnut kääntää myös Vanhan testamentin ja pääsi siinä alkuun. Koko Raamatun ilmestyminen Suomen

kielellä odotti kuitenkin vielä melkein sata vuotta. Mikael Agricola teki elämäntyönsä meidän aikamme mittapuulla nuorena. Hän kuoli noin 50-vuotiaana, vuonna 1557. 

Agricolasta

ei ole säilynyt ainuttakaan aikalaiskuvaa. Piirros Agricolasta työnsä äärellä on

Albert Edelfeltin tekemä. Piirroksen alalaidassa on nykykieltä mukaellen teksti: ”Opi nyt vanha ja

nuori / joilla ompi sydän tuore / Jumalan käskyt ja mielen / jotta taidat suomen kielen.”

Lähdekirjallisuutta: Simo Heininen, Mikael Agricola. Elämä ja teokset. Helsinki 2007.

JOULUN AIKA 29


Etiopialaisessa joulupöydässä oli tuttuja ruokia, kinkkua ja laatikoita. Antti lukee jouluevankeliumin. Antti, Annukka, Pekka ja pupu joulupäivän retkellä Etiopiassa. Vuodet ovat vierineet. Aki ja Pirkko Tuppurainen katselevat haikeina, mutta kiitollisina valokuvia menneistä jouluista, jolloin oltiin vielä yhdessä lasten kanssa Etiopiassa.

Ilman joulukuusta ei Etiopiassa selvitty. Tuppuraisten lapset, Antti, Annukka ja Pekka raahasivat tid-puun oksia kotiin kuusta korvaamaan.

Joulun odotusta Etiopiassa  Aki ja Pirkko Tuppurainen lähtivät lähetystyöhön Etiopiaan vuonna 1981. Perheen kolme lasta varttuivat Etiopiassa, mutta lensivät Suomeen aikuisiksi tultuaan. Aki ja Pirkko muistelevat vanhojen valokuvien äärellä perheen tärkeää osuutta suuren juhlan vietossa.

I

stumme kotisohvalla Addis Abebassa. On lokakuun puoliväli. Päivä on kääntynyt iltaan ja päätämme viettää aikaa katselemalla vanhoja valokuvia. Ensimmäisenä eteen tulee kuva joulusta muutaman vuoden takaa. Siinä olemme tyttärentyttären, Kiian

30 JOULUN AIKA

kanssa hakemassa joulukuusta isomummolan metsästä. Väkisinkin ajatukset siirtyvät tulevaan jouluun. Moni asia on muuttunut tuon kuvan ottamisen jälkeen. Lastenlapset ovat kasvaneet. Isomummu on päässyt taivaan kotiin. Enää ei päästä kuusta hakemaan hänen metsästään. Isomummun paikka joulupöydässä on nyt tyhjä. Enää hän ei ole nauttimassa lastenlastenlasten ilosta heidän

avatessaan lahjoja. Tänä vuonna hänen taidolla neulomansa villasukat eivät enää ole paketeissa. OLEMME asuneet vuosia kaukana lapsistamme ja lastenlapsistamme. Kesälomien ja joulujen ajoiksi matkustamme kuitenkin Suomeen voidaksemme viettää aikaa perheen parissa. Täällä Etiopiassa ei ole helppoa päästä oikeaan joulutunnelmaan. Näin lokakuussa mennään

kovaa vauhtia kohti kuivaa kautta. Ruoho alkaa kuolla ja maisema muuttuu ruskeaksi. Onneksi punaiset joulutähdet alkavat pian kukkia tuoden väriä muuten niin ruskeaan ja likaiseen maisemaan. Joulutähti on täällä rikkakasvi, vähän niin kuin paju ojien varsilla Suomessa. Täkäläiset joulutähdet voivat kasvaa jopa kolmen metrin korkuisiksi. Maalla ne muodostavat värikkäitä aitoja


peltojen reunustoille. Muita joulun merkkejä ei sitten olekaan. Elämä jatkuu normaalisti arkisena ja kiireisenä. Lahjojen hankinnat ja jouluvalmistelut eivät täällä kuitenkaan ketään rasita. SUOMEEN tulemme lyhyen loman vuoksi mahdollisimman lähellä joulua. Usein ystävät ovat tuoneet piparkakkuja ja glögiä keittiön pöydälle odottamaan väsyneitä matkaajia. Naapurit ovat sytyttäneet kotilyhtyyn kynttilän tuikkimaan ja toivottamaan meidät tervetulleeksi. Jouluvalmisteluihin ei ole montaa päivää aikaa, mutta se ei haittaa, kun kaupasta voi ostaa valmiit jouluruuat. Aattona lastenlapset koristelevat kuusen ja asettelevat esiin etiopialaisen seimiasetelman. Tärkeintä meille onkin, että saamme tavata omat lapsemme ja heidän lapsensa Kiian, Joonatanin, Ruthin, Aapon ja Saaran. Se on ehdottomasti joulun vieton kohokohta.

joulurauhan julistuksen Turusta ja syömme joulupuuron. Iltapäivällä lähdemme kirkkoon ja sieltä hautausmaalle. Kynttilöiden sytyttäminen poismenneiden rakkaiden haudoille on aina yhtä sykähdyttävää. Kotiin tultua on jouluaterian vuoro, jonka yhteydessä kuulemme jouluevankeliumin. Sen on viime vuosina lukenut aina se lastenlapsista, joka on viimeksi oppinut lukemaan. Ja kuten useissa muissakin kodeissa,

multa, ystäviltä ja nimikkoseurakunnista. Mummu laittoi aina jokaiselle lapselle oman paketin, joista löytyi aivan varmasti värikkäät sukat ja karkkia. Lapset muistavat nuo paketit yhä, ne olivat heille tärkeitä. Hujahtihan tuohon aikaan neljäkin vuotta niin, etteivät he nähneet isovanhempiaan kertaakaan. MUMMOLA Eurassa oli lapsille se ainoa pysyvä paikka maailmassa. Heidän mielessään talo ja mummu olivat siellä aina. Reissasimme, mutta mummola pysyi. Sinne oli hyvä mennä. Tätä samaa mummun ja papan rakkautta toivomme voivamme antaa omille lastenlapsillemme, vaikka olemmekin kaukana. Ajat ovat muuttuneet, nyt on mahdollisuus kommunikoida sähköpostilla, tekstiviesteillä ja skypellä. Tosin kaikki nuo eivät aina toimi täällä Afrikassa. Silloin aikoinaan soitimme kalliit puhelut kaksi kertaa vuodessa kotiin, jouluna ja äitienpäivänä. Soitettiin, jos puhelimet toimivat ja saatiin linja vapaaksi.

”Puhelut olivat kalliita. Pystyimme soittamaan Suomeen vain jouluna ja äitienpäivänä.”

AATTOAAMUNA kaiken pitää olla valmista puoleen päivään mennessä. Silloin kuuntelemme

lopulta koittaa lasten toivehetki, lahjojen jako. KUN OMAT lapsemme olivat pieniä, vietimme joulut täällä Etiopiassa. 1980-luvulla lennot olivat kalliita ja ison perheen menoa Suomeen oli aivan mahdotonta kuvitellakaan. Muistoihin ovat jääneet hetket, jolloin lähdimme noutamaan Suomesta tulleita joulupaketteja postista kotiin. Niitä oli tullut mum-

Lapset eivät silloinkaan päässeet puhumaan, sillä puhelut olivat vain nopeita tervehdyksiä. Onneksi kirjeet ja paketit kulkivat. Mummu kirjoitti kirjeen meille joka ainoa viikko noin kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänen kymmenistä paketeistaan oli paljon iloa lapsillemme. ETIOPIASSA, 1980-luvulla, emme voineet ajatella joulua ilman ”kuusta”. Lasten oli saatava kokea sama joulutunnelma, mihin itse olimme tottuneet Suomessa. Niinpä haimme tid-puun oksia sisälle kuusta korvaamaan. Eräs kuva nostaa muistot pintaan. Siinä lapset vetävät isoja tid– puun oksia kohti kotia. Kuivan kauden pölypilvi leijuu heidän perässään. Molemmissa maissa, Suomessa ja Etiopiassa, olemme iloiten valmistautuneet juhlimaan Vapahtajamme Jeesuksen syntymää. Vaikka olosuhteet ovat erilaiset, joulun sanoma on sama: Meille on syntynyt Vapahtaja, joka on Herrojen Herra, Jeesus Kristus.  AKI JA PIRKKO TUPPURAINEN, ADDIS ABEBA, ETIOPIA

JOULUN AIKA 31


”Yhtäkkiä koko elämä kulki kuin filminauhana silmieni edessä. Näin, miten olin aina kääntänyt Jumalalle selkäni. Pyysin sitä anteeksi. Saman tien käsittämätön rauha valtasi minut.”

Rocio Villar:

Elämä on valintaa  Perulainen Rocio Villar, 31, lähti Venäjälle seikkailumielellä. Mutta hän yltikin saavutuksiin, jotka muuttivat koko elämän. TEKSTI: HELI HYVÖNEN KUVAT: JENNIINA NUMMELA

32 JOULUN AIKA

S

yksyn käännyttyä joulun odotukseksi Ryttylän raitille ilmestyi vieras, mustatukkainen nainen. Hän oli Rocio Villar, kotoisin Perusta. Rocio oli tullut Kansanlähetysopistolle aikomuksenaan vähän levätä. Takana oli 12 vuoden opintoputki Venäjällä ja vain kuukaut-

ta aiemmin loppuun saatu tohtorin väitös neurologian alalta Pietarin lääketieteellisessä tiedekunnassa. Rocio Villar istuu nyt edessäni ja nauraa hersyvästi. ”En olisi voinut kuvitella, mitä kaikkea minulle tapahtuu lähtiessäni huolettomana tytönheitukkana Perusta. Kaikkein

viimeiseksi olisin uskonut, että kohtaan matkallani Jeesuksen.”

Kannattelevaa yhteyttä Rocio Villar syntyi Perun pääkaupungissa Limassa viisihenkisen perheen kuopukseksi. Hän oli pieni tyttö silloin kun maassa vallitsi verinen terrorismin aika, eikä hän muista sen vaikutuk-


Valtion stipendillä Venäjälle

Rocio Villar

opiskeli suomea Ryttylässä, maahanmuuttajien kanssa. Hän aikoo jatkaa opintojaan Pietarissa järjestettävillä suomen kielen kursseilla.

sista omaan elämäänsä juuri mitään. Kun maan olot olivat epävakaat, Villarin perhe piti yhtä. ”Olimme tiivis kokonaisuus. Siskoni ja minä teimme kaiken yhdessä. Joka päivä odotimme hartaasti isää töistä saadaksemme syödä yhdessä illallista.” Villarin perheessä lapset kasvoivat ajattelemaan avoimesti. Kun isä sunnuntaisin kävi ostamassa lehden, se jaettiin viiteen osaan vanhemmille ja kolmelle tyttärelle. ”Luimme lehden ja lopuksi keskustelimme siitä, mitä kukin oli lukenut,” Rocio muistelee. Häntä naurattaa tapa, jolla

Rocio Villar haaveili pienestä pitäen lääkärin ammatista. Suoritettuaan lukion hyvin arvosanoin hän päätyi siskojensa yllyttämänä hakemaan Kuubaan, jossa lääkäreiden koulutus on maailman huipputasoa. Sinne pääsyä olisi pitänyt odottaa vuosi, ja se oli Rocion mielestä liian pitkä aika. Opiskelijoiden välitystoimistolta hän sai tietää, että vaihtoehtoisia maita olivat myös Venäjä, Unkari ja Tsekki. ”Ajattelin, että Venäjä on maailman suurin valtio, lähden sinne,” Rocio naurahtaa. Kun Perun valtio myönsi hänelle stipendin Venäjällä opiskelua varten, asetelma oli valmis. Vanhemmat tosin kauhistuivat ja varsinkin isä yritti käännyttää tyttöään lähtemästä. Mutta Rocion seikkailumieltä ei muuttanut mikään. Pian hän seisoi lentokentällä 20 muun opiskelijan kanssa ja ihmetteli, miksi kaikki itkeskelevät, jopa pojat. ”Vasta heitä katsellessa tajusin, että tosiaan, nythän tämä on menoa”.

Olin kuin elokuvassa Perillä Moskovan lentokentällä Rocio huomasi joukon tiuk-

kailmeisiä poliiseja koirineen. Hän hämmästyi mutta yritti olla iloinen, jopa hilpeä. Ministeriön virkailija jakoi tulijat ryhmiin. Rocio kuuli sanan Belgorod. Sinne hänet vietäisiin toisen perulaisnuoren kanssa. ”Luulin, että se on kadun nimi, mutta meidät vietiinkin junaan ja olimme perillä Belgorodissa vasta seuraavana päivänä.”

tusta lääketieteeseen hän tuskin olisi selvinnyt. Pakon edessä hän oppi nopeasti uuden kielen, mutta myös uudet ruokatavat. Aluksi yliopiston ruokalan tarjoilu kauhistutti hoikkaa kasvissyöjää, sillä tarjolla oli aina liharuokia. ”Jouduin jättämään hyvästit entisille periaatteilleni. Sitä paitsi venäläiset kaverini sanoi-

”Joku sanoi, että siellä on kristittyjä nuoria ja ajattelin: siis jotain hulluja.” Matkalla iski ankara kulttuurishokki. Junan jytkyttäessä kohti Ukrainan rajaa Rocio katui lähtöään. Maisemat vilisivät ilmeettömänä nauhana ohi, ihmiset olivat vakavia ja etäisiä. ”Tunsin olevani kuin neuvostoajan elokuvassa ja ajattelin, että kun pääsen perille, soitan perheelle ja lähden takaisin Peruun.” Belgorod kuitenkin yllätti Rocion. Se on kaunis, monien kuuluisien nähtävyyksien kaupunki ja sen yliopisto asuntoloineen lukeutuu Venäjän kauneimpiin opinahjoihin. Yksinäisyyden tunne hälveni pian, sillä kaupungissa on paljon eri puolilta maailmaa tulleita opiskelijoita. ”Kun huomasin yliopistolla myös USA:sta tulleita nuoria, niin ajattelin, että jos nuo pystyvät, niin kyllä minäkin pystyn,” Rocio sanoo nauraen. Ja pystyihän hän. Tulevat kuusi vuotta toivat mukanaan tiivistä mutta mielenkiintoista lääketieteen opiskelua, hikeä ja kyyneleitä, mutta myös suuria, elämää mullistavia asioita.

Läskiä ja ranskanperunoita Rocion oli käytettävä alusta alkaen opiskelussaan venäjän kieltä. Professorit eivät antaneet armoa, vaan kohtelivat kaikkia oppilaitaan samalla tavalla. Ilman auttavaa venäläistä ryhmäänsä ja suurta kiinnos-

vat, etten selviä kylmistä talvista ilman sian läskiä. Niinpä rupesin vetämään muiden tavoin läskiä ranskanperunoiden kera. Siitä sain aivan uudet muodot.” Rocio sanoo olleensa tyypillinen perulainen optimisti. Hänen oli aluksi vaikeaa ymmärtää joitakin venäläisiä luonteenpiirteitä. ”Ihmettelin, kun joku sanoi, ettei hän voi lähteä ulos, koska on huonolla tuulella. Tai ettei professorilta kannattanut kysyä mitään silloin, kun hän on pahalla päällä. En ollut nähnyt koskaan, että ihminen voi olla niin riippuvainen mielentilastaan”, Rocio sanoo. ”Olen muuttunut. Varsinkin Pietariin tulon jälkeen huomaan, että mielentila vaikuttaa tekemisiini. Johtuukohan se siitä, että pimeä vuodenaika kestää niin kauan,” Rocio kyselee.

Joulu fanaatikkojen seurassa Kuudentena Belgorodin vuotenaan Rocio tutustui yliopistolla brasilialaisiin opiskelijoihin, jotka pitivät lauantaisin kokoontumisia asuntolassa. ”Kuulin, kun he soittivat ki-

JOULUN AIKA 33

perhe piti salaisuudet loitolla. ”Vanhempani järjestivät säännöllisesti perhekokouksia. Niissä jokainen toi ongelmansa esiin ja käsittelimme ne yhdessä. Kotoa opittu avoimuus ja yhteys on ollut kannattelevin voimavarani maailmalla.” Rocio oli rauhallinen lapsi, mutta koulussa hän joutui jatkuvasti ongelmiin. Häntä eivät läksyt kiinnostaneet ja joskus hän kuljetti kouluun kirjojen sijaan leluja. Opettajat lähettivät äidille valituskirjeitä. ”Äiti luki kirjeet ja sanoi: ’Sinä olet fiksu tyttö, näytä heille mitä osaat’. Yläkoulussa aloinkin toteuttaa äidin neuvoja ja arvosanani nousivat kohisten.”


”Perussa opin, että Jumalan ohella rukoillaan myös Neitsyt Mariaa ja pyhimyksiä. Nyt tiedän, että Jeesus riittää,” Rocio sanoo.

taraa ja kysyin, mitä se oli. Joku sanoi, että siellä on kristittyjä nuoria ja ajattelin: siis jotain hulluja.” Rocio oli kuitenkin utelias ja halusi tutustua noihin nuoriin. ”Oli tulossa joulu ja ajattelin, että koska heillä näyttää olevan niin hauskaa, voisin viettää joulun heidän kanssaan. Kutsusta meninkin sitten panamalaisen ystäväni kanssa jouluksi heidän luokseen.” ”Siellä oli aluksi tosi mukavaa. Oli joulukuusi, hyvää ruokaa, hauskoja pelejä ja lahjoja. Mutta kun he alkoivat rukoilla, katsoimme kaverini kanssa toisiamme sillä silmällä, että äkkiä pois.” ”Ennen kuin ehdimme häipyä, muuan poika tuli luoksemme ja pyysi meitä jäämään. Siinä jutellessa kävi ilmi, että hän osaa korjata tietokoneita ja tarjoutui auttamaan, jos joutuisimme joskus pulaan koneittemme kanssa. Mutta hän oli, kuten ne toisetkin, mielestäni fanaatikko. Me kiitimme, lähdimme ja unohdimme heidät.”

34 JOULUN AIKA

Noin ei voi rukoilla Ennen pitkää Rocion tietokone hajosi. Silloin hän muisti sen fanaattisen pojan ja soitti hänelle. Poika tuli ja korjasi tietokoneen nopeasti. Rociosta tuntui, että nyt ei kiitos riitä. Hän lupasi mennä velvollisuudesta vielä kerran kokoukseen. ”Siellä oli sama hauska meininki. Mutta kun he alkoivat rukoilla, hämmennyin. Miten he saattoivat puhua Jeesukselle aivan kuin hän olisi ollut läsnä. Ajattelin, että Jumalaa ei voi rukoilla noin vapaasti, Jumala on sentään Jumala.” Rocion oli tunnustettava itselleen, että nuorten laulut ja puheet olivat hienoja. Vaikka hän jatkoi tavallista elämäänsä, hän alkoi pistäytyä harvakseltaan uskovien kokouksissa. Siitä tuli pieni mutta yhä tärkeämmäksi käyvä osa hänen elämäänsä.

Jeesus, oletko täällä Rocion opiskelun aikana hänen siskonsa oli mennyt naimisiin italialaisen miehen kanssa ja muuttanut Italiaan. Heille syntyi lapsi ja Rocio lähti kesälomallaan tapaamaan perhettä. Eräänä iltana tapahtui jär-

kyttävä asia. Sisko sai pahan aivoverenvuodon. Mies soitti nopeasti ambulanssin ja lähti vaimon mukana sairaalaan. Rocio jäi ahdistuneena vauvan kanssa kotiin. ”Ajattelin, että tämä on painajainen. Ensimmäistä kertaa elämässäni en tiennyt, mitä tehdä. Vauva itki ja itki. Yhtäkkiä mieleeni tuli, että voisin koettaa rukoilla. Mutta ketä rukoilisin? Pyhimyksiäkö vai Mariaa? ”Muistin ne uskovat nuoret ja aloin puhua ääneen: ’Jeesus, oletko sinä täällä?’ Saman tien ajattelin, että olen ihan hullu. Mutta sanoin itkien: ’Tiedän Jeesus, että sinä olet täällä. Auta siskoa ja auta minua tämän vauvan kanssa.’” ”Yhtäkkiä koko elämä kulki kuin filminauhana silmieni edessä. Näin, miten olin aina kääntänyt Jumalalle selkäni. Pyysin sitä anteeksi. Saman tien

venäläiset aivan uudella tavalla. Negatiiviset ajatukseni heistä hälvenivät ja näin selvemmin myös omat vajavuuteni. Aloin siunata Venäjää ja sen kansaa.” Italian matkalta tuli myös uusi suunta ammatin valintaan. Siskon äkillinen sairastuminen herätti Rociossa halun perehtyä neurologisiin sairauksiin. ”Saatuani yleislääkärin opinnot päätökseen Belgorodissa, lähdin erikoistumaan neurologiaan Pietarin lääketieteelliseen tiedekuntaan. Erikoistumisen aikana tein väitöskirjan ja valmistuin neurologian tohtoriksi”, Rocio kertoo. Suurimpana onnenaan Rocio pitää kuitenkin uskoontuloaan. ”Pietarin evankelisessa seurakunnassa uskoni on kasvanut ja syventynyt. Olen löytänyt myös kanavia, joiden kautta voin auttaa apua tarvitsevia ihmisiä.” Eräs kanava on ollut Pietarissa tehtävä lapsityö. Sen piirissä Rocio tutustui myös suomalaiseen Liisaan, jonka vieraaksi hän tuli Suomeen. ”Täällä Ryttylän maisemissa on niin rauhallista ja rentouttavaa. Ajatukseni järjestyvät tässä levollisessa ilmapiirissä. Näen tarkemmin, mitkä arvot pidän ensimmäisinä elämässäni,” Rocio sanoo. Pian Rocio palaa Pietariin. Hänellä on maassaololupa Venäjällä. Hän voi valita, mihin jää tai minne lähtee. Venäjä kutsuu tällä hetkellä, mutta Rocio kokee silti olevansa yhä matkalla. ”Haluaisin olla siellä, missä Jumala tahtoo minun olevan. Mutta mihin tahansa menen ja mitä tahansa teen, tärkeintä on tuoda sinne Kristuksen valoa.” 

”Mihin tahansa menen, tärkeintä on tuoda sinne Kristuksen valoa.” käsittämätön rauha valtasi minut. Vauvakin nukahti syliini.” Kun siskon mies soitti hädissään sairaalasta kertoen, että siskolle oli tehtävä vaarallinen leikkaus eikä tuloksesta voinut tietää mitään, Rocio lohdutti häntä. ”Sanoin, että olen rukoillut ja tiedän että Jumala pitää siskostani huolen. Mies ei ymmärtänyt puheestani mitään. Mutta niin kävi, että sisko toipui ja pääsin hänen luokseen ennen kuin palasin takaisin Venäjälle. Tästä illasta Italiassa alkoi uskonelämäni.”

Tiedon ja uskon kasvua Rocio ihmettelee vieläkin muutosta, joka hänessä tapahtui uskon auettua hänelle. ”Aloin esimerkiksi nähdä Venäjän ja


RISTIKKO: MIKKO PIIROINEN

Joulun Ajan ristikko

Numeroiduista ruuduista muodostuvat ristikon ratkaisusanat. Ratkaisu sivulla 36.


SIVULTA 27

Ristikon ratkaisu

Bachin musiikki avaa sydänten salpoja YKSI BACHIN eniten esitetyistä ja hienoimmista kirkkomusiikkiteoksista on Jouluoratorio. Se sai ensiesityksensä jouluna 1734 Leipzigissä, silloisen saksinmaan toiseksi tärkeimmässä kaupungissa. Oratorion neljä osaa esitettiin sekä Tuomaskirkossa että Nikolainkirkossa, mutta kuusiosaisen teoksen kaksi viimeistä osaa vain Nikolainkirkossa. Monien, jotka halusivat kuulla koko teoksen, täytyi käydä joulunpyhinä kahdessa kirkossa, mutta Bachin silloisille faneille se ei ollut liikaa. Sama suosio on jatkunut näihin päiviin saakka. Tänäkin jouluna lukuisat kirkot täyttyvät Jouluoratorion kuulijoista. Siinä joulun ydin on esillä. Evankelista esittää puheenomaisesti laulaen Luukkaan ja Matteuksen evankeliumeista lainattuja tekstejä kuljettaen Jeesuksen syntymään liittyviä tapahtumia eteenpäin. Niiden ääreen pysähdytään ja niitä tarkennetaan ja kommentoidaan aarioissa ja kuoron koraaleissa.

Jouluoratoriossa kaikuu taas kirkkaana Enkeli taivaanâ€? -koraali sen eri muunnoksina. Se muistuttaa meitä kauniilla tavalla joulun jumalaisesta tapahtumasta, Jeesuksen syntymästä. ELĂ„MĂ„NSĂ„ loppupuolella Bachin näkĂś heikkeni. Maaliskuun lopulla vuonna 1750 hän pyysi apua Leipzigiin tulleelta englantilaiselta silmälääkäriltä John Taylorilta. Taylor leikkasi Bachin silmät. Tämän jälkeen Bach sokeutui täysin ja kuoli neljä kuukautta myĂśhemmin. Bachin perintĂś musiikkia rakastaville ihmisille jäi kuitenkin elämään. Nykyisin hänen teoksiaan esitetään enemmän kuin koskaan aikaisemmin. ď Ż HH Lähteet: Julius Rabbe: Bach (Fazer), Classica 2/2000, Risto Ikävalko: Vie Sanoma



 

   

     

 

      

              

                            

                                                                 

            

  

                              

  

 

 

   

     





 

   







        

  

                

        

          

       

             

 

Ikuista turvaa Suomen lapsille Voit lahjoittaa keräykseen seuraavilla tavoilla: netin lahjoitussivulla suuressamukana.fi, soittamalla lahjoitusnumeroon 0600 180 10 (hinta: 10,01 ₏ + pvm./mpm.) tai 0600 190 90 (hinta: 20,45 ₏ + pvm./mpm.), pankissa, tili: FI83 2070 1800 0283 25, viite: 6300 6615 5. Kiitos mukanaolostasi! Lisätietoa toiminnastamme: suuressamukana.fi

36 JOULUN AIKA

Saaja: Suomen Ev.lut. Kansanlähetys ry. Keräyslupa: RA/2017/54, lisätietoa: sekl.fi/maksuinfo/. Kuvat: Hannu Korpela ja Nikkis

Joulukeräys suomalaisten lasten hyväksi

Minkälainen on kelisi? sinun suojelusen : an sa Osallistu ki fi! a. an suuressamuk


”Teille on syntynyt Vapahtaja” Toivotamme tämän lehden lukijoille siunattua joulun aikaa

s u u t Toannattaa k

kansanlahetysopisto.fi

JOULUN AIKA 37


Meillä kaikilla on haavamme – näkyvät ja näkymättÜmät.

Ann Voskamp

Särkymisen lahja Bestseller-kirjailija Ann Voskamp avaa uusimmassa teoksessaan Jumalan armollisuutta aivan uudella ja tuoreella tavalla. Entä jos juuri meidän vajavaisuutemme, heikkoutemme, rikkinäisyytemme onkin vahvuutemme? Entä jos särkyminen onkin lahja, tie täydempään elämään? Särkyneitä unelmia, petettyjä lupauksia, rikkinäisiä perheitä... jokaisella on haavansa, näkyvät ja näkymättÜmät sellaiset.

ANN VOSKAMP

Särkymisen lahja ,90

27

ISBN 978-951-619-630-8

9789516196308*

Entä jos meidän ei tulekaan peitellä niitä, tavoitella ehjää ja ehyttä elämää? Jumala näkee vahvuuden heikkouksissamme. Hän osoittaa, että avain on juuri niissä palasissa, joita epätoivoisesti yritämme liimata kokoon. Hän kutsuu särkyneet elämään täyttä elämää ja muuttamaan maailmaa - juuri sellaisina, särkyneinä.

Muista myÜs nämä

ANN VOSKAMP

Tuhat lahjaa ,90

ANN VOSKAMP

Lahjoista suurin ,90

17

12

(2!-

((2!-    

9789516196018*

9789516196148*


Kansanlähetys haluaa tarjota parasta Kädessäsi on Kansanlähetyksen joululehti. Mutta tiedätkö, mikä Kansanlähetys on?

S

uomen Ev.lut. Kansanlähetys (SEKL) on luterilaisen kansankirkkomme virallinen lähetysjärjestö. Se perustettiin vuonna 1967 ja täytti tänä vuonna 50 vuotta. KOTIMAASSA toimimme yhteistyössä paikallisten luterilaisten seurakuntien kanssa kirkon tärkeimmissä tehtävissä: evankeliumin julistamisessa ja lähetystyössä. Työmme tapahtuu 17 kansanlähetyspiirin kautta. Piirit ja niissä toimivat pienryhmät tarjoavat monille hengellisen kodin. Paikallistasolla Kansanlähetys on myös osa paikallisseurakuntaa. ULKOMAILLA meillä on noin 60 lähetystyöntekijää neljässä maanosassa: Aasiassa, Afrikassa, Euroopassa ja Oseaniassa. Itäisin työpisteemme on Japanissa ja läntisin Englannissa. Näiden väliin mahtuu kuohuva Lähi-Itä ja tulevaisuuttaan etsivät Etu-Aasian ja Afrikan valtiot. Suurin osa raamatunkääntäjistämme ahertaa Oseanian alueella. Ensimmäiset työntekijämme lähetettiin 1960luvun lopulla Etiopiaan, Japaniin ja Keski-Aasian islamilaisiin maihin. Seuraavalla vuosikymmenellä avautuivat ikkunat Eurooppaan Saksan turkkilais-

ten ja Englannin aasialaisten pariin. 1970-luvun lopulla aloitimme mittavan raamatunkäännöstyön. Runsaat kymmenen vuotta myöhemmin avautui yllättäen työ Venäjällä ja Virossa. Juutalaistyö on kuulunut näkyymme varhaisesta alusta lähtien. LÄHETYSKESKUKSESSA Ryttylässä sijaitsevat Kansanlähetyksen keskustoimisto ja Kansanlähetysopisto. Lähetyskeskus on työ- ja levähdyspaikka, mutta ennen kaikkea liikkeemme valtakunnallinen koti. Kansanlähetysopiston monipuolisilla linjoilla ja kursseilla syvennytään Raamattuun, opitaan uusia taitoja ja etsitään valmiuksia kristittynä elämiseen. Lähetyskeskuksen alue on historiallisesti mielenkiintoinen ja idyllinen retkikohde. Tarjoamme myös hyvät mahdollisuudet esimerkiksi perhejuhlien ja kokousten pitämiseen. Olet tervetullut tutustumaan toimintaamme. Ovemme ovat avoinna kaikille.

Katso lisää osoitteesta sekl.fi


Jumala kantaa kärsimysten keskellä

JARKKO HAAPANEN

Et ole yksin - Raamatun näkökulmia kärsimykseen ,90

27

ISBN 978-951-619-624-7

9789516196247* Kansanlähetysopiston suositun raamatunopettajan Jarkko Haapasen esikoisteos.

Oman isän i sairastuminen ja kuolema oli Haapaselle raskasta. ra ask skast ”Lohtua ”Lohtu tua toi kuitenkin usko siihen, että isä on nyt paremmassa ma m assaa paikassa. Raskas isku isän menetys oli veljelleni, jonka masennus syveni näiden tapausten jälkeen. Hän jo jonk onka m kaipasi kka aiip pasi isänsä luo. Ennen itse aiheutettua kuolemaansa hän viestin, jossa luki: ”Jeesus on ylösnousemus h än kkirjoitti irrj jjaa eelämä.” llääm kuolemasta ei ollut ehtinyt kulua vielä vuottakaan IIsäni säni ku menetin veljeni. Miksi Jumala antoi isäni kuolla? Mikkkun un m e Hän ssii H än eei pelastanut veljeäni monista rukouksista huollimatta? imatta? Miksi tahdon kertoa kokemuksistani ja lopulta kkirjoittaa irjjoittta tämän koko kirjan? EEnsinnäkin nsinnä siksi, että uskon parhaan lohdutuksen tulevan JJumalan umalan omasta ilmoituksesta, Raamatusta. Siinä Jumala puhuu p uh huu meille. Toiseksi siksi, että kun Jeesus ylösnousemuksensa m uksen jälkeen antoi opetuslapsilleen kaste- ja lähettyskäskyn, yskäsk hän sanoi myös: ”Minä olen teidän kanssanne päivä jjoka oka pä ä maailman loppuun asti.” (Matt 28:18-20). lohdullista tietää, ettemme ole koskaan yksin. Jeesus On lo On ohd d meidän on m on eiid kanssamme, jopa pahimmissa kärsimyksisssämme sä ämmee tai läheistemme kärsimyksissä. Kolmanneksi ssiksi, iksi, eettä t on olemassa toivo siitä, että kerran kaikki kärsimys kärs rsimy päättyy.”

Rakkaus kantaa Kansanlähetyksen 50-vuotisjuhlakirja

Kansanlähetyksen 50-vuotinen historia kuvina, tarinoina ja lyhyinä aikajanoina. Ihmisten henkilökohtaisia muistoja. Tarinoita Jumalan muutosvoimasta, talkoohengestä, sytyttävästä näystä ja ennen kaikkea Jumalan rakkauden kantavasta voimasta. Upea taitto, paljon kuvia.

Rakkaus kantaa Kansanlähetyksen 50 -vuotisjuhlakirja ,00

20

ISBN 978-951-619-635-3

9789516196353*

Joulun aika 2017  

Rakastettu Joululehtemme on ilmestynyt! Lue muun muassa Savosen perheen iloista ja suruista, kadonneesta joulukortista, lapsikuoro Solinast...

Joulun aika 2017  

Rakastettu Joululehtemme on ilmestynyt! Lue muun muassa Savosen perheen iloista ja suruista, kadonneesta joulukortista, lapsikuoro Solinast...

Advertisement